Uhrien mukaan kaksi hotellihuoneeseen tunkeutunutta naamioitunutta miestä pitivät heitä vankeina ja pahoinpitelivät parinkymmenen minuutin ajan. Juustoa keitetään kolmanneksen eli 1,5 miljoonaa kiloa vähemmän. Lääkärivastaanotto hoidetaan Kälviällä kuun lopulta lähtien ostopalveluna. Sivu 9 OK Botnian hiihtosuunnistaja Staffan Tunis sai Keskipohjanmaan kultamitalin vuonna 2007. TAMMIKUUTA 2008 – Jännittävää, Pirkko Saisio sanoi odottaessaan YTN:n Elämänmenon esityksen alkamista Ykspihlajan toimitalolla. Sivu 12 Uusi rikkihappotehdas valmis vuonna 2011. Kaustisen uudessa kulttuuristrategiassa KTK:sta on tehty yhteisötaiteenkeskus. Sivu 20 Persoonallisuuden piirteitä voi muokata LYHYESTI SITAATTI SÄÄ Sivu 12 . – Kohta ei enää tarvitse tarjota ei-oota, sanoo terveyskeskusjohtaja Asko Linna. Keitämme nyt yhtä kyytiä 16 kattilan satsin juustoa päivässä, kertoo juustolan johtaja Marko Puhto. Sivu 3 Pelko palveluiden heikentymisestä on sangen aiheellinen. Uhrit ovat sairaalahoidossa, heillä ei ole hengenvaaraa. Työterveyshuollossa persoonallisuushäiriöitä tunnistetaan Melartinin mukaan huonosti. Diagnoosia ei mielellään tehdä, koska se koetaan leimaamiseksi. Toinen uhreista on suomalainen, toinen ulkomaalainen. Nyt maidontuotanto vähenee viiden prosenttiyksikön kuukausivauhtia. Muutosta vauhditetaan ylimääräisellä 20 000 euron avustuksella, joka mahdollistaa tilojen vuokraamisen halvemmalla. Uusimman tutkimustiedon mukaan persoonallisuuden jäykät piirteet eivät ole pysyviä, vaan niihin voidaan vaikuttaa jopa lyhyelläkin terapiajaksolla, sanoi psykiatrian erikoislääkäri Tarja Melartin Hyksistä Lääkäripäivillä tiistaina. Sivu 11 ”Muutkin aiheuttavat itse sairauksiaan” . Se korvaisi nykyisen Kemiran rikkihappotehtaan tuotannon. Sivut 14-15 Noin 5–15 prosentilla ihmisistä on jonkinlainen persoonallisuushäiriö. Poliisi on vanginnut vuonna 1980 syntyneen ulkomaalaisen miehen todennäköisin syin epäiltynä. Tarkoitus on, että yhdistykset ja muu ”kolmas sektori” ottavat enemmän vastuuta toiminnasta. Kansantaiteenkeskuksen ajauduttua ylipääsemättömiin taloudellisiin vaikeuksiin sen rooli muuttuu. Jouni Nikula KÄLVIÄ (KP) Lääkäripalvelut kiinnostavat kälviäläisiä. Neljän henkilön määräaikaisia työsuhteita ei enää jatketa ja tuotantoa järkeistetään. Vähennykset tehdään vientijuustojen ja jauheiden tuotannossa. – Maidontuotannon vähentyessä turvataan ensin kotimaan kulutus ja tuoretuotteiden valmistus. Kuva: Juha Sallinen Kaija Vähäsöyrinki (KP) Valion Toholammin juustolan tuotantoa leikataan jälleen tänä vuonna. Vastuun ottava ODL-Hoitoketju lupaa palvelun parantuvan kaikilla rintamilla. Sivu 11. Sivu 2 Maitopula leikkaa tuotantoa Vähennyksiä ja järkeistämistä Toholammin juustolassa Saisio näki pihlajalaisten Elämänmenon Tunis sai kultamitalin Potkukelkkakuskilla ei ole kännykkäkieltoa Kuva: Päivi Karjalainen Lapsesta saakka potkukelkkailleet lohtajalaiset Aila Roiko (vas.) ja Taina Erkkilä ovat ovat huomanneet, että raittiin ilman ja turvallisuuden lisäksi kelkkailussa on muitakin hyötyjä autoon nähden. Yleisurheilijat Joni Mattila ja Sandra Eriksson palkittiin hopeamitalilla ja hopeakorulla. Valion jalostuksesta hävisi viime vuonna peräti 42 miljoonaa litraa maitoa. Sivu 2 Kälviäläiset hereillä lääkäripalveluistaan Tapio Lehtinen UUSIKAARLEPYY (KP) Kaksi 50-vuotiasta liikemiestä ryöstettiin ja pahoinpideltiin Juthbackan hotellissa Uudessakaarlepyyssä maanantai-iltana. Toholammin emmentaljuustola toimii puskurina Valion tuotannossa. Päästöjä ilmaan ja veteen uudesta tehtaasta tulisi selvityksen mukaan vähemmän kuin vanhasta. Tiistainen infotilaisuus kunnan lääkäripalveluista seuraavan kahden vuoden aikana keräsi valtuustosalin ääriään myöten täyteen. Itse aiheutettuja sairauksia esiintynee samassa mitassa tupakoitsijoilla, huumausaineiden käyttäjillä, ylensyöjillä ja liikenteen kaahareilla, Kalervo Linna Perhosta kirjoittaa. Juustolan tuotantoa on järkeistetty vähentämällä työvuoroja. Näyttää siltä, ettei maidontuotanto kasva, Puhto arvioi. Nro 8 Keskellä elämää vuodesta 1917 Hinta 2 euroa www.keskipohjanmaa.net Keskiviikko 9. – Tehdas seisoi viime vuonna kolme viikkoa ja marraskuussa lomautimme seitsemän vapaaehtoista. Maidontuotanto laski ensimmäistä kertaa myös täällä, Maito-Suomen sydämessä, kolmen miljoonan litran verran. Vastaamassa Antti Hynninen. Toinen ryöstäjä on kadonnut jäljettömiin. Tulevasta en osaa sanoa. Boliden Kokkola Oy:n nähteillä oleva ympäristövaikutusten arviointiselvityksen mukaan uusi rikkahappotehdas valmistuisi sinkkipasuton viereen vuonna 2011. Väkeä oli viitisen kertaa enemmän kuin joulukuun alussa, jolloin valtuusto päätti historiallisesta kuntaliitoksesta. Sivu 2 Liikemiehet ryöstettiin Keskustelu lääkäripalveluista kävi kuumana Kälviän valtuustosalissa. – Nimimerkki ”Vakavaa asiaa, mutta totta” kirjoituksessaan ”Hoitoonohjaus avuksi” (Kp 4.1.08) mielestäni tarpeettomasti yksipuolisti, sinänsä tärkeässä asiassa, alkoholin käyttäjät sosiaaliturvan vaarantajiksi. Tällä hetkellä ei ole tiedossa lomautuksia. – Kun äsken kudontapiiriin tulin kelkalla, poika soitti kännykkääni. Kirjailija varasi loppiaisena aikaa esikoisromaaniinsa perustuvan näytelmän katsomiseen ja perinteikkääseen YTN:ään tutustumiseen. Autoa ajaessa kännykkään puhuminen on kielletty, mutta kelkkailijoille se ainakin vielä sallitaan, Aila Roiko nauraa. Sivu 5 KTK:sta YTK
Uhrit ovat sairaalahoidossa, heillä ei ole hengenvaaraa. Ryöstäjät saivat saaliikseen useita kymmeniä tuhansia euroja. Vuoden 2006 kuivuuskin voi vaikuttaa, sillä silloin rehusato jäi pieneksi ja monet tilat vähensivät eläimiä. Peruslääkärija hoitajavastaanoton lisäksi ODL-Hoitoketjun välittämät lääkärit toimivat Kälviällä myös kotisairaanhoidossa, palveluasumisessa, kouluissa ja neuvoloissa. Pyrimme minimoimaan lääkäreiden vaihtuvuuden, jotta väestön kanssa päästäisiin tutustumaan. Tavoitteena on, että tie ajanvarauksesta vastaanotolle olisi jatkossa kahden viikon mittainen. – Ostopalvelun etuna on myös se, että tiedämme palvelujen kokonaiskustannuksen koko vuodelle, sanoo Linna. Naamiomiehet iskivät yllättäen Kaksi liikemiestä ryöstettiin ja pahoinpideltiin hotellissa Juthbackan kartanon hotelli sijaitsee punaisessa osassa. Alussa voi olla ruuhkaa Kälviällä on odotettu jo pitkään parempia aikoja. – Vuodet kuluvat yllättävän nopeasti. Puhto luottaa tuotannon kääntyvän kasvuun keväällä, sillä aiemmin on ollut kolmenkin prosentin lisäyksiä. Eurolääkäreitä on, mutta mikään opettelupaikka Kälviä ei ole. Kiintiö alittui vuonna 2001 eikä ole sen jälkeen täyttynyt. Palveluista huolehtii oululainen ODLHoitoketju, ODL Terveyden ja Coronaria Hoitoketjun yhteinen toimintamalli. Toiveissa 150 miljoonaa litraa Valiossa on asetettu tavoitteeksi, että Suomessa tuotettaisiin maitoa EU:n salliman maakiintiön verran. Yksityiset toimijat haalivat lääkäreitä huomattavasti toiminnoiltaan jäykähköjä terveyskeskuksia paremmin. Ulkoistaminenkin on liian rohkea sana, painottaa terveyskeskusjohtaja Asko Linna. Toimenpide olisi omiaan toteuttamaan Vanhasen hallitusohjelmaa ja nimenomaan siinä mainittua tavoitetta viljelijöiden tulotason kehittämisestä. Tarvitsisimme 15 miljoonaa litraa lisää maitoa, jotta pääsisimme Toholammilla tavoiteltuun 8,5 miljoona kilon juustontuotantoon. kaija.vahasoyrinki@kpk.. Vastaanottotoiminnan yksityistämisestä ei Kälviän tapauksessa voi puhua. – Vastaanottoaikojen kysyntä on patoutunut. Myös varapuheenjohtajana toiminut kaustislainen Seppo Paavola valittiin uudelleen. – Uudistuksen ainoa muutos on parempi palvelu. Tilanne on Valiolle harmillinen, sillä maitotuotteiden vienti vetäisi ja vieläpä hyvään hintaan. Maailmanlaajuinen kysyntä on hyvä eikä tuotanto pysy Kiinan ja Intian kasvun perässä. Vuonna 1949 syntynyt pietarsaarelaismies oli matkalla Uusikaarlepyyn suuntaan, kun auto ohjautui lähelle tienreunaa ja pyörähti ojaan katolleen. Nyt tehdään tilityskykyä, toteaa Toholammin juustolan johtaja Marko Puhto. Poliisi sai hälytyksen Juthbackaan iltamyöhällä vartin yli kymmenen. KRP: Korruptio usein piilossa Kiitoslahjoja ja palveluksia ei aina mielletä korruptioksi kuntien hankintatoimessa. Viime vuonna maitoa katosi reilu kaksi prosenttia, 42 miljoonaa litraa. Mies puhalsi poliisin alkometriin kahden promillen lukemat. Klemola uskoo, että myös Suomessa on todellisuudessa enemmän hankintatoimeen liittyvää korruptiota, koska täälläkin julkisyhteisöt ulkoistavat ja yksityistävät palveluita. Valion jalostama maitomäärä on vähentynyt prosentin vuodessa. Kuva: Tapio Lehtinen UUSIKAARLEPYY (KP) Rattijuopon ohjaama pakettiauto suistui katolleen ojaan Uusikaarlepyyssä tiistaina. Ruotsissa tehdyssä korruptiotutkimuksessa jopa 60 prosenttia lahjontarikosepäilyistä liittyi hankintatoimeen. Onnettomuus tapahtui Pietarsaarentiellä Nyko Frysin kohdalla hieman ennen kello yhtä päivällä. Uutiset Keskiviikkona 9.1.2008 . Lääkärit vaihtuvat Kälviällä kokonaan, mutta kolmesta hoitajasta vain yksi on kokonaan uusi työntekijä. Varsinkin nuoret lääkärit haluavat joustavia työaikoja. Kälviä sulautuu ensi vuonna osaksi Kokkolaa. Ostopalvelupäätöstä vauhditti loppukesästä 2007 vaikeutunut lääkäritilanne. – Hyvä veli -verkosto toimii Suomessakin. Entisissä tehtävissään jatkavat hoitajat siirtyvät ostopalvelusopimuksen ajaksi virkavapaalle kuntayhtymän alaisuudesta. On kuitenkin odotettavissa, että alkuvuodesta 2009 on järjestettävä jonkunlainen vartio Kälviän terveysasemalle kokkolalaisten varalta, Linna heittää. Tuhannen tilan maito puuttuu Maidontuotannon nopea lasku ihmetyttää Tapio Lehtinen UUSIKAARLEPYY (KP) Kaksi 50-vuotiasta liikemiestä ryöstettiin ja pahoinpideltiin Juthbackan hotellissa Uudessakaarlepyyssä maanantaiiltana. Maitotuotteiden hintojen nousua vauhdittaa myös Australiassa pitkään jatkunut ankara kuivuus. Meidän pitää ensin varmistaa hänen identiteettinsä, sanoo tutkinnanjohtaja Per-Erik Pettersson. Maakunnan pilottimallissa ostajana sekä toiminnan laadullisena valvojana toimii Kokkolan terveyskeskuskuntayhtymä. Rattijuopon auto katolleen Uusikaarlepyyssä KOKKOLA (KP) Maan hallituksen on vauhditettava maatilojen elinkelpoisuuden parantamista myöntämällä lisämäärärahan tilusjärjestelyihin, vaatii MTK Keski-Pohjanmaa. MTK Keski-Pohjanmaan johtokunta järjestäytyi tiistaina. – Tiloilla on varmasti potentiaalia. Uhrien mukaan ryöstäjät puhuivat tuntematonta kieltä. Toinen tekijä on kadonnut jäljettömiin. Toinen uhreista on suomalainen, toinen ulkomaalainen. – Pidätetty mies on ulkomaalainen, mutta emme tässä vaiheessa kerro kansalaisuutta. Kuva: Juha Sallinen Heidi Väärämäki (STT) Suomessa saattaa jäädä piiloon runsaasti kuntien ja valtion hankintatoimeen liittyvää korruptiota, käy ilmi keskusrikospoliisin (KRP) tiistaina julkaisemasta korruption tilannekatsauksesta. Kälviällä siirrytään 21. Lassi Jaakkola, päätoimittaja 020 750 4401 Tiina Ojutkangas, toimituspäällikkö 020 750 4402 Jens Oja, uutistuottaja 020 750 4404 Viestin hinta 0,25 euroa. Hoidontarpeen arviointi pyritään tekemään heti, myös kiireelliset hoidot annettaisiin välittömästi. Samalla parannetaan yleensä tieverkostoa ja peltojen kuivatusta. Ja vaikka olisi, niin jonotusajat olisivat venyneet useisiin kuukausiin. Tuotannon lopettajia ei ole ollut tavallista enempää. Kuljettaja sai lieviä vammoja päähänsä. Nyt määrärahojen niukkuus uhkaa jarruttaa uusien järjestelyjen käynnistämistä. Poliisi on vanginnut yhden, vuonna 1980 syntyneen, ulkomaalaisen miehen todennäköisin syin epäiltynä. – Kälviällä aloittaa kaksi lääkäriä toistaiseksi voimassa olevilla sopimuksilla. – Tiloja ei ole lopettanut tavallista enempää, joten tuotannon vähennyksen täytyy liittyä rehustukseen. Juttuvinkki ja palaute: Uutispäivystys 020 750 4405, www.keskipohjanmaa.net Kaija Vähäsöyrinki (KP) Loppuvuodesta tuntuvaan laskuun kääntynyt maidontuotanto ihmetyttää jalostajia. Vähennys oli silti maan pienin, 0,7 prosenttia. – Rehujen kallistuminen johti siihen, että tilat vähensivät väkirehujen käyttöä. Ajoneuvo vaurioitui kolarissa. Vähennys on ollut vaihdellut kolmen ja kuuden prosentin välillä elokuusta lähtien ja yksistään vuoden viimeisellä viikolla katosi 2,5 miljoonaa litraa pois jalostuksesta. Hynninen jää käynnistämään Kälviän mallia paikan päälle. Pohjolan Maito keräsi tuottajiltaan viime vuonna 459 miljoonaa litraa maitoa. – Se oli näyte erinomaisesta poliisityöstä, poliisijohtaja Bo-Sanfrid Höglund kehuu yöpartion toimintaa. Tilusjärjestelyjen avulla voidaan kasvattaa peltolohkojen kokoa niin, että viljelytyöt tehostuvat selvästi. jouni.nikula@kpk.. Ihan ensimmäisinä kuukausina ei ehkä ole mahdollista päästä kahden viikon odotusaikoihin. Kaikki kadonneeksi ilmoitetut rahat löydettiin kiinniotetulta mieheltä. Yksityinen vetää nuoria lääkäreitä ODL-Hoitoketjun sopimus on kaksivuotinen. tätä kuuta tilaaja–tuottajamalliin. Osaajien pako julkisen puolen selän taakse näyttäytyy maakunnissa hurjana lääkäripulana. Hän hoitaa Reisjärvellä lypsykarjatilaa ja on osakkaana koneurakointiyrityksessä. Syystäkin. Poliisiakin askarruttaa se, että ryöstäjät eivät vain tyytyneet viemään rahoja, vaan he jatkoivat viiltelyä parinkymmenen minuutin ajan. Palvelumaksut tai asiointimallit eivät muutu, hän toteaa. Omalääkärijärjestelmää emme voi luvata, mutta ajan voi varata tutulle lääkärille. Poliisi löysi hotellihuoneesta kaksi liikemiestä, joista toista oli viilletty kasvoihin, toista käsiin. Toimitusjohtaja Antti Hynninen katsoo kuitenkin jo pidemmälle. Tilusjärjestelyihin lisärahoitusta MTK Keski-Pohjanmaa: Jouni Nikula KÄLVIÄ (KP) Kälviän valtuustosalissa vallitsi eilen pelottava tyytyväisyys. Ehkä viime kesän sadon laatukin oli aiempaa heikompi, epäilee Valion juustojen ja jauheiden tuotannosta vastaava johtaja Arto Tikkanen. Selvityksessä oli mukana esimerkiksi tapauksia, jossa alihankkijana toimiva yritys on kustantanut virkamiehen virkistysmatkan. – Voimme tarjota sen verran työtä kuin kukin haluaa ja pystyy tehdä, minkä vuoksi ODL-Hoitoketjulla on julkista puolta enemmän työkaluja henkilöstön hankkimiseen. Hän toppuuttelee kuntalaisten odotuksia kuitenkin hieman. ODL-Hoitoketju lupaa parempaa. He tuottavat normaalisti noin 7 miljoonaa kiloa juustoa vuodessa. – Tarvitsemme lisää maitoa. Poliisi pitää ryöstön motiivina rahaa. , tai tekstiviestillä vinkki (välilyönti) kirjoita haluamasi viesti, lähetä numeroon 13525. – Alkuvuosi on jatkunut samalla tavalla. Se on kolme miljoonaa litraa. Tähtäin on paljon kahta vuotta pidemmällä. Lääkärivajeen paikkaus olisi ollut vaikeaa kuntayhtymän puolesta. He ovat kuitenkin lähiseudulta, sanoo Coronaria Hoitoketju Oy:n toimitusjohtaja Antti Hynninen, yleislääketieteen erikoislääkäri. Uusien lehmien kasvattaminen vie aikaa, Puhto pohtii. – Palvelut rajataan Kälviän väestöön. tapio.lehtinen@kpk.. Esimerkiksi viime vuosi rämmittiin yhdellä lääkärinviralla, vaikka tarvetta olisi ollut kahden ja puolikkaan lääkärin vuosityöpanokselle. Kälviällä aloittavat tietävät aloittavansa Kälviällä, mutta nimiä en vielä lähde paljastamaan. KESKIPOHJANMAA 2 Ota yhteyttä sähköpostilla toimitus@kpk.. Poliisi löysi hänet kolmen tunnin kuluttua kävelemässä Uudessakaarlepyyssä. Pelottavan ruusuinen huominen Ostopalvelusta lupaillaan Kälviän lääkäritilanteen uljasta pelastajaa Coronaria Hoitoketju Oy:n toimitusjohtaja Antti Hynninen vastaili tiistaina illalla kälviäläisten yksityiskohtaisiin kysymyksiin. He saavat ”nakkisuojan”, sanoo Hynninen. – Kaikki ei välttämättä ollut sattumaa, Pettersson arvelee. Määrä oli ensimmäistä kertaa aiempaa pienempi. Tilanne riistäytyi niin pahaksi, että vähemmän kiireellisille ajanvaraajille ei voitu antaa paikkoja edes jonoista. Se tarkoittaa sitä, että Kälviän terveysaseman lääkärivastaanottotoiminta hoidetaan jatkossa ostopalveluna. Puheenjohtajana jatkaa vuodesta 2004 liittoa johtanut Markku Kiljala. Selvityksessä mukana olleista 91 lahjusrikosilmoituksesta noin 25 prosenttia koski julkisen puolen ostoon ja hankintaan liittyviä tapauksia. Maitomäärän vähennys merkitsee 4 miljoona kilon leikkausta juustojen ja jauheiden tuotantoon. Sen sijaan Belgian ja USA:n vietävän emmentalin tuotantoa on vähennetty Toholammilla ja Lapinlahdella. Vain kymmenen prosenttia maailmassa tuotetusta maidosta liikkuu maailmankaupassa, Arto Tikkanen kertoo. Siksi toivon ymmärrystä. Hyväksyvästi kaartuviin poskipäihin olikin syytä, sen verran ruusuisia kuvia kunnan lääkäritilanteen seuraavasta kahdesta vuodesta maalailtiin. Nuoret haluavat yksityisten palvelukseen, jolloin elämä voi tarkoittaa muutakin kuin kasautuvia työvuoria. Selvityksen tehneen rikoskomisario Jenni Klemolan mukaan esimerkiksi tietyn urakoitsijan tai työnhakijan suosimisesta on usein hankala saada näyttöä. Juustolassa työskentelee yhteensä 66 työntekijää. Oltermannia tehdään Haapavedellä täydellä kapasiteetilla, koska Venäjän markkinat vetävät ja hintataso on hyvä. Katsauksessa selvitettiin korruption muotoja virkaja lahjusrikosilmoituksissa. Keskeinen ajatus on, että hoitoon hakeutuvan kuntalaisen hoidontarve arvioitaisiin asiantuntevasti heti ensimmäisen yhteydenoton aikana. Hälytyksen tekivät lähellä sijaitsevan oppilasasuntolan oppilaat, jotka reagoivat hotellihuoneesta kantautuviin tappelun ääniin. Ryöstäjät uhkailivat myös käsiaseella, joka kuitenkin osoittautui asejäljennökseksi eli sillä ei voinut ampua. Uhrien mukaan kaksi hotellihuoneeseen tunkeutunutta naamioitunutta miestä pitivät heitä vankeina ja pahoinpitelivät parinkymmenen minuutin ajan. Alitus on jo 150 miljoonaa litraa, mikä tarkoittaa vajaan tuhannen tilan tuotantoa. Kuntarajan katoaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kokkolalaiset voisivat jatkossa tulla Kälviälle palveluiden perässä
Mitä myöhemmin talvi ja pysyvä lumi tulee, sitä ikävämpi tilanne se potkukelkkailulle on. Pihalla oli samaan aikaan leikkimässä useita lapsia eikä isä havainnut kärryn takana ollutta poikaa, vaan peruutti tämän päälle. – Kaksi viimeistä talvea ovat olleet todella huonoja potkukelkkavuosia. Tämä on paras kulkupeli, kun kylälle pitää lähteä talvella ja liukkaalla. Meillä on suuri epätietoisuus siitä, miten näin kovat leikkaukset vaikuttavat koko henkilöstöön ja tuotantoon, kuvailee puolestaan luottamusmies Tarja Pitkänen STT:lle toimihenkilöiden tuntoja. Walkin yt-neuvottelut koskevat 150 henkilöä, joista noin sata on Pietarsaaressa. Viisivuotias jäi peräkärryn alle Nivalassa KÄRSÄMÄKI (KP) Kärsämäen kunnanhallitus pyytää valtuustolta ohjeistusta sotepiiriasiassa. Se kaivelee vähän vieläkin, vaikka vanha kelkkani onkin nyt omien lasten käytössä, hän naureskelee. Johtaja Gunilla Laakson mukaan tilanne aiheuttaa vaikeuksia etenkin kiireellisten toimitusten suhteen koskien muun muassa Pietarsaaren tehtaalle tärkeää paperiteollisuutta. Pihaalue oli heikosti valaistu, mutta traktorin ajoja takatyövalot olivat kytkettyinä. Kuva: Päivi Karjalainen Minna Akimo OULU (STT) Leudot talvet ja teiden hiekoittaminen ovat käyneet perinteisen potkukelkan suosion päälle. – Niin, ja käyhän tämä hyvästä kuntoilustakin, samanlaista hyötyliikuntaa kuin kävely. Syynä se, että kaksi ja puoli vuotta vanhempi isosisko Eedit saa työntää perheen lähes upouutta sinistä potkukelkkaa, mutta Klaaran on istuttava äidin työntämän isomman kelkan kyydissä. Tuotanto pysähtyy pariksi päiväksi Toimihenkilöiden sekä reilun 200:n työntekijän mielenilmaus pysäyttää Pietarsaaren tehtaan tuotannon täysin kahdeksi päiväksi. Walki Groupilla on Suomen lisäksi tuotantolaitoksia myös Ruotsissa, Saksassa, Iso-Britanniassa ja Kiinassa. Tapaturma sattui pihapiirissä, jossa pojan isä oli peruuttamassa tyhjillään ollutta traktori-peräkärry-yhdistelmää. Kun asumme mäen päällä, he tykkäävät lasketella sitä kelkalla alas, ja isommat haluaisivat käydä kelkalla koulussakin, kuuden lapsen äiti Mari Kellokoski kertoo. KelkkaiIkivaltaa ei Lohtajalla pelätä. Toimihenkilöt ovat poissa työpaikoiltaan keskiviikkona, työntekijät keskiviikon ja torstain. Jalaksille hypätään silloin, kun lunta on, ja joka talvi sitä on tähänkin saakka piisannut, ainakin Lohtajalla. Sisältä löytyvät kuskitkin, vaaleanpunaisen omistaa kirkonkyläläinen Taina Erkkilä ja sinisen Jokikylältä potkutellut Aila Roiko. – Vaikka tässä on pari huonoa talvea takana, niin kyllä me vielä perinteiseen potkukelkkaan uskomme, Lahtinen naurahtaa. 3 KESKIPOHJANMAA . Hänen tilansa on hyvin vakava, mutta kohtalaisen vakaa. hanna.kauppinen@kpk.. Yhtiön liikevaihto on noin 300 miljoonaa euroa. ”Kelekalla kakarasta asti” Lohtajan keskustassa, kansalaisopiston kudontapiiripaikan porraspäässä nojailee kaksi varttuneempaa potkukelkkaa. Potkurikaupassa ollaan kauppiaiden ja säiden armoilla. Kärsämäen valinta vaikuttanee myös sen pohjoispuolella sijaitsevan Pyhännän suuntautumiseen. – Kakarasta asti ollaan menty kelekoilla. Lahtisen uskoa tukee se, että potkukelkat tekevät kauppansa lisääntyvässä määrin ulkomailla. Kaikkia ruskeita kun on niin paljon, Taina Erkkilä nauraa. Valtuustolta ohjeistusta Kärsämäellä Hanna Kauppinen KOKKOLA/LOHTAJA (KP) Kaksivuotias kokkolalainen Klaara Kellokoski on suuttunut. Kyseessä on kaksi aitoa Eslaa, nurmolaisen E.S.Lahtinen Oy:n valmistamat menopelit, joita käyttävät myös Eemil, 11, Fanni, 9, Kaarlo, 8 ja Aaron, 6. Ikävä traumakin tosin löytyy. Lahtisen mukaan parasta olisi, jos talvi tulisi mahdollisimman aikaisin. Walki ilmoitti Pietarsaaren ja Valkeakosken tehtaita koskevista ytneuvotteluista maanantaina. Tapaturma sattui Nivalan Välikylällä. Mutta näillä luistaa paremmin, eikä kelkka töki kiviin. – Muutin 1969 kymmeneksi vuodeksi Kanadaan, ja vaikka siellä oli paljon lunta, paikalliset eivät kelkkailleet, Taina Erkkilä miettii. EteläPohjanmaalta Nurmon Kourasta tehdyistä potkureista noin 10 prosenttia lähtee Ruotsiin, Kanadaan, Amerikkaan sekä Venäjälle. Mielenilmauksella vastustetaan yhtiön maanantaina julkistamia, kaikkia henkilöstöryhmiä koskettavia yt-neuvotteluja. Poika sai vakavia vammoja päähänsä ja muualle kehoon. Potkukelkkojen valmistus on pudonnut neljännekseen siitä, mitä se vielä 1980-luvulla oli. Valtuusto kokoontuu näyttämään suuntaa 16. Maaseudulla potkukelkka toimii yhä myös lasten koulukyytinä, sen osoittaa Lohtajan Kirkonkylän koulun edustalla seisova värikäs kelkkarivistö. Kun vuoro pikkukelkan työntämisessä vaihtuu, Klaarankin hymy irtoaa. Hänet kuljetettiin tajuttomana hoitoon Oulun yliopistolliseen sairaalaan teho-osastolle. – Jos joulu pääsee tulemaan ennen pakkasia, se hyydyttää potkurikaupan lähes tyystin. Joskus on kaupan edestä joku meinannut ottaa väärän, mutta sellaiset selviävät heti, kun kelkassa on nimikirjaimet. Lisävarustelu parantaa luistoa Taistelussa soraa ja nopealla aikataululla vaihtuvia kelejä vastaan auttavat jalasten alle kiinnitettävät kumiset ”siivekkeet”. Aila Roiko hankki ne jo vuosia sitten. Pietarsaaren kaupunki omistaa edelleen neljänneksen Timberpakin osakkeista. Tehtaan henkilöstölle pidettiin asiasta tiedotustilaisuuksia tiistaina. Valtuuston kokousta aikaistettiin kuuden valtuutetun pyytäessä kokousta koolle pikaisella aikataululla. Kelkoista jopa kiistellään Maakunnassa potkutteluperinne on yhä voimissaan 4,5-vuotiaalle kokkolalaiselle Eedit Kellokoskelle (vas.) ja hänen 2-vuotiaalle Klaara-siskolleen tulee välillä kiistaa siitä, kumpi perheen uutta pikkukelkkaa työntää ja kumpi istuu kyydissä. – Seuraavan kerran töihin palaavat aamuvuorolaiset perjantaina, Tyni kertoo. Hänen menopelinsä sai uuden, erottuvan maalipeitteen pari vuotta sitten. UPM myi Botnia Shippingin australialaisille sijoittajille 90 miljoonalla eurolla viime syksynä. Uusi hiekoituslaki antaa kunnille vapauden päättää hiekoitetaanko kevyenliikenteen väylä puoleksi vai kokonaan. – Neuvottelut kestävät kuusi viikkoa, ja sen jälkeen olemme viisaampia. 