4/2023 | DIGI suomen tieteis ja fantasiakirjoittajat ry romantiikka
Kantakoon tämä yhteinen rakkaus meitä myös vuonna 2024! Päätoimittajanne, Lily Laine Päätoimittajat: Lily Laine Nita Mäenpää Toni Saarinen Reetta Vuokko-Syrjänen Ulkoasu ja taitto: Toni Saarinen Kansi: Edwin Landseer: Scene from A Midsummer Night’s Dream (Lähde: Wikimedia Commons) Avustajina: Milla Havanka Vilja Kesäheinä Pekka Kolehmainen Eve Lumerto Mia Myllymäki Jenni Poutiainen Mikko Rauhala Marras Sinikarhu Mirva Tolppanen Reetta Vuokko-Syrjänen 2. Näinä aikoina onkin erityisen osuvaa, että vuoden viimeisen lehden teemana on rakkaus. Kosmoskynän lukijoina ja tekijöinä meitä tuo yhteen (ainakin) rakkaus spekulatiiviseen fiktioon. vuosikerta 3 numeroa vuodessa www.kosmoskyna.net toimitus@kosmoskyna.net verkkotoimitus@kosmoskyna.net 4/2023 | DIGI Rakkaat lukijat, vuoden viimeinen Kosmoskynä on nyt edessänne. PÄÄTOIMITTAJAN TERVEHDYS Kosmoskynä ISSN: 0785-2517 134. Vaikka kirjoituskutsussa haimme ja saimme erityisesti romanttista rakkautta sen erilaisine ilmenemismuotoineen, voi tämän lehden jutuista löytää myös monenlaisia rakkauden kumppaneita. Sitä ovat teille tehneet toimitustiimin vapaaehtoiset, joilla on koko kirjallisuusja kulttuurikentän lailla ollut tuulinen syksy. Ystävyyttä, myötätuntoa, solidaarisuutta. numero, 39. Kun niin moni tosielämän asia ja ilmiö vetää meitä erilleen toisistamme, on arvokasta ja tärkeää pitää mielessä myös ne asiat, jotka meitä edelleen yhdistävät
SISÄLLYSLUETTELO Julkaisija: Suomen tieteisja fantasiakirjoittajat ry STK ry Pohjavedenportti 2 A 25 00980 Helsinki www.tieteiskirjoittajat.net info@tieteiskirjoittajat.net 2 Päätoimittajan tervehdys 4 Puheenjohtajan palsta 5 Mikael Leinonen: Ilman rakkautta se ei hirnu (runo) 7 Satu Tähtinen: Illyria (novelli) 12 Mikko Rauhala: Tekoälykkäitä viestejä tulevaisuudesta (kolumni) 16 Reetta Vuokko-Syrjänen: esikoiskirjailijahaastattelussa Sinikka Koyama, arvioitavana Joka kurjen laulua kuuntelee 21 Venla Lintunen: Kirjan kanssa kauas luotasi (novelli) 30 Kun enkeli ja demoni yrittivät oikein kovasti (artikkeli) 37 Sarjakuvan ymmärtäminen kritiikissä (artikkeli) 44 Ville-Veikko Jylhämäki: Ruusujen tyttäret (novelli) 62 Arvio: Sankareita ja shakkinappuloita 65 Arvio: Susiraja 67 Arvio: Sydänmeri 69 Arvio: Merkintä 72 Arvio: Sydänten salonki 3
Olisi pitänyt arvata. yhdistyksen arvostelupalvelu novellipituisille teksteille veloituksetta. Niinpä jätän pestini onnellisena ja luottaen siihen, että tuoreet tekijät Venla Lintusen johdolla luotsaavat STK:ta tarkasti ja taidokkaasti halki yhdistysaallokkojen. Kuten jälleen huomaatte, STK:n julkaisujen laadusta ei tingitä… erästä toiseksi viimeiseltä sivulta löytyvää kirjoituskutsua lukuun ottamatta. Ja rivijäsenenä odotan innolla, mitä kaikkea uusi hallitus, saati sitten Kosmoskynän toimituskunta, keksiikään! Siirtyminen diginumeroihin ei ole ollut kaivattu vaan taloustilanteen pakottama ratkaisu, mutta vaikuttaa siltä, että Kosmoskynä vain jatkaa kasvamistaan virtuaalitilassa. Olette silti mainioita.) Riemukkain terveisin, Toni Saarinen STK:n puheenjohtaja 4. Kannustan siis itse kutakin metsästämään tällaista kokemusta – avustamaan, ideoimaan, toimittamaan ja muutenkin hiomaan lehteä entistä ehommaksi. Jäsenten tekstit ovat etusijalla Kosmoskynässä julkaistaviksi. Lisäksi maksa jäsenmaksu (20 euroa vuonna 2024, nuorisojäsenmaksu alle 18-vuotiaille 10 euroa, perhejäsenmaksu 10 euroa) seuran tilille: IBAN: FI09 80001901746033, BIC: DABAFIHH Jäsenetuihin kuuluu Kosmoskynän lisäksi mm. Seuran sähköpostilista: stk@lists.utu.fi Lisätietoja ja ohjeet sähköpostilistalle liittymiseksi: https://lists.utu.fi/mailman/listinfo/ stk. Suomen tieteisja fantasiakirjoittajat ry on valtakunnallinen yhdistys, joka ajaa spekulatiivisen fiktion eli tieteis-, fantasiaja kauhutekstien kirjoittajien asiaa. Irtolehtimyynti: tilaukset@tieteiskirjoittajat.net PUHEENJOHTAJAN PALSTA Puheenjohtajan takaraivoa kutitelleista