1/2023 | DIGI suomen tieteis ja fantasiakirjoittajat ry
Numero sisältää vanhoja tuttuja juttutyyppejä artikkeleista novelleihin. Suurin muutos liittyykin julkaisumuotoon: viime vuoden syyskokouksessa Suomen tieteisja fantasiakirjoittajat ry päätti luopua kahden paperinumeron painamisesta ja blogimuotoisen verkkolehden jatkuvasta julkaisusta. Paksuun paperiseen kaksoisnumeroon taas pakataan novelleja, raapaleita ja runoja. Jatkossa yhdistys julkaisee vuodessa kaksi digimuotoista numeroa ja yhden painetun kaksoisnumeron. Yhtä sitovaa teemaa numerolla ei ole, mutta sivujen välistä saattaa pöllähtää annos ihmisyyden jälkeistä digitomua. Diginumeroihin keräämme erityisesti asiapainotteisia juttuja, kuten kirja-arvioita, artikkeleita ja kolumneja. numero, 39. vuosikerta 3 numeroa vuodessa www.kosmoskyna.net toimitus@kosmoskyna.net verkkotoimitus@kosmoskyna.net 1/2023 | DIGI Arvoisa spefisti, edessäsi ruudulla loistaa Kosmoskynän ensimmäinen taitettu diginumero. Ensimmäinen rikosteemainen kaksoisnumero ilmestyykin jo kesällä heinäkuun tienoilla. PÄÄTOIMITTAJAN TERVEHDYS Kosmoskynä ISSN: 0785-2517 132. Tavataan siis pian rikollisissa merkeissä! Mukavia lukuhetkiä toivottaen, numeron 1/2023 päätoimittaja Nita Mäenpää Päätoimittajat: Lily Laine Nita Mäenpää Toni Saarinen Reetta Vuokko-Syrjänen Ulkoasu ja taitto: Toni Saarinen Kansikuva: Mikael Leinonen Avustajina: Joanna Heinonen Mia Myllymäki Anni Kuu Nupponen Markku Soikkeli Mirva Tolppanen Mari Tuukkanen 2
SISÄLLYSLUETTELO Julkaisija: Suomen tieteisja fantasiakirjoittajat ry STK ry Pohjavedenportti 2 A 25 00980 Helsinki www.tieteiskirjoittajat.net info@tieteiskirjoittajat.net 2 Päätoimittajan tervehdys 4 Puheenjohtajan palsta 6 Anni Kuu Nupponen: Spefikirjailijan ammatillinen kasvu (kolumni) 8 Mirva Tolppanen: esikoiskirjailijahaastattelussa Anne Martin, arvioitavana Kallioon maalattu laulu 13 Pirja Hyyryläinen: Niille kaikille (raapale) 14 Maailmanloppu suomalaisessa spekulatiivisessa fiktiossa (artikkeli) 20 Mikko Rauhala: Kuutamolla (novelli) 30 Arvio: Writing the Uncanny 33 STK Tampereen Finnconissa 34 Scifioopperaa Suomessa (artikkeli) 40 Eeva Vänskä: Karisevan turhuuden ääni (runo) 41 PM Kolehmainen: Kela-kirje (raapale) 42 Arvio: Suomen lasten kummituskirja 44 Arvio: Sysi 47 Arvio: Mustat juuret 50 Arvio: Asema 11 3
Vuoden alussa korjasimme STK:n kireäksi käynyttä taloustilannetta. Toivomme sen onnistumiseen apua ja lupaamme, että uudet tekijät saavat niin ikään meiltä apua. yhdistyksen arvostelupalvelu novellipituisille teksteille veloituksetta. Jäsenten linja oli selvä: Kosmoskynän paperilehti on tärkein jäsenetu 76 prosentille vastaajista. Toivomme, että seuraavat numerot huojentavat jäseniä. Kuten scifin kirjoittajat tietävät, tulevaisuus voi olla yhtä lailla toiveikas kuin dystooppinen. Seuran sähköpostilista: stk@lists.utu.fi Lisätietoja ja ohjeet sähköpostilistalle liittymiseksi: https://lists.utu.fi/mailman/ listinfo/stk. Kosmoskynän siinä missä koko yhdistyksen jatkuvuus vaatii tietenkin säännöllisiä vere nsiirtooperaatioita. Useampi on ymmärrettävästi ollut huolissaan joulukuisesta päätöksestämme siirtyä vain yhteen painettuun lehteen. Olemme saaneet vii meisen vuoden aikana muutaman uuden avustajan, mutta pääasiassa lehden ja yhdistyksen toiminta ei olisi nyt mahdollista ilman samoja 4–6 henkilöä, jotka ovat aina ylityöllistettyjä. Yhdistykseen voi liittyä kuka tahansa täyttämällä liittymislomakkeen Yhdistysavain-palvelussa: https://suomentieteisjafantasiakirjoittajat.yhdistysavain.fi/. Irtolehtimyynti: tilaukset@tieteiskirjoittajat.net PUHEENJOHTAJAN PALSTA STK:n hallitus teki keväällä jäsenkyselyn, johon vastasi ilahduttavasti peräti 60 ihmistä. Seuraavaksi meidän – ja teidän – täytyy korjata tilanne, jossa yhdistyksen olemassaolo riippuu harvoista ja valituista yksilöistä. Jäsenten tekstit ovat etusijalla Kosmoskynässä julkaistaviksi. Tavoitellaan siis STK:llakin utopiaa sen mahdottomuudesta huolimatta. Saamamme kannustava palaute tuntuu hyvältä mutta ei helpota työmäärän suhteen. Arvostamme jäsenkyselyn tuloksia valtavasti ja kehitämme toimintaa toiveiden mukaisesti, mutta ennen pitkää toinenkin muutos on väistämätön. Tuotteliaisuudella on hintansa. Sivumääräisesti materiaalia taitaa kertyä enemmän kuin minään aiempana vuonna. Suomen tieteisja fantasiakirjoittajat ry on valtakunnallinen yhdistys, joka ajaa spe kulatiivisen fiktion eli tieteis-, fantasiaja kauhutekstien kirjoittajien asiaa. Aloitetaan positiivinen työ siis nauttimalla kesästä! Lämpenevin terveisin, Toni Saarinen STK:n puheenjohtaja 4. Lisäksi maksa jäsenmaksu (20 euroa vuonna 2023, nuorisojäsenmaksu alle 18-vuotiaille 10 euroa, perhejäsenmaksu 10 euroa) seuran tilille: IBAN: FI09 80001901746033, BIC: DABAFIHH Jäsenetuihin kuuluu Kosmoskynän lisäksi mm
Kosmoskynään osallistuminen antaa arvokasta kokemusta lehden tekoon osallistumisesta ja auttaa verkostoitumaan kirjoittajayhteisön kanssa. Päätoimittajana opit koko prosessin mitä yksityiskohtaisimmin. Kaikkiin tehtäviin opastetaan avuliaasti! Ota yhteyttä: toimitus@kosmoskyna.net AVUSTAJAKSI KOSMOSKYNÄÄN. STK:n arvostettu ja pitkäikäinen lehti kaipaa uusia vapaaehtoisia toimittamaan arvioita ja novelleja, ideoimaan artikkeleja ja toteuttamaan esimerkiksi kirjailijahaastatteluja. 5
Spekulatiivisen fiktion julkaiseminen on viime vuosina karkeasti jakautunut niin, että isot talot julkaisevat käännöksiä sekä alan tunnettujen isojen nimien teoksia. Vaikka olen jo vanha tekijä, jokainen käsikirjoitus opettaa tekijälleen jotain. Kannattaa muistaa, ettei teksti koskaan ole kirjoittajalle sama kuin lukijalle. Oman epäkaupallisemman osansa tekevät spefilehdet ja -järjestöt. Mutta niin opettaa uusi kustantamosuhdekin. Olen antanut teoksen tiimoilta haastattelun, jossa emme puhuneet spekulatiivisesta fiktiosta sanaakaan. Kustantamo on lähtenyt markkinoimaan teosta climate fiction -kärjellä, koska tällä hetkellä ilmastokatastrofia käsittelevä taide kiinnostaa. Osa kirjailijan ammattiin kasvua on osata päästää irti sekä omasta tekstistään että niistä mielikuvista, joiden parissa tarinan on kirjoittanut. Sen sijaan sivusimme vedenpaisumusmyyttejä, joihin Sydänmeren spefiosuudet pohjaavat. Lukijoiden käsissä tarina saa joka tapaukses sa SPEFIKIRJAILIJAN AMMATILLINEN KASVU eli miten seilasin ison kustantamon laivalla Sydänmerelle kuva: hanna poropudas 6. Itse julkaisen tänä vuonna ensimmäistä kertaa spefiteoksen, Sydänmeren, ison kustantamon kautta – kirjan julkaisee Gummerus. Olen itse määritellyt Sydänmeren olevan maagista realismia, koska se sijoittuu meidän maailmamme tulevaisuuteen ja reaalitodellisuuden paikkaan, Espanjaan. SALASPEFIÄ MASSOILLE Osa ammatillista osaamista on taito puhua kirjasta eri yleisöille. Kenttä siis kapenee ja samalla polarisoituu. KOLUMNI S uomessa on meneillään vahva kustannuskentän muutos: isot kustantamot, käytännössä siis WSOY ja Otava, ostavat pieniä kustantamoja ja sulauttavat ne itseensä. Kaikki tässä mainitut tulkinnat teoksestani ovat yhtä lailla oikeita. Keskisuuret ja pienkustantamot ovat sitten julkaisseet spefiä laajemmin
Toisaalta aion itse ottaa kaiken irti ison kustantamon tarjoamasta näkyvyydestä ja puhua spefistä aina, kun tilaisuus tarjoutuu. MENESTYKSEN SALAISUUS Miten lopulta itse päädyin ison kustantamon haaviin. Kannattaa siis antaa kirjoitusprosessin opettaa kirjoittajaansa. Opin myös, että olen surkea kuvaamaan tarinoiden tapahtumapaikkoja – mutta niin olen aina ollut ja ehkä seuraavan kirjan parissa kuvaus sujuu vähän helpommin. Eräs menestyksen salaisuus on reflektoida, mitä kukin kirjoitusprojekti on opettanut. Kustantamojen profiilien ja kirjallisen kentän tuntemus on siis eduksi. On tärkeää myös tuntea kustannuskenttää. Yhteisöllisyys on hyvä asia, mutta nurkkakuntaisuus ei – ja kotisatamasta on aina lähdettävä tuntemattomille vesille, mikäli haluaa oppia jotain uutta. Me spefistit olemme järjestäytyneitä ja yhteisöllisiä, mikä ei kirjailijan ammatissa ole mitenkään itsestäänselvää. Ison kustantamon kiistaton etu on kuitenkin pienkustantajaa laveampi markkinointi, jolloin kirja saavuttaa laajemman lukijakunnan. KASVUN PAIKKOJA Ammatillinen kasvu tapahtuu aina oudoilla vesillä. Mikä on pinnalla, mitä on jo julkaistu paljon. Itselleni spefiyhteisöt – omalla kohdallani pääosin Osuuskumma STK:ta unohtamatta – ovat tarjonneet yhtä aikaa vakaan ja virikkeellisen kasvuympäristön. Salaisen tehtävän sijaan olen tehnyt töitä silloinkin, kun kirjoittaminen on tuntunut puurtamiselta ja etsinyt uusia reittejä silloin kun ovet ovat jossain suunnassa tuntuneet sulkeutuvan nenän edestä. Kirjoittaja: Anni Kuu Nupponen 7. omat merkityksensä. Joskus se on vain tehtävä ovelasti. Yksi seikka, joka spefiyhteisössä on ehdottomasti päässyt kehittymään, on lajituntemus. Sydänmeri puolestaan on kustantamoystävällisempää spefiä. Väittäisin, että uusi yleisö voi nähdä kirjoittajassa puolia, joita tutut lukijat eivät välttämättä ole tulleet ajatelleeksi. Niin pienen kuin isonkin kustantajan kirjailija laittaa itsensä alttiiksi, kun teksti julkaistaan. Sydänmeren opit itselleni ovat, että uuden kustannustoimittajan kanssa kannattaa etsiä itsestään vesimäistä sopeutuvuutta ja sulautua hiljalleen toistensa työtapoihin. Mitä itsestään ja ammatistaan sitten voi oppia asettemalla itsensä alttiiksi. Edellistä romaaniani Täydellisiä sotilaita en edes tarjonnut isolle kustantamolle, koska en ajatellut eroottisen avaruusoopperan olevan se teksti, joka helpoiten menisi isolla talolla läpi. Kosmoskynän lukijoille voin paljastaa, että eräänä yönä sain salaisen tehtävän kissaltani Super-Miisulta : noutaa kultaisen kynän vuorelta – olisinkin saanut. Huomasin myös, että minustakin, niukasta sanankäyttäjästä, irtoaa hurjia sanamääriä uuden kustannustoimittajan huomassa
TURVALLISESTI HENKILÖKOHTAINEN Esikoisteos on monin tavoin henkilökohtainen. Vuonna 2015 Haastattelu ja arvio: Mirva Tolppanen Martin hakeutui Jyväskylän avoimen yliopiston kirjoittamisen perus ja aineopintoihin, jossa hän työsti käsikirjoitusta useilla eri kursseilla. Väitöskirjassaan (”’Draw with words, write myself’ – Supporting teachers’ professional development in creative writing communities”) Martin tutki peruskoulun ja toisen asteen opettajien ammatillista kehittymistä kahdessa luovan kirjoittamisen yhteisössä. HAASTATTELU Anne Martin KALLIOMAALAUKSIA JA YHTEISTÄ HYVÄÄ Esikoisteos sai alkusysäyksen noin kymmenen vuotta sitten Astuvansalmen kalliomaalauksilla, jossa Martin koki vahvan pyhyyden läsnäolon. Alun perin novelliksi kirjoitettu tarina paisui paisumistaan, kunnes kehkeytyi ajatus kokonaisesta romaanista. Hän ei pidä itseään erityisen hengellisenä, mutta punamullalla maalatun kädenjäljen äärellä syntyi idea tarinasta, jossa maalaukset toimivat porttina menneiden ja tulevien sukupolvien välillä. Martin oli kasvatustieteilijänä kyllästynyt sen hetken dystopiabuumin kyyniseen ihmiskuvaan ja läpimätiin yhteiskuntiin ja niin sai alkunsa Kallion väki. Väitöskirja ja julkaisuvalmis romaani syntyivät molemmat vuoden sisään, vaikka Martin kirjoitti työn, opiskelun ja muiden kirjoitusprojektien ohessa. Tällä hetkellä työn alla on kaksi uutta romaani aihiota. Luonnon ehdoilla elävä yhteiseen hyvään pyrkivä pieni yhteisö, jossa jokaisen yksilön vahvuudet pääsevät oikeuksiinsa. Hän voitti Kustannus Aarnin vuonna 2020 järjestämän Minä ja metsä – kirjoituskilpailun spekulatiivisen fiktion sarjan ja esikoisteos Kallioon maalattu laulu ilmestyi keväällä 2022. Matka ideasta romaaniksi on ollut melko pitkä ja Martin toteaa, ettei pätkätyöläisen perheenäidin kiireinen arki aina mahdollista niin tavoitteellista ja säännöllistä kirjoittamista kuin toivoisi. Martin tituleeraa kirjailija Katri Alataloa kirjailijamentorikseen, jolta sai paljon rakentavaa ja tarkkaa kritiikkiä käsikirjoituksen työstövaiheessa. Martin ammensi tarinaan paljon Anne Martin on esikoiskirjailija, kasvatustieteiden tohtori (OKL) ja perheenäiti. 8