0200-55888 Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Ilmoitukset: . Kuva: Tapio Lehtinen. Saa raitista ilmaa, pysyy varmasti pystyssä ja kassikin sopii kyytiin, naiset tiivistävät potkuttelun edut yhdestä suusta. – Toiset ovat jo menossa, kovassa käytössä ne kun eivät kestä kolmeakaan vuotta. – Olin varmaan neljä, viisivuotias, kun lähdimme ostamaan minulle ja siskolleni ensimmäisiä kelkkoja. Vuonna 2007 valmistus putosi noin 40 prosenttia eli teimme 12 000 potkuria. – Mies näytti mitä maalinloppuja autotallissa oli, ja minä heti, että tuota vaaleanpunaista. 020 750 4400 vaihde www.keskipohjanmaa.net/mediakortti PIETARSAARI (KP) Pietarsaarelainen ahtaamo Botnia Shipping on ostanut UPM-Kymmenen ja pääomasijoitusyhtiö Wedecon omistamat sellunkäsittelyyhtiö Timberpakin osakkeet. Kelkoilla kuljettiin hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan niin koulussa kuin kylillä, ja kelkoista oli tapana tehdä pitkiä junia, joilla kurvailtiin kaarteissa. Kun hiekoituslaki tuli voimaan, määrät putosivat noin 20 000:een, kertoo potkukelkkoja valmistavan E.S.Lahtinen Oy: n toimitusjohtaja Raimo Lahtinen. Keskiviikkona 9.1.2008 Varhaisjakelupäivystys arkisin klo 6-14 ja viikonloppuisin klo 6-12 Jakelusta vastaa Suomen Posti . Botnia Shipping omistaa nyt noin 75 prosenttia Timberpakin osakkeista. Tilanteeseen vaikuttaa myös sekin, että Suomessa kauppiaat tilaavat tuotteensa hyvissä ajoin ennen joulua, toimitusjohtaja pohtii. Walki Group työllistää noin 1 000 henkilöä, joista Suomessa on vajaat 600 työntekijää. – Jokainen tietää, miltä meistä nyt tuntuu. – Eivätkä jalakset jäädy kiinni maahan, Taina Erkkilä lisää. Sadasta henkilöstä lähdemme liikkeelle, ja saa nähdä kuinka paljon saamme lukua vähennettyä. – Työnseisausta en olisi toivonut, mutta nyt se kuitenkin toteutuu, Laakso toteaa. – Kun ei pidä pyörääkään lukossa, niin ei kai nyt kelkkaa. ”Vähennystavoitteet yllättävän ankaria” Walkin työntekijät ja toimihenkilöt vastustavat yt-neuvotteluja työnseisauksella Walkin työntekijät ja toimihenkilöt aloittavat työnseisauksen vastalauseena yhtiön yt-neuvotteluille. Pietarsaaren tehtaan pääluottamusmies Kimmo Tynin mukaan yövuoro poistuu työpaikaltaan kello kuuden maissa, eivätkä aamuvuorolaiset tule enää töihin. – Ostimme nämä kelkat viime keväänä, ja lapset ovat olleet niistä innoissaan. Nyt näyttää, että kuluvasta vuodesta tulee samanlainen, Lahtinen kertoo. Tosin syytä löytyy myös vähälumisista ja leudoista talvista. Onhan se lapsillekin pyörää turvallisempi, eikä tarvitse koululaukkua ei kantaa, Aila Roiko kiteyttää. Vaaleanpunainen ja tummansininen. – Tänäänkin näin, kun meidän yhdeksänvuotias Elma meni kelkalla kouluun. Sotepiiri Haapavedelle ja Siikalatvalle päin tai Haapajärvelle järvikuntien suuntaan. tammikuuta pitämässään kokouksessa. Sekään ei ole nostanut potkurin suosiota uuteen kukoistukseen. Pääluottamusmies Kimmo Tyni oli yllättynyt Pietarsaaren tehdasta koskeviin ankariin vähennystavoitteisiin. Kouluun kelkkailevat myös Taina Erkkilän ja Aila Roikon lastenlapset. Alunperin valtuuston oli määrä pohtia soteasiaa vasta kuun lopussa. – Vielä 80-luvulla teimme noin 80 000 potkukelkkaa vuodessa. – Koska kyseessä on sijoitusyhtiö, tiesimme että jotain saattaa tapahtua. Tyni ei lähde tässä vaiheessa arvailemaan kuinka ensi maanantaina alkavat yt-neuvottelut tulevat lopulta päättymään. Kärsämäellä on valittavana ainakin kaksi vaihtoehtoa. Potkurikaupan kasvu kiinni ulkomaan viennistä Outi Yli-Arvo PIETARSAARI (KP/STT) Pakkausvalmistaja Walkin toimihenkilöt ja työntekijät aloittavat keskiviikkoaamuna työnseisauksen Pietarsaaren ja Valkeakosken tehtailla. outi.yli-arvo@kpk.. – Ilmoitus näin laajoista yt-neuvotteluista tuli shokkina työntekijöille. Etelä-Pohjanmaalta kotoisin olevalla Mari Kellokoskella on itselläänkin pitkä ”kelkkaura” takanaan. Olemme kaikki tässä samalla viivalla, Tyni lisää. Minua luultiin pienenä monesti pojaksi, ja siitä syystä kai kaupassa myytiin sininen kelkka. Nyttemmin 80-luvun hiekoituslakia on muutettu. Eikä kelkkakulttuuri ole kiinni vain lumesta. Näin mittavia ja ankaria toimenpiteitä emme kuitenkaan osanneet odottaa, Tyni toteaa pettyneenä viitaten sadan henkilön vähennystavoitteeseen Pietarsaaren tehtaalla. Botnia Shipping hankki Timberpakin osakkeita NIVALA (KP) Viisivuotias poika loukkaantui vakavasti jäätyään traktoriin kytketyn puutavarakärryn alle hieman ennen kello puolta yhdeksää maanantaiiltana. Sisko sai sen punaisen. Lohtajalaisnaiset eivät ole tulleet ajatelleeksi, että vuosikymmenten kelkkailuperinne olisi jotenkin muuttunut paljon puhutun ilmastonmuutoksen myötä
Sandströmin mukaan pietarsaarelaisen autokauppiaan varsinainen reviiri ulottuu pohjoisessa Öjaan ja etelässä Vöyrille. Kiinteistössä on 12 hotellihuonetta ja 161 ravintolapaikkaa jakaantuen ruokaravintolaan ja pubiin. Voimasssa vain 9.1. Jokainen käytetty auto on kuitenkin yksilö, minkä vuoksi vertaileminen on vaikeaa. PUERTO RICO 1 vk alk. PLAYA DEL INGLES 1 vk alk. Myös luottamushenkilöiden aktiivisuus asiassa nähtiin tärkeänä. Hän ostaa autonsa yleensä Etelä-Suomesta, joko tukkuliikkeestä tai merkkiliikkeistä. Sandström ei suostu nimeämään suosituinta merkkiä käytettyjen autojen joukosta, vaan kuvailee ihanneautoa yleisellä tasolla. Tapio Lehtinen PIETARSAARI (KP) Käytettyjen autojen myyntiin erikoistuneen pietarsaarelaisen autokauppiaan Anders Sandströmin mukaan käytettyjen autojen hinnat putosivat verouudistuksen myötä keskimäärin 2 000 eurolla siinä missä uusien autojen hinnat putosivat keskimäärin 1 000 eurolla. – Olen vakuuttunut siitä, että tämäntyyppiselle ravintola-ajatukselle on sijansa Haapajärvellä. – Meillä myydään vuositasolla noin 400 00–500 000 käytettyä autoa, niin uskon tapahtuvan tänäkin vuonna, ennustaa Sandström. Hallitus ilmaisi olevansa tyytyväinen kaupunginjohtajan toimintaan. Määritelty majoitus. Perhepäivähoitajan ammattitutkinto: Ahola Johanna, Haapavesi, Santapakka Jaana, Ylivieska, Vuorio Maija, Kalajoki, Yrjölä Hannele, Ylivieska. – Kun vedessä on useampia koukkuja, paikalle tulee enemmän kaloja. Palvelee ark. Viime vuosikymmenen malli alta sataviisikymmentätuhatta kilometriä. Alueella on myös paljon yrityksiä, jotka tarvitsevat majoitustilaa vierailleen, Ervelä arvioi. 020 720 4500 MA–PE 9–21, LA 8–18. Iltaruskon kiinteistöön etsitään yrittäjää Ravintolakiinteistö Timo Ervelän haltuun. Ojamäki edistämään liitoskeskustelua Hallituksen toivomus: Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) Kiinteistöalalla toimiva yrittäjä Timo Ervelä Turusta on ostanut Haapajärven keskustassa sijaitsevan hotelliravintolakiinteistön. – Suomessa on asetettu uusien autojen myynnin tavoitteeksi 150 000 kappaletta kuluvan vuoden aikana, mutta en usko sen vaikuttavan käytettyjen myyntiin. Helsinki, Turku, Tampere, Oulu Ma 8.30-19.30, ti-pe 8.30-18, la-su 10-14. Oikaisu KALAJOEN KRISTILLINEN OPISTO Kotityöpalvelujen ammattitutkinto: Apuli Riikka-Mari, Kalajoki, Hilliaho Päivi, Kalajoki, Kallio Eija, Pyhäjoki, Prittinen Mirja, Kalajoki, Sarajärvi Saila, Kalajoki, Saukko Hanna, Nivala, Siitonen Riitta, Oulainen, Tukia Aila, Pyhäjoki. – Keskihintaisella käytetyllä autolla tarkoitan noin kymmenen tuhatta euroa maksavaa autoa, täsmentää Sandström. Näin todettiin Ylivieskan kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan käymästä vuosittaisesta arviointija tavoitekeskustelusta, jossa sovitaan kaupunginjohtajan työn painopisteet alkaneelle vuodelle. – Mutta meidän pitää muistaa, että se raha on omasta kaupungista pois. Kuva: Tapio Lehtinen Leena Ahlholm YLIVIESKA (KP) Kaupunginjohtaja Asko Ojamäen tulevista työtehtävistä esille nousivat meneillään oleva kuntaja palvelurakenneuudistus ja siihen liittyen kaupunginjohtajan aktiivinen rooli ja alueellisen keskustelun edistäminen myös kuntaliitoksesta. / Vastuullisuus w w w .k -c it y m a rk e t. 616 3.4. Edellinen omistaja saneerasi ravintolan tilat. . 786 27.3. Kaupat hyötyvät toisistaan Pietarsaareen on perustettu käytettyjen autojen liikkeitä samassa tahdissa kuin joidenkin merkkien uusien autojen myyntiä on keskitetty Kokkolaan. Hänen autoliikkeensä Autotrade on muuttanut uuteen 450 neliön halliin Vaunusepäntiellä. Kalanviljelijänäkin toiminut yrittäjä hakee vertausta kalojen käyttäytymisestä. Nykyään kaikki autokauppiaat haluavat päästä netissä hintavertailussa ensimmäisten joukkoon, mikä on ilmiönä laskenut käytettyjen autojen hintoja. Toimeenpanosuunnitelma ja erityisesti talouden tasapainottamiseksi tehtyjen päätösten tiukka noudattaminen ja seuranta tulee ohjaamaan sekä kaupunginjohtajan että kaupunginhallituksen toimintaa. Ervelä osti kiinteistön hotelliravintola Iltarusko Oy:n konkurssipesältä välipäivinä. Kuin sanojensa vakuudeksi hän istuu 6 vuoden ikäiseen Renault Laguna -farkkuun, joka maksoi 2 000 euroa enemmän muutama kuukausi sitten. – Kymmenisen prosenttia tulee netti-ilmoittelun kautta muualta. Haapajärvi on Ervelälle tuttu paikka, sillä hänen vaimonsa on paikkakunnalta kotoisin ja pariskunta vierailee Haapajärvellä varsin usein. tapio.lehtinen@kpk.. Ingman Pohjanpoika KERMAJUUSTO 1 kg KOKKOLA Rautatienkatu 67100, puh. Siisti, puhdas, kiiltävä ja vähän ajettu. Pääpalkinto OK 180 €. – Mutta joskus asiakkaatkin ovat vain tyytyväisiä päästessään vanhasta romusta eroon, jopa ilmaiseksi, kunhan heidän ei tarvitse pohtia sen loppusijoitusta. Sandström toivottaa kilpailijat tervetulleeksi. Kiinteistösijoittaja hakee hotelliravintolalle uutta yrittäjää. 3.erä HK SINISET LENKIT 500–580 g 2,59–3,00 /kg 4 99 kpl 2/tal. Tervetuloa! (KP) Keskipohjanmaan etusivulla 8.1. Niin, ja tietenkin se huoltokirja, jonka puuttuminen vaikuttaa välittömästi hintaan. Kuluvan vuosikymmenen malli alta satatuhatta kilometriä. Käytetyn hinta putosi pari tonnia Autokauppias kaipaa pietarsaarelaisilta paikkakuntauskollisuutta Anders (vas.) ja Tomas Sandströmin kauppaaman Renaultin hinta on pudonnut parilla tonnilla muutaman kuukauden aikana. Pietarsaarelaisten autonostajien tulisi olla samalla tavalla paikkakuntauskollisia kuin kokkolalaiset ovat. klo 9–20, la klo 9–18 Pirkan parhaat reseptit www.pirkka.. Lapsija perhetyön perustutkinto: Keskitalo Sanna, Pyhäjoki, Laitinen Minna, Pihtipudas, Lokasaari Mari, Kalajoki, Sippola Eveliina, Kalajoki ja Vanhala Pipsa, Kalajoki. Asiakkaiden vaatimukset ovat kasvaneet, kun rahoitusmahdollisuudet ovat helpottuneet. 646 LOMALLE KRUUNUPYYSTÄ! 6.3. PLAYA DEL INGLES 13.3. Vuonna 2004 aloittanut hotelliravintola ajautui konkurssiin viime vuonna. Keskiviikkona 9.1.2008 . Sandströmin mukaan naapurikaupunkien autoliikkeet ovat panneet merkille, että pietarsaarelaiset ovat liikkuvaa sorttia, kun autokuume iskee. Edun piiriin eivät kuulu Plussa-etu-tuotteet, pullopantit, äidinmaidon-korvikkeet, tupakkaja alkoholi-, nikotiinikorvaus-, lehtieivätkä K-citymarketin ulkopuolisten palveluntuottajien tuotteet (mm. 646 20.3. Kylkiäiset. – Riippuu iästä. Timo Ervelä esittelee vuokralle tarjoamiaan tiloja yleisölle perjantaina ja lauantaina. – Auto, joka on parituhatta euroa halvempi kuin muut. lisätiedot www.k-citymarket.. 616 8 paikkaa 8 paikkaa 8 paikkaa 8 paikkaa 8 paikkaa Kihlauduimme 24.12.2007 Zürich Mira Turpeinen & Oliver Preisig Kihlauduimme 17.12.2007 Thaimaassa Eetu & Annika BINGO HIMANGAN URHEILUHALLILLA Huomenna torstaina klo 19.00 Palkintoina ostokortteja. Romuja ei huolita Vielä kymmenen vuotta sitten autoliikkeiden takapihojen halvimmat yksilöt lähtivät pikkurahalla, mutta nyt autoliikkeet eivät ota nurkkiinsa mitä tahansa. Hinta ilman Plussa-korttia 2,19 /pkt (3,78-4,38 /kg) Etu Plussa-kortilla 1,38 /pkt 2 PKT Hinta ilman Plussa-korttia 1,79 /pkt (2,71 /kg) Etu Plussa-kortilla 0,20 /pkt Hinta ilman Plussa-korttia 0,39 /prk (1,95 /kg) Etu Plussa-kortilla 1,12 /erä Hinta ilman Plussa-korttia 1,39 /rs (3,48 /kg) Etu Plussa-kortilla 0,40 /rs Hinta ilman Plussa-korttia 2,49-3,29 /pkt (6,64-9,40 /kg) Etu Plussa-kortilla 0,48–2,08 /erä Hinta ilman Plussa-korttia 0,99 /tlk Etu Plussa-kortilla 0,98 /erä Hinta ilman Plussa-korttia 12,35 /prk (137,22 /kg) Etu Plussa-kortilla 2,45 /prk Atria LIHAPYÖRYKÄT 400 g tai JAUHELIHAPIHVIT 380 g 2,23–2,34 /kg 89 rs Hinta ilman Plussa-korttia 1,09 /rs (2,73-2,87 /kg) Etu Plussa-kortilla 0,20 /rs HINNAT VOIMASSA KE–TO 09.–10.01.2008 SUOLAHUONEHOITO KOKKOLASSA Tervahovintie 2, ajanvaraus 822 4929 19.10.07 syntynyt poikamme sai 9.12.07 kasteessa nimen Ville Pietari Kastepappi: Esko Heloneva Kummit: Kaisa ja Ville Kytölä Anja ja Jarkko Sivula Vanhemmat: Mari ja Petri Vehkalampi EN JUHLI MERKKIPÄIVÄÄNI Antti Paloranta Kokonaishinnat alk. Keskustelun painopisteet kirjasi hallituksen puheenjohtaja Kaija-Maija Perkkiö. Irtolehdellä OK 900 € pallorajalla 53 . PUERTO RICO 2 vk alk. olleessa, alokkaiden palvelukseen lähtöä kuvanneessa valokuvassa ei bussiin ollut astumassa Juhani Ojala vaan Antti Haakana. Osakkaana yhtiössä on hänen poikansa Tomas Sandström. Lisäksi tuleva yrittäjä saa käyttöönsä tilaussaunan ja kokoustilat. En tosin usko, että uusien autojen myynnissä saavutetaan tuota tavoitetta. 1 vk alk. Kertaostoksesi Etusi yli 200 euroa 5 % yli 100 euroa 4 % yli 80 euroa 3 % yli 60 euroa 2 % yli 40 euroa 1 % -5 % PIKAETU JOPA K-citymarketissa, heti kassalla ostosten loppusummasta PLUSSA-KORTILLA TAMMIKUUSSA Lisätiedot www.kesko.. Veikkaus, Lippupalvelu). Kaupungin myönteistä kehitystä tukevien toimien edistämisessä esille tulivat keskustan alueen liikennejärjestelyt, elinkeinopolitiikka ja maankäytölliset ratkaisut, kaupallisen aseman vahvistaminen ja positiivisen kuntakuvan edistäminen. KESKIPOHJANMAA 4 Uutiset Perhealbumi Valmistuneet Keiju MARGARIINI 400 g 2,48 /kg 99 rs Valiojogurtti maustetut JOGURTIT 200 g myös rasvattomat, 1,25 /kg 2.erä Fitness MUROT 350–375 g 6,00–6,43 /kg 4 50 erä Vip Plus HYVINVOINTIJUOMAT 1 l 0,50 /l 1.erä Möllerin Tupla KALAÖLJYKAPSELIT 100 kpl/90 g 110,00 /kg 9 90 prk Vaasan RUISPALAT 660 g 2,41 /kg 1 59 pkt 8prk 2pkt 2tlk Saat K-citymarket-pikaedun yhden tai useamman tuotteen kertaostoksesta oheisen taulukon mukaan. PUERTO RICO 2 vk alk. Mikä auto luokitellaan vähän ajetuksi
Tällä hetkellä ratapiha-alueen omistaa Ratahallitus. Rauha Nivalaa jäivät kaipaamaan lähinnä lapset perheineen. Erkki Mikael Järvelä siunattiin viimeiseen lepoon Heikkilän kappelissa Ylivieskassa lauantaina 5. Tapahtumasta selvittiin aineellisin vahingoin. Pietarsaari menetti viime vuosikymmeninä varsin paljon asukkaitaan naapurikuntiin Pedersöreen ja Luotoon, koska sillä ei ollut tarjota omakotitontteja. Yhtiön lämpölaitostoiminta investointeineen on muodostunut tehtäviltään niin laajaksi kokonaisuudeksi, että sen hoitaminen sivutoimisesti ei ole enää mahdollista. Kansankulttuurin kehittämisen arvoisina osina nähdään strategiassa ainakin musiikki-, kansantanssi-, kansanparannusja hevoskulttuuri. Anna-Liisa Sotala Anna-Liisa Sotala, o.s. Kaupunginhallituksen tiedoksi tuotu päätös perustuu Kalajoen kaupungin, Kalajoen Lämpö Oy:n sekä Paavo Soukan kesken joulukuun lopulla tehtyyn sopimukseen. Pääsit lepoon, pois maasta kivun ja vaivan, nyt muistosi muistosi mieliimme palaa. Työ teknisenä johtajana jatkuu vuoden 2008 loppuun saakka, joten seuraajajärjestelyihin on aikaa. Erityiskiitos Honkaharjun Toivontuvan henkilökunnalle äitimme hyvästä hoidosta. Hän oli kuollessaan 81 vuoden ikäinen. Junttila, kuoli Suvantokodissa Nivalassa lauantaina 5. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakoti Mariassa. Aino Vessari siunattiin haudan lepoon lauantaina 5. Kissan väistö vei auton läpi aidan. – Kun jotain on sanottu ja strategiaksi kirjattu, on helppo perustella päätösesityksiä käytännön toimiksi, kunnanjohtaja sanoo. Valtiolle on myös annettu kaksi vuotta aikaa järjestää asia eli joko vaihtaa tai ostaa, Heinonen sanoo. – Kaustinen on kokoonsa nähden todellinen kulttuurinen ihme, jolle ei Suomessa pärjää yksikään muu kunta. Vanha kenttä vaihtuisi ratapihaan Valtiolle virastotalotontti ja Pietarsaarelle liiketontteja Ratapihatontti sijaitsee kauppakeskusten tuntumassa ja sille on ajateltu kaavoitettavan tilaa erikoisliikkeille. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Veli Matti Linnanmäki. Valtio tarvitsee puolestaan tonttia virastotalolleen ns. tammikuuta Tampereella. Näistä esimerkkeinä Kivilös, Killingholmenin laajennus ja tulossa on myös Majaniemen pohjoispuolelle pientaloasumiselle kaava. poliisitalolle, joka suunnitellaan rakennettavan Pietarsaareen. Seminaariväen toivotaan pohtivan ”moniäänisesti”, miten Meriluontokeskus yliopillisessa foorumina voi palvella Oulun Eteläisen seutukuntia ja liittyä kansainvälisiin verkostoihin edellä mainituilla sektoreilla. Saman arvoiseksi on laskettu ratapiha-alueen hinta. Mutta mistä siihen resurssit. Tilanne on kuitenkin tässä suhteessa parantunut. Lapset perheineen Eino Kujala Kokkolalainen Eino Matti Kujala nukkui pois maanantaina 7. Kunnanjohtaja Arto Alpia huomauttaa, että oikeastaan nuo kaksi tavoitetta ovat jo toteutumassa. Omaiset Veljemme Vesa Oskari WIIPERI . – Mielestäni tämä on molemmille osapuolille aika hyvä sopimus. Tehty sopimus antaa minulle vuoden 2009 alusta lukien mahdollisuuden keskittyä nykyistä paremmin Kalajoen Lämpö Oy:n toiminnan kehittämiseen, Soukka toteaa. tammikuuta. 18.09.1947 . Hannu Göös johtaa Kokkolan keskustaa KALAJOKI (KP) Kalajoen Meriluontokeskukseen suunnitteilla olevaa yliopistollista toimintaa tarkastellaan Kylpylähotelli Sanissa keskiviikkona 9. Keskiviikkona 9.1.2008 Kuolleita Hautauksia Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme EINI KOIVUN muistoa ja otitte osaa suruumme. Uutiset 5 KESKIPOHJANMAA . Maanantaina kokoontunut kunnanhallitus tyytyi hallinto-oikeuden päätökseen ja lähetti sen tiedoksi sivistysja tarkastuslautakunnalle. tammikuuta. Lähtökohdan siihen antaa kunnan kiinteistöyhtiölle maksama 20 000 euron ylimääräinen vuokratuki, joka mahdollistaa tilojen käyttöön luovuttamisen entistä halvemmalla. tammikuuta. Pietarsaari on viime vuosina varsin nopeaan tahtiin täyttänyt aiemmin väljiksi jääneitä kaupunginosia ja luonut uusia tontteja entisten asuinalueiden tuntumaan eli jo tiivistänyt asutusta. Se tulee valtuuston käsittelyyn heti vuoden alkupuolella. tammikuuta järjestettävässä seminaarissa. Keskiviikon ohjelmassa on useita alustuksia. Meriluontokeskuksen tuleva yliopistollinen toiminta tarkastelussa HÄMEENLINNA (STT) Kissaa ei kannattaisi väistää liukkailla kovin äkkinäisin liikkein. – Yhtiön toiminta edellyttää hallinnon ja lämpölaitoshoidon järjestäytymistä uudella ja vähemmän haavoittuvalla tavalla. Soukka Kalajoen Lämpö Oy:n johtajaksi KOKKOLA (KP) Kokkolan keskusta on valinnut Hannu Göösin edelleen puheenjohtajakseen. Kinnulan tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Antti Suomisen mukaan lautakunta ottaa asian käsittelyyn vielä tässä kuussa. Soukka on hoitanut Kalajoen Lämpö Oy:n toimitusjohtajuutta sivutoimisesti vuodesta 1986. Kuvio: Pietarsaaren tekninen virasto, kaavoitusosasto Outi Yli-Arvo KINNULA (KP) Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi Kinnulan kunnanhallituksen 4H-yhdistykselle pari vuotta sitten myöntämän avustuksen, vaikka rahat onkin jo maksettu yhdistykselle. Turkin keskiosissa sijaitsevaan Avanoksen kaupunkiin meillä on jo yhteyksiä, joita voidaan laajentaa. Siunauksen toimitti Jukka Ridanpää, kanttorina toimi Janne Salmela, joka myös lauloi tilaisuudessa. Hän oli syntynyt 18.1.1914 Kaustisella. Kaava oli nähtävillä viime helmikuussa ja tarkistettuna uudelleen marras – joulukuussa. Tämä johtuu siitä, että kunnissa niin monista asioista voi valittaa, Tarukannel toteaa. Siunattu läheisten läsnä ollessa. Tilaisuus on samalla toimintaa suunnitelleen hankkeen päätösseminaari. Kinnulan tilanne ei lainkaan harvinainen Suomessa Erityisasiantuntija maksetun avustuksen kumoavasta päätöksestä: KALAJOKI (KP) Tähän saakka sivutoimisesti Kalajoen Lämpö Oy:tä johtanut Kalajoen tekninen johtaja Paavo Soukka siirtyy vuoden kuluttua osaaikaeläkkeelle ja keskittää voimansa Kalajoen Lämmön johtamiseen. Heitä ei Kaustiselta katsottuna välttämättä huomata, strategiassa lainataan sen laatineen työryhmän jäsenen, taiteen keskustoimikunnan puheenjohtajan Hannu Sahan ajatuksia. Kyseisen tilanteen voi Tarukanteleen mukaan korjata tekemällä päätöksen avustuksesta uudelleen ilman esteellistä henkilöä. tammikuuta Marian kappelissa Kokkolassa. Ensimmäiseksi tavoitteeksi on asetettu kunnan päättäjille vaatimus, jonka mukaan näiden olisi tiedostettava Kaustisen johtava kulttuurinen asema ja arvo. Pauliina Savolainen, Laura ja Oona Airola lauloivat. – Yhteisötaidekeskuksessa yhdistysten ja muun kolmannen sektorin osuus vakiintuu merkittävästi, muttei toimintaa kokonaan jätetä niiden vastuulle, kunnanjohtaja Arto Alpia selvittää. Tapaus sai alkunsa vuoden 2006 helmikuussa, jolloin Kinnulan kunnanhallituksen puheenjohtaja oli päättämässä 15 000 euron avustuksesta Kinnulan 4Hyhdistykselle, vaikka hänen vaimonsa oli 4H-yhdistyksen hallituksessa varajäsenenä. Toisena vaihtoehtona on, että Vanhan kentän tontti ostettaisiin 750 000 euron hinnalla. Tällä hetkellä on jo kaavoitettu 35–37 pientalotonttia Pohjoispellon ja Varvintien väliselle alueelle sekä Pohjoismetsään. Yliopistollista toimintaa tarkastellaan ympäristöja yhteisötaiteen, tietoja viestintätekniikan, ympäristökasvatuksen ja luonnontieteiden näkökulmasta. Kuluvana vuonna järjestö on kuntapolitiikassaan tyytyväinen etenkin Kaustarin koulun rakentamispäätöksen aloituslupaan ja tarvittaviin investointimäärärahoihin sekä vaihtoehtoisten palveluiden jatkumiseen esimerkiksi lasten päivähoidossa. Elävän kansankulttuurin lisäksi – ja sen johdannaisena – Kaustinen on tuottanut käsittämättömän määrän ammattitaiteen huippuja lukuisilta eri taiteen aloilta. Kiitos osanotosta. Kuva: Anita Salmi Anita Salmi PIETARSAARI (KP) Pietarsaari ja valtion omistama Senaattikiinteistöt Oy ovat tekemässä aiesopimusta, jossa Vanhan kentän tontti ja osa ratapihaa vaihtaisi omistajaa, tämä alue on Citymarketin tuntumassa, kaupungin keskeisimmässä kauppapaikassa ja sinne kaavaillaan liikekiinteistöjä. Kaipaamaan jäivät sisarusten lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kommenttipuheenvuoronsa käyttää oululainen toimittaja ja kulttuurivaikuttaja Kaisu Mikkola. Ratapihatontti on 15 070 neliötä ja sillä on saman verran rakennusoikeutta kuin em. Hämeenlinnan hallintooikeus kumosi joulukuussa Kinnulan kunnanhallituksen vuonna 2006 tekemän päätöksen 15 000 euron avustuksen myöntämisestä paikkakunnan 4H-yhdistykselle. – Jos kunnanhallitus tekee uudestaan saman päätöksen eli myöntää yhdistykselle avustuksen, mikään asia ei muutu. Varapuheenjohtajana jatkaa Paula Pensaari ja sihteerinä Anneli Palosaari. – Kalajoen Lämpö Oy:ssä ei ole ollut toistaiseksi ollut yhtään päätoimista työntekijää, vaikka kaukolämpötoiminta on laajentunut alkuajoistaan moninkertaiseksi. Kissa jatkoi yöllistä retkeään naarmuitta. Kaustinen tahtoo muuttajia ”Kansainvälisin kunta kokoluokassaan 2015” Anita Salmi PIETARSAARI (KP) Pietarsaari suunnittelee tiivistävänsä läntisten osiensa asuinrakennetta ja esimerkiksi Kisorintien ja Varvetin väliselle alueelle kaavoitetaan vaiheittain lisää tontteja omakotirakentamiselle. Kalajoen kunnaninsinöörinä Soukka aloitti 1980. Musiikkia esittivät Tiina Lepistö, viulu ja Hanna Patana, käyrätorvi. Hän oli kuollessaan 95 vuoden ikäinen. – Kuntalaissa sanotaan, että kunnanhallitus voi laittaa päätöksen täytäntöön vaikka asiasta olisikin meneillään valitus hallinto-oikeudessa. Ja tuskin on mitään syytä, miksi kunnanhallitus tekisi tällä kertaa toisen päätöksen, Tarukannel toteaa. Anna-Liisa Sotalaa jäivät kaipaamaan lähinnä lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Koko kaupungin alueella tehdään tulevan vuoden aikana kartoitus, jossa pyritään selvittämään asutuksen tiivistämismahdollisuuksia. Yhteisötaiteenkeskus on kulttuuristrategian mukaan paisti alueellisesti laaja, myös monitaiteellinen. Yhteisötaidekeskus on tarkoitus saada myös alueen ruotsinkielisen väestön käyttöön. Se edellyttää kuitenkin keskusteluja maanomistajien kanssa, koska suuri osa on yksityisomistuksessa. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme AINO VESSARIN muistoa ja otitte osaa suruumme. Kansainvälisyysstrategian luonut työryhmä on laatinut pitkän listan havainnoista, joiden mukaan Kaustisen kunnalla on jo nyt muita vastaavan kokoisia kuntia enemmän kansainvälistä toimintaa. Teemana on Kolikon kaksi puolta. Kokkolan, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kuntaliitoksen osalta kunnallisjärjestö edellyttää, että muun muassa yrittäjyyden, työpaikkojen ja asukasmäärien positiivisen kehityksen jatkamiseen on saatava yhteisiä eväitä. – Sopimus palvelisi muodostuessaan molempia osapuolia eli Senaattikiinteistöt saisi tontin virastotalolle ja kaupunki maa-aluetta kauppaa varten, asemakaava-arkkitehti Ilmari Heinonen sanoo. Koulut, raviopisto, yritykset, kulttuuriyhteisöt ja yksittäiset ihmiset ovat luoneet kansainvälistä verkostoa, jota lähdetään kehittämään valittujen painopistealueiden kautta. Kaipaamaan jäivät puoliso, veli, lähiomaiset ja ystävät. Muistotilaisuus pidettiin Koivuristissä. Parolantien talon aitaa kaatui noin kymmenen metrin matkalta, ja auton nokkaan tuli kolhuja. Muut johtokunnan jäsenet ovat Jouko Kuismin, Maria Nyblom, Erik Hämäläinen, Lasse Tuomi, Elsi Hautaniemi, Kalevi Ylitalo, Taisto Paasila, Sauli Koivukoski ja Hilkka Kopsa. Vanhan kentän tontti rajoittuu Jaakonkatuun ja Viktor Schaumanin esplanadiin. Hallinto-oikeuden mukaan kunnanhallituksen päätökset ovat syntyneet virheellisessä järjestyksessä kunnanhallituksen puheenjohtajan esteellisyyden vuoksi. Kansantaiteenkeskuksesta yhteisötaidekeskus Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi myös kunnan kulttuuristrategian, jonka toivotaan palvelevan oman kunnan kulttuurin kehittämisen ohella koko Suomea kansallisena esimerkkinä. Turkin neuvotellessa Euroopan unioniin liittymisestä olemme edellä kulkijoita. Anita Kuikka puhui tilaisuudessa, Linnea Hovi lausui. Rauha Nivala Rauha Olivia Nivala kuoli Kalajoen terveyskeskuksessa maanantaina 7. – Kova tarve maatalouslomittajista ja Saskenin työntekijät täyttänevät maahanmuuttajien osuuden. Kansantaiteenkeskuksesta tulee yhteisötaidekeskus, jonka perusta laajenee alueellisesti. Rakel Saarikettu Mirjam Rakel Saarikettu kuoli maanantaina 7. Myös uuden kunnan talouden hallintaan ja velkaantumiskierteen katkaisuun tulee löytää ratkaisut. Sen oppi nuori hämeenlinnalainen mies maanantai-iltana, kun hän menetti autonsa hallinnan ja ajautui läpi rivitalon aidan. Jo 35–37 pientalotonttia tulossa Pietarsaari kaavoittaa lisää asumiselle länsiosaan Varvintien, Pohjoismetsän ja Pohjoispellon tuntumaan on suunnitteilla 35–37 tonttia, kaava on vain valtuuston hyväksyntää vailla. toisellakin tontilla. tammikuuta KeskiPohjanmaan keskussairaalassa 77 vuoden ikäisenä. Urpo Nykyri KAUSTINEN (KP) Kaustisen kunnanhallitus esittää valtuustolle hyväksyttäväksi kansainvälisyysstrategian, joka visioi Kaustisen olevan vuonna 2015 Suomen kansainvälisin kunta omassa kokoluokassaan. Maahanmuuttajista kunta haluaa saada niin suuren osuuden, että väestöstä vähintään kaksi prosenttia on ulkomaalaisia ja uusi ystävyyskuntasuhde luodaan ainakin Turkkiin. Kuntaliiton erityisasiantuntija Tuuli Tarukanteleen mielestä tilanne ei kuulosta kuitenkaan harvinaiselta. Sen koko on 6 880 neliötä ja suurin sallittu sille rakennettava kerrosala on 7 500 neliötä. 12.12.2007 Kaivaten sisarukset perheineen Elämäsi hiljainen, niin yksinäinen aivan sammui äkkiä ja meiltä kuin salaa
K-raudan SUURI Hae pois kaikenlaista hyvää tavaraa hyvään hintaan. Vastaa valaisuteholtaan 60 W:n hehkulamppua 6 90 TAMMILAMINAATTI ALBANY, 7 MM 2-sauvainen, käyttöluokka 3 l VALKOVAHATTU KUUSIPANELI 14X120 STP Eri pituuksia, 6 kpl/pkt 1 60 jm PALJON ERILAISIA PAPERITAPETTEJA VÄHINTÄÄN –20% NORM.HINNASTA TEMAL TEMALETTE -KYLPYHUONEKALUSTEET – NYT KOKO TEMALETTEMALLISTO MYYDÄÄN 20 %:N ALENNUKSELLA –25% SUOSITUSHINNASTA Esim. 1 50 kpl 169 € PLUSSA-KORTILLA 79 90 PLUSSA-KORTILLA Hinta ilman Plussa-korttia 209,ETU 40 Hinta ilman Plussa-korttia 129,ETU 49,10 SÄHKÖKIUAS HARVIA SOUND BLUES 6 kW Saatavana myös erillisellä ohjauskeskuksella. 5 90 PLUSSA-KORTILLA m 2 6 50 3 kpl ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPUPAKKAUS MASSIVE 11 W 3 X 11 W ja E27-kanta. Innovatiivinen opastava näyttö koneessa. Keskiviikkona 9.1.2008 . KESKIPOHJANMAA 6 tammiale! -25 % -30 % -35 % -50 % -20 % ESIKKO Ihanat värikkäät kevääntuojat saapuneet! KOTIMAISET SAINT PAULIAT Väriä kodin ikkunalaudalle kukkasin. AKKUPORAKONE BOSCH PSR 12 VE-2 EAGLE Vaativan harrastajan 12 V 2-vaihteinen akkuporakone. Toimi nopeasti! Tuotteita rajoitetusti, ei jälleenmyyjille. Talomyynti: Kai Kiiskilä, puh. Tässä muutama hintaesimerkki: Latojankatu 2, 67100 Kokkola Puh. 2 x 1,5 Ah akku, 1 h laturi ja laukku. Suositeltava saunan koko 5 8 m 3 . kuvan tapetti ennen 19,90 € nyt 14,925 € m 2 Tarjoukset voimassa 19.1.2008 asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää.. Kiuaskivet lisähintaan. 0207 801 700 ma-pe 7-18, la 9-14 KOKKOLA Tervetuloa talomyyntiin. 020 780 1755, 0400 985 796 kai.kiiskila@k-rauta.com SEINÄLAATTA LEMNOS 20X25 CM Vaalean harmaa, kiiltävä laatta
Handelsb. – Virosta Suomeen johtavan kaapelin kapasiteetti on 350 megawattia, josta oli käytössä 289 megawattia. Edellinen ennätys, 14 900 megawattia, saavutettiin viime helmikuussa. SEOn edellinen toimitusjohtaja Kari Veromaa jatkaa kahden tytäryhtiön West Tankin ja Länsi-Suomen Polttoöljyn toimitusjohtajana Porissa. Sen sijaan lentäjän piti olla valmiina tulemaan töihin tunnin sisällä kutsusta ilman, että odotteluajasta olisi maksettu. OMX Nordic yleisindeksi 218.29 +0.76 -4.95 OMX Nordic 40 1196.83 +1.13 -5.37 OMX Helsinki 10949.51 +0.47 -5.59 OMX Helsinki 25 2886.55 +0.56 -4.10 Indeksit Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv vuoden alusta OMX Helsinki 08.01.2008 Indeksi 10949.51 Muutos% +0.47 Päälistan vaihto (klo 18) 795,0 milj. – Eli jos tulee pidempää myöhästelyä, vaikuttaa se seuraavaankin lentoon. Aasian-liikenteen kasvaessa myös epäsäännöllisyydet kasvavat. 4.24 0,0 +2.91 Salcomp 3.84 74,8 +1.05 +40.22 3.80 4.02 Sampo A 18.88 3157,2 +1.51 -6.44 18.60 18.88 SanomaWSOY 18.49 400,9 -2.48 -8.32 18.90 19.35 Scanfil 2.05 11,8 +2.50 -16.32 2.00 2.05 Solteq 1.73 0,0 +26.28 1.70 1.74 Sponda 7.47 469,8 -1.06 -33.48 7.55 8.00 SRV G 5.19 282,7 +1.76 5.05 5.15 SSH Comm. Hinnanmuutos koskee TeliaSoneran, Elisan ja TDC Songin 020, 010 ja 030-alkuisia yritysnumeroita. – Suomen kulutus oli tiistaina iltapäivällä 12 285 megawattia ja tuotanto 10 335 megawattia. Tulikiven syksyllä alkaneet yt-neuvottelut päättyivät tiistaina. ser. Jos pakkaset äityvät myöhemmin tänä talvena todella koviksi, kulutus voi hypätä jopa 15 200 megawattiin. Yhtiön hallitus esittää asian maaliskuussa kokoontuvalle yhtiökokoukselle. Ruotsalaisen sähkönkulutus oli 314 megawattia. – Finnair operoi pohjoisella pallonpuoliskolla. Vantaan käräjäoikeus päätyi asiassa aiemmin samalle kannalle kuin hovioikeus, mutta laski korvaussumman hieman pienemmäksi. Hän on toiminut SEOn hallituksen asiantuntijajäsenenä kahden viime vuoden ajan. Stora Enson Summan paperitehtaan lopettaminen vähentää sähkön kulutusta, mutta Fingridillä ei ole Päivisen mukaan arviota, miten paljon metsäteollisuuden alasajo vaikuttaa. Suomen sähkön kulutus STT, lähde: Fingrid 15 500 15 000 14 500 14 000 13 500 13 000 12 500 12 000 11 500 11 000 10 500 Klo 6 12 18 24 2008 arvioitu huippu: 15 200* 2007 huippu: 14 900 Megawattia * Kulutushuippu edellyttää alle -20 asteen lämpötilaa Etelä-Suomessa ja alle -30 asteen lämpötilaa muualla maassa. SEO uusii johtonsa Marianne Zitting (STT) Finnairin sijoitus lentoyhtiöiden täsmällisyyslistalla on laskussa. Kuva: Lehtikuva/Vesa Moilanen Fingrid arvioi sähkön riittävän tänä talvena Paukkupakkaset laajoilla alueilla voivat kuitenkin aiheuttaa pahojakin ongelmia Kulutusennuste 9.1. Arvion mukaan niitä on keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa. Naapurimaissa sähkön tarve olisi kuitenkin yhtä kova kuin Suomessa pakkasten paukkuessa laajalla alueella. Suomen oma sähköntuotanto yltää enimmillään runsaaseen 13 200 megawattiin, joten tuontia tarvittaisiin noin 2 000 megawattia. Blue1 joutuu maksamaan asian oikeuteen vieneelle lentäjälle 87 varallaolotunnin palkan, lähes tuhat euroa. Uuteen kaavaan tulee rakennusoikeutta noin 250 000 kerrosneliömetrille. A SEK 203.00 3339,0 +1.00 -1.95 199.50 205.00 Swedbank AB ser A SEK 175.00 3505,3 -0.85 -30.24 176.50 182.50 Swedish Match AB SEK 158.50 3735,6 -0.63 +26.84 151.00 159.50 Tele2 AB ser. Blue1 hävisi oikeudessa kiistan lentäjää vastaan OULU (STT) Kiinteistöyhtiö Technopolis vaihtaa toimitusjohtajaa. Tulikivi vähentää 67 työntekijää MASKU (STT) Masku-kalustetaloketjun ja Lempäälän Ideaparkin omistaja Toivo Sukari aikoo rakennuttaa uuden Ideaparkin Maskuun Varsinais-Suomeen. Kovin usein Fingridin laskelmien pohjana olevia pakkasia ei kuitenkaan tule. Jo nyt kuitenkin tiedetään, että Finnairin reittilennoista saapui joulukuussa ajallaan perille vajaat 73 prosenttia. Kostermaan mukaan myöhästymisille ei ole yhtä selkeää syytä. B SEK 95.00 3539,7 -1.04 -14.48 96.00 105.00 Elisa EUR 21.37 5589,2 -0.37 +1.56 21.03 21.64 Ericsson ser. HELSINKI (STT) Lentoyhtiö Blue1 joutuu maksamaan lentäjälle korvauksia laittomista varallaolotunneista. Kulutushuippuja syntyy silti entistä useammin, sillä sähkön kulutus on reippaassa kasvussa. Finnairin maine aikatauluissa pysyvänä lentoyhtiönä on rapissut. Security 1.55 4,3 +1.31 -1.92 1.53 1.65 Stockmann A 28.80 0,6 0.00 -18.87 28.80 30.80 Stockmann B 29.55 39,3 +4.27 -21.73 28.34 29.77 Stonesoft 0.32 98,4 -3.03 -34.00 0.28 0.33 Stora Enso A 10.10 5,3 +2.96 -17.56 9.81 10.18 Stora Enso R 10.11 5801,3 +2.74 -16.75 9.84 10.18 Stromsdal 0.48 2,7 +2.13 -37.33 0.46 0.49 Suomen Terveystalo 1.94 25,9 +1.04 1.90 1.92 Suominen 2.22 1,5 0.00 -27.92 2.17 2.22 SYSOPENDIGIA 2.94 5,3 -0.68 -12.94 2.96 3.05 Takoma 1.71 4,5 -5.00 +48.76 1.80 1.91 Talentum 2.80 7,6 -1.06 -16.02 2.80 2.90 Tamfelt O 11.50 1,1 +3.14 +4.99 11.15 11.15 TamfeltP 11.05 1,0 +0.45 +2.80 11.00 11.30 Technopolis 5.30 226,0 -3.64 -31.25 5.30 5.87 Tecnomen 1.25 18,5 +0.81 -30.73 1.24 1.27 Tekla 11.72 51,6 +1.03 +49.68 11.60 12.60 Teleste 6.90 5,2 0.00 -41.48 6.90 7.25 TeliaSonera 6.46 2116,9 +1.89 -0.16 6.27 6.35 TietoEnator 15.14 730,1 -0.13 -34.77 15.16 16.25 Tiimari 4.60 12,2 0.00 -4.76 4.60 4.84 TJ G 0.05 0,0 -16.67 0.05 0.05 Trainers’ House 1.36 134,8 -2.16 +37.62 1.35 1.42 Tulikivi A 1.64 13,6 -2.96 -53.44 1.59 1.78 Turkistuottajat C 11.16 0,5 -0.09 -19.18 10.90 11.17 Turvatiimi 0.23 22,6 0.00 -23.33 0.19 0.23 UPM-Kymmene 13.21 3964,7 +2.72 -31.45 12.86 13.53 Uponor 16.49 192,4 +0.55 -39.21 16.40 17.81 Vaahto G A 11.20 0,6 +0.90 +19.61 11.10 11.10 Vaahto G K 11.80 0,1 -2.40 +49.44 8.82 14.95 Vacon 26.80 10,9 +1.13 -1.08 26.50 28.36 Vaisala A 32.04 11,2 -1.23 -1.40 32.44 35.50 Viking Line 39.60 0,1 +0.10 +71.26 39.50 41.00 Wärtsilä A 46.33 4,3 +1.82 +17.12 45.50 50.15 Wärtsilä B 45.65 691,9 +0.37 +16.62 45.48 51.23 YIT 13.90 1293,6 +1.61 -30.94 13.68 15.01 Yleiselektroniikka E 3.65 2,2 -5.19 +20.31 3.85 3.85 2. Muut yhtiöt Ilkka-yhtymä 1 11.96 0,1 +0.08 +0.42 11.95 12.40 Raisio K 1.69 0,0 -10.11 1.55 1.69 Soprano 0.98 0,0 +8.89 0.85 0.98 ABB SEK 168.50 8239,4 +4.01 +37.00 162.00 182.50 Assa Abloy ser. – AEA:n vertailussa on mukana 25 lentoyhtiötä.. Ensk. – Pyrimme säilyttämään asemamme VarsinaisSuomen huonekalukaupan keskuksena, kertoi kunnanjohtaja Jaakko Olenius. Yhtiö perustaa uuden toimitusjohtajan hakua varten erityisen nimitysvaliokunnan. Finnairin liikenteen suunnittelusta vastaava johtaja Petteri Kostermaa kertoo, että kaukolennot ovat alttiimpia myöhästelyille. Suhteellisesti merkittävin osa irtisanomisista kohdistuu verhouskivija astialiiketoimintoihin. Päälista Affecto 4.05 63,5 +0.25 +16.09 4.04 4.19 Ahlstrom 16.50 10,6 -0.06 -26.78 16.51 16.86 Aldata Solution 1.22 5,9 +1.67 -29.41 1.20 1.23 Alma Media 11.58 116,0 +0.78 +26.96 11.49 11.60 Amanda Capital 3.39 7,5 +1.19 -2.05 3.35 3.50 Amer Sports 18.58 412,0 +0.05 +15.92 18.47 18.68 Aspo 6.42 7,1 -1.23 -8.19 6.50 6.60 Aspocomp G 0.11 230,8 0.00 -91.14 0.11 0.12 Atria G plc A 17.46 6,7 +1.51 -4.71 17.20 18.10 Bank of Åland A 33.01 0,1 -10.42 +38.33 36.00 36.85 Bank of Åland B 27.10 0,4 -1.45 +12.02 27.10 27.50 Basware 9.95 2,6 +4.52 -27.55 9.52 10.20 Beltton-G 3.50 0,0 -21.52 3.45 3.50 Biohit B 1.74 2,2 +2.35 -47.69 1.65 1.70 Biotie Therapies 0.82 8,5 +2.50 -27.93 0.80 0.84 Birka Line A 16.42 0,0 +36.83 16.42 16.42 Birka Line B 15.42 0,0 +33.51 15.42 15.50 CapMan B 3.18 20,7 0.00 +8.90 3.18 3.40 Cargotec 29.07 229,4 -1.12 -30.03 29.40 31.46 Cencorp 0.24 42,5 0.00 -45.45 0.24 0.24 Citycon 3.53 567,9 +1.44 -34.95 3.48 3.63 Componenta 8.25 0,3 -0.96 -2.46 8.33 8.45 Comptel 1.35 64,7 0.00 -25.00 1.35 1.39 Cramo 16.72 192,1 +1.27 -12.18 16.51 17.86 Done Solutions 0.63 40,2 +1.61 +121.43 0.62 0.67 Efore 1.10 97,7 0.00 -12.70 1.08 1.13 Elcoteq SE A 4.09 38,2 -1.68 -56.85 4.09 4.25 Elecster A 5.65 0,6 -3.42 +12.50 5.85 5.85 Elektrobit 1.71 53,4 +0.59 -19.05 1.65 1.70 Elisa 21.37 5589,2 -0.37 +1.56 21.03 21.64 Etteplan 4.65 12,9 +1.31 +28.39 4.59 4.75 Evia 1.04 0,0 -0.95 +2.94 0.97 1.24 Exel 11.70 1,8 +0.09 -13.41 11.69 11.89 F-Secure 2.26 53,5 -1.31 -2.97 2.29 2.47 Finnair 7.47 117,4 -3.61 -31.97 7.72 7.97 Finnair N 2007 8.00 0,0 Finnlines 15.00 4,0 +2.04 -15.03 14.70 15.28 Fiskars A 13.00 2,6 +0.23 +5.53 12.97 13.90 Fiskars K 13.85 1,4 0.00 +10.89 13.85 14.10 Fortum 30.57 3991,6 -4.47 +58.18 31.39 32.65 GeoSentric 0.05 25,0 0.00 -77.27 0.05 0.06 Glaston 3.11 10,4 +0.32 -26.19 2.81 3.10 HKScan A 13.50 5,0 +2.97 -6.69 13.08 13.95 Honkarakenne B 5.40 2,5 +1.12 -7.29 5.33 5.40 Huhtamäki 7.74 304,5 -0.77 -47.12 7.80 8.22 Ilkka-yhtymä 2 10.90 0,9 +0.93 -4.26 10.80 10.95 Incap 1.36 1,0 -2.86 -41.91 1.35 1.40 Interavanti 6.20 0,1 0.00 +18.10 6.00 6.20 Ixonos 5.95 51,9 -0.34 +29.78 5.97 6.02 Julius Tallberg 2.93 0,0 -5.99 2.93 3.03 Kemira 13.94 144,6 -0.85 -16.01 14.06 14.60 Kemira GrowHow 12.22 6,6 +0.16 +81.01 12.06 12.20 Keskisuomalainen A 18.50 0,0 -0.27 18.15 18.95 Kesko A 35.95 11,4 -1.53 -3.77 36.51 37.50 Kesko B 35.96 376,0 -1.59 -6.69 36.54 37.52 Kesla A 11.75 0,2 -0.42 +35.63 11.80 12.00 KONE 42.73 308,8 +2.20 +0.31 41.81 46.49 Konecranes 21.23 963,8 +1.38 -1.23 20.94 23.23 Larox B 11.50 6,6 -0.43 +29.05 11.55 12.01 Lassila & Tikanoja 20.65 52,9 +0.49 -7.18 20.55 22.04 Lemminkäinen 29.02 35,3 -3.33 -15.91 30.02 32.17 Lännen Tehtaat 16.23 0,2 +2.08 -31.17 15.90 16.40 M-real A 3.04 0,3 -1.94 -34.46 3.10 3.23 M-real B 2.90 4229,8 -2.36 -35.85 2.97 3.14 Marimekko 16.60 5,2 -3.49 +13.16 17.20 18.16 Martela A 8.20 0,2 +0.61 +21.64 8.15 8.29 Metso 34.78 1561,0 +1.37 -8.51 34.31 37.15 Neomarkka B 9.03 0,1 -1.74 +16.18 9.08 9.25 Neste Oil 23.14 1560,3 -1.28 +7.08 23.44 24.90 Nokia 24.14 34515,6 +1.56 +55.77 23.77 25.78 Nokia N 0,0 Nokia N 25.55 0,0 25.40 25.40 Nokian Tyres 21.46 1146,8 +0.99 +45.05 21.25 23.50 Nordea (publ) FDR 11.04 451,7 0.00 -4.83 11.00 11.22 Nordic Aluminium 28.11 0,1 -6.30 +50.00 30.00 30.00 Norvestia 8.35 1,2 -0.60 -6.77 8.40 8.70 Nurminen Logistics 5.68 0,1 +13.37 +25.25 4.80 5.40 Okmetic 3.00 22,4 +1.35 -25.06 2.96 3.14 OKO Bank A 12.64 504,2 -2.24 +3.44 12.93 13.37 Olvi A 23.72 14,2 +0.08 +20.30 23.70 24.25 OMX AB 28.08 5,7 +0.39 +101.66 27.90 27.97 Oral Hammaslääkärit 3.15 3,0 +1.61 +1.97 3.06 3.29 Oriola-KD A 2.75 0,8 +2.61 -16.51 2.68 2.93 Oriola-KD B 2.82 853,7 +1.08 -13.89 2.79 2.88 Orion A 16.17 8,3 +1.70 -3.05 15.90 16.06 Orion B 16.09 195,0 +0.56 -2.91 15.97 16.08 Outokumpu 20.19 2437,2 +3.38 -28.98 19.53 21.32 Outotec 34.15 726,6 +4.75 +63.00 32.60 37.38 P-Karjalan Kp 17.50 0,1 +0.29 +74.50 17.45 17.99 Panostaja A 1.46 0,0 -5.19 1.43 1.53 Panostaja B 1.38 14,0 -0.72 -7.95 1.39 1.42 Perlos 5.04 0,1 -0.79 +45.56 5.02 5.11 PKC G 8.70 59,7 0.00 -27.80 8.70 9.19 Ponsse 1 14.85 0,8 -0.40 +14.69 14.70 14.91 Proha 0.27 25,0 +3.85 -35.00 0.26 0.28 Pöyry 14.90 119,5 -3.56 +34.93 15.45 17.18 QPR Software 0.91 1,7 +2.25 -4.30 0.85 0.90 Raisio vaihto-os. B SEK 111.50 2657,6 +1.13 -19.53 110.25 120.00 SKF, AB ser. Kaukolennoissa Finnair sijoittui kymmenenneksi. Vuotta aiemmin samaan aikaan yhtiö oli molempien sarjojen kakkonen. B SEK 14.17 115097,2 +1.87 -51.45 13.91 14.82 Fortum EUR 30.57 3991,6 -4.47 +58.18 31.39 32.65 GN Store Nord DKK 37.70 1572,6 -3.08 -54.64 38.90 40.70 H & M SEK 367.50 3912,8 +2.51 +5.60 358.00 386.00 Investor AB ser. Hovioikeus vetoaa lakiin, jonka mukaan varallaolosta on maksettava, koska se rajoittaa vapaa-ajan käyttöä. Yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Pertti Huuskonen siirtyy ensi syksynä päätoimiseksi hallituksen puheenjohtajaksi. Technopolis vaihtaa toimitusjohtajaa HELSINKI (STT) Tulikivi-konserni keskittää vuolukiviuunien valmistuksen Juuan tehtaille ja irtisanoo 67 henkilöä. Aikatauluista lipsuminen voi johtua teknisistä ongelmista tai vaikkapa säästä. – Ruotsista Suomeen on 2 000 megawatin merikaapeli. Puhelut maksavat noin kolmanneksen vähemmän kuin aikaisemmin. Teleyritykset ovat neuvotelleet tukkuhinnoista Viestintäviraston aloitteesta viime vuoden lopun aikana. Tiistaina iltapäivällä käytössä oli 1 204 megawattia. Tehokkuus huipussaan Vaikka Finnair vajoaakin täsmällisyystilastoissa, on se kärjessä kun listataan maailman tehokkaimpia lentoyhtiöitä. Keskiviikkona 9.1.2008 PÄIVÄN RAHA-ASIAT 8000 10000 12000 14000 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 10949.5 +0.5 % Eniten nousseet % Eniten laskeneet % Nurminen Logistics +13,4 Outotec +4,8 Basware +4,5 Stockmann B +4,3 Proha +3,8 Bank of Åland A -10,4 Nordic Aluminium -6,3 Yleiselektroniikka E -5,2 Takoma -5,0 Fortum -4,5 Ulkomaiset indeksit New York, Dow Jones IA 12784.97 -0.33 New York, Nasdaq 2499.35 0.00 Tokio, Nikkei 225 14528.67 +0.19 Hong Kong, HS 27112.90 -0.25 Lontoo, FTSE 100 6356.50 +0.33 Frankfurt, DAX 7849.99 +0.42 Pariisi, CAC 40 5495.67 +0.79 OMX Tukholma 333.30 +1.04 Moskova RTS 2290.51 -0.04 Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv 3.5 4.0 4.5 5.0 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Euribor-korot 1kk 3kk 6kk 12kk 4.202 4.598 4.645 4.657 -0.002 -0.018 -0.005 +0.001 Arvo % Muutos 1 pv %-yks Valuutat, yhden euron arvo valuutassa (keskikurssi) Australia, dollari 1.66810 Hongkong, dollari 11.48380 Intia, rupia 57.61930 Islanti, kruunu 91.25000 Iso-Britannia, punta 0.74560 Japani, jeni 160.90000 Kanada, dollari 1.46860 Kuwait, dinaari 0.40221 Kypros, punta 0.57810 Latvia, lati 0.69630 Liettua, liti 3.45140 Malta, liira 0.42620 Marokko, dirham 11.34900 Norja, kruunu 7.88600 Puola, zloty 3.59570 Ruotsi, kruunu 9.38190 Saudi-Arabia, rial 5.52140 Singapore, dollari 2.10660 Slovakia, koruna 33.29800 Sveitsi, frangi 1.63910 Tanska, kruunu 7.44780 Thaimaa, baht 48.94400 Tsekki, koruna 26.03400 Tunisia, dinaari 1.78490 Turkki, uusi liira 1.70630 Unkari, forintti 254.39000 USA, dollari 1.47130 Venäjä, rupla 35.96600 Viro, kruunu 15.64660 Tilanne eilen kello 18 Lähde: OMX, IS.Teledata AG, IDC Comstock, paitsi viitekorot pankeilta. Talvisäät ja myrskyt vaikuttavat täsmällisyyteen, sanoo Kostermaa. Sukarille on varattu iso siivu alueesta. Fakta Fakta – Eurooppalainen keskiarvo viime syyskuun lopussa oli, että 77,1 prosenttia lyhyistä ja keskipitkistä lennoista laskeutui aikataulun mukaan. Viestintäviraston mukaan hinnat soitettaessa matkapuhelimesta valtakunnallisiin yritysnumeroihin ovat olleet Suomessa poikkeuksellisen korkeat.Tukkuhintojen alennukset siirtyvät operaattoreiden mukaan täysimääräisesti asiakashintaan. Maskun kunta tavoittelee alueelle sekä kauppoja että tuotannollista toimintaa. – Aasiaan lentäminen tapahtuu vuorokauden sisällä. Kännykällä soitto yritysnumeroon halpenee Finnairin käyttöasteet eri reiteillä STT, lähde: Finnair Koko liikenne Reittiliikenne yhteensä -Eurooppa -Pohjois-Amerikka -Aasia -kotimaa Lomaliikenne Rahtiliikenne (käyttöaste) 20 40 60 80 100 Matkustajatäyttöaste, % (suluissa muutos , %-yksikköä) (+0,2) (+1,3) (+0,5) (+0,9) (+0,5) (+3,6) (-1,4) (-9,9) Vuoden 2007 lentoliikennesuoritteet ja muutos edellisestä vuodesta 75,5 72,9 67,8 83,8 77,9 60,5 86,0 53,7 – Suomen sähköntuontikapasiteetti Venäjältä on maksimissaan 1 400 megawattia. Lyhyesti Antti Autio (STT) Kantaverkkoyhtiö Fingridin torstain sähkönkulutusennuste liikkuu korkeimmillaan hieman päälle 12 500 megawatissa. – Kaukolennoista ajoissa saapui AEA:n mukaan 66,2 prosenttia. Fingrid käynnisti omia kaasuturbiinejaan häiriön vuoksi. B SEK 139.00 3018,4 0.00 -15.76 138.50 143.00 Metso EUR 34.78 1561,0 +1.37 -8.51 34.31 37.15 Møller-Mærsk B DKK 50300.00 14,7 +1.41 -4.98 49600.00 53700.00 Neste Oil EUR 23.14 1560,3 -1.28 +7.08 23.44 24.90 Nokia EUR 24.14 34515,6 +1.56 +55.77 23.77 25.78 Nordea SEK 103.60 8374,1 -0.10 -1.33 103.20 105.50 Novo Nordisk B DKK 325.00 1429,3 +2.20 +33.89 308.00 325.00 Rautaruukki K EUR 28.09 687,9 +2.52 -2.49 27.40 30.11 Sampo A EUR 18.88 3157,2 +1.51 -6.44 18.60 18.88 Sandvik AB SEK 97.75 19611,9 +1.56 +2.90 96.25 106.00 SCA B SEK 111.00 2524,4 +1.14 -9.55 109.25 112.50 SCANIA AB ser. Helsingin hovioikeuden mukaan yhtiön olisi pitänyt sopia järjestelystä yhdessä lentäjän kanssa. B SEK 80.00 4829,3 -3.32 -19.85 82.75 87.50 Skand. Tuotannon on peitettävä joka hetki kulutus, sillä sähköä ei voi varastoida. B SEK 133.00 2690,6 +3.30 +26.23 127.00 129.00 TeliaSonera SEK 60.75 25341,9 +2.10 +2.59 58.75 59.50 UPM-Kymmene EUR 13.21 3964,7 +2.72 -31.45 12.86 13.53 Vestas Wind Systems DKK 520.00 1562,7 +0.39 +124.24 518.00 552.00 Volvo ser. Kulutuksen kasvua pitää yllä yksityinen kulutus. Tilanne ei kuitenkaan johtanut tehopulaan, vaikka tuontikapasiteetti oli täydessä käytössä. Ministerin on määrä keskustella niistä yhtiön johdon kanssa torstaina. Kiint. 