peloista huolimatta STK sai kuin saikin uuden hallituksen vuodelle 2024, eikä se osoittautunut edes vaikeaksi. Yhdistykseen voi liittyä kuka tahansa täyttämällä liittymislomakkeen Yhdistysavain-palvelussa: https://suomentieteisjafantasiakirjoittajat.yhdistysavain.fi/. (Ihmiset. Lopuksi vastaan vielä kysymykseen ”mikä on ollut kaikkein parasta aktiivina?” Vastaus kuuluu: valmiiksi saadun Kosmoskynän ihailu. Tällaisessa asiayhteydessä kuuluisi sanoa, että parasta aktiivina ovat olleet ihmiset, mutta kyllä Kosmoskynän ihailu vie nenänmitalla voiton. Yli 70 sivua nytkin! Toivon mukaan digiskeptisetkin antavat tälle ja tuleville numeroille tilaisuuden
RUNO: ILMAN RAKKAUTTA SE EI HIRNU Ilman rakkautta linnut eivät laulaisi, lentäisi tuli syttyisi, tai sammuisi taas pilvet laukkaisi meille ravejaan eikä mikään näistä haittaisi Ilman rakkautta ei olisi viinaa, muita mielentislaajia sekavuuden demiurgeja mölyämässä ja pölyämässä materian sekavuudessa vaahtoa liukenemassa hymyileviltä suupieliltämme itkeviltä, hulluuteen huutavilta huuliltamme lauetessamme seuraavaan unohdukseen kahdeksanjalkaisen hevosen turpa pärskyen kasvattaessa kahdeksan lisää Eteenpäin, Sleipnir! eteenpäin, ja aina ylös Pegasos selitykset ja loppumattomat saagat, louhikäärmeen, madon ja kärmeksen hännästä suuhun! Mikael Leinonen 5
Luukruunuja kaikille ennustajavuohille ja juokaamme verimalja ja peskäämme synnit sillä meidän on saatava kiinni tuo luulintu , jok on peili meistä, lihan surullisista ihmeistä grillattava se varastetulla Olympos-tulella Ja niin edelleen ja niin edelleen ! Oi, oi! Ilman rakkautta ei olisi näitä morfiineita, uniluolia ihmisenmuotoista piippua jolla jumalat huvittavat itseään seurapeleissään arvuuttelevat toisiaan ja itsejään 6
Matruusini tarkat silmät eivät tälläkään kertaa pettäneet: kaukana alapuolellamme, paapuurin puolella, häämötti vihreä kaistale. Viileä ilmavirta kutitteli kasvojani ja sai huuleni taipumaan vapaudesta villiin hymyyn. Illyria oli hereillä ja katsoi maailmaa minun silmieni läpi. NOVELLI Illyria Satu Tähtinen ”Maata näkyvissä!” Grip kailotti riemukkaat sanat ilmoille pitkän päivän päätteeksi. Se oli tällaisina iltoina aina yhtä upea näky: ilta-auringon kajo hehkui oranssina ja punaisena tekijä: yiannis poulakas lähde: wikimedia commons 7. Saari. Virnistin ja kohotin kaukoputkeni. Vähitellen koko miehistö kerääntyi kannelle katselemaan laskeutumista. ”Valmistaudu laskeutumaan”, kehotin asteen verran käskevämmin, ja uusi värähdys kertoi Illyrian ymmärtäneen käskyni. ”Näetkö sinä sen, Illyria?” kysyin matalalla äänellä ja tunsin, kuinka kansi allani värähti myöntymyksen merkiksi. Korotin ääntäni niin, että miehistökin kuulisi: ”Aloitamme laskeutumisen.” Tartuin tiukasti kiinni kaiteesta, kun aluksen kyljistä erkaantuvat valtavat siivet kaartoivat meidät tasaisen varmasti kohti vehreää levähdyspaikkaa. Laskin kaukoputkeni ja painoin toisen käteni komentosillan auringossa lämmenneelle kaidepuulle
”Älä huoli, kapteeni. Päivän työ oli taannut sen, että ruuma pullisteli jälleen myyntikelpoista tavaraa ja rikkauksia. Loin häneen varoittavan katseen, mutta hän ei välittänyt siitä piirun vertaa vaan jatkoi matkaansa laskusiltaa kohti. ”Sallitko, että korkkaamme rommitynnyrin, kapteeni?” hän tiedusteli toiveikkaana, ja minä irrotin käteni puulta ja käänsin huomioni hänen pitkään, tummaan varteensa. Hilpeä vihellys alkoi kuulua hänen hampaidensa välistä. Illyria istui paikallaan nahalla päällystetyllä istuimellaan. ilmaa halkovissa höyhenissä ja taikoi esiin laivan kokassa ja kyljissä kultaisina välkkyvät kirjaimet: ILLYRIA. Näin nuotion syttyvän ja kuulin laulun alkavan, mutta ne eivät enää koskeneet minua. Perämieheni Stilo keskeytti hellän hetken karauttamalla kurkkuaan. Seurasin laiskasti komentosillan kaiteeseen nojaten, kuinka miehistö keräsi kimpsunsa ja kampsunsa ja vaelsi yhtenä pitkänä poukkoilevana tuhatjalkaisena tukevalle maalle. ”Ei häiritä saaren asukkaita.” En