Tiikerit vei kaksi ensimmäistä erää, mutta oululaiset nousivat lopulta 3–2-voittoon. Sunnuntai 6.9.2026 Keskipohjanmaa.fi | Nro 69 Suosittu puutarhuri kylässä 1 Sivu 3 Ruotsin TV4:stä tuttu puutarhuri Linda Schilén esiintyi lauantaina Pietarsaaressa. TIMO NURILA Poliisi tutkii Kokkolassa tapahtuneita väkivaltarikoksia 1 Sivu 2. TAPIO LEHTINEN 1 Sivu 10 Uusi Kokkola-areena teki vaikutuksen Tiikeri-yleisöön Kokkolan Tiikerit pelasi lauantaina ensimmäisen harjoitusottelunsa uudella Kokkola-areenalla. Hän jakoi parhaat vinkkinsä syksyn puutarhatöihin ja ensi kesän valmisteluun. Sinikka Sammallahti ja Antero Lehto saapuivat seuraamaan Tiikereiden harjoitusottelua. Katsomossa lentopallofanit kehuivat uuden hallin puitteita ensiluokkaisiksi. Harjoitusottelua AC Oulua Volleyta vastaan seurasi paikan päällä 330 katsojaa. Pietarsaaressa vieraillut Linda Schilén evästi yleisöä syksyn satoaiheilla ja neuvoi, miten puutarha valmistellaan onnistuneesti ensi kesää varten
NYT KESKI-POHJANMAALLA on edessä siis keskustapuolueella jäsenäänestys. Epäiltyjen väkivallantekojen esitutkinta on vielä hyvin alkuvaiheessa ja alustavat rikosnimikkeet voivat täydentyä tai muuttua esitutkinnan edetessä. Piirikokouksessa ehdokkaita oli viisi. Ennakkoon voi äänestää 29. Epäillyt rikokset tapahtuivat lauantaina 5. Edellisen kerran jäsenvaali järjestettiin vuonna 1998, jolloin ehdokkaita oli yksitoista. JÄSENVAALI ON Keski-Pohjanmaalla harvinainen, mutta ei poikkeuksellinen. Eduskuntavaalien ehdokaspaikoista järjestetään Keski-Pohjanmaalla harvinainen jäsenvaali. Jäsenvaalin ehdokkaat vahvistaa piirihallitus maanantaina. Silloin äänestys järjestettiin ylimääräisessä piirikokouksessa, sillä jäsenvaalien järjestämisen määräpäivään mennessä oli tiedossa vasta kaksi ehdokasta. Aikaisemmin maakunnan paikallisyhdistykset ovat jo esittäneet viittä ehdokasta, jotka ovat Mika Lintilä Toholammilta, Matti Louhula Perhosta, Timo Pajala Kannuksesta, Toni Peltoniemi Kaustiselta ja Oliver Pietilä Kokkolasta. Poliisi antoi ensiapua kummallekin henkilölle, jonka jälkeen heidät vietiin sairaalahoitoon. Jäsenäänestyksen tuloksen vahvistamisen jälkeen piirihallitus tekee sen pohjalta esityksen ylimääräiseen piirikokoukseen, joka järjestetään näillä näkymin 14. Vaasan vaalipiirissä Etelä-Pohjanmaan piiri asetti kansanedustajaehdokkaat toukokuussa. Kun katsoo vaalipiirin tilannetta, niin naisehdokkaita ei liikaa ole, Isopahkala sanoo. syyskuuta tapahtunutta kahta epäiltyä tapon yritystä. JUKKA LEHOJÄRVI. Poliisi sai tiedon ulkona tapahtuneista väkivallanteoista hätäkeskuksen kautta hieman yhden jälkeen aamuyöllä. Myös neljä vuotta sitten Keski-Pohjanmaan Keskusta äänesti ehdokkaistaan. Miesehdokkaiden joukkoon haluttiin nainen. – Kyllä se on hyvä, että meillä on naisehdokaskin. syyskuuta 2026 2 // UUTISET Kuudes keskustalainen ehdokas Sanni Aho Keski-Pohjanmaalla neljän kansanedustajaehdokkaan nimeäminen keskustan listoilta sai uuden käänteen, sillä piiri on nyt saanut kuudennen ehdokkaan. Äänioikeus jäsenvaaleissa on jokaisella keskustan jäsenmaksun maksaneella jäsenellä. syyskuuta 2026 pian puolenyön jälkeen Kokkolassa. Miehet ovat samoja, jotka ovat asianomistajina tapon yrityksiin. Poliisi otti pian tapahtuneen jälkeen kiinni kaksi henkilöä tapon yrityksistä epäiltyinä. Äänestys toteutetaan maakunnassa siten, että lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna jokainen paikallisyhdistys avaa äänestyspisteen vähintään kolmeksi tunniksi. lokakuuta. Toinen kiinniotetuista kertoi poliisille, että tapahtumien yhteydessä myös häntä oli pahoinpidelty. Ehdokkaaksi kansanedustajaehdokkaaksi on nyt saatu nainen, Piia Rautiola Kannuksesta. Pahoinpitelyyn liittyen poliisi otti kiinni lauantaiaamun aikana kaksi mieshenkilöä. Rautiolaa ei esitä ehdokkaaksi yhdistys, vaan ympäri maakuntaa kerätty nimilista. Piirin 11 ehdokkaasta kolme on naisia. Poliisi tutkii tätä tapahtumaa alustavasti pahoinpitelynä. Poliisin alustavien tietojen mukaan väkivallanteot olivat saaneet alkunsa osapuolten välisestä riidasta. syyskuuta piiritoimistolla. – Nimilista ei ole julkinen, mutta siinä on paljon nimiä, ei pelkästään naisia, kuvailee piirin toiminnanjohtaja Janne Isopahkala. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 6. Tapahtumapaikalle mennyt poliisipartio tapasi kaksi mieshenkilöä, joista kumpaakin oli puukotettu. Positiivista on, että meillä on saatu paljon halukkaita lähtemään kansanedustajaehdokkaiksi, Isopahkala toteaa. Kahta puukotettiin Kokkolassa Alustavien tietojen mukaan tapahtumat saivat alkunsa osapuolten välisestä riidasta. Kokouksessa valitaan lopulliset neljä ehdokasta eduskuntavaaleihin. Jäsenvaalia on osattu odottaa, joten onko piirin jäsenmäärä noussut. – Tämä on kyllä keskustelua herättänyt ja ainahan tällainen vaalin järjestäminen kaikkine lappuineen on merkittävä ponnistus yhdistyksille ja piirille. Tapio Lehtinen Pohjanmaan poliisi tutkii Kokkolassa 5. Ehdokkaat keskustan kansanedustajaehdokkaiksi Keski-Pohjanmaalta: Lintilä, Louhula, Pajala, Peltoniemi, Pietilä ja Rautiola. Isopahkala sanoo, että äänestää voi missä vaan, mutta toiveena on että jäsenet äänestäisivät omilla paikkakunnillaan. – Kyllä ollaan saatu uusia jäseniä, sanoo Isopahkala
Pietarsaaren tilaisuuteen piti alun perin osallistua myös Karl Fredrik Gustafsson, joka tunnetaan samalla kanavalla nähtävästä tv-ohjelmasta Karl Fredrik på Österlen. Tänä kesänä Schilén kohtasi ensimmäistä kertaa tomaateissaan latvamätää. SADONKORJUUN ajoituksesta Schilén muistutti, että sipulit ovat valmiita, kun naatit kaatuvat. – Mitä ihmettä minä teen kaikkien näiden kurkkujen kanssa, Schilén muisteli ajatelleensa. SCHILÉN KERTOI asuva nsa Sörmlannissa, Tukholman eteläpuolella, missä hänellä on yhdessä miehensä kanssa suuri rantapuutarha, leikkokukkaviljelmä sekä hyötyja koristekasvien viljelyä. Osasyynä oli uusi italialainen tomaattilajike, mutta suurin syy löytyi kastelusta. Lopuksi Schilén antoi vinkin katteesta. Epäonnistumisistakin huolimatta pääsee aina yrittämään uudelleen ja usein into ensi kautta kohtaan herää heti kun edellinen on ohi. Pakkaselle arat kasvit, kuten kurpitsat, on tuotava sisään ennen ensipakkasia. – Kukkia tuli lopulta moninkertainen määrä alkuperäiseen suunnitelmaan nähden, Schilén naurahti. Juurekset kuten palsternakka, porkkana ja punajuuri kestävät maassa pidempään. Ennen varsinaista esitystä Schilén esitteli yleisölle myös läheisen työparinsa, närpiöläislähtöisen sisustusja puutarhayrittäjä Johanna Rosendalin, joka vastaa niin sanotusta ”settingistä” eli lavastuksesta, kun Schilén esiintyy tv-ruudussa. Puutarhansa ensimmäisenä vuonna Schilén luuli aluksi onnistuneensa mainiosti, kunnes tajusi ihailemiensa perhosten olevan kaaliperhosia, joiden toukat söivät kaalin lehtiä. Linda Schilén saapui Pietarsaareen yhdessä työparinsa, Närpiöistä lähtöisin olevan sisustusja puutarhayrittäjä Johanna Rosendalin kanssa. – Onnellisilla ihmisillä on aina jotain odotettavaa. Kevään kiireen sijaan on aikaa arvioida, mikä kesällä onnistui ja mikä ei. Pelastukseksi koitui suolakurkkulajike, josta tehtiin suolakurkkuja tilan väen avulla ja Instagram-seuraajien reseptivinkkien innoittamana. Linda Schilén ihastui perhosten runsauteen ennen kuin tajusi niiden olevan kaaliperhosia. Ensi vuodeksi opiksi jäi antaa daalioille oma paikkansa. Puutarha antaa hänen mukaansa joka vuosi uuden mahdollisuuden. Kaksikko on työskennellyt yhdessä runsaan vuoden ajan. Se on olemassa, jotta rikastuisimme ja oppisimme, Schilén tiivisti. Tilan yhteinen kaivo palvelee kymmentä hevosta ja kolmea taloutta, minkä vuoksi kastelu on ollut epätasaista. KAALIPERHOSTEN TOUKISTA Schilén antoi käytännön vinkin: lehtien alapinnat kannattaa tarkistaa säännöllisesti ja toukkia vastaan voi käyttää biologista bakteerivalmistetta. Esiintyjänä Schilén osoittautui eläväiseksi ja lämminhenkiseksi. Myös kurkkusato yllätti runsaudellaan. Tilalla on myös lampaita, hevosia ja sikoja, joiden lanta päätyy puutarhan maanparannukseksi. Maissin pölytyksessä tuulella on tärkeä rooli. P u heenv uoronsa a i ka na Schilén palasi useaan otteeseen syksyn tunnelmaan. TAPIO LEHTINEN. Ne voivat jäädä maahan pidemmäksikin aikaa, kunhan pakkasia ei tule. – Valmiste ei ole ihmiselle tai muille eliöille myrkyllinen, mutta saa toukat lopettamaan syömisen vuorokauden sisällä ja huuhtoutuu pois sateella, joten käsittely on syytä uusia muutaman kerran. Linda Schilén vieraili Pietarsaaressa ja jakoi vinkkejä syyspuutarhaan sekä kertoi omista onnistumisistaan ja virheistään. Hän ilmoitti kuitenkin joutuvansa perumaan osallistumisensa henkilökohtaisista syistä. Latvamätä johtuu usein epätasaisesta kosteudesta, joka estää kalsiumin imeytymisen kasviin — ei kalsiumin puutteesta maaperässä. Suomalaiselle yleisölle nimi ei välttämättä sano mitään, mutta Ruotsissa Schilén tunnetaan ohjelman viikoittaisista puutarhaja viljelyvinkeistä sekä useista aiheesta kirjoittamistaan kirjoista. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 6. Vihreitä tomaatteja voi kypsyttää nopeammin omenan seurassa, sillä omena erittää kypsymistä nopeuttavaa etyleenikaasua. Esitys käsitteli syksyn satoa ja sitä, miten puutarha valmistellaan ensi kesää varten. Ensi vuonna kurkkuja riittää hänen mukaansa huomattavasti nykyistä vähemmällä taimimäärällä. Ensimmäistä kertaa Pohjanmaalla vieraillut puutarhaprofiili aloitti kiittämällä yleisöä heti alkuun. Idea toimi niin hyvin, että kukat kasvoivat rehevästi mutta veivät samalla valon läheisiltä daalioilta. – Olen jo ehtinyt saada niin lämpimän vaikutelman Pohjanmaasta, hän sanoi. Syksyllä puutarhassa rauhoitutaan. Perhe muutti maalle neljä vuotta sitten kaupungista päästäkseen elämään lähempänä luontoa. – En kai voi syyttää pelkästään lajiketta, kun osa syystä on minun. Maissi kannattaa siksi istuttaa tiiviisiin ryhmiin eikä yksittäisiin pitkiin riveihin Raskas savimaa oli syynä myös porkkanoiden haarautumiseen ja Schilén viittasi brittiläisen puutarhurin ohjeisiin, joiden mukaan porkkanalle ihanteellinen kasvualusta on kuohkea multamaa. – Puutarha on vähän kuin luokkahuone. Auringonkukkien viimeiset kukat ovat jo kukkineet, mutta hän kehotti jättämään siemenvarret paikoilleen sekä lintujen ravinnoksi että koristeeksi. Yksi vuoden onnistumisista oli auringonkukkien avulla rakennettu suoja keittiöpuutarhan ympärille. Viimeisenä ohjeena hän kehotti katkaisemaan tomaattien uudet versot ja kukat kauden loppupuolella, jotta kasvin energia suuntautuu jo muodostuneiden hedelmien kypsymiseen. Kevyt kuitukangas nostaa lämpötilaa parilla asteella ja suojaa esimerkiksi basilikaa ensipakkasilta. Siksi me kaikki rakastamme puutarhaa, Schilén totesi lopuksi. syyskuuta 2026 UUTISET // 3 Ruotsalainen tv-tähti kertoo, miksi rakastamme puutarhaa Tapio Lehtinen Ruotsin TV4:n aamuohjelmasta Nyhetsmorgon tuttu Linda Schilén veti lauantaina Pietarsaaressa noin 60 hengen yleisön
