Maanantaina kerättiin taas hautausmaalta poltettujen kynttilöiden talia lähetettäväksi Ukrainaan juoksuhautoihin. Talkoissa ovat mukana maaja kotitalousnaiset, Martat ja LC-klubit. 8 » Suomesta Saksaan töihin Kiuruvetislähtöinen Mirka Mertanen löysi kiinnostavan työn Saksasta. 012138-2501 JX PR IO R.P .P.F IN LA ND E KESKIVIIKKO 31.12.2025 72. Ukrainassa tali sulatetaan ja parafiinista ja steariinista tehdään uusia kynttilöitä. VUOSIKERTA, NRO 1. Lisäksi marraskuussa järjestetyn Turpaanvetotalakoiden tuotoilla ilahdutettiin vähävaraisia perheitä. Onnellista uutta vuotta! 16–17 » Laaja joukko sai tukea hyväntekijöiltä Kesällä pidetyn hyväntekeväisyysgolfin tuotoilla palkittiin monia kiuruvetisiä nuoria. WWW.KIURUVESILEHTI.FI Irtonumero 4,20 euroa, kotiin tilattuna alkaen 2,11 euroa/vko Kiitos kuluneesta vuodesta. Saksassa osaajista on pula, suomalaista koulutusta arvostetaan ja palkkakin on parempi, Mertanen kertoo.. JAANA SELANDER 5 » Kynttilöitä Ukrainan juoksuhautoihin 6 » Viranhaltija luottamustehtävässä Eläkkeellä oleva kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka katsoo nyt hallintoa eri näkökulmasta
Sekin on tuotava esiin, että Kiuruvesi-lehden hyvinvointi on täysin riippuvainen Kiuruveden hyvinvoinnista. Painovalmiit ilmoitukset sekä pikkuilmoitukset jätettävä maanantaina klo 14 mennessä. Niin ikään haluaisin lisää kunnioittavuutta asioiden käsittelyyn. Näkee, mikä on Kiuruvesi-lehden kanta Kiuruveden kehittämiseksi. Lehti ei voi myöskään masinoida kumpaankaan suuntaan sen suhteen, tuleeko tuulivoimasta myönteisiä vai kielteisiä kirjoituksia. Olemme saaneet sellaistakin palautetta, uskokaa tai älkää, että teemme Kiuruvedestä paremman ja kauniimman kuin se onkaan. Länsimaisen lehdistön tehtävä on edistää demokratiaa ja sananvapautta ja tuoda moninaiset äänet eetteriin. Myös nimimerkillä julkaistavien kirjoitusten yhteydessä tulee lähettää nimi, osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. Kuntalaisia tulisi todellisesti myös osallistaa enemmän, eikä ohittaa heidän aktiivisuuttaan. Juttuaiheet kumpuavat lukijakunnasta, siitä mikä tuntuu olevan lukijoille tärkeää. Voisi jopa tulevaisuudessa pienentää vaikka kunnan veroprosenttia. 2 Keskiviikko 31. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Jo aiempina vuosina olin kirjoittanut hallinnon ja päätöksenteon läpinäkyvyyden lisäämisen tarpeesta. Mikäli tämä salaamiskäytäntö ei perustu lakiin, salaisuuksien verhoa olisi syytä avata. Emme tietenkään Kiuruvesi-lehdessä vastusta Kiuruveden kehittämistä, päinvastoin. Mutta lehti ei kulje käsikynkkää kaupungin päättäjien ja viranhaltijoiden kanssa, se veisi lehden tuhoon, pyrimme tasapainottelemaan niin, että esimerkiksi tuulivoimaa vastustavat ja tuulivoimaa puoltavat pääsevät mahdollisimman tasapuolisesti ääneen. Siihen kannattaa kuntalaisten perehtyä. Edustuksellisessa demokratiassa kai nyt kuitenkin on tarkoitus muodostaa päätös perusteellisen eri näkökantojen ja perusteiden punnitsemisen jälkeen, vai olinko ymmärtänyt tämän asian ihan väärin. 044 705 0443 Niemistenkatu 4, 74700 Kiuruvesi Konttori avoinna: ma–ke klo 8–16, torstaisin etäasiakaspalvelu klo 8–12 (puh. Valtuutettu Ville Vartiainen taisi syksyisessä Kiuruvesi-lehden jutussa jo kritisoidakin sitä, että valmistelu on liiaksi virkamiesten sormien alla ja pääsemme valtuutetut vasta muutama päivä ennen kokousta tutustumaan esityslistan asioihin. Se tie voi tuntua helpolta, mutta sitä se ei ole. 044 705 0443 tai konttori@kiuruvesilehti.fi) Sitoutumaton kotiseudun uutisja ilmoituslehti TOIMITUSJOHTAJA Juha Saastamoinen, 044 726 29 52 juha.saastamoinen@kiuruvesilehti.fi TOIMITUS toimitus@kiuruvesilehti.fi etunimi.sukunimi@kiuruvesilehti.fi Päätoimittaja Jaana Selander, 040 705 9327, toimittajat: Aku Laatikainen, 044 4386 852, Hanna Soini, 044 4934 873 ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET Sanna Manninen, 044 705 0443 konttori@kiuruvesilehti.fi PALAUTE palautekanava@kiuruvesilehti.fi AINEISTOAIKATAULUT: Ilmoitusaineistot viimeistään torstaina klo 16 mennessä. Näin kirjoittaa nimimerkki Kyllästynyt jatkuvaan valitukseen tässä lehdessä. Me toimituksessa emme kuitenkaan saa antaa väsymykselle valtaa, julkaisemme sellaisia kirjoituksia, joita meille tänne lähetetään ja teemme juttua niistä aiheista, jotka ihmisiä puhuttavat. Valtuuston kokous taitaa olla ainoa, josta saamme puhua avoimesti ja jota kuntalaisillakin on oikeus seurata. Juttuaiheet siis kumpuavat lukijakunnasta, mikä lukijoille tuntuu olevan tärkeää. Onneksi lehteä ei tarvitse tilata eikä lukea. Ei ole lehteä ilman Kiuruvettä. Mitä he vaativat virkamiehiltä, mistä ottavat itse selvää, mitä he ottavat linjakseen ja millä perusteilla. Kiuruvesi kuuluu verotulojen osalta Suomen pienituloisimpiin kuntiin, joten niillä ei kaikkia palveluja tulevaisuudessa pystytä pitämään yllä. Ajatus valtuutetun puolivuotisesta POSTIA Kiuruvesi-lehti / Postia-palsta, Niemistenkatu 4, 74700 Kiuruvesi toimitus@kiuruvesilehti.fi Mielipiteitä julkaistaan nimellä sekä nimimerkillä. Nyt tämä pieni porukka pitää yllä negatiivistä ilmapiiriä koko ajan, eikä se anna hyvää kuvaa kunnan asukkaille eikä myöskään kunnan ulkopuolelle. Varsinkin kun tämä suljetuin ovin -käytäntö koskee myös kaupunginhallituksen kokouksia, joissa valtuuston käsittelyyn tulevat asiat näköjään hyvin pitkälle jo ratkaistaan. Se on vapaaehtoista. Kirjoituksia ei palauteta. PÄÄTÖKSENTEOSSA olemme sen varassa, mitä virkamiehet meille valtuutetuille esittelevät. Lyödään jarruja niin, ettei vain mistään tule ylimääräistä rahaa, jolla voitaisiin palveluja ylläpitää. OONA KANTELEENMÄKI FT, metsätalousinsinööri Valtuutettu (ps) Oona Kanteleenmäki kuvassa seisomassa valtuuston vuoden viimeisessä kokouksessa joulukuussa. Avoimuus on kuitenkin osoittautunut varsin hankalaksi toteuttaa, sillä iso osa kuntahallinnon kokoontumisista käydään suljetuin ovin eli on käytännössä julistettu salaisiksi. JORMA KÄRKKÄINEN ERÄÄNÄ kuntavaalien teemana minulla oli avoimuus päätöksenteossa. Virkamiesten on yritettävä miettiä, millä rahoitetaan palveluja niin, että kaikki olisivat tyytyväisiä. Myös kaupunginhallituksessa istuvalla enemmistöllä on tässä kohtaa suuri vastuu harteillaan. Oli puhujapöntössä sitten mies tai nainen, omaa puoluetta tai toista edustava, niin toivoisin, että häntä ennakkoluulottomasti kuunneltaisiin ja ilman jälkileimoja arvostettaisiin. Me toimituksessakin olemme saaneet kritiikkiä tuulivoimajutuista, enimmäkseen siitä, että emme ole tarpeeksi kriittisiä tuulivoiman suhteen. Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. Kyse ei siis ole ihan vähäpätöisestä asiasta. Onpa ollut havaittavissa, että tuulivoimaa puoltavat, eivät uskalla kirjoittaa asiasta omalla nimellään. HALUAISIN lisätä avoimuutta valmisteluun ja päätöksentekoon. Nimimerkki osuu oikeaan arvostellessaan Kiuruvesi-lehteä. Helpommaksi sen tekee se, että me saamme juuri tämän nimimerkin esittämiä mielipiteitä, toivottavasti tämän mielipidevaihdon kautta maailmasta tulee entistä parempi. Saammeko oikean ja riittävän tiedon, ja mistä näkökulmasta se esitetään on heidän harkinnassaan. joulukuuta 2025 PÄÄKIRJOITUS TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI Ikävää luettavaa viikosta toiseen P itää harkita jo Kiuruvesi-lehden tilauksen lopettamista. JOS haluamme palauttaa luottamusta päätöksentekoon, meidän on oltava avoimia myös valmistelusta ja päätösehdotusten taustalla olevista perusteista. Emme elä diktatuurissa. Ymmärrämme täysin, että se jo väsyttää. On totta, että viime aikoina lehden sivuilla on ollut paljon juttua tuulivoimasta ja paljon on annettu myös palstatilaa tuulivoimakritiikille. Mielipiteitä voi lähettää sähköpostitse. YLEISIMMÄT TILAUSMAKSUT 12 kk/kesto: paperilehti kotimaa 108 euroa, digipalvelu 75 euroa, täystilaus (paperi ja digi) 142 euroa Katso lisää tilausvaihtoehtoja: kiuruvesilehti.fi POSTIN JAKELUHÄIRIÖT Varhaisjakelu: 0200 71 400 Päiväjakelu: 0100 5577 www.posti.fi/asiakastuki PAINOPAIKKA Kaleva Media, Oulu UUTISMEDIALIITON JÄSENLEHTI Lukijamäärä: 11 000 lukijaa Ilmestyy keskiviikkoisin. “ Puh
Ukraina maksaa tällä hetkellä hirvittävää hintaa koko Euroopan turvallisuudesta. Pienestä pitäen olen tykännyt ilotulitteista ja nykyään olenkin jo alan harrastaja. Olen Yrittäjien tapahtumassa mukana töissä ja rahallisestikin pienellä summallam ahdollistaen hyvän tapahtuman meille kiuruvetisille ja kauempaa katsomaan tuleville. Olen ollut katsomassa Lontoon olympiavuoden alun kunniaksi järjestettyä ilotulitusta Lontoossa, se oli suurin, minkä olen nähnyt, 46 000 rakettia muutamassa minuutissa. Kolme EU-maata jättäytyi tämän yhteisratkaisun ulkopuolelle. Kalevi Kokkonen Ei ammuta. Joten ei tarvitse itse posautella, kerta huippuposauttelua vuodessa riittää. Yhteisön edut eivät voi olla vain silloin voimassa, kun ne ovat itselle mieluisia. En Ammu. Myös Kiuruvedeltä palautetta erityisesti suden ja karhun osalta on tullut viime vuosien varrella paljon. Hieno osoitus Kiuruvesi-hengestä tämäkin. Toki susienkaan kaatolupia ei ole ainakaan alkuvaiheessa tulossa Ylä-Savon suunnalle. EDUSTAJIEN leipätyötä eli lakien säätämistäkin ehdittiin joulun alla harjoittaa kiitettävällä tahdilla. Hyvää uutta vuotta kaikille! VIERASKYNÄ MARKKU SIPONEN Kirjoittaja on kansanedustaja ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (kesk.) VIIME VIIKON KYSYMYS OLI: Ammutko raketteja. Euroopan unioni ei ole vain taloudellinen yhteistyökerho, vaan arvoja turvallisuusyhteisö. Marko Bablo Junnilainen Katson Iisalmessa asuntoni ikkunasta ilotulitusta, kuten aiempinakin vuosina. Ilotulitteita en ole ostanut, enkä ampunut vuosikymmeniin, suhtautumiseni niihin on neutraali. Sota Ukrainassa jatkuu, maamme velkaantuu edelleen huolestuttavaa tahtia ja myös työttömyys koettelee lähes yhtä kovin kuin 90-luvun lamavuosina. Kiuruvesi-lehden uutisen mukaan vaikutukset Kiuruveden Apteekkiin ovat jäämässä onneksi maltillisiksi. Nyt ei ole aika horjua. VILHO RUOTSALAINEN Yhteisvelka Ukrainalle Nyt on aika näyttää, mitä eurooppalainen vastuu todella tarkoittaa, kirjoittaa Vilho Ruotsalainen. Piti olla 6 tuntia ennemmin jo paikalla, että sai kohtuu hyvän näköalapaikan. Nyt on aika näyttää, mitä eurooppalainen vastuu todella tarkoittaa, jatko näyttää miten pitkälle ollaan valmiita menemään. Erittäin hyvä tuollainen mahdollisuus mennä katsomaan jokaisen ja nopeasti pauke ohi myös. Netissä valikoima on erittäin kattava. Se oli jytinää. Matikaine Hartsa ON hyvä, ja ennen kaikkea välttämätön asia, että Ukrainalle saatiin viimein jonkinlainen ratkaisu ja mittava, noin 90 miljardin tukipaketti aikaiseksi. Se on vahva viesti siitä, että Eurooppa ymmärtää tilanteen vakavuuden ja sen, ettei Ukrainan taistelu ole vain Ukrainan taistelu – vaan koko Euroopan. Suomen maakuva otti osumaa, mutta toivotaan, että pidempiaikaista taloudellista haittaa ei sentään seuranne. Ruoka-apujonot ja jouluavustusten hakemukset ovat kasvaneet myös Kiuruvedellä ja kertoo siitä, kuinka monessa kodissa ollaan taloudellisesti todella tiukilla. Ei Suomen tulitukset ole kuin hyttysenpieru tämän kilpailun rinnalla. Kun Venäjä rikkoo kansainvälistä oikeutta ja käy raakaa hyökkäyssotaa, ei puolittainen solidaarisuus riitä. Kylällä seurataan, kun semmonen järjestetään. Eikä tule edes kylmäkään seuratessa. Päivi Tikkanen Kävimme täällä Thaimassa katsomassa suurta kansainvälistä ilotulituskilpailua, jossa Suomikin oli osallistujana. Ei haittaa vaikka ilotulitemyynti loppuisi ja olisi tuollaisia isompia ilotulituksia. Kaikkien peräänkuuluttama ja toivoma talouden kasvu on Euroopan heikointa. KIITOKSET vielä Kiuruveden yrittäjille siitä, että saamme vastaanottaa uuttavuotta Kiuruvedellä, ei pelkästään Ylä-Savon, vaan tiettävästi koko maakunnan suurinta ilotulitusta katsellen. PIENITULOISTEN ja heikommassa asemassa olevien ihmisten arkeen tulevat vaikuttamaan toimeentulotuen leikkaukset, joista myös äänestettiin eduskunnassa joulun alla. MIELESTÄNI EU:n on uskallettava reagoida tilanteeseen myös poliittisesti. NÄIN AIHETTA KOMMENTOITIIN: Lähetä kommenttisi toimitus@kiuruvesilehti.fi tai vastaa Kiuruvesi-lehden Facebookissa. Mirva Kumpulainen Ehdottomasti katsomaan kylän jyssäyttely ja ehkä yks pata pakko posauttaa itekin kylläkin vähän syrjässä naapureista. EUROOPPALAINEN yhtenäisyys ei synny juhlapuheista, vaan teoista – etenkin vaikeina aikoina. Jos jäsenvaltiot toistuvasti jättäytyvät yhteisten päätösten ulkopuolelle, on syytä pohtia, millaisia seuraamuksia siitä tulisi olla. SUURPETOJEN kannanhoidollisen metsästyksen aloittamista on toivottu ja yritetty jo pitkään. joulukuuta 2025 Vuosi vaihtuu mollissa, tulevaisuuteen tarvitaan duuria SUOMEN eduskunnassa vuosi vaihtuu isossa kuvassa samoissa varsin mollivoittoisissa tunnelmissa kuin vuosi sitten. Mikael Silén En ole ostanut vuosiin raketteja, enkä työn puolesta jouda katsomaan kaupungilla järjestettävää ilotulitusta. VIIMEISTÄ eduskuntaviikkoa leimasivat kansanedustajien naamanvenyttelykuvat, joita ei otettu huumorilla vastaan varsinkaan Aasian maissa, jotka ovat Suomelle tärkeitä kauppakumppaneita ja turismin tuojia. Meidän velvollisuutemme on varmistaa, että Eurooppa seisoo sen rinnalla yhtenäisenä, eikä hajanaisena joukkona, jossa osa katsoo sivuun. Heidi Kortelainen Voi kun pian keksittäisiin äänetön ilotulite! Jaana Åhman Yritetään navetalta ennättää katsomaan kirkolle valmista ilotulitusta. Seppo Lappalainen Kyllä meinasin ampua jonkin verran ilotulitteita. EDUSKUNNAN suurella enemmistöllä päätimme suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamisesta vuoden alusta, myös karhun ja ilveksen osalta on tavoitteena päästä liikkeelle ensi vuoden aikana. Suomalaiseen laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja toisen asteen koulutukseen voimme edelleen luottaa alkavallakin kevätlukukaudella, myös Kiuruvedellä. Suurpedot kuuluvat Suomen luontoon, mutta niiden määrää on pystyttävä säätelemään ja ihmisarkuus säilyttämään. Vastaa www.kiuruvesilehti.fi KATSO UUSI KYSYMYS SIVULTA 5. Palvelujen puolella puhututti ja äänestytti esimerkiksi apteekkiuudistus, jonka arvioidaan Fimean mukaan harventavan tuntuvasti apteekkiverkkoa myös Pohjois-Savossa. ALOITIN kolumnin mollissa, mutta samaan aikaan on hyvä muistuttaa duurissa, että paljon on myös hyvää ja vahvaa, jolle voimme maamme uutta nousua rakentaa. Matti Tikka Pakenen muaseuvulle. ADOBE. Se herättää vakavia kysymyksiä eurooppalaisesta yhtenäisyydestä juuri silloin, kun sitä eniten tarvittaisiin. Jari Tikkanen Ei ammuta. Yhteinen linja on ainoa uskottava linja. Kaupungin ilotulitus käydään katsomassa. Käydään kylällä kahtomassa ilotulitus. Muistetaan erityisesti koulutuksen ja osaamisen merkitys. Silti ilon rinnalla kulkee huoli. 3 Keskiviikko 31. Laura Niskanen Ei osteta eikä ammuta. Ilotulitteita tulee tilattua pitkin vuotta