Lukijana hän kaikkiruokainen, mutta kirjoittajana identifioituu vahvasti spefiin. Mystiikka ja mielikuvitusolennot ovat olleet läsnä hänen teksteissään jo lapsena. ”Kuinka kirjoittaa uskottavasti ja jännitteen säilyttäen, liikaa paljastamatta?” Dystopiaa, fantasiaa, utopiaa ja scifiä yhdistävä Kallioon maalattu laulu on spefihybridi, jota on vaikea edes yrittää kategorisoida yhden nimikkeen alle. Mirva Tolppanen on näyttämötaiteen ammattilainen ja kirjoittamisen ja kirjallisuuden opiskelija, joka työstää parhaillaan uutta näytelmätekstiä ja ensimmäistä romaaniaan. pelimaailmasta. Uransa alkuvaiheessa Martin kirjoitti vahvasti fiilispohjalta ja on vuosien varrella joutunut opettelemaan suunnitelmallisuutta. TOHTORI, OPETTAJA JA KIRJAILIJA Esikoiskirjailijan elämä kietoutuu kirjoittamisen ympärille. Omaa ääntään kirjailija kuvailee herkäksi ja viipyileväksi, hetkiin kiinnittyväksi, vaikka sen rinnalle mahtuu nykyään myös toteavampi ja juonta kuljettavampi kerronta. ”Kirjoittaminen on ehdottomasti yksi parhaita ja merkityksellisimpiä oman hyvinvoinnin ja kasvun tukimuotoja.” Hän suosittelee niin oppilaitaan kuin kaikkia kirjailijaksi haluavia luetuttamaan tekstejään erilaisilla lukijoilla, mutta myöntää samaa hengenvetoon olleensa itse liian kriittinen tekstiensä suhteen ja luetuttaneensa niitä pääasiassa perheellään ja ystävillään. 10. Esikuvikseen hän nimeää tämän sukupolven suomalaisia kirjailijoita, kuten Anna-Maija Aalto , Emmi Itäranta , Siiri Enoranta , ja Marisha Rasi-Koskinen , joiden kerronnassa lyyrisyys ja herkkyys yhdistyvät spefin eri elementteihin. Työ opettajankouluttajana Jyväskylän yliopistossa ja sivutoiminen luovan kirjoittamisen ohjaaminen pitävät hänet tiiviisti aiheen parissa. Hän painottaa luovien prosessien merkitystä kirjoittajan omassa kasvussa ja kehityksessä. Martinilta onkin usein kysytty muuttiko hän tarinaa loppuvaiheessa, koska yhtäläisyyksiä maailmanpoliittiseen nykytilaan löytyy niin paljon. Ihminen ja historia toistavat itseään, myös tulevaisuudessa. Opetustyössä Martin korostaa kirjoittamisen iloa ja uskallusta leikitellä tekstin kanssa. Vaikka kahteen osaan jaetun esikoisteoksen ensimmäinen osa syntyikin melko intuitiivisesti, toisen osan työstämisessä suunnittelun merkitys korostui. ”Läheisillä on niin vahva halu tukea, että kriittisyyttä on vaikea löytää.” INTUITIOLLA HETKIIN KIINNITTYEN Elokuvien suurkuluttajaksi julistautuva Martin näkee tarinansa usein kuvien kautta ja kertoo ottavansa vaikutteita mm. Ei muuttanut. ”Haasteita aiheutti kaikkitietävän kertojan puuttuminen, sillä suurimman osan aikaa lukija tietää aivan yhtä paljon, tai vähän, kuin kirjan henkilöt itse” Martin huokaisee. Hän nauttii realismin nitkauttamisesta ja oman todellisuutemme vinouttamisesta. Tarinan yhteiskunta on kuitenkin ajankohtaisuudessaan pelottavan lähellä realismia, sillä viikko sen jälkeen, kun kirja meni taittoon, Venäjä hyökkäsi Ukrainaan
Vapaus ja pedot. Olivian elämä muuttuu ja hän saa tyttären, jonka side esiäitiin ja metsään on Oliviaakin vahvempi. Miksi pakenemme tosiasioita, vaikka tiedämme sen johtavan kaaokseen ja hävitykseen. Ympäröivä maailma on muuttunut elinkelvottomaksi ja koneenkaltaiset olennot kylvävät pelkoa ja tuhoa ympärilleen. Päällys: Noora Jantunen Sivumäärä: 368 11. Kallioita ympäröivä voima pitää pedot loitolla, mutta salaperäinen mahti kantaa vain metsän rajaan saakka. Siinä missä Olivian äidin kipeät päiväkirjamerkinnät päiväyksineen valottavat Olivian lapsuutta, avautuu Olivian isän kautta ikkuna menneisyyteen. Aistivoimainen viipyily ihastuttaa, mutta paikoittain olisin kaivannut pientä tiivistämistä, sillä osa tarinan kohokodista on vaarassa hukkua runsaan kuvailun alle. Romaanin kerronta liukuu usealla aikatasolla ja jos alussa onkin oltava tarkkana, missä ajassa milloinkin liikutaan, lunastaa kerroksittain avautuva tarina lupauksensa. Kallioon maalattu laulu on tarina naiseudesta, metsistä ja vanhemmuudesta. ARVIO Kallioon maalattu laulu on postapokalyptinen tarina naiseudesta, metsistä ja vanhemmuudesta Kustantaja: Kustannus Aarni Julkaisuvuosi: 2022 ”Tällaisina hetkinä mennyt elämä välähteli kirkkaina kuvina hänen mielessään ja kietoutui nykyisyyteen. Kalliomaalausten luona Olivia saa näyn yhteisöä lähestyvästä muukalaisesta, Eliaksesta. Ja lopulta – löytyykö vastaus kaikkeen rakkaudesta. Olivia elää pienessä yhteisössä kallioiden kupeessa. Ovatko viattomuus ja hyväuskoisuus maailman pelastus vai sen tuho. Eliaksen menneisyys ei kuitenkaan päästä häntä otteestaan ja niin Olivia tyttärineen lähtee vaaralliselle matkalle metsän rajojen ulkopuolelle. Se on yhtä aikaa kaunis ja riipaiseva, ja saa pohtimaan niin ihmiskunnan sokeutta suhteessa itseensä ja ympäröivään maailmaan kuin lähimmäisenrakkautta. Hän oli vahvasti läsnä, mutta kuitenkin jossakin aivan muualla.” On kallio ja Kaupunki
Henkilökuvaus on tarkkaa ja rikasta, henkilöiden väliset suhteet saavat tilaa ja aikaa. ”On kevät, ja laskevan auringon lämpö tarttuu häneen kiinni, kun hän oikoo jäseniään Suuren Kiven vierellä. Mieleenpainuvimmiksi hahmoiksi nousevat Olivian kasvattanut äreä, mutta suurisydäminen Vanhus, riipaisevan sairauden runtelema Olivian äiti Maria, sekä tytär Sade, jonka kautta tarinan fantasiaelementit nousevat kauniisti esiin. Kahteen osaan jaetun teoksen aistivoimainen kerronta pääseekin mielestäni oikeuksiinsa erityisesti romaanin toisessa osassa, jossa Sade on kerronnan keskiössä. Rikas miljöökuvaus tulee lähelle ja tulevaisuuden skenaario on uskottavuudessaan pelottava. Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Teosta voi suositella niin nuoremmalle kuin varttuneemmallekin lukijalle. Martin kuvaa kauniisti, kuinka pieni ihmisyhteisö nojaa toisiinsa. Ihminen on itse rakentanut oman tuhonsa. Tyttö kiipeää kivelle, käy kerälle ja kehrää hetken silmät puoliksi ummessa. Tuki ja turva löytyy lähimmäisistä silloinkin, kun olosuhteet ajavat heitä erilleen. 12. Hänellä on ketunpennun häntä, joka heijaa raukeana puolelta toiselle.” Postapokalyptinen maailma on yksi teoksen ehdottomista vahvuuksista. Viittaukset aaltoileviin pandemioihin ja informaatiotulvan luomaan kaventuneeseen maailmankuvaan sekä polarisoituvaan yhteiskuntaan ovat suoraan meidän ajastamme. Lopun epilogi on kaunis yhteenveto, joka vielä kerran yllättää, mutta salaperäisyytensä säilyttänyt tarina olisi mielestäni kestänyt avoimemmankin lopetuksen. Loppuratkaisun lähestyessä Martin pudottelee vastauksia taitavasti ja onnistuu yllättämään juonenkäänteillään useamman kerran
Puristan kahvoja. ”Lonkka ehkä”. Tutkimusmatkojen tuloksina on julkaistu lukuisia novelleja, raapaleita ja runoja. Leijupäät eivät lakeja usko! Puoliltaöin nappaan Raisalta pihaan jääneen kävelykepin. Teen kepillä testityrkkäyksen; hyvin ulottuu. Paikallisholossa kerrottiin ensiavun olevan täynnä kallojaan halkoneita humalikkaita. Viina ja tyhmyys, ikuiset kaverukset. Kotona katan pöydän. 13. Sitten muistan, ja otan toisen lautasen pois. Pihassa kärräävät vaimoa ilmalanssiin. Pian hiljaisuuden rikkoo lähestyvä hurina. Ministeri julistaa uutisholossa madaltavansa lautojen nopeutta ja korkeutta lailla. Lyön nyrkkiä pöytään. Sinne se Raisa meni. Pumppu tykyttää, ja riisipiirakat ovat tipahtaa rollaattorin istuimelta kävelykatuun. Pirja Hyyryläinen on jyväskyläläinen spefiseikkailija, joka luotaa uuskummaa, kauhua, scifiä ja fantasiaa. Miksei leijulaudoissa ole varoittimia. Lanssi kohoaa lentoradalle. Puuskutan puoliväliin jyrkkää ylämäkeä, ja parkkeeraan puskan taa. RAAPALE: NIILLE KAIKILLE Pirja Hyyryläinen Suhahtavat viidennen kerran ohitseni. Raisa oli kompastunut hylättyyn lautaan
carle hessay – the dark riders (1971) lähde: wikimedia commons 14
Silti maailmanlopun idea on aina yhtä inspiroiva. Koronapandemian, 15. M aailmanloppufiktion paradoksi muis tuttaa kauhun paradoksia: miksi viihdymme sellaisten kuvitelmien äärellä, joiden ilmentymiä tosielämässä kaihdamme. Apokalyptiset myytit ovat kuitenkin läpi aikakausien sanallistaneet vallitsevia tuntoja tavalla, joka on ollut ihmisille tarpeellista ja vapauttavaa. Sosiaalisia ja psykologisia selityksiä riittää. Tuntemamme järjestelmän romahdus kuvataan usein vastenmielisiä tapahtumasarjoja esittäen, rujoja sanankäänteitä käyttäen tai vähintään surumielisen kaipauksen siivittämänä. Silti tahdomme mallintaa aina uudestaan monen eri maailman peruuttamatonta mullistusta. Selvästi näitä mallinnuksia tarvitaan reaalimaailmassa johonkin, ja niillä on konkreettista vaikutusta toimintaamme. Emme halua maailmamme muuttuvan liikaa, ja joskus pienikin nyrjähdys järkyttää arkea. Siitä kertoo vuosisatojen mittaan kirjoitettujen tarinoiden moninaisuus ja nykyisen populaarikulttuurin innokkuus tuottaa pessimistisiä tulevaisuuskuvia. ARTIKKELI MAAILMANLOPPU SUOMALAISESSA SPEKULATIIVISESSA FIKTIOSSA Katsaus Kuolon tähti -antologiaan Kirjoittaja: Toni Saarinen Kirjoituksessa paljastuu jonkin verran loppuratkaisuja. Vaikutus tuntuu varsinkin tarinankerronnassa. Menetys on julma tai lohduton. Juri Nummelinin toimittama ja Täysi Käsi -kustantamon julkaisema, suomalaisia maailmanloppunovelleja yhteen kokoava Kuolon tähti -antologia (2021) jäi ilmestyessään vähälle huomiolle. Joidenkin mielestä taas kyse on vain mielikuvituksen ja reaalimaailman välisestä etäisyydestä, eivätkä kuvitteelliset tapahtumat ole ikinä sama asia kuin todelliset
Kokoelma näyttäytyy tällöin paikallisena heijastuksena koko länsimaisesta populaarikulttuurista, jossa maailmanloppuja ja niiden uhkia sikiää kuin sienipilviä pommisateella. Armaankauhean 2020-lukumme alussa löytyy näin ollen sekä perusteita kaihtaa kirjaa että tarttua siihen. Kuolon tähdessä kuvaston monipuolisuus ilmenee siten, että kokoelmasta löytyy novelleja sekä ihmislähtöisistä että itsestään 1 ks. Olisiko parempi olla ottamatta. Perinne on pitkä. Saattaa olla, että loppujen moninaisuus tuo mielenrauhaa samalla, kun se syö terää kirjoittajien visioilta. kirjoittajan artikkeli Antroblogissa: https://antroblogi.fi/2020/11/moderni-maailmanloppu/ 16. Toistuvien ja kauan kuviteltujen romahdusten keskellä ajatus oikeasta romahduksesta kokee inflaation. Minä tartuin Kuolon tähteen ensisijaisesti maailmanlopun tutkijana, vaikutteita ja lainalaisuuksia etsien. Nykyään joitakin apokalyptisia vaikutuksia tavoitellaan, varsinkin äärioikeiston suunnalla, kun taas toiset ovat ihannoitujen kehityskulkujen epätoivottuja sivutuotteita. Siitä todistaa myös kirjan laaja, yli sata vuotta kattava kirjoittajakatras. Maailmanlopun tarinoiden monipuolistuminen on kiinteästi kytköksissä modernin ajan perimmäiseen luonteeseen. 1 Ennen, uskonnollisissa asiayhteyksissä, apokalypsi tapasi olla ennalta määrätty Jumalan tahto, joka langetettiin ihmisen niskaan. Tarvitseeko sellaisia huolia edes ottaa tosissaan. Näin monta Suurta Loppua läpikäytyään lukija ei suhtaudu mihinkään tiettyyn Suureen Loppuun enää kovin painokkaasti. Toisaalta juuri tällaiset ajat ovat tuottaneet historiallisesti parhaiten säilyviä lopunajan kuvitelmia – arvokkaita muistoja muinaisista näkemyksistä ja mielentiloista. kiihtyvän ilmastonmuutoksen ja Venäjän aloittaman sodan keskellä maailmanlopputarinat saattavatkin kuulostaa enemmän ahdingon syventämiseltä kuin kaivatulta eskapismilta, minkä myös kirjan toimittaja huomioi. Erityisen kiinnostavaa on vaikutelma, jonka kirjan antologialuonne jättää jälkeensä niin hyvässä kuin pahassa. Silti läsnä on aina myös pienuutemme. TUOMION ENKELIN MONET KASVOT Nummelinin lyhyehkö esipuhe tiivistää hyvin, kuinka apokalyptinen kuvasto on nykynäkökulmasta katsoen laajentunut uskonnollisuuden piiristä myös selkeämmin viihteen ja tieteen käyttöön. Tämä kehityskulku uhrista tekijäksi kielii kasvaneesta roolistamme maailmassa. Tie loppuun on kivetty ihmisen aikomuksilla, olivat ne hyviä tai pahoja