1.51 29,6 +0.67 -20.21 1.50 1.55 Ramirent 10.75 274,2 +2.19 -7.31 10.52 11.49 Rapala VMC 5.60 8,7 0.00 -9.39 5.50 5.60 Rapala VMC N 2007 0,0 Rautaruukki K 28.09 687,9 +2.52 -2.49 27.40 30.11 Raute A 14.30 1,3 +2.14 +9.37 14.00 14.50 Rocla 11.22 0,0 -4.51 11.22 11.22 Ruukki G 2.75 103,6 +1.85 +110.94 2.70 2.80 S Sääst. B SEK 116.50 4303,8 +3.56 -21.88 112.50 126.00 AstraZeneca SEK 282.00 4529,9 +3.49 -29.22 265.00 273.00 Atlas Copco A SEK 87.00 15630,6 +1.16 -8.75 86.00 93.50 Atlas Copco B SEK 79.25 2992,2 +1.28 -12.62 78.25 85.25 Boliden SEK 77.75 5374,2 +2.98 -49.03 75.50 81.00 Danske Bank DKK 199.50 2242,4 +1.01 -21.31 195.75 202.50 Electrolux ser. Lisäksi 26 henkilöä lomautetaan toistaiseksi. B SEK 97.50 11264,3 0.00 +9.38 97.50 105.50 Vostok Nafta SEK 107.50 134,8 +1.65 105.75 115.00 OMX Nordic 40 -lista Viimeisin hinta Vuoden alin ylin Muutos-% 1 pv 12 kk Vaihto tuhatta Viimeisin hinta Vuoden alin ylin Muutos-% 1 pv 12 kk Vaihto tuhatta osakkeet Viitekorot Peruskorko 4,75 1.1.2008 +0.50 EKP:n repo 4,00 13.6.2007 +0.25 EKP:n anto 5,00 13.6.2007 +0.25 EKP:n otto 3,00 13.6.2007 +0.25 Aktia-prime 4,50 6.9.2007 +0.25 eQ-prime 4,25 2.1.2008 +0.25 Handelsbanken-prime 4,25 20.6.2007 +0.25 Hypo-prime 4,50 3.10.2007 +0.25 Nordea-prime 4,25 1.7.2007 +0.25 OP-prime 4,25 26.6.2007 +0.35 POP-prime 4,50 15.10.2007 +0.25 Sampo-prime 4,25 9.7.2007 +0.25 SEB Gyllenberg -prime 4,25 1.11.2007 +0.25 SP-prime 4,60 13.9.2007 +0.35 Tapiola-prime 4,25 3.9.2007 +0.25 Ålandsbanken-prime 4,65 10.9.2007 +0.30 Korko % Muuttunut viimeksi Muutos %-yks Valuutta Helsingin 40 60 80 100 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 95.15 ?1.8 % Öljyn hinnan peruste Platts Brent Spot Intraday Indication Yhteystiedot Osaston esimies: Simo Kattilakoski 020 750 4407 simo.kattilakoski@kpk.. Ministeri tapaa yhtiön johdon Finnairin myöhästelyt huolestuttavat liikenneja viestintäministeri Anu Vehviläistä (kesk.). Koko viime vuoden reittilennoista saapui aikataulussa runsaat 80 prosenttia. Toimittaja: Hannu Lehto 020 750 4408 hannu.lehto@kpk.. Lisäksi Fingrid on sopinut 600 megawatin tehoreservistä, joka on kuitenkin käytössä vasta 12 tunnin kuluttua häiriöstä. B SEK 136.25 3398,4 -0.37 +20.06 136.75 149.50 Securitas ser. Yhtiön työntekijämäärä vähenee nyt noin 600 henkilöön, kun väkeä vuosi sitten oli vielä 765. Muualla Suomessa pakkasta pitää olla vähintään 30 astetta. Fingrid joutui antamaan varoituksen kiristyneestä tehotilanteesta, mikä on varsin harvinaista. Kone lentää sinne ja tulee takaisin, välissä on kaksi tuntia aikaa koneen siivoamiseen, tankkaamiseen ja muonittamiseen. Irtisanomisten lisäksi henkilöstö vähenee myös luonnollisen poistuman ja määräaikaisten sopimusten päättymisen myötä. Venäjä rajoitti jo viime talvena sähkön vientiä Suomeen. Sähköposti: talous@kpk.. Viime vuoden syyskuussa Finnair oli yhdeksäs Euroopan lentoyhtiöiden järjestön AEA:n vertailussa, kun mitattiin minkä yhtiön lyhyen ja keskipitkän matkan lennot saapuivat perille aikataulussa. Maskun kunta kaavoittaa yli sadan hehtaarin yritysalueen 8tien varteen. Yhdellä koneella pyritään siis päivän aikana tekemään mahdollisimman monta lentoa, joten konevika vaikuttaa kerralla useampaan lentoon. Sitten kone lähtee uudelle lennolle, sanoo Kostermaa. Finnairin täsmällisyys hiipunut Liikenneministerikin ilmoitti huolestumisensa kehityksestä Suunta alas. Hinnanalennus koskee myös kilpailijalta siirtyneitä numeroita. Sähkönkulutuksessa päivittäiset piikit tulevat aamulla kello 7–9, iltapäivällä kello 16 lähtien ja jälleen kello 22 yösähkön kytkeytyessä päälle. Olkiluodosta varoitus Häiriöt Suomen omassa sähköntuotannossa voivat myös aiheuttaa ongelmia. e Viimeisin hinta Vuoden alin ylin Muutos-% 1 pv 12 kk Vaihto tuhatta 1. Hallitus on kutsunut toimitusjohtajaksi pääkonttoriin Lahteen Harri Vuontelon Nordea Vahinkovakuutuksen johtajistosta. B SEK 104.75 7416,4 +1.45 -10.97 103.25 108.25 SSAB A SEK 165.50 1632,6 +0.91 +6.84 164.00 172.50 Stora Enso R EUR 10.11 5801,3 +2.74 -16.75 9.84 10.18 Sv. Tulikivi-konsernin liikevaihto kutistui viime vuonna noin 70 miljoonaan euroon, kun se toissa vunna oli runsaat 82 miljoonaa euroa. – Yhdysvaltain liikenneministeriön mukaan 74,2 prosenttia amerikkalaisyhtiöiden lennoista laskeutui viime vuonna aikataulun mukaisesti. Puhelujen halpenemisen taustalla on teleyritysten toisiltaan perimien tukkuhintojen aleneminen. Talous 7 KESKIPOHJANMAA . A SEK 162.00 5337,6 +0.93 -26.21 160.50 165.50 Skanska ser. Finnairin koneet ovat ilmassa keskimääriin 14,5 tuntia vuorokaudessa. Mahdollinen 15 200 megawatin kulutushuippu saavutetaan, jos lämpötila laskee Etelä-Suomessa -20 asteeseen. HELSINKI (STT) Yritysnumeroihin ja palvelunumeroihin soittaminen matkapuhelimella halpenee ensi kuun alussa. Usein kyse on ketjureaktiosta: esimerkiksi Aasianlennon myöhästyminen viivästyttää myös jatkolentoja Eurooppaan. Loppuvuoden vertailu ei vielä ole valmistunut. Esimakua niistä saatiin viime lauantaina, kun Olkiluodon ydinvoimalan kakkosyksikössä oli yllättäen tuotantokatkos. Vähintään puolet kotona vietetystä ajasta on korvattava rahana tai vapaana. Johtaja Reima Päivinen arvioi, että normaalitilanteessa Suomi selviää huippupakkasistakin, mutta samanaikaiset kovat pakkaset Suomessa, Etelä-Ruotsissa, Pietarin alueella ja Virossa voivat aiheuttaa ongelmia. Sukari rakentaa Ideaparkin Maskuun LAHTI (STT) Suomalainen Energiaosuuskunta SEO uusii johtonsa lisätäkseen markkinaosuuttaan
Viron TV3 kertoi maanantai-iltana, että järjestöön kuuluva mies saapui Suomeen Venäjältä junalla jo ennen Viron liittymistä Schengeniin. TeliaSoneran oman arvion mukaan se hukkasi mokansa vuoksi noin 1,9 miljoonaa sähköpostia. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Jason Reed TUKHOLMA (STT–TT) Helsingin yliopiston professorit Risto Näätänen ja Teija Kujala saavat vuoden 2007 Philips Nordic Prize -palkinnon. Viikonloppuna pariskunta oli edustusmatkalla Jordaniassa. Sarkozy kohti kolmatta avioliittoa Ranskan presidentti luonnehti suhdettaan italialaislaulajattareen vakavaksi Presidentti Nicolas Sarkozy ja Carla Bruni saattavat avioitua hyvinkin pian. Hän esiintyy yleensä akustisen kitaran kanssa ja on Ranskassa varsin suosittu. Myöhemmin myös rikostutkijat totesivat palon syttyneen todennäköisimmin pois heitetystä savukkeesta tai pikkutytön tulitikkuleikeistä. Obaman saapuminen saliin aiheutti hurjan taputusten vyöryn. Viranomaisten mukaan äänestyslipuistakin oli tulla paikoin pulaa. Rajavartiolaitoksen edustajan mukaan syynä voi olla se, että käännytys on tapahtunut niin hiljattain, että sitä ei ole vielä kirjattu. Richeytä oli pyydetty vahtimaan tyttöä. joulukuuta, joten sen antama maahantulokielto koskee koko aluetta. Näätänen ja Kujala palkitaan kehittelemästään uudesta menetelmästä tutkia lukemishäiriöisten lasten aivoja. Richey ei koskaan tunnustanut murhapolttoa, vaikka se olisi vienyt hänet pois kuolemansellistä. Sarkozyn ja hänen Ceciliavaimonsa avioero uutisoitiin lokakuussa. Suomen rajavartiolaitoksesta asiaan ei tiistaina saatu vahvistusta. Laiminlyönti johti sähköpostien katoamiseen LJUBLANA (STT–Reuters) EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehn torjuu Slovenian ehdotuksen yhteistyösopimuksen solmimisesta Serbian kanssa. Liettualaisoikeus on tuominnut miehet kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen laittomasta rajanylityksestä. Näätänen on palkittu aiemmin muun muassa ensimmäisellä Suomen tiedepalkinnolla vuonna 1997. Myös puolalaisten lievä enemmistö, 55 prosenttia, on amerikkalaisten aikeita vastaan. Loppumisen vaaraa ei ole, kerrottiin osavaltion hallinnosta. EU: n laajentumiskomissaari Olli Rehn toivoo Serbialta nykyistä laajempaa yhteistyötä. Richey vapautettiin varhain tiistaina Suomen aikaa sen jälkeen kun hän oli virunut yli kaksi vuosikymmentä kuolemansellissä ja ollut kerran vain kolmen päivän päässä teloituksesta. Kyynikot aina sanovat, että jotkut ajatukseni eivät ole realistisia, mutta muutos alkaa aina jonkun halusta tehdä jotain, saada aikaan jotain, Obama selitti. Monet ranskalaiset ovat jo kyllästyneet presidenttinsä aktiiviseen seuraelämään. eldin koululla, sillä demokraattipuolueen ehdokkuutta hakeva Hillary Clinton kävi siellä tervehtimässä tukijoukkojaan aamulla. Myös parin aulis poseeraaminen lehdille on ärsyttänyt. Hän on perehtynyt erityisesti kielellisten häiriöiden taustalla oleviin aivomekanismeihin. Skottimies pääsi kuolemansellistä vapauteen Raittiissa ilmassa. Viranomaiset karkottivat heidät maasta ja antoivat heille paluukiellon. Kaikki eivät mahtuneet edes sisään. Ruotsin ympäristöviranomaisten mukaan Itämeren turskakannan tila on ollut huolestuttava jo vuosikausia. joulukuuta. Slovenia haluaa tukea Serbian länsimielisiä voimia sekä presidentti Boris Tadicia, joka kisaa uudelleenvalinnastaan presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella 20. Suhde on edennyt pikavauhtia, sillä pari nähtiin ensimmäistä kertaa yhdessä Disneylandissa vain muutama viikko sitten. Hänen tuomiokseen luettiin se aika, jonka hän oli jo istunut vankilassa ja hänet vapautettiin. – Hän on kuin Rip Van Winkle herättyään 21 vuoden jälkeen. Richey myönsi käytännössä syyllistyneensä muun muassa vaaralliseen heitteillejättöön, murtoon ja kuolemantuottamukseen. Göteborgilainen tähtikokki Leif Mannerström poisti Itämeren turskan ravintolansa ruokalistalta jo viisi vuotta sitten. New Hampshiren tähti oli kuitenkin senaattori Barack Obama. Suomalaisille aivotutkijoille suuri palkinto TUKHOLMA (STT) Tukholmalainen ravintoloitsija ja huippukokki Melker Andersson on päättänyt lopettaa turskan tarjoilemisen ravintoloissaan. Lopulta ohiolainen tuomioistuin kumosi päätöksen niin sanotun nolo contendre -lausunnon perusteella. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Dave Zapotosky MANCHESTER, NEW HAMPSHIRE Päivi Sinisalo (STT) New Hampshiren osavaltion esivaali sai ainakin demokraattien kannattajat suuntaamaan innokkaasti äänestyspaikoille tiistaina. Kaikki on uutta. – En tiedä, äänestänkö häntä vai republikaanien Ron Paulia. Olemme lähettäneet lisää äänestyslippuja vaalipaikoille ja virkailijat voivat tarpeen vaatiessa ottaa niistä kopioita. Tunnelma oli tavallistakin tiiviimpi Nashuan kaupungin Fair. – Clintonin tilaisuuksista on lähtenyt kesken pois katsojia sekä mediaa, ja se on kyllä huono merkki. Nashin nettisivuilta ei kuitenkaan ilmene, koska ja missä naisen käännytys on tapahtunut. Venäjä on moittinut Yhdysvaltoja ankarasti suunnitelmista sijoittaa ohjuskilven osia Tshekkiin ja Puolaan. Valamiehistön mukaan mustasukkainen Richey tuikkasi talon tuleen kostoksi, jolloin kaksivuotias Cyntihia Collins kuoli. – Toivo ei tarkoita mitään lapsellista sokeaa uskoa parempaan. Ranskalaiset tiesivät esimerkiksi laajasti, että presidentti Francois Mitterrandilla oli rakastajatar. Vuodenvaihteessa jäi kiinni vielä kaksi muuta Nashin jäsentä, jotka yrittivät saapua Viroon Liettuan kautta. Yhdysvaltain ohjuskilpi tuomitaan Tshekissä TALLINNA (STT–BNS) Suomen kerrotaan käännyttäneen venäläisen Nashinuorisojärjestön aktivistin rajaltaan. Itse haluan parempaa sairausvakuutusturvaa ja lapsille parempia kouluja, sanoi nuorehko MaryAnn. – Hän on ainoa ehdokas, joka saa minut uskomaan siihen, että Washingtonissa voidaan saada jotain uutta aikaiseksi. Lisäksi henkilö, jonka tehtäviin palvelimen valvonta kuului, oli lopettanut tehtävässään päivää ennen, eikä hänelle ollut määrätty seuraajaa. Sarkozyn mukaan hän ja Bruni päättivät mieluummin olla avoimia kuin pakoilla valokuvaajilta ja valehdella. – Tämä on selvä laiminlyönti. ”Suomi käännytti Nashi-aktivistin” Putinia kannattavan järjestön jäsenet pyrkivät Viroon naapurimaiden kautta Erja Yläjärvi (STT) Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy purjehtii vauhdilla kohti kolmatta avioliittoaan. Hän ei vain voi uskoa, että tämä on totta, kiteytti Richeyn asianajaja Ken Parsigian. Tieto miehen tulosta kiiri kuitenkin eteenpäin, ja rajavartijat nappasivat hänet verekseltään Tallinnan matkustajasatamasta. Mittaukseen osallistui runsaat tuhat ihmistä joulukuussa. Kaikki alkoi mennä vikaan Richeyn kohdalla vuonna 1986, kun hänet tuomittiin kuolemaan murhapoltosta, jossa kuoli hänen entisen naisystävänsä tytär. Rehn vaatii Serbialta yhteistyötä ennen EU-sopimusta Yhteistyön puolesta. – Demokraattien esivaali on kerännyt huomattavan paljon väkeä. KESKIPOHJANMAA 8 Uutiset TUKHOLMA (STT-TT) Internetoperaattori TeliaSonera on löytänyt selityksen sille, miksi yhtiö hukkasi 300 000 asiakkaansa sähköpostit Ruotsissa vuodenvaihteessa. Nykyisin hän tarjoilee ravintoloissaan vain Pohjois-Atlantilta pyydettyä turskaa. Sopimus vaatii kaikkien 27 EU-maan hyväksynnän. Andersson haluaa varjella turskaa, joka on kalastettu lähes loppuun Ruotsin vesiltä. Haluan ensin kuunnella, miltä Obama vaikuttaa ja teen sitten vasta päätökseni, sanoi nuori Matthew Darry. Kujala aloitti työnsä Helsingin yliopiston kognitiivisen neurotieteen professorina viime elokuussa. Näätäsen työtä aivojen tiedonkäsittelyä koskevassa tutkimuksessa pidetään käänteentekevänä. Yksi mellakoiden lietsonnasta syytetty oli järjestön komissaari Virossa. Myös monet muut ruotsalaiset ravintolat harkitsevat turskan poistamista ruokalistoiltaan tai välttelevät ainakin lähivesiltä pyydettyä turskaa. Kenneth Richey oli vankilassa 21 vuotta ennen vapauttamista. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Nasser Nuri. Käytäntö on uusi maassa, jossa korkean tason suhteet ovat yleensä olleet julkisia salaisuuksia. – Hyvä on kaikki, hyvä on… jännitys on ohi…Tai ehkä se on vasta alkamassa, huomautti rauhallinen Obama, kun tilaisuutta päästiin jatkamaan. Ranskalaislehti Journal du Dimanche kertoi sunnuntaina, että Sarkozy ja Bruni avioituisivat 9. Tunnelma vaalitilaisuudessa oli sähköinen ja mediaa oli paikalla uskomaton määrä. Sittemmin Euroopan lehdet ovat pursunneet kuvia 52-vuotiaasta Sarkozysta ja 40-vuotiaasta Brunista. Hän ei ollut ajatuksineen yksin, sillä pikkukaupunki Rochesterin vanhaan oopperataloon oli jonottamassa satapäinen ihmislauma. Alkukesästä kymmenen liikkeen jäsentä seisoi kunniavartiossa paikalla, josta Pronssisoturi siirrettiin pois. Keskiviikkona 9.1.2008 . Rehn sanoi tiistaina, että Serbian pitää tehdä täyttä yhteistyötä Haagin sotarikostuomioistuimen kanssa ennen kuin sopimus voidaan allekirjoittaa. Kuva: Lehtikuva/ CHICAGO (STT–Reuters–AFP) Vaikka Kenneth Richeyn, 43, elämä ei varmastikaan kelpaisi opetuselokuvaksi oivasta käytöksestä, elokuvaksi se saattaa vielä hyvinkin päätyä. Etenkin Belgia ja Hollanti ovat vastustaneet myönnytyksiä Serbialle ennen kuin sotarikoksista syytetty kenraali Ratko Mladic on luovutettu Haagin sotarikostuomioistuimeen. – Me otamme vastuun raaka-aineista, jotka ovat uhattuina, Andersson perustelee päätöstään talouslehti Dagens Industrissa. Tällaista ei saisi tapahtua, mutta on tapahtunut, kertoi TeliaSoneran laajakaistajohtaja Eric Hallberg tiistaina uutistoimisto TT:lle. Professori Teija Kujala on tutkinut myös muun muassa lukihäiriöitä. – Kerrankin tuntuu siltä, että on jännittävää mennä äänestämään, huomautti Obaman vaalitilaisuuteen ystävänsä kanssa matkalla ollut nuori nainen. Keskusta-oikeistolainen Tshekin hallitus kuitenkin tukee tutkan rakentamishanketta. Viron viranomaiset eivät halua järjestön aktivisteja maahan, sillä Nashilla epäillään olleen yhteyksiä viime keväänä Tallinnassa roihahtaneisiin Pronssisoturi-mellakoihin. eldin koululla. Vielä viime toukokuussa vastustajien osuus oli 61 prosenttia. Kannattajiaan halailleella Clintonilla oli tukenaan tytär Chelsea. Viranomaiset passittivat miehen takaisin Venäjälle Narvan kautta. Suomen kautta on Viroon pyrkinyt myös toinen Nashiaktivisti. Tutkijakaksikko saa 50 000 euron suuruisen palkinnon Lundin yliopistossa järjestettävässä symposiumissa perjantaina. Presidentti Vladimir Putinia kannattava nuorisoliike kertoi tapauksesta internet-sivuillaan tiistaina. Hän pitää ihan liian pitkiä puheita ja vaikuttaa kireältä, juorusi tanskalainen kollega. joulukuuta. Emeritusprofessori Risto Näätänen kuuluu maailman johtaviin neurotieteen tutkijoihin. Viro liittyi Schengen-sopimukseen 21. Ehdokkaan hymyä eivät hyydyttäneet edes salin parvelle linnoittautuneet abortin vastustajat, jotka häiritsivät tilaisuuden alkua huutelullaan. – Todennäköisesti kuulette siitä, kun se on jo tapahtunut, Sarkozy kommentoi perinteisessä uudenvuoden tilaisuudessa, jossa hän vastaili toimittajien kysymyksiin. – On välttämätöntä, että serbialaiset ymmärtävät tämän ehdon pysyvän voimassa, ja että sen täyttyminen on välttämätöntä yhteistyösopimuksen solmimiseksi, Rehn sanoi. Lehdistössä tästä ei silti puhuttu. Näätäsen tutkimuksia on sovellettu muun muassa lukivaikeuksien ja mielenterveyden hoidossa. Sarkozy ei kertonut, milloin hän aikoo taluttaa aiemmin mallina tunnetun laulajattaren vihille. tammikuuta. Rehn kertoi aikovansa keskustella Serbian yhteistyöhalukkuudesta YK:n tuomioistuimen uuden pääsyyttäjän Serge Brammertzin kanssa lähiaikoina. Vuosien mittaan Richeyn puolesta vetosivat muun muassa näyttelijä Susan Saradon ja Britannian pääministeri Tony Blair. EU-puheenjohtajamaan Slovenian ulkoministeri Dimitrij Rupel on ehdottanut, että unionin pitäisi solmia jäsenehdokkuuden edellytyksenä oleva sopimus Serbian kanssa mahdollisimman pian. Menestyksekkään mallinuran 90-luvulla tehnyt Bruni on viime vuosina luonut uraa laulajana. Amerikkalaisten uutiskanavien lisäksi paikalla oli Suomen lisäksi tv-ryhmiä muun muassa Saksasta, Tanskasta ja Japanista. Obaman puheet toivosta ja muutoksesta ovat selvästi kiinnostaneet äänestäjiä. Hän vahvisti tiistaina, että suhde italialaiseen naisystävään Carla Bruniin on vakava. Naisen käännytyksen taustalla on Viron antama maahantulokielto, joka näkyy tietojärjestelmässä kaikille Schengen-alueen jäsenmaille. Nykyisin myös Ruotsin länsirannikolla Kattegatissa turska on vähentynyt uhkaavasti. Yksi TeliaSoneran kuudesta keskuspostipalvelimesta hajosi 15. Mies yritti jatkaa matkaansa laivalla Tallinnaan 28. Turska pois ruokalistalta Ruotsissa PRAHA (STT–Reuters) Yhdysvaltain suunnitteleman ohjuskilven vastustus kasvaa Tshekissä. Tulevalle Saudi-Arabian matkalle Brunia ei kuitenkaan kelpuuteta, koska tiukasti islamia tulkitsevassa maassa huoneen jakaminen avioliiton ulkopuolella ei ole sopivaa. helmikuuta. Obama porskuttaa suosiossa New Hampshiressä vaalit kiinnostavat laajasti eri ikäisiä Barack Obaman suosio oli käsin kosketeltavaa Fair. Tuoreen mielipidemittauksen mukaan noin 70 prosenttia asukkaista ei halua järjestelmään kuuluvan tutka-aseman sijoittamista Tshekin maaperälle
