JAANA SELANDER 8 » Laihdutustuotteilla on kysyntää apteekissa 012138-2606 JX PR IO R.P .P.F IN LA ND E KESKIVIIKKO 4.2.2026 73. VUOSIKERTA, NRO 6. Se, että eri taustoista tulevat ihmiset kokoontuvat yhteen, on suuri rikkaus. 10-11 » Koulussa ja eduskunnassa kaikki ovat yhtä arvokkaita 6 » Arja Pentikäinen valvoo kouluhanketta Kansanedustaja Markku Siponen oli Hingunniemessä kuutosluokkalaisten vieraana viime viikon torstaina. WWW.KIURUVESILEHTI.FI Irtonumero 4,50 euroa, kotiin tilattuna alkaen 2,23 euroa/vko UUTISTEN VIIKKO 2.–6.2.2026 VASTUULLIN EN JOURNALIS MI Se ei saa valehdella · Sitä ei voi lahjoa · Se vahtii vallanpitäjiä · Se ottaa selvää puolestasi asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa 14 » Veteraanien MMpronssi Aito Pennaselle. Siponen kertoi kansanedustajan työstä ja korosti sitä, että tärkeää on tulla toimeen molemmissa erilaisten ihmisten kanssa
Matematiikka on ala, jolla työpaikat lisääntyvät jatkossakin, mutta osaajat uhkaavat loppua (Aamulehti 30.9.2025). Tekoäly voi toimia apurina, esimerkiksi siltä voi pyytää apukysymyksiä haastateltavalle, tekoäly voi myös koota monikymmensivuisesta dokumentista tiivistelmän. Uutistenviikon aiheena on nimittäin tekoäly, joka vyöryy nyt joka tuutista.Tekoäly on hyvä renki, mutta huono isäntä. Samalla nuorten kiinnostus isoihin uutisaiheisiin maailmalla ja Suomessa on laskenut. ”PÖRSSI¬SUVUN perijältä jättilahjoitus vasemmistoliitolle”, uutisoi Helsingin Sanomat 18.1.2026. Ylen mukaan lukio-opetusta kehittävä Opetushallitus pitää ilmiötä positiivisena ja asiantuntija sieltä suhtautuu myönteisesti lukioiden innovatiivisiin tapoihin houkutella opiskelijoita. Liikuntapainotteinen matematiikkalukio tukisi nuorten siirtymistä työelämään urheilu-uran jälkeen. Matematiikkaleirit koulujen loma-aikaan vetäisivät osallistujia koko maasta. KUN toisaalta tulee uutisia köyhyydestä, juolahti mieleeni kysyä, kuinka moneen lukioon houkutellaan matematiikalla. Uutisten viikon tutkimus kertoo, että nuoret seuraavat uutisia aikaisempaa aktiivisemmin ja ovat entistä kiinnostuneempia paikallisuutisista. Suomessa on vain yksi matematiikkalukio ja sekin Lukioiden kannattaisi houkutella opiskelijoita matematiikalla Helsingissä. Tekoäly voi tuottaa väärää tietoa. ALLI HUOVINEN MATIKKATÄTI HANNA SOINI. Mielipiteitä voi lähettää sähköpostitse. Hän kirjoittaa jatkokertomuksena kirjaa: Poplarisoitu matikka. YLEISIMMÄT TILAUSMAKSUT 12 kk/kesto: paperilehti kotimaa 114 euroa, digipalvelu 78 euroa, täystilaus (paperi ja digi) 149 euroa Katso lisää tilausvaihtoehtoja: kiuruvesilehti.fi POSTIN JAKELUHÄIRIÖT Varhaisjakelu: 0200 71 400 Päiväjakelu: 0100 5577 www.posti.fi/asiakastuki PAINOPAIKKA Botnia Print, Oulu UUTISMEDIALIITON JÄSENLEHTI Lukijamäärä: 11 000 lukijaa Ilmestyy keskiviikkoisin ”JANNELLA on kuusi paitaa. Mutta mistä tietää, mikä kiinnostaa, jos ei opiskele alaa ihan tosissaan. helmikuuta 2026 PÄÄKIRJOITUS TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI Tällä viikolla vietetään Uutistenviikkoa T ällä viikolla vietetään Uutismedialiiton Uutisten viikkoa. Vastauksia koululaisille antoi elävä ihminen, ei tekoäly. ”Paikallisissa uutisissa on nuorten suhteen aitoa potentiaalia. Täkyinä ovat muun muassa maksuton ajokortti, ulkomaan matkat, rahastipendit ja edulliset vuokra-asunnot. 044 705 0443 tai konttori@kiuruvesilehti.fi) Sitoutumaton kotiseudun uutisja ilmoituslehti TOIMITUSJOHTAJA Juha Saastamoinen, 044 726 29 52 juha.saastamoinen@kiuruvesilehti.fi TOIMITUS toimitus@kiuruvesilehti.fi etunimi.sukunimi@kiuruvesilehti.fi Päätoimittaja Jaana Selander, 040 705 9327, toimittajat: Aku Laatikainen, 044 4386 852, Hanna Soini, 044 4934 873 ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET Sanna Manninen, 044 705 0443 konttori@kiuruvesilehti.fi PALAUTE palautekanava@kiuruvesilehti.fi AINEISTOAIKATAULUT: Ilmoitusaineistot viimeistään torstaina klo 16 mennessä. Journalismissa tärkeintä on luottamus ja vastuu, sitä ei voi ulkoistaa tekoälylle. Sotaja kriisiuutisointi herättää monessa nuoressa ahdistusta ja pelkoa. ”(...) yksikään nuori ei syrjäydy eikä vanhenemista tarvitse pelätä”, lupasi opetusministeri Li Andersson 3.6.2019. Juttuja tekoäly ei tee Kiuruvesi-lehteen ja kaikki kuvat lehdessä ovat lehden avustajien tai toimittajien ottamia, hyvin harvoin kuvia kuvapankista. Tehtävä sopisi erityisen hyvin pienille lukioille. Me Kiuruvesi-lehdessä käytämme tekoälyä rajoitetusti. Nuorten omaan elämään liittyvät uutiset ovat 13–18-vuotiaiden kiinnostuksen kärjessä. Matematiikkasuunnistukset lisäisivät liikuntaa. Kunnat rahoittavat näitä lukio-opetukseen saatavilla valtionavustuksilla ja muilla keinoilla (Yle.fi 26.1.). MATEMATIIKAN ja halvan paikkakunnan takia tulin opiskelemaan Ouluun. ” Taivalkoski haluaa liikuntalukion – houkuttelisiko se ulkopaikkakuntalaisia?”, uutisoi Koillissanomat 7.11.2025. Erikoislukioita on perustettu harrastuksissa arvostetuille oppiaineille, kuten liikunta, musiikki, taide. Ja mikä parasta paikallislehden tekijöille, nuoret ovat aiempaa kiinnostuneempia omaan paikkakuntaan liittyvistä uutisista. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. “ Puh. Siihen aikaan ei ollut edes opintotukia, joten pakko oli miettiä, mitä ”haluaa” opiskella. Se vastaa sen mukaisesti kuin siltä kysytty ja muodostaa vastauksen tekoälylle syötetyn tiedon perusteella. Journalismissa tärkeintä on luottamus ja vastuu. ”Kun maailmalla myllertää, kiinnostus omaa elämää ja kotipaikkakuntaa koskeviin aiheisiin selkeästi kasvaa. Painovalmiit ilmoitukset sekä pikkuilmoitukset jätettävä maanantaina klo 14 mennessä. Läheiset ja paikalliset aiheet voivat tuoda kriisiuutisoinnin keskellä turvaa”, Hanna Romppainen Uutismedian liitosta kertoo. Siksi tekoäly on hyvä renki, mutta huono isäntä. Viimeksi lisätyssä luvussa pohditaan, miksi miinus kertaa miinus on plus. Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. 2 Keskiviikko 4. Matematiikka koukuttaa sen harrastajat. Kuinka suuren prosenttiosuuden ajasta Janne on käyttänyt tätä paitaa?” Tehtävä on Facebookin ryhmästä Rakastan matematiikkaa, jonne sen julkaisi matemaatikko Tuomas Korppi. Koulut ja kirjastot yhdistettyinä olisi halpa keino tarjota kulttuuripalveluja myös harvaan asutulle maaseudulle ja kaupunkien reuna-alueille. Kiuruvesi-lehdessä paperilehden ja verkkosivujen sisällöstä vastaa toimittaja, myös kaiken journalistisen sisällön julkaisemisesta vastaa ihminen, toimittaja tai päätoimittaja. Myös nimimerkillä julkaistavien kirjoitusten yhteydessä tulee lähettää nimi, osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. Uutisia seuraa päivittäin 40 prosenttia 13–18-vuotiaista. Niitä pitäisi saada pieniin lukioihin ja matkailukeskuksiin. Sulka hattuun tuli oppivelvollisuusiän korotuksella, mutta paljon pahaakin sillä saatiin aikaan ja rahaa uppoaa rutosti. Kun tätä on jatkunut pitkään, Janne tajuaa käyttäneensä erästä paidoistaan niin vähän kuin yllä olevien tietojen puitteissa on mahdollista. KOULUJA ja kirjastoja suljetaan. Paikallisuutiset ovat nousseet nuoria kiinnostavien uutisaiheiden listalla neljänneksi. ”Kevään yhteishaku alkaa helmikuussa, ja pienet lukiot kilpailevat opiskelijoista tarjoamalla heille mitä erilaisimpia etuja” (Yle 23.1.2026). Hän käyttää aina kaikkia puhtaita paitoja, kunnes viimeinen puhdas on menossa, jolloin hän pesee kaikki paidat paitsi sen, joka on hänellä päällään. POSTIA Kiuruvesi-lehti / Postia-palsta, Niemistenkatu 4, 74700 Kiuruvesi toimitus@kiuruvesilehti.fi Mielipiteitä julkaistaan nimellä sekä nimimerkillä. Matemattiikkalukiot voisivat erikoistua preppaamaan niitä kymmeniä tuhansia ylioppilaita, jotka jäävät ilman opiskelupaikkaa. Lupauksen lunastamisen voisi nyt aloittaa tarjoamalla maksuttomia matematiikkaleirejä vähävaraisille. On tärkeää, että myös paikallissisällöissä kuuluu nuorten ääni ja heille tärkeät aiheet.” Tässä lehdessä on juttua kansanedustaja Markku Siposen (kesk.) vierailusta Hingunniemeen, jossa peruskoulun 6.luokkalaiset esittivät kansanedustajille monenlaisia kysymyksiä oppitunnin ajan. Kirjoituksia ei palauteta. Nykyään hoetaan: pitää opiskella sitä, mikä kiinnostaa. Hyvin vähän. Pienissä kouluissa olisi vielä rauhallista oppia ja havitella kolmea ällää, lukemista, laskemista ja liikuntaa. Tämä on tärkeää sen vuoksi, että jos sisällössä on virhe, siitä kantaa vastuun ihminen, jonka voi kohdata kasvotusten. Vältellyissä uutisaiheissa korostuu sota. Missä muualla kuin matematiikassa kaksi miinusta on plussaa. On turha lisätä aloituspaikkoja, joista valmistutaan työttömiksi. Toisaalta aiempaa useampi nuori myös välttelee uutisia. Pienissä kouluissa olisi vielä rauhallista oppia ja havitella kolmea ällää. 044 705 0443 Niemistenkatu 4, 74700 Kiuruvesi Konttori avoinna: ma–ke klo 8–16, torstaisin etäasiakaspalvelu klo 8–12 (puh
Olin edellisenä päivänä ajanu ekakertaa koko talvena. ANNE JUNTUNEN (OS RÄTY) lottia pidettiin hyvin, kohteliaat nuoret oppilaat tarjoilivat meille juhla-aterian pöytiin. Paikallaan pysyvä, ihmistä ja luontoa kunnioittaen kasvava puisto tarjoaisi vastavoimaa hävitykselle, jota nykyään välttämättömyytenä ja edistyksenä ihannoidaan. Kun yritykset lopettavat toimintansa, kun valot on sammutettu. Erityisesti tahdon kiittää Kiuruveden Lottaperinneyhdistyksen aiempaa puheenjohtajaa Sirkka Rätyä. SUKUPUUPUISTOLLA voisi olla myös ohjaava vaikutus. MAAYHTEYS on tarjonnut näille rakentajille turvaa ja toivoa. ek:n. Toivon, että Lottaperinneyhdistyksen toiminta jatkuu vielä pitkään ja jatkaa lottien arvojen mukaisia perinteitä. ISÄ ilahtui niin valtavasti, kun pokaalien kanssa mentiin käymään. Pekka Mäyrä Kyllä tietoa on hyvin saatavissa ja viranhaltijat aina avuliaasti toimittavat ja hankkivat luotettavaa tietoa, oli kysyjä sitten kuntalainen tai luottamushenkilö tai tiedotusvälineen edustaja. Vuodelta 2025 on jäänyt mieleeni muun muassa joulukuun alussa Hingunniemessä järjestetty tilaisuus, jossa vietimme aikaa yhdessä Nivan koulun oppilaiden kanssa. Jari Helpi Tiellä pysyminen ja turvallisuus oli tärkeintä. Kun maaseutu täytetään tuulivoimaloilla, sähkönsiirtolinjoilla ja vetyputkilla. VIERASKYNÄ OONA KANTELEENMÄKI Kirjoittaja on FT, metsätalousinsinööri Kaupunginvaltuutettu (PS) VIIME VIIKON KYSYMYS OLI: Onko Kiuruveden kaupungin tiedottaminen avointa. Olin Tarmo Ronkaisen kartturina ja Tarmo antoi minun ajaa 3. Jos haluat muutoksen, hoida maayhteyttä tänään. Maija Helena Kekäläinen Kyllä olen saanut aina vastaukset kysymyksiini. MUTTA minä, Anne-tytär, pääsin osallistumaan eka kertaa eläessäni lauantain kisaan. Myös sukupuupuiston perustaminen Kiuruvedelle kannattelisi kaiken hävityksen keskellä. Hoivaisi ja vaalisi, jättäen saamansa aikanaan siihen kuntoon, jollaisena sen hoivattavakseen sai. Voisimme vaatia, että yhteisiä asioita hoidetaan meitä tavallisia ihmisiä nostavalla, ei alas painavalla tavalla. NÄIN AIHETTA KOMMENTOITIIN: Lähetä kommenttisi toimitus@kiuruvesilehti.fi tai vastaa Kiuruvesi-lehden Facebookissa. Ajoin vieläpä ekaa kertaa kyseisellä autolla maantietä, joten ihan kylmiltään lähdin. Omasta puolestani haluan vielä välittää kiitoksen Helena Juntuselle, joka on avustanut minua monissa tapahtumissa. NYKYMAAILMASSA käytetään toimintatapoja, jotka pirstovat pysyvyyttä ja tekevät turvan kokemusta vaikeaksi saavuttaa. MUTTA oli hauskaa Kiuruvedellä, isot kiitokset kaikille Kiuruveden UA-talkoolaisille ja toimitsijoille ja meidän huoltopäällikölle Markus Juntuselle iso kiitos, kun koko päivän odotteli varikolla lähtövalmiudessa. PUISTOSSA voisimme kokoontua erilaisilla kokoonpanoilla. Kiuruvesi-lehti on hyvä tiedotuskanava paikallisista asioista. HANNA SOINI. Sukujen täällä tekemää työtä kunnioittaen. POLIITTISET valinnat valtakunnan tasolla ovat jo pitkään hajottaneet maaseudun yhteisöjä. Vastaa www.kiuruvesilehti.fi KATSO UUSI KYSYMYS SIVULTA 5. Meitä pikkuSukupuupuisto vahvistamaan juuria KUN palvelut viedään kauas ja käyttökulut ulkoistetaan ihmisten maksettavaksi. Minulla ei ole sitä uutista ole. Puisto voisi auttaa tuomaan kokemuksen siitä, että juuri meillä on täällä merkitystä ja että olemme tärkeä osa kokonaisuutta. ek:n ja ilahduin kyllä valtavasti kun sain videonpätkän yhdestä mutkasta. Puistossa olisi yhtä tärkeä paikka jokaiselle täällä vaikuttavalle ja tänne juurtuneelle suvulle. Jarmo Muiniekka Kyllä kansa tietää, mielipiteistä päätellen... Valinnat eriarvoistavat kuntalaisia asuinpaikan mukaan ja luovat merkityksettömyyden kokemusta. Ja toisaalta yritysasioissa on myös ei-julkisia asioita esimeriksi kilpailutustilanteessa. Maailma pelastuu hoivaamalla ja puita istuttamalla. Se voisi kasvattaa meitä ymmärtämään samanarvoisuutemme. Voisimme ryhtyä vahvistamaan yhteyttä maahan, kunnioittamaan juuria, kotipaikkoja. 