Henry Patten ja Harri Heliövaara jäivät Ranskassa hopealle. ALAIN JOCARD / AFP / LEHTIKUVA Kansainväliseksi jättiläiseksi kasvanut Scanfil työllistää enemmän kuin Sievissä on asukkaita 1 Sivut 4–5. Sunnuntai 7.6.2026 Keskipohjanmaa.fi | Nro 44 Marinan kesä alkuun messuilla 1 Sivu 2 Kalajoen Hiekkasärkille valmistuneessa uudessa Marinan vierasvenesatamassa järjestetään tänä viikonloppuna Vesille-messut. – Harmittaa hävitä, mutta samanaikaisesti tästä voi oppia ja olla ylpeä siitä, että teki parhaansa, Heliövaara sanoi lehdistötilaisuudessa. Vesille-messuilla voi tutustua veneisiin. ALESSANDRO RANTA-NILKKU 1 Sivu 12 Harri Heliövaaran nelinpelifinaali päättyi tappioon Harri Heliövaara ei päässyt brittiparinsa Henry Pattenin kanssa päätyyn saakka Ranskan avointen nelinpelissä, vaan kaksikko taipui turnauksen ykkössijoitetuille Marcel Granollersille ja Horacio Zeballosille
Palomestari Jenika Siironen kertoo, että kyseessä oli iso vanha kiinteistö, jossa on erilaisia vuokratiloja, ja tulipalo syttyi yhdessä näistä tiloista. Palo oli saatu sammutettua ja käynnissä oli jälkiraivaus. Yksi näistä oli Kokkolasta saapunut Nord Star 49+, moottorivene jonka hinta alkaa miljoonasta. Hiukan ennen kello viittä pelastuslaitos tiedotti, että rakennuksen sisällä oli palanut ajoneuvo. Myös tästä onnettomuudesta selvittiin ilman henkilövahinkoja. Hulppeassa veneessä on noin 1000 hevosvoimaa, ja matka Kokkolasta Marinaan sillä kävi tunnissa ja viidessätoista minuutissa. Palomestari Jenika Siironen kertoo, että talon vieressä oli toinen rakennus, johon tuli ei kuitenkaan ehtinyt levitä. Puheessaan Anttila paljasti myös, että Marina odottelee jo ensimmäistä ravintolaansa, kunhan sille löydetään tekijä. Kyy jäi löytymättä keittiöstä Jani Kauta Keski-Pohjanmaan pelastuslaitoksella oli lauantaina aamuja iltapäivän aikana useampi tehtävä Kokkolassa ja lähialueilla: kaksi liikenneonnettomuutta sekä eläintehtävä. Toivio kertoo, että kyseessä oli pieni peltikolari, jossa ei aiheutunut henkilövahinkoja. Myöskin ruokarobotit saapuvat kesän aikana Marinaan. Maija ja Mauri Oikari Ammattilaisen käsissä lohi ei kauan pysynyt nahoissaan. Tapahtumaan osallistuneet paikalliset Maija ja Mauri Oikari kertoivat pitävänsä Marinasta alueena. Paikalla paloi autiotalo ja hieman maastoa sen ympäriltä. Veneiden lisäksi messuilla oli monenlaista puhujaa, seikkailija ja valtameripurjehtija Kari Nurmesta kalastaja Otto Cichorackiin. Toinen liikenneonnettomuuksista sattui noin kello yksi kasitiellä. Pääasialliset ostajat ovat Japanissa, Välimerellä ja Atlantilla. ALESSANDRO RANTA-NILKKU Ajoneuvo paloi rakennuksen sisällä Pia Räihälä Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos sai lauantaina kello kolmen aikaan iltapäivällä hälytyksen suuresta rakennuspalosta Ylivieskassa Rauhantiellä. Uudessa vierasvenesatamassa ovat meneillään Vesille-messut, joilla tutustutaan veneisiin ja kalaruokiin. Vesille-messut jatkuvat Marinassa sunnuntaina. Hieman myöhemmin Kokkolan keskustassa sattui samanlainen peltikolari. " Puheessaan Anttila paljasti myös, että Marina odottelee jo ensimmäistä ravintolaansa, kunhan sille löydetään tekijä. Rakennus kärsi savuvahinkoja ja vedestä aiheutuneita vahinkoja. ALESSANDRO RANTA-NILKKU " Todella hienoa seutua, mukava käydä täällä kävelemässä. Henkilövahinkoja tulipalosta ei aiheutunut. Osuuskauppa KPO avaa Marinaan ABC:n veneaseman, jolta saa sekä bensaa että dieseliä. Kyseessä on Marinan ensimmäinen iso kesätapahtuma, sekä Hiekkasärkkien kesäsesongin aloitustapahtuma. – Ensihoito tarkasti altistuneet paikan päällä, Toivio kertoo.. Aamupäivällä noin kello 12.40 pelastuslaitos piipahti Hirvisnevantiellä, jossa kyykäärme oli löytänyt tiensä keittiökalusteiden sokkeliin. Marinaan odotetaan veneilijöitä nimenomaan ulkopaikkakunnilta, kuten myös Ruotsin puolelta. Palon syttymissyystä ei ole tietoa. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 7. Mutta se oli varmaan löytänyt jo tiensä ulos rakenteista, kertoo päivystävä palomestari Joakim Toivio. – Kun oli kuitenkin kyy kyseessä, käytiin kokeilemassa, josko se olisi löytynyt. Senkin pitäisi olla viimeisteltynä, kun Marinan virallisia avajaisia vietetään ensi kuussa. Pelastuslaitokselta hälytettiin tehtävälle 16 yksikköä. Tapahtumassa pääsi myös hieromaan kauppoja. Tällaiset tapahtumat ovat aina tervetulleita, Oikariset kertoivat paistettujen muikkujen äärellä. – Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi korjata tieltä muutamia muovinkappaleita, ei siinä sen kummempaa. – Talon runko jäi pystyyn, eli se ei palanut kivijalkaan asti, Siironen kertoo. Yhtenä tapahtumanumerona oli ammattilaiskokin esimerkkisuoritus Pitkältäjärveltä nostetun kirjolohen käsittelyssä. MESSUT keräsivät lauantaina hyvin yleisöä, luvatusta sateesta huolimatta. – Veneasema on erittäin tärkeä palvelu niin kausipaikkalaisille kuin vierasveneillekin, Anttila kertoo Marinan tiedotteessa. kesäkuuta 2026 2 // UUTISET Kalajoen Marinaan avataan veneasema Alessandro Ranta-Nilkku Kalajoen Marinassa järjestetään tänä viikonloppuna Vesille-messut. Paikan päällä pystyi saamaan ammattilaisten neuvoja ja vinkkejä niin vesillä liikkumiseen kuin myös kalastukseen. Merelliseen teemaan kuuluen tuuli riepotteli aika ajoin telttojakin hieman paikaltaan. – Todella hienoa seutua, mukava käydä täällä kävelemässä. Messujen teemana oli myös paikallinen kalaruoka. Käärmettä ei kuitenkaan tavattu. Tapahtumassa puhumassa ollut Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n toimitusjohtaja Janne Anttila paljasti yleisölle Marinan tulevaisuuden suunnitelmia. Kauan aikaa ei mennyt, kun kala jo hyppäsi ruodoistaan ammattilaisen käsissä. Autiotalo paloi Nivalassa Pia Räihälä Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspaloon Nivalaan Hakulintielle lauantaina kello 14.16. Tapahtumassa vierailijat pääsivät tutustumaan erilaisiin veneisiin, joita oli tuotu venepaikoille näytille. Messualueen näyttävyydestä huolimatta sen takaa saattaa vielä huomata kehittämätöntä aluetta
Vedenpinnan noston mahdollisti järven luusuaan (laskukohta, josta järven vesi purkautuu alavirtaan) rakennettu pohjapato. Nimettyjen ehdokkaiden joukossa on kaksi kansanedustajaa, vaasalaiset Matias Mäkynen ja Kim Berg. – Voi toki olla, että tilanne on ollut kuten someen on kirjoitettu, Vuorio sanoo. Lappeenrannan Prismassa pelattu rivi toi yli 260 000 euron potin, ja Jokerissa helsinkiläinen nettipelaaja voitti 40 000 euroa. ANT TI P ÖYHÖNEN. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 7. kesäkuuta. Heidän kerrotaan oleskelleen sekä raiteiden vieressä että niiden päällä noin kello kahden aikaan yöllä. Vedenpinnan nousun lisäksi alueen maisemaa muutti huomattavasti syksyllä 2025 toteutettu puiden ja pensaiden poisto. – Vedenpinta nousi suunnitelman mukaiselle tasolle tulvan myötä viime joulukuussa, kertoo Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen vesitalousasiantuntija Marko Aalto tiedotteessa. " Mittavassa urakassa poistettiin kaikki veden alle jäävät puut sekä yli puoli metriä korkeat veden alle jäävät pensaat. Hankkeen hallinnointi siirtyi aluehallintouudistuksessa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselta Lounais-Suomen elinvoimakeskukselle. Kuljettaja ilmoitti tilanteesta hätänumeroon. Vaikka tilanteesta selvittiin henkilövahingoitta, tilanne jäi vaivaamaan veturinkuljettajaa koko loppuvuoron ajaksi. Siksi poliisi ei voi vahvistaa, että kyseessä olivat nuoret tai että he todella olivat raiteilla. Veturinkuljettaja säikähti Ylivieskassa. Tulin tilanteeseen raskaalla malmijunalla noin 75 kilometrin tuntinopeudella mutkan takaa. Järven vedenpinta on nostettu pysyvästi vuonna 2015 jätetyn lupahakemuksen mukaiselle tasolle. Ylivieskan Prismassa pelattu viiden osuuden kimppapeli toi pelaajille noin 924 000 euron voiton. Valtion osuus neljä vuotta kestäneen kunnostushankkeen kustannuksista on tähän mennessä yhteensä noin neljä miljoonaa euroa. Arkistokuva. Mittavassa urakassa poistettiin kaikki veden alle jäävät puut sekä yli puoli metriä korkeat veden alle jäävät pensaat. Tapauksen nähnyt veturinkuljettaja kertoo tilanteesta somepalvelu Threadsissa. – Vahinko oli aivan liian lähellä, kuljettaja kirjoittaa. Loput ehdokkaat on tarkoitus nimetä syksyn aikana. Kolme nuorta temppuili raiteilla Jani Kauta Kolme arviolta teini-ikäistä nuorta leikki vaarallista leikkiä Ylivieskan rautatieasemalla perjantain ja lauantain välisenä yönä. Muitakin suomalaisvoittoja nähtiin. Jäljellä on enää muutamia korjausja viimeistelytöitä. Padon lisäksi hankkeessa rakennettiin vaiheittain tulvasuojeluja peruskuivatusrakenteita sekä ruopattiin maiseman ja virkistyskäytön sekä riistatalouden parantamissuunnitelman mukaisia alueita. Sydän nousi kurkkuun, vislat pohjaan ja jarrutus, kuljettaja kirjoittaa. Ylivieskassa pelattiin voitokas Eurojackpot-rivi Jani Kauta Eurojackpotin perjantai-illan arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten päävoitto jatkaa kasvuaan, tiedottaa Veikkaus. Isotalus kertoi jo aiemmin olevansa käytettävissä tulevissa eduskuntavaaleissa. Ylivieskan rautatieaseman liepeillä olleet henkilöt aiheuttivat vaaraa itselleen ja muille. Näkymä toukokuussa 2026 Viisteentietä päin. EETU KUPULISOJA Järvi lokakuussa 2024. ANT TI P ÖYHÖNEN " Järven vedenpinta on nostettu pysyvästi vuonna 2015 jätetyn lupahakemuksen mukaiselle tasolle. kesäkuuta 2026 UUTISET // 3 Haapajärven pinta nousi tavoitteeseen Sanni Aho Vetelin Haapajärven vedenpinnannostohanke on saavuttanut tavoitteensa: järven vedenpinta on noussut pysyvästi, kertoo Elinvoimakeskus tiedotteessaan. Isotalus ja Caldén ehdolle Jani Kauta Pohjanmaan Sosialidemokraatit tiedottaa nimenneensä ensimmäiset ehdokkaansa vuoden 2027 eduskuntavaaleihin ylimääräisessä piirikokouksessaan Seinäjoella. Ensi tiistaina potissa on tarjolla noin 35 miljoonaa euroa. Joitain puukasoja on vielä Haapalantien varressa odottamassa kuljetusta haketukseen. Valtion hankkeena toteutetun Haapajärven kunnostuksen rakentamistyöt ovat pääosin valmiit. – Tuli ilmoitus, että kolme nuorta on raiteiden vieressä. Suomeen osui kuitenkin yksi kierroksen suurimmista voitoista. Työt ajoittuvat juhannuksen jälkeisille viikoille. Ruoppausmassoilla korotettiin alavia rantapeltoja sekä rakennettiin viljeltäviä takaluiskia tulvasuojelupenkereiden yhteyteen. Vedennousun jälkeen havaittiin, että vesi suotautuu louhekerroksen välistä, ja suotautuminen estettiin jatkamalla padon tiivistesydämessä olevaa teräsponttiseinää. Piirikokous asetti kahdeksan ehdokasta eli puolet täydestä ehdokaslistasta. Lounais-Suomen elinvoimakeskus järjestää yleisötilaisuuden Haapajärven kunnostuksesta Räyringin nuorisoseuran tanssilavalla 9. Poliisilla ei ole erillistä merkintää raiteilla liikkumisesta, eikä henkilöitä löydetty. Jokaisen porukan jäsenen osuudeksi jää noin 185 000 euroa. – Voisiko jokainen nyt teroittaa omalle jälkikasvulleen, että ratapihat, raiteet, laiturit ja juna-asemat ovat vihoviimeisiä paikkoja hengailla, pelleillä ja leikkiä. Läjitysalueet on viimeistelty valmiiksi viljelykäyttöön lukuun ottamatta loppukalkitusta, joka on parhaillaan käynnissä. Pohjapatoon rakennettua kalankulun mahdollistavaa lyhyttä koskiosuutta viimeistellään talven jäljiltä. Poliisi kävi paikalla, mutta ketään ei enää tavoitettu, joten emme pysty vahvistamaan, keitä he olivat, kertoo tilannekeskuksen päivystävä komisario Mikko Vuorio. Isotalus on nyt kolmatta kertaa eduskuntavaaleissa ehdokkaana mukana. Veteliläisen järven kunnostustyöt tulivat maksamaan 4 miljoonaa euroa. – Yksi yritti kiskoille ja kaksi muuta repi pois. Keskipohjanmaan levikkialueelta ehdokkaiksi nimettiin Anna Caldén (Uusikaarlepyy) ja Tiina Isotalus (Kokkola). Oulun ja Lapin poliisin tilannekeskuksesta vahvistetaan, että poliisi kävi paikalla
– Meillä on edelleenkin pitkät työurat ja vähäinen vaihtuvuus. Elektroniikan sopimusvalmistaja on yksi Euroopan suurimmista. YKSI TEHTAAN menestyksen kulmakivistä onkin ollut osaavan henkilökunnan sitoutuminen. Tehtaanjohtajan mukaan menestys syntyy osaamisesta, pitkästä kokemuksesta ja kyvystä tehdä asiat hieman kilpailijoita paremmin. " Meillä on edelleenkin pitkät työurat ja vähäinen vaihtuvuus. Ollaan siis saatu säilytettyä se osaaminen ja toki opittu koko ajan myös uutta. Scanfilin Sievin tehtaanjohtaja Juha Pokela kertoo, mitä 50 vuotta Kalajokilaakson vahvana työllistäjänä säilyneen yrityksen menestysresepti pitää sisällään.. Sitten olin Scanfililla reissutyössä globaalissa kehitystiimissä ennen kuin tulin tänne tehtaalle ensin operaatiopäälliköksi, ja nyt kolme vuotta olen ollut tässä nykyisessä roolissani. Yksi työpaikka on pystynyt tarjoamaan hänelle kansainvälistä kokemusta sekä monipuolista vastuuta. Jos jokainen sieviläinen marssisi ulos kodistaan, heitä olisi vähemmän kuin Scanfilillä on tänä päivänä koko yhtiössä yhteensä työntekijöitä. Ylpeä saa olla, että meillä on tällainen 50-vuotinen tehdas, jota saa nyt olla omallakin panoksella kehittämässä, Pokela toteaa. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 7. Taloon on kertynyt paljon tietotaitoa, ja sitä on saatu vietyä eteenpäin. Siitä huolimatta yhtiön päätoimipaikka on pysynyt Sievissä, jossa se työllistää paikallisesti yli 250 henkilöä. Nykyisin Nivalassa asuva nelikymppinen on luonut uraansa Scanfililla pitkään. Sopimusvalmistus on kilpailScanfil pysyy Sievissä, vaikka markkinat ovat maailmalla Scanfil työllistää enemmän kuin Sievissä on asukkaita. – Aikanaan olen tehnyt lopputyön Sievin tehtaalle. kesäkuuta 2026 4 // UUTISET Jenni Kankaanpää Sievissä toimiva Scanfil on kasvanut kansainväliseksi jättiläiseksi. Sievistä lähtöisin oleva tehtaanjohtaja Juha Pokela avaa menestysreseptiä, jolla tehdas pärjää tämän päivän kilpailussa