40-vuotta sitten oopperoiden modernisoiminen tuntui rohkealta, mutta nyt se on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Vaasan kaupunginorkesteri soitti Vytautas Lukocius johtajanaan Verdin maalailevaa musiikkia korvia hivelevän kauniisti ottaen koko ajan huomioon näyttämötapahtumat. Mukana paljon väkeä ja ikähaitari 7-77 vuotta, joillakin seitsemänkin roolia, kuvaili ohjaaja. Esitykset Vaasan kaupunginteatterissa ajalla 4.1.-9.2. Valtava työhän tässä oli, kun Elämänmeno on niin iso juttu. Historiakirjan tekijäksi oli jo ehditty kutsua FM Marjatta Hietaniemi, joka alun perin on kotoisin Perhosta. Suunnitelma kariutui, koska tarvittavaa rahoitusta ei ollut luvassa. olisi voinut tehdä enemmän kuoron liikuttelun hyväksi, nyt näyttämöllä syntyi ajoittain ruuhkaa, kuten juhlamarssin aikana ja näyttämöltä poistuttaessa. aikaan. Pienen näyttämön suurimman katsojamäärän 3 700 sai Mimmi Lehmän seikkailut. Musiikin johto Vytautas Lukocius (Vilna). Auli Mantilan ohjaama, Kaarina Hazardin ja Leea Klemolan käsikirjoittama sarja on ehdolla neljän Venlan saajaksi. Vahur Agar, jonka tanssinumero, kultainen poika, oli myrskyisien aplodien arvoinen. Täällä näyttelijäntyö roiskii moneen suuntaan tavalla, joka on lopulta kauhean viehättävää – varsinkin Elämänmenon tyyppisessä näytelmässä, Saisio ihasteli. Ja tilata vielä ammattidramaturgilta kantaesitys omalle näyttämölle. Se on suuri kunnia. Miltä Elämänmeno maistui. Aidan musiikki itsessään on oopperamatkan arvoinen. Hanketta ei tietystikään lopullisesti haudata, mutta maakunnan kannalta viivästyminen tietysti on erittäin harmillista, Elvi Löhönen pahoittelee. Finlandia-palkittu kirjailija, itsekin näyttelijänä ja ohjaajana tunnettu, oli vaikuttunut pihlajalaisten innosta ja osaamisesta. Teatterilaiset itse kokivat juhlavuoden koulutuksellisena mahdollisuutena, kun satavuotistaipaleen kunniaksi voitiin käyttää ammattiohjaajaa ja -lavastajaa. sina hyvin. Mutta kun tehdään näytelmä omasta elämästä, on siinä tuskallinenkin puolensa, myönsi Saisio. Tämä on pelkistetty Aida. – Kun Keski-Pohjanmaan säätiö ei joulukuussa myöntänyt rahaa suunnitellun kirjan tekemiseen, ymmärsimme, ettei myöskään Keski-Pohjanmaan kulttuurirahasto sitä antaisi, hankkeen aloitteentekijä Elvi Löhönen toteaa. Venloilla palkitaan kunkin vuoden parhaat kotimaiset viihde -ja draamaohjelmat. Kulttuuri 9 KESKIPOHJANMAA . Parhaan esiintyjän sarjassa yleisö pääsee äänestämään esimerkiksi Miia Knuutilaa, Santeri Ahlgrénia tai Arto Nybergiä. Kevään ensimmäisinä ensi-iltoina nähdään tammikuussa Laura Ruohosen Yksinen ja Reko Lundánin Aina joku eksyy. Aidan taru nyt sci-. – Ensimmäiset parikymmentä minuuttia meni, että apua! Eihän se valokuva-albumi tuommoinen ollut! Ja väärät verhot! Että nyt Heini on keksinyt tämänkin. Kirjallisuushistoriaa ei laaditakaan Maakunnan kirjallisuudesta ei kirjaa – ainakaan vielä PORI (STT) Porin teatterin viime vuoden hitti oli farssi Ilmasta rahaa. Antonio Ghislanzonin vanhaan egyptiläiseen taruun perustuva libretto on vaihtunut professori Irma Rewellin 40 vuotta sitten tekemään moderniin versioon. Ollaan kuin vieraalla planeetalla, valtaapitävät ovat pukeutuneet tyyliteltyihin valkoisiin, orjat ovat kuin tästä päivästä, sotasaalista naapurivaltiosta ja työmuurahaisina käytetään harsohaaleihin pukeutuneita, simpanssin tavoin möngertäviä alkuasukkaita. Miltä vaikutti työskennellä Ykspihlajassa niin monen vuoden jälkeen. Täällä voi näytellä monenlaisesti, mutta kaikki silti tukee kokonaisuutta. Aila Lavasteella oli juhlivalle näyttämölle konkreettinen parannusehdotus: Sanon suoraan, että esityspaikan nimi olisi syytä vaihtaa toimitalosta takaisin Työväentaloksi. Määrä komistaa tilastoja edelliseen vuoteen verrattuna 3 000 katsojalla. Televisiovuoden 2007 Venla-palkinnot jaetaan lauantaina. Vaasan Oopperan kuoro ja tanssiryhmä,Vaasan kaupunginorkesteri. Epätasaisuutta miehityksessä Vaasan oopperakuoro ansaitsee kiitokset. – Tämä on hirveän hieno voimannäyte! Hetkeä aiemmin teatterin puheenjohtaja Marjo Orava oli näyttelijäin kumarrusten jälkeen kutsunut Saision kukitettavaksi Ykspihlajan toimitalon lavalle. Kolmea Venla-palkintoa tavoittelee FST5: n esittämä Gränsfall. Keskiviikkona 9.1.2008 Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala 020 750 4426 Toimittaja: Leena Nygård 020 750 4427 Sähköposti: kulttuuri@kpk.. – Se tuntui alusta loppuun upealta. Näyttämökokemusta ja varmuutta olisi vielä kuitenkin saatava lisää. s, pääministeri, basso Ronnie Karlsson, Amonasro, Zombian aluepäälikkö, baritoni Mika Nikander, tiedotusupseeri /ylituomari, tenori Marko Nuutinen, yleinen syyttäjä, baritoni Hannu Haahkala, puolustusasianajaja, baritoni Kari Saarinen. Näyttämöllä ei nähdä suuria sotajoukkoja saati sitten faaraoiden ajan mahtipontisuutta tai loistoa. Perusohjelmisto täyttää Porin teatterin JYVÄSKYLÄ (STT) Jyväskylän kaupunginteatterissa kävi viime vuonna lähes 58 000 katsojaa. /ohjausassistentti Vahur Agar (Tallinna). Jälki ei ole sillä tavalla siistiä kuin ammattiteatterissa. Ikäjakautumakin on valtava, kun on monta sukupolvea tekemässä, hämmästeli Saisio. Tuli tunne, että eikö Keski-Pohjanmaalla vieläkään arvosteta sanataidetta, vaikka toisaalta en usko, että siitä olisi kysymys. – Me asiaa valmistelleet olimme tyrmistyneitä, kun selvisi, ettei historiaa nyt laaditakaan. Keski-Pohjanmaan konservatorion kasvatti Ronnie Karlsson suoriutui suurehkosta tehtävästään pääministeri Ram. a, johon sisältyy runsaasti robottimaisia liikeratoja. Löhösen mukaan kulttuurirahaston asiamies, myös säätiölle osoitetuista hakemuksista lausuntonsa antanut Juhana Lassila oli esittänyt kantanaan, ettei hakemukseen liitetty hankkeen synopsis ollut vakuuttava. Koko solistikunnan kannattaisikin ottaa oppia Mika Nikanderin Amonastrosta, Aidan isästä ja Zombian aluepäälliköstä. Näyttelijäntyön roisketta Elämänmeno-romaanin ja Saision omaelämäkerrallisten tekstien pohjalta näytelmän kirjoittanut dramaturgi Heini Junkkaala oli myös katsomossa ja sai kirjailijalta hämmentyneen, mutta varauksettoman kiitoksen. Erilaisia mielleyhtymiä ja pohdiskeluja tämä erikoinen puvustusja lavastusratkaisu aiheuttaa, varsinkin kun loppukohtauksessa osoittautuu, että rakastavaiset, Zombian aluepäällikkö Amonastron tytär Aida ja Egyptin sotavoimien komentaja Radames odottavat kuolemaansa suljettuina maanpetoksesta keskitysleiriin. Suurella näyttämöllä eniten katsojia, 15 000, keräsi Viulunsoittaja katolla -musikaali. Aseistuksena ei ole jousipyssyjä vaan laserpistooleja. Ylhäisillä kaulassa roikkuva led-riipus, on paitsi heimotunnus myös ihmeitä tekevä taikakalu. Julia Lentsman Aidana on herkistyttävän naisellinen näky. Sata vuotta on mahtava ikä, kun lisäksi näkee, että YTN on näin mahdottoman elinvoimainen. Yleisö saa äänestää parasta viihdeohjelmaa ja parasta esiintyjää. Vastapelurina Radames, Roland Liiv, lauloi kyllä varmasti, mutta arastelua hänenkin työssään oli. Mielleyhtymää toisesta todellisuudesta ruokkii vielä Vahur Agarin koreogra. Kuva: Clas-Olav Slotte Anja Koskela VAASA Katsojan kannattaa unohtaa kaikki aikaisemmat kokemuksensa ja ennakkoodotuksensa tullessaan Vaasan Oopperan Aida-esitykseen. YTN – teatteria suurella sydämellä Pirkko Saisio näki Elämänmenon ja antoi palautetta tekijöille Pirkko Saisio oli toki kuullut Ykspihlajan Työväen Näyttämöstä, mutta tutustui siihen käytännössä käydessään katsomassa Elämänmeno-näytelmän. Huulipunatytöt taisivat olla ainoat, mitä kirjoissa ei selkeästi ole. Hannu Björkbacka KOKKOLA – Olette te uskomaton porukka, kun tässä teitä katsoo, totesi Pirkko Saisio Ykspihlajan Työväen Näyttämölle loppiaisena, onnistuneen Elämänmenon esityksen jälkeen. Radameksen kilpakosijatar Amneris, Karoliina Laurila, teki tehokkaasti roolinsa, mutta tunteet jäivät vaisuiksi kuten kaikkien kolmen pääroolin osalta muutenkin. Aidan teemat: rakkaus vai velvollisuus, yksityinen onni vai yhteisön etu toteutuvat tässä toteutuksessa hyvin, olipa oopperan tapahtumapaikka ja aika mikä hyvänsä. Muiden Venlojen saajat päättää tuomaristo. Vaasan Aida sai avaruudellisia sävyjä Mika Nikander Amonostrona ja Julia Lentsman Aidana. Näyttämön elinvoimaisuus teki vaikutuksen. Porin teatterissa kävi viime vuonna yli 50 000 katsojaa. Libretto on Irma Rewellin ja sanoittaja Juha Vainion jäljiltä suomenkielinen ja sen virheetön ääntäminen lauluissa tuottaa eestiläisille vierailijoille vaikeuksia. – Tauolla puhuimme teatterin ammattilaisten kesken, että tämmöisessä teatterissa näyttelijänkuva on niin mielenkiintoinen. Silti tämä on mielestäni enemmän kuin työvoitto, Lavaste iloitsi. Ohjaus Neeme Kuningas (Estonia Teater), lavastus ja puvut Eija Mizohata, koreogra. Saisio korosti harrastajanäyttämön persoonallista otetta. Vaasan Aida on erilainen, sen katsomisessa mielikuvituksen käyttö on suotavaa. Leipurin vaimon näki 7 500 ja Mihin sateenkaari päättyy näytelmän 6 800 katsojaa. Kuva: Jyrki Tervo Ooppera Leena Nygård (KP) Keskipohjalaisen kirjallisuuden historiaa ei näillä näkymin ryhdytä kokoamaan kirjaksi, vaikka hanketta pohtinut työryhmä vielä syksyllä näin uskoi. Tiedän hänen ohjaavan juuri suurta juttua Lahden kaupunginteatterille, joten hänellä oli kiireinen työtilanne. Toinen kiitoksen aihe oli koreogra. Esiintyminen on täsmällistä ja kuoro-osuudet nautittavia. Tämähän on kuuluisa näyttämö suomalaisessa teatterimaailmassa. Solistit: Aida, sopraano, Julia Lentsman/Mari Palviainen, Radames, komentaja, tenori Hannu Jurmu/Roland Liiv, Amneris, altto Karoliina Laurila, kuvernööri, basso Tuomas Koskinen, Ram. Hänen sopraanonsa on pehmeä ja tässä roolissa ikään kuin alistettu, välillä liiankin nöyrä ja hiljainen. Itse olin ollut optimistinen sen suhteen. Jyväskylän teatterin katsojamäärä kasvoi HELSINKI (STT) Venla-ehdokkaissa on näkyvimmin esillä TV1: n esittämä sarja Hopeanuolet. Sarjaa kuvattiin myös eri puolilla Kokkolaa. Viime kesänä Lavaste jätti Jyväskylän kaupunginteatterin johtajan tehtävät ja siirtyi vapaaksi ohjaajaksi ja dramaturgiksi. Koreogra. Tuntui kauhean hyvältä, myös siinä mielessä, että ihan häpeämättä näytelmää katsoi siinä Pirkko Saision kanssa, Lavaste kertoi. maailmassa Ohjaaja Neeme Kuningas ja lavastaja-pukusuunnittelija Eija Mizohata ovat vieneet tarun sci-. Mutta ei niin hyvää, etteikö aina jotain voisi panna kuntoon. Giuseppe Verdin Aidan (1871) musiikki soi pienemmällä soitinnuksella kuin alkuperäisessä versiossa. Kiitoksia ja onneksi olkoon! Ohjaaja Aila Lavaste istui loppiaisen esityksessä kirjailijan vieressä. Kirjailija oli myös kiitollinen siitä, että pääsi 100vuotisjuhlakirjailijaksi. Myös esityksiä oli parikymmentä edellisvuotista enemmän. – Luin tekstin ja pidin siitä kovasti. Viime vuonna myös Piukat paikat -musikaali kiinnosti, ja sen esitykset olivat jatkuvasti lähes loppuunmyytyjä. Kielivaikeudet olivat suurin epätasaisuuden aiheuttaja. Musiikin valmennus Eric-Olof Söderström, Johanna Niemelä, Kari Juurakko. Teatterisuosikin on nähnyt kaikkiaan 24 000 ihmistä. Ääni ja esiintyminen olivat vahvaa ja dramaattista. Enemmän kuin työvoitto – Oli todella tärkeätä, että Saisio tuli. Katsojamäärä kasvoi edellisvuodesta noin kymmenellä tuhannella. Silti Saisio järjesti niin, että pääsi. Giuseppe Verdi: Aida. – Olen kuullut Ykspihlajan Työväen Näyttämöstä, mutten aiemmin nähnyt minkälaista täällä on. Viihdeohjelman Venlasta kisaavat muiden muassa Uutisvuoto, Läpiveto ja Tanssii tähtien kanssa. Farssin esittäminen päättyy tässä kuussa. Tv:n Venla-palkinnot on jaettu vuodesta 1982. Kahden Venlan saajaksi ovat ehdolla TV1:n Rakkauden nälkä, MTV3:n Tanssii tähtien kanssa sekä TV2:n Maan mitta ja Punahilkka. Venla-gaala nähdään lauantai-iltana Yle TV1: ssä. – Ammattikorkeakoululaiset, muualta tulleet tytöt pelastivat tilanteen, kun rooleja riitti ja tuplausmahdollisuus kuitenkin on rajallinen. Ja kun hän sanoi minulle, ettei tässä olisi muutettu paljon mitään! Kirjailija ja dramaturgi suunnittelivat jo hauskaa jälkipuintia, mutta ohjaaja Lavasteen kanta oli selkeä: – Ei sinne kopan pohjalle paljon lisäyksiä jää. Hopeanuolet-sarja näkyvimmin Venla-ehdokkaana. Kyllä se olisi ollut minulle pettymys, eikä olisi ihan nopeasti unohtunutkaan, jollei hän olisi tätä nähnyt, Lavaste tunnusti. Pienen näyttämön esityksissä – Mimmi Lehmän uusissa seikkailuissa, Kuumeessa ja Tarpeettomissa ihmisissä – katsomot ovat olleet melkein poikkeuksetta täynnä. Sen näki viime vuonna lähes 14 000 katsojaa
Antti Kalliokoski kertoo sukututkimuksen edistymisestä sekä kirjahankkeen etenemisestä. ja ilm. 0505524790. Avuksi hän tarjoaa mm. Hakemukset ja tied. Liha maustetaan runsaasti valkosipulilla. – Ajattelin, että jos liimaan itseni sänkyyn kiinni, niin kukaan ei voi pakottaa minua lähtemään kouluun, Diego kertoo pohdiskelleensa. Eläkeliitto Lestijärvi: Hallitus kokoontuu ma 14.1. Sitä pidetään neljä päivää suolaliemessä ja tarjotaan sinappimajoneesin kanssa. klo 15 Tervakartanon Juttutuvalla. leena.ahlholm@kpk.. klo 12 Eeva YliHavusella. 0400-493505 tai 06-8312356 Anna-Liisa Salo. Pidroa pelataan 9 lähtien. Tuotto käytetään vapaaehtoistyön tarpeisiin. Huom., myös ryhmäkuvaus. Eksoottisista mauista kiinnostumisen taustalla on muun muassa lisääntynyt ulkomaanmatkailu. klo 18.30, Tuomitie 17. klo 18 Kruunuvoudintalolla. Kahvitus klo 12 alkaen. Riistan valmistus muuttuu herkästi kaavamaiseksi, varsinkin kun nykyiset nuorena metsästettävät hirvet eivät juuri riistalle maistu. Klo 13 Wissin talolla, Auratie 6. Syöpäyhdistyksen neuvonta-asemalta, p. klo 12. 050-5524790, Anni 8319070. klo 18.30 Laulusalille suunnittelemaan tulevaa juhlavuotta. Uutena ryhmänä aloittaa nuorten naisten tanssillinen liikunta Isokylän koululla su klo 16, ohjaajana Mimmi Marjamaa. Keittokirjoilla on silti yhä paikkansa keittiön pöydällä. Kokkolanseudun Hengitysyhdistys: Uniapnea-porukka kokoontuu Koivuhaan Koivutuvalle ke 9.1. p. Kaikille avoin. klo 10, ohjelmakerho klo 11 Työväentalolla. Brittiläisessä kirjassa meidän pohjoiset raaka-aineemme eivät oikein näy. 128 s. Ruuat on aseteltu taiteellisesti periaatteella, mitä hienompi ravintola sitä pienempi annos. yhteinen ilta Vaasan yhdistyksen kanssa 7.2. kirpputoritavaraa, p. Kokit itse sekä maisematkin esiintyvät kuvissa. Työttömille kutomo-, ompeluja atk.piste, netti, kopioita. KESKIPOHJANMAA 10 Ruoka Sitruunainen lohirulla juurespedillä valmistetaan lohi. – Ilkeämieliset aina sanovat, että me metsästäjät olemme usein juovuksissa. Vieraana keskussairaalan keuhko-osaston ylilääkäri tohtori Osmo Rossi. Kokkolan Seudun Diabetes: Kylpylämatka Vaasaan Rantasipi Tropiclandiaan 6.-8.2. Leivontaakin on mahtunut yli sadan helpoksi mainitun ohjeen mukaan. menn. Kokkolan Eläkeläiset: Snellmankodilla: maanantai klo 11 voimistelu ja pidro, klo 12 käsityöt ja lukupiiri, tiistai klo 10 tanhut, klo 12 lauluharjoitukset. Diego kun on kuitenkin hyvä poika, äiti ihmettelee poikansa merkillistä tempausta. klo 13, pikkupaketti. Eläkeliitto Kälviä: Päiväkahvitilaisuus Marttilasalissa 21.1. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset: Torikatu 31 A, av. Petra ja Marita Suontausta. Kokkolan Vapaaehtoistoiminnan yhd., Kokkotupa: Järj. Pohjanmaan Nuoret Kotkat: KKT:n työryhmän palaveri 12.1. 06-8315514. Nuorta kokkia innostetaan ja opastetaan yksityiskohtaisesti kuvasarjojen avulla valmistamaan terveellisiä ja herkullisia välipaloja. 050-5002313 iltaisin. Asiasta kirjoittaa uutissivusto Foodnavigator.com. Toimittanut Päivi Heininen. Mukana on kalaa, äyriäisiä ja liharuokia, mutta myös jälkiruokia kuuluisaa valkosuklaaterriiniä myöten. EL Kaustinen: Jäsenkerääjien kokoontuminen ja hallituksen järjestäytyminen 10.1. Visa Nurmi on taustaltaan mainosmies. klo 13 Tervakartanon Juttutuvassa. vapaaehtoistyön ja lähimmäispalvelun peruskurssin yhdessä seurakunnan kanssa ajalla 12.1.9.2. Niinpä minä sitten liimasin käteni sänkyni metalliseen päätyyn. Kirpputori Symppis toim. Sjögren-ryhmä: Kokoontuminen Länsipuiston koululla ke 16.1. – En tiedä, miksi hän teki näin. Järj. klo 18. Ohjaajana Hanna Hagqvist. Paula p. Se myös haisi kuin viinatehdas, kertoo eläinlääkäri Karl Hofbauer. klo 10 tutussa paikassa. Valokuvat Seilo Ristimäki. nen suunnittelu Munir Lotia. Kotilieden keittokirja on yleisteos, joka sopisi vaikka häälahjaksi. Kokkolan Näkövammaiset: Kerhon kerhoilta ti 15.1. Uutuuksia ja nostalgiaa Leena Ahlholm (KP) Nikola Graimes: Nuoren kokin terveelliset herkut. klo 19 Niskavuoren Heta -esitykseen. Sähköpostiosoite: menot@kpk.. Ti 22.1. Kuvat ja graa. Kokkolanseudun Hengitysyhdistysyhdistyksen Liikkujat: Tammikuun ajan vesiliikuntaa. Tanssikoulu Unelma: Latinobic alkaa su 13.1. Voimistelupiiri 15.1. Kokkotupa: Pe 11.1. Kaikki mukaan. Kuntoja vapaaehtoistyökorttien palautus mahdollisimman pian Tuulikille toimintakertomuksen laatimiseksi. Tied. Ohjeet on kerätty lehden parhaista vuosikymmenten varrelta. Kuukausikilvan aiheena Kotona. Esim. Neuvokkaat niksit muistuttavat, että lettutaikinaan ei saa jäädä paakkuja ja tiesitkö-lokeroissa annostellaan kansainvälistä keittiösanastoa hauskasti selitettynä. Pikkupaketti. Valmiiden ruokien kuville riittää enimmäkseen neljännesosa sivua. Labradorinnoutaja Dingo, 3, oli karmeassa kunnossa. klo 11 Kokkolassa Cafe Edlan Eetu-kabinetissa. Keskiviikkokerho aloitetaan kahvittelulla klo 12.30. Toisesta kannesta aloittaessa on 119 sivua kalaa ja toisesta 119 riistaa. Tuloksia voi myös soittaa Seijalle p. Alkuteos Fiskoch ViltKokboken. Kerätään jäsenmaksut. Pohjanmaan Sotaorvot, Kaatuneen omaiset: Jäsenillä mahdollisuus hakea Ray:n tuettua Lomaliiton myöntämää kuntoutuslomaa Hot. kk.tilaisuus srk-keskuksessa alkaa klo 11 kahvituksella. Nyt he matkaavat muodikkaaksi väitetyn skandinaavisen ruuan lähteillä Islantiin asti. klo 18. mape klo 8-15. pian. klo 18.30 sos. Datamonitorin mukaan eksoottinen maku saattaa muistuttaa syöjää mukavasta lomamatkasta. Myös lisääntynyt muuttoliike siirtää myös makumieltymyksiä paikasta toiseen. p. klo 12 hartaushetki seurakunnan diakoniatyöntekijän pitämänä. Pikaiset ilmoitt. klo 13 Osuuspankilla. Keski-Pohjanmaan Maakuntakuoro: Stemmaharjoitus to 10.1. klo 17-18 urheilutalon peilisalissa Kokkolassa, tiistaisin klo 19-20 Halkokarin koulun salissa. Ma 14.1. leestä, perunasta, lantusta, porkkanasta ja pikkusipuleista. Kokkolanseudun Hengitysyhdistys: Hapekkaat, kokoontuminen ma 14.1. Hyvänmielen Martat: Kevätkauden aloitus piiriliitolla to 10.1. Yhdistykset WIEN (STT–AFP) Itävallassa nähtiin viime viikonvaihteessa kummallinen episodi. Kokkolan Sotaveteraanit: Tupapäivä to 10.1. Kyydeistä ja aikataulusta tarkemmin myöh. Kannuksen Kamerakerho: Kuukausikokoontuminen Takalon koululla ma 14.1. Ma 14.1. Tähän tulokseen on päätynyt brittiläinen tutkimusyritys Datamonitor. Osastoja on 13 keitoista, lihaja linturuokiin, makeisiin ja säilöntään. – Sillä oli ripuli, ja se oksenteli koko ajan. Lisäksi mielenterveyden EAkurssi järj. Jos kiinnostaa, tied. klo 10 srk. 119 ja 119 s. WSOY, 2007 Anders Walberg: Kalaja riistaherkkuja. Ke 16.1. Kotilieden keittokirja. Se kun oli varastanut keittiöstä puoli kiloa hiivaa, jonka se mutusteli salamyhkäisesti omassa piilossaan. Kahvia, seurustelua ja yhteislaulua. klo 13 Neuvonta-asemalla, Mannerheiminaukio 1, Kokkola. Suom. Vieraana Katariina Joutsen Voimavarat arjessa -projektista. klo 13 nuorisotiloissa. keskuksessa. 0407185038 tai 0402790781. EL Kaustinen: To 17.1. Listat tuotava. ja ilm. majoituksen, ruoat ja lomaohjauksen, mukana vetäjä. K-P:n os: Johtokunta ke 9.1. Aines-luettelot on painettu hieman ärsyttävästi väripinnalle. Poika liimasi kätensä sänkyyn koululta välttyäkseen. Kansanlääkintä Kaustinen klo 12-16. tilaisuudessa tai mahd. Hänet tunnetaan gastronomian harrastajana ja ruokakirjoittajana. Talven toiminnan suunnittelua. klo 13.30-15.30 Omaisena edelleen -vertaisryhmä kokoontuu Torik. – Muistin, että äiti oli ostanut erittäin hyvää liimaa. klo 14-16, Varaventtiili. Kokkolan Sydänyhd: Sydänjumpat alkavat viikolla 2. Kokeilemisen arvoinen on esimerkiksi riistasalaatti metsäkauriin, hirven tai saksanhirven ulko. krs. 0407185038 tai 4042790781 31.1. Kuva: Seilo Ristimäki, kirjasta Skandimania Kalajoen Eläkeläiset: Kerho Teatteritalossa ke 9.1. Pikkupaketti ja kuntoja vapaaehtoistyönkortit mukaan. Koivutuvan avoin omaishoitajien vertaisryhmä to 17.1. 050-4431107. Ruokailu ma-pe klo 11-12.30, lapset ilm., srk. Merikrottia tai voikalaa ei ole saatavissa joka kylän kaupasta, mutta ohjeita on lohelle ja ahvenellekin tai sitten yleensä kalalle eli kokki voi käyttää saatavilla olevaa kalaa. Hakulomakkeita yhdistyksistä, tied. klo 13. Sukuseuran hallitus klo 17. Päätoim. K-P:n MTY: Talkoot ke 9.1. Valmistusohjeet ovat valkoisella pohjalla. Kirkonmäen Martat: Tapaaminen seurakuntakodilla ma 14.1. Sis. Kokkolan Lauluveikkojen Naiset: Kokoontuminen 14.1. Kokkolan Työttömät: Niittyk. Itse asiassa koira sai melkoisen opetuksen. Varsinkaan juhlaja jälkiruuissa ei ole säästelty kermaa enempää kuin kahdessa herrojen kirjassakaan. Kerhotoimikunta samassa paikassa klo 16.30. Vieraana Radio-Keski-Pohjanmaan aluepäällikkö Riitta Vanhatalo. Eu-ruokajakelun jakelu keväämmällä. klo 11.30. Vapaaehtoistoiminta Tervakartano: Kerho, pidro ja ompelijat Juttutuvassa ke 16.1. Kalatai riistaruuan ohella ohjeet on paikoin annettu kastiketta, salaattia ja lisäkettä varten eli näin koostuu koko ateria. Kokkolan osaston sotainvalidit ja naiset: Päiväkahvitilaisuus Tervakartanon Juttutuvassa to 17.1. Eläkeliitto Ullava: Hallituksen järjestäytymiskokoontuminen pe 11.1. klo 18 Tervakartanon Juttutuvalla. Yksityiset ja yhd., jotka olette varanneet paikan, ilmoittakaa nimi ja osoite 31.1. Tommilta, p. arkisin 9-12, p. Kokkolan Latu: Vesijumpat sunnuntaisin klo 16.30-17.30, aloitetaan 13.1. klo 1214 Torikadun ryhmätuvan (ent. Hallitus Tervakartanon kirjastossa to 10.1. Hakemukset liittoon 25.2. Aika sirpaleinen taitto miellyttänee nuorten silmää. kesäpäivät ja retki Turkuun. Leikattujen kerhon iltaa siirretty ke 30.1. Valmistusohjeet ovat selkeitä. 4.-15.3. Mukana kuntoutusohjaaja Arja Klemola sairaalasta. Kokkolan Kansalliset Seniorit: Muistikerho aloittaa toiminnan 10.1. klo 19 kynttilähartaus viime vuonna edesmenneiden jäsenten muistolle Halsua-talolla. Sitovat ilm. Moni kotikokkaaja kerää parhaat reseptit vihkoihin ja kansioihin. avoimista vertaisryhmistä 044-336 0123/Sari, muut ryhmät 044-336 0124/Marjo. Kokkolaseudun Omaishoitajat ja Läheiset: Torik. Kokkolan Jymy: Jumpat, naisten maanantain kuntojumpan uusi paikka on Chydeniuksen koulu. klo 18 Tervakartanon Juttutuvalla aiheena perintöverosuunnittelu ja muut raha-asiat. asioista 14.1. Riitta Mustonen. Kokkolanseudun Kuulonhuolto: Kokoontuminen ke 9.1. Kurssit ja niiden tarjoilut ovat ilmaisia. 31A, Kokkola, p. Kuvat Norman Ojanen ja Jarmo Wright ym. Tervakartano: Jumpat jatkuvat to 10.1. 0400-162172. Otava, 2007. Kokkolan Seudun Diabetes: Kerhoilta ke 16.1. klo 10. Pohjanmaan Syöpäyhd: Yksilökurssi rintasyöpäpotilaille Härmän kuntokeskuksessa 7.-11.4. Tilaisuuden jälkeen joulurääppiäiset torttuineen. Kokoomus K-P: Aluejärjestön ja yhdistyksien jäsenet, keskustelu tulevan suur-Kokkolan erikoisista valmistelutoimikunnan valinnoista + ajankoht. keskuksen Pikkusalissa. Eläkeliitto Kokkola: Tarinatupa Turisijat ma 14.1. P. Walberg murtaa myyttiä valmistuksen vaikeudesta. klo 13. Dingon omistaja on ammatiltaan metsästäjä. 8226725. KTU / JYMY / REIMA: Perhevuorot Vesiveijarissa alkavat la 12.1. Projektien työntekijät tavoitettavissa puhelimitse arkisin klo 9-15: Kaarina Niemi p. klo 18.30. Etnisiä ruokia ostaakseen ei myöskään enää tarvitse mennä erikoisliikkeisiin vaan niitä saa yhä enemmän supermarketeista. klo 17.30-19. klo 13 Tervakartanon Juttutuvassa. Suunnitellaan vuoden toimintaa, uudet jäsenet tervetulleita. Kokkolan Eläkkeensaajat: Johtokunta 10.1. Leif p. klo 15 Tervakartanon Juttutuvassa. klo 18 Tervakartanon Juttutuvassa. Omaisten ohjelmaa, seurakunnasta mukana Jouko-pappi ja Riitta-kanttori. Kun Dingon mahassa ollut hiivamöhkäle alkoi käydä, koiran tipaton tammikuu päättyi siihen paikkaan. Kokkolan Sotilaskotiyhdistys: Seniorisisaret kokoontuvat Sisarsopessa ti 15.1. Kokkolan Yrittäjänaiset Eloisat: Kokoontuminen Cafe Edlassa ke 16.1. Sen jälkeen piirihallitus kokoontuu. klo12. Sandra-äiti yritti irrottaa poikansa sängystä, mutta turhaan. Göteborgilainen Anders Walberg on kirjoittanut tyylikkään Kalaja riistaherkkuja -kirjan. 