Kiinteistö Kiinteistö Nro 3/2020 | 7,50 & & energia energia Turkulaiseen taloyhtiöön vaihdettiin maalämpö Energiakaivoja 74, hinta 1,3 miljoonaa Taloyhtiöille oma bisnes. Raitioliikenne kasvattaa Tampereen itäisiä osia Espooseen geoterminen lähilämpöverkko Lämpöä porataan kahden kilometrin syvyydestä Kiinteistöliiton puheenjohtaja Timo Nieminen kaipaa lisää vuoropuhelua KORONAKRIISI näkyy viiveellä rakentamisessa Aurinkovoimaa voi pian varastoida
Kiinteistövahdilla säästät jopa 10 % taloyhtiön lämmityskuluissa Kiinteistövahti optimoi kiinteistön lämmitystä vaivattomasti. Lue lisää helen.?/kiinteistovahti Loppuu se turha säätäminen. Se on ehkä maailman helpoin tapa parantaa asuinmukavuutta, säästää energiakuluissa ja tehdä asumisesta ilmastoystävällisempää
Rakennetaan onnistumisia www.vahanen.com
64 Putkiremontteja tehdään eniten 1960-70-luvuilla valmistuneissa taloyhtiöissä, mutta 1980-luvun rakennusten osuus on selvästi nousussa. Runsaat puolet vastaajista on syntynyt 1950-60-luvuilla. Tietyt alueet kasvavat nopeammin – Vahva kaupungistumiskehitys kasvattaa tiettyjä alueita muita vahvemmin. 12 talon ja 241 asunnon yhtiö vaihtaa kaukolämmön maalämpöön 1,3 miljoonan euron urakoilla. Finnoon asuinalueella otetaan käyttöön Suomen ensimmäinen geoterminen lähilämpöverkko. Hankkeessa tutkitaan rakennusmateriaalien ominaisuuksia ilmaston muuttuessa. 46 Kiinteistöliiton puheenjohtaja Timo Nieminen toivoo rajojen ylittämistä ja vuoropuhelun lisäämistä kiinteistöja rakennusalalla, koska haasteet ovat pitkälti yhteisiä. Noin kolmannes vastaajista katsoi, että myös taloyhtiöiden korjauslainojen saatavuus ja ilmastonmuutos kuuluvat merkittävimpien ilmiöiden joukkoon. 38 Pirkanmaa on suhteellisesti Suomen nopeimmin kasvava maakunta, jossa tunnelmat ovat positiiviset ja usko kehitykseen vahva. Se ei ole kasvavien alueiden taloyhtiöiden ongelma, korostaa Kiinteistöliiton puheenjohtaja Timo Nieminen. Varsinkin, kun myös nuoremmilla sukupolvilla näkemys oli lähellä samaa, sanoo Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero. 50 Luonnonvarakeskus Luke tutkii, miten viherrakentamisen eri kasviryhmät soveltuvat vaihteleviin käyttötarkoituksiin. 4 P uhuvat päät S isältö 3 / 2020 6 Turkulaisen As. 12 Asunto-osakeyhtiöön tai yrityskiinteistöön voi pian muodostaa energiayhteisön, jonka osakkaille voidaan helposti jakaa yhteisen aurinkosähköjärjestelmän hyödyt. 32 Jyväskylän seudulla aloitetaan muovipakkausten erilliskeräys kaikissa yli viiden huoneiston taloyhtiöissä. 34 Keski-Suomen maakunnan ykkösveturi on Jyväskylä, jonka ympärillä on hyvinvoivia, kasvavia ja vauraita kuntia, kuten Muurame ja Laukaa sekä maaseutumainen Uurainen. 30 Siirtymällä kertakäyttökulttuurista kiertotalouteen yksin EU:ssa voitaisiin puolittaa teollisuuden kasvihuonekaasupäästöt vuoteen 2050 mennessä. myös pienemmät taloyhtiöt ja omakotitalot voivat halutessaan osallistua erilliskeräykseen, kertoo Jäteyhtiö Mustankorkea Oy:n viestintäja asiakkuuspäällikkö Piia Aho. Sivu 6 Ikääntyminen merkittävin ilmiö ?. Oy Satakielenpuiston projekti on suuri Suomen mittakaavassa. Sivu 46 Pirkanmaa vetovoimainen maakunta – Pirkanmaa on vientivetoinen maakunta, mikä näkyy nimenomaan työllisyydessä ja kuntien taloudessa. 76 Korona-aika on nopeasti vauhdittanut taloyhtiöiden digitaalisten työkalujen käyttöä. – Ikääntymisen nousu kärkipaikoille kaupungistumiskehityksen jatkumisen ja asumiskustannusten nousun kanssa ei yllättänyt, mutta se, että majoituspalveluiden (Airbnb) lisääntyminen ja kansainvälistyminen jäivät niinkin harvoille merkinnöille, oli jossain määrin yllätys. Maaliskuussa tehtyyn verkkokyselyyn vastasi runsaat 4400 ihmistä, joista suurin osa toimii taloyhtiön hallituksessa, yksityisenä vuokranantajana tai isännöitsijänä. Vastaajat pitivät mahdollisena myös yhteisten tilojen lisääntymistä ja erilaisten palvelusten vaihtamisen yleistymistä. Me olemme aika riippuvaisia kansainvälisen talouden suhdanteista, sanoo aluekehitysjohtaja Jukka Alasentie Pirkanmaan Liitosta. 42 Tampereen raitiotieverkoston ensimmäinen osuus valmistuu näillä näkymin liikennöintikuntoon vuonna 2021. Ikääntymistä piti asumisen tulevaisuuden kannalta merkittävimpänä asiana 69 prosenttia kyselyn vastaajista. Oy Satakielenpuiston omistajat päättivät muuttaa lämmitysjärjestelmän. Isännöitsijä Ari Nortamo pitää etuoikeutena päästä työskentelemään erikoisen asunto-osuuskunnan parissa. 24 Helsingin Puu-Käpylässä on 36 talon osuuskunta, joka täyttää sata vuotta. Asiasta saa Suomessa kahdenlaista viestiä. Mahdollisena vastaajat näkivät myös uudentyyppisten asumisen muotojen, kuten epätyypillisten vuokrasuhteiden yleistymisen ja yhteiskäyttöautojen lisääntymisen. 56 Uusi tutkimushanke pyrkii selvittämään, miten muuttuva mikrobisto vaikuttaa rakennuksiin. Väestön ikääntyminen nousi ilmiöistä merkittävimmäksi, kun Kiinteistöliitto, Vuokranantajat ja Kiinteistöliitto Uusimaa selvittivät jäsentensä näkemyksiä asumisen tulevaisuudesta vuoteen 2040 saakka. 20 Kannattaako taloyhtiön hankkia aurinkovoimalalleen sähkövarasto vai ei. Vanhuksille tarjottava hoiva oli kyselyn vastaajien mielestä todennäköisimmin asuintaloissa yleistyvä palvelu. Sivu 38 Muovipakkausten erilliskeräykset – Jyväskylän ja sen ympäryskuntien Laukaan, Muuramen ja Toivakan uudet jätehuoltomääräykset velvoittavat kaikkia yli viiden huoneiston taloyhtiöitä järjestämään jatkossa muovipakkausten erilliskeräyksen. 60 Työt rakennusteollisuudessa jatkuvat koronaepidemiasta huolimatta toistaiseksi melko normaalisti. Peruskehykset ovat hyvässä kunnossa ja luottamusta tulevaan on, mutta sen eteen on tehtävä töitä koko ajan. Se kuuluu todennäköisesti Suomen kymmenen suurimman maalämpöprojektin joukkoon vuonna 2020. Kuitenkin nykyisin suuria maalämpöhankkeita käynnistyy viikoittain, joten poikkeuksellisesta kohteesta ei ole kysymys, kertoo energiakenttien rakentamisesta vastaavan Rototec Groupin suunnittelupäällikkö Niko Pihlanen. Toisilla alueilla se tarkoittaa väestökatoa ja väkimäärän pienentymistä, mikä tuo omia haasteita esimerkiksi taloyhtiölainojen muodossa – erityisesti niiden saatavuuteen muuttotappioalueilla. Vastaajat pitivät todennäköisenä myös asuntojen vuokraamisen voimakasta digitalisoitumista sekä asukkaiden käyttämien siivouspalvelujen yleistymistä. 18 Espooseen porataan kaksi kilometriä syvä reikä,josta saadaan geolämpöä uusille taloille. Myös asuintalojen aulapalvelujen yleistyminen nähtiin mahdollisena, mutta odotukset jälkimmäisen osalta olivat maltillisempia kuin esimerkiksi hoivapalveluiden suhteen.. Vakavimmat seuraukset tulevat viiveellä. Noin puolet vastaajista luki merkittävimpien ilmiöiden joukkoon kaupungistumisen, eli syrjäseutujen tyhjenemisen ja kaupunkialueiden kasvun sekä asumiskustannusten nousun. Hankkeessa käytetty allianssi-malli on toiminut hyvin. Sivu 32 Energiakaivoja 74, urakat 1,3 miljoonaa – Turkulaisen As