Yhteiskuntakriittisempää puolta kuvastaa varsinkin Janos Honkosen ”Paljon tavaraa yhdelle miehelle”, joka liittää yhteen kreisitieteellisen biologian ja kapitalistisen kerskakulutuksen lakipisteen. 3 Antologia ei sisällä montaa kertomusta tietoisesta ja tarkoituksellisesta maailmanlopun aloittamisesta, tai sitten tämän 2 ks. Vaikuttavimpia kuvauksia yksin maailmassa olosta edustaa Veikko Ennalan ”Ja maa oli autio ja tyhjä”. Tämä ei ole loppu.” Suuren kurjuuden ja turmeltuneisuuden vaihe on väistämättä sidottu myyttiseen kulta-aikaan, joka heijastaa maailman alun täydellisyyttä. Selviytyjä on jotenkin erityinen muihin verrattuna. Antologian realistisimpiin lukeutuva novelli, Tiina Raevaaran ”Linnut palaavat aina”, taas tutkii ihmiskunnan aiheuttamaa tuhoa vain sivusilmällä ja uhkaavien merkkien kautta. 3 ks. POIKKEUSYKSILÖIDEN MATKASSA Kuolon tähden novelliperhe kuvastaa myös maailmanloppufiktion ja -myyttien tapaa keskittyä poikkeusyksilöihin. Ensin mainitut edustavat yhteiskuntakriittisempää otetta – niissä moderni ihminen tai siihen vertautuva laji kylvää itse posthumanistiset siemenet. Timothy Mortonin Hyperobjects: Philosophy and Ecology after the End of the World (2013) prosessin käynnistävät ihmisen ulkopuoliset toimijat. Silti hänenkin on ennen pitkää taivuttava, niin kuin tarinan on päätyttävä. Ilmastokriisin aikaan monet lopunajan merkit jäävätkin epäsuoriksi ollessaan osa hyperobjekteja – kokonaisuuksia, joita ovat valtavan mittakaavansa vuoksi lähes mahdotonta havaita yhdessä paikassa, ajassa tai ilmentymässä. Lähimpänä sitä on Kaisa Rannan ”Hyvä tahto”, jossa korostuu useimmille maailmanloppumyyteille tuttu ajatus seuraavasta vaiheesta, paluusta tai uudesta maailmasta. Toisin näyttää olevan Harri Närhen ”Viimeinen lähtö” -novellissa, jossa ylöstempauksesta jälkeen jäänyt päähenkilö toteuttaa unelmiaan tyh17. tapahtuvista (joku sanoisi ”luonnollisista”) maailmanlopuista. Jälkimmäisiin lukeutuvat muun muassa Anni Kuu Nupposen ”Kunhan sisiliskot selviävät” ja Vesa Sisätön ”Elävöittämiskeskuksen Laban”. Hän ei saa irti minkäänlaista nautintoa tästä erityisasemasta. Jatkuvuus on kiinteä osa loppua. Kirjassa ei ole myöskään kovin montaa esimerkkiä positiiviseen lopputulokseen johtavasta apokalypsista. Hän näkee sen, mitä muut eivät voi todistaa kuin ennustuksina ja mielikuvitusta käyttäen. Novellissa salaperäiseksi jäävä hahmo vakuuttaa: ”Jotain tulee aina tilalle. Ei-inhimillinen ja liiankin-inhimillinen kietoutuvat toisiinsa tuottaen pahimman mahdollisen skenaarion. kirjoittajan artikkeli posthumanistisesta kamarimusikaalista tässä numerossa. Osana tarinaa hän haastaa ”lopun” lopullisuuden. Niissä kaikki katoaa salaperäisyyden usvaan. Sen vuoksi aika on lohdullisinta ja uskottavinta käsittää kehäksi. Sattumalta massakuolemista selvinnyt mallipuuseppä Reino Vahermo kulkee Helsingin kaduilla tutkien kaupunkia, jossa kaikki muut lepäävät raatoina. Maailmanloput onkin nähty modernina aikana tieteellisissä malleissa varsin usein tällaisina itseään ruokkivina palautesilmukoina. Kaiken loppuessa tai loputtua tarvitaan selviytyjä, joku, jonka kautta tarkastella muuttunutta maailmaa. 2 Tämän rinnalla väistämättömät tai epämääräisen Kohtalon edistämät loput ovat poeettisempia, joskus jopa haikean kauniita
AJATTOMIA HUOLIA Kirjassa uudelleenjulkaistut historialliset novellit eivät ole aina laadultaan merkkiteoksia, mutta kuriositeetteina ne saavat suurta arvoa. lähde: wikimedia commons 18. Siinä loppu ei jätä kohtalon oikusta jäljelle yhtä yksilöä. Poikkeusyksilökaava kiepautetaan ympäri Samuli Antilan novellissa ”Tunkeilijoiden maa”. Antologian vanhin novelli on Zachris Topeliuksen ”Maailmankuivuus” (alkup. julkaisu 1929) on Lars von Trierin Melancholiaan vertautuva kosmisen mittakaavan tuho-ooppera. Sen sijaan tarina kuvaa päähenkilönsä kautta yksilöä, joka on keskeisessä roolissa itselleen käsittämättömässä tapahtumasarjassa. Yksin planeetalle jäänyt ihminen on jo itsekin kokenut maailmanlopun, vaikka ulkoiset puitteet säilyisivät. Se tulee vaiheittain ja eri kokoluokissa. Maailmanloppu on fiktiossa yllättävän usein road trip. julkaisu 1987) nostaa keskiöön ihmisten väliset intiimit suhteet poikkeusaikana. Molemmat tarinat päätyvät silti eri reittiä samaan johtopäätökseen: todellisuus on merkityksellinen ja elämä elämistä vain, kun se sisältää muita ihmisiä. He myös osoittavat, että tavallisuudesta tulee poikkeuksellista silloin, kun ympäristö muuttuu radikaalisti. Maailmanloppu suhteellistuu. Tove Janssonin ”Shoppaamassa” (alkup. Tätä tapahtumasarjaa on hedelmällistä pohdiskella vasten ajatusta, jonka mukaan eurooppalaisen kolonialismin alistamat alkuperäiskansat kohtasivat maailmanlopun jo vuosisatoja sitten. Kuolon tähden novellien hahmot ovat välillä tyhjiä ja yhdentekeviä, minkä vuoksi heidän rooliinsa voi usein asettua miltei kuka vain. Sille on mukava saada hyvää seuraa. Lukija voi vain hieroa kasvojaan idean alkaessa avautua. kuva: frode ramone. Kolme erottuu yli muiden suomalaisen kirjallisuuden historiassa. julkaisu 1844), joka edustaa Topeliukselle tyypillisesti satugenreä. jässä maailmassa. huippuvuorten siemenholvi, johon on säilötty täystuhon varalta satojentuhansien viljelykasvien siemeniä. Niminovelli, Henry Parlandin ”Kuolon tähti” (alkup
Jonkinlainen suomalainen versio Illuminatus-trilogian teemoista olisi kiinnostanut kovasti! Vaihtoehtohistorialliset apokalypsit olisivat myös tarjonneet omalaatuisia perspektiivejä. Toni Saarinen on moderneihin maailmanloppudiskursseihin ja myytteihin erikoistunut väitöskirjatutkija. Kiinnostavasti kristilliset visiot puuttuvat Kuolon tähdestä miltei täysin. Niin myös vaarallisena pidettyjen ryhmien ja ideologioiden ajamat apokalypsit, joita esiintyy toistuvasti esimerkiksi salaliittomyyttien puolella. Kokoelman mieleenpainuvin tarina on Ville Paakonmaan persoonallinen ”Ensimmäinen päivä” (alkup. Ovathan tarinoidemme maailmat aina luonteeltaan erilaisia ja loput mittakaavaltaan monen sorttisia. Pikemminkin juuri tätä kautta huomaa, että maailmanloppu on monipuolisempi aihe kuin arvaisi. Tarinassa on vahva suomalaisen ympäristön tuntu, mikä asettaa epäuskottavan apokalypsin uskottavaan kehykseen. Häiritsevät mielikuvat, matka halki vieraaksi muuttuneen maan, anonyymiksi jäävät ja osin epämiellyttävät poikkeusyksilöt ja uuden alun mahdollisuus ovat tiivistelmä kirjan yleisistä teemoista ja laajemminkin maailmanlopun ominaispiirteistä. Kuolon tähti on saatu kustantajalta arvostelukappaleena. lähde: pixabay 19. kuva: peter h. ihmisen jälkeen jäävä säilyy mutta muuttaa muotoaan. lähde: pixabay ihmisen jälkeen jäävä säilyy mutta muuttaa muotoaan. julkaisu 1965). Tällaisia puuttuvia aiheita ei kuitenkaan pidä laskea kirjan heikkoudeksi. kuva: peter h
kuva: rafael de lancer lähde: pexels 20
Lilith projisoi niin kauneutta kuin voimaakin. Moisen koputtaessa ovelleni ei aina voinut olla varma, tykkäsikö asiakas kliseistä vai oliko liikkeellä ironisesti. Ovi suhahti luvallani auki, ja nainen mustavalkeassa bisnespuvussa asteli sisään, lanteet asuun nähden laveasti keinuen. Oli periaatteessa mahdollista, että hän haluaisikin asioida naapurin limaisessa malliagenttitoimistossa, mutta hänen koko olemuksensa huokui tyyliä. Hänen jalkansa olivat pitkät kuin BR-22k-laserkivääri, jollaiselle etumuksensa toimisi myös oivana ampumatukena, ja hänen olkapäämittaiset hiuksensa loistivat punaisina kuin kohteesta jäljelle jääneet, hitaasti palavat kekäleet. Hän oli saapunut katolle yksityisheksakopterilla, ja avusteeni oli vinkannut hänestä heti, kun hän vaikutti suuntaavan juuri minun toimistoani kohden. NOVELLI Kuutamolla Kuutamolla Mikko Rauhala T uuppasin puoliksi syödyn nuudelikupillisen pöytälaatikkoon ja heitin jalat työpöydälle mahdollisen asiakkaan askelten lähestyessä ovea. Räätälöidyt kasvot ja tapa, jolla hän kantoi kehoaan antoivat kuitenkin ymmärtää, että hän oli yksinkertaisesti valinnut tämän omaksi itsekseen. Hetken mietin, josko hän oli erehtynyt osoitteesta, mutta perässä seuraavat henkivartijat vihjasivat, ettei tulija päätynyt minnekään vahingossa. Ovi sulkeutui naisen takana jättäen henkivartijat käytävään. Kyseessä oli selvästi Lilith-paketin kolmosversio. Ei sillä, ei minunkaan vaatimaton firmani yleensä ollut suihkuseurapiirien suosiossa. Avusteeni oli jo napannut rakennuksen valvontakameroista kuvat koko joukkiosta koptereineen ja etsi verkosta vastaavuuksia. 21. Ilman turvakameroita en olisi edes tiennyt, että he olivat siellä
Tässä pieni näyte viesteistä, joita olen saanut muutaman tunnin välein eilisyöstä asti.” Hän täsmälähetti avusteelleni videotiedoston. ”Miten voin auttaa?” ”Luulen, että varmistukseni on varastettu. Firma oli yksi Slicerin pääkilpailijoista siivutinpatenttien vanhennuttua muutama vuosi sitten. Kuvassa näkyi itse Reynolds sidottuna leikkauspöydälle alastomana, mustelmilla, verissä päin ja armoa anellen. Olin minäkin pukeutunut Lilithiin kerran tai pari. ”Tietävätkö yrityksenne poliisivoimat asiasta?” Hän oli hetken hiljaa. Tahdon teidän löytävän syyllisen.” ”Ymmärrän. Paikka on muuten teidän, josko se vielä askarrutti.” Hän ei ollut neuvotellut hintaa. Käynnistin kaiken uudelleen. Toimisto on nyt hermeettisesti suljettu ja turvallinen. Yksityiskohtia varten suosittelen sulkemaan avusteenne hetkeksi, jotta voin varmistaa toimiston”, sanoin, ja toimin itse samoin. Hän tiesi, että saattaisin käyttää tilaisuutta hyväkseni, muttei välittänyt, tai sitten välitti 22. Reynolds nyökkäsi lyhyesti. Sen jälkeen videoiden saatekirjeet ovat vaatineet tuoreita koodeja.” Ei kovin hienotunteinen, siis. Avusteeni vihjasi, että mikroilmeiden mukaan ei tiennyt. Lisäksi hetkeä ennen kuin videoita alkoi tulla, yritykseni verkkoihin yritettiin kirjautua vain aavistuksen verran liian vanhoilla salasanoillani. Mekaaninen käsi kurotti kohti hänen niskaansa, ja sitten anelu loppui. ”Herra Burton”, neiti sanoi määrätietoisesti. ”Arvelette, että asemanne voisi horjua, jos he tietäisivät jollain olevan ote teistä.” ”Oikein. Jos ovessa lukenut nimi ei olisi ollut riittävä vihje, avusteeni myös mainosti henkilöllisyyttäni toimistossa ollessani. Selena Reynolds, Fast Travel -yhtiön johtoporrasta. ”Neiti Reynolds”, vastasin. ”Sähkömagneettinen pulssi, josko tänne olisi päässyt salakuuntelulaitteita. Olette varma, ettei..?” Epäröin hetken. Olivat ottaneet etumatkaakin aloittamalla toimintansa Marsissa, jossa Maan patenttijärjestelmää kohdeltiin kätevänä piirustusten lähteenä. Kaikki laitteisto toimistostani sammui, ja työpöydän uumenista kuului äänekäs kolahdus. Neiti Reynolds oli selvästi kova pala purtavaksi. Sen olisin hoksannut itsekin. ’Herra’ kelpasi bisnesympyröissä, stereotyyppien ollessa mitä ne olivat. Kuinka hienotunteinen minun tulisi olla. ”Jos varkaalla oli mitään hajua siitä, mitä oli tekemässä, kloonisi piti epäilemättä suunsa kiinni kauemmin kuin mitä hän arveli”, sanoin hyväksyvästi. Ensivaikutelma rempseän pätevästä yksityisetsivästä oli tehty. Ainakaan kehoaan hän ei arkaillut – ja miksipä arkailisi. Heilautin kättäni ja metalliverkko tipahti ikkunan eteen. ”Huomaan, mistä olette saaneet hienovaraisen maineenne. Hän kohotti kulmakarvaansa ja nyökkäsi hyväksyvästi. Toivottavasti ajattelette yhtä hyvin Faradayn häkin ulkopuolella kuin sisälläkin. ”Että kyseessä ei ole vain kehoni kopio?” Reynolds pudisti päätään. Hänen avusteensa ei vastannut kyselyihin, mutta heksan rekisterikilvet, omaperäiset kasvot ja se, että nainen oli selvästi jokin iso kiho, tekivät tunnistamisen helpoksi. ”Työhaastattelun ensimmäinen vaihe olikin siinä.” Käännyin hieman päästääkseni jalat taas lattialle. ”Osanottoni. Oli tämäkin keino herättää huomioni. ”Hän on sanonut vain minun tietämiäni asioita. Voitte käynnistää laitteenne.” Hymy välähti hänen huulillaan