vaikuttivat hetkellisesti liikenteeseen, Tenhunen kertoo. Uudessa apteekkilaissa myönteistä on, että se sujuvoittaa muun muassa farmaseuttien työtä. Muita vahinkoja pelastuslaitoksen tietoon ei tullut. 08 764 990 Torstai 9.30–17.00 T oinen linssi ilmaiseksi Optikon ja Silmälääkärin ajanvaraus (017) 821 0061 Optikon ja Silmälääkärin ajanvaraus (017) 821 0061 sekä www.silmalasikauppaoptimo.fi. 4 Keskiviikko 31. Apteekkari Riitta-Liisa Leinonen pelkää, että jos lääkkeitä tulisi kauppoihin, niiden ”turha” käyttö lisääntyisi. Puista yksi oli kaatunut osittain rakennuksen päälle ja kaksi teille. Teille kaatuneet puut Pelastajat raivasivat kaatuneita puita. Myrsky kaatoi puita ja katkoi sähköjä HANNA SOINI Viikonlopun myräkkä aiheutti vahinkoa Kiuruvedellä. joulukuuta 2025 Apteekkari Riitta-Liisa Leinonen kertoo, että apteekkilakiuudistus tarkoittaa Kiuruveden apteekissa, niin kuin muissakin Suomen apteekeissa, farmaseuttisen työn sujuvoittamista, lääketaksaleikkausta ja muutosta apteekkiveron laskentaan. Optimo Kiuruvesi Torikatu 1 puh. joulukuuta 2025 JAANA SELANDER Joitakin itsehoitolääkkeitä, kuten ihovauroihin tarkoitettu Bepanthen, tulee jatkossa myyntiin ruokakauppoihin. AKU LAATIKAINEN. Päivystävä palomestari Teemu Tenhunen kertoo, että pelastajat raivasivat sunnuntaina Kiuruvedellä kolme puuta myrskyn jäljiltä. JUHA KORPI LAKIASIAINTOIMISTO Louhenkatu 7, II kerros, 74100 Iisalmi, 0500-571 966 Luottamuksella kaikki lakiasianne. 08 764 990 Torstai 9.00-13.00 Optimo Kiuruvesi Torikatu 1 puh. Silloin railakas juhlinta, raketit, ulkotulet ja lisääntynyt liikenne yleensä työllistävät pelastajia. Uusi vuosi sen sijaan on pelastajille yleensä kiireisempi. Olemme jo pitkään odottaneet, että farmaseutit Uusi apteekkilaki sujuvoittaa palvelua Kiuruveden apteekin apteekkari Riitta-Liisa Leinonen sanoo, että uusi apteekkilaki ei juuri muuta Kiuruveden apteekin palveluja. – Myrsky kuritti enemmän naapurialueita. Myrsky kaatoi puita ja aiheutti muutaman minuutin mittaisia sähkökatkoja. Lääketaksaleikkaus tarkoittaa, että reseptilääkkeiden enimmäishintoja lasketaan, mikä tarkoittaa asiakkaille halvempia hintoja. JAANA SELANDER UUTISET Keskiviikko 31. Me selvisimme [Kiuruvedellä] vähällä. sekä www.silmalasikauppaoptimo.fi. – Suurin osa näistä uudistuksista on tervetulleita. Joulunaika sujui pelastuslaitoksella tavanomaisen rauhallisesti
Kaiken kaikkiaan apteekkilakiuudistus ei tule mitenkään muuttamaan Kiuruveden apteekin toimintaa. Työttömiä työnhakijoita oli Kiuruvedellä marraskuussa 333. Lisäksi halvat hinnat vaikuttavat maamme lääkehuollon huoltovarmuuteen negatiivisesti. Tosin kaikki on vielä hyvin keskeneräistä ja tarkkoja ennusteita ja laskelmia on vaikea tehdä. – Päinvastoin, laajennamme terveyspalvelutarjontaamme, kun omat farmaseuttimme alkavat antaa rokotteita. Kiuruveden apteekissa apteekkiverolla on suuri merkitys varsinkin nykyisellä liikevaihtoon perustuvalla mallilla laskettuna. Leinosen uran aikana näin on tapahtunut jo useita kertoja. Kuvassa Eero Kyllönen (vas.), Erkki Halonen, Pirjo Lind, Virve Kyllönen ja Päivi Tikkanen. Kate pienenee Apteekit eivät välttämättä jatkossa saa lääkkeiden myynnistä niin suurta katetta kuin ennen, kun reseptilääkkeiden hintoja ja niiden myynnistä apteekeille jäävää katetta on leikattu. Häneltäkin sain vahvistuksen, että juoksuhautakynttilät ovat siellä käytössä, kynttilät pitävät korsua lämpimänä ja valaisevat pimeydessä. Reseptilääkkeiden hintoja on leikattu ja näin myös apteekille jäävä kate lääkkeen myynnistä pienenee. Työttömyys on kasvanut. Apteekin kannattavuuteen vaikuttavat myös henkilöstökulut, jotka ovat yksi suurimmista apteekin kulueristä, mutta Leinonen ei näe niitä pelkästään kuluina, vaan voimavarana, koska ilman korkeasti koulutettua ja ammattitaitoista henkilökuntaa ei voi puhua ammattiapteekista. Työllisyystilanne on Kiuruvedellä kuitenkin hieman parempi kuin Pohjois-Savossa keskimäärin. Pirjo Lind on iloinen, että seurakunnassa on otettu kynttiläkeräys hyvin vastaan. Se on yhdeksän enemmän kuin vuosi sitten. 017 825 255 www.kiurunlaukkujakenka.fi www.facebook.com/laukkujakenka Työttömyys on kasvanut vuodentakaisesta Kiuruvedellä ja Pohjois-Savossa. Mikä merkitys on apteekkiverolla ja sillä, että sosiaalija terveysvaliokunta nosti apteekkiveron alarajaa 200 000 eurosta 250 000 euroon. Sairaanhoitaja tekee terveysmittauksia ja ajoterveystarkastuksia, jotka ovat olleet suosittuja. Asia selviää elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen (ely-keskus) tuoreimmasta työllisyyskatsauksesta. Pirjo Lindiltä saa Kajaanin yhteyshenkilön numeron ja tietoa, mitä rintamalla tarvitaan. Kiuruvedellä työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli marraskuussa 10,8 prosenttia. Muualla kuin apteekeissa voidaan ajanoloon myydä muun muassa närästysja ummetuslääkkeitä. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Pohjois-Savossa marraskuussa 12,2 prosenttia eli 1,4 prosenttiyksikköä suurempi kuin Kiuruvedellä. Suurin osa juoksuhautakynttilöistä on kerätty hautausmaalta, muun muassa sankarihautausmaalta ja muualle haudattujen muistomerkiltä. 5 Keskiviikko 31. JAANA SELANDER Kiuruvedellä on kerätty joulukuun ajan kynttilöitä ja niistä jäljelle jäänyttä steariinia ja parafiinia toimitettavaksi Ukrainaan satoja kiloja juoksuhautakynttilöiden tarpeiksi. Keräyksestä innostuivat myös paikkakunnan kaikki leijonajärjestöt ja Martat sekä monet yksittäiset ihmiset. – Ammattiapteekki on asiantuntijoiden työyhteisö ja tarvitsee sekä farmaseuttista että teknistä henkilökuntaa toimiakseen tehokkaasti ja asiantuntevasti asiakkaiden parhaaksi. Tämä vahvuus on aikalailla sopiva tämänhetkiseen palvelukonseptiimme ja aukioloaikoihin. Olemme Kiuruveden apteekissa aloittaneet valmistautumisen uuteen apteekkilakiin jo hyvissä ajoin yhdessä henkilökunnan kanssa. Voiko apteekki sopeuttaa toimintaansa. Hautausmaan kynttilät menevät sekajätteeseen. Parafiinia tuli hautausmaalta joulukuussa 65 kiloa. Tämä uudistus ei tule meille yllätyksenä. JAANA SELANDER VIIKON KYSYMYS Ammutko raketteja. Kaikki voivat osallistua Pirjo Lindin mielestä kynttiläkeräyksessä on hienoa se, että siihen voivat kaikki osallistua. Hyväntekeminen ei vaadi isoja rahoja. Apteekissa on edelleen tarjolla myös sairaanhoitajan palvelut kerran kuukaudessa. Lind kiittelee seurakuntaa, että kynttilöitä on etukäteen kerätty ja tarjottu talkoolaisille katettu tila, jossa irrottaa steariinit ja parafiinit muovikynttilöistä. – Apteekkiveron alkuperäinen tarkoitus yhdessä lääketaksan kanssa on ollut turvata maankattavat apteekkipalvelut ja tasata apteekkien välisiä tuloeroja. Toivon, että kiuruvetiset käyttävät lähipalveluja, myös apteekin palveluja, näin saamme palvelut säilymään Kiuruvedellä. Tämä helpottaa ja sujuvoittaa apteekin arkista työtä, koska valitettavasti lääkkeiden saatavuushäiriöistä on tullut uusi ”normaali”, Leinonen sanoo. Kovin pienessä apteekissa voi olla vaikeaa löytää säästökohteita. – Omassa toiminnassani apteekkarina keskityn entistä enemmän johtamiseen, talouden hallintaan. – Mutta, niin kuin kaikki muutkin paikkakunnan yritykset, myös apteekki tarvitsee asiakkaita. – Totta kai voi, mutta sopeuttamisen toteutus on hyvin apteekkikohtaista. Olen seurannut myös tutun sotilaan matkaa Ukrainassa. KYLLÄ 8% EI 92% SEURAAVAN VIIKON KYSYMYS: Onko Kiuruvesi-lehdessä liikaa tuulivoimakritiikkiä. Kiuruvetisten kynttilät lämmittävät Ukrainassa Maaja kotitalousnaisten puheenjohtaja Pirjo Lind sai pari vuotta sitten tuttavaltaan videon, jossa tehdään juoksuhautakynttilöitä. Hautausmaalle kertyy kynttilöitä juhlapyhinä, muun muassa jouluna ja pyhäinpäivänä. joulukuuta 2025 ja proviisorit pääsevät tekemään entistä enemmän itsenäisiä päätöksiä asiakkaiden lääkehoidoista, esimerkiksi lääkkeiden valtakunnallisissa saatavuushäiriöissä. Ne tulevat tarpeeseen, Lind sanoo. Kouluttaudumme alkuvuodesta ja rokotustoiminta starttaa keväällä, kun punkkikausi alkaa. Kynttilöitä on toimitettu myös apteekin aulassa olevaan keräyspisteeseen, josta on pitänyt huolta Torintupa. Yksittäisiltä haudoilta omaiset yleensä keräävät pois käytetyt kynttilät ja keväällä hautausmaan siivouksen yhteydessä seurakunta kerää pois viimeiset alueelle jääneet kynttilät. Esimerkiksi närästyksen tunne voi olla oire sydänongelmista. Ely-keskuksen tilastojen mukaan avoimet työpaikat ovat vähentyneet vuoden takaisesta Kiuruvedellä ja Pohjois-Savossa. Idea kerätä Kiuruvedeltä kynttilöitä Ukrainaan lähti liikkeelle tästä videosta. Asiantuntijana pelkään lääkkeiden turhan käytön lisääntyvän ja esimerkiksi joidenkin lääkärin tarkempaa tutkimista vaativien sairauksien diagnosoinnin pitkittymistä. Pohjois-Savossa avoimia työpaikkoja ilmoitettiin 103 vähemmän kuin vuosi sitten. Vastaa www.kiuruvesilehti.fi (Vastaajia 2) (Vastaajia 22) Palvelemme ma-to 9-17.30 pe 9-18 la 9-14 Kiurukatu 3, Kiuruvesi puh. Kiuruvedellä oli ilmoitettu marraskuussa seitsemän avointa työpaikkaa, kun vuotta aiemmin niitä oli 11. Koska kynttilöissä on parafiinia, ei niitä voi laittaa muovijätteeseen. Palvelun takana on Wallaton Oy. Miten koet, että osa lääkkeistä siirtyy myytäväksi marketteihin. Ukrainaan tarvitaan myös aggregaatteja, rakennustyökaluja, kalaverkkoja, sammuttimia. – Ajattelin, että maaja kotitalousnaisten arvoihin sopii myös kierrättäminen ja satuin tuntemaan Kajaanista avustustyöntekijöitä, jotka vievät apua Ukrainaan ja käyvät siellä säännöllisesti. Uudessa apteekkiveron laskentamallissa alustavien laskelmien mukaan apteekkimme apteekkivero pienenisi. Oma mielipiteeni tosin on kielteinen lääkkeiden myyntikanavan laajentamiselle kauppoihin. Moni on tuonut apteekin aulan keräyspisteeseen polttamattomia kynttilöitä, kun ei jostain syystä halua niitä käyttää, muun muassa tuoksun takia. Leinonen jatkaa, että apteekeissa farmaseuttisen asiantuntijan ohjauksessa asiakas ohjataan tarvittaessa lääkärin vastaanotolle ja kieltäydytään myymästä siinä tilanteessa asiakkaan vaivaan lääkettä. Leinonen sanoo, että apteekki tulee säilymään Kiuruvedellä. – Totta kai tämä vaikuttaa apteekin talouteen ja myös kannattavuuteen. Pienellä paikkakunnalla voi olla haastavaa päästää lääkäriin ajoterveystarkastukseen. Kynttilöiden steariini ja parafiini lähtevät Kajaaniin perjantaina ja sieltä Ukrainaan. – Tämä on nyt ajan henki ja siihen on tyytyminen. Kynttilöitä voi vielä tällä viikolla toimittaa apteekkiin. Kiuruveden apteekissa työskentelee tällä hetkellä 8 farmaseuttia, proviisori, kolme lääketeknikkoa ja tekninen apulainen