Lakimuutos on määräaikainen ja se on voimassa 30.9.2020 asti. Poikkeukset ovat tarpeen, jotta tarpeelliset vuosikokoukset sekä ylimääräiset kokoukset voidaan järjestää ja niille kuuluvat päätökset tehdä epidemiaoloissa turvallisesti. Tänään auringon energia otetaan hyötykäyttöön suoraan maan pinnalla. TILAUSHINNAT: Määräaikainen 72,00 €/vuosi (8 nroa) Kestotilaus 65,00 €/vuosi PAINOPAIKKA: Karprint Oy ISSN 2489-3323 (painettu) ISSN 2489-8600 (verkkojulkaisu) 5 KUSTANTAJA: Karprint Oy 03150 Huhmari Puh. Ja kun maan etäisyys auringosta on suuri, siis talvikautena, voidaan auringosta saatua energiaa ottaa käyttöön maankuoren alle kertyneestä energiasta eli ns. Kysymys on helppo esittää, mutta vastaus on vaikea. Erillisveloitettavien palkkioiden nousua on ollut muun muassa kokouspalkkioissa, erillisveloitettavissa tuntitöissä, kilometrikorvauksissa sekä isännöitsijäntodistuksissa. Se soveltuu yhtiökokouksiin, joihin liittyvä kutsu toimitetaan 1.5.-30.9. Isännöinnin kiinteä kuukausipalkkio on pysynyt ennallaan vuodesta 2017 vuoteen 2020, jopa laskenut hieman. TILAAJAPALVELU: ma–pe klo 9–15 puh. (toimitusaineisto) P ääkirjoitus K iin te is tö ja en er gi a V ielä sata vuotta sitten asunnot lämmitettiin polttamalla puita. Energia tuotetaan suoraan auringosta tai sen johdannaisesta maalämmöstä. kesäkuuta. Se osoitti aivan tällä yksinkertaisella esimerkillä auringon suuren lämpövoiman. maalämmöstä. Autot kulkevat yhä runsaammin sähköenergialla – vielä muutama vuosikymmen sitten puutavaraa jalostettiin öljyä energialähteenään käyttävillä moottoreilla. JULKAISIJA: Karprint Oy PÄÄTOIMITTAJA: Eero Ahola eero.ahola@karprint.. Työmäärää käyttää 19 prosenttia ja huoneistoneliöitä 10 prosenttia isännöitsijöistä hinnoitteluperusteina. Koronakriisillä on ollut vaikutusta taloyhtiöiden korjaushankkeista lähes joka kolmanteen. Taloyhtiöiden maksamat isännöintipalkkiot ovat kasvaneet maltillisesti viime vuosina. Keskiarvot isännöinnin kiinteiden kuukausipalkkioiden osalta ovat hieman mediaaniarvoja korkeampia.. Kiinteä isännöintipalkkio 40 asuinhuoneiston taloyhtiössä oli keskimäärin 670 euroa kuukaudessa (mediaani), jossa on laskua 30 euroa vuodesta 2017. Lakimuutos, jolla tuodaan koronavirusepidemiaan liittyviä väliaikaisia helpotuksia muun muassa asunto-osakeyhtiöiden yhtiökokousten pitoon tuli voimaan 1. Hinnat sisältävät arvonlisäveron ja perustuvat koko Suomen aineistoon. toukokuuta. TOIMITUSSIHTEERI: Maija Salmi toimittajasalmi@gmail.com MEDIAMYYNTI: Kari Ylönen, puh. Tänään nämä edelläluetellut energialähteet ovat vanhentuneita. Mediaani 20 asuinhuoneiston talossa oli 420 euroa kuukaudessa sekä 100 asuinhuoneiston talossa 1300 euroa kuukaudessa, jotka ovat hyvin samaa tasoa kuin kolme vuotta aiemmin. Voidaan kysyä: Miksi vasta nyt. Puu menetti asemansa energialähteenä ja tilalle on tullut vuoriöljy, jota jalostettiin bensiiniksi ja polttoöljyksi. välisenä aikana ja kokous myös pidetään lain voimassaoloaikana. Tuntuu pinnallisesti ajatellen, että aurinkoenegian monipuolinen hyödyntäminen olisi ollut yksinkertaista, mutta menneisyys on osoittanut, ettei se ole ollut niin. Tuo paperi kuumeni lyhyessä ajassa ja syttyi palamaan. Korona vaikuttanut korjaushankkeisiin ?. Mikä se olisi voinut ollakaan, jos tuo pikkupoikien polttolasi olisi olisi ollut maapallon puolikkaan suuruinen – mene ja tiedä! Mutta meidän maankuoren sisällä oleva energiavarasto eli vuoriöljy tulee lähitulevaisuudessa syrjäytetyksi. Kokouspalkkiot ovat nousseet eniten ?. Se on vaatinut vuosisatojen, jopa vuosituhansien kypsyttelyn ja kehittämisen meidän ihmisten keskuudessa. Isännöintipalkkiot vaihtelevat huomattavasti ja erityisen suurta vaihtelu on erillisveloitusten osalta. Kiinteä kuukausipalkkio määräytyy yleensä taloyhtiön koon perusteella Isännöinnin kiinteän kuukausipalkkion tyypillisin määräytymisperuste on taloyhtiön huoneistojen lukumäärä, jota 65 prosenttia isännöitsijöistä kertoo käyttävänsä. 09-413 97 395 kari.ylonen@karprint.. 09-413 97 300 Fax 09-413 97 405 SÄHKÖPOSTI: ki.toimitus@karprint.. Miksi vasta nyt aurinkoenergia on kaiken A ja O Lakimuutos toi jatkoaikaa ?. Jo pitkään nämä laitteet ovat saaneet käyttövoimansa sähköenergiasta. Lakimuutoksen mukaan asunto-osakeyhtiöt voivat pitää 30.9.2019-31.3.2020 päättyneen tilikauden jälkeen pidettävän varsinaisen yhtiökokouksen syyskuun 2020 loppuun mennessä. Ihmiskunta on edennyt kaikessa tieteessä viimeisten satojan vuosien aikana vauhdikkaasti, mutta ollaanko nyt saavuttamassa kehityksen yksi suuri virstanpylväs, kun maailmankaikkeuden energiakeskus, aurinko, on tieteen kehittyessä saavuttamassa ikään kuin uuden aluevaltauksen. Junien veturit liikkuivat halkoja polttamalla, ja noin 70 vuotta sitten kuoma-autot kulkivat puun polttamisesta saatavalla kaasulla niitä kutsuttiin puukaasuautoiksi. 09-413 97 300 tilaukset@karprint.. Voidaankin kysyä, miksi aurinkoenergian hyödyntäminen vasta nyt kaksituhatta vuotta ajanlaskumme alun jälkeen on pääsemässä teknisesti tehokkaaseen ja monipuoliseen käyttöön. Eniten virus on vaikuttanut korjaushankkeita koskevaan päätöksentekoon, joka on viivästynyt lähes joka viidennessä taloyhtiössä. Pienillä pojilla jo vuosikymmeniä sitten oli taito käyttää tehokkaasti aurinkoenergiaa, kun he itse hankkimillaan kananmunan puolikasta muistuttavilla lasilla ohjasivat auringon säteet tämän lasin lävitse yhteen pisteeseen, esimerkiksi paperiin. Myös ylimääräiset yhtiökokoukset voidaan pitää syyskuun loppuun mennessä, vaikka laissa olisi tiukempia määräaikoja yhtiökokousten pidolle. Isännöintipalkkioiden mediaaniarvo on lukema, jota pienempiä ja suurempia euromääriä on vastauksissa lukumääräisesti yhtä monta. Hallituksen on laadittava tilinpäätös 30.11.2019-29.2.2020 päättyneen tilikauden osalta viimeistään 30. Onko yllätyksellistä, että ihmiskunnan keskuudessa vasta nykyisen ajanlaskumme mukaan kahden vuosituhannen mentyä on edetty tekniikan kehityksessä vaiheeseen, että kykenemme tuottamaan aurinkoenergiaa ihmiskunnan miltei kaikkiin tarpeisiin. Tiedot selviävät Kiinteistöliiton jäsenilleen tekemästä kyselystä, johon vastasi yli 3300 taloyhtiöiden hallitusten jäsentä tai isännöitsijää huhtikuun kahden ensimmäisen viikon aikana
Vuoden projektissa 12 talon ja 241 asunnon yhtiö vaihtaa kaukolämmön maalämpöön 1,3 miljoonan euron urakoilla. – Se kuuluu todennäköisesti Suomen kymmenen suurimman maalämpöprojektin joukkoon vuonna 2020. Oy Satakielenpuiston omistajat eivät tyytyneet linjasaneeraukseen, vaan päättivät samalla muuttaa lämmitysjärjestelmän. Vuosittainen lämmitysener. S atakielenpuiston projekti on suuri Suomen mittakaavassa. Kuitenkin nykyisin suuria maalämpöhankkeita käynnistyy viikoittain, joten poikkeuksellisesta kohteesta ei ole kysymys, kertoo energiakenttien rakentamisesta vastaavan Rototec Groupin suunnittelupäällikkö Niko Pihlanen. 6 Turkulaiseen Satakielenpuistoon etsittiin energiatehokkain lämmitysmuoto Energiakaivoja 74, urakat 1,3 miljoonaa Turkulaisen As. Satakielenpuisto on tuore esimerkki siitä, millainen ison taloyhtiön maalämpöprojekti nykyisin on