Mitä yksityiselämäänne kuuluu?” 23. Ne olivat uusimmat Lunan kopion tietämät koodit. ”Ja koodit, joita varas kokeili?” Reynolds nyökkäsi. Ymmärtänette, että tarvitsen kaiken kiristysmateriaalin. Jopa Slicer itse oli paikalla, joskin lähinnä seuraamassa. Videot varmaankin pahenivat. Käytän heidän turvallisinta varastoaan aivan Luna-siirtokunnan naapurissa. Sanoitte, että äskeinen oli näyte. ”Täsmäävät teoriaan. Reincarnaten fasiliteetti oli lähistöllä, mutta saavutettavissa vain tyhjiön kautta.” ”Arvelette siis, että joku heistä käytti tilaisuutta hyväkseen suorittaakseen hieman yritysvakoilua. ”Hyvä. tässä vaiheessa sitäkin enemmän sopimuksen vaitiolopykälistä. Viimeaikaisten tehtävänantojen perusteella se pitäisi oikeastaan siirtää perushintaan. Eräänä yönä päävoima katkesi kahdeksikymmeneksi minuutiksi. Luulen varkaan päässeen käsiksi viimeisimpään sikäläiseen kopiooni, vaikka datalinjat ovat fyysisesti yksisuuntaiset ja sallivat siirron vain säilön suuntaan. ”Varas saattaa purkaa teihin jotain patoumiaan. He ovat yritykseni datasäilökumppani, jolle asiakkaidemmekin varmistukset pyynnöstä siirretään heidän matkustaessa siivuttimillamme. Mitä tulee mahdollisiin keinoihin, no, Lunassa oli vastikään useimpien siivutinfirmojen edustajien epävirallinen konferenssintapainen. Kertokaa myös, jos teillä on mitään aavistusta, mistä on kyse, ja miten varmistus oltaisiin saatettu varastaa?” Reynoldsin huulilla käväisi irvistys, mutta hän hallitsi ilmeensä nopeasti. ”Ensisijaiset varmuuskopioni sijaitsevat turvahuoneessa kotona, jossa on myös oma siivuttimeni. Jos Reynolds olisi säilönyt itsensä ainoastaan turvahuoneeseensa, tätä ongelmaa ei olisi, mutta silloin hän olisi haavoittuvaisempi tosikuolemalle kotiinsa kohdistuneiden hyökkäysten tai onnettomuuksien seurauksena. Se sopisi yhteen näiden lunnasvaatimusten kanssa. Epäilettekö jotakuta erityisesti?” Reynolds pudisti päätään. Toissijaiset varmuuskopioni ovat Reincarnatella. Kilpakumppaneiden tunnustelua. Palautukset ovat riittävän harvinaisia, että yrityksen työntekijät noutavat ne paikan päältä.” Ikivanha ongelma: kuinka tiukasti näpeissään pitää varmuuskopionsa. Hän oli luultavasti tietoinen tavallisesta hintatasostani, ja kiskominen tapasi olla pitkällä tähtäimellä pahaksi liiketoimille. Lähetin hänelle normaalin sopimukseni tavallisine omituisen jutun lisineen. En usko sitä rikospaikaksi. Huoneessa ei ole verkkoyhteyttä, eivätkä sinne pääse muut kuin minä. Hänen avusteensa oli epäilemättä tarkistanut tekstin vakiomuotoiseksi, ja Reynolds itse joutui vain tarkistamaan, ettei summissa ollut yllättävän montaa nollaa. Kuussa se ei ole mikään pikkujuttu, voinet kuvitella. ”Onko teillä henkilökohtaista historiaa kenenkään konferenssikävijän kanssa?” ”Ei.” ”Puhuakseni nyt aivan suoraan, tämä juttu kuitenkin vaikuttaa henkilökohtaiselta.” Olisi varmaan parempi olla menemättä videoanalyysin yksityiskohtiin. ”En.” Olin selaillut videota keskustelun ohessa ja avusteeni oli jo tehnyt alustavan johtopäätöksen. Kohta näkisin sen itse; hän aloitti siirron, ja laitoin videon pyörimään suoraan näkökenttäni reunalle saadakseni nopean yleiskuvan. Hän tuskin vilkaisikaan sopimusta ennen kuin lähetti allekirjoitetun kopion takaisin
Reynolds luultavasti tiesi sen itsekin, muttei mielellään halunnut jakaa elämäänsä traumatisoidun kopionsa kanssa. Minä hoitaisin operaation mielenkiintoisemman haaran ja siivuttuisin Lunaan. Arvelin palaavani samana päivänä joten maksoin lisämaksun kotikehoni 24. Reynolds värähti, mutta hänen ilmeisen käytännöllinen puolensa voitti. ”Viimeinen kysymys: jos kohtaamme tutkinnassa aktiivisia kopioitasi, haluatko heidät pelastettavan?” Hänen nenänsä värähti. Jokin hänen ilmeessään kertoi, että hänkin oli miettinyt asiaa, muttei halunnut uskoa sitä. Hän puhui sitä paitsi luultavasti totta väittäessään, että kloonina valitsisi kidutusmuistojen sijaan paikalliskuoleman, kunhan joku Selena Reynolds jäisi henkiin. Ja laki on tietysti laki.” Olisin voinut mainita, että sielulain seitsemäs pykälä sallisi rikollisen toiminnan tuloksena luodun kloonin elää, kunhan kohde itse ei ollut osasyyllinen. Anonyymiä, kiistettävää, sitoumuksetonta.” ”Toivoisin listaa kohtaamisistanne viimeisen kuuden kuukauden ajalta varmistaakseni asian. Käyn klubeilla rentoutuakseni, mutta sitä varten vaihdan tuntemattomaan kehoon turvahuoneessani, ja yövieraat tapaan erillisessä kaupunkiasunnossani. Matkan sujuvoittamiseksi kannattaisi koko kehon tulostuttamisen sijaan valita pakkasesta anonyymi valmiskeho ja vain lisätä aivoni siihen. Ura vie valtaosan huomiostani. ”Kiristys vaikuttaa huonosti harkitulta improvisaatiolta pieleen menneeseen operaatioon. ”En. Ne ovat vain paikalliskuolemia. En tarvitse kaikkia yksityiskohtia, mutta ajankohdat, paikat, kasvokuvat, ja mahdollisesti hallussanne vielä oleva ei-yksityisluonteinen videomateriaali olisivat hyödyllisiä. Anteliaiden kulukorvausten turvin hän pystyisi ostamaan pääsyn riittävään määrään valvontakameroita täyttämään aukot Reynoldsin datassa ja urkkimaan josko tämän satunnaiskumppanit olivat todella vain sitä. Koska hän oli viisaasti jättänyt kysymättä yksityiskohdista, tyydyin vastaamaan kysymykseen suoraviivaisesti: ”Kyllä.” Sitten keksin, mitä voisin lisätä puhumatta videosta. ”Asia vilpitön.” ¤ Tilasin henkilökohtaisten kohtaamisten selvityspalvelun alihankintana luotettavalta hakkerilta, joka oli työskennellyt minulle aiemminkin. Avusteen mikroilmeanalyysi vahvisti hänen ainakin itse uskovan näin. Puhtaasti paperilla, tietenkin, ainakin kunnes saisimme jotain uutta selville. Putkihissi toimiston nurkassa vei minut vapaaseen siivutinhuoneeseen toimistokompleksin kellarissa. Jokin henkilökohtainen elementti osaltaan selittäisi arvostelukyvyn puutetta.” ”Hyvä on. Mainitkaa, jos joku heistä on vaikuttanut vihaiselta, takertuvalta tai muutoin oudolta.” Mietin hetken aikaa. Koostan paketin, saatte sen kohtapuoliin.” Nyökkäsin. ”Asun yksin. ”Toimittakaa myös videopätkiä kokouksen osallistujista, jos teillä on, kiitos.” ”Tosissanne arvelette henkilökohtaiseksi?” hän kysyi mietteliäänä. Otin muistilääkkeeni, riisuin vaatteeni lokeroon, ja valitsin kohteekseni Fast Travelin kuutoimiston. Minä olen yhä tässä. Reynolds oli valtuuttanut minut yhteyshenkilöksi Fast Travel -yrityspoliisin ja Lunan paikallisten turvajoukkojen välille. Ei mikään minä haluaisi pitää tuollaisia kokemuksia
Siivutin oli suodattanut pois tavallisen määrän plakkia ynnä mahdollisia esisyöpäsoluja ja korvannut jälkimmäiset terveillä. Jokin vika voimansiirron hallinnan järjestelmissä. Myös turvakameroiden verkkoyhteydet pätkäisivät.” ”Ovatko kaikkien avaruuspukujenne olinpaikat katkon ajalta tiedossa?” ”Kyllä. Astuin sisään ja kiinnitin huomioni lähimpään joutilaan näköiseen virkailijaan. ”No, ilmalukon loki näytti että joku olisi käyttänyt sitä niihin aikoihin, niin tarkistimme. Tarkistin siirtolokin hypähdellessäni Reincarnaten varastohallin aluetta valvovaa turvatoimistoa kohden. ”En paljoa. Stamets tarkisti avusteeni mainostaman valtuutuksen. Kiipesin siivuttimeen ja pyörittelin viimeisiä muistoja mielessäni uudelleen ja uudelleen. ”Hei, te siinä”, tarkistin hänen avusteensa, ”neiti Stamets, arvostaisin apuanne aikakriittisessä tutkimuksessa. Luultavasti tämä olisi kepeämpää asiakkaan kukkarolle; sotilastehostetun kehon tulostus ei ollut halpaa hupia. Niiden seurantasirut toimivat puvun oman akkusähkön varassa ja puvut olivat komeroissaan koko ajan. Avuste heräsi eloon ja annoin sille salasanan tätä tehtävää varten valikoimaani dataan. Parin käytävänmitan pomppiminen riitti verestämään muistia sen suhteen, miten Kuun painovoimassa oli syytä liikkua. Ei mitään epätavallista. ¤ Herättyäni Fast Travelin kuutoimistolla puin päälleni heidän toimittamansa avusteen ja perustunikan. Kuinka voin auttaa?” ”Tiedättekö mitään siitä muutaman päivän takaisesta sähkökatkosta?” Hän kurtisti kulmiaan. Kuuasemalla oli valmiina niin mies-, neutrikuin naisvalmiskehojakin, joskin varmuuden vuoksi halusin rakennustyöläisille tarkoitetut voimaja ketteryystehosteet. Mutta se on hälytellyt omiaan koko kuun, joten arvelimme että se on sitten vain sitä samaa.” 25. Niitä oli heti saatavilla vain kahdelle ensin mainitulle. Henkiä vaakalaudalla.” Laittomien kloonien henkiä, mutta kuitenkin. ”Käynnistä”, sanoin ja annoin anestesian tulla. kryosäilönnästä, viipaleskannattu kallo pois lukien. Tietojen siirto uuteen, mahdollisesti murrettuun avusteeseen oli aina riski, joten oli parempi matkustaa vain olennaisen datan kanssa. Toimiessani Fast Travelin johtohahmon laskuun arvelin heidän tosin pitävän hyvää huolta avusteestani. Niillä saattoi joskus saada yllätysmomentin puolelleen, joskin aliarvioiduksi tulemisesta oli myös haittansa. En paljoa asiasta muutoin välittänyt, mutta jotkut olivat vähemmän varuillaan naiskehoisen seurassa. Lähinnä sähköinen lähimuisti ei selviäisi siirtoa, mutta muistilääkkeiden ja keskittymisen yhdistelmä nopeutti kiinnitystä pitkän aikavälin muistiin. ”Tarkistitte kuitenkin?” Stamets katsoi lattiaa. Nenääni nyrpistäen valitsin tehostetun neutrin. Asiakasneuvottelut hoitavan toimistokehon oli käytännöllistä olla miehinen; se sopi kävijöiden ennakkoluuloihin. Juuri ajoissa, sillä siellä kohteeni jo olikin. Mukana tuleva avustedata paikkaisi aukot. Niiden sisältä ei myöskään löytynyt kuin edellisten valtuutettujen käyttäjien biojälkiä.” Mielenkiintoista. ”Totta kai, herra Burton. Aivojensa uudentaminen silloin tällöin oli terveellinen tapa. Ilmeanalyysi vihjasi nolostumisesta
Skannasin ulomman mekanismin. Hypähdin ulos ja katsoin ylös Aurinkoon. ”Siltä näyttää. ”Hienoa, että onnistuin käyttämään sen kokonaisuudessaan hyväkseni! Mennään.” ¤ 26. Lähetin Stametsille datapaketin. Stametskin vilkuili minua asiaankuuluvalla epäilyksellä lukon toiselta reunalta. Muovijälkiä. Laitoin avusteen etsimään vastaavuuksia. Uusien tulostuttaminen tässä välissä olisi tosin epäkäytännöllistä. Mutta iso siivu heidän palkastaan tässä osassa kuuasemaa tuli Reincarnatelta, joka taas ei halunnut aivan liian tehokkaasti etsiä todistusaineistoa varastovarkaudesta, jota ei suinkaan ollut välttämättä edes tapahtunut. Ei tarvitse päästää sisään, etsin vain samoja jälkiä.” ”Mainiota, koska siihen hyvä tahtomme saattaisi lopahtaakin”, Stamets sanoi. ”Haluaisin tarkistaa ilmalukon, jos sopii. Mutta kuukävely on kahden hengen homma. Lähetin tiedot Stametsille, joka todisti ne aidoiksi digitaalisella allekirjoituksellaan. ”No niin, aika piipahtaa ulkona.” Stamets nyökkäsi ja aktivoi oven. Ei pitäisi kestää kauaa.” ”Hyvä on. Kohta ruuvit irtosivat ja kansi putosi käsiini. Tai joku jolla oli aikaa valmistella halusi heidän ajattelevan niin. Joku käväisi pienellä kävelyllä?” ”Ehkä.” Vilkaisin viidenkymmenen metrin päässä olevaa tunnelikompleksin ovea kohden. Sitten ruuvasin kannen takaisin kiinni. Jos ovi avautui tavalliseen tapaan moottoroidusti, näihin rattaisiin ei välittyisi lainkaan niin paljoa voimaa kuin jos oven kiskoisi auki itse. Lausahdus ei vaikuttanut vihamieliseltä, vain informatiiviselta. Tulen katsomaan perääsi.” Nyökkäsin ja väläytin hänelle ammattimaisen hymyn. Laskin katseeni ja pomppasin syrjään oven edestä. Se vei Reincarnaten datavarastoon. Sitä paitsi verkkokalvoni olivat kertakäyttökamaa. ”Stamets?” ”Niin?” ”Nämä puvut lienevät tavallista Chormel-U:ta hanskojen silikonipäällysteen kera?” ”Tunnet avaruusasut.” ”Oven avausmekanismiin on kuitenkin jäätynyt tekonahkajämiä.” Materiaalia saattaisi nähdä aivan tavallisissa hansikkaissa, joskin polyuretaaniseos oli erityisen korkealuokkaista. Se oli harvinainen näky Maassa tätä nykyä. Kappas kummaa, kaikki merkit viittasivat siihen, että rattaat olisivat viime aikoina pyörineet voimalla toisiaan vasten. ”Kiitos.” ¤ Ilmalukon ulomman oven ruuvaaminen auki oli kiintoisa kokemus, vaikka olimmekin Stametsin kanssa jo avaruuspuvuissa ja kyse oli vain oven kansipalasta. Stamets tuntui riittävän asiantuntevalta kokeakseen olonsa epämukavaksi, eli hän tiesi vallan hyvin, etteivät he olleet tapauksen suhteen niin vakavissaan kuin olisivat voineet. Stamets seurasi perästä, ja ilmalukko sulkeutui automaattisesti. ”Varoita heitä, että menemme vilkaisemaan ovea. Tarvitsen käyttööni rikospaikkasetin ja avaruuspuvun. Valo oli häikäisevän kirkas jopa visiirin läpi, mutta halusin nauttia hetkestä. Asetin sen sivuun ja skannasin käsiavauksen rattaita viimeaikaisen rasituksen varalta
