. Kuva: Clas-Olav Slotte Jukka Anias SALT LAKE CITY (KP) XIV olympialaiset talvikisat avataan virallisesti ensi yönä Suomen aikaa Salt Lake Cityssä. . Myös rakennuslupa saunalle on tulossa lähipäivinä. . . . .18 Urheilu . . HELMIKUUTA 2002 Sisältö Sääennuste Sivu 14 Outi Airola (KP) Pietarsaarelainen Flipside Combo on paneutunut vanhaan rock'n'rolliin toden teolla jo nelisen vuotta. . . . . . . . . . . . . . . . . . Mukana on myös Alavieskan Virin Teemu Kattilakoski. . . . . .9-10 Kulttuuri . . .6-8 Talous . . . . . . Teollisuus odottaa elpymistä HELSINKI (STT) Teollisuus odottaa suhdanteiden asteittaista toipumista lähitulevaisuudessa. . Luvat on myönnetty joulukuussa. . . . . . Molemmat presidentit uskoivat, että vakaa ja turvallinen Eurooppa on mahdollinen vain, jos Venäjä otetaan huomioon. . . . . . . .13 Sää . – Mitä enemmän meitä on, sitä helpompi meidän on vaikuttaa. Viime syyskuun terroritekojen jäljiltä kisat jäänevät historiaan toivottavasti myös urheilullisten tapahtumien ansiosta, mutta aivan varmasti äärimmäisen tiukkojen ja ruhtinaallisesti rahaa nielleiden turvatoimien vuoksi. . . . . . . . . . . Sauna on rakennettu kulttuurihistoriallisesti arvokkaalle saarelle jo viime kesänä. . Kisat siis avataan Suomen aikaa lauantain vastaisena yönä kello 3. Rakentamisessa alkuvuosi on barometrin mukaan yhä vaisu. .12 Mielipide . . . . . Näin ollen mahdollisten ongelmien ilmetessä ei voida valvoa, kumman tehtaan päästöistä on kyse. . . Halonen aloitti torstaina kaksipäiväisen työvierailun Itävallassa. Naiset hiihtävät ensin vapaalla hiihtotavalla 15 kilometriä. Kuva: Clas-Olav Slotte Kotimaa -1 -1 -1 -1 4-8 m/s Hanne Yli-Parkas KOKKOLA (KP) Virallisesti vuoden päivät toiminut Kokkolan nuorisovaltuusto kaipaa kipeästi uutta verta. kuntien terveyspalveluihin, työllisyyden parantamiseen ja tiehankkeisiin sekä kuluvalle että ensi vuodelle. . . . Elpyminen alkaa Teollisuuden ja työnantajain keskusliiton suhdannebarometrin mukaan osalla teollisuutta jo toisella vuosineljänneksellä. . Hän painotti kuitenkin, että jo sovituille menolisäyksille on löydyttävä rahoitus kasvattamatta näköpiirissä olevaa budjetin alijäämää. . . Ensimmäisistä olympiamitaleista kisataan Soldier Hollow´ssa lauantai-iltana Suomen aikaa. . . . . . . . . . Kuva: Asko Raitanen Vuokko Keto KOKKOLA (KP) Kokkolan rakennusja ympäristölautakunta on valittanut Vaasan hallinto-oikeuteen suurteollisuuden ympäristöluvista. . . . . Heti perään miehet luistelevat 30 kilometriä. . . . .3-5 Kotimaa . .14 Kulttuuri . . . Ulkopuolisen työvoiman käyttöä perustellaan Finnairissa sillä, että markkinaosuuksien kasvaessa suomalaistenkin työt lisääntyvät. . . . . . . . Näiden lentojen matkustajista suurin osa on aasialaisia. . Tänään perjantaina Flipside Combo julkaisee debyyttilevynsä otsikolla Rockin' at The West Coast. . . . . – Saamme tehdä oikeastaan mitä haluamme, mutta määrärahoja on vaikea käyttää ilman hyviä ideoita, valtuutetut toteavat. . . . . Pietarsaarelaismusiikki vahvistuu muutenkin viikonloppuna, kun Siv Ågrenin folktyylinen levy ilmestyy lauantaina. . . . . . . . . .2 Maakunta . . Sivu 19 Tuli syttyy Salt Lake Cityssä Risto Mattila haki tuntumaa olympiapaippiin. . Lisäksi runsas määrä jäseniä tuo lisää uskottavuutta. – Jos joku vielä keksisi mustavalkoisen lampun, jolla me saataisiin itsemme näyttämään mustavalkoisilta – tai siltä, kuin yleisö katsoisi 50luvun telkkarista lauantai-illan juhlintaa jenkeissä – se olisi täydellistä, sanoo laulusolisti Kaj Hautaketo. K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Halonen tapasi Klestilin Presidentti Tarja Halonen ja Itävallan liittopresidentti Thomas Klestil ovat yhtä mieltä siitä, että Itävallan ja Suomen kaltaisilla mailla on paljon annettavaa eurooppalaiselle turvallisuudelle ja kansainväliselle kanssakäymiselle. Tällä hetkellä kahdeksan nuoren voimin toimivan valtuuston puheenjohtaja Kirsi Ruuskanen muistuttaa, että osallistumalla valtuuston toimintaan nuoret saavat ottaa kantaa omiin asioihinsa. . .8-9 Ulkomaat . . Sivu 7 Perjantai A B Tänään . .24-25 IRTONUMERO 1,18 € 7 MK Nro 38 PERJANTAINA 8. . . . . . .23 Tv, Radio . . . . Saunalle oli jo olemassa poikkeuslupa toiseen paikkaan, mutta koska siellä sijaitsee historiallisesti tärkeitä venevalkaman rakenteiden jäänteitä, pystytettiin sauna ilman lupia uuteen paikkaan. . . . . . Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander KOKKOLA (KP) Länsi-Suomen ympäristökeskus on myöntänyt Tankarin saunalle poikkeusluvan. . . Lisäksi lautakunta on valituksessaan sitä mieltä, että päätöksen luvista on tehnyt väärä viranomainen. Sivu 6 Finnair palkkaa aasialaisia lentoemäntiä Finnair ryhtyy käyttämään kaukoidän lennoillaan aasialaista vuokratyövoimaa. . Tällaisia mittareita ei kuitenkaan ole markkinoilta saatavissakaan, joten niitä ei voida vaatia. Rakennusja ympäristölautakunta vaatiikin, että tehtailla tulee olla omat jätevedenpuhdistamot ja -purkuputket. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja Milena Sabel kiittelevät kuitenkin, että Kokkolan päättäjät ovat ottaneet nuorisovaltuuston hyvin vastaan. Sivu 6 Lipponen: Sovitusta pidetään kiinni Pääministeri Paavo Lipponen vakuuttaa, että valtion ensi vuoden budjettiin jo ennakolta sovitut lisäykset toteutetaan. . Sitä ennen kuitenkin mäkimiehet ottavat varaslähdön karsimalla paikoista sunnuntaina hypättävään K 90 -mäen finaaliin. . . . . . . . . Luvan mukaan metallipäästöjä tarkkaillaan jatkuvatoimisella mittareilla, jotka ottavat useita näytteitä minuutissa. Valituksen mukaan Outokumpu Zincin, OMG Kokkola Chemicalsin ja Kemira Chemicalsin ympäristölupaehdoissa olisi täsmennettävä jatkuvatoimisen mittauksen käsitettä. . . . . Sijoituspaikka on samassa pihassa muiden kaupungin omistamien rakennusten kanssa ja noin viidenkymmenen metrin päässä aiemman poikkeusluvan määrittämästä paikasta. . Sivu 3 Kokkola valittaa jätevesiluvista Sinkin ja OMG:n yhteistä putkea mahdoton valvoa Rakennusja ympäristölautakunta vaatii valituksessaan, että Outokumpu Zinc Oy:llä ja OMG Kokkola Chemicals Oy:llä tulisi olla omat jätevedenpuhdistamot. Sivu 10 Tankarin saunalle poikkeuslupa Pääministeri Paavo Lipponen. . Yhtiö vuokraa Aasian reiteilleen kiinalaiselta vuokratyövoimaa välittävältä yritykseltä noin 50 kiinalaista ja thaimaalaista lentoemäntää ja stuerttia. . Nyt päättäjät kyselevät, onko nuorisovaltuusto kuihtumassa kasaan, ja pian meidän voi olla vaikea saada määrärahoja, Kirsi Ruuskanen harmittelee. . Ympäristölupaviraston sijasta päätökset olisi pitänyt tehdä Länsi-Suomen ympäristökeskuksessa. . Olemassaolonsa aikana valtuusto on onnistunut järjestämään muun muassa nuorten omat itsenäisyyspäivän juhlat sekä useita aloitteita ja kannanottoja kaupunginhallitukselle. EU:n laajentumisesta, terrorismin vastaisesta taistelusta ja Lähi-Idän tilanteesta. . . . . . . .19-22 Sarjakuvat . . . Musiikin lisäksi tunnelmaa haetaan vaatteista, kampauksista, aidon näköisestä laitteistosta ja jopa keikkojen taustakankaista. Syynä työvoiman vuokraukseen on yhtiön mukaan tarve saada paikallisia kieliä osaavaa henkilökuntaa Pekingiin ja Bangkokiin lentäville sekä Bangkokin, Singaporen ja Hongkongin välisille lennoille. . . .15-16 Gepardi . . . . . . Lipponen sanoi torstaina eduskunnassa, että jo sovitusta ratkaisusta pidetään kiinni. . . Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät sopivat viime kesäkuussa noin 134 miljoonan euron eli 800 miljoonan markan lisäyksistä mm. . Valitukset koskevat Outokumpu Zinc Oy:n, OMG Kokkola Chemicals Oy:n ja Kemira Chemicals Oy:n jätevesien johtamista mereen. . Presidentit keskustelivat mm. Outokumpu Zinc Oy:llä ja OMG Kokkola Chemicals Oy:llä on yhteinen jätevesien purkuputki. . Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen Mäkimiehet ottavat varaslähdön olympiakisoihin. . . . . Sivu 16 Tyylistä ei tingitä Rokaten kellon ympäri. Mikäli yhteinen jätevesien käsittely sallitaan, tulee vastuukysymykset määrätä selkeästi lupapäätöksessä. Sivu 4 ”Asioihin voi vaikuttaa” Kokkolan nuorisovaltuusto kaipaa uusia jäseniä Kokkolan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Kirsi Ruuskanen ja valtuutettu Saija Ruuskanen harmittelevat, että nuoret eivät jaksa kiinnostua vaikuttamisesta. . .
Karvosen mielestä tähän ongelmaan ei tuo lääkettä myöskään kuntien yhdistämiset. 480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . – Siihen tarjotaan porkkanarahojakin, mutta mitä varten. (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . Niin matkustajakuin tavarakuljetuksiinkin suunniteltavan vempaimen nopeus olisi 21 000 kilometriä tunnissa. Metsäpirtin lapset ja Maunulan kirkon muskariryhmäläiset laulavat ja esittävät käsin tutun Jumalan kämmenellä -laulun. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Kotikirkko-palvelun ovat ideoineet tuottaja Eero-J. Ahonala pahoittelee sitä, että operaattoreilla ei ole vielä kunnollista tarjontaa. Apua ja uusia ideoita on onneksi tulossa, kunhan miniä valmistuu matkailualan opinnoista. 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . Siellä on myös sairaaloita ja kouluja, joiden kanssa Kotikirkko-hanke voisi olla yhteistyössä. Tim. Oli tavattu Vaasassa ja yhteistä taivalta on nyt takana 40 vuotta. Toisena ihmisenä kuussa astelleen Edwin ”Buzz” Aldrinin johtaman työryhmän tavoitteena on luoda kulkuväline, jolla voisi liikennöidä nonstoppina kuudesta kahdeksaan kuukautta kestäviä matkoja Maan ja Marsin välillä. Pistesijoille tähtien rankkauksessa sijoittuivat australialainen Mel Gibson, koomikkojen kuminaama Jim Carrey sekä naisten ihastus George Clooney. Kehityskeskus on juuri hankkinut omistukseensa entiset postin tilat aloittavien pienten yritysten käyttöön. Osmo Ahon isä Armas perusti linja-autoyrityksen 1920luvulla. Viidessä vuodessa Kustaankartanoon on saatu toimiva tv-studio ja viisi kanavaa, jotka lähettävät eri tyyppistä ohjelmaa, muun muassa terapiaa. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Myönteisestä elämän asenteestako johtunee, että mies vaikuttaa ikäistään nuoremmalta ja sanoo olevansa myös terve kuin pukki. Työpäivä alkaa viideltä Helvi Aho ei uhraa eläkkeelle siirtymiselle ajatustakaan. Kunta on antanut Kehityskeskukselle myös 10 miljoonan markan takauslimiitin. 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . elinkeinotoimesta vastaavan Kehityskeskus Oy:n. Sitä vastoin uskon kylläkin seutukunnallisen yhteistyön syventämisestä löytyvän paljon mahdollisuuksia. Simola ei pidä mahdottomana, että kokeilu synnyttäisi ”joskus” oman digitaalisen kanavan. 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . Kantaansa Karvonen perustelee erikoissairaanhoidon kustannusten vuosittaisilla heittelyillä. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . Tuo posti osui niille ajoille, kun nykyistä kansanterveyslakia ajettiin sisään. – Tykkään työn tekemisestä, enkä ole ollut koskaan työttömänä. Sellaiset yritykset olisivat kotiseutu-uskollisempia ja loisivat jatkuvuutta, Karvonen arvioi. (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . Siellä on voitu opastaa vanhoja ihmisiä tietotekniikassa heidän omassa tahdissaan ja vain muutama ihmistä kerrallaan. 2001 28 385 kpl Lukijoita 85.000 (KMT syksy 2001) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. Viime kesänä Sitra ja Helsingin kaupunki ryhtyivät rahoittamaan Nettimaunulahanketta, joka on osa Sitran oppivat seurakunnat -projektia. Järvinen korostaa, että kyse ei ole mistään valmiista paketista, jota vain katsottaisiin passiivisesti. Kotikirkkoon pääsee myös Helsingin seurakuntayhtymän verkkopalvelun kautta: www.helsinginseurakunnat.net. Roberts, Cruise ja Hanks tahkosivat laskelmien mukaan vuonna 2001 filmeillään yhteensä 844 miljoonan dollarin (noin 900 milj. Päivä jatkuu vuoroin konttorissa, vuoroin tien toisella puolella Räyringinjärven partaalla sijaitsevassa kodissa. Maunulan kotikirkosta mallia muille Jumalanpalvelusta voi seurata kotitietokoneelta WEST LAFAYETTE, INDIANA (STT–Reuters) Tulevaisuuden ”avaruushotelleja” suunnitellaan jo täyttä päätä Purduen yliopistossa Indianassa. 0204 52 1058 Pedersöre, Larsmo: ma-pe 7-9 . Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Eteläväylä, Kokkola. 2 riviä, sis. Kunta on myös panostanut viime aikoina yrittämisen edellytysten parantamiseen perustamalla mm. Maunulan yhteiskoulun oppilaat laulavat Minä tahdon isä jo kotiin. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . Sitten Ahot ryhtyivät järjestämään kiertoajelua Pohjolan pääkaupunkeihin ja Pariisiin. Kotikirkon osoite on www.kotikirkko.com. – Näen siinä jotain vertauskuvallista, että meillä on kirkko, jonne taivas tulee ikkunasta sisään. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . 2002 s KESKIPOHJANMAA s viikko 6 Kihlauduimme 2.2.2002 Marie Salmela & Jukka Rajala Kokkola Halsua Kihlautuneet Vihityt Merkkipäivät EN VIETÄ MERKKIPÄIVÄÄNI Matti Myllylä Osmo Vasala ALAVIESKA (KP) Alavieskan kunnanjohtajana neljännesvuosisadan palvellut Aarne Karvonen on joviaali mies, jonka on helppo elää hyvässä sovussa niin ympäristönsä kuin oman itsensäkin kanssa. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,24 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Lukijan markkinat (ti,to,la) 5 €/rivi (min. Räyrinkiin Helvi tuli nuorikoksi Osmo Aholle huhtikuussa 1962 kauppakoulun käyneenä konttoristina, Ahon autolla tietysti. (06) 827 2234, . 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . Jos kuntaliitoksilla muka saavutettaisiin joitakin etuja, ei kai siinä mitään porkkanoita tarvittaisi. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Se merkitsee pienen kunnan veroäyrissä jopa useita pennejä. Niinpä Karvosella on kokemusperäistäkin tietoa arvioida terveydenhuoltojärjestelmän toimivuutta tänä päivänä. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Yhdeksän maissa Helvi pistäytyy kotona auttamassa hoitoon tulleita lastenlapsia aamutoimissa. Nyt suosituimpia paketteja ovat kylpylämatkat Viroon. – Linjoja, joita koululaiset eivät käytä, ei tarvita. Helvi Aho on omaa sukua Ruokoja Kälviän Välikylästä. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. – Meillä on nyt mahdollisuus tehdä nopeita päätöksiä, kun löytyy hyviä yritysideoita. Avaruushotellit suunnittelupöydällä LOS ANGELES (STT–AFP) Hollywoodin kirkkaimmat tähdet ovat Julia Roberts, Tom Cruise ja Tom Hanks, käy ilmi tuoreesta kyselytutkimuksesta. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie , 69700 Veteli . Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Lisämenonsa valtio saisi kernaasti kattaa, vaikka pihistämällä muista kunnille maksamistaan valtionosuuksista. Oulunkylän seurakunnan kappalainen Liisa Järvinen kuvailee Maunulan omaleimaista kaarevaikkunaista kirkkoa. Nykyaikainen tekniikka ohjaa puhelut perässä. (06) 827 2000 ark. Jumalanpalvelusta voi katsoa suorana lähetyksenä tai myöhemmin Maunulan Kotikirkon arkistosta. Merkkipäivänään Helvi on matkoilla Osmon kanssa jossain tuntemattomassa paikassa. Ylpeänä Helvi Aho muistuttaa hallitsevansa miesten tapaan myös ajohommat tyttärensä Kirsin tapaan. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.2.2002 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein € mk € mk 12 kk 188 1117,80 12 kk 201,05 1195,39 6 kk 96 570,79 6 kk 103,40 614,79 4 kk 65 386,47 4 kk 72,75 432,55 3 kk 49 291,34 3 kk 54,75 325,53 2 kk 33 196,21 1 kk 18,45 109,70 Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. J. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Ilmoitushinnat 1.1.2002 alkaen mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,47 tekstissä 1,95 2,29 tekstin jälkeen 1,95 2,29 takasivu 2,14 2,47 välikannet 2,14 2,47 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Vastaanottaja tarvitsee erityisen kortin ja antenniliitännän. – Tykkään työskennellä miesten kanssa ja asiat ovat hoituneet hyvin, Helvi Aho sanoo mutkattomasti. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . Kokeiluun kuuluvat myös nettipapin ja -diakonin palvelut. Menot ovat saattaneet yhtäkkiä nousta miljoonia markkoja. Toinen tyttäristä on hoitoalalla ja lastenlapset leikkivät vielä autoilla. Meillä Alavieskassakin peruspalvelut ovat varmaankin paremmassa kunnossa kuin monessa suuressa kaupungissa, hän väittää. Karvonen ei löydä kuntaliitoksille yhtään kestävää perustelua. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Kuoron solisti heläyttää kauniin virren Amazing Grace. ”Olisi syntiä jos seurakunta ei lähtisi mukaan” – Kun tällainen mahdollisuus aukeni, olisi syntiä, jos seurakunta ei lähtisi mukaan, Oulunkylän seurakunnan kirkkoherra Heikki K. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Toivonkin, että uusia rohkeita yrittäjiä löytyisi omasta kunnasta. Ahonala ja Helsingin seurakuntien verkkotuottaja Ari Tammi. – Pienessä kunnassa onkin juuri parasta, että asukkaat voivat itse vaikuttaa suoremmin oman elämänsä laatuun, palvelujen saantiin ja ympäristöön. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Roberts, Cruise ja Hanks Hollywoodin ykkösketju. ”Luomisihmeet ihanimmat, valtavimmat heijastavat luojaansa”. Puolangalla syntynyt, mutta elämäntyönsä Alavieska Ylivieska -akselilla tehnyt Karvonen täyttää huomenna lauantaina 60 vuotta. – Tämä ei ole elävien kuvien näyttämistä ja nauhoittamista, vaan kaikki käyvät keskustelua, Järvinen sanoo. Mediapajan työharjoittelijat kuvaavat jumalanpalvelusta kauko-ohjattavilla kameroillaan. Sitten hän voi katsoa ohjelmia kotitietokoneeltaan. Kotikirkko-hankkeeseen osallistuvat seurakuntien ja Sitran lisäksi Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli sekä Digita, joka kehittää tiedonsiirtoa digitaalisessa televerkossa. Sana: ”Sen antaa aikanaan tapahtua ylistettävä ja yksin hallitseva Jumala, kuninkaiden Kuningas ja herrojen Herra. Linja-autopuolen henkilöstöpäällikkönä Helvi toimii miesten pomona ja voisi kuvitella, ettei se menneillä vuosikymmenillä ole ollut nuorelle naiselle ihan helppoa. Pienten kuntien liittäminen isompiin kuntiin synnyttäisi Karvosen mielestä vain näivettyviä sivukyliä, joiden asukkaat eivät pääsisi enään itse päättämään omista asioistaan. – Parasta olisi, että erikoissairaanhoidon kustannukset siirrettäisiin kunnilta kokonaan valtion vastuulle. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. – Jääväthän nämä kustannukset joka tapauksessa kuntien maksettaviksi. Kuva: Urpo Nykyri Heli Sinkkonen HELSINKI (STT) Torstaiaamuna kymmeneltä veisaamme helsinkiläisessä Maunulan kirkossa K. Tämän päivän linja-autoliikenne kulkee siellä, missä koululaiset kulkevat. – Muutamia vuosia sitten seurasin sivusta tyytyväisenä, kun tytär käänteli kätevästi autoa Kaustisella festivaaliruuhkassa. Maunulan alueella on monia muitakin vanhainkoteja. Tykkään myös siitä, että saan työssäni olla paljon ihmisten kanssa tekemisissä, Helvi sanoo. Äiti, isoäiti, pomo, puoliso ja anoppi on onnistunut sovittamaan roolit hyvin toisiinsa, kun on tohtinut tarttua asioihin. Maunulan kirkosta voidaan lähettää kasteja vihkitilaisuuksia suorana tai nauhoitettuna lähetyksenä niille ystäville ja sukulaisille, jotka eivät voi osallistua tilaisuuksiin. Hänen mielestä kansanterveyslaki ei toimi koko maassa tasa-arvoisesti erikoissairaanhoidon osalta. Oma matkatoimisto on Helvin vastuulla, eikä sen hoitaminen suju ihan käden käänteessä. Nykyään yrityksen hoitamisessa ovat mukana Helvin ja Osmon lapsista Esko ja Kirsi sekä Eskon puoliso. Yhdistykset ja muut ryhmät tilaavat autoja tietysti myös itse suunnittelemilleen matkoille. – Vielä paremmalle tuulelle tulin, kun miehet vieressä arvioivat, että "Taitaa ratissa olla se Ahon Osmon vaimo!", Helvi Aho nauraa. Ennen kunnanjohtajaksi päätymistään Karvonen toimi kymmenen vuotta Vieskan terveyskeskuksen talouspäällikkönä. Esimerkiksi Kotikirkkoa voi katsoa samaan aikaan suorana lähetyksenä vain 50 katsojaa. 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Järvinen perustelee seurakuntansa osallistumista hankkeeseen. – Seurakuntayhtymässä on pohdittu, miten voitaisiin hyödyntää uuttaa teknologiaa, muun muassa sähköistä verkkoa, kirkon sanoman välittämisessä. Puuhakas nainen on myös yritysten osaomistaja. Moringin virttä 459, joka ylistää luomistyötä. Tilausajon perustana olivat 1960-luvulla kirkkokyydit. Syntymäpäivänään hän ei järjestä varsinaista vastaanottoa, vaan aikoo juhlistaa tätä merkkipaalua lähinnä perhepiirissä. 6:15-16 Aurinko nousee: Kokkolassa 8.45 (pimeys päättyy 7.52), Helsingissä 8.18, Utsjoella 9.20 Aurinko laskee: Kokkolassa 16.39 (pimeys alkaa 17.33), Helsingissä 16.51, Utsjoella 15.34 Nimipäivät huomenna: Raija, Raisa ja Bodil, ortodokseilla Voitto ja Pellervo Nimipäivät tänään: Laina ja Rigmor, ortodokseilla Feodor, Heikki ja Sakari Tänään 60-vuotias Perjantaina 8.2. Kuva: Osmo Vasala Urpo Nykyri VETELI (KP) Linja-autoliikenne Osmo Ahon henkilöstöpäällikkö ja Perhonjokilaakson Matkatoimisto Oy:n toimitusjohtaja Helvi Aho on kiitollinen terveydestä ja sanoo, ettei uhraa ajatustakaan eläkkeelle siirtymiselle. Ohjelmien suunnitteluun ja toteuttamiseen ovat kaikki maunulalaiset tervetulleita. – On oltava tavattavissa myös iltaisin ja viikonloppuisin. 0600 16 316 Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . ”Erikoissairaanhoito kokonaan valtiolle” Kunnanjohtaja Aarne Karvonen uskoo Alavieskan säilyvän kartalla itsenäisenä kuntana vielä hänen jälkeensäkin. euroa) tuotot. Kastetilaisuudessa lapsen kummi voi olla ulkomailla ja seurata kastetta sieltä käsin. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . – Jos kuntien talousarviot ovat viime vuosina jostakin pettäneet niin useimmin juuri erikoissairaanhoidon kohdalla. Kuntaliitoksista puhuminen saa rauhallisen miehen puheeseen hivenen kirpeyttä. Vielä ei ole tiedossa, milloin vuoroliikenne Maan ja Marsin välillä käynnistyy. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Ahonalan yhtiö on ollut kehittämässä Kustaankartanon vanhainkodin tv-studiota. Alueellisten linjavuorojen lisäksi Ahon autoilla ajetaan kaksi kertaa viikossa pikavuoro Kokkolan ja Helsingin välillä, jonne on haussa kolmas vuoro. Aasialaiset ja muut Yhdysvaltain ulkopuolelta saapuneet näyttelijät kuitenkin haastavat tähtikolmikon yhä vahvemmin. lomamatkan vuoksi. Maunulan asukasyhdistys on ylläpitänyt Mediapajaa, jossa asukkaiden käytössä on ollut internetpääte. Helsingin seurakuntayhtymän viestintäjohtaja Seppo Simola liikuttuu vanhana maunulalaisena entisen koulunsa kuoron esityksistä. Eero-J. – Sen jälkeen se menee tukkoon. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä.” 1. 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . Maunulassa asuu paljon vanhuksia Maunulassa oli helppo aloittaa kokeilu, sillä alueella on oltu aktiivisia tietotekniikan opiskelussa. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Selvitys mittasi elokuvatähtien vetovoimaa. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Maunulan kirkolla on moni asia loksahtanut yhteen ja on lähdetty kokeiluhankkeeseen, Simola kertoo. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. Toiminnan painopiste on muuten siirtynyt tilausajoihin. Star-Power-tutkimuksen teki Hollywood Reporter -päivälehti. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Työpäivä alkaa aamuviideltä, sillä tallin ovien on oltava auki puoli kuudelta, kun ensimmäiset kuljettajat lähtevät ajoon. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 10 € 1x50 tai 2x25 mm 20 € 1x75 mm 25 € 30 € 1x100 tai 2x50 mm 30 € 35 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Katseluun tarvitaan internetyhteys sekä verkosta ilmaiseksi saatava Real Player tai Windows Media Player -ohjelma. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Helsingin seurakuntayhtymä ja Sitra rahoittavat Maunulan Kotikirkko-kokeilua, jonka halutaan yhdistävän maunulalaisia ja vahvistavan heidän paikallisidentiteettiään
Näin ollen mahdollisten ongelmien ilmetessä ei voida valvoa, kumman tehtaan päästöistä on kyse. Samoin kokonaishiilipitoisuudet pitäisi mitata ennen jätevesien johtamista jätevesialtaaseen. – Taustalla on useitakin syitä, joista tärkeimpiä ovat ennenaikaisten synnytysten osuuden kasvu ja äitiyshuollon kehittyminen, kertoo sairaanhoitaja Marja-Leena Ruuhi TAYS:n vastasyntyneiden teho-osastolta. Ensitukiryhmiä on perustettu Tampereen lisäksi Kuopiossa, Kajaanissa ja Helsingin Jorvin sairaalassa. – Tehohoidon ansiosta yhä suurempi osuus vastasyntyneitä jää henkiin, Ruuhi summaa. Jätevesien valvonta mahdotonta Kokkola valittaa suurteollisuuden ympäristöluvista Outokumpu Zinc Oy:llä ja OMG Kokkola Chemicals Oy:llä on yhteinen jätevesien purkuputki. Perhetyöntekijät ovat apuna ja tukena vammaisten lasten ja riskilasten perheiden kotiutuessa sairaalasta. Koska kuparisuolatuotantoa koskevat asiakirjat oli toimitettu ympäristölupavirastolle vuonna 1999 ja päätös annettiin vasta vuonna 2001, olisi kuparisuolatuotanto voitu sisällyttää lupapäätökseen. Halsuan valtuusto hyväksyi maakaupat. Lohtaja osallistuu myös EU-projektiin puualan kehittämistyöhön Keski-Pohjanmaan alueella. Koko maassa koulutetaan lisäksi sosiaalityöntekijöistä ja sairaanhoitajista vauvaperhetyöntekijöitä yliopistoja keskussairaaloihin. Lautakunta vaatiikin valituksessa, että yhtiöiden tulee käsitellä mereen johdettavat jätevedet omissa erillisissä jätevedenpuhdistamoissa, joista ne johdetaan omien kontrolloitavissa olevien purkuputkien kautta mereen. Ensimmäisenä toimintavuonna kunta maksaa osallisuudestaan 558 euroa (n. Kunnan omistamaan tilaan rajoittuva pelto jää viideksi vuodeksi myyjälle viljeltäväksi korvauksetta. Tavoitteiden toteuttamiseksi Konerengas kokoaa jäsenrekisterin tiloista, yrityksistä ja yhteisöistä, jotka tarjoavat tai haluavat ostaa palveluja. Riskitapauksissa vastasyntynyt saattaa kuitenkin olla tehoseurannan tarpeessa, Ruuhi sanoo. Hänen mukaansa ennenaikaisten synnytysten osuus on viime vuosina kasvanut keinohedelmöitysten ja kiireisestä elämäntavasta johtuvien raskausmyrkytysten lisäännyttyä. Hinta pitäisi varmaan mutta euroksi, mutta sehän kuusinkertaistaisi hinnan... 2 2 .5 .5 1 1 € € PYSYVÄÄ EDULLISUUTTA HELPPOA OSTAMISTA Karjaportti marinoidut KASSLERPAISTIT/kg 3 3 .9 .9 9 9 € € Atria HERKKULENKKI/ kg 3 3 .3 .3 5 5 € € Suomalainen RUUKKUSALAATTI/kpl .5 .5 9 9 € € Italia KIIWIKORI n. Alueellisen toiminta-analyysin tekevän hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 37 850 euroa (225 000 markkaa), josta seutukunta on päättänyt Lohtajan osuudeksi 1 659,51 euroa (9 867 markkaa). Esimerkiksi Tampereen yliopistollisen sairaalassa vastasyntyneiden teho-osastolla ja tarkkailuosastolla hoitopäivien määrä kasvoi viime vuonna noin 15 prosentilla edellisestä vuodesta. Tämän vuoksi myös sisään tulevan veden ravintopitoisuudet tulee mitata. Kunnan maa-ainestaksa tarkistettiin naapurikuntien kanssa yhdenmukaisesti. Outokumpu Zinc Oy:llä ja OMG Kokkola Chemicals Oy:llä on yhteinen jätevesien purkuputki. Rakennusja ympäristölautakunta vaatii, että ympäristölupapäätöksessä tulee myös määrätä Outokumpu Zincin Kokkolan kaupungille jätevesipäästöistä maksamien korvausten määrä, vaikka kaupungilla ja tehtaalla onkin sopimus, että korvauksia ei tarvitse maksaa. 1 kg 1 1 .5 .5 9 9 € € Maitokolmio KUOHUKERMA 2 dl (2,82 €/ 16,75 mk ) 3 prk 1 1 .6 .6 9 9 € € Ingman Pohjanpoika KERMAJUUSTO/ kg 5 5 .8 .8 7 7 € € Etelä-Afrikka VIHREÄT RYPÄLEET/kg 2 2 .6 .6 9 9 € € Suomalainen NAUDAN PAISTIJAUHELIHA/kg 5 5 .0 .0 3 3 € € Atria Broilerin MARINOITU RINTALEIKE/kg 4 4 .9 .9 9 9 € € PERJANTAI LAUANTAI Riitan Herkku METRIPIZZA 750 g (6,65 €/ 39,65 mk ) 4 .99 € Ingman JOGURTIT 200 g 7 kpl (1,43 €/ 8,49 mk ) 2 .00 € Daily VAIPAT/pkt 25-32 kpl (0,20-0,16 €/ 1,20-0,93 mk ) 4 .99 € Hartwall JAFFAT, VICHYT, PEPSIT, 7-UP:t 3x1,5 L pantteineen (0,74 €/ 4,42 mk ) 4 .56 € 9,99 mk Palvelusta tänään ja huomenna Järvelän viljapossua! Warras konsulentilta HILLOMUNKIT/ kpl ..1 1 5 5 € € Paulig Juhla Mokka KAHVI 500 g (3,33 €/ 19,80 mk ) 1/talous 1 .67 € Ingman KERMAJÄÄTELÖ 1 L 2 pkt (0,84 €/ 5,00 mk ) 1 .68 € 9,93 mk 27,11 mk 11,89 mk 29,67 mk 29,60 mk 0,90 mk 14,90 mk 23,72 mk 19,92 mk 3,51 mk 9,45 mk 10,05 mk 29,90 mk 15,99 mk 34,90 mk 29,67 mk Vuokko Keto KOKKOLA (KP) Kokkolan rakennusja ympäristölautakunta on valittanut Outokumpu Zinc Oy:n, OMG Kokkola Chemicals Oy:n ja Kemira Chemicals Oy:n ympäristöluvista Vaasan hallintooikeuteen. Kauppahinta koulusta oli yksi markka – tässä tapauksessa vuoden 1942 kuparimarkka. Veteliläiseltä Matti Isosaarelta ostettiin noin kahden hehtaarin määräala kuntakeskuksesta, Köyhäjoentien ja Venetjoen väliseltä peltoalueelta 20 183 euron (120 000 markkaa) hintaan. Mikäli yhteinen jätevesien käsittely sallitaan, tulee vastuukysymykset määrätä selkeästi lupapäätöksessä. Kuva: Clas-Olav Slotte LOHTAJA (KP) Lohtaja lähtee mukaan KeskiPohjanmaalla käynnistyneeseen Konerengas-hankkeeseen. – Riskit ovat nykyään paremmin hallittavissa kuin ennen. 3 320 markkaa). Kemira Chemicalsin osalta on tehty useita ympäristösuojelulain mukaisia päätöksiä, joten myös koko tehdasaluetta käsittelevät asiat olisi tullut käsitellä lupapäätösten yhteydessä. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 8.2. 2002 Maakunta 3 KALLENTORI 9-21 (18) B B o o n n u u sstta a jjo o p p a a 4 4 % % Kallentorin Kauppakeskus, Pitkänsillankatu 17, Kokkola Puh. – Teollisuustontit ovat Halsualta loppuneet. Järviseudun jätelautakuntaan Halsuan kunnan edustajaksi valittiin Anneli Kentala, varalle AnnaMaija Torppa. Kokouksen yhteydessä Kananen elinvoimaiseksi yhdistys maksoi kunnalle Kanasen koulun kauppahinnan. Valitukset koskevat tehtaiden jätevesien johtamista mereen. Tampereella torstaina alkaneilla Vastasyntyneiden tehohoitopäivillä esiteltiin myös muun muassa vammaisena syntyneiden lasten perheiden tukemiskeinoja. Lain edellyttämiä lisäyksiä taksoihin tuli, mutta tasokorotuksia ei tehty, hinnat vain pyöristettiin euroiksi. Se tulisi määrätä lautakunnan mukaan nettokuormitusperiaatteella eli että sisään tulevan jäähdytysveden sisältämät ravinteet saadaan poistaa laskennallisesta Kemiran teollisuusalueen kuormituksesta. Näin ollen mahdollisten ongelmien ilmetessä ei voida valvoa, kumman tehtaan päästöistä on kyse. Kauppa hyväksyttiin yksimielisesti. Vedet, sähköt ja kaikki ja pääosin kantavaa maata, Seppo Karvonen (ps.) käytti ainoan puheenvuoron. Valituksessa puututaan myös Kemiran tehtaiden fosforija typpikuormituksen luparajaan. Tampereella tehohoitopäivien määrän kasvuun vaikuttaa myös se, että vastasyntyneiden kirurginen hoito on keskitetty koko Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella TAYS:iin. Samalla rengas etsii uusia yhteistyömuotoja ja kouluttaa jäsenistöään. Tällaisia mittareita ei kuitenkaan ole markkinoilta saatavissa, joten niitä ei voida vaatia. Korvaussumman olisi kuitenkin oltava verrattavissa muiden tehtaiden korvaussummiin. Hankkeen on tarkoitus kestää vuoden 2004 elokuuhun saakka, ja sen tavoitteina on muun muassa maatilojen konekustannusten alentaminen, viljelijöiden välisen yhteistyön lisääminen ja maaseudun elinmahdollisuuksien parantaminen. Merialueen haitat ja korvaukset sekä niihin liittyvät asiat tulee käsitellä ympäristölupavirastossa, koska kyseessä on toimintakokonaisuus, johon vaikuttavat myös OMG Kokkola Chemicals Oy:n ja Outokumpu Zinc Oy:n jätevesien johtamisasiat. Saman verran maksavat myös Himanka ja Kälviä, Kokkolan ja Kannuksen osuudet ovat 3 700 euroa (22 000 mk). Äitiyshuollon kehittyminen on puolestaan johtanut siihen, että esimerkiksi diabetesta sairastavien naisten on nykyään mahdollista hankkia lapsia entistä useammassa tapauksessa. Vanhemmille annetaan kriisiapua sairaaloiden psykiatristen osastojen lisäksi ensitukiryhmissä. Kaustisen ja Kokkolan seutukuntien alueella toimivan Konerenkaan kustannusarvio on noin 70 300 euroa (418 000 markkaa) vuodessa. Vaadittuja mittareita ei ole Outokumpu Zincin, OMG Kokkola Chemicalsin ja Kemira Chemicalsin ympäristölupaehdoissa on lautakunnan mukaan täsmennettävä jatkuvatoimisen mittauksen käsitettä. Luvan mukaan metallipäästöjä tarkkaillaan jatkuvatoimisilla mittareilla, jotka ottavat useita näytteitä minuutissa. – Tähän asti meillä on ollut myynnissä markan asuntotontteja. Päätöksen tehnyt väärä viranomainen Valituksessaan OMG Kokkola Chemicalsin ja Kemira Chemicalsin ympäristöluvista lautakunta on sitä mieltä, että päätöksen jätevesien johtamisasiassa on tehnyt väärä viranomainen. Suorituksen vastaanottanut kunnanjohtaja Kalevi Lindfors ilahtui selvästä Suomen rahasta ja päätyi aprikoimaan kunnan tulevaa hinnoittelupolitiikkaa. 06-8328700 Erä Suomalainen Merikasvatettu KIRJOLOHI/kg kokon. Kaupunki valitti suurteollisuuden jätevesiluvista myös edelliskerralla. Koululle puuhataan myös matkailukäyttö, ensialkuun pilkkikilpailun tukikohtana. Vastasyntyneiden tehohoidon tarve lisääntyy Urpo Nykyri HALSUA (KP) Halsuan kunnanvaltuusto otti kokouksessaan kiireellisenä asiana käsiteltäväkseen kauppakirjan, jolla ostettiin Hietalahdesta 10,7 hehtaaria maata teollisuusja varastointitarkoitukseen Seppo ja Kaisa Hietalahdelta 20 700 euron (123 076 markkaa) hintaan. Oikea viranomainen olisi ollut ympäristölupaviraston sijasta LänsiSuomen ympäristökeskus. He tekevät kotikäyntejä toimien ikään kuin sairaalan ja kodin välisenä siltana. Länsi-Suomen ympäristölupavirasto antoi jätevesiluvat joulukuussa. Valtuusto kokoontuu maanantaina elinkeinopoliittiseen seminaarin, jossa käsitellään muun muassa Hietalahdesta ostetun teollisuustontin käyttöä. Lohtaja konerenkaaseen TAMPERE (STT) Vastasyntyneiden vauvojen tehohoitopäivien määrä on kasvussa, vaikka syntyvien lasten määrä pienenee. Lautakunta vaatii valituksessa tehtaille omia jätevesiyksikköjä. Tämä on hyvä, likietuinen paikka maantien varrella. Valtuuston puheenjohtajistona jatkaa vuoden 2002 entinen kolmikko: Puheenjohtavana Anneli Kentala (kesk.), ensimmäisenä varapuheenjohtajana Seppo Karvonen (ps.) ja toisena varapuheenjohtajana Simo Hotakainen (kesk.). OMG Kokkola Chemicalsia koskevaan lupapäätökseen olisi tullut sisällyttää myös sen aiheuttamat jätevesipäästöt, niiden seuranta ja korvausvelvoitteet. Kanasen kyläkoulu on koulupidon lopettamisen jälkeen palvellut muun muassa nuorison bänditilana
06 870 141 Pe 8.2. – Olisi hyvä, että porukassa olisi erilaisia nuoria. KANSAINVÄLISIÄ RYTMEJÄ ESPANJALAINEN ORKESTERI ’JUANITA RIVEROY TERRA’ VAUHDISSA MUKANA KÄRPPIEN BABYBEAST – CHEERLEADRES ALAKERASSA – DISCO JA – TIETYSTI KAPULAISET NAISTENTANSSIT LA 23.2. Peter Kronqvist Kokkolasta on suorittanut kasvatustieteiden kandidaatin tutkinnon Åbo Akademin kasvatustieteellisessä tiedekunnassa.. Muistiossa luontomatkailuun sisällytettiin kaikki matkailu, jossa luonnon merkitys on suuri. Kivitippu Lappajärvi. Toistaiseksi tulokset ovat olleet heikkoja. ovia, saa ilmaiseksi. Merkittävimmät kustannukset aiheutuisivat suojelualueiden hoidosta ja kunnossapidosta. Uransa aikana nuorisovaltuusto on järjestänyt kahdet itsenäisyyspäivän juhlat, ottanut kantaa ja tehnyt aloitteita. Muistiossa ehdotetaankin, että budjetissa siihen osoitettavaa määrärahaa kasvatettaisiin 22 miljoonaan euroon vuoteen 2006 mennessä. Noin kaksi kertaa kuussa kokoontuvan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Kirsi Ruuskanen kertoo, että värvätäkseen uusia jäseniä valtuutetut ovat muun muassa vierailleet kouluilla kertomassa valtuuston toiminnasta. Kesällä valtuutettuja odottaa nuorille päättäjille tarkoitettu koulutustapahtuma Nuppi-päivät Kuopiossa. Asioista on turha valittaa, jos niille ei yritä itse tehdä mitään. KE. DISCO-PUB 21–04 DJ. tanssittaa Lauantaina 9.2. PERINTEISET TALVIKARNEVAALIT LA 23.2. Nykyinen määräraha on 15 miljoonaa euroa. Tuomio muunnettiin 90 tunnin yhdyskuntapalveluksi. – Valtuutettuna pääsee myös reissaamaan ympäri Suomea, tapaamaan hauskoja ihmisiä ja saa paljon uusia kavereita. Parhaillaan se kokoaa nuorille omaa Kokkola-vihkoa, jossa kerrotaan muun muassa harrastusmahdollisuuksista ja terveydenhuoltopalveluista. Vuonna 2000 luontomatkailu ja luonnon virkistyskäyttö työllisti noin 32 000 ihmistä. 1,5 cm paksuja pihvejä. – Innostusta ei ole juurikaan ollut. Vaikka nuorisovaltuusto ehkä kuulostaakin viralliselta, se on hyvin vapaamielistä, puheenjohtaja Kirsi Ruuskanen lupaa. JOKA PÄIVÄ PALVELUSTA TUOREET LIHAT JA LEIKKEET 9-21 (18) HAKATORI 2 .95 € Broilerin marin. käynti pihan puolelta) käytöstä poistettua tavaraa, mm. Luontomatkailun osuus kaikesta matkailusta on noin neljännes. Mutta tämä on oikeasti hauskaa, eikä ollenkaan virallista, puheenjohtaja hymyilee. Luontomatkailu tarjoaa työtä ValmistuneitaMalin Hongell Turusta on suorittanut filosofian maisterin tutkinnon Åbo Akademin humanistisessa tiedekunnassa. Vaikka kyseessä ei ole juridinen asiakirja, suunnitelmalla pyritään luomaan selkeät pelisäännöt, jotka koskevat esimerkiksi maatalouden harjoittamista ja turkistarhausta pohjavesialueilla. Lisäksi luontomatkailua koskevat tiedot ovat hajanaisia. KORJAAMO klo 22.30 € 3 • ennakkoon 040-504 1179 Cajtsa • PRINSESSA-PÄIVÄKIRJAT Joka pvä 19.30 Irina Björklund , Samuli Edelman ja hitti: Milla. Sen avulla voidaan helpottaa juuri niiden kuntien tilannetta, joissa muut kehittämismahdollisuudet ovat vähäisiä. 2002 s KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Valmistuneet Elokuvat Nivala puh. 7 .99 € 2 .00 € 1 .69 € 47,51 mk 11,89 mk 10,05 mk 17,54 mk 5 .53 € 32,88 mk Pouttu Ohuen Ohuet LEIKKELEET 150 g (16,73 €/ 99,49 mk ) Waasakinkku PORSAAN SISÄFILÉPIHVIT 100 g (10,00 €/ 59,46 mk ) 2 .50 € 1 .00 € 14,86 mk 5,95 mk PERJANTAI LAUANTAI T TÄ ÄYTETYT ULK YTETYT ULKOFILÉPIHVIT OFILÉPIHVIT Leikkaa possun ulkofiléestä n. Nyt toivommekin, että saisimme lisää poikia mukaan, ettei asioihin tulisi ainoastaan tyttöjen näkökulma. Se tarkoittaisi noin 8 prosentin vuosittaista kasvua, kun koko matkailu lisääntyy 4 prosentin vuosivauhdilla. 20.2. Ympäristöministeri Satu Hassille torstaina luovutetussa mietinnössä arvioidaan, että luontomatkailun kysyntä voisi lisääntyä muuta matkailua nopeammin. Yhteyksiä päättäjäportaaseen on pidetty yllä muun muassa kunnallisvaaliehdokkaiden kyselytunnilla, joka keräsi valtuutettujen mukaan mukavasti väkeä. Perjantaina 8.2. Keitetyt perunat, valmis pippurikastike ja punajuurisalaattia. Päättäjien ja nuorten välistä yhteistyötä edistävä nuorisovaltuusto edustaa kaupungin nuoria eri lautakunnissa ja pyrkii sitä kautta parantamaan nuorison oloja Kokkolassa. – Tällä hetkellä alueilla on erittäin suuria eroja. Kirsi Ruuskanen kertoo, että parin vuoden ikäero valtuutettujen välillä ei ole tuottanut vaikeuksia. Myös alan yrittäjät voisivat ryhtyä puhaltamaan yhteen hiileen. Kylpylät Apteekit Ravintolat Elokuvateatteri Valtakatu 23, 69100 KANNUS . JONE DJ:t JOPE & HÄRSKI ERKKI FRIMAN JA JUHA MÄKINEN & TAIFUN AIKA REIJO TAIPALE Live bändi Valtion Virastotalossa Torikatu 40, Kokkola, toimivat Länsi-Suomen ympäristökeskus, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, Kokkolan oikeusaputoimisto sekä Vaasan työsuojelupiiri. Sekoita niistä massa, jolla täytät taskut. Lopullisesti suunnitelma lyödään lukkoon maalis-huhtikuun vaihteessa. Puh 06-5615 000 w w w.k ylpyla k ivitip p u.f i Perjantaina 8.2. 08-442 700 Perjantaina 8.2. – Me emme kuitenkaan voi parantaa tilannetta, jos meihin ei oteta yhteyttä ja kerrota ideoita. Työpaikkojen lisääntyminen edellyttäisi muun muassa virkistysja luonnonsuojelualueiden palveluiden parantamista sekä luontomatkailupalveluiden tuotteistamisen lisäämistä. CHANNEL FOUR Lauantaina 9.2. KE. Kääntele veistä hiukan aukossa, jotta tasku suurenee riittävästi. Ongelmana on ollut palveluiden laadun vaihtelu. w w w .r ai m ol at va la .. Yhteistyössä kiinteistönhaltijan, Senaattikiinteistöt, kanssa virastot järjestävät AVOIMIEN OVIEN PÄIVÄN maanantaina 11.2. KOIPIREISI/ kg 4 kpl Naudanpaisti Vähärasvainen PAISTIJAUHELIHA/ kg Kulta Katriina KAHVI 500 g (4,00 €/ 23,78 mk ) 2/talous Maitokolmio KUOHUKERMA 2 dl 3 prk (2,82 €/ 16,75 mk ) Suomalainen POSSUN ULKOFILE/ kg -palana tuore/marin. 9.2. Tuomittu oli viime joulukuussa lyönyt toista kokkolalaismiestä muun muassa nyrkillä ja keittiöjakkaralla niin voimakkaasti, että lyöty menetti tajuntansa. Se johtuu siitä, että matkailun merkitys on ymmärretty ajoissa, kertoi kehittämistyöryhmän puheenjohtaja ympäristöministeriön ylijohtaja Pekka Kangas. Pohjavesisuunnitelma nähtäville HELSINKI (STT) Luontomatkailuun liittyvien työpaikkojen määrä voitaisiin kaksinkertaistaa vuoteen 2010 mennessä, arvioi luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun kehittämistyöryhmä. Jurgen Carnival Disco Carnival Disco Carnival Disco & Mistral & Mistral & Mistral Moonlight Karaoke Moonlight Karaoke Moonlight Karaoke Janne Hurme Janne Hurme Janne Hurme Liput 8 € APTEEKKIPÄIVYSTYS Tänä viikonloppuna päivystää KANTA-APTEEKKI Rantakatu 10 Arkisin klo 8.00-22.00 Pyhisin klo 12.00-22.00 Maanantaista lähtien päivystää Kauppatorin Apteekki, Mannerheiminaukio 1 Messut Sekalaiset Täsmäsää myös netissä www.keskipohjanmaa.net Valtuusto nuorten asialla Aloitteita, kannanottoja ja itsenäisyyspäivän juhlia Vanhat ja uudet nuorisovaltuutetut Milena Sabel, Tuomas Peltola, Anna Dahlbacka, Tiina Hotakainen, Ossi Ollikainen, Suvi Vanhakangas, Anne Passoja, Kirsi Ruuskanen ja Saija Ruuskanen haluavat vaikuttaa asioihin. -K15 € 8 Joka pvä 19.15 Komedia ensi-ilta 8.2.02 -S€ 7.50 Perjantaina 8.2. Päättäjät luottavat vuoden verran pyörineeseen valtuustoon, määrärahojakin on riittävästi, mutta nuoret puuttuvat. Luultavasti nuoret ajattelevat, että nuorisovaltuuston toiminta on kamalan virallista, eivätkä he uskalla tulla yksin tutustumaan. Su, ma, ti klo 19. Alussa valtuustossa oli enemmän poikia, mutta ketään ei ole tullut heidän tilalleen. Viillä terävällä veitsellä pihvin sivuun muutaman sentin pituinen aukko. Valtuusto tarvitsee erilaisia ihmisiä ja väriä, Kirsi Ruuskanen huomauttaa. klo 10.00-16.00 Tervetuloa tutustumaan toimintaamme! * * * * * * * * * * Kellaritiloissa (sis. Ruskista ja hauduta kannen alla miedolla lämmöllä 15-20 min. Varapuheenjohtaja Milena Sabelin mielestä Kokkola on nuorelle hyvä kaupunki asua, mutta hän muistuttaa, että monille asiat voisivat olla paremminkin. Hanne Yli-Parkas KOKKOLA (KP) Uuden toimintakautensa torstaina aloittaneella Kokkolan nuorisovaltuustolla on ongelma. Lisää yhteistyötä Työryhmä patistaa valtiota, kuntia ja maakuntia tehostamaan yhteistyötään. NOROLAN POJAT Nyt kannattaa liittyä Kivitipun tanssiklubiin! VIIKONLOPUN TANSSIPAKETTI 52 ¤/hlö (309,18 mk) Majoitus 2-hh/aamiainen, saunaja allasosaston sekä kuntosalin käyttö ja vapaa pääsy ravintolaan. Toinen Kokkolasta kotoisin oleva mies tuomittiin ampumaaserikoksesta ja tuottamuksellisesta kätkemisrikoksesta 90 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Mies oli hankkinut luvattomasti pistoolin sekä patruunoita viime kesäkuun lopulla ja pitänyt asetta laittomasti hallussaan. ...vai laittaisitko jauhelihamurekkeen. Kuva: Clas-Olav Slotte KOKKOLA (KP) Kokkolan käräjäoikeus tuomitsi kokkolalaismiehen kolmen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen pahoinpitelystä. Siihen voi tutustua kunnantalolla. Leikkaa 6-7 meetwurstisiivua pieniksi palasiksi, lisää 1 dl sinihomejuustorakeita, 1 rkl silputtua persiljaa ja 1 tl mustapippuria. Tällä hetkellä valtuuston nuorin jäsen on neljätoista, vanhimmat juuri täysi-ikäisiä. Pitkänsillankatu33 ¤ (06) 831 3440 www.biorex.net 2 MINÄ JA MORRISON 1 La. Voidaan sanoa, että Lapilla on ainoa brandi tällä alalla. Liput 6 € Sunnuntaisin Vapaa pääsy Lauantaina 9.2. Mukana ovat varsinaisten luontoretkien ohella myös hiihtokeskukset, veneily ja moottorikelkkailu. Sen sijaan valtuuston naisvoittoisuus harmittaa. Kuntalaiset voivat kertoa mielipiteensä suunnitelmasta kuukauden ajan. Suunnilleen kolme neljäsosaa luontomatkailijoista tulee kotimaasta ja loput ulkomailta. Dj. Maria Björk Vaasasta on suorittanut kasvatustieteiden kandidaatin tutkinnon Åbo Akademin kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Koska tuomitulla oli useita aikaisempia pahoinpitelyrikoksia takanaan, rangaistus määrättiin ehdolliseksi. Johan Fagerholm Turusta on suorittanut valtiotieteen kandidaatin tutkinnon Åbo Akademin taloudellis-valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Alalla voisi tavoitevuonna olla työpaikkoja 64 000 hengelle. Nuorista itsestään on kiinni, miten asiat toimivat, Milena Sabel kannustaa. 20.2. Lisää väriä Puoluepoliittisesti ja aatteellisesti sitoutumaton nuorisovaltuusto on suunnattu 13-20 vuotiaille kokkolalaisille tai kaupungissa opiskeleville nuorille. – K 11 – L 7 Amélie muuttaa elämäsi AMÉLIE UUDISTUNUT RANTAKALLA AVATAAN 18.2. ja la klo 21. Pahoinpitelystä ehdotonta vankeutta LESTIJÄRVI (KP) Lestijärven kunnan ja Länsi-Suomen ympäristökeskuksen Latometsän, Parannankankaan ja Kasalankankaan alueet käsittävä pohjaveden suojaussuunnitelma on valmistunut. Lisää tarvittaessa öljyä. Hän korosti luontomatkailun paikallista merkitystä