elokuuta, mutta heillä ei ole toimivaltaa asiaan, koska rakennus ei toimi enää asuinrakennuksena. Talouskaupan laajennussiivessä toimi postipankki ja postitoimisto, josta lehtija kirjejakelijat lähtivät kierrokselleen. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki ilkivalloin rikotut ja avoimet ikkunat suljetaan kestävällä levytyksellä sekä kellariin johtava irronnut ovi kiinnitetään asianmukaisesti paikoilleen tai kulku kellariin estetään muulla tavalla. 1 Jos rakennuksesta tai sen osasta on ilmeistä vaaraa terveellisyydelle tai turvallisuudelle, rakennusvalvontaviranomaisen on kiellettävä rakennuksen tai sen osan käyttäminen tai määrättävä rakennus tai sen osa purettavaksi. SEKATAVARAKAUPPA PALVELI Kiiskilässä vuoteen 2007 saakka, mutta sen jälkeen se on ollut tyhjillään. Sievin kunta selvittää rakennuksen purkamisen kustannuksia. Purkuprojekti on myös työllistävä, Ylälehto arvioi. Sieltä muutama sata metriä hiekkatietä kirkonkylälle päin oli KPO:n kauppa. Purkuhommien kustannuksia on hankala jakaa omistusosuuksien mukaan, kun meitä on niin paljon perikunnissa. kesäkuuta 2025 toimenpidekehotuksen joko kunnostaa tai purkaa vanha kauppakiinteistö. Iso rakennus jäi vähän kuin hoitamattomaksi, Arto Seppälä sanoo. Meistä kenelläkään ei ole intoa laittaa sitä. – En voi sataprosenttisella takuilla puhua, mutta 99-prosenttisella varmuudella olemme valmiit myymään kiinteistön edullisesti, jos joku haluaa sen ostaa. PIRJO KUNELIUS Sievin Kiiskilän talouskaupan viimeisenä kauppiaana toimi noin 40 vuoden ajan Terttu Seppälä. syyskuuta 2026 4 // UUTISET Legendaarinen kyläkauppa aiheuttaa vaaraa Pirjo Kunelius Sievin Kiiskilän kylässä sijaitseva entinen sekatavarakauppa on päässyt erittäin huonoon kuntoon. Purkuprojekti on myös työllistävä. Rantsilan kauppiasperheessä varttunut ja Raahessa kauppakoulun käynyt Seppälä aloitti Kiiskilässä kauppatyöt 1964 ja kauppa suljettiin 2007. KIISKILÄSSÄ OLI väkeä ja kuhinaa 1970-luvulla, osin vielä 1980-luvullakin, mutta kylä hiljeni seuraavalla vuosikymmenellä ja kaupat sulkivat vuoroin ovensa. Kysymyksessä on iso kiinteistö, joten sen purkukustannukset ovat myös isot. – Kiiskilässä oli parhaimmillaan neljä kauppaa kolmen kilometrin säteellä. Arto Seppälä asui itsekin noin 30 vuotta Kiiskilässä ennen muuttoaan Sievin keskustaan. Näin muistelee hänen poikansa Arto Seppälä, joka kertoo, että heidän perheensä myös asui kauppakiinteistössä. – Koska rakennus on osittain kunnan tontilla, tekninen lautakunta selvittää, voisiko kunta lähteä mukaan purkamiseen. Rakennustarkastaja on todennut rakennuksen vaaralliseksi ja terveydelle haitalliseksi 5. Lupajaosto eli Sievin kunnan ympäristönsuojeluviranomainen käsitteli kaupparakennuksen kohtaloa viime kokouksessaan. Rakennuksen on ilmoitettu aiheuttavan vaaraa erityisesti lapsille. Viimeisimmäksi kaupparakennuksessa palveli legendaarinen Talouskauppa, jonka tuotevalikoimassa oli miltei mitä tahansa ”maan ja taivaan väliltä”. Arto Seppälä sanoo, että hänen omistusosuutensa on yksi kuudestoista osa. Rakennuksen sisällä on edelleen runsaasti irtaimistoa. SIEVIN KUNTA käynnistää rakennuksen purkamisen edellytysten, kustannusten ja toteuttamistavan selvittämisen yhteistyössä kiinteistön omistajien kanssa. LUPAJAOSTO PÄÄTTI viime viikon kokouksessaan velvoittaa kiinteistön omistajat ryhtymään välittömästi toimenpiteisiin rakennuksesta aiheutuvan turvallisuusvaaran poistamiseksi. Lupajaosto totesi lopuksi, että mikäli kiinteistöjen omistajat eivät toteuta välittömiä turvallisuustoimenpiteitä, asian jatkokäsittelyä arvioidaan hallintopakkoa koskevien säännösten perusteella. Asiaa lupajaostolle valmistellut ympäristöasiantuntija Virpi Ylälehto selvittää, että rakennus on kosteusvaurioinen ja osittain lahonnut, useita ikkunoita on rikottu ja rakennuksen ulkopuolella on lasinsiruja. NYT KAUPPARAKENNUS on kahden perikunnan omistuksessa. Ilkivaltaa rakennukselle on tehty ilta-aikaan. Terttu Seppälä muutti ensin rivitaloon kirkonkylälle ja viimeisiksi vuosiksi palvelutaloon. Äidin talouskaupan lisäksi työväentalon vieressä toimi Kalajokilaakson osuusliike eli E-liike. Ympäristöasiantuntija Ylälehto on ollut sähköpostitse yhteydessä myös Ylivieskan terveysvalvontaan 13. elokuuta tekemässään tarkastuksessa. ”Kauppa jäi oman onnensa nojaan” " Kysymyksessä on iso kiinteistö, joten sen purkukustannukset ovat myös isot. Hänen mukaansa purkukuntoisesta kaupparakennuksesta ei ole ollut suoranaista vaaraa kouluväelle. Ja pikitietä kolmen kilometrin päässä Karjulassa oli vielä toinen yksityiskauppa, Seppälä selvittää. Kiinteistön omistajat ovat tuolloin selvittäneet purkamiskustannuksia, mutta pitäneet niitä liian suurina. Lupajaosto antoi jo 3. 1 Jos rakennuksen omistaja laiminlyö kunnossapitovelvollisuutensa, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakennuksen tai sen osan korjattavaksi tai rakennuksen ympäristön siistittäväksi. – Kauppa jäi oman onnensa nojaan, kun toiminnalla ei enää pystynyt kukaan pärjäämään. Rakennuksesta kantautuu voimakasta homeenhajua myös ulos, ja kohteessa on havaittu haittaeläimiä. Myös purkutalkoiden mahdolliset apuvoimat kartoitetaan: olisiko esimerkiksi kyläyhdistyksellä mahdollisuutta auttaa tilanteessa. Rakennukseen pääsy on mahdollista rikkoutuneiden ikkunoiden kautta. Lupajaosto ohjeisti purkamisselvityksessä arvioimaan myös rakennuksen sisältämän irtaimiston poistamisen, mahdollisten haitta-aineiden käsittelyn sekä kustannukset siitä, miten alueesta saadaan turvallinen. – Jaamme yhteisen näkökulman siinä, että tontti olisi syytä siistiä, Kiiskilän koulunjohtaja Kari Honkala sanoo. Lisäksi kellariin johtava ovi on irronnut paikaltaan, mikä aiheuttaa merkittävän putoamisvaaran. Etenkin, kun se sijaitsee Kiiskilän kyläkoulun viereisellä tontilla. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 6. Siinä tilanteessa purkukustannukset saattaisivat jäädä muutamien harteille. FAKTA Lakiperusteet 1 Rakentamislain mukaan rakennus ympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset, eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä. E-liikkeen paikalle oli tullut ensin Siwa ja sitten yksityinen Tuijan puoti, mutta nekin loppuivat ja viimeksi Talouskauppa. Vanhalla kaupalla on useita omistajia, ja rakennus sijaitsee osittain Sievin kunnan omistaman kiinteistön puolella
Pohde varoittaa hinkuyskästä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella on todettu hinkuyskää useissa kunnissa. Puuverstaalle laajempaa käyttöastetta ja Kinolle taas voisi ajatella nuorille sopivia tiloja. KEHITETTÄVIEN kiinteistöjen listalle merkittiin Kino sekä Kanteleverstas. Muut luovutettaviksi luokitellut kiinteistöt ovat rivitalo Tallitiellä sekä Laaksokujalla sijaitsevat omakotitalot. Tapaukset ovat jakautuneet usean eri kunnan alueelle. Hinkuyskää esiintyy kaikenikäisillä, mutta hinkuyskä voi olla erityisen vakava alle 6 kuukauden ikäisellä lapsella, jota ei ole vielä rokotettu. Hinkuyskän ensioireet voivat olla aluksi flunssan kaltaisia oireita. Molemmat ovat olleet viime vuosina vuokrattuna reissutyöntekijöille, tosin Omenapuun kiinteistö on nyt tyhjillään. Hinkuyskä on Bordetella pertussis -bakteerin aiheuttama hengitystieinfektio, joka leviää henkilöstä toiseen pisaratartuntana. Pohteen tiedotteessa huomautetaan, että kaikki nyt Pohjois-Pohjanmaalla liikkuvat hengitystieinfektiot eivät ole hinkuyskää, vaan suurin osa taudeista on tavallisten flunssavirusten aiheuttamia. Yskä voi olla puuskittaista ja puuskiin voi liittyä hengitysvaikeuksia tai vauva voi sinertää. Yritetään ilman muuta vuokralaisia saada, se on mietinnässä, Närhi sanoo. Sairastunut tartuttaa hinkuyskää noin 3 viikon ajan oireiden alusta. Tällöin Pohteelta ohjeistetaan ottamaan yhteys oman sosiaalija terveyskeskuksen vastaanotolle soittamalla tai asioida Digitaalisen sote-keskuksen chatissa. Siksi odottavat äidit saavat raskausaikana hinkuyskärokotteen, jolloin syntyvä lapsi saa äidiltään vasta-aineita hinkuyskää vastaan. HINKUYSKÄN tyypillinen oire on puuskittainen yskä. Vuonna 2024 Omenapuun tasearvo oli 150 000 euroa ja Köyhäjoen kiinteistöjen 180 000 euroa. Puuskittainen yskä kestää yleensä 2–6 viikkoa, jonka jälkeen alkaa toipilasvaihe ja puuskat lievenevät ja harvenevat. Jos lapsella todetaan hinkuyskä, hänen tulee olla pois koulusta tai päivähoidosta viiden vuorokauden ajan antibioottihoidon aloittamisesta. Rakennukset on luokiteltu kolmeen luokkaan: pidettäviin, kehitettäviin ja luovutettaviin. Pienillä vauvoilla taudin ensioireena voivat olla hengityskatkokset, sinistely ja oksentelu, mutta tauti voi alkuvaiheessa muistuttaa myös tavallista flunssaa. SANNI AHO Suvi Hyttinen Hinkuyskää on viime aikoina esiintynyt yksittäisinä tapauksina ja pieninä rajoittuneina epidemioina Pohjois-Pohjanmaalla Oulussa ja sen eteläisellä alueella, tiedottaa hyvinvointialue Pohde. Molempiin väläytellään kiinteistöstrategiassa yhteisöllistä käyttöä. Tyypillinen puuskittainen, yleensä yöllä ilmaantuva yskä ilmenee noin 1–2 viikon kuluessa ensioireista. Hinkuyskän ensioireet voivat olla aluksi flunssan kaltaisia oireita. syyskuuta 2026 UUTISET // 5 Kaustinen valmis luopumaan päiväkodista ja koulusta Sanni Aho Kaustisella on listattu kiinteistöstrategiaan kunnan suoraan omistamat kiinteistöt ja suunnitelmat näille. Tavallista flunssaa ei tarvitse epäillä hinkuyskäksi, mikäli altistumista ei ole tiedossa. – Toki valtuusto päättää myynnistä. PIRJO KUNELIUS. Kiinteistöstrategiassa todetaan, että rakennukset voidaan myydä, kun markkinahinta kohtaa tasearvon. Kinolla toimii elokuvateatteri sekä tällä hetkellä sivistyspuolen toimintoja, joiden tarpeen ennakoidaan lähivuosina loppuvan. Kunta haluaisi luopua Kaustisella Omenapuun kiinteistöstä. Omenapuun päiväkoti ja Köyhäjoen koulu ovat molemmat luovutettavien kiinteistöjen listalla. Antibioottihoidolla voidaan lievittää taudinkulkua ja vähentää tartuttavuutta. Testitulosta odotetaan kotona. Köyhäjoen koulu ja asuntolat ovat olleet aikaisemmin huutokaupassa myynnissä, mutta niistä saatu korkein tarjous oli teknisen johtajan Ilkka Närhen mukaan 5 000 euroa. Terveydenhuollossa arvioidaan, onko hinkuyskän toteamiseksi tarpeen ottaa laboratoriokoe. Mikäli ostaja löytyisi, olisi kunta valmis luopumaan Omenapuun päiväkodin kiinteistöstä sekä Köyhäjoen koulusta ja asunnoista. Pidettävien listalla olevat kiinteistöt ovat aktiivisessa palvelukäytössä ja niitä on 18 kappaletta, kuten koulut, kunnantalo ja urheilutalo. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 6. Sitä odotellessa vuokraaminen on mahdollista. Rakennusten myynnin suhteen ongelmana on, että niillä on vielä suhteellisen korkea arvo kunnan taseessa. Omakotitalot keskustassa Laaksokujalla ovat vuokrattuina, ja kiinteistöt on hankittu keskustan kehittämistä varten. Kanteleverstas taas on Pelimannitorin läheisyydessä sijaitseva rakennus, joka on pienellä käyttöasteella kuntalaisten käytössä puuverstaana. Hinkuyskää on syytä epäillä, jos henkilö on saanut tiedon altistumisesta esimerkiksi koulussa, työpaikalla tai lähipiirissä, ja hänelle ilmaantuu flunssan kaltaisia oireita 1–3 viikon kuluessa altistumisesta. Niiden kohtalosta päätetään, kun uudisrakentamiseen ilmenee halukkuutta. Rivitalolla ei ole tasearvoa ja sitä kaavaillaan luovutettavaksi kiinteistöyhtiö Rekipolskalle. Vanhemmille lapsille, nuorille tai aikuisille hinkuyskä on ikävä tauti, mutta hyvin harvoin vaarallinen
Kansallisen rokotusohjelman mukaan sen saavat maksutta yli 3-vuotiaat, jotka asuvat vakinaisesti tietyillä ”punkkialueilla”. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 6. Oulusta, Turusta ja Helsingistä saatujen tietojen mukaan lähes poikkeuksetta puutiaisaivotulehdusdiagnoosin saaneet ovat rokottamattomia. – Toisilla on lievemmät ja toisilla on vaikeammat oireet. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Kun tautitapauksia ilmenee paljon, myös sairaalahoitoa tarvitsee yhä useampi potilas. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. AMMATTILAISTEN mukaan puutiaisaivotulehdusten määrän kasvun syitä on useita: punkkeja on paljon, peurakannat ovat lisääntyneet, kesät ovat olleet lämpimiä ja kosteita. syyskuuta 2026 6 // PÄIVYRI LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. FAKTA Puutiaisaivokuumeen eli puutiaisaivotulehduksen oireita 1 Valtaosalla korkea, sahaava kuume 1 Päänsärky 1 Uneliaisuus 1 Huimaus 1 Käsien vapina 1 Harvinaisempia oireita: kouristukset, halvausoireet tai pahimmillaan neliraajahalvaus HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA. Tartuntatautirekisterin mukaan puutiaisaivotulehduksia eli puutiaisaivokuumetapauksia on tänä vuonna todettu jo 338, kun niitä koko viime vuonna oli 240. Luuk. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Kaikki haastatellut lääkärit sanovat, että TBEeli punkkirokote antaa hyvän suojan puutiaisaivotulehdusta vastaan ja se kannattaa ottaa. Uudellamaalla sairaalassa on hoidettu tänä vuonna yli sata potilasta. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. 17:14 Kaarina Vainio, STT Puutiaisaivotulehdusten määrä on ampaissut nousuun kuluneen kesän aikana. Muun muassa Pohjois-Pohjanmaalla puutiaisaivotulehdustapauksia on diagnosoitu tänä vuonna tuplasti viime vuoteen verrattuna. Viime vuonna tehohoitoa tarvitsi viisi alle 35-vuotiasta, joista nuorin oli alakouluikäinen. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 06:25 20:26 06:22 06:26 20:14 20:10 Laskee Nähdessään spitaaliset miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. Oireet ovat yksilöllisiä. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Myös suurin osa sairaalassa hoidetuista on ollut rokottamattomia. Esimerkiksi Pohjois-Savossa tapauksia on ollut nelinkertainen määrä, Pohjois-Pohjanmaalla ja Uudellamaalla noin tuplasti enemmän viime vuoteen verrattuna. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 6.9. Mennyt kesä oli Ilmatieteen laitoksen mukaan lämpötiloiltaan tavanomainen, mutta sekään ei näytä pysäyttävän tämän vuosikymmenen puutiaisaivotulehdusten kasvutrendiä. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Puutiaisaivotulehdusten määrissä rajua kasvua Edes lämpötiloiltaan tavanomainen kesä ei pysäyttänyt jokavuotista vitsausta eli punkkien voittokulkua. Esimerkiksi viime vuonna teho-osastolle päätyi 20 potilasta, kertoo infektiosairauksien erikoislääkäri Elisa Kortela Husista. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Puutiaisaivotulehduksen voi sairastaa myös vähäoireisena. Kesken oleva rokotussarja tai unohdetut tehosteannokset ovat niin ikään voineet viedä sairaalaan. THL saa syksyllä hyvinvointialueilta tarkemmat tiedot puutiaisaivokuumetapauksista. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, tammikuussa se lisää taas uusia alueita rokotusohjelmaan. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. LYHIMMILLÄÄN sairaalahoito kestää vuodeosastolla muutaman päivän, pisimmillään potilas saatetaan joutua ohjaamaan viikkojen jatkohoitoon. Myös Pohjois-Karjalasta kerrottiin STT:lle, että lapsipotilaita on ollut tänä vuonna. Lapset pääsevät usein melko vähällä, Kortela sanoo. Kortelan mukaan vakavia tulehduksia on hoidettu myös alle kolmekymppisillä nuorilla aikuisilla. Ylipäänsä tietoisuus taudin olemassaolosta on lisääntynyt, ja näytteitä otetaan aiempaa enemmän. Taudinkuva sinänsä ei ole muuttunut, sanoo Oulun yliopistollisen sairaalan akuuttineurologi Ulla Junttola. Joka vuosi jokunen myös kuolee punkin puremasta alkaneeseen tautiin. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. – Valtaosa sairaalahoidetuista on työikäisiä ihmisiä, mutta meillä on jonkun verran ollut alaikäisiäkin ja lapsia. Viikko 36 Nimipäivät tänään Päivän sana Asko, Felix (suom.), Felix, Felicia (ruots.), Mika, Mikael, Miki, Mikko, Miko, Miska, Mikaela (ort.). Emme pysty ennustamaan, kenelle tulee hankalampi tauti, Junttola kertoo. STT:n hyvinvointialueilta saamien tietojen mukaan Varsinais-Suomessa tapauksia on diagnosoitu 35, Pohjois-Savossa 45, Pohjois-Pohjanmaalla 50 ja Uudellamaalla 130. – Aikaisempien tietojen valossa näyttää siltä, että sairastuneissa on myös heitä, jotka olisivat kuuluneet kansallisen rokotusohjelman piiriin ja saaneet maksutta perussarjan rokotteet, mutta niitä ei ole otettu, sanoo ylilääkäri ja sisätautien ja infektiosairauksien erikoislääkäri Tuula Hannila-Handelberg Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL)