12, 2. Suunnitellaan kevään ohjelmaa. Kokkolan Eläkkeensaajat: Lauluryhmä Sopulien harjoitukset Työväentalolla ke 9.1. Eläkeliitto Halsua: Su 13.1. Esimerkiksi jälkiruuissa komeilevat erilaiset melonit ja persikat enemmän kuin marjat. lauantaisin uimahallille klo 15 alkaen, joukolla polskimaan. digitaalista lihalämpömittaria, tarpeeksi yksinkertaisia ohjeita ja suunnitelmallisuutta. Kokoont. Yhdistysten tapahtumat lehdessä keskiviikkoisin. Liikunta torstaisin klo 13 ja tanhut klo 14 liikuntasalissa. illalla Pulkkisen Nuorisoseurantalolle. Eläkeliitto Halsua: Veteliläiset ystävät ovat kutsuneet kylään 6.2. EL K-P: 19.-25.2. Kirjat (KP) Kuluttajat ovat kiinnostuneita sekä uusista eksoottisista makuelämyksistä että perinteisistä niin kutsutuista retromauista. Muutama peruutuspaikka jäljellä. MSL:sta Markku Hattula ja Leena Kuhno. Suunnitellaan kevään toimintaa. Eläinlääkärin vastaanotolle tuotiin ympärijuovuksissa ollut koira, jolla oli suuria vaikeuksia pysyä jaloillaan. klo 13 Kannelmassa vapaaehtoisryhmän vuoden aloituspalaveri. Keurusselälle, Keuruu, omavastuuosuus, 7.-12.4. Kokkolan Naisvoimistelijoiden Kilta: Kokoontuminen Kaisulla ti 22.1. klo 18.30. ja jatketaan 24.2 saakka. Asiantuntijana asiakasvastaava Helena Virnes. klo 11.15, Kannuksesta 11.30 ja Kokkolasta 12. Postin eläkeläiset: Vuoden 2008 ensimmäinen tapaaminen ti 15.1. Varatkaa allakkaan tilaa, että voimme lähteä suurella porukalla Pulkkiseen. Alussa esitellään kalalajeja. klo 18. Palauttakaa liikuntaja vapaaehtoistyönkortit sihteerille ko. Linja-auto Toholammilta 6.2. Vammaisjärjestöjen YTT: Kuukausitapaaminen ke 16.1. K-P: lta. Lohtajan sotaveteraanit, naiset ja tukijat: Kahvitilaisuus Suoramyynnissä to 17.1. Jouluruokaosastossa graavi lohi on korvattu jääkellarilohella. klo 18. klo 12. Neljä poimintaa syksyn keittokirjoista osoittaa, että niitä tehdään moneen tarkoitukseen. Johtokunta kokoontuu. Mutta tunnetusti hätä keinot keksii. Hallitus kokoontuu klo 16. 311 s. Lopulta äidin oli kutsuttava poliiseja ja sairaanhoitajia apuun. Kokkolan Jymy: Aikuinen-lapsi -ryhmä ma klo 18-19 Torkinmäen koululla. paikan päällä tai p. Maksut entiset. Vieraana kuntoutussihteeri Seinäjoelta. lisää. Huom., muuttunut aika. Eläkeliitto K-P:n piiri: Piirin ja MSL:n Porinat tarinoiksi -projektin aloitusseminaari yhdistyksille 31.1. klo 13. Pohjanmaan Syöpäyhd: Eturauhassyöpään äskettäin ja aiemmin sairastuneiden keskustelupiiri ti 15.1. klo 12-14. Kokkolanseudun Hengitysyhdistys: Hengitysvoimistelu alkaa jälleen pitkän tauon jälkeen Mäntykankaan koulun voimistelusalissa, tiistaisin klo 17-18.30, mukana ammattinsa osaava ohjaaja. Komea kuvitus keskittyy valmiisiin ruokiin, ainesten kuvia on hieman mausteena. Himangan Eläkeläiset: Kerho ke 9.1. Hän löysi Dingon tempauksesta runsaasti komiikkaa. VR Eläkeläiset: Johtokunta kokoontuu Tervakartanossa ke 22.1. Huom., jumpat ovat alkaneet. Kaarina Niemi kertoo muistihäiriöistä. leepihvistä. Hakemuslomakkeita voi pyytää siht. ja terv.alan yksikkö, Terveystie 1, Kokkola. klo 12.30 hallitus Halsua-talolla. Kunkin ruuan kohdalla luetellaan ainekset ja välineet, jotka tuleva mestarikokki lataa valmiiksi työpöydälle. Kajaaninmatkalaiset, palauttakaa hakemukset. Kun ammattiauttajat hikoilivat irrotusoperaatiossaan, Diego katseli tv:stä animaatioelokuvia. Liedeksen sukuseura: Tilaisuus 15.1. Ruokakirjoja moneen lähtöön Hirvenpotkasta ja sytytetystä timjamista luvataan unohtumatonta elämystä. naiset klo 18 Maija Lassilalla Kokkolassa ja miehet klo 19 Simo Kankaalla Vetelissä. Ohjeet tarkistanut Malinen. Visa Nurmi ja Antti Vahtera: Skandimania, Antti ja Visa villeinä Pohjolaan. Herkut ovat pääasiassa melko nopeasti valmistuvia. Suom. Kokeilu osoitti, että parempi pysyä tutussa graavatussa. klo 12 seurakuntakodilla. Eläkeliitto Himanka: Kahvitilaisuus urheiluhallilla to 17.1. Minun kohdallani kyse on kuitenkin vain minun koirastani. Musiikkia. tukee. Tiloja vuokrataan iltaisin ja viikonloppuisin. Ykspihlajan Eläkeläiset: Senioreiden tanssiryhmä ke 16.1. Mukana kunnasta Minna Korkiakoski. Eläkeliitto Kokkola: Teatteriretki Ouluun 25.1. Jumalainen kalaburgeri valmistetaan parhaasta mahdollisesta kalasta. Tied. Järjestelyvuorossa Järvelä-Virkkala-Lähdehaka. Ulpukat Kokkola: Vesijumpat alkavat to 10.1. Runnin retki pe 22.-24.2., vielä sopii l.autoon. 0407185038 tai 0402790781. Kultaisen iän loma (SH) Lehmirannassa, muutama paikka vapaa, kuljetus K-P: lta. Hakulomakkeita yhdistyksistä.15-21.4 Loisteessa kevätauringon (SH) Karemajoilla 50 paikkaa varattu, yht.kulj. Liimaus ei merkinnyt Diegolle toivottua loman jatkumista. Kokkolan Marttayhdistys: Kevään marttaillat alkavat ma 14.1. klo 13, tilikokous. kesk., tuotolla tuetaan pieneläinhoitolaa, otetaan ehjää ja puhd. menn. Antti Vahtera on Suomen tunnetumpia keittiömestareita. Ma keskussairaalan vuoro klo 16.30. klo 19.15. klo 11. Ohjelmassa mm. Hän joutui lähtemään kouluun vielä samana päivänä. WSOY, 2007. 0443360123. klo 12-14 omaishoitajien liikuntaryhmä tutustuu naisten kuntoklubi Piukkikseen, Pitkänsillank. klo 18 (Halkokarin koulu). Perusruokia lihapullista isoäidin makaronilaatikkoon on mukana, mutta lihapyörykät tarjotaan lämpimänä salaattina. Pohjanmaan Syöpäyhd. Eläkeliitto Lohtaja: Kuukausitilaisuus 10.1. Dingon kauhea känni ei johtunut tolkuttomasta ryypiskelystä. Niitäkin helpommin tarvitsemansa ohjeen voi löytää netistä. Tolkuton känni päätti koiran tipattoman tammikuun MONTERREY (STT–AFP) Joululoman päättyminen oli kymmenvuotiaalle meksikolaispojalle kova paikka. 06-8226725, muulloin sop. Ke 16.1. Kaikki uniapneasta kiinnostuneet mukaan. 31A, yhd:n toimiston ryhmähuoneessa. Ruokaohjeet Marja Malinen ja Inga Aaltonen sekä useita muita. klo 9 srk. Ilm. klo 16.30 Neuvonta-asemalla. Liisantupa) avoin vertaisryhmä. Merkitään muistiin. Uinti maanantaisin klo 18. 1, av. klo 11. Keski-Pohjanmaan Sotainvalidipiiri: Historiakirja myynnissä piiritoimistossa. Valokuvat Howard Shooter. Diego-poika liimasi kätensä sänkyyn koululta välttyäkseen. Kahvit. Childrens Healthy & Fun Cookbook. klo 13. Vapaaehtoistoiminnan yhdistys kiittää kaikkia Suomalaisen kirjakaupan joulupaketointiin lahjoituksia antaneita. menn. Kirjan ilmeessä on herkuttelevien herrojen meininkiä. Gunnar Stenmar. Toivotaan uusia vapaaehtoisia mukaan toimintaan. 872269. klo 1214, oma-apu itsehoitoryhmä la 12.1. Kokkolan Sotaveteraanit: Tammisunnuntain vietto Kokkolassa 27.1.: jumalanpalvelus klo 10, juhla klo 12 Vartiolinnassa. Kokkolanseudun Reumayhdistys: Kerhoilta to 17.1. 0443360124 ja Sari Tuikkanen p. Kirja tarjoaa myös ravitsemustietoa alussa ja pienissä ruokafaktaa-lokeroissa ohjeiden vieressä. klo 18 Tervakartanon Juttutuvalla. Oklan Eläkekerho: Juttutuvalla ma 14.1. Aune. klo 10. mukaan. Kuva: Munir Lotia, kirjasta Kalaja riistaherkkuja Keskiviikkona 9.1.2008 . Pohjanmaan Syömishäiriöperheet: Yhteinen ilta nuorisotalo Hansalla, Torik.13, Kokkola, ke 9.1. ja tied. Yhdessä he ovat tehneet lähes 10 ruokakirjaa. 191 s. Otava, 2007. 10.-12.6. 044-336 0122, Marjo Salmi p
Varmaan lahjakas lapsi, joka selvästi nautti tanssistaan, mutta olikohan paikka oikea. Jumalan armon ymmärtäminen saa aikaan rakkauden Jumalan lakeja kohtaan, halun elää oikein. Mitä tarkoittaa ilmaisu ”korkeatasoinen ravintola?” Mikä vastuu on muilla asiakkailla, jos he havaitsevat edellä mainitun tapaista vastuutonta käytöstä. Konkreettinen osoitus vaikeuksista on, että 93 kuntaa on ilmoittanut nostavansa veroprosenttia. Monesti todetaan, että Suomi on nyt rikkaampi kuin koskaan. Lukijalta: mielipidetoimittaja Eeva Inkeri Kluukeri 020 750 4428. Lapsi sai maistaa alkoholia jonkun lasista vanhempien siihen sen kummemmin puuttumatta. Hyvin tuntuivat hekin viihtyvän ainakin alkuillasta. Musiikki oli letkeän rytmikästä ja niinpä lapsenkin teki mieli tanssia. Kansan Uutisten pääkirjoitus Paloasema uudeksi ja vanhusten viereen Toholammilla. Osoite: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola, sp: mielipide@ kpk.. Mukava oli menoa katsella ja soittajat solisteineen olivat todella hyviä ja asiansa osaavia. Netti: www.keskipohjanmaa.net Pääkirjoitus Lainatut Lukijalta Lyhyet Tekstari: mp (välilyönti) 13525 Kolumni V uoden vaihtuminen tarkoittaa monilla ihmisillä laihdutuskuuria joulunpyhien jälkeen. Haamuvelka-termi on syntynyt Kaustisen ja Ullavan seurakuntaliittoa rakennettaessa/purettaessa. Ottaen huomioon Ylivieskan suuret kattamattomat alijäämät vyön tiukennus oli yllättävän lepsu. Syntyi lehmävasikka uus, se oli kello kuus. Heti tiedustelun julkistamista seuraavana päivänä SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma ja vasemmistoliiton Martti Korhonen moittivat hallituksen veropolitiikkaa kuntien ahdingon syyksi. Ravintola oli viihtyisä, juomat maittavia ja malttamattomana odotettiin tanssin alkua. Kansanvallan puolustaminen kuntauudistusten paineessa on kertaluokkaa merkittävämpi asia. Vielä elämme anteeksiantamisen aikaa, mutta ajan merkit osoittavat, että synti on lähellä sitä rajaa, johon asti Jeesuksen veri piisaa. Iloinen veronmaksaja, LOHTAJA Mikä mallina nykymenolle. Presidentin vaalitavasta saa näyttäviä otsikoita, mutta sitä muuttamalla ei demokratiaa uudisteta. Missä kaksi tai kolme..., ULLAVA Nimimerkki ”Vakavaa asiaa, mutta totta” kirjoituksessaan ”Hoitoonohjaus avuksi” (Kp 4.1.08) mielestäni tarpeettomasti yksipuolisti, sinänsä tärkeässä asiassa, alkoholin käyttäjät sosiaaliturvan vaarantajiksi. Vain kolme prosenttia uskoo ehdottomasti, että nykyhallitus kykenee hoitamaan asian. Yksi reiänväli riitti. Jatkossa siihen työhön tarvitaan paljon nykyistä suurempi osa supistuvasta työvoimasta. Seuraa oli heillä toisistaan, jos vanhemmat lasien kallistelun ja tanssin pyörteen takia joskus muualle huomionsa kiinnittivät. Yhdeksään kyläkouluun ei ole varaa edes Suomen dynaamisessa keskipisteessä. Kaikkia ihmisiä eivät teidän ”hellanduudelinne” kiinosta, etenkään kun roikkuvat ja raapivat ihmisten arvokkaissa lenkkivetimissä kiinni. Siitä huolimatta on oikein panna myös hallitus vastuuseen niiden toteutumisesta. Viime aikoina on käynyt varsin selväksi, että pelko palveluiden heikentymisestä on sangen aiheellinen. Haapajärvellä yritettiin lakkauttaa 500 000 – 700 000 markkaa vuosittain tappiota tehnyttä elintarvikelabraa toistakymmentä vuotta ennen kuin se fuusioitiin maan nopeimman naisen Helinä Marjamaan johtamaan Kokkolan ympäristölaboratorioon. Ei rahaa lotrata perheissäkään. Ystävällisiä olivat myös ”lapsettomat” pöytäseuruelaiset. Kymmenen vuoden säästö eläkemenoissa on valtava summa yhteiskunnalle. Antti Savela antti.savela@kpk.. Mitä mieltä sinä olet asiasta?. ajatella, että minähän en tue enään yhteiskuntaa ja lopettaa ns. Väli-Suomen sanomalehdissä ollut peruskoulujen luokittelu keskiarvojen mukaan ranking-listoiksi parhaasta huonompaan ei saa kovin Joulu poistettu T apahtui suositussa kuntoilukeskuksessa armaassa kotomaassamme: Iloisena kokoontui monisatapäinen joukko iltaa istumaan raskaan (?) päivän jälkeen. Säästöjä H yvinvointipalveluiden turvaaminen on kansalaisten hallitukselle lähettämän toivomuslistan tärkein asia. Ei poliitikko, TOHOLAMPI Hyvät päättäjät! Jos lopetatte Vetelin Tunkkarin päivystyksen, huolehtikaa, että päivällä pääsee lääkäriin, ettei tarvitse lääkäripulan takia hakeutua yhteispäivystykseen. Juuri epäonnistuneen veropolitiikan takia käy aivan toisin kuin kansa toivoo, eli palvelut rapautuvat. Valtio hehkuttaa verojen alentamisesta ja samaan aikaan kunnat ovat pakotettuja, osin valtion toimista johtuen, korottamaan kunnallisveroa... Lapsi väsyi ja itkien hakeutui äitinsä syliin nukkumaan lähtöä pyytäen. ”Isot asiat”, kuten ilmastomuutoksen hillitseminen ja ikääntymiseen varautuminen, jäivät kyselyssä selvästi kärkitavoitteiden taakse. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset. Mikä on vastuu henkilökunnalla ilonpidon valvonnassa. Ei näkynyt eikä kuulunut. Iältään lapset ehkä 5-6 vuoden tienoilla olivat. Kahden tärkeimmän joukkoon sen asetti yli puolet. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Pelkkänä määrärahakysymyksenä asia ei hoidu. Emäntä Jaana Luoma, TOHOLAMPI Lähetän suuret kiitokset Lohtajan sosiaalitoimen väelle saamastamme avusta perheemme vaikeassa tilanteessa. Siksi Jumalan lait ovat voimassa, mutta rikokset niitä vastaan saa anteeksi tosissaan katumalla ja parannusta tekemällä. , fax: 020 750 4444. Väestörakenne muuttuu nopeasti, samoin eri kansalaisryhmien palvelutarpeet. Tanssijalkaa monilla kuitenkin jo kovasti pakotti. Tunnelma kohosi oitis kohti korkeuksia ja parketti tuli täyteen tanssista – kukin omalla tyylillään – nautiskelevia pareja. Etenkin pienten, työikäistä väestöä menettävien kuntien talous on ahtaalla. Elämme Jeesus-aikaa. Muistuu tässä mieleen tapaus noin 20 vuotta sitten, kun tv:n toimittaja kyseli Helsingin kauppatorilla sivareista. Sitten Jumala ottaa Jeesus-rauhansa ihmisiltä pois. ja vielä se, että Smeds saa mollata veteraaneja kuten teki HS:n kulttuurisivulla 19.12.07. Kun satuin huomaamaan Heimo Linnan kirjoituksen, aloin itsekin tutustua lähemmin asiaan. Ilkan pääkirjoitus . Yksintanssia hän pitkään esitti pöytien välissä seurueen taputtaessa. Ilta kului, väki humaltui ja tapahtui jotakin, jota mielestäni ei olisi pitänyt tapahtua. ihanteellista elämää elävät. Onkohan se politiikkaa. Ilman yhteiskunnan kattavia hyvinvointipalveluja senkin toteutumista on vaikea kuvitella. Kaupungin talous on helppo laittaa kuntoon. Mutta missä oli orkesteri ja missä musiikki. Ylivieskan saneeraaja Kari Korkiakoski tarjosi varsin maltillisia troppeja. Ihmismieli on usein arvaamaton. Ajattelemisen aiheita ilta silti mielestäni antoi: Millaisen huolenpidon ja elämisen mallin lapsilleen antavat ne vanhemmat, jotka ottavat alaikäisiä mukaansa ravintolaan. Oppositio pani nopeasti sekä kansalaisten toiveet että epäuskon merkille. Maistelun lisäksi myös cocteil -tikulla sai juomia sekoitella ja siitä sen jälkeen makuja maistella. Uudet tilat, muusta viis. Ei ole myöskään kivaa, kun koirat hyppivät hiihtävien lasten päälle. Työntekijät ovat erinomaisella ammattitaidolla ja suurella sydämellä järjestäneet tarvitsemaamme apua nopeasti ja ilman paljoa paperisotaa. Hyvinvointipalveluiden tuottamisesta Suomessa vastaavat suurelta osin kunnat. Ilta tai pikemminkin yö eteni, vauhti ja melu kasvoivat. Olisi vaikea uskoa, että kukaan tahallaan haluaa tuhota terveytensä. Luopumus näkyy myös uskonnollisissa järjestelmissä. Korkomenot rokottavat vuosikatetta ja poistojen pieneneminen taas vähentää alijäämää. Tällä kertaa näytti vain yksi järjestyksenvalvoja pistäytyvän salissa, ja toinen oli ovella lippuja myymässä, vaikka väkeä oli satoja. Arto Hietalahti Luottamus palveluihin koetuksella Hyvinvointipalveluiden säilyttäminen on kansalaisten toivelistalla päällimmäisenä. epäterveellisen elämän tapansa. Asioilla on monta puolta. Tuolloin eräs arvokkaan oloinen vanha rouva sanoi suoraan ja lyhyesti: ”Paskahousuja kaikki”. Suomenmaan pääkirjoitus . Tulee elävästi mieleen satu hölmöläisten täkin jatkamisesta!. Vähäpäästöisten autojen veroa alennetaan ja heti perään korotetaan vähempi päästöisten autojen käyttämän dieselpolttoaineen veroa bensiiniä enemmän... Kas kummaa – oma juomapullohan sieltä pilkisti. Eipä hätää – odottaessa juomakauppa kävi vilkkaana. Korkiakoski ei kuitenkaan tullut näyttämään esimerkkiä liian aikaisin vaan liian myöhään. Ullavan kuntapäättäjät ovat liitosasiassa jo ratkaisunsa tehneet. Molemmat valinnat olisivat Yhdysvalloissa aidosti historiallisia. Pekka Puirava YLIVIESKA Mieletön häväistys Suuri enemmistö nettigallupin 505 vastaajasta on joko riisunut jo ennen loppiaista joulukoristeet pois (160) tai tehnyt sen loppiaiselta (244). Helsingin Sanomien kyselyssä 30 prosenttia piti tätä tavoitetta kaikkein keskeisimpänä. Tulisiko kiinnittää vielä enemmän huomiota koti-, koulu-, työpaikkaja sakin kiusaamisiin. Kuntaliitoskaruselli ei riitä, ellei puheisiin palveluiden uudenlaisesta tuottamisesta tule lisää konkreettista sisältöä. Hyvissä ajoin paikalle oli tultu – olihan karkelo ilmoitettu alkavaksi kello 19.30 tai toisen tiedon mukaan 20.00. Harmi vaan, että odottelu maksoi 5-7 miljoonaa markkaa. Ravintolan henkilökunta ei asiaan puuttunut – eivätkö huomanneet tai olleet huomaavinaan. Tuntuu ylin johto olevan asialla. Örkin kaulaa kutitti, minua ihan huvitti. Itse aiheutettuja sairauksia esiintynee samassa mitassa tupakoitsijoilla, huumausaineiden käyttäjillä, ylensyöjillä ja liikenteen kaahareilla. On aika kaivaa tasapainottamisohjelmat naftaliinista. Kuntien tulopohjaa rajusti kaventaneita säästöjä tehtiin erityisesti Paavo Lipposen toimiessa pääministerinä. Ei yhteispäivystyksen asiakkaaksi, HALSUA Viskon poikiminen tuotti tulosta, se sitten oli suloista. Hyvässä taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa asemassakin oleva ihminen saattaa päätyä ”veneen” alla asuvaksi alkoholistiksi. Kaikki itse aiheutetun sairauden saaneet kuolevat keskimääräisesti yli kymmenen vuotta nuorempina kuin ns. Demokraattien kannattajien liberaalisiipi katsoo voitoksi jo tähän mennessä syntyneen asetelman, koska pidetään selvänä, että puolueen seuraava presidenttiehdokas ja presidentti on joko musta mies tai valkoinen nainen. Lähestyi keskiyö ja iloisen meluisa tunnelma jatkui. Mielipide 11 KESKIPOHJANMAA . Valtio-omistajan vaihtoehdot ovat vähissä. Sekään ei kuitenkaan riitä, kun hyvinvointipalveluita on tuotettava merkittävästi entistä isommalle joukolle. Opposition velvollisuus ei tietenkään ole muistella niin vanhoja asioita. Sen sijaan on täysi syy pitää ääntä palveluiden säilymisestä. Keskiviikkona 9.1.2008 Nettigallup Ohjeet Nimi, osoite ja puhelinnumero aina mukaan, myös sähköposteihin ja tekstiviesteihin. Ravintolan seinällä oleva desibelimittari ei reagoinut – mahtoiko olla toiminnassakaan. Yksityistaloudessa sama olisi saatu hankkimalla sokerisakset. Investoinnit jäihin. Äiti ei suostunut, vaan houkutteli ja maanitteli pientä jaksamaan loppuun asti. Kovin toiveikkaita kansalaiset eivät kuitenkaan ole tavoitteiden toteutumisen suhteen. Mielestäni tulisikin miettiä, millä ihmisten syrjäytymisviettiä pystyttäisiin torjumaan. Sillä olisi tehty iso osa viisi miljoonaa euroa maksaneesta terveyskeskuksen remontista ja laajennuksesta. Ihmettelevä eläkevaari, KOKKOLA Kalajoen hiekkasärkkien alueella: pitäkää piskinne kiinni, etenkin mikäli ette koiraanne hallitse irti olevana. Vai onko lurexit mukava korvata hampaan jälkien seuraamuksena. Kirjoituksia ei palauteta. Toki on todettava, että mitään järjestyshäiriöitä juhlinnan aikana ei ollut, vaan kaikki sujui rennon iloisesti. Eino Leinoa siteeraten: Oi ihmiset toistanne suvaitkaa, niin ... Kuntien lisäksi sekä hallitus että oppositio ovat kovilla miettiessään keinoja, joilla temppu hoidetaan. Oikeisiin ja tärkeisiin asioihin keskittyminen vähentää työkuormaa ja parantaa tehoa. Kalervo Linna PERHO Lohdutuksen sanoja alkoholin suurkuluttajille hyvää arvosanaa Suomen Rehtorit ry:n puheenjohtajalta, Kokkolan Torkinmäen koulun rehtorilta Peter Johnsonilta (Kp 8.1.). Elävä yhteys elävään Jumalaan nostaa, kantaa ja vie perille kuuluipa kirkkoon tai ei. Nyt taitaisi samainen rouva sanoa nykytaiteilijoista: ”Kaikki räkänokat ne saavatkin esittää omia teoksiaan julkisuudessa”. 020 750 4403, sp: arto.hietalahti@kpk.. Se voi jatkaa nykyistä omistajapolitiikkaa, jota ovat vuorollaan olleet toteuttamassa hallituksessa niin vasemmistoliitto kuin SDP:kin, jotka nyt oppositiossa huutavat valtiota pelastamaan Kemijärveä. Mikäli julkaistaisiin ne yhteiskunnan säästöt, mitä ns. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Kirjoittaja on toimittajana Keskipohjanmaan Haapajärven aluetoimituksessa. Liitto on todettu myös laittomaksi vuodesta 2009 alkaen. Täytyyhän se uusi olla, onhan palopäällikkökin valmiina. Viidenkymmenen henkilön luonnollisen poistuman ohjelma käyttöön hiljaista tietoa eli työntekijöitä ja välillä myös herroja kuunnellen. Henkihieverissä hoitoon pääsy maksaa ja on seurausta toimimattomasta lähipalvelusta. Pitäjissä joudutaan miettimään uusia rohtoja, jotta tulot ja menot saadaan vatupassiin. Kirjoittaja on mielestäni jättänyt talouslaskelmasta pois erään merkittävän säästön yhteiskunnalle. Mitä liikkuu päässä asiakkaalla, joka tuo pöytään omat eväänsä. Palvelut säilyivät, turhankin alhaiset hinnat naapurikunnille loppuivat ja henkilökunnalle järjestettiin uudet työpaikat kaupungilta. iän lyheneminen saa aikaan eläkemenoissa, voisi moni yhteiskuntaan pettynyt alkoholisti, tupakoitsija, huumeiden käyttäjä, liikennekaahari ja syöppö ym. Todellisuudessa nykyhallitus ei ole vielä ehtinyt vaikuttaa kuntien tilanteeseen kovinkaan paljon. Koirat ok, järki omistajilla, KALAJOKI Matti hoi (Kp 6.1.), ennen oli ennen ja nyt on nyt. Selvitysmiehiä olisi tarvittu jo aikapäivät sitten. Melko todennäköisenä sitä pitää runsas kolmannes vastaajista. Tarkka talous on köyhän paras ystävä. He valitsivat rannikon suunnan. Jeesus, Jumalan oma uhrikaritsa sovitti koko ihmiskunnan ja maailman synnit. Jos valtio ryhtyisi ajamaan tehtaan säilyttämistä, se merkitsisi käytännössä Stora-Enson nykyisen hallituksen ja toimivan johdon erottamista. Valtiovalta määrittelee pitkälle ne taloudelliset rajat, joiden puitteissa kunnat pystyvät velvollisuuksiaan hoitamaan. Hän saattaa jopa pitää nykyistä olotilaansa aikaisempaa parempana. Mikä on viranomaisten valvontavastuu. Nykyistä liittoa vastusti enemmistö Ullavan seurakuntalaisista. Yhteenlaskettuna ne kasvavat. Siitä janojuomaa – tuskin kaivovettä – herra lasiinsa lorotteli. Sattuipa lähipöytiin myös perheitä pienet lapset mukanaan. Samaan suuntaan tulisi Ullavan seurakuntaväenkin pyrkiä ja samasta syystä. Lisäksi kakkossijalle sijoittui samansuuntainen toive, köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen. Seurueen mukana oleva hyvin pukeutunut ja hyväntuulinen herrasmies kopeloi nopeutuvaan tahtiin vasenta povitaskuaan samalla pöydän ylle kumartuen. Silloin verokevennykset toteutettiin suurelta osalta kunnallisveroon tehtyjen vähennysten kautta. Luulisin, että niillä haetaan lievennystä elämään, vaikka lopputulos onkin sivusta katsoen monesti huono. Enimmäispituus nimellä 2500 merkkiä (runsas A4-liuska) ja nimimerkillä noin 1000 merkkiä (1/2 liuskaa). Matti Videnoja seurakunnan rivijäsen ULLAVA Kappelin haamuvelka Heimo Linna kommentoi (Kp 30.12.) Kansallisteatterissa esitetyn ja Kristian Smedsin ohjaaman Tuntemattoman sotilaan kriittisiä lausuntoja, joita oli Helsingin Sanomissa (29.11.07). Tulihan se orkesteri viimein eikä kellokaan ollut kuin vähän yli 21. Tartuin karstaan, harjasin kaulaa ja silloin Örkki alkoikin laulaa. Ewe Uusitalo KAUSTINEN Pikkulapsi kapakassa Kuva: Päivi Karjalainen . Muu seurue ei asiaan reagoinut kuten ei henkilökuntakaan. Tekstarit: alkuun mp välilyönti ja teksti, numeroon 13525, hinta 0,25 euroa. Ehkä he arvelivat hyvää tahtoa sieltä enemmän löytyvän. Vasikka sai nimeks Örkki, joka naamallaan navetan seinää törkki. Kohta on käsillä aika, jolloin on käytännössä ruvettava näyttämään, miten palveluiden tuottaminen uudella tavalla, entistä taloudellisemmin ja tehokkaammin, tapahtuu. Yhteystiedot: Pääkirjoitukset: artikkelitoimittaja Arto Hietalahti, puh. (Viimeksi Kp/Urpo Nykyri 19.12.-07). Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa Se on velka, jota kaustislainen lehdentoimittaja väittää Ullavan kappelilla olevan, mutta jota oikeasti ei ole. Myöhemmin joulun riisuu 62, ja 39 ei ole käyttänyt joulukoristeita lainkaan. Samanlaiselle matokuurille joutuvat myös kunnat. Kovin murheelliseksi tulin siitä, kun Suomen itsenäisyyttä voidaan näin häväistä nuorien ja kokemattomien kansalaisten taholta. Tämä näkyy kaiken järjestyksen ja oikeuden katoamisena ihmissuhteissa, yhteiskunnassa, maailmassa, luonnossa ym