Se tuo lisäarvoa, ja sillä voidaan helpottaa tylsintä rutiinityötä ja sellaista, mikä on ihmiselle raskasta tehdä. – Koemme, että saatavuus on kuitenkin ollut hyvällä tasolla. TULEVAISUUDEN työntekijöissä tietotekniikan ja automaation osaaminen korostuu. – Asiakkaat odottavat ja vaativat näitä asioita. Tässä ihmisten osaaminen korostuu aivan eri tavalla. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 7. – Keskitymme valmistuksessa siihen, että samojen tuotteiden sarjakoot voivat olla pieniä tai keskisuuria, mutta tuotteet voivat olla monimutkaisia ja teknisesti vaativia. – Kyllähän se kiteytyy siihen, että meidän pitää jollain tavalla olla jatkuvasti parempia omassa tekemisessämme, Pokela miettii. " Kaikissa tehtävissä asenne ratkaisee. – Pyrimme erottautumaan sillä, että meidän kanssamme on helppo toimia. JATKUVAN kehityksen ohella nykypäivän globaalissa liiketoiminnassa menestyminen vaatii muutakin. Työstä osoituksena se on saanut EcoVadis-kultaluokituksen, mikä sijoittaa yhtiön arvioitujen yritysten ylimpään viiteen prosenttiin. Pokelan mukaan tarkoitus ei ole kilpailla halpatuotantomaiden massavolyymien kanssa. – Perinteisten tuotannon ammattilaisten rooli on tärkeä, kun autamme asiakkaitamme ratkaisemaan ongelmiaan myös jatkossa, mutta ehkä myös esimerkiksi sähkötekniikan osaaminen korostuu. Sievissä valmistetaan vaativia, valmiiksi koottuja laitteita ja niihin kuuluvaa mekaniikkaa esimerkiksi teollisuuden, energiasektorin ja lääketieteen tarpeisiin. Pidetään kiinni luvatuista asioista, ollaan tavoitettavissa ja hoidetaan vaikeatkin asiat. Takanen aloitti yritystoimintaa veljensä autotallissa hallin valmistumista odottaessaan 50 vuotta sitten. – Samalla nähdään, että kyllä myös täällä Suomessa on paljon mahdollisuuksia. Pokelan mukaan myös asiakkaat seuraavat kumppaniensa toimintaa tarkasti. PIRJO KUNELIUS PIRJO KUNELIUS TIMO VARILA " Menestys syntyy osaamisesta, pitkästä kokemuksesta ja kyvystä tehdä asiat hieman kilpailijoita paremmin. Nyt se työllistää noin 4 700 henkilöä. – Pitkien yhteistyösuhteiden myötä toimiminen näiden yritysten kanssa on usein hyvin saumatonta. – Meillä korostuvat erilaiset materiaalit ja se, että pitää pystyä valmistamaan tehokkaasti pieniä sarjakokoja vaativia tuotteita. Sievin pääkonttori rakennettiin 1990-luvun puolivälissä. Lopputuotteita ovat esimerkiksi hissien osat, peliautomaatit ja lääketieteelliset laitteet, kuten erilaiset analysaattorit. TEKNOLOGIAN kehitysvauhti on kovaa, ja se näkyy Scanfililläkin. Investoimme kehitykseen ja vastuullisuuteen suunnitelmallisesti ja jatkuvasti asiakastarpeiden mukaan. SIEVIN tehtaalla on oma roolinsa Scanfilin paletissa. Viime aikoina konserni on toteuttanut määrätietoisesti strategiaansa ja kasvanut yritysostojen kautta. Pokela kertoo, että alueella on kattava alihankintaverkosto. Lisäksi pystymme Sievissäkin tarjoamaan asiakkaillemme suuren globaalin yrityksen edut, eli esimerkiksi globaalin hankinnan skaalaedut sekä reitin kasvaa Scanfilin kanssa tarpeen mukaan myös muille markkinoille. Pitää olla valmis oppimaan uutta.. Viimeisenä tämän 50-vuotiaan tehtaan vahvuuden valttikortti on varsin arkinen asia. – Ajattelisin, että tilanne on mielenkiintoinen, ja näen tulevaisuuden positiivisena. Scanfilin perustaja Jorma J. – Kyllä se taitaa enemmänkin muuttaa työn luonnetta. – Kaikissa tehtävissä asenne ratkaisee. Automaatio on tullut ja tulee jatkossakin kyllä avustamaan, jotta työntekijät voivat keskittyä eri asioihin. Näemme mahdollisuuksia kasvuun ja seuraamme tarkasti sitä, mitä meidän asiakkaamme meistä miettivät. Pitää olla valmis oppimaan uutta, hän tiivistää. – Jatkuvasti mietitään, minkälaisia teknologioita ja ratkaisuja tarvitaan kilpailussa mukana pysymiseen. Tehtaanjohtaja ei näe automaatiota alalla uhkana, joka veisi ihmisten työt. Halvempien tuotantokustannusten maissa tehdään usein selvästi suurempia sarjakokoja samaa tuotetta, jolloin esimerkiksi osien hankinta ja valmistus on usein yksinkertaisempaa. Pokelan mukaan alueen ammattikoulut ja ammattikorkeakoulut ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita, joista uutta osaamista saadaan mukaan. Se on ehkä ollut toistaiseksi etu tällä alueella. Automaatio on tuonut lisäarvoa, ja sen avulla myös Scanfilin tehtaalla on helpotettu raskaiden tai tylsien rutiinitöiden tekemistä. kesäkuuta 2026 UUTISET // 5 Scanfil pysyy Sievissä, vaikka markkinat ovat maailmalla tu ala niin Suomessa kuin maailmallakin. Pienemmillä yrityksillä ei välttämättä ole resursseja panostaa niihin samalla tavalla, joten se on ison yrityksen etu, että meillä on kyky panostaa tähän, Pokela muistuttaa. Scanfilin Sievin tehtaanjohtaja Juha Pokela kertoo, mitä 50 vuotta Kalajokilaakson vahvana työllistäjänä säilyneen yrityksen menestysresepti pitää sisällään. Tyytyväiset asiakkaat ovat aina se tärkein asia. Näkisin myös, että tietotekniikan osaaminen ja ehkä jonkinlainen harrastuneisuus siihen ovat arvokkaita monissa tehtävissä, Pokela kuvailee. Scanfilissa onkin tehty määrätietoista työtä työturvallisuuden, ympäristöasioiden ja yhdenvertaisuuden eteen. Sievissä asiakastarpeet määrittävät kehityssuuntaa. Pokelan mukaan pelkästään pitkä ja vankka kokemus alan toimijana ei riitä
Haastattelupäivän aamuna kaksikko on heittänyt 13 kilometrin lenkin, mutta viileämpinä päivinä 30 kilomerin matkakaan ei ole mahdoton. Työ karhukoirien parissa toi elämäntyöpalkinnon Toivo Heinoselle. Eläkepäiviksi Heinoset muuttivat Kokkolasta Halsualle, jossa Mirja-tytär asuu. Treenaaminen kannattaa, sillä koiran hyvä kunto näkyy syksyn hirvimetsällä. MAIJA AHONEN Toivo Heinosella on mapeittain tietoa omista koiristaan. Ensimmäisen koiransa Heinonen hankki noin 70 vuotta sitten. Toivo Heinonen teki työuransa Kokkolassa Outokummulla.. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. – Vaikka päivät ovat pitkiä, väsy ei iske kesken kaiken. Tällä hetkellä Heinosella on yksi karjalankarhukoira, Hautahiekan Missi. Heinonen on toiminut myös Keski-Pohjanmaan kennelpiirin jäljestysohjaajana ja hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana. Taustalla näkyy osa palkintoseinästä. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa.” Luuk. Heinonen lenkittää koirakaveriaan säännöllisesti. METSÄSTYKSEN lisäksi riistanhoitoyhdistyksen toiminta on ollut Heinoselle tärkeä harrastus. Yleensä mukana on ollut myös ase, mutta toistaiseksi sitä ei ole tarvinnut käyttää kertaakaan. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Tuorein plakaatti on toukokuun puolivälistä, kun Suomen Pystykorvajärjestö jakoi elämäntyöpalkintoja karjalankarhukoirien kanssa töitä tehneille. Vuosien varrella tutuksi tulivat myös ylituomarin tehtävät, jotka hän aloitti vuonna 1977. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. – Koirien suhteen minulla on ollut hyvä tuuri. ALUN PERIN Toivo Heinonen on kotoisin Lestijärveltä, jossa hänellä on edelleen kesäpaikka. kesäkuuta 2026 6 // PÄIVYRI LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 7.6. 1937) on työhuoneessaan palkintoseinä, jota kelpaa katsella. – Ihan koiran ehdoilla mennään. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Viikko 23 Nimipäivät tänään Päivän sana Suvi, Roope, Robert, Robin (suom.), Robert, Robin (ruots.), Aapo, Aappo, Avrami, Rami (ort.). 12:15 ”Koirien suhteen minulla on ollut hyvä tuuri” Maija Ahonen Halsualla asuvalla Toivo Heinosella (s. – Ne hommat lopetin pari vuotta sitten. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 03:14 23:38 03:02 03:59 23:41 22:38 Laskee Jeesus sanoi: ”Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 7. Hän on kiertänyt koiriensa kanssa karhukoirien piirija valtakunnallisia kisoja. Koirat ovat kuuluneet Heinosen elämään liki aina. Heinonen on tiettävästi pisimpään ylituomarina toiminut. Toivo Heinonen ja karjalankarhukoira Hautahiekan Missi ovat erottamattomat kaverukset. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Rekisteröityihin karhukoiriin Heinonen siirtyi vuonna 1972. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Mies tykkäsi työstään, mutta kun molemmat silmät oli jouduttu operoimaan kahteen kertaan, lääkäri pisti miehen suosiolla eläkkeelle. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Varsinaisen elämäntyönsä Heinonen teki Kokkolassa Outokummulla. Hän on ollut myös monta kertaa koiriensa kanssa ajamassa liian lähelle asutusta eksyneitä karhuja kauemmaksi metsään. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Ajattelin, että nuoremmat saavat jatkaa. Kaikki ovat olleet suhteellisen hyviä penikoita
Se yhdisti Pohjoismaat saman hallitsijan alle. Kalmarin unioni oli vuosina 1397–1523 Tanskan, Norjan ja Ruotsin yhteinen valtioliitto. – Seison täällä ilman lippistä, koska politiikka ei ole teatteria, eikä politiikan pitäisi koskaan olla omien kannattajien villitsemistä muita vastaan, vaan yhteisten asioiden edistämistä, Adlercreutz sanoi. Lisäksi mukana on myös ilmatankkausja kuljetuskoneita sekä miehittämättömiä valvontakoneita. Yhdessä meillä on yksi maailman vahvimmista talouksista. Hän piikitteli vihreiden puheenjohtajaa Sofia Virtaa, joka lanseerasi vihreiden puoluekokouksessa Tämä nainen tässä -lippiksen. Vesa Mäntylä Ilmavoimien operaatiopäällikkö Adlercreutz ehdottaa Pohjolan liittoa Sanna Nikula, STT RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz ehdottaa Pohjoismaille nykyistä syvempää liittoa, ”Kalmarin unioni kakkosta”. Vaikka itse harjoitus on ohi alle kahdessa viikossa, sen suunnittelu alkoi Natossa jo puolitoista vuotta sitten, Mäntylä kertoo. Harjoituksen tukikohtia ovat Tikkakoski, Rissala, Pirkkala ja Rovaniemi. kesäkuuta 2026 KOTIMAA // 7 Naton harjoituksessa testataan pohjoisen ilmapuolustusta Niilo Simojoki, STT Maanantaina alkava Naton ilmasotaharjoitus Ramstein Flag 26 ulottuu Espanjasta aina pohjoiseen Norjaan ja Suomeen saakka. Mäntylän mukaan lentotoiminnan pitäisi päättyä päivittäin iltakuuteen mennessä. Naton suuri ilmasotaharjoitus tuo Suomeen liittolaismaista noin 1 300 henkilöä ja 50 konetta. RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz puhui RKP:n puoluekokouksessa Vantaalla lauantaina. Myös esimerkiksi taloustieteilijä Mika Maliranta on usein nostanut Kalmarin unionin mahdollisuutena esille julkisesti. kesäkuuta sekä sunnuntaista torstaihin 14.–18. – Olemme lähempänä toisiamme kuin ehkä koskaan nykyhistorian aikana, ja juuri siksi uskon, että Pohjolan on aika ajatella suuremmin. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 7. – Toinen tavoite on logistiikan ja tukitoimintojen onnistuminen niin, että ne mahdollistavat nuo ilmaoperaatiot, Mäntylä kertoo. Porukka on paljolti kiinni, lomat painottuvat heinäkuuhun ja loppukesään, Mäntylä myöntää. Unioniin kuului myös silloin Ruotsiin kuulunut Suomi. Mäntylän näkökulmasta harjoituksella on kaksi pääasiallista tavoitetta. Tanskan tukikohdissa olevat koneet lentävät nekin pohjoiseen harjoittelemaan. – Tämä on iso kokonaisuus Natonkin puitteissa, kuvailee Ilmavoimien operaatiopäällikkö, eversti Vesa Mäntylä. Adlercreutz nosti ajatuksen esiin avatessaan RKP:n puoluekokouksen lauantaina Vantaalla. Suomessa lentää pian liittolaismaiden koneita ainakin Yhdysvalloista, Puolasta, Saksasta ja Espanjasta. päivän väliseksi ajaksi. – Kuukautta aikaisemmin ovat tulleet ensimmäiset tarvikkeet, ja viimeiset lähtevät varmaan vasta kuukauden päästä harjoituksesta, Mäntylä arvioi. – Kyllä tämä iso ponnistus on. – Tämä on meille yhdenlaista testitoimintaa, että saamme nämä johtamisen rakenteet Pohjoismaihin kuntoon, Mäntylä taustoittaa. Ehkä siis on Kalmarin unioni 2.0:n aika, Adlercreutz sanoi. Ilmatilan valvonnasta ei tingitä harjoituksen aikana. Myös yrittäjällä olisi koko Pohjoismaat kotimarkkinanaan. RKP:n puheenjohtaja nosti ajatuksen esiin avatessaan puoluekokouksen lauantaina. kesäkuuta. BLOKKIPOLITIIKKA ei Adlercreutzin mielestä ole hyväksi Suomelle, ja hän kuvaili RKP:tä sillanrakentajaksi. Ensinnäkin se, että suuret ilmaoperaatiot saadaan suunniteltua ja toimeenpantua yhteisenä isona harjoituksena liittolaisten kanssa. Sen resurssit pysyvät Mäntylän mukaan ennallaan, ja jos lisätarvetta ilmenisi, niin harjoittelu joustaa. – Operatiiviselle lennolle kykenemme ottamaan koneen vaikka suoraan ilmasta, Mäntylä sanoo. SUOMEEN Ramstein Flag tuo liittolaismaista noin 1 300 henkilöä ja 50 konetta: muun muassa saksalaisia Tornadoja ja Eurofightereita sekä yhdysvaltalaisia F-35ja puolalaisia F-16-hävittäjiä. – Yhdessä meitä on yli 28 miljoonaa ihmistä. Yhteistä hallitsijaa tai pääkaupunkien siirtelyä Adlercreutz ei kuitenkaan ehdota, vaan ”maailman integroituneinta aluetta työlle, koulutukselle ja innovaatioille”. ADLERCREUTZ sanoi puheessaan, että ensimmäistä kertaa sitten Kalmarin unionin päivien koko Pohjola kuuluu nyt samaan turvallisuuspoliittiseen yhteisöön. Myöhemmin perussuomalaiset teki oman Salonkikelvoton-lippiksensä SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin puheista. Ramstein Flagissa lennetään maanantaista perjantaihin 8.