Jos kori kaatui ja kaikki munat menivät rikki, syntyi huono munakas, sanailee Anders Lönnqvist yksitoistavuotisen kehitysyhteistyön kokemuksella. Nyt kahdeksan hehtaarin perunamaa Kannuksen Märsylän kylällä on kasvanut yli viiteenkymmeneen hehtaariin eli yhteenlaskettuna Isohannilla kasvaa perunaa 640 kilometrin verran. . . . Tarkoitukseni oli erikoistua metsätalouteen, mutta kun pellon hinta EU:n myötä laski, myin suuren osan metsistäni ja ostin edullisesti hyvää peltoa, isäntä selvittää. Mielenosoitus sujui rauhallisissa merkeissä. . . . . . Kuva: Jukka Lehojärvi Hanna Kauppinen KOKKOLA/KANNUS (KP) Viitisentoista vuotta viljelijänä toiminut Veli-Matti Isohanni vaihtoi kuusi vuotta sitten kahdeksan lehmäänsä perunamaihin. . . . . Arto Kallio jäi miettimään, miten hän ja Kannus voisivat hyötyä toisistaan. . . . Harjoittelimme paljon porukassa ja niistä kukin sai voimaa ja kestävyyttä. . . . . . Sivu 2 Unifil viimein Israelin rajalle s YK:n Unifil-joukkojen sijoittaminen Israelin vastaiselle rajalle Etelä-Libanoniin sujui rauhallisesti. . Aiemmin avunantajamaat saattoivat osallistuivat niin sanottuun koritukeen, basket funding. . – Myin maitokiintiöt tullessani siihen tulokseen, että oikeudesta tuottaa maitoa ei kannata maksaa. . . . . . . .17-21 Muoti . Nykyisin Hautalahti viettää eläkepäiviä Kokkolan Vessissä ja käy kuntoilemassa kilpapyörällä silloin kun aikaa heltiää. . . Ei ole olemassa yli vuoden vanhaa perunaa, kun edellisvuoden ylijäämä käytetään siemenperunana. .16 Urheilu . Sivu 11 Isohannin tila tarkastuksessa Kannuslaisisäntä siirtyi maidontuottajasta perunanviljelijäksi Veli-Matti Isohannin päätila on Kannuksen Märsylässä. Copeland (vas.), Reijo Kokko ja Arto Kallio olivat kiinnostuneita Kannuksesta, kukin omista lähtökohdistaan. . . . .2 Maakunta . Vastaavanlaisia mielenosoituksia ei ole aiemmin järjestetty Kalajoella, Kannuksessa tai lähialueilla. . . . . Perunanviljelyssä lähdetään aina liikkeelle puhtaalta pöydältä, sillä peruna ei koskaan jää ylivuotiseksi. . Vajaat 40 vuotta sitten Kokkolan seudulta pystyi kokoamaan vaikkapa neljän miehen koko maajoukkueen kansainvälisiin koitoksiin. . . . . . . Olimme mukana, kun kaksi Pohjanmaan TE-keskuksen EUtarkastajaa teki heinäkuun lopulla Isohannin mailla kokotilatarkastuksen, jossa selvitettiin viljelijän hakemien EU-tukien perusteita. . Reilut satakunta aktivistia pysyi heille osoitetun alueen naruaidan takana, mistä he ilmaisivat mielipiteensä lakanoita ja kylttejä heiluttaen sekä iskulauseitaan huutaen turkistarhaajien golfatessa kentällään. . . Sivu 17 Yhteislenkeiltä sai voimaa Aikoinaan Unto Hautalahti polki pyörällä kilpaa tuhansia kilometrejä. Copeland puolestaan katseli lauantaisella kiertoajelullaan lapsuudenmaisemiaan sen lapsen silmin, jonka tiet veivät sodan ja sattumien vuoksi ensin Ruotsiin ja sitten Amerikkaan. . . Nyt maantie vetää puoleensa vain kuntoilumielessä. . . . . . . . . .9-12 Mielipide . Molemmilta jäi vain yksi kiekko 75:stä särkemättä. . . Sunnuntaina ammutaan vielä 50 laukausta ennen kuin kuusi parasta pääsee finaaliin. . . . . .23 Sarjakuvat . . Neljäkymmentä suomalaista rauhanturvaajaa perusti viiden panssaroidun miehistövaunun tukemina valvonta-aseman Taibeen vastapäätä Israelille kuuluvaa Metullan rajakaupunkia. . . . . . . Avauspäivän jälkeen kärjessä ovat Lohtajan Metsästysseuran Janne Himanka ja MA:n Panu Valjakka. . .14-15 Sää . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Kannusta lapsen silmin s Teatterialan ammattilainen Reijo Kokko haikailee takaisin synnyinseuduilleen Kannukseen. . . . .8 Sunnuntai . . . . Mielenosoituksen takana ei ole mikään järjestö, vaan tapahtuman olivat järjestäneet yksittäiset eläinaktivistit. . . . . – Perunaa on mielenkiintoista viljellä ja tykkään katsella, kun peruna kukkii. . . Hiekkasärkkien golfkentän lisäksi aktivistit osoittivat mieltä läheisellä turkistarhalla. . . . . . . . . . . . . Kalajoelta ryhmä jatkoi matkaansa maatalouden tutkimuskeskuksen turkistutkimusasemalle Kannukseen. . Korpelassa syntynyt William R. . . . . .5-7 Ulkomaat . Tuskin esimerkiksi minä olisin jaksanut harjoitella niin kovaa, jollei olisi ollut kavereita treenaamassa, Rooman 1960 olympialaisiinkin päässyt Unto Hautalahti kertoo. . . . . . .3-4 Kotimaa . . .22 Kulttuuri . Hän opettaa opettajia opettamaan. . . . . . . . . Kaikkien maiden munat pantiin samaan koriin ja pyrittiin minimoimaan riskit. Sivu 8 Himanka kärjessä SM-skeetissä s Viikonloppuna ratkaistaan Pietarsaaressa JSF:n järjestämissä kisoissa miesten skeetin SM-mitalien kohtalo. . . Sivu 3 Eläinaktivistit osoittivat mieltä Eri puolilta Suomea saapuneet eläinaktivistit järjestivät turkistarhauksen vastaisen mielenosoituksen Kalajoella lauantaina. . . . . Kuva: Jukka Lehojärvi +20 +19 +19 Hannu Lehto KOKKOLA (KP) Kokkolalainen Pia Sundstedt on tällä hetkellä suomalaisista menestynein pyöräilijä kansainvälisissä kilpailuissa. . Kuva: Jukka Lehojärvi Heta Ängeslevä KALAJOKI (KP) Eläinaktivistit järjestivät turkistarhauksen vastaisen mielenosoituksen lauantaina Kalajoella turkistarhaajien golfin SM-kisojen yhteydessä. . . . . . . Kokkolalaisten menestyminen pyöräilykilpailuissa ei ole kuitenkaan ainutlaatuista. . . Operaatio, jonka arveltiin kestävän kaksi päivää, saatiin valmiiksi muutamassa tunnissa. . Kannuksen kaupungin johto kuljetti 70:ää entistä kannuslaista hyöty mielessä yrityksissä ja Leppilammen kyläpäivillä. . . . Talven kylmyys tappaa tehokkaasti tuholaiset ja kasvitaudit ja lajikkeita voi istuttaa samalle lohkolle monena vuotena peräkkäin, koska talven aikana maahan jääneet siemenet tuhoutuvat. . . Kuva: Jukka Lehojärvi. . Sivu 18 Sunnuntai A B Tänään . . . . . . Isohannin mukaan Suomen talvi ja maan jäätyminen antavat erinomaiset olosuhteet perunanviljelyyn. YK perusti toistakymmentä uutta valvonta-asemaa. . . . Ympäri maata saapuneet aktivistit olivat lähteneet liikkeelle edellisenä iltana kolmella bussilla Helsingistä ja Turusta ajaen eri reittejä Kalajoelle. . . . Kuva: Jukka Lehojärvi Turkistarhausta vastustettiin Kalajoella ja Kannuksessa William R. .25 Tv, Radio . – Yhtenä voimatekijänä meillä oli yhteislenkit. . . . . . Sivu 9 Rahaa ja eksperttejä Tansaniaan Anders Lönnqvist opettaa tansanialaisia opettajia. . . . . . Kokkolassa kansakoulunsa käynyt Anders Lönnqvist työskentelee Tansaniassa Suomen opetusministeriön neuvonantajana. . . . . . .26-27 IRTONUMERO 7 MK Nro 214 SUNNUNTAINA 6. ELOKUUTA 2000 Tänään Ulkomaat Urheilu Sisältö Sääennuste 6-10 m/s Sivu 16 Mari Hautamäki (KP) Terveydenhuollon ja opetusalan kehitysyhteistyölle on valmistumassa suunnittelupaketti, jolla uudistetaan rahallistaja asiantuntija-apua köyhille maille. – Nykyään toimitaan kohdemaan ehdoilla. Suomalaisten aktivistien lisäksi paikalla oli ihmisiä ainakin Ruotsista sekä Ranskasta