YLEX 06.31-10.03 YleX Aamu. Tosin viime vuonna suppotulvia oli hänen mukaansa huomattavasti enemmän. 23.00-23.03 Aktuellt. 00.05-06.00 Nattklassiskt. 07.50-08.00 Aamuhartaus. Paikallisuutiset puolelta. 15.30-16.40 Österbotten EM Nyheter. 00.05-06.00 Nattklassiskt. 22.05-22.10 Urheiluradio. Minna Hakala. 15.10-15.55 M-studio. 08.00-08.15 Aamun peili ja sää. Poliisi osasi tulla paikalle, sillä nainen oli lähettänyt omaisilleen huolestuttavia viestejä. Osaomistusasuminen on maaseudulla harvoin käytetty järjestelmä, jossa omistusasuntoon pääsee kiinni pienellä alkupääomalla – 30 prosentilla asunnon hinnasta. 18.55-19.00 Suomi tänään. 22.45-00.00 Kauriin kääntöpiiri. jukka.parssinen@kpk.. Kaustisen Portin pienimmässä kaksiossa alkupanos on 33 800 euroa, minkä jälkeen 570 euron kuukausivuokrasta 146 euroa on asunnon hinnan lyhennystä. Tämän myötä vedessä alkaa muodostua suppojäätä eli joki hyytää. 12.15-13.00 Kultakuume. 19.20-19.30 Aftonandakt. Asia etenee syyteharkintaan myöhemmin. 18.50-18.55 Merisää. Yksi menehtyi nokkakolarissa. Oulun poliisi on kuulustellut teosta epäiltyä 15-vuotiasta oululaispoikaa. Markus Turunen. 21.5021.55 Merisää. 00.00-00.05 Uutiset ja sää. Ykspihlajanlahdella tämä vähitellen näkyy pintasedimentin alenevina raskasmetallipitoisuuksina. Peter Nyman. Jääkiekkoilua. 22.15-23.00 Kulturtimmen: Ord. Sopimus yhtiöiden välillä päättyy vuonna 2011. 10.05-12.00 Österbottnisk förmiddag. Iskelmäradio 00.00-07.00 Iskelmän yö Kevyen musiikin klassikoita 07.0008.00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Uutiset ja sää tasatunnein 08:00-21.00 08.00-14.00 Piia Koriseva 08:35 Viikon artisti 09:35 Piian Peili 11:35 Viikon artisti 12:35 Piian Peili 14.00-16.00 Iskelmä Lista Ari Ojala 16.00-18.00 Toni Lund 18.00-19.00 IskelmäDisko Dj. Radio Extrem 06.00-09.51 Godmorgon med Alaget. Myös vesien lisääntynyt juoksuttaminen lisää tätä ongelmaa, rakennuttamispäällikkö Tuomo Enbuske Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksesta kertoo. 19.06-20.00 Luonto-Suomen tarinailta 0203-17600. 10.00 Välipälä ja Sari Seppälä. 18.00 Iltatoive ja Maria Leppänen. 17.20-17.30 Radioteatteri esittää: Juhani Ahon lehtikirjoituksia, 3/15. 16.0016.15 Aktuellt med väder. Yleiskuljetus TeamKastrenin tammisää tasatunnein. 21.45-21.50 Selkouutiset. Brahms: Intermezzo E-duuri. 17.55-18.00 Löpsedeln. 17.33-18.00 Taustapeili. 22.00-22.05 Uutiset ja sää. 09.50 Beethoven: Pianokonsertto nro 2 B-duuri. 20.59-21.00 Vikinglotto. 21.4022.00 Melodiradion. 08.53-09.00 Morgonandakt. Nyt Kaustisella rakennetaan Osa-omistusasuntoja, vuokra-asuntoja, liikerakennuksia... (Lev. Nykyisin sinkkitehtaan rikkidioksidin jalostaa Bolidenista 800 metrin päässä oleva Kemiran rikkihappotehdas. Yritykset rakentavat parhaillaan Kaustisella myös liiketilaa. 19.00-19.03 Uutiset ja sää. 15.00-15.10 Kulttuuriuutiset. Radio Vega 06.30-09.00 Österbottnisk morgon. 14.00-14.03 Uutiset. 20.0420.05 Jääkiekkotilanne. Kirjoita POOKI_ (välilyönti) sitten terveisesi ja musiikkitoiveesi. 10.30-14.30 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 13.00-13.45 Kaapin paikka. 18.03-21.00 X-Ryhmä. 00.00-06.30 Ylen Yöradio. 22.05-22.15 Väderöversikt med sjörapport. 15.00-17.54 Simosas stiftelse. 15.3015.35 Regionala nyheter. – Suppotulvat syntyvät erityisesti silloin kun vesistöt pysyvät pitkään sulina ja pakkasjakso tulee yllättäen. 16.30-16.40 Regionala nyheter. Juha Blomberg. 14.00-14.03 X3M-Nyheter. 18.00-18.03 X3M-Nyheter. 17.30-18.00 Vuoroin vieraissa. Radio 967 Aamusta aamuun. Osa valmistettavasta rikkihaposta kuljetetaan myyntiin maanteitse. 11.55-12.00 Päivän mietelause. KESKIPOHJANMAA 12 Radiot Sää tänään YLE Radio 1 06.00-06.05 Uutiset. 08.00-08.15 Aktuellt med väder. 06.30-06.35 Regionala nyheter. 11.30-11.35 Regionala nyheter. 10.0014.00 Radion päivä. 11.40-11.55 Eurooppalaisia puheenvuoroja. (Hinta 3,5 e/ viesti.)Varatoive mukaan! 12.00 Uutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Alueuutiset 13.10 Päivästudio jatkuu 14.00 Uutiset 14.05 Päivästudio jatkuu 15.00 Alueuutiset 16.00 Uutiset 17.00 Alueuutiset 18.00 Uutiset 18.05 Pookin yö kotimaisen musiikin tahdissa 24.00 Radio Dei 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 06.45 Ääni-Piplia 07.00 RADIO DEIN AAMU 07.15 Raamattuavain 07.40 Viikon teos / Lukupöydällä 08.40 Päivän persoona 08.50 Viikon levy / Levysoittimessa 09.00 Päivän vieras -tunti 10.00 RADIO DEIN PÄIVÄ 10.00 Soittolista 10.30 Onnentoivotukset 11.00 Kuuntelijan toivelista 12.05 Suolapala 12.30 Viikon levy / Levysoittimessa (u) 12.50 Ikkunoita Kiinaan 13.05 Päivän persoona 13.15 Viikon teos / Lukupöydällä (u) 13.25 Päivän vieras -kooste 14.00 TOIVON ILTAPÄIVÄ 14.30 Toivon uutiset 14.45 Puhekupla 15.15 Päivän salmi 15.30 Mikon vieras 15.45 Naisen allakka 16.15 Liipasimella 16.30 Kysy mitä vaan, Mikko vastaa mitä vaan 16.45 Tarjotin 17.00 RADIO DEIN ILTA 17.05 Poimintoja illan ohjelmista 17.10 Ääni-Piplia 17.30 Lähetysaika 18.00 One Way 19.00 19.30 ALUEELLISTA OHJELMAA 20.05 DeiPark 21.00 Raamattu kannesta kanteen 21.35 Come Home 23.00 Black Gospel 01.00 Päivän vieras -tunti (u) Ylen Klassinen 06.00-12.00 Aamuklassinen. Tulipalo sattui perjantai-iltana viime viikolla. Mozart: Pianosonaatti nro 12 Fduuri. 07.00-07.15 Aamun peili ja sää. 14.00 Jokisen Eväät ja Ile Jokinen. Osa-omistusasunnot rakennuttaa Pohjanmaan YHrakennuttajat Oy, kiinteistöyhtiö on kunnan sataprosenttisesti omistama. Poliisipartio ehti viime tingassa savun täyttämään asuntoon ja pelasti sisällä olleet. 06.00 Tshaikovski: Prinsessa Ruusunen, baletti (Saint Louisin SO/Leonard Slatkin). 10.03-12.00 Maximalt. Putkilinjat, joita pitkin rikkihappo toimitetaan näille tehtaille, ovat jo pääosin olemassa. 21.30-21.55 Kuorotuokio. nland. 18.50-19.00 Iltahartaus. Peltsi ja Ile. 19.30-20.45 Radiodoktorn. Harri Tuominen. 19.00-19.05 Aktuellt. 16.1517.00 Radiohuset. ). Kehityksellä on myönteinen vaikutus pohjaeläinyhteisöjen tilaan ja pohjaeliöstöä ravintonaan käyttäviin kalalajeihin. Schubert: Moment musical f-molli; Valssit H-duuri, hmolli, E-duuri, F-duuri. YLE Radio Suomi 05.00-06.30 Minnakiekuu. 18.03-21.00 Bumerang. Keskipäivän peili ja sää. 20.03-20.04 Sää. Toimitilansa kaksinkertaistavan Halpa-hallin uusi muoto alkaa jo hahmottua, kuten myös K-marketin yhteyteen Alkolle valmistuvien uusien tilojen olemus. Suorassa haastattelussa The 69 Eyes. 17.00-17.55 Aktuellt 17 med dagens nyhetsanalyser, debatt och kultur. Tero Liete. 14.0018.00 Radio 967:n iltapäivä. att . Tuolla summalla asunto tulee maksetuksi kokonaan 30 vuodessa, jos kohta velan lyhentämistä voi myös nopeuttaa. OULU (STT) Hyydepatojen aiheuttamista suppotulvista on tulossa joka talvinen riesa. 14.05-18.03 YleX Iltapäivä. Uusi tehdas on EU:n mittakaavassa melko suuri, todetaan arviointiselostuksessa. Schumann: Romanssi Fis-duuri. Rikkidioksidin osalta pitoisuudet alittivat selkeästi voimassa olevat rajaja ohjearvot ilmanlaadun vuoden 2004 tarkkailuraportin mukaan. Nykyaikaisten puhdistuslaitteistojen ansiosta rikkidioksidipäästöt tuotettua rikkihappotonnia kohden vähenevät selostuksen mukaan verrattaessa niitä Kemiran tehtaaseen. Rikkihappo on maailman eniten valmistettu kemikaali. 15.55-15.58 YLE News. 12.00 Haydn: Pianosonaatti nro 58 C-duuri. V5rivi. S-marketin vastapäätä sijoittuvan Kaustisen ensimmäisen kerrostalon, Asunto Oy Kaustisen Portin, korkeutta leikattiin maiseman pilaamisen pelossa. 10.03-14.05 YleX Tänään. 06.0506.15 Hartaita säveliä. Rikkidioksidikaasut ohjataan ilmaan 70 metriä korkean piipun kautta. J.Chr. Kirjasto joudutaan pitämään toistaiseksi suljettuna. Mervi. 09.00-09.10 Aktuellt med väder. Pääurakoitsijana toimii Pasi Korpela Oy Vetelistä, lvia-urakan sai YIT Kiinteistötekniikka Oy ja sähköurakan Evijärven Sähköpalvelu. 18.00-18.30 Flyygelin mutkassa. 21.00-21.03 Aktuellt. Kuorma-auton kuljettaja ja kaksi muuta kuljetettiin ambulanssilla tarkistukseen. Veli. 16.00-16.15 Uutiset ja sää. 18.50-19.00 Klassiskt. 00.05-06.00 Yöklassinen. 21.55-21.58 Novosti po-russki. Parhaat palat päivän varrelta. 06.1506.25 Aamuhartaus. Kemiralta rikkihappoa on toimitettu Bolidenin lisäksi, raakatai apuaineeksi, suurteollisuusalueen muille toimijoille, kuten Kemira GrowHow:lle, OMG Kokkola Chemicalsille ja KemFine Oy:lle. Samainen poika on myöntänyt laittaneensa vähän myöhemmin ilotulitteita myös Maikkulan terveysaseman postilaatikkoon. 19.00-19.03 Uutiset ja sää. 22.00-22.05 Uutiset ja sää. 16.10 Dvorák: Pianokvartetto Es-duuri; Romanttisia kappaleita; Sonatiini G-duuri (Isaac Stern, viulu, Emanuel Ax, piano, Robert McDonald, piano, Jaime Laredo, alttoviulu, ja Yo-Yo Ma, sello). Kirjat ovat kärsineet savuvahinkoja ja ne ovat yltä päältä noessa. Tulevia liikerakentamisen tarpeita varten kunnan kehitysyhtiö on ostanut valtatien varresta, varaosaliikkeen takaa kuolinpesältä omakotitalon, jonka tontilla on rakentamisoikeutta 484 neliötä. 14.00 Haydn: Jousikvartetot nro 81 G-duuri, 82 F-duuri ja 83 d-molli n. Poliisikuulusteluissa poika on kertonut ja myöntänyt laittaneensa kirjaston palautusluukkuun ilotulitteita, ymmärtämättä tekonsa vakavia seurauksia. 23.03-00.00 Tuhannen tanssin maa. 13.10 Mendelssohn: Kuorolauluja n. 14.03-15.00 Pravda fortsätter. Selostus on myös ympäristökeskuksen verkkosivuilla (www.ympäristö.. 15.00 Chopin: Masurkat nro 1-25 n. 18.30-18.50 Hartaita säveliä. Rikkihapon valmistuksen loppuminen Kemiran tehtailta osaltaan vähentää nykyiselle purkualueelle kohdistuvaa metallikuormitusta. Suppotulva syntyy, kun kylmä sää alijäähdyttää vettä. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus on räjäyttänyt patoja muun muassa Taivalkosken Kostonjoella, jossa suppopato nosti veden paikallisen kalalaitoksen hallin lattialle. 19.05-19.20 Väderöversikt med sjörapport och programinformation. 00.00-00.05 Uutiset ja sää. Agrimarket on saanut lisää pihaa varastoalueeksi. Tekniset ratkaisut ovat jokseenkin varmoja. Kuorma-auto törmäsi vastaantulleeseen henkilöautoon, jonka kuljettaja, 45-vuotias konnevetinen nainen kuoli heti. 19.0319.06 Urheiluradio. – Ostajat ilmestyvät täällä yleensä vasta, kun rakennus alkaa valmistua. Oikeudenkäynti pidetään kahden viikon päästä. 10.00-10.03 X3M-Nyheter. Arviointiselostus on nähtävillä Kokkalan kaupungintalolla ja kirjastossa kahdeksanteen päivään helmikuuta asti. 08.30-08.35 Regionala nyheter. 18.00-18.03 Aktuellt. 1991) n. Brahms: Neljä kappaletta pianolle op.119 n. 16.40-17.00 Radiohuset ute i Svensk. 12.00-12.15 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. sto-valssi nro 1 n. 23.06-00.05 På scenen: Paul McCartney. 08.35 Schubert: Pianotrio nro 1 Bduuri. 21.55-22.00 Suomi tänään. 21.0021.30 Musiikkia. 10.03-10.57 Figaro. Hankkeen vaikutusten ilmaan laatuun arvioidaan olevan positiiviset. 07.30-07.35 Regionala nyheter. Enbusken mukaan suppotulvista on tulossa keskitalvien ongelma. (09)1482822 / www.ylex. Vieraana Lordista Kita ja Awa. 07.45-07.50 Hartaita säveliä. Liszt: Petrarcan sonetti 104; Unkarilainen rapsodia nro 11 a-molli; Me. Soita (09)1482822 / www.ylex. 06.2506.58 Nousutahdit. Bach: Sarabande partitasta nro 1 h-molli n. 17.20 Boccherini: Sellokonsertto B-duuri. 22.10-23.00 Rockradio. 06.55-07.00 Andrum. Viikonvaihteessa suppopato räjäytettiin Taivalkoskella. 21.10-21.40 Ny. Kirjastopalo syttyi ilotulitteista Urpo Nykyri KAUSTINEN (KP) Juuri valmistuneen vanhusten palvelutalon lähelle Kaustisen keskustaan aloitetaan keväällä rakentaa osin kolmikerroksista taloa, johon tulee 19 osa-omistusasuntoa. 18.00-18.03 Uutiset. 21.03-21.10 Sportradion. 18.03-18.50 Kulturtimmen: Ord. J.S. 20.00-20.03 Uutiset. 14.30-15.00 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. 00.05-05.00 Yöradio. 21.15-21.45 Päivä tunnissa. 13.45-14.00 Kootut selitykset: dissonanssi. 1996) n. Valssi F-duuri; Ländlerit G-duuri ja D-duuri; Impromptu As-duuri. Bolidenin oman rikkihappotehtaan rakentamisen vaihtoehtona on sopimuksen jatkaminen Kemiran kanssa. 14.03-14.58 Välilevyjä. 09.00-09.05 Uutiset. Sen terveysriskeistä ja turvallisuusnäkökohdista on saatavissa hyvin tietoa, selostuksessa todetaan. Onnettomuus tapahtui, kun etelästä tullut kuormaauto alkoi tuntemattomasta syystä heittelehtiä ja ajautui vastaantulevien kaistalle. ken på. Rikkihapon tuotantotekniikka on pitkälle kehittynyttä ja yleisesti käytössä. 11.00 Mozart: Sinfonia nro 38 Es-duuri; Oboekonsertto C-duuri; Saksalaisia tansseja; Sinfonia nro 36 C-duuri 12.00-18.00 Päiväklassinen. Uuden hiukkaskiihdyttimen rakentamiseen tarvitaan paljon tekniikkaa. Klo 17.00 Paikallismusiikin puolituntinen 18.00 23.00 Radio967:n ilta. Vuokralla olevan talo 1 600 neliön tontteineen maksoi kehitysyhtiölle 93 000 euroa. 18.06-18.50 Luonto-Suomi. 19.0321.00 Uuden musiikin konsertissa Paavo Heininen 70 vuotta. 23.03-23.06 Löpsedeln. Nuutti & Erno. Näin todetaan Boliden Kokkola Oy:n Länsi-Suomen ympäristökeskukselle toimittamassa arviointiselostuksessa, jossa tarkastellaan rikkihappotehtaan ympäristövaikutuksia. 17.0017.03 X3M-Nyheter. 20.0520.59 Luonto-Suomi. Kerrostalosta voidaan kuitenkin yhä puhua, kun taloon tulee yksi hissikin. NURMES (STT) Nurmeksen kihlakunnansyyttäjä on päättänyt nostaa syytteen nurmeslaista yksinhuoltajaäitiä vastaan kolmesta tapon yrityksestä. 16.00-16.03 X3M-Nyheter. 16.15-16.57 Faunin iltapäivä. Uuden hiukkaskiihdyttimen rakentamiseen tarvitaan paljon tekniikkaa. 21.00-22.00 X-Raati. STT.n uutiset seitsemää minuuttia vaille tasan. Pojan seurassa ollut toinen poika ei ole syyllistynyt tekoon. 6.30 -10.00 Radio967:n aamu. 22.05-22.45 Radiaattori. 22.00 Radio Novan yö. Suppotulva on uhannut myös asuinrakennuksia Taivalkoskella. Keskiviikkona 9.1.2008 . Urakkahinta kokonaisuudessaan on 2,28 miljoonaa euroa ja rakennus valmistuu helmikuussa 2009. 00.05-06.00 Yöklassinen. 23.0006.30 Radion yö, menevän musiikin siivittämänä. Väestön vähenemisen syyksi arvioitua asuntopulaa helpotetaan Kaustisella myös uuden Uutelan asuntoalueen seitsemällä vuokra-asunnolla ja Opistonmäen kahden paritalon vuokra-asunnoilla. . Esitutkinnan perusteella syyttäjä katsoo, että 41vuotias nainen pyrki viime marraskuussa surmaamaan 5-, 8ja 14-vuotiaat lapsensa savukaasuilla. Äidille syyte kolmen lapsensa tapon yrityksestä JYVÄSKYLÄN mlk (STT) Keski-ikäinen nainen kuoli kuorma-auton ja henkilöauton törmäyksessä tiistaina nelostiellä Jyväskylän maalaiskunnassa. Bach: Sinfonia concertante A-duuri; Sinfonia Es-duuri 18.0000.05 Iltaklassinen. Tapaus sattui omakotitalossa Nurmeksen keskustassa. Uuden tehtaan vaikutus ilmanlaatuun katsotaan myönteiseksi. . Schubert: Pianosonaatti nro 14 a-molli. 22.00-22.05 Aktuellt. 20.45-21.00 Melodiradion. 08.15-09.00 Ykkösaamu. 18.03-18.06 Urheiluradio. Saksalaiset tanssit B-duuri. 23.00-23.03 Uutiset. 22.00-00.00 Vastalause. Selostuksen mukaan ihmiseen kohdistuva terveysriski pienenee tältä osin. . Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus avaa patoja räjäyttämällä tai kaivinkoneiden alueella. 06.30-10.30 Radio KeskiPohjanmaan aamu. 17.00-17.20 Päivän peili ja sää. Tulipalo on aiheuttanut mittavia vahinkoja kirjastolle. Henkilöauton perässä tuli kolme muuta ajoneuvoa, jotka suistuivat ojaan väistettyään yhteentörmänneitä autoja. Nainen on ollut vangittuna tapahtumasta lähtien. Jääkiekkoilua. Yhtenä mahdollisuutena on, että Kemira mahdollisesti olisi toimijana uudessa rikkihappotehtaassa, joka on suunniteltu rakennettavaksi sinkkipasuton kylkeen. ra jul på kredit. Brahms: Jousikvintetto nro 2 G-duuri. Tässä kohteessa muutamia sijainniltaan mieluisia asuntoja on kuitenkin jo myyty ja ostamisesta kiinnostuneita on ollut runsaasti, kunnan asuntoasioistakin vastaava kehitysyhtiön toimitusjohtaja Rauno Jauhiainen sanoo. 11.00-11.40 Radiaattori. 21.00-21.03 Uutiset. Kun hyytä alkaa kasautua jokea paikoin peittävän jääkannen alle, se tukkii vesiuoman ja silloin syntyy suppotulva. (Lev. 12.0012.03 X3M-Nyheter. 21.00-00.05 Musikrepubliken: rock. . 09.0610.00 Kirsi Virtanen. Radio Nova 06.00 Aamun Radio/Kimmo Vehviläinen & Minna Ottavainen. Kaustisen Portin 19 asunnosta 17 on kaksioita, loput kaksi kolmen huoneen ja keittiön asuntoja. Sanginjoella Oulussa ympäristökeskus avasi kaivinkoneella vesiuomaa noin 200 metrin verran. Uusi rikkihappotehdas ei aiheuta muutoksia liikennemääriin tai kuljetusreitteihin. 12.03-14.00 Pravda. 12.00 Päivän kysymys numerossa 06-8316415. Bolidenin rikkihappotehdas etenee Uuden tuotantolaitoksen vaihtoehtona Kemiran tehtaan jatko 2005–2008 Hankkeen YVA-menettely ja ympäristölupahakemuksen laatiminen 2007–2008 Kannattavuuslaskelmat ja päätös tehtaan rakentamisesta 2008–2009 Laitoksen perussuunnittelu kevät 2009 Laitoksen detaljisuunnittelu syksy 2009 Laitteiden tilaus ja sopimus rakentamisesta syksy 2010 Rakentaminen alkaa kesä 2011 Tehtaan koeajot ja käyttöönotto Lähde: Boliden Kokkolan Oy:n arviointiseloste Aikataulu OULU (STT) Palautusluukkuun laitetut ilotulitteet sytyttivät Oulun Maikkulan sivukirjaston tulipalon. 10.00-10.03 Uutiset. Virtanen 19.00-24.00 Iskelmän saunavuoro Timo Virkkula 19:35 Viikon artisti 20:35 Viikon artisti 21:35 Viikon parhaat uutiset Järviradio Raamattu kannesta kanteen 7.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 7.05 Aamuhartaus 8.00 Ilkan verkkokatsaus 9.05 Päivän Kupletti 9.10 Musiikkipuolituntinen 9.30 Yllätysvieras 10.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus 10.05 Työpaikkatoivekonsertti 11.00 Ilkan verkkokatsaus 11.10 Toivelevyt 0700 98300( 5,01€+pvm) 11.30 Levylautanen 12.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 12.05 Hilpeästi hanurilla 12.15 Ajankohtaista aalloilla 13.00 Kuuntelijan ääni 14.00 Terveysuutiset 14.30 Torstai-lehtikatsaus Saarijärveläisen verkkokatsaus 15.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 16.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus 16.45 Onnittelut ja terveiset 17.00 Ilkan verkkokatsaus 17.15 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna 17.30 Järviradio soi 20.45 Ilkan verkkokatsaus 21.00 VOA Radio Pooki 0.00 Pookin yö-kotimaista musiikkia tauotta 6.00 Uutiset 6.05 Huomenta Pookista 7.00 Uutiset 8.00 Uutiset 8.05 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.30 Aamukahvilla 10.00 Uutiset 10.05 Päivästudio 11.00 Alueuutiset 11.10 Toiveiden tunti (0700-392 111: 2,95 e/puhelu+pvm)Tekstiviestit numeroon 173 191. Kunta myy asunnot ja kantaa riskin myymättä jäämisestä. Liikunnan arkipäivää. Hyydepatoja jouduttu jo räjäyttämään Jukka Pärssinen KOKKOLA (KP) Suurteollisuusalueelle Kokkolaan suunnitellun uuden rikkihappotehtaan tuotantomäärä 320 000 tonnia vastaa noin viidennestä Suomessa valmistettavasta rikkihappomäärästä. 07.15-07.45 Aamusoitto. 21.03-21.15 Urheiluradio. 07.00-07.10 Aktuellt med väder