3 Keskiviikko 4. Olen saanut sen verran tietoa kuin tarvitsen. Suvut voisivat kokoontua siellä ja juhlistaa sukutapaamisiaan. Kiitokset Lottaperinneyhdistykselle HALUAN välittää kiitokseni Kiuruveden Lottaperinneyhdistyksen kaikille aktiivisille toimihenkilöille vuoden 2025 toiminnasta sekä aiempien vuosien tapahtumien järjestämisestä. Kyllähän tuota jyvälle on päässyt missä mennään. Se on antanut merkin siitä, että suvut ovat selvinneet ja suvut selviävät tulevaisuudessakin niin kauan kuin maayhteyttä kunnioitetaan. KIURUVEDELLÄ on eletty maasta, metsistä, eläimistä, kiittäen ja kunnioittaen luontoa. Tehdyt valinnat hajottavat maayhteyttä ja kotipaikan kautta rakentuvaa turvaa ja kokemusta itsestä osana yhteisöä. helmikuuta 2026 Kiitos Kiuruveden Urheiluautoilijoille ISÄNI Toivo Räty (91) ilahtui kovasti, kun perheen autourheilussa tapahtui sukupolvenvaihdos. NÄIN iäkkäänä henkilönä ei tulisi lähdettyä moniinkaan tapahtumiin ja paikkoihin ilman tällaisia järjestäjätahoja. ja 22 autoahan ei tullut lopulta maaliin. Puisto antaisi tänä aikana kipeästi tarvitsemaamme jatkuvuuden kokemusta. Minä ja muut pikkulotat olemme saaneet hienoja elämyksiä vuosien varrella hyvin järjestetyissä tapahtumissa. SITTEN kun vielä meidän luokassa ei ollut muita osallistujia, niin voitettiin. VOISIMME valita toisinkin, rakentaa toiseen suuntaan. Yhdessä meistä muodostuu sellaista suurta, joka parhaimmassa tapauksessa kannattelee suvun jäseniä, kokonaisia perheitä ja heidän elinkeinojaan, jotain sellaista, joka kannattelee koko seutukuntaa ihmisiä ja maata kunnioittavalla tavalla. 48 auoa tuli, 70 ilmoittautui. Toivotan menestystä hänen jatkajalleen Arja Kärkkäiselle. On kasvettu ja kasvatettu uutta sukupolvea, jotta se aikanaan ottaa viestikapulan käteensä. Nyt poliittiset valinnat tekevät sitä myös kuntatasolla. Tällaisia teknologiauskoa ja materialistista yhteiskuntaa syvempiä merkityssisältöjä me tarvitsemme vahvistaaksemme inhimillistä, moraalisesti kestävää ja oikeudenmukaista yhteisöä. Mutta kai se ajaminen on geeneissä, kun siitä huolimatta ei oltu kokonaisajassa viimeisiä, toki Tarmo ajoi ihan hyvin, vaikka hänelläkin oli yli 20 vuotta väliä pitkän rallin ajamisesta. Lottaperinneyhdistyksen voimin olemme päässeet myös erilaisiin virkistystapahtumiin kylpylöihin, teatteriin ynnä muualle. Jokaisella luottamushenkilöllä on myös selonottovelvollisuus. Sikäli saavutus, et ei oltu ihan viimeisiä, oltiin kokonaisajassa 40. Hän oli koko päivän odottanut tuloksia ja ensimmäiseksi kysyi minulta, että monesko olin omalla osuudella… Isoveli oli kertonut naapurin miehelle (Hukkasen Hannulle), että saatan ajaa 3. Isä pärjäsi itse aikoinaan jokamiehenluokassa, aikanaanoli joku vanha uutinen 1960-luvulla isän jääratamenestyksestä. PIKKULOTTA ANNIKKI, 98 VUOTTA Pikkulotta Annikki kiittää lottaperinneyhdityksen puheenjohtaja Sirkka Rätyä ja toivoo menestystä jatkajalle Arja Kärkkäiselle. Päivä Kiuruvedellä alkoi superyllätyksellä, kun naapurikylän mies Jari Huttunen oli katsastusmiehenä. Samalla luot ihmistä kunnioittavan tulevaisuuden. Ihmettelen muutamia ja heidän motiiveitaan, jotka viljelevät salaliittteorioita, koska eivät saa itselleen mieluisia vastauksia, eivätkä päättäjät tanssi heidän pillinsä mukaan.. Juhiksen kanssa todella helppo jutella oikeista asioista ja omista huolista kautta murheista. Myös tänne evakkoina saapuneille ja Kiuruvettä rakentaneille karjalaisille suvuille yhtäläinen paikka. Taloudellisena panostuksena tämä ei olisi mittava teko, mutta henkiseltä vaikutukseltaan se sitä olisi
Uusia hyydeongelmia ei ole ilmennyt viime viikon aikana. HANNA SOINI HANNA SOINI Tanja Jokiniemi (vas.) ja tyttärensä Jenna Siirilä kertovat kiusaamisen vaikutuksista oman kokemuksensa pohjalta. Lunta on kaikkialla, mutta lumipeitteen vesiarvo on koko Pohjois-Savossa ajankohtaan nähden vähäinen. Kallavedellä mitattiin tänään 26 cm jäätä. Hänestä kiusaamista pitäisi kutsua väkivallaksi, sillä sitä se on.. 4 Keskiviikko 4. Jääpeitettä on noin 18–31 senttimetriä havaintopaikoilla. Joka päivä, kun Jenna avaa koulun oven, hän astuu kummitustaloon, missä ei ole mitään hyvää. helmikuuta 2026 UUTISET Keskiviikko 4. 08 764 990 Torstai 9.00-13.00 -400€ Kehykset -30% Linssi ALE jopa Kiuruveden yläkoululla puhuttiin kiusaamisesta viime viikon tiistaina. Optimo Kiuruvesi Torikatu 1 puh. – Koulu on paikka, jossa pitäisi olla turvassa ja voida hyvin. Jokien virtaamat ovat enimmäkseen lähellä talvelle tyypillisiä pieniä lukemia. Tanja Jokiniemi ja Jenna Siirilä kiertävät kouluilla kertomassa, minkälaista tuhoa kouluväkivalta voi tehdä. Jokiniemi aloittaa kertomalla nuorille, minkälaista oli äitinä seurata oman tyttären kamppailua kiusaajien armoilla. Tanja Jokiniemi ja Jenna Siirilä tulivat koululle kertomaan äidin ja tyttären näkökulmasta, minkälaiset vaikutukset kiusaamisella on. Sää jatkuu edelleen kylmänä koko maassa, joten hyydettä voi edelleen muodostua jääkannettomilla jokiosuuksilla. Virallisilla havaintopaikoilla oli puolitoista viikkoa sitten 18–31 cm jääpeite. Kouluväkivalta jättää elinikäiset arvet Koulukiusaaminen vaikuttaa kiusatun koko perheeseen, eikä kokemuksesta välttämättä toivu täysin koskaan. Siirilä puhuu kiusaamisesta myös kouluväkivaltana. helmikuuta 2026 Jäätilanne vaihtelevan epävarma TOIMITUS Järvien jäätilanne on vaihtelevan epävarma, tiedottaa elinvoimakeskus. Optikon ja Silmälääkärin ajanvaraus (017) 821 0061 sekä www.silmalasikauppaoptimo.fi. Pienet virtaamat sekä jokiin muodostuneet jääkannet kuitenkin pienentävät hyyderiskiä. Vähälumisen pakkaskauden vallitessa jäät ovat vahvistuneet
KYLLÄ 56% EI 44% SEURAAVAN VIIKON KYSYMYS: Pitäisikö eläkkeitä leikata. ADOBE STOCK Alttiita vahingolle ovat etenkin tyhjillään olevat talot ja vapaa-ajan asunnot sekä laitekaivot. – Se lapsi, jonka minä synnytin vuonna -97 ja sain ensimmäisenä omana lapsena syliini. Tyhjillään olevissa taloissa putket voivat pakkasjakson aikana rikkoutua, jos vettä ei ole kytketty pois päältä ja talo jäähtyy liian kylmäksi. Tehdä itsemurhan. Ja jos olet kiusaaja, aina voi lopettaa, Jokiniemi sanoo. Kun kävimme pitämässä siellä luennon, kiusaaminen loppui kuulemma siihen, Jokiniemi sanoo. Vesimittareita voi löytyä hyvinkin erilaisista paikoista. Siirilä käy yhä terapiassa ja syö lääkkeitä kiusaamisaikana puhjenneeseen ahdistuneisuushäiriöön ja pakko-oirehäiriöön. – On kiinteistön omistajan vastuulla huolehtia, ettei se tila, jossa vesimittari on, pääse jäätymään. Niitä kannattaa toki seurata myös kesällä. Toistuvat sähköja lämmityskatkot ovat tiputtaneet pakkasessa monien asuntojen sisälämpötilat lähelle nollaa. – Ne neljä naista opettivat minulle, mitä on olla arvostettu ja rakastettu. He aloittivat Lapinlahden kouluista ja ovat sittemmin jalkautuneet muillekin Pohjois-Savon kouluille. Lopulta ajauduttiin pohjalle. Mittari voi olla esimerkiksi kellarissa tai pannuhuoneessa. – Apulannalla on paljon sellaisia biisejä, joihin sain purettua pahaa oloa ja jaksettua aina seuraavaan päivään, Siirilä sanoo. Mutta jotkut laittavat Siirilälle jälkikäteen viestiä Instagramissa. 5 Keskiviikko 4. Iskut kriittiseen infrastruktuuriin pahentavat tilannetta, kun ihmiset eivät saa riittävästi sähköä, vettä tai lämpöä. Moni kiittää häntä esityksestä. Karoluodon mukaan tilanne ei nyt ole kovin paha verrattuna parin vuoden takaiseen kovaan talveen, jolloin vesilaitoksenkin verkostossa oli jäätymistapaus. Jos vesi on juossut monta kuukautta, saattaa olla iso vesivahinko vastassa. Opettajat ja koulukuraattorit yrittivät puuttua kiusaajien toimintaan, mutta mikään ei auttanut. – Eräällä koululla oli aika paha ongelma somekiusaamisessa. Teen ravintolapuolella esihenkilötöitä ja aloin tammikuussa opiskella sosionomiksi. Karoluoto muistuttaa, että vahingon sattuessa lasku tulee kiinteistönomistajan maksettavaksi. Vesilaitoksen verkostossa ei ainakaan maanantaihin mennessä ollut ilmennyt ongelmia. Joskus ne on sijoitettu erilliseen huoltorakennukseen tai talon ulkopuolelle maanalaiseen laitekaivoon. Ja miksi. Humanitaarinen kriisi Ukrainassa on syventynyt entisestään. Jäätyneet putket ja mittarit voivat särkyessään aiheuttaa vesivahingon tai suuren vesilaskun. Elämä on hyvin vaikeaa varsinkin yksin asuville vanhuksille, vammaisille ihmisille ja perheille, joissa on pieniä lapsia, kertoo Toni Jokinen, kansainvälisen avun tukija koordinaatioyksikön päällikkö Suomen Punaisesta Rististä. Koululaiset ovat luennon jälkeen yleensä vaitonaisia, sillä aihe vetää hiljaiseksi. – Sekin on todella hienoa, että joku kysyy, miten voi lopettaa kiusaamisen, Siirilä sanoo. Jos putket jäätyvät, tulee ottaa yhteys putkiliikkeeseen. – Mutta olen kohta 30 ja edelleen sattuu. Jotkut ovat särkeneet häntä vielä enemmän, Jokiniemi kertoo tyttärensä kouluajoista. Minulla on puoliso, tytär ja oma koti. Putket ja vesimittarit ovat vaarassa jäätyä Kovat pakkaset uhkaavat putkia ja vesimittareita. Kasvatin hänet niin, että hän saisi hyvän elämän. Siksi tyhjillään olevissa taloissa on hyvä käydä talvella tarkistamassa tilannetta. He vierailevat kouluilla kertomassa kokemuksistaan. – Meidän pääviestimme on, että aina on mahdollisuus valita. – Näissä tilanteissa ohjaamme ihmisiä olemaan yhteydessä paikallisiin putkiliikkeisiin. Lisääntyneet iskut, pitkät sähkökatkot ja kovat pakkaset vaikeuttavat ihmisten selviytymistä pitkittyneen konfliktin keskellä. Tiloissa on pidettävä lämmitys tarpeeksi korkealla. Jokiniemi ja Siirilä ovat kuulleet kouluilta, että heidän vierailuistaan on ollut apua ja kiusaaminen on vähentynyt. Nyt alttiita jäätymiselle ovat etenkin tyhjillään olevien talojen ja vapaa-ajan asuntojen putket sekä kylmissä paikoissa sijaitsevat vesimittarit. Joskus kiusattu tai kiusaaja kysyy neuvoa, mitä voisi tehdä. – Mutta nykypäivänä elämässä menee todella paljon paremmin kuin silloin ennen. Kouluväkivallasta jääneet arvet voivat pikkuisen parantua, mutta ne eivät katoa. helmikuuta 2026 Suomen Punainen Risti antaa katastrofirahastostaan 300 000 euroa Ukrainan Punaisen Ristin auttamistyöhön erityisesti Kiovan alueella. Se on niin sanoin kuvaamaton tunne huomata, että minun kanssani halutaan viettää aikaa. Arvet jäivät Nyt vuosia myöhemmin Siirilä oli tilaisuudessa kertomassa kiusaamisesta ja sen vaikutuksista myös omasta näkökulmastaan. Kiusaaminen jatkui piilossa katseilta. Kiusaajat eivät jättäneet Siirilää rauhaan sairaalajakson jälkeenkään, vaan kiusaaminen paheni entisestään. Perheen tuki ja Apulannan musiikki auttoivat jaksamaan päivä kerrallaan. – Laitekaivoon saattaa pitkään juosta vettä ennen kuin se huomataan. – Energiakatkot ovat Kiovan alueella pahimpia sitten vuoden 2022. Peruskoulun jälkeen Jenna Siirilä pääsi kiusaajista. Silti kiusaamisen varjot kummittelevat edelleen. Paljon muutakin hyvää on mahtunut Siirilän elämään peruskoulun jälkeen. HANNA SOINI. Tämä kaikki olisi voinut jäädä minulta saamatta, Siirilä sanoo. Hänen tyttärensä, Jenna Siirilä, joutui lopulta sairaalaan. Kiusaamisesta puhuminen liikuttaa edelleen, mutta hän kokee sen myös terapeuttiseksi. – Voi olla, että tiloissa on pieni lämpöpatteri, jolla koetetaan turvata lämmitys, mutta jos on pitkiä pakkasjaksoja, se ei riitä. Jenna Siirilä (oik.) on kiitollinen perheensä tuesta vaikeina aikoina. Se lapsi haluaa tappaa itsensä. Kiusaaminen on valinta Tanja Jokiniemi ja Jenna Siirilä tekevät nyt vapaaehtoistyötä kiusaamista vastaan. Kun suojaavaa lunta on vähän, niin kuin nyt, laitekaivot voivat jäätyä herkästi. Ukrainaan auttamistyöhön 300 000 euroa VIIKON KYSYMYS Onko Kiuruveden kaupungin tiedottaminen avointa. Kaupunkiympäristössä valtaosa ihmisistä on riippuvaisia keskitetystä lämmityksestä, sähköstä ja vedenjakelujärjestelmistä, ja yksin Kiovassa 800 000 ihmistä on ollut ilman sähköä. Kiuruveden kaupungin tekninen johtaja Kimmo Karoluoto kertoo, että kiinteistöjen omistajat ovat olleet yhteyksissä kaupunkiin pakkasista johtuvien putkien ja vesimittareiden särkymisten vuoksi. Ammattikouluun meno jännitti aiempien kokemusten jälkeen, mutta siellä hän sai ensimmäiset ystävänsä. Vastaa www.kiuruvesilehti.fi Terveydenhuoltoa paikallisesti Ajanvaraus www.paikallislaakarit.fi 0400 588 222 Kaupungintalolla Harjukatu 2, ovi B4 Joka päivä hän tietää sen, että kun hän tulee iltapäivällä kotiin, hänet on särjetty vielä enemmän. Vain siksi, että jotkut toiset ovat vieneet hänet henkisesti siihen pisteeseen, että hän ei pysty elämään, Jokiniemi kertoo tyttärestään. Karoluoto suosittelee, että etenkin ulkona olevia laitekaivoja pidetään pakkasella silmällä jäätymisvaaran takia. Vesilaitos huolehtii omasta verkostostaan ja talon putket ovat kiinteistön omistajan vastuulla, Karoluoto selventää. He hyväksyivät minut ja se pelasti minut, Siirilä kertoo. Jos vesimittari on jäätynyt, Karoluoto ohjeistaa katkaisemaan vedentulon mittariventtiilistä ja ottamaan yhteyttä kaupungin vesihuoltolaitokseen. Jos olet kiusattu, hae apua ja kerro asiasta
