www.keskipohjanmaa.fi Lauantai 9. KOTIMAINENMEDIA.FI Mainostamalla kotimaisessa uutismediassa tuet suomalaista työtä, luotettavaa ja riippumatonta uutistuotantoa ja journalismia. Lue, miksi vastuullinen mainostaja valitsee kotimaisen uutismedian! Milloin viimeksi mietit, minne mainosrahasi päätyvät?. Joulukuuta 2023 • Nro 277 TÄMÄ TILA ON VARATTU VASTUULLISELLE MAINOSTAJALLE
Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlien järjestäminen on iso, läpi vuoden tehtävä projekti. Tätä kokemusta ”aidosta lohtolaisesta sydämellisyydestä” halutaan edelleen vaalia. Kaakisen kuoroista Keski-Pohjanmaan Kamarikuoro toimii Kokkolassa ja Merikosken laulu Oulussa. Marita Kaakisen työn tähtihetkiä ovat ne, kun laulajan silmiin syttyy innostuksen ja onnistumisen palo. PUHEENAIHE: LAUANTAI 9.12.2023 Keskipohjanmaa 2 Anni Saari Keskipohjanmaa-säätiö jakoi perjantaina 8.12. – Se ei ole pelkkä tapahtuma, vaan myös brändi. On kyllä musiikkifestivaaleja ja hengellisiä tapahtumia, mutta me emme ole kumpikaan, vaan hengellisen musiikin tapahtuma, Kaakinen sanoo. Tällä hetkellä Kaakinen tekee sovituksia Suomen Naiskuoroliiton ja Kiuruveden Iskelmäviikon ensi kesänä tapahtuvaan Lupa laulaa -projektiin. Säätiö jakoi myös 4?000 euron arvoisen Keskipohjanmaa-palkinnon, ja sen sai kokkolalainen Marita Kaakinen. Tahtia on pakko ihmetellä. Ja usein rahoitusta ei saa tuotantokuluihin, eli sen ihmisen palkkaan, joka hoitaa asiat. Kulttuuriin ja sen tekijöihin suhtaudutaan usein itsestäänselvyytenä. Ja pitää tykätä reissaamisesta, Kaakinen summaa. tämän vuoden kulttuurityön apurahat. REHELLISESTI SANOEN monipuolisessa työnkuvassa on myös kyse siitä, miten kulttuurialalla tulee toimeen Keski-Pohjanmaalla. Työkenttä on myös maantieteellisesti laaja. Kulttuurityön apurahat Paikallinen kulttuuri sai tukea Keskipohjanmaa-säätiö jakoi perjantaina kulttuurityön apurahat. – Se on tosi rankkaa, mutta se on elämäntapa. Sitä kokoontui laulamaan noin 600 kuorolaista eri puolilta maakuntaa. Tämä kertoo siitä, että vaikka kulttuuria sinänsä arvostettaisiinkin, sitä ei ymmärretä oikeana työnä. Jokilaaksojen Oratoriokuoron keskuspaikka on Nivala. Kulttuurin merkitys alueiden vetoja pitovoimalle tiedetään ja siitä puhutaan, mutta puheet eivät realisoidu. Kaakinenkin sanoo, että kuoroa saatetaan pyytää esiintymään ilmaiseksi. Ja hän on kahden tapahtuman, Lohtajan kirkkomusiikkijuhlien ja Keski-Pohjanmaan Kamarioopperayhdistyksen toiminnanjohtaja. – Erityisen ylpeä olen siitä, että moni sai siellä ensikosketuksensa oopperaan. Kilpailu apurahoista on koronan jälkeen entisestään kiristynyt.. Olen ajatellut, että kun ei tällä kuitenkaan elä, niin voin elää tällaista yleishyödyllistä elämää, Kaakinen sanoo. Se on herättänyt jo valtakunnallista kiinnostusta. KAAKISELLE tavallinen arkipäivä tarkoittaa hyvin eri asiaa kuin toimistotyötä tekevälle. Keski-Pohjanmaan Kamarioopperayhdistys järjesti juuri ensimmäisen Kålkkåbra-oopperafestivaalin. Syksyllä 2024 Kålkkåbra:ssa nähdään kantaesitys, Olli Kortekankaalta tilattu ooppera Isfåglarna. Keskipohjanmaasäätiö palkitsi Marita Kaakisen monipuolisen ja korkeatasoisen työn Keskipohjanmaa-palkinnolla. Ilta tarkoittaa kello 21:n jälkeistä aikaa. Moni väsyykin pätkätöihin, jatkuvaan rahoitushakemusten tekemiseen ja pieniin tai olemattomiin tuloihin. – Puoleen päivään saakka teen tuottamisasioita. Hän on ensinnäkin laulaja ja kuoronjohtaja. Kaakisen työkenttä on lievästi sanottuna monipuolinen. Monen mieleen on varmasti jäänyt esimerkiksi vuonna 2020 Kokkolassa esitetty suurteos Karlabi, jonka musiikin Kaakinen sävelsi itse ja sovitti siihen myös kansanlauluja. Hän myös opettaa laulua ja kuoronjohtoa sekä säveltää. Sitten aloitan opetuksen, ja illalla saatan vielä kirjoittaa päässä pyörineen sävellyksen alta pois. Kilpailu apurahoista on koronan jälkeen entisestään kiristynyt. Hän herää viiden aikaan aamulla, jotta ehtii tehdä pari tuntia töitä ennen kuin muu perhe herää. – Olen hyvä keskittymään siihen, mitä olen milloinkin tekemässä, Kaakinen toteaa. SÄVELTÄMINEN ei ole Kaakiselle muusta elämästä erillinen asia, vaan se kumpuaa kaikesta siitä musiikista ja elämästä, jota hänen ympärillään on. Siis ammattina, joka on vaatinut vuosien kouluttautumisen ja jonka tekijöille kuuluu maksaa. Hänen ensimmäinen oma muistikuvansa tapahtumasta on se, kun häntä oltiin kirkon ovella vastassa ja huolehdittiin siitä, että paikka kirkosta löytyy. Ultima Thule on projektikuoro, joka kokoontuu eri puolilla Pohjois-Suomea. Kaakinen on sen onnistumiseen tyytyväinen. Kaakisella on tällä hetkellä neljä aktiivista kuoroa. – Pitää olla monta juttua ja monipuolinen ammattitaito ja osata tuottamisen kaikki vaiheet
Se kertoo paitsi tämänhetkisestä tilanteesta, myös pitkän ajan jatkumosta ja Suomen sijoittumisesta suhteessa muihin osallistujamaihin. Ängeslevä oli Ylivieskan Raudaskylällä asunut kansakoulunopettaja, kasvattiäiti, kansanedustaja ja paikallinen vaikuttaja. Se kertoo siitä, että työllä on jatkuvuutta.. Koulun kehittäjän pitää katsoa taaksepäin Koulutuksen sisällöt, menetelmät ja painotukset eivät voi muuttua hallituskausittain. Valtaa opettajille. Syöpälääkkeitä tai verisuonitautien käypä hoito -suosituksia ei kehitetä kokoustiloissa äänestämällä tai edes yksittäisten lääkäreiden kokemusasiantuntijuuden perusteella. LAUANTAI 9.12.2023 Keskipohjanmaa 3 ULLA NISONEN Kulttuurityön apurahat Aleksi Mattila ja työryhmä: Livetapahtumasarja Kokkolassa Työryhmä jatkaa Kokkolassa kaksi vuotta järjestettyjä Lauluntekijälive & Open Mic -klubi-iltoja. Kannattaako haikailla menneitä ja katsoa taaksepäin aikaan, jolloin koululaisten pyyhekumit ja voinapit puolitettiin, koska rahasta teki (silloinkin) tiukkaa. Kokkolan Talviharmonikka: Jääkärien jäljillä Kokkolan Talviharmonikka tuottaa vuoden 2025 festivaalille käsikirjoitetun draamallisen musiikki-illan jääkäriliikkeen vaiheista. Parhaiten tuloksissa pärjänneet lapset siis olivat aloittaneet peruskoulunsa 1990-luvulla. Seppo Alaspää ja Vetelin perinnenyrkki: Aikamatkaaja-projekti Tunkkarin alakoulun ympäristöön paikallishistoriallisesti, maantieteellisesti tai biologisesti merkittäviin kohteisiin tehdään säänkestäviä QR-kooditolppia. ja toista on suunniteltu Kokkolaan. Alf Mylläri: 1920–30-luvuilla vaikuttaneiden amerikansuomalaisten huippumuusikoiden musiikin sovitustyö 12-henkiselle orkesterille Keskipohjalaislähtöisten amerikansuomalaisisten muusikoiden Sylvester Aholan, Wäinö Kaupin ja Einar Swanin musiikista on tehty konsertti, jonka kappaleet on sovitettu 12-henkiselle orkesterille ja kahdelle laulusolistille. Itärajan kriittisen tilanteen puimisesta heittäydyttiin nopeasti alaspäin syöksyvän oppimistuloskäyrän analysointiin. Suomalaiset ovat tällä viikolla kunnostautuneet opetusalan asiantuntijoina. Kaustisen Martat: Kaikki mukhan – Ukrainalaisnuorten kotouttaminen Kaustiselle Kaustisen Martat järjestää Kaustisella asuville ukrainalaislapsille mahdollisuuksia osallistua harrastuksiin ja nuorten toimintaan, kuten kulttuuritapahtumiin sekä urheiluseurojen toimintaan. Palkitsevaa on myös se, kun esimerkiksi kuoroa pyydetään uuteen projektiin. Siihen tarvitaan tiedettä ja tutkimusta. Ensimmäinen konsertti oli Kaustisella 25.11. Siksi muutoksen pitäisi perustua opittuun, siihen tietoon, mitä on jo olemassa. Eikä niin pitäisi kehittää myöskään lasten oppimisen sisältöjä tai menetelmiä. Pisa-tutkimukseen vastanneet ovat 15-vuotiaita nuoria. Niissä nostetaan esiin sekä paikallisia että valtakunnallista uraa tekeviä laulaja-lauluntekijöitä. Suvi Tanner Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Kännykät pois. Siirtymä oli nopea, sillä vielä edellisviikolla keskustelufoorumeissa esiintyi samassa mittakaavassa ulkoja turvallisuuspolitiikan asiantuntijoita. Sen tarjoaman datan yhdistämisen muuhun pitkän aikavälin määrälliseen ja laadulliseen tutkimukseen pitäisi olla ohjenuorana mahdollisille suunnanmuutoksille suomalaisessa koulutuspolitiikassa. Voidaan myös kysyä, missä määrin peruskoulutuksen pitäisi edes olla politiikkaa. Vastuu kodeille. Rahoituksesta kansanedustajien on päätettävä, mutta koulutuksen sisällöt, menetelmät ja painotukset eivät voi muuttua hallituskausittain. Silloiset koulutuslinjaukset ja päätökset rahoituksesta on tehty molemmin puolin lama-aikaa tai sen keskellä. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Huippuvuosi oli 2006. Parhaita hetkiä työssä ovat ne, jolloin Kaakinen näkee kun ihmisten silmiin syttyvät laulaessa innostumisen ja onnistumisen lamput. Koodeista aukeaa tarinoita ja taustatietoa kohteesta. Kun suomalaiset koulut loistivat Pisa-tulosten kärjessä, ensisijainen motiivi koulutuksen kehittämisessä ei ollut Pisa-kärkipaikan tavoittelu. Perhonjokilaakson kuvataideyhdistys: 40-vuotisjuhlanäyttelyn järjestäminen sekä Taidekartanon toiminnan kehittäminen Perhonjokilaakson kuvataideyhdistys järjestää 40-vuotisjuhlanäyttelyn 1.8.–8.9.2024 Vetelin Taidekartanossa. Tunnustettuina asiantuntijoina oppimiseen ja koulutukseen liittyvissä kysymyksissä esiintyvät paitsi koulutuksen järjestäjät kuten opettajat, rehtorit ja Opetushallituksen edustajat, myös poliitikot ja työmarkkinaosapuolet. ENSIMMÄISESSÄ kappaleessa lueteltuja toimenpiteitä on ehdotettu korjaamaan koulua, joka kuulemma on rikki. Kommentit on poimittu somesta ja asiantuntijoiden sitaateista. Vähemmän inkluusiota. Niissä tarjotaan kultturiharrastamisen muotoja syrjäseudulla asuville sekä maahanmuuttajataustaisille lapsille ja nuorille. Miksi Suomi putoaa peruskouluikäisten perustaitoja mittaavassa Pisa-tutkimuksessa. Pisa-tutkimuskin on nimensä mukaisesti tutkimus. Anna Tilvis: Anna Ängeslevä: kansakoulunopettaja, kasvattiäiti, kansanedustaja ja paikallinen vaikuttaja Tilvis kirjoittaa teoksen kirjoittaminen Anna Ängeslevästä (18701939). Enemmän rahaa. Peruskoulun opetussuunnitelma, jota huippuvuosina pärjänneiden oppilaiden aikana on toteutettu, julkaistiin syvimmän laman aikoihin vuonna 1994. Koulutuksessa se pitäisi nostaa yhtä merkittävään asemaan kuin muillakin tieteenaloilla. KOULUN, OPPIMISEN ja opetuksen tarkoitusta, tehoa ja toimivuutta valottaa parhaiten akateeminen tutkimus, jota Suomessa ja maailmalla tehdään. Seinät takaisin avokonttorikouluihin. – Ne eivät nimittäin sieltä sammu. Suomi oli oppimistuloksissa Pisa-tulosten kärjessä 2000-luvun alkupuolella. Somekommentointi käy kuumana. PÄÄKIRJOITUS Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Avaa tästä uusin näköislehti puhelimeesi QR-koodilla. Ei pelkästään, mutta historiasta on se hyöty, että siitä voi oppia. Keski-Pohjanmaan Nuorisoseura: Tavoittavaa kulttuuriharrastustoimintaa lapsille ja nuorille Keski-Pohjanmaan Nuorisoseura jatkaa kahtena vuonna järjestettyjen Luova lava -kerhojen ja päiväleirien järjestämistä. Jasmine Broman: Taidetta ja klassista musiikkia Kokkolassa järjestetään syksyllä 2024 maksuton taidenäyttely, jossa kuvataiteen lisäksi kuullaan klassisen musiikin konsertti. Ketä heistä pitäisi kuunnella ja mihin korjaavien toimenpiteiden pitäisi perustua. Siksi koulun kehittäminen vaatii myös taaksepäin katsomista
Varttuneemman väen perinteisiin tapaa myös kuulua äänestäminen. Ennen kaikkea niiden merkityksestä äänestyspäätöksen mietinnässä. Siinä vaalikoneet varmasti auttavat oman ehdokkaan ja puolueen löytämistä. Ei sellaisia vaaleja etteikö niitä varten vaalikonetta. Se takaa ehdokkaille myös helpommin saatavan julkisuuden. – Iäkkäimmät, ns. JUSSI POHJAVIRTA ” Erityisesti nuorille äänestäjille vaalikoneiden merkitys on huomattava. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja tohtori Jenni Haukio isännöivät viimeisiä Linnan juhlia keskiviikkoiltana. suuret ikäluokat ovat kasvaneet vaalien kautta tapahtuvaan poliittiseen aktiivisuuteen ja käyneet nuoresta pitäen äänestämässä. Viimeistä viedään. – Nuoret ehkä vielä hakevat omaa poliittista kotiaan ja saattavat liikkua. Tiedonhankinta ja ylipäätään asioihin tutustuminen verkossa on heille luontaista, sanoo yliopistotutkija Jenni Karimäki Helsingin yliopistosta. Ehdokkaat ovat erilaisten digitaalisten alustojen kautta helpommin tavoitettavissa. Merkittävä osa äänestäjäkunnasta vaihtaa sekä ehdokasta että puoluetta vaalista toiseen. Televisiossa tosin jonkinlainen lähtölaukaus on ensi viikon (13.12.) MTV:n suuri vaalitentti. Sen vuoksi, että kyse on nimenomaan henkilövaalista, jossa ehdokasjoukko on pieni. Ei vaaleja ilman vaalikonetta Keskipohjanmaan vaalikoneesta voit etsiä oman ehdokkaasi Sauli Niinistön seuraajaksi. He muodostavat paljon näkemyksiään vaalikoneiden kautta. – Substanssieroja ehdokkaitten välillä on aika vähän. Äänestyspäätös tehdään enemmänkin henkilön perusteella, Karimäki pohtii. Moni kokee vaalikoneisiin vastaamisen helpottavan valinnan tekemistä. EU-vaaleja varten Yle kehitteli ja koodautti tiettävästi maailman ensimmäisen vaalikoneen. Niiden osuus on koko ajan kasvanut, Karimäki toteaa. – Nyt presidentinvaalien kampanja-aikaa tosin on pidentänyt se, että meillä on useampia valitsijayhdistysten ehdokkaita. Kampanja-ajat vaaleissa ovat selvästi lyhyemmät kuin vuosikymmeniä sitten. Vaalikoneisiin vastaaminen on ehdokkaille nykyään osa vaalityötä ja -kampanjointia. Se johtuu paljolti teknologian kehityksestä. TASAVALLAN PRESIDENTIN keskeinen tehtävä on ”johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa”. Ennen henkilökohtaisten puhetilaisuuksien merkitys oli selvästi suurempi. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 9.12.2023 Keskipohjanmaa 4 Jukka Anias Onhan siitä tovi jo kulunut, kun silloin vielä nuoressa netissä pompsahti esille vallan kummallinen ”kone”. Ehdokkaan viiteryhmällä ja esimerkiksi vaalikoneiden vastauksista välittyvillä arvokysymyksillä on oma oleellinen merkityksensä, kun äänestäjät pohtivat valintaansa. Lisäksi kärkiehdokkaat ovat yleensä tunnettuja jo entuudestaan. He kokevat äänestämisen paitsi demokraattisena oikeutena, myös jonkinlaisena kansalaisvelvollisuutena. Kansalle on tarjottava mitä kansa haluaa. Sen sijaan vanhemmat ikäluokat seuraavat ehkä enemmän perinteisen median kautta poliittista keskustelua, Karimäki pohtii. Elettiin lokakuuta 1996, kun suomalaiset äänestivät samana päivänä (20.10.) sekä ehdokkaita EU-parlamenttiin että kuntiin. Ei kuitenkaan pelkästään sen perusteella. –?Vaalitutkimuksissa on todettu, että vaalikoneilla on nuorille äänestäjille isompi merkitys päätöksen luomisessa. Heille ensimmäinen vaihe kampanjaa on ollut kannattajakorttien kerääminen. Vaalikoneisiin vastaamisesta onkin muodostunut oleellinen ja ohittamaton osa ehdokkaiden kampanjointia. Keskipohjanmaan verkkosivujen vaalikone on avattu ja kaikkien kiinnostuneiden käytettävissä. PRESIDENTINVAALIT poikkeavat muista vaaleista oleellisesti. Kun vaalikoneiden historia ulottuu Suomessakin jo lähemmäksi kolmea vuosikymmentä, niistä ja niihin vastaamisesta on tullut rutiinia niin ehdokkaille kuin äänestäjille. Vaikka vaalikoneita varmasti käytetään kaikissa ikäluokissa, ehkä nuoret käyttävät niitä enemmän ja heille vaalikoneilla on eniten merkitystä, Karimäki toteaa. Katuja kyläkuvassa presidentinvaalien kampanja alkaa laajemmin näkyä, kasvoja numeromainoksina, vasta vuoden vaihduttua. Onhan sekin jo kampanjointia, kun kerätään kannattajakortteja, Karimäki sanoo. Jenni Karimäki Yliopistotutkija. Keskeisissä ulkoja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä pääehdokkaiden välillä ei oleellisia eroja ole. Ainakin kynnys siihen on suhteellisen matala. –?Niihin täytyy käydä vastaamassa. Vaalikoneisiin vastaaminen on eduskuntavaaleissa ehdokkaille vielä keskeisempää kuin presidentinvaaleissa. Heillä on monista ulkoja turvallisuuspolitiikan asioista yhteneväisiä kantoja. EI SENTÄÄN sukupolvien välinen kuilu, mutta näkyvä ero ikäluokkien väliltä vaalikoneiden käyttämisessä löytyy. Tämä ei poista vaalikoneisiin vastaamisen merkitystä, mutta se ei ole suhteessa yhtä iso kuin esimerkiksi eduskuntavaaleissa. Siitä se lähti. – Erityisesti nuorille äänestäjille vaalikoneiden merkitys on huomattava
Hänet tuomittiin ajokorttirikkomuksesta 15 päiväsakkoon, josta kertyy maksettavaa 225 euroa. Lisäksi tuomion sai nuorukaiselle auton kuljetettavaksi luovuttanut mies. Jouni Nikula 17-vuotias nuorukainen kuljetti henkilöautoa yleisellä pysäköintialueella noin 20–30 metriä Nivalassa viime heinäkuussa. järjestetään myös toritapahtumia eri puolilla Suomea. Hänellä oli ajo-oikeus luokkaa AM, mutta henkilöauton kuljettamiseen olisi tarvittu B-luokan ajo-oikeus. Ajomatkakin oli lyhyt. Tähän on koottu Keskipohjanmaan vaikutusalueen lakonalaiset yritykset (suluissa paikkakunta). Sellainen pidetään Kokkolassa Purjeella kello 11. Käräjäoikeuden mukaan tuomittu oli tekohetkellä vielä nuori henkilö. Teollisuusliitto, lakkotoimipaikat (yhteensä 455 toimipaikkaa): Alfen Elkamo Oy Ab (Pietarsaari) Best-Hall Oy (Kälviä) Ekeri Oy (Pedersöre) Enersense IN Oy (UPM tehdasalue, Pietarsaari) Konecranes Finland Oy (Kokkola) Kongsberg Maritime Finland Oy (Kokkola) Oilon Oy (Kokkola) OSTP Finland Oy Ab (Pietarsaari) Pihla Group Oy (Haapajärvi, Kannus) Pyhäsalmi Mine Oy (Pyhäjärvi) JHL ja Sähköliitto, poliittinen lakko seuraavissa energialaitoksissa (yhteensä 13 energialaitosta): Oy Alholmens Kraft Ab (Pietarsaari) Pietarsaaren voimalaitos Työtaistelu ei vaikuta kaukolämmön jakeluun. Näin ensi viikon työtaistelu näkyisi alueella SAK:n työtaistelutoimet ovat mahdollisesti alkamassa torstaina. Torstaina Oulun käräjäoikeus tuomitsi nuorukaisen törkeästä rattijuopumuksesta nuorena henkilönä sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Hän ei ennen luovutusta ollut varmistanut sitä, oliko kuljettajalla vaadittava ajo-oikeus. Kyydissä oli kaksi matkustajaa. SAK:n verkkosivuille on listattu työtaisteluiden piirissä olevat yritykset. Vili Ruuska Palkansaajajärjestö SAK:n liitot tulivat torstaina julkisuuteen uusien työtaistelutoimien kera. Torstaina 14.12. Alaikäinen siirsi autoa humalassa Käräjäoikeus antoi tuomion myös auton luovuttaneelle. Työmarkkinaumpisolmua on yritetty avata pitkin syksyä ja alkutalvea, mutta osapuolet eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen. Syyttäjän mukaan olosuhteet ajohetkellä olivat sellaiset, että rikos oli omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. Lisäksi hänet velvoitetaan korvaamaan valtiolle päihdetutkimuskustannukset, 45 euroa. JUKKA LEHOJÄRVI. Tuomio ei ole lainvoimainen. Lisäksi nuorukainen kuljetti henkilöautoa ilman vaadittavaa ajo-oikeutta. S I N Ä O L E T E U R O O P P A . Työtaistelukierros olisi tämän syksyn kolmas. Arkistokuva metsäteollisuuden lakkojen ajalta. Lakko koskee 455:tä työpaikkaa, lakkojen piirissä olisi 40 000 työntekijää. LISÄKSI Rautatiealan unioni RAU:n lakko aiheuttaa merkittäviä muutoksia junaliikenteeseen. UUTISET LAUANTAI 9.12.2023 Keskipohjanmaa 5 Vakau a, kunnioitusta ja vihreää siir ymää. Kuljettajan veren alkoholipitoisuus oli ajon jälkeen 1,40 promillea. Siksi oikeus katsoi, että rangaistukseksi riittivät syyttäjän ehdottamaa sakkoa lievemmät sakkorangaistukset. Mikäli hallitus ei neuvottele liittojen kanssa työelämää koskevista heikennyksistä, SAK aloittaa työtaistelutoimet ensi viikon torstaina. Nuorukaiselle tuomittiin 55 päiväsakkoa, joista kertyy maksettavaa 330 euroa. Työtaistelut kestäisivät 24 tuntia
Vallila-matot -30 %. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 9.12.2023 Keskipohjanmaa 6 Löydä lähin myymäläsi ja katso aukiolotiedot sotka.fi/myymalat Tuotteet myös verkkokaupasta sotka.fi SOTKAN SOTKAN SOTKAN SOTKAN SS KK SS KK EMMA-sijauspatja 120x200 cm 129,(329,-) EMMA-RUNKOPATJA 120X200 CM • sisältää jalat 5-VYÖHYKEJOUS ITUS! 5-VYÖHYKEJOUS ITUS! ETU ETU 64 % ETU ETU 65 % ROSANNA-MATTO • valko-harmaa 19 19 95 95 (79,95) 120x160 cm 77 95 95 60x90 cm SUPER SUPER HINTA HINTA UNI-tyyny 50x60 cm 6,95 (16,95,-) UNI-peite 150x200 cm 17,95 (39,95,-) 60 x 180 cm 15,95 19 19 95 95 (56,90) UNI-PEITTO JA -TYYNYSETTI • tyyny 50 x 60 cm, peitto 150 x 200 cm • täyte hengittävää polyesterikuitua, päällinen mikropolyesteria ETU ETU 75 % MOLLYTALJA • taljajäljitelmä • beige, harmaa, punainen tai valkoinen -60 60 -60 60 %% * VÄHINTÄÄ N VÄHINTÄÄ N YHDESTÄ OSTOSKERRASTA VAIN SU 10.12. Ei SUPERHINTA-tuotteet. tehdyt ostot 999,999,(2999,-) ETU ETU 66 % *Edut uutiskirjeen tilanneille myymälästä tai sotka.fi. tehdyt ostot 11.12. Suomen myydyin Suomen myydyin traktorimönkijä traktorimönkijä OD CENTER Tilastokeskus 1-11.2023 T3 rekisteröinnit Tartu tilaisuuteen nyt ja hanki meiltä Suomen myydyin traktorimönkijä! RAHOITUS TARJOUS 1,99 % +kulut max 36 kk 31.12.2023 saakka OD Center on valittu CF MOTO Finland VUODEN HUOLTOLIIKKEEKSI 2023 joten hyvä huolto on takuuvarma! www.odcenter.fi OD Center Granvägen 2 Bosund, Luoto. Edut normaalihinnoista. 15 km Kokkolasta. ASTI UUTISKIRJEEN TILANNEILLE KAIKKI TUOTTEET KAIKKI TUOTTEET PUSSIJOUSITUS PUSSIJOUSITUS Kokonaisuus sisältää profiloidun sijauspatjan, sängynpäädyn ja jalat. Jouluksi kotiin Jouluksi kotiin 11.12. ASTI UUTISKIRJEEN TILANNEILLE VAIN SU 10.12. Auki Ma-Pe 9-17, La 9-14 Frank Thylin 050-5424620. tehdyt ostot 11.12. tehdyt ostot ELINA-JENKKISÄNKYSETTI 160X200 CM 349,349,(999,-) Jouluksi kotiin Jouluksi kotiin 11.12. Niin kauan kuin riittää. Katso tarkemmat tiedot ja voimassaoloajat sotka.fi
Väri vaalea beige. -60 % Katso kaikki tiedot ja voimassaoloajat asko.fi EEDEL-vuodetuoli EEDEL-vuodetuoli 249. PIHLA-sijauspatja 140 x 200 cm 219,(449,-) PIHLA-runkopatja PIHLA-runkopatja 140 x 200 cm 140 x 200 cm 449. HUIPPUETUTUOTE Leveys 66 cm, korkeus 108 cm. Etu voimassa 9.-12.12.2023. Koko 120 cm x 150 cm. Käsinojat/jalat pähkinä. Voit voittaa mukavia päiväpalkintoja ja pääpalkintona on 500 € lahjakortti. Cover-kankaalla. Etsi päivittäin kadonnut Vili-tonttu. Osallistu joulukisaan keskipohjanmaa.fi/joulukisa Lisäksi voit osallistua päiväarvontaan. Viestin hinta 1,20 €. Arvomme viikon aikana osallistuneiden kesken mm. SUPER PEHMEÄ ATLAS-matto ATLAS-matto 160 x 220 cm 160 x 220 cm 49 49 95 95 (149,-) ERÄ JOULUKS I KOTIIN! Keskikorkea nukka. LILJA-tyyny LILJA-tyyny 99 95 95 (29,95) -66 % -66 % -60 % LILJA LILJA-torkkupeite -torkkupeite 19 19 95 95 (49,95) Leveys 80 cm, korkeus 82 cm. 80 x 200 cm 29,95 (69,95), 200 x 290 cm 99,95 (249,-). LAUANTAI 9.12.2023 Keskipohjanmaa 7 Vikkelä Vili-tonttu seikkailee lehdessä ja verkkosivulla päivittäin aattoon saakka. Etsi Vili ja osallistu arvontaan. 100 € lahjakortteja, puolen vuoden kahvit ja paljon muuta. Koko 45 cm x 45 cm. Poikiva lehmä, baywatch-juoksu ja eksyminen Ullavaan Keparin toimittajat ja kuvaajat tekivät joulukalenterin, jonka jokaisesta luukusta paljastuu tarina toimitustyön yllättävistä käänteistä. Lähetä tekstiviesti: KP (väli) TONTTU sekä tonttupiilon sivunnumero tai sivun otsikon ensimmäinen sana ja yhteystietosi numeroon 13525. Juttu päivittyy uudella kuvalla ja tarinalla joka päivä aattoon asti osoitteessa: keskipohjanmaa.fi JOULUKALENTERI *Etu normaalihinnoista, ei Huippuetutuotteet. 249.-Sisältää jalkasarjan. Niin kauan kuin riittää. asti HUIPPUTARJOUS LA • SU • MA Peitto on polyesteria. A sk o – Vu od es ta 19 18 Asko – Sinun kotisi A sk o – Ju ure t Su om es sa. (Esimerkiksi kp tonttu sivu 3 ja yhteystietosi). Harmaa ja luonnonvalkoinen. 449.-(1149,-) 399.(1199,-) etusi 66% HARLEKIINIlepotuoli -50 % * Uutiskirjeen tilanneille KAIKKI TUOTTEET 12.12. Polyesteria
Kompostin hankkimisen jälkeen vuorossa oli hakemus, jolla perhe anoi Pohjanmaan jätelautakunnalta vapautusta biojätteen erilliskeräyksestä. Hämäläinen ja Palohuhta ovat sijoittaneet 240-litraisen kompostinsa pihan nurkkaan, johon on helppo kulku etupihan parkkipaikalta. Hämäläinen on puolestaan laskenut kustannuspuolta. Standardilla tarkoitetaan biojätteelle tarkoitettuja pusseja, joita on valmistettu tärkkelyksestä tai biomuovista ja jotka hajoavat biokaasulaitoksen mädätysprosessissa. ” Toki silloin kun kompostin kannen avaa, niin haisee, mutta muuten ei. MAIJA AHONEN. Uusi vaatimus on närästänyt kotitalouksia, koska määräysten mukaiset pussit eivät ole yhtä kestäviä kuin tavalliset kauppakassit. – Yksi kaveri kerää biojätteet tavalliseen muovipussiin, tyhjentää sen kompostiin ja laittaa likaisen pussin tämän jälkeen roskiin. Kuiviketta laitetaan ja välillä möyhitään, mutta juuri muuta ei tarvita, Hämäläinen sanoo. – Se on ollut erittäin vähätöinen, sillä se hoitaa itse itsensä. Ja tenavatkin osaavat lajittelun, Palohuhta toteaa. Pelkästään heinäkuun alun jälkeen Pohjanmaan jätelautakunta on vastaanottanut yli tuhat uutta komposti-ilmoitusta, jolla saa hakea vapautusta biojätteen erilliskeräyksestä. Hämäläinen tietää, että toisenlaisiakin tapoja on. Heinäkuussa Ekoroskin alueella astui voimaan päivitetty jätehuoltomääräys, joka kielsi biojätteen pakkaamisen tavallisiin muovipusseihin. Ennakkoon perhettä mietitytti, haiseeko kompostori, mutta ongelmia ei toistaiseksi ole ollut. Jokainen tyylillään, miten kullekin sopii. Moni onkin päätynyt aloittamaan kompostoinnin, jolla voi saada vapautuksen biojätteen erilliskeräyksestä. – Satu alkoi selvittämään asiaa, eikä siinä mennyt kauaa, kun haettiin komposti, Pasi Hämäläinen kertoo. Pohjanmaan jätelautakunnan jätehuoltopäällikkö Johan Hasselin mukaan muutokset jätehuoltomääräyksissä sysäävät liikkeelle yleensä ne, jotka ovat muutenkin jo pidemmän aikaa pohtineet kompostointiin siirtymistä. Sen sisällä on paperipussi, joka käydään pari-kolme kertaa viikossa viemässä pihan kompostiin. Määrä on reilusti enemmän kuin viime vuonna yhteensä. – Kun kompostin lämmöt laskivat pariin-kolmeen asteeseen, laitoimme sinne pissaa. Kompostin käyminen on toistaiseksi pysähtynyt vain kerran, mutta prosessi saatiin sysättyä liikkeelle perinteisellä keinolla. – Toki silloin kun kompostin kannen avaa, niin haisee, mutta muuten ei, Hämäläinen toteaa. Pasi Hämäläinen Ekoroskin alueen uudet pussisäännöt ovat kasvattaneet kompostointi-innostusta. Uudistuksen myötä biojäte pitää laittaa paperipusseihin tai vaihtoehtoisesti biohajoaviin pusseihin, jotka noudattavat EN 13432 -standardia. Hämäläinen kertoo, että hakemuksen täyttäminen sujui helposti, sillä tarvittava kaavake löytyi netistä. Mutta eihän se sitä ole vaan tosi simppeliä. Muutenkin komposti on aiheuttanut yllättävän vähän vaivaa. Jätteiden lajittelu on muutenkin tehostunut, kun ei ole enää mustaa pussia käytössä. KEITTIÖSSÄÄN Hämäläisellä ja Palohuhdalla on biojätettä varten tiskipöydälle nostettu kannellinen pönttö. Näin kävi myös veteliläisessä Pasi Hämäläisen ja Satu Palohuhdan perheessä. JOS KAIKKI menee hyvin, perheellä on ensi keväänä käytössään itse tuotettua maanparannusainetta. ENSIMMÄISTEN kuukausien perusteella Hämäläinen ja Palohuhta uskaltavat suositella kompostointia muillekin. Pussisääntö oli viimeinen niitti Keittiön biojäteastia käydään tyhjäämässä kompostiin vähintään pari kertaa viikossa, Pasi Hämäläinen kertoo. – Aluksi ajattelin, että onpa tämä monimutkaista. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 9.12.2023 Keskipohjanmaa 8 Maija Ahonen Kompostoinnin suosio on kasvanut tänä vuonna Ekoroskin alueella. – Kompostointi on mielekästä, kun sillä on tarkoitus. Minulle se on multa, Palohuhta sanoo. Ekoroskin uusi pussisääntö oli viimeinen sysäys, joka sai toimimaan. YKSI KOMPOSTOINTIIN siirtynyt kotitalous on Pasi Hämäläisen ja Satu Palohuhdan viisihenkinen veteliläisperhe, jossa hankittiin komposti heti kesän alussa. Hämäläinen ja Palohuhta kertovat, että kompostointia oli pohdittu perheessä pari vuotta. Näin kävi myös Pohjanmaan jätelautakunnan ja samalla myös Ekoroskin alueella. Ureahan laittaa kompostin käyntiin, ja nyt se siellä taas iloisesti toimii, Palohuhta kertoo. Perhe ei ole siis kokonaan luopunut paperipusseista, vaikka Ekoroskin uusi pussisääntö olikin kimmoke siirtyä kompostointiin. Näillä bensanhinnoilla siihen ei mene kauaa. – Pitkällä aikavälillä tämä tulee halvemmaksi kuin biojätteiden kerääminen