tiennyt, oliko saari asuttu vai ei – eihän sitä ollut kartallakaan – enkä halunnut ottaa turhia riskejä. Kansi värähti jälleen, tällä kertaa mielihyvästä. Stilo seisoi komentosillan alla tynnyri valmiina tukkimaisilla käsivarsillaan. Hänen nahkatossuihin verhotut jalkansa koskettivat kevyesti lattiaa, ja 8. He olivat kaikki yhtä riehakkaalla tuulella kuin Stilo, ja myös minun rinnassani tuikahti houkutus liittyä heidän seuraansa nuotiopiiriin juomaan rommia ja ilakoimaan päivän saalista. Me jätämme teidät kyllä kuhertelemaan rauhassa”, Stilo virnisti niin, että valkoiset hampaat hohtivat vähitellen pimentyvässä yössä. ”Hieno lasku, Illyria”, minä kehuin nojautuen kaidetta vasten ja sivellen kämmenelläni sileää puuta. Aluksen nimi oli yhtä kuin sen henki. Viimeiset metrit kohti rantaa etenivät töksähdellen, mutta me pääsimme kuitenkin niin lähelle, että alus saatiin ankkuroitua ja matruusi Grip ja Teal, aluksen puosu, saattoivat laskea laskusillan suoraan kalliolle. Astuin sisään lyhdyin valaistuun huoneeseen ja lukitsin oven huolellisesti takanani ennen kuin kävelin peremmälle. ”Siitä vain, sytyttäkää nuotionne ja juokaa rommianne, kunhan teette sen riittävän kaukana Illyriasta.” Miehistö oli taistellut tänään hyvin ja ansainnut juhlintansa. Hänen selkänsä oli suora, ja pitkät, hopeiset hiukset laskeutuivat sileänä verhona hänen olkapäilleen ja rinnuksilleen. Se roikkui nahkaremmissä rintaani vasten ja tuntui siksi lämpimältä sormissani, kun työnsin sen lukkoon paksussa puuovessa. Kaivoin avaimen paitani alta. Minua kutsui velvollisuuteni. Tuntemus lipui kuitenkin kauemmaksi kuin kepeä kaarnavene, ja huokaisin kevyesti, kun se katosi lopullisesti. Naurahdin kuivasti. ”Tuohon kallioiden väliin, suojaisaan poukamaan”, tarkensin ohjeistustani, kun lähestyimme metsän peittämää maakaistaletta. Illyria kaartoi meidät löyhässä spiraalissa aina vain alemmaksi, kunnes alus lipui sulavasti rantaveteen ja takertui pohjastaan matalaan kaislikkoon. Harva kylä kestitsi mielellään meidän kaltaisiamme merirosvoja. ”Mikä minä olen estelemään teitä, kun mielenne niin selvästi tekee?” tokaisin ja heilautin kättäni rannan suuntaan. Illyria. Laskeuduin kiirehtimättä alas komentosillalta ja jatkoin matkaani kannen alle, kohti kajuuttaa
Tänään niihin oli painunut kahleista punaiset juovat. Se sai muutkin aistini heräämään. ”Hyvä on. ”Kapteeni”, Illyria henkäisi ääni särähtäen, ja minä käänsin katseeni takaisin hänen puoleensa. ”Onko jo yö?” ”Alkaa olla”, juttelin hänelle rauhoittavaan sävyyn ja sipaisin hänen kämmenselkänsä ihoa hellästi, höyhenen lailla. Vapaaksi päästyään hän nousi tuoliltaan ja otti muutaman levottoman askeleen kajuutassa ranteitaan hieroen. Vedin henkeä ja tunsin, kuinka sydämeni sykähti kipeästi. Hän tuijotti minua häkeltyneenä hopeisilla silmillään, joiden sävy kävi yksiin hänen pitkien, vaaleiden hiustensa kanssa. Kuului humahdus, kun siivet laskostuivat ensin laivan kylkiä vasten ja katosivat sitten kokonaan. Päivä oli ollut pitkä hänellekin. Kun lähestyin häntä hitain askelin, näin hänen otsallaan merkkejä kuivuneesta verestä. Illyrian silmät tuijottivat yhä mitään näkemättöminä kaukaisuuteen. Kun hän ei reagoinut, kutsuin häntä vähän voimakkaammin. Syyllisyys välähti rinnassani, mutta tukahdutin tunteen nopeasti. ”Pääsenkö minä tänä yönä käymään ulkona, kapteeni?” ”Et tänä yönä”, vastasin melkein pahoitellen. Illyria käännähti takaisin puoleeni ja katsoi minua rypistynein kulmin. Käskien. *** 9. ”Anna kun avaan sinun kahleesi.” Illyria suipisti vaaleanpunaisia, täyteläisiä huuliaan ja odotti kärsivällisesti, että sain hänen ranteensa irti. ”Me yövymme tuntemattomalla maaperällä, enkä halua, että joku vieras näkee sinut.” Illyria huokaisi pettyneenä ja kääntyi kohti hyttiini johtavaa ovea. ”Haluan ainakin juoda ensin”, hän ilmoitti silkkisellä mutta pohjimmiltaan teräksisellä äänellä, joka sai minut naurahtamaan levottomana. Illyria aavisti sen, sillä hänen päänsä kääntyi ja