päivä pidetään FinnMetko-näyttelyn kanssa vuorovuosina järjestettävä Proforest Kalajoen lentokentällä. Koneviestille Proforest tarjoaa tilaisuuden nostaa keskusteluun uusia näkökulmia. Näistä tulemme keskustelemaan perjantaina paneelikeskusteluissa ja haastattelemaan nuoria koneammattilaisia sekä opiskelijoita paneelien välissä järjestettävässä tapahtumassa. 3 / 6 | Koneviesti Pääkirjoitus 2025 P Ä Ä K I R J O I T U S LUKUSUOSITUS Erilaiset kuormaimet, sama työmaa. Heidän näkökulmansa korostuu erityisesti näiden kahden vuoden tarkastelujaksolla, sillä paljon on puhuttu metsän hakkuista, korjuutavoista ja teknologiasta, mutta harvoin koneihmisten osaamista hyödyntäen. Nähdään Kalajoella! Eemeli Linna, päätoimittaja Proforestiin Kalajoelle! Tekninen työ ja tekstiilityö on yhdistetty käsityöksi, mikä ei ota opiskelijoiden taipumuksia huomioon.. Erot ovat yllättäviä. Toiseksi voimme nostaa esille koneammattilaisten roolin metsätaloudessa. Menestyksen syyksi ei riitä vain Suomen metsäisyys; vientiteknologiamme on maailmanlaajuisesti korkealla tasolla. Odotukset ovat korkealla, ja Kalajoki tarjoaa erinomaiset puitteet niin näyttelyvieraille kuin yrityksillekin. Kolmanneksi Proforest antaa oivan tilaisuuden nostaa nuoria ammattilaisia eturiviin. Suomessa koulutuksessa korostetaan teoriaopintoja. Tulkaa tapaamaan ja kuuntelemaan. Näytteilleasettajien määrä ylittänee 200, mikä on huomattava kasvu edelliskerran 170:stä. Samalla tarkastelemme vakavasti kroonista pulaa koneosaajista. ja 24. Toivon paikalle erityisesti nuoria koneilla töitä tekeviä tai sellaisiksi haluavia. Heidän osaamistaan tulisi kuunnella laajemminkin vientiin panostavilla toimialoilla. s. 84 K U V A : JU H O N IV A L A TOUKOKUUN 23. Suomalaiset metsäkoneita valmistavat yritykset vievät nimittäin merkittävän osan tuotannostaan eri puolille maailmaa. Esimerkiksi yläkoulun opetussuunnitelmassa tekninen työ ja tekstiilityö on yhdistetty käsityöksi, mikä ei ota opiskelijoiden taipumuksia huomioon. Tämä osaltaan vähentää opiskelijan mahdollisuuksia löytää tiensä konealalle peruskoulun jälkeen
Kapelli pitää kuljetettavan tavaran puhtaana. 2025 Koneviesti Sisältö 6/ | 4 K K T Ä S S Ä N U M E R O S S A VAKIOT 3 PÄÄKIRJOITUS Kaikki Proforestiin! 9 KONEITA JA UUTUUKSIA 14 KOLUMNI Simo Jaakkola: Hiilinielumme ovat Venäjällä 126 LUKIJAN IDEAT JA INKINEN 128 WETERAANI BELARUS MTZ-920 Vanhaa tekniikkaa uusissa kuorissa 130 SEURAAVASSA NUMEROSSA 123 LUOKITELLUT ILMOTUKSET TRAKTORITJA VARUSTEET 16 UNIMOG Mercedes-Benz Unimog voidaan rekisteröidä myös traktoriksi 20 GRITECH-JOYSTICK-OHJAUS Hollantilaisen GriTechin kehittämällä sarjalla ohjauspyörällä ohjattava kone voidaan muuntaa vipuohjaukselle METSÄ 24 PIENMETSÄKONEKATSAUS Pieniä metsäkoneita on tarjolla useammaltakin merkiltä 34 ECOLOG Ecolog jatkaa perinteisella linjalla 500-sarjan harvestereissaan 38 METSÄKONEEN TELOJE KORJAUS Telojen kuluvia kohtia voidaan vahvistaa ja uudistaa 42 STIGA CS 545 Stigan keltainen saha tarjoaa vähäiseen käyttöön kohtuuhinnalla tehoa 46 NORDFOREST METSURINVYÖ Valjasmallinen varustevyö jämäkillä ja näppärillä ratkaisuilla 50 RAITE R55 JA R63 RAIVAUSAHAVIILAT Kolme viilaa samassa paketissa 52 PALAX C751 SMART Ohjausyksikkö valvoo ja ohjaa 58 NORDFOREST FIREWOOD BIG-BAG Säkkikohtainen peitto 52 Kevätauringon myötä klapinteko vilkastuu. 102 Hulco Medax -perävaunun kokonaismassa on 3 500 kg ja kantavuus ilman lisävarusteita 2 615 kg. K A N N E S S A K R A N M A N 6 2 S -H A R V E S T E R I K U V A : TO M M I H A K A L A. Kokeilussa Palaxin huippumalli
Hannu on kiinnostunut myös ergonomiasta ja siksi Hannu lukee ensimmäisenä jutun Gritechin joystickohjauksesta LUE JUTTU JOYSTICKOHJAUKSESTA S. 96 SUURSÄKKIVENTTIILI Tarkkaan annosteluun 98 DRONEKYLVÖÄ Tietyissä kohteissa toimiva menetelmä HUOLTO JA TYÖKALUT 102 CAV:N DPA-JAKAJAPUMPPU Yksinkertainen ja toimintavarma AJONEUVOT 108 HULCO MEDAX Kokeilussa 3,5 tonnin perävaunu kapellilla varustettuna. 20 LUKUSUOSITUS 90 KERROSTUVATKO RAVINEET Onko ravinteiden kerrostuminen ongelma. WETERAANIT 112 VYÖVETÄJISTÄ KUORMATRAKTOREIHIN Koneelliseen puutavaran kuljetukseen siirtyminen kesti lähes 60 vuotta 118 ON SE KONE! Uusi pysyvä näyttely on avattu Sarka-maatalousmuseossa 122 KONE-SARKA Koneharrastajille suunnattu tapahtuma Sarka-museolla 64 Baumassa saksalaisen Sensmoren tekoälyllä ja konenäöllä varustetulle kuormaimelle promptattiin ohje: ”nouda valkoinen kypärä ja vie se lastausalueelle.” Kone suoritti tehtävän itsenäisesti.. 5 / 6 | Koneviesti Sisältö 2025 82 BYGBERG Hallittua liikettä Bybergin sylintereillä maataloudesta öljyteollisuuteen MAATALOUS 84 PARIVERTAILU John Deeren kurottaja ja teleskooppikuormain samassa käytössä 60 ENERGIAPÄIVÄT ASKOLASSA Kotimaista energiaa tarvitaan jatkossakin TAPAHTUMAT JA YRITYKSET 64 BAUMA 2025 Euroopan suurimman maarakennuskonenäyttelyn kovimmat uutuudet 74 MANSEN MÖRINÄT Laaja kattaus maarakennusja kiinteistönhoitoalan kalustoa YRITYKSET 78 JPT SERCO Suunnittelee, valmistaa ja myy työlaitteita kiinteistöja ympäristöhoitoon ”Luen ensin jutun joystickohjauksesta” HANNU KEMOFFILLA ON LYPSYKARJATILA TERVOLASSA: Tekemisten tavoitteita ja helppoutta on mietitty tarkkaan jo vuosia
Kokeile Scanian digityökaluja. Rakenna Scania Laske Scania SUPERvoimansiirtolinjan tuomat kustannussäästöt Millainen on yrityksellesi sopivan sähkökuorma-auton kantama. Skannaa alla olevien työkalujen QR-koodi ja testaa! Puhelin kädessä, mutta kesäpuuhaa vailla
Maailman mukavin myös pellolla. Kirkasta tulevaisuuttasi JCB-koneilla. 2025 Koneviesti Tekniikkaa ja tietoa 6/ | 8 K JCB:n pyöräkuormaajat kaikilla varusteilla nyt keveään keväthintaan Kysy lisää myyjiltämme! JCB Agri 403 -pyöräkuormaaja + Moottoriteho: 19 kW + Hydrostaattinen voimansiirto, 20 km/h siirtonopeus Katso lisää verkosta! Keltainen toukokuu nhk.fi JCB Agri 403 PLUS -pyöräkuormaaja + Moottoriteho: 36 kW + Hydrostaattinen voimansiirto, 30 km/h siirtonopeus Telemasterin S-mallit vain NHK:lta. Voimansiirto, moottori ja varustetaso joka lähtöön. Teleskooppinen eli kurottava pyöräkuormaaja kestää maataloustöissä vuodesta toiseen – valitse sinulle sopivin! JCB Agri -kurottajat aina oikeassa kokoluokassa. Kurottaja tekee työskentelystä nopeaa ja taloudellista. Työpäivän pituus ei tunnu missään! JCB Agri Fastrac 4220 iCONin ajomukavuus on omaa kultaista luokkaansa
Samalla on esitelty myös entistä tehokkaampi akkusaha, 550i XP. K KONEITA JA UUTUUKSIA KOONNUT KONEVIESTIN TOIMITUS Ruiskutustekniikkaa ja tehokkaampaa akkusahausta Husqvarna on esitellyt kaksi uutta ketjusahaa: 564 XP G Fuel Inject on Husqvarnan ensimmäinen polttoaineen ruiskutuksella varustettu moottorisaha, ja 550i XP on entistä tehokkaampi akkusaha. Tehopainosuhteeltaan uutuus on lähellä Stihlin uutta MS 400.1 -mallia. Tällä ratkaisulla syntyi normaalia lyhytiskuisempi, 62,4-kuutioinen moottoriratkaisu, jota Husqvarna kutsuu ShortStrokeksi. Tyypitetyt terävarustuksen valikoimat ovat erittäin laajat, 15–24 tuumaa. HUSQVARNA 564 XP G perustuu suurelta osin 50-kuutioiseen 550 XP -malliin, josta on esimerkiksi kampiakseli. 9 / 6 | Koneviesti Tekniikkaa ja tietoa 2025. Uudella B540X-akulla varustettuna se vastaa teholtaan 50-kuutioista polttomoottorisahaa. Mäntä on kuitenkin 70-kuutioisesta 572 XP -mallista. Virtaja sytytysyksiköt sekä niiden magneetit ovat vauhtipyörän sisäpuolella. Teknisesti sahassa on uusia rakenneratkaisuja. Husqvarna 564 XP G tulee myyntiin lokakuussa 2025. Moottorin käynnistykseen on vain primerpumppu ja Start-nappi. Se on saatavilla 13–20 tuuman terälaitepituuksilta. Sahan maksimiteho on peräti 4 kW ja sahan rungon kuivapaino on 5,8 kiloa
Pohjois-Amerikassa alle 140 hv:n traktoreiden myyntimäärät laskivat 12 % ja yli 140 hv:n traktoreiden osalta 24 %. CNH raportoi lähes vastaavasta myynnin laskusta. Euroopassa, Lähi-idässä ja Afrikassa (EMEA) myynti laski 23 % ja heikointa oli Aasian ja Tyynenmeren alueella, jossa liikevaihto tuli alas 38 %. Aasian ja Tyynenmeren alueen traktorikysyntä kasvoi 12 %. Puimureiden myynti laski peräti 51 %. AGCO:n osavuosikatsaus kertoo Pohjois-Amerikan myynnin laskeneen 33,9 % viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. AGCO:lla Etelä-Amerikka oli niin ikään muita maailmankolkkia selvästi positiivisempi, mutta silti AGCO:n myynti siellä laski.. Meidän pitäisi uskaltaa vivuttaa teknologista osaamistamme maailmalle kansainvälisten kumppanien kanssa. Konetyypeistä suuritehoisten traktoreiden myynti laski eniten. Pudotukset olivat suuria sekä suurten traktoreiden että puimureiden tuoteryhmissä. CNH:lla Etelä-Amerikan traktorikysyntä kasvoi 10 %. 2025 Koneviesti Tekniikkaa ja tietoa 6/ | 10 ”Suomi on pieni markkina-alue. Euroopan ja Lähi-idän alueella suurimmat pudotukset olivat suuritehoisissa ja keskitehoisissa traktoreissa. Euroopassa, Lähi-idässä ja Afrikassa traktoreiden ja puimureiden kysyntä laski 23 % ja 34 %. Viiden ja puolen miljoonan ihmisen maassa voi tehdä vain rajallisia asioita.” TARUM SHARMA NOKIA VENTURESISTA, TEKNIIKKA & TALOUS 15/2025 AGCO ja CNH kertovat myynnin laskeneen voimakkaasti VUODEN 2025 ensimmäisen kvartaalin tulosjulkistukset kertovat maatalouskonekaupan pudotuksesta tärkeillä Pohjois-Amerikan sekä Euroopan ja Lähi-idän markkina-alueilla
Sahan vertailukelpoinen teho vastaa 2 kW polttomoottorisahaa. Atlaksen tuotteilla on tavoitteena saada parin vuoden sisällä lisämyyntiä noin 10 miljoonalla eurolla Konesillan avustuksella. Saksassa ja Sveitsissä akkulaitteet muodostavat Stihlin myynnistä noin 60 %, Pohjoismaissa noin puolet. LÄHDE: STIHL TIEDOTE L U K U 60%. Atlas GmbH:n toimintastrategiana on olla ketterä valmistaja räätälöidyillä tuotteilla, joilla on kuitenkin kilpailukykyinen hinnoittelu. 11 / 6 | Koneviesti Tekniikkaa ja tietoa 2025 Konesilta aloittaa Atlaksen kaivinkoneiden maahantuonnin KONESILTA OY:N ja Atlas GmbH:n solmiman sopimuksen myötä Suomen markkinoille saapuu pyöräalustaiset kaivinkoneet kokoluokissa 13–23 tonnia, tela-alustaiset kokoluokissa 18–35 tonnia ja materiaalinkäsittelykoneet. KUMULATIIVINEN (TAMMIKUU–HUHTIKUU) HUHTIKUU KPL OSUUS, % MUUTOS, KPL KPL Valtra 224 52.21% -38 47 John Deere 32 7.46% -22 14 Massey Ferguson 29 6.76% -6 8 New Holland 28 6.53% -13 5 Case IH 21 4.90% -5 5 Claas 21 4.90% -30 8 Fendt 20 4.66% -27 5 Deutz-Fahr 6 1.40% 4 2 Kubota 4 0.93% -5 1 Lovol 4 0.93% 2 2 Muut Merkit 40 9.32% -31 5 YHTEENSÄ 429 100% -171 102 alle 35 kW/1 800 kg 1,896 81.55% -291 500 KAIKKI YHTEENSÄ 2325 100% -462 602 Traktorien ensirekisteröinnit Suomessa, huhtikuu 2025 TAU L U K KO Stihl MSA 400 K -akkuraivaussaha KONEVIESTIN KEVÄÄN kokeilussa on nyt odotettu akkukäyttöinen metsäraivaussaha, varustettuna tehokkailla AP 500 S -akuilla
Valvonta tulisi kohdistumaan sellaisiin käytössä oleviin moottoreihin, joiden hyväksynnässä on asetettu rajat pienhiukkasille tai typen oksideille. Jos vedestä on niukkuutta ja vettä sataa kerralla runsaasti, vettä voidaan säästää ja padota. Myös uusimpien päästöluokkien kipinäsytytteisten moottoreiden olisi läpäistävä NO X -testi. Testi kertoisi moottorin toiminnassa olevista häiriöistä ja mahdollisista ruiskutukseen tehdyistä pienhiukkaspäästöjä lisäävistä muutoksista. Laite patoaa säännöllisin välein maata vaon pohjalle. EU-KOMISSIO ON nähnyt tarpeelliseksi tiukentaa ajoneuvomoottoreiden päästövalvontaa sekä pienhiukkasten että typenoksidien osalta. Jäsenmaiden olisi lisäksi ryhdyttävä luomaan alueilleen etävalvontajärjestelmiä, joilla liikennevirrasta pystyttäisiin poimimaan päästörajat ylittäviä ajoneuvoja. Tämä testi pystyisi kertomaan, onko moottorin SCR-jälkikäsittelylaitteisto toiminnassa. Multaajalla torjutaan mekaanisesti rikkakasveja, muokataan ja kasataan maata kasvuriveille. Dieseleiden päästöille tiukempi valvonta EU-komissio on julkaissut esityksen EU:n liikenneturvallisuutta ja ajoneuvojen rekisteröintiä koskevien säädösten uudistamisesta. Multain/patoaja on kehitetty etenkin alueille, jossa ongelma on eroosio. Sitä sovellettaisiin niihin moottoreihin, joiden hyväksynnässä on asetettu rajat hiukkaspäästöille (particulate number limits, PN). Multaamalla ja patoamalla suojaan maaperää eroosiolta ja vähennetään runsaan veden haittaa. EU.komissio esittää tehokkaampien valvontakeinojen käyttöön ottamista, jotta moottorin todellisten hiukkaspäästöjen ja typen oksidien määrä pakokaasuissa saataisiin selville. Mekaaninen käsittely rikkoo maata, multaa ja patoaa vettä, jolloin vältetään eroosiota.. Euro V ja 5a -moottoreille olisi tässä testissä väljemmät raja-arvot. Monien muiden muutosten ohella komissio esittää dieselmoottoreille uusia testausmenetelmiä. Tämä testi koskisi Euro 5b ja Euro VI -moottoreita. Rinteisessä maastossa poikittaiset rivit ja maasta kasatut poikkiharjanteet ovat luonnollinen este veden liikkeille ja humuseroosion vähentämiselle. 2025 Koneviesti Tekniikkaa ja tietoa 6/ | 12 Einböckin multain padottimella EINBÖCKIN ON kehittänyt multaimeen padottimen. Patoajaa ohjataan mekaanisesti takapyörän avulla, jolloin maapato kasataan määrävälein. Uutena testimenetelmänä tulisi dieselmoottoreille pienhiukkasten määrää ilmaiseva pienhiukkastesti. Uusien valvontakeinojen kohteena ovat ajoneuvot, joiden moottoreiden hyväksyntä on tehty ajoneuvoluokasta ja moottorista riippuen vuonna 2008 tai 2010 ja sen jälkeen voimaan tulleiden päästörajojen mukaisesti. Rivien leveys voi olla 50-80 cm, jolloin multainta voidaan käyttää esimerkiksi maissilla, auringonkukalla ja perunalla. Euro VI ja 6d TEMP sekä sitä uudemmille dieselautoille tulisi uusi NO X -testi
0207 65 131 PORI Ojantie 10, 28130 Pori, p. Tarjoamme ympäri vuoden tapahtuvaan tienhoitoon etuaurat, sivuaurat, harjalaitteet, alusterät ja älykkäät ohjausjärjestelmät kuorma-autoihin, sekä aurat, lumistopparit ja levittimet tiehöyliin. Meiltä saat kattavan tuotevalikoiman lisäksi ammattitaitoisen suunnittelun, huollon ja korjauksen. 0207 65 163 JYVÄSKYLÄ Puulaakintie 5, 40350 Jyväskylä, p. 0207 65 165 KOKKOLA Patamäentie 3, 67100 Kokkola, p. 0207 65 167 SEINÄJOKI Teollisuustie 5, 60100 Seinäjoki, p. Katso koko tarjontamme verkkosivuiltamme ja ota meihin yhteyttä, niin autamme sinua parantamaan kannattavuuttasi ja tehostamaan toimintaasi. Ascenso TDR — BKT Ridemax — Alliance 551 — Noktop N21 Jani Timoniemi Myyjä Suomi +358 40 683 90 69 ETUAURAT SIVUAURAT Mählers on yksi Euroopan johtavista tienhoidon tuotteiden valmistajista. 0207 65 164 TAMPERE Palmrothintie 7 B, 33920 Pirkkala, p. 13 / 6 | Koneviesti Tekniikkaa ja tietoa 2025 KIERRÄ KALUSTOSI Meiltä renkaat ja vanteet laidasta laitaan! Autamme mielellämme löytämään kalustollesi sopivat tuotteet. 020 7657 603 Tutustu tuotevalikoimaamme: www.nestepaine.f i. Palvelemme: VANTAA Mäkituvantie 11, 01510 Vantaa, p
Ilmastoaktiivit alkoivat olla huolissaan Suomen rajojen sisällä olevan metsien ja maaperän hiilinielun kutistumisesta. Finanssikriisin jälkeen puuntuonti ei palautunut entisiin lukuihin. Energiateollisuuden puun käyttö kasvoi samalla, turpeen käyttö kun romahti. Silti jotkut tahot, kuten ilmastopaneeli ja ympäristöjärjestöt, vaativat, että meidän pitäisi rajoittaa metsien hakkuita noin 15 miljoonalla kuutiolla vuodessa ja vahvistaa siten hiilen sidontaa metsissä. Lisäksi rajoitusten vaikutus hiilinieluun olisi melko lyhytaikainen eikä pysyvä. Maailman meno kuitenkin äityi hurjaksi Putinin hyökättyä Ukrainaan. Sen tavoittamisessa metsiemme hakkuilla on iso rooli. Energiapuun tulo Venäjältä loppui kokonaan. Hänellä on pitkä kokemus metsäkonealan edunvalvontatyöstä ja metsäpolitiikassa vaikuttamisesta sekä reilun vuosikymmenen kokemus bioenergiaalasta. Viime vuonna puun käyttö oli yli 10 prosenttia 2000-luvun alun keskimääräistä tasoa alhaisempi. Meille syntyi noin 10 miljoonan kuution ylimääräinen tarve kotimaiselle puulle metsäteollisuuden jonkinlaisesta alavireestä huolimatta. Vaatimuksia hakkuiden vähentämisestä alettiin esittää jo viime vuosikymmenen lopulla. Metsän hakkuussa syntyy tilastoihin hiilipäästö, kun puu kaadetaan. 2025 Koneviesti Tekniikkaa ja tietoa 6/ | 14 K O L U M N I SIMO JAAKKOLA Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola vastaa metsäja energia-alan sektoreista. Täten myös ulkomailla hakatusta, mutta Suomeen tuodusta puusta syntyy hiilipäästö rajojemme ulkopuolella. Edellä mainittu tuontipuumäärä aiheutti siis hiilipäästöä lähtömaassaan, useimmiten Venäjällä. Finanssikriisin 2009 myötä tuonti romahti. Tämä luo työtä, kasvua ja tuloja kotimaahan. Tuoreen selvityksen mukaan tällainen hakkuiden vähentäminen aiheuttaisi noin 13–14 miljardin tulonmenetykset metsänomistajille, yrittäjille ja työntekijöille sekä 5 miljardin euron menetykset julkiselle taloudelle vuoteen 2035 mennessä. Suomessa metsien hiilinielu pysyi vahvana metsiemme hyvän kasvun ja puun tuonnin ansiosta, vaikka teollisuuden puun käyttö oli suurimmillaan. SIMO JAAKKOLA METSÄTEOLLISUUDEN PUUNKÄYTTÖ on vaihdellut koko 2000-luvulla noin 61–75,5 miljoonan kuution välillä vuodessa. Teollisuuden puuntarpeesta tyydytettiin vuosina 2000–2008 tuonnilla keskimäärin 17 miljoonaa kuutiota. Puun tuonnin väheneminen tarkoitti, että teollisuuden tarvitsemaa puuta hakattiin yhä enemmän kotimaasta, joten aiemmin ulkomailla tapahtunut hakkuista aiheutuva hiilipäästö siirtyi Suomeen. Päästöistä ei tuolloin juuri puhuttu, koska metsien ja maaperän hiilen sidonta ja päästöt eivät olleet erityisen kiinnostuksen kohteina. Metsäteollisuuden Hiilinielumme ovat Venäjällä puuntuonti ulkomailta putosi noin 5 miljoonaan kuutioon. Ei kiitos tällaiselle kehitykselle. Nyt siis yritämme pitää kaukolämmön tuotantoa ja puun jalostusta yhä enemmän pystyssä kotimaisella puulla. Ilmastolain perusteet ovat metsien ja maaperän osalta murentuneet. Huippu puun käytössä oli Luken tilastojen mukaan vuosina 2003–2007. Tosiasia kuitenkin on, että ei suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt aika vakiona tai jopa laskenut. Taustalla on ilmastolaki, jonka mukaan Suomen tulisi olla hiilineutraali vuonna 2035. Metsän hakkuussa syntyy tilastoihin hiilipäästö, kun puu kaadetaan.. Puun tuonti väheni huomattavasti, ollen vuosina 2011–2020 keskimäärin enää noin 10 miljoonaa kuutiota vuodessa. Hakkuiden aiheuttaman hiilipäästön sijainti on vain vaihtunut, mutta globaali ilmasto ei siitä juuri piittaa
15 / 6 | Koneviesti 2025 Ota vastaan kaikki ammattimaiset haasteet AP-järjestelmän – markkinoiden tehokkaimpien metsänja puistonhoitoon tarkoitettujen akkukäyttöisten koneiden – avulla. LUE LISÄÄ OSOITTEESTA STIHL.FI OTA VASTAAN UUSI TYÖPÄIVÄ TÄYDELLÄ AKKUTEHOL
Moottoritehovaihtoehtojen valikoima on 190–354 hevosvoimaa. TEKSTI TAPIO VESTERINEN KUVAT JUKKA-PEKKA LINDBÄCK, VALMISTAJA JA TAPIO VESTERINEN Mercedes-Benz Unimog -traktori voidaan rekisteröidä 80 km/h traktoriksi, minkä ansiosta sillä saa ajaa myös moottoritiellä. Monikäyttöinen ajoneuvo voidaan varustella vuodenajan mukaan esimerkiksi lumenauraukseen tai katujen lakaisuun. Näissä malleissa on suorat runkopalkit ja kardaanit kulkevat suojaputken sisällä. POIKKEAVA TRAKTORI Mercedes-Benzin Unimog on erikoisajoneuvo, joka voidaan rekisteröidä myös traktoriksi. Traktorimallit on helppo tunnistaa ohjaamon ulkoisesta turvakaaresta, joka tarvitaan täyttämään traktoreille asetetut ohjaamoiden lujuusvaatimukset. Unimog voidaan rekisteröidä traktoriksi, mikä auttaa lieventämään ajoneuvon vaatimuksia, kuten ajokortin ja katsastuksen osalta. U nimogia on valmistettu vuodesta 1951 lähtien, ja sen perusajatuksena on ollut aina tarjota monikäyttöinen ja maastokelpoinen ajoneuvo. Päivän aikana ehditään hoitamaan kauempanakin olevat pikkuhommat”, Tikanmäki kertoo. Tästä esimerkkinä ovat esimerkiksi lisävarusteena saatava, hitaaseen työajoon erinomaisesti soveltuva hydrostaattivoimansiirto ja tehokas hydrauliikka”, Tikanmäki kertoo. Työlaitemalleissa, jotka kuvissa esiintyvät, on jäykempi runkorakenne ja huomattavasti monipuolisempi hydrauliikka. Erikoiskäyttöön sopivia ominaisuuksia ”Unimog on suunniteltu lähtökohtaisesti erikoisajoneuvoksi. U535 on työlaitemalliston huippumalli. Offroadja työlaitemallit Nykyinen Unimog-mallisto jakautuu kahteen eri tyyppiin. Unimogilla voidaan paitsi hoitaa hyvin E S I T T E LY montaa eri tehtävää, mutta aikaa säästyy jopa 90 km/h huippunopeuden ansiosta siirtymillä. Ajansäästöä siirtymillä ”Uskon Unimogin olevan ratkaisu esimerkiksi kunnallissektorin tehokkaampaan määrärahojen käyttöön ja liialliseen seisovaan kalustoon. Lähes kaikki Unimog-mallit voidaan tarjota myös traktoriksi rekisteröitynä. 2025 Koneviesti Traktorit ja varusteet 6/ | 16 MERCEDES-BENZ UNIMOG Mercedeksen valmistama maastokuorma-auto, jonka mallisto jakautuu offroad-malleihin ja työlaitemalleihin. Offroad-mallit on suunniteltu raskaaseen maastokäyttöön, ja niiden pääasiallisia kohderyhmiä ovat esimerkiksi pelastuslaitokset ja sähköyhtiöt. Lisäksi traktoriksi rekisteröinti edellyttää joko lavaa, nostolaitetta tai vetokoukkua. Tikanmäki toteaa Unimogin vahvuudeksi sen monikäyttöisyyden. ”Talveksi aurauskäyttöön varusteltu kone on muutettavissa nopeasti vaikka imulakaisuautoksi kevätkaudelle ja pientareiden niittoon kesäksi.” Työlaitteet voidaan asentaa Unimogissa sen eteen, taakse, päälle, alle ja molemmille sivuille. ”Lisäksi Unimogin ohjaamo voidaan varustaa kolmella istuimella, minkä ansiosta tarvittava henkilöstö kulkee kätevästi samalla ajoneuvolla”, hän jatkaa.. Työlaitemalleista tarjotaan ajoneuvoja, joiden kokonaispaino on 7,49–16,5 tonnia. Kuvan U535-mallissa on 354-hevosvoimainen kuusisylinterinen moottori, traktorina sen huippunopeus on 89 km/h. ”Työlaitemalleja on tarjolla 7,49–16,5 tonnin kokonaispainoilla, ja niiden moottoritehot ovat 190–354 hevosvoimaa”, kertoo Unimogin myyntipäällikkö Tomi Tikanmäki Vehon erikoisajoneuvoista
Hydrauliikkaa hallitaan traktorityyliin joystickin avulla. ”Myyjälle näiden tuotteiden myynti on tehty mahdollisimman helpoksi, sillä listalla olevan työlaitteen mukana tulevat kyseisen työlaitteen vaatimat lisävarusteiden koodit Unimogiin.” ”Työlaitevaihtoehtoja on saatavilla suoraan listoilta toista tuhatta kappaletta. Hallintalaitteet siirtyvät penkan puolelle noin minuutissa ilman työkaluja. Suomessa Piako on Unimog Partner päällirakentaja, jonka kanssa yhteistyö sujuu hyvin, mikäli Unimog varustetaan vaikkapa nosturilla", Tikanmäki kertoo. Maatalouskäyttöä ajatellen näkyvyys takanostolaitteelle ei ole lavan vuoksi paras mahdollinen. "Expert Partner -kumppanit toimivat tiiviissä yhteistyössä Mercedes-Benz Erikoisajoneuvojen kanssa ja osallistuvat myös tuotekehitykseen. Lisäksi erikoisemmatkin varustelut hoituvat yleensä yhteistyökumppaniemme kautta.” UNIMOGIN OHJAAMON erikoisuutena on muun muassa lisävarusteena saatava siirrettävä ohjauspyörä. Tehokkaimmillaan 2-lohkoinen LShydrauliikkapumppu tuottaa 280 barin paineella 180 litraa minuutissa. Lisäksi toisen tason Unimog Partner -päällirakentajat ovat tehtaan auditoimia päällirakentajia, joilla on hyvä tietotaso Unimogista. Toista tuhatta työlaitetta Mercedeksellä on kahden eri tason työlaitetoimittajia Unimogiin. Lavan takaosan lattia voidaan kuitenkin poistaa, mikä parantaa takanäkyvyyttä.. 17 / 6 | Koneviesti Traktorit ja varusteet 2025 Unimogiin on saatavilla etu-ja takanostolaitteiden sekä voimanottojen lisäksi erittäin monipuolinen hydrauliikka, jota voidaan räätälöidä tarpeen mukaan. YKSI UNIMOGIN vahvuuksista on hyvä etunäkyvyys ohjaamosta
”Traktorina myös ajokorttivaatimukset ovat lievemmät ja 60 km/h kulkevia versioita ei tarvitse katsastaa”, hän huomauttaa. Traktorina nopeusvaihtoehdot ovat 60 tai 80 km/h. Suurin osa Unimog-malleista on mahdollista rekisteröidä traktoriksi. 2025 Koneviesti Traktorit ja varusteet 6/ | 18 Traktorista etua Suurin osa Unimog-malleista on mahdollista rekisteröidä traktoriksi. ”Traktorikäyttöisellä Unimogilla on sallittua ajaa polttoöljyllä, lisäksi piirturija ammattipätevyysvaatimukset ovat traktoriksi rekisteröitynä kevyempiä. Etuja saa myös esimerkiksi käyttömaksun osalta”, hän kertoo. Unimogin työlaitevalikoima on kattava. Samanlainen auto voitaisiin toimittaa myös traktoriksi rekisteröitynä. Tomi Tikanmäki aloitti aloitti Unimog-myyntipäällikkönä viime vuonna vahvistaen myyntitiimiä erityisesti kuntaja kiinteistöpuolella sekä urakoitsija-asiakkaiden suuntaan. Varustelun ansiosta Unimogia voidaan käyttää ympärivuotisesti, mikä lyhentää investoinnin takaisinmaksuaikaa. Unimog on monipuolinen ajoneuvo, joka voidaan varustella erittäin moneen tarkoitukseen. Rekisteröimällä Unimog traktoriksi saavutetaan Tikanmäen mukaan muutamia oleellisia etuja. Tässä kuorma-autoksi rekisteröidyllä Vehon esittely-Unimogilla aurataan lunta. Traktorina nopeusvaihtoehdot ovat 60 tai 80 km/h.. Varustelu lisää sen hintaa, minkä vuoksi käyttöä on oltava paljon
Tilaus alkaa ensimmäisestä mahdollisesta numerosta ja jatkuu kulloinkin voimassa olevaan edulliseen kestotilaushintaan. klo 8–21) Mainitse tilaus tunnus AAV5022 Tilaa tekstiviestillä! Lähetä viesti: TILAUS AAV5022 ETUNIMI SUKUNIMI LÄHIOSOITE POSTINUMERO POSTITOIMIPAIKKA numeroon 13526. Tilaajalahja postitetaan n. Tarjoustilauksen voi tehdä vain kotimaisiin osoitteisiin, joihin ei ole viimeisten 3 kk:n aikana tehty tilauksia. Tilaajalahjaksi saan Villiyrtit ja luonnonmarjat -kirjan. 77,40 €). ++ Tilaajalahjaksi Villiyrtit ja luonnonmarjat kirja!. Voit aina kieltää sähköisten suoramarkkinointija asiakasviestien lähettämisen toimimalla viesteissä olevien ohjeiden mukaisesti tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme (asiakaspalvelu@viestimedia.fi tai 020 413 2277 ma-pe klo 8-21, hinta mpm/pvm). Arvonnan säännöt: aarrelehti.fi/arvonta 500 EURO 500 Paljon hyödyllistä asiaa! Metsätalous Sijoitusja verovinkkejä Puumarkkinoiden tilanne Opastusta metsänhoitoon Koneita ja laitteita Ilmestyy 11 kertaa vuodessa ++ RUNSAS NÄKÖIS LEHTIARKISTO! Pääset lukemaan kaikki Aarteet vuodesta 2020. Näin tilaat! Aarre kestotilauksen 1. 77,40 €) 59 /6kk € Kyllä kiitos! Haluan tilata Aarre-lehden kestotilauksena edulliseen tutustumishintaan 6 kuukautta nyt vain 59 € (norm. Tekstiviestin lähetys on maksuton. Tilaajana osallistun samalla 500,00 euron arvontaan joka kuukausi. Paperilaskun lähettämisestä veloitamme 4,90 €/lasku. Lisätietoja: viestimedia.fi/tilausehdot ja viestimedia.fi/tietosuoja MAKSAJAN TIEDOT Etunimi Sukunimi Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin Syntymävuosi Sähköposti AAV5022 Tilaa netissä! aarrelehti.fi/lehti tai oheisella QR-koodilla Tilaa soittamalla! 020 413 2277 (ark. 19 / 6 | Koneviesti Traktorit ja varusteet 2025 Tä yt ä, le ik ka a irt i ja po st ita he ti! Aarre maksaa tilauksen posti maksun Viestimedia Oy Tunnus 5002596 Info: A1 00003 VASTAUS LÄHETYS TILAUSKORTTI Aarteen tilaus maksu on metsä verotuksessa vähennys kelpoinen! SAAJAN TIEDOT (jos eri kuin alla) Etunimi Sukunimi Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Tarjous on voimassa 30.6.2025 asti. jakso (norm. Jos olet tilannut tai käyttänyt Viestimedia Oy:n tuotteita ja palveluita, voimme lähettää sinulle samankaltaisiin tuotteisiimme ja palveluihimme liittyviä markkinointiviestejä sekä muuta asiakasviestintää, vaikka et olisi antanut nimenomaista lupaa sähköiseen suoramarkkinointiin. 1kk kuluessa maksusta. Arvonnan säännöt: aarrelehti.fi/arvonta Arvomme tilaajien kesken 500 € kerran kuussa
GriTech kehitti ja patentoi yleismallisen joystick-ohjausjärjestelmän, joka sopii erilaisiin ajoneuvoihin. 2025 Koneviesti Traktorit ja varusteet 6/ | 20 ERGONOMISEEN OHJAUKSEEN GriTech on kehittänyt joystick-ohjausjärjestelmän, jonka avulla voidaan ohjata mitä tahansa konetta paitsi ohjauspyörällä, myös joystickin avulla. Joystick-ohjauksen avulla kuljettaja voi pysyä istuma-asennossa istuimen selkänojaa vasten. Järjestelmä on suunnattu paitsi maatalouden kuormaustöihin, myös maanrakennus-, viherrakennusja tienrakennusalan koneisiin, jotka vaativat paljon ohjaamista. E S I T T E LY GRITECHJOYSTICK-OHJAUS Hollantilainen GriTech on kehittänyt asennussarjan, jolla lähes mikä tahansa ohjauspyörällä ohjattava kone voidaan täydentää vipuohjauksella. Asennussarjaan kuuluu keskusyksikön ja kaapeleiden lisäksi ohjausjoystick käsinojineen sekä uusi ohjauspyörä ja siihen sopiva kääntömoottori. Järjestelmä tarjoaa merkittävän ergonomisen edun tehtävissä, jotka vaativat toistuvaa ohjaamista. Lyhyesti sanottuna se on kaikkea muuta kuin ergonomista. Hän ohjaa konetta liikuttamalla kättään vasemmalle tai oikealle. Konetta voidaan ohjata vipuohjauksella vain suljetulla alueella.. TEKSTI ROBIN LOOMAN KUVAT MICHEL VELDERMAN KÄÄNNÖS TAPIO VESTERINEN R atin pyörittäminen koko päivän ajan rasittaa kättä, käsivartta, olkapäätä ja muuta kehoa
Ohjausmoottori GriTech-ohjausjärjestelmä koostuu kolmesta pääkomponentista: ohjausmoottorista, käsinojasta joystickeineen ja keskusyksiköstä. Suurempia pyöräkuormaimia on saatavilla tehtaalta joystick-ohjauksella. Sitä voidaan säätää monella eri tavalla. 21 / 6 | Koneviesti Traktorit ja varusteet 2025 RANNE ASETTUU tunnistinanturin päälle joystickiä käyttäessä. Sarja vaatii oman ohjauspyöränsä, joka sopii moottoriin ja on mahdollisimman litteä. Toinen vivun päässä olevista painikkeista aktivoi vipuohjauksen käyttöön, toinen painike on vapaana. Aluksi hän pohti ohjausjärjestelmän toteuttamista hydrauliikalla, mutta idea hylättiin nopeasti. Sähkömoottori on yksinkertaisempi ja yleiskäyttöisempi. Kaikki valmistajat eivät edelleenkään tarjoa pikaohjausta lisävarusteena, saati sitten että se olisi saatavilla jälkiasenteisena olemassa oleviin koneisiin. OIKEAN KÄDEN hallintalaitteiden sijainti määrittelee pitkälti myös joystickin asennuskohdan. Molempien vipujen tulisi sijaita yhtä kaukana selkänojasta.. Tällä hetkellä käsinojasta on olemassa kaksi eri pituutta. Ajoneuvosta riippuen ohjauspyörä nousee noin viisi senttimetriä alkuperäisen ohjauspyörän yläpuolelle. Ainoa ulkoinen vaatimus koneelta on 12 tai 24 voltin virransyöttö. Käyttäjien mukaan tämä tarjoaa enemmän mukavuutta ja tehokkuutta sekä ehkäisee väsymystä. Aluksi järjestelmän kehittäjä pohti ohjausjärjestelmän toteuttamista hydrauliikalla, mutta idea hylättiin nopeasti. Idean synty ”GriTech luotiin vastauksena kysyntään markkinoilla”, sanoo Koen van de Sande, keksijä ja hollantilaisen GriTechin perustaja. Pikaohjauksen ansiosta ohjauspyörää tarvitsee kääntää vain esimerkiksi puoli kierrosta kääntääkseen pyörät kokonaan vasemmalle tai oikealle. Ensimmäisissä konseptiversioissa istuimen takana oli teollisuusmallin tietokone, ja joystick kiinnitettiin kyynärnojaan nippusiteillä. Myös sähkömoottorin tukeminen ohjausakseliin on tärkeää. Traktorivalmistajista vain Fendt tarjoaa vipuohjausta, muut valmistajat tarjoavat ”ainoastaan” muuttuvan ohjausvälityksen lisävarusteena. Ohjausmoottorin vääntövoima on noin 7 Nm. Hän huomasi omista kokemuksistaan, että monet konetyöt vaativat jatkuvaa ohjaamista. Kun sähkömoottori on asennettu alkuperäisen ohjauspyörän tilalle, siihen kiinnitetään GriTech-ohjauspyörä. Lisäksi tarvitaan sarjaan kuuluva väyläjohto sähkömoottorille. Asennuksen yhteydessä alkuperäinen ohjauspyörä poistetaan ja se korvataan kääntömoottorin sisältävällä GriTechin toimittamalla ohjauspyörällä. Van de Sande on ollut jo kolmen vuoden ajan jälkiasennettavien järjestelmien pioneeri ja jatkanut työskentelyä järjestelmän edelleen kehittämiseksi. Muuten sähkömoottori alkaisi pyöriä ohjausakselin sijaan. Ajoneuvotyypistä riippuen GriTech toimittaa sopivan ura-akselin. Ohjaussauva käsinojassa Käsinoja kiinnitetään kuljettajan istuimeen. Tämä varuste on yleensä tarjolla vain uusiin koneisiin. Van de Sanden mukaan kaikki nämä toistuvat ohjausliikkeet päivästä toiseen tuntuvat pitkässä juoksussa olkapäässä ja selässä. Sähkömoottori on yksinkertaisempi ja yleiskäyttöisempi
Näillä nupeilla voidaan säätää ohjauksen aggressiivisuutta ja viivettä. KESKUSYKSIKÖSSÄ ON tätä tarkoitusta varten teetetty piirilevy, jossa on kaksi potentiometriä. Ohjaussauvaohjauksen aktivoimiseksi työn aikana on täytettävä kolme ehtoa. Järjestelmässä kaikki eri komponentit liitetään ohjausyksikköön liittimillä, mikä tekee siitä helpon koota ja purkaa. Paketti sisältää ohjausmoottorin, käsinojan joystickin kanssa, ohjausyksikön, johtosarjan, kiinnitysmateriaalit, käyttöohjeen ja yhden vuoden takuun. Aggressiivisuus tarkoittaa nopeutta, jolla ohjauspyörän kääntöliikkeen tulisi kiihtyä ja hidastua ohjaussauvaa kallistettaessa. Epätasaisessa maastossa ajaessa taas ohjauksen ei haluta reagoivan jokaiseen pieneen heilahdukseen välittömästi. Näillä säädetään ohjauksen aggressiivisuus ja viive.. Heti kun kuljettaja vapauttaa ohjaussauvan ja tarttuu ohjauspyörään, anturi ei enää havaitse käsivartta ja konetta ohjataan perinteisesti ohjauspyörällä. Nyt kuitenkin työntekijät nauttivat ajamisesta entistä enemmän ja saavat koneistamme enemmän irti”, Johan Vogt kertoo. GPS ajaa tarvittaessa konetta luotisuoraan. Kolmas vaatimus on painaa joystickin päässä olevaa aktivointipainiketta. Patentoitu GriTech-joystick-ohjaus on saatavilla Hollannissa hintaan 4 750 euroa. Tasaisella alustalla lastatessa viive voi olla hyvin pieni. Lopun ajan käytän pääasiassa vipuohjausta, sillä pujottelen koneella jatkuvasti maakasojen, ojien ja muiden esteiden väleistä. 2025 Koneviesti Traktorit ja varusteet 6/ | 22 Oikealla olevien ohjainten sijainti määrää myös vasemmalla olevan joystickin sijainnin. Käsinoja on taitettava alas, mitä varten koneessa on rajakytkin. Kun ohjaussauvasta otetaan kiinni, ranne on automaattisesti anturin päällä (toinen ehto). Tämän tulisi olla samalla etäisyydellä selkänojasta katsottuna. ”Löysimme joystick-ohjauksen koneeseemme jopa hieman yllättäen. Toinen nuppi asettaa viiveen eli ajan, jolloin ohjauspyörä saa reagoida joystickiin. Ohjausyksikössä on piirilevy, jossa on kaksi kiertonuppia. Kyynärnojan päässä oleva joystick on asennettu kahteen kuulaniveleen. Jos kaikki kolme ehtoa täyttyvät, vihreä valo syttyy ja joystick-ohjaus on aktiivinen. Järjestelmän voi helposti asentaa joku, jolla on vähän teknistä osaamista, mutta lisäksi GriTech tekee yhteistyötä useiden sikäläisten asennusyritysten kanssa, jotka voivat hoitaa asennuksen. Tämä tarjoaa riittävästi säätömahdollisuuksia vivun oikeaan asentoon asettamiseksi. Myös Geursilainen urakointiyrityksen omistaja kehuu myös joystick-ohjausta. Ronald Jansenin mielestä joystick-ohjaus auttaa työssä jaksamisessa. Tämä riippuu kuljettajan vaatimuksista sekä siitä, kuinka monta ohjauspyörän kierrosta tarvitaan koneen ohjaamiseen kokonaan vasemmalta oikealle. Vain suljetulle alueelle Järjestelmän käyttö julkisilla teillä ei ole sallittua Hollannissa. K ÄY T TÄ JÄ KO M M E N T T I HOLLANTILAINEN Ronald Jansen ajaa vuodessa noin 1 500 tuntia Weycor AR 480S -pyöräkuormaimellaan. ”Joystickohjaus tuntui heti luontevalta. Pyöräkone on varustettu 3D-koneohjausjärjestelmällä. Ohjausyksikkö Kaapelit johtavat keskusyksikköön. Ohjaussauvaa ja ohjauspyörää voidaan siis käyttää keskenään vaihdellen. Joystick-ohjauksen ansiosta pystyn keskittymään paremmin tuottavaan työhön”
Koneviesti on ammattikirjallisuutta, jonka avulla voit ylläpitää maatalous-, metsäja maanrakennuskonealan ammattitaitoa. Koneviestin tilausmaksu on vähennyskelpoinen siltä osin, kun se kohdistuu veronalaisen tulon hankkimiseen. 23 / 6 | Koneviesti Traktorit ja varusteet 2025 Tiesithän, että voit vähentää Koneviestin tilausmaksun verotuksessa. Tilaa Koneviesti osoitteesta koneviesti.fi/tilaa tai oheisella QR-koodilla Hyödynnä veroetusi!