Useimmat näistä epäillyistä kohtaamisista tapahtuivat siellä, joten se lienee Heisenbergille kätevä tai mieluisa paikka.” ”Lisäturvahenkilöstö ei käyne laatuun. Joku lähestyi Reynoldsia takaapäin. Ongelmamme on todistusaineiston epämääräisyys. ”Tutkimus etenee hyvin, mutta toivoakseni pystyisitte selkeyttämään viimeaikaisia löydöksiäni.” Reynolds oli silmin nähden stressaantunut. Tähän mennessä kaksi sulhasehdokasta oli lähestynyt neiti Reynoldsia, ja hän oli antanut molemmille nopeahkot pakit. Järjestä klubi-ilta tavalliseen tapaan, siten että tieto siitä kulkee samoja reittejä kuin aina ennenkin. Hän oli suuri ja lihaksikas, kuten saattaisi odottaakin keholta, jossa pystyi hypähtelemään Kuun kamaralla yllään vain trenssitakki ja hanskat. ”No, jos täytyy niin sitten täytyy.” ¤ Musiikin yksitoikkoinen basso alkoi jo käydä hermoille. ”Herranjestas!” Reynolds huudahti. Toisaalta ainakin yksi hänen inkarnaatioistaan oli tiemmä onnistunut änkeämään väliin joka tapauksessa. Takaisin toimistolla nojauduin Reynoldsia kohden. Meillä on motiivi ja tilaisuus, kuitenkin. Käytäntö kuului vakiosopimukseen. Olin varma, että hän oli saanut uuden videon. Ehdottaisin kohteeksi Mahina-klubia. Soittaako kelloja?” Reynolds irvisti. ”Luulen, että joku konferenssiosallistujista oli pukeutunut jonkinlaiseen kokeelliseen kehoon, lyhyeen kuukävelyyn soveltuvaan biologiseen ihopukuun. Nuorempi keho, pitkä mutta kevytraken27. Käsken heitä kyllä aina pitämään etäisyyttä kun kuljen tuntemattomana.” ”Tavallinen turvataso. Kohteen oli syytä ajatella Reynoldsin olevan vielä markkinoilla, eikä jo varattuna illaksi. ”Käyttäisimme minua syöttinä?” ”Niin. Jos vuoto on turvahenkilöstössäsi, he kävisivät epäluuloisiksi. ”Luulenpa, että nämä kaverit”, lähetin hänelle koosteen kumppaneista, ”ovat itse asiassa tämä heppu.” Lähetys päättyi kuvaan Heisenbergista konferenssissa. Siten hän pääsi varastoon, joskaan en tiedä, miten hän hakkeroi sisään. Sosiopaattista itseluottamusta kaiketi. ”Olen tutkinut jokaisen konferenssikävijän elekieltä ja vertaillut niitä klubikumppaneistasi saamaani videomateriaaliin.” Ei ollut tarpeen mainita, että olin jakanut datan alihankkijalle. Avuste suodatti siitä valtaosan pois, mutta ei sekään ihmeisiin pystynyt, ei se mikään täysimplantti ollut. Viestitän sinulle heti, jos kandidaatti vaikuttaa epäilyttävältä. Mutta älä huoli, tulen paikalle tarkkailemaan väkijoukkoa. Muut voit lähettää tiehensä.” Reynolds huokaisi syvään. Olet hänen heikkoutensa, hän tekee typeryyksiä kun kyse on sinusta. Ehdottaisin, että houkuttelemme hänet ansaan.” Reynoldsilla oli tavallisen nopeat hoksottimet. Hän kuitenkin nyökkäsi valmiina auttamaan. ”Kuinka hän oikein löysi minut?” ”Hänellä lienee rikostoveri sisäpiirissäsi. En tiedä varmasti, mutta yritysvakoilumme arvelee heidän kehittävän nykyistä edistyneempiä sotilaskehoja.” ”Näin ollen ei ole ylettömän yllättävää että Slicerin Dan Heisenberg vaikuttaa tapailleen sinua selkäsi takana.” ”Mitä?” hän huudahti. ”Slicer tekee ylitöitä säilyttääkseen etumatkansa. Löisin vaikka vetoa, että hän on halkeamaisillaan uteliaisuudesta nähdä, miten videot ovat vaikuttaneet sinuun
”Ei niin etteikö poliisi olisi seuraava etappi joka tapauksessa, ellei Reynolds päättäisi hoitaa asiaa toisin. ”Saimme hänet.” Ja, kuten täsmälähetin Reynoldsille, ehkä myös hänen myyränsä, joka kuitenkin oli viisaasti päättänyt olla tässä vaiheessa pahentamatta omaa asemaansa puuttumalla tilanteeseen. Nyt tai ei koskaan. ”Kiitos tämän pai28. Dan Heisenberg, erikoisprojektien johtaja, Slicer Incorporated. Olin harkinnut odottavani, että he pääsisivät autoon tai Reynoldsin suhdetoiminta-asunnolle, mutta jokainen ylimääräinen sekunti merkitsi sitä, että jokin saattaisi mennä pieleen. Itsevarma askellus, kovuus silmissä ja lähes huomaamattomat ylimieliset mikronyrpistykset kuitenkin puhuivat omaa kieltään. Hänen mikroilmeensä eivät paljastaneet kummempia epäilyksiä. Bzzt vain, ja Danny tipahti maahan. Juuri sellainen, jolla voisi yrittää viestiä, ettei käyttäjä suinkaan suosinut raamikkaita kokeellisia sotilasluokiteltuja kehoja. Oikeusistuimet eivät arvosta klooninappauksia.” Reynolds hengitti syvään, ja päästi helpottuneen huokauksen. Harjoittelin säännöllisesti muina miehinä kävelyä avusteen biopalautteen avulla, eikä Reynoldsin turvakaarti osannut epäillä mitään lähestyessäni kohdetta väkijoukon suojista lamautin kämmeneeni piilotettuna. Nyt Reynoldsin palkolliset ryntäsivät meitä kohti, mutta hän viesti heille kaiken olevan kunnossa. ”Ei pitäisi olla vaikeaa saada etsintäluvat datasi löytämiseksi, ja jos Dan tietää mikä on hänelle hyvästä, hän rupeaa nyt hyvin yhteistyöhaluiseksi. Lähetin hänen avusteelleen tunnistushaasteen. Heisenberg kuitenkin vain laski katseensa takaisin maahan, huokaisi, ja vastasi haasteeseeni. Kunhan hän pystyisi pitämään pokkansa hetken aikaa, Heisenberg ei tietäisi, mikä tähän iski. Sotilastehostettu kehoni nosti helposti miehen maasta ja väänsi tämän kädet rautoihin. Täsmälähetin varoituksen Reynoldsille. Reynoldsin pokka saattaisi pettää, tai Heisenberg saattaisi tehdä taas uuden virhearvion. Koeta säilyttää edes osa kunniastasi.” Heisenberg vilkaisi kohden oikealla puolellani seisovaa henkivartijaa. Ei vastausta, kuten odotinkin; hän ajoi laitetta yksityisyystilassa. ”Olisin mieluummin viemättä poliisille pakotettua tunnistusta varten. He kävivät läpi sen tavallisen tanssin, ja Reynolds alkoi johdattaa kohdetta ulos autolleen; tuntemattomana hän matkasi aina maata pitkin. Jatkoin haasteiden lähettämistä pitäessäni häntä rinnuksista kiinni. Onneksi Heisenberg tiesi odottaa aavistuksen hermostuneempaa saalista. ”Herra Heisenberg, otaksun.” Miehen silmät kertoivat minulle kaiken tarvitsemani, mutta oikeusistuin tarvitsisi enemmän. teinen. Tämä se oli, olin siitä varma. Reynolds hätkähti vain hieman tavallista enemmän kohteen koskettaessa hänen olkapäätään. Merkitsin tämän heti todennäköiseksi myyräksi, ja valmistauduin hyökkäykseen. Luikahdin ulos asemapaikkani viereisestä sivuovesta ja kiirehdin heidän peräänsä. Reynolds välitti tiedon muille vartijoilleen, jotka ottivat nopeasti epäillyn kiinni. Lähetin Reynoldsin avustimeen ehdotuksen, että lisäjoukot voisivat olla nyt hyvä idea, jos joku läsnäolijoista työskentelikin Heisenbergin laskuun – vaikka tuskinpa myyrä tässä tilanteessa muutenkaan tekisi mitään hätiköityä. ”Hävisit. Reynolds nyökkäsi varovasti ja seurasi ehdotustani
Mikko Rauhala (http://rauhala.org/) on helsinkiläinen kaksikielinen SF-kirjailija, joka pitää scifistään joko kovana tai lonkeroisena. Ehkä piipahtaisin itsekin jonain yönä, ostaisin tuntemattomalle drinkin. Näkymisiin.” Nyökkäsin ja valmistauduin jättämään loput Reynoldsin joukkojen huoleksi. ”Kuules nyt, en olisi kummoinenkaan etsivä jos en tunnistaisi sulavia liikkeitäsi kilometrin päähän.” Reynolds väläytti hymyä, avusteen mukaan aitoa. Taidan vaihtaa klubikehovalikoimani tämän tapauksen jälkeen”, hän sanoi, mutta kohotti kulmakarvaansa leikkisästi. Olette kuitenkin suoria kilpailijoita ja kaikkea, tiedättehän, miltä se saattaisi näyttää. Hitto soikoon. ”Ehkäpä.” Sitten hän kääntyi poispäin ja esitteli mainittuja liikkeitään astellessaan seurueensa kera kohti heksakopterin laskeutumispaikkaa. Tämä novelli on esiosa Maailman siivu -tarinalle (Portti 3/2015). ”Tokkopa. ”Kiitos. 29. Teen niin.” ”Hyvä. No, tiesin, millä klubeilla hän tapasi liikkua. Mutta se ei oikeastaan ole enää minun alaani, lienee parasta konsultoida asianajajaanne.” Reynolds nyökkäsi ajattelevaisen näköisenä. Hänen erikoisalaansa on vinksahtaneen konsistentti maailmanrakennus ynnä narratiivinen filosofointi ja/tai pöljäily. Kannattanee ostaa poliisipalvelu joltain puolueettomalta taholta yrityspoliisinne sijaan. Kunhan kaikki oli kiistettävissä, kuka tiesi, mitä kylmässä kuunvalossa saattaisikaan tapahtua. ”Etsintäluvat, vai?” ”Ammatillisesta kohteliaisuudesta – ja ehkä myös tiettyjen alaani säätelevien pykälien takia – suosittelen hänen toimittamistaan poliisin haltuun. najaisen selvittämisestä.” Sitten hän vilkaisi miestä halveksuen
Sigmund Freudin lanseeraamaa termiä on käytetty paljon kauhufiktion yhteydessä, vaikka moinen tyyli tai moodi on tuttua kaikessa lukijan odotuksia huojuttavassa kirjallisuudessa. ”Unheimlichin” käsitettä on tavattu tarkentaa kauhuproosan yhteydessä siten, että tiedon pimittäminen ei riitä herättämään lukijan tunnereaktiota. Tuore brittiläinen esseekokoelma Writing the Uncanny ei onneksi pyri rajaamaan aiheekseen vain kauhua. Yksityiskohtaisen tiedon runsaus voi toimia jopa paremmin. ARVIO Esseitä epämukavan tarinan estetiikasta Dan Coxon & Richard V. Käsitteellä ei ole suomalaista vastinetta eikä ”uncanny” ole sekään vakiintuneessa käytössä englanninkielisen kirjallisuuden vastaanotossa. Kun detaljipitoinen ympäristö korostuu henkilöiden sijaan tai niiden puuttuessa, lukijassa herää tunne kätketyistä tai torjutuista merkityksistä, mihin ”unheimlichilla” viitataan. Monessa tapauksessa se kuitenkin olisi tarkempi määritelmä teoksen tyylille kuin kriitikoiden suosima ”unenomainen” tai perusteettomasti viljelemä ”maaginen realismi”. Tällä ansiolla kirja voitti British Fantasy Award 30. Hirst (toim.) – Writing the Uncanny: Essays on Crafting Strange Fiction Kustantaja: Dead Ink Books Julkaisuvuosi: 2021 Kirjoittaja: Markku Soikkeli ”Uncanny” eli tutummin ”unheimlich” tarkoittaa taiteen yhteydessä tyyliä, joka aiheuttaa miellyttävää hämmennystä lukijassa tai katsojassa. Esseet muistuttavat mitä kaikkea sanataiteena tärkeää jää perinteisten spefi-lajien välimaastoon
Romaanin mittaisessa fiktiossa olisi hyvin vaikeaa ylläpitää tunnetta hämmentävästä ja oudosta. Jamesia ja Robert Aickmania niin periaatteessa tietääkin jo kaiken siitä, miten ”unheimlich” toimii. Antologiassa tätä ympäristön ainutkertaisuutta argumentoi parhaiten Nicholas Roylen essee (hiekka)rantojen merkityksestä spefi 31. Alaotsikkonsa mukaisesti kirjan esseet selittävät mikä ”oudossa” fiktiossa viehättää hyvinkin eri tyyppisiä kirjoittajia. -palkinnon vuoden parhaana tietoteoksena. Novellikokoelmassa vaikutelma elämän väliaikaisuudesta ja suurtenkin aiheiden yhdentekevyydestä korostuu entisestään. Jossain vaiheessa romaania outouden tunnelma on ratkaistava tavalla tai toisella, annettava outoudelle selitys, joka voi tietysti olla miten mielipuolinen tahansa. Kirjoitusoppaaksi teos on varsin laveasti aihettaan pohdiskeleva, vaikka esseissä käytetyt esimerkit keskittyvät suppeaan joukkoon kirjailijoita. Shirley Jacksonin Linna on aina ollut kotimme (1965) on rajatapaus. Yksittäisen tarinan päähenkilöt ovat olemassa vain sivulta 93 sivulle 107 ja sen jälkeen heidän tilalleen vaihtuvat uudet yhtä tärkeältä vaikuttavat henkilöhahmot. Kyseessä ei siis ole kirjoitustaitojen kehittämiseen harjoittava opas, mutta kirjaa voi suositella tyylikokeiluihin motivoivista esseistä, jotka on suunnattu sekä spefin lukijoille että kirjoittajille. Olennaista ei ole se, miten aaveista kerrotaan, vaan millainen merkitys niillä on kertojalle. Eivätkä aaveetkaan ole kliseitä, kunhan niitä käytetään harkitusti. Yksimielisiä kirjoittajat näyttävät olevan siitäkin, että ”unheimlich” pelaa parhaiten novellin mitassa. Kuten Jacksonin tarinoista voi oppia, ”unheimlich” on vaikutelma ympäristöstä, joka vaikuttaa väärällä tavalla tutulta henkilöidensä tai tapahtumiensa vuoksi. Aaveille omistetussa esseessään Michèle Gordon perustelee, että aaveet edustavat kertomattomia tarinoita. Jos on lukenut Shirley Jacksonia , Roald Dahlia , M.R. Se kantaa pienoisromaanin mitassa. Johdannossa ei paljasteta, miten kirjoittajat on valittu kokoelmaan. Tarinamaailman outouttamiseen kirjassa ehdotetaan yksittäisiäkin tyylikikkoja, kuten yllättävän arkisten metaforien käyttöä ylevän aiheen yhteydessä tai tarinan kertomista futuurin aikamuodossa. Hyvin yksimielisiä he tuntuvat kumminkin olevan siitä, mitä ”unheimlich” tarkoittaa ja miksi se on riippumatonta genrerajoista. ”Unheimlich” on tarkoituksellista epäluotettavuutta kerronnassa mutta myös sellaista psykologista tarkkuutta, jolla kertomus paljastaa emotionaalisen ja rationaalisen heikkoutemme selittämättömien asioiden edessä