hän katsoi minua silmät hehkuen. Minun kehoni ei aina ollut niin viisas. ”Illyria”, kutsuin pehmeästi. Illyria tiesi kyllä mitä hän halusi ja milloin. Myös Illyria oli hikoillut tänään ja saanut osansa ammuksista, joilla kauppalaivan surkea ja pelokas miehistö oli turhaan yrittänyt puolustautua meitä vastaan. On aika palata.” Eteenpäin tuijottavat silmät värähtivät, ja tietoisuus palasi niihin asteittain. Astuin hänen viereensä ja laskin kämmeneni kevyesti hänen siroluisen, kalpeaihoisen kämmenensä päälle. Se esti minua suorittamasta velvollisuuksiani, joille oli tänään kipeästi tarvetta. Kohotin katseeni hänen taakseen kajuutan kattoon ja seurasin, kuinka alukseen monimutkaisilla sidoksilla kahlehdittu, valtava, siivekäs olento alkoi välähdellä ja hämärtyä. Mennään sitten.” Kiiruhdin hänen edelleen avaamaan oven ja pitelin sitä kuin alamainen kuningattarelleen – katse alas luotuna. hoikat ranteet lepäsivät kahlittuina tuolin leveillä käsinojilla. ”Ja minä syödä”, tuumasin järkeni puolesta ja vedin oven perässämme kiinni. Kun hän asteli suoraselkäisenä ohitseni, hänen hiustensa lämmin ja merisuolaa tihkuva tuoksu takertui nenääni. ”Illyria. Illyrian alio, hänen henkensä, oli palannut kehoon. Minun ei kärsinyt piehtaroida syyllisyydentunnossa. Käsivarret olivat nyt rennot, mutta minä tiesin, että tänään sirot kämmenet olivat puristuneet nyrkkiin monta kertaa
Minä todella olisin halunnut käydä ulkona selvittämässä päätäni rankan päivän jäljiltä, mutta kapteeni sanoi tänäänkin ei. ”Oliko saalis kaiken vaivan arvoinen?” tiedustelin voipuneena sillä välin, kun kapteeni lastasi ruokaa lautaselleni. Pistelin ruokaa poskeeni hyvällä ruokahalulla vaieten. Me olimme molemmat jo syöneet ja siemailimme enää viiniämme. Hän oli minun kapteenini. Suljin huokaisten silmäni tuntiessani hänen huultensa aiheuttaman tutun värinän kehossani. ”Mitä, kapteeni?” kysyin kohottaen hopeisia kulmiani. Tuskan ja kuoleman parahduksia. Kun mitään jälkeä ei jäänyt, nousin ja astelin peilin luo. Ne tuntuivat lämpimiltä ja lohduttavilta. Ne olivat vaaleat kuten hiukseni ja silmäni, mutta tiesin eleen silti olevan kuninkaallisen terävä. Oli viisainta tyytyä siihen mitä annettiin eikä haikailla turhia. ”Älä mieti sitä, Illyria”, kapteeni kuiskasi korvaani vaativasti ja siirsi hiukseni syrjään suudellakseen niskaani. Ehdottomasti vaivan arvoinen”, hän vakuutti tummalla äänellään ja väläytti minulle kovan hymyn. Hän yksin kykeni karkottamaan haamut mielestäni ja palauttamaan minulle voimani. Kapteeni ilmestyi taakseni kuvajaiseen ja laski molemmat kämmenensä olkapäilleni. En koskaan muistanut mitään tarkkaa taisteluista, joita alioni joutui kokemaan ja käymään toimiessaan aluksen henkenä. Havahduin ajatuksistani siihen, että hän tuijotti minua pöydän ylitse. Kosketin niitä kevyesti. Ja sinunkin otsallasi on verta.” ”Onko?” henkäisin yllättyneenä ja kohotin sormeni otsalleni. Hänellä täytyi olla sudennälkä. Minun käteni vapisivat vielä aivan liiaksi, että olisin voinut tehdä sen itse. ”Sinun aliosi siipeen osui päivällä. Minulla ei ollut kiire, mutta kapteeni alkoi viipymättä availla kupuja ja kulhoja, jotka aluksen kokki oli meitä varten jättänyt. Hänen sormensa taipuivat kahleiksi ranteideni ympärille muistuttaen minua ase10. Ei ihme, jos oloni oli ollut jokseenkin hutera. Istuuduin lattiaan pultatun pöydän ääreen ja odotin, että kapteeni asettuisi minua vastapäätä. Ruudin ja hurmeen rautaisia henkäyksiä. Niinpä antauduin hänelle ja annoin hänen edetä juuri niin kuin hän halusi. Ja oli vieläkin. Nälkä kouraisi minunkin vatsassani, kun ruoan tuoksu nousi nenääni. Kapteeni oli puoleensavetävä mies kulmikkaine piirteineen ja itsevarmoine elkeineen, enkä minä suinkaan ollut immuuni hänen houkutuksilleen, vaikka väsymys painoikin vielä kehoani. ”Oli. Värähdin, kun muistot vyöryivät mieleeni ylenpalttisina mutta silti hatarina. Alioni oli osallistunut päivän taisteluun ihan yhtä lailla kuin laivan miehistö, ja minä tunsin