Kapeimmat harvesterit leveydeltään 170 cm. Ensin kehitettiin pieni telakone, mutta mullistus tapahtui, kun HTP 480 -kuormatraktori esiteltiin. Vielä 2020-luvulla valmistettiin myös niiden tyyppistä Logbear FH 4000 -mallia. Nokka Joker 24wd ja FinnTrac, sekä Norcar 400 tulivat ja menivät. Nykyään tarjonta on laajempi kuin koskaan. P I E N E T M E T S Ä K O N E E T PIENET METSÄKONEET SUOMESSA 2025 Sekä pyöräettä telaalustaisia malleja. K arkeasti pieneksi metsäkoneeksi voidaan kutsua esimerkiksi kuormatraktoria, jonka kantavuus on alle 8 tonnia, tai harvesteria, jonka leveys on alle 2–2,3 metriä. Pian markkinoille tuli useampia telakoneita, kuten Farmi Trac 3500 ja Telakarhu 2000. Kyseisen kokoisia konemalleja valmistettiin jo 1970luvun lopulla, kun ruotsalaisia valmistajia ilmestyi markkinoille. 2025 Koneviesti Metsä 6/ | 24 Erilaisiin tarpeisiin Pienempien metsäkoneiden kehitys alkoi jo 1970-luvulla megakokoisten metsäkoneiden aiheuttamien maastovaurioiden vuoksi, mikä johti muutoshaluun. 471-harvesteri ja 870.2-kuormatraktori ovat viime vuosien uutuuksia ja ovat jo täysin urakointikokoluokan koneita. Kun kevyet kouraharvesterit tulivat markkinoille, esiteltiin myös harvestereita. Ne olivat jatkumoa traktoripohjaiselle korjuukalustolle, osin tela-alustaisina versioina. Suomessa pään avasi suuremmassa mittakaavassa Norcar. Nyt mallisto on laajentunut kattamaan myös hieman suuremmat mallit. Myöhemmin tulivat myös ensimmäiset Sampo 1047 -harvesterit, joista nykyinen Sampo HR46x on kehittynyt. TEKSTI JA KUVAT TOMMI HAKALA Ruotsalainen Vimek aloitti mönkijää hieman suuremmalla Mini Master -mallillaan. Saatavilla myös useita yhdistelmäkoneversioita.. Vuoteen 1992 asti valmistettu Snorre RK 66 oli yksi ensimmäisistä nykymittapuun pienmetsäkoneista – 2,16 metrin levyinen ja kantavuudeltaan 6-tonninen kuusipyöräinen kuormatraktori. Kevyimmät kuormatraktorit omapainoltaan 2 000 kg
Se on silti samantyyppinen kuin alkuperäinen 1047-malli. Myös teräsrakenteiden valmistus plasmaja laserleikkauksen avulla, sekä monen ”avaimet käteen” -periaatteella komponentteja tekevän alihankintakonepajan myötä, on helpottunut. Herkillä puistoalueilla ja pihapuiden poistoissa ketterät ja kevyemmät pienmetsäkoneet ovat käytännöllisiä työkaluja. Kilpailu traktorikaluston kanssa Pienten metsäkoneiden kilpailu tapahtuu maataloustraktorija mönkijäpohjaisen kaluston kanssa. Vimek oli jo 1993 tuonut markkinoille oman Mini Master -yhdistelmänsä. 25 / 6 | Koneviesti Metsä 2025 K Sampo HR46x on säilyttänyt lähes täysin alkuperäisen kokoluokkansa. Kaupunkimetsissä kevyet ja ketterät koneet elementissään Pienmetsäkoneiden uusi valtaus on tapahtunut erilaisten arboristija metsäpalveluyritysten nousun myötä. Suurempien varsinaisten metsäkoneiden tehokkuus ammattimaisessa puunkorjuussa on syrjäyttänyt traktorikaluston päivittäisestä urakoinnista. Uusi alku 2000-luvulla 1990-luvulla pienempien metsäkoneiden markkinat rauhoittuivat Suomessa. Monessa tapauksessa suomalaisen valmistuksen nousun ovat mahdollistaneet hydraulija ohjaustekniikan kehittyminen. Samalla metsäyhtiöt siirtyivät käyttämään enenevässä määrin keskiraskaita yleiskoneita, joiden harvennusominaisuudet olivat kehittyneet. Lisäksi varsinaiseksi metsäkoneeksi kehitettyjen koneiden käyttöergonomia on parempi. Energiapuun korjuu tieja peltoalueilta sekä taajamametsissä soveltuu nopealiikkeiselle kalustolle. Myös metsäkäytössä on muodostunut oma yrittäjäkuntansa, joka toimii joko omatoimisena kokonaiskorjuun suorittajana (esim. yhdistelmäkoneella) tai yhteistyössä moottorisahahakkuuta suorittavan metsäpalveluyrittäjän kanssa. Maataloustraktoripohjaiset yhdistelmät ovat kuitenkin vahvoja muilla sektoreilla. Lisäksi metsänomistajien omien metsien puunkorjuussa traktorit ovat käytännöllisiä. Esimerkiksi vientiin menevistä Logbulleteista 70 % päätyy näihin käyttökohteisiin, ja Suomessakin määrä on puolet.. Todellisuudessa korjuuta pienillä koneilla ei saada vastaamaan tehokkuudeltaan suurempia koneita. AIVAN PIENIMPIEN kuormatraktoreiden käyttökohteena ovat myös herkkämaastoiset kaupunkialueen metsät. Tultaessa 2010-luvulle uusi pienempien metsäkoneiden aalto syntyi. Mutta niissä tilanteissa, joissa metsänomistajalla ei ole traktoria lähtökohtana, pienet metsäkoneet ovat varteenotettava vaihtoehto. Kevyempien koneiden tuettuja kehitysprojekteja on ollut vuosien saatossa useampiakin. Yksi syy tähän on, että suuret metsäyhtiöt ovat aikoinaan luopuneet pienkonelisästä. Kantavuutta lisäävät erilaiset rengasvarustukset ovat tulleet sen valikoimaan. Se saapui länsinaapurista, missä pienempien koneiden kehitys oli jatkunut edelleen. Ajouraton puunkorjuu vaatii nykyisiä maataloustraktoreita ketterämpiä vaihtoehtoja
Järeämmillä Malwaja Jarcrac-koneilla painotus on enemmän osa-aikayrittäjissä, jotka tekevät puunkorjuuta muillekin (65/75 %). Käytetyt koneet, jotka tulevat yrittäjiltä, siirtyvät metsänomistajille ja myös osa-aikaurakointiin. Puhtaasti metsäkoneyrittäjyyden osalta Sampon tilanne on selkein, sillä 90 % koneista menee suoraan täyspäiväisille yrittäjille. Vastanneiden osalta vaihtelu oli merkittävää. 2025 Koneviesti Metsä 6/ | 26 Pienet metsäkoneet ovat nykyään Suomessa pääsääntöisesti osa-aikayrittäjien ja metsänomistajien käytössä, mikä kuvastaa niiden monipuolisuutta ja soveltuvuutta erilaisiin korjuutarpeisiin. Pieni ja edullinen kone ei välttämättä ole metsänomistajan työkalu ja traktorikorvike, vaan esimerkiksi metsäpalveluyrittäjän yksi työkalu. Esimerkiksi joka toinen Logbullet myydään osa-aikaurakointiin tonttija puistohakkuissa. PIENMETSÄKONEET SUOMESSA 2025 KUORMATRAKTORIT Merkki Malli Omapaino Kantavuus Yhdistelmäkoneversio Valmistaja Myynti Alstor Alstor 822 2 000 kg 3 000 kg Alstor AB Oy Wicanda Ltd Alstor 834 2 300 kg 3 000 kg Alstor AB Oy Wicanda Ltd Alstor 841 2 300 kg 3 000 kg Alstor AB Oy Wicanda Ltd Alstor 850 2 650 kg 3 000 kg Alstor AB Oy Wicanda Ltd Farma Farma LF8 8 500 kg 8 500 kg AS Fors MW Ei vielä Suomen markkinoilla Jarcrac Jarcrac Magnapro 5 700 kg 6 000 kg Jarcrac Magnapro Dual Jarcrac Forest Finland Oy Jarcrac Forest Finland Oy Jarcrac Evopro 5 700 kg 5 000 kg Jarcrac Evopro Dual Jarcrac Forest Finland Oy Jarcrac Forest Finland Oy Kinetic Kinetic K325 2 700 kg 3 000 kg Country Oü Metsä Säämänen Oy Kinetic K437 3 500 kg 4 000 kg Saatavilla Country Oü Metsä Säämänen Oy Kranman Kranman 650 1 450 kg 2 200 kg Kranman AB Kranman Finland Oy Kranman 660 1 780 kg 2 200 kg Kranman AB Kranman Finland Oy Kranman 760 1 980 kg 2 700 kg Kranman AB Kranman Finland Oy Kranman 860 1 850 kg 3 100 kg Kranman AB Kranman Finland Oy Kranman 960 2 700 kg 3 500 kg Kranman AB Kranman Finland Oy Logbullet Logbullet Original HD 2 000 kg 2 400 kg Porttivuori Oy Porttivuori Oy Superbullet 2 600 kg 2 400 kg Steel Timber Oy Porttivuori Oy Megamax 3 000 kg 3 000 kg Steel Timber Oy Porttivuori Oy Malwa Malwa 560F 5 700 kg 5 500 kg Malwa 560C Malwa Forest AB Koneanti Oy Terri Terri 3FW 6 100 kg 5 000 kg Terri 3CW Terri AB Suomen Työkone Oy Terri 3FT 5 800 kg 5 000 kg Terri 3CT Terri AB Suomen Työkone Oy Vimek Vimek 606 TTSE 2 690 kg 3 000 kg Vimek AB Power Forest Oy Vimek 610.4 4 910 kg 5 000 kg Vimek AB Power Forest Oy Vimek 404 T8 DUO 4 700 kg 5 500 kg Harvesteri perävaunulla Vimek AB Power Forest Oy Vimek 870.2 7 000 kg 7 000kg Vimek AB Power Forest Oy HARVESTERIT Merkki Malli Omapaino Nosturi/ulottuma Hakkuupääversiot Valmistaja Myynti Alstor Alstor 850H 4 000 kg Mowi P25/5,2 m Tapio 160 Alstor AB Oy Wicanda Ltd Jarcrac Jarcrac Magnapro Eco 7 000 kg Mowi P61T/7,5 m Keto-Forst Xtreme V2, Log Max 2000T, Nisula 325H/425H Jarcrac Forest Finland Oy Jarcrac Forest Finland Oy Jarcrac Evopro Eco 7 000 kg Mowi P50/6,5 m Keto-Forst Xtreme V2, Log Max 2000T, Nisula 325H/425H Jarcrac Forest Finland Oy Jarcrac Forest Finland Oy Kranman Kranman 620s 4 050 kg Kranman/5,4 m Syketec ST50 Kranman AB Kranman Finland Oy Kranman P25B 8WD Pro 1 070 kg Vinssi Sykeprosessori Kranman AB Kranman Finland Oy Malwa Malwa 560H 6 500 kg Mowi P50/6,2 m Log Max 2000T, Malwa Forest AB Koneanti Oy Malwa 980 9 800 kg Kesla 875/7,8 m Log Max 3000T, Malwa Forest AB Koneanti Oy Sampo Sampo HR46X 8 000-9 500 kg Kesla 671/7,1 m Kesla 16RH/Keto 51 Sampo-Rosenlew Oy Sampo-Rosenlew Oy Terri Terri 3HW 7 500 kg Mowi P40T / P61T /7,5 m Log Max LM 2000T Terri AB Suomen Työkone Oy Terri 3HT 6 600 kg Mowi P40/6,2 m Log Max LM 2000T Terri AB Suomen Työkone Oy Vimek Vimek 404 T8 4 600 kg Mowi 2046/4,6 m Keto 42/Log Max 2000T Vimek AB Power Forest Oy Vimek 470 6 100 kg Mowi P50/6,3 m Keto 42/Log Max 2000T Vimek AB Power Forest Oy. Kranmannin ja Alstorin kevyempi valikoima on useammin metsänomistajakäytössä (60 – 70 %). Ostajaryhmät vaihtelevat suuresti Koneviesti kysyi valmistajilta ja maahantuojilta, millaisiksi he arvioivat myymiensä koneiden käyttökohteet Suomessa
Urakoitsijan aika on rahaa ja sitä aikaa uudella KESLA 165 -vaunulla säästyy; entinen määrä puuta siirtyy metsästä pinolle entistä lyhyemmässä ajassa ja urakoitsijan aikaa jää muuhun. Pilkemaster klapikoneet mukautuvat juuri tarpeitasi vastaavaan käyttöön. 27 / 6 | Koneviesti Metsä 2025 MYYNTI | HUOLTO | VARAOSAT | AGCOSUOMI.FI KESLA TRAKTORIVARUSTEET WWW.KESLA.COM Palveluksessasi laaja verkosto: YOUR RESPONSIBLE PARTNER Kesla on kehittänyt vuosikymmenien käytännön metsätyökokemukseen perustuen alan ensimmäisen 16 tn nettokantavuudella olevan metsäperävaunun, jolla puu kulkee kuin keskikokoisella ajokoneella konsanaan. Pääset vaivatta tarkistamaan huoltojutun tai tutustumaan kätevään vertailuun. FI Markkinoiden nopeimmat klapikoneet Katso lisää: PILKEMASTER.FI Suomessa suunniteltu ja valmistettu yli 25 vuoden kokemuksella! Kirjaudu Koneviestin verkkosivulle Koneviestin verkkosivulle kirjautumalla luet koneuutiset myös pajalla tai työmaalla kätevästi kännykästä. Pilkemaster on voimakas ja kestävä klapikone kaikkiin olosuhteisiin ja on kattavasti varusteltu jo vakiona. Kirjaudu osoitteessa koneviesti.fi/kirjaudu. Jo yli 15 000 käyttäjää ympäri maailman! Soita ja pyydä tarjous: 040 505 8697 | 020 741 3322 Agromaster Oy Pilkemaster PI LK EM AS TE R
Silloin ideana oli suorittaa hakkuu pienellä harvesterilla ja hoitaa lähikuljetus kevyellä keskiraskaalla koneella. PIENIÄ TAI SUUREMPIA Kevyiden metsäkoneiden markkinat ovat vähitellen heränneet myös Suomessa. Erityisesti kevyiden kuormatraktoreiden kapeus mahdollistaa ajouraleveyden minimoinnin.. Euroopassa tämän kokoluokan koneilla on kysyntää. Vaikka niissä on kaikuja 80-luvulta ja sen aikaisista koneista, nykyisin toimitaan hieman eri ideologialla. Useat nykyiset koneet poikkeavat kuitenkin 80-luvun koneista, joilla haamu-urahakkuumenetelmää tuotiin metsiin. Vaikka joidenkin nykyisten pienten harvestereiden leveyden kasvu 30–40 senttimetrillä 200 senttimetristä jopa 240 senttimetriin ei tunnu suurelta, se merkitsee kuitenkin leveämpien haamu-urien tekemistä. On myös muistettava, että 80-luvun harvennuskuormatraktorit olivat perusleveydeltään 250 senttimetriä. Pienempi paino ja vähäisemmät jäljet tavoitteena Nykyisin kevyempien koneiden käyttöön vaikuttava tärkein syy on niiden pienempi kokonaispaino ja vähäisemmät maastovauriot, ei niinkään haamu-urahakkuu. Nyt järeämmät pienmetsäkoneet ovat lähes samankokoisia. J arcrac Magnapro Eco -harvesteri on esimerkki nykyisistä kevyen kokoluokan metsäkoneista. Se muistuttaa pitkälti kevyiden kuormatraktoreiden pioneerikonetta, Mini Brunett 578F -mallia. 2025 Koneviesti Metsä 6/ | 28 K Farma LF8 on järeämmän kokoluokan pienempi metsäkone, jossa on piirteitä 80-luvulta
29 / 6 | Koneviesti Metsä 2025 Jarcracin 8-pyöräinen Magnapro Eco voidaan varustaa useilla hakkuupäävaihtoehdoilla, joista Nisula 425H kuuluu järeämpiin vaihtoehtoihin. Tämä tarkoittaa, että ns. PIENEMPIÄ METSÄKONEITA Pienimmät: Logbullet, Alstor, Kranman ja Kinetic Keskikokoiset: Jarcrac, Terri ja Malwa Suuremmat: Sampo Rosenlew, Vimek ja Farma P I E N E T M E T S Ä K O N E E T. Reilusti kahta metriä leveämpien ”suurempienpienempien” kuormatraktorien tarve on vähintään 3,5 metrin ajouraleveys. ajouraton hakkuutapa ei onnistu näillä koneilla. HERKKÄJUURISTOISEN KUUSIKON korjuu vaatii pienemmilläkin koneilla yhtä tarkkaa työskentelyä kuin suuremmilla koneilla. Se edustaa jo pienien metsäkoneiden suurempaa kokoluokkaa; sen leveys ilman teloja on 225 cm. Sen sijaan, jos puunkorjuussa siirrytään vaikkapa yhden harvennuksen menetelmään ja 30 metrin ajouraväleihin, ajourien vaatima pinta-ala minimoituisi. Usean järeämmän pienen harvesterin nosturi kykenee käsittelemään tukkirunkoja vaivattomasti, joten niillä onnistuu myös toinen harvennuskertakin. Paksu lumikerros tai riittävä havumatto on tarpeen juurien suojaamiseksi vaurioilta
Ovatko paino ja koko ainoat merkittävät tekijät korjuujäljessä. Pienet kuormakoot vaativat kohtuullisen kuljetusmatkan Pienten kuormatraktoreiden kuormakapasiteetti on myös pieni. Suuren koneen aiheuttama maaston mekaaninen kuluminen voi olla suurempaa kuin pienemmän koneen etenkin telakoneissa. Pienempien kuormatraktoreiden käyttö tietyissä jatkuvapeitteisissä menetelmissä on mahdollista, jos poimintahakkuutyö tehdään metsurityönä tai järeämpi harvesteri minimoi omien ajourien leveyden. Tehokkuuden kannalta pienemmillä koneilla ajomatkojen kohtuullisuus on erittäin tärkeää. Pitkät kuljetusmatkat nostavat polttoainekustannuksia kuutiota kohden, vaikka tuntikohtaiset kustannukset tuntuisivat kohtuullisilta. JATKUVAPEITTEISESSÄ kasvatuksessa järeiden runkojen hakkuu voidaan suorittaa järeällä mutta ketterällä harvesterilla lähes kokonaan ilman ajouria. Lähikuljetus tapahtuu pienemmällä kuormatraktorilla samoja ajoreittejä pitkin. Ajourien oksamattojen merkitys korostuu entisestään pienemmillä koneilla. Pienilläkin koneilla ketjujen ja telojen muotoilulla on merkittävä vaikutus maastovaurioihin, kuten Lars Bruun osasi huomioida kehittäessään Mini Bruunett 578F -kuormatraktoria. Siihen kehitetyt ja alkuperäisvarustukseen kuuluneet harvat nastattomat ketjut neljässä pyörässä paransivat pitoa, rikkomatta maan pintaa. Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus ei kuitenkaan aivan täydellisesti istu pienempien harvestereiden käyttöön, sillä jatkuvapeitteisessä metsänkasvatuksessa korjattavat puut ovat järeämpiä, eikä kevyiden koneiden hakkuupäiden kapasiteetti riitä näille rungoille. Tasaiset penkkatiet ja kokoojaurat nopeuttavat liikkumista ja helpottavat tilannetta osittain. Näin keskiraskaiden koneiden käyttö alkaisi aikaisintaan väljennyshakkuissa, jolloin harventuneessa metsässä järeämmätkin harvesterit pystyvät tekemään haamu-uria, kuten Ruotsissa osittain tapahtuu. Tällaisessa tilanteessa on kuitenkin huomioitava, että jatkuvassa järeän puutavaran kuljetuksessa pienien kuormatraktoreiden rakenteet rasittuvat huomattavasti – mikä huomattiin jo 80-luvulla pienien kuormatraktoreiden kohdalla.. Kuusikoissa juuristo sijaitsee aivan pintakarikkeen alla, joten pienikin maanpinnan rikkoutuminen vaurioittaa juuristoa. Pienet harvesterit ovat jaksollisen kasvatuksen koneita Pienempien koneiden kaipuu liittyy luonnonmukaisempaan metsänkäsittelyyn. Tämä tarkoittaa, että siinä missä kevyt keskiraskas kuormatraktori tuo yhden kuorman, pienempi kone joutuu kuljettamaan useamman kuorman. Jos oksamattoa ei ole, maanpinta jauhautuu mullalle, ja sateisena kesänä pintavauriot pahenevat. Tavoitteena on vähentää korjuusta metsään jääviä jälkiä. Rakenteet ovat kovilla ja työskentely hidasta. Ajokertoja on paljon, jolloin telasto tai ketjut voivat rikkoa maan pintaa pahemmin kuin suuremman koneen vähäiset ajokerrat. 2025 Koneviesti Metsä 6/ | 30 Pitkät ajomatkat heikentävät nopeasti pienten kuormatilojen kuormatraktoreiden kannattavuutta. Samaa tilannetta on kohdattu järeiden kuormatraktorien koon kasvussa 90-luvun alusta lähtien; tehokkuutta on parannettu siirtymällä 10 tonnin kantavuuden koneista nykyiseen 14–15 tonnin kantavuuteen
Koneita kyllä on jonkin verran, ja niitä on markkinoilla saatavilla, mutta niiden omistajat ovat pääsääntöisesti itsekin metsänomistajia eivätkä urakoi niillä ulkopuolisille. 31 / 6 | Koneviesti Metsä 2025 MONET METSÄNOMISTAJAT haluaisivat harvennushakkuita suoritettavan pienemmillä koneilla ilman koneen hankintaa itselle. Suomessa on jonkin verran yrityksiä, jotka markkinoivat tavanomaisesta poikkeavia hakkutapoja. Se tarjoaa palveluissaan myös korjuuta omien sopimusyrittäjien myötä. Tässä onkin yksi haaste pieniä metsäkoneiden käytön lisääntymiselle Suomessa. Olisiko Suomessa tarpeen luoda jonkinlainen yhteenliittymä ja markkinointikanava näille erilaisia puunkorjuutapoja tekeville, usein pienempien koneiden omistajille. "Lentojätkäajat" ovat menneisyyttä. Suuremmat metsäyhtiöt tekevät tarjouksensa pääsääntöisesti keskiraskaalla yleiskonekalustolla suoritettuna. Pienempien metsäkoneiden markkina Suomessa perustuu tällä hetkellä pääosin metsänomistajien omaan käyttöön, mutta myös urakointitöissä ne ovat yleistyneet, ja ilmeistä kysyntää palveluille on enemmänkin. Metsänomistajien on kuitenkin muistettava, että korjuukustannus on korkeampi, koska pienempien koneiden tuotos on pienempi – etenkin kuormatraktoreiden osalta. Hän käyttää korjuuratkaisuna yhdistelmäkonetta, eli suorittaa hakkuun ja lähikuljetuksen yhtenä korjuupakettina. Ne löytäisivät helposti tarvittaessa vaikka yhden ensiharvennuskuvion tekijän – kunhan yrittäjä täyttää myös ostajan erilaiset vaatimukset sertifiointien osalta. TARVITTAISIINKO OMA MARKKINOINTIKANAVA. Nyt näiden yritysten tiedot kulkevat puskaradiossa ja huhupuheissa metsänomistajalta toiselle. Tällainen selkeä yhdistystoiminta mahdollistaisi turhien siirtymien vähentämisen koneyrittäjille, koska metsänomistaja löytäisi lähialueeltaan palveluita tarjoavien yrittäjien yhteystiedot. Mutta miten koneenomistajat ja niiden korjuuta kaipaavat metsänomistajat kohtaavat toisensa. Erikoistumisella liiketoimintaa. Kysyä pystykaupan yhteydessä, onko tarjolla vaihtoehtoja pienemmillä koneilla suoritettuun korjuuseen. Koneiden hankinta ulkopuolisille urakoimiseen vaatii riittävän vuotuisen työmäärän, joka taas vaatii markkinointia. Lisäksi hän vastaa puutavaran välittämisestä eteenpäin. Vastausten perusteella vakiintunutta sopimuspohjaista käytäntöä ei ole. "Näitä koneita pitäisi olla enemmän”, on yleinen lausahdus, kun pieniä metsäkoneita on näyttelyissä ja tapahtumissa esillä. PANU TORNIAINEN suorittaa puunkorjuuta pienellä metsäkoneella Z-Solutions Oy:n toiminnan alla. Etsiä yrittäjä, joka voi suorittaa hankintahakkuun ja mahdollisesti myös hoitaa puukaupan, tämä erityisesti energiapuukorjuussa. Markkinointikanavana niillä toimivat verkostoituminen ja ajantasaiset verkkosivustot. Tarjous on ensisijaisesti tehokkaimmalle korjuumenetelmälle. Puunkorjuumarkkinoilla on selvästi kysyntää pienillä koneilla tapahtuvalle puunkorjuulle. "Yhden miehen orkesterin" työmaaorganisointi onnistuu joustavimmin. Osalle riittää hyvin paikallisten puskaradioiden viestikanavat, joillekin teiden varsien valmiit työmaat ovat käyntikortteja. Mutta miten saadaan koneet ja tarpeet kohtaamaan. Koneviesti kysyi suuremmilta metsäyhtiöiltä, ovatko pienet metsäkoneet mukana puunkorjuun tarjonnassa. Näiden vaikutus saatavaan puukauppatiliin on ymmärrettävä ja hyväksyttävä. Sama markkinointikanava palvelisi myös puunostajia ja/ tai korjuupalveluita tarjoavia yrityksiä. Esimerkiksi metsänhoitoyhdistysten korjuusta vastaavat organisaatiot ruokkivat niiden työllisyyttä. Jos korjuussa on tarve pienemmillä koneilla korjuuseen, se ratkaistaan tapauskohtaisesti, useimmiten korjuuta suorittavan pääyrittäjän toimesta. PIENTEN METSÄKONEIDEN KÄYTTÖ KYSYNTÄPOHJAISTA Metsänhoitoyhdistysten puunkorjuussa ja metsäyhtiöiden sopimusyrittäjillä on myös pienempiä harvestereita, lähes poikkeuksetta Sammon nelipyöräisiä koneita. Organisoitu tiedonvälitys voisi helpottaa metsänomistajan päätöksentekoa ja siten edistää erilaisten korjuutapojen käyttöönottoa. Tässä olisi mahdollisuus lisätä ja tehostaa pienillä koneilla tapahtuvaa puunkorjuuta ja tuoda se paremmin esille myös metsänomistajille. Pohtia, olisiko itsellä riittävästi mahdollisuuksia työllistää kone itse ja ehkä suorittaa osa-aikaista urakointia myös muiden metsänomistajien tarpeisiin.. Mutta kuinka metsänomistaja voisi saada tarjouksen myös vaihtoehtoisella korjuutavalla toteutettuun korjuuseen. Tämä voisi myös parantaa metsänhoidon kokonaislaatua, kun eri menetelmät ovat laajemmin saatavilla ja tunnettuja. Ne ovat täystyöllistettyjä. Yksi tällainen sateenvarjoyritys on Metsäsuunnittelu Hollanti Oy
30 metrin ajouraväli ja kaksi hakkuu-uraa niiden välissä. Erityisesti jatkuvassa kasvatuksessa jälkimmäinen on yksi vaihtoehto. P ienet metsäkoneet mahdollistavat erilaiset korjuutavat, jolloin ajouraleveydet ja -välit voivat vaihdella huomattavasti. 10–15 metrin ajouravälit ilman hakkuu-uria. Metsäkoneiden koosta ja ajouraleveydestä keskustellaan usein: onko järkevää käyttää suuria metsäkoneita ja leveitä ajouria vai onko syytä käyttää pieniä metsäkoneita ja kapeita ajouria tiheämmässä. Siirtyminen jopa yhden harvennuksen menetelmiin on ollut esillä. mahdollisuutta, mutta harvemmat harvennuskerrat lisäävät tuhoriskejä kuten lumija myrskytuhoja, joita puusto kestää paremmin harvennusten ansiosta. Etenkin valon muutoksiin herkemmin reagoivissa kuusikoissa saattaa yksi harvennus vähentää hyönteistuhojen. Pienet metsäkoneet tarjoavat joustoa, sillä niiden avulla ajouraleveydet ja -välit voidaan mukauttaa työmaaja kuviokohtaisesti. Mahdollista on myös hakkuu järeällä harvesterilla ajouran leveyttä minimoiden ja kuljetus ketterällä pienellä metsäkoneella. Pienillä metsäkoneilla ajouraväli ja ajouraleveys voidaan määrittää tarpeen mukaan työmaakohtaisesti. Keskustelua on käyty myös siitä, olisiko harvennuskertojen määriä syytä vähentää ja kiertoaikoja lyhentää. 2025 Koneviesti Metsä 6/ | 32 K MUKAUTUVAT AJOURALEVEYDET Suuret metsäkoneet ja leveät ajourat vai pienet metsäkoneet ja kapeat ajourat – onko asia järkevimmin näin kaikilla kuvioilla. Metsäkoneen koko ja sen vaikutukset Suuret metsäkoneet, jotka vaativat leveämmät ajourat, saattavat aiheuttaa vähemmän pintapainetta maahan telaketjujen ansiosta, mutta niiden käyttö edellyttää leveitä ajouria. eri menetelmillä, kuten hakkuu pienellä harvesterilla ja kuljetus keskiraskaalla metsäkoneella. Nyt korjuuta voitiin jatkaa samalla verkostolla uria leventämättä, käyttämällä kapeaa harvesteria haamu-urilta ja kapeaa kuormatraktoria ajourilla. Hakkuuja kuljetusmenetelmät suhteessa metsänkasvatusmenetelmiin Pieniä metsäkoneita käytettäessä voidaan hakkuu ja kuljetus suorittaa ERILAISIA HAKKUUTAPOJA PIENMETSÄKONEILLA 20 metrin ajouraväli ja yksi hakkuu-ura niiden välissä. Siinä myös voidaan metsurityönä suorittaa hakkuu ja kuljetus hoitaa pienellä kuormatraktorilla, ilman varsinaisia ajouria. Tällä kuviolla ajouraväli oli noin 30 metriä, koska ensiharvennus oli ilmeisesti tehty 90-luvun alkupuolella kapeita ajouria käyttäen. Ajouraton hakkuu ilman vakiintuneita ajouria
Keskiraskaiden koneiden kanssa ajouria joudutaan tekemään vähintään yksi puurivi poistamalla. On kuitenkin muistettava, että esimerkiksi 4 metrin levyisen ajouran todellinen kasvatuspinta-alaa vähentävä vaikutus on 1,5–2 metriä ajouran keskeltä. Mutta seuraavassa harvennuksessa tulee haasteita, koska järeämmät harvesterit eivät pysty työskentelemään 30 metrin ajouravälillä ilman pistourien tekemistä puuston sekaan. Vakiintuneessa käytännössä ensiharvennuksessa määritetään kiertoajan mittaiset ajourien paikat ja leveydet. Toisaalta osa pienemmistä harvestereista kykenee käsittelemään helpohkosti tukkikokoista puustoa eli vielä toisetkin harvennukset onnistuisivat niillä. Tai sitten ajouraverkosto olisi tehtävä uudelleen, poikittain edellisiin uriin nähden. Pienillä metsäkoneilla ja kapeammilla ajourilla niiden tiheyttä eli ajouraväliä voidaan kaventaa esimerkiksi 10–15 metriin 20 metristä. Periaatteessa jokainen puuväli voisi olla potentiaalinen ajoura, tai oikeamin ajoreitti. 33 / 6 | Koneviesti Metsä 2025 K Jos harvesteri ja kuormatraktori ovat samaa kokoluokkaa, voidaan kaikkia hakkuu-uria käyttää myös lähikuljetukseen, se onnistuu esimerkiksi Alstorin 850-malleilla. Ajouran varren puiden oksat ulottuvat ajouran yläpuolelle, hyödyntäen vapaata tilaa. Kiertoajan mittaiset ajourat – olisiko aika luopua. Kasvatettavan puuston pohjapinta-ala pysyy silti kokolailla samalla tasolla, tasaisemmin sijoittuneena. Ajourat viljelymetsissä Viljelymetsissä kapeimmilla koneilla voidaan toimia puurivien väleissä. Yhden harvennuskerran menetelmässä pienemmillä koneilla voitaisiin tehdä ensiharvennus ajourattomasti. Nykyisin se tarkoittaa ohjeistuksena 20 metrin ajouraväliä ja vähintään 4,5 metrin uraleveyttä. Toisaalta pienillä harvestereilla ja haamu-uria käyttämällä voidaan myös leventää ajouraväli 70-luvulla käytettyyn 30 metriin. Tällöin keskiraskaille jäisivät näin raskaammat viimeiset väljennykset ja uudistushakkuut. Ajouria joudutaan toki jossain myös leventämään, jotta koneiden kantavuutta lisäävät ylileveät telaketjut eivät vaurioittaisi puiden juuria. Ajourien leveyden ja niiden varren tiheyden suhteen on tärkeää huomioida, että jos ajoura on 5 metriä leveä, sen varsi tulisi jättää tiheämmäksi. Puita voidaan kasvattaa rivissäkin, eivätkä ne tarvitse aina ympyrän muotoista kasvutilaa. Yhden harvennuskerran menetelmässä pienemmillä koneilla voitaisiin tehdä ensiharvennus ajourattomasti.. Se onnistuisi helpommin, sillä yhden harvennuksen menetelmällä puuston kertaharvennus tapahtuu reilummalla otteella
2025 Koneviesti Metsä 6/ | 34 K Ecologin nykyinen 500-sarjan harvesterimallisto kattaa neljä mallia, joista 580G on toiseksi järein. Se soveltuu hyvin harvennuksille ja uudistushakkuille. Vastaavaa ratkaisua on käyttänyt myös Rottne parissa konemallissaan; edelleen nykyisessä Rottne H8E -harvesterissa on juuri vastaava ratkaisu. Prototyyppimielessä tästä perusrakenteesta on tehty myös 8-pyöräisiä koeversioita, mutta ne eivät ole edenneet tuotantoon. Kaikki mallit ovat kuusipyöräisiä.. Se oli aikanaan erityislaatuinen ratkaisu: sen neljä pyörää oli liitetty runkoon heilurivarsien avulla. Uusi ohjaamo täyttää uusimmat turvamääräykset – samalla uniikki rakenneratkaisu, eli etuovi on korvattu sivuovella. Takarunko on edelleen yksiakselinen, eli siellä heilurivarsien päissä ovat planeettavälitteiset hydraulimoottorit. Eturungon heilurivarsien päissä olevien pyörien tilalla ovat nyt saksalaisen NAF:n valmistamat hammasratastelit. Valmistuksessa neljä eri versiota. Kehitys johtanut kuusipyöräisiin koneisiin Ecolog-mallisto on muokkautunut siten, että Skogsjan Spindelniin perustuvat harvesterimallit ovat kuusipyöräisiä. ECOLOG JATKAA TUTULLA PERUSTALLA Yksi vanhimmista harvesterikonsepteista, eli heilurivarsiin perustuva Ecolog 500 -mallisarja, on edennyt G-versioon. Kallistustoiminto on säilytetty alkuperäisen idean mukaisena. Sen harvestereiden historia periytyy vahvasti edelleen 1980-luvun Skogsjan Spindeln -metsäkoneesta. E S I T T E LY ECOLOG G 50 -SARJAN HARVESTERIT Perustuvat runkorakenteeltaan vuonna 1986 esiteltyyn Skogsjan-harvesteriin. TEKSTI JA KUVAT TOMMI HAKALA E colog on yksi vanhimpia pelkästään harvesterikäyttöön rakennettujen alustakoneiden valmistajia
Kevennetyillä ratkaisuilla toteutettu 550G Pro on korvannut edellisen mallisarjan nelipyöräisen version, eli 550E:n. Tässä jutussa esiintyvä 580G perustuu samaan runkokokoon. Myös työkaluille on säilytystilaa. Mallisto kattaa nyt kolme kuormatraktoria (kantavuudet 14–20 t), mutta viimeisimpänä pienimmästä 574F-mallista on esitelty ainakin Keski-Euroopan markkinoille 574F Light -versio. on jättänyt pois tuotannosta. Ohjaamoon kuljetaan nyt vasemman telan päältä.. Yksi poikkeava yksilö harvestereissa Nykyisessä mallistossa perinteisempien ratkaisujen 688F-harvesteri edustaa 8-pyöräisiä versioita. Uusi ohjaamo Mallisarjat ovat vuosien saatossa edenneet aakkosten mukaan, ja nyt käytössä on G-mallisarja. G-mallisarjan suurin uutuus oli etuseinäovella varustetun ohjaamon poistuminen; uusi ohjaamo on sivuovellinen. Se esiteltiin Swedish Forestry Expo 2023 -tapahtumassa. Sivuja pituussuuntainen tasaus tapahtuu vain nosturin ja ohjaamon käsittämän kokonaisuuden säädöllä. VOLVO PENTA -moottorit ovat keskikokoiselle metsäkonevalmistajalle käytännöllinen ratkaisu. Tätä on kevennetty lyhyemmällä takarungolla ja kevyempirakenteisella kuormatilalla, sekä asentamalla kevyempi nosturimalli Epsilonilta. Näiden kahden alapuolella mallistossa ovat 560G ja 550G Pro, ne ovat suunnattu enemmän harvennuskäyttöön. Järein on 590G, jossa on suuremmat korkeaprofiiliset renkaat kuin muissa malleissa. Perusmoottorista saadaan eri markkina-alueiden versioita helposti asentamalla astinlaudoille tarvittavia lisäkomponentteja. Nykyisten koneiden herkät moottorikomponentit kannattaa suojata tukevalla suojakehikolla kaatuvien kelopuiden varalta. 35 / 6 | Koneviesti Metsä 2025 50 0-SARJAN HARVESTEREIDEN rakenne mahdollistaa maavaran säätämisen 146–1 191 senttimetrin välillä (järeimmässä 590G:ssä 175–1 260 cm). Portaita ei tarvita, sillä rungon saa laskettua aivan maanpinnan tasolle. Pienimmän oman suunnittelun kuormatraktorin, eli 564F:n, Ecolog ETURUNGON SISÄÄN on sijoitettu runsaasti komponentteja, kuten 460-litrainen polttoainesäiliö ja sammutusjärjestelmä. Se olikin viimeinen nelipyöräinen malli tuotannossa. Sen runkorakenteissa on hyödynnetty valmistajan kuormatraktorikomponentteja, mutta ohjaamon ja nosturin sijoittaminen yhteisenä komponenttina eturungolle vastaa muiden mallien toteutusta. Harvesterimalleja on tällä hetkellä viisi
KUUSIPYÖRÄISTEN KONEIDEN KEHITYS JATKUU Tuoreimpia muutoksia ja uuden ohjaamon käytännöllisiä etuja.. Nosturia hallitaan edelleen perinteisesti, ilman liikeratatoimintoa. Erilaisia huoltoaskelmia on lisätty eri puolille konetta. Ohjainvivut ovat varustettu peräti yhdeksällä lisäpainikkeella. "Meillä täällä Ristiinan seudulla mäkiä riittää." NOSTURIN PUOMISTO muistuttaa kaivinkoneita. Kyseinen yksilö toimitetaan myöhemmin asiakkaalle järeämmällä harvesteripäällä. Nosturissa on reilusti nostovoimaa täydelläkin ulottumalla. Erikoisuutena on mainittava, että pääpuomi toimii myös kantokäsittelyaineen säiliönä. 2025 Koneviesti Metsä 6/ | 36 K ESITTELYTYÖMAALLA 580G:TÄ ajaneella Ville Hämäläisellä on pitkä kokemus Ecolog-harvestereista, aina Cat-aikakaudelta asti. OHJAAMO ON osaltaan yksinkertaisempi, sillä koneen perusasioita seurataan Eco Log NexSci -näytön kautta. G-MALLISTOSSA ETURUNGON telien heilurivarret ovat valua, mikä tekee niistä kestävämmät. Esittelytyömaan koneessa oli lyhyempi, 10 metrin ulottuman versio. Istuin kääntyy 180 astetta, ja takaikkunan tasoa voi käyttää ruokailuun ja toimistotöiden tekoon. Hän arvostaa Ecologin koneiden maastokelpoisuutta
Hetken aikaa Ecolog valmisti myös ostamiensa tuotanto-oikeuksien kautta Gremo-metsäkoneita ja muokkasi niistä omat versionsa. Hänellä on pitkä kokemus edellisistä mallisarjoista. Samaan aikaan Skogsjanin moottorit olivatkin Caterpillarin moottoriversioita. Koska ohjaamo on varustettu järeillä pilareilla, sen lasipinta-ala on merkittävästi pienempi. Uudeksi nimeksi tuli Ecolog ja moottoreiksi vaihtuivat hetkeksi MB:n versiot. Kaivinkonetyyppisen nosturin hallinta on myös kuljettajan täysin hallitsema, liikeratatoimintoa ei ole. Kilpailu kiristyy etenkin Pohjois-Amerikasta päin, mutta tavaralajimenetelmän odotetaan laajenevan edelleen ympäri maailmaa – eli koneita tarvitaan enemmän. Logmax kuuluu osana Ecologin historiaan, sillä se omisti yrityksen hetken aikaa Caterpillarin luovuttua tavaralajimenetelmän koneiden valmistuksesta. Volvo Penta tarjoaa samasta moottorin rungosta eri päästötasojen versioita. Caterpillar pyrki vahvasti Skogsjan-malliston avulla tavaranlajimenetelmän koneiden markkinoille. Tiukemmat päästötasot saavutetaan koneisiin asentamalla lisäkomponentteja konevalmistajan toimesta. "Mutta nyt ei myöskään sateella ovea avatessa ohjaamo ja herkät hallintalaitteet kastu kuivattelukuntoon," hän totesi uuden ohjaamon merkittävästä edusta. Lazarus hankkii yrityksiä ja kehittää niiden toimintaa edelleen. Tästä syystä mallisarjat on tehty mahdollisimman samoihin komponentteihin perustuen. Vuotuinen valmistusmäärä on reilut 100 konetta, eli kaksi konetta viikossa. Hakkuupäiden suhteen vaihtoehtoina ovat tämän jutun koneen tavoin Logmax-merkkiset hakkuupäät tai Ecologin omalla EC-mallimerkinnällä valmistettavat SP-hakkuupäät. Alustakoneen ajon ja hakkuunaikainen vakautus tapahtuu kuljettajan ohjaamana. Puomiston rakenteesta johtuen nostosylintereiden nostovoima on korOmistajat ja moottorimerkit vaihtuneet ECOLOGIN HISTORIASSA ensimmäinen omistusvaihdos tapahtui kansainväliseen suurmerkkiin, kun Caterpillar osti Skogsjanin vuonna 1997. 20 800 kg Peruskoneen pituus 7 672 mm Leveys 3000 tai 3100 mm Korkeus 3 338 4 464 mm Maavara 146 -1 191mm Moottori Volvo Penta D8 – 7.7 l Moottorin teho 210 kW Vetovoima 195 kN Rengaskoko 710/45-26.5" / 710/55-34" Nosturimallit Ecolog 280 Nosturin ulottuma 10-11 m Harvesteripäät Ecolog EC 561/EC 661 tai Logmax 5000V/6000 Ecologin omien harvesteripäiden (SP-pohjaiset) lisäksi on saatavilla myös Logmax-mallistoa. keimmillaan silloin, kun harvesteripää on maanpinnan tasolla ja puomisto on täydessä ulottumassa. 37 / 6 | Koneviesti Metsä 2025 ECOLOG 580G Paino alk. Koska näillä koneilla ei ollut riittävän suurta markkinaa, ja ne erosivat täysin Ecologin koneista, niiden valmistus päätettiin lopettaa. Alustakoneen ja nosturin hallinta ovatkin edelleen kuljettajan täydessä kontrollissa. Perinteisesti ajettava kuljettajan kone Ecologin harvestereiden käytettävyydessä ei ole monimutkaistettu toteutuksia. Ecolog EC -harvesterinostureita on neljä eri versiota 500-sarjassa. Konevalmistajan omistus siirtyi vuonna 2022 sijoitusyhtiöltä ruotsalaiselle kehitysyhtiölle Lazarus Industriförvaltning AB:lle. Ajonaikaista automaattivakautusta ei ole ainakaan vielä saatavilla. Ulottumaversioista pisin on 11,5 metrin versio, ja nostotehot ovat 235–310 kNm. Sellainen on nyt kuitenkin Ecologin kuormatraktoreissa saatavilla Epsilon-nostureiden yhteydessä. Perusmoottoritila säilyy samankaltaisena kaikissa versioissa, minkä ansiosta koneiden rungoista ei tarvitse tehdä erilaisia versioita. Keskisuuri valmistaja Ecolog on valmistajana keskisuuri. Ecolog tarjoaa oman erilaisen vaihtoehtonsa.. Aika näyttää, onko pitkien perinteiden entisissä Kockumsin metsäkonetehtaissa toimivalla yrityksellä potentiaalia laajentaa markkinoitaan, kehittää koneitaan ja lisätä tuotantoaan. Ohjaamon istuin on myös käännettävissä 180 astetta, jotta kuljettaja voi käyttää takaseinän tasoa työpöytänä ja ruokailutasona. Kun Caterpillar vuonna 2004 luopui metsäkonetoiminnasta, harvesteripäävalmistaja Logmax osti yrityksen. Vuonna 2016 moottorit vaihtuivat Volvo Pentoiksi – tavoitteena oli löytää moottorivalmistaja, jolla on globaalisti hyvä jälkimarkkinointi. ”Näkyvyydeltään uusi ohjaamo ei ole yhtä hyvä kuin edellisissä mallisarjoissa”, Metsäpaja Hämäläinen Oy:n Ville Hämäläinen huomioi esittelytyömaalla. Uusi ohjaamo sisältää uusimpien turvamääräysten mukaiset monikerrosturvalasit, ja se on muutoinkin huomattavasti tukevammilla pilareilla varustettu
TEKSTI JA KUVAT VISA VILKUNA Jori Laitilan mukaan asianmukaiset suojaimet hitsaustyössä ovat välttämättömiä. K ärsämäkinen Jori Laitila huomasi koneurakoitsijana ollessaan, että kalliitkin telat ovat kulutustavaraa. T E L O J E N K O R J A U S TELOJEN KORJAUS Uudet metsäkoneen telat maksavat mallista ja merkistä riippuen 8 000 – 16 500 euroa. Hallin 280 neliön koko, 7,5 metrin sisäkorkeus ja viiden tonnin siltanosturi mahdollistavat järeämmätkin remontit. 2025 Koneviesti Metsä 6/ | 38 LISÄÄ KÄYTTÖIKÄÄ Kärsämäkinen yrittäjä Jori Laitila havaitsi koneurakoitsijana ollessaan kalliidenkin metsäkoneen telojen olevan kulutustavaraa. Nykyään Laitila keskittyy telojen korjaushitsaukseen, mikä tuo merkittäviä säästöjä metsäkoneyrityksille. Siinä syntyi ajatus, että tätä voisi tehdä muillekin. Etenkin hiesuisessa kivennäismaastossa märempänä aikana kuluminen on yllättävän nopeaa”, Laitila kertoo. ”Kun kerätään hakkuutähteet, oksat ja latvusmassa eivät ole suojaamassa, ja kivennäismaa pääsee hiomaan teloja esteettä. Moottoroitu hengityssuojain pitää keuhkot puhtaampina. Vahvikelenkkien hitsaaminen maksaa Laitilan mukaan noin neljänneksen uuden telan hinnasta. Telojen korjaaminen alkoi olla sen verran vilkasta, että Laitila luopui metsäkoneesta kesällä 2021 ja keskittyi korjaushitsaamiseen yrittäjänä. Kysyntä kasvussa Laitila hitsasi oman koneensa telojen kuluneisiin silmukoihin vahvikekaaria. Ajokertoja kuitenkin tulee melkoisesti, ja raiteita syntyy. Laitilan Ahjomet-yrityksellä on tammikuussa 2019 käyttöön otettu korjaamohalli Kärsämäen teollisuusalueella. Jori Laitilan yritys palvelee noin 70 metsäkoneyritystä Kuusamon ja Hämeenlinnan väliltä.