Lämmitysvaihtoehdot verrattiin Taloyhtiö päätti linjasaneerauksen hankesuunnittelun yhteydessä selvittää mahdollisuudet parantaa energiatehokkuutta. Kahdentoista erillisen rakennuksen alla olevan tontin koko on noin 41 800 m2. Päädyttiin vaihtamaan kaukolämpö maalämpöön eli geoenergiaan. Kaikissa kolmessa taloyhtiön lämmityslinjassa tarkasteltiin aluksi vaihtoehtoina kaukolämmössä pysymistä, maalämmön ja kaukolämmön hybridiä, maalämmön ja lämmöntalteenoton hybridiä sekä pelkkää maalämpöä. RTC Vahanen Turku Oy toimii. Noin 1,3 miljoonaan euroon gian kulutus kohteessa on ollut noin 2,4 gigawattituntia, siis 2 400 000 kWh. Vuosina 1969–1970 rakennetuissa asuintaloissa on asuinkerroksia 5–7. Kuva: Enersys hankkeen suunnittelijana, projektinjohtajana, rakennuttajana ja valvojana. Kaivokenttätyöt alkavat nyt toukokuussa. Satakielenpuiston energiasaneerauksen on alustavasti määrä kestää noin vuoden. Kuva: Rototec Rototec Groupin suunnittelupäällikkö Niko Pihlanen on erikoistunut lämpöpumppuihin ja geoenergiaan vuodesta 2014 lähtien. Tilaajan edustajana toimii Realia Isännöinti Oy. Kuva: Rototec Taloyhtiö päätti linjasaneerauksen hankesuunnittelun yhteydessä selvittää mahdollisuudet parantaa energiatehokkuutta. 7 Lasse Olli on porannut energiakaivoja vuodesta 2011 lähtien, ja syvyydet ovat vain kasvaneet. Geoenergialaitos koostuu tyypillisesti kaivokentästä, lämpöpumpuista, varaajista, automatiikasta sekä varajärjestelmästä, jotta laitteisto saadaan toimintavarmaksi myös vikatilanteissa. Myös aurinkoenergian hyödyntäminen oli tarkastelussa mukana. Kaivokenttäurakoitsijana toimii Rototec, ja maalämpöjärjestelmän toimittaa Tipitek Oy
Satakielenpuiston taloyhtiöön tarvitaan lämmitystehoa yhteensä 700 kW: 300 kW:n kohteeseen 32 x 325 m, 180 kW:n kohteeseen 17 x 310 m ja 220 kW:n kohteeseen 24 x 305 m. TRT-mittauksen jälkeen kohteeseen tehtiin alustava energiamitoitus, jonka avulla kolmen kaivokentän koko simuloitiin ja suunniteltiin, Pihlanen kertoo. – Yleissuunnitteluvaiheessa kohteisiin tehtiin aluksi maalämpökaivo, jonka avulla maaperän arvot mitattiin TRT-vastemittauksella. TRT-mittauksella ja kaivokentän simuloinnilla voidaan varmistua suurten kaivokenttien oikeasta mitoituksesta. HSY:n Ilmastoinfon (2018) tekemään tutkimuksen mukaan lämmitystavan vaihtamista suunnittelevista 55 prosenttia harkitsee maalämpöä uudeksi lämmitysmuodoksi. 74 energiakaivoa 290–310 metriin Energiakaivojen määrä ja syvyys lasketaan tarvittavan energiamäärän, tontin koon sekä kallioperän antaman lämpömäärän mukaan. Kuva: Rototec kasvavan energiatehokkuusinvestoinnin takaisinmaksuajaksi laskettiin hieman yli kymmenen vuotta. Jo porattu TRT kaivo hyödynnetään osana tulevaa maalämpökaivokenttää. Kaivokentän suunnittelu on tyypillinen esimerkki erikoisosaamisesta, joka on suositeltavaa teettää maalämpökaivokenttien suunnitteluun erikoistuneella taholla. Kaivot on pyritty sijoittamaan tontille niin, että minimoitaisiin rakentamisaikainen haitta sekä rakentamiskustannus. – Tyypillisesti vuodenajasta riippuvaista lämpötilavaihtelua maaperässä on 15–20 metriin. TRT-mittauksessa ilmeni, että kohteessa on hieman odotettua heikompi kallioperä lämmönjohtavuudeltaan, ja se osattiin mittauksen jälkeen ottaa huomioon. – Suurissa maalämpöjärjestelmissä kaivojen oikea mitoitus on todella tärkeä, sillä kaivojen rakenteellinen käyttöikä on maalämpöjärjestelmän pisin, 60–100 vuotta. – Energiakaivot ovat suurissa kohteissa tyypillisesti 200–400 metrin syvyisiä, mutta kaivokentät suunnitellaan tapauskohtaisesti. Poraustyöstä syntyvän melun muodostavat kaivon alkuvaiheen poraus (0–20m), kompressorin tasainen käyntiääni, sekä poratankoa vaihdettaessa aiheutuva suhahdus. Asukkaat yleensä yllättyvät positiivisesti melun lyhytkestoisuuden ja huoneistoihin kuuluvuuden suhteen. Energiakaivot sijoittuvat Satakielenpuiston tontille noin 15–20 metrin välein. 8 Energiakaivojen porauksen aikaan pihoilla liikkuu raskasta kalustoa, mutta kotona asumista urakka ei estä. Melua syntyy tyypillisesti hetkittäin. ARA myöntää energia-avustuksia asuinrakennusten energiatehokkuutta parantaviin korjaushankkeisiin vuosina 2020–2022. Maalämmön ansiosta taloyhtiö säästää lämmityskuluissa yli 100 000 euroa vuosittain verrattuna kaukolämpöön. – Mutta mikäli hankkeeseen saadaan ARAn 300 000 euron energia-avustus, putoaa takaisinmaksuaika selvästi alle kymmeneen vuoteen, Pihlanen huomauttaa
9 Geoenergiajärjestelmä-projekti Tietoisku Rakennus (LVI) • Tarkennettu lämmöntarve ja huipputehot • Lämmönjaon tavat, lämpötilat ja tehot • Energian kierrätys Geoenergiajärjestelmä • Tehomitoitus • Lämpöpumppujen määrä, kylmäaineja kompressorityyppi • Varaajakapasiteetti • Automaatio • Käyttöveden tuotto Energiakenttä • Energiatase • Huipputeho, virtaama ja painehäviö • Lämpötilat huipussa ja keskimäärin, johtavuus • Elinkaarimalli Geoenergiajärjestelmä perustuu lämpöpumppuihin ja energiakaivoista saatavaan lämpöenergiaan. Energiakaivoille tarvitaan toimenpidelupa kunnan rakennusvalvonnalta. Geoenergiakentän suunnittelu. Yhden energiakaivon poraus kestää tyypillisesti yhden pitkän työpäivän. Vaakatyöt sisältävät keruuputkiston asennuksen kokonaisuudessaan aina kaivolta lämpöpumpulle asti. Energiakaivoihin ei tarvitse investoida uudestaan. Kallioperän geoenergiamittaus (TRT). Lämpöpumppujen hankinnassa Pihlanen korostaa laatua. Energiakaivojen määrä, syvyys ja keskinäiset etäisyydet mitoitetaan aina kohdekiinteistön tarpeiden mukaan. Luvat ja asuminen. Lämpöpumput kolmeen huoneeseen Satakielenpuistoon tulee kolme erillistä maalämpöjärjestelmää, kuten aiemmin kaukolämmölläkin on ollut. Rototec varmistaa energiakenttiensä optimaalisen toiminnan käyttämällä kansainvälistä EED-suunnitteluja mallinnusohjelmaa. – Energiakaivot ovat suurissa kohteissa tyypillisesti 200–400 metrin syvyisiä, mutta kaivokentät suunnitellaan tapauskohtaisesti. Järjestelmän toimintavarmuuden ja geoenergian riittävyyden vuosikymmeniksi takaavat alan asiantuntijoiden tekemät mittaukset ja laskelmat. Yhteensä 700 kW:n lämpöpumppuyksiköt käyvät arviolta noin 3420 tuntia vuodessa, jolloin (700kW*3428) syntyy tuottoa noin 2 400 000 kWh vuodessa. Lämpöpumpun ja lämmönjakohuoneen osalta huollosta sovitaan jälleenmyyjän kanssa. Lämpöpumpun hankinta. Lämpöpumput rakennetaan kolmeen lämmönjakohuoneeseen, joihin kuhunkin tulee useampi maalämpöpumppuyksikkö. Alkuvaiheeseen sisältyy rakennuttajan valvojan sekä pääsuunnittelijan valinta, suuren hankkeen kustannusten arviointi ja toteuttamistapojen kartoitus, myös jo käynnistyneiden projektien kehittäminen. Poraus. Uusintatarve. Lämpöpumpun toimintaa kannattaa seurata ensimmäisen vuoden aikana. n Terttu Iiskola. Takuu. n Rototecin sivuilta on ladattavissa geoenergian hankintaopas taloyhtiöille. Ne ovat teknisiä laitteita, joissa elinkaari ratkaisee kannattavuuden. Mittaus antaa tiedon kallioperän lämpövasteesta kyseisellä tontilla. Huolto. Asuntoja voi käyttää normaalisti remontin ajan, mutta lyhytaikaista epämukavuutta seuraa melusta ja piha-alueiden kaivutöistä. Loppu osuus on alhaalta päin tulevaa geotermistä energiaa, jota voidaan tulevaisuudessa hyödyntää lämpötilatasonsa ansiosta myös jäähdytykseen, Pihlanen kuvaa. Poraustyö sisältää energiakaivojen porauksen, kivituhkan keräyksen ja pois viennin. Hankintahinta ei silloin ole ykkönen. Lämpöpumppujen kompressorien käyttöikä on 15–20 vuotta, jonka jälkeen kompressorit vaihdetaan. Suurissa geoenergiajärjestelmissä kallioperän TRT-mittaus on välttämätön, jotta energiakentän ja -järjestelmän toimivuus voidaan optimoida. Tyypillisesti maalämpösaneeraus ei aiheuta tarvetta asuntoihin pääsyyn, joten remontti on toteutettavissa myös koronarajoitusten ollessa voimassa turvavälejä noudattaen. – Lämpöpumppujen kilpailutus on olennainen vaihe geoenergiahankkeessa. Konsultointi ja esiselvitys. Lämpöpumput ovat mitoitetut rakennuksen aiemman energiankulutuksen perusteella. Kun Rototec on pääsuunnittelija, konsultointityöt, koulutukset ja mittaukset suorittaa Rototecin asiantuntijatiimi. Näin vältetään kentän alitai ylimitoitus. Lämpöpumppu-urakan kilpailuttaa tyypillisesti taloyhtiön oma konsultti. saakka, joten tämä lämpöosuus on lähtöisin auringosta. Tiheään rakennetuissa kaupungeissa mahdollisuus lupaan ja sen ehdot pitää varmistaa ennen ryhtymistä isompiin toimiin. Alueen geoenergisten olosuhteiden selvitys tutustumalla tonttiin ja kiinteistöön ja sen arviointi, miten geoenergiaa on mahdollista hyödyntää kohteessa. Energiakaivot eivät vaadi huoltamista
