tykseen.. Itsepalvelutoiminnan ja automaattien käytön opastusta. Landen Paukulle suurvoitto Äimarautiolta 1 Sivu A19 Suomen suurimman ruokayhtiön, HK-Scanin hallituksen puheenjohtaja Mikko Nikula haluaa yhdistää voimat kotimaisen ruuan puolesta. La 15.9. Tili karttui 21 000 eurolla. Suomalaista ruokaa pitäisi siis kuluttaa lisää, ja siitä pitäisi myös maksaa enemmän. Ahdingossa olevien tuottajien ja viljelijöiden asemaa parantaisi se, jos jaettavaa olisi enemmän. Avauspuhe klo 10. Suonperä kierrätti nelivuotiaan varsan kierros ennen maalia johtaneen rinnalle ja hyvästeli muut loppukurviin mentäessä. Espoossa asuva Eila Forsander saapui vanhaan kotikaupunkiinsa ja lukionsa luokkakokoukseen tapaa1 Sivu A6 JUKKA LEHOJÄRVI Tänään selviää, ketkä ovat Ruotsin uudet valtiopäiväedustajat. kirjasto avoinna poikkeuksellisesti klo 11-15 Itsepalvelutoiminnan ja automaattien käytön opastusta. keskipohjanmaa.fi Hinta 2,50 €. Ilmapalloja! ARVONTAA! Palkintoina lahjakortteja, tuotepaketteja, elokuvaja konserttilippuja! Jotta kaikilla olisi mahdollisuus elää hyvää arkea. Kahvila KIRJA palvelee kirjaston aukioloaikoina! Kannuksen Ura teki historiaa ja nousi ensi kertaa miesten ykköspesikseen. Tilaan valittujen taideteosten esittely ja taiteilijat tavattavissa klo 10-12 sekä 16-18. Ratkaisevassa ottelussa Loimaan Palloilijat oli pelkkä vastaantulija. alv 10?%) Sunnuntai 9. SYYSKUUTA 2018 /// NRO 246 Kalajoen kauppaja kulttuurikeskus MERTA YHTEISAVAJAISET pe-su 14.-16.9. Kestotilattuna kotiin 0,95 € (sis. Kakkua pitäisi kasvattaa 1 Sivut A8–9 UUTISET RIITTA SALMI maan tuttuja. MOVIE COMPANY ALATALO Oy www.moviecompanyalatalo.fi KALAJOEN KAUPPAJA KULTTUURIKESKUS MERTA 8-tien varressa, Kalajoentie 1, 85100 Kalajoki TALO TÄYNNÄ TARJOUKSIA! SEURAA ILMOITTELUA! La 15.9. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson odottaa puolueensa marssivan vaalimenes1 Sivut A10–11 MAJA SUSLIN Kaikkien aikojen suomenhevoslahjakkuus Landen Paukku ei vielä kahdeksannessakaan startissa löytänyt voittajaansa. Virta-salissa klo 12 Jarek Kosta Quartet klo 15 Mimmit lastenkonsertti klo 18 Fermaatti Su 16.9. Jani Suonperän kotikasvatti ravasi lauantaina uransa toistaiseksi arvokkaimpaan voittoon, kun se oli ylivoimainen Oulu Expressissä. klo 10-20 kirjaston avaus Tervetuloa tutustumaan uusiin tiloihin ja kirjaston palveluihin. Kannus juhli nousua JUKKA LEHOJÄRVI 1 Sivut A12–13 Kokkolassa juhlittiin 120-vuotiasta suomalaista lukiota. Pe 14.9. Pelinjohtaja Eetu Rekonen iloitsi nousua yli 900 katsojan edessä Kitinkankaalla. Pelihuoneen esittelyä. kirjasto avoinna klo 10-15 Satutuokio klo 11
Usein varat kohdennetaan esimerkiksi lapsiin ja nuoriin tai vanhuksiin. Viime vuoden valtiolle päätyneiden jäämistöjen kokonaisarvo oli 25,7 miljoonaa euroa. Kunnat hakevat jäämistöt itselleen lähes poikkeuksetta, tietenkin. Jäämistöjä päätyy valtiolle vuositasolla kaikkiaan 20–25 miljoonan euron edestä ja niistä valtaosa päätyy kuntien kassoihin. Puiston rakentamista on rahoitettu Brita Maria Renlunds Minne sr-säätiön varoilla. Valtio ei seuraa varojen käyttöä vaan luovutuksen jälkeen asia jää kuntien tilintarkastajien valvottavaksi. –?Kiinteistöjen arvoja on vaikea Perintörahat ovat eks Halkokarin koulun 3B-luokan oppilaat kiipeilivät tällä viikolla Brita Marian puistossa. –?Se on kunnille ekstrarahaa, jolla voidaan toteuttaa sellaisia asioita, jotka muuten voisi jäädä toteuttamatta. Tilastopoikkeus on vuodelta 2015, jolloin valtiolle päätyi yksi erittäin varakas jäämistö sekä useampi hieman pienempi, noin miljoonan euron arvoinen kuolinpesä. PERILLISITTÄ kuolleiden jäämistöjen kokoluokka vaihtelee nollasta aina miljoonien eurojen omaisuuksiin asti. –?Kunnilta edellytetään sosiaalista käyttötarkoitusta. Esimerkiksi viime vuonna jäämistöistä jaettiin omaisuutta kunnille yhteensä 15 miljoonaa euroa. YLIVIESKAN kaupungin hallintojohtaja Maritta Piilin mukaan kaupunki on kuuden vuoden aikana saanut kolme luovutettua omaisuutta valtiokonttorin päätöksellä. –?Aluksi pesästä katsotaan kiinteän omaisuuden tila ja se, onko siellä valtiolle pysytettävää omaisuutta. JUTTUVINKIT JA UUTISPÄIVYSTYS joka päivä klo 7.00 – 23.00 tekstiviesti ja WhatsApp 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi SUNNUNTAI 9.9.2018 Keskipohjanmaa A2 Arja Kangas (KP) Perillisittä kuolleiden jäämistöt voivat tuoda kunnille merkittäviäkin lisäsummia kuntatoimintojen kehittämiseen. –?Tietoja ole julkaistu missään vainajien yksityisyyden vuoksi. Vallioniemen mukaan niin sanottuja miljoonapesiä tulee vastaan alle kymmenen vuodessa. Tavallisesti valtiolle jää luonnonsuojelualueeksi soveltuvaa maata tai luonnonsuojelun vaihtomaaksi sopivaa aluetta, taustoittaa Valtiokonttorin johtavan lakimies Marjukka Vallioniemi. Tuolloin valtiolle päätyi jäämistöjä liki 39 miljoonalla eurolla. määräyksestä. CLAS-OLAV SLOTTE Kunnille jaettiin viime vuonna yhteensä 15 miljoonaa euroa perillisittä kuolleide 1 Usein varat kohdennetaan esimerkiksi lapsiin ja nuoriin tai vanhuksiin.. Valtio pysyttää isompien pesien rahavarojakin valtiolle. Perillisittä kuolleen jäämistö päätyy aluksi valtiolle, jonka jälkeen kunta voi hakea omaisuutta käyttöönsä. Ylivieskassa kaupungin perimät omaisuudet ovat olleet pienimmillään parinkymmenen tuhannen luokkaa ja suurin on ollut arviolta miljoonan euron tuntumassa. Myös vainajat läheiset huomioidaan ennen omaisuuden tarjoamista kunnalle, jonka on kerrottava varojen käyttökohteesta hakuvaiheessa. Käyttö halutaan pitää mahdollisimman joustavana, jotta jokainen kunta voi käyttää varoja tarpeidensa mukaan. –?Varojen käyttö on yleisesti hyvin laajaa: niillä voidaan rakentaa palvelutaloja tai tuottaa toimintaa
Vuonna 2015 saatua omaisuutta käytettiin koulurakentamiseen, vammaisten työkeskuksen rakentamiseen ja lisäksi vanhusten kotona asumista tukevien palvelujen kehittämiseen. Pääsääntöisesti varat käytetään nuoriso-, liikunta-, tai koulutoimen hyväksi. Tutkimusten mukaan ikä on merkittävin testamenttaamiseen aktivoiva tekijä, seuraavaksi tulevat varallisuus ja terveydentila. –?Kertaluonteisia testamenttivaroja tulee silloin tällöin. Kokkolalla on myös pitkät perinteet testamenttija lahjoitusvaroista, joista vanhimmat ovat Saarisen arvion mukaan 1800-luvun puolelta. Kalajokinen mies puhalsi 2,31 promillea, haapavetinen mies 0,62 promillea ja haapajärvinen mies mittautti ojaan ajonsa jälkeen 2,26 promillen humalatilaa osoittaneet lukemat. Kuljettaja oli autossa yksin. Kunnanjohtaja Jukka Hillukkalan virka on täytetty 1.5.2015 alkaen viiden vuoden määräajaksi. Kokkolassa pitkä perinne lahjoitusvaroilla arvioida, mutta viimeisin oli sellainen, että siihen kuului rakennuksiakin ja sen vuoksi summa oli isompi. Hätäkeskus sai aamuseitsemältä ilmoituksen sivulliselta, joka oli nähnyt keulasta pahoin vaurioituneen auton suistuneena tieltä. Humalaisia kuljettajia kiinni jokilaaksoissa, Nivalassa rällättiin INKOO (STT) Yksi ihminen kuoli ja kolme muuta sai eriasteisia vammoja liikenneonnettomuudessa Inkoon Degerbyssä sunnuntai-iltana. TOHOLAMPI (KP) Toholammin kunnanvaltuusto käsittelee maanantaina kunnanjohtajan viran laittamista avoimeen hakuun. Testamentissa voi olla kirjattuna esimerkiksi 10?000 euroa tietyn koulun hankintoja varten. Nuoret selvisivät illasta ja yöstä kohtuullisen vähin vaurioin, sillä ainoastaan yksi kaahailija törmäsi keskustassa edellään kulkeneen henkilöauton perään. Auto oli törmännyt tien laidassa olleen talon seinään. Yksi ihminen kuoli ja kolme loukkaantui kolarissa Inkoossa HAUSJÄRVI (STT) Kanta-Hämeen Hausjärvellä löytyi lauantaiaamuna auto-onnettomuudessa kuollut noin 30-vuotias mies. Useimmiten kaupungin valtiolta saamat varat ovat kooltaan 100?000 euron molemmin puolin. Ylivieskassa vuonna 2012 saatua omaisuutta käytettiin pitkäaikaistyöttömyyden lieventämiseen ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn sekä ikäihmisten palveluiden kehittämiseen. Ensitietojen perusteella näytti poliisin mukaan siltä, että Inkoon suunnasta Helsinkiin päin matkalla ollut henkilöauto lähti ohittamaan edessään ollutta autoa ja törmäsi vastaan tulleeseen henkilöautoon. . Vanhimmat lahjoitusvarat koskevat rahastoja, joita on alkujaan perustettu esimerkiksi entisten sairaaloiden parantamista varten. Kaikki neljä ajoneuvoa suistuivat ojaan, ja yksi niistä syttyi tuleen. Poliisi on aloittanut turman tutkinnan rikoksena. Järjestöille osoitettujen testamenttien syynä on usein itselle tärkeän asian tukeminen. Toholammin kunnanjohtajan virka laitettaneen hakuun Hanna Rautio (KP) Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa Jokilaaksojen poliisilla oli lauantain vastaisena yönä reilut 60 tehtävää, jotka sisälsivät muun muassa kolme rattijuopumusepäilyä. FAKTA Testamenttilahjoittamisen päivä 13.9. Toholammin kunnan ja Hillukkalan välillä on tehty kunnanjohtajaa koskevaa johtajasopimus, joka on tullut voimaan 29.5.2017. Järjestöjen saamat perinnöt ovat nousussa ja ne muodostavat keskimäärin jo noin 12 prosenttia järjestöjen toiminnan rahoituksesta. Paikalle saapuneet pelastajat totesivat miehen kuolleeksi. Poliisin arvion mukaan onnettomuus oli todennäköisesti tapahtunut jo tunteja ennen hätäkeskusilmoitusta. . Johtajasopimuksen mukaan kunnanhallitus käynnistää mahdollisen jatkokeskustelun vuoden 2018 loppuun mennessä. Hän oli autossa yksin. Rikoskomisario Lauri Hakkalan mukaan mies puhalsi paikalla yli kahden promillen lukemat. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunnanjohtajan hakumenettely käynnistetään vuoden 2019 helmikuussa ja että virka täytetään toistaiseksi. Rälläämisen aikana paikalla ollut poliisi ei provosoitunut poikien ahkerista yrityksistä huolimatta, vaan videoi valottomien keulijoiden ja pyöräteitä takaperin ajaneiden liikkeet ja lähestyy heitä ja heidän vanhempiaan alkuviikosta, poliisista kerrotaan. Suomessa noin kymmenellä prosentilla on testamentti, noin 60 prosenttia perillisittä kuolleista henkilöistä on tehnyt testamentin. Tänä vuonna saatuja varoja on käytetty vanhusja vammaistyöhön. Suorat restamenttilahjoitukset ovat nykyään enää harvinaisia. Hyvä testamentti -kampanja muistuttaa, että testamentti antaa tekijälleen päätösvallan, kenelle hänen omaisuutensa jaetaan poismenon jälkeen. Lisäksi kolarissa on ollut osallisina kaksi muuta autoa. –?Asiakirjoihin kirjattuja toimintatapoja pyritään noudattamaan nykyisen toiminnan puitteissa, Saarinen toteaa. . Mies kuoli ulosajossa Hausjärvellä 1 Rälläämisen aikana paikalla ollut poliisi ei provosoitunut poikien ahkerista yrityksistä huolimatta. . –?Yksittäiset perintöosuudet voivat olla jopa puolesta miljoonasta miljoonaan euroon ja ne voivat sisältää rahavaroja tai asuntoja. Turma tapahtui kantatiellä 51. Nivalassa nuoria oli kokoontunut epäviralliseen moporälläysiltaan. SUNNUNTAI 9.9.2018 Keskipohjanmaa A3 straa kunnille Säätiö perustettiin vuonna 1981 Brita Marian pojan Karl Herman Renlund testamentin en kuolinpesistä Arja Kangas KOKKOLA (KP) Kokkolan kaupunki on talousjohtaja Jari Saarisen mukaan saanut lähes vuosittain valtiolta perillisittä kuolleiden varoja. Ohittaneen auton mieskuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumusta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Tutkittavat rikosnimikkeet tarkentunevat poliisin mukaan tutkinnan edetessä. Eri puolilla jokilaaksoja nuoret reuhasivat ja möykkäsivät aamuyölle estäen näin asumuston rauhallisen yölevon, Jokilaaksojen poliisista kerrotaan. . Saarisen mukaan summat voidaan siirtää taseeseen ja varoja käytetään hiljalleen eri lautakuntien anomiin hankkeisiin kaupunginhallituksen päätösten mukaisesti. Mopoilija pakeni aluksi paikalta juosten, mutta palasi kuitenkin pian kolaripaikalle mopoaan ja sakkoa noutamaan
Warsta on opiskellut myös heraldiikkaa eli vaakunaoppia, joten hän tietää, että vaakunoita pitää kunnioittaa. HALMEENPÄÄN näkemyksen mukaan puolueessa on tehty viimeisen vuoden aikana töitä entiseen tapaan, mutta mediassa on noussut esille muut asiat. Voi tietysti olla, että niitä on tehtykin, mutta ne eivät ole tulleet läpi, Cygnel arvioi. Keskipohjanmaan Facebookissa käydyssä keskustelussa monet tuovat esiin, että vanha tervatynnyri, jolla viitataan Kokkolan tervakaupunkihistoriaan, on suorakylkinen toisin kuin logossa oleva. Keski-Pohjanmaan vihreiden hallituksen jäsen Terho Taarnan mielestä puolueessa olisi nyt syytä keskittyä tulevaan vaalityöhön. Myös tynnyrin nostaminen pystyyn tuo monen kommentoijan mielestä liikaa mieleen Uusikaarlepyyn vaakunan, jossa pyöreäkylkinen tynnyri on juuri pystyasennossa. –?Juhlavuoden tunnuksessa on hämmentäviä piirteitä, kun tynnyri on pystyssä eikä se ole tervatynnyri. Mielikuvia syntyy herkkästi, ja niitä ei voi välttää. Halmeenpään mukaan puolueessa on keskityttävä jatkossakin puolueen linjaan ja vietävä eteenpäin vihreille tärkeitä asioita ja arvoja. Tässä vaakunassa tervatynnyri on likipitäen suorakylkinen. Toki nyt on tultu kuntavaalien jälkeisistä kannatusluvuista reilummin alas ja asiaa on analysoitu puolueen sisällä, Halmeenpää kertoo. Myös puolueen viime kesänä valittu puheenjohtaja Touko Aalto on ollut lööpeissä avioeronsa sekä homoklubikäyntinsä vuoksi. Muodoltaan pyöristetty tynnyri on myös Kokkolan vaakunassa. Viime perjantaina julkaistussa juhlavuoden logossa on modernin pelkistetysti kuvattu, pystyasennossa oleva tynnyri, aaltoja sekä timantti ja alla tekstit Kokkola, Karleby, 400. Hän sanoo, että tynnyri symboloi yleisesti Kokkolan kaupankäyntihistoriaa. JUHLAVUODEN ILMEEN suunnitellut kokkolalainen graafi kko Elina Warsta vastaa esitettyyn kritiikkiin: –?Juhlavuoden ilmeessä ei ole lähdetty toisintamaan vaakunaa, vaikka siitä on otettu mukaan tutut elementit tynnyri ja timantti. MAAKUNNASSAKIN puolueen kannatuslukuja on pidetty silmällä. Tynnyrikeskustelu käy kuumana Kokkolan 400-vuotisjuhlavuoden visuaalinen ilme kuohuttaa kaupunkilaisia Kokkolan kaupungin 400-vuotisjuhlailmeen logo on herättänyt laajasti keskustelua. Valinnat ovat yksilön omia. Myös Uudenkaarlepyyn tämänhetkisessä vaakunassa oleva, tervakaupungin historiasta kertova, tynnyri on vielä pyöreäkylkisempi. Ahmaksen mielestä on riskiratkaisu lähteä ottamaan ja muuttamaan elementtejä satoja vuosia käytössä olleesta vaakunasta. –?Vaakasuuntainen tynnyri ilman liekkejä olisi saattanut jollekin tuoda mieleen esimerkiksi mieleen Olvin logon. –?Tässä kohtaa puolueen on syytä herätä ja katsottava peiliin. JUKKA LEHOJÄRVI Arja Kangas (KP) Vihreiden kannatuslukujen lasku on herätys puolueen sisällä, kiteyttää vihreiden kalajokinen kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Hanna Halmeenpää. Keski-Pohjanmaan vihreiden hallituksen jäsen Hanna Cygnel näkee, että kannatusluvut ovat helposti kierteessä, niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Vaakasuunnassakin sitä kokeiltiin, mutta tässä yhteydessä se ei toiminut. Graafikon mukaan tynnyrin asennosta käytiin tilaajan eli Kokkolan kaupungin kanssa keskustelua, ja päädyttiin siihen ettei tynnyrin asentoa lähdetä toteuttamaan vaakunan mukaan. Siinä on yhdistetty merellisyys, moderni ilmaisu, nykyajan ja historian yhdistäminen sekä kaksikielisyys. Kokkolan kaupungin vaakunassa tynnyri on vaaka-asennossa. Tämän vahvistaa myös