Paitsi tiepiirejä on yhdistetty, on hallinto ja tuotanto eriytetty toisistaan. 0600 16 316 Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Viikon rupeama vierähtää kesälomista myös oman metsäpalstan risusavotoinnissa. – Siinä on iso työ saada etelän päättäjät ymmärtämään nämä pohjoisen tarpeet. En tarvitsekaan lääkärin reseptejä, saan hoidon taiteen kautta. – Hän eli niin köyhää elämää kuin vain voi, ja kuoli vain 35 -vuotiaana keuhkotuberkuloosiin. Yhtyeen Turun keikka houkutteli paikalle myös ulkomaisia median edustajia. 2 riviä, sis. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Taide on tosin minulle sekä taakka että lahja. Viimeinen vaihe oli tuotannon liikelaitostaminen. Toivoisin, että teosten katsojat pysähtyisivät miettimään, onko esimerkiksi se markka niin tärkeää yötä päivää, Perhossa syntynyt Itäniemi selvittää teostensa taustoja. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. t. Viimeisten vuosien aikana on koko Tielaitos kokenut täydellisen organisaatiomuutoksen. (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Terveyttään Vuolteenaho vaalii monipuolisen liikunnan avulla. Ideasta teokseksi Itäniemen töillä on mielenkiintoisia nimiä, kuten esimerkiksi Mielipuolen päiväkirja, Enkelin kuolema tai Mä oon tällainen kulkukoira. Mukana on niin akvarellityyppisiä tauluja kuin metallista ja puusta tehtyjä töitä. Joskus on tuntunut siltä, että reki on roivannut hevosta, kun virkamiehet eivät ole aina malttaneet odottaa poliittisia päätöksiä muutosvimmassaan. kotimaan introvertti tuttavuus Jimi Tenor sekä brittiläinen Luke Slater. Hänen mielestään viime vuosien rahoitus on ollut pohjoiselle Suomelle epäoikeudenmukainen. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. MM-hopea heltisi heinolalaiselle Kai Jentalalle ajalla 11,59 ja pronssia nappasi Kausalan Petri Ovaskainen ajalla 9,56. 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Koneisto-tapahtuman tuottaja Tommi Loimovuori arvioi perjantain yleisömäärän jääneen hieman alle viidentuhannen. Perjantain vetonaula oli suomalainen vientivaltti Bomfunk MC's, joka tällä kertaa esiintyi ilman tanssijoitaan. MM-hikoilua nähtiin Heinolan upouudella kesäteatterilla, jonne sopii viitisentuhatta katsojaa. Tielaitoksesta hän hyppäsi välillä yksityisen palvelukseen runsaaksi kuudeksi vuodeksi. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 15.5.2000 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein 12 kk 1020 mk 12 kk 1095 mk 6 kk 520 mk 6 kk 574 mk 4 kk 350 mk 4 kk 390 mk 3 kk 265 mk 3 kk 297 mk 2 kk 180 mk 1 kk 99 mk Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. – Joidenkin mielestä työtkin saattavat olla sekavia, mutta ne ovat näköisiäni. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Käytännössä se merkitsee jatkuvaa taistelua tiemäärärahoista laajan Oulun tiepiirin alueelle. (06) 827 2000 ark. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. – Nämä ovat todella yhtenäiset tilat. Vaikka hän voisi periaatteessa jättäytyä eläkkeelle 60 vuotta täytettyään, ei hän sitä vaihtoehtoa ole vielä harkinnut. Ymmärrän kyllä moraalittomuuden, jos se on piikki yhteiskuntaa kohtaan. Normaalius ei siellä enää riitä, joten on mukava kiertää näitä sivistyneempiä seutuja välillä. Alkuerät saunottiin perjantaina ja finaalit lauantaina. Miesten MM-löylyttelijäksi kruunattiin helsinkiläinen Leo Pusa, joka kellotti ankarissa löylyissä ajan 12 minuuttia ja 5 sekuntia. Sekatekniikalla valmistetuissa tauluissa Itäniemi on käyttänyt apunaan muun muassa polttamista ja kuumentamista. Konerytmien juhla käynnistyi perjantaina Kupittaan festivaalialueella hillitysti. – Siinä sitä onkin tekemistä, sillä Keski-Pohjanmaan piiri oli yksi maan tehokkaimmin hoidetuista tiepiireistä vuoden -93 alussa tapahtuneeseen lakkauttamiseen asti, rakennusneuvos huokaa. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Ensimmäistä kertaa saunotun Suomi–Ruotsi-maaottelun voiton otti Suomi murskaluvuin 15–7. 480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Muiden mielipiteisiin en voi vaikuttaa, Itäniemi toteaa. Työkunto ja taistelutahto pohjoisen Suomen puolesta ovat miehellä vielä kovat. Erilaisissa töissään Itäniemi kuvaa katsojille todellisia selviytymistarinoita, joita ihmiset ovat hänelle kertoneet. 0204 52 1058 Pedersöre, Larsmo: ma-pe 7-9 . – Se oli vastenmielinen homma, hän toteaa vieläkin, vaikka sai itse siirtyä Kainuun piirin mukana tiejohtajaksi Oulun piiriin. 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Itäniemi harmittelee, että runoilija on alkanut saada tunnustusta vasta nyt. – Se taakka, joka on annettu, pitää kantaa. Kuva: Hanne Yli-Parkas TURKU (STT) Elektronisen musiikin ja dj-kulttuurin tapahtuma Koneisto tarjosi Turussa viikonloppuna kahden päivän aikana noin 100 live-esitystä ja 50 dj:tä. Mutta sillä tavalla ei saa enää tervettä, tavallista yleisöä, Itäniemi kommentoi. Ilmoitushinnat 1.1.2000 alkaen mv 2-v 4-v 3. Hieman paradoksaalista oli sitten se, että Vuolteenaho määrättiin laatimaan suunnitelmaa pienempien tiepiirien yhdistämiseksi suurempiin, sisälsihän toimeksianto muun muassa "omien" piirien lakkauttamisen. Siitä hän sanoo olevansa tyytyväinen, että määrärahojen laskeva suunta on kääntynyt tänä vuonna jo hiukan nousevaan suuntaan ja ensi vuoden budjettiesityksen mukaan saataisiin jo kunnollinen tasokorjaus, kun rahoitus kasvaa 21 prosenttia. Koneistotapahtuma soi konerytmein. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Levikki 29 262 (LT 5/2000) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola . Pohjois-Suomea rakennettiin silloin hurjaa vauhtia ja töitä oli hyvin tarjolla, hän muistelee. Itäniemi valitsi näyttelyn paikaksi Kannuksen galleriatilojen vuoksi. – Motivaatio oli silloin kova. Kuva: Osmo Vasala 60-vuotias HEINOLA (STT) Kuten saunan isänmaalle sopiikin, Suomi juhli lauantaina Heinolassa päättyneissä löylynheiton MM-kisoissa. Kun työn saa valmiiksi, se vapauttaa. Hänen mukaansa Seinäjoen pohjoispuolelta on vaikea löytää parempaa paikkaa teoksille. 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Sieltä Vuolteenaholle kävi kutsu takaisin Tielaitokseen, tällä kertaa Kainuun tiepiirin piiri-insinööriksi. Esko Kosola Sydämelliset onnittelut kultahääpäivän johdosta Ailille ja Kaleville 6.8.2000. – Tämä on ollut raskasta aikaa koko Tielaitoksen väelle. Ainoana MM-mitalina ulkomaille matkasi naisten pronssi, jonka otti Viron Svetlana Krutova ajalla 7,14. Merkkipäivänsä kynnyksellä Vuolteenaho sanoo olevansa kaikesta huolimatta tyytyväinen siihen, että muutosruljanssi on jo ohi ja Tielaitokseen alkaa palata työrauha. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Se ajankohta ei ole vielä näkyvissä. Olen matkoilla. Työni ovat tarinoita aivan tavallisista ihmisistä, jotka eivät halua tehdä numeroa itsestään, joten minä teen heistä numeron nimettömänä. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Näyttelyssä on myös Edith Södergranin muistoksi tehty veistos. (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@keskipohjanmaa.kpk.fi Toimitus: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.com Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Maaottelun paras saunoja oli Suomen Kimmo Turunen ajalla 4,56. EN VIETÄ MERKKIPÄIVÄÄNI Paul Åkerlund Kihlauduimme 1.7.2000 Firenzessa Susanna Pouttu & Ilkka Suni Kihlauduimme Zakynthoksella 27.7.2000 Camilla Kiviniemi & Stefan Kåla Kii ttäe n Ann i Tyttö 25.7 Susanne ja Sören Björkskog, Kokkola 25.7 Arja ja Matti Kyllönen, Kärsämäki 26.7 Tiina Jääskeläinen ja Jari Liedes, Kokkola 27.7 Taru ja Janne Huhtala, Sievi 27.7 Marketta Nissilä ja Sten Höglund, Pietarsaari 27.7 Sari ja Petri Kujala, Halsua 27.7 Maria ja Marko Sorvish, Kokkola 28.7 Hannele ja Anders Björkstrand, Kokkola 29.7 Maarit ja Teemu Ahola, Sievi 29.7 Carola Brunell-Niemi ja Juho Niemi, Kokkola 29.7 Tuula ja Harri Lahti, Halsua 29.7 Ritva ja Kai Rahkola, Kalajoki 31.7 Maarit ja Lauri Ylikoski, Nivala 1.8. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . Kannuksen Galleria Justuksessa sunnuntaina avattavassa Itäniemen näyttelyssä on töitä vuodesta 1993 vain muutama päivä sitten valmistuneisiin. On jännittävää huomata, kuinka kauan idea saattaa pyöriä mukana. – Ihmiset haluavat puhua aina jollekulle, jolla on keskustelutaitoa. Vapaaksi taiteilijaksi jäänyt Itäniemi ei pidä tärkeänä sitä, elättääkö työ. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . – Se asia tulee eteen sitten, kun koen olevani kehityksen jarruna, hän naurahtaa. Lauantaina Koneiston yhteensä yhdeksällä estradilla musisoivat mm. Maanantaina 60 vuotta täyttävä Vuolteenaho on tehnyt pitkän "tietyön" nykyisen Oulun tiepiiriin alueella. 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . Sukulaisia ja muita ystäviä varten hän pitää pannua kuumana kotonaan klo 18 alkaen. brittiläinen Les Rythmes Digitales. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Puolittain lasiseinäiset kilpasaunat olivat teatterin esiintymislavalla. Juuri Keski-Pohjanmaan tiepiiri oli hänen ensimmäinen harjoittelupaikkansa hiukan ennen vuonna -66 tapahtunutta valmistumistaan. Se oli rakennuspäällikön pesti jättimäisessä Kostamuksen rakennusprojektissa. Itäniemen teoksissa tarinoita Itäniemi kertoo jokaisen teoksissa kuvatun selviytymiskertomuksen kasvattavan ja antavan uutta voimaa, vaikka tarinat eivät ole kirjallisuuspalkintoja voittaneetkaan. Sekä miesten että naisten MM-tittelit jäivät Suomeen, minkä lisäksi rakas vihollinen Ruotsi nujertui löylymaaottelussa. Hän kertoo tuntevansa monia maanviljelijöitä, jotka eivät voi elättää itseään ja perhettään pelkällä maanviljelyksellä. – Hyvässä kunnossa oleva tieverkko on paikkakunnan kehityksen edellytys. Festivaalialueelle mahtui 15 000 henkeä. Mitalissa on aina molemmat puolet, ja se kasvattaa, hän muistuttaa. Sitä on nykypäivänä hyvä muistella, vaikka tänä päivänä ei tietenkään tarvitse ryhtyä ilman vaatteita elämään, Itäniemi huomauttaa. Tielaitoksen pitäisi pystyä paljon nopeammin reagoimaan kulloisiinkin kehitystarpeisiin, ettei käy niin kuin esimerkiksi Oulun seudulla on käynyt; teknologiayritysten hurja kasvu on tehnyt joistakin liikenneväylistä pahoin ruuhkaisia. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . Rytmikekkeri sujui rauhallisesti myös sikäli, että juhlan ensiapupisteessä kävi perjantain aikana vain kymmenkunta festivaalivierasta. Heinolassa nyt toisen kerran pidettyihin löylynheiton MMkisoihin ilmoittautui yli 60 kilpailijaa kuudesta eri maasta. Viimeksi mies bongattiin muutama viikko sitten hölkkäämässä puolimaratonia Kööpenhaminan ja Malmön yhdistävällä uudella sillalla. Diplomi-insinöörin paperit hänelle lyötiin kouraan Oulun yliopiston rakennusinsinööriosastolta järjestyksessään seitsemäntenä koko yliopiston historiassa. Katariina ja Lassi Hed, Helsinki Poika 20.7 Sanna ja Janne Nivala, Nivala 22.7 Pia ja Jussi Olkkonen, Vantaa 23.7 Satu ja Mikael Granholm, Teerijärvi 25.7 Raija Puotinen ja Juha Saukkosaari, Kokkola 26.7 Satu ja Esa Myllykoski, Kokkola 27.7 Nata ja Marko Ojala, Kokkola 28.7 Jaana ja Janne Myllymäki, Kalajoki 1.8 Niina ja Manne Koskinen, Kokkola 2.8 Sinikka ja Juha Jokinen, Sievi Osmo Vasala OULU (KP) Oulun tiepiirin tiejohtaja, rakennusneuvos Esa Vuolteenaho kokee virkaansa kuuluvaksi asiaksi oman reviirinsä puolustamisen. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Lauantain Loimovuori arvioi olevan perjantaita vilkkaampi. sivu 12,20 12,90 14,30 tekstissä 11,10 11,70 13,00 tekstin jälkeen 11,10 11,70 13,00 takasivu 12,20 12,90 14,30 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Hopeaa sai imatralainen Annikki Peltonen ajalla 7,29. Nivalalaissyntyinen Vuolteenaho pitää suurena haasteena entisen Keski-Pohjanmaan tiepiirin alueen teiden hoitoa Oulun läänin eteläosassa. – Detaljit saattavat olla parikin vuotta mielessä, joista sitten muodostuu työ. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. 8.00-16.30 Painopaikka KP Paino, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Hänen mielestään jokaisen kannattaisi tutustua Södergranin työhön. Bomfunk MC'sin lisäksi Turussa nähtiin perjantaina mm. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Tiemies pohjoisen puolesta Tiejohtaja, rakennusneuvos Esa Vuolteenaho aikoo jäädä eläkkeelle heti kun kokee olevansa työssään kehityksen jarruna. 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . Kummastakin maasta mittelöön osallistui kolme miestä, joista suomalaiset veivät kisan sijat yksi, kaksi ja neljä. 2000 s KESKIPOHJANMAA Perhealbumi Kihlautuneet Kiitokset Merkkipäivät Onnittelut EN VIETÄ MERKKIPÄIVÄÄNI. On suorastaan hämmästyttävää, kuinka aidosti Helsingissä uskotaan Pohjois-Suomen saavan määrärahoista enemmän kuin tänne kuuluu, sanoo Vuolteenaho. alv) Perhealbumi erillisen hinnaston mukaan Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,50 mk/pmm Määräpaikkakorotus 0,30 mk/pmm Laskutuslisä 20,Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Loimovuoren mukaan yleisöä oli hyvinkin tarkasti sen verran kuin järjestäjät odottivatkin. Näyttely kestää elokuun viimeiseen viikonloppuun saakka. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. – Tosin maakunnan päättäjien on vaikea hyväksyä sitä, että lisärahoitus menee pääosin Oulun seudun pääväylien laajentamiseen, toteaa Vuolteenaho. Naisten MM-tittelin vei hollolalainen Katri Hämäläinen ajalla 7,36. 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . Sana: "Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä! Ja yhtäkkiä, kun he katsahtivat ympärilleen, he eivät enää nähneet siellä ketään muuta kuin Jeesuksen yksin. Luonto on hänelle myös tärkeä harrastusten tyyssija, milloin metsästyksen ja kalastuksen, milloin sienestyksen ja marjastuksen muodossa. Syntymäpäivän virallinen vastaanotto on järjestetty Oulun upseerikerholla maanantaina klo 10 alkaen. Suomi juhli löylynheiton MM-kisoissa Hanne Yli-Parkas KANNUS (KP) Alahärmäläisen kuvataiteilijan Jarmo Itäniemen mukaan jokainen voi tehdä ruohonjuuritasolla osansa syrjäytyneiden puolesta, vaikka koko maailmaa ei saisikaan kerralla pysäytettyä. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Lapset ja lastenlapset perh. Koneiston musiikkiantiin niin ikään lukeutuivat kotimaassa nopean nousun tehnyt Kemopetrol sekä kanadalainen Richie Hawtin. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . 442 572 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . Mark: 9:7–8 Aurinko nousee: Kokkolassa 4.53, (pimeä päättyy 3.37), Helsingissä 5.12 ja Sodankylässä 4.02 Aurinko laskee: Kokkolassa 22.11, (pimeä alkaa 23.25), Helsingissä 21.38, Sodankylässä 22.34 Nimipäivät huomenna: Lahja ja Yrsa, ortodokseilla Tarmo Nimipäivät tänään: Toimi, Keino ja Sixten Tänään Syntyneet Sunnuntaina 6.8. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 7,10 Aluesivut mv 5,60, 2-v 5,90, 4-v 6,50 Urheilumuistio 5,60 Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 590,-; värillinen 650,Miljoonamarkkinat (ti,to,la) 25,-/rivi (min. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie , 69700 Veteli . Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Eteläväylä, Kokkola. Lisäksi isommissa kaupungeissa pitää tehdä aina jotain moraalittomampaa, että pääsee taiteilijana tunnetuksi. Hän kertookin, että usein pelkät nimet tulevat ensimmäisenä mieleen, kunnes siitä on tehtävä teos. (06) 827 2234, . Talvisin kertyy noin 1000 hiihtokilometriä ja sama matka tulee juostuksi kesäisin
– Pari-kolme vuotta sitten ensimmäisten tarhaiskujen jälkeen asensimme valvontalaitteet ennaltaehkäisemään rikollista toimintaa. Vastaavanlaisia mielenosoituksia ei ole aiemmin järjestetty tällä alueella. Mies oli poliisin mukaan sammunut aikaisemmin yöllä Vaalan keskustassa. Osa mukaan lähteneistä ihmisistä ei varmaankaan tiedä, mitä turkistarhauksessa tapahtuu. – Tietysti toiset tietävät turkistarhauksesta enemmän kuin jotkut toiset, mutta mukaan lähtemisen syyksi riittää myös tieto siitä, että tarhaeläinten elinolosuhteet ovat huonot. Vaalassa kaadettiin yli 300 hautakiveä. Helsingin yliopistossa dosenttina työskentelevä Copeland lupasi ainakin tulla luennoimaan, jos niin halutaan. Kuvat: Jukka Lehojärvi Eläinaktivistit tukkivat tien mielenosoituksessaan Kalajoen Hiekkasärkillä lauantaina. Helsinkiläinen Vesa Hyttinen toimi yhtenä tapahtuman järjestäjistä. Hollannissa kettujen tarhaus on jo kielletty, Englannissa asia on työn alla. – Yksi poliisin tehtävistä on valvoa, että mielipiteitään saa esittää vapaasti. Kannus lähetti kutsukirjeen 400:lle. Hänen alaansa ovat Venäjän ja Kiinan historiat. Vaalan poliisi on ottanut kiinni yhden nuoren miehen teosta epäiltynä. Kestilä uskoo, että eläinaktivisteja vaivaa tiedon puute. Poliisi ei ole aktivistien eikä turkistarhaajien puolella, vaan valvoo yleistä järjestystä. Hän vakuutti myös, ettei saatananpalvonnalla ole mitään tekemistä asian kanssa, ylikonstaapeli Toivo Holappa kertoi. – Taustalla on ajatus, että entisiä kannuslaisia asuu eri puolilla Suomea, eri elämäntilanteissa ja enemmän tai vähemmän vaikutusvaltaisissa asemissa. Hyttisen mukaan aktivistit eivät kärsi tiedonpuutteesta. Miksei Lestijokea maisemoida. Olemme valmiita keskustelemaan aktivistien kanssa, mutta ongelmana on se, että heille ainoa oikea vaihtoehto on tarhauksen lopettaminen kokonaan. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat Maakunta 3 KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 6.8. Mutta kritiikkinä kysyn, miksei Lestijokea maisemoida edes keskustan kohdalla. Poliisin kiinniottama paikkakunnalta kotoisin oleva 19-vuotias mies on alustavissa kuulusteluissa tunnustanut teot. Vieraiden yhteinen päivä huipentui illanviettoon Leppilammin kyläpäivillä. Yrityskäynneillä käytiin Ricdon Oy:ssä ja Eskopuussa. Turkistarhaus on kuitenkin tärkeä maaseudun elinkeino, joka työllistää tuhansittain ihmisiä. Radikaalien eläinoikeusliikkeiden ansiosta on jo saatu tuloksia aikaan. Leena Hjelt KANNUS (KP) Miten Kannus voisi hyötyä niistä ihmisistä, joilla on jonkinlaiset, vaikka vain löyhät ja kaukaisetkin siteet kaupunkiin. Eläinaktivistit vastaan turkistarhaajat Yhteisymmärrystä ei löydy Turkistarhaaja Markku Kestilä (vas.) sekä eläinaktivistit Vesa Hyttinen ja Kaisa Lappalainen keskustelemassa turkistarhauksesta. Ryhmissä tilanteita väritetään ja silloin jutut paisuvat. – Esko Ahosta haluan sanoa sen verran, että hän tekee oikein lähtiessään lataamaan akkujaan Harvardiin. Myös hautausmaalla sijaitsevaan kappeliin oli tunkeuduttu. – Tällainen päivä on hyvä idea, vaikkei siitä jäisi muuta kuin hyvä mieli. Kutsuvieraat tutustuivat päivän aikana muun muassa videolla Pouttuun ja Kannustaloihin. Vaikka Pouttu täällä vastaa Nokiaa, Kannus on täydentänyt palapeliään muilla yrityksillä. – Kyllä reilut sata mielenosoittajaa herättää jo huomiota ja saa monet ihmiset ajattelemaan asioita. Pyyteellisesti ja pyyteettömästi Entiset kannuslaiset kaupungin vieraana yrityskierroksilla Noin 70 entistä kannuslaista tutustui muun muassa Kannuksen yrityselämään. Päivän mittaan ryhmä osoitti mieltään heiluttamalla kylttejä, huutamalla iskulauseita ja töräyttelemällä torvia. – Mies kertoi, ettei teolla ollut mitään motiivia eikä järjellistä syytä. – Näitä nuoria katsellessa tuntee lähinnä sääliä. Aamuvarhaisesta asti liikkeellä olleet aktivistit olivat tuoneet mielipiteensä julki ensin kalajokisella turkistarhalla, jonka jälkeen he vaelsivat Hiekkasärkkien golfkentälle. Hänen työpaikkansa on Oulussa toimiva Nokian tukiasematehdas, jossa hän on tuotannon testauspuolen vetäjänä, lyhyemmin jaospäällikkönä. – Yllätyin iloisesti kutsusta ja odotin vierailulta paljon. Pyhäjokinen pitkän linjan turkistarhaaja Markku Kestilä suhtautui järjestettyyn mielenosoitukseen tyynesti. – Turkistarhaajien keski-ikä on jo korkea, ja harva nuori enää haluaa jatkaa isiensä työtä. Copelandille kutsu saapui oivaan aikaan, sillä he pohtivat juuri vaimonsa kanssa, mitä tehdä ja minne mennä 40-vuotishääpäivänään. Tämä kysymys oli taustalla lauantaina, kun noin 70 entistä, kutsuttua kannuslaista tutustui seutuun, sen ihmisiin ja yrityksiin tänä päivänä. Kuva: Jukka Lehojärvi VAALA (STT) Vaalassa Kurikkavaaran hautausmaalla kaadettiin lauantain vastaisena yönä noin 350 hautakiveä. Teatterialan ammattilainen Reijo Kokko puolestaan tuli Kannukseen aivan toisenlaisin ajatuksin. Copeland syntyi Korpelan kylässä, mutta lähti sieltä sattumien ja sodan vuoksi ensin Ruotsiin ja lopulta Amerikkaan. 