/kokemuksia Hyvin nopeasti saatiin työt tehtyä, hyvin ilmoitettu etukäteen saapumisesta sekä työntekijät ilmoittivat kun tulivat paikalle sekä milloin lähtivat. Hyvin hoidettu kokonaisprosessi. Myös eri toimijoiden tapa tehdä työtänsä alkutarkastuksesta luovutukseen saakka oli kiitettävää. UUSIMAA | PIRKANMAA | VARSINAIS-SUOMI | KESKI-SUOMI | POHJOIS-SAVO | POHJOIS-POHJANMAA www.kattokeskus.. KUMPPANISI KATTOASIOISSA Toteutamme kattoremontit, kattohuollot ja aurinkopaneeliasennukset yli 25 vuoden kokemuksella ja sovitulla aikataululla. 010 2290 190 Pyydä tarjous kattoremontista: www.kattokeskus.. Siksi sadat taloyhtiöt, kunnat ja julkiset rakennuttajat ovat valinneet meidät kumppanikseen. Asentajat kertoivat työnkulusta, mitä oli tehty ja kertoivat myös asennuksen jälkeisestä aikataulusta. Lisäksi kaikki aikataulut pitivät hämmästyttävän hyvin. Yhteydenpito ja tiedottaminen toimi hyvin ja lopputulos on laadukas. Lue lisää: kattokeskus.. Skannaa koodi ja tutustu videolta taloyhtiön kattoremonttiin! Perustuu yli 1600 vastaukseen Asiakasarviot puhuvat puolestaan Asiakkaamme kokevat, että meillä on vahva ammattitaito ja olemme luotettava yritys, joka tekee kattoremontit sovitussa aikataulussa. Raasepori Jyväskylä
Hän työskentelee Tampereella Asuntopehtoori Isännöinti Oy:n toimitusjohtajana ja isännöitsijänä. 34 Lämmöntalteenotto vähentää merkittävästi lämmityskustannuksia. 30 Patterija lattialämmitysverkoston tasapainotus tuo säästöjä. 60 Aurinkovoimala luo työpaikkoja ja verotuloja. Uravinkin isännöitsijän ammattiin sai appiukoltaan, ja siihen panostaminen kannatti. Taloyhtiön lämmityskustannukset ovat käytännössä puolittuneet, sanoo Ekolämmöxin energia-asiantuntija Kari Balk. – KVR-urakkamallin avulla on onnistuttu pelastamaan jopa purku-uhan alla olevia taloyhtiöitä. Toimitus kiittää saamastaan positivisesta palautteesta ja pyrkii edelleen objektiiviseen journalismiin, eri asioiden, myös vaikeaselkoisten asiakokonaisuuksien julkaisemisessa. Uudet puurakennukset aiheuttivat keskimäärin noin 30 prosenttia vähemmän alkuvaiheen kasvihuonekaasupäästöjä kuin vastaavat ei-puurakennukset. Jopa purku-uhan alla olevia taloyhtiöitä pelastettu Rohkeutta ja menestystä Kiinteistö & Energia -lehden toimitus n ?Meille soitettiin Taloyhtiöiden korjausurakoiden rahoitus on vaikeuksissa, koska arvonmääritys ja remonttien laajuus eivät kohtaa. Ilma-vesilämpöpumppujen asentaminen ratkaisi aiemmin maakaasuun turvautuneen rivitaloyhtiön kohonneiden lämmityskustannusten aiheuttamat ongelmat Vihdin Nummelassa. Asema on osa maan kattavaksi laajentuvaa Plugit PRO DC -verkostoa, joka tarjoaa julkisia latausratkaisuja ammattiliikenteelle niin paikallisjakeluun kuin runkoliikenteelle. Avattava asema on Suomen suurin ja tehokkain raskaan liikenteen julkinen latausasema, Asemalla on neljä 35 metrin raskaan liikenteen latauspaikkaa, joista jokaisesta voi ladata 1 megawatin (MW) teholla.. 26 Suuri osa Suomen vanhasta kerrostalokannasta on varsin heikosti eristettyjä. Asia käy ilmi Aalto-yliopiston tuoreesta tutkimuksesta, joka julkaistiin juuri Environmental Research: Infrastructure and Sustainability -tiedelehdessä. 64 Kampin Kupari muuntui toimistotalosta asuintaloksi. 4 A jankohtaista S isältö 4 / 2025 Sivu 72 6 EU-direktiivi pakottaa taloyhtiöt energiaremontteihin. He analysoivat 92 rakennuskohteen elinkaaritiedot (LCA) ja laskivat niin sanotun displacement factor -kertoimen (DF), joka kuvaa puun käytön ilmastohyötyjä rakennusmateriaalina. Taloyhtiöt ovat näin ollen myös hyvin erilaisissa elinkaarensa vaiheissa, ja tämä antaa minulle monipuolista sisältöä työhön. 48 Säätytalon mittava remontti on valmistumassa. Tutkimus: Puurakentaminen vähentää rakentamisen päästöjä Puurakennukset voivat tuottaa huomattavasti vähemmän alkuvaiheen kasvihuonekaasupäästöjä kuin rakennukset, joissa käytetään betonia, terästä tai tiiltä. 56 Uusi alueidenkäyttölaki uhkaa energiainvestointeja. Apu voi löytyä KVR-urakkamallista, joka takaa kiinteän hinnan. Pumppuratkaisu puolitti lämmityskustannukset Sivu 14 Sivu 42 Veikkausliigassa jalkapalloa ammatikseen pelannut Antti Hynynen ryhtyi peliuransa jälkeen isännöitsijäksi. 68 Näsinneula avautui yleisölle vuonna 1971, ja siitä tuli nopeasti Tampereen tunnetuin maamerkki. Kiinteistö & Energia -lehdelle toivotettiin menestystä ja samaa rohkeutta käsitellä tärkeitä ja kiistanalaisia asioita myös jatkossa sekä uskallusta tuoda ne päivänvaloon eli nostaa kissa niin sanotusti pöydälle. 18 Jopa kolmasosa taloyhtiöiden lämmitystavan muutoksista tehdään kokonaan ilman hankesuunnittelua. 38 Sukitettu viemäriputki kestää 50 vuotta, sen sijaan ruiskuvalupinnoitettu putki on uusimiskunnossa jopa 10-15 vuodessa. – Isännöintikohteina minulla on mukavan monipuolisesti eri ikäisiä kerrosja rivitaloja. Myös pankit arvostavat KVR-urakkamallia arvioidessaan valmiuttaan rahoittaa putkiremonttia, sanoo putkiremontteja KVR-urakkamallilla tekevän Remonttipartion toimitusjohtaja Jaakko Hartikainen. Tutkimuksen ovat laatineet tutkija Ali Amiri ja professori Seppo Junnila. Toimitukseen tulleiden viestien mukaan lehteä arvostetaan, koska se uskaltaa ottaa käsiteltäväksi kiistanalaiset asiat, ehkä toisin kuin muut alan lehdet, eri järjestöjen jäsenlehdistä puhumattakaan. Ammattijalkapalloilija ryhtyi isännöitsijäksi Hämmästykseksemme Kiinteistö & Energia -lehti, jota juuri luet, sai osakseen merkittävää palautetta kiinteistöalan kentältä viime numerossaan käsitellystä, isännöitsijöitä ja isännöintiä koskevasta jutusta. Suomeen ensimmäinen megawattiluokan latausasema Plugit Finland avaa Suomen ensimmäisen MCS (Megawatt Charging System) -standardia tukevan latausaseman Lietoon Avantin teollisuusalueelle syyskuussa. – Maakaasua kului lämmitykseen vuosittain noin 100 000 kilowattituntia, nyt ilma-vesilämpöpumppuihin perustuva lämmitysjärjestelmä kuluttaa energiaa vuosittain vajaat 30 000 kilowattituntia
Tämä tarkoittaa sitä, että puhtaasti tuotettu sähkö korvaa muita energiamuotoja lämmityksessä ja teollisuudessa, varsinkin hiilidioksidipäästöjä aiheuttavia fossiilisia polttoaineita. Suomen uusiutuvat ry:n hankerekisterin mukaan Suomessa on suunnitteilla yli neljäsataa uutta tuulivoimalaitoshanketta. Aurinkovoima on puhdas, uusiutuva ja lähes rajaton energialähde, jonka ympäristövaikutukset ovat vähäiset. Osa on merituulivoimahankkeita ja osa ei välttämättä toteudu koskaan. Maailma on tulevaisuudessa entistä riippuvaisempi energiasta. Alihankintaketjun kehittäminen on tärkeää myös Suomen uusiutuvat ry:n asettamien merituulivoimatavoitteiden saavuttamisessa. Kuva: Picote Kiinteistö Kiinteistö && energia energia 8 numeroa vuonna 2025 Kustantaja: Karprint Oy Vanha Turuntie 371, 03150 Huhmari Päätoimittaja: Juha Ahola puh. Samalla tuulisähkön tuotanto ohitti ensimmäistä kertaa vesivoimatuotannon. Sen ehkä koettiin olevan jonkinasteista puuhastelua. Ääni on muuttunut kellossa takavuosiin verrattuna tyystin. Tuulivoima on siis vahvasti tulevaisuutta, aurinkoa unohtamatta! P ääkirjoitus Viemärien sukittaminen yleistyy. 5 4 S uomen energiapoliittinen näkemys on vahvasti muuttunut muutamassa vuodessa. 050-475 0982 eero.wihuri@karprint.fi Mediamyynti: Kari Ylönen kari.ylonen@karprint.fi Puh: 050-475 0964 Tilaajapalvelu: tilaukset@karprint.fi Puhelinpalvelu ma-ke klo 9.00-11.30 puh. Kyselyyn vastasi hieman yli 2 000 taloyhtiötä. ISSN 2489-3323 (painettu) ISSN 2489-8600 (verkkojulkaisu) www.kiinteistojaenergia.fi www.karprint.fi Tuulisähkö ohitti jo vesivoimatuotannon Suomessa Toisin kuin Kiinteistö&Energia -lehti kertoi viime numerossaan 3/25, Kiinteistöliiton teettämää kyselyä taloyhtiöiltä ja sen tuloksia isännöintipalveluiden tasosta Suomessa ei oltu pimitetty tai jätetty tahallaan pimentoon. Lähes jatkuvasti eri tiedotusvälineet ja -kanavat tuovat esille tuulivoiman ja aurinkovoiman yhä lisääntyvää painoarvoa. Aiemmin tuulija aurinkovoimalle ei annettu juurikaan painoarvoa tai merkitystä, sen katsottiin olevan lähinnä marginaalista energiatalouden kokonaisuuden kannalta. Yhdistyksen tavoitteena on, että Suomen merituulivoimakapasiteetti kasvaa nykyisestä 44 megawatista 16 gigawattiin vuoteen 2040, ja 24 gigawattiin vuoteen 2045. Puhtaista sähköntuotantomuodoista etenkin tuulivoima jatkaa kasvuaan. Niiden yhteenlaskettu teho on 142 000 megawattia. Pelkästään Suomessa sähkönkäyttö voi kaksinkertaistua seuraavien kymmenen vuoden aikana. Fossiiliset mallit on siis saatava ratkaisevasti vähenemään, lähes kokonaan ilmeisesti. Ainakin yksi syy on ilmeisesti ilmastokysymys. Kantaverkkoyhtiö Fingridin ennusteen mukaan tuulivoimalaitosteho nousee 18 000 megawattiin vuoteen 2030 mennessä. Maatuulivoima, merituulivoima ja aurinkovoima. Oikein sukitettu viemäri kestää 50 vuotta. 040-729 1445 Tilaushinnat: Kestotilaus 81 €/v Määräaikainen 88 €/v (8 nroa) Digilehti: Kestotilaus 64 €/v Määräaikainen 70 €/v (8 nroa) Painopaikka: Printall AS Aikakausmedia ry:n jäsen. Kysymys on vuonna 2023 Kiinteistöliiton toimeenpanemasta kyselystä, jonka tulosten mukaan taloyhtiöiden hallitukset pitivät isännöinnin laatua umpisurkeana. Aurinkovoima puolestaan on auringon säteilyn sisältämää, jossa energiamäärä on huomattavan suuri, ja aurinkovoima onkin yksi nopeimmin kasvavista ja kehittyvistä energiantuotantomuodoista. 050-382 8933 juha.ahola@karprint.fi Toimituspäällikkö: Eero Wihuri puh. Viime vuoden lopussa Suomen tuulivoimakapasiteetti oli jo 8358 megawattia. Ei merkityksellistä kokonaistalouden kannalta. Jos näin tapahtuu, olisi tuulivoima Suomen suurin sähköntuotantomuoto. Kiinteistöliitto Uusimaa pyrki julkaisemaan jäsentutkimuksensa tuloksia useassa eri kanavassa ja mediassa. Opettivatko muut, lähinnä naapurit Pohjoismaissa tai keskieurooppalaiset suomalaisia asennoitumaan oikein. Eli että myös pienemmistä rippeistä tulee oppia keräämään volyymia energiantuotantoon. Investointipotentiaali voi olla jopa 60 miljardia euroa vuoteen 2045 mennessä. Kiinteistöliitto ei pimittänyt kyselyä. Mikä muuttui. Energiankäyttö voi myös muuttaa muotoaan. Suomi on sopimuksissa sitoutunut vähentämään kasvihuonepäästöjään 80-95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Esimerkiksi Suomessa sen arvioidaan sähköistyvän merkittävästi
– Suomen valtion ja Kiinteistöliiton onnistuneen lobbauksen ansiosta direktiivistä poistuivat kiinteistökohtaiset energiakorjauspakotteet. Suomen ja jokaisen jäsenmaan tulee itsenäisesti kyetä pudottamaan asuinrakenKiinteistön kaukolämmön kulutuksesta puhalletaan jopa puolet ilmanvaihdon kautta taivaalle. toukokuuta 2026, mutta niiden soveltaminen tulee pakolliseksi vasta siirtymäajan jälkeen. Parhaillaan ympäristöministeriö toimeenpanee direktiiviä kansalliseen lainsäädäntöön. Muutoksia on tulossa korjausrakentamisen sekä myös uudisrakentamisen vaatimuksiin. Julkisten organisaatioiden omistamille rakennuksille asetusten soveltaminen on pakollista vuoden 2028 alusta ja kaikille rakennuksille vuoden 2030 alusta. 6 U udistettu rakennusten energiatehokkuusdirektiivi hyväksyttiin Euroopan unionissa viime vuonna. Lähtökohtana on, että kun rakennusta ryhdytään korjaamaan tai sen käyttötarkoitusta muutetaan, silloin täytyy parantaa energiatehokkuutta. Hyväksytyssä EPBD-direktiivissä ei aseteta energiatehokkuuden vähimmäisarvoja yksittäisille asuinrakennuksille. Asetukset tulevat voimaan viimeistään 29. Mutta vaikka niin sanotut pakkoremontit jäivät direktiivistä pois, tavoitteet ovat yhä vaativia, kunnianhimoisia. Mitä tämä merkitsee taloyhtiöille. Rakennuksen omistaja voi kuitenkin toimia uusien rakentamismääräysten mukaisesti heti säädösten tultua voimaan. Vaikka vaatimukset taloyhtiöille tarkentuvat vielä kansallisen valmistelun myötä, on selvää, että pelätyimmät skenaariot pakkoremonttien aallosta eivät ole toteutumassa. Poistoilman lämmöntalteenottojärjestelmällä (LTO) hukkaan menevä lämpö voidaan kuitenkin ottaa tehokkaasti talteen ja hyödyntää kiinteistön sekä käyttöveden lämmityksessä. Tämänhetkisen asuinrakennuskannan energiankulutusta pitää vähentää 16 prosenttia vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2020 tasoon. 55 prosenttia tästä parannuksesta tulee saavuttaa parantamalla heikoimmissa energialuokissa olevia rakennuksia. Huhti-toukokuun vaihteessa lähtivät lausuntokierrokselle rakennusten energiatehokkuutta ja sen laskentaa koskevat asetukset. Kuitenkin direktiivi asettaa edelleen kovat tavoitteet energiatehokkuuden parantamiselle kansallisesti. Kuva: Lemkem
– Tästä seuraavan viiden vuoden aikana määrän pitäisi kasvaa 22 prosenttiin vuoden 2020 tasoon nähden. Lisäksi puolet tästä tulisi tapahtua heikomman energiatehokkuusluokan kiinteistöissä. Lautiainen muistuttaa kerrosja rivitalojen edustavan yli 60 prosenttia Suomen asuinkiinteistöjen kannasta, mikä tarkoittaa suunnilleen saman kokoluokan yhteisvastuuta energiaparannuksista taloyhtiöille. – Esimerkiksi Saksassa ja Italiassa taloissa on yksintai kaksinkertaiset ikkunat ja usein kaasu–?Pienentämällä energiakustannuksia, parannetaan myös kiinteistön arvoa ja esimerkiksi yrityksen kilpailukykyä, Jouni Lautiainen korostaa. Taloyhtiöissä pelätään vaatimusten johtavan kalliisiin pakkoremontteihin. Liikekiinteistöille luvut ovat vielä kovemmat: 16 prosenttia ja 26 prosenttia. Siis seuraavan viiden vuoden aikana, sanoo kiinteistöjen energiaratkaisuita toteuttavan Lemkemin viestintäja asiakkuusjohtaja Jouni Lautiainen. Teksti: Eero Wihuri. EU:lle energiapolitiikasta on tullut myös turvallisuuspolitoikkaa ja onkin odotettavissa, että tavotteet energiankäytön vähentämiseksi pysyvät kunnianhimoisina, hän jatkaa. Kuva: Lemkem – Taloyhtiöitä odottaa energiaremonttien tarve, mikäli kiinteistön arvosta haluaa pitää kiinni Ensi vuonna astuvat voimaan uudet energiatehokkuusvaatimukset. 7 EU-direktiivi pakottaa taloyhtiöt energiaremontteihin nuskantansa primäärienergiankäytöstä 16 prosenttia vuoteen 2030 mennessä
Energiankulutus kuitenkin kasvaa jatkuvasti. Euroopan unionissa rakennusten osuus tästä kulutuksesta on noin 40 prosenttia. Ympäristöministeriön mukaan Suomessa energian keskimääräinen kokonaiskäyttövähenee sitä myöten, kun rakennuksia korjataan muista syistä johtuen, ja samalla tehdään parannuksia energiatehokkuuteen. Tämä on se taso, josta lähdetään liikkeelle, Unionin tavoitellessa hiilineutraaliuutta vuoteen 2050 mennessä. Suomen tavoitteeksi sovittiin tässä yhteydessä päästöjen rajoittaminen enintään vuoden 1990 tasolle. Tehdyt remontit ovat jo usein lainapäätösten ehtona. – Ihmisten ja yritysten varallisuudesta suuri osa on kiinni asunnoissa sekä kiinteistöissä. EU:lla tarve vähentää kasvihuonepäästöjä . Omilla ehdoillaan toimiva kiinteistönomistaja toimiikin siis mahdollisimman pian. Hän kannustaa taloyhtiöitä miettimään, miltä energiatulevaisuus näyttää ja tekemään tarvittavan remontin ajoissa. Remonttien tarve Jouni Lautiaisen mukaan suomalaisia taloyhtiöitä odottaa energiaremonttien tarve, mikäli kiinteistön arvosta haluaa pitää kiinni. Suomessa puolestaan on jo tehty runsaasti energiatehokkuustoimenpiteitä. ?. 8 Mikäli parannuksia ei tehdä ajoissa, kiinteistöjen arvo voi laskea ja energiakustannukset nousta entisestään. Suomelle katoavan rajahyödyn taakka osuu kovemmin, vaikka onkin hyvä, että koko Unionin tuontienergian tarve vähenee, Lautiainen havainnollistaa. Hän kuvailee energiatehokkuuden ”pillerin” olevan aidosti helppo nielaistava, koska energiaremontit ovat usein vastikepositiivisia. – Tämä on myös hyvin tuttua esimerkiksi yritysten valaistusremonteissa, takaisinmaksuaikojen ollessa vuoden luokkaa. Näissä maissa direktiivin vaatimusten täyttäminen on helppoa, koska hieman yksinkertaistettuna parin ilmalämpöpumpun asentaminen per talo riittää. – Pienentämällä energiakustannuksia, parannetaan myös kiinteistön arvoa ja esimerkiksi yrityksen kilpailukykyä, Jouni Lautiainen korostaa. – Myös esimerkiksi älykkäät sähkökattilat ja kiinteistöautomaatio mahdollistavat energiatehokkaan kulutuksen optimoinnin. Lautiaisen toiveissa on, että energiaremontteja tehtäisiin tasaisesti, sopivassa tahdissa. – Mikäli täysimittainen lämmitystapamuutos ei rahoitustai muista syistä onnistu, voidaan rakentaa niin sanottu hybridijärjestelmä. Suomessa rakennusten osuus kulutuksesta on noin 30 prosenttia. EU:n jäsenmaat sitoutuivat Pariisin sopimuksessa vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä kahdeksan prosenttia vuoden 1990 tasosta vuosiin 2008–2012 mennessä. Vain 15 prosenttia EU:n kiinteistökannasta on rakennettu vuoden 2000 jälkeen ja kolmella kiinteistöllä neljästä on surkea energiatehokkuus. – Euroopassa keskimäärin noin 40 prosenttia kasvihuonepäästöistä tulee rakennuksista, Suomessa noin 30 prosenttia. Tämä kertoo siitä, kuinka Suomessa on jo tehostettu energiankäyttöä. Lautiainen myös huomauttaa, että pankit katsovat tarkasti taloyhtiöiden remonttihistoriaa lainapäätöstä tehdessään. – Tänäkin vuonna lähettämämme maalämpötarjoukset ovat olleet sellaisia, joissa taloyhtiö on kyennyt laskemaan hieman vastikettaan seuraavana vuonna maalämpöjärjestelmän asentamisen jälkeen, energiansäästöjen kattaessa lainanmaksun. EU:n energiatehokkuusdirektiivi on säädetty, koska on tarve vähentää kasvihuonepäästöjä ilmastonmuutoksen vuoksi. Tällöin lämpöpumpuilla hoidetaan jopa 80 prosenttia rakennuksen vuoden lämmitystarpeesta ja käyttöveden tuotannosta ja kaukolämpöä käytetään vain kylmimpinä kuukausina, Jouni Lautiainen sanoo. Eniten kuluttavat valaistus, lämmitys, lämmin vesi ja jäähdytys. Tähän tavoitteeseen päästäksemme ilmastopäästöjä pitäisi leikata viisi kertaa niin paljon seuraavan 25 vuoden aikana, kuin edellisen 25 vuoden aikana. Tehokkaamman ja puhtaamman energian tuoton lisäksi on myös hyvä tarkastella energian kierrätyksen ja säilömisen mahdollisuuksia, oli kyse lisäeristyksestä tai akkuteknologiasta, hän jatkaa. Asia on sillä ratkaistu. – Remontteja kannattaa ryhtyä nyt jo suunnittelemaan, eikä vasta vuoden 2030 lähestyessä valtion patistamana. Olennaista on huomata, että energiatehokkuus on taloudellisesti järkevää. lämmitys. Hybridistä ratkaisu Koska osalle kiinteistönomistajista ja taloyhtiöistä rahoituksen saanti täysimittaisiin energiahankkeisiin on vaikeutunut, ovat hybridiratkaisut, kuten maalämmön, vesi-ilmalämmön tai lämmön talteenoton yhdistäminen kaukolämpöön nostaneet suosiotaan. Mikäli parannuksia ei tehdä ajoissa, kiinteistöjen arvo voi laskea ja energiakustannukset nousta entisestään. Hieman tällainen tilanne nähtiin 2022 ja todennäköisesti puolet Suomen energiaremonteista jäi tekemättä suunnittelija-, asentaja-, komponenttija yrityspulan törmätessä räjähtäneeseen kysyntään
Verkkoyhtiöllä voi olla sanottavansa järjestelmän suuruuteen suhteessa asiakkaan sähköliittymän kapasiteettiin. – Aurinkosähköjärjestelmän hankintaprosessin jokaisesta vaiheesta tulee asiakkaalle jäädä hyvien dokumentointitapojen tai standardien mukainen kirjallinen todiste. Aurinkosähköjärjestelmän hankintaa harkitsevan on hyvä ymmärtää, mitä asioita on selvitettävä ennen asennusta, järjestelmää valittaessa ja ja asennuksen aikana, sekä mitä dokumentaatiota vaaditaan osoittamaan, että työ on tehty oikein. Tuntitasolla tarkastelu antaa varmuutta kannattavuuden kannalta olennaiseen tekijään: aurinkosähkön omakäytön mahdollisuuksiin, Orrberg opastaa. Myös kattovalmistajan takuuehdot ja ohjeet katolle tehtäviin asennuksiin tai muutoksiin kannattaa tarkistaa. Määräykset eivät edellytä paneeliston mitoituksen ja kannattavuuden tarkasteluja, mutta dokumentaatio näistä on osoitus urakoitsijan ammattitaidosta ja hyvästä asiakaspalvelusta. Katon kunto ja rakenteellinen kestävyys pitää tarkistaa. Sen jälkeen simuloidaan järjestelmän tuotto huomioiden paneeliston suuntaus, kallistuskulma, varjostumat ja muut merkittävät tekijät. Kuinka saada aurinkosähkö, automaatio, älykkäät kuormat, akkuenergiavarasto ja ihmisetkin toimimaan harmoniassa – ei pelkästään kustannustehokkaasti ja mukavasti, vaan myös turvallisesti. Lievä järjestelmän ylimitoitus on siltikin yleensä kannattavinta, koska kiinteät kulut asennustöistä, telineistä ja muista laitteista eivät juurikaan kasva, vaikka suhteellisen edullisia paneeleja asennettaisiin enemmän. – Mahdollisia lisävaatimuksia ovat esimerkiksi palo-osastointien huomioon ottaminen paneeliston katolle sijoittelussa sekä paneeliston virrattomaksi tekemisen keinot pelastustoiminnan yhteydessä, Orrberg sanoo. 9 Aurinkovoimala vaatii huolellista suunnittelua . Viimeistään laitevalinnoista eteenpäin työ vaatii sähköalan ammattitaitoa, jotta järjestelmän laitteet ja komponentit valitaan oikein. Helsingin Haagassa sijaitseva kerrostalo vaihtoi kaukolämmön maalämpöön. – Tätä varten selvitetään asiakkaan tarpeet eli kulutus tuntitasolla. Esimerkiksi sähkökeskuksia voidaan joutua uusimaan tai lisäämään sähköisiä suojauksia, jotta sähköistykset pysyvät turvallisina kaikissa tilanteissa usean rinnakkaisen teholähteen kanssa. – Nykyisiä asennuksia voidaan joutua tarkastelemaan ja parantamaan. Kokonaisuuden turvallisuuden ja toimivuuden varmistaminen voi edellyttää merkittäviä muutoksia myös muihin olemassa oleviin asennuksiin. Joistakin vaiheista on laadittava määräsisältöinen pöytäkirja osoitukseksi vaatimustenmukaisuudesta, Sähköja teleurakoitsijat STUL ry:n tekninen asiantuntija Matti Orrberg sanoo. Valintojen oikeellisuudesta todistukseksi jää käyttöönottotarkastuksen pöytäkirjaan tehty tarkistuslista. Kuva: Maria Heinola. Verkkoyhtiön täytyy voida erottaa pientuotanto verkosta, jos jakeluverkon turvallisuutta pitää varmistaa esimerkiksi asennustöiden kannalta. Sähköturvallisuuslaki ei kuitenkaan tunnista omia poteroita. Komponenttien yhteensovitukseen ja valintaan on olemassa tarkkoja vaatimuksia, joilla varmistetaan riittävät varmuuskertoimet. Lisäksi voidaan joutua muuttamaan muiden älykkäästi ohjautuvien kuormien ohjausratkaisuja, jotta ne toimivat oikein, Orrberg valottaa. Kuva: Lemkem Aurinkosähköjärjestelmän asentaminen on sähköalan ammattiosaamista edellyttävää työtä. Myös pelastusviranomaisilla on ohjeita etenkin suurempiin kohteisiin, joissa voidaan joutua evakuoimaan ihmisiä kattojen kautta. Pahimmillaan tarinat kertovat eri toimijoiden eri järjestelmiin tekemistä eriaikaisista suorituksista, joista kukaan ei halua ottaa vastuuta ongelmatilanteessa. Aurinkosähkön käyttäminen itse on pääsääntöisesti kannattavinta, koska aurinkoisten tuntien (pörssi)sähkön hinta ja siten verkkoon myydystä sähköstä saatava korvaus ovat laskussa. Aurinkopaneelien alle jäävien katteiden tulee olla siinä kunnossa, että niiden käyttöikä on vähintään sama kuin katteen päälle asennettavalla aurinkopaneelistolla. – Lähtökohtaisesti kaikki sähkötyöt pitää aina käsitellä laajempana kokonaisuutena ja on huomioitava lisätyn sähköistyksen vaikutusta kaikkiin muihin, ylitarkastaja Esko Iivonen Turvallisuusja kemikaalivirasto Tukesista toteaa. Jos urakoitsija havaitsee, että vesikatteet tai kattorakenteet ovat heikkoja tai vaativat korjausta, urakasta kannattaa kieltäytyä. Vastuu kattorakenteista on ensi sijassa kiinteistön haltijalla, mutta vastuullisesti toimivan urakoitsijan on syytä arvioida ja tunnistaa riskit
Kortteli tunnetaan Valtioneuvoston linnana, joka on valtion keskushallinnon käytössä. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat koko maassa 0,5 prosenttia huhtikuussa 2025 verrattuna vuotta aiempaan. Kivenlahden asemalla matkustajien käytössä on kahdet liukuportaat ja kaksi hissiä. Yksi, lasiseinän viereinen liukuporras on pidetty poissa käytöstä, koska seinälaseja on poistettu ja seinälasien liikkumisen syytä on selvitetty. 10 n ?Kiinteistöalan uutisia 200 miljoonan euron kortteli Helsingin Töölöön Helsingin Palazzo koostuu neljästä tontista ja useista rakennuksista. Sisäpihalle rakennettavan uudisrakennuksen tieltä puretaan entisenä painotalona toiminut rakennuksen osa, niin kutsuttu pihasiipi. – On poikkeuksellista, että näin keskeiselle ja historialliselle alueelle saadaan täysin uusia, nykyaikaisia koteja. Selvitysten perusteella seinälasit ovat liikkuneet, koska lasien asennusura on liian suuri ja kiinnityslevyn ruuvit ovat antaneet periksi. Vanha painotalo taas uhan alla Kruunuhaassa Helsingissä Helsingin kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle Valtioneuvoston linnan asemakaavan muutoksen hyväksymistä. Neuvottelut korjaustoimenpiteistä ja tarvittavien uusien seinälasien hankinnasta ovat käynnissä. Myös Helsinki on päässyt hintojen vuosikasvussa niukasti plussalle. Tavoitteena on parantaa merkittävästi ylimmän valtiojohdon työskentelyedellytyksiä huomioiden valtioneuvoston päätöksenteon ja sen valmistelun edellyttämät turvallisuusvaatimukset. Myös maailmalta voi kuulua milloin tahansa yllättäviä uutisia, jotka taittavat kehityksen, sanoo Holappa. Holapan mukaan tästä ei voi vielä varmasti päätellä, että nousu olisi nyt alkamassa. Asuntomarkkinoilla olisi siis edellytykset lähteä kasvuun, mutta epävarmuus on edelleen erittäin suurta ja myymättömiä uusia asuntoja on paljon. Autopaikat sijoitetaan pihakannen alle, josta on hissiyhteys jokaiseen asuntoon. Tehtävät selvitysja asennustyöt aiheuttavat vain rajoitettua paikallista häiriötä, eivätkä aiheuta merkittävää haittaa aseman liikennekäytölle. K otimainen asuntotoimija Avain Yhtiöt ostit eläkevakuutusyhtiö Veritakselta korttelialueen Helsingin Töölöstä Sibeliuksenkadun ja Topeliuksenkadun kulmasta. Pääkaupunkiseudulla hinnat nousivat 0,5 prosenttia vuoden takaisesta ja 1,2 prosenttia edelliskuusta. Liian suuri asennusura aiheutti metroaseman lasiseinän liikkumisen. Asuinrakennusten keskelle rakentuu kaikille asukkaille yhteinen korttelipiha. Kortteliin nousee kolme omistusasuntoyhtiötä, kaksi vuokrataloyhtiötä ja liiketiloja. alkaen turvallisuussyistä, koska liukuporraskuilun seinälaseissa havaittiin liikkumaa. Tämä on johtanut siihen, että seinälaseja on päässyt liikkumaan. Rakennustyöt aloitetaan vuokrataloista vuoden 2025 lopussa, ja ensimmäiset kodit valmistuvat kesällä 2027. Töölössä yhdistyvät urbaani kulttuurielämä, merellinen luonto ja arvokas kaupunkimiljöö ainutlaatuisella tavalla, sanoo Avain Yhtiöiden toimitusjohtaja Perttu Liukku. Helsingin Palazzo koostuu neljästä tontista ja useista rakennuksista. Asunnoissa panostetaan erityisesti toimiviin pohjaratkaisuihin, laadukkaisiin materiaaleihin ja korkeatasoiseen varusteluun. Kaavaratkaisu koskee Kruununhaassa sijaitsevaa korttelia 1 ja katualuetta. Kaavaratkaisun tavoitteena on mahdollistaa korttelin säilyminen edelleen alkuperäisessä valtion keskushallinnon käytössä laajentamalla Valtioneuvoston linnaa nykyaikaisella hallintoja toimistorakennuksella, joka säästää alkuperäiset vanhat ulkokehän rakennukset rakennusteknisesti ja tilallisesti raskailta muutoksilta ja ottaa huomioon alueen historialliset arvot. Kaavamuutos etenee kaupunginvaltuustoon. Tarvittavien uusien seinälasien toimitusaikataulu määrittää korjaustöiden aloittamisajankohdan. Korttelin tontilla sijaitsee vuosina 182253 rakennettu empiretyylinen rakennuksen ulkokehä sekä vuosina 1897-1900 sisäpihalle rakennettu entinen painotalo. – Korot ovat laskeneet, ostovoima on kasvussa ja kuluttajien luottamus omaan talouteensa rahtusen elpymässä. Espoon Kivenlahden metroaseman liukuportaat olivat poissa käytöstä 14.3. Kuilun liukuportaista kahdet otettiin jälleen matkustajien käyttöön 1.4. Edelliseen kuukauteen verrattuna hinnat nousivat 1,2 prosenttia. Asuntomarkkinoilla haurasta nousua Asuntomarkkinoiden tilanne saattaa olla kirkastumassa, mutta kehitys on yhä hyvin haurasta, arvioi Pellervon taloustutkimuksen vanhempi ekonomisti Veera Holappa. Entiselle Töölön sairaalan ja tapaturma-aseman alueelle rakennetaan noin 200 miljoonan euron arvoinen uusi asuinkortteli Helsingin Palazzo, johon tulee noin 280 omistusja vuokra-asuntoa. Valtuusto palautti edellisen kaavan uudelleen valmisteltavaksi toukokuussa 2024. Kortteliin nousee kolme omistusasuntoyhtiötä, kaksi vuokrataloyhtiötä ja liiketiloja
Parannamme kiinteistönne energiatehokkuutta: Energiajärjestelmäkartoitus ja -suunnittelu Lämmitysjärjestelmien asennus CTC ilmavesija maalämpöpumput Aurinkoenergia ratkaisut Energiatodistukset Lue lisää ekolammox.fi ja ota yhteyttä. puh. Säästä lämmityskuluissa hybridiratkaisulla Kari Balk Energia-asiantuntija, Ins. 050 301 7431 kari@ekolammox.fi Skannaa qr-koodi ja lue toteuttamistamme kohteista kirjoitettuja lehtiartikkeleita. Lisätietoja: Meiltä saat kiinteistöösi räätälöidyn lämmitysjärjestelmän suunnittelun ja asennuksen, jolla voit säästää jopa 60% energiakustannuksissa.