– Koko ajan on vaikeus saada tyhjänä olevia mökkejä välitykseen. Islannista kirjoittajat ovat löytäneet jopa erillisen innovointi-nimisen oppiaineen. päivä helmikuuta Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Sittemmin kaupunki on saanut uuden tonttipoliittisen ohjelman, jossa todetaan muun muassa, että vuokratonttien tarjonta on aloitettava. Ihan samat tavoitteet löytyvät jo opetussuunnitelmissa ja lainsäädännössä määritellyistä koulun tavoitteista. Auto vaurioitui pahoin. – Ilmeisimmin syynä on, että ajatellaan kovien arvojen tulevan kouluun ja murskaavan alleen heikommat ja humanismin. Autossa ei ollut kyydissä matkustajia. Jos tontteja jää yli, niitä voi varata myöhemminkin ilman erityistä hakuaikaa. Aikaisemmin vastaavia tontteja on ollut jaossa vain noin kymmenen vuosittain. Jokiniityntietä tullut kuljettaja ei saanut hallittua autoaan ns. Hän oli kuollessaan 86-vuotias. Uusi kirja ajaa kouluihin yrittäjähenkeä HELSINKI (STT) Paloturvallisuuspuutteiden takia liikenteestä poistetut InterCity-vaunut ja yksi Pendolino-juna otetaan jälleen käyttöön vaiheittain ensi viikolla. Törmäyksessä loukkaantui henkilöautoa kuljettanut oulaistelainen mies. Kuva: Leena Ahlholm OULAINEN (KP) Henkilöauto törmäsi kuormaauton kylkeen torstaina Oulaisissa. Kaipaamaan jäivät vaimo, lapset perheineen ja sisarukset perheineen. Tonttikaupassa kaupunki ei kuitenkaan halua tyrehdyttää yksityisten maakauppaa, ja yksityispuolella valmiita kunnallistekniikalla varustettuja tontteja on tarjolla jo enemmän kuin on kysyntää. Nyt varattaviksi ja vuokrattavaksi asetettujen tonttien hakuaika päättyy 15.3. Suomalaisten toivotaan löytävän sisäinen yrittäjänsä jo kouluiässä. helmikuuta mennessä eli ennen hiihtolomien vilkkainta matkustusaikaa. helmikuuta kotonaan pitkällisen sairauden murtamana 66 vuoden ikäisenä. Vastausprosentiksi tuli noin 14. Näillä tunneilla oppilaat perustavat yksin tai yhdessä yrityksiä, jotka valmistavat markkinoille myytävät tavarat. Näin voi päätellä laimeasta kiinnostuksesta Kalajoen Matkailuinstituutin opiskelijoiden mökkikyselyä kohtaan ja vastauksista, joiden mukaan vain viisi prosenttia omistajista oli vuokrannut mökkiään perheen ulkopuoliseen käyttöön. Koulu on siis avainasemassa tulevan talouselämän perustusten luomisessa. Matkailuaineiden opettaja Virpi Maijala sanoo, että sen pitäisi olla vähintään 20 prosenttia. Vaikka kaupungin asukasluku ei kasvakaan, uusia asuntoja tarvitaan kuitenkin jatkuvasti 80–90 vuosittain. Aamulla Ullavan Korvessa betoniauto luisui aivan peilikirkkaalla tiellä ojaan ja kaatui. Suremaan jäivät siskot ja sisarusten lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. lut. Asuntoauto paloi Kokkolassa Leena Nygård PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren kaupunki tarjoaa haettaviksi noin 30 vuokratonttia omakotirakentajille. Näin heistä kasvaisi entistä itsenäisempiä ja luovempia ihmisiä, jotka sujuvasti työllistäisivät itsensä joko itse tai ainakin muiden palvelukseen. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Hän on toiminut muun muassa toimistoapulaisena, apulaiskanslistina, palkanlaskijana, kouluasiain sihteerinä ja väliaikaisena sivistystoimenjohtajana. Mökkiläiset toivovat pienvenesatamaa, vartiointia, kiinteistöhuoltoa ja polttopuuhuoltoa sekä pyörätietä Letolta Hiekkasärkille. Asia ei hoidu erillisissä ”linnunpönttöprojekteissa” eikä järjestämällä arpajaisia, joihin vanhemmat kerjäävät palkinnot, suomitaan kirjassa. VUOSIKOKOUS Hotel Crone Kruunupyyssä 23.02.-02 klo 19.00. Betonirekka luisui ojaan ja kaatui KOKKOLA (KP) Asuntoauto paloi lähes kokonaan torstaita vasten yöllä puolen yön aikoihin Kokkolassa Kalliotiellä. Unelma Wentjärvi Kaarlelalainen Anna Unelma Orvokki Wentjärvi kuoli keskiviikkona 6. Lähimpinä kaipaamaan jäivät lapset perheineen ja sisarukset perheineen. Osa yrityksen tuloista maksetaan koululle raaka-aineverona, loput pannaan yhteiseen oppilaskassaan. 1920. Vesiliittymä on 17 prosentilla sen haluaisi 46 prosenttia. 56 prosentilla vastaajista on mökissään sähköt ja 36 prosenttia haluaisi sähkön. IC-vaunut vaiheittain liikenteeseen – EDUSKUNNAN työja tasa-arvovaliokunta perehtyy ensi viikolla Venäjän talousja työllisyystilanteeseen Pietarissa ja Moskovassa. päällikön Heimo Toiviaisen mukaan osa kaupungin uutta, aktiivista tonttipolitiikkaa. KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 8.2. Kaupungilla on tarjota myös ostotontteja. 2002 Maakunta 5 Kuolleita Laila Haapoja Toholampilainen Laila Inkeri Haapoja, e. Uuden kankaan valinnan jälkeen kalusto verhoillaan uudelleen normaalin huollon yhteydessä. Uusien asuntojen ja tonttien kysyntä sinänsä ei ole kasvanut tavallisesta poikkeavalla tavalla. Eläinkuljetusauto oli kääntymässä kantatie 86:lta vasemmalle Tallitielle eikä huomannut vastaantulevaa henkilöautoa. Vaasan läänin alueella ja klo 20–24 Pohjanmaan ja Haapajärven verkkoryhmissä Hinta n. Yrittäjyyttä ei silti opita vain erikseen opiskelemalla, vaan lähtökohtana on koulun työmuotojen kehittäminen. helmikuuta Ylivieskan terveyskeskuksessa. Mökkiläisiä ei kiinnosta vuokraus Valtaosa haluaa lomailla rauhassa Pirkko Kääntä (vas.) ja Henna Kaarre kyselivät mökkiläisiltä varustetasoa ja vuokrausintoa. Asuntoautossa ei ollut ketään sisällä syttymisen aikoihin. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen. 30 tonttia jakoon Pietarsaaressa ”Tietty prosentti haluaa aina asua uudessa omakotitalossa” Leena Ahlholm KALAJOKI (KP) Pääosa Kalajoen Etelänkylän alueen 1 200 kesämökin omistajasta haluaa lomailla mökeillään rauhassa eikä ole kiinnostunut vuokraamaan niitä matkailijoille. Kalajokiseudun Matkailupalvelu ry:n matkailupäällikkö Eeva Saarenpää pitää alhaista vastausprosenttia merkkinä siitä, että mökkiläiset haluavat olla ikään kuin tuntemattomina. 1 €/1/2 h PALVELEVA PUHELIN 10071 ALAVIESKA (KP) Sieviläinen 26-vuotias mies teki henkilöautolla kymmenen metrin ilmalennon ulosajossa Alavieskassa torstaina kello 16:n aikaan. Heleena Talala on ollut pitkään Pudasjärven kunnan palveluksessa. Kuljettaja ei loukkaantunut. Johtokunta Peltokorpi-Välikylä ms ry:n VUOSIKOKOUS metsästysmajalla Hillin Palolla pe 15.2.2002 klo 19. Kyselyn saivat kaikki muut Etelänkylän mökin omistajat, mutta Hiekkasärkkien matkailualueelta vain Tahkokorvien mökkiläiset, koska se on vanhaa yksityisten mökkien aluetta. Loukkaantunut kuljettaja vietiin hoidettavaksi Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Hän suunnittelee kyläyhdistyksen, jakokunnan, Matkailupalvelun ja kaupungin yhteistä palaveria, että mökin omistajat ja matkailijat kohtaisivat. Tosin aamun ensimmäinen vuoro Jyväskylästä kello 6.03 ajetaan vielä InterCity-kalustolla. Paavo Harju Kokkolalainen Paavo Ahti Johannes Harju kuoli torstaina 7. helmikuuta. Kirjan on kustantanut PS-Kustannus. seurakunnat Päivystää joka ilta klo 19–24 ent. 73 vuoden ikäisenä vaikean sairauden murtamana Toholammin vuodeosastolla. VR huomauttaa, että matkustajien ei tarvitse vaihtaa lippujaan kalustomuutosten takia ja että junissa on paikat kaikille lipun etukäteen varanneille. Hän oli syntynyt 20.1. liittymät. Työskentelyn pitäisi olla oppilaskeskeistä ja merkityksellistä, omaa työtä tulisi oppia arvioimaan, oppilaiden olisi opittava vastuullisuuteen ja riippumattomuuteen. – Sitä ei voi ostaa, siihen täytyy kasvaa, painottavat tekijät. Tämä johtuu talouksien lukumäärän lisääntymisestä perhekoon ja talouksien pienentyessä. Heidän mukaansa yrittäjältä kuitenkin kaivataan samoja ominaisuuksia kuin keneltä tahansa menestyvältä kansalaiselta näinä aikoina: vuorovaikutustaitoja, itseohjautuvuutta, aloitteellisuutta, vastuullisuutta ja itsenäisyyttä. Heinäkuussa Matkailupalvelussa joudutaan myymään Kalajoelta ei oota, ja noin 10 asiakasta ohjataan päivittäin lähikuntiin, sanoo Saarenpää. Palokunnan tullessa paikalle tuli oli jo levinnyt laajalti. He lähettivät viime keväänä postin kautta kyselyn 1 200 yksityisen mökin omistajalle, ja vastauksia tuli 165. VR otti liikenteestä yhden Pendolinon ja 19 kaksikerroksista InterCity-vaunua 31. Viidennes haluaisi asua mökillään ympärivuotisesti, jos siellä olisi em. Luukkainen on sekä opettajankouluttajana, rehtorina että alan virkamiehenä, Wuorinen on yrittäjä ja Suomen Yrittäjien työvaliokunnan jäsen. Tuotekehittelyäkin voisi opetella. Meillä oli 90-luvulla tiedostamaton aikakausi, jolloin ei harjoitettu maapolitiikkaa kovinkaan paljon, ja silloin tonttivaranto hiipui. Etelänkylän alueen mökkikysely on ensimmäisiä matkailun peruskoulutuksen päättötöitä. Viemäriliittymä on 1,2 prosentilla ja sen haluaisi 37 prosenttia. Alhaisen vastausprosentin vuoksi tulokset ovat suuntaa antavia. Perusturvalautakunta asettui Talalan kannalle yksimielisesti tehdessään esitystä kaupunginhallitukselle, joka kokoontuu ensi viikon maanantaina. Kuljettaja oli vahvassa humalassa. Istuinten käsittely on väliaikainen toimi, ja parhaillaan VR selvittääkin uuden, paloturvalllisuusnormit täyttävän verhoilukankaan valmistamista ja hankintaa. lähialueyhteistyön ajankohtaisista asioista, naisten asemasta työmarkkinoilla sekä venäläisten muuttamisesta Suomeen.. Sen tekivät kalajokinen Pirkko Kääntä ja pudasjärvinen Henna Kaarre Etelänkylän kyläyhdistys ry:n toimeksiannosta. Tuoreessa yrittäjyyskasvatuksen käsikirjassa Yrittävä elämänasenne väitetään kuitenkin, että kaiken kasvatuksen tulisi olla yrittäjäkasvatusta. Johtokunta Kokkolan Työttömät ry:n sääntömääräinen VUOSIKOKOUS pidetään työttömien Toimintakeskuksessa, Niittykatu 1 keskiviikkona 20.2.2002 klo 13.00. – Tämä toiminta on saanut innostumaan koulunkäynnistä erityisesti sellaiset pojat, jotka muuten melkein vihaavat koulunkäyntiä, vakuutetaan kirjassa. Koulumaailmassa yrittäjyyskasvatusta saatetaan vieroksua. Tarkoituksena oli kartoittaa mökkien varustetasoa, vuokrauskäytäntöä ja mielipiteitä alueen kehittämisestä. Hurja ulosajo Alavieskassa Minna Holopainen HELSINKI (STT) Yrittäjyydestä on hyvää vauhtia tulossa koulutuspolitiikan uusi iskusana elinikäisen oppimisen ja oppimaan oppimisen jälkeen. Pendolino palaa Helsingin ja Jyväskylän väliseen liikenteeseen maanantaina 11. Vastaajista vajaa viidennes olisi valmis vuokraamaan mökkiään, jos siellä olisi vesi-, viemärija sähköliittymät. Onnettomuus sattui puoli kahdentoista aikaan noin neljä kilometriä Oulaisista pohjoiseen. Tonttien tarjoaminen on teknisen viraston vt. Tärkeintä on kirjan mukaan on asenne, paljon puhuttu sisäinen yrittäjyys. Raskaan ajoneuvon nostamiseen meni aikaa useita tunteja. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Alpo Siipola arvelee mökkiläisten kyllästyneen kyselyihin, sillä kunta on kysynyt vuokraushaluja jo monesti. Kaikki jäsenet tervetulleita! Lämmin kiitoksemme Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme UUNO JOHANNES LINNAN muistoa ja otitte osaa suruumme. Tontteja on jaossa lähinnä Otsolahdessa, Oinaansaaressa, Kilisaaressa, Lapinnevalla, Itälässä ja Kivilösissä. Vastaajien mökit ovat touko – elokuussa omassa käytössä keskimäärin 44 vuorokautta ja perheen ulkopuolisessa käytössä 9 vuorokautta. Kaupunginjohtaja esittää, että varalle valittaisiin Eija Komulainen. Teuvo Harju HAAPAJÄRVI (KP) Pudasjärven kunnan sosiaalityöntekijän virkaa hoitava yhteiskuntatieteiden maisteri Heleena Talala on vahvoilla Haapajärven kaupungin perusturvajohtajaksi. Tahkokorvilta kysellään mökkejä keväästä alkaen, mutta meillä ei ole niitä välitettävinä. Talala vahvoilla Haapajärven perusturvajohtajaksi ULLAVA (KP) Tien pintojen jäätyminen vaikeutti torstaita vasten yön ja aamun aikana etenkin raskaan liikenteen sujumista eri puolilla Keski-Pohjanmaata. Tarkoituksena on hankkia tietoa mm. Kääntä on valmistunut matkailuvirkailijaksi ja Kaarto valmistuu keväällä matkailupalvelujen tuottajaksi. Joskus se kuitataan erillisillä projekteilla. – Nimike yrittäjyyskasvatus herättää jostakin syystä monissa kasvatusalan ihmisissä väristyksiä, kirjoittavat Olli Luukkainen ja Jarkko Wuorinen teoksessaan Yrittävä elämänasenne. Mäki, kuoli torstaina 7.2. Auto ajautui tieltä ulos ja jäi ilmalennon jälkeen pyörilleen pellolle. – Tiedetään myös, että tietty prosentti asukkaista haluaa aina mieluiten asua uudessa omakotitalossa, ja kaupunki haluaa tarjota asukkaille mahdollisuuden valita asuinpaikkansa. Sääntömääräiset asiat. Kuljettaja loukkaantui Sekalaiset Kokoukset Karlebybygdens Kennelförening r.f. Tahkokorvilta tuli 42 vastausta, Letolta tuli 70, Vihasniemestä 10, Vihaspauhasta 29 ja Sonninnokan-Tiironlahden alueelta 20. Palon syttymissyystä ei ole varmaa tietoa. tammikuuta, kun havaittiin, että verhoilukangas ei enää täyttänyt tiukkoja kansainvälisiä paloturvallisuusnormeja. kolmentien risteyksessä. Anneli, Mikko ja tytöt perheineen Ev. Vaunujen istuinten paloturvallisuutta on parannettu käsittelemällä ne palon kestävyyttä lisäävällä aineella. 69 prosenttia ei halua vuokrata mökkiään ollenkaan. Kaikki InterCity-vaunut tulevat takaisin raiteille perjantaihin 15. Ernst Kallio Ylivieskalainen Ernst Kallio kuoli torstaina 7
Kaikki rintaliivit 11,60 € (69,-) Tarjous on voimassa 16.2.2002 asti. Euroopalla, Venäjällä ja Japanilla. Värit sininen, liila ja valkoinen. Klestil toivoi monenkeskeistä kehitystä, jossa Yhdysvaltain ohella oma roolinsa mahtikeskuksina olisi myös mm. Presidentti Tarja Halosta nauratti Itävallan kollegan Thomas Klestilin jutut virallisten aiheitten jälkeen. Norm. takavuosien filmitähti Claudia Cardinale. Väri valkoinen. Molemmat presidentit uskoivat, että vakaa ja turvallinen Eurooppa on mahdollinen vain, jos Venäjä otetaan huomioon. Hän piti tärkeänä yhteisen eurooppalaisen turvallisuusverkoston luomista. Geelirintaliiviemme avulla povesi on kuppikokoa suurempi. lentoyhtiöitä, lentoasemia ja lähialueiden asukkaita. Noin 1 600 työntekijää edustava akavalainen Suomen lentoemäntäja stuerttiyhdistys paheksuu hanketta etenkin siksi, että samanaikaisesti Finnair lomauttaa jokaisen vakituisen työntekijänsä neljäksi viikoksi. Halonen joutui lehdistötilaisuudessa selvittämään tarkasti Suomen suhtautumista ydinvoimaan. Finnairin henkilöstöasioista vastaavan osastopäällikkö Eero Salovuoren mukaan syynä käytäntöön on palvelun ja turvallisuuden parantaminen. Suomi kannattaa ehdotusta EU pyrkii rajoittamaan lentomelua. Vuokratyövoima saa palkkansa ”könttäsummana”, joka eroaa suomalaisten palkkausjärjestelmästä. Suomi kannattaa direktiiviesitystä, joka ei aiheuttaisi Suomessa merkittäviä muutoksia tai kustannuksia. Presidentti Halonen sanoi, että esimerkiksi Suomen ja Ruotsin oli vaikea päästä ratkaisuun konventista. Topatut rintaliivit 11,60 € (69,-) (norm. Tanssitilaa saadaan, kun näyttämöä jatketaan permannon katsojapaikkojen päälle. – Me olemme suomalaisilta viranomaisilta työlupia hakiessamme sitoutuneet noudattamaan yhtäläisiä työehtoja suomalaishenkilöstön kanssa. Perjantaina 8.2. Nurmisen mukaan hanke nostattaa pelkoja siitä, että Finnair on tuomassa ilmailuun samanlaisen ongelman halpatyövoiman käytöstä kuin merenkulkualalla tai rakennusalalla. 2002 s KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa Aistikkaat värit Geelirintaliivit 11,60 € (69,-) Perusvalkoisten lisäksi meillä on jatkuvasti laaja valikoima värillisiä alusasuja. Yhteensopivat alushousut ja stringit. Hänen mielestään nyt on katsottava tulevaisuuteen ja toivottava, että työn tuloksista ei tarvitse kantaa huolta. Työvierailulla on mukana myös presidentin puoliso, valiokuntaneuvos Pentti Arajärvi. Saatavana myös kaarituellisina. Sitä ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tarjouksiin. Hallitus kirjelmöi esityksestä eduskunnalle torstaina. Itävallalla on jo nyt naapureina Nato-suuntautuneita entisen Varsovan-liiton jäseniä. hinta 16,90 € (100,48 mk). Puh. Turvallisuusja laatutason on kuitenkin oltava korkea. Tanssiaiset televisioidaan, joten pukuloistoa voi kotoisten Linnan juhlien tapaan ihailla sohvaltakin. Presidenttien käymissä keskusteluissa olivat esillä EU:n laajentuminen, terrorismin vastainen taistelu ja Lähi-idän tilanne. Ulkomaista työvoimaa on käytetty myös Japanin lennoilla, mutta se on ollut vakituisessa työsuhteessa. Lentoliikenteen viime aikojen laman oloissa Aasia on ollut ainoa suunta jossa kasvua tapahtuu. Hänen mukaansa uusien voimaloiden rakentaminen on mahdollista niin kauan kuin EU:ssa ei tehdä ydinvoiman käytön lopettamista koskevaa päätöstä. Yhtiö vuokraa Aasian reiteilleen kiinalaiselta vuokratyövoimaa välittävältä yritykseltä noin 50 kiinalaista ja thaimaalaista lentoemäntää ja stuerttia. Itävallan ja Suomen geopoliittisesta asemasta löytyy tässäkin suhteessa yhtymäkohtia. Tässä ollaan viemässä palvelualojen työpaikat ulkomaalaisten välitysfirmojen hoteisiin, Nurminen sanoo ja viittaa Finnairin imagoon nimenomaan suomalaisena yhtiönä. Ydinvoimaloita saa yhä rakentaa Ydinenergiattomaksi maaksi julistautuneella Itävallalla on ollut kiistaa Tshekin kanssa 60 kilometrin päässä Itävallan rajasta sijaitsevasta Temelinin ydinvoimalasta. hinta 16,90 € (100,48 mk). Ulkopuolisen työvoiman käyttöä perustellaan Finnairissa sillä, että markkinaosuuksien kasvaessa suomalaistenkin työt lisääntyvät. Klestilin mukaan Itävallan Nato-jäsenyys ei tule kysymykseen tällä hetkellä. Italia sai jopa uusoikeistolaisen edustajan EU:n tulevaisuutta valmistelevaan konventtiin. hinta 16,90 € (100,48 mk). Liiton puheenjohtaja Olli Nurminen muistuttaa, että omaa työvoimaa olisi runsaasti tarjolla, Yhtiö on kouluttanut reserviin yli sata lentoemäntää ja stuerttia, minkä lisäksi työttömänä on parikymmentä työntekijää. hinta 16,90 € (100,48 mk) . Finnair mm. Finnairin mukaan suunnitelmia vuokratyövoiman käytön lisäämisestä ei ole. Itävallassa on ihmetelty, miksei Italia joudu maan hallituksen kokoonpanon vuoksi samanlaisen boikotin kohteeksi EU:ssa kuin Itävalta aikoinaan. Opperatanssiaiset on mittava ja kallis vuotuinen seurapiiritapahtuma. aloittaa helmikuussa suorat lennot Hongkongiin. Yhteensopivat alushousut, stringit ja lahkeelliset alushousut. Satiinia. Siihen pakottaa myös yhtiöiden välinen kilpailu, sillä muilla eurooppalaisilla lentoyhtiöillä aasialainen työvoima on ollut jo pitkään käytössä. Finnairille aasialaisia lentoemäntiä Henkilöstö syyttää halpatyövoiman käytöstä HELSINKI (STT) EU pyrkii rajoittamaan melua suurten lentokenttien ympäristössä. Rajoituksia määrättäessä pitää kuulla mm. Vuokratyövoiman käyttö saa tyrmäävän vastaanoton Finnairin vakituiselta henkilökunnalta. Topatut rintaliivit 11,60 € (69,-) (norm. Suomessa direktiivi koskisi vain Helsinki-Vantaan lentokenttää. Tehtaankatu 5, Kokkola. Saumattomat rintaliivit kaarituella tai ilman 11,60 € (69,-) (norm. Syynä työvoiman vuokraukseen on yhtiön mukaan tarve saada paikallisia kieliä osaavaa henkilökuntaa lennoille, joiden matkustajista suurin osa on aasialaisia. Nurminen pitää määräaikaisilla sopimuksilla palkattuja aasialaisia selvästi halpatyövoimana. Liitossa kiistetään työnantajan näkemys siitä, että vuokratyövoima saisi samaa palkkaa ja noudattaisi muiltakin osin suomalaishenkilöstön työehtoja. Eräs kohokohta on, kun suuri joukko tanssitaidoiltaan valikoituja rikkaiden perheiden tyttäriä astuu parketille frakkeihin sonnustautuneiden kavaljeerien saattamana. Halonen aloitti torstaina kahden päivän pituisen työvierailun Itävallassa. Taustalla on kansainvälisen siviiliilmailujärjestö ICAO:n vahvistama sovinto meluisimpien suihkukoneiden lentorajoituksista. Hän kiistää myös syytteet siitä, että Finnair pyrkisi säästämään henkilöstökustannuksia vuokratyövoiman avulla. Yhteensopivat alushousut, stringit ja lahkeelliset alushousut. Se aikookin saada asian uudelleen harkintaan vaikka kantelun avulla. Itävalta ja Suomi ovat molemmat pieniä sotilaallisesti liittoutumattomia EU-maita. Presidentti Halonen korosti, että Suomelle sopii parhaiten oleminen sotilaallisesti liittoutumattomana, mutta kansainvälisesti yhteistyökykyisenä ja haluisena. Värit sininen ja mintunvihreä. Yhteensopivat alushousut, stringit ja bokserit. Niistä löytyvät paitsi normaalikoot myös XLNT, joka on suurten kokojen valikoimamme. Saatavana myös kaarituellisina. – Kullakin lennolla on 10–13 työntekijästä vain muutama aasialainen lentoemäntä, suomalaiset saavat palvelunsa edelleen suomeksi, Salovuori rauhoittelee. Upeimmat push-up rintaliivimme 11,60 € (69,-) (norm. Klestil ei halunnut kommentoida Italian sisäistä päätöstä, mutta piti vaarana, että pieniä maita kohtaan ollaan helposti tiukempia. Klestil arvioi, että Baltian maille Nato-jäsenyys on jopa EU-jäsenyyttä tärkeämpi. Naton laajenemiselle ei kumpikaan presidentti halunnut asettaa esteitä. Tähän politiikkaan ei myöskään ole tulossa lähitulevaisuudessa muutoksia. EU on jo aikaisemmin pyrkinyt rajoittamaan näiden koneiden liikennöintiä vilkkailla kentillä. – Olo on kuin maalaistytöllä kaupungissa, Halonen kuvaili tanssiaisodotuksiaan. – Meidän käsittääksemme yhtiöllä ei ole edes englanninkielistä työehtosopimusta, josta voitaisiin nähdä mitkä työntekijöiden oikeudet ovat. Aitiopaikat tilaisuuteen maksavat pienen omaisuuden. 06-832 8500 Pertti Nyman WIEN (STT) Presidentti Tarja Halonen ja Itävallan liittopresidentti Thomas Klestil ovat yhtä mieltä siitä, että Itävallan ja Suomen kaltaisilla mailla on paljon annettava eurooppalaiselle turvallisuudelle ja kansainväliselle kanssakäymiselle. hinta 13,44 € (79,91,-). Myös työvuoroissa on eroja. Työvoimaa on tarkoitus käyttää Helsingistä Pekingiin ja Bangkokiin lentävillä sekä Bangkokin, Singaporen ja Hongkongin välisillä lennoilla. Merkittävä rooli EU:ssa Suomen ja Itävallan presidentit liittoutumattomuudesta: Leppoisa tunnelma. Samaa, mutta ei korkeampaa tasoa on vaadittava myös EU:n hakijamailta. Julkisuudessa on esitelty jo ennakkoon kuuluisia vieraita, joiden joukossa on tällä kertaa mm. Halonen tapasi torstaina myös Itävallan liittokanslerin Wolfgang Schüsselin ja parlamentin puhemiehen Heinz Fischerin. Liitossa ihmetellään millä perusteilla työvoimaviranomainen on myöntänyt hankkeelle luvat. Maalaistyttö kaupungissa Illalla oli ohjelmassa osallistuminen Wienin oopperan kuuluisiin tanssiaisiin. – Suomalainen yhteiskunta ei kestä tämäntyyppistä menettelyä. Direktiiviehdotuksessa määritellään yksityiskohtaisesti millä ehdoin ja miten meluavien koneiden käyttöä saa rajoittaa. Värit sininen, liila ja valkoinen. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Heinz-Peter Bader Timo Sipilä HELSINKI (STT) Finnair ryhtyy käyttämään kaukoidän lennoillaan aasialaista vuokratyövoimaa
kuntien terveyspalveluihin, työllisyyden parantamiseen ja tiehankkeisiin sekä kuluvalle että ensi vuodelle. – Mediat ja toimittajat ovat käyttäneet värikästä kieltä tästä asiasta. – Hallitus pitää kiinni siitä, mitä eduskuntaryhmien kanssa on sovittu. Lipponen ei ottanut kantaa kysymykseen, kuinka paljon valtio on valmis ottamaan uutta velkaa. Tarkoitus on, että rekisteriotteen saisi ilmaiseksi. KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 8.2. Esitys annetaan eduskunnalle ensi viikon perjantaina. Lipponen painotti kuitenkin, että jo sovituille menolisäyksille on löydyttävä rahoitus kasvattamatta näköpiirissä olevaa budjetin alijäämää. – Katsotaan. Tutkimuskunnista Ranua ja Kolari voittivat uudistuksessa yli 1 000 markkaa asukasta kohden, Espoo hävisi yli 1 100 markkaa. Sinänsä uusi laki ei estä työnantajaa palkkaamasta ihmistä töihin, vaan työnantaja voi toimia harkintansa mukaan. Joka tapauksessa ensi vuodelle tuleva alijäämä näyttää sen verran tuntuvalta, että on ehdottomasti kaikkien yhdessä etsittävä keinoja, joilla sen kasvua hillitään. – Ja koko ajan tietysti tiedot täsmentyvät, siitä mikä on valtiontalouden ja yleisen taloustilanteen kehitys. Jo palvelussuhteessa olevia laki tulisi koskemaan silloin, kun heille tulee uusia tehtäviä, joissa ollaan lasten kanssa. 2002 Kotimaa 7 MAROC KLEMENTIINI/ KG 1 ,50 € ESPANJALAISET PAPRIKAT/ KG 2 ,50 € SAARIOINEN PAISTIJAUHELIHA/KG 5 ,03 € 8,92 mk 14,86 mk 5,90 mk CREME BONJOUR TUOREJUUSTOT 100 G 2 KPL (8,41 €/ 50,00 mk ) 1 ,68 € PORTTI NAKET KUORETON NAKKI 300 G (3,31 €/ 19,67 mk ) ,99 € 10,00 mk 29,90 mk K O K K O LA 9 -2 1 (1 8 ) Puh. Budjettia ei revitä auki Pääministeri Lipponen: Sovituista menoista pidetään kiinni Sovittu pitää. Lasten kanssa työskentelevien taustat selvitetään Hallitus esittää lakia. Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. Ohjelmassa tutkittiin 47 kuntaa, joista 18 joutui turvautumaan ”syömävelkaan”. Niinistön puheet tulkittiin niin, että hän haluaisi repiä eduskuntaryhmien kanssa tehdyn sopimuksen auki. Lipponen sanoi torstaina eduskunnassa, että jo sovitusta ratkaisusta pidetään kiinni. Budjettisopimus oli kiristystä Valtiovarainministeri Niinistö: HELSINKI (STT) Kunnallistalous vahvistui vuonna 2000, mutta pienten kuntien talous kiristyi, kertoo KuntaSuomi 2004-tutkimusohjelma. Tällaisia töitä ovat muun muassa lasten kasvattaminen, opetus ja hoito. Rikostausta voidaan esityksen mukaan selvittää joko palvelusuhteeseen otettaessa, haettaessa toimilupaa tai hoidettaessa ilmoitusvelvollisuutta yksityisten sosiaalija terveyspalvelujen tuottamiseksi sekä silloin, kun valmistellaan toimeksiantosopimusta alaikäisen perhehoidosta. Asukaskohtaiset menot eivät ole muuttuneet kovinkaan paljon yhdessä vuodessa. – Hallitus esitteli toukokuussa lisätalousarvion ja pyrki siinä 8 miljardin markan lainanlyhennyksiin. Lähes yksioikoinen vastaus eduskunnalta oli, että ei tule mitään ilman lunnasrahoja. markan lisämenojen rahoitus on täysin auki. Siihen sisältyy se, että menolisäyksille on myöskin löydettävä rahoitus. Toinen valtiovarainministeri SuviAnne Siimes (vas.) jakaa Niinistön ja Lipposen huolen näköpiirissä olevasta budjettialijäämästä. Palvelujen kustannukset ovat pysyneet hyvin vakaina. Verkkojulkaisu tutkimuksesta löytyy osoitteesta www.kuntaliitto.fi/kuntasuomi/ks_julk.ht m Pienet kunnat ahtaalla Päivi Seppälä HELSINKI (STT) Hallitus esittää lakia alaikäisten lasten kanssa työskentelevien rikostaustojen selvittämisestä. Niinistö huomautti eduskunnan kyselytunnilla torstaina, että vuosi sitten taustalla oli eduskunnan kiristys. Taustojen tarkistaminen koskisi myös perhehoitoa koskevia toimeksiantosuhteita, siviilipalveluskeskusta ja työvoimaviranomaista, kun se tekee työharjoittelua, työelämävalmennusta tai työkokeilua koskevan sopimuksen. Kuva: Lehtikuva/Tor Wennström HELSINKI (STT) Valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.) ei innostu ajatuksesta, että hallitus sopisi viimekeväiseen tapaan eduskuntaryhmien kanssa joiltakin osin ennakolta tulevan budjettiesityksen sisällöstä. Lipponen pani ”sopimusten repimiset” tiedotusvälineiden piikkiin. Vuoden 2002 valtionosuusuudistus vahvistaa heikoimman veropohjan kuntien taloutta. Tämä edellyttää rikosrekisterilain muutosta. – Se tässä täsmentyy, koska nyt budjettivalmistelut ovat aivan alkupisteessä. Lipponen huomautti, että maaliskuun kehyskäsittelyssä katsotaan budjetin raamit ja alijäämä. Lipposen mukaan kyse on vain siitä, että että näköpiirissä on tuntuva budjetin alijäämä. Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät sopivat viime kesäkuussa noin 134 miljoonan euron (800 mmk) lisäyksistä mm. Kuntaliiton, yliopistojen ja tutkimuslaitosten yhteisessä KuntaSuomi 2004-ohjelmassa on mukana 47 kuntaa eri puolilta maata. Valtiovarainministeri Sauli Niinistö muistutti jo keskiviikkona, että koko paketin rahoitus on auki ja varoitti jopa 10 miljardin markan (1,7 mrd e) häämöttävästä budjettialijäämästä. Tällaisia ovat esimerkiksi yksityiset päiväkodit. Niinpä viimevuotisen kaltaiseen menettelyyn ei ole mitään tarvetta. Maksajiksi ovat joutuneet pääkaupunkiseudun kunnat. Laki koskisi myös yksityisiä sosiaalija terveydenpalvelujen tuottajia, silloin kun tehdään töitä alaikäisten lasten kanssa. Emme voi jättää jälkeemme sellaista valtiontaloutta, jota seuraava eduskunta joutuisi ensi töikseen korjaamaan vaikka leikkauslistoilla, hän painotti. Tiukka linja pidettävä Lipponen ei ryhtynyt arvioimaan, mistä rahoitus sovituille menoille otetaan. – Silloin sitten käytiin nämä neuvottelut. Ei kukaan hallituksen puolelta ole puhunut mistään repimisestä eikä purkamisesta, hän totesi. Siviilipalveluskeskus voi pyytää siviilipalvelusta suorittavalta rekisteriotetta nähtäväksi. Se varmasti löytyy niille, joista on sovittu, pääministeri totesi. Pääministeri Paavo Lipponen (vas.) vastaamassa eduskunnan kyselytunnilla. Laki velvoittaisi työnantajan selvittämään henkilön taustat ennen lopullista nimittämistä tai työhön valitsemista, jos työssä ollaan läheisessä vuorovaikutuksessa lasten kanssa. Oikealla Ville Itälä ja Jari Vilen. 8278 503 VIHERKEIDAS ON EDULLINEN TUORE MUIKKU/KG KESKIKOKO 3 ,80 € 22,59 mk LOIMUSIIKA/KG 10 ,51 € 62,43 mk PORTTI PIZZASUIKALEET 300 G (6,11 €/ 36,33 mk ) 1 ,83 € SAINT PAULIA 1 kpl 3 kpl 2 2 ,, 6 66 6 € € 15,82 mk 6 6 ,, 6 66 6 € € 39,60 mk Värikäs SINERAARIA 5 5 ,, 8 89 9 € € 35,00 mk Iloinen TULPPAANIKIMPPU 10 kpl 5 5 ,, 8 89 9 € € 35,00 mk JÄRVISUOMI MAUSTETTU KASSLERPAISTI/KG 4 ,19 € 24,90 mk RIITAN HERKKU METRIPIZZA 750 G (6,71€/39,87 mk) 5 ,03 € 29,90 mk 10,88 mk FORSSAN FORSSAPALVISIIVU/KG 5 ,03 € 29,90 mk SEMPER/BONA/PILTTI LASTENRUOAT 4 KK 125/135 G 7 PRK (1,92-1,78 €/ 11,44-10,58 mk ) 1 ,68 € 10,00 mk O’BOY KAAKAO 1 KG TÄYTTÖPUSSI 3 ,35 € 19,90 mk VIP APPELSIINIJA OMENATÄYSMEHU 1 L 3 PRK (0,56 €/ 3,33 mk ) 1 ,68 € 10,00 mk RAINBOW VADELMA-/MANSIKKAHILLO 900 G (2,15 €/ 12,78 mk ) 1 ,93 € 11,50 mk OMO CAPSULES 20 KPL (0,17 €/ 1,04 mk ) 3 ,50 € 20,80 mk DAILY VAIPAT / PKT (0,15-0,20 €/ 0,88-1,20 mk ) 5 ,03 € 29,90 mk PORTTI LIHAPULLAT 400 G (3,32 €/ 19,75 mk ) 1 ,33 € 7,90 mk SAARIOINEN KERMAJA VALKOSIPULIPERUNAT 900 G (3,72 €/ 22,11 mk ) 3 ,35 € 19,90 mk EDULLISESTI PRISMA-HINT EDULLISESTI PRISMA-HINTAAN! AAN! V VAIN KOTIT AIN KOTITALOUKSILLE ALOUKSILLE Pekka Pohjolainen HELSINKI (STT) Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) vakuuttaa, että valtion ensi vuoden budjettiin jo ennakolta eduskunnassa sovitut lisäykset toteutetaan. Niinistö muistutti aiemmin viikolla, että eduskuntaryhmien kanssa vuosi sitten ensi vuodelle sovittujen 800 milj. Niinistö totesi, että nyt lisäbudjettia ei tule tai jos tulee, niin pahimmassa tapauksessa miinusmerkkinen. Jos vero-oikaisut poistetaan, jäi miinukselle vielä 12 kuntaa; Karstula, Kemiö, Kiikala, Kolari, Lieksa, Multia, Närpiö, Punkaharju, Pylkönmäki, Ranua, Rääkkylä ja Suolahti. Työnantajan on vaadittava nähtäväkseen rikosrekisteriote, josta selviää, onko työnhakija tuomittu seksuaalirikoksesta, törkeästä henkeen ja terveyteen kohdistuneesta rikoksesta, huumerikoksesta tai sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasta teosta
– Keski-Euroopassa tätä pidetään järjestäytyneen rikollisuuden toimintana. syntymäpäivänään heinäkuun 7. Kipua pyritään helposti välttämään jännittämällä lihaksia ja arastelemalla normaalia liikkumista. Tätä mieltä on oikeusministeriön asettama toimikunta, joka luovutti torstaina mietintönsä oikeusministeri Johannes Koskiselle (sd.). vaivoihin. Tarvittava määrä riippuu kipeytyneen alueen laajuudesta ja vamman asteesta. Tilannetta hankaloitti se, että kaikenlaisten herrasmiessopimusten ja toimikauden puolittamisten katsottiin heikentävän euroalueen keskuspankin uskottavuutta. Lehtomäki oli ehdolla varapuheenjohtaksi myös Kuopion puoluekokouksessa kesällä 2000, mutta ei silloin tullut valituksi. Kirjeestä torstaina kertoneen Ilta-Sanomien mukaan järjestöt korostavat luottamuksen tarvetta useiden osapuolten yhteisissä työryhmissä. Pääministerit keskustelevat torstai-iltana kahdenvälisistä aiheista, EU:n laajentumisesta ja tulevaisuudesta sekä muista ajankohtaisista kansainvälisistä kysymyksistä. Eteläisemmän Euroopan maista mainitaan Italia, Espanja ja Portugali. Tällaiseen tilanteeseen jouduttiin, kun pääjohtajan valinnasta ei päästy yksimielisyyteen. Kun lupa on maksettu, voi virallisen kalastuskortin tulostaa omalla kirjoittimellaan. Kipukohdan paikallishoito tulehdusta hoitavalla ja kipua lievittävällä geelillä voi kätevästi jouduttaa paranemista. Myös alaikäistä ja vajaavaltaista suojataan, samoin vaitiolovelvollisuuden piirin kuuluvia asioita. Milloin ja kenelle, entä urheilijat. – Yritetään olla askel edellä, ennen kuin aineet aiheuttavat ongelmia, kuvailee eläinlääkintäylitarkastaja Leena Räsänen ryhmän tehtäväkuvaa. Maaja metsätalousministeriön mukaan hormonien ja eläinlääkkeiden salakuljetus maahan viittaa kuitenkin siihen, että niiden laiton käyttö on alkamassa Suomenkin eläintuotannossa. HELSINKI (STT) Euroopan keskuspankin pääjohtajan Wim Duisenbergin ilmoitus jättää keskuspankki kesällä 2003 lopetti huhumyllyn hänen lähtöajoituksestaan. Nykykäytännössä ne ovat kaikilta osin salaisia. Herrasmiessopimus tarkoitti käytännössä sitä, että Duisenberg olisi puolittanut pääjohtajakauden Ranskan keskuspankin pääjohtajan Jean-Claude Trichetin kanssa. Orudis geelin itsehoitopakkauksia markkinoi Ferrosan ja niiden maahantuoja on Aventis Pharma. Torstaina palkinnon myöntäneen Suomen tiedetoimittajain liiton mukaan lehti on tämän hetken ”edustavin, sisällöltään jäntevin, raikkain ja jopa kaunein” tiedelehti Suomessa. Samoihin aikoihin Duisenberg korosti, ettei hän aio myöntyä poliitikkojen vaatimuksiin pääjohtajavaihdoksesta. Eläinten kasvua ja tuotantoa edistävien aineiden laiton käyttö on yleistä Keskija Etelä-Euroopassa, mutta Suomessa tältä on on toistaiseksi vältytty. Meillä on se etu moneen muuhun Euroopan maahan verrattuna, että pelkästään lihakarjaa pitäviä tiloja vähän, jolloin näiden aineiden markkinat ovat erittäin pienet, sanoo Räsänen. Sen sijaan joitakin tuottajia ja eläinlääkäreitä on hänen mukaansa jäänyt kiinni laittomasta lääkkeiden maahantuonnista. Niinpä pääjohtajan vaihdoksen ajankohta jäi roikkumaan Duisenbergin ilmoituksen varaan. Myös kylmä voi tuntua nivelissä tai jäsenissä kolotuksena ja särkynä. Räsäsen mukaan kiellettyjen aineiden jäämiä ei ole valvonnassa tullut ilmi. Hän johti myös Euroopan keskuspankin (EKP) edeltäjää Euroopan rahapoliittista instituuttia. Lipposet lähtevät torstaina ja palaavat Suomeen sunnuntaina. Työryhmän pysyvä asiantuntija toimittaja Susanna Reinboth jätti mietintöön eriävän mielipiteen. – Keskeinen tavoite on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja siihen kuuluvan julkisuuden turvaaminen. – Lähiaikoina kalastusluvan voi maksaa myös luottokortilla. Lyhyesti Varaudu liukastumisen ja kylmän kolotusten hoitoon. Järjestelmää on kehitetty yhteistyössä Novo Extendin ja Adaptia Solutions Oy Ltd:n kanssa. Tiedetoimittaja-palkinto Marko Pekkolalle HELSINKI (STT) Vuoden tiedetoimittaja-palkinnon on saanut Tähdet ja Avaruus -lehden päätoimittaja Marko Pekkola. Päätoimittajaa kiitellään perusyleissivistyneeksi, erikoistuneeksi ja oivalliseksi kynäilijäksi, joka on tiedetoimittaja parhaimmillaan. Säännökset samaan lakiin Toimikunta ehdottaa oikeudenkäyntien julkisuutta koskevien säännösten kokoamista yhteen lakiin, jonka piiriin kuuluisivat kaikki tuomioistuimet. Yleensä Orudis geeli on hyvin siedetty. Lipponen käy myös kansainvälisten asioiden instituutissa Chatham Housessa, jossa hän osallistuu keskusteluun turvallisuuspolitiikan haasteista. Kirjeessä muistutetaan, että perusedellytys onnistumiselle on, että osapuolet pienissäkin yksityiskohdissa voivat luottaa toisiinsa ja sovittuihin menettelytapoihin. Niitä otetaan muun muassa elävistä eläimistä tuotantotiloilla ja teurastamoilla sekä ruhoista teurastamoilla. Kalastuslupien nettikauppa laajenee JOENSUU (STT) Joensuulaisen Nuotivo Oy:n maaja metsätalousministeriölle kehittämä kalastuslupajärjestelmä mahdollistaa valtion kalastuslupien ostamisen ja maksamisen verkossa. Siksi Orudis geeli on suunniteltu ja valmistettu helpoksi levittää, nopeasti imeytyväksi, eikä se tahraa tai värjää asusteita. Kuva: Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto Päivi Seppälä HELSINKI (STT) Oikeudenkäynnin julkisuutta pitää lisätä kaikissa tuomioistuimissa, koska julkisuus on oikeusturvan keskeinen tae. Aineet annetaan eläimille yleensä suun kautta tai pistoksina. Lipponen luennoi myös London School of Economicsissa aiheesta Future of Europe the Finnish Model eli Euroopan tulevaisuus – Suomen malli. Hoito kannattaa aloittaa ajoissa. Paikallisesti käytetty Orudis geeli on hyvä vaihtoehto myös henkilöille, joille saattaa aiheutua mahaärsytystä suun kautta otettavien tulehduskipulääkkeiden haittavaikutuksena. Paikallishoito on parempi vatsan kannalta Vatsa saattaa reagoida suun kautta otettavaan kipulääkkeeseen. Selosteessa kerrottaisiin pääpiirteittäin asiasta ja ratkaisun perusteluista. Toisaalta myös yksityisyyden suoja on taattava, Koskinen sanoo. Hänen mielestään seloste pitäisi laatia kaikista salaisista oikeudenkäynneistä, sillä se helpottaisi muun muassa oikeuskäytännön seuraamista. Heistä Anneli Jäätteenmäki pyrkii puheenjohtajaksi ja Matti Vanhanen harkitsee ehdokkuutta, mutta Maria Kaisa Aula ei ole lähdössä kisaan puheenjohtajan paikasta. Orudis 2,5 % geeli on sallittu valmiste myös urheilijoille. Suomeen salakuljetut hormonit menevät pääasiassa ihmisten käyttöön, mutta Räsänen huomauttaa, että samoja hormoneja voidaan käyttää eläimillekin. Helppo ja miellyttävä käyttää, ei tahraa Mitä helpompi lääkettä on käyttää sitä varmemmin sitä tulee myös käytettyä ohjeen mukaisesti. Muutos julkisuuden lisäämiseksi olisi suurin hallintotuomioistuimissa, jossa käsittely on usein kirjallinen. Lääkkeet ovat olleet pääasiassa tavanomaisia eläinten lääkityksessä käytettäviä antibiootteja, loislääkkeitä ja rokotteita. Keskustalla on kolme varapuheenjohtajaa. Siksi Orudis geelistä on saatavana myös kätevä tuplapakkaus – samassa kotelossa kaksi putkiloa. Näin olisi täyttynyt myös ns. Lehtomäki pyrkii keskustan varapuheenjohtajaksi HELSINKI (STT) Kansanedustaja Paula Lehtomäki, 29, pyrkii keskustan varapuheenjohtajaksi. Sen sijaan niiden käyttö on yleistä Belgiassa, jossa jopa kolmasosan naudanlihan tuottajista arvioidaan lukeutuvan kiellettyjen aineiden käyttäjäpiiriin, sekä Saksassa ja Ranskassa. Näin rasitus saattaa lisääntyä ja paraneminen pitkittyä. Tähdet ja Avaruus -lehti kirjoittaa taivaan ilmiöistä, tähtitieteestä ja avaruustutkimuksesta. Näin toisen putkilon voi pitää kotona ja ottaa toisen mukaan vaikka työpaikalle tai matkalle. Perjantaina 8.2. Suurin pulma oli, miten herrasmiessopimus Duisenbergin lähtö pääjohtajan paikalta kirjattaisiin niin, että se ei rikkoisi EU:n perussopimuksia. Lue myös pakkauksessa olevat ohjeet ennen käyttöä. Apteekista ilman reseptiä saatava Orudis geeli sisältää ketoprofeenia, jonka hyvä teho on osoitettu lääketieteellisissä tutkimuksissa erilaisten lihasja nivelkipujen hoidossa. Hän tapaa myös Suomalais-brittiläisen kauppakamarin edustajia. Koskisen mukaan tavoitteena on nykyistä avoimempi käytäntö, jota koskevat säännökset olisivat aiempaa yksinkertaisempia ja helpompia ajaa sisään tuomioistuimissa. Eeva-Liisa Räsänen HELSINKI (STT) Viranomaiset tiivistävät yhteistyötään, jotta hormonien ja lääkeaineiden laiton käyttö eläintuotannossa ei leviäisi Suomeen. herrasmiessopimus, josta pääjohtajanimityksen aikaan paljon puhuttiin. Tukea hän kertoo saaneensa keskustan nuorisoliikkeeltä. 01/2002 Tiedetoimittaja-palkinnon sai päätoimittaja Marko Pekkola. Ratkaisut julkisia Tuomioistuinten ratkaisut olisivat pääsääntöisesti julkisia. Duisenberg on ensimmäinen euroalueen keskuspankin vetäjä. Siksi on hyvä pitää kodin lääkekaapissa kaiken varalta Orudis geeliä. Siihen katsotaan kuuluvan muun muassa raaka-aineiden valmistajat ja maahantuojat, valmisteita tekevät laboratoriot, välittäjät, jälleenmyyjät, tuottajat ja eläinlääkärit. Julkisuutta olisi lisättävä Ministeriön asettama toimikunta oikeudenkäynneistä: Lähetystö kylässä. Olipa lihastai nivelkivun syy mikä tahansa niin vamman oireena ilmenevä kipu voi tehdä elämän vaikeaksi. Sitä ennen hän toimi 16 vuotta Hollannin keskuspankin pääjohtajana. Juttua voitaisiin ajaa suljetuin ovin, jos oikeudenkäynnissä käsitellään esimerkiksi erityisen arkaluontoisia asioita yksityiselämästä, terveydestä, vammaisuudesta tai sosiaalihuollosta. Rouva Päivi Lipponen osallistuu Lontoon-matkaan. Keskiviikkona hän ilmoitti Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle J. EKP:n pääjohtajan tehtävä on kahdeksanvuotinen, mutta aloittaessaan virassa Duisenberg ilmoitti, ettei hän ikänsä takia aio hoitaa tehtävää koko kautta. EU:ssa haravoidaan koko levittäjäketjua Kiellettyjen kasvunedistäjien käyttöä ei ole todettu Ruotsissa eikä Tanskassa, joissa on Suomen tavoin keskitytty lypsykarjatalouteen. Hän on ensimmäinen varapuheenjohtajaehdokkaaksi ilmoittautunut. Työryhmän esityksen mukaan tuomioistuinten pitäisi antaa salassapidettävästä ratkaisusta seloste, jos käsitelty asia on yhteiskunnallisesti merkittävä tai siitä on syntynyt huomattava julkinen kiinnostus. Kiellettyjen kasvunedistäjien mahdollista käyttöä seurataan Suomessa vierasainevalvontaohjelman avulla. SAK ja TT kirjelmöivät Perholle Laittomat aineet uhkana Suomalainen eläintuotanto halutaan pitää erossa hormoneista Kasvua eläimen teuraspainoon ja tilan talouteen HELSINKI (STT) Kielletyillä kasvunedistäjillä haetaan Keskija Etelä-Euroopassa entistä nopeampaa eläinten kasvua ja parempaa taloudellista tulosta. Kalastuslupa maksetaan pankkien omien verkkopankkien kautta. Duisenbergin toimikauden pituus herätti närää myös hänen valintansa jälkeen. Se on tarkoitettu lieviin ja kohtalaisen voimakkaisiin paikallisiin kiputiloihin lihasja nivelvammojen yhteydessä aikuisille ja yli 12-vuotiaille lapsille. Maaja metsätalousministeriön elintarvikeja terveysosasto on päättänyt perustaa monien muiden EU-maiden tapaan yhteistyöryhmän vaihtamaan tietoja ja näkemyksiä laittomien kasvunedistäjien käytöstä, maahantuonnista ja niihin liittyvästä muusta rikollisuudesta Suomessa. päivänä vuonna 2003. Palkinnoksi hän sai 3 364 euroa (20 000 mk). Vahva veikkaus ajoitukselle oli tämän vuoden kesä, jolloin hän olisi hoitanut tehtäväänsä puolet ajasta. Aineiden arvioidaan liikkuvan samoja kanavia pitkin kuin huumeidenkin, hän kertoo. Kätevä tuplapakkaus Hoitoa helpottaa kahden putkilon käyttö. ILMOITUS Hyvä tulehduskipulääke lievittää nopeasti ja edistää lihasja nivelkivun paranemista Tutulla ongelmalla voi olla monta nimeä: niskakipu, hartiakipu, lihaskipu, nivelten särky, jännetulehdus, jännetupentulehdus, urheiluja liikuntavamma, venähdys, ruhje, nyrjähdys. Kuva: Lehtikuva/EPA/Juan Vrijdag. Ehdotuksen ministerille luovutti Vantaan käräjäoikeuden laamanni Lauri Melander (oik). Järjestelmä on luotettava ja turvallinen, vakuuttaa Nuotivon toimitusjohtaja Jouko Martiskainen. Ajoissa aloitettu paikallishoito hyvällä tulehduskipulääkkeelle helpottaa oloa ja auttaa ehkäisemään vaivojen pahenemista. Verkkopalvelu nopeuttaa ja helpottaa kalastuslupa-asiointia huomattavasti, sanoo Martiskainen. Uutta olisi, että turvapaikan hakijan henkilöllisyys voidaan suojata, jotta hakijan ja hänen läheistensä turvallisuus ei vaarantuisi julkisen oikeudenkäynnin takia. Niillä pyritään estämään eläinten sairastumiset ja niistä koituvat tuotantotappiot. Näytteitä otetaan vuosittain 12 000. Ehdotus voisi lisätä esimerkiksi maanpetosasioiden käsittelyn julkisuutta. Duisenberg jättää EKP:n kesällä 2003 EKP:n pääjohtaja Wim Duisenberg. Aineilla voidaan kasvattaa eläimen lihasmassaa tai lisätä nesteen kertymistä kehoon, mikä kasvattaa eläimen teuraspainoa.Tuottaja saa maksun teurastamolta eläimen teuraspainon perusteella. Esitys on tarkoitus saada alkusyksystä eduskuntaan. Siinä seurataan kiellettyjen aineiden jäämiä samoin kuin sitä, etteivät sallittujen lääkeaineiden jäämät ylitä sallittuja enimmäisrajoja. 2002 s KESKIPOHJANMAA 8 Kotimaa Fakta Lipponen tapaamaan Blairia HELSINKI (STT) Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) vierailee ensi viikolla Lontoossa tapaamassa Britannian pääministeri Tony Blairia. Suomessa pienet markkinat – Kiellettyjen aineiden pääasiallinen kohderyhmä muualla Euroopassa ovat naudanlihantuottajat. Lailla korvattaisiin nyt vuodesta 1985 voimassa ollut laki oikeudenkäynnin julkisuudesta. – Kun kasvu on nopeampaa, eläin saavuttaa teuraskypsyyden aiemmin ja uusi eläinerä saadaan aiempaa pikaisemmin kasvamaan, kuvaa eläinlääkintäylitarkastaja Leena Räsänen maaja metsätalousministeriössä. Sen asiantuntemus on palkitsijoiden mukaan Pekkolan ansiokkaan työn tulosta. M. Oikeusministeri Johannes Koskinen (selin) otti vastaan oikeudenkäynnin julkisuutta selvittäneen toimikunnan ehdotuksen. Ranska ajoi tehtävään vahvasti omaa miestään ja Saksan muiden EU-maiden ohella hollantilaista Duisenbergia. Eläimille annetaan myös sekoitteita, joissa on useaa eri vaikuttavaa ainetta. EU-maissa toimivan vierasainevalvonnan avulla on Räsäsen mukaan saatu käyttäjiä kiinni, mutta sillä ei ole saatu kitkettyä laitonta toimintaa eläintuotannosta. Työryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran helmikuun lopulla. Kaikkia niitä voidaan lievittää ketoprofeenilla, lääkeaineella, jota myös lääkärit määräävät reseptillä em. Kuva: Lehtikuva/Marja Airio HELSINKI (STT) Työntekijäja työnantajajärjestöt ovat löytäneet yhteisen kampanjointikohteen. Näin on usein myös ylioikeuksissa. Pari vuotta sitten ranskalaiset, jotka aikanaan ajoivat pääjohtajakauden puolittamista, syyttivät Duisenbergia lupauksen rikkomisesta, kun Duisenberg ilmoitti ranskalaislehdessä, ettei aio lähteä virastaan neljän vuoden jälkeen. Syyn selvittämiseksi käänny lääkärisi puoleen. Epävirallisessa yhteistyöryhmässä ovat edustettuina ministeriön lisäksi tulli, asiantuntijalaboratorio, poliisi ja syyttäjäporras. Oikeudenkäyntiasiakirjat olisivat nykyistä harvemmin suoraan salaisia. Esityksen mukaan myös alle 18-vuotiaan rikosasian käsittely voisi olla julkinen, jos suljettu käsittely olisi vastoin erittäin tärkeää yleistä etua. Ilman reseptiä Orudis geeliä voi ostaa apteekista 30 g:n ja 2x30 g:n pakkauksissa. Tarkka lopettamisajankohta jäi kuitenkin epäselväksi. Antibiooteilla kasvua voidaan edistää epäsuorasti. Samoin laki ei enää velvoittaisi pitämään suullisia käsittelyjä suljetuin ovin, vaan asia olisi tapauskohtaisesti tuomioistuimen harkittavissa. EU:ssä yhteistyötä on päätetty lisätä niin, että viranomaiset pystyvät puuttumaan koko ketjun toimintaan. Aznar Lopezille eroavansa tehtävästään 68. Lehtomäki on ensimmäisen kauden kansanedustaja Kuhmosta. Duisenberg piti lähtöpäätöksen tähän asti omissa käsissään. www.kalastusluvat.net -sivujen graafisen ulkoasun ja web-ohjelmoinnin tekijöinä on ollut myös Joensuun ammatti-instituutin tietotekniikan opiskelijoita. Hän kertoo asiasta torstain Kainuun Sanomissa. Räsäsen mukaan nämä cocktailit saattavat sisältää niin pieniä ainemääriä, etteivät ne näy testeissä. Sopiva hoito edistää paranemista Lihasja nivelkipuun voi usein liittyä myös kudosvaurio, turvotusta ja tulehdusta. Palkansaajakeskusjärjestö SAK ja Teollisuuden ja työnantajien TT ovat lähettäneet kirjeen sosiaalija terveysministeri Maija Perholle (kok.), jota taivutellaan vetämään takaisin ehdotuksensa isyysvapaan pidentämisestä kahdella viikolla. Liukastuminen vaanii Liukkaus voi yllättää milloin tahansa ja aiheuttaa helposti venähdyksiä ja nyrjähdyksiä. Antibiooteilla voidaan myös jossakin määrin parantaa rehun hyötysuhdetta. Euroopassa eniten käytettyjä laittomia kasvunedistäjiä ovat kloramfenikoli, beeta-agonistit, etenkin klenbuteroli, synteettiset ja luonnolliset hormonit sekä kortikosteroidit. Neuvottele kuitenkin geelin käytöstä lääkärin kanssa, jos olet yliherkkä tulehduskipulääkkeille, olet raskaana tai imetät. Järjestöt ovat närkästyneet tavasta, jolla tuloratkaisun yhteydessä sovitun kolmikantaisen työryhmän yhteistä ehdotusta on nyt ministeriössä jälkikäteen muutettu. Riittävän vaikutuksen saamiseksi Orudis geeliä tarvitsee levittää vain 2-3 kertaa päivässä. Ehdotuksen mukaan tuomioistuin voisi kuitenkin suojata uhrin nimen joissakin arkaluontoisissa rikosasioissa