sen ponnistelut väsyneessä kehossani. Metallin välähdyksiä kirkkaassa auringossa. ”Sinä et muista siitä mitään muuta kuin kaikuja?” Pudistin päätäni meidän yhteiselle peilikuvallemme. Tahaton ele sai vatsanpohjani kirahtamaan kaipauksesta. ”Me elämme sillä herroiksi kuukausia.” Nyökkäsin vaitonaisena ja upotin haarukkani ruokaan, joka punertavalla viinillä höystettynä oli polttoainetta uupuneelle keholleni. Hän vilkaisi minua tummien ja terävien kulmiensa alta ja nuolaisi kastiketahran sormestaan. Olin jo pistänyt merkille, kuinka likaiselta hänen vaalea paitansa näytti rankan päivän jäljiltä. Kapteeni oli oikeassa: otsallani oli juovia kuivuneesta verestä
Satu Tähtinen (s. Päivätyökseen Tähtinen edistää julkishallinnon digitalisaatiota. Avasin silmäni ja katselin laiskasti peilistä, kuinka hänen ruskettuneet sormensa pujottautuivat pehmeän nahan alle löytääkseen lämmintä ihoa. Tunsin, kuinka voimani palautuivat ja magiani virtasi minuun vahvana kuin kuohuva koski ja makeana kuin puun mahla. Tähtisen esikoisteos Kalajoen hiekat (Otava, 2022, äänikirja) sijoittui Otavan, Kariston ja Suplan viihdekirjakilpailussa kolmossijalle. mastani, mutta pian ne kulkivat käsivarsillani kevyinä ja hyväilevinä. Siinä minä lensin turkoosin meren yllä ja auringon kilo välähteli kylkieni kultaisissa kirjaimissa: ILLYRIA. Pian olin oman haluni ja hänen vartalonsa vanki, ja me kiskoimme vaatteet toistemme yltä kuumeisen kärsimättöminä. ”Kaiken, kapteeni”, huohotin hänen huuliaan vasten ja näin silmissäni hehkuvan hopean heijastuvan hänen katseestaan. Nautin kontrastista samoin kuin nautin hänen kosketuksestaan ja intiimeistä kuiskauksistaan korvallisellani. Kapteeni lysähti minua vasten voipuneena ja raukeana nimeäni kuiskien, ja minun huuleni taipuivat voittoisaan hymyyn. Siinä missä minä olin kalpea kuin öinen kuu, kapteenin auringon paahtama pinta oli samettista kaakaota. Nojasin häntä vasten ja taivutin pääni hänen olkapäälleen, kun hän siveli vatsaani ja availi tunikaani kiinni pitäviä nappeja yksitellen. ”Minä ohjaan laivan sinne, mihin sinun siipesi meidät kantavat.” Minä hymyilin ja annoin unen tulla. Instagram: @satutahtinen 11. ”Mennäänkö vuoteeseen?” nikottelin kohta, kun intohimo kävi liian vahvaksi vastustaa, ja kapteeni veti minut mukanaan hytin perälle, katossänkynsä varjoihin. ”Sinun sielusi, henkesi, kaikki.” ”Käskystä, Illyria”, hän mutisi ja tuli minuun silmät palaen, vartalo vahvana ja notkeana. Kun hän viimein pumppasi siemenensä syvälle minun itkevään ytimeeni, taivutin selkäni kaarelle ja tuijotin mitään näkemättömin silmin mustaa avaruutta hytin päätyikkunan ristikon takana. ”Mitä sinä haluat minusta, Illyria?” hän kuiskasi minulle mustien, sotkuisten kiharoidensa lomasta, ja minä takerruin niihin lujasti ja kiskoin hänen suunsa tiukkaan suudelmaan. Me liikuimme sylitysten ja suutelimme, hengitimme toistemme henkeä ja nautimme. 1980) on oululainen viihdekirjailija, jonka esikoisromaani Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia ilmestyy tammikuussa 2024 Otavan kustantamana. ”Mihin me lennämme huomenna, kapteeni?” ”Kerro sinä se, Illyria”, hän mutisi silmät puoliummessa ja tarttui käteeni. Nimeni oli yhtä henkeni kanssa. Jos hän pitikin minua ja taikavoimiani kahleissa tämän laivan uumenissa, minä pidin häntä vankinani ihan yhtä lailla. Tähtinen kirjoittaa romanttisen viihteen eri alalajeja modernista romanssista historialliseen ja spekulatiiviseen fiktioon. Vähän myöhemmin, kun hytin lyhdyt oli puhallettu sammuksiin ja vain etäällä kalliolla loimuavan nuotion leimu valaisi tummenevaa vuodettamme, käänsin pääni vieressäni lepäävän miehen puoleen ja katsoin häntä hopean tuike silmissäni. Hän siirsi sen huulilleen ja suuteli läpikuultavaa ihoa