K.H. –?Pystysuuntainen tynnyri on visuaalisesti voimakkaampi. Ylen tällä viikolla julkaiseman gallupin mukaan vihreiden kannatus on laskenut 12,6 prosenttiin. –?Puolueesta pitäisi tulla enemmän ulostuloja omaan politiikkaan liittyen. –?Ymmärrän, että vaakunasta tuttujen elementtien käyttäminen herättää keskustelua ja tunteita. Vuoden aikana gallupluvut ovat siis laskeneet 17,8 prosentista yli viidellä prosenttiyksiköllä. Kokkolan tervatynnyri-aiheinen sinetti on yhtä vanha kuin itse kaupunkikin. Seison kuitenkin omien valintojeni takana ja toivon, että juhlavuoden ilme tuo iloa ja hyvää mieltä, vaikka toteutuksessa on tehty rohkeitakin päätöksiä. Elämässä ja politiikassa kukaan ei välty virheiltä ja olennaista on, että niistä opittaisiin. Taarna myös toteaa, että jos kannatus jatkaa laskuaan, on varmaa, että ensi kesän puoluekokouksessa puheenjohtajahaastajia riittää. Tarkoituksena myös on, että ilme ei ole liian virallinen ja että ihmisten on helppo osallistua 400-vuotisjuhlavuoteen. –?Kansalaistottelemattomuus ei ole puoluepolitiikan väline eikä puolue tee suosituksia tai järjestä kansalaistottelemattomuutta ajavaa asiaa. Analyysin johtopäätös on, että töitä on puolueessa tehtävä vakaasti ja johdonmukaisest, entistä vahvemmin. Graafi kko huomauttaa, että tynnyri on hyvin yleisesti käytetty suomalaisessa kuvastossa, joten se muistuttaa helposti jotain, kun kyseessä on esittävä kuva. Renlundin museon museotoimenjohtaja Kristina Ahmas. Sekä Kokkolan (Gamla Karleby) että Uusikaarlepyyn (Nykarleby) perusti Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf vuonna 1620, jolloin kaupungit saivat samankaltaiset tunnukset. CLAS-OLAV SLOTTE. –?Kiteytettynä voisi sanoa, että kannatuksen taso on edelleen hyvä, mutta suunta on huono. Kuvitetut kuvat eivät aina ole totuudenmukaisia, minkä voi huomata esimerkiksi kaupungintalon katolla olevasta Kokkolan vaakunasta, jossa oletettu tervatynnyri on kyljiltään hyvinkin pyöreä. ELINA WARSTA sanoo, että Kokkolan kaupunki halusi juhlavuoden ilmeen kertovan positiivista viestiä Kokkolasta. –?Politiikka on kestävyyslaji, jossa ei pidä hötkyillä lukujen mukana. SUNNUNTAI 9.9.2018 Keskipohjanmaa A4 Uutiset Hanna Rautio KOKKOLA (KP) Kokkolan kaupungin 400-vuotisjuhlavuoden uusi visuaalinen ilme on herättänyt paljon keskustelua kaupunkilaisten keskuudessa. – En tiedä kuinka monelle (Kokkolan juhlavuoden logosta) tulee mieleen Uusikaarlepyy, kun logossa lukee kuitenkin isolla kahdella kielellä Kokkola, Warsta jatkaa. Lukujen valossa puolue on Halmeenpään mukaan terveen itsekritiikin äärellä. –?Politiikassa trendejä tulee ja menee ja gallupeissa tapahtuu muutoksia kaiken aikaa. –?Media on tehokkaasti poiminut esimerkiksi yksittäiseen henkilöön kohdistuneita tapahtumia yleistäen niitä puolueen linjaksi, Halmeenpää sanoo ja viittaa kohuun, jossa vihreiden lainsäädäntösihteeri vastusti pakkopalautusta Finnairin lennolla heinäkuussa. JONI MÄKI-PETÄJÄ Kokkolan kaupungintalon seinällä oleva Kokkolan kaupungin vaakuna näyttää tältä. –?Puheenjohtajana Aalto on tehnyt kovasti töitä koko ajan ja ennen puheenjohtajuuttakin. Kokkolan kaupungin nykyinen vaakuna on suunniteltu kaupungin vanhan sinetin pohjalta vuonna 1956. Pyöreäreunaista tynnyriä on käytetty viski-, olutja sillitynnyrinä, Ahmas sanoo. Ihmiset ovat panneet tämän merkille, ehkä uusi ilme antaa ristiriitaisia signaaleja. Vihreillä on omien mukaan itsetutkiskelun paikka Keski-Pohjanmaan maakunnassakin puolueen kannatuslukuja on pidetty silmällä Keski-Pohjanmaan vihreiden hallituksen jäsen Terho Taarna toivoo, että puolueessa keskityttäisiin ensi kevään vaaleihin. –?Piiritasolla on onnistuttava ehdokasasettelussa ja painopisteen on oltava vaaliohjelmassa ja sen työstämisessä. –?Tervatynnyri on suoraseinäinen tynnyri
Yksityisen pysäköinninvalvontayrityksen mielestä valvontamaksu oli aiheellinen, koska kyse oli kuluttajan omasta huolimattomuudesta. TUTUSTU ETUIHIN JA RYHDY KUMPPANIKSI www.upmmetsa.. Lataa uusi Keskipohjanmaan uutissovellus Arjen kaveri Lataa 23.9. Näppäilyvirheiden vuoksi maksut eivät näkyneet valvontayhtiön järjestelmässä. Lautakunnan ratkaisut ovat suosituksia, mutta sen päätöksiä noudatetaan hyvin. Nyt kannattaa liittyä UPM Kumppaniksi! Korotimme puukaupoista kertyvän palvelubonuksen jopa kolminkertaiseksi. Lataa sovellus ja toimi ohjeiden mukaan Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta arjenkaveri.. Lautakunnan jäsenet edustavat kuluttajia ja elinkeinonharjoittajia ja he kuulevat kiistan molempia osapuolia. KULUTTAJARIITALAUTAKUNTA on puolueeton ja riippumaton elin, joka linjaa ja ohjaa kuluttajaoikeutta. mennessä ja voita hemmotteluv iikonloppu Kalajoelle tai Kånken-reppu täynnä karkkia! Helsinki (STT) Kuluttajariitalautakunta on asettunut autoilijoiden puolelle kahdessa parkkiriidassa. /bonustapuukaupasta UPM METSÄ ”Siihen mukaan jos saisi kaverin, jolla olisi aikaa tavata, jutella kaikenlaisista lähiseudun ja maailman asioista. Autoilijoiden mielestä valvontamaksut olivat perusteettomia, koska pysäköinnistä oli joka tapauksessa maksettu pysäköintiajalta asianmukaisesti. Hae Keskipohjanmaasovellus 3. Pienihetki UUTISIA • IHMISIÄ • ILMIÖITÄ • TAPAHTUMIA Toimi näin 1. Lautakunta ilmoittaa, että valtaosa yrityksistä, noin 80 prosenttia, on noudattanut sen päätöksiä. Lautakunnan päätöksistä ei voi valittaa, mutta asian voi halutessaan viedä oikeuteen. puukauppabonuksen TRIPLA SIMME Liity kumppaniksi! Saat enemmän etua puukaupasta. Lautakunta piti valvontamaksuja kohtuuttomina, koska jälkikäteen pystyttiin osoittamaan, että kuluttajat olivat maksaneet pysäköinnistä ja että maksu kohdentui juuri kyseisiin autoihin. Lautakunta suosittaa parkkiyhtiötä palauttamaan valvontamaksut. Kuluttajariitalautakunta katsoo, että vähäiset näppäilyvirheet eivät oikeuttaneet pysäköintivirhemaksua. Esimerkiksi 500 m³ puukaupasta bonuksesi on 0,7 €/m³ eli 350 €. Jos riitaan ei vieläkään löydy ratkaisua, voi kuluttaja halutessaan pyytää ratkaisua lautakunnalta. keskipohjanmaa.. Mikäli asia ei ratkea, auttaa kuluttajaneuvonta. Voit käyttää palvelubonuksen metsänhoitotöihin – vaikkapa maanmuokkaukseen, taimien istutukseen tai lannoitukseen. Lautakunta toteaa myös, että virhe oli vähäinen ja että maksu oli sinänsä ollut oikean suuruinen. Vähäinen virhe pysäköinnissä ei oikeuttanut virhemaksuun Auton pysäköineet saivat kuluttajariitalautakunnan puolelleen parkkimaksuriidassa 1 Lautakunta ilmoittaa, että valtaosa yrityksistä, noin 80 prosenttia, on noudattanut sen päätöksiä.. Kuluttajariitalautakunta yhtyi kuluttajien näkemyksiin. SUNNUNTAI 9.9.2018 Keskipohjanmaa A5 Metsä rikastuttaa elämääsi www.upmmetsä.. Päivän ilonhetkiä arkeen.” Nimim. Kiistatilanteessa kuluttajan tulisi ensin olla yhteydessä kyseiseen yritykseen ja yrittää sopia asia sen kanssa. Mene sovelluskauppaan 2. Kuluttajat olivat näppäilleet maksutilanteessa väärin autonsa rekisteritunnuksen tai aluenumeron
ASU Varaa ilmoitustila nyt: MESSULIITE 21.9. –?Pienellä jännityksellä ennen luokkakokousta miettii, ovatko ihmiset muuttuneet paljon. –?Siitä syntyvät yhteisöllisyyden voima ja me-henki. Hän työskenteli opettajana lyhyen ajan Kokkolassa. Juhlapuheessaan hän totesi, että koulutuksen uudistuksessa yleensä ensimmäisenä nousee esille digitalisaatio. Kokkolan suomalainen yhteiskoulu perustettiin 1898 ja se toimi aluksi vuokratiloissa. Rautatien valmistuminen, Ykspihlajan kasvu ja Friisin konepaja kasvattivat suomenkielisten määrää. JUKKA LEHOJÄRVI. Kaupungissa on nyt taas yksi suomalainen lukio, kuten sitä perustettaessakin vuonna 1898. Puumala muistutti, että teknologia on upea väline, mutta vain väline. Yksi kaari hänen elämässään sulkeutui, kun hän palasi vanhaan puukouluun, jossa toimi kansalaiskoulu. Suomenmielisyys oli vahvaa vuosisadan vaihteessa. Ylioppilaaksi Eila Forsander kirjoitti vuonna 1960. mennessä AJÄRVI Jaossa myös messuilla ! Jakelu n.60.00 kpl Leikattu tabloid-palstat: 1 palsta 44 mm 2 palstaa 92 mm 3 palstaa 140 mm 4 palstaa 188 mm 5 palstaa 236 mm sivukorkeus 345 mm Digimainonta: 046 921 7570 Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Yksi historian kaari sulkeutui, kun Kokkolan suomalainen lukio täytti 120 vuotta. Lukion jälkeen Eila Forsander jatkoi opiskeluaan Jyväskylän yliopistossa. Espoossa asuva Eila Forsander saapui lukion juhlaan ja oman luokkansa luokkakokoukseen kolmannen kerran. HAAPAVESI OULAINEN YLIVIESKA NIVALA ALAVIESKA KALAJOKI SIEVI KANNUS HAAPAJÄRVI KÄRSÄMÄKI PYHÄJÄRVI TOHOLAMPI LESTIJÄRVI REISJÄRVI KOKKOLA KAUSTINEN KRUUNUPYY LUOTO PEDERSÖRE PIETARSAARI VETELI HALSUA PERHO EVIJÄRVI UUSIKAARLEPYY Ullava Kälviä Lohtaja Himanka PYHÄJOKI Lue lisää ja varaa paikkasi 14.9. Lähimmät suomenkieliset oppikoulut olivat Vaasassa ja Oulussa. Lukion nimi muutettiin 1979 Kokkolan yhteislyseon lukioksi. Kahden vuoden kuluttua hän siirtyi upouuteen Länsipuiston yhteislyseon koulurakennukseen. VANHASSA yhteiskoulun rakennuksessa aloitti oppikoulunsa kaupungissa lapsuutensa viettänyt Eila Forsander vuonna 1952. –?Tulevaisuuden lukiossa pitää painottaa entistä enemmän ihmisten kohtaamista, oppimaan oppimista ja medialukutaitoja. Puumalan kokemus on, että Kokkolan lukiossa on koettu tärkeänä yhteisöllisyyden vahvistaminen. SUNNUNTAI 9.9.2018 Keskipohjanmaa A6 Uutiset Kokkolan Urheilutalolla 21-22.4.2018 klo 10-16 MESSUT Kokkolan Urheilutalo 22.–23.9.2018 klo 10-16 RAKENNA SISUSTA . Sitä laajennettiin Rautatienkadun puolelle. Kaupungissa oli vain ruotsinkielinen lukio. Ennen perustamisaikaa Kokkola oli ruotsinkielinen kaupunki, mutta teollistuminen muutti asetelmaa. YHTEISLYSEON entinen oppilas, kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuomo Puumala katsoo tulevaisuuden lukioon. Silloin kaupungissa toimi myös Kiviniityn lukio. Eila Forsander opetti kansalaiskoulussa ruotsia ja liikuntaa ennen kuin muutti 1970-luvun alussa perheensä kanssa Espooseen. Kun muutimme, koulu oli aivan uusi ja hieno. Forsander kertoo, että latinasta on ollut hänelle paljon hyötyä. Suomalaismieliset olivat asiallaan vakavasti ja tosissaan. –?Vanha koulu oli puurakennus ja siellä oli pönttöuunit. Rahat kerättiinkin yksityisin voimin ja talkoilla. Suomalaisen lukion Länsipuiston toimipisteessä, entisen Kokkolan yhteislyseon tiloissa, palattiin lauantaina 120-vuotisjuhlissa lukion juurille. Peruskoulun alkaessa Kokkolassa vuonna 1974 yhteislyseo lakkautettiin ja koulu muuttui Länsipuiston yläasteeksi ja lukioksi. Oma lukio vaati me-henkeä Kokkolan yhteislyseossa vuonna 1960 ylioppilaaksi kirjoittanut Eila Forsander saapui vanhaan kouluunsa luokkakokoukseen. Valtion ylläpitämäksi kouluksi yhteiskoulu pääsi vasta vuonna 1918, jolloin se muuttui Kokkolan yhteislyseoksi. He pyysivät valtiopäiviltä rahoitusta suomenkielisestä oppikoulua varten, mutta sitä ei herunut. Mutta sitten huomaa, että ihmisen perusluonne ei muutu miksikään. Siellä hän työskenteli luokanopettajana eläkepäiviinsä saakka. Toinen lämmin muisto on kuvaamataidonopettaja Lyyli Anhavasta, joka kohteli lempeästi oppilaitaan. Kouluajaltaan erityisen lämpimästi Eila Forsander muistelee opettajaansa, rehtori Kerttu Ylitaloa, joka opetti latinaa. Siitä on syntynyt myös oman lukiomme 120-vuotinen tarina. Oma yhteiskoulun puukoulurakennus rakennettiin Vaasantien varteen vuonna 1899. Muita 1959 ja 1960 ylioppilaaksi kirjoittaneita kokoontui entiseen kouluunsa 21
Tuskin on hetkeen ollut vuonna 1907 rakennetun Sampolan salissa niin paljon väkeä kuin oli lauantaina puolenpäivän aikaan. NÄMÄ KAIKKI VOIT VOITTAA TEKSTIVIESTILLÄ! ! Näin osallistut kisaan Kun matkapuhelinnumerosi kaksi viimeistä numeroa ovat samat kuin joku päivän onnennumeroista, SYYSKISA (väli) numeroon 17190 reilla. . ”Harva rupeaa toisen sängyssä nukkumaan.” . Yleisöä riitti vaikka samalle päivälle sattuivat tiettävästi yhdet häät ja hautajaisetkin. PÄIVÄPALKINNOT VIIKKOPALKINTO PÄÄPALKINTO Keskipohjanmaa-lehdessä 1.-20.9.2018 julkaistavassa syyskisassa on mahdollisuuksia syksyn iloksi. Arvonnat: Joka päivä arvotaan päivän osallistujien kesken päiväpalkinnot. Ehkä Akin persoona ja se, mikä tulee tavaroiden hinnaksi, kiinnostavat, Juha Kumpulainen pohtii. Huutokauppaluettelosta löytyi myös sopiva kohde. –?Jos huutaisi pojille kiikun, Juha kertoo. –?Harva rupeaa toisen sängyssä nukkumaan. Työkoneet menevät varmasti kaupaksi, Heli arvioi. Vauhtia ja rakkauttakin on. Elpymistä on epäilemättä siivittänyt vuodesta 2013 televisiossa pyörinyt Suomen huutokauppakeisari. Ehkä osa menee sinne yöksi, Antti arvioi. –?SEURAAN huutokauppakeisaria televisiosta. Toinen puoli porukasta teki huutoja pihalle levitetyistä penkkirivistöistä Torsti Parkkilan välittäessä huutoja meklarille ovensuusta. KAIJA VÄHÄSÖYRINKI FAKTA Huutokauppakeisarin vinkkejä . Huutokauppakamarillamme käy tosi paljon porukkaa, joka vaihtuu viikoittain. Aki Palsanmäki kopautteli tavaroille hintoja. –?Olemme rehellisiä suomalaisia yrittäjiä. Sää oli ihanan kesäinen, mikä veti viettämään aikaa Savolanmäelle. Tavaroista huudetut hinnat yllättivät. Olemme pitäneet huutokauppaa jo yli 200: lla paikkakunnalla, sanoo Aki Palsanmäki. Huutoja tuli ja kauppa eteni jouhevasti. –??Tämä on ensimmäinen kerta Palsanmäen huutokaupassa. –?Reilu kymmenen vuotta sitten huutokaupat olivat hiipumassa, mutta nyt kaupat on taas voimissaan. KESKIPOHJANMAA LEHDET 6 kk 2 x PÄÄSYLIPPU ENERGIAMESSUILLE KALAJOELLE 15.-16.9. Käyttöhuonekalut, kirjahylly, laverisänky, tietosanakirja. ”Talopaketti on ollut kallein myymäni tavara.”. Aika paljon tulee seurattua televisiosta, Rauno Rasinkangas kertoo. Tänään on vielä metsähotelli Kuivajärvellä. Itsekin tulee katsottua televisiosta. –?Aki on kansanmies, Antti Vedenpää selittää huutokauppakeisarin suosiota. SUNNUNTAI 9.9.2018 Keskipohjanmaa A7 Uutiset Jotta kaikilla olisi mahdollisuus elää hyvää arkea. Eroja on myös huumorintajussa. –?Tavara on laadukasta ja sitä on laidasta laitaan. Ohjelmastamme saa tietoa vanhoista esineistä ja hintatasosta. Kaikkien viikon aikana osallistuneiden kesken arvotaan puolen vuoden KeskiLAHJAKORTTI VERKKOKAUPPAAN 20 € A rv o 206 € A rv o jopa 500 € AUTON LUXPESULAHJAKORTTI 25 € A rv o Onnennumerot 06 32 67 19 37 38 40 23 57 92 Kaija Vähäsöyrinki REISJÄRVI (KP) Hiki vaan valui naamaa pitkin Kirkonkylän nuorisoseuran talossa Reisjärvellä. En minäkään, Aki toteaa. Sellaisia kuin olemme oikeassa elämässäkin. Tällä hetkellä myyntijonomme on puoli vuotta, kun välillä täytyy myydä omaakin tavaraa. –?Yhdeksäs kausi on menossa. –?Onhan täällä tunnelmaa. Aki Palsanmäkeä sekä Heli-puolisoa ja avustajana toimivaa Markku ”MacGyver” Saukkoa oli tultu katsomaan kauempaakin. Vaihtelua lauantaipäivään, Riitta Evisalmi lisää. Tavaran on oltava ehjää ja siistiä, Aki Palsanmäki kertoo. Lapsille pyöriä ja aikuisille talonpoikaisesineitä. Kotimainen taidelasi, Arabian maitokannut, armeijatavara, pappatunturit. Näitä ei osta kukaan: . HUUTOKAUPPOJEN suosio on nousussa, arvioi vuodesta 2006 yrittäjänä toiminut Palsanmäki. Hän huusi kaksi asetelmamaalausta, jossa toisessa oli silakoita ja toisessa sipulia ja konjakkia. Kukaan ei osta käyttöhuonekaluja eikä tietosanakirjoja. . –?Tosi paljon on outoja kasvoja. KAIJA VÄHÄSÖYRINKI Ihmisten ja murteiden erilaisuus on rikkaus. HELI PALSANMÄKI kiitteli huutokaupan tarjontaa. Kaikkea ei silti saa kaupaksi. –?Huutokaupoissa tarjotaan mitä tahansa tavaraa. Jaksoja on kuvattu 123. Arabian kanakannun hinta nousi 65 euroon. Samalla voi tehdä heräteostoksia, totesi Iisalmesta paikalle tullut Eija Pöllänen. Rasvan maidosta erottelevan separaattorin sai 30 eurolla ja alkuperäisessä Kemiran pahvilaatikossa vuosikymmenet olleen kaasunaamarin rautakypärän kanssa 25 eurolla. Näitä halutaan: . Olen kuullut, että työpaikoilla arvuutellaan ja lyödään vetoa esineiden hinnoista, Aki Palsanmäki pohtii syitä kansansuosioonsa. Vedenpään arvion mukaan miestä tuli katsomaan puoli pitäjää ja väkeä muualtakin. Juha Kumpulainen seurasi huutokauppaa puolisonsa Riitta Evisalmen sekä kaksospoikien Onnin ja Aarteen kanssa. Kansanmies haluttiin nähdä livenä Keisari Palsanmäki veti väkeä Reisjärven yrittäjien huutokauppaan Rauno Rasinkangas Pyhäjärveltä ja Antti ja Aate Vedenpää Reisjärveltä seurasivat huutokauppaa Sampolan pihalle pystytetystä teltasta käsin. Rauno Rasinkangas Pyhäjärveltä istuskeli pihateltassa yhdessä reisjärvisen työkaverinsa Antti Vedenpään kanssa. Menossa oli Suomen huutokauppakeisari Aki Palsanmäen meklaroima yrittäjän päivän huutokauppa ja tupa oli etupenkkiä, porstuaa ja porraspieliä myöten täynnä. Jopa 10?000 asiakasta vuosittain. Onhan tämä mukavaa ajankulua. –?Mummu on innokas huutokaupoissakävijä. Ihmiset ovat erittäin hintatietoisia ja tietävät mitä ostavat