8611 920 (ma–ti 10–17) KANNUS Tukkitie 2 puh. Valvontalaitteet tarhalta kuitenkin löytyvät, varmuuden vuoksi. – Turkistarhausta ja sen toimintaa kehitetään koko ajan. – Olin nuorempana palokunnalla hommissa ja kiersin näitä paikkoja. 06-8328700 S-MARKET AVOINNA TÄNÄÄN KLO 12-18 S-MARKET AVOINNA TÄNÄÄN KLO 12-18 3 kpl 10,00 10,00 KOKKOLA Tehtaankatu 1 puh. Turkistarhaus ei kiinnosta enää nuoria. Arto Kallio jätti kotikaupunkinsa vasta 1984 kirjoitettuaan ylioppilaaksi ja päästyään opiskelemaan. Yksittäiset eläinaktivistit olivat puuhanneet mielenosoitusta aktiivisesti muutaman viikon ajan, tapahtuman mainostaminen oli kuitenkin aloitettu jo kesäkuun puolella. Torpan mukaan mielenosoitus sujui hyvin ja rauhallisesti. Hän tekee parhaillaan arvioita elämästään ja saapui hakemaan valaistusta ja vastauksia suuriin kysymyksiin, kuten siihen, löytyisikö hänelle tältä alueelta markkinarakoa kulttuurin kentällä. Suomeen, Helsinkiin, hän palasi 60-luvulla tekemään väitöskirjaa. Johdattelijoina olivat kaupunginjohtaja Päivi Laajala ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Erkki Koivisto. Ei mielenosoitus kuitenkaan provosoi meitä tarhaajia minkäänlaiseen toimintaan. Me emme kerää paikallaolevien nimiä, mutta jaamme kullekin monisteen, jonka he voivat niin halutessaan palauttaa. Herättyään hän oli lähtenyt kävelemään 9 kilometrin päässä olevaan kotiinsa. Tällaisesta tapahtumasta on meille hyötyä, sillä pääsemme esittelemään elinkeinomme asialliset puolet. Ehkä näin saamme luotua uusia yhteyksiä ja yhteistyötä. Copeland oli aivan ihmeissään ja yllättynyt kirjeestä. Hyttinen uskoo, että Suomessakin päästään samaan tulokseen. Hyttinen ei lähde arvioimaan yksittäisen tapahtuman vaikutusta, mutta uskoo asiaansa täydellisesti. Sopuun ei kuitenkaan päästä. – Aion kyllä palauttaa lomakkeen, Kallio tuumasi, muttei vielä osannut vastata, miten hän voisi hyötyä osaamisesta Kannuksessa ja Kannus vastaavasti hänestä. – Ei tämä tällainen ole mitenkään mukavaa kuultavaa, mutta onhan heillä täysi oikeus ilmaista mielipiteensä. Kestilä kertoo olevansa valmis esittelemään omaan elinkeinoaan. 8311 000 (ma–pe 9–17) KAUSTINEN Kaustintie 5 puh. Asumme kylmällä alueella ja tarvitsemme turkiksia, Kestilä selvittää. Varsinaisia järjestyshäiriöitä ei tapahtumapaikalla kuitenkaan nähty, mielenosoitus sujui varsin rauhallisissa merkeissä. – Oli ilmeisesti sen takia joitakin aggressioita, koska oli ohi kulkiessaan rikkonut erään kaupan tuulikaapin ikkunan ja vähän myöhemmin huoltoaseman ikkunan, Holappa vahvisti. Komisario Timo Torppa toimi mielenosoituksessa kenttäjohtajana. – Tulimme tänne kolmesta syystä, hääpäiväämme viettämään, sukulaisiamme tapaamaan ja katsomaan, miltä synnyinseutuni nyt näyttää, Copeland kertoi ja kuvasi Kannusta tänä päivänä elinkelpoiseksi, eläväksi paikaksi, jossa on paljon uutta, mutta jossa on ymmärretty säilyttää myös vanhaa. Pyyteetöntä tai pyyteellistä, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Erkki Koivisto piti tärkeänä, että homma hoidetaan fiksulla tavalla. 2000 TÄNÄÄN SUNNUNTAINA: POUTUN LENKKI 400 g (8,33 kg) MUISTATHAN 4 % BONUKSEN KALLENTORI 9-21 (18) Kallentorin kauppakeskus, Pitkänsillankatu 17, Kokkola Puh. Kokon kysymykseen yhtyi Copeland, joka ehdotti rannoille kävelyreittejä ja konsertteja suuren maailman malliin. Entisten kannuslaisten metsästäminen oli melkoista salapoliisityötä, ja esimerkiksi USA:ssa suurimman osan elämästään viettänyt William R. Hän haikailee jo takaisin synnyinseuduilleen kierrettyään maan teattereita erilaisissa hommissa näyttelijästä hallintojohtajana 36 vuoden ajan. Harvardin käyneenä Copeland tietää yliopiston valtavan haastavaksi ja ernomaiseksi opiskelupaikaksi. Kestilän turkistarhalle ei ole koskaan tehty tarhauksen vastaisia iskuja. 870 151 (ke–pe 10–17) http://www.nakomestari.fi Heta Ängeslevä KALAJOKI (KP) Turkistarhaajien SM-golfkisat saivat lauantaina uuden vivahteen, kun Hiekkasärkkien golfkentälle saapui reilut sata eläinaktivistia ympäri Suomen osoittamaan mieltä turkistarhausta vastaan. Tapahtumassa oli poliiseja Ylivieskan nimismiespiirin lisäksi myös liikkuvasta poliisista sekä muista piireistä. Kyllä nämä ovat nyt aivan eri firmoja kuin silloin, Kallio kommentoi päivän antia. Siellä oli vahingoitettu kolmea ruumisarkkua
Edessä olivat vielä illalla Leppilammen uimarannalla järjestetyt Wanhan ajan lavatanssit. Lauantaisilla perinnepäivillä esittäytyi myös sukututkimus, kun Suomen parhaasta sukututkimuskirjastaan palkittu sukututkija Matti Heiniemi kertoi Kannuksen ja erityisesti Eskolan alkuperäisasutuksen synnystä 1500-luvulta lähtien. Karppinen on viisitoistavuotisen tiepalvelu-uransa aikana huomannut liikenneasenteiden löystyneen sekä ajokulttuurin muuttuneen kiireisemmäksi ja itsekkäämmäksi. Vaikka matka oli pitkä, niin nuorten mielestä bussilla matkustaminen on paras tapa mennä leirille ulkomaille. 275,5.8., 19.8, la........................alk. 3 pv ...............................1.030,KYLPYLÄLOMAT Pärnuun 23.9. Lauantaina Leppilammella järjestetyt Wanhan ajan markkinat kiinnostivat suurempaa yleisöä kuin koskaan ennen kolmivuotisen historiansa aikana. Olisi ollut väärin rangaista Itävallan kotkajärjestöä ja sosiaalidemokraatteja siitä, että maassa on äärioikeistolainen hallitus. 4 pv. 1.720,Estonia 1 vko.................1.960,MINIRISTEILYT Tukholmaan Silja Europalla 19.8., 28.8., 2.9 ..................alk. Lapsen tappanut äiti mielentilatutkimukseen ANJALANKOSKI (STT) Vuoden tiepalvelumieheksi on valittu Autoliiton Kajaanin osastossa toimiva Pentti Karppinen. – Olemme lähettäneet tiedotteita ja kertoneet uudesta ehdosta tilakäyntien yhteydessä, mutta tiloille tulee nykyään niin valtavasti postia, että tiedote on varmaan joissain paikoissa hukkunut muiden papereitten joukkoon, Tikkanen harmistelee. 