CLAS-OLAV SLOTTE Pirkko Högkulla Simon Fagerudd jättää paikkansa UPM Pietarsaaren tehdasintegraatin ja sellutehtaan johtajana vuodenvaihteessa. Fagerudd sanoo olevansa äärimmäisen ylpeä siitä, mitä yhdessä on tehtaalla saatu aikaan. Ähtävän pappila on ollut myynnissä syksystä 2021 lukien. Seuraaja laitetaan hakuun mahdollisimman pikaisesti. Tässä niistä muutama: hyvinvointialueindeksiä olisi tarpeen muuttaa, asiakkaiden matkakulujen korvaukset pitäisi siirtää Kelalta hyvinvointialueille, lisäksi omaja etälääkäritoimintaa kannattaa kehittää. Edellinen johtaja oli Veikko Petäjistö. Raportin laatijat eivät lämpene ajatukselle. riskirakennelmia ja havaittuja puutteita.Tehdyissä kuntotarkastuksissa pappilan keskiarvo oli 2,5 asteikolla 1-5, heikosta uuteen. Syyksi hän kertoo uudistumisen halun työuralla ja halun tehdä jotain muuta toimittuaan nykyisessä tehtävässään viisi ja puoli vuotta. Kulttuurineuvos Leif Jakobsson Helsingistä on tehnyt tarjouksen Ähtävän Henriksborgin pappilasta. Esityksen mukaan rakennusten kunto on otettu huomioon hinnoittelussa: tarkastusraporteissa löytyy mm. Tarjouksessa mainitaan, että kohde käytettäisiin yksityisenä asuntona, tapahtumien järjestämiseen, vuokratilana sekä muuten seudun palvelemiseen. Miksi näin. Näiden tapahtumien myötä kukaan ei pystynyt arvioimaan kuntien sote-menojen todellista nousua vuonna 2022. Pappila on rakennettu arviolta 1870 ja vanhempi seurakuntatupa arviolta 1780. Heidän mukaansa alijäämiä ei pystytä kattamaan palveluja keskittämällä, sillä se johtaa entistä erikoissairaanhoitopainotteisempaan hoitoon. RAPORTISSA ehdotetaan kaikkiaan yhdeksän eri toimenpide-ehdotusta hyvinvointialueiden ahdingon helpottamiseksi. Byrokratian osuutta käsiteltäessä esimerkkihyvinvointialueena toimii Pohde eli Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue. Työntekijöitä UPM:n Pietarsaaren tehtaalla on noin 240. Raportti opponoi arvostelua näin: ”Sosiaalija terveydenhuollon kustannusten kasvu ei johdu sote-uudistuksesta vaan väestörakenteesta, terveysteknologian ja lääkkeiden kallistumisesta sekä äärimmäisen vahvasta sääntelystä julkisen terveydenhuollon sektorilla”. Sote-uudistusta on arvosteltu myös siitä, että menot ovat ylittyneet roimasti. Osaratkaisuna niitäkin joudutaan silti käyttämään, raportissa todetaan. Palvelujen järjestäjien määrän, luottamushenkilöiden määrän ja kokousten määrän perusteella Pohteessa ”himmeli ja byrokratia eivät ole lisääntyneet, vaan toimielinten ja kokousten määrä on selkeästi vähentynyt ja rakenne selkeytynyt”. Myös palkkaharmonisointi voisi muodostua ongelmaksi. – Seuraajaa haetaan sisäisesti ja ulkoisesti. Jatkosta Fagerudd toteaa sen verran, että on hyviä keskusteluja menossa. Sen ovat laatineet pitkän linjan poliitikot kaupunkineuvos Hannes Manninen ja valtiopäiväneuvos Tapani Tölli, joka on sieviläinen ex-kansanedustaja (kesk.). Tehdas on hyvässä kunnossa ja tehdas on hyvinkin tehokas, Fagerudd kuvaa. – Johtopäätöksemme on, että alueita yhdistämällä ja toimintoja voimakkaasti keskittämällä alijäämiä ei pystytä kattamaan eikä ongelmia ratkaisemaan. Yhtymä on saanut pappilasta pyynnön mukaisen tarjouksen, 90?000 euroa. PIRKKO HÖGKULLA Vili Ruuska Sote-uudistuksesta esitetään toisteisesti perusteettomia väitteitä hallintohimmeleistä ja ennen näkemättömästä kustannusten kasvusta. Ähtävän pappilalle löytyi ostaja Henriksborgin pappila Ähtävän kirkonkylässä koostuu entisestä pappilanpäärakennuksesta, seurakuntatuvasta, varastorakennuksesta ja vilja-aitasta. Keskittäminen saattaisi paikoin pahentaa henkilöstöpulaa. UUTISET LAUANTAI 9.12.2023 Keskipohjanmaa 9 Pirkko Högkulla Ähtävän Henriksborgin pappilan myynti on Pietarsaarenseudun seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston asialistalla torstaina 14. Kiinteistöön kuuluu päärakennus noin vuodelta 1870, seurakuntatupa noin vuodelta 1780, varastorakennus ja vilja-aitta. Raportissa huomautetaan myös siitä, että sote-uudistus valmisteltiin aikana, johon osuivat koronavuodet, Venäjän hyökkäys Ukrainaan, kallis palkkaratkaisu, korkojen nopea nousu ja inflaation kiihtyminen. Päätöstä hän alkoi kypsytellä syksyllä. Raportti pysyttelee valtakunnallisella tasolla, mutta paikoin tiettyjä hyvinvointialueita hyödynnetään esimerkkeinä. Tarjoaja on kulttuurineuvos Leif Jakobsson Helsingistä. Hän jäi eläkkeelle syksyllä 2018. ”Perusteettomia väitteitä hallintohimmeleistä” Sote-uudistus on saanut osakseen kovaakin kritiikkiä, tuoreen raportin mukaan ei täysin aiheellisesti. Monia terveydenhoidon ongelmia pistetään turhaan sote-uudistuksen piikkiin, tuoreessa raportissa todetaan. – Mitään päätöksiä en ole vielä tehnyt suuntaan eikä toiseen. Osana säästökuuria on esitetty, että hyvinvointialueiden alijäämät on katettava palveluja keskittämällä. Tämä on mahtava tehdas ja mahtavat ihmiset. Tehtaanjohtajan paikka auki UPM:llä UPM Pietarsaaren tehdasintegraattia ja sellutehdasta kesästä 2018 luotsannut Simon Fagerudd suuntaa vuodenvaihteen jälkeen kohti uusia haasteita.. Samaa puoluetta edustava Manninen on niin ikään toiminut kansanedustajana. RAPORTIN LAATIJAT toki kirjoittavat, että kustannuksia on pyrittävä leikkaamaan tai hillitsemään – kuitenkin niin, että perustuslain säännökset täyttyvät. Kuvituskuva Ylivieskan terveyskeskuksen vuodeosastolta. joulukuuta. Simon Fagerudd on lähtöisin Luodosta ja asuu perheensä kanssa Pietarsaaressa. Suunnitelmissa on kiinteistön käyttäminen yksityisenä asuntona, vuokratilana sekä tapahtumien järjestämiseen. Näin tiukasti linjataan Kunnallisalan kehittämissäätiön julkaisusarjan tuoreimmassa julkaisussa. YHTEISEN kirkkoneuvoston ehdotus on, että yhteinen kirkkovaltuusto päättää myydä pinta-alaltaan noin 12?600 neliön suuruisen tontin ja alueella sijaitsevat neljä rakennusta Leif Jakobsonille ostosummasta 90?000 euroa. Voin todellakin suositella. Ne ovat lyhyen ja pitkän aikavälin toimenpiteitä. Suunnitelmissa on rakennusten kunnostaminen vanhanajan tyyliin ja tavoitteena on säilyttää rakennusten kulttuurihistoriallinen arvo. Kesällä 2023 hintaa päätettiin laskea 90?000 euroon. Suuntauksen tulisi kuitenkin olla päinvastainen kohti perusterveydenhuollon vahvistamista
Soita: 06 826 4344. Soita ensin: 06 826 4444. Soita Päivystysavun numeroon 116117 aina ennen Soiten yhteispäivystykseen hakeutumista. Soita aina ensin 116117 Päivystysapu 116117 on Soiten järjestämä neuvontapalvelu, joka neuvoo äkillisissä terveysongelmissa joka päivä vuorokauden ympäri. 06 826 3033 arkisin klo 9-15 digisoite.fi Lähetä viesti Omahoito-palvelusta milloin vain. Soita: 06 828 7450. Soita: 06 826 3002. Päivystysavussa terveydenhuollon ammattilaiset kertovat, vaatiiko tilanteesi käynnin päivystyksessä. Hammassärkypäivystys on avoinna ma-pe klo 16-21, la-su klo 8-21. Mikäli tilanteeseesi riittää itsehoito, saat luotettavat itsehoito-ohjeet kätevästi, vaikka kotisohvalle. Päivystävä psykiatrinen sairaanhoitaja päivystää ympäri vuorokauden 24/7 . Soiten lastenpäivystys on avoinna ympäri vuorokauden 24/7. Avoinna ympäri vuorokauden 24/7. Muut päivystysnumerot Asioi näppärästi netissä! Monet hyvinvointiin ja terveyteen liittyvät asiat hoituvat kätevästi netissä osoitteessa: digisoite.fi Tee oirearvio tai arvioi palvelun tarpeesi Lähetä viesti Soiten ammattilaiselle Asioi etävastaanotolla Varaa, siirrä tai peru aikasi Myös monet muut asiat hoituvat kätevästi tutustu! Tarvitsetko apua omaan tai läheisesi hoitoon tai asiointiin Soitessa. Seri-tukikeskus , seksuaalista väkivaltaa kohdanneiden tukiyksikkö. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 9.12.2023 Keskipohjanmaa 10 Päivystykseen. Puhelu on maksuton. Sosiaalija terveyspalveluneuvonta auttaa! puh. Sosiaalipäivystys päivystää ympäri vuorokauden 24/7. chat-palvelu soite.fi -sivustolla arkisin klo 9-15 Hätänumero 112. Soita: 06 826 4344
kok-airport.fi Mukanasi matkalla * Myös muita lentoja Kemin kautta, katso kaikki lähdöt: finnair.com. Katso jouluviikon ja uuden vuoden poikkeavat aikataulut osoitteesta finnair.com Varaa lippusi: finnair.com Kahvila avoinna lentojen lähtöjen aikana! LI S ÄTI ETO JA: LI S ÄTI ETO JA: Tervetuloa lentokentän kahvilaan! Kahvila on avoinna lentojen lähtöjen aikana Aikataulut, lisätietoja lentoasemalta ym. UUTISET LAUANTAI 9.12.2023 Keskipohjanmaa 11 Paikallinen lentoasemasi Lentoliikenteen jatko on meistä kaikista kiinni! Hyödy sinäkin paikallisesta lentoasemastasi mahdollisimman usein, jotta yhteydet seudullemme pysyvät jatkossakin hyvinä! Nopeasti ja mukavasti Helsinkiin KOKKOLA-PIETARSAAREN LENTOASEMAN KAUTTA! Päivittäiset suoralennot* Helsinkiin ja suorat lennot kotiin Kokkola-Pietarsaareen myöhään iltapäivällä tai myöhäisillan lennolla. Varaa lippusi: finnair.com SUORA Lähtö KOK Saapuu HEL Ma, Ti 5.50 6.55 Ke, To, Pe, La 7.05 8.10 Su 18.55 20.00 t SUORA Lähtö HEL Saapuu KOK Ma, Ti, Ke, To, Pe 17.35 18.45 Ma, Ti, Ke, To, Pe 23.50 1.00 Su 23.00 0.10 t AAiikkaattaauulluu Lennä Finnairin siivin paikalliselta lentoasemaltasi Helsinkiin ja Helsingin kautta maailmalle! Mukavat suoralennot sekä Helsinkiin että takaisin maakunnalle KALAJOKI PIETARSAARI KOKKOLA KAUSTINEN KOKKOLAPIETARSAAREN LENTOASEMA UUSIKAARLEPYY Varaa ajoissa: JOULUKSI KOTIIN! Muistathan varata jouluviikon lennot hyvissä ajoin! Lipuille on suuri menekki
Huuskan mukaan ongelmat ja tuen tarvitsijat tuntuvat päinvastoin koko ajan lisääntyvän. Ylioppilaskokeissa oppila at pärjäävät yhtä hyvin kuin aiemminkin. Huuska työskentelee apulaisrehtorina Rauman Lyseon lukiossa. Kaarinan lukion pitkän matematiikan tunnilla rationaaliyhtälöitä opetellaan suurella, luokan etuosaan sijoitetulla näytöllä. Liitutaulua ei ole kuitenkaan kokonaan hylätty. oik.) ja Joona Tuominen (oik.) eivät liity Pisa-tulosten heikentymiseen. Hallitusohjelmassa luonnontieteellis-matemaattisen osaamisen kuvaillaan olevan kriittistä elinkeinoelämän uudistumiselle ja kansainväliselle kilpailulle. Tulokset ylsivät vielä OECD-maiden keskiarvon yläpuolelle. Hän uskoo, että välineellistävä puhetapa heikentää oppiaineen arvostusta. Erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden ohjaaminen nimittäin vie opettajan aikaa muusta opettamisesta. Hän suhtautuu kriittisesti rkp:n puheenjohtajan, opetusministeri Anna-Maja Henrikssonin aiempaan julkilausumaan, jossa tämä kertoo hallituksen aikeesta lisätä matematiikan opetusta yhden viikkotunnin verran luokilla 3–6. Kuvassa olevat Kaarinan lukion opiskelijat Charlotta Painto, Aleksi Könnö (2. Ne ovat lapsille ja nuorille kaukaisia asioita, Huuska huomauttaa. RAUMAN kaupunginvaltuuston puheenjohtajanakin toimivan Huuskan (kok.) mielestä tuntimäärä on jo nyt järkevällä tasolla –?samalla kuin ainakin 1980-luvulta lähtien. Otso Huuskan mukaan ongelmat ja tuen tarvitsijat tuntuvat päinvastoin koko ajan lisääntyvän.. 12 LAUANTAI 9.12.2023 Keskipohjanmaa Kirsi Lätti Kokenut matematiikan opettaja pitää huonona ratkaisuna heikentyneisiin oppimistuloksiin sitä, että nykyisen kaltaisen opetuksen tuntimääriä lisättäisiin. Huuskan mielestä nyt tulisikin tutkia perusteellisesti sitä, onko inkluusio ollut virhe. Uuden tekniikan käyttäminen oppituneilla hidastaa opetusta, vaikka teknologialla on omat hyvät puolensa. –?Sitä on aivan valtavasti. Hän suhtautuu varovaisen positiivisesti siihen, jos ryhmien eriyttämiseen ja henkilökohtaisen tuen lisäämiseen ohjattaisiin lisäresursseja. Jos lopputulos on se, että ei osaa juuri mitään, niin siinä on mennyt valtava inhimillinen resurssi hukkaan, Huuska sanoo. Hänelle nuorte n taitotason alenemisen syy on mysteeri. Yksilöllistä tukea on toisaalta Suomessa lisätty jo vuosikymmenien ajan, eikä se näytä tuottavan tuloksia. Hän uskoo tuntien lisäämisen vain rasittavan oppilaita, jos nykyiset koulumaailman ongelmat jatkuvat. Ongelmilla hän viittaa inkluusion aiheuttamiin haasteisiin sekä digilaitteiden ja sosiaalisen median käytöstä johtuvaan keskittymiskyvyn heikkenemiseen. Myös suomalainen oppimiskäsitys on muuttunut itseohjautuvampaan suuntaan, mikä voi olla oppilaille raskasta. Heikentyneitä matematiikan taitoja on seurannut surullisena Otso Huuska, joka on Matemaattisten aineiden opettajien liiton MAOL ry:n hallituksen jäsen. Se ei kuitenkaan selitä, miksi osaaminen on laskenut Suomessa enemmän kuin muissa maissa ja jatkunut jo pitkään. Suomen koululaiset saivat vuoden 2022 Pisa-tutkimuksessa matematiikasta keskimäärin 484 pistettä, mikä on 23 pistettä vähemmän kuin vuonna 2018. Suomessa tavataan puhua matematiikan merkityksestä erityisesti työelämän kannalta. Osaamistaso on laskenut muissakin Pisa-tutkimukseen osallistuneissa maissa. Muutokseen tarvittaisiin ehkä laajaa muutosta yhteiskunnassa, koulumaailmassa ja siinä, miten matematiikasta p uhutaan julkisessa keskustelussa. Matematiikan lehtori Hille Hämäläinen (vas.) kertoo, että matemaattisen osaamisen heikentyessä kokeita on pitänyt vuosien varrella helpottaa. –?Kuulostaa tuhlaukselta, Huuska toteaa ykskantaan. RIITTA SALMI Yksilöllistä tukea on Suomessa lisätty jo vuosikymmenien ajan, eikä se näytä tuottavan tuloksia. Suomalaisnuorten matematiikan taidot ovat vuodesta 2006 lähtien heikentyneet, mistä osoituksena on putoamisemme sijalle 20 mukana olleiden 81 maan joukossa tuoreessa oppimistulosten Pisa-vertailussa. Tason lasku on Huuskasta masentavaa, kun miettii, kuinka paljon lapset ja nuoret opiskelevat matematiikkaa. Koulua tulisi ennemSuomalaislasten putoamiseen m atematiikan Pisa-vertailussa haetaan vastalääkettä Apulaisrehtori Otso Huuska arvelee, ettei oppimistuloksia saada nousuun oppitunteja lisäämällä. Ilmiö voikin osin johtua korona-ajasta ja etäopetuksesta