Jokin aika sitKoko ruokaketju tarvitsee lisää jaettavaa HK-Scanin hallituksen puheenjohtaja haluaa yhdistää voimat kotimaisen ruuan puolesta. TUOTTAJIEN JA VILJELIJÖIDEN asemaa parantaisi Nikulan mielestä parhaiten se, että jaettavaa olisi enemmän eli suomalaista ruokaa kulutettaisiin enemmän ja siitä oltaisiin myös valmiita maksamaan. –?Kulutuskäyttäytymisen muutokset ovat nopeita. Sukupolvenvaihdos Myllymäen tilalla oli sovittu isän kanssa. Ruotsissa tuotettu liha on nyt kaupoissa nostettu eturiviin. Osapuolien syyllistäminen ei Nikulan mielestä ole nyt tarpeellista. Samanlainen kriisitietoisuus on Nikulan mielestä heräämässä nyt Suomessa, kun julkisuudessa puidaan maatalouden vaikeuksia kuuman kesän jälkeen. Näin kävi Ruotsissa, ja samalta kehitys tuntuu Suomessa. SUNNUNTAI 9.9.2018 Keskipohjanmaa A8 Uutiset Kirsi Turkki RUSKO Mikko Nikula vaihtoi noin kymmenen vuotta sitten kansainväliset työt Nokian palveluksessa broilerien kasvatukseen Ruskossa Varsinais-Suomessa. Ruotsalaiset heräsivät ostamaan kotimaista lihaa lisää, kun lihan kotimaisuusaste putosi alle 50 prosenttiin ja lihatilojen lopetustahti kiihtyi. Ruokaketjulle jää lisää jaettavaa, jos kotimaista syödään enemmän. Yhtiön liikevaihto on 1,8 miljardia euroa. Se on ulkomaista lihaa huomattavasti kalliimpaa, mutta käy kaupaksi, kun koko ruokaketju puhuu asian puolesta. Rakennemuutostakin tarvitaan, ja se voi tarkoittaa myös kipeitä asioita, kuten tilakokojen kasvua edelleen. On toimittava entistä tehokkaammin tinkimättä eläinten hyvinvoinnista. Maatalouden kannattavuutta selvittävä vuorineuvos Reijo Karhinen sanoi tällä viikolla, että ruokaketju on Suomessa tulehtunut ja toimijat omissa poteroissaan. Ruokaketjun pitää myös reagoida nopeammin kulutusmuutoksiin. Lihan omavaraisuusaste on Suomessa vielä hyvä, mutta uhkaa pudota ennätyksellisen alas. Syksyn kuumaan ruokakeskusteluun Nikula osallistuu nyt kotitilaltaan ja Suomen suurimman ja Pohjoismaiden johtavan ruokayhtiön, HK-Scanin hallituksen puheenjohtajan paikalta. Mikko Nikula kasvattaa broilereja kotitilallaan ja johtaa Suomen suurimman ja Pohjoismaiden johtavan ruokayhtiön, HK-Scanin hallitusta. Nikula ei koe tilannetta tulehtuneeksi, mutta haastavaksi. Kansainvälistä uraa tehnyt fyysikkopoika oli lupautunut kanankasvattajaksi. HK-Scan on lihanjalostukseen keskittynyt ruokatalo ja toimii Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Baltiassa ja Puolassa. Heikko sato nostaa kotieläintilojen ruokintakustannuksia merkittävästi ja vaikeuttaa toimintaa. Hän haluaa yhdistää voimat kotimaisen ruuan puolesta.. Kotimaisen ruuan arvostus ja kulutus näyttävät kasvavan vain kriisien kautta. Tuottajat ovat katkeria teollisuutta ja kauppaa kohtaan vaikeiden vuosien jälkeen
Sikojen saparoita ei suomalaisissa sikaloissa katkaista, kuten Keski-Euroopassa. Tietoisuutta tästä on lisättävä. Alkoholin tuontimuutos tuli voimaan 1.4. HK-Scanin suurimman omistajan, LSO Osuuskunnan hallituksen jäsen 2012–2013. Tullimuutos tuli käytäntöön yhdessä yössä. Hänen mukaansa monet palikat yhtiössä alkavat jo loksahtaa kohdalleen, mutta vaikutukset tuntuvat hitaasti. YHTÄKKINEN MUUTOS johtuu Juha Möttösen mukaan Venäjän päätöksestä, joka koskee Euraasian talousyhteisöä. Eläinten hyvinvointi ja sen mukana tuleva laatu maksavat. . Se merkitsee esimerkiksi broileritilalla sitä, että kasvatusaikana jonkun pitää olla hälytysvalmiudessa korkeintaan puolen tunnin matkan päässä hallista häiriöiden varalta. Näin tehdään Suomessa, mutta ei yleensä Keski-Euroopan tiloilla, joissa tuotanto on pääosin jatkuvaa. . Kaakkois-Suomen rajoille kertyi lauantaina jonoja. Sorjonen oli jo Venäjän Lytän rajanylityspaikan tulliselvityksessä. Tällainen on nykyään hyvin yleinen auton omistamisen muoto. –?Jos eläin ei voi hyvin, niin laatua ei tule. Parhaillaan tilan broilerihalleja pestään painepesurilla ja desinfi oidaan uusia kananpoikia varten. Muutokseen kuuluu muun muassa entistä tiiviimpi yhteistyö tuottajien kanssa. Lauantaina muutokset aiheuttivat ihmetystä myös pohjoisessa. Toista tuntia selvittelivät meidän kahden papereita. Hän kysyi Venäjän tullissa, että jos hän hommaisi valtakirjan rahoitusyhtiöltä. Valmistunut Turun yliopistosta fi losofi an maisteriksi pääaineena fysiikka. Keskustelussa pitäisi mennä sille tasolle, mitä antibioottivapaa tarkoittaa tuotannossa. Harrastukset: monipuolinen liikunta, kuten tennis, alppihiihto ja maastopyöräily. Hetken päästä pulled pork eli nyhtöpossu-hampurilaiset olivat suosikkiruokaa. NIKULAN TILA on Kariniemen kotitila eli broilerit viedään viiden viikon kasvatuksen jälkeen teurastettavaksi HK-Scanin Rauman broileriyksikköön. RIITTA SALMI KUKA Mikko Nikula . –?Rahoitusyhtiön autolla mennyttä oli ohjeistettu, että pitää hommata sellainen rekisteriote, että auto ei ole enää rahoitusyhtiön eli yrityksen nimissä. Tuto Hockey Oy:n toimitusjohtaja 2011. Raja-aseman vuoropäällikkö Juha Möttönen kertoi, että vielä perjantai-iltana rajalla oli ohjeistamislinja. . –?Sen jälkeen menin auton tullaukseen, niin siinä tökkäsi, Sorjonen kuvaili Lännen Medialle. Liiton jäsenmaita ovat Venäjä, Valko-Venäjä, Armenia, Kazakstan ja Kirgisia. Yhtiön pääomistaja on lihantuottajien LSO Osuuskunta. Vartiuksen ja Lytän raja-asemat sijaitsevat 140 kilometriä Kajaanista itään. Perhe: vaimo ja 9 kuukautta vanha tytär. . HK-Scanin tappiota Suomessa ovat kasvattaneet Rauman uuden broileritehtaan käynnistysvaikeudet, mutta nyt Raumalla on pahimmat vaikeudet jo voitettu. HK-Scan aloitti vuosi sitten muutosohjelman, jotta kannattavuus paranisi ja yhtiö palaisi kasvu-uralle. Helsingin Sanomien mukaan suomalaisten rajanylittäjien ongelmat johtuvat uudesta Venäjän laista, joka tuli voimaan tämän viikon tiistaina: Venäjä on muuttanut säädöksiä, jotka koskevat ulkomaalaisten yksityisautojen tuomista maahan. Rahoitusyhtiön omistamia autoja oli alettu käännyttää takaisin Suomeen Venäjän rajalta. Hän näytti passin ja meni tulliselvitykseen. . Pork on muuten sika. ja se koskee Euraasian talousyhteisöä. Euraasia on vaikuttanut myös keväällä tulleeseen muutokseen, jonka mukaan Venäjältä saa tuoda Suomeen enää viisi litraa alkoholia, kun aiemmin sai tuoda vapaasti. Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Baltiassa ja Puolassa toimivalla lihayhtiöllä menee heikoimmin Suomessa. . –?Rakennemuutos ei ole mikään yönylijuttu, vaan vaatii kokonaisuutena 3–5 vuotta, vaikka yksittäisiä tuloksia alkaa näkyä jo nopeammin, hallituksen puheenjohtaja Mikko Nikula sanoo. HK-Scan on vaihtanut toimitusjohtajaa usein. Ylen Ykkösaamussa vieraillut ulkomaankauppaja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen (kok.) toivoo, että kahden maan tullit kävisit asian läpi. Broilerinlihan tuottaja Ruskolla vuodesta 2009 alkaen. Suomea paremmin laatua arvostetaan Kiinassa, jonne HK-Scan on aloittanut sianlihan viennin. SUNNUNTAI 9.9.2018 Keskipohjanmaa A9 Uutiset ten monet ihmiset sanoivat, etteivät syö koskaan sianlihaa. (Yle 8.9.) VARTIUKSEN RAJALLA muutos tapahtui yhdessä yössä, perjantain ja lauantain välisenä yönä. –?Mutta minulle selvitettiin, että sekään ei käy. Seuraavalla kerralla pitää olla dokumentit kunnossa. HK-Scan vaatii pitkää pinnaa Kirsi Turkki RUSKO HK-Scanin tulos on tappiolla ja yhtiö on raskaasti velkaantunut. Enää ei saa olla kahta saman rahoitusyhtiön autoa, Sorjonen sanoo. . Suomalaisesta rypsiporsaasta valmistetut premium-tuotteet kiinnostavat ja kiinalaiset ovat myös valmiita maksamaan laadusta. Tanja Nuotio Kuhmolaisen Jussi-Pekka Sorjosen bensanhakumatka Venäjälle katkesi lauantaiaamuna yllättäen Vartiuksen rajanylityspaikalla Kainuussa. Esimerkiksi Nikulan tilalla kolme erää broilereja vuodessa jää kasvattamatta, kun puhtaudesta pidetään tarkasti huolta broilerierien välillä. . –?Kuluttaja ihmettelee, miksi suomalainen liha maksaa enemmän kuin pitkän kuljetusmatkan takaa tuotu ulkomainen liha. Pankkiiriliike Privanetin operatiivinen johtaja 2012. Jos näin ei tapahdu, ministeri lupaa toimia. Suomalainen broileri on antibioottivapaata, koska tauteja ennaltaehkäistään muun muassa pitämällä siivoustauko tuotannon välillä. Nikula korostaa, että broileritehdas on tärkeä tulevaisuuden investointi, koska broilerin kulutus kasvaa liha-alalla eniten. Nokian palveluksessa 1998– 2009 kansainvälisissä myynnin ja tuotekehityksen johtotehtävissä. HK-Scan Oyj:n hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2015. Rekisteriotteessa pitää lukea omistajan kohdalla minun nimi. Syntynyt Turussa, 46-vuotias. Jos on tuontioikeutta, täydennystä voi hankkia tax free -kaupasta heti raja-aseman jälkeen. JUHA NEUVONEN/ARKISTO. –?Auton tullauksessa minulle sanottiin tänä aamuna, että jos Venäjällä ei olisi ollut yhtään toista Toyota Finlandin autoa, niin olisin päässyt maahan. TULLIMUUTOKSESTA uutisoivat perjantaina Etelä-Saimaa, Helsingin Sanomat ja STT. Kilpailukyvyn parantamiseksi yhtiössä on parhaillaan meneillään noin 200 ihmisen vähennystä koskevat yt-neuvottelut. Möttösen mukaan rajalla yhdessä toimiville Rajavartiolaitokselle ja Tullille ei ole tullut muutoksesta mitään tietoa. Sorjosen mukaan Lytän raja-asemalla on seinään kiinnitetty selvitys, jossa uusista lakipykälistä kerrotaan. Syynä oli se, että hän oli liikkeellä rahoitusyhtiön omistamalla autolla, jossa hän itse on vain auton haltija. Sioilla pitää olla sellaisen olot, että ne eivät kärsi stressistä ja pure toistensa saparoita. Nikula sanoo yhtiön hallituksen luottavan täysin nykyjohtoon, joka toteuttaa strategiaa suunnitellusti. Bensanhakumatka katkesi itärajalla Venäjän tulliin Venäjän uusi tullilaki tuli Vartiuksen rajalle yhden yön aikana. Etelä-Saimaan mukaan käännytykset ovat herättäneet ihmetystä Kaakkois-Suomen rajoilla. –?Minä ja yksi toinen kuljettaja olimme ensimmäiset, jotka menimme sinne aamulla. Nykyinen Jari Latvanen on ollut tehtävässään alle kaksi vuotta. Kaikki broilerit viedään kerralla pois hallista, jotta tilat saadaan kahden viikon aikana siivottua seuraaville kananpojille
SERGELIN TORILLA porvariallianssin puheenjohtajat yrittivät lauantaina päivällä tarjota ruotsalaisille järkiliittoa. Tällä hetkellä valtiopäivien paikat jakautuvat seuraavasti: sosiaalidemokraatit 113, maltillinen kokoomus 83, ruotsidemokraatit 42, ympäristöpuolue 25, keskusta 22, vasemmisto 21, liberaalit 19 ja kristillisdemokraatit 16. Ainoa sisäänkäynti oli täynnä poliisiautoja. . –?Jos poistumme valtiopäiviltä, myös ilmastoasiat poistuvat. –?Suhtautuminen meihin on muuttunut aika paljon sinä aikana. –?Meillä on ollut historiallisen heikko vähemmistöhallitus. On katastrofi , jos emme pysy, kertoo ympäristöpuolueen jäsen Magnus Lindberg. –?Meillä ruotsidemokraateissa on laaja kirjo ihmisiä, mutta jaamme kuitenkin samat ydinarvot: turvallisuus, maahanmuuton rajoittaminen, terveydenhuolto ja koulutus, kertoo Wester Lännen Medialle. Wester kuuluu seksuaalivähemmistöön, ja hän on naimisissa miehen kanssa. Yleisöä oli paikalla ainakin tuhat. Yleisö oli innoissaan päästessään kuulemaan puheenjohtaja Jimmie Åkessonin puhetta. Kristersson vetosi siihen, etteivät ihmiset jättäisi äänestämättä tai sortuisi populistien houkutukseen. Ympäristöpuolue kuuluu hallitukseen, mutta se on vaarassa pudota valtiopäiviltä kokonaan. Vanhemmille tiukka paikka oli kuitenkin ruotsidemokraattien jäsenyys. Myös maanpuolustus ja Ruotsin Nato-jäsenyys ovat jääneet vaalikeskustelussa sisäisen turvallisuuden jalkoihin. Veroja ei saa laskea, kuuluu Anderssonin viesti. Stefan Löfven on nostanut verot ja tärvellyt terveydenhuollon. En ole täysin varma, pysymmekö valtiopäivillä. Uudet valtiopäivät kokoontuvat 25. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson (vas.) arvosteli lauantain viimeisessä tilaisuudessa nykyistä hallitusta kovin Ruotsidemokraattien jäsen Alvin Wester (keskellä) teki vaalityötä torin laitimmaisessa kojussa. Äänestys alkaa kello 9 ja päättyy kello 21 Suomen aikaa. . Puhujalavan edustakin oli eristetty. Riddarholmenin saarella Tukholman vanhankaupungin kyljessä oli kovat turvajärjestelyt. SUNNUNTAI 9.9.2018 Keskipohjanmaa A10 Ulkomaat Joonas Kuikka TUKHOLMA TOIMITTAJAMME RUOTSISSA Kovaääninen rokki soi ruotsidemokraattien torijuhlissa Tukholmassa lauantai-iltana. syyskuuta. –?Meidän täytyy ottaa tarkkailuun populistit niin oikealla kuin vasemmalla. Ruotsalaiset äänestävät uudet 349 valtiopäiväedustajaa sunnuntaina 9. Hänen mukaansa ruotsidemokraateille seksuaalivähemmistöt eivät ole ongelma. Yleisö huusi vastaukseksi. –?Porvarihallitus nostaisi Nato-keskustelun esiin ja selvittäisimme, millainen olisi hakemusprosessi, kertoi maltillisen kokoomuksen valtiopäiväedustaja Hans Wallmark aiemmin Lännen Medialle. Olisi luullut, että ympäristöpuolue saisi läpi sanomansa: Ilmasto ei voi odottaa. –?Kesän sää oli todella äärimmäinen. Åkesson vakuutti yleisölle, että ruotsidemokraatit on ollut ainoa oikea oppositiopuolue. syyskuuta. –?Emme ole pridessa mukana, koska meitä ei haluta sinne. Ruotsidemokraattien valtiopäiväedustaja Aron Emilsson hakee jatkoa ensimmäiselle neljälle vuodelle valtiopäivillä. RUOTSIDEMOKRAATTIEN jäsen Alvin Wester teki aiemmin lauantaina vaalityötä Tukholmassa. SOSIAALIDEMOKRAATTIEN kannatus on pudonnut, ja ykkössijakin voi pahimmillaan vaihtua sunnuntaina. –?Hän on pärjännyt hyvin siihen nähden, että on ollut vähemmistöhallitus, sanoo Andersson. Meistä on tullut vakavasti otettavia, hän sanoo. Hän on syntynyt Filippiineillä, mutta ruotsalaisvanhemmat kasvattivat hänet Ruotsissa. Me yhdessä viemme Ruotsia eteenpäin, nämä neljä puoluetta, hehkutti keskustan puheenjohtaja Annie Lööf ja sai huimat suosionosoitukset. Alustavat tulokset valmistunevat kello 23–24 Suomen aikaa. Jännitysvaalit saivat kampanjat Ruotsidemokraattien Jimmie Åkesson villitsi Tukholmassa. Jos porvarit pääsevät valtaan, aihe noussee taas vahvemmin esiin. . On katastrofi , jos emme pysy.” MAGNUS LINDBERG Ympäristöpuolue. JOONAS KUIKKA FAKTA Näin käydään valtiopäivävaalit . Onko hän saanut edes yhtä asiaa oikein, Åkesson jatkoi. Oikealla on puoluetoveri Tove Wiberg. Puolueiden pitää ylittää 4 prosentin valtakunnallinen äänikynnys päästäkseen valtiopäiville. Lööfi n karisma puri paremmin kuin pääministerin paikkaa kärkkyvän maltillisen kokoomuksen puheenjohtajan Ulf Kristerssonin. Puolue kamppailee 4 prosentin äänikynnyksen ylittämiseksi. Puolue valmistautui kahmimaan ison osan sunnuntain äänistä. En ole täysin varma, pysymmekö valtiopäivillä. Sosiaalidemokraattien naisjärjestön S-naisten sihteeri Susanne Andersson toivoo Löfvenin saavan vielä jatkaa pääministerinä. Viralliset tulokset vahvistetaan noin viikon kuluttua äänestyksestä . –?Kuka haluaa syrjäyttää (pääministeri) Stefan Löfvenin, Åkesson kysyi. RUOTSISSA METSIÄ paloi hallitsemattomasti vielä pari kuukautta sitten. Kun Kristerssonin puhe pitkittyi, yleisön huomio herpaantui ja alkoi kuulua puheensorinaa jopa omien kannattajien kesken. 1 ”Kesän sää oli todella äärimmäinen