–12. Yhdessä meillä on yliopistoja, yrityksiä ja innovaatioita, jotka pärjäävät kenelle tahansa, Adlercreutz hehkutti linjapuheessaan. ja 14. Lentämisen painopiste on pohjoisessa, missä harjoitusta isännöivät yhdessä Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska. Maailma tarvitsee juuri nyt enemmän arvoja. MATIAS HONKAMAA / STR / LEHTIKUVA " Porukka on paljolti kiinni, lomat painottuvat heinäkuuhun ja loppukesään. Vajaan parin viikon harjoituksessa on mukana 18 jäsenmaata ja noin 200 lentokonetta. Suomesta Ramstein Flagissa ovat mukana kaikki Ilmavoimien joukko-osastot ja 12 Hornet-hävittäjää. – Kun muut horjuvat, Pohjoismaiden tulee uskaltaa seistä vakaana. Lisäksi Pohjois-Savon Tervoon perustetaan maantietukikohta, minkä vuoksi seututie 551 välillä Karttula–Tervo suljetaan yleiseltä liikenteeltä kesäkuun 7. Hänen mukaansa lentotoimintaa on sekä etelässä että pohjoisessa, ja väliin jäävälle keskiselle alueelle mahtuu vielä virtuaaliharjoitus. Mäntylän mukaan keskus ei ole vielä täysin operationaalisesti valmis vaan vasta rakentumassa ja ottamassa rooliaan ilmaoperaatioiden suunnittelussa. Se tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että missä tahansa Pohjoismaassa asuva nuori voisi yhtä luontevasti opiskella missä vain pohjoismaisessa yliopistossa. " Kun muut horjuvat, Pohjoismaiden tulee uskaltaa seistä vakaana. Kolmatta kertaa järjestettävän harjoituksen johtaa Naton ilmavoimajohtoporras Saksan Ramsteinissa. ANT TI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA. Suurikaan harjoitus ei saa häiritä Ilmavoimien päätehtävää, Suomen ilmatilan ja alueellisen koskemattomuuden valvontaa. NATON POHJOISEN alueen ilmaoperaatiokeskus Norjan Bodössä aloitti virallisesti toimintansa viime lokakuussa. Eikä harjoitus muutenkaan käynnisty tai lopu sormia napsauttamalla. Suomen osalta harjoitusta johtavan Mäntylän mukaan suurin osa lentotoiminnasta tapahtuu Suomen ja Ruotsin sekä vähäisemmässä määrin Norjan pohjoisosissa. Pohjoismaista liittovaltiota on aika ajoin pidetty esillä myös Ruotsissa
– Mikään asia ei oikeastaan voi olla pois tarkastelupöydältä. Tällä tietoa ensi vaalikauden nettomääräinen sopeutustarve on noin 8–11 miljardia euroa. Hän piti tärkeänä herättää ihmisissä tunteita ja saada ihmisiä mukaan. – Me emme usko siihen, että pitkällä välillä kestävää hyvinvointia rakennetaan parantamalla jatkuvasti vain etuuksia, Orpo kuitenkin linjasi tiedotustilaisuudessa puheen jälkeen. Keskusta ei halua muilta puolueilta ensi kaudella ”velkavenkoilua” vaan selvät sitoumukset. Hänellä ei ollut vastaehdokkaita. Konkreettisia leikkauskohteita ei linjapuheessa vielä kuultu. – Keskusta ei ole valmis ajamaan näitä ihmisten peruspalveluita alas, hän sanoi tiedotustilaisuudessa. Sunnuntaina Tampereen Keskustorilla järjestetään puolueen 120-vuotisjuhlatilaisuus. Orpo vakuutti, että kokoomuksen lisäksi myös muut velkajarrusopimuksen allekirjoittaneet puolueet ovat sitoutuneet siihen. Kolmanneksi varapuheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Markku Siponen Pohjois-Savosta. Kiitospuheessaan hän viritteli puolueväkeä kääntämään katseensa ensi kevään eduskuntavaaleihin. Lähtökohtana tässä vaiheessa on, että noin kaksi kolmasosaa sopeutuksesta tehtäisiin menoista ja korkeintaan kolmasosa veroista. Tuorein HS-gallup mittasi keskustalle 13,6 prosentin kannatuksen. Kaikkonen korostaa kuitenkin, että keskusta on sitoutunut sotilasliitto Naton asettamiin tavoitteisiin. Muun muassa eläkkeen kertymistä ja eläköitymisikää Orpo olisi valmis tarkastelemaan. Kaikkonen linjasi lauantaina keskustan puoluekokouksessa Tampereella ensi vaalikauden tavoitteita. KOKOOMUS HALUAA myös vakinaistaa kritisoidun yli 65-vuotiaiden valinnanvapauskokeilun. Puoluesihteerinä jatkaa Antti Siika-aho. Selkeä ja järkevä ratkaisu olisi puheenjohtajasta myös yleisen yhteisöveroalennuksen peruminen. Nyt alkanut puheenjohtajuuskausi on Orpon kuudes. Tähän tasa-arvo-ongelmaan ei Orpon mukaan edelleenkään kiinnitetä tarpeeksi huomiota. Orpo ei ottanut asiaan kantaa puheessaan. Orpon mukaan kokoomus aikoo myös muun muassa luopua perintöja lahjaverosta. Kelan mukaan kokeilua ovat sen ensimmäisinä kuukausina hyödyntäneet eniten hyvätuloiset ja kaupunkilaiset. Hän on johtanut puoluetta vuodesta 2016. Mutta toki se alkaa varmaan jännittää, niin minuakin jännittää. – Keskusta ei hyväksy velkavenkoilua, hän sanoi puheessaan. – Jos keskustan kanssa yhteistyötä joskus ajattelee tekevänsä, on hyvä muistaa se, että keskusta on Suomessa se puolue, joka puolustaa kotimaista maataloutta ja ruuantuotantoa. ANSSI TAKALA / STR / LEHTIKUVA Kokoomus luopuisi perintöverosta Kaisu Suopanki, Sanna Nikula, STT Kokoomus aikoo jatkaa työn verotuksen keventämistä kaikissa tuloluokissa, jos puolue on hallituksessa seuraavalla vaalikaudella. Hänen mukaansa esitetty summa ei ole realistinen esitetyssä aikataulussa ilman, että se johtaisi kohtuuttomiin leikkauksiin esimerkiksi terveysja vanhuspalveluissa ja koulutuksessa. – Kyllähän meidän (varapuheenjohtajien) täytyy pystyä tekemään vahvempia linjauksia ja rohkeampia avauksia, että ihmiset tunnistavat meidät. Pikemminkin henkivakuutuksena. TOMMI ANT TONEN / STR / LEHTIKUVA. Puheenjohtaja, pääministeri Petteri Orpo piti puolueen linjapuheen kokoomuksen puoluekokouksessa Jyväskylässä lauantaina. Puheenjohtajana jatkokaudelle valittu Petteri Orpo piti linjapuheensa lauantaina. KAIKKONEN KOROSTI sitä, että yhteiskunnan pitää olla turvallinen – eikä vain puolustuksen näkökulmasta. KAIKKONEN toppuutteli esitettyjä näkemyksiä rajuista lisäyksistä puolustusmenoihin. Orpon mukaan puoluekokouksessa käsiteltävä kokoomuksen poliittinen tavoiteohjelma on pyritty toteuttamaan niin, että menolisäyksiin suhtaudutaan pidättyväisesti. Konkreettisena tavoitteena hän nosti sataprosenttisen omavaraisuusasteen ruoantuotannossa. KOKOOMUKSESSA on viime ajat puhuttu puolueen suhtautumisesta naisiin ja naisäänestäjien kadosta. Hän viittasi SDP:n viimeaikaisiin ulostuloihin, joissa maataloutta on hänen mukaansa nostettu tikunnokkaan. Puolustuksen parlamentaarisen työryhmän raportin mukaan Suomen puolustusmenotarve olisi vuonna 2029 yli 14 miljardia euroa eli lähes tuplat nykyisestä. Antti Kaikkosella ei ollut vastaehdokkaita keskustan puheenjohtajaksi. Siitä eteenpäin vuoteen 2036 asti se olisi noin 14–15 miljardia euroa joka vuosi. Hän pitää omina vahvuusalueinaan ruoantuotantoa, kotimaista energiaa ja aluepolitiikkaa. Esimerkiksi ruoka on mitä kovinta turvallisuuspolitiikkaa, hän sanoi. Yli 65-vuotiaat ovat viime syyskuusta lähtien voineet päästä valinnanvapauskokeilun kautta yksityislääkärille julkisen terveydenhuollon hinnalla. Hän sanoi esimerkiksi, että keskusta ei voi olla mukana hallituksessa, joka ei sitoudu julkisen talouden tervehdyttämiseen. Joka vaalipiiriin tarvitaan nyt hyvät ehdokaslistat, hän sanoi. Näin linjasi lauantaina jatkokaudelle kukitettu puheenjohtaja, pääministeri Petteri Orpo puheessaan puoluekokousväelle. Hänen mukaansa on kuitenkin pyrittävä siihen, että maksussa oleviin eläkkeisiin ei puututa. Eläkejärjestelmä kokonaisuudessaan on asia, joka on oltava siinä tarkastelussa, Orpo sanoi. Keskusta on todennäköisesti sunnuntaina hyväksymässä kannanoton, jolla pyritään täysin omavaraiseen ruoanja energiantuotantoon. TALOUDEN säästölistaa Orpo lupaili vasta syksyksi. Tuoreelta varapuheenjohtaja Siposelta kysyttiin valinnan jälkeen tämän reseptiä keskustan kannatuksen kasvattamiseen. Esimerkiksi tekoälyn aktiivisella käyttöönotolla ja sen mahdollistamilla uusilla toimintatavoilla keskusta tavoittelee noin 1,5 miljardin euron vahvistusta julkiseen talouteen. Siksi mahdollistamme henkilökohtaisen konkurssin, Orpo lupaili. Lisäksi se tarjoaisi jokaiselle suomalaiselle henkilökohtaisen y-tunnuksen eli yritysja yhteisötunnuksen automaattisesti. Kotimaista ruokaa ei kannata nähdä kulueränä tai ympäristöhaittana tälle maalle. Hän kertoi kuitenkin keskustelleensa keväällä ulkomaalaistaustaisten nuorten naisten kanssa, joilla oli halu opiskella ja päästä tekemään koulutusta vastaavaa työtä, mutta haaveita oli latistettu, jopa estetty. Rahat on Orpon mukaan käytettävä hoitoon pääsyyn ja vaikuttavaan hoitoon. – Ja jos yrittäjä epäonnistuu, hänelle pitää antaa mahdollisuus uuteen alkuun. – He ovat kaikki nähneet nämä samat valtiovarainministeriön madonluvut ja ovat siihen sitoutuneet. Kaikkonen lähetti samassa yhteydessä SDP:n suuntaan terveisiä. – Me emme saa antaa asenteiden tai kulttuurin tulla nuorten haaveiden tielle. kesäkuuta 2026 8 // KOTIMAA Keskustan puheenjohtajana jatkaa odotetusti Kaikkonen Saila Kiuttu, STT Keskustan puheenjohtajana jatkaa odotetusti kansanedustaja Antti Kaikkonen. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 7. Orpo sanoi kokoomuksen haluavan Suomesta todellisen pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan, jota se ei hänen mukaansa vielä ole. – Meidän on uskallettava luopua sellaisesta tekemisestä, joka ei auta ihmistä, ja tehostettava toimintaa tekoälyn avulla. VARAPUHEENJOHTAJIKSI seuraavalle kaksivuotiskaudelle puoluekokous valitsi jatkamaan kansanedustajat Hilkka Kempin Hämeestä ja Markus Lohen Lapista. Kaikkonen sanoi, että keskusta tulee esittelemään oman, tarkemman sopeutuslistansa lähempänä eduskuntavaaleja. Noin 10 miljardin euron sopeutustoimet pystytään hänen mukaansa tekemään ensi vaalikaudella puolustusmenojen kasvusta huolimatta
Puolustusvoimien pääesikunnan mediapalvelusta kerrottiin STT:lle, että kyseessä oli valmiuden tehostamistoimi, joka liittyi Ukrainan käymään puolustustaisteluun. Juhlat järjestetään jo 13. Kihlaus Silvia Sommerlathin kanssa julkistettiin lopulta vasta maaliskuussa 1976, vain kolme kuukautta ennen häitä. Yhdysvaltojen välittämät neuvottelut aselevosta ovat olleet pitkään jäissä Lähi-idän sodan vuoksi. Avioliiton solmimisen jälkeen Ruotsi sai jälleen kuningattaren noin vuosikymmenen tauon jälkeen. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan jatkuu jo viidettä vuotta. Heidän tyttärensä ja Ruotsin tuolloinen kruununprinssi Kaarle Kustaa kohtasivat vuonna 1972 Münchenin kesäolympialaisissa, missä Silvia työskenteli kisaemäntänä. Putinin mukaan tapaamiselle ei ole tarvetta Venäjän kannalta. – Olisi aika päättää tämä sota, mutta Venäjän hallitsija haluaa jatkaa taisteluja, presidentti kirjoitti viestipalvelu X:ssä. Kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia juhlivat reilu kuukausi sitten kuninkaan 80-vuotispäivää. KAARLE KUSTAA nousi valtaistuimelle vain 27-vuotiaana isoisänsä kuoleman jälkeen vuonna 1973. Häät olivat historiallinen merkkitapaus, sillä Kaarle Kustaa oli ensimmäinen Ruotsin kuningas sitten vuoden 1797, joka avioitui vasta valtaan noustuaan. Ilmahyökkäys oli niin vakava, että kaupungin viranomaiset kehottivat asukkaita pysymään sen aikana sisätiloissa. Iltapäivällä kultahääpari soudetaan kuninkaallisella Vasaorden-sluupilla Skeppsbronin rannasta Djurgårdeniin, mistä alkaa ajelu hevosvaunuilla pitkin Tukholman katuja. Yksi keskeisistä kohteista oli Pietari, missä oli lauantaina käynnissä kansainvälisen talousfoorumin päätöspäivä. Varsinainen merkkipäivä osuu juhannusaatoksi, minkä vuosi kultahäitä juhlitaan jo viikko etuajassa lauantaina 13. Alueen kuvernööri Aleksandr Drozdenko kertoi ilmatorjunnan pudottaneen yli 140 droonia. Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi perjantaina talousfoorumissa hylänneensä Zelenskyin ehdotuksen presidenttien kahdenkeskisestä tapaamisesta. VENÄJÄ JA Ukraina ovat kiihdyttäneet ilmahyökkäyksiään viime aikoina. Vuonna 1976 presidentti Urho Kekkonen istui kirkossa kunniapaikalla kuningas Kaarle Kustaan ja saksalaisen Silvia Sommerlathin häissä. Myös Moskovan alueella torjuttiin lauantaina drooneja, kertoi Moskovan pormestari Sergei Sobjanin. Ainakin 50 vuotta sitten sää suosi eikä Tukholmassa satanut. JONATHAN NACKSTRAND / AFP / LEHTIKUVA STT–AFP Ukraina teki lauantaina jälleen suuren ilmahyökkäyksen Venäjälle. Samoin kuin syntymäpäivänä, myös kultahääpäivän juhlinta alkaa Te Deum -kiitosjumalanpalveluksella Tukholman kuninkaanlinnan kirkossa kello 11 paikallista aikaa. Puolustusvoimat ilmoitti rajoitusalueesta viestipalvelu X:ssä seitsemän jälkeen aamulla ja sen purkamisesta hieman ennen puolta yhtätoista. Kuninkaallista loistoa on Ruotsissa viime aikoina riittänyt, sillä kuningas Kaarle Kustaan 80-vuotispäivää juhlittiin komeasti vain reilu kuukausi sitten. Ainakin yksi ihminen kuoli ja useita haavoittui hyökkäyksessä, kertoivat viranomaiset. Ehkä Ruotsin kuninkaalliset uskovat kesäkuun 19. Musiikki soi vielä illallakin, kun kuninkaallisessa oopperassa pidetään kultahääpäivän juhlakonsertti. Myös vuonna 1976 järjestettiin konsertti kuninkaallisessa oopperassa, tosin jo hääpäivää edeltävänä iltana. Päivän päätteeksi kuninkaanlinnassa nautittavalle illalliselle on sen sijaan kutsuttu vain kuningasparin sukulaiset ja ystävät. Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin mukaan Ukrainan ilmahyökkäys oli ”oikeutettu vastaus” Venäjän hyökkäyksiin. RUOTSIN KUNINKAAN häät saksalaisen Silvia Sommerlathin kanssa olivat kesäkuussa 1976 suuri mediatapahtuma, jota seurasi Tukholman kaduille kokoontuneiden ruotsalaisten lisäksi arviolta puoli miljardia ihmistä television välityksellä. Suurkirkossa Diorin hääpuvussa alttarille astellut Silvia oli saanut Ruotsin kansalaisuuden vasta edellisenä päivänä. Ajelun päätepiste on Kungsträdgården, missä Kaarle Kustaa ja Silvia osallistuvat Tukholman kaupungin järjestämään rakkausteemaiseen ulkoilmakonserttiin. Edellisen kerran vastaavaa oli tapahtunut vuonna 1568, kun kuningas Eerik XIV nai Kaarina Maununtyttären. Hänen mukaansa tapaaminen sopisi Ukrainalle, sillä se pysäyttäisi Venäjän etenemisen rintamalla. Moskovan ja Pietarin alueiden lisäksi drooneilla hyökättiin puolustusministeriön mukaan muun muassa lähellä rintamaa sijaitseviin Belgorodiin ja Brjanskiin, Rostoviin, Krimin niemimaalle ja Mustanmeren kohteisiin. kesäkuuta 2026 ULKOMAAT // 9 Ruotsin kuningaspari juhlii kultahäitä ensi viikolla Niilo Simojoki, STT Ruotsissa palataan tänä kesänä 50 vuoden takaisiin juhlatunnelmiin, kun kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia viettävät kultahääpäiväänsä. kesäkuuta. Venäjän puolustusministeriön mukaan ilmatorjunta pudotti liki 380 droonia eri puolilla maata. Suomalaiset saattoivat nähdä tv-ruuduistaan, kuinka presidentti Urho Kekkonen oli sijoitettu istumaan vihkikirkossa kunniapaikalle morsiamen vanhempien viereen. Poikkeuksellista oli myös se, että hän otti vaimokseen ja Ruotsin uudeksi kuningattareksi aatelittoman ”tavallisen” naisen. Tuolloin Abba esitti ensimmäisen kerran livenä hitiksi nousseen kappaleensa Dancing Queen. Ukraina teki suuren ilmahyökkäyksen Venäjän puolustusministeriön mukaan ilmatorjunta pudotti liki 380 droonia eri puolilla Venäjää.. Silvian vanhemmat olivat saksalainen liikemies Walther Sommerlath ja tämän brasilialaissyntyinen vaimo Alice Sommerlath. Torstaina julkaisemassaan avoimessa kirjeessä Zelenskyi ehdotti Putinille tapaamista sekä sodan päättämistä. kesäkuuta, koska varsinainen hääpäivä osuu juhannukseen. Hääpäivän ohjelmassa oli ajelua avonaisissa hevosten vetämissä vaunuissa kuten nyt kultahääpäivänäkin. Suomessa Puolustusvoimat asetti lauantaiaamuna Kaakkois-Suomen alueelle ilmailun tilapäisen rajoitusalueen. Eteläisessä Ust-Labinskin kaupungissa droonihyökkäys sytytti tuleen öljyvaraston. Tverin alueella yksi ihminen kuoli taivaalta pudonneen romun vuoksi. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 7. Nimestään huolimatta sitä ei ollut kirjoitettu kuninkaallisia häitä varten. päivän tuovan muutenkin onnea, sillä kruununprinsessa Victoria meni naimisiin täsmälleen samana päivänä vuonna 2010
Ottelun voittajalle oli tarjolla sarjan piikkipaikka. Kalliokoskea harmitti jälleen juuri ennen taukoa tullut takaisku ja kolmen pisteen meneminen toiselle peräpään miehistölle. KPV putosi kuvasta häntäpään väännössä Niko Kalliokoskea harmitti jälleen juuri ennen taukoa tullut takaisku ja kolmen pisteen meneminen toiselle peräpään miehistölle. Myöhemmin oli Niilo Santalolla paikka laukoa kaukaa tyhjiin, mutta maalivahti ehti torjumaan. – Peruspeli tämä oli, silläkin tavalla, etten ole ikinä voittanut Vallikentällä! Eikö tämä ollut kuitenkin vasta toinen vierailusi. Myös maaliin johtanut tyhmä pallonmenetys harmittaa. Rikkeestä tuli varoitus ja ilmeisen ikävästä kommentoinnista toinen ja ulosajo. – Tarpeeksi en kuitenkaan pystynyt auttamaan, jotta joukkue olisi voittanut. minuutilla. KPV:ltä puuttui vakiosentteri Wegye Wegye, joka oli sairastellut pitkin viikkoa. JOS ON Uralla menossa tasotestiviikonloppu, Koskelalle koko viikko on jännittävä. Hänen alkukauden kärkilyöntisaldonsa hipoo 80-prosenttista tehoa (47/59). Sunnuntaiksi Ura jatkaa Helsinkiin Puna-Mustien vieraaksi. – Peruspeli tämä oli, silläkin tavalla, etten ole ikinä voittanut Vallikentällä, Eliel Koskela totesi. Kuopion Keskuskentällä peli sujui vieraiden kannalta asiallisesti melkein koko avausjakson. Siinä pelissä pitää pestä kasvot ja kuitata tämä ikävä tappio, KPV-luotsi ynnäsi. – Ensimmäisellä jaksolla oli pari paikkaa maalin lisäksi. – ”Watse” ei ollut enää sairas, mutta sen verran voimaton, ettei olisi auttanut joukkuetta, Kalliokoski huomautti. Torstaina Ura isännöi Kankaanpään Mailaa, mutta Koskelalla ajatukset saattavat jo harhailla perjantaihin. – Kyllä, mutta samanlainen fiilis tuntuu olevan myös useammin täällä käyneillä. Kun Kannuksen Ura perustettiin vuonna 1968, oli Haminan Palloilijat jo voittanut kuusi seitsemästä Suomen mestaruudestaan. Ulkovuoroissa Koskela suolasi viisi HP:n etenijää. KPV:N VALMENTAJA Niko Kalliokoski otti hyvin ainoana hyökkääjänä kamppaileen Akonon Aropen vaihtoon tauolla. Aistiko Eliel Koskela päivässä mitään erityistä. KuPS kävi kiinni kolmen miehen voimin ja teki pallonriistosta voittomaalin ottelun 55. Saimme jokaisessa sisävuorossa päätä hyvin auki, mutta palot laittomista tuhosivat peliämme, kiteytti Uran pelinjohtaja Joonas Kauppinen. Ottelun kolmostilanteet 16–7 kertovat, että melkoista onnea Ura olisi tarvinnut yhteenkin jaksovoittoon. Adarkwa pyöritti aikansa KPV:n peliä, kunnes sortui hänelle ominaisesti pyörittämään liikaa. Koskela oli talvella kuukausia tryoutilla Vimpelin Vedossa. – Hain luokanopettajakoulutukseen. – Ikävä tapa päästää maali vähän ennen taukoa. JUKKA LEHOJÄRVI ”Harmaat pilvet on nyt päällä” Pasi Peltola Kannuksen Uran miehistön todellinen testiviikonloppu ykköspesiksessä alkoi lauantaina Haminan Vallikentällä esityksellä, joka ei saanut Uran kapteeni Eliel Koskelaa hymyilemään. Tasoituksesta oli vastannut nuori kärkimies Daniel Huttunen puskemalla 12 metristä Arsene Basemen keskityksen verkkoon. VALLIKENTÄLLÄ vietettiin legendaarisen kentän 70-vuotisjuhlia. Koskela palkittiin Ykköspesiksen toukokuun parhaan pelaajana. Pitäisi vain pelata tylysti minuutit pois ja lähteä tauolle. – Harmaat pilvet on nyt päällä! Tästä ei voi kuin parantaa. – Fiilis ulkopelistämme oli paljon parempi kuin tilastojen osoittama HP:n 16 kolmostilannetta. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 7. Numerot venähtivät suotta rumiksi lisäajalla. KPV:n kannalta avausjakson loppu on osoittautumassa otteluiden kulmakiveksi. Päivän legendaottelun, Mikko Alatalon keikan ja kärkikamppailunkin vesitti sitkeä sade, joka loppui heti ottelun jälkeen. Ottelun lopussa Justice Adarkwa aiheutti vapaapotkun 18 metrin päässä Filip Enqvistin vartioimasta maalista. Adarkwan millintarkka syöttö puhkaisi puolustuksen ja kokoonpanoon palannut Välipakka viimeisteli maalivahti Kasperi Silenin jalkojen välistä. Johannes Moilanen ja Niilo Santalo laitettiin kärkeen ja Ville Välipakka kymppipaikalle, selvitti Kalliokoski ratkaisua, joka muutti alun 5-4-1 -systeemiä. AVAUSJAKSON voittojuoksu nähtiin kolmannessa vuoroparissa, kun HP:n ykköskärjen Johannes Kirin kunnari-isku kakkosrajaan painui maisemiin sieppari Eetu Koskelan ja rajan välistä. Ensimmäisen vaiheen läpäisin. – Vähän siinä oli ”Gunulla” energiat loppu ja lisäksi haluttiin lisää juoksuvoimaa kärkeen. Perjantaina Oulussa on soveltuvuuskoe, kertoi talvella luokanohjaajana työskennellyt Koskela. JUKKA LEHOJÄRVI. Joukkueen ainoa ulkomaalaispelaaja pohjusti hienosti 14. Akatemia iski näyttävän tasoituksen hieman taukoa ja meni sitten toisella jaksolla menojaan. minuutilla Ville Välipakan tekemän johtomaalin. Jere Heikkisen sivallus riitti Henri Heikkilälle juoksun tuomiseen kakkospesältä kiihdyttäen. kesäkuuta 2026 10 // URHEILU Seppo Luokkala Kokkolan Pallo-Veikot palautettiin perjantaina jalkapallon Ykkösen jumboksi, kun joukkue hävisi vieraspelinsä KuPS Akatemialle maalein 4–1 (1–1). Eihän mikään olisi hienompaa kuin siinä onnistuminen! Pesäpallo Haminan Palloilijat kuorrutti Vallikentän juhlat Uran nollaamisella. – Haluan auttaa kasvattajaseurani nousemaan Superpesikseen. Löimme aivan liikaa merkattuja laittomiksi, kuittasi Koskela Haminan Palloilijoiden koulutettua Uraa lukemin 2–0 (2–0, 3–0). Sisäpeliarsenaalillamme pitäisi myös pystyä parempaan. Monet sanovat, että Koskela olisi jo heittäen vaikkapa Koskenkorvan tai Alajärven pääsarjaporukassa. Toisenkin jakson voittojuoksu nähtiin samasta paikasta. – Tympeitä pallojahan ne olivat, mutta kyllä kakkosvahtina olisi pitänyt ne pysäyttää, otti Eliel Koskela läpilyönnit piikkiinsä liiallisellakin kapteenin vastuulla. Lopussa lisättiin miehiä ylös, mutta tulosta ei tullut. Ottelun hahmo oli vieraiden osalta Justice Adarkwa. – Eipä ole aiemmin tullut mitään vastaavaa palkintoa uralla eteen, kippari myönsi. Enää on epäselvää se, miksi vielä pelaat ykköspesiksessä. Äkkiseltään vaihto yllätti ottelun seuraajan. Uran ykköskärki Timo Torppa (kl 5/7) ja Eliel Koskela (5/7) tilastoivat yhdessä yli puolet joukkueensa kärkilyönneistä. Joni Kivijärvi laukoi mainitusta vapaapotkusta isännille kolmannen osuman lisäajalla. Vielä perään luikerteli laitapakki Niilo Mattila läpi KPV-alakerran ja sinetöi loppuluvut taululle. Tarkasti ottaen HP oli voittanut ne kuusi mestaruuttaan ennen kuin Vallikentästä tuli haminalaisseuran kotikenttä vuonna 1956. Seuraavaksi tulee vastaan selkeä kärkipään jengi
Isännät joutuivat vajaalukuiseksi 88. Pesä-Kiilojen pelastaja oli ykköspalkinnon pokannut kokenut Jari Hiltunen, joka löi avausjaksolla yhden juoksun, toisella neljä ja kotiutuskilpailussa yhden tavallisen ja kunnarin. Ulkokentällä Pesä-Kiiloista onnistuivat etenkin Mäyrä ja Markkula. Paljon jäi kosteassa kelissä putteja lyhyeksi, Lindell avasi tiedotteessa. Jaro Akatemia koki kovia Äänekosken Huiman ja Suolahden Urhon joukkuetta vastaan vieraissa. minuutille saakka. Pesä-Kiilojen Iina Kippola oli joukkueen toinen palkituista. Ottelu päättyi lopulta jaksoin 1–2 (3–5, 4–0, 2–3) vierasjoukkueen oltua parempi kotiutuslyöntikilpailussa. Viimeisellä lyönnillään Huhtala painoi ottamattoman pallon väliin ja Soinilla oli helppo työ tuoda voittojuoksu. Kun kopparilta tuli vielä apuja päälle, syntyi lyönnillä kaksi juoksua ja PesäKuula karkasi 7–3-johtoon. Vierasjoukkue lähti pisteet taskussaan kotimatkalle, ja Pesä-Kiilat jäi edelleen ilman kauden ensimmäistä voittoa. Vieraiden ainokaisesta vastasi Joar Laakso. Jo kilpailun kaksi ensimmäistä kierrosta meni säädöksi. Vierasjoukkue Janan suorittaminen taas oli virheetöntä, kun Iida Järvisen ja Anni Saarenpään lyönnit toivat etenijät varmasti kotiin. Toiselle jaksolle Pesä-Kiilat teki pienen muutoksen lyöntijärjestykseen, ja numero yksi hihassaan pelasi Lottaliina Markkulan sijasta Julianna Mäkelä. TOISELLA JAKSOLLA PesäKuula joutui heti takaa-ajajaksi, kun Jana aloitti jakson räväkästi kolmen juoksun sisävuorolla. KP Pesä-Kiilat kaatoi Kirin Haapajärven Pesä-Kiilat menetti avausjakson Kempeleen Kirin kakkosjoukkueen vieraana, mutta sitten vieraat ryhdistäytyivät hakivat miesten suomensarjan pisteet itselleen numeroin 1–2 (5–4, 0–8, 2–3). PesäKuulalla ei pitkään kuittauksen kanssa mennyt, vaan jo toisessa vuoroparissa PesäKuula siirtyi johtoon. Pisteet maistuivat viimeiset minuutit miesylivoimalla hyökänneelle vierasjoukkueelle varmasti, sillä voiton ansiosta se hiipi kahden pisteen päähän GBK:sta. Jana sai PesäKuulan neljännen tasoittavalla taululle jo kaksi paloa, mutta kotijoukkue venyi tukalassa paikassa. Janika Vierimaa takoi kovaa kakkossaumaan ja peli oli tasoissa. Ratkaisu jäi viimeisenä lyöjänä olleen Pinja Huhtalan harteille. Pietarsaarelaiset saivat lähteä kotimatkalle peräti 7–1 (3–1) -tappio niskassaan. minuutilla Eevert Sainila hiljensi kotiyleisön voittomaalilla. Kilpailun kärkipaikkaa jakavat tuloksella –10 Ruotsin Sebastian Söderberg ja Espanjan Eugenio Chacarra. minuutilla, mutta vieraat tulivat tasoihin juuri ennen taukoa Jasper Uwaegbulamin osumalla. PesäKuulan ykkösenä palkittiin ansaitusti kolmospolttaja Soini, joka pelasi hyvän ottelun sekä mailassa että räpylässä. Avausjaksolla PesäKuula peliä vei, mutta ei Jana paljon heikompi sisäpelissään ollut. Toisen jakson selvästi vieneestä Pesä-Kiilasta Hiltusen lisäksi palkittiin kakkosella lukkari Riku Kyllönen, joka ulkopelin lisäksi osallisena hyvin toimineessa kärjessä sisäpelissä. Myös Sami Välimäki on mukana. Muutos oli selvästi onnistunut, ja kentällä nähtiin tyystin eri Pesä-Kiilat. Fiona Soini onnistui sekä sisäettä ulkopelissä. minuutilla, kun vähän aikaisemmin kentälle tullut Jacob Edsvik ajettiin ulos suoralla punaisella. JARNO HERRANEN GBK:lle katkera tappio lopussa Kovasti pisteitä kaivannut GBK joutui nielemään karvasta kalkkia miesten Kakkosen kotipelissä jumboa FC Vaajakoskea vastaan. Kotijoukkueen kärki teki tilanteen ja kotijoukkue tahkosi toiseen vuoropariin kolme juoksua. JARNO HERRANEN Viimeisen lyöjän hermo kesti Jarno Herranen Jokilaakson PesäKuula palasi reilun viikon tauon jälkeen tositoimiin naisten ykköspesiksessä, kun PesäKuula sai lohkojen välisissä ristikkäisotteluissa vieraakseen Janakkalan Janan. KP Lindell on taklannut hurjat sääolot Suomen Oliver Lindell on huippuasetelmissa kärjen tuntumassa golfin Euroopan-kiertueen kilpailussa, kun jäljellä on enää sunnuntain päätöskierros. KOTIJOUKKUEELLA RIITTI tekemistä toiselle jaksolle. Neljännessä vuorossa PesäKuula laittoi jakson lopullisesti pakettiin, kun Fiona Soini pisti pallon väliin. Pisteitä on kasassa ottelun jälkeen kaksi. JBK puolestaan onnistui hakemaan pisteet Torniosta TP47:n vieraana. Kotiyleisön harmiksi ottelun ainokainen pomppi ToU:n maaliin omasta pelaajasta. Vieraiden Anni Saarenpää löi hyvin, mutta HP-K:n kolmoskoppari Iina Kippola piti etenijät kurissa. Amsterdamin sää ei ole suosinut pelaajia. Ottelua isännöinyt Toivalan Urheilijat joutui tunnustamaan kokkolalaiset paremmakseen 0–1 (0–0) -lukemin. KP KF10:lle tärkeä vierasvoitto Kokkola F10 ei tehnyt turhaa reissua Siilinjärvelle naisten Kakkosessa. Toinen jakso päättyi lukemin 4–0, ja ottelu ratkaistiin kotiutuslyöntikilpailulla. Soini löi kolme juoksua ja ulkopelissä käsi kävi palon merkiksi kerta toisensa jälkeen. Avausjakson 5–0-tappioasemasta Hiltusen lisäksi juoksuja löi Joni Autio (3), kun vieraat hiipivät juoksun päähän. Se ei riittänyt, vaan ensimmäinen jakso eteni Janan kannalta loistavasti. – Takaysin aikana tuli jatkuvasti sadekuuroja tuulen lisäksi lauantaina. Jana ei antautunut, vaan tasoitus tuli kolmannen aloittavalla ja neljännessä vuoroparissa Anni Saarenpää löi tilanteeksi 4–5. Ensimmäisellä jaksolla kotijoukkue joutui nopeasti vaaran paikkaan Janan kahden palon tilanteessa. Hänen kokonaistuloksensa on kolmen kierroksen jälkeen –3. kesäkuuta 2026 URHEILU // 11 Pesä-Kiilat heräsi toiselle jaksolle Milo Vähäsarja Haapajärven Pesä-Kiilat kohtasi Janakkalan Janan naisten ykköspesiksessä pilvisenä lauantai-iltapäivänä. Koko sarjan suosikkeihin nostettu PesäKuula sai puurtaa etelälohkon häntäpäässä olevan Janan kanssa kaksi tuntia ja 45 minuuttia, jotta voitto jäi Suvannolle jaksoin 2–0 (10–4, 6–5). Kärkikolmikon peli toimi kuin junan vessa, ja vieraat pakottivat Pesä-Kiilat pitkälti takatilanteen puolustukseen. Kotijoukkueen palkitut olivat sisällä ja ulkona onnistuneet Mäyrä ja Kippola. Voitto oli KF10:lle tärkeä, sillä voiton ansiosta kokkolalaiset tekivät mukavan pesäeron sarjan keskikastin taistelussa toivalalaisiin. STT. Pitkän sisävuoron aikana PesäKuula rallatteli vielä kolme lisäjuoksua. Torstaina kierros keskeytettiin ukonilman vuoksi, ja perjantaina pimeys keskeytti osan kierrokset. Numerot pysyivät tasaisena kolmen vuoroparin ajan, sillä PesäKuula antoi räpylästä pari juoksua. Neljä juoksua lyönyt ja yhden tuonut Huhtala kävi pelin jälkeen pokkaamassa kakkospalkinnon. Välimäki on ennen päätöskierrosta jaetulla sijalla 24. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 7. Helpolla ei voitto KF10:lle irronnut, sillä voittomaalia saatiin odottaa aina 82. Pesä-Kiilat käväisi johdossa Riina Kuisman ja Tuuli Pekkarisen lyömillä juoksuilla. Pesä-Kiilat aloitti vahvasti tehden kaksi juoksua peräkkäin, mutta seuraavat kolme yritystä jäivät piippuun. Sarjakakkoselta irtosi makea piste 1–1 (1–1) -tasapelillä. Isännät siirtyivät johtoon jo 12. Lindell pelasi Amsterdamin kisassa lauantaina tuloksen 2 alle parin, ja kolmen kierroksen kokonaistulos –8 oikeuttaa jaettuun neljänteen sijaan. Pitkään näytti, että pisteet menevät jakoon maalittomassa pelissä, mutta 94. Kolmas lyöjä Ella Kuusisto joutui lyömään taktiseen väärään, mutta onnistui ja lyönti ampaisi pallon juuri sopivasti ykköspesän taakse. Ensimmäinen jakso päättyi lopulta 3–5. Kultakypärä päässä pelannut ykkösvahti Anni Mäyrä johti joukkuettaan esimerkillä, ja jo alussa pirteästi pelannut lukkari Helmi Manninen teki korkeilla syötöillään Janan pelistä vaikeaa
Naisten Kakkonen. – Vähän onnekkaasti päästiin keulapaikalle, kun sisäja ulkopuolelta laukattiin. Antonelli on ollut tällä kaudella vakuuttava, sillä hän on voittanut viidestä kilpailusta neljä. Aiemmin pari oli yltänyt massakentällä pelattavassa suurturnauksessa parhaimmillaan puolivälieriin. PARIISIN ARVOKILPAILU oli Heliövaaralle ja Pattenille ikimuistoinen tylystä loppuottelusta huolimatta. Lämminveristen finaalilähdössä iittiläisen Matias Salon valmentama North Mclaren hyödynsi kärjen kovan matkavauhdin Santtu Raitalan tasaisemman taktiikan avulla. Italialainen Antonelli voitti lauantain aika-ajossa toiseksi yltäneen Red Bullin Max Verstappenin niukasti 0,043 sekunnilla. Tenniskausi jatkuu kesä-heinäkuussa nurmikentillä. Ristikkäisottelut: HP-K–JaJa 1–2k (3–5, 4–0, 2–3), TyTe–PesäYsit 0–2 (3–4, 0–5), SMJ–HP 0–2 (2–4, 4–10). Minä tein työtä käskettyä. Toisessa erässä kokeneet Granollers ja Zeballos mursivat kahdesti Pattenin ja kertaalleen Heliövaaran syötön. Miesten ykköspesis: NJ–SMJ 2–1k (4–2, 3–6, 2–1), UPV–SiKi 1–2k (1–5, 4–3, 3–4), HP–Ura 2–0 (2–0, 3–0). Ferrarin Lewis Hamilton oli kolmas ennen tallikaveriaan Charles Leclerciä. Poikien Superpesis, lohko B: VePe–KiPa 1–0 (2–2, 5–3). Lumi-Ukin omistaa vahvasti raviurheilussa toimiva yritysjohtaja Pekka Lillbacka. Juha Kortekallion valmennuksesta Prisit Pardoo on parantanut kevään edetessä kesäksi, ja Ari Moilanen sai keulapaikalta hallita tapahtumia alusta loppuun saakka. Voitto oli tosi helppo. Heliövaara menetti avauserässä oman syöttövuoronsa kahdesti. Heliövaaran ja Pattenin ykkössyöttöprosentti oli koko ottelussa 52, kun taas Granollersilla ja Zeballosilla se oli murskaavasti 83. Finaalitappio oli kaksikolle ensimmäinen grand slam -tasolla. Chwalinska on ensimmäinen pelaaja Ranskan avointen historiassa, joka on edennyt karsinnoista finaaliin asti. – Olimme hyvin lähellä sitä saavutusta jo viime vuonna täällä. Marcel Granollers ja Horacio Zeballos saivat voittopokaalin käsiinsä. Lumi-Ukki hallitsi Pilvenmäellä Lauri Jääskeläinen, STT Lumi-Ukki vei suomenhevosten kisan. Naisten Superpesis: LaJy–Manse PP 0–2 (1–4, 1–4), Lippo–Pesäkarhut 1–0 (4–1, 2–2), Kirittäret–Fera 2–0 (2–1, 6–3), Roihuttaret–PöU 0–1 (3–3, 2–4). Tuli kuitenkin sellainen olo, ettei ulkoradoille kannata lähteä, vaan sisäradalta voidaan saada paras mahdollinen sijoitus. Santtu Raitalan ohjastama suursuosikki Ete Jet vakuutti keulapaikalta, ja tallikaveri Sofia Evo täydensi kovalla kirillä Lepistölle kaksoisvoiton. Heliövaaran ja Pattenin asema maailmanlistalla on vahva, sillä kaksikolla ei ole kesällä ja alkusyksyllä paljoakaan ATP-pisteitä puolustettavanaan. Ferrari joutui pärjäämään ainakin aika-ajot ilman tallipäällikköään Fred Vasseuria, joka vietiin tallin tiedotteen mukaan sairaalaan. Avoimessa tammalähdössä valmentaja Hanna Lepistö putsasi pöydän. – Harmittaa hävitä, mutta samanaikaisesti tästä voi oppia ja olla ylpeä siitä, että teki parhaansa. Pesäpallo Miesten Superpesis: KoU–JoMa 0–2 (1–3, 0–5), IPV–ViVe 0–2 (1–3, 2–10), PattU–Tahko 1–2k (1–6, 3–0, 0–1). Perjantaina: PesäKuula–JaJa 2–0 (10–4, 6–5), SiiPe–MyVe 1–0 (6–6, 9–1). Heliövaara ja Patten jahtasivat kolmatta grand slam -mestaruuttaan, sillä he voittivat Wimbledonin 2024 ja Australian avoimet viime vuonna. Monacon kapealla katuradalla ohittaminen on hyvin vaikeaa, joten aika-ajo oli iso pettymys Mercedeksen brittikuskille. – On vaikeaa asettaa perspektiiviin, kumpi on tärkeämpää: grand slam -finaalin voittaminen vai maailman ykköspaikka. Granollersille ja Zeballosille mestaruus oli grand slam -tasolla kolmas. Henry Patten ja Harri Heliövaara joutuivat tyytymään kakkostilaan. Miesten Ykkönen: FC Jazz–VJS 1–1 (0–0), RoPS–TamU 0–1 (0–0), OLS–SalPa 5–0 (2–0), TPV–FC Inter/2 1–1 (0–1), JJK–PKKU 1–3 (0–1). – Emme saaneet oikein konetta käyntiin. Antonelli ajoi paalupaikalle Formula ykkösten MM-sarjaa johtava Kimi Antonelli nappasi niukasti paalupaikan Monacon legendaarisella katuradalla. Miesten Kolmonen, lohko C: Virkiä–Sporting 0–2 (0–1). Koripallo NBA perjantaina: 2. Perjantaina: KPL–ViVe 0–2 (2–7, 1–4), Manse PP–KiPa 0–2 (1–5, 2–4). Hannun poika Jani (Hietanen) sanoi, että pitää ilmoittaa Lumi-Ukki mukaan Forssaan. Perjantaina: KuPS Ak–KPV 4–1 (1–1). Pari voitti viime vuonna myös Yhdysvaltain avoimet. Voimaa oli lopussa, mutta tyyli oli haparoivaa, Raitala analysoi. Teimme harmillisia virheitä, ja vastustaja piti erittäin korkean tason, Heliövaara kertasi. Lumi-Ukki on urallaan kärsinyt vaikeuksista, mutta Hannu Hietanen yksi päivä ehdotti, että voisi ottaa hevosen työn alle. Raitala pujotteli päätöspuolikkaalla keskijoukoista näppärästi sisäkautta kovaa vetäneen Harem Queenin tuntumaan ja maalisuoralla ohitse. STT. Itse lopputulos ei jättänyt jossiteltavaa. Cadillacin suomalaiskuski Valtteri Bottas oli 20:s. Perjantaina: JoMa2–PuPe 0–2 (0–10, 1–9), KeKi–Lippo 1–0 (7–6, 3–3). Joskus käy näin, Heliövaara sanoi lehdistötilaisuudessa. Ilmiömäisen turnauksen pelannut puolalainen nousee maailmanlistan sijalta 114 sijalle 21. Perjantaina: FC Haka–JäPS 1–2 (1–2), KäPa– KTP 1–2 (1–1). Loppumatkasta hevonen oli hyvän tuntuinen. – Tuli sellainen olo ennen lähtöä, että hevonen on parhaimmillaan, mutta silti finaaliin lähdettiin altavastaajana liikkeelle. MM-sarjassa toisena oleva George Russell oli kuudes. – On vaikuttavaa, että nousette nyt maailman ykköspariksi. Te ansaitsette sen, olette taistelleet siitä sijasta pitkään ja nyt on sen aika, Granollers onnitteli palkintoseremoniassa suomalais-brittiläistä paria. Kumpikaan naisista ei ollut aikaisemmin pelannut grand slamin loppuottelussa. Perjantaina: Hercules–VPS Ak 1–5 (0–1). Heliövaara ja Patten ohittavat maanantaina julkaistavalla maailmanlistalla Granollersin ja Zeballosin, jotka ovat majailleet aiemmin rankingin kärkipaikalla. Otettiin hevosen kanssa riski, kun ei tiennyt, tuleeko tilaa vai ei. Tennis Maailmanlistan tuleva kärkipari taipui Ranskan avointen finaalissa selvään tappioon väistyvää kärkiparia vastaan. Hänellä on ollut siihen kovin usko, ja sen takia ollaan tässä tilanteessa, Lillbacka kommentoi. kesäkuuta 2026 12 // URHEILU Viikko sai hopeisen päätöksen Helen Scott-Smith, Paavali Pastila, STT Tenniksen suomalaistähti Harri Heliövaara ja hänen brittiparinsa Henry Patten saavuttivat Ranskan avointen grand slam -turnauksen välierävoitolla unelmansa nelinpelin maailmanlistan kärkipaikasta, mutta lauantain loppuottelussa tuleva ykköspari jäi tylysti kakkoseksi. Perjantaina: Jkl Kiri–SiiPe 2–1k (3–4, 3–2, 5–3), KaMa–SiKi 0–2 (1–4, 4–5). Ravit Forssan Toto75kierroksen päälähtöinä juostiin Pilvenmäki Special -finaalit molemmille roduille. Sen jälkeen päätin, että tänään kärkipaikalta ajetaan. Miesten suomensarja, pohjoislohko: KeKi II–HP-K 1–2 (5–4, 0–8, 2–3), MuPS–NPT 2–0 (4–1, 8–3) Naisten suomensarja, Poikki-Suomen lohko: Perjantaina: NiPe–HP-K II 2–0 (25–2, 16–2). – Aivan mahtavat tunnelmat. Perjantaina: Lippo–Mailattaret 1–0 (4–1, 1–1), Jussittaret–Virkiä 0–1 (2–3, 2–2). lohko C: ToU–KF10 0–1 (0–0), VPS–PaRi 5–1 (3–1). Hannu Hietanen ajoi valmennettavallaan määrätietoisesti eteenpäin, ja puolimatkan täyttyessä valjakko pääsi kärkipaikalle saakka. Miesten Kakkonen, lohko C: SJK Ak/2–Kraft 0–4 (0–3), Huima/Urho–FF Jaro Ak 7–1 (3–1), GBK–FCV 0–1 (0–0), TP47–JBK 1–1 (1–1). Jalkapallo Ykkösliiga: EIF–MP 1–0 (0–0). Finaalitappio on Heliövaaralle ja Pattenille ensimmäinen grand slam -tasolla. Hänen ykkössijansa ovat tulleet perättäisissä kisoissa. Ehkä se antaa toivoa myös siitä, että voimme tappiomme jälkeen voittaa finaalin täällä 12 kuukauden päästä, suomalainen jatkoi. Turnauksessa toiseksi sijoitetut Heliövaara ja Patten taipuivat finaalissa kärkisijoitetulle parille, Espanjan Marcel Granollersille ja Argentiinan Horacio Zeballosille selvin luvuin 4–6, 2–6. Naisten ykköspesis, pohjoislohko: Lavepesis–AA 1–2k (1–4, 6–2, 1–2). TAMMOJEN KK-26-lähdössä kerättiin pisteitä kuningatarkilpailua varten. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 7. Opimme siitä ja saavutimme nyt kärkipaikan. Alussa laukannut suosikki Narraus antoi rinnalle jäätyään hyvän vastuksen, mutta ohi ei ollut asiaa. Heliövaara oli finaalin jälkeisessä palkintoseremoniassa apeana, mutta suomalaisen ilme kirkastui Pattenin, Granollersin ja Zeballosin kohteliaista puheista. Heliövaara ja Patten eivät pystyneet vastaamaan omissa syöttövuoroissaan vastustajiensa tehokkuuteen. Venäläinen päihitti Ranskan avointen karsinnoista loppuotteluun ponnistaneen Puolan Maja Chwalinskan 6–3, 6–2. Maanantaina Heliövaaran ja Pattenin pitkäaikainen unelma käy toteen, kun pari kipuaa maailmanlistan jaetulta nelossijalta kärkeen. loppuottelu (4 voittoa): San Antonio Spurs–New York Knicks 104–105 (34–25, 18–31, 23–28, 29–21) Voitot 0–2. ALAIN JOCARD / AFP / LEHTIKUVA Andrejeva voitti uransa ensimmäisen grand slam -mestaruuden 19-vuotias Mirra Andrejeva on voitti uransa ensimmäisen grand slam -mestaruuden tenniksen naisten kaksinpelissä. Hevonen on mennyt huimin harppauksin eteenpäin, joten hyvältä näyttää, Moilanen ennusti. Rankingin kärkipaikka kertoo siitä, että olemme tehneet hyvin paljon oikeita asioita 12 viime kuukauden aikana, Heliövaara sanoi