Näin tilaan ei tule pölyä, kuraa ja rapaa kenkien mukana. Olen ajatellut, että olen kaksi kautta peräkkäin, sillä yksi kausi on liian lyhyt, siinä vasta opetellaan lautakuntatyötä. Mikä merkitys sillä on, että opetuspuitteet ovat hyvät. Toisessa päässä rakennusta on alakoulu ja toisessa päässä on yläkoulu ja keskellä on liikuntaja hallintosiipi. Kun talous on tiukilla ja kiristetään, tuon lautakuntaan ymmärrystä, miten toimia niin, että koulussa jaksettaisiin hyvin ja voitaisiin toteuttaa perustehtävää, sivistyslautakunnan puheenjohtaja Arja Pentikäinen sanoo. Toinen syy on se, että minulla on kokemusta koulumaailmasta työni kautta. Arja Pentikäinen uskoo, että uusi koulu houkuttelee Kiuruvedelle opettajia. Tuleeko koulusta hyvä. Lapio isketään maahan syyskuun puolella tänä vuonna. Se istuu hyvin perinteikkääseen maisemaan, jossa on yläja alakoulu ja opettajien asuntola, uusi rakennus sopii siihen miljööseen. – Valitettavasti on purettava, tämä ei ole virallinen mielipide, ja on Uutiset Puheenaihe. Pentikäinen jäi eläkkeelle lukion rehtorin virasta. 6 Keskiviikko 4. – On seurantaryhmä, jossa on luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita ja myös käyttäjäryhmä. Pentikäinen haluaa nostaa esiin sen, kuinka hienoa on, että teknisen lautakunnan puheenjohtaja Laura Kauranen on koulutukseltaan arkkitehti. Paljon työtä vaatinut hankesuunnitelma tilakartoituksineen hyväksyttiin keväällä. Pentikäisen mukaan vanhoja kouluja on hankala käyttää, eikä niiden korjaamiseen kannattaisi laittaa killinkiäkään. – Ne, jotka hakevat meiltä virkoja, tutkivat etukäteen mitkä olosuhteet paikkakunnalla ovat koulutyölle, kun tarina kertoo, että Kiuruvedelle tulee uusi koulu, se jo nyt vaikuttaa opettajien saatavuuteen. – Kaikki palikat ovat kohdallaan. Kaavassa ne on merkitty säilytettäviksi. TEKSTI & KUVA JAANA SELANDER Miksi otit puheenjohtajuuden vastaan. – Voin kuvitella oppilaiden ja opettajien ilon ja hyvän mielen tunteen, kun he pääsevät uuteen koulurakennukseen. Kuullaanko koulun suunnittelussa tarpeeksi opettajia. helmikuuta 2026 Arja Pentikäinen valittiin sivistyslautakunnan puheenjohtajaksi. Tosin nyt on toinen suunnittelija, mutta pyrimme siihen, että koulu on sellainen kuin keväällä suunniteltiin. Kaikissa ryhmissä tutkitaan piirustuksia, mitkä olisivat parhaita ratkaisuja. Kyllähän se, että opettajat pääsevät kouluun, joka on terve ja raikas ja hyvistä materiaaleista tehty, on korvaamattoman arvokasta, Pentikäinen sanoo ja jatkaa, että uudesta koulusta tehdään kengätön koulu. – Varmasti tärkein asia on, että koulu on terveellinen kaikille, oppilaat ansaitsevat terveen tulevaisuuden ja opettajat voivat tehdä vuosikymmeniä töitä niissä tiloissa. Tosin itse elätän toivoa, että koulu olisi valmis lukuvuoden alussa. Loistavaa, että meillä on sellainen henkilö. Pentikäisen mukaan kouluhanke näyttää hyvältä. Pentikäinen kertoo, että suunnitelman mukaan uuden koulun keskelle tulee iso avara tila, koulun sydän. Tila on kuitenkin yhtenäinen . Rakennus on hankesuunnitelman mukaan myös kaunis. Sivistyslautakunnan ja teknisen lautakunnan kokouksissa yksi suuri käsittelyssä oleva asia on kouluhanke. – Tulee. – On monta eri tahoa, joilla varmistetaan, että hanke lähtisi hyvin käyntiin ja koulu valmistuisi viimeistään vuonna 2028 ja olisi käytössä syysloman jälkeen. Tarvittaessa pitää tarkentaa, hioa ja korjata, Pentikäinen kertoo. Nyt kun on vuosikaudet koetettu selviytyä näissä nykyisissä tiloissa ja niiden ongelmien kanssa, on mahtava juttu, että oppilaat ja opettajat pääsevät uusiin, hyviin, puhtaisiin ja terveisiin tiloihin. Se tarkoittaa, että ulko-ovien vieressä oleviin eteistiloihin sijoitetaan kengät ja vaatteet, koulutiloihin mennään sukilla tai sisäkengillä. – Hänellä on heti ammatinkin tuoma näkemys. Entä miten käy vanhojen koulurakennusten. Pentikäinen (kesk.) toimii sivistyslautakunnan puheenjohtajana. – Olin yhden kauden ennen tätä tehtävää sivistyslautakunnan jäsenenä, puheenjohtajuus oli luonteva jatko. Sivistyslautakunta ja tekninen lautakunta ovat pitäneet kouluhankkeesta yhteiskokouksia, että kaikki luottamushenkilöt olisivat perillä, mitä hankkeessa tapahtuu, on myös hankkeen seurantaryhmä. Hyvä, hyvä kouluhanke Eläkkeellä oleva lukion rehtori Arja Pentikäinen tuo sivistyslautakuntaan kokemustaan ja tietämystään koulutyöstä
Pentikäinen nostaa esiin muun muassa upean lukion esittävän taiteen linjan ja kysyy missä muussa kunnassa on näin hyvin. Lautapelin idea syttyi Rusasen mielessä, kun Turun kaupunki hyllytti Afrikan tähti -pelin rasistisena. Pelin suunnittelun ja ideoinnin pohjana on ollut vanha historiallinen kartta, mutta Kiuruvesi-pelin kartta on luonnollisesti tuotu tähän aikaan. Yksi Kiuruveden Järvikirjan tekijöistä on nimistötutkija, dosentti Sirkka Paikkala ja maantiedon professori Matti Tikkanen. helmikuuta 2026 minullekin vaikea sanoa näin, koska alue on kaunis, perinteikäs ja kulttuurialuetta, mutta jos rakennus on sellainen, että sitä ei voi säilyttää, eikä siellä voi olla, pitää osata tehdä ratkaisut. Kiuruvedellä on kehitelty Kiuruvesi-lautapeliä. Afrikan tähdessä etsitään timanttia Afrikan kartalta, timantti viedään Tangeriin tai Kairoon. Rytkyn koulusta ja Lahnajoen koulusta on tehty kuntotutkimus, jonka mukaan korjattavaa olisi paljon. Entä miten lapset voivat Kiuruvedellä. Uolevi Kärkkäinen toivoo, että kylillä kokoonnuttaisiin yhteen ideoimaan pelikysymyksiä omalta kylältä, on tietenkin jokaiselle kylälle kunnia-asia, että kaikilta kyliltä olisi pelissä kattava määrä kysymyksiä. Kysymyksiä on nyt 150, tavoitteena on reilusti yli 200 kysymystä, että pelistä saadaan hyvä. On tutkittu, että kun sijoittaa yhden euron sivistykseen, saa kolme takaisin hyvinvointina. Esimerkiksi Lapinsalostakaan, Nuutisen synnyinseudulta, ei ole juuri kysymyksiä. – Jos Honkarannassa heittää noppaa väärin, joutuu Iisalmentielle ja samalla hunningolle, konkretisoi Uolevi Kärkkäinen. Työryhmän jäsenet kertovat, että pelikysymyksiä on ollut hauska tehdä, esimerkiksi miettiä murresanoja, tunnistavatko ihmiset, mitä jokin murresana tarkoittaa. Kärkkäinen jatkaa, että Kiuruvesi-peli lähtee siitä, että kysymyksiä on eri aloilta, jolloin jokainen pelaaja saa haastetta, mutta myös onnistumisen kokemuksen vastatessaan oikein. – Laulan kirkkokuorossa ja olen seurakunnassa vapaaehtoisena, pappinakin saatan olla tarvittaessa. Kyläkouluihin ei tehdä mitään mittavia korjauksia tai jos tehdään, ne pitää harkita tarkkaan. Neljä eri vastausta Kiuruvesi-pelin idea on, että kysymykseen on neljä vastausvaihtoehtoa, joista yksi on oikein. Peliä voi pelata 4-6 henkilöä. Kiuruvetisessä lautapelissä liikutaan Kiuruvedellä ja kaikki pelin kysymykset liittyvät Kiuruveteen. Uolevi Kärkkäinen huomauttaa, että Kiuruvedellä on tasokkaita historiakirjoja, joiden lähdeluettelon voisi liittää pelin taustamateriaaliksi, että nämä ansiokkaat kirjat tulisivat entistä paremmin ihmisten tietoisuuteen. Samaa mieltä on eläkkeellä oleva kunnan arkkitehti, kaavoittaja Mirja Nuutinen, puutetta on nimenomaan kylien kysymyksistä. Pelin tarkoitus on myös kertoa ja jakaa tietoa Kiuruvedestä, muisJAANA SELANDER. Trivial Pursuitissa taas liikutaan pelilaudalla ja vastataan eri aihealueiden kysymyksiin. Tulossa Kiuruvesi-lautapeli Kiuruvesi-lautapeli muistuttaa Afrikan tähti -lautapeliä ja Trivial pursuit -peliä, Kiuruvesi-lautapeli on ikään kuin näiden kahden pelin sekoitus. Kiuruvedelle ovat vakiintuneet hankerahalla toimivat Harkka-kerhot, on nuorten musiikkileiri, ja ylipäätään musiikkiin liittyvää on paljon, on teinija tenavatähtikisa ja kuorotoimintaa. Pentikäinen kuuluu Kiuruveden valtuustoon ja Ylä-Savon ammatillisen koulutuskuntayhtymän valtuustoon ja on kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja. Kun kunnat menevät yhteen, alkaa toimintojen säätäminen samantyyppiseksi kaikissa kunnissa. Joka tapauksessa kansalaisopiston toimintaa on syytä tarkastella jatkossa, koska väki vähenee. Paikallistuntemusta tarvitaan, kaikkea ei voi hoitaa etänä, silloin paikalliset piirteet jäävät huomiotta. Idea Kiuruvesi-lautapelistä lähti kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusasesta ja hänen ajatuksestaan tukea myös pelin kautta kotiseututyötä, jota Kiuruvedellä on tehty ansiokkaasti vuosikymmeniä. Oma hieno opisto Entä kansalaisopisto. Kiuruvesi on linjannut, että kansalaisopisto pysyy itsenäisenä ja Pentikäinen allekirjoittaa sen täysin. Eri järjestöt voivat nivoa peliin omia kysymyksiään niin halutessaan, esimerkiksi yrittäjät tai Kiuruvesi-seura, urheiluseurat. Toivottavasti myös kiinnostus Kiuruveteen lisääntyy ja itse asiassa se on pelin perimmäinen tarkoituskin, Nuutinen ja Kärkkäinen sanovat. Nyt oppilaita on 700. Rusanen jatkaa, että pelistä tulee itseään täydentävä ja ajaton lautapeli. Säännöt täsmentyvät pelin suunnittelun edetessä. – Koulussa on osaava oppilashuoltohenkilöstö, joka tarttuu asioihin. Pelin taustalla ovat Kiuruvesi-seura, Kiuruveden kotiseutuyhdistys, Kiuruveden yrittäjät ja Kiuruvesi-lehti sekä paljon paikallistuntemusta omaava Seppo Räihä. Kansalaisopistoa kuitenkin tarvitaan ihan hyvinvoinnin takia. On kulttuuritalo ja musiikinlehtori Anna-Mari Svärd, joka nostaa nuoret esille. Oikeanlaisen toiminnan järjestämiseen tarvitaan mukaan eri kyliä ja ihmisten tuntemusta. Kun ensimmäinen peliversio on tehty, voi tehdä lisää kysymyksiä. Lisää kysymyksiä Kiuruvesi-peliin tarvittaisiin nyt kysymyksiä lisää eri puolilta Kiuruvettä, lähinnä kyliltä, kyläyhdistyksiltä, urheiluseuroilta ja eri toimijoilta. Näin peli kestää aikaa. Siltä pohjalta syntyi ajatus omasta lautapelistä kaiken ikäisille pelaajille. Pelilautana on Kiuruveden kartta, jota pitkin kuljetaan ja pysähdytään eri kylille nopan antaman luvun mukaan. Pentikäinen sanoo, että vuosittain lasten hyvinvointia tutkitaan ja Kiuruveden lapset voivat osapuilleen samoin kuin muuallakin. Kiuruvesi-lautapeli on luova sekoitus Afrikan tähteä ja Trivial pursuitia Kiuruveden karttapohjalla. Peli on moderni tapa lähestyä kotiseututyötä. Ja minulla on 12 lastenlasta, haluan olla myös heidän elämässään. 7 Keskiviikko 4. Hyvinvointialueuudistus on alun aistelun jälkeen tuonut meille viime aikoina hiukan paremmin kuraattorija psykologipalveluja sekä kouluterveydenhuoltoa. Kiuruvesi-tietoutta lisäävän pelin olisi määrä olla valmis ensi kesänä. Kysymyksiä on pyydetty eri alojen eksperteiltä, muun muassa Kiuruveden Järvikirjan tekijöiltä. Pahoinvointia toki on ja lapsiperheköyhyyttä. – Eli voidaan kertoa esimerkiksi, että ensimmäinen kunnanjohtaja Kiuruvedelle valittiin 1967 ja sitten kysytään kuka oli ensimmäinen kunnanjohtaja. Tarkoituksena on, että 500 oppilaan yhtenäiskoulu palvelisi aikanaan kaikkia Kiuruveden lapsia. Kyläkoulujen lakkautuksia ei ole nyt lautakunnan listalla. – Ihan ainutlaatuinenhan tämä peli ei ole, tiettävästi on olemassa muun muassa Savo-peli ja Lahti-peli. – Kaikki kiuruvetiset halutaan mukaan tekemään kysymyksiä, alleviivaa Kärkkäinen. Pientä remppaa tehdään kyläkouluihin vuosittain, mutta se ei vaadi paljon rahaa. Kiuruvesi-pelissä tulee olemaan Kiuruvesi-aiheisia kysymyksiä eri elämänalueilta muun maussa kulttuurista, liikunnasta ja historiasta. – Ajattelen, että tämä ajatus jaetaan lautakunnassa, voimme säilyttää omaleimaisuutemme paremmin itsenäisenä. Toisin sanoen, jos peliä pelataan paljon, pelaamisen kautta tietämys Kiuruvedestä ja sen historiasta kasvaa. – Että mielenkiinto säilyy, pitää pelaajan osata myös vastata joihinkin kysymyksiin. Rusanen sanoo, että olisi hienoa, että Kiuruvesi-peliä pelattaisiin myös kouluissa. tuttaa Mirja Nuutinen. Ollaan kuitenkin Kiuruvedellä pioneereja ja tehdään parasta, Kiuruvesi-seuran puheenjohtaja Uolevi Kärkkäinen sanoo. Kiuruvesi-peli voi olla myös Kiuruveden kaupungin lahja ja eri sidosryhmien lahja omille ryhmilleen. Joskaan ei kuvassa olevalla vanhalla karttapohjalla. Haasteena mielenkiinto Uolevi Kärkkäinen sanoo, että Kiuruvesi-pelin suurin haaste on ollut saada pelistä niin mielenkiintoinen, että se halutaan ostaa ja että se kerää pelaajia ja sitä halutaan pelata ympäri Suomea. Kiuruvesi-peli on tarkoitus lanseerata Kiuruveden Iskelmäviikolla kesällä 2026, mahdollisesti peliä pelataan torilla markkinointimielessä tuona ajankohtana. Me Kiuruvedellä olemme sen verran omahyväisiä