5 RAVINTOLAA 5 LAVAA SMOKIE (UK) Mike Estes (USA) Sounds of Ravintolat Lääkäripalvelut Esa Kaskimo, teksti Taku Nieminen ja Esa Kaskimo, kuvat Nuorten Kotkien 211 hengen leiriryhmä palasi tyytyväisenä ja väsyneenä Suomeen maailmanlaajuiselta leiriltä Itävallasta. Ja kun ruokaa on tarjolla ja se on hyvää, väkeä saapuu paljon ja se viihtyy pitkään. Myös suomalaisten lasten ja nuorten mielestä erimaiden ikätovereihin tutustuminen oli leirin parasta antia. Surma tapahtui Espoonlahden asuma-alueella tämän vuoden toukokuussa. Naiset antoivat työnäytöksinä kirnuamista ja separointia. Kuudentoista leirija matkapäivän aikana pysähdyttiin matkan varrella olleeseen kolmeen pääkaupunkiin Berliiniin, Prahaan ja Wieniin. – Keski-Pohjanmaalla on pari sataa luomutilaa, joista yli 90 prosentilla viljelysuunnitelma on varmasti kunnossa. 2000 s KESKIPOHJANMAA Matkailu Nuori mies kuoli kolarissa Kalajoki (KP) Yppäriläinen nuori mies kuoli lauantain vastaisena yönä klo 2.30 Kalajoen ja Metsäkylän välillä. Hundertwasserin suunnittelema talo jäi värikkäänä erikoisuutena mieleen. Leirin aikana tähän haasteeseen vastattiin monin tavoin. osa lapsista tykkäsi siitä. 130 miljoonaa lasta ei pääse kouluun ollenkaan. 06-831 4575, Tehtaankatu 8, Kokkola Silmätautien erikoislääkärit: • Ulla-Riitta Siponen • Elina Kronqvist • Christian Mörtenhumer • Heikki Aurekoski Pajalankatu 1, YLIVIESKA 08-425 551 Kantatie 1, KALAJOKI 08-460 061 Kuvi 18/88/MjMv VARAUSMAKSU 20 mk M A T K AT OI MIS TO TRAVE L AG E N C Y BUSSILOMAT KESÄ/SYKSY Nordkapp 24.8. 3 pv ....................................995,Narvik 15.9. Suomalaisryhmälle tarjoutui myös mahdollisuus tutustua yhteispohjoismaiseen suurlähetystöön. Osanottajia leirillä oli 29 eri maasta, joista kaukaisimmat saapuivat Perusta, Senegalista ja Intiasta. – Esimerkiksi viime vuonna teimme työnäytöksenä talon kengityksen eli vaihdoimme alahirret, mainitsee Alanko. Se on arkkitehtonisesti hyvin mielenkiintoinen, kun jokainen pohjoismaa on tuonut omia rakennusmateriaalejaan rakennukseen. Wienin ja Itävallan historiaan tutustuttiin Liisa Ungerin asiantuntevalla opastuksella. 3 pv. Leirin lähtöjuhlassa Turussa valiokuntaneuvos Pentti Arajärvi evästi Nuoria Kotkia olemaan uteliaita sekä edustamaan kunnialla Suomea ja suomalaisuutta. Leirille Nuoret Kotkat rakensivat saunan, ja itse Joulupukki vieraili leirin markkinoilla. – Ihmiset ovat ottaneet omakseen nämä juhlat, vaikka nämä tavallaan pidetään toisten nurkissa, yksityisten ihmisten kotipihoilla, sanoo Alanko. Tänä vuonna voimaan astuneen ympäristötuen sitoomusehtojen mukaan viljelijän on tehtävä kirjallinen viljelysuunnitelma ennen jokaista kasvukautta. 1.960,Estonia 1 vko.................2.170,7.10. Alsa ..............1.090,Saimaan kanava ja Viipuri 1.9. Nuoret Kotkat leireilivät Itävallassa Konferenssin jälkeen kaikki leirin osanottajat marssivat värikkäänä ja äänekkäänä kulkueena Wienin keskustassa. ...............................1.080,11.-12.8. Hänen mukaansa asiasta on tiedotettu maaseutukeskuksenkin toimesta, mutta kaikkia tieto ei ilmeisesti ole tavoittanut. Lasten oikeudet olivat vahvasti esillä eri yhteyksissä. Eritoten tänä vuonna oli satsattu ruokaan ja juotavaan, kun ensimmäistä kertaa paikalle oli pystytetty olutravintolakin. Vuosittaisia vapaaehtoisia kilometrejä on kertynyt parhaimmillaan yli 20 000. Lapsi löytyi kuolleena omasta sängystään Syyttäjä vaatii naiselle taposta 9 vuoden vankeustuomiota. Lyhyesti Mannerheiminaukio 1, KOKKOLA NOPEA PALVELU Ajanvaraus Puh. Poliisi epäilee alkoholilla olevan osuutta asiaan. Kylän aktiivin Tuomo Alangon mukaan porukkaa oli päiväohjelman päätyttyä noin kolme kertaa aiempaa enemmän. Lasten oikeuksien toimintapisteessä suomalaiset esittelivät artiklaa lapsen oikeudesta opetukseen. Henkilöauto ja traktori kolaroivat Kinnula (KP) Henkilöauto ja traktori kolaroivat perjantai-iltana puoli kahdeksan aikoihin Kinnulan keskustassa. Apteekkiin oli murtauduttu oven kautta, mutta saaliiksi oli saatu vain hyvin pieni määrä lääkkeitä. Koska viljelijät eivät välttämättä ole huomanneet tätä, on tarkastusten yhteydessä tullut ikäviä yllätyksiä, kun sanktio puuttuvasta lannoitussuunnitelmasta on useita tuhansia markkoja, Keski-Pohjanmaan maaseutukeskuksen luomuneuvoja Jari Tikkanen sanoo. Pesäpalo ja kyykkä, erilaiset suomalaiset laulut ja leikit, maakuntaruuat, salmiakki ja lakritsa sekä lettujen paisto olivat suomalaisten tuomisina leirille. 360,HOTELLIMATKAT Pärnuun 22.9, 3 pv. Useamman kymmenen tuhannen markan vauriot aiheuttaneessa saunapalossa säästyttiin henkilövahingoilta, vaikka talon emäntä oli palon alkaessa sisällä saunassa. Murto on yhä tutkinnan alla, joten tekijästä tai tekijöistä ei ole tietoa. Henkilöauton etukulma osui traktorin perävaunuun, mutta onnettomuudessa ei tullut henkilövahinkoja. – Voita tuli kaksi kiloa ja siihen tarvittiin 20 litraa maitoa ja ylimääräiset kahvikermat päälle, kehaisi Heino Rättyä, joka taitoi viikatteen terottamisen. Alsa ..................890,24.9. Lannoitussuunnitelman laatiminen ei ole Tikkasen mukaan monimutkainen tehtävä, ja viljelijä selviää siitä ominkin avuin. Berliinissä oppaina toimivat paikalliset Nuoret Kotkat. Leiriläiset olivat valmistellee ennakkoon esittelyjä eri maista ja niiden suurimmista kaupungeista. Pohjanmaan Nuoria Kotkia edustivat yksitoista kokkolalaista, viisitoista kälviäläistä ja yksi pietarsaarelainen. Leirillä eri maiden osanottajat asuivat ja toimivat yhdessä. Henkilöauto oli ajanut traktorin perässä ja lähtenyt ohittamaan vasemmalta puolelta. Suunnitelmasta käy ilmi kylvettävä kasvilaji ja lajike lohkokohtaisesti sekä suunniteltu lannoitus. Alangon mukaan perinteistä pidetään kiinni, mutta joka vuosi yritetään poimia historiasta uusia taitoja. – Koko päivälle odotamme yli tuhatta vierasta, povaili Alanko. 