Sen mukaan SVT ei puuttunut riittävästi poliitikkojen loukkaavaan kielenkäyttöön. Asiasta kertoivat Etelä-Korean terveysviranomaiset. Myös esimerkiksi TV4:n entinen johtaja, toimittaja Jan Scherman sanoi Expressenin mukaan, että SVT:N lausunto on tyrmistyttävä ja erittäin vakava askel sivuun yleisradioyhtiön tehtävistä. Yhdysvalloissa tällä viikolla huolestuttanut lentomatkustajien terveydentila liittyi muslimien pyhiinvaellukseen Mekassa. SUNNUNTAI 9.9.2018 Keskipohjanmaa A11 Ulkomaat 1 MAAILMA Koonnut: Lea Peuhkuri Tiedustelupomo sai kritiikkiä kommenteista BERLIINI. Tuolloin tauti johti 38 ihmisen kuolemaan. –?Jos on kyse mielipiteellisestä kannanotosta eikä virheen korjaamisesta, on hyvin hankalaa nähdä, että Yle antaisi lausuntoa lähetyksen jälkeen. Ruotsissakin ollaan menossa kohti samankaltaista järjestelmää. –?Meillä on tuskin kahta päivää äänestyspaikkojen sulkeutumiseen, ja julkinen televisioyhtiö päättää osallistua keskusteluun ”ottamalla etäisyyttä” yhden puoluejohtajan näkemykseen, Åkesson sanoi Expressenille. Lisäksi Åkesson boikotoi SVT:tä lauantaina, eikä antanut haastattelua yhtiölle. Papadopoulos toimi Trumpin avustajana hänen presidentinvaalikampanjassaan vuonna 2016. YLEISRADION journalististen standardien ja etiikan pääiikkö Timo Huovinen ei usko, että Suomessa meneteltäisiin samoin. MAJA SUSLIN/EPA. Irakissa Basran lentokenttää tulitettiin lauantaina raketeilla. Mielenosoittajat sytyttivät Iranin konsulaatin tuleen ja ottivat lyhyesti öljy-yhtiön työntekijöitä panttivangeikseen. REUTERS Marjo Oikarinen Ruotsissa syntyi kohu perjantain vaalitentistä, jonka jälkeen yleisradioyhtiö SVT sanoutui lausunnossaan irti ruotsidemokraattien puheenjohtajan Jimmie Åkessonin maahanmuuttokommenteista. Suomessa Julkisen sanan neuvosto (JSN) on itsesääntelyelin, jolla on laaja toimivalta. Ruotsidemokraatit pitivät illalla yleisöjuhlat Riddarholmenissa Tukholman keskustassa. Kamelit kantavat virusta. Yhdysvalloissa Donald Trumpin entinen avustaja George Papadopoulos tuomittiin 14 päiväksi vankeuteen. Sen jälkeen eri tiedotusvälineet raportoivat, että äärioikeistolaiset radikaalit jahtasivat maahanmuuttajia. En muista, että sellaista olisi tapahtunut, Huovinen sanoo. Useilla todettiin hengitystieinfektioita, kahdella infl uenssavirus ja yhdellä keuhkokuume. REUTERS CHICAGO. Sanomalehti Bild kutsui Maassenin kommentteja ”vuoden räjähdysaltteimmaksi sitaatiksi”. Keskiviikon lennolta Dubaista New Yorkiin tarkastettiin jopa lähes 549 matkustajaa. Tuomio tuli siitä, kun hän viime vuonna valehteli liittovaltion agenteille yhteyksistään venäläisten kanssa. Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten heinäkuun 2015, jolloin MERS:ia on havaittu Etelä-Koreassa. Åkesson aikoo tehdä saman myös sunnuntaina, jolloin SVT pitää vaalivalvojaiset. Eteläkorealaisella miehellä on diagnosoitu MERS eli Lähi-idän hengitysoireyhtymä, joka on vaarallinen infektio. Åkesson sanoi, että maahanmuuttajat eivät saa töitä, koska he eivät ole ruotsalaisia eivätkä sovi Ruotsiin. Edellisenä yönä kaupungissa oli jälleen protesteja Irakin poliittista eliittiä vastaan. REUTERS Basra. SVT piti niitä ”törkeänä kärjistyksenä”. Sanomalehti Expressenin mukaan ruotsidemokraatit vaativat anteeksipyyntöä SVT:ltä ja pitävät yhtiön puuttumista keskusteluun skandaalina. Suurin osa tiedetyistä ihmiseltä toiselle tartunnoista on tapahtunut sairaaloissa. Hän kertoo yleisellä tasolla, että Suomessa median sääntely on toisenlaista ja kattavampaa kuin Ruotsissa. –?Erilaisten mielipiteiden lausuminen pitää sallia, jos mielipiteet eivät ole laittomia, kuten vihapuhetta, tai niissä ei ole asiavirheitä. Mies puukotettiin elokuun lopussa itäisessä Saksassa sijaitsevassa Chemnitzissa, mikä johti kahden maahanmuuttajan pidätykseen. Tuomio on osa erikoissyyttäjä Robert Muellerin tutkintaa Venäjän sekaantumisesta presidentinvaaleihin. SVT ja ruotsidemokraatit riidoissa käymään kuumina sanoin. SVT on aiemmin saanut langettavan päätöksen Ruotsin radioja televisiotoimintaa valvovalta elimeltä. Saksan kotimaantiedustelun BfV:n johtaja Hans-Georg Maassen on saanut osakseen arvostelua ja jopa erovaatimuksia eri poliittisten puolueiden jäseniltä sen jälkeen, kun hän perjantaina epäili, olivatko maahanmuuttajat joutuneet vainon kohteeksi Chemnitzissa. Reuters BASRAN PROTESTIT MURTAJA LATEEF/EPA MERS 3 v SOUL. Lauantaina liittokansleri Angela Merkelin johtamien konservatiivien ja sosiaalidemokraattien jäseniä kyseenalaisti, pystyykö Maassen jatkamaan työssään. Huovinen korostaa, että poliittinen keskustelu nauttii erityistä sananvapaudellista suojaa. Kahdelta lennolta saapui Yhdysvaltoihin huonosti voivia matkustajia. REUTERS TRUMP-AVUSTAJA 14 WASHINGTON
Mutta aika pian huomasin, että joukkueessa on erittäin hyvä yhteishenki. e JOKERINUMERO 4 3 2 7 1 6 LOTTO Joni Mäki-Petäjä KANNUS (KP) Kannuksen Ura voitti ratkaisevassa kolmannessa ykköspesiksen nousukarsintaottelussa Loimaan Palloilijat ylivoimaiseen tyyliin jaksoin 2–0 (6–3, 9–0). Lapua tasoitti naisten pronssitaistelun. JU Uran nousujoukkue 2018 . Varmaan paperilla on voinut joskus olla kovempikin joukkue, mutta nyt kemia joukkueen sisällä oli erinomainen. Kakkospalkinnolla muistettiin Eetu Isohannia, joka teki täydellistä työtä mailan varressa (kärkilyönnit 7/7). Manse PP loi neljännessä vuoroparissa ajolähtötilanteen, mutta ei pystynyt kasvattamaan johtoaan. –?Nyt pitää miettiä ja pohtia mitä mahdollisesti muutetaan sunnuntain otteluun. –?Meillä oli monta onnistujaa, mutta Sumen pitää nostaa esiin. Lapualla käyty vääntö päättyi emännille 2–1 (7–4, 0–4, 2–0) Virkiä venytti pronssitaistelun ratkaisevaan kolmanteen otteluun supervuorossa Eveliina Topparin sekä Mirka Rintamäen kotiutuksilla. Voitto oli silti lähellä, sillä Sumen löi tasoituksen kahden palon tilanteessa ja alla oli jo kaksi koppilyöntiä. Virkiän pelinjohtaja Tomi Niskanen kiitteli suojattejaan. –?Kyllä Aleksi antoi Vetelissä sellaisen ”buustin” joukkueelle, että se kantoi aivan loppuun saakka. Olen todella ylpeä joka pelaajasta, joka kauden aikana oli ringissä mukana. Kaikilla oli iso uralainen sydän, Lundström jatkoi. Jaksot päättyivät 3–3 ja 4–4. Ennen kauden alkua Uraa ei pidetty aivan yhtä kovana nousukandidaattina kuin edellisinä vuosina. Kirittärien mestaruus todella lähellä LAPUA (STT) Lapuan Virkiä tasoitti naisten Superpesiksen pronssiottelusarjan Porin Pesäkarhuja vastaan. –?Paransimme aika lailla, pääsimme Poriin hyvin kiinni. – Oltiin tänään kaikessa parempia ja saatiin ansaittu voitto. Loimaan selkäranka napsahti heti alkuun, kun hyvillä lyönneillä ja osin myös loimaalaisten tarjoamana Ura siirtyi 4-0 johtoon heti ensimmäisen vuoroparin tasoittavalla. –?Aika tyhjä oli pää, mutta onnistuin siinä mitä yritin eli kolmossaumaan, Sumen iloitsi. Vielä tehokkaampi on ollut Sallinen, joka kahdella onnistumisella kasvatti juoksujensa määrän jo 21:een. Tietyt ratkaisut on ainakin tehtävä toisin kuin tänään nähtiin, sanoi Manse PP:n pelinjohtaja Jarkko Pokela. Oltiin kauden aikana silloin kovia, kun oli sen paikka. Pelinjohto ja huolto: Eetu Rekonen, Pauli Äijälä, Joni Päivärinta. Supervuoro oli juoksuton, kotiutuslyönneissä Kirittärien Emma Nieminen ja Saana Sumen onnistuivat. YHTEYSTIEDOT Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Osaston esimies: Juha Savela 050 598 2064 SUNNUNTAI 9.9.2018 Keskipohjanmaa A12 Urheilun toimitussihteeri: Seppo Luokkala 0400 365 591 OIKEAT NUMEROT 2, 4, 8, 12, 37, 39, 40 LISÄNUMERO 3 PLUSNUMERO 25 7 oikein kappaletta, voitto-osuus milj. Uran kakkospalkinnon sai kokenut koppari Marko Järvenoja, joka vertyi tärkeimmissä peleissä erinomaisiin esityksiin. Nyt se nousu on totta, kapteeni Sami Lundström kertoi. Ura otti varmasti palot, eikä ottanut turhia riskejä ulkopelissä, näin voitto oli selviö. Kentän parhaana palkittiin nousujohteisen kauden pelannut Miika Kanala, joka löi ja toi kolme juoksua. Siitä ei Loimaa enää toipunut, vaikka pääsi avausjakson lopussa kaunistelemaan numeroita Uran napsiessa varmoja takapaloja. Ulkopelissä teimme yhtä paljon virheitä kuin syksyn aiemmissa kahdeksassa pudotuspelien ottelussa yhteensä, mutta nousimme voittoon. Siitä lähtien oli tunne, että tämä syksy on keltamusta, Lundström tuumi. Alanko kuitenkin vielä kiskoi viime tingassa Uran kuiville Vetelissä ja toi jatkopelin Kannukseen. –?Kyllä joukkueesta huokui, että tämä peli on meidän. VETELI-VOITON jälkeen, Ura raiUra nousi ykköspesiks Yli 900 katsojaa todisti Kitinkankaalla kannuslaista pesäpallohistoriaa Kannuksen Uran Pete Seppälä, Sami Lundström ja Miika Kanala juhlivat ottelun päätyttyä. Tasoittavalla Camilla Kirsilä kavensi tyhjään kenttään lyödyllä kunnarilla 4–2:een, ja pian sen jälkeen Emma Sallinen löi 4–3-juoksun. Iso kiitos joukkueelle kaudesta, Uran pelinjohtaja Eetu Rekonen iloitsi. Rekonen oli samoilla linjoilla. Lauantaina ”Jäykkä” toi neljä juoksua. Meiltä löytyi ratkaisijoita laajalta rintamalta, pelinjohtaja linjasi. Tasoitus 4–4:ään oli valtava suoritus. Silti kohennettavaakin jäi varsinkin sisäpeliin. –?Kyllä tässä hetki juhlitaan upean syksyn päätteeksi. Markus Kemell, Eetu Isohanni, Sami Lundström, Pete Seppälä, Marko Järvenoja, Tuomas Jämsä, Miika Kanala, Vili Ruuska, Jari Ylipahkala, Teppo Ylikulju, Tuomas Määttälä, Aleksi Alanko, Henri Ylitalo, Tomi Karhukorpi, Jari Rintala, Arttu Erkkilä, Timo Hollanti, Otto Kotimaa. Loimaan parhaimmistoa koko sarjan olleet Tommi Angervisto ja Sebastian Jaakkola saivat vieraiden pytty. TAMPERE (STT) Jyväskylän Kirittäret nousi lauantaina ahdingosta 1–0-vierasvoittoon naisten Superpesiksen toisessa loppuottelussa ja näin joukkue pääsee kotikentälleen 2–0-johdossa. JUKKA LEHOJÄRVI Kannuksen Ura juhli nousua ykköspesikseen. Manse on kova joukkue eikä tasaiset pelit ole olleet yhtään yllätys, sanoi Kirittärien pelinjohtaja Jussi Viljanen. KANNUKSEN URA oli lohkovälierässä jo sillassa Veteliä vastaan. –?Ajatus ei saa nyt karkailla minnekään, kun mitalit tuodaan Jyväskylään. Sen jälkeen peli oli enää voiton juhlien odottelua. Pesäkarhujen pääpiiskuri Sami Österlund harmitteli lukuisia virheitä. –?Ura näytti sisukkuutta ja luonnetta. Näin tehtiin kannuslaista miespesäpallon historiaa, kun Ura nousi ensi kertaa ykköspesikseen otteluvoitoin 2–1. –?Tässä joukkueessa oli hienoja kasvutarinoita. Toisella jaksolla kentällä oli enää yksi joukkue. Sunnuntaina pelataan Porissa kuin viimeistä päivää, sillä taistelu on kauden viimeinen. Finaalisarjan mahdollisesti jo ratkaiseva kolmas ottelu pelataan jo sunnuntaina. Loimaan pelin esitys kantoi kotipeliin ja missään vaiheessa ei voitto ollut oikeastaan uhattuna, Rekonen jatkoi. –?Rehellisesti sanottuna ennen kauden alkua olin aika skeptinen joukkueesta. Ura aloitti väkevästi ja iski alkuun kolme juoksua. Sumen on nyt kahdeksassa pudotuspelien ottelussaan lyönyt 15 juoksua. Nousujuhlat jatkuivat suomalaiskansalliseen tapaan saunoen. 913 katsojaa sai todistaa ottelun jälkeen kannuslaisten riehakasta nousujuhlaa. Myös Uran jokerit Aleksi Alanko ja Teppo Ylikulju olivat erinomaisella pelipäällä, molemmat löivät tärkeisiin paikkoihin kolme juoksua. Manselta ei onnistunut kukaan lähes kahden tuhannen katsojan edessä. Jokainen on kyllä sen ansainnut, Lundström ja Rekonen totesivat. Puolustava mestari Manse PP meni toisen jakson kolmannessa vuoroparissa 4–1-johtoon Petra Hussan lyötyä läpi kakkospuolelta. Aika sanaton fi ilis. Sellainen on tehty monta kertaa viimeisen puolentoista kuukauden aikana, Viljanen kehui
Mitchelton-tallin Yates johtaa kokonaiskisaa 20 sekunnin erolla Valverdeen. Puhtimäki pelaa JoMassa ensimmäistä kauttaan ja oli heti yksi avainpelaajista matkalla loppuotteluihin, joihin JoMa kärkkyi paikkaansa pitkään. Sen teki kotijoukkueen Akseli Kalliainen SKiekon pelatessa ylivoimalla ja ilman maalivahtia. Kolumbian Nairo Quintana on kolmantena 25 sekunnin erolla kärkeen. Kirkkaimpien SM-mitalien kohtalo ratkesi Pesä-Kiilojen ja vantaalaisen Iltatuulen Viestin kohtaamisessa ja paremmuutta selvitettiin oikein pitkän kaavan kautta. Suomisarjalaisista lauantaina terävämpi oli JHT, joka haki Seinäjoelta voiton maalein 3–5 (0–3, 2–2, 1–0). Nyt siis taipui etelälohkon ykkönen Loimaa. Näitä pelejä jaksaa pelata melkein vaikka joka päivä, KPL-lukkari Janne Kivipelto tuumi. Toisen erän alussa Petri Viitamäki kavensi, mutta kaksi seuraavaa maalia teki taas JHT. Suomen mestaruus meni edellisen kerran Vimpelin tai Sotkamon ulkopuolelle vuonna 2008, jolloin Pattijoen Urheilijat juhli mestaruutta. Kolmannessa mentiin tasaisesti, mutta maalinteossa onnistui vain vierasjoukkue. KPL oli loppuotteluiden häviävä osapuoli 2009 ja 2010, kun ensin Sotkamo ja sitten Vimpeli oli vahvempi. Diskos iski kahdesti avauserän lopulla. Kovin hyvin ei Haapasalonkaan urakka alkanut, sillä Haapasalo joutui antautumaan viisi minuuttia myöhemmin Niklas Sundforsin tehtyä JHT:n kolmannen maalin. Espanjan Alejandro Valverde oli Lopezin kanssa samalla ajalla kolmas. Nyt on kuitenkin Uralla hetki aikaa nauttia hienosta kaudesta. JHT osui ensimmäisen kerran ennen kahden minuutin täyttymistä, kun Matias Kinnunen vei vieraat johtoon. Päivän kolmannessa ottelussa Vantaa voitti Seinäjoen 0–2 (1–4, 1–11). Jyväskylän Diskos haki pisteet Kokkolan jäähallista maalein 1–4 (0–2, 1–0, 0–2). Lauantaina joukkue kärsi kolmannen tappion putkeen. SUNNUNTAI 9.9.2018 Keskipohjanmaa A13 SEINÄJOKI (KP) Mestiksen mestaruutta puolustavan KeuPa HT:n keskiviikkoinen voitto JHT:sta ja perjantaina napattu voitto S-Kiekosta tiesivät keuruulaisille lohkovoittoa jääkiekon Suomen Cupin kolmannella kierroksella. Ennen ykköspesiksessä on nähty Kuulan ja Haapajärven paikallisotatuksia, nyt siis ensi kertaa Uran ja Kuulan paikallisotteluita. Ensi kaudella maakunnassa saa muutaman vuoden tauon jälkeen jännätä taas aitoja paikallispelejä, kun Kannuksen Ura tuli maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolle Ylivieskan Kuulan seuraksi. etapin ja siirtyi samalla kokonaiskisan kärkeen. Vuodesta 2011 lähtien Vimpeli ja Sotkamo ratkoivat joka kausi mestaruuden keskinäisissä loppuotteluissaan. Itälohkon ja pohjoislohkon voittajat Simo ja Lahti pelasivat myös noususta. JHT:n maalilla torjunut Fredrik Gronstrand torjui 24 kertaa. Simon Yates otti komennon Vueltalla Simon Yates kohensi asemiaan tuntuvasti. Ottelu ratkesi vasta kotiutuslyöntikilpailun kolmannella kierroksella, jonka päätteeksi Pesä-Kiilat oli parempi lukemin 2–1 (3–2, 2–3, 0–0, 4–3). –?Mestareita on joukkueissa aika vähän, mutta kokeneita pelaajia on sitäkin enemmän ja välieräkokemusta paljon, JoMan lukkari Juha Puhtimäki ennakoi Pesäpalloliiton tiedotteessa. Toisessa erässä oli kotijoukkue hallitseva osapuoli ja se teki ansaitun kavennuksen. Voittomaaliksi jäänyt 1–4-osuma oli Kinnusen tekosia ja Iiro Ojala viimeisteli kalajokisten viidennen maalin ylivoimalla. Päätöserässä tunteet hieman lämpenivät, mutta nähtiin erässä yksi maalikin. Kotiutuslyöntikilpailun ratkaisevan juoksun löi Jyrki Oosi ja toi Vesa Jaakonaho. –?Pieneen tuoreuteen voi vaikuttaa, kun Kopla on pelannut pudotuspeleissä kolme ottelua meitä enemmän. Pesä-Kiiloille 45-vuotiaiden kultaa seen KKA LEHOJÄRVI vasi lohkofinaalissa Alavuden otteluvoitoin 2-0. Sitten otettiin puhdas voitto. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa. JHT voitti Seinäjoella Suomen cupissa KOKKOLA (KP) Kokkolan Hermeksen syksy on alkanut alavireisesti nuorten Mestiksessä. Nyt kaksikko mursi Sotkamon Jymyn ja Vimpelin Vedon menestysrintaman. Yates kukisti Navaan päättyneellä 171 kilometrin mittaisella vuoristoetapilla Kolumbian Miguel Angel Lopezin kahdella sekunnilla. Vuosina 2016 ja 2017 JoMa kukisti pronssiotteluissa juuri KPL:n. Ennakoida voi, että molemmat joukkueet ovat samoilla pelaajaapajilla. –?Ei ole takki tyhjä. Espanjan ympäriajo jatkuu sunnuntaina 178,2 kilometrin mittaisella etapilla, minkä jälkeen kisassa on välipäivä. HELSINKI (STT) Joensuun Mailan ja Kouvolan Pallonlyöjien pelaajista lähes kaikki ovat urallaan uudessa tilanteessa, kun miesten Superpesiksen loppuottelusarja käynnistyy sunnuntaina Kouvolassa. Hermes taipui Diskoksen nuorille HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärven Pesä-Kiilat pelasi Ronkaalassa 45-vuotiaiden eli Harmaakarhujen SM-kultaan. Aleksi Kaunisvesi maalasi Vili Vesalaisen ja Joonas Hatulan esityöstä. Uran seuraksi ykköspesikseen nousee Simon Kiri, joka voitti Lahden otteluvoitoin 2-1. Neljässä pelissä ensimmäinen jakso hävittiin ja neljässä pelissä toinen jakso voitettiin. Samalla tulokset tiesivät sitä, ettei S-Kiekon ja JHT:n välisessä kohtaamisessa ollut harjoituspeliä suurempaa panosta. Tämän vuoden välierissä KPL tarvitsi viisi ottelua Sotkamon hyydyttämiseen. Virtaahan tästä saa, sitkeästi pelattiin. JoMan pelaajista neljällä ja KPL:n pelaajista kahdella on ennen tätä kautta Suomen mestaruus. EPA/MANUEL BRUQUE. JoMa lähtee loppuotteluihin pidemmällä valmistautumisajalla, kun se tiputti Vimpelin voitoin 3–0. Juho Luttinen muutti tilanteeksi 0–2 ajassa 9.15 ja S-Kiekon maalilla aloittanut Haapaveden kiekkokasvatti Juho Niku sai samalla tehdä tolppien välissä tilaa Veeti Haapasalolle. S-Kiekon virkaveljille kirjattiin yhteensä 30 torjuntaa. JoMa ja KPL aloittavat raikkaat fi naalit Mestaruus menee ”outoon” osoitteeseen NAVA (STT) Britannian Simon Yates voitti maantiepyöräilyn Espanjan ympäriajon eli Vueltan 14. Vuelta päättyy viikon päästä sunnuntaina pääkaupunki Madridiin. Ensi kauden joukkueiden kokoaminen alkaa kovalla tohinalla, kun kaikkien joukkueiden sarjaporras on tiedossa. Pesä-Kiilat aloitti turnauksen 1–0 (9–0, 1–1) -voitolla Seinäjoen Team Atriasta. Toisaalta he ovat täydessä pelirytmissä, Puhtimäki sanoi ja korosti ensimmäisen kohtaamisen näyttävän suuntaa ottelusarjalle. Kuudella edellisellä kaudella JoMa hävisi välieräsarjan, mutta sai viidesti voitokkaan päätöksen kaudelleen pronssiotteluissa
Tim Sparv), Joni Kauko, Robin Lod; Teemu Pukki, Jasse Tuominen. Norwich-hyökkääjällä oli tilaisuus panna ottelulle lopullinen sinetti kymmenen minuuttia ennen loppua, mutta ulkosyrjänosto kilahti tolppaan. Tiistaisen Viro-ottelun suhteen Pukilla oli selvät sävelet heti Unkari-pelin jälkeen. Pukki kiitti parturiaan maalinsa jälkeen Teemu Pukki oli Huuhkajien sankari. Yleisöä: 10?220.. Joukkue Tuomas Rouvali, Elmo Lakka, Ilari Manninen ja Teemu Keronen vei voiton ajalla 41,03 ennen Helsingin Kisa-Veikkoja. –?Meillä oli tänään hyviä hetkiä ja sitten taas hetkiä, kun oltiin aika pinteessä. Suomi: Lukas Hradecky; Jere Uronen (v) (45. 4) IK falken 7.06,57 (Suzette Finne, Elin Björk, Nathalie Blomqvist). P15 4x100 m: 1) Lahden Ahkera 45,54, ... Yksi hetkistä, varmasti muistettavimmista, koettiin pian 21 vuotta sitten Unkarin surullisenkuuluisalla loppuhetken tasoituksella sateisella Olympiastadionilla. Menetimme palloa, ja Suomi sai maalinsa. Olen ylpeä joukkueen taisteluilmeestä, päävalmentaja Markku Kanerva iloitsi. Pukki karkasi jo ottelun seitsemännellä minuutilla Unkarin puolustukselta Rasmus Schüllerin oivallisen alustuksen jälkeen ja ohitti viileästi Unkarin maalivahdin Peter Gulacsin. –?Kisa olisi voinut olla tiukempikin, Huntington tuumi. Teemu Pukki 1–0. –?Meidän vaihto Ilari Mannisen kanssa oli nipin napin, ettei se mennyt liian pitkäksi. Pukin maajoukkueuran 13. Niiden realisoituminen kariutui, suurimmalta osin Unkarin ankeaan nykytasoon. Robert Taylor), Rasmus Schüller (63. Naiset: 4 x 100 m: 1) TampPy 1 45,86, (Lotta Harala, Iina Lehtimäki, Maria Huntington, Reetta Hurske), 2) KeskiUYU 1 46,25, (Elina Kujala, Sanni Mahonen, Eveliina Määttänen, Kerttu Latvala), 3) HIFK 1 46,79 , 4) HKV 1 46,80, 5) JyväskKU 1 47,05, 6) VeitsilKV 1 47,19, 7) TuUL 1 47,51, 8) LahdA 1 47,67. N 4x800 m: 1) Lahden Ahkera 8.54,29, ... JYVÄSKYLÄN Kenttäurheilijat kirkasti kahden edellisvuoden toisen sijan mestaruudeksi SM-viestien miesten 4x100 metrillä. 2Jalkapallo Tampere: Kansojen liiga: C-divisioona, lohko 2: Suomi–Unkari 1–0 (1–0) 7. Maalin alusti hyvin Rasmus Schüller keskialueen riistollaan ja avauksellaan. Loppukilpailut: Miehet: 4 x 100 m: 1) JyväskKU 1 41,03, (Tuomas Rouvali, Elmo Lakka, Ilari Manninen, Teemu Keronen), 2) HKV 1 41,24, (Matias Linkoaho, Hannes Siitonen, Jonathan Hyvärinen, Roni Ollikainen), 3) EsboIF 1 41,58, 4) IFSibboV 1 42,12, 5) HIFK 1 42,32, 6) TampPy 1 42,35, 7) KU-58 1 42,69. Roland Varga). –?Taistelu toki vaati veronsa, harmittavasti oli pientä aivotärähdystä ja muuta, Kanerva kertoi vielä viitaten Jere Urosen ja Joni Kaukon loukkaantumisiin. Paukku (Paulus Arajuuri) ja Joona (Toivio) taistelivat toppareina tosi hyvin. Tasoon, jonka nostamisessa uudella valmennuksella riittää töitä. maajoukkuemaali tuli viileän kliinisellä sijoituksella jo ottelun seitsemännellä minuutilla. Pukin maalilla avausvoitto Päävalmentaja Markku Kanerva: Loistava startti Suomi juhli kerran ja se riitti voittoon. N19 3x800 m: 1) Tampereen Pyrintö 6.54,25, ... Unkari: Peter Gulacsi; Tamas Kadar (v), Adam Lang, Attila Fiola (v); Roland Sallai (72. Virin pojille SM-kultaa Naisten pikaviestin voitti Tampereen Pyrintö joukkueella Reetta Hurske, Maria Huntington, Iina Lehtimäki, Lotta Harala. Luotiin kuitenkin paljon paikkoja, ja varmasti tästä tuloksesta jokainen sai itseluottamusta. Sitten piti vain pitää ykkössija, Keronen kertasi ankkuriosuutta tiedotteessa. –?Siinä oli pieni juoksukamppailu, ja olin nopeampi kuin toppari. Toki Suomella oli pari maalipuutakin, mutta muuten me teimme peliä ja pelasimme mielestäni aika hyvin. Zsolt Kalmar), Gergö Lovrencsics (v); Mate Patkai, Laszlo Kleinheisler; Adam Szalai (kapt., v), Zoltan Stieber (54. M 4x800 m: 1) Naantalin Löyly 7.44,83, ... Seuraavaksi edessä on tiistaina Viro Turussa. –?Helpotushan tämä oli ja nostaa jo entisestään korkealla ollutta henkeä joukkueessa. Pääsin vielä laittamaan takanurkkaan, Pukki kertasi. –?Palloa pitää pystyä pitämään paljon paremmin, vähän liian nopeasti menetettiin palloja. 5) Gamlakarleby IF 8.11,18 (Joni Virkkala, Mikael Bergdahl, Jonas Härtull, Filiph Johansson). SUOMEN SANKARIKSI tilastoihin jää kärkimies Teemu Pukki, joka kirjasi nimensä kansalliseen historiaan ottelun ainoalla maalilla. Mutta matka on vasta alussa, viisi peliä jäljellä. SM-viestien avauspäivänä juhlivat mitalia myös Toholammin Urheilijoiden 17-vuotiaat pojat 3x800 metrillä sekä IK Falkenin 19-vuotiaat vastaavassa lajissa. –?Liian paljon, liian paljon virheitä, mies toisteli vielä yrmeälle unkarilaismedialle. SUNNUNTAI 9.9.2018 Keskipohjanmaa A14 Urheilu Janne Lehikoinen TAMPERE (STT) Suomen miesten jalkapallomaajoukkue on herätellyt toiveita vuosikymmenten mittaan monen monta kertaa, ja liian monta kertaa myös murskannut toiveensa. –?Jesse (Joronen) uhrasi eilen tunnin vapaa-ajastaan, kun leikkasi mun hiukset. 7) Alavieskan Viri 47,15 (Simonen, Takkunen, Jokela, Hietala). Vaikka menneiden aikojen jalkapallomahti Unkari onkin kaukana suuruudestaan ja myös syksystä 1997, ehti pessimistin mieleen toki ajoittain hiipiä kauhumuistoja. Naisten pikaviestissä Tampereen Pyrintö juoksi ylivoimaiseen voittoon ajalla 45,86 ja joukkueella Lotta Harala, Iina Lehtimäki, Maria Huntington ja Reetta Hurske. M17 3x800 m: 1) Turun Urheiluliitto 5.55,25, 2) Turun Urheiluliitto 2 6.04,96, 3) Toholammin Urheilijat 6.07,50 (Mika Salonen, Lassi Korpijärvi, Sami Salonen), 12) IK falken 6.45,60. Ja maalivahti Lukas Hradeckyn muutama torjunta Unkarin enemmän ja pääosin vähemmän vaarallisiin yrityksiin. 4 x 800 m: 1) LahdA 1 8.54,29, (Sanna Erkinheimo, Pinja Kotinurmi, Sini Rajaniemi, Kristiina Mäki), 2) JyväskKU 1 8.56,63, (Heini Ikonen, Venla Saari, Janette Niemi, Lotta Mäkinen), 3) HKV 1 9.05,63, (Rauha Buchwald, Oona Hujanen, Mona Jäppinen, Moona Latvala), 4) KeskiUYU 1 9.17,79, 5) TampPy 1 9.19,54, 6) TuUL 1 9.20,61, 7) IFNykn 1 9.24,52, 8) KälvTa 1 9.24,63. 4 x 800 m: 1) NaantLöy 1 7.44,83, (Aatu Koivisto, Christian Vänttinen, Elias Tuominen, Markus Teijula), 2) JoensKa 1 7.49,83, (Teemu Ruippo, Arttu Vattulainen, Jiri Karjalainen, Samu Mikkonen), 3) HKV 1 7.55,38, (Matias Linkoaho, Aki Nummela, Eero Saleva, Panu Jantunen), 4) TuUL 1 7.56,47, 5) GamlakIF 1 8.11,18, 6) KurikRy 1 8.11,84. 7) IF Nykarlebynejden 9.24,52, 8) Kälviän Tarmo 9.24,63. –?Teimme alussa ihan liikaa virheitä. Loppupeliin mahtui sitten Joona Toivion (Euroopan jalkapalloliiton live-seurannassa muuten sopivasti nimellä Toivo…) ylärimaveto ja Pukin tuikkaus tolppaan. –?Loistava startti, huolimatta niistä vaikeuksista, joita joukkueen kasaamisessa oli. Mutta hyvä alku saatiin. Keskipohjalaisten fi naalituloksia: P15 4x80 m aj: 1) Alavieskan Viri 45,08 (Samuli Takkunen, Tomi Simonen, Taneli Hietala, Eetu Jokela), 2) Lapuan Virkiä 45,65, 3) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 46,20. Albin Granlund), Paulus Arajuuri (kapt.), Joona Toivio, Jukka Raitala; Pyry Soiri (85. Mutta jalkapallossa on niin, että jos et tee maalia, sinulla ei ole mahdollisuuksia, debyyttinsä Unkarin päävalmentajana tehnyt italialainen Marco Rossi näki. Samuli Takkunen, Tomi Simonen, Taneli Hietala ja Eetu Jokela aitoivat 4x80 metrin kisan nopeammin kuin muut. maalissa ei sinänsä ollut mitään erityistä, mutta kiitokset lähtivät erityiseen osoitteeseen, kun hyökkääjä piipahti heti maalinsa jälkeen Suomen vaihtopenkillä. Virin kulta irtosi selvällä erolla voittoajan ollessa 45,08. Uskoin (lohkon voittomahdollisuuksiin) jo ennen tätä peliä, ja niin pelaajatkin. LEHTIKUVA/ANSSI MÄKINEN 2Yleisurheilu Mikkeli: Viestijuoksun SM-kilpailut. LEHTIKUVA/MIKKO STIG TAMPERE (STT) Suomen voittomaalin Unkarin verkkoon jalkapallon Kansojen liigan avausottelussa ampunut Teemu Pukki vaati viikolla itseltään lisää tehoja maajoukkueessa ja antoi lauantaina heti sanoilleen vastinetta. Norwich-hyökkääjän 13. Koko ryhmä onnistui, panivat itsensä likoon hienosti. Ei kuitenkaan päästetty niitä hyville maalipaikoille. Naantalin Löyly vei miesten ja Lahden Ahkera naisten mestaruuden 4x800 metrillä. Tuota kansallista haavaa on tasoiteltu sen jälkeen suomifutiksen lippulaivan kannella, ja jokohan pikkuhiljaa laastarin poistoakin voitaisiin jo varovaisesti pohtia. Erotuomari: Gediminas Mazeika (Liettua). Marton Eppel), Istvan Kovacs (61. Hän teki hyvää työtä, ja lupasin, että menen kiittämään häntä maalin jälkeen, Pukki naurahti. Sama nelikko juoksi hieman myöhemmin sileän viestissä seitsemänneksi. Lauantaina sateettomalla Ratinan stadionilla tuo sama mörkö-Unkari kun kaatui maalein 1–0, ja uusi Kansojen liiga sai mainion alun. M19 3x800 m: 1) Lahden Ahkera 5.52,69, 2) IK Falken 6.05,00 (Josef Höglund, Robin Kronqvist, Alexander Rönnskär). LEHTIKUVA/MIKKO STIG MIKKELI (STT/KP) Alavieskan Virin 15-vuotiaiden poikien kvartetti onnistui mainiosti Mikkelin SM-viesteissä lauantaina
Peli ehti vanheta vain neljä minuuttia, kun Siiri Eteläaho laukoi taka-alueelta pallon verkkoon. toppari Rebecca Rasmus. 2Penkkipunnerrus Kokkol: Kansalliset kilpailut ja Kokkolan mestaruuskisa 8.9.2018. Tietysti lopetus ja lopputulos olivat hyviä, mutta ei meidän pelimme kovin laadukasta ollut, Slotte näki. Maalivahti torjui komeasti Montgomeryn laukauksen, mutta Anna Smalley oli ensimmäisenä irtopallossa sijoittaen sen tyhjään lähes rysään. Jos peli päättyi dramaattisesti, niin dramaattisesti se myös alkoi. 