Analyytikot varoittelevat innostumasta liikaa joulukuun tilausluvuista, sillä ne voivat vaihdella hyvinkin nopeasti. – Yleensä projektien merkitystä tutkitaan pelkkien kovien arvojen eli rahan kautta, mutta vaikuttavuutta ei juurikaan ole tutkittu. Uusia asiakkaita tuli viime vuonna 400 ja uusia omistajajäseniä 298. Aineeton hyöty kasvoi selvästi Tutkimus pk-yritysten vienninedistämisprojekteista Birgitta Niemi (vas.), Sakari Isohella ja Milla Arokallio sanovat yritysten hyötyneen monipuolisesti vientiprojektista. Koulutuksella pyritään tukemaan pk-yritysten kansainvälistymistä alueella. Talletuksia oli 54,32 miljoonaa euroa (323 miljoonaa markkaa), kasvua 6,7 prosenttia. Saksan teollisuuden tilaukset nousussa. Loka–marraskuussa tilaukset kasvoivat vain 0,6 prosentilla. Opiskelijoiden päättötyön keskeisenä aiheena oli selvittää se, mitä heijastusvaikutuksia ja niin sanottuja pehmeitä arvoja syntyy yrityksiin, jotka ovat mukana vienninedistämisprojektissa. Niemen mukaan opiskelijoiden päättötyöt liittyvät työharjoitteluun ja ovat käytännönläheisiä. KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 8.2. Analyytikot odottivat nousun jäävän vain prosentin murto-osaan. markkaa). ydinvakavaraisuus oli 21,4 prosenttia. Yritysten työntekijämäärä vaihteli muutamasta henkilöstä pariinkymmeneen. Tase oli vuoden lopussa 80,06 miljoonaa euroa (476 miljoonaa markkaa), missä oli kasvu 8 prosenttia. Arokallion mukaan projekti ei siinä vaiheessa välttämättä ollut kasvattanut yritysten liikevaihtoa, mutta oli tuonut positiivista parannusta eri osa-alueille. Vuoden lopussa jäsenmäärä oli 4 281. – Monissa yhteyksissä viitataan vaikuttavuuden mittaamiseen ja sen merkitykseen, muitta käytetyistä mittareista on hyvin vähän tietoja. Erityisen ilahduttavaa oli Schröderin kannalta kotimaisten tilausten ripeä kasvu. Ns. Tämän jälkeen tutkimuksen tehneet opiskelijat laativat noin kolmenkymmenen kysymyksen kysymyspatterin niin sanotuista pehmeistä arvoista. Analyytikoiden mukaan on liian aikaista vielä puhua Saksan talouden kääntymisestä nousuun. Yrityslähtöisyys tärkeää Ammattikorkeakoulun BBAkoulutusohjelmassa on vuosittain 16 aloituspaikkaa ja koulutusohjelman johtajan Birgitta Niemen mukaan hakijoita riittää. Keski-Pohjanmaan alueella vuosina 2000-2001 toteutetussa vienninedistämisprojektissa oli mukana viitisentoista pk-yritystä Kokkolan ja Pietarsaaren seudulta. – Ja kaikki päättötyöt tehdään toimeksiantoina ulkopuolisille, hän sanoo. Isohellan mukaan tutkimusajankohta osui projektin puoliväliin eli silloin yrityksissäkin oli jo kokemuksia projektista laajemmin. Kokkolasta mukana olleet yritykset edustivat eri toimialoja, mutta Pietarsaaren puolenkymmentä yritystä toimivat venealalla. Kuva: Simo Kattilakoski Osmo Vasala OULAINEN (KP) Oulaisten Osuuspankki teki jälleen viime vuonna hyvän tuloksen. Tilivuoden voitto ja kasvaneet omat pääomat nostivat pankin vakavaraisuuden uudelle kymmenluvulle eli 33,05 prosenttiin. Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun BBAkoulutusohjelmassa opiskelleet Milla Arokallio ja Niina Lambacka tarttuivat härkää sarvista ja tutkivat päättötyössään alueellisessa pk-yritysten vienninedistämisprojektissa Messuilta menestykseen mukana olleita yrityksiä myös toisesta näkökulmasta. Oulaisten Op taas hyvään tulokseen BERLIINI (STT–Reuters) Saksan teollisuuden saamat tilaukset nousivat joulukuussa viidellä prosentilla marraskuuhun verrattuna, mikä yllätti markkinat. Liikevoitto oli 2,7 miljoonaa euroa (16 milj. 2002 Talous 9 Simo Kattilakoski KOKKOLA (KP) Yleensä yritysten menestymistä mitataan vain ja ainoastaan rahassa, mutta aineettoman hyödyn mittaaminen ei kiinnosta. Arokallion mukaan tutkimuksen keskeisin anti oli, että projektissa mukana olleet yritykset tunsivat jo puolessa välissä projektia saaneensa paljon hyödyllistä tietoa eri osaalueilta. Projektia vetäneet K-P:n aikuiskoulutuskeskuksen yrittäjäkouluttajan Sakari Isohellan mukaan vaikuttavuuden mittaus tuli mukaan luontevasta yhteistyöstä ammattikorkeakoulun kanssa. Niinpä aluksi teimme siltä osin laajan selvityksen kaikkia mahdollisia tietolähteitä hyödyntäen. Tutkimuksen toisena tekijänä ollut Milla Arokallio sanoo vaikuttavuuden ja niin sanottujen pehmeiden arvojen mittaamisen olleen suurinpiirtein tutkimatonta aluetta. Tutkimuksen anti oli kiistaton: Yritysten aineeton hyöty kasvoi selvästi projektin aikana. Lain sallimien varausten ja verojen jälkeen voitoksi kirjattiin 1,7 miljoonaa euroa (10,2 miljoonaa markkaa) . Ne kasvoivat peräti 5,6 prosenttia, kun ulkomaiset tilaukset kasvoivat 4,5 prosenttia. Tilausten kasvu on iloinen uutinen etenkin liittokansleri Gerhard Schröderille, jonka kansansuosio on ollut koetuksella Saksan työttömien määrän noustua yli neljän miljoonan. – Niiden pitäisikin olla kunnossa ennen kuin tulosta voi tapahtua niin sanottujen kovien arvojen osalta
Vaikka teollisuuden kapasiteetti on vaivoin puolitehoisessa käytössä TT:n jäsenyritysten työvoimaa ei ole merkittävästi vähennetty. 1,10 10,99 11,00 10,90 11,08 11,00 65,40 236084 10,80 15,50 0,07 61 -19,37 Evox Rifa Group 0,11 0,12 0,11 0,12 0,12 0,71 95620 0,11 0,14 9 -8,33 F-Secure 1,64 1,24 1,26 1,23 1,27 1,24 7,37 19650 1,18 1,41 3,33 Instrumentarium -0,53 50,25 51,00 50,01 51,90 50,49 300,20 25108 46,60 51,90 1,00 28 6,80 JOT Automation 2,27 0,45 0,46 0,43 0,46 0,46 2,74 180505 0,41 0,68 0,01 8 -11,76 KSP Yhtiöt 5,50 5,60 5,50 5,50 5,50 32,70 300 5,50 5,95 0,24 -1,79 Nokia 2,39 25,27 25,35 24,30 25,98 25,35 150,72 29057371 23,60 30,32 0,28 32 -9,26 Okmetic 4,51 4,70 4,45 4,60 4,60 27,35 3200 4,30 5,99 12 -6,04 Perlos 1,29 8,66 8,67 8,50 8,80 8,67 51,55 30350 8,50 12,55 0,20 11 -24,10 PKC Group 4,65 6,30 6,41 6,30 6,74 6,45 38,35 7600 6,00 7,00 0,40 7 6,78 PMJ automec 0,69 0,71 0,69 0,71 0,70 4,16 69000 0,65 0,88 1,47 Sonera 3,20 4,84 4,85 4,51 4,95 4,85 28,84 9007585 4,50 6,35 0,07 11 -16,41 SSH Com. Security 2,00 3,06 3,15 3,05 3,25 3,16 18,79 1800 3,00 3,70 -1,29 Stonesoft -3,41 1,98 2,00 1,98 2,10 1,98 11,77 55836 1,97 2,63 -6,16 Sysopen 1,08 4,70 4,72 4,70 4,70 4,70 27,94 500 4,50 5,29 0,11 21 -4,08 Tecnomen 1,66 1,71 1,64 1,72 1,72 10,23 15614 1,62 2,10 19 -7,26 Tekla A 1,67 3,66 3,70 3,65 3,65 3,65 21,70 2800 3,40 3,85 0,02 75 6,09 Teleste 2,05 9,47 9,58 9,25 9,53 9,47 56,31 18775 9,24 14,00 0,12 18 -24,90 TJ Group 0,32 0,33 0,32 0,34 0,33 1,96 79900 0,29 0,39 Vacon 10,30 10,34 10,30 10,39 10,34 61,48 29938 9,50 10,50 0,13 23 6,74 Vaisala A -0,19 26,95 27,00 27,00 27,10 27,00 160,53 972 26,40 28,50 0,67 20 -0,19 Wecan Electronics -0,79 6,25 6,30 6,29 6,30 6,30 37,46 700 5,60 7,20 0,09 16 13,64 K K E EM MIIA AN NT TE EO OL LL LIIS SU UU US S Kemira -1,67 7,07 7,18 7,08 7,20 7,08 42,10 42390 6,60 7,24 0,30 10 6,80 Orion A 0,38 21,25 21,30 21,20 21,30 21,26 126,41 31700 20,00 22,00 1,20 17 4,68 Orion B 0,61 21,35 21,45 21,35 21,50 21,40 127,24 19520 20,24 22,25 1,20 18 3,64 Uponor -0,36 19,43 19,59 19,61 19,80 19,65 116,83 6080 18,05 20,10 0,80 17 4,80 V V IIE ES ST TIIN NT TÄ Ä JJA A K KU US ST TA AN NN NU US S Alma Media I 18,54 19,50 18,25 20,50 0,42 41 2,43 Alma Media II 0,54 18,60 18,80 16,60 20,20 0,42 40 16,18 Janton -0,98 10,10 10,50 10,30 10,50 10,30 61,24 1400 9,75 10,90 0,50 15 -4,72 Keskisuomalainen 3,23 32,00 35,00 34,00 36,80 1,85 10 6,67 Sanoma-WSOY A 11,90 12,99 12,05 13,00 0,47 18 4,39 Sanoma-WSOY B 0,43 11,70 11,75 11,80 11,95 11,80 70,16 2060 10,75 12,50 0,47 18 5,88 Talentum -2,06 4,75 4,90 4,67 5,19 6 3,04 M M U UU U T TE EO OL LL LIIS SU UU US S Amer A -0,35 28,30 28,75 28,30 29,12 28,30 168,26 80005 27,00 29,90 1,00 10 -1,57 Exel 9,15 9,40 9,20 9,30 9,20 54,70 4000 9,10 10,05 0,38 11 -2,66 J.W.Suominen Yht. – Vain välttämättömimmät paperit seuraavat mukana uusiin tiloihin, jonne pankki näillä näkymin voi muuttaa aikaisintaan syyskuussa. 38 Perlos 98 opt. Pohjois-Suomen alueella uskotaan suhdannetaantuman pahimman vaiheen myös ohittuneen ja tuotannon arvellaan lähtevän nousuun lähikuukausina. Alkuvuodesta investointien arvellaan edelleen lisääntyvän, mutta vuoden kuluttua niiden uskotaan taas vähenevän. Thomas Lempiälän mukaan tilojen vuokraaminen on Nordean nykypolitiikan mukaista. 98 A -opt. Pankkitoiminta on tärkeämpää kuin kiinteistöjen omistaminen, hän sanoo. Suurin osa asiakkaista käy pankissa harvemmin. Amerin tulos kasvoi HELSINKI (STT) Konepajakonserni Metson tulos parani viime vuonna selvästi. Toiveikkuus on selvästi positiivisempaa Pohjois-Suomen alueella. Pohjanmaalla tilausten saldoluvuksi saatiin nyt -23 ja Pohjois-Suomessa -53. Uusia tilauksia saatiin yhä niukasti, työvoiman määrä väheni, kannattavuus heikkeni ja investointeja tehtiin edellisvuotista ja suunniteltua vähemmän. 4,00 4,99 4,00 5,00 9 14,29 Aspocomp 99 A-opt. -2,44 0,40 0,99 0,65 0,70 1 14,29 Metso 00 A-opt. Sielläkin suhdanteiden heikkenemistä odottavien määrä on vähentynyt selvästi. Elpyminen alkaa torstaina julkistetun Teollisuuden ja työnantajain keskusliiton suhdannebarometrin mukaan osalla teollisuutta jo toisella vuosineljänneksellä. Tukkukauppiaat arvelevat, että tämän vuoden matkapuhelinmyynnin kokonaisarvo kohoaa vajaaseen 353 miljoonaan euroon, mikä edellyttäisi noin 1,3 miljoonan puhelimen myymistä. Lähitulevaisuuden suhdannenäkymien saldoluku Pohjois-Suomessa oli nyt +29, kun se lokakuussa oli +7. Pohjois-Suomen alueella investoinnit nousivat voimakkaasti viime vuoden alkupuolella, mutta vähenivät jälleen loppuvuodesta. -1,04 46,51 52,00 47,80 49,00 49,00 291,34 230 42,60 64,95 62 -18,62 Nordic Alum. 45 Perlos 99 A-opt. Silloinkaan kyseessä ei olisi mikään dramaattinen työllisyyden heikentyminen, totesi hän. Viimeisen neljänneksen takkuiluista huolimatta Metson koko vuoden tulos ennen satunnaiseriä kohosi 222 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 180 miljoonaa euroa. Vaisumman vastaanoton sai vain odotetunkaltaisen tuloksen esitellyt konepajakonserni Metso. UPM 98 A-opt. Nordea muuttaa Thomas Lempiälän takana näkyvään kiinteistöön. Tilauskirjat ovat yhä ohentuneet, kapasiteettia on aiempaa runsaammin vapaana ja työvoiman määrää joudutaan vähentämään, totesi osastopäällikkö Pekka Tsupari torstaina Helsingissä. Suhdanneodotusten saldoluku nousi tammikuussa 10:een eli paranevaa kehitystä odottavia yrityksiä oli 10 prosenttiyksikköä enemmän kuin heikkenevää kehitystä odottavia. Siksi pankin kuvioista putosivat muun muassa entinen KOP:n talo ja pankin nykyiset tilat. -0,92 5,40 5,45 5,45 5,45 5,45 32,40 6100 5,32 6,01 13 -3,57 Kyro 1,68 6,05 6,15 6,14 6,30 6,15 36,57 22200 5,45 6,30 3 10,00 Leo Longlife A 8,86 8,95 8,90 8,90 8,90 52,92 200 8,36 8,94 0,42 8 5,98 Metsä Tissue 8,60 8,80 8,90 8,90 8,90 52,92 100 8,50 9,30 11 2,99 Nokian Renkaat 1,16 27,01 27,14 26,86 27,30 27,14 161,37 4500 25,60 35,49 0,65 14 -22,83 Rapala VMC 0,59 3,40 3,60 3,36 3,60 3,36 19,98 3421 3,25 4,00 0,02 21 4,62 Tamfelt E 26,50 27,00 26,50 26,50 26,50 157,56 450 26,00 28,20 1,30 14 1,92 Tamfelt K -1,65 25,01 26,00 25,15 27,00 1,26 14 -3,81 O O P PT TIIO O O OIIK KE EU UD DE ET T Alma M. 98 A-opt. Pohjanmaalla investoinnit kasvoivat vuoden viimeisellä neljänneksellä, mutta tänä vuonna investointien arvellaan jäävän vähäisiksi. R Ra ah ha asstto olliisstta a jju ullk ka aiisstta aa an n lla au ua an ntta aiin n lle eh hd de essssä ä HELSINKI (STT) Teollisuus odottaa suhdanteiden asteittaista toipumista lähitulevaisuudessa. Tulos jäi kuitenkin hitusen markkinoiden odotuksia pienemmäksi. Hinnat laskevat, investointeja lykätään Barometrin mukaan hintojen ennakoidaan jatkavan laskua ja investointeja lykätään. Paranemista odotti nyt 19 prosenttia ja heikkenemistä 9 prosenttia yrityksistä. Tuotantokustannusten laskun yritykset arvioivat sen sijaan päättyvän lähiaikoina. Rakentamisessa alkuvuosi on barometrin mukaan yhä vaisu. Lempiälän mukaan uuteen kiinteistöön tulee nykyisen kahden sijasta vain yksi sisäänkäynti eli Rantakadun puolelle. Tilausten osuus oli Pohjanmaalla Pohjois-Suomen parempaa. 0,62 Okmetic 00 A-opt. 1214,37 0,45% Muu teollisuus 1336,87 0,30% I-listan indeksi 2205,87 0,21% NM-listan indeksi 534,70 0,15% II-lliisstta a N NM Mjja a P Prre e-lliisstta a V Va allu uu utta att 1 eur = 5,94573 mk 7600 8000 8400 8800 9200 49 50 51 1 2 3 4 5 200 400 600 800 1000 49 50 51 1 2 3 4 5 3.27 3.30 3.33 3.36 3.39 50 51 52 1 2 3 4 5 H He ellssiin ng giin n A Arrv vo op pa ap pe erriip pö örrssssii P P Ö Ö R R S S S S II JJ A A R R A A H H A A U Ullk ko om ma aiisse ett p pö örrssssiitt T To oiim miia alla aiin nd de ek kssiitt D Do ow w JJo on ne ess N Na assd da aq q P Prriim me ett E Eu urriib bo orriitt H He ex x-iin nd de ek kssii H He ex x v vo olly yy ym mii P Pä äiiv vä än n n no ou ussiijja att P Pä äiiv vä än n lla assk kiijja att Keskikurssit EUR FIM USA, dollari 0,8664 6,8626 Kanada, dollari 1,3902 4,2769 Iso-Britannia, punta 0,6149 9,6694 Irlanti, punta 0,7876 7,5495 Ruotsi, kruunu 9,229 0,6442 Norja, kruunu 7,802 0,7621 Tanska, kruunu 7,4277 0,8005 Islanti, kruunu 88,63 0,0671 Saksa, markka 1,9558 3,04 Hollanti, guldeni 2,2037 2,6981 Belgia, frangi 40,3399 0,1474 Sveitsi, frangi 1,4722 4,0387 Ranska, frangi 6,5596 0,9064 Tshekki, koruna 31,88 0,1865 Italia, liira 1936,27 0,0031 Itävalta, shillinki 13,7603 0,4321 Portugali, escudo 200,482 0,0297 Viro, kruunu 15,6466 0,38 Espanja, peseta 166,386 0,0357 Japani, jeni 115,74 0,0514 Australia, dollari 1,707 3,4831 Hongkong, dollari 6,7574 0,8799 Kreikka, drakma 340,75 0,0174 Singapore, dollari 1,585 3,7512 Malta, punta 0,3985 14,9203 Kypros, punta 0,5756 10,3289 9600 9800 10000 10200 10400 50 51 52 1 2 3 4 5 1750 1820 1890 1960 2030 2100 50 51 52 1 2 3 4 5 New York, DJ 9653,39 -0,33% New York, Nasdaq 1812,71 -1,40% Tokio, Nikkei 9420,80 -0,58% Hong Kong, HS 10592,40 -1,20% Lontoo, FTSE 100 5073,80 -0,38% Frankfurt, DAX 4804,41 -2,68% Pariisi, CAC 40 4273,81 -0,79% Tukholma, SAX 222,57 -0,79% Muutos Osto Myynti Päätetyt kaupat Viimeinen Vaihto Vuoden alusta Osinko P/E M-% edell.% alin ylin EUR FIM kpl alin ylin v.alusta Muutos Osto Myynti Päätetyt kaupat Viimeinen Vaihto Vuoden alusta Osinko P/E M-% edell.% alin ylin EUR FIM kpl alin ylin v.alusta F Fiin na an nssiiu um m O Oy y N Nookkiiaa kkäääännttyyii kkooiilllliisseeeenn Cisco Systemsin keskiviikkoillaksi säästämä tulosvaroitus painoi Nokian ja koko Helsingin pörssin laskuun heti aamusta torstaina. Teollisuuden tuotanto-odotukset ovat alueilla samansuuntaiset eli niiden arvellaan kohentuvan. 3,40 3,50 3,50 4 Rak.Konev. Konevuokr. 5,02 4,50 5,01 19,52 Orion 98 A-opt. Varovaiset odotukset näkyvät myös työntekijämäärän kehityksessä. 7293,23 2,62% Kemianteollisuus 1018,29 -0,24% Viestintä ja kustann. Toiveikkuuden kasvusta kertoo kuitenkin suhdeluvun muutos tammikuussa plus yhteentoista, kun se joulukuussa oli -2. Yhtiön liikevaihto nousi prosentin verran 1 099,8 miljoonaan euroon. -10,00 0,90 1,00 1,20 -6,25 Instrum. Tulos ylitti analyytikkojen odotukset, sillä he odottivat Amerin tuloksen jäävän noin 87 miljoonaan euroon. 98 A-opt. Illan Nokia -into kohotti päivän osakevaihdon 900 miljoonaan euroon, josta Nokian osuus oli 730 miljoonaa euroa. Myös Pohjois-Suomen yritysten vienti piristyi loppukesällä vuoden notkahduksen jälkeen, mutta supistui loppuvuodesta. Lokakuussa saldo oli –20. Nordean uusista tiloista sata neliötä on kiinteistön katutason kerroksessa, jossa Sampo nykyisin toimii. 1,15 1,28 1,28 1,28 1,28 7,61 300 1,15 1,62 3 -14,81 Stockm. Pohjanmaan alueella vienti kehittyi suotuisasti loka-joulukuussa ja vientiluvut olivat heinä-syyskuuta paremmat. Pohjanmaan alueella kuluvan vuoden alkukuukausien tuotanto jäänee vientikysynnän heikkoudesta johtuen hieman viime vuoden loppua vähäisemmäksi, mutta vauhdittunee toisella neljänneksellä. Puuhamaa -0,66 30,30 31,00 30,50 30,50 30,50 181,34 100 30,50 31,00 1,60 16 0,97 Turkistuottajat 1,12 8,15 8,60 8,40 8,50 8,50 50,54 1500 7,95 10,10 0,80 5 -9,44 Turun Arvok. Ennen muuttoa kiinteistö saneerataan yhtenäiseksi myös ulkopuolelta, hän sanoo. (T) 0,11 0,16 0,08 0,18 83 175,00 Jippii 00 II-opt. Teollisuus odottaa elpymistä Simo Kattilakoski KOKKOLA (KP) Sekä Pohjanmaan että PohjoisSuomen alueella teollisuuden ja rakentamisen odotukset ovat varovaiset, mutta toiveikkaat. 96 YIT-Yhtymä 98 opt. -1,67 29,50 49,80 33,00 49,72 66 -31,40 Tietoen. Rahoituserien jälkeinen tulos nousi 89,3 miljoonaan euroon edellisvuotisesta 77,5 miljoonasta eurosta. -5,00 0,95 1,28 1,00 1,15 F-Secure 98 opt. Finland 0,04 0,05 0,04 0,04 0,04 0,24 20000 0,04 0,05 Benefon -0,90 2,20 2,25 2,29 2,29 2,29 13,62 100 2,21 2,80 -10,20 Efore A -5,78 1,63 1,74 1,65 2,29 0,10 6 -7,39 Elecster 5,05 5,39 5,35 5,35 5,35 31,81 200 4,95 5,35 0,08 33 2,02 Evia 3,00 3,14 2,77 3,50 0,29 44 23,46 Hansapank 1 -2,10 11,65 12,00 10,50 12,25 0,06 15,92 Honkarakenne B 2,11 4,35 4,50 4,10 4,70 0,34 5 2,35 Ilkka 1 23,07 25,00 23,00 23,30 1,14 10 0,26 Ilkka 2 0,47 21,20 22,30 19,50 22,30 1,14 9 10,94 Incap 4,90 5,07 4,71 5,63 0,10 22 2,08 Kasola A 1,40 1,60 1,60 1,60 1,60 9,51 1000 1,50 1,65 0,10 6 Kekkilä A 5,60 5,85 5,20 5,85 0,40 8 6,67 Kesla A -11,11 4,00 4,70 3,20 4,70 17 29,03 Kylpyläkasino A (T) 2,15 2,10 2,10 3 2,38 Larox B -1,46 6,75 7,11 6,50 7,00 0,45 6 5,47 Marimekko 0,33 9,05 9,15 9,00 9,10 9,05 53,81 2570 7,35 9,30 0,50 8 25,69 Martela A 21,51 24,80 21,05 26,00 2,02 5 -2,23 Menire 3,77 0,55 0,63 0,57 0,63 0,63 3,75 6500 0,53 0,69 -6,78 Neomarkka 5,00 5,39 5,00 5,00 5,00 29,73 320 4,64 5,50 0,08 3,95 Panostaja A -1,08 0,92 0,94 0,94 0,94 0,94 5,59 2500 0,90 0,98 0,09 3 10,84 Panostaja B 1,09 0,93 0,94 0,94 0,94 0,94 5,59 8000 0,83 0,97 0,09 3 10,71 Plandent A 6,00 6,70 5,70 6,30 0,17 10 7,53 P-Karjalan Kp A 1,18 86,00 90,00 2,52 36 1,18 Raisio K -1,16 1,70 1,89 1,54 2,20 0,02 17,24 Suomen Spar A 25,00 31,00 27,00 27,00 -3,85 Suomen Spar K 25,00 31,00 27,00 27,00 -3,85 Suomen Helasto 1,43 0,71 0,73 0,65 0,75 0,04 9 14,52 S. Tulos rahoituserien jälkeen nousi nyt 222 miljoonaan euroon (1,3 miljardiin markkaan), kun sitä vuotta aiemmin kertyi 180 miljoonaa euroa (vajaat 1,1 mrd mk). Kiint. Metson kurssi vääntäytyi kuitenkin puoli prosenttia plussalle yhtiön kerrottua Chilestä saamastaan 90 miljoonan euron sellunvalmistuslinjan tilauksesta. 2,60 3,00 2,60 2,60 2,60 15,46 5000 2,60 3,10 2 22,64 Outok. 1,61 1,75 2,00 2 -19,50 Nokia 97 opt. Kuva: Clas-Olav Slotte HELSINKI (STT) Matkapuhelimia toimitettiin tammikuussa kauppiaille hieman vajaat 59 000 kappaletta eli noin neljä prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammikuussa. Comptel 99 A-opt. Positiivista virettä loppupäivään antoi Alahuhdan kommenttien ohella Yhdysvaltain työttömyyskorvaushakemusten määrän tippuminen viime viikolla 15 000 hakemuksella. Kemianteollisuus Metsäteollisuus -4 4 -45 -25 12 11 20 SUHDANNENÄKYMÄT TOIMIALOITTAIN STT/TT:n Suhdannebarometri 00 saldoluku saldoluku 01. Tallberg-k. Työllisyystilanne voi heiketä mahdollisesti Etlan arvioimaan 9,4 prosenttiin. – Riskit huonommallekin kehitykselle ovat suuret, sillä suhdannetilanne on useimmilla toimialoilla vaikea. Perjantaina 8.2. Kokonaistilanne osoittaa kuitenkin, että Suomi nousee taantumasta samoin kuin sinne joutui, eurooppalaisten maiden kärjesssä heti Yhdysvaltojen jälkeen, sanoi Koroma. Metson liikevaihto kasvoi myös selvästi ja nousi nyt yli 4,3 miljardiin euroon (vajaaseen 26 miljardiin markkaan). Kummallakin alueella tilausten uskotaan kohentuvan lähikuukausina. Suoraan automaattija kassapalveluun riittää pienempikin tila. 4,53 346,01 348,00 333,50 358,00 346,00 2057,22 7245 306,00 427,00 438 -10,13 Nokia 99 A-opt. Alueiden odotukset toiveikkaan varovaisia Simo Kattilakoski KOKKOLA (KP) Nordea muuttaa Kokkolassa nykyisistä tiloistaan Nikkasen veljesten omistaman kiinteistöyhtiön vuokralaiseksi entiseen Sammon kiinteistöön. Vuosi sitten puhelimia toimitettiin kauppoihin vajaat 61 700 kappaletta, tiedottaa Elektroniikan tukkukauppiaat. 97 A&B -opt. 7,02 6,10 7,00 6,11 6,11 6,11 36,33 1250 5,50 6,11 4 22,00 Jippii 99 I-opt. 1045,10 0,60% Rakennusteollisuus 1254,12 0,33% Tietoliik. Thomas Lempiälän mukaan Nordean kalustus menee myös uusiksi muuton yhteydessä. Tehdyn kyselyn mukaan puhelinten keskimääräinen käyttöikä on reilut kaksi vuotta. 0,69 0,35 0,49 Sonera 99 A-opt. B 0,20 5,00 5,03 4,99 5,03 5,03 29,91 5500 4,80 5,20 0,34 8 0,20 Ramirent -0,13 15,53 15,89 14,41 16,40 0,84 8 6,37 Tietoenator -0,94 26,25 26,50 26,01 26,50 26,50 157,56 1688767 26,01 32,35 0,49 30 -11,02 M M E ET TA AL LL LIIT TE EO OL LL LIIS SU UU US S AvestaPolarit -0,41 4,85 4,88 4,88 4,89 4,88 29,02 2900 4,25 5,11 0,15 14,12 Componenta 0,42 2,39 2,40 2,40 2,40 2,40 14,27 5000 2,22 2,70 10,65 Fiskars A 0,82 8,57 8,94 8,65 8,68 8,68 51,61 3000 8,35 9,10 0,31 19 3,50 Fiskars K -5,33 8,52 9,50 9,50 9,50 9,50 56,48 100 8,30 9,65 0,29 21 5,71 KCI Konecranes -3,37 31,51 33,30 33,00 33,30 33,28 197,87 2913 28,20 33,50 0,71 21 10,95 Kone B -0,40 87,90 88,00 88,00 88,80 88,00 523,22 15402 82,50 90,00 1,50 12 3,95 Metso 0,22 13,45 13,49 12,93 13,50 13,49 80,21 215188 11,75 13,80 0,60 15 15,45 Nordic Aluminium -0,29 6,90 7,09 6,66 7,20 0,34 7 4,39 Outokumpu A 0,53 13,25 13,38 13,00 13,40 13,30 79,08 100150 11,90 13,40 0,80 6 10,88 Partek 2,40 10,65 10,70 10,65 10,90 10,70 63,62 28080 9,00 10,90 0,60 7 15,76 Ponsse 9,85 10,00 10,00 10,00 10,00 59,46 2140 9,45 10,50 0,65 8 3,58 Rautaruukki K 3,25 4,45 4,50 4,35 4,60 4,50 26,76 64050 4,10 4,75 0,25 20 8,01 Raute 8,75 9,00 9,00 9,00 9,00 53,51 400 8,00 9,90 0,91 9 2,94 Rocla 0,13 7,51 7,70 7,50 7,50 7,50 44,59 243 6,85 7,85 0,35 10 13,79 Wärtsilä A 5,25 21,85 21,90 21,36 22,99 21,90 130,21 84134 20,55 23,29 2,65 5 2,53 Wärtsilä B 4,32 21,75 21,80 21,80 22,95 21,80 129,62 403572 20,50 23,50 2,65 5 0,88 M M E ET TS SÄ ÄT TE EO OL LL LIIS SU UU US S M-real A -1,97 7,45 7,89 7,80 7,90 7,80 46,38 401600 6,80 7,90 0,60 14 11,19 M-real B -0,51 7,76 7,85 7,76 7,95 7,80 46,38 301040 6,95 8,05 0,60 14 11,65 Stora Enso A -0,68 14,62 14,80 14,63 14,90 14,63 86,99 4226 13,80 15,50 0,45 14 4,80 Stora Enso R -0,40 14,91 15,08 14,60 15,08 15,08 89,66 1660205 13,75 15,62 0,45 15 4,63 Stromsdal B 2,60 2,68 2,64 2,68 2,64 15,70 5000 1,90 2,75 9 40,54 UPM-Kymmene -1,47 40,25 40,40 39,80 40,85 40,25 239,32 1051345 36,00 41,69 1,50 10 7,62 M M O ON NIIA AL LA AT TE EO OL LL LIIS SU UU US S Aspo 4,37 7,41 7,60 7,40 7,60 7,60 45,19 4500 6,15 7,60 0,55 22 23,50 Hackman A -2,07 14,20 14,75 14,50 14,50 14,50 86,21 500 13,30 15,75 0,50 8 4,72 E E N NE ER RG GIIA A Espoon Sähkö 1,34 29,60 31,00 28,06 30,00 0,36 49 2,07 Fortum 1,10 5,50 5,55 5,45 5,55 5,55 33,00 547854 4,75 5,59 0,23 10 13,17 E E L LIIN NT TA AR RV VIIK KE ET TE EO OL LL LIIS SU UU US S Atria A 0,31 6,55 6,70 6,53 6,53 6,53 38,83 100 5,85 6,74 0,25 13 11,97 Chips A 16,30 17,50 16,00 16,70 0,54 23 8,67 Chips B 1,92 15,90 16,10 16,10 16,10 16,10 95,73 300 15,00 16,10 0,54 24 4,61 Danisco 40,00 41,00 39,10 40,00 40,00 237,83 400 37,50 40,50 75 1,27 Hartwall A 1,16 26,22 26,29 26,00 26,39 26,29 156,31 11722 22,52 26,75 0,20 33 12,29 HK Ruokatalo 3,80 3,85 3,80 3,89 3,80 22,59 800 3,20 4,02 0,07 29 14,80 Huhtamäki 0,26 38,76 38,89 38,70 39,60 38,90 231,29 27730 35,50 39,60 1,10 15 6,78 Lännen Tehtaat 11,60 11,70 11,10 11,90 0,84 9 0,43 Olvi A 21,25 21,40 21,33 21,40 21,33 126,82 338 19,65 21,40 0,90 10 8,14 Raisio V 0,88 1,15 1,16 1,14 1,16 1,15 6,84 89600 0,91 1,29 0,02 22,34 R R A AK KE EN NN NU US ST TE EO OL LL LIIS SU UU US S Lemminkäinen 0,55 14,73 15,00 14,75 14,80 14,80 88,00 6800 13,00 15,50 0,84 9 10,75 Tulikivi A 1,84 22,10 22,60 21,50 22,30 22,30 132,59 3200 20,50 23,50 1,13 9 6,00 YIT-Yhtymä 1,68 13,88 13,90 13,88 13,88 13,88 82,53 1100 13,20 13,90 0,75 7 3,97 T T IIE ET TO OL LIIIIK KE EN NN NE E JJA A E EL LE EK KT TR RO ON NIIIIK KK KA A Aspocomp 9,60 9,75 9,75 9,75 9,75 57,97 425 9,50 13,25 0,50 6 -16,59 Comptel 0,38 2,65 2,66 2,58 2,75 2,65 15,76 76425 2,45 3,93 0,06 18 -19,70 Eimo -0,99 2,00 2,02 1,95 2,03 2,01 11,95 109400 1,95 2,45 0,07 10 -5,21 Elcoteq Network 1,33 9,12 9,35 8,75 9,40 9,30 55,30 111501 8,67 12,50 0,38 -7,51 Elisa Communic. Rakennusteollisuudessa suhdannenäkymien saldoluku oli –25, kun se lokakuussa oli –46. 0,14 0,18 0,14 0,14 28 7,69 Tervak. 98 opt. 2002 s KESKIPOHJANMAA 10 Talous P P A AN NK KIIT T JJA A R RA AH HO OIIT TU US S Capman 0,42 2,40 2,41 2,36 2,41 2,40 14,27 19276 2,30 2,50 6 4,80 Conventum 1,85 2,00 1,81 2,00 0,06 18 2,78 Nordea -0,51 5,82 5,85 5,80 5,93 5,82 34,60 127930 5,57 6,29 0,22 10 -1,36 OKO A 0,07 14,91 15,00 14,95 15,00 14,95 88,89 5100 14,20 15,20 1,27 6 2,12 Sampo A 0,33 9,08 9,10 9,05 9,10 9,10 54,11 1482407 8,56 9,13 1,60 5 2,95 Ypankki Skop (T) 0,02 0,03 0,02 0,03 1 Ålandsbanken A 16,80 17,50 16,02 17,50 1,01 12 5,66 Ålandsbanken B -2,09 16,40 16,75 16,70 16,75 16,75 99,59 1500 15,60 17,40 1,01 11 4,79 V V A AK KU UU UT TU US S Pohjola-Yhtymä D 1,95 23,50 23,70 23,05 23,55 23,51 139,78 67512 21,60 23,85 1 S S IIJJO OIIT TU US S Citycon 1,06 1,08 1,07 1,09 1,08 6,42 36000 1,01 1,09 0,08 10 3,92 Interavanti 4,95 1,91 2,00 2,00 2,00 0,03 14 15,06 J. – Pankin tavoitteena on ollut jo pidempään omista tiloista luopuminen. Nokia avasi New Yorkissa nousujohteisesti, ja Helsingin pörssin sulkeutuessa osake oli kolmen prosentin nousussa 25,35 eurossa. 1,31 10,80 10,95 10,80 11,00 11,00 65,40 525 10,20 11,15 1 5,26 Satama 99 A&B -opt. Konttorinjohtaja Thomas Lempiälä sanoo tilojen soveltuvan hyvin pankille. Viime vuonna puhelimia myytiin reilut 1,1 miljoonaa ja myynnin arvo oli 301 miljoonaa euroa. Nordea on solminut Nikkasen veljesten yhtiön kanssa kymmenen vuoden vuokrasopimuksen, jonka mukaan omistajat saneeraavat kiinteistön pankin käyttöön. – Työvoiman supistuksia voidaan tuskin täysin välttää lähikuukausina, mutta jos myönteiset odotukset toteutuvat, on mahdollista että ne jäävät varsin vaatimattomiksi, sanoi Koroma. Kännykkämyynti laski tammikuussa HELSINKI (STT) Urheiluvälinevalmistaja Ameryhtymän tulos kasvoi viime vuonna 15 prosentilla. 25,00 1,50 1,99 1,84 1,95 1 31,58 A Comp. -0,30 3,30 65,00 Teleste 97 A-opt. Teollisuuden suhdanteiden ennallaan pysymistä lähitulevaisuudessa ennakoi suurin osa vastaajista eli 72 prosenttia. -4,94 15,40 16,90 16,30 16,30 16,30 96,92 1500 13,20 17,00 4 13,24 Wärtsilä opt. Takaiskuista huolimatta usko Pohjois-Suomen viennin pikaiseen vauhdittumiseen on vahva. Osakekohtainen tulos nousi 2,70 eurosta 2,90 euroon. Suunta kuitenkin vaihtui illan tullen loivaksi nousuksi, kun Nokian kännykkäyksikön johtaja Matti Alahuhta onnistui Reuters -haastattelussaan puhumaan osakkeen tukevasti plussan puolelle. -5,36 4,41 7,90 6,00 9,00 45 -32,67 Exel 1998 A-opt. Lempiälän mukaan pankkitoiminnan rakenteen muuttuminen ohjaa myös tilojen suunnittelua ja käyttöä. E 4,10 4,20 4,30 4,30 4,30 25,57 200 3,91 4,30 0,30 7 7,61 Basware 1,39 5,12 5,35 5,12 5,30 5,12 30,44 1900 4,95 5,75 0,15 128 0,20 Beltton-Yhtiöt -2,46 5,16 5,30 5,00 5,30 0,22 12 3,20 Biohit B -1,55 3,80 3,85 3,50 4,40 64 -8,43 Biotie Therapies -2,34 2,50 2,62 2,50 2,60 2,50 14,86 7600 2,40 4,39 -36,71 Done Solutions 0,46 0,47 0,46 0,47 0,46 2,74 6800 0,45 0,59 8 -13,21 Endero 0,16 0,17 0,16 0,16 0,16 0,95 500 0,16 0,19 -11,11 EQ Online -1,94 1,52 1,56 1,51 1,54 1,52 9,04 5330 1,51 1,78 -9,52 Etteplan 3,33 6,20 6,40 5,90 6,44 0,29 10 3,33 Finvest 0,16 0,17 0,16 0,17 0,17 1,01 12000 0,15 0,18 6,67 Iocore 2,22 1,38 1,46 1,40 1,69 0,06 6 -7,38 Jippii Group (T) 10,53 0,42 0,43 0,39 0,46 0,42 2,50 307855 0,28 0,51 250 44,83 Liinos 2,66 2,75 2,66 2,66 2,66 15,82 1150 2,39 3,05 0,07 8,57 Proha -2,86 0,34 0,35 0,34 0,35 0,35 2,08 27800 0,34 0,52 7 -15,00 Satama Interactive -1,28 0,77 0,80 0,76 0,77 0,77 4,58 5450 0,72 0,89 6,94 Solteq 0,87 0,89 0,91 0,91 0,91 5,41 200 0,73 1,10 0,02 26,09 Tieto-X 2,36 3,90 3,95 3,90 3,90 3,90 23,19 2000 3,85 4,25 0,12 9 -2,50 Reach-U Holding 0,06 0,07 0,06 0,07 0,07 0,42 181494 0,06 0,10 1 -33,33 Wärtsilä A 5,25 Interavanti 4,95 PKC Group 4,65 Aspo 4,37 Wärtsilä B 4,32 Rautaruukki K 3,25 Keskisuomalainen 3,23 Sonera 3,20 Viking Line -13,53 Fiskars K -5,33 Tamro -3,56 Stonesoft -3,41 KCI Konecranes -3,37 Rautakirja A -2,20 Ålandsbanken B -2,09 Hackman A -2,07 E Eu urriib bo orr 3 3 k kk k Euribor 1 kk 3,340 -0,003 Euribor 2 kk 3,344 -0,007 Euribor 3 kk 3,347 -0,006 Euribor 6 kk 3,357 -0,010 Euribor 9 kk 3,412 -0,017 Euribor 12 kk 3,515 -0,013 Op-prime 3,50 Sampo-prime 3,75 Nordea-prime 3,75 Handelsbanken 3,50 Aktia-prime 3,50 POP-prime 3,40 Sp-prime 3,50 Ålandsbanken 3,40 SP-peruskorko 3,50 Hex-yleisindeksi 8217,88 1,74% Hex-portfolioindeksi 3028,85 0,71% HEX25 Indeksi 1582,40 0,72% Pankit ja rahoitus 1442,13 0,11% Vakuutus 1738,93 1,77% Sijoitus 995,72 1,05% Kuljetus ja liikenne 1845,76 -0,70% Kauppa 1940,71 0,64% Muut palvelut 7230,35 -0,05% Metalliteollisuus 3166,25 1,04% Metsäteollisuus 5148,48 -0,70% Monialayritykset 9408,50 2,57% Energia 883,71 1,84% Elintarviketeoll. B 5,45 5,50 5,00 5,70 0,19 27 7,92 Norvestia -0,49 14,20 14,40 14,17 14,30 14,20 84,43 2718 13,80 14,69 1,40 5 2,90 Polar Kiinteistöt 0,44 0,47 0,36 0,48 25,71 Sponda 2,56 5,20 5,24 5,15 5,31 5,20 30,92 51891 4,48 5,33 0,25 13 16,33 Technopolis -0,63 3,16 3,19 3,16 3,19 3,16 18,79 10700 3,05 3,28 0,25 9 3,61 K K U UL LJJE ET TU US S JJA A L LIIIIK KE EN NN NE E Birka Line A 15,50 17,00 14,50 15,00 0,67 10 6,90 Birka Line B 15,10 15,80 13,40 15,95 0,67 10 15,71 Finnair 4,02 4,05 4,02 4,09 4,05 24,08 18048 3,70 4,30 0,65 4 8,36 Finnlines 2,47 24,91 25,50 24,40 25,50 25,50 151,62 36827 22,99 25,60 1,18 17 7,32 Silja 1,78 1,79 1,78 1,78 1,78 10,58 800 1,65 1,90 177 6,59 Viking Line -13,53 22,05 23,00 23,00 25,16 23,00 136,75 1700 23,00 25,99 1,50 10 -0,77 K K A AU UP PP PA A Kesko A 0,88 17,20 17,50 17,20 17,50 17,50 104,05 8900 14,90 17,50 1,00 18 14,67 Kesko B 0,38 10,66 10,71 10,55 10,75 10,55 62,73 42700 10,30 10,90 1,00 11 2,50 Rautakirja A -2,20 45,00 51,00 47,00 51,50 1,93 12 0,90 Rautakirja B 0,40 47,72 52,00 47,00 50,00 1,93 12 6,04 Stockmann A -0,08 12,65 13,39 12,95 13,40 13,35 79,38 1192 12,11 13,70 0,60 24 -5,60 Stockmann B 3,04 12,90 13,39 12,90 13,49 13,00 77,29 7850 12,40 13,80 0,60 24 -4,09 Tamro -3,56 3,52 3,59 3,51 3,63 3,52 20,93 10008 3,35 3,90 0,05 1,73 M M U UU UT T P PA AL LV VE EL LU UT T Aldata Solution 1,49 2,04 2,05 2,00 2,07 2,04 12,13 317286 2,00 2,72 81 -3,77 Jaakko Pöyry 1,16 17,40 17,70 17,75 17,75 17,75 105,54 100 16,00 17,75 0,60 13 9,71 Lassila &Tikanoja 1,95 20,40 20,80 20,40 20,40 20,40 121,29 1100 18,00 21,00 18,60 Novo Group 0,95 3,18 3,20 3,15 3,25 3,20 19,03 71550 2,54 3,49 0,06 23,74 Rak. 4,16 25,01 30,00 27,50 27,50 27,50 163,51 40 27,00 41,00 31 -24,21 TJ Group 99 A-opt. Teollisuuden odotukset olivat Tsuparin mukaan kokonaisuudessaan odotettua pehmeämmät loka-joulukuussa. 98 opt. 14,29 16,00 19,00 11,00 16,51 9 23,08 J.Pöyry 98 A-opt. Viennin arvellaan vähenevän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, mutta toisella neljänneksellä viennin uskotaan kasvavan. Helsingin uusista tulosjulkistajista kovimmassa nousussa viiletti tuhdista osingosta potkua saanut Wärtsilä, jonka vaihdetumpi B-osake oli viimeisissä kaupoissaan lähes viisi prosentti keskiviikon yllä 21,80 eurossa. Investointiodotukset ovat kummallakin alueella samankaltaiset. Pankki saa käyttöönsä rakennuksesta noin 800 neliön tilat eli kutakuinkin saman verran kuin sillä on ollut käytössään entiseltä Säästöpankilta jääneissä nykyisissä tiloissa. Toiseen kerrokseen taas tulevat tilat muun muassa henkilökohtaisia neuvontapalveluja varten. -28,57 2000,00 2700,00 3500,00 1472 -16,67 Perlos 97 opt. Toimitusjohtaja Johannes Koroman mukaan on jo jonkin aikaa ollut ilmeistä, että Suomen teollisuus kolistelee taantuman pohjalla. Hex-yleisindeksille Nokian piristyminen toi 1,7 prosentin nousun 8217,88 pisteen tasoihin. Kummallakin alueella työvoimaa suunnitellaan hieman vähennettävän lähikuukausina. Tuloksesta riittää jaettavaa, ja Wärtsilä aikookin ylimääräinen osinko mukaanluettuna ilostuttaa omistajiaan peräti neljän euron osingolla osaketta kohden. A 0,43 0,53 0,50 0,50 4,88 Vaahto-Group 3,80 4,40 3,60 4,20 39 8,57 Vaahto-Group K 1,11 3,65 3,75 4,00 4,10 37 -5,19 Yleiselekt. – Katutasoon tulevat tilat sekä automaattiettä kassapalveluasiakkaille. ja elektron. Myös rakennusalalla suhdanteet olivat odotettua vaisummat. Barometrin mukaan suhdannenäkymät ovat edelleen hyvin epävarmat ja tunnelmat yrityksissä ristiriitaiset. 99 A-opt. Työllisyyskehityksen osalta tämänkertainen taantuma on Koroman mukaan poikennut aiemmista. Metso kohensi 100 50 -50 -100 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 TEOLLISUUDEN SUHDANNENÄKYMÄT Saldoluku Elintarviketeollisuus Graafinen teollisuus Teva-teollisuus Rakennusaineteollisuus Rakennusteollisuus Metallija elektroniikkateoll. Yhtiön viime vuoden tulos ennen satunnaiseriä kasvoi lähinnä Assa Abloysta ja Sanitecista saatujen myyntivoittojen avulla 508,7 miljoonaan euroon. Nikkaset vuokraavat tilat Nordealle Pankki muuttaa entiseen Sammon kiinteistöön Uusiin tiloihin. Elektroniikan tukkukauppiaiden mukaan Suomessa on tällä hetkellä käytössä reilut neljä miljoonaa matkapuhelinliittymää. 0,60 5,05 5,25 5,00 5,40 3 1,00 Raute A-optio 1/98 Sampo A-opt. – Isot vanhat pankkisalit ovat rauhattomia, koska henkilökohtaisten neuvottelujen osuus kasvaa jatkuvasti. Pääosa eli noin 700 neliötä saneerataan pankille rakennuksen toiseen kerrokseen. F-Secure 98 B-opt. Samaa kuvastaa myös se, että suhdanteiden paranemista odottaa vastaajista nyt 12 prosenttia, kun vastaava luku lokakuussa oli 10 prosenttia. 2,10 2,80 1,55 2,60 5 Olvi 99 A-opt. Indeksit päätyivät illalla ylämäkeen muuallakin Euroopassa. Sääst. (T) 0,07 0,12 0,54 83 M-real 97 B-opt. Viennin arvellaankin lisääntyvän lähikuukausina ja piristyvän vielä senkin jälkeen
pusilakanan 150x210 cm ja tyynyliinan 50x60 cm, viisi upeaa ruutukuosia Säästä 8,40 €! 49,94 mk ON SE HALPA. 09.02. ELLEI TOISIN MAINITA. 15 00€ setti (26,90 €) 89,19 mk Suomalainen PUSSILAKANASETTI sis. 1 00€ pkt 5,95 mk Maitokolmion DELLA 400 g 2,50 €/kg 3/talous Raisio RANSKALAISET PERUNAT 450 g 0,74 €/kg 1 erä/talous Ingman JOGURTIT 200 g 1,25 €/kg 1 00€ erä 5,95 mk 5 00€ levy 29,73 mk 5 00€ 4 pl 29,73 mk TARJOUKSET VOIMASSA 08.02. CM-lihamestarilta! Palvelutiskiltä! Nopesti valmista! Grillistä! Parhaat ainekset viikonlopun herkkuihin! Plussaa ostoksistasi. 11 95€ 71,05 mk erä (á 8,39 €) 2 TYYN YÄ YHTEI SHINTA AN Laadukas suomalainen! Prinssi TYYNY 50x60 cm päällinen miellyttävää polyamidiviskoosia, täytteenä kuohkeaa ontelokuituseosta, värit: luonnonvalkoinen, roosa ja vaaleansininen ON SE HALPA! EuroShopper on yhteiseuroppalainen tuotemerkki se todellinen vaihtoehto ostoslistallasi, jos haluat olla tarkka perheen talousmenoissa. . KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 8.2. 09.02. Saarioisen Herkkugrillattu JYVÄBROILER 1100 g 3,55 €/kg 3 90€ kpl 23,19 mk Perheiden puolesta. 2002 11 KOKKOLA Rautatienkatu 67100 KOKKOLA Puh. KÄYTTÖTAVARATARJOUKSET OVAT VOIMASSA 08.02. PE LA 1 50€ Euro Shopper ALUMIINIFOLIO 29,5 cm x 20 m 8,92 mk rl 59€ Euro Shopper TUOREKELMU 29,0 cm x 30 m 3,51 mk rl 1 33€ Euro Shopper NESTESAIPPUA 500 ml pumppupullo 7,91 mk pl 1 33€ Euro Shopper SUIHKUGEELIT 300 ml 7,91 mk pl 1 33€ Euro Shopper ROLL´ON DEODORANTIT 60 ml 7,91 mk kpl 99€ Euro Shopper VANULAPUT 80 kpl 5,89 mk pkt 2 00€ Euro Shopper HIUSKIIINNE 400 ml 11,89 mk pl 2 67€ Euro Shopper KISSANHIEKKA 5 kg 15,88 mk ps 99€ Euro Shopper ASTIANPESUAINE sitruunantuoksu 1 l 5,89 mk pl 99€ Euro Shopper YLEISPUHDISTUSAINE 1l 5,89 mk pl Pysyvästi halpaan hintaan Euro Shopper -tuotteet. 06-827 5000 Avoinna: ma-pe 9-21, la 9-18. EI JÄLLEENMYYJILLE. Monipuolisen EuroShopper-tuotesarjan löydät jokaisesta Citymarketista, tässä muutamia esimerkkejä: Säkit yhteish intaan ! 15 00€ 15 00€ 89,19 mk PE 8.2. PE – LA Snellman KASSLERPAISTI 10 00€ kg 59,46 mk Pannuvalmis WIENINLEIKE 4 00€ kg 23,78 mk 1 33€ 100 g 7,91 mk Atria SALAATIT 500 g 3,00 €/kg punajuuri,peruna tai italian 1 50€ rs 8,92 mk Saarioinen LIHAPYÖRYKÄT tai BROILERPYÖRYKÄT 900 g 2,89 €/kg 2 60€ ps 15,46 mk Huhtahyvät SUOLALIHA tai GRILLIFILEE 13,30 €/kg Hartwall PEPSI tai PEPSIMAX 4x1,5 L 0,72 €/l HINTA SISÄLTÄÄ PANTIN 3 PUSSIA 20 PRK 2 x Kotimainen TUORE KURKKU 4 00€ kg 23,78 mk Espanjan rapea JÄÄVUORISALAATTI 2 50€ kg 14,86 mk Espanjan makeat KLEMENTIINIT 1 80€ kg 10,70 mk 1 50€ rs 8,92 mk Milka EDAMJUUSTO 1,3 kg 5 03€ kg 29,90 mk Bona ja Piltti SOSEET 4 kk 125 g 1,92 €/kg 1 68€ erä 10,00 mk 1 00€ erä 5,95 mk Espanjan herkulliset KIRSIKKATOMAATIT 250 g 6,00 €/kg 7 PRK 3 KPL Atrian HAMPURILAISET 110 g 3,03 €/kg 1 20€ ps 7,13 mk Vaasan Turo&Tero SÄMPYLÄT 7 kpl/420 g 2,86 €/kg ERÄ! TUOREITA HERKKUJA LEIPOMOSTA AAMUSTA ILTAAN! 2 pack . sähkökatkosuoja, 2xscart-liitäntä, takuu 12 kk 1004,83 mk Serla Toilet WC-PAPERI 30 rl 0,33 €/rl 9 92€ 58,98 mk sk Serla TALOUSPYYHE 12 rl 0,55 €/rl 6 56€ 39,00 mk sk. AULAMYYNTI KLO 10-18 169 00€ tuote Schneider SVC 609 HiFi-VIDEONAUHURI Nicam-stereo, 4-kuvapäätä, puolinopeus, SP/LP, automaattinen raidanseuranta ja kuvapäiden puhdistus, 30 min. 5 61€ ETU PE LA 33,36 mk 21 50€ 21 50€ 127,83 mk tuote (33,50 €) 50 cm väri: musta 16 50€ 16 50€ 98,10 mk tuote (24,90 €) VETOLAUKKU 45 cm väri: musta 16 99€ pkt (22,60 €) 101,02 mk TDK TV E-180 VIDEONAUHA 11 90€ ETU PE LA 70,75 mk 5 KPL/P KT .