”Kovaa hitsaamista tämä on. Taloudellista kierrätystä Laitila kertoo alkuun kokeilleensa telojen kunnostamista myös alkuperäisillä osilla. Kulmahiomakone ei tule kysymykseen eivätkä hiilikaaritai plasmatalttaimetkaan ihanteellisia poistotyöhön ole”, Laitila pohtii. Vahvikelenkkien hitsaaminen maksaa Laitilan mukaan noin neljänneksen uuden telan hinnasta. Telojen hokkien viistaukseen Laitila on tehnyt penkin, jossa viisi hokkia kerrallaan on helppo ja turvallinen hioa oikeaan kulmaan.. Kopan kantavan telan kunnostukseen kului mig-lankaa 18 kilon rulla”, Laitila kertoo. ”Itselle korjasin aikanaan yhdet telat tällä systeemillä, mutta huomasin ettei se ollut taloudellisesti mielekästä. ALKUPERÄISESSÄ LENKISSÄ on oltava riittävästi terästä jäljellä, jotta vahvikkeiden hitsaaminen onnistuu. Yleensä telat voidaan vahvistaa yhden kerran, jonka jälkeen ne ovat valmiit sulattoon. Ensinnäkin pitäisi keksiä hyvä tapa poistaa vanhat lenkit. Vanhojen lenkkien poistaminen ja korvaaminen kokonaan uusilla osoittautui liian työlääksi. Uudet telat maksavat mallista ja merkistä riippuen 8 000 – 16 500 euroa. Liukueste hitsataan lämpimässä hallissa ja vain pituussuuntaisia saumoja tehden, jotta rakenne kestää. KAARIEN HITSAAMINEN edellyttää telan kääntelyä, mikä vaatii siltanosturin käyttöä. Jotkin ikääntyneet telat on kuitenkin kunnostettu hakkukoneen alle, missä niiden kuluminen on vähäisempää ajokonekäyttöön verrattuna. Aikaa kuluu sen verran paljon, että hinnassa aletaan lähestyä uuden telan hintaa. Jos telakenkiä on katkennut tai lenkkejä ratkeillut, kunnostus luonnollisesti maksaa enemmän. Kunnostustyön hyödyt Laitilan mukaan hitsaamalla teloihin uudet vahvikekaaret voidaan saada lähes toinen mokoma käyttötunteja. 39 / 6 | Koneviesti Metsä 2025 VAHVIKEKAARET SILLOITETAAN useammasta kohdasta, jonka jälkeen vuorossa on varsinainen hitsaus. Aivan loppuun teloja ei kannata ajaa, sillä kunnostuksen onnistuminen vaatii, että alkuperäisessä lenkissä on oltava vielä vähintään 5-10 millin verran terästä jäljellä
Laitila on tehnyt pajalleen asianmukaiset työtasot telojen käsittelyyn. KYSYNTÄÄ JÄRKEVÄLLE työlle tuntuu olevan. Oikea asennus takaa kestävän kengän Samalla kun vahvikelenkkejä hitsataan, käydään läpi sivuohjurien kupit. Laitilan mukaan telavalmistajilla on selkeät ohjeet liukuesteiden hitsaamiseen. Liukuesteen hitsaaminen telakenkään voi tuoda mukanaan ongelmia. Minä vien teräkset hänelle ja noudan samalla valmiit lenkit pajalleni. Likaista puuhaa Moni yrittäjä korjailee teloja itsekin, mutta Laitila tietää, että heillä on usein muitakin hommia. Telojen kunnostus on varsin likaista työtä. VALMIIT KOUKUT odottavat hitsaamista kiinni. Vahvikekaarilla telalle saadaan toinen mokoma ikää, Jori Laitila korostaa.. ”Yhteistyö toimii mainiosti. Mukana on muutamia isoja koneyrityksiä, jotka ovat huomanneet telojen kunnostuksen olevan erittäin kannattava toimenpide. 2025 Koneviesti Metsä 6/ | 40 Yrityksellä on asiakkainaan noin 70 metsäkoneyritystä Kuusamon ja Hämeenlinnan väliltä. Laitila tekee yhteistyötä paikallisen yrittäjän kanssa, joka taivuttaa parilla eri säteellä olevia vahvikekaaria samanlaisesta rakenneteräksestä, josta telan alkuperäinen C-lenkki on valmistettu. Tarvittaessa kupin vanha sauma plasmataltataan auki ja hitsataan uusi sauma päälle. Korjaamohallin päässä helmikuun alussa oli melkoinen määrä kesäteloja odottamassa uutta elämää, kun taas kesäaikaan työn alle saadaan enemmän talviteloja. Jos liukueste hitsataan kerralla kiinni ja ympäri, telakenkä todennäköisesti murtuu. Ihanteellisessa asennossa tehtävä työ parantaa työn laatua ja ergonomiaa. Tällöin viat olisi helpompi havaita, eikä ruosteen poistamiseen kuluisi aikaa. Kirkkaat telat suoraan ajosta olisivat Laitilan mukaan ihanneratkaisu. Alkuun suunnittelin oman taivuttimen hankkimista, mutta nykyinen ratkaisu on parempi,” Laitila kehuu. Telojen rakenteissa on yllättävän paljon syvennyksiä ja loukkoja, joihin maa kertyy. Kun työ tehdään lämpimässä hallissa ja vain pituussuuntaisia saumoja tehden, lopputulos on taatusti toivottu. Laitila kertoo ajaneensa vuosien saatossa useamman kottikärrykuorman maata hallin lattialta pois. Telat noudetaan ja palautetaan kunnostettuina. Ahjometin palvelu on useimmille asiakkaille täyden palvelun toimintaa
41 / 6 | Koneviesti Metsä 2025 Saatavilla 360°-rotaattorilla Uusi KETO-42 harvesteripää täydentää pienten harvestereiden mallistoa ja tarjoaa suuremman katkaisuläpimitan kevyessä kuoressa! Varusteltavissa yhden värin värimerkkauksella, voimakkaammilla syöttömoottoreilla ja pidemmällä terälaipalla.
Stigan polttomoottorisahamalliston toiseksi suurin malli. Kohtuullisten käyttömäärien moottorisahatarpeet täyttää usein edullisempikin saha. Varustettu päästöjä vähentävällä katalysaattorilla. 2025 Koneviesti Metsä 6/ | 42 STIGA CS 545 -MOOTTORISAHA 43-kuutioinen moottorisaha harrastajakäyttöön. Stiga CS 545 on sellainen, tarjoten myös hyvät varusteet ja tukevat rakenneratkaisut. TEKSTI JA KUVAT: TOMMI HAKALA TESTAUS: TOMMI HAKALA JA JONI PACKALEN. K O K E I L U. Koneviesti testasi Stigan keskikokoista CS 545 -mallia talven ja kevään aikana. Jämerä perussaha Stiga tunnetaan monipuolisista puutarhatuotteistaan, joihin moottorisahojen lisäksi kuuluu ruohonleikkureita
Sinänsä hyvä idea sijoittaa yleistyökalu runkoon kärsii siitä, että avain on sentin liian pitkä. Lisäksi valikoimassa on seitsemän akkuketjusahaa ja kaksi akkuoksasahaa. Nyt Stigan terävarusteiden tyypityksessä on otettu pykälä ylöspäin, ja kokeilumallissa se tarkoittaa lyhimmillään 16” terävarustusta (Oregon). Muut mallit ovat CS 540 (38,5 cm³ / 1,6 kW), CS 750 (46,5 cm³ / 2,0 kW) ja CS 755 (52 cm³ / 2,3 kW). Aiemmin polttomoottorimallistossa ollut vaakasylinterinen kevytsaha CS 330 on jäänyt pois maahantuontiohjelmasta. Yläkahvallinen kevyt puunhoitomalli PR 730 on kuitenkin edelleen mallistossa. Kahvamitoitus todettiin olevan lähellä Husqvarnan 545 -mallia, joka edustaa ammattisaharunkoa. Polttomoottorimallit perustuvat samaan runkorakenteeseen ja ovat pystysylinterisiä. Nyt sen pää törröttää ulkona ja tarttuu vaatteisiin – yksi työkalu hukkuikin kokeilussa. Tutun oloinen Vuoden 2018 vertailussa Stiga SP 526 todettiin olevan kohtuuhintaiseksi yleissahaksi yllättävän hyvä metsässäkin. Muutoinkin saha arvioitiin jämäkäksi kokonaisuudeksi. Stigan sahojen maltilliset maksimikierrosluvut (12 000–12 500 rpm) parantavat kestävyyttä. S tigan polttomoottorisahamallisto sisältää viisi mallia. Testattu CS 545 (42,4 cm³ / 1,9 kW) on malliston toiseksi pienin jäsen. Kompaktimman terälaitteen hankinta metsäkäyttöön on kuitenkin helppoa, sillä kiinnitys on yleisin versio, jota esimerkiksi Husqvarna käyttää. Ketjutyyppinä on vakiona kapeampi 0.325” / 1,3 mm versio, ja ketjuna on laadukas Oregonin SpeedCut. Suomessa, etenkin metsäkäytössä, tämä tuntuu turhan pitkältä. Tankin korkit ovat reilun kokoiset, ja polttoaineen määrälle on tarkistusikkuna.. Terähuoltoa helpottaa sisäpuoleinen kytkinratkaisu – ketju on helppo asettaa vetorattaalle. Primerpumppu löytyy, ja punainen sammutinkatkaisin on palautuvaa mallia. VAKIONA LYHYIN tyypitetty terälaite on 16” pituinen, mikä on hieman turhan pitkä yleiskäyttöön. Varustelussa ainoa puute on puolipuristimen tai kevytkäynnistimen puuttuminen. 43 / 6 | Koneviesti Metsä 2025 SAHAN RUNKO on alhaalta sileä, ja moottorirunko on kevytmetallia. Vuonna 2018 Koneviesti vertaili CS 755 -mallia suuressa isäntälinjan sahojen vertailussa aiemman SP 526 -mallimerkinnän alla. Stigan sahojen tehopainosuhde on tyypillinen edullisemmille yleissahoille. CS 545:n paino täydessä työkunnossa on 6,5 kg, eikä sahassa ole pyritty maksimaaliseen keveyteen
Vaadittava päästötaso saavutetaan katalysaattorin avulla.. VÄHEMMÄN SAHAAVILLE ja aloitteleville on ilmanpuhdistimen kotelossa selkeät käynnistysohjeet. Puristuksia sahassa on reilusti, mikä tuntuu käynnistyksessä reiluna vetovastuksena. Tämä tarkoittaa, että saha ei ole herkkä ulkoilman lämpötilavaihteluille. Laajan käyttöalan saha Stiga CS 545 testattiin erilaisissa kohteissa, kuten järeän puuston harvennuksessa ja siemenpuumäntyjen hakkuussa. Kevennintä ei käynnistimessä ole. Katalysaattori muistettava kuivissa olosuhteissa Stiga on poikkeava valmistaja siinä, että moottoritekniikassa vaadittava päästötaso saavutetaan katalysaattorin avulla. Teränkiristyksessä tarvittava yleistyökalu kulkee sahan rungossa mukana. Sahan käynnistyvyys on erinomainen, sillä ilmahuuhtelun ongelmia ei ole. Rikastimen ja puolikaasun yhdistelmänuppi on piilossa käynnistinkahvan takana. Miinuspuolena on se, että pakokaasut ja pakoputki ovat normaalia huomattavasti kuumempia. MONIPUOLISEEN VARUSTELUUN kuuluvat myös purukoppaan kiinnitetyt terälaitteen mutterit. Moottorissa ei siis tarvita ilmahuuhtelumenetelmää. Kaasutintilan kansi on kiinni yhdellä pikalukolla. Polttopuuta ja lumppeja katkottiin pihapiirissä. Purukoppa on reilusti avoin eikä tukkeudu helposti. 2025 Koneviesti Metsä 6/ | 44 ILMANPUHDISTIN ON pikalukolla kiinni kaasuttajassa, ja halkaistavassa puhdistimessa on reilusti muoviverkkotyyppistä puhdistinpinta-alaa. Metsässä työskenneltiin 13” terävarustuksella järeän puuston harvennuksessa, ja koko 16” laipan mitta oli tarpeen siemenpuumäntyjen hakkuulla. TALVIKÄYTTÖÄKIN ON ajateltu. Moottorija kaasutintilojen väliseinässä on käännettävä lämpöluukku, joka ohjaa hieman lämmintä ilmaa kaasuttimelle ja estää ilmanpuhdistimen ja kaasuttimen kuuraantumista. Näissä kohteissa sahalla pärjäsi siinä missä muillakin sahoilla. Kokeilussa, kun kuivaa kuusihalkonippua katkaistiin, saha mustasi halkaisupintaa, mikä on huomioitava käytössä ja välittömästi käytön jälkeen
Muoviosat ovat laadukkaita, mutta materiaali on hieman ohutta. Sahaa sai painottaa puuhun kunnolla, ja se oli tarpeen, sillä muuten moottori räksytti rajoitinta vasten. Hinnanero kaikkein halvimpiin sahoihin on kohtuullinen. Varsin matalaprofiilinen 16” laippa alkoi kiertyä. Tee lahjatilaus osoitteessa koneviesti.fi/lehtilahja tai oheisella QR-koodilla Saat kaksi kätevää lehtikoteloa itsellesi. Lyhyellä laipalla ongelmaa ei ollut. Lehtesi säilyvät hyvässä järjestyksessä, sillä lehtikoteloon mahtuu koko Koneviestin vuosikerta. STIGA CS 545 Iskutilavuus 42,4 cc Teho 1,9 kW Maksimikierrokset 12 000 k-min Vetoratas 6 hampainen kiinteä vakio terävarustus ja laipan pituus 0.325" / 1,3 mm /16" Polttoainesäiliön tilavuus 0,49 l Teräketjuvoitelun säiliön tilavuus 0,26 l Punnittu paino vakio terävarustuksella Tankit tyhjänä 5,9 kg Tankit täynnä 6,5 kg KIITÄMME Tehon ja hinnan suhde Tukeva runkorakenne ja muotoilu kevytkäynnistin/ puolipuristin puuttuu MOITIMME Kuumemmat pakokaasut huomioitava käytössä Aaltoileva käynti rasituksessa ja tyhjäkäynnillä Tehopainosuhde Vaikka tehoa sahassa on vain 1,9 kW, vääntöä löytyi yllättävän hyvin. Haasteeksi näissä tilanteissa muodostui terälaite. Etenkin kaatosahauksessa kaarnapiikkien varassa sahaa painattaessa sahausjäljestä tuli kaareva. Tilaa Koneviesti lahjaksi Muista ystävää lahjatilauksella ja samalla saat itsellesi kaksi kätevää lehtikoteloa. Sahan hinta verkkokaupoissa on ollut 230–250 euroa. Tämä häiritsi niin paljon, että teräketjukin vaihdettiin ja laippa käännettiin. Kokeilussa CS 545 jätti positiivisen yleiskuvan. Silti sahausjälki kiemursi
K K 2025 Koneviesti Metsä 6/ | 46 NORDFOREST Nordforest on alun perin ruotsalainen metsävarustemerkki, jonka saksalainen Grube KG -konserni osti vuonna 2000. Gruben tuoteohjelmat käsittävät monipuolisesti metsiin ja puutarhoihin liittyviä varusteita, ja metsästys on vahvasti mukana. TEKSTI JA KUVAT TOMMI HAKALA TESTAUS TOMMI HAKALA JA TIMO KAAKKOLAMMI Metsätöissä tarvittavien työkalujen käyttöön on tarjolla entistä enemmän valjasmallisia työkaluvöitä. Vuonna 1945 perustettu Grube KG omistaa nykyisin myös suomalaisen Uittokalusto Oy:n. K O K E I L U. Nordforestin uusi metsurinvyömallisto vastaa näihin tarpeisiin joustavilla mutta tukevilla materiaaleilla. Tukevat ja notkeat valjaat Metsätöissä tarvitaan useita aputyökaluja. Mallisto kattaa myös metsätöihin soveltuvia työasuja. Koneviesti kokeili talven aikana uusinta eli Nordforestin versiota. Koneviesti tutki näiden työkaluvaljaiden käytännöllisyyttä talven aikana
Nykyisin yleistyneiden kaatokiilojen ja lekan/kirveen käytössä niiden kuljetus vaatii omat kotelonsa. Mainio vyön lukkolaite Vyön lukituksena on metallilukko, joka muistuttaa kiipeilyvaljaissa käytettyjä turvalukkoja – avaamiseen vaaditaan kahden vivun yhtäaikainen kääntäminen. Toteutus on toimiva ja irrotus onnistuu kädenkäänteessä. Olkaimille on edessä kaksi kiinnityspistevaihtoehtoa. Koska kotelo on pehmeää muovikangasta, koukun kärki takertuu siihen kiinni. Bonuksena kotelon yläreunassa on sisäpuolella jonkinlainen kitkakumisuikale, johon myös koukun kärki tarttuu. Koukku pysyy niissä kyllä hyvin, mutta pinotavarasakset jäävät liian ylös. Kotelon ulkoreunassa voisi olla myös mitan kiinnityslenkit.. Mallisto perustuu leveään perusvyöhön ja siihen on nykytrendin tavoin saatavilla olkaimet. Kun koukkua vedetään koukkukotelosta edes hieman kumartuneena, koukun kärki tarttuu kotelon sisällä olevaan pehmeään reunaan. Yhden kiinnityshihnan varusteet voi asentaa myös olkaimien etuosaan. Vyön ja varusteiden pinta on kangasmaista. Ne varusteet, joissa hihnoja on useampi, kannattaa asentaa siten, että hihnat ovat vyölenkin molemmin puolin. Kovaa muovia olevia komponentteja ei ole – esimerkiksi nostokoukkukotelot ovat muovikangaspintaisia. Nordforestin varusteissa on metsurinmittaa varten näppärä kuminauhapidike, joka pitää mitan tiukasti paikoillaan silloin, kun sitä tarvitaan harvemmin tai kuljetaan palstalle. Molemmissa osissa on laajat heijastinpinnat. Kun varusteita on riittävästi, työskentelymukavuutta lisäävät vyöosaan liitettävät olkaimet – eikä vyötä tarvitse kiristää rajusti. VYÖN LUKKO on täysmetallinen ja jämerästi toteutettu. Sen sijaan koukkukotelot eivät vakuuttaneet. Tästä syystä koukkua on totuteltava nostamaan suorassa, jolloin ongelmaa ei ole. Kokeilun alussa havaittiin heti, että koukut ovat hieman liian avoimet ja ajoittain irtosivat. Perusvyöstä on kaksi pituutta: S/M on 85–120 cm ja L/XL 110–150 cm. Tukeva tarranauhaläppä pitää kännykän kotelossa turvassa. Olkaimia on yksi pituusvaihtoehto. Koukuilla ja pinotavarasaksilla kasataan ja käännellään pölkkyjä ja metsurinmittakin on usein tarpeen. Perusvyössä on leveä pehmuste, jonka vyölenkeissä on erillinen 50 mm vyöosa. Kokeilussa todettiin, että mittanauhan kiinnityspisteet voisivat olla myös koukkukoteloissa. Olkaimet kiinnittyvät vyöosaan teräslevystä valmistettujen koukkujen avulla, kuten Husqvarnallakin. Olkaimen hihnat voi kääntää siten, että koukkujen avoin osa on sivullepäin, jolloin koukut pysyvät varmemmin paikoillaan. Kun koukut sisältävät hihnat irrotettiin ja käännettiin 180 astetta, koukkujen avoin pää suuntautui sivulle, mikä vähensi ongelmaa merkittävästi. Nyt mitan asennuspaikaksi on tarjolla erillinen mittanauhan kiinnityslevy sekä yleisvarustetaskun reunan vastaavat lenkit. M etsätöissä tarvitaan useampaakin aputyökalua. Jos vyö on aivan lyhimmässä pituudessaan, olkaimet saa kiinnitettyä sivummalle ja maksimi pituudella taas keskemmälle. Kokeilussa lukitusmekanismi osoittautui onnistuneeksi ratkaisuksi. Varusteet kiinnittyvät napakasti Varusteet kiinnitetään vyöhön painonapeilla varustettujen hihnojen avulla (1–3 kpl). Vyöosassa on etupuolella kaksi vaihtoehtoista kiinnityspistettä olkaimille. Ne ovat toteutettu pääosin joustavista materiaaleista sisäisillä jäykisteillä. 47 / 6 | Koneviesti Metsä 2025 K K VARUSTEVYÖSSÄ KULKEVAT mukana kätevästi tarvittavat työkalut ja ensiapupakkaus. Varusteissa ihastuttava yksityiskohta oli kunnollinen älypuhelinkotelo – sellainen, josta puhelimen saa käsineetkin kädessä ulos. Näin vyö avattaessa painavat varusteet pysyvät vyön yhteydessä, vetämättä varsinaista vyötä alaspäin. Se avautuu pienten kullanväristen vivun yhtäaikaisella painamisella. Lukon urospuoliskossa on myös lukittuva vyön pituussäätö. Joustavat ja pehmeät materiaalit Nordforestin mallistoon tuli vuoden 2024 lopulla uusi metsurinvyömallisto. Tällöin varsinaisen vyöosan selkätukineen saa asettumaan hieman vyötärön yläpuolelle, jolloin se tukee ristiselän kohtaa
2025 Koneviesti Metsä 6/ | 48. Painavammat ja kahden kiinnikkeen varusteet kannattaa kiinnittää vyölenkkien kohdalle, jotta ne pysyvät paremmin paikoillaan myös silloin, kun vyö on avattuna. Kun vyö varustellaan maksimaalisesti, sen heijastinosa peittyy melkein kokonaan. KIITÄMME Perusvyön lukko Kokonaisuuden jäykkyyden/ joustavuuden yhdistelmä Tukeva älypuhelinkotelo ja runsaat varustevaihtoehdot Vyö ja varusteet risteytettävissä muihinkin merkkeihin MOITIMME Koukkukoteloiden muotoilu ja sen mittakiinnikkeiden puute Hieman liian avonaiset olkaimien koukut Varusteet kiinnitetään vyöhön hihnoilla. Pakettiin kuuluvat vyöosa, olkaimet, kaksi nostokoukkukoteloa ja tärkeä ensiapupakkauksen laukku ( yht. Kiilojen lyöntivälineelle, kuten kuvan pokaralle, on saatavilla kannatin. Suurempi työkalulaukku (21 x 19 cm) on saatavana yleiskäyttöön. Lyöntityökalulle on oma pidike. Metsäsuunnittelukäyttöön on saatavilla spraypullon pidike sekä mittasaksipidike. Valmiit kokonaisuudet tarjolla Maahantuoja Uittokalusto on toteuttanut molemmista pituusvaihtoehdoista valmiit kokonaisuudet verkkokauppaansa . Kiilojen putoamista estävillä hihnoilla varustetut kotelot ovat suunniteltu erittäin syviksi, jopa haittaavassa määrin. Kokeilun perusteella Nordforestin työkaluvaljaat muodostavat onnistuneen kokonaisuuden, vaikkakin koukkukoteloiden muotoilussa on vielä kehitettävää. Ratkaisu on helppokäyttöinen ja todella varma. ALV 25,5 %). Kiiloille reilut kotelot Varusteissa kiilakäyttöä on ajateltu vahvasti. Pikkukiilalle soveltuu Liitukotelo-varuste, jonka voi myös asentaa olkaimiin. Olkaimissa on on myös kiinnityspaikkoja yhden kiinnikkeen varusteille. Sen lisäksi on saatavilla kaksi erikokoista kaksoiskoteloa kiiloille. Liitukotelona myytävään kiinnikkeeseen sopii pikkukiila Normaaleille kiiloille on kahta erikokoista koteloa. Erillisinä varusteiden hinnat ovat kohtuullisia – hinnat ovat 10–25 euron haarukassa (hinnat sis. Älypuhelimelle on tukeva ja hyvin suojaava kotelo saatavilla. 139 €). Koukkukotelon mataluuden vuoksi pinotavarasakset eivät pysy suorassa. Hihnat kiertävät poikittaisen hihnan alta ennen lukitsevien painonappien käyttöä. Niissä on myös hihna varmistamaan kiilojen pysymisen siirtymisissä ja kuljetuksessa; käytössä hihna työnnettiin taaemman kiilan taakse piiloon
fi/ til aa Käsissäsi on Suomen koneuskottavin lehti. VAIHDA VAPAALLE. Hyödynnä kestotilaajan etu! Lukijan kauppapaikassa kaksi maksutonta riviilmoitusta max 5 riviä/kalenterivuosi. Maksullisten ilmoitusten rivihinta 6,30 € + alv. Jätä ilmoitus osoitteessa koneviesti.fi/ ilmoitus tai soita 020 413 2568. 49 / 6 | Koneviesti Metsä 2025 KAIVOSMUSEO VAASAN AUTO JA MOOTTORIMUSEO POLIISIMUSEO VUOKATTISAFARI OY Halutessasi mukaan teemapalstalle, soita 040 720 7981 / Myyntimestarit Oy PIDÄ TAUKO Tervetuloa Outokummun kaivosmuseoon www.vanhakaivos.com ILMAINEN SISÄÄNPÄÄSY TAMPERE Ti la a os oi tt ee st a ko ne vi es ti
Tämän vuoksi teroitusvälineitä on niukasti tarjolla. Raite-yhdistelmäviilat on suunniteltu juurikin raivaussahan kaveriksi. 2025 Koneviesti Metsä 6/ | 50 K Raivaussahan terien kunnossapito vaatii erilaiset välineet kuin moottorisahan ketjun ylläpito. löysäämällä viiloja voidaan pyöräyttää, jolloin kulumattomat kohdat saadaan käyttöön. Raivaussahojen käyttö puuvartisten kasvien raivauksessa on tyypillistä Pohjoismaissa. TEKSTI JA KUVAT TOMMI HAKALA D iastek Oy, metsäalan työkaluihin erikoistunut yritys, tarjoaa Raite-tuotemerkillä monipuolisia teroitusvälineitä raivaussahoille. Kaksi uutta yhdistelmäviilaa Raitella on ollut jo pitkään markkinoilla yhdistelmäviila raivaussahan teroitukseen. Viilat tukevat toisiaan, mikä parantaa viilauksen tarkkuutta. Tämä tekee kokonaisuudesta lyhyemmän ja käytännöllisemmän, eikä päässä ole taskuja rikkovia teräviä kohtia. NÄPPÄRÄ YHDISTELMÄVIILA UUDELLA RAITE R55:LLÄ voi viilata suosittuja tuplahammasteriäkin. Uusissa versioissa yhdistelmäviilan muotoilua ja ideaa on uudistettu, ja nyt tarjolla on kaksi eri versiota: R55 (5,5 mm viiloilla) ja R63 (6,3 mm viiloilla). Kahden pyöröviilan ansiosta voidaan viilata myös tuplahammasteriä, säilyttäen hampaiden suhteet toisiinsa nähden.. Viilaavat tarvittaessa myös hampaan yläpintaa. Valikoimiin kuuluu teroituskoneen lisäksi irtoterien teroitusteline ja maastoviilaukseen suunniteltu teline, joka voidaan liittää pitkään raivauskantoon. Silloin viila ottaa materiaalia myös alahampaasta, jolloin terän toimintaidea säilyy ja purutilaa on reilusti suoraan leikkuuhampaan alla. Raite-tuotteet pyrkivät korjaamaan tätä puutetta. Viilat ovat kahvaosien välissä kireällä, ja ruuveja P I K A K O K E I L U RAITE R55 JA R63 -YHDISTELMÄVIILAT Kolmen viilan yhdistelmäviilat raivaussahan terien teroitukseen. Useampi viilaustapa mahdollinen Uudella versiolla voidaan viilata monella eri tavalla. Samalla kokonaisuudella voidaan myös harittaa terä. Pyöröviiloja voi käyttää myös yksittäin, kun lattaviilaosa on suunnattu ylöspäin, jolloin erillistä pyöröviilaa ei tarvita. Sen toimintatapa tasoittaa leikkuuhampaan yläpintaa, jolloin kiveen osuneen terän hampaita ei tarvitse viilata kovin paljon, koska pahiten vaurioitunut yläpinta tasoittuu samalla. Viilapakettiin kuuluu edelleen haritusrautaosa, joka on nyt "sisäänrakennettu". Jälkimmäinen viilakoko on erityisesti ammattilaisten suosima
Kun Raitella tehdään kunnostusviilausta, jossa yläpintaa tasoitetaan, hampaan rintakulmasta tulee varsin loiva. (03) 536 1119 Laadukkaat työkoneet yli 30 vuoden kokemuksella! Edellisessä, vasemmanpuoleisessa versiossa oli kaksi lattaviilaa ja yksi pyöröviila. Niinpä kaikkein ärhäkkäintä purentaa haluavat joutuvat viilaamaan toisen kierroksen lattaviila ylöspäin, pelkällä pyöröviilalla. 51 / 6 | Koneviesti Metsä 2025 Tutustu näytteilleasettajiin ja ohjelmaan! Liput edullisemmin verkosta! METSÄJA KONEALAN TAPAHTUMA 23.-24.5. Pikaisen kokeilun perusteella hampaan rintakulma jää kuitenkin varsin pystyksi, mikä tarkoittaa, että kertaviilauksella ei synny kovin rajusti purevaa terää. Nyt on päinvastoin, ja malleja on kaksi: 5,5 ja 6,3 mm viiloilla. Kalajoen lentokenttä proforest.pro Koneviesti mukana tapahtumassa! Kuva: Vesa Rönty / Visit Kalajoki TIENHOITOLAITTEET LUMIAURAT, HIEKOITTIMET, TIELANAT JA REUNANTÄYTTÖKAUHAT www.soukkio.fi Niemenmaantie 1, 36760 LUOPIOINEN?Puh. Uudistus on selvästi onnistunut, ja kompaktimpi koko on hyvä ratkaisu. Nyt ohjain soveltuu kunnostukseen ja normaali viilauskin onnistuu jämäkällä kokonaisuudella. www.biojack.fi info@biojack.fi 041 505 8567 www.biojack.fi info@biojack.fi 041 505 8567 UUSI ENERGIAKOURASARJA UUSI ENERGIAKOURASARJA 170 cm 170 cm 147 cm 147 cm O Ossaassttoo 116622 2233--2244..55..22002255 KKA ALLA AJJO OKKII. Kunnostusviilauksessa lattaviila asetetaan hampaan päälle. Samalla viilapaketti on lyhyempi ja pyöreämpipäinen, joten se kulkee helpommin reisitaskussa mukana
Ohjausyksikkö valvoo ja ohjaa useita koneen toimintoja sähköisten anturien avulla. Koneen ulkonäössä ei juuri huomannut eroa entiseen malliin. Toimiko kone vai menikö hermo. Välillä puita täytyy ohjata käsin ja poistaa myös vika-asentoon menneitä klapeja halkaisukourusta. Mukana on myös X-Aim mittausja säätöjärjestelmä. Käytön avustintoiminto yksinkertaistaa koneen käyttöä: työkierto, johon kuuluu puun syöttö, katkaisu ja halkaisu, onnistuu yhdellä napin painalluksella. Puun katkaisu tapahtuu pyörösahalla. Maksimi katkaisuläpimitta on 30 cm ja maksimi halkaisupituus 57 cm. 2025 Koneviesti Metsä 6/ | 52 Palaxin huippumalli Palaxin uusi C751 Smart on TP Silva Oy:n omistamiin yrityksiin kuuluvan Palaxin huippumalli. TEKSTI JA KUVAT SEPPO NYKÄNEN P alaxin huippumalli C751 Smart esiteltiin viime syksyn FinnMetko-näyttelyssä messuhallissa. Siitä enemmän seuraavassa. K O K E I L U. Yksi Palaxin onnistuneita ominaisuuksia on häiriöiden poiston helppous. Puun katkaisu tapahtuu halkaisijaltaan 75 cm pyörösahanterällä. Palax C751 Smart on logiikkaohjattu kone, jossa ECU valvoo toimintoja sähköisten anturien avulla. Tämä kuulostaa hyvältä, ja kokeilussa sen toiminta osoittautui tehokkaaksi. Koneen hallintalaitteet näyttävät melko samanlaisilta kuin aiemmin, mutta ero on iso. Todellisuudessa puut eivät ole aina suoria ja menevät koneeseen miten sattuu. Kokeilussa ollut kone oli sekä 11 kW sähkömoottorilla että traktorilla käytettävä malli. Polttopuun teossa on yksi JOS – jos pilkottavat puut olisivat sorvipöllejä, olisi klapikoneista mahdollista tehdä täysautomaattisia. Lähemmässä tutustumisessa eroja alkoi kuitenkin löytyä. Saimme koneen kokeiluun maalis-huhtikuun vaihteessa. PALAXIN C751 SMART Suurin puun halkaisija on 30 cm ja pisin halkaisupituus 55 cm
Tukkipöydän ollessa väärällä puolella kuljetusrullat pyörivät väärinpäin, joten letkujen liittimet piti vaihtaa. Hydrauliletkujen kanssa oli hieman ylimääräistä puuhaa, koska normaalista poiketen tukkipöytä jouduttiin asentamaan halkomakoneen taakse tilan puutteen vuoksi. Yhden kerran jouduimme kääntämään automaattisulakkeen takaisin päälle.. Traktorikäytössä kolmenapainen pistoke kytketään traktorin vastaavaan virtalähtöön. Kokeilu alkoi koneen siirrolla työskentelyalueelle, minkä jälkeen asennettiin ja linjattiin tukkipöytä. Kokeilun valmistelut Palax C751 Smart on käyttäjäystävällinen ja helposti opittavissa. Tilanteesta selvittiin kääntämällä pistokkeessa olevaa ruuvia, jolla vaiheet vaihdettiin. Samalla sähköt kytkeytyvät näytölle. Alun perin oli tarkoitus käyttää konetta myös traktorilla, mutta käytössä oli vain yksi traktori, jota jouduttiin käyttämään säkkitelineenä. 53 / 6 | Koneviesti Metsä 2025 Palax C751 Smart on logiikkaohjattu klapikone, jonka suurinta osaa toiminnoista ohjaa ja valvoo sähköinen keskusyksikkö. Aina konetta käynnistettäessä joutuu odottamaan hetken, että automaattinen kytkin vaihtaa kytkennän tähtikolmiolle. PIENELLÄ KIKKAILULLA voi kuljettimelle ottaa useamman puun; tässä paksumpi puu ottaa kiinni kuljettimen päätyyn ja laskee ohuemman puun menemään hihnalla koneeseen. Sähkökaapelin kytkennän jälkeen huomattiin, että moottori pyöri väärinpäin. Kone toimii hyvin sähköllä, kunhan ei ahnehdi liian nopeaa katkaisua
Puu putoaa halkaisukouruun, ja halkaisumäntä lähtee liikkeelle, kun sahausnappia ei enää paineta. Toinen vipu on tukkipöydän ja poistokuljettimen hallintaan. X-Aim siirtää halkaisuterän oikeaan korkeuteen samalla, kun takavaste väistyy ylös. Työ ei kuitenkaan ole näin helppoa, sillä puut voivat olla mutkaisia ja jäisiä, eikä tukkipöytä syötä tasaisesti puita kuljettimelle. Tukkipöytää käytetään klapikoneen omilla hallintalaitteilla.. PALAX C751 Smartin komentosilta; ohjaussauvassa on sähköiset hallintakytkimet ja kuljettimen hallinta hydraulisesti. Kolmannella vivulla hallitaan poistokuljettimen pyörimistä ja pysäyttämistä. Kokeilussa mukana ollut Midi-tukkipöytä asennettiin tässä tapauksessa väärälle puolelle konetta tilan puutteen vuoksi. Työsaavutus näkyy kuutioina samoin työhön käytetty aika. Sauvan etupuolella on kaksi painonappia: ylemmällä käytetään halkaisumäntää manuaalisesti, alemmalla painonapilla sahanterää. Männän lähtiessä palautumaan voidaan sahaus alkaa uudestaan. Siirron ajaksi painin voidaan nostaa ylös vetämällä sauvasta taakse. Syöttökuljetin siirtää automaattisesti uuden puun odottamaan katkaisua, joka voidaan aloittaa, kun halkaisumäntä on paluuliikkeessä. Katkaisu on aina sähköhydraulinen. Puun pudottaminen pöydältä kuljettimelle tapahtuu hydraulisesti, samalla vivulla ohjataan myös poistokuljettimen sivukääntöä. Syötön avustimen voi kytkeä pois päältä, jolloin puun syöttö katkaisuun hoidetaan ohjaussauvalla. Ohjaussauvan sivuliike pyörittää kuljetushihnaa ja tukkipöydän rullia samaan suuntaan. KONEESSA ON katkaisuja halkaisuterille hyvä näkymä käyttäjän paikalta. Puun painin toimii hydraulisesti ja painaa puuta sahattaessa. Kokeilussa oli mukana myös Midi-tukkipöytä, jota käytetään halkomakoneen käyttövivuilla. 2025 Koneviesti Metsä 6/ | 54 Näytön kautta voidaan hallita ja muuttaa toimintoja, kuten kytkeä päälle ja pois esimerkiksi puoli-isku-toiminto tai X-Aim. Kun puu saapuu puunpainimen alta takavasteelle, painetaan sahausnappia, jolloin terä leikkaa pölkyn poikki. Käyttönappia painetaan koko sahauksen ajan, ja puun katkettua nappi vapautetaan, jolloin halkaisu alkaa. Yksinkertaisimmillaan koneen käyttäjä seisoo käsi ohjaussauvalla ja painaa nappia. Sauvan päässä on kaksi painonappia, keltainen ja punainen, joilla nostetaan ja lasketaan halkaisuterää manuaalisesti, jos X-Aim ei ole päällä. Yhden näppäimen käyttöä Ohjaussauvassa on neljä sähköistä käyttökytkintä. Puita on helppo ohjata kuljettimelle, mutta enemmän töitä joutui tekemään tukkipöydän pudotettua puita ristiin syöttörullille. Säätöpyörillä säädetään terän liikenopeutta ja poistokuljettimen nopeutta
Suuren avautumiskulman ansiosta suojaverkko mahdollistaa helposti väärässä asennossa olevan pölkyn asemoinnin halkisulaitteessa. KONETTA VALVOTAAN ja ohjataan anturien avulla; kuvassa X-Aim halkaisuterän asentoanturin ohjain, itse anturi on vihreän muovin takana. Kuljettimen pysäyttäminen mahdollistaa säkin vaihdon ilman, että kuljetinta tarvitsee ajaa tyhjäksi. Poistokuljettimelle on hydraulinen suunnanvaihtovipu, jolla kuljetin voidaan myös pysäyttää tai pyörimissuunta vaihtaa. Koneeseen on tarjolla 4–8 osaan halkaisevia teriä, kuvassa X-Aim on säätänyt terän korkeuden halkaisijaltaan 22 cm puun mukaan. Kokeilun aikana sitä ei käytetty mutkaisissa puissa, sillä niitä halkaistaessa puun paksuusmitta ei ole aina oikea. Mikäli toiminnossa tapahtuu häiriö, voi halkaisumännän liikkeen pysäyttää painamalla manuaalikäytön nappia. Kone mittaa puun paksuuden paininvarren asennosta. Sahausnopeutta voidaan säätää omalla säätöpyörällä puun paksuuden mukaan tai ohjaussauvalla, vetämällä sitä taakse samalla kun sahausnappia on painettu. X-Aim toimii hyvin pyrkien pitämään halkaisuterän puun keskellä. Näytöstä säädetään puun paksuus, jota paksummat halkaistaan useampaan kuin kahteen osaan. Kuljettimen nopeutta voidaan säätää portaattomasti säätöpyörästä. Suojaverkon ollessa ylhäällä, alla on kunnolla tilaa poistaa häiriön syy. Jos pölkyn viimeinen pätkä on liian lyhyt normaalikatkaisuun, syötön voi pysäyttää kääntämällä käyttövipua taakse. Näytöstä on myös nopea poistaa X-Aim käytöstä. Halkaisutilan suojaverkko on kevyt käyttää; kääntämällä sen ylös, kaikki toiminnot pysähtyvät. Näytöstä säädetään puun paksuus, jota paksummat halkaistaan useampaan kuin kahteen osaan. 55 / 6 | Koneviesti Metsä 2025 Halkaisuterää voidaan hallita manuaalisesti tai X-Aimilla. SUOJAVERKON ALLA on vapaata tilaa runsaasti korjata virheasentoon menneet puut.. X-Aim toimii hyvin pyrkien pitämään halkaisuterän puun keskellä
Kolmella nopeudella toimiva PowerSpeed-halkaisu tunnistaa automaattisesti tarvittavan halkaisuvoiman ja -nopeuden, joten käyttäjän ei tarvitse miettiä, jaksaako tunkki painaa puun terien läpi. Kokeilun aikana tehtiin klapeiksi kaikkiaan 25 kiintokuutiometriä puuta, eikä mitään isompia ongelmia ollut.. PALAX 751 SMART Maksimi katkaisupaksuus 30 cm Maksimi halkaisupituus 55 cm Halkaisuvoima 6 t Työkierto 2,2 s Syöttökuljetin 20 x 220 cm Öljysäiliö 65 l Ketjuilla toimiva poistokuljetin 4,3 m, kääntyvä PowerSpeed halkaisu, automaattinen 3 nopeutta Automaattinen kiilahihnojen kiristys Säädettävä mekaanisesti väistävä takavaste Hydraulinen puun painin Öljyn lämmitin vakiona Täyshydraulinen ohjaus Hydraulinen Midija Mega-tukkipöytien ohjaus X-Aim hydraulinen halkaisuterän korkeudensäätö Katkaisunopeuden säätö Poistokuljettimen nopeudensäätö 2/4 halkaisuterä portaattomalla korkeussäädöllä Halkaisuterän vaihto ilman työkaluja Valmistaja Palax Kokeilukoneen hinta 24 918 €, alv 0% JÄRJESTELMÄN HYDRAULIPUMPPU on kytketty terän käyttöakseliin, ulkopuolista hydrauliikkaa ei tarvita. Kuljettimen tyvessä on roskanpoistoritilät, jotka toimivat yllättävän tehokkaasti. Ongelmana on matala tila ritilän alla, jota joutuu puhdistamaan usein. Nopeampi männän paluu nopeuttaa työtä. KULJETTIMEN ALAPÄÄSSÄ oleva arina seuloo yllättävän paljon roskia pois klapien seasta. Terä ei tällöin ulotu katkaisemaan puuta kokonaan, eikä puu putoa kouruun. 2025 Koneviesti Metsä 6/ | 56 Pienillä puilla enemmän häiriöitä Kokeilun aluksi tehtiin alle 30 cm klapeja käyttäen koneen halkaisun puoli-iskua. Kokeilussa tehtiin klapeja helpoista puista, kuten koivusta ja lepästä sekä pienistä kuusipölleistä. Ongelmana oli terän säätö: terän kannatinvarren säätöruuvissa olisi ollut varaa laskea terää muutama milli, mikä olisi riittänyt, että alhaalle taittuneet puut olisivat katkenneet. Tämä toimii hyvin paksuilla puilla, mutta ohuemmilla mutkaisilla puilla katkaisupinta voi olla vino ja pölkky voi luiskahtaa. Poistokuljetin toimii hyvin. Ketjurakenteisena siinä ei ole jäätymisja luisto-ongelmia. KONEESSA ON puoli-isku, jolla halkaisumännän iskunpituutta rajoitetaan alle 30 cm puilla. Ongelma ei ollut iso, mutta harmillinen, sillä tilanteessa joutuu avaamaan suojaverkon ja tekemään käsitöitä. Kokeilun aikana tehtiin klapeiksi kaikkiaan 25 kiintokuutiometriä puuta, eikä mitään isompia ongelmia ollut. Halkaisun puoli-iskun käyttö nopeuttaa koneen toimintaa suorilla puilla. Oksaisia korpinäreitä ei ollut joukossa. Ohuiden puiden mutkaisuus aiheuttaa häiriöitä, jos puun mutka sattuu kuljettimen päätyyn ja puun alapinta on alempana kuin kuljettimen pinta. Kokeilussa tehtiin myös 45 cm klapeja keskuslämmitysuunin pesään, jolloin puoli-iskua ei voitu käyttää
Hinta on kieltämättä korkea, mutta siinä rahalleen saa vastinetta ominaisuuksiin nähden. Molempien toimintojen tarkoitus on nopeuttaa työtä, ja käytännön työssä C900.2:n ratkaisu on hieman nopeampi, mutta ero ei ole suuri. Puoli-iskulla männän liike voidaan rajoittaa puoleen täydestä iskusta alle 30 cm klapeilla. 57 / 6 | Koneviesti Metsä 2025 MOLEMMAT KONEET on tarkoitettu ammattikäyttöön, ja ne eroavat merkittävästi toisistaan teknisesti ja rakenteellisesti. Koneen käyttöjärjestelmä toimii hyvin, ja katkaisu on todella nopea. C751 Smart -malli on teknisesti huomattavasti edistyneempi, ja sähköhydraulisen ohjauksen ansiosta työkierto on nopeampi. Merkittäviä eroja Kokonaisuutena arvioiden Palax C751 Smart on erinomainen klapikone ammattikäyttöön. Palax C900.2 Prossa on Palax Optimi -ominaisuus, jossa klapin pituus määritellään hydraulisesti siirtämällä halkaisuterää ja vastalevyä, mikä takaa männän aina oikean liikkeen. Puun 30 cm maksimikoko sopii useimmille klapin valmistajille, ja pyöröterän katkaisusahaus on nopea. Hintaa koneelle on kertynyt kokeiluvarustuksessa 31 272 €, ja pelkästään traktorikäyttöisenä 28 811 €. Männän liike on nopea; valmistaja ilmoittaa työkierron pituudeksi 2,2 sekuntia, mikä pitää melko hyvin paikkansa. Suurin tekninen ero halkaisutekniikassa on klapin pituuden määrittämisessä. Valinta koneiden välillä riippuu käsiteltävistä puista. Järeälle puulle isompi kone on luonnollisesti tehokkaampi, mutta pienempi C751 Smart tarjoaa hyödyllisiä ominaisuuksia, jotka keventävät työn rasitusta. Suojaverkko on hyvin suunniteltu; sitä on kevyt käyttää, ja alla on tilaa korjata häiriö. Pyöröterä ei vaadi yhtä paljon huoltoa kuin ketjuterä, eikä teräketjuöljyä tarvita. Suojaverkkoa joutui nostelemaan etenkin pienillä puilla, mutta siitä ei kuitenkaan muodostunut merkittävää hidastetta. Hinnat sisältävät alv:n 25,5 %. Parhaimmillaan kone on halkaisijaltaan 15–30 cm puilla, sillä ohuilla ja mutkaisilla puilla häiriöherkkyys kasvaa. Maksimi puun halkaisija on 7 cm pienempi kuin C900.2 Pro -mallissa, mutta käytännön työssä kumpikaan kone ei yleensä käsittele jatkuvasti maksimikokoista puuta.Pienempien puiden käsittely syöttöpöydältä koneeseen sujuu helposti molemmilla koneilla. KIITÄMME Helppokäyttöisyys, hyvin toimiva käyttöjärjestelmä Häiriöiden poiston helppous Katkaisu on nopea MOITIMME Ohuet ja mutkaiset puut aiheuttavat häiriöitä Poistokuljettimen alaosan alle kertyy roskia nopeasti Korkea hinta. Toimiva kone ammattikäyttöön Kokonaisuutena arvioiden Palax C751 Smart on erinomainen klapikone ammattikäyttöön. C751 Smartissa on useita vakiona olevia toimintoja, joita kaikkia ei saa edes lisävarusteina suurempaan versioon. Puun maksimi koko 30 cm sopii useimmille klapin valmistajille, ja pyöröterän katkaisusahaus on nopea. Syöttöavustin helpottaa työskentelyä yhden napin periaatteella. Palax C900.2 Pro ja C751 Smart ovat valmistajan huippukoneita, joissa on käyttäjän kannalta työtehoa kasvattavia ominaisuuksia. C751 Smart -mallissa klapin pituus määritellään mekaanisesti pulteilla lukittavan, siirrettävän vastalevyn avulla, jolloin männän liike on aina täydellä pituudellaan yli 30 cm puilla. Suojaverkko peittää käytännössä koko halkaisukourun ja terän alueen, joten mikään ei estä häiriön korjaamista verkon ollessa ylhäällä. C900.2 oli kokeilussa vuosi sitten, ja C751 Smart kuluneen talven aikana. Kone on rakenteeltaan mekaanisesti yksinkertainen, ja iso osa toiminnoista on sähköisiä ja hydraulisia
Säkin peite on ommeltu yhdelle sivulle kiinni, ja se roikkuu säkin ulkopuolella ompeleiden varassa. UV-suojattu musta verkkosäkki on kokonaan verkkoa, mikä auttaa puita kuivumaan nopeasti. E S I T T E LY. Tilaus tehtiin ja odotin paketteja, jotka saapuivat parissa päivässä läheiselle Matkahuollon toimipisteelle. N ordforest Firewood Big-Bag on erityisesti polttopuiden säilytykseen ja kuljetukseen suunniteltu verkkosäkki. Säkissä on neljä nostolenkkiä ja vedenpitävä peite, joka suojaa sateelta. Tuo suojapeite herätti mielenkiintoni: säkkejä ei tarvitsisi erikseen peittää. Klapikonekokeilun alettua säkkejä alettiin käyttää. Tilavuudeltaan säkit ovat 1,5 m³. SÄKKI PEITOLLA Palaxin klapikoneen kokeilua varten tarvittiin klapisäkkejä, ja verkkokauppoja selatessani huomasin Uittokaluston sivuilta mielenkiintoisen Nordforestin säkin. Verkkoa pitkin valuva vesi ei pääse verkon sisälle. Musta väri lämpenee auringonvalossa, mikä lisää ilmavirtausta ja edesauttaa puiden kuivumista. TEKSTI JA KUVAT SEPPO NYKÄNEN Suojaläpän päältä valuva vesi ei pääse säkkiin sisään, vaan valuu pintaa pitkin alas. Hinta oli melko korkea, 19,90€ kappale, mutta sivuilla kerrottiin säkkien olevan vahvoja, jotka kestävät useamman käytön. 2025 Koneviesti Metsä 6/ | 58 K NORDFOREST FIREWOOD BIG-BAG Jokaisessa säkissä on oma peite, joten säkkejä ei tarvitse peitellä erillisellä peitteellä. Traktorin etukuormaajan trukkipiikkeihin nostolenkeistä ripustettuna säkit toimivat kuten pitikin
Koneviestin laaja arkisto sekä konevertailu-palvelu. Ainakin peitteet kestivät yli 20 sekuntimetrin tuulet. rajaton käyttöoikeus koneviesti.fi -sivuston sisältöihin kuten TILAAJALLE-artikkeleihin . Oletko jo käynyt koneviesti.fi -sivustolla. Peitto käännetään säkin päälle, ja peitossa on nauhat, jotka sidotaan säkin sivuilla oleviin lenkkeihin. Säkit lasketaan normaalisti alustalleen ja piikit vedetään lenkeistä pois. Peittoa ei tarvitse painella kovin tiiviisti puiden päälle; puut kuivuvat paremmin, kun ilma pääsee kiertämään. erilaiset koneviesti.fi -sivuston palvelut kuten näköislehdet useammalta vuodelta . Hyödynnä koko Koneviestin tilauksesi, johon kuuluu Kirjaudu Koneviestin verkkosisältöihin osoitteessa koneviesti.fi/kirjaudu . Mikäli tuuli repii yhden suojan irti, muut jäävät paikoilleen. Ongelma korjattiin tekemällä säkin reunaan pieni reikä, josta nauha pujotettiin ja sidottiin kiinni. painettu lehti, jossa painavaa asiaa maatalous-, metsäja maanrakennuskoneista . Läpässä on nauhat, joilla suoja sidotaan säkin sivuille, jotta tuuli ei pääse puhaltamaan sitä pois. Säkeissä oli hieman huomautettavaa: nauhojen sidontalenkeistä irtosi lähes jokaisesta säkistä yksi tai kaksi, sillä ne oli ommeltu huonosti. K Suojaläppä käännetään säkin päälle. Säkin täytyttyä se siirrettiin kuivatusvarastoon, lähelle koneen käyttöpaikkaa. Valmistajan mukaan vesi valuu säkin pintaa pitkin, eikä se pääse kastelemaan puita. Aika näyttää, kuinka toimiva ratkaisu yksilöllinen peite on. Idea näyttää toimivan, sillä vettä kaadettaessa säkin pintaan se valuu pintaa pitkin
Hankkijan valikoimista löytyy Kronoksen valikoima, ja kuvassa on Kronoksen Kargo 121 sammakkojaloilla.. 2025 Koneviesti Metsä 6/ | 60 ENERGIAPÄIVÄ ASKOLASSA Kun 25 konetta hakettaa samalla tontilla, on ääni jyhkeä, ja haketta pilkotaan rekallinen minuutissa. Niillä ajetaan myös moton perästä. "Bioenergiatalouden ylläpito, eikä ainakaan sen jarruttaminen, on tärkeä osa maamme huoltovarmuutta. TEKSTI JA KUVAT SEPPO PENTTI 25 koneella haketettiin samaan aikaan puoli tuntia ja lopputuloksena oli 3500 kuutiota haketta, joka on epävirallinen maailmanennätys. Tapahtumassa saatettiin saavuttaa epävirallinen haketuksen maailmanennätys, kun 25 konetta osallistui haketusnäytökseen. Paikalta olisi lähtenyt täysi hakerekka joka minuutti. maaliskuuta 2025. Ruotsin olosuhteet ovat melko samanlaiset kuin Suomen, B I O E N E R G I A Vaikka suurin osa energiapuusta siirretään tien varteen ajokoneilla, traktorikalustolla on myös oma merkityksensä. Vieraille oli hakkeesta rakennettu katselutaso, josta työnäytöstä oli helppo seurata. Askolan tilaisuudessa haluttiin korostaa kotimaisen energian merkitystä. Vain 30 minuutissa haketettiin runkotavarasta 3500 m³ haketta. H akevuoren Energiapäivät järjestettiin Askolassa 14. Bioja toimivan energiatalouden heikentäminen olisi lyhytnäköistä, eikä politiikan saisi antaa vaikuttaa siihen negatiivisesti
Katkaistu ja kerätty ranka ajetaan jousikuormitteisen käpälän taakse. Ostoenergia on pitkässä juoksussa kallista, kuten naapurimaan tilanteesta voi todeta. Harvennuspuu on pääasiassa energiapuuta, jolloin metsästä ei tuoda tien varteen muuta kuin energiapuuta. Terävaihtoehtoja on kolme ja mallivaihtoehtoja on kaksi: 250 ja 400, joissa tyyppimerkintä kertoo puun maksimihalkaisijan. StemMaster oli esillä ensimmäistä kertaa. Torvien väristä voi päätellä konemerkkejä: ensimmäisenä on Eschlböck, sitten Jenz, kaksi Heinolaa, ja jälleen Jenz. Poliitikkojen pitäisi huolehtia omista eduistamme. Puolen tunnin haketustyön jälkeen kasan koko oli yhteensä 3500 m³. mutta harjoitettava politiikka on siellä sallivampaa. Koneisiin pääsi tutustumaan kahden haketussession välillä. 61 / 6 | Koneviesti Metsä 2025 HAKETUSTYÖ ON TAUONNUT. Tapahtumassa 25 konetta hakkasi 30 minuutissa yhteensä 3500 m³ haketta. Tapahtuma osoitti, että biotalous työllistää ja lämmittää. Hakkeen ja turpeen merkitys maallemme tulisi korostua myös kansainvälisellä tasolla. Samalla saadaan metsät pysymään kasvavina, kun metsää harvennetaan säännöllisesti. HAKEVUOREN ENERGIAPÄIVÄ 2025 Esitellään laajasti bioenergian mahdollisuuksia. Kyseessä on jatkuvatoiminen keräävä kaatopää risukkoon. Omavaraisuutta ei saa unohtaa," korostaa Reijo Wuorio, tapahtuman käynnistäjä. Konekentällä esiteltiin monipuolisesti bioenergiaketjun eri työlaitteita. Toinen vaihtoehto on kerätä ja kuljettaa kuitupuu erikseen. Valmistaja on Turkka Lastunen Consulting Oy Ltd (Tulaco).