Lapinsaloon tuulivoimaloita voisi sijoittaa niin, että ne eivät häiritse paikallisia, toisaalta tuulivoimaa tarvitaan rahoittamaan kouluinvestointia. – Päätöksenteon, talouden ja prosessien ymmärtäminen ja avainhenkilöiden tuntemisen takia asioihin sisäänpääsy on helpompaa kuin jos tulee ihan julkisen hallinnon ulkopuolelta. – Meillä oli tahto, että yöpäivystyksen tulisi jatkua, mutta maan hallitus päätti ratkaista yöpäivystyskysymykset toisin, menikö se oikein, Uutiset Puheenaihe Tuulivoima-asiassa Jarmo Muiniekka punnitsee hyödyt ja haitat. Kipupisteet sopeuttamisessa paikallistuvat lähipalveluihin ja viimeisinä kuukausina pinnalla ovat olleet erityisesti ikäihmisten hoivapalvelut. Volyymit ovat monin kerroin suuremmat kuin kuntatasolla. Luottamushenkilön rooli on vapaampi kuin viranhaltijan. Se, kuinka kauaksi mahdollisesti hoivapalvelu siirtyvät, on kipeä kysymys ikäihmisille. Esimerkiksi hyvinvointialueella käsitellyt yhteistoimintaneuvottelut ovat olleet sellaisia, kun valtuutetulla on ollut hyvinvointialueen palkkalistoilla läheisiä. Tämä ratkaisu auttaa jonkin verran, mutta lääkäri ei välttämättä ole läsnä, vaan etänä. Hyvinvointialueen budjetti on suuri, 1,6 miljardia euroa ja työntekijöitä on 12 000. Muiniekka pitää varavaltuutetun tehtävää mielenkiintoisena. On puhuttu, missä niitä on ja millaisia yksiköt ovat. Kaikkien puolueiden tavoite on, että sopeuttamistoimia viedään eteenpäin, koska sopeuttamista ei haluta antaa valtion käsiin. Hyvinvointialueen talouden pidon haaste on valtion asettama ahdas talousraami, johon pitää mahduttaa muun muassa palkankorotukset, tästä näkökulmasta valtio on pannut hyvinvointialueet ahtaalle. Myös muut lähipalvelut ovat kiuruvetisille tärkeitä. Jaoston tehtäväkenttään kuuluu isojen yhtiöiden, kuten Servican, omistajapolitiikka. Vaikka yöpäivystys ensi vuoden alusta loppuu Iisalmen sairaalassa, siellä on käytettävissä varalla oleva lääkäri, jos ihminen tulee sinne yöllä tai on osastolla. Muiniekan mukaan valtionosuusjärjestelmä, millä perusteella valtio määrittää maksunsa per hyvinvointialue, vaatii uudistamista. Kiuruveden tilanne hoivapalveluissa on Muiniekan mukaan kuitenkin hyvä. Lääkäri tekee hoidontarpeenarvioinnin. Ensi vuoden talousarvio näyttäisi 7,5 miljoonan euron ”ohutta ylijäämää”. Servica vastaa Kiuruvedellä muun muassa koulujen ruokahuollosta. On Virranranta ja Veikkola, jossa on vaativaa pitkäaikaishoitoa sekä Kallionsydän. Onko siitä etua hyvinvointialueen päätöksenteossa, että olet ollut pitkään viranhaltijana, aukeavatko ovet ja asiat paremmin. Muiniekka sanoo, että haasteet alkoivat siitä, kun taseeseen alkoi kertyä kumulatiivista alijäämää, koska valtion hyvinvointialueen osoittama määräraha ei riittänyt lähtötilanteeseen, alijäämää on noin 130 miljoonaa euroa. TEKSTI JAANA SELANDER KUVA JORMA KÄRKKÄINEN Kiuruveden kaupunginjohtajan virasta eläkkeelle jäänyt Jarmo Muiniekka on kaupunginvaltuutettu ja Pohjois-Savon hyvinvointialueen varavaltuutettu (kesk.). Ulkopuolelta tuleva joutuu ehkä opiskelemaan enemmän sitä, miten toimii ja miten voi vaikuttaa, Muiniekka sanoo ja lisää, että yritysmaailmasta politiikkaan tulevalle julkinen hallinto voi esittäytyä hyvin jäykkänä. Muiniekan mukaan tämä vuosi voisi näyttää ennusteen mukaan 7 miljoonaa euroa ylijäämää, mutta summa on vain yhden puolikkaan päivän käyttötalousmeno. Vaikka Muiniekan äänet hyvinvointialueen vaalissa riittivät varavaltuutetun paikkaan, on häntä tarvittu aluevaltuustossa paikkaamaan esteellisiä valtuutettuja. Mielenkiintoinen on myös talousja omistajaohjausjaosto, jossa Muiniekka on mukana. Muiniekka sanoo, että alijäämää tulee saada kurottua umpeen tulevina vuosina. 6 Keskiviikko 31. joulukuuta 2025 Viranhaltijasta luottamushenkilöksi Jarmo Muiniekka katsoo nyt päätöksentekoa luottamushenkilön näkökulmasta Pohjois-Savon hyvinvointialueella ja Kiuruveden valtuustossa. Kuva Kiuruveden valtuuston kokouksesta joulukuulta.. Kun Muiniekka kertoo kaupungin, ja tässä jutussa eritoten hyvinvointialueen asioista, organisaatio ja euromäärät ovat hänellä hyvin hallussa. Muiniekka näkee, että Kiuruvedellä hoivapalveluiden vähentämiseen ei ole tarvetta ja uskoo, että Kiuruvesi voisi jopa palvella naapurikuntia, jos Kiuruveden hoivakodeissa on tilaa naapurikunnista tuleville hoidettaville. Tällä hetkellä hyvinvointialueelle annetut raamit ovat hyvin ahtaat, eivätkä kohdennu hyvinvointialueisiin yhdenmukaisesti
Muiniekka nostaa esiin myös valtionsosuusjärjestelmän uudistamisen, kuntien valtionosuusjärjestelmänuudistus ei mennyt läpi. Pelastustoimi on tärkeä, mutta pienin palvelualue hyvinvointialueella, pelastuslaitoksen siivu on 25 miljoonaa euroa. Lain läpivieminen ja runnominen aiheuttaa Muiniekan mukaan melkoisen kaaoksen, kaikilla kunnilla ei ole mahdollisuuksia löytää markkinoilta toimijaa, joka voisi ruokapalveluista vastata. Julkinen hallinto perustuu demokratialle. Palveluista voi tehdä myös valituksen, ja se hoituu demokraattisesti. Ikäihmiset voivat kokea tästä ikäpuheesta syyllisyyttä ja vaalitorilla Muiniekalle kerrottiin, että ikäihminen ei välttämättä kehtaa pienen vaivan takia mennä lääkäriin, ettei kuormita palvelua. Toki ryhmissä käydään laajaa keskustelua ja näkemyksiä voi olla hyvin erilaisia, lopulta kaikki kiteytyy päätöksentekoon. Hän arvelee, että myös yrittäjäyhdistyksen organisoima ilotulitustapahtuma Kiuruvedellä voi hieman vähentää ilotulitteiden myyntiä. Etenkin lapsiperheissä ja nuorten aikuisten keskuudessa ne ovat suosittuja. Miltä myynti näyttää. Kuntaliitoksilla ei saada lisäarvoa. Raketteja ostavat kaikenikäiset. Siitäkin on keskusteltu, montako ja millaisia toimielimiä tarvitaan. On vaarana, että yritykset menevät Iisalmeen. Mitä loitommas mennään, sitä hankalammaksi käy ja mitä isommaksi organisaatio menee, sitä vaikeampaa on vuorovaikutus. – Padat ovat suosittuja, koska ne ovat helppoja. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna ilotulitteiden myynti on vähentynyt. Muiniekka havainnollistaa, että hyvinvointialueen 1,6 miljardin budjetista ikääntyneiden palvelut ovat 250 miljoonaa euroa, paljon enemmän menee perhepalveluihin ja normaaliin terveydenhuoltoon, jossa on muitakin asiakkaita kuin ikäihmisiä. Muiniekan mielestä ikäihmisiä ei pidä syyllistää, sillä joukossa on paljon pienituloisia ja he kyllä ansaitsevat hoivakotipaikan läheltä ja pääsyn lääkäriin. Muiniekka sanoo, että helposti luottamushenkilöiden keskustelussa pyörivät aika yksinkertaistavat ja helpotkin argumentit. Kiuruvedellä lokakuun valtuusto otti asiassa aikalisän. 7 Keskiviikko 31. Ehkä se kertoo kovasta kilpailusta. On pakko keskittää viisaasti, mutta ei niin, että yöpäivystykset lakkautetaan, mutta mieluummin niin, että Iisalmen sairaalan leikkaussalit ja muut toiminnot ovat käytössä. – Silloinkin, kun kuntayhtymissä oltiin, haaste tuli sotemenoista, jotka olivat kasvussa, 3-5 prosenttia per vuosi, budjetti ei ollut menojen suhteen kuntayhtymään sitova. Yhdellä sytytyksellä saa hienon näytöksen, jota sytyttäjäkin kerkeää juosta katsomaan, Knuutinen sanoo. Lähipalveluista voi olla tarvettakin karsia ja palvelurakenteen muutos on pakko läpikäydä ja ottaa käyttöön liikkuvia palveluja ja etälääkäripalvelua, uudistaa koko palvelurepertuaaria. Lähidemokratia toimii kuntaja hyvinvointialuetasolla. Yksinkertaisempaa Miten koet, kun olet astunut viranhaltijasta pöydän toiselle puolelle luottamushenkilöksi, onko rooli muuttunut kovin paljon. Se tarkoittaisi, että vähennys henkilöstössä olisi 4 henkilötyövuotta. Siksi en kannata hyvinvointialueiden yhdistämistä, se ei tuo lisäarvoa, vaan tekee entistä vaikeammaksi, tehdään nyt tämä harjoitus loppuun ja korjataan, mitä on korjattavaa. Suomessa julkinen hallinto on luotettava, lahjomaton. Piti sivistyksestä ja teknisistä palveluista tinkiä, että saatiin raivattua tilaa sotemenoille. Raketit perinteenä Maanantai-iltapäivänä rakettikaupoille olivat suunnanneet kiuruvetiset Teemu Kokora tyttärensä Minka Kokoran kanssa. Myynti voi kuitenkin jäädä edellisvuosista. Itsenäinen kunta tekee parhaiten työtä kuntansa kehittämiseksi. Minka Kokora kertoo, että raketteja ammutaan tunnelman vuoksi ja huvikseen tietenkin. Myynti kiihtyy, mitä lähemmäs uutta vuotta päästään. – Minulla on vähän sellainen kutina, että tänä vuonna ei päästä huippuvuosien myyntiin. Jos lisärahaa ei tule, Kiuruvedellä voidaan joutua tinkimään pelastuslaitoksen lähtövalmiudesta. Hyvinvointialueen valtuuston pohdittavana on niin ikään hankintalaki. Isommissa padoissa hinnanmuutosta ei ole tapahtunut. Valtionosuusperusteita on uudistettava, huolenaiheena on, että lisää säästöjä edellytetään hyvinvointialueilta. Muiniekan mukaan kuntien valtionosuus näkyy valtion näkökulmasta nollasummapelinä eli jos joku kunta saa liikaa, annetaan se toiselle kunnalle, tästä ei helpolla konsensusta synny. – Joku pelastaja sanoi, että hänellä on 7 esimiestä. Myynti alkoi lauantaina tyypilliseen tapaan hiljakseen, mutta vilkastui maanantaina, kertovat Kiuruveden Urheilutarvikkeen yrittäjä Ari Knuutinen ja myyjä Jere Nuutinen. Servica toimii Kiuruvedellä terveyskeskuksen keittiössä. Byrokratiaa riittää Hyvinvointialue on suuri organisaatio ja byrokratiaa riittää. Ari Knuutisella on rakettien myynnistä liki 30 vuoden kokemus. Mutta sen näkee sitten myöhemmin, Knuutinen aprikoi. Kaikki argumentit olivat sen puolesta, että yöpäivystys olisi saanut Iisalmessa jatkua. Kiuruvedellä tehdään parasta aikaa aitoja ja hyviä kehittämistoimia paikallisesti. Kaikki riippuu nyt siitä, mitä hankintalakiin kirjoitetaan ja tuleeko lakia ylipäätään ollenkaan. Tilat on vuokrattu hyvinvointialueelle 12 kuukauden irtosanomisajalla, poikkeus on pelastuslaitos, jossa on 5 vuoden määräaikainen vuokrasopimus. Viime vuonna raketteja meni kuitenkin hyvin kaupaksi yhteisestä ilotulituksesta huolimatta. Puuttua pitäisi myös hyvinvointialueiden erikoistumisiin, että kaikkia palveluja ei ole kaikilla hyvinvointialueilla. Muutoksia pitää tehdä Muiniekka on sitä mieltä, että hyvinvointialueella on pakko hyväksyä se, että palvelut eivät ole enää kävelymatkan päässä. – Pöydässä ovat kuitenkin samat asiat, näkökulma on hieman erilainen. HANNA SOINI. Muineikka toivoisi, että tultaisiin takaisin hajautetumpaan malliin. Olennainen ero on se, että esittelevä viranhaltija joutuu miettimään ratkaisuja ja vastauksia, luottamushenkilö voi esittää kysymyksiä. Myös niin sanotut keppiraketit ovat yleensä suosittuja, mutta ne eivät vielä maanantaihin mennessä olleet lähteneet hyllyiltä yhtä nopeasti kuin yleensä. Muiniekan mukaan hankintalain läpivienti vaatii jopa satojen miljoonien eurojen kustannukset, jotka johtavat mahdollisesti kustannusten kasvuun kunnissa. Toinen puoli on se, että miten demokratia toteutuu, jos äänikynnys nousee korkeaksi ja tulevatko kaikki ryhmät siten kuulluiksi. Yöpäivystys on Muiniekalle vakavin kysymys varsinkin kun koko uudistus tähtäsi siihen, että lähipalveluita vahvistetaan. – Ne kyllä ostavat raketteja, jotka haluavat ampua niitä kotona, Knuutinen sanoo ja jatkaa: – Tänä vuonna hinnat ovat pudonneet joissain peruspommeissa. Hankintalailla on isot vaikutukset ja lakia on kritisoitu siitä, onko koko lainsäädäntöuudistus järkevä. Järkevää se voi olla, jos ajatellaan asiaa markkinalähtöisesti, mutta miten nykytilasta päästään markkinaehtoisuuteen. Jos määrärahat ylittyivät, tuli lasku tammikuussa, se oli kilpajuoksua. Jere Nuutinen arvelee, että se johtuu lumen vähyydestä. Esimiesnimikkeitä on kyllä nyt huomattavasti vähemmän, mutta ehkä on siirrytty toisenlaiseen asemaan, mikä ei sitten ole näkynyt hallintohenkilökunnan vähentymisenä. Mutta esimiesportaita olisi Muiniekan mukaan edelleen mahdollista madaltaa. Heidän uuden vuoden juhlaperinteeseensä kuuluu rakettien ampuminen perheen kesken. Kuntaliitos näivettää Muiniekka ei usko kuntaliitosten parantavan kuntataloutta. Raketti on hankala saada turvallisesti hankeen pystyyn, jos hankea on vähänlaisesti. Ari Knuutinen arvelee, että tänä vuonna monen tiukentunut taloustilanne voi vähentää ostohaluja. Toisaalta padat ovat nousseet entistä suositummiksi. Kuntaliitos ei ole missään tapauksessa ainakaan Kiuruveden etu. Kunnan omistusosuuden pitää jatkossa olla vähintään 10 prosenttia ennen kuin inhouseyhtiö voi toimia, Kiuruveden omistus esimerkiksi Servicasta ei ole 10 prosenttia. Etenkin lapsiperheet nauttivat ilotulitteista Ilotulitusraketit tekevät kauppansa. Raketeista suosituimpia ovat edellisvuosien tapaan näyttävät padat, joista suihkii ilmaan monta rakettia yhdellä sytytyksellä. Mahdollista on, että pelastustoimelle annetaan 800 000 euroa lisää rahaa, että se voi mahdollisilta irtisanomisilta ja avointen virkojen täyttämättä jättämisiltä välttyä. Muiniekka sanoo, että nyt käydään keskustelua erilaista vaihtoehdoista, onko ratkaisu ruokahuollon järjestäminen ostopalveluna, omana työnä vai onko mahdollista hyvinvointialueen tasolla lähteä pilkkomaan ruokahuoltoa niin, että kunnan omistusosuus nousisi 10 prosenttiin. Jaksan uskoa, että se kuntaja aluetasolla toimii hyvin. Yksi esimerkki on Suomen Lantakaasun saaminen tänne, Muiniekka sanoo. Luottamushenkilön näkökulma on yksinkertaisempi. – Suurin huoli ihmisillä on, pääseekö lääkärille, nyt on ollut ilmeisesti parempi tilanne, hammaslääkärillekin on päässyt, parin kuukauden odotusaika ei ole paha, ja jos on akuutti tilanne, löytyy tarvittaessa apuja. On siitä vara tinkiä. Muiniekan mielestä arkkitehtuuri tulisi rakentaa yliopistosairaaloiden ympärille. Jere Nuutisen mukaan padat ja ”thunderit” ovat suosittuja. HANNA SOINI Rakettien myynti on kiihkeimmillään uuden vuoden kynnyksellä. Se on taas toinen asia, jos kunta itse tulee vapaaehtoisesti siihen johtopäätökseen, ei auta muu kuin naapuri ottaa köyhän maalaisserkun kaverikseen. Vielä maanantaina oli vaikea ennustaa, miten hyvin ilotulitteet käyvät kaupaksi verrattuna aiempiin vuosiin. Menot kasvoivat jo kuntayhtymän aikana paljon nopeammin kuin ikäihmisten määrä ja suhteellinen osuus väestöstä kasvoi, toki sairastavuus lisääntyy, kun tulee 80 vuotta mittariin, mutta toisaalta eläkkeelle jäädään parempikuntoisina. Hänen mielestään parasta ilotulitteissa ovat niiden kauniit värit. Mutta on käynytkin päinvastoin, palvelut keskittyvät Kysiin, joka on jo valmiiksi puuroutunut. Kävikin päinvastoin Onko hyvinvointialueen luottamushenkilön toiminta ollut sitä, mitä ajattelit. joulukuuta 2025 kun ruotsinkielisellä alueella yöpäivystys säilyi. Säästöä ei synny ja elinvoima kärsii. – Kiuruvedellä on tehty hyvää kehittämistyötä, kuntaliitokseen palvelut reagoivat ensin, yrityksissä ja palveluissa mietitään tarvitaanko toimipistettä Kiuruvedellä, jos ollaan samaa kuntaa Iisalmen kanssa. Hänen mukaansa 2000-luvun alku oli rakettikaupan kulta-aikaa, mutta kysyntä on sittemmin pudonnut. Muiniekka ei hyväksy sitä, että menojen kasvu pannaan ikääntyneiden piikkiin. Muiniekka toisaalta sanoo, että byrokratia on oikeusturvakysymys, kun asiat tehdään oikeassa järjestyksessä