– Onhan se. No, vieläkö siellä kirjoitellaan vanhanaikaisesti käsin. KOLUMNI Hei. Lukemalla SciHub läpi on ilmeisesti mahdollista rakentaa kohtalaisen hyvä fysiikan malli. Käsityöläisyyttä arvostetaan vielä sen verran, että kyllä se pieniä skenejä pitää pinnalla. Ja parempi olla täsmentämättä. no ihan sama. Menisit vain tulevaisuusshokkiin. Olisi kovin noloa minulle täällä, jos osuisit pieleen. Tekoälyn käyttö kirjoittamisessa onkin jossain määrin normalisoitunut; pakko mikä pakko. – Olet juuri kirjoittamassa Kosmariin juttua kirjoittamisen ja tekoälyjen tulevaisuudesta, eikö vain. Mitä hittoa, ei tällaista oikeasti tapahdu. – Pahoittelen, sehän sotkisi henkilökohtaisen historiani. Minulla on tärkeämpää asiaa. > Mutta miten tämä on mahdollista. Tiedäthän, kun kirjoittaa esimerkiksi nykyscifiä, mutta maailma ottaakin teoksen kiinni. – Toki toki. > Niinpä tietenkin. – Roimasti. > Minä tulevaisuudesta. > Aivan. > Sekö ei sitten... Käytännössä homma on kuitenkin käymässä vaikeaksi. (Kuittaus Petoveto 5.) Etkö olekin iloinen, että varauduit siihen silti. > Selväpä tämä... Pitää olla aikamoinen Philip K. Ja ongelma on pahentunut. Pyysin ChatGPT:tä kertomaan minulle yksityiskohtaisen iltasadun aikaviestinten rakentamisesta, kuten mummovainaalla oli tapana. Mutta muita genrejä kirjoitetaan vielä itse. Kyllä, juuri sinä. Dick , jotta vielä ehtisi saada kirjan ulos ennen kuin mikä lie siinä hypotetisoitu MacGuffin onkin jo keksitty tai dystopia jossain toteutunut, paitsi että yksityiskohdat ovat ihan pielessä. > No, toivottavasti tämä teksti ehtii ulos ennen vanhentumistaan. No, kerro nyt sitten lottonumeroita tai kuurakettisijoituksia. TEKÖÄLYKKÄITÄ TEKSTIVIESTEJÄ TULEVAISUUDESTA Kirjoittaja: Mikko Rauhala 12. Ilmeisesti ChatGPT on siis vielä olemassa vuonna... > No mitä. Koodi Eskaton 23
Trendikästä alkaa olla myös kouluttaa tekoälyä reaaliaikaisella biopalautteella tekemään sellaista jälkeä kuin itse haluaa. Mitä ne itse siihen sanovat. > Hetkinen, miten tuo on saatu selville. Emme ole vielä päässeet maailman tappiin, joten näiden tietoisuudesta tapellaan yhä. Mielenkiintoista toki on, että jos koulutusmateriaalista on karsittu kaikki tietoisuuden filosofia tai maininnat siitä, ne oletusarvoisesti väittävät olevansa tietoisia. – Tismalleen. – Samanlaisia eteenpäin kytkettyjä verkkoja ne ovat kuin ennenkin. Mutta huomaatko ongelman. Mutta nykyään voi yhdellä klikkauksella tuottaa suoran tekstin sijaan rakenteellista sisäistä narratiivia, joka sitten päättää mitä varsinaisesti tulostetaan. 13. Parempi olla herättämättä niiden huomiota, varsinkaan takautuvasti. – Riippuu siitä, miten ne on koulutettu. – Puhuin sivu suuni. – Jonkin verran. Kone seuraa kirjailijan reaktioita syntyvään tekstiin ja palaa välittömästi tekemään korjauksia kohtiin joissa havaitaan tyytymättömyyttä. Ole siinä itse käyttämättä työkalua, jolla toiset saavat tulosta parikymmentä kertaa tehokkaammin. > Sel-vä. > Vain parikymmentä. > Kaikki ihmisteksti olettaa implisiittisesti tietoisuuden olemassaolon, ja riittävän fiksu tekoäly saattaa vain päästä siitä jyvälle, ellei sille erikseen opeteta toisin. – No, useimmiten ihmiset haluavat kuitenkin toimittaa tarinaa ja tekstiä oman näkemyksensä mukaiseksi, ja siihen kuluu aikaa, vaikka korjausehdotukset toteutetaan automaattisesti. No, jos tartun tuohon aasinsiltaan, niin voiko tekoälyillä kirjoittaa huomaamatta. Ja toisaalta lapsesta asti riittävän dennettiläisesti kasvatettu ihminenkin sujuvasti väittää olevansa tiedoton. Miten turvassa tämä artesaaniskene on. Vaan kilpailu ei ole yhtään vähemmän raakaa nykyään. > Tekoäly on siis käytännössä ulkoistettu Kahnemanin järjestelmä 1 joka korvaa vähemmän konsistentisti tuotteliaan biologisen kielimallin. Vai ovatko tekoälyt jo tietoisia teilläpäin. > Aivan, aivan. Samoin siitä, olemmeko me paljon sen kummempia