Intellektuellit ovat länsieurooppalaisessa perinteessä olleet nimenomaan henkilöitä, jotka ovat juuri ylläpitäneet yhteiskunnallista arvokeskustelua ja esittäneet vaihtoehtoja. Jotta hankkeessa onnistuttaisiin, Kainuun on pystyttävä esittämään maakunnasta yhtenäinen malli kokeilun aloittamiseksi. Realismia on tietysti sekin, että kovin monella ei ole etukäteen edellytyksiä täyttää olympiakomitean tavanomaisia sijoittumiskriteerejä. Tärkeintä on liike. Menestys on tehokas keino murtaa vähitellen asenteita. Arto Hietalahti Erilaisten odotusten olympialaiset Risto Mattila on jo päässyt testaamaan Park Cityn olympiakourua. Tämän päivän ongelmat on voitettavissa maakunnallisen yhteistyön ja itsehallinnon kautta. Mutta hän onkin siirtynyt jo sille puolelle, johon vaikutetaan. Sen sijaan on lähihistoriasta löydettävissä sitäkin enemmän esimerkkejä siitä, kuinka yhteiskunnallisen ajattelun tai tieteellisen tutkimuksen valtavirrasta poikkeavia ajatuksia nuijitaan urakalla maan rakoon. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan päätoimittaja. Oli suuri helpotus, että lakko lopetettiin nopeasti liittojen välisissä epävirallisissa neuvotteluissa keskusjärjestöjen tuella. Ei kuitenkaan niin paljon, että puolue olisi asettunut lisäydinvoiman kannalle. Varmasti on, mutta rintaman kapeus pistää silmään. Autoilijan näkökulmasta on nurinkurista, että auton korkea vähittäismyyntihinta on vähintäänkin epäsuora syy uusiin hinnankorotuksiin. Toiseksi median rooli on viimeisten vuosikymmenten aikana voimistunut siihen mittaan, että potentiaalinen kriitikko voi saada tänään aikaisempaan verrattuna moninkertaisen kielteisen julkisuuden niskoilleen. Nyt kisoihin valitut hiihtäjät keskittyvät tärkeimpiin lajeihinsa, eikä useimmille matkoille saada täyttä edustusta. Kunnian kukkuloille saattavat nousta lumilautailijat, kumpareja alppihiihtäjät, kenties jopa curling-joukkue. Tämän päätöksen jälkeen yhä vähemmän. Kuva: Erno Paasilinna: Kauppamiehet isänmaan asialla, Otava 1991 Onko Suomessa intellektuelleja. Valtarakenne ja media ehkäisevät keskustelua Mistä siis on kysymys. Viime kädessä kysymys on demokratiasta ja sen toimivuudesta; vallan keskittyminen – olipa kyse mediasta, valtiosääntöisistä toimijoista tai talouselämästä – tuhoaa kauniista sanoista ja erinomaisista laeista huolimatta aidon yhteiskuntakeskustelun edellytykset. Iso joukkue on monipuolisempi kuin koskaan ennen. Ei tunnu kovin tasapuoliselta, että tehdashintojen tasaaminen voisi laskea hintoja siellä, missä ne ennestäänkään eivät ole erityisen korkealla. Väliin kielteinen kanta on ollut pienestä kiinni. Keskipohjalaiset ovat saaneet iloita viime vuosina kesät talvet oman alueen urheilijoiden loistavista arvokisasaavutuksista. Varsinkin ranskalaisessa traditiossa on korostettu voimakkaasti myös intellektuellin kriittistä roolia; hänen on oltava valmis arvostelemaan vallitsevia valtasuhteita yhteiskunnan eri tasoilla, olipa kysymys maan hallituksesta talouselämän, politiikan, ammattiyhdistysliikkeen tai yliopistolaitoksen instituutioista ja käytännöistä. Tällöin poikkeavien mielipiteiden esittäjät on milloin leimattu ”veneen keinuttajiksi”, ”maan ulkopoliittista etua tajuamattomiksi häiriköiksi” tai ”kansansuosiota kalasteleviksi populisteiksi”. Nordealaisille avautui uusi mahdollisuus neuvotella asiasta sivistyneesti. Puoluepäätökset ovat kuitenkin viitteellisiä. Sopii miettiä, mistä syystä. Rehtori Marja-Liisa Tenhusen mielestä nyt jaettiin ammattikorkeakoulut kahteen kastiin. Mitalituliaisia urheilukansa voi odottaa uudemmista ja suurelle yleisölle oudommista lajeista. Suomalaista autonostajaa tieto uusista hinnankorotuksista raivostuttaa. Viime kädessä vastaukset karahtavat suomalaisen yhteiskunnan valtarakenteisiin. Yhteiskunnassamme täytyy siis olla jotakin sellaista, joka ei rohkaise vaan päinvastoin ehkäisee kriittistä julkista keskustelua ja intellektuellien kasvamista. s Autojen hintapaineet tuskastuttavat HÄMEEN SANOMIA. S uomalaiselle penkkiurheilijalle Salt Lake Cityn olympialaiset avautuvat monessakin mielessä erilaisina kuin aikaisemmat. jukka.t.kekkonen@helsinki.fi Kirjailija Erno Paasilinna oli kirjoittajan mielestä aito intellektuelli. Puolesta ja vastaan Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Erkki Hanni (vast.), Jyrki Aro Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus O tsikon kysymys on kieltämättä provokatiivinen, mutta silti oikeutettu. Konekannan korkea teknologinen taso ja muu innovatiivisuus ovat parhaita kilpailuaseita hyvää tulosta tekeville yhtiöille, joissa on nyt riittävästi nopeutta ja notkeutta, mutta ei enää tippaakaan väärää nöyryyttä maailmanlaajuisessa kilpailussa. Vaatii melkoista siviilirohkeutta käydä tällaisessa ilmapiirissä aitoa ja avointa yhteiskuntakeskustelua. Terroria pelkäävät kisajärjestäjät ovat varautuneet estämään kaikki iskuihin viittaavat aikeet järein keinoin. Suomalaisen autonostajan tuskaa lisää tieto, että Saksassa sikäläisen autofirman laatutuote on paljon halvempi kuin Suomessa. Se on enemmän ymmärrettävää kuin paheksuttavaa. Maakunnan edustus on vahva myös Salt Lake Cityssä. Vaihtuneet ovat myös perustelut. Näkökulma voi toki olla rajoittunut; muualla maailmassa kisoja ei välttämättä koeta entisiä kummempina. Lopputulos on laiha kompromissi, mutta sen kanssa voi elää. Vaikka puolue on uudistanut kahden vuoden välein kielteisen ydinvoimakantansa, toisin ajattelijoita on ollut aina. Jukka Kekkonen Kirjoittaja on oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Helsingin yliopistossa. s KAUPPALEHTI kehuu metsäyhtiöiden tuloksia taantumasta huolimatta hyviksi. Päätös on voitto oppilaitokselle. Suomessa ei ole helppo olla kriittinen intellektuelli. Keski-Pohjanmaan mainetta urheilumaakuntana avartavat voimakkaasti lumilautailijat Risto Mattila ja Markku Koski. Intellektuellin ei tarvitse olla – joskin useimmat he ovat – akateemisen koulutuksen saanut. Gallupeista päätellen Kääriäisellä on ollut myös seuraa. Osaksi kysymys on myös pienen maan ongelmasta; esimerkiksi Saksassa tai Ranskassa sosiaalista tukea valtavirrasta poikkeaville ajatuksille löytyy huomattavasti helpommin kuin Suomessa. Kovan ja päällekäyvän miesenergian sijasta ydinvoiman puolesta puhuu sympaattisen pehmeä naisenergia. Kisojen alla on herättänyt ihmetystä kuin tieten tahtoen ylläpidetty dopingkeskustelu. Luvan saaneet kuuluvat "parhaaseen A-ryhmään". Vitkuttelu on näyttänyt aivan siltä kuin sinänsä arvostettavaa antidopingtyötä tekevien tarkoituksenakin olisi korostaa olympia-aatteen juhlallisten periaatteiden ja arkitodellisuuden välistä syvää kuilua. Parhaiten on muistissa taannoisen kauppaja teollisuusministeri Seppo Kääriäisen hikinen punnerrus ydinvoiman ehdottomasta vastustajasta sen maltilliseksi kannattajaksi. Perinteet eivät kuitenkaan elä ilman niitä edelleen kantavia rakenteita. Ydinvoimaa ajetaan nyt ympäristöja turvallisuussyin. Vastauksia on siten etsittävä tästä ajasta. Intellektuellin puheenvuorot ylittävät hänen oman tieteentai muun erikoisalansa rajat. Jostakin syystä WADA kuitenkin paljastaa haaviin tarttuneiden nimet vasta tänään, kisojen avajaispäivänä. Jotta kaikkien hartaasti toivomaa monipuolista yhteiskunnallista keskustelua voitaisiin todella käydä, pitäisi tilanteen olla sellainen, jossa keskustelijat voivat astua areenalle vailla suurien etujen menettämisen pelkoa. Tärkeimpänä se, että ydinvoima jakaa myös keskustan. Siitä lähtien kun suomalaiset ovat 20-luvulta saakka hiihtäneet olympiamitaleja, vajaan hiihtojoukkueen lähettämisestä ei liene kovin usein edes keskusteltu. Julkisuudessa on puhuttu viikkokausia useista kiinnijäämisistä. Se sekä kannattaa että vastustaa viidettä ydinvoimalaa. Hintapaineidenhan pitäisi olla täsmälleen toisensuuntaisia. Kovassa suorituspaineessa ja niukan taloudellisen pelivaran oloissa nuoren tutkijan eittämättä kannattaa miettiä kaksi kertaa ennen kuin hän lähtee julistamaan kriittisiä mielipiteitään suomalaisen yhteiskunnan ilmiöistä tai maailman menosta julkisilla foorumeilla. EU:n ja Emun sijasta Viialaisen gallupit puoltavat nyt ydinvoimaa. Kun ydinvoima on määritetty ns. 2002 s KESKIPOHJANMAA 12. Poikkeukselliset ovat myös turvatoimet. Kielteisen julkisuuden uhka ei ole vailla merkitystä akateemisessakaan maailmassa. Sen taakse voivat asettua niin Jäätteenmäen, Rehnin kuin mahdollisten muiden kannattajat. Ensin piti hankkia oikeus olemassaoloon, sitten vakinaiseen toimintaan ja vielä kehittämiseen. Kiista johti ensin laittomaan lakkoon; sen jälkeen työtaistelu uhkasi paisua tukitoimien takia käsittämättömiin mittoihin. Vahvimman vaikuttamisen kohteena ovat kansanedustajat, joille omantunnon työskentely ei ole vielä tuottanut johtopäätöstä. Kaksi tekijää näyttäisi nousevan ylitse muiden suomalaisen yhteiskunnan valtarakenteiden analyysissä. Käytännössä tämä on mahdollista silloin, kun kriittinen keskustelija voi saada kritiikin vastapainoksi julkista (ja näkyvää) tukea yhteiskunnallisesti merkittäviltä tahoilta tai vähintäänkin muilta intellektuelleilta. Kumpikaan kun ei ottanut selkävoittoa toisesta. s KAINUUN SANOMAT huomauttaa, että pääministeri Paavo Lipposen heittämät siniset ajatukset alkavat pikku hiljaa hahmottua konkreettisiksi esityksiksi maakuntahallinnon kokoamisesta ja kehittämisestä. S uomen keskustan energiatyöryhmä on ottanut selkeän kannan ydinvoiman lisärakentamiseen. Liikkeen suunta ja kesto mitataan tällä tietoa ennen kesää. Se soveltuu kaikkiin tilanteisiin. Vaikka päättäjät ja monet muutkin säännöllisin väliajoin peräänkuuluttavat arvokeskustelua, ei sellaista juurikaan näytä syntyvän. Kannanotto on nerokas. Kuva: Lehtikuva/Jussi Nukari Parasta A-ryhmää s Keski-Pohjanmaan Ammattikorkeakoulun alkutaival ei ollut helppo. Kunnallinen itsehallinto rakennettiin 1860-luvulla ratkaisuksi suurten nälkävuosien tuomiin ongelmiin. Koulutustyhjiöstä ei ole enää aikoihin tarvinnut puhua. Varsinkin silloin, kun on tehty kansallisesti merkittäviä ulkotai yhteiskuntapoliittisia ratkaisuja, on niiden taakse rakennettu laajaa konsensusta. Menettelylle on vaikea keksiä hyviä perusteluja. Pisimmälle uuden konseptin on kehittänyt SAK:n leipiin Eurooppalainen Suomi -yhdistyksestä siirtynyt vasemmistoliiton entinen puoluesihteeri Matti Viialainen. Esimerkiksi Väinö Linna tai Erno Paasilinna olivat aitoja intellektuelleja. Vaikuttaminen on huomattavasti hienovaraisempaa – ja tehokkaampaa – kuin ydinvoimasta viimeksi päätettäessä. Tässä kohden olisi houkuttelevaa, mutta aivan liian helppoa, vedota tsaarin vallan aikaisiin vallan keskittämisen ja byrokratian perinteisiin. Luulisi, että ainakin kisoihin valittujen, mutta testissä kärynneiden urheilijoiden on täytynyt saada tieto kohtalostaan aikaisemmin. Arto Hietalahti LASSI JAAKKOLA Perjantaina 8.2. Viialaista ei hetkauta professorien epäily gallupkysymysten johdattelevuudesta. Maailman kymmenen suurimman metsäyhtiön kerhoon kuuluvat kolme suomalaisyhtiötä ovat kuitenkin varsin hyvissä asemissa, jos kysyntä alkaa vilkastua tämän vuoden aikana. Tehty työ on viime aikoina havaittu laajemminkin. Sitä vastustetaan taloudellisin perustein. Varsinkin nuoremmissa ikäluokissa näyttävät intellektuellien rivit vain harvenevan, mikä on erityisen huolestuttava piirre. STTK:laisten pankkitoimihenkilöiden työtaistelu vakuutusmyyntiä koskeneen palkkakiistan takia on varoittava esimerkki siitä, miten asioita ei ainakaan pidä hoitaa. Osansa saavat nekin, jotka ovat kantansa päättäneet, mutteivät sitä päivittäisille kyselijöille sano. s KALEVA pitää pankkilakon tulosta kompromissina, jossa kumpikaan ei saanut selkävoittoa. omantunnon asiaksi, kukin kansanedustaja tekee ydinpäätöksensä itse – tiiviin lobbaamisen tukemana tietysti. Kun suhdanne kohentuu, metsäteollisuuden keskittymiskehitys saa jälleen uutta vauhtia. Siitä ei joudu sanojen syömisen vuoksi tilille. Elokuusta alkaen siinä voidaan suorittaa uudenlaisia, ylempää korkeakoulututkintoa vastaavia tutkintoja. Turhaan ei Mauri Pekkarisen johtama ryhmä ole vuottaan kuluttanut. Enin osa Pekkarisen työryhmän jäsenistäkin suhtautuu kielteisesti ydinvoimakapasiteetin laajentamiseen. Se edellyttää avoimen keskustelun käynnistämistä. Onko Suomessa lainkaan tällaiset mitat täyttäviä intellektuelleja. Kuisma Taipaletta ja Teemu Kattilakoskea ei lähetetty kisakylään aivan mitalipaineiden kanssa, mutta ainakin suomalaisten parhaimmistoa molemmat voivat olla. Briljanteinkaan lääketieteen tai taloustieteen nobelisti ei ole intellektuelli, jos hän ei kykene käymään keskustelua oman erikoisalansa ulkopuolella. Tavatonta ei ole ollut myöskään takin kääntö. Soininvaaralle partaa on jäänyt. Ydinvoimapäätös halutaan pois päiväjärjestyksestä ennen suurten puolueiden puoluekokouksia. Ja samalla sen maaperän, josta kriittisiä intellektuelleja voisi nousta. Näinhän ei pitäisi olla varsinkin, kun Neuvosliiton ja Berliinin muurin kaatumisen jälkeen keskustelu vapautui ja suomettumisen kauden monien tabujen piti olla historiaa. Ensi maanantai-iltana moni keskipohjalainen saattaa istahtaa uteliaana katsomaan, mitä oikeastaan tapahtuu, kun lumikourun mitalit ovat jaossa. Ensinnäkin suomalaisen yhteiskunnan valtarakenne on edelleen varsin keskittynyt ja eri sektorien edut kietoutuvat monissa tärkeissä asioissa yhteen. Se on myönteinen askel koko alueelle. Vaikka turvatoimet haittaisivatkin kisa-alueella liikkumista, useimmat tiedostavat niiden välttämättömyyden. Mattilasta ja Koskesta voi hyvinkin tulla uudenajan sankareita, joiden temppuja pikkupojat lähtevät joukolla matkimaan – ja joiden sopivaa palkitsemista Kannuksen ja Sievin kunnanisät pääsevät pohtimaan. Vaalivoitto on varma ja hallituksen ovet avoimina. Pelkästään supisuomalaisesta vinkkelistä uudenlaisia ovat myös urheilulliset odotukset. Demokratiasta on kysymys Kriittisiä intellektuelleja ei maahamme synny, ellei nykyinen tilanne muutu. Suurimmat menestystoiveet eivät kuitenkaan lepää enää kestävyyshiihtäjien harteilla. Yhdysvaltain maaperällä ei parane jättää millekään rikollisorganisaatiolle tilaisuutta näyttävään vastaiskuun. Media laatii tänään pitkälti julkisen keskustelun esityslistan ja ”palkitsee” sekä ”rankaisee”. Sillä pärjää niin oppositiossa, hallituksessa kuin hallitusneuvotteluissa. Oppilaitokselle myönnetty oikeus jatkotutkintoihin on tuorein tunnustus. Vastustajat taas ovat leikanneet partansa ja panneet puvun päälle. Uutuuksiin ja erilaisuuteen on hyvä suhtautua avoimin mielin myös usein kovin tiukkapipoisessa urheilumaailmassa. Se tehoaa myös vaaleissa: keskusta saa tuekseen sekä ydinvoiman kannattajat että vastustajat. Energialinjaukseen on myös syynsä
Israeliin hän palaa lauantaina juutalaisten sapatin päätyttyä. Samalla hän vakuutti, että vankien kohtelu Guantanamon tukikohdassa Kuubassa jatkuu samanlaisena kuin tähänkin asti. Hyökkäyksessä kuoli israelilainen sotilas sekä siirtokunnassa asunut nainen ja hänen 11-vuotias tyttärensä. Arafat puolestaan viestitti torstaina BBC:n haastattelussa olevansa valmis neuvottelemaan ratkaisemattomista kysymyksistä israelilaisten kanssa. Sharonin pyyntöön suhteiden katkaisemisesta palestiinalaisten presidenttiin Jasser Arafatiin Bushin ei kuitenkaan odotettu suostuvan. Sotilaslähteiden mukaan Mi-8-tyyppinen helikopteri ehti nousta vain 50 metrin korkeuteen, kun se alkoi pyöriä hallitsemattomasti ja syöksyi maahan syttyen tuleen. Sharon Bushin pakeilla Israelin pääministeri haki USA:n presidentiltä lupaa Arafatin eristämisestä Ymmärrystä näkemyksille. Iskut olivat kosto palestiinalaisen pyssymiehen hyökkäyksestä juutalaiseen siirtokuntaan keskiviikkona. Israel iski toistamiseen Nablusiin JERUSALEM (STT–AFP–Reuters) Ainakin neljä israelilaista sai surmansa palestiinalaisen pyssymiehen tunkeutuessa israelilaiseen siirtokuntaan Jordanjoen länsirannalla keskiviikkona. Ammutuista ainakin yksi naisuudisasukas, hänen lapsensa ja yksi israelilaissotilas kuolivat myöhemmin vammoihinsa. Ruotsi solmi yhteistyösopimuksen Naton kanssa Päivi Sinisalo WASHINGTON (STT) Presidentti George W. Velipuoli: Bin Laden ei ole miljoonaperijä PARIISI (STT–Reuters) Osama bin Laden ei ole miljoonaperijä, ja hänen toimintaansa ovat rahoittaneet mahdollisesti Neuvostoliiton miehitystä Afganistanissa vastustaneet hallitukset 1980-luvulla. Israel on kytkenyt takavarikoimansa ja palestiinalaisjohdon tilaamaksi sanomansa suuren aselastin juuri Iraniin. Asiasta kertoi bin Ladenin velipuoli ranskalaisessa Le Point -julkaisussa torstaina. Monilla mailla kuten SaudiArabialla, Australialla, Britannialla, Ruotsilla ja Jemenillä on kansalaisiaan vankien joukossa. Tällä kertaa pääministeri aikoi kuitenkin jatkaa vierailuaan sovitulla tavalla, Sharonia lähellä olevista lähteistä vakuutettiin. Silminnäkijöiden mukaan yksi ihminen haavoittui iskussa, joka tuhosi tyhjillään olleen tiedustelupalvelun rakennuksen. Puhetta myös Iranista Sharonin ja Bushin odotettiin myös keskustelevan Yhdysvaltain terrorismin tukijaksi leimaaman Iranin roolista Lähiidässä. Mies ei ilmeisesti ollut aseistettu. Puolustusministeriön mukaan kyse ei kuitenkaan ole yleisestä sotilaallisesta yhteistyöstä. Myöhemmin keskiviikkona Israelin hävittäjät iskivät ohjuksin palestiinalaishallinnon päämajaan Nablusin kaupungissa Länsirannalla. YK:n edustajan mukaan kolme ihmistä tukehtui tunneliin, missä kymmenet autoilijat pitivät kulkuneuvonsa moottorin käynnissä paleltumisen estämiseksi. Matkustajat jouduttiin kuljettamaan busseilla Kristianstadista lähimmälle käytössä olevalle rautatieasemalle. Hänen kuollessaan 1968 kuninkaasta tuli niin sanottu vartijamme. Cheney vierailee matkallaan myös Israelissa. Israelilaisten tiedotusvälineiden mukaan välikohtaus päättyi siihen, kun Israelin armeija surmasi ampujan. Cheneyn avustajan Mary Matalinin mukaan tarkoituksena on keskustella maailmanlaajuisesti levittäytyneen terrorismin vastaisesta sodasta. Torstainen onnettomuus oli jo neljäs venäläisille sattunut helikopteriturma Tshetsheniassa kahden viikon kuluessa. Kuva: Lehtikuva/EPA/Jewel Samad WASHINGTON/JERUSALEM (STT–Reuters–AFP) Israelin pääministeri Ariel Sharon saattoi odottaa Lähi-idän näkemyksilleen paljon ymmärtämystä tapaamisessaan Yhdysvaltain presidentin George W. Neljä kuoli ammuskelussa Uutissulku päälle. Hän onnistui jo pääsemään puolittain sisään, kun toinen lentäjistä iski miestä päähän pienellä kirveen tapaisella esineellä, matkustaja Jan Boyer kertoi. Israelin armeijan mukaan ohjusisku oli kosto. Ainakin viisi kuoli Afganistanin lumivyöryssä SALANG (STT–Reuters–AFP) Lumimyrsky ja kova pakkanen haittasivat torstaina pelastustöitä Salangin solassa Afganistanissa, missä lumivyöry tukki keskiviikkona tärkeän maantietunnelin. Bush päätti torstaina, että Yhdysvaltain vangitsemiin Taleban-liikkeen jäseniin sovelletaan sotavankien kohtelua sääntelevää Geneven sopimusta. Suojavalleilla yritetään estää tulvavesien pääsy paikalliselle kaatopaikalle ja kaukolämpölaitokseen. Bushin arvioidaan kuitenkin haluavan antaa ulkoministeri Colin Powelille lisää aikaa keskusteluihin palestiinalaisten itsehallinnon johdon muiden edustajien kanssa tilanteen selkeyttämiseksi. Päätöksen avulla halutaan varmistaa, että mahdollisesti vangeiksi jääviä amerikkalaisia sotilaita kohdellaan kunnolla ja sääntöjen mukaan. Tulvat ovat erityisesti koetelleet Kristianstadia, missä torstaina jatkettiin suojapatojen rakentamista. Kaksivuotinen sopimus koskee aiemman rauhankumppanuussopimuksen (PfP) piirissä tapahtuvia yhteisiä sotaharjoituksia ja lujittaa entisestään Ruotsin puolustusvoimien yhteistyötä Naton kanssa. KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 8.2. Blair vierailee lähipäivinä myös Ghanassa, Sierra Leonessa ja Senegalissa. – Varapresidentti käy laajoja keskusteluja terrorismin vastaiseen sotaan liittyvistä yhteisistä tavoitteista ja muista alueellisista turvallisuuskysymyksistä, Matalin kertoi. Puolustusministeri Björn von Sydow vahvisti viimeksi keskiviikkona, että sotilaallinen liittoutumattomuus on Ruotsin johtotähtenä. Geneven sopimus käytössä Presidentti Bush Taleban-vankien kohtelusta: ABUJA (STT–AFP–Reuters) Britannian pääministerin Tony Blairin mukaan Afrikan maiden kehityksen tukeminen on rikkaiden länsimaiden oman edun mukaista. Perintöä ei koskaan jaettu. 2002 Ulkomaat 13 Häirikkömies taltutettiin matkustajakoneessa BUENOS AIRES (STT–Reuters–DPA) Matkustajakoneen ohjaamoon väkisin pyrkinyt mies onnistuttiin taltuttamaan Yhdysvalloista Argentiinaan suuntautuneella lennolla torstaina. Pari viikkoa sitten viisi venäläiskomentajaa, joukossa kaksi sisäministeriön kenraalia, sai surmansa helikopterin maahansyöksyssä Tshetshenian pohjoisosassa. Myös pyssymies surmattiin välikohtauksessa Hamrassa. Sanovatpa jotkut Nato-virkailijat, että Ruotsin puolustus soveltuu Naton rakenteisiin paremmin kuin monen Naton jäsenmaan. Cheney neuvottelukiertueelle WASHINGTON STT–Reuters) Yhdysvaltojen varapresidentti Dick Cheney kiertää maaliskuussa neuvottelemassa Israelissa, Britanniassa ja yhdeksässä muussa maassa. Kovan lumentulon myötä kymmenet ajoneuvot juuttuivat ja jäätyivät kinoksiin. Palestiinalaisten sairaalaviranomaisten mukaan välikohtauksessa haavoittui 11 ihmistä, joista useimmat ovat turvallisuusviranomaisia. Hamas-järjestön sotilaallinen siipi – Ezzedine al-Qassam – on ilmoittanut tehneensä hyökkäyksen siirtokuntaan. Rautatiesillan vahvistaminen Kristianstadissa häiritsi yli kymmenen junan matkantekoa. Paikalliset asukkaat pelastivat kymmeniä ihmisiä lumivyöryn alle jääneistä ajoneuvoista, sillä pelastustyöntekijöiden oli vaikea päästä Salangin tunnelille heti onnettomuuden tapahduttua. Iskusta syytettiin Hamas-nimistä ääriryhmää. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Gil Cohen Magen Thomas Höjeberg TUKHOLMA (STT) Ruotsin hallitus hyväksyi torstaina uuden yhteistyösopimuksen sotilasliitto Naton kanssa. Fleischerin mukaan Afganistan on nyt valtio, joka on Geneven sopimuksen takana ja siksi sen sotilaat ovat sopimuksen piirissä. Matalinin mukaan matkan tarkoituksena ei ole vaikuttaa Lähi-idän rauhanprosessiin. Yli sata ihmistä on kuollut ja satoja haavoittunut viime päivinä väkivaltaisissa yhteenotoissa hausojen ja jorubojen kesken maan suurimmassa kaupungissa Lagosissa. Bushin kanssa myöhään torstai-iltana. Fleischerin mukaan Bushin päätös johtuu kuitenkin siitä, että hän ”uskoo Geneven sopimukseen” ja että päätös ”heijastaa amerikkalaisia arvoja”. Brittipääministeri tuli ensimmäiselle vierailulleen Nigeriaan hyvin kriittisenä aikana. Hän ei kuitenkaan aio tavata palestiinalaisten johtajaa Jasser Arafatia. Väkivallan kiihtyminen muistutti tilannetta viime joulukuussa, jolloin Sharon keskeytti vierailunsa Yhdysvaltoihin ja palasi johtamaan Israelin kostoiskuja. Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan hyökkäyksessä kuoli neljä israelilaista. Afrikan tukeminen lännenkin etu Pääministeri Blair tapasi Nigerian presidentti Obasanjon:. Käytännön yhteistyö ruotsalaisjoukkojen ja Naton kesken sujuu kitkattomasti rauhanturvaoperaatioissa. Vaikka Ruotsin puolustusta on nopeaan tahtiin sopeutettu Naton rakennelmiin ja normeihin erityisesti rauhanturvaoperaatioita varten, Ruotsin hallituksella ei ole näillä näkymin mitään suunnitelmia Ruotsin liittämiseksi Natoon. Kuva: Lehtikuva/EPA/Thomas Coex NABLUS (STT–Reuters) Israelilainen taisteluhelikopteri ampui torstai-iltana ohjuksen palestiinalaisten itsehallinnolle kuuluvia rakennuksia kohti Nablusissa Länsirannan palestiinalaisalueella. Sharon jatkaa perjantaina matkaansa Washingtonista New Yorkiin tapaamaan sikäläisiä juutalaisvaikuttajia. Hän jatkoi, ettei Länsirannalle pidä rakentaa uusia juutalaissiirtokuntia eikä siellä jo olevia pidä laajentaa. Tunnelin pohjoispään kautta onnistuttiin aiemmin pelastamaan ulos satoja ihmisiä. Yesama Binladin vakuutti, ettei hänen velipuolensa ole perinyt satoja miljoonia dollareita isältään kuten on esitetty: – Isäni oli kuninkaan ystävä ja luotettu. Hänen mukaansa yhteistyö Venäjän kanssa rajoittuu rauhanomaisen ydinenergian tuottamiseen. Argentiinalaisviranomaisten mukaan Uruguaysta kotoisin ollut mies vaikutti ”henkisesti häiriintyneeltä”. Yksi poika kuoli kylmään. Lentäjät päättivät jatkaa Miamista alkanutta matkaa Buenos Airesiin, missä häirikkömies luovutettiin poliisille. Torstaina rautatieliikenne jouduttiin keskeyttämään useaksi tunniksi Kristianstadissa, kun tulvat uhkasivat Helgejoen yli kulkevaa rautatiesiltaa. Israelilaissotilaat ja poliisi eristivät Hamrassa talon, johon naamioitunut palestiinalaissotilas hyökkäsi. Bushin tapaamisessa. Sen jälkeen kun Ruotsi vuonna 1994 innokkaana liittyi rauhankumppanuuseli PfP-sopimukseen, maan puolustusvoimat on sopeuttanut toimintansa monilta osin Naton standardeja vastaaviksi. Guantanamossa, Kuubassa, on tällä hetkellä yli 150 vankia, ja vankikuljetukset saarelle aloitettiin pitkän tauon jälkeen uudelleen tällä viikolla. Turman syy ei ole varmuudella selvinnyt. Hän arveli, että Osama on hyötynyt sen sijaan ulkomaisten hallitusten osoittamasta taloudellisesta tuesta neuvostomiehitystä vastustaneille joukoille. Lyhyesti Luonnonvoimien armoilla. Iranin Moskovan-lähettiläs Gholam Reza Shafei torjui torstaina perusteettomina väitteet, joiden mukaan Iran kehittelee tai aikoo hankkia joukkotuhoaseita. Israelin taistelukoneet tulittivat torstaina palestiinalaiskohteita Nablusissa kostoksi palestiinalaisten pyssymiehen keskiviikkoisesta hyökkäyksestä juutalaissiirtokuntaan. Ainakin viisi ihmistä oli varmuudella kuollut tunnelissa ja sen ulkopuolella, mutta silminnäkijät puhuivat ainakin paristakymmenestä kuolleesta. Lähi-Idän sotkuiset koukerot olivat pääosassa Israelin pääministeri Ariel Sharonin ja Yhdysvaltain presidentin George W. Bush on arvostellut voimakkaasti Arafatia ja sanonut olevansa ”pettynyt” tämän toimiin terrorismin vastustamisessa. Valkoisen talon tiedottajan Ari Fleiscerin mukaan sopimus ei kuitenkaan koske al-Qaedaverkoston jäseniä. Etelä-Ruotsin tulvat häiritsevät junaliikennettä MALMÖ (STT–TT) Etelä-Ruotsin tulvat häiritsevät jo alueen junaliikennettä. Sopimus kattaa vuonna 2002–2003 järjestettävät harjoitukset. Rankat talvisateet ja lauha sää ovat saaneet monen joen ja järven tulvimaan eteläisessä Skånen läänissä. Suuriin vaikeuksiin joutuneet ”epäonnistuneet valtiot” ovat otollista maaperää terorismille, rikollisuudelle ja joukkotuhoaseiden leviämiselle, Blair sanoi Nigerian parlamentissa torstaina. Israelin puolustusministeri Binyamin Ben-Eliezer puolestaan arvioi torstaina Iranin kykenevän valmistamaan ydinpommin vuoteen 2005 mennessä. – Voin luvata sataprosenttisesti yrittäväni, mutta en voi luvata sataprosenttista tulosta, Arafat sanoi BBC:lle Ramallahista, missä hän on ollut israelilaisjoukkojen saartamana joulukuun alusta lähtien. Nyt solmittava sopimus koskee niinkin arkaluontoisia asioita kuin ilmatilan valvontaa, puolustuksen suunnittelua ja rahoitusta, materiaalihankintoja, puolustuspolitiikkaa ja -strategiaa, sotilaallista koulutusta, sotilasoppeja ja sotilaallisia perusrakenteita. Hän toivoi, että Yhdysvallat ja Venäjä voisivat tiivistyneen yhteistyönsä puitteissa hoitaa Iranin taholta kasvaneen uhkan. Ruotsi lähettää harjoitukseen 1 700 sotilasta. Jälleen kopteriturma Tshetsheniassa MOSKOVA (STT–AFP–Reuters) Yhdeksän ihmistä kuoli ja yksi loukkaantui vaikeasti venäläisen sotilashelikopterin syöksyttyä maahan pian nousun jälkeen Tshetshenian pääkaupungin Groznyin liepeillä. Näin siitäkin huolimatta, että hänen suomalainen kollegansa Jan-Erik Enestam samassa tilaisuudessa väläytti Suomen mahdollista jäsenyyttä sotilasliitossa. Israelilaislähteiden mukaan pyssymies ehti ennen kuolemaansa ampua automaattiaseella kuutta ihmistä. – Al-Qaeda on kansainvälinen terroristiryhmä eikä sitä voi määritellä Geneven sopimuksen osapuoleksi, sanoi Fleischer. Sitä ennen tuhatkunta ihmistä oli menehtynyt asevarikon räjähdystä seuranneessa paniikissa. Israelin taistelukoneet tulittivat ohjuksin samaan kohdetta myös aikaisin torstaiaamuna, jolloin kymmenkunta ihmistä haavoittui. Turma sattui Hankalan tukikohdassa lähellä Groznyia. Uusia väkivaltaisuuksia Sharonin matkaa varjostivat uudet väkivaltaisuudet palestiinalaisalueilla. Loppumatkan ajaksi mies sidottiin istuinvöihin. Fleischer korosti kuitenkin, että Taleban-vangit eivät saa varsinaista sotavangin asemaa, sillä silloin he ”voisivat vastata kuulusteluissa vain rajoitetusti”. Blair aloitti Afrikan kiertomatkansa Nigeriasta, minne hän saapui myöhään keskiviikkona. Arafat torjui samalla Israelin syytökset, joiden mukaan hän olisi epäonnistunut pyrkimyksissään estää iskut Israelia vastaan. Koneessa ollut matkustaja kertoi CNN-tv-kanavalla miehen potkineen ja hakanneen tiensä ohjaamon ovelle saakka. Kaksi lumivyörystä pelastettua afgaaninaista kantaa peitteisiin käärittyjä lapsia suojaan myräkästä. Turmissa on menehtynyt ainakin 26 venäläistä sotilasta. Yesaman mukaan veljekset saivat vain jonkin verran käteistä. Suuri PfP-harjoitus pidetään maaliskuun alussa Puolassa. Ennen puhettaan Blair neuvotteli Nigerian presidentin Olusegun Obasanjon kanssa Abujassa Afrikan panoksesta maailmanpolitiikkaan, kehitysavusta, ulkomaisista sijoituksista, velkataakasta ja muista alueellisista kysymyksistä
Tällä hetkellä Korpela työstää muusikkohenkilökuvia Salzaussa tehtyjen luonnosten pohjalta. Puolen vuoden työskentelyapurahoja saivat Ann-Helen Attianese Oravaisista, Anne Rossi Seinäjoelta, Timo Tapio Vaasasta, Alf Mylläri Kokkolasta sekä Linda-Maria Damberg Vaasasta. Hänet palkittiin myös Puolan radion erikoispalkinnolla. Tämä uusi kirjasto on valoisa ja avara, pidän tästä paljon. Mauno Jokipiin Hitlerin Saksa ja sen vapaaehtoisliikkeet -teoksessa seurataan suomalaisjoukon vaiheita idän sodassa. Lainan päivästä en tiennyt. SKS:n kevät: Lönnrotia ja kapinaa HELSINKI (STT) Kirjailija ja äidinkielen opettaja Asko Martinheimo (oik. Kirjojakin ja levyjä voin joskus lainata. Uusi, neljäs painos ilmestyy Vaeltajasta, joka sisältää Lönnrotin muistelmia jalkamatkalta Hämeestä, Savosta ja Karjalasta vuonna 1828. 2002 15 Yhteystiedot Osaston esimies: Raija Pelttari (06) 827 2317 Toimittaja: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Kulttuuri B Raija Pelttari KOKKOLA (KP) Neljännen kerran kajahtaa talviharmonikka Kokkolassa viikon mittaisessa tapahtumassa. Tänä vuonna on kulunut 200 vuotta Elias Lönnrotin syntymästä. Perjantai on Lainan päivä Raatta Ravi HELSINKI (STT) Elias Lönnrotin juhlavuosi sävyttää Suomalaisen kirjallisuuden seuran kevään ja koko vuoden julkaisutoimintaa. Tiistain konsertissa erikoinen kappale tulee olemaan Gerhard Stäblerin kappale harmonikalle, ääninauhalle ja hajusteille. Vielä ei Vertainen osaa sanoa, mitä hajuja yleisön neniin suitsutetaan. Hän laulaa jälleen ranskalaisia chansoneja, joihin on perehtynyt vuosien mittaan. Niitä myönnettiin viidelletoista yksittäiselle taiteilijalle. Tietysti pitää kutsua vieraitakin. En tiennyt Lainan päivästä. Pidän uudesta kirjastosta, koska täällä on laajasti kaikkia kirjoja. Nuoretkin viihtyvät kirjastossa Kuvat: Jukka Lehojärvi Mia Uunila LOHTAJA – Joka toinen viikko käyn täällä kirjastossa. Työskentelyapurahat Kirjallisuus: Aitoaho Pirkko (Mustasaari) 13 000,00 EUR, 1-vuotinen Lassila Else (Kannus) 3 400,00 EUR Kirjallisuus, ruotsink. Martinheimon kirjoissa kuvauskohteena on usein tavallinen, aikuisuuden kynnyksellä oleva nuori. Lönnrot teki pitkän ja mittavan tieteellisen uran lääkärinä, lehtimiehenä, kansanvalistajana, kielitieteilijänä ja suomen kielen aseman kohottajana. Raimo Vertaisella riittää ideoita, joten hän lupaa talvisen harmonikkaviikon seuraavanakin vuonna. Kohdeapurahoja myönnettiin tänä vuonna yhdeksän kappaletta, yhteensä 12 330 euroa. Syksyllä ilmestyy Lönnrotin keräämiä runosävelmiä ja riimillisiä lauluja sekä hänen suomentamiaan ja kirjoittamiaan virsiä Anneli Asplundin toimittamassa Lönnrotin lauluja -teoksessa. Ensimmäisessä jaksossa nuoret mestarihanuristit päästetään lavalle, muun muassa vuoden 2001 Kultaisen harmonikan voittaja Markus Luomala. Kukapa ei kaihoten muistaisi Edith Piafin kappaleita Milord, Hymni rakkaudelle, En kadu mitään. Michelson Roy (Närpiö) 850,00 EUR för forkskningsarbete och resekostnader Näyttämö-puhetaide: Kommonen Ragne (Närpiö) 1 170,00 EUR för textgranskning och bearbetning av dramamanus Salomäki Kirsti (Kokkola) 1 170,00 EUR Vaate kertoo tarinaa -teatteripuvustuksen erikoisopintoihin Sand & Hjelt (Vaasa) 1 170,00 EUR Vaasan palo -aiheisen draamallisen runoelman esitykseen Taideteollisuus Mellberg Tobias (Vaasa) 1 700,00 EUR för att arrangera en smyckesutställning i Vasa Tanssitaide: Eskola Johanna (Vaasa) 1 170,00 EUR karakteritanssin erikoistumisopintojen lähiopetusjaksolle osallistumiseen Valokuvataide: Melametsä Esa (Kokkola) 1 700,00 EUR valokuvanäyttelyn kustannuksiin Kohdeapurahat, myönnetty 9 kappaletta, yhteensä 12 330,00 euroa Projektstipendiernas antal är 9 stycken, sammanlagt 12 330,00 euro. Viime vuosina Pohjanmaan taidetoimikunta on myöntänyt yhä enemmän työskentelyapurahoja. Haavistolle on uusi kokemus kuitenkin laulaa tämän trion solistina. Asko Martinheimo on kuollut Jaakko Ainali ja Joonas Männistö KOKKOLA (KP) VAASA (KP) Pohjanmaan taidetoimikunta jakaa vuonna 2002 taiteen tukemiseen ja edistämiseen 103030 euroa. Pohjanmaan taidetoimikunta jakaa apurahoja Keski-Pohjanmaan, Pohjanmaan sekä EteläPohjanmaan alueilla. Tämä uusi kirjasto on mielestäni edellistä parempi, koska tämä on monipuolisempi. Palkitut esiintyivät päätöskonsertissa Tallinnan Estoniateatterissa sunnuntaina. Lainan päivästä minulla ei ollut hajuakaan. Loppuvuodesta ilmestyvässä Lönnrotin hengessä -kirjassa valotetaan Lönnrotin elämäntyötä sekä kansanrunoudentutkimuksen että laajemmin kulttuurihistorian kannalta. Siellä repäisevät kaksirivisiä ja viisirivisiä monet yhtyeet ja solistit. Työskentelyapurahoja myönnettiin puolestaan 15 kappaletta, yhteensä 90 700 euroa. Andersen -kunniakirjalla että valtion kirjallisuuspalkinnolla. Hän on tallettanut Bachia harmonikalla kokonaisen CD: n. Vuonna 2002 kolmevuotisia apurahoja nauttivat tekstiilitaiteilija Kaarina Heikinheimo, taidegraafikko Juha Tammenpää sekä tanssitaiteilija Pirjo Viitanen. Tätä varten pistettiin pystyyn iso harmonikkaorkesteri. Huusarin trion rumpali on Mika Hietala, kontrabasisti Marcus Söderström. Ensinnäkin perusajatus on se, että käytetään omia voimia, joita Pohjanmaalta löytyy. Tietokoneita on sopivasti ja niille pääsee, kunhan vain jaksaa odottaa vuoroaan. Kim Tiala KOKKOLA – Kirjastossa käyn aika monesti. Rättyä on luonut uraa Euroopassa ja Japanissa ja hän voitti muutama vuosi sitten Espanjassa pidetyissä kilpailuissa ensipalkinnon. Kirja palkittiin sekä H.C. Lisäksi tarjolla on tuttuun tapaan muun muassa muuta kulttuurihistoriaa, elämäkertoja, kirjallisuudentutkimusta ja historiaa. Tällä kertaa Vertainen on erityisen iloinen ja ylpeä Saksassa asuvan Janne Rättyän konsertista. Kaikki muut talviharmonikan konsertit pidetään konservatorion salissa paitsi kansanmuusikoiden ilta, joka on Corner´s Pubissa torstaina. Jo viime vuonna ilmestyi Pertti Karkaman Kansakunnan asialla – Elias Lönnrot ja ajan aatteet. Parasta tässä kirjastossa on monipuolisuus. Ranskalaista ja argentiinalaista Viikon teemoja on tänä vuonna kolme: ranskalainen musiikki, argentiinalainen tango ja tottakai Piazzolla sekä Bachia hanurilla. Vuoden 1918 punasyytöksiä ja opettajien asemaa paikallisyhteisöissä tarkastelee Jukka Rantalan Kansakoulunopettajat ja kapina. Teos seuraa päähenkilön vaiheita koulunpenkiltä rakennustyömaalle. Luen paljon kirjoja. Pekka Laaksosen ja Ulla Pielan toimittama teos sisältää myös aikalaiskommentteja. Perjantain lennokasta ranskalaista konserttia odottavat monet innokkaina. Konsertteja pidetään nyt viisi ja aloitus tapahtuu maanantaina Idean isä ja innokas puuhamies, harmonikan soiton opettaja Raimo Vertainen pitää näissä juhlissa tärkeänä paria seikkaa. Piazzolla on Vertaisen mielestä aikansa tärkeimpiä säveltäjiä. Teos sisältää runsaasti aikalaishaastatteluja sekä sitaatteja kirjailijan omista teksteistä. Kirjailija Lasse Heikkilän dramaattista elämää ja kirjallista työtä valottaa Osmo Pekosen Marian maa – Lasse Heikkilän elämä 1925–1961. Korpelan tarkoituksena on apurahan turvin jatkaa saksalais-suomalaista yhteistyötä sekä lisätä maiden välistä kulttuurivaihtoa. Tuomas Airola on lupautunut laulusolistiksi ja Eija Varima kertoo Astor Piazzollan elämästä. Polttaa, polttaa...-romaani vuodelta 1968 oli ensimmäisiä osoituksia nuortenkirjan lähentymisestä kohti aikuisten taideproosaa. Laulujen tekstit ovat Lönnrotin kirjoittamassa asussa, sävelmät on nykynuotinnettu. Konsertti on jaetultu kolmen jakson mukaan ja mittaiseksi. Heidän apurahansa mukaan laskettuna Pohjanmaan taidetoimikunta jakaa vuonna 2002 apurahoja yhteensä 142030 euroa. Mukaan oli hyväksytty nauhakarsinnan jälkeen 38 nuorta pianistia kuudesta maasta: Liettuasta, Puolasta, Saksasta, Suomesta, Venäjältä ja Virosta. Kimmo Katajalan Suomalainen kapina kertoo kuinka tavalliset ihmiset nousivat esivaltaa vastaan Suomessa Ruotsin ajalla noin 1150–1800. Kilpailun Grand Prix -palkinnon sai ylimmän kilpailusarjan paras, 17-vuotias liettualainen Gintaras Janusevicius. Soittajille on opettava kokemus harjoittaa yhteissoittoa, Vertainen arvelee. Sirkka Haavisto lupaa silti vain laulaa konsertissa eikä ryhtyä soittamaan. Paras osasto täällä on kaunokirjallisuus. Väinö Kuukan, Raija Majamaan ja Hannu Vepsän Elias Lönnrot – Taitaja, tarkkailija, tiedemies -teos esittelee suurmies-Lönnrotin taustalla olevan ihmisen uudesta näkökulmasta. Kansalainen kapinoi Toisen maailmansodan aikana Hitlerin Saksalla oli sotilaallista yhteistyötä useiden eri maiden kanssa. on Lainan päivä. Kilpailussa oli kolme sarjaa: alle 12-vuotiaat, 13–15 -vuotiaat ja 16–18 -vuotiaat. Tiesin kyllä, että 8.2. Henkilökuvia julkaistaan muun muassa Juhani Ahosta, josta Jyrki Nummi on kirjoittanut kirjan Aika Pariisissa – Juhani Ahon ranskalainen kausi 1889–1890. Taidetoimikunnalta yli satatuhatta euroa Korpela, Viitanen, Mylläri Pirjo Viitanen Kuva: Jukka Lehojärvi Esa Melametsä Kuva: Jukka Lehojärvi Alf Mylläri Kuva: Clas-Olav Slotte Jorma Korpela Kuva: Clas-Olav Slotte HELSINKI (STT) Ville Matveinen, 15, sai toisen palkinnon kansainvälisessä nuorten pianistien Chopin-kilpailussa Narvassa, Virossa. Lainaan lähinnä tenttikirjoja ja joskus tulee lainattua muitakin kirjoja. Yleensä tulen koulupäivän jälkeen tänne odottamaan bussia. Yhteistyöprojektit jatkuvat Saksan kiertueen jälkeen Suomessa. Hän oli paljon muutakin kuin kansanrunouden kerääjä ja Kalevalan kokoaja. Martinheimo kirjoitti yli 20 lastenja nuortenkirjaa. Kohdeapurahat Kirjallisuus : Keto Leea (Evijärvi) 1 700,00 EUR "Lainehtiva lakia" -käsikirjoituksen kirjoittamiseen Kännö Sakari 1 700,00 EUR romaanin "Automiehen sota" saattamiseen valmiiksiKirjallisuus, ruotsink. Luen kausittain, sen mukaan, miten ehdin. Kuva: Jukka Lehojärvi Sampsa Järvelä KOKKOLA – Käyn pari kertaa viikossa kirjastossa, lainaan lähinnä kauhu -tai seikkailukirjoja. Yhteistyössä ovat mukana myös Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan sekä Keski-Pohjanmaan liitot. Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita -sarjassa ilmestyvät Arvid Järnefeltin Veljekset ja L. Mattson) kuoli maanantaina Nokialla vaikean sairauden uuvuttamana 67-vuotiaana. Kirjailija pyrkii kartoittamaan ihmissuhteita ja henkilöiden sisäistä maisemaa unohtamatta juonen ja huumorin vaatimuksia. Piazzollaa Seuraavana sunnuntaina kuullaan viihdemaaottelu, jossa 14 muusikon Guardia Nueva -orkesteri soittaa argentiinalaisia tangoja. Eniten käytän täällä opintolukusalia. KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 8.2. Lyhyesti voi todeta, että pidot pitenee ja paranee. Niitä ovat muun muassa Taivas on rautaa (1966), Pääkallokiitäjä (1971) ja Saari taivaanrannassa (1979). Ervi Ikonen KOKKOLA – Käyn täällä melkein päivittäin, koska opiskelu velvoittaa. Harmonikkatapahtuman tukijoina ovat konservatorio, Kaustisen musiikkilukio, Kokkolan kaupunki ja muutamat yritykset. Yksivuotiset työskentelyapurahat saivat kirjailija Pirkko Aitoaho Mustasaaresta, kuvataiteilija Jorma Korpela Kokkolasta sekä valokuvaaja Benjam Pöntinen Nurmosta. Harmonikasta kajahtaa Kokkolassa Neljäs kerta talven piristykseksi Raimo Vertainen näyttää, kuinka harmonikkaa revitetään. Hän oli jo 1960-luvulta lähtien yksi tuotteliaimmista ja palkituimmista nuortenkirjailijoistamme. Vuonna 1941 Suomi keräsi yhteistyön pantiksi oman SS-pataljoonansa. Onervan Mirdja. Lähinnä surffailen netissä. Attianese AnnHelen (Oravainen) 6 500,00 EUR, ½-vuotinen Sandin Maria (Vaasa) 1 700,00 EUR Östman Catharina (Vaasa) 1 700,00 EUR Kuvataide: Herrala Minna (Seinäjoki) 3 400,00 EUR Korpela Jorma (Kokkola) 13 000,00 EUR, 1-vuotinen Rossi Anne (Seinäjoki) 6 500,00 EUR, ½-vuotinen Näyttämö-puhetaide: Tapio Timo (Vaasa) 6 500,00 EUR, ½-vuotinen Säveltaide: Judin Petri (Vaasa) 3 000,00 EUR Mylläri Alf (Kokkola) 6 500,00 EUR, ½-vuotinen Peltonen Raili (Seinäjoki) 3 000,00 EUR Wingren Patrick (Pietarsaari) 3 000,00 EUR Taideteollisuus: Damberg LindaMaria (Vaasa) 6 500,00 EUR, ½-vuotinen Valokuvataide: Pöntinen Benjam (Nurmo) 13 000,00 EUR, 1-vuotinen Työskentelyapurahoja myönnetty 15 kappaletta, yhteensä 90 700,00 euroa. Matveinen soitti keskimmäisessä kilpailusarjassa. Luen lehtiä, haen lukemista ja lisäksi opiskeluun liittyvät asiat tuovat minut tänne. Matveinen menestyi. Huusari itse on kolmesti valittu vuoden jazzhanuristiksi. Kuullaanhan silloin Mika Huusarin trioa laulusolistina Sirkka Haavisto. Vertainen uskoo viikon ohjelmasta löytyvän musiikkia vaativaan makuun ja jokaiselle jotakin. Tapahtuma käynnistyy maanantaina nuorten hanuristien mammuttikonsertissa, jossa kuullaan myös erikseen jousikvartettia, huilua, kontrabassoa, trioa ja duoa. Tästä kirjastosta kyllä pidän, mutta tykkään kuitenkin enemmän pienemmistä kirjastoista. Chopin-kilpailu järjestettiin nyt neljännen kerran