Suomen opetusjärjestelmä on Huuskan mukaan innovatiivinen ja etsii aktiivisesti eteenpäin vieviä ratkaisuja sen sijaan, että junnaisi paikallaan vastustaen kehitystä. – Ei sitäkään kannata lähteä pysäyttämään, koska se on mahdotonta pidemmän päälle. Hänelle nuorte n taitotason alenemisen syy on mysteeri. Kuvassa olevat Kaarinan lukion opiskelijat Charlotta Painto, Aleksi Könnö (2. LYHYELLÄ AIKAVÄLILLÄ Huuskasta tulisi pohtia, voidaanko sosiaalisen median käyttöä säädellä tai rajoittaa EU:n laajuisesti. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA. LAUANTAI 9.12.2023 Keskipohjanmaa 13 min pitää itsessään arvokkaana. Tämä tarkoittaa, että häneen kohdistuvat samat maahantuloa ja varallisuutta koskevat rajoitukset kuin muitakin pakotelistattuja EU:n alueella. Nyt Suomessa selvitetään maassaolo-oikeutta sekä sitä, pitäisikö aloittaa esitutkinta epäillyistä terrorismirikoksista. Suomalaislasten putoamiseen m atematiikan Pisa-vertailussa haetaan vastalääkettä Apulaisrehtori Otso Huuska arvelee, ettei oppimistuloksia saada nousuun oppitunteja lisäämällä. Vantaan vankilalta Torden ei lähtenytkään oikeusavustajansa Heikki Lampelan kyytiin, vaan hänet nappasi matkaansa Rajavartiolaitos. RIITTA SALMI STT, Markku Uhari Ukrainassa terrorismirikoksista epäilty venäläinen Voislav Torden eli Jan Petrovski ei ehtinyt nauttia vapaudesta perjantaina pitkään, vaikka korkein oikeus (KKO) päästi hänet vapaaksi. Nopeaa se ei tule olemaan. MITÄ. –?Kansainvälisessä oikeudessa on luovutusasioissa luovuta tai syytä -periaate, sanoi Rappe. 1 Matematiikan huippuosaajien määrä on vähentynyt samalla kun heikkojen osaajien määrä on kasvanut. Seuraavaksi matematiikan ”uudeksi tuuleksi” hän ennustaa tekoälyavusteisia järjestelmiä. Tulos heikentyi vuodesta 2018 23 pisteellä. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA Voislav Torden on Jan Petrovski -nimellä EU:n pakotelistalla. Korkein oikeus katsoi, ettei Suomi voi luovuttaa häntä Ukrainaan oikeudenkäyntiä varten maan heikkojen vankilaolojen vuoksi. Lokakuisessa Ruotsin korkeimman oikeuden päätöksessä päädyttiin KKO:n mukaan samaan lopputulemaan. Ryhmän on katsottu toimineen Ukrainassa palkkasotilasyhtiö Wagnerin yhteydessä. Luovuttamislain mukaan Suomi ei voi luovuttaa ihmistä, jos korkeimman oikeuden mukaan luovuttamiselle on este. Ylioppilaskokeissa oppila at pärjäävät yhtä hyvin kuin aiemminkin. Esimerkkeinä hän mainitsee oppimisen tueksi käyttöön otetut laskinohjelmistot ja yo-kokeen ilman laskinta -osion. UKRAINASSA Dnipropetrovskin kaupungin Zhovtneven kaupunginosaoikeus määräsi Tordenin elokuussa vangittavaksi epäiltynä muun muassa osallisuudesta terroristiorganisaatioon. –?Tutkimusten mukaan jo se, että sinulla on puhelin taskussa, heikentää kykyä keskittyä tekemääsi asiaan. Parhaiten Pisa-tutkimuksessa matematiikan osalta menestyivät Singapore ja muut Itä-Aasian maat. Tordenin tapauksessa on kyse ulkomailla tehdyistä epäillyistä terrorismirikoksista, jolloin toimivalta esitutkinnan käynnistämisessä on valtakunnansyyttäjällä. TORDEN ON Jan Petrovski -nimellä EU:n pakotelistalla. Torden on silti yhtä EU:n pakotteiden piirissä KKO:n päätöksestä huolimatta. Vaikka Suomessa pärjätään matematiikassa aiempaa huonommin, ollaan täällä yhä monessa asiassa edelläkävijöitä. Torden jäi kuitenkin kiinni Helsinki-Vantaan lentoasemalla viime heinäkuussa yrittäessään nousta Nizzan-lennolle. KKO muun muassa arvioi, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuissa Ukrainan vankilaolosuhteet eivät ole täyttäneet inhimillisen kohtelun vaatimuksia. Ruotsin ratkaisussa viitattiin raportteihin, joiden mukaan Ukrainan vankilaolot ovat sodan aikana heikentyneet entisestään. Petrovski sai aikanaan oleskeluluvan Suomeen Tordennimellä ja vaimonsa opiskelupaikan perusteella. Torden on kiistänyt rikosepäilyt. Hänen nykyinen oikeusavustajansa varatuomari Heikki Lampela kommentoi perjantaina STT:lle, että KKO:n päätöksen myötä Torden todennäköisesti säästää henkensä. Huuska ei kuitenkaan kaipaa Suomeen kyseisissä maissa koulumenestyksestä käytävää kovaa kilpailua. 1 Matematiikan osaamisen taso on Suomessa heikentynyt vuodesta 2006 lähtien. Perustelujen mukaan hän on venäläisen Rusitsh-sotilasryhmän perustajajäsen ja yksi sen komentajista. oik.) ja Joona Tuominen (oik.) eivät liity Pisa-tulosten heikentymiseen. Päätöksen seurauksena KKO vapautti Tordenin, 36, joka on heinäkuusta asti ollut säilöön otettuna odottamassa Ukrainan luovutuspyynnön käsittelyä. Kohtuullinen digivälineiden käyttö sai kuitenkin Pisa-tutkimuksessa synninpäästön. KKO:n mukaan Tordenin luovutus voisi johtaa uhkaan, että Tordenia kohdeltaisiin Ukrainassa ihmisarvoa loukkaavalla tavalla. KKO:n lausunnosta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat. SUOMI EI LUOVUTA Tordenia Ukrainalle, mutta on myös mahdollista, että Suomi käynnistää oman esitutkinnan Tordenia koskevista rikosepäilyistä. Myös koulun tekemää työtä voitaisiin arvostaa nykyistä enemmän. – (Tunneilla) ei ehdi käydä läpi yhtä paljon asioita kuin ennen, hän sanoo. 1 Suomalaiset saivat matematiikassa keskimäärin 484 pistettä, 64 pistettä vähemmän kuin vuonna 2006. Toisaalta ohjeistuksia noudatetaan huonosti. Tämä ukrainalaistuomioistuimen päätös oli Suomelle jätetyn luovuttamispyynnön taustalla. Korkein oikeus totesi, ettei Suomi voi luovuttaa pakotelistattua Voislav Tordenia Ukrainaan. Suomenlahden merivartioston apulaiskomentaja Mikko Hirvi kertoi perjantaina Rajavartiolaitoksen ottaneen hänet säilöön ulkomaalaislain nojalla. Pitkän matematiikan lehtori Hille Hämäläinen kertoo tekniikalla olevan omat hyötynsä, mutta samalla sen käyttö hidastaa oppituntien kulkua. Muutokseen tarvittaisiin ehkä laajaa muutosta yhteiskunnassa, koulumaailmassa ja siinä, miten matematiikasta p uhutaan julkisessa keskustelussa. Digitaalisten välineiden käyttö opetuksessa on vahvasti läsnä myös Kaarinan lukion pitkän matematiikan tunneilla. Heikoimmin pärjäsivät nimittäin Huuskan mukaan ne, jotka eivät käyttäneet opiskelussa lainkaan digitaalisia välineitä. 1 Vuoden 2022 Pisa-tutkimuksessa suomalaiset ylsivät sijalle 20. Matematiikan osaaminen 1 Suomalaisten nuorten Pisa-tulokset laskivat matematiikassa, lukutaidossa ja luonnontieteissä. –?Selvitämme maassa oleskelun edellytyksiä, sanoi Hirvi. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe kertoi asiasta Helsingin Sanomille perjantaina ja vahvisti saman STT:lle. Rappen mukaan valtakunnansyyttäjän toimisto on jo ollut yhteydessä keskusrikospoliisiin ja esitutkinnan käynnistämistä koskeva arviointi voi valmistua tulevien päivien aikana. Matematiikan lehtori Hille Hämäläinen (vas.) kertoo, että matemaattisen osaamisen heikentyessä kokeita on pitänyt vuosien varrella helpottaa. Osallistujamaita oli 81. Ukrainassa terrorismista epäilty päätyi vankilasta Rajavartiolaitoksen säilöön Rajavartiolaitoksen autot kuljettivat Voislav Tordenin eli Jan Petrovskin pois Vantaan vankilasta. Hänestä koululaisten tulee rauhassa saada olla lapsia ja nuoria. Hän ei kuitenkaan osaa sanoa, miten tällainen kulttuurinen muutos saataisiin aikaan
EU-alueen mailla velkaa on keskimäärin runsaat 83 prosenttia ja euroalueella keskimäärin runsaat 90 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, mutta Purra hakee vertailukohdan Pohjoismaista. Myös STT:llä on komissiolle jätetty kirje. Suomen julkisyhteisöillä on jo velkaa noin 74 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Kirjeessä ei mainita kertaakaan sanaa pakolainen. Ne alkavat torstaiaamuna muun muassa Stora Enson Anjalankosken tehtailla. Kokoukseen liittyi odotuksia mahdollisesta sovusta, vaikka muun muassa Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) suhtautui jo kokouksen alla epäillen sen syntymiseen. Lisäksi kirje on toimitettu väärälle taholle. Jos halutaan, että pakolaisjärjestelmää pitää uudistaa, silloin se kirje pitää lähettää YK:n pakolaisasiain pääkomissaarille, joka hallinnoi tätä pakolaissopimusta ja sillä perustettua järjestelmää. VR:n viestintäpäällikkö Mira Linnamaa kertoi STT:lle, että jos lakko toteutuu, lähija kaukoliikenteen sekä tavaraliikenteen junat eivät liiku torstaina. Kirje on osoitettu EU-komissiolle, EU:n neuvoston tämän hetken puheenjohtajamaalle Espanjalle sekä EU-maiden sisäja oikeusministereille. SEPPO SAMULI / LEHTIKUVA EU:n talouspolitiikan uudet säännöt jäivät yhä sopimatta, kun EU-maiden valtiovarainministerit tapasivat Brysselissä torstaina ja perjantaina. Sähköliiton mukaan sähköntuotanto pysähtyy kyseisissä voimalaitoksissa ja kaukolämmön tuotannossa on turvauduttava varajärjestelyihin. –?Emme ole nähneet hallitukselta mitään esitystä, joka poistaisi huolemme työehtojen tulevaisuudesta Suomessa. EU ei tietenkään voi sellaiseen lähteä. Sisäministeri Rantanen kertoi jo aiemmin tällä viikolla STT:lle, että hän on jättänyt komissiolle osoitetun kirjeen, jossa ehdottaa, että välineellistetyn maahanmuuton tilanteessa EU sääntelisi mahdollisuuden keskeyttää turvapaikkahakemusten vastaanottaminen. Mutta sitten vastineeksi tällä pöydällä on mukana ehdotus, jossa näistä sopeutusvaatimuksista voitaisiin väliaikaisesti uusien sääntöjen alkuvaiheessa poiketa. Purra pitää hyvin todennäköisenä, että EU-maiden valtiovarainministerit joutuvat koolle vielä ennen vuoden vaihtumista. Koskenniemi sanoo olevansa tyrmistynyt siitä, että nyt näytetään ehdotettavan, että EU-maat kollektiivisesti jättäisivät noudattamatta kansainvälisoikeudelliset velvoitteensa pakolaisia kohtaan. IRENE STACHON / LEHTIKUVA. Nyt sorvattavana ovat siksi uudet keskipitkän aikavälin säännöt, joiden avulla maiden olisi tarkoitus suunnistaa kohti varsinaisia rajoja. Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL:n vuorokauden mittaisessa lakossa on 31 elintarvikealan työpaikkaa ja noin 2?000 työntekijää. Samoin toimihenkilöiden Ammattiliitto Pro ja korkeakoulutettujen Akavan Insinööriliitto kertoivat julistavansa vuorokauden mittaiset työnseisaukset ensi torstaille vastalauseena hallituksen työelämäheikennyksille. Toinen keskustelun elementti ovat turvalausekkeet, joilla tiukan taloudenpidon maat haluaisivat varmistaa velan vähenemisen ja alijäämien kurissa pysymisen tarkastelukauden aikana. Purran mukaan keskusteltavana on yhä kolme asiaa. Suunniteltu lakko koskee esimerkiksi Arlaa Sipoossa, Olvia Iisalmessa ja useita Fazerin myymäläleipomoita. –?Pohjoismaisesta klubista olemme vakavasti tippuneet, mutta kyllä mielestäni sen pitää olla se, mitä kohti haluamme mennä. Koskenniemen mukaan vallitsee yhteisymmärrys siitä, että välineellistetyn maahanmuuton tilanteissa tulee löytää tasapaino kansallisen turvallisuuden ja ihmisoikeuksien välillä. Ensimmäinen on, kuinka nopeasti ja millä ehdoin maat joutuvat liiallisen alijäämän menettelyyn sääntöjen rikkomisesta. –?Koko tämän järjestelmän tarkoituksena on suojella hädänalaisia ihmisiä, ja ministeri haluaa hyökätä tätä järjestelmää vastaan sanomatta lainkaan, mikä tämän järjestelmän tarkoitus on. EU ei sitä voi tehdä, Koskenniemi sanoo. –?On aika ihmeellistä, lievästi sanoakseni, että suomalainen ministeri tuosta Suomen perustuslain kirjauksesta huolimatta on menossa ehdottamaan, että kollektiivisesti rikottaisiin ihmisoikeussopimuksia EU:ssa, Koskenniemi sanoo. Lakossa ovat mukana JHL:n raideliikenteessä työskentelevät jäsenet. KIRJEEN MUKAAN tämä mahdollistaisi sen, että turvapaikkahakemusprosessit voitaisiin väliaikaisesti keskeyttää laajamittaisen laittoman maahantulon tilanteessa tai jos muuttoliike välineellistetään tilanteessa, jossa suvereeni valtio on vihamielisen toiminnan takia uhattuna. Rantanen kertoi tiistaina Brysselissä EU-maiden sisäministerien kokouksen yhteydessä, että kirje oli muokattu tiistaina loppuun ja annettu tuolloin sisäasioista vastaavalle komissaarille Ylva Johanssonille. STT EU-talouspolitiikan säännöt jäivät yhä sopimatta STT, Terhi Riolo Uusivaara, Liisa Kujala Ammattiliitto JHL ilmoitti perjantaina poliittisesta lakosta, joka käytännössä seisauttaisi Suomen junaliikenteen vuorokaudeksi ensi torstaina. Sisäministeri Rantasen allekirjoittamassa kirjeessä ehdotetaan, että ministeritasolla aloitettaisiin neuvottelut EU-mekanismista, joka vahvistaisi jäsenmaiden kykyä vastata tilanteisiin, joissa suvereenia valtiota uhataan (maahanmuuton) välineellistämisellä. –?Sehän tarkoittaisi YK:n pakolaissopimuksen rikkomista. Kolmas keskustelun kohteena oleva osio liittyy siihen, kuinka uudistuksia ja investointeja voidaan huomioida osana julkisen talouden sopeutuspolulla. Palkansaajakeskusjärjestö SAK:n jäsenliitot ovat kertoneet toteuttavansa silloin laajat vuorokauden mittaiset poliittiset työtaistelutoimet, ellei hallitus avaa työntekijäjärjestöille tietä aitoihin neuvotteluihin ja keskeytä sosiaaliturvan leikkausten valmistelua. Lakko lamaannuttamassa junaliikenteen Poliittisia lakkoja myös voimalaitoksissa, paperitehtailla ja kaupan alalla. Vuorokauden mittaisia poliittisia mielenilmaisuja aikoo järjestää torstaina esimerkiksi Paperiliitto. Suomi edustaa Saksan kanssa neuvotteluissa tiukan taloudenpidon linjaa. Energia-alan palkansaajia edustavat viisi ammattiliittoa ovat järjestämässä vuorokauden työnseisauksen yli kymmenellä voimalaitoksella isoissa kaupungeissa. Suomessa ei ole tällä hetkellä voimassa poikkeusoloja. Ammattiliitto JHL ilmoitti poliittisesta lakosta, joka käytännössä seisauttaisi Suomen junaliikenteen vuorokaudeksi ensi torstaina. PAPERILIITON puheenjohtaja Petri Vanhala sanoo, että hallituksen haluttomuus neuvotella ayliikkeen kanssa kielii siitä, että se on päättänyt tietoisesti romuttaa suomalaisen työmarkkinamallin. Belgialla, Portugalilla, Ranskalla, Espanjalla, Italialla ja Kreikalla on velkaa jo 106–160 prosenttia. 