Investointi maksoi lähes 220 000 euroa ja se katetaan tasaerälainalla, jota maksetaan syntyvillä säästöillä. Geoterminen energia (deep geothermal energy) kuvaa syvältä kallioperästä hyödynnettävissä olevaa korkean lämpötilan energiaa, jota voidaan käyttää lämpölaitoksissa. Tontille porattiin seitsemän 350 metrin ja yksi 300 energiakaivoa. Lainan pienentyessä taloyhtiölle jää säästöistä tuottoa. Kuva: GTK Nimitystä geoenergia käytetään kuvaamaan maankamaran ylimmästä 300 metristä hyödynnettävissä olevaa lämpöenergiaa ja lämmitystehoa. Suomen suurin geoja bioenergiaa käyttävä kiinteistö on S-ryhmän logistiikkakeskus Sipoossa. Sen johdosta vastikkeita ei tarvitse nostaa. Laitoksen tuotanto johdetaan lämmönvaihtimien kautta suoraan Fortumin kaukolämpöverkkoon, ja sillä voidaan kattaa jopa 10 prosenttia Espoon tarvitsemasta kaukolämmöstä. Yhtiön kallioperäolosuhteet mitattiin ja kaivokenttä simuloitiin. Suomen maaja kallioperän geoenergiapotentiaali on paras etelässä ja heikoin pohjoisessa. Huoltokulut mukaan luettuna investoinnin laskennallinen tuotto verrattuna aiempaan järjestelmään on 25 vuodessa noin 470 000 €. St1:n havainnekuva maaperän lämpökerroksista ja Espoon geotermisen lämpölaitoksen kuuden kilometrin syvyisistä energiakaivoista, joista saadaan kuumaa vettä. 300 metrin geoenergiapotentiaali on lämpöarvoltaan matalaa ja hyödynnettävissä rakennusten lämmittämiseen ja/tai viilentämiseen kalliosta poratusta energiakaivosta. Varmin tuotto saadaan entisen Kymen läänin rapakivialueella. Kansainvälisessä tieteellisessä kirjallisuudessa käytetään geoenergian synonyymeinä termejä shallow geothermal energy ja low enthalpy geothermal energy. Myös älykäs etävalvonta-automaatio kuului asennukseen, ja sen avulla voidaan todentaa kohteen säästöt reaaliajassa. n. Toisessa vaiheessa kohteeseen asennettiin kaksi 60 kW:n lämpöpumppua sekä uusittiin poistoilmapuhaltimet energiaa säästäviksi ja lämpöä kerääviksi. Espoon Otaniemeen on energiayhtiö St1 rakennuttanut Suomen ensimmäisen, kuuteen kilometriin asti poratun energiakaivoparin. Ensimmäisenä kokonaisena vuonna 2019 säästöä kertyi yli 20 000 euroa entiseen kaukolämpöön verrattuna. Vuonna 1965 rakennetun, kahdeksankerroksisen Vähä-Hämeen energiasaneeraus toteutettiin linjasaneerauksen yhteydessä. 10 Geoenergia vai geoterminen energia. Energiahintojen vuosittaiseksi nousuksi arvioitiin 3 %, diskonttausta ei huomioitu. Lähteet: Geologian tutkimuskeskuksen GTK ja St1 Vähä Hämeen kustannusvertailu Vuonna 1965 rakennetun, kahdeksankerroksisen Vähä-Hämeen energiasaneeraus toteutettiin linjasaneerauksen yhteydessä. Etelässäkin on silti melkoisia eroja hyvinkin pienen alueen sisällä. Kallioperässä luonnollisesti kuumentuvaa vettä hyödynnetään laitoksen valmistuttua kaukolämmön tuotannossa. Sinne valmistui vuonna 2012 geoenergiajärjestelmä, jossa on 319 maalämpökaivoa, kukin 300 metriä. Asuntoja on 48, pinta-ala 2615 m2. Otaniemen geotermisen lämpölaitoksen käyttöönottotavoite on lokakuu 2020. Oy Vähä Hämeen maalämpöja lämmön talteenotto -hybridijärjestelmä. Kiinteistöjen geoenergiakaivot porataan kunkin energiatarpeen ja tontin mukaan ”vain” 200–400 metriin. Vuonna 2018 valmistui Turussa As. Maalämpöpumppujen 15 vuoden huolto sekä kaukolämmönvaihtimien uusinta 25 vuoden jälkeen laskettu vuoden 2035 kohdalle, jota ennen järjestelmä tulee jo maksaneeksi itsensä. Energiakaivojen rakentamista säätelevät kaupunkien infratekijät, erityisesti maanalaiset. – Taloyhtiö sijaitsee Turun keskustan kupeessa pienellä tontilla, jonka johdosta kohteen hybridilämmitysjärjestelmä vaati huolellista suunnittelua, kertoo Rototecin suunnittelupäällikkö Niko Pihlanen
Halvin tarjous harvoin on kokenein ja paras. Vastaavat Jämä lämpöpumput on suunniteltu asennettavaksi myös As Oy Satakielenpuistoon. Siksi asiantuntija apuna on välttämätön. Automatiikka ohjaa lämpöpumpun kompressorin, kiertovesipumppujen sekä muiden oheislaitteiden toimintaa antureiden mittaustuloksien perusteella. Pitkässä juoksussa varmatoimisuus, hyvä hyötysuhde sekä pitkä elinkaari ovat hankintahintaa tärkeämpiä arvoja. n Terttu Iiskola. Oilon valmistaa Kokkolan ja Lahden tehtaillaan Oilon ChillHeat -teollisuuslämpöpumppuja ja -vedenjäähdyttimiä. – Kokoluokka on aika suuri suomalaisille taloyhtiöille, toimitusjohtaja Matti Simppala kommentoi esimerkkiä. Lämpöpumppumerkkejä taloyhtiöille on tarjolla noin 15, joista vain Oilon ja Gebwell ovat täysin kotimaisia. Pelkkien lämpöpumppujen hinta noin 62 000 euroa. Esimerkiksi teho 180 kW Suunnittelutoimisto Enersys laski Satakielenpuiston pienimmälle eli 180 kW:n maalämpöpumppulaitokselle tarjoushintavälit tuntemiensa tarjousten perusteella. Kuva: Rototec Motivan sivuilta on ladattavissa maalämpöpumppujen hankintaopas kunnille ja taloyhtiöille. – Maalämpöurakan hinta alveineen ilman lämpökaivoja vaihtelee silloin välillä 150 000–170 000 euroa. – Oletuksena on kulutus 600– 650 MWh vuodessa, tehontarve noin 200 kW ja lämpöpumpputeho 180 kW. Lämpöpumppulaitos maksaa pyöreästi puolet taloyhtiön maalämpöurakasta. Kuva: Enersys Geoenergialaitos Varaajat • Käyttövesi • Lämmitys • Jäähdytys Automaatio • Laitoksen ohjaus • Liityntä taloautomaatioon • Etävalvonta ja -käyttö Huipputeho Lämpöpumput Putkisto ja lämmönvaihtimet • Lämmönkeruu • Lauhdelämpö • Lämmönjako/LKV • Jäähdytyksen jako Taloyhtiön geoenergialaitoksen putkistot ja sähköistykset ovat kokoaan vastaavasti järeitä. – Parhaaseen kokonaistulokseen päästään hyvällä suunnittelulla ja osaavalla asennuksella, hän painottaa.. – Harva pumpputarjous on sisällöltään aivan identtinen, mikä vaikeuttaa ostajan vertailutyötä. Ne soveltuvat mitä moninaisimpiin lämmitysja/tai jäähdytyssovelluksiin suurissa kiinteistöissä ja teollisuudessa sekä kaukolämmön ja kaukokylmän tuotannossa. Kotimaisiakin on Taloyhtiökokoluokan maalämpöpumppulaitoksia koostavia yrityksiä on Suomessa alle kymmenen. – Energiasäästöä pumppulaitos tuottaa 60–70 prosenttia, euroissa 40–60 prosenttia, riippuen alueesta. Leppävirtalainen Gebwell toimii neljällä paikkakunnalla ja valmistaa muun muassa Taurus-merkkisiä lämpöpumppuja isoihin kohteisiin. Lämpöpumppujen osuus laitoksen kustannuksesta on reilusti alle puolet. 11 Pumppulaitos puolet urakasta Lämpöpumppuyksikköjä kootaan vierekkäin energiatarpeen mukaan. T ällaisia vinkkejä antaa Rototecin suunnittelupäällikkö Niko Pihlanen taloyhtiön lämpöpumppulaitoksen kilpailutukseen