Hänestä Suomessa pitäisi harkita saman mittaluokan tukea kuin Ruotsissa. Puheessaan presidentti viittasi nimeltä mainitsemattomaan kansanedustajaan, joka oli vääristellyt hänen puheitaan Venäjän sanomisten pohjalta. Myöhemmin venäläinen media oli tarttunut Stubbin sanomisiin ja uutisoinut haastattelun sisällöstä virheellisesti. – Lopulta kyse on siitä, onko Suomessa tulevaisuudessakin riittävästi kotimaista, terveellistä ja turvallista ruokaa. – Valtiontalouden tilanne on tiukka, ja samansuuruisen potin löytäminen tässä tilanteessa on varmasti vaikeaa, mutta ei tämä millään muutamalla miljoonalla eurolla korjaannu. Näitä ovat muun muassa tänä vuonna rajusti nousseet polttoaineiden ja lannoitteiden hinnat, kaupan vahva asema ruokaketjussa, maailmanpolitiikan epävarmuus sekä vakava afrikkalaisen sikaruton uhka. Muutoin hän piti kritiikkiään Stubbille yhä pätevänä. Oikeasti presidentti oli sanonut arvostavansa sitä. Kotimainen ruoantuotanto on myös huoltovarmuuden kannalta tärkeää, Kaikkonen muistuttaa entisenä puolustusministerinä. Hormuzinsalmen epävakaan tilanteen vuoksi monilla tiloilla on alettu harkita lannoituksen vähentämistä ja viljelyalan supistamista. Kaikkosen mukaan keskusta on aloittanut välikysymyksen valmistelun. Maaja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n ja tuottajajärjestö SLC:n kesäkuussa toteuttamassa kyselyssä joka toinen viljelijä arvioi tilansa taloudellisen tilanteen tavanomaista heikommaksi. Perjantaina Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan 50-vuotisjuhlaseminaarissa pitämässään puheessa Stubb varoitti suomalaisia levittämästä venäläistä propagandaa. IS: Perussuomalaisten kansanedustaja myöntää virheen Stubb-kritiikissään Presidentti Stubb varoitti perjantaina puheessaan suomalaisia levittämästä venäläistä propagandaa.. Lähi-idän sota ja siitä seurannut Hormuzinsalmen sulkeutuminen on nostanut myös polttoaineiden hintoja. ”Ei tämä millään muutamalla miljoonalla eurolla korjaannu.” Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen muistuttaa, että kotimainen ruoantuotanto on tärkeää huoltovarmuuden kannalta. Antikaisen kritiikki pohjautui Iltalehden artikkeliin, jossa kerrottiin venäläismedian uutisoineen virheellisesti Stubbin sanoneen rakastavansa venäläisiä ja venäläistä kulttuuria. Heinäkuun alussa Venäjän päätös kahdeksankertaistaa Suomeen tulevien rautatiekuljetusten tullimaksut lopetti venäläislannoitteiden tuonnin Suomeen ja on nostanut lannoitteiden hintoja. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA STT Kansanedustaja Sanna Antikainen (ps.) myöntää tehneensä virheen kritisoidessaan presidentti Alexander Stubbia, kertoo Ilta-Sanomat. syyskuuta 2026 KOTIMAA // 7 Sunnuntain sää on syksyinen STT Sunnuntaista on tulossa viileä. KAIKKONEN huomauttaa, että Ruotsissa hallitus on osoittanut juuri maataloudelle noin 145 miljoonan euron kansallisen tukipaketin. – Maan eteläja länsiosissa aurinko voi päästä paistelemaan laajalti iltapäivällä, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Vendi Pelkonen. Suomen itäpuolinen matalapaine tuo maahan kohtalaista pohjoistuulta. Muualla maassa jäädään runsaiden pilvien vuoksi 6–9 lämpöasteeseen. Pelkosen mukaan sunnuntaina on koko maassa tuulenpuuskia, jotka voivat paikoin olla voimakkaita. Aurinkoisilla alueilla lämpötila asettuu 15 asteen paikkeille. Sateita voi tulla aamupäivän aikana maan keskiosissa ja päiväsaikaan itärajan tuntumassa. Keskustan Kaikkonen vaatii hallitusta tilille Saila Kiuttu, Aliisa Uusitalo, STT Keskusta uhkaa hallitusta välikysymyksellä, jos maatalouden kustannuskriisiin ei pyritä hakemaan ratkaisuja. Stubb ei ole vahvistanut tarkoittaneensa Antikaista. Se voi korkeimmillaan nousta 18 asteeseen Lounais-Suomessa. Antikainen vastasi lauantaina Ilta-Sanomille tehneensä ilmaisussaan virheen. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 6. Jos hallitus ei pysty aidosti korjaamaan suuntaa, keskusta on valmis hakemaan eduskunnassa vastauksia suomalaisen ruoantuotannon tulevaisuuteen myös välikysymyksen kautta, Kaikkonen sanoo. Oppositiopuolue pettyi hallituksen budjettiriihen päätöksiin. Kyse ei Kaikkosen mukaan ole pelkästään maanviljelijöiden toimeentulo-ongelmasta. Alun perin Koululainen-lehdelle antamassaan haastattelussa Stubb oli vastannut kysymykseen ”Pidätkö Venäjästä?”. Ilmatieteen laitoksen mukaan päivä on pilvinen mutta varsin poutainen. Maanantaista on vielä tulossa laajalti poutainen. KAIKKONEN viittaa haastattelussa Maaseudun Tulevaisuuden artikkeliin, jossa johtava tutkija Arto Latukka Luonnonvarakeskuksesta sanoi, että Suomen maatalouden kannattavuus on valahtamassa EU:n heikoimmaksi. – Hallitus ei tehnyt budjettiriihessä riittäviä toimia, joilla ruoantuottajien tilannetta olisi voitu kestävästi ja pitkäjänteisesti parantaa tai edes auttaa tämän pahimman yli, sanoo keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen STT:lle. Maanviljelijöiden ahdingon taustalla on monta samanaikaista tekijää. Viime eduskuntakaudella maataloutta kohdanneeseen poikkeukselliseen kustannuskriisiin vastattiin lähes 400 miljoonan euron suuruisella kriisipaketilla. Pelkosen mukaan sateet kuitenkin yleistyvät koko maassa keskiviikosta alkaen. Antikainen oli väittänyt Stubbin sanoneen rakastavansa venäläistä kulttuuria. Myös Lähi-idän sota on kiristänyt lannoitemarkkinoiden tilannetta. Presidentti vastasi arvostavansa venäläisiä ja venäläistä kulttuuria, mutta tuomitsevansa Venäjän nykyhallinnon toimet. Lapissa ja maan keskiosissa saattaa tulla yöpakkasia. Välikysymyksen tarkoituksena on mitata hallituksen tai ministerin nauttima luottamus
Näin haluttiin viestiä, että kyseessä oli tuolloin vielä puolueettoman maan alus. Apuun tuli presidentti Franklin D. syyskuuta valtiopäivävaalit. Kristersson torjui vaatimuksen ylimääräisestä kokouksesta. Kuninkaallisen seurueen lasten taas kerrottiin juoksennelleen vilkkaasti ympäri laivaa ja olleen kiinnostuneita muun muassa sen keittiöstä. Petsamosta lähtenyt American Legion -laiva vei kruununprinsessa Märthan lapsineen turvaan Atlantin yli miinakenttiä väistellen. Märtha lapsineen oli paennut Norjasta synnyinmaahansa Ruotsiin heti natsi-Saksan hyökättyä Norjaan huhtikuussa 1940. Kuninkaallisten oleskelu maassa oli kuitenkin kiusallista puolueettomuuteen pyrkivälle Ruotsille ja etenkin kuningas Kustaa V:lle, jolla oli vahvoja saksalaissympatioita. KRUUNUNPRINSESSA ja lapset eivät olleet American Legionin ainoita matkustajia, vaan se kuljetti Atlantin yli lähes 900 pääosin yhdysvaltalaista sotaa pakenevaa ihmistä Pohjois-Euroopasta. Tunnelma vajaan kahden viikon merimatkalla saksalaisten miinakenttien läpi oli laivalla olleen Yhdysvaltain Oslon-lähettilään Florence Harrimanin mukaan ollut ”melkein paniikkimainen”. RUOTSIN poliittinen ilmapiiri on tällä hetkellä poikkeuksellisen jännittynyt, sillä maassa järjestetään viikon päästä eli sunnuntaina 13. Matka ei ollut salaisuus, vaan siitä uutisoitiin esimerkiksi Suomessa jo ennen laivan lähtöä. Kuuluisimpia matkustajia olivat Norjan silloinen kruununprinsessa Märtha kolmen lapsensa kanssa. Venäläissyntyisen naisen avopuoliso on korkeassa virassa koordinoimassa ruotsidemokraattien ja hallituksen yhteistyötä. – American Legion on erinomainen laiva, tuntuupa melkein siltä kuin olisi huvipurressa, ja minä odotan matkan muodostuvan varsin miellyttäväksi, Märthan kerrotaan sanoneen. Yksi heistä oli tuolloin kolmevuotias poika, josta tuli myöhemmin kuningas Harald V. Muun muassa New York Times -lehti kuvaili Märthan lapsineen olevan kaksinkertaisia pakolaisia, koska myös Ruotsia uhkasi joutuminen natsien valtaan. Gellerbrandt ja hänen avopuolisonsa pitäisi sulkea pois eduskunnasta ja hallituksen kansliasta, sanoi kansanedustaja, entinen puolustusministeri Peter Hultqvist. Pako tapahtui viime hetkillä, sillä American Legion oli viimeinen puolueeton laiva, joka pääsi lähtemään Petsamosta yli Atlantin. American Legion lähetettiin Petsamoon, joka oli ainoa jäljellä oleva satama, mistä pääsi Yhdysvaltoihin. Vielä elokuussa New York Times kertoi American Legionin miehistön ja sen matkustajien ylistäneen suomalaisten viranomaisten yhteistyöhalukkuutta. Lisäksi Ruotsin Säpon eli Ruotsin suojelupoliisin pitäisi heidän mukaansa tutkia asiaa. Novuksen kyselyssä sosiaalidemokraattien kannatus olisi laskenut 4,3 prosenttiyksikköä 25,8 prosenttiin. Laivan lähtö Petsamon Liinahamarin satamasta viivästyi suunnitellusta. OPPOSITIOPUOLUE sosiaalidemokraatit on nostanut asiasta äläkän ja pitää avopuolison Venäjä-kytköksiä turvallisuusriskinä. Alus oli siis tupaten täynnä, joten Petsamoon saapuneen Märthan sanoissa, joista muun muassa Helsingin Sanomat uutisoi, lienee ollut aimo annos kuninkaallista kohteliaisuutta. – Tämä on hyvin vakava asia, Åkesson sanoi. Myös ruokavaroja oli tarkoitus alkaa säännöstellä, mutta se voitiin perua. Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Magdalena Andersson syytti lauantaina pitämässään puheessa Kristerssonia ruotsidemokraattien edun asettamisesta Ruotsin edun edelle. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson sanoo, että naiseen kohdistuvat syytökset pitää selvittää tarkkaan. Hiljattain kuollut Harald haudataan Oslossa ensi keskiviikkona. Tuoreen mielipidemittauksen perusteella pitkään selvästi johdossa olleet sosiaalidemokraatit ovat loppusuoralla menettäneet merkittävästi kannatustaan. elokuuta 89-vuotiaana. Maltillista kokoomusta edustava pääministeri Ulf Kristersson vaatii, että ruotsidemokraatit erottavat naisen, jos Expon tiedot hänen yhteyksistään pitävät paikkansa. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 6. JONATHAN NACKSTRAND / AFP / LEHTIKUVA Kuningas Harald pakeni lapsena Suomen kautta Niilo Simojoki, STT Yhdysvaltain asevoimien käytössä ollut American Legion -laiva lähti matkaan Suomelle kuuluneesta Petsamosta hieman ennen puolta yötä 16. Ennen Petsamoa autosaattue oli pysähtynyt ja seurue levähtänyt ainakin Inarissa. Nainen on myös ruotsidemokraattien korkean virkamiehen Gustav Gellerbrantin avopuoliso ja tällä hetkellä perhevapaalla. FREDRIK VARFJELL / AFP / LEHTIKUVA Norjan kruununprinsessa Märtha lapsineen elokuussa 1940. Elokuussa Märtha lapsineen lähti kohti Suomea. Ruotsalainen antirasistinen aikakauslehti Expo paljasti kuluneella viikolla, että ruotsidemokraattien valtiopäivillä työskentelevä virkamies on jakanut venäläistä propagandaa, osallistunut Kremlin tukemalle matkalle Venäjälle ja Venäjän järjestämiin kulttuuritapahtumiin. Sosiaalidemokraatit vaativat Kristerssonia kutsumaan koolle ylimääräisen puolustusvaliokunnan kokouksen käsittelemään tilannetta. elokuuta 1940. Åkessonin mukaan puolueella ei ole mitään tietoa tai epäilyä, että nainen olisi vuotanut arkaluontoisia tietoja Venäjälle. Tapaus herättää närää sekä hallituksen että oppositiopuolueiden riveissä. Monet matkustajista katsoivat parhaaksi nukkua kannella pelastusliivit valmiiksi yllään. Lisäksi Suomessa tunnusteltiin yhteistyötä Saksan kanssa, ja jo syyskuussa maat sopivat saksalaisjoukkojen kauttakulusta Pohjois-Suomen läpi Norjaan. syyskuuta 2026 8 // ULKOMAAT Ruotsidemokraattien Venäjä-kytköksistä syntyi äläkkä Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkessonin mukaan ei epäilyä, että nainen olisi vuotanut arkaluontoisia tietoja Venäjälle STT–TT Ruotsissa on noussut kohu ruotsidemokraattien Venäjä-kytköksistä. Gellerbrandtilla on hallitusyhteistyössä hyvin keskeinen virka, sillä hän johtaa ruotsidemokraattien hallitusyhteistyötä koordinoivaa kansliaa. Hän on syntyjään venäläinen ja muuttanut Ruotsiin vuonna 2006. New York Timesin mukaan tunnelmat lähtöä odottelevassa laivassa olivat alkaneet jo kiristyä. Pariskunta on asunut yhdessä vuodesta 2024. LAIVAN kyljissä ja kannella oli isot Yhdysvaltain liput, joita valaistiin myös öisin. Puolueella on jäseniä, jotka ovat eri yhteyksissä ilmaisseet tukensa Venäjälle ja presidentti Vladimir Putinille. Norjan kuningas Harald kuoli 28. KONGEHUSET.NO. Roosevelt, joka lähetti Märthalle ja lapsille henkilökohtaisen kutsun saapua vierailulle Yhdysvaltoihin. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun ruotsidemokraattien Venäjä-mielisyys ja yhteydet nousevat tarkasteluun. Kristersson ei ole vaatinut Gellerbrandtin erottamista vaan tyytynyt toteamaan, että hän luottaa täysin hallituskanslian tekemiin turvallisuusselvityksiin