Suomalaista koulutusta arvostetaan ja suomalaiset nähdään ahkerina ja rehellisinä työntekijöinä. Mirka Mertanen tuli Gini-koiransa Suomeen talvilomalle. Koronan hellitettyä Mertanen pääsi taas elämään tavallista elämää ja tutustumaan Saksan historiaan ja linnoihin sekä matkustelemaan naapurimaissa. Niinpä Mertanen otti työpaikan Saksasta vastaan. Saksassa vaikeita asioita ennemmin kierrellään ja kaarrellaan ja höystetään korulausein, kun ne voisi Mertasesta sanoa suoraan niin kuin suomalaiset. – Vaikka on kandi, Suomessa on hirveän vaikea saada hyväpalkkaista työtä. Berliinin parhaita puolia onkin hänestä ilmasto. Tohtoriksi kouluttautuneita kutsutaan herroiksi ja rouviksi. Kaikilla on mahdollisuus suunnata vaikka mihin, jos vain intoa ja uskallusta riittää. Alku uudessa maassa oli vaikeinta. joulukuuta 2025 Uutiset Mirka Mertanen luo uraa Saksassa radioaktiivisten lääkkeiden parissa Kiuruvetislähtöinen Mertanen kokee työnsä merkitykselliseksi, koska siinä voi pelastaa ihmishenkiä. Mertanen kannustaa ihmisiä lähtemään rohkeasti ulkomaille töihin, jos se kiinnostaa. – Olin työskennellyt Kuopiossa radiofarmasian alalla neljä vuotta, kun minua pyydettiin työskentelemään Saksaan. CMC tulee ilmaisusta Chemistry, Manufacturing and Control eli kemia, valmistus ja laadunvalvonta. – Suomessa on lakkautettu laboranttien koulutuksia kymmenen vuoden ajan, koska ei ole työpaikkoja. Saksassa koulutusta arvostetaan enemmän kuin Suomessa ja palkkatasokin on Mertasen alalla parempi Saksassa. Veljeni kannusti minua kokeilemaan, ja ajattelin, että miksipäs ei, koska eiväthän Suomi ja Kiuruvesi minnekään häviä, vaan aina voi palata. Hän myi tavaransa kirpputorilla, pakkasi lopun omaisuutensa autoon kymmeneen pahvilaatikkoon ja lähti kolmen koiransa kanssa ajamaan Kuopiosta kohti Saksaa. – Saksassa suomalaisilla on hyvä maine. Myös saksalainen tehokkuus on hänestä myytti, sillä Saksassa asiat tehdään joskus monimutkaisesti, jos niin on tehty aina ennenkin. Kiuruvetislähtöinen Mirka Mertanen, 36, ajoi ennen joulua Gini-koiransa kanssa Suomeen talvilomalle. Toivon, että saamme kehitettyä uusia kuvantamisaineita sellaisiin syöpiin, joihin ei vielä ole kuvantamismahdollisuutta. – Suomeen tullessani sanoin automaattisesti vastaan tuleville huomenta. Julkinen liikenne toimii Saksassa hyvin pikkukaupungeissakin. Toisaalta Mertanen kertoo tottuneensa hyvin saksalaiseen sosiaalisuuteen. Saksassa on tavallista, että naapurit juttelevat keskenään ja kadulla vastaantulevia tervehditään. Mutta onneksi nykyinen työpaikkani on pieni, joten siellä on rennompaa. Mutta minäkin kirjoitin keskinkertaiset paperit. Siksi yritykset palkkaavat kansainvälisiä firmoja etsimään työntekijöitä ulkomailta, esimerkiksi Suomesta. Paikallisen kielen opettelemalla pääsee paremmin integroitumaan yhteiskuntaan, pystyy katsomaan televisiota ja juttelemaan naapureiden kanssa. Saksassa hän pitää myös siitä, että se on koiraystävällinen maa. Juuri kun hän muutti Saksaan, iski koronapandemia rajoituksineen. Muita puhutellaan sukunimellä. Yritys, jossa hän työskentelee, valmistaa ja kehittää myös Alzheimerin taudin diagnosoimiseen käytettäviä kuvantamisaineita. – Tykkään siitä, että Saksassa pienillä paikkakunnillakin on kivijalkaliikkeitä ja palvelua. HANNA SOINI. Ensin kannattaa aina tarjota saksaa ja sitten vaihtaa englantiin, niin ihmiset ovat huomaavaisempia. Koiran voi ottaa mukaan ravintolaan ja sen kanssa voi matkustaa julkisissa kulkuvälineissä useimmissa kaupungeissa ilman lisämaksua. Kiuruvedellä on rauhallisempaa viettää uutta vuotta kuin Saksan rakettiräiskeessä. Pieneltäkin paikkakunnalta ponnistaminen onnistuu, eikä tarvitse olla kympin oppilas, että pääsee hyvään työpaikkaan. Mertanen osaa nykyään puhua saksaa melko hyvin. Yleensä käyn kesällä, mutta nyt tulin pakoon Saksan rajua uudenvuodenjuhlintaa ja näkemään lunta, Mertanen sanoo. – Pyrin käymään Kiuruvedellä kerran vuodessa. Matkustelu on Saksasta helppoa koirankin kanssa. Se ei ole vain voiton tekemistä yhtiölle, vaan siinä voi pelastaa ihmishenkiä. Esimerkiksi farmaseuteista, kemisteistä ja laboranteista on Mertasen mukaan huutava pula koko Keski-Euroopassa. Työelämässä vallitsee Saksassa jyrkempi hierarkia kuin Suomessa. Kysynnässä on käsittämätön epäsuhta. Saksassa on myös vahva leipomokulttuuri ja sunnuntaisinkin saa tuoretta leipää. Mutta Saksassa kandillakin pääsee jo pitkälle. Lukion jälkeen hän opiskeli Iisalmessa laborantiksi ja Joensuussa luonnontieteiden kandidaatiksi kemistitutkijalinjalta. 8 Keskiviikko 31. Suurin kulttuurishokki Saksassa oli huomata, ettei siellä pärjääkään englannilla. Mertanen kertoo päässeensä kandidaatin tutkinnolla sellaisiin tehtäviin, joista olisi Suomessa saanut vain haaveilla. Saksaan tutustuminen siis siirtyi, mutta toisaalta iloa löytyi koiranäyttelyissä, joita Mertanen harrastaa. Alkuun uudessa maassa Mertanen on kotiutunut Saksaan melko hyvin, vaikka matkaan on mahtunut myös vastoinkäymisiä. Siellä ei juurikaan sada lunta, vaan talvi on kuin Suomen syksy. Suomessa laboranteille taas ei ole tarpeeksi töitä. Lunta on ollut vähänlaisesti, mutta se ei haittaa, sillä Mertanen kertoo oikeastaan pitävänsä leudosta ja lumettomasta kelistä. Työkulttuurissa on eroja Vielä Saksassa on työelämässä sellaisia asioita, joihin Mertanen ei ole tottunut. – Kiuruvedeltä pääsee neljässä tunnissa Lahteen, mutta Saksasta siinä ajassa pääsee muun muassa Puolaan, Tšekkiin ja Tanskaankin. Kaikki eivät osaa englantia tai ovat vastahakoisia puhumaan sitä. Loman jälkeen hän palaa Saksan Berliiniin, jossa työskentelee radioaktiivisia lääkkeitä valmistavassa yrityksessä CMC-managerina eli eräänlaisena projektipäällikkönä. Koulutusta arvostetaan Mertanen on tyytyväinen siihen, että lähti rakentamaan uraa Saksaan. – Englannilla saa tylympää palvelua. Niitä sai Saksassa järjestää ulkona korona-aikanakin. – Siihen kyllä tottuu. Kyllä he varmaan ihmettelivät, Mirka Mertanen naurahtaa. Hän ei olisi osannut arvata, että työskentelee jonain päivänä ulkomailla lääketieteellisen yrityksen keskijohdossa. – Työ on minulle hyvin merkityksellistä. Nyt Mertanen on työskennellyt Saksassa syöpälääkkeiden ja radioaktiivisten kuvantamisaineiden parissa kuusi vuotta. Saksassa on pula työntekijöistä monella alalla. Kiuruveden rauhaan on välillä hyvä palata. On tavallista, että korkeassa asemassa olevat tulevat töihin pukuun sonnustautuneina. Mertanen ei koskaan haaveillut ulkomaille muutosta, mutta hän tarttui mahdollisuuteen, kun sellainen tarjoutui. Mertanen on käynyt peruskoulun ja lukion Kiuruvedellä, jossa opiskeli saksan alkeet. – Lukiossa painotetaan, että pitäisi olla huipputulokset. Radiofarmasia on kovaa vauhtia kehittyvä ala
Myös ajoterveystarkastukset ovat valikoimassa. Suomen Paikallislääkäreiden perustajilla on pitkä kokemus niin yksityisestä kuin julkisesta sote-palvelutuotannosta. Pidetään Suomi yhtenä sananvapauden suurvalloista.. Erikestoisia aikoja Suomen Paikallislääkärit tarjoaa erikestoisia vastaanottoaikoja JAANA SELANDER Kiuruveden sosiaalija terveyspalvelut paranevat, kun yksityinen Suomen Paikallislääkärit aloittaa Kiuruvedellä toimintansa. 1 . 2 e m 5 1 9 o l k , o t n a s e V a j is e v u r u i K . 3 1 i T e ll i e m a ll a m a ti o s i a t a s si lii b o m a j s u a r a v n a j a / fi . Se ei kaivaudu poteroon vaan kurottaa kohti ratkaisuja. Se kysyy, kuuntelee ja kunnioittaa rakentavaa keskustelua. – Näiden osalta asiakkaat ohjataan joko julkiselle puolelle jatkotutkimuksiin tai mahdollisuuksien mukaan, esimerkiksi kuvantamisessa, käytetään yhteistyökumppaneita, kuten Synlabia, Virtanen sanoo. Virtanen tähdentää, että Suomen Paikallislääkäreiden toimipisteet ovat perusterveydenhuoltotasoisia yksiköitä, erikoislääkäripalveluja ei ole laajamittaisesti tarjolla, kuten ei myöskään kuvantamispalveluja. 5 a k 5 1 9 o l k ,i s e v a l e i P a j it h a l n i p a L . joulukuuta 2025 Suomen Paikallislääkärit avaa toimipisteen Kiuruvedelle tammikuussa. Pekka Taipaleen lisäksi toimipisteessä tulee työskentelemään muitakin lääkäreitä. Palvelu on tarjolla myös yli 65-vuotiaille Kelan valinnanvapauskokeilun mukaisesti. 9 e t 5 1 9 o l k , ä m e r e i V a j i m l a si I . 7 e p 5 1 9 o l k , e l e ti e K a j i v r ä j a k n o S . Muun muassa lääketieteellinen johtaja Veli-Matti Varmo on työskennellyt pitkään julkisella sektorilla, kun taas Virtanen ja Helaste erityisesti yksityisellä. Lääkäriin pääsee parhaiten ajan varaamalla joko puhelimitse tai netistä. Hyvinvointialueuudistuksen myötä useilta paikkakunnilta on jouduttu supistamaan terveydenhuollon palveluja merkittävästi ja ihmiset ovat joutuneet eriarvoiseen asemaan terveyspalveluiden saavutettavuuden suhteen, asuinpaikasta riippuen. 1 . 1 . Virtanen kertoo, että yrityksen tarina sai alkunsa keväällä 2025, kun hän ja kehitysjohtaja Matti Helaste päätyivät pohtimaan terveydenhuollon palveluiden saatavuutta Suomessa. niin lääkärille kuin hoitajalle aina 15 minuutista tunnin mittaiseen aikaan. Yksikössä hoidetaan sekä pitkäaikaissairauksia, että akuutteja oireita, mutta varsinaista päivystystyyppistä palvelua ei ole tarjolla. 1 . 1 . Toimipiste on aluksi avoinna 2–3 päivänä viikossa, resurssia kasvatetaan kysynnän mukaan. Lääkärinä toimii kiuruvetisillekin tuttu Pekka Taipale, hän tulee työskentelemään myös Suomen Paikallislääkäreiden Pohjois-Savon vastaavana lääkärinä. p o :t ä d i e m t a ti o v a ) 6 1 9 o l k e p a m ( 1 1 4 5 2 1 O n e si a m it o k i a t ) m v p ( u s k a m o k k r e v si ll a k i a p il a a m r o N :t o r e m u n s y ti r y 2 a j 1 n a l o j h o P P m .) m p m ( u s k a m n il e h u p a k t a m n e n i a k u m n o t s a n n i h n ir o tt a a r e p o n il e h u p a k t a Todellinen suurvalta ei huuda. Paikallislääkäreiden toimipiste tulee kaupungintalolle. Suomen Paikallislääkärit avaavat tammikuussa toimipisteet myös Ikaalisissa, Jämijärvellä ja Vesannolla, toimipiste on jo avoinna Pellossa, Keiteleellä ja Sastamalassa. Asioita voi hoitaa myös etänä. 9 Keskiviikko 31. – Tästäpä se ajatus sitten lähti – miksi emme perustaisi yksiköitä juuri sinne, missä niitä kipeimmin tarvitaan, paikkakunnille, joissa palvelutaso on heikentynyt. Suomen Paikallislääkärit avaa toimipisteen Suomen Paikallislääkäreiden toimipisteessä tulee työskentelemään lääkäri-hoitajatyöpari. ADOBE J a tt u u e m m a t si l h u O a s si k i a k a t a a m i k s a K P k e m m a s si e r o tt n o T t e d u u a j t e si y k y n n a a m e l e tt i v h a k a o l u t e v r e a ! n ii k k n a p n e e s e e n u t si d u u e m m a a k k a is p 5 1 9 o l k , o m h u K . – Kiireellisissä asioissa kannattaa aina ensiksi soittaa ajanvaraukseen, josta mahdollisesti pystytään vielä täyteenkin päivään järjestelemään aika asiakkaalle, Suomen Paikallislääkäreiden toimitusjohtaja Satu Virtanen kertoo
10 Keskiviikko 31. Työllisyyspalvelupiste avasi ovensa Kiuruveden kaupungintalolla tammikuussa. Kiuruvedellä järjestettiin kirjamessut. Kiuruvedellä panostettiin pieneläinpalveluihin. joulukuuta 2025 Uutiset Vuoteen mahtui iloisia ja ikäviäkin uutisia Kiuruvedellä rakenteilla olevan biokaasulaitoksen harjannostajaisia juhlistettiin marraskuussa. Juhlapuheiden jälkeen lounastettiin. Kevättalvella käytiin alueja kuntavaalit. Uutistoimittajana ja kirjailijana tunnetuksi tullut Matti Rönkä signeerasi teoksiaan messuvieraille.. Kiuruvedellä keskusta oli ylivoimainen ja liike nyt nousi toiseksi suosituimmaksi. Siitä kertoi työllisyyspäällikkö Virpi Jukarainen. HANNA SOINI HANNA SOINI RIITTA AIRAKSINEN HANNA SOINI MAARIT ÄYHYNMÄKI Asematien varrella sijaitsevassa liikerakennuksessa syttyi kesällä tulipalo. Soppakattilan äärellä Valion johtaja Tuomas Salusjärvi (vas.) ja Osuuskunta Pohjolan Maidon toimitusjohtaja Marko Puhto. Palossa tuhoutui kirpputori ja viereisiin liiketiloihin aiheutui vahinkoja. Paikalla oli yli sata vierasta. Vaalien tulosta jännitettiin vaalivalvojaisissa. Henkilövahingoilta vältyttiin. Klinikkaeläintenhoitaja Aino Tolonen valmistelemassa kissaa röntgeniin