Motivan asiantuntija Teemu Kettunen kertoo, että aurinkosähkö tulee usein mukaan, kun kerrostaloissa tehdään elinkaarikustannusoptimointeja. P aikallisten energiayhteisöjen eli taloyhtiöiden ja yrityskiinteistöjen aurinkosähköinvestointien taloudellisen kannattavuuden edellytys on, että suoraan omaan käyttöön tuotetun sähkön sähköverot ja energiaperusteiset siirtomaksut voidaan säästää. Kiinnostus ollut suurta Jo vuoden 2016 kyselyymme vastanneista kiinteistöistä yli 70 prosenttia piti aurinkosähköä kiinnostavana asiana, kertoo DI Petri Pylsy, joka toimii Kiinteistöliiton energiaja ilmastoalojen johtavana asiantuntijana. Asia kannattaa ottaa esille jo koronaviruksen vuoksi siirtyneessä taloyhtiökokouksessa. Hiilineutraali Helsinki 2035 -ohjelman mukaan aurinkopaneelit tarvitaan joka kolmanteen rakennukseen 15 vuodessa. Valtioneuvosto saa todennäköisesti jo kesällä hyväksyttäväkseen asetuksen, joka kiihdyttää energiayhteisöjen eli asunto-osakeyhtiöiden ja samalla tontilla sijaitsevien yrityskiinteistöjen aurinkosähkörakentamista. Työja elinkeinoministeriön (TEM) ylitarkastaja Tatu Pahkala toivoo, että energiayhteisöt ottaisivat harkintaansa myös katolle sijoitettavien pientuulivoimaloiden hankinnan. Kysy siirtoverkkoyhtiöltäsi Niin sanotun hyvityslaskentajärjestelmän energiayhteisöille Taloyhtiöt ja yrityskiinteistöt, varautukaa aurinkosähköön! Kesällä tuleva asetus lisää kannattavuutta Asunto-osakeyhtiöön tai yrityskiinteistöön voi pian muodostaa energiayhteisön, jonka osakkaille voidaan helposti jakaa yhteisen aurinkosähköjärjestelmän hyödyt. Pääosin Kiinasta tuotavien aurinkopaneelien hinta on laskenut EU:n poistettua tuontihintarajoitukset syksyllä 2018. Silloin kiinteistöllä tuotettu sähköenergia voidaan hyödyntää kulutukseen kiinteistön sisällä ja jakaa sähkölaskun hyvityksenä. 12 osakkaille osakkeenomistuksen suhteessa ilman sähkönsiirtomaksua ja kaksinkertaista verotusta. Samalla tulee entistä kannattavammaksi maksimoida taloyhtiön katolle asennettava aurinkosähköpaneelisto. – Jos uuden hyvityslaskentajärjestelmän käyttöönotto ei tule maksamaan paljon, kiinteistöjen aurinkosähköhankkeet saavat siitä varmasti uutta potkua
Asuntojen/ käyttöpaikkojen lukumäärä kerrosja rivitaloissa on noin 778 100 jakautuen: Caruna Oy ja Caruna Espoo Oy 346 000, Helen Sähköverkko Oy 340 000, Järvi-Suomen Energia Oy 20 100 ja Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy 82 000, kertoo FinSolar aurinkosähköä – Aurinkosähköhanke on korjaushanke, jonka päätökset on tehtävä asuntoosakeyhtiölain puitteissa. Aurinkosähköinvestoinnin kustannukset ja tuotot jaetaan osakkaille samassa suhteessa kuin taloyhtiön kaikki muut kulut ja tuotot, osakkeiden lukumäärän ja vastikkeen jaon perusteella. FinSolar-hankkeen kokeilut osoittivat, että energiayhteisön hyvityslaskentamalli on kiinteistön sisäisille energiayhteisöille kustannustehokas, käyttäjäystävällinen sekä muuhun tekniseen toimintaympäristöön soveltuva aurinkosähkön tuotantomalli. 3.Taloyhtiön omaan kiinteistöverkkoon ei tarvitse tehdä mittarija johtoremonttia, koska hyvityslaskentaohjelmisto toimii jo käytössä olevien mittarien mittausdatalla. Hyvityslaskenta hyvä aurinkosähkön yhteistuotantomalli . 2. 13 mahdollistava asetusmuutos on lausuntokierroksella toukokuun puoliväliin. Lähde: FinSolar-hankkeen loppuraportti Aurinkosähköä taloyhtiöiden asukkaille – Mittaushaasteista kohti digitaalisia energiaratkaisuja, Aalto-yliopiston julkaisusarja Raporttiin on koottu hankkeen aineisto taloyhtiön asukkaiden aurinkosähkön tuotantomalleista, haasteista, selvityksistä, kokeiluista, ratkaisuehdotuksista ja toimenpidesuosituksista vuosilta 2017–2019. Jos lausunnoista ei seuraa merkittäviä muutostarpeita, valtioneuvosto saa asetuksen hyväksyttäväkseen jopa kesäkuussa, kertoo ylitarkastaja Pahkala. Voidaan hankkia isompi yhteinen aurinkosähkövoimala, joka on suhteessa edullisempi kuin pienempi, pelkän taloyhtiön kiinteistösähköön tai yksittäisen asukkaan omaan käyttöön hankittava voimala. Asukkaat voivat edelleen kilpailuttaa omat sähkösopimuksensa. Energiayhteisön hyvityslaskentamallissa asuntoosakeyhtiön aurinkosähköjärjestelmän tuottamaa ylijäämäsähköä jaetaan laskennallisesti huoneistoihin, jolloin se pienentää huoneistojen asukkaiden omien sähkösopimusten sähkölaskua. – Tavoitteemme on saada asetus voimaan ensitilassa. Se on myös taloyhtiöiden päätöksenteon kannalta joustavin malli. Aurinkosähkö hyödynnetään ensisijaisesti kiinteistön oman sähköverkon sisällä, ensin asunto-osakeyhtiön yhteisiin tiloihin, kuten porraskäytävien, hissin, pesutuvan ja pyörävajan sähkönkulutukseen. Hyvityslaskentamallilla muodostuvaan taloyhtiön sisäiseen energiayhteisöön liittyminen ja siitä poistuminen on helppoa, koska se edellyttää muutoksia vain hyvityslaskentasopimukseen ja -ohjelmiston asetuksiin. Hyvityslaskentamallissa sähkön tuotantolaitteisto on fyysisesti kytketty asuntoosakeyhtiön kiinteistöverkkoon, jonka sähkön ostoa ja ylijäämän tuotantoa mitataan kiinteistön sähkömittarilla. 4. Toissijaisesti aurinkosähkön ylijäämä jaetaan huoneistoihin asukkaiden sähkön kulutukseen.. Näin hyvityslaskentamalli ei edellytä muutoksia asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestykseen. Sähkönsiirtoyhtiöistä Helsingin Helenin ja Oulun seudun verkot olivat jo mukana uuden järjestelmän kokeiluhankkeissa, mutta halukkaiksi palvelemaan asiakkaitaan tässä energiayhteisöjen netotusjärjestelmässä on ilmoittautunut ainakin 76 siirtoverkkoyhtiötä. Hyvityslaskentamallin etuja ovat: 1. – Pelkästään edelläkävijäyhtiöiden alueella on paljon taloyhtiöasuntoja. Moni asia kehittyy hyvin nopeasti, joten sisältö ei kaikilta osin vastaa enää tilannetta julkaisuajankohtana 3/2020. 5
– Taloyhtiöiden arviot lainaehdoista eivät ole heikentyneet yhtä paljon kuin arviot lainan saatavuudesta. Teemu Kettunen kertoo, että taloyhtiökokoisen aurinkosähköjärjestelmän keskihinta on laskenut vuoden 2018 noin 1500 eurosta tämän vuoden noin 1300 euroon kWp:ltä. on jo tehty ja puuttuu enää vain itse rakentamistyö. Tähän asti kerrostalon aurinkovoimala on mitoitettu kattamaan lähinnä kiinteistösähkön kulutus, jolloin tyypillinen aurinkovoimalan koko on ollut 3–8 kW. – Kiinteistöyhtiöt, jotka arvioivat saavansa korjauslainaa ilman vaikeuksia, nähnevät lainamarkkinoiden ehtojen kehittyvän kohtalaisesti lähiaikoina. Taloyhtiökokoisen aurinkosähköjärjestelmän keskihinta on laskenut vuoden 2018 noin 1500 eurosta tämän vuoden noin 1300 euroon kWp:ltä. Runsaat kuusi prosenttia lainarahan saatavuutta kommentoineista kiinteistöistä ilmoitti, ettei ole saanut tarjousta yhdestäkään pankista. Vuosittainen säästö ostosähkösähköstä on nykyisellä ympäristösähkön hinnalla (15,5 c/kWh) laskettuna 930 euroa. Kustannustehokkuus parantunut Aurinkovoimalan taloudellinen kannattavuus on aina arvioitava tapauskohtaisesti ottaen huomioon sähkönkäyttö suhteessa arvioon pohdinnassa olevan aurinkosähköjärjestelmän tuotosta. Kiinteistöliitto on kartoittanut taloyhtiöiden lainansaantia