1–1-tasoitus syntyi noin tunnin kohdalla. Kolmannen niitin iski Anna-Kaisa Hannuksela rankkarista. Lohko 4: Vilna: Liettua–Serbia 0–1. Esse IK:n kavennus syntyi 87. –?Onneksi ei tullut täydellistä toisintoa viime kaudesta. Naisten Ykkösen maalipörssiä johtanut Moona Talka teki oikealla laidalla vahvan esityön ja tarjoili Pia Taville paikan, josta ei voinut erehtyä. Toisella jaksolla tapahtumat kentällä tasaantuivat, eikä PKKU enää pystynyt luomaan juurikaan maalipaikkoja. Esse IK:lle selvä tappio EAST RUTHERFORD (STT, AFP) Jalkapallon brasilialaistähti Neymar kasvatti maaotteluiden maalimääränsä jo 58:een, kun hän viimeisteli osuman Yhdysvaltojen verkkoon lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa pelatussa maaottelussa. M23, 93 kg: 1) Niku Ketola LaPo 160. Maali jäi kuitenkin tekemättä. – Ei oltu oikein mukana siinä alussa, mutta parannettiin loppua kohden. –?Voisi kai sanoa, että kapteeni kantoi vastuunsa, Myranin valmentaja Magnus Slotte puhisi pahimman tunneryöpyn laannuttua. Maaottelussa Yhdysvaltoja vastaan Neymarin lisäksi maalinteossa onnistui myös Firmino, ja Brasilia aloitti 2–0-voitolla MM-kisapettymyksen häivyttämisen. Montgomery puski Swackhamerin keskityksestä ylärimaan ja loukkasi jälkitilanteessa nilkkansa pahan näköisesti. Pele ja Ronaldo saavuttivat maailmanmestaruudet, Pele peräti kolme kertaa. Neymar on enää neljän maalin päässä Ronaldosta, joka viimeisteli Brasilialle 62 maalia. Neymar lähestyy Ronaldon lukemia 2Jalkapallo Kansojen liiga: A-divisioona: Lohko 3: Bologna: Italia–Puola 1–1. Neymarilla niitä on kuusi. SUNNUNTAI 9.9.2018 Keskipohjanmaa A15 Urheilu Jarno Herranen ALAVETELI (KP) IK Myran–PK-35 2–1 (1–0) Melkoisen dramaattiseksi muodostui IK Myranin ja helsinkiläisen PK35:n kärkimatsi naisten Ykkösessä. Voittonsa myötä IK Myran kasvatti sarjajohtonsa viiteen pisteeseen. Paras tilanne siunaantui heti toisen jakson alussa, kun Sofi a Matikainen tarjoili avopaikan Chelsy Swackhamerille. Kotoaro yritti samaan palloon, mutta myöhästyi tilanteesta selvästi. Pele teki Brasilialle 77 täysosumaa ja johtaa maansa maalintekijätilastoa. VAIKKA SLOTTE omiaan arvostelikin, kulki peli ensimmäiset 35 minuuttia Myranin komennossa. minuutilla ja asialla oli Johan Forsén. Ronaldo teki MM-kilpailuissa viisitoista ja Pele kaksitoista maalia. TASOITUS LAMAANNUTTI kotijoukkueen, ja lisää vettä tuli niskaan kymmenisen minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua. 25. C-divisioona: Lohko 1: Elbasan: Albania–Israel 1–0. Nyt tytöt voivat olla tyytyväisiä ja vähän juhlia tärkeää voittoa, mutta tiistaina treeneissä palataan taas arkeen, Slotte totesi. Torshavn: Färsaaret–Malta 3–1. N, 72 kg: Anette Tunkkari KoJy 130. Amerikkalaisen laukaus kuitenkin suuntautui taivaan tuuliin. GBK putosi PKKU:n kyydistä PEDERSÖRE (KP) Miesten Kolmosen kärkikahinoissa majaileva Korsnäs FF haki selvän voiton Esse IK:n kotikentältä. Ottelu oli vanhentunut vain muutaman minuutin, kun PK-35:n tolppien välissä aloittanut Tanja Kotoaro katseli punaista korttia. PK-35 sai jakson edetessä juonesta kiinni ja alivoimastaan huolimatta otti pelin haltuunsa. N40, 72 kg: 1) Paula Haapoja LoVe 50. Inka Kaivola muutti sitten numeroita kulmapotkun jälkitilanteesta. Neymar, 26, on viimeistellyt jo suuren määrän maaottelumaaleja, mutta suurmenestys maajoukkueessa on jäänyt puuttumaan. PK-pelaaja antoi keskialueella luokattoman syötön alaspäin ja Jade Montgomery pinkaisi läpiajoon. GBK joutui tauon jälkeen vieraspeliin muuttuneella joukkueella, kun kolme pelaajaa oli siirtynyt opiskelupaikkakunnille ja rivistä puuttui lisäksi mm. Valmentaja Petri Rintala nosti Grace Ogunbajon kärkeen ja GBK pääsi muutaman kerran nousemaan vaarallisesti. B-divisioona: Lohko 2: Trabzon: Turkki–Venäjä 1–2. Silloin hävisimme vastaavan kärkipelin TiPS:lle 0–1 ja menetimme loukkaantumisen vuoksi Allie Stephensonin loppukaudeksi. Kapteeni ratkaisi viimeisellä sekunnilla IK Myran kasvatti sarjajohtonsa naisten Ykkösessä viiteen pisteeseen Jade Montgomery oli näkyvästi esillä kärkipelissä. –?Olen varma, etteivät tyttöjen ajatukset karkaa liian kauas. Parhaan maalintekijän menettäminen toimi jonkinlaisena herätyksenä Myranin pelaajille. Kaikki maalit tehtiin ennen taukoa. GBK kävi Tuusulan Urheilupuistossa, johon pisteet jäivät maalein 3–0. Ploiesti: Romania–Montenegro 0–0. minuutilla syntyneelle ottelun avausmaalille Vidgren ei voinut mitään. Pisteet lähtivät Pohjanmaalle maalein 1–4 (0–3). D-divisioona: Lohko 3: Baku: Azerbaidzhan–Kosovo 0–0. Kyllä parempi joukkue voitti. Miesten maaotteluita: East Rutherford: USA–Brasilia 0–2 (0–2) Miami, USA: Kolumbia–Venezuela 2–1 (0–1) Houston, USA: Meksiko–Uruguay 1–4 (1–3) Los Angeles, USA: Argentiina–Guatemala 3–0 (3–0) Harrison, USA: Ecuador–Jamaika 2–0 (1–0) 2Mäkihyppy Chaikovsky: Kesä-gp, sekajoukkuekilpailu (HS140): 1) Japani 974,8 pistettä (Nozomi Maruyama, Yukiya Sato, Sara Takanashi, Junshiro Kobayashi), 2) Slovenia 963,5 (Jerneja Brecl, Jurij Tepes, Ema Klinec, Robert Kranjec), 3) Norja 942,6 (Anna Ström, Robin Pedersen, Maren Lundby, Fredrik Bjerkeengen), 4) Venäjä 912,6, 5) Itävalta 907,0, 6) Saksa 895,3, 7) USA 651,0, 8) Kazakstan 494,2.. Kruunu nähtiin lisäajan kuudennella minuutilla, kun Annika Grundvall puski Viktoria Byskatan antaman vapaapotkun vieraiden maaliin. – Mielellään tähän otettaisiin vielä pari voittoa ja joku tasapeli, jotta sarjapaikka olisi sitten ainakin varmistettu, tuumi Rintala. Brasilia putosi MM-kilpailuissa puolivälierävaiheessa Belgialle. Myranilla on jäljellä viisi peliä, joista neljä kotikentällä. M40, 105 kg: 1) Pekka Penttilä KoJy 182,5. Pelkään pahoin, että myös Jade joutuu olemaan loppukauden sivussa, mutta nyt sentään voitimme, Slotte summasi. Naisten Ykkösen voittaja nousee suoraan liigaan ja kakkonen karsii liigassa toiseksi viimeiseksi jäävää vastaan. Kotoaro kaatoi Montgomeryn 18 metrissä ja punainen kortti oli täysin oikea tuomio. Kun Myranille ei maistunut, nähtiin pallopeleistä tuttu juttu. Maaleja nähtiin vain yksi ja siihen suurin syypää oli Kotoaron tilalle maaliin tullut Nea Vidgren, joka teki ottelussa puolenkymmentä hienoa torjuntaa. Klassinen: M, 120 kg: 1) Jussi Kangasvieri NPower 170 kg. Tuloksia: Varuste: N23, 72 kg: 1) Julianna Löllö KoJy 125,5 kg. Tuskaista Montgomerya hoidettiin kentällä minuuttitolkulla, ja se selittää lisäajan pituuden. Viimeiset kymmenen minuuttia Myran haki voittomaalia hanakasti ja sai palkintonsa lisäajalla. Montgomeryn ottelu päättyi ikävän näköiseen loukkaantumiseen. JONAS BRUNNSTRÖM TUUSULA (KP) PK Keski-Uusimaa oli tyly vieraitaan kohtaan naisten jalkapallon Ykkösen lauantaisella kierroksella. Se oli samalla ottelun viimeinen suoritus, sillä erotuomari Sanna Särs puhalsi pelin päättyneeksi välittömästi 2–1-voittomaalin jälkeen. –?Kuten näimme, ei ylivoimalla pelaaminen ole aina niin helppoa. Ottelu oli käytännössä ohi jo puolen tunnin pelin jälkeen, kun Blendi Boshnjaku, Leonid Grines ja Ali Reza Mohammadi tekivät vierasjoukkueelle maalin mieheen. Kotijoukkueella oli lukuisia hyviä paikkoja tuplata johtonsa. Heti tauon jälkeen Boshnjaku osui toistamiseen, joten numerot olivat jo 0–4
kilpailupäivä: 1) Lukasz Czapla Puola 296, 2) Maksim Stepanov Venäjä 293/9x, 3) TomiPekka Heikkilä Suomi 293/5x, …16) Krister Holmberg Suomi 285, …20) Heikki Lähdekorpi Suomi 284. H70 4.31 km: 1) Matti Kattilakoski KPV 36.28, 2) Jorma Oja NiS 46.55. LASSI PALO/AMPUMAURHEILULIITTO 2Suunnistus Kalajoki: Yösuunnistuksen aluemestaruuskilpailut. Joukkuekilpailussa Suomi on neljäntenä. H35 8.53 km (4): 1) Ari Jussinmäki HalTo 1.12.56, 2) Antti Kangas HimU 1.12.59, 3) Jarkko Orjala KoS 1.14.38, 4) Kimmo Mäkelä HimU 1.16.50. Heikkilä pokkasi keskiviikkona pronssia miesten liikkuvan maalin 50 metrin normaalijuoksuissa. D21 6.85 km: 1) Johanna Tiitto RasTiimi 1.00.16, 2) Pirjo Knuuti NiS 1.03.29, 3) Katariina Tiitto RasTiimi 1.06.59, 4) Tiina Koskela VetU 1.10.09. MABANGLO CHANGWON (STT) Suomen Tomi-Pekka Heikkilä yrittää sunnuntaina napata toisen mitalinsa meneillään olevissa ampumaurheilun MM-kilpailuissa. VARSOVA (STT) Perinteinen ja kovatasoinen painin Pytlasinski-turnaus Puolan Varsovassa tuotti Suomelle lauantaina kaksi arvokasta pronssia. Toisen pronsseista paini Mikko Peltokangas ja toisen samanarvoisen ”kaulakorun” hankki Jarno Ålander. Kilpailun kärjessä on Puolan Lukasz Czapla tuloksella 296 ja toisena Venäjän Maksim Stepanov samalla tuloksella 293 Heikkilän kanssa. –?Ei tämä tietenkään ole paras tapa voittaa ottelua. D18 4.32 km: 1) Pinja Ylikangas KoS 29.57, 2) Greta Biskop KoS 35.53. H55 5.58 km (7): 1) Rolf Helander OuHu 42.21, 2) Juha Lerssi KPV 44.10, 3) Reima Piispanen HaapavU 48.58. Nyt 72-kiloisissa paininut Lapuan Virkiän notkea ja nopea Peltokangas kukisti pronssikahinassa Brasilian Joilson de Brito Ramos Juniorin pistein 5–1. Heikkilä pyrkii tuplaamaan mitalisaaliin Koreassa Tomi-Pekka Heikkilä on hyvissä asemissa ennen päätöspäivää. –?Nyt tehdyllä ratkaisulla on haluttu tehostaa Ojalan päivittäisvalmennusta. D55 4.32 km: 1) Pirkko Ekdahl NiS 47.10, 2) Eija Piispanen HaapavU 50.56, 3) Sisko Taanila NiS 51.22. D45 5.03 km: 1) Elina Sillanpää Pohjant 1.10.22. H50 5.58 km: 1) Hannu Tiainen NiS 40.00, 2) Harri Jokela NiS 52.45, 3) Jarmo Nivala YlivKu 1.00.40. D14 3.61 km: 1) Liinu Tiainen NiS 33.17. Hänellä on voitot vuosilta 2011 ja 2015. Kilpailu jatkuu sunnuntaina. Helsingin Tarmon Ålander otti 82-kiloisissa mitalilla palkitun ankaran työvoiton tasaisesta ottelusta Tsekin Petr Novakista pistein 4–3. – 28 osanottajaa. Nyt hän pyrkii päättämään grand slam -kautensa kahteen peräkkäiseen mestaruuteen, kun serbi oli etevin myös heinäkuussa Wimbledonin tennisturnauksessa. Tuloksia: H21 9.89 km (13): 1) Sampo Rahko Pohjant 53.10, 2) Iisak Helander Pohjant 54.51, 3) Miikka Ketonen KoS 56.14, 4) Olli Koivumäki KoS 59.38, 5) Tero Myllymäki VetU 1.01.43, 6) Teppo Isokoski KoS 1.02.43. Djokovic, 31, on 13-kertainen grand slam -voittaja, ja voitto sunnuntaina nostaisi hänet tasoihin Pete Samprasin kanssa. Pari-kolme vuotta sitten loukkaantumistensa aikaankin hän oli silmissämme pelaaja, joka kuuluu viiden parhaan joukkoon, Djokovic tuumi. H80 3.63 km: 1) Tapio Patana VetU 55.26. Hän on miesten 10 metrin liikkuvan maalin normaalijuoksujen kilpailun kolmantena lauantaina ammuttujen hitaiden juoksujen jälkeen. Kilpakävelijä Ojala vaihtaa valmentajaa. Sunnuntaina kilpailijat ampuvat nopeiden juoksujen osion. Kunto B 4.32 km (14): 1) Pauli Vilminko SiSe 31.15, 2) Roope Tanskala SalRe 34.20, 3) Marko Saarinen RR 35.01. –?Vihaan luovuttamista. –?Sain ajettua kaverin mattoon ja tempaisin takavyön. LAUANTAIN VASTAISENA yönä Suomen aikaa pelatuissa välierissä Djokovic sammutti japanilaisyllättäjä Kei Nishikorin erin 6–3, 6–4, 6–2. D65 3.61 km: 1) Kaisa Yliniemi NiS 46.55, 2) Eija Lassila VetU 1.24.27. –?Hän taistelee jokaisen ottelun ensimmäisestä pisteestä viimeiseen saakka. H60 5.03 km (10): 1) Eero Junkala KannUra 33.24, 2) Mauno Taanila NiS 36.58, 3) Esa Saarela KoS 40.45. Heikkilän lisäksi suomalaisista ovat mukana Krister Holmberg (tulos 285) ja Heikki Lähdekorpi (284), jotka ovat henkilökohtaisessa kilpailussa sijoilla 16 ja 20. Miespainijoille kaksi pronssia HELSINKI (STT) Kilpakävelijä Aleksi Ojala siirtyy Veli-Matti Rannan valmennukseen. H40 7.58 km (7): 1) Jouni Mäkäräinen Pohjant 53.33, 2) Tuomas Hyyppä KoS 54.04, 3) Jukka Mehtälä OSVA 1.02.31. Ojalaa valmentaa tällä hetkellä kolmikko Jani Lehtinen, Antti Kempas ja Juha Kinnunen, joilta valmennusvastuu siirtyy Rannalle syksyn aikana. Djokovicille Yhdysvaltain avointen fi naali on jo uran kahdeksas. Del Potro vei kaksi erää Espanjan Rafael Nadalia vastaan 7–6 (7–3), 6–2, mutta ei tarvinnut kolmatta. Syyskuun lopussa 30 vuotta täyttävä del Potro on voittanut grand slamin kerran. D35 5.58 km: 1) Päivi Peltoniemi KoS 1.28.23. H18 7.58 km: 1) Mickel Forsell Botnia 52.14. –?Emme ole koskaan pelanneet vastakkain grand slam -turnauksen fi naalissa, ja hän on pelannut elämänsä parasta tennistä viisitoista viime kuukautta, Djokovic latasi ennakko-odotukset. Se oli sitten siinä, Peltokangas iloitsi. H75 3.61 km: 1) Paavo Toskala KoS 34.59, 2) Mauno Mikkilä NiS 37.37, 3) Vesa Jokela NiS 43.15. Kunto A 6.00 km: 1) Aija Tilvis SalRe 48.41, 2) Kaj Fredriksson Pohjant 52.04. D40 5.43 km: 1) Ulla-Maria Kankainen SoJy 41.32. D60 3.89 km: 1) Lea Pöyhönen VetU 50.18, 2) Gunnevi Kiiskinen TP 55.41. Lehtisen mukaan keväällä 2017 alkanut kolmen valmentajan järjestely oli alkujaan viime vuoden Lontoon MM-kisoihin tähdännyt projektiluontoinen ratkaisu, jota sitten jatkettiin. H65 4.31 km (8): 1) Risto Airaksinen OuTa 32.11, 2) Arto Kiiskinen TP 32.31, 3) Seppo Keltamäki JoKu 36.12. H16 5.43 km: 1) Gustav Forsell Botnia 34.35, 2) Pietu Tiainen NiS 36.44. H14, 3.89 km: 1) Arttu Nikunen KaJu 38.33. H45 7.58 km (6): 1) Juha Jokikuona RasTiimi 55.47, 2) Kenneth Lassila Falken 56.09, 3) Ilkka Tanttinen KoS 1.05.05. D16 3.89 km: 1) Iina Koskela VetU 30.30, 2) Venla Rannila VetU 45.40. SUNNUNTAI 9.9.2018 Keskipohjanmaa A16 Urheilu NEW YORK (STT, AFP) Tenniksen miesten maailmanlistan kolmantena oleva Argentiinan Juan Martin del Potro ja listan kuudes Serbian Novak Djokovic iskevät sunnuntaina kauden viimeisen grand slam -turnauksen Yhdysvaltain avointen miesten kaksinpelin voitosta. Joukkuekilpailu, tilanne: 1) Venäjä 876, 2) Pohjois-Korea 873, 3) Ruotsi 871, 4) Suomi 862. EPA/JOHN G. Rakastan pelata Rafaa vastaan, koska hän on suurin taistelija tässä lajissa enkä pidä siitä, että näen hänen kärsivän, del Potro sanoi. Ainoa voitto irtosi Yhdysvaltain avoimissa yhdeksän vuotta sitten. Djokovic kutsui liki kaksimetristä del Potroa ”kiltiksi jättiläiseksi” ja sanoi arvostavansa tätä suuresti. Loukkaantumisten kiusaama argentiinalainen on nyt yltänyt vahvaan vireeseen. –?7 joukkuetta. Se on toistaiseksi Suomen ainoa mitali Etelä-Koreassa meneillään olevissa MM-kilpailuissa. Changwon, Etelä-Korea: MM-kilpailut, suomalaistuloksia: Miesten 10 metrin liikkuva maali, normaalijuoksut (30+30 ls), 1. Ei se ole tennisottelu, kun yksi pelaa ja toinen on kentän laidalla, Nadal puhisi, mutta ei arvellut polvivamman olevan kovin vakava. Djokovic on valmis kohtaamaan ”kiltin jättiläisen” Rafael Nadalin polvi ei kestänyt Juan Martin del Potron vauhtia välierissä Novak Djokovic on fi naalin ehdoton ennakkosuosikki. Lempäälässä asuva Ranta pääsee paremmin mukaan Urjalassa asuvan Ojalan harjoituksiin, mikä vähentää Ojalan tarvetta liikkua, Lehtinen sanoi Urheiluliiton tiedotteessa. Del Potro olisi halunnut välierälle kilpailullisemman ratkaisun, mutta oli tyytyväinen esitykseensä kahdessa erässä
Wirkkalan ennätys on vuodelta 2009. Tuloksia: Pohjois-Suomen mestaruuskilpailut: Naiset: 48 kg: 1) Vilma Rättyä RK 75 kg (34+41) 125,153 p. Hänen tulossarjansa 191 (85, 106) on samalla valtakunnallistakin huipputasoa tässä sarjassa. N19: 1) Venla Ruotanen YlivKu 29,56. –?Tällaista tänään. P13 (5): 1) Kukkola Veeti NivU 39,59, 2) Henri Pitkäkangas AlajA 38,81, 3) Nuutti Korkiakoski 36,56. T13: 1) Saija Nordström RantsRai 19,53. 69 kg: 1) Oskari Mäkitalo OAK 71 kg (31+40) 99,37. –?Olen nyt paremmassa nostokunnossa kuin koskaan ennen. 58 kg: 1) Jenna Timonen-Nissi OAK 72 kg (32+40) 102,097. Mitään terveysongelmia ei ole ja painokin on sopivasti 84 kiloa. Hyvä peli ei tuonut Korhoselle tulosta 2Yleisurheilu Ylivieska Koski-Vähälän Karijasut 8.9.2018. P11 (6): 1) Jere Murto AlavVi 36,73, 2) Kimi Kaustinen KaustPV 30,44, 3) Niilo Torvi HimU 29,65. Pasi Mäkipelto, Lehtimäen Jyske, heitti 64,17 ja Ylivieskan Kuulan Jarkko Koski-Vähälä 60,95. Kähtävän kilokertymä oli 146 (61, 86) ja Raudasojan 106 (49, 57). 53 kg: 1) Eerika Palosaari RK 68 kg (28+40) 104,754. T11: 1) Helmi Jauhiainen ReisjPi 32,35. 63 kg: 1) Gerta Jürgenson RK 86 kg (39+47) 113,363. Kilpailua johtaa englantilainen Matthew Fitzpatrick tuloksella 14 alle. Junkkarien Helmi Nauhan 120 (53, 67) tuotti tyttöjen toiseksi korkeimmat pisteet 142,060. Korhonen löi kierroksella 72 kertaa. KOSKI-VÄHÄLÄN KARIJASU heitettiin Ylivieskassa nyt toista kertaa ja idean isä Jarkko Koski-Vähälä kaavailee kisalle jatkoa ja laajentumista. Tuloksia: Keihäs: M: 1) Teemu Wirkkala 73,67, 2) Mikko Kankaanpää 71,27, 3) Pasi Kuusinen HeinI 67,71, 4) Pasi Mäkipelto LehtimJy 64,17, 5) Jarkko Koski-Vähälä 60,95. –?Olis se aika hienoa, jos pystyisi kymmenen vuotta vanhan ennätyksen rikkomaan, myhäili Wirkkala Ylivieskan kentällä kisan jälkeen. Koski-Vähälän keihäskoululaisia oli mukana monta ja niin heille kuin muillekin mies halusi osoittaa, että yleisurheilu on mukava laji, vaikka onkin yksilöurheilua. 75 kg: 1) Minna Karvinen OAK 113 kg (47+66) 137,551. M19: 1) Eetu Peltokangas ToholU 61,03, 2) Vili-Petteri Helenius PulkkPo 51,73, 3) Matias Päri LimNM 44,37. Toholampilainen keihäänheittäjä mielii päästä samaan kuntoon, tai mielellään siitä ohikin. Peli tuntui koko ajan hyvältä ja lyön hyviä lyöntejä. Silloin hän kiskaisi 87,23 tuloksen. T15: 1) Viivi Raatikainen ÄänekU 48,63, 2) Helmiina Kynnäs SaarijPu 43,92. – Kisaksihan tämä meni, oli mahtava nähdä vanha heittämisen ilo Teemullakin (Wirkkala), vaikka hän sanoi ennakkoon, ettei heitä. Ensi vuonna tavoitteena on mennä uudelle kymmenluvulle. Turhan helposti turhauduin, pitää vaan olla kärsivällisempi, sillä suunta on hyvä, Korhonen ruoti tiedotteessa. Savolaisen sarjassa nosti häntä paremman tuloksen Ounasvaaran Atleettiklubin Hannes Keskitalo, joka oli tavoittelemassa syksyn MM-kisojen tulosrajaa ja onnistui yrityksessään. 