14 LAUANTAI 9.12.2023 Keskipohjanmaa STT, Viivi Salminen, Mikko Gustafsson Kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori, akateemikko Martti Koskenniemi pitää tyrmistyttävänä ja käsittämättömänä sisäministeri Mari Rantasen (ps.) EU-komissiolle toimittamaa kirjettä. KOSKENNIEMI SANOO , että Suomen perustuslaissa todetaan, että poikkeusoloissa perusoikeuksista voidaan poiketa kansainvälisiä ihmisoikeuksia kunnioittaen. Meidän pitää jatkossakin pystyä hakemaan jäsenillemme reiluja työehtoja neuvotteluiden avulla, Ekström sanoi. Lakkoon on julistettu muun muassa Inexin, Keskon ja Lidlin logistiikkaja jakelukeskuksia, joista useimmat sijaitsevat pääkaupunkiseudulla. Professori: ehdotus turvapaikkahaun keskeyttämisestä on tyrmistyttävä Kansainvälisen oikeuden emeritusprofessorin mukaan sisäministeri Mari Rantasen kirje on osoitettu myös väärälle taholle. Tanskalla ja Ruotsilla on julkisyhteisöjen velkaa runsaat 30 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Hän lisää, että on merkillistä, ettei kirjeessä tunnisteta lainkaan sitä ongelmaa, että ihminen joutuu pakolaiseksi. VR tiedottaa tarkemmin ensi viikon aikana. JHL:N VÄLIAIKAINEN puheenjohtaja Håkan Ekström painottaa, että liiton on pakko toimia, koska hallitus ajaa edelleen rajuja heikennyksiä työntekijöiden asemaan ja sosiaaliturvaan. Sisäministeri Rantanen kertoi jo aiemmin tällä viikolla STT:lle, että hän on jättänyt komissiolle osoitetun kirjeen, jossa ehdottaa, että välineellistetyn maahanmuuton tilanteessa EU sääntelisi mahdollisuuden keskeyttää turvapaikkahakemusten vastaanottaminen. Sääntöjen tulisi valmistua vuoden loppuun mennessä. Palvelualojen ammattiliitto PAM aikoo puolestaan järjestää vuorokauden mittaisia lakkoja kaupan alan työehtosopimuksen piirissä olevissa toimipaikoissa. Koskenniemi huomauttaa, että kirje on osoitettu väärälle taholle. –?Tässä asiassa olisi nyt löytymässä jonkinlainen kompromissi niin, että liiallisen alijäämän menettelyssä olevan julkisen talouden korjaamisen vaateet pysyisivät pitkälti ennallaan. Myös Rautatiealan Unioni RAU kertoi toteuttavansa torstaina poliittisen lakon, jonka aikana esimerkiksi veturinkuljettajat ja rautateiden liikenneohjaajat eivät tule töihin. EU:n talouspolitiikan säännöt tulevat jatkossakin olemaan pohjimmiltaan vanhat tutut: velkaa saa olla korkeintaan 60 prosenttia ja alijäämää korkeintaan 3 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Kuitenkin lukuisat maat – Suomi mukaan lukien – ovat muun muassa velkamäärissään jo rajojen ulkopuolella. Metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä pääkaupunkiseudulla vastaavasta Kaupunkiliikenteestä kerrottiin STT:lle perjantaina, ettei tilannetta ollut vielä ehditty käydä perusteellisesti läpi, mutta yleensä vastaavissa tilanteissa metroja raitiovaunuliikenne on ollut pysähdyksissä. Lakolla olisi hänen mukaansa vaikutuksia myös perjantain liikenteeseen. Ensi torstaina aiotaan järjestää myös monia muita poliittisia lakkoja
–?Meillä on kädessä hyvät kortit: on tilaa rakentaa vihreää energiaa ja myös tiettyjä tarvittavia luonnonvaroja, Urrila sanoo. Guterres myös tuomitsi Hamasin iskun Israeliin ja sanoi olevansa kauhistunut seksuaalisesta väkivallasta kertovista raporteista. Jabaliassa ja Khan Yunisissa uhreja tuli niin ikään kymmenittäin. Hänen mukaansa päätös oli kuitenkin hyvin perusteltu. HAMASIN RAAKUUS ei voi oikeuttaa palestiinalaisten kollektiivista rankaisemista, sanoi YK:n pääsihteeri Antonio Guterres perjantaina. Saksan hallitus kompastui omaan talouskikkailuunsa Oikealta liittokansleri Olaf Scholz, talousministeri Robert Habeck ja valtiovarainministeri Christian Lindner. Päätöksen jälkeen liittokansleri Olaf Scholzin hallitus esitteli lisätalousarvion, jossa velkajarrun käytön kiertämistä perusteltiin taloudellisella hätätilalla. –?Jotkut rajat täytyy asettaa sille, mitä keinoja voidaan valtion budjetin laadinnassa noudattaa. Sinwar oli Israelin mukaan yksi keskeisistä hyökkäyksen suunnittelijoista, kun Hamas ja muut palestiinalaisten äärijärjestöt hyökkäsivät Israeliin runsaat kaksi kuukautta sitten. –?Olemme tutkimassa, ketkä ovat kytköksissä Hamasiin ja ketkä eivät, perusteli Israelin armeijan edustaja Daniel Hagari. Perustuslakituomioistuimen linjaus teki hallituksen talouslaskelmiin liki Suomen valtionbudjetin suuruisen aukon. Ukraina on sen jälkeen saanut ilmatorjuntaansa parannettua länsimaiden aseavun turvin, mutta armeijan mukaan se tarvitsisi edelleen lisää kalustoa haavoittuvien seutujen suojeluun. Lisäbudjetti on parhaillaan Saksan parlamentin, liittopäivien, käsittelyssä. Karlsruhessa sijaitseva tuomioistuin totesi marraskuun puolivälissä, että hallituksen päätös siirtää koronakriisin seurausten hoitoon tarkoitettua lainarahaa pääosin vihreän siirtymän toteuttamiseen tarkoitettuun rahastoon on perustuslain vastainen. Guterres: Hamasin raakuus ei voi oikeuttaa palestiinalaisten kollektiivista rankaisemista. Myös Guterres tukee humanitaarista aselepoa. SAKSAAN PEREHTYNYT erikoistutkija Kimmo Elo Turun yliopistosta arvioi tuomioistuimen tyrmäyksen tulleen hallitukselle ”aika lailla puskista” ja hyvin hankalaan aikaan. Hamasin hallussa on edelleen noin 130 panttivankia. Yhdysvallat kommentoi perjantaina, ettei se tue vaatimusta välittömästä aselevosta. Päätös johti heti siihen, että yli 200 miljardin suuruisen ilmastorahaston investointisuunnitelmat jäädytettiin. Kymmeniä kuoli Israelin hyökätessä. Uutistoimisto AFP:n näkemässä luonnoksessa kuvataan Gazan humanitaarista tilannetta katastrofaaliseksi ja vaaditaan välitöntä aselepoa alueelle. TOBIAS SCHWARZ / AFP / LEHTIKUVA EK:n pääekonomistin mukaan investointien peruminen Saksassa vaikuttaa Suomeen. Gazan terveysministeriön mukaan ainakin 40 ihmistä sai surmansa Gazan kaupunkiin tehdyissä iskuissa. Kiovan viranomaisten mukaan kyseessä oli ensimmäinen kerta yli kahteen kuukauteen, kun pääkaupunkia vastaan hyökättiin risteilyohjuksilla. Hyökkäyksessä kuoli Israelin mukaan noin 1?200 ihmistä. –?Mutta jos nyt on niin, kuten näyttää, että investointeja joudutaan vähentämään, niin kyllähän se meille ja meidän vientiyrityksiin tietysti mutkan kautta vaikuttaa, Urrila sanoo. –?Vaadin heidän välitöntä ja ehdotonta vapauttamistaan sekä heidän inhimillistä kohteluaan ja Punaisen Ristin kansainvälisen komitean vierailuja, kunnes heidät vapautetaan, Guterres sanoi. –?Tuomioistuimen päätös ei ihan hirveästi anna pelivaraa hallitukselle, muuta kuin että sen täytyy sopeuttaa budjettia, Elo arvioi. Ainakin yksi ihminen haavoittui torstaina iltapäivällä tehdyssä hyökkäyksessä. Vankien silmät oli sidottu. Saksa oli viime vuonna Suomen viennin ja tuonnin ykkösmaa, joten taloustilanteen kehittymisellä siellä on vaikutusta myös pohjoisempana. Euroopassa tilanne on kääntynyt sikäli päälaelleen aiempaan verrattuna, että Urrilan mukaan taloudellisia valonpilkahduksia näkyy nyt muun muassa entisistä eteläisen Euroopan kriisimaista. Siksi olisi ollut Suomen kannalta hyvä, jos investoinnit Saksassa olisivat olleet korkeammalla tasolla jo jonkin aikaan. Hamasin hallinnoiman Gazan terveysministeriön mukaan Gazassa on kuollut Israelin kaksi kuukautta kestäneessä hyökkäyksessä lähes 17?500 ihmistä, joista suurin osa on naisia ja lapsia. –?Eli välttämättä tämä ei merkitse rajua pudotusta näkymiin juuri nyt, mutta ylipäänsä tämä vaikeuttaa sitä, että Saksan talous kykenisi omia rakenteellisia vaikeuksiaan ratkomaan ja ottamaan paikkaansa Euroopan talouden moottorina, Urrila muotoilee. Elo ennustaa hallituksen kuitenkin pysyvän vallassa, koska myöskään oppositiolla ei ole vaikeaan tilanteeseen mitään uskottavaa ratkaisua. Scholzin sosiaalidemokraatit ja talousministeri Robert Habeckin vihreät olisivat valmiita ottamaan lisävelkaa menojen kattamiseen, kun taas valtiovarainministeri Christian Lindnerin liberaalipuolue FDP kannattaa tiukkaa taloudenpitoa. Elon mukaan hallituksella on käsissään vain huonoja vaihtoehtoja, vaikka Scholz vakuuttikin viime viikolla hallituksen jatkavan suunniteltuja investointeja. STT, AFP Ukrainassa ainakin kaksi ihmistä kuoli ja useita haavoittui Venäjän ohjushyökkäyksissä perjantain vastaisena yönä. LAUANTAI 9.12.2023 Keskipohjanmaa 15 STT, Niilo Simojoki Saksan kahden vuoden ikäinen hallitus on joutunut vuodenvaihteen lähestyessä toden teolla pohtimaan, miten menot ja tulot saataisiin kohtaamaan. Myös Toretskin kaupungissa Itä-Ukrainassa sijaitsevaan hiilikaivokseen tehtiin hyökkäys, kertoi Ukrainan energiaministeriö. Tämän olisi mahdollistanut investointien teko budjetin ulkopuolisella velkarahalla. Venäjä teki taas suuren ohjushyökkäyksen STT, AFP Israel jatkoi perjantaina herkeämättä ilmaiskujaan ja maahyökkäystään Gazassa. Lääkärit ilman rajoja -järjestö syytti turvallisuusneuvoston olevan toimettomuutensa vuoksi osasyyllinen massakuolemiin Gazassa. Israelin televisiossa näytettiin torstaina materiaalia, jossa esiintyi pelkissä alusvaatteissa olevia palestiinalaismiehiä, joita israelilaissotilaat vartioivat. Turvallisuusneuvoston aiemmat yritykset saada aikaan päätöslauselma Israelin ja Hamasin konfliktista ovat kaatuneet veto-oikeuksien käyttöön. YK:n turvallisuusneuvoston oli vielä perjantaina määrä äänestää Arabiemiraattien tekemästä Gazaa koskevasta päätöslauselmaehdotuksesta. Ukrainan mukaan Venäjä on varastoinut lennokkeja ja ohjuksia talven varalle hyökätäkseen niillä Ukrainan energiainfrastruktuuria vastaan. Tilanteen taustalla on edellisen hallituksen käyttöön ottama ”velkajarru”, jonka mukaan valtion uuden velan määrä ei saa ylittää 0,35 prosenttia bruttokansantuotteesta. YLLÄTTÄVÄ TILANNE on kiristänyt entisestään hallituskumppaneiden välejä. Syynä on maan korkeimman oikeusasteen, perustuslakituomioistuimen päätös, joka loi valtiontalouteen lähes koko Suomen budjetin kokoisen 60 miljardin euron aukon. Ukrainan pääministerin Denys Shmyhalin mukaan ohjushyökkäys tappoi kaksi ihmistä ja haavoitti seitsemää Dnipropetrovskin ja Harkovan alueilla. Edessä on todennäköisesti säästötoimia ja investointien perumisia, joiden vaikutus ulottuu Saksaa laajemmalle. Ignatin mukaan siviilikohteisiin suunnattuja ohjuksia pudotettiin Kiovan ja Dnipropetrovskin alueilla. SAKSAN KOKOISEN talouden yskiminen toki näkyy Suomen lisäksi myös muualla Euroopassa. –?19 risteilyohjusta ammuttiin. Jalka on tosin ollut poissa jarrulta jo kolmena vuotena 2020– 22, mutta tänä vuonna sitä piti jälleen painaa. Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun mukaan saartorengas Hamasin poliittisen siiven johtajan Yahya Sinwarin, 61, ympärillä kiristyy Khan Yunisissa ja on vain ajan kysymys, että hänet löydetään. Kaivos kärsi pahoja vaurioita. Kyllähän tämä on aikamoista kikkailua ollut, Elo perustelee. Nyt näyttää myös selvältä, ettei Saksan ensi vuoden budjettia ehditä saada valmiiksi tänä vuonna. Suomen kannalta nykyisessä tilanteessa on hyvää se, että vihreän siirtymän megatrendi on meille lähtökohtaisesti edullinen. Viime talvena Venäjän iskut katkaisivat toistuvasti sähköt eri puolilta maata keskellä pahinta pakkaskautta. Ukrainan viranomaisten mukaan Venäjä ampui liki 20 risteilyohjusta. Urrilan mukaan kaikki investoinnit eivät kuitenkaan tapahdu tässä ja nyt. Ilmatorjuntamme ei pärjännyt huonosti: tuhosimme 14 risteilyohjusta, kertoi ilmavoimien edustaja Juri Ignat. Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) pääekonomistin Penna Urrilan mukaan Saksassa oli kertynyt jo entuudestaan investointivelkaa esimerkiksi tieja rataverkkoon. Israelin miehittämällä Länsirannalla Israelin joukot ampuivat kuoliaaksi kuusi palestiinalaista, kertoi alueen terveysministeriö. Liittovaltion tilintarkastustuomioistuin kuitenkin kyseenalaisti jo tällä viikolla sen, voidaanko velkajarrusta luopumisen oikeuttava kriisi todeta vasta jälkikäteen