korjausurakoihin koronatilanteessa. Kriisillä on ollut vaikutusta taloyhtiöiden korjaushankkeista lähes joka kolmanteen. Suomen rivija kerrostalot muodostuvat lähes 90 000 asunto-osakeyhtiöstä, joissa asuu 2,6 miljoonaa ihmistä. Tällä aurinkosähkökapasiteetilla voitaisiin tuottaa sähköenergiaa keskimäärin 983 Gwh/a. Se vastaa 1,1 prosenttia Suomen sähköenergian tuotannosta vuonna 2018. – Kuitenkin edelleen peräti 76 prosenttia vastaajista arvioi, että vireillä olevat korjaukset toteutuvat vallitsevasta taloustilanteesta huolimatta vuoden 2020 aikana, kertoo pääekonomisti Kero. Netotuslaskennat voidaan toteuttaa verkkoyhtiöiden mittaustietojärjestelmissä tai Fingridin datahubissa. Toinen on taloyhtiöön soveltuva 10–20 kWp:n aurinkosähköjärjestelmä. Korona hidastaa korjaushankkeita Ennen koronaa korjaushankkeita pohtivien taloyhtiöiden suurin huolenaihe oli lainarahan saatavuus. Aurinkosähkön kannattavuutta parantaa hyvitysjärjestelmän lisäksi hintojen aleneminen. – Huhtikuun toisella viikolla koronan vaikutukset yleistyivät vastauksissa edelliseen viikkoon verrattuna, mikä kertoo siitä, että kriisin vaikutukset selviävät vähitellen käytännön toiminnassa, toteaa Kero. Kun tämä osuus vähennetään hankintahinnasta ja omaa aurinkosähkön tuotantoa verrataan ostettuun ympäristösähköön, saadaan takaisinmaksuajaksi seitsemän vuotta. Motivan Aurinkosähköä kotiin -kampanja on julkaissut 72 aurinkosähkön avaimet käteen -paketin tarjoustiedot kahdessa kokoluokassa. Helenin mukaan 7 kWp:n aurinkosähköjärjestelmän vuosituotanto on keskimäärin 6 000 kWh. – Aurinkosähköjärjestelmän mahdollinen käytännön asentaminen luonnistunee ihan hyvin koronasta huolimatta, jos hanke on jo valmisteltu ja päätökset yms. – Kaikille verkkoyhtiöille hyvityslaskentajärjestelmän tarjoaminen tulee pakolliseksi sen jälkeen, kun kantaverkkoyhtiö Fingridin valtakunnallinen datahub valmistuu vuoden 2022 alussa, Tatu Pahkala kertoo. Aurinkosähköllä voidaan kattaa noin 10 prosenttia rakennusten kuluttamasta sähköstä vuositasolla. Lähde: FinSolar-hankkeen loppuraportti Kiinteistöliiton kyselyyn vastasi yli 3300 taloyhtiöiden hallitusten jäsentä tai isännöitsijää huhtikuun kahden ensimmäisen viikon aikana. Ehtona on, että rakennuksen laskennallista energiatehokkuutta parannetaan tietty määrä suhteessa alkuperäiseen rakentamisajankohtaan. Tietoisku Aurinkosähkön tuotantopotentiaali taloyhtiöissä . Nyt aiempaa selvästi suurempi osa taloyhtiöistä kaikkialla maassa näkee ajankohtaisen taloustilanteen jarruttavan korjausten käynnistämistä. Kokonaisarvio on heikoin sitten syksyn 2013, jolloin eurokriisi piinasi rahoitusmarkkinoita. Tällöin aurinkosähköjärjestelmä tuo 25 vuoden takuuaikanaan taloyhtiölle säästöä ostosähköstä 22 430 euroa. Kustannustehokkuutta varsinkin korkeissa kerrostaloissa, joihin tarvitaan hinnakas nostokalusto, parantaa myös kattopinta-alan maksimihyödyntäminen aurinkosähkölle. Netotuksen ja hyvityslaskennan jälkeen laskennalliset mittaustiedot toimitetaan asiakkaalle, taseselvitykseen sekä markkinatoimijoille. – Sinällään itse aurinkosäh. Taloyhtiöillä on mahdollisuus hakea aurinkosähköinvestointiinsa energia-avustusta ARAlta. Lainaa vai avustusta. Taloyhtiön huoneistojen määrään suhteutettuna rivitalossa vastaavalla tavalla mitoitetun voimalan koko olisi 2,8 kW. Jos voimalasta voitaisiin jakaa tuotantoa myös taloyhtiön asukkaille, olisi voimalaitoksen sopiva koko keskimäärin 14 kW. – Ensinnäkin pääosin Kiinasta tuotavien aurinkopaneelien hinta on laskenut EU:n poistettua tuontihintarajoitukset syksyllä 2018. Jotta on mahdollista saada tukea myös aurinkosähköjärjestelmän hankintaan, on käytännössä samalla kertaa tehtävä myös muita korjaustoimenpiteitä tai on jo aikaisemmin pitänyt tehdä muita korjaustoimenpiteitä, joilla on parannettu laskennallista E-lukua. Vaikka lukemat heikentyivät, ollaan vielä jäljessä vuosien 2013 ja 2014 lukemista, Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero kertoo. Tämä osoitetaan E-lukulaskelmilla. – Aurinkosähköjärjestelmä voi olla avustettava hanke, kunhan saavutetaan avustukselle määritellyt ehdot, Petri Pylsy kertoo. Perussähkön, eli ostetuimman sähkösopimuksen mukaisen sähkön, keskimääräinen hinta seuraavalle 25 vuodelle on arviolta 16 c/kWh. Lainaehtojen heikentymistä odottavien vastaajien määrä kasvoi 40 prosenttiin ja lainaehtojen paranevista odottavien vastaajien määrä pieneni neljään prosenttiin. Jos Suomen kaikkiin kerrostaloihin asennettaisiin 14 kW aurinkovoimala, ja rivitaloihin vastaavasti 2,8 kW voimala, muodostuisi tästä tuotantokapasiteetiksi 1 094 MW. – Toiseksi suurten tuotantomäärien myötä hinnanalennusten lisäksi kokonaishintaan vaikuttaa varmasti myös se, että paljon asentaneet tiimit ovat parantaneet koko ajan tehokkuuttaan, Kettunen arvioi. 14 taloyhtiöihin -hankkeen vuosina 2017–2019 vetänyt erikoisasiantuntija Karoliina Auvinen. Korjaushankkeiden suunnitteluun korona on vaikuttanut joka kymmenennessä vastauksessa ja urakointiin lähes yhtä monessa tapauksessa
Kun hyvityslaskenta tulee saataville ja suurin osa naapureista alkaa olla hankinnan kannalla, vie investointi päätettäväksi taloyhtiön yhtiökokoukseen. Ilmoita vakuutusyhtiöön aurinkovoimalasta, jotta se sisällytetään taloyhtiön kiinteistövakuutukseen. Mikäli omistusja jako-osuudet noudattavat muuta periaatetta, tulee ne kirjata yhtiöjärjestykseen. Kuusi prosenttia vastaajista kertoi, että taloyhtiö kerää etukäteen osakkaiden kannat kirjallisesti yhtiökokousta varten. Käynnistä keskustelut naapureiden kanssa aurinkosähköjärjestelmän hankinnasta. Aurinkosähkön jakaminen asuntoihin tapahtuu verkkoyhtiön toimesta automaattisesti asunto-osakeyhtiön määrittelemien jako-osuuksien mukaan. Edellytä myös tarjouspyynnössä, että aurinkovoimalan toimittaja hoitaa taloyhtiön puolesta voimalan verkkoonkytkentäja rakennusluvat. Liitä tarjouspyynnön liitteeksi taloyhtiön ja sen asuntojen sähkönkulutuksen tuntitiedot, sillä niiden perusteella aurinkoenergiajärjestelmien toimittajat osaavat mitoittaa taloyhtiöösi sopivan kokoisen voimalan. Samoin hankeja toteutussuunnittelua on mahdollista varmasti tehdä, jos sellainen on ollut jo työlistalla. . Hyvityslaskentamalli. Aurinkosähköjärjestelmän toimitusaika kestää yleensä muutaman viikon. Myös leasingrahoitus tai energianostosopimus voivat olla varteenotettavia vaihtoehtoja, jos omaa pääomaa ei ole eikä lainaa haluta tai voida ottaa. Naapureiden herättely. Verkkoyhtiön valmius. Kilpailuta aurinkosähköjärjestelmän toimitus budjetin puitteissa siten, että tarjouspyynnössä pyydetään mitoittamaan taloyhtiöille ja sen asukkaiden omaan käyttöön taloudellisesti mahdollisimman kannattava voimala. 15 köjärjestelmän mahdollinen käytännön asentaminen luonnistunee ihan hyvin koronasta huolimatta, jos hanke on jo valmisteltu ja päätökset yms. Ylimääräinen aurinkosähkö myydään tai luovutetaan vastikkeetta sähköyhtiölle (riippuen lopullisesta KHO:n arvonlisäveroratkaisusta). Aurinkosähköjärjestelmä. Aseta hankinnan ehdoksi, että voimalalla on vähintään kymmenen vuoden tuottoja järjestelmätakuu.. Kilpailuta taloyhtiön sähkösopimus pientuottajan sähkösopimukseksi ja solmi alueesi verkkoyhtiön tai vastaavan palveluntarjoajan kanssa hyvityslaskentasopimus, jotta ne astuvat voimaan silloin, kun aurinkovoimala asennetaan. Vakuutukset. Terttu Iiskola Vinkit taloyhtiöille aurinkovoimalan yhteishankintaan . FinSolar-hankkeen pilottitaloyhtiöiden kokemusten perusteella aurinkovoimala ei ole nostanut vakuutuksen hintaa. Näin aurinkovoimalan hankinta on taloyhtiölle riskitöntä ja vaivatonta. Yhtiökokous. Aurinkosähköjärjestelmää varten voidaan varata rahaa esimerkiksi tietty maksimisumma osakasta kohti. 