45 kg: 1) Joona Jokela OAK 50 kg (21+29) 95,051, 2) Hugo Gröhn OAK 61 kg (26+35) 113,183. Hänen huoltajanaan toiminut aviomies Milko Tokola on kilpailemisen lopettamisesta huolimatta harjoittelut täydellä teholla vähintään kuusi kertaa viikossa. Jos kuntoutuminen jatkuu samaaN tahtiin ja talvella pystyy heittämään joka viikko, niin hän ei pidä 85 metrin kaaria mahdottomana tulostasona tulevana kesänä. M17: 1) Eetu Peltokangas ToholU 67,95, 2) Tuukka Suni NivU 48,02. Hän voitti Koski-Vähälän karijasu -nimellä kulkeneen keihäskisan tuloksella 73,67. OAK:n nostaja oli ykkönen myös tyttöjen vertailussa. Kokonaisuus ei vain napsahda kohdalleen. Kolmelta kierrokselta hänellä on kasassa 211 lyöntiä, ja tulos yksi yli parin tietää jaettua sijaa 56. 48 kg: 1) Vilma Rättyä RK 75 kg (34+41) 125,153, 2) Sara Rajatalo OAK 36 kg (16+20) 58,464. Karijasu ei ole mikään ryppyotsainen kilpailu, mutta Koski-Vähälä oli mielissään tulostasosta. 63 kg: 1) Anna-Maria Tokola RK 191 kg (85+106) 252,939. 90 kg: 1) Paula Koski RK 117 kg (46+71) 135,116 p, 2) Pirjo Korkeasaari RK 114 kg (47+67) 131,687. +90 kg: 1) Rebekka Roukala RK 145 kg (65+80) 156,207. Kisassa edettiin toisia kannustamalla ja hiukan show-meiningilläkin, vaikka sitä parasta karjaisijaa ei koskaan palkittukaan. Miesten kisan kakkonen oli Kauhavan Visan Mikko Kankaanpää tuloksella 71,27 ja kolmas Heinolan Iskun Pasi Kuusinen tuloksella 67,71. Juniori Cup (4/4) Pohjois-Suomen syyskisa: T12: 40 kg: 1) Pihla-Maria Seikkula OAK 36 kg (16+20) 73,107. 77 kg: 1) Harri Norberg OAK 200 kg (90+110) 254,233. Ranskalainen Mike LorenzoVera seuraa kahden lyönnin päässä. LIISA ÄNGESLEVÄ Lauri Järvinen RAUTIO Raution Kisailijoiden Anna-Maria Tokola paransi kaikkia naisten 63 kilon sarjan piiriennätyksiä painonnoston Pohjois-Suomen mestaruuskilpailuissa Rautiossa. 77 kg: 1) Janne Kähtävä KJ 146 kg (61+85) 191,186. P15: 1) Simo Laulumaa OulHui 49,38. LAURI JÄRVINEN CRANS MONTANA (STT) Hyvätkään lyönnit eivät tuottaneet Mikko Korhoselle toivottua tulosta golfi n Euroopan-kiertueen kilpailun kolmannella kierroksella Sveitsissä. Keihäänheittäjiä kokoontui laittamaan kautta pakettiin KoskiVähälän kutsusta. 69 kg: 1) Mirva Harju OP 153 kg (73+80) 191,463 p, 2) Eija Mustasaari RK 125 kg (53+72) 161,004. Kalajoen Junkkarien Janne Kähtävälle kirjattiin 191,156 ja Ounasvaaran Valtteri Raudasojalle 189,123 pistettä. Ikäluokkansa kaksinkertainen Suomen mestari, 12-vuotias Viivi Raudasoja sai kokoon 150,828 pistettä. Kalajoki, 52. P16: 50 kg: 1) Valtteri Raudasoja OAK 106 kg (49+57) 189,403, 2) Daniel Heikkilä KJ 75 kg (32+43) 135,551. 62 kg: 1) Miro Manderbacka KJ 113 kg (48+65) 161,589. 56 kg: 1) Aaron Wasenius OAK 97 kg (42+55) 161,507. Kalajoen kisa oli Juniori Cupin viimeinen osakilpailu kuluvana vuonna. 44 kg: 1) Aada Virta OAK 70 kg (30+40) 120,442. +69 kg: 1) Helmi Nauha KJ 120 kg (53+67) 142,06. Anna-Maria Tokola nosti piiriennätyksiä 15-vuotias Hanno Keskitalo Juniori Cupin valtias Raution Kisailijoiden Anna-Maria Tokola nosti kotimaisia huipputuloksia. Finaali ratkaisuineen nähdään vuoden lopulla Rovaniemellä. Mies empi pitkään lähteäkö heittämään ollenkaan, sillä toipuminen viime syksyn olkapääleikkauksesta ei ole sujunut toivotulla tavalla. Jatkossa harjoittelen kyllä tiiviimmin, Tokola kertoi. Raution Vilma Rättyä oli kolmas pistein 125,153. Ei kovin vakuuttavaa. Ylivieskassa hän empi pitkään kisaan lähtemistä, mutta heitti lopulta tosissaan. OUNASVAARAN Atleettiklubin äskettäin Hanno Keskitalo vastasi Junior Cupin osakilpailun parhaasta tuloksesta nostettuaan 225 (100, 125) kiloa, jotka tuottivat 231,223 sinclair-pistettä. Kisaamalla halutaan innostaa nuoria heittäjiä, kun he pääsevät seuraamaan menestyneiden urheilijoiden edesottamuksia. Paluuta kilpalavalle Milko ei sano suunnittelevansa, mutta kenties kuitenkin… Keskipohjalaiset Pohjois-Suomen mestarit olivat Tokolan ohella Vilma Rättyä, Eerika Palosaari, Paula Koski, Rebekka Roukala ja Tuomas Savolainen. Sonnikallion lenkki. Tuloksia: Miehet (17): 1) Tapani Kärjä KJ 39.35, 2) Juho Nikula KJ 42.22, 3) Simo Törnvall KJ 45.13, 4) Aleksi Huhtakangas AV 45.22, 5) Tuomas Törnvall KJ 45.43, 6) Matti Keskitalo HK45.49. –?Olen ehtinyt harjoitella vain pari kertaa viikossa ja keskittynyt voimatreeneihin, kun tekniikka on hioutunut aika valmiiksi pitkän uran aikana. T16: 44 kg: 1) Viivi Raudasoja OAK 85 kg (38+47) 150,828. N: 1) Sandra Laulumaa OulHui 37,41. +85 kg: 1) Hanno Keskitalo OAK 225 kg (100+125) 239,223. P12: 35 kg: 1) Ossi Alasuvanto KJ 40 kg (18+22) 124,363, 2) Kai Ollonen OAK 59 kg (24+35) 161,785, 3) Elias Mäkitalo OAK 68 kg (31+37) 144,365. Kuntoutuva Teemu Wirkkala tavoittelee 85 metrin kaaria Teemu Wirkkala on hyvässä kunnossa, mutta heittoja hän ei ole päässyt harjoittelemaan viime syksyn olkapääleikkauksen jälkeen. Muutamme uuteen kotiimme lokakuussa ja siihen saakka on aika kiireellistä. SUNNUNTAI 9.9.2018 Keskipohjanmaa A17 Urheilu Liisa Ängeslevä YLIVIESKA Toholammin Urheilijoiden Teemu Wirkkala kuvasi heittäneensä urku auki Ylivieskassa lauantaina. Wirkkala kuvaa kuntoaan hyväksi, mutta tekniikkaansa huonoksi. Kaikki miehet heittivät yli 60 metrin ja voittoheitto oli yli 70-metrinen. 105 kg: 1) Hannes Keskitalo OAK 319 kg (139+180) 350,303, 2) Tuomas Savolainen LoVe 240 kg (110+130) 262,755. Viikonlopun ohjelmaan kuului myös saappanheittokisa sekä golfi a Kalajoella. Miehet: 69 kg: 1) Toni Lappalainen OP 201 kg (91+110) 267,656. 53 kg: 1) Eerika Palosaari RK 68 kg (28+40) 104,754. Naiset (11): 1) Ninni Löf KJ 48.00, 2) Roosa Löf KJ 53.49, 3) Laura Keskitalo HK 55.41, 4) Jenni Humalajoki HU 56.00, 5) Tiina Vuollet KJ 56.18, 6) Piia Saukko Koivula Ski Team 56.25.. –?En ole päässyt harjoittelemaan yhtään, mutta tästä mennään hitaasti eteenpäin, sanoi Wirkkala kisan jälkeen. 58 kg: 1) Pia Lahdenperä OP 130 kg (57+73) 180,369, 2) Jenna Koski RK 123 kg (56+67) 175,794, 3) Titta Mansikkamäki OP 107 kg (46+61) 148,89
Hänen 35 ottelun listaansa rumentaa vain tappio Vladimir Klitshkolle vuonna 2013, mutta edessä lienee uran viimeinen iso tili. Jos koulua on enemmän, treenaamme kello 16–19, Rantala kuvaa. Tokioon pääsee 14 joukkuetta. Joshua– Povetkin ja Wilder–Fury kelpaavat hyvin välieriksi otteluun, jossa hätyyteltäisiin taas lajin palkkioennätyksiä. –?Ei saa antaa valtaa turhille ajatuksille, vaan pitää mennä päättäväisesti eteenpäin läpi koko ohjelman, Rantala sanoo. Tokio kirittää rytmisessä Ankara harjoitustahti onnistuu urheilulukion päivärytmillä Suomen joukkue aloittaa rytmisen voimistelun MM-kisat kovin odotuksin. Suomi on mukana joukkuekilpailussa, jossa kilpaillaan kahdella ohjelmalla. Voimisteluseura Espoo). MM-kisojen jälkeen ohjelmat menevät uusiksi, sillä välineet vaihtuvat kahden vuoden välein. –?Wilderin ja Furyn sopimus ei oikeastaan yllättänyt minua. LONTOO (STT) Ammattinyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestari (liitot WBA, IBF, WBO ja IBO) Anthony Joshua keskittyy tällä hetkellä vain seuraavaan vastustajaansa, Venäjän Aleksandr Povetkiniin. –?Korkeat tavoitteet antavat energiaa. Olen näyttänyt kykyni ja nyt minun täytyy vain säilyttää asemani huipulla, mikä tosin on kaikkein vaikeinta näissä hommissa, Joshua muistutti. Joshua, 28, on voittanut kaikki 21 ammattilaisotteluaan. Pysyviä kanveeseeja on toistaiseksi vain kolmella paikkakunnalla. Ensi viikolla Bulgarian Sofi assa voimisteltavissa MM-kisoissa Suomi selviytyy ilman muuta 24 parhaan joukkoon, ellei tee kardinaalimunausta tai elleivät voimistelijat sairastu pahasti. Sen jälkeen Joshuaa odottaa megaottelu Deontay Wilderia tai Tyson Furya vastaan. Järvenpääläinen Rantala lähtee aamuisin ajoissa liikkeelle, sillä harjoitukset alkavat kahdeksalta Helsingissä. Nyt otellaan lajin huipulla, joten jokaisen vastustajan kanssa pitää olla tarkkana, Joshua totesi. He ovat urallaan jo siinä vaiheessa, että he kaipaavat vain merkityksellisiä otteluita, Anthony Joshua totesi. . Suomalaiset voimistelevat Sofi assa vielä viimevuotisilla ohjelmilla. –?Enää minun ei tarvitse todistella kenellekään mitään. VOIMISTELIJOIDEN ankara harjoitustahti onnistuu urheilulukion päivärytmillä sekä koulujen, Olympiakomitean ja Voimisteluliiton tuella. Meillä kaikilla on kova tahto kehittyä koko ajan, joukkueen kapteeni Emma Rantala kuvaa. Maajoukkue on yltänyt maailmancupeissa usein kahdeksan parhaan fi naaleihin. VOIMISTELIJOIDEN jalat ovat lujilla etenkin siksi, että he joutuvat tekemään monet harjoitukset ohuilla voimistelumatoilla. Fury yllätti Klitshkon vuonna 2015, mutta jäi maailmanmestarina ottelutauolle henkilökohtaisten ongelmien takia. Seitsemästä voimistelijasta kuusi käy Helsingissä Mäkelänrinteen urheilulukiota ja yksi ruotsinkielistä urheilulukiota Kulosaaressa. . Kolmen pallon ja kahden narun ohjelma sujuu Abba-sikermän sävelin, mutta vanneohjelman musiikki vaihtui Queeniksi. –?Kyllä kehossa tuntee, kun pitää syödä vähän enemmän, Rantala sanoo. . Suomen joukkue MM-Sofi assa: Elisa Liinavuori (Voimisteluja urheiluseura Elise), Milja Närevaara (Elise), Ada Oikari (Elise), Emma Rantala (Elise Järvenpää), Juulia Vainio (Elise) , Amanda Virkkunen (Hämeenlinnan Voimisteluseura) ja Inka Ora (Elise). . MM-kisoissa kapteeni Rantala kirittää joukkuettaan tarkkuuteen. Toisessa ohjelmassa välineinä on viisi vannetta, toisessa kolme palloa ja kaksi narua. Kuuden tunnin päivittäinen harjoittelu vaatii paljon energiaa, mutta voimistelijan on pidettävä paino kurissa. Joshua kertoo, ettei hän mieti vielä seuraavia otteluita, mutta jatkonäkymät olisivat herkulliset Povetkin-voiton jälkeen. Yksilövoimistelijoiden olympiapaikkojen jako alkaa vasta ensi vuoden MM-kisoissa. syyskuuta Lontoon Wembleyllä. Hän otteli viimeksi Wembleyllä huhtikuussa 2017, jolloin hän riisti nipun mestaruusvöitä ukrainalaiselta Vladimir Klitshkolta. – Aamutreenit kestävät 11:een, ja sitten käyn pari tuntia koulussa. Loput olympiapaikat jaetaan vuoden 2019 MM-kisoissa ja 2020 maanosien mestaruuskilpailuissa. –?Nyt ohjelma toimii paremmin, valmentaja Laura Ahonen sanoo. . Tänä vuonna Fury on voittanut molemmat ottelunsa. Venäläinen Povetkin, 39, on päinvastaisessa tilanteessa. Jos koulua on vähemmän, treenit ovat kello 14–17. Pääsy 24 parhaan joukkoon pitää olympiaunelman vankasti elossa, sillä karsinta jatkuu ensi vuonna. Tokiota kohti mennään viiden pallon sekä kahden vanteen ja kolmen keilaparin ohjelmin. 16–18-vuotiaista voimistelijoista koostuva Suomen joukkue tähyää olympiapaikkaan Tokiossa 2020 ja 2024 Pariisissa. Joukkueen on sijoituttava 24 parhaan joukkoon, jotta olympiaunelma pysyy elossa. Joshua testaa Wembleyllä Povetkinin leukaperät Raskaansarjan megaottelua aletaan puuhata Wilder-Fury-ottelun jälkeen. Koulutöihin hän keskittyy junamatkoilla, iltaisin ennen nukkumaan menoa ja viikon ainoana vapaapäivänä. syyskuuta Bulgarian Sofi assa. LEHTIKUVA/ONNI OJALA FAKTA . Yllätysvoitto tosin avaisi näkymät vielä isompaan tilipäivään uusintaottelussa Joshuan kanssa tai kamppailussa Wilderia tai Furya vastaan. SUNNUNTAI 9.9.2018 Keskipohjanmaa A18 Urheilu Kaija Yliniemi HELSINKI (STT) Pitkiksi venyviä päiviä, läksyjen lukua junassa ja kipeytyneiden jalkojen hellimistä jääsangoissa lukiotuntien aikana. Sofi assa kilpailevat Jouki Tikkanen (Rekolan Raikas), Rebecca Gergalo (Olarin Voimistelijat) ja Inessa Rif (Suom. Joshua ja Povetkin ottelevat MM-titteleistä 22. Wilder, 32, on WBC-liiton maailmanmestari. –?Lihasjumit vaikuttavat etenkin nilkkoihin, ja nilkasta vetävät kaikki jänteet jumiin, Rantala sanoo ja kertoo tekevänsä iltaisin huoltavia kävelylenkkejä. Iltapäivätreenit ovat lukion vieressä Mäkelänrinteessä. Sen jälkeen hän on kurittanut kehässä köykäisempiä vastustajia, Carlos Takamia ja Joseph Parkeria. –?Povetkin on massiivinen uhka, koska hän haluaa nousta paikalleni, Joshua ennakoi seuraavaa kamppailuaan Sky Sports -kanavalla. Rytmisen voimistelun maajoukkueurheilijat joutuvat lajissaan lujille, mutta kunnianhimo ja menestymisen palo kantavat nuoret naiset fyysisten rasitusten yli. Joukkuekisan kolme parasta saa Sofi asta suoran paikan Tokion 2020 olympialaisiin. –?En voi missään tapauksessa väheksyä Povetkinia. Rytmisen voimistelun olympiakarsinnat alkavat joukkueiden osalta MM-kisoissa, jotka voimistellaan 10.–16
lähtö, Toto76-1, lv 2100 m Nousijadivisioonafi naali: 1) Cash No Limit/Jorma Kontio 12,4a (1,67), 2) Kurir Brodde 12,6a (15,77).3) She Is Cecilia 12,7a (23,77).4) Petersin 12,9a (3,86).poissa: 11. Toto (1-127): 1,49 1,32-2,80-4,39 11,99. lähtö, Toto76-2, sh 2100 m Haastajavs. Oulun T76-fi naaleissa ajettiin myös avoimen luokan grand prix -lähdöt molemmille roduille. Landen Paukku oli päivän ainoa keskipohjalaisvoittaja Oulussa. Toto4 voitto-osuus: 1,10. Tältä kaudelta Graceful Swampilla on 12 starttia ja 12 voittoa, ja kaikkiaan voittoputki on 13 täysosuman mittainen. Huippudivisioonafi naali: 1) A.T. 1. 3. Toto (4-3-9): 4,19 1,80-3,77-2,00 36,25. 2Kouluratsastus Kokkola: Ponien ja junioreiden aluemestaruuskilpailut 8.9.2018. Sillä on kuitenkin niin hyvä kilpailupää, että se hoiti homman, Jani Suonperä ihasteli. Luokka4, junioreiden aluemestaruus, helppo A (8–2): 1) Alexandra Haglund/ Tara Südmund FÄR 66.759, 2) Venla Kiviniemi/ Apollonius JalRa 65.833. Graceful Swampilla on seuraavaksi vuorossa ikäluokan suurin kilpailu Kriterium, mutta Landen Paukku ei pääse osallistumaan suomenhevosten Kriteriumiin, sillä siitä ei ole maksettu kaikkia kilpailun ennakkomaksuja. Toto4 pelivaihto 51?776,80 e, voitto-osuus 2,10 e Toto76 pelivaihto 399?845,00 e, voitto-osuus 62,70 e Pelivaihto 834?120,30 e, yleisöä 3?957. SEPPO LUOKKALA 2Ravit Oulu: 1. Toto4 voitto-osuus: 2,00. Toto (7-3-6): 3,75 2,16-5,129,06 37,81. –?Onhan tämä aivan poikkeuksellinen yksilö. –?Landen Paukku on kasvanut ja on nyt vähän jäykkä. 11. Päivän Duo: 1-3, kerroin: 2,57. Toto4 voitto-osuus: 2,10. Kylmäveristen kisan vei kauden suuriin tähtiin kuuluva Tähen Toivomus. Päivän Duo: 9-2, kerroin: 1,65. Kuva Kaustisen raveista. ponilähtö, ponilähtö 1600 m Pony Express: 1) Uutelan Amarilla/Oona Halme 2,19,5, 2) Dynamit III 2,12,0.3) Kastanjegårdens Mitzy 2,23,6 x.4) Strait’s Poker 2,17,2 x. Toto (3-1-9): 1,67 1,23-2,27-2,65 6,32. Lämminveristen lähdössä juhli jo kymmenvuotiaaksi varttunut kestomenestyjä Bret Boko, joka muistetaan muun muassa kolmen vuoden takaisena FinlandiaAjon voittajana. 9. Luokka3, ponien aluemestaruus, helppo A (11–3): 1) Lina From/ Pain Riche NHV 65.761, 2) Wilma Leminen/ Klockas Innishannon K-GR 65.217, 3) Maria Raivio/ An Angel Koks JohTeam 65.109. lähtö, Toto76-5 Toto4-2 TROIKKA-2, lv 2100 m Grand Prix,Kultadivisioonafi naali: 1) Bret Boko/ Ari Moilanen 12,8a (4,81), 2) Top Of The World 12,8a (12,4).3) Tir Du Caux 12,8a (9,86).4) Callela Ladyboss 12,9a (8,99). 7. 8. 6. Toto (147-1/8): 17,47 3,23-1,44-1,50/1,97 21,73. Toto4 voitto-osuus: 2,10. Troikka: 199,53. 