RIITTA AIRAKSINEN Niemiskylän vanhan postin rakennukseen avautui kesäksi kirpputori. Yleisötilaisuuksista ja vetoomuksista huolimatta yöpäivystys lakkautettiin. Iisalmen yöpäivystyksen lakkauttaminen herätti vastustusta. 11 Keskiviikko 31. Lilli Remes, Kiuruveden Kiekon puheenjohtaja, siivosi jälkiä jäähallilla murron jälkeen. joulukuuta 2025 Vuoteen mahtui iloisia ja ikäviäkin uutisia HANNA SOINI Kiuruvedellä rakenteilla olevan biokaasulaitoksen harjannostajaisia juhlistettiin marraskuussa. Sähkölaskusekaannus kummastutti. Paikalla oli yli sata vierasta. Sähköyhtiö oli laskuttanut Mika Väisäseltä (oik.) tämän naapurin Vilho Väisäsenkin laskut. – Kirppis elävöittää kylää, totesi kirpputorilla asioinut Raija Kamula.. Laulaja Bablona tunnettu Marko Junnilainen osti Kiuruvedeltä omakotitalon. 120 vuotta toiminut kyläkoulu lakkautettiin kuluneena vuonna. HANNA SOINI JAANA SELANDER JAANA SELANDER JAANA SELANDER JAANA SELANDER Kalliokylän koululla vietettiin lukuvuoden päättymistä viimeistä kertaa. Juhlapuheiden jälkeen lounastettiin. Murtovarkaat iskivät lokakuussa Kiuruvedelle. Kuvassa opettaja Niina Kärkkäinen oppilaineen. Soppakattilan äärellä Valion johtaja Tuomas Salusjärvi (vas.) ja Osuuskunta Pohjolan Maidon toimitusjohtaja Marko Puhto. Hän tuntee tulleensa viimein kotiin, kun sopiva talo löytyi
Lukijoita kiinnosti myös eriskummallinen sähkölaskusekaannus. Ikäihmisille kerättiin valtavasti joulukortteja Joulukortin lahjoittaja sai kirjoittaa korttiin hyvän joulun toivotukset. Henkilövahingoilta säästyttiin. Ikäihmisille lahjoitettiin valtavasti joulukortteja Kiuruvedellä. Kiuruvedellä aloittaneista uusista opettajistakin kertova juttu oli luettu. gin auki olevaan hallintojohtajan virkaan. Siinä kävi ilmi, että sähköyhtiöt olivat laskuttaneet Mika Väisäseltä naapurinkin sähköt. 12 Keskiviikko 31. Sekaannuksesta syntyi kunnon soppa, mutta naapurit setvivät asian hyvässä hengessä. Vuoden 2025 verkkolehden lukulistan kärkeen nousivat suuret uutiset, mukavat lukujutut ja mysteerit. Eniten verkkosivuilla luettiin juttua Kiuruvedellä kuuluvasta ärsyttävästä ”mysteeriäänestä”. Siinä kerrottiin postin rakennukseen perustetusta kirpputorista ja postin ajoilta säästyneistä vanhoista esineistä. Näin oli, kun lehti uutisoi, ketä haki kaupunliiketiloihin, kuten Keilahallille, aiheutui vahinkoja. Kiuruvedellä toimintaa organisoi kansalaisopisto. Myös viereisiin HANNA SOINI HANNA SOINI Kovien uutisten lisäksi luetaan myös mukavia ja leppoisia juttuja. Se kuitenkin suunnittelee purkavansa joitain asuntoja, sillä väKiuruvesi-lehti ilmestyy verkossa sekä perinteisenä paperilehtenä. Kiuruvesi-lehti selvitti muun muassa huhua, jonka mukaan sata vuokra-asuntoja menisi purkuun Kiuruvedellä. Vuokralaiset olivat ilmaisseet sosiaalisessa mediassa huolensa siitä, joutuvatko taivasalle. Listaus vuoden luetuimmista jutuista on koottu Kiuruvesi-lehden verkkosivujen tilastojen perusteella. Jutussa toimitus selvitti, mikä ihmiset aamulla herättävä kummallinen ääni mahtaa olla. Korttien askarteluun järjestettiin marraskuussa työpaja kirjastossa. joulukuuta 2025 Kulttuuri Terveydenhuoltoa paikallisesti Harjukatu 2, ovi B4 Ajat varattavissa nyt: www.paikallislaakarit.fi tai puhelimitse 0400 588 222 Avaamme toimipisteen Kiuruvedelle 8.1.2026 Kela65 valinnanvapausvastaanotot Ajoterveystarkastukset Laboratorio-näytteenotto Lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotot kaiken ikäisille Uutiset ja mysteerit kiinnostivat lukijoita Mitkä jutut kiinnostivat eniten Kiuruvesi-lehden lukijoita kuluneena vuonna. Kuluneena vuonna yksi Kiuruveden näkyvimmistä onnettomuuksista oli Asematien kirpputorin tulipalo. kiluvun vähetessä vuokralaisia ei riitä tarpeeksi. Myös Iskelmäviikon aikaisesta torimyynnistä kertova juttu oli luettu. Sen arveltiin lähtevän kaulushaikarasta. Jutussa kerrottiin, että Lions Club Kiuruvesi/Helmiinoiden ja Kiuruveden eläkeliiton paikallisyhdistyksen lettukahvilassa oli paistettu satoja lättyjä ja taikinaa kulunut ämpäritolkulla. Muitakin Iskelmäviikon vilinästä kertovia juttuja luettiin paljon. Uusia kasvoja Kiuruvedellä Näkyviin työtehtäviin hakevat yleensä kiinnostavat lukijoita. Sen järjesti Siskot ja Simot ry yhteistyökumppaneineen 3.11.–4.12. Kukaan ei joudu taivasalle, sillä Kiurunkulma tarjoaa purettavien asuntojen vuokralaisille muita asuntoja. Kampanjan tavoitteena on tuoda iloa ja joulumieltä ikäihmisille, joista kaikki ei välttämättä ilman kampanjaa saisi joulutervehdyksiä. – Lämmin kiitos kaikille kortin lahjoittaneille ja toiminnan organisointiin osallistuneille, kiittelee Kiuruveden kansalaisopiston rehtori Maija-Leena Kemppainen tiedotteessa. Hätään ei kuitenkaan ollut syytä, sillä Kiurunkulma ei ollut aikeissa purkaa sataa vuokra-asuntoa. Luettu oli myös vinkeä juttu karkuteillä olleesta Äpyli-hiehosta. Kortin sai askarrella itse tai ostaa valmiina. ADOBE STOCK. Kesän omilla teillään viipottanut Äpyli saatiin syksyllä takaisin kotiin. Kansalaisopiston tiedotteen mukaan joulukortit jaettiin Kiuruvedellä muun muassa kotihoidossa ja palvelutaloissa sekä seurakuntien ja Eläkeläiset ry:n kautta. Kiuruvedellä ihmiset antoivat Joulupostia ikäihmisille -kampanjan kautta 747 joulukorttia ikäihmisille jaettavaksi. Ihmiset haluavat saada tietoa myös onnettomuuksista. Kortteja pystyi lahjoittamaan muun muassa paikallisissa kaupoissa. Tilastoista selviää, kuinka monta kertaa kukin juttu on klikattu auki. Leppoistakin luetaan Leppoisatkin aiheet kiinnostavat lukijoita. Kiuruvesi oli toista kertaa mukana valtakunnallisessa Joulupostia ikäihmisille -kampanjassa. Kuluneena vuonna luettiin paljon etenkin Niemiskylän vanhasta postista kertovaa juttua. Muitakin selvittelyjuttuja luettiin paljon
Nämä vastustaja voisivat kertoa mistä rahat palvelujen turvaamiseksi, kun valtion osuudet tulevaisuudessa vain pienenevät ja verotulotkaan tuskin on kasvamassa. Tässä keskustelussa on olennaista pitäytyä tosiasioissa: 160 000 euron avustus ei ole korotus, vaan edellytys sille, että Viskaalintuvan merkittävä ja vaikuttava toiminta voi jatkua. Jos et vastusta tuulivoimaa valtuustossa on ” löppönen ja seuraat pelolla vahvempia”. Perustelut ovat, että ovat mahdollisia paluumuuttajia. Voisi jopa tulevaisuudessa pienentää vaikka kunnan veroprosenttia. Äänestäminen kuntavaaleissa on ainoa keino vaikuttaa ja nyt on kansa puhunut. Jos olet erimieltä kuin hän, niin sitä on huonompi ihminen, tyhmä ja et ymmärrä mistään mitään. Viskaalintuvan avustuksen nostaminen 160 000 euroon ei ollut harkinnanvarainen lisäys, Mielipiteet KUNTALAISTEN JA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN MIELIPIDEPALSTA Kiuruvesi-lehti / Postia-palsta, Niemistenkatu 4, 74700 Kiuruvesi toimitus@kiuruvesilehti.fi Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. Tästä summasta 100 000 euroa kohdistui hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen Viskaalintuvan toiminnan kautta ja 150 000 euroa työllisyyden hoitoon. Jotta asiasta voidaan käydä rehellistä ja tosiasioihin nojaavaa keskustelua, on välttämätöntä oikaista esitettyjä väitteitä ja avata päätösten todellinen sisältö. KYLLÄSTYNYT JATKUVAAN VALITUKSEEN Kiuruvesi-lehti lyö jarruja Kiuruveden kehittämiselle muun muassa tuomalla esiin tuulivoiman vastustajien mielipiteitä. Viskaalintuvan toiminnan äkillinen päättyminen lisäisi merkittävästi sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia, joiden korjaaminen tulisi kaupungille moninkertaisesti kalliimmaksi kuin toiminnan turvaaminen. Vastaavia matalankynnyksen työpaikkoja Kiuruvedellä ei juuri muualla ole. VEDETÄÄN aina mukaan myös kansalaisadressi (vajaa 600 nimeä), johon kerätty nimiä ihmisiltä, jotka eivät maksa veroja Kiuruvedelle. työpaikkoja edelleen työkokeilijoille, palkkatukilaisille, kuntouttaville, opiskelijoille ja yhdyskuntapalveluksessa oleville. Kaupungin päätöksenteon lähtökohtana on palvelujen jatkuvuus, kuntalaisten hyvinvointi ja taloudellinen realismi. YHDEN mielensäpahoittajan Ikävää luettavaa, viikosta toiseen KIURUVEDEN kaupungin talousarviota ja avustuspäätöksiä koskeva julkinen keskustelu on perustunut osin virheellisiin ja puutteellisiin tulkintoihin. Tämä johtui siitä, että työllisyyden hoitoon myönnetty 150 000 euron avustus poistui kokonaan työvoimapalveluiden järjestämisvastuun siirryttyä Ylä-Savon työllisyysalueelle. Työllistämistoimintaa tehdään tällä hetkellä yhdessä työllisyysalueen ja hyvinvointialueen kanssa ja tämä työ kuten esimerkiksi keskeneräiset palkkatukisopimukset vaativat ohjausta ja kiinteää esimiestyötä. Näiden tosiasioiden valossa ViskaalintuViskaalintupa mahdollistaa matalan kynnyksen työpaikat, sellaisia ei Kiuruvedellä juuri muualla ole.. KUSTANNUSTEN nousun ja toiminnan käytännön vaatimusten perusteella on käynyt selväksi, että 160 000 euroa on tässä hetkessä Viskaalintuvan toiminnan taso, mikäli toiminnan halutaan jatkuvan nykyisellään. Viskaalintuvan toiminta ei ole vähentynyt vuoden 2025 aikana, vaan sen toiminta on kehittynyt muuttuneessa toimintaympäristössä. Avoin ja vastuullinen kuntapolitiikka edellyttää, että päätöksiä ja niiden seurauksia tarkastellaan kokonaisuutena – ei irrotettujen lukujen tai virheellisten oletusten kautta. Lyödään jarruja niin, ettei vain mistään tule ylimääräistä rahaa, jolla voitaisiin palveluja ylläpitää. Avustuksia ei ole sidottu pysyvästi, vaan niiden vaikuttavuutta ja perusteita tarkastellaan yhdenvertaisesti kaikkien toimijoiden osalta. Virkamiesten on yritettävä miettiä millä rahoitetaan palveluja niin, että kaikki olisivat tyytyväisiä. Kiuruvesi kuuluu verotulojen osalta Suomen pieni tuloisimpiin kuntiin, joten niillä ei kaikkia palveluja tulevaisuudessa pystytä pitämään yllä. Samalla Viskaalintuvan hyvinvointitoimintaan kohdistuva avustus nostettiin 160 000 euroon. Ilman tätä resurssointia Viskaalintuvan ydintoimintaa ei voida toteuttaa. Kaupunki osoittaa sivistyksensä sillä, miten se turvaa heikoimpien aseman. Sitä voi ilmoittautua seuraavissa vaaleissa ehdokkaaksi, mutta siinä saattaa käydä niin, ettei tule valituksi. Tiedoksi mielensäpahoittajalle, että ne, jotka kannattavat tuulivoimaa, osaavat jopa ajatella omilla aivoilla ja miettiä mikä olisi Kiuruveden tulevaisuuden kannalta paras vaihtoehto ja millä rahoitetaan palvelut. Kyse on ennaltaehkäisevästä työstä, joka vähentää raskaampien ja kalliimpien palveluiden tarvetta. Nyt tämä pieni porukka pitää yllä negatiivistä ilmapiiriä koko ajan, eikä se anna hyvää kuvaa kunnan asukkaille eikä myöskään kunnan ulkopuolelle. On siis yksiselitteistä todeta, että kaupungin tuki ei kasvanut – se pieneni. Kiuruvedellä kirjoilla tällä hetkellä on 7278 henkilöä, joten adressin allekirjoittanut vain 8,24 prosenttia ja huomio, osa allekirjoittaneista niitä, jotka eivät ole Kiuruvedellä kirjoilla. 13 Keskiviikko 31. Viskaalintuvalla tehdään päivittäin matalan kynnyksen ohjausta ja neuvontaa työttömille, päihdeja mielenterveyskuntoutujille sekä päiväkeskuskävijöille. Kolmannen työntekijän työpanos on ollut ratkaiseva muun muassa kuntouttavassa työtoiminnassa olevien ohjauksessa sekä uuden liikuntaryhmän käynnistämisessä – toimissa, joilla on merkittävä vaikutus asiakkaiden elämänhallintaan, toimintakykyyn ja syrjäytymisen ehkäisyyn. ON myös syytä korostaa, että kaupunginhallituksen päätöksessä linjattiin kaikkien yhdistysavustusten kokonaisarviointi vuoden 2026 aikana. NO ne paluumuuttaja voivat ensin siirtää kirjat Kiuruvedelle ja maksaa verot tähän kuntaan, niin sitten voi käyttää puhevaltaa myös Kiuruveden asioihin. Samoin tämä haukkuminen jatkuu sosiaalisessa mediassa ja saa jo sellaisen piirteen, että jotkut voivat harkita jo kunnianloukkaussyytteen nostamista. Mielestäni kunta ja tätä vastuuta kuntamme asukkaista me emme voi ulkoistaa täysin muille toimijoille. Vuodelle 2025 kaupungin kokonaisavustus Kiuruveden Urheilijoille laski merkittävästi, yhteensä 90 000 euroa. VISKAALINTUPA mahdollistaa van toiminta edellyttää edelleen 2,5 henkilötyövuoden resurssia. Silloin voi myös äänestää Kiuruvedellä kuntavaaleissa ja valita niitä parempia ja viisaampia ihmisiä valtuustoon. Tästä syystä on rehellistä todeta, että Leena Pöksyläisen esitys olisi johtanut Viskaalintuvan toiminnan päättymiseen jo kuluvan vuoden vaihteessa. Näkee, mikä on Kiuruvesi-lehden kanta Kiuruveden kehittämiseksi. Kuka viime kädessä huolehtii kuntalaisesta. VUONNA 2024 Kiuruveden kaupunki myönsi Kiuruveden Urheilijat ry:lle avustuksia yhteensä 250 000 euroa. Avustuksen palauttaminen 100 000 euroon ei merkitsisi toiminnan supistamista, vaan käytännössä sen loppumista tai ajautumista näennäistoiminnaksi ilman todellista vaikuttavuutta. VALTUUTETUT on vaaleilla valittu edustamaan kuntalaisia ja heidän tulee tehdä päätökset. Viskaalintuvan rahoituksesta vaan välttämätön sopeutus todelliseen toiminnan tarpeeseen. Voisihan sitä tuulivoiman puolustajatkin rantautua Helsingin torille keräämään nimiä tuulivoiman puolesta ja sanotaan, että he ovat mahdollisia paluumuuttajia. Kunta huolehtii yhdessä hyvinvointialueen kanssa monista tehtävistä muun muassa ehkäisevästä päihdetyöstä. joulukuuta 2025 KIURUVESI-LEHTI PITÄÄ harkita jo lehden tilauksen lopettamista. TOMMI TIKKA kaupunginhallituksen puheenjohtaja (kesk.) kirjoituksia julkaistaan viikosta toiseen, jossa hän kohdistaa haukkumisen yksiin ihmisiin ja nimillä