18 prosenttia vastaajista kertoi, että yhtiökokous on pidetty tai pidetään normaalina fyysisenä kokouksena, viranomaispäätöksiä kuitenkin noudattamalla. Yhtiökokous voi valtuuttaa hallituksen etenemään aurinkojärjestelmän hankinnassa. Kun jako-osuudet menevät samassa suhteessa kuin vastikkeet, niin aurinkovoimalan hankinta ei edellytä muutoksia asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestykseen. Kaukolämmössä olevalle rivitaloasunnolle sopiva summa voi olla esimerkiksi noin 800 euroa ja yksiölle puolet siitä. – Aurinkosähköhanke on korjaushanke, jonka päätökset on tehtävä asunto-osakeyhtiölain puitteissa, Petri Pylsy muistuttaa. Etäyhteyksiä ilmoitti käyttävänsä 13 prosenttia vastaajista. Kolmannes vastaajista ilmoitti siirtävänsä yhtiökokousta myöhempään ajankohtaan. Ota yhteyttä alueesi verkkoyhtiöön ja tiedustele, millä aikataululla hyvityslaskenta tulee tarjolle. Hyvityslaskennassa taloyhtiön asukkaiden yhteisvoimalasta aurinkosähköä jaetaan asuntoihin tunneittain samassa suhteessa, kuin asukkaat omistavat osuuksia voimalasta. Hyvityslaskentamallilla aurinkosähköjärjestelmän voi hankkia enemmistöpäätöksellä. Tuntitiedot saat alueesi verkkoyhtiöltä. on jo tehty ja puuttuu enää vain itse rakentamistyö. Tietysti on tärkeää toimia huolellisesti, – erityisesti jos lähtee myös tekemään kilpailutusta ja hankintasopimuksia, kun yleinen taloudellinen tilanne on haastava. Yhtiöt maksavat eri hintoja tuotetusta sähköstä, joten pientuottajana sähkösopimus kannattaa kilpailuttaa. Runsas neljännes vastaajista ilmoitti, ettei päätöstä yhtiökokouksen järjestämisestä ole vielä tehty. Lähde: FinSolar-hankkeen loppuraportti Helsingin kaupungin opas Aurinkosähköä kerrostaloon on ladattavissa Helenin sivuilta. Aseta hankinnan ehdoksi, että voimalalla on vähintään kymmenen vuoden tuottoja järjestelmätakuu. Tässä yhteydessä on syytä keskustella myös rahoituksesta. Kiinteistöliitto tiedusteli kyselyssään taloyhtiöiden kevään yhtiökokouksien järjestelyistä poikkeusolosuhteissa. Malleissa aurinkovoimala maksetaan osamaksuilla ja voimala siirtyy laitteiston omistajaksi sopimuskauden päättyessä. Aurinkosähkö yhtiökokoukseen Eniten koronavirus on vaikuttanut korjaushankkeita koskevaan päätöksentekoon, joka on viivästynyt lähes joka viidennessä taloyhtiössä. Aurinkovoimala voidaan liittää osaksi taloyhtiön olemassa olevaa kiinteistövakuutusta. Yleisesti ottaen verkkoon myyminen ei kuitenkaan kannata. Voiko yhtiö käyttää omia varoja vai katetaanko investointi yhtiölainalla. Sähkösopimus. Tämä johtuu siitä, että sähköyhtiö maksaa ylijäämäsähköstä yleensä vain pörssihinnan mukaisesti, kun taas korvattaessa ostosähköä omaan kulutukseen vältetään maksamasta siirtomaksuja ja veroja
Talonrakennusalan työmaasarjassa isojen rakennusyritysten voiton vei Hartela Etelä-Suomi Oy:n työmaa Asunto Oy Helsingin Poukama. Hänen mukaansa Indepron työmaille on ollut tunnusomaista korkea TR-mittaritaso ja matala tapaturmataajuus. Kunniamaininnan sai myös hyvin turvallisuusasiansa hoitanut aliurakoitsija, joksi valikoitui tällä kertaa UVL Talotekniikka Oy. Indepro Oy palkittiin Turvallisuusasiansa rakennuttajana hyvin hoitanut Indepro Oy sai kilpailussa kunniamaininnan. – Työmailla on erityisesti kiinnitetty huomiota sosiaalija ruokailutilojen puhtauteen, joita siivotaan normaalia enemmän. Koronaviruksen takia erillisiä palkitsemisseremonioita ei tällä kertaa järjestetä, vaan palkinnot toimitetaan suoraan voittajille. Kiertopalkinto annetaan yritykselle, jonka työmailla mitatut turvallisuuden tasoa ilmaisevat TRtai MVR-indeksien tulokset ovat keskimääräisesti kaikkein korkeimmat. Työturvallisuuskilpailun järjestivät alan keskeiset toimijat Talonrakennusteollisuuden Uudenmaan piiri, INFRA ry, Rakennusliitto, Ammattiliitto PRO, Etelä-Suomen aluehallintovirasto/ työsuojelun vastuualue, Työturvallisuuskeskus ja RAKLI ry. Vakavia tapaturmia ei ole sattunut. Talonrakennusyritysten sarjassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston luovuttaman Hartela Etelä-Suomi Oy:lle tuli kaksoisvoitto Uudenmaan työturvallisuuskilpailussa 2019 kuvassa oikealla Poukama, vasemmalla sisarhanke Tuulensuoja. Yrityssarjassa isojen talonrakennusyritysten sarjan voitti Hartela Etelä-Suomi Oy ja pienten talonrakennusyritysten sarjan Kymppirakenne Oy. – Rakennuttaja on omalta osaltaan mahdollistanut urakoiden turvallisen toteuttamisen, sanoo työsuojeluinsinööri Jukka Hietavirta Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. kiertopalkinnon saa Hartela Etelä-Suomi Oy ja infra-alan yritysten sarjassa kiertopalkinnon saa YIT Suomi Oy. ?. Myös henkilökohtaiseen hygieniaan, kuten käsien pesuun, kiinnitetään erityistä huomiota ja käsidesi-tuotteita on työmailla käytössä, sanoo turvallisuusasiantuntija Juha Suvanto Rakennusteollisuus RT:stä. Koronaviruksen takia on työmailla tehostettu järjestelyjä. U udenmaan alueella yli 20 vuotta toteutetun Turvallisesti 2000-luvulla -työturvallisuuskilpailun vuoden 2019 parhaat yritykset ja työmaat on valittu. Ruokailuja on isommilla työmailla porrastettu, jotta kaikki työntekijät eivät ole yhtä aikaa ruokailutiloissa. Indepro on huolehtinut turvallisuusäännösten edellyttämistä rakennuttajan asiakirjojen laatimisesta: kirjalliset turvallisuussäännöt, menettelyohjeet ja turvallisuusasiakirja oli tehty kaikissa aluehallintoviraston tarkastamissa kohteissa. Kilpailussa palkittiin myös paras rakennuttaja, jonka ansioina pidettiin turvallisuuskoordinaattorien hyvää toimintaa ja turvallisuusäännösten edellyttämien asiakirjojen mallikasta hoitamista. Vuonna 2019 Indepro on toiminut projektijohtoja rakennuttamistehtävissä muun muassa Helsinki-Vantaan lentoaseman ja Helsingin kaupunkiympäristötalon urakoissa. Kuva: Janne Gren Rakennusala edistää turvallisuutta monin eri keinoin. Yksi niistä on työmaiden väliset alueelliset työturvallisuuskilpailut. Myös infran työmaasarjassa parhaaksi nousi YIT Suomi Oy:n Borealis Naphtha Cavern työmaa Porvoossa. 16 Turvallisesti 2000-luvulla -työturvallisuuskilpailu Parhaat yritykset ja työmaat Uudenmaan työturvallisuuskilpailussa palkittiin vuoden 2019 parhaat yritykset ja työmaat. – Monien hyvien ehdokkaiden joukosta Indepron valintaan vuoden rakennuttajaksi vaikutti myös turvallisuuskoordinaattoreiden korkea ammattitaito ja aktiivisuus työturvallisuustehtävien hoitamisessa, Hietavirta perustelee valintaa. Myös virustorjunta työturvallisuutta . Pienten rakennusyritysten työmaasarjassa kärkeen ylsi Rakennustoimisto Nousiainen Oy:n Würth-Centerin työmaa Järvenpäässä. Infra-alan yrityssarjan voitti YIT Suomi Oy. Kuluvan vuoden huhtikuun alkuun mennessä rakennustyömailla ei ole sattunut yhtään kuolemaan johtanutta työtapaturmaa