Haketta syötetään pannuun sitä ahkerammin, mitä kylmempää on. Risupeto on ollut markkinoilla jo muutaman vuoden. Samalla vähennetään riippuvuutta ulkopuolisesta energiasta. LubeJerryssä on litteä muoto ja kantokahva. SeedGun ei ole uusi laite, mutta se on toimiva, kun muokkauksen yhteydessä voidaan myös kylvää suoraan muokattuun maahan. Parhaimmillaan se on raivaamattomien harvennusrästien hoidossa. Arvopuun kasvu ei käynnisty kunnolla ennen risukoiden perkaamista. Toinen vaihtoehto on koneellinen korjuu, johon on kehitetty ja kehitetään edelleen menetelmiä. Yksi vaihtoehto on hoitaa ne raivaussahalla. Oma poltettava bioenergia on tärkeä osa säätövoimaa, vaikka tuotettu energia käytetään vain lämmitykseen. Laitoksissa, joissa tuotetaan samaan aikaan lämpöä ja sähköä, on mahdollista saavuttaa hyvä hyötysuhde samalla kun tuotetaan sähköä verkkoon. Oma poltettava bioenergia on tärkeä osa säätövoimaa, vaikka tuotettu energia käytetään vain lämmitykseen VAHVISTA OSAAMISTASI Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO rateko.. 2025 Koneviesti Metsä 6/ | 62 Voiteluosa Oy:n LubeJerry on uutuus, joka helpottaa koneiden voiteluhuoltoa ja vähentää rasvahävikkiä. Voit suorittaa yhden tai useampia oppintojaksoja oman tarpeen ja kiinnostuksen mukaan. Kylvölaikun valinnan tekee kuljettaja muokkauksen yhteydessä, ja laikun paikka tallennetaan sähköiseen karttaan. Niiden kunnostaminen vaatii paljon työtä. Risupetoa voidaan käyttää kaivukoneella tai metsäkoneella riipukkeesta. 09 12 991 Katso lisätiedot rateko.. Koulutus on osallistujille maksuton, ja siihen voi osallistua joustavasti työn ohessa. Risupetoa voidaan käyttää taimikon varhaisperkauksesta ensiharvennukseen. Uudelleen täytettävä rasva-astia kulkee kätevästi maastossakin mukana. Tällä koneella on ajettu jo tuhansia tunteja. Koulutus on Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittama .. Rasvari täytetään käsikäyttöisen pumpun ja täyttöletkun avulla, jolloin kaikki rasva saadaan hyödynnettyä. Annosteltu siemen ohjataan paineilmalla letkuja pitkin kauhan tyveen tai kärkeen taakse. rateko@rateko.. Yksi tärkeä osa, jonka koneellistamiseen tarvitaan vielä panostusta, ovat hoitamattomat taimikot, joista on tullut risukoita. Infra-alan maksuton koulutus Ympäristöosaamista maaja vesirakentamiseen Ympäristöosaamista maaja vesirakentamiseen -koulutus tarjoaa käytännönläheistä tietoa alan lainsäädännöstä, kiertotaloudesta ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista infrarakentamiseen
1 2 3 Kaikissa ongelmatilanteissa voit olla yhteydessä asiakaspalveluumme: asiakaspalvelu@viestimedia.fi tai 020 413 2277 (ma–pe klo 8–21, puhelun hinta mpm/pvm). Anna sähköpostiosoitteesi uudelleen, määrittele haluamasi salasana, kuittaa tietosuojalauseke hyväksytyksi ja valitse Luo tunnus. salonvaihtolavatehdas.fi seuraa meitä kansilav at varastos sa romulav at varastos sa Viljalava t varastos sa romulav at varastos sa leasing / rahoitus. Pekka laine 050 464 3104 Pekka@salonvaihtolavatehdas.fi www. Löydät asiakasnumerosi esim. Lujuus ratkaisee! Meiltä nykyajan lavaT huipputeräksestä suoraan Salon tehtaalta. Anna asiakasnumerosi sekä postinumerosi ja valitse Jatka. tilauslaskulta. Näin luot tunnuksen koneviesti.fi-sivustolle Mene osoitteeseen koneviesti.fi/luotunnus. Anna sähköpostiosoitteesi ja valitse Jatka
2025 Koneviesti Tapahtumat ja yritykset 6/ | 64 Bauma 2025 T A P A H T U M A 7.-13.4.2025 MÜNCHEN, SAKSA
Näyttely kokoaa yhteen valtaosan maailman merkittävimmistä rakennuskonevalmistajista. Tämänkertainen tapahtuma oli maailmantilanteeseen suhteutettuna positiivinen yllätys. ENEMMÄN UUTUUKSIA NETISSÄ www.koneviesti.fi. Näytteilleasettajia 3061. Bauma-näyttely järjestetään joka kolmas vuosi. Odotukset rakentamiselle näyttävät olevan viriämässä koko Euroopassa. Pinta-ala 61,4 hehtaaria. 65 / 6 | Koneviesti Tapahtumat ja yritykset 2025 BAUMA 2025 Kävijöitä noin 600 000. Järjestetään seuraavaksi vuonna 2028. TEKSTI JA KUVAT EEMELI LINNA JA ARTO TURPEINEN Bauma-näyttely ylitti odotukset sekä kävijämäärän että näytteilleasettajien määrän perusteella
Koneeseen on asennettu kaivutyötä helpottava tekoälyjärjestelmä, joka mahdollistaa automaation ja etäohjauksen. Näyttelyasettajia oli 3 601 kappaletta ja eri kansallisuuksia oli edustettuna 57 eri maasta. Laturin teho on 350 kW, ja lataus 20–80 % onnistuu tunnissa. Osa nautti tunnelmasta ja tutustui uutuuksiin, mutta osa oli myös tekemässä hankintoja, jopa sellaisilta yrityksiltä, joilla ei ole Suomessa virallista maahantuojaa. Lisäksi Landcros voidaan yhdistää työmaan maaperää skannaavaan droneen. 2025 Koneviesti Tapahtumat ja yritykset 6/ | 66 Hitachi esitteli visionsa tulevaisuuden kaivinkoneesta, Landcros One:sta, jota kuvaillaan kuljettajan ja koneen yhdistäväksi innovatiiviseksi konseptiksi. On mahdollista, että Ukrainan sodan päättymistä odotetaan, mikä avaisi merkittävän jälleenrakentamisen toimintakentän. Sähköistyminen etenee Edellisessä vuonna 2022 järjestetyssä Baumassa sähkökoneet olivat vasta tekemässä tuloaan. Raskaissa olosuhteissa työskentelyaika on 4–5 tuntia, kevyemmissä noin seitsemän. 61,4 hehtaarin näyttelyalueella vieraili kuuden päivän aikana yli 600 000 kävijää, kun järjestäjän ennakoima määrä oli 550 000. S aksan Münchenissä järjestettävään Bauma-näyttelyyn kohdistui suuria odotuksia, jotka vaikuttivatkin täyttyvän. Muutoinkin Suomesta oli yllättävän paljon osallistujia, sillä urakoitsijaporukoita liikkui alueella huomattavasti enemmän kuin edelliskerralla. Maailmanpankin, Euroopan komission ja Yhdistyneiden kansakuntien yhteinen arvio vuodelta 2024 asettaa jälleenrakennuksen ja elpymisen kustannukset noin 486 miljardiin dollariin. Tällä kertaa näitä oli esillä lähes jokaisella konevalmistajalla. Sen hyötykuorma on 39 tonnia, akun kapasiteetti 350 kilowattituntia ja moottorin suurin bruttoteho 350 kW. Suomesta Baumaan osallistui ilahduttavat 54 yritystä. Volvolla on nyt kokonainen sähkökoneiden mallisarja. Tarjolla on kokonaisia akkukäyttöisiä mallisarjoja, ja samalla kokoluokat kasvavat jatkuvasti.. Tarjolla on myös pienempi A30-versio. Uusin lisäys on A40 Electric-dumpperi. Konseptissa koneessa olisi kolme voimanlähdettä: diesel, sähkö ja vety, joiden välillä voisi vaihtaa työtehtävän mukaan
Lisäksi latausongelmat tuottavat haasteita. Valmistaja uskoo tuotteeseen niin vahvasti, että sen kestävyyden puolesta niitä on mahdollista myös vuokrata. Kauppasota saattaa vaikuttaa kiinalaisten akkukoneiden hintoihin, mutta maasta tuodaan toki myös polttomoottorilla varustettuja koneita.. Vaikka Keski-Euroopan kaupungeissa saatetaankin vaatia lähipäästöttömiä koneita, ovat ne Suomessa vielä harvinaisia. CAT LANSEERASI lyhytperäisen 319-kaivinkoneen. Maailmanpolitiikkaa Kiina on merkittävä akkuja komponenttivalmistaja, jonka hintakilpailukyky on hyvä. Sähkömoottori mahdollistaa kuitenkin voimanlähteenä suunnitella monet pienikokoiset työkoneet kokonaan uudelleen puhtaalta pöydältä. Painoa kurottajalla on kertynyt 4100 kiloa, ja sen korkeus on ainoastaan 1940 mm. Kahdessa mallissa ei ole kallistussylintereitä, vaan kallistus tapahtuu ruuviperiaatteella. Saksalainen Pister on valinnut tuotemerkiksi Steel Beast. Kun näihin yhdistetään älykäs ohjaus, lopputulos voi olla hyvin kiinnostava. Koneessa on vakiona runsaasti ominaisuuksia, kuten 2D-järjestelmä ja useita kaivuavustimia. Esimerkkejä ovat Hatzin sähköinen tärylätkä ja Husqvarnan autonominen lattianhiomalaite. Akun jännite on 96 volttia ja kapasiteetti 22 kWh. Myös puskulevyn saa tarvittaessa. Tämä johtuu siitä, että urakoitsijat eivät ole valmiita investoimaan suurempia summia kalliimpiin sähköversioihin. Suurin nostokorkeus on 4,35 metriä ja nostokapasiteetti 2000 kiloa. Protoasteella olevan koneen työpaino on 21 600 kiloa, ja moottori tuottaa 98,9 kilowattia. Kone on tilattavissa useilla konfiguraatioilla, kuten kaksiosaisella VA-pääpuomilla. Tämä tuo mahdollisuuksia uusille yrityksille erilaisten latausratkaisujen kehittämisen osalta. Näyttelyssä oli aistittavissa, että suurilla sähkökäyttöisillä koneilla ei ole vielä merkittävästi jalansijaa loppuasiakkaiden hankintapäätöksissä, vaikka teknologiaa kehitetään kovasti. Polttomoottori on usein liian raskas ja tilaa vievä komponentti tällaisissa ratkaisuissa. Kokoluokat ovat 3–7 ja 7–12 tonnia. Uusien kallistuvien kauhanpyörittäjien valmistajia ilmestyy jatkuvasti. 67 / 6 | Koneviesti Tapahtumat ja yritykset 2025 DIECI APOLLO E 20.4 Smart on merkin uusi akkukäyttöinen kurottaja
Lisäksi ohjaamoa on muokattu kuljettajaystävällisemmäksi. Uutuutena kuormaajaan on tullut portaaton X-Drive-vaihteisto, jonka kerrotaan parantavan polttoainetehokkuutta. Näyttäisi siltä, että perinteisiä polttomoottoreita ja etenkin voimansiirtoja optimoimalla päästöjä ja tehokkuutta voidaan parantaa merDEVELON TARJOAA sähkökäyttöisen pyöräalustaisen kaivinkoneen, mallimerkinnältään DX140WRE. Järjestelmä koostuu keskusyksiköstä sekä ohjaamoon asennettavasta näytöstä, jonne annetaan parametrit esimerkiksi kaivusyvyydestä tai kaltevuudesta. Sama pätee vetykäyttöisiin koneisiin, sillä vedylle ei ole jakeluverkostoja. Näyttelyssä nähtiin erikoinen tapahtumaketju, kun oikeuden päätöksellä tiettävästi ainakin yhden kuormainvalmistajan kone poistettiin näyttelyalueelta. Kone oli tarkka kopio erään eurooppalaisen valmistajan koneesta. Valmistaja myönsi, että kaikki valmistajat eivät vielä salli pääsyä CAN-väylälle. Kyseessä on päivitetty versio aiempaan G-sarjaan, ja FPT:n moottorin maksimiteho on 239 kilowattia. Näyttelyssä nähtiin erikoinen tapahtumaketju, kun oikeuden päätöksellä tiettävästi ainakin yhden kuormainvalmistajan kone poistettiin näyttelyalueelta kittävästi. 2025 Koneviesti Tapahtumat ja yritykset 6/ | 68 Gravis Roboticsin tavoitteena on luoda autonomisia koneita, ja järjestelmä voidaan jälkiasentaa melkein mihin tahansa koneeseen. Työtehoa voidaan parantaa myös automatisaatiolla. Muutamia prototyyppiasteella olevia täysin automaattisia koneita oli esillä. Lisäksi markkinoille on tulossa uusia startup-yrityksiä, jotka liittyvät robotiikkaan ja tekoälyyn. 14-tonnisen koneen kerrotaan pystyvän työskentelemään kertalatauksella kokonaisen työpäivän, mutta uutuus on vielä kehitysasteella. Koneohjausjärjestelmien valmistajiakin on yhä enemmän.. Lisäksi tela-alustaisia kaivinkoneita päivitetään uuteen mallisarjaan. Optimoimalla ja koneohjauksella tehoa Ennakko-odotuksissa oli sähkökäyttöisten voimansiirtoratkaisujen esiinmarssi, mutta nämä ovat edelleen marginaalissa ja usein vasta prototyyppiasteella. CASE 1021G:N työpaino on hieman yli 25 tonnia
Koneviesti tapasi suomalaisia koneiden komponenttivalmistajia Bauma-näyttelyssä. 2. Lisäksi on uusia keskitetyn älyn ohjausjärjestelmiä työkoneisiin. Rakentamisen vilkastumista odotellaan laajalti Euroopassa. Seuraavassa näkemyksiä tekniikan kehityksestä ja uusimmista trendeistä. Bauma gallup 1. En oleta, että vaikuttaa suoraan meihin, mutta vaikuttaa meidän asiakkaisiin ja sitä kautta epäsuorasti meihin. Muutamat OEM-valmistajat haluaisivat siellä Proventialle paikallista toimintaa ja nyt selvitämme, millainen tehdaskonsepti sinne saadaan aikaan. Akkuteknologiaan ollaan valmiita, mutta milloin loppukäyttäjät sitä haluavat, se nähdään hetken päästä. Osa koneja laitevalmistajista on jo siihen valmiina, ja osan pitää vielä jatkaa kehitystyötä. 69 / 6 | Koneviesti Tapahtumat ja yritykset 2025 B A U M A G A L L U P JYRI KYLÄ-KAILA, TOIMITUSJOHTAJA, EPEC OY 1. 3. 3. Vedystä puhutaan, mutta sen logistiikka ei ole vielä valmis. 2. Hyvin pitkälle kaikki, mikä liittyy vihreään siirtymään ja sähköistämiseen. Tuo tosi paljon epävarmuutta. Maailmankaupan turbulenssi voi viiveellä vaikuttaa komponenttien kysyntään. Nyt odotetaan, mitä Pohjois-Amerikka päättää TIER 5 -päästölainsäädännön suhteen. Proventia tuottaa niihin edelleenkin päästölaitteita. Meillä on Pohjois-Amerikka nyt fokuksessa, mikä ei johdu pelkästään tulleista. PETRI SAARI, VARATOIMITUSJOHTAJA, PROVENTIA OY 1. Teimme näin viimeiset vuodet ja nyt sitä jatketaan, ja näyttää ihan hyvältä. MITKÄ OVAT SELKEIMMÄT TRENDIT, MITÄ OLETTE HAVAINNEET BAUMA-MESSUILLA. Panostamme koneiden liittämiseen erilaisiin tietoverkkoihin sekä tekoälyyn. Mäntämoottorit jatkavat, mutta polttoaineena välttämättä ei ole enää diesel, vaan HVO eli fossiilivapaat polttoaineet. Bauma 2025 ylitti odotukset kävijämäärissä mitattuna kirkkaasti. Esimerkiksi tullit tulevat vaikuttamaan meidän asiakkaiden toimintaan. 2. Maailma on vähän hullu, niin kuin tiedetään, mutta päästölainsäädännöt ovat edelleen aika tiukkoja. 2. Olemme siellä viimeistään 30-luvun alkupuolella. Sähköistymisen pienestä takapakista huolimatta moni esittelee jo sähköisiä sarjatuotantomalleja. Epec palvelee monia toimialoja, mikä vakauttaa. Valmistajat panostavat elektroniikkaan, ohjelmistoihin ja tekoälyn soveltamiseen koneissa. Sinne suuntaan menee. Meillä on tämä monikammiojärjestelmä (hydraulisylintereissä), sekä sähkösylinteri, ja niihin panostamme todella paljon. Vaikka valmistajilla on haasteita konemyynnissä, toimitusajat ovat kohtuulliset, joten tilanne ei vielä näy Epecille. Ei siis mitään mystistä. MITKÄ OVAT VIIMEISIMMÄT KÄÄNTEET KOMPONENTTIVALMISTAJAN NÄKÖKULMASTA MAAILMAN MITTAKAAVASSA. Panostamme meidän NorrDigi -tuoteperheeseen. ANNIINA PIIRA-WENDELER, MYYNTIJA MARKKINOINTIJOHTAJA, NORRHYDRO OY 1. 3. Maailmankaupan haasteista huolimatta uusi teknologia on vahvasti esillä. 3. MIHIN PANOSTATTE ERITYISESTI TÄLLÄ HETKELLÄ?. Esillä on Qualcommin kanssa toteutettu demo, jossa tekoäly auttaa käyttäjää koneen käyttöön tai huoltoon liittyen. Lisäksi esittelemme Kempowerin kanssa toteutetun tehonjakoyksikön, joka mahdollistaa sähköisen työkoneen tai ajoneuvon lataamisen megawatin teholla
Molemmat koneet nostavat 1400 kg ja ne saa myös ohjaamolla. Potentiaalisia uusia tulokkaita on muitakin, kuten turkkilainen MST, joka valmistaa tela-alustaisia kaivukoneita, traktorikaivureita, kurottajia sekä minikaivukoneita. Odotuksia Suomen kannalta Maarakennuskonemarkkinassa on mielenkiintoisia muutosilmiöitä juuri nyt Suomen kannalta. Runkonivel kääntyy 50 astetta, ja kääntösäde on 7,5 metriä.. Eteneminen jatkuu kohti Länsi-Eurooppaa ja myös Suomea. Japanilainen Sumitomo teki aikanaan sopimuksen ensin Amerikan markkinoille ja myöhemmin vuosituhannen alussa myös Länsi-Eurooppaan. Toinen merkittävä kiinalaisvalmistaja XCMG on potentiaalinen tulokas Suomeen. Sumitomo on aloittanut oman brändinsä kanssa ensin Itä-Euroopassa, ja myyntialueena siellä ovat Puola, Romania, Unkari, Kroatia, Bulgaria ja Serbia. Liugong esitteli tiettävästi maailman ensimmäisen sähkökäyttöisen tiehöylän. Myöskään italialaisella Venierillä ei tiettävästi enää ole virallista maahantuojaa Suomessa. 2025 Koneviesti Tapahtumat ja yritykset 6/ | 70 HYUNDAIN SÄHKÖINEN konseptikone 230HXe painaa noin 25 tonnia, ja se on saatavana kahdella eri akkuvaihtoehdolla: 420:n tai 503:n kilowattituntia. Työpaino on 24 tonnia, ja levyn leveys on 4,27 metriä. Isommassa e747-mallissa akun kapasiteetti on 47 kWh ja jännite 51 V. Kokonaisuutena Bauma-näyttely on vaikuttava elämys, jossa nähtävää on todella runsaasti. Koneessa on sähköiset ajomoottorit ja käännönmoottori, ja työskentelyajaksi luvataan kahdeksan tuntia. On epätodennäköistä, että Sany jättäisi Suomen kokonaan markkina-alueensa ulkopuolelle. Maahantuontia ja jälleenmyyntiä hoiti Wetterin tytäryhtiö Wetteri Trucks Oy. Latausajaksi ilmoitetaan ainoastaan 1,6 tuntia, ja työskentelyajaksi 6–10 tuntia. Tarkempia tietoja ei vielä ole, sillä tuotannon ennakoidaan alkavan aikaisintaan vuoden 2027 lopussa. Muitakin muutoksia saattaa olla ilmassa. Hyundai on aiemmin esitellyt myös vetykäyttöisen koneen. Yritys työllistää vajaa 600 ihmistä ja on perustettu vuonna 2003. Sumitomon edustajan mukaan sopimus Casen kanssa on päättynyt. Näyttelyn aikana Wetteri Oyj ilmoitti, että Sanyn maahantuonti lopetetaan kannattamattomana. Münchenin metrojärjestelmä myös ylikuormittui aiheuttaen jopa tuntien viivästymisiä. Siinä on yksi sähkömoottori työhydrauliikalle sekä 4 sähkömoottoria ajovoimansiirrolle. e747-mallin toiminta-ajaksi täydellä latauksella luvataan 9 tuntia. Litium-rautafosfaattiakun kapasiteetti on 423 kilowattituntia. Kysymyksiä kuitenkin heräsi siitä, onko näyttely jo kasvamassa yli äyräidensä, sillä liikkuminen oli ihmismassojen vuoksi tukalaa. AVANT ESITTELI e727-kuormaajan, jossa akun kapasitetti on 27 kWh ja jännite 44 V
Laturissa on napamoottorit jokaiselle pyörälle, ja akun kapasiteetti on 295 kWh. Kauko-ohjattavan akkupaketin suurin siirtonopeus on 30 km/h. Akku on laitteen vaimennetussa yläosassa.. Valmistaja kertoo, että laite soveltuu myös vaikeisiin olosuhteisiin. Moottoreiden pyörimissuuntia ja nopeuksia ohjaamalla lätkä kulkee haluttuun suuntaan. 71 / 6 | Koneviesti Tapahtumat ja yritykset 2025 Yhdysvaltalainen Dimaag on kehittänyt mobiilin latausaseman. Optiona on saatavana myös AI-pohjainen automaattitoiminto. Hydrauliikan tuotto on 80 litraa minuutissa. HATZ ESITTELI sähköisen tärylätkän, jonka toiminta perustuu neljään toisiinsa nähden eri kulmiin asennettuun sähkömoottoriin, joiden pääakseleilla on paino. Sany valmistaa myös kurottajia, ja uutuusmalli STH625E on täyssähköinen. Akun kapasiteetti on 32 kWh, jonka kerrotaan riittävän kahdeksan tunnin työskentelyyn. Osaltaan virran riittävyyteen vaikuttaa energian talteenotto puomistoa laskettaessa ja konetta jarrutettaessa. Lataustehoksi ilmoitetaan megawatti. Työpaino on 5000 kiloa, suurin nostokorkeus 6000 mm ja nostokyky 2500 mm
Anturi on SUN-A Corporationin kehittämä ja hyödyntää ohutkalvotekniikkaa, jolla HVO-pitoisuus voidaan määrittää. Core80-mallin moottorin lohko on yllättäen sama kuin aiemmin esitellyn Core75-moottorin, vaikka litratilavuus on suurempi. Noin 75-80 % uusien moottoreiden Kubota esitteli HVO-anturin polttoainesuodattimen yhteyteen. osista, kuten lohko ja kampiakseli, ovat pitkälti samanlaisia polttoaineesta riippumatta. Tämä on ymmärrettävää, sillä vetymoottorissa on pitkälti samat periaatteet kuin metaanimoottorissa,. Agco Powerin uusin lisäys Core-moottoriperheeseen noudattaa myös tätä periaatetta. TEKSTI JA KUVAT EEMELI LINNA M oottoritekniikassa ei ole tapahtunut edelliseen Bauma-näyttelyyn verrattuna merkittäviä kehitysaskeleita. Tämä antaa mahdollisuuden tukea HVO:n käyttöä erityiskohteissa, joissa HVO on välttämättömyys. HVO-merkinnät biopolttoainekelpoisuudesta ovat nähtävissä lähes kaikissa moottoreissa. 2025 Koneviesti Tapahtumat ja yritykset 6/ | 72 MOOTTORITEKNIIKAN KEHITYSTÄ Moottorivalmistajat keskittyvät moduulirakenteisiin tarjotakseen monille polttoaineille soveltuvia ratkaisuja. B A U M A 2 2 5 Liebherrin H9x6-moottori on 6-sylinterinen ja tilavuudeltaan 13 litraa, ja edelleen konseptivaiheessa. Jos polttoaine sisältää alle 90 % HVO:ta, moottorinohjaus voi rajoittaa suorituskykyä. Lisäksi luotettavuus ja toimintavarmuus ovat parempia. Toisaalta moottorin hyötysuhde jää heikommaksi verrattuna suoraruiskutukseen, koska matalampi ruiskutuspaine rajoittaa palotilaan saadun polttoaineen määrää. Eroja löytyy iskunpituudessa ja muissa teknisissä yksityiskohdissa. Männät, sylinterikansi ja ruiskutusjärjestelmät sen sijaan vaihtelevat käytettävän polttoaineen mukaan. Mahdollisesti alkavassa vetymoottorien markkinassa halutaan siis laajalti olla mukana. Vetymoottoreiden osalta kehitys jakautuu porttiruiskutusja suoraruiskutusteknologioihin. Porttiruiskutus on suoraruiskutusjärjestelmää huomattavasti halvempi, korkeasta palolämpötilasta johtuvia teknisiä haasteita on vähemmän. Liitäntäpaine on alle 20 bar, jolla vetykaasu kulkeutuu imusarjaan. Tuleviin Stage VI -päästömääräyksiin valmistautuminen on käynnissä. Vety vaihtoehtona Lähes kaikilla moottorivalmistajilla on jo vetymoottori valmiina, ja osa niistä on jo sarjatuotantovalmiudessa. Monista valmistajista poiketen Liebherr kertoi, että kyseessä on porttiruiskutusteknologiaa käyttävä vetymoottori. Vetymoottoriteknologia kehittyy kahtena pääsuuntauksena: porttiruiskutus ja suoraruiskutus. Useat moottorivalmistajat panostavat ratkaisuihin, jotka tukevat erilaisia polttoaineita mahdollisimman vähäisillä teknisillä muutoksilla. MOOTTORITEKNIIKAN KEHITYSTÄ Moottorivalmistuksessa hyödynnetään moduulirakenteita, jotka mahdollistavat eri polttoaineille soveltuvat ratkaisut vähäisillä muutoksilla. Liebherrin mukaan porttiruiskutusteknologian toimivuus vähemmän vaativissa olosuhteissa tekee siitä helpomman suunnitella ja parantaa sen kestävyyttä. joten siirtyminen ei ole sinänsä kovin suuri askel, jos vetymoottori toteutetaan suoraruiskutuksen sijaan porttiruiskutustekniikalla. Moottorivalmistajat valmistautuvat täyttämään tulevat Stage VI -päästömääräykset
Proventian osastolla esiteltiin lähes kolme vuotta sitten esitellyn Fendt 700 Vario Gen 7 -traktorimalliston Agco Powerin valmistaman Core75-moottorin pakosarja. Proventian näkökulmasta pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmä alkaa siitä, mistä pakosarja alkaa eli moottorin sylinterikannesta. Catin moottoriosasto vakuutti, että he kehittävät vakavasti suoraruiskutusta vetymoottoriin. Kylmänä käynnin osuus työkoneiden kokonaispäästöistä onkin eittämättä merkittävä. Lisäksi keraamisten katalyyttikennojen tilavuudet tulevat kasvamaan, mutta Stage VI -määräyksiin tullaan silti todennäköisesti pääsemään. Agco Powerilta kerrottiin, että heidän suoraruiskutusjärjestelmällä varustettu vetymoottorikonseptinsa on parhaillaan laboratorioajossa. Myös Deutz, Yanmar ja Kubota valmistavat vain porttiruiskutuksella toteutettuja ratkaisuja. Proventian mukaan uudet päästömääräykset tekevät muuttuvageometrisesta turbosta (VGT) lähes välttämättömän, jotta päästöihin voidaan vaikuttaa täsmällisemmin. Eristyksen avulla päästöjenhallintajärjestelmän käyttölämpötila saavutetaan aikaisemmin, mikä mahdollistaa urean ruiskuttamisen aiemmassa vaiheessa. 73 / 6 | Koneviesti Tapahtumat ja yritykset 2025 Esimerkiksi Liebherr ei enää viime Bauman jälkeen esitellyt suoraruiskutuksella toteutettua vetymoottorikonseptiaan, vaan kertoi luopuneensa sen kehittämisestä. toimiakseen. Eristäminen parantaa pakokaasujen jälkikäsittelyn suorituskykyä myös moottorin osakuormituksessa, jossa pakokaasujen lämpötila ei ole maksimitasolla. Infra puuttuu Vetymoottoreiden käytön suurin hidaste on puuttuva polttoaineinfrastruktuuri. Kylmäkäynnistys on päästöjen kannalta kriittinen hetki, koska jälkikäsittelylaitteet vaativat tietyn käyttölämpötilan Proventia esitteli pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmän, joka on Fendt 700 Vario Gen 7 -traktorissa oleva Agco Powerin Core75-moottori. Teknisistä haasteista ja kovista lämpötiloista huolimatta Catin omistaman Perkinsin osastolla näytettiin videomateriaalia sylinterikannesta, jossa imuja pakoventtiilien välissä oli sekä sytytystulppa että vedyn suoraruiskutussuutin. Jos vetyä voidaan tuottaa paikallisesti, sen käyttö voi olla järkevää esimerkiksi vetykäyttöisissä sähkövoimalaitoksissa generaattoreiden voimaksi. Eristys suojaa myös moottorin ympäristöä pakolaitteiston aiheuttamalta lämpökuormalta. Mielenkiintoista on nähdä, millainen Stage VI -normit täyttävien moottoreiden lopullinen tekninen toteutus tulee olemaan ja millaisia eroja niissä on.. Ratkaisu poikkeaa tuotantomallista siltä osin, että ahtimen turbiini on eristetty muun jälkikäsittelylaitteiston tapaan lämmön säilyttämiseksi pakosarjassa. Turbo on BorgWarnerin valmistama. Baumassa jututettujen moottoriedustajien kommenttien perusteella jää nähtäväksi, onko suoraruiskutuksella varustettujen vetymoottoreiden hintaero järkevä porttiruiskutusteknologiaan verrattuna, jotta näin saavutettu suorituskyvyn lisä on perusteltu. Kubotalla kerrottiin, että Japanissa lainsäädäntö vaatii erilaiset turvalaitteet suoraruiskutteiselle vetymoottorille korkeamman ruiskutuspaineen vuoksi, mikä nostaisi kokonaiskustannuksia merkittävästi. Huomattavana erona tuotantomalliin oli, että myös turbiinipuoli oli eristetty pakokaasujen jälkikäsittelylaitteiden tapaan. Uusien, tehokkaampien ureamiksereiden avulla urealiuos voidaan sekoittaa pakokaasuvirtaan ja höyrystää liuos aikaisemmassa vaiheessa, jotta urealiuoksessa oleva ammoniakki reagoi katalyyttien kanssa keraamisissa kennoissa. Proventian mukaan eristäminen on kustannustehokasta päästöjenhallintaa. Eristäminen nostaa myös turbojen käyttölämpötiloja, mikä tuonee uusia vaatimuksia turboissa käytetyille materiaaleille. Kohti Stage 6 -päästömääräyksiä Moottorivalmistajat valmistautuvat myös uusia päästömääräyksiä varten. Vetymoottori suoraruiskutuksella Osa valmistajista suhtautuu asiaan toisin. Tällaisia pilottikohteita on toiminnassa Etelä-Euroopassa. Turbojen eristäminen tuo lisävaatimuksia muun muassa niiden muotoiluun, jotta lämpövuotojen aiheuttamilta kuumilta pisteiltä vältyttäisiin. Dieselmoottorin suorituskykyyn verrattuna konseptivaiheessa olevan vetymoottorin teho on noin 15 % vastaavaa dieselmoottoria matalampi. Koko jälkikäsittelylaitteiden eristäminen mahdollistaa tehokasta päästöjenhallintaa, sillä lämpö voidaan säilyttää paremmin, ja päästöjen alentaminen voidaan aloittaa aikaisemmin moottorin käynnistyksen jälkeen
4 . T A P A H T U M A 2 5 . Osallistujayritykset esittelevät tuotteitaan omissa toimipisteissään. POSITIIVISTA VIRETTÄ Mansen Mörinöiden tarjonta oli samanlaista kuin aiemmin. Seuraavan kerran tapahtuma järjestetään 17.–18. TEKSTI JA KUVAT SEPPO PENTTI JA ARTO TURPEINEN Mansen Mörinöillä oli aiempaa vähemmän kävijöitä, mutta maahantuojat olivat varovaisen toiveikkaita myynnin suhteen. 2 6 . Pienemmästä kävijämäärästä huolimatta koneita ja palveluita oli tarjolla kuten ennenkin, mutta ruuhkassa ei tarvinnut kulkea. 2 2 5 M A N S E N M Ö R I N ÄT P I R K A N M A A. 2025 Koneviesti Tapahtumat ja yritykset 6/ | 74 MANSEN MÖRINÄT Järjestetään vuosittain Pirkkalan, Tampereen ja Lempäälän alueella. huhtikuuta 2026
Moottori on 53,7-kilowattinen Yanmar. Uusi ja hyödyllinen tekniikka sekä uudet mallit ovat saatavilla nopeasti. Lyhytperäisen koneen työpaino on 18 870 kiloa. 75 / 6 | Koneviesti Tapahtumat ja yritykset 2025 Konesilta Oy on aloittanut saksalaisten Atlas-kaivinkoneiden maahantuonnin. M ansen Mörinät 2025 järjestettiin 25.–26. Lumi pitää aurata sopimusten mukaisesti, hiekkaa tai sepeliä levitetään tarpeen mukaan ja keväällä se kerätään pois. Toki joissakin tapauksissa jää kiinteistö, johon kulku vähenee tai lakkaa kokonaan, etenkin haja-asutusalueilla. Casen uutuus on CX85E. Kaupungeissa intensiivisen hoidon alueet lisääntyvät vastaavasti. Uutena ominaisuutena on JCB UX QR -käyttöjärjestelmä, jonka avulla QR-koodin kautta voi saada opetusvideoita koneen käytöstä. Kone on sähköisesti esiohjattu, mikä vähentää ohjaamon lämpöä ja mahdollistaa aiempaa monipuolisemman säädettävyyden. Asennus vie koneesta riippuen noin viikon.. Työt kiinteistönhoidossa eivät lopu. Pienimmäksi järkeväksi ratkaisuksi maahantuojat arvioivat kahdeksan tonnin kokoluokan. Penkin takana on jäähdytetty säilytyslaatikko. Hydrauliikan tuotoksi ilmoitetaan 192 litraa minuutissa. Aina kun johonkin rakennetaan tie tai katu, hoitotarve lisääntyy vastaavasti. Moottori on 105-kilowattinen Deutz. Esillä oli 20-tonninen versio. Kyseessä on ns. Koneessa on kolme eri moduulia, joista yksi voidaan valjastaa myös hybridiksi lataamaan akkuja. Näkyvyyden ohjaamosta kerrotaan olevan mainio. Teemaa käsiteltiin useilla osastoilla. Ensimmäisenä Suomeen saapui 165WSR, jonka työpaino on 17,0–19,6 tonnia. Kiinteistönhoitopuolella työt on kuitenkin tehtävä kuten aikaisemminkin, joten tämä sektori ei suoraan kärsi talouden heikkenemisestä. Moni sesonkityö, kuten liikenneväylien harjaukset, oli edelleen kesken. Ainakin ensivaiheessa etusijalla ovat pyöräalustaiset versiot. Yhtenä syynä saattoi olla ajankohta, joka sijoittui pääsiäisen jälkeiseen aikaan, kun kyseisen viikon maanantai oli pyhäpäivä ja yksi työpäivä oli jo menetetty. Maanrakennusalan yleinen taloudellinen tilanne ei ole erityisen hyvä, mikä saattoi myös vaikuttaa kävijämäärään. nollaperäinen malli, jossa ei ole peräylitystä. Tapahtuman vierailijamäärä jäi kauaksi parhaista vuosista. JCB laajentaa X-sarjan kaivinkoneiden valikoimaansa 145XR-mallilla. Korona ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan ovat aiheuttaneet haittoja koko alalle, mutta nyt tilanne tuntuu myynnin kannalta olevan normalisoitumassa. MÖRINÖILLÄ NÄHTIIN ensimmäistä kertaa Moog Constructionin modulaariset Zquip-ratkaisut, joilla dieselkone voidaan muuntaa akkukäyttöiseksi. Huollettavuutta parantaa eteenpäin kippaava ohjaamo. Moottori on 81-kilowattinen JCB Dieselmax. Polttoaineen kulutuksen luvataan pudonneen 10 prosenttia edelliseen mallisarjaan verrattuna. Maahantuojien keskuudessa korostui toiveikkuus, sillä vaikean viime vuoden jälkeen myynti vaikuttaisi olevan piristymässä. huhtikuuta. Osaa Bauma-näyttelyn uutuuksista esiteltiin myös Mansen Mörinöillä
Honkajoki Works valmistaa muiden kiinteistöhuoltolaitteiden lisäksi myös kiinteitä kallistuvia kauhoja. Se ei ime vettä, vaan öljyn. Toimimattomuuden syitä ovat kevyt ajo tai rikkoutunut järjestelmä. Järjestelmä ei saa olla vaurioitunut esim. Kuvan kauha on suunniteltu järeään S-80 liittimeen. Wilog on keskittynyt hyllyihin, trukkeihin ja korjaamotyökaluihin, kuten autonostimiin ja rengaskoneisiin. Erikoisuutena kauhoja on myös mahdollista vuokrata. Käytännön kapasiteetti on 286 kWh. Kompaktin koon vuoksi käyttökohteita löytyy myös purkutyömailta tai puunkaatamisen apurina. Moottori on 18,2-kilowattinen Yanmar. Työpaino on noin 20 tonnia ja nostokapasiteetti kuusi tonnia. Käytössä on PMSM-sähkömoottori, jonka teho on 228 kW. Tilavuus on 2500 litraa ja paino 2300 kiloa. Ämpäri voidaan sulkea, jollei koko ämpärillistä tarvita. Järjestelmää vastavirtahuuhdellaan, jonka jälkeen voidaan mitata paine-ero. VOITELUKESKUKSEN YKSI uusi tarvike on öljynimetystuote II-96, joka pakataan itse suursäkeistä myyntipakkauksiin. Työkoneisiin on tarjolla Kone Jare Oy:n myymää hollantilaista BMAirin uutta suodatinta pölyille ja Protector Plus X -varustuksella haitallisille ja vaarallisille kaasuille, jolloin tasosuodattimeen valitaan sopivat suodatinmateriaalit. Lempäälän RealParkin vieressä on Wilogin uusi myymälä, jossa on esillä erilaisia työkaluja esimerkiksi autokorjaamoihin ja teollisuuteen. liiallisen lämmön tai mekaanisten vaurioiden vuoksi. Tarjolla on anturitiedot ylipaineistettuun ohjaamoon ja hälytykset. Kyseinen tuote on erikoislaatuista, sillä se voidaan levittää myös veden pinnalle. Tarjolla on esimerkiksi tienluiskien kunnostukseen suunniteltu malli. Laite voidaan asentaa pystyyn ja vaakaan, jolloin asennus helpottuu. Hydrauliikan tuotto on 49 litraa minuutissa, mikä riittää esimerkiksi ketjukaivurin pyörittämiseen. Suuntaa antava virran riittävyys on 5–9 tuntia. Jännite on 600 volttia. Kaatokuorma riippuu kuljettajan omamassasta, mutta itse kone painaa 1497 kiloa. Wacker Neusonin uutuus on Suomessa hieman harvinaisempi seisomakuormaaja. MAAHANTUOJAT HAVAITSIVAT PIRISTYMISTÄ Maanrakennusalan taloudellinen tilanne on heikko joka asettaa omat haasteensa.. WIHURIN WILOG on uusi sisälogistiikkaan erikoistunut Teknisen Kaupan palvelu. PIRKANMAAN DPF-PESU huoltaa pakokaasun puhdistusjärjestelmiä. Tarvittaessa yritys räätälöi sopivan kauhan. 2025 Koneviesti Tapahtumat ja yritykset 6/ | 76 VOLVON UUTUUKSIIN kuuluu sähkökäyttöinen L120-pyöräkuormaaja. Tätä ruokkii litium-rautafosfaattiakku. Ämpärillisellä saadaan talteen 14 litraa öljyä
Lisävarusteena on saatavana kahden kilowatin polttomoottori, jolla akkuja saa ladattua. Kokonaispaino on ainoastaan 1360 kiloa.. Accer-leikkuupöytä on 107tai 122-senttinen. Dino 120TB on kevyt akkukäyttöinen henkilönostin. Yhden hengen nostokorin kapasiteetti on 130 kiloa. Kapasiteetti on 2 x 12V DC, 140Ah. Leikkurissa on 5,56 kW suljettu akku. Suurin työskentelykorkeus on 12 metriä. John Deerellä on tarjolla uusi sauvaohjattava täyssähköinen ruohonleikkuri Z370R. 77 / 6 | Koneviesti Tapahtumat ja yritykset 2025 SUOJAA TRAKTORISI Metsäsuojat meiltä Sale Manager Finland: Niclas Johansson Puh: +358 400 524 703 ENNEN KUIN KAIVAT www.johtotietopankki.. Paikkatietosalon antennissa on kamera, jonka avulla otettujen kuvien avulla tarkka paikka voidaan jälkilaskemalla siirtää "varjossa" olevaan paikkaan, kuten rakennuksen viereen. Jälkilaskenta kestää muutamia minuutteja. Leicalla on tarjolla paikkatietoa, vaikka satelliiteista ei saada aivan joka paikkaan tarkkaa signaalia. Laturi on integroitu leikkuriin. Leikkuunopeus voi olla jopa 11 km/h. Valmistaja lupaa akun kestävän 8000 neliömetrin leikkuun viiden vuoden jälkeenkin
Tuotteita valmistetaan myös muille merkeille. Alihankintatyöt jatkuivat tärkeinä vuoteen 2013, jolloin 80 % liikevaihdosta tuli alihankinnasta. Modulaarisuus ja mahdollisuus kokoonpanoon samoilla osilla ovat yhä tärkeämpiä. Juha-Pekka Jaskari osti vuonna 2006 liiketoimintakaupalla yrityksen, jonka mukana tulivat tuoteoikeudet ruostumattomasta teräksestä valmistettuihin, kuorma-auton päällä oleviin säiliöihin. Osa tuotteista on tullut liiketoimintakauppojen ja tuoteostojen mukana. Oman tuotannon Vilho-hiekoitin ja Kerttu-lana olivat esillä ensimmäistä kertaa Lepaalla vuonna 2012. Alun perin Juha-Pekka perusti metalliteollisuudelle alihankintaa tekevän yrityksen vuonna 2005. Skaalat, Topit ja Reko-Kone-laitteet täydentävät valikoimaa ja niiden tuotenimet on säästetty muistuttamaan myös niiden historiasta”, JuhaPekka toteaa. Kaikkia tuotteita kehitetään jatkuvasti saadun palautteen perusteella. Oma tuotanto on kuitenkin ollut valmistuksen perusta. Vuonna 2023 tehtiin liiketoimintakaupat Reko Tuote Oy:stä. Y R I T Y S. 2025 Koneviesti Tapahtumat ja yritykset 6/ | 78 SERCOT KIINTEISTÖNHOITOON JPT Serco Oy suunnittelee, valmistaa ja myy Säkylässä Serco-työlaitteita kiinteistönhoitoon. Vuosittain valmistetaan noin 700 työlaitetta, joten entistä enemmän paneudutaan logistiikkaan ja komponenttien hallintaan. Myynti tapahtuu pääasiassa suoraan asiakkaille. ”Liiketoimintakaupoissa hankituissa tuotteissa ei ollut käytännössä lainkaan päällekkäisyyksiä vanhoihin tuotteisiimme. S erco-nimi on peräisin Härmästä, Kortesjärveltä, vuodelta 1994. TEKSTI JA KUVAT SEPPO PENTTI Kun mallistoa on päivitetty, värimaailmaa on muutettu esimerkiksi Reko-harjoissa. ”Valikoima on laajentunut vuosien varrella ja monta päätöstä on pyörretty vuosien aikana, kuten se, ettei lumiauroja aleta valmistamaan”, Juha-Pekka muistelee. Musta väri on vaihtunut Sercon värimaailmaan, mutta Reko-nimi näkyy edelleen. Vuosikymmenen loppuun mennessä oman tuotevalikoiman osuus liikevaihdosta kasvoi ja samalla alihankinta väheni. Vuonna 2019 yritys teki liiketoimintakaupat TOP:sta ja Skaalan tuoteoikeuksista. Yrityksen tuotevalikoima on laajentunut nopeasti oman tuotekehityksen avulla. Näitä tuotteita on vuosien varrella parannettu rakenteellisesti ja materiaalien osalta