Velkojien kanssa tehdyn maksusuunnitelman mukaan velat maksetaan kokonaan tulevan kesän festivaalin tuotolla. Outi Airola PIETARSAARI (KP) Pietarsaarelainen Flipside Combo on edennyt siihen pisteeseen, jossa tuutista putkahtaa ilmoille levy. Yhtyeet NIVALA (KP) HIM-yhtye konsertoi Nivalan Tuiskulassa lauantaina maaliskuun 23. Puolet osanottajista saa olla liiton ulkopuolisia. (STT) Turkulainen kaupunkifestivaali Down By The Laituri, DBTL, järjestetään myös ensi kesänä. kesäkuuta. Tyylipoliisin tehtävien lisäksi Raitanen huolehtii siitä, että musiikki kuulostaa joka keikalla yhtä hyvältä – ja samalta. Sponsorirahaa liikkui 475 000 markkaa. HIM tulee Nivalaan (STT) Provinssirockin ulkomaisista pääesiintyjistä on ensimmäisenä varmistunut saksalainen raskasta rockia ja pyrotekniikkaa julmasti yhdistelevä ryhmä Rammstein. Festivaalia järjestävän Pro Laituri ry:n konkurssi peruuntui maanantaina Turun käräjäoikeudessa pidetyssä velkojainkuulustelussa. – Viimeiset kolme vuotta olemme keikkailleet kolmistaan, kun Anu eli CW 02 jäi pois kuvioista. päivä. Kyllä se kainalosauva heiluu samaan tahtiin kuin nuoremmatkin tennarit! On erittäin antoisaa soittaa sellaiselle yleisölle, kehuu Hautaketo. Hän väittää itse olevansa yhtyeessä lähinnä moponvirittäjä – muut soittavat paremmin. Pro Laituri ry:n konkurssi peruuntui Uutiset. – Eteenpäin on menty siinä mielessä, että omia kappaleita on ruvennut tulemaan enemmän ja enemmän. Hänen mukaansa tavoite ei ole mahdoton, kun keikkayleisöä katsoo. Havainnon teki vuonna 1996 Risto Puurunen, joka kehitteli aiheen pohjalta pikkujouluun ohjelmanumeroon. – Keikoilla saattaa olla porukkaa 18 -70 -ikähaarukassa. Tyyli on siivoojan perusoikeus. Rammstein Provinssiin M ika Nuorva ja Pekka Kosonen kertovat laulunsa pureutuvan yhteiskuntaan yhä syvemmälle: "Teksteissä roiskitaan hirsi reilusti omassa silmässä sojottaen modernin yhteiskunnan epäreiluuksille. Ei mikään mitätön tavoite. Ågren toteaa protestilaulujen olleen epäpopuläärejä varsinkin 80luvulla. Nyt imagoon kuuluu AnnaLiisa Finnilän tekemä vuoden 1918 tyylinen esiintymispuku. Oli miten oli, bändin keikkoja myydään nykyään musiikki-otsakkeen alla. – Se on niin vaikea itse alkaa myydä levyä! On eri asia, jos on levy-yhtiö takana, Ågren sanoo. Asioiden tekemisestä pystyy kyllä nauttimaan, kun vain reippaasti tekee eikä mieti mitä muut ajattelevat. 4.), Kuopiossa (10.-14.4) ja Joensuussa (12.4.). kesäkuuta Aurajoen rannalla. Keväällä ilmestynyt Pulsator -levy on myös soinut monessa mökissä siivousmusiikkina. Levylle yritetään nyt löytää levityskanavaa. Ajatus on kapinaa haluaa "esittää näkyjä nykyajasta, tutkia ahdistusta ja nauraa itselleen". Metalliliittokin on apuna. HIM-yhtye konsertoi Helsingin lisäksi Tampereen Pakkahuoneella (16. Muuten hän ei tee mitään erikseen laulun ja soiton lisäksi. – Nykyisin homma on kääntynyt musiikiksi, jossa on jopa säveliä, myöntää Puurunen. 2002 s KESKIPOHJANMAA Uutiset Keikat Levyuutuudet Yhtyeet Onerva Leisti PIETARSAARI (KP) Pietarsaarelaisen Siv Ågrenin kolmas levy Unien linna vie kuulijansa folktunnelmiin. Soitto kääntyy myös folkkiin tai kantriin, valssiin tai rockiin. Toiminnanjohtaja Peter Nordlundin mukaan yhdistys pyrkii lisäämään sponsorirahan osuutta festivaalin liikevaihdossa. Provinssirock järjestetään Seinäjoella 14.–16. Suomessa pitäisi Ågrenin mielestä järjestää enemmän erilaisia kilpailuja. Esitän paljon 60-70-lukujen kappaleita, Ågren sanoo. T urun Romantiikan esikoisalbumin nimi on Ajatus on kapinaa. Rammstein nähtiin Suomessa viimeksi joulukuussa Helsingin jäähallissa. Suurin yksittäinen velkoja on verottaja. Keikkoja on tehty jo yli 300, joista osa Venäjällä, Virossa, Liettuassa, Puolassa, Saksassa, Ruotsissa, Norjassa... – Nyt voi laulaa Bob Dylania, mutta ei siitä, mistä nyt pitäisi kritisoida. Kyllä minusta sademetsiäkin voisi siivota eikä vain kaataa, filosofoi Puurunen. Bändi haluaa näyttää aidolta ja satsaa sen vuoksi kokonaiskuvaan laitteistoja ja taustakankaita myöten – vaatteista puhumattakaan. Ensimmäisellä kerralla siitä syntyi kyllä semmoinen performance, ettei sitä heti voinut musiikiksi sanoa, nauraa Risto Puurunen eli CW 01. Cleaning Up -dokumentti on jo saanut kutsun useille elokuvafestivaaleille ja keikkaa pukkaa edelleen. Yhdistyksellä on velkaa yhteensä 370 000 euroa eli noin 2,2 miljoonaa markkaa. Itse kirjoitan siitä, mistä tuntuu olevan sanottavaa. Siivous käy laatuun Savolaismiesten luuttu heiluu ja pyykkiteline laulaa Pyykkitelineen sointi lumosi myös Kokkolassa. Levyn nimi on muuten Lappu luukulle – ja orkesteri kantaa nimeä Soihtuorkesteri. Flipside Combolle tyyli on tärkeä osa musiikkia. Tuomareilta saisi palautetta, sitä ihmiset tarvitsevat. Jos joku vielä keksisi mustavalkoisen lampun, jolla me saataisiin itsemme näyttämään mustavalkoisilta – tai siltä, kuin yleisö katsoisi 50-luvun telkkarista lauantai-illan juhlintaa jenkeissä – se olisi täydellistä, listaa Hautaketo. – Se oli mieletön juttu. Teksteissään turkulaisen romantiikan kannattajat sanovat haastavansa ja kyseenalaistavansa tietoisesti: hyvät kysymykset ovat tärkeämpiä kuin vastaukset. 3.), Oulussa (22.3.), Nivalassa (23.3.), Köyliössä (30.3.), Alavudella (31.3.), Turussa (5. Nivalan konsertin lippujen ennakkomyynti on alkanut tämän viikon maanantaina. Viiden kappaleen mittaisen debyytticd Rockin' at The West Coast in julkaisee kokkolalainen Stomp Records, jonka puikoissa häärää muun muassa vanhan rockin puuhamies Petri Kuikka. Yhtye sanoo nojaavansa kitaravetoisen popja rockmusiikin historiaan, josta oma keitos on syntynyt omaperäisen reseptin mukaan. Tänään tuli Cleaning Up -dokumentille kutsu San Fransiscoon elokuvafestareille – jospa päästäisiin sinne keikalle samalla, toivoo Puurunen. Siivous kannattaa aina Alunperin Kuopion liepeiltä Helsinkiin opiskelemaan lähteneet siivoojaveljet ovat valloittaneet maata muutenkin kuin musiikin merkeissä. Myös vanhat lainabiisit ovat kehittyneet uuteen muottiin ja alkaneet näyttää meidän näköisiltä, kertoo laulusolisti Kaj Hautaketo. Kaikki on vanhassa kuosissa, mutta sisällä on usein uutta tekniikkaa, selvittää Hautaketo. Me, jotka saatiin kunnon täräys siihen aikaan, ei olla toivuttu vieläkään. – Maassa on paljon ihmisiä, jotka harrastavat erilaisia asioita, kuten taikureita ja tanssijoita. Joka toinen vuosi järjestettävään kilpailuun osallistui viime vuoden lokakuussa Tampereella yli 60 yhtyettä. Ennakkolippuja myyvät Viihdestopit Nivalassa, Haapajärvellä ja Kokkolassa ja Ylivieskassa Kirja ja Kasetti. Musa on kumminkin hauskinta mitä voi tehdä, joten puutumaan tässä ei ole päässyt, sanoo Puurunen. Muusikot, joiden kanssa työskentelee, vaikuttavat musiikinlajiin. Pääkonsertit pidetään viime kesän tapaan Samppalinnan mäellä. – Reijo Haavisto on ollut mukana kilpailussa useamman kerran. – Musiikkini ei ole raskasta. Viinisaavien, kurkkupönttöjen ja muiden keittiötarpeiden kalistelu on juuri nyt pienellä tauolla, sillä yhtyeen treenikämppä on remontissa. Viimeksi yhtye kiersi Suomea vuonna 2000. Kesän esiintyjänimet varmistuvat maaliskuussa. Flipside Combo ei tingi mistään "Me, jotka saatiin kunnon täräys siihen aikaan, ei olla toivuttu vieläkään" Flipside Combo: Kari Boström (basso, laulu), Pasi Peltomaa (rummut), Kaj Hautaketo (laulu, kitara) ja Esa Taipalus (kitara). Myös paikallisia tahoja koitetaan houkutella mukaan. Kuva: Onerva Leisti Outi Airola (KP) Pitihän se arvata, että Cleaning Women -yhtyeen tyypit ovat audiovisuaalisen alan miehiä: sen verran tyylipuhtaan näköistä on siivoojaeukkojen mopinheilutus. Unien linna vie folktunnelmiin Siv Ågrenin kolmas levy ilmestyy lauantaina. Ågren kuvailee musiikkiaan irlantilaisvaikutteiseksi kansanmusiikiksi. Timo Kinnunen (CW 03) ja Tero Vänttinen (CW04) ovat soittaneet pienen ikänsä. Viime syksynä yhtye musisoi tanssiteatteri Hurjaruutin Talvisirkuksessa siihen malliin, että lipunmyyjä joutui kauppaamaan eioota halukkaille sirkusvieraille. Reijo Haavisto soittaa hanuria, ja lisäksi kahdessa kappaleessa soittaa bassoa Mika Sundqvist. Rakennetaan uusia vanhan näköisiä laitteita, toisaalta kitaravahvistin on 50 vuotta vanha. – Laitteiston kanssa tehdään koko ajan töitä. – Soittaminen on hauskaa, varsinkin kun musikaalisemmat hemmot lähtivät tyhmyyttään messiin tähän systeemiin. Nelisen vuotta kimpassa soittanut Flipside Combo syntyi kun 1970-luvun lopulla noussut rockabillyaalto ei jättänyt miehiä rauhaan. Heti perään hän muistaa, ettei levy-yhtiökään takaa musiikin pääsyä levitykseen. Kolmella kielellä laulettu albumi syntyi, kun Ågren yhdessä hanuristi Reijo Haaviston kanssa voitti Metalliliiton esiintymiskilpailun. Lipputulojen osuus siitä oli reilu puolet. Bändin kokonaiskuvasta huolehtii miksaaja Asko Raitanen, jolla on silmää ja tyylitajua. Materiaali on äänitetty Studio 57:ssa ja neljä levyn biiseistä on kokonaan combojen omaa käsialaa. Sen ympärille aloin rakentaa bändiä. – Pitää osata puhua musiikin kautta. Teini-ikäisestä asti laulanut Ågren sanoittaa ja säveltää laulunsa ja säestää itseään kitaralla. Viime vuonna liikevaihto oli 4,3 miljoonaa markkaa. Ågren on tahtonut pysyä laulussa omalla linjallaan ja olla sitä, mitä on. – Olin ostanut uuteen kämppään pyykinkuivaustelineen ja huomasin että se päästää äänen kun sitä kilauttaa. Viime aikoina Keski-Euroopassa keikkailleen HIM-yhtyeen kotimaan kiertue käynnistyy maaliskuun puolessa välissä Helsingistä. Palkintona olleena studioaikana levytettiin 14 kappaletta käsittävä levy, joka julkistetaan lauantaina Siljalla pidettävässä konsertissa. Hän iloitsee siitä, että levyn avulla hän pystyy näyttämään osaamistaan musiikin alalla. Kyseisistä sävelistä hurmaantui myös Kokkolan keikalle pakkautunut yleisö, joka intoutui cliinareiden keikalla tanssisuorituksiin asti: sinänsä yleinen tapa mainioksi livebändiksi kehutun trion keikalla. – Onhan tässä meidän hommassa ideana sellainen siivoo kämppäs ja mieles meininki. Nyt yritetään saada tulevatkin polvet mukaan, innostuu Hautaketo. Yhtiöt keskittyvät vain joihinkin artisteihin, sillä harvoista halutaan tehdä tähtiä. Kuvat: Asko Raitanen 16 Kulttuuri Perjantaina 8.2. Hän pyysi minut mukaan, koska ajatteli Pietarsaaressa olevan paljon hyviä trubaduureja, Siv Ågren kertoo. Esimerkiksi kantrimusiikin Ågren sanoo sopivan omalle äänelleen hyvin. Ågren kritisoikin, että nykyään soittoja laulutaitoa tärkeämpiä saattavat olla ikä, ulkonäkö ja tanssitaito. Kuvat: Tomi Hirvinen Muusikot Rumpalin apuna on kurkkupurkki poikineen. Nyt on siivousfirmalla siis mahdollisuus putsata myös omaa pesää. Tarinoissa esiintyvät usein korpikansamme nöyrät puurtajat, jotka ovat hankalia tapauksia niin kaikki-mulle-heti-ja-nopee-kulttuurin saldonkasvattajille kuin ulkokultaisille hurskastelijoillekin." Kuulostaa siltä, että levy on ainakin pakko kuunnella! Etenkin, kun lopputeksti kertoo, että levy on äänitetty kolmen viikon sessiona piharakennus Menninkäisessä Jyväskylässä. Viidestoista DBTL järjestetään 5.–9. Sitä paitsi kuka tahansa ei keksi pistää bändiä pystyyn huomatessaan pyykinkuivaustelineen soivan mukavasti sitä rämpyttäessä. Se ei ole aina sitä, mitä ihmiset haluavat kuulla. Flipside Combo keikkailee tuoreen levyn merkeissä tänään perjantaina Pietarsaaren kaupunginhotellissa ja lauantaina Kokkolan West Coastissa. – Lähdettiin alusta saakka liikkeelle sillä, että ei yritetä olla pelkästään musiikin kautta 1950-lukulaisia, vaan tehdään se kunnolla. HIM on konsertoinut uuden levyn julkistamisen jälkeen vain kerran Suomessa
(992,92 mk) SÄÄSTÄ 50,80 € 11 90€ Ilman korttia 16,80 € Yhteensä 10 tuntia nauhoitusaikaa! TDK TV-CLUB -VIDEONAUHASETTI Setissä kaksi 180 minuutin ja yksi 240 minuutin nauhaa päivittäiseen käyttöön. 01053 48300, avoinna ark. Sopii Win98, ME, 2000, XP Home & Professional. Mukana musta sekä värillinen tulostuspatruuna. Kuulokeliitäntä. Puskurimuisti 40 s CD-levyille ja 100 s MP3-CD-levyille. Tulostuslaatu 600x600 dpi mv ja 600x300 dpi väri. 251,44€ 167 € norm. Nopeus A4 mv 6 sivua/min. Lehdessä on Dungeos & Dragons ja Final Fantasy -yhteisjuliste! DUNGEOS&DRAGONS DVD-VIDEO (160,42 mk) 26 95€ 15 95€ VHS-VERSIONA (94,83 mk) norm. CD:ssä 20 kappaleen ohjelmointi. Herkkyys ISO 400. Taft-tuotteen ostajalle ilmaiseksi mini-hiuskiinne.. 2002 SÄÄSTÄ 25% Voimassa 8.-9.2.2002 ETU 50 € Kulkuri ja joutsen, Rukajärven tie, Bad luck love, Shadow of the vampire, Bagger vance, Pulp fiction, Häjyt, Päävärit (59,40 mk) Kokkola, puh. 10,07 € 3 99€ KAKSI RULLAA FUJI SUPERIA 400 135-36 -VÄRIFILMIÄ Yhteensä 72 kuvaa. Mukana tallennusohjelma, asennuspakkaus sekä yksi CD-R ja yksi CD-RW-levy. Automaattinen filminsiirto ja -kelaus. USBliitäntä. Kaikki CD-toiminnot. Takuu 24 kk. Mukana laukku, paristo ja hihna. Gladiator, Arpinaama, Poika ja Ilves (94,83 mk) ERÄ CD-LEVYJÄ (23,72 mk) 3 99€ ERÄ DVD-VIDEOITA TO P T E N | M U OT I | S P O R T | K I D S | KOT I 9 99€ /kpl norm. (23,72 mk) norm. Valikoimat vaihtelevat tavarataloittain. 18,30€ Voimassa 8.-9.2.2002 ETU 29% Lisää tallennustilaa edullisesti! norm. (410,26 mk) 69 € ILMAN KORTTIA 85 € SALT LAKE 2002 CD-ROM-PELI (296,69 mk) TDK 80 ULTRA 16X 80 MIN CD-R-LEVY (53,21 mk) 66 90€ PS2: SALT LAKE 2002 PLAYSTATION-PELI (397,76 mk) 49 90€ norm. Automaattisalama, punasilmäisyyden vähennystoiminto. 2002 17 3,4x Zoom! KONICA 130 ED -ZOOMKAMERA PÄIVYRILLÄ Automaattitarkennus 0,8 m ääretön. 9-21, la 9-18. Sopii Win 95/2000/ME/NT4-5. KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 8.2. (70,75 mk) norm. 16x10x40x nopeuksinen. (38,65 mk) SÄÄSTÄ 51% 6 50€ Uutuus! VHS-videon mukana Pelit-lehden lahjakortti, jolla saat postitse Pelit-lehden, arvo 5,80 €. 5 esiasetettua äänentasoa. 83 90€ SÄÄSTÄ 16,84 € GRUNDIG RR4101 -CD-RADIONAUHURI UBS-bassonkorostus. Yökuvaustoiminto. 13,29-28,42€ SÄÄSTÄ JOPA 64% norm. Takuu 12 kk. 26,74-28,42 € SÄÄSTÄ JOPA12,47 € ERÄ DVD-VIDEOITA Esim. 217,80 € 167 € GRUNDIG CDP-9100 MYSTIXX -KANNETTAVA MP3/CD-SOITIN Soittaa MP3-CD-, CD-, CD-Rja CD-RW-levyt. Neon-palapeli 1000 palaa, tuoksupalapeli 500 palaa. 11,95 € 8 95€ 10 kpl:een pakkaus SPEDE&PULA-AHO: PURE NENÄÄS TUPLA-CD (118,62 mk) 19 95€ KPL KAHVI + KANELIPUUSTI 2 50€ Schwartzkopf Taft -muotoilutuotteiden esittely lauantaina klo 9-16 kosmetiikkaosastolla. Verkkovirtaja paristokäyttöinen. 100,74 € www.netanttila.com Tarjoukset voimassa 8.-9.2. 67,11 € SÄÄSTÄ 25% 50 € TRIVIAL PURSUIT GENUS 2000 tai PERHEPAINOS (297,28 mk) kpl 15 95€ /kpl norm. 28,40€ norm. (992,94 mk) SÄÄSTÄ 33% norm. Stailaaja tekee pikakampauksia. Takuu 12 kk. Takuu 12 kk. (707,54 mk) Voimassa 8.-9.2.2002 ETU 16 € Tulostaa kaikki työt vaivattomasti! HP DESKJET 656C -VÄRITULOSTIN Uusi, tyylikäs muotoilu. Automaattivalotus. 13,29 € ERIKOISPALAPELIT Esim. Takuu 12 kk. (498,84 mk) 119 € ILMAN KORTTIA 169 € PHILIPS CDRW 16X -TALLENTAVA CD-ASEMA Tee helposti ja nopeasti omat äänija multimedia-CD-levyt
Tämän mieluisen paikan hän löysi TETpaikkalistalta. Missä on vaaran tuntu. – Paikka tuntui kaikin puolin mukavalta, pojat kertoivat valintaperusteistaan. Ei sitä koskaan tiedä. Paikat, joissa oppilaat tutustuivat työelämään olivat moninaiset. Se ei kuitenkaan ole isosiskolta peritty vaan vastaostettu. Kateus Menee samaan meininkiin pihiyden kanssa. Pian kuitenkin havaitsimme, että siihen ei ole aihetta, koska tunnelma oli rauhallinen. Oppilaiden kaikotessa tunnille jään naulakon hämäriin pohdiskelemaan. – Saa olla tunneilla mukana ja auttaa lapsia. 2002 s KESKIPOHJANMAA Gepardi Yhteystiedot Toimittaja: Hanne Yli-Parkas Sähköposti: gepardi@kpk.fi www.keskipohjanmaa.net/gepardi Koulusalapoliisi Fatpipe Godar 25 salibandymaila. Eemil Friis seuraa taustalla. – Kenties. – Luulisin, että toimittajan ammatti voisi olla alani tulevaisuudessa. Huomioni kiinnittyy melskaavaan tyttöjoukkoon, josta otan puhutteluun Annen ja Riikan. Näkömestarilla työharjoittelijoiden olot ovat erittäin hyvät, mutta yksi puute on. Hän pitää tärkeänä asiana sitä, että oppilaat saavat tutustua työelämään. – Hommia on riittänyt mukavasti. – Nykyään tehdään itse kaikenlaisia pikkulisäyksiä, jotta vaatteista saadaan erikoisia, Henna sanoo arvoituksellisesti. Joukkoon änkeää Joni, jonka korvassa on kirurginteräksestä valmistettu lävistyskoru. Tämä tuo myös mukavaa vaihtelua koulunkäyntiin. Kuva: Clas-Olav Slotte Juha-Matti Onnela lopettelee päiväänsä leipomossa, kun monilla se on vasta juuri alkanut. Täällä on nimittäin remontti menossa ja järjestystäkin samalla vähän vaihdetaan, pojat kertoivat. Paikka oli meidän mielestä erittäin mahtava ja varustukset olivat upeita. Sen lisäksi, että se antaa hyvä ja totuudenmukaisen kuvan työelämästä, voi se myös antaa oppilaille mahdollisuuden kesätyöpaikkaan. Nämäkin 15-vuotiaat vakuuttavat valmiiksi kuluneiden farkkujen olevan muotia. Eve kertoo, ettei kotoa löytynyt farkkukangasta juuri sillä hetkellä. 4. Itse asiassa työpäivä leipomossa alkaa työharjoittelijoillakin jo aamu kuudelta. Myös värikkäät vaatteet ja leveät vyöt ovat in. Oppilaanohjaaja pitää TETtiä tärkeänä asiana. Aloitin saksilla ja repäisin toisenkin lahkeen symmetriseksi, hän sanoo. Pihiys Turha, tyylitön penninvenytys on mun mielestä aika pitkälti keski-pohjalainen ilmiö. 3.Sinkkusarjat Tv:n sinkkusarjoja en voi ymmärtää. – TET on hyvä juttu! totesivat pojat yhteistuumin heti haastattelun alkuun. En aivan usko selitystä. – Ruokailu olisi kyllä saanut olla, pojat totesivat. Työilmapiiriä hän kehui. Yhteistyökyvyttömyys Tähän törmää harva se päivä. Hän ohjasi meidät palomies, Seppo Hatelan puheille. – TET on hyödyllistä, näkee vähän millaisia ammatit ovat käytännössä. Kengänkannan jyrsimät lempparifarkut, joita oli pidennetty lisäämällä lahkeeseen kaistale tummansinistä kangasta. Saan apuriksi tytön, jonka hiukset on kierretty pienille sykeröille. Lotallakaan ei tekemisen puutetta ole ollut. Masa pitää TETjaksoa kehittävänä ja hyödyllisenä. Reilu meininki ja rock! Tähtipölyä Olin paikalla Arvostellen Ilmastointiteippiä farkunlahkeissa Lempparifarkut tunnistaa rispaantuneista lahkeista. Kävimme ottamassa selvää, minkälaisissa paikoissa luokkatoverimme TET -jaksonsa viettivät. Pullat uunissa Masa leipomossa Kun saavuimme Mesileipään kymmenen maissa aamutunnelmissa, siellä oli jo täysi säpinä päällä. Palkitsen heidän ystävällisyytensä paljastamalla, että olen kuullut ylivieskalaisnuorten olevan kalajokisia muotitietoisempia. TETistä on oppilaille monessa mielessä hyötyä. Vihreän villapuseron alta löytyy kaksirivinen niittivyö, joka näyttää punksukupolven kasvatin silmissä kovin tutulta. Kokemukset: Mailalla lähtee hyvät vedot, niin ranteella, kuin lyöntilaukausta käyttäenkin. Lapa on kohtuu jäykkä, mutta kuitenkin hyvin muotoiltavissa. Juha ja Eemil olivat itse kysyneet TET-paikkaa Prismasta. – Oppilaat ovat mukana yhteisvalinnassa ja joutuvat siinä jo vähän haarukoimaan tulevaa ammattia. 18 Perjantaina 8.2. Anne ja Riikka (oik.) arvostavat vaatteiden mukavuutta enemmän kuin merkkiä. Palolaitoksella. – Joka luokassa nousee pari kättä, kun kyselen ollaanko saatu kesätöitä TET -paikoilta. Negatiivisia puolia pojat eivät työstään löytäneet, yksi pieni puute heidän mielestään kuitenkin oli. Missä on rock. – Leipomista, tuotteiden pakkaamista ja vähän siivoamista, hän luetteli. Täysin mustiin pukeutuneen Anssinkin lahkeissa on repeämiä, mutta niiden selitys kuulostaa uskottavammalta. – Me koemme tämän asian tärkeäksi ja haluamme olla TETissä mukana, toteaa Matti Saranpää. On silkkaa mielenköyhyyttä väittää ettei nykyään tehtäisi myöskin hyvää musaa. 2. – Kiinnostus alaa kohtaan ja halu saada työkokemusta käytännönläheiseltä alalta, Masa listasi paikan valintaan johtaneita syitä. Koska seuraavasta jutusta ei ollut vielä tietoa, päätin tehdä tutkimuksia omaan laskuuni. Kävimme Prismassa, jossa töitä tekivät Juha Puutio ja Eemil Friis. Tuhoaa paljon asioita ja tekee elämästä paljon hankalampaa. Yhtäkkiä keskustelu siirtyy lävistyksiin. Vaikka tunnelma olikin rauhallinen ja leppoisa aistimme, että palomiehet olivat kuitenkin valmiina salamannopeaan lähtöön tarpeen vaatiessa. Fatpipen klassikko lapa takaa hyvän "tazin" palloon. Tutustumisemme aikana lähtöjä tulikin useampia. Sarjassa arvostellaan samoilla kriteereillä kaikkea mahdollista. Aukaistu lahje, eivät aivan suorat ja tavallista enemmän saumoja. Mailan taipuma on vain 25mm pienin sallittu ssbl:n sarjoissa -, mikä mahdollistaa kovat lyöntilaukaukset. Vuorokausirytmi poikkeaa tietysti tavanomaisesta, mutta se ei minua haittaa, Masa kertoi. Parhaat ominaisuudet: Godar 25:ssa on erittäin hyvä ja pitävä grippi ja maila on kevyt kuin höyhen. Pitkä kokemus Länsipuistonkoulun oppilaanohjaaja Tuula Utriainen on toiminut tehtävässään 20 vuotta, joista Kokkolassa 15 vuotta. Mailan ovaalivarresta saa hyvän otteen. Kun kaikki tuli kerrottua, lähdimme Sepon opastuksella kiertelemään paikkoja. Seppo Hatelan esitys palolaitoksen toiminnasta oli niin kattava, että sen perusteella olisi voinut kirjoittaa vaikka pienen kirjasen. Häneltä tiedusteltiin, mitkä viisi asiaa ärsyttävät arkipäivässä eniten ja miksi. – Aikaisin herääminen sopii minulle hyvin. Näkömestarilla tekemistä riittää. Hopeanpunavartinen Godar 25 maila on suomalaisen Fatpipen tuotantoa. – Työharjoittelijoille olemme antaneet tehtäväksi muun muassa osoitetietojen päivitystä. Asenne ratkaisee Kirjoittajat kuuluvat nuorten kirjoittajien Reportterit-ryhmään ja tekivät TET-jakson Gepardin toimituksessa. Kaiken kaikkiaan pojat olivat tyytyväisiä TET-jaksoon Kokkolan Prismassa. Kuva: Jukka Lehojärvi Lotta Tuomaala oli Turussa ja Kokkolassa TET-viikkonsa. Kahvihuoneessa hän kertoi meille palolaitoksen nykypäivästä, sekä historiasta. Ihmiset päivittelevät hintaa ja ovat valmiita ”tinkimään”, ennen kuin edes ajattelevat mitä hinta tai asia pitää sisällään. Sopii hyvin kantajansa tyyliin, jota leimaavat nenäja leukalävistykset. Kumpikaan pojista ei aio tälle alalle isona. Hän etsii erikoisten vöiden käyttäjiä ja löytää Hennan. Mäntykankaan koululle tullessaan Lotan ensivaikutelmat olivat hyvät. Samalla käy selväksi, etteivät levikset ole enää muotia. Kahvihuoneen seinällä oli historiallinen kuva tuhoisasta tulipalosta Ykspihlajan satama-alueella. Jaakko Ainali ja Joonas Männistö Kuva: Jukka Lehojärvi. Hän sai tehdä kaikenlaista leipomotyötä. Lisäksi sarjat iskostavat nuorison päähän aivan käsittämättömiä arvomaailmoja. Sehän on selvä, tytöt sanovat, sillä Ylivieskassa on enemmän vaatekauppoja kuin Kalajoella. Opettajaksi ehkä en ryhtyisi, mutta siksihän juuri tänne tulin, että saisin tietää onko minusta opeksi. 1. Kuvat: Timo Talus Niittivyö on keveä kaksirivisenäkin. Huonot puolet: Maila on kohtalaisen kallis (ovh n. Laita Koulusalapoliisille meiliä osoitteeseen gepardi@kpk.fi ja anna vihje, millä koululla kannattaisi käydä suorittamassa tutkimuksia. Juha-Matti Onnela (Masa) oli valinnut TETpaikakseen Mesileivän. Kysyimme myös Lotalta tulevaisuudensuunnitelmia ammatin suhteen. – Prisma on mukavan lähellä, Eemil kertoi. – Meillä ei valitettavasti ole mahdollisuutta ruokailla työpaikallamme, mutta onneksi koulut on lähellä oppilaita. – Täällä on ollut lämmin ja ystävällinen ilmapiiri alusta asti ja ihmiset ovat mukavia, kehui Masa. Merkillä ei ole muutenkaan enää väliä, Even ystävä Henna valistaa, vaan sillä, että farkut ovat erikoisen malliset. – Meillä on paljon kokemusta työharjoittelijoista. Meillä on ollut heitä vuosittain täällä liikkeen perustamisesta asti, aina 1980 -luvulta. Se on paljon käytetty maila ihan maamme korkeimmasta sarjatasosta lähtien ja sitä on myyty erittäin paljon. – Täällä oppii paljon uusia asioita ja taitoja. Lahkeen sisäpuolelta löytyy myös ilmastointiteippiä, ja toisten farkkujen saumoja hän pitää koossa hakaneuloilla. Valitsin vaatekomerosta huomaamattoman asun ja ujuttauduin välitunnin viettäjien sekaan Jokirannan koululle. Olin jo aikaisemminkin pannut merkille juniorien rispautuneet farkunlahkeet. Joustaa täytyy osata. TET on hyvä juttu! Mausteet löytävät paikkansa, kun Juha Puutio on asialla. MTV:n päiväohjelmat MTV tuputtaa päivisin samaa huttua jolla ei ole mitään tekemistä rockin tai oikean musan kanssa. Diskoissa käytetään saappaita polvimittaisen mekon kanssa, Anne kertoo. Lisäksi he avustavat meitä työnteossa. – Kyllä se on ihan sopivan pituinen. Hyväksytään. – Riippuu työpaikasta, mutta ehkä vielä enemmän itse oppilaasta. Menimme esimiehen puheille ja kerroimme millä asialla olemme. 5. Tehtävässään opona hän on paljon tekemisissä TETin kanssa. Joonas Männistö ja Jaakko Ainali KOKKOLA Osa Länsipuiston koulun yseistä oli tutustumassa työelämään kuluneilla kahdella viikolla. Sellaiset osuivat silmiin heti ilmoitustaulun luona. Kun astuimme sisään palolaitokselle meitä hiukan jännitti. Vilkaisen vaivihkaa hänenkin lahkeitaan. Sinne ei kuitenkaan päässyt kahdeksi viikoksi, joten hän päätyi valitsemaan toisen viikon paikaksi entisen koulunsa, Mäntykankaan ala-asteen. Goottilaistyyliä edustava Anssi kertoo pitkätukkaisia tyyppejä olevan kaksi, hän ja eräs Aleksi. – En tiedä, missä tämä lahje repeytyi. Vaadin selitystä pöydällä istuvalta blondilta. Tutustuimme kolmeen työpaikkaan. Keskustelumme kerää pakostakin kuulijoita. Varsinaista ruokailua ei ollut, mutta leipomon omia tuotteita sai syödä niin paljon kuin vain suinkin jaksoi. Matti Saranpää on sitä mieltä, että TET on hyvä asia. Minulla on kiinnostusta alaa kohtaan ja teen itse paljon kotona leivonnaisia, hän sanoi kysyttäessä tulevaisuudensuunnitelmia. Niin kauan, kun minä olen opona ollut, 20 vuotta, se on ollut olemassa. Eemelin mielestä työilmapiiri on hyvä. Jaakko Ainali ja Joonas Männistö Tällä kertaa Tähtipölylle vastasi Mental Marketin Jukka Melametsä, muusikko ja soitinrakentaja. Meille se antaa mahdollisia uusia tulokkaita alalle. Saan kuulla, että niitä on enemmän tytöillä ja vain kahdella pojalla. Hänestä saimmekin juttukaverin pariksi tunniksi. Edellistä tapausta tutkiessani olin saanut kuulla, että Ylivieskan nuoret pukeutuvat muotitietoisemmin kuin Kalajoella. – Paksupohjaisia kenkiä ei enää täällä näy. Pelkkiä levy-yhtiöiden luomia tuotteita. Juhallekin hyvät kulkuyhteydet Prismaan olivat tärkeä valintaperuste. Pullantuoksu toivotti tervetulleeksi meidät tutustumaan Mesileivän menoon. 66 € .) Mailaa ei myydä pyöreävartisena. Missä poika on ne repinyt. Sinkut kahleissa, morjens!!! Onko mitään turhempaa nähty. Oppilas on toivon mukaan kokoajan silmät ja korvat auki ja katselee ympärilleen. – Alassa ei ole mitään vikaa, mutta muut hommat kiinnostavat enemmän. Kukaan ei saisi menestyä tai olla esillä ilman että on ”kusipää”. Tuula Utrianen on sitä mieltä, että oppilaan oma aktiivisuus vaikuttaa siihen, kuinka hyvä kuvan hän saa työelämästä. MTVn päiväohjelmista sitä on turha etsiä. Työpäivä kestää kuusi tuntia. Näkömestarilla kokemukset TETistä ovat hyvät ja he haluavat olla siinä omalta osaltaan mukana. Lotta toimittajana ja opettajana Lotta Tuomaala oli ensimmäisen TET-viikon Turun Sanomissa. – Kyllä minä pidän sitä aivan ehdottoman välttämättömänä. Meidän oppaamme Seppo Hatela esitteli meille palolaitoksen paloautoja ja niiden varustuksia. Täällä kehtaa kysyä neuvoa, jos tarve vaatii. Oppilaat olivat valinneet työpaikkansa, joko annetulta listalta, tai hankkineet itse paikkansa. Lahje on jäänyt polkupyörän hammasrattaan hampaisiin, mutta poika korjaa itse vaatteitaan. Töitä Masalla riitti. – Kaikki juttelee kaikkien kanssa, ja ollaan ystävällisiä toisia kohtaan. Kaiken kaikkiaan Masa oli tyytyväinen TET-jaksoon. – Työkaverit olivat mukavia, kehui Juha. Pojilla ei ainakaan tekemisestä ollut pulaa. Isosiskon vanhat farkut ovat niin hienot, hän selittää. Näkömestarin yrittäjä Matti Saranpäällä on kokemusta työharjoittelijoista jo parinkymmenen vuoden ajalta, ja hyvää kerrottavaa riittää. Varsinkin niille, jotka eivät mene lukioon on hyvä asia saada konkreettinen tilaisuus tutustua työelämään. – Se on molempien osapuolien kannalta hyvä juttu: TET on erinomaisen hyvä asia oppilaille, koska se antaa realistisen kuvan työelämästä. Alan päästä jyvälle vallitsevista pukeutumiskulttuurieroista: osa kulkee laumana housut roikkuu tyyliin, osa pitää peruskireitä vaatteita, ja osa on poikkeustapauksia. – Pääsi heti töihin käsiksi, eikä tarvinnut jäädä istuskelemaan
”Kuin inttiin takaisin” Salt Lake Cityn kisojen turvatoimissa ei ainakaan muutaman kerran päivässä metallinpaljastimien lävitse kulkevan näkökulmasta jätetä mitään sattuman varaan. – Ihan täysillä lasken. – Riippuu, mikä on tavoite, varusmies virnuili, mutta jatkoi hieman vakavammin: – Aika paljonhan sitä etumatkaa tarvittaisiin. – Varsinkaan meikäläiset eivät meinaa päästä metallinpaljastimien lävitse, kun meidän kamppeissamme on näitä vetoketjuja niin paljon, Mattila osoitteli naureskellen laajapunttisia housujaan. Niinpä on turhaa stressata mitalipaineista ja ylipäätään sijoituksista. Eräs norjalainen kollega kiteytti asian osuvasti: jos avaat suusi ja teet yhden kysymyksen, joudut välittömästi turvatarkastukseen. Mattila ja Koski hyvillä mielin Lumilautailijat eivät ota minkäänlaista stressiä mitalipaineista Markku Koski haki tuntumaa olympiapaippiin. Hyppyri tulee yllättävän nopeasti vastaan ja heittää hyppääjän tavallista korkeammalle lentoradalle. Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen SOLDIER HOLLOW (STT) Venäjän Olga Pileva voitti naisten 12,5 kilometrin kansainvälisen ampumahiihtokisan olympiaradoilla Soldier Hollow’ssa torstaina. Manninen hiihtää sileän sprintin Ounasvaaran Hiihtoseuraa kotimaassa edustava Hannu Manninen on käytännössä 180 astetta erilainen yhdistetyn kilpailija kuin Jaakko Tallus. Pääasia on hyvä meininki. Myllylä) on majoitettu. No ei nyt sentään. Näillä näkymin hiihdän sen ilman muuta, Tampereen SM-kisoissa hiihtokansan ja kilpakumppaninsa ällikällä sprintissä lyönyt Manninen vahvisti. Sanna-Leena Perunka oli kahdella sakolla yhdeksäs ja hävisi kärjelle 3.54,6. Kun Tallus usein on kärjessä mäkiosuuden jälkeen, Manninen aloittaa – usein hurjan – hiihto-osuuden reilulta takamatkalta. Ja aikatauluja. Yhdistetyn normaalikilpailun mäki hypätään huomenna, hiihto-osuus on vuorossa sunnuntaina. Potentiaalisia voittajia on sankka joukko. Ilma hakusalla Yhdistetyn miehillä on erikoismiesten tapaan ongelma totuttautua ohueen vuoristoilmaan, joka ei kanna käytännössä pätkääkään hyppääjää. Päävalmentaja Anatoli Hovantsev oli evästänyt suomalaiset kisaan siten, että kolme kierrosta piti ottaa rauhallisesti ja vasta viimeisellä sai mennä täysiä. Hän kiitteli niin viimeistelyleiriä Steamboat Springsissä kuin olympiakisojen tunnelmaa: – Steamboat Springsissä olosuhteet olivat hyvät. Pieni pilke silmäkulmassa. Vaikka sitten oltaisiin olympialaisissa. Siinä mielessä aikamoinen killeri. Moritzissa. Se ei paippipoikia hämää pätkääkään: – Se on vain hyvä, että meitä ei oteta vakavasti. – Koko ajanhan se on ollut suunnitelmissa. Jonoja tsekkauspisteille syntyi jo nyt, joten mikä mahtaa olla tilanne kisojen alettua. Näillä mennään Kolumni O L Y M P I A L A I S E T JUKKA ANIAS 19 Jukka Anias PARK CITY (KP) Maailmassa on vino pino vakavamminkin otettavia asioita kuin mokoma lumikourussa laskettelu. Esimerkiksi alppilajien ja lumilautailun kisapaikoille Park Cityyn johtaa kuusikaistainen väylä. Kyllä tässä kaupungissa tosiaankin on pantu taala poikineen haisemaan, jotta jokaikisen portin läpi käyminen on saatu niinkin työlääksi operaatioksi kuin on. Eräs kisajärjestäjien edustaja maalaili bussipysäkillä hyytävän kuvan esimerkiksi matkasta pääpressikeskuksesta Park Cityyn. – Aurinko paistaa ja kaikki on hyvin. En saanut silloin minkäänlaista fiilistä. Entäpä sitten liikenne kisapaikoille. Manninen ei ole välttämättä statisti. Yleensä on ollut aina. Vinon pinon arvokisahopeita urallaan kasannut Lajunen kuuluu yhdistetyn suurimpiin suosikkeihin. Näillä mennään. Kokonaisuuden kannalta piskuisen maakuntalehden vähäpätöisen toimittajan matkustusongelmat ovat luonnollisesti olympiarenkaiden äärimmäisessä marginaalissa. Gerg, 26, voitti Naganon olympialaisissa pujottelun ja saavutti alppiyhdistetyssä pronssia. Samaa ovat sanoneet oikeastaan kaikki muutkin, Mattila kuvasi hänelle entuudestaan outoa kilpailupaikkaa. Yksi on tullut tietoon. Koski tutustui Park Cityyn jo viime talven esiolympiakisoissa. Ohuesta vuoristoilmasta ei sen sijaan haittaa ole: – Hikeä tietysti pukkaa ja hengästyy. Markku Koski, 20, arvioi areenaa, jossa ensi maanantaina ratkaistaan mitalien kohtalo lumilautailijoiden terminologialla seuraavasti: – Vähän liian matala se on. Koski, Mattila sekä kaksi muuta suomalaista, Heikki Sorsa ja Tuomo Ojala muun muassa. Valitteli saatavissa olevia pelaajia, joiden hinta ja laatu eivät kohdanneet. helmikuuta, kenen jäntereistä löytyy eniten nopeita lihassoluja. Kaiken lisäksi tuntuma lentämiseen hukkuu helposti vuorten hapettomiin vihureihin. Yhdessäkään osakilpailussa eivät ole olleet mukana kaikki parhaat, hän korostaa. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan urheilutoimittaja. – Tämä toi uskoa omaan hiihtoon, oli rentoa ammuntaa ja hiihtoa, Holanti kertoi. Suomalaisista Holanti ja Perunka olivat suhteellisen tyytyväisiä kilpailuunsa. Hovantsevin mielestä kisa oli turhan pitkä naisille näin lähellä itse olympialähtöjä, joten sen takia se kannatti ottaa rauhallisesti. Maailmancupin kakkosena komeileva Mattila ei siis ole aiemmin Park Cityssä laskenut. Katsotaan sitten pysynkö pystyssä. Varmaa joka tapauksessa on, että ainakaan keskipohjalaiset eivät lähde anteeksipyydellen kisaan. Aivan turhaa lähteä varmistelemaan, Mattila alleviivasi jo kotimaassa antamiaan teesejä. – Todennäköisesti samat kaverit kuin maailmancupin kisojen kärjessä, hän arvioi ilmeisen realistisesti. Yhdistetyn joukkuekisa on ohjelmassa ensi torstaina ja perjantaina, sprintti taas viikkoa myöhemmin. Tasavahvaa joukkoa Niinpä niin. Tällä kaudella Lajunen on voittanut yhden maailmancupin kisan ja olut kolme kertaa kakkosena. Näillä mennään. – Kisakylässä on tosin kaikki sujunut hyvin. Pileva paras testikisassa SALT LAKE CITY (STT-DPA) Alppihiihdon olympiavoittaja Hilde Gerg kantaa Saksan lippua Salt Lake Cityn olympialaisten avajaisissa Rice-Eccles -stadionilla perjantaina, Saksan olympiakomitea tiedotti keskiviikkona. Nyt on selvinnyt, että on myös poikkeuksia. 2002 M itäpä sanoi suomalainen kiekkopomo – sitaateissa tai ei, sarjatasosta(kin) riippuen – kun siirtoajan viimeisen päivän iltana fanien janoamia vahvistuksia ei tullut ainuttakaan. Ampumahiihdot alkavat maanantaina naisten 15 ja miesten 20 km:n kisalla. Silti jo vuorokauden kokemus laukkujen alituisesta penkomisesta ja tavaroiden ynnä niiden raahaajan uittamisesta metallinpaljastimien läpi kiristää hermoja. Oikeastaan olin odottanut ennakkojuttujen perusteella vielä pahempia turvatoimia, hän tasoitteli ankarinta kritiikkiä, jossa kisakylä on leimattu liki vankileiriksi. Kuinka paljon Tallus sitten tarvitsee etumatkaa ladulla. Tuskaili, ettei kunnon vahvistuksia oikeastaan ollut edes tarjolla. Siinä välissä erikoismiehet ratkaisevat tiistaina 19. Ja se sattuu, voin vakuuttaa. Kuva: Lehtikuva/Jussi Nukari Jukka Anias SALT LAKE CITY (KP) Jos murtomaahiihdossa eivät odotukset tunnetuista johtuen ole kovin korkealle, niin yhdistetyn hiihdossa tilanne on tyystin toinen. Olympic Parkin mäet Pohjois-Karjalan pojalle kelpaavat, vaikka omanlaatuisia ovatkin: – Yhdistetyn kisoissa on saanut tottua vanhanmallisiin mäkiin. Kehui omaa joukkuettaan, jossa nuoret saavat nyt entistä enemmän vastuuta. Turhapa enää kolmatta kertaa on torniin lähteä, Tallus myhäili mäkimontussa. Mäen erikoismiehet valittelivat ohuen ilman lisäksi Olympic Parkin mäkien profiilia. Vaikka mitalitavoitteista ei henkseleitä paukutellakaan. Ensimmäiset arvioni kisojen turvatoimista olivat ehkä sittenkin liian neutraalit. Urheilu Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Juha Savela (06) 827 2343 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2343 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 8.2. Takavuosien hiihtojätti Juha Mieto äityi pohtimaan, että ovat aika asut aika erikoisia, kun ei ole Suomen värejä. Torstainakin Tallus tyytyi kahteen hyppyyn. Lieksalainen Jaakko Tallus, 20, on kuitenkin sinut mäkien kanssa. Tosin epäselväksi jäi, onko pääteasema lähelläkään hotellia. Niin tasaväkisestä joukosta on kyse. Muun muassa saksalaiset eivät olleet mukana. Eikä ehkä pystyisikään. – USA:lla ja Kanadalla on kovia laskijoita, samoin Saksalla. Suomalaiset kokeilivat myös uusia edustusasujaan, jotka tuntuivat toimivilta ja käytännöllisiltä. Suosikkeja Mustonen ei suostu nimeämään. Ohuen ilman vuoksi täällä pitää olla kovemmat vauhdit, mutta siitä huolimatta alas tullaan nopeasti, Tallus kuvaili olosuhteita. Samppa Lajunen puolestaan haki tuntumaa ohueen ilmaan 300 metriä alempana Sveitsin St. Lumilautailijat ovat nyt toista kertaa olympiakisoissa mukana. Toisaalta hissi vie ylös ja painavoima tuo alas, Mattila ilkamoi monien kestäyysurhelijoiden kavahtamia olosuhteita. Seikan ovat huomanneet myös Mattila ja Koski: – Kun meni kisakylään, tuntui kuin olisi inttiin palannut, 11 päivää vaille varusmiespalveluksensa suorittanut Koski kuvailee. Mutta taas törmätään turvatarkastuksiin. Ei muuta kuin kärsivällisen (okei, se oli vitsi) selvittelyn ja saikkauksen jälkeen soitto Public Transportationin asiakaspalveluun. Kovin hyvää kuvaa noista kekkereistä ei jäänyt: – Olin 19:s esikisoissa. Sujuu periaatteessa ja käytännössäkin ainakin kisojen aattona. Mutta ei auta itku, ei hammasten kiristys. Salt Lake Cityssä Gerg on Saksan mitalitoivo vauhtilajeissa, etenkin supersuurpujottelussa. Toisaalta mieluummin hiihtäisin ryhmässä kuin aivan yksin. Mutta reaalimaailmassa tilanne on se mikä on. Sillä eihän tämä vakavaa ole. Vaan ei silti kovin suuri. Samoilla linjoilla on myös päävalmentaja Kimmo Mustonen: – Maailmancupin tuloksia ei kannata kovin tarkkaan tuijottaa. Ja tietysti meillä. Ei mitään huolta, Manninen hymyili. Anita Nyman ampui seitsemän pummia ja hävisi kärjelle lähes yhdeksän minuuttia. Suomen olympiaedustajista Hannu Manninen, Jaakko Tallus, Mikko Keskinarkaus ja Jari Mantila viimeistelivät kuntoaan Coloradon Steamboat Springsissä kahden ja puolen kilometrin korkeudessa. Yllättävän pieni se on. Monet perinteisten lajien kannattajat eivät kuitenkaan ota lautailijoita vakavasti. Vaan ei auta, tämä on nyt tilanne. Aikamoinen "killeri" on tulossa myös itse kisasta: – Kovin kisa, mitä tällä kaudella on ollut, Mattila napauttaa ykskantaan arvion olympialaisesta paipista. Huolet saattavat keventyä myös maastohiihdon päävalmentaja Reijo Jylhän harteilta. Tulipahan mieleen tuollainenkin asia, kun olympiakisojen ensimmäinen aluspäivä alkoi mennä omalta kohdalta mailleen. Tyyni varmuus huokui yhdistetyn miehistä torstaiaamuna Olympic Parkin mäkimontussa. Soldier Hollow´n baanoilla happi on kortilla, ja maitohapot valmiina täyttämän nopeasti vajeen. Torstainakin Mannisen hypyissä oli paljon petrattavaa, vaikka Rovaniemen hujoppi ei mäkimontussa hapanta naamaa näyttänytkään. Katja Holanti oli kuudes ja hävisi kahdella sakolla voittajalle 2.29,4. Perungalle kisa oli oikeastaan vasta ensimmäinen kovavauhtinen harjoitus olympiamaisemiin saapumisen jälkeen. Okei, edellä oleva on jonkinasteinen kärjistys suomalaisten lumilautailijoiden ajatusmaailmasta. Vakavissaan. Keskiviikkona aurinko kultasi häikäisevällä hohdollaan Salt Lake Cityn talviolympiakisojen lumikourun läheisessä Park Cityssä. Luulisi sopivan useammankin kisaturistin "siviililiikenteen" sekaan. Manninen nimittäin vahvisti torstaina osallistuvansa myös "sileän" sprinttiin. Kun lisämausteeksi pannaan sakea lumipyry, niin homma alkaa olla sitä myöten selvä. Ja lausui lopuksi kaikki odotukset ja turhiksi jäänet ponnistelut pyhittävät kaksi sanaa: Näillä mennään. Kätevä juna-bussi -yhteys löytyi. 95ja 96-metrinen riittivät kertomaan, että homma on mainiosti hallussa. Auringon kirkkauden kanssa kilvoittelivat myös toisen kerran Park Cityn paipista laskeneiden keskipohjalaisten – mitalitoivojen, jos niin uskaltaa sanoa – Risto Mattilan ja Markku Kosken ilmeet. Kymmenesosapisteitä kuitenkin kamppaillaan, hän arvioi. Puhtaasti ampunut Pileva voitti toiseksi sijoittuneen ja niin ikään sakkominuuteitta hiihtäneen Ruotsin Magdalena Forsbergin 16 sekunnin erolla. Mitalitavoitteista ei ole paineita, kun minulla ei mitalitavoitetta ole. Mannisen ja Talluksen yhdistelmä lienee jokaisen yh-valmentajan märkä uni. Eli suosikkeja on baanalla vino pino. Väki kuitenkin hieman ihmetteli asun väritystä, joka on harmahtava. Tässä joukossa H. Siitä huolimatta pakkaa hiukan sieppaamaan, kun järjestäjät etukäteen mahtipontisesti ilmoittivat ilmaisten bussiyhteyksien kattavan kaikki hotellit, joihin "mediamiehiä" (copyright M. On tullut vuosien aikana aika paljon peesailtua. Samoilla linjoilla oli Mattilan sieviläinen seurakaveri sikäläisestä Snowboard Junkies -seurasta. Tosin suomalaisten kirkkain tähti Samppa Lajunen ei mäkeen lähtenyt. Kolme ja puoli, mahdollisesti neljä tuntia, kuului synkkä, mutta ilmeen ja sävyn perusteella realistinenkin arvioi. Flunssasta toipunut Elina Kettunen jätti kisan vielä väliin. Suomen viisimiehinen joukkue lähtee hakemaan olympiamäistä ja ladulta mitaleilla mitattavaa menestystä. Baanatkin ovat leveät. Pikkuisen liian loivat seinät, joiden vuoksi paippi voi heittää hyllylle. Samoilla linjoilla on Koski: – Ei tosiaankaan kannata varmistella. Uutiset molemmilta leiripaikoilta olivat voimakkaan plusmerkkisiä. Suosikit. Ja mahdollisesti sään oikkuihin. Maanantaina 21 ikävuotta mittariinsa kuitannut kannuslainen Mattila oli tyytyväinen olympiakisojen tunnelmaan, mutta ei kovin innostunut kilpailupaikasta: – Tiistaina totuttelimme ensimmäistä kertaa paippiin. Gerg kantaa Saksan lippua avajaisissa. Näillä mennään. Luottavaisena mitalijahtiin Yhdistetyn miehet eivät tyydy pistesijoihin Salt Lake Cityssä Samppa Lajunen (edessä) ja Mikko Keskinarkaus viimeistelivät kisakuntoaan olympiamäissä. Hyvät laskut kyllä ovat tavoitteena. Hirmuista, mutta ei auta. Keskiviikkona matka taittui 50 minuutissa, mutta tilanne on kuulemma toinen kisapäivinä. – Kolme laukauksista karkasi, Nyman harmitteli. Ei tarvinnut: – Sampan ensimmäiset harjoitushypyt keskiviikkona olivat niin hyviä, että hän päätti keskittyä tänään hiihtoon, päävalmentaja Jouko Karjalainen kertoi. Pääasia on hyvä meininki, Koski sanoo. Eikä tilanne luonnollisesti korjaannu ladulla yhtään. Kolmesta Salt Lake Cityn kisasta Tallus ei aseta yhtäkään muiden edelle: – Kaikki kilpailut sopivat hyvin. Suomalaiset hakivat kisasta ennen muuta hyvää ammuntaa. Itse kisassa ei ollut mukana kaikkia maailman parhaita. Täällä taas on viihdytty erinomaisesti, Tallus jutteli tyytyväisen oloisena. – Hyvin on mennyt