Toisella jaksolla vieraat menivät johtoon VePe-kasvatti Carita Tunkkarin kotiutuksella. Neljännen aloittavalla Jenna Ahlholm ja Roosa Jussi-Pekka löivät vielä kaksi lisäjuoksua. Ratkaiseva kolmas voitto tuli lauantaina, kun Vimpelin Saarikentällä vieraillut Manse PP kaatui tiukan taiston jälkeen luvuin 2–1. Avausjaksolla NiPen voittojuoksu syntyi kolmannen aloittavalla, kun Iina Koskela kotiutti Ingrid Sandholmin. Hänkin kuritti kotijoukkuetta ottamalla toisella jaksolla Nooa Hoikan kolmospuolelle suuntautuneesta lyönnistä kopin. Naisten edustusjoukkue pelasi korkeimmalla sarjatasolla vuonna 1976. – Jos nousu tulee, katsomo tulee tärkeämmäksi kuin uusi nurmiasia. Pian perään mies siirsi Uran 1–3-johtoon läpilyönnillä, josta kotiin juoksi Salmela (1/2). – Ei passaa mennä asioiden edelle! Nämä ovat tiukkoja matseja, ja koitamme pysyä hetkessä, Uran Niklas Vähä toppuutteli. Mikäli kolmas ottelu tarvitaan, se pelataan ensi viikon lauantaina Nivalassa. – Ihan tyytyväinen olen omaan peliin, muutamia hyviä sisävuoroja tuli. Kuten nyt, myös kesäkuussa kotona Uraa vastaan PuMu pystyi tekemään juoksuja (4) vain yhdellä jaksolla. syyskuuta 2026 URHEILU // 9 Unelma enää voiton päässä Miska Miettinen Ei sitä osannut edes Kannuksen Uran pesäpallojaoston puheenjohtaja Anne Kolppanen arvata, että miesten edustusjoukkue raivaisi tiensä jo kuluvalla Ykköspesiksen kaudella yhden voiton päähän Superpesiksestä. Olemme miettineet tietenkin sitäkin, miten saisimme eurot kasaan, puheenjohtaja Kolppanen huomautti. JOS URA VOITTAA tiistaina, alkavat toimistossa kiireiset ajat. Manse voitti avausjakson 5–4 ja Vimpeli toisen jakson 8–4 tehtyään jakson ensimmäisessä sisävuorossaan peräti viisi juoksua. Onhan tämä käsittämätöntä ja hurjaa. Kärkilyönnit meni yhden sisävuoron enemmän pelanneelle vierasjoukkueelle 35–30. Mistä kaikesta tiistaina on kyse. Molemmat jaksot alkoivat tasaisina, mutta NiPe oli ratkaisevissa vuoroissa tehokkaampi. – Koko Kannuksen Uran pesäpallohistorian suurimmasta pelistä ja tulevaisuuden suunnasta. KP Vimpelin Veto eteni finaaliin Vimpelin Veto eteni miesten Superpesiksen finaalisarjaan Sotkamon Jymyä vastaan. Lukkari Jussi-Pekka palkittiin kotijoukkueen parhaana. – Mutta oli kyllä yksi elämäni peleistä. Sandholmin ohella kärki Janica Salmela toi kaksi juoksua. Koskela löi kaksi juoksua. Siten NiPellä on nousupaikka katkolla, kun joukkueet kohtaavat sunnuntaina Ylihärmässä. – Ja työt alkaisivat heti. Ura sai luotua ensimmäisen kolmostilanteen vasta avausjakson kolmannen lopettavalla. YPJ:n palkitut olivat Jenna Kallio ja Jenna Säntti. Ulkona sai olla aika rauhassa. PUMUN SISÄPELI on vaatinut herättelyä varsinkin lyöjäjokereiden osalta, vaikka joukkue on ollut finaalisarjan suosikki leveämmän kotiuttajaosastonsa ansiosta. Huippufiilis. Ja kun loi, onnistui se samalla iskemään avausjuoksun. Totta kai asioista on alustavasti keskusteltu ja esimerkiksi katsomohankeasia on tietyllä tavoin jo viritteillä. Kakkospalkinnon sai Karita Valtonen, joka meni etenijäjokerina tehokkaasti kentälle. JUKKA LEHOJÄRVI NiPe vei finaaliavauksen Nivala Pesis on enää voiton päässä noususta naisten ykköspesikseen. Miespesiksen pääsarjassa ei koskaan kannuslaista joukkuetta ole nähty. – Niinpä. Lauantaina Nivalassa voitokkaan kauden suomensarjassa pelannut NiPe avasi nousufinaalit 2–0 (4–1, 2–1)-kotivoitolla Ylihärmän Pesis-Junkkareista. – Totuus on se, että tämä on vähän yllättänyt meidät itsemmekin. STT. Vastaan tulee Sotkamo, joka kukisti välierissä Kouvolan niin ikään kolmessa ottelussa. Kannuslaiset voittivat 0–2 (0–1, 1–3) ja johtaa finaaleita 1–2. Neea Jyrkkä iski tasoituksen ja Riikka Myllylä iski 2–1-voittojuoksun kolmannen tasoittavalla. Aika hyvin pääsemme lähtemään peleihin pienenä altavastaajana, Vähä ihmetteli. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 6. Supervuoro päättyi 1–1, joten ratkaisu haettiin kotiutuslyöntikisasta. Pesäpallo Ura voi varmistaa seurahistoriansa ensimmäisen miesten superpesispaikan jo tiistaina. Niklas Vähä onnistui hienosti ratkaisupaikoissa lauantaina. Vähä teki samaan syssyyn palon kolmoselle juosten. Kolmannen Ykköspesis-finaalin jälkeen fakta on se, että Ura on voiton päässä noususta. Miika Keski-Petäjä palkittiin myös lauantaina Uran parhaana pelaajana. Sekä PuMun Joona Mäkelä että Markus Hakala arpoivat pelipaikoillaan, että mitä tehdä. – Me olemme olleet tosi hyviä, joten ehkä PuMulla on alkanut vanne kiristämään päätä, Vähä mietti. Vimpeli voitti välieräsarjansa suoraan kolmessa ottelussa. Siinä Vimpeli takoi kolme juoksua Mansen jäädessä kahteen, ja näin Vimpeli pelaa finaaleissa ensimmäisen kerran sitten kauden 2023. En tiedä mistä tuo johtuu. Avausottelu pelataan ensi lauantaina. NiPe voitti kolmostilanteet 15–12. Finaalisarja pelataan paras viidestä -järjestelmällä. Totta kai nousu Superpesikseen on tavoitteena ja strategiassakin, mutta olimmeko ihan tälle kaudelle valmiita, vaikka hyvä porukkamme onkin kasattu niin, että voidaan vaikka nousta?, Kolppanen hämmästeli lauantaina Helsingissä pesishulinassa. Lauantaipäivä, reilut 2000 katsojaa ja heitä oli Kannuksestakin. NiPe kuitenkin käänsi myös toisen jakson edsukseen. Yleisöä oli 2 321, jonka puhuttiin olevan Meilahden modernin ajan ennätys
Tiikerit kohtasi harjoituspelissä AC Oulu Volleyn. syyskuuta. – Puitteet ovat ensiluokkaiset, Lehto toteaa yksiselitteisesti. Harjoitusottelua seurasi paikan päällä 330 katsojaa. lokakuuta kotiottelulla Kyky-Betsetiä vastaan. SUOMENHEVOSTEN Oulu Express oli Seppo Suurosen tallin hurja kaksintaistelu. Totta kai uudella areenalla pitää aina vähän totutella, mutta hyvältä tuntuu. Treenikausi uudella areenalla on sujunut moitteetta. TIMO NURILA Lauri Jääskeläinen, STT Oulun Äimärautiolla juostiin perinteiset molempien rotujen Oulu Express -finaalit. Juuri linjalla Iikka Nurmosen tallin Endurace Boy kurotti edelle. Täällä on selkeästi uutta vetoa hallin ansiosta. KENTÄLLÄ Tiikereiden peli-ilme oli ajoittain lupaava, vaikka harjoitusottelu kääntyi lopulta oululaisten 3–2-voitoksi. Pinebog’s Bank on kesän aikana ruvennut ottamaan yhä enemmän vauhtia, ja jakso sillä on aina ollut hyvä. – Joukkue on muuttunut aika paljon tähän kauteen. – Startti startilta hevonen on kehittynyt ja nyt ollaan tässä. Mari Rautiaisen valmentama Rautianna jyräsi tammavoltissa ykköseksi. Se kiersi heti kovimman kiihdytyksen jälkeen takapareista johtaneen Arctic Greettan rinnalle ja jyräsi tästä maalisuoralla väkisin ohitse. Esa Holopaisen ohjastama Arvo eteni kärkeen, ja takarivistä tallikaveri Marian Myrsky eteni rinnalle pitämään tasaisen reipasta tempoa. – Eihän tämä areena paini samassa sarjassa Hollihaan kanssa. Pinebog’s Bank teki täydellä matkalla auton takaa kilometriajan 13,6, mikä jäi vain kolme kymmenystä kisaennätyksestä. Tiikereiden joukkue on samalla muuttunut viime kaudesta melkoisesti, mikä vaatii myös passarilta totuttelua uusiin pelikavereihin. Uudesta katsomosta kelpasi seurata kokkolalaisjoukkueen otteita. Lauantain ottelu oli Tiikereille ensimmäinen harjoituspeli uudessa Kokkola-areenassa, joten samalla joukkue sai ensimmäisen kunnollisen ottelutuntuman uuteen kotihalliinsa. Viime kaudesta ei ole montaa samaa pelaajaa, joten siinä mielessä ei ole entisillekään kavereille kaikki tuttua. Meillä on monipuolinen joukkue, joten kiva olla hommissa, Väänänen toteaa. syyskuuta 2026 10 // URHEILU “Ison maailman meininkiä” Timo Nurila Kokkolan Tiikerit kohtasi harjoitusottelussa viime kaudella SM-hopeaa lentopallon Mestaruusliigassa saavuttaneen AC Oulu Volleyn. – Yleensä voisi olla esimerkiksi joitain häiritseviä valoja tai jotain muuta, mutta tähän mennessä en ole löytänyt mitään, mikä olisi häirinnyt. Hienot varsat on Suurosen Sepolla taas. Ajattelin, että ajetaan keulasta, vaikka tallikaveri tuli rinnalle. – Totta kai meillä on paljon uusia pelaajia. Pinebog’s Bank vei Oulu Expressin Ravit Voittajan vauhti kasvoi kesän mittaan.. Siinä vierasjoukkue oli vahvempi lukemin 15–12 ja vei ottelun erin 3–2. Tiikerit jatkaa harjoitusotteluitaan seuraavaksi Vaasan Kiistoa ja Kyky-Betsetiä vastaan. Bank Stable on mukava porukka, ja siihen kuuluu itseni lisäksi Jouni Simola, Tatu Huhtanen ja Sami Niku. Maalin lähestyessä Marian Myrsky lähestyi sentti sentiltä, mutta Arvo piti pintansa. – Oikein hyvä fiilis. – Meno oli letkeää, ja hevonen oli pirteä. Ari Aatsingin tallin Marlon Boko aloitti Toto75-kierroksen voittamalla avoimen lähdön. Lehdon mainitsema Tiikereiden uusi libero Hideharu Nakamura ei kuitenkaan pukenut peliasua päälle lauantain harjoitusottelussa, vaan seurasi ottelua vaihtopenkin puolelta. Tiikerit vei kaksi ensimmäistä erää nimiinsä lukemin 27–25 ja 25– 23, mutta AC Oulu nousi takaisin peliin voittamalla seuraavat erät 25–18 ja 25–22. – Huomasin lämmityksen jälkeen, että Arvo oli mennyt tosi paljon eteenpäin Teivon startista, Holopainen kommentoi. ITSE HARJOITUSOTTELUSTA muodostui tasainen viisieräinen vääntö. Tämä oli varmasti yksi iso tekijä, miksi halusin tulla Kokkolaan. Lehdon mukaan uutta areenaa on vaikea edes verrata esimerkiksi Hollihakaan, jossa Tiikerit on aiemmin pelannut kotiotteluitaan. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 6. Kenttä on Väänäsen mukaan tuntunut hyvältä, eikä harjoituksissa tai peleissä ole tullut vastaan suurempia oikkuja. Näin olivat tehneet myös Antero Lehto ja Sinikka Sammallahti, jotka olivat ensimmäistä kertaa Kokkola-areenalla. Antti Ojanperän valmentama Kenzo Benois oli omassa lähdössään paras koko matkan johdon jälkeen. Suursuosikki Shackhills Hazel laukkasi kierroksen aloitettuaan juuri kirinsä. Mielenkiintoinen tämä uusi japanilainen libero, Lehto jatkaa. Selkeästihän tämä on parempi ja enemmän ison maailman meininkiä, Väänänen sanoo. Lehto ja Sammallahti ovat seuranneet Tiikereitä jo vuosien ajan, ja myös uudistunut joukkue kiinnosti kaksikkoa ennen uuden kauden alkua. – Tuntuu makealta, ihan huikealta, Korhonen kommentoi voittajahaastattelussa. Areenan viralliset avajaiset ovat maanantaina 7. Iikka Nurmosen ohjastama Need’em johti, mutta Marlon Boko tuli maalisuoralla selityksittä ohitse. Se tuo myös uutta energiaa ja uusia pelaajia paikalle. 23-vuotias Väänänen edusti Tiikereitä jo kausina 2021–2023. Tiikereiden alkulämmittelyä seurasi katsomosta jo hyvä joukko lentopallofaneja, joista moni oli varmasti saapunut paikalle myös nähdäkseen omin silmin, miltä uusi areena näyttää ja tuntuu. Kahden Kokkolassa vietetyn kauden jälkeen passari jatkoi uraansa Mestaruusliigassa Hurrikaani-Loimaassa ja viime kaudella Akaa-Volleyssa. Tricky Chavaroche esitteli kovaa fysiikkaansa voittamalla Toto75-lähdön johtavan rinnalta. Kyseessä oli uuden Areenan ensimmäinen kilpailullinen tapahtuma. Aatsingin talliin näytti tulevan toinenkin voitto, kun Jobiline Ridge johti kalkkiviivoille saakka. Tunnelmaa alkoi kertyä halliin jo hyvissä ajoin ennen ottelun alkua. Arvo on ravivarma hevonen, ja sellainen tunne oli itsellä maalissa, että oltiin pikkuisen edellä. Riina Korhosen kasvattama, osaomistama ja valmentama Pinebog’s Bank ei jättänyt jossitteluille sijaa. Lentopallo Uusi Kokkola-areena pääsi lauantaina ensimmäistä kertaa kunnolla testiin. Ratkaiseva viides erä pelattiin 15 pisteeseen. Uusiin pelaajiin pitää tottua, mutta kyllä se tästä, Väänänen sanoo. Tiikereistä edukseen esiintyi etenkin passari Leevi Väänänen. Täällähän on puitteet viimeisen päälle kunnossa. Mestaruusliigan runkosarja puolestaan starttaa 23