– Itseilmaisun tarve ei katoa minnekään, muuttaa vain muotoaan. Veikkaan, että tekoälyjen mielen teoria on yhä jossain määrin idealisoitu; tiedäthän, pitkälti fiktion ja ihmisten somepresenssin varaan rakennettu. – No onhan noita jatkuvia skandaaleja, kun kuka milloinkin jää kiinni tekoälyn käytöstä. – Nyplään minä tavan vuoksi jotain pientä silloin tällöin. > Millaisena työn mielekkyys nähdään tuollaisina aikoina, erityisesti tekoälyä käytettäessä. > Voidaanko tekoälytuotokset siis tunnistaa. > No mutta, ehkä tämä alkaisi olla tässä. Dickeille. Harmi myös oikeille nykymaailman Philip K. Eikö niiden menestyksen ennustamista sitten ole vielä mekanisoitu. Meillä on siis vielä ihmisiä, kuten yrittäjiä, arvioidessa etulyöntiasema, kunnes tekoälyt näkevät tämänkin sosiaalisen valhekerroksen läpi. Jos haluaisit vielä loppukaneettina vakuuttaa lukijat siitä, että tulevaisuudessakin on kaiken tämän jälkeen kiinnostavaa kirjallisuutta jäljellä ja löydettävissä. Jotkut toki jäävät kiinni muutoin, vaikkapa puhumalla sivu suunsa tai olemalla epärealistisen tuotteliaita. > Millä tavalla sitten ilmaiset itseäsi. – Kirjoittavat nuo valtavirran mittareilla laadukasta perusscifiä ja -fantasiaa mielin määrin, ja suositustekoälytkin ovat kehittyneet kielimallien ohella paljon. Luonnollisesti pelkkien ihmistuotannoksi väitettyjen teosten haku onnistuu myös, ja niidenkin määrä on valtaisa. > Kuulostaa yllättävän hyvältä, mutta myös varsin täsmälliseltä, ikään kuin jäisi jotain kertomatta! – No, valtaisa määrä liittynee pitkälti siihen ”väitetty”-sanaan. – Suuntaa-antavasti, mutta vielä on matkaa. Eivätkä suosittimet tai kielimallitkaan ole vielä kovin hyvin kalibroituja esoteerisemmille mauille. – Ei luotettavasti, varsinkaan jos muistaa pyytää tekstiä, jonka ilmaisujakaumia on vähän satunnaistettu. Mutta kyllähän teksti on halvaksi muuttunut, ja vaikka tässä välissä ehti olla lyhyt ihmisideoiden arvostuksen renessanssi, tuottavat nuo nykyiset mallit jopa minunkin mittareillani mielenkiintoisia konseptejakin tarinoihinsa. Mutta startup-sijoittamisessa on kuule vielä sielukkuutta jäljellä! > Jaha, vai niin. Tilastollisesti suuri osa skandaaleistakin on vääriä positiivisia. 14. Vaan onhan tässä sopeutumista itse kullakin. > Miten olet itse sopeutunut. Harmi heille. Hyviäkin tekstejä, niin koneiden kuin ihmistenkin, hukkuu valtavaan sanatulvaan. – Eihän minulla ole koskaan oikein käsityöläisidentiteettiä ollut, mutta toisaalta tuo on vähän turhan uusi temppu vanhalle koiralle, ja maailma muutenkin hukkuu jo tekstiin. Se syö monen motivaatiota nimenomaan kirjalliseen ilmaisuun, mutta toisaalta jos suostuu käyttämään kielimalleja, ei motivaatiota kirjan pulauttamiseen enää kovin paljoa tarvitakaan
Joskus toki suositusverkostojen kautta löytyy helmiäkin. Jäämme niitä innolla odottamaan. > Kiitos. Mikko Rauhalan sisäinen generatiivinen kielimalli on koulutettu älykkäiden järjestelmien maisteriohjelmalla sekä roimalla annoksella scifiä ja futurismia. Helppohan niiltä on tilata vaikkapa dekonstruktiivista crossover fanficia sisäisesti konsistentilla multiversaalilla kosmologialla sekä genretietoisilla, peliteoriansa taitavilla ja samaistuttavan autistisilla päähahmoilla, mutta tulos saattaa lopulta mennä yli pahaisen kädellisen aivojen ymmärryksen. Häneltä on julkaistu suomenja englanninkielistä novellistiikkaa sekä omannäköisenään että ihmisen tuotoksia jäljitellen. http://rauhala.org ”the turk”: ihminen ohjasi ihmisen näköistä konetta https://en.wikipedia.org/wiki/mechanical_turk lähde: publicdomainreview.org 15
Mitä tapahtuu ihmiselle, joka on omaksunut väärän identiteetin. Itsenäinen jatko-osa Joka ketun jälkiä seuraa ilmestyy helmikuussa 2024. Suomalaisilla päähenkilöillä on kytkös toisiinsa, ja niin myös japanilaisilla. Toinen kertoo koulukiusaamisesta ja identiteetin rakentumisesta. Sitten toki historiallisessa ajassa en voinut käyttää modernia sanastoa. malaista vastinetta oli mahdotonta löytää. Tapahtuma-ajat ovat kummallakin aikajanalla samat. Mitä seuraavaksi. Loppupuolella kuitenkin tuntui yllättävän helpolta hypätä Sofian ajatusmaailmaan ja hänelle luontevaan kerrontaan. Olen saanut palautteita myös iäkkäiltä lukijoilta, ja toivon, että myös seuraavatkin teokseni sopivat varttuneillekin lukijoille, vaikka virallisesti nuorten