T12, 100m vu (71): 1) Sofia Ilina Cetus 1.03.74, 37) Mila Aulakoski Popula 1.14.32. lähtö, sh 3140 m: 1) Dante/Mikko Mäkelä 32,6 (3,78), 2) Kaikkara 32,6 (17,63), 3) Vassita 31,1 (33,96), 4) Kipinän Jamppa 32,2 (70,71). Y70 (6): 1) Ari Ojala, IMS 78, 2) Erkki Kaustinen, KP-V 77, 3) Erkki Leino, KP-V 74. M19 1500m: 1) Jani Tytärniemi GIF 4.12,65 2) Oscar Lundén Drott 4.44,57 200m: 1) Niko Hassila Drott 23,81, 2) Kevin Westerlund Drott 24,73. 50m pu (49): 1) Alisa Antoshulskaya Cetus 34.16, 12) Kiljala 38.02, 13) Kähkönen 38.09. 4. N: 1) Lotta Seppinen, KP-V 80, 2) Marjo Rantala, HC Häjyt 67, 3) Merja Korhonen, HCHäjyt 61. 5. – Nuorisoakatemioissamme on tehty paljon kovaa työtä eri puolilla maata, Solbakken vahvisti Fifan kotisivuilla. N50, 76kg (5): 1) Tiina Voho KoJy (140, 105, 175) 420. Toto75: 1. lähtö, Toto75-2, lv 3140 m: 1) Shackhills Giant/Tuukka Varis 17,3 (10,07), 2) Glamour Valley 17,1 (4,59), 3) Aileen Base 17,7 (12,93), 4) Jakethetwelve 16,9 (12,85). Norjan jalkapallon kulta-aikaa oli 1990-luku, jolloin se oli Egil ”Drillo” Olsenin valmentamana miesten maailmanlistalla parhaimmillaan toisena. lähtö, Toto75-7 Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-2, lv 2640 m Kultadivisioona: 1) Monastery Boko/ Henri Bollström 14,5a (9,44), 2) Com Milton 14,7a (39,28), 3) Idomenio Sisu 14,7a (64,55), 4) Marlon Boko 14,7a (42,02). 100m ru (57): 1) Emili Dombovari-Mohl Cetus 1.29.82, 6) Kähkönen 1.34.56, 30) Kiljala 1.42.99, 46) Mäntylä 1.48.18. ponilähtö, 1640 m: 1) Ekslätts TNT/Matilda Korpi 2,12,3, 2) Coruscate Comanche 2,21,7, 3) Serpentine’s Wilhelmiina 1485 SH 2,29,5 x, 4) Spike Comp 2,21,7 x. Pituus: 1) Oona Kiili GIF 4.90, 2) Lotta Piispanen GIF 4.20, 3) Felicia Wingren GIF 2.04, 4) Cecilia Mattsson GIF 3.59. Ståle Solbakkenin valmentama Norja aloittaa urakkansa paikallista aikaa 16. lähtö, Toto75-3, lv 2640 m Haastajadivisioonakarsinta: 1) Blast Pad/Esa Holopainen 14,5a (29,14), 2) Empere’s Battle 14,6a (6,71), 3) Mint Match 14,6a (9,42), 4) Drogon 14,6a (2,08). 100m vu (58): 1) Olivia Koponen LaUS 1.08.10, 4) Kähkönen 1.10.12, 14) Kiljala 1.14.99, 31) Mäntylä 1.19.18. 100m ru (41): 1) Senko 1.17.34, 27) Niskanen 1.33.20. ponilähtö, 1140 m Erikoisaikatasoitus: 1) Jates Draken/Annamaija Pussi 2,53,2, 2) First of May Player 2,46,9 x, 3) Hahmo 2,48,9, 4) Ahtilan Velmeri 2,56,7 x. Kilpailu ajetaan sunnuntaina. Tuloksia: M Keihäs: 1) Antti Vornanen OulPy 64.11, 2) Eetu Peltokangas TohU 63.00. M40, 93kg (21): 1) Jussi Harmaala LeVo (270,5, 170, 280) 720,5, 10) Pertti Viitasaari NPower (197,5, 150, 240) 587,5), 11) Mika Korkia-aho SiSi (205, 137,5, 237,7) 580. N17 800m: 1) Eloise Sundqvist Falken 2.28,14, 2) Lotta Savukoski SuoRa 2.31,39 3) Clara Kangas GIF 2.32,91. 50m su (48): 1) Soiramo 39.11, 27) Hautamäki 49.77, 39) Elias Ittonen PU 51.43. 1. M50 (6): 1) Matti Arentti, YMS 86, 2) Arto Lahti, KP-V 78/(01), 3) Juha Myllymäki, KP-V 78/(00). Norjan muunkaan MM-miehistön seurajoukkueet eivät ole pilipaliryhmiä, sillä mukana on pelaajia esimerkiksi Benficasta ja Mestarien liigassa neljännesvälieriin yltäneestä Bodö/Glimtistä. Monte Carlo: Formula ykkösten MM-sarjan 6/22 kilpailu, Monacon gp: Aika-ajon kärki: 1) Kimi Antonelli Italia, Mercedes 1.12,051, 2) Max Verstappen Hollanti, Red Bull jäljessä 0,043 sekuntia, 3) Lewis HamilVoimanosto Hämeenlinna: Klassisen voimanoston veteraanien SM-kilpailut. 400m vu (46): 1) Ilina 5.02.14, 19) Aulakoski 5.37.51. Nuoret (10): 1) Nico Kivioja NivUA, 2) Petteri Kettu VetUA, 3) Elias Lehtola HvMK/UA. 2. Poissa: 13. Erling Haaland on Norjan tähti, mutta hänen lisäkseen joukkueesta löytyy muitakin kärkisarjoissa pelaavia miehiä. M20: 1) Aaro Peltoniemi, KP-V 74, 2) Joonas Boren, RMY 70/(01), 3) Joonas Heikkiniemi, RMY 70/(00). kesäkuuta 2026 URHEILU // 13 Norja palasi jalkapallohuipulle Tapio Keskitalo, STT Norjan jalkapallo on ollut viime vuosina vahvassa nosteessa, ja vuonomaan kannattajat toivovat loistovireen jatkuvan 11. Kaupunginjohtaja kertoi puheessaan urheilleensa itse GIF:n riveissä aikoinaan. Norja teki karsintojen eniten osumia, ja 16 kertaa viimeistellyt Haaland voitti maalipörssin näytöstyyliin. M17 800m: 1) Robin Westerlund Drott 2.06,80, 2) Elias Åkerlund GIF 2.07,05, 3) Matheo Holm Drott 2.11,97. Norjan MM-joukkueessa on kolme Bodö/Glimtin pelaajaa. Naisten kaksinpelin loppuottelu: Mirra Andrejeva–Maja Chwalinska Puola 6–3, 6–2. N19 200m: 1) Sara Cederholm IFNykn 27,42, 2) Tessa Herronen HK-V 28,12, 3) Sointu Finnilä GIF 31,02. Y60: 1) Antti Pirttisalo, RMY 87, 2) Timo Polvi, RMY 81, 3) Reijo Luomala, KP-V 74. Irak on ennakkoon lohkon altavastaaja. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 7. Norjaa joulukuusta 2020 asti luotsanneella Solbakkenilla on ollut tärkeä rooli maajoukkueen nousukiidossa. lähtö, lv 2140 m: 1) Tatum Ale/Hannu Torvinen 17,0 (2,18), 2) Billy Ocean 17,2 (86,04), 3) Adam Base 17,4 (41,97), 4) Look One Hoss 16,8 (10,91). lähtö, Toto75-1, lv 2640 m Tammavaltikkakatsastus, Tammadivisioona: 1) Ete Jet/Santtu Raitala 13,9a (1,28), 2) Sofia Evo 14,2a (18,12), 3) Verduzzo 14,3a (19,24), 4) Extrema 14,4a (36,89). Norja tunnettiin aikoinaan suoraviivaisena, fyysisenä, puolustusvoittoisena ja pitkiä pystysyöttöjä viljelevänä rouhijajoukkueena. Turnauksista jälkimmäisessä Norja pääsi neljännesvälieriin. MM-turnauksessa Norja joutuu heti tiukkaan testiin, sillä lohko on kova. ton Britannia, Ferrari –0,228, 4) Charles Leclerc Monaco, Ferrari –0,228, 5) Isack Hadjar Ranska, Red Bull –0,383, 6) George Russell Britannia, Mercedes –0,394, 7) Oscar Piastri Australia, McLaren –0,573, 8) Lando Norris Britannia, McLaren –0,714, 9) Pierre Gasly Ranska, Alpine –1,175, 10) Liam Lawson Uusi-Seelanti, Racing Bulls –1,361, ...20) Valtteri Bottas Suomi, Cadillac. T11, 400m vu (34): 1) Sella Kettunen SiWa 5.22.49, 5) Sesilia Kähkönen ViesU 5.30.90, 9) Mette Mäntylä Popula 5.46.53, 11) Ella-Maria Kiljala Popula 5.49.12. Norja oli MM-karsinnoissa vakuuttava. Senegal ylsi vuodenvaihteessa pelatussa Afrikan mestaruusturnauksessa loppuotteluun. Naiset, puolimaraton: 1) Alisa Vainio LappUM 1.09.28, 2) Kari Flågen Norja 1.22.48, 3) Leonore Pelé Ranska 1.22.49. kesäkuuta Irakia vastaan Bostonin lähellä Foxboroughissa. Ammunta Kaustinen A-trapin Pohjanaan am-kilpailu. 200m: 1) Jaakko Vuotila HimU 25,22. Andrejeva uransa ensimmäiseen grand slam -mestaruuteen. Vaikeasta säästä huolimatta kälviäläinen lupaus Otto Kolppanen nappasi 1500 metrin matkalla ylivoimaisen voiton. kesäkuuta alkavassa MM-turnauksessa. Hyökkäyspelaamisen keskiössä on maailmanluokan pelintekijän Ödegaardin ja maalipyssy Haalandin yhteistyö. T13, 100m pu (73): 1) Emme Wahlroos HSS 1.12.04, 64) Milka Heikkilä Popula 1.33.50. Naiset (12): 1) Monika Honkala NivUA, 2) Taija-Leena Savela OuMK/UA, 3) Kati Grönfors HvMK/UA. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että nykyinen päävalmentaja Solbakken pelasi vuoden 1998 MM-turnauksessa. 2. 100m pu (38): 1) Mikell Bernitz LUS 1.08.29, 16) Niskanen 1.24.18. lähtö, sh 4140 m Pilvenmäki Maraton, KK26: 1) Caru/Henri Bollström 25,8 (1,3), 2) Häijymies 26,8 (5,46), 3) Havglimt* 26,0 (15,25), 4) Ksar* 27,6 (45,14). Uinti Kuortane: T10, 50m ru (43): 1) Aada Ruotsalainen SalU 45.15, 20) Emilia Koskinen KUS 52.98. Tuloksia: Y80: 1) Taisto Mäkinen, YMS 74. Se voitti kaikki kahdeksan otteluaan yhteismaalierolla 37–5. 1500m: 1) Otto Kolppanen KäTa 4.09,40 2) Jaakko Kotajärvi PudU 4.26,09, 3) Timo Lauttamus LaLu 5.16,03. 4x100 skuv (50): 1) HSS 4.57.31, 26) Popula (Heikkilä, Kiljala, Aulakoski, Mäntylä) 5.50.30. Ravit Forssa 06.06. Yleisurheilu Helsinki: Helsinki Half Marathon: Miehet, puolimaraton: 1) Aki Nummela Runners High 1.09.55, 2) Simon Haglund HIFK 1.10.33, 3) Henri Bergasse Ranska 1.11.12. Norjan joukkueesta peräti 17 pelaajaa tulee MM-kisoihin Euroopan viidestä suuresta pääsarjasta eli Englannin, Espanjan, Saksan, Italian ja Ranskan liigoista. 100m ru (43): 1) Ryynänen 1.19.12, 10) Päiveröinen 1.27,64. P13, 200m sku (58): 1) Arkhip Senko UH 2.32.82, 9) Iisak Niskanen ViesU 2.48.88. Autourheilu Nivala: Kesäkapina-JM. Tapahtuman avasi kaupunginjohtaja Stina Mattila. M (6): 1) Timo Nissilä, RMY 89, 2) Timo Niemelä, KuKu 87, 3) Aleksi Pirttisalo, RMY 81/(01). Ranska on suurimpia mestarisuosikkeja ja edellisten MM-kisojen hopeamaa. Napapiirin pohjoispuolelta ponnistava Bodö/Glimt on loistava esimerkki Norjan jalkapallonoususta, sillä ennen tätä vuotta se menestyi hienosti Eurooppa-liigassa ja Konferenssiliigassa. 100m su (60): 1) Ilina 1.12.75, 16) Aulakoski 1.22.93. Solbakkenin Norja on pikemminkin pallonhallintajoukkue, joka samalla pyrkii prässäämään korkealta ja hyökkäämään pallonriiston jälkeen usein nopeasti. Juuri ensimmäisten lajien käynnistyessä alkoi voimakas vesisade. 10. Haalandin ja Ödegardin lisäksi joukkueen isoja nimiä ovat esimerkiksi Atletico Madridin Alexander Sörloth, Borussia Dortmundin Julian Ryerson, Crystal Palacen Jörgen Strand Larsen, Leipzigin Antonio Nusa ja Fulhamin Oscar Bobb. 3. NORJAN KOLMESTA aiemmasta miesten MM-lopputurnauspaikasta tuoreimmat ovat vuosilta 1994 ja 1998. NORJAN NOUSUN taustalla on useita syitä. ALBERTO PIZZOLI / AFP / LEHTIKUVA Tennis Pariisi: Kauden 2/4 grand slam -turnaus, Ranskan avoin mestaruusturnaus, palkintoarvo 61,7 miljoonaa euroa: Miesten nelinpelin loppuottelu: Marcel Granollers Espanja/Horacio Zeballos Argentiina (1)–Harri Heliövaara Suomi/Henry Patten Britannia (2) 6–4, 6–2. 7. Tuloksia: Yleinen (32): Tommi Savela OuMK/UA, 2) Juha Sillanpää AL-Härmä, 3) Jimi Ohtamaa NivUA. Joukkuekilpailu: Y: 1) RMY (Heikkiniemi, Pirttisalo, Nissilä) 245, 2) KP-V (Seppinen, Peltoniemi, Tastula) 227. 200m: 1) Anna Lukkarila KannU 28,47. Y50: 1) KP-V (Luomala, Lahti, Kaustinen) 229, 2) YMS (Sinnemäki, Mäkinen, Arentti) 227, 3) KP-V II (Sulkava, Myllymäki, Leino) 225. 200m sku (59): 1) Elma Ryynänen PUS 2.39.47, 43) Anniliina Päiveröinen NiSa 3.01.20. 9. 8. M40, 120kg (6): 1) Tuomo Väänänen PTP (270, 177,5, 282,5) 730, 2) Markus Granö nyKK (272,5, 162,5, 280) 715. 200m: 1) Albin Söderman Drott 22,61, 2) Juho Fyrstén OulPy 23,06. Jalkapallo Erling Haalandin ja Martin Ödegaardin tähdittämä joukkue janoaa huikeiden karsintojen jatkoksi menestystä MM-kisoissa. Tuloksia: N60, 84kg (6): 1) Tiina Kiviranta RK (jalkakyykky 120, penkkipunnerrus 72,5, maastanosto 130) 322,5 kg. Samalla katse on käännetty junioripelaajatuotantoon, lasten ja nuorten laatuvalmennukseen sekä akatemiatoimintaan. lähtö, Toto75-6 Toto4-3 DUO-1, lv 2140 m Pilvenmäki Special -finaali: 1) North McLaren/ Santtu Raitala 14,1a (8,54), 2) Harem Queen 14,1a (7,92), 3) Lil Ikigai 14,3a (62,11), 4) Riccitelli 15,2a (10,66). 6. Y70: 1) RMY (Honkaharju, Polvi, Heikkiniemi) 191. 200m sku (59): 1) Ilina 2.39.62, 21) Aulakoski 3.03.78. Keihäs: 1) Cederholm 34.52, 2) Helmi Vanhala GIF 26.90. 200m: 1) Alina Sandvik Falken 26,50, 2) Olivia Härtull LIF 26,68, 3) Ines Piispanen GIF 26,70, 4) Edit Boman Drott 27,65, 5) Saaga Ojala LoVe 27,97, 7) Oona Kiili GIF 28,44, 8) Rut Boman Drott 28,47, 10) Lotta Piispanen GIF 30,26, 11) Milena Kentala GIF 35,45. Maan tämänhetkinen sijoitus on kolmenkymmenen tietämillä. Norja pelaa Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa järjestettävissä miesten MM-kisoissa I-lohkossa Ranskan, Senegalin ja Irakin kanssa. P10, 200m vu (22): 1) Oliver Soiramo SB-PU 2.36.13, 18) Anton Hautamäki ViesU 3.17.35. Etuveto/kardaani (10): 1) Iivo Ikonen NivUA, 2) Aki Junnonaho OuMK/UA, 3) Petri Saarela HvMK/UA. Poissa: 11. Y75: 1) Matti Honkaharju, RMY 72. Keihäs: 1) Lovisa Öling VOM 27.07, 2) Fanny Långs VOM 20.92. Poissa: 9. Mattilan lajivalinta oli lyhyiden matkojen juoksu. 100m vu (44): 1) Soiramo 1.10.84, 20) Hautamäki 1.30.78. Tuuppari (20): 1) Jani Känsäkoski VetUA, 2) Heikki Juuso YUA, 3) Aleksi Myllyaho AL-Härmä. 100m vu (42): 1) Bernitz 1.01.19, 14) Niskanen 1.07.02.. lähtö, Toto75-4 Toto4-1 TROIKKA-1, sh 2160 m Suomenhevosten Pilvenmäki Special -finaali: 1) Lumi-Ukki/Hannu Hietanen 28,1 (11,11), 2) Narraus 29,0 x (4,07), 3) Miljoonasade 28,6 (20,43), 4) Carambo 28,8 x (7,16). GIF järjesti juhlakilpailut Milo Vähäsarja Urheiluseura Gamlakarleby IF:n 120-vuotiskilpailut käytiin lauantaina Kokkolan Kirkonmäellä. Poissa: 3. N Keihäs: 1) Emilia Liljeqvist IFNykn 44.99. Maassa on panostettu voimakkaasti harjoitteluoloihin lisäämällä tekonurmikenttien ja jalkapallohallien määrää tuntuvasti. Norjalla on Manchester Cityn Erling Haalandin ja Arsenalin Martin Ödegaardin kaltaisia tähtiä, mutta heidän lisäkseen joukkueesta löytyy iso nippu muitakin Euroopan kärkisarjoissa pelaavia miehiä. lähtö, Toto75-5 Toto4-2, sh 3140 m KK-26: 1) Prisit Pardoo/Ari Moilanen 29,2a (5,61), 2) Runoneito 29,3a (3,79), 3) Landen Iita 29,4a x (3,44), 4) Pirttilän Olga 29,4a (10,88). 100m vu (87): 1) Eevi Tanttari VUS-VSS 1.03.09, 28) Heikkilä 1.09.53 34) Päiveröinen 1.10.25, 84) Isla Kulmala ViesU 1.14.82 T10-13, 4x100m vuv (50): 1) HSS 4.22.68, 28) Popula (Aulakoski, Mäntylä, Kiljala, Heikkilä) 5.01.65. EM-kisoissa se pelasi toistaiseksi ainoan kerran vuonna 2000
jos näin käy, niin hupsista. jos löydämme jotain todella häpeällistä, niin kerromme sen koko toimistolle ja nauramme. myymme kaiken tämän informaation kaikille jotka sitä haluavat. älä ikinä lue sääntöjä ja ehtoja. säännöt ja ehdot klikkaa lue klikkaa hyväksy lue vau, okei. 12/20/15 1 4 9 2 9 1 9 6 5 2 4 8 4 6 3 4 9 1 7 8 5 8 3 1 2 6 4 7 1 8 2 9 1 8 4 2 5 6 2 1 5 7 9 4 6 4 1 2 8 6 8 2 3 9 4 7 8 1 3 4 2 1 9 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. 2026 SARJAKUVAT // 14 kiitos kun latasitte uuden älypuhelinsovelluksemme. säännöt ja ehdot sinulla ei ole oikeuksia. seuraamme joka liikettänne. mutta okei, tässä tulee. toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. olette lirissä. olette ensimmäinen kaveri joka ei klikannut suoraan hyväksy. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Va. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 24/7 (vuorokauden ympäri) 020 750 4007 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Matti Posio 040 7717 828 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula 040 1278 803 Pia Mustola-Lamsijärvi 050 599 4237 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 7. häpäisemme yksityisyytenne. p.s. kaikki yllämainittu saattaa vahingossa paljastua koko maailmalle. kesäkuuta