Kun yksi väliporras jää pois myyntiketjussa, voidaan tuote myydä asiakkaalle hieman edullisemmin ja valmistajalle jää mahdollisesti enemmän. Isot alat saadaan pestyä 180-senttisellä rampilla, jossa on kahdeksan suutinta ja hydraulinen sivusiirto. Laitteessa on letkukela ja pistooli pistepuhdistukseen. JPT SERCO OY Säkylässä suunnitellaan ja valmistetaan Sercotuotteita. Maataloudessa traktorikauppaan kytketään harvoin työkonekauppaa, mutta kiinteistökonepuolella se on ollut vallitseva käytäntö vuosia. Kun asiakas on hankkinut uuden peruskoneen, sen mukana on usein hankittu työlaitevalikoima kyseiseen koneeseen. Rahoitussopimukseen voidaan liittää hankittuja koneita eri myyjiltä. Työleveys on 1500 mm ja laite painaa 550 kiloa. SERCO NIILO 205 HL on keräävä harjalaite, jonka tuoteoikeudet on hankittu Willeltä. Pakettitarjouksessa hienosäätöasiat saattavat jäädä vähemmälle huomiolle. Jos johonkin haluaisin käyttää enemmän aikaa, niin se on tuotekehittely”, Juha-Pekka pohtii. ”Monesti kauppatapaa on perusteltu rahoituksella, mutta se ei ole ongelma rahoitusyhtiöille, että kokonaisuus kootaan eri toimittajilta”, Juha-Pekka vakuuttaa. ”Meillä on intressi saada reklamaatiotilanteessa suora yhteys asiakkaaseen ja se onnistuu parhaiten, kun olemme itse myyneet tuotteen”, Juha-Pekka korostaa. Yksikin ylimääräinen linkki ketjussa voi muuttaa tietoa ja viivyttää asiakkaan näkökulmasta asian hoitoa. Etenkään isoissa organisaatioissa ostajat eivät aina ole tietoisia kaikista ominaisuuksista, joita laitteissa on ja joista voisi olla hyötyä käytännön työssä. 79 / 6 | Koneviesti Tapahtumat ja yritykset 2025 Työlaitteissa on panostettu toiminnallisuuteen, kun on kehitetty esimerkiksi hiekoitinlaitetta kiinteistökoneisiin kiinnitettäväksi taakse. ”Meidän kannaltamme myynti suoraan loppuasiakkaalle on monella tavalla positiivista”, Juha-Pekka kertoo. ”Kun liiketoiminta kasvaa, ei itse pysty hoitamaan enää kaikkea. Tällöin aurauksen yhteydessä voidaan hiekoittaa kriittiset paikat kulkuväylillä yhdellä siirtymäkerralla. Niilo on saanut uuden värin ja rakenteeltaan se oletettavasti muuttuu hieman, jotta se olisi robottihitsauskelpoinen. Ympärille on löytynyt sopivia ammattilaisia, joihin voi luottaa. Myynti suoraan asiakkaille Työlaitteiden myyntitapa on kiinteistökonepuolella vähitellen muuttumassa. Laitteet on tarkoitettu lähinnä ympäristönja kiinteistönhoitoon. Tällöin ei tule väliin jälleenmyyjää ja reklamaatio hoituu sujuvammin. SERCON OMATUOTANNON uusimpiin laitteisiin kuuluu Aaro HP -korkeapainepesuri. Osa valmistuksesta on sopimusvalmistusta.. Vuosittain valmistuu noin 700 laitetta. Konemyyjän intressi on toki tarjota asiakkaalle toimivin paketti, mutta hinta ohjaa myös keskustelua asiakkaan kanssa
Tuotannon aikatauluja ja komponenttien riittävyyttä on kätevämpi pitää itse silmällä, kun letkuasetelmat kootaan itse.. Asiakkaan kanssa voidaan nyt räätälöidä koneita paremmin, vaikka tavoite on toki valmistaa sarjatuotantokoneita. ”Hallilla robotteihin ja uuteen tekniikkaan suhtaudutaan positiivisesti, kun runkojen hitsaus on työlästä”, Juha-Pekka kertoo. MITTATARKAT METALLILEVYT kootaan jigeissä ja hitsataan kiinni. Sittemmin Covidin aikaan, toimitusvaikeuksia oli aina jonkun HITSAUSROBOTTISOLUUN ON investoitu ja siihen on vähitellen tehty ohjelmia. 2025 Koneviesti Tapahtumat ja yritykset 6/ | 80 ”Meille tärkeää on saada suoraa palautetta, jotta sitä tietoa voidaan käyttää myös tuotekehityksessä. Nyt käytössä on hitsausrobottisolu, jolla kootut leikkeet hitsataan loppuun. Sitä saadaan helpommin, kun asiakkaan kanssa keskustellaan suoraan. Tuotekehityksessä yksi tavoite on erilaisten komponenttien lukumäärän vähentäminen, jolloin esimerkiksi erilaisia sylintereitä ja tappeja on vain tarkoituksenmukainen määrä. Valmistuksessa tehdään yleensä piensarjaa, kun valmistus seuraa myyntiä. Alihankintaa omiksi töiksi Aiemmin letkuasetelmat tilattiin valmiina. Tämä edellyttää uudenlaista lähestymistapaa, jotta koneiden seisonta-aikoja saadaan lyhennettyä. YKSI KOKOONPANOON liittyvä työvaihe, letkuasetelmien rakentaminen, otettiin omaksi tehtäväksi muutama vuosi sitten. Robotin aika halutaan käyttää tarkasti, joten koottuja runkoja pitää olla puskurissa. Robottihitsaus tuo kuitenkin merkittävän edun toimintaan, koska tulevaisuudessa hitsaajia ei vain riitä”, Juha-Pekka toteaa. Robotti pyörittää hitsattavaa kappaletta aina sopivimpaan asentoon. ”Isompi muutos tuotteisiin tuli pari vuotta sitten, kun siirryttiin hitsausrobotin käyttöön, jolloin rakenteet piti miettiä uusiksi. ”Onneksi Suomi on sijoitettu pallon pinnalle näin päin”, Juha-Pekka kiittelee. Tällöin voidaan vastata nopeammin ja paremmin myös tarpeisiin erilaisissa työolosuhteissa”, Juha-Pekka perustelee. Metallia ei leikata itse, vaan työt aloitetaan siitä, että koottavat rungot laitetaan jigiin ja hitsataan kasaan. Etelässä harjataan pari viikkoa aikaisemmin kuin pohjoisessa, jolloin toimituksia voidaan sovitella hieman kauden etenemisen mukaan. Suunnittelua ja kokoonpanoa Laitteiden rakenteiden pohtiminen on osa tuotekehitystä, mutta myös se, miten laitteet saadaan purettua ja korjattua. Tuotteet suunnitellaan ja kootaan itse. Tämä tarkoittaa myös porrastettua varaosatarvetta. Hitsattavaa kyllä löytyy riittävästi, vaikka yhä enemmän tuotekehitystä viedään siihen suuntaan, että runko saadaan robotissa hitsattua. Kaikkia runkoja ei vielä hitsata robotilla. Kun päästään hitsaamaan sarjaa, asetusajat ovat minimissä. Periaatteessa tuotevalikoima tämän kokoiselle yritykselle on riittävän suuri. Runkojen hitsaus on tuottavinta teettää robotilla, jonka laatu ja hitsausaika ovat vakioita. Kyseiset hiekoittimet odottavat robottihitsausta
Sesonkeja varten pitää valmistaa kalustoa mahdollisuuksien mukaan, koska on viime hetken asiakkaitakin. Ruotsissa ja Norjassa on jälleenmyyjät. VAHVISTA OSAAMISTASI Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO rateko.. Kesä-heinäkuussa tilauskirja on yleensä ohuempi, mikä vaikuttaa tekemiseen. Lopulta koko letkuasetelmien valmistaminen otettiin omaksi työksi, kun komponentteja oli saatavilla aina jostain. Vuosittainen vaihtelu Suomen markkina on tähän mennessä ollut Sercolle merkittävä, mutta yhä enemmän panostetaan myös vientiin. Pitkittyneet tarjousten käsittelyt Etenkin uusien urakoiden tarjouksia käsitellään monesti kovin myöhään, jolloin uuden koneen tilaaminen ilman jonkinlaista ennakkovarausta on haastavaa. Koulutus on osallistujille maksuton, ja siihen voi osallistua joustavasti työn ohessa. Infra-alan maksuton koulutus Ympäristöosaamista maaja vesirakentamiseen Ympäristöosaamista maaja vesirakentamiseen -koulutus tarjoaa käytännönläheistä tietoa alan lainsäädännöstä, kiertotaloudesta ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista infrarakentamiseen. Baltiassa on Sercon oma edustaja. Ongelma tuskin hetkessä poistuu. ”Tässä tarjousten pyytäjät ja käsittelijät voisivat hieman muuttaa aikataulujaan”, Juha-Pekka pohtii. Oma suoramyynti on kasvanut nopeasti, ja enää vain satunnaisia koneita menee jälleenmyyjien kautta. Koulutus on Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittama .. Valmiiksi saakka niitä tehdään harvemmin, jollei tilaus ole vahvistettu. komponentin kanssa, eikä letkuasetelmia saatu toimitettua Sercolle. Ostokomponentteja on yleensä riittävästi varastossa ja hydraulisylintereitä on normaalisti valmistajalla jemmassa. Loppukokoonpanossa kerätään etukäteen laatikkoon kaikki laitteen tarvitsemat sähköja hydrauliikkakomponentit, jotta asennuksessa ei tarvitse pohtia tilauksen sisältöä. Suomessa oleva tuotanto pelastaa kotimarkkinaa, kun päämarkkina on Vaasasta Lappeenrantaan kulkevan linjan eteläpuolella. Lisäksi särkyneiden laitteiden tilalle tarvitaan nopeasti uusi laite. Tämä toivottavasti tasaa osaltaan vuosittaisia ja vuoden sisäisiä toimitusaikatauluja. 09 12 991 Katso lisätiedot rateko.. Hiekoittimissa on hydraulinen pohjaluukku, joka helpottaa käyttöä. Jos puolivalmis tuote on hitsattu, laite saadaan usein viikossa kasaan. 81 / 6 | Koneviesti Tapahtumat ja yritykset 2025 REKO-KONE OY valmisti vuosia Rekon hiekoittimia. Nyt tarvikkeita pidetään varastossa pienen kriisin varalle. Huolto ja varaosien toimitusvarmuus ratkaisevat monta hankintaa. Leikkurit ja prässit oli jo olemassa, joten kun erillinen puhtaampi tila oli jo valmiina, valmistuksen aloituksessa ei ollut korkea kynnys. rateko@rateko.. Mallistossa ovat 3, 5 ja 8 kuution hinattavat hiekoittimet, jotka sopivat erikokoisiin töihin. Silloin esivalmistellaan seuraavan kauden koneita. Vientiä on tehty lähinnä Ruotsiin, Norjaan ja Baltiaan. Yhteistyökumppanit on löytynyt myös Yhdysvalloista ja Kanadasta, joista etenkin Kanada vaikuttaa lupaavalta. Tämä on näkynyt kasvavina toimitusmäärinä. Nykyään ne kuuluvat Sercon valikoimaan, mutta Reko-nimeä käytetään yhä historiasta kertomassa. Voit suorittaa yhden tai useampia oppintojaksoja oman tarpeen ja kiinnostuksen mukaan
Kuvassa teleskooppivarsilla valmistettuja sylintereitä. TEKSTI JA KUVAT SEPPO PENTTI Mariann Skrettingland esittelee Byberg A/S:n valmistamia hydraulisia työntövarsia. Nyt yrityksen toimitilat ovat Stavangerin lähistöllä ja työntekijöitä on 38. Yritys muutti vuonna 1996 isompiin tiloihin. Y R I T Y S. 2025 Koneviesti Tapahtumat ja yritykset 6/ | 82 VAKIOMITOIN JA ERIKOISTILAUKSESTA Norjalainen Byberg A/S on valmistanut hydraulisylintereitä vuodesta 1984. Yrityksen on perustanut aikoinaan Mariann Skrettinglandin isoisä, kun hän alkoi valmistaa maatilalla sylintereitä asiakkaiden tilausten perusteella. Valikoimassa on myös haastavampia valmistettavia tuotteita öljyja kaasuteollisuudelle
Myös ERT Agri käyttää Bybergin valmistamia sylintereitä. Tuotantolautoilla on erityisvaatimuksia materiaalien ja mittatarkkuuksien suhteen. Työstökonekalusto tekee töitä useampaa vuoroa, jotta saadaan komponentteja kokoonpanoon. Maatalousja kiinteistöpuolelle on tarjolla hydraulisia työntövarsia. Tarvittaessa sylinterit suunnitellaan asiakkaan tarpeiden mukaan, komponentit valmistetaan, kootaan ja valmiit tuotteet koeajetaan testilaitteissa. Näillä työntövarsilla saadaan 10 tonnin voima maksimissaan 190 barin paineella. 83 / 6 | Koneviesti Tapahtumat ja yritykset 2025 TYÖSTÖKONEKALUSTOA PITÄÄ uusia säännöllisesti, jotta täytetään laatuvaatimukset. Kun suunnittelu tehdään itse, komponentit valmistetaan itse ja toiminta vielä testataan itse, saa asiakas kaiken samasta osoitteesta. Yhtenä erikoistuotteena Byberg valmistaa kanuunoita lietteen ja veden levittämiseen. BYBERG A/S Valmistaa hydraulisylintereitä, jotka ovat halkaisijaltaan 15-300 mm. Pienimmät sylinterit ovat halkaisijaltaan 15 mm. METALLITYÖSTÖ ON käytännössä kokonaan yrityksen itsensä tekemää, jolloin laatuseuranta on suoraviivaista. Lisäksi kaikki sertifikaatit pitää olla kunnossa. ASIAKKAAN TILAUKSESTA suunnitellaan myös pieniä hydraulisylintereitä. S uurin osa hydraulisylintereistä valmistetaan maatalouteen, ja esimerkiksi Kverneland Group AS on merkittävä asiakas. Tarvittaessa asiakastilauksen perusteella suunnittelu, valmistus ja testaus. Komponentteja on myös varastossa, mikä mahdollistaa nopean kokoonpanon. Näin toimitukset saadaan nopeammin liikkeelle. Erikoistuotteet Asiakastilauksesta tehdään hydraulisylintereitä maksimissaan 300 millin halkaisijaan saakka. Asiakassuhteet ovat pääosin vakiintuneita, jolloin sylintereitä valmistetaan myös yrityksen omaan puskurivarastoon. Toinen merkittävä tukijalka on Stavangerin öljyja kaasuteollisuus. Tarjolla on sekä perinteistä yksisylinteristä että teleskooppista mallia, Dublostagia, jota käytetään esimerkiksi itselastaavien hiekoittimien kanssa. Näitä käytetään mm. ISOBUS-ohjatuissa maatalouskoneissa. Tuotteita öljyteollisuudesta maatalouteen.. Asiakastilauksesta valmistetaan myös antureilla varustettuja sylintereitä, jolloin voidaan antaa tarkka tieto sylinterin asennosta. Laatu näkyy viimeistään testeissä, joita Byberg tekee itse sylintereille
"Meillä on nelipyöräohjattu kurottaja, runko-ohjauksella varustettu teleskooppikuormain, kaksi liukuohjattua Bobcat-kuormainta sekä kaksi etukuormaimella varustettua traktoria. Eläimet pysyvät paremman hygienian ansiosta terveinä, mikä on eläinten hyvinvoinnin ja tuotannon kannattavuuden kannalta erittäin tärkeää. P A R I V E R T A I L U Kurottajaa ja teleskooppikuormainta käytetään myös samalla työmaalla silloin, kun tehoa tarvitaan paljon esimerkiksi rehunteossa tai lantalan tyhjennyksessä.. Nelipyöräohjattu kurottaja on kätevä ahtaissa ja matalissa rakennuksissa, sekä yli 5 metrin nostokorkeuksissa. Etukuormaintraktoreita käytetään esimerkiksi paalien siirtelyssä pelloilla, mutta ne voivat toimia myös varakoneena", kertoo Henri Hartikainen. Tilalla tuotetaan maidon lisäksi lihaa suoramyyntiin. Traktorin on silti yleisin. "Pietinmäen tilalla on monta kuormauskonetta, jotta yhden koneen rikkoontuminen ei estä päivittäisten töiden tekoa. Tilalla käsitellään vuosittain pari kolme miljoonaa kiloa säilörehua, olkia, heinää, viljaa, kivennäisiä sekä tietysti lantaa. Pietinmäen koneet on hankittu käytettyinä, ja konekantaa voidaan käyttää pidempään, kun jokaiseen avaintehtävään voidaan käyttää ainakin kahta eri laitetta. TEKSTI JA KUVAT UOLEVI ORISTO P ietinmäen tilalla on 80 lypsylehmää ja nuorta karjaa. Kalusto on valittu siten, että jokaiselle koneelle on varakone – talikko ei ole 130-päisen karjan rehunjakoon tai lannanpoistoon realistinen vaihtoehto", summaa tilan isäntä Henri Hartikainen. SAMA KÄYTTÖ ERI VAHVUUDET Pyöräkuormainten ja nelipyöräohjattujen, teleskooppipuomilla varustettujen kurottajien kilpailijaksi on tullut konetyyppi, jossa on runkoohjaus ja jatkeella varustettu kuormaimen puomi kuten kurottajassa. Kaksinkertaisen koneketjun ylläpito maksaa, mutta toisaalta se myös säästää. Koneiden pesuun kuluu vähemmän aikaa, koska samaa konetta ei tarvitse käyttää lannan ja rehun käsittelyssä. Kurottaja ja teleskooppikuormain pystyvät tuuraamaan toisiaan, samoin tietysti Bobcatit. 2025 Koneviesti Maatalous 6/ | 84 K PARIVERTAILU Kurottajat, teleskooppija pyöräkuormaimet yleistyvät etukuormaintraktorin kustannuksella maataloudessa. Runko-ohjatussa teleskooppikuormaimessa yhdistyvät kurottajan ja pyöräkuormaimen hyvät ominaisuudet: suuri nostokorkeus, tilava ohjaamo ja hyvä näkyvyys. Lannan määrää lisää olkien käyttö pihatossa, mutta toisaalta laidunnus vähentää lannan kuljetustarvetta
Kokoerosta huolimatta koneissa voidaan käyttää samoja työlaitteita. Maantiellä teleskooppikuormain on nopeampi, koska sen Powershift-vaihteistossa on yksi nopeus enemmän, jolla päästään 40 km/h asti. Navetan läheisyyteen mahtuu enemmän paaleja ja peittämistarve on pienempi kuin traktoriaikakaudella. Lomittajien opastus on hankalaa, jos ohjaamoon ei mahdu kuin kuljettaja. Kuormaimissa on paljon hydrauliikkaa ja letkuja on runsaasti myös hankalissa paikoissa. Kurottajan puomi ylettyy 1,7 m korkeammalle Teleskooppikuormaimen nostokorkeus on pienempi kuin kurottajan. Kurottajaa käyttämällä paalit voitiin varastoida pari kerrosta korkeampiin pinoihin kuin ennen, kun käytettiin etukuormaimella varustettuja traktoreita. Kurottaja helpotti myös apevaunun täyttöä, koska paali voidaan pudottaa riittävän korkealta apevaunun keskelle. Teleskooppikuormain kaveriksi Teleskooppikuormain hankittiin vuonna 2017, muutama vuosi kurottajan oston jälkeen. Teleskooppikuormaimen puomi on kiinnitetty huomattavasti korkeammalle kuin kurottajassa, mikä pienentää nostokorkeuksien eroa. Pietinmäkeen hankittiin runko-ohjattu teleskooppikuormain eikä toista kurottajaa. Kurottaja hankittiin nostokorkeuden vuoksi Kurottaja hankittiin paalien käsittelyä ja apevaunun täyttöä varten. Tanskasta hankitun John Deere 3800 -teleskooppikuormaimen mittarissa oli ostohetkellä noin 8 000 tuntia, nyt tunteja on noin 11 000. Pietinmäen kurottajassa on kaksiosainen puomi, kuten myös JD:n teleskooppikuormaimessa. 85 / 6 | Koneviesti Maatalous 2025 Pietinmäen John Deere -kurottaja ja teleskooppikuormain ovat moottoritehoiltaan samaa luokkaa, mutta kurottaja nostaa tonnin painavamman taakan 1,7 metriä korkeammalle. KUMMANKIN KONEEN moottorit on sijoitettu koneen takaosaan. Kuormauskoneen käyttö kasvoi ratkaisevasti, kun karjakoko suureni. John Deere lopetti kaikkien teleskooppipuomilla varustettujen kuormauskoneiden valmistuksen vuosia sitten. Tavallinen pyöräkuormain ei ollut vaihtoehto, koska nostokorkeus ja ulottuvuus eivät teleskooppisten aisojen puutteen vuoksi riittäneet. Huoltokohteisiin pääsee hyvin käsiksi, vaikka 3800-teleskooppikuormaimen moottori sijaitsee osittain ohjaamon alareunan alla. Toisen tyyppisen kuormauskoneen hankinnan syynä oli muun muassa parempi ohjaamo, jossa on tilaa myös toiselle henkilölle. Näkyvillä olevat letkut on suojattu hyvin.. 1,7 metriä tuntuu vähältä, mutta teleskooppikuormain ei ulotu paalikasan ylimpiin paaleihin asti. Pietinmäen apevaunu on niin korkea, että raskaiden paalien kuormaus traktorilla on hidasta ja vaatii pienemmän nostokorkeuden vuoksi kikkailua ja pontevaa työlaitteen ravistelua, jotta paali liukuu haarukoista paalaimeen
Kurottajassa työlaite ulottuu vaakatasossa vajaan metrin pitemmälle kuin teleskooppikuormaimessa, mikä on useissa töissä ratkaiseva etu. JD 340 -kurottajan ohjaamosta näkee hyvin työlaitteelle, vasempaan etupyörään sekä vasemmalle sivulle. Oikealla oleva puomi estää näkyvyyden oikealle puolelle. Oven yläosa voidaan avata erikseen ja kääntää taakse. Henri Hartikaisen mielestä kurottajan ja teleskooppikuormaimen työsaavutuksessa ei raskaassa kuormaustyössä ole kovin suurta eroa, jos puomien nostonopeudet ja sähköohjattujen hallintalaitteiden säädöt ovat samanlaiset. Teleskooppinen puomi on kiinnitetty koneen taakse, mikä lisää vakavuutta mutta rajoittaa näkyvyyttä koneen oikealle puolelle. "Apukuskin istuin on yllättävän tärkeä varuste. Ikkunat on suojattu kaltereilla, koska kauhasta voi pudota tavaraa suoraan ohjaamon lasipinnoille.. Nostokyvyllä ja kuljettajan kokemuksella ja taidolla on suurempi merkitys kuin kuormauskoneen toimintaperiaatteella. Ohjaamoissa ja näkyvyydessä suurin ero Teleskooppikuormaimen ohjaamo on hyvin saman kaltainen kuin traktorin ohjaamo, ja siellä on tilaa myös apukuljettajan istuimelle. Kurottaja ulottuu nostamaan pellon reunaan varastoidut paalit ojan yli, eikä märkää peltoa tarvitse sotkea. Nelipyöräohjauksella varustettu John Deere 3420 on kurottajamalliston tehokkain versio, jonka suurin nostokorkeus on esitteen mukaan 7,0 metriä ja ulottuvuus eteenpäin 3,93 metriä. Opastus joudutaan kuitenkin tekemään paikallaan seisten. Paalit nousevat hyvin kummallakin koneella. Kuormaimen käytön opastaminen uudelle lomittajalle on helppoa ja turvallista, kun hän voi istua ohjaamossa ja seurata kokeneemman kuljettajan opastusta", perustelee Henri Hartikainen. Matalaan ohjaamoon on helppo mennä ja näkyvyys ylöspäin on kattoikkunan ansiosta kohtuullinen. Kurottajassa on enemmän nostovoimaa, minkä huomaa hyvin esimerkiksi lannan kuormauksessa. "Lapset mahtuvat turvallisesti mukaan teleskooppikuormaimen ohjaamoon, mikä on toivottavasti tilan jatkuvuuden kannalta eduksi." Kurottajassa ei ole toista istuinta, mutta sen kaksiosainen "tallinoven" ikkuna helpottaa jonkin verran hallintalaitteiden opettamista. Korkealle nostettu kauha näkyy kattoikkunasta. 2025 Koneviesti Maatalous 6/ | 86 KUROTTAJAN OHJAAMO on sijoitettu akseleiden väliin ja nostopuomin vasemmalle puolelle, minkä vuoksi se on ahdas eikä säilytystilaa ole
Ohjaamo on runko-ohjatun teleskooppikuormaimen takaosassa. Ohjaustapa vaikuttaa ominaisuuksiin ja kustannuksiin Kurottaja on erinomainen kone työskenneltäessä ahtaissa paikoissa tai seinän vieressä. Ohjaamosta näkee hyvin koneen ympärille, koska se on melko korkealla. Lokasuojat ovat leveät ja alttiit rikkoutumiselle.. Kattoikkunaa tarvitaan harvoin, koska puomi näkyy yläasennossakin etulasin kautta kuljettajan penkille. Ohjaustavalla ei ole apevaunun kuormauksessa eroa. Kurottaja on kiinteän etuakselin ansiosta noston alkuvaiheessa hyvin tukeva, mutta tilanne muuttuu äkisti, jos taka-akseli keinahtaa etupyörän osuessa kuoppaan. Kattoikkunan eteen voi vetää aurinkosuojan. Teleskooppikuormaimen kauhaa voidaan siirtää sivusuunnassa kääntämällä runkoniveltä, mistä on hyötyä lannan kuormauksessa perävaunuun. Nelipyöräohjauksella varustettu kurottaja ei jää koskaan jumiin seinän viereen kuten traktori tai runko-ohjattu kuormain, koska sen pyörät voidaan kääntää samaan suuntaan "koirankäyntiä" varten. Teleskooppinen puomi on kiinnitetty melko korkealle ja se on lyhyempi kuin 3400-kurottajassa. Taitettava apukuljettajan istuin on samanlainen kuin JD:n traktoreissa. Nelipyöräohjatun koneen painopiste ei muutu kuten runko-ohjatussa koneessa, vaikka ohjausta käännetään äärilaidasta toiseen. Kokenut kuljettaja osaa arvioida koneen ulkomitat, mutta kokemattomalle se on vaikeaa ja hidastaa kurottajan käsittelyä. Näkyvyyttä voidaan parantaa peileillä, mutta ne likaantuvat ja rikkoontuvat herkästi. John Deere 3800 edustaa uudehkoa konetyyppiä, jota voidaan kutsua joko teleskooppikuormaimeksi tai runko-ohjatuksi kurottajaksi. Puomi on siirtoajossa niin korkealla, että se peittää lähes koko koneen oikean puolen. Suurin nostokorkeus on 5,3 metriä ja ulottuvuus eteen 3,1 metriä. Kamera on kätevä, mutta senkin linssi likaantuu ja vasta-aurinko sumentaa yleensä kuvan. Tilava ohjaamo on koneen takaosassa. Suunnanvaihtovipu on sama kuin JD-traktoreissa. 87 / 6 | Koneviesti Maatalous 2025 RUNKO-OHJAUKSELLA varustetun JD 3800-mallin ohjaamosta on hyvä näkyvyys työlaitteelle. Tilava ohjaamo on samanlainen kuin traktorissa ja sinne on helppo mennä. Kurottajan etummainen akseli on kiinteä, mutta taka-akseli keinuu kuten traktorissa. Kurottajan teleskooppipuomi on ohjaamon vieressä. Teleskooppikuormaimesta on parempi näkyvyys koneen oikealle sivulle ja taakse kuin kurottajasta
Etuja taka-akseleiden olkatappien nivelet ja raidetankojen päät on jouduttu uusimaan ainakin kertaalleen, vaikka nelipyöräisellä planeettapyörästöllä varustettu etuakseli on jämerämpi kuin teleskooppikuormaimen etuakseli. Omatoiminen huolto onnistuu Kummassakin koneessa on sama perusmoottori kuin John Deere 6400 -traktorisarjassa. Koneiden ohjaustavalla on suuri vaikutus ohjauslaitteiden ja akselistojen kestävyyteen. Moottori on siksi hyvin huollettavissa, ja voimansiirron venttiileihin pääsee käsiksi alakautta. Ongelma poistui, kun Henri Hartikainen teki olkatappeihin voitelukanavat ja -nipat. Nelipyöräohjatun koneen renkaat kuluvat huomattavasti nopeammin kuin runko-ohjatun, koska pyöriä käännetään koneen seistessä paikoillaan karhealla alustalla. Pietinmäen kurottajan suurempi nostovoima on saatu aikaan korkeammalla käyttöpaineella, mikä ei ole kestävyyden kannalta hyvä ratkaisu. 2025 Koneviesti Maatalous 6/ | 88 JD 3420 -kurottajan teleskooppipuomin letkut on sijoitettu järkevästi puomin sivulla olevan ja helposti irrotettavan suojapellin alle, missä ne eivät haittaa näkyvyyttä. Akseli on melko järeä, koska lähes koko koneen paino kohdistuu usein etuakselille. Käytettynä hankittua kurottajaa on käytetty Pietinmäen tilalla noin 7000 tuntia. Nivel on korjattu ennakoivasti kerran, kun sen rasvakanava tukkeutui. Henri Hartikainen on joutunut vaihtamaan kaikki olkatapit ja useita raidetankojen päitä 7000 tunnin aikana. Letkujen vaihto onnistuu teleskoopin sisälle muuten hyvin, mutta letkussa oleva liitin on noin metrin etäisyydellä teleskoopin päästä." Henri Hartikainen teki letkunvaihtoa varten metrin pituisen erikoistyökalun, jolla liittimen voi avata purkamatta puomistoa. Teleskooppikuormaimen kiinteissä akseleissa on vähemmän kulumista eikä runkoniveleltä ole jouduttu korjaamaan kertaakaan. Ongelma poistui rasvanippojen lisäyksellä.. Hydrauliikan käyttöpaine vaikuttaa letkujen ja työlaitteiden kestävyyteen. Renkaiden kuluminen riippuu renkaan laadusta ja tyypistä, eikä hinnaltaan halvin ole välttämättä edullisin. Runko-ohjatun 3800-kuormaimen letkut on sen sijaan sijoitettu teleskoopin sisälle, etteivät ne rajoita näkyvyyttä. "Kurottajan letkuja joudutaan uusimaan useammin, mutta onneksi teleskoopin letkut kulkevat John Deeressä puomin vieressä eikä sen sisällä, kuten JD 3800 -teleskooppikuormaimessa. John Deeren kurottajan moottori on selkeästi koneen takaosassa eikä akseleiden välissä, kuten monissa kilpailijoissa. "Paalileikkuri joutuu huomattavasti kovemmille kurottajassa, koska myös sitä käytetään kovemmalla paineella", kertoo Henri Hartikainen. TEKNISET TIEDOT Kurottaja JD 3420 Teleskooppikuormain JD 3800 Moottoriteho 122 hv / 90 kW 120 hv / 88,6 kW Paino 7.3 t 6.4 t Nostokorkeus 7 m 5.3 m Ulottuvuus eteen 3.93 m 3.1 m Suurin nostokyky 3 000 kg 2 500 kg Nostokyky ylhäällä kg 1 500 kg 1 250 kg Hydrauliikan tuotto 107 l/min 107 l/min Momentinmuunninvaihteisto, nopeudet eteen + taakse 4+4R 5+3R Suurin ajonopeus 35 km/h 40 km/h Suurin korkeus 2.48 m 2.73 m Suurin leveys 2.34 m 2.23 m Pituus työlaitteen kiinnikkeeseen 5.18 m 5.47 m Ohjaamon melutaso 73 dB(A) 77 dB(A) NELIPYÖRÄOHJATUSSA KUROTTAJASSA on samanlainen etuakseli kuin nelivetotraktoreissa
Teleskooppikuormain on yleensä hieman kalliimpi kuin kurottaja. Huonompi näkyvyys ei haittaa kokenutta kuljettajaa, joka tietää koneen ulkomitat tarkasti. "Koneiden hallintalaitteissa ei ole suuria eroja, varsinkin jos ne ovat saman valmistajan tekemiä. Eemil käyttää mieluummin kurottajaa, koska siinä on enemmän ulottuvuutta ja tehoa. Molempi parempi Tiedustelimme Henri Hartikaiselta ja Pietinmäen tilan vakituiselta työntekijältä Eemil Palmrothilta, kumpaa konetta he käyttäisivät ja miksi. Eemil Palmroth ajaa mieluummin kurottajalla, koska se on ketterämpi ja tehokkaampi. Kummankaan koneen teleskooppien liukupaloja ei ole jouduttu uusimaan, vaikka mittareissa on yli 10 000 tuntia. "Mikäli tilalla käytetään työn tarpeen tai toiminnan luotettavuuden vuoksi kahta kuormauskonetta, niin mielestäni kannattaa hankkia kaksi erilaista konetta", perustelee Henri Hartikainen. Teleskooppikuormaimen ja kurottajan käyttöominaisuuksissa on merkittäviä eroja, jotka täydentävät hyvin toisiaan.". 89 / 6 | Koneviesti Maatalous 2025 K ai170082726010_4700138 Secodi Fi_PERKINS PART.pdf 1 24.11.2023 14:01:00 Teleskooppikuormaimen ja kurottajan käyttöominaisuuksissa on merkittäviä eroja, jotka täydentävät hyvin toisiaan.” Pietinmäen isäntä Henri Hartikainen (oikealla) käyttää mieluummin teleskooppikuormainta sen tilavan ohjaamon vuoksi. Henri valitsisi teleskooppikuormaimen lähinnä sen mukavamman ohjaamon vuoksi
Toisaalta on myös tilanteita, jossa lannoittamisen hyöty on marginaalinen. Lohko oli kalkittu syksyllä 2013. Vielä vuonna 2017 M A A N K U N T O RAVINTEET Kasvi hyödyntää ravinteet tehokkaimmin mikrobiaktiivisesta pintakerroksesta. Taulukossa 1 näkyy tuolloinen tilanne liukoisten pääravinteiden osalta ja verrokkina näkyy tilanne 10 vuotta myöhemmin eli vuonna 2024. 2025 Koneviesti Maatalous 6/ | 90 Kerrostuvatko ravinteet Suorakylvössä ja myös nurmitaloudessa maan pintaan tiedetään rikastuvan ravinteita, etenkin fosforia. Hyvärakenteinen maa ei vuoda ravinteita vesistöihin. Itse kerrostuminen ei ole ongelma, vaan muut pellon kuntoon vaikuttavat tekijät. Menetelmäkohtaiset fosforitasot sinällään ovat pysyneet melko vakaina. pH-arvot Koealueen sisäiset erot näkyvät jonkin verran myös pH-arvoissa. Moni tekijä vaikuttaa asiaan. Juuri tämän vuoksi joudumme lannoittamaan fosforia runsaammin kuin kasvin vuotuistarve edellyttäisi. Kyntö sekoittaa muokkauskerroksen ja ravinteet kokonaisuudessaan, mutta ei valitettavasti poista valumariskejä. Mutta onko tämä ongelma. Raportoimme viimeksi Loimaan Viljelymenetelmäkokeen ravinnesuhteista vuonna 2015 perustuen vuoden 2014 maanäytteisiin. Seuraavassa koitamme katsoa myös numeroiden taakse, sillä katsantokannan mukaan ilmiö voidaan nähdä joko positiivisena tai negatiivisena. I lmiönä ravinteiden kerrostuminen on pitkään ollut tutkittu ja tunnustettu. Varsinaisen suorakylvökentän puolella viljavuus kalsiumin, sekä fosforin osalta on alemmalla tasolla (KVK 18) kuin verrokkimenetelmien eli kynnön ja kevytmuokkausruutujen puolella (KVK 23). TEKSTI JA KUVAT JUSSI KNAAPI Viljelymenetelmissä on eroja. Pintaeroosion esto on tärkeää.. Havainto on johdonmukainen: fosfori (PO 4 ) on yksi lujimmin maahan eri muodoissaan kiinnittyvä ravinne. Fosforiarvot Huomionarvoista on, että koealue jakaantuu kahteen osioon, joiden viljelyhistoria ennen menetelmäkokeen alkua (2006) on ollut erilainen. Maassa on myös ravinnereserviä, jonka hyödyntäminen olisi järkevää. Vuonna 2014, eli vuosi kalkituksen, jälkeen pH-tasot olivat koko alueella melkein samalla tasolla, eli 6,5-7,0. Nykytilanteen mukainen lannoitusrajojen tiukentaminen on itse asiassa kääntänyt tilanteen kasvin kannalta osin jopa pulan puolelle
Ongelmia tulee vasta, jos puutumme ekosysteemin toimintaan liiallisin ottein ja samalla tasapaino häiriintyy. Vastaavasti verrokkiruutujen (kyntö ja kevytmuokkaukset) pH pysytteli edelleen 0,5-0,7 pykälää korkeammalla. Viljelymenetelmäkentällä tämä ilmiö on osaltaan selittämässä, miksi suorakylvössä pH-taso on hieman alempi kuin muokatuilla verrokkiruuduilla. Toinen syy, miksi pH ylipäätään hieman laskee, liittyy kasvin ravinnekationien ottoon. Yksi ratkaiseva tekijä on lannoitelaji. Tiiviissä, veden täyttämässä maassa pH-arvo pyrkii nousemaan. Viljavuuden seurantaan liittyen kannattaa huomioida näytteenoton olosuhteet. Koska maata ei sekoiteta, juuristovyöhykkeelle kehittyy yllä selitetyllä tavalla hieman alhaisempi (lannoituksesta ja multavuudesta johtuva) pH:n tasapaino, kun taas muokkausruuduilla ravinnepitoisuus ja pH tasoittuvat. Tyypillisten moniravinteisten granulaattilannoitteiden pH (vesiliuoksessa) vaihtelee 5,6:sta noin 7:ään. Sen typpi on kokonaisuudessaan ammoniumia, mikä on voimakkaasti TAULUKKO 1, RAVINTEIDEN KERROSTUMINEN 10 VUODESSA SUORAKYLVÖ (VM/MULTIVA) 2014 2024 PH CA P K MG PH CA P K MG Pintakerros 0-10 6.8 2190 12.4 462 301 6.0 2200 9.6 420 305 Pohjakerros 10-20 6.8 1445 3.4 197 425 6.3 2770 5.7 220 420 Fosforista pinnassa 63 % Ca/Mg pinta 7.2 Ca/Mg pohja 6.6 KVK pinta 16 KVK pohja 12 SUORAKYLVÖ ETUMUOKKAIMELLA (RAPID) 2014 2024 Pintakerros 0-10 PH CA P K MG PH CA P K MG Pohjakerros 10-20 6.8 1930 6.7 476 301 6.1 2605 7.55 285 335 6.4 1520 4.2 208 474 6.2 2650 4.3 190 390 Fosforista pinnassa 64 % Ca/Mg pinta 7.8 Ca/Mg pohja 6.8 KVK pinta 19 KVK pohja 21 KYNTÖ 2014 2024 Pintakerros 0-10 PH CA P K MG PH CA P K MG Pohjakerros 10-20 6.6 1930 13.1 223 448 6.7 3540 17.5 220 525 6.7 2070 12.5 208 459 6.7 3470 15 180 540 Fosforista pinnassa 54 % Ca/Mg pinta 6,7 Ca/Mg pohja 6.4 KVK pinta 16 KVK pohja 16 SYYSKULTIVOINTI 2014 2024 Pintakerros 0-10 PH CA P K MG PH CA P K MG Pohjakerros 10-20 6.8 2180 25.5 366 340 6.7 4095 26.5 285 360 6.7 2100 17.8 206 396 7.0 4440 22 180 400 Fosforista pinnassa 55 % Ca/Mg pinta 11,4 Ca/Mg pohja 11,1 KVK pinta 27 KVK pohja 27 RAVINNETASOJEN ja kerrostumien vertailu 10 vuoden ajalta osoittaa, että liukoisen fosforin pitoisuudet ovat menetelmäkohtaisesti pysyneet melko vakaina. Hyvärakenteinen, kostean muheva olosuhde pyrkii laskemaan pH-arvoa ja päinvastoin. Lannoituksen vaikutus Usein oletetaan ja on havaittukin, että lannoitus voi laskea pellon pH:ta. Mikä sitten selittää nimenomaan suorakylvöruutujen pintaosan alhaisempaa pH:ta, vaikka on käytetty tasan samoja lannoitteita ja samoja käyttömääriä kuin muokkausruuduillakin. Käytännössä joko keväällä tai syksyllä, kumpi tapa onkin valittu. Maan rakenteelle tärkeä Ca:Mg-suhde on parempi suorakylvössä kuin kynnössä. Useampikin looginen tekijä löytyy. Lannoitetyppi koostuu yleensä ammoniumja nitraattitypestä. Näytteenoton edustavuus on myös huomioitava sekä keruupisteiden kuin myös näytteen syvyyden osalta. Jaettu lannoitus on yksi keino hallita kuvatunlaisia häiriötilanteita. Kasvi kyllä käyttää ja hyödyntää molempia, mutta maassa ammoniumtyppi (NH 4 ) muuntuu nitrifikaatiobakteerien vaikutuksesta hiljalleen nitraatiksi (NO 3 ), jolloin prosessissa vapautuu vetyä (H + ) ja tämä reaktio hapattaa maata. Nitraatti puolestaan nostaa maan pH:ta. Kasvi käy niin sanottua vaihtokauppaa, eli luovuttaa hapattavia H + -ioneja eli vetyä juuristosta ulos ja sähköisen tasapainon säilyttääkseen saa tilalle haluamiaan ravinteita (Ca ²+ , Mg 2+ , K + , Mn 4+ jne). Yllä esitetty toteamus, muokattu maa on tiiviimpää kuin suorakylvetty, saattaa kuulostaa oudolta.. Starttilannoitus happamoittaa Lannoitelajeista puhuen voidaan erikseen mainita starttilannoite (MAP, NP 12-23). Syyskultivoinnin Ca ja P-arvot ovat erittäin korkeat, eivätkä kerro menetelmästä itsestään, vaan toimenpiteistä ennen kokeen alkua. Yksi häiriötekijä on suuret annostelumäärät lähelle kehittyvää juuristoa. maata hapattavaa. Fosforin pystysuuntainen kerrostuminen tapahtuu eniten suorakylvössä, jonkin verran kultivoinnissa, mutta ei lainkaan kynnössä. Tämän vuoksi saman lohkon viljavuusnäytteet olisi systemaattisesti otettava samanlaisissa olosuhteissa. Selittävät tekijät löytyvät viljelytavasta, siitä johtuvasta maan rakenteesta sekä pintakerroksen multavuudesta. Tämä ei välttämättä ole negatiivinen asia, monet hivenravinteet, esimerkiksi mangaani (Mn) ja sinkki (Zn), ovat lievästi happamassa maassa paremmin kasvin käytettävissä. Verrokkialueella kynnön ja erityisesti syyskultivoinnin viljavuustaso on korkea aiemman viljelyhistorian vuoksi. 91 / 6 | Koneviesti Maatalous 2025 Kerrostuvatko ravinteet tilanne oli liki muuttumaton, mutta viimeisessä (2024) näytekierroksessa suorakylvökentän koeruuduissa pintaosan, etenkin 0–5 cm ja osin 5–10 cm kerroksissa, pH oli laskenut tasoon noin 6. Tilanteessa ei ole mitään negatiivista, näin ekosysteemi toimii