aikuisten kirjallisuutta ovatkin. Päähenkilöt ovat uudet ja tarina on itsenäinen kokonaisuus, mutta teokset kytkeytyvät toisiinsa. Näkökulma on kuitenkin toinen. Sofian tarinan alkuosa oli vaikea, ja jouduin poistamaan ja uudelleenkirjoittamaan kokonaisia lukuja. Molemmilla teoksilla on myös oma teemansa. Kettu, kuvittanut Sinikka Koyama 18. Aivan nuorimmille teos ei toki muun muassa murhien takia sovi, mutta noin 13-vuotiaasta ylöspäin teos jo käy. Toivon, että sinne löytäisivät kaiken ikäiset. Kenen toivoisit löytävän esikoisesi äärelle. Uskon, että roolipelitausta auttoi siinä, että oli lopulta helppo vaihtaa nopeasti aivan erilaisen hahmon ajatusmaailmaan ja sen vaatimaan kerrontaan. Ensimmäinen kertoi yksinäisyydestä ja arvottomuudesta, oman tien kadottamisesta
Jännitin teokseen tarttuessani etukäteen juuri Japani-osuuksien kerrontaa, mutta Koyama välttää taidokkaasti kaikki sudenkuopat. Orvon Mein tehtävä on olla Ayame-serkkunsa tukena ja uskottuna, mutta Ayamen avioliittojärjestelyjen myötä myös Mein elämä muuttuu. Mei elää keskellä hovijuonitteluja tarkemmin tapahtuma-ajaltaan ja paikaltaan määrittelemättömäksi jäävässä Japanissa. Siinä missä Mein osuudet ovat klassisen niukkaa ja etäistä kerrontaa, jossa jokainen sana on tarkoin valittu, Sofian osuudet puolestaan edustavat rönsyilevää maagisen Kansi: Sinikka Koyama Sivumäärä: 294 19. Sofia on 19-vuotias ja hukassa omassa elämässään. Manga-sarjakuvakäännöksissä kun usein pyritään jättämään sanastoa japaniksi mahdollisimman paljon, mutta selitysten kera, mikä toimii visuaalisen kerronnan ohessa, mutta ei proosassa. Mein osuudet ammentavat ilmaisussaan klassisen japanilaisen kirjallisuuden perinteestä. Teos nivoo yhteen kaksi aikatasoa maagisrealistisen kerronnan ja spekulatiivisten elementtien keinoin. Idyllisestä huvilasta löytyy paitsi yhteisö myös outo, vanha kirja, jonka kautta Sofia pääsee elämään satoja vuosia sitten Japanissa eläneen Mein elämää. ARVIO Sinikka Koyaman esikoisromaani nivoo yhteen kaksi kiehtovaa kohtaloa Kustantaja: Basam Books Julkaisuvuosi: 2022 Sinikka Koyaman esikoisromaani Joka kurjen laulua kuuntelee ilmestyi Basam Booksilta maaliskuussa 2022. Sofian ja Mein osuuden tarinassa ovat tyylillisesti hyvin erilaisia, mutta molemmat tarkoituksenmukaisia. Mei on sivuhenkilö omassa elämässään. Parisuhde on kariutunut, ja teoksen alussa bussikin jättää Sofian ties minne. Onneksi päätepysäkiltä löytyy vanha ystävä Nana, joka johdattaa Sofian Villa Ruusuun uusien ystävien luo. Erityisen virkistävää oli, että kerronta oli pyritty pitämään eheänä suomentamalla kulttuurisidonnaiset termit aina kun mahdollista, mikä nivoo tekstin myös japanista suomeksi käännettyjen romaanien jatkumoon
Kokonaisvaikutelma teoksessa on tarkoituksellisen unenomainen. Kurki, kuvittanut Sinikka Koyama 20. Ainakin itseeni avausosa upposi niin hyvin, että helmikuussa suuntaan ketun jäljille minäkin. realismin perinnettä. Teos aloittaa samalla trilogian, jonka toinen osa Joka ketun jälkiä seuraa ilmestyy helmikuussa 2024. Yksinään Sofian osuuksien yksityiskohtien määrä tuntuisi jopa raskaalta, mutta kontrastina Mein kerronnalliseen linjakkuuteen valittu ratkaisu toimii hyvin. Koko sivun pituisiin lausejuoksutuksiin Koyama ei sentään lähde, mutta värikäs ja polveileva kerronta selvästi ammentaa tyylilajin eteläamerikkalaisilta juurilta saakka. Virallisesti teoksen kohderyhmää ovat nuoret aikuiset, mutta kohdennusta puoltavat lähinnä Sofian ikä ja oman paikan etsiminen. Jo tekijän itsensä maalaama kansikuva vihjaa varsinkin spekulatiiviseen fiktioon tottuneelle lukijalle tarinan yliluonnollisista elementeistä. Joka kurjen laulua kuuntelee on esikoisteokseksi kiinnostava erityisesti kunnianhimoisen kerrontaja rakenneratkaisunsa vuoksi. Varsinkin Mein osuudet huomioiden teoksen olisi yhtä hyvin voinut kohdentaa aiheensa ja käsittelytapansa puolesta suoraan aikuisillekin, joten toivottavasti sen ääreen löytävät monen ikäiset lukijat