1.840,2.12. Yhtenä leiripäivänä kaikki osanottajat matkustivat Wieniin, jonka kaupungintalolla pidettiin lasten oikeuksien konferenssi. Hot. Siihen upposi 50 litraa maitoa, josta tuli 30 litraa herkullista perinneruokaa. Stroomi ...............755,29.9. Tutustuimme englantilaisiin, ruotsalaisiin ja itävaltalaisiin. Leppilammen kyläjuhlien juhlapaikalla asuu 11 asukasta unohtamatta 35:a maisemanhoitajaa, lammasta, jotka ovat jo syöneet pajukot pois. Lannoitussuunnitelma myös luomutiloille Leena Hjelt KANNUS (KP) Eskolan Kyläyhdistyksen järjestämillä Wanhan ajan Markkinoilla pidetään hyvä huoli omista ja vieraista. Huomionosoituksen saanut Karppinen toivoo autoilijoilta malttia ja toisten tiellä liikkuvien huomioimista. Kanssakäyminen tärkeää Nuorten Kotkien puheenjohtajalta Säde Tahvanaiselta kysyttiin ennen leiriä monen kertaan Itävaltaan matkustamisesta EU-boikotin aikana. Toivon vain, että tieto uudesta ympäristötuen ehdosta menee perille jokaiselle luomuviljelijälle, niin kenenkään ei tarvitsisi maksaa turhia sanktioita, Jari Tikkanen toteaa. Asenteiden löystyminen näkyy vuoden tiepalvelumiehen mukaan esimerkiksi tiemerkinnöistä piittaamattomuutena. Kyläläiset olivat paikalla, totta kai, mutta sen lisäksi myös kannuslaisia ja ihan ohikulkijoita, jotka olivat poikenneet Kokkola-Kajaani -tieltä. Itävallan leiriä oli valmisteltu usean vuoden ajan. Leirillä Itävallassa vietettiin kymmenen ikimuistoista leiripäivää 1 500 leiriläisen joukossa. Kahvila-kylttihoukutin toi heidät keskelle vireän kylän leppoisaa kyläpäivää. Leirin markkinoilla Suomen pöydässä tarjottiin erilaisia maakuntaherkkuja, karkkeja ja materiaalia. Toisen yppäriläisen miehen kuljettama traktori kaatui onnettomuudessa tiellä katolleen, jolloin nuori mies jäi puristuksiin katon ja tien väliin. Tutustumista pääkaupunkeihin Leirille matkustettiin busseilla Ruotsin, Tanskan, Saksan ja Tshekin kautta. Busseilla matkustettiin yli 5 000 kilometriä halki Euroopan. Työhön on kannustanut tiepalvelumiesten hyvä porukkahenki. Hot. Toisen perinneruuan, mutin oli tehnyt Väinö Myllylä, joka lahjoitti tuoton Eskolan kyläyhdistykselle. – Ihmisten välinen kanssakäyminen ei saa katketa. Hanna Kauppinen (KP) Luomutilojen EU-tarkastuksissa on tämän kesän aikana ilmennyt uuden ympäristötuen ehdoista johtuvia ongelmia. Salmiakki aiheutti jänniä ilmeitä. Tiepalvelu on ollut 57-vuotiaan Karppisen elämässä pitkään tärkeä. Pietarsaaren poliisi arvelee, että palo johtui rakennusvirheestä, sillä saunaa lämmitettiin entisöinnin valmistumisen jälkeen ensimmäistä kertaa. Suurlähetystö onkin noussut Top Ten -listalle Berliinin turistikohteissa. Teija Päivärinta ja Teemu Rasi tarjoamassa salmiakkia ja lakritsaa. Pohjanmaan leiriryhmään kuuluneiden Teija Päivärinnan ja Teemu Rasin mielestä leirimatka sujui hyvin. Syytteen mukaan äiti oli surmannut lapsensa tukehduttamalla. – Leirillä olimme koko ajan menossa. Leppilammella on perinteitä Wanhan ajan Markkinoilla leppoisa tunnelma Heino Rättyä näyttää kuinka viikatetta teroitetaan. Tyypillisimpiä ongelmia ovat sähköviat ja polttoainehäiriöt, kun ihmiset eivät Karppisen mukaan malta pysähtyä tankkaamaan. Stroomi .............755,3 h. Kahdeksan aikaan Bondsissa syttynyt tulipalo tuhosi ulkorakennuksen juuri entisöidyn saunan lähes kokonaan. Tällä kertaa Mäkitalon pihalla miehet esittelivät tahkolla teroittamista, sahan ja viikatteen teroittamista. 195,HOTELLIMATKAT Tallinnaan 8.9, 3 pv Hot. 4 pv ................................1590,Kirkkoniemi ja Pykeija 8.9. 06-822 5172, ma-to 9-17, pe 9-15, www.netti.fi/kpr -luuntiheysmittaus magneettikuvaus mammografia röntgen ja ultraäänitutkimukset SILMÄLÄÄKÄRIKESKUS Ajanvaraus, puh. Ilmeisesti saunan puurakenteet olivat liian lähellä savupiippua. 1.840,4.11. – Jos luomuviljelysuunnitelman on tehnyt tai uusinut tämän vuoden aikana, asia on kunnossa, mutta aiempina vuosina tehdyn luomuviljelysuunnitelman lannoitussuunnitelma ei ehkä ole riittävä. Erityisesti Sissin linna kiehtoi monia. Kuva: Leena Hjelt ESPOO (STT) Espoon käräjäoikeus määräsi perjantaina 12-vuotiaan tyttärensä taposta syytetyn yksinhuoltajaäidin mielentilatutkimukseen. Leiri edisti kansainvälistä kanssakäymistä ja suvaitsevaisuutta. Karppinen kehottaakin autoilijoita varaamaan matkaan riittävästi aikaa, jolloin myös ajamiseen on helpompi keskittyä. Vuoden tiepalvelumies nimettiin Anjalankoskella Autoliiton tiepalvelupäivillä. Tapasimme myös liettualaisia tuttuja aiemmilta leireiltä. RISTEILYT Tallinnaan Vana Tallinnalla 7.8., 28.8., 11.9, 25.9. Apteekkimurto Toholammilla Toholampi (KP) Toholammin apteekkiin murtauduttiin perjantain ja lauantain välillä aamuyöllä. Heiniemen esitys veti tuvan täyteen kiinnostuneita kuulijoita. Ulkosauna paloi Purmossa PEDERSÖRE (KP) Ulkosauna paloi lauantai-iltana Pedersören Purmossa. Mudaravilla 1 vko....alk. ma...alk. 4 Maakunta Sunnuntaina 6.8. Ilmainen perusopetus pojille ja tytöille sekä ilmainen kouluruoka ei ole itsestäänselvyys läheskään kaikkialla. Mudaravilla 1 vko....alk. Leirin aikana käynnistettiinkin jo valmistelut ensi kesän kansainväliselle leirille Englantiin. Bussilla oli kiva matkustaa, kun näki niin monenlaista matkan aikana. 3 pv Hot. Menomatkalla tutustuttiin Prahaan ja paluumatkalla Berliiniin. Vanhojen ehtojen mukaan riitti, että viljelysuunnitelma laadittiin vähintään kerran viisi vuotta kestävän ympäristötukisitoomuskauden aikana. Auton ollessa traktorin rinnalla, traktori oli kääntynyt yllättäen vasemmalle vilkuttamatta. Markkinoilla tarjoilimme salmiakkia ja lakritsaa. Mudaravilla 1 vko....alk. Tiepalvelumies toivoo toisten huomioimista. Mudaravilla 1 vko....alk. Kannuksen poliisin mukaan vielä ei ole selvillä, mitä lääkkeitä on viety. Matkan aikana ehtii tutustua muihin suomalaisiin sekä nähdä ja kokea paljon. Martat myivät punaista heraa, jota he olivat keittäneet kuusi tuntia
XXII LOHTAJAN KIRKKOMUSIIKKIJUHLAT Ohjelma tänään su 6.8. Äänioikeus vaaleissa on jokaisella 1.1.2000 metsänhoitoyhdistyksen toimialueella metsää omistaneella metsänhoitomaksuvelvollisella yhdistyksen jäsenellä. Så gråt ej vid min grav. Vi saknar dig så mycket. Esimerkiksi lähes kaikissa suurimmissa pankeissa käytetään psykologisia arviointeja henkilöstöä valittaessa. Vi ska ses igen! Du slapp alla plågor. Henkilöarviointeihin liittyvää lainsäädäntöä ei maassamme ole aiemmin ollut lainkaan. 22.03.1914 Sievissä k. Tarjolla lohikeittoa. Lisätietoja valtuuston vaalista saa Keskipohjan metsänhoitoyhdistyksestä p. 24.7.2000 Kokkolassa Kiittäen ja kaivaten Riitta Pasi Katja ja Ville äiti ja isä sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Me kutsumme häntä, mutta hän ei käänny enää, sillä hän on matkalla lapsuutensa metsiin. Suurissa yrityksissä on omat psykologit, jotka tekevät arvioita hakijoista. 10.11.1914 Kannuksessa k. Sundvik arvioi, että ulkopuolisten soveltuvuustestien käyttö on lisääntynyt kymmenen vuoden aikana. Eniten testejä palvelualalla Psykologi Lilli Sundvikin mukaan henkilöja soveltuvuusarviointeja tehdään eniten sellaisissa laitoksissa, joissa käsitellään isoja rahoja tai joissa on iso vastuu ihmisistä. Vi kan ej detta tro. Savon juhlinta huipentuu historiakulkueeseen ja maakuntajuhlaan ensi lauantaina sekä pääjuhlaan seuraavana päivänä Kuopiossa. Lähtösi vaikea kestää on, surumme suuri ja sanaton. 