Optimaalisena pidetään suhdetta 7 tai yli. Kuvauksen kaltainen tasapainon muutos luetaan hyödykkääksi, eikä sen katsota esimerkiksi lisäävän mykotoksiineja erittävien Fusarium-lajien runsautta. Magnesiumin osalta tilanne on mielenkiintoinen. Tässä yhteydessä on syytä vielä huomauttaa, että kasvin ravinteiden ottoon liittyy muitakin reaktioita – biologisia – joihin emme nyt syvenny. Ca:Mg-suhde kuvaa (savi)maan rakennetta. Huom! Taulukon viimeinen näyte on otettu myöhemmin syksyllä, jolloin maa oli kosteampaa. On huomattu, että ero suorakylvön ja kynnön välillä on kasvanut selkeäksi 20 vuodessa. Selityskin käy järkeen. Ilmiö tulee paremmin esiin, kun maanäytteet otetaan kerroksittain eli erikseen pintakerroksesta, sitten syvemmältä. Taulukko jatkuu seuraavalla sivulla. Väreillä on merkitty muutamia avaintuloksia. Multavuusero suorakylvön ja kynnön välillä vastaa 30–50 mm sadekertymää. Samalla maan rakenteeseen suuresti. Taulukosta 2 on nähtävissä kerrostuminen myös muiden ravinteiden osalta. Viljelymenetelmäkentän mikrobeja on kartoitettu kahtena vuotena Jyväskylän yliopiston toimesta ja juuri julkaistuun raporttiin palaamme lähiaikoina. Maanäytteiden ominaispainomittaus antaa kerta toisensa jälkeen saman tuloksen. Suorakylvössä mg-pitoisuus onkin syvemmällä korkeampi kuin pinnassa. Ero näkyy myös tilavuuspainossa; multavampi pintakerros vaikuttaa positiivisesti veden imeytymiseen, veden varastointikapasiteettiin, mikrobiston viihtymiseen, kuorettumisherkkyyteen ja lämpötilavaihteluihin. Rikki on toinen esimerkki ravinnepuolen reaktioista. Kalsiumin (Ca) kohdalla koealueella näkyy edelleen perusviljavuuksien erot, mutta kalsiumin luonne helposti liikkuvana yhdisteenä on havaittavissa prosenttiosuuksissa. Harvemmin nousee esiin, miten kasvinjätteiden lahoaminen vaikuttaa pintakerroksen pH-tasoon. Öljyja palkokasvit ovat lievästi hapattavia, heinät ja viljat neutraaleja. Jos suhde lasketaan varastoravinteista, huomataan, että Viljelymenetelmäkenttä on erittäin Mg-voittoinen, mikä tekee suhteen muuttamisen esimerkiksi kipsillä haasteelliseksi. Maalaji Loimaalla on mg-pitoinen savi, jossa multavuus on suorakylvön kohdalla noussut korkeammaksi kuin kynnössä. Tässä näytteessä mangaania ei analysoitu, mutta rikin puutereaktio on tyypillinen. sekä kääntäneet sen bakteeripainotteisesta sienipainotteiseksi. Tiiviissä maassa tilanne on päinvastainen, ja kyseessä on hapetus/pelkistys-reaktio (redox-reaktio). Mikrobeja Multavuus ja vähäinen muokkaus (suorakylvö) ovat Viljelymenetelmäkokeessakin lisänneet mikrobiston määrää, TAULUKON 1 DATAA on täydennetty muuntamalla g/l arvot kg/ha tasoon, ja lisäksi on määritetty myös varastoravinteet. Pinta 0-5 cm 1.2 5.9 14.6 2100 1050 kg/ha 13.0 6.5 kg/ha 530 265 kg/ha 290 145 kg/ha 12 6 kg/ha 0.74 Keski 5-10 cm 0.8 6 9.8 2300 1150 kg/ha 6.2 3.1 kg/ha 310 155 kg/ha 320 160 kg/ha 12 6 kg/ha 0.89 Pohja 10-15 cm 1 6.3 9.3 2770 1385 kg/ha 5.7 2.9 kg/ha 220 110 kg/ha 420 210 kg/ha 11 5.5 kg/ha 0.94 YHTEENSÄ 3585 12 530 515 VARASTORAVINTEET CA P K MG LIUKOISET Pinta 0-5 cm 2500 = 1250 kg/ha 310 = 155 kg/ha 2800 = 1400 kg/ha 4800 = 2400 kg/ha Ca:Mg 7.0 Keski 5-10 cm 2700 = 1350 kg/ha 190 = 95 kg/ha 2000 = 1000 kg/ha 4700 = 2350 kg/ha Varasto Pohja 10-15 cm 3200 = 1600 kg/ha 160 = 80 kg/ha 1700 = 850 kg/ha 4600 = 2300 kg/ha Ca:Mg 0.6 YHTEENSÄ 4200 kg/ha 330 kg/ha 3250 kg/ha 7050 kg/ha SUORAKYLVÖ-ETUMUOKKAIN 2024 LIUKOISET RAVINTEET JL PH SOM % CA P K MG S T.P. Määrälliset pitoisuudet vaihtelevat voimakkaasti suorakylvöja verrokkiruutujen välillä. Kerrosnäytteet kertovat Ravinteiden kerrostumista tarkasteltaessa huomio kiinnittyy jo tiedossa olevaan eli siihen että suorakylvössä osa ravinteista kerrostuu pintaan ja kyntökulttuurissa ne työtapaan liittyen sekoittuvat tasaisesti koko muokkauskerrokseen. Varastoravinteena rikki ja rauta voivat esiintyä runsaina. Luontaisen pH-tason asettuminen suorakylvössä hieman alemmalle tasolle kuin muokkauskulttuureissa ei siis ole yksiselitteinen tai negatiivinen asia, mutta se on hyvä huomioida. Orgaanisen aineksen pitoisuudet vaihtelevat. Osa arvoista (pH, Ca ja P) on ”isoa keskiarvoa” korkeammalla. Voimakas kalkitus ja muokkaus, jotka jättävät maakerroksen hyvin kuohkeaksi, lisäävät riskiä rikin sekä mangaanin ja jopa raudan puutokselle. Mekaanisesti kuohkeutettu mururakenne tiivistyy herkästi uudelleen ja alhaisempi multavuus on myös eroa selittämässä. Taulukossa 2 näkyy erikseen sekä liukoisetettä varastoravinteet ja myös niiden prosenttiosuudet. Liukoisissa ravinteissa kerrostumisilmiö on voimakkain fosforin (P) kohdalla. 2025 Koneviesti Maatalous 6/ | 92 TAULUKKO 2, TARKEMMAT ARVOT SUORAKYLVÖ 2024 LIUKOISET RAVINTEET JL PH SOM % CA P K MG S T.P. Ero johtuu, kuten alussa totesimme, koealueen viljelyhistoriasta. Multavuuden nousun johdosta mg-pitoisuus on pintakerroksessa alhaisempi kuin syvemmällä. Muokattu maa on mitattaessa tiiviimpää, olkoonkin että siinä esimerkiksi kynnön jälkeen on huokoisempi rakenne. Pinta 0-5 cm 1.1 5.9 11.9 2440 1220 kg/ha 10 5.0 kg/ha 340 170 kg/ha 300 150 kg/ha 11 5.5 kg/ha 0.82 Keski 5-10 cm 0.9 6.2 9.5 2770 1385 kg /ha 5.1 2.55 kg /h 230 115 kg /h 370 185 kg /h 11 5.5 kg /h 0.96 Pohja 10-15 cm 0.9 6.2 9.3 2650 1325 kg /ha 4.3 2,15 kg /ha 190 95 kg /ha 390 195 kg /ha 11 5,5 kg /ha 0.95 YHTEENSÄ 3930 10 380 530 VARASTORAVINTEET CA P K MG LIUKOISET Pinta 0-5 cm 3000 = 1500 kg/ha 280 = 140 kg/ha 2500 = 1250 kg/ha 5000 = 2500 kg/ha Ca:Mg 7.4 Keski 5-10 cm 3400 = 1700 kg/ha 170 = 85 kg/ha 1900 = 950 kg/ha 5100 = 2550 kg/ha Varasto Pohja 10-15 cm 3500 = 1750 kg/ha 150 = 75 kg/ha 1900 = 950 kg/ha 5300 = 2650 kg/ha Ca:Mg 0.6 YHTEENSÄ 4950 300 3150 7700 Näin tilanne kuitenkin on. Tämä on siirtänyt pH-tasoa hitusen happamampaan suuntaan
Valumavedet Olemme seuranneet koealueen valumavesiä useiden vuosien ajan. Tiedossa on, että vilja tarvitsee noin 20 kg fosforia ja kun katsoo taulukkoa, pintakerroksen korkeampi fosforipitoisuus kääntyykin vahvuustekijäksi, ei ongelmaksi! Tuloksista on myös luettavissa mahdollisuus runsastuneen fosforipitoisuuden myötä alentaa kyseisen ravinteen lannoitusta. Mitta-aineisto on parhaillaan laskennassa. Vielä pitää muistaa tärkeä avaintekijä, joka vaikuttaa fosforin käytön hyötysuhteeseen, nimittäin fosforia liuottavat mikrobit. Näihin palaamme tuonnempana. Taulukossa 2 näkyy myös, miten kilomääräisesti ravinteet sijoittuvat eri kerroksiin. Pinta 0-5 cm 1.9 6.6 12.2 4140 2070 kg/ha 24 12 kg/ha 450 225 kg/ha 290 145 kg/ha 7.7 3,85 kg/ha 0.87 Keski 5-10 cm 1.4 6.4 11.2 3690 1845 kg/ha 12 6 kg/ha 320 115 kg/ha 310 155 kg/ha 7.5 3,75 kg/ha 0.89 Pohja 10-15 cm 1.3 6.3 9.7 3120 1560 kg/ha 6.4 3,2 230 115 kg/ha 440 220 kg/ha 7.1 3,55 kg/ha 0.93 YHTEENSÄ 5475 21 455 520 VARASTORAVINTEET CA P K MG LIUKOISET Pinta 0-5 cm 4600 = 2300 kg/ha 300 = 150 kg/ha 2100 = 1050 kg/ha 4400 = 2200 kg/ha Keski 5-10 cm 4000 = 2000 kg/ha 230 = 115 kg/ha 1800 = 900 kg/ha 4300 = 2150 kg/ha Ca:Mg 10.5 Pohja 10-15 cm 3500 = 1750 kg/ha 180 = 90 kg/ha 1500 = 750 kg/ha 4500 = 2250 kg/ha Ca:Mg 0.9 YHTEENSÄ 6050 355 2700 6600 vaikuttava Ca/Mg-suhde on pinnassa hieman parantunut ja samalla multavuuden lisäyksen ansiosta maan mururakenteen kestävyys ja veden imeytymiskyky ovat kohentuneet. Magnesiumin valtaisan varastopoolin vuoksi kaikki yritykset muuttaa pysyvästi Ca/Mg-suhdetta ja samalla maan fysikaalista rakennetta ovat erittäin haasteellisia. Muutoksen aikaansaaminen edellyttää työkalupakin kaikkien menetelmien hyödyntämistä – hopealuodit eli erilaiset maanparanteet yksinään eivät pysyvää muutosta saa aikaiseksi. Kaliumin (K) osalta suorakylvöruutujen korkeampi satotaso myös olkien osalta näkyy korkeampana kaliumin pitoisuutena. Pinta 0-5 cm 1.1 6.7 8.9 3590 1795 kg/ha 18 9 kg/ha 230 115 kg/ha 530 265 kg/ha 8.4 4,2 kg/ha 1.01 Keski 5-10 cm 1.1 6.6 8.7 3490 1745 kg/ha 17 8,5 kg/ha 210 105 kg/ha 520 260 kg/ha 7.9 3,9 kg/ha 0.98 Pohja 10-15 cm 1.2 6.6 8.6 3470 1735 kg/ha 15 7,5 kg/ha 180 90 kg/ha 540 270 kg/ha 9.0 4,5 kg/ha 1 YHTEENSÄ 5275 25 310 795 VARASTORAVINTEET CA P K MG LIUKOISET Pinta 0-5 cm 4300 = 2150 kg/ha 200 = 100 kg/ha 1700 = 850 kg/ha 4900 = 2450 kg/ha Ca:Mg 6.6 Keski 5-10 cm 4100 = 2050 kg/ha 210 = 105 kg/ha 1700 850 kg/ha 4900 = 2450 kg/ha Varasto Pohja 10-15 cm 4200 = 2100 kg/ha 190 = 95 kg/ha 1700 = 850 kg/ha 5000 = 2500 kg/ha Ca:Mg 0.9 YHTEENSÄ 6300 300 2550 7400 SYYSKULTIVOINTI 2024 LIUKOISET RAVINTEET JL PH SOM % CA P K MG S T.P. Nykytekniikalla nekin ovat peltomaasta määriteltävissä. Ojitus ja kaivoratkaisujen ansiosta pystymme seuraamaan tilannetta menetelmäkohtaisesti. Palaamme teemaan, Vaonpohjan kuohkeuttimia on ollut käytössä pitkään, mutta mittaustuloksia ei ole juurikaan saatavilla – kuohkeutuuko kyntöantura todella?. 93 / 6 | Koneviesti Maatalous 2025 KYNTÖ 2024 LIUKOISET RAVINTEET JL PH SOM % CA P K MG S T.P. Pinta 0-5 cm 1.4 6.7 10.2 3660 1830 kg/ha 27 13,5 kg/ha 360 180 kg/ha 350 175 kg/ha 11 5,5 kg/ha 0.93 Keski 5-10 cm 1.5 6.8 9.7 4530 2265 kg/ha 26 13 kg/ha 210 105 kg/ha 370 185 kg/ha 11 5,5 kg/ha 1 Pohja 10-15 cm 1.4 7 9.1 4440 2220 kg/ha 22 11 kg/ha 180 90 kg/ha 400 200 kg/ha 11 5,5 kg/ha 0.98 YHTEENSÄ 6315 38 375 560 VARASTORAVINTEET CA P K MG LIUKOISET Pinta 0-5 cm 4300 = 2150 kg/ha 260 = 130 kg/ha 2200 = 1100 kg/ha 4800 = 2400 kg/ha Keski 5-10 cm 5300 = 2650 kg/ha 210 = 105 kg/ha 1700 = 850 kg/ha 4500 = 2250 kg/ha Ca:Mg 11.3 Pohja 10-15 cm 5500 = 2750 kg/ha 190 = 95 kg/ha 1500 = 750 kg/ha 4600 = 2250 kg/ha Ca:Mg 1.1 YHTEENSÄ 7550 330 2700 6900 SUORAKYLVÖ-VERTIKAALIKIEKKO-KRAUSE 2024 LIUKOISET RAVINTEET JL PH SOM % CA P K MG S T.P. Riittääkö fosfori. Kaupallisesti on jo saatavissa sekä maaperän mikrobimäärityksiä että myös erilaisia kasvukauden aikaisia ravinteiden seurannan välineitä
Liukoisen fosforin runsastuminen ja huuhtoutuminen salaojiin on myös ymmärrettävä prosessi. VÄDERSTAD RAPID on ollut Viljelymenetelmäkokeessa mukana alusta saakka. Multavuuteen ja maan mikrobiologiseen aktiivisuuteen liittyvät nitraattitypen päästöt ovat sen sijaan olleet suorakylvöruuduilla hieman korkeammat kuin kyntöruuduilla. Kaikki muu on sen jälkeen helppoa. Tämä tarkoittaa peitteistä viljelyä eri muodoissaan. hiuspinni-ilmiön ja voivat parantaa kylvötarkkuutta, mutta teho ravinteiden kerrostumien poistossa on jäänyt vähäiseksi.. 2025 Koneviesti Maatalous 6/ | 94 kunhan analysointiprosessi on valmis ja uutta dataa kertyy tälläkin kasvukaudella. Jo nyt voimme todeta seuraavaa: Viljelymenetelmien kesken havaitut erot näyttävät johtuvan enemmänkin itse ravinnepitoisuuksista, sekä maan multavuudesta ja rakenneominaisuuksista. Päin vastoin, aktiivinen ravinteikas kylvökerros parantaa satonäkymiä ja mahdollistaa jopa lannoitepanosten vähentämisen. Lautasmuokkaimissa on lisäksi muokkauspohjan tiivistymisriski. Maaprofiilissa syksyisin ja talvikaudella seisova vesi on ongelma, josta tulisi päästä eroon. Suorakylvötekniikoissa on pitkään ollut tarjolla avaavia vertikaalikiekkoja. Kasvi mukautuu Entä onko pintakerrokseen painottuva ravinteisuus kasville ongelma. Suorakylvöruutujen valumavesipäästöt ovat etenkin fosforin osalta olleet pienempiä kuin kyntöruuduilla. Maan rakenne vaikuttaa Monissa yhteyksissä on todettu ja hyväksytty, että fosforipäästöjen perusongelma ratkeaa, jos pintaeroosio saadaan kuriin. Runsaiden sateiden aikaan kyntöruudulta on puolestaan karannut enemmän kiintoainesta ja myös ravinteita. Ne poistavat ns. KULTIVOINTI JA lautasmuokkaimet sekoittavat maakerroksia jonkin verran, mutta eivät täysin eliminoi ravinteiden kerrostumista. Sen etumuokkain sekoittaa jonkin verran ravinteiden kerrostumia, mutta samalla kasvaa riski kylvöpohjan tiivistymälle. Musta pellon pinta talvikaudelle siirryttäessä on aina riskitekijä. Ei todellakaan. ”Vesi vanhin voitehista” voitaisiinkin sanoa, ”liikavesi uittaa ravinteita karkuun.” Avainjuttuna onkin maan rakenne ja vesitalouden hallinta, ei niinkään itse ravinnepitoisuudet. Kasvin juuristo käyttää pintakerroksen ravinteita paljon tehokkaammin kuin syvemmälle hautautuneita ravinteita. Tässä Krausen versio
KASTEMATO ON ehkä kustannustehokkain keino poistaa ravinteiden kerrostumia. TÄSSÄ KUVASSA näkyy todellinen tiivistymä: öljyretikan paalujuuri on kohdannut muokkausanturan, joka estää juurten kasvun. Samalla ne hoitavat maan biologiaa luonnollisin menetelmin, mutta valitettavasti niiden määrä on monilla pelloilla riittämätön. Multava maa tukee silti voimakasta kasvua. Ja lisää mineralisoituu joka vuosi. Kannattaa myös katsoa taulukkoa 2 varastoravinteiden osalta. Aito suorakylvö on merkittävästi nostanut pellon pintaosan multavuutta, samalla ravinteiden kerrostumisen vaikutus on vähentynyt. Toimiva biologia antaa ratkaisuja sekä kasvin ravinnehuoltoon että ympäristöhaasteisiin. Ne ovat runsaat eivätkä ole vaarassa huuhtoutua minnekään. Tässä yhteydessä korostuu pellon mikrobiston rooli, sillä niitä tarvitaan tämänkin poolin hyödyntämisessä. Biologinen aktiivisuus pinnassa on korkein, kiitos häiriintymättömän työtavan. 95 / 6 | Koneviesti Maatalous 2025 VM JA sittemmin Multiva ovat olleet mukana kokeessa koko 20-vuotisen ajan. Jos lapiotesti näyttää vihreää valoa kastematojen laskennassa, on se merkki sekä toimivasta mikrobistosta että ravinteiden vertikaalisesta sekoittumisesta.. RANKASTI VETTYNYT pelto kuljettaa seisovan kosteuden mukana liukoisia ravinteita, kuten fosforia, eteenpäin. Mikrobiston tilan arviointiin ei välttämättä tarvita kalliita laboratorioanalyysejä. SUORAKYLVETYN KEVÄTRYPSIN juuristo voi näyttää tiivistymän vaivaamalta, mutta pääjuuri kasvaa suoraan alaspäin, ja sivujuuret viestivät ravinteista ja kosteudesta
Venttiilin kartioissa olevat joustavat levyt pitävät tyhjennysventtiilin paikoillaan, ja tyhjennysnopeus on sopiva. Venttiili mahdollistaa halutun määrän tyhjentämisen suursäkistä, koska pohjaluukku voidaan sulkea milloin tahansa. K O K E I L U. TEKSTI JA KUVAT UOLEVI ORISTO Venttiili asettuu tiiviisti säkin pohjaan eikä päästä lannoiterakeita valumaan ulos. Kustannussyistä eniten käytetään säkkejä, joissa ei ole erillistä pohjaventtiiliä tyhjennystä varten. Suursäkkiventtiili Suursäkki on kätevä tapa käsitellä esimerkiksi lannoitteita ja siemeniä. Venttiili kiinnittyy säkin pohjaan tiiviisti, eikä ala vuotaa, vaikka säkki lasketaan maahan jatkovarastointia varten. 2025 Koneviesti Maatalous 6/ | 96 FLEDBAG TYHJENNYSVENTTIILI Suursäkki lasketaan venttiilin päälle, jolloin venttiili tekee pohjaan reiän ja painuu säkin sisään pohjalevyä myöten
Venttiili kiinnitetään laskemalla säkki maassa seisovan tyhjennysventtiilin päälle. Käytimme Juhani Rahkonen Oy:ltä ostamaamme Fledbag-suursäkkiventtiiliä kasvukaudella 2024 lannoitteen annosteluun. 97 / 6 | Koneviesti Maatalous 2025 FLEDBAGSUURSÄKKIVENTTIILI Korkeus 47 cm Virtausaukon sisämitta 14 cm Jalusta 20 x 20 cm Paino 1,8 kg Tyhjennysnopeus 200–700 kg/min Hinta, alv. Lannoitesäkki kannattaa kuitenkin laskea lavan tai muun alustan päälle maasta nousevan kosteuden välttämiseksi. Venttiilin yläosassa on kaksi joustavaa läppää, jotka pitävät venttiilin säkin sisäpuolella. Oikealla puolella on musta pohjaluukun kahva. Kartionmuotoisen venttiilin kärjessä oleva piikki tekee pohjaan reiän ja venttiilin kartio painuu pohjalevyä myöten säkin sisään. Säkkien osittaiseen tyhjennykseen on kehitetty erilaisia välineitä, mutta ne ovat usein hankalia kiinnittää säkin kylkeen ja tyhjennysputken pysyminen paikoillaan on epävarmaa. Asennus on turvallista, koska säkin alle ei tarvitse mennä tekemään puukolla reikää. Sen sijaan säkin osittainen tyhjentäminen on hankalampaa ja kannattaa tehdä kovalla alustalla, koska lannoitetta valuu väistämättä lattialle. Fledbag on kätevä apuväline, jonka käyttö on helppoa ja turvallista.. Yllättävän isotkin kokkareet valuvat venttiilin läpi haittaamatta lannoitteen virtausta. TYHJENNYSVENTTIILI ASETTUU tiiviisti pohjalevyä myöten säkin pohjaan eikä päästä lannoiterakeita valumaan ulos. Tyhjennysventtiilin kiinnitystapa selviää parhaiten kuvista. Pohjalevyssä on tukeva kahva, joka näkyy kuvassa vasemmalla. Pohjaluukun paikoillaan pysyminen voidaan varmistaa lukkomutterilla varustetulla pultilla. Onneksi markkinoille on tullut uuden tyyppisiä tyhjennysventtiilejä, jotka asennetaan säkin pohjaan kuormaimen tai nosturin avulla. Laitteen keltainen väri on hyödyllinen, jotta se ei jää tyhjien säkkien tai traktorin alle. % 135 €, 2 kpl rahtivapaa Myynti Juhani Rahkonen Oy Fledbag-täyttöventtiili asetetaan tukevalle alustalle. Fledbagin avulla täyttö onnistuu suhteellisen hyvin, vaikka venttiilin jatkeena ei ole erillistä tyhjennysputkea. Venttiili avataan vetämällä venttiilin luukkua ulospäin. Kiinnitys ei ala vuotaa, vaikka säkki lasketaan maahan tyhjennyksen aikana. S äkin voi helposti tyhjentää viiltämällä pohja auki silloin, kun koko säkillinen tarvitaan kerralla. Syksyllä käytettävät lannoitemäärät ovat niin pieniä, että 700 kg suursäkki riittää 5-6 hehtaarille. Fledbagin avulla on helppo tyhjentää haluttu määrä lannoitetta esimerkiksi pintalevittimeen tai kylvölannoittimeen. Fledbag on valmistettu Itävallassa ja se on saksalaisen TÜV:n hyväksymä. Fledbag on rakenteeltaan jämäkkä, mutta silti kohtalaisen kevyt. Venttiili istuu säkin pohjassa niin tiiviisti, että suursäkkinosturissa roikkuvaa säkkiä uskaltaa heiluttaa sivuttain. Lukkomutterin kiristämiseen tarvitaan työkaluja, mutta tavallisellakin mutterilla pärjää. Fledbagin kärjessä olevan piikin suojus kannattaa pitää kiinnitettynä silloin, kun laite ei ole käytössä. SUURSÄKKI LASKETAAN venttiilin päälle, jolloin kartion kärjessä oleva piikki tekee pohjaan reiän ja venttiili painuu säkin sisään
Aiheesta on kirjoitettu runsaasti artikkeleita, mutta varsinaisista taloudellisista hyödyistä on edelleen rajoitetusti tuloksia. Olosuhteet kohdillaan Huhtikuun lopulla järjestyi sopiva hetki, jolloin droneyrittäjä Antti Kotkanen kylvi viljelijöille koealat. TEKSTI JA KUVAT JUSSI KNAAPI Ilmakylvö sujuu osaavissa käsissä teknisesti hyvin. Näin hoidetaan seuraavan kasvin ravinnehuoltoa ja samanaikaisesti pidetään rikkakasveja kurissa täyttämällä mahdolliset aukot nurmiseoksella. Viljelijäkolmikko kokeilee Lapualaisviljelijät Asko Peltola, Timo Erkkilä ja Matti Isoluoma – kaikki luomuviljelijöitä – halusivat kokeilla uutta tapaa kylvää aluskasveja esimerkiksi rukiin alle. Lapualaiset luomuviljelijät pilotoivat aluskasvien drone-kylvöä rukiin sekaan. Tuttua on jo kuvatekniikan hyödyntäminen kasvuston kunnon seurannassa. D R O N E T DRONE KYLVÖTEHTÄVISSÄ Dronet soveltuvat piensiementen kuten aluskasvien kylvöön viljakasvin alle, joissa hehtaarikohtainen kylvömäärä on pieni. Reseptiin kuuluu aina useampi laji, mukana on myös typensitojia. Tällöin puhutaan erilaisista indeksikartoista, joilla ainakin teoriassa voidaan ohjata esimerkiksi lannoitteiden vyöhykekohtaista annostelua – NDVI on näistä karttatyypeistä yleisin. Työleveys on 3 metriä ja lentokorkeus kylvettäessä 3 metriä. Miehet ovat kokeilleet useita tekniikoita, mönkijöistä alkaen. Lapuan isännillä oli varattuna erilaisia siemenseoksia. Kuvissa kylvetään Asko Peltolan ruismaalle Naturcomin seosta, jossa valtalajina on Italian raiheinää, ja mausteena valkoapilaa, hunajakukkaa ja silkkiunikkoa. Siementen erilaiset aerodynaamiset ominaisuudet vaikuttavat siihen, miten siemenet asettuvat pellon pintaan.. Annostelutasolla 8-10 kg/ha kylvötiheys näyttää tältä. Olosuhteet olivat optimaaliset, ei tuulta ja maassa oli suotuisaa itämiskosteutta. D rone-tekniikan kehittyessä niiden käyttö peltotuotannon eri tehtävissä yleistyy. Kolmen metrin lentokorkeudella ilmavirta painaa siemenet maahan kolmen metrin leveydellä. Mielenkiintoinen koe antaa jälleen uutta tietoa viljelyyn. Pisin lentoaika yhdellä akulla on 15 minuuttia. Kylvö on tehtävä keväällä, jolloin kosteusolosuhteet mahdollistavat itämisen, eikä peittävään rukiiseen muodostu liian suurta etumatkaa. 20 kilometrin tuntivauhdilla hehtaarin kylvöön kuluu noin 20 minuuttia. Sujuva kulku kevätkostealla pellolla on ollut haaste, johon haetaan ratkaisua drone-tekniikasta. 2024 Koneviesti Maatalous 6/ | 98 DRONEKYLVÖÄ Uusi tekniikka on kätevä tietyissä kohteissa. Etuna on riippumattomuus maan kosteusolosuhteista, jottei peittävä kasvi saa liikaa etumatkaa aluskasvin kannalta. Metsien hoitolannoituksia urakoivalle Kotkaselle ilmakylvö oli ensimmäinen kokemus peltopuolella. Käytännössä ilmainen satelliittikuvatus tarjoaa usein taloudellisimman ratkaisun. Suurin kylvönopeus on 21 km/h
Toinen haaste koskee syyskylvöisten satokasvien – kuten syysrypsi – kylvöä kevätviljan aluskasviksi. Tässä kylvöön menee "pitkärunkoista" Italian raiheinää (78 %) osana seosta. Siemenseoksien ominaisuudet vaikuttavat määräsäätöön ja levityskuvioon. Akkujen lataus kestää noin 9 minuuttia, joten sujuvaan työskentelyyn tarvitaan useampi akku. Yrittäjällä on metsäpuolen vaateiden myötä lupa lentää myös vakio näköyhteyden ulkopuolella. Maan kosteus on tässä hyöty, ei haitta. Ala on voimakkaassa kehitysvaiheessa. Esimerkiksi eri kasviheimoon kuuluvien aluskasvien kylvö viljoille tuo mukanaan rikkatorjuntaan liittyviä haasteita. Kylvön ajankohtaa voidaan optimoida, ja kokemusta karttuu jatkuvasti. Lentotehtävät Työtehtävä laaditaan kuten muutkin reittipistetehtävät. Kun aluskasvirepertuaari laajenee ja erilaiset tavoitteet nousevat esiin, kylvön haasteetkin lisääntyvät. Päällysteeseen voidaan sisällyttää myös biostimulantteja, biohiiltä ja ravinteita. Kolmen metrin työleveydellä ja kolmen metrin lentokorkeudella yhden hehtaarin kylvöön kuluu noin 20 minuuttia. Säädöt kohdilleen Kotkasen drone – DJI Argos T50 – on valmistajan järeää mallistoa. HOLLANTILAISILLA drone-yrittäjillä on muutaman vuoden etumatka Suomeen verrattuna. Kokemuksia Hollannista Jos olkipeite on hyvin vahva, aluskasvin ilmakylvön onnistuminen on haasteellisempaa. Lentotehtävän suunnittelu ja toteutus on viety pitkälle. Periaatteessa käsiteltävälle lohkolle laaditaan tehtävä samoin periaattein kuin esimerkiksi pikku droonien kameratai NDVI-kuvannuksissa. Monitorista voidaan esimerkiksi seurata siemenmenekkiä ja jäljellä olevaa akkukapasiteettia. LENTOTEHTÄVÄN kuluessa järjestelmä osaa seurata aine-menekkiä, ja annostelua voidaan muuttaa kesken tehtävän. Aluskasvikylvön haasteista Erilaiset siemenlajit ja -sekoitukset vaativat erilaisia syöttöasetuksia. Tässä on käytetty rikkaäes-tekniikkaa, ja timotei puskee oljen alta esiin.. Käytännössä menetelmä on tuottanut hyviä tuloksia. oheinen tietolaatikko). Teoreettista noin 20 minuutin lentoaikaa rajoittavat olosuhteet, lähinnä tuuli ja hyötykuorman määrä. Peltolevityksessä haastetta aiheuttivat erilaisten siemenseosten valuntaominaisuudet. Hollannin säätyyppi poikkeaa suomalaisesta; keväällä maat saattavat kuivua nopeasti, jolloin pintakylvössä ei saavuteta hyvää itävyyttä. Ottelupainoltaan yli 100-kiloinen laite vaatii ammattikategorian luvat. Maksimi marssivauhti on 21 km/h. Erilaiset siemenen käsittelyt eli päällystämiset ovat osoittautuneet hyödyllisiksi. Pienen kokeilun jälkeen haluttu siemenmäärä, noin 8 kg/ha, saatiin kohdilleen. Akkujen kesto on toki rajattu, koska hyötykuormaa on suurimmillaan noin 50 kiloa – saman verran kuin dronen omapaino. Torjunta-aineruiskutukset eivät ole sallittuja Hollannissa. Se palaa akun vaihtoon ohjelmoidusti ja jatkaa sitten työtehtävää. Levitettävälle lohkolle laaditaan lentosuunnitelma, jonka drone osaa toteuttaa. Toinen ongelma, erityisesti maissin osalta, on aluskasvuston kilpailu valosta, mikä pätee myös Suomessa. Jos ollaan sähkövirran ulottumattomissa, tarvitaan myös aggregaatti. Esimerkkinä voi mainita savipäällysteen, jossa siemen alkaa itää vasta saven riittävästi kostuttua, jolloin itäminen ei pysähdy herkästi kuivan jakson aikana. Kuva Hollannista näyttää, millaisissa olosuhteissa nurmen täydennyskylvö onnistuu vain drone-tekniikalla. 99 / 6 | Koneviesti Maatalous 2024 MEILLÄ on hyvin hallussa nurmen kylvö viljan aluskasviksi. Öljykasvit saattavat kadota, kun päällisviljoilta torjutaan rikkakasveja. Merkittäviä käyttöalueita ovat olleet aluskasvien ilmakylvö kasvavaan maissiin ja viljoihin sekä nurmien täydennyskylvöt. Ulkomailla on jo kokemusta siementen pinnoittamisesta, ja tähän löytyy erilaisia ratkaisuja (ks. DJI:n kehittynyt automatiikka mahdollistaa liki autonomisen tehtävän suorituksen
Lapuan miesten pilottikoe osoitti, että teknisesti kylvö onnistuu. Alhaiset levitysmäärät (16,7 kg/l/ha) onnistuvat drone-tekniikalla hyvin.. 2024 Koneviesti Maatalous 6/ | 100 Tuuli on huomioitava ja sille on asetettu raja-arvot. Tähän saumaan drone-levitys tarjoaa tehokkaan ratkaisun. Levitys on nopeaa ja tarkkaa. Lopputulemaan vaikuttavat kevään säätilat. Hehtaarille akku on vaihdettava kertaalleen. Moniravinteisilla lannoitteilla ja tuhkalla käytetään erilaista maalevityskalustoa. Tuhkan ohella moniravinteiset ja boorilannoitteet kuuluvat tuen piiriin. TÄSSÄ KYLVETÄÄN syysrypsiä ohran alle. Antti Kotkasen yritys on drone-levityksen pioneeri. Nestemäisten lannoitteiden tai ei-torjunta-aineluokiteltujen biologisten ruiskutteiden tilannetta asetusesitys ei määrittele. Lähtökohdat siementen matkaan lähdölle ovat joka tapauksessa vähintäänkin yhtä hyvät kuin muilla pintakylvön tekniikoilla. Ilmakylvön teemaan perehdytään parhaillaan myös Lukessa, ja ideoita sekä hankkeita on alullaan, joten tuloksia on odotettavissa. Boorilannoitteissa valtatekniikkana on reppuruiskutus, yleensä boorinesteellä; myös granulaattia voidaan käyttää. Kemera-tuella on metsälöitä terveyslannoitettu jo pitkään. TORJUNTA-AINERUISKUTUKSET Toistaiseksi torjuntaruiskutteiden levitys ei ole luvallista. Puhtaan boorin käyttömäärä on 2,5 kg/ha, ellei neulasanalyysi anna aihetta suurempaan käyttömäärään. Pilotilla on oltava vähintään kolme akkua ja latausmahdollisuus työmaalla. Niissä booria on 15 % eli huomattavasti enemmän kuin muissa metsän lannoitteissa. Akullinen maksimi lentoaika on noin 15 minuuttia, käytännössä se on lyhyempi. BOORIN METSÄLEVITYS drone-tekniikalla on varteenotettava mahdollisuus. Koe ei onnistunut, koska ohran rikkatorjunta ilmeisesti vei myös rypsit mennessään. Väkeviä boorilannoitteita (pitoisuus 15 %) löytyy sekä granulaatteina että nesteinä. Menossa on nyt neljäs vuosi, ja kaluston osalta kolmas DJI-sukupolvi. Koetoimintapuolella päästäneen kasvukaudella 2025 jo eteenpäin, sillä maaja metsätalousministeriössä valmistellaan asetukseen drone-levityksen mahdollistavia muutoksia. Kevyt piensiemen on herkkä levitettävä. Tilannetta helpottaa kuitenkin roottorien voimakas työntö kohti maata. Suomen metsissä – erityisesti kuusikoissa – tiedetään boorin olevan yksi minimitekijä. Metsien boorilannoitus BOORI ON vesiliukoinen ja helposti liikkuva ravinne, joten voisi ajatella, että pienemmällä käyttömäärällä ja uusintakäsittelyllä saataisiin paras teho. Silloin kun boori on minimitekijä, voidaan käyttää booripitoisia nesteitä tai granulaatteja
Ilmailusta Kotkasella on vuosikymmenten kokemus, ja manuaalija mittarilento ovat selkäytimessä, mikä on hyödyksi drone-pilottina. Rae leviää noin 8 metrin kaistalle. Dronen hyvät lento-ominaisuudet, sensoritekniikka ja pilotin kokemus ovat avainasemassa. Ruiskute käyttäytyy drone-ruiskutuksessa samaan tapaan kuin ilma-avusteisessa kasvisuojeluruiskussa; ilmavirta painaa pisaroita kohti maata. 101 / 6 | Koneviesti Maatalous 2024 ALUSKASVIEN OIKEAN kylvöajankohdan valinta ja säädöt vaikuttavat lopputulokseen. Drone kykenee havaitsemaan ja jopa kiertämään esteet automaattisesti. Kotkanen käyttää enimmäkseen rakeista booria, jolloin levitystyö metsälössä sujuu joutuisasti. Toiminta metsässä on vaativampaa kuin pellolla; näköyhteys droneen voi olla haasteellinen, ja jättöpuut saattavat aiheuttaa törmäysvaaran. Nestesuutin (2/4 kpl) Tutka/laser Granulaattien ja siementen levityslautanen Kulkua valvovat kamerat GPS vastaanotin. Kotkasella on sekä granulaattien että nesteen levitysmahdollisuus. Verrattuna peltopuolen värikoodattuihin suuttimiin säätöalue kattaa liki koko väriskaalan, punaisesta vihreään. Lentoa ohjaavat sensorit kehittyvät. Lentotarkkuus on RTK-tasoa (ilmassa +/10 cm). Asko Peltola tekee työtä. Pilottihanke aluskasvien kylvössä edustaa uutta aluetta. Esimerkissä on sekä onnistunut että epäonnistunut tulos. GPS-paikannusta tarkentava RTK-korjaus vaatii toimivan mobiilikentän, joten Kotkasella on aina mukanaan useamman operaattorin kortti, jota voi tarvittaessa vaihtaa. Akun vaihto ja säiliön täyttö ovat meneillään. KEVYEMPI ARGOST30 on vaihtunut nykyiseen ArgosT50-malliin. Selvää on, että drone-ruiskute on korkeutensa vuoksi tuuliajoherkempi kuin puomitekniikkaan pohjautuva maatalousruiskute. Hienoa tekniikkaa Antti-Heikki Kotkanen vaihtoi liikennelentäjästä drone-yrittäjäksi. DRONE-TEKNIIKKA edistyy kukon askelin. Pisarakokoa voidaan säätää välillä 50–500 nm. Drone-työssä sujuvat varikkokäynnit ovat olennaisia työn edistymisen kannalta. Hänen päätoimialansa ovat metsän terveyslannoitukset. Levitettäessä ns. Järjestelmä havaitsee lähestyvän esteen kymmenien metrien etäisyydeltä, ja esteeseen pidetään aina vähintään 2,5 metrin etäisyys. T50-mallissa on nesteiden ruiskutukseen 40 tai 50 litran säiliö, ja valinnan mukaan suuttimia on joko 2 tai 4 kappaletta. Argas50-mallissa on sekä eteen että taakse suunnatut laajakulmatutkat, ja myös visuaaliseen havaintoon perustuva kameranäkö. Kasvuston kyky imeä ja vaimentaa ilmavirta vaikuttaa tuuliajoriskiin. puhdasta booria (booria 15 %), ei siis seoslannoitetta, levitysmäärä on sopivan alhainen – 17 kg/ha, jolloin puhtaan boorin määrä on 2,5 kg/ha
Annosteluventtiilin avautuminen määrittää, miten suuri polttoainemäärä pääsee virtaamaan pumppupesään. Pyörivä roottori ohjaa korkeapaineisen polttoaineen kulloinkin vuorossa olevalle sylinterille johtavan kanavan kohdalle. Siihen vaikuttavat myös pumppukotelon kanteen kiinnittyvät kaasuvipu ja sammutinvipu. J A K A J A P U M P P U. DPA-pumpussa voi olla hydraulinen ennakonsäätölaite. Sen paikka on pumppukotelon alapuolella, ja se vaikuttaa korkeapainepumpun nokkarenkaan asentoon. D PA:n toimintaperiaate on seuraava: korkeapainepumppaus tapahtuu vastakkain liikkuvilla säteissuuntaisilla männillä, joiden edestakaisen liikkeen synnyttää roottoriosan ympärillä oleva aaltomaisesti muotoiltu nokkarengas. Määränsäätö tapahtuu DPA:ssa ennen pumppausta. Pumpun rakenne Pumpun pyöritysliike tulee moottorin jakopäältä pumpun käyttöakselille. Vuonna 1960 Perkinsillä alettiin valmistaa uutta 6-sylinteristä suorasuihkutteista 6.354-mallia. 2025 Koneviesti Huolto ja työkalut 6/ | 102 CAV DPAJAKAJAPUMPPU DPA-jakajapumppu on pitkään ollut tyypillinen osa englantilaisten dieseltraktoreiden ruiskutuslaitteistoa. Roottorin etupäässä on pumppausmännät, ja roottorin sylinterinmuotoinen runko toimii polttoaineen jakajana. Sen suunnittelussa päädyttiin ratkaisuun, jossa ruiskutuspumppu tuli pystyasentoon, ja sille välitettiin käyttövoima jakopään pyörittämältä lyhyeltä akselilta. Sen rakenne on äärimmäisen yksinkertainen, mikä tekee siitä luotettavan ja helposti korjattavan. Käyttöakseliin on kiinnitetty keskipakosäätäjä, johon kuuluu 2, 3, 4 tai 6 painoa. Bosch VE-pumpuissa määränsäätö tapahtuu vasta pumppauksen jälkeen sen mukaan, millä hetkellä säätöluisti katkaisee ruiskutuksen avaamalla ylimääräiselle polttoaineelle poistumisaukon. Keskipakosäätäjän holkki liikkuu pituussuunnassa käyttöakselin päällä ja holkin liike vaikuttaa vipujen välityksellä polttonesteen annosteluventtiilin asentoon. Kuva on messuesittelyjä varten tehdystä auki leikatusta moottorista, jonka tehdas on säilyttänyt osana historiallista moottorikokoelmaa. Roottorin perässä on välipainepumppu, joka saa pyöritysliikkeen roottorilta. TEKSTI JUSSI LAUKKANEN KUVAT JUSSI LAUKKANEN JA VALMISTAJA DPA-RUISKUTUSPUMPPU voi olla moottorissa myös pystyasennossa. Tarkoituksena oli helpottaa moottorin kylkeen tulevien lisälaitteiden kytkemistä. Se puolestaan pyörittää ruiskutuspumpun takaosassa nestepään sisällä olevaa roottoria (pyörijää). Myöhemmin Perkins teki tähän moottoriin perustuvan 4-sylinterisen 4.236-mallin
Roottorin akseliin on tehty pumppumännille tulevaa polttoainetta varten säteittäiset kanavat, joita on yhtä monta kuin sylintereitä moottorissa. Välipainepumpun ja korkeapainepumpun välissä on annosteluventtiili (mittaventtiili), joka määrittää (mittaa) pumppausmännille pääsevän polttoaineen määrän. Annosteluventtiilin muodostama kuristus määrittää, kuinka paljon polttoainetta ehtii virrata kanavien ollessa kohdakkain. Keskipakovoiman lisäksi mikään muu voima ei siirrä mäntiä ulospäin. DPA-PUMPUN ulkomitat ovat pienet, mutta siitä huolimatta sen kotelon sisäpuolella on niin paljon tilaa, että ruiskutusmäärän säädön voi tehdä sivuluukun kautta. Venttiili on rakennettu tulokanavan yhteyteen nestepään päätylaippaan, ja se palauttaa pumpun tuottaman ylimääräisen virtauksen takaisin tulokanavaan. Annosteluventtiilin asentoon vaikuttavat sekä keskipakosäätäjän että kaasuvivun asento. Polttoaineen kulku pumpussa Polttoaine tulee siirtopumpun pumppaamana ruiskutuspumpun nestepään takana olevaan tulokanavaan. rungon keskellä olevassa porauksessa. Polttoaine kulkee ensimmäiseksi kanavassa olevan sihdin läpi ja tulee sen jälkeen välipainepumpulle. Nestepää jakaa polttoaineen Korkeapainepumppaus tapahtuu roottorissa, joka pyörii nestepään MEKAANISELLA SÄÄTIMELLÄ VARUSTETUN DPA-RUISKUTUSPUMPUN HALKILEIKKAUS: 1 Jakopäähän yhteydessä oleva käyttöakseli 2 Pumpun kotelo 3 Ylivuotoventtiili 4 Kotelon kansi, jonka sisällä on keskipakosäätäjän vivusto 5 Pysäytinvipu, 6 Kaasuvipu, 7 Päätylaippa, jossa on tuloliitäntä ja sen yhteydessä oleva välipaineensäätöventtiili 8 Polttoaineen jakopää eli nestepää 9 Jakopään holkki 10 Polttonesteen annosteluventtiili 11 Nokkarengas 12 Lukituslevy 13 Käyttölevy 14 Korkeapainepumpun mäntä 15 Asetuslevy 16 Rullan tukikenkä 17 Nokkien yli kulkeva rulla 18 Käyttönapa 19 Keskipakosäätimen painot 20 Keskipakosäätimen holkki 21 Käyttöakseli 22 Roottori 23 Välipainepumpun ulkokehä 24 Ristikkäissiipinen välipainepumppu 1 venttiiliä pienemmän ruiskutuksen suuntaan, kun kaasun käyttö puolestaan pyrkii lisäämään ruiskutusta. Annosteluventtiili on useissa malliversioissa kiertyvä kara, jonka kiilamaisesti levenevä virtausura avautuu kiertoliikkeen mukaan. DPA-jakajapumppuja käytetään korkeakierroksisissa moottoreissa, joiden sylinterikohtainen tilavuus on enintään 2,5 litraa. Se on siipipumppu, jossa on epäkeskinen pesä. Pumpun tuottamaa painetta rajoitetaan välipaineventtiilillä. Tässä läpileikkauskuvassa näkyy pumppukotelon alla siirtopaineen vaimennin ennakonsäätölaitteen vieressä. Niissä malleissa, joissa on hydraulinen ennakonsäätö, venttiili on aksiaalisesti liikkuva kara. Nestepään rungossa on sen sijaan vain yksi polttoaineen syöttökanava, josta polttoaine pääsee hetkeksi virtaamaan kohdalle osuvaan roottorin kanavaan. Jakajapumpun etuja ovat rakenteen yksinkertaisuus, mikä tekee siitä edullisemman valmistaa kuin vastaava rivipumppu. 103 / 6 | Koneviesti Huolto ja työkalut 2025 CAV DPA -JAKAJAPUMPPU CAV alkoi valmistaa radiaalimäntätyyppisiä DPAjakajapumppuja vuonna 1955. Jakajapumppu on lisäksi pienikokoinen. Välipainepumpun tehtävä on korottaa sisään tulevan polttoaineen paine riittävän suureksi, jotta se kykenee työntämään korkeapainepumpun männät ulospäin ja täyttämään pumppupesän polttoaineella. Keskipakosäätäjä pyrkii kierrosten noustessa siirtämään 2 3 4 5 6 11 7 8 20 9 10 24 23 22 19 18 12 13 14 17 16 21 15. Säteittäiset kanavat ovat yhteydessä roottorin keskellä kulkevaan pitkittäiseen pääkanavaan