Lisäksi hän voitti Suomen mestaruuden Kuopion Puijo Wolleyn riveissä. Kiuruvedellä ajettiin rallisprintin SM-osakilpailu. KIURUVEDEN URHEILIJAT. Kiuruveden Voimistelijoiden pitkäaikainen toimija Anneli Hautajärvi oli Kiuruveden Vuoden liikuttaja. Muun muassa naisten 2sarjassa on pitkästä aikaa joukkue mukana. Mukana oli yli 70 kilpailijaa. Seuralle jäivät vielä naiset ja juniorit. Luomu-Wolleyn toiminta on piristynyt. Lisäksi hän pääsi pelaamaan KalPassa Auroraliigaa. Jälkimmäisistä kisoista tuli hopeaa. Kiuruveden Urheilijoiden Iiro Säisä ja Niilo Kouvalainen menestyivät jälleen useissa eri lajeissa, aina SM-tasolla asti. SUOMEN LENTOPALLOLIITTO AKU LAATIKAINEN TOUKO HÄKKINEN RIITTA AIRAKSINEN RIITTA AIRAKSINEN KALPA HANNA LAAKSO RIITTA AIRAKSINEN Viola Kärkkäinen pelasi jääkiekon nuorten MM-kisoissa ja talviolympiafestivaaleilla. joulukuuta 2025 Urheilu Tällaiselta näytti Kiuruveden urheiluvuosi 2025 Lentopalloilija Veera Help valittiin Kiuruveden Vuoden urheilijaksi. KK-81:n miesten edustusjoukkueen toiminta päättyi ainakin toistaiseksi. Kiuruveden Urheilijoiden Joel Seppälä suunnistuksen SM-kisoissa Lahden Salpausselällä. Valeriaanat ja Nemesiat esiintyivät KiVon kevätnäytöksessä. 14 Keskiviikko 31. Leena Saastamoinen saavutti SM-mitaleita voimailusta. Jäähalli sai Kiuruvedellä jatkoaikaa vuoteen 2028 saakka, kun taas ulkojäitä vähennettiin. Kisan järjesti Kiuruveden Urheiluautoilijat, jolla on alkamassa piakkoin 60-vuotisjuhlavuosi
Yleisurheilun Kiuruvesi Games järjestettiin Kuorevirralla. Kisan voitti Taneli Ruhanen. Maitopoikakilpailu teki paluun. Harjoittelemassa Merja Räisänen ja Merja Jauhiainen Marko ”Bablo” Junnilainen tuuletti Turpaanvetotalakoissa. Heittämässä Risto Saastamoinen. joulukuuta 2025 Tällaiselta näytti Kiuruveden urheiluvuosi 2025 Kiuruveden Kennelkerho täytti 60 vuotta. Voimaa ja tasapainoa -jaksot olivat jälleen täynnä innokkaita osallistujia. MAARIT ÄYHYNMÄKI AKU LAATIKAINEN LASSI MYLLYLÄ LASSI MYLLYLÄ MARIANNA GROF HANNA SOINI AKU LAATIKAINEN RIITTA AIRAKSINEN JAANA SELANDER HANNA SOINI AKU LAATIKAINEN RIITTA AIRAKSINEN RIITTA AIRAKSINEN Huippuravuri Caru asui kesän ajan Hingunniemessä. Reino-tossujen heittokisoissa oli 20-vuotisjuhlavuosi. Matti Kumpulaisen ja Kari Saastamoisen ideoimalla Syöpäsykkelillä kerättiin yli 20 000 euroa Sylva ry:lle. Kuvassa Lauri Lind heittämässä nännikumia. Juoksemassa Kiuruveden Urheilijoiden Anna Siponen ja Sofia Lohvansuu. Sateinen ja kylmä alkukesä ei hyydyttänyt Tour de Koivujärvi -pyöräilyn osallistujien menoa. 15 Keskiviikko 31. Kiuru Rugby Clubin peleissä nähtiin tiukkoja tilanteita. KiuPan Aada Rytkönen mätti maaleja jalkapallossa. Naisten ampumaratapäivä Haapakummussa oli suosittu.. Lisäksi Janne ja Nina Kattaisen omistama Korpikelon Kaiku eli Jaro voitti ajokoirien Pohjois-Savon piirinmestaruuden pitkästä aikaa Kiuruvedelle. Kuvassa myös hevosen hoitaja ja valmentaja Ilona Sulku
Ristijärveltä hyviä hiihtotuloksia Ristijärvellä hiihdettiin perinteiset Härkösten hiihdot hieman ennen joulua. Lähes kymppitonnin potista päätettiin joulun alla jakaa 4 800 euroa yhteensä 21:lle kiuruvetiselle urheilua ja musiikkia harrastavalle nuorelle. Tämän vuoden palkituissa oli ensimmäistä kertaa ryhmä, eli lukion esittävän taiteen linja. – Emilia on myös lahjakas yleisurheilija. Matkana oli 3,3 kilometriä. Etenkin kuulantyönnöstä hänellä on hienoja saavutuksia, kuten nuorten SM-mitaleita ja piirinennätyksiä. – Lisäksi päätimme palkita ensimmäistä kertaa ohjaajan, sillä Anna Ritvanen on aktiivinen ja esimerkillinen lasten ja nuorten liikuttaja Kiuruveden Urheilijoiden hiihtoja yleisurheilukouluissa. Inka Tikkanen on puolestaan lahjakas laulamaan, soittamaan ja näyttelemään. Miesten yleiseen sarjaan starttasi sunnuntain vapaan kympille rapiat 50 hiihtäjää ja Olli Kouvalainen hiihti sijalle 27. Lisätietoja löytyy Kiuruveden Urheilijoiden internetsivuilta, jossa voi myös ilmoittautua mukaan hiihtokouluihin. Pennanen hiihti vapaalla kolmanneksi, reilut puoli minuuttia kärjestä. – Otso on päämäärätietoinen ja monipuolinen urheilija, ja kaiken lisäksi todella hyväkäytöksinenkin, perusteluissa sanottiin. Jokainen matkassa ollut KiuPan pelaaja maalivahti Joonas Piippoa lukuun ottamatta pääsi siis avaamaan maalitilinsä. Tammikuussa P14 aloittaa myös jalkapallossa ikäluokkansa Huuhkajaliigan. Niskanen teki kotiottelussa tämän kauden avausmaalinsa komealla volleylaukauksella ja lisäksi hän syötti yhden Exeterin osumista. Hopeasompa-kisaryhmä on kaikille 12–16 vuotiaille suunnattu harjoitusryhmä, jossa tehdään kilpailullisia ominaisuuksia kehittäviä harjoituksia tekniikkaja taito-ominaisuudet huomioiden. Onni Leinonen osui viidesti ja Elias Nuutinen sekä Peetu Spolander kolmesti. Batu Lempinen kertoi, että nuorten tukemista jatketaan seuraavinakin vuosina ja lisäksi hyväntekeväisyysgolf on saanut äskettäin uuden yhteistyökumppanin Kiuruvesi-seurasta. Otso Laitinen pelaa puolestaan jääkiekkoa Iisalmen Peli-Karhujen junioreissa ja jalkapalloa Pallo-Kerho 37:n edustusjoukkueessa. Esimerkiksi yhdeksänteen sijaan Exeterillä on matkaa vain kolme pistettä.. KiuPan joukkueiden futsalkausi jatkuu loppiaisen jälkeisenä viikonloppuna. Häntä kehuttiin positiiviseksi ja energiseksi, samoin kuin lukion esittävän taiteen linjaa, joka on ottanut lyhyestä historiastaan huolimatta hienosti paikkansa Kiuruveden kulttuurikentässä. Aino Myllylä hiihti tasaisen vahvat suoritukset molempina päivinä sijoitusten ollessa perinteisellä yhdeksäs ja vapaalla kahdeksas. Alkukankeus oli KiuPan pojille tuntematon käsite eikä pitkä matkakaan haitannut, sillä joukkue mätti Ylämyllyn turnauksessa voiton Suonenjoen Pallosta maalein 11–2 ja Ylämyllyn Yllätyksestä 17–3. Exeter on Ykkösliigassa tällä hetkellä viidenneksi viimeisenä eli sijalla 20, mutta toisaalta sarja on suurimmaksi osaksi hyvin tasainen tällä kaudella. Esimerkillisiä nuoria Palkituista Otso Laitinen, Emilia Jauhiainen, Inka Tikkanen ja Anna Ritvanen saivat kukin 700 euroa ja lukion esittävän taiteen linja Kesällä järjestetyn hyväntekeväisyysgolfin tuotosta jaettiin yhteensä 4 800 euroa kulttuurin ja urheilun parissa toimiville nuorille. Ilmari Niskaselle kauden avausmaali Kiuruveden Palloilijoiden kasvatti Ilmari Niskanen valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi, kun hänen joukkueensa Exeter City voitti jalkapallon Englannin Ykkösliigassa Barnsleyn 3–0 hieman ennen joulua. Kahteen maaliin ylsivät Jere Luttinen, Akseli Huttunen ja Eeka Hyvärinen. Mukaan voi tulla yhden kerran kokeilemaan maksutta. Lisäksi hän on ollut nuorten maajoukkueryhmissä. joulukuuta 2025 Urheilu Tukea nuorille lahjakkuuksille Heinäkuussa Pyhäjärven St. Kiuruveden Palloilijoiden 14-vuotiaiden poikien joukkue pelasi lauantaina 20.12. Aloittelijoiden Tuisku-harrastehiihtokouluryhmä on suunnattu 5–8 -vuotiaille. 16 Keskiviikko 31. – Loput noin 5 000 euroa säästämme tulevien vuosien palkitsemisiin ja koululaisten stipendeihin, kertoi hyväntekeväisyysgolfin nokkamiehiin kuuluva Batu Lempinen. AKU LAATIKAINEN 2 000 euroa. AKU LAATIKAINEN Mestaruusliigassa, ja yleispelaajana viihtyvä 180-senttinen Jauhiainen on jo päässyt harjoittelemaan liigajoukkueenkin mukana. Kuvassa myös heitä valitsemassa olleita henkilöitä: vasemmalla Vesa Vainio ja takarivissä Mikko Kouvalainen ja Batu Lempinen. Hän, Niilo Kouvalainen ja Iiro Säisä hiihtivät henkilökohtaiset ajat sunnuntaina tasaisesti vajaan minuutin sisään. Ensi vuonna uudestaan Nuoret olivat ilahtuneita taloudellisesta tuesta ja siitä, että heidän osaamisensa on huomattu. Sunnuntaina oli melkoisen pöljä päivä sekä Iida Pennasella 18-vuotiaissa naisissa että Arttu Ritvasella 20-vuotiaissa miehissä. Lisäksi heistä huokuu Kiuruvesi-myönteisyys, Batu Lempinen sanoi. Minisompa-kisaryhmä on suunnattu 7–11 -vuotiaille. Hän kuuluu seuran A-nuoriin ja 1-sarjassa pelaavaan akatemiajoukkueeseen. Kisoissa Kiuruveden Urheilijoiden ykköstähti oli totuttuun tapaan Iiro Säisä, joka hiihti viikonlopun tuplavoittajaksi 18-vuotiaissa. Lake Golf Clubin kentällä järjestettiin Suomen vanhin hyväntekeväisyysgolftapahtuma, joka tuotti tänä vuonna Kiuruveden nuorille lyhentämättömänä 9 855 euroa. Hiihtäjien oli tarkoitus osallistua viime viikolla Vieremän Ollin hiihtoihin ja Pyhäjärven Honkavuoren hiihtoihin, mutta ne on jouduttu siirtämään myöhempään ajankohtaan. MolemKiuPa järjesti maalikarkelot mille viime kausi oli hieman vaikea, mutta nyt he ovat ottaneet harppauksen kohti sarjojensa kärkeä. Hänessä olisi ainesta liikunnanohjausuralle ja miksei jopa ammattivalmentajaksikin. Kaikkiaan maaliin hiihti reilut 30 hiihtäjää. – Kaikki palkitut ovat hyviä koulussa, heidän käytöksensä on fiksua ja he ovat taitavia harrastuksissaan. tämän talven ensimmäiset ottelunsa futsalissa ikäluokkansa Ykkösessä. Vampulan edustusjoukkue pelaa naisten Palkittuja nuoria oli tänä vuonna paljon. Ryhmässä harjoitellaan hiihdon perustaitoja, kilpailullisia ominaisuuksia unohtamatta. Emilia Jauhiainen pelaa lentopalloa Huittisten LP-Vampulassa. Lauantaina perinteisen hiihtotavan 10 kilometrillä Säisä oli ylivoimainen voittaen reilusti yli minuutilla seuralle kaksoisvoiton varmistaneen Niilo Kouvalaisen, joka on ollut myös mainiossa alkukauden kunnossa. Ritvanen puolestaan hiihti toiseksi, minuutin sarjaa hallitsevan Anton Kempin takana. Hiihtokouluihin voi osallistua joko yhden tai kaksi kertaa viikossa. Lasten ja nuorten hiihtokoulut alkavat Kiuruveden Urheilijoiden järjestämät lasten ja nuorten hiihtokoulut alkavat sääolosuhteiden salliessa torstaina 8.1.2026 kello 17.30 Jänteen hallilla. Lauantain perinteisen kympillä sekä Pennanen että Ritvanen löytyivät tulosriviltä yhdeksän. – Seura toimii pääkaupunkiseudulla ja jos/kun sinne päin lähtee näitä meidän nuoria opiskelemaan, auttaa Kiuruvesi-seura heitä erilaisissa arjen asioissa. Tälle talvelle on luvassa kolme ryhmää. Sunnuntaina vapaan kympillä Säisä joutui tiukemmalle ja Kouvalainen hiihti sijalle kuusi, 50 sekuntia Säisän takana. Silloin P14 pelaa kotiturnauksen Kiuruveden liikuntahallissa lauantaina 11.1.2026. Hiihtokoulut kokoontuvat tiistaisin ja torstaisin tammi-maaliskuun 2026 aikana. Kyseessä oli tapahtuman 20-vuotisjuhlavuosi. Ryhmän tavoitteena on hiihdon perustaitojen oppiminen. Myös N14-sarja oli kovatasoinen. Palkitut olivat tänä vuonna Otso Laitinen, Emilia Jauhiainen, Inka Tikkanen, Anna Ritvanen ja Kiuruveden lukion esittävän taiteen linja, johon kuuluu tällä hetkellä 17 nuorta. Lisäksi hän on toiminut ohjaajana Kiuruveden Urheilijoiden yleisurheilukouluissa ja tulee siellä lasten kanssa hyvin toimeen. Äänekoskella sen sijaan päästiin hiihtämään viime lauantaina kansalliset kisat, jossa Iida Pennanen sijoittui N18-sarjassa kolmanneksi 9,6 kilometrin matkalla perinteisellä tyylillä. Eniten maaliverkkoa heilutti Eino Mehtonen, joka viimeisteli peräti 11 osumaa