Viidentoista minuutin markkina otetaan käyttöön EU:ssa samanaikaisesti kaikkialla. Louhintaurakassa kilpailutetaan sekä lämpövarastoa varten tarvittavan yli miljoonankuution maanalaisen luolan louhinta ja louheen kuljetus. Kilpailutus lämpövaraston suuresta louhintaurakasta on käynnistynyt ja päättyy elokuun alkupuolella. Varantoon tulee myös kaksi 60 megawatin sähkökattilaa, joilla nostetaan varastoitavan veden lämpötilaa. Muutoksen odotetaan parantavan markkinoiden tehokkuutta, hinnanmuodostusta ja joustavuutta sekä auttavan sähköjärjestelmää sopeutumaan energiantuotannon ja -kulutuksen vaihteluihin. Varanto on keskeinen elementti Vantaalle rakentuvassa lämmitysjärjestelmässä, jossa lämpöä tuotetaan uusiutuvalla energialla ja hukkalämmöillä. Siirtymän piti toteutua kesäkuun yhdestoista päivä, koskien seuraavan päivän kaupankäyntiä. – Varanto ratkaisee yhden energiasiirtymän suurista haasteista: fiksusti tuotetun energian varastoimisen suuressa mittaluokassa. Nyt kilpailutettava koko lämpövaraston louhintaurakka kestää noin 3 vuotta. Kustannusarvio on yli 200 miljoonaa euroa, kertoo Vantaan Energian kiertotalouden liiketoimintajohtaja Kalle Patomeri. Varanto-hankkeelle on jo myönnetty Suomen työja elinkeinoministeriöltä 19 miljoonan investointituki. Suuaukon louhintatyöt valmistuivat vuodenvaihteessa. Keskihintaan muutos ei todennäköisesti vaikuta, eikä ole odotettavissa, että myöskään hintavaihtelut lisääntyisivät merkittävästi muutoksen myötä. – On valitettavaa, että tieto viivästymisestä tuli myöhään ja hyvin lähellä aiottua käyttöönottoa. Aamun ja illan tunnit ovat jatkossakin kalleimpia tunteja, päivällä ja yöllä on halvempaa, Kauppi jatkaa. Peruskallioon Kehä III:n alapuolelle louhitaan yhteensä kolme noin 20 metriä leveää, 300 metriä pitkää ja 40 metriä korkeaa hallia, joiden pohja tulee sijaitsemaan peräti 140 metriä maanpinnan alapuolella. Valmistelevina Varannon rakennustöinä kesällä 2024 aloitettiin huoltotunnelin suuaukon louhinnat Kehä III:n ja Vanhan Porvoontien rampissa. Energiamäärä sähköksi muutettuna vastaa 1,3 miljoonan sähköauton täyttä akkua. Varastoitu energia korvaa tarpeen käyttää fossiilisia ja kalliita polttoaineita suuren lämmöntarpeen hetkinä. Valmistelevien louhintatöiden jälkeen alkuperäiseen suunnitelmaan on tehty muutamia lopputuloksen laatua parantavia rakenneja prosessiparannuksia. Havainnekuva: Vantaan Energia Sähkön vuorokausimarkkinalla siirrytään tunnin hinnoitteluyksiköstä 15 minuuttiin. Toukokuun puolivälissä vahvistui, että varttihinnoittelun käyttöönotto siirtyy syyskuun viimeiseen päivään koskien lokakuun ensimmäisen päivän kaupankäyntiä. Sähkön 15 minuutin hinnoittelujakson käyttöönotto viivästyy Maailman suurin lämmön kausivarasto valmis vuonna 2029. Viidentoista minuutin markkina-aikayksikkö heijastaa paremmin todellista kysynnän ja tarjonnan tasapainoa. Sähkökattiloilla voidaan tehdä lämpöä myös suoraan kaukolämpöverkkoon edullisen sähkön hetkinä. 12 n ?Kiinteistöalan uutisia Vantaan Energian varanto on maailman suurin lämmön kausivarasto niin kooltaan kuin kapasiteetiltaan. Louhintaurakan on tarkoitus alkaa loppuvuodesta. – Hintojen muutokset tapahtuvat pienemmillä portailla ja on erittäin epätodennäköistä, että varttien väliset heilahtelut olisivat suurempia kuin nykyisin tuntien väliset hintamuutokset, toteaa Energiateollisuus ry:n sähkömarkkina-asiantuntija Janne Kauppi. Niiden saatavuus on epätasaista ja siksi varastoiminen on välttämätöntä tuotannon ja kulutuksen tasaamiseksi esimerkiksi kesän lämpiminä päivinä, jolloin aurinkoenergiaa voidaan ottaa varastoon talven pakkasia varten. – Viidentoista minuutin edullisia jaksoja ei ehkä kannata alkaa etsimään, vaan kannattaa katsella vähän isompaa kuvaa. Siirtyminen 15 minuuttiin on merkittävä virstanpylväs yhteisten eurooppalaisten sähkömarkkinoiden kehittämisessä. Tämä vaikeuttaa sähkönmyyjien tiedotusta asiakkailleen, toteaa Energiateollisuus ry:n markkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa. Lukuisat muut eurooppalaiset pörssit ja kantaverkkoyhtiöt ovat puolestaan tiedottaneet, että ovat valmiita etenemään alkuperäisen aikataulun mukaisesti. V antaan Energia rakentaa Vantaan Kuusikonmäkeen kooltaan ja kapasiteetiltaan maailman suurinta lämmön kausivarastoa, joka mahdollistaa energian varastoimisen silloin kun energiaa on paljon saatavilla ja purkamisen silloin kun lämmöntarve on korkea. Varanto valmistuu tarkentuneen aikatauluarvion mukaan vuonna 2029. Varannossa voidaan varastoida 90 gigawattituntia kaukolämpöä: se vastaa suomalaisen keskikokoisen kaupungin vuoden lämmöntarvetta. Vesitilat sijaitsevat syvällä pohjaveden pinnan alapuolella, jolloin pohjaveden paine mahdollistaa veden lämpötilan nostamisen jopa 140 asteeseen ilman että vesi höyrystyy. Viime viikkoina on noussut esiin asiaan liittyviä epävarmuuksia, kun Euroopan suurin sähköpörssi EPEX ilmoitti operatiivisista haasteita ja halusta siirtää 15 minuutin markkinan käyttöönotto syksylle. Louhinnan toteutuspäätös tehdään alkusyksystä, kun urakan tarjoukset on saatu. Varttihinnoittelu vaikuttaa pörssisähköasiakkaisiin siten, että muutoksen jälkeen hinta vaihtuu viidentoista minuutin jaksoissa yhden tunnin sijasta, eli päivän sisällä on 96 eri hintaa
– Huoneistotietojärjestelmä tuo asuntokaupan nykypäivään, kun pikkuhiljaa päästään eroon paperisista osakekirjoista. Maanmittauslaitoksen huoneistotietojärjestelmä on jo nyt nopeuttanut ja sujuvoittanut asuntokaupan etenemistä, arvioivat kiinteistönvälittäjät. Suomen 3500 kiinteistönvälittäjää ovat etunenässä hyödyntämässä Maanmittauslaitoksen huoneistotietojärjestelmää huoneistojen kauppatilanteissa. Kiinteistönvälittäjät ovat omaksuneet hyvin uuden järjestelmän osaksi työtään. HDPE-paneelit Vihreät HDPE-paneelit on valmistettu 100 % kierrätetystä valtamerijätteestä Puiset pylväät Muovikomposiitista valmistetut pylväät – innovatiivinen materiaali, joka on valmistettu käytetyistä tekstiileistä ja muovikalvoista. – Kaupantekoon tarvittavien asiakirjojen toimitus isännöitsijälle oli suuressa roolissa ennen huoneistotietojärjestelmää. • Taloyhtiöt siirsivät osakeluettelot huoneistotietojärjestelmään vuoden 2023 loppuun mennessä. Ajantasaisen tiedon löytyminen yhdestä paikasta nopeuttaa kiinteistönvälittäjän työtä ja kaupantekoprosessia. GreenLine-malliston avulla se on mahdollista! Pylväät on valmistettu 100 % kierrätetystä kulutusjätteestä. Kaupassa tarvittavat tiedot, kuten omistaja-, panttausja rajoitustiedot löytyvät nyt järjestelmästä. Enbergin mukaan kaupanteko on tullut sujuvammaksi, kun osakekirjoja ei tarvitse enää etsiä. Digitalisaatio nopeuttaa asuntokauppaa. – Katson järjestelmästä, onko huoneistolla sähköinen omistajamerkintä ja otan sieltä osakehuoneistotulosteen. Kiinteistönvälittäjät, isännöitsijät, pankit sekä viranomaiset saavat taloyhtiöiden hallinnolliset tiedot yhdestä paikasta. Huoneistotietojärjestelmästä saatava osakehuoneistotuloste antaa kattavan tiedon huoneiston omistajista sekä huoneistoon mahdollisesti kohdistuvista panttauksista ja rajoituksista, toteaa kiinteistönvälittäjä Tomi Alapartanen, Ala LKV Oy Meri-Lapin alueelta. Tämä helpottaa jo nyt välittäjän työtä monessa kohtaa, puhumattakaan tulevaisuudessa, kun kaikki tiedot on siirretty yhteen järjestelmään, toteaa Tomi Keto-Tokoi, hallituksen puheenjohtaja Suomen Kiinteistövälittäjät ry:stä. • 1.6.2025 alkaa taloyhtiöiden hallinnollisten tietojen ilmoittaminen huoneistotietojärjestelmään. Komposiittipylväät Soita, niin kerromme lisää: p. Jyväskyläläinen Erika Enberg Kiinteistönvälitys Enberg Oy:stä hyödyntää järjestelmää luontevasti. 100% ekologinen leikkipaikka. Katot, sivupaneelit ja manuaaliset elementit leikataan HDPE-levyistä, jotka valmistetaan valtamerijätteistä – kalastusköysistä ja -verkoista. Taloyhtiöillä on aikaa 30.6.2026 asti. Lisää hyötyjä huoneistotietojärjestelmästä on odotettavissa tänä ja ensi vuonna, kun kesällä alkaa taloyhtiöiden hallinnollisten tietojen ilmoittaminen huoneistotietojärjestelmään. Huoneistotietojärjestelmä on valtakunnallinen tietorekisteri, jota hyödyntävät useat eri tahot. 0400 211 221 | www.leikkiturva.fi Tutustu myös muihin ekologisiin tuotteisiimme: leikkiturva.fi/ekologisuus Välineissä käytetty puu on hakattu kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti hoidetuista metsistä. 13 Pidetään yhdessä planeetta kunnossa. • Osakekirjat muutetaan sähköiseen muotoon ensisijaisesti asuntokaupan tai muun omistajavaihdoksen yhteydessä. Jos huoneiston osakekirja on sähköisenä huoneistotietojärjestelmässä, voidaan hyödyntää digitaalista asuntokauppaprosessia. Mikäli ei ole tapahtunut omistajanvaihdosta, on huoneiston omistajalla 10 vuotta aikaa sähköistää osakekirjansa. Sähköinen omistajamerkintä huoneistotietojärjestelmässä korvaa paperiset osakekirjat asuntokaupassa ja lainan vakuutena, jolloin asuntokauppaprosessi nopeutuu
14 Vihtiläinen taloyhtiö hylkäsi kalliin maakaasun, pohjavesi estää maalämmön asentamisen Ilma-vesilämpöpumppu ratkaisi taloyhtiön kustannusongelmat Ilma-vesilämpöpumppujen asentaminen ratkaisi aiemmin maakaasuun turvautuneen rivitaloyhtiön kohonneiden lämmityskustannusten aiheuttamat ongelmat. Teksti ja kuvat: Eero Wihuri
Perusmaksu nousi 8,5 prosenttia, silloisen inflaatiotason verran. Edellisen kerran kaukolämpöyhtiö korotti pitkästä aikaa hintojaan vuoden 2023 helmikuun alussa. Nummela alkoi kasvamaan 1960-luvun loppupuolella nopean ja voimakkaan teollistumisen tuloksena. Ensimmäinen talo valmistui vuonna 1975 ja toinen vuonna 1978. Selvityksessä järkevimmäksi ratkaisuiksi osoittautui kahden ilma-vesilämpöpumpun asentaminen. – Lämmitysjärjestelmän uusiminen maksoi kaikkiaan 48 000 euroa, johon taloyhtiö sai tukea ARA:lta 24 000 euroa, Balk sanoo. Se koostuu kahdesta rakennuksesta ja yhteensä kuudesta asunnosta. Lisäksi öljylämmitys oli edullisempi asentaa kuin monet muut lämmitysmuodot. Taloyhtiö otti yhteyttä nummelalaiseen Ekolämmöxiin, jonka energiaasiantuntija Kari Balk tutki taloyhtiön tilanteen. Energian hinnan korotus oli 5,74 prosenttia. 15 – Pohjavesialueille ei saa porata maalämpökaivoja. Vihtiläisten juomavesi pumpataan tästä pohjavedestä useammalla pumppaamolla. – Maakaasu oli pitkään edullinen lämmitysmuoto. Salpausselän reunamuodostuman, harjun, päällä sijaitsee Nummelan lentokenttä, ja harjun juurelle on laajalle alueelle levittäytynyt asutusta Hangon-Hyvinkään valtatien ja Porintien väliin. Venäjän hyökkäyssodan seurauksena maakaasun hinta nousi nopeasti, taloyhtiön lämmityskulut kasvoivat noin 13 000 euroon vuodessa. Varaajan kautta lämmitetään käyttöja lämmityspiirin vesi, Kari Balk sanoo. Sen vuoksi maalämpöä emme voineet harkita maakaasun korvaajaksi. Ilma-vesilämpöpumppu ratkaisi taloyhtiön kustannusongelmat H elsingin metropolialueella sijaitsevan Vihdin kunnan suurin taajama, hallinnollinen keskus Nummela on rakentunut soraharjun juureen. Gasumin venäläinen maakaasu alkoi lämmittää kiinteistöjä Nummelassa vuosina 2010-11. Harjun uumenissa olevat pohjavesivarannot ovat Vihdin erityinen rikkaus, mutta taloyhtiöille pohjavesi asettaa rajoitteita. Nummela houkutteli myös paljon lapsiperheitä 1970-luvulta Helsingistä, koska taajamaan rakennettiin isoja perheasuntoja ja ajomatka Helsinkiin Turun moottoritietä pitkin kesti noin puoli tuntia. Maakaasuputki rakennettiin Vihdinkin poikki 2000-luvun loppupuolella. Kaksi vaihtoehtoa Nummelanharjun sorapatjan alla, noin 70-80 metrin syvyydessä, ovat Vihdin kunnan merkittävimmät pohjavesivarannot. – Pohjavesialueille ei saa porata maalämpökaivoja. Maakaasua markkinoitiin taloyhtiöille edullisena ja helppona lämmitysratkaisuna. – Koska maalämpöä ei voi asentaa pohjaveden vuoksi, tosiasiallisesti vaihtoehtoja oli kaksi: joko taloyhtiön liittäminen Nummelan kaukolämpöverkkoon tai ilma-vesilämpöpumput, Balk kertoo. Öljylämmitys oli suosittu erityisesti sen luotettavuuden ja energiataloudellisuuden ansiosta. Lisäksi Nummelan kaukolämpöyhtiö teki 21 prosentin kertakorotuksen myymänsä energian että perusmaksun hintoihin alkuvuodesta 2024. Nummelassa kaukolämpö on kuitenkin kallista, Suomen kalleimpia. 1970-luvulla kahdessa vaiheessa Vihdin Nummelaan rakennettu rivitaloyhtiö päätyi energiaasiantuntija Kari Balkin tekemien kannattavuuslaskelmien jälkeen ilmavesilämpöpumppuihin. – Taloyhtiöön tuli kaksi 22 kilowatin ilmavesilämpöpumppua ja 500-litrainen hybridivaraaja, jossa on aurinkokierukka ja 3x9kW-sähkövastukset. Moni aiemmin öljyä lämmitykseen käyttänyt taloyhtiö vaihtoikin maakaasuun. Ajan yleisen tavan mukaisesti taloyhtiön lämmitysmuodoksi 1970-luvulla valikoitui öljylämmitys. Sen vuoksi maalämpöä emme voineet harkita maakaasun korvaajaksi, Jaakko Palviainen toteaa. Yksi Nummelan voimakkaan väestönkasvun vuosina rakennetuista rivitaloyhtiöistä on Asunto-osakeyhtiö Rajalanrinne. Koska uusi lämmitysjärjestelmä tarvitsee toimiakseen riittävästi sähköä, taloyhtiön sähköliittymän kokoa korotettiin ja sähköpääkeskus uusittiin. Kaikki taloyhtiön asunnot ovat samankokoisia, pinta-alaltaan 72,5 neliötä. Pumppujen ulkoyksiköt sulautuvat talon seinään.. Lämmityskustannusten nousu sekä epävarmuus maakaasun saatavuudesta johtivat siihen, että taloyhtiössä ryhdyttiin miettimään lämmitysjärjestelmän vaihtamista. Taloyhtiön rakennukset rakensi hartiapankilla eräs rakennusalan ammattilainen, joka piti yhden asunnon itsellään ja myi muut asunnot. Aiemmin öljylämmitykseen kului rahaa noin 9 000-10 000 euroa vuodessa, kertoo isännöitsijä Jaakko Palviainen. Taloyhtiön lämmityskustannukset olivat vuosittain 7 000-8 000 euron haarukassa, kunnes Venäjä hyökkäsi talvella 2022 todenteolla Ukrainaan
Nummelalaisessa taloyhtiössä ollaan tyytyväisiä pumppuratkaisuun. – Pumput ovat kehittyneet merkittävästi, niiden hyötysuhde on aiempaa parempi. Karkea arvio on, että vanhassa kerrostalossa vesi-ilmalämpöpumpun COP-luku on noin 2,5 ja maalämmön COP-luku noin 3,5. – Taloyhtiön lämmityskustannukset ovat käytännössä puolittuneet. – Ilma-vesilämpöpumput ovat toimineet moitteettomasti, ja taloyhtiö on saavuttanut lämmitysjärjestelmän vaihtamisella tavoitellut säästöt, isännöitsijä Jaakko Palviainen summaa. Ilma-vesilämpöpumput toimivat siirtämällä ulkoilmasta lämpöä rakennuksen pattereihin, ja niillä voidaan lämmittää myös käyttövettä. Tämä tarkoittaa sitä, että järjestelmän takaisinmaksuaika on noin neljä vuotta, isännöitsijä Jaakko Palviainen laskee. Ilma-vesilämpöpumppujen hintalappu on maalämpöä pienempi, koska kallioon ei tarvitse porata lämpökaivoja. Tuntuvat säästöt Lämmitysjärjestelmän vaihtaminen on tuonut taloyhtiölle merkittävät taloudelliset säästöt. Ilma-vesilämpöpumput ovat nykyisin niin sanottuja inverter-malleja, joissa laitteen tuottamaa lämmitystehoa säädetään kompressorin kierroslukua ohjaamalla. Taloyhtiön vanhaan pannuhuoneeseen asennettiin 500-litrainen hybridivaraaja, jossa on aurinkokierukka ja 3x9kW-sähkövastukset. Taloyhtiö rakensi talkoilla pumppujen lämmöntalteenottoyksiköille betoniperustan sekä kevyen aidan ja katoksen. Kaksi ilma-vesilämpöpumpun ulkoyksikköä asennettiin talkoilla tehdyn betoniperustan päälle. Ilma-vesilämpöpumppu voidaan myös kytkeä hybridikäyttöön esimerkiksi olemassa olevan öljylämmityksen tueksi, jolloin öljykattila lämmittää talon kylmimmillä säillä. Maakaasua kului lämmitykseen vuosittain noin 100 000 kilowattituntia, nyt ilma-vesilämpöpumppuihin perustuva lämmitysjärjestelmä kuluttaa energiaa vuosittain vajaat 30 000 kilowattituntia. Taloyhtiön on tarkoitus on hankkia vielä talon katolle aurinkokeräimet tuottamaan lämpöä hybridivaraajaan maaliskuusta syyskuun loppuun, jolloin lämpöpumppujen käyttötunnit ja ostoenergian määrä vähenee. Betoniperusta on tarpeen, sillä yksi ilmavesilämpöpumpun ulkoyksikkö painaa noin 200 kiloa. Talvesta riippuen rahaa lämmitykseen kuluu nyt noin 6 000 euroa vuodessa. – Varaajan kautta lämmitetään käyttöja lämmityspiirin vesi, Kari Balk kertoo.. 16 Kahdelle ilma-vesilämpöpumpulle löytyi luonteva paikka vanhan pannuhuoneen vierestä. Toisaalta energiatehokkuus jää vuositasolla heikommaksi, eli saman lämpömäärän tuottamiseen kuluu enemmän sähköä. Tasavirtaohjaus parantaa myös hyötysuhdetta, pidentää kompressorin elinikää ja vähentää kompressorin käynnistymisestä johtuvaa hetkellistä sähkövirran kulutushuippua. Siksi pumput ovat hyvä vaihtoehto taloyhtiöiden miettiessä lämmitysratkaisuita, Kari Balk totteaa. n Lämmityskustannusten nousu sekä epävarmuus maakaasun saatavuudesta johtivat siihen, että taloyhtiössä ryhdyttiin miettimään lämmitysjärjestelmän vaihtamista. Taloyhtiön asukkaat tekivät talkoilla myös yksiköiden suojaksi kevytmetalliaidan ja katoksen. Parempi hyötysuhde Ilma-vesilämpöpumput on yleisesti mielletty omakotitaloihin sopiviksi, mutta ne sopivat myös taloyhtiöille niin rivikuin kerrostaloihinkin
Areenan ensisijainen käyttötarkoitus on toimia liikuntaa ja tapahtumia palvelevana tilana, joka mahdollistaa myös kouluja harrasteliikunnan sekä kilpaurheilun. Kohde on suunniteltu energiatehokkaaksi ja elinkaariviisaaksi. Hankkeessa toteutetaan kaksi toimistotornitaloa Meyer Turun telakan välittömään läheisyyteen. Kuva: SRV Hyvinkäälle rakennetaan uusi monitoimiareena. Lisäksi hankkeessa on valmius myös kolmannen tornitalon toteuttamiseen, jonka käyttäjäneuvottelut ovat parhaillaan käynnissä. 17 S uomalainen kansainvälisesti merkittävä risteilyalusten rakentaja Meyer Turku on tehnyt päätöksen toimitilojen sijoittamisesta Blue Industry Parkiin Turun telakka-alueen läheisyyteen. Hyvinkää Areenan yhteyteen toteutetaan myös Laurea-ammattikorkeakoulun Hyvinkään kampuksen uudet toimitilat. Areenaan sisältyy liikuntahalli katsomoineen sekä oheistiloja, kuten kuntosali, juoksualue ja harjoittelutiloja. Areenan rakennustyöt alkoivat kesäkuussa ja uusi monitoimiareena valmistuu arviolta alkuvuodesta 2027. Kyseessä on Hyvinkään kaupungin ja Laurea-ammattikorkeakoulun yhteishanke. Varsinainen rakennusprosessi tulee kestämään noin 18 kuukautta. Monitoimiareena tulee toimimaan myös kaupungin muiden koulujen ja päiväkotien liikuntatilana. Ensisijainen käyttötarkoitus on toimia liikuntaa ja tapahtumia palvelevana tilana, joka mahdollistaa myös kouluja harrasteliikunnan sekä kilpaurheilun. SRV:n urakkaosuus hankkeesta on 38 miljoonaa euroa. Sijoittajaneuvottelut ovat parhaillaan käynnissä. Areenan ravintolan on suunniteltu palvelevan sekä Areenan liikuntaja tapahtumakäyttäjien, että korkeakoulun tarpeita. Kohteessa tullaan toteuttamaan energiavarastointia, sekä hukkalämmöt kierrätetään ja ylimääräinen lämpö varastoidaan maaperään kiinteistökohtaisesti. Meyer Turku tulee päävuokralaiseksi molempiin torneihin, joihin on tulossa modernia energiatehokasta toimistotilaa. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluvat Laurea-ammattikorkeakoulun tilat sekä opiskelijaja tapahtumaravintola. Tilojen yhteislaajuus on noin 11 000 neliömetriä. Kohteeseen asennetaan maalämpö ja maaviilennys sekä aurinkopaneelit. Blue Industry Park on Turun telakka-alueen läheisyyteen rakentuva Euroopan merija valmistavan teollisuuden keskittymä. Hyvinkää Areena tulee olemaan liikuntaja tapahtumakäyttöön suunniteltu monitoimiareena. Meyer Turun tulevien toimitilojen rakentaminen käynnistetään välittömästi sijoittajakumppanin vahvistuttua. Havainnekuva: SRV. Hanke toteutetaan yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana, jonka kokonaiskustannusarvio on 45,6 miljoonaa euroa. Hyvinkäälle monitoimiareena harrasteliikuntaan ja kilpaurheiluun Uusi meriteollisuuden keskittymä Turun telakan kupeeseen n ?Kiinteistöalan uutisia Turun telakan kupeeseen rakennetaan kaksi toimistotornitaloa. Yhtiölle vuokrattavan tilan laajuus on noin 8500 neliömetriä. S RV ja Hyvinkään kaupunki ovat allekirjoittaneet sopimuksen Hangonsillan monitoimiareenan, Hyvinkää Areenan, toteutusvaiheesta. Hankkeen alustava laajuus on noin 13 000 bruttoneliömetriä, josta monitoimiareenan osuus on noin 9 800 bruttoneliömetriä ja korkeakoulutilojen osuus noin 3 200 bruttoneliömetriä. Toimitilojen rakentaminen käynnistetään sitten, kun hankkeen sijoittajakumppani on vahvistettu. Taloihin tulee muun muassa telakkayhtiö Meyerin tiloja
Tutkimuksessa tarkasteltiin 36 taloyhtiön tekemiä uusiutuviin energianlähteisiin liittyviä korjaushankkeita, niiden teknistä toteutusta, taloudellisuutta sekä päätöksentekoprosessia. Lasketut kustannussäästöt vastasivat noin 10-15 vuoden takaisinmaksuaikaa useimmissa kohteista, mutta joissain mentiin jopa 20 vuoden yli, VTT:n tekemässä tutkimuksessa todetaan. Tämä vaikeuttaa järjestelmän toiminnan seuraamista ja ylläpitoa, mutta tekee myös järjestelmän hyötyjen uskottavan arvioinnin hankalaksi, tutkimuksessa huomautetaan. Taloyhtiöissä on voitu myös havaita energiakulujen kasvua, ja siksi on haluttu saada säästöjä energiaremontin avulla. Useimmat korjaushankkeista liittyivät lämpöpumppuihin perustuvaan kiinteistökohtaiseen lämmöntuotantoon eli tilanteisiin, joissa taloyhtiö hankkii esimerkiksi maalämpöjärjestelmän. 11 kohteen toimivuutta ja taloudellista kannattavuutta tarkasteltiin tarkemmin saatavilla olleiden mittaustietojen perusteella. – Suurimmat kysymysmerkit työssä nousivat esiin järjestelmien seurantajärjestelmien tietojen keruun yhteydessä. Mittaukseen liittyvät puutteet vaikeuttivat korjaushankkeiden hyötysuhteiden ja taloudellisen kannattavuuden tarkastelua. Useimpien lämpöpumppuratkaisujen hyötysuhde oli lähellä taloyhtiöille annettua ennakkoarviota. Tutkimuksessa tarkasteltujen lämpöpumppujen toteutunut hyötysuhde oli tyypillisesti vähintään 3, mikä tarkoittaa sitä, että kun taloyhtiö ostaa yhden yksikön sähköä, sillä saadaan kolme yksikköä lämpöä. – Kannattavuuden suhteen suurimmat tekijät ovat kaukolämmön hinta (kaukolämpöyhtiökohtainen) ja sähkön hintataso (sopimusriippuvainen) sekä sähkön siirtohinta (siirtoverkkoyhtiökohtainen). Lisäksi vain noin taloyhtiöistä käyttää erillistä energiatai talotekniikka-alan asiantuntijaa hankesuunnitelman tekemiseen. Tutkimuksessa tarkastelluissa kohteissa investointien takaisinmaksuaika oli tyypillisesti 1020 vuotta. – Mittaustiedot olivat usein puutteelliset, eikä niiden perusteella voitu tarkasti arvioida järjesEnergiaremontteja tehdään jopa kokonaan ilman hankesuunnitelmaa Hankesuunnitelma keino hallita riski energiaremontissa Jopa kolmasosa taloyhtiöiden lämmitystavan muutoksista tehdään kokonaan ilman hankesuunnittelua, ja vain noin puolet taloyhtiöistä käyttää erillistä energiatai talotekniikka-alan asiantuntijaa hankesuunnitelman tekemiseen. Puutteelliset tiedot Suurimmat kysymysmerkit työssä nousivat esiin järjestelmien seurantajärjestelmien tietojen keruun yhteydessä. Kohteiden takaisinmaksuaika-arviot vaihtelivat suuresti. Huolestuttavaa kuitenkin on, että merkittävä osa, jopa kolmannes taloyhtiöiden lämmitystavan muutoksista tehdään ilman hankesuunnittelua. 18 T aloyhtiöt ovat tehneet viime vuosina runsaasti energiaremontteja. – Huomiona kuitenkin kohteista, joista tulokset olivat heikoimpia, oli myös epätarkimmat lähtötiedot ja vastaavasti parempia kannattavuuksia saatiin tuloksiksi kohteista, joissa oli tarkempia mittaustietoja sekä toteutuneet investointi tai sähkön kustannukset saatavilla, raportissa todetaan. Teksti: Eero Wihuri. Remontteja on tehty tilanteissa, joissa taloyhtiön vanhat lämmityslaitteistot ovat voineet tulla elinkaarensa päähän. Mittaustiedot olivat usein puutteelliset, eikä niiden perusteella voitu tarkasti arvioida järjestelmän toimintaa. Tiedot selviävät VTT:n viime vuonna tekemästä tutkimuksesta, jonka tilaajina olivat Kiinteistöliitto, Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ja Kiinteistöliitto Uusimaa sekä joukko kiinteistöja energia-alan toimijoita
19 Hyvä energiaremontti perustuu huolellisesti tehtyihin kannattavuuslaskelmiin. Kuvituskuva: Pexels – Mittaustiedot olivat usein puutteelliset, eikä niiden perusteella voitu tarkasti arvioida järjestelmän toimintaa.