Lopuksi tämä polttoaine poistuu kotelosta ylivuotoventtiilin kautta vuotopolttoaineen paluuputkeen. Ne sijaitsevat pumppausmäntiä painavien rullien molemmilla puolilla. Merkkien selitykset: 1 Säätöruuvi 2 Mäntä 3 Rulla 4 Rullan kenkä 5 Kengän olakkeen matala pää 6 Olakkeen korkea pää, 7 Säätölevyn kaareva aukko. Kaasuvipu ei suoraan liikuta määränsäätöventtiilin karaa, vaan se tapahtuu välillisesti. Ruiskutuskanavia on neljä (sama määrä kuin sylintereitä moottorissa). 2025 Koneviesti Huolto ja työkalut 6/ | 104 MAKSIMIRUISKUTUS SÄÄDETÄÄN korkeapainepumpussa olevilla säätölevyillä (asetuslevyillä). Kaasua lisättäessä kaasuvipu kiristää säätöjousta, joka toisesta päästä on kiinni keskipakosäätäjältä lähtevässä levynmuotoisessa vivussa. Polttoaine ei pääse palaamaan takaisin nestepään rungon puolella olevaan syöttökanavaan, sillä tässä vaiheessa yksikään roottorin säteittäisistä tulokanavista ei ole sen kohdalla. MEKAANISEN SÄÄTÖLAITTEEN RAKENNE: 1 Keskipakosäätimen paino (2–6 kappaletta) 2 Painojen pidin 3 Keskipakosäätimen holkki 4 Käyttöakseli 5 Säätimen vipu 6 Koteloon kiinnittyvä pidike 7 Säätimen vipua pitävä jousi 8 Annosteluventtiiliin vaikuttava tanko ja jousi 9 Annosteluventtiili 10 Säätimen jousi 11 Jousen kiinnityslenkki, jossa kolme kiinnityspaikkaa 12 Kaasuvipu 13 Joissakin malleissa on pieni jousi parantamassa reagointia kierrosnopeuden vaihteluun pienillä kierroksilla 14 Säätimen jousen kiinnitystappi, jolla vivun puolella on kolme kiinnityspaikkaa 15 Korkeapainepumppuun johtava kanava 16 Pysäytinvipu 17 Pysäytinvivun akseli 18 Pysäyttimen tanko. Kääntämällä säätölevyä siten, että kengän olake siirtyy kohti aukon leveämpää päätä, kasvaa ruiskutusmäärä. 1 1 2 1 3 4 A B 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 1 1 2 2 3 4 3 4 5 5 6 6 7. Sen sijaan polttoaine jatkaa pääkanavaa eteenpäin kohti säteittäissuuntaista poistokanavaa. Säteittäisten mäntien keskellä sijaitsevan pumppauskammion täytyttyä kiertoliike vie mäntien päissä olevat rullat nokkarenkaan seuraavien nokkien kohdalle, ja männät painuvat sisäänpäin pakottaen pumppauskammiossa olevan polttoaineen takaisin roottorin pääkanavaan. Ruiskutustapahtuman hallinta Ruiskutukseen vaikuttaa moottorin kierrosnopeus sekä kaasuvivun ja pysäytinvivun asento. Korkeapainepumpun pumppauspesän täyttyminen polttoaineella (kuva A) tapahtuu, kun yksi neljästä roottoriakselissa 1 olevasta tuloporauksesta 2 osuu jakopään holkissa olevan tulokanavan 3 kohdalle ja polttoaine virtaa vastakkaismäntien väliin. Polttoaineen ruiskutus (kuva B) tapahtuu, kun vastakkaismännät puristavat polttoaineen roottorin pääkanavaan ja roottorissa oleva poistoaukko osuu seuraavana vuorossa olevan ruiskutuskanavan 4 kohdalle. Sen avulla tapahtuu pumpun liikkuvien osien voitelu. Sama koskee pysäytinvipua. Yleensä se on liitetty polttoaineen suodattimen tulopuolelle. Näitä kanavia on yhtä monta kuin moottorissa sylintereitä. Sekä välipainepumppu että korkeapainepumppu synnyttävät polttoaineen ohivuotoa. Tämä yksi poistokanava osuu kiertoliikkeen vaikutuksesta aina yhden nestepään rungossa olevan suutinputkelle johtavan kanavan kohdalle. ROOTTORIJAKAJAN TOIMINNASSA on kaksi päävaihetta
Tästä seuraa, että pysäytysasentoon kiinni jumittunutta annosteluventtiiliä ei voi avata kaasua painamalla. Kuluminen ilmenee DPA-pumpussa muun muassa alentuneena ruiskutuspaineena. Tavanomainen ilmausruuvien kautta tapahtuva ilman poisto ei riitä DPA-pumpussa, sillä korkeapainepumpun mäntien välissä oleva ilma ei pääse poistumaan ilmausruuvien kautta. Kuten muutkin jakajapumput, tarvitsee DPA riittävän voitelevaa ja puhdasta polttoainetta. DPA:n ongelmia Kaikkein useimmin havaittu ongelma DPA-pumpuissa on työläs ilmaus. Hydraulisella säätäjällä varustetut pumput poikkeavat mekaanisella säätäjällä varustetuista pumpuista siinä suhteessa, että ne tarvitsevat ennakonsäätäjän, jossa sekä kierrosnopeus että moottorin kuormitus vaikuttavat ennakonsäätöön. Suutinputket on avattava, jotta ruiskutussuuttimien aiheuttama virtausvastus poistuisi. Samassa vivussa on reikä määränsäätöventtiilin vipuun johtavalle tangolle. Rullien suurinta mahdollista liikettä ulospäin rajoittavat niiden ohjauskengissä olevat reunat, jotka tulevat säätölevyssä oleviin toisesta päästä kapeneviin aukkoihin. Samalla saattaa huonontua moottorin käynnistyminen. On tärkeää huomata, että rullat eivät jatkuvasti seuraa nokkarenkaan pintaa. Usein esiintyy kierrosluvun aaltoilua tai moottorin käynti huononee jollain kierrosalueella. Ruiskutuksen päätöshetki DPA-pumpussa on kiinteä. Merkkien selitykset: 1 Nokkarengas ja sitä pitelevä lukitusrengas 2 Käyttölevy, sen takana asetuslevy 3 Mäntä 4 Rullakenkä 5 Rulla 6 Ennakonsäätölaite. Ennakonsäätölaitteen toiminta DPA-PUMPUISSA on hyvin usein hydraulinen ennakonsäätölaite. Aukot ovat kapenevia siksi, että kiertämällä säätölevyä voidaan maksimiruiskutusmäärää säätää. 1 2 3 4 5 6. Tanko on kiinnitetty levyn siten, että levyn liike annosteluventtiilin aukeamissuuntaan välittyy ainoastaan jousen työntämänä, mutta sulkeutumissuuntaan tangon päässä olevan mutterin vetämänä. Tässä asemassa ennakko säilyy koko kierrosnopeusalueen läpi. Nokkarenkaan kiertäminen moottorin pyörimissuuntaa vasten lisää ennakkoa. Tämä on toivottua etenkin tyhjäkäyntikierroksilla, sillä moottorin käyntiääni vaimenee. Huonolaatuinen polttoaine kiihdyttää kulumista aivan toisella tavalla kuin rivipumpuissa. Tämän ympärillä on suhteellisen hento työntävä jousi. Osakuormituksella ruiskutusmäntäparin ulospäin tapahtuva liike jää maksimiliikevaraa lyhyemmäksi, mistä seuraa, että rullat kohtaavat tulevan nokan myöhemmin ja samalla ruiskutuksen aloitus siirtyy myöhemmälle. Moottorin käynnistyessä, välipaine nousee ja mäntä siirtyy lisääntyvän ennakon suuntaan, kunnes saavuttaa jäykemmän jousen. Ruiskutusennakko muuttuu, kun välipaine pääsee vaikuttamaan ennakonsäätölaitteen mäntään. Huomioi, että tähän kuvaan ei ole merkitty kaikkia osia. Pumppausiskun aikaansaama pumppausmäärä on niin pieni, että pumppukammiossa ja suuttimille johtavissa kanavissa oleva ilma ainoastaan puristuu kasaan, mutta neste ei lähde liikkeelle. DPA:n käyttöikä jää yleensä selvästi alhaisemmaksi kuin esimerkiksi samanikäisen Minimec-rivipumpun. Kaikissa pumppumalleissa tätä ei kuitenkaan ole. Tämä ei ole optimi, ja siksi säätimeen on usein lisätty toimintoja, joilla saadaan aikaan edullisempi käynnistysvaiheen ennakko. 105 / 6 | Koneviesti Huolto ja työkalut 2025 NIISSÄ DPA-PUMPUISSA , joissa ruiskutusennakkoa säädetään nokkarengasta kiertämällä, nokkarengas on yhdistetty ruuvin avulla pumppukotelon alla sijaitsevan ennakonsäätölaitteen mäntään. Moottoria käynnistettäessä välipainetta ei vielä ole, ja mäntään vaikuttava ohut jousi pitää sen sijainnin mahdollisimman myöhäisellä. Alkuhetki määräytyy korkeapainepumpun täytösasteen mukaan: mitä täydemmäksi pumppauskammio tulee eli, mitä ulommas männät työntyvät, sitä aikaisemmin rullat koskettavat nokkarenkaan nokkiin. Se on monivaiheinen prosessi, joka on pakko käydä huolellisesti läpi, jos haluaa saada moottorin käyntiin
3. Kokonaisia uusia pumppuja on myös tarjolla. Se voi johtua liian alhaisesta välipaineesta tai ennakonsäätölaitteen kulumisesta. 6. 5. Avaa suodattimelta ruiskutuspumpulle menevältä putkelta 3 joko suodattimen puoleinen mutteri tai ruiskutuspumpun puoleinen mutteri riippuen siitä, kumpi sijaitsee ylempänä. Pumpun saaminen oikeisiin säätöihin ja niiden tarkistaminen edellyttää kuitenkin sellaisia välineitä, joita on yleensä vain dieselkorjaamoilla. Tavallisesti hinnat vaihtelevat vajaasta 600 eurosta 1200 euroon. Avaa suodattimen ilmausruuvi. ILMAUKSEN ETENEMISJÄRJESTYS: 1. 2025 Koneviesti Huolto ja työkalut 6/ | 106 Kaikkein useimmin havaittu ongelma DPA-pumpuissa on työläs ilmaus.. Esimerkiksi säätimen jousia on kolmisenkymmentä erilaista. Syynä on tavallisesti ruiskutusennakon heilunta. Lisäksi suodatinjalka pitää aina ilmata siinä olevasta ilmausruuvista. DPA:n kaikkia kuluvia osia on helposti saatavana, ja ne ovat hyvin edullisia. CAV:n julkaisemissa manuaaleissa on luetteloitu kuhunkin mallisukupolveen liittyvät muutokset. DPA-jakajapumpun ilmaus DPA-jakajapumpun ilmaus voi joskus olla haaste. Pumpun purkaminen ja kokoaminen on suhteellisen helppoa. Mikäli korjauksen yhteydessä on vaihdettava osia ja myös silloin, kun kokonainen pumppu on uusittava, täytyy huomioida erilaisten vaihtoehtojen huomattavan suuri määrä. Hyvin monet tiivisteistä pystyy vaihtamaan pumpun ollessa kiinni moottorissa. Korjaaminen Hyvin yleinen vika on polttoaineen vuotaminen jostain kumirengastiivisteestä, joka on ikäännyttyään kovettunut. Osa tarvittavista työkaluista on harvinaisempia, mutta yleensä työ onnistuu traktoreiden moottorija vaihteistokorjauksissa tarvittavilla työkaluilla. Käsipumpulla pumpatessa pitäisi ilmausruuvilta tulla polttoainetta selvänä suihkuna. DPA-pumppu voi olla rakennettu joko mekaanisella keskipakosäätäjällä (kuvassa ylempänä) tai hydraulisella säätäjällä, jossa kierrosnopeus vaikuttaa ruiskutusmäärään hydraulipaineen välityksellä. Mikäli suodatin on CAV:n neliliitäntäinen eikä siinä ole ilmausruuvia, se pitää ilmata tulpatusta lähdöstä 7 . Pumppaa siirtopumpun käsipainikkeella niin pitkään, että polttoaineen mukana ei enää tule ilmakuplia, ja kiristä mutteri kiinni. Yllättävän moni on opetellut korjausprosessin YouTube-videoista. 4. DPA TARVITSEE perusteellisen ilmauksen yleensä aina silloin, kun polttoaine on poistunut välipainepumpusta, joko polttoaineen loppumisen vuoksi tai ruiskutuslaitteiston korjauksen yhteydessä. Löysää vähintään kahden ruiskutuputken mutteri 10 ruiskutussuuttimesta. Se sijaitsee joko suodatinjalan päällä tai suodatinjalan päällä olevassa paluuputken liittimessä. Ilmaus aloitetaan polttoainesuodattimesta. Seuraavaksi löysää ruiskutuspumpun kotelon kyljessä sijaitsevaa ilmaus ruuvia 8 ja sitten kotelon kannen ilmausruuvia 9 . Kun ilmaa ei enää tule polttoaineen mukana, sulje kotelon kyljessä oleva ilmausruuvi ja kotelon kannen ilmausruuvi. Oleellisimmat muutokset ilmenevät tyyppitunnuksen viimeisestä numerosta, joka kertoo mallisukupolven, jota kyseinen pumppu edustaa. Se vaatii enemmän toimenpiteitä kuin rivipumppujen kohdalla, ja silti pieni määrä ilmaa voi estää käynnistymisen. 2. Lähes kaikkiin osiin on valmistushistorian jossain vaiheessa tullut muutoksia
Pyöritä moottoria startilla, kunnes ruiskutusputkista tulee pelkkää polttoainetta. TYYPILLINEN DPA-PUMPUN POLTTOAINEJÄRJESTELMÄ. Polttoainetta ei tule lainkaan suodattimen ilmausruuvista eikä lähtöliitännästä. 107 / 6 | Koneviesti Huolto ja työkalut 2025 DPA-pumppujen ilmaus on työläämpi toimenpide kuin se keskimäärin muissa yleisissä pumppumalleissa on. Sisäisen vian ollessa kyseessä ruiskutuspumpun kuntoon saaminen edellyttää lähes aina sen irrottamista ja purkamista. Vanhemmiten nämä traktorit ovat usein erittäin hankalia ilmata. 2. 2. 4. Polttoainetta tulee ruiskutuspumpun ilmausruuveista, mutta moottorin pyörittämisestä huolimatta ruiskutusputkista ei tule polttoainetta. 9. Kyseessä on ruiskutuspumpun sisäinen vika. Polttoainetta ei tule ruiskutuspumpun ilmausruuveista. Syynä voi olla ilmavuoto siirtopumpussa, suodattimessa tai näiden välisissä putkissa tai putkien liitännöissä. Mahdollisia syitä on useita, mutta seuraavat syyt voivat tulla kysymykseen erityisesti iäkkäämmissä koneissa: Lähde: CAV, Instruction book, Distributor Type Fuel Injection Pumps Type DPA 1. 1. Määränsäätöventtiilin kara saattaa olla jumittunut pysäytysasentoon. YLEISIMMÄT ONGELMAT ILMAUKSESSA On hyvin tavallista, että jossain kohtaa edellä esitettyä työlistaa tulee eteen tilanne, että ilmaus ei onnistu joko siksi, että polttoaineen mukana tulee jatkuvasti ilmakuplia tai polttoainetta ei tule lainkaan. Moottoria pyöräytettäessä sen pitäisi pyöriä. 8. Avaamalla nestepään takana neljällä ruuvilla kiinni oleva päätylevy, tulee välipainepumppu näkyviin. Sen jälkeen ilmaaminen on paljon helpompaa. Aikaisemmin monet traktorimallit jätettiin ilman siirtopumppua, koska periaatteessa polttoaine valuu painovoimaisesti alempana olevaan suodattimeen ja sieltä ruiskutuspumpulle. Toimiva ratkaisu on liittää polttoainelinjaan sähköinen siirtopumppu tankin ja suodattimen väliin. Vähintään kahdesta ruiskutusputkesta täytyy löysätä suuttimeen tuleva kiinnitysmutteri, jotta korkeapainepumpusta poistuisi sinne päässyt ilma. Erityisesti silloin, kun ruiskutuspumppu on jo selvästi kulunut, voi olla hankalaa saada korkeapainepumppausta alkamaan, mikäli käynnistinmoottori ei kykene antamaan riittävän suurta kierrosnopeutta. Syynä voi olla joko tukos (esimerkiksi polttoainesäiliön lähtöliitännässä oleva imusiivilä) tai se, että siirtopumppu ei pumppaa nokan ollessa väärässä kohdassa tai pumpun ollessa viallinen. Polttoaineen mukana tulee jatkuvasti ilmakuplia joko suodattimen ilmauskohdista tai ruiskutuspumpun ilmausruuveista. 1 6 6 6 6 10 10 10 10 3 2 5 4 7 9 8. 3. Kiinnitä ruiskutusputkien mutterit ja käynnistä moottori. Sen herkistämistä voi hätäratkaisuna yrittää kotelon kannen kautta. Seuraavassa tavallisimmat ongelmat. Jos polttoaineen mukana on ruiskutuspumppuun päässyt vettä ja moottori on ollut pidemmän aikaa käyttämättä, korkeapainepumpun männät saattavat olla tarttuneet porauksiinsa, eikä välipainepumpun tuottama paine riitä työntämään niitä erilleen. MERKKIEN SELITYKSET: 1 Siirtopumppu 2 Polttoainesuodatin 3 Polttoaineputki ruiskutuspumpulle 4 Ruiskutuspumppu 5 Ylivuotopolttoaineen putki, 6 Ruiskutussuutin 7 Tulpattu lähtöliitäntä suodatinjalassa 8 Ilmausruuvi pumpun kuoressa 9 Ilmausruuvi säätimen kannessa 10 Ruiskutusputken mutteri 7. Välipainepumppu ei pumppaa, koska sitä pyörittävä akseli on katkennut. Kohdan 4 tapauksessa on kyse ruiskutuspumpun sisäisestä ongelmasta. Aseta kaasuvipu kaasu auki -asentoon ja varmista, että sammutin ei ole päällä. Syynä voi olla tuloliitännän alla olevan siivilän tukkeutuminen. 3
Kuutioita ja kantavuutta Kunnollisen kantavuuden ja tilavan lavan omaavan jarrullisen perävaunun puute oli vaivannut jo pitkään. Kapelli voidaan avata, jolloin lastaaminen onnistuu vaunun molemmilta sivuilta ja takaa. TEKSTI JA KUVAT TAPIO VESTERINEN K O K E I L U 7,3-litraisella diesel-V8:lla varustettu Ford Excursion on osoittautunut sopivaksi veturiksi kapellivaunulle. Etenkin peitteen ilmanvastus ulosmittaa pienempien vetoautojen suorituskyvyn nopeasti.. 2025 Koneviesti Ajoneuvot 6/ | 108 HULCO MEDAX Lavakooltaan suurin Medax-malli. Lavan mitat ovat 611 x 223 cm, kapellin sisäkorkeus 210 cm. Kokonaismassa on 3 500 kg, ja vaunun omamassa ilman lisävarusteita on 885 kg. Ratkaisu löytyi viime Okra-näyttelyn kentältä, kun vastaan tuli Hulco-perävaunu, joka oli mahdollista varustaa kapellilla
Pienet pyörät ja maavara Pienihalkaisijaisten pyörien johdosta lastauskorkeus on vain 66 cm, mikä tekee lavalle kulkemisesta helppoa. Kapellilla varustettunakin lavalle saa lastata reilusti yli kaksi tonnia kuormaa. Siihen asti suurimman perävaunun virkaa toimitti kippaavalla lavalla varustettu kapellikärry, johon ei voinut lastata tavaraa sivusta. 611 x 223 cm:n lava Uutta vaunua hankittaessa lavametrien hinta on suhteellisen edullinen, joten Medax-malleista päädyin suurimpaan versioon, jossa lava on 611 cm pitkä ja 223 cm leveä. Askeleita kertyy yksin lastatessa paljon. Vaunua on saatavilla sekä kaksiettä kolmiakselisena versiona. Kapelli kiinnosti siksi, että hiekkatien päässä tavarat tuppaavat joko pölyyntymään tai kuraantumaan. Vaunussa kulkee pitkittäin ristikkokehikko, jonka päällä on poikittaistukia reilun 40 sentin välein. Pituuden haittapuolena on lähinnä varastotilan tarve, sillä vaunun kokonaismitta on lähes 7,7 metriä. Kapellilla varustetussa vaunussa tämä ominaisuus ei ole paras mahdollinen, sillä lavalle on vaikea kiivetä etukautta ilman katkosta vaijerin vedossa. S uuremman, jarrullisen perävaunun hankinta tuli ajankohtaiseksi pari vuotta sitten. Suunnitelmana onkin korvata käsikäyttöinen vinssi sähköisellä ja kaukokäytettävällä versiolla, jonka jälkeen kyytiin vinssattavassa ajoneuvossa voi itse istua ohjaamassa.. Vaunun hitsattu ja kuumasinkitty ristikkorunko on järeää tekoa. Lisävarusteena vinssi Autoharrastusta ajatellen vaunu varustettiin mekaanisella vinssillä, jolla pelastusoperaatioiden kuviteltiin sujuvan vaivattomammin. Vinssi on kiinnitetty tukevaan telineeseen, mutta sen käytössä on yksi hankaluus: se lukittuu automaattisesti, kun vaijerin veto ulospäin hetkeksikin lakkaa. Vaijeri alkaa purkautua vasta, kun kahvasta pyöräytetään hieman. Tavoitteena oli hankkia mahdollisimman suuri vaunu, sillä pienempiä ajoja varten käyttöön jäi edelleen jo aiemmin hankitut kärryt. Lähes 2 500 kg kantavuus ja yli kuuden metrin lava helpottavat kuormausta. Vaunun kokonaismassa on 3 500 kg ja kantavuus ilman lisävarusteita 2 615 kg. Kolmiakselista suositellaan silloin, kun vaunulla kuljetetaan jatkuvasti maksimikuormia, muutoin kolmas akseli syö ainoastaan kantavuutta. Remonttikuormien ajoa oli tiedossa sen verran, että ostopäätös oli helppo tehdä. Runko on vankkaa tekoa. Lavalla on tilaa kulkea kuorman sidontaa ajatellen. Pyörillä kuormattavaa autoa tai konetta varten hankin vaunuun lisävarusteeksi tukijalat. Pienet pyörät eivät kuitenkaan sovellu pehmeisiin olosuhteisiin, koska pieni kehä johtaa suuren pintapaineeseen. Kumivääntiöakseliin olisi saatavilla lisävarusteena iskunvaimentimet, mutta niille ei ole ainakaan toistaiseksi nähty tarvetta. AKSELISTO JA vetopää ovat AL-KOn valmistamat. Päädyin kaksiakseliseen versioon, ja satunnaiset suuret kantavuuskuormat ovat kulkeneet ongelmitta kohteeseensa. 109 / 6 | Koneviesti Ajoneuvot 2025 RAUTAKAUPPAREISSUT HELPOTTUIVAT huomattavasti pitkälavaisen perävaunun hankinnan jälkeen. Yli kuuden metrin pituus on osoittautunut yllättävän käytännölliseksi; kyytiin mahtuvat suorina esimerkiksi harjateräkset ja salaojaputket. Myyjän mukaan kyytiin ajettavan koneen voi huoletta ajaa lavalle myös sivusta. Teleskooppijaloilla kuorma kohdistuu vetokoukkua nostavan kuorman sijaan tukijaloille. Lisäksi vaunun maavara on suhteellisen pieni, minkä vuoksi runkorakenteet osuvat maahan ennen suurempia kallistumia. Haittana on myös pitkä matka vinssiltä takana oleville ajosilloille
Tätä helpottamaan suunnitelmissa on kiinnittää sivupeitteisiin kuormaliinan pätkät, jotka yli heittämällä liepeet voidaan vetää vaunun katolle toiselta puolelta liinasta vetäen. Korkea kapelli Koska perävaunulla kuljetetaan säälle altistakin tavaraa, päädyin tilaamaan vaunun kapellilla varustettuna. Kiinnitystavassa huonona puolena on se, että koukut nousevat laidoista irti, minkä vuoksi pressut eivät asetu tiiviisti lavaa vasten. Pehmeällä alustalla pyörän alle voi potkaista kuopan, jolloin mekanismi toimii, mutta asvaltilla vaunun joutuu toisinaan pysäköimään teleskoopin varren varaan. Vaunuun valittiin lisävarusteeksi 3 000 kg kantavat alumiinirampit. Kun keulaa nostaa nokkapyörällä ylös, saa kulman vieläkin loivemmaksi. Esimerkiksi valmisbetonisäkin mahtuu nostamaan lavalle myös nostolenkeistä. Niinpä pyörä ei usein lukitu ala-asentoonsa. 2025 Koneviesti Ajoneuvot 6/ | 110 Nokkapyörän ongelmat Toinen hankaluus liittyy nokkapyörään, joka on automaattisesti taittuvaa mallia. Lastaaminen onnistuu takaa ja molemmilta sivuilta, sillä pressua tukevat alumiinilankut on suhteellisen helppo kerätä pois edestä. Alalaidoistaan pressut kiinnitetään alumiinilaitojen uriin työnnettyihin koukkuihin. Sisäkorkeusvaihtoehtoja oli kaksi, 180 cm tai vaunuun valittu 210 cm korkea kapelli. Kapellin kanssa pelatessa työläintä on heittää sivuliepeet katolle lastaamisen mahdollistamiseksi. Mekanismi nostaa pyörän reilusti irti maasta, kun se pyöritetään tarpeeksi ylös, mikä on hyvä asia. Nokkapyörän kiinnityskorvake aisassa on kuitenkin niin matalalla, että pyörää laskiessa pyörällä ei ole riittävästi tilaa heilahtaa alaspäin, jotta se lukittuisi paikalleen. Pressun etuja takaosien pystysaumat menevät onneksi limittäin ja asettuvat tiiviisti toisiaan vasten. Suunnitelmissa on hakea alan liikkeestä paksua liimapintaista solumuovikaistaa, joka kiinnitetään alumiinilaitaan korokkeeksi ja ikään kuin kapellin tiivisteeksi. Vaakasuorassakin suhteellisen matala lavakorkeus ja 2,5 metriä pitkät rampit mahdollistavat pitkän pakettiauton lastaamisen ilman, että helmat ottavat kiinni lavan takareunaan. Esimerkiksi pakkaslunta pöllyttää sopivalla kelillä runsaastikin lavalle. Pitkien sivujen keskitolpat lähtevät käden käänteessä irti pulttilukkojen ansiosta. Aisalla oleva liinalaatikko on hyvä lisävaruste.. Kapelli on vaunussa lisävaruste, ja sen tukikehikko kiinnittyy nurkkaja keskitolppien sisään. Kuten mainittu, kapelli on lisävaruste. NOKKAPYÖRÄ ON kiinnitetty niin alas, että se ei mahdu usein kääntymään lukitusasentoonsa. Lavalla mahtuu kulkemaan kuormaa tehdessä ja sitoessa ongelmitta. Kesällä haittoina on lavalle kulkeutuva vesi. Korkeuden haittapuolena lienee vetoauton korkeampi polttoaineen kulutus kasvavan ilmanvastuksen myötä, muutoin korkeudesta on ollut hyötyä
Jarrujen peruutusautomatiikka KIITÄMME Tilava lava Vakaa vetää Helppo kuormata MOITIMME Tukijalka Kapellin tiiveys Vinssin käyttö HULCO MEDAX Malli Medax-2 3500 611x223 Kokonaismassa 3 500 kg Omamassa (ilman kapellia) 885 kg Kantavuus 2 615 kg Lavan mitat 611 x 223 cm Kokonaispituus 766 cm Lastauskorkeus 66 cm Rengaskoko 185/60R12 Suositushinnat (sis. Hulco Medax oli melko arvokas investointi, mutta vaunu vaikuttaa niin hyvin tehdyltä, että se palvellee tässä käytössä vuosikymmenten ajan. 111 / 6 | Koneviesti Ajoneuvot 2025 Kapelli on tukevaa tekoa. Ensimmäiset pari talvea vaunu vietti ulkona, katto lapioitiin tyhjäksi pari kertaa talvessa. Ongelma ratkesi, kun vaunun vetoa varten hankittiin kuvissa näkyvä amerikkalaisvalmisteinen kevytkuorma-auto. Yli kuuden metrin lavan sisäpituus riittää mainiosti yleisimmille rakennustarvikkeille. Kävin noutamassa tyhjän vaunun Turun suunnalta Keski-Suomeen pakettiautolla. Suuresta kokonaispituudesta huolimatta vetokoukkuun asti tuntuvaa keinumista ei ole havaittu. Pahimmissa kelirikkokraatereissa ilmeisesti ajorampit kolistavat koteloissaan, mutta esimerkiksi kapellin alumiinilankut eivät pidä selvää kalkatusta kannakkeissaan. Vaunu on lisäksi niin leveä, että se peittää pienemmän auton peilinäkymät kokonaan. Vakaa vetää Oikein kuormattuna vaunu on vakaa vetää. Tuolla matkalla kävi selväksi, että pienellä autolla vaunun kanssa elämä kävisi hankalaksi. Alv. Kokonaisuutena vaunu on laadukas tuote, pienet omana työnä tehtävät parannukset tekevät siitä vieläkin mukavamman käyttää.. Kattorakenteet ovat niin jäykät, että katolla voi varovasti kävellä lumia pudottaessa. Kapellivaunu on kuitenkin pienoinen kompromissi. Jo pystysuoran etuseinän aiheuttama ilmanvastus on niin suuri, että Renaultin 150-hevosvoimainen neloskone oli ongelmissa, kuorman lisävaikutuksista puhumattakaan. toimii ainakin uutena mainiosti, eikä pyörillä ole ollut taipumusta juuttua talvikelissäkään. Sen lavalla on kuljetettu jo yhden rivitaloasunnon remonttitarpeet, kymmeniä neliöitä pihalaattoja, tonnikaupalla valmisbetonia, autoja, mönkijää metsäperävaunuineen sekä metsätalouden muutakin kalustoa. 25,5 %) Hulco Medax 8517 euroa 210 cm kapelli 3 828 euroa Ajorampit 3 000 kg 1 211 euroa Talvirenkaat 690 euroa Vinssi 387 euroa Liinaja varustelaatikko 251 euroa Tukijalat 251 euroa Vararengas 187 euroa Vararengasteline 85 euroa Valmistusmaa Saksa Myynti ja maahantuonti Turun Trailertukku Oy Irrotettavan keskitolpan ansiosta pitkän tavaran lastaaminen onnistuu sivusta hyvin. Lastatessa kapellin avaaminen on oma työvaiheensa ja koneiden kyytiin ajaminen vaatii tukijalkojen ja ajosiltojen kanssa puuhaamista. Vaatii järeän veturin Vaunu vaatii etenkin kapelli kiinnitettynä vetoautolta suorituskykyä. Tällä vaunulla hoituvat kuitenkin lähes kaikki tarvittavat ajot tavaroiden pysyessä suojassa. Medax on tien päällä myös suhteellisen hiljainen. Kun auto painaa enemmän kuin perävaunu, on matkanteko turvallista myös talvikeleissä. Autotraileri olisi parempi autojen kuljetuksessa, avokärry taas nopeampi lastata. Tarpeellinen hankinta Vaunu on osoittautunut tarpeelliseksi hankinnaksi
TEKSTI KIMMO KOTTA KUVAT VALMISTAJAT JA KIMMO KOTTA Lokomon tekemän Teli-Lokkerin rakenne oli muihin merkkeihin verrattuna poikkeava. Moottori oli 130 hv:n Perkins, 2-nopeuksinen power shift -muunninvaihteisto oli Allisonin tekemä. Markkinoinnista vastasi Hankkija. 2025 Koneviesti Metsä 6/ | 112 VYÖVETÄJISTÄ KUORMATRAKTOREIHIN Traktoreita alettiin soveltaa metsätöihin jo 1920-luvun alussa, mutta täysin koneelliseen puutavaran kuljetukseen siirtyminen kesti lähes 60 vuotta. M E T S Ä T R A K T O R I T 1 9 2 1 9 7. Juontotraktoreiden aika jäi lyhyeksi, metsävarusteltuja maataloustraktoreita käytetään vieläkin, mutta ammattimainen puunkorjuu on tehty jo vuosikymmenien ajan kuormaakantavilla metsätraktoreilla. Kummallekin takatelille oli omat sivukardaanit, joiden ansiosta maavaraa oli kuormatilan alla kokonainen metri, edessäkin 70 cm
Metsässä tehdyt huollot ja korjaukset olivat hankalia, eikä varaosahuolto toiminut.. Lupaavasti alkaneet savotat jouduttiin lähes kaikissa tapauksissa viemään loppuun hevosilla. Pienikokoinen Cletrac todettiin liian kevytrakenteiseksi, mutta saksalainen Dinos toimi paremmin. Kokorunkojuonto ei toiminut Suomessa. Halkojen tarve kasvoi sota-aikaan aiempaa suuremmaksi, mutta hevosten puutteessa ne uhkasivat jäädä metsään. Kuvassa puukaasu-McCormick vetää 30 motin halkokuormaa. Kemi Oy:n metsäpäällikkö Hugo Sandbergin toteuttama hanke jouduttiin keskeyttämään monien tekijöiden takia, joista merkittävin oli heikko varaosahuolto. Gutzeit & Co. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Lagerlöfin moottorireki otettiin uudelleen käyttöön lyhyeksi aikaa 1920-luvun alussa. 16 tonnin painoisille amerikkalaisille vetureille piti tehdä pitkä polannetieverkosto ja useita tankkausasemia. Hänen teettämänsä laite koostui jalasten päällä olleesta petroolimoottorista ja sen pyörittämästä generaattorista, josta saatiin voimaa tehokkaalle vinssille. Jo seuraavana talvena niitä kokeiltiin myös puutavarakuljetuksissa useiden pohjoisen metsäyhtiöiden toimesta. Varhaisin merkki oli pieni amerikkalainen Cletrac. Moottorireki ja siihen kytketyt tukkireet saatiin liikkeelle vinssin kelaaman kilometrien pituisen vaijerin avulla. E nnen ensimmäistä maailmansotaa kaikki kauempana hakattu puutavara kuljetettiin jatkojalostuspaikoille uittamalla tai rautateitse. Kansanhuoltoministeriö testasi pyöräja telatraktoreiden mahdollisuuksia, jonka perusteella kumija rautapyörätraktorit todettiin käymättömiksi talviajoon. 113 / 6 | Koneviesti Metsä 2025 METSÄKONEIDEN TEKNINEN KEHITYS Traktorisavotat yleistyivät 1950-luvun lopulla. Peltokäyttöön tarkoitetut koneet eivät kestäneet maastoajoa ja kovia pakkasia. Jos lähimpään vesistöön tai junaradalle oli huomattavan pitkä matka, tuli sahatukkien ja massapuiden siirtäminen niiden äärelle hevoskuljetuksena kalliimmaksi kuin myyntipuiden arvo. Kuuluisin varhainen koneellinen metsätyömaa oli vuosina 1913-16 Savukoskella toteutettu "Samperin savotta", missä puuta kuljetettiin pitkinä rekiletkoina kahdella tela-alustaisella Phoenix Centipede -höyryveturilla. 35-hevosvoimaisen traktorin luvattiin selviytyvän 15 tonnin lastista. Tankit tulivat metsiin Kesällä 1919 tuotiin ensimmäiset telaketjutraktorit, joita kutsuttiin yleisemmin vyövetäjiksi tai tankeiksi. Noihin aikoihin tehtiin toinenkin heikosti kannattanut kokeilu Kuusamossa, jonka takana oli Raahe Oy:n johtaja Arthur Lagerlöf. Vuotta myöhemmin tulleet Holt Caterpillar, Clayton ja Dinos-telatraktorit olivat tehokkaampia ja järeämpiä, mutta eivät ongelmattomia. W. Ensimmäiset telatraktorit tuotiin kesällä 1919 ja jo seuraavana talvena niitä kokeiltiin tukkirekien vetoon. Kestävyys parani maansiirtokoneiden komponenteilla. Silloin puhuttiin nollarajan ylittymisestä. teki keväällä 1920 peräti 10 Dinoksen kertaoston. Yleisimmin nollaraja tuli vastaan itäisessä Lapissa, missä sen rikkomiseen yritettiin ensimmäistä kertaa soveltaa konevoimaa
Menetelmät olivat samoja kuin Sandbergin ja Lagerlöfin työmailla, eli puut tuotiin hevosilla ajoreitin varteen, mistä ne vedettiin pitkinä rekijonoina uittoreitin tai rautatien tuntumaan. Koska lähes neljännes maan työkuntoisista hevosista oli armeijan käytössä, uhkasivat halot jäädä metsään. Laajasti raportoidun kokeilun hyvät tulokset eivät kuitenkaan traktorisavotoita lisänneet. Tällä kertaa ajettiin pelkästään halkoja, joiden tarve oli kivihiilituontien tyrehdyttyä kasvanut huomattavan suureksi. Vetävä etuakseli ja telat varmistivat liikkumista hankalassakin maastossa. Tehokkaimpina päivinä ajettiin 100 pinokuutiota 4 kilometrin päähän. Gutzeit-yhtymä osti keväällä 1920 yhdellä kertaa 10 Dinos-traktoria, joista viimeiset poistettiin käytöstä 8 vuotta myöhemmin. 147 hv:n teho yhdistettynä 5 tonnin omapainoon mahdollisti isojenkin puukuormien vetämisen, mutta Whiten metsäkäyttö jäi vähäiseksi. Seuraavan kerran traktoreiden metsäominaisuuksia testattiin Kansanhuoltoministeriön toimesta talvella 1942. Rautapyöräiset liikkuivat hieman varmemmin, mutta piikit rikkoivat polanteet ja rasittivat kovalla alustalla traktorin rakenteita. Lasten, naisten ja vanhusten ohjastamat hevoset olivat edelleen ainoa toimiva keino halkokuljetuksiin. Uudistettu McCormick T6-telatraktori selvisi puukaasukäyttöisenäkin lähes 30 motin halkolasteista, mutta niitä, kuten muitakin telatraktoreita oli siviilikäytössä hyvin vähän. Suurimmillaan 20 motin lasteja voitiin hakea suoraan kannolta, polanneteitä ei tarvittu. 2025 Koneviesti Metsä 6/ | 114 LIITTOUTUNEIDEN ylijäämävarastoista ostetuilla White-telamaastoautoilla uskottiin olevan mahdollisuuksia puukuljetuksissa. Vuoden 1952 loppuun mennessä niitä oli tuotu 7 vuodessa reilut 21 000 kappaletta, mikä tarkoitti vähintään yhtä suurta poistumaa hevoskannasta. Työläintä oli jäähdytysvesien kanssa lotraaminen, ne kun pakkasivat jäätymään lyhyidenkin pysähdysten aikana. Punkalaitumen ja Kangasalan savotoilla liikkuivat 20 kuution parirekikuormat melko vaivattomasti lumisessakin maastossa. Kumipyörätraktorit todettiin täysin sopimattomiksi, vaikka niitä varten oli tehty tiivistetyt ajourat. Tukkikuormat jäivät pakosta vajaiksi. TEKNIIKKA OLI kehittynyt vuoteen 1938 mennessä siinä määrin, että tuolloin tehdyt metsäajokokeet 3-tonnisilla McCormick T20-telatraktoreilla onnistuivat kiitettävästi. Tehokkaimmassa versiossa käytössä oli kaksi rekiletkaa, joista toista purettiin sillä välin, kun toista lastattiin. Sittemmin tekniikka ja ominaisuudet paranivat siinä määrin, että Punkalaitumella ja Kangasalla vuonna 1938 McCormick T20-telatraktoreilla ajetut testisavotat sujuivat täysin ongelmitta. Parhaimmillaan telatraktori oli massapuiden ja halkojen ajossa, joista saatiin käsin lastatenkin täysiä kuormia. Kangasalla 9 päivän aikana siirretyn 1 056 rungon kuljetuskustannukseksi laskettiin 6 281 markkaa, hevostyönä hintaa olisi karttunut 11 088 markkaa. Uskoa konesavotoihin kuitenkin riitti. W. Uuden ajan traktoreilla hyvään alkuun Tiukoista tuontirajoituksista huolimatta pyörätraktoreiden määrä kasvoi sotien jälkeen nopeassa tahdissa. Tehokkaimpina päivinä ajettiin 100 pinokuutiota 4 kilometrin päähän.. Hevoskuljetus olisi tullut 75 % kalliimmaksi
Puolitelat lisäsivät kantavuutta ja vetovoimaa, mutta traktorin ohjaaminen oli pitkälti jarrujen varassa. NELIVETOISET RUNKO-OHJATUT juontotraktorit eli skidderit rantautuivat Suomeen 1960-luvun alussa. Tuolloin markkinoille tulleet uudet isopyöräiset Fordson Majorit, Nuffieldit ja Volvot soveltuivat siihen asti pyörätraktoreista parhaiten metsäajoon, mikä todettiin myös Metsätehon useita kuukausia kestäneissä koesavotoissa. Voimansiirtokin rasittui huomattavan runsaasti. Kallista konetta ei kannattanut panna seisomaan kesäkuukausien ajaksi, eikä niitä voinut aiempaan tapaan hyödyntää viljelytöissä. Vakolassa "Mörkö-Majuri" sai piikkiketjuilla varustettuna liikkumaan 60 sentin hangessa 7-metrisen tukin, jonka latvaläpimitta oli 50 senttiä ja tyvi 80. 115 / 6 | Koneviesti Metsä 2025 Koneliikkeet innostuivat traktorisavotoista siinä määrin, että Pikku-Valmetin kaltaiseenkin minitraktoriin kehitettiin metsävarusteita. Kainuun lumisissa metsissä päästiin parhaimmillaan 230 kokorungon päiväsaavutuksiin. Kuormaimien avulla tukit voitiin juontaa kauempaakin rekien äärelle ja nostaa siitä kyytiin. Ensimmäinen merkki oli Ekströmin Koneliikkeen tuoma kanadalainen Timberjack 200D, jossa oli 70-hevosvoimaiseksi ruuvattu Super Majorin moottori. Puut karsittiin metsässä täyspitkinä runkoina ja vedettiin usean puun nippuina jatkokäsittelypaikalle, missä ne apteerattiin ja katkottiin tukeiksi ja massapuiksi. Suurimmat traktorisavotat olivat Lapissa, minne oli matkattu jopa satojen kilometrien päästä tienaamaan varsinaisesti peltotöihin hankitun traktorin hintaa. Kuvan "Piikkilangankiristäjässä" on ylistarolaisen konepajan tekemät levikkeet sekä perävaunu, jossa on Valmetin oma kuormauspuomi. Juontotraktoreiden aika jäi lyhyeksi Ensimmäinen Suomessa myyty runko-ohjattu metsäkone oli Ekströmin Koneliikkeen vuoden 1963 savotoille tuoma kanadalainen Timberjack 200D -juontotraktori. Niihin paloi rahaa saman verran kuin traktoriin, mutta ahkera mies kuittasi kokonaishinnan yhdessä talvessa. Reki oli lähes aina omatekoinen, vain metalliosat ostettiin valmiina tai teetettiin kyläsepällä. Kainuun vahvalumisissa maastoissa saatiin juonnettua keskimäärin 150 runkoa päivässä, mitä pidettiin erinomaisena tuloksena.. Traktoreiden metsäkausi alkoi 1950-luvun puolivälissä, jolloin noin 2 % puista ajettiin konevoimalla. Traktorin nokalla olleesta vinssistä oli apua juuttuneen traktorin irrotuksessa. Kuormakoon kasvattaminen ei enää ollut kiinni ajureiden ja vänkäreiden voimista. Koneet olivat tulleet metsiin jäädäkseen, mutta vielä 1960-luvulle siirryttäessä hevosilla ajettiin 92 % Suomen puista. Voimanottokäyttöinen vinssi on kiinteästi traktorin perässä. Ensimmäiset kappaleet tuotiin Ruotsista. Traktoreista saatiin irti enemmän, kun ne varustettiin puoliteloilla ja vaijerikuormaimilla. Sukevalla Majurilla ajettiin 32 motin propsikuormia. Vuotta myöhemmin Timberjackien määrä oli kasvanut jo 22 kappaleeseen, vaikka hintaa oli neljän suurehkon maataloustraktorin verran ja korjuumenetelmä täysin uusi. Vaijerikuormaimilla aiheutettiin myös monta vammautumista, pahimmillaan jopa kuolemaa. Ensimmäinen laajemmalti metsätöihin käytetty pyörätraktori oli vuosina 1945–1952 maahantuotu vanhempi Fordson Major-malli E27N. Samalla heistä tuli ympärivuotisia metsäkoneyrittäjiä. Telat ja kuormain maksoivat saman verran kuin itse traktori, mutta yleensä koko yksikön hinta oli mahdollista tienata yhden hyvän savottatalven aikana. Vaijerikuormain helpotti lastausta ja puolitelat lisäsivät maastokelpoisuutta. Uusi Fordson Major oli suosituin metsätraktori. Ammattimainen maataloustraktoreiden käyttö metsätöissä alkoi vähentyä 1970-luvulla urakoitsijoiden siirtyessä erikoiskalustoon