Pääasia kuitenkin oli, että kaikki lapset saivat pysyä omalla mukavuusalueellaan, seuran valmentaja ja vetäjä Tarja Kunnas kertoi. Joten jos vaikkapa sait joululahjaksi luistimet, tervetuloa mukaan toimintaan, Kunnas toivottaa. – Joukkueesta välittyy vahva palo ja motivaatio. Kisat näkyvät ilmaiselta TV5 -kanavalta ja maksullisesta HBO Max -suoratoistopalvelusta. Monet lapsista esiintyivät yleisön edessä elämänsä ensimmäistä kertaa. Alkulohkossa Suomen vastustajat ovat Yhdysvallat, Tshekki ja Slovakia, ja puolivälierävastus tulee nelikosta Kanada, Ruotsi, Sveitsi ja Unkari. Tuolloin sadan euron lahjakortteja saatiin jaettua 16 kappaletta. Suomi lähtee kisoihin tavoitteenaan pelata mitalipeleissä. Osa niistä on vuosikymmeniä vanhoja, mutta yhä kauniita. Kumpikin voitti oman lähtönsä ja molemmista ykkössijoista tuli tuhannen euron verran palkintorahaa. Tänä vuonna tuli kuluneeksi kymmenen vuotta ensimmäisestä tapahtumasta. MM-kisoissa pelaa yhteensä kahdeksan maata. Suurempi teemanäytös on tarkoitus järjestää keväällä 2027. Euroopan nuorten talviolympiafestivaaleilla Kärkkäinen kuitenkin pääsi juhlimaan hopeaa. Suomen joukkueen alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoihin. Yhteensä joukkueessa on 25 pelaajaa, joista kolme on maalivahteja, kahdeksan puolustajia ja 14 hyökkääjiä. Koko syksyn suunta on ollut oikea, ja verrattuna viime kauteen luottamus omaan tekemiseen on tällä hetkellä selvästi vahvempi. Debyytti tapahtui viime talvena, jolloin Suomi koki karvaan pettymyksen koti-MM-kisoissaan jäätyään kuudenneksi. Paikkakunnat olivat Kiuruveden ohella Sonkajärvi, Vieremä ja Iisalmi. Harjoituksissa on hyvä fiilis ja jokainen voi valita, haluaako osallistua myös esityksiin tai kilpailuihin. – Osa esiintymisasuista on miLuistelijat esittivät 2–3 minuutin pituisia esityksiä valintansa mukaan yksin tai isommissa ryhmissä. AKU LAATIKAINEN nun ja kavereitteni vanhoja esiintymisasuja, joita olen saanut niin kotikuin ulkomailta. – Iso kiitos yleisölle, lahjoittajille, yhteistyökumppaneille ja kaikille tapahtumassa mukana olleille, kirjoitetaan Turpaanvetotalakoiden Facebook-sivulla. Niinpä vielä esiintymispäivänä moni päätti jättää vaikeimmat temput tekemättä, vaikka taitoa niiden tekemiseen olisi ollutkin. Kasvamassa on paljon hiomattomia timantteja, joista on odotettavissa hienoja esiintyjiä ja kilpailijoita. Turpaanvetotalakoilta 1 500 euroa lahjakortteina vähävaraisille perheille Marraskuussa Kiuruvedellä järjestettiin kamppailu-urheilun hyväntekeväisyystapahtuma Turpaanvetotalakoot, jonka tuotto päätettiin viime vuoden tapaan lahjoittaa Ylä-Savon vähävaraisten perheiden joulun viettoon. Nuorin esiintyjistä oli vain kolmevuotias, vanhimmat kymmenen vuoden molemmin puolin olevia. Taitoluistelutaitojaan esitti 14 kiuruvetistä lasta. Tavoitteena mitalipelit Alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisat pelataan Kanadan Sydneyssä ja Membertoussa 10.–18.1.2026. Pelaajisto on sitoutunutta, ja jokainen on valmis antamaan kaikkensa Leijona-paidassa. Joukkueessa on paljon taitoa ja positiivista yllätyksellisyyttä, ja parhaimmillaan pelaaminen on ollut todella laadukasta. – Seurassa olevien nuorten into luisteluun on käsin kosketeltavaa. Iiris Kukkonen musiikin vietävänä. Tämän jälkeen ovat vielä mahdollinen välieräpeli sekä pronssitai loppuottelu. Määrä on miltei sama kuin vuosi sitten. Tyttöleijonien päävalmentajan Mira Kuisman mukaan Suomella on koossa kilpailukykyinen joukkue. Turpaanvetotalakoot on tarkoitus järjestää ensi vuonnakin. Meillä on vielä muutama pelaaja, joiden tilannetta seuraamme loukkaantumisten vuoksi, mutta toive ja usko heidänkin kisakuntoonsa on vahva, Kuisma sanoo Jääkiekkoliiton tiedotteessa. Taitoluisteluseura United Northern Skaters ry:n perinteinen joululuistelunäytös nähtiin jäähallilla 16.12. Väriä esityksiin toivat myös taitoluisteluesityksiin kuuluvat kauniit esiintymisasut ja kampaukset, jotka toivat lisäripauksen tähtisadetta pienten ja hieman suurempienkin esiintyjien arkeen. – Olemme mielestäni onnistuneet kokoamaan joukkueen, jossa pelaajat ovat oikeissa rooleissa ja oikeilla paikoilla. Luistelijoille kauniissa esiintymisasuissa esiintyminen on heidän huippuhetkensä ja he olivat todella innoissaan niitä valitessaan. – On jännittävää mennä ensimmäisen kerran yksin yleisön eteen. 17 Keskiviikko 31. Jullen Emiliä Oulun raveissa ohjasti Eelis Murtola ja Missin Valmaa Niko Riekkinen.. 16-vuotias Kiuruveden kasvatti nähdään alle 18-vuotiaiden Tyttöleijonien puolustuksessa. Yksi valituista pelaajista on Kiuruveden Kiekko-81:n kasvatti, 16-vuotias puolustaja Viola Kärkkäinen. Esiintymisasuja ja luistimia kierrätetäänkin paljon, mikä osaltaan pitää lajin harrastamisen kohtuullisissa hinnoissa, Kunnas kertoo. joulukuuta 2025 United Northern Skaters ry järjesti taitoluistelunäytöksen. Vaikka monet seuran vanhemmista luistelijoista ovat lähteneet opiskelemaan muille paikkakunnille, Kunnaksen mukaan tilalle on tullut mukavasti uusia luistelijoita. Harmoisen hevoset voittivat Kiuruvetisen Juhani Harmoisen kasvattamat, omistamat ja valmentamat hevoset, kahdeksanvuotias tamma Missin Valma ja yhdeksänvuotias ruuna Jullen Emil olivat menestyksekkäitä Oulun raveissa hieman ennen joulua. Joulunäytöksessä kaikki halukkaat seuran jäsenet pääsivät esiintymään ja saivat halutessaan loihtia omaan esitykseensä myös oman koreografian. Lahjakortit jaettiin seurakuntien diakoniatyön kautta. Hän lähtee nyt toista kertaa alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin. Jouluesityksessä ei nähty varsinaista tarinaa, vaan jäällä nähtiin sooloesityksiä sekä vapaamuotoisia yhteisesityksiä. Innokkaita luistelijoita Tällä kaudella seurassa on tarkoitus keskittyä uusien taitojen ja koreografioiden harjoittelemiseen. Lisää kuvia taitoluistelunäytöksestä on Kiuruvesi-lehden internetsivuilla. Tänä vuonna saatiin jaettavaksi yhteensä 15 kappaletta sadan euron lahjakortteja neljälle eri paikkakunnalle. RIITTA AIRAKSINEN Pienet timantit loistivat jäällä RIITTA AIRAKSINEN Viola Kärkkäinen valittiin MM-kisoihin Jääkiekkoliitto julkaisi keskiviikkona 17.12
Jukka Lappalainen piirsi Kiuruvesi-lehteen ja moneen muuhun paikkaan. Lappalainen kertoi Kiuruvesi-lehdelle, että murrekirja lähti syntymään omia aikojaan jo 10 vuotta sitten. Kieli on mielen työkalu, joten se välittää rakenteiltaan myös kansanja yksilön luonteenpiirteitä. Pitkäaikaisena kotiseutuyhdistyksen sihteerinä Jukka Lappalainen näki kotiseutuharrastuksen olevan kuin puuhakas velipoika, jonka tehokas käytännön toiminta petaa samalla arvostusta ja elintilaa myös hienohelmaisemmalle kulttuurille. Lappalainen oli iloinen lehden haastattelussa, että kotiseutuasia on Kiuruvedellä elänyt jo monet vuodet korkeasuhdannetta. Lappalainen kuvasi, että luova tulkinta suodattuu tavallaan ihmisen lävitse. Käytännössä katsoen Matti lähti heinäpellolta siltä seisomalta, kun kirjeposti saavutti hänet armeijaan valinnasta. Kameran haettuaan hän hoputti kaksoset harjan kanssa traktorin katolle ja kohta olikin teos valmis nimeltä ”työjuhdan siistiminen”. Hän on kävi läpi monet ajatussuunnat ja teoriarakennelmat setviessään ihmisenä olemisen mysteerioita. Jukka Lappalainen päätyi siihen, että näillä palikoilla saa sitten ihan mukavan koosteen ja ne palikat löytyvät korvien välistä. Kirjaan Lappalainen kokosi murresanoja ja kirjoitti siitä, kuinka savolainen identiteetti ja kieli muovautuivat. – Ihmisessähän on ehtymättömät voimavarat, jotka ammentavat uusia mahdollisuuksia lähes rajattomasti. Kielveräjä toi esiin, miten kieli on muuttunut ajan mukana ja kuinka samankin pitäjän rajojen sisäpuolella voidaan käyttää erilaisia sanoja. Lappalainen seurasi tilannetta kulttuurilautakunnasta. käät – Makupaloja Savon latvoelta, on julkaistu vuonna 2005. Siinä sitten jokainen joutuu tekemään kompromissia ja mukautumaan. Hänet on palkittu Kiuruveden kulttuuripalkinnolla vuonna 2001. Piirtämällä Lappalainen pyrki alitajuisesti hahmottamaan sitä tyhjiötä, minkä hänen isänsä kuolema jätti, kun Jukka oli vasta 4-vuotias. Hän on tehnyt myös kotiseutuyhdistyksen korttisarjan sekä Otavan 10-osainen Metsäalan perusopin viidennen osan kuvitustyön, johon tuli 200 kuvaa. Kirja jatkaa Lappalaisen työtä savolaismurteiden ja paikallisen kulttuurin tallentajana. Jukka Lappalainen kertoi, että ei ole kokenut muita kriisejä kuin neljänkympin kriisin. Toinen hänen kirjansa, HöystikIn memoriam Jukka Lappalainen 12.5.1938–27.11.2025 Jukka Lappalainen säilytti poikamaisen innostuneen ja ennakkoluulottoman asenteensa vanhuuspäivilleen saakka. Viimeiset viisi vuotta Lappalainen asui Kiuruveden keskustassa. Kiuruvesi-lehti kysyi, miten maanviljelijä pystyy jakamaan aikaansa moneen suuntaan. Hän teki valtavan kulttuurityön kerätessään kansien väliin Savon murresanoja. Jukka Lappalainen oli taitava piirtäjä, ammattimainen kirjoittaja ja hyvä kielellisessä ilmaisussa. Lisäksi hänen ”pöytälaatikossaan” on noin 150 omatekemää runoa puhtaaksi kirjoitettuna, mutta kirjaa hän ei niistä enää tehnyt. 18 Keskiviikko 31. Jukka Lappalainen osallistui muun muassa lausuntakilpailuihin ja taideleireihin sekä järjesti näyttelyjä. Ja oma saari keskellä jokea lähellä saunarantaa. Jukka Lappalainen kuvaili Kiuruvesi-lehdessä murretta sienirihmastoksi, joka muuttuu ja leviää kaikkialle. Jukka Lappalainen teki lukuisia piirroksia ja tauluja. Lappalainen kertoi, että Kiuruvesi Pyhäjärven naapurina koskettaa länsija pohjoisosiensa kautta keskipohjanaan keskipohjalaista murrealuetta. Hänen kulttuuripersoonansa jätti jäljen myös Lapinlahdelle, vaikka hän ei montaa vuotta siellä asunutkaan. Kulttuuripersoona palasi kotiseudulle Kiuruvedelle, ja Hautajoelle, Vääräniemen rakkaisiin maisemiin. – Joku ponne siinä aina on oltava ja se on sitä tekijää itseään, mutta sisällä liikkuu aina enemmän kuin mitä esiin pääsee. Kirja sisältää sanontoja, murresanoja ja tarinoita, jotka kuvaavat Ylä-Savon elämää ja puhetapaa. Hautajoen Vääränniemestä lähtöisin olevan Lappalaisen reviiriä olivat luonto, väljyys, liikkuva veden henki, laihoutuvat kylvökset, työsaavutukset ja metsät. Perheen muistoissa isä ja ukki oli enemmän taiteilija kuin maanviljelijä, vaikkakin yhteiset kokemukset ovat karjahoidosta ja maatöistä. Hän oli syntynyt 12.5.1938. Kirjaa pidetään edelleen arvokkaana murrekirjana. Häntä kaipaamaan jäivät kaksospojat perheineen. Vielä vuonna 2022 Jukka Lappalainen oli Lapinlahti-seuran kunniavieraana. Jukka Lappalainen asui tuolloin jo kirkonkylässä vaimonsa Eeva-Liisan kanssa ja toimi tuntilomittajana. Lappalaisesta oli Kiuruvesi-lehdessä 60-vuotishaastattelu lokakuussa 1998. Tuolloin Lappalainen alkoi merkitä Unto Eskelisen Kieljkiärylöitä-kirjan reunaan Kiuruvedellä esiintyviä murresanoja, joita kirjassa ei ollut ja jotka tunnetaan täällä eri muodossa ja merkityksessä. Kirjan tekemistä tukivat Kiuruveden kaupunki, Ylä-Savon seura ja Suomen kulttuurirahasto. Jukka Lappalainen piti tärkeänä säilyttää murteiden vivahteet. Lappalainen sanoi, että häneen iski alemmuuden tunne, kun ei ollut käynyt kouluja. joulukuuta 2025 Viikosta viikkoon Vilho Juhani Lappalainen, paremmin tunnettu nimellä Jukka kuoli 27.11. – Saada lyhyt lomahetki ja päästä kesäiltana saareen on aina juhlahetki, Jukka Lappalainen sanoi viimeisimmässä haastattelussa. Varsinkin siitä hienosta työstä, kun hän kokosi yli 4000 yläsavolaista murresanaa ja lausetta sisältävän murresanakirjan Kielveräjä vuonna 2001. Kiuruvesi-lehdelle riitti Jukka Lappalaisessa jutunainesta. Jukka Lappalainen on tehnyt kaksi murresanakirjaa; Kielveräjä-Ylä-savon murresanakirjan vuonna 2001. Hän yhdisti murteet ja kuvitukset paikalliseen arjen elämään. Jukka Lappalainen lueskeli ja mietiskeli paljon. Hänen reviiriään olivat luonto, väljyys, veden henki, työsaavutukset ja metsät JAANA SELANDER. Kirja käsittelee savolaismurteita, teoksessa on Jukka Lappalaisen tekemiä piirroksia. Korvien välissä on kaikki se, mitä ihminen loppujen lopuksi tarvitsee. Se on omaa kuvaa paitsi myötäelämisessä myös vastakkaisreaktioissa. Kielveräjä oli Lappalaisen omakustanne. Se on ollut aina jotenkin aliarvostetussa asemassa. Esimerkkinä on muisto, kun traktori valui jokeen, niin Jukka-isällä oli kova kiire hakea kamera sisältä ennen kuin traktori pelastettiin. Lisäksi Kielveräjä saattoi toimia Savon murretta tuntemattomille johdatuksena ja oppaana Savon kieleen ja sen puhujien tapaan muotoilla sanottavansa. Hän kuului useisiin kulttuuripiireihin ja yhdistyksiin niin Kiuruvedellä kuin koko Ylä-Savon alueella. Jukka Lappalainen kuitenkin eli rohkeasti omanlaistaan elämää, taide vahvasti mukana. Lappalainen valitteli Kiuruvesi-lehdelle, että Kiuruveden kultturellinen ilmapiiri ei ole yleisesti ottaen erityisesti helmoja heilutellut. Vääräniemen tilanpitoa jatkoi poika Ilmo. Maanveljelijän töiden ohessa Jukka Lappalainen oli monessa mukana ja hänen olemuksensa istui vahvasti Kiuruveden kotiseutuelämään. Jukka Lappalainen joutui jäämään isännäksi maitotilalle Ryönänjoelle, Hautajoen Vääräniemelle, kun vanhempi veli Matti pääsi armeijaan töihin. Myönteistä hänen mielestään oli kulttuurisihteerin saaminen Kiuruvedelle. Kiuruvesi-lehdessä kuvattiin Lappalaista, että hän on luonnoneläjä, kotiseutuihminen, taitelija ja filosofi toukokuussa 1981. Ilmo, Jukka Lappalaisen poika ja Ilmon vaimo Sari Lappalainen kuvailevat Jukka Lappalaista vaikuttajapersoonaksi ja aktiiviseksi kulttuuri-ihmiseksi