Myös aurinkovoimalan mitoitus kannattaa laskea tarkasti ennen investointipäätöstä. n Aurinkopaneelit yleistyvät taloyhtiöissä, koska oma aurinkovoimala tuo taloyhtiölle säästöjä, nostaa kiinteistön arvoa ja on ympäristöteko. Tutkimushankkeesta Kiinteistöliitossa vastannut energiaja ilmastoasioiden johtava asiantuntija Petri Pylsy pitää huolestuttavana sitä, että vain noin puolet tutkimuksen taloyhtiöistä kertoi käyttäneensä erillistä energiatai talotekniikka-asiantuntijaa hankesuunnittelun tekemisessä. Huolellinen hankesuunnittelu mahdollistaa myös järjestelmän hankinnan tehokkaan kilpailuttamisen, Petri Pylsy toteaa. Selvää on myös, että taloyhtiön edun vuoksi hankkeen valvojana pitää olla asiantuntija, joka ei edusta järjestelmän toimittajaa. Jos tarkastelut tekee järjestelmän myyjä, riskinä on, että hankkeessa on pukki kaalimaan vartijana. Lisäksi jopa joka kolmas kertoi, ettei hankesuunnittelu ollut tehty laisinkaan. – Kehityskohteiksi asuntoyhtiöiden lämmitysjärjestelmien suunnittelussa, toteutuksessa, hankintaprosessissa sekä ylläpidossa korostui projektin tulosten ja sen aikana käydyn ohjausryhmäkeskustelun seurauksena ammattimainen, ulkopuolista asiantuntija-apua hyödyntävä valmistelu, taloudellisen kannattavuuden arviointiin liittyvien epävarmuuksien tuominen esiin sekä mittausja seurantajärjestelmien tarkoituksenmukainen suunnittelu sekä näiden tuottamien tietojen hyödyntäminen järjestelmien tehokkuuden ylläpitämisessä sekä toisaalta alkuperäisen kannattavuuslaskelman toteuman seuraaminen, tutkimusraportissa todetaan. Kuvituskuva: Pexels – Kannattavuustarkastelut tulisi tehdä puolueettoman energia-asiantuntijan voimin.. – sHankesuunnitteluvaiheessa pitää suunnitella myös toimivuuden varmistaminen sekä määritellä tarvittavat mittausja seurantajärjestelmät. Mittauksista pitää olla saatavilla historiatiedot vähintään viimeiseltä kahdelta kalenterivuodelta, Petri Pylsy sanoo. Toisin sanoen noin puolet vastaajista kertoi, ettei järjestelmän toimivuudesta eli hankkeen tavoitteiden täyttymisestä ole tarkkaa mitattua tietoa. – Kannattavuustarkastelut tulisi tehdä puolueettoman energia-asiantuntijan voimin. 20 telmän toimintaa. Pylsy pitää riskinä myös sitä, että lähes kolmasosassa tutkimuksessa tarkastelluista hankkeista kannattavuustarkastelut oli tehnyt järjestelmän myyjä. Oleellinen osa lämpöpumppuhanketta on järjestelmän toiminnan aktiivinen seuranta. Tämä vaikeuttaa järjestelmän toiminnan seuraamista ja ylläpitoa, mutta tekee myös järjestelmän hyötyjen uskottavan arvioinnin hankalaksi. – Hankesuunnittelu on yksi keino hallita hankkeen riskejä. Tutkimukseen osallistuneista taloyhtiöistä vain noin puolet kertoi, että järjestelmän toimintaa seurataan ja arvioidaan säännöllisesti. – On huolestuttavaa, jos käsitys ison investoinnin toimivuudesta ja tavoitteiden saavuttamisesta perustuu mielikuviin eikä mitattuun ja analysoituun tietoon
Conturakiertoilmatakka sopii erityisen hyvin energiatehokkaisiin taloihin, joiden päälämmönlähde on maalämpö, kaukolämpö ja poistoilmalämpöpumppu. Hyötysuhde on tehokkaassa Contura-kiertoilmatakassa yli 80 %, joka on markkinoiden huippuluokkaa. Contura lämmittää kotia ja sisustajan sydäntä takkahuone.com Jälleenmyynti: contura.eu Contura 886G Ota yhteyttä lähimpään Conturan jälleenmyyjään! Yhteystiedot löydät kotisivuiltamme: contura.eu/fi-fi/jalleenmyyjat. Kiertoilmatakka ei ole ainoastaan kaunis sisustuselementti, vaan myös todistetusti tehokas lämmönlähde
22 Vaihtoehtoja olemassa, taloyhtiön ei kannata jumiutua yhteen lämmitysmuotoon Lämmöntuotto mitoitettava oikein Toimitusjohtaja Johan Karlstedt muistuttaa, että kaikki suunnittelu alkaa kiinteistön tarvitsemasta tehosta ja järjestelmän oikeasta mitoituksesta. Yhteen lämmitysmuotoon, -tapaan tai niiden toteutukseen ei kannata jäädä kiinni. Kuva: Juhani Karvonen Taloyhtiöllä on aina vaihtoehtoja energiaremontissa. Teksti: Juhani Karvonen
Energian säästön kustannuksella ei kenenkään pitäisi palella omassa kodissaan. Koska huipussa käydään vain joitakin tunteja vuositasolla, kannattaa se teho ottaa edullisesta investoinnista kuten kondenssikattilasta. – Järjestys on tärkeä. – Emme halua vastakkainasettelua tekniikoiden tai lämmitysmuotojen kesken, vaan korostaa vaihtoehtojen monipuolisuutta. Keskiteho pitää talon lämpimänä enimmän osan ajasta. – Jotta säästöt voidaan laskea, kaikki tiedot kiinteistön energiatarpeista on koottava yhteen. Kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla, vaan energiaremontin voi meidän mallissamme paloitella monen vuoden ajalle, jolloin taloyhtiön on helpompi laatia budjetitkin. Takavuosina meillä varmasti ylimitoitettiin lämmitysjärjestelmät, mutta energiasäästöhuumassa on menty toiseen suuntaan. Vaihtoehtoina ovat lämpöpumput, kaukolämpö, sähkö, aurinkokeräimet sekä HVO-, biokaasu-, tai biomassakattilat. Nyt osa asunnoista ja taloista on liiankin kylmiä pakkasella. Lisäämällä lämpöpumppu vanhan kattilan kylkeen ei olla päästy eroon kattilan häviöistä, Johan Karlstedt selvittää. – Tuo kaksi litraa kuluu siis pelkkään tyhjäkäyntiin, jolla järjestelmä pitää itsensä lämpimänä. Monesti taloyhtiöissä valitaan ensimmäisenä jokin tietty lämmitysmuoto, minkä jälkeen aletaan suunnittelemaan kaikkea muuta energiatehokkuuteen liittyvää. – Olemme kohdanneet usein taloyhtiöitä, joissa energiaremontti on tehty asentamalla lämpöpumppu vanhan perinteisen kattilan rinnalle. Lyhyt takaisinmaksuaika GEBO Primen etuna ovat edulliset käyttökustannukset ja lyhyet takaisinmaksuajat, joiden kautta niitä todellisia säästöjä syntyy. – GEBO Primen perusajatuksena on valita kuhunkin kohteeseen juuri sille paras vaihtoehto, myös asiakkaan toiveet huomioon ottaen. – Ensisijainen lämmönlähde lämmittää normaalioloissa ja kondenssikattila menee päälle, kun tarvitaan huipputehoa, joka on tarpeen kovimmilla pakkasilla. Jos lämmitysjärjestelmän huipputeho olisi 180 kilowattia ja keskilämpötila lämmityskaudella nolla astetta, keskiteho on 50 kilowattia. Johan Karlstedtin mukaan energiaremontin suunnittelu alkaa kiinteistön tarvitsemasta tehosta ja järjestelmän oikeasta mitoituksesta. Kondenssikattilat menevät sen mukaan päälle kuin tarvitaan, eikä tyhjäkäyntiä ole. GEBO Primen ydin on, että järjestelmään voidaan kytkeä eri lämmönlähteitä ja mitoittaa niiden toiminta oikein, jolloin kulutuskin väistämättä pienenee. Nämä asiat tuntuvat unohtuvan, kun tuijotetaan vain yhtä ratkaisua. Kun järjestelmä suunnitellaan kiinteistökohtaisesti, se ei jää ylitai alimitoitetuksi, Johan Karlstedt kertoo. Järjestelmän pääkomponentteja ovat primääri lämmönlähde, mikä voi olla esimerkiksi lämpöpumppu tai kaukolämpö, huipputehoa ja huoltovarmuutta varten kondensoiva HVOtai biokaasukattila ja kaiken nivoo yhteen älykäs jakotukki ja pumppuryhmäkokonaisuus, mitä kutsutaan Energiaväyläksi. Oikea järjestys pitää selvittää ja sen jälkeen mitoittaa lämmöntarve täsmällisesti, jonka jälkeen voidaan hakea parhaimmat toteutustavat onnistuneeseen energiaremonttiin, sanoo toimitusjohtaja Johan Karlstedt GEBO Finland Oy:stä. Rakennusmääräysten mukaan Etelä-Suomessa kiinteistön huipputeho on mitoitettava -26 asteen mukaan ja Lapissa -38 asteen mukaan, Johan Karlstedt sanoo. Muun muassa lämpöpumppua ei kannata mitoittaa huipputeho edellä, koska se on kallista. Kun tällaisessa taloyhtiössä kattila korvataan kondensoivalla HVO-kattilalla, saadaan heti 6 000 litran säästöt, koska kondenssikattila viilenee, kun lämmitystarvetta ei ole. – On laskettava määräysten mukainen huipputehon tarve, jotta talo ei mene kylmäksi, mikä on kaiken perimmäisin tarkoitus. – Jokainen voi miettiä montako sellaista pakkaspäivää oli esimerkiksi viime talvena Helsingissä. – Jotta säästöt voidaan laskea, kaikki tiedot kiinteistön energiatarpeista on koottava yhteen.. Huipputeho ymmärrettävä Huipputeho ja energia pitää erottaa toisistaan käsitteinä. Kondenssikattila toimii tarvittaessa myös varavoimanlähteenä lisäten kiinteistön huoltovarmuutta, Karlstedt selvittää. Lämmitysjärjestelmältä vaaditaan huipputehoa aika harvoin, ehkä vain talven kovimpien pakkasten aikana joidenkin päivien ajan. 23 E nergiaremontin lähtökohtana on aina oltava nettolämmöntarve, minkä jälkeen mietitään taloyhtiölle sopivat järjestelmät. Näissä kohteissa säästöt ovat jääneet vähäisiksi tai niitä ei ole saatu lainkaan, sillä perinteisessä kattilassa tyhjäkäyntihäviöt ovat 100 kilowatin rivitaloyhtiössä vuositasolla 6 000 litran verran. Järjestelmän toimivuuden kannalta ydin on Energiaväylä eli jakotukki ja pumppuryhmäkokonaisuus, joka jakaa lämmön niihin osiin kiinteistöä, joissa sitä tarvitaan. Järjestelmä mitoitetaan tarkasti kerättyjen tietojen perusteella. Talotekniikkaan ja energia-asioihin ratkaisuita tarjoava GEBO on kehittänyt Prime System -energiaratkaisun. Siinä on olennaista, että lämmöntuotto on mitoitettu juuri sen mukaan kuin kohde edellyttää, mikä vähentää kustannuksia. Energiaväylän tehtävänä on yhdistää komponentit ja toisaalta säädellä virtauksia ja lämpötiloja. Vaikka 180 kilowatin perinteisestä kattilasta ei oteta yhtään lämpöä taloon tai käyttöveteen, jatkuva hävikki on silti noin 10 prosenttia eli 18 kilowattia, mikä tekee noin kaksi litraa tunnissa
Siinä mielessä maalämpö ei ole ilmaista kuten meille halutaan kertoa. Polttoaine maksaa mitä maksaa, mutta säästöt syntyvät tehokkaan kulutuksen ja oikeiden mitoitusten kautta. Kuva: Gebo Finland Vanha perinteinen kattila on siirretty pois uuden GEBO Prime järjestelmän tieltä. Energiatehokkuuden suhteen ratkaisut tehdään 20-30 vuoden päähän. Hinnassa on vaikea miettiä säästöjä pitkällä aikavälillä, minkä vuoksi taloyhtiön on tärkeää mitoittaa energiajärjestelmä oikein. – Se on ihan hyvä vaihtoehto, mutta siihen ei kannata turvautua oikopäätä. Aina ei edes tarvita hybridijärjestelmää, mutta GEBO Prime mahdollistaa sen, että se voidaan toteuttaa askelissa. – Loppujen lopuksi sillä tavoin syntyy pitkässä juoksussa paras säästö. Huipputeho pitää joka tapauksessa ottaa jostain muusta. Maailmalla vanhoja jalostamoja konvertoidaan HVO:lle ja iso osa tuotetusta HVO:sta menee lentoteollisuuteen nimellä SAF (Sustainable Aviation Fuel). Tulevaisuuden polttoaine Johan Karlstedt näkee uusiutuvassa vetykäsitellyssä biopolttoaineessa HVO:ssa tulevaisuutta, vaikka se on Suomessa tällä hetkellä varsin huonosti tunnettu tuote. Lämpöpumppu lämmittää maasta ottamansa lämmön sähkön avulla ja usein energiaremontin seurauksena moninkertaiset sähkökustannukset tulevat yllätyksenä. Suomessa takerrutaan helposti yhteen lämmönlähteeseen, jota sitten aletaan markkinoida ”ainoana oikeana” ratkaisuna – Moni taloyhtiö on sidottu kaukolämpöön, eikä siitä tarvitse taloyhtiössä täysin luopuakaan, jos ei haluta. – Saimme todeta, että taloyhtiöissä oli usein toimimattomia järjestelmiä, jotka aiheuttivat paljon harmia, nostivat kustannuksia sekä laskivat asumismukavuutta. Ratkaisut ja tekniikat ovat olemassa, jos niitä vain halutaan käyttää. Karlstedt muistuttaa, että usein taloyhtiö voi parantaa energiatehokkuutta varsin pienillä toimenpiteillä. Karlstedtin mukaan maalämpö on taloyhtiölle yleensä aika raskas investointi pitkine takaisinmaksuaikoineen ja järjestelmä on herkkä vikaantumaan. Johan Karlstedtin mukaan GEBO Prime System kehitettiin arjessa ilmenneiden puutosten takia. – GEBO Prime järjestelmän hankinta on taloyhtiölle edullista. Nyt myös St1 valmistaa HVO:ta Göteborgin jalostamolla ja Preem markkinoi HVO:ta Ruotsissa. n Uusi GEBO Prime lämmitysja jäähdytysjärjestelmä on asennettu kohteeseen. Ratkaisut tuottaa lämpöä eri tavoin ja tekniikka erilaisille ratkaisuille on olemassa, niitä mahdollisuuksia pitää vain hyödyntää, sanoo Karlstedt. – Nesteellä sitä on valmistettu jo ainakin vuosikymmenen verran ja lämmityskäyttöön sitä on Suomessa saanut jo vuodesta 2021. – Monessa taloyhtiössä ensimmäiseksi askeleeksi riittää se, että vanhan kattilan tilalle vaihdetaan nykyaikainen kondenssikattilapaketti, joka toimii uusiutuvalla polttoaineella tai biokaasulla. Kun ensimmäinen osio eli kondenssikattila on maksanut itsensä takaisin, voidaan miettiä ilma-vesilämpöpumpun tai aurinkokeräimien lisäämistä kiinteistöön lisäsäästöjen saavuttamiseksi. Joissakin kohteissa maalämpö vaatii satojentuhansien eurojen investoinnin, mutta tässä päästään energiatehokkuudessa ja vihreydessä samalle tasolle huomattavasti kevyemmällä investoinnilla, Johan Karlstedt painottaa. Jokaisessa kiinteistössä on omat tarpeensa ja mitoitus riippuu esimerkiksi siitä, kuinka paljon ollaan valmiita investoimaan juuri sillä hetkellä. Kuva: Gebo Finland. Jotkut näkevät kaiken polttamisen pahana koska sen sanotaan lisäävän hiilidioksidia, mutta käyttämällä uusiutuvaa polttoainetta HVO:ta saavutetaan nykyaikainen ilmastovelvoitteiden mukainen lämmitysjärjestelmä. Maalämpöä on viime vuosina tarjottu ainoana varteenotettavana vaihtoehtona energiatehokkuuden parantamiseksi. – Kukaan ei tiedä mitä energia tulevaisuudessa maksaa, ja hinnat tuskin tulevat halpenemaan. Uutta tekniikkaa olevat kondenssikattilat menevät pois päältä, kun kiinteistö ei tarvitse lämpöä. Uusi kondenssikattila on jo asennettu, jotta kiinteistö ei jää ilman lämpöä. Maassa oleva lämpöhän on itse asiassa kylmää, vain noin viisiasteista. 24 Takaisinmaksuaika GEBO Finland Oy:n tekemissä kohteissa on ollut 2,5-5 vuotta. Kaukolämmön oheen voidaan ottaa muitakin lämmönlähteitä. Iso lämminvesivaraaja puskuroi lämmintä vettä. Sähköntuotannossa on hyvin monia muuttujia samoin kuin kaukolämmössä
Lisätietoa: www.jaspi.fi. Jäspi XL suuritehoiset ilma-vesilämpöpumput: jopa 400 kW • Yhden valmistajan järjestelmäratkaisut muuttuviin markkinoihin • Kaikki energiamuodot ja laaja tuotevalikoima • Tehtaan tuki yksilöllisiin projekteihin: myynti, suunnittelu, tuotanto Suurten kiinteistöjen lämmitysratkaisut Jäspi LTO poistoilman lämmön talteenotto Jäspi FIL SG reservisähkökattila 150-1600 kW Kaukora Oy valmistaa Raision ja Turun tehtaillaan Jäspi, Jämä ja Akvaterm tuotemerkeillä lähemmäs kaksi miljoonaa lämmityslaitetta vuosittain
26 Ulkoseinien lisäeristys on yleensä järkevää tehdä julkisivusaneerauksen yhteydessä.
Betoni-sandwich -rakenteessa eriste altistuu kosteudelle rakennusaikana. Kiinteistöjen lämmöneristyksen taso sekä mahdollisen energiaremontin laajuus ja kannattavuus vaihtelevat suuresti riippuen siitä, missä rakennus sijaitsee, millä aikakaudella se on rakennettu ja millaiset ovat rakennuksen alkuperäiset rakenneratkaisut. Sandwich-taloissa lisälämmöneristyskerroksen voi usein asentaa betonikuoren päälle, mutta tuolloin eristekerros lisää rakenteiden paksuutta, mikä on otettava huomioon suunnittelussa. Lisäksi mineraalivilla on paloturvallinen, käytännössä palamaton materiaali, Miika Tarvainen kuvailee. Kostea eriste ei toimi lämmöneristyskyvyltään optimaalisesti, mutta kosteuden poistuttua rakenteesta eristeen lämmöneristyskyky palautuu. Eristerappaus on helpompi vaihtoehto, koska vanhoja rakenteita ei tarvitse yleensä purkaa, mutta se edellyttää, että betonirakenne ja raudoitukset ovat kunnossa. – Kuntotarkastus kertoo, mitä vikoja ja puutteita vanhassa rakenteessa on. – Eristeet, kuten mineraalivillat, sietävät mahdollista kosteutta ja ovat pinnoittamattomina vesihöyryavoimia. – Myös betoni-sandwich -rakentamisen alkuaikoina ulkoseinän kantavan sisäkuoren ja ulkoverhousta toimittavan ohuen ulkokuoren välissä käytettiin hyvin niukasti lämmöneristettä. Teksti: Juhani Karvonen Kuvat: Saint-Gobain Finland. – Mineraalivillan lämmöneristävyys säilyy ajansaatossa muuttumattomana, mikäli villa on kuivaa. Olennaista on tehdä korjaussuunnittelu siten, ettei kosteutta pääse rakenteisiin ja rakenne tuulettuu riittävästi. Suomessa on esimerkiksi vanhoja suojeltuja kiinteistöjä, joissa Museovirasto ei salli moderneja menetelmiä käytettävän, vaan ne pitää saneerata alkuperäistä vastaavalla tavalla. Etenkin 1970-luvun rakennuskanta on paljolti betonisandwich-rakennetta, niihin voidaan soveltaa tietyin reunaehdoin esimerkiksi lämpörappausta tai lisäeristystä ja tuulettuvaa julkisivua, hän jatkaa. Eristämiseen monta tapaa Lisäeristys tulee vastaan yleensä julkisivusaneerausten yhteydessä. Jokaisessa kohteessa vaihtoehdot on mietittävä tapauskohtaisesti. – Vanhoissa betonielementtitaloissa raudoitus on saattanut ruostua betonin karbonatisoitumisen takia tai teräksen suojaavan betonikerroksen ollessa liian ohut ulkokuoressa. Molemmat ulkoseinärakenteet ovat lisäeristettävissä, menetelmä valikoituu tapauskohtaisesti. Inkisen mukaan lämpörappaus tai eristerappaus soveltuvat asennettaviksi tasaiseen alustaan, tuulettuva julkisivuratkaisu ei puolestaan vaadi täysin tasaista alustaa, kun eristeenä voidaan käyttää pehmeämpää mineraalivillaa yhdessä säädettävän julkisivun kannakointijärjestelmän kanssa. Modernit rappausratkaisut ovat vesitiiviitä, mutta vesihöyrylle avoimia, sanoo Janne Inkinen. Pahimmassa tapauksessa seinäelementtien ulkokuoret on korvattava uudella rakenteella ja samalla voidaan uusia lämmöneristeet, sanoo Miika Tarvainen Saint-Gobain Finland Oy:n suunnittelupalvelusta. Julkisivuremontin ja eristämisen pohjaksi on tehtävä aina kuntotarkastus sekä rakennesuunnitelmat korjausta varten. 27 U lkoseinien lisäeristys on yleensä järkevää tehdä julkisivusaneerauksen yhteydessä, mutta yläpohjan lisäeristys voidaan tehdä omana erillisenä työnään. Julkisivuremontissa rakennuksen ulkonäkö on mahdollisuus päivittää nykyaikaiseksi ja energiatehokkuus paranee lisäeristämisen sekä esimerkiksi ikkunoiden vaihdon myötä. Villoissa on tietysti tapahtunut paljon kehitystä, eikä esimerkiksi 1960-luvun mineraalivilla ole lämmöneristävyydeltään samaa luokkaa kuin nykyiset mineraalivillat. Julkisivua koskevat toimenpiteet ovat luvanvaraisia, joten korjausrakentamisessa on huomioitava Ympäristöministeriön asetus rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjausja muutostöissä. Rakenteen vesihöyrynvastuksen tulee pienentyä sisältä ulospäin siirryttäessä, jolloin kosteuden on mahdollista poistua rakenteesta, hän jatkaa. – Mineraalivilla on hyvin suosittu eristemateriaali muun muassa kosteudensietokykynsä ansiosta, minkä takia se soveltuu myös sandwichrakenteisiin. Pääsääntöisesti raKerrostalokannassa paljon lisäeristämisen tarvetta Yläpohjan puhallusvilla kustannustehokkain ratkaisu Suuri osa Suomen vanhasta kerrostalokannasta on tämän hetken vaatimustasoon nähden varsin heikosti eristettyjä. – Ennen teollisten betoni -sandwich -elementtirakentamisen aikakautta kerrostalot muurattiin paikan päällä, ja ne ovat nykymittapuun mukaan varsin heikosti lämmöneristettyinä. Eristerappaus toimii myös tiilipohjaisissa rakenteissa. Seinärakenteet olivat usein tiilivuorattuja ja ulkopinnaltaan rapattuja, sanoo Saint-Gobain Isoverin tuotekehityspäällikkö Janne Inkinen
Yläpohjan lisäeristys Kustannustehokkaimmin lisäeristys hoituu puhalluseristeellä, varsinkin, jos yläpohjan ontelo tai ullakkotila on riittävän korkea lisäeristämistä varten, kuten muun muassa vanhoissa kerrostaloissa monesti on. Tuulenohjaus yleistyi 2000-luvulla, eikä 1980tai 1990-lukujen taloissa ole välttämättä lainkaan tuulenohjaimia. – Tiiveyttä ei ole välttämättä kovin helppo tarkistaa yläpohjan yläpuolelta, ellei vanhaa eristystä poisteta kokonaan. Vanhojen kiinteistöjen yläpohjiin tai ullakoille on saattanut kertyä kaikenlaista turhaa rojua, joka on myös hyvä poistaa yläpohjaremontin yhteydessä, hän jatkaa. – Suomessa on paljon 1960ja 1970-lukujen ja sitä vanhempaakin rakennuskantaa, jossa eristykset on aikanaan tehty sen aikakauden käytäntöjen ja säännösten mukaan, mutta nykypäivän vaatimustasoon suhteutettuna eristykset ovat jopa hyvinkin heikot, jatkaa Miika Tarvainen Eristepaksuuksien osalta suuri muutos astui voimaan vuonna 2010, jolloin määräykset korottivat esimerkiksi puhallusvillan osalta eristepaksuudet käytännössä 400-500 milliin, kun ne sitä ennen olivat olleet yleisesti ottaen 200300 milliä. Rakenteiden korottaminen on aina isompi prosessi ja yläpohjan toimivalle tuuletukselle on jäätävä sen vaatima tila. Jos vanha eriste on kuivaa, rakenteet kaikin puolin kunnossa ja yläpohjassa on riittävästi tilaa, voi uuden mineraalipuhallusvillan Julkisivuremontin ja eristämisen pohjaksi on tehtävä aina kuntotarkastus sekä rakennesuunnitelmat korjausta varten. Nykyään uusien rakennusten ulkovaipan ilmatiiviyttä mitataan. Jos yläpohja on kunnossa eikä vaadi suurempia kunnostuksia, itse puhallusvillan asentaminen esimerkiksi omakotitaloon vie puhallusvillaurakoitsijalta muutaman tunnin. Yläpohjassa suositaan lisäeristeenä puhallusvillaa. – Karkealla nyrkkituntumalla voisi arvioida, että puhallusvilla maksaa puhallettuna paikoilleen noin 30 euroa kuutiolta, mikä tarkoittaa noin 10 euroa neliöltä, mikäli lisäeristyksen paksuus on 300 milliä. Tuulenohjaus voi puuttua Vanhoissa rakennuksissa ei välttämättä ole räystäiden alueella tuulenohjausta. n. – Tuulenohjaimet kannattaa asentaa ennen kuin uutta puhallusvillaa ryhdytään yläpohjaan puhaltamaan. – Ullakon kanavien ja putkistojen lämmöneristys kannattaa tarkistaa, samoin kuin hormien palosuojaus, jotta paloturvallisuuteen liittyvät vaatimukset tulevat täytetyiksi. villanpidätyslevyinä matalien ristikoiden kainaloissa, sanoo Miika Tarvainen. Ohjainten tehtävänä on estää tuulenpyörteitä liikuttamasta eristeitä ja toisaalta myös estää puhallusvillan joutuminen räystäille lisäeristämisen yhteydessä. Puhallusvillan lisääminen yläpohjaan voi puolustaa paikkaansa jo parikymmentä vuotta vanhassa talossakin ja tuoda merkittävää energiansäästöä pitkässä juoksussa. Etenkin rivitaloyhtiöissä voidaan kohtuullisen matalilla kustannuksilla saada aikaa merkittävä hyöty energian säästössä. Mineraalivillalevyt ovat energiatehokkaampia kuin puhallusvilla, mutta kumpikin aina paljon energiatehokkaampia ratkaisuja kuin esimerkiksi vanha purueriste, sanoo Tarvainen Lisäeristykselle ei voi täsmällistä hinta-arviota antaa, koska jokainen kohde on suunniteltava aina tapauskohtaisesti. Samoin ennen aikaan ilmansulkujen tiiviyteen ei kiinnitetty huomiota samalla tavoin kuin nykyään. Ohjaimet toimivat siis myös ns. Puhallusvillan voi lisätä myös vanhan purueristyksen päälle edellyttäen, että puru on kuivaa. – Joissakin tapauksissa levyvilla on parempi vaihtoehto, vaikka sen asentaminen on työläämpää. – Jokainen kiinteistö on kuitenkin oma yksilönsä – säästö ja kustannukset ovat hyvin tapauskohtaiset. 28 kennusten mineraalivillat ovat hyvässä kunnossa vielä vuosikymmenten jälkeenkin, hän jatkaa. Jos yläpohja on kovin ahdas ja matala, levyvilla voi olla helpompi ratkaisu, vaikka sitten vanha purueriste pitäisikin poistaa. Mikäli sisäkattoverhous uusitaan, onnistuu yläpohjan ilmantai höyrynsulun tiivistys helpoiten sisältä käsin, Janne Inkinen sanoo. Kevytrakenteisten yläpohjien höyrynsulut ovat saattaneet vuosien saatossa ”falskata”, joten höyrynsulkujen ilmanpitävyys ja tiiveys on syytä varmistaa. Yläpohjan osuus on monesti aika iso ja jo 2000-luvun alkuvuosien rivitaloissa eristyskerrokset ovat nykypäivän kriteereihin nähden selvästi ohuemmat, sanoo Janne Inkinen. Puhallettava mineraalivilla on diffuusioavointa, joten se on turvallinen ratkaisu, sanoo Tarvainen. Mineraalivillalevy on jonkin verran kalliimpaa, Miika Tarvainen kertoo. puhaltaa vanhan eristekerroksen päälle. – Yläpohjan lisäeristys on monesti niitä kannattavimpia energiasaneerauksia
– Datakeskukset ovat omanlaisiaan lämpöakkuja, jotka kuluttavat tasaisesti energiaa ja tuottavat hukkalämpöä lämmön tuotantoon ympäri vuoden. Käynnissä oleva sähkölaite tuottaa aina lämpöä myös ympäristöönsä, siksi tietokoneen tai jääkaapin lähellä tuntuu lämpimältä. n Telian Helsingin Pitäjänmäellä sijaitsevan Data Centerin lämmön talteenoton kapasiteetti on 90 prosenttia. Aiemmin hukkalämmöstä pystyttiin ottamaan talteen noin 60 prosenttia. Nyt talteenoton kapasiteetti on noussut jopa 90 prosenttiin. Tärkeimpinä seikkoina datakeskusten sijoittumisessa Suomeen pidetään esimerkiksi viileää ilmastoa sekä toimintavarmaa sähköverkkoa. Keväällä lämmön talteenoton kapasiteettia pystyttiin nostamaan jopa 90 prosenttiin. – Datakeskusten hukkalämpöjen hyödyntäminen on oivallinen esimerkki päästöttömästä ja tasaisesta lämmöntuotantoratkaisusta, joka osaltaan edistää tavoitettamme polttamattomasta energiantuotannosta, kertoo Helenin konesalien hukkalämpöratkaisuista vastaava ryhmäpäällikkö Miika Lindholm. Siksi konesaleissa tarvitaan tehokkaita jäähdytysjärjestelmiä sekä keinoja hyödyntää laitteilta vapautuvaa lämpöä. Tämä on suuri etu siinä kohtaan, kun lasketaan investointien takaisinmaksuaikoja, Kalle Hasu summaa. Tulevaisuudessa lämmitettävien kohteiden määrän on tarkoitus nousta jopa 28 000 huoneistoon. Nykyisin ymmärretään paremmin siitä saatavat hyödyt. Kuva: Telia Helsinki Data Center lämmittää 14 000 kerrostalokaksiota. Tämä tarkoittaa sitä, että yhä suurempi osa hukkalämmöstä voidaan hyödyntää toimistojen sekä asuintalojen lämmityksessä. Hukkalämpöä on mahdollista ottaa talteen ja hyödyntää esimerkiksi asuintalojen lämmittämiseen. Telia ja energiayhtiö Helen ovat liittäneet Helsinki Data Centerin kaukolämpöverkkoon lämmittämään helsinkiläisiä huoneistoja. – Suomessa etuna meillä on viileä ilmasto ja mahdollisuus lähes ympärivuotiseen vapaajäähdytykseen. Vielä 10-15 vuotta sitten datakeskusten lämmön talteenotto ei ollut yleisesti käytössä. Helsinki Data Centerin talteenoton kapasiteetin nostamisen ovat mahdollistaneet konesalikapasiteetin sekä laitteiden määrän kasvu. 29 T eknologiayhtiö Telian rakennuttama Helsinki Data Centerin uumenissa pyörivien tuhansien tietoliikennelaitteiden tuottamaa lämpöä ei jaeta harakoille, vaan toimistoja, koteja ja käyttövettä lämmittämään. Hukkalämmön talteenotto tukee osaltaan hiilineutraalia lämmöntuotantoa sekä Telian ilmastotavoitteita. Mutta kun tietokoneita on jopa tuhansia samassa rakennuksessa, lämpöä syntyy niin paljon, että tila ja siellä olevat laitteet kuumenisivat hetkessä käyttökelvottomiksi ilman jäähdytystä. Tällä määrällä voidaan lämmittää 14 000 kerrostalokaksiota. Hukkalämmön talteenotto tukee erinomaisesti ilmastotavoitteitamme niin Telialla kuin paikallisesti Helsingissä, toteaa Telian vastuullisuusjohtaja Martina Lilius. – Lämmön talteenottomahdollisuus oli suunnittelumme yksi keskeinen lähtökohta Pitäjänmäen datakeskusta rakennettaessa. Vapaajäähdytyksellä Helsinki Data Centerin osalta tarkoitetaan viileän ulkoilman hyödyntämistä jäähdytyksessä, toteaa Telian jäähdytyksen ja automaation tuotantopäällikkö Kalle Hasu. Tavoittelemme Telialla nettonollapäästöjä vuoteen 2040 mennessä
Ketju on kuitenkin tunnetusti yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki ja tämä vanha kansanviisaus pätee myös energiansäästöön ja energiaremontteihin. Jos taloyhtiössä on suunnitteilla vesikiertoisen lämmitysjärjestelmän muutosremontti tai perinteinen linjasaneeraus, kannattaa urakkatarjoukseen sisällyttää myös patterija lattialämmitysverkoston tasapainotus. Jos järjestelmä ”falskaa” vaikkapa heikosti yhteensopivan laitekannan tai väärien säätöjen Taloyhtiön investoinnit energiatehokkuuteen voivat jäädä puutteellisiksi, jos lämmitysjärjestelmä jää tasapainottamatta. Moni taloyhtiö on jo siirtynyt uusiin energiatehokkaisiin lämmitysmuotoihin, mutta energiansäästö voi silti jäädä kauas tavoitteista, jos lämmitysverkko on epätasapainossa. Yleisimpiä lämmönlähteitä ovat kaukolämpö, lämpöpumput ja hybridijärjestelmät. 30 K orkean energian hinnan myötä taloyhtiöt ovat ryhtyneet energiatehokkuusinvestointeihin kiihtyvällä tahdilla. Tasapainotus on syytä tehdä lämmitysmuodosta riippumatta. Teksti: Juhani Karvonen Kuvat: Imi Tasapainottamaton lämmitys syö säästöt – Tasapainottamaton vesikiertoinen järjestelmä ei ainoastaan kuluta liikaa energiaa, vaan myös heikentää asumisviihtyvyyttä