Kuva: Lehtikuva/Kimmo Mäntylä SALT LAKE CITY (STT-AP) Venäläinen maastohiihtäjä Natalia Baranova antoi tammikuussa erytropoietiini-hormonia sisältävän dopingnäytteen eikä voi osallistua perjantaina alkaviin Salt Lake Cityn olympialaisiin. Lahtela loukkaantui harjoituksissa Janne Lahtela loukkaantui kumparelaskun harjoituksissa. Suomelta kuusi hiihtäjää lauantain yhteislähtöihin SALT LAKE CITY (STT–DPA) Salt Lake Cityn olympialaisiin talvikisoihin osallistuu ennätykselliset 2531 urheilijaa, Kansainvälinen olympiakomitea KOK kertoi keskiviikkona. – Ei minkäänlaista tunnetta lentämiseen. – Eivät hypyt niin hyviltä tuntuneet. Urheilijat edustavat 77 maata. Hopeaa. Janne Ahosen kasvoillahan hymy ei tunnetusti ole kovin tuttu vieras. Suomen olympiajoukkueen lääkäri Aki Hintsa tutki Lahtelan heti paikalla ja totesi tärähdyksen vaativan kylmähoitoa sekä fysioterapiaa. tammikuuta Itävallan Tauplitzalmissa, jossa Venäjän hiihtomaajoukkue oli valmistautumassa olympiakilpailuihin. Tänä vuonna hän on maailmancupin kokonaispisteissä 14. Peterson on olympialaisissa neljättä kertaa. Silvester hävisi Münchenissä olympiavoiton viimeisellä kierroksella tshekki Ludvik Danekille. Sääennuste lupaa kisakaupunkiin kylmää keliä loppuviikoksi, joten ulkosalla ilman kunnon varustusta värjöttävät katsojat palelevat varmasti Rice-Ecclesstadionilla. Silvester ei osannut sanoa miksi hänet unohdettiin soihtukulkueesta. Passin avulla urheilijoiden tekemisiä uran aikana pystytään seuraamaan helposti. Mäkikotkat ”tyhjän päällä” Janne Ahosen kadoksissa ollut vire löytymässä yhdennellätoista hetkellä Harvinainen näky. Viimeinen treeni tosin meni jo koko lailla sinne päin. Utahin BYU:n yliopistossa opiskelijana ja sittemmin opettajana vaikuttanut Silverster on edelleen kaikkien aikojen menestynein olympiaosavaltiossa syntynyt amerikkalaisurheilija. – Eiköhän siellä kärjessä ole samoja hemmoja kuin aikaisemmin tällä kaudella, Hautamäki arvioi nimeltä mainiten Adam Malyszin ja Sven Hannawaldin. Ilma ei yksinkertaisesti kanna vartalon ja suksien alla. Pronssia. Kahdet pitkät kalsarit avajaisiin SALT LAKE CITY (STT) Euroopan unioni EU:n pääosin rahoittama ja Maailman antidopingneuvoston Wada:n kehittämä urheilijapassi esiteltiin torstaina Salt Lake Cityssä. Wada on suunnannut hankkeeseen 400 000 euroa, joista 300 000 on tullut EU:lta. Muutoin Mustonen kuvaili harjoitusrupeamaa onnistuneeksi. EPO-hormoni edistää veren punasolujen hapenkuljetuskykyä ja avittaa etenkin kestävyyslajien urheilijoiden suorituksia. Vähän mustelmia ja ruhjeita, Mustonen kertoi. Uudessa systeemissä urheilijan oman sitoutumisen, jota symboloi hänen nimikirjoituksensa passissa, pitäisi auttaa urheilun puhdistumista korkeimmalla tasolla. Lisäkysymykset. Salt Lake City on talviolympialaisten 19. Se tärähti, mutta siellä ei ole mitään rikki. K90-mäen karsintakilpailu hypätään tänä iltana Suomen aikaan ennen olympialaisten virallisia avajaisia. helmikuuta. Sen vuoksi ilmalennon aikana ei synny oikein minkäänlaista tuntumaa. Nopeasti vastaantuleva hyppyri heittää korkealle lentoradalla ja pudottaa hyppääjät liki samoille metreille. Eli kovin lyhyellä valmistautumisajalla suomalaiset aloittivat harjoittelun olympiamäissä. Passia käyttävät urheilijat suostuvat olemaan kansainvälisen lajiliiton tai Wadan testattavissa milloin ja missä tahansa. Urheilijapassi on suunnattu ennen muuta huippu-urheilijoille. – Näyttää siltä, että Jannen kohdalla homma alkaa – voi sanoa vihdoinkin – toimia, päävalmentaja Mika Kojonkoski huokaili tyytyväisenä. – Loppulentoa ei pysty lentämään ollenkaan, vaan putoaa suoraan alaspäin. Venäjän olympiajoukkue sai tiedon kärystä keskiviikkona, ja Baranova joutui ulos joukkueesta. Passin hankkinut urheilija voi myös pyytää neuvoja Wadalta. Suomelta kiintiö jää siten täyttämättä sekä naisten että miesten kisassa. Janne Ahosen komeat leiskautukset loivat silti luottamusta tällä kaudella ajoin pahastikin kadoksissa olleen hypyn löytymisestä. Miesten 30 kilometrin yhteislähtökisaan (v) starttaavat Teemu Kattilakoski, Sami Pietilä ja Sami Repo. Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen DEER VALLEY (STT) Kumparelaskun olympiahopeaa puolustava Janne Lahtela loukkaantui keskiviikon harjoituksissa Deer Valleyn rinteellä. – Janne varoi vaistomaisesti polveaan ja otti iskun olkapäähän. Sille päävalmentaja Kojonkoski antoi selkeän selityksen: – Täällä ilmanpaine vartalon ja suksien alla on 20 prosenttia pienempi kuin alhaalla hypättäessä. Olympialaisten kilvanhiihto vaihtuu kuitenkin kahden vuoden kilpailukielloksi, joka määritellään alkavaksi 18. Katsojien kylmän tunnetta lisäävät alumiinipenkit, jotka viilenevät pakkasessa ja illan pimeydessä. Tuntuma kateissa Ahosen ohella kaikki muutkin suomalaiset, Matti Hautamäki, Risto Jussilainen, Toni Nieminen ja Suomen kisajoukkueen kuopus Veli-Matti Lindström, 18 valittelivat tuntuman puutetta. Kaksinkertaisen olympiaisännän mäistä Kojonkoski johdatti suojattinsa Suolajärven maisemiin myöhään tiistai-iltana. Urheilijoiden määrä on 354 suurempi kuin neljä vuotta sitten Naganossa. Janne Ahoselta irtosi hymy, kun hyppy alkaa vihdoin tällä kaudella löytyä. Lahtelan toinen suksi irtosi hypyn aikana ja hän putosi rinteeseen kylki edellä, mutta selvisi mustelmilla. Ennätykselliset 2531 urheilijaa Salt Lake Cityssä SALT LAKE CITY (STT–AP) Salt Lake Cityn olympialaisten järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Mitt Romney kehottaa perjantaisten avajaisten katsojia pukemaan ylleen ainakin kahdet pitkät alushousut. Tilannetta ei helpota pätkääkään Olympic Parkin mäkien profiilit. Jim Shea nuorempi on oikeasti kolmannen polven olympiaurheilija, sillä hänen isänsä kilpaili yhdistetyssä vuoden 1964 kisoissa. Kauden aikaisempien kisojen positiivinen vire ei ole silti mihinkään kadonnut: – Hyvät tuntemukset eivät ole kadonneet mihinkään. Passin käytöllä pyritään myös lisäämään reilua peliä ja huolehtimaan entistä paremmin urheilijan terveydestä. Kehityskaari saisi jatkua samanlaisena, Ahonen aiheellisesti toivoi. Paras henkilökohtainen sijoitus. Baranova, 26, antoi kiellettyä EPO-hormonia sisältävän näytteen 18. – Ponnistajan mäki. Talvikisojen perinne alkoi vuonna 1924 Ranskan Chamonix’sta. järjestäjä. – Doping ei ole pelkästään reilun pelin ongelma, vaan myös ennen muuta urheilijoiden terveyteen liittyvä pulma. Tällä lailla pystymme kääntämään dopingin käytön laskuun sekä ammattilaisettä amatööriurheilussa, Reding uskoo. Urheilijat myös sitoutuvat kertomaan, mistä heidät saa aina milloinkin kiinni testiä varten. – Aina olin tykännyt laskea, ja sitten vielä tuli se (Matti) Nykäsen menestys Calgaryssä, aikoinaan Ylivieskasta Ouluun muuttaneiden vanhempien vesa valotti mäki-innostuksensa varhaisia taustoja. Keskiviikkoaamuna mäkimiehet ottivat lyhyeksi jääneiden yöunien jälkeen ensimmäistä kertaa tuntumaa olympiamäkiin. Prinssi Albert osallistuu olympialaisiin viidettä kertaa. Adam Malyszin ja Sven Hannawaldin katveesta on kuitenkin hyvä ponnistaa vaikka kukaties ylimmälle pallille. Baranovan aikuisiän paras arvokisasaavutus on kahdeksas sija Ramsaun MM-kilpailujen 30 kilometrillä (p) vuonna 1999. Naisten hiihto alkaa paikallista aikaa kello 9 eli Suomen aikaa kello 18. Naganoon verrattuna uusia talviurheilumaita ovat Kamerun, Hongkong, Nepal, Tadzhikistan ja Thaimaa. Bush saapuu avaamaan kisat. Kiekonheiton vuoden 1972 olympiakakkonen ja neljä kertaa Yhdysvaltain olympiajoukkueessa esiintynyt Jay Silvester oli syystä pettynyt, kunta häntä ei valittu 900 juoksijan joukkoon, jotka kuskaavat soihtua läpi olympiaosavaltion. Kansainvälinen hiihtoliitto FIS kertoi EPO-kärystä keskiviikkona olympiakaupungissa. Se on olemassa sekä paperisena että sähköisenä dokumenttina, jota säilytetään omassa tietokannassaan. Avajaisten virallinen osuus kestäät pari tuntia, mutta esiohjelma venyttää kestoa noin tunnilla. Yhdysvaltain antidopingtoimikunta on testannut passia joulukuusta lähtien, ja kokemukset siitä ovat myönteisiä. Joukkuetoverit äänestivät hänet lipunkantajaksi. Viikon ajan he latasivat akkuja kotimaisemissa, josta matka suuntautui viimeistelyleirille Lake Placidiin. Freestylehiihtäjien päävalmentaja Marko Mustonen kertoi, että olkapäänsä satuttanut Lahtela jatkaa valmistautumista tiistaina laskettavaan olympiakilpailuun entiseen tapaan. Katsojat joutuvat tarkkaan syyniin jo senkin takia, että Yhdysvaltain presidentti George W. Vapaaehtoisen passin avulla yritetään saada urheilijat itse ottamaan entistä enemmän vastuuta omista tekemisistään ja samalla saada doping-testaus entistä avoimemmaksi. Passin kehittämistyötä tehdään yhteistyössä kansallisten antidopingtoimikuntien, kansallisten olympialiittojen ja KOK:n urheilijavaliokunnan kanssa. Urheilijapassin on allekirjoittanut viitisenkymmentä urheilijaa. Niinpä edes huikeat 885 dollaria (reilut tuhat euroa) maksava avajaisten pääsylippu ei takaa lämpimiä oloja. On kuin kymmenestä metristä täräyttäisi suksilla suoraan kadulle, Risto Jussilainen jatkoi. Peterson kantaa avajaisissa tähtilippua SALT LAKE CITY (STT) Viime päivät Utahin osavaltiota kiertänyt olympiasoihtu ei ole herättänyt pelkästään positiivisia tunteita, vaikka soihtukulkua on koonnut reitille runsaasti väkeä. Hyvä puoli, että olivat pitkiä, hän tasoitteli arvioita ongelmien lopullisesta ratkaisusta. Hypyissä oli petrattavaa, mutta viat ovat hyvin tiedossa: – Kaikki muu meni hyvin, mutta ponnistus alkoi metrikaupalla liian myöhään. Passin avulla saa laajaa tietoa dopingaineista, ja passista käyvät ilmi urheilijan käyntikerrat testeissä. Baranovan kauden paras saavutus on viides sija Kuopion avauskilpailusta, jossa naiset hiihtivät 10 kilometriä perinteisellä hiihtotavalla. Myös Suomen sadan urheilijan joukkue kuuluu kisojen suurimpiin. Lake Placidin leirillä kaikki ei tosin ollut kuosissa. Senpä vuoksi ponnistusvoimaa on yritetty hakea, Ahonen vahvisti. 2002 s KESKIPOHJANMAA Lyhyesti Montako mitalia Suomi saa Salt Lake Cityn olympialaisista. Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander SALT LAKE CITY (STT) Suomi asettaa kuusi hiihtäjää maastohiihdon ensimmäisille olympiamatkoille Salt Lake Cityssä. Äänen sävy toki kavalsi sisimpää lämmittäneen huojennuksen. Ei siis ihme, että etukäteen loppuunmyydyksi sanotun seremonian tikettejä myydään kaupungilla jo reilulla alennuksella. Teemu Kattilakoski Kuisma Taipale Markku Koski Risto Mattila Kuponkien palautus: Veikkausten viimeinen palautuspäivä on perjantai 8.2. Ensituntuma K90-mäkeen ei suuremmin Hautamäkeä hätkäyttänyt. Tuorein allekirjoitus tapahtui tiedotustilaisuudessa, kun Monacon prinssi Albert kirjoitti nimensä listaan. Päävalmentaja Mustonen myönsi, että keskiviikkona harjoitusonnettomuus oli pahan näköinen. Passi-projektia vetää Wadassa entinen mestaripikaluistelija Johan Olav Koss. Isäntämaalla Yhdysvalloilla on kisojen suurin joukkue: 211 urheilijaa. Baranova kärähti EPO-hormonista SALT LAKE CITY (STT–AFP) Pikaluistelija Amy Peterson on valittu kantamaan Yhdysvaltain lippua Salt Lake Cityn olympialaisten lauantaiaamun avajaisissa. Lisäksi paikalle on pakko tulla ajoissa massiivisten turvajärjestelyjen takia. Aja B-näyte osoittivat kumpikin EPO:n käytön. Urheilijapassi valmistumassa EU:n ja Wadan yhteishanke lisää urheilijoiden vastuuta tekemisistään Johann Olav Koss esitteli Wadan urheilijapassiprojektia Salt Lake Cityssä. Hautamäki on tehnyt lopullisen läpimurtonsa mäkieliittiin tällä kaudella. Suomen olympiaedustajat jättivät viimeiset maailmancupin kisat Japanissa väliin ennen Salt Lake Cityä. Urheilijoiden valan olympialaisissa vannoo Jim Shea nuorempi, joka seuraa tehtävässä isoisäänsä Jackia, joka oli samassa tehtävässä vuoden 1932 olympialaisissa. Baranovan käry on osoitus testin paranemisesta. Kiekkotähti Silvester ei saanut kantaa olympiasoihtua. Oulussa syntynyt nuorukainen meni veljensä Jussin vanavedessä Kuopioon, jossa hyppäämisen "sivussa" kävi myös lukion. 20 Urheilu Perjantaina 8.2. – Erinomaisen ja kohtalaisen hypyn ero on täällä huomattavasti pienempi kuin muualla, Kojonkoski korosti. (postileima.) Osoite: Keskipohjanmaan urheilutoimitus "Olympiaveikkaus" PL 45 67101 KOKKOLA Nimi: Osoite: Olympiaveikkaus Jukka Anias SALT LAKE CITY (KP) Ennakkosuosikkeina eivät suomalaiset mäkikotkat Salt Lake Cityn Olympic Parkin ohuessa ilmassa välttämättä lennä. EU:n urheiluasioista vastaava komissaari Viviane Reding ja Wadan puheenjohtaja Richard Pound esittelivät hankkeen torstaina Salt Lake Cityssä. tammikuuta. Toisaalta: – Lake Placidin leirillä sain koko ajan parempia hyppyjä alle. Kultaa. Hyviä suorituksia seurasivat huonot ja päinvastoin: – Siellä hypyt menivät laidasta laitaan. Hautamäki tietää virheensä Suomalaisten mäkimiesten ykkösnimi Matti Hautamäki jutteli tutun tasaiseen tyyliinsä olympiamitalien metsästyksen alla. Joukkuemäki hypätään maanantaina 18. Suurmäen (K120) karsinta on tiistaina ja varsinainen kilpailu keskiviikkona. Baranovan oli määrä kilpailla etenkin perinteisen hiihtotavan matkoilla, 10 ja 30 kilometrillä, sekä mahdollisesti myös takaa-ajossa ja viestissä. Matti Hautamäen nimi "hemmojen" joukosta sen sijaan jäi pois... Venäjällä on kisoissa 162 urheilijaa ja Saksalla 158 urheilijaa. Näytteet tutkittiin Kansainvälisen olympiakomitean vahvistamassa dopinglaboratoriossa Sveitsin Lausannessa. sijalla. Testi otetaan sekä urheilijan verestä että virtsasta. Luotettavan EPO-testin valmistaminen on ollut viime vuosina yksi dopingvalvonnan avainkysymyksistä. Kaikki olympialaisten kestävyyslajien urheilijat, lähes 800 urheilijaa, testataan Salt Lake Cityssä avajaisiin mennessä testillä, jonka on määrä paljastaa myös EPO:n käyttäjät. Rauhassa treenaaminen on tehnyt hyvää, hän totesi. Lauantain naisten 15 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökisassa kilpailevat Riitta-Liisa Lassila, Kaisa Varis ja Annmari Viljanmaa. Varsinainen kisa on ohjelmassa sunnuntaina. – Tuskin kukaan tulee sanomaan, että on pukenut liikaa ylleen, Romney ennakoi keskiviikkona. Juniorien MM-kisoista hänellä on kaksi mitalia vuodelta 1995, ja silloin Baranova kilpaili tyttönimellään Masolkina. Kovin vakavasti otettavasta harjoituksesta ei ollut kyse, sillä esimerkiksi edellä mainitut supersuosikit käyttivät ensimmäisen harjoituspäivän vielä jetlagista toipumiseen. Kun urheilija alkaa käyttää passia, samalla hän myös tavallaan sitoutuu reilun pelin henkeen. Lahtela, 27, joutui lähtemään olympiatalveen polvileikkauksen kautta. Joka maalla on mahdollisuus saada neljä kilpailijaa joka lajiin. Yllätys se oli Silvesterille myös siksi, että Salt Lake Cityn olympialaisten järjestelytoimikunnan puheenjohtajana oleva Mitt Romney oli yliopistoaikoinaan Silvesterin kämppäkaverina. Miehet joutuvat jännittämään Salt Lake Cityn kisojen ensimmäistä starttiaan kello 12.30:een asti (Suomen aikaa kello 21.30). – Näyttää siltä, että rinteeseen on päästy sinuiksi, Mustonen sanoi. Vanha oli aivan unessa (ensimmäisissä harjoituksissa), tuumi puolestaan kymmenen vuoden takainen olympiasankari Toni Nieminen
. . Torjunnat: Tim Thomas K 7+9+8=24, Kristian Antila Ä 11+19+10=40. . . . . . . . . . Lähdön varmaksi pelattu Kihin Vilma erehtyi heti alussa laukoille. . . . . 9. . . . Kun edessä on liki täysi voltti perusmatkalaisia, kierrettävää tulee paljon. . . . . Vieraskerroin on 2,25. . . . . 47 12 1 2 32 101– 161 27 Seuraavat ottelut: 8.2. . . Kolmen vuoden takainen maailmanmestari Tom Björndahl viritteli vielä venettään, joten kahden ajetun lähdön sijaluvut olivat 22 ja 24. . . . . .X 1X 13 Walsall Sheffield. . . . . . . . . . . . . . erä: 2.37 Jari Laukkanen (Jari Viuhkola–Kimmo Koskenkorva) 1–0. . . . . . . Veteraanien kakkossarja, lohko 1: 4. .1,40 3,15 4,60 klo 16.55 33 Walsall–Sheffield W . . D: Verbeek. . . . . .1 12 04 Ipswich Liverpool . .2,10 2,45 2,75 klo 15.55 58 Torino–Piacenza . Latvia kohtaa Salt Lake Cityn jääkiekkoturnauksen karsinnassa Itävallan. Coventry–Rotherham (2–0) 3. . Tiistain varma rivi meni pieleen jo keskiviikkona, kun Watford ei voittanut kotonaan Burnleytä. . . BWT Magic varmaksi, menköön juoksu miten tahansa. . . .1,85 3,65 2,30 klo 23.00 99 Ukraina–Sveitsi . . Sälli (6 Säkenöi Voimaa, 8 Hymyhuuli) VII: 2 BWT Magic (5 Durvalo, 7 Exchequer) BWT Magic talven finaalissa KOKKOLA (KP) Hermeksen valmentaja Jari Grönstrand odottaa lauantailta vauhdikasta jääkiekkoiltaa, kun Hermes isännöi kotonaan Mestiksen kärkijoukkuetta Mikkelin Jukureita. . . . . . . . erä: Maaliton. . . Dortmund–Hansa Rostock 1 (2–0) 1,20 41 Athletic–Malaga 1 (3–2) 1,55 42 Athletic–Malaga(+1) X (3–3) 3,25 43 Auxerre–Lens 1 (1–0) 2,15 44 Lille–Sedan X (1–1) 3,05 45 Lorient–Montpellier 1 (1–0) 2,20 46 Marseille–Guingamp 1 (2–1) 1,45 47 Metz–Nantes 1 (2–0) 2,35 48 Monaco–Bastia X (1–1) 3,15 49 Monaco–Bastia(+1) 2 (1–2) 1,90 50 Sochaux–Troyes X (2–2) 2,65 51 Valladolid–Real Madrid 1 (2–1) 3,00 52 Alaves–Valencia 2 (1–2) 2,55 53 West Ham–Chelsea 2 (2–3) 2,05 54 Coventry–Rotherham 1 (2–0) 1,40 55 Juventus–Milan X (1–1) 2,70 56 Watford–Burnley 2 (1–2) 2,55 57 Barcelona–Real Sociedad 1 (2–0) 1,15 58 Rayo Vallecano–Espanyol X (2–2) 2,80 59 Zaragoza–Tenerife X (1–1) 2,95 60 Sevilla–Osasuna X (0–0) 2,90 61 Villarreal–Mallorca 1 (2–1) 1,95 62 Las Palmas–Betis X (0–0) 2,70 63 Florida–Tampa Bay 2 (2–3) 2,25 64 Detroit–NY Rangers 1 (3–1) 1,50 65 Phoenix–Chicago 2 (2–5) 2,25 67 Nigeria–Senegal X (1–1) 2,80 68 HIFK–Tappara X (1–1) 3,70 69 HPK–JYP 1 (8–5) 1,35 70 Ilves–Pelicans 1 (5–1) 1,65 71 Kärpät–Ässät 1 (5–0) 1,30 72 Lukko–Blues 2 (1–3) 1,80 73 SaiPa–Jokerit 2 (0–2) 1,30 Tulosveto 5 Juventus–Milan 1–1 Lopullinen kerroin: 4,98 6 HIFK–Tappara 1–1 Alustava kerroin: 26,65 1 Kärpät–Ässät 5–0 Alustava kerroin: 25,31 Moniveto 2 Jalkapallo 1. . .1,70 2,65 3,50 klo 15.55 59 Venezia–Fiorentina . . . . . . . . . Tuomarit: Markku Kruus ja Kimmo Männistö (Ilkka Hirvi ja Torkel Saarnio). . . . Coconut Grovella purjehditaan ensin kuuden lähdön Midwinter-regatta ja heti perään 2.4mR-luokan MM-kisat. . . . . . . . . . . . . .1,40 3,15 4,60 klo 16.55 35 Huddersfield–Tranmere . . . . . Niinpä perusmatkalta noukitaan kupongille ainakin Yestreen, White Cross Warrior, Morris Brown, Mystify ja Rosita Victory sekä takamatkalta Bonny W. . . . – Voittoa tietysti haetaan jokaisesta pelistä. . . . . . . . erä: 22.36 Veli-Pekka Laitinen (Kalle Koskinen) 1–1, 30.51 Vesa Viitakoski (Ville Koistinen–Nemirovsky) 2–1, 38.31 Jari-Pekka Pajula (Salmelainen) 3–1. . . . . . . . . . . Takamatkalta noteerataan jaksava Blue Pine Elf. . . . . .1,15 4,00 7,70 klo 17.55 74 Real Sociedad–Zaragoza . . . . . . . . . . . mukana myös taitoa maailman huipulta, Siperiasta kaksi veistäjää Tervetuloa mukaan! Kalajoen Latu ry, Tapion Tupa La 09. . . . . . . . . . . . . . . . . . . Ahdinko ajaa yrittämään Kun HIFK ja TPS kohtasivat viimeksi Helsingissä, HIFK:n Toni Häppölä juhli TPS:n maalivahti Antero Niittymäen ja Markku Paukkusen todistaessa tapahtumaa. . . . . . . . . 47 19 7 1 20 122– 143 46 HIFK . Torjunnat: Petri Vehanen L 6+11+16=33 (pois 58.24–59.46), Mika Oksa B 8+15+14=37. . Nyt Imma ajoi tasaisesti sijat 17, 15 ja 16 ja on 18:s, kun huonoin jätetään kaikilta pois pistelaskusta. erä: 44.06 Andrei Potaitshuk (Lasse Pirjetä) 4–0, 48.19 Mika Pyörälä (Tuomo Harjula) 5–0. . . . . . . 3. . erä: 23.45 Miettinen (Perrin–Tuulola) 4–0 yv, 28.19 Janne Hauhtonen (Jouni Kulonen) 4–1, 29.58 Eero Somervuori (Perrin–Miettinen) 5–1 yv, 32.05 Määttänen (Erkki Rajamäki) 6–1 av, 35.34 Nedved (Määttänen–Rajamäki) 7–1. . . . . . . . . . . . .1,95 2,50 2,95 klo 21.25 86 Roma–Juventus (+1) C+ . . . . . . . .4,35 3,05 1,45 klo 15.55 52 Stoke–Port Vale . . . . . . Grönstrand odottaa vauhdikasta peliä Hermes kohtaa kotonaan Jukurit TOULON (STT) Pia Sundstedt polkee tämän vuoden norjalaisessa ammattilaisryhmässä. . Kolmanneksi varmaksi voi pähkäillä Hoppa-Tossua, joka on nyt elämänsä kunnossa. . . . . . . . . . . Kisaa johtaa kolmen lähdön jälkeen Ruotsin Martin Holmgren. Tytön Vilske on hurjassa iskussa, mutta kun siihenkään ei voi laukkaherkkyyden takia luottaa, systeemi vaatii hevosia, hevosia, hevosia... Tosin keskiviikkona Coventry voitti kotonaan Rotherhamin, mutta siitä huolimatta uskotaan Creween. .Kert. . . . . . . . Jäähyt yht: Kärpät 9x2 min, Ässät 13x2 min ja Konttila 10 min. . Vihjeissä oli kuusi oikein, kun ensimmäisen lähdön voittaja Hoppa-Tossu oli vasta ensimmäisenä varahevosena. . . . . . . Pienet asiat ratkaisevat nämä pelit, Grönstrand arvioi sarjan tasaisuutta. . . . . . . . . Jatkoaika: 62.16 Mäkinen 1–2 tv. . Tamma ei ole mikään kaarteissa kiertelijä, joten hevosella haetaan tarkkaa juoksua luottaen siihen, että maalisuora on riittävän pitkä muiden ohittamiseen. . . . Hän on tehnyt sopimuksen Sponsor Service -tallin kanssa. . . . . . . . . . . 2. .2,50 2,60 2,15 klo 16.55 31 Sheffield U–Portsmouth . . . . . . . . . . . . . . . . . .1,65 3,55 2,75 klo 23.00 88 Phoenix–Edmonton . . . . . . . .1,75 2,80 3,15 klo 22.25 77 Valencia–Celta (+1) . . . . . .X X 02 Middlesbrough Leeds . . Tuomarit: Kari Aarvala ja Jussi Perttu (Tony Kuloaro ja Ilkka Salminen). . .2,35 3,70 1,80 klo 23.00 96 Washington–Tampa Bay . . Aika ajoin vaivainen lahjakkuus on toki huonompi. . . . . . . . . GBK solmi jatkosopimuksia MIAMI Kokkolan Bobi Casén on avauspäivän jälkeen paras suomalainen Miamin vesillä. . . . .2,10 2,65 2,55 klo 19.55 37 Boston–Florida . 47 12 6 3 26 96– 145 33 SaiPa . . . (1–0, 2–2, 0–1, 1–0) Suomen maalit: 1–0 Sami Oksanen, 2–0 Teemu Nurmi (Joni Töykkälä), 3–2 Juha Jääskeläinen, 4–3 Nurmi. Vaikka Latvian valmentaja Curt Lindström ei saakaan NHL-apuja karsintapeleihin, löytyy SM-liigassa ja muissa eurooppalaisissa pääsarjoissa pelanneista latvialaisista nippu, joka kaataa Itävallan. . . . . . . . . . . Jos Hoppa-Tossun juoksuun tulee ongelmia, paalulta voi löytyä yllätysvoittaja. . . . . Pikkurahaa Menneen viikon aikana Keskipohjanmaan vihjeillä rahoille pääsi ainoastaan Teivon V75 raveissa. . . . . . . . . Varmimmilta näyttäisivät tällä kertaa Tottenhamin (kohde 8), Fulhamin (7), Derbyn (6) ja Newcastlen kotivoitot (5). . . . . . . . . .1,70 2,65 3,50 klo 20.55 71 Betis–Athletic . . . . . . . . . 2. 2. . Cottbus . Riski rivi: 5 TPS–HIFK 2 (3,25) 6 KalPa–KooKoo 2 (2,25) 30 Crewe–Coventry 1 (2,50) Kerroin: 18,28. . Kausi alkaa 10. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .1,30 4,50 3,85 klo 15.55 04 Tappara–Lukko . . . . . . . .2 2 03 Bolton West Ham . . .1,65 3,90 2,55 klo 16.10 62 Manchester C–Preston . . .1,90 3,55 2,25 klo 23.00 47 Colorado–Chicago . . . . . . Kierroskeskiarvot: 1) Keijo Forsander VPS 208,0, 2) Göran Bäckström VIS II 208,0, 3) Matti Olkkola KV-Kokkola II 193,8. . . . . .1,70 2,85 3,25 klo 16.25 11 VfL Wolfsburg–En. . .2,15 2,60 2,50 klo 20.55 84 Minnesota–NY Islanders . . . Jukurit painaa neljän kentän voimin vahvasti. . . . . . . .1,50 4,70 2,70 klo 21.25 69 Mallorca–Barcelona . . . . . . . . . . Hermes on kohdannut Jukurit jo kolmesti tällä kaudella. . . . . . . . . . . . . . kierros: 1) VIS II, Vaasa 3159, 2) KVKokkola II 2966, 3) Strömberg, Vaasa 2903, 4) VPS 2790, 5) KalKe-90 2499, 6) VaRaKe, Vaasa 2482, 7) Team-301 0. . . . . . . . . Juventus loppuotteluun maalein 3–2. . . . . . . . . . . . . . . 38. . . . . . . . Varma rivi: 29 Gillingham–Wimbledon 1 (1,90) 49 Itävalta–Latvia 2 (1,40) 51 Charlton–Manchester U 2 (1,45) Kerroin: 3,86. . . . . . . . . . Pyrimme tietysti vastaamaan vauhtiin ja pistämään painopisteen Jukureitten päätyyn, Grönstrand sanoo. . . . erä: 50.14 Jussi Pesonen (Aalto) 0–2, SaiPa aikalisä 59.42. . . . . . 2. . . . C: Amonte 2, Spacek, Sullivan, Bell. . . . . . . . . . . . . . KalPa on vahva kotonaan, mutta KooKoon peli on kulkenut joulun jälkeen hyvin. . . . . . . . 02. . . . . . 2. . . . . . . . . Lukko–Blues 1–3 (0–1, 0–2, 1–0) 1. . . . . . . West Ham–Chelsea (2–3) 2. . . . Juha Savela (KP) Otsikko voi tietysti monimielisesti viitata myös pitkävetopelaajan taloudelliseen tilanteeseen, mutta nyt on kyse joukkueiden motivaatiotekijöiden vaikutuksesta otteluiden lopputuloksiin. . . . . . . .1,25 3,75 5,50 klo 16.55 27 Newcastle–Southampton . . . Tappara . Sen jälkeen hän ajoi kesän kanadalaisessa Intersports-tallissa hyvällä menestyksellä. M: Park. . . . . . . . . . . 3. Riskirivissä ei pitänyt yksikään kohde. . . klo 18.25 79 FC Nürnberg–1860 München . .1,70 4,45 2,30 klo 23.00 45 Ottawa–Detroit . . . . . erän jälkeen (1X2) Voittaja: 14 (X–X–X) Alustava kerroin: 28,89 Englannin FA cupin 4. . . . . . . . . . . . . . . . 46 25 6 1 14 139– 113 57 Pelicans . . . .1 1 07 Fulham Blackburn . klo 13.55 01 Nottingham–Millwall . . . . . . . . . . . . . . – Marginaalit ovat koko ajan olleet pienet, myös silloin, kun meille tuli tappioita. . . . . . .1 1 08 Tottenham Leicester . . .1 1 09 Barnsley Burnley . . . . . .2,35 3,70 1,80 klo 15.55 09 UJK–FPS . . . . . . Pauli–Bayern München 1 (2–1) 4,00 37 Kaisersl.–Hamburger SV X (2–2) 3,30 38 Leverkusen–Schalke 04 2 (0–1) 3,80 39 Leverkusen–Schalke 04(+1) 2 (0–2) 1,70 40 Bor. . . . . . . . . Suosikkia on vaikea edes nimetä. . . . 2–1 (1–1) Loppuottelu pelataan 17. Ipswichillä on kotikentällään mahdollisuudet ainakin tasapeliin vahvaa Liverpoolia vastaan. . . . . . . . . . . . . . .1,45 3,95 3,25 klo 15.55 03 JYP–SaiPa . . . . . . . . . . . . . Torjunnat: Tomas Duba S 16+8+11=35 (pois 59.42–60.00), Jamie Ram J 3+6+4=13. . . .4,00 3,50 1,40 klo 23.00 87 New Jersey–Buffalo . . . . . . divisioonassa. . . . Lauantaina HIFK vierailee Turussa. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Paalun parhaat ovat Silent Jolene ja Silk Rose. . . . . . .3,70 3,45 1,45 klo 16.25 15 Schalke 04–FC St. . Yleisöä 3 276. . . . ja 3. . .1,60 3,65 2,85 klo 22.55 44 Valko–Venäjä–Ukraina . . . . . . . . . . . . . . . . 47 28 8 1 10 143– 84 65 HPK . . . . . Jäähyt yht: SaiPa 4x2 min, Jokerit 5x2 min. . . . . . . . . . . . . Parhaillaan Etelä-Ranskassa Välimeren tuntumassa Toulonissa harjoittelevan Sundstedtin tunnetuin kilpatoveri on vuoden 1994 maantieajon maailmanmestari Monica Valen. .2,15 3,45 2,00 klo 23.00 46 St.Louis–Philadelphia . . . . . . . . .1,80 3,70 2,35 klo 21.25 40 Chievo–Udinese C+ . . . . . .1,75 3,75 2,40 klo 23.00 98 Los Angeles–Dallas . . . Detroit–NY Rangers 3–1 (1–0, 1–0, 1–1) D: Draper, Fedorov, Gilchrist. . . . . . 3. . . . . . . . . . . Myös Line Demolition Man joutuu suosikkina lähtemään takamatkalta. ManU jyrää jälleen vastustamattomasti Valioliigan kärkipaikalla ja parissa viime pelissä vastustajan maaliverkotkin ovat soineet Ruud van Niistelrooyn johdolla vakuuttavaan tahtiin. . . . . . . P: Fedotenko, Gagne, Johnsson, Murray. . . . . . . . .1,60 2,50 4,45 klo 23.00 94 Toronto–Atlanta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 11. . . . . . . . .1,60 2,90 3,60 klo 16.10 64 West Bromwich–Norwich (+1) . . ja 3. . . . . . . . . . . . . . .2,35 3,70 1,80 klo 16.25 10 Hertha BSC–VfB Stuttgart . Sarjan keskikastiin lukeutuva Charlton tuskin pystyy kotonaan yllätykseen. Blues – Ilves. . Varman rivin kertoimen kohottajaksi poimitaan Gillinghamin kotivoitto Wimbledonista kertoimella 1,90. .1,30 3,20 6,00 klo 15.55 54 Atalanta–Brescia . . . . . . . . Florida–Tampa Bay 2–3 (0–1, 1–1, 1–1) F: Bure, Svehla, Niklas Hagman 0+1. .1 1 12 Sheffield U Portsmouth . . .1,20 5,80 4,10 klo 23.00 49 Itävalta–Latvia . . .Kert. . . . . . . Tuomarit: Petri Kaislehto ja Marko Virolainen (Juha Kautto ja Tuomo Sorakangas). . . . . .1 1 06 Derby Sunderland . . . . GBK:n riveissä jatkavat ykkösen kokemusta omaavat Jaska Pensaari, 28, ja Christian Lindqvist, 30. . . . Lähtö on kovin kiharainen, sillä edellisvuosien kiintotähdet, Liptus ja Matukka, ovat jo lähestymässä eläkeikää. . . . . . 47 30 4 13 180– 120 64 Kärpät . . . . John Terry 2–3. . . . . . Avauskohde on aika tasoton nousijadivisioonan ryhmä. . . . .1,65 2,90 3,35 klo 16.55 21 Fulham–Blackburn (+1) . . . . . . . . . . . . . HPK–JYP 8–5 (3–0, 4–1, 1–4) 1. . Kärpät–Ässät 5–0 (1–0, 2–0, 2–0) 1. . . . . . . .3,00 4,95 1,40 klo 23.00 50 Sveitsi–Ranska . . . Nyt viimeistään pitäisi Boltonin ryhdistäytyä. . . . . . . .3,70 3,45 1,45 klo 17.55 73 Real Madrid–Las Palmas . . . . . . . .3,70 3,45 1,45 klo 16.25 18 Leverkusen–Mönchengladb. . . . . .1,70 3,85 2,50 klo 23.00 97 Colorado–Boston . . .2,20 2,60 2,45 klo 16.55 29 Gillingham–Wimbledon . Allekirjoitus tapahtui kuitenkin vasta keskiviikkona. . . . . . . . . . . . . . . . . 02. . . . . Torjunnat: Joni Puurula H 2+9+6=17, Mika Lehto J 8+7+2=17. Mutta Suomen kaikkien aikojen ylivoimaisesti lahjakkaimpaan lämminveriseen on luotettava. .1,40 3,15 4,60 klo 16.10 63 West Bromwich–Norwich . . . Phoenix–Chicago 2–5 (2–2, 0–1, 0–2) P: Briere, Nazarov, Teppo Numminen 0+1. . Kokkolan kolmas minien mies on tietenkin Imma Björndahl. . . .3,30 3,35 1,55 klo 16.55 22 Derby–Sunderland . . 45 25 2 2 16 118– 88 54 Blues . . . . . . . . . . . . Rivi oli siksi helppo, että kuusi oikeinkin antoi vain 4,70 euroa. . . . la klo 10, päättyy su klo 13 Yleisöäänestys, hernerokkaa ym. . . . . . . . . . . . . 01 Aston Villa-Chelsea . . . . . . . . erä: 23.33 Jan Caloun (Jiri Vykoukal–Valeri Krykov) 0–2 yv, 27.16 Mikael Jämsänen (Cory Murphy–Hirvonen) 0–3. . . . GSF:n kokenut Bobi Casén ajoi sijat 5, 12 ja 4 ja on niillä kisan viidentenä. . . . . . . . . .1 1x Vakiovihje Jälkipeli Jääkiekko Lentopallo Keilailu Oliko onnea Jalkapallo KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 8.2. . . . . Samoin kaatui riskirivikin, kun Athletic Bilbao voitti vain 3-2 kotikentällään Malagan. Dortmund . . . . kierros: Dundee U –Hamilton 4–0 4. . . 47 25 4 1 17 129– 129 55 TPS . . Jäähyt yht: Lukko 7x2 min, Blues 6x2 min. . . . . . . . . Reino Soijärvi ja Tomi Pöllänen iskenevät vierasvoittoon tarvittavat osumat Niiralan montussa. Defoe 2–1, 65. . O: Alfredsson, Bonk, Fisher, Hull, McEachern, Neil, Sami Salo 0+2. . . . 11. .2,75 2,70 1,95 klo 22.25 76 Valencia–Celta . . . . . . .1,65 2,90 3,35 klo 15.55 51 Charlton–Manchester U C+ . . . . . Riskiriviin napataan myös kovan kotikertoimen (2,50) saanut Crewe, jonka peli on hiljalleen alkanut kulkea Englannin 1. Takamatkan pahimmat vastustajat jäänevät jo lähdössä. .1,90 2,75 2,80 klo 16.55 34 Watford–Grimsby . . .3,50 3,40 1,50 Su 10. . . . . . . Mahd. . . . . . . Viime kausi alkoi 26-vuotiaalle Pia Sundstedtille vaikeasti. . . .1,90 2,75 2,80 klo 16.55 30 Crewe–Coventry . . . . Tuomarit: Jukka Pakaslahti ja Simo Saarinen (Tuomo Kärkkäinen ja Seppo Lindroos). . . Yleisöä 3 101. . . . klo 23.00100 Valko–Venäjä–Ranska . . . . . . . . . . W . . . erä: 46.58 Sami Torkki 1–3. . . . . . . . . . Mikkelissä Jukurit on voittanut 6-3 ja 7-4. . 46 30 4 2 10 146– 87 66 Jokerit . . . . – Odotettavissa on vauhdikas peli. . . . . . .2 X2 05 Newcastle Southamp. . . . . Sopimusneuvotteluja jatketaan edelleen ja seurajohdon tavoitteena on saada lähiaikoina kokoon 22 pelaajan rinki. . Talven kovimmat suomenhevoset kisaavat myös tasoituksessa. .2,10 2,65 2,55 klo 15.55 02 Jokerit–Kärpät . . 47 15 4 1 27 117– 165 35 Lukko . . erä: Ässät aikalisä 31.35, 32.13 Lotvonen (Mikko Lehtonen–Viuhkola) 2–0 yv, 33.06 Lehtonen (Jussi Jokinen–Lotvonen) 3–0 yv. . . . . . . . . Gillinghamilla on täydet mahdollisuudet ottaa kolme pistettä vaisun kauden pelanneelta Wimbledonilta. Manchester United saa vieraspeliinsä Charltonia karvan verran paremman kertoimen (1,45). . . . . . . . klo 21.40 39 PSG–Marseille CUP . . . 2. . . . . . SM-liiga HIFK–Tappara 1–2 (0–0, 1–1, 0–0, 0–1) 1. .2,20 2,45 2,60 klo 15.55 57 Parma–Lazio . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .1,85 2,75 2,90 klo 16.25 17 Werder Bremen–Kaisersl. . . . . . . . . . . . . Columbus–Ottawa 4–6 (2–2, 2–2, 0–2) C: Knutsen, Marshall, Odelein, Whitney. . . . . . . Turkulaiseen tapaan myös TPS:n peli on alkanut kulkea päivien pidentyessä, mutta siitä huolimatta HIFK:n vierasvoitto kertoimella 3,25 kelpaa riskiriviin. San Jose–Calgary 2–0 (2–0, 0–0, 0–0) SJ: Bradley, Graves. . Tjumen: 18-vuotiaiden viiden maan turnaus: Suomi–Tshekki 4–3 ja. . . . . . . . . Viime syksynä työnantajana oli Sponsor Service, joka oli heti kauden päätyttyä valmis tekemään sopimuksen Sundstedtin kanssa. . . Patricia Pretty L voi pärjätä kahdeltakin pakilta. . . . . . erä: 48.40 Viitakoski (Nemirovsky–Bruun) 4–1 yv, 58.02 Bruun (Salmelainen–Snellman) 5–1. . . . . . . . . . . . . . . . . . . Helppoa se ei ole, vaan vaatii meiltä maksimisuorituksen, Grönstrand sanoo. . . . . .2,45 2,60 2,20 klo 18.25 80 Hamburger SV–FC Köln . . . . .1,65 3,90 2,55 Ma 11. . .1,70 2,65 3,50 klo 15.55 55 Bologna–Inter . .1,40 3,15 4,60 klo 16.55 28 Barnsley–Burnley . . TB: Andreitshuk, Clymer, Aleksejev. . . . Jimmy Floyd Hasselbaink 1–1, 50. . . . . . Sundstedt pyöräilee norjalaistallissa KOKKOLA (KP) Ykkösen pohjoislohkossa ensi kaudella pelaava GBK solmi torstaina kaksi uutta jatkosopimusta. . 3. . .1,60 2,90 3,60 klo 15.55 53 Milan–Perugia . . . . . . . . osaottelu: Juventus–AC Milan 1–1. . . . erä: 30.58 Petri Pakaslahti (Vladimir Machulda–Pavel Rosa) 0–1. . . . . . Varmat valioliigasta Lauantaina vakioveikkauskierroksella kohteet 1-8 ovat Englannin valioliigaa ja loput ottelut I divisioonaa. . . . . . . . 47 17 7 2 21 121– 138 43 Ilves . .1,80 2,80 3,00 klo 17.55 68 Malaga–Alaves . . . . . . . . . . . . . .1,35 4,30 3,60 klo 23.00 95 Montreal–Detroit . . . . SaiPa–Jokerit 0–2 (0–0, 0–1, 0–1) 1. . Kokkolasta kotoisin oleva Sundstedt on tallin ainoa ei-norjalainen. . . . . erä: 12.17 Matt Smith (Antti Bruun–Ville Snellman) 1–0 yv. 0–1 (0–0), Rangers–Celtic ja. Yhteistyö italialaisen Gas Sport -tallin kanssa päättyi toukokuussa sopimuserimielisyyksiin. . . . . . . .1,55 2,75 4,15 klo 21.25 41 Chievo–Udinese (+1) C+ . . . Mikael Forssell 2–2, 90. Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen Antti Hietalahti (KP) Itse BWT Magic kruunaa Tampereen V75-finaalikierroksen, jossa se kohtaa tämän hetken parhaat kotimaassa kilpailevat lämminveriset. . . Pitkäveto 36 FC St. . .1,45 3,05 4,35 klo 18.25 81 Hamburger SV–FC Köln (+1) . . . . . . Jäähyt yht: HPK 8x2 min, JYP 7x2 min. kierroksen uusintaottelu: West Ham–Chelsea 2–3 (1–1). Pisteitä tarvitaan edelleen, jotta HIFK pysyy mukana kamppailussa pudotuspelipaikoista. . . . Kenderblender juossee keulassa, josta sen pitäisi voittaa. . . . . . . .Kert. . . . . . maaliskuuta Cavriessa Italiassa. . Tuomarit: Marko Lepaus ja Juha Pajunen (Riku Peltonen ja Henri Tukia). . . .2 X2 11 Gillingham Wimbledon . . 2. . . . . . . .2,80 2,75 1,90 klo 16.55 26 Tottenham–Leicester . . erä: 10.08 Kari Kalto (Timo Hirvonen–Tero Määttä) 0–1. . . . . . . . . . . . . . . . . . .2,20 2,45 2,60 klo 15.55 60 Ässät–HPK MTV3 . . . . . . .2,65 2,70 2,00 klo 16.55 25 Ipswich–Liverpool . .2,80 2,45 2,05 klo 15.55 56 Lecce–Verona . Pitkävedossa perjantain varman rivin pilasi Coventry, joka ei pystynyt kotonaan voittamaan Gillinghamia. . . . . .2,05 2,65 2,60 klo 16.55 23 Bolton–West Ham . . . . Anaheim–Philadelphia 5–4 (1–2, 1–1, 3–1) A: Kariya 3, Titov, Tverdovsky. kierroksen uusinta: Dundee–Partrick 1–2 Skotlannin liigacup, välierät: Hibernian–Ayr ja. . . Epävarmuustekijöitä siis on, joten varmistuksiin turvaudutaan. . . . . . . . . . Italian cup: Välierien 2. . .1,75 2,80 3,15 klo 16.25 13 Bayern München–Bor. . . . . . . . . . . . . . . . . Sisäradalta lähtevä Nixmos Scoop on ollut viime aikoina niin epävarma lähdössä, että tuskin silläkään yritetään piikkiä suosikilta. . . . klo 21.10 91 Hannover–Mainz 05 DSF . . . . . . . . . . . . . . 2. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Yleisöä 6 047. erä: Maaliton. . . . . . . . . . . .2,25 3,55 1,90 klo 21.25 85 Roma–Juventus C+ . . . . .2,35 2,55 2,35 klo 16.55 20 Fulham–Blackburn . Jääkiekon SM-liigassa HIFK on viime hetkillä herännyt kamppailemaan paikasta pudotuspeleihin. . . . . Vermon keskiviikon V5 jäi myös yhtä vaille täysosumaa, kun neljännen lähdön voittaja Tilikatti oli vasta toisena varahevosena. Parhaaksi saavutukseksi jäi Quebecin GP-etappiajon voitto. . . . . . . . . . . . . . . . . erä: 0.45 Marko Tuulola (Antti Miettinen–Eric Perrin) 1–0, 12.44 Pasi Määttänen (Kimmo Peltonen) 2–0 yv, 13.32 Aki Heino (Tomas Kucharcik–Janne Laakkonen) 3–0, JYP aikalisä 13.32. .3,15 3,30 1,60 klo 17.55 65 Everton–Arsenal C+ . . Pia Sundstedt asuu ja harjoittelee Toulonissa, josta norjalaistalli aikoo kauden kilpailutoimintaa myös hoitaa. NHL keskiviikkona: Washington–Minnesota 2–1 (1–0, 1–0, 0–1) W: Bondra, Dahlen. . . Kierroksen pelatuimman hevosen, Kenderblenderin tappiota on vaikea kuvitella. 3. erä: 34.04 Marek Zidlicky (Jukka-Pekka Seppo) 1–0, 37.05 Roman Meluzin (Aleksandr Barkov–Grönvall) 1–1 yv. . . . . . . . . .1,45 3,95 3,25 klo 15.55 06 KalPa–KooKoo . . . 48 16 6 5 21 125– 138 43 JYP . . . . . . . 02. . . . . . Ilves–Pelicans 5–1 (1–0, 2–1, 2–0) 1. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Jäähyt yht: Ilves 2x2 min ja Tomi Källarsson 5 min + PRK, Pelicans 7x2 min. . .1,80 2,80 3,00 klo 20.55 72 Betis–Athletic (+1) . . . .2,85 3,25 1,70 klo 21.55 42 Toronto–Montreal C+ . . . . . . . . . . Jermaine Defoe 1–0, 43. . . . . . Hermes on selvinnyt loukkaantumissumasta ja saa myös Jukureita vastaan jalkeille neljä ketjua. . . Pahimpana uhkaajana on talvikauden tappioitta juossut Durvalo. . . . . . . . . . .1,75 3,75 2,40 klo 23.00 48 Slovakia–Saksa . . . . . .1,75 3,75 2,40 klo 20.10 83 Bradford C–Birmingham . Vihjesysteemi oli 48 euron arvoinen, joten reilusti tappiolle jäätiin tässäkin. . Naisten SM-liiga Salo – Eura 3 – (25 – 19, 25 – 13, 25 – 21). . . . . . . . Hermes on voittanut sarjassa kolme viimeisintä otteluaan ja noussut jälleen kamppailemaan pudotuspelien avauskierroksen kotiedusta. . . . . . . . . . . . NY R: Nedved. . .3,35 2,90 1,65 klo 17.55 66 Deportivo–Villarreal . . .3,30 3,35 1,55 klo 21.40 93 Palermo–Bari . . . . . . .3,25 3,95 1,45 klo 15.55 61 TPS–Kärpät . 3. . 2002 Urheilu 21 Pitkäveto JÄÄNVEISTON SM-KILPAILU JÄÄNVEISTON SM-KILPAILU JÄÄNVEISTON SM-KILPAILU Kalajoen Tapion Tuvalla 9.–10.2.02 alk. . . . . . . . maaliskuuta. . .1,45 3,95 3,25 klo 19.55 38 Pittsburgh–New Jersey . 47 17 7 2 21 120– 146 43 Ässät . erän jälkeen (1X2) Voittaja: 27 (2–2–2) Alustava kerroin: 3,11 Voittajaveto 6 Jääkiekko, HIFK–Tappara Ottelun tilanne 1., 2. . . Yleisöä 4 798. . . . . . . . . . . .1,75 3,75 2,40 klo 23.00 89 Anaheim–Dallas . Torjunnat: Juuso Riksman H 5+6+16+2=29, Thomas Draper T 4+7+9+1=21. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .2,10 2,65 2,55 klo 16.55 24 Middlesbrough–Leeds . . . . . Tasoitusrivin ykköseen olisi vaadittu vähintään kahden maalin voitto. . erä: Maaliton. . . . Vaikeimmalta vaikuttavat taas 1 divisioonan kohteet ja valioliigasta kohteet Ipswich-Liverpool ja Bolton-West Ham. . . . . Nashville–Dallas 2–1 (1–0, 1–0, 0–1) N: Orszagh, Arhipov, Kimmo Timonen 0+1. . Precious Pride voittaa tammadivisioonan tasoituksen, jos se saa kohtuullisen juoksun. . . . . . . . . . . . . . . . . . Crewe on voittanut neljä viimeisintä kotipeliään, kun taas lauantain vastustaja Coventryn kuntokäyrä on osoittanut päinvastaiseen suuntaan. Varman rivin tukijalan muodostavat Latvia ja Manchester United. . . . . . . . Yleisöä 2 820. . . . . . . Tuomarit: Juha Repo ja Kimmo Siipo (Jukka Favorin ja Jouni Saukkonen). . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Kevään pääkisoja ovat Italian, Belgian ja Espanjan maailmancupin osakilpailut maalis-huhtikuussa sekä Mallorcan ympäriajo toukokuussa. Syksyllä Kokkolassa Jukurit voitti värikkään pelin jatkoajalla 6-5. . . . . Molempiin satsaamista voi perustella selvällä tasoerolla vastustajaan. .1,80 2,80 3,00 klo 16.55 36 Oldham–Brighton . . . . . Casén paras suomalainen. . . . . . . .1,25 3,55 5,95 klo 17.55 67 Espanyol–Valladolid . . . . . . . . . . . . . Skotlannin jalkapallo-ottelut: Skotlannin cup, 4. .2,25 2,60 2,40 klo 17.55 70 Osasuna–Rayo Vallecano . . . . . . .1,15 5,55 5,00 klo 15.55 05 TPS–HIFK . .2,60 3,25 1,80 klo 19.55 82 NY Rangers–Pittsburgh C+ . . . . . . 2. . . . . . Torstai-illan Tappara-peli mukaan lukien HIFK on raapinut pisteitä kymmenestä ottelusta peräkkäin. . . . . . . . . . . . . .X X2 10 Crewe Coventry . .2,30 2,60 2,35 klo 17.55 78 Jalkapallo . . . . .1,75 2,80 3,15 klo 16.55 32 Rotherham–Stockport . . . . . . . . . . . Torjunnat: Bruce Racine I 6+16+13=35, Pasi Kuivalainen P 8+8+6=22. . Latvian kerroin on 1,40. . . . . . . . . Gillingham on pelannut yllättävän hyvän kauden ja kamppailee vielä karsintapaikoistakin. . (+1) . . . . . . Kokoonpanomuutoksia Grönstrand ei lauantaiksi suunnittele. . . . . . . . . . . . . . . . . .1,25 3,75 5,50 klo 16.55 19 Aston Villa–Chelsea . . . . . . . . .1,85 3,75 2,25 klo 15.55 07 Ahmat–K–Vantaa . . . . . . . . . GBK:ll on nyt 17 sopimuspelaajaa. . . . . . . . . Se lähtee takamatkan juoksulangalta kovaa ja kiirehtii heti kärkeä kohti. . . . . . .1,45 3,05 4,35 klo 16.25 12 Hansa Rostock–SC Freiburg . . Dortmund (+1) . .1,85 2,75 2,90 klo 16.25 14 Bayern München–Bor. . . . erä: 42.48 Olli Sillanpää (Peltonen–Laakkonen) 8–1, 47.19 Jari Jääskeläinen (Harri Sillgren–Tomi Hirvonen) 8–2, 48.13 Chlubna (Antti Virtanen–Nikolov) 8–3 yv, 49.21 Jarkko Glad (Juha-Pekka Hytönen–Tuomo Jääskeläinen) 8–4, HPK aikalisä 49.21, 50.54 Chlubna (Poikolainen) 8–5. . . . . Pauli . . . . . . . . Jäähyt yht: HIFK 6x2 min, Tappara 4x2 min. .1,85 2,75 2,90 klo 18.55 75 Tenerife–Sevilla . . . . . . . . . . Tilanne: 1) KV-Kokkola II 14032, 2) Strömberg 13446, 3) VIS II 13404, 4) VPS 12629, 5) KalKe-90 11983, 6) VaRaKe 11783, 7) Team-301 9507. . . . Kun on kolme varmaa, muihin lähtöihin voi laittaa rukseja runsaasti. . . . . . . . . . . Yleisöä 7 705. . . . .2,20 3,50 1,95 klo 23.00 90 San Jose–Carolina . . . . .1,15 4,30 6,80 klo 16.25 16 Werder Bremen–Kaisersl. . . . . . . . . . . . .2,40 3,75 1,75 klo 15.55 08 Hermes–Jukurit . . . . . .1,65 2,90 3,35 klo 21.10 92 Hannover–Mainz 05(+1) DSF . . . . . . . . . . . . . . Riskirivin täydentää Mestiksen paras vierasjoukkue KooKoo. . . . Bolton aloitti kauden hyvin, mutta on nyt pudonnut pitkän voitottomien pelien sarjan myötä jo putoamisviivan alapuolelle. . . Watford–Burnley (1–2) Tulosyhdistelmä: 2–3, 2–0, 1–2 Lopullinen kerroin: 1 174,62 Voittajaveto 5 Jääkiekko, Lukko–Blues Ottelun tilanne 1., 2. . 68 euron systeemi: I: 6 Kauhun Kuva, 9 Tehin Rinsessa, 4 Evian, 3 Kihin Suikku, 10 Kihin Siru, 7 Riikan Poika (11 Rokki-Roope, 2 Takkela) II: 16 Hoppa-Tossu (7 Soiliina, 14 Tunteva) III: 15 Precious Pride, 7 Silk Rose, 16 Patricia Pretty L, 9 Blue Pine Elf, 1 Silent Jolene (13 Ridgehead Emilia, 8 Do It Better) IV: 15 Line Demolition Man, 5 Yestreen, 9 Mystify, 11 Rosita Victory, 13 Bonny W, 8 Morris Brown, 6 White Cross Warrior (4 Blue Pine Feat, 3 Baltic Bailiff) V: 6 Kenderblender (1 Nixmos Scoop, 9 Fur Caesar) VI: 4 Tytön Vilske, 12 Hovin Papitar, 9 Huvi-Musta, 16 Matukka, 14 Eka-Tyttö, 13 Liptus, 1 Valtin Veku, 5 S. .1,45 3,05 4,35 klo 20.55 43 FC Porto–Benfica