Moni aloittaa laihduttamisen vuoden alussa.. Sitoutuneet rasvat eivät voi imeytyä elimistöön eivätkä niiden sisältämät kalorit ole elimistön käytettävissä. Siitä lähtien tätä tuotetta on mennyt tasaiseen tahtiin. Makeaan himoonkin löytyy apua. Krapulan torjumiseen käytetty ravintolisä Acetium oli loppunut tukusta, kun kysyntä on kasvanut voimakkaasti. helmikuuta 2026 Rasvaa sitovia laihdutusvalmisteita kysytään nyt, ”krapulatroppi” ei liiku Kiuruveden apteekista kysytään nyt ”laihdutusvalmisteita”. L-kysteiini sitoo krapulaoireita aiheuttavaa asetaldehydia. Valmisteen aktiivinen ainesosa, polyglukosamiini L112 -ravintokuitu, sitoo syödyn ravinnon sisältämiä rasvoja. Hittituote ei yksin laihduta Leinonen ja proviisori Sanna Siponen muistuttavat, että paljon mainostettu ”hittituote” ei yksin laihduta eikä valmiste vaikuta, jos ruokavaliossa ei ole rasvaa, rasvattomalla ruokavaliolla tuotteesta saa vain ummetuksen. Kiuruvedellä apteekissa on imeskeltäviä tabletteja. Kiuruveden apteekin valikoimaan tuli noin vuosi sitten paljon mainostettu Formoline-laihdutusvalmiste. Yksi laihdutuskeino Apteekista muistutetaan, että laihdutusvalmisteet ovat yksi laihdutuskeino, eivätkä kaikki saa näistäkään tuotteista apua, jos esimerkiksi liikapainoa on paljon. TEKSTI & KUVAT JAANA SELANDER Uutiset Ylipäätään on syytä jutella, onko laihdutusvalmisteen käyttäminen turvallista, jos on muuta lääkitystä. Niin Leinonen kuin Siponen alleviivaat, että laihduttamisessa ja painonhallinnassa kaiken a ja o ovat ruokavalio ja ruokarytmi sekä liikunta terveellisine elämäntapoineen. Laihdutusvalmiste perustuu siihen, että se sitoo ravinnossa olevaa rasvaa, rasva ei näin ollen pääse imeytymään ja näin auttaa painonhallinnassa. Proviisori Sanna Siponen (vas.) ja apteekkari Riitta-Liisa Leinonen laihdutustuotehyllyllä. Alle 18-vuotiaille ei suositella laihdutusvalmisteita eikä niitä apteekissa alaikäisille myydä. Näin rasvoista peräisin olevien kaloreiden saanti pienenee. Leinonen kertoo, että alkuvuodesta muutetaan elämäntapoja, voi tarvetta tulla myös vähentää makean syömistä. 8 Keskiviikko 4. Helsingin Sanomat kirjoitti taannoin, että L-kysteiinin ja sitä sisältävien kapseleiden kysyntä on ollut kasvussa Helsingin seudulla. – Mutta voisin ajatella, että laihdutusvalmisteet ovat yksi vaihtoehto kaiken muun ohella, jotka ovat esisijaisia eli ruokavalio, riittävä määrä aterioita ja liikunta. Sitä vastoin pääkaupunkiseudulla suosittu krapulavalmiste ei kiinnosta kiuruvetisiä. Apteekkari Riitta-Liisa Leinonen kertoo, että ravintokuituun perustuvaa valmistetta otettiin valikoimaan isompi erä nyt kun siitä on paljon mainontaa ja sitä kautta myös kysyntää. Krapulaan L-kysteiinia Entä krapulavalmiste. Sanna Siponen sanoo, että aika vähän laihdutusvalmisteita kysellään apteekin tiskiltä, laihdutustuotteiden kysyjät ovat kuulleet tuotteista mainoksista ja tulevat sitten kuulemansa perusteella kyselemään tuotteita apteekista. L-kysteiini sitoo mahalaukussa alkoholin aineenvaihduntatuotetta, karsinogeenista asetaldehydia, ja voi siten vähentää krapulaoireita, kuten päänsärkyä ja pahoinvointia. Toki laihtumisen teho on aina yksilöllistä. Sanna Siponen sanoo, että myös Formolinen suhteen kannattaa keskustella farmaseuttien kanssa mahdollisesti muusta käyttämästään lääkityksestä ja vitamiineista, sillä laihdutusvalmisteet sitovat rasvaliukoisia vitamiineja. L-kysteiinin uskotaan pitävän juomisen jälkeisen pahoinvoinnin kaukana. Leinonen muistuttaa, että osa apteekissa myytävistä tuotteista on lääkkeitä, osa ravintolisiä tai lääkinnällisiä laitteita. Apteekissa on olemassa uutuusvalmiste, jota voi käyttää tukena verensokerin tasaamiseen. Acetium on ravintolisä, jota saa apteekista. Esiin voi nimittäin nousta yllättäviä seikkoja, esimerkiksi pitääkö laihdutusvalmiste ottaa eri aikaan kuin reseptilääke ja sopiiko laihdutusvalmiste juuri sinulle. Leinonen sanoo, että L-kysteiinia on mennyt silloin tällöin, mutta todella vähän Kiuruveden apteekissa
Alkuun Luttisesta tuntui, että aika käy pitkäksi, kun puhelin ei soinut monta kertaa tunnissa. KUKA. Kun sairastaa, hyvinvointialue muuttuu pahoinvointialueeksi, kaikki ei ole kohdallaan. Olen itse asiassa vuosien varrella työllistänyt kaikki Niemiskylän nuoret, jotka olivat koulussa ja opiskelemassa, kesäisin ja muilla lomilla 30 vuoden ajan. Lomituspalvelu pyörii melko lailla itsekseen. Miksi ei enää hoideta. Ei arkea, ei pyhää Eläkeläisen elämässä on Terho Luttisesta hienoa se, ettei ole arkea eikä pyhää. Ihmettelen suuresti, miten 1980–1990-luvuilla oli rahaa pitää yllä sairaaloita, oli lääkäreitä ja lääkärille pääsi. u Asuu vaimonsa kanssa Niemiskylässä. Luttinen kertoo, että maalaisjärki ei oikein ymmärrä, että vaikka on reumapolilla hoidossa, ei pääse suoraan reumalääkäriin, vaan pitää mennä terveyskeskukseen jonoja kasvattamaan, ja saada terveyskeskuslääkäriltä lähete reumalääkärille. Metsästys on tärkeä harrastus, pyydän lintuja ja käyn hirvimetsällä. En ymmärrä, jonkun täyttyy ottaa välistä. Kesä täyttyy kalastuksesta kotijärvellä ja matkailuautolla reissaamisesta pääasiassa kotimaassa, Norjassakin on käyty. – Valitettavasti vakuutusmyyjät ja yhtiöt toimivat kaukana ihmisistä. Terhoa ja hänen vaimoaan Riitta-Liisaa kohtasi viime syksynä suuri suru, kun heidän tyttärensä kuoli sairastettuaan puolitoista vuotta. Sekin on käsittämätöntä, että reumalääkäri ei voi antaa lähetettä laajempiin verikokeisiin, vaan niitä on mentävä pyytämään terveyskeskuslääkäriltä. Kyllä reumalogi osaa määrätä kokeita samalla lailla kuin terveyskeskuslääkärikin. – Minulla on ollut 20 vuotta reuma. Hän kun oli myynyt vakuutuksiakin yrittäjäpohjalta LähiTapiolassa. Tänä päivänä järvi on kunnossa. Luttiset ovat asuneet samalla paikalla vuodesta 1988. – Nyt siihen hiljaisuuteen on tottunut, aamulla ei ole enää kiirettä mihinkään. Ja se näkyy asiakasmäärissä. – Sekaisinhan tämä maailma nyt on. Yhtäkkiä puhelin ei soinutkaan Terho Luttisella on vakuutusyhtiön leima otsassaan vielä eläkeläisenäkin. Joskus olen myös jonkun auton ostanut ja laittanut sen kuntoon, mulla on pajassa koodinlukuvehkeetkin. Luttisella riittää kuitenkin hommaa. Hän rassailee autoja kotipajassaan ja pyörittää vaimonsa Riitta-Liisan kanssa lomituspalvelua. Yhtäkkiä tuli sitten hiljaista, piti oikein tutkia onko puhelin enää kunnossa, kun se ei enää soi. Luttinen sanoo olevansa nyt ihan tyytyväinen elämäänsä, vaikka sairauksia iän myötä tuleekin. Mutta Terho Luttisen kokemuksen mukaan ihmiset ovat kuitenkin hyviä ja hyväntahtoisia ja jokainen on omanluonteisensa. Talvella on lumityöt ja puuhommat, kun emäntä lämmittää puulla uunia. Terho Luttinen on työssään vakuutusmyyjänä kasvanut kohtaamaan ihmisiä vaikeissa tilanteissa, jopa kaiken omaisuutensa menettäneenä, silloin vaan pitää olla läsnä ja auttaa, kohdata ihminen kasvotusten, ei puhelimessa. Suuria toiveita tulevaisuuden suhteen ei ole. helmikuuta 2026 Terho Luttinen jäi viisi vuotta sitten eläkkeelle, hän oli silloin 65-vuotias, töistä hän jäi pois kolme vuotta sitten, kun oli täyttänyt 68 vuotta. Nyt lomittajia on neljä, parhaillaan lomittajia oli 14. – Tätä logiikkaa ei maalaisjärjellä käsitä, ei sitten millään. LähiTapiolalla on onneksi vielä toimispiste Kiuruvedellä ja palvelua kasvokkain. Silti päivän mittaan tulee helposti 10 000 askelta. Työn kautta kontakteja oli paljon, puhelin soi 30–40 kertaa päivässä. Miksi jatkoit yli eläkeiän. Aina on jotain tekemistä. Tilitoimisto maksaa palkat lomittajille, kun muistan vain ilmoittaa sinne tunnit. Terho Luttinen ei kaipaa elämältään muuta kuin että olisi terve ja että maailma pysyisi pystyssä, ettei tulisi uusia sotia, uusia trumpeja ja putineita. – Olin eläkkeellä ja tein töitä, jäin hiljaa hiipumalla pois, koska koulutin seuraajani Heinosen Samin minulta siirtyviin hommiin. Mökistä pääsee järvelle ja järvestä saa kuhaa, haukea, ahventa, lahnaa ja säynettä. Terho Luttinen sanoo, että hänelle on edelleen kontakteja vakuutusyhtiön entisiin työkavereihin, työporukka ei ole hylännyt. Harrastukset voivat olla yksi hyvä juttu, mikä tuo täytettä päiviin. Terho Luttinen sanoo, että eläkepäiviin pitää varautua, pitää olla jotain hommaa, ettei jää kiikkustuoliin istumaan, tavallaan tyhjän päälle. u Tarjoaa lomituspalveluita ja korjaa autoja pajallaan. Saa tehdä mitä lystää, melkeinpä mitä vain. – Lapsen menettäminen on vaikein paikka. Yrittäjänä olen ollut 41 vuotta. Tässä sarjassa kysytään eläkkeelle jääneiltä, mitä heille kuuluu.. Annan edelleen neuvoja vakuutusasioissa, jos joku niitä kysyy. – Olen kaikissa vakuutusyhtiön whatsapp-ryhmissäkin edelleen mukana, paljon minulle kertyi tietoa hommasta ja olen saanut vieläkin vastailla ja neuvoa, paljon minulla on sellaista hiljaista tietoa. Mihin se raha on hävinnyt, että meitä ei voi enää hoitaa. Järvi on vuosikymmenessä puhdistunut. TEKSTI & KUVA JAANA SELANDER Terho Luttinen harrastaa ajelua matkailuautolla, auton perässä kulkee vene, jonka Terho on fiksannut. Kuntoilla ei tarvitse. Perheellä on saunamökki Pienenveen rannassa Niemiskylässä. Terho Luttinen u Tunnettu LähiTapiolan edustaja Kiuruvedellä. u Harrastaa kalastusta ja metsästystä. – Ei minusta ole tielle kulkemaan. Kun Luttiset tulivat nykyiselle asuinpaikalleen 37 vuotta sitten, kesällä ei voinut syödä kaloja eikä käydä uimassa, järvestä noustua oli ihan ruskea iho ja järvessä oli sinilevää. – En suunnittele hirveästi päivääni. – Tykkäsin työstä niin paljon ja ihmisten kohtaamisesta, halusin myös, että en jää tyhjän päälle, kun pikku hiljaa luopuu, se on ihan hyvä, Luttinen tuumaa. – Päivät ovat aika täynnä, mutta kiirettä ei enää ole. 9 Keskiviikko 4
Missä opiskelit, millainen koulutus sinulla on . Aika paljon on niin sanottuja lobbareita, monet ihmiset ja tahot haluavat tavata kansanedustajia ja tuoda esiin omia tärkeitä asioitaan kansanedustajille. Ne olivat niin hyviä ja perustavaa laatua olevia, että toimivat vastauksina ihan kaikille ikäryhmille. Mistä sait ajatuksen pyrkiä eduskuntaan. On tärkeää tutustua työkavereihin ja edustajatovereihin myös erilaisissa ympäristöissä ja erilaisessa tekemisessä, sitä kautta voidaan tehdä parempaa yhteistyötä myös varsinaisessa työssä ja oppitunneilla. Muutoin kansanedustaja täyttää päivänsä omien mieltymystenä mukaan. Eduskuntaan menen kahdeksaan aamulla, täysistunnot voivat venyä, joten aika pitkiä päiviä voi tulla. – Saan paljon palautetta siitä, että miksi eduskunnan istuntosalissa riidellään ja väitellään niin paljon. 10 Keskiviikko 4. – Sen haluan kuitenkin tuoda esiin, että vaikka eduskunnassa riidellään ja ollaan eri mieltä toisinaan, eduskunnassa ollaan samaa mieltä ja yksimielisiä Suomen turvallisuudesta ja puolustukseen liittyvistä asioista. Jokainen tekee työtä omalla taustallaan, omalla koulutuksellaan. UUTIST EN VIIKKO 2.–6.2. Ehdokkaaksi pääseminen ei ole itsestään selvää ja tulla vielä valituksi. Vastapainoksi voin kertoa, että kun ollaan eduskunnassa syömässä tai vaikka kuntosalilla, kaikki kansanedustajat ovat silloin toistensa kavereita ja keskustelu on paljon mukavampaa. Kielitaito on tärkeää ja siksi olen eduskunnassa opiskellut pari vuotta ruotsia. Tiistaista perjantaihin on täysistunto, jossa olen läsnä. Siksi on myös tärkeää yhteishengen kannalta, niin eduskunnassa kuin täällä koulussa, että ollaan muuallakin yhdessä kuin oppitunnilla, esimerkiksi välitunneilla. Olen iloinen ja kiitollinen, että olen päässyt näin arvokkaaseen työhön, johon kaikille ei suoda mahdollisuutta. – Eduskunnassa on opettajia, maanviljelijöitä, eläkeläisiä, opiskelijoita, lääkäreitä, hoitajia, erilaisista taustoista tulevia ihmisiä. Kansanedustajakin sai pestä kätensä ennen syöntiä ja jonottaa omaa vuoroaan käsienpesupisteelle koululaisten kanssa yhdessä.. Kaikki ovat eduskunnassa yhtä arvokkaita. Teillekin voi tulla eteen se, että tarvitsette kielitaitoa. Kotoa Kiuruvedeltä lähden Helsinkiin tiistaina aikaisin aamulla ja kotona olen perjantai-iltana. Toivottavasti ollaan jatkossakin yksimielisiä näissä asioissa. Jos oma opiskelupaikka ei löydy ensimmäisellä kerralla, sen voi vaihtaa. Itse tein liikunnanopettajan hommia ja tykkäsin työstä, olin kunnanvaltuustossa ja hyvinvointialueella päättäjänä. Ja sitten alkoi kyselytunti. Mitä tietoja ja taitoja tarvitaan, että pääsee eduskuntaan. Eduskunnassa tehdään työtä valiokunnissa. Tätä järjestelmää olen itsekin voinut hyödyntää. Itse kuulun sivistysvaliokuntaan, joka kokoontuu aamupäivisin sekä sosiaalija terveysvaliokuntaan, joka kokoontuu iltapäivisin. Kävin itse alakoulun Kalliokylän koulussa ja yläkoulun täällä Kiuruvedellä. Se on suuri vahvuus. Kaikkien ei tarvitse heti löytää sitä omaa juttua, mitä haluaa isona opiskella, sekin on hyvää tässä suomalaisessa koulujärjestelmässä. Olen tehnyt myös maatalouden perusopintoja, koska meillä on maatila. Oli hieno mahdollisuus yrittää päästä eduskuntaan, ja se, että ihmiset luottavat antamalla äänensä, siksi haluan myös tehdä mahdollisimman hyvin töitä eduskunnassa oman alueeni puolesta. Keskustalla on muun muassa ryhmä, jossa keskustellaan puolueen kannasta sivistysasioihin sekä ryhmä maatalousasioihin. Pärjäsin koulussa keskimäärin ihan hyvin, mutta minulle kielet olivat aika vaikeita. – Se vaihtelee. Mikä on parasta eduskunnassa. Melkein kaikki ammatit ovat edustettuina. Varsinaista koulutusta kansanedustajan tehtävään ei ole. Koska olin pärjännyt vaaleissa, saanut ihmisiltä luottamuksen, tuli mahdollisuus lähteä eduskuntavaaliehdokkaaksi. Minäkin tarvitKansanedustaja lasten kyselytunnilla Kansanedustaja Markku Siponen (kesk.) vastaili Hingunniemessä kuutosluokkalaisten kysymyksiin torstaina. helmikuuta 2026 Uutiset Markku Siponen kertoi heti ensi alkuun oppilaille, että hänellä on suurin piirtein saman ikäisiä lapsia, yksi on 5.-luokalla, toinen 7.-luokalla ja kolmas 8.-luokalla. – Kansanedustajissa on eri ikäisiä, eri ammatteja edustavia ja eri puolilta Suomea tulevia ihmisiä. Tehtiin päätös Natoon liittymisestä ja itärajan sulkemisesta. 2026 VASTUUL LINEN JOURNA LISMI Se ei saa valehde lla · Sitä ei voi lahjoa · Se vahtii vallanp itäjiä · Se ottaa selvää puolest asi TEKSTI & KUVAT JAANA SELANDER Markku Siponen vastaili koululaisten kysymyksiin. – Meillä on Suomessa tarjolla edelleen hyvä peruskoulujärjestelmä kaikille, asuitpa Kiuruvedellä tai Helsingissä. Lisäksi on oman puolueen ryhmät, jotka kokoontuvat säännöllisesti. Kuinka pitkiä ovat työpäiväsi eduskunnassa. Opiskelin ensin vuoden teknisessä korkeakoulussa diplomi-insinööriksi ennen kuin vaihdoin liikunnanopettajakoulutukseen. Kävin urheilulukion Vuokatissa ja Sotkamossa