Tuolloin patterin yläosa on viileä ja alaosa selvästi lämpimämpi. Tasapainotus on yleensä taloudellisesti erittäin kannattava toimenpide ja sillä voidaan saavuttaa jopa 10 prosentin vuosittaiset säästöt, Kukkonen kertoo. Motivan arvioiden mukaan kolme neljäsosaa Suomen asuinrakennuskannasta on puutteellisesti perussäädettyjä. – Paisunta-astian on oltava laadukas ja huollettu. Veden mukana kiertävä ilma aiheuttaa ääntä ja lämmön epätasaista jakautumista pattereissa. Toimitusjohtaja Jorma Kukkosen mukaan järjestelmän likaantuminen on usein syynä esimerkiksi venttiilien jumittumiseen. Järjestelmän virtausäänien syynä voi olla liian suuret virtaamat joissakin osissa järjestelmää. Lämpö on varastoitunut veteen ja tasapainotuksen avulla ohjataan virtauksia siten, että oikea määrä energiaa viedään sinne, missä sitä tarvitaan, sanoo toimitusjohtaja Jorma Kukkonen IMI:stä. Virtauksia pitää tasapainottaa joko linjasäätöventtiileillä tai esisäädettävillä patteriventtiileillä. – Mikäli järjestelmää ei ole tasapainotettu oikein, on osassa verkostoa virtaama liian pieni ja osassa liian suuri. Säätämättömissä kiinteistöissä huonelämpötilojen välisten erojen arvioidaan olevan keskimäärin yli kolme astetta, mutta yli kuuden asteenkaan lämpötilaerot eivät ole harvinaisia. Yhtiö tarjoaa asiantuntemusta ja teknologiaa lämmitysjärjestelmien ongelmien ratkaisuun. – Syynä on, että järjestelmän tasapainotus on puutteellinen. 31 neistot eivät lämpene tasaisesti, ja järjestelmä voi aiheuttaa ääniä tai epämukavuutta. – Tasapainottamaton vesikiertoinen järjestelmä ei ainoastaan kuluta liikaa energiaa, vaan myös heikentää asumisviihtyvyyttä. IMI on LVI-alan toimija, joka tunnettiin aiemmin nimellä IMI Hydronic Engineering. Jos patteri on kauttaaltaan lämmin tai kylmä, on tämä merkki yli tai alivirtaamasta, jolloin voi olla hyvä aika tasapainotukselle. Perussäädön avulla voidaan varmistaa, että kaikissa huoneissa on suunnitelmien mukainen lämpötila. Tällöin käytettävissä oleva paine-ero on joissakin järjestelmän osissa liian korkealla johtuen puutteellisesta tasapainotuksesta, Jorma Kukkonen selvittää. Syyllinen voi olla huoltamaton ja huono laatuinen paisunta-astia. Ilma ongelmana Toinen lämmitysverkkojen yleinen ongelma on verkostossa oleva ilma. Ylija alivirtaamat aiheuttavat myös sen, ettei veteen sitoutunut energia siirry oikein lämmönluovuttimien kautta huoneisiin, mikä nostaa energiankulutusta, Kukkonen jatkaa. – Toinen varsin yleinen ongelma ovat järjestelmän virtausäänet. HuoIMI:n syklonierottimella lika kerätään keskipakoisvoiman avulla erotuskammioon, josta se voidaan helposti poistaa. IMI:n paisunta-astioissa käytetään butyyvuoksi, saattavat uudelle ja kalliille järjestelmälle ladatut energiansäästötavoitteet haihtua sananmukaisesti taivaan tuuliin. Kolmas vaihtoehto ovat automaattiset patteriventtiilit. Oikein toimivan lämpöpatterin kuuluu olla lämmin yläosasta ja viileämpi alaosasta. Tämä aiheuttaa huonelämpötilojen välisiä eroja ja huonelämpötila saattaa myös vaihdella nopeammin, mikä laskee asumisviihtyvyyttä. Ongelmat näkyvät arjessa Vesikiertoisen lämmitysverkon epätasapaino tuntuu konkreettisesti asukkaiden arjessa. – Paine-ero voi johtua myös siitä, että linjasäätöventtiileitä tai paine-erosäätimiä ei joko ole ollenkaan asennettu tai ne on sijoitettu virheellisesti, hän jatkaa. Suunniteltu lämpötila Rakennuksen lämmitysverkoston perussäädössä vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä säädetään toimimaan suunnitellulla tavalla
Butyylipussi on erittäin ilmatiivis, eikä halkeile tai vuoda. Tarkistusten ansiosta voidaan välttää suuremmat ongelmat, Kukkonen muistuttaa. Sen ansiosta paisunta-astian esipaineen tarkastusväli on viisi vuotta. Järjestelmä tulisi tarkistaa vuosittain, mutta näin ei aina tehdä. – Pienillä huoltotoimilla ja päivityksillä voidaan parantaa asumismukavuutta, pidentää järjestelmän käyttöikää ja säästää energiaa. Perinteisissä paisunta-astioissa tarkastus tulisi tehdä vuosittain, sillä ne voivat alkaa falskata jo muutamassa vuodessa. 32 lipussia, joka ylläpitää optimaalisen paineen ja estää ilman pääsyn järjestelmään jopa viisi kertaa tehokkaammin kuin perinteiset ratkaisut, Jorma Kukkonen sanoo. Tämä näkyy erityisesti yläkerroksissa, joissa patterit voivat jäädä kylmiksi. – Tästä merkkinä voivat olla esimerkiksi juuttuvat venttiilit tai usein rikkoontuvat pumput. IMI:n syklonierottimessa lika kerätään keskipakoisvoiman avulla erotuskammioon, josta se voidaan helposti poistaa. Lämmitysjärjestelmä kannattaa huollattaa lämmityskauden lopulla. Ne kannattaa vaihtaa uusiin, jolloin toiminta ja ulkonäkö paranevat, Kukkonen neuvoo. Kun huollot ja päivitykset tehdään säännöllisesti, järjestelmässä ilmenee todennäköisesti vähemmän yllättäviä tai isoja korjaustarpeita myöhemmin, sanoo Kukkonen. – Jumiutumiset johtuvat usein huoltamattomista mutapusseista tai lianerottimista tai vanhoista termostaattiantureista. n Paisunta-astioissa käytetään butyylipussia, joka ylläpitää optimaalisen paineen ja estää ilman pääsyn järjestelmään jopa viisi kertaa tehokkaammin kuin perinteiset ratkaisu Linjasäätöventtiilien virtaustarkkuuden ansiosta järjestelmän tasapainotus onnistuu luotettavasti ja helposti.. – Jos paisunta-astia ei toimi, paine laskee ja ilma pääsee veden sekaan. Huonon paineistuksen vuoksi järjestelmään pääsee myös happea, mikä aiheuttaa ruostumista ja siten järjestelmän likaantumista. Huolto tärkeintä Jorma Kukkosen mukaan tärkeintä on säännöllinen huolto
Nykypäivänä on kuitenkin markkinoilla saatavilla katolle poistokoneita, joissa on nestekiertoinen lämmöntalteenotto, jossa talteen otettu lämpö käytetään hyväksi esimerkiksi veden lämmityksessä. – Olennaista on erottaa toisistaan koneellinen poistoilma ja ilmanvaihtokone, jossa on lämmöntalteenotto. Tällä järjestelmällä ei ole mahdollista lämmittää korvausilmaa, joka on aina sisään otettaessa ulkoilman lämpöistä. Kun puhutaan koneellisesta poistosta, se yleisesti tarkoittaa huippuimuria katolla, jolloin perinteisesti ole mitään lämmöntalteenottoa, kertoo Valloxin asiakkuuspäällikkö Jani Lehtola. Kun kerrostaloon tai liikekiinteistöön asennetaan poistoilman lämmön talteenotto, lämmitysenergian kulutus vähenee merkittävästi. Korvausilmaventtiilejä tulisi olla riittävästi, koska Mikäli ilmanvaihtokone asennetaan koneellisen poiston tilalle, konkreettisimmat hyödyt ovat energiansäästö ja kasvanut asumismukavuus.. Suomen 1960ja 1970-lukujen kerrostalokannassa on aika paljon taloja, joista puuttuvat kokonaan korvausilmaventtiilit. Koneellisessa poistoilmanvaihdossa samoin kuin painovoimaisessa ilmanvaihdossa poistoilmaa ajetaan harakoille. Poistoilman lämpö otetaan talteen lämmön talteenottoyksiköllä, joka asennetaan tavallisesti katolle. 34 S uuressa osassa suomalaisesta kerrostalokannasta on joko painovoimainen tai koneellinen poistoilmanvaihto. Korvausilma otetaan venttiilien tai rakenteiden, esimerkiksi ikkunoiden, kautta, mikä tuo mukanaan esimerkiksi hajuja ja viileää ilmaa eikä tee pitkässä juoksussa rakenteillekaan hyvää. Koneellisen poistoilmanvaihdon ideana on, että katolla olevat huippuimurit poistavat huoneistojen sisäilmaa huoneistoissa olevia kanavien kautta katolle ja sen myötä taivaalle. Teksti: Juhani Karvonen Kuvat: Vallox nosta tai esimerkiksi kerroksista. Järjestelmä voi olla keskitetty, jolloin yksi kone isompi palvelee koko rakennusta. Kaikille ilmanvaihtotyypeille on yhteistä se, että asuinrakennuksissa korvausja tuloilma tuodaan oleskelutiloihin ja ilmaa poistetaan niin sanotuista likaisista tiloista esimerkiksi WC:stä, keittiöstä ja pesuhuoneesta. – Tällaisia järjestelmiä voi olla joko hajautettuna, jolloin ilmanvaihtokone löytyy joka asunIlmanvaihdolla voi säästää energiaa ja lisätä asumismukavuutta Tulo-poistoilmanvaihdossa hyötysuhde parantunut Poistoilman lämmön talteenotto (LTO) vähentää huomattavasti suurten kiinteistöjen, kuten kerrostalojen ja liikekiinteistöjen, lämmityskustannuksia. Tällöin koneelle on oma konehuoneensa, joka tyypillisesti sijaitsee rakennuksen katolla tai kellarissa, Lehtola kertoo. Koneellinen tuloja poistojärjestelmä tarkoittaakin ilmavaihtokonetta, jossa lämmön talteenotolla otetaan poistoilmasta energiaa talteen tuloilman lämmitykseen. – Koneellisen poistoilmanvaihdon vaikeutena on korvausilma
Koneellisen poistoilman. Järjestelmän lämpötilahyötysuhde on 80 prosenttia, uusimmissa laitteissa jopa 90 prosenttia. 1990-luvulla alettiin myös kerrosja rivitaloihin rakentaa koneellisia tulo-poisto -ilmanvaihtojärjestelmiä, mutta vasta 2000-luvulla otettiin käyttöön lämmöntalteenotolla varustetut koneelliset tulo-poisto -ilmanvaihtojärjestelmät rakennusmääräysten kiristyminen myötä. – Käytännössä se on nestekiertoinen lämmön talteenotto, jolla ei siis lämmitetä korvausilmaa, vaan esimerkiksi energiaa siirretään veden lämmityksen. Koneellinen poistoilmanvaihto on käytössä useimmissa 1970-, 1980ja vielä 1990-luvulla rakennetuissa taloissakin. Ennen 1970-lukua kerrostaloissa painovoimainen ilmanvaihto oli lähes ainoa vaihtoehto. Eräänlainen puolinainen vaihtoehto on, että koneellisen poistoilmanvaihdon yhteyteen asennetaan patteri, joka lämmittää korvausilmaa, Jani Lehtola toteaa. – Lämpötilahyötysuhde tarkoittaa että tuo osuus poistoilmasta otetaan talteen ja palautetaan takaisin tuloilmaan, mikä säästää lämmitysenergiaa. Energiaa veden lämmitykseen Koneellisessa tulo-poistoilmanvaihdossa on lämmöntalteenotto. Hyötysuhde on kuitenkin paljon huonompi, koska lämmöntalteenotto puuttuu, mutta energiataloudellisesti patterikin on parempi vaihtoehto kuin pelkkä koneellinen poisto, hän jatkaa. 35 muutoin poistoilmanvaihto imee epäpuhdasta korvausilmaa muun muassa rakenteista tai viemäreistä. Jos poistoilmanvaihdolla varustettu kiinteistö muutettaisiin tulo-poistoilmanvaihdolle, säästö olisi varsin selkeä
Uudet määräykset helpottivat jäteilman poistoa huomattavasti. LTO-järjestelmä voi olla keskitetty tai huoneistokohtainen, ja kumpaakin vaihtoehtoa on käytetty kerrostaloissa. – Ilmanvaihtokoneen suodattimet tulee vaihtaa kahdesti vuodessa ja laite kannattaa imuroida sisältä kerran vuodessa pölyn poistamiseksi. Asumismukavuuden kannalta ei ole eroa, onko järjestelmä keskitetty vai huoneistokohtainen, hän jatkaa. Ilmavirtoja voidaan säätää sen mukaan, minkälainen on kuormitus asunnossa. Jos koneellisen poistoilmanvaihdon omaava kiinteistö halutaan saneerata tulo-poistoilmanvaihdolle, merkitsee se mittavaa saneerausta, jossa uusia kanavia pitää rakentaa kiinteistöön aika paljon. – Vanhimmat meidän LTO-järjestelmämme ovat noin 30 vuotta vanhoja. – Korkeissa rakennuksissa tuulesta ja lämpötilaeroista johtuvista paineenmuutoksista keskitetyn ilmanvaihdon säätö on haasteellista. Taloyhtiössä se kuuluu huoltomiehelle, Lehtola sanoo. Konesarjan laitteilla voi korvata noin 50 erilaista vanhaa ilmanvaihtokonetta, jotka ovat joko meidän tai osin kilpailijoiden laitteita, Jani Lehtola kertoo. Uudisrakentamisessa käytetään paljon huoneistokohtaista, mikä sopii hyvin korkeisiin rakennuksiin, Jani Lehtola toteaa. – Energiansäästöä on vaikea laskea etenkin, ja säästöt ovat hyvin kiinteistökohtaisia. 36 vaihdon voi saneerata LTO-järjestelmäksi, mutta tuolloin pitää rakentaa tuloilmalle kanavistot. –Painovoimaista ilmanvaihtoa on korvattu LTO-ratkaisulla, ja erilaisia hydridimallejakin on olemassa. Hyötysuhde ei vanhoissa koneissa ole yhtä hyvä kuin nykyisissä ja varaosienkin saanti saattaa olla hankalaa, minkä vuoksi taloyhtiöt ovat ilmanvaihtoaan päivittäneet. – Minimivaatimus on, että tuloilmaa ohjataan hallitusti. LTO-järjestelmä ei vaadi juurikaan huoltoa. Hyötysuhde kuitenkin osoittaa että energiansäästö voi olla kymmeniä prosentteja. Keskitetty järjestelmä edellyttää kiinteistön tiloihin rakennettavaa konehuonetta. Huoneistokohtainen ilmanvaihto on viime vuosina yleistynyt osin myös sen takia, että muutama vuosi sitten määräykset sallivat jäteilman johtamisen ulos seinien kautta. Asukkaiden poissa ollessa ilmavirrat voidaan ohjata minimitasolle, jolloin energiaa säästyy sitä kautta. Konesarja saneerauskohteisiin Vallox toi markkinoille runsas vuosi sitten 125 MV-konesarjan, joka on tarkoitettu nimenomaan saneerauskohteisiin. Huoneistokohtaisessa järjestelmässä ilmanvaihtokone on tyypillisesti pesuhuoneessa pesukoneen päällä, Lehtola toteaa. Huoneistokohtaisessa järjestelmässä on laitteisto jokaisessa huoneistossa, keskitetyssä laitteisto on esimerkiksi talon katolla sijaitsevassa konehuoneessa. Keskitettytai huoneistokohtainen. Kustannuksia on Jani Lehtolan mukaan vaikea arvioida, koska jokainen kiinteistö on tässä suhteessa erilainen. Aikaisemmin määräykset edellyttivät, että jäteilma oli johdettava pois katon kautta, mikä edellytti yleensä kanavointeja. – Jos IV-huone viedään katolle, täytyy keskitetyn järjetelmän osalta aina miettiä, ovatko hormit sellaiset, että niihin voidaan tehdä kanavoinnit. n Vanhojen LTO-koneiden hyötysuhde ei vanhoissa koneissa ole yhtä hyvä kuin nykyisissä ja varaosienkin saanti saattaa olla hankalaa, minkä vuoksi taloyhtiöt ovat ilmanvaihtoaan päivittäneet.. Aikaisemmin yläpohja piti puhkaista ja uudistaa kanavointia, mikä vei aikaa ja tietysti aiheutti kustannuksia. Vanhan laitteen viedään pois ja uusi laite voidaan asentaa sekä säätää suoraan samalle paikalle. Tällä ratkaisulla saadaan molemmat, tuloja poistoilma säädettyä ja ohjattua hallitusti ja myös tarpeenmukaisesti. Kanavointi voi edellyttää kattojen laskemista. Konesarjan laitteet sopivat suoraan valtaosiin kanavalähdöistä, mikä helpottaa asennuksia. LTO:ssa on koneellisesti hallittu lämpötila tuloilmalle, mikä luo asumismukavuutta. Kanavia pitää kuitenkin rakentaa riippumatta siitä, onko järjestelmä keskitetty vai huoneistokohtainen. Energiansäästö saadaan helpostikin laskettua, kun tutkitaan, mikä on vanhan järjestelmän poistoilmamäärään tarvittava lämmitysenergia. – Keskitetty tai huoneistokohtainen ratkaisu mietitään tapauskohtaisesti. – Mikäli ilmanvaihtokone asennetaan koneellisen poiston tilalle, konkreettisimmat hyödyt ovat tietysti energiansäästö ja kasvanut asumismukavuus
37 V uonna 2025 Hanaholmen eli Hanasaari juhlii 50-vuotista taivaltaan Suomen ja Ruotsin yhteistyöja kulttuurikeskuksena. Kuva: Hanasaaren kuva-arkisto. Siellä sijaitsee ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskuksen lisäksi myös hotelli. Arkkitehti Veikko Malmion suunnittelemassa rakennuksessa yhdistyvät 1970-luvun suomalaisen rakennusja sisustustaiteen ominaispiirteet. Hanaholmenin kulttuurikeskuksen vihkivät käyttöön Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja Suomen tasavallan presidentti Urho Kekkonen 1. Se avaa huiman näköalan Hanasaaren mielenkiintoiseen historiaan ja esittelee menneiden vuosikymmenten merkittäviä tapahtumia ja tärkeitä kulttuurin, kaupan ja politiikan alan vaikuttajia niiden taustalla. Kuva: Hanasaaren kuva-arkisto / Jakke Nikkarinen Presidentti Urho Kekkonen, Johannes Virolainen, Pär Stenbäck ja kuningas Kaarle XVI Kustaa tarkistivat Hanasaaren keittiötä kulttuurikeskuksen avajaisissa 50 vuotta sitten. Teoksen on kirjoittanut historioitsija Stefan Nygård. Se on pohjoismaisen kulttuurin kohtaamispaikka, jossa vaalitaan suomalaisen ja ruotsalaisen kulttuurin, politiikan ja yhteiskunnan keskinäistä vuoropuhelua. Talo on rakennettu vastineeksi rahoista, jotka Ruotsi lainasi Suomelle toisen maailmansodan aikana ja joita se päätti olla perimättä takaisin. Hanasaaren kulttuurikeskus on myös merkittävä suomalaisen ja ruotsalaisen nykytaiteen esittelijä, ja sen kokoelmaan kuuluu yli 300 teosta. Kirja julkaistaan samaan aikaan kolmena kieliversiona (suomi, ruotsi ja englanti). n Hanasaari Espoossa juhlii 50-vuotista taivaltaan Jeppe Heinin teos ”Fragmented Circle” (2018) kuuluu Hanasaaren taidekokoelmaan. Vuonna 1975 perustettu Hanasaaren yhteistyöja kulttuurikeskus on viiden vuosikymmenen ajan toiminut Suomen ja Ruotsin välisten suhteiden ja yhteistyön edistäjänä. kesäkuuta 1975. Keskustelu ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen rakentamisesta alkoi jo vuonna 1967, kun Ruotsi päätti Suomen 50-vuotisjuhlan yhteydessä antaa anteeksi 100 miljoonaa kruunua sodanaikaisia velkoja. Hanasaari on saari Espoon Westendin kaupunginosassa, Lauttasaaren ja Keilaniemen välissä, Länsiväylän varressa. Hanasaaren historiasta ilmestyy historiakirja, joka esittelee Hanaholmenin toimintaa ja nostaa esiin merkittäviä henkilöitä, tapahtumia ja yhteiskunnallisia muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet keskuksen toimintaan viiden vuosikymmenen aikana. Ruotsinkielisen alkuteoksen on suomentanut Kari Koski, ja sen on kääntänyt englanniksi Richard Robinson
Kuva: Boldan Oy. 38 Sukituksessa viemärin sisään asennetaan paineilman avulla epoksimuovilla kyllästetty sukka
Pinnoitusta käytetäänkin viemäreiden saneerauksissa Suomessa enää aniharvoin sukituksen korvattua sen lähes täysin. Teksti: Eero Wihuri. Mutta jos kyseessä on vanha talo, jonka vedeneristyksen kunnosta ei ole takeita, linjasaneeraus koetaan turvallisimmaksi vaihtoehdoksi. Pinnoitus on altis vaurioille sekä irronneen pinnoitteen aiheuttaville tukoksille. – Kevyemmät remonttimenetelmät, kuten sukitus, sopii tiettyihin kohteisiin. Kestävä sukitus Julkiseen keskusteluun nousi keväällä huoli siitä, kuinka kauan sukitetut tai pinnoitetut viemäriputket kestävät. Sukituksessa viemärin sisään asennetaan paineilman avulla epoksimuovilla kyllästetty sukka, joka lämpöreaktion jälkeen kovettuu noin 3,5 mm:n paksuiseksi ja rengasjäykkyydeltään SN4 -luokitelluksi muoviputkeksi. – Sukitus on virheille herkempi vaihtoehto. Ruiskuvalupinnoituksessa vanhan valurautatai muoviputken sisäpintaan ruiskutetaan yleensä polyesterimuovia kaksi-kolme kerrosta. Muoviputki jatkaa sen sijaan jatkaa haurastumistaan. Vanha valurautaputki ei enää saa sukituksen jälkeen sisäpuolelta vettä, eli sen ruostuminen oikeastaan loppuu. Valtaosa, reilut 70 prosenttia, Suomessa vuosittain tehtävistä putkiremonteista toteutetaan perinteisellä linjasaneerausmallilla. Sukituksessa uusi putki ei siis kiinnity vanhan putken pintaan, eikä se ole riippuvainen vanhan putken kunnosta. Mikäli ruostetta jää putkeen, pinnoite ei kiinnity kunnolla ja ruoste syöpyy ajan mittaan, kuten esimerkkikohteissa oli käynyt, putkesta läpi. 39 V iemäriputkien sukitus on verrattain uusi remontointitapa, suomalaisten asuintalojen putkia on sukitettu isommassa mittakaavassa alle 20 vuoden ajan. Saksassa kunnallistekniikkaa on uusittu jo 1980-luvulla sukittamalla, Suomi on tullut jälkijunassa. Hankaluutena ovat myös pinnoitusta edeltävät pohjatyöt; valurautaputkien ruoste on saatava niiden pinnoista pois ennen massausta. Vanha viemäriputki toimii siis muottina uudelle itsekantavalle viemäriputkistolle ja se jätetään paikalleen haurastumaan uuden putken ympäriltä pois. Mutta jos rakennuksen vedeneristys on kunnossa, kylpyhuoneet ovat kunnossa ja putket riittävän hyvässä kunnossa, sukitus on hyvä vaihtoehto tehdä putkiremontti, toteaa Saari. Yleisradio uutisoi toukokuussa muutamasta taloyhtiöstä, joissa on juuri tehty toinen viemäriremontti reilun –?Sukitettu putki kestää vähintään 50 vuotta Sukitus kestää, pinnoitus ei Sukitettu viemäriputki kestää 50 vuotta, sen sijaan ruiskuvalupinnoitettu putki on uusimiskunnossa jopa 10-15 vuodessa. Valurautaputkeen sukka tarttuu todella tiiviisti, muoviputkeen ei niinkään, koska se on niin sileä ja rasvainen. Sukittamalla voidaan saneerata valurautaputkien ohella myös betoni-, ruukkuputkija muoviviemärit. Massa kiinnittyy vanhaan putken seinämiin seuraten sen muotoja ja muodostaen viemäriputkeen ohuehkon uuden pinnan. Putkiremonttivimma johtuu ennen kaikkea siitä, että nyt peruskorjausikään ovat tulleet 1960ja 1970 -luvuilla rakennetut talot, ja niitä on Suomi täynnä. Tässä perinteisessä putkiremontissa uusitaan kiinteistön käyttövesi-, lämmitysvesija viemäriputkien lisäksi märkätilojen vesieristykset, laatoitukset ja vesikalusteet. Suomessa aloitetaan tänäkin vuonna tuhansia putkiremontteja. Rakennustuotannon ohjauksen professori Arto Saari Tampereen yliopistosta arvioi riskittömyyden olevan syynä siihen, että reilut 70 prosenttia vuosittain maassamme tehtävistä putkiremonteista toteutetaan perinteisenä linjasaneerauksena
Kuva: Picote. Rakennustuotannon ohjauksen professori Arto Saari muistuttaa putkiremonttien toteutustapaan vaikuttavan myös talojen rakenne. Lopputarkastus huolehti, että asiat olivat kunnossa joka asunnossa, havainnollisti kirjoituksessa Helena Petäistö. Tämän vuoksi esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa putket sekä viemärit uusitaan yleensä asuntokohtaisesti. Perinteinen remontti edellyttää usein myös talon kylpyhuoneiden uusiJos halutaan sukituksen yhteydessä uusia myös kylpyhuoneet, kustannus on noin 18 000-25 000 euroa talotyypistä riippuen. Suomessa putkiremontit maksavat enemmän kuin Keski-Euroopassa, koska suomalaisissa taloyhtiöissä remontoidaan samalla kaikki muukin tekniikka. Sukitettu putki kestää vähintään 50 vuotta, eli saman ajan kuin remontissa vaihdettu putkikin. Suomessa taloyhtiö vastaa koko kiinteistön talotekniikasta. – Pariisin asuintalossani tehtiin myös putkiremontti. 40 kymmenen vuoden aikana. Hybridivaihtoehto remontille Heikki Jyrämä tuo esille hybridivaihtoehdon putkiremontin toteutukseen. – Sukituksia on tehty maailmalla noin 50 vuoden ajan, Suomessakin noin 30 vuoden ajan. Muun muassa Helsingissä se oli pitkään ainoa, hyväksytty malli, kirjoitti vuonna 2011 toimittaja Helena Petäistö Suomen Kuvalehdessä julkaistussa kolumnissa. – Kun puhutaan, kuinka kauan remontoitu viemäri kestää, sekoitetaan usein kaksi eri menetelmää. Ja vaikka osaaminen ja teknologia ovat kehittyneet, ei sisäpuolisen saneerauksen markkinassa ole vieläkään täysin yhtenäistä linjaa toimiviksi havaittujen asennusmenetelmien suhteen. Condominiumissa jokainen asunto on oma kiinteistönsä, mutta yhteiset tilat, talon rakenteet, putkistot, sähköverkot ja tontin omistavat asuntojen omistajat yhteisesti. Myös lämpimän veden jakelu on kiinteistöissä keskitetty toisin kuin useimmissa muissa maissa, Keski-Euroopan maissa asunnoissa on omat lämminvesivaraajat. Kun rakenteen sisällä olevat putket halutaan uusia, se vaatii mittavia purkutöitä. – ”Perinteinen” putkiremontti on kotikutoinen suomalainen farssi, joka ei naurata, kun se kohdalle sattuu. Tämä rakenteiden purkutyö on hidasta ja kallista. Ylen esille nostamissa tapauksissa remontti tehtiin niin kutsutulla ruiskuvalumenetelmällä, jossa vanhan putken sisäpinta päällystettiin. Omistajan vastuulla on ylläpitää asuntonsa putkistoa niin, että siitä ei koidu muille haittaa. Sen sijaan sukitus-menetelmällä käsitelty viemäriputki kestää noin 50 vuotta, saman verran kuin kokonaan uusittu putki. – Perinteisessä putkiremontissa vanhat viemäriputket sekä vesijohdot kaivetaan esille talon rakenteista ja ne uusitaan nykyisille paikoilleen. Viemärisaneerauksia on tehty aikoinaan kirjaimellisesti kevein menetelmin. Keski-Euroopassa asuntojen omistajat vastaavat kaikesta asunnon sisällä tapahtuvasta. Sukitusmateriaalina käytetään epoksihartsia, joka on käytännössä ikuinen materiaali, sukitettu putki vastaa ominaisuuksiltaan uutta muoviputkea. Vanhat putket jätettiin oman onnensa nojaan ja uudet vedettiin siistissä kotelossa käytävälle. – Suomessa putket on usein vedetty talon rakenteiden sisälle, Euroopassa putkia on vedetty rakennusten ulkoseinille. Euroopassa asuntokiinteistöjen pääasiallinen hallintomalli on niin sanottu Condomium-malli. Hän painottaa, että pinnoittamalla putkien kestoikää saadaan tyypillisesti lisättyä vain 10-15 vuotta. Pinnoittamisesta käytetään myös nimiä putkitus, massaus ja ruiskuvalu, sanoo sukituksia tekevän Sukitusvalvonta Pro Oy:n toimitusjohtaja Heikki Jyrämä. Heikki Jyrämä korostaa myös työmenetelmien kehittymistä. – Alan isoimmilla toimijoilla on VTT:n, nykyinen Eurofins Expert Services Oy, myöntämä menetelmäsertifikaatti, joka takaa urakoitsijan toiminnan ja lopputuotteen laadun, hän tähdentää. Me yhden rappukäytäväni asukkaat maksoimme yhdessä saman summan, minkä Helsingin Töölössä jouduin maksamaan yksin. Tämä vie aikaa ja tuo kustannuksia. Suomalainen erikoisuus Koko talon putkiremontti on suomalainen erikoisuus, esimerkiksi Keski-Euroopan maissa putket korjataan asuntokohtaisesti. Suomi on ainoa maailman maa, jossa asunto-osakeyhtiöjärjestelmä on hallitseva omistusasuntojen hallintamuoto. Eri asuntojen putkistot voivat vuosien varrella muokkautua hyvinkin erilaisiksi remonteissa. Myös tekniset vaatimukset ovat koko ajan kiristyneet. Kirjoituksessa Petäistö ihmetteli, miksi Suomessa suositaan kalliita linjasaneerauksia, jotka pahimmillaan ovat johtaneet kolme vuotta aiemmin remontoitujen kylpyhuoneiden remontoimiseen uudelleen. – Kukaan ei ole luvannut, että pinnoitettu viemäriputki kestää 50 vuotta. Jyrämän mukaan sukituksen materiaalit ja työmenetelmät ovat kehittyneet viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana merkittävästi. Sukitus sekoitetaan pinnoitus -menetelmään, vaikka se on täysin erilainen kuin sukitus. Sen päälle kukin otti oman putkifirman, joka veti putket asuntoihin. Suomessa lainsäädäntö ja asunto-osakeyhtiö hallintomuotona johtavat siihen, että remontteja toteutetaan maassamme eri tavalla kuin Keski-Euroopassa
Kuva: Boldan Oy Huonokuntoinen viemäriputki voi aiheuttaa monenlaisia ongelmia, kuten hajuhaittoja, vuotoja ja tukoksia. Tämä on järkevämpää kuin reagointi vasta sitten, kun putket jo vuotavat. Se, että putkiremonttia varten joudutaan ottamaan suuri laina, voi kuitenkin johtaa siihen, että muita peruskorjaushankkeita joudutaan sen takia lykkäämään. Eli remontti maksaa keskimäärin noin 350 euroa neliötä kohden. Taantuvilla ja väestöään menettävillä alueilla toimivien isännöitsijöiden keskuudessa osuus on peräti 36 prosenttia. Osuus on mittaushistorian suurin. Näin remontti on perinteistä menetelmää huomattavasti nopeampi, siistimpi ja ennen kaikkea edullisempi, kertoo Jyrämä. Pääkaupunkiseudulla on ihan tavallista maksaa putkiremontista yli 1 000 euroa neliöltä. Tästä syystä hybridi-remonttien suosio kasvaa koko ajan, hän jatkaa. Jyrämä huomauttaa, että molemmissa remonttivaihtoehdoissa kaikki tai vain osa kylpyhuoneista voidaan saneerata, jos niin halutaan. Ja kylpyhuoneiden uusiminen taas vaatii osin talon sähköjen uusimisen, koska vanha sähköjärjestelmä ei taivu nykyajan vaatimuksiin. misen samalla kertaa. – Vaikka asumismukavuuden ja talon kunnon kannalta olisi monesti parasta remontoida putkiremontin yhteydessä myös esimerkiksi julkisivu, piha tai yhteiset tilat, on se joskus taloudellinen mahdottomuus. – Sähköjen uusiminen maksaa noin 100 euroa per neliö. Suuren taloyhtiölainan saaminen voi olla vaikeaa myös suurissa kaupungeissa, jos taloyhtiö esimerkiksi sijaitsee heikomman asuntokysynnän asuinalueella ja sillä on paljon korjausvelkaa, Isännöintiliiton tutkimuspäällikkö Olli Rekonen sanoo. Perinteisen linjasaneerauksena toteutettava putkiremontti maksaa paljon. Putkiremonttiin ryhdytään barometrin mukaan yhä useammin sen takia, että taloyhtiön pitkän tähtäimen selvityksessä tai kunnossapitotarveselvityksessä on otettu kantaa remontin ajankohtaan. 41 Rahoitusvaikeudet estävät putkiremonttien tekemistä n. – Eli viemäreiden sukittaminen ei millään muotoa estä kylpyhuoneiden uusimista ja sitä kautta asuntojen tason nostoa. Nyt tehtävä putkiremontti vaikuttaa siis taloyhtiön ja sen osakkaiden talouteen vielä pitkään. Barometrin mukaan 19 %:lla isännöitsijöistä on hallinnoinnissaan kohteita, joissa putkiremontteja on jäänyt toteutumatta rahoitusvaikeuksien takia. Yhä useammassa taloyhtiössä putkiremonttia ei pystytä toteuttamaan lainkaan rahoitusvaikeuksien takia. Vaikeudet eivät kuitenkaan koske pelkästään syrjäisempien paikkakuntien taloyhtiöitä. Kaikkiaan kyselyyn vastanneet hallinnoivat 2 800 taloyhtiötä. Se vaikuttaa myös siihen, kuinka paljon taloyhtiön on mahdollista saada lainaa muita mahdollisia suurempia korjauksia varten. Tähän karuun johtopäätökseen tullaan Isännöintiliiton uusimmassa Putkiremonttibarometrissä, joka julkaistiin toukokuun puolivälissä. Myös lattiakaivon paikan muuttaminen onnistuu hybridi-remontissa vaivatta. – Hybridiremontissa saadaan teknisesti täysin sama lopputulos kuin perinteisessä remontissakin mutta hybridiremontti on huomattavasti nopeampi, siistimpi, asukkaille vaivattomampi ja kustannuksiltaan noin 30-50 prosenttia edullisempi kuin perinteinen remontti. kertoo Isännöintiliiton tutkimuspäällikkö Olli Rekonen. – Tämän vuoksi on tärkeää tehdä jonkinlaiset suunnitelmat niin taloyhtiön korjauksille kuin taloudellekin mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen. Talon rakenteita ei hybridiremontissa näin ollen tarvitse repiä auki. Putkiremontti on taloyhtiölle iso investointi, jonka vaikutukset ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen. Barometri osoittaa, että näin on käynyt 13 prosentissa tänä vuonna raportoituja putkiremontteja. Jos halutaan uusia myös kylpyhuoneet, kustannus on noin 18 00025 000 euroa talotyypistä riippuen. n Sukituksessa putken sisään paineilmalla kyllästetty sukka kovettuu lämpöreaktiossa muoviputkeksi. Kuva: Boldan Oy. – Viemäreiden sukitus maksaa keskimäärin 100 euroa per neliö ja vesiputkien uusiminen pintavetona noin 150 euroa per neliö. Näin remontista tulee massiivinen ja asukkaille kallis projekti. Yhä useammat taloyhtiöt ovat alkaneetkin tätä tekemään, mikä on hieno asia. Pankki ei välttämättä pysty myöntämään riittävästi lainaa näiden kaikkien korjaamiseen lyhyen ajan sisällä, Rekonen toteaa. – Monet taantuvilla alueilla sijaitsevat taloyhtiöt ovat takaisinmaksukykynsä ja vakuusarvonsa puolesta tilanteessa, jossa niiden on mahdotonta saada suurta taloyhtiölainaa putkiremonttia varten. Kyselyyn vastasi yhteensä 156 isännöinnin ammattilaista, joista 95 raportoi myös tiedot viimeisimmästä putkiremontistaan. Eli kustannukset ovat merkittävästi linjasaneerausta pienemmät, sanoo Heikki Jyrämä. Putkiremonttibarometrin mukaan lainaa otetaan yleensä 20–25 vuoden ajalle – ja se vaikuttaa suoraan taloyhtiön taloudellisiin mahdollisuuksiin myös tulevia korjauksia ajatellen. – Hybridiremontissa vanhat viemärit saneerataan sukittamalla niiden sisälle uudet putket ja vesijohdot uusitaan porraskäytäviin asennettaviin koteloihin pintavetoina. Vanhat vesiputket jäävät paikoilleen talon rakenteisiin, ne tyhjennetään ja tulpataan siististi. Lisäksi asunnoissa voi asua koko urakan ajan, eli sijaisasuntoa ei tarvitse etsiä. Hinnat vaihtelevat paljon muun muassa rakennuksen iän, koon ja tyypin mukaan reilusta 600 eurosta per neliö alkaen. Sukitus merkittävästi edullisempi Sukituksen puolesta puhuu raha