2025 Koneviesti Metsä 6/ | 116 Vuotta myöhemmin valikoima kasvoi Ruotsissa amerikkalaisella lisenssillä tehdyllä Kockums Garrett Tree Farmerilla ja kotimaisella Valmetilla, joka oli koottu maataloustraktoreiden osista. Markkinointi piti alun perin hoitua Valmetin kautta, mutta muutamat valmistuneet koneet myytiin lopulta Keskon toimesta. Vuosikymmenen lopulla juontokoneiden kysyntä oli kääntymässä laskuun, niiden osuus kaikista metsäajoista oli 10 %. Ensimmäinen kotimainen merkki oli Fiskars, jonka ainoat ostokomponentit olivat 565-Valmetin moottori ja vaihteisto. Kokorunkojuonto toimi mitenkuten eteläisemmän Suomen avohakkuilla, mutta ei pohjoisessa, missä massapuiden osuus oli 80 %. Seuraavaksi telakonemarkkinoille tulivat Volvo-mallit SM661 IsoNalle ja SM460 Pikku-Nalle, sekä niin ikään ruotsalainen Ford Teg. Toimettomiksi jääneitä juontokoneita hyödynnettiin jatkossa metsänviljelytöissä. VALMETIN MAASTOTRAKTORI esiteltiin vuoden 1963 maatalousnäyttelyissä. Hinnaltaan Tree Farmer oli 20 % Valmetia kalliimpi. Marttiini Oy:n tiloissa. RUOTSISSA AMERIKKALAISELLA lisenssillä tehty ja Keskon markkinoima Kockums Garrett Tree Farmer oli Valmetin jälkeen toiseksi yleisin juontotraktorimerkki noin 25 % osuudella. Nyt ei ollut kyse varsinaisista "katepillareista", vaan maataloustai teollisuustraktoreista, joiden pyörien päälle oli vedetty täyspitkät telat. Timberjack ja Tree Farmer olivat melko kestäviä, koska niissä oli hyödynnetty maansiirtokoneiden komponentteja, mutta Valmeteissa riitti voimansiirto-ongelmia varsinkin vuoden 1965 jälkeen, jolloin moottoriksi vaihtui 80-hevosvoimainen nelosdiesel. Telatraktorit olivat suositumpia pohjoisen lumisilla alueilla, pystyvin hankiajoneuvo oli ylipitkillä teloilla varustettu County, jonka Savotta-varustus asennettiin Rovaniemellä Pohjolan Auto Oy:n ja L. 70 hv:n moottori oli Super Majorista, vaihteiston toimitti ZF. Alkuperäistä olivat vain vinssi ja Timkenin akselit. Volvojen pohjana olivat maatalousmallit Boxer ja Buster, monista paikoista vahvistettuina, Teg oli rakennettu 5000-Fordista, kuten myöhemmin tullut Savotta-Countykin. Jo 1950-luvun puolella oli esitelty ruotsalaisen Östbergin konepajan varustamat BM-Volvo Bamse T230 ja Fiat 50 C, joita ohjattiin pillarityyliin irrotuskytkimillä ja jarruilla, mutta meillä niitä käytettiin lähinnä kaivurialustoina metsäojituksissa. Ykkösmerkki oli Valmet 107 kappaleella, seuraavana Tree Farmer (48 kpl) ja Timberjack (28 kpl) sekä ryhmä muut 18 kappaleella, joihin kuuluivat Michigan Ranger, Juonto-Lokkeri, BM-Volvo ja John Deere. Ohjaus hoitui irrotuskytkimillä ja rumpujarruilla, pahoissa paikoissa oli apua kuormaajan keulavinssistä. Meillä Bamsea käytettiin yleisemmin kaivurialustana. Maatalousja teollisuustraktoripohjaisilla telakoneilla riitti kysyntää Ruotsalaisen Östbergs Fabrik AB:n (ÖSA) 2-sylinterisestä Volvo T230 Viktorista (30 hv) muuntelema Bamse oli ensimmäinen varsinainen metsätraktori, tuonnit alkoivat vuonna 1957. Hankkijan tuontiohjelmaan se otettiin vuonna 1964. Ensimmäinen varsinainen telametsätraktori oli ruotsalainen Robur, jonka peruskoneena oli MF65. PETROSKOILAISEN OTZ-TEHTAAN tela-alustaisia TDT 55 -juontotraktoreita tarjottiin Suomeen useaan otteeseen, mutta melko hyvistä maasto-ominaisuuksista huolimatta tuonnit jäivät esittelykappaleisiin. Hydraulisesti hallittu ohjausnivel oli traktorin ja perävaunun välissä. Koneen protokausi kesti parisen vuotta, eikä sarjatuotantovaihekaan juuri sen pitempään. Telatraktoritkin olivat välivaihe Runko-ohjausta sovellettiin myös telatraktoreihin, jotka alkoivat yleistyä 1960-luvun puolivälin jälkeen. Taka-akselisto erikoisvälityksineen tehtiin Fiskarsin Salon tehtaalla, Tukkikurki-kourakuormaaja Porvoossa ja perävaunu Oulussa. Hintaa 8-tonnisella ja 62-hevosvoimaisella neuvostovetäjällä oli saman verran kuin halvimmilla nelivetoisilla juontotraktoreilla.. Lastaus hoitui jo kätevästi ohjaamon katolle tai perävaunun etuosaan asennetulla kourakuormaimella. Maatalousmalli 361D:n komponentteja käyttämällä hinta saatiin huomattavasti tuontikoneita halvemmaksi, mikä kostautui lukuisina voimansiirto-ongelmina viimeistään vuosikymmenen puolivälissä, kun moottoriksi vaihtui 80-hevosvoimainen nelonen
Kuormaakantavista malleista oli tullut ominaisuuksiltaan parempia ja kestävämpiä. Valmet Terra 865:n vaihteisto ja vähennyspyörästöt olivat Valmet 565 -maataloustraktorista, eivätkä ne kestäneet 80 hv:n tehoa ja maastoajoa. Yhteensä työmailla, jotka tuolloin kattoivat käytännössä lähes kaikki Suomen savotat hankintahakkuita lukuun ottamatta, pyöri 1007 kuormatraktoria, 420 telatraktoria, 11 juontotraktoria ja 157 maataloustraktoria. Vuonna 1977 Metsätehon jäsenyrityksiltään keräämän tilaston mukaan yleisin yksittäinen malli oli Valmet 870 ja 872 (185 kpl), seuraavana Lokomo 925, 926 ja 928 (136 kpl), hyvänä kolmosena Volvo-BM 868 (121 kpl). Kuva Vapriikki-museo MONEN PITKÄLINJAN metsäkoneurakoitsijan mielestä kunnollisten metsätraktoreiden aika alkoi vuonna 1969, jolloin esiteltiin ÖSA:n kanssa yhteistyössä tuotettu BM-Volvo SM 868. Ensimmäisiä harvestereitakin kokeiltiin, mutta metsuri moottorisahoineen oli vielä korvaamaton. Lumisimpien alueiden varmin menijä oli Savotta-County. Valmetin huonomaineiset Terrat olivat vaihtuneet tekniikaltaan monta kertaa tasokkaampiin malleihin 870 ja 880. Kuormaajakin oli heikko. VALMETIN URA kuormatraktoreiden valmistajana alkoi huonosti. Kuusamolaiset Pulkkasen telat syöksypyörineen, ohjaamon ja Cranab-kuormaimen asensi rovaniemeläinen Ford-liike Pohjolan Auto Oy. Lähes kaikkiin koneisiin jouduttiin vaihtamaan kuormaimet ja vahvistamaan voimansiirtoa. Uudet merkit Lokomo ja Ponsse olivat selviytyneet alkuvuosistaan ilman pahempia lastentauteja, ruotsalaiseen Ford-pohjaiseen Rottne Blondiniinkin oltiin enimmäkseen tyytyväisiä. Enimmät Savotta-Countyt myytiin 1970-luvulla. Metsäajot olivat jo vahvasti erikoiskoneiden varassa, eikä epäonnistumisia tarvinnut enää juurikaan pelätä, kuten edellisellä vuosikymmenellä. Pari vuotta myöhemmin tarjolla oli jo 3-akseliset telimallit, sekä uudet merkit SMV Drivax ja Peltosalmen Konepajan Valmet 900-pohjainen Farmet M1. Ohjaamo oli ergonomialtaan siedettävä, power shift -vaihteisto muuntimineen oli nykyaikainen, kaikki pyörät vetivät ja kestävyysongelmia oli vähän.. Marttiinin konepaja. Kuormatraktorista tuli yleisin Runko-ohjattujen kuormatraktoreiden aika alkoi Suomessa vuonna 1966, jolloin esiteltiin alkuvuodesta markkinoille tullut BM-Volvo Boxer-pohjainen SM665 Metsä-Kalle, syksyllä tuli vuoroon 5000-Fordista varusteltu Brunett, molemmat ruotsalaisia, sekä pinotavaran ajoon tarkoitettu Valmet Terra 865 AK. Telakoneetkin vähenivät tasaisen varmasti. Tuon ajan urakoitsijoiden mukaan Volvosta tuli erinomainen, kun saataville tuli 6-sylinterinen SM-868, Kockumiksi muuttunut Brunett oli myös toimiva kone, vaikka nestehydraulinen takavoimansiirto olikin hieman vajavainen, Farmet oli huono ja Valmet Terra mitätön. On 60-luvun heikommassa tekniikassa nähty jotain hyvääkin, sillä jos eräs merkki olisi ollut vähänkään parempi, niin maailma olisi jäänyt vaille Ponssen kaltaista tulevaisuuden suuruutta. 117 / 6 | Koneviesti Metsä 2025 1970-luvulle asti, jolloin Volvo-mallit olivat jo poistuneet markkinoilta, mutta tilalle oli tullut pari kotimaista uutuutta, eli Rovaniemen Konepajan varustamat MF-Robur ja Valmet Jehu. Viimeinen perinteinen telametsätraktori myytiin 80-luvun alkupuolella. Telakoneet rakennettiin tavallisista traktoreista, minkä ansiosta ne olivat melko huokeita, mutta eivät yhtä kestäviä ja maastokelpoisia kuin varsinaiset metsätraktorit. Kaikki kolme olivat 2-akselisia nelivetomalleja. Seuraavalla vuosikymmenellä hevoset hävisivät metsistä, samoin juontotraktorit, maataloustraktoritkin alkoivat käydä harvinaisiksi isommilla työmailla. Maasto-ominaisuudet saatiin paremmiksi telavarustuksella. Pomo-perävaunun toimitti samoin rovaniemeläinen L
Halli on jaettu erilaisten tuotantomuotojen ja aikakausien mukaan, ja kokonaisuudet koostuvat kuvaja tekstitauluista, videoista sekä koneista. Tekniikka oli yleensä peräisin Fordin TT-mallista tai Chevroletista, kuten tässä tapauksessa. Mukana myös todenmukainen traktorisimulaattori, sekä eri vuosikymmenien kylvömenetelmiä vertaava tietokonepeli. Puimakoneen käyttö oli yksi tärkeimmistä työvaiheista, minkä vuoksi etummaisena on hihnapyörä. E rilliseen konehalliin pystytetty On se kone! -näyttely on toteutettu ajankohtaisella tavalla. kuupuimuri, salaojakone, nykyaikainen viljankuivuri, Suomen ensimmäinen lypsyrobotti ja kauko-ohjattava Modulare-traktori. 2025 Koneviesti Weteraanit 6/ | 118 "On se kone!" Sotien jälkeen Suomessa valmistettiin traktoreita romutettujen kuorma-autojen osista. Näyttelyssä on esillä eri ikäisten traktoreiden lisäksi työkoneita, leikM U S E O SUOMEN MAATALOUSMUSEO SARKA Kesäkuussa 2024 avattiin uusi pysyvä näyttely On se kone! Näyttelyssä on traktoreita, työkoneita, leikkuupuimureita ja jopa Suomen ensimmäinen lypsyrobotti. Hallia ei ole ahdettu täyteen koneita, mutta eri aikakausien merkittävimmät laitteet ja myös konemerkit ovat esillä. Traktorin ajoa voi kokeilla simulaattorilla, josta ajotuntumasta kerrotaan tarkemmin omassa artikkelissaan.. Loimaalla sijaitseva Suomen Maatalousmuseo Sarka tarjoaa pysyvän näyttelyn lisäksi vaihtuvia näyttelyitä ja teemoja. TEKSTI JA KUVAT UOLEVI ORISTO Erilliseen halliin sijoitetussa On se kone! -näyttelyssä on runsaasti kuvia, tekstitauluja sekä videoita. Nuoremmat kävijät voivat leikkiä Valmet 25 -traktorilla ja kiivetä sen päälle. Näyttely tarjoaa kiinnostavaa koettavaa ja nähtävää koko perheelle. Tietokonepelin avulla voi verrata eri vuosikymmenillä käytössä olleita kylvömenetelmiä ja niiden työn tehokkuutta. Pysyvät näyttelyt, kuten Maatalouden aika, Ennen koneita ja kesäkuussa 2024 avattu On se kone!, tarjoavat läpileikkauksen suomalaisen maatalouden historiaan. Paraisilla toiminut Erikssonin konepaja valmisti noin 60 Ideal-traktoria
119 / 6 | Koneviesti Weteraanit 2025 David Brown Cropmaster -traktorin takana vaihtuvat kuvat kertovat traktorin käytöstä erilaisissa tehtävissä ja ympäristöissä. Traktori toimi joko itsenäisesti tai radio-ohjauksella ja siinä oli etuja takanostolaitteet. Museossa on Alfa Lavalin valmistama Suomen ensimmäinen lypsyrobotti.. 80-luvulla kylvö tehdään kylvölannoittimella ja 2000-luvulla suorakylvönä ilman muokkausta. ETUALALLA NÄKYY Peltomopo, joka on kehitetty hukkakauran keruuseen, sekä taustalla Matti ja Mikko Sampon 90-luvulla kehittämä Modulare MD 15 -traktori. Museossa lapsia varten on Pikku-Valmet -traktori, jolla voi leikkiä ja jonka päällä saa kiipeillä. Verrattavana ovat 1920-luvun hevosvetoinen muokkaus ja kylvö, 1950-luvun traktori, erillisinä vaiheina tehty kyntö, muokkaus, lannoitus ja kylvö. Kallista ja painavaa ohjaamoa ei tarvittu, mikä kompensoi kauko-ohjauksen hintaa. Veljekset olivat tässä projektissa aikaansa edellä. Lypsyrobottien yleistyminen vuosituhannen vaihteessa muutti karjan hoitoa merkittävästi, ja karjanhoitajille jäi enemmän aikaa eläinten kunnon seuraamiseen. PELI HAVAINNOLLISTAA muokkausja kylvötekniikan kehittymistä sekä kylvöjen tekoon tarvittavan ajan muutosta
VALMET 502 -traktoriin asennetun simulaattorin ajotuntuma on todenmukainen, koska kuljettaja istuu oikeassa traktorissa, jossa on lähes kaikki hallintalaitteet. 2025 Koneviesti Weteraanit 6/ | 120 TRAKTORISIMULAATTORI Näyttelyhallin takaosassa on traktorinajosimulaattori, jolla kävijät voivat kokeilla traktorilla ajoa. Simulaattorin on toteuttanut loimaalainen Modify Media Oy. Käynnistyksen jälkeen traktorin ympäristö näkyy luonnollisen kokoisena kaikista ikkunoista. Moottorin kierroslukumittari, valokatkaisin ja nostolaitevipu toimivat kuten oikeassa traktorissa. Mitä nopeammin. Modify Oy:n luova johtaja Jussi Mäkelä vastaa video-, pelija livetuotannoista sekä ohjelmistoja sovelluskehityksestä. Traktorisimulaattori on asennettu oikeaan Valmet 502 -traktoriin, jonka ohjaamossa on alkuperäisiä hallintalaitteita ja varusteita lukuun ottamatta vaihdevipua. Osa ohjelmista on maksuttomia, mutta ohjelmapäivitykset saattavat pakottaa sivustojen ylläpitäjät tekemään mm. Molemmat simulaattorit on tuottanut Modify Media Oy, paikallinen mediaja digipalvelujen tuotantoon erikoistunut yritys. Alkuperäiset hallintalaitteet käytössä Simulaattorissa valitaan ensin helppo tai vaikea ajotila. "Jotkut voivat tuntea olonsa epämukavaksi simulaattorissa, koska eri ikkunoista näkyvät videokuvat koostuvat peräkkäisistä valokuvista. Sivunäytöt voi kytkeä pois käytöstä, jos ne häiritsevät kuljettajaa tai aiheuttavat merisairauden oireita. Maisema muuttuu, kun kuljettaja valitsee ajosuunnan ja "välityksen" vaihdevivusta. S arka-museossa on käytetty simulaattoreita ennenkin, ja ne ovat osoittautuneet suosituiksi. Kytkintä tulee käyttää vaihteita vaihdettaessa, ja käytössä on kolme eteensekä yksi taaksepäin menevä vaihde. "Päänäyttelyssä oleva Sampo-puimurin simulaattori on erityisesti koululaisryhmien suosiossa", kertoo kokoelmapäällikkö Juha Hirvilammi. Ajaminen on varsin todenmukaista ohjausliikkeet muuttavat näkymää ohjaamon ikkunoista, kuten oikeaa traktoria ajaessa. Nostolaitetta käytetään, kun kärry kytketään vetokoukkuun. Helpossa ajotilassa käytössä ovat vain ohjauspyörä, vaihdevipu, kaasu ja jarru, sillä traktori toimii automaattivaihteistolla. Simulaattorin videoissa on käytetty erilaisia pelejä varten kehitettyjä ohjelmia. Näyttökuvien todenmukaisuus paranee ohjelmien ja laitteiden kehittyessä, ja hankintahinnat laskevat. hidastuu sen mukaan, kuinka kuski käyttää kaasupoljinta. Vaikeassa ajotilassa simulaattorin traktori käynnistetään alkuperäisellä virta-avaimella, kytkin pohjassa ja vaihde vapaalla. Tämä asettaa suurimman ajonopeuden, ja vauhti kiihtyy tai kuva liikkuu, sitä harvemmat saavat oireita", kertoo Jussi Mäkelä. muutoksia rakenteeseen
Maaseudulla toimivan yrityksen kulurakenne on kevyempi kuin pääkaupunkiseudulla." Multiva Oy on yksi Modifyn maatalousalan asiakkaista. Yritysten järjestämät seminaarit sekä etänä suoritettavat opastukset ja koulutukset lisääntyvät, koska ihmisillä ei ole aikaa tai halua matkustaa pitkään parin tunnin tapaamisen vuoksi. Modify Media Oy syntyi kolme vuotta sitten, kun kaksi naapureina toiminutta yritystä yhdistyi. AJOTUNTUMA ON hyvin todellinen, sillä traktorissa on kaikki alkuperäiset hallintalaitteet, lukuun ottamatta päävaihdevipua, josta valitaan ”vaihde”, joka määrää suurimman mahdollisen ajonopeuden. Simulaattori paikalliselta toimijalta Simulaattorin on toteuttanut loimaalainen Modify Media Oy, joka on erikoistunut markkinointiin ja koulutukseen liittyvän verkkomateriaalin tuotantoon. Paikallisuus on valttia digialallakin, vakuuttaa Jussi Mäkelä. Perävaunun voi irrottaa ja kytkeä, sillä koukku nousee ja laskee nostolaitteen vivusta kuten oikeassa Valmetissa. Näkymä vaihtuu, kun kuljettaja painaa kaasua tai kääntää ohjauspyörää. Modify Median yrittäjillä on yli 20 vuoden kokemus digituotannosta. Takaikkunasta voi seurata, kuinka puimurin tyhjennystorven alle peruutetun perävaunun täyttö sujuu. Projektien monimutkaistuessa tarvitaan yhä enemmän erikoisosaajien apua, ja kontaktiverkostot ovat tärkeitä, sillä oma henkilökunta ei riitä. 121 / 6 | Koneviesti Weteraanit 2025 Traktorin ikkunoista näkyy 360 asteen kuva, joka on hyvin todenmukainen. "Tunnemme toimintakulttuurin ja olemme fyysisesti lähempänä asiakkaita kuin intialaiset yritykset. Koneviesti on osallistunut simulaattorin tuotantokustannuksiin.
Maatalousmuseon tavoitteena on kehittää maatalouskoneharrastajien valtakunnallista verkostoa ja luoda toimintamalli, jolla yksittäiset harrastajat sekä alueelliset tai tiettyihin merkkeihin keskittyneet kerhot saataisiin toimimaan yhdessä kulttuuriperinnön siirtämiseksi tuleville sukupolville. Traktoriharrastajilla on paikallisia tai tiettyihin konevalmistajien tuotteisiin keskittyneitä kerhoja, mutta useimpien jäsenmäärät laskevat. Saralla on myös valtakunnallisena vastuumuseona erinomaiset mahdollisuudet tallentaa ja välittää maatalouskoneharrastukseen liittyvää tietoa sekä parantaa sen saatavuutta. Tapahtumaan tuotiin noin kolmekymmentä eri-ikäistä traktoria, ja paikalla oli kiitettävästi yleisöä. Tapahtuma ja kävijöiden haastattelut olivat osa Sarka-museon vuonna 2024 toteutettua hanketta "Maatalouskoneharrastajien verkoston kehittäminen ja yhteisötapahtuman tuottaminen". Työvälineiden säilyttäminen on myös tärkeää! T apahtuman aikana kerättiin tietoa koneharrastuksesta sekä tutustuttiin museon kokoelmiin tallennettuihin traktorikirjoihin ja käyttöohjeisiin. Uusien jäsenten hankkiminen ei onnistu ilman verkkonäkyvyyttä ja panostusta sosiaaliseen mediaan, mikä on haaste monille kerhoille. Konetapahtumassa oli kattava valikoima traktoreita ja työkoneita. Mekaanista kaivuria valmistettiin sekä hinattavana että traktoriin asennettuna. 2 . Tapahtumassa on esillä traktoreita ja työkoneita 1920-luvulta alkaen. Tervetuloa osallistumaan tapahtumaan ja kertomaan koneharrastuksestanne! Koneharrastuksen ylläpitäminen ja nuorempien harrastajien mukaan saaminen vaatii uusia ideoita. Useiden traktoreiden perässä oli aikakauteen sopiva työkone. 2 2 5 KO N E S A R K A TA PA H T U M A Seuraava koneharrastajien konetapahtuma järjestetään 2.8.2025 Sarka-museon pihalla. Esimerkiksi autoharrastajilla on koko maan kattava järjestö, kuten Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliitto SAHK ry, jossa on 31 jäsenyhdistystä, kuten Veteraanikuorma-autoseura. 02 7637 7012. Ilmoittautumiset: Elsa Hietala, elsa.hietala@sarka.fi, p. Raahe Oy valmisti Temmeksiä vuosina 1955–1965 yhteensä 1 043 kappaletta. Maatalouskoneharrastajat tarvitsevat valtakunnallisen toimijan, jolla on resursseja varmistaa harrastuksen jatkuminen. 2025 Koneviesti Weteraanit 6/ | 122 KONE-SARKA-TAPAHTUMA Ensimmäinen koneharrastajille suunnattu Kone-Sarka järjestettiin 3.8.2024 yhteistyössä paikallisten koneharrastajien ja Loimaan Pienviljelijäyhdistyksen kanssa. Sarka-museo järjestää jälleen koneharrastajien tapaamisen Loimaalla 2.8.2025. T A P A H T U M A. Suomessa on lukuisia koneharrastajia, jotka koneita kunnostamalla ja säilyttämällä ylläpitävät koneellistumisen vaiheiden elävää kulttuuriperintöä. Traktoreiden ikähaarukka ulottui 20-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. NUFFIELDIN PERÄSSÄ oleva Temmes-kaivinkone. 8
04578350045 Kysy lisää 025373191, 025372181 kasi(at)ahjoco. 06-4845175 www.harmanpelto.. bellusoy.com 0440 391639 KASTELUPUTKI 4tuumaa, 9metrin salkoja 20kpl, pikalii tin kiertämällä, 1000eur alv 0. P. 9990 € ISME ETUKUORMAIN 3 v u o d e n k o k e m u k s e l l a Suomen kattavin mallisto 15 eri mallia, nostotehot: 1200–2300 kg – 1-vipuhallinta, kellunta – Vakain vakiona – Pitkät sovitteet – Asennus tehtaalla tai tilalla valintasi mukaan! Valmistaja ISME myy Isme-Sales Oy 64900 ISOJOKI Puh. 0400873 426 Nuffield Leyland David Brown varaosia 0500660106 LOIMAA Valmistamme puimurin pöytävaunuja. alv) Tilaa netistä tai soita 0400 451 900 alk. Myydään Ostetaan MAATALOUSKONEET Koneammattilaisen asialla Käsissäsi on Suomen koneuskottavin ammattilehti. P. Säkkinostimet, trukkipiikit ja kivitalikot. 0400 910696 Piennarja kesantomurskaimet Hapa Polannelana 300 tappiterällä (sis. alv) Koneet parhaaseen kasvuun tarjous 9490€ Suomen laajin valikoima automaattiohjauksia. (06) 2631 111 0500 366 729 lisätietoja: www.ismesales.. Maksetaan hyvä hinta. Säiliö koot: 700 / 1000 / 1300 / 2500 litraa Puomistot: 10 / 12 / 15 / 16 / 20 / 21 / 24 metriä KASI-3/1000/12HT 10 220€ alv % KASI-4/1300/15HT 14 570 € alv % KASI-6/2500/21H8140-7SH 33 390 € alv % RENKAAT JA VANTEET MAATALOUSKONEISIIN Hyviä uusia ja käytettyjä renkaita ja paripyöriä uusilla RAJU/Apv-vanteilla. KOTIMAISET KASI-KASVINSUOJELURUISKUT AHJOCO Oy, 29250 NAKKILA www.kasi.. Kaikki merkit / mallit. Huomasitko tämän?. 123 / 6 | Koneviesti Luokitellut ilmoitukset 2025 Bellusliukuovitarvikkeet, ovirungot, kaaret, kaapeli vaunut, terässaranaovet. Norm. HÄRMÄNPELTO OY P. 4890€ (sis. www.tarmonteras.fi P. Ostetaan Fiat Traktorin lehtiä: Työväline, Fiat Traktorit, Fiatin hyviä uutisia ja Työväline tie toa
2025 Koneviesti Luokitellut ilmoitukset 6/ | 124 Puh. 040 8235 938, 0400 661 379 www.taipaleenteras.fi Lehti-, pari-, taitto-, liuku-, erikoisovet ja ikkunat. Käsissäsi on painavaa koneasiaa. P. 020 746 6790 huolto@foresthuolto.fi www.foresthuolto.fi Asetie 1, 15550 Nastola VARAOSIA METSÄTYÖKONEET RAKENTAMINEN KATTOJA SEINÄPELLIT SEKÄ ALUMIINIPROFIILIT OHEISTUOTTEINEEN suoraan asiakkaille edullisesti ja nopeasti Taipaleen Teräs Oy Linjalantie 4, 43700 Kyyjärvi. Maatalouteen kuumasinkittynä vuodesta 1969 Aukipitolaite topperi FARMIKKO OY | www.farmikko.fi | info@farmikko.fi | +358 408330755 Traktoreihin / Metsäkoneisiin TEHOKAS GILJOTIINIKATKAISU SEKÄ ERINOMAISET JOUKKOKÄSITTELY JA KUORMAUSOMINAISUUDET F A R M I K K O E N E R G I A K O U R A T Hommat hoituu Mitä isompi kone... ...sitä suurempi moottori
Voit myös soittaa, lähettää sähköpostia ja kysyä lisää. Pienemmät päästöt suuremmat säästöt. +358 40 504 4343 Noora Murremäki noora.murremaki@ajotek.. PARASTA VOITELUA ajotek.. +358 40 507 3830 Ite oot! Ja myös me olemme Proforestissa Ajotekin osastolla nro 66. (09) 4257 9321 Fax (09) 4257 9323 www.uudenmaanterasleikkaus.. Juha Murremäki juha.murremaki@ajotek.. • MAA-AINEKSEN KIERÄTTÄMINEN JA SEULONTA • Kiven, soran ja mullan seulonnat • Kierrätysbetonin murskaus ja seulonta • Kierrätysmateriaalien erikoisseulonnat ja murskaus • Pilaantuneiden maiden kohteet • Seulan vuokraus Ammattitaidolla ja luotettavasti Ota yhteyttä! 040 085 3259 tuuskaivuu@gmail.com MYYTÄVÄNÄ MAARAKENNUSKONEET LISÄTIETOJA JA JÄLLEENMYYJÄT LÖYDÄT www.x1r. w a n h a w o i m a . 125 / 6 | Koneviesti Luokitellut ilmoitukset 2025 SEKALAISIA HUOLTO JA KORJAUS • Polttoja plasmaleikkauspalvelu • Teräsmyynti Myös kulutusteräkset ja huulilevyt Työkkyrintie 18, 05400 JOKELA Puh. f i Pe-la klo 10-17, su klo 11-17 Amiraalintie 161, 86300 Oulainen TINKAAT VAIN .com POLTTOAINEEN KULUTUKSESTA. Lahti Lieto Rauma Tuusula www.priimarengas.com Yli 70 vuotta koneasiaa Jokaisen konemiehen luottolehti. Tulet siis kuulemaan siellä, miksi kannattaa varautua tuleviin ympäristövaatimuksiin nimenomaan Shell PANOLIN -biovoiteluaineilla (koska ne ovat suorituskyvyltään erinomaisia, kestävät pidempään ja täten säästävät kustannuksia). Saat kauttamme myös laadukkaat Shell-voiteluaineet! tunnelmaa” ”Työtä, taitoa ja w w w
2025 Koneviesti Lukijan idea 6/ | 126 L U K I J A N I D E A Lukijan IDEA Lukijan idea -palstalla esitellään lukijoiden ideoita ja ratkaisuja erilaisiin pulmiin. Vanhoista kuormalavoista koostetussa telineessä pienpuu ja oksat pysyvät paikoillaan huomattavasti paremmin kuin tavanomaisessa sahapukissa. Koneviesti ei vastaa ideoiden toimivuudesta tai turvallisuudesta. TOIMITTANUT VISA VILKUNA Risupukilla oksatkin talteen HYVÄ KEKSINTÖ! PALKITSEMM E KEKSIJÄN TUOTEPALKINNOLLA . Telineen kokoonpanossa ei tarvita nauloja tai ruuveja, joten se on helppo siirtää eri työkohteisiin. Tilaa osoitteesta koneviesti.fi/tilaa HYVÄ KEKSINTÖ! PALKITSEMM E KEKSIJÄN TUOTEPALKINNOLLA .. Voit lähettää kuvauksen omasta ideastasi suoraan osoitteeseen: lukijanidea@koneviesti.fi. JANNE SARAJÄRVI Koppeloharjusta teki kuormalavoista näppärän telineen, jonka avulla on helppo ja turvallinen sahata oksat ja ohuemmat rangat bioenergiaksi. Palkitsemme parhaita ideoita Koneviestin tuotepalkinnoilla, joten muistathan laittaa yhteystietosi viestiin mukaan
Kun pohjasta leikataan halutun syvyinen kaukalo, jätetään yhteen laitaan noin puolen metrin kaistale, josta kaukalo kiinnitetään kalusteisiin. Valitse ”Yhteystiedot” -välilehti ja sieltä kohta ”Ota yhteyttä toimitukseen”.Voit myös lähettää sähköpostia osoitteella palaute@koneviesti.fi tai lähestyä meitä kirjeitse Koneviesti, PL 440 (Simonkatu 6), 00101 Helsinki. Tulla kiinnitti kaukalon pakoputken pidikkeellä, ja se on kestänyt hyvin. TOIMITTANUT VISA VILKUNA Kivennäiskaukalo ureatynnyristä HYVÄ KEKSINTÖ! PALKITSEMM E KEKSIJÄN TUOTEPALKINNOLLA .. KERRO MIELIPITEESI! EMILIA TULLA Laukaan Äijälästä keksi, että tyhjentyneestä 200 litran ureatynnyristä saa hyvän kivennäisastian naudoille. Laita meille viestiä osoitteessa www.koneviesti.fi. 127 / 6 | Koneviesti Lukijan idea 2025 L U K I J A L T A & I N K I N E N AVAA SANAINEN ARKKUSI JA KERRO MEILLE, MIKÄ LEHDESSÄ MIELLYTTI TAI SAPETTI
Traktorikauppa jatkui entisellään, mutta ei samanlaisessa laajuudessa kuin 80-luvulla, jolloin myytiin parhaimmillaan lähes 400 Belarusta vuodessa. Suosituimmassa Belarus-mallissa on käytetty samaa tekniikkaa 60 vuoden ajan. Moottori oli entinen 4,75-litrainen, mutta kaiketi päästömääräysten takia siitä ei löytynyt samaa sitkeyttä kuin aiemmasta versiosta. Osansa menekin heikkenemiseen oli saatavuudessa. Belarus MTZ-920 – vanhaa tekniikkaa uusissa kuorissa. Vanhahtava ulkonäkö, omintakeinen tekniikka ja vaihteleva laatu arveluttivat. Ainoiksi entisajan erikoisuuksiksi jäivät automaattisesti kytkeytyvä neliveto ja voimanoton planeettakytkin. Halpa hinta, raaka voima ja simppeli tekniikka eivät enää olleet myyntivaltteja koko ajan enemmän ja enemmän sähköistyvien kilpailijoiden joukossa. Aiemmassa mallissahan lukkoa voitiin pitää päällä koko ajan, ja se irtosi, kun etupyöriä käännettiin, ja kytkeytyi takaisin pyörien ollessa suorassa. Pitkälti MTZ-80:n kaltainen Belarus 510 on valmistusohjelmassa vieläkin. Uuden malliston ohella tarjolla pidettiin aiempiakin malleja, ja pidetään jatkuvasti. Maahantuojana ennätti olla lyhyen aikaa Agroma, joka kaatui v. Lisähintaan sai 14-nopeuksisen synkrolaatikon ja 4-vetomalleihin myöhemmin suoran etuakselin, joka mahdollisti suuremman pyöräkoon. Tilanteeseen johtaneista syistä on kerrottu monenlaisia versioita. Belaruksen alkuperäinen hytti jouduttiin lähes kaikissa läntisissä vientimaissa korvaamaan paikalliset määräykset täyttävillä ohjaamoilla. Tuolloin esiteltiin uudistettu mallisto, jonka tehokkain traktori oli 6-sylinterinen turbo MTZ-1221. 2001. Tarpeellisin uudistus olivat öljykylpyiset levyjarrut. Minskissä valmistetaan edelleen traktoreita vuonna 1963 esiteltyyn tekniikkaan perustuen. Neuvostoliiton hajoaminen tiesi hankaluuksia sikäläisille traktoritehtaille, sillä kotimarkkinoiden menekki ei ollut enää yhtä varmaa. Pian esiteltiin tehokkaampi versio MTZ-80, josta oli MTZ-50:n tapaan tarjolla myös omaperäinen neliveto. 2025 Koneviesti Weteraanit 6/ | 128 W E T E R A A N I TEKSTI JA KUVA KIMMO KOTTA T raktoreiden perustekniikkaa ei yleensä päästetä kovin vanhaksi. Hieman aiemmin Belaruksia oli markkinoinut yhtä lyhyen jakson Mateko Oy. Viimeinen suomalainen Belaruksen maahantuoja oli Agroman entisen huoltopäällikkö Jaakko Pirisen perustama Agri-Kymi Oy, joka sai parhaimpina 2000-luvun alkuvuosina kaupaksi vajaat 40 traktoria. MTZ-80 säilyi tuotannossa, ja sen luksusvaihtoehdoksi tuli MTZ-820, jossa oli uudenlainen vino konepelti ja maski. Mitoiltaan ja perusolemukseltaan uusi malli oli edeltäjän kaltainen. Niinpä uudistettu luiskapeltinen MTZ-820 sai täällä nimen Belarus 920. Suorassa etuakselissa ei ollut enää jousitusta, ja taka-akselin tasauspyörästön lukon automaattitoiminto oli poistettu. Mainittavimmat erot olivat suorasuihkutteiseksi muunnellussa moottorissa, mekaanisessa pikavaihteessa, joka tarjosi 18 nopeutta eteen ja 4 taakse, 2-nopeuksisessa voimanotossa sekä tasauspyörästön hydraulisessa levylukossa. Vuosikymmenen vaihteessa painonsiirtojärjestelmää uusittiin ja muotoilu muutettiin kulmikkaammaksi. Vasta 80-luvun lopulla viranomaiset alkoivat hyväksyä tehtaalla asennetut valkovenäläiset kopit, joiden myötä vientimallit saivat lisänimen Agross. Seuraavassa 2000-luvun alun 3-sarjassa muotoilu oli vaihtunut pyöreämmäksi, ohjaamo aiempaa paremmaksi ja muutamia toimintoja oli sähköistetty. Muutamaa ominaisuutta köyhemmäksi Ensimmäinen muitakin kuin SEV-maita ja Kuubaa laajemmalti kiinnostanut Belarus-malli oli vuonna 1963 valmistunut kokonaan uusi MTZ-50, mutta kovin suuria määriä ei neuvostoliittolaisten maatalouskoneiden vientiyritys Traktoroexport saanut länteen ujutettua. Kysyntäkin oli reilussa laskussa, jähmeä ja monen mielestä vanhanaikainen Belarus ei sopinut EU-aikaan siirtyneen nykyviljelijän kalustoon. Uudistuksissa menetettiin kuitenkin muutama Belarukselle tyypillinen ominaisuus. Kuitenkin tietyillä maailmankolkilla "karvahattu"-tason koneille on edelleen jatkuvaa kysyntää. Ulkopuolisia hydraulisylintereitä varten oli nyt 3 venttiiliä, mutta 2-toiminen nostolaite toimi vain osateholla. Minskin MTZ-tehdas pärjäsi muutoksessa vähimmillä vaikeuksilla, ja heinäkuussa 1995 valmistui 3 000 000:s traktori, joista 500 000 oli ollut vientikoneita. Matalan bruttokansantuotteen valtioissa ei ole varaa kovin moderniin tekniikkaan, eikä valmiuksia sen ylläpitoon. Agroman viimeisiä Neuvostoliittolaisten maatalouskoneiden markkinointia varten 70-luvun lopulla perustettu Agroma siirtyi sen omistajiin kuuluneen Noveran, eli Hankkijan konkurssin jälkeen venäläisomisteisen Konela-Belaruksen haltuun. Tehdas kyllä tuotti traktoreita edelleen hurjia määriä, mutta niitä myytiin nihkeästi Suomeen. Meillä Belarukset myytiin 1970-luvun alusta lähtien omilla tyyppinumeroinneilla. Niinpä monessa aasialaisessa ja afrikkalaisessa maassa käytetään yhä vanhanaikaisia koneita, mikä on taannut varmat markkinat valkovenäläiselle perus-Belarukselle. Mallistosta löytyy jo melko nykyaikaisiakin koneita, tehokkaimmillaan 360-hevosvoimaisia, mutta viennit länteen päin ovat viime vuosina hiipuneet ja nyttemmin loppuneet kokonaan, mikä jäänee pysyväksi tilaksi. Alkuperäisen etukammioisen MTZ-50:n valmistus päättyi 80-luvun puolivälissä, jolloin esiteltiin myös 100-hevosvoimainen turbomalli MTZ-102
Hydro-ohjaus. Rivityyppinen ruiskutuspumppu keskipakosäätäjällä, kylmäkäynnistystä varten polttoainehehku imusarjassa. läpimitta 110 mm, iskunpituus 125 mm, iskutilavuus 4750 cm³, puristussuhde 16:1. Vähennyspyörästöissä sisäpuolinen lieriövälitys, hydraulinen levylukko. Sähköjärjestelmä 12 V, käynnistyksessä 24 V, vaihtovirtalaturi 700 W, startti 5,9 kW. Syl. Suorahampainen siirtopyörävaihteisto 18+4R, nopeudet 1,8 -35 km/h. Painonsiirtojärjestelmä työntövarsitunnustelulla, 3 ulkopuolisen hydrauliikan kaksitoimista venttiiliä. Kiinteät paineilmalaitteet perävaunun jarruventtiilillä. VOIMANSIIRTO Kuiva 13,5” 1-levykytkin. Belarus MTZ-920. TÄYTÖSMÄÄRIÄ Moottori 12 l, jäähdytysjärjestelmä 20 l, voimansiirto 40 l, etuakselin tasauspyörästö 3,7 l, etuakselin vähennyspyörästöt 2 x 2 l, hydrauliikka 23 l, polttoainesäiliö 125 l. MITTOJA Pituus 4200 mm, akseliväli 2570 mm, leveys 1980 mm, korkeus 2780 mm, maavara 380 mm, paino vakiovarusteilla 4000 kg. Mekaaniset kuivat levyjarrut tasauspyörästön akseleilla. 129 / 6 | Koneviesti Weteraanit 2024 MOOTTORI D-243, 4-syl. Riippumaton voimanottoakseli erillisellä planeettakytkimellä 574 / 1018 rpm ja ajovoimanotto 3,6 r/metri. Neliveto pakkoja automaattikytkennällä, sekä kitkalukolla. HYDRAULIIKKA Hammaspyöräpumppu, tuotto 50 l/ min, paine 200 kg/cm², nostoteho 4500 kg. HINTA 19 500 € vuonna 2002, mikä vastaa n.29 100 € v.2025 VALMISTAJA Minskij Traktornyj Zavod, 1997Minsk, Valko-Venäjä. Keskipakoisöljynpuhdistin, öljynjäähdytin. 4-t nestejäähdytteinen suorasuihkutusdiesel, 85 hv /2200 rpm. PYÖRÄT Edessä 360/70R24, takana 18,4R34. LISÄVARUSTEITA Turbo (100 hv), 2-veto, synkrovaihteisto 14 + 4R, etuvoimanotto, ryömintävaihde, vanhemman mallinen etuakseli 13.6R20-pyörillä, 15.5R38-takapyörät, ilmastointi
2021 Koneviesti 6/ | 130 K ITSETEHTY PIHAKUORMAIN PUSKUKONEET METSÄPALOSSA ISUZUN JARRUREMONTTI PROFORESTIN UUTUUDET ISOT FIAT GRANDI -SARJAN TRAKTORIT KO M AT S U 8 5 5 M E T S Ä N M ÄTÄSTY K S E S S Ä S E U R A AVA KO N E V I E ST I I L M E STY Y V I I KO L L A 2 5 KESÄEXTRA T-34 ”SOTKAN” MOOTTORI E S I T T E L E M M E NIRA-PUMPUN KORJAUS
Uusin IBC:n mahdollistama ominaisuus on John Deere High Precision Localization -tarkkuuspaikannus, joka tallentaa harvesteripään ja kannon sijainnin äärimmäisen tarkasti, huomioiden jopa harvesteripään asennon. Puomin kärkiohjaus IBC on ollut alansa edelläkävijä jo yli 10 vuotta. Kaikkeen ei kuitenkaan tarvitse pystyä yksin. Tarkkuus on käsissäsi DEERE.FI Tarkkuus, tieto ja taito ovat sormenpäissäsi, jokaisena päivänä. Me kehitämme, jotta sinä saat loistaa.. Me kehitämme uusia ratkaisuja, jotka tekevät työstäsi vähän helpompaa, sujuvampaa ja kevyempää. Kuormatraktoreiden IBC 3.0 tuo kuljettajan käyttöön automatisoituja puomin liikkeitä ja ottaa askelia yhä autonomisempia toimintoja kohti
VIIMEINEN VAUNU SAATAVILLA POISTOHINTAAN! VIIMEINEN YKSILÖ TYÖKONEET ENSISADOLLE SUORAAN VARASTOSTA! Skannaa QR-koodi ja tutustu kampanjaan. a. Tutustu tarjouksiin: hankk. Kaikki hinnat alv % + toimituskulut. /ensisadolle Hankkija_KV6_225x300.indd 1 Hankkija_KV6_225x300.indd 1 5.5.2025 8.37 5.5.2025 8.37. 6 414883 905675 2 5 6 PAL.VKO 2025-25 390567-2506 KRONE EASYCUT F 360 M ETUNIITTOKONE 17 900,KARHOTUSTA ILMAN KOMMERVENKKEJÄ KAIKKI LAUTASET PYÖRIVÄT KESKELLEPÄIN! OTA YHTEYS HANKKIJAN KONEMYYJÄÄN. KYSY MYÖS EDULLISISTA RAHOITUSVAIHTOEHDOISTA! hankk. UUTUUS! CLAAS ARION 570 CMATIC KRONE ZX 470 GL NOUKINVAUNU 143900,POISTUVA MALLI. a. CLAAS ROLLANT 454 RC UNIWRAP 75700, TÄSSÄ URANSA HUIPULLA OLEVA YHDISTELMÄ PAALAIN POISTO HINTAAN! CLAAS DISCO 4400 CONTOUR TAKANIITTOKONE 21 200, VAIN MUUTAMA KAPPALE, SUORAAN VARASTOSTA TULEVALLE NURMI KAUDELLE! CLAAS ARION 610 HEXASHIFT CIS 84900, 145 HV/ 640 NM AINA KÄYTÖSSÄ JOKA TILANTEESSA 180 HV KAIKISSA TILANTEISSA KÄYTÖSSÄ! CLAAS-traktorivalikoiman tehokkain nelisylinterinen. Hinnat voimassa 8.6.2025 asti