Heikkilä-Nihtistä on vaikea arvioida, kuinka hyvällä tasolla nuorten medialukutaito on. Tämä asia pitää vain miettiä etukäteen ja sopeutua tilanteeseen. Yksi työvaihe, tuhansien eurojen vaikutus mhy.fi/savotta I savotta@mhy.fi I p. – Medialukutaito on todella tärkeää, koska nuoret saavat päivittäin puhelinten kautta valtavasti tietoa, sanoo äidinkielen lehtori Anni Heikkilä-Nihti Kiuruveden yläkoululta. Näitä taitoja oppilaat hiovat koulussa. Aamulla yritän käydä lenkillä tai kuntosalilla. Metsässä hyvä. Koulussa puhutaan myös tekoälystä. Tärkeää on myös pitää huolta kunnostaan. Kiuruvedellä teitä pitäisi saada kuntoon ja huolehtia koulutuspaikoista ja sotepalveluista. Oppilaat tutustuvat esimerkiksi Ylen uutisiin, Google-hakuun sekä kirjastoon. Mitä asioita Kiuruvedellä pitäisi parantaa. Olen omien lasteni ja kaikkien muidenkin ruutuajasta huolissaan, hyvä ohjesääntö tai tavoite voisi olla, että saman verran aikaa kännykällä kuin liikkumassa tai ulkoilemassa. Olen kuitenkin nyt tammikuussa käynyt kouluissa ja kunnissa vierailuilla ja työskennellyt kuntapäättäjänä. On tärkeää tavata eri ikäisiä ihmisiä ja kuulla heiltä, mitä asioita kannattaisi viedä eteenpäin eduskunnassa. Äidinkielentunneilla nuorille opetetaan tiedonhakua monipuolisista lähteistä. Tekniikka kehittyy, mutta omaa ajattelua ei saa ulkoistaa Äidinkielentunneilla tutustutaan myös tekoälyyn. Toisaalta valtakunnallisesti on raportoitu lasten ja nuorten lukutaidon heikkenemisestä. Aikuisillakin on tässä asiassa peiliin katsomista, kännykkä vie herkästi mukanaan ja passivoidutaan, kun voitu tehdä hyödyllisempää. Mitä haluaisit muuttaa. Sosiaalinen media tekee sen repiväksi ja raskaaksi. – Parasta on se, että jokainen päivä on erilainen, työ on monipuolista. Siihen ei pidä sokeasti luottaa. Syntyvyys on pienentynyt, siksi tarvitaan tulevaisuudessa työperäistä maahanmuuttoa, että yrityksiin saadaan työntekijöitä tekemään töitä. Toiseksi kansanedustaja on vaalipiirinsä edustaja ja asioiden ajaja. Oppilaat eivät kuitenkaan saa käyttää tekoälyä arvioitavien tehtävien tekemiseen. Nuoret seikkailevat paljon sosiaalisen median alustoilla, etenkin Tiktokissa. Eduskunnassa on jalkapallojoukkue, jossa olen mukana. Tänne tarvitaan uusia yrityksiä ja palveluja, että ihmiset voivat täällä asua ja yrittää. Miten poissaolot merkitään eduskunnassa. Haastavaa on se, kun haluaa vaikuttaa, viedä eteenpäin vaikkapa lakimuutosta, se on pitkäjänteistä, ja voi välillä turhauttaa, kun miettii, eteneekö asia. Lapset ovat tottuneet siihen, että olen viikon poissa, teini-ikäiset voivat jopa olla hyvillään, että en ole heille marmattamassa. – Kansanedustajalla on kaksi keskeistä tehtävää. – Suunnistuksesta, hiihdosta ja juoksusta, tykkään myös pelailla jalkapalloa ja sählyä, eduskunnassa on hyvät liikuntatilat, kuntosalit ja sählyvuoro. Tilaa nyt – tehdään yhdessä metsästäsi tuottava. Opettajan työstä on apua kansanedustajan työssä sen suhteen, että olen tottunut puhumaan ja esiintymään ja kirjoittamaan. Mihin haluat vaikuttaa eduskunnassa. Vaikka tekniikka kehittyy, se ei poista perusasioita eli sitä, että meidän pitää osata lukea, kirjoittaa ja ajatella. Kansanedustajan työ on luottamustehtävä, poissaolosta ei sinällään tule sanktiota, mutta ihmiset arvioivat viimeistään seuraavissa vaaleissa, oletko hoitanut hommasi hyvin. – Oppilaiden on osattava arvioida tekoälyn luotettavuutta. Heikkilä-Nihtin mukaan sosiaalisessa mediassa ihmisten on tärkeää osata erottaa journalistinen uutinen mielipidevaikuttamisesta. Minä olen Savo-Karjalan vaalipiirin edustaja eduskunnassa. Mistä liikunnasta tykkäät. Videoidenkin käyttöä harjoitellaan koulussa, mutta myös lukemisen eteen pitää nähdä vaivaa. Mikä sosiaalisessa mediassa on totta ja mikä mielipidevaikuttamista. HANNA SOINI ja ainakin itse kertovat tunnistavansa hyvin tekoälyllä tuotetut feikkivideot. Tässä oppii hirmu paljon, myös opettajan työ oli vaihtelevaa ja siinäkin oppi, kansanedustajana joutuu ja pääsee oppimaan asioista, joita ei ole ennen tiennyt ja tapaa paljon uusia ihmisiä. Kiuruvedellä olen lasten harrastuksissa mukana, kuuntelen myös äänikirjoja jonkin verran. – Olipa mediaympäristö mikä tahansa, oppilaiden on osattava arvioida, mikä on totta ja mikä ei. Mitä mieltä sinun lapset ovat siitä, että olet kansanedustaja. Yksi on se, että kansanedustajat säätävät lakeja, esimerkiksi kännykkäkielto, se lähti liikkeelle sivistysvaliokunnasta, jossa lakia valmisteltiin. Olo on välillä, että olen väärässä paikassa. – Kiuruvedellä on huippuopettajat, mutta koulutilat eivät ole kunnossa. – Ikävintä on politiikassa riitely ja vastakkainasettelu ja tahallinen väärinymmärtäminen. Pitäisikö asettaa somekielto alle 15-vuotiaille. Nuoret ovat tottuneita sosiaalisen median käyttäjiä HANNA SOINI. – Puhumme istuntovapaista, joita ovat tammikuu sekä heinäja elokuu. On hyvä, että Kiuruvedelle saadaan taajamaan uusi koulu, jossa kaikki voivat käydä koulua turvallisesti hyvissä tiloissa. – Hyvä ja ajankohtainen kysymys, kun pitää päättää olenko ensi eduskuntavaaleissa ehdokkaana. Somessa on tärkeää erottaa totuus valheesta. 044 721 3111 Metsän elinkaaren aikana tämä voi tarkoittaa jopa 5000–7000 euroa hehtaarille. – Poissaoloja tulee välillä valiokunnista ja täysistunnoista, voi olla esimerkiksi eduskuntatyöhön liittyvällä ulkomaanmatkalla, poissa, koska lapsi on kipeä, voi tulla tilanteita, että Kiuruvedellä onkin tärkeä tapaaminen tai kokous. Medialukutaidon harjoittelu kuuluu perusopetukseen. Teen erilaisia kirjoituksia viikoittain muun muassa lehtiin. Tiktokkia emme saa enää käyttää eduskunnan laitteilla tietoturvan takia. Suhtaudun asiaan positiivisesti, mutta en tekisi hätiköityjä ratkaisuja. – Nuoret katsovat paljon videoita. 11 Keskiviikko 4. Olemme pohtineet tunneilla, miten tekoälyä voitaisiin hyödyntää järkevästi, Heikkilä-Nihti sanoo. helmikuuta 2026 sen nyt kansanedustajana enemmän kielitaitoa kuin opettajana. Faktojen ja mielipiteiden erottaminen vaatii tietolähteiden luotettavuuden ja puolueettomuuden arviointia. Valtapyrkimykset Grönlannin suhteen eivät ole hyväksyttäviä Suomen ja Pohjoismaiden kannalta. Moni asia on hyvin Kiuruvedellä esimerkiksi liikuntamahdollisuudet. Toki itsekin käytän somekanavia, Facebookia ja Instagramia. Toivoisin, että Trump hakisi enemmän maiden välistä yhteistyötä ja maailman rauhaa, en näe hänen politiikkaansa järkevänä. – Keräisin aluksi tietoa, miten somekielto toimii muissa maissa, ja tekisin selvityksen, onko se mahdollista ja minkä ikäisille. – Että Suomi pysyisi maana, minne ihmiset voisivat muuttaa töitä tekemään. Sellaisia asioita pohditaan äidinkielentunneilla Kiuruvedenkin yläkoulussa. Mistä pidät eniten työssäsi. Mitä mieltä olet Trumpista. Kuinka pitkä on kansanedustajan loma. Heikkilä-Nihtin mukaan omaa ajattelua ei saa ulkoistaa tekoälylle. Vein juuri nuorimman, 4-vuotiaan, tänne tullessani päiväkotiin. Eduskunnassa olisi tarkoitus hakea konsensusta debattikeskusteluissa, mutta välillä tuntuu, että edustajat pitävät puheita omalle someyleisöilleen. Mikä on vaikeinta työssäsi. Kun olen Helsingissä, tuntuu, että pitäisi olla kotona. Minulla pääpaino on siis tämän maantieteellisesti laajan alueen asioissa. Ajallaan tehty taimikonhoito lisää puukauppatuloja jopa 40 prosenttia verrattuna hoitamattomaan metsään. Taimikonhoito on yksi metsän kannattavimmista sijoituksista. Äidinkielen opetuksessa korostuu kriittisen lukutaidon tärkeys. – Trumpin linja ja toiminta ei ole ollut hyvä maapallon, talouden ja turvallisuuden kannalta. Itsekin olen liikaa kännykällä
Monilla paikkakunnilla yritettiin ratkoa vastaavaa ongelmaa sakoilla ja sanktioilla sekä pontikankeittelijöiden ilmiantopalkkioilla. Tunnettu arkkiveisu kertoo, kuinka viinan kotitarvepoltto kiellettiin Suomessa vuonna 1866. Viinan varoitettiin tuhoavan perheonnen sekä vievän käyttäjiltään rahat ja tavarat. Kaunopuheisesti lausuttiin, että ”jos löytämme tien hänen sytämmeensä ja sieltä voimme herättää kauneita tunteita ja uutta elämää toivoa niin kukaties olemme tarkoituksemme voittaneet”. ”Käykäämme joskus pyhäiltana muutamille kylän nurkille, niin jo etäälle kuulemme korviasärkevän huuton ja räyhinän, joka ilmoittaa viinan ylellisen nautinnon vaikutustö, joka sisälsi Kiuruveden asukkaille keppiä ja porkkanaa. Vilho Lammen taulu Viinankeittäjät on vuodelta 1930, jolloin kieltolaki oli vielä voimassa Suomessa.. ta. Kuntakokouksessa hyväksyttiin tämän lausunnon periaatteet yksimielisesti. Ehdotuksen aluksi todettiin ongelman vakavuus. Jokaisen kolmen viinavaliokunnan tuli laatia ehdotus Kiuruveden alkoholiongelman ratkaisemiseksi. Ensinnäkin suositeltiin raittiusseuran perustamista Kiuruvedelle. Ainakin jos uskotaan Kaiku-lehden artikkelia vuodelta 1886. Käytännön toimiin ne eivät kuitenkaan heti johtaneet. Suomen ensimmäinen raittiusseura käynnistyi Elias Lönnrotin toimesta Kajaanissa vuonna 1834. Paikallinen komitea ehdotti kansan raitistamista hellyydellä, rakkaudella ja sivistystason nostamisella. Savon ensimmäinen oli vuonna 1883 toimintansa aloittanut Kuopion raittiusseura. Toisen ja kolmannen komitean yhteismietintö ei perustunut uusiin asetuksiin ja pakkokeinoihin vaan Kiuruveden yleisen sivistystason korottamiseen ja rakkauteen. Asia tunnustettiin niin tärkeäksi, että sen käsittelyyn valittiin varsin perusteellinen lähestymistapa. Omatoiminen alkoholin valmistus ei suinkaan tähän kieltoon loppunut. Olisi mielenkiintoista tietää nautittiinko valmistelutyön yhteydessä neuvoa-antavia juomia tai kohotettiinko suunnitelman valmistumisen kunniaksi maljoja. päivä 1874 järjestetyssä kuntakokouksessa pohdittiin, miten ”peräti turmiollinen väkijuomien kauppaaminen ja ylellinen nauttiminen saataisiin kunnassa vähenemään”. Raittiusseura Kiuruvedelle Konkreettisia toimenpide-ehdotuksia oli kaksi. Siinä esiteltiin raittiusohjesäänVäkijuomien käyttöä yritettiin hillitä Kiuruveden raittiusseura oli ainoa laatuaan maassamme, jolla oli periaatteena hävittää alkoholijuomat juomalla. Ensimmäiseen komiteaan valittiin ehdottoman raittiuden kannattajia, toiseen alkoholin kohtuukäyttäjiä ja kolmanteen henkilöitä, joille viinakset maistuivat reippaammin. Tämä oli aikanaan tuttua puuhaa myös Kiuruvedellä. Viinan salapoltosta tuli yleinen harrastus Suomessa. helmikuuta 2026 Kulttuuri Kulttuuri ”Vuonna kuusikymmentä kuus’ tuli Suomeen laki uus’, viinaa kiellettiin keittämäst’, juomapäiviä viettämäst’”. Ongelmaan havahduttiin Kiuruvedellä viimeistään 1870-luvun alussa. Toiseksi ehdotettiin kansakoulun perustamista. Kenties Kiuruvedellä oltiin aikaansa edellä, kun ehdotuksessa todettiin, että juoppoudesta ei parannuta laeilla kurittamalla. Huhtikuun 12. Kaikki valitut 12 henkilöä olivat miehiä. Lähteet: Kärkkäinen, Matti ja Kärkkäinen, Tuulikki 2013: Kiuruveden historia ja sen kirjoittaja Juho Pöksyläinen 1858-1939, sivut 155-157 Wirilander, Hannele 2008: Savon historia 1870-1918 – Uudistuksiin herännyt Savo Seuraavat lehdet Kansalliskirjaston digitaalisessa aineistossa osoitteessa https://digi.kansalliskirjasto.fi: Kaiku 10.3.1886 ja Pohjois-Savo 12.1.1906 (Viitattu 27.1.2026) Kiuruvedellä yritettiin hillitä väkijuomien käyttöä 1870-luvulla. Viinan kiroille antautuneille olisi luvassa ainakin sakkoja, mutta raittiudesta palkittaisiin. Ikävimpänä pidettiin sitä, että vanhusten, miesten ja nuorukaisten lisäksi viinaa tarjoiltiin lapsillekin. Suuri joukko kiuruvetisiä alkoholikuninkaan vihollisia sitoutui juomalakkoon vuonna 1906. Tämä viinapannuviritelmä kuuluu Suomen Metsämuseo Luston kokoelmiin. Kiuruveden historia -kirjassa tosin todetaan, että ohjesäännön henki muistutti keskiajasta, jolloin kokonaisia kyläkuntia rangaistiin niiden alueilla tapahtuneista yksittäisistä rikoksista. Kiuruvedelle päätettiin muodostaa kolme komiteaa, joihin jokaiseen kuului neljä samankaltaisesti alkoholiin suhtautuvaa henkilöä. Ajatuksena oli, että koulun penkeillä lapset oppivat kaiken muun lisäksi ymmärtämään viinaksien vahingollisuuden. Katovuosista huolimatta viljaa näytti aina riittävän pontikan raaka-aineeksi. Komiteoihin nimetyt henkilöt esitellään kirjassa Kiuruveden historia ja sen kirjoittaja Juho Pöksyläinen 1858–1939. Vastaava yhdistys saatiin Kiuruvedelle 1884 eli vuosikymmentä komitean ehdotusta myöhemmin. Ehdottoman raittiuden kannattajista koostuneen komitean mietintö kuultiin muutamaa kuukautta myöhemmin. Joka tapauksessa perusteellisen pohdinnan tuloksena syntynyt lausunto esitettiin kuntakokouksessa 26.9.1874. 12 Keskiviikko 4. Likemmäksi tultuamme huomaamme surkeimman kuvan elämästä etessämme, horjuvat askeleet, kaatuileminen, korjamatoin tahrattu puku, hyppiminen, järjetöin huutaminen, hävyttömät sanat ja törkeimmät kiroukset on kuva tällaisesta juomaseurasta.” Turmelee sielun ja ruumiin Väkijuomien todettiin turmelevan sielun ja ruumiin. Suunnitelman mukaan juomareita olisi käännytettävä pois turmeluksen tieltä hellyydellä ja rakkaudella. Toisen ja kolmannen komitean jäsenet sopivat tekevänsä yhteisen toimenpidesuunnitelman. Tämä oli ensimmäisiä kertoja, kun julkisesti esitettiin omaa kansakoulua Kiuruvedelle. SAMI TAPANAINEN Väkijuomien ylenmääräinen nauttiminen herätti huolta Kiuruvedellä 1870-luvulla