Osakkailta on kuitenkin jäänyt ymmärtämättä, että talo on silloin kulutettu loppuun. KVR-urakka eli kokonaisvastuurakentamisen malli. Osat, jotka rikkoutuessaan eivät aiheuta vesivahinkoa, voitiin jättää urakan ulkopuolelle. Sen jälkeen alkoivat ongelmat: lainatarjouksia 100 000 euron toteutussuunnittelua varten ei saatu lainkaan. Apu voi löytyä KVR-urakkamallista. Sen avulla putkiremontin kustannukset saatiin painettua 1,3 miljoonaan euroon, ja remonttisuunnitelma oli niin uskottava, että pankki suostui sen rahoittamaan. Keskeinen este rahoituksen saamiselle on, että remontteja on lykätty liian pitkään. Vuonna 1977 rakennetun kiinteistön hankesuunnitelma oli valmis vuoden 2022 lopulla. KVR-urakkamallilla on onnistuttu pelastamaan jopa purku-uhan alla olevia taloyhtiöitä KVR-malli takaa putkiremontille kiinteän hinnan Taloyhtiöiden korjausurakoiden rahoitus on vaikeuksissa, koska arvonmääritys ja remonttien laajuus eivät kohtaa. Mitä se tarkoittaa. Historia osoittaa, että pääsääntöisesti rakennuskustannusindeksi on noussut vuosi vuodelta korkeammaksi. Kustannusarvio oli 3,4 miljoonaa ja sisälsi linjasaneerauksen, julkisivun, vesikaton, hissin ja yhteisten tilojen remontin. Pankki oli kuitenkin valmis lainaamaan taloyhtiölle vain 900 000 euroa. Eikä kysymys ole pikkukuntien ongelmasta, vaan jopa pääkaupunkiseudulla on hylätty lainahakemuksia. Remonttien aloitusta ei koskaan kannata lykätä sen takia, että odotetaan korjauskustannusten laskevan. Usein väitetään, että taloyhtiö on hyvässä kunnossa, koska 40 vuoden aikana ei ole tarvinnut tehdä mitään korjauksia. – KVR-urakkamallin avulla on onnistuttu pelastamaan jopa purku-uhan alla olevia taloyhtiöitä. Kun hankesuunnitelma oli tehty, remontin budjetiksi arvioitiin kaksi miljoonaa euroa. Vantaan Havukoskella puolestaan kerrostaloyhtiö ei saanut rahoitusta hankkeilleen, kunnes pitkällisten vaiheiden jälkeen urakat päätettiin jaksottaa ja putkiremontti toteuttaa KVR-urakkana. Kerrostalojen rakentaminen oli Suomessa runsasta 1970ja 1980-luvuilla, ja nyt nämä talot ovat peruskorjauksen tarpeessa. Taloyhtiön hallitus oli pattitilanteessa, kunnes erään konsulttiyhtiön projektipäällikkö ehdotti, että toteutetaan ensin pelkkä putkiremontti ja valitaan toteutustavaksi ns. Korjausvelkaa on kertynyt niin paljon, että monen taloyhtiön vakuusarvo ei riitä korjauslainan saamiseksi. 42 n ?Kohtaaminen K eravalainen kerrostaloyhtiö ryhtyi suunnittelemaan putkiremonttia. Myös pankit arvostavat KVR-urakkamallia arvioidessaan valmiuttaan rahoittaa putkiremonttia, sanoo putkiremontteja KVR-urakkamallilla tekevän Remonttipartion toimitusjohtaja Jaakko Hartikainen. Jotta suomalainen kansallisvarallisuus, kiinteistöt, säilyttää arvonsa, niitä on johdonmukaisesti pidettävä kunnossa. Pankkien kanta oli, että kiinteistön vakuusarvo ei riitä hankesuunnitelman korjausten toteuttamiseen. Urakkaan sisältyivät uudet käyttövesija viemäriputket, asuntojen märkätilojen sekä saunaosaston remontointi ja sähköliittymien sekä teleyhteyksien uusiminen. Suunnittelu ja toteutus Perinteistä putkiremontin toteuttamisen tapaa on viime vuosina haastanut niin sanottu kokonaisvastuurakentamisen malli. Teksti: Eero Wihuri. KVRurakkasopimuksen hinnaksi tuli 1,52 miljoonaa. Remonttien onnistuminen on iso kansallinen kysymys, koska suomalaisten kotitalouksien keskeisin varallisuus on kiinni omassa asunnossa. Tähän remonttiin lopulta järjestyi pankin rahoitus. Hankkeesta oltiin jo luopumassa, kunnes ratkaisu löytyi KVR-urakkamallista
Kuva: Niko Jekkonen. Suunnitteluun käytetään usein varsin isojakin rahasummia, mutta suunnittelija ei mieti remontin kustannuksia, Jaakko Hartikainen sanoo. Tähän perustuu se, miten KVR-urakan kiinteä hinta syntyy, Remonttipartion toimitusjohtaja Jaakko Hartikainen kertoo. – Kun suunnitelma on valmis, huomataan remontin kustannustason nousseen liian korkeaksi. 43 KVR-malli takaa putkiremontille kiinteän hinnan Miten KVR-urakkamalli voi auttaa taloyhtiöitä toteuttamaan remontteja. Tähän perustuu se, miten KVR-urakan kiinteä hinta syntyy, Hartikainen kertoo. Hän on nähnyt, miten putkiremonteista teetetään kalliita ja aikaa vieviä suunnitelmia, joihin pyydetään tarjous urakoitsijalta ja vasta sitten astellaan pankkiin. KVR-mallissa urakoitsija ottaa vastuun sekä remontin suunnittelusta että toteutuksesta. Syntyy pattitilanne, koska pankki ei välttämättä myönnä lainaa remontille, hän jatkaa. Suunnitelma on kuitenkin laadittu niin, että siitä on hyvin vaikeata pakittaa ja vähentää suunniteltuja korjauksia. – Perinteisesti esimerkiksi putkiremonttia on lähdetty toteuttamaan siten, että ensin tilataan remonttisuunnitelma suunnittelutoimistolta. KVR-urakkamallin avulla on onnistuttu pelastamaan myös kielteisen tai rajallisen lainapäätöksen saaneita taloyhtiöitä. KVR-mallilla taloyhtiön talouden hallinta helpottuu ja riskit pienenevät, kun putkiremontin hinta on tiedossa ennen kuin tehdään inves– Urakoitsija ei voi luvata remontille kiinteää hintaa, jos ei ole itse ollut suunnittelemassa sitä. Pääkaupunkiseudulla putkiremontteja tehdään kasvavissa määrin KVR-urakkasopimuksina. Vastaus saattaakin olla kielteinen rahoituspäätös. – Urakoitsija ei voi luvata remontille kiinteää hintaa, jos ei ole itse ollut suunnittelemassa sitä
Esimerkiksi patteriventtiilien tasapainotus tuo pitkällä jänteellä säästöjä, mutta kerrostalorappujen pinnakaiteiden maalaus puolestaan nostaa kuluja eikä maalaus ole välttämätön. Näin vakuusarvo riittää välttämättömien korjausten tekemiseen ja rahoitusongelmia voidaan ratkaista. Hintaan vaikuttavat urakkamuoto, remontin laajuus, toteutustapa, käytettävät materiaalit, asuntojen määrä ja koko. Omat erikoisosaajat Jaakko Hartikainen kyseenalaistaa toimintamallin, jossa eri korjaushankkeet toteutetaan samassa urakassa. Hänen mukaansa putkiremontissa eri tarpeet voidaan jakaa kolmeen eri kategoriaan. Kustannustehokkuutta saadaan muun muassa rajaamalla remontin ulkopuolelle alueet, joiden korjaaminen ei ole välttämätöntä. Yhtiökokous hyväksyy hankesuunnitelman, jolloin urakan sisältö lukitaan. Toki on syytä muistaa, että kiva tehdä -työt usein parantavat asumisen mukavuutta ja laatua. n – Jos urakoitsija suunnittelee remontin, käytetään urakoitsijayrityksen tuntemia tuotteita, joiden hankintakanavat ovat kunnossa. Hintaan vaikuttavat urakkamuoto, remontin laajuus, toteutustapa, käytettävät materiaalit, asuntojen määrä ja koko. 44 tointipäätöksiä suunnittelusta tai urakoinnista. Jos urakoitsijalla on taloyhtiön budjetti tiedossa, urakka suunnitellaan sen raameihin sopivaksi. Suunnitelma, jonka budjetin ylittymisen riski on pieni, saa lainaa todennäköisemmin. Jos remontti tehdään perinteisenä kokonaisvastuu-urakkana, suunnitelmassa voi olla suunnittelijan tuntemia tuotteita, joiden hankintakanavia ei ole urakoitsijalla valmiina. – Ne ovat välttämättömät työt, hyvä tehdä -työt ja kiva tehdä -työt. KVR-urakassa tarjouksen hinta pysyy kiinteänä aina urakan valmistumiseen saakka. KVR-urakka tulee jopa 10–20 prosenttia edullisemmaksi kuin perinteinen putkiremontti, Jaakko Hartikainen sanoo. Jaakko Hartikaisen mukaan putkiremontin kustannuksista jopa 80 prosenttia määräytyy jo suunnittelupöydällä. On käynyt niinkin, että suunnittelijan haluamat tuotteet ovat olleet hinnaltaan kaksinkertaisia verrattuna tuotteisiin, joihin urakoitsijalla on ollut suorat hankintakanavat. Pankki arvioi rahoituspäätöksessään osakkaiden lainanhoitokykyä, kiinteistön vakuusarvoa sekä urakan budjettia. Jos toteutusvaiheessa tulee muutostarpeita, urakoitsijalla on velvollisuus muuttaa suunnitelmia. – Jos urakoitsija suunnittelee remontin, käytetään urakoitsijayrityksen tuntemia tuotteita, joiden hankintakanavat ovat kunnossa. – Jokaisella korjaushankkeella on omat erikoisosaajansa, eikä hankkeita niputtamalla saada etua. Kuva: Niko Jekkonen. – Kaikille remontin osa-alueille lasketaan hinta, remontti pilkotaan osiin. Hän muistuttaa, että putkiremontin kustannuksista jopa 80 prosenttia määräytyy jo suunnittelupöydällä. Lisäksi säästöä syntyy KVR-urakkamallilla Jaakko Hartikaisen mukaan materiaalivalinnoilla. Tämän vuoksi pankeissakin on kiinnostusta KVR-urakkamuotoa kohtaan. Se ei ole hyvää taloudenpitoa, koska kustannukset paisuvat. Urakoitsija on vastuussa rakentamisen loppuun saattamisesta ja sen lopputuloksesta. – Kun remontin suunnittelu alkaa, urakoitsija on jo valittu ja hinta tiedossa
Käyttövesiverkostoon taloyhtiö ei ole vielä asennuttanut vedenkäsittelylaitteistoa, mutta puheenjohtaja havahtuu miettimään, olisiko nyt sen aika. Laite vaikutti lupaavalta ja niinpä yhtiö otti laitteen käyttöön leasing-sopimuksella. Nykyisin Turunen saa kertoa kyselijöille hyödyistä ja säästöistä, joita laite on heille tuonut verrattuna siihen, että olisi pitänyt tehdä kalliita patteriverkoston huuhteluja sekä pattereiden säätötöitä ja termostaattien vaihtoja. Sen kustannuksia ei osakas varmasti tule saamaan takaisin, vaikka saisikin asunnon myytyä. Yhtiö on Karhuvuoren ensimmäisiä taloja, osa asukkaista on alkuperäisiä. Laite on pitänyt patteriverkoston puhtaana ja huoneistot tasaisen lämpiminä jo 14 vuotta. Vuonna 1966 valmistuneessa Heponiementie 3:ssa on 54 asuntoa kolmessa kerrostalossa, rappuja on kuusi. Käyttövesiverkoston putkiseinämistä laitteisto irrottaa korroosiosakkaa ja näin estää putkia syöpymästä ja aiheuttamasta vuotovahinkoja. – Iso osa asukkaistamme on iäkkäitä. Ennakkoluulottomuutensa ansiosta taloyhtiö on säästänyt rahaa. Entä jos hinnan päälle tulee vielä putkiremontti. Teräsrunkoinen laite kestää loputtomiin, eikä vaadi muuta huoltoa kuin parinkymmenen euron hintaisen suodatinpatruunan vaihdon tarvittaessa. Taloyhtiötä on ylläpidetty huolella. Elementtirakenteisista 1960-1970 -lukujen kerrostaloista on vaikea saada myydyksi asuntoa millään hinnalla. Eläkeläiset eivät kestä isoja vastikkeiden nousuja, sanoo puheenjohtaja ja lisää, että eivät pankitkaan enää anna lainaa ”noin vain”. n –?Vedenkäsittelylaitteisto on tuonut taloyhtiölle mittavat säästöt, sanoo Kotkan Karhuvuoressa sijaitsevan kerrostaloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Ilkka Turunen.. Lämmitysverkostoon asennettuun Baueriin kuuluu lisäksi sivuvirtasuodatin, joka kerää verkostossa kiertävään veteen pattereiden pinnoista irronneet sakat. Hän muutti taloon vuonna 2005 ja on ollut puheenjohtajana siitä alkaen. Remontteja miettiessä on huomioitava, mihin meillä on varaa. Alussa se piti vaihtaa kerran kuussa, nyt kun verkostovesi on puhdistunut ja lämmöt huoneistoissa tasaantuneet, vaihtoväli on puoli vuotta. Kotkan Karhuvuori on yksi Suomen monista taantuvista lähiöistä. Kun sopimus umpeutui kolmen vuoden jälkeen, laite siirtyi taloyhtiön omistukseen. – Leasing-sopimus oli meille hyvä ratkaisu, siinä tarve ja rahoitus kohtasivat, Turunen kuvaa. – Kun asiat selvittää ja perustelee hyvin ennen päätöksentekoa, ei niistä jälkeenpäin tule huomauttamista, Ikka Turunen sanoo. Muun muassa viemärit sukitettiin muutama vuosi sitten, julkisivuremontit on tehty. Rahaa säästyi Heponiementie kuuluu edelläkävijöiTasainen lämpö ja mahdollisuus siirtää putkiremonttia hin vedenkäsittelylaitteiston käyttäjänä, sillä vuonna 2011 Baueria ei vielä tunnettu Suomessa hyvin. Turunen aikoinaan ”keksi” vedenkäsittelylaitteiston Kiinteistöliiton koulutustilaisuudesta. – Aiemmin asunnoissa oli toisissa kuuma, toisissa kylmä, kertoo puheenjohtaja Ilkka Turunen. 45 Teksti: Anna-Liisa Pekkarinen K otkan Karhuvuoressa sijaitseva Heponiementie 3 asensi lämmitysjärjestelmäänsä Bauerin vedenkäsittelylaitteen kesällä 2011. Huoltoyhtiö vaihtaa sakkaisen suodatinpatruunan puhtaaseen aina tarvittaessa
Passiivisten viilennystapojen, kuten varjostimien ja kasvillisuuden, etu on se, että ne eivät kuluta energiaa. Vinkit paloturvalliseen grillaamiseen: • Käytä parvekkeella vain sähkötai kaasugrilliä. Huoneiston hallintaanotto on niin järeä toimenpide, että järjestysmääräyksessä olevan grillaamiskiellon rikkominen jää yleensä vaille oikeusvaikutusta, mikäli grillaaminen ei vaaranna paloturvallisuutta. Taloyhtiössä voidaan laatia omat järjestysmääräykset, joiden tarkoituksena on nimensä mukaisesti turvata taloyhtiön järjestystä. • Muista myös naapureiden viihtyvyys! Huolehdi siitä, ettet aiheuta grillaamisellasi kohtuutonta käryä ja haittaa. Kuva: Pexels I lmastonmuutos tuo mukanaan yhä kuumempia ja pidempiä hellejaksoja, jotka koettelevat rakennuksia ja niiden asukkaita. • Älä jätä kuumaa grilliä valvomatta. passiiviset viilennystavat ovat tärkeässä roolissa. Osa taloyhtiöiden osakkaista kokee grillaamisen niin häiritsevänä, että haluaisi kokonaan kieltää sen. Taloyhtiöiden on syytä kartoittaa kiinteistöön kohdistuvat riskit ja varautua ennalta, jotta asunnot pysyvät turvallisina ja miellyttävinä myös kuumimpina kesäpäivinä. Aihe tuottaa yhteydenottoja myös Kiinteistöliiton lakineuvontaan. – Useiden kerrostaloyhtiöiden järjestysmääräyksissä lukee, että parvekkeella grillaaminen on kielletty. Osana suunnitelmallista kiinteistönpitoa hallituksen ja isännöitsijän on syytä kartoittaa, mikä on taloyhtiön lähtötilanne eli millaiset riskit siihen kohdistuvat ja kuinka haavoittuvainen yhtiö on niille. • Noudata turvallisuusetäisyyksiä ja muista, että erityisesti puiset materiaalit ovat tulenarkoja. Rakennusten sisätilojen ylikuumeneminen voi aiheuttaa vakavia terveysriskejä erityisesti ikäihmisille, sairaille, lapsille ja lemmikeille. Samalla kuumuus, kuivuus ja säteily kuluttavat rakenteita, kuivattavat maaperää ja voivat lisätä metsäja maastopalojen riskiä. • Pidä sammutusvälineistöä, kuten sammutuspeitettä, käden ulottuvilla. 46 n ?Kiinteistöalan uutisia Keinoja kuumuuden hallintaan: • Varjostus: puut, istutukset, markiisit, sälekaihtimet ja muut varjostimet • Auringonsuojakalvot ja säteilyä heijastavat ikkunalasit • Viilennysja jäähdytys-ratkaisut: ilmalämpöpumput, kaukojäähdytys ja maaviilennys • Oikeaoppinen tuuletus ilta-aikaan, kun ulkoilman lämpötila on laskenut. Hallintaanottoa ei kuitenkaan voida tehdä, jos rikkomuksella on vain vähäinen merkitys. Säännöt eivät kuitenkaan saa rajoittaa normaalia asumista ja elämää. Myös rakennukset voivat vaurioituvat lämpölaajenemisen seurauksena, ja rakennukset ulkopinnat voivat kulua ennenaikaisesti, toteaa Kiinteistöliiton yhteiskuntasuhdepäällikkö Janne Salakka. – Grillaaminen kuuluu normaaliin elämään. Tehokkain keino viilentää sisätiloja on koneellinen jäähdytys, mutta myös Paloturvallinen parvekegrillaus sallittua myös taloyhtiössä Kesän kynnyksellä moni kaivaa grillin esiin ja ryhtyy valmistamaan kesäisiä herkkuja omalla parvekkeellaan tai terassillaan. Taloyhtiö voi varautua helteisiin. Asukkaan parvekegrillaus voi aiheuttaa paloturvallisuusriskin, jos asukasta ei ole ohjeistettu toimimaan oikein. Tällaisessa kiellossa on ongelmana sen valvominen, mutta myös se, minkälaisia seurauksia kiellon rikkomisella voi olla, sanoo Kiinteistöliiton juristi Katja Lauronen. – Asuntojen ylikuumeneminen heikentää asuinmukavuutta ja aiheuttaa sairastapauksia, pahimmillaan jopa hellekuolemia. Sen vuoksi parvekegrillaamista ei kannata kieltää kokonaan yhtiön järjestysmääräyksissä, Katja Lauronen toteaa. Taloyhtiö voi tehdä monia toimia asukkaiden hyvinvoinnin ja rakennuksen kunnon turvaamiseksi. Kiinteistöliitto ei kuitenkaan suosittele grillauskieltoa ratkaisuksi asiaan. Huoneisto voidaan ottaa järjestysmääräysten rikkomisen perusteella taloyhtiön hallintaan enintään kolmeksi vuodeksi
Kuva: Pexels. Lisäksi vakuutusyhtiöt vaativat, että kylpyammeen tai -paljun viemäröinti on tehtävä hyväksytyillä liitännöillä vesijohtoja viemäriverkkoon. Oma allas vaatii taloyhtiön hyväksynnän Uima-altaat, paljut ja pore-altaat ovat yhä yleisimpiä kotien pihoilla. E rilaiset porealtaat, paljut ja kylpytynnyrit ovat yleistyneet myös taloyhtiöiden huoneistopihoilla. – Jos sattuu vahinko, joka aiheutuu osakkaan huolimattomuudesta, taloyhtiöllä voi olla oikeus vaatia osakkaalta vahingonkorvausta. Jos sieltä ei löydy mainintaa piha-alueen kuulumisesta huoneistoon, piha on yhtiön hallinnassa. Suomalaista kylmäilmastotekniikan osaamista arvostetaan kansainvälisesti. Kevään aikana ressulaiset pääsivät esittelemään tutkimustuloksiaan kansainvälisesti Bostonin alueen oppilaitoksissa sekä opiskelijoille suunnatussa Massachusetts Science and Engineering Fair -tapahtumassa Amerikassa. 47 Ressun lukiolaiset kannustavat tyttöjä sähköalalle Suomessa sähköalan opiskelijoista naisten osuus on pieni, mutta Helsingin Ressun lukion nuoret näyttävät tietä. Parvekkeen tavanomaista sadevesien vedenpoistojärjestelmää ei ole rakennettu tällaiseen tarkoitukseen, Katja Lauronen huomauttaa. Pihan juridinen hallinta selviää taloyhtiön yhtiöjärjestyksestä. Silloin taloyhtiö voi periä korvausta virheen tehneeltä urakoitsijalta, Katja Lauronen toteaa. Opintojen ohessa lukiolaiset tekivät energia-alan tutkimusta akkupohjaisten energiavarastojen toimivuudesta Suomen kylmissä olosuhteissa. Jos piha on osakashallinnassa, osakkaan on silti tehtävä etukäteen kirjallinen muutostyöilmoitus, josta selviää muun muassa se, millaisesta vesialtaasta on kysymys, mihin se sijoitetaan, kuka toimii urakoitsijana ja mihin altaasta tulevat vedet johdetaan. Altaan tuominen parvekkeelle vaatii sekin muutostyöilmoituksen. – Osakas voi vapautua vahingonkorvausvastuusta osoittamalla, että on toiminut huolellisesti. Tutkimustulokset esiteltiin kevään aikana Amerikassa. – Halusimme antaa panoksemme tärkeään aiheeseen ja tutkimme, voiko oikealla lataus-purku syklillä vaikuttaa kapasiteettiin haastavissa sääolosuhteissa, kertoo lukiolaisten tutkimusryhmäläiset Minni Ruska, Maria Berghäll ja Eve Vähimaa. Jos rivitalon piha-alue on taloyhtiön hallinnassa, osakas tarvitsee asennukseen taloyhtiön luvan. Osakas tarvitsee taloyhtiön hallituksen luvan asennukseen, jos piha-alue on taloyhtiön hallinnassa. – Silloin luvan antamisesta päättää taloyhtiön hallitus yhtiökokouksessa hyväksyttyjen periaatteiden mukaisesti. Myös Aalto-yliopisto on tukenut lukiolaisryhmän tekemää tutkimusta. Paljun tai muun altaan asentamista parvekkeelle rajoittavat parvekerakenteiden kantavuus ja kosteudenkestävyys sekä mahdollisuudet veden ottamiseen ja hallittuun johtamiseen pois paljusta ja parvekkeelta. Tämä tarkoittaa sitä, että vedenpoisto on ohjattava huoneiston sisäpuolelta lähtevään viemäröintiin. Heidän tutkimuksensa akkuenergiavarastoista haastavissa sääolosuhteissa on osoittanut, että nuorilla ja naisilla on paljon annettavaa myös energiaratkaisujen kehittämisessä. Akkuenergiavarastojen määrä kasvaa Suomessa nopeasti. poistovesien asianmukainen viemäröinti, veden lämmittäminen ja vedenkulutus, Katja Lauronen sanoo. Jos kysymys on ensimmäisen paljun tai poreammeen asentamisesta yhtiöön, kannattaa yhteisistä periaatteista päättää yhtiökokouksessa, sillä taloyhtiön tulee toimia samojen periaatteiden mukaan myös kaikissa muissa vastaavissa tapauksissa, Kiinteistöliiton juristi Katja Lauronen kertoo. – Toivomme, että oman tutkimustyömme aihevalinta ja menestys kannustavat nuoria ja erityisesti tyttöjä hakeutumaan sähköalan opintoihin, nuoret tutkijat painottavat. – Paljun poistovesiä ei yleensä kyetä viemäröimään parvekkeelta, vaan ne on lähtökohtaisesti ohjattava huoneiston sisäpuolelta lähtevään viemäröintiin. – Riippumatta siitä, tarvitseeko osakas yhtiön luvan vai hyväksynnän muutostyöilmoitukselle, paljun tai poreammeen asennuksessa on huomioitava mm. Käytännössä tämä tarkoittaa, että osakas on antanut remontin suunnittelun, toteutuksen ja valvonnan ammattimaisen tahon tehtäväksi. Tutkimuksessa osoitettiin koko talvikauden kestävien ulkomittausten kautta, että energiavarastojen suorituskyky säilyy hyvin talvikaudella sopivalla lataus-purkusyklillä ja käytön aikana syntyvän hukkalämmön ansiosta. Myös osakkaan hallinnassa olevalle pihalle tuotavasta altaasta on tehtävä etukäteen kirjallinen muutostyöilmoitus, jonka käsitteleminen kuuluu taloyhtiön hallituksen toimivaltaan. Opiskelijat haluavat innostaa ikätovereitaan hakeutumaan sähköja energia-alalle, jossa on paljon mahdollisuuksia
Pohjakerroksessa on haettu graniitin sävyjä ja karheaksi hakattua pintaa. Julkisivun harkotettu kalkkimaalattu peruspinta matkii punertavaa hiekkakiveä ja kaikki listoitukset marmoria. Jäljittelymaalaus tarjosi näin sekä kustannustehokkaan työtavan että väreiltään ja mittakaavaltaan tarkasti hallittavan ulkonäön, kertoo Säätytalon historiaa tutkinut Kati Winterhalter Arkkitehtitoimisto Okulus Oy:stä. H elsingin Kruununhaassa sijaitsevan kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Säätytalon syksyllä 2023 alkanut peruskorjaus ja restaurointityö on loppusuoralla. Koristeellinen julkisivu Julkisivujen paljastuminen kahden vuoden kunSäätytalon julkisivuun historiallinen ilme. Peltikatto jää vielä muutamaksi vuodeksi hapettumaan ennen maalausta, mutta julkisivut ovat jo saaneet takaisin historiallista ilmettään. Julkisivun harkotettu kalkkimaalattu peruspinta matkii punertavaa hiekkakiveä ja kaikki listoitukset marmoria. – Säätytalon rakentaminen 1800-luvulla oli sekä aikataulultaan että rahoitukseltaan hyvin niukka. Julkisivujen kunnostukseen kuului rappausja maalaustöiden lisäksi rikkaiden kipsikoristeiden uusiminen ja ikkunoiden kunnostus. Hän on toiminut myös julkisivutöiden suunnittelijana ja valvojana. Kaikissa hankinnoissa haluttiin suosia suomalaisia toimittajia. Runsaissa kipsikoristeissa on sekä marmorin että patinoituneen pronssin sävyjä. Säätytalon julkisivut perustuvat kolmen kivilajin jäljittelyyn. 48 Pääjulkisivun monumentaalipylväät hiekkakiven sävyisiksi Säätytalon julkisivu perustuu aikakauden mukaisesti jäljittelyyn. Vuonna 1891 valmistuneen Säätytalon materiaalijäljitelmät sekä sisällä että ulkona ovat aikakaudelle tyypillisiä. Runsaissa kipsikoristeissa on sekä marmorin että patinoituneen pronssin sävyjä. Työt ovat edenneet siihen vaiheeseen, että sääsuojia ja telineitä on alettu purkaa ja niiden alta paljastuvat uusittu peltikatto ja kunnostetut julkisivut
– Rakennus tulee kuitenkin näyttämään tutulta Säätytalolta. Raportistamme löydät selkeät kuvat, korjausehdotuksen ja kustannusarvion. Kaikki tarkastajamme ovat sertifioituja, ISO 17024 mukainen sertifiointi perustuu yleiseurooppalaiseen tarkastajien pätevyysmääritykseen TR 17207 ollen puolueeton pätevyyden varmistamisja ylläpitojärjestelmä turvallisuudesta huolehtiville ammattilaisille. Sen koristeohjelma on kokonaisuudessaan harkittu ja johdonmukainen. Säätytalo on yksi Helsingin koristeellisimmista ja puhuvimmista julkisivuista. ” nostustöiden jälkeen on Senaatin rakennuttajapäällikkö Selja Flinkin mukaan jännittävää, sillä maalausta ei ole telineiltä päässyt näkemään kokonaisuutena. Samassa yhteydessä on parannettu myös rakennuksen esteettömyyttä ja energiatehokkuutta. Korinttilainen, kahden kerroksen yli nouseva pylväsjärjestelmä kertoo vallasta. Selkein muutos on siinä, että pääjulkisivun neljä valkoiseksi 1950-luvulla muutettua monumentaalipylvästä palautetaan jälleen hiekkakiven sävyisiksi, toteaa Flink. Rakennuttamisesta vastaa valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt. Sääty-yhteiskunnassa itävä yleisen ja yhtäläisen demokratian siemen saikin talossa hyvän kodin, kun se valmistui vuonna 1891. Julkisivuja nauhamaisesti kiertävä, okrankeltaisella ja tiilenpunaisella toteutettu ”Juhlakulkue”-friisi oli ajateltu väliaikaiseksi, ja sitä pidettiinkin tyylillisesti vieraana. Leikkipaikat eivät ole vain leikkipaikkoja. Pääjulkisivua dominoiva, päätykolmiossa oleva valtava Emil Wikströmin pronssiveistos nostettiin paikalleen yli 10 vuotta rakennuksen valmistumisen jälkeen, vuonna 1903. Säätytalon korjaukset ovat työllistäneet monia restauroinnin ja konservoinnin erityisosaajia. Veistos esittää Aleksanteri I vahvistamassa Suomen lakeja vuoden 1809 valtiopäivillä. Hallitsijaa kehystävät molemmin puolin säätyjen edustajat ja Suomen kansan historia esitettynä symbolisin henkilöryhmin. Leikkiturva suunnittelee ja toteuttaa, leikkipaikka kerrallaan.” Leikkiturva Oy on leikkipaikkojen turvallisuusasioihin erikoistunut yritys. Peruskorjaus jatkuu sisätiloissa Säätytalon edellisestä peruskorjauksesta on jo yli 30 vuotta. Säätytalon julkisivuarkkitehtuurilla on selkeitä esikuvia paitsi antiikin arkkitehtuurissa ja Italian renessanssissa myös oman aikansa eurooppalaisessa rakentamisessa. 49 Pyydä lisätietoja: Puh: 040 635 2307 tai info@kuparisolutions.fi www.kuparisolutions.fi AVUX on kiinteistönhuollon, isännöinnin ja siivouksen toiminnanohjausjärjestelmä, jolla ohjataan ja hallitaan asiakaskohteissa tapahtuvaa työskentelyä tehtävien töiden alkuvaiheesta niiden laskutukseen saakka. Tiesitkö, Turvaa lasten leikit Leikkija ulkokuntoilupaikkojen suunnittelut Meiltä myös laadukkaat leikki-, ulkokuntoiluja ulkokalusteet että leikkipaikan turvatarkastus pitää tehdä joka vuosi. Oma kerrostumansa julkisivuilla on erilaiset kaupunkien ja maakuntien vaakunat. Jo yli 10 000 tarkastettua leikkipaikkaa kertovat asiakkaidemme vahvasta luottamuksesta ja tarkastajiemme korkeasta laadusta. Tiilestä, rappauksesta ja kipsistä muotoillun rakennuksen julkisivut esittävät veistettyä luonnonkiveä. Rakennuksen julkisivujen kunnostamisen lisäksi sisäpintojen runsaalle maalauskoristelulle on tehty laajamittaisia konservointitoimenpiteitä ja rakennuksen talotekniikka uudistettu. n Säätytalon julkisivuun historiallinen ilme. Ahola ja hankkeen pääja arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Freese Oy. Ikkunat on kunnostanut Restaurointiosuuskunta Kymen Karmiini ja peltikaton uusimisesta vastaa Pellista Oy. Teemme mm. Puistikon kunnostus ja Helsingin kaupungin rakentama leikkipaikka valmistuvat loppuvuodesta. Rakennus luovutetaan valtioneuvoston kanslialle syksyllä 2025. Julkisivun valmistumisen jälkeen konservointityöt jatkuvat vielä kesän ajan sisätiloissa. Pääurakoitsijana toimii Rakennus Oy Antti J. Julkisivutyöt on toteuttanut Rakennusentisöintiliike Ukri Oy:n työryhmä Anni Hassin johdolla. Leikkipaikan turvatarkastukset Huollot/ asennukset Turva-alustojen HIC-testaukset SOITA, NIIN KERROMME LISÄÄ: p.0400 211 221 | www.leikkiturva.