22.00 ELOKUVA Tulossa: Murha Hangossa. Kymmenen päivän matka alkaa Walvis Bayn kaupungista Namibiasta. 08.00 Avara Luonto: Sään armoilla. Ultrat ovat jalkapallofaneja, jotka antavat kaikkensa omille seuroilleen, ja heidät liitetään usein huliganismiin. 22.55 Tappava yölento. 21.00 Stadi vs. Seppo Jokisen Komisario Koskinen -kirjasarjaan perustuvassa rikosdraamassa Hervannasta löytyy sekakäyttäjän ruumis. Maailmanlaajuista opioidikriisiä voidaan pitää vuosisadan suurimpana rikoksena, jossa globaalin lääkeyhtiömaailman ja rikollisverkostojen rajat hämärtyvät. 19.00 Seitsemän Uutiset. 07.25 LEGO Friends: Uusi luku. MTV3 06.30 Muumilaakson tarinoita. 16.55 FIFA jalkapallon MM-kisat 2026. Elsbeth, Wagner, Kaya ja Rivers lähtevät toden teolla tuomari Crawfordin kimppuun selvittääkseen, mitä salattavaa hänen menneisyydestään löytyy. 02.35 Renki. kesäkuuta 2026 TELEVISIO // 15 YLE TV1 07.00 Maailmannaiset. Lande. 20.30 ELOKUVA Pastori ja ruma joulukuusi. Kristalle pidetään kurinpito kivitalossa. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Toholampi Laitala. Sameli Nelihanka palaa kotiin äitinsä hautajaisiin. 19.30 Syyttäjä. Evea ärsyttää, että porukka solussa vaihtuu koko ajan ja pohtii sopeutumistaan siviiliin. Ajamme junalla Kalaharin autiomaan läpi Pretoriaan Etelä-Afrikkaan. 15.25 Farmi Suomi. Tuotanto Huh huh -filmi 2025. 13.20 Remppa vai muutto. 08.20 S.M.A.S.H! 08.35 S.M.A.S.H! 08.45 S.M.A.S.H! 09.00 Remppa vai muutto Suomi. 17.00 Huvila & Huussi. 07.50 LEGO City Adventures. Jalkapallofanitus on maailman suosituin alakulttuuri. 21.00 Grillit tulessa. 13.00 Piilotetut kyvyt. 16.20 Kun Suomi muuttui levottomat ajat 1961-1981. 08.55 Huomenta Suomi. 19.20 FIFA jalkapallon MM-kisat 2026. 06.55 Muumilaakson tarinoita. 23.35 Siskonpeti. Lapissa on kohtalaista itätuulta. 06.50 Pikku Kakkonen. Ohjaus Maarit Lalli. 22.21 Viikon sää. Rakelille tietoja vuotava poliisi haittaa tutkintaa. 00.55 Race Across The World Suomi. Menestyskomedian jatko-osassa Elle Woods (Reese Witherspoon) lähtee Washingtoniin ajamaan chihuahuansa Bruiserin asiaa, mutta vastaanotto on tyly. Miltä tämä maailma näyttää ultrista oman paikkansa löytäneen dokumenttielokuvan ohjaajan silmin. 15.45 Lentopallon Euroopan liiga. 18.15 Peltsin Lappi: Kulta. Matkalla tutustutaan esim. 06.10 Muumilaakson tarinoita. 20.00 Kummeli esittää: Mökkinaapurit. 14.00 The Floor Suomi. 09.05 Luonnonvoimien armoilla. 22.25 Tulosruutu. (Criminal Addictions, Ranska 2024). Magga muistaa asioita murhaajasta, mutta nämä eivät sovi epäiltyyn. 23.00 Avoimena. 12.00 MasterChef Suomi. 00.00 Levyraati. 10.30 MasterChef Australia. 18.20 Kohti FIFAn jalkapallon MM-kisoja 2026. 03.35 Australian rajalla. Poliisi ottaa kiinni Kallin ja Arnarin, ja kaikki uskovat murhien vihdoin selvinneen. 19.45 Maailman kauneimmat junareitit. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 6.6. Hänestä mikään ei piristä niin kuin yhteinen toiminta ja mikä olisi parempaa tekemistä kuin joulukuusen koristelu. 07.35 Viidakon veijarit. Käsikirjoitus Maarit Lalli ja Lassi Vierikko. 13.30 Unelmia Italiassa. 14.20 Remppa vai muutto. 23.30 Kolmosvaihde. Frederikke on menettänyt elämänsä hallinnan pakko-oireiden takia. 18.00 ELOKUVA Blondin kosto 2 (S). Lyhytelokuva seurakunnan uudesta pastorista, joka haluaa tuoda hyvää mieltä ankeaan marraskuiseen lähiömaisemaan ja sen asukkaille. 06.35 Muumilaakson tarinoita. Tämän seurauksena fentanyylin yliannostuksen aiheuttamien kuolemien määrä lähentelee arvioiden mukaan pelkästään Yhdysvalloissa nyt jo miljoonaa ihmistä. 14.45 Rahdinmetsästäjät. YLE TV2 06.20 Meidän maamme Vårt land. Francisca saa järkyttäviä uutisia kotimaansa viranomaisilta. Lapissa rintamaan liittyy myös ukkosta. 16.15 Egenlandin matkakohteet. 15.20 IS esittää: Sain sen videolle. 02.45 Reykjavik 112. 16.50 Novosti Yle. 7,4 mm Utsjoki Kevo 16 12 23 17 20 20 21 17 20 22 19 21 15 13 5 8 4 8 4 4 5 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 16 13 21 14 17 12 22 12 22 11 20 12 21 10 22 11 23 11 23 +9 20 12 17 10 19 11 19 12 18 12 7 6 4 4 3 3 Kokkola 6.6. 18.45 Ruoka-Suomi. °C +5,9 Salla Naruska Lämpimintä 5.6. O: Ragnhild Ekner T: Story, Wacky Tie Films, Ström Pictures (Ruotsi/Tanska/Suomi 2025). 06.55 Sunny Bunnies. 19.30 The Summit Suomi. 22.30 Linna. 20.30 Kummeli esittää: Mökkinaapurit. 07.45 Viidakon veijarit. 16.30 Myyrä. 03.05 Australian rajalla. klo 15) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi 12 °C -1 cm Oulu 11 °C −0 cm Raahe 13 °C -1 cm Pietarsaari 14 °C -1 cm Vaasa 15 °C -6 cm SADESUMMA 1.6.– 6.6. 14.45 Ruokamatka Euroopan kaupunkeihin. 08.00 Samalla rahalla. 21.00 Ultrat. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Kylmä rintama sateineen liikkuu maan pohjoisosan yli. 22.00 Kymmenen Uutiset. 18.45 Emme lopeta koskaan. Big Holeen, jättimäiseen entiseen timanttikaivokseen. Laboratorioiden markkinointijohtajat kertovat tässä dokumentissa, kuinka häikäilemättömästi opioideja tyrkytettiin kuluttajille. 18.00 Yle Uutiset. 15.15 Peltsin toinen luonto. 07.15 Smurffit. 03.40 Reykjavik 112. 07.40 LEGO City Adventures. 13.45 Stugor. 10.00 Itse asiassa kuultuna: Ilkka Lipsanen. 10.45 Luontoretkellä kottaraisia katsomassa. 20.29 Yle Uutiset. Maan eteläja keskiosassa sää on poutaista ja melko aurinkoista, paikoin muodostuu kumpupilviä. Hangon aurinkoinen kesäidylli murenee, kun Ruutu-alkuperäissarja Murha Hangossa jatkuu odotetuin uusin jaksoin! 22.05 ELOKUVA Koskinen: Kuka sellaista tekisi. Päivälämpötila on 16 ja 23 asteen välillä. Pääosissa Juha-Sakari Hippi ja Kaija Pakarinen. 17.10 Agatha Christie: Syyttömyyden taakka. 11.20 Gymnaestrada Joensuu, Show it! 12.50 Gymnaestrada Joensuu, päätösjuhla Tässä hetkessä. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.55 Tarinoita metsästä: Kuukkeli kesällä. 07.20 Ava, Riko ja Teo. 08.50 Perjantai-dokkari. klo 15 °C +25,9 Pudasjärvi Sateisinta 4.6. 00.00 Michael Monroe -dokumenttielokuva (S). 18.10 Urheiluruutu. NELONEN 06.00 Bingin seikkailut. 12.00 Puutarhakausi. 22.20 Milli arvontalähetys. 11.00 Unelmakoti. Lande Katso suorat lähetykset keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 6 9 12 15 18 21 24 27 30 2 Toukokuu Kesäkuu 2026 -10 10 20 30 7 10 13 16 19 22 25 28 31 3 Toukokuu Kesäkuu 2026 4 8 12 16 Su Alanya 26 Amsterdam 18 Budapest 28 Dubai 42 Dubrovnik 26 Hania 25 Las Palmas 22 Lissabon 27 Malaga 26 New York 30 Nizza 22 Oimjakon 19 Phuket 29 Riika 24 Skellefteå 16 Sydney 18 Tukholma 23 Tokio 21 Venetsia 26 Ma 26 19 30 41 26 25 22 26 26 27 23 15 29 22 24 16 22 24 26 Ti 26 16 31 39 26 26 22 27 25 27 23 13 29 22 21 17 20 27 26 Su Haapavesi 22 Halsua 17 Helsinki 20 Joensuu 22 Jyväskylä 20 Kajaani 20 Kalajoki 21 Kokkola 18 Kuopio 22 Kuusamo 20 Lahti 21 Lappeenranta 22 Oulu 22 Pietarsaari 16 Pori 19 Rovaniemi 17 Tampere 21 Toholampi 19 Turku 19 Utsjoki 17 Vaasa 14 Ylivieska 23 Ma 23 22 20 23 23 22 21 22 23 22 22 24 20 20 21 22 22 22 21 19 21 23 Ti 19 19 17 22 19 21 17 20 22 20 16 19 19 20 22 22 17 19 19 20 20 18 Ke 21 20 17 23 19 22 20 19 23 20 19 22 22 18 16 23 17 21 18 21 16 22 To 21 19 16 22 19 19 18 17 21 19 18 20 17 16 17 19 18 19 18 18 18 18 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 5.6. 17.00 Doc: MESSI. 19.10 Tulosruutu. 10.00 Jumalanpalvelus. 22.35 Poromafia. 07.00 Smurffit. Hän joutuu kohtaamaan isänsä Rouku Nelihangan sekä entisen rakastettunsa, Sara Poikkipään, jonka isän murhasta Sameli istui vankilassa. 20.45 Urheiluruutu. 11.00 Lännen-Jukka Amerikassa. 01.50 Elsbeth. Huldar ja Lína murtavat tappajan koodin ja uskovat Lárus-nimisen miehen liittyvän juttuun. 21.00 ELOKUVA Toive-elokuva: Arvottomat. Koskisen (Aho) mielestä kyse on henkirikoksista, mutta hän jää epäilyksineen yksin. Etelätuuli on pääosin kohtalaista, lännessä puuskaista. YLE TEEMA & FEM 07.45 BUU-klubben 08.13 BUU-klubben 08.42 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.03 Ruoka tekee onnelliseksi 10.02 Huutokauppakesä 11.01 Elämä käännekohdassa 11.30 Taivaallista menoa: Ujo pappi 12.00 Toive-elokuva: Suomisen perhe 13.47 Toive-elokuva: Leijat Helsingin yllä 15.16 Karen Dalton, oman tiensä kulkija 16.41 Womex 2025 17.25 Strömsö 2018 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Pikku Tuutti 18.07 Pensasaidan takana 18.14 Kesä Toasty-hepan kanssa 18.30 Unelmapuutarha 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.39 Sportnytt 19.48 Sportliv 20.00 Taiteilijasiirtokunta Hornbækissa 20.30 Maailmannaiset 21.00 25 vuotta nunnan elämää 22.36 Osta mun pikkarit 23.04 Osta mun pikkarit MTV SUB 06.00 MTV sääkamera 07.00 Kaisu Kuu 07.15 Muumilaakson tarinoita 07.40 Muumilaakson tarinoita 08.05 Code Lyoko 08.30 Iholla 09.00 Lauma 10.00 Olet mitä syöt 11.00 Love Island Suomi 12.00 Love Island Suomi 13.00 Love Island Suomi 14.00 Love Island Suomi 15.00 Love Island Suomi 16.00 Mestarien liigan viikkomakasiini 17.00 Myyrä 18.30 FIFA 2026: Kohti MM-kisoja 19.00 NHL-kooste: Vegas Carolina 20.00 The Floor USA 21.00 ELOKUVA: Metsäjätti 22.50 ELOKUVA: Firefox tulikettu 01.10 Roba 02.05 Roba 03.05 Roba 04.05 Stadi vs. 17.00 Yle Uutiset. 14.15 Velipuolikuu. 11.45 MasterChef Australia. 08.00 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. Messin opettajat, valmentajat, joukkuetoverit ja journalistit kertovat pelaajan lapsuudesta, elämästä ja jalkapallourasta. 07.30 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 7. klo 15 °C +14,3 (6.6. Vastaavat tapaukset ovat poliisille tuttuja, eikä ketään kummastuta, vaikka ruumiita alkaa löytyä lisää. 10.00 Jaksa paremmin. Freyja ei kuitenkaan ole täysin vakuuttunut siitä, että poliisilla on oikea tekijä hallussaan. 07.25 Myyrän seikkailut. 19.55 Tulossa: Pilvi on the road. 15.45 Akuutti: Melanooma salakavala vieras ihollani. 23.45 Ulkolinja: Riippuvuudella rahastajat
STAR CHANNEL 06.00 Melkein MENSA. 14.00 Yle Uutiset. 23.25 Fördomsshowen. 19.00 Midsomerin murhat. 14.30 Sveriges mästerkock. 11.50 Latela 2023. 13.00 Välilevyjä: Miksi pidän barokkimusiikista, mutta sinun ei tarvitse. 08.10 Fröken Frimans krig. Jakso 6: Namibia ja Etelä-Afrikka. 11.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 18.50 Merisää. 20.00 Huvila & Huussi. 08.50 Äiti bestiksenä. 15.10 Puutarhan pelastajat. 11.00 Muistojen bulevardi. 17.00 Panttilainaamo. 13.20 Nationaldagen 6 juni. 18.55 Komisario Lynley. 19.00 Bingolotto. 13.55 Baylen: Elämäni Touretten kanssa. 04.25 Kymppitonni. 03.00 Urheilu: Pto Tour, San Francisco. 11.00 Gudstjänst. 07.53 Radio Suomen Viikonloppu. 23.05 Elintärkeät elinsiirrot. 07.10 Silent Library Suomi. 06.40 Barnwood Builders. 17.05 Urheiluradio. Kymmenen päivän matka alkaa Walvis Bayn kaupungista Namibiasta. 12.05 Jeopardy! Suomi. 01.00 Remontilla rahoiksi. 2012. 21.00 ELOKUVA Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 18.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 23.40 Yöklassinen. 00.55 Kortfilmsklubben – engelska. 20.30 Bingolotto. 15.15 Alavan seurakunnan virsiä. 06.20 Arvokaman metsästäjät USA. 08.30 Salatut elämät. 12.30 IS esittää: Sain sen videolle. 20.00 Rillit huurussa. Matkalla tutustutaan esim. 20.30 Rillit huurussa. 08.10 Juha Laaksosen luontoretki. 12.55 Elintärkeät elinsiirrot. 19.55 Alastomat selviytyjät: Talvihaaste. 02.55 Äärimmäinen selviytyjä: matka Andien yli. 20.55 Lokala nyheter. 19.30 Roland Garros Courtside. 03.15 Murhaaja kotonani. 09.03 Aamusoitto. 09.08 Iskelmäradio. 01.10 Frendit. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 13.05 112. 06.45 Lottovoittajan unelmakoti. 15.20 Yhteisöjen aika. Eräs opiskelualoista johtaa nuorisoja yhteisöohjaajan ammattiin. 20.02 Sää. 17.20 Frendit. 04.00 MTV Uutiset Live. (Wallander: Arvet, Ruotsi 2010). 11.45 Sveriges kandidat: Edward Ahlbeck Glader. 08.00 Kymppitonni. 12.35 Simpsonit. 08.50 Moderni perhe. 02.10 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 10.00 Salatut elämät. Big Holeen, jättimäiseen entiseen timanttikaivokseen.. 14.05 Poliisikamera Ruotsi. 18.10 IS esittää: Sain sen videolle. 22.50 ELOKUVA Ocean’s Twelve. Ajamme junalla Kalaharin autiomaan läpi Pretoriaan Etelä-Afrikkaan. 08.35 Maantiepyöräily : Giro d’Italia, Kooste. 04.05 Järjestelmänmurtajat. 08.55 Lääkärihelikopteri. 18.40 Rillit huurussa. 10.00 Sohvakirkko Viikin kirkosta Helsingistä. 21.02 Urheiluradio. 17.00 Strangest Things. 10.15 Salakuljettajat satimeen. 02.20 Australian rajalla. 23.45 Tennis: Tennis : Roland Garros. 20.00 Tulossa: Pilvi on the road. 17.10 Tulossa: Pilvi on the road. 15.00 Savotta. 13.05 Koti koiralle Australia. 15.50 Frendit. 17.00 Mentalisti. 22.50 Poliisit 2019. 20.00 Hårds historier. 22.00 NCIS Rikostutkijat. 11.45 Simpsonit. 04.05 Say Yes To The Dress. 21.30 Haastattelussa. 23.55 Rapport. 01.20 Natsien jättimäiset rakennusurakat: Amerikan sota. 00.30 ELOKUVA Semi-Pro. 11.20 Simpsonit. 22.00 Nimettömät vainajat. (Ruotsi): Theorin Trad. 07.03 Radio Suomen Viikonloppu Olli Haapakangas. 13.30 Remontilla rahoiksi. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 07.20 Mökin rakentajat. 20.00 Sportspegeln. 01.10 Uusi alku etelässä. 09.03 Urheiluradio. 00.30 Dino – vägen mot Formel 1. 19.02 Jazzklubin viikon keikka. 13.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 18.00 Jazzklubi. 07.25 Arktiset vedet. 04.15 Naked Attraction. 19.30 Rillit huurussa. 08.25 Muinaisen maailman arkkitehdit. 08.00 Ikuisia kertomuksia. 11.30 Australian rajalla. 00.30 CIA: salaisuuksia ja vakoojia. 22.20 Ajankohtaista Lähi-idästä. 09.20 CIA: salaisuuksia ja vakoojia. 21.00 Fördomsshowen. 15.55 Viikon luontoääni: Rastaskerttunen. 15.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 18.02 Olli Haapakangas Tekstinkäsittelijä. 23.00 Ranskan avoimet Parhaat palat. 