15-vuotiaiden SE-tulos 66,65 on edelleen hallussa. Muualla lajia on ollut mahdotonta harrastaa, Tunis puistelee päätään katsellessaan ulos vanhempiensa kotitalon ikkunasta Vöyrillä. – Kaikki matkat käyvät ja mieluusti myös osallistuisin jokaiseen kisaan. EM-pronssista potkua Kiekonheittäjä Joni Mattilasta Keskipohjanmaan hopeamitalisti Himangan Urheilijoiden kiekonheittäjä Joni Mattilan menestyksellinen kausi toi myös Keskipohjanmaan hopeamitalin. Huhtikuussa on edessä parin viikon leiri Portugalissa. Samalla oma tavoite kisoista oli jo täyttynyt. Niin, olosuhteet tai käytännössä niiden puuttuminen ovat olleet hiihtosuunnistajienkin puheenaiheina viime talvina. Aikaisempina vuosina pitkä matka ei ole minulle sopinut, mutta tällä kaudella sekin on sujunut paremmin, Tunis jatkaa. Viime talvena Alajärvellä Tunis ankkuroi OK Botnialle seuran ensimmäisen hiihtosuunnistuksen viestimestaruuden. Yli esteiden ja odotusten Sandra Eriksson on noussut lajissaan Suomen huipulle Keskipohjanmaan hopeakoru 2007: Sandra Eriksson. Kuva: Tapani Postila Keskipohjanmaan kultamitali: Staff an Tunis, OK Botnia. – Pari mitalia, joista toinen mieluusti kultainen. Aiemmin talvella Alatornion PMkisoista palkintokaappiin lähti mestaruusmitalit niin sprintistä kuin normaalimatkalta. Keskipohjanmaan hopeakoru: Sandra Eriksson, IFN. Palkintokaappiin kertyi SM-kultamitalit 19-vuotiaiden 2 000 metrin esteistä ja 3 000 metrin sileältä. Naisten estejuoksun kansalliseen kärkeen Eriksson murtautui kesäkuun alussa Liedossa, jossa hän voitti Euroopan cupin katsastuksen ja paransi ennätystään peräti 18 sekuntia. EM-kisamatkat ovat osa maailmancupia, jossa botnialainen tavoittelee mahdollisimman hyvää menestystä. – Liiton tiimissä pääsemme mm. tammikuuta Sveitsin S-chan. Olosuhteet ja olosuhteet Kirjoitusasultaan erikoinen S-chanf sijaitsee Sveitsin itäosassa hieman St. Urheilukoululta löytyy paikat punttitreeneihin ja heittoharjoittelua tehdään lähistöllä sijaitsevalla Pajulahdella. ”Kovia naamoja ja äijiä tulossa vastaan” Joni Mattila kilpaili ensimmäistä kertaa kiekon heitossa 11-vuotiaana pm-kisoissa Nivalassa. Vuosi vierähtää asepalveluksessa ja tiedustelijan tehtäviin kouluttautumisessa. Marraskuussa on pitänyt matkustaa lumen perässä Lappiin. Staff an Tunis haki kotimaastoistaan vauhtia EM-hiihtorasteille. Tavoitteet ovat luonnollisesti kovat. naaliin oli auennut. Varsinkaan hallikausi ei juuri toiveita herättänyt. – Yksi mahdollisuus on viedä kisoja hiihtokeskusten läheisyyteen, mutta muuten kisojen järjestäminen on näillä lumilla toivotonta. Näiden saavutusten ansiosta himankalainen palkittiin Keskipohjanmaan perinteisellä hopeamitalin. Tavoitteita on aseteltu tulevaisuuteen. Estejuoksu on naisille ja tytöille suhteellisen uusi laji. – Viime vuosi oli kaikin puolin onnistunut, mutta nyt odottavat jo uudet haasteet, Tunis viittaa 14. Uskon kyllä, että lunta riittää, eivätkä kisat kaadu huonoihin olosuhteisiin, Tunis toteaa. Kotimaan kisoista mestaruus hallista ja samoin ulkokentältä. Keskipohjanmaan tunnustuspalkinnot: Kokkolan Jymyn perheliikuntaryhmä, Kokkolan Veikkojen 4x800 metrin naisten SE-viestijoukkue, Lamminahon Ahton SM-hiihtojen talkooporukka.. Yleisurheilu täyttää nuoren juoksijan kalenterin tarkkaan. EM-kisojen jälkeen odottavat vielä SM-kisat, jos lunta riittää Raahen seudulla ja Kiuruvedellä. Himangan Urheilijoita edustavan urheilijan heitto kulki mallikkaasti. Sandra ja Heidi Eriksson kuuluvat myös Urheiluliiton Junior Team Finlandiin. Armeija sattuu myös ajallisesti hyvin, sillä nyt ei ole tulossa arvokisoja, Mattila kertoo. 22-vuotiaiden sarjaan siirtyminen tuo uusia haasteita kiekkorinkiin: Kovia naamoja ja äijiä on tulossa vastaan. Tavoitteena on suorittaa lukio neljässä vuodessa. Altavastaajana on aina helpompi lähteä kilpailuihin, Mattila pohdiskelee ja tunnustaa EM-mitalin tuoneen aivan uutta potkua tekemiseen. EM-hallikisat ovat keväällä Tshekissä ja kisaraja on 53 metriä. – Olin viisivuotias aloittaessani, mutta vasta 15-vuotiaana harjoittelustani tuli ohjelmoitua. Hyvät tuntemukset tulevasta menestyksestä olivat jo olemassa jo ennen kesää: – Tiesin, että lentää kesällä pitkälle, Mattila toteaa. Esitykset kotimaan radoilla veivät Erikssonin myös 19-vuotiaiden EM-kisoihin Hollannin Hengeloon, jossa hän sijoittui 3 000 metrin esteissä kymmenenneksi. Heidän kanssaan tullaan ottamaan sitten yhteen, Mattila sanailee. ssa alkaviin EM-kisoihin, joihin Tunis odotetusti varmisti paikkansa alkukauden katsastuksissa. – Kausi on alkanut ihan kohtuullisesti. IF Nykarlebynejdenin kestävyysjuoksija harppoi yli esteiden paremmin kuin muut ikäluokassaan. Keskipohjanmaan hopeamitali: Joni Mattila, HU. Karsinnat olivat antaneet jo suuntaa, kun paikka . EM-hiihtorasteille mitalit mielessä Staff an Tunis haluaa jatkaa arvokisojen menestysputkeaan Keskipohjanmaan kultamitalisti. Urheiluliiton leirien ohella käyn SFI:n ja kouluni leireillä. Mattila heitti EM-pronssimitalin tuloksella 58.05. Uuden vuoden jälkeen luvassa on ensimmäinen pitkä ulkomaanleiri. Femmanin kasvatti on ollut kruunupyyläisseuraan tyytyväinen. – Yllättävän vähän jännitti. EM-kisoissa menestymistä edellyttää myös Tuniksen kauden toisen tavoitteen täyttyminen. Palveluksen päätyttyä on vuorossa myös opintojen päättäminen kauppaopistossa. Jos talvet jatkuvat tällaisina, se heijastuu väistämättä myös hiihtosuunnistuksen harrastajapohjaan, Tunis pohtii. Tunis on kilpaillut samalla alueella kolmisen vuotta sitten. Kesän tulosten myötä odotukset kasvoivat, eikä mestaruus Kalevan Kisoissa enää niin suuri yllätys ollut, Eriksson kertaa. Saavutuksilla irtosi myös Keskipohjanmaan kultamitali vuonna 2007. Neljä vuotta Arto Niskasen valmennuksessa olleen heittäjän valmistautuminen tapahtui suunnitelmien mukaisesti ja terveenä. Harjoittelussa on myös varaa vielä lisätä määriä: – Treeniä voidaan jatkossa nostaa. Saamme myös Raahessa suunnistettavaan LumiToukolaan hyvän joukkueen. – Äitini vinkkasi kokeilemaan estejuoksua. Nuorten SM-tasolla hän on toistaiseksi voittanut viisi kultaa, yhden hopean ja kaksi pronssia. – Tavoitteena on edelleen valmistua kesään 2010 mennessä, Tunis, 25, paaluttaa siviilielämän tavoitteitaan. Katsotaan ensin, miten harjoituskausi sujuu. Nopeutta on saatava lisää, raamikas kiekkomies kertoo. – Viestivoitto on jälleen tavoitteena. Mattilan ei tarvitse kuitenkaan jättää kiekkoa syrjään armeijan ajaksi. – Kausi sujui paljon paremmin kuin osasin odottaa. Esteiden ohella kesällä ylittyivät myös Erikssonin omat odotukset. Sandra tulee urheilijaperheestä, sillä juoksijoina kilpailevat myös siskokset Heidi, 21, ja Zenitha, 15. Hän on voittanut eri ikäluokissa viisi SM-kultaa ja yhden hopean. Kirsikkana kakun päälle tuli estemestaruus Lappeenrannan Kalevan Kisoissa. Olen tällä hetkellä maailmancupissa viidentenä, mutta parasta kulkua en ole vielä löytänyt, Tunis pohti EMkisojen kynnyksellä. Moskovan MM-hiihtorasteilta tuomisina oli hopeaa keskimatkalta ja pronssia sprintistä. mukaan leiritykseen. Kesän saavutukset toivat Erikssonille myös Keskipohjanmaan hopeakorun, jolla palkitaan levikkialueen paras 17–20vuotias naisurheilija. Estejuoksussa tapahtuu enemmän kuin sileän matkoilla, esteiden ylittäminen tuo juoksuun sopivaa vaihtelua, Eriksson perustelee valintaansa. Syyskuussa vielä ikäluokan maaotteluvoitto Tanskasta. – Hänen ryhmäänsä kuuluu kymmenkunta urheilijaa. Vöyriltä kotoisin oleva ja Tampereella opiskeleva Tunis edustaa jo viidettä kauttaan OK Botniaa. Erikssonien urheilijaperhe Sandra Eriksson, 18, sanoo harrastaneensa urheilua käytännössä koko ikänsä. – Urheilukouluun lähtö oli hyvä ratkaisu. KESKIPOHJANMAA 14 Juha Savela (KP) OK Botnian hiihtosuunnistaja Staffan Tunis vakiinnutti viime talvena paikkansa lajin kansainvälisellä huipulla. Harjoittelu ensi kautta varten on jo käynnissä 6–9 treenin viikkotahdilla. Hiihtosuunnistuksen ehdoilla ovat viime vuosina edenneet myös automaatiotekniikan insinööriopinnot Tampereen teknillisessä yliopistossa. Huomasin, että laji sopii minulle hyvin. Vähälumisten talvien vuoksi Tuniksen välinevarastoon kuuluvat tätä nykyä myös ”kivikelin” sukset. – Tätähän se on ollut parina viime vuonna. Viimeiset kaksi vuotta Eriksson on harjoitellut Guy Storbackan opeilla. Samalla aukesi paikka Suomen edustajaksi Vaasaan Euroopan cupiin, jossa hän oli kuudes. Edellisen sai vuonna 1991 Arja Nuolioja. Parempi kuin oli odotuksissa, myöntää kiekonheittäjä Joni Mattila, 19. Lokakuun alussa elämänrytmiin tuli muutos, kun kiekkomies siirtyi suorittamaan asevelvollisuutta Lahden urheilukouluun. Toissa vuonna sijoituimme toiseksi: nyt olisi mukavaa napata voitto, Tunis toivoo. – Vuodenvaihteessa Puolangan katsastuksissa kunto tuntui olevan menossa parempaan suuntaan, joten EM-kisoihin voi lähteä luottavaisena. Tuon jälkeen laji on vienyt mukanaan ja tulosta on tullut. – Kesän esityksiin nähden junioreiden EM-kisat olivat pieni pettymys, mutta joka tapauksessa sain Hengelosta tärkeää kokemusta tulevaisuutta varten, Eriksson sanoo. Kesällä treenipaikka löytyy Metsävallin kentältä, talvisin treenaan Botniahallissa ja Tellushallissa. Hollannin Hengelossa tuli sitten huipennus. Lisäksi 13-vuotias pikkuveli Conny harrastaa urheilua aktiivisesti. Ovat kuitenkin edenneet. Paljon on jo tehty ja saavutettu. Lähdemme kisapaikalle hieman normaalia aikaisemmin, jotta ehdimme sopeutua noin 1 300– 1 500 metrin kisakorkeuteen. – Koulun ja treenaamisen ohella ehtii toki nähdä kavereita, mutta muuhun ei juuri aikaa jää, Vöyrin urheilulukiossa kolmatta vuotta opiskeleva Eriksson kertoo. Urheilu Keskiviikkona 9.1.2008 . Jokaisella osa-alueella on vielä parannettavaa. Tampereella on kesällä Kalevan kisat sekä Pohjoismaiden ja Baltian maiden yhteiset mestaruuskisat. Ensimmäinen kansainvälinen arvokisa ja sieltä 19-vuotiaiden EM-mitali tuomisena. Suomen viestivoitosta on kulunut myös aikaa: sekin olisi kiva voittaa, Tunis toteaa viiden päivän arvokisarypistyksestä, jolloin ohjelmassa on neljä lajia: sprintti, pitkä, keskimatka ja viesti. Tunne hyvän kauden tulosta vahvistui kesän lähestyessä. Este-ennätyksestään Eriksson lopulta lohkaisi pois puolisen minuuttia, kun ennätykseksi syntyi Kalevan Kisojen voittoaika 10.24,73. EM-kisat ovat kesällä 2009. – Kesän päätavoite on 19vuotiaiden MM-kisoissa, jotka järjestetään Puolan Bydgoszczissa. Kanarian saarilla kuluu kolme viikkoa tiiviisti kiekon parissa. Moritzista koilliseen. Tunis on kautta aikojen toinen hiihtosuunnistaja, joka on yltänyt Keskipohjanmaan kultamitaliin. Kuva: Juha Savela Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Tapani Postila 020 750 4424 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.. Hiihtokisoja voidaan vielä tykkilumiladuilla järjestää, mutta hiihtosuunnistusta varten on vaikea löytää riittävän laajaa lumetusjärjestelmää. Uran alussa valmennusohjelmat teki Leila-äiti. – Tavoite on päästä jatkossa kaikkiin arvokisoihin ja pärjätäkin niissä, paaluttaa Mattila pidemmällä tähtäimellä tulevaa. 22-vuotiaiden sarjassa jatkossa heittävä Mattila suuntaa reilun kymmenen muun heittäjän kanssa Teneriffalle harjoittelemaan. Sinne pääsy kuuluu yhteen lähiajan tavoitteista. Samaan aikaan palvelukseen astui myös keihäänheittäjä Ari Mannio ja muutama tuttu moukarimies. Sileällä 3 000 metrillä aika koheni 9.48,35:een. Kuva: Juha Savela Tapani Postila (KP) Takana on paras kausi. Fax: 020 750 4444 Fakta Juha Savela (KP) Kesä 2007 oli menestyksekäs uusikaarlepyyläiselle Sandra Erikssonille. – Paikka on periaatteessa tuttu, mutta hyöty jää vähäiseksi, jos urastot vaihtuvat sitten edellisten kisojen. Haluan edelleen parantaa tuloksiani, mutta vielä on liian aikaista lyödä lukkoon aikatavoitteita. EM-urakastaan hän arvioi selviävän puolenkymmenen parin paketilla
Ruotsissa puolestaan maan parhaaksi yleisurheilijaksi on valittu miesten ja naisten yhteisessä äänestyksessä seitsenottelun maailmanmestari Carolina Klüft. Niiden myötä otteluiden määrä nousee niin, että jokainen joukkue pelaa runkosarjassa 58 ottelua. Taivalkoski on myös helmi-maaliskuun taitteessa pidettävien veteraanien MM-kisojen näyttämö. Kalle Lassilalle KPO:n stipendi SAARIJÄRVI (KP) Vetelin Urheilijoiden Jari Lappi on kahden osakilpailun jälkeen toisena mäkihypyn veteraani-cupissa yli 30-vuotiaiden sarjassa. Kokkolan Veikkojen 4x800 metrin naisten SE-viestijoukkueelle, kuvassa seuran valmennuspäällikkö Raimo Haanpää. Kevään 2008 aikana valmistuu myös ns. – Lisäksi mukana on muitakin naisia ja nuoria muun muassa Päivi Knutar, Hanne Ojanperä, Jatta Salmela sekä Kalajoen Junkkareista seuraamme siirtynyt lupaava Katri Mustola. Valinnan tekivät alueen urheilutoimittajat. Kuva: Elina Paavola Risto Lintilä (KP) Kokkolan Veikkojen naiset ovat hallinneet tällä vuosituhannella ylivoimaisesti naisten 4x800 metrin viestiä. Mäkiveteraanien SM-kisat pidetään helmikuun alussa Taivalkoskella. Meillä on Pohdin kanssa sopimus, jonka mukaan me keskitymme urheilun taustatyöhön. Sarjoissa pelataan yksinkertainen sarja. Pittsburghin Penguinsin hyökkääjä sai yli puoli miljoonaa ääntä ja tuli ensimmäisenä valituksi 27. Lisenssikomitea käsitteli liigaseurojen lisenssihakemuksia ensimmäisen kerran jo joulukuussa. liigakriteeristö, joka koskee kaikki nykyisiä liigaseuroja ja liigaan pyrkiviä Mestisseuroja. 45 minuutin jakso onkin jaettu jaettu moniin osasiin. Veikkojen kirkkain tähti Mari Järvenpää oli jo viime kesänä erittäin lähellä päästä Osakan MM-kilpailuihin juoksemalla 1500 metrillä uuden komean ennätyksensä 4.10,33. – Kisojen taloudellinen tuotto oli kymppitonnin luokkaa. Hiisitupa valmistui Honkavuorelle seuraavana vuonna. naaliin. Perhejumpparyhmälle tunnustuspalkinto Kokkolan Jymyn voimistelujaostolla monipuolista toimintaa Keskipohjanmaan tunnustuspalkinto 2007. Elo on itsekin ollut liikunnassa mukana pienestä pitäen. huhtikuuta, jolloin ohjelmassa on mahdollinen seitsemäs . Lisäksi vielä on tavoitteena saada Marille kuin koko viestiprojektille lisää tukijoita, Haanpää painottaa. Jatkossa viestijoukkueen tavoitteet ovat entistäkin kovemmat. – Seuratoiminta on elämäntapa, sydämen asia. Voiton vei Joutsenon Kullervon Veijo Strandén. Lappi ja Ahtiainen kärkisijoilla veteraanicupissa NEW YORK (STT–REUTERS) Jääkiekkoliiga NHL:n viime kauden runkosarjan paras pelaaja Sidney Crosby on ääniharava tämän vuoden tähdistöottelun pelaajaäänestyksessä. – Yhteistyö Pohdin kanssa sujui hyvin kuten yleensäkin. Ryhmän ohjelma on erittäin monipuolista. Seura toimi vuoteen 1996 Pyhäjärven Pohdin alaosastona kunnes itsenäistyi omaksi seurakseen. Edellä mainitusta pitkäjännitteisestä työstä Kokkolan Veikkojen viestijoukkue palkittiin Keskipohjanmaan tunnustuspalkinnolla vuodelta 2007. Lamminahon Ahto mainosti kisojaan ”tekemisen meiningillä” ja vastasi huutoonsa kirjaimellisesti. Lisäksi KV on saavuttanut naisten 4x400 metrin viestissä tällä vuosituhannella neljä kultaa, yhden hopean ja kaksi pronssia. Lamminaholla järjestettiin ensimmäiset Honkavuoren hiihdot jo vuonna 1957. Runkosarjan kuusi parasta saavat siis 8–10 päivän lepotauon ennen pudotuspelejään. Parin kolmen vuoden kovalla harjoittelulla KV:lla on mahdollista kaataa nämäkin ennätykset, Haanpää uskoo vahvasti. ”Kesäisten” kelien vuoksi latuja jouduttiin kunnostamaan käytännössä kisojen loppuun asti. Erkki Ahtiainen puolestaan sijoittui K46-mäessä hypätyssä kisassa kolmanneksi. Jyväskylässä 2001 KV jäi Lappeenrannan jälkeen hopealle. Viikonloppuna Saarijärvellä hypätyssä toisessa osakilpailussa Lappi oli toinen kokonaiskilpailua johtavan Harjavallan Jymyn Juha Nykäsen jälkeen. Lamminahon Ahto järjesti SM-hiihdot yhdessä Pyhäjärven Pohdin kanssa, mutta Ahto oli alun perin kisahankkeen takana ja toimi projektin veturina. Myös Keskipohjamaan tunnustuspalkinto vuonna 2007 tuli Ahdolle ja sen talkooväelle. – Ratakierroksen viestin SE-aikaa (3.39,06 Viipurin Urheilijat 1989) on myös tavoite parantaa. Puheluja onkin tullut aika lailla. Perhejumpparyhmän vetäjinä ovat koko ajan toimineet Johanna Elo ja Heini Nissinen. Kuva: Elina Paavola Juha Savela (KP) Moni muu olisi vastaavassa tilanteessa nostanut kädet pystyyn, Lamminahon Ahto ei. Playout-otteluiden kautta karsintaan Runkosarjassa sijoille 11–14 sijoittuvat joukkueet pelaavat ns. Työ on talkootyötä, voimistelujaoston sihteerinä ja monissa muissakin liikuntatehtävissä toimiva Elo mainitsee. Asiasta päättänyt liigahallitus sitoi sarjamuodon vähintään kahdeksi seuraavaksi kaudeksi. Kokkolassa perhejumpalle on ollut selvästi kysyntää. Kauko Tikkanen ja Lamminahon Ahto. Marille on saatu kasattua reilun 10 000 euron budjetti Suomen Urheiluliiton, olympiakomitean, seuran ja muiden tukijoiden avulla. Välisarjalohkoissa pelaavat Blues, HIFK, Jokerit, Kärpät, Lukko, TPS ja Ässät lohko A: ssa ja HPK, Ilves, JYP, KalPa, Pelicans, SaiPa ja Tappara lohko B:ssä. Ecuadorilainen Perez voitti viime vuonna Osakassa jo kolmannen peräkkäisen maailmanmestaruutensa 20 kilometrin kävelyssä. Vuonna 1959 perustetussa Lamminahon Ahdossa on noin 300 jäsentä. Stipendi myönnetään vuodeksi kerrallaan. Täydennysten lisäksi tiistaina alkaneessa kokouksessa ovat käsittelyssä liigaseurojen taloudelliset kriteerit. Ilman tekemisen meininkiä maaliskuun viimeisenä viikonloppuna Honkavuoren Hiisituvan maisemissa, Lamminahon Ahdon hermokeskuksessa, ei olisi hiihdetty SM-titteleistä. Uudessa lohkojaossa joukkueet on arvottu kahteen välisarjalohkoon. Liigalisenssikomitean kokous jatkuu keskiviikkona HELSINKI (STT) Kävelijä Jefferson Perez ja jalkapalloilija Kaka jakoivat ykkössijan Latinalaisen Amerikan vuoden parhaan urheilijan äänestyksessä. – Aivan nuorimmat ovat olleet väliinputoajia. Kuuden kullan putki Kokkolan Veikkojen SE-viestijoukkueelle tunnustuspalkinto Keskipohjanmaan tunnustuspalkinto 2007. Hiihdot olivat vuodet 1966-75 tauolla, vuodesta 1998 hiihdot on järjestetty kansallisena kilpailuna. Jymyllä onkin oma perheliikunta uintivuoro lauantaisin. Pudotuspeleihin pääsee ensi kaudella suoraan kuusi runkosarjan parasta joukkuetta. Samalla vähenee paikallispelien määrä. Mitä seuraavaksi. Aika jäi MM-tulosrajasta vain 33 sadasosaa. Pitkässä viestissä seuraava kova tavoite on Ruotsin Täbyn nimissä oleva PE-aika 8.30,51. playout-sarjat, joissa pelataan paras viidestä -menetelmällä siitä, mikä joukkue joutuu Mestiksen voittajan kanssa liigakarsintaan. – Yksi elämäni parhaista hetkistä, muistelee SM-hiihtojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Kauko Tikkanen tilannetta, jolloin kisat oli viety kunnialla ja monilta eri tahoilta tulleiden kiitosten saattelemana päätökseen. – Perhejumpparyhmässä on ollut mukana 15-20 perhettä eri puolilta kaupunkia. Stipendiä voi hakea urheilun, tieteen tai taiteen edustaja, jolla on selkeät tavoitteet ja päämäärät omassa lajissaan. Kokkolan Jymyn perhejumpparyhmä vetäjinään Johanna Elo (sylissä Aapo Elo) ja Heini Nissinen. – Pienet eivät jaksa tehdä yhtä juttua kovin pitkään. Otteluparit ovat 11–14 ja 12–13. Nyt saamme myös alle 17-vuotiaiden tyttöjen sarjaan ensi kesänä kovan viestijoukkueen, Haanpää kertoo. Meillä ei ole yhtään kilpaurheilijaa, vaan kaikki kilpailevat Pohdin väreissä, Tikkanen kertoo. SM-kisat kohokohtana Lamminahon Ahto näytti talkootyön voiman Keskipohjanmaan tunnustuspalkinto 2007. Samasta perheestä toisilla on mukana toinenkin lapsi (3-4v). KPO:n nuori lupaus -stipendi on tarkoitettu alle 25vuotiaille kansainväliselle huipulle tähtääville henkilöille tai ryhmille, jotka ovat kotoisin tai asuvat KPO:n toimialueella. Uutta on myös se, että kaikki joukkueet jatkavat runkosarjan otteluiden jälkeen. Joulukuun alussa Rukalla hän ylsi ensimmäistä kertaa urallaan maailmancupin osakilpailussa A-. Alun perin Honkavuorella piti hiihtää vain kaksipäiväiset kisat maaliskuun viimeisenä viikonloppuna, mutta tammikuussa Keuruulla lumipulan vuoksi hiihtämättä jääneet vapaan tyylin 10 ja 15 kilometrin kisat siirrettiin myös Pyhäjärvelle. Mestari on selvillä viimeistään 18. Se on suuruudeltaan tuhat euroa. Vuodesta 2002 lähtien KV onkin pysynyt kultakannassa eli viime kesänä Turussa tuli jo kuudes peräkkäisen mestaruus naisten 4x800 metrin viestissä. Aluksi on tutustuminen toisiin leikin avulla, jatkossa seuraa niin energiapurkausta, satujumppaa, telijumppaa, ryhmätoimintaa kuin aikuisten osuus lasta painona käyttäen. Runkosarjan sijoille 7–10 sijoittuneet karsivat kahdesta pudotuspelipaikasta paras viidestä -ottelusarjoilla. Jymyn voimistelujaosto saikin toukokuussa Nuori Suomi -sinetin ensimmäisenä Svolin KeskiPohjanmaan Liikunnan alueen seurana. Lumipulan voittamisesta aiheutui noin 7 000 euron ylimääräinen lasku, Tikkanen toteaa. Ja viestijoukkueen työ jatkuu edelleen. Viime talvena myös Pyhäjärvellä tuskailtiin lumipulan kourissa, joten tilanne oli kaikkea muuta kuin otollinen SM-hiihtojen järjestämiselle. Ne hiihdettiin torstaina iltakilpailuina. HKV:n joukkueessa juoksivat silloin Anna Suurnäkki, Tuija Toivonen, Lotta Suviranta ja Kaisa Siitonen. Perästä siis kuuluu. Aloittelimme aikoinaan jo Kajaanissa vetämään vähän samantyyppistä perhejumppaa. Kaikki perustuu paljolti perusliikkeisiin ja kehonhallintaan, Elo painottaa. Ihanne tilanne on, että mukana ovat lapsen lisäksi niin äiti kuin isäkin. Tarvetta olisi enempäänkin. Kokkolan Veikot kruunasi Turun kultamitalin uudella komealla SE-ajalla 8.38,52. Näin ymmärrämmekin hyvin toisiamme ja puolesta sanasta, Elo naurahtaa. Lisenssikomitea kokoontui tiistaina, muttei saanut kauden 2008 lisenssihakemusten käsittelyä päätökseen. Joukkueessa juoksivat seuraavat: Saara Haanpää (epävirallinen aika 2.14,7), Jenni Nikula (2.12,4), Minna Järvenpää (2.07,5) ja Mari Järvenpää (2.03,6). – Honkavuoren hiihdot jatkuvat keväällä, mutta isompien tapahtumien suhteen otamme 2–3 vuotta miettimisaikaa, Tikkanen vastaa. Nyt ryhmä on jaettu jo kahtia eli varsinaisessa perhejumpassa ovat nuoremmat eli 1-2 -vuotiaat lapset ja vanhemmat 3-4 -vuotiaat ovat omassa temppuja touhutuntiryhmässään, Elo selvittää. Tuolloin käsittelyssä olivat olosuhteet, oikeudelliset kriteerit, henkilöstö, hallinto ja urheilullinen toiminta. – Nyt talvella on ajateltu ohjelmaan ottaa lisäksi vielä uimahallissa vesiliikuntatunti. – Mari tähtää nyt tosissaan ensi kauteen ja Pekingin olympialaiset ovat päätavoitteena. maaliskuuta. naaliottelu. Seurat ovat voineet täydentää hakemuksiaan näiden kriteereiden osalta joulukuun aikana. Satapäinen talkoojoukko puursi viikkoja SM-hiihtojen eteen ja onnistui erinomaisesti. syyskuuta, ja runkosarjan päätöskierros pelataan 5. Viime vuonna oli sitten aikuisten SM-kisojen vuoro. Välillä miehiä on ollut jopa enempi. Kahden viikon kuluttua (23.1.) 23 vuotta täyttävä Lassila sijoittui viime talvena Sapporon MM-hiihtojen sprinttikilpailussa 11:nneksi. Lassilan tämän hetken päätavoite on menestyminen Vancouverin olympialaisissa 2010. Kuva: Elina Paavola HELSINKI (STT) Jääkiekon SM-liigan sarjamuoto uudistuu kaudelle 2008–09 siten, että lohkojakoa uudistetaan ja liigakarsija haetaan playout-otteluiden kautta. Liigakarsinta pelataan paras seitsemästä -systeemillä. Entinen SE 8.38,97 oli Helsingin Kisa-Veikkojen nimissä jo vuodelta 1989. Pudotuspelit pelataan paras seitsemästä -systeemillä, kuten kuluvallakin kaudella. Ensimmäisen kullan KV sai jo 2000 Mikkelin SM-viesteistä. Brasilialainen Kaka puolestaan oli Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan valinta vuoden pelaajaksi maailmassa, ja ranskalaislehti France Football valitsi miehen myös vuoden jalkapalloilijaksi Euroopassa. Lopuksi ohjelmassa on rauhoittuminen ja loppuloru. Kolmipäiväisiä kisoja seurasi yhteensä noin 6000 katsojaa, järjestäjien tavoite oli 3000 katsojaa. Kokkolan Veikkojen Erkki Ahtiainen on puolestaan kolmantena yli 40-vuotiaiden sarjassa. – Me opiskelimme samaan aikaan Kajaanissa luokanopettajaksi ja kummallakin on pohjakoulutuksena lastentarhaopettajan tutkinto. Urheilu 15 KESKIPOHJANMAA . Perez ja Kaka maanosan parhaat KOKKOLA (KP) Vetelin Urheilijoiden sprinttihiihtäjä Kalle Lassila saa ensimmäisen KPO:n Nuori lupausstipendin. Kolmatta vuotta Jymyn ohjelmassa on ollut kerran viikossa myös perhejumpparyhmä, joka palkittiin toiminnastaan koko perheen liikuttajana ja kuntoiluun innostajana Keskipohjanmaan tunnustuspalkinnolla viime vuodelta. Jääkiekon SM-liigan sarjamuoto uudistuu HELSINKI (STT) Suomen Palloliiton liigalisenssikomitean kokous jatkuu keskiviikkona. Crosby ääniharava NHL:ssä. Nuorten SM-hiihtoja Ahto isännöi vuonna 2003. Keskiviikkona 9.1.2008 Lyhyesti Risto Lintilä (KP) Kokkolan Jymyn voimistelujaosto järjestää monipuolista toimintaa kaiken ikäisille vauvasta vaariin asti. SM-liigakausi 2008–09 alkaa 11. Molemmat ryhmät kokoontuvat Koivuhaan koululla keskiviikkoiltaisin. tammikuuta Atlantassa pelattavaan tähdistöpeliin. Samoin talvella ohjelmaan tulee lisänä vielä jokin ulkoliikuntatapahtuma vaikka pulkkamäessä, Elo kertoo. Kakkonen oli Kainuun Hiihtoseuran Seppo Kinnunen. Liigakarsinnan mahdollisesti voittavalla Mestis-joukkueella on mahdollisuus lunastaa liigaosake SM-liigan ja Jääkiekkoliiton sopimalla kauppahinnalla. Kaikki edellä mainitut neljä naista ovat lupautuneet jatkamaan vuoteen 2010 asti. Perhejumpparyhmä kokoontuu syyskuusta toukokuun loppuun asti kerran viikossa. Pienen kylän seura osoitti taas kerran, miten suuri voima on talkootyöllä. – Syksyllä sovimme naisten kanssa, että vuonna 2000 alkanutta viestiprojektia jatketaan vielä ainakin seuraavat kolme vuotta, KV:n valmennuspäällikkö Raimo Haanpää selvittää