Creme bruleetkin voi valmistaa odottamaan jääkaappiin jo paria päivää ennen joulua. Jälkiruoka ei saisi olla liian raskasta eikä liian makeaa, mutta siinä pitää olla jotain, joka nostaa sen selkeästi arjen yläpuolelle. Ensimmäisen lusikallisen rapsauttaessa sokerikuoren rikki on tunnelma lähes maaginen. Kirjan tunnelmalliset kuvat ja helposti toteutettavat reseptit tuovat vaihtelua niihin kaikkein perinteisimpiin jouluresepteihin. Munatoti – creme brulee 6:lle 5 dl kuohukermaa ½ vaniljatanko 1 kanelitanko 2 kokonaista neilikkaa 6 keltuaista ½ dl sokeria 1 rkl konjakkia tai rommia tai rommiaromia 6 rkl sokeria tai ruokosokeria 1 tl muskottipähkinää Joulun herkulliset jälkiruuat voi valmistella ajoissa Jostain syystä juuri jälkiruoan valinta tuottaa monelle päänvaivaa. Paista uunijäätelöä 250 asteessa 4–5 minuuttia, eli kunnes marenki saa pintaansa kaunista väriä. Ehkä lubia chitin eli persialaisen papukeiton. Anna pohjan jäähtyä. Uunijäätelö, luumuinen täytekakku, creme brulee ja karpalokiisseli täyttävät kaikki toiveet. Joulupöytää se kaunistaa jo kauniin valkoisella ulkonäöllään. Kaikki aikanaan. Vatkaa kerma vaahdoksi. Juuri ennen tarjoilua poltetaan pintaan rapea sokerikuori. Halkaise kakkupohja kahteen osaan ja laita toinen vuoan pohjalle. 16 LAUANTAI 9.12.2023 Keskipohjanmaa Nanna Rintala, teksti ja kuvat Uunijäätelö on vähän unohdettukin perinteinen jälkiruoka. Paloittele jäätelö ja nostele palat keoksi piparkakkupohjan päälle. Loput voit kaulita ja paistaa pipareiksi. Lisää vatkauksen lopussa tomusokeri, suola ja sitruunamehu. Vatkaa koristelua varten kuohukerma vaahdoksi. Leikkaa siitä irtopohjavuoan kokoinen pyöreä pohja. Kuumenna uuni 250 asteeseen. Valmista marenki vatkaamalla valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Luumuinen täytekakku joulupöytään 15 henkilölle kakunpohja 4 munaa 2 dl sokeria 1 dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja ½ dl tummaa kaakaojauhetta 1 tl leivinjauhetta 1 tl piparkakkumaustetta Voiteluun rasvaa tai vuokaspraytä ja korppujauhoja TÄYTE: 4 dl kuohukermaa 1 purkki luumuhilloa 3 dl rahkaa 1 dl sokeria 1 tl kanelia 6 liivatetta tilkka kiehuvaa vettä koristelu 2 dl kuohukermaa hopeakuulia rosmariininoksia kuusiksi ja tomusokeria lumeksi Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Porkkanalaatikkoa ja Paraisten piparkakkuja ei ole niitäkään unohdettu, mutta parasta antia ovat vinkit resepteihin, joilla voit loihtia vaihtelua joulunajan tarjoiluihin, kuten piparkakkusmoothie ja salvia-juustokeksit. Vatkaa sokeri ja munat kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Sopii nuorille ja nuorekkaille, kokeilijoille, konkareille siinä missä aloittelijallekin. Pohja saa jäädä pehmeäksi. Jouluisessa creme brulee -versiossa vanukas maustetaan munatotin eli eggnogin tyyliin. Uunijäätelön voi tehdä etukäteen pakastimeen odottamaan paistoa. Karpalo on marja, jonka takia on täytynyt nähdä vaivaa, ainakin jos marjat on poimittu itse. Iman ja Leena – Arkisafkaa Iman Gharagozlu & Leena Ahokas, WSOY 2023 Imanin ja Leenan Arkisafkaan on helppo heittäytyä mukaan. Kirjan ruokatarinat ovat sen parasta antia, reseptien lisäksi tietenkin. Anna hyytyä yön yli viileässä tai vähintään 4 tuntia. Täytekakussamme se pääsee oikeuksiinsa paksuna, hyydytettynä kermarahkatäytteenä. Löytyypä kirjasta lohipaistinkin ohje, joka on yksi Peggyn monista innovaatioista. Kirja henkii iloa, ja sen reseptiikka onkin yhdistelmä eri kulttuureista. Ensimmäiseksi kokkaan jonkin lukuisista papuruuista. Kun vuoraat pohjan leivinpaperilla, helpotat valmiin kakun siirtämistä tarjoiluvadille. Vahdi koko ajan, sillä herkkä marenki palaa nopeasti. Kokoa kakku irtopohjavuoan avulla. Sekoita mukaan rahka ja luumuhillo. Sesongit, edullisuus, monipuolisuus ja vaivattomuus ovat pariskunnan reseptiikan kulmakiviä. Jäähdytä. Koska nämähän ovat ihan tavallisia ruokia! Kirjan lopussa on kätevä 4 viikon ruokalista kauppalistoineen, lisäksi erityinen kiireviikko ja juhlamenu. Karpalokiisseli on kauniin joulunpunainen, yksinkertaisen herkullinen aterian kruunu. Kirja kuljettaa lukijan ja kokkaajan halki koko aterian: Antipasti, Primi, Secondi, Contorni ja Dolci. Peitä palat kauttaaltaan marengilla. Laita jäähtynyt piparkakkupohja esimerkiksi piirakkavuoan tai muun uuninkestävän astian pohjalle. Liota liivatelehtiä täytettä varten kylmässä vedessä noin 10 minuuttia. Kauli torttutaikina noin 1cm paksuiseksi. Tuunaa sisälle suosikkimakusi ja valmista uunijäätelö paistovalmiiksi pakastimeen odottamaan. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne taikinaan siivilän läpi. Täytekakku on monen joulupöydän perinne. Kaada taikina irtopohjavuokaan ja paista 200 asteessa alatasolla noin 30 minuuttia. Kirja on oiva lahja Italian ystäville ja pitkiä illallisia rakastaville. Mitäs sanotte vaikka mustikkarisotosta. Sekoita liivateseos luumurahkaan. Rakas herkkusuu Anni Paakkunainen, WSOY 2023 Annin uunissa -blogissa Anni tarjoilee takuulla toimivat reseptit upeisiin leivonnaisiin. Purista liivatteista ylimääräinen vesi ja sekoita ne tilkkaan kuumaa vettä. Henkan Italia Henri Alen & Annukka Oksanen, ReadMe 2023 Kirjan kertojan ääni on Henkan, ja Annukka on kirjannut hienosti kuuluviin juuri oikean sävyn. Keittokirjat ovat oiva lahjavinkki kaikenikäisille, kunhan valitset kirjan saajan mukaan. Piparkakun makuinen uunijäätelö 500 g piparkakkutaikinaa 1/2 l piparkakkujäätelöä 1 l karpalo-kinuskijäätelöä 3 munanvalkuaista hyppysellinen suolaa 1 dl tomusokeria 1tl sitruunamehua Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuvat näyttävät aidoilta arkipäivän otoksilta, värikkyys ja sopivasti salamaa pitävät huolen siitä, ettei kokkaajalle iske rimakauhu. Suosittelen perheen kokkaajille ja kaikille jouluttajille. Niin myös kirjassa, jossa ne on toteutettu kokonaan ilman valkoista sokeria. Sekoita taikina tasaiseksi. Voitele vuoka ja jauhota pinta korppujauhoilla. Resepteissä on italialaisen yksinkertainen tunnelma, mutta mukaan ei ole valittu kaikkein itsestään selvimpiä. Luumu on yksi joulun rakkaimmista kausimauista. Levitä luumurahka pohjan päälle ja aseta pinnalle toinen kakunpohja. Nanna Rintala, teksti ja kuvat Peggyn pieni punainen joulu Peggy Thomas, ReadMe 2023 Kaikkien tuntema ruokabloggaaja Peggy tunnustautuu varsinaiseksi jouluttajaksi. Paista pohjaa 200 asteessa noin 5 minuuttia. Siksi sitä kannattaa tarjota erityisissä tilanteissa kuten jouluna. Pursota kakun pintaan tähtityllalla tähtiä ja ripottele pinnalle hopeakuulia. Poimi parhaat kotimaiset keittokirjavinkit pukinkonttiin
Tiedätkö sinä minkälainen ravintola on Bouillon, Brasserie tai Bistro. Taaperon äitinä Anni on halunnut panostaa herkkuhetkiin astetta terveellisemmin. Laita muut kattilaan ja murskaa esimerkiksi sauvasekoittimella. Vanukasvuoat säilyvät hyvin jääkaapissa kolmekin päivää. Anna vanukkaiden jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa, mielellään seuraavaan päivään. Älä keitä enää. Nosta takaisin liedelle ja anna pulpahtaa kerran. Siirrä kiisseli jäähtymään tarjoilukulhoon. Ja siitähän syntyy cookiet, täytekakut, jäätelökakut, pullat ja piirakat. Karpalokiisseli 250 g karpaloita 1 l vettä 2 dl sokeria SUURUS: 1 dl vettä 4 rkl perunajauhoa pinnalle kermavaahtoa Laita desi karpaloita sivuun. Lisää tässä vaiheessa kokonaiset karpalot, jos ne ovat kotimaisia. Jaa seos vuokiin. Luumurahkakakun pohjassa maistuvat myös piparkakun maut. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kevyesti. Kuumenna uuni 150 asteeseen. Ota kattila liedeltä ja sekoita suurus ohuena nauhan joukkoon. Kirjan lukemalla sekin selviää, ihanan perinpohjaisesti ja tunnelmallisesti. Ennen tarjoilua ripottele kunkin paahtovanukkaan pintaan hiukan muskottipähkinää ja 1 rkl sokeria. Urbaani Vegenda Leivo Vegaanisti, Tiina Tohu, Tammi 2023 Vegaanileivonta ei ole mitenkään kummallista tai varsin vaikeaa. Täytekakku, ja vielä luumuinen sellainen, on aina varma valinta joulupöytään. Sekoita vesi ja perunajauhot suurukseksi. Vanukas on kypsä, kun se vielä hiukan hyllyy keskeltä. Siivilöi halutessasi marjamurska pois. Kirja sopii vegaaneille ja ihan kaikille muillekin.. Voitele kuusi noin 1,5 dl vetoista pientä keraamista vuokaa ja asettele ne valmiiksi syvään uunivuokaan/pellille. Creme bruleen tekoa ei kannata jännittää, se on lopulta hyvin yksinkertainen tehdä. Suosittelen pikkulasten vanhemmille, leipojille ja kaikille. jotka haluavat vähentää valkoisen sokerin käyttöä. Kypsennä 150 asteessa noin 45 minuuttia. Kaada kuuma kerma munien joukkoon ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen. Maistuu myös riisipuuron kanssa. Ripottelemalla pintaan sokeria estät kiisselin kuorruttumisen. Kirjan kokattuasi oletkin sitten masteroinut kaikki ranskalaiskeittiön klassikot! Ranskan rakastajille, aidon fiiliksen etsijöille ja keittotaidon syvintä olemusta janoaville. LAUANTAI 9.12.2023 Keskipohjanmaa 17 Uunijäätelön voi tehdä etukäteen pakastimeen odottamaan paistoa. Halkaise vaniljatanko ja raaputa siitä siemenet. Lisää ne hieman murskatun kanelitangon ja neilikoiden kanssa kermaan ja kuumenna kiehumispisteeseen. Kirja tutustuttaa lukijan aivan uudella tasolla Pariisin ravintoloihin ja niiden klassikkoresepteihin. Mausta rommilla. Karpalon syvä punainen väri ja kirpakka maku yhdistettynä samettiseen kermavaahtoon ovat joulua parhaimmillaan. BRASSERIE – reseptejä Pariisista Prisca Leclerc, ReadMe 2023 Ruokatoimittajat valitsivat Priscan kirjan Vuoden keittokirjaksi, eikä syyttä. Vain sokerinpoltto tehdään juuri ennen tarjoilua. Lisää vesi ja sokeri ja keitä viisi minuuttia. Jokaisella pitäisi olla keittiössään tämä kirja, joka julistamatta opastaa leivonnan saloihin keittiössä, jonne eläinperäisillä tuotteilla ei ole asiaa. Laita vuoat uuniin ja tee vesihaude kaatamalla kuumaa vettä noin puoleen väliin vuokia. Siivilöi mausteet pois. Polta pinta rapeaksi ja kauniin väriseksi pienellä kaasupolttimolla
Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. HERLEVI kyseli myös Maitokolmiossa virolaisesta kermasta kirnutun voin valmistuksessa syntyneen piimän käyttökohteesta. Joskus on syytä tehdä, kuten aikoo. Maksuton jakelupäivystys 0800 30101 ma-pe klo 7-11 ja la-su 7-9:30. -Jes. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta asiakaspalvelu.hillagroup.fi MEDIAKULMA Asiakaspalvelupiste avoinna ma-ke klo 9-11, 12-15. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. -Maa pysyy, kyntäjät vain vaihtuvat, tiivisti Herlevi. Hän saavutti tunnustusta muun muassa graafikkona, taidemaalarina, kuvanveistäjänä, monumenttien suunnittelijana ja kotiseutuasiain tutkijana. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Kokkolassa oppikoulua käytyään hän muutti varsin nuorena Helsinkiin, missä jatkoi opiskelua yleisessä taideteollisuuskoulussa. Mikko Herlevi oli valmis hyväksymään MTK:n puheenjohtajan Esa Härmälän viime keskiviikkoisen erouhkauksen. Ilmari Wirkkala oli syntynyt Kaustisella. -Keskon aikeet herättivät yleistä paheksuntaa heti tuoreeltaan ja moni otti yhteyttä K-kauppiaisiin, jotka puolestaan viestivät maakunnan tunteita Keskon johtoon. KOKOUKSEN lopuksi käydyssä vilkkaassa keskustelussa nostettiin esiin monia muutosten tuomia puutteita. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. -Tällaisiin uutisiin on syytäkin reagoida heti ja kertoa mielipiteensä. Vaikka tuontiaikeet on kiistetty, niin ei savua ilman tulta, Mikko Herlevi muistutti. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Taiteilija Ilmari Wirkkala on kuollut 83-vuotiaana. Johtokuntaan valittiin uudelleen Hannu Aho Perhosta ja Hannu Lassila Vetelistä. Lähetä meille juttuvinkkisi! toimitus@keskipohjanmaa.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN Otamme vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. TILAUSJA LASKUASIAT asiakaspalvelu@hillagroup.fi LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi asiakaspalvelu.hillagroup.fi/ www.hillagroup.fi/yhteystiedot LAUANTAI 9.12.2023 Keskipohjanmaa 18 Näin sanoo Herra: Armon hetkellä minä vastaan sinulle, pelastuksen päivänä minä autan sinua. Tilauksesta on iloa koko perheelle Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Muun muassa Kaustisen Purppuripelimannit esiintyvät siunaustilaisuudessa. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. -Monet h a lua i sivat MTK:n hajoavan, mutta oma väki ei tähän joukkoon kuulu. Edesmennyt saatetaan haudan lepoon ensi keskiviikkona Valkealan kirkossa. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. 49: 8 1 Nimipäivä tänään: Anne, Anna, Anni, Anu, Anneli, Annika, Annikki, Annukka, Annu (suom.), Anna, Annika, Anne, Annette, Ann, Anneli, Anni (ruots.), Anna, Anni, Anja, Anneli, Anita, Anu, Hanna (ort.). Keskipohjanmaassa on vuosien varrella ollut useita lähinnä kotiseutuasioita koskeneita Ilmari Wirkkalan kirjoituksia. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Lisäksi hän täydensi tietojaan muun muassa opintomatkoillaan Tanskaan ja Ranskaan. Herlevin tilallle jäljellä olevaksi toimikaudeksi valittiin Tuure Puutio Lohtajalta. Tuottajajärjestö on kestänyt kovia myllerryksiä aiemminkin ja firmalle on aina löytynyt puheenjohtaja. Syyskokouksessa nähtiin toinenkin sukupolvenvaihdos. -Pienikin tuonti Virosta voi vaikuttaa suuresti meidän hintatasoomme ja tuottajahintaan. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. PUHEENSA lopuksi Mikko Herlevi kertoi jättävänsä liiton puheenjohtajuuden kymmenen vuoden työrupeaman jälkeen ja siirtyvänsä eläkkeelle. Juhani Rahko Alavieskasta vaati MTK:ta olemaan 142:n avaamattomuuden takana ja säilyttämään tuotantoon perustuvan tuen. MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Taitelija Wirkkala kuollut Kaija Vähäsöyrinki KANNUS Keski-Pohjanmaan tuottajaliiton puheenjohtaja Mikko Herlevi on huolissaan Keskon aikeista tuoda maitoa Virosta ja Maitokolmion jo tapahtuneesta virolaisen kerman tuonnista. -Kuinka vuokramaiden tukioikeuksien käy ja kuinka investoinnit ja laajennukset otetaan huomioon jatkossa, kysyi Jukka Pulkkinen Vetelistä. Samalla Herlevi vaati tuottajajärjestöä säilyttämään yhtenäisyytensä. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Ilkka Niskasen tilalle valittiin Markku Kiljala Reisjärveltä. -Muistaakseni tämä oli jo kolmas kerta. Hän julkaisi myös useita tutkimuksiaan kirjallisina teoksina niin merisotahistorian kuin hautausmaahistoriankin alalta. Liiton puheenjohtaja ei kaarrellut vaikeita asioita muutenkaan. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Suvi Tanner LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Vaikka Viron oma maidontuotanto ei ole suurta, tapahtuu pääosa siitä yli 300 lehmän tiloilla, Herlevi huomautti tuottajaliiton syyskokouksessa. Tuonti Virosta romahduttaa maidon hintatason. Liiton johtokunnassa Herlevi on vaikuttanut 20 vuotta. Taiteilija Ilmari Wirkkalan suorittama työsarka oli paitsi pitkä myös monitahoinen. Ensimmäisenä naisena 18 vuotta sitten liiton johtokuntaan valittu toholampinen Anneli Järvenoja kiitti menneistä vuosista ja esitti tilalleen Atso Ala-Kopsalaa Toholammilta, joka myös valittiin