tarinalle. Myös Shearmanin omaa proosaa sietää etsiä luettavaksi, esimerkiksi BFA-palkittua novellikokoelmaa Love Songs for the Shy and Cynical (2009). Lukijat ovat herkkiä tulkitsemaan tarinan pieniä poikkeavia yksityiskohtia vihjeiksi siitä, että tarinamaailmassa on jotain perusteellisesti vialla. Kolmas kirjailijakohtainen essee on kokoelman kummajainen. Voi hyvinkin olla, että luovan epämukavuuden takeeksi riittää lukijan kulttuurinen välimatka kirjailijaan. Näin asiantuntemus aiheesta muuttuu kuin huomaamatta epämukavan hämäräksi ja monitulkintaiseksi palaksi kadonneeksi oletettua historiaa. Hoffmannin novellista ”Der Sandmann” (1817) muuttuu pitkäksi anekdootiksi siitä, kuinka kirjoittaja kohtasi sattumalta vanhuksen, joka oli tavannut Sigmund Freudin Lontoossa. Vieläkin pidemmälle näitä esseen vapauksia vie kirjailija-käsikirjoittaja Robert Shearman . Merenranta on häilyvä, alati muuttuva raja äärettömän ja äärellisen välissä. Yksi niistä avaa Shirley Jacksonin taidetta kirjailijan henkilökohtaisten traumojen kautta ja toinen analysoi Robert Aickmanin novellia ”Hospice”. Shearmanin tunnustukset omituisen kirjallisuusagentin kanssa harjoitetusta seksistä tuntuvat aluksi järjettömän provosoivilta, kunnes tajuaa, että hän on kaiken aikaa muistuttanut epäluotettavan kertojan ensisijaisuudesta. Shearmanin mielestä lukijat ovat lähtökohtaisesti vainoharhaisia vastaanottajia. Antologian lopusta löytyy vielä kaksi pitkää suosituslistaa romaaneista ja novelleista. 32. Antologiaa esitelevässä verkkohaastattelussa tosin suositellaan jopa Tove Janssonin muumikirjoja ahdistavan outona proosana. Itselleni Aickman (1914–1981) oli tuntematon suuruus eikä häneltä näytä suomennetun kuin yksittäisiä novelleja. Antologiassa on kymmenen yleisesti pohdiskelevan esseen lisäksi kolme kirjailijakohtaista esittelyä. Akateemisena artikkelina alkava esittely E.T.A. Tämä on rohkea ja juuri aiheeseensa sopiva tapa käyttää esseetä. Roylen esimerkkeihin kuuluu Philip Pullmanin esikoisteos, kirjoittajansa nuoruuden virheeksi kiroama romaani The Haunted Storm (1973). Listat, samoin kuin esseissä käytetyt esimerkit, ovat niin brittipitoisia, että ”unheimlich” alkaa näyttää heikäläiseltä keksinnöltä. Hänen esseensä on omakohtaisin esimerkein etenevä kuvaus siitä, miten ”unheimlich/uncanny” voi olla myös komiikkaa, joka kiskoo lukijat aina vain syvemmälle absurdiin maailmaansa. Ihmiset rannalla ovat irrallaan ajasta ja paikasta kuin elävät aaveet. Shearman vakuuttelee, että jos vain luemme uudelleen Roald Dahlin ja Daphne du Maurierin tarinoita niin ne osoittautuvat vieläkin absurdimmiksi ja uhkaavammiksi kuin mitä niillä on maine modernin kauhuproosan edustajina
STK osallistuu Tampereen Finnconiin 7.–9.7.2023 kirjoittajille tarjolla muun muassa Ulpu-Maria Lehtinen, Sinikka Koyama, Anne Martin & Reetta Vuokko Syrjänen: ”Kohti kirjailijuutta” Toni Saarinen & Siria Kohonen: ”Omaa ja vierasta. Ammattikirjailijan ajankäyttö” vieraile myös stk:n pöydässä ja tapaa toisia kirjoittajia miitissämme! 33. Spekulatiivisen fiktion kirjoittaja kulttuurien vuorovaikutuksessa” Haastateltavana: diane duane Kirjoittajaperjantain kunniavierasohjelma: ”Monen projektin suo
Ihmisen jälkeen yhdistää musiikkia, tanssia, tekstejä ja kuvia kertoakseen jotain sekä nykyhetkestä että tulevasta. SCIFIOOPPERAA SUOMESSA: IHMISEN JÄLKEEN / POSTHUMAN Kirjoittaja: Toni Saarinen Suomalaisen Kamarioopperan ihmisenjälkeisyyttä kuvaava tuotanto on maassamme harvinainen scifiooppera. 34
35
”Ihmisenjälkeisyyden” esittämiin valtaviin kysymyksiin vastataan tuottamalla monen median yhteistyönä silkkaa ylettömyyttä, mikä sopii mittakaavaan. Jo spekulatiivista fiktiota edustavat näytelmät ovat Suomessa harvinaisuuksia, scifiooppera sitäkin poikkeuksellisempi. Ihmiset ovat tuhoutuneet arvattavista syistä, ja tulevaisuudessa personifioidut luonnonvoimat sekä ihmisen jälkeensä jättämät koneet puntaroivat merkillistä olemustamme. Toivon mukaan Ihmisen jälkeen toimii rohkaisevana kokeiluna tällä saralla. Neljän laulusolistin ohella mukana on vaikuttava nelihenkinen kuoro (Heta Kokkomäki , Nairi Azezian , Martti Anttila ja Jussi Linnanmäki ), joka edustaa draaman taustalla Vetyä ja Heliumia. S uomalaisen Kamarioopperan tuottama Ihmisen jälkeen / Posthuman -teos esitettiin Helsingin Tanssin talolla kolmena maaliskuun alun päivänä. Kaiken muun lisäksi esitykseen on sämplätty tekoälyn avulla ääniä, mukana tanssivat läpi oopperan Pimeä Aine sekä Pimeä Energia (Meri Pajunpää ja Anna Stenberg ) ja isolla kankaalla pyörii lyriikoiden lisäksi kuvia niin sodasta, luonnon tuhoutumisesta kuin sienirihmastojen mutkikkuudesta. POSTHUMANISMIN VIERAAT ELÄMÄN MUODOT Oopperalle keskeinen posthumanismin filosofia on syytä ymmärtää monitahoisemmin kuin vain ”niinä asioina, jotka jäävät, kun ihmiskunta palloltamme katoaa”. Toisaalta se johtaa väistämättä ähkyyn, joka laimentaa hieman yksittäisten elementtien vaikuttavuutta. Max Savikankaan säveltämä, Teemu Mäen ohjaama ja Petri Kekonin koreografian sisältävä scifiooppera kuvaa lyhyessä ajassa ja pienessä tilassa kaukaa tulevaisuudesta menneisyyteemme asti ulottuvaa kehityskulkua – tai ehkä pikemminkin kehää. Posthumanismi merkitsee katseen kääntämistä pois ihmistoimijoista. Tarina ihmisen paluusta Maahan ja uudesta karkotuksesta kerrotaan kahdentoista osan kautta. Ylipäätään posthumanismi on toisen36. Eräässä katseen vangitsevassa videossa tekoäly vanhentaa hitaasti naisen kasvoja. YLETTÖMIÄ MITTAKAAVOJA Kosmiseen oopperaan säestyksen tarjoaa orkesteri, joka sisältää kymmenen jäsentä. Jo ihmisen paluu kuolleista viittaa siihen, ettei mikään ole mahdotonta. Nousu ja lankeaminen seuraavat toistaan, mutta liian tarkkaan ei onneksi kommentoida sitä, onko tämä jokin peruuttamaton kosminen laki vai todennäköisyys, johon on mahdollista vaikuttaa. Koivu (Reetta Ristimäki ), Sumu (Susanna Tollet ) ja Kone (Petri Bäckström ) päättävät uteliaisuuttaan tuoda ihmisen takaisin Lapsena (Tuukka Haapaniemi ). Tanssikoreografian välittämät viestit jäävät tosin maallikolle vaikeiksi tulkita. Mutta Lapsen inhimillinen luonne johtaa jälleen ajaltamme tuttuihin ongelmiin. Tämä ei tarkoita vain tuntevien ja ajattelevien eläinten huomiointia. Mukana on sopivissa määrin skeptisyyttä ja lumoutumista erilaisten tulevaisuuksien edessä. Soittimiin kuuluvata muun muassa alttoviulu, kontrabasso, klarinetti ja rummut. Aistiärsykkeiden selkeämpi vuorottelu olisi välillä ollut vyörytystä toimivampaa. Eri ilmaisutavat tuntuvat kuitenkin liiallisesta läsnäolostaan huolimatta käsittelevän ihmisenjälkeisyyttä omia vahvuuksiaan hyödyntäen
Ehkä alkuaineet vain kerran sysäsivät kaiken liikkeelle, ja loppu on väistämätön. Niiden toiminnassa ei ole mitään, minkä ymmärtäisimme elävän olennon piirteeksi, joten raaka vertauskuva on ainoa vaihtoehto. Ihmisen jälkeen esittää alkuaineet pitkälti kohtalokkaina kommentaattoreina, joiden vaikutus tarinan etenemiseen tapahtuu taustalla – jos tapahtuu. Hieman lähemmäs ”luonnoksi” käsittämäämme olemassaoloa osoittautuu Physarum polycephalum -alkulima. Siihen liittyvässä osassa Ihmisen jälkeen on parhaimmillaan yhdistäessään ääntä ja visuaalista materiaalia niin, että katselukokemus outoutuu olemalla yhä täyttä totta. Klassinen kysymys tähän liittyen kuuluu: ”Mitä jos joella olisi ihmisoikeudet?” Vaikka itse kukin meistä on suljettu ihmismielen rajojen sisään, posthumanismi ottaa lähtökohdakseen sen, että ihmisen muottiin sopimattomilla elämänmuodoilla on tasa-arvoinen asema itsenäisinä toimijoina. laisten olemassaolon muotojen arvostamista ja uudelleentulkintaa. Tämä sienimäinen olio kuvastaa hienosti sitä perinpohjaista vierautta, joka haastaa maailmaa omasta vinkkelistään tutkivan ihmisen ymmärryksen. (Osasta tulee myös vahvasti mieleen konemaisen, tieteellistä sanastoa viljelevän progeyhtye Kuha.:n tuotanto, mikä ei ole haitaksi.) 37. Alkuaineiden ymmärtäminen jonkinlaisina ihmisen veroisina ”tietoisina toimijoina” on toki liian haastavaa. Äärimmäinen esimerkki kurottamisesta vieraaseen on teoksessa läsnä oleva universumin syvätaso Vetyineen ja Heliumeineen. Myös spekulatiivinen fiktio on pitkään pyrkinyt ymmärtämään ja pääsemään lähelle vieraita toimijoita – ihmisen luomana kerrontana, tietenkin
MAANLÄHEISYYDESTÄ KORKEISIIN SFÄÄREIHIN Ihmisen jälkeen on posthumanismin lailla tiheän teoreettista, mitä tekijät pyrkivät oletettavasti keventämään Koivun, Sumun, Koneen ja Lapsen hahmoilla. Koivun, Sumun ja Koneen rooli Lapsen luojahahmoina ilmenee vuoroin perhesuhteena, vuoroin valtapelinä. Vai onko ratkaisu tarkoituksellinen esittäessään, että jokainen tapa kuvitella ihmisenjälkeisyyttä jää jotenkin vajaaksi. Tällaiset pitkään vallinneet näkemykset on asetettu nykyään kyseenalaisiksi. Multimodaalinen täyslaidallinen, jonka Ihmisen jälkeen tarjoaa, kuvastaa sitä, että tarvitaan alkuaineita, energiaa, kasveja ja lukuisia muita suotuisia olosuhteita tuottavia voimia (happea, bakteereja!), että ihminen voi ylipäätään syntyä. Kiinnostava lisä on Kone, joka on syytä olettaa maapallolta kerran kadonneen ihmisen luomukseksi. Antroposeenin ajatus vaatii vastuun ottamista ja vihjaa, että emme koskaan olleet erotettavissa elintärkeistä verkostoista. Itsenäisesti ajattelevan subjektin sijaan ihminen on osa mutkikkaita monien elämänmuotojen verkostoja, joihin hän vaikuttaa ja jotka vaikuttavat häneen. Järkeä käyttävä, yleensä eurooppalainen ihminen oli vapaasti toimimaan luotu ”subjekti”, josta erotettiin hyväksikäytettävä ”luonto”. Ihmiskunnan vain piti kasvaa tarpeeksi (tai liian) tehokkaaksi havaitakseen, että se voi tahtomattaan horjuttaa näitä näkymättömiä järjestelmiä tuhoisasti. Meillä on aina oma perspektiivimme, silloinkin kun mietimme millainen tietoisuus puulla tai ilmalla voisi olla. Samalla Lapsen olemassaolo ajaa nämä voimat kriisiin ja ristiriitoihin. Mieleenpainuvimpia ovat kuoron dominoimat paisuttelevammat osat, joissa aikakautemme kohtalonkysymykset 38. Tätä alleviivaa käsite ”antroposeeni”, aikakausi, jolloin ihminen jättää jälkensä maapalloon peräti geologisella tasolla. Sillä on omanlaistaan vierasta itsenäisyyttä, mutta se muistuttaa myös ihmisen planeetalle jättämästä pysyvästä jäljestä. Älkää käsittäkö väärin: harva posthumanisti vastustaa humanismia tai ihmisen olemassaoloa. Voisi kysyä, mennäänkö scifioopperassa vierauden tutkimisesta vastakkaiseen suuntaan – ei-ihmisten inhimillistämiseen. Tietoinen Kone edustaa eri arvoja kuin Koivu ja Sumu. Kyse on siitä, että Valistuksen ajan tiede oppi valtavasti ihmisolennosta mutta oletti selvän rajan ihmisen tietoisuuden ja sitä ympäröivän maailman välille. Maailman hallitseminen järjellä on harha, samoin meille alisteinen luonto. MISTÄ IHMINEN KOOSTUU. Ensimmäinen puoli Savikankaan ja Mäen scifioopperasta tarjoaa paljon, mutta tarinan lähtökohtien selvittely ja hidas käynnistyminen eivät täysin vakuuta. Samalla useat ihmisryhmät alennettiin subjekteista osaksi luontoa, jotta heitäkin saatettiin käyttää hyväksi. He rinnastuvat paikoitellen suoraan Lapseen, jonka ihmismäisyys on toki itsestään selvää. Siinä missä alkuaineet ja limasienet on tarinassa etäännytetty ihmistoiminnasta ja kuvattu vieraina, Koivu, Sumu ja Kone vaikuttavat motiiveiltaan ja reaktioiltaan epäilyttävän ihmismäisiltä. Se on välttämätöntä esimerkiksi toimintamme kriittiseen arviointiin. Toisaalta posthumanismi tarkoittaa humanismin pinttyneistä selitysmalleista eteenpäin siirtymistä