erilaisten käyttöskenaarioiden tarkastelun. Siellä sijaitsee valmiiksi muitakin energiantuotannon laitoksia. Korttelissa sijaitsee valmiiksi muitakin energiantuotannon laitoksia. Lämmöntuotantokokonaisuuden merkittävänä etuna on sen tuoma jousto lämmönja sähköntuotantosektoreiden välille, mikä antaa suojaa energian hintaheiluntaa vastaan. Uudiskohde rakennetaan Hanasaaren käytöstä poistetun voimalaitosrakennuksen edustalla sijaitsevaan Energiakortteliin. Kuva: iStock Ouluun kaksi lämpökaivoa tutkimuskäyttöön Ouluun Linnamaan graniittisen peruskallioon porattiin kesäkuun alussa kaksi keskisyvää, tavoitesyvyydeltään 600 metrin syvyistä lämpökaivoa. Sähkökattilalaitos on kapasiteetiltaan 200 MW koostuen neljästä 50 MW:n sähkökattilasta. Hanke edistää hiilineutraalin geoenergian hyödyntämistä Suomessa ja sillä pyritään vauhdittamaan keskisyvien lämpökaivojen toteutusta ja käyttöönottoa hankemaakunnissa. Ensimmäisessä vaiheessa asemakaava mahdollistaa alueen nykyisten toimintojen, kuten huippuja varalämpökeskuksen tuotannon jatkumisen. Helsingin kaupunki omistaa korttelialueen. 50 E nergiayhtiö Helen Oy rakentaa Helsingissä, Hanasaaren Energiakortteliin, Euroopan suurimman sähkökattilalaitoksen ja sen yhteyteen kahdesta yksiköstä koostuvan lämpöakun. Lämpökaivo kytketään lämpöpumppuun mikä mahdollistaa keskisyvän kaivon tuotantokäytön demonstroinnin. Laitoksen tuotanto on kaiken lisäksi ilmastoystävällistä, kun sen hyödyntämä sähkö tuotetaan CO2-vapaasti, sanoo Helenin investoinneista vastaava johtaja Juhani Aaltonen. Helsingin Hanasaaren energiakortteliin rakennettava 200 megawatin sähkökattilalaitos koostuu neljästä sähkökattilasta. Tulevaisuudessa alueella voidaan toteuttaa erilaisia sähkön ja lämmön varastointiin liittyviä ratkaisuja, jotka tukevat lämmöntuotannon sähköistymistä. n Helen rakentaa Hanasaareen Euroopan suurimman sähkökattilalaitoksen Viime vuonna kaavan saaneessa Hanasaaren energiakorttelissa sijaitsee muitakin energiantuotannon laitoksia. Energiantuotantomuodot kehittyvät vaiheittain ja asemakaavassa varaudutaan tuleviin tarpeisiin joustavasti. Kokonaisuuden käyttöönotto tapahtuu aikataulun mukaan lämmityskaudella 2026–2027 Hanasaaren Energiakortteli Sähkökattila rakennetaan Hanasaaren käytöstä poistetun voimalaitosrakennuksen edustalla sijaitsevaan Energiakortteliin. Laitoksen viereen rakennettava lämpövarasto käsittää kaksi noin 40 metrin korkeuteen kohoavaa lämpöakkua, joiden yhteenlaskettu kapasiteetti on 1000 MWh, ja sitä voidaan sekä purkaa että ladata 100 MW:n teholla. – Yhtenä kokonaisuutena toimivalla laitoksella pystytään hyödyntämään tehokkaasti sähkömarkkinoiden volatiliteettia varastoimalla sähköä edullisemmilla spot-hinnoilla, ja tarjota se lämpönä kilpailukykyiseen hintaan. n ?Kiinteistöalan uutisia. Sähkökattiloilla nostetaan veden lämpötila kaukolämpöverkkoon sopivaksi ajankohtina, jolloin sähkö on edullista. Ensimmäinen Linnanmaalle porattavista kaivoista integroidaan osaksi Oulun ammattikorkeakoulun hybridilaboratoriota, jossa opetetaan ja tutkitaan uusiutuvia energiamuotoja. Keskisyvien lämpökaivojen poraaminen on osa valtakunnallisen Geoenergialoikka-hankkeen toteutusta. Kohteen varsinaiset rakennustyöt alkavat syksyllä. Laitoskokonaisuus otetaan käyttöön lämmityskaudella 2026-2027. Oulun yliopisto kehittää hankkeessa keskisyvän lämpökaivon lämpöpumpun digitaalisen kaksosen mahdollistaen mm. Toinen porattavista kaivoista on Geologian tutkimuskeskuksen tutkimuskaivo, jossa testataan ja kehitetään keskisyviin kaivoihin soveltuvia mittausmenetelmiä kallioperän ominaisuuksien selvittämiseksi sekä geoenergian tuottopotentiaalin arvioimiseksi. Kokonaisuuteen kuuluu kaksi lämpövarastoa. Maa-alue on vuokrattu Helen Oy:n käyttöön. Toisaalta lämpövarastoa on mahdollista myös purkaa, jolloin sillä voidaan tasata kaikkein korkeimpia sähkön spot-hintoja. Kaivon poraa KS Geoenergi Oy Kruunupyystä
Se tunnetaan myös nimellä hapeton täyttö. Annamme 5 vuoden ilmattomuustakuun. Ota yhteyttä, saat lisätietoja! Jaconi-laskentaohjelmamme mallintaa talot ja lämmitysjärjestelmän matemaattisen tarkasti ja tasapainotus toteutetaan paine-eromenetelmää soveltaen. Puhdas vesi, energiaa ja rahaa säästyy, hyvä asua.. Airsepex ® -täyttöjä on tehty tuhansiin verkostoihin ympäri Suomea. SÄÄTÖ JA TASAPAINOTUS ON TÄRKEÄÄ! Patteriverkoston perussäätö ja tasapainotus on välttämätön ja kannattava toimenpide, joka pysyvästi tasoittaa asuinhuoneiden lämpötilat ja lisää asumismukavuutta. Myös muutosten yhteydessä, kuten maalämpöön siirryttäessä ja eristystä, venttiileitä tai ikkunoita uusittaessa, kannattaa toteuttaa tasapainotus ja perussäätö. Patteriverkostojen tasapainotuksella asumismukavuutta ja energiansäästöä Lisätiedot: asiakaspalvelu@termotohtori.fi 044 237 2979 / 0400 292945 Kilonkallio 3 A, 02610 ESPOO www.termotohtori.fi/suunnittelu www.termotohtori.fi/airsepex Kerrostaloissa on niiden iästä riippumatta hyvin usein asuinhuoneiden lämpötiloissa valtavia eroja. Yläkerran kylmiin asuntoihin ei riitä lämpöä, ja muualla tuuletetaan. Energiansäästö voi olla jopa yli 15% (Motiva). Käsittelyn ansiosta vältetään korroosiota, verkosto on heti ilmaton, eikä ilmaamista enää tarvita. Asuinhuoneiden lämpötilat tasoittuvat +-1°C tarkkuudella. Tämä korjautuu tarkalla tasapainotuksella. Airsepex ® täytöt ja huuhtelut Huuhtelemme ja täytämme kiinteistöjen nestekiertoverkostot (lämmitys ja jäähdytys) Airsepex ® -laitteillamme ilmattomasti
Rakennuskokonaisuus myydään, koska koulukodille valmistui uudet tilat Pietarsaaren Pirilöön, eikä vanhoille tiloille ole enää käyttöä ja kohde on tyhjillään. Kun energiayhteistyö Venäjän kanssa katkesi 2022, ja sähköstä oli Euroopan laajuinen pula, yksin tuulivoimaan investoitiin muutamassa kuukaudessa kolme miljardia, vähän enemmän kuin koko energia-ala on investoinut keskimäärin vuodessa. Tämä vastaa jo merkittävää osuutta Suomen vuosittaisesta sähkönkulutuksesta ja kertoo, että aurinkovoimasta on kasvamassa olennainen osa sähköjärjestelmää. Yhdistyksen mukaan hyvä energian saatavuus avaa kasvunäkymiä. Nyt pitää uskaltaa ottaa vastaan talouskasvu, jota meille tarjotaan. Sähkömarkkinalain uudistus helpottaa jatkossa tuotannon ja energiavarastojen liittämistä verkkoon ja antaa paikallisille verkonhaltijoille oikeuden rakentaa ja operoida 400 kV -linjoja. Nykyinen päärakennus valmistui vuonna 1938, ja rakennuskantaa on sen jälkeen päivitetty muun muassa 1980-luvun peruskorjauksilla ja 1990-luvun lisärakennuksilla. 52 Historiallinen Lagmansgårdenin koulukodin alue myynnissä Pedersöressä Lagmansgårdenin alueella on rikas ja monivaiheinen historia, joka ulottuu 1700luvulle, jolloin vanhin rakennus, laamannintalo valmistui. Kohde on toiminut koulukotina vuodesta 1902 lähtien ja alueen vanhin säilynyt rakennus on vuodelta 1778. Teollisuus: sähköä riittää, talouskasvua ei kannata pelätä Suomalainen sähköjärjestelmä on vähäpäästöinen, edullinen ja skaalautuva. W. 1900-luvun alussa alueesta tuli suojelukasvatuslaitos, minkä myötä sinne rakennettiin useita uusia rakennuksia, kuten koulu, kanslia ja asuntola, arkkitehti A. Kaikki eivät luonnollisestikaan toteudu, Energiateollisuus ry toteaa kannanotossaan. Lagmansgårdenin alueella on rikas ja monivaiheinen historia, joka ulottuu 1700-luvulle, jolloin vanhin rakennus, laamannintalo, valmistui laamannin virkataloksi. Kun pystytään tuottamaan energiaa ilman, että sillä on negatiivisia ilmastovaikutuksia, käytön lisäys on vain positiivista ja parantaa elinolosuhteitamme. Fingridin ennusteen mukaan kiinteistökohtaisen ja teollisen aurinkovoiman tuottama sähkö Suomessa voi nousta reiluun 15 terawattituntiin vuoteen 2035 mennessä. Sekä hinta että päästöt ovat Euroopan pienimpien joukossa, samalla kun sähkönkäyttö asukasta kohden on Euroopan korkeimpia, muistuttaa kannanotossaan Energiateollisuus ry. Juuri nyt tuotantoon investoidaan vähemmän, koska kulutus ei kasva. Myytävä kokonaisuus sisältää 11 rakennusta sekä peltoja vesialueita. Suomen hyvät tuotanto-olosuhteet ja sähkön hintanäkymät ovat houkutelleet investointeja sekä tuotantoon, että kulutukseen, Energiateollisuus muistuttaa. Tämä parantaa erityisesti suurten aurinkovoimahankkeiden ja akkuvarastojen toteutusmahdollisuuksia.. Kuva: Senaatti-kiinteistöt S enaatti-kiinteistöt myy Lagmansgårdenin koulukotina toimineen rakennuskokonaisuuden Pedersören kunnassa. Tämän vuoden aikana odotamme valmistuvan arvion mukaan useampi sata megawattia”, kertoo Suomen uusiutuvien edunvalvontapäällikkö Klaara Tapper. Luvut käyvät ilmi Suomen uusiutuvat ry:n keräämistä tiedoista. Sähköä kyllä tuotetaan, kun vain tulee kysyntää, toteaa Energiateollisuus ry:n puheenjohtaja, Turku Energian toimitusjohtaja Timo Honkanen. Koulukodin ympäristö muodostuu laajoista hieman kumpuilevista viljelysalueista sekä pienehköistä metsämaista ja on valtakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä (RKY). Määrät ovat suuria, kun niitä vertaa vuoden 2024 lopun kapasiteettiin, joka oli 123 megawattia ja 26 tuotannossa olevaa aluetta. – Edullinen ja vähäpäästöinen sähkö on kilpailuetu tavoiteltaessa kansainvälisiä investointeja, joita on Elinkeinoelämän keskusliiton hankeikkunan mukaan jonossa noin kolmensadan miljardin edestä. Sähkön tuotanto seuraa perässä. – Sähkön tuotantoa saadaan nopeasti lisää. Datakeskukset, vedyn tuotanto, teräksen vetypelkistys ja synteettisiin raaka-aineisiin perustuvien lannoitteiden valmistus vie paljon sähköä ja tuo talouskasvua, kunhan investoinnit saadaan liikkeelle. Uusiutuvaan energiaan liittyvä säätely on samalla muutoksessa. Hankkeista 19 (0,6 GW) on jo rakenteilla ja 42:lle (2,5 GW) on myönnetty rakennuslupa. – Energiankulutus on hyvinvoinnin mittari. – Teollisen aurinkovoiman rakentamisen käynnistyminen on ollut kuluneen parin vuoden aikana nopeaa ja nyt Suomessa rakennetaan aurinkovoimaa mittakaavassa, jota pidettiin vielä muutama vuosi sitten mahdottomana. Suomeen suunnitteilla lähes 300 teollista aurinkovoimalaa Suomeen suunnitellaan parasta aikaa 285 teollisen kokoluokan aurinkovoimahanketta, eri vaiheissa olevia hankkeita on suunnitteilla yhteensä 23,3 gigawatin (GW) edestä. Kasvunäkymien mukaisesti sähkön kulutuksen arvioidaan jopa kaksinkertaistuvan, ja tuotantoinvestointeja halutaan mallintaa sen mukaan, samalla kun julkisessa keskustelussa teolliset investoinnit on alettu nähdä yhä enemmän ongelmana. Stenforsin suunnittelemana
Työja elinkeinoministeriö on myöntänyt Utajärven aurinkopuistolle 13,3 miljoonan euron suuruisen investointituen. Nyt verkkoon liitetyn Utajärven Isosuon voimalan maksimikapasiteetti tulee yksistään olemaan lähes yhtä paljon, noin 103,2 MWp. Aurinkopuisto rakennetaan 150 hehtaarin alueelle, ja siihen asennetaan yhteensä 170 000 aurinkopaneelia. Hankekokonaisuuden suuruus on yli 80 MEUR.. Kaksi kolmannesta tuotetaan muissa, hieman yli 25 aurinkopuistossa. Utajärven Isosuon aurinkopuisto tuottaa valmistuttuaan noin 97 GWh aurinkosähköä. – Utajärven ensimmäisen vaiheen energiatuotanto vastaa noin kolmasosaa koko Suomen tällä hetkellä tuotannossa olevasta teollisesta aurinkovoimakapasiteetista. Puiston ja akkuvaraston rakentamisesta vastaa NYAB Finland Oy. Tämä kuvastaa Isosuon aurinkopuiston kokoa ja merkitystä Suomen teollisen aurinkovoiman tuotannossa, sanoo Skarta Energyn projektiliiketoiminnan johtaja Santeri Ahokas. 53 Utajärven aurinkopuiston sähköntuotanto käynnistyi Skarta Energyn Isosuon aurinkopuisto rakennetaan 150 hehtaarin alueelle, ja siihen asennetaan yhteensä 170 000 aurinkopaneelia. Kuva: Aki Kolehmainen S karta Energyn rakennuttaman Utajärven aurinkopuiston sähköntuotanto käynnistyi toukokuun puolivälissä. Aurinkovoiman lisäksi Skarta Energy on investoinut 20 MW/40MWh:n akkuvarastoon Isosuolla ja puisto tulee valmistuessaan olemaan hybridipuisto. Suomen uusiutuvat ry:n ylläpitämän tilaston mukaan vuoden 2024 loppuun mennessä Suomessa oli yhteensä 25 toiminnassa olevaa teollisen kokoluokan aurinkovoimalaa, joiden yhteenlaskettu kapasiteetti oli 123 MWp. Kantaverkkoon liitettiin ensin 519 Mwp:n verran tuotantokapasiteettia. Utajärven Isosuon aurinkopuisto tulee valmistuessaan olemaan yksi Suomen suurimmista aurinkovoimaloista
Viime vuosina alueelle on ohjattu matkailuja vapaa-ajan palveluita risteilymatkailun kehittämiseksi, käynnistetty aluerakentaminen alueen rakennusten purkamisella ja toteutettu väliaikainen raitiotieyhteyden kääntöpaikka. Yhteensä alueen kerrosala on 474 500 kerrosneliömetriä. Kartta: Helsingin kaupunki. euroa ja kaupunki saa tonttituloja 520 miljoonaa euroa. Alueella tuetaan toimintatapojen muutoksia ilmastomuutoksen torjumiseksi. 54 Uusia asukkaita yli 7000 Helsingin Hernesaareen asumisen, työpaikkojen, sataman ja puistojen alueita H elsingin tavoitteena on mahdollistaa asumisen, työpaikkojen, satamaja puistoalueiden sijoittaminen Hernesaaren alueelle Etelä-Helsinkiin. Kevyt liikenne ensisijainen Aluetta suunnitellaan autoriippumattomana ja siten vähäautoisena tiiviin kaupunkirakenteen alueena, jossa liikenne tukeutuu pääosin kävelyyn, pyöräilyyn ja raidejoukkoliikenteeseen. Cafe Birgitan ja Löylyn yhteyteen suunnitellaan vierasvenesatama. Alueen kaupallisten palveluiden osuus on noin 26 000 k-m2. Raskas liikenne ohjataan alueen länsireunaan Munkkisaarenlaiturille. Hernesaari on ollut vuosikymmeniä telakkaja satamakäytössä. Hernesaari on Länsisataman kaupunginosan osa-alue. Alueella on asuinja toimitilarakentamiselle autopaikkojen enimmäisrajoitus. Risteilysatama tukee alueen kehittymistä vetovoimaiseksi merellisten matkailuja vapaa-ajanpalveluiden keskittymäksi. Venesataman yhteyteen suunnitellaan veneiden huoltoon ja säilytykseen liittyvien toimintojen lisäksi lumen vastaanottoaluetta. Kaavaratkaisun toteuttamisesta aiheutuu kaupungille kustannuksia ilman arvonlisäveroa 200 milj. Alueen monipuoliset palvelut hajautetaan elävöittämään korttelialueita siten, että matkailuja vapaa-ajan palvelut tukeutuvat ranta-alueisiin. Uutta asuntokerrosalaa on 292 000 kerrosneliömetriä ja työpaikkaja palvelukerrosalaa on 181 900 kerrosneliömetriä sisältäen nykyisten rakennusten käyttötarkoitusmuutokset 43 470 kerrosneliömetriä. Hernesaaren aluetta suunnitellaan noin 7 100 asukkaalle ja 3 000 työpaikalle. Sen muodostavat Eiran länsipuolella oleva niemi ja siihen täyttömailla yhdistetyt entiset saaret Munkkisaari ja Hernesaari. Pysäköintipaikat sijoittuvat pääosin maanpäällisiin pysäköintilaitoksiin. Alueen autopaikkojen enimmäismäärää rajataan. Kaavaratkaisun yhteydessä on laadittu liikennesuunnitelma, jonka mukaan alueella liikkuminen perustuu turvallisiin kävelyja pyöräily-yhteyksiin, raideliikenteeseen. Kaavaratkaisun toteuttaminen vaikuttaa erityisesti siten, että teollisuusja varastotoiminnan poistuessa alueelta kantakaupungin asumisen, työpaikkojen, palveluiden sekä liikuntaja virkistysmahdollisuuksien tarjonta monipuolistuu. Hernesaaren itärantaan suunnitellaan Merisataman jatkeeksi rantapuistoa, jossa on uimaranta, lähiliikuntapalveluita ja vesiurheilukeskus. n Kehittämisen kohteena oleva Hernesaaren alue rajattuna
Munkkivuoren ostoskeskus sijaitsee Helsingissä Huopalahdentiellä hyvien liikeyhteyksien varrella. Uutta tilaa Tavoitteena on rakentaa ostoskeskuskeskittymään uusi ja laajempi pohjoissiipi, joka mahdollistaa ostoskeskuksessa toimivien päivittäistavarakauppojen siirtymisen uusiin ja tarkoituksenmukaisiin tiloihin. Kaavaratkaisu mahdollistaa rakentaa 10-kerroksisen asuinkerrostalon. Melulta suojattu asukkaiden oleskelupiha sijoitetaan uuden liikerakennuksen katolle. 55 M unkkivuoren ostoskeskuksen aluetta kehitetään liikeja palvelukeskittymänä. Ostoskeskuksen edustalle, Huopalahdentien varteen, tulee uusi kerrostalo ja katuaukio puuistutuksilla. Tavoitteena on säilyttää ja suojella liikerakennuksen arvokkaimmat osat. Suojeltuun länsiosaan ja suojeltuihin paviljonkeihin sijoitetaan erikoisliikkeitä sekä kahviloita ja ravintoloita. Liikerakennuksen pohjoissiiven tilalle rakennetaan uusi laajempi liikerakennus paikoituskellareineen. Kuva: Arco Architecture Company Oy . Sisäpihalla on jatkossa mahdollista järjestää torimyyntiä ja erilaisia tapahtumia. Suunnitelmaa on kehitetty eteenpäin muun muassa saadun palautteen pohjalta. Tarkistettu kaavaehdotus viedään kaupunkiympäristölautakuntaan syksyllä 2025. Sisäpihaa ja Munkkivuoren kirkkoa yhdistävä sisäreitti säilyy ja sitä kehitetään nykyistä toimivammaksi. Uudet asunnot elävöittävät perinteikästä ostoskeskusta. 1990-luvulla sisäpihan alle rakennettu paikoituskellari säilyy. Tulevaisuudessa ostoskeskuksen edustalta kulkee Länsiratikat-pikaraitiotie ja sen pysäkki on ostoskeskuksen edustalla. Ostoskeskuksen sisäpihalla on jatkossa tilaa tapahtumille ja torimyynnille. Valtuusto tekee päätöksen asemakaavamuutoksesta arviolta vuoden 2026 alussa. Ostoskeskuksen ulkoalueita kehitetään ja sisäpihalle palautetaan sen alkuperäinen selkeä luonne. Liikerakennusten vanhempi läntinen osa ja eteläreunan lyhtymäiset paviljonkirakennukset säilyvät suojeltuina. Asuinrakennuksen ensimmäiseen kerrokseen tulisi suuret ikkunat ja liiketiloja. Päivittäistavarakaupoille rakennetaan uudet tilat, jotka sijoittuvat ostoskeskuksen uuteen pohjoissiipeen. n Havainnekuva Munkkivuoren ostoskeskuksesta torin suunnalta, uusi kerrostalo Huopalahdentien varressa. Kaavamuutoksen käynnistysvaiheen osallistumisja arviointisuunnitelman liitteenä esitettiin suunnitelmaa, jossa uuden ostoskeskusrakennuksen päällä oli neljä uutta kerrostaloa. Ostoskeskuksen suunnitelmat olivat ensimmäisen kerran nähtävillä keväällä 2020. Kaavaratkaisun tavoitteena on mahdollistaa Munkkivuoren ostoskeskuksen kehittyminen alueellisena kaupallisena keskuksena. Nyt alueen itäosaan tulee yksi uusi kerrostalo, joka sijoittuu Huopalahdentien varteen. Kaupunki tiivistyy pikaraitiotien reitin varrelle, ja uusi kerrostalo liittyy jo rakennettuun Pohjola-talon kortteliin ja Huopalahdentien tulevaan asuinrakentamiseen
Y mpäristöministeriön toukokuun puolivälissä lausuntokierrokselle lähettämä luonnos uudesta alueidenkäyttölaista uhkaa uusien aurinkoja tuulivoimahankkeiden toteutumista. – Hallituksen esittämä sääntely uhkaa kaataa sen omat ilmastoja investointitavoitteet, esimerkiksi kunnianhimoisen vetystrategian toteuttaminen ei ole mahdollista ilman puhdasta ja edullista tuulivoimaa. Nyt esitetty muutos on merkittävä tiukennus suomalaiseen jo valmiiksi tiukkaan etäisyyssääntelyyn, Mikkonen painottaa. Tuulivoimaloiden ja asutuksen välistä etäisyyttä määritellään tällä hetkellä ympäristöministeriön melumallinnusohjeella sekä valtioneuvoston asetuksella, joka koskee tuulivoimaloiden ulkomelutasoa. – Myös luottamus Suomen poliittisen sääntelyn pysyvyyteen kärsisi. Nykyinen sääntely varmistaa, että hankkeet sijoittuvat kestävällä tavalla niin luonnon kuin yhteiskunnankin näkökulmasta. Suomen ehdoton kilpailuetu teollisuuden vihreän siirtymän investointien houkuttelussa on vahva maatuulivoimahankeportfolio, joka mahdollistaa puhtaan, edullisen ja nopeasti rakennettavan sähköntuotannon kasvun. Kuva: Pohjois-Suomen ELY-keskus. Tätä mieltä on Suomen uusiutuvat ry. 56 –?Tämä on tango kahdelle, jos hallitus pysäyttää tuulivoimainvestoinnit, pysyy tanssilattia tyhjänä myös muiden teollisuuden investointien osalta Alueidenkäyttölaki uhkaa tuulivoimainvestointeja Uusi alueidenkäyttölaki uhkaa kaataa vihreän siirtymän teolliset investoinnit, pelkäävät alan toimijat. Hän käyttää tilannetta kuvatessaan tanssivertausta. – Yhdessä ne luovat yhden tiukimmista etäisyysvaatimuksista Euroopassa. Yhdistyksen mukaan lakiluonnokseen sisällytetty kiinteä etäisyys tuulivoimaloista asutukseen tulee vaarantamaan tuulivoimarakentamisen jatkuvuuden Suomessa ja siten estämään teollisuuden tarvitseman sähköntuotannon rakentamisen. Tämä on tango kahdelle, jos hallitus pysäyttää tuulivoimainvesPohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen hankkeessa selvitetään maatuulivoimahankkeiden vesistövaikutuksia sekä kumuloituvia vesistövaikutuksia muun maankäytön kanssa muuttuvissa vesija ilmasto-oloissa. – Toteutuessaan luonnoksessa mainitulla tavalla uusi laki vaikeuttaisi merkittävästi uuden tuulivoiman rakentamista. Vielä ei kuitenkaan ole myöhäistä tehdä korjausliikettä – kolme kertaa tuulivoimalan kokonaiskorkeus olisi etäisyytenä kompromissi, joka vielä mahdollistaisi tuulivoiman kasvun ja hallituksen sähkönlisäyksen tavoitteiden saavuttamisen Suomessa, sanoo Suomen uusiutuvat ry:n toimitusjohtaja Anni Mikkonen. Hänen mukaansa kiinteä etäisyysvaatimus romuttaisi vaikutuksiin perustuvan lupajärjestelmän, ja vähentäisi kaavoituksessa paikallista kunnan päätösvaltaa. Lisäksi hankkeiden vaikutukset tutkitaan perusteellisesti kaavoitusprosessissa ja ympäristövaikutusten arvioinnissa
n Tuulivoimaloiden koko on kasvanut merkittävästi vajaassa 15 vuodessa. Tämän vuoden aikana odotamme valmistuvan arvion mukaan useampi sata megawattia, kertoo Suomen uusiutuvien edunvalvontapäällikkö Klaara Tapper. Yhdistyksen mielestä pienten hankkeiden kaavoittaminen on lisäksi tarpeetonta, mikäli hankealueella ei ole kaavoituksella yhteensovitettavia muita ihmistoimintoja. Luvituksen kehittämisessä tulisi nyt keskittyä sujuvuuteen ja ratkaisuihin, jotka tukevat investointeja, jotta ei luoda esteitä hyvin alkaneelle hankkeiden rakentamiselle, toteaa Klaara Tapper. Tämä voi hidastaa hankkeiden etenemistä, vaikka samalla Suomi tarvitsee nopeasti lisää puhdasta sähköntuotantoa muun muassa teollisuuden ja sähköisen liikenteen tarpeisiin. Samaan aikaan uusiutuvaan energiaan liittyvä sääntely tuo alalle mahdollisuuksia mutta myös riskejä. Suomen Uusiutuvat ry:n mukaan tämä on lähtökohtaisesti hyvä lisä luvituksen työkalupakkiin, mutta esityksessä on kuitenkin riskejä. Suomeen suunnitellaan parasta aikaa 285 teollisen kokoluokan aurinkovoimahanketta, eri vaiheissa olevia hankkeita on suunnitteilla yhteensä 23,3 gigawatin (GW) edestä. Nyt jos koskaan päättäjien on nähtävä kokonaisuus: yksi laki on nyt vaarassa romuttaa Suomen mahdollisuuden houkutella uusia teollisia investointeja ja rakentaa samalla kestävää talouskasvua, Mikkonen painottaa. 57 Alueidenkäyttölaki uhkaa tuulivoimainvestointeja toinnit, pysyy tanssilattia tyhjänä myös muiden teollisuuden investointien osalta. Aurinkovoiman kasvu Aurinkovoiman kasvu on pääsemässä Suomessa vauhtiin ja sen merkitys energiapaletissamme tulee kasvamaan tulevina vuosina. Tämä parantaa erityisesti suurten aurinkovoimahankkeiden ja akkuvarastojen toteutusmahdollisuuksia. Tämä vastaa jo merkittävää osuutta Suomen vuosittaisesta sähkönkulutuksesta ja kertoo, että aurinkovoimasta on kasvamassa olennainen osa sähköjärjestelmäämme. – Teollisen aurinkovoiman kasvu Suomessa edellyttää pitkäjänteistä ja ennakoitavaa sääntely-ympäristöä. Grafiikka: Suomen Uusiutuvat. Sähkömarkkinalain uudistus helpottaa jatkossa tuotannon ja energiavarastojen liittämistä verkkoon ja antaa paikallisille verkonhaltijoille oikeuden rakentaa ja operoida 400 kV -linjoja. Maamme aurinkovoimapotentiaali on suuri ja suunnitteilla on useita satoja hankkeita. Lausuntokierroksella oleva alueidenkäyttölain luonnos on tuomassa ensimmäistä kertaa kaavatyökalun aurinkovoimalle, aurinkovoimaosayleiskaavan. Lakiluonnoksen mukaan jatkossa kaikki vähintään 10 hehtaarin kokoiset aurinkovoimalat vaatisivat kaavoituksen. – Teollisen aurinkovoiman rakentamisen käynnistyminen on ollut kuluneen parin vuoden aikana nopeaa ja nyt Suomessa rakennetaan aurinkovoimaa mittakaavassa, jota pidettiin vielä muutama vuosi sitten mahdottomana. Fingridin ennusteen mukaan kiinteistökohtaisen ja teollisen aurinkovoiman tuottama sähkö Suomessa voi nousta reiluun 15 terawattituntiin vuoteen 2035 mennessä. Määrät ovat suuria, kun niitä vertaa vuoden 2024 lopun kapasiteettiin, joka oli 123 megawattia ja 26 tuotannossa olevaa aluetta. Aurinkovoimaloille kaava Uusiutuvaan energiaan liittyvä säätely on samalla muutoksessa. – Erityisesti hankaluuksia syntyy metsätalousmaiden käytön rajoitusten ja tiukan kaavavaatimuksen vuoksi. Hankkeista 19 (0,6 GW) on jo rakenteilla ja 42:lle (2,5 GW) on myönnetty rakennuslupa
Mutta EK:n keräämien tietojen mukaan tänä vuonna investointeja ennakoidaan valmistuvan noin 8,5 miljardin euron edestä. Juuri sähköä käyttävät investoinnit luovat välttämättömiä edellytyksiä uusille sähkön tuotantoinvestoinneille – ilman niitä Suomen uusi energiatalous ei lähde isossa mittakaavassa käyntiin ja kasvattamaan kansantaloutta. Akkuteknologioihin arvioidaan kohdistuvan tänä vuonna 700 miljoonan euron investoinnit. – Erityisen kiinnostavaa on seurata hankkeita, jotka ovat varmalla pohjalla: investointi on saatu jo valmiiksi tai siihen on sitouduttu varsinaisen investointipäätöksen tasolla. Uusia investointipäätöksiä on alkuvuoden aikana tehty yli 600 miljoonan euron edestä. Hankkeet kirjataan dataikkunaan siinä vaiheessa, kun yritykset ovat itse ne tuoneet julkisuuteen. Vihreiden investointiaikomusten hankekanta on ylittänyt ensimmäistä kertaa 300 miljardin euron rajan. – Etenemistä on tapahtunut kaikissa hankevaiheissa. Näistä datakeskusinvestointeja on 2,5 miljardia euroa, maatuulivoimahankkeita 1,5 miljardia euroa ja biotuotteita 1,1 miljardia. 58 S uomeen tehdään kiihtyvällä tahdilla niin sanottuja vihreitä investointeja. Kappalemääräisesti eniten investointeja on valmistunut sähkön hintavaihtelua tasapainottaviin sähkövarastoihin, joita on vuoden 2025 aikana valmistunut jo yhdeksän. Yksittäisiä hankkeita on eri maakunnissa jo yli 1 000. n Suomeen rakennetaan nyt runsaasti uusia tuulivoimalapuistoja. Luku on huomattava Suomen talouden kokoon suhteutettuna, sanoo EK:n vihreän kasvun johtaja Ulla Heinonen. Listaalle kootaan kaikki uusiutuvaa sähköä tuottavat ja sitä kuluttavat hankkeet, kuten tuulija aurinkovoimalat sekä datakeskukset, kaukolämmön sähkökattilat, vetytehtaat ja vihreän metalliteollisuuden projektit. Sähköä käyttäviin teollisiin hankkeisiin tarvittaisiin kuitenkin vielä lisää vauhtia, jotta talouskasvu toden teolla käynnistyy ja vihreä siirtymä etenee. Eniten investointeja on euroissa mitattuna valmistunut biotuoteteollisuuteen, datakeskuksiin ja tehtaiden laajennuksiin. Elinkeinoelämän keskusliitto julkaisi toukokuun loppupuolella päivitetyn listan näinstä investoinneista, se on paisunut yli 300 miljardiin euroon ja yli tuhanteen hankkeeseen. Sähkövarastot ja biokaasu Uusia varhaisia investointiaikomuksia on vuoden 2025 aikana julkaistu 100 hankkeen verran ja 15 miljardin euron arvosta. Kuva: Kainuun Ely-keskus Suomeen vihreitä investointeja 8,5 miljardilla eurolla. Jatkossa olisi tärkeää myös se, että alueidenkäyttölain uudistus ei vaikeuta uuden tuulivoiman rakentamista, arvioi Heinonen. Lähikuukausina hankkeiden etenemistä auttaa suhdannekäänteen ohella toivottavasti myös hakukierroksen päätökset koskien puhtaan siirtymän hankkeiden investointitukea, verokannustimen hyödyntäminen sekä investointiluvituksen sujuvoittaminen. Huomioitavaa on, että suurin osa listalla olevista hankkeista on valmisteluvaiheessa, eikä niistä ole tehty investointipäätöstä. Lämmitykseen kuten sähkökattiloihin, teollisen mittakaavan lämpöpumppuihin ja hukkalämpöön investoindaan miljardi euroa. Tammikuusta alkaen hankkeita on jo valmistunut 34 kappaletta, yhteensä lähes 2,5 miljardin euron arvosta. Tällaisia hankkeita dataikkunassa on jo yli 36 miljardin euron arvosta vuodesta 2021 alkaen. Tahti on lupaava, arvioi Ulla Heinonen. Keskeisiä ovat olleet erityisesti sähkövarastot sekä investoinnit biokaasun ja biotuotteiden valmistukseen
040 900 7651. Uusimme myös termostaatteja, ilmasimme pattereita sekä huuhtelimme lämmitysverkoston, mutta mitkään toimet eivät auttaneet. Lämmityksestä alkoi tulla melko kallista.” Isännöitsijät laskevat, että laitteet ovat maksaneet itsensä takaisin säästyneinä korjauskuluina jo kymmeniä kertoja.” Lämmityspuolella yhden lämmityskauden jälkeen myös kylmät huoneistot alkoivat lämmetä ja lämmitys pystyttiin palauttamaan alun perin määriteltyihin arvoihin. Pitkää ikää putkillesi! Skannaa QR -koodi ja tutustu käyttäjäkokemuksiin ja videoihin tai siirry selaimella osoitteeseen bauersolutions.fi/asiakaskokemukset Bauer Solutions Oy Lämmittäjänkatu 6, 00880 Helsinki l 040 900 7651 info@bauersolutions.fi l bauersolutions.fi Ensiksi nostimme menoveden lämpötilaa, mikä poisti yläkerrosten ongelman, mutta alakerrosten asunnot ylikuumenivat. • Lisää käyttöikää ja suojaa putkistolle • Asumisviihtyvyyttä ja lisäarvoa kiinteistölle • Säästöä huoltoja korjauskustannuksissa • Varmistaa erinomaisen vedenlaadun • Energiatehokas ja ympäristöystävällinen Lisätietoa: Mikko Timonen, puh. Olemme olleet todella tyytyväisiä laitteiston toimintaan ja olemme harkinneet Bauerin asennusta myös käyttövesiverkostoon.” Bauer-vedenkäsittelylaitteen käyttö lämmitysja käyttövesijärjestelmissä vähentää energiankulutusta, poistaa jo muodostuneita sakkakerrostumia ja minimoi korroosion. Tämä osaltaan tarkoitti säästöä lämmityskuluissa.” Kun Bauer-laite asennettiin ei tarvinnut tehdä isoja putkistoremontteja ja patteriventtiilit toimivat erinomaisesti
Gaia Consultingin, nykyikin Swecom laatimassa selvityksessä mallinnettiin Huittisten aurinkovoimahankkeen taloudellisia hyötyjä suunnittelu-, rakentamis-, käyttöja purkuvaiheen aikana. Se osoittaa, että aurinkovoima tuo alueelle ja koko Suomeen energiaomavaraisuuden ja puhtaan energian lisäksi merkittävästi elinvoimaa. Rakentamisvaihe kestää arviolta pari vuotta, kun taas tuotantoaikana työvoimatarve jatkuu 40 vuoden ajan, Ojala kertoo. Lisäksi selvityksessä tarkasteltiin sähkönmyynnin tuomia verotuloja. 380 miljoonan euron tuottotaso perustuu sekä alempaan sähkönhintaan että verokantaan. – Tämä on tietääksemme ensimmäinen tässä laajuudessa toteutettu aurinkovoiman aluetalousvaikutuksia käsittelevä selvitys. 60 M illaisia hyötyjä aurinkovoimapuistolla on aluetalouteen. Selvityksessä arvioitiin lisäksi Huittisten aurinkovoimapuiston investoinneista Suomeen jäävää osuutta. Selvitys on laatuaan ensimmäinen, ja se antaa suuntaa myös muiden vastaavankokoisten hankkeiden hyödyistä. Vastauksia saadaan OX2 -yhtiön teettämästä selvityksestä, jossa tutkittiin Huittisiin suunnitteilla olevan aurinkovoimapuiston vaikutuksia. Aurinkovoima tarjoaa vuosikymmenien ajan työtä ja verotuloja, sanoo hankkeen projektipäällikkö Hannes Ojala OX2:lta. Näin ollen. – Selvityksen mukaan Huittisten hanke tuottaa suunnitteluja rakentamisvaiheessa 620 henkilötyövuotta ja tuotantovaiheessa 800. Aurinkovoiman suurimmat vuositason työllisyysvaikutukset kohdistuvat suunnitteluja rakentamisaikaan, mutta hanke tuo työtä myös koko tuotantovaiheen aikana. Hankkeen 350 miljoonan investoinnista jää Suomeen arviolta 44 prosenttia ja käyttövaiheen 300 miljoonan euron huolto-, asennusja muista palveluista 83 prosenttia. Iso taloudellinen hyöty Nyt valmistuneessa selvityksessä kunnille ja valtioille kertyviä verovaikutuksia on ennakoitu kahden eri sähkönhinnan lisäksi nykyisellä kiinteistöverotasolla ja tuulivoiman sähköntuotantoon vertautuvalla alemmalla verotasolla. Hankkeen arvioidaan tuottavan elinkaarensa aikana noin 1 400 henkilötyövuotta ja vähintään 380 miljoonaa euroa veroja muita tuloja