Muistotilaisuutta vietämme lähiomaisten kesken. Saisimme kiertueen Kokkolan joulunavaukseen. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sukulaiset ja ystävät. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme EeroHirvikosken muistoa ja otitte osaa suruumme. Timo Toivo Tapio Ojala siunattiin Kalajoen kirkossa 7.12.2023. Lämmin kiitos surussa muistaneille. Onko juna liikkeellä ensi kesänä. Siunauksen toimitti kappalainen Kai Tikkakoski. – Siinä on kääntyvät akselit. – Ensi vuonna mekin pyrimme samaan. Kokkolan Hautakivipalvelu Oy Laajalahdentie 22, Kokkola www.hautakivipalvelu.fi Avoinna 24/7 Rakkaamme Terttu Kaarina NIKULA o.s. 23.11.2023 Iltaruskossa Kiittäen ja kaivaten Sisarusten lapset perheineen Sukulaiset ja ystävät Taivas tulee lähelle, vain henkäys ja hän on mennyt. Tiekuntien täytyy saada myönteinen päätös valtion avustusosuudesta ennen hakemuksen jättämistä. Voimaksemme valoisat, elävät muistot. Hän oli syntynyt 24.9.2005 Perhossa. Hän oli syntynyt 3.8.1927 Kokkolassa. Kaipaamaan jäivät puoliso, tytär puolisoineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Siunauksen toimitti kirkkoherra Kari Lauri. Johanna Tikkakoski ja Jaakko Salo, Veteli 28.11. Alpo Sanna ja Tommi Sami ja Johanna, Topi ja Milla Johanna ja Raine, Arttu, Tatu ja Elias sekä muut sukulaiset ja ystävät Siunaustilaisuus Kaustisen kirkossa 15.12.2023 kello 11.00 jonka jälkeen muistotilaisuus Nikulan kylätalolla kutsutuille. Mallia Leppälä on hakenut Auran kunnasta. Viime kesänä hän kuljetti turisteja ja uteliaita paikallisia kaupunkijuna Kokkojunalla ympäri keskustaa. – Neuvottelen parhaillaan yhteistyökumppaneiden kanssa sen mahdollistamiseksi. Mikäli valtion avustusosuus on pienempi, myös kaupungin avustus vähenee vastaavasti. Heidi Kurikkala, Kempele POIKA 1.12. Talviajoon kaupunkijuna ei taipuisi. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Iina Rahkola. Peruskorjaus on toteutettava myöntämisvuoden aikana. – Kuorma-autoissahan on jo valmiiksi valoja kuin joulukuusessa. Palvelemme myös etänä. Kiertue lähtee kello 13 Prisman takaa. Avustusta ei myönnetä jälkikäteen. Reino Mehtälä Kalajokinen Reino Armas Mehtälä kuoli 8.12.2023 Kalajoen terveyskeskuksessa 88 vuoden ikäisenä. Hakemuksen liitteiksi täytyy laittaa ELY-keskuksen päätös myönnetystä valtionavustuksesta sekä hankkeen suunnitelmat aikatauluineen ja kustannusarvioineen Kaupungin avustuspäätöksen tekee kaupunkirakennelautakunta. Tapahtuman moottorina on Kokkojuna-yrittäjä Tomi Leppälä. LEPPÄLÄLLÄ on kokemusta erilaisista ”ex tempore” -tempauksista. Kuorma-autoja on vajaat kymmenen. – Karkkeja on tarkoitus heitellä matkan varrella. LAUANTAI 9.12.2023 Keskipohjanmaa 19 Surukiitos Kuolleet Surukiitos HAUTAKIVIVEISTÄMÖ KOKKOLASSA Kenneth 0400 594600 · kenneth@hautakivipalvelu.fi Toni 040 7328890 · toni@hautakivipalvelu.fi Sakari 0400 560804 · sakari@hautakivipalvelu.fi Hautakivet suoraan valmistajalta Näyttelykivet ulkotiloissa jossa n. Omaiset Rakkaamme Eila Anneli KORPIJÄRVI o.s. Jonna Viitala ja Jussi Tolonen, Nivala KUOLLEITA HAUDATTUJA Vili Ruuska Kokkolan kaupunki muistuttaa tiekuntia ja -isännöitsijöitä yksityisteiden perusparannusavustusten hakemisesta. – On poliisilta saatavasta luvasta kiinni, onko pukki pyöräkuormaajan kauhassa vai auton lavalla. Kari Juhani Kalliosaari siunattiin haudan lepoon Kaustisen kirkossa 8.12.2023. Jukkola s. 15.11.2023 K-PKS Sydän lämmin ei syki enää, vaan muistosi kaunis iäti elää. Kyseessä on Joulutervehdyskiertue, joka järjestetään Kokkolassa ensimmäistä kertaa. Kaipaamaan jäivät äiti, isä, Seela ja Eemil sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kokkolan kaupunginvaltuusto päätti 13.11. Anita Mikkola Kokkolalainen Anita Maria Mikkola o.s. Julia Vasalampi Perholainen Julia Josefiina Vasalampi nukkui pois vaikean sairauden uuvuttamana torstaina 7.12.2023 kotonaan läheisten ympäröimänä. Dahlström kuoli 7.12.2023 Toivontuvassa. 200 mallia Teemme värivedoksen hautakivestä jonka saatte mukaan, vaihtoehtoisesti voimme lähettää vedoksen myös sähköpostitse. 25.11.2023 Kaustinen Me emme itke niitä päiviä, jotka ovat myötäsi menneet, vaan olemme onnellisia, että ne päivät ovat olleet. Siellä ajoneuvojen jouluvalokulkue kuuluu kunnan joulunavaukseen. Turvaksemme ikiaikojen Jumala. Lämmin kiitos kaikille teille jotka kunnioititte rakkaamme Kaija Leena Kattilakosken muistoa ja otitte osaa suruumme Omaiset Rakas tätimme ja isotätimme Irja Hellin PUUMALA s. 14.8.1948 Lohtaja k. Ideana on tuoda valoa ja elämää joulunalusaikaan, Leppälä sanoo. Muistotilaisuus kutsutuille läheisille Kälviän seurakuntakodilla. Hän on järjestänyt muun muassa joulupukin helikopterilla Kokkolan joulunavaukseen. Kaupungin maksama avustus täydentää valtion maksamaa avustusta, eikä sitä myönnetä tienhoitotöihin. Suvi Pajula ja Vesa-Matti Salo, Kokkola 1.12. Yksityisteiden avustuksia voi hakea Kokkolassa Jouni Nikula Kuljetusliike Thodénin kuormaautot risteilevät Kokkolan keskustassa lauantaina iltapäivällä. Isoilla autoilla joulukulkue lauantaina. lisätä yksityisteiden perusparannukseen tarkoitettua määrärahaa 100?000 eurolla. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Kaiken kruunaa joulupukki tonttunsa kanssa. SYNTYNEITÄ TYTTÖ 19.11. Kaupungin myöntämä avustus kattaa enintään 25 prosenttia toteutuneista ja hyväksytyistä kustannuksista kohteissa, joille on myönnetty 75 prosenttia valtion avustusta. 12.12.1927 Kaustisella k. Avustusta voi hakea tiekunta tai tieisännöitsijä, mikäli tiekunta on järjestäytynyt ja toimittanut ajankohtaiset tietonsa yksityistierekisteriin sekä tieja katuverkon tietojärjestelmään. Mallia on haettu myös penkkariajeluista. Avustuksen määrä voi vaihdella haettujen avustusten mukaan määrärahojen sisällä. AVUSTUKSEN hakemiseen liittyy ehtoja. Lisäksi tien vaikutuspiirissä on vähintään yksi pysyvästi asuttu kiinteistö, jolle tien pituus on vähintään 200 metriä. Kiitos Kotipalvelun, Kuntolan ja Iltaruskon henkilökunnalle Irjan hyvästä hoidosta. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Meihin jää hiljaisuus, kiitollisuus. Kiitos kaikille surussamme myötäeläneille. Lisäksi kulkueessa ovat mukana mönkijä ja reki. Rautiolainen Erkki Pekka Ojala siunattiin Raution kirkossa 8.12.2023. Sillä ei voisi mitenkään operoida liukkailla, Leppälä sanoo. Tiedotteen mukaan haku on avoinna maaliskuun loppuun saakka. Kaivaten Hannu Janne sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitetaan 16.12.2023 klo 10 Kälviän kirkossa. Olette tervetulleita siunaustilaisuuteen Kaustisen kirkkoon lauantaina 16.12.2023 klo 13.00. Muistotilaisuus pidettiin omaisten kotona. 25.6.1949 Kaustinen k. Salo s
Viritytään yhdessä jouluun!. Pohjanmaan Kameraseurojen vuosinäyttelyn työt ovat nähtävillä 1.–30.12. Ruoka ja juoma KOKKOLA Navetanvintin Joulu XI, la klo 12.00 / su klo 12.00, Jukkolanmäen Navetanvintti. ke klo 16-18 (Huom! Ei koulujen loma-aikoina), Pikiruukintie 4. klo 18.00, Siltatie 3. Tervetuloa laulamaan jouluisia lauluja. Muistojen joulu valtaa Kokkolan taitokeskuksen. KOKKOLA Joulun tunnelmanluoja-yritys -kilpailu, su klo 12.00, Kokkola. Tervetuloa alle kouluikäiset lapset yhdessä aikuisen kanssa liikkumaan ja leikkimään. Verrattomat -liikuntaryhmässä jumpataan Urheilutalolla torstaisin. Handicraft club for all languages! Free! No registration required!. Deutschsprachiger Adventsgottesdienst. Paikalla myös Soiten Vasemmiston valtuutettu. Villa Elban Eko -joululahjapaja, ma klo 14.00, Sannanrannantie 60. Kesto 2h. Kalajokiseudun Taideyhdistyksen talvinäyttely “Sydäntalvi ” helmikuun loppuun saakka, Tapion Tuvalla, 27.11. klo 14.00, Mannerheiminaukio 5, 2 krs. Kirjavinkki-ilta aikuisille, ti klo 18.00, Kirkkotie 2. Tavaroita voi tuoda myyjäispäivänä klo 8 alkaen. Toholammin kirjaston monitoimitilassa ti 12.12. Vuosisuunnitelman mukaista tapaamista tiistaina 12.12 ei pidetä. Jannika B, la klo 23.00, Ravintola Pelimanni. Niittykatu 1, ohjaajina Pia Klemets ja Eero Kivistö. Ota oma tonttulakki mukaan!. Ohjelmassa kuullaan mm. klo 20 22 ja lauant. Uinnin seuravuoro KTU, Kokkolan Jymy ja KUS, la klo 17.30, Uintikeskus Vesiveijari. Ti 12.12. urkulauluja puhallinmusiikkia. Kaupunginkirjaston satutuokiot syksyllä 2023, ti 12.12. tarjoaa kohtaamisia kaikille monikulttuurisuudesta kiinnostuneille. Lautapelikerho nuorille ja aikuisille Yhteisöklubi Sillalla! Board game club for young and adults!. 22.12. 050 3147 375 / 050 3147 449. Kokkolan kaupunginteatteri, Torik. Bluegrassyhtye Jussi Syren And The Groundbreakers luo akustisen juurimusiikin elämyksen. Pöytien koko on 70 X 140 cm. LC Kokkola/Tervakokko. su 24.12. Lisätietoja myyntiin ja markkinointiin liittyen puh. 2. Pohjanmaan Kameraseurojen vuosinäyttely, 1.12. Mukana Turvapaikka -kuoro Mika Rengon johdolla. ti 26.12.) / ke klo 9-12 (sulj. Joulukonsertti Toholammin seurakuntakodissa, ti klo 18.30, Lampintie 7. Joulukalenteri Neristanissa, 1.12. Tapahtumassa soi joululaulut ja leikitään tonttuleikkejä. Kuule ääntä joulukellojen konsertti, su klo 18.00, Lohtajan kirkkotie 2 B. 48, Kokkola. KOKKOLA Sketches of North, 21.9. klo 17-19. Lucia-kulkue, ja yhteislaulua. Jussi Syren And The Groundbreakers, la klo 19.00, Kulttuurikorjaamo. Tila, la klo 13.00 / ke klo 19.00, Kokkolan kaupunginteatteri. klo 10-15. Centrian rytmiopiskelijoiden esittämä revyy. TP-Kaarle Ilves FS, la klo 14.30, Pikiruukintie 4. Neristan Kokkolan vanhakaupunki. Ikääntyvien yliopisto, ke klo 14.00, Kokkolan kaupunginkirjasto. Luksusta, la klo 19.00, Amfi/Centrian Kampus. Tarkista joulukuun poikkeavat aukioloajat!. KOKKOLA Luksusta revyy, la klo 19.00, Centriaammattikorkeakoulu. klo 14.00, Valtakatu 13. Lähialueen laadukkaita tuotteita, ilmainen joulupolku, tunnelmallista musiikkia ja maistuvaa syötävää paikan päällä. Muistojen joulu -näyttely, 13.11. Vapaa pääsy. Osallistuminen on maksutonta. K-P Muistiluotsi, p. Levinnyttä syöpää sairastavien vertaisryhmä, ti 12.12. Maksuton ja avoin kaikille seniori-ikäisille. Lapsia ja ukrainalaisia huomioidaan erityisesti. KALAJOKI Himangan Eläkeläiset ry:n kerhotoimintaa, ke klo 12.00, Raumankarintie 2. Joulurauhaa -joulukonserttikiertue. ”Joulu tupaan astuu” on Kokkolan Nuorisokuoron ja muiden nuorten laulajien tunnelmallinen yhteiskonsertti. klo 12:sta vietämme Himankatalolla Pikkujoulua ruokailun merkeissä. 14.2. Tervetuloa iltatapahtumiin: 11.12. Joulujuhla Leirikeskus Majakalla. Jannika B on viihtynyt kotimaisen pop-tantereen parrasvaloissa jo kymmenen vuoden ajan. Tervetuloa!. Joulu tupaan astuu, ke klo 19.00, Iltaruskontie 1. Avoimet Harjoitukset, 15.11. Iltapäiväkahvit Lucian kanssa, ke klo 13.30, Såka byagård, noin kerran kuussa. City Kokkola ja Kokkolanseudun kehitys KOSEK palkitsee vuoden 2023 ”Joulun tunnelmanluoja” -yrityksen kaupunkikeskustan alueella!. liikkuvan buggin alkeisjatko klo 18-19 ja jatkotaso klo 19-20 Kokkolan Työväentalolla. Palvelut ja tulevaan varautuminen. Ilmainen ja kaikille avoin!. 14.12. Urheilu ja liikunta KALAJOKI Ikääntyvien liikuntaneuvonta, 23.10. Onko ongelmia puhelimen, tabletin tai tietokoneen kanssa. 0505934372 ja www. Kuule ääntä joulukellojen -konsertti, su klo 18.00, Lohtajan kirkkotie 2 B. ti klo 11-16 / ke klo 11-16 / to klo 11-18 / pe klo 11-16 / la klo 11-16 / su klo 11-16 K.H. Pöytä 35 € + tilausmaksu. saippuaa ja huulirasvaa sekä kuunnellaan joululauluja ja samalla voit nauttia talvisista maisemist a, glögistä ja pipareista takkatulen ääressä. klo 17.30, Kokkolan kaupunginkirjasto. Neulekahvila Lampin tuvalla, ke klo 12.00, Lampintie 3d. Ryhmä on maksuton. klo 13 Kitinkodissa ja klo 14 Puistolassa. Eläinaiheisia maalauksia läheltä ja kaukaa – Tiluksen ja Parviaisen yhteisnäyttely | Galleria Justus, 4.12.-31.1. Liikuntahalliin on rakennettu erilaisia toimintapisteitä ja temppuratoja. 044 770 0025. Jumalanpalvelus. Kaikille halukkaille avoin jakelu hävikkiruuasta. Futsalykkösen ottelu. Kahvipannu kuumana klo 11.30 saakka. Viikottain kokoontuva puutyökerho. Kultalevyn yhtye on pokannut kuudesta levystään. Revyy kertoo nykyajan suorittamisesta, somen kaikkivoipaisuudesta, ihmisten välisen kommunikaation puuttumisesta ja harhasta, että kulttuuri on Luksusta! Liput 16€/22€ (sis. Kansainvälinen käsityökerho International handicraft club, ma klo 18.00, Kosti ry. 24.12. klo 17.30-18 satutuokio, Kokkolan kaupunginkirjasto. Kyläja kaupunkitapahtumat HALSUA Joulujuhla, su klo 16.00, Vetelintie 191. Perinteinen Neristanin joulukalenteri rakentuu jälleen Kokkolan vanhaan kaupunkiin. Kokkolan Tiikerit Akaa Volley, su klo 17.00, Hollihaan liikuntahalli. 