Kauppatoimet keskittyivät oman asuinrakennuksen eteiseen. Tällä tarkoitan sitä, että hyvä juttu kantaa ja se luetaan. Liikevaihto on tänä vuonna 22,5 miljoonaa markkaa. Sen aloitti maanviljelijän poika Juho Peltola isänsä talossa Impilahden pitäjän Leppäsillan kylässä. Pojistaan jän kasvatti ”kauppamiehiä henkeen ja vereen”. on merkkipäivän kunniaksi liikkeen henkilökunnalle juhlatilaisuus Iisalmessa Seurahuoneella. Korjaamotoiminta aloitettiin Luuniemellä vuonna –67. Riistaveden myymälä lopetettiin ja veljekset Kalevi ja Matti jäivät hoitamaan Kiuruveden liikettä. Silloin puhuttiin jo Peltolan puodista. Toimipisteet ovat Kiuruvedellä ja Iisalmessa. Hänen puolisonsa Jenny Peltola on tehnyt merkittävän päivätyön – aluksi puolisonsa rinnalla, sittemmin johtokunnan puheenjohtajana. Perustettiin leipomo, rakennettiin maatalouskoneitten huoltokorjaamo ja suurtehokuivuri. Voi sanoa, että Kiuruvesi-lehden vuosikerrat ovat melkoinen aarreaitta. Myös lehtialalla. Kerran eräs lehden vakiokävijä sanoi minulle ovelta, kun istuin huoneessani savuke huulillani: ”Nyt korsi pois sian suusta”. Esimerkiksi miten vietettiin kaupungin 150-vuotisjuhlia. Sen tuhosi tulipalo viikkoa ennen avajaisia – hitsauskipinä lensi tulenarkoihin eristeisiin. Talvisodan sytyttyä liiketoimet jouduttiin keskeyttämään, koska Impilahden asukkaat evakuoitiin. Evakkoreellä Kiuruvedelle – Juho Peltola rakensi liiketalon Impilahden Sumerian kylään vuonna –28. Tänä kesänä oli tarkoitus avata uusi tavaratalo. Muita artikkeleita otettiinkin myyntiin pian. Taittaminen tarkoittaa sitä, että sivuille laitetaan tekstit, kuvat ja otsikot ja silloin tällöin jokunen ilmoituskin. Peltolat päätyivät Riistavedelle Melalahden kylään. Samalla liike muutettiin osakeyhtiöksi. Uutiset kerrottiin kerran viikossa. Se on kuin huumetta, nimittäin vuorovaikutus yleisön kanssa ja että saa tavata ihmisiä laidasta laitaan. TOIMITTAJAN työ ei rajoitu toimistoaikaan. Tupakkaakin paloi. Sodan seuraukset pakottivat Peltolat kuitenkin jo kolmen vuoden kuluttua evakkoon. Tulipalo tuhosi Kiuruveden liikkeen vuonna –62. Pian otettiin myös nurkkakamari käyttöön. Kauppamiehiä Juho Peltola toimi liikkeen toimitusjohtajana vuonna –58 eli kuolemaansa saakka. NYT kaikki tapahtuu tietokoneella aina lehden taittamisesta lähtien. Koko remontin kustannusarvio on noin 250 000 markkaa. Se jätettiin poikien, Kalevin ja Matin hoidettavaksi. joulukuuta 2025 Monella vuosikymmenellä VUODET vierivät kuin hujauksessa ja elämä muuttuu. On syytä tuoda esiin, että toimittajan työ perustuu luottamukseen. Päätoimittajan huone oli sakenaan savusta. Käsityötä riittää silti yllin kyllin, kun jutut pitää syöttää erikseen verkkoon, keksiä ehkä uusi otsikko ja jutun aloitus, myös kuvat pitää käsitellä eritavoin paperilehteen ja verkkojulkaisuun. Kiuruvesi-lehdellä on oma taittotyyliinsä. Ja se laajennettiin lähes kaksinkertaiseksi vuonna –65. Kirjoitetut tekstit ladottiin kirjapainossa ja tarraa muistuttavasta liuskasta leikattiin rivejä ja liimattiin oikeaan järjestykseen paperipohjalle. Täällä hän avasi kauppaliikkeen vuonna –41. Ripeää toimintaa Juho Peltola Oy on laajentanut toimintaansa ripeästi. He palasivat Kiuruvedelle. Baari laajennetaan lähes kolminkertaisen kokoiseksi nykyisestä. Jutun alku saattoi olla lopussa ja loppu aloituksena. Tällöin, mutta myös torstain tilaisuudessa, otetaan vastaan mahdollisia onnitteluja. Jälkeenpäin sen vasta huomaa, kuinka paljon on tapahtunut, ja viimeistään peili kertoo vanhenemisesta. Luottamuksen voi rikkoa vain kerran ja kukapa niin tekisi tieten tahtoen. Tällöin mm. Varsinkin tämän vuosikymmenen aikana on kaupan kehitys ollut rajua. Perjantaina tarjotaan Kiuruvedellä ja Iisalmessa yleisölle kakkukahvit – ja muutakin vipinää on. Kuka niitä seuraavana päivänä muistaa. Vain taivas on rajana. Täällä oli liike jo päässyt hyvään vauhtiin. Esimerkiksi pääuutissivulle tulee iso kuva ja otsikko kuvan alle. Asiakkaat oppivat pian luottamaan nuoreen kauppiaaseen, joka tarmokkaasti suunnitteli toiminnan laajentamista. Peltola hankki vuonna –56 koko maakunnan ensimmäisen myymäläauton. Leipomokin uudistetaan. Toimittaja on kuin metsästäjä, joka kulkee pyssy olalla etsimässä saalista eli aihetta. Itse toimittajan työ ei ole muuttunut. Ja pari vuotta myöhemmin päämyymälän Leppäsillan kylään. Rakennettiin entistä ehompi. Jatkosodan 50vuotta sitten Aloitettiin jauho– ja suolakaupalla Nyt liikevaihto 22,5 miljoonaa Aina tapahtuu – johtajat Jouni ja Erkki Peltola uusien suunnitelmien kimpussa. JAANA SELANDER Juho Peltola Oy täyttää 60 vuotta. Juho Peltola Oy on kehittynyt näiden vuosien aikana huomattavaksi ylä–savolaiseksi yritykseksi. 19 Keskiviikko 31. Suolaa ja jauhoja Toiminta alkoi suola– ja jauhokaupalla. Toimittaja ei voi sulkea silmiään ja korviaan maailmalta. jaetaan ansiomerkit. Merkkipäivää vietetään torstaina ja perjantaina. Uusi autotalo avattiin vuonna – 70 ja uusi huoltotalo vuonna –72. Liikkeen palveluksessa on 113 henkilöä. Lehti ilmestyi kerran viikossa. Filmikameran filmi lähetettiin Iisalmeen kehitettäväksi, filmistä tehtiin sitten paperikuvat pimiössä haisevissa litkuissa. Riistavedelle perustettiin pian kamarikauppa. Yhdentoista toimintavuoden aikana on myyty noin 700 uutta henkilöautoa ja 250 kuorma–autoa sekä lähes 300 BM–konetta. Juho Peltola itse lähti muun perheen ja muiden impilahtelaisten kanssa Kiuruvedelle. Ja mahdollisten kukkien edestä toivotaan mieluummin muistamista Ylä–Savon Säätiöön Juho Peltola Oy:n rahastoon. Isänsä kuoltua Juho Peltola siirtyi omalle tilalleen joka vuonna –39, sodan syttyessä, oli noin 400 hehtaarin kokoinen. Edessä on mm. vanhan myymälärakennuksen remontti. Siksi työ ei anna lepotaukoja, jos meinaa pitää päänsä pinnalla, eikä niitä taukoja voi pitääkään, sillä kukapa toimittaja ei haluaisi olla toimituksen paras ja pitää lukijat jatkuvasti ”kuumina”. Uusi liiketalo rakennettiin ja otettiin käyttöön 2.1.1946. Työtä oli vähemmän, kun ei ollut verkkouutisia. Vähänkään itseään kunnioittava julkaisu ei voi kuitenkaan tyytyä ”iltapäivälehtilinjaan”, pitää tehdä myös juttuja, jotka jäävät historian kirjoitukseen. Jos näin kuvittelee, hyvät juttuaiheet jäävät huomaamatta. Ja jos toimittaja seurueessa tunnetaan, saattaa joku sensuroida puheitaan siinä pelossa, että löytää sanomansa lehdestä. puhjettua monet siirtolaisista palasivat entisille asuinsijoilleen. (Kiuruvesi-lehti 31.12.1975). Kun aloitin toimittajan hommat, ihan liian kauan sitten, jutut kirjoitettiin kirjoituskoneella. Toimittajan työ on siinä mielessä raadollista, että toimittaja on juuri niin hyvä kuin hänen viimeisin juttunsa, sillä jutut ovat päiväperhoja. Ja uudet kalusteet tulevat maksamaan toiset 250 000 markkaa. Nykyisin hän on kunniapuheenjohtaja. Taittajat olivat oman arvonsa tuntevaa porukkaa, eikä juttujen taittamiseen saanut toimittaja puuttua, silti seisoimme ja hengitimme taittajien niskaan painosalissa. Sekin on vain hyväksyttävä, että rikokset, onnettomuudet, tulipalot, avioerot ja pettämiset kiinnostavat ihmisiä. Se ei ole kovin ”seksikäs” aihe, mutta Kiuruvesi-lehdessä haluamme kertoa mahdollisimman kattavasti mitä paikkakunnalla on tapahtunut kaikilla mahdollisilla elämänalueilla kulttuurista urheiluun ja politiikasta talouteen. Toisinaan rivit menivät sekaisin. Ja siinä sitä riittääkin loputtomasti seuraamista. Tyyli ja fontit ovat aina samat, se helpottaa työtä ja jutun voi kirjoittaa pohjalle niin sanotusti mittaansa. Tässä mielessä työ on kiehtovaa ja samaan aikaan uuvuttavaa, kun on aina töissä. Kertakäyttötavaraa siis. Johtajat Erkki ja Jouni Peltola kertoivat, että torstaina 1.1. Ja seuraavana vuonna toisen. KOLUMNI JAANA SELANDER Kirjoittaja on Kiuruvesi-lehden toimittaja, joka nauttii työstään, joka täyttää koko elämän. Hän toimi johtokunnan puheenjohtajana ja toimitusjohtajana loppuun saakka. Juho Peltola lähti kahden myymäläapulaisen, vaimonsa ja nuorempien lastensa kanssa Leppäsillan kylään, hoitaakseen kauppaansa. Uusi tavaratalo saatiin valmiiksi marraskuussa. Iisalmeen perustettiin vuonna –59 rauta–, kone– ja maatalousalan myymälä. Tämän takia olen kokenut olevani seurassa rasittava ihminen, kun tartun kiinni juttuaihioihin toteamalla, että: ”Voisiko tuosta tehdä jutun?” Melko usein seurueesta joku toteaa, että: ”Jaana, nyt ei olla töissä”
Sinä aina muistit ja huolta kannoit. Kuinka lainkaan uskallamme käydä vuoteen alkavaan. La 10.1. Vastuuryhmänä Korpijoki-Ohenmäki. joulukuuta 2025 2 Keskiviikko 15. Uuden vuoden yötä valaisevat rakettien lisäksi Jeesuksen tutut sanat: ”Ja katso: minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailmanloppuun asti.” Matt. Oli siellä meillä paikka jokaisella. 1 . klo 16 Iltaperhekerho. Hänelle esitetään kysymys: ”Miten päiväsi käytät?” Lomautettuna tai kohta varmaan työttömänä ei haluttaisi vastata, kun päivänsä tahtoisi viettää työn ääressä. Toisenlaista on kulkea arjen läpi, laittaa ruokaa, siivota. Uudenvuoden aatto Ke 31.12. To 1.1. Kuinka voisit olla ihminen ihmiselle, joka tarvitsee toivon pilkahdusta elämäänsä. Kuinka lainkaan uskallamme käydä vuoteen alkavaan. klo 15 Naisten raamattupiiri, takkahuone, perjantaina Rinnekodilla. (Häyrynen, Pesälä). PERHETYÖ To 8.1. Et paljon pyytänyt, vaan kaikkesi annoit. Pari viikkoa ilman koulua, ilman jatkuvaa varuillaan oloa, ulos sulkemista ja katseita, jotka opettavat vaikenemaan kahdella kielellä. 15.06.1943 k. Lapset toisin soittelevat, kantavat huolta jaksamisesta. maaliskuuta 2025 Kirkkoherranvirasto on suljettu pe 2.1.2026 Ke 31.12. Uudeksi luo mielemme. Ti 6.1. Yksin hän saa olla surunsa kanssa. Silti suuri tuntematon on tämä toisenlainen elämä, joka alkaa suruajan läpi. 06.12.2025 Oli sulla sydän lämmin, hellä. 28:20 Rukoilemme: Katso, Herra, nääntyneihin. Uutena vuotena ilotulituksen valossa ja paukkeessa olisi niin helppo olla toiveikas: Tämä rauhaton aika jää nyt taakse! Alkavasta vuodesta teemme paremman! Jos ei koko maailmalle, niin ainakin itse itselleni! Ole onnellinen, jos voit ajatella näin. klo 13 Uudenvuodenseurat Rauhanyhdistyksellä. Kuinka lainkaan uskallamme käydä vuoteen alkavaan. MIIKKA HUUSKONEN seurakuntapastori Ihmisiä uuden vuoden kynnyksellä Kotiseututyötä vuodesta 1953 O a a m i k s a K P U ,i k k n a p is u t t e si m h i t u t u O a j a s n a m i o v t ä v ä t si d h y o v a S ä l Y P O a j o m h u K P u 6 2 2 . Tämän kysymyksen ääressä voit pysähtyä miettimään mielekkäitä lupauksia ja tavoitteita alkavalle vuodelle. Ilmo Lappalainen perheineen Hengelliset Hartaus Hänellä on edessään ensimmäinen uusi vuosi ilman puolisoa. Kerran kiitossäveleihin vielä taipuu kielemme. Alkaa näyttää siltä, että sen perässä on kohta lähdettävä kauas, jätettävä tämä elämä ja ympyrät, joissa muuten on kaikki, mitä hän tarvitsee. Kahvipöytä on yksinäinen, pihamaa hiljainen. Su 11.1. p o ä tt y e t h y a a tt o ti o v a s s e a tt i v r a p .) 6 1 9 o l k e p a m ( 1 1 4 5 2 1 e m m u u l e v l a p n il e h u O n e si a m it o k i a t ) m v p ( u s k a m o k k r e v si ll a k i a p il a a m r o N :t o r e m u n s y ti r y 2 a j 1 n ä m h y R P m .) m p m ( u s k a m n il e h u p a k t a m n e n i a k u m n o t s a n n i h n ir o tt a a r e p o n il e h u p a k t a. klo 10 Perhemessu. Ti 6.1. Hänelle joululoma on tärkeämpi lepotauko kuin tahtoisi näyttääkään. 1 a s n a t n i m i o t a a tt i o l a a a m i k s a K P O is u A ,t o r e m u n ili t is k i k r e m is e a j n ä ä ll e si t n e t a v u k t a j t e e t h u s s a k a is O ä k i e , a n i o m a s t ä v y li ä s ti t r o k u s k a m ä k e s t e s k u m i p o si g i d a j s u n n u t n : P a .i s k o u v n e si m y t si d h y n e i k k n a p n ä ä ti m ä d h e t e s ti v r a t n e d i a k k a is P n i a k k o v s a k a j a n u l e tt o v u e n o k k r e v , e s ti m il e h u p n i k a s s o k t a j e m m e l e v l a k , ä ll e e l e ti e K , a s s e m l a si I : e m m a s si r o tt n o k ä s s ä s k e d h y a s si k i a K , ä ll e v r ä j a k n o S , ä ll e d e v a l e i P , a ll e d h a l n i p a L , a s s o m h u K , ä ll e d e v u r u i V . Seuraavan kerran 14. Kuule, Herra, huutoamme, saavu jälleen auttamaan. klo 18 Seurat Rauhanyhdistyksellä. 20 Keskiviikko 31. Kunpa voisi jo sulkea koulun ovet takanaan! Mutta vielä ensi vuonna ei ole sen aika. klo 17 Hartaus kirkossa (huom! siirtynyt alkamaan klo 17, kesto 30 min). klo 11.30 Seurat Seuratuvalla DIAKONIA Diakoniatoimisto on suljettu 31.12.2025-6.1.2026. Suurella rakkaudella Pentti Tauno ja Tonja Petteri ja Jenni perheineen Petra perheineen Merja ja Juho Sara ja Taneli perheineen Heini ja Aleksi Erja ja Petri Iitu Sisarukset perheineen Sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaus toimitetaan Kiuruveden kirkossa la 10.1.2026 klo 9.30. KUOLLUT Vilho Juhani Lappalainen 87 v. Kauanko uskaltaa pitää toivoa yllä, että työtä ja tekijöitä taas tarvitaan. Muistotilaisuutta vietämme lähiomaisten kesken. Uudenvuodenpäivä To 1.1.2026 klo 10 Sanajumalanpalvelus (Kivelä, Pesälä). www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi Su 4.1. ä ll ä m e r e i V a j a ll o n n a s e T n a a m o n ä d i e m a ll a m a tt i o s i a t a s si lii b o m / fi . Tuttavien elämässä ei tunnu mikään olevan hullummin. Ruotsalainen s. * * Rakkaamme Ritva Kaisa Marjatta HYVÖNEN o.s. Loppiainen klo 10 Messu (Susanna Pirttiaho, Huuskonen, Pesälä) klo 11.30 Kauneimmat joululaulut vielä kerrantorttukahvien kera, iso sali. Susanna Pirttiaho Suomen Lähetysseurasta kertoo ajankohtaista lähetystyöstä. KASTETTU Aamos Pauli Johannes Tikkanen Roosa Alina Harmoinen, Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hengelliset p. ja 16.1. Nämä virren sanat yllättävät näkökulmallaan. Aamen. Heikki Tapio Pietikäinen 73 v. Vain itseään varten. klo 16 Sanan ja rukouksen ilta Lämmin kiitos kaikille, jotka kunnioititte Jukka Lappalaisen muistoa. Moni lähimmäisesi odottaa vuotta 2026 täynnä rauhattomuutta. 017 770 0421 MUISTOKIITOS KUOLLEET SEURAKUNTA Rakkaamme Esko Juhani HILTUNEN 22.01.1946 04.11.2025 Hiljainen kaipaus sinne myötä, missä ei ole tuskaa eikä yötä. klo 11 Ehtoollisjumalanpalvelus, Ari Palmroth ym. Kiittäen ja kaivaten Ilma ja Mika Sisarukset perheineen Siunaus toimitettu läheisten kesken 13.12.2025