RUNO: KARISEVAN TURHUUDEN ÄÄNI kaikki alkaa silmämunasta verisuonten pakottava tiestö lasiainen sykkii maan tahdissa sykkii sienirihmaston syli sitä kohti sitä kohti portaat alas epätasapainossa jalat eivät enää varpaat varpaiden väleistä jalkapöydän pienistä luista ujuu versoja ujuu ensin soluja vieraita tuttuja samoja ensimmäinen viherhiukkanen ulko-ovi pihamaan levittyvä ruohometsä metsän seinä ystävien kuiskaukset kuiskaukset tule jo ja klorofyllistä toiseen solujako ei tärkeää nähdä tärkeää hengittää hengittää ja sormenpäistä vähitellen notkea oksa joustava silmujen suma silmistä jalat juurtuvat kohti on alas ja ylös kummatkin sivuille kaikki oksat valo jo vähän enemmän muistaa aina olen ollut aina puu ihona aina karhea kaarna lehtivarressa syvenevä soitto haipuu turhuus (tuuleen) Eeva Vänskä Eeva Vänskä on kirjoittamisen sekatyöläinen, jonka esikoisteos Aikalahjat ilmestyi viime vuonna. Kirjoittamisen kokonaisvaltaisuus innoittaa häntä joka päivä. 40
Muistutamme, että kummittelu ilman asianmukaista lupaa on ehdottomasti kielletty ja saattaa johtaa Teille varatun tuonpuoleispaikan menettämiseen. Liittäkää mukaan 5 sivun kummittelusuunnitelma, jossa määrittelette kummittelunne sijainnin/ilmenemismuodot sekä ehdot Keskeneräisten Asioidenne viimeistelyn täyttymiseksi. Tämän kirjeen huomiotta jättäminen johtaa kummittelunne VÄLITTÖMÄÄN lopetukseen ja Noutajien lähettämiseen peräänne. Mikäli haluatte jatkaa kummitteluanne, olkaa hyvä ja täyttäkää lomake XE430, jossa selkeästi ilmaisette Keskeneräiset Asianne (määritelty liitteessä 1a). RAAPALE: KELA-KIRJE PM Kolehmainen Arvon vainaja Pahoittelut ennenaikaisen kuolemanne johdosta. Mikäli haluatte riitauttaa kuolemanne, voimme varata Teille konsultointiajan Kohtalottaren toimistolla. Tämän hetken arvioitu jonotusaika on 250 vuotta. Järjestelmämme mukaan ette kuitenkaan ole saapunut Ehtoomaille Teille sovittuun tapaamiseen. Ystävällisesti, Kuoleman ja Ehtoomaiden Laitos (KELA) 41
ARVIO Turvallista pelkäämistä Raili Mikkanen & Sirkku Linnea – Suomen lasten kummituskirja Kirjoittaja: Joanna Heinonen Railin Mikkasen kirjoittama ja Sirkku Linnean kuvittama Suomen lasten kummituskirja koostuu kymmenestä erilaisesta kummitusjutusta, joissa aaveet näyttäytyvät eri tavoin. Joskus tapahtumille löytyy aivan luonnollinen selitys, useimmiten ei. Kirjan ikäsuositus viidestä vuodesta ylöspäin on mielestäni kohdallaan. Koululainen voi lukea jo itsenäisesti helppolukuisia tarinoita ja nuorempi kuunnella niitä turvallisesti yhdessä aikuisen kanssa. Kieli on helppolukuista ja taitto väljää. Kaikki muut paitsi yksi tarina sijoitetaan selkeään maantieteelliseen paikkaan. Onko Kustantaja: Minerva Kustannus Julkaisuvuosi: 2022 Päällys: Sirkku Linnea Sivumäärä: 81 42. Kertojamuodon vaihteluun olisin itse kaivannut selkeämpää yhtenäistä ratkaisua. Tarinoiden pituuden vuoksi näkisin kirjan kuitenkin sopivan itsekseen luettavaksi parhaiten sellaiselle lapselle, joka on jo jonkin verran lukenut. Tämä luo tarinoihin juurevuutta, tietynlaista uskottavuutta sekä avaa hyvin sitä, miten kummitustarinoita liikkuu ympäri Suomea. Toiset tarinat on kerrottu minä-muodossa ja toisissa kertoja on kokonaan tapahtumien ulkopuolella. Jokaisen tarinan jälkeen on luettavissa myös tietolaatikko, jossa kirjailija avaa kunkin kertomuksen taustaa. Mikkanen on kerännyt tarinat ja kirjoittanut niistä lapsille sopivat versiot. Käy ilmi, että kirja pohjautuu tarinoihin, joita on oikeasti kerrottu eteenpäin eri puolilla Suomea
Kummitukset on kuvattu läpikuultaviksi hahmoiksi, ja esimerkiksi Valtolan piru itse asiassa hyvinkin pelottavan näköiseksi olennoksi. Esimerkiksi Seinäjoen kaupunginteatterin kummitus on varsin hauska tapaus. Ja kaikenlaisia ääniä kuuluu välillä milloin mistäkin. Uskon niiden toimivan hyvinä keskustelunvirittäjiä myös lapsen ja aikuisen välillä. Varmasti säikähtäisin, vaikka kohta muistaisinkin, että se on vain Jokke, äiti tunnusti. kysyin vielä. Linnean kuvituksen utuinen, pehmeä tunnelma seuraa lukijaa sivulta toiselle. – Se taitaa olla enemmän sellaista säikähtämisen pelkoa kuin varsinaista kummituskammoa, Pekka-setä sanoi. Kummituksia saatetaan säikähtää, mutta ketään he eivät satuta. Ja eihän voi olla rohkea, jos koskaan ei pelota. Maisemakuvat ovat kauniita. Mukana on kuitenkin myös huumoria. 43. Muut nyökyttelivät ja mutisivat jotain. Teos on saatu kustantajalta arvostelukappaleena. Katkelma tarinasta Näyttelijä palaa Seinäjoen teatteriinsa Suomessa on selkeästi paljon kiinnostavia kummitustarinoita, joten on hienoa, että niitä tuodaan esiin lapsille luettavassa muodossa. Se kuvaa hyvin myös kuvan ja tekstin suhdetta teoksessa. Näyttelijät vilkuilivat toisiaan. – No, sen verran, että en haluaisi tulla tänne yksin keskellä yötä. Missään tarinassa kellekään ei myöskään satu mitään pahaa. Piirrettyjen ihmishahmojen pienet humoristiset piirteet, kuten suuret nenät, taittavat pelolta sopivasti kärkeä ja tuovat tarinoihin mukaan lämpöä. Takakansitekstin lause ”Joskus on hauska vähän pelätä” osuu naulan kantaan. tarinat alun perinkin kerrottu näin vai mistä ratkaisu johtuu. Kiinnostavaa on, ettei kummituksia esitetä tarinoissa yksioikoisesti pahoina. – Eikö teistä kukaan pelkää. Tämä jää epäselväksi. Onhan täällä valotkin välähtäneet päälle näyttämöllä, vaikka kukaan ei ole niitä sytyttelemässä. Tietolaatikot tarinoiden jälkeen haastavat kysymyksillään lukijaa pohtimaan suhdettaan kummituksiin ja niistä kertoviin tarinoihin. Pelkäämistäkin voi harjoitella turvallisessa ympäristössä
Rakastavaiset yrittävät pitää seurustelunsa omana tietonaan parhaansa mukaan. Seelan ja Hallan ei auta muu kuin ruveta salapoliiseiksi. ARVIO Sukellus kalmanväen kiehtovaan maailmaan Sini Helminen – Sysi Kirjoittaja: Mari Tuukkanen Meidän heikkoveristen joukossa elää lujaverisiä, jotka kykenevät näkemään kuolleita. Hän muuttuu räyhähengeksi ja alkaa vaatia ennenaikaisten kuolemien selvittämistä. Rakkaussuhteessa on monenmoisia vaikeuksia. Hurmeessa riitti dramatiikkaa, mutta vielä enemmän sitä on sarjaa jatkavassa Sysi-romaanissa. Keskellämme kulkee myös kalmahisia, jotka ovat maan päällä eläviä kuolleita. Seela ja Halla ovat alkaneet seurustella. Ei mene kauaa, kun myös Alvarin tyttöystävä Sanni on vainaa. Heidän tehtävänsä on auttaa vainajat sinne, minne heidän kuuluu mennä – Tuonelaan. Arvoitusjuonesta huolimatta teoksen keskeiseksi teemaksi nousevat ihmissuhteet. KalKustantaja: Myllylahti Julkaisuvuosi: 2022 Päällys: Karin Niemi Sivumäärä: 320 44. Sini Helmisen Lujaverinen-sarjan ensimmäinen osa Hurme esitteli kiintoisan henkilökaartin, jonka keskeisiä henkilöitä olivat muun muassa Seppo-enonsa hautaustoimistossa autteleva yliopisto-opiskelija Seela, joka on lujaverinen, ja tämän tunteiden kohde Halla, joka kuuluu kalmanväkeen. Taiteiden tutkimuksen laitoksen pikkujouluissa tapahtuu erikoinen kuolemantapaus: Alvar-niminen opiskelija pääsee hengestään, ja Hallan mielestä ruumis on kylmennyt aivan liian nopeasti
Vanhempien luona kuuluisi käydä, mutta se saattaa olla vaikeaa. Näiden ajatusten miettiminen on myös hyvin samaistuttavaa. Vielä keskeisempi uusi henkilöhahmo on Toni Tuomi, joka kuuluu kalmanväkeen. Toni on siis paitsi ärsyttävä, myös täynnä houkutuksia, koska kalmahisten ei kuulu tietää, mihin he ovat ensimmäisessä elämässään kuolleet tai miten he ovat ennen sitä eläneet. Lisäksi hän vihjailee Hallalle tietävänsä tämän ensielämästä. Vaikka Seelan ja Hallan ongelmat ovat toisentyyppisiä kuin meidän tavallisten kuolevaisten, rakkauteen liittyy aina samoja kysymyksiä: Mitä olen valmis tekemään rakkauden eteen. Myös äidin utelut seurustelukumppanista ovat vaivaannuttavia. Sysi tuo Lujaverinen-trilogiaan lisää värikkäitä henkilöhahmoja ja heidän ihmissuhteitaan. Minkä verran läheisen rakkaussuhteisiin voi puuttua. Kuinka suuria riskejä olen valmis ottamaan. Seelan enon hautaustoimistolle ilmestyy uusi työntekijä, Helga Suomalainen, ja johan alkaa Seppo-enonkin elämässä tapahtua. Harva meistä on malttanut pysyä täysin poissa toisten rakkausreviiriltä. Seela haluaa kuitenkin pitää asian salassa Hallalta, ettei tämän tarvitsisi huolestua ja ettei tämä alkaisi vältellä Seelaa suojellakseen häntä. Entä jos menetän kaiken. Isän teot, jotka olivat esillä sarjan ensimmäisessä osassa, häiritsevät Seelan mieltä, eikä hän tahtoisi vierailla vanhempiensa luona. Onko joskus pahoja tehnyt ihminen läpikotaisin paha. Helga sopii mainiosti vanhan henkilögallerian joukkoon: hän ei ole mikään seinäruusu eikä väritön hiirulainen, ja hänellä on omat päämääränsä ja salaisuutensa. Hurmeesta tuttu Seelan ystävä Stepa on korviaan myöten rakastunut, eikä rakkauden kohde ole Seelalle mieleen. Vanhempien toivomus siitä, että täysi-ikäinen lapsi kävisi kotona, ja täysi-ikäisen lapsen hankalat tunteet siitä, mikä tuntuisi itselle hyvältä ja mikä olisi moraalisesti oikein, välittyvät kirjasta hyvin. manväellä ei ole nimittäin lupaa olla läheisissä suhteissa ensieläviin – niihin, jotka elävät kuolemaa edeltävää elämää. Seela pohtii paitsi omaa, myös toisten rakkauselämää. Rakkaussuhteen vaikeuksien lisäksi Seelaa mietityttää myös suhde vanhempiinsa. Hän näyttää noudattavan omia sääntöjään. Hallalla on tarvittaessa kova luonne, mutta Toni lip45. Seelan ja Hallan tunteisiin on helppo tästä syystä samaistua, vaikka itse eläisi aivan tavallista ihmiselämää. Lisäpaineita juuri alkaneelle rakkaussuhteelle syntyy, kun Seela saa tietää, että Halla vie läheisyydellään häneltä elinvoimaa ja että suhde kalmanväkeen voi olla ensielävälle todella vaaraksi
Hurme-kirjassa tapahtuneisiin asioihin viitataan kuitenkin paljon: Sysi paljastaa sen juonikäänteet melkoisen perusteellisesti. Kirjan synkkä mutta värikäs maailma lumoaa. Syden loppuhuipennuksen jälkeen jääkin – sekä kieli pitkällä että sydän pamppaillen – odottamaan sarjan kolmatta osaa. Mitä kalmanväki tekee, kun ihminen kuolee. Toisaalta kuolevalle tilanne voi olla lempeä, vaikka kuolema olisi ollutkin jotain muuta. Nyt Halla on itse näkökulmahenkilö Seelan lisäksi ja hänen maailmansa avautuu. Sarjan ensimmäisessä osassa Halla näyttäytyi arvoituksellisena kalmahisena. Salaperäisten kuolemien juonen loppuratkaisu tapahtuu rokokoopunk-larpissa, jossa keikkuvat kolmikolkkahatut, kopisevat merirosvokengät ja korsetit ja sukkanauhat koristavat larppaajia. Jälleen Helminen tuo kansanperinteen palasia osaksi urbaania miljöötä ja loksauttaa palaset saumattomasti kohdilleen. Liima-aineena ovat kirjailijan itse kehittelemät ainekset. Suosittelen siis ehdottomasti lukemaan sarjan ilmestymisjärjestyksessä. Sysi tarjoaa yhden näkemyksen kuolemanjälkeisestä maailmasta. sauttelee suustaan asioita välittämättä siitä, haluavatko toiset niitä kuulla. Teos on saatu kustantajalta arvostelukappaleena. Kustantajan mukaan Lujaverinen-trilogia koostuu itsenäisistä osista. Kalpeiksi puuteroitujen ihmisten keskellä selviää, mikä kauheus on aiheuttanut Alvarin ja Sannin kuolemat. Saavatko kalmahiset matkata tuonpuoleiseen. Miten kalmahiset saavat työtehtävänsä. Sysi kertoo tarinan, jonka voi toki ymmärtää ilman sarjan ensimmäisen osan lukemista. Tuonelalla on perinteensä, mutta sen työntekijöillä on myös kyky hyödyntää nykyajan keksintöjä. Kirjoissa on samat henkilöt, joten heidänkin elämänsä aukeaa loogisimmin, kun lukee ensin Hurmeen ja vasta sitten Sysi-romaanin. Millainen on kuolleista huolehtivien organisaatio. Näin on vanhalla naisella, joka on kaatunut ja lyönyt päänsä ja jonka sielua Halla menee ohjaamaan oikealle tielle. Lujaverinen-trilogian keskeisiä teemoja on myös kuolema. Elämän ja kuoleman rajamaastossa työskenteleville kalmahisille se ei näyttäydy minään rauhan tyyssijana. 46. Hänellä on siihen syynsä, eikä hänkään ole aivan sitä, miltä ensiksi näyttää