Carlos Alcaraz alkaa saada rytmistä kiinni Yhdysvaltain avoimissa. STT–AFP Tennis Carlos Alcaraz ihasteli vastustajansa rytmiä ja alkaa löytää omansa. Isokokoinen ruotsalaishyökkääjä on näyttänyt heti kauden alkuun, että pystyy kantamaan tulosvastuuta turkulaisseurassa, jolle ennakoitiin vaikeaa kautta. ruudusta. Italian ympäriajon Pogacar, 27, on voittanut urallaan kerran, mutta Espanjan ympäriajon kokonaisvoitto häneltä puuttuu. Moottorivaihdon myötä Antonelli kuitenkin starttaa vasta 20. AL BELLO/AFP/LEHTIKUVA Jokerit ja HIFK tyrmättiin Vertti Suominen, STT Rauman Lukko leikitteli Helsingin Jokerien kustannuksella lauantaina 7–2-murskavoitossa. Vammoistaan toipuvaa Pogacaria ei nähdä myöhemmin tässä kuussa ajettavissa MM-kisoissa. TPS YLSI kauden toiseen voittoon kaatamalla HIFK:n kotonaan 5–1-lukemin. – Tasoni on todella hyvä. Heidän tuorein grand slam -turnauksen nelinpelimestaruus on vuoden 2016 Wimbledonin turnauksesta. Voitto oli Lukolle kauden ensimmäinen, Jokerit jatkaa ilman voittoa kahden pelin jälkeen. Hän voitti kolmannella kierroksella Kiinan Wu Yibingin 6–3, 6–4, 6–1. Olen päässyt takaisin kilpailurytmiin ja jälleen mukana pelissä. Slovenialaistähti nappasi kesällä uransa viidennen Ranskan ympäriajon voiton. Pelicans otti kauden toisesta pelistään toisen voiton, kun Kiekko-Espoo hävisi lahtelaisille 2–1. Pystyttiin käyttämään hetket hyväksi, annettiin vastustajalle vähemmän ja löydettiin tehokkuutta, Santeri Virtanen summasi ottelua MTV Katsomon haastattelussa. Bryggman väläytteli Frimanin maalissa jalkapallotaitojaan jakamalla syötön oivallisesti ”takavasaralla.” TPS:n huippuvahvistus teki ottelussa tehot 2+2=4. HIFK:n Eetu Liukas ja TPS:n Alex Landen pudottivat hanskat vajaa kaksi minuuttia ennen ottelun loppua. STT– AFP United kukisti lohkojumbon FC United nappasi odotetun kotivoiton jalkapallon naisten Kakkosen C-lohkon jumbojoukkue HauPasta. Voittomaali syntyi vajaa kolme minuuttia ennen pelin loppua Roni Karvisen lavasta. Nenään leijaili marihuanan tuoksua, kuten Yhdysvaltain avoimissa on tapana. Gasly on kisannut F1:ssä vuodesta 2017, ja hän otti uransa toistaiseksi ainoan voiton Monzassa vuonna 2020. Alcaraz kohtaa neljännellä kierroksella 20:nneksi sijoitetun yhdysvaltalaisen Tommy Paulin, joka voitti kolmannella kierroksella kazakstanilaisen Alexander Bublikin 6–4, 3–6, 6–7 (4–7), 6–1, 6–3. 1–0-voitto ja kolme sarjapistettä pitävät FC Unitedin kamppailussa lohkon kolmossijasta, kun joukkueilla on jäljellä vielä 2–3 ottelua. Toista erää oli menty alle minuutti Antti Saarelan nostaessa lukemiksi 2–0. Jääkiekko Jukurit otti kauden avausvoiton Sportista putoajasuosikkien kohtaamisessa. Tappelussa käytettiin enemmänkin painiotteita. Ottelu näytti, että ainakin syksystä voi tulla pitkä Jokereille, joka pelaa liigakiekkoa 12 vuoden tauon jälkeen. MIKKO STIG/LEHTIKUVA. JYP aloitti alkukauden vieraskiertueensa 4–3-voitolla Oulun Kärpistä. Alcaraz puhkuu itseluottamusta. Alcaraz oli loukkaantumisen takia sivussa neljä kuukautta, mutta espanjalaisen peliote paranee ottelu kerrallaan. Cadillacin Valtteri Bottas oli 19:s, mutta Antonellin ja parin muun kuljettajan lähtöruuturangaistusten jälkeen Bottaksen starttiruutu on 16. Jyväskyläläiset pelaavat kauden 10 ensimmäistä ottelua vieraissa halliremontin takia. Paalupaikan sunnuntaiseen kisaan Monzassa otti Alpinen Pierre Gasly, jolle paalu on uran ensimmäinen. Jokerit pääsi heti ottelun alkuun kahdesti ylivoimalle, mutta maalipaikat jäivät vähiin. Naisten maailmanlistan ykkönen Sabalenka voitti Uzbekistanin Kamilla Rakhimovan 6–3, 6–4. Toiseksi aika-ajoissa sijoittui Mercedeksen George Russell ja kolmanneksi McLarenin Oscar Piastri. Roni Karvinen ratkaisi lopussa Pelicansille. Voitin ensimmäisen kisani Monzassa, ja nyt ensimmäinen paalu, jotain erityistä tässä paikassa on, Gasly hehkutteli BBC:n mukaan. Pietarsaarelaisten täyteen pistepottiin riitti Maja Holmborgin osuma, joka syntyi ensimmäisen puoliajan loppuhetkillä. Hänen lyöntejään on todella vaikea hallita, Alcaraz kehaisi vastustajaansa. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 6. – Mahtavaa, kiitos kaikille! Yhdeksän vuotta tätä on jahdattu. MM-pistekärki, Mercedeksen Kimi Antonelli oli seitsemäs. Topias Haapanen ujutti Lukon kolmannen maalin Eriksson Ekin jalkojen välistä, ja vain hetkeä myöhemmin Alex Beaucage viimeisteli 4–0-maalin niin ikään ruotsalaisen puikoista. – On pikkuisen hankalaa hallita sitä tuoksua, kun yrittää samaan aikaan tehdä parhaansa pelissä, Sabalenka sanoi. Williamsit nousivat tappioasemasta mukaan peliin kolmannessa erässä ja johtivat katkaisupeliä 5–0, mutta Hao-ching ja Joint kirivät ohi. Venus, 46, ja Serena, 44, osallistuivat yhdessä grand slam -turnauksen nelinpeliin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2022 Yhdysvaltain avointen. Solisluunsa murtanut ja leikkauksessa käynyt Pogacar kertoi asiasta UAE Emirates -tallinsa kotisivuilla lauantaina. Lukas Wernblom ja Lars Bryggman viimeistelivät turkulaisille avauserässä ylivoimalla ja Niklas Friman teki 3–0-maalin ennen erätaukosummeria. – Oltiin viisikkotasolla tänään yksinkertaisesti parempia. Oli supererikoista pelata tällaisia legendoja vastaan, 20-vuotias Joint tuumi. Lukko iski avauserän ainoan maalin, kun Heikki Liedes ohitti tarkalla rannelaukauksella liigadebyytin tehneen Jokerien maalivahti Olle Eriksson Ekin. Pelasin fiksusti vaikeimpina hetkinä, hän sanoi. Mikkelin Jukurit nappasi kauden avausvoiton Vaasan Sportista 4–0-luvuin. Pogacar johti kokonaiskilpailua ennen keskeytystään. SERENA JA VENUS Williams sähköistivät tunnelman perjantaina, mutta yhdysvaltalaiset lajilegendat hävisivät naisten nelinpelin avausottelunsa Taiwanin Chan Hao-chingille ja Australian Maya Jointille 3–6, 7–6 (8–6), 6–7 (7–10). Hän kohtaa seuraavaksi yhdysvaltalaisen Taylor Townsendin, joka on maailmanlistalla 96:s. Santeri Virtanen iski 5–0-maalin ennen kuin peli oli puolessa välissä, ja sen jälkeen Eriksson Ekin liigadebyytti päättyi penkkikomennukseen. Sekavan ottelun alun aikana Lukko-maalivahti Daniel Salonen osoitti, ettei Jokereilla ole helppo tehtävä ohittaa häntä. Maantieajon maailmanmestaruuden hän on vienyt nimiinsä kahdesti. – Vaikeasta vastustajasta huolimatta pysyin mukana pelissä ja pelasin aggressiivisesti. Gasly on aiemmin tällä kaudella päässyt parhaimmillaan vasta seitsemänteen lähtöruutuun. Kohtaamisessa oli jaossa jo nyt tärkeitä pisteitä, sillä molemmat joukkueet ovat kausiennakoissa kaksi suurinta suosikkia putoamaan alemmalle sarjatasolle kauden päätteeksi. – Hänen pelitapansa ja rytminsä jokaisella lyönnillä on uskomaton: sekä kämmenellä että rystyllä. KP Hallitsevat mestarit jatkoon Tenniksen Yhdysvaltain avoimen mestaruusturnauksen kaksinpelien hallitsevat mestarit Espanjan Carlos Alcaraz ja Valko-Venäjän Aryna Sabalenka selvittivät kolmannen kierroksen paikallista aikaa perjantaina ja etenivät 16 parhaan joukkoon. – Tunnelma oli aivan epätodellinen. Pogacar sai kaatumisessaan myös aivotärähdyksen, murtuman kaularankaansa ja erilaisia ruhjeita. STT Pogacarin kausi päättyi kaatumiseen Maantiepyöräilyn Espanjan ympäriajossa viime viikolla rajusti kolaroineen Tadej Pogacarin kausi on ohi. syyskuuta 2026 URHEILU // 11 Pierre Gasly yllätti Monzassa Formula ykkösten Italian gp:n aika-ajot tuottivat melkoisen yllätyksen. Helsinkiläisten erikoistilannepelaaminen ontui, maalivahtipeli oli epävarmaa ja syöttöjen laatu kehnoa. Serena on voittanut kaksinpelissä 23 grand slam -mestaruutta ja Venus seitsemän. Williamsit ovat voittaneet nelinpelin grand slam -mestaruuden 14 kertaa, joista kaksi Yhdysvaltain avoimissa, mutta nyt he hävisivät trillerimäisen ottelun. Yhtä moneen Ranskan ympäriajon kokonaiskisan ykkössijaan ovat vuosien saatossa yltäneet vain Jacques Anquetil, Eddy Merckx, Bernard Hinault ja Miguel Indurain
Ravit Oulu Toto75: 1. Drott karsiutui. A-finaaliin 25 parasta. M17, 4x100 m, 2. A-finaaliin 22 parasta. +86 kg: 1) Jonna Liius KaJu 134 (58+76), 2) Pihla-Maria Kannus KaJu 90 (38+52). Suunnistus Posio: SM-pitkä, karsinta, tuloksia: Miehet K3 (43): 1) Mikko Eerola TampPy 52.03, 29) Lukas Ohls Falken +12.04. M60, 6 km (7): 1) Ismo Parkkonen YK 16.23,0. päivän tuloksia (p): N55, 6 km (3): 1) Maarit Talonen JoensKa 18.49,9, 3) Marjo Falken +33,7. 3x800 m (11): 1) EspTa (Livia Kytömaa, Jenni Mikkonen, Klaara Mertsalo) 7.00,25, 2) LahdA 7.03,21, 3) MikkKV 7.08,51. 19) Valtteri Bottas Suomi, Cadillac. Seiväsmaailman säkenöivin tähtinimi Armand Duplantis vetäytyi perjantai-illan kilpailusta aivan viime hetkellä. Y50, joukkue (2): 1) SäSA 1614, 2) KokMAS (Lausten, Rajala, Nygård) 1608. 4x800 m (39): 1) JyvKU (Miina Hänninen, Aada Suutari, Viivi Jarva, Hilla Ruokostenpohja) 9.24,47, 2) JoensKa 9.32,66, 3) TuUL 9.34,48. 110 kg: 1) Pekka Koutonen KaJu 156 (70+86). Salibandy Chomutov: Miesten EFT-turnaus: Ruotsi–Suomi 8–2 (3–1, 4–1, 1–0). H50 K2 (31): 1) Jani Lakanen JämsRV 31.56, 6) Kim Fagerudd Brahe +3.40, 16) Kenneth Grankull Kronan +11.12, 22) Patrik Nyman Brahe +16.48, 28) Jyri Myllymäki VetU +26.46. M19 4x100 m: 1) LahdA (Tobias Moreno, Touko Tarvonen, Verneri Marttila, Jooa Korhonen) 42,49, 2) ImatrU 42,67, 3) OulPy 43,10. Kenian Emmanuel Wanyonyi paineli miesten 800 metrillä voittoajan 1.41,80 ja Botswanan Busang Collen Kebinatshipi paineli miesten 400 metrin aikaan 43,40. Voitot 1–2. Rullahiihto Imatra: Veteraanien SM-kisojen 1. 95 kg: 1) Antti Peltokangas RoRe 300 (128+172), 2) Simo Hietala KaJu 168 (73+95), 3) Veikka Oja KaJu 167 (72+95), 4) Aku Nuorala KaJu 118 (53065). 3x800 m (10): 1) TuUL (Oskar Andersson, Eeli Heiska, Sisu Saarinen) 5.54,49, 2) HelsKV 6.20,36, 3) JyvKU 6.20,40, 6) Drott (Vidar Halmesmäki, Matheo Holm, Robin Westerlund) 6.33,49. päivän tuloksia: Alkuerät: P15 4x100 m, 3. ruudusta. Bottas lähtee kolmen eri kuljettajan lähtöruuturangaisten takia ruudusta 16. M50 (6): 1) Tero Hovila SaSA 550, 4) Mika Kaarta YK 534. lähtö, Toto75-1, lv 2120 m: 1) Marlon Boko/Niko Jokela 13,1a (10,77), 2) Need’em 13,2a (1,68), 3) Dozen of Oysters 13,4a (18,04), 4) Goodwin Zet 13,6a (4,67). Emmanouil Karalis jäi vaille vastusta, kun Armand Duplantis vetäytyi Timanttiliigan finaalista. M50 10 km (3): 1) Jussi Häkkinen NurmijHS 26.04,9, 3) Stefan Emet IFÅs +7.47,5. Suomen jääkiekkomuseo on aateloinut Jääkiekkoleijonia vuodesta 1985 saakka. Karalisin kisaennätyksen lisäksi Brysselin illassa nähtiin myös viisi muuta kisaennätyksen tehnyttä voittajaa. Anttila ja Filppula kunniagalleriaan Suomen jääkiekon kunniagalleriaan on valittu kuusi uutta nimeä, kertoi museokeskus Vapriikki. Naiset, 69 kg: 1) Eija Mustasaari RK 121 (51+70), 2) Jaana Joensuu APW 75 (33+42), 3) Paula Haapoja LoVe 71 (29+42). 11. N17 4x100 m, 1. Aateloitavat valitsi Suomen jääkiekkomuseon asettama toimikunta. H70 K1 (25): 1) Tapio Tikkanen SavSu 35.30, 8) Peter Kronholm Brahe +5.52, 23) Martti Pihlajamaa VetU +17.44, 25) Kauno Mourujärvi KU +34.08. Painonnosto Kalajoki: Pohjois-Suomen mestaruuskilpailut, tuloksia: Naiset, 53 kg: 1) Sadia Noor-E APW 132 (58+74).. H45 K1 (26): 1) Janne Weckman VeVe 41.50, 5) Sören Jansson Falken +2.28, 15) Mathias Henriksson Falken +13.29, 21) Erno Aalto Falken +21.16. H20 K1 (43): 1) Antti Pajari SK Vuoksi 40.21, 5) Rasmus Hautala Brahe +2.24, 10) Viktor West Brahe +4.09, 23) Elias Pöytäkangas Brahe +7.42, 28) Vilhelm Nyman Brahe +10.24, 41) Tuukka Pöytäkangas Brahe +21.41, 42) Lukas Jansson Falken +27.41. ae: 1) EspTa 47,77, 4) Drott (Edit Boman, Rut Boman, Venla Lehto, Vanessa Östman) 51,02. Yleisurheilu Lappeenranta: SM-viestit, 1. Naiset K2 (37): 1) Liisa Raasakka EspSu 43.20, 36) Amanda Nynäs Botnia +1.09,57. ae: 1) HK-V 48,92, 4) GIF (Clara Kangas, Oona Kiili, Isabella Flocco, Ines Piispanen) 51,73. M 4x100 m, 1. Englannin Valioliiga: Newcastle–Bournemouth 2–2, Brentford–Sunderland 1–1, Brighton–Leeds 1–1, Fulham–Crystal P 2–3, ManC–Coventry 1–0, Nottingham– Tottenham 0–0. H60 K1 (31): 1) Jyrki Jäppinen OK77 37.48, 7) Hannu Tiainen NiS +5.14, K2 (29): 1) Vesa Kemppainen IiSu 36.48, 11) Taisto Jylhä LoVe +7.10, 25) Dan Stenlund Brahe +21.01. 4x100 m: 1) HIFK (Maria Djusko, Iina Holopainen, Elmiina Siikala, Nora Lindahl) 45,63, 2) JoensKa 45,68, 3) JyvKU 46,07. 4x100 m: 1) PolvijU (Joonas Liukkonen, Matias Ahtinen, Rasmus Lehikoinen, Santeri Örn) 40,89, 2) JyvKU/2 40,94, 3) LappUM 41,28, 7) Drott (Ad Björkgren, Alf Söderman, Al Björkgren, Alb Söderman) 42,23. 5. Perjantaina: Sveitsi–Suomi 6–2 (1–1, 1–1, 4–0). 9. Leclerc lähtee näin ruudusta 3, Hamilton ruudusta 4 ja Verstappen ruudusta 5. Naisten 3 000 metrin esteissä Kenian Faith Cherotich kellotti ajan 8.51,61. Naisten kuulassa Yhdysvaltain Chase Jackson teki Pohjois-Amerikan ennätyksen 21,14. A-finaaliin 23 parasta. lähtö, lv 2120 m: 1) Chariots Of Fire/Santtu Raitala 16,0a (4,14), 2) Back To Basics 16,0a (1,89), 3) Donatello Diver 16,4a (5,81), 4) St Mary Sea 17,3a (9,08). Perjantaina: FC Kiisto–Sporting 1–2. 