Kiinteistövero on mallinnettu nykyisen tason mukaan, jossa verotettava arvo on kiinteistön investointija rakennuskustannuksista 75 prosenttia. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely valmistui vuonna 2024 ja osayleiskaavan valmistelu on käynnissä. Tavoitteena on, että hankkeen rakennustyöt päästäisiin aloittamaan viimeistään vuonna 2027 ja tuotanto alkaisi vuonna 2028. Selvityksessä on mallinnettu aurinkovoimapuiston valtiolle ja kunnille kerryttämät veroja muut tulot mukaan lukien sähkönmyynnin tuomat verovaikutukset, joihin sisältyvät arvonlisä-, sähköja yhteisöverot. 61 Huittinen on yksi Suomen suurimpia suunnitteilla olevia aurinkopuistoja. Koko elinkaari Selvitystyön teki OX2:n toimeksiannosta kestävän liiketoiminnan konsultointiin erikoistunut Gaia Consulting (nyk. Sähkönmyynnin verovaikutukset on selvityksessä laskettu kahdella eri sähkönhintatasolla: 40 euroa/MWh ja 60 euroa/MWh. Huittinen on yksi Suomen suurimpia suunnitteilla olevia aurinkovoimapuistoja, joka tuottaisi valmistuttuaan vuosittain sähköä noin 95 000 kotitalouden tarpeisiin (5 000 kilowattituntia/ kotitalous). Selvityksessä tarkastellaan aurinkovoimapuiston koko elinkaarta. Selvityksessä on myös mallinnettu investointija käyttökustannusten aluetalousvaikutukset. Huittisten lisäksi yhtiöllä on tällä hetkellä kehitteillä viisi muuta aurinkovoimahanketta. Huittisten hankkeen arvioidaan tuottavan elinkaarensa aikana noin 1 400 henkilötyövuotta ja vähintään 380 miljoonaa euroa veroja muita tuloja Kuva: Voima Graphics. OX2:n aurinkovoiman hankekehitysportfolio Suomessa käsittää yhteensä noin 1 000 megawattia aurinkovoimaa. Toisessa vaihtoehdossa verotettava arvo on 35 prosenttia kiinteistön investointija rakennuskustannuksista, mikä vertautuu tuulipuistoon, jonka sähköntuotto-odotus on sama kuin nyt mallinnetulla hankkeella. Sweco). n Tutkimus: Yhdestä aurinkopuistosta Suomeen yli 400 miljoonaa euroa Havainnekuva Huittisten aurinkopuistosta. Investointikustannukset jakautuvat kahdelle vuodelle ja käyttökustannukset 40 vuodelle. Huittisten hankkeen investointija käyttökustannuksista Suomeen tuloutuu yhteensä yli 400 miljoonaa euroa
Laajat peltoalueet, olemassa oleva maatilainfra sekä lukuisat rakennukset tukevat erityisesti maaseutuelinkeinojen ja tuotantotoiminnan jatkamista. Vain prosentti taloyhtiössä asuvista omistusasujista arvioi, että omassa yhtiössä tehdään liikaa korjauksia. – Tätä voi pitää melko korjausmyönteisenä tuloksena. Kiinteistöllä sijaitsee 30 rakennusta, joista merkittävimpiä ovat hallintoja keskusrakennus, vankiselliosastot I ja II, navettarakennus, lampola, korjaamoja puuteollisuushalli sekä autotallirakennus. Kevään yhtiökokouksissa erilaiset korjaustarpeet herättävät paljonkin keskustelua, mutta kyselymme mukaan suomalaiset eivät ajattele, että omaa kotitaloa korjattaisiin liian paljon. Erityisen merkittävä osa vankilan toimintaa oli maatila, jossa hoidettiin pohjoissuomenkarjaa eli lapinlehmää. Tulos käy ilmi OP Ryhmän tekemästä kyselystä.Yksi rahoituk sen saamisen edellytyksistä on, että taloyhtiö on teettänyt tarpeelliset korjaukset suunnitelmallisesti ja ajoissa. Korjausvelka kasvattaa myös taloyhtiön vahinkotiheyttä. Remonteilla on vaikutusta myös vahingon korvattavuuteen. Vankila oli suljettu laitos, jossa oli noin 120 vankipaikkaa sekä osasto naisvangeille. Tilan käyttäjäksi tulee elektroniikkaja kodinkoneliike Power, jonka uusi Renkomäen myymälä avaa ovensa maaliskuussa 2026. Rakennustyöt ovat alkaneet toukokuussa. OP Ryhmän Taloustutkimuksella teettämään kyselyyn vastanneista noin 350 asuu omistusasunnossa taloyhtiössä. Kyseessä on noin 2 315 neliön suuruinen laajennusosa, joka rakentuu olemassa olevan kiinteistön yhteyteen. Mikäli yhtiöön on kertynyt paljon korjausvelkaa, voi rahoituksen saaminen vaikeutua, OP:n rahoituksesta vastaava johtaja Laura Hakamiesi sanoo. Vankila toimi alun perin niin kutsuttuna korpivankilana, jossa hyödynnettiin vankityövoimaa laajojen suoalueiden kuivattamiseen ja raivaamiseen viljelykäyttöön. Noin 2 500 hehtaarin kokoinen alue on poikkeuksellisen monipuolinen kokonaisuus. n ?Kiinteistöalan uutisia. Kokonaisuuteen kuuluu myös rakentuvan kiinteistön piha-alueiden uudistaminen. Näistä vastaajista 20 prosenttia arvioi, että omaan taloyhtiöön on kertynyt korjausvelkaa. Vangeilla oli mahdollisuus opiskella, suorittaa tutkintoja ja osallistua esimerkiksi maatalouteen ja puuteollisuuteen. Tilat sisältävät noin 1 840 neliötä myymälätilaa, 200 neliön varaston, 135 neliötä toimistoja taukotiloja sekä 50 neliön lastauskatoksen. S enaatti-kiinteistöt on käynnistänyt tarjouskilpailun Vaalan Pelson entisestä vankila-alueesta. 62 Pelson entinen vankila-alue myyntiin Joka viides arvioi taloyhtiönsä kasvattavan korjausvelkaa Senaatti-kiinteistöt on käynnistänyt tarjouskilpailun Vaalan Pelson entisestä vankila-alueesta. Oman taloyhtiön mahdollisuuksia saada remontteihin rahoitusta vastaajat pitävät hyvänä. Jos rakennus on huonokuntoinen tai siinä on rakenteellisia puutteita, se on alttiimpi vahingoille. Pelson vankila perustettiin vuonna 1935 Vaalan kuntaan Pohjois-Pohjanmaalle. Vain kolme prosenttia kyselyyn vastanneista myöntää, että omalla taloyhtiöllä olisi ollut vaikeuksia saada remonttirahoitusta. Jos vahinko johtuu siitä, että kiinteistössä ei ole tehty tarpeellisia toimenpiteitä, ei vahinko enää ole yllättävä ja ennalta-arvaamaton, mikä heijastuu korvattavuuteen. Tuloksena syntyi merkittävä määrä peltomaata, ja alueelle kehittyi oma kyläyhteisönsä. Kaksi kolmesta taloyhtiössä asunnon omistavasta kertoo oman taloyhtiön saavan ainakin yhden rahoitustarjouksen. Myytävän alueen pelloilla on viljelty heinää ja viljaa. Lahden Renkomäkeen iso elektroniikkamyymälä Osuuskauppa Hämeenmaa ja Tekova toteuttavat liiketilan vilkkaaseen vähittäiskaupan keskittymään Lahden Renkomäkeen. Kun pankit tekevät rahoituspäätöksiä taloyhtiöiden kohdalla, arvioidaan aina yhtiön lainanhoitokykyä ja sitä, onko talossa tehty korjauksia suunnitelmallisesti ja ajallaan. – Jos taloyhtiöllä on merkittävä korjausvelka ja rakennukset ovat huonokuntoisia, vakuutusyhtiöt voivat arvioida taloyhtiön riskit korkeammiksi. – Yksittäisten osakkaiden kannattaa osallistua yhtiökokouksiin, joissa niin remontteja kuin niiden rahoitustakin käydään läpi. Pelso toimi tärkeänä geenipankkina rodun säilyttämiseksi. 76 prosenttia oli kuitenkin sitä mieltä, että omassa taloyhtiössä korjaukset on tehty ajallaan. Viidesosa taloyhtiössä asuvista omistusasujista arvioi, että omaan yhtiöön on kertynyt korjausvelkaa. Remonttien tekemisestä ajallaan kannattaakin huolehtia, sillä oma asunto on suurelle osalle suomalaisista myös suurin varallisuuserä, OP:n pk-yritysrahoituksesta vastaava johtaja Satu Nurmi sanoo. Toiminnassa painotettiin koulutusta, kuntoutusta ja työtoimintaa. Tämä voi johtaa korkeampiin vakuutusmaksuihin, omavastuuseen tai rajoitettuun vakuutusturvaan, Pohjola Vakuutuksen omaisuusvakuuttamisen johtaja Markus Uimonen kertoo. Uusi satapaikkainen vankila tarjoaa turvalliset ja terveelliset tilat vangeille ja henkilöstölle. Pelson vankilan toiminta päättyi vuonna 2025, kun uusi, nykyaikainen Vaalan vankila otettiin käyttöön noin 30 kilometrin päässä entisestä sijainnista
www.dominopalvelut.com Ammattitaitoista kiinteistönhuoltoa ja siivousta luotettavasti ja nopeasti Akselintie 14, 20200 Turku info@dominopalvelut.com 24 h päivystys p. 02 6519 6600 » Kiinteistönhuolto » Konetyöt » Siivoustyöt » Vihertyöt » Remontit » Otsonointi. 02 6519 6600 » Kiinteistönhuolto » Konetyöt » Siivoustyöt » Vihertyöt » Remontit » Otsonointi www.dominopalvelut.com Ammattitaitoista kiinteistönhuoltoa ja siivousta luotettavasti ja nopeasti Akselintie 14, 20200 Turku info@dominopalvelut.com 24 h päivystys p
Teksti: Kati Wikström Kuvat: A-Insinöörit Kuparisena hohtavaa kauneutta – Helsingin keskustassa sijaitseva talo edustaa aikansa arvostettua arkkitehtuuria Industrial-henki säilyi Kampissa. Ainutlaatuisessa muutosprosessissa rakennuksen tiloihin syntyi moderneja asuntoja. 64 n ?Muodonmuutos Kampin Kupari on vuonna 1966 valmistunut toimistorakennus, jossa myytiin aikanaan itäsaksalaisia autoja, Wartburgia ja Trabantia
Kampin Kupari oli ennen toimistorakennus, jossa myytiin itäsaksalaisia autoja. – Betonirunko ja siihen yhdistetty kuparijulkisivu edustivat 1960-luvulla uutta, uljasta ja modernia elämää. Sen sijainti Helsingin keskustan tiiviissä tuntumassa tekee rakennuksesta sitäkin erityisemmän. n Kiinteistö&Energian juttusarjassa esittelemme vanhoja ja historiallisesti merkittäviä rakennuksia, jotka ovat kokeneet muodonmuutoksen. Urakoitsija vaihtui matkan varrella pariinkin otteeseen, purkutöitä oli osittain jo suoritettu ja työt seisoivat työmaalla. – Arkkitehtitoimisto ONE Architectsin toteuttaman muutossuunnittelun johtolankana pidettiin juuri näitä alkuperäisiä arvoja eli korkeaa laatua ja sielukasta lopputulosta. – Vuonna 1966 alun perin valmistunut toimistorakennus on arkkitehti Ilmo Valjakan suunnittelema. Nämä näkyvät edelleenkin eleettömän vahvoissa linjoissa ja laadukkaissa materiaaleissa. A-Insinöörien projektijohtopalvelu valittiin kiinteistöyhtiön kumppaniksi loppuvuodesta 2023, ja työt valmistuivat alkuvuodesta 2025. Arkkitehti Valjakka pohti kohdetta suunnitellessaan rakennuksen ”henkeä” ja halusi luoda yleispätevää kauneutta ja käytännöllisyyttä, kestävin materiaalein. Rakennus oli ollut tyhjillään pitkään, kun sen muutostyöt aloitettiin alun perin jo vuonna 2016. Juttusarja historiallisista rakennuksista Kampin Kuparin koko ulkovaippa uusittiin, ja julkisivu tehtiin aidosta kuparista heijastamaan 1960-luvun estetiikkaa. 65 A rkkitehtuurityyliltään Kampin Kupari on hyvä esimerkki 1960-luvun modernista konstruktivistisesta rakennuksesta ja miesiläisestä rasterijulkisivusta. Se edustaa oman aikansa arvostettua arkkitehtuuria, kertoo Kampin Kuparin hallituksen puheenjohtaja ja hankkeen tilaaja Jari Laine. Rakennus henki korkeaa laatua, rationaalisuutta ja tulevaisuuden uskoa, hän jatkaa. Nyt kiinteistö on muuttunut moderniksi asuintaloksi.
Pihakannen Kampin Kuparissa suoritettiin haitta-ainekartoituksen lisätutkimuksia. Kampin Kuparin C-portaaseen rakennettiin lisäkerros. Vanhan ja säilytettävän betonirakenteen kunto kartoitettiin tarkasti ja määritettiin rakenteellisten vahvistusten tarve, selventää Jaakko Jauhiainen. Runko uuteen käyttöön Vanhan toimistorakennuksen muuttaminen asuintaloksi sisälsi ratkaistavia haasteita. Ne liittyivät purkutöiden yhteydessä havaittuihin rakennepoikkeamiin. Suunnitteluratkaisuissa huomioitiin ajanhenki ja tunnelma, joka välittyy ulkopuolelta sisätiloihin. Rakennuksen käyttötarkoituksen muuttuessa niiden ja asumisvaatimusten yhteensovittaminen sanelivat suunnittelua, hän jatkaa. Asuinrakennuksessa on kerrokset lävistäviä läpivientejä merkittävästi enemmän kuin toimistorakennuksessa. 66 – On hienoa, että tämä toimistorakennus on voitu muuttaa asuinrakennukseksi. Niistä suurin oli rakennuksen rungon yhteensovittaminen asuntokäyttöön. – Rakennesuunnittelija suoritti betonirakenteiden kuntotutkimuksia useassa vaiheessa. valaisee A-Insinöörien projektipäällikkö Jaakko Jauhiainen. – On hienoa, että tämä toimistorakennus on voitu muuttaa asuinrakennukseksi. – Nuo kaikki oli alun perin suunniteltu ja sijoitettu toimistokäyttöön. – Nykyajan talotekniikkaa on hankalaa sovittaa tiloihin, ilman laajoja alaslaskettuja alakattoja ja koteloita. Salaojien uusiminen kuuden metrin syvyydessä ja louhitun kallion reunalla, vaati erikoiskalustoa. – Kantavien seinien, pilareiden, välipohjien ja hissisekä porraskuilujen sijainnit rakennuksessa muodostivat reunaehdot tilasuunnitteluun, Rakennuksen purkutyöt ja korjaukset olivat mittava urakka. Rakennuksen vanhaa runkoa vahvistettiin, uusien läpivientien, lisäkerroksien ja rakennemuutoksien edellyttämässä laajuudessa. Näin se säilyy kaupunkikuvassa ja rakennuksen käyttö jatkuu. Talotekniikan huollettavuus, paloturvallisuus ja äänitekninen toimivuus vaativat myös tarkkaa suunnittelua. Lisäksi kantavat pilarija palkkirakenteet muodostavat monesti haasteita. – Rakenteiden kuntotutkimuksissa selvisi, että sisäpihan ja Lastenkodinkujan puolen pi. Vanhoissa toimistorakennuksissa huonekorkeus ei usein vastaa nykyajan asuntojen odotuksia. Näin se säilyy kaupunkikuvassa ja rakennuksen käyttö jatkuu, summaa Laine
Asuntojen tilat laajenevat nykyisin paitsi omalle parvekkeelle myös talon yhteiseen saunaosastoon. – Kaikki asunnot varustettiin vesikiertoisella lattialämmityksellä. Louhintaa suoritettiin kiilaamalla, suoraan kiinteistön alla sijaitsevan metrotunnelin rajoitukset huomioiden. – Autohallin lattian alla oli osittain suoraan kalliota. Autotallin alapohja Kellarissa sijaitsevan autohallin alapohja jouduttiin uusimaan kokonaan, salaojituksen, kapillaarikatkojen ja pohjaviemäreiden puutteiden takia. Asukkaiden piha-alue sijaitsee korttelin sisällä olevalla kannella, pysäköintihallin yläpuolella. Keskustassa sijaitsevan tontin jokainen neliömetri oli korjaustöiden kohteena, eikä operointija varastotilaa ollut järjestettävissä, sanoo Jauhiainen. – Julkisivumateriaaliksi valikoitui lupamääräysten mukaisesti luonnollinen ja käsittelemätön kuparilevy, vanhaa profilointia mallintaen, hän jatkaa.. Kampin Kuparin sisätilat saneerattiin korkealuokkaisiksi asunnoiksi. Lattialämmityslattioiden pintalaatat valettiin maakostealla betonilla, vesimäärien ja kuivumisaikojen minimoimiseksi, tarkentaa Jauhiainen. Yläpuolisissa tiloissa rajoitettiin tehtävät työt hiilikuitujen kovettumisen aikana kuormitushallinnan vuoksi, listaa Jauhiainen. Hiilikuituvahvistukset suoritettiin lämpötilanhallinnan takia tupla-suojaseinien sisällä. Betonirungon säilyttämisellä säästettiin hiilijalanjäljessä 42 % verrattuna siihen, jos se olisi purettu kokonaan. n. Lisäksi pilareita mantteloitiin uusien läpivientien ja aukotuksien edellyttämässä laajuudessa. Uusien salaojien toteuttamiseksi, kellarissa louhittiin laaja-alaisesti uusia kanaaleja, toteaa Jaakko Jauhiainen. B-portaan kierreporras uusittiin kokonaan ja C-portaaseen rakennettiin uusi hissikuilu. – Rakennuksen koko ulkoseinärakenne purettiin. Pihakansia korjattiin sääsuojan alla, rakenteita erikseen lämmittämällä. Oivalluksien kautta ratkaisuja Muutostöiden aikana rakennuksen hyvin säilynyt betonirunko säilytettiin. Muutostöissä rakennuksen välipohjia ja palkkeja vahvistettiin hiilikuituvahvistuksin. Entisessä toimistorakennuksessa on nyt 75 asuntoa ja liiketiloja pohjakerroksessa. – Korjaustyöt kestivät noin neljä kuukautta ja loivat poikkeuksellisen haasteen koko työmaa-alueen turvallisuudelle, logistiikalle ja yhteensovittamiselle. Ne vuotivat sekä vaativat korjausta, ja sen takia osa pihakannesta jouduttiin uusimaan kokonaan. hakansirakenteet olivat osittain heikentyneet. Luksusta asumiseen Rakennuksen kaikki sisäpinnat, pintarakenteet ja talotekniikka purettiin sekä uusittiin kokonaan. Se on perinteisiä toteutusmuotoja ketterämpi malli viedä läpi sellaisia hankkeita, joissa suunnitelmat ja tavoitteet muuttuvat matkan varrella, kiteyttää Jaakko Jauhiainen. – Hiilikuituvahvistuksien toteuttaminen vaatii tarkkaa olosuhteiden hallintaa, lämpötilan ja kuormituksen tarkkailua. 67 Rakennuksen kaikki sisäpinnat, pintarakenteet ja talotekniikka uusittiin. C-portaaseen rakennettiin lisäksi kokonaan uusi lisäkerros asuinkäyttöön ja ullakkokerros talotekniikalle. – Ylipäätään Kampin Kupari on osoitus siitä, kuinka tilaajan lukuun toimiva projektijohtopalvelumalli on mainio. Täysin uusi ulkoseinärakenne toteutettiin termorangoin, kertoo Jaakko Jauhiainen
Kyseessä on185-metrinen, 24-kerroksinen kaapelitorni. 68 V uodesta 1971 vuoteen 2025 Näsinneula oli Suomen korkein rakennus. Näsinneulan näköalatasanne on 120 metrin korkeudessa ja ravintola 124 metrissä. 54 vuoden jälkeen korkeimman rakennuksen titteli siirtyi Kirkkonummen ja Siuntion kuntarajalle Pikkalaan rakennetulle merikaapelitornille. Teksti: Eero Wihuri n ?Historiaa ja nykypäivää. Neulan Näsinneula oli yksi Tamperetta hallinneen ”aseveliakselin” voimannäytöistä Näsinneula – Näsinneula – betonirakentamisen betonirakentamisen taidonnäyte taidonnäyte Näsinneula avautui yleisölle vuonna 1971, ja siitä tuli nopeasti Tampereen tunnetuin maamerkki
– Näsinneulan korkeutta mallattiin helikopterista käsin. Tornin perusta on noin 15 metriä Näsijärveä korkeammalla. Latvaan tehdään pyörivä ravintola, mutta tehdään se niin, että naisten käsilaukut eivät kävele tiehensä omia aikojaan.” Se oli Näsinneulan rakentamisen lähtölaukaus. Hän oli valtuuston kahden suurimman ryhmän, sdp:n ja kokoomuksen, niin sanotun aseveliakselin johtohahmo. Se oli jäänyt ravintolan ikkunalaudalle, joka pysyi paikoillaan, vaikka ravintolan lattia pyöri. Se oli kuluvaan vuoteen saakka Suomen korkein rakennus. Arvovaltainen vaikuttajajoukko kävi helikopterilennolla määrittämässä Näsinneulan korkeuden. Kuva: Särkänniemi torniosa on 134,5 metriä. Tammikuussa 1966 valtuusto päätti perustaa Tampereen Särkänniemi Oy:n edistämään kaupungin matkailua ja viemään suunniteltuja hankkeita maaliin. Vaikka näkötornin rakentaminen tiedettiin kalliiksi hankkeeksi, ja kasvavassa kaupungissa oli paljon rahaa tarvitsevia hankkeita ja palveluita, sdp:n ja kokoomuksen aseveliakseli päätti Näsinneulan rakentamisesta. Helikopterin noustessa 110 metriin todettiin yhteen ääneen: ”se on siinä”. Haka vuokrasi Näsinneulan varren liukuvaloon muotin ja asentajat Betoni Oy:n välityksellä. Apua tarvittiinkin ulkomailta. Mutta miten ja miksi Tampereelle aikoinaan rakennettiin Näsinneula. Todellisuudessa ulkotasanne on nyt 110 metrin korkeudessa, näköalatasanne 120 metrin ja ravintola 124 metrin korkeudessa, kerrotaan Särkänniemen verkkosivuilla. Yhden metrin matkalla torni kapenee 2 senttimetriä. ”Napoleon” -lempinimen saanut Lindfors tunnettiin innokkaana kaupungin kehittäjänä, Lindforsin oli keskeisesti vaikuttamassa muun muassa siihen, että Tampereen Hakametsään rakennettiin Suomen ensimmäinen jäähalli. Näsinneulan pääurakoitsijaksi Särkänniemi Oy valitsi Asuntokeskuskunta Tampereen Hakan. Hankkeen kustannusarvioksi tuli 5,5 miljoonaa silloista Suomen markkaa. Raimo Seppälän kirjoittamassa elämäkerrassa ”Tampereen Napoleon” kerrotaan Lindforsin vierailleen vaimonsa kanssa Kuopion Puijon tornissa vuonna 1965. Hän suunnitteli Särkänniemeen myös akvaarion ja planetaarion, huvipuiston, Sara Hildénin taidemuseo ja delfinaarion. Tornin suunnitteli arkkitehti Pekka Ilveskoski. Elämäkerran mukaan heti Tampereelle palattuaan Lindfors soitti aseveliakselin toiselle keskeiselle henkilölle, kokoomusta edustaneelle Lauri Santamäelle: ”Minä olen ajatellut, että Tampereelle täytyy rakentaa uusi näkötorni, ainakin viisi metriä Puijon tornia korkeampi. Tornin ”jalkaa” tulivat rakentamaan unkarilaiset rakennusmiehet, sillä ruotsalais-unkarilainen yhtiö oli valmistanut lisenssillä Itävallassa kehitetyn ja patentoidun muottisysteemin, jossa nousunopeus ja sisäja ulkohalkaisijan muuttamista ohjattiin hydraulisesti, mutta seinäpaksuutta ohjattiin mekaanisesti. Runko 33 päivässä Näsinneulasta tuli betonirakentamisen taidonnäyte. Idea syntyi 1960-luvun puolivälissä, jolloin Tampereen kaupunginjohtajana työskenteli sosiaalidemokraatti Erkki Lindfors. Suomessa ei oltu aikaisemmin toteutettu rakenteeltaan Näsinneulan kaltaista tornia. 69 Näsinneula – Näsinneula – betonirakentamisen betonirakentamisen taidonnäyte taidonnäyte Näsinneula rakennettiin 1970-luvun alussa. Liukuvalun aloituspisteessä tornin halkaisija on 10,525 metriä ja ulkoseinän. Maston kärki halkoo ilmaa 168 metrin korkeudessa. Kirjassa kerrotaan tarina, jonka mukaan Lindforsit nauttivat Puijon tornissa lounasta, jonka aikana rouvan käsilaukku ”katosi”
Hyvällä ja suunnitelmallisella kunnossapidolla Näsinneula ilahduttaa Tampereen kaupunkikuvaa pitkälle tulevaisuuteen, kertoo A-insinöörien suunnittelujohtaja Kari Lehtola. Näsinneulan näköalatasanne on 120 metrin korkeudessa ja ravintola 124 metrissä. Näsinneula voi kovassa tuulessa kallistua jopa 15 senttimetriä Unkarilaiset rakennusmiehet rakensivat Näsinneulan rungon teräsbetonista 33 vuorokaudessa liukuvaluna kesällä 1970. Rakenteiden kuntoa tarkkaillaan vuosittain sekä silmämääräisesti että dronekuvauksin. Tornin avajaisia vietettiin saman vuoden vappuna. Noin kymmenen vuoden välein toteutetaan laajempi kuntotutkimus, jossa varsi ja muut betonirakenteet tutkitaan pintaa syvemmältä. Näsinneulan betonirakenteita huolletaan ja kunnostetaan säännöllisesti. Betoni toimitettiin paikalle Soraseulan betoniautoilla. Tornin neula koostuu teräksisestä mastosta, jonka huipulla on vielä lasikuituinen masto. Hissit on modernisoisoitiin vuonna 1997, kunnes vuonna 2020 Näsinneulassa otettiin käyttöön Koneen rakentamat uuden sukupolven elämyshissit. Nyt vuorossa ovat tornin muut betonirakenteet. – Töitä paiskittiin kahdessa 12 tunnin vuorossa vuorokauden ympäri. Tulosten perusteella voidaan määritellä mahdolliset tulevat korjausja kunnossapitotoimenpiteet. Näsinneula avattuun yleisölle huhtikuun 28. DX-sarjan hissit liikkuvat hiljaisesti hiilikuituköysien avulla ja hissikoreissa on valoseinät, ennenkokematon äänentoisto ja peilinäytöt. päivänä vuonna 1971, mutta se valittiin vuoden betonirakenteeksi jo vuonna 1970. Näsinneulan betonirakenteiden kuntotutkimuksen toinen vaihe toteutettiin toukokuussa. Lisäksi torni sopeutuu rakennuspaikan ympäristöön hyvin. Kuva: Särkänniemi. Hissien ajonopeus on kuusi metriä sekunnissa ja hissit nousevat huipulle 32 sekunnissa. – Näsinneulalla on ikää reilut 50 vuotta. Rakenteet ovat hyvässä kunnossa. Tampere oli saanut sen ikonisimman maamerkin, kuvaillaan rakentamista Särkänniemen verkkosivuilla. Tutkimus aloitettiin jo viime keväänä, jolloin kohteena oli Näsinneulan betoninen varsi. Kuntotutkimuksessa otetaan betoninäytteitä ja tehdään erilaisia tutkimuksia ja mittauksia. Hissien pysähtymistasanteella, 120 metrin korkeudessa, on varsinainen näköalatasanne ja kahvila. Valintaa perusteltiin sillä, että ”Näsinneulan rakentaminen on ollut betonitekniikan ja rakennustekniikan mittava suoritus. 10 metriä alempana 110 metrissä on ulkoilmatasanne. Näsinneulan harjakaisia juhlittiin lokakuussa 1970 ja jo tammikuussa 1971 päästiin tekemään koepyörityksiä. Työ oli rakentajille vaativaa ja olosuhteet poikkeukselliset, mutta vakavilta vahingoilta vältyttiin. 70 paksuus 60 senttimetriä. Sisällön teemat voivat vaihdella muun muassa vuorokauden ajan mukaan. n Lähteet: Särkänniemen verkkosivut Betoni-lehti 3/2024 Raimo Seppälä: Tampereen Napoleon Historiaa ja nykypäivää n Juttusarjassa kerrotaan merkittävien suomalaisten rakennusten historiasta ja nykypäivästä. Vuoden 1970 aikana toteutetussa betonirakentamisessa Näsin(n) eula on vertaansa vailla oleva saavutus.” Nopeat hissit Näsinneulaan asennettiin nopeat hissit, jotka valmisti Valmet yhteistyössä sveitsiläisen yrityksen kanssa
Tähän työvaiheeseen Kirkkonummella tarvitaan korkea torni, jossa kaapelin eristysmassaa muun muassa lämmitetään ja jäähdytetään eristekerroksen vahvistamiseksi. Italialainen Prysmian Group on maailman johtava energiaja telekaapeleiden sekä kaapelijärjestelmien toimittaja, jolla on Suomessa tehdas myös Oulussa. Erityistä huolellisuutta ja osaamista vaatii kaapelien eristäminen, joka tehdään niin sanotussa pystysuorassa vulkanoinnissa. Mitä korkeampi tuotantotorni on, sitä pidempiä yhtenäisiä kaapeleita voidaan tuottaa. Kaapelit voivat olla läpimitaltaan jopa 30-senttisiä ja painaa 130 kiloa metriä kohden. Tuotannon kasvu vastaa etenkin merikaapelien kasvavaan kysyntään. Tornin pääasiallinen käyttötarkoitus on merikaapelien valmistus. Vihreä siirtymä vauhdittaa Kirkkonummelle noussut Suomen korkein rakennus on osa Prysmian Groupin kaapelitehtaan suurinvestointia. Monia muita teollisuuskäytön rakennelmia, kuten savupiippuja, mastoja ja nostureja ei tästä syystä luokitella rakennuksiksi. n. Prysmian Groupilla on 108 tuotantolaitosta eri puolilla maailmaa. Kaapelituotanto tornissa alkaa tänä vuonna. Prysmianin Kirkkonummella ja Oulussa valmistamista tuotteista 55 prosenttia menee vientiin ja 45 prosenttia Suomen markkinoille. Suurjännitteisissä merikaapeleissa korkea laatu ratkaisee, sillä niiden on toimittava häiriöttä ja turvallisesti meren pohjassa vuosikymmeniä. Pikkalan tehdasalue perustettiin 1960-luvulla. Pystysuora tuotantolinja varmistaa, että kaapeli pysyy symmetrisen pyöreänä. Tampereen maamerkki Näsinneula oli aiemin Suomen korkein rakennus, se ulottuu 168 metrin korkeuteen. Tornin ja muiden uusien tuotantotilojen rakentamisesta vastaa YIT. Torni luokitellaan rakennukseksi, sillä se on erillinen, sijaintipaikalleen kiinteästi rakennettu ja omalla sisäänkäynnillä varustettu rakennelma, joka sisältää eri toimintoihin tarkoitettua, katettua ja ulkoseinin eristettyä tilaa. 71 K irkkonummen uusi kaapelitorni on 185 metriä korkea torni, jonka kaapelivalmistaja Prysmian Group rakensi Pikkalan teollisuusalueelle. Tornin leveys on noin 24 metriä ja kerrosluku 24. Tampereen Näsinneula menetti joulukuussa 2023 Suomen korkeimman rakennuksen valtikan, kun Prysmian Groupin 185-metrinen kaapelinvalmistustorni nousi harjakorkeuteensa. Prysmian on kertonut tehtaan 100 miljoonan euron laajennushankkeen tuovan 100–120 uutta työpaikkaa, Kirkkonummen Pikkalassa sijaitseva merikaapelitorni kohoaa 185 metrin korkeuteen, ja on nyt Suomen korkein rakennus. Tornia tarvitaan suurjännitteisten kaapelien pinnoitukseen eli vulkanointiin, joka on tehtävä pystysuorassa. Pisimmillään Kirkkonummella on mahdollista valmistaa 130 kilometrin mittaisia yhtenäisiä suurjännitekaapeleita. Uudessa tornissa on mahdollista valmistaa entistä pidempiä kaapeleita aiempaa tehokkaammin. Pitkään Nokian omistuksessa ollut tehdas siirtyi useiden omistusjärjestelyjen jälkeen Prysmianille vuonna 2000. Kirkkonummen kaapelitorni on nyt Suomen korkein rakennus ja kasvattavan kaapeleiden tuotantokapasiteettia 400 kilometriä vuodessa. Tehdasalueella on oma satama. Alueella sijaitsee vanha 75 metriä korkea torni, joka valmistui vuonna 1974. Kirkkonummen-tehtaan tuotantokapasiteetin kasvattamiseen yhtiö investoi noin 240 miljoonaa euroa
Hän on uransa päättänyt jalkapalloilija, joka pelasi viimeksi Tampereen Ilveksessä. Mistä isännöitsijät hakevat arkeensa jaksamista. Urallaan hän edusti myös muun muassa Valkeakosken Hakaa ja Kuopion Palloseuraa. Onko isännöitsijä aina tavoitettavissa, entä voiko vapaa-aikana palautua. – Nuorten valmentamiseen sopii toteamus: ”Paljon se ottaa ja paljon se antaa”. Haasteelliseksi Hynynen kokee vastikemaksujen perimisen ja mahdolliset haastavat häiriökäyttäytymiset. Toisin saSarja isännöitsijän vapaa-ajasta . Pelipaikaltaan hän oli oikea laitapuoEntinen jalkapalloammattilainen Antti Hynynen innostui isännöinnistä appiukkonsa vinkistä Uusi ura pehtoorina lustaja, mutta pelasi usein myös keskikentällä ja oli lisäksi tuttu näky hyökkäyksessä. – Vastaan toimitusjohtajana Asuntopehtoori Isännöinti Oy:n liiketoiminnasta yhdessä timanttisen tiimimme kanssa, Hynynen kertoo. – Isännöintikohteina minulla on mukavan monipuolisesti eri ikäisiä kerrosja rivitaloja. Olen aktiivisesti mukana myös 14-vuotiaan poikani frisbeegolf-harrastuksessa. Nuorilta valmennettaviltaan Hynynen on oppinut erityisesti rohkean ja ennakkoluulottoman lähestymistavan asioihin sekä sen, kuinka merkittävää on osata elää hetkessä. Tällä pyritään varmistamaan mahdollisimman laadukas asiakaspalvelu ja tavoitettavuus. Asuntopehtoori tarjoaa asuntovarallisuuden hoitoa, joka sisältää kiinteistöjen isännöinnin lisäksi vuokraus-, myynti-, toimitilavälityspalvelut sekä huolenpitopalvelut. 72 Entinen ammattipelaaja Antti Hynynen saa vapaa-aikaansa voimaa mistäpä muusta kuin jalkapallosta. – Tarjoamme nykyaikaista ja asiakaslähtöistä isännöintipalvelua, joka perustuu vahvaan tiimityöskentelyyn, summaa Hynynen. – Työssäni palkitsevinta ovat työkaverit ja taloyhtiöiden hallitusten kanssa toimiminen hyvässä yhteistyössä. Samoin kuin tilanteet, joissa taloyhtiön järjestyssääntöjä jätetään tarkoituksella noudattamatta. . Valmentamista ja omia pelejä Vapaa-aikaansa entinen ammattijalkapalloilija viettää tietenkin jalkapallon parissa. – Yhtenä mainiona esimerkkinä tästä on vaikkapa jonkin isomman projektin edistäminen ja saaminen valmiiksi onnistuneesti. Juttusarja paneutuu isännöitsijän vapaa-aikaan ja työssään jaksamiseen. – Valmennan 8-vuotiaan Nikolas-poikani Ilveksen jalkapallojoukkueessa. Isännöitsijän työ on vaativaa ja siihen liittyy iltasekä viikonlopputöitä. Tähän liittyy tietysti laadukas yhteistyö eri sidosryhmien kanssa. – Taloyhtiöille nimetään kolme henkilöä vastaamaan yhtiön asioista, jolloin sekä taloyhtiön asukkaat että osakkaat saavat käyttöönsä heidän suorat yhteystietonsa. Mikäli Antti Hynysen nimi kuulostaa tutulta, on siihen myös syynsä. Hän uskoi siihen, että on tärkeää lähteä tekemään ja sitä kautta oppia uusia asioita. Yrityksen toimistot sijaitsevat Tampereella ja Turussa. ?Isännöitsijän vapaa-aika. Hän työskentelee Asuntopehtoori Isännöinti Oy:n toimitusjohtajana ja isännöitsijänä. Teksti: Kati Wikström Kuvat: Hynysen kotialbumi U ravinkin isännöitsijän ammattiin Antti Hynynen sai appiukoltaan, ja siihen panostaminen kannatti. Harrastan lajia itsekin yhä. – Iltatyöt painottuvat taloyhtiökokouksiin erityisesti keväisin. – Appiukkoni heitti ehdotuksen tästä ammatista taannoin, kun vielä pelasin ammatikseni jalkapalloa. Selvittelin koulutusmahdollisuuksia sekä työssäoppimispaikkoja. Vaadittiin luottamusta siihen, että tekemisen kautta ovia aukeaa, tarpeen mukaan. Taloyhtiöt ovat näin ollen myös hyvin erilaisissa elinkaarensa vaiheissa, ja tämä antaa minulle monipuolista sisältöä työhön. Hynysellä ei ollut alasta aiempaa kokemusta. Viikonloput olen pyrkinyt pyhittämään mahdollisimman tehokkaasti perheelle, yrityksen alkuvaiheen ponnistelujen jälkeen. Kun ne saatiin yhdistettyä pelaamiseen, alkoi tieni isännöitsijän maailmaan. Laadukas yhteistyö palkitsee Antti Hynynen päätyi isännöitsijän ammattiin appiukkonsa antamasta kimmokkeesta
73 – Taloyhtiöille nimetään kolme henkilöä vastaamaan yhtiön asioista, jolloin sekä taloyhtiön asukkaat että osakkaat saavat käyttöönsä heidän suorat yhteystietonsa. – Työhön on tärkeää löytää selkeitä tavoitteita, joihin voi tukeutua, vinkkaa Antti Hynynen.