Tämän jälkeen kokoonnutaan vielä maalis-, huhtija toukokuussa. Suomen Cupin voitosta Puijo Wolley pokkasi kultamitalien lisäksi 10 000 euron rahapalkinnon ja paikan ensi kauden europeleihin. Hankkeessa toteutetaan arjen taitoja, voimavaroja sekä elintapoja tukevaa toimintaa. Hankkeen tiimoilta on Kiuruvedellä vastikään alkanut Yhdessä osallisiksi -hyvinvointiryhmä lapsiperheille. Tällaisissa ryhmissä on keskustelun ohella usein esimerkiksi kokkailtu yhdessä ja harrastettu liikuntaa. Odotetut finalistit Puijo ja Kuusamo olivat odotettu finaalipari, sillä joukkueet ovat olleet selvä kärkikaksikko tämän kauden naisten Mestaruusliigassa. AKU LAATIKAINEN muassa ravitsemusja liikunta-alan ammattilaisten helppoja vinkkejä terveelliseen ja edulliseen syömiseen, sekä ideoita mielekkääseen liikkumiseen ja arkiaktiivisuuden lisäämiseen. Moni tällaisissa ryhmissä mukana ollut on sanonut, että kun sai vaan aikaiseksi lähteä, niin sitten huomasi, kuinka mukavaa se voi olla, Susanne Hämäläinen kannustaa. Cupin voitto oli Puijolle seurahistorian toinen. Joukkueidensa parhaina palkittiin Puijolta passari Liina Räty ja Kuusamolta libero Netta Laaksonen. Neljännessäkään erässä Kuusamon Dambrehte ei pystynyt pelaamaan ja joukkue sortui joihinkin helppoihin virheisiin. Ammattilaisten neuvoja Hyvinvointiryhmästä saa muun Lapsiperheille tarkoitetussa maksuttomassa ryhmässä tarjotaan muun muassa liikuntaja ravitsemusvinkkejä. Erityisesti ryhmä on suunnattu työelämän ulkopuolella oleville lasten vanhemmille, mutta mukaan voivat tulla muutkin perheelliset. Kun vielä Puijo sai erän puolivälissä vastaanottonsa ja hyökkäyksensä kuntoon, painelivat kuopiolaiset erävoittoon. Kuusamo puolestaan hieman hermoili etenkin vastaanotossaan. Puolustuspallojen ohella hän nosti vastustajan syötöt 59 prosentin tarkkuudella. – Lotta on 2,5-vuotias kultainennoutaja eli hyvä seurakoira, joka on käynyt sosiaalipedagogisen koulutuksen. Hänet valittiin myös koko cup-kauden arvokkaimmaksi pelaajaksi. Puijo sai cupin loppuottelun avauserän itselleen etenkin hyvän syötön, puolustuksen ja torjunnan myötä. Lisäksi passari Liina Räty pyöritti monipuolista hyökkäyspeliä. Lisäksi yleisö äänesti Helpin ottelun hyvän mielen pelaajaksi. Tasaisen hyvin esiintynyt Puijo sai heti erän alussa nykäistyä johtoaseman vahvan syötön ja torjunnan turvin, mikä riitti erän ja koko pelin loppuun saakka. Kaikkinensa nyt ratkottiin viideskymmenes naisten Suomen Cupin AKU LAATIKAINEN voitto. Ensimmäinen tapaaminen meillä oli tammikuussa ja seuraava on luvassa maanantaina 9.2. Tällä viikolla 21 vuotta täyttävä Veera Help voi myös olla tyytyväinen esitykseensä. Ja tietysti mukavaa seuraa yhdessä toisten perheellisten kanssa. – Rohkeasti vain mukaan matalalla kynnyksellä. Ryhmän vetäjänä toimii Susanne Hämäläinen ja vieraille seuraa pitää myös Lotta-koira. Kuusamolta finaalissa onnistui etenkin yleispelaaja Bridgette Smith (16/+13). JORMA KÄRKKÄINEN. helmikuuta 2026 Urheilu Uusi hyvinvointiryhmä on alkanut Pohjois-Savon alueella on parhaillaan käynnissä Mieliteko 2.0 -hanke, jonka tiimoilta alueen kunnissa järjestetään eri-ikäisille ihmisille monia hyvinvointia tukevia maksuttomia ryhmiä. Kevään viimeiselle kerralle on myös suunniteltu luontoretkeä. Mukana tapaamisissa on Lotta-koira ilahduttamassa ihmisiä. – Lisäksi tarjolla on välipalaa ja harjoituksia kehon ja mielen hyvinvointiin. Turussa pelatussa loppuottelussa Puijo oli Pölkky Kuusamoa parempi erin 3–1 (25–16, 20–25, 25–22, 25–21). Kiuruvetinen libero Veera Help ja Kuopion Puijo Wolley pääsivät juhlimaan naisten lentopallon Suomen Cupin voittoa sunnuntaina 1.2. – Toki otamme huomioon osallistujienkin toiveita. Myös tuolloin finaalissa kaatui Kuusamo ja jo silloin Veera Help pelasi Puijon liberona. Cupin voitolla Puijo myös saavutti tämän kauden ensimmäisen tavoitteensa. Näinä kertoina tapaamispaikkana ovat avoimen päiväkodin tilat Kuorevirralla. Ensimmäinen tuli vuonna 2024. Kolmannessa erässä Kuusamo joutui tulemaan pitkän tovin toimeen ilman hakkuriaan Megija Dambrehteä. Hopeamitalistien rahapalkinto oli 3 500 euroa. AKU LAATIKAINEN Veera Helpistä toistamiseen lentopallon Suomen Cupin voittaja Kuopion Puijo Wolley kaatoi finaalissa Pölkky Kuusamon erin 3–1. Alan ammattilaisia, kuten neuvolan ja Kiuruveden varhaiskasvatuksen henkilöstöä on konsultoitu ryhmän suunnitteluvaiheessa. 13 Keskiviikko 4. Seuraavat tavoitteet ovat Mestaruusliigan runkosarjan ykkössija sekä Suomen mestaruuden puolustaminen kevään pudotuspeleissä. Hanketta rahoittavat Pohjois-Savon kunnat ja se on myös Euroopan unionin osarahoittama. Veera Helpillä on jälleen menossa hieno kausi. Ottelun tehokkain oli Puijo Wolleyn yleispelaaja Ada Aronen pistein 20/+14. Toisessa erässä peli tasoittui ja molemmat joukkueet kävivät johdossa, kunnes Kuusamo oli erän lopulla hieman terävämpi. Cupiin osallistui tällä kaudella 37 joukkuetta. kello 17 alkaen Kiuruveden kirjastolla, kertoo ryhmää vetävä green care -asiantuntija Susanne Hämäläinen, joka on myös hoitotyön lehtori Savonia-ammattikorkeakoulussa. – Ilmoittautumista ei tarvita ja osallistuminen on maksutonta
Suomen Tom Rosenlund oli Aito Pennanen aloitti veteraanien MM-hiihdot hyvin. Välierässä vastaan asettui helsinkiläinen Warriors, joka oli Kiurua parempi 43–0 ja turnauksen pronssiottelussa Kiuru kärsi tappion Tampere Rugby Clubia vastaan 0–31. kolmas ja Tapio Tikkanen neljäs. Niin sanotussa seiskarugbyssa pelataan seitsemällä pelaajalla seitsemää vastaan. kilpailukausi pääsi kuitenkin alkamaan keskiviikkona 28.1. Arkistokuva. Pennasen kisaurakka alkoi mitalilla, kun hän hiihti pronssille kymmenen kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa. Kylä-cupissa pakkasraja on -15 astetta. Kiuruvesikin on usealla kaudella järjestänyt yhden osakilpailun ja yleensä juuri suksicrossin helmi-maaliskuussa. vapaalla tyylillä Jänteen hallin maastossa. Pakkasraja Iivo Cupin kisoihin on -15 astetta, joten sekin olisi mahdollisesti saattanut muodostaa ongelman tulevana viikonloppuna. Myös miehet pelasivat Kiuru Rugby Clubin Toni HarlaKIURUVEDEN URHEILIJAT Kylä-cupissa oli avausosakilpailu Kotimaan hiihtokisoja ovat edelleen vaivanneet monin paikoin lumen puute tai kovat pakkaset – tai pahimmissa tapauksissa jopa molemmat yhtä aikaa. Jokaisena turnauspäivänä pelataan sekä naisten että miesten turnaukset, joista joukkueet saavat pisteitä sijoituksensa mukaan. Kaikkinensa matkassa oli vajaat kolmekymmentä hiihtäjää. Seiskarugbyn SM-sarjan seuraava turnaus on Jyväskylässä lauantaina 14.2. Veteraanien MM-hiihdot jatkuvat torstaihin 5.2. Alueella on määrä hiihtää vapaan tyylin suksicrossikisa. Iivo Cup on 8–16 -vuotiaille pohjoissavolaisille hiihtäjille tarkoitettu kilpailusarja. N45 2,4 km: 1) Maarit Knuutinen Lahnanen 13.40 M60 2,4 km: 1) Martti Tenhunen, Toiviaiskylä, 8.16. Kiuruveden Kylä-cupin hiihtojen 13. T8 1 km: 1) Vilma Siponen, Kalliokylä, 5.10, 2) Elena Piippo, Kirkonkylä, 8.10. Alkulohkossa kukistui virolainen Kalev RC pistein 24–21 ja Helsinki Rugby Clubia vastaan tuli tappio 10–42. Ruotsin Jämtlannissa Mörsilin kylässä lähellä Årea. Italia nappasi kaksoisvoiton, kun Friedrich Noeckler hiihti kultaa ja Leo De Biasi hopeaa. Seiskarugbyn SM-sarjan seuraava turnaus pelataan Jyväskylässä lauantaina 14.2. perinteisen rugby-7:n SM-sarjan Vantaalla Myyrmäki-hallissa. Seuraava Kylä-cupin osakilpailu hiihdetään olosuhteiden salliessa vapaalla tyylillä Jänteen hallilla keskiviikkona 4.2. T12 2,4 km: 1) Miitta Huttunen, Kirkonkylä, 7.47, 2) Iida Siponen, Kalliokylä, 8.35. 14 Keskiviikko 4. Olosuhdeongelmia Junioreiden Iivo Cupissa oli tarkoitus kilpailla viime viikonloppuna Sonkajärvellä. Lisäksi voi hiihtää yleisissä sarjoissa. Tänä talvena on lumen puutteen ja kovien pakkasten takia päästy järjestämään vasta yksi Iivo Cupin osakilpailu Kuopion Puijolla toissa viikonloppuna. AKU LAATIKAINEN Aito Pennanen ja Markku Siponen hiihtivät arvokisamitaleille AKU LAATIKAINEN Kiurun naiset olivat avausturnauksen neljänsiä. Lisäksi äskettäin tiedotettiin, että Kiuruveden Kuorevirralle ensi viikonlopuksi kaavailtu Iivo Cupin Kiuru Rugby Clubin naisten joukkue avasi lauantaina 31.1. Seiskarugbyn SM-sarjakausi alkoi mow osallistui miesten turnaukseen Oulu Wizardsin joukkueessa, koska Kiuruvedellä ei ole vielä omaa miesten joukkuetta. Hän hävisi kilpailun voittaneelle Kanadan Gaetan Beaulieulle vajaat kaksi minuuttia. Ohessa tulokset: P6 200 m: 1) Lenni Manninen, Kalliokylä, 1.53, 2) Anton Siponen, Kalliokylä, 2.13. ja sarja huipentuu Tuusulassa pelattavaan kolmanteen turnaukseen lauantaina 11.4. Jo edellistalvilta tuttuun tapaan MM-kisoihin osallistuu Kiuruveden Urheilijoiden Aito Pennanen, joka hiihtää kisoissa 70–75 -vuotiaiden miesten sarjassa. Tompuri neljäs ja Siponen 15:s Yleisurheilun hallikilpailukausi jatkui viime viikonloppuna. Pennanen hiihti kisojen alkupäivinä myös 15 kilometrin vapaan tyylin kilpailussa, jossa hän oli viides. SM-sarjan lopulliset sijoitukset ratkeavat turnausten yhteispisteiden perusteella. Kuopiossa Pohjois-Savon avoimissa hallikisoissa naisten 800 metrille. Oulu Wizardsia edustanut Toni Harlamow oli miesten turnauksessa niin ikään neljäs. Kilpailu jouduttiin kuitenkin siirtämään lauantaille 7.2. Kisoihin osallistui kansanedustajia ja parlamenttien virkakuntaa Suomesta, Ruotsista ja Norjasta. MYL 4,8 km: 1) Markku Siponen, Kalliokylä, 13.55. Kilpailun järjestävän seuran Kiuruveden Urheilijoiden mukaan syynä siirtoon on lumen puute. Pennanen saavutti pronssin veteraanien MM-hiihdoissa, Siponen voitti kultaa Pohjoismaiden parlamenttien mestaruushiihdoissa. Hopeaa otti Saksan Herbert Dold reilun minuutin kanadalaisesta jääneenä. P8 1 km: 1) Onni Lilja, Kirkonkylä, 10.50. Aito Pennanen jäi voittajasta hieman alle kaksi minuuttia ja pronssimitalista parisenkymmentä sekuntia. Myös Wizards sijoittui kuuden joukkueen turnauksessa neljänneksi. P10 2 km: 1) Kasperi Holopainen, Kalliokylä, 8.20. Ensimmäiseen osakilpailuun osallistui tyynessä -12 asteen pakkassäässä yhteensä 14 hiihtäjää. kello 18 alkaen. Salla Tompuri juoksi ajalla 2.19,39 sijalle neljä ja Anna Siponen sijoittui samassa sarjassa 15:nneksi ajalla 2.35,60.. Kiuruveden Urheilijoiden nuoret Salla Tompuri ja Anna Siponen osallistuivat lauantaina 31.1. Toiveissa on, että lumitilanne paranisi seuraavan vajaan parin kuukauden aikana. T10 1,5 km: 1) Anni Kemiläinen, Haapakumpu, 7.41, 2) Seela Virolainen, Koskenjoki, 7.42, 3) Bonita Bergqvist, Honkaranta, 9.20. Tarjolla on erimittaisia matkoja sekä sarjoja kuusivuotiaista kuusikymppisiin. Välierässä Helsinki Rugby Club oli niukasti parempi pistein 28– 24, joten Wizardsin tie kävi turnauksen pronssiotteluun. Siponen voitti mestaruuden myös kaksi vuotta sitten Suomessa järjestetyissä kilpailuissa. helmikuuta 2026 Urheilu AKU LAATIKAINEN Italian Sappadassa ovat parhaillaan käynnissä veteraanien maastohiihdon maailmanmestaruuskilpailut. Pennanen puolestaan kukisti neljänneksi tulleen USA:n John Gravlinin noin 13 sekunnilla. Wizards voitti alkulohkossa Tampere Rugby Clubin 33–19 ja Espoo Rugby Clubin 50–5. Yleensä osakilpailuja on hiihdetty joulu-tammikuulta maalis-huhtikuulle keskimäärin 5–10 kappaletta per talvi eri puolilla maakuntaa. Tälle matkalle osallistui yli kolmekymmentä hiihtäjää. Hiihdettävä matka oli kuusi kilometriä perinteisellä tyylillä. Lisäksi osasyynä näinkin pitkään siirtoaikaan on se, että hiihtokalenteri on tähän aikaan vuodesta jo kovin täynnä. Kiuru sijoittui kuuden joukkueen turnauksessa neljänneksi. Uudeksi kilpailupäiväksi on vahvistettu lauantai 28.3. Siposelle kultaa Pohjoismaiden parlamenttien väliset hiihtomestaruuskilpailut järjestettiin lauantaina 31.1. saakka. Kiuruvedeltä mukana oli kansanedustaja Markku Siponen, joka hiihti päivän nopeimman ajan voittaen samalla kansanedustajien sarjan. Harmillisesti myös siinä tuli niukka tappio, kun Tampere otti Oulusta revanssin pistein 14–12. Pronssimitalin ohella hän hiihti viidennen sijan. Nimensä se on saanut vieremäläisen mestarihiihtäjän Iivo Niskasen mukaan. Kuorevirralla ei ole tällä hetkellä riittävästi lunta tämän kokoluokan kilpailun järjestämiseen. osakilpailu on jouduttu siirtämään. kovan pakkasen vuoksi