86 kg: 1) Tiia Valkonen Jeppis FFA 132 (56+76), 2) Laura Koutonen KaJu 110 (50+60). Gümligen: Naisten EFT-turnaus: Suomi–Tshekki 3–8 (1–3, 1–1, 1–4). Loppukilpailut: Naiset 3x3000 m kävely: 1) EspTa (Peppi Haaparanta, Aliisa Kiiski, Enni Nurmi) 42.33,59, 2) LappUM 44.38,25, 3) LaitJy 45.20,53. M65 6 km (2): 1) Stefan Storvall OFÅs 16.33,9. 4x800 m (7): 1) LahdA (Emilia Jousimaa, Helmi Vuorimaa, Veera Perälä, Ilona Mononen) 8.51,23, 2) JyvKU 8.51,40, 3) TuUL 8.56,48. P19 SM-sarja, lohko A: OLS–Nibacos 11–2 (3–1, 4–1, 4–0), Tiikerit–SalBa 9–10 vl (1–1, 3–3, 5–5, 0–0, 0–1). Naisten Kakkonen, C-lohko: FC United–HauPa 1–0 (1–0). Roots cupin loppuottelu: FC PoHU/CJ United–KyPa 6–2 (3–1). 69 kg: 1) Salla Saari RK 150 (65+85), 2) Milla Malmsten LoVe 128 (55+73). Perjantaina: Ipswich–Liverpool 0–2. H55 K1 (27): 1) Mikael Donner PK77 35.11, 20) Stefan Nynäs Botnia +10.50, 23) Kaj Grön Brahe +14.52. 2. A-finaaliin 17 parasta. H75 K1 (37): 1) Taisto Kemppainen VaaKa 36.07, 15) Erkki Koivukangas KoS +9.16, 20) Ari Myllymäki KP-V +14.44, 24) Rolf-Erik Sundelin GIF +17.46, 29) Markku Törmä KU +22.55. 77 kg: 1) Lotta Koutonen KaJu 100 (47+53). Regions cupin loppuottelu perjantaina: Gnistan/M35–VJS Ak 2–3. K2 (29): 1) Petri Kiiskinen LS-37 41.36, 7) Juha Lassila VetU +4.50, 12) Tero Myllymäki VetU +8.17. lähtö, sh 1620 m: 1) Niemen Julius/Jarmo Saarela 25,7 (47,62), 2) Vapassi 24,6 (6,28), 3) Teijan Romeo 25,7 (5,99), 4) Suvelan Roihu 25,7 (34,22). Jalkapallo Miesten Suomen cupin loppuottelu: FC Inter–HJK 1–0 (1–0). Miehet 3x3000 m kävely: 1) Esbo IF (Sajan Irincheev, Jonathan Ekberg, Elmo Koivunen) 38.20,60, 2) EspTa 39.21,18, 3) EspTa II 45.08,67. Y75 (8): 1) Christer Sandholm KSF 549, 6) Veikko Kaarta YK 540. lähtö, Toto75-4 Toto4-1, sh 2120 m: 1) Rautianna/Jarkko Kervinen 25,2 (2,0), 2) Varjosi 24,4 (14,34), 3) Varjohehku 25,6 (26,55), 4) Ypäjä Päivi 26,0 (7,61). Naisten suomensarjan 1/3 nousufinaalit: MuPS–Espoon P 1–0 (1–1, 11–3), NiPe–YPJ 2–0 (4–1, 2–1). lähtö, lv 2120 m: 1) Grand Rally/Hannu Torvinen 14,5a, 2) Mr Black Star 14,5a, 3) Back On Stage 14,9a, 4) Moon Lightning 14,9a. T15 4x100 m: 1) LappUM (Pihla Vainikka, Olivia Karhunen, Edla Valkeapää, Juliette Kaplas) 50,22, 2) TampPy II 50,43, 3) KuivasjA 51,00. ae: 1) LappUM 41,89, 2) Drott (Adrian Björkgren, Alfons Söderman, Alexander Björkgren, Albin Söderman) 42,12. lähtö, Toto75-5 Toto4-2, lv 1620 m: 1) Tricky Chavaroche/Ville Pohjola 13,2a (17,14), 2) Old Fashioned* 13,2a (2,44), 3) T.Wall’s Nitro 13,4a (4,2), 4) Front Page Story 13,4a (11,38). Miesten Ykkösliiga: Perjantaina: Jippo–KTP 0–2, PK-35–EIF 0–0. Pesäpallo Miesten superpesis, 3/5 välierä: ViVe–Manse 2–1 k (4–5, 8–4, 1–1, 3–2). Drotti ja GIF karsiutuivat. 6. 7. 4. A-finaaliin 34 parasta. Miesten kiekossa Slovenian Kristjan Ceh täräytti huippukaaren 71,29. M45 10 km (6): 1) Jari Joutsen Ski JKL 25.053,3, 5) Jussi Mökkönen YK +2.00,1. ae: 1) LahdA 42,73. A-finaaliin 25 parasta. P17 SM-sarja, lohko A: OFBC–Loiske 8–4 (2–0, 3–0, 3–4), OLS–LeBa/Josba 10–5 (0–0, 5–3, 5–2), Nibacos–Top Team/VarTa 10–5 (3–2, 2–1, 5–2). Miehet, 95 kg: Pauli Sneck LoVe 238 (106+132). M17 4x100 m: 1) HelsKV (Elis Sundholm, Henri Hulkko, Santeri Perkkiö, Simeon Sivonen) 43,34, 2) TuUL 43,46, 3) Esbo IF 43,63. A-finaaliin 23 parasta. A-finaaliin 29 parasta. A-finaaliin 33 parasta. ae: 1) EspTa 45,70, 5) Drott (Noel Häggblom, Veikka Lehto, John Kjellman, David Boqvist) 52,24. Jääkiekko Liiga: Jukurit–Sport 4–0 (2–0, 0–0, 2–0), K-Espoo– Pelicans 1–2 (0–1, 0–0, 1–1), Kärpät–JYP 3–4 (1–1, 0–1, 2–2), Lukko–Jokerit 7–2 (1–0, 4–0, 2–2), TPS–HIFK 5–1 (3–0, 1–1, 1–0). Hän toivoi pystyvänsä osallistumaan ensi viikonlopun Ultimate Championship -tapahtumaan, joka on Kansainvälisen yleisurheiluliiton uusi ja rahakas kilpailu. P15 4x100 m: 1) VIS (Sakarias Koskinen, Hugo Hagman, Keith Stenvall, William Jakobsson) 44,52, 2) EspTa 44,86, 3) JyvKU 46,18. Miehet (11): 1) Miki Ylönen PiekSA 114, 2) Juho Mäkelä OSU 111, 3) Jukka Laakso OSU 105, 5) Timo Nissilä RMY 98, 6) Eemil Pirttisalo RMY 97, 11) Aleksi Pirttisalo RMY 85. IFN keskeytti. N19 4x100 m: 1) JoensKa (Nuuna Piipponen, Elina Ruusuvuori, Mimmi Marttinen, Sohvi-Lotta Varonen) 46,94, 2) ViipU 47,11, 3) SeinSU 47,36. Perjantaina: Suomi–Sveitsi 3–4 (1–0, 2–1, 0–3). A-finaaliin 23 parasta. 10. Poissa: 12. Poissa: 5. lähtö, sh 2120 m: 1) Sigurd/Ville Koivisto 28,3a (1,85), 2) Xavier 28,3a x (3,55), 3) Ypäjä Saaga 28,5a (18,32), 4) Huurre 28,7a x (11,21). Kreikkalainen ylitti 612 kolmannellaan eikä jatkanut enää kilpailua. Maailmanennätyksen haltija Duplantis kertoi tunteneensa kireyttä jalassaan. M50 (9): 1) Mika Myllylä P-HA 103, 5) Mauno Ylikangas KannA 81, 6) Raimo Sulkava KP-V 70. 3. Joukkue: 1) OSU 1 317, 2) P-HA 284, 3) RMY 280. A-finaaliin 15 parasta. A-finaaliin 25 parasta. STT–AFP Yleisurheilu Armand Duplantis vetäytyi Timanttiliigan seiväsfinaalista viime hetkillä. Jääkiekkoleijoniksi aateloitiin pelaajista Marko Anttila, Valtteri Filppula, Juuso Hietanen, Tomi Kallio ja Sami Lepistö sekä vaikuttajista Jukka Toivakka. Veto loppuotteluun voitoin 3–0. lähtö, Toto75-3 TROIKKA-1, lv 2120 m: 1) Endurance Boy/Iikka Nurmonen 13,6a, 2) Jobiline Ridge 13,6a, 3) Callela Xplosion 13,7a, 4) Wish Will Win 14,0a. Autourheilu Monza: Formula ykkösten Italian gp: Aika-ajojen tulokset: 1) Pierre Gasly Ranska, Alpine 1.21,786, 2) George Russell Britannia, Mercedes jäljessä 0,060 sekuntia, 3) Oscar Piastri Australia, McLaren –0,180, 4) Charles Leclerc Monaco, Ferrari –0,218, 5) Lewis Hamilton Britannia, Ferrari –0,225, 6) Max Verstappen Hollanti, Red Bull –0,284,... 75 kg: 1) Arttu Kallio KaJu 185 (85+100), 2) Jari Depner OP 151 (66+85), 3) Tuomo Ryynänen KajKu 78 (30+48). Naiset (5): 1) Satu Pusila LAS 97, 2) Silja Nieminen MKMS 84, 3) Mira Maunula OSU 82. ae: 1) Esbo IF 44,06, 7) Drott (Jon Lundqvist, Robin Westerlund, Matheo Holm, Vidar Halmesmäki) 49,48. N17 4x100 m: 1) EspTa (Elle Kukkonen, Isla Kimpimäki, Isabella Tuulari, Olivia Kirjonen) 47,25, 2) TuUL 47,46, 3) TampPy 48,29. M16 (3): 1) Niklas Anttila SäSA 541, 3) Santeri Erkkilä YK 506. A-finaaliin 36 parasta. 70 kg: 1) Simo Paavola LoVe 161 (70+91), 2) Reijo Nissi ÄV 155 (65+90). lähtö, Toto75-7 Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-2, lv 2120 m: 1) Pinebog’s Bank/Hannu Torvinen 13,6a (12,82), 2) Arctic Greetta 13,7a (6,41), 3) Gremlin Combo 14,1a (13,47), 4) Donna Madeleine 14,2a (28,06). 4x800 m (9): 1) HelsKV (Mikko Rahkola, Simeon Vorselman, Benjamin Lee, Oliver Asikainen) 7.35,34, 2) KU-58 7.37,09, 3) LahdA 7.47,49. H18 K1 (30): 1) Joakim Savinainen RasKu 31.17, 3) Hannes Sundberg Minken +1.53. Duplantisin loppukaudesta lujille laittanut Karalis ylitti Brysselin illassa jälleen kirkkaasti kuusi metriä. lähtö, Toto75-2, lv 2120 m: 1) Kenzo Benois/ Santtu Raitala 13,3a (2,85), 2) Our Brodde* 13,3a (8,06), 3) Space Oddity 13,3a (5,67), 4) Speed Matters* 13,4a (31,1). N60 (2): 1) Eila Väisänen MyA 559 (SE), 2) Minna Nygård KokMAS 532. 3. Drott karsiutui. 3x800 m (8): 1) HelsKV (Leo Kervinen, Roope Jokinen, Jerry Vilenius) 6.03,70, 2) ImatrU 6.03,99, 3) TeuvRi 6.08,48. NICOLAS TUCAT/AFP/LEHTIKUVA Ammunta Kuopio: Nuorten ja ikäsarjojen SM-kilpailu 50 m kivääri, tuloksia: 3x20 asentokilpailu, M60 (15): 1) Jari Lehtinen KSA 550, 4) Lauri Lauste KokMAS 545, 10) Henry Rajala KokMAS 531, 11) Terho Alahautala YK 528. 3x800 m (13): 1) NokU (Sylvi Tolonen, Emma Haka-Risku, Iina Saranpää) 6.49,52, 2) HelsKV 7.03,93, 3) KauhajKa 7.10,34. 8. syyskuuta 2026 12 // URHEILU Karalis vailla vastusta Kreikkalaistähti Emmanouil Karalis taivutti miesten seiväshypyn voittajaksi yleisurheilun Timanttiliigan finaaleissa Brysselissä, mutta yleisö jäi ilman odotettua kaksintaistelua. 57 kg: 1) Ronja Leppiaho RoRe 161 (71+90), 2) Essi Juntunen AP-W 122 (54+68). H16 K1 (41): 1) Daniel Stenholm TuS 27.54, 4) Elias Sundberg Minken +1.29. 4x800 m (23): 1) LiedPa (Verneri Vähä-Piikkiö, Elias Heinonen, Aapo Hievanen, Onni Heinonen) 8.54,62, 16) Drott (David Boqvist, Noel Häggblom, John Kjellman, Veikka Lehto) 10.12,22. Miesten Kolmonen: Virkiä–SIF 0–5 (0–3). STT. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 6. Joukkue: 1) MKMS 210, 2) ViitA 209, 3) KP-V 185. Drott loppukilpailuun. H35 K1 (20): 1) Mikko Siren IkNV 40.44, 2) Fredric Portin Brahe +40. Jv-sarjat: Naiset, 86kg: 1) Reetta Vasankari KJ 103 (48+55). Y70 (8): 1) Matti Tupola LoA 86, 7) Erkki Kaustinen KP-V 66, 8) Erkki Leino KP-V 61. Orimattila: Kaksoistrapin SM-kisojen tuloksia: Y75 (8): 1) Raimo Jokiniemi LoA 92, 4) Matti Honkaharju RMY 73, 7) Risto Paavola KP-V 58. Kansalliset sarjat: M 60 kg: 1) Roope Hilli KaJu 95 (43+52). M19, 4x100 m, 2. Miesten ykköspesis, 3/5 loppuottelu: PuMu–Ura 0–2 (0–1, 1–3). Piastri sai kolmen lähtöruudun rangaistuksen eli hän starttaa sunnuntain kisaan 6. Perjantaina: KalPa–Jukurit 4–0, Pelicans–Sport 6–3, Ässät–Ilves 5–1, HIFK–HPK 5–3. K2 (26): 1) Lauri Kekoni HelsSu 33.55, 12) Aulis Rantala KoS +9.59, 19) Sauli Joki VetU +15.04, 22) Markku Vesisenaho SS +17.49, 26) Markku Jylkkä YK +25.13. D18 K1 (43): 1) Anni Jantunen EspSu 29.23, 5) Matilda Nynäs Botnia +7.12, 26) Elin Lillhonga GIF +20.05. lähtö, Toto75-6 Toto4-3 DUO-1, sh 2120 m: 1) Arvo/Esa Holopainen 26,0a (3,14), 2) Marian Myrsky 26,0a (2,57), 3) Unelmavävy 27,2a (3,88), 4) Viking 28,5a (21,73). Y60 (10): 1) Juha Seppä K-SHa 103, 9) Reijo Luomala KP-V 60
Okei, turpa kii nyt. TERVE. TEEN SINUSTA ILMOITUKSEN. Emmä mitään syrji. Sori. HEI. TERVE. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Talo ei oo ennää markkinoil. LIHAVA JA LIHAISA ONTUVA IMPALAPERHEENI ETSII KOTIA. Täs avaimet. Talo on vappaa. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 24/7 (vuorokauden ympäri) 020 750 4007 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Matti Posio 040 7717 828 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula 040 1278 803 Pia Mustola-Lamsijärvi 050 599 4237 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 6. Sää et saa lainoa. 2026 SARJAKUVAT // 13 MITÄ SINÄ PUUHAAT, ISÄ. Täh . Mää oon kiinteistövälittäjä. LEIJONALAUMANI HALUAISI MUUTTAA TÄLLE SEUDULLE. Tuli ostaja. 9/11/16 1 3 8 4 9 1 3 9 6 7 2 5 2 9 7 1 5 8 4 8 2 3 6 9 3 5 4 7 5 2 7 3 9 6 1 4 8 2 3 5 3 2 8 7 6 5 1 7 5 1 3 9 1 9 8 6 9 5 7 5 1 8 4 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. Haluatteko et voitelen teijät tuppaantuliais lahjaks. syyskuuta. Oon pahoillani. ISÄ, SINÄ SYRJIT JÄRJESTELMÄLLISESTI NIITÄ LAJEJA JOTKA KILPAILISIVAT SAALISTUSALUEISTASI. ME OLEMME BENGALIN TIIKEREITÄHuano homma. Talo ei sovi teil. GEPARDIPERHEENIHEI
13.30 The Summit Suomi. T: While we are here. 02.40 The Rookie. 08.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 08.40 Sonic Boom (S). 23.45 ELOKUVA Jumanji: The Next Level. 19.10 Tulosruutu. 19.00 Seitsemän Uutiset. Uuden aseistetun tekoälyn tulo sotatantereille herättää myös aivan uudenlaisia kysymyksiä. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 6. Tekoäly muuttaa sodankäynnin sääntöjä. Dokumentti tutkii näitä tarinoita. 22,0 mm Toholampi +7 +5 +9 +9 +5 +6 +7 11 12 +9 14 15 17 4 10 7 9 10 2 2 3 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 13 +6 10 +3 10 +2 +8 +2 +8 +2 16 +3 14 +1 14 12 12 -1 17 12 16 11 17 12 17 10 16 10 6 4 4 3 7 5 Kokkola 5.9. 03.15 Australian rajalla. Legendaarisen Indiana Jones -elokuvasarjan Oscar-palkittu kolmas osa esittelee katsojille seikkailija-arkeologin isän, jota esittää Sean Connery. Poliisiasemalla vallitsee kaaos, kun sinne tuodaan vankeja vankilamellakan takia, tietokonejärjestelmä kaatuu ja tiloissa liikuskelee pesukarhu. 02.10 Huutokaupan metsästäjät. 07.45 Alvin ja pikkuoravat. Päivälämpötila on etelässä ja lännessä 13 ja 18 asteen välillä, idässä ja pohjoisessa lämpötila jää pääosin alle 10 asteeseen. 18.45 Yle Uutiset Sunnuntai. 