74 noen, kun on valmis laittamaan itsensä likoon harjoituksessa ja pelissä valmentajan roolissa – saa myös eniten takaisin pelaajilta. Se onnistuu esimerkiksi olemalla aktiivisesti mukana hänen 14-vuotiaan poikansa frisbeegolf-harrastuksessa. Näin siihen voi huoletta palata, ilman pelkoa asian unohtamisesta. Urheilu on Antti Hynyselle mielekäs tapa kerätä voimia arkeen. . ”Keskity elämään hetkessä” Antti Hynysen mukaan työn vastapainona on hyvä olla mielekkäitä harrastuksia, kuten hänellä itsellään on. – Elokuvista suosikkejani on muun muassa Taru Sormusten Herrasta-trilogia. – Oman fyysisen kunnon ylläpitäminen on erityisen tärkeää. Valmentamisen ohella Hynynen pelaa Ilveksen 35-vuotiaiden ikämies-joukkueessa Pirkanmaan alueen piirisarjassa. Keväällä pelien alkaessa, otteluita on keskimäärin joka toinen viikko syksyyn saakka. Dokumenteissa aihealueet ovat olleet avaruusja historiapainotteisia. Vapaa-aikanaan Antti Hynynen muun muassa valmentaa 8-vuotiaan poikansa jalkapallojoukkuetta. Kesällä harjoitteluvastuu jää jokaiselle itselleen. – Toki on myös hyvä ymmärtää, että aina ja juuri sillä hetkellä ei pysty tekemään työasialle mitään. Joskus on tärkeää ainoastaan keskittyä elämään hetkessä. Muuten jalkapalloa tulee seurattua edelleenkin paljon myös sohvalta käsin ja käyn katsomassa Ilveksen edustusjoukkueen matseja Tammelan Stadionilla. Olen pyrkinyt löytämään sellaisia vapaa-ajan harrastuksia, joissa ei ole sijaa keskittymisen herpaantumiselle. Hänen mukaansa päivätyöhön on tärkeää löytää selkeitä tavoitteita ja päämääriä, joihin voi tukeutua myös hieman heikompina päivinä. – Meillä on paljon innokkaita ja lahjakkaita nuoria urheilijoiden alkuja, joiden valmentaminen on suuri etuoikeus ja ilo. – Yksi hyvä konsti vapaa-aikaan ilmaantuville töille on kirjoittaa asia muistiin tai puhelinsovellukseen. Harrastusten lisäksi Hynynen rentoutuu katselemalla urheilua ja dokumentteja sekä satunnaisesti myös elokuvia. – Talvikaudella harjoituksia oli kerran viikossa. Entinen ammattipelaaja Antti Hynynen käy nykyään katsomassa Ilveksen edustusjoukkueen pelejä Tammelan Stadionilla.. Urheilu on hyvä keino tähän, Hynynen sanoo
Lämpöhytillä (23900?) 1000 LANDMAX KOPPIMÖNKIJÄT! HETI TOIMITUKSEEN SUOMEN MYYDYIN Värit: Desert Yellow, Musta, Punainen. MODULARBOX OY MODULARBOX OY MODULARBOX OY Kartanonherrantie 9, 02920 ESPOO kehä III MÖNKIJÄ CENTER MÖNKIJÄ CENTER MÖNKIJÄ CENTER Avoinna: Ark.10-17, La 10-13 09 595 510 040 553 2428 Meillä takuu, varaosat ja huolto pelaa varmasti! Suomessa yli 150 huoltopistettä. 3 hlö. 2/4-veto + lukko edessä. T-kortti tai B-kortti 60 km/h. (19900?) +tk . 21900 Rahoituksella alk. +tk . TILAA HETI OMASI! NOPEAT TOIMITUKSET RAHDILLA KOTIIN ASTI! Tilaukset ja tiedustelut puh. 17900 Rahoituksella alk. +tk Katto, takalasi, tuulilasi, pyyhin, verkko-ovet. 275?/kk. Rek. 550 Ohjaustehostimella T3b XWOLF TOURING Markkinoiden tehokkain 500 luokan mönkijä. 2 hlö, LED valot ym. +tk . SAA AJAA TIELLÄ! Markkinoiden hienoin T1b. 315?/kk. Rek. UUTUUS! MADE IN TAIWAN KATSO KOKO VALIKOIMA www.rally.fi 3 VUODEN TAKUU VUODEN TAKUU Teho 32 Kw / 44 Hv ja vääntö 53 N-m / 5200 rmp. s-postilla: myynti@rally.fi ja www.monkijacenter.fi. 5980 Rahoituksella alk.119?/kk
Murhetta aiheuttaa huoli siitä, kuinka pienet toimistot pärjäävät suurempien ikeessä. Teksti: Kati Wikström –?Isännöitsijät harvemmin saavat työstään kehuja taikka kiitosta. Kuva: Tenhusen kotialbumi n ?Isännöitsijän ilot ja surut. Mutta kyllä niiden kuuleminen tuntuu hyvältä, toteaa isännöitsijä Riku Tenhunen. 76 Isännöitsijä Riku Tenhunen iloitsee asukkaita hyödyttävistä onnistumisista Pienyritysten katoaminen huolettaa Jyväskylässä toimivaa isännöitsijä Riku Tenhusta ilahduttavat henkilökohtainen kommunikointi asukkaiden kanssa
– Monesti asiakkaat odottavat vastausta aivan välittömästi, vaikka se ei aina ole käytännössä mahdollista. Joskus vastausten saaminen kolmansilta tahoilta on hitaampaa ja työpäivän aikana ei niin kiireettömissä asioissa pysty venymään loputtomiin, tietää Riku Tenhunen. Isännöitsijän tehJyväskylässä on paljon pientaloasumista. Itse vastaan sen ajan ulkopuolella vain äärimmäisessä tilanteessa puheluihin tai sähköposteihin. J yväskyläläinen isännöitsijä Riku Tenhunen palvelee pieniä rivitaloyhtiöitä. Omaa hyvinvointia ja vapaata aikaa on tarpeen vaalia, jotta jaksaa olla tarmokas arkisin. – Tähän auttaa usein se, että tiedotamme mahdollisimman selkeästi toimistoaikamme. – Meille pienet rivitaloyhtiöt sopivat asiakkaiksi mainiosti koska olemme itsekin pieni perheyritys, Tenhunen sanoo. Kiirettä ja tietojen oikaisuja Haasteita ja joskus jopa mieliharmia aiheuttavat kiire sekä isännöintialan nopea sähköistyminen. Lähiaikoina tällaisia tilanteita ovat Tenhusen mukaan olleet neuvonnan tarjoaminen siihen, kuinka osakekirjat voi siirtää sähköiseen muotoon. Monet asukkaista ovat melko iäkkäitä, joten apu saattaa olla esimerkiksi erilaista ohjeistamista tai muistuttamista. 77 Juttusarja isännöitsijöiden arjesta n Juttusarjassa isännöitsijät kertovat arjen iloistaan ja suruistaan. Kuvat: Tenhusen kotialbumi.. Minua palkitsevat sellaiset tilanteet, joissa pääsen auttamaan asukkaita tavalla taikka toisella, summaa Tenhunen. Mitkä asiat ilahduttavat isännöitsijää työssään. Työssään hänet saa iloiseksi kaikenlaiset onnistumiset, jotka hyödyttävät asunnon omistajia ja asukkaita. Isännöitsijät harvemmin saavat työstään kehuja taikka kiitosta. Hän työskentelee Jyväskylän Kiinteistömestareissa, joka on toiminut Keski-Suomessa 30 vuoden ajan. Mutta kyllä niiden kuuleminen tuntuu hyvältä. Tällöin on hyvä pyytää pankkia jatkamaan maksuja yhtiökokoukseen saakka, joka monesti on keväällä. Joskus asukkaat selvittelevät taloyhtiön käytäntöihin tai lakeihin liittyviä asioita netin keskustelupalstojen avulla. – Esimerkiksi jokin tovi sitten, onnistuimme saamaan pienelle asuntoyhtiölle hyvin pikaisesti remonttilainan. Tulkintoja saatetaan tuolloin tehdä liiankin suoraviivaisesti. Sitä kautta myös vastikkeiden maksu samalla summalla jatkuu keväälle, valaisee Tenhunen. – Monesti on lisäksi hyvä muistuttaa, että pankit katkaisevat vastikkeiden automaattiset maksut vuoden vaihteessa
Toki, digitaalisuuden myötä isännöitsijän ja asukkaiden kasvottomuus on lisääntynyt. Kuva: Museovirasto. – Sen lisäksi uuden Huoneistotietojärjestelmän toinen vaihe ja sen vaikutukset sekä jalkautus hieman jännittävät, tunnustaa Tenhunen. Arjen haasteet ja mahdolliset vaaratilanteet huomataan enimmäkseen naapureiden toimesta. Trendinä on jo jonkin aikaa ollut se, että isommat yritykset ostavat pienyritykset asiakkaineen. – Uusi aika on tuonut myös hyviä ilmiöitä tullessaan, kuten nuorten 4H-kerhot. Ala kehittyy sen verran rivakasti, selventää Tenhunen. Nyt käsillä oleva HTJ2-jatkokehityshanke tarkoittaa taloyhtiöille uutta velvollisuutta ilmoittaa Maanmittauslaitoksen rekisteriin taloyhtiön ja osakkeiden tekemät remontit, yhtiölainat ja vastikeperusteet sekä huoneistokohtaiset lainaosuudet ja vastikkeet. 78 tävänä on näin ollen oikaista mahdolliset virheelliset tiedot. Tuolloin isännöitsijälle asukkaan tilanne saattaa näyttäytyä varsin harmittomana. Olen näistä nuorista ja heidän työpanoksestaan hyvin kiitollinen, kehuu Tenhunen. Monesti naapurit ilmoittavat ikäihmisestä, jolla on hankaluuksia pärjätä yksin. Lopulta eläkepäivinä ja lasten lentäessä pesästä, päädytään jälleen pienempään kotiin. Tietojen ilmoittaminen alkaa kesäkuussa 2026, jonka jälkeen tietojen päivitys hoituu jatkuvana prosessina. – Niin kutsuttuna tietopankkina oleminen on monille isännöitsijöille varsin tuttua puuhaa ja myös haasteellista. Nykyään taloyhtiöiden asukkaissa on enemmän vaihtuvuutta. Isompaa yritystä on kalliimpaa pyörittää kuin muutaman henkilön pienyritystä, toteaa Tenhunen. Tästä voi tulla haasteita, riippuen asukkaan kunnosta ja siitä, kuinka kykenevä hän on asumaan itsenäisesti. – Mikä olisikaan parempaa kuin talon asukas, joka osaa hoitaa pihaa ja tunnistaa nämä tarpeet ajoissa. – Jyväskylän seudulla, kuten varmaan monessa muussakin kaupungissa, on huoli pienten isännöintitoimistojen pärjäämisestä. Omaiset saattavat maksaa ja hoitaa ikäihmisen asumiskulut ja kotihoidon tai vastaavan tahon kustannukset. Monet kokoukset hoidetaan nykyään etäyhteyksin ja asiointi sähköisesti. – Ennen asukkaat saattoivat asua hyvinkin pitkään samassa asunnossa. Niiden kautta nuoret saavat y-tunnuksen, jolloin he ovat tärkeitä ja palkallisia työntekijöitä taloyhtiöilleen, tietysti ikänsä puitteissa. – Nykypäivänä saatetaan asua myös pidempään omassa kodissa kuin aiemmin. Kasvottomuus saattaa aiheuttaa turhan huonoa käytöstä, haasteita toisen ihmisen ymmärtämisen suhteen sekä asioinnin henkilökohtaisen tunnun kaipuuta. Asumisessa muutoksia Asukkaat ovat Riku Tenhusen arvion mukaan muuttuneet vuosien saatossa. Isännöinnin uudet ajat Isännöintityö oli ennen ihmiskeskeisempää ja rauhallisempaa, pohtii Riku Tenhunen. n Jyväskylän asukkaat ovat muuttuneet vuosien saatossa, sillä ennen saatettiin samassa kodissa asua huomattavasti nykyistä pidempään. Se on tietenkin tehokasta, mutta muuttaa toimintaa usein sellaiseksi, joissa ihmiset eivät oikeasti kohtaa toisiaan. – Toiminnan sähköistyminen on aiheuttanut enemmän kiirettä, mutta myös monissa tilanteissa helpottanut asioimista. Nykyään ostetaan ensin pienempi sinkkuasunto, sitten perheen ja asukkaiden määrän kasvaessa ostetaan aina tarpeen mukaan isompi asunto. Isommat syövät Riku Tenhusta huolestuttaa hurja taloustilanne, joka vaikuttaa asumiseen ja taloyhtiöihin. – Tämä trendi näkyy luonnollisesti isännöinnin hinnoissa. Maanmittauslaitoksen hallinnoima huoneistotietojärjestelmä otti ensiaskeleensa, kun taloyhtiöiden osakeluettelot vietiin rekisteriin 2023 loppuun mennessä
Rakennus pihoineen otetaan käyttöön elokuussa 2025 Lappeenrannan kaupunki ryhtyy sittenkin suunnittelemaan uuden monitoimiareenan rakentamista. Kisapuistoon suunnitellut remontit ja muutokset edellyttävä rakentamislupaa sekä paloturvallisuuspuutteiden poistamista. Kaupunginjohtaja Tuomo Sallinen esittää uuden monitoimiareenan paikan välitöntä selvittämistä sekä suunnittelun käynnistämistä. Syksyllä 2024 arvioitiin, että Kisapuiston hallin käyttöiän jatkaminen kymmenellä vuodella olisi vaatinut 4,6 miljoonan euron investoinnit. 79 Lappeenrantaan sittenkin monitoimiareena. Puurakenteinen monitoimitalo Inkeroisiin Massiivipuupintoja on jätetty näkyviin rakennuksen sisätiloissa. Tulevia käyttäjiä on kuultu rakennusaikana ja tilaajan tarpeet hyvin huomioitu, kertoo rakennuttajapäällikkö Pia Rajala Kouvolan kaupungilta. Rakentamisen kustannukset ovat sittemmin nousseet rajusti. Työmaalla työskenteli keskimäärin noin 70 henkilöä ja työmaalle perehdytettiin rakentamisen aikana yhteensä noin 750 henkilöä. Kustannusten päälle tulisivat vielä paloturvallisuusmääräysten aiheuttamat korjaukset, joiden tarkkaa kustannusarvioita ei ole tiedossa. Aiemmissa selvityksissä on keskitytty lähinnä rakenteellisiin seikkoihin liimapuurakenteiden lähestyttyä teknisen käyttöikänsä päättymistä. Esimerkiksi aulatilassa mittavat puupalkit ja pilarit ovat osa rakennuksen arkkitehtuuria. Rakennus luovutettiin tilaajalle virheettömänä nollavirheluovutuksena, mikä tarkoittaa, ettei kohteessa ole puutteita, jotka vaatisivat myöhemmin pidettäviä jälkitarkastuksia. Isot puuverhoillut portaat tuovat oleskelutilaa ja toimivat katsomona aulassa pidettävissä tilaisuuksissa. Lisäksi rakennukseen muuttavat Inkeroisten kirjasto ja nuorisotila. Paloturvallisuuden kannalta kriittiset rakennusosat ovat kattoristikoiden alapinnan palosuojaamattomat teräksiset vetotangot. Hanke toteutettiin yhteistoiminnallisena kokonaisvastuu-urakkana, jossa pääurakoitsija SRV vastasi kohteen suunnittelusta sekä toteutuksesta, mutta yhteistoiminnallisesti yhdessä tilaajan kanssa suunnitteli hanketta käyttäjän tarpeiden mukaisesti. Rakennusta ei ole aikaisemmin tarkasteltu paloturvallisuuden näkökulmasta. Lappeenrantaan on viimeisten vuosien aikana suunniteltu monitoimiareenaa, mutta suunnitelmat ovat kariutuneet. Hankkeen rakennustyöt käynnistyivät kesäkuussa 2023. Uudisosan laajuus on 7 878 bruttoneliömetriä. Inkeroisten yhtenäiskoulun 13 vuotta vanhan laajennusosan yhteyteen rakennettu kaksikerroksinen uudisrakennus on tehty pääosin CLT-massiivipuusta. Kattorakenteen uusimisesta on tehty vuonna 2017 hinta-arvio, joka päätyi 4,4 miljoonaan euroon. K ouvolan Inkeroisiin valmistui puurakenteinen monitoimitalo. Massiivipuupintoja on jätetty näkyviin rakennuksen sisätiloissa. Näyttävät puupinnat tarjoavat tilojen käyttäjille myös hyvät akustiset ominaisuudet sekä miellyttävän, terveellisen sisäilman. Monitoimitalossa on tilat varhaiskasvatukselle ja perusopetukselle, yhteensä reilulle 600 lapselle ja nuorelle. Ajatuksena oli saada vanhalle hallille elinaikaa lisää kymmenen vuotta. Summa ei pitänyt sisällään hallin katon rakenteiden korjaamista. n ?Kiinteistöalan uutisia. Tämän päätöksen jälkeen selviteltiin vielä uuden monitoimiareenan rakennusmahdollisuuksia keskustaan. Selvityksistä huolimatta valtuusto päätti vuonna 2020, että uusi halli rakennettaisiin vanhan hallin kupeeseen Kisapuistoon. – Urakkamuoto on osoittautunut todella hyväksi malliksi tilaajan kannalta. Lappeenrannan kaupungin rakennusvalvonnan johtaja Sampo Sälevaara kertoo, että Kisapuiston kuntoselvityksen yhteydessä on todettu vaurioituneiden rakenteiden lisäksi puutteita myös hallin paloturvallisuudessa. Alkuvuonna 2025 valmistunut kuntotutkimusraportti, ja sen pohjalta tehdyt selvitykset osoittivat, että jäähallin korjaaminen nykytarpeita vastaavaksi olisi liian kallista eivätkä mittavatkaan korjaustoimenpiteet takaisi hallille riittävän pitkää elinkaarta. Kokoustiloja ja liikuntasalia voivat käyttää myös esimerkiksi järjestöt, seurat ja kansalaisopisto. Monitoimitalon runko on pääosin puurakenteinen ja CLT-elementit on tehty kotimaisesta havupuusta. Myös rakennuksen julkisivun puupaneloinnit on toteutettu havupuusta, mikä harmaantuu kauniisti ajan myötä. Kisapuiston remontin kokonaiskustannukset nousisivat varsin todennäköisesti reilusti yli 10 miljoonaan euroon. Viime syksynä Lappeenrannan valtuusto kuitenkin päätti, ettei uutta hallia ei rakennetakaan, vaan vanhaa korjataan noin viidellä miljoonalla eurolla. Hankkeen kokonaiskustannus oli noin 30 miljoonaa euroa. Pitkään oli viritteillä suunnitelma rakentaa uusi monitoimihalli kaupungin keskustaan, nykyinen vanha Kisapuiston jäähalli sijaitsee Lauritsalassa, reilun kolmen kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Esimerkiksi aulatilassa mittavat puupalkit ja pilarit ovat osa rakennuksen arkkitehtuuria
Uuden oikeustalon myötä toimijat voidaan sijoittaa samaan valtion omistamaan rakennukseen, mikä on myös asiakkaiden ja palvelujen saavutettavuuden näkökulmasta toimiva ratkaisu. Oikeusministeriön hallinnonalan toimipaikat sijaitsevat tällä hetkellä eri puolilla Vantaan kaupunkia. Tilojen yhteiskäyttöisyys edesauttaa lisäksi rakennuksen tehokasta käyttöä. Lisärakennuksen laajuus on 6 400 bruttoneliömetriä, ja se rakennetaan puretun poliisitalon tontille. Rakennushanke valmistuu keväällä 2026, ja toiminta uudistetuissa tiloissa alkaa kesällä 2026. Työmaalla työskentelee tällä hetkellä noin 90 rakennusalan ammattilaista. Rakennushankkeen kustannukset ovat arviolta 45 miljoonaa euroa. Lisärakennukseen tulee pääasiassa toimistotiloja ja asiakaspalvelualue, jotka on suunniteltu oikeusministeriön hallinnonalan työympäristöja toimitilakonseptin mukaisesti. Samalla voidaan luopua usealta valtion ulkopuoliselta vuokranantajalta vuokratuista tiloista. Lieriöön laitettiin muun muassa peruskirja, päivän sanomalehti, tänä päivänä käytössä olevia kolikkoja, rakennuksen pääpiirustukset sekä hallitusohjelman 10. Rakennushanke toteutetaan Senaatti-kiinteistöjen kärkihankeallianssimallilla, mikä sopii oikeustalon kaltaisiin hankkeisiin, joissa haetaan optimaalista teknistä ja toiminnallista ratkaisua yhteistyössä käyttäjien, tilaajan, palveluntuottajan ja suunnittelijoiden kanssa. luku. Esteettömyyden ja saavutettavuuden osalta noudatetaan uusinta ohjeistusta niin asiakaspalvelu-, istuntosalikuin työskentelytiloissa. n ?Kiinteistöalan uutisia. Pääsuunnittelijana toimii Afry Ark Studio, Afry Finland Oy. Tavoitteena on toteuttaa Itä-Uudenmaan käräjäoikeudelle, Syyttäjälaitokselle, Ulosottolaitokselle sekä Oikeuspalveluvirastolle heidän toimintaansa ja työhyvinvointia tukevat tilat, jotka palvelevat pitkälle tulevaisuuteen. Kuva: Afry Ark Studio ja A-konsultit S enaatti-kiinteistöt peruskorjaa Vantaan nykyisen oikeustalon Tikkurilassa ja rakennuttaa sen viereen uudisrakennuksen, jonka peruskivi muurattiin toukokuun loppupuolella. Suunnittelussa on kiinnitetty erityishuomiota hiilineutraalin kiertotalouden kysymyksiin. Olemassa olevat istuntosalit peruskorjataan. Vantaan oikeustalo on myös pilottikohde Pohjoismaisen ministerineuvoston rahoittamassa ilmastotyöryhmän hankkeessa. Senaatti-kiinteistöjen tavoitteena on uudisrakennuksissa 25 % ja peruskorjauksissa 15 % pienempi hiilijalanjälki. Uudisrakennuksen tilat ovat muuntojoustavat eli kantavat rakenteet ja talotekniset järjestelmät mahdollistavat sisätilojen uudelleenjärjestelyn mahdollisimman joustavasti useammille käyttötarkoituksille. Istuntosalien määrä nousee yhdestätoista 20:een. Peruskorjattavaan, istuntosaliosaltaan rakennushistoriallisesti arvokkaaseen rakennukseen toteutetaan uudet turvallisuusvaatimusten mukaiset istuntosalit, jotka mahdollistavat myös sähköisen oikeudenkäynnin ja etäoikeudenkäynnit. 80 Vantaan oikeustaloon peruskorjaus ja laajennus Havainnekuva oikeustalon sisäänkäynnistä. Peruskiven sisään muurattiin perinteinen lieriö, johon asetettiin hanketta ja nykyhetkeä kuvaavia esineitä muistoksi tuleville sukupolville
Koko Uudenmaan alueella. ILMAINEN KUNTOTARKASTUS (09) 294 0100 0400 453 959 www.kattosi.. (02) 479 5115 matti@malander.fi Helsingintie 406, 21500 Piikkiö Hengittävä perustus! ® • Lämmöneristys • Kosteuseristys. 0103372720, www.ovella.fi, ovella@ovella.fi Turvalliset ja tehokkaat ovella® -pyöräparkkiratkaisut! Fillarikoukku FK-1 Fillarikoukku FK-1 Urbanhub® kuusikko EIRAN ISÄNNÖITSIJÄTOIMISTO OY Elimäenkatu 20 A, 5. krs, 00510 Helsinki 06000 1250, etunimi.sukunimi@2727350.. Isännöinti Telineet Perustus Kattoremontit LIIKEHAKEMISTO Ovella Systems Oy P. www.2727350.. Kysy nyt 3 Ilmoitusvarauksen Kiinteistö&Energia liikehakemistoon voitte tehdä sähköpostilla: kari.ylonen@karprint.fi Puh. 050-475 0964 www.kiinteistojaenergia.fi www.karprint.fi Fuktisol eristysja salaojitusmoduulin avulla perustusten ja kellareiden kosteusongelmat loppuvat kertaheitolla: Lattia kuivattaaa tehokkaasti itse itsensä, eikä vettymistä tai vedenpainetta pääse syntymään. Toimiva ratkaisu kosteusja homeongelmiin! Kaikki samassa tuotteessa • Salaojitus • Kapillaarikatko www.fuktisol.fi Puh. ›› KAIKKI KATTOTYÖT ›› KATTOREMONTIT ›› HUOLTO JA KORJAUSTYÖT ›› SADEVESIJÄRJESTELMÄT ›› KATTOTURVATUOTTEET UUDENMAAN PELTITYÖ OY | INFO@KATTOSI.FI | WWW.KATTOSI.FI Paikallinen kotimainen perheyritys, jo vuodesta 1987
.... .... .... .... .... .... .... .... .... Nilan VGU 250 Sol -poistoilmalämpöpumppu korvaa sähköllä toimivan lämminvesivaraajan. .... .... .... .... Se ottaa lämmön talteen poistoilmasta ja lämmittää sillä käyttövettä merkittävästi pienemmillä kustannuksilla aikaisempaan järjestelmään verrattuna. .... .... .... .... .... .... • Ulkoja sisävalaistuksen suunnittelu. .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... Mainitse tilatessasi koodi UUSI 2025. Kanavisto johdetaan laitteeseen, joka lämmittää käyttövettä ja sisäilmaa poistoilman lämmöllä. .... .... Nilanin laitteet hyödyntävät poistoilman lämpöenergiaa käyttöveden ja asunnon lämmittämiseen – ja tietyissä malleissa myös viilentämiseen. .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .. .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... Vanha ilmanvaihtotai LTO-kone sekä lämminvesivaraaja voidaan korvata yhdellä laitteella. .... .... .... .... N im i: .... .... .... .... kari.ylonen@karprint.fi 050-475 0964 Perinteinen suoralla sähköllä toimiva lämminvesivaraaja syö paljon sähköä ja voi siksi tulla kalliiksi. .... Nilan VGU 180 EK tarjoaa ratkaisun vesikiertoisen asunnon lämmitykseen. .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... asuntoon, jossa on erillinen lämmitys. .... .... .... .. .... .... .... Pohjoismaisiin olosuhteisiin suunnitellut laitteet ovat toimintavarmoja vuoden ympäri. .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... n ?Tuoteuutiset TI LA U SK O RT TI K ar pr in t O y So pi m us 50 03 50 5 00 00 3 VA ST AU SL ÄH ET YS Va st aa not ta ja m ak sa a po st im ak su n Ky ll ä ki it os ! Ti la an Ki in te ist öja en er gi ale hd en tu tu st um ish in ta an (k es to til au s) hi nt aa n 10 eu ro a (5 nu m er oa )M ai ni ts e til at es sa si ko od i UU SI 20 25 . .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... Tämä malli myös viilentää taloa tehokkaasti tuottaen noin 6–8 astetta ulkoilmaa viileämpää tuloilmaa. .... .... .... .... .... Fiksut ratkaisut voivat pienentää lämmityskuluja jopa 70 %. .... Nilan EC -poistoilmalämpöpumpussa on Sol-energiakierukka, jonka ansiosta varaaja voidaan liittää aurinkokeräimeen tai muuhun ulkoiseen lämmönlähteeseen. .... .... .... .... .... mennessä. .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... Lä hi os oi te : .... .... .... • Kilpailutus ja päätöksenteko. .... .... .... .... .... .... .... Lä hi os oi te : .... .... .... .... Tilauspalvelu: 040-729 1445 Ma-ke klo 9-11.30 tilaukset@karprint.fi (Jatkuu tarjousjakson jälkeen normaalina kestotilauksena). .... .... .... .... .... .... .... .... .... Po st in um er o ja -t oi m ip ai kk a: .... .... Ilmestyy syyskuussa viikolla 37. 10€ 5 numeroa! NYT tutustumistilaus! Huippuedulliseen hintaan Kiinteistö Kiinteistö && energia energia Kiinteistö Kiinteistö && energia energia Seuraavassa numerossa: Talotekniikka, sisäilma ja turvallisuus • Kohti sujuvampaa talotekniikkaa, sisäilman laadun parantaminen, hälytysjärjestelmät ja kiinteistön yleiset turvallisuuskysymykset, huoltoyhtiöiden rooli. .... .. Nilan tarjoaa kustannustehokkaita ja ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja vanhan varaajan korvaamiseen. .... Po st in um er o ja -t oi m ip ai kk a: .... .... . .... .... .... Sä hk öp os ti: .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... La hj at ila uk se n sa aj a: .... .... .... .... .... .... Pu he lin : .... .... .... .... .... .... .... Laitteella hoituu kätevästi sekä asunnon että käyttöveden lämmitys. .... .... .... .... .... .... .... Nilan VGU 250 Sol -poistoilmalämpöpumppu korvaa sähköllä toimivan lämminvesivaraajan. .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... Energiatehokas vaihtoehto perinteiselle lämminvesivaraajalle Lisätiedot: www.nilan.fi. Kumpikin laite soveltuu noin 55-170 m. .... .... .... .... .... Vanha lämmityslaite, esimerkiksi öljy, poistetaan ja tilalle tulee VGU 180 EK, joka on varustettu aktiivisella lämpöpumpulla ja sähköpatterilla. .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... .... • Älykäs kiinteistöja digitekniikka Seuraa Kiinteistö&Energiaa Facebookissa ja Instagramissa. EC-malli myös viilentää huoneilmaa kesäisin. Ilmoitusvaraukset 13.8. .... .... .... .... .... .... .... .... .... ...
. Lue lisää www.vallox.com/vallox-125-mv Korvaa kymmeniä vanhoja ilmanvaihtokonemalleja!. Suoraan ilman kanavamuutoksia koneella voidaan korvata esimerkiksi MUH Ilmava, Vallox Digit, Vallox 75, Vallox 95 ja Vallox 121 -mallit sekä Ilto 440 ja Onnline 130 -mallit. Lisäksi edistyksellisen sulatusautomatiikan ansiosta Vallox 125 MV ei sammuttele tulopuhallinta kovimmillakaan pakkasilla. Koneen eri mallien kanavalähdöt ovat samoilla paikoilla kuin vanhoissa ilmanvaihtokoneissa, joten koneen vaihto vanhan paikalle käy nopeasti ja helposti. . Vallox 125 MV -ilmanvaihtokoneessa on kaikki nykyaikaiset ominaisuudet, kuten tehokas lämmöntalteenotto, energiaa säästävät EC-puhaltimet, etäohjausmahdollisuus sekä sisäänrakennetut kosteusja hiilidioksidianturit. PAL.VKO 2025-32 601526-2504 TÄYDELLINEN RATKAISU ILMANVAIHDON SANEERAUKSEEN . Vallox 125 MV on suunniteltu ilmanvaihdon saneeraukseen, mutta se sopii erinomaisesti myös uudisrakennuksiin.