Remonttiahan riittää sitä enemmän, mitä pitemmälle tila koneellistetaan. Tuollainen kenkälaatikon kokoinen, varustettu olkaremmillä. Yritysten on kiireessäkin muistettava, että journalistisen työn ytimessä on aina ihminen: se lukija, näkijä tai kuulija, joka haluaa kuluttaa journalismia ja tekijä, jonka ideoista ja teoksista yleisö on valmis maksamaan. Sitä vaivalloisempaa touhua, mitä enemmän rehua päivittäin tarvitaan. Uskomatonta! Juttukeikoillahannimenomaan syntyy se ”tatsi” ihmisiin, ei toimituksen ”norsunluutornissa” lukemalla sähköposteja. Minulla oli erinomainen oppi-isä, toimitaja Pauli Laitinen. Siihen mahtuu tuorerehua noin 230 000 kiloa. Onninen sanoo, että jo nyt Suomessa työskentelee ammattitoimittajia, jotka eivät ole juurikaan käyneet juttukeikoilla. Remes kävi pari kertaa tutustumassa myös siihen. Tämä kaikki vie aikaa ja ottaa voimille, mutta toimittajan pääoma kasvaa juuri ruohonjuuritasolla. Remes hankki tarvikkeita jo suunnitteluvaiheessa. Remes näppäilee nappeja. – Piippolassa nosteltiin raskaita taakkoja, muun muassa pari tuollaista 600:n kilon perunalaatikkoa, 3600:n kilon käsitaljalla. Perinteisissäkin mediaorganisaatioissa tuottavuus ja taloudellinen tulos syntyvät motivoituneen henkilöstön osaamisesta”. Mäenpään isäntä Pentti Remes (28) teki nosturin itse. Siilonosturi valmistui muiden töiden ohessa. Vielä toinen samanlainen. Tärkeää on myös työskentely kokeneemman journalistin rinnalla. Tämäkin sveitsiläistä valmistetta. Teki nosturin suurimmaksi osaksi itse. Ainoa hankaluus on rehun ottaminen siilosta. 15 Keskiviikko 4. Siltanosturista voidaan näet kehitellä erilaisia muunnoksia käyttötarkoituksesta riippuen. Mäenpäässä on 300:n kuution laakasiilo. Siihen ei tulisi siltaa, vaan pelkästään kannatinpalkki. Joitakin osia piti sorvauttaa Niemiskylän pajalla. Tuorerehua tarvitaan ympäri vuoden. Väitän, että toimituksellisen työn tulevaisuuden johtaminen ei tarkoita enää lisää prosessien virtaviivaistamista. Suomen Lehdistö -julkaisussa Uuden jutun toimittaja Oskari Onninen laittaa jäitä hattuun näkökulma-palstalla. Journalistinen rutiini on toimittajan työn kovin ydin, jonka oppii rutiiniehtävissä. Niiden ylläpitäminen vaatii aikaa ja palautumista. Oras kirjoittaa: ”Inhimillisyys työelämän keskeisenä taitona korostuu tulevaisuudessa, mutta puhuvatko toimitukset näistä työelämätaidoista riittävästi. Juttu on nimittäin niin, että sellainen on tyhmä, joka ei ota oppia toisista. KOEN , että juttukeikat ympäri Kiuruveden pitäjää ovat olleet työssä parasta, kun on saanut kohdata hyvin erilaisia, usein täysin tuntemattomia ihmisiä monenlaisten asioiden äärellä. On myös tärkeää istua puuduttavissa valtuustonkokouksissa, kahlata lautakuntien esityslistoja, istua vastatusten haastateltavan kanssa, värjötellä kylmällä torilla ottamassa kiinni ihmisiä gallupiin ja tulla kerta toisensa perään torjutuksi. Tuollaisella 15:n lehmän tilalla nosturi kannattaa jo hyvin. Navetassa on 55 karsinaja parsipaikkaa. Idea opiskeluaikana Remes mietti ratkaisuja jo opis50vuotta sitten Pentti Remes teki siltanosturin itse – halvalla Pentti Remes totesi, että siltanosturin käsitteleminen on varsin nopeaa ja helppoa. Jos tekoäly korvaa rutiinitehtävät, mikä valmistaa nuoret toimittajat tekemään juttuja, jotka erottuvat internetin AI-liejusta?” Onninen muistuttaa, että journalismi on hyvin omalaatuinen bisnes. Nosturin periaate oli jo tuolloin selvä. Itse olen vanhan polven toimittaja, aloittanut toimittajan työn 1970-luvun loppupuolella. Nelisorminen vahva kahmarin koura riippuu nostimen jatkeena parin metrin korkeudella lattiasta. helmikuuta 2026 Viikosta viikkoon Viikosta viikkoon Toimittajan työn muutoksesta UUTISMEDIALIITON Uutisten viikon aiheena on tekoäly. Innostunut työntekijä tuottaa sisältöä, joka innostaa ja sitouttaa vuorostaan yleisöä. Jopa kymmenen lehmän tiloille. Siitä ajatuksesta kannattaisi luopua. Journalistien tulevaisuuden työelämätaidot (TAMK 2025). Sen puuttuminen lisäsi kustannuksia huomattavasti. Lähtökohtana laakasiilo – Tässä on lähtökohtana laakasiilo, Remes totesi. Tornisiilon kalleuteen vaikuttavat erityisesti lämpöeristys ja koneellistaminen. Siltanostureita valmistetaan sarjatuotantona Pielavedellä. Ja jos sattuu mullikka juoksemaan puukkoon, sen voi ripustaa nosturin koukkuun. Silloin kirjoitettiin jutut kirjoituskoneella ja tietoa etsittiin tietosanakirjoista, joita käytiin selaamassa kirjastossa. Tekniikka pelaa. Kahmari takaisin ylös käytävälle. Pielavedellä valmistui siltanosturin prototyyppi kesällä -73. Ihmisen avuksihan se on kehitelty. Ohjauskeskuksessa on viisi nappia. Tuli mieleen, eikö samaa periaatetta, joka on hyväksi havaittu, voitaisiin soveltaa myös tuorerehun nostoon. Eilen nostettiin tällä vempeleellä tilatankki. Talikolla mättäminen on raskasta hommaa. Pielavedellä valmistettavan hinta on 25 000 markkaa. Ja harvinainen muuallakin – koko maassa niitä on käytössä vasta alun toistakymmentä. Hiljainen humina vain käy ylisiltä. Hintaan vaikutti ratkaisevasti se, että hajottamoilta löytyi käytettyjä, kunnostettuja osia. keluaikana sekä myöhemmin myyntimiehenä ja neuvojana kentällä liikkuessaan. Erilaisia muunnoksia – Nosturi tuli maksamaan 9 248 markkaa. Remeksellä on kainalossa kevyt ohjauskeskus. Vastaavankokoinen tornisiilo olisi tullut maksamaan noin 35 000 markkaa. – Sitä paitsi nosturia voidaan käyttää muuhunkin kuin tuorerehun nostoon. Mäenpään siltanosturin rakenneratkaisut poikkeavat jonkin verran pielavetisten kehittämästä. Oras muistuttaa, että: ”Tulevaisuuden journalistin tärkeimmät taidot, kuten sosiaalisuus ja eettisyys, ovat inhimillisiä ominaisuuksia. Näitä painelemalla laitteistoa ja kahmaria liikutellaan. Jonkinlaisen nosturin laittamista kannattaisi harkita. Tämänkokoisia nostinkoneita ei kotimaassa tehdä. Siihen se on toistaiseksi jäänyt. Remeksellä on kainalossaan ohjauskeskus. Kahmari ohjataan alas siiloon. Laakasiilo tulee halvemmaksi. Ja siihen menee aikaa. Nosturi on näppärä ja tosihyödyllinen laite. ”Journalistinen rutiini on toimittajan työn kovin ydin. Ei kuitenkaan aivan kaikkia. On kysytty vinkkejä haastateltavalle esitettäviin kysymyksiin ja pyydetty tiivistystä satoja sivuja sisältävään materiaaliin. Siinä on päässyt itsekin kasvamaan. Remes totesi, että laakasiiloja on Kiuruvedellä runsaasti. Kustannukset olivat noin 10 000 markkaa. Jatkuvassa epävarmuudessa ne eivät kukoista”. Työntekijä innostuu, kun työnantajakin uskoo toimintansa merkitykseen. Olen samaa mieltä. Pentti Remes esitteli siltanosturiaan torstaina. Esimerkiksi porakonetta ei ollut. Mäenpään isäntä ryhtyi suunnittelemaan nosturia kotonaan kevättalvella -73. Kiuruvesi-lehti taisi olla niitä viimeisiä lehtialan yrityksiä, joissa toimittajat siirtyivät kirjoittamaan juttuja tietokoneelle. Sitten rehukuorma kärreillä kevyestä navettaan mulleille. Ja on varmasti tehokas säilöntämuoto. Esimerkiksi remonttihommiin, kun pitää nostaa vaikka traktorin moottori ylös, tai koppi. Ja mikäpäs siinä. Se vain mietitytti, millaisen kahmarin tekisi. Nosturin lujuuslaskelmat Remes teetti Helsingissä palkkien maahantuojalla. Tuotantorakennus tehtiin nimenomaan laakasiiloa ja nosturia silmälläpitäen. Ja rehusatsi nätisti kärreihin. Toisella kädellä voi käsitellä vaivattomasti kahmarin hallintavipua. On sellainen koura, että ote pitää. Juttuja tekoälyllä ei ole kirjoitettu. Mäenpäässä kulutus on millimäärästä riippuen 700–1000 kiloa. Ja korjaamohallisessa on myös nosturit. – Monet suosittelevat tuottajille tornisiiloja. Ja käyttäisikö työssä apuväkeä, vai tekisikö itse. KOLUMNI JAANA SELANDER Kirjoittaja on Kiuruvesi-lehden toimittaja, joka on kirjoittanut juttuja yli 40 vuotta. Nosturi on ensimmäinen Kiuruvedellä. Journalistiliiton juristi Tytti Oras sanoo Journalisti-lehdessä: ”Journalistin työssä on aina tarvittu sosiaalisia taitoja, muutosvalmiutta, kriittisyyttä ja kykyä eettiseen ajatteluun. NYT vaikuttaa siltä, että mistään muusta ei puhutakaan kuin tekoälystä. Hän kirjoittaa, että tekoäly käy vielä nuorten journalistien tappioksi. Mutta esimerkiksi nostin täytyi ostaa maahantuojalta, hinta 2 150 markkaa. Palkkien nostelemisessa tarvittiin vänkäreitä. Kiuruvesi-lehdessä olemme olleet kovin varovaisia tekoälyn käytön suhteen. Mäenpäässä Toiviaiskylässä nostetaan tuorerehua laakasiilosta siltanosturilla. Koura ottaa julmetun taakan tuorerehua. (Kiuruvesi-lehti 21.1.1976). Tuotantorakennuksen siilo-osan ylisillä on koneisto palkkien ja kiskojen varassa. Sen sijaan se vaatii inhimillisten taitojen täsmällisempää hyödyntämistä. Edullisesti vaikutti myös oman työn ratkaiseva osuus sekä se, että itsellä oli käytettävissä työkaluja. On epätodennäköistä, että tekoäly tai algoritmit pystyisivät täysin korvaamaan niitä.” Tämän vahvistaa Elisa Miinin ylempää ammattikorkeakoulututkintoa varten tekemä opinnäytetyö Mihin toimittajia tarvitaan. Tuollaisella 5 000:lla markalla saisi jo näppärän laitteen
klo 18 Rytky-Salmenkylän kinkerit, Saarisperäntie 233. 017 770 0421 SEURAKUNTA KUOLLEET Ilon tai surun kohdatessa Muista läheistä lehti-ilmoituksella konttori@kiuruvesilehti.fi Rakkaamme Pirjo Leena Marjatta GROF s. Rukouksesta ei pidä tehdä numeroa. Huoneensa sillä on. Siinä on rukous. lipaskeräys kaupoilla Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. 16 Keskiviikko 4. Rovastikunnallinen lähetyspäivä, iso sali. Yksinäinen vanhus ajattelee lapsenlapsiaan ja toivoisi että nämä tulisivat kylään. 18.12.1930 k. Rakkaamme Juho Ilmari PÖNTINEN s. 23.12.1947 k. Murtunein mielin olevia, uskonsa rukoukseen menettäneitä ei jätetä yksin. Lämmin kiitos osanotosta. Sydän voi olla tyhjä ja särkynyt niin ettei se jaksa edes huokaista. Samoin hän varoittaa tyhjän rukoilemisesta. Työtaakka kevenee, koska ajatus vapaasta antaa uusia voimia. Heidän puolestaan rukoilee itse Kristus. Teemana ystävyys, puhujana Antti Siukonen Pipliaseurasta. Ettei Jumala kuule vaikka sydän pakahtuen toivoisi ja huutaisi asiaansa. klo 10. 08.01.2026 Ihmisen elinaika on niin kuin ruoho. helmikuuta 2026 2 Keskiviikko 15. PÄIVÄKERHO Tiistaisin klo 9.30 4-5-vuotiaat ja 3-vuotiaat keskiviikkoisin. Muistoissa elät keskellämme, säilyt aina sydämissämme. 21.01.2026 Suru minussa asuu. MUSIIKKITYÖ Kirkkokuoron harjoitukset kirkossa 4. klo 9–12 ”Ihmistä lähellä” aamupäivä kontaktituvalla, tarjoilua To 5.2. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, mutta Herran armo pysyy iankaikkisesti. Lyhyt arjen ehtoolliskirkko. 08.12.1945 k. Lämmin kiitoksemme osanotosta suruumme. klo 16.30 Varttikirkko (Huuskonen, Pesälä). Jos mielessään kuvittelee rukoilevan henkilön, voi ajatuksissa oleva kuva olla hartaasti kädet ristissä herran nimeä mutiseva kristitty. Pyhän nimi tulee keskiaikaisesta tavasta siunata vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät. Pirjo Leena Marketta Grof 78v Jaakko Tapani Mähönen 56 v. Rukousta pidetään erityisenä keskusteluna Jumalan kanssa. Olet lämpimästi tervetullut! Striimataan. klo 15 Naisten raamattupiiri klo 15, takkahuone, perjantaina Rinnekodilla. Ke 11.2. Kiitos kaikille Leenaa muistaneille. Pe 20.2. Ti 10.2. Siinä ei ole kysymys muotoseikoista. Siinä ei tarvita sanoja, liikettä tai muutakaan erityistä. LÄHETYSTYÖ La 14.2. (Irja ja Matti Jokitalon luona). klo 18.30 Raamattuluokka ja iltahartaus rauhanyhdistyksellä. Kaivaten, muistaen, kiittäen Keijo Annika perheineen Niko perheineen Seija perheineen Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Yleisöllä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Se on rukous. klo 10. klo 11 Jumalanpalvelus, Mikko Maila Ti 10.2. Matkalla mukana kulkee ikävä sanaton. maaliskuuta 2025 Rakkaamme Hanna Kyllikki VÄISÄNEN s. Hän lupaa että taivaallinen isä tietää mitä tarvitsemme jo ennen kuin pyydämmekään. Aitoja rukouksia löytyy jokaisen ihmisen arkisesta elämästä. Ilmoittaudu kerääjäksi Sallalle 0400 988 713 (arkisin klo 14-15). klo 14 Rinnekodin kohtauspaikka. Rukous on enemmän kuin se mitä päällepäin näkyy. Hanna Kyllikki Väisänen 80 v. Se liittyy vahvasti myös rukouselämään. 