03.05 Say Yes to the Dress Amerikka. 01.20 Ruotsin rajavartijat. 20.00 Nyheterna. 03.10 Ultimate Escape Suomi. 08.20 Irwinin perheen eläintarha. 09.30 Salatut elämät. 15.55 Pontikankeittäjät. 09.00 Salatut elämät. 04.45 Café Raamattu. Samae Koskinen aloittaa tutkimusmatkansa suomalaisen ruokakulttuurin historiaan ja nykypäivään. 16.35 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 02.10 Midsomerin murhat. 12.25 Remontilla rahoiksi. 14.00 Simpsonit. 18.55 Sportnytt. 16.00 Northwind Kids Kaikki lapset tulkaa! 16.15 Rakkaus puhuu. 12.05 Urheiluradio. Konsertissa kuullaan ruotsalaisia kansansävelmiä, polskia, marsseja, menuetteja ja valsseja sekä duon Game On -levyn (2024) kappaleita. 21.55 ELOKUVA Joker. 07.50 Merisää. 14.05 Engelska Antikrundan. 12.40 Radio Suomen Viikonloppu Markus Turunen. 17.00 Betania-kodin kesäjuhlat. 16.07 Faunin iltapäivä. 14.15 Kuningaskuntien nousu ja tuho. 13.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 15.45 Sweden Rock och festivalgeneralen. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 07.15 Asunnon remontoijat pulassa. 23.00 Huone 301. KUTONEN 06.00 Arvokaman metsästäjät USA. 00.05 Maailman salatuimmat hotellit. 00.00 ZTV – det stora tv-experimentet. 08.22 Radio Suomen Viikonloppu. 22.10 Alone USA. 16.10 Radio Suomen Viikonloppu. 19.15 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. 21.30 4-i-rad – med sjukt hög insats. (Ruotsi): Polska after Pernilla Johansson (encore). 06.30 Sisarvaimot. Jumalanpalvelukset Yle Radio 1:ssä ja Yle Areenassa. 11.00 Viki ja Köpi Show. 23.10 ELOKUVA Beck: Sista vittnet. 17.50 90 päivää morsiamena. 15.10 Äntligen! 15.55 Engelska Antikrundan. 19.05 Rillit huurussa. 09.15 Moderni perhe. 19.30 Kutsu muutokseen. 20.05 Poliisit 10 vuotta. kesäkuuta 2026 16 // RADIO JA TELEVISIO TLC 06.05 Say Yes To The Dress: Britannia. 03.45 Martin ja Mirjan matkassa. 10.05 Teho-osasto. 08.55 Nyhetsmorgon. 03.15 Maanteiden sankarit Tanska. 14.25 Ratsastus: Hypyt, Cannes. 21.00 Hiljainen todistaja. 21.00 Huone 301. 14.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. etappi. 21.00 CIA: salaisuuksia ja vakoojia. 20.00 Lentoturmatutkinta. 13.05 ELOKUVA Pretty Young Thing. 23.00 Jumalanpalvelus. 08.05 Radio Suomen Viikonloppu. 07.50 Min kvinnliga yta: Mammor och döttrar. 01.35 Frendit. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.37 Radio Suomen Viikonloppu. 08.30 Minna Pyykön maailma. 12.00 Rekkakuskit Suomi. 21.50 Merisää. 22.00 Huone 301. 15.45 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 23.00 Essexin miljonäärimurhat. 16.10 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 21.00 Café Raamattu. 08.05 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Miksi säveltäjä Amanda Maier menestyi puolisoaan paremmin. 21.00 ELOKUVA Matka maan keskipisteeseen. Jazzin uudet levyt, jazzkentän ajankohtaiset asiat, huippukonsertit ja erilaiset teemaohjelmat. Mooseksen kirja – historiallinen totuus. 06.20 Hawaii Life. 06.45 Lapin poliisit. 00.45 Frendit. 21.55 Kronprinsessan Victorias fond – att få leka är viktigt. 10.40 Husdrömmar. 13.00 Boxen. 15.15 Sunnuntaivieras. ”Hyvä nuorisoja yhteisöohjaaja on sellainen, jolla ei ole ennakkoluuloja ja joka aidosti välittää nuorista ja haluaa heidän parastaan”, toteaa kurikkalainen Kyösti Koivisto. 08.10 Rajavartijat: Salakuljetus merellä. 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 09.10 Fråga partiledarna allt! 10.10 Hur fan hamnade vi här. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu. 04.10 Pontikankeittäjät. 22.22 KC Kirjapodcast: Chatteja ja ruumiinvalvojaisia – Miten kirjoittaa omista juuristaan. 16.20 Joanna Gainesin ruokapöydässä. 22.10 Hiljainen todistaja. 15.20 Klassikkokuunnelma: Työmiehen perhe. 00.05 Tohtori Paise. 16.45 Rapport. 19.00 Panttilainaamo. 04.35 Asunnon metsästäjät. 09.25 Alavan seurakunnan virsiä. 08.30 Kosketuskohta. 10.05 Jeopardy! Suomi. 16.00 Strangest Things. 10.50 90 päivää morsiamena UK. 08.00 Yle Uutiset ja sää. SVT2 10.15 Mitt liv som Marilyn. 19.05 Kissankehto Susanna Vainiola. 00.20 Paljastavat vankilapuhelut. 23.00 9-1-1: Nashville. 19.15 Landet runt. 21.00 Viagra: Sininen pilleri, joka muutti maailman. 13.02 Radio Suomen Viikonloppu. 23.25 Romano mirits. 18.00 Tucci makumatkalla Italiassa. 00.40 Kortfilmsklubben – italienska. 21.00 ELOKUVA Wallander: Perintö. 08.05 Apua! Tyttäreni on raskaana. 10.05 Moderni perhe. 21.30 Clarksons farm. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset. LIV 09.00 Huvila & Huussi. 11.00 Selviytyjät Suomi. 23.00 Dokument utifrån: Frihetens fundamentalister. 22.45 Tulossa: Pilvi on the road. 19.55 Komisario Lynley. 04.30 The rookie. 15.00 Yle Uutiset. 07.05 Lottovoittajan unelmakoti. 12.05 Lentoturmatutkinta. 11.02 Sillanpään sunnuntai. 19.00 Clarksonin farmi. 07.00 Yle Uutiset. 04.10 Asunnon metsästäjät. 00.00 Rakkaus puhuu. 08.20 Nasta raamis. 01.24 Kulturkvarten på svenskt teckenspråk. 18.00 100 Places to Be. 11.20 Latela 2023. 07.30 Grand Designs Suomi. 19.30 Pelastajat Helsinki. 21.00 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 14.00 Strangest Things. 03.15 Kutsu muutokseen. 22.45 Kadonneen kullan salaisuudet. 20.30 Rapport. 10.50 Latela 2023. 22.55 Nepobaby. 12.07 Kansanradio. Kanye: Avioero. 10.15 Tennis: Tennis : Roland Garros. 21.55 Kim vs. 12.55 Radio Suomen Viikonloppu. 02.50 Psalmit. 11.00 Australian rajalla. 00.00 Petolliset UK. 16.00 Vilket liv! 18.00 Veckan med Efter fem. 19.02 Urheiluradio. 17.55 Löytöretki tuntemattomaan: Mysteerit. 01.05 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 12.15 1. 20.00 Jumalanpalvelus Lahden metodistiseurakunnasta. 09.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen. 01.50 Australian rajalla. 15.40 Musiikkikamari. 09.00 Usko, veri ja risti. 07.30 Irwinin perheen eläintarha. Viikon luontoäänen esittelee Juha Laaksonen. 08.05 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 09.50 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu ja sää. 23.40 Yöradio Laura Haikala. 23.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.50 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 07.35 Silent Library Suomi. 21.07 Uutisviikko selkosuomeksi. 12.00 Tennis: Tennis : Roland Garros. 18.20 Amazing Race Suomi. 01.45 Pyöräily: Maantiepyöräily : Mercantour Classic. 2008. 21.00 Yle Uutiset. 23.05 Vädret. 20.00 Hurjat takaa-ajot. 22.05 Valoon päin. 02.10 Rikoksen Anatomia. 21.00 Robinson. 15.02 Radio Suomen Viikonloppu. 23.55 Gudstjänst. 14.30 Simpsonit. YLEX 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 112 Hätäkeskus. 20.03 Radio Suomen Viikonloppu. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Studio Krypta. 21.00 Uutispodcast. 04.30 Suuret rakenteet: rakennustekniikan ihmeitä. 02.00 Kim vs. 11.55 Eristyksissä: Plathin suurperhe. 23.40 Lentoturmatutkinta. 20.30 Pyöräily: Maantiepyöräily : Tour Auvergne Rhone Alpes, 1. 16.50 Volleyboll: European league. 06.55 Asunnon metsästäjät. Matka kulkee idän ja lännen välistä ruotsinlaivalle, kahvitaukoa unohtamatta. Mooseksen kirja – historiallinen totuus. 01.05 Spökjakt – inlåsta. Jazzin uudet levyt, jazzkentän ajankohtaiset asiat, huippukonsertit ja erilaiset teemaohjelmat. 03.40 Melkein MENSA. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu: Kysy säästä. 13.55 1. 01.45 Etupenkillä. 09.05 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 01.25 Pyöräily: Enduro, Loudenvielle. 23.00 NCIS Rikostutkijat. 07.00 Kuningaskuntien nousu ja tuho. 23.55 Frendit. 10.00 Jumalanpalvelus. 23.00 Nyheterna. Ruoka-Suomi, Yle TV1 klo 18.45. 10.00 Huvila & Huussi. 12.35 Maryn helpot kokkailut. 15.00 Poliisikamera Ruotsi. 17.50 Rillit huurussa. 14.00 Uudet levyt. 13.00 Strangest Things. 21.00 ELOKUVA Taken. 03.15 Mordkommissionen. 09.55 Lääkärihelikopteri. Viulisti Mia Marine ja avainviulunsoittaja Niklas Roswall konsertoivat Korrön kansanmusiikkifestivaalilla Etelä-Ruotsissa 26.7.2024. 00.50 Rekkakuskit Suomi. 17.00 Unelma-asunto auringon alta. 23.20 Kohtalokas vihanpito. 00.20 Frendit. 15.20 Hundraåringar berättar. 18.05 100 Places to Be. 07.35 Egypti ylhäältä päin. 21.12 Radio Suomen Ilta. 19.00 Rapport. 13.55 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 21.00 Poliisit 10 vuotta. 18.00 Etupenkillä. 10.00 Yle Uutiset. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 17.15 MasterChef Australia. RUOTSIN TV4 06.00 En plats i solen. 03.00 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. Maailman kauneimmat junareitit, Yle TV2 klo 19.45. 10.55 Sampo ja kotivideot. TAIVAS TV7 06.55 Alavan seurakunnan virsiä. Joka sunnuntai kolme eri settiä. 04.15 Pyhä Henki tänään. EUROSPORT 1 07.00 Urheilu: Pto Tour, San Francisco. 00.00 Remontilla rahoiksi. 14.35 MasterChef Suomi. 10.30 Sampo ja kotivideot. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 02.05 Mordkommissionen. 22.00 ELOKUVA Beck: Sista vittnet. 11.10 Hylkyjen salaisuudet. 21.25 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt: Lintujen puutarha. 18.15 Studio Krypta. 15.25 Frendit. 07.02 Sää. 20.00 YleX Ilta: Viikon parhaat. 18.00 Panttilainaamo. 14.10 Musiikkivideoita. 16.55 Kultaa, valheita ja videonauhaa. 04.35 Maantiepyöräily :, Kooste. 14.10 Uusi alku etelässä. 06.45 Exomars: Euroopan avaruusprojekti. 11.00 Ilpoistenpiiri. 23.00 Yle Uutiset. 16.00 Kartanoiden kunnostajat. 01.00 Gift vid första ögonkastet. 10.30 Meidän remppa. 15.30 Roland Garros Courtside. 19.10 Lokala nyheter. 01.08 Kulturkvarten på finska. 02.15 Murhan digitaaliset jäljet. 20.05 Kronprinsessan Victorias fond: Osynlig funktionsnedsättning. Toimittajana on Miika Lauriala. 15.00 Frendit. 21.20 Moottoriurheilu: 8 tuntia Spa, Osakilpailu. Jackie Moon. 13.00 Yle Uutiset. 16.55 Friidrott: Bauhausgalan. 00.45 Betania-kodin kesäjuhlat. 20.20 Vädret. 11.05 ELOKUVA Kaikenkattava kauneus. 16.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. TV5 06.10 Asunnon metsästäjät. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 09.10 Teho-osasto. 22.15 Agenda. 12.10 Simpsonit. 12.05 Elävä historia: Suomi sai Porkkalan takaisin 70 vuotta sitten – alueen kohtalo oli vaiettu puheenaihe. 16.00 Tenniksen Ranskan avoimet: miesten loppuottelu. (Belgia): Prins Karels marsch Mia Marine: Herr Lapp-Nilsson/431-valsen Niklas Roswall: Game On Niklas Roswall: Fågelsången (The Bird Song) Trad. 08.55 Radio Suomen Viikonloppu. Kuuntele musiikkia uusilta äänilevyiltä! 15.00 Klassikkokuunnelma: Työmiehen perhe. 20.00 Yle Uutiset. 03.40 Järjestelmänmurtajat. 22.00 Rapport. Joka sunnuntai kolme eri settiä. (Ruotsi): Polskor efter Olof Andersson och Lejsme Per Niklas Roswall: Mormors marsch Trad. 13.25 Latela 2023. 09.25 Maantiepyöräily :, Kooste. 16.30 Tennis: Tennis : Roland Garros. 21.55 Radio Suomen Ilta. 13.40 Radio Suomen Viikonloppu. 11.30 Maalaistaloa rakentamassa. 17.55 Mentalisti. 16.20 Frendit. 12.55 Latela 2023. 06.35 Asunnon metsästäjät. 12.00 TV7 Jerusalem uutiset. 13.00 YleX Viikonloppu: Riina Lehtola. 17.00 The Box Suomi. etappi. Jakso 1: Petun perilliset. Etelä-Pohjanmaan opisto kouluttaa useiden alojen ammattilaisia kahdella kampuksellaan Ilmajoella ja Kauhajoella. 17.00 YleX Iltapäivä: Viikon Parhaat. 15.05 På armlängds avstånd. 13.00 Simpsonit. 18.55 Menneisyyden mysteerit. 16.50 Frendit. FRII 06.00 Hawaii Life. Kanye: Avioero. 00.10 Golden boys. 18.00 Unelma-asunto auringon alta. 14.55 Rubiales vs Hermoso: Skandaalisuudelma. (Ruotsi): Två menuetter efter Matthias Silvius Svenonis Trad. 07.45 Arktiset vedet. 20.00 Erikoisjoukot. Kappaleet: Mia Marine: Dockvalsen Mia Marine: Äppelpolskan Trad. 06.30 Grand Designs Suomi. 09.00 Yle Uutiset. 22.00 YleX Vaihtoehto: Raine Laaksonen (u). SVT1 06.15 Äntligen! 07.00 Gift vid första ögonkastet. 12.05 Eurovision Young Musicians. 07.00 En plats i solen. 12.20 Under kepsen på Bengan Janson. 21.00 Dips. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 07.00 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt: Lintujen puutarha. 22.50 Israelilaiset kohtaavat Messiaan. 17.08 Radio Suomen Viikonloppu. Menestynyt newyorkilainen mainostoimiston johtaja vetäytyy täysin omiin oloihinsa kohdattuaan valtavan henkilökohtaisen tragedian. 22.00 Armon kalliolla. 12.20 Latela 2023. 22.03 Urheiluradio. 02.00 ELOKUVA Taken. 09.00 Yle Uutiset ja sää. 14.55 Grönlannin kultamaat. 18.55 Friidrott: Bauhausgalan. 19.05 Psalmit. 18.15 Rillit huurussa. 16.10 Michelin-kokkien keittiöissä. 13.30 Simpsonit. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 10.03 Pekka Laineen Ihmemaa. 20.00 Martin ja Mirjan matkassa. 11.40 Där ingen skulle tro att någon kunde bo. 20.15 Pingvinernas hemligheter. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 02.10 Kiven sisällä. 02.50 Pako Janne ”Nacci” Tranbergin tarina. 15.00 Strangest Things. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 7. 17.06 Etnokonsertti Mia Marine ja Niklas Roswall. 22.10 Pyöräily: Maantiepyöräily : Giro d’Italia, 9. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 09.30 Herätysliikehdintä. 02.15 Aku, Kalle ja Euroopan ihmeet. 01.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. 11.05 Jeopardy! Suomi. 16.07 Urheiluradio. 20.30 Pyhä Henki tänään. 07.55 En plats i solen. 09.40 Moderni perhe. 23.50 Rekkakuskit Suomi. 15.50 Karkkikuningatar. 16.00 Leijonan luola USA. HERO 15.20 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 18.25 MasterChef Australia. 19.00 Pelastajat Helsinki