20.00 Suurmestari Australia 21.00 ELOKUVA: Rambo taistelija 3 23.10 ELOKUVA: Jokikyttä 01.20 Huutokaupan metsästäjät 01.50 Kova laki 02.50 Alpeilla: Hiking and Biking 03.50 Suurmestari Australia Monipuoliset livet – keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 5 8 11 14 17 20 23 26 29 1 4 Elokuu Syyskuu 2026 -5 5 15 25 35 6 9 12 15 18 21 24 27 30 2 Elokuu Syyskuu 2026 10 20 Su Alanya 32 Amsterdam 21 Budapest 25 Dubai 43 Dubrovnik 30 Hania 29 Las Palmas 25 Lissabon 33 Malaga 29 New York 24 Nizza 29 Oimjakon 11 Phuket 31 Riika 17 Skellefteå 13 Sydney 21 Tukholma 19 Tokio 23 Venetsia 30 Ma 33 24 27 43 30 29 26 33 28 26 29 +7 31 20 15 19 18 28 30 Ti 31 18 32 43 29 26 27 28 28 27 27 +5 31 21 17 17 19 31 30 Su Haapavesi +8 Halsua 10 Helsinki 16 Joensuu +9 Jyväskylä 10 Kajaani +7 Kalajoki 10 Kokkola 12 Kuopio +9 Kuusamo +5 Lahti 14 Lappeenranta 10 Oulu +9 Pietarsaari 13 Pori 15 Rovaniemi +9 Tampere 14 Toholampi +9 Turku 17 Utsjoki +7 Vaasa 12 Ylivieska 10 Ma 12 14 16 11 14 +9 14 15 11 +8 16 13 11 16 18 10 16 13 18 +9 17 14 Ti 17 17 18 15 17 14 16 17 16 11 18 16 17 17 16 13 18 16 17 10 17 16 Ke 15 16 18 15 16 14 17 17 16 13 17 16 16 17 18 14 16 16 19 10 17 16 To 15 15 17 16 14 14 15 14 15 12 15 16 14 15 16 14 15 15 16 11 15 15 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 4.9. Jumanjija Jumanji: Welcome to the Jungle -seikkailuelokuvien jatko-osassa Spencer Gilpin (Alex Wolff) alkaa kaivata Jumanji-videopelin maailmaa ja siellä esittämänsä tohtori Smolder Bravestonen (Dwayne Johnson) hahmoa. 16.15 Ilmastoaktivistin päiväkirja. 08.10 Ykkösaamu. 09.10 Flinkkilä & Kellomäki. 06.20 Muumilaakson tarinoita. Sen taakse Amalie voi kätkeä yksinäisyyden ja epävarmuuden tunteitaan. 12.45 Akuutti: Masentuneen rinnalla. 21.00 Havukka-ahon ajattelija. 23.55 Avoimena. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Toholampi Laitala. °C +1,7 Joutseno Lämpimintä 4.9. Tutkinnanjohtaja alkaa olla tyytyväinen tulokseen. Harjunpää saa tutkittavakseen samalta alueelta pitkin kesää ilmoitettujen ahdistelutapausten ja raiskausyritysten sarjan. 11.00 Monsen ja kansallispuistot. Sairaalassa kaksi naista kohtaavat ja miehen vuosia kestänyt kaksoiselämä paljastuu. Tutkinta nytkähtääkin eteenpäin. 12.50 Anne ja Anders Bhutanissa. Kokeakseen itsensä arvokkaaksi Amalie tarvitsee kipeästi vahvistusta muilta. 07.30 LEGO Friends: Uusi luku. 09.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 13.42 Isäni Zekrollah. 06.50 Pikku Kakkonen. Hän käyttää päivänsä rakentamalla instagramiin mielikuvaa siitä, että kaikki on hyvin. 22.00 Kymmenen Uutiset. 13.00 Grillit tulessa. 22.32 Murha saarella. 07.05 Smurffit. klo 15 °C +19,0 Turku Sateisinta 3.9. 18.00 Yle Uutiset. 07.20 Ava, Riko ja Teo. Onnettomuus peitettiin, koska lähellä oleva ydinvoimala valmisti ydinaseita. Suomessa ja Ruotsissa tunnettu rikollinen Raid palaa Helsinkiin ja saa tehtäväkseen selvittää entisen tyttöystänsä kuolemaan johtaneita tapahtumia. 11.45 Tulossa: Remppa vai muutto Suomi. 15.30 Mieheni vaimo. 07.55 Perjantai-dokkari: Lapsi, joka halusi pois saaresta. YLE TV2 06.40 Egenlandin matkakohteet. Uri löysi Kyproksen nuoruudenmatkoillaan. Toiveissa on luonteikas talo, tilaa perheen vierailuille ja ehkä myös muutamalle kanalle. Samalla testataan miten pitkälle nuoren naisen voimavarat riittävät taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Munkkiniemestä löytyy tajuton naisuhri. 10.30 MasterChef Australia. Dokumentti paljastaa, miten tappavat algoritmit, etäohjatut aseet ja automaattiset järjestelmät ovat mullistamassa taistelukenttiä. NELONEN 06.00 Bingin seikkailut. Raidin ja komisario Janssonin tiet kohtaavat. 16.50 Novosti Yle. 07.35 Alvin ja pikkuoravat. Tulossa Nelonen Median kanavilla. 10.00 Jaksa paremmin. 22.20 Milli arvontalähetys. 18.15 Peltsin toinen luonto. Hiljaisuus synnytti tarinoita, kuten mutatoituneesta sikiöstä, joka muuttui muukalaislegendaksi ja sai muistomerkin. 22.25 Tulosruutu. 23.30 Esine 817. 20.45 Urheiluruutu. 17.55 ELOKUVA Tulossa: Syke. O: Olga Lucovnicova. 08.50 HS Lasten uutiset. 16.30 Ismo Maailman hauskin ulkopuolinen. Kotimainen ohjelma. 20.29 Yle Uutiset. 01.10 Pikkukaupungin murhat. 21.45 Raid. 12.17 Lomittajat. Pikkutarkat yksityiskohdat, osin todisteista, osin hänen omista kokemuksistaan. 22.35 Harjunpää ja rautahuone. Maan keskija itäosassa esiintyy vielä hajanaisia sateita. 17.06 Kirjakauppiaan tutkimukset. 08.55 Huomenta Suomi. Onnistuuko Amalie löytämään rauhan itsensä kanssa vai onko hänen loputtomiin haettava toisilta hyväksyntää. 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa. Kuvailutulkattu. Dokumenttielokuva stand-up-koomikko Ismo Leikolasta, joka on kääntänyt ulkopuolisuuden tunteensa voimavaraksi ja noussut komediamaailman huipulle. 11.49 Urheilulukio. 14.10 ELOKUVA Pertsa ja Kilu. 07.15 Smurffit. 16.30 Peltsin kova vuosi. klo 15 °C +10,0 (5.9. Indiana Jones ryhtyy tutkimaan isänsä salaperäistä katoamista. 02.15 Kapen keittiökaappaus. Talousrikoksia tutkinut poliisi murhataan tv-studiossa, ja komisario Jansson ryhtyy tutkimaan tapausta. kilpailupäivä. 19.30 Lentopallon naisten EM-kisojen loppuottelu. Kyläläisistä, jotka elivät radioaktiivisella maalla, tuli hallituksen salaisuuksien vankeja. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 5.9. 12.00 Grillit tulessa. Mikä on Peltsin heikko kohta pystysuora kallioseinämä, ahdas luola vai kuohuva koski. Pohjoisluoteinen tuuli on kohtalaista ja puuskaista. 06.55 Muumilaakson tarinoita. Maj päättää auttaa Bjørnia hankkimaan yhden tutkinnassa tarvittavan tiedonjyvän ja sanoutua sen jälkeen jutusta irti, jotta voisi yrittää korjata välit tyttärensä kanssa. 10.00 Jumalanpalvelus. Uralilla eristyneen kylän asukkaat kertovat Neuvostoliiton ensimmäisestä ydinonnettomuudesta, joka tapahtui alueella vuonna 1957. 19.30 Selviytyjät Suomi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.10 Urheiluruutu. syyskuuta 2026 14 // TELEVISIO YLE TV1 07.00 Avara luonto: Irlannin kivinen ihme. 14.10 Yle 100 Show. 15.40 RSO Metalliklassikot. 19.30 Maan puolustajat. 16.00 ELOKUVA Syke-elokuva: Kipinöitä yössä. 13.15 Velipuolikuu. Laura käynnistää kunnianhimoisen kampanjan herättääkseen suomalaiset uhkaavaan ilmastokriisiin. 23.25 Ulkolinja: Tuntematon tekoälysotilas. Menestynyt liikemies Ahti Kariluoto saa Tallinnan laivalla sydänkohtauksen. 09.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 08.00 Unelma-asunto auringon alta. 15.00 Tanssii Tähtien Kanssa. Samaan aikaan selvitellään kolmen teinitytön puukotusta. 08.50 Koko Suomen viikko. MTV3 06.30 Muumilaakson tarinoita. 13.50 ELOKUVA Tulennielijä. Kovan vuoden kuvaaja Juha Korhonen laati Peltsille haasteen, josta ei pelkällä fysiikalla selviä. Katin mieltä kaivelee jokin. 22.21 Viikon sää. YLE TEEMA & FEM 07.45 BUU-klubben 08.15 BUU-klubben 08.45 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.06 Hääkuvaajat 09.35 Vuoroviikoin 10.05 Kauppakaupunkien aarteita 11.03 Ystävä sä lapsien 11.32 Taivaallista menoa: Älä häpeä sitä, että olet vain ihminen 12.00 Toive-elokuva: Niskavuoren Heta 13.29 RSO esittää: 100 toive-elokuvaa 13.36 Toive-elokuva: Kaunis Veera eli Ballaadi Saimaalta 14.55 Minä olen Martin Parr 15.50 Elävä arkisto: Pro arte utili 16.07 Georg Ots, unohtumaton 17.25 Vanhan talon uusi elämä 17.48 Ruotsi tutkii 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 Pikku Tuutti 18.07 Tyra-pennun seikkailut 18.11 Do, Re & Mi 18.22 Saïd ja Anna 18.30 Unelmakoti 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.48 Sportliv 20.00 Särkyneet siteet 20.30 Story hetki joka muutti elämän 21.00 Missä aurinko aina paistaa 21.35 Victorian sydän 22.25 Berit parempi mies 23.15 Ahdistuksen vankina 23.30 Ahdistuksen vankina MTV SUB 06.00 MTV sääkamera 07.00 Kaisu Kuu 07.15 Muumilaakson tarinoita 07.40 Muumilaakson tarinoita 08.05 Lucky Luken uudet seikkailut 08.30 Huutokaupan metsästäjät 09.00 Jay Lenon autotalli 10.00 Jay Lenon autotalli 11.00 Liikennepoliisit UK 12.00 Liikennepoliisit UK 13.00 Poliisit UK: Ajojahti 14.00 Poliisit UK: Ajojahti 15.00 Mestarien liigan viikkomakasiini 15.35 Poliisit UK: Ajojahti 16.35 Poliisit UK: Ajojahti 17.35 The Summit Australia 19.00 Pitääkö olla huolissaan. (Object 817, Belgia 2024). Se johtaa siihen, että hänen ystävänsäkin joutuvatkin palaamaan vaarojen keskelle, ja mukaan tempautuvat myös Spencerin isoisä Eddie (Danny DeVito) ja tämän ystävä Milo (Danny Glover). 07.55 LEGO CITY Ei rajoja. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Maan eteläja länsiosassa on aurinkoista, muualla maassa pilvisyys on runsasta. 21.05 ELOKUVA Indiana Jones ja viimeinen ristiretki. 00.10 Olet mitä syöt. 12.00 Game of Wool suuri lankasota. 06.40 Muumilaakson tarinoita. klo 15) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi 14 °C -13 cm Oulu 15 °C -1 cm Raahe 16 °C -2 cm Pietarsaari 16 °C +5 cm Vaasa 16 °C 15 cm SADESUMMA 31.8.– 5.9. 21.30 Becoming Led Zeppelin. 18.00 Petolliset. 11.00 Tuhkimotarinoita. 12.00 Maajussille morsian. 17.00 SM-viestit, 2. Nyt hän ja Hazel-vaimo haluavat muuttaa Skotlannista Välimeren lämpöön. 07.25 Zig & Sharko. 08.05 Kansallismaisemat: Lappia. 17.00 Yle Uutiset. 19.20 Urheiluextra. 19.45 Erikoisryhmä Hampuri. 11.50 IS esittää: Sain sen videolle
22.40 Syke. 23.00 Nyheterna. Heidän mukanaan on nuori orpotyttö Jia, jonka kanssa Kong on muodostanut vahvan ja ainutlaatuisen yhteyden. Tuotanto: SVT, 2024.. 17.00 Rapport. 07.30 Mökin rakentajat. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Jazzklubin viikon keikka. 14.00 Australian rajalla. 02.15 Australian rajalla. Viisi tarinaa ihmisistä, joiden kokemat järkyttävät tapahtumat ovat koetelleet heidän rajojaan ja muuttaneet heidän elämänsä. 03.15 Australian rajalla. Isäni Zekrollah, Yle TV1 klo 13.42. 01.45 Tennis: : US Open. Taiteen tekijät ja tähdet, kulttuurialan konkarit ja uudet äänet sekä taustavoimat pääsevät ääneen Radio 1:n Aitiovieraassa. 08.05 Teho-osasto. 01.38 Kortfilmsklubben – italienska. 09.00 Gospel First Evankeliumi ensin. 17.50 Radio Suomen Viikonloppu. 02.15 The rookie. 18.25 Svenska nyheter. 00.45 Poliisit 2021. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 13.40 Radio Suomen Viikonloppu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 02.10 Selviytyjät Suomi. 07.35 Will Smith maailman äärissä. 10.00 Savotta. 18.55 Sportnytt. 12.05 Laten ja Sarkun hurjat suunnitelmat. 23.00 Criminal Minds: Evolution. 21.35 Syke. Kong. 17.35 Puutarhan pelastajat. 15.00 Yle Uutiset. 17.30 Downton Abbey. 20.00 Lentoturmatutkinta. 03.10 The rookie. 21.00 ELOKUVA Mad Max 2: Asfalttisoturi. 13.35 Queen Rock Montreal. 12.20 Kullankaivajan opas. konserttimusiikkia. 20.03 Radio Suomen Viikonloppu. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 16.30 Unelma-asunto auringon alta. Tre brutala mord inträffar i en villa i en stillsam förort. 21.55 Radio Suomen Ilta. syyskuuta 2026 RADIO JA TELEVISIO // 15 TLC 06.15 Kakkukuningas. 16.35 Uusi alku etelässä. 13.25 Rajavartijat: Salakuljetus lentokentällä. 11.00 Yle Uutiset. 17.15 Superselviytyjät. Uudet jaksot keskiviikkoisin. 15.02 Radio Suomen Viikonloppu. 09.50 Unelmia Italiassa. 16.30 Frendit. 18.00 Superselviytyjät. 19.20 Superselviytyjät. 21.05 Syke. 17.00 Frendit. 09.00 Yle Uutiset ja sää. 11.15 Open Doors 10 vuotta Suomessa. 06.45 Arvokaman etsijät. 16.15 Duudsonit tuli taloon. 13.55 Alex Honnold ja katoava Grönlanti. 06.30 Eläinlääkärin elämää. 10.03 Pekka Laineen Ihmemaa. 17.00 Vapauden illat. 20.00 Anne Lainto loves Rock. 15.00 Klassikkokuunnelma: Niskavuoren Heta. 13.00 Uusi elämä Floridassa. 17.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 18.00 Suomen tulli (S). 18.40 Superselviytyjät. 07.03 Radio Suomen Viikonloppu Reetta Arvila. 18.00 Sveriges mästerkock VIP. 21.07 Uutisviikko selkosuomeksi. 03.05 90 päivää morsiamena: Rakkautta etsimässä. 13.35 Kanjonimiehet Jeesuksen matkassa. 12.05 Urheiluradio. 12.30 Koti koiralle. 14.30 Sveriges dummaste. . 12.00 Simpsonit. 09.10 Lääkärihelikopteri. 14.00 Rakkaat Maajussit. 22.00 YleX Vaihtoehto: Raine Laaksonen (u). 06.45 Silent Library Suomi. 03.45 MTV Uutiset Live. 22.05 Valoon päin. 00.05 Grand Designs unelma-asunnot. 14.30 Ennakkostudio. 18.15 Grillit tulessa. 15.45 Maantiepyöräily: La Vuelta, 15. 11.30 Koti koiralle. 16.00 Frendit. 21.10 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari. FRII 06.05 Eläinten lentokenttä. LIV 09.00 Huvila & Huussi. 17.55 Salaliittoja ja salaisuuksia. 14.00 Yle Uutiset. Jazzklubi jututtaa alan mielenkiintoisimmat tyypit, nostaa esiin uudet ilmiöt sekä taltioi ja kuratoi kovimmat keikat. Tre brutala mord inträffar i en villa i en stillsam förort. 20.02 Sää. Kong näiden myyttisten hirviöiden ottaessa yhteen historiallisessa taistelussa, jossa vaakalaudalla on koko maailman kohtalo. TV5 06.00 Mystery Diners. 15.00 Espanjan rajavartijat. 02.50 Unelma-asunto auringon alta. 15.30 Sisarvaimoa etsimässä. 07.10 Silent Library Suomi. 00.00 Sanningen om Stanfordexperimentet. 21.25 Aitiovieras. 01.50 Tanskan rajavartijat. 17.15 Grillit tulessa. 20.35 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 18.00 Etupenkillä. 03.30 Silent Library Suomi. 08.00 Ikuisia kertomuksia. 00.45 Kulturkvarten på meänkieli. 20.05 Poliisit 10 vuotta. 12.05 Queen: Days of our lives. 23.05 Kova laki. 10.00 Jumalanpalvelus Oulunsalon kirkosta Oulusta. 14.00 Simpsonit. 15.30 Unelma-asunto auringon alta. 01.20 Elitstyrkans hemligheter – Sverige VIP. 19.05 Alttari. 15.35 Uusi alku etelässä. 16.07 Urheiluradio. 