03.01.2026 Rakkaudella kaivaten Jani perheineen sisarukset perheineen sukulaiset ja ystävät Käy enkeli vierellä taivaan rantaa, on kulkusi kevyttä jalkasi kantaa. Työtaakan uuvuttama kiittää mielessään lähestyvistä vapaapäivistä. Lue kaikki 37 journalistin ohjetta: jsn.fi/journalistin-ohjeet Olemme sitoutuneet JSN:n Journalistin ohjeisiin.. Ehkä hän on polvillaan tai kumarassa kirkon penkissä. Välillä se tuntuu tuskallisen vaikealta. ja 11.2.klo 17.30. (Huuskonen, Häyrynen, Pesälä). Ei ole sanoja. klo 16.30 Kahden vartin messu. klo 15 Pyhäkoulu ja seurat rauhanyhdistyksellä. Pe 6.2. Su 15.2. klo 18 Israel ilta, Tuija Valtanen ja miesten lauluryhmä Su 8.2. Jeesus varoittaa vuorisaarnassa tekopyhyydestä, joka saattaa liittyä julkiseen rukoilemiseen. klo 10 Srk-kerho, iso sali. Sydämen huokaus voi saada lukiolaisen opiskelemaan ja vanhuksen soittamaan lapsenlapsille. Ehkä meidän tulisikin tarkastella rukouksessa sydäntämme. Ke 4.2. KUOLLUT Juho Ilmari Pöntinen 95 v. Siinä on rukous. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 31.1.2026. Tämän jälkeen vietämme pientä juhlaa ja nautimme kirkkokahvit. Aamuperhekerho to 12.2. Rukoileminen on arkisempi asia kuin mitä kuvittelemme. Lukiolainen miettii koeviikolla kuinka hän selviää seuraavasta kokeesta. Et kipua tunne taivaan tiellä, on monet rakkaat vastassa siellä. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta Hartaus Rukoileminen on arkisempi asia kuin kuvittelemme Ensi sunnuntaina on kynttilänpäivä. Tai sitten tuntuu että koko touhu on ihan turhaa. Ei sen tehtävä ole näyttää toisille ihmisille kuinka hyvä kristitty on. Kynttilä on voimakas valon ja toivon symboli. Valoisaa muistoasi siunaten Suoma Juha ja Anna-Kaisa perheineen Heikki ja Sirpa perheineen Susanna ja Jari perheineen Pirkko ja Jari perheineen Sukulaiset ja ystävät Siunattu haudan lepoon Kustaa Adolfin kirkossa. DIAKONIA Ti 10.2. Su 8.2. klo 16. Liekki kurottaa kohti taivasta ja Jumalaa, kuten rukoileva ihminen. Ei ole ehkä edes mitään asiaa. Äiti tai isä ajattelee kaupassa mitä perhe haluaisi ruuaksi. klo 10 Messu klo 11.30 Seurat Seuratuvalla (Arja Pentikäinen, Mirita Häyrynen) klo 11.30-14 Perinteinen laskiaismäki tapahtuma kirkonmäellä ja seurakuntatalolla. Rukous vaikuttaa silloin, kun se asia on aidosti sydämessämme. Raamattu kertoo rukouksen olevan sydämen huokaus. KASTETTU Sisu Petter Ensio Lång Lenni Sisu Alfred Pesonen Kuopio Puijon srk Hengelliset p. Onko rukoileminen helppoa. Niille, joista rukoileminen tuntuu mahdottomalta antaa Jeesus puheissaan toivoa. Se on rukous. PERHETYÖ Iltaperhekerho to 5.2. Messu ja työntekijöidemme Sanna Wågin ja Anni Pesälän tehtävään siunaaminen. www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi To 5.2. Ja niille, jotka kaipaavat rukoukselleen sanoja, Jeesus opettaa aloittamaan näin: ”Isä meidän, joka olet taivaissa…” ESA AHTIAINEN Hengelliset Journalisti on vastuussa ennen kaikkea yleisölleen. Rukoilevaa ihmistä ei voi tunnistaa päällepäin
17 Keskiviikko 4. helmikuuta 2026 kaikkea pukeutumiseen
Sitovat ilmoittautumiset 18.2. Kaikille esikoulu ikäisille lähetetään myös esiopetustiedote ja koulukuljetusopas. Kokouksen järjestäytyminen 2. Kokoukselle mahdollisesti esitettävät muut asiat Esityslista on luettavissa kaupungin verkkosivuilla 4.2.2026 lähtien. helmikuuta 2026 4 Keskiviikko 15. 18 Keskiviikko 4. klo 13. Valtuuston kokousta voi seurata paikan päällä tai verkkolähetyksenä Kiuruveden kaupungin Youtube-kanavalla. Lisätietoa hakumenettelystä ja hoitopaikoista löytyy osoitteesta https://www.kiuruvesi.fi/Suomeksi/Palvelut/Varhaiskasvatus/Ajankohtaista-varhaiskasvatuksessa HAKEMINEN VARHAISKASVATUKSEEN TOIMINTAKAUDELLE 2026–2027 1.8.2026 alkaen Hakeminen koskee • uusia varhaiskasvatukseen tulevia lapsia • varhaiskasvatuksessa olevia lapsia, joille halutaan siirtoa toiseen yksikköön • esiopetukseen tulevien lasten täydentävää varhaiskasvatusta Lapset, joilla hoitopaikka ei vaihdu, ei tarvitse hakea uudelle toimintakaudelle. Lomakkeen saa koululta tai varhaiskasvatuksen sivuilta. Hakemus tulee jättää 20.2.2026 mennessä Hakemukset toivotaan sähköisenä, lomake löytyy sivulta https://www.kiuruvesi.fi/Suomeksi/Palvelut/Varhaiskasvatus. mennessä Kaijalle p. Ilmoittautumiset ja vuorojen varaus keilahallilla Ilkalle. Ylä-Savon seudullinen ilmasto-ohjelma vuoteen 2025 – päivitys valtuustokaudelle 2025–2029 5. Kiuruveden sydänyhdistys on varannut paikkoja Kiuruveden Maalaiskaupungin teatterin Opri -esitykseen 1.3. Kiuruvesi 4.2.2026 Markku Siponen valtuuston puheenjohtaja ESIOPETUKSEEN ILMOITTAUTUMINEN toimintakaudelle 2026–2027 perjantaihin 20.2.2026 mennessä Ilmoittautuminen tehdään sähköisesti päiväkodin esiopetukseen www.kiuruvesi.fi/palvelut/varhaiskasvatus Kyläkoulujen esiopetukseen täytetään erillinen lomake, joka palautetaan sen koulun johtavalle opettajalle, mihin lasta haetaan. Soita 050-564 2393 / Leena. Lapsen tarvittaessa täydentävää varhaiskasvatusta esiopetuksen lisäksi, siitä tehdään erillinen varhaiskasvatushakemus 20.2.2026 mennessä. maaliskuuta 2025 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS maanantaina 9.2.2026 kello 18.00 kaupungintalon valtuustosalissa. Ero luottamustoimesta ja uuden jäsenen valinta, sivistyslautakunta 6. Mitat 35 ja 50 cm. Eläkeliiton keilaus alkaa ti 10.2.2026. Elokuussa aloittavat uudet ryhmät muodostetaan hakuaikana tulleiden hakemusten perusteella kevään aikana. Lämpimästi tervetuloa! RIVI-ILMOITUKSET. Kiinnostaako tulevaisuus. Varatut vuorot klo 10.45, 12.00 ja 13.00 sekä ke 11.2. Asianosaisten katsotaan saaneen tiedon seitsemäntenä päivänä kuulutuksen julkaisemispäivästä (hallintolaki 62 a §). Kuulutus, päätös ja sen perusteena olevat asiakirjat sekä valitusosoitus julkaistaan 3.2.2026 osoitteessa https://vayliensuunnittelu.fi/s/p7vh/hyvaksymispaatos. Lipun hinta 19 €. Lisätietoja Linda Niskanen (Itä-Suomen elinvoimakeskus), puh. Heikki Lång p. Varattuja vuoroja 12.00 ja 13.00. Käsiteltävät asiat: 1. Paperilomakkeen voi tulostaa myös sieltä tarvittaessa. 0295026124, linda.niskanen@elinvoimakeskus.fi Itä-Suomen elinvoimakeskus Myydään laadukasta koivua ja sekapilkettä kotiin tuotuna. 0504689744 tai Reijolle 0400539642. Valtuustoaloite, Kiuruveden kaupunki selvittää kaupungin mahdollisen liittymisen kehitysyhtiö Savogrow Osakeyhtiöön seuraavaan strategiapäivtykseen mennessä 3. 040 7530 370. Lisätietoa hakumenettelystä ja hoitopaikoista löytyy osoitteesta https://www.kiuruvesi.fi/Suomeksi/Palvelut/Varhaiskasvatus/Ajankohtaista-varhaiskasvatuksessa Kaupungintalo avoinna ma-to 8.00–15.45, pe 8.00–15.00 Info ma-to 13.00–15.00, pe 13.00-14.00 kirjaamo@kiuruvesi.fi Matkanjärjestäjätunnus: 211/22/Mj Kaunis G dajärvi ja V an O p ajuhlat Kaunis G dajärvi ja V an O p ajuhlat Matkan kohokohdat Matkan kohokohdat Hu ! Hu ! KAUPUNKI TIEDOTTAA Kaupungintalo PL 28, 74701 Kiuruvesi p. Tervetuloa, mukana olleet sekä uudet jäsenet keilaukseen mukaan. Valtuustoaloite, Ympäristölupavelvoite tuulivoimaloille tai 3 km:n suojaetäisyys asutukseen 4. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja julkaistaan kaupungin verkkosivuilla tiistaina 10.2.2026. ENNUSTAN korteista vuosien kokemuksella. 040 670 7097 elinvoimakeskus.fi Suunnitelman hyväksymispäätöksen kuuluttaminen Vt 27 jalankulkuja pyöräilyväylä välillä Rantakylä Kotajoki, Kiuruvesi, tiesuunnitelma Liikenneja viestintävirasto on 23.1.2026 päätöksellään TRAFICOM/905746/05.03.160.01/2025, hyväksynyt liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain (503/2005) mukaisen tiesuunnitelman: Vt 27 jalankulkuja pyöräilyväylä välillä Rantakylä Kotajoki, Kiuruvesi, tiesuunnitelma Päätös ja sen perusteena olevat asiakirjat sekä valitusosoitus pidetään yleisesti nähtävillä 3.2.2026 12.3.2026
0400 674 271 www.kauhanenoy.fi Kauhanen Oy • talouspyykki • työvaatteet • matot PERUNKIRJOITUKSET TEKSTIILIHUOLTO TILITOIMISTOT KUKKA / HAUTAUS MUUT PALVELUT Autonhuolto Torikatu 4 • p.017 753 400 www.ajade.fi • ajade@ajade.fi P A R T U R I K A M P A A M O K A U N E U S H O I T O L A Vanhusten avuksi IkäihmisenKaveri puh. 19 Keskiviikko 4. Kotipalvelut ja -sairaanhoito PARTURI-KAMPAMOT HYVINVOINTI PITOPALVELUT LÄÄKÄRI / LÄÄKINTÄ AUTONHUOLTO KORJAUS / HUOLTO Anne Niskanen Anne Niskanen APTEEKKI TAKSIPALVELUT K L A S S I N E N H I E R O N T A E N E R G I A H O I D O T olonkorjuu.fi 050 5122886 Olonkorjuu, Asematie 7 B Taksipalvelu Miikka Lonkila 050 516 5399 Myös KELA-kyydit/toivetaksi Myös KELA-kuljetukset / toivetaksi Nyt kaksi autoa: 9054 9368 PALVELUHAKEMISTO. 040-865 1853 virpi.rajakangas@ikaihmisenkaveri.fi www.ikaihmisenkaveri.fi JUHLAJA MAJOITUS KOTIPALVELUT LAHJAPALVELUT toimisto@ttsahkopalvelu.fi 044 960 0078 / JARNO 044 751 6101 / NINO www.hierontapistecarola.com • • • • Kotakallion Huoltopalvelu alapuolelle Mika Kumpulainen Kylmälaiteliike -rivi kokonaan pois Kiuruvesi Puh. 040 182 44 33 www.iltalypsy.com PERUNKIRJOITUKSET Yrittäjäntie 1 p. 050-543 1253 Kahvila-Ravintola ILTALYPSY Lähteentie 10 Avoinna tilauksesta puh. 050 553 6288 www.alinahoivatiimi. helmikuuta 2026 Kauneusja jalkahoitola Niemistenkatu 8 p
To 12.2. 050 5311 874 KONEURAKOINTI Aimo Tikkanen Oy • • • • • • maankuulua vanhanajan SAVUSAUNAPALVIA Perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt TO 5.2. Kiuruveden torilla 9-11 Perikunta vuokraa Peltomäki -kerrostalosta KAKSION , 42 m² . klo 10.00 Puistonkulmalla, karaokekerho. Mukana Olonkorjuusta Hannakaisa Heikkinen. lukupiiri ja klo 12. Ystävänpäivä-BINGO. p. 0500 979 479 Nyt kaksi autoa ajossa 9054 ja 9368 Myös kelakyydit/ toivetaksi. klo 10-11.30. klo 12.00 alkaen. turinat, TonkKumi ja korttirinki. Kiuruveden torilla 9-11 to 5.2. yhteislaulu. klo 9-12 Puistonkulmalla, käsityöt, askartelu ja pelit. Ke 11.2. päivittäin klo 9-21 www.hotellipeltohovi.fi hotelli@hotellipeltohovi.fi puh. huoltotyöt p. 050 5511 592 • palvelusetelillä omaishoitajien vapaiden tuuraus sekä vammaisten henk. Kiuruveden invalidit ry:n jäsenet kerho seurakuntatalon monitoimisalissa TI 10.2. klo 9–11 torstain turinat, klo 9.50 TonkKumi liikuntahallilla, klo 13. kohtainen avustaminen • kaikki siivoukset ja asioinnit p. 010 340 7735 liput.wallen.fi PE 13.2. Talossa hissi, Heti vapaa. KIURUSALI Klo 17.00 Kalevala: Kullervon tarina -k16/13 Klo 19.30 Luottomies: Lepoloma -k7/4(SUOMEN ENSI-ILTA) Liput ovelta 10€, käteismaksu Valkeismäen Erämiehet ry Tervetuloa! Su os im m e su om ala ist a työ tä ! Yl i 35 vu ot ta m ar jan m yy nt ipa lve lua ! Suoraan kylmäautosta Suoraan kylmäautosta to 5.2. Ennakkovaraukset to 5.2. klo 10. STEVE´N´ SEAGULS KLO 23:00 25/30€ lounas ARKISIN klo 10:30-14:00 À LA CARTE: MA-TO KLO 14-19:30 PE-LA KLO 14-20:30 Keitämme mykyrokkaa perinteisellä reseptillämme Pe 6.2. klo 13. MUISTILISTA PALVELUITA PALVELUITA AA Auttava Puhelin 046 558 0579 Onko alkoholi ongelmasi. klo 9–12 TORILLA Kivikylän kotipalvaamo Lappi p. BINGO ja sen jälkeen korttirinki. 050 307 5439 Eläkeläiset ry virikekerho tiistaina 10.2. Ma 9.2. ELÄKELIITTO to 5.2. Tervetuloa Koulujen ruokalista vk 7: ma: tomaattista pastakastiketta, cappeli-pastaa, kurkkua, ananasta, kiinankaalia, ti: uunimakkaraa, perunasosetta, kurkkua, tomaattia, jäävuorisalaattia, ke: tonnikalakiusausta, parsakaalia, kurkkua, porkkanaraastetta, to: pyörykkäkimara, tsatsiki-jogurttikastiketta, perunaa, tomaattia, paprikaa, jäävuorisalaattia, pe: broileri-pastavuokaa, punaisia kidneypapuja, kurkkua, persikkaa, kiinankaalia (muutokset mahdollisia). maaliskuuta 2025 KOKOUKSIA ASUNTOJA Seuraa meitä somessa! HUVEJA 017 752 112 050 400 9437 Rinnekatu 1, 74700 Kiuruvesi karimatti@lvisawo.fi www.lvisawo.fi • MYYNTI • ASENNUS • HUOLTO •LVI-asennukset •Bosch-lämpöpumput •IV-kanavien puhdistus/desinfiointi SEKALAISTA TORILLA 040 585 0597/Jari 040 829 0147/Jani PIEJARI OY • kylpyhuoneremontit • huoneistoremontit • sisäja ulkomaalaukset • vesikattoremontit • uudisrakentaminen • kourujen puhdistus ym. Sovi kyyti kuljettajan kanssa ennakkoon.. puh: 010 340 7736 Hotelli Peltohovi www.moviecompanyalatalo.fi p.0400 570 482 ke 4.2. 20 Keskiviikko 4. helmikuuta 2026 6 Keskiviikko 15. Saatavilla lounaalla klo 10.30-14 sekä mukaan omiin astioihin 11€/litra. Eläkeläiset ry viikkokerho ke 11.2. iltaan mennessä. Curling/TonkKumi liikuntahallilla. P-S Muisti Muistikahvila Kiuruveden kirjaston monitoimitila, Lähteentie 10 A TI 10.2. klo 12. Ateriapalvelun ruokalista vk 7 ma: kalkkunakeittoa, banaani, puolukkavispipuuroa, ti: kirjolohikiusausta, porkkanaviipaleita, kiinankaali-kesäkurpitsa-retiisi, raparperijogurtti, ke: uunimakkaraa, ruskeaa kastiketta, perunasosetta, herne-porkkanaa, maustekurkkuviipale, hedelmämoussea, to: palapaistia, perunaa, parsaja kukkakaalia, jäävuori-punakaali-kurkku, vadelma-vanilja kerroskiisseli, pe: broileri-pastavuokaa, ruusukaalia, kurkkuinen salaatti, hedelmä-vanilja kerroskiisseli, la: värikästä kalakeittoa, kiinankaali-kesäkurpitsa-retiisi, vadelmavispipuuro, su: porsaanleikettä, omena-sinappikastiketta, perunaa, porkkanaa, valkokaali-punakaali-porkkana, PROfeel suklaavanukas (muutokset mahdollisia). Pe 13.2