– Finnforest on kuittien mukaan maksanut seuran kuluja 340 000 eurolla eli kahdella miljoonalla markalla. Kyseessä ovat tekaistut loukkaantuneiden hoitolaskut. Kaurialan kentän valaistukseen on varattu kaikkiaan noin 250 000 euroa (1,5 miljoonaa markkaa). Viime maaliskuussa pelaajien palkoista pidätetyt Pelaajayhdistyksen jäsenmaksut ovat jääneet tilittämättä ammattiliitolle. Sille rahalle olisi käyttöä nytkin, valmentaja jatkaa. Kaikkiaan velkaa lienee kahdeksan miljoonaa euroa, ja lisäksi on pystyttävä kattamaan uuden kauden 10 miljoonan euron budjetti. Meillä on vielä mahdollisuus pohtia asiaa konsortiomme kanssa, mutta silloin on toimittava pian, hän sanoi. Pelaajilla on arvionsa mukaan saatavia noin 400 000 markkaa. helmikuuta klo 11. Sitä ennen pelaajat ja valmentajat tapasivat Pelaajayhdistyksen lainopillisen neuvonantajan Mika Palmgrenin. Lakisääteiset urheilijaturvavakuutuksien maksut ovat olleet ajoittain myöhässä. Jäljellä on enää unelmia ja utopiaa, sillä seura ui tosisyvällä, kuului joukkueen viesti. Siihen kuuluu tammikuun palkat, jotka oli määrä maksaa 1. Kuva: Lehtikuva/Tor Wennström HÄMEENLINNA (STT) Jalkapalloliigan nousijaseuran FC Hämeenlinnan peliolosuhteisiin on luvassa parannusta vielä tämän vuoden aikana. Tihinen taas Rangersin kiikarissa HELSINKI (STT) Englantilainen 1. Frenzen, 34, ajoi viime kaudella Prostilla. – Kyllä luottamus häneen on mennyt, kun on ilmennyt niin paljon muunnettua totuutta ja suoranaista valhetta, Atlantiksen pelaajat ja valmentajat sanovat eivätkä aio jättää toisiaan. – Voimme heittää pallon aikaisintaan sen jälkeen, kun lisenssinhaun määräaika 15. – Rikoksesta ei epäillä joukkueen viime kauden fysioterapeuttia Jari Pylvänäistä eikä minua, joka olen osakkaana alan laitoksessa, Tiittanen korosti. Mutta halusin kaiken aikani Atlantikselle, kun pääsimme eurokentillekin. Hän kysyy seurajohtajan moraalin perään ja pitää toimintaa härskinä. Hämeenlinnan kenttäolot paranemassa LONTOO (STT–REUTERS) Saksalainen formula 1 -ajaja Heinz-Harald Frenzen ajaa tällä kaudella Arrowsilla. Pahin tilanne on Mika Pulkkisella, jonka perheessä on kolme lasta. – Paradoksaalista kyllä jättäydyin A-maajoukkueesta. Seuraavaksi asiaa käsittelee kaupunginhallitus. Pari viikkoa ollaan vielä valmiit odottamaan, vaikka epätietoisuus huomisesta on suuri. Loukkaantuneita pelaajia ei ole operoitu ajoissa. – Kyse ei ole vain siitä, että palkka on viikon myöhässä. Rangersin valmentaja Alex McLeish kaipaa hyvää keskuspuolustajaa, kun joukkueen toppari Craig Moore loukkaantui tiistaina. – Hän sanoi, että kahden viikon kuluessa selviää, miten jatkossa käy. Frenzen Arrowsille STAVANGER/GLASGOW (STT) Maajoukkuetoppari Hannu Tihinen voi sittenkin saada mahdollisuuden pelata Skotlannin valioliigan Glasgow Rangersissa. Rangers on tiettävästi halukas maksamaan Vikingille lopullisena ostosummana noin 30 miljoonaa Norjan kruunua (3,8 milj. Rangers haluaisi ensin vuokrata ja sen jälkeen ostaa Norjan Viking Stavangeria edustavan suomalaisjärkäleen. – Usko on vielä kova, olemme tehneet paljon töitä yhdessä, kestäneet kaiken pukukopin mustalla huumorilla, ja perjantaina kohtaamme MyPa:n. Hämeenlinnan kaupungin tekninen lautakunta otti hankkeeseen myönteisen kannan keskiviikkona. Kaikkien seurojen paperit pitäisi tutkia yhtä aikaa, mutta erityisistä syistä voi toimia jonkun kohdalla nopeamminkin, vastaa liigan toimitusjohtaja Jan Walden. Olemme yhteisellä päätöksellä olleet hiljaa, mutta nyt puhumme. Kiusallisia ovat ilmenneet laittomuudet. 2002 s KESKIPOHJANMAA Lyhyesti Timo Huotinen HELSINKI (STT) Atlantiksen 18 sopimuspelaajaa (poissa vain kaksi ulkomaalaispelaajaa) ja valmentajakaksikko Ari Tiittanen–Markku Palmroos tulivat torstaina yhdessä esiin ja kertoivat medialle vaikeuksistaan. Tammikuun palkkojen myöhästyminen pistettiin aluksi Nordean lakon piikkiin, mutta tiistaina Ritala kävi harjoituksissa kertomassa, ettei rahaa (Kimmo Tauriaisen myynnistä Norjan Start’iin) ole olemassa palkanmaksua varten. divisioonan jalkapallojoukkue Birmingham City on kutsunut HJK:n Markus Heikkisen harjoituksiinsa tämän viikon ajaksi. Samalla hän antoi pelaajille halutessaan mahdollisuuden lähteä seurasta ja hankkia uusi työpaikka. Ykkösdivisioonan keskivaiheilla majaileva seura hakee vahvistuksia takalinjoilleen, ja HJK:ssa vahvan kauden pelannut toppari on yksi ehdokkaista. – Kihlakunnanvoudin kirje perjantaina ilmoitti, että asunto pitää olla tyhjä 12. – Markulle tämä seura on elämäntyö. Patino, 23, harjoittelee joukkueen kanssa ensi viikkoon saakka ja on mukana myös viikonloppuna Lahden suurhallissa pelattavassa Lahti -cupissa. helmikuuta on päättynyt. FC Hämeenlinna on jatkanut argentiinalaishyökkääjä Juan Marco Patinon testiaikaa. 22 Urheilu Perjantaina 8.2. Onneksi ystävälliset ihmiset hankkivat edes jatkoaikaa helmikuun loppuun. Se oli virhearviointejani, joten peliin pitää katsoa. Syksyllä oli pulaa jopa pelikengistä ja lääkintähuoltotarvikkeista. Arrowsin edustajat vahvistivat yksivuotisen sopimuksen torstaina. Finnforest Oyj:n viestintäjohtaja Jukka-Pekka Vuori antoi tilaisuuden jälkeen vielä hienoista toivoa: – Korostan, että pallo on päättäjillä. Kolmella pelaajalla on häätöuhka päällä, kun seura ei ole noudattanut sopimusta vuokranmaksussa. Ritalan ja päätukijan neuvottelut ovat katkenneet kauan sitten, mutta joukkue ei halua puhua negatiivista kummastakaan osapuolesta. Näin uutisoi nettisivuillaan. – Omistajan Markku Ritalan lottovoitto tai Finnforestin tai muun tukijan pelastusrenkaan heitto ovat ainoat vaihtoehdot, kertoi joukkueen puhemies Erkka V. Joukkueesta olen ylpeä, en enää ammatistani. – Arrowsilla on hyvä kalusto ja paljon erittäin lahjakkaita ja asiallensa omistautuneita ihmisiä. helmikuuta sekä viime syksyltä vielä osa pisterahoja sekä eurocupin paikasta ansaittuja bonuksia. Arrowsilla on kaikki edellytykset ottaa iso askel eteenpäin, ja olen vakuuttunut, että tulemme sen myös tekemään, tyytyväinen Frenzen totesi. Tuntuu kuitenkin siltä, että mieluummin hän antaa seuran mennä nurin kuin myy ”metsämiehille”, Tiittanen arvioi. Valmentaja Ari Tiittanen ja ainakin neljä pelaajaa ovat olleet tai menossa poliisikuulusteluihin todistajina tai asianomistajina epäillyissä vakuutuspetoksista. Tarkoituksena on palkkaturvahakemusten pikainen lähettäminen eteenpäin. Heikkinen testiin Birminghamiin. Palkanmaksu on hapuillut jo useita kuukausia. Prost ajautui konkurssiin, ja Frenzen joutui etsimään itselleen uuden työnantajan. – Meillä ei ole mitään hävittävää. Hämeenlinnan Kaurialan kentälle ollaan saamassa valaistus vielä tulevan kauden aikana, jolloin iltaottelut olisivat mahdollisia Hämeenlinnassa jo ensi syksynä. Lehtola. Atlantis uskoo ihmeeseen ”Finnforest on valmis pohtimaan tilannetta, mutta pallo on päättäjillä ja aikaa vähän” Atlantiksen kapteeni Rami Rantanen (vas.) ja valmentaja Ari Tiittanen kertoivat seuran synkistä näkymistä torstain tiedotustilaisuudessa. euroa eli 23 Mmk)
Ed. 160.000 km, neliovinen Tänään klo 9–17 Huomenna lauantaina liikkemme suljettu koulutustilaisuuden vuoksi. 2002 Ma-pe Kauppatie 1 69600 KAUSTINEN 11-16.30 14.00-20.00 Puh. Hakemus koskee uuden sikalatoiminnan aloittamista Kruunupyyn kunnan Alavetelin kylässä tilalla Björkhem RN:o 7:71. 6560538 11.35 Aarresaaren seikkailu. Osa 5/5. 2663335 12.00 Addams Family. S533151 13.15 FST: Mamma Ghetto Superstar. 87793 10.05 Lauantaiseura. klo 13.00–15.00 Tervetuloa! Puh. esitys 8.2.2002 1083 12.00 Tutkiva oppiminen. Urheiluohjelma. Osta viihtyisä, hyväkuntoinen, tilava talo. TIEDOTUS YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSESTA LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS Eläinmäärä sikalassa tulee olemaan 3 000 lihasikaa. Ajankohtaista aamupäivää. 1975, yläkerta -82. esitys 19.12.2001 9140731 11.20 Tuhat vuotta, sata kirjaa. Ed. Vauhdikkaassa puolen tunnin paketissa viikon taklaukset, maalit sekä suomalaispelaajien kuulumiset. Sarvissa on taikaa!. Ed. esitys 16.4.2000 76199 08.25 TV2: Veturi. Ed. 0400-751 644 Pilkkikausi avataan 9.2. Pyhännän ja Reisjärven linjat eivät aja nyt. Ed. Mika Ääritalo 1–0. Addamsit oikeudessa. Hakemukseen jota ei palauteta tulee liittää ansioluettelo/nimikirjaote sekä opintoja työtodistusjäljennökset. Lupien myynti entiset sekä uutena Urheilupuoti. 9701083 TV 2 08.00 TV2: Teletapit: Apinat. 644538 MTV 3 08.45 Ti-Ti Nalle. Vanhat sotilaat. Eläinten orpokoti. Sikalan yhteyteen tulee kaksi lietesäiliötä, kummankin lietetilavuus tulee olemaan 1 350 m 3 . LIPUN HINTA 17 EUROA DISCOSSA BILETTÄÄ DJ JANNEH Lauantaina 9.2. Ed. Ed. Tilat sijaitsevat Alavetelin kylässä Kruunupyyn kunnassa. Rauhallinen paikka, hyvä sijainti. 17346828 09.00 TV2: Huimat lentoretket: Autiomaassa. Pätevyysvaatimuksena on kodinhoitajan/lähihoitajan tutkinto. 684644 Nelonen 11.35 Digimon. 1325118 12.05 Tilt.tv. Kärpänen ja ankka. 30809 08.05 Haastattelijana Mirja Pyykkö. esitys 10.10.1999 3887147 09.45 TV2: Ralle Ryökäle: Kävipä köpelösti. esitys 14.3.1999 4410460 09.40 TV2: Alex-hiiri: Nälkäinen lintu. 040-546 6754 Koivutie 6 MotoKellari Avaa! La 9.2. 68644 11.05 Taito-tv: Esiinnytään. Kotipalvelussa pyritään kehittämään myös perhetyötä, joten toimeen valittavalle katsotaan eduksi joko koulutuksellinen tai työkokemuksen kautta saatu kokemus perhetyöstä. Voit myös tilata pyörän... 8753354 12.50 Futistähdet. Erik Tawaststjerna: Sibelius. 57064 09.25 TV2: Urpo ja Turpo. Suojainen, hoidettu 938 m 2 :n päätytontti. klo 21–02 Ravintolassa olutoikeudet Liput 11 € JR 4 Muista tanssikurssit aina tanssi-iltoina 18.15–20.00 Kälviän perusturvalautakunta julistaa haettavaksi 22.2.2002 klo 14.00 mennessä KODINHOITAJAN TOIMEN Toimi on kotipalvelussa, jossa työskentelee kolmessa tiimissä 13 kodinhoitajaa ja yksi psykiatrian sairaanhoitaja. Ed. 08-420 151 Lisää autoja www.autosompa.fi Citroen Xsara 1.8 farmari -98 16.000 € 95.131 mk, aj. Länsi-Suomen ympäristökeskus kuuluttaa 8.2.-11.3.2002 vireillä olevasta ympäristölupahakemuksesta Kruunupyyn kunnan virallisella ilmoitustaululla, Säbråntie 2, Kruunupyy s e k ä L ä n s i S u o m e n y m päristökeskuksen virallisella ilmoitustaululla, Koulukatu 19, Vaasa. Ed. 8– 17 la 9– 15 su su lje tt u Vedenja tuulenpitävällä kalvolla Kälviä, puh. Ed. 64.000 km, ABS, vähänajettu farmari Citroen Xsara 1.6 -99 16.800 € 99.888 mk, aj. LIPUT 10 € TYÖVUORO: PESIS SEURAAVAKSI LA 16.2. 192828 12.45 FST: Matkalla. Ed.esitys 21.04.2000. esitys 3.4.2000 8932070 TV lauantaiaamuna Koripallo Jalkapallo MUSIIKKI JA PARKETTI – JA – ILTA ONNISTUU Liput 8,50 € JR 1 5 LA 9.2. esitys 19.10.1996 1144915 09.35 TV2: Ensio Ripatti: Ripatti ja vaarallinen lelu. Ellit Masi Dilbert Pirkko ja Pentti Maisteri Jaatinen Muumi Mustanaamio B. 6073373 12.15 Peliuutiset. Lisäksi ulkovar.+autokatos+2 parveketta. På lagen Suzuki GSK 750 R -99 Honda VT 600 C -95 Honda CBR 1000 F -92 -90 Suzuki 1400 Intruder -92 Suzuki 600 RFR -94 Yamaha FZR 600 G -94 Honda CBR 600 F2 -91 mm. 6861712 10.00 Tv-uutiset. Kaksi päivää aiemmin Suomi voitti 4–0.. VW Golf 1.8 farmari -95 11.800 € 70.159 mk, aj. 40.000 km, 1-om, ABS-jarrut, ilmastointi, sumuvalot, keskuslukko... 2002 23 Huvit TV 1 08.00 Tv-uutiset. 06-8269 000, vaihde). Huolto, rengashuolto, tasapainotus, varaosat, mp. Ed. 3479064 10.05 Ihana aamu. 916151 09.25 Ankantahtiin. Ed. tulipaloja kuvaava pariskunta, freestyle-hyppyjen pioneeriveljekset ja frisbeellä taituroivat koirat. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden jättämisestä ilmenevät kuulutuksesta. Vauhdikas amerikkalainen viihdesarja. Toinen esitys. esitys 20.9.2001 5129 13.00 Tv-uutiset. Hakemusasiakirjat ovat nähtävillä kuulutusajan Kruunupyyn kunnan ympäristöja terveystoimistossa, Säbråntie 2, Kruunupyy. Uusinta keskiviikolta. Hakemus lähetetään os: Kälviän perusturvalautakunta, Ullavantie 39, 68300 Kälviä. klo 20.00–01.00 NIVALAN TUISKULASSA www.nivalanurheilijat.fi LINJA-AUTOT: Kalajoen ja Himangan linjat ajavat 9.2. kelkat, pienkoneet ym.. 8527151 09.00 Sinisen talon nalle. Valmistunut v. esitys 11.11.2000 6742625 10.00 Talviolympialaiset 2002: Olympiastudio. 948625 12.25 Isosyöte Race: moottorikelkkailua. 20915 13.05 Etelä-Amerikan luonnonihmeet. Sarjan päätösjaksossa suomalaisfutiksen suurlähettiläät Sami Hyypiä ja Jari Litmanen kertovat elämästään ja työstään yhdessä maailman maineikkaimmista jalkapalloseuroista, Liverpool FC:ssä. Hakijalla on sopimus varastoida lietettä jo olemassa olevissa lietesäiliöissä. (06) 835 1134 • Aja meille, se kannattaa • Kotimaiset METSÄSTYSASUT NAHKA-ASUT ja OK-TALO KANNUKSESSA Alakerta: Oh+k+rh+2 h+puku-takkah +ph+s+wc+vh Yläkerta: olo-takkah+2 h+wc+var, yht. esitys 10.12.1999 7527996 11.30 Prisma Studio. 271335 12.35 Boltzi – mobiilipeli. 3 YLIVIESKASTA p. 7165373 10.45 Itse valtiaat. Ylivieska Savarink. 28 KOKKOLAN TYÖVÄENTALO KOKKOLAN TYÖVÄENTALO 5 5 5 5 TE R V ET U LO A 5 REIMA HUHTALA REIMA HUHTALA REIMA HUHTALA & TAIMO LÖF´ ín orkesteri & TAIMO LÖF´ ín orkesteri & TAIMO LÖF´ ín orkesteri 5 5 LAUANTAINA 9.2. Lietesäiliöt sijaitsevat seuraavilla tiloilla: Vassborr RN:o 15:9 (Ossian Wassborr, lietesäiliö 1000 m 3 ) ja Sandbacka RN:o 1:29 (Ralf Sandbacka, lietesäiliö 1 400 m 3 ). Eerikkilä: Pojat 17 v., maaottelu: Suomi–Ruotsi 1–2 (1–0) Suomen maali: 10. KLO 20.30–01.00 5 5 5 5 Pormestarink. esitys 4.2.2002 8332644 09.00 Tv-uutiset. Lammessa runsaasti lohikalaa (taimen, nieriä, kirjolohi). Mm. 136.000 km Peugeot 306 1.6 -95 8.350 € 49.646 mk Opel Corsa 1.4i -90 3.300 € 19.620 mk, aj. Virtanen KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 8.2. Sarjaa uusitaan maantaisin klo 15.45. Stereo. 06-861 1215 Fax 861 1216 KOKOAJAN TULOSSA TUONTIPYÖRIÄ JA VAIHDOKKEJA.. 3430915 09.40 Pokémon. esitys 3.1.2002 2712 12.30 Etälukio Kirjallisuus: Synnytystuskat. 2100118 10.45 Ihmeellinen luonto. TUROS HEVI GEE TYÖVUOROSSA SILLOIN: SUUNNISTUS WWW.L-SINERGY.ORG HIMIN 23.3. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaisesti. 656373 13.50 AXN. 97170 09.05 Lauantaivekkari. Asian esittelijä: Rakennusmestari Martin Stenbacka, puh. n 194 m 2 . (06) 367 5371 • EDULLISIN HINTALAATUSUHDE • MYÖS MITTATILAUSTYÖNÄ KAIKENKOKOISILLE • HETI VALMISTAJAN RUNSAASTA VALIKOIMASTA ar k. Kokkolan kaupungin Linnusperän kylässä sijaitsevan tilan Kyrkliden RN:o 14:0 (Bernhard Store) kanssa on sopimus varastoida lietettä 380 m 3 olemassa olevaan lietesäiliöön. Perusturvalautakunta 6.2.2002 OSTETAAN DIESELEITÄ PURKUUN maasturit pakettiautot ja henkilöautot MYYDÄÄN Fiat Ducaton -94/-99 tehostetut hammastangot + pumput. NBA keskiviikkona: Boston–Sacramento 85–102, Cleveland–Houston 111–109, New Jersey–Dallas 100–112, Minnesota–Portland 113–103, Seattle–Phoenix 90–79, LA Lakers–Chicago 89–97. ENNAKKOLIPUT MYYNNISSÄ NYT NIVALAN, HAAPAJÄRVEN JA KOKKOLAN VIIHDESTOPEISSA SEKÄ YLIVIESKAN KIRJASSA & KASETISSA. Turbot OSTO JA MYYNTI 0400-163 480 LEPPILAMPI Leppilammen kk p. Tiedusteluihin vastaavat perusturvajohtaja Seppo Mattila tai kotipalvelun ohjaaja Anna-Liisa Maunumäki (puh. Hei me tanssitaan!. Ed. Aikataulut www.nivalanurheilijat.fi. Sekalaiset Kuulutukset Myytävänä moottoriajoneuvoja Palveluhakemisto Kiinteistöjä myydään Avoimet toimet Perustettava yhtiö Huldén Krister ja Dan/Krister Huldén on jättänyt ympäristölupahakemuksen LänsiSuomen ympäristökeskukselle. esitys 2.2.2002 1336460 11.00 Tv-uutiset. Pääsääntöisesti kotipalvelua, kuten tämänkin toimen vastaanottajaa työllistävät vanhusasiakkaat. Tieteen ajankohtaisohjelma. Esittely la 9.2. 273793 13.20 NHL Power Week. Osa 4/6
Arktikaharrastajia tavattiin harrastuksensa parissa keväällä 1997, jolloin kevät oli pahasti myöhässä. 7117644 00.55-01.25 Saari. 13-vuotias Tania joutuu viettämään kesäloman isänsä ja tämän uuden perheen kanssa. Alkaa yhteisellä ulkoilupäivällä, lähtö Koivurististä Patamäelle klo 14. SU 10.2. Syntyjä syviä pohtii Vaeltava Ritari Rusinante-hevosensa kanssa. Toim. 6871048 14.50 Mimi. Osa 2/12. 408885 09.05 Tunteita ja tuoksuja. Suomen nopein oluenjuoja. Formulakuume nousee, vieraina selostaja Tomi Tuominen. Ota yhteyttä diakoniatyöntekijöihin. Salmela. Kahvitarjoilu. KE 13.2. 8376335 (Pekka) tai 8376333 (Seija). 2821408 21.00 Selviytyjät. Klo 13 Sydänyhdistyksen hengellinen piiri Pikkusalissa. Legendaarinen ohjaaja Jussi Parviainen. Kumimies Englannista vääntää itsensä miten tahtoo jopa pieneen laatikkoon. Su 10.2. Arktika, lintujen jokakeväinen massamuutto, vetää sadoittain lintuharrastajia Viroon ja Viipurinlahdelle kiikaroimaan kesän airuiden lentoa kohti pohjoista. 2002 s KESKIPOHJANMAA 24 Uskonnollinen toiminta Kokkola Pietarsaari KÄLVIÄN HELLUNTAISEURAKUNTA Kokkolan Rovastikunta Kannuksen Baptistiseurakunta SU 10.2. 851476 20.00 Kahdeksan uutiset. (huom. Katsojaäänestyksen tulos julki: kumpi nappaa Pudotuspelin rahapotin itselleen. aika ja paikka!) Klo 18 Viittomakielen piiri Kotinurkassa. Osa 4/4. Ilmoittaudu viikolla 7 ti-to 14-16, p. Olavi Palovaara. Julkkisvieraana Minna Lehtinen. Vaikuta ohjelman kulkuun tekstiviesteillä tai chatissa. Naiset: 400 m: 1) Cathrine Murphy Britannia 53,44, 2) Monique Hennagan USA 53,81, 3) Kudirat Akhigbe Nigeria 54,68. Klo 8 Aamurukouspiiri Toimituskappelissa. Capellarin tutkimukset. 8768663 23.10 Eron lait. Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena Kakkosella. Kesto 99 min. Katso, mihin astut, kaatuminen voi tappaa. 3552248 06.25 Huomenta Suomi. Klo 13 Kohtaamispaikka Koivuhaan diak.toimistossa. Osa 3/7: Hekumallisuus. Suunnittelu Sepi Niemi ja Tuomo Kaminen. P:saaren rauhan Sana ry. Kesto 88 min. 829069 22.00 Kymmenen Uutiset. Madeleinen katkerin vihollinen on hänen entinen ystävänsä Helen Sharp (Goldie Hawn), muodonmuutoksen läpikäynyt kuuluisa ja juhlittu kauneudenhoitoa käsittelevien kirjojen kirjoittaja. Voiko mahdotonkin tehtävä onnistua, kun harjoitteluaikaa on viikko. MA 11.2. Klo 18.30 Sleyn Kaarlelan osaston vuosikokous ja lähetyspiiri Halkokarin srk-talolla. (Ruokailumahdollisuus 3,5 e, kuljetuksesta yhteys diak.toimistoon). mennessä p. 2. Tässä ohjelmassa myös yleisöllä on mahdollisuus saada sanansa kuuluviin! Ohjelmassa nähdään myös ”näkemyksellisiä” inserttejä, joita Tuomaksen lisäksi toimittaa uuvutustaktiikalla ohjelmaan tiensä pyrkyröinyt Mehmet (Memo) Özkan. Gwen alkaa katua kieltävää vastaustaan Ethanin kosintaan. Ilkka Kalliokoski. 14 kokoontumiskertaa, huhtikuussa lyhyt leiri. Ernestinkään leikkausveitsi ei kuitenkaan enää riitä tekemään tyhjäksi ajan aikaansaamia tuhoja, ja epätoivoinen Madeleine on valmis kokeilemaan keinoa mitä tahansa. Klo 16 Seurat Rauhanyhdistyksellä. Amerikkalainen draamasarja. Klo 13 Hakalahden lähetyspiiri Lähetyssopessa. 604392 17.05 Lööpin takana. Teknisiä lisätietoja Teksti-tv:n sivulla 606 ja 607. Pyllikki Finch. Laulattajana Satu Sopanen & Mukaralla. Ajankohtaista. 6464040 22.30 Viihdeperjantai: Joonas Hytönen Show. 72032088 13.15 Urheilukanavan ikkuna. MA 11.2. Klo 18.30 Seurat Rauhanyhdistyksellä. Lähetysopin kand. Kaikkiaan vapaaottelun aktiiveja Kokkolassa on 22. Palveleva puhelin 10071 kuuntelee ja keskustelee joka ilta klo 19-24. Tervetuloa! klo 13 Diakoniapiiri Karhusaaren kirkossa. Klo 18.30 Nuortenilta Vasikkasaaressa. Akilles. erä: 1) Mark Lewis-Francis Britannia 6,66, 2) Coby Miller USA 6,66, 3) Frank Fredericks Namibia 6,68, 4) Marcus Pöyhönen Suomi 6,69, 5) Freddy Mayola Kuuba 6,74, 6) Lenny Martinez Ruotsi 6,81. Klo 18 Kansanlähetyksen sunnuntaiseurat Pikkusalissa. 5.55 Ykkösen Aamu-tv:n otsikot. klo 9 Talvirippikoulu srkkeskuksen auditoriossa. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Erkki Hanni (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 05.55 Ykkösen aamu-tv. Ajanvaraus mape klo 9-13, p. Allianssit kuka tukee ketä. Toim. 701088 15.00 Tv-uutiset. klo 18 Kirkkokuoron vuosikokous ja kuoroharj. Viime vuonna vastaavista kisoista Kokkolaan tuli kaksi SMhopeaa Anssi Ainalin ja Sami Hyypän toimesta. 1088514 17.00 Viiden Uutiset. 7114557 01.10-07.15 MTV3 Deitti. 8.55. Riippumaton ajattelija ihmettelee, voiko Suomessa saada ajokortin vaikkei tunne numeroita. Uusinta perjantailta. Klo 18 Pääsiäisvaelluksen tehtävienjakotilaisuus Alasalissa. 1502392 19.00 Pisara. Oppaana kierroksella Pekka Myyryläinen. Ti 12.2. Kaikki tervetuloa! KE 13.2. vieraana Esa Nummela 8.41. 8296333 tai 8376333 Seija. 5812514 10.40 FST: Pussel. 861885 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Perjantaina 8.2. Kirsi Rundgren 050-3549834, Markku Leinonen 050-3740793. YHTEISVASTUU 2002 on ihmisarvoisen elämän ja asumisen asialla. Klo 18.30 Kirkonmäen lähetyspiiri Kerttulissa. klo 16 Talvirippikoulu srk-keskuksen auditoriossa. Sally Spectra ja päivän sana. 567682 14.05 Maailmannäyttämöllä. klo 19.00 ja Su 10.2. 6.15 Kulttuuriuutiset. Paavo Talonen ja Paul Snellman. Todistaja. Kuvasuhde 16:9. 3657205 23.20 Kulttuuriuutiset. Backstage: Pe klo 21-24 kahvilailta. 8.15 Afrikkalaisen koulutytön arki. vieraana vuoden Eeva Pirjo Kauppinen 8.25. Hänninen, kantt. 33779 17.50 Alueuutiset. klo 14 Seurat Skutnäsin rukoushuoneella, järj. KASTETTU: Olivia Adalmiina Salminen Su 10.2. 452974 20.00 Viihdeperjantai: Greed. 265392 22.20 Tulosruutu. Stereo. 2822137 20.55 Uutiset ja sää. Antiikkikauppias menehtyy liikkeensä tulipalossa. Kesä kaupungissa. 3) Kudirat Akhigbe, Nigeria, 54,68. srk-keskuksessa. Kiss FM:llä riemua ja pahennusta herättänyt juontajapari Henkka Hyppönen ja Tuomas Enbuske jälleen samassa studiossa mutta nyt ensimmäistä kertaa televisiossa! Viihteellinen show tuo ruutuun joukon nimekkäitä vieraita, joita haastatellaan yksin ja yhdessä. Feofanova ylitti naisten seiväshypyn uuden sisäratojen ME:n 472. Voisitko esim. 8296 551. Klo 8 Aamurukouspiiri Ykspihlajan kirkossa. 7225446 17.20 TV2: Huvitutti. Juontajana Anu Sinisalo. Stereo 5018021 18.36 Ebu-dokumentti: Rachèlin uudet korvat. Giljotiini on maailman ainoa tietokilpailu, jonka tyhmäkin voi voittaa mutta vain jos on epärehellinen. Aulis Anttila. Etsitty mies. Salainen linnake. Tilaisuudet; La 9.2. Ed. 545601 00.20 Wall Streetin pörssihait. Ed.esitys 09.11.2001. 4830972 07.50 Tehotytöt. Marianne Tunkkari ja Mauri Tastula, laulu. 2691064 03.45-06.00 Talviolympialaiset 2002. Helsinki-Vantaan lentokentällä haastateltavana valmentaja Christian Leitner. Laajakangas. Tukholma: Globenin hallikisat: Miehet: 60 m, alkuerät: 1. klo 17.30 Naisten raamattupiiri srk-keskuksessa. Tuotanto: Ten Years Production Oy / TV2 Viihdeohjelmat. 2302934 17.40 Viittomakieliset uutiset. Klo 13 Leenalan lähetyspiiri Rautakonnussa. srk-keskuksessa. Uusinta torstailta. Hänninen, kantt. klo 18 Miesten raamattuja hölkkäpiiri Merilässä. Korkeus: 1) Staffan Strand Ruotsi 235, 2) Stefan Holm Ruotsi 229, 3) Wilbert Pennings Hollanti 225. Klo 17-21 Yksineläjien ilta Koivuhaan diak.toimistossa. Kaksi perhettä ja kaksi mahdotonta tehtävää. Lännensarja Shilohin ranchin miehistä ja naisista. 5280972 09.00 Huomenta Suomen Uutiset. matkanjohtajat Erkki Murtomäki (8315833 tai 050 5624936) ja Esko Hautamäki (8312152 tai 050 5921726). Esko Hautamäki. klo 19.00 Vieraita Karjalasta, Nikolai, Leena, Seppo, Ylistyslauluryhmä. Osa 7. Stereo 9672717 21.00 A-studio. Osa 23/39. 215717 22.35-00.04 Eurodekkari: Prof. Klo 12 Diakoniapiiri Halkokarin srk-kodilla. LAPSITYÖ SU 10.2. 160243 14.10 SM-liiga Hockey Night. Klo 19 Nuorten ilta Rauhanyhdistyksellä. Osa 2/15. 6.37 Veneiden kevätmuotia. Klo 9.30-11 Naisten arkiaamukahvit Koivuhaan diak.toimistossa. Jorma Aspegren puhuu, Jehiel laulaa. 250224 18.35 FST: OBS. Laskiaissunnuntai. 330934 18.50 Atte ja Nysä-Putte. Ihmeteltävää riittää niin kyläläisillä kuin Rosilla. klo 18 jumalanpalvelus, klo 18 lasten kerho. Klo 12 Sanajumalanpalvelus Kaarlelan kirkossa. Viime viikonlopun parhaat palat ja kisaajien tunnelmat ennen uuden viikonlopun taistoa. Ohjelman lopuksi kaikki vieraat kootaan Henkan johdolla yhteen vaihtamaan mielipiteitä jostakin kansalaisia juuri sillä hetkellä puhuttavasta aiheesta. Kasvatus. 6539972 16.25 Erätulilla: Arktikan odotus. Perheasiain neuvottelukeskus ma-pe klo 9-13 puh. Aikuiset 5 e, lapset (11-4 v.) 3 e. NUORISOTYÖ PE 8.2. 860576 17.35 Kauniit ja rohkeat. Rosi tulee kylään. Klo 17 KEVA-kerho Koivuristissä. 76798 00.30-00.40 Euronews. Kamera kiertää: Hirsitalo kestää tulipalossa paremmin kuin yleisesti uskotaan. 379595 20.50 Missimittari 2002. 459779 19.15 Kauppalehden Talousuutiset. Heikki Hurtig, Aarne Uusi-Illikainen. Tea Khalifa juontaa suoraa lähetystä. Kaupungin kasvatti, tohtori Burgnerin tyttöystävä Rosi saapuu alppikylään. 8977243 15.10 Virginialainen. Ja mikä olisikaan helpompi ratkaisu pulmaan kuin seerumi, joka lupaa ikuisen nuoruuden. klo 19 rukousilta. FST/Opetus. TUKHOLMA (STT) Nuori venäläinen MM-kakkonen Svetlana Feofanova voitti maailman viime vuoden parhaaksi naisyleisurheilijaksi valitun Stacy Dragilan näiden ensimmäisessä MM-kilpailuiden jälkeisessä kohtaamisessa. Klo 11.30 Ystäväpiiri Kaarlelan srk-kodilla. 08-4639200. (Jerusalem/Tiberias) toteutuu. 12.-14.2. KE 13.2. Kokkolan Kamppailuklubi keskittyy juuri vapaaotteluun eikä mihinkään yksittäiseen lajiin. 502224 20.30 Tv-uutiset ja sää. Ilm. FST/Opetus. klo 18 Posliinipiiri B Solkullassa. Tarmo Leppälä, Seppo Haaponiemi. Kuinka nuori eläin kasvaa itsenäiseksi ja kykeneväksi aikuiseksi. 126359 13.35 Valopilkku. Kotimaa. Mäntyristi päivystää maanantaisin klo 13-14.30 (huom. Varmista mukanaolosi. LA 9.2. Vain työttömille. Virkavallan mielivalta luontokuvauksen esteenä. Klo 10.30 Diakonian laulupiiri Kaarlelan srk-kodilla. My fair Lady yhdistää opettajat ja oppilaat Luvialla. Ajankohtaista nuorille. Forrest Gumpin ohjaajan, Robert Zemeckisin Oscarilla palkittu musta komedia ikääntyvästä näyttelijästä Madeleine Ashtonista (Meryl Streep), jonka kauneus rapisee yhtä nopeasti kuin urakin. ja tied. AVIOLIITTOON VIHITTY Georg Alfons Mattias Holm ja Eija Helena Kankaanpää, Heikki Juhani Oikarinen ja Anita Silja Annikki Rusila, Antti Juhani Lahtinen ja Tuuli Pauliina Luhta HAUTAAN SIUNATTU Lempi Martta Store 91 v., Ingrid Ingeborg Björkbacka 77 v., Ahti Kyllönen 76 v. klo 19.00 Rukouksenilta. Torstaina 14.2. 175 21.30 Naurettavaa!. 3-loikka: 1) Christian Olsson Ruotsi 17,28, 2) Fabrizio Donato Italia 16,76, 3) Igor Spasovhodski Venäjä 16,53, 4) Rostislav Dimitrov Bulgaria 16,50, 5) Aleksandr Glavatski V-Venäjä 16,43, 6) Johan Meriluoto Suomi 16,42. Tuotanto Van der Media Oy. 7.50 Venemessut. klo 18 Sururyhmä srk-keskuksessa. Kertakin voi olla liikaa. 800934 23.30 Seitsemän rohkeaa miestä. TI 12.2. klo 18 Naisten raamattuja hölkkäpiiri Merilässä. Veikko Lilja. 7175 12.30 Ylen avoin: Minilääkis. Klo 19 Rukousja raamattupiiri Marjaana ja Veikko Vanhalalla, Rödsöntie 30. Nuoruudenlääke. Klo 9 Voimistelupiiri Pikkusalissa. Veteraaniurheilusta virettä. 4863446 11.00-11.04 Tv-uutiset. Musiikkia ja Esirukouspalvelua. Nyt. Kohtaamisia Maikkarin yössä. PE 8.2. Klo 13.30 Keskikaupungin lähetyspiiri Lähetyssopessa. matkailijan sää 8.31. Tervetuloa. RUOKALA.COMin juontaja, kaunis näyttelijä Minna Turunen. 828750 18.00 Speden Spelit. 6.48 Suomalaisten alppinistien olympiatoiveet tekniikkalajeissa. DIAKONIAJA LÄHETYSTYÖ Kirkonmäen diak.toimisto on avoinna vain torstaisin klo 9-11. 15.2. Kuusniemi, kantt. 504296 23.00 Myöhäisuutiset. Ajatus uskosta! Stereo. 6.00 alkaen uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein, 6.45, 7.45 ja 9.05 Morgonnytt. 53040 21.15 Mahdoton tehtävä. Huijata saa, kunhan siitä ei jää kiinni. 956840 21.00 Elokuva: Kuolema pukee häntä. 703427 19.40 Vuoristolääkäri. 254866 19.00 Seitsemän Uutiset. Sana ja rukous Rekilällä klo 19. klo 17 Milaryn (Miesten lauluryhmän) harj. Keräys on jo hyvässä käynnissä. PE 15.2. 2331446 17.46 FST: X-tra: Special. LA 9.2. Tuotanto Filmaattiset Oy. Ilta päättyy klo 20 hartauteen ja paikallaolijoiden leiri jatkuu. mv. 52137 18.15 Kakkosen talvisää. Hillitty komedia työttömästä miehestä, joka saa selville, että hänen vaimollaan on suhde. Juontajana Jukka-Pekka Palo. PERHEKERHO – AVOIN KERHO äideille/isille sekä perheen pienimmille. 2863576 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. aika!). Kisojen avajaiset. VIHITTY AVIOLIITTOON: Tuomas Otto Akseli Kuusniemi tästä srk:sta ja Heidi Camilla Sandström Pietarsaaren ruots. 3847717 08.05-08.30 Giljotiini. Klo 10-12 Esirukousja ylistyshetki Pikkusalissa. 400 m A-finaali: 1) Daniel Caines Britannia 46,35, 2) Jimisola Laursen Ruotsi 46,55, 3) Stephane Diagana Ranska 46,88. Tekstiviestillä toimiva trivia, jossa voit testata yleistietosi ja nopeutesi muita katsojia vastaan. Klo 14.30 Eläkeläisten keskustelupiiri Koivuhaan diak.toimistossa. 7767427 14.25 Ihmeellinen luonto. klo 11.00 LÄHETYSJUHLA Kati ja Esko Vaara, H. Pikavoitto/Tahdonko.7991205 15.40 Teräsmies. 9910040 15.45 Näkymätön mies. 7.18 Perjantaipörssi. Klo 18 Messu Ykspihlajan kirkossa. Puuseppää aina tarvitaan. 8716363 00.05 Vartija. 1492330 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous. 456137 19.00 Sinkut lemmenlaivalla. klo 18 SLEY:n kuoroharj. Klo 18-21 Nuorten oloilta Koivuristissä. La 9.2. Hengelliset naistenpäivät Kalajoen kristillisellä opistolla 22.-24.2. 807755 20.15 Talousuutiset. Klo 11.30 ystävällistä liikuntaa, klo 12 lauluhetki. 9592392 10.30 FST: X-tra: Special. Salmela. 8.20. krs. 6.20 Lehtikatsaus. Kateutta ja pahaa verta naisten välille aiheuttaa plastiikkakirurgi Ernest Menville (Bruce Willis), Helenin ex-mies ja Madeleinen nykyinen. Klo 10 Olotila lapsiperheille Kotinurkassa. Tule mukaan toteuttamaan vaellusta! Klo 18.30 Rauhan Sanan seurat Pikkusalissa. Kentala-Polso, Varhaisnuorten lauluryhmä. 1238972 18.35 Uutisotsikot. klo 10 MESSU kirkossa, Vantakorpi, Jarva. Mukaan mahtuu 18 ensimmäistä. 7.40 Ydinvoimaa puolesta ja vastaan. LA 9.2. 84359 17.10 Tohtori Becker. Jo 30-luvulla mainostettiin matkailua, 40-luvulla kansanedustajat ja urheilujohtajat pitivät yhteisiä hiihtokilpailuja ja 50-luvulla opetettiin kuntoilua Tahkon johdolla. 6796088 17.55 FST: X-tra. srk:sta. 49446 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. Ranska 2000. 8519934 09.50-10.15 Kauniit ja rohkeat. 9463682 20.30 Ammu vaan!. 9.10 YLE News. 401935 19.30 Giljotiini. Mukana Salomons ja Aimo Kopsala. Ke klo 18.30 raamattupiiri. Ke 13.2. 9041514 17.05 Passions. 5085953 16.55 Karhuherra Paddington. 7.19 Matkalla Salt Lake Cityn mitalijahtiin Kalle Palander ja Sami Uotila. Pieni nokikarhu. Allianssit kuka tukee ketä. Työttömien ruokailu Maanantaisin ja torstaisin Alasalissa klo 11-12.30. Lähetyssoppi: Ma-pe klo 10-14. To 14.2. Tarvitsemme myös listakerääjiä. TO 14.2. Ke 13.2. 2581330 15.30 Kesäyön tähti. La klo 21-24 bändi-ilta. Klo 16 Kansainvälinen perheilta Koivuristissä. 7.48 Oma talous hallintaan! Uutiset ja sää puolen tunnin välein alkaen kello 6.30. 60 m:n aj: 1) Jevgeni Petjonkin Venäjä 7,54, 2) Liu Xiang Kiina 7,61, 3) Elmar Lichtenegger Itävalta 7,63, 4) Robert Kronberg Ruotsi 7,81, 5) Marcel van de Westen Hollanti 7,83, 6) Yoel Hernandez Kuuba 7,84. Tuotanto: Filmiteollisuus Oy / TV2 Viihdeohjelmat. 7972 13.00 Tv-uutiset. 6.50 Apteekkien farmaseuttipula. Klo 15 Kuurojen raamattupiiri Ystävänkamarissa. Konsertti on taltioitu Viljakkalassa 16.7.98. Tervetuloa läheltä ja kaukaa! Pikkusalissa 10.2. klo 13 Päivämartat srkkeskuksessa. klo 19.00 JUMALA VOI kokoussarja alkaa, katso erillinen ilmoitus. 9158088 19.30 Salatut elämät. Paavo Talonen. vieraana korusuunnittelija Paula Nummela 8.48. 800 m: 1) Glody Dube Botswana 1,47,21, 2) Juri Borsakovski Venäjä 1.47,24, 3) Pawel Czapiewski Puola 1.47,53, 4) Joseph Mutua Kenia 1.48,03, 5) Wilson Kipketer Tanska 1.48,20, 6) Rickard Pell Ruotsi 1.49,46. Klo 12 Keskusteluja rukouspiiri Mäntyristin diak.toimistossa. Klo 20 ”Jumalan sana on voimallinen” Toimituskappelissa. klo 18.00 Esa Heinonen Veikko Kolppanen Juhani Rauhala musiikki: Suvi Viitasalo Tervetuloa Kansanlähetys Klan suom. Osa 4/8. Klo 18.30 Raamattuja keskustelupiiri Sulkalalla, Kuokkamaantie 14. www.yle.fi/hotsport 615717 14.10 Tänään otsikoissa. SU 10.2. Hourailua. Klo 13 Ykspihlajan diakoniaja lähetyspiiri Ykspihlajan kirkolla. Tuomas puuttuu pelin kulkuun kysymyksillään ja kommenteillaan asemapaikaltaan yleisön joukosta. Klo 11.30 Lähetyslounas Alasalissa. Leenalan lähetyspiiri vierailee. Kevät koittaa. Refereras i flerljud. Ori. 1816224 18.20 Kotimaa.Nyt. PE 8.2. klo 12.00 ja klo 18.00. kevään trendit naisten alusvaatteissa. 500525 07.25 MIB. 800 metrin ME-mies Wilson Kipketer palasi kilparadoille, mutta jäi viidenneksi. 9312021 18.15 FST: TV-nytt. Ajankohtaista nuorille. TI 12.2. Tervetuloa! Kokoussarja 9.-10.2.2002 Betel-srk:ssa (Torikatu 51) Puhujana Harri Johansson, Toijala Tilaisuudet: La klo 18 ja 19.30 väliajalla kahvitilaisuus Su klo 12 jatkuu päivätilaisuudella. Virpi Vantakorpi. 971446 18.00 Kellarin kunkku. 24870915 07.00 Godzilla. 229156 19.25 Päivän sää. TO 14.2. klo 19 Seurat Pedersören kirkossa, järj. 54406996 13.15 Suomi eilen elokuvan silmin. 488601 13.45 Hot Sport. Tässä kilpailussa ei etsitä tietäjiä, vaan niitä, jotka eivät tiedä. 6.25 Kuntotalkoot. 29195446 09.15 Synnit. Pe pullapäivä. Korkeus: 1) Marina Kuptsova Venäjä 197, 2) Olga Kaliturina Venäjä 197, 3) Venelina Veneva Bulgaria 197, 4) Dora Györffy Unkari 194, 5) Kajsa Bergqvist Ruotsi 194. Lauantain henkilökohtaisille matkoille on ilmoittautunut 93 suunnistajaa. H E L L U NT AISEURA K U N T A KANNUS Kokoussarja Sana elämäksi. Kuutamolla-elokuvassa näyttelevä kirjailija Anna-Leena Härkönen. 5650663 23.25 FST: Kvällsnytt. 97449953 08.15 Ihana Aamu. iltalenkilläsi pudottaa postilaatikoihin yhteisvastuumateriaalia. Yleensä matkimalla vanhempiaan. klo 13 Pyhäkoulu srkkeskuksessa ja Edsevön kerhotalossa. 588175 14.35 A-plus. 2. TI 12.2. Lohen viimeinen matka. Klo 20-23 Avoimet ovet Montussa. Kirpputorillamme voit tehdä löytöjä, mm. 8296551. Klo 12 Perjantaipaussi Kontaktissa. Stereo 2332175 17.45 FST: Kortnytt. Klo 10 Messu seurakuntakeskuksen Yläsalissa. Vielä ehtii ilmoittautua Lompoloon hiihtolomaretkelle, p. Toim. Klo 10 Perhekerho Halkokarin srk-kodilla. Klo 18 Venäjänkielinen keskusteluja raamattupiiri Koivuristissä. Pankkilakon opit: voiko lisätyöstä kieltäytyä. Stereo. srk:sta. 2534137 22.05 Älä katso. Klo 19 Miesten sana&sauna Vasikkasaaressa. NUISKU eli nuorten ihmissuhdekurssi alkaa 4.4. Capellari epäilee, että kuolemaan liittyy rikos. Klo 13 Lähetyspiiri Koivuristissä. 9208205 23.10 Tv-uutiset. srk SUNNUNTAISEURAT Ke 13.2. erä: 1) Morne Nagel E-Afrikka 6,59, 2) Brian Lewis USA 6,66, 3) Greg Saddler USA 6,67, 4) Christian Malcolm Britannia 6,77, 5) Patrik Lövgren Ruotsi 6,81, 6) Marc Blume Saksa 6,89. klo 19.30 kutsutaan Kälviän seurakuntakotiin rovastikunnan kirkkoherrat, kirkkovaltuuston puheenjohtajat ja kirkko-/seurakuntaneuvoston varapuheenjohtajat (tarvittaessa varajäsenet) keskustelemaan kirkkohallituksen asettaman hiippakuntarajatoimikunnan mietinnöstä "Maakuntajakoon pohjautuvat hiippakunnat ja yhteistyön kehittäminen hiippakunnissa". Top 14.2. 8576359 20.25 Huomisen sää. 5675972 23.30 Sinun tähtesi: David Bowie. 7567224 17.35 Eläinmaailman vaeltajat. 8590021 20.30 Videotreffit. 798040 15.15 Kummajaiset. 74224 19.05 Talviolympialaiset 2002. Rieskoja, laskiaispullia ja hernekeittoa (myös omiin astioihin). 46953 20.55 Urheiluruutu. MUUTA ISRAELINmatka 3.-11.4. rippikoulun opettajakoulutusta Kaustisen opistolla. Liput 6,5 e (sisältää kahvitarjoilun). klo 9–18 Tarjoamme ystävänpäiväkahvit Lähetyspirtillä, Koulukatu 11. Perheasiain neuvottelukeskus, Kauppatori 2, 3. Palveleva puhelin 10071 klo 19-24 joka ilta. Kotimainen viihdeohjelma. TO 14. Sanan ja Rukouksen ilta klo 19.00. Kaikkiaan kisoissa on mukana 22 kilpailijaa. LA 9.2. rovastikunnan pyhäkoulujuhla Kaustisella alkaen jumalanpalveluksella. 3426972 11.55 Neropatti – mobiilitietokilpailu. Dollarienergiaa Deaconin boksissa. 78205 19.20 Ansa ja Oiva. Klo 19 Yhteisvastuukonsertti Yläsalissa. Loppukilpailu: 1) Nagel 6,53, 2) Lewis 6,62, 3) Fredericks 6,63, 4) LewisFrancis 6,63, 5) Saddler 6,65, 6) Miller 6,72. Sydänten paloa. Stereo. klo 18 Sanan ja sävelen ilta kirkossa. Paddington olympialaisissa. 266156 23.05 Urheilu-uutiset. P:saaren rauhan Sana ry. Kotimainen viihdeohjelma. Klo 13 Kuntopiiri Rautakonnussa. Sieppausjuttu. 471446 18.30 Saari. Ti 12.2. Seurat jatkuvat klo 19, Paavo Talonen. YHTEISVASTUU-listakerääjiä tarvitaan! Ota yhteyttä alueesi diakoniatyöntekijään. Ohjelmassa nähdään, kuinka eri lajien edustajat toteuttavat kasvatusta ja kuinka eri olosuhteissa kasvaneet eläimet poikkeavat toisistaan. Kokkolasta kahdeksan SM-vapaaotteluihin Feofanova taivutti halli-ME:n Svetlana Feofanova taivutti naisten seipään sisäratojen uuden ME:n. Sunnuntain viesteihin on ilmoitettu 17 joukkuetta. klo 19.30 Perjantaipysäkki, puhuu Mikko Kurki. Riippa, SirkkaLiisa ja Marjaana. Ilm. Lisäksi klo 10–12 musiikista vastaa kanttori Ari Penttilä, klo 11–12 vieraana pastori Tapani Kuusniemi ja klo 13 lähtien Talonpojat -yhtye musisoi. 3583750 16.10 Elämä käsissä. 800 m: 1) Stephanie Graf Itävalta 1.59,51, 2) Maria Mutola Mosambik 2.00,09, 3) Ivonne Teichmann Saksa 2.01,89, 4) Maite Martinez Espanja 2.01,98, 5) Svetlana Tsherkasova Venäjä 2.02,09, 6) Helena Fuchsova Tshekki 2.02,19. La Nuoret klo 19.30 Su 10.2 Päiväkokous 11.00, H-hetki Hopijakummussa 13.30 Ti 12.2 Rukouskokous 19.30 T.Puumalalla. esittelyssä tämän vuoden Miss Suomi -ehdokkaat. 58972 15.05 Ipanat. 1 500 m: 1) Berhane Adere Etiopia 4.05,54, 2) Helena Javornik Slovenia 4.08,10, 3) Alesja Turova V-Venäjä 4.08,81, 4) Hayley Tullett Britannia 4.12,43, 5) Maria Cioncan Romania 4.13,12, 6) Zoia Kaznovska Ukraina 4.13,68. Klo 14 Seurat Närvilän rukoushuoneella. Tuotanto: Broadcasters Oy / TV2 Viihdeohjelmat. projektori 8.34. Kesto 98 min. 21446 11.30 Ups and downs. aamupalalla Kaarina Kivilahden luona 8.28. Aiheena ystävyys, askartelua. Kuva: Lehtikuva/EPA. Tämä on suurin määrä kilpailijoita yhdestä seurasta. USA 1992. Stereo. Kerhot toimivat viikoittain ti klo 9–11 Karhusaaren kirkossa ti klo 13.30–15.30 Kirkkorannan srk-kodilla to klo 9–11 Edsevön kerhotalossa to klo 13.30–15.30 seurakuntakeskuksessa RIPPIKOULUTYÖ LA 9.2. Nuorison oma urheilumakasiini, joka ei vierasta hurjimpiakaaan extreme-lajeja. Uusinta torstailta. Klo 13 Rauhan Sanan seurat Yläsalissa. Hiihtosuunnistuksen am-kisat Sievissä KOKKOLA (KP) Kokkolan Kamppailuklubista osallistuu tulevana lauantaina kahdeksan kilpailijaa vapaaottelun SM-kilpailuihin Vaasaan. MA 11.2. Klo 18.30 Sleyn lähetyspiiri Koivuristissä. Äitipuolen teinityttäret hyljeksivät Taniaa, joka löytää seuraa parikymppisestä pojasta. Enron vei eläkeläisten rahat ja uskon bisnesmiehiin USA:ssa. 7869156 11.45 Das ist Deutschland. Ranska 1996. 3 000 m: 1) Luke Kipkosgei Kenia 7.40,70, 2) Rui Silva Portugali 7.40,92, 3) John Mayock Britannia 7.41,09, 4) Bouabdallah Tahri Ranska 7.41,41...15) Jari Matinlauri Suomi 8.24,85. Menneisyyden haamu. KE 13.2. Eniten osanottajia kerää miesten pääsarja, 15 hiihtosuunnistajaa. srk-keskuksessa. Syyttömästi tuomittu. esitys 12.5.2001 797750 19.45 Maailman ympäri. Lohikeittoa ja laskiaispullakahvit. 8.25 Lastenohjelma: Eläintarinat. klo 17 Rauhanyhdistyksen seurat Länsikunnaantalolla, Parkkitie 12. Vieraana Johannes Koroma ja Janina Andersson. Sunnuntaina 17.2. (Yhdysvallat) Lähetyspirtin kirpputori avoinna lauantaisin, maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 9–14, Koulutie 11. Klo 18.30 Israel-ilta Pikkusalissa. Seiväs: 1) Svetlana Feofanova Venäjä 472 (ME), 2) Stacy Dragila USA 447, 3) Jelena Beljakova Venäjä ja Gao Shuying Kiina 437, 4) Yvonne Buschbaum Saksa 437, 5) Monika Pyrek Puola 437. Kahvia, leivonnaisia, käsitöitä, arpoja. Kotimainen seikkailuohjelma. Lähetyslounas jumalanpalveluksen jälkeen Alasalissa. 9167408 12.00 Ylen avoin: Renessanssin salaisuuksia. Tyhjästä ilmestyvät tuolit. 3615021 16.35 Erokäräjät. Tuotanto: YLE TV2 Lastenohjelmat. talviurheiluvälineiden valikoimat parhaimmillaan. Puhujavieraana Hannu Puustelli, Kankaanpään hell. 76427 13.05 Kuningaskuluttaja. Iloinen piirrossarja neuvokkaasta 12vuotiaasta tytöstä. Viheliäs vierailu. Timo Holma. 6890224 10.10 FST: X-tra. klo 12 Käsityöpiiri Lähetyspirtillä, Koulukatu 11. 8.45 Jälkiviisaat. 4049595 15.15 Hyppönen Enbuske Experience. Klo 18 Raamattupiiri Koivuristissä. SIEVI (KP) Viikonloppuna järjestetään Sievissä urheilukentän maastossa hiihtosuunnistuksen aluemestaruuskilpailut. Stereo. Ennakkoilmoitus; 24.2 Helluntailähetys ry:n ja seurakunnan vuosikokous klo 12.00, esillä sääntömääräiset sekä muut as.kuuluvat asiat. Yhdestoista hetki. Ennakkotunnelmia olympiakaupunki Salt Lake Citysta. Tervetuloa tilaisuuksiin! Pe 8.2