KYSY LISÄÄ!. • Saat nauttia bitumikattoisessa talossa hiljaisuudesta, vaikka ulkona sataa ja tuuli paukkuu. • Bitumikatto sopii arkkitehtonisesti vaativiin kohteisiin. • Kiireelliset huoltotoimet jopa saman päivän aikana. www.salonteollisuuskatot.. • Käytämme kaikissa urakkakohteissamme luotettavien valmistajien materiaaleja. Tehdään taloosi kestävä, äänetön ja tyylikäs bitumikatto • Bitumikatto on tehty kestämään veden painetta ja mekaanista kulutusta. Torpankatu 4, 24100 Salo Pieni Teollisuuskatu 1 d, 02920 Espoo Keskus 010 384 3100, GSM 0400 503 078 jari.sarttila@salonteollisuuskatot.. • Bitumi-, huopa-, tiilija peltikattoihin liittyvät remontit, korjaukset ja huollot. BITUMIKATTOSANEERAUKSET JA KAIKKIEN KATTOJEN HUOLLOT Kattohuoltopalvelu • Teollisuus-, taloyhtiöja omakotiasiakkaille. • Säännöllinen huolto pidentää katon elinkaarta merkittävästi. KATOILLE JOPA 20 VUODEN TAKUU
18 Suomen ensimmäinen geoterminen lähilämpöverkko Lämpöä maan uumenista Skanska suunnittelee Finnoon alueelle Espoon Reimari -nimisen asuntoyhtiön. Finnoosta tavoitellaan kestävän kehityksen esimerkkialuetta, missä voidaan testata innovatiivisia energiaratkaisuja. E spoon Finnoon kaupunginosaan on tulossa monenlaista uutta kokeilua. Espooseen porataan kaksi kilometriä syvä reikä putki, josta saadaan geolämpöä uusille taloille. Hiilineutraali ratkaisu Geoenergiaverkon toteuttaminen Finnooseen on linjassa Espoon strategian kanssa. Finnoon seutua ryhdytään rakentamaan jo nyt, ja kaupunginosan on suunniteltu valmistuvan 2030-luvulla. Vireillä on kaksi hankekokonaisuutta, joista toinen on osoitettu vapaarahoitteiseen asuntotuotantoon, ja toinen kokonaisuus koostuu valtion tukemasta vuokraja asumisoikeusasumisesta. Finnoon asuinalueella otetaan käyttöön Suomen ensimmäinen geoterminen lähilämpöverkko. Vapaarahoitteiseen asuntotuotantoon sisältyy noin 6000 neliömetriä rakennusoikeutta. Se tukisi kaupungin hiilineutraaliustavoitteita.. Kokonaisuuteen, jossa on valtion tukemaa vuokraja asumisoikeusasumista, sisältyy rakennusoikeutta 11 400 neliömetriä. Geoterminen lähilämpöverkko on suunnitteilla Finnoon ensimmäisenä rakennettavaan osaan, Djupsundsbäckeniin. Finnoon alueella suunnitellaan Suomen ensimmäistä geotermistä lähilämpöverkkoa, joka mahdollistaisi lämmitysja jäähdytysenergian osalta päästöttömän asuinalueen toteuttamisen. Havainnekuva tulevasta Finnoon alueesta
19 Finnoon asuinalue täyttää tyhjiön Matinkylän ja Kaitaan välissä. Vapaarahoitteiseen asuntotuotantoon aluevarausta on hakenut Avara Oy, jonka kumppanina hankkeessa on energiaratkaisun osalta Quantitative Heat Oy eli QHeat. Skanska rakentaa Finnoonkallion alueelle kahdeksankerroksisen asunto-osakeyhtiön Espoon Reimarin, joka valmistuu aivan Finnoon metroaseman viereen. Tontinluovutuksen edellytyksenä on geoenergian hyödyntäminen rakennusten lämmityksessä ja jäähdytyksessä. . Finnoosta tulee Länsiväylältä merenrantaan asti ulottuva 17 000 asukkaan kaupunginosa, jonka korkea keskusta syntyy metroaseman päälle. Espoon teknisen ja ympäristötoimen projektijohtaja Kimmo Leivo kutsuu Finnoota on niin sanotuksi brown field -hankkeeksi. Finnoo tulee metrolla saavutettavaksi Länsimetron jatkeen valmistuessa arviolta 2023. Finnoossa on varastoja, peltihalleja ja muuta, jotka siirtyvät astetta ulommas. Finnoossa porataan noin kahden kilometrin syvyinen reikä. Finnoon rakentamista ohjaavat kaupungin asettamat energiatehokkuuskriteerit, joihin alueelle valittavien toimijoiden edellytetään sitoutuvan. Sen arvioitu valmistumisaika on syyskuu 2021. Finnoota kehitetään energiatehokkaana kestävän kehityksen mallialueena. Niiden välissä on ollut epämääräinen tyhjiö. Finnoon omat palvelut rakennetaan kävelyetäisyydelle, joten siellä on helppo liikkua päästöttömästi. QHeatin kehittämän syväkaivoteknologian avulla kiinteistöjen lämmitysja jäähdytysenergia voidaan tuottaa lähes hiilineutraalisti. Tässä on monet teollisuuden jo kokeillut ratkaisut lyöty yhteen. Teknologia on käytännössä valmiina olemassa. Kustannustehokas ratkaisu Maalämpöä haetaan normaalisti 200-300 metristä. Lisäksi siellä on ollut Suomenojan vedenpuhdistamo, joka siirtyy Blominmäen alueelle Kehä III:n laidalle. – Asiantuntijat ovat todenneet, että kahden kilometrin reikä saattaa olla kustannustehokkain tiiviissä kaupunkirakenteessa, toteaa Espoon teknisen ja ympäristötoimen projektijohtaja Kimmo Leivo. Finnoon aluetta rakennetaan vauhdilla koko 2020luku ja asuinalue valmistuu näillä näkymin 2030-luvulla. Finnoo tiivistää Espoon kaupunkirakennetta. – Ei lähdetä rakentamaan neitseelliseen metsään, vaan siellä on ollut jo erilaisia toimintoja olemassa. Koska päästöt pitää nyt saada alas, niin geolämpö on absoluuttisesti hyvin päästötöntä. Geolämpö saattaa olla erinomainen ratkaisu kaupunkioloihin. Vielä ei ole päätetty, poratanko maahan yksi vai kaksi reikää. Metron lisäksi siellä tulee olemaan toimivat joukkoliikenneyhteydet Espoon muihin kaupunginosiin. Kaupalliset palvelut painottuvat metroaseman ympäristöön, ja yritystoimintaan soveltuvia tontteja tulee myös Länsiväylän varteen. Pauli Jokinen Kuvat: Espoon kaupunki, Skanska Finnoon rakentamista ohjaavat kaupungin asettamat energiatehokkuuskriteerit, joihin alueelle valittavien toimijoiden edellytetään sitoutuvan.. Avaran hankekehitysjohtaja Tuomas Rantsi on todennut, että yhtiö haluaa tukea kestäviä ratkaisuja, jotka ovat riippumattomia uusiutumattomista energialähteistä. Kun kaupunki kehittyy, toiminnot siirtyvät ulospäin kaupungin laidoille. – Se yhdistää Kaitaan ja Matinkylän. Kaupunkirakenteen tiivistäminen on kestävän kehityksen mukaista. Hänen mukaansa uusi teknologia vähentää päästöjä jopa 95 prosenttia kiinteistöjen energiankulutuksessa, eikä vastaavaa keskisyvää lämpökaivoa ja sen ympärille rakennettavaa alueellista energiaratkaisua ole aiemmin Suomessa toteutettu. Talo tarjoaa tuleville asukkaille yhteensä 64 kotia. – Poraustekniikka tulee öljyteollisuudesta. – Olen kovin kiinnostunut tämän hankkeen lopputuloksista. Finnoosta tulee Länsiväylältä merenrantaan asti ulottuva 17 000 asukkaan kaupunginosa, jonka korkea keskusta syntyy metroaseman päälle. Lämpöpumput ovat kotimaista standardituotantoa. Finnoon ensimmäisen asuinkohteen rakentaminen alkoi maaliskuussa. Finnoo yhdistää Kaitaan ja Matinkylän
T arvitseeko odottaa ja miten kauan, jotta taloyhtiön aurinkovoimalan sähkövarastointi kannattaa. Sähkö liian halpaa Suomessa! Fortumin aurinkoteknologiapäällikkö Eero Vartiainen edustaa Suomea Euroopan aurinkosäh. 20 ”Tulevaisuuden energiajärjestelmässä varastointi on avainasemassa” Taloyhtiö varastointibisnekseen Kannattaako taloyhtiön hankkia aurinkovoimalalleen sähkövarasto vai ei. TeraFactory Finlandin suunnitelmat kannattaa kuitenkin ottaa huomioon. TeraFactory kannustaa maksimoimaan aurinkopaneelien määrän, hankkimaan niille akuston ja ryhtymään sähkönvarastointibisnekseen. Sen mukaan akkujen hinnat romahtavat vuonna 2025, ja varastoinnista tulee bisnes. Kysymykseen saa kaksi aivan erilaista vastausta. Fortum pitää taloyhtiötä vielä kotiakkuasiakkaana, jonka ei kannata tuottaa aurinkosähköä yli oman tarpeen. Asiasta saa Suomessa kahdenlaista viestiä