Ne lähestyvät yllättävistä näkökulmista aivan arkisiakin aiheita. Yksipuoleisen dialogin ja päiväkirjamaisten tilitysten kaltaiset kerronnalliset ratkaisut kertovat tapahtumista vain yhden näkökulman, mikä vahvistaa tunnetta jonkin olennaisen tiedonjyväsen puuttumisesta. Sinne mahtuu erilaisia tulkintoja tarinan tapahtumista. Spefi-elementit tulevat näkyviin hienovaraisten vihjeiden kautta: onko kaikki vain kertojan omaa vääristynyttä kuvitelmaa vai näkyykö maailmassa sittenkin säröjä. ARVIO Tunnelmallinen kokoelma saa pohtimaan ihmisyyttä Mikko Granroth – Mustat juuret Kustantaja: Siltala Julkaisuvuosi: 2022 Päällys: Veera Kaamos Pitkänen Sivumäärä: 200 Mikko Granrothin kokoelmaa on vaikea luonnehtia tyhjentävästi, sillä novelleja eivät yhdistä aihe, teema tai kertoja, vaan yleinen tunnelma. Kokoelman ensimmäinen novelli ”Huopakangas” sijoittuu menneisyyteen vähäeleisen valokuvaajan studioon ja toinen novelli ”Ei mikään sekundäärinen valo” Kirjoittaja: Nita Mäenpää 47. Mustat juuret vilisee spekulatiivisen fiktion elementtejä, vaikka ne eivät kaikissa novelleissa nousekaan pintaan. Rivien väliin, kerrotun ulkopuolelle, jää paljon tyhjää tilaa. Osa tarinoista sijoittuu tulevaisuuteen ja pyörii teknologisten saavutusten ympärillä, mutta enimmäkseen kokoelmassa liikutaan määrittelemättömässä nykyajassa. Oudot tapahtumat voivat selittyä vieraan läsnäololla tai yksinkertaisesti ihmismielen oikuilla. Kaiken taustalla häilyy epämääräinen tunne siitä, että jotain jää ihmiskorvilta ja -silmiltä huomaamatta
Testistä kuoriutuu monia kerroksia, ja haastateltavan ja haastattelijan välinen kiivas dialogi paljastaa paljon niin työelämän kuin yhteiskunnankin vallitsevista arvoista. Mahtipontisessa monologissa ”Ei mikään sekundäärinen valo” tutkijat intoilevat bunkkerimaisesta kasvien arkistosta, jonka uskotaan koituvan pelastukseksi – vaikkakaan ei välttämättä ihmiselle, vaan muulle luonnolle. Kolmas ja neljäs novelli sopivat myös parivaljakoksi, sillä ne käsittelevät modernin työelämän ja teknologian liittoa. Sen sisään on työnnetty kohtalokas pumpulipuikko, jonka vahinkoja se vuodattaa mätänä ulos. Sisustusblogimaailmaan hurahtanut perheenäiti laittaa kodin energioita kuntoon novellissa ”saatu*”. Villojen värjäämisestä, huovuttamisesta ja kankaaksi muokkaamisesta tulee symboli äidin ja tyttären yhtä lailla venyvälle ja paukkuvalle suhteelle. Korvan mahdollinen vertauskuvallisuus ja tarinan loppu jäävät tulkinnanvaraisiksi, mutta novelli herättelee ajattelemaan, onko ihminen sittenkään sopuisa kokonaisuus vai pikemminkin riitasointujen summa. Tarinassa ”Paperittomat” kertojana on ihmisen sijaan korva. Päähenkilö kuvaa sairaalavierailuja, sisartaan ja poikaystäväänsä inhorealistisin sanankääntein. Valokuvaaja ei kuitenkaan horju valitsemaltaan tieltä ja jatkaa taidetyylinsä parissa. Tyttären kasvaessa kasvaa myös äidin pahoinvointi. Kerronta on poukkoilevaa ja tajunnanvirtamaista, mikä sopii hyvin yhteen päähenkilön hetki hetkeltä käsittämättömämmäksi muuttuvan toiminnan kanssa. ”Huopakankaassa” kaikkitietävä, ulkopuolinen kertoja seuraa valokuvaajaa, jonka kuvia aikalaiset eivät oikein ymmärrä. Novelleja yhdistää lopetus: kummassakin lopun jälkeen kajastaa eräänlainen toivo. 48. Hänen miehensä on pitkillä työmatkoilla, ja kohti aikuisuutta varttuva tytär ajautuu yhä kauemmas vanhemmistaan. tulevaisuuden kasviarkistoon. Aluksi humoristiselta tuntuva pakkomielle kotiin ja sen ulkonäköön alkaa saada kauhun sävyjä outojen viestien ja päähenkilön silmissä kammottavaksi röttelöksi paljastuneen uuden kotitalon myötä. ”Toivo jolla on toinen nimi” kertoo lähetystössä käsityökerhoa pitävästä naisesta. ”Neulatyyppien muutokset” -novellissa puolestaan pahin on jo tapahtunut, sillä päähenkilön sisar makaa sairaalavuoteella kuolemaisillaan. ”Sinun valinnassasi” päähenkilö istuu omassa huoneessaan valmiina käymään läpi sarjan persoonallisuutta mittaavia simulaatioita, jotta hänen soveltuvuuttaan työhön voidaan arvioida. Korva havainnoi sairaanhoidollisia tapahtumia ja yrittää herättää kantajansa itsekeskeisistä mietteistään havaitsemaan ympäristön hiljaisia ääniä
Kokoelmaa voi suositella novelleja säännöllisesti lukeville spefi-harrastajille, jotka haluavat tekstin haastavan lukijansa. 49. Kymmenes ja viimeinen novelli palaa takaisin kokoelman juurille luontoon. Kertojalle musiikki ei ole pelkkää musiikkia, vaan suorastaan elämänfilosofia. Vanhan polven metalliharrastaja on päättänyt palata takaisin musiikin pariin ja koonnut nuorista tulokkaista bändin. ”Rengastuksen” kertojahahmo on tunnettu lintubongari ja eräihminen, jonka luokse saapuvat niin vastauksia kaipaavat tieteilijät kuin rentoutumista tarvitsevat poliitikot. Novelleissa kukkii musta huumori, mutta myös tietynlainen hyväksyvä pilkahdus hahmojen ja ihmiskunnan suhteen. Mikä on musiikin todellinen merkitys, ovatko kaikki muut sittenkin vain posereita. Granrothin teksti on rosoisen värikästä eikä puhekielen kanssa ole arasteltu. Granrothin novelleissa ei ole läpileikkaavaa teemaa, mutta kerronnan muotojen ja luovien aihevalintojen muodostama yllättävä tunnelma kannattelee kokoelmaa. Pariskunnasta on olemassa liian vähän yhteiskuvia, vieraista valuu myrkyllisiä sanoja ja morsian vaikuttaa väsähtäneeltä. Kahdeksannessa novellissa ”For the kid in all of us” suomalainen sulhanen ja nimilaattansa Hollywoodin jalkakäytävälle saanut ulkomaalainen morsian purjehtivat avioliiton satamaan. Kerrontatapa korostaa luontoharrastajien ulkokultaisuutta ja asettaa vastakkain ajatukset metsään liitetyistä mielikuvista ja siellä asumisen oikeasta todellisuudesta. Kielellisesti haastavimmat novellit kaipaavat ydinidean ja kerronnan kirkastamista. Kielellä leikittely on osa kokeellisia novelleja, mutta lukijana en ymmärtänyt sen tarkoitusta. Musiikki ja hiki virtaavat satanistisissa rituaaleissa ja kymmentuntisissa bänditreeneissä, mutta valitettavasti mielipide-erot musiikin todellisesta luonteesta hiertävät bändin välejä. Novellit eivät tunnu toisistaan irrallisilta, vaan saman kokonaisuuden osilta. Kertoja on aikansa yrittänyt osallistua yhteiskuntaan parisuhteen ja ympäristöasiantuntijana, mutta lopulta jäljellä ovat vain mökki, linnut ja mies itse. Seassa on muutamia heikompia novelleja, joissa on kiinnostava idea, mutta joko kerronta tai kieli tekevät niistä vaikeasti ymmärrettäviä ja nautittavia. Ilmastoon, energiaan ja luontosuhteeseen liittyvät ajankohtaiset kysymykset korostuvat kokoelmassa. Kertojana toimiva sulhasen sukulainen kiinnittää kuitenkin toistuvasti huomiota juhlan kiusalliseen tunnelmaan. Teos on saatu kustantajalta arvostelukappaleena. Häät alkavat muistuttaa yhtä suurta näyttämöä, jossa kaikilla vierailla on roolinsa. Näyttämö muuttuu lavaksi ”Sammael ei suorita” -novellissa. Minäkertojan ajatuksien ja vuorosanojen kautta kerrottu novelli sai minut pohtimaan sitä, mikä jää kertomatta, kun vastapuolen sanomia asioita ei kirjoiteta auki
Deborah by the Waterista oli matkattu kaksitoista tuntia, ”että etuvaunun sitaatti olisi paljon syvällisempi, jos se ei olisi Star Trekistä.” Hän käveli Kirstenin ja Augustin vieressä. Lentokoneet tuovat georgiantaudin Pohjois-Amerikkaan, ja pandemia räjähtää hetkessä. Emily St. Asema 11 luo toivoa siitä, että sivilisaatioiden Suomentaja: Aleksi Milonoff Päällys: Anna Makkonen Sivumäärä: 394 50. Virus tulee näin tappaneeksi myös itsensä. 8-vuotias lapsinäyttelijä Kirsten seuraa lavalla Arthurin kuolemaa eikä vielä tiedä, että tuo ilta jää viimeiseksi ennen suurta mullistusta. Kirsten oli tatuoinut sanat viisitoistavuotiaana vasempaan kyynärvarteensa ja kiistellyt niistä Dieterin kanssa suunnilleen siitä lähtien. John Mandel – Asema 11 Kustantaja: Tammi, Keltainen kirjasto Julkaisuvuosi: 2022 Alkuperäisteos: Station Eleven, 2014 Kirjoittaja: Mia Myllymäki ”Tarkoitan vain sitä”, Dieter sanoi, kun St. Toronton teatterissa Arthur Leander näyttelee Kuningas Learia, kun hän kesken näytöksen saa sydänkohtauksen. 99 % ihmiskunnasta kuolee joko äkäiseen virustautiin tai sen seurauksiin. Ärhäkkä virus leviää nopeasti ja tappaa muutamissa tunneissa tartunnan saamisesta. Sivilisaatiot luhistuvat, sähköt katkeavat, autot jäävät tukkimaan teitä ja elämästä tulee pelkkää selviytymistä. Mutta maailmanloppu ei tarkoita, että kaikki ihmiset katoaisivat, eivätkä jäljelle jääneet ole neuvottomia. John Mandelin alun perin vuonna 2014 julkaisemassa romaanissa virus on koronaa nopeampi ja tappavampi. ARVIO Emily St. Selviytyminen ei riitä
Matkan varrella orkesteri kohtaa sekä ystävällisiä yhteisöjä että niitä, joiden kanssa kaikki ei suju ongelmitta. Kiittelen suomennoksen laatua ja ylipäätään olemassaoloa. Se mikä löytyy pintaa syvemmältä. Siinä ihmiskunta on paennut maapallolta avaruusasemalla, jonka nimi on Asema 11. 51. Luin Asema 11:n pari vuotta sitten alkuperäiskielellä, koska etsin suomennosta mutta tuolloin sitä ei löytynyt. He rakentavat jumbojeteistä asumuksia ja keräävät Sivilisaation museoon kaikkea luottokorteista läppäreihin muistoiksi menetetystä maailmasta. Tohtori 11 -sarjakuvat luovat peilin todellisuudelle, enkä ihmettele lainkaan Kirstenin kiinnostusta niihin. ”Ei enää hämärässä hohtavia näyttöjä, kännyköitä, jotka nousevat yleisömeren ylle konserttilavojen kuvaamista varten. Vaikka nautin englanninkielisestä versiosta, on aina erityisempää päästä lukemaan hieno teos myös omalla äidinkielellä. Niiden sanomassa kiteytyy koko kirjan sanoma. Hänen ensimmäinen vaimonsa piirsi ja kirjoitti tulevaisuuteen sijoittuvaa sarjakuvaa nimeltä Tohtori 11. Ei enää varmuutta siitä, että selviää hengissä naarmusta kädessä, koiranpuremasta, haavasta jonka sai sormeen vihanneksia pilkkoessa.” Aikuiseksi kasvanut Kirsten on menettänyt hampaita, ja hän kantaa ihossaan kahta tatuoitua veitsenkuvaa. Ei enää lääkkeitä. vakavan luhistumisen jälkeenkin ihmiset ovat kekseliäitä ja kykeneviä jatkamaan elämää, vaikka useimmat mukavuudet ovatkin tiessään. Kun olin jo lukenut Station Elevenin ja ihastunut siihen, sain ilahduttavan tiedon, että Tammi oli ottanut sen Keltaiseen kirjastoonsa. Hänen kotinsa on Kiertävä sinfoniaorkesteri, joka jatkaa musiikin soittamista ja esittää Shakespearen näytelmiä luhistuneessa maailmassa. Pandemian puhjetessa kansainvälisiä lentoja ohjataan Severn Cityn lentoasemalle. Kun muuttuvaan maailmaan sopeutuminen alkaa näyttää väistämättömältä, koneiden asiakkaista kehittyy yhteisö, joka asuu pysyvästi lentoasemalla. Asema 11 ei kerro pelkästään pandemian tuhoamasta maailmasta. John Mandel kuvaa hienosti ihmisten erilaisuutta heidän sisimpänsä kautta. Ei enää konserttilavoja, joita valaisevat värikkäät halogeenit, ei enää electronicaa, punkia eikä sähkökitaroita. Lentoasemaa kohti Kirsteninkin matka vääjäämättä vie, ja hän kantaa Arthur Leanderia mukanaan tältä lahjaksi saamiensa sarjakuvien muodossa. Se kietoo ihastuttavasti yhteen ihmiskohtaloita, jotka herkällä ja uskottavalla tavalla ovat kukin omalla tavallaan yhteydessä kirjan alussa menehtyneeseen Arthur Leanderiin. Emily St
Ota yhteyttä: Mika Venäläinen mika.venalainen@paviljonki.fi Suuri määrä kirjailijoita paikalla! Uutuuskirjoja & messutarjouksia Samaan aikaan tunnelmalliset Viinimessut & Joulumessut! www.jklkirjamessut.fi. Jyväskylän Kirjamessut 25.?26.11.2023 Paviljongissa! Laita syksyn inspiroivin tapahtuma kalenteriisi! Tahdotko näytteilleasettajaksi