20.00 SubKultti: Bionic Woman. Varhaisnuoruuden epävarmuus ja uhma, ensimmäiset seksuaaliset kutinat tai kännit eivät ole tekijäporukalle vieraita. 15.30 Köket. 13.33 Päivätori. 21.00 X3M-Party 22.00 X3M-Nyheter. 17.05 Maakuntaradio. Murhastahan siinä on tietenkin kyse ja rakkaudesta. 1.55 Buffy och vampyrerna. Saundit ovat kohdallaan, eikä hypnoottisen lopun lause ”My mama said to get things done you’d better not mess with Major Tom” voi olla jäämättä aivolohkoihin soimaan. 18.30 Questions pour un Champion. 13-vuotiaan tytön on lähdettävä kesäloman viettoon isänsä uuden perheen kanssa. 11.30–12.00 Ramp. 16.10 Keski-Pohjanmaan perjantaistudio. 08.20 Kuuntelijoiden ilmoitustaulu kadonneet ja löytyneet numeroon 0700-92402. 11.03 Lounastunnin klassikot. 19.00 Aktuellt. 02.02 Yöradio. 19.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilua/ Vakioveikkausvihjeet. 18.53 Keno. Rakkauden polttamat pikku ihmiset saavat sympatiaa haavoihinsa. 18.00 Aktuellt. 15.05 Maakuntaradio. 14.00 Sub Mobile Games. 19.50 Ekonominyheterna. Pelkkään pintaan tuijottamista kritisoiva komedia on erityisen paikallaan Ranskassa, jossa menestyksekkään elämän mallit ovat aikamoisen ahtaat. 21.30 Vem vill bli miljonär ett globalt fenomen. 07.50 Merisää. 09.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 08.10 Sub chat. 23.50 Knights (USA 1992). 01.00 Uutiset ja sää. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 09.04 Sää. 06 5572899.) Ohjelmassa mm. Direktsänt trav från Solvalla i Stockholm. 09.04 Sää. Yliymmärrykseen sortumatta Patrice Martineau ohjasi luontevan, teinikatsojaa mukavasti kannustavan ranskalaiselokuvan. Myös ensimmäistä kertaa Brittein saarilla kuultava This Is Not America, viehkon perverssi The Man Who Sold the World, perinteisellä tyylillä esitetty Fame (onneksi vuoden 1990 karmea studiomiksaus on unohdettu) sekä neuroottisen kaoottinen I’m Afraid of Americans luennoidaan läpi loisteliaasti. 555 (99 min). Siellähän myydään selluliittivoiteitakin kuin meillä maitoa. 2.45 Brandstyrka 132. 07.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Nyt ihmisiä kaukoputkineen tuodaan katsojan eteen sattumanvaraisesti. 11.30 Maakuntaradio. Rikosoikeuden professori Viktor Capellari (Friedrich von Thun) selvittelee Palavat sydämet -jaksossa tulipaloa, joka on aiheuttanut antiikkikauppiaan kuoleman. Ruotsin tv 2 17.15 Landet runt. 16.10 Maakuntaradio. 23.00 Jackass. 12.55 Urheiluradio. 22.10 Kirjojen jatulintarha. Surrealismia Los Angelesista. 13.55 Pätkä. 16.35 Maailmanpolitiikan arkipäivää. Oulu-Radio 98,4 MHz 06.10 Aamulennolla. 04.20-06.00 Deittichat. Tämäkään ei tosin ole ihan sitä, mitä aluksi vaikuttaa. 20.30 Konsertti jatkuu. 13.30 Jalkapallo: Afrikan valtioiden cup, Mali. Vain toisto rasittaa. 13.08 Sää. 18.10 Saknaden efter Gud. 07.40 Hartaita säveliä. 15.03 X3M-Centrum. 13.08 Sää. 19.00 Nyheter från FNB. 21.30 Journal France 2. 23.00 Klubi. 07.00 Radiomafian Aamu. David Bowie on rockin kameleontti, joka kehittää uuden tyylin aina kun hänen yleisönsä on tottunut vanhaan. 14.52 Taukojumppa. 555 (88 min, E). 13.33 Keskipäivän katsaus. 13.35–14.50 Sunnuntaisöppet. Professori Capellarin tutkimukset ovat saksankielen verryttelijöille yksi uusi lisä. 07.15 Maakuntaradio. 08.15 Helmenkalastajat. Huomenta Oulun lääni! 06.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 6.05 TV5 l’invite. 13.10 Keskipäivän katsaus. Vaikka hän itse pitää mahdottomana, että Helsinki vielä joskus hakisi talvikisoja, ideaa ei ole haudattu. 13.10 Päivätori. 05.00 Nitemafia. 7.00 Journal TV5. 21.00 Dancemob Lite. TV1 klo 15.30 Isabella räjäyttää rypyt pois Pää paikoilleen ja nahat ojennukseen! Kuolema pukee häntä (Death Becomes Her, 1992) irvii amerikkalaisia nuoruuden, kauneuden ja rypyttömän kuolemattomuuden ihanteita. Toinen esitys. 07.50 Aamuhartaus. Väkeä ramppaa kuvassa pilvin pimein, näkökulmat ovat aakean laakeat ja pituutta riittää kuin kevätflunssassa. Amerikkalainen komediasarja. Jalkapalloilu imee urheilun rahasta 75-80 prosenttia ja kuuluu maailman suurimpiin liikeyrityksiin. 09.05 Huomenta Keski-Pohjanmaa. Kevin Costner tulkitsee katkeraksi tappajaksi kovettuvaa lainvartijaa isolla liekillä. 07.15 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 10.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 13.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 06.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 07.53 Aamulennolla. 15.35 Iltapäivän terassi. Konserttitallenne Sinun tähtesi: David Bowie (Bowie at The BBC) tulostaa miehen kesän 2000 keikan Englannissa. 18.05 Liikenne-Suomi. 20.00 Grynets show. 15.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 20.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilua. 15.05 Hem till gården. Jokainen Virossa lintuja katsomassa käynyt tietää, kuinka hienot kuvausmahdollisuudet siellä on. 17.30 Päivän peili ja sää. 0.45 Knights. 16.55 Blossom. 07.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. Ei Purontakasta rahalla voi härnätä, niin hyvin hän saa kullan kiiltämään. 08.15 Aamulennolla. 13.00 Non Stop Hits. Kosto elää. 18.30 Nuoret solistit. 22.10 Café Tropical. 01.00 Solid Steel. Kuukauden sarja: 09.04 Sää. 13.45 Dagens Rätt. 07.15 Aamulennolla. 21.35 SubKultti: M.A.S.H. Sumuvuori kuulee lopussa uutisen. 19.00 Säsongstart: Anki och Pytte. 2.20 Le Canada aujourd’hui. 14.00 Kimmo Vehviläinen ja iltapäiväsirkus. 14.00 X3M-Nyheter. 11.30 Kansanmusiikkia. 17.55 Tähtihetki. 10.00 Sari Seppälä Uutiset tasatunnein. Isä on pihalla entiseen malliin. Tästä ei ohjelma kerro. TV1 klo 21.30 Lännenlegendan viime venytys Wyatt Earp (1994) yrittää parhaansa mukaan olla ns. 0.40 Pistvakt. 09.55 Nuntii Latini – latinankielinen viikkokatsaus. Niin, voiko dekkari todella olla hauska. 18.00 X3M-Nyheter. 20.00 Uutiset. 17.27 Oulu Radion uutiset ja sää. 10.03 Tänään kymmeneltä. 23.00 Uutiset. 11.10 Rush. 18.05 Va savoir. Tarina jäi villin venyttelyn lomassa toissijaiseksi. 12.15 Maakuntaradio. Lintuohjelmassa pitäisi näkyä hienoja lintukuvia. Puskaradio. Tai miten Suomen olympiakomitea voisi levittää rahan sijasta vähän paremmin olympian aatetta, jossa ei Sumuvuorenkaan mielestä ole suurta vikaa. Valokuvaaja Frank Thielin kuvia Berliinin sodanjälkeisistä rakennustöistä. 12.10 Sunset Beach. 55 Radiomafia klo 12.00 Urho Salo Bowie tervehtii avaruuspoikaa David Bowie (oikealta nimeltään David Jones) ei koskaan ole ollut mikään helppo artisti. 10.55 Glamour. 17.00 Musiikkiuutiset. 21.00 Journal Belge. 11.45 Suomalaisen oopperasäveltäjän passikuva: Armas Launis. Ruotsin tv 1 7.00 SVT Morgon. 06.00 Uutiset ja sää. 20.00 Olympialaiset: Salt Lake spesiaali. 18.00 Oddasat. 18.00 Päivän uutiset 18.20 Ilmoitustaulu 18.30 Musayö soittaa musiikkia tauottomatis aamuun asti. 11.00 TV5 Le Journal. 15.05 Iltapäivän terassi. Kun musiikin kuluttajat ovat juuri ehtineet tottua rockin kameleontin uuteen ilmaisutyyliin, hän vaihtaa sen radikaalilla tavalla toiseen. 23.40 Musikbyrån. 18.05 Kulturradion: Rapido. Sananselittäjät. Ulkolukua olympiarahasta Radiomafian Pressiklubi paneutuu tänään olympialiikkeeseen ja kysyy, ovatko olympiakisat puhdasta urheilua vai pelkkää bisnestä. 02.20 Chat Show!. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 4.00 TV5 Infos. 06.25 Nousutahdit. 14.03 Tarja Kulho ja Mitä Hittiä! 15.00 Ooppera. 4.15 Telecinema. 17.00 Uutiset. 22.00 Aktuellt. Turbiini tekstiviestit 10-14, puh. 21.55 Urheiluradio. 20.25 Om en bok. 15.15 L’instit. 18.03 X3M-Sporten värmer upp inför OS. Tähdellä ja hänen bändillään on silmin nähden hauskaa suhteellisen pienen yleisön edessä. Tarina on etenee leppoisasti, verenroiskutusta ei ole, vaikka konnat ovat konnia. 10.55 Urheiluradio. Onneksi telttailualueelta löytyy juttukaveriksi tähtiä tähystävä, romanttinen nuorukainen. Music tv 6.00 Non Stop Hits. 17.00 Journal TV5. Onko ohjelmistossa ollut reikä, joka on jotenkin pitänyt täyttää. 06.10 Maakuntaradio. 17.20 Kolla. 11.03 Kotimaiset. 19.30 Subido. 19.00 European Top 20. 17.55 Kulttuuriuutiset. 21.00 K Special: Klaus Voormann. 5.00 Journal RDI. 11.35 Päivätori. 00.05 Yöklassinen. 19.00 Journal TV5. 17.20 TV5 l’invite. 16.00 Uutiset ja sää. 21.00 Aktuellt. 06.32 Huomenta Keski-Pohjanmaa. Leo Eläin. Onko tämä digiaikaan valmistautuvan Ylen vastaus yleiseen ihmettelyyn, riittääkö pienessä Suomessa laatuohjelmia kansan katsottavaksi 12 kanavalta. 19.25 Musiikkiuutiset. 21.30 César Franck: Sonaatti viululle ja pianolle A-duuri. Radio Extrem 99,7 MHz 05.30 X3M-Nonstop. 16.00 Uppdrag granskning. USA 1994 01.10 Late Night with Conan O’Brien. 0.40 Om en bok. 15.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. Mutta jos Salt Lake Cityssä sattuisikin joku terroristiteko. Siinä saa itämaista mielenrauhaa opiskeleva heppu kerrankin käyttöä harrastukselleen. 03.00 Essential Mix. 15.30 Mäkihyppy: Maailmancupia, Sapporo, Japani. 06.33 Aamulennolla. 14.35 Glamour. 24.00 Party Zone. ”Ziggy Stardust” on pysynyt rockin eliitissä aina 1960-luvulta lähtien, eikä mikään pysty horjuttamaan hänen asemaansa huipulla. 15.00 Uutiset. 07.25 Late Night with Conan O’Brien. 11.00 Uutiset. Uutiset tasatunnein klo 18 asti. 20.30 Rapport. Muotia Melbournesta. 08.33 Aamulennolla. Kiitos siitä Juan Antonio Samaranchille, hallelujaa. 07.00 Tom & Jerry. 09.05 Maakuntaradio. 23.00 Yön barokit. 20.00 Robot Wars. 20.55 Journal de l’Eco. 20.00 Kulturnyheterna. 10.30 Jalkapallo: Afrikan valtioiden cup, Mali. Työtön Nicolas havaitsee olevansa aisankannattaja, kun Ornella Mutin esittämä juristivaimo Alice viettää iltapäivät moottoripyöräilevän miehen kanssa. Vähän sisäsiisti ja kuosiin leikattu on koko elokuvakin. 21.50 Merisää. 22.00 SubLeffa: Wyatt Earp. Eikä intoutuneita tähtiä sovi unohtaa. 20.00 Aktuellt. 21.03 Sanasepot 0203-17600. 07.00 Uutiset ja sää. 16.10 Talousykkönen. 9.00 Journal Radio-Canada. Eurosport 9.30 Lumilautailu: Maailmancupia, Kreischberg, Itävalta. 23.06 Novosti po-russki. Toinen esitys. 19.10 Lokala nyheter. 18.20 Tuubi. 7.15 Journal Mondial des Journaux. 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.05 Kahvilla 10.00 Vanhaa tanssimusiikkia 11.00 Uutiset ja sää 11.05 Levylautanen 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Tätä Suomi tanssii 13.00 STT:n uutiset ja sää 13.10 Ajankohtaista aalloilla 14.00 Terveysuutiset 14.30 Uutis-Sorsat 15.00 Uutiset ja sää 15.05 Poppitoiveet 16.00 Levyuutuudet 16.45 Onnittelut ja tervehdykset 17.00 Uutiset ja sää 17.05 Paikalliskatsaus ( radiossa huomenna ) 17.15 Countrytuokio 17.45 Filmivartti 18.00 Jukeboxi, nuorten oma musiikkiohjelma (sähköpostiosoite: jr@japo.fi ja fax. 23.03 Wiikend 23.55 Löpsedeln. 24.00 Rapport. 17.30 Älskling jag krympte barnen 18.20 Sunset Beach. 08.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 22.00 Lillehammerista Naganoon. 15.30 Regionala nyheter 16.15 Österbotten i dag 16.23 Svaret på dagens fråga 16.30 Regionala nyheter 16.44 Aktuellt magasin 16.55 Nyhetssammandrag. 9.30 Rivieres. 23.03 News in English. 16.00 Disco 2000. 14.03 Tänään iltapäivällä. 21.05 SubSuosikki: Beavis ja Butt-head. 06.15 Aamuhartaus. 11.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. Nicolas valitsee taktiikakseen kiertotien ja hankkiutuu kyseisen mopomiehen ystäväksi. Kesäyön tähti (Tania Borealis ou l’étoile d’un été, 2000) on lujasti kiinni ikäkauden tuntemuksissa. 10.00 Lumilautailu: Maailmancupia, Bad Gastein, Itävalta. 16.10 Makt & begär. 15.00 Kulttuuriuutiset. Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 04.30 Herää Suomi! 05.00 Uutiset ja sää. 17.30 Päivän peili ja sää. 19.10 Salt Lake Cityn talviolympiakisat. Silveradossa ohjaaja Lawrence Kasdan onnistui iskemään tuntia tiiviimpään pakettiin vähintäänkin yhtä runsaasti Lännen mytologiaa. 12.03 X3M-Dag fortsätter. 18.55 Regionala nyheter. 14.08 Vädret. Seesteinen aloituskappale Wild Is the Wind on perin mukava yllätys; tätä klassikkoa Bowie ei ole turhan usein konserteissa kelaillut. 14.00 TV5 Infos. 18.00 GOOMplus. 12.30 Jalkapallo: Maailmancupia legendoja. 08.00 Uutiset ja sää. Yhtä hyvin on kelvannut Virossa sattumanvaraisesti retkeilevä suomalainen kuin arktikaa rannoilla päivystävät friikitkin. 07.53 Maakuntaradio. 14.10 Nya tider. Hunky Doryn (1971) folkpopista Aladdin Sanen (1973) kabareerockiin, josta tie on kulkenut Low’n (1977) ambientin ja Let’s Dancen (1983) hiottujen tanssirytmien kautta Hoursin (1999) onnistuneeseen paluuseen melodisille juurille. SubTV! Radio Dei 103.4 MHz 06:00 AAMUDEI 06:00 Raamattu kannesta kanteen 06:36 Ohjelmatiedot 06:45 Virsihetki 07:15 Avaimia Raamattuun 07:40 Ajankohtainen juttu 08:15 Aamuhartaus 08:35 Ohjelmatiedot 08:45 Gallup 09:15 Aamuvieras 09:45 Lastenkilpailu 10:00 MIDDEI 10:20 Onnentoivotukset 11:50 Päivän kysymys 12:15 Viikon levy 12:35 Ohjelmatiedot 13:03 Musiikkitunti 14:00 PÄIVÄDEI 14:15 Maapallojuttu 1 14:45 Maapallojuttu 2 15:15 Päivän Rysä 15:30 Viikon levy 15:45 Gallup 16:03 Paikallisikkuna 17:00 ILTADEI 17:15 Ajankohtainen juttu (u) 17:30 Viikon teos 17:45 Kulttuurijuttu 18:00 Lasten iltahetki 18:15 Hyvä Sanoma 18:35 Exodus 19:00 Alueellista ohjelmaa 20:05 Rukouskanava 20:45 Virsihetki 21:00 Raamattu kannesta kanteen 21:35 Iltarukous 21:45 Fisu 22:45 Arkapaikka 23:00 Holy mix by Efosa 23:30 JClub 00:00 YÖDEI 00:05 Iltarukous Mäkihyppy: Talviolympialaiset, Salt Lake City, Utah, USA. 07.30 KeskiPohjanmaan uutiset. 01.02 Yöradio. Välierät. 18.00 Tiina Uusiniitty Uutiset tasatunnein. 0.20 OS-vaka. 07.33 Aamulennolla. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 17.15 Le Journal de l’Eco. 21.00 Sisqo’s Shakedown. 08.55 Urheiluradio. 22.30 A-ekonomi. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 06.00 Jokisen eväät. 18.00 Jalkapallo: Afrikan valtioiden cup, Mali. Professori Capellarin tutkimukset ei nouse Derrickin, Siskan tai Ketun tasolle. 08.55 Radio Ylen Ykkösessä tänään. 14.03 X3M-Önska. 2.35 On ne peut pas plaire a tout le monde. 18.00 I tecknarens ateljé. Olympiakisat ovat urheilun ja rahan puhdas liitto. Helmeilyä 11-12, yhteistyössä Iltalehti. 07.55 Nyhetsrubriker 08.00 Aktuellt 08.10 Väder med sjörapport 08.17 Tävling 08.30 Regionala nyheter 08.50 Morgonandakt 09.00 Aktuellt 09.10 Backspegeln.Red Patrik Enlund. 13.10 Uudet levyt. Tulevaisuuden rahakuviota voi miettiä suuren jalkapalloilun pienellä asemalla kesäkisoissa. 03.00 Uutiset. 12.00 MTV: New. Radiomafia 94,0 ja 96,1 MHz 06.00 Aamupala. 16.36 Keski-Pohjanmaan perjantaistudio. Tfn 06-3200 200. 13.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 4.45 Images de pub. 10.00 Suuria tulkintoja. Tanian mieli on skarppi ja sisäinen maailma värikäs. 22.05 Faut pas rever. 07.50 Merisää. 17.30 SubSuosikki: Kolkyt ja risat. Kuukauden kokki. 20.50 Sessions. 19.30 Gänget: ”Nätverket”. Ja kun melkoinen osa haastatteluista keskittyy siihen, että lintuja ei näy ja olipa kevät 1997 harvinaisen vaisu, niin jonkun olisi pitänyt osata tehdä päätös tästä ohjelmasta. 18.55 Nuntii Latini – latinankielinen viikkokatsaus. 17.15 Sessions. 07.15 Aamusoitto. 03.02 Yöradio. 09.05 Aamulennolla. 12.00 Pressiklubi. 12.55 Sananselityksiä. 02.00 Nattklassiskt. 17.05 Iltapäivän terassi. 07.50 Merisää. 09.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. Dennis Quaid on vieläkin parempi. 11.00 Top 10 at Ten. 22.00 Årets kock 22.25 Om en bok. 18.45 Uutiset. 16.00 X3MNyheter. 23.05 Aktuellt. Heidän keskinäiseen kanssakäymiseensä sisältyy pieniä herkullisia piikkejä, jotka maistuvat kielen tasolla. 555 (98 min, E). 21.03 Sportradion. 12.15 Ympäri maailmaa – Radio Finland (06) 8220 988. 14.00 Nyheterna. 16.55 Urheiluradio/Pitkävetovihjeet. 16.00 Uutiset ja sää. 09.03 X3M-Talk 10.00 X3M-Nyheter. 11.50 Aikakauslehtikatsaus. 15.05 Keski-Pohjanmaan perjantaistudio. 10.00 Uutiset. 2.00 Soir 3. 05.50 Merisää. 08.00 Uutiset ja sää. 19.15 Iltahartaus. 08.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Erätulilla-sarjan Arktikan odotus on aiheena hieno. 3.00 Night Videos. 02.00 Uutiset. 15.10 Merkkituote katsoo kuvaan. Tv 4 Nordisk 6.59 Nyhetsmorgon. 555 TV2 klo 22.35 Maila-Katriina Tuominen. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. 3.30 Nationalsången. 12.15 Päivätori. Se on myös unohtanut reilun pelin, niin kuin tutkimukset kertovat. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 06.10 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 15.00 Journal TV5. Maeva Bessis tekee onnistuneen pääroolin. 2002 Radio & TV 25 05.00 Sub Mobile Games. 21.10 Artur Rubinstein soittaa Chopinin Balladin nro 1 g-molli ja valsseja. 20.03 X3M-Sport fortsätter. Kiinnostavaksi sarjan tekee kuitenkin se, että niin professori kuin hänen taloudenhoitajansa ja kylän muut asukkaat ovat kaukana puleeratuista kaupunki-ihmisistä. Subtv klo 22.00 Pekka Eronen Voiko dekkari olla hauska. Kaikki kolme kohtausta kytkeytyvät toisiinsa., mikä selviää tarinan juoksun myötä. Kuva: Reuters/Paul Hackett Tähtiin kirjoitettu teinitarina Taniaa sorsitaan. Äitipuoli ja tämän tyttäret kiusaavat makeasta tykkäävää tyttöä läskeistä. 13.05 Cent titres. 20.30 Robot Wars. 19.20 Aftonandakt 19.27 Löpsedeln. 21.00 Uutiset. 22.00 Uutiset ja sää. (0,81PM+2,98EUR/min+PVM) 12.00 Päivän kyJärviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 6.30 Talviaamu Järviradiosta 7.00 Uutiset ja sää (radiossa tänään) 7.05 Aamuhartaus; toim. 18.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilua. 16.10 X3M-Tema. 18.30 Anslagstavlan. 23.00 Talviolympialaiset: The Spirit of Winter -kooste. 14.05 Lokala nyheter. 15.35 Keski-Pohjanmaan perjantaistudio. 18.40 Nyhetstecken. 13.10 Maakuntaradio. Kyseessähän on maailmanmitassakin arvioituna mahtava luonnonnäytelmä: arktisten hanhien, sorsalintujen ja kahlaajien massat muuttavat toukokuussa muutaman kiihkeän viikon aikana pitkin Suomenlahden rannikkoa pesimään kauas Siperiaan. 17.00 Aktuellt 17 med A-ekonomi och dagens debatt. 23.10 Säsongstart: Roligt.Elakt.Aktuellt. Tästä tänään. Turbiinin loppuyhteenveto 13.40. 10.03 X3M-Dag 12.00 X3M-Nyheter. Kosto elää ja Isabella ”Lancôme” Rossellinin nuoruuseliksiiri jyrää. 10.30 Köket. 16.00 Nyheterna och vädret. 18.00 Select. 400 kepposesta ja Aki Kaurismäen I Hired a Contract Killer –elokuvasta tuttu Jean-Pierre Léaud hellyttää yhä. 22.00 Celebrity Deathmatch. 17.00 Videoclash. Kuumaa surffailua trendien aallonharjoilla. 7.30 Telematin. 19.15 GoAEkväll. Eikä mikään muu teollisuus saa perusmateriaaliaan yhtä halvalla. Bruce Willis on plastiikkakirurgi, jonka Streepin esittämä tähtinäyttelijä kaveriltaan kaappaa. Ikuinen taistelupari hauskuuttaa jälleen. 22.00 TV5 Infos. 18.35 SubSuosikki: Ihmemies MacGyver. 09.00 STT:n uutiset. K120. 19.00 STT:n uutiset ja sää. Kuuntelijapalaute sähköpostilla: kokkola@radio967.com. Konsertti todistaa harvinaisen selvästi, että Bowie alias Ziggy Stardust alias Thin White Duke alias mitä muuta tahansa pystyy yhä houkuttelemaan yleisönsä arvoituksellisille matkoilleen. 17.27 Keski-Pohjanmaan uutiset. 00.00 Uutiset ja sää. 18.15 Inblick i kultur: Razzia. 11.25 Makt & begär. Nyt näytetään muutama poispäin lentävä hanhiparvi ja kaukana lahdella uivia kyhmyjoutsenia. 0.15 Mäkihyppy: Talviolympialaiset, Salt Lake City, Utah, USA. 1.10–1.40 Ramp. 23.30 Olympialaiset: Salt Lake spesiaali. Hänen runollisen kalvakkaassa Doc Hollidayssaan muuttuu myytti eläväksi ja vanha länsi sadusta todeksi. 10.55 Histoires de France. Suomen olympiakomitean pääsihteeri Jouko Purontakanen paasaa ulkolukuna tuttuja teesejä. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.30 God morgon, Österbotten 06.30 Regionala nyheter 06.43 I tidningarna 06.55 Andrum 07.00 Aktuellt med väder 07.20 Svaret i repris 07.30 Regionala nyheter 07.50 Dagens fråga. 1.30 Journal Suisse. 13.00 Rapport. 14.00 Uutiset. 00.00 Musik vid midnatt. 23.15 Quelques jours avec eux. 20.30 Puhelinlangat laulaa. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Kukonlaulua odotellessatauotonta 6.00 Huomenta Radio Pookista Uutiset 7.00, 8.00 ja 9.00 10.00 Päivästudio Uutiset 10,12,14,16 ja 18 Alueuutiset 11,13,15,17,19 ja 20 Tekstiviestiterkut 10-11 Löytöretki: kadonneet, löytyneet ja menovinkit 15.05 Toiveiden tunti 15.10 Talousuutiset 17.30 18.00 Tähtikaarti tauotonta 24.00 Radio Kokkola 96,7, 92,7 ja 103,7 MHz PERJANTAI 080202 06.30 Huomenta Radio Kokkolasta Sää tunnin välein alkaen klo 6.30. 14.55 Urheiluradio. 17.00 Olympialaiset: Lillehammerista Naganoon. Afrikka. Utuinen avaruusfantasia Hallo Spaceboy piirtää modernein keinoin janaa Bowien uran alkua kohti. Vimpelin seurakunnasta 7.20 Talviaamu Järviradiossa jatkuu... 14.00 Data Videos. 09.00 Tiedeuutiset. Lintuharrastajien autojakin näytetään siivekkäitä pitempään. 16.10 Iltapäivän terassi. 18.35 Tweenies. 10.30 Kapusta. 21.10 Just nu! 22.00 Aktuellt. 07.00 Uutiset. 2.30 TV5 Infos. 10.05 Zig Zag Cafe. 2.00 Bytesize. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. Välierät. Hei, mutta ohjelma onkin uusinta vuodelta 1998! 5 TV2 klo 16.25 Juha Lehtinen Salaperäinen tähti. Valokuvanäyttely Sydneyn friikeistä. Kasvavan polven mielessä NHL on aikapäiviä korvannut KOK:n. 15.00 Debatt. 17.05 Keski-Pohjanmaan perjantaistudio. symys 14.30 Paikalliskatsaus 15.20 Ilmoitustaulu 15.30 Paikalliskatsaus 15.45 Menovinkit 16.30 Paikalliskatsaus 17.05 Tähtihetket 070092402. 18.00 Hengellisen musiikin toivekonsertti. Nyt vain odotellaan, josko niitä lintuja joskus näkyisi. 0.10 Kulturnyheterna. Lopputekstien mukaan Ornella Mutilla on päällään Armanin vetimet. 050-3466000. 12.05 Juha Kulmasen julkinen sana. Kuka jaksaa kiinnostua asiasta helmikuussa 2002. 22.40 Regionala nyheter. 04.00 Uutiset ja sää. Illan sää 11.30, 13.30. 07.53 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 14.05 Fax culture. 22.00 Uutiset ja sää. 20.03 En gåva i toner. 19.30 Allra käraste syster. 00.05 Nattklassiskt. lopullinen filmisovitus moneen kertaan veivatusta lännenlegendasta. 13.30 Journal de France 3. 12.55 Remington Steele. 18.10 Puhelinlangat laulaa. 08.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 10.00 Susanna. 13.08 Sää. 19.15 L’instit. Kun kerran tekijöillä ei ole ollut kykyä, halua tai aikaa kuvata lintuja, olisi ohjelma pelastunut, jos he olisivat rakentaneet tarinan vaikkapa jonkun lintumiehen tai harrastajaryhmän elämästä. Nyt meille näytetään arkistosta napattuja still-kuvia! Ohjelman tekijät ovat vierailleet myös Virossa, jossa valkoposkihanhien jättiparvet levähtävät ennen rynnistystään Venäjälle. 24.00 Urheilu-uutiset. 13.00 STT:n uutiset. 23.09 Valoa ikkunassa. 23.00 Journal TV5. Helsingin epäonnistuneen talvikisahankkeen jälkeen onnellisesti nukahtaneen antiolympiakomitean Johanna Sumuvuori turvautuu myös ulkoa opittuihin läksyihin. Normaalimäen karsinta, K90. 00.05 Iltatähti. 16.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. – Mietelause. 22.50 Sportnytt. 21.25 Om en bok. 09.05 Lääketieteen ajankohtaisohjelma Reseptori. 23.00 Radio Novan yö Uutiset tasatunnein. 18.50 Merisää. 23.25 Dharma & Greg. 2.20 Århundradets OS-krönika. 15.00 X3M-Nyheter. 22.30 Årets kock 23.00 Nyheterna, Sporten och vädret. 19.30 Kuudennen kerroksen orkesterin konsertti, 20.10 Vieraana Kuudennen kerroksen orkesterin taiteellinen johtaja Jukka Rautasalo. 08.15 Maakuntaradio. Toisin kuin monilla muilla muusikoilla, Bowien kokeilut onnistuvat pääosin loistavasti. Niitäkin nimittäin on. Normaalimäen karsinta, K90. Rikospaikalle ei sovi hyökätä kirveenhamaraa heilutellen. 19.30 Nyheterna. 14.00 Uutiset. Space Oddityn Majuri Tomiin viittaava Ashes to Ashes kulkee sekin miellyttävän raikkaasti. Olis taas saksilla töitä. 23.00 Aktuellt. 2.15–2.30 Urheilu-uutiset. 07.00 Uutiset ja sää. 17.05–17.50 Lilly Harpers dröm. Helmut Metzgerin ohjauksessa ei ole suuria oivalluksia, mutta tähän jaksoon on osunut herkullinen samanaikaisuuden kuvaus: antiikkikauppiaan työtilat roihuavat samaan aikaan, kuin toisaalla vanhat rouvat kuuntelevat Lesungia, kirjallisuuden luentaa, (se on osa saksalaista elämäntapaa) ja professori johtaa Bachin Brandenburgilaisia konserttoja kotonaan. 17.03 Jälkikaiku. 12.00 Uutiset ja sää. 20.30 TV 5 6.00 TV5 Infos. 555 (183 min). 0.50 Den otroliga finalen. 09.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Radio Ylen Ykkönen 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset ja sää. 01.55 OohLaLa. Robert Zemeckisin ohjaamassa mustassa komediassa on rivakka ja anarkistinen meininki. 00.00 Uutiset ja sää. jukefaxi; terveiset, treffipyynnöt ja nuorten musatoiveet 21.00 Radio Voyager Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Perjantaina 8.2. 22.03 X3M-Party fortsätter. 06.00 X3M-Morgon. 09.33 Aamulennolla. 55555 TV1 klo 23.30 Juha Seitz Voi voi, kun niitä lintuja ei näy Miksi tämä ohjelma ajetaan ulos. 20.30 Ocean Race. 11.00 Uutiset. 3.50–7.00 OS-invigningen. 22.30 OS-vaka. 6.30 Journal Mondial des Journaux. Wyatt Earpin raskaan vyörytyksen seasta erottuu kuitenkin leiskuvan tunteikkaita kohtauksia ja pari kovan luokan roolityötä. 20.00 X3M-Nyheter. 17.30 Mediterraneo. 08.15 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 1.45 Olympialaiset: Salt Lake spesiaali. 09.30 Pohjoisnavan tuolla puolen. 09.30 Regionala nyheter 09.35 Backspegeln forts. 04.02 Salt Lake Cityn talviolympiakisat. 09.00 X3M-Nyheter. David Bowien setti tarjoilee sopivassa suhteessa uutta ja vanhaa. Musiikkia. 20.03 Urheiluradio/Salt Lake Cityn talviolympiakisat/Jääkiekkoilua. Kuukauden sarja (uusinta). 21.00 Melodifestivalen 2002. 16.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Meryl Streep ja Goldie Hawn sattuivat hurjan itseironiselle päälle keski-ikäisten ystävättärien mustasukkaisuutta ja pelkoja tulkitessaan. 18.00 TV5 Infos. Paneutuu ja paneutuu; heppoisempaa vuoropuhelua ei näin ajankohtaisesta aiheesta olisi saanut. Lämpöpuku-egoisti Winchester. 20.10 Regionala nyheter. 21.00 Vem vill bli miljonär ett globalt fenomen. 19.10 Tulossa Radio Ylen Ykkösessä. Nelonen klo 21.00 Petetty ryhtyy ystäväksi Naurettavaa! (Pour rire!, 1996) ei ole mikään kuoliaaksinaurattaja, mutta oivallisesti hissutteleva ranskalaiskomedia kumminkin. jatkuu. 17.55 Löpsedeln. Kakkosen Eurodekkari-sarjassa Professori Capellarin tutkimukset (Die Verbrechen des Professori Capellari) ei luoda mitään Heimatkakkosta, vaikka maaseudulla eletäänkin. 11.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Miten kävisi rahan ja olympiaonnen. Milloin me saamme saksalaisia laatuelokuvia tai teatteriesityksiä ruutuihimme. 11.15 L’instit. 06.10 Hartaita säveliä. 13.10 För kärleks skull. 15.00 Bytesize. 11.33 Keskipäivän katsaus. 18.55 Sunset Beach. 13.00 TV5 Infos. 16.38 Iltapäivän terassi. 10.00 TV5 Infos. Hän on kyennyt siirtymään vaivattomasti mm. 22.15 Danscafét. 5.30 Journal mondial des Journaux. 05.02 Herää Suomi! jatkuu. 13.55 Uusilta levyiltä. 19.25 Vädret. Päivän kysymys. Kyllä, jos vähänkin tuntee saksalaisen pikkukylän mentaliteettia, ei jos ei pidä sen laatuisesta mentaliteetista. 17.00 Rapport. 18.00 Uutiset. 12.45 Merisää. 19.10 Väderöversikt med sjörapport
217 tkm, alv, rek. HELMIKUUTA 2002 Fakta Palv. Poliisipäällikön on epäilty syyllistyneen myös rattijuopumukseen. Ryhmän tehtävänä on selvittää sähköisen tietoverkon kautta tapahtuvan työn nykytilannetta. Puh. 45 tkm, ilmastointi -00 15500 € Mazda 626 1,8 hb aj. Karhun tiedetään tehneen jo usean vuoden ajan (vuodesta 1986) tehneen alueella talvipesän. -98 12200 € A u t o m y y n t i JOHNSON R Indolant. Asiasta oli valittanut Kansalaisten bioturvayhdistyksen edustaja, joka lokakuussa 2000 pyysi tietoja seitsemän koealueen sijainnista. Karhu valitsee talvipesänsä sijainnin varsin usein myös tuulenkaadon alle ja lähtee varmasti liikkeelle, kun sitä raivataan. 8 2 2 6 2 6 9 K 66 APPELSIINI TÄYSMEHU € 3 28 NAUDAN MAKSA € kg 1 9 ,5 k g 3 ,9 L 5 03 NAUTA JAUHELIHA 2 9 ,9 k g 1 83 SUN ICE JÄÄTELÖT 1 ,9 L € kg € 1 33 APPELSIINIT € 7 ,9 k g 24 KUNTO SÄMPYLÄT € kg 1 ,4 k p l 1 00 TALOUS SOKERI € 5 ,9 5 k g 5 01 JAHTI MAKKARA € kpl 2 9 ,8 k g kg kg L L TURUNMAAN kihlakunnan poliisipäällikkö Kaj Malmsten on irtisanottu virastaan. 33 tkm, met.rusk. -91 pun. Lautakunta perusteli päätöstään sillä, että ulkopuolisten kulkeminen koealueella voi vaarantaa koejärjestelyt ja aiheuttaa virheellisiä tutkimustuloksia. 80 tkm, punainen -98 15400 € Mazda King Cab 2,5 DSL 4WD aj. Valtioneuvoston torstaisen periaatepäätöksen mukaan e-työn tarkoituksenmukaista käyttöä tulisi lisätä mm. Silloin karhu voi lähteä aika nopeastikin sivuäänistä liikkeelle. Nummi-Pusulan riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Taisto Seppänen sai viimeksi tiedon kahden karhun liikkeistä keskiviikkona. 122 tkm, met.sin. Sen jälkeen karhu meni jatkamaan talviuniaan. 150 tkm, met.vihreä -96 12150 € VW Passat 1,9 TDi aj. – Talviunille karhu hakeutuu talven tullen loka-marraskuussa ja nousee talvipesästään huhti-toukokuussa. Alueen erämaissa on sulana talvikautena liikkunut aiemminkin karhuja. hajautettua työtä eli e-työtä halutaan kehittää. juuri kats. 68 tkm, met.turk. 83 tkm, met.vihreä -99/98 14700 € Renault Laguna 1,8 RT aj. Puunkaatojen raivaaminen häiritsee karhujen talviunta varsinkin siellä, missä lunta ei paljoa ole. 178 tkm, valkoinen -97 14900 € TORIKATU 9:stä Opel Vectra 1,8 i 16 V CO aj. kunto, aj. Hovioikeuden päätöksestä huolimatta Malmstenin käytöstä on pidettävä moitittavana ja poliisipäällikölle sopimattomana. -96 aj. Näin tapahtuu koko talven. Kartan luvut ovat arvioita, mutta kertovat kannan jakauman. 9–17, la 10–14 mk 107.000 18.000 € OPEL ASTRA 1.6 CLUB CARAVAN FARM.-00 vihreä, hyvin huollettu uutta vastaava aj. 175 tkm, met.pun. 84 tkm, met.turk. -99 20200 € VW Vento 1,8 CL 90 hv aj. 21.850 TOYOTA AVENSIS 2.0 TD Terra Wagon -98 aj. Aut. vain 84.000 km mk 28.000 4.700 € VOLKSWAGEN PASSAT 1.6 CL Farm. helmikuuta kuullunymmärtämiskokeilla. Alueella oli karhuja liikkeellä jo tammikuun alussa. toim.kulut VAIHTOAUTOT: VOLVO S40 2.0i 4 ov. KOKKOLAN AUTOVÄLITYS Oy Mercedes A 170 CDi aj. Yhdistyksen mukaan koealueiden sijaintia olivat udelleet lähiseutujen luomuviljelijät ja paikkakunnille muuttoa harkitsevat. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. Jos siis hiihdät pesän luo, niin karhu reagoi heti. VIRTANEN Y K S P I H L A J A P U H . -99/98 21700 € Toyota Corolla 1,3i FX aj.vain 37 tkm, met.pun. hyvin varusteltu rek. työvoima-, liikenneja perhepoliittisista sekä kestävän kehityksen periaatteisiin liittyvistä syistä. vain 68.000 km mk 115.347 19.400 € OPEL OMEGA 2.0 GLi FAMARI -98 met.beige, tilava huippusiisti farmari aj. 15.950 CITROËN BERLINGO 1.9 D Break -98 aj. 17.450 TOYOTA CARINA 2.0 GLi Wagon -96 aj. – Tänä keväänä yo-tutkintoon on ilmoittautunut yli 45 000 henkilöä, kerrotaan ylioppilastutkintolautakunnasta. E-työn tunnusmerkkinä on, että se perustuu olennaisesti sähköisten tietoverkkojen hyväksikäyttöön. keskusl., ABS ym. Geenitekniikan lautakunta antoi tarkan sijainnin kahdesta alueesta, mutta viidestä se suostui kertomaan vain paikkakunnan, jolla koealueet sijaitsevat. Sen laatu huomataan. Syyttäjän hakemaa valituslupaa korkeimpaan oikeuteen ei myönnetty. Johansson 0400-568 834, M. Sen painosta voi olla jopa 30 prosenttia rasvaa, joka ”palaa” talven aikana. Hovioikeus hylkäsi syytteen toteennäyttämättömänä äänin 2–1. -88/89 pun. Kaksi vuotta sitten karhu heräsi Nummi-Pusulassa talviuniltaan leudossa säässä ja tallusteli Someron puolella hevostarhaan. Sijainti kerrottava tarkemmin Hämeenlinnan hallinto-oikeus geenitiloista: HELSINKI (STT) Etätyötä ja ns. Päätöksen mukaan olisi ilmoitettava ainakin se maaseudun kylä tai taajaan asutun alueen lähiö, jossa koepaikka sijaitsee. 30 tkm, met.turk. huip.siisti alkup. 46 tkm, met.hopea 17.650 TOYOTA AVENSIS 1.6i TERRA 4 ov. vain 51.000 km mk 87.400 14.700 € RENAULT LAGUNA 2.0 RT -96 met.hopea, 2 renk., stereo, CD-boxi, aluvanteet ym, aj. 70 tkm, pun. 14 ja Citymarket PALVELEMME TÄNÄÄN 8–20 10 4 90 € TUL PPA ANI KIM PPU KERAMIIKKARUUKKUJA -50% KP L ER Ä Os tae ssa si yh de t tal vik en gä t saa t toi set eri lai set ke ng ät ILM AIS EK SI www.kokkolanautovalitys.fi. klo 10-14 K.K. -96 aj. 15 tkm, met.rusk., AC 33.500 TOYOTA CARINA 1.6 XLi 4 ov. Myös geenimuunneltujen kasvien viljelijät ilmoittivat, että haluavat pitää koealueiden tarkan sijainnin salassa. -99 aj. Karhuja liikkeellä Etelä-Suomessa 130 40 90 230 80 95 120 12 25 5 20 20 85 60 5 STT Suomen karhukanta on arviolta 850–1200 yksilöä. Silloin pannan lähettämä liikesignaali ilmoittaa karhun pään liikkuvan, kertoi karhututkija Seppo Ronkainen. Tähän lukuun sisältyvät sekä tutkintoa suorittavat yo-kokelaat että myös hyväksytyn ja hylätyn kokeen uusijat ja tutkinnon täydentäjät. Yo-tutkintoon osallistuu yli 45 000. LAHJATAVAROIDEN JA SILKKIKUKKIEN ERIKOISLIIKE LAHJATAVAROIDEN JA SILKKIKUKKIEN ERIKOISLIIKE Hauskat ja lämpimät VARPIKKAAT 10 € (norm. 8302 112 Katso www.kpnet.com/autojohnson PÄIVÄN TARJOUKSET Tervetuloa! Ark. Naaraalla ja nuorella uroksella tassunjälki on 10–13,5 cm levyinen, aikuisella uroskarhulla 14–20 cm. 98 tkm, met.pun. 06-8311266, ilt. TOYOTA HIACE 2.4 D BUSSI -97 aj. 06-8313 871 Huolto ja varaosat puh. 8311 597. LänsiSuomen lääninhallitus päätti asiasta torstaina. Lisäksi hän ei ole tuomion jälkeen määräyksestä huolimatta toimittanut terveystietojaan lääninhallitukselle. 17.850 TOYOTA AVENSIS 2.0 TD TERRA 4 ov.-99 aj. – Karhuista poronhoitoalueella 21 prosenttia, 26 prosenttia Sisä-Suomen, 12 prosenttia läntisellä ja 41 prosenttia itäisellä kannanhoitoalueella (RKTL 2000). REILU RUOKAKAUPPIAS TARJOAA CHICK BROILERIN KOIPIPALAT SNELLMANIN UUNIVALMIS FILEPAISTI (9,90 mk) 2.78 €/kg RAISION RANSKALAISET k g 6 90 6 90 6 g 1 67 1 67 3x450 g 1 68 1 68 (41,03 mk) (9,99 mk) 1.24 €/kg kg ESPANJAN MAKEAT APPELSIINIT 85 (5,05 mk) 85 500 g BARILLA SPAGETTI 82 (4,90 mk) 1.64 €/kg 82 20 kpl OMO CAPSULES 3 01 (17,90 mk) 3 01 www.intersport.fi Avoinna: ma-to 9.30-18 pe 9.30-19 la 9.00-15 (Ei hiihtomonot, slalom-monot, lautakengät) (norm hinnasta) KOKKOLAN KAIKKI VAATTEET KENGÄT KOKKOLA PIETARSAARI HAE HETI PARHAAT PÄÄLTÄ! KAU PPIA S VAI HTU U PALJON HIIHTOVÄLINEITÄ TARJOUSHINNOIN! PALJON HIIHTOVÄLINEITÄ TARJOUSHINNOIN! Johan Lind Kokkolan myymälässä la 9.2. Ne olivat Punkaharju (kaksi koealuetta), Oulu ja Helsinki (kaksi koealuetta). -00 aj. 17.950 NISSAN PRIMERA 1.6i LX 4 ov. -98 aj. UUDEN SUKUPOLVEN COROLLA. Brännström 040-752 5311, B Sandström 0400-660 051 YLIVIESKA • KOKKOLA • PIETARSAARI Indolantie 7, Kokkola, (06) 8278 600 www.autoliikenystedt.fi Aika muuttaa käsityksiä. Myös tilan nimi ja rekisterinumero on hallinto-oikeuden mukaan syytä ilmoittaa, ellei kysymys ole pienestä kiinteistöyksiköstä, joka ei sisällä koepaikan lisäksi paljonkaan muuta aluetta. Pelkästään lautakunnan esittämillä perusteilla tietoa ei hallinto-oikeuden mukaan olisi saanut pantata. Lisäksi kenttäkokeen valvonta vaikeutuu ja riski GMO:n leviämisestä saattaa lisääntyä. Lisäksi julkisuudessa esiintyneiden tietojen mukaan jälkihavaintoja karhuista olisi runsaan viikon takaa muun muassa Vantaan Seutulasta ja Hyvinkäältä. Rami Mäkinen Hämeenlinna (STT) Hämeenlinnan hallinto-oikeuden mukaan geenitekniikan lautakunnalla ei ollut lainmukaisia perusteita, kun se kieltäytyi kertomasta geenimuunneltuja organismeja (GMO) koemielessä viljelevien tilojen tarkan sijainnin. -96 11800 € Renault Kangoo 1,4 RN aj. Edullinen farmari mk 22.296 3.750 € MITSUBISHI COLT 1.3 3-ov. 145 tkm, met.vihreä -96 11800 € Opel Astra 1,6i 5ov Comf. Takakäpälä Etukäpälä – Suomen todennäköinen karhukanta 850–1 200 yksilöä (petotutkija Kojola elokuussa 2001). 5, Kokkola. 140 tkm, valk. -99 aj. Kirjallisiin kokeisiin ryhdytään maaliskuun 13. 154 tkm, met.vihreä 12.950 CITROËN ZX 1.9 TD Break -96 aj. Erottamiseen johti se, että Malmsten on syyllistynyt huumausainerikokseen, josta hän on saanut sakkorangaistuksen. klo 10-14 Johan Lind Kokkolan myymälässä la 9.2. Puh. Työministeriön tehtävänä on koota yhteen ministeriöiden, työmarkkinajärjestöjen, korkeakoulujen ja muiden keskeisten toimijoiden edustajat erityiseen e-työn yhtestoimintaryhmään. Hallinto-oikeus katsoi, että pelkästään lautakunnan esittämillä perusteilla ei ollut lainmukaisia perusteita ilmoittaa koealueiden sijainti vain kunnan tai kaupungin tarkkuudella. Kärkölän kirkon lähimaastossa puolestaan liikkui tammikuun alussa ainakin yksi karhu. -92 8100 € Nissan King Cap 2,5 DSL aj. Toyota Corolla. Sen jälkeen karhu pyrkii etsimään uuden lepopaikan, jossa se saisi olla rauhassa. 139 tkm, met.vihr. päivänä. 14.600 NISSAN ALMERA 1.5i COMFORT 4 ov. -96 aj. Tuoreimmat havainnot karhujen talvisesta liikkumisesta ovat tältä viikolta Uudeltamaalta Nummi-Pusulan pohjoisosista. Juha Raippalinna HELSINKI (STT) Vesisateet ja lumien sulaminen on ”herättänyt” ja saanut karhuja liikkeelle etenkin EteläSuomessa. 160 tkm, met.hopea 12.350 DIESELIT: HINNAT ALK. 050-304 6833 Ystävälle 14.2. 81 tkm, met.harm. 180 tkm, punainen -93 7800 € Nissan Almera 1,5 Comfort aj. vain 140.000 km C. 139 tkm, valk. 217 tkm, punainen 18.500 TOYOTA CARINA 2.0 TD XL 4 ov. 98 tkm, punainen -97 13400 € Toyota Avensis 1,6 Terra aj. -98 16300 € VW Golf 1,8 CL aj. 52 tkm, met.pun. Yhteistoimintaa lisää etätyön kehittämiseksi HELSINKI (STT) Kevään ylioppilastutkinto alkaa maanantaina 13. 11/01 uusi 18800 € Opel Astra 1,6i 16 V Sedan aj. – Karhu reagoi talvipesässään myös sen ulkopuolella tapahtuviin asioihin eli se kuulee pesän ulkopuoliset ärsykkeet. ma–pe 10–17, la 10–14 Itäinen Kirkkokatu 16, Kokkola puh. Bioturvayhdistys puolestaan perusteli pyyntöään sillä, että lähialueiden asukkailla on oltava mahdollisuus saada tieto koealueista, joilla on GMO:n leviämisriski. Rymän tulisi muutointkin edistää eri hallinnonalojen keskinäistä vuorovaikutusta etyössä. Kosteus ja myrskytuhot Karhu saattaa herätä ja nousta talviuniltaan, paitsi kosteuden ja pesään valuvan veden vuoksi, myös ulkopuolisesta ärsykkeestä, esimerkiksi koiran ärsyttämänä tai talvipesän lähellä liikkuvan ihmisen takia. PERJANTAINA 8. Keskeisenä tavoitteena on edistää tietoverkkoympäristön käyttöä työssä ja elinkeinotoiminnassa. – Erillisiä karhuperheitä 80–90, ja niissä yhteensä 130–160 pentua (Kojola 2001). BENSIINI 19.800 € DIESEL 25.500 € sis. -99 13800 € Toyota Corolla 1,6 XLi Farm. 78 tkm, met.vihreä 21.800 VELJ. vain 100.000 km mk 88.591 14.900 € TOYOTA COROLLA 1.6 LINEA TERRA -98 pun. Yksi hevosista sai raatelujälkiä turpaansa, toinen silmäkulmaan ja kaksi mahanalusiin. Kaikki varust., aj. 11.10 €) OSASTOMME HÄÄMESSUILLA Messutarjouksia! REILU RUOKAKAUPPIAS TARJOAA Mariankatu 35 Kokkola. -00 aj. 0400-663392. Olemme seuranneet karhun käyttäytymistä ”pannoitetuilla” yksilöillä. KARHUKANTA Karhun tassunleveys mitataan etutassun jäljen leveimmältä kohdalta. 15.950 BENSAT: TOYOTA CAMRY 2.2i 4 ov. 1+8 heng. 06-8313 884, Isok. aj. 24.800 FORD FOCUS 1.8 TCi GHIA 4 ov. Hän pitää havainnon tekijää luotettavana. Riitta Järvelä Ky p. Palvelemme ma–pe 9.00–21.00, la 8.30–18.00, su 12.00–21.00. Esimerkiksi myrskytuhojen korjaaminen karhunpesän lähellä ajaa sen petotutkijan käsityksen mukaan lähes varmasti liikkeelle