13.12. Lestijokiseudun ympäristöyhdistys ry järjestää suunnitteluillan Toholammin kulttuurisalissa. Perinteinen pallobingo Jokikylätalolla. Pop/jazz-keikkaviikko 8.–15.12.2023, ma klo 18.00 / ti klo 20.00 / ke klo 11.00, Pitkänsillankatu 16. Maanant., keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 9.30-10.30. Kurssit, luennot ja seminaarit KOKKOLA Läheinen työikäisen muistisairaan tukena, ma klo 17, Tehtaankatu 18 B 13. Tule kokeilemaan amerikkalaista jalkapalloa. Uusi hallitus esittäytyy. TOHOLAMPI Sykäräisen lukukerho, ti klo 13.35, Koulutie 21. LESTIJÄRVI Lastenteatteria ja riisipuuroa: jouluinen aluekahvila Yli-Lestillä, su klo 17.00, Lestijärventie 994. Pop Up Lahjakauppa, Isokatu 12. klo 18 alkaen. klo 15 Tunnelmallinen joululauluilta Pelimannitalossa. eSeniorit digituki ikääntyneille, ke klo 12.00, Kokkolan kaupunginkirjasto. KANNUS Virtapiiri kohtaamispaikka työttömille ja eläkeläisille, 5.10. Deutscher Adventsgottesdienst, ti klo 18.00, Läntinen Kirkkokatu 19. palvelumaksun) Esitykset ovat Centrian kampuksen Amfi-tilassa (osoite Talonpojankatu 2, 67100 Kokkola). Eläkeläinen, opiskelija, työtön, varusmies 20 € Palvelumuotoilua Yrityksille 3: Asiakaskokemuksen kehittäminen Asiakkaan polku SILMU-labrassa, ma klo 12.00, Centria TKI. Ruotsinkielinen seniorikerho, ti klo 10.00, Gamlakarleby Åldringsvänner rf/Pettersborg. to klo 9-11, Valtakatu 20. Mukaan Virsija Sininen laulukirja. Kokkolan Tanssiklubin harjoitukset, ti klo 18.00, Pormestarinkatu 28. Hyvinvointialuekahvila Yli-Lestin työväentalolla 10.12. Tervetuloa. 10 12 Kipparihallissa. Kahvia ja glögiä, iloista keskustelua Jussinpirtillä tiistaina 12.12.klo 18.00. Hengellinen toiminta KOKKOLA Luther-säätiön messu, su klo 15.00, Asentajantie 13. Tiistaina 12.12.2023 klo 18 musiikkilukion aula täyttyy jälleen jazzin suloisista sävelistä. Myyjäiset, taidenäyttelyitä, joulumuistojen keräystä, arvontaa, kahvila, makkaraa, ohjelmaa lapsille, musiikkia, kuvaelma. LAUANTAI 9.12.2023 Keskipohjanmaa 20 Kulttuuri KANNUS Eläkeliiton Kannuksen yhdistys. Lohtajan kirkko su 10.12 klo 18.00. Vapaa pääsy. TOHOLAMPI Jättiputken torjuntatoimien suunnitteluilta, ma klo 18.00, Lampintie 5. facebook.com/tervakokko. Liput: 29 / 26 / 22 €Kesto noin 2h. Joulukonsertti Lohtajan tunnelmallisessa kirkossa: Laura Mäkitalo, mezzosopraano. ti klo 19.00-21.30, Passojantie 183. Jutellaan LottaSofia Saahkon kirja Papan kanssa kahvilla. Onko läheisesi sairastunut muistisairauteen työiässä. SIEVI Lukupiiri Sievin kirjastolla, ke klo 17.00, Haikolantie 19. Samanlainen onni, la klo 18.00, Ykspihlajan Toimitalo. Lisäksi lukuisia pikkujulkaisuja sekä muutama kokoelmalevy sekä 3 dvd:tä. Tule ja koe upea joulutunnelma Jarin omien joulukappaleiden ja kaikkien tuntemien joululaulujen parissa. Ilmainen Eläkeliiton Toholammin yhdistyksen kahvitilaisuus Jussinpirtillä, ke klo 13.00, Elnantie 2. Lapset ja perhe KALAJOKI Kirjasta koristeeksi, ma klo 14.00, Himangan kirjasto. 11.12. Aivoliiton Keski-Pohjanmaan Aivoyhdistys ry Puutyökerho, 23.8. International club Kansainvälinen klubi, ke klo 16.00, Kosti ry. Evelina on yksi kotimaisen pop-musiikin kärkinimistä, joka tunnetaan muun muassa listahiteistään. ma klo 10-16 (Omatoimiaikoina klo 8-21) / ti klo 10-16. TAPAHTUMIEN KESKI-POHJANMAA. Suomalaisten alakuloa jo vuodesta 1996 ruokkinut kymenlaaksolainen rockyhtye Viikate on julkaissut 13 pitkäsoittoa. Museot ja näyttelyt KALAJOKI Pisa Design 20vuotta tekstiilejä -näyttely, Matkailutie 312. Poro-Pirtin Joulupiha ja Joulukahvila, su klo 12.00, Rödsön Poro-Pirtti. Ja paljon muutakin tarjolla Taidekartanossa! Pe klo 16 Konservatorion oppilaat soittavat ja laulavat. Irene Välimäen näyttelyssä ympäristöstä kerätyt luonnonmateriaalit saavat uuden elämän. Ukrainankielinen satutunti, ke 13.12. Uinnin seuravuoro lauantaisin klo 17.30-19 uintikeskus VesiVeijarissa KTU:n, Jymyn ja KUS:n jäsenille, mm. Muksukirjasto, ma klo 9.30, Lohtajan kirjasto. KOKKOLA KoS:n Kinkkurastit, la klo 12.00, Outokummuntie. Musiikki ja konsertit KAUSTINEN Tunnelmallinen joululauluilta, su klo 15.00, Konstantie 8. Myynnissä herkullisia Lucia-pullia. Hetkeksi hiljene maa -konsertit, ti klo 18.30, Kokkolan kaupungin kulttuuripalvelut. Mukaan tarvitset vain urheiluvaatetuksen. 30.12. 11.2. Hannu Karjalaisen videoinstallaatio. Lautapelikerho Board game club, ma klo 18.00, Kosti ry. Tarjolla riisipuuro, soppa, kinkkuleipä ja torttu ja kahvi 10€. Risto Lauriala, piano. Puistokävely, ma klo 9.30 / ke klo 9.30, Kipparihalli. klo 12-13 Harriniemi, Outokummuntie. Laura Alasaarelan päättökonsertti, jossa kuullaan pianomusiikkia, säveltäjinä Bach, Bartok, Dvorak, Vaughan Williams ja Crumb. Joulu Shakespearen kanssa, su klo 15.00, Schaumansali. Musiikkilukion Jazz -ilta, ti klo 18.00, Meerbuschintie 1. La klo 12 Veikko Siponkoski soittaa kitaramusiikkia. ke klo 20-22 / la klo 10-12 Santahaantie 19. Ykspihlajassa tapahtuu, ma klo 10.00, Satamakatu 40. Tervetuloa!. Su 10.12. 31.12. Seniorikerho, ke klo 10.00, Gamlakarleby Åldringsvänner rf/Pettersborg. eSeniorit digituki ikääntyneille. Ke 13.12. ma klo 9-15 (suljettu ma 25.12. Nettitreffit digiopastusta Toholammilla, ti klo 12.00, Lampintie 5. KeskiPohjanmaan konservatorion Toholammin toimipisteen oppilaskonsertti. Tunnelmalliset pikkukylän markkinat. Wanhat Wiheltäjät -kahvila avoinna kävelyjen aikana!. ja su 31.12.) KOKKOLA Luksusta revyy, la klo 19.00, Talonpojank. Tunteet kuviksi Kati K:n valokuvanäyttely, 4.12. Marja Ojalan lukupiiri, ke klo 17.30, Kalajoen pääkirjasto, kokoontuu kerran kuussa keskiviikkona klo 17:30 Kalajoen pääkirjaston pienryhmätilassa. Onni suosii rohkeaa, 7.6. Klo 21 alkaen Coverguys viihdyttää coverbiiseillä.. ke 6.12.) / to klo 9-15 / pe klo 9-15 / su klo 13-16 (sulj. Joka maanantai klo 14.15-15.30 kaikille avoin jumppa ja liikuntaneuvontatuokio Pohteen Virtatuvassa, Kalajoen liikuntatoimi. Vanhanajan joulumarkkinat Kirkonmäellä, la klo 12.09, koko perheen vanhanajan joulumarkkinat Kotiseutumuseon pihapiirissä. hyödyntää shibaria, japanilaista kyösitaidetta, valonäyttelyn kuvien kuvakerronnassa. Ruotsinkielinen tiistaiklubi. Julkonsert med Jakobstads Sångarbröder och Eima. Joulujuhla Seurakuntatalolla 12.12.2023., ti 12.12. Kaustisen musiikkilukion perinteinen joulukonsertti kirkossa, ma 11.12. TOHOLAMPI Toholammin Diabeetikoiden jouluilta, ti klo 18.00, Elnantie. Johanna ja Mikko Iivanainen, ti klo 19.00, Kulttuurikorjaamo. Omien eväiden syönti sallittu. Joulukonsertti Lohtajan tunnelmallisessa kirkossa: Laura Mäkitalo, mezzosopraano, Risto Lauriala, piano. ohjattua vesijumppaa! Kokkolan Tanssiklubin harjoitukset, su klo 16.30, Kuusitie 3. Kahvila ja noin 50 markkinamyyjää!. Tuotteita ja teoksia 20 vuoden ajalta. FT Lauri Skantsi luennoi 13.12.2023 klo 14.00-15.30 aiheesta Kivikauden kylät Keski-Pohjanmaalla. Tervetuloa Hetkeksi hiljene maa -konsertteihin Lohtajalle ja Ullavaan!. Private Talk Show, la klo 13.30 / la klo 18.30, Katariinan kamari. ti klo 11-16 / ke klo 11-16 / to klo 11-18 / pe klo 11-16 / la klo 11-16 / su klo 11-16, Pitkänsillankatu 28. Maksuton aamupala klo 9-10, kevyttä liikuntaa, mukavaa jutustelua, tietovisailua ym. klo 10-15, su 10.12. tangon harjoitukset, ti klo 19.00, Niittykatu 1. Avoinna la 9.12. Eläkeliiton Kannuksen yhdistys. Tulkoon joulu -yhteiskonsertti, su klo 14.00 / su klo 16.00, Kulttuurikeskus Akustiikka. Tervetuloa!. Adventtimyyjäiset, la klo 12.00, Kälviän seurakunta. Viihde KOKKOLA Baaripähkinä pubivisa, ke klo 19.00, Torikatu 19. Pop/jazz-kokoonpanot musisoivat Kokkolassa keikkaviikolla 8.–15.12.2023. Yhteisöklubi Sillan kahveille kokoonnutaan juttelemaan ja kahvittelemaan joka tiistai klo 9-11. Rasmus Tammikin isännöimässä illassa kuullaan useita eri lukiolaisten kokoonpanoja. klo 12.00, Isokatu 1, opetusravintola Kokkolinnassa. LA 9.12. Mahdollisuus myös lahjoittaa tuotteita tai varata ilmainen myyntipöytä p. buggin alkeet klo 16.30-17.55 ja bluesin jatkotaso klo 18.0519.30 Kiviniityn koululla. Bingo, 19.12. Musiikkilukio valmistautuu joulun viettoon perinteisesti. Näyttämömusiikkia 1600-luvun Englannista Novian barokkimusiikkikoulutus tekee fantastisen retken Kesäyön unelmiin ja Talvisiin tarinoihin muusikkonäyttelijä Elina Mustosen johdolla. 31.12. eSeniorit opastavat sinua. Nauti aidosta joulutunnelmasta!. ma klo 9-17 / ti klo 9-17 / ke klo 9-17 / to klo 9-17 / pe klo 9-17 / la klo 10-14 (18.11.), Taito Keski-Pohjanmaa ry. Kaikille alakoululaisille avoin kerho, jossa tutustutaan kirjoihin ja lukemiseen hauskalla tavalla, askarrellaan ja pelaillaan!. Vapaa pääsy (varaa kahvirahaa) Järj. Palvelumuotoilu koulutus. Päivärinnan lapsikuoron ja Vieska Sinfonietan yhteiskonsertti. Liikuntaryhmä: Muistisairautta sairastaville ja läheisille, Vapaudentie 1. (Omatoimiaikoina klo 8-21) / ke klo 12-19 (Omatoimiaikoina klo 8-21) / to klo 12-19 (Omatoimiaikoina klo 8-21) / pe klo 10-19 (Omatoimiaikaina klo 8-21), Lohtajan kirjasto. KANNUS Mäen joulumarkkinat Kannuksessa, la klo 11.00, Mäkiraontie. Liput: 29 / 26 / 22 €. Päänäyttämö, Torik. Takuuvarmaa joulutunnelmaa ihanan jouluisessa ja maalaishenkisessä pihapiirissä. Vapaaehtoistyön lauluryhmä, Joki-Annalankatu 6. Kannus, ma 11.12. Lisää tietoja puh 050 443 1107. ti klo 11-16 / ke klo 11-16/ to klo 11-18 / pe klo 11-16/ la klo 11-16 / su klo 11-16, Pitkänsillankatu 26. taidetta, keramiikkaa, koruja, saippuoita, mattoja, huopia, lankoja ym.. Ilta alkaa maukkaan joulupöydän parissa klo 19. Myytävänä joulun herkkuja. Tule katsomaan eläinlauman uusia jäseniä ja nauttimaan kuppi kuumaa. Järj. Ti 12.12. Markkinat ja myyjäiset KOKKOLA Tervakokon Perinteiset Joulumyyjäiset, la klo 9.00, Kruunupyyntie 3, Kaarlelan seurakuntakodilla. Lentopallon Mestaruusliigan runkosarjapeli. Muut KALAJOKI Evelina, la klo 22.00, Viihdekeskus Merisärkkä. KOKKOLA Jouluinen -Perhetemmellys, la klo 10.00, Isokylän koulu. Yhtye aloitti keikkailun helmikuussa 2001 ja on keikkaillut t. Teater Jacob vill hedra sin hedersmedlem Wava Stürmer genom att ett år efter hennes bortgång uppföra hennes drama ”Så som elden” Julkonsert med JSB och Eima, la klo 19.00, Schaumansali. Ykspihlajan eläkeläiset ry. Tervetuloa!. Joululahjapajassa tehdään itse mm. Tarjolla joulupuuroa, torttukahvit, yhteislaulua ja jotain ohjelmaa. Tervetuloa tutustumaan Pisa Designin tekstiilinäyttelyyn Kohtaamispaikka Loistoon. Renlundin museo. ma klo 14.15-15.30 (Kaikille ikäihmisille avoin ja maksuton tapahtuma), Torintie 2. Ilmoittautuminen: 044 770 0025. Lauluyhtye I.S.K.U.n joulukonsertti, su klo 16.00, Kokkolan Snellmankoti. Valomerkki klo 01.30. Loppuvuoden ajan avoimet treenit keskiviikk. VETELI Taidemyyntinäyttely, la klo 10.00, Emäntäkouluntie 20. argentiinalainen tango klo 19-21. Wanhassa Holvissa Ruokajakelu parillisten viikkojen maanantaina. Seniorikahvit!, ti klo 9.00, Ryövärinkarintie 1. Tervetuloa kuulolle!. Myynnissä käsin valmistettuja tuotteita mm. Muistiliiton webinaari / 17.1. Lippu 25 €. Kaikenlaisen musiikin yhdistys Musiiki ry. KAUSTINEN Pikkujoulut, la klo 19, Nikulan ravirata. Av. NIVALA Viikate, la klo 22.00, Viihdekeskus Tuiskula. Night Spell, ke klo 19.00, Pitkänsillankatu 16. Kokkolalainen valokuvaaja Kati K. Centrian rytmiopiskelijoiden esittämä revyy kertoo nykyajan suorittamisesta, somen kaikkivoipaisuudesta, ihmisten välisen kommunikaation puuttumisesta ja harhasta, että kulttuuri on Luksusta!. VETELI Talonpojan Navetan Joulumarkkinat, la klo 10.00, Laaksotörmäntie 5, vuosittain joulukuun toinen viikonloppu eli to-pe 8.9.12.2023. Lucia-juhla Villa Elbassa, ke klo 9.00, Sannanrannantie 60. YLIVIESKA Jari Sillanpään Joulu, la klo 16.00, Kulttuurikeskus Akustiikka. 48. Ritva Talvitie, viulu ja Outi Kangas, piano. PIETARSAARI Så som elden, la klo 19.00 / su klo 16.00, Brandkårshuset radnumrering. ja 1.1.) / ti klo 9-15 (sulj. Vietetään aikaa yhdessä mukavassa tunnelmassa. 29.5. Kokkolan Tanssiklubin argent. ma klo 12-20 / ti klo 12-19 / ke klo 12-19 / to klo 12-19 / pe klo 10-15 / la klo 12-15, Kannuksen kaupunginkirjasto. Kaiken kielisille! Ilmainen ja ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Joulukonsertti ”Tulkoon Joulu” sunnuntaina 10.12.2023, osoite Rantakatu 27, Kokkola. KOKKOLA Tervakokon Perinteiset Joulumyyjäiset, la 9.12. ma klo 8-20 / ti klo 8-20 / ke klo 8-20 / to klo 8-20 / to klo 8-20 / pe klo 8-20 / la klo 8-20/ su klo 8-20, Matkailutie 3. Lasten joulupaja. 31.12. Lämpimästi tervetuloa puuron, torttukahvien sekä jouluisten laulujen kera. Visailu pitää sisällään 30 monipuolista kysymystä eri aihealueista ja vaikeusasteista. TOHOLAMPI Jussinpirtin ohjatut kuntosaliryhmät ke 13.12 klo 9 Naiset, klo 10 Miehet, ke klo 9.00, Elnantie 2. Kaikille avoin, lämpimästi tervetuloa! Lainaa kirja kirjastosta ja tule mukaan keskustelemaan. ti-pe 10-18 ja la 10-16. Poro-Pirtin Joulupihalla vilisee tonttuja, mutta sinne on muuttanut myös kaksi uutta valkoista pikkuporoa. Riisipuuroa, torttuja, kahvia, mehua sekä Soivan Sammakon lastenteatteriesitys. Su 10.12. Tapaa muita lapsiperheitä ja leiki, lue ja lainaa! Koko kirjasto on lapsiperheiden käytettävissä vapaata oleskelua ja leikkiä varten. klo 9-14, Kaarlelan seurakuntakoti. VETELI Ruokajakelu, ma klo 17.30, Koulutie 73. Kahvitarjoilu ja arvontaa, tervetuloa!. Puuroa ja kahvitarjoilu. VREL Kokkolan osaston joululounas, ma 11.12. KOIVU JA TÄHTI, 12.10. Johtaa Laura Morefield ja säestää Pauliina Rintala