10. lähtö, Toto76-6 Toto4-3 DUO-3, sh 2100 m Oulu Express 2018-fi naali: 1) Landen Paukku/Jani Suonperä 25,0a (1,62), 2) Jostois 26,0a (7,85).3) Vixeli 26,2a x (18,94).4) Sirukasson 26,7a x (4,38). Veeti/Juha Länsimäki 24,9 (17,47), 2) Vernanto 25,8 (2,8).3) Iikori 25,8 (5,81), 3) Waru 25,8 (19,95).poissa: 12. Luokka2, helppo A:2, avoin kaikille (24–6): 1) Carina Kemppi/ Don Valentine KSR 66.121, 2) Sofi a Ahlskog/ Karl-Filip NURK 65.776, 3) Janika Kupila/ Kalija K-PH 65.690, 4) Noora Kerola/ EL Macho Man K-PH 65.431, 5) Johanna Kujala/ Zalmiac KGR 64.741, 6) Merja Rinta-Koskela/ Lusker MYRK 63.621. lähtö, Toto76-7 Toto4-4 DUO-4 TROIKKA-3, lv 2100 m Oulu Express 2018-fi naali: 1) Graceful Swamp/Ari Moilanen 14,0a (1,27), 2) Zogo Match 14,2a (7,46).3) Double Revenge 14,2a (20,73).4) Count Forte 14,5a (44,27). lähtö, lv 1600 m: 1) Ambrogio/Mauri Jaara 13,4a (3,92), 2) Astaire America 13,8a (7,14).3) Quartam De Caelo 13,8a (36,25).4) Fleetwood Web 14,2a (12,22). Luokka5, vaativa B:0 (4–2): 1) Alexandra Haglund/ Fontzie Eagle FÄR 65.375, 2) Venla Kiviniemi/ Apollonius JalRa 61.875.. Toto (9-3-10): 1,62 1,22-1,532,02 4,38. 2. Itsekin kilpaa ajava Mäkinen on luovuttanut oriin ohjat tällä kaudella Ari Moilaselle, jonka ajamana Graceful Swamp ei ole hävinnyt vielä kertaakaan. Toto (2-4-3): 4,81 1,93-2,86-2,68 24,42. Oulussa Landen Paukun hidasteena oli takarivin lähtöpaikka, mutta Suonperä teki ratkaisunsa jo ennen kisan puoliväliä ja ajoi Landen Paukun johtaneen Jostoisin rinnalle. Tuloksia: Luokka1, helppo B:3, avoin kaikille (lähtöjä 19–sijoittuu 5): 1) Sofi a Ahlskog/Skogsgrindens Aron NURK 66.705?%, 2) Noora Kerola/EL Macho Man K-PH 65,568, 3) Elin Björndahl-Lassi/Remington Steele K-GR 64.886, 4) Lina Sandberg/ST Sterndeuter VH 64.886, 5) Sanna Rautiainen/Breitling K-PH 64.659. Kaikki oli tänäänkin oikein helppoa, Moilanen kuvaili. lähtö, DUO-1, sh 2100 m Nousijadivisioonafi naali: 1) Raggari/Antti Ojanperä 26,6a (1,49), 2) Aaprahami 26,7a (19,64).3) Manionni 26,9a x (28,89).4) Pelipiste 27,0a (13,02). Toto (2-4-9): 1,36 1,09-1,571,21 16,37. GRACEFUL SWAMPIN takana on tamperelainen Erkki-Pekka Mäkinen. Landen Paukku edelleen paras Nuoret voittokoneet juhlivat Oulu Expresseissä Landen Paukku nappasi arvovoiton nyt Oulusta. Loppusuoralla Landen Paukku oli omaa luokkaansa, vaikka ei Suonperän mielestä olekaan nyt parhaimmillaan. Toto (2-1-5): 1,27 1,111,39-1,64 2,64. 5. lähtö, lv 2100 m: 1) Gasoline Gal/Jorma Kontio 15,4 (3,75), 2) Chicotte Chic 15,4 (18,67).3) Blue Pearl 15,7 (33,67).4) Amaranth Artist 15,7 (13,0).poissa: 2, 5. Troikka: 9,72. Kakkosrahoille ylsi toholampisten Myllymäkien Kurir Brodde Cash No Limitin voittamassa lähdössä. Sekä suomenhevosten että lämminveristen Oulu Expressin ykköspalkinto oli 21 000 euroa. lähtö, Toto76-4 Toto4-1, sh 2100 m Grand Prix,Valiodivisioonafi naali: 1) Tähen Toivomus/ Henri Bollström 23,3a (1,36), 2) Vaellus 23,7a (31,72).3) Polara 23,7a (3,86).4) Vixen 24,0a (60,05).poissa: 6. Nelivuotias suomenhevosori Landen Paukku ja kolmevuotias lämminveriori Graceful Swamp ovat tällä kaudella kulkeneet voitosta voittoon, eikä kummallekaan löytynyt pysäyttäjää Oulussakaan. Troikka: 223,87. lähtö, Toto76-3 TROIKKA-1, lv 2100 m Pronssidivisioonafi naali: 1) Ricocone/Tommi Kylliäinen 13,6a (4,19), 2) Ramboldo Jet* 13,9a (18,61).3) Tarabuso Jet 13,9a (7,06).4) Por Nie Rock 14,0a (14,87). 4. lähtö, DUO-2, lv 2100 m Heinäpään Herruusosalähtö: 1) Blanket Slipper/Aki Antti-Roiko 16,6a (1,64), 2) Furman Web 16,9a (15,53).3) Sorella Aggiornata 17,0a (36,59).4) Miss Lady Lindy 17,0a (5,75).poissa: 1, 10. Kaustislaisen Jani Suonperän omistama, ohjastama ja valmentama Landen Paukku on juossut urallaan kahdeksan starttia, jotka kaikki se on voittanut. SUNNUNTAI 9.9.2018 Keskipohjanmaa A19 Urheilu OULU (STT/KP) Oulun Äimärautiolla ravatut Oulu Express -suurkilpailut sujuivat suurten ennakkosuosikkien tahdissa. Toto (3-8-2): 1,64 1,372,71-4,26 10,42. Toto (4-2-3): 3,92 1,79-2,14-4,01 9,09
Alaloppusarja: Pallokissat–ONS 2–5 (0–3) TiPS–Ilves 1–1 (1–0) ONS .............19 5 4 10 35– 49 19 Ilves .............19 5 3 11 24– 38 18 TiPS .............19 2 4 13 15– 41 10 Pallokissat ...19 1 6 12 21– 56 9 Seuraavat ottelut: 15.?9.?ONS–Ilves, Pallokissat–TiPS. 17 6 5 6 16– 27 23 GBK.............. KPV TP-47, ONS II FC Sport-j/1, RoPS VIFK/3, 2Rahapelit Keno Lauantai 8. 17 13 2 2 68– 15 41 Sääripotku ...18 9 4 5 37– 23 31 IK Myran ...... ONS II ............ 17 6 2 9 26– 47 20 Kufu98 ........ 17 13 2 2 40– 12 41 PK-35 ........... Jyväskylä–Tampere, tarvittaessa 15.?9. Pronssiottelu ViVe – Sotkamo Su 9.9. 17 8 3 6 24– 18 27 TuWe ........... Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä 14.9.2018 klo 16 mennessä: Lisätietoja hankkeesta: leco.interreg-npa.eu Hankekumppanit: Centria-ammattikorkeakoulu (Suomi), Western Development Commission (Irlanti), Luulajan teknillinen yliopisto (Ruotsi), Agentur für erneuerbare Energien (Saksa), Jokimukan kunta (Ruotsi), Udaras na Gaeltacha (Irlanti), Lohtajan Energiosuuskunta (Suomi), Norjan Arktinen yliopisto (UiT) Paikalliset energiayhteisöt Hae pilotiksi – perusta oma energiakylä! Etsimme uusiutuvasta energiasta ja hukkaenergian hyödyntämisestä kiinnostuneita pilottikohteita, joista voisi muodostua mahdollisimman omavaraisia ”energiakyliä” Keski-Pohjanmaan alueelle. Marcialonga-hiihto 24.2. Vasaloppet 18. Tule mukaan Saarikentän pesistunnelmaan! i l ! Yleisöarvonnassa Naisten Korisliiga-kausikortti! TULIKUUMA EL KLASSIKKO! LECon työryhmä valitsee viisi pilottia. Nokia: Speedwayn SM-liigan kilpailu 8/8: 1) Porin Nopea Racing, PMK 36 (Teemu Lahti, Rasmus Broberg, Daniel Henderson, Max Koivula), 2) Wasamat, PirMM 30 (Alexander Edberg, Niko Siltaniemi, Niklas Säyriö, Aarni Heikkilä), 3) Sand Blowers, HyMK 21+3 (Timi Salonen, Toni Hyyryläinen, Jere Lehtonen, Jarkko Kunnaskari), 4) Kotkat, SeMK 21+2 (Antti Vuolas, Niilo Vuolas, Janne Koivula, Pessi Sillanpää). www.kokkolanmatkatoimisto.. 17 2 4 11 23– 74 10 FC-92 ...........18 3 15 15– 68 3 Seuraavat ottelut: 9.9. klo 16.00 Liput: 18 € / 12 € Ennakkomyynti: Nelimarkan Leipomo ja lipputoimisto.. HJK–TPS, 15.?9. Joulumarkkinat ja shoppailua Uumajassa 24. 3–2 (1–0, 0–1, 1–1, 0–0, 1–0) HPK–Blues 3–2 (1–1, 2–1, 0–0) TPS–Kuortane 3–13 (2–6, 1–3, 0–4) Seuraavat ottelut: 9.?9. Miesten suomensarja: 3. KHL lauantaina: Pietarin SKA–Salavat Julajev Ufa 1–4 (1– 0, 0–1, 0–3) Ufa: Teemu Hartikainen 0+1 Moskovan Dinamo–TsSKA Moskova 1–3 (0–3, 0–0, 1–0) Riian Dinamo–Sibir Novosibirsk 3–0 (2– 0, 0–0, 1–0) Nuorten Mestis RoKi Blues Ak 4-3 (2-2, 1-1, 0-0, 1-0), Hermes Diskos 1-4 (0-2, 1-0, 0-2), Jokipojat Ketterä 6-5 (1-1, 3-1, 2-3), Hokki KJT Haukat 4-7 (1-4, 0-3, 3-0), Koovee K-Vantaa 3-2 (0-1, 0-0, 3-1), Pyry KKissat 5-9 (0-4, 2-2, 3-3). 9. IK Myran ...... VPS-j Ak .......19 15 2 2 51– 20 47 Korsnäs FF ...19 14 3 2 54– 22 45 FC Kiisto .......19 13 4 2 51– 26 43 KPS ..............19 10 2 7 40– 31 32 KPV/Ak ........19 7 6 6 30– 29 27 SIF ................19 7 4 8 34– 27 25 Sporting .......19 7 1 11 41– 39 22 VPV ..............19 6 3 10 36– 34 21 I-JBK ............19 5 5 9 30– 47 20 Esse IK .........19 5 3 11 24– 41 18 Virkiä ...........19 4 4 11 41– 74 16 PeFF ............19 1 3 15 18– 60 6 Seuraavat ottelut: 12.9. IK Myran PKKU, FC Sport-j RoPS Naisten Kakkonen lohko C PeFF JyPK II 1-1, ToU HauPa 0-1, TP-47 FC Wimma 1-3, Kokkola F10 Kanu 1-1. kierroksen jälkeen: 196 lyöntiä (14 alle par): Matthew Fitzpatrick Britannia 69+64+63, 198 (-12): Mike Lorenzo-Vera Ranska 68+66+64, 200 (-10): viisi pelaajaa. Koovee ..........3 3 20– 5 9 K-Kissat .........3 3 15– 7 9 KJT Haukat ....3 2 1 20– 12 7 TPS Ak ...........3 2 1 11– 10 6 Ketterä ..........3 1 1 1 14– 13 5 RoKi ...............3 1 1 1 12– 11 5 Blues Ak ........2 1 1 7– 5 4 Hokki .............2 1 1 10– 10 3 Diskos ............3 1 2 6– 6 3 K-Vantaa ........2 1 1 4– 4 3 Jokipojat .......3 1 2 13– 21 3 LeKi ............... FC Honka .....14 10 2 2 33– 12 35 Ilves .............14 10 2 2 36– 18 35 OLS ..............15 10 5 24– 18 30 PKKU ...........15 7 1 7 31– 31 22 KäPa ............15 6 3 6 40– 32 22 FF Jaro .........14 5 5 4 19– 15 20 HJK ..............13 5 2 6 18– 19 19 KuPS/YJ .......15 3 4 8 20– 29 14 FC Kuusysi ...13 2 2 9 17– 41 8 RoPS ............14 2 1 11 19– 42 9 Seuraavat ottelut: 12.9. Vaellusmatka Itävaltaan, 10-vuotisjuhlamatka! 1. – 9.12. 7 6 1 22– 9 19 Pallokissat .... – 2.12. Liigan loppupisteet: 1) Porin Nopea Racing 38, 2) Wasamat 34, 3) Sand Blowers 21, 4) Kotkat 19. – 28.1. VPS-j JJK, SJK WJK/YJ, OLS NFF/Kanu YJ , 15.9. – 4.3. (06) 823 8300 Ilmoittautumiset ja lisätietoa: Tulevia matkojamme: 8. 17 12 5 38– 15 36 HPS .............. Kannus–Loimaa 2–0 (6–3, 9–0) Simo–Lahti 1–0 (3–2, 5–5) Kannus ja Simo Ykköspesikseen voitoin 2–1. 2Golf Crans Montahna, Sveitsi: Miesten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 2,5 miljoonaa euroa (par 70): Tilanne 3. Päiväarvonta Oikeat numerot: 2, 5, 6, 7, 18, 19, 21, 25, 27, 28, 31, 34, 41, 43, 44, 47, 48, 54, 59, 62 Kunkkunumero: 44 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 8, 9, 14, 15, 16, 20, 21, 22, 24, 26, 29, 30, 45, 53, 54, 57, 58, 62, 64, 70 Kunkkunumero: 57 2Jääkiekko Naisten liiga, avauskierros: KalPa–Sport 7–4 (2–0, 2–3, 3–1) Kärpät–Ilves 1–2 (0–0, 0–1, 1–1) Lukko–KJT vl. Lavalla kuusi muusikkoa. – 14.11.2018 Muut 1 Tapahtumat 1 Matkailu 1 Konsertit 1 2Pesäpallo Tampere: Naisten Superpesis, 2. 5 1 4 6– 14 1 Seuraavat ottelut: 9.9. • Jokaisesta pilottikohteesta pääsee henkilö ilmaiselle opintomatkalle Saksaan 11. 17 3 2 12 21– 47 11 TPV .............. FC Hertta VIFK, 13.9. 17 11 1 5 45– 25 34 VIFK .............16 9 2 5 38– 20 29 PKKU ........... K-Vantaa LeKi, RoKi KJT Haukat, Jokipojat Pyry, Hokki Blues Ak, Hermes SaPKo 2Moottoripyöräily Misano Adriatico: Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan kilpailu 13/19, Italian gp:n aika-ajot: MotoGP: 1) Jorge Lorenzo Espanja, Ducati 1.31,629, 2) Jack Miller Australia, Ducati jäljessä 0,287 sekuntia, 3) Maverick Vinales Espanja, Yamaha –0,321, 4) Andrea Dovizioso Italia, Ducati –0,374, 5) Marc Marquez Espanja, Honda –0,387, 6) Cal Crutchlow Britannia, Honda –0,396. Oopperan kummitus, musikaalimatka Helsinkiin sis. 2Jalkapallo Naisten jalkapalloliiga: Yläloppusarja: PK-35 Vantaa–Honka 1–1 (0–1) Åland United–JyPK 4–1 (2–0) HJK ..............18 13 2 3 34– 18 41 Åland United 19 12 4 3 34– 17 40 PK-35 Vantaa 19 11 6 2 39– 15 39 Honka ..........19 11 4 4 45– 16 37 JyPK.............19 9 3 7 42– 32 30 TPS ..............18 5 4 9 22– 29 19 Seuraavat ottelut: 9.?8. Jyväskylä–Tampere. Moto3: 1) Jorge Martin Espanja, Honda 1.41,823, 2) Gabriel Rodrigo Argentiina, KTM –0,311 sekuntia, 3) Aron Canet Espanja, Honda –0,447, 4) Fabio Di Giannantonio Italia, Honda –0,448, 5) Enea Bastianini Italia, Honda –0,471, 6) Marco Bezzecchi Italia, KTM –0,495. IK Myran FF Jaro/U23, Sääripotku LoVe B-poikien SM-sarja FC Honka PKKU 2-1, FC Kuusysi KäPa 2-5, OLS KuPS/YJ 1-0. 1 1 1– 2 Pyry ...............2 2 7– 14 SaPKo ............2 2 3– 11 Hermes..........3 3 3– 15 Seuraavat ottelut: 9.9. Chess, musikaalimatka Helsinkiin (ruotsinkielinen esitys) 8. KLO 18 & 21 ja SU 16.9. 7 2 1 4 9– 14 7 WJK/YJ .........6 2 4 12– 10 6 NFF/Kanu YJ 6 2 4 8– 22 6 Tervarit-j ....... Seuraavat ottelut: 9.?9. KLO 14 www.kokkolanteatteri.fi Liput 20,Palveleva puhelin 0400 22 11 80 su-to klo 18-01 pe-la klo 18-03 Paikallisverkko / matkapuhelinmaksu Palveleva netti KIRKON KESKUSTELUAPUA A Paikallisverkko-/ matkapuhelinmaksu Ennakkomyynti: 0600 10300 (1,98€/min+pvm/mpm) • Mediakulman Lipputoimisto • KPKO:n toimisto, 06 824 2250, 0400 878 740 • Liput : 25€ Konsertti INTRO 17.15 Pe 14.9.2018 Snellman-sali 18.00 Vingenkatu 18, Kokkola Cinema Yhteistyössä: johtaja foley juontaja KPKO:n odotettu elokuvamusiikkikonsertti Sekalaista 1 Puh (06) 823 8300 myynti@kokkolanmatkatoimisto.. – 9.11. JIPPO-j .......... OTP JIPPO-j B-tyttöjen Ykkönen syksy Roi Utd Klubi-36 0-2, FC Sport -j/YJ GBK 2-2, Pallokissat ONS III 5-1. • Pilotit ovat mukana energiakylämallin ja ohjeiden kehitystyössä • Piloteille toteutetaan kohteen uusiutuvan energiaresurssien selvitys • Pilotit saavat neuvoja ja apua sopivan uusiutuvan energiaratkaisun löytämisessä ja mitoittamisessa, energiatukien selvittämisessä yms. Moto2: 1) Francesco Bagnaia Italia, Kalex 1.37,121, 2) Marcel Schrötter Saksa, Kalex –0,210, 3) Mattia Pasini Italia, Kalex –0,295, 4) Fabio Quartararo Ranska, Speed Up –0,419, 5) Brad Binder EteläAfrikka, KTM –0,500, 6) Jorge Navarro Espanja, Kalex –0,511. Kuvitukset Elina Warsta. KPS SIF, VPV FC Kiisto, 14.9. SUNNUNTAI 9.9.2018 Keskipohjanmaa A20 Urheilu Musiikki Niina Hannula. Koe ainutlaatuinen konserttikokonaisuus Kokkolan kaupunginteatterissa LA 15.9. 7 4 1 2 20– 16 13 FC Sport-j/1 ...6 4 2 19– 8 14 ONS III ...........8 3 3 2 14– 16 12 RoPS .............6 3 2 1 9– 5 12 GBK...............8 3 2 3 11– 14 11 FC Sport -j/YJ 7 1 2 4 8– 14 5 Roi Utd .......... 17 4 3 10 15– 29 15 FC Hertta .....16 4 1 11 29– 51 13 FC Sport-j ..... Tampere–Jyväskylä, 16.?9. 17 11 2 4 51– 22 35 RoPS ............ I-JBK Esse IK, 13.9. nousukarsinnat, kahdella voitolla Ykköspesikseen. FC Hertta Kufu98, 15.9. Tehtaankatu 8 Fabriksgatan Puh./Tel. NIK ...............18 14 3 1 64– 18 45 FF Jaro/U23 . 7 5 1 1 16– 10 16 JJK ................6 5 1 22– 7 16 SJK ................6 3 3 14– 6 15 VPS-j .............6 4 2 12– 11 12 TP-47 ............6 4 2 11– 11 12 OTP ...............6 3 2 1 20– 13 13 JJK/2 ............ 7 1 6 5– 17 1 KPV ...............6 6 3– 26 Seuraavat ottelut: 9.9. loppuottelu (3 voitolla mestariksi): Tampere–Jyväskylä 0–1 (3–3, 4–4, 0–0, 0–2) Kirittäret johtaa otteluvoitoin 2–0. – 3.3. HJK FC Kuusysi B-poikien Ykkönen lohko C Syksy JIPPO-j JJK/2 2-1, TP-47 Tervarit-j 3-0, OTP KPV 5-0. Vasaloppet-viikko (Halvvasan, Stafettvasan ja Nattvasan) 1. Kuortane–HPK, KJT–TPS, Böues–Kärpät, Sport–Lukko, Ilves–KalPa. – 23.4. Naisten Ykkönen TPV FC Sport-j 0-4, TuWe HPS 2-4, RoPS Kufu98 1-0, IK Myran PK-35 2-1, PKKU GBK 3-0. ...211 (+1): mm. Georgia, uutuus! Nopean varaajan etu voimassa syyskuun loppuun saakka 9. – 15.7. 7 6 1 28– 8 21 Klubi-36 ........8 4 2 2 22– 9 14 TP-47 ............ 17 9 3 5 43– 37 30 LBK ..............18 9 2 7 51– 39 29 No Stars .......18 8 5 5 42– 33 29 GBK II ...........19 8 3 8 52– 51 27 Esse IK II.......18 5 2 11 30– 48 17 OuHu ...........18 5 1 12 42– 61 16 LoVe ............ Miesten Nelonen GBK II No Stars 3-3, FC-92 LBK 0-2. Virkiä Esse IK Miesten Kolmonen Virkiä FC Kiisto 1-7, Esse IK Korsnäs FF 1-4, VPS-j Ak VPV 3-1. HauPa ..........16 10 2 4 32– 23 32 JyPK II ..........16 9 3 4 42– 23 30 TP-47 ...........16 10 6 32– 17 30 FC Wimma ...16 8 4 4 43– 25 28 ToU ..............16 7 4 5 27– 24 25 Kanu ............16 6 1 9 16– 33 19 Esse IK .........15 5 2 8 25– 28 17 Virkiä ...........15 4 4 7 28– 26 16 PeFF ............16 4 3 9 14– 33 15 Kokkola F10 .16 3 3 10 21– 48 12 Seuraavat ottelut: 9.9. 7 1 6 8– 27 3 VIFK/3 ........... A-liput, kuljetuksen, majoituksen ja ruokailut 1. Mikko Korhonen Suomi 69+70+72 (jakaa sijaa 56).. 17 1 3 13 11– 41 6 Seuraavat ottelut: 9.9. JyPK–Honka, TPS–PK-35 Vantaa. 7 1 1 5 15– 19 4 KPV ...............6 1 1 4 6– 14 4 OLS .............. PeFF VPS-j Ak, Sporting Virkiä