22.00 Gift vid första ögonkastet XL. 03.50 Maanteiden sankarit. 15.45 Superselviytyjät. 13.00 Idol. 20.00 ELOKUVA Tulossa: Syke. 06.45 Asunnon metsästäjät. 11.10 Lyhytkasvuiset sinkut. 09.08 Iskelmäradio. 01.01 Kulturkvarten på romani. 22.20 Profeetan ääni. 20.30 Tennis: : US Open. 07.15 Eläinlääkärin elämää. SVT2 10.00 Engelska Antikrundan. 08.40 Moottoriurheilu: Autourheilu kestävyysajo: FIA WEC, 6 tuntia Sao Paulo. 03.05 People Magazine Investigates. 04.45 Rene Taiteilija Jumalan armosta. Otsikoiden takana joka arkipäivä. 07.30 Arvokaman etsijät. 12.35 Laten ja Sarkun hurjat suunnitelmat. 08.05 Radio Suomen Viikonloppu. 08.50 Teho-osasto. 14.30 Unelma-asunto auringon alta. 18.15 ELOKUVA Kaunis mieli. Juontajana Anna Tulusto. 14.25 Australian design remontit. Kun paikallisen tiedustelupalvelun johtaja kieltäytyy yhteistyöstä, Roger laatii yhdessä Langleyn-kontaktinsa Ed Hoffmanin kanssa suunnitelman miehen kiinniottamiseksi. 21.00 ELOKUVA Hell or High Water. 18.02 Olli Haapakangas Tekstinkäsittelijä. 23.00 Yle Uutiset. 09.00 Unelmahäät. 21.00 Uutispodcast. 22.00 Muinaisen lääketieteen mysteerit. 07.50 Formula E: Lontoo, Kooste. Legendat kohtaavat elokuvassa Godzilla vs. 01.40 Cyklopernas land. 03.25 Ratkaisematon tapaus Suomi. 09.03 Urheiluradio. 15.00 Ilpoistenpiiri. 13.02 Radio Suomen Viikonloppu. 01.00 Baylen: Elämäni Touretten kanssa. (2008) Story hetki joka muutti elämän, Yle Teema & Fem klo 20.30. 20.00 Nyheterna. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 07.00 Klasariparatiisi 08.00 Yle Uutiset ja sää. 06.40 Unelmakoti 100 päivässä. 00.45 Vapauden illat. 12.30 Simpsonit. 16.40 Sanningen om Sveriges huvudvärk. 21.00 Val 2026: Utfrågningen. 08.15 Mökin rakentajat. 20.30 Rillit huurussa. Ohjaaja: Aram Aflatuni. 01.17 Spanska på 30 dagar. 01.00 Supernanny Suomi. 11.50 Ensitreffit alttarilla UK. 22.50 Kova laki: Erikoisyksikkö. 22.00 Rapport. 23.20 Bakom Svärtan. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Alaskan kalasodat. 15.15 Fortsätt dansa! 16.10 Kulturnyheterna special: Kulturvalet 2026. 20.30 Bingolotto. 10.05 Erilainen kehoni. 15.00 Naisten Suomen Cup Finaali LIVE: HPS – HJK. Hänestä tuli yllättäen tv-julkkis. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. Studiovieraat kertovat työstään, ajatuksistaan ja arjestaan lämminhenkisissä keskusteluissa. 17.10 Mentalisti. 00.00 Criminal Minds: Evolution. 09.30 Apokalypsis. 16.10 Radio Suomen Viikonloppu. 19.30 Toivon postia. 16.30 Superselviytyjät. 13.00 Komisario Lynley. 00.55 Rikosten ratkojat. 23.15 Dokument utifrån: CIA:s hemliga krig. 00.00 Lentoturmatutkinta. 09.30 Moderni perhe. 12.15 Rakas ulkomailta. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 08.10 Juha Laaksosen luontoretki. 06.25 Asunnon metsästäjät. 01.10 Svenska nyheter. 11.55 Komisario Lynley. 13.00 Yle Uutiset. 23.55 Rapport. 14.15 Maantiepyöräily: La Vuelta, 14. 08.10 Rakastunut mammanpoikaan. 00.00 Rakkaus puhuu. 18.00 Rillit huurussa. 17.30 Sadan vuoden Merisää. 08.25 Will Smith maailman äärissä. 11.02 Sillanpään sunnuntai. 21.00 Poliisit 10 vuotta. 12.07 Kansanradio. 19.00 Suomen tulli (S). 11.05 Unelmahäät. 14.30 Simpsonit. 12.55 Radio Suomen Viikonloppu. 11.00 Sampo ja kotivideot. KUTONEN 06.00 Miten kaikki tehdään. 07.35 Elämää tutkimassa. 23.50 Kuka on syyllinen. 18.00 Jazzklubi. 19.15 Landet runt. 18.00 Sigge får inte ligga. 21.00 Rene Taiteilija Jumalan armosta. 20.00 Haastattelussa. SVT1 06.10 Jorden runt med tio barn. 01.10 Tracker. 11.00 Muistojen bulevardi. Matkan varrella he yllättäen kohtaavat kuitenkin hurjistuneen Godzillan, joka kylvää tuhoa ympäri planeettaa. 08.10 Dreja – en kärlekshistoria. 04.30 Wheeler Dealers. 08.30 Minna Pyykön maailma. 21.55 Musiikkivideoita. 21.02 Urheiluradio. 10.20 MasterChef Suomi. 15.00 Frendit. 11.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu. 20.00 Kiitosakatistos Kristuksen ylösnousemisen kirkosta Jyväskylästä. 07.00 Yle Uutiset. 19.02 Urheiluradio. 23.05 ELOKUVA Godzilla vs. 04.10 The hunting wives. 13.50 Jills veranda, Nashville. 12.40 Radio Suomen Viikonloppu Olli Aimola. 00.55 Tudorien verinen valtakausi. 00.00 Gudstjänst. 12.10 Autourheilu kestävyysajo: Endurance Uncovered Racing for Excellence. 09.40 Husdrömmar. 18.50 Merisää. 08.30 Kosketuskohta. 00.40 Tähdet, tähdet. 01.32 Kortfilmsklubben – spanska. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset. 18.30 Rillit huurussa. 17.50 90 päivää morsiamena. 21.00 Så mycket bättre 15 år. 21.00 Lyhytkasvuiset sinkut. 08.55 Radio Suomen Viikonloppu. 09.00 Äkkirikkaat. CIA-agentti Roger Ferris on vaarallisen terroristijohtajan jäljillä Jordaniassa. 19.10 Lokala nyheter. Daniil Kozlov ja Roope Lipasti ovat jakson kirjailijavieraita. 08.22 Radio Suomen Viikonloppu. 15.50 Fotboll: Damallsvenskan. 01.45 Australian rajalla. 09.40 Amerikkalainen jalkapallo: Hard Knocks. EUROSPORT 1 07.00 Maantiepyöräily: Tour of Avenir. Palveluksen toimittaa pastori Joonas Ratilainen. 11.30 Simpsonit. 19.10 Jeopardy! Suomi. 21.50 Merisää. 02.50 Arman ja aikamme ilmiöt. 19.15 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. Raija Mäntyniemen matka kohti tangokuningattaren kruunua alkoi jo lapsena, kun hän haaveili Seinäjoen Tangomarkkinoilla kilpailemisesta katsoessaan tangokilpailua perheensä kanssa televisiosta. 09.00 Moderni perhe. 21.00 Yle Uutiset. 04.15 Gloryline. 11.45 Ada Berger möter Annika Norlin. Miltä kuulostavat Nino Rotan, Erich Korngoldin ja Bernard Herrmannin teokset, joita ei kuultu valkokankaalla. 20.30 Rapport. 19.00 Hercule Poirot. 04.15 People Magazine Investigates. 22.50 Brottet minut för minut. 15.35 Pontikankeittäjät: Mestaritislaaja. 20.00 Baylen: Elämäni Touretten kanssa. 21.30 Cyklopernas land. 12.05 Elävä historia: Inkeriläisten kujanjuoksu miksi Inkerinmaan itsenäisyys jäi haaveeksi. 19.15 Panttilainaamo. 01.50 Hitler: Kolmannen valtakunnan kadonneet nauhat. Moni elokuvamusiikin klassikkosäveltäjä on tehnyt myös ns. 08.05 Narrin aamulaulu Ralf Gothóni: ”Kamarimusiikki on väylä ymmärtää ja tulla ymmärretyksi”. 22.55 Israelilaiset kohtaavat Messiaan. 16.07 Faunin iltapäivä. 14.30 Espanjan rajavartijat. 09.20 Kreikan kadonneet aarteet. 17.08 Radio Suomen Viikonloppu Paavo Häikiö. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu: Kysy säästä. Aitiovieras kuullaan maanantaista torstaihin klo 13:35. Sähköinsinööri Zekrollah Aflatunin elämä muuttui täysin, kun hän muutti töihin Suomesta Kiinaan. 23.00 ELOKUVA Valheiden verkko. 23.00 Jumalanpalvelus. 10.00 Unelmahäät. 10.00 Yle Uutiset. 13.20 Baylen: Elämäni Touretten kanssa. 20.05 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 21.12 Radio Suomen Ilta. 12.35 Tennis: : US Open. 16.00 Elitstyrkans hemligheter – Sverige VIP. STAR CHANNEL 06.00 Master Cleaners Suomi. 04.15 Say Yes To The Dress: Tanska. 09.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen. 19.05 Menneisyyden mysteerit. 15.15 Sunnuntaivieras. 23.25 Romano mirits: Raija Mäntyniemen lapsuudenhaave konkretisoitui tangokuningattareksi kruunaamiseen. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 14.50 Alex Honnold ja katoava Grönlanti. 03.45 Haastattelussa. 17.00 Hudson & Rex. 21.50 Musiikkivideoita. RUOTSIN TV4 06.00 En plats i solen. 12.00 Rata auki. 22.50 Israelilaiset kohtaavat Messiaan. 10.30 Maantiepyöräily: Tour of Avenir. 01.15 Löytöretki tuntemattomaan: Totta vai tarua. 02.00 Studio Krypta. 08.30 Moderni perhe. 18.00 Yle Uutiset. 11.00 Gudstjänst. YLEX 06.00 YleX Aamu: Parhaat palat. 13.00 Alex Honnold ja katoava Grönlanti. 22.44 KC Kirjapodcast: Kaksoiselämää ja kasvukipuja – Miten kylmä sota kaikuu Suomessa. 18.50 Volleyboll: EM. 14.50 Engelska Antikrundan. 13.30 Remppa vai muutto UK. 07.53 Radio Suomen Viikonloppu. 20.05 Poliisien matkassa. 15.15 Myrskyn armoilla: Myrskybongarit. 08.58 Nyhetsmorgon. 04.45 Onnenpyörä VIP. 16.25 ELOKUVA Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset. 10.15 Explorer: Laavajärvi. 03.05 Silent Library Suomi. 14.35 Remppa vai muutto UK. 07.55 Rakkaat Maajussit. 18.15 Studio Krypta. 07.50 Merisää. 12.05 Lentoturmatutkinta. 16.45 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 07.10 Asunnon metsästäjät. 07.25 Apua! Tyttäreni on raskaana. 11.20 Maantiepyöräily: Saksan ympäriajo, Kooste. 11.20 Anders matresa. 20.00 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari. 04.50 Mökin rakentajat. 10.00 Moderni perhe. 20.05 Jeopardy! Suomi. 02.45 Australian rajalla. 17.05 Urheiluradio. 11.10 Amsterdam Central 24/7. 00.20 Morden i Helsingör. 03.00 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. 13.30 Simpsonit. 05.00 Tennis: : US Open. 07.35 Melkein MENSA. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Tudorien verinen valtakausi. Tuottajana on Kati Turtola. 06.45 Gordon Ramsayn makuseikkailut. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 6. Jumalanpalvelukset Yle Radio 1:ssä ja Yle Areenassa. 21.00 Babel. 07.30 Rakkaat Maajussit. 17.05 It pays to belong – The Embassy och Göteborgs indievåg. 21.15 ELOKUVA Vaarallinen tehtävä II. 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu ja sää Kati Lahtinen. 20.00 Sportspegeln. 23.40 Yöradio Laura Haikala. 11.00 TV7 Jerusalem uutiset. 10.55 Jeopardy! Suomi. 08.20 Nasta raamis. 09.03 Aamusoitto. 23.30 Tennis: : US Open. 11.00 Savotta. 19.05 Kissankehto Susanna Vainiola. 16.05 Mentalisti. 02.25 Maistissa maailmalla. 02.50 Alttari. 18.50 MasterChef Australia. 01.45 Etupenkillä. 13.00 YleX Viikonloppu: Mika Parikka ja Riina Lehtola. 07.55 En plats i solen. 13.00 Simpsonit. etappi. 10.40 Gordon Ramsay: Kitchen nightmares. 13.00 Ensitreffit alttarilla UK. 20.55 Lokala nyheter. 20.20 Vädret. 23.45 Erikoisjoukot. 06.30 Maalaistaloa rakentamassa. 18.35 Cleaning finale. 20.15 Panttilainaamo. 23.50 Tohtori Paise. 11.30 Gift vid första ögonkastet XL. 00.00 Farmi Suomi. 20.00 Rillit huurussa. 17.30 Frendit. Toimittajat: Laura Korhonen, Eero Koski ja Markus Partanen Tuottaja: Elina Roms Vastaavat tuottajat: Miikka Maunula ja Karoliina Vesa Vastaava toimittaja: Johanna Törn-Mangs 2026 Osallistu keskusteluun jaksojen kommenttikentässä tai sähköpostitse jazz.klubi@yle.fi. 15.30 Vem kan styra Mauri. 22.00 ELOKUVA Beck: Vägs ände. 03.55 Kymppitonni. 14.00 Uudet levyt. TAIVAS TV7 06.05 Open Doors 10 vuotta Suomessa. 17.00 YleX Iltapäivä: Parhaat palat. Lisäksi tavataan yllätyskirjailija. 14.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. etappi. Y. 11.20 Opaalin metsästäjät. 02.05 Lyhytkasvuiset sinkut. 17.06 Etnokonsertteja: Sharon Mansur ja Jasmine Myra. Ohjelman vakiojuontajat ovat Miia Lahti ja Jarmo Laitaneva. 02.10 Melkein MENSA. 21.00 ELOKUVA Solsidan. 18.05 Ånga om sommaren. 12.45 Merisää. 14.10 112. 15.37 Radio Suomen Viikonloppu. 12.45 Asburyn herätys. 22.55 Harvinainen kehoni. 08.25 Rakkaat Maajussit. 22.00 Armon kalliolla. 10.10 Opaalin metsästäjät. 19.00 Rapport. 10.00 Huvila & Huussi. 21.00 Somemurhat. 07.00 En plats i solen. 10.30 Sampo ja kotivideot. 13.00 Välilevyjä: Osallinen musiikkiin. 16.00 Northwind Kids Nyt kyllä tuntuu! 16.15 Rakkaus puhuu. 13.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 22.03 Urheiluradio. 08.40 Barnmorskan i East End. 00.45 Sigge får inte ligga. 12.20 ELOKUVA Milly, Maria och jag. 03.15 Toivon postia. 04.20 Autojen ensiapu. 02.40 Inside: Amerikan mafia. 13.10 Arman ja aikamme ilmiöt. 20.30 Gloryline. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 22.10 Syke. 08.50 Yökylässä Maria Veitola. 16.50 Grönlannin kultamaat. HERO 15.30 Duudsonit tuli taloon. 06.20 Miten kaikki tehdään. Jakson kirjat: Daniil Kozlov: Ryssä Roope Lipasti: Kuuma Linja Yllätyskirjailija. 21.00 ELOKUVA Poliisiopisto 6: Suuri rikosaalto. 09.50 Jeopardy! Suomi. 19.00 Bingolotto. 10.00 Viki ja Köpi Show: Parhaat palat. 15.35 Musiikkikamari. 02.05 Kadonneet Suomi. 19.00 Rillit huurussa. 08.20 Lääkärihelikopteri. 23.15 ELOKUVA Beck: Vägs ände. 01.55 Supernanny Suomi. 06.40 Hjälp, vi har köpt ett franskt ruckel! 07.10 Dagny – livet börjar vid hundra. 03.30 Northwoods Survival selviytymisseikkailu. 23.00 Maailman mystiset saaret. 23.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 21.51 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt: He sävelsivät myös elokuvamusiikkia. 23.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. 23.05 Vädret. Kong ja sen suojelijat lähtevät vaaralliselle matkalle löytääkseen Kongin oikean kodin. 18.45 Tennis: : US Open. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 90 päivää morsiamena: Rakkautta etsimässä. 10.00 Jumalanpalvelus. 19.30 Rillit huurussa. 22.15 Agenda. 22.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 15.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 21.55 Kova laki: Erikoisyksikkö. 09.00 Yle Uutiset. 23.10 Petolliset. 23.40 Yöklassinen. 15.30 Frendit