06-8350 730, sähköposti pentti.vuollet@keskipohja.mhy.fi Keskipohjan metsänhoitoyhdistyksen vaalitoimikunta Rakkaamme Kaarlo Immanuel PELTOLA s. Kaustisen metsänhoitoyhdistyksen vaalitoimikunta Rakkaamme August HOLLAND s. Jag finns i höstens stilla regn. KUOPIO (STT) Tuhatvuotisen Savon juhlaviikko alkoi lauantaina murreviikon avajaisilla Kuopion kauppatorilla. Kari Pappinen), opetuslapsia, lapsia ym. ilmaiseksi) Pohjanmaan Sotilassoittokunta, kapellimestari Hannu Haahkala Sotilasmusiikkia, yhteislaulua soittokunnan säestyksellä klo 19 Lohtajan kirkko EERO ERKKILÄ: KALASTAJA-OOPPERA, ensi-ilta 180 mk/120 mk Päärooli: Hannu Niemelä, baritoni Muissa rooleissa: Anna-Kristiina Kaapola, sopraano, Wivan Fagerudd, mezzosopraano, Aki Alamikkotervo ja Dan Karlström, tenori, Juha Uusitalo, basso Puheroolit: Eeva-Maija Haukinen ja Pentti Fagerholm Kalastaja-oopperaorkesteri, Keski-Pohjanmaan kamarikuoro (valm. Usein hakijoita testattaessa työnantaja on ensin haastatellut halukkaita ja muodostanut heistä käsityksensä. – Pääsääntö on, että pitää katsoa, onko työtehtävien kannalta tarpeellista testata hakijoita. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. HELSINKI (STT) Suomeen luodaan uusi matkailutuote, jossa bussi lastataan junan cargo-vaunuun. Siellä laulavat toisenlaiset linnut. Kati Weijo soitti viulua. Vähintään kahdella metsänhoitoyhdistyksen jäsenellä on oikeus asettaa ehdokkaita valtuutetuiksi. Hugo Isopahkala lauloi ja Kati Weijo esitti viulumusiikkia. Yhteisomistuksessa olevilla tiloilla on kuitenkin vain yksi ääni. (06) 8611 660, GSM 040 5555 484. Bussi–juna-yhdistelmä on osa ensi vuoden turismitarjontaa. 24.7.2000 kotonaan Kokkolassa Rakkaudella muistaen Gunnar Ulrika Matias äiti sisarukset perheineen sukulaiset ja ystävät Gråt ej vid min grav, jag finns ej där. "Huijaritestejä" liikkeellä – Arviointien tekijöiden kirjo on laaja. Kaisa perh. Työelämässä halutaan eniten sosiaalisia taitoja ja yhteistyötaitoja. Toinen ääripää on yritykset, joiden työntekijät ovat ammattilaisia, joilla on kokemus alalta monen vuoden ajalta, sanoo Sundvik. 26.03.1918 Kalajoella k. Psykologiliitossa on valmisteilla henkilöarvioinnin käsikirja, johon on listattu keskeiset "hyvän" henkilöarvioinnin periaatteet. 21.07.2000 Ylivieskan TK:ssa Kiittäen ja kaipauksella muistaen Anni o.s. Ulla Lipsanen HELSINKI (STT) Yhä useampi työnantaja testaa työnhakijat soveltuvuusarviointien avulla. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kalajoen kirkossa perjantaina elokuun 11 päivänä klo 11.00, minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodilla. 5.9.1909 Nivala k. Se on tarkoitettu arviointien tekijöille sekä työnhakijoille. klo 10 Vattajan ampumaleirialue PÄÄTÖSJUMALANPALVELUS Saarna: kenttäpiispa Hannu Niskanen, liturgi: lääninrovasti Mikko Himanka, Lohtajan sekakuoro, johtajana ja kanttorina Samuli Erkkilä, Pohjanmaan Sotilassoittokunta, kapellimestarina Hannu Haahkala Kirkkokahvit (Kokkolan Sotilaskotiyhdistys ry) klo 12–19 Wanhan ajan tori KÄSITÖITÄ, HERKKUJA ym. Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä muistit ja huolta kannoit. Kaustisen metsänhoitoyhdistykseen valitaan 20 valtuutettua ja kuusi varavaltuutettua. Malinen Ritva ja Pentti perh. Alpo ja Terttu perh. Lehtinen siunattiin lauantaina haudan lepoon Marian kappelissa. Idea ja tuote ovat VR:n ja saksalaisen matkanjärjestäjän RDK Touristikin käsialaa. Lohtuna muistot rakkaat. Siunauksen toimitti rovasti Jorma Osari. Kiitos Teille kaikille, jotka olette myötäeläneet kanssamme Keijon sairauden aikana sekä muistaneet meitä surun kohdatessa. Nyt levon ansaitset rauhaisan ja kiitoksen kauneimman. Ehdokashakemukset on toimitettava vaalitoimikunnalle yhdistyksen toimistoon viimeistään 6.10.2000 mennessä. Jopa itse tehtyjä kysymyslomakkeita näkee kaupattavan virallisina testeinä. Kiitämme myös kotisairaalan henkilökuntaa. Keskipohjan metsänhoitoyhdistyksen valtuuston vaalien järjestäminen ja äänioikeusrekisterin nähtävillä pitäminen Metsänhoitoyhdistyksistä annetun lain 15 §:n mukaiset Keskipohjan metsänhoitoyhdistyksen valtuuston vaalit järjestetään metsänhoitoyhdistyslaista annetun asetuksen 4 §:n mukaisesti postivaalina syksyllä 2000 siten, että viimeinen vaalipäivä on 10.11.2000. 1 henkilökunnalle Keijon hyvästä hoidosta. Tilaisuuksia järjestetään vielä monilla paikkakunnilla, vaikka pääjuhlat keskittyvätkin alkavalle viikolle. Keskipohjan metsänhoitoyhdistykseen valitaan 29 valtuutettua ja viisi varavaltuutettua. Kiitos Libeckin sairaalan os. Ajan hitti-termi on "tunneäly", joka Sundvikin mukaan tarkoittaa itsensä ja reagointitapansa tunnistamista sekä sitä, että osaa arvioida omien voimavarojensa riittävyyttä. Du fick till slut ro. Murrepuheita kuullaan ensi lauantaihin arkisin, vain sunnuntaiksi savon "viäntäjät" vetäytyvät levolle. Testit tulee myös tehdä luotettavasti, jolloin testaajan tulee olla asiantuntija, kertoo työministeriön neuvotteleva virkamies Jouni Lemola. Testaus lisääntynyt työnhaussa SUOMEN Kalamiesten Keskusliitto päätti palkita puolivuosisataisen toimintansa kunniaksi neljä vapaa-ajankalastuksen suurvaikuttajaa. Matti ja Aila perh. roolihenkilöitä Kapellimestari: Juhani Lamminmäki, ohjaus: Hannu Heikinheimo, lavastus ja puvut: Silver Vahtre, valot: Ari Auvinen klo 15 Ohtakari, SLEY:n leirikeskuksen maasto TARINAKÄVELY “KALASTAJAN JALANJÄLJISSÄ” Käsikirjoitus: lääninrovasti Mikko Himanka Luukkaan mukaan Toteutus: Lohtajan harrastajanäyttelijät klo 17 Lohtajan urheilutalo ELOKUVANÄYTÖS Hannu Heikinheimo: Via Crucis – Kalastaja käy ristille Rakas äitimme ja mummimme Hilda Sofia VÄYRYNEN o.s. 06-822 9198 040-702 2092 Kuokkasuontie 5, Linnusperä, Kokkola Terho Isokoski Suoraan valmistajalta Jy vä sk yl ä n tie 3 ,1 km Kirkonmäki Ventus Kuokkasuont. Tällä hetkellä henkilöja soveltuvuusarviointeja voi tehdä kuka tahansa, minkälaisilla menetelmillä hyvänsä. 25.07.2000 K-PKS:ssa Rakkaudella kaivaten Puoliso Asko ja Anne perh. A. Jag finns i vintergatans stjärnebär. SUORAAN KIVIVEISTÄMÖLTÄ Puh. Nordström z on nimitetty ensimmäisenä suomalaisena plastiikkakirurgian professoriksi Italiassa. Uusi palvelu on tarkoitettu saksalaisturisteille. Yhteisomistuksessa olevilla tiloilla on kuitenkin vain yksi ääni. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Lohtajan siunauskappelissa 12.08.2000 klo 11.00. 2000 Kotimaa 5 Hautakivipalvelut Hautauksia HAUTAKIVIEN ERIKOISLIIKE puh. Jag finns i solens spegelblänk på havet. klo 12.00-14.00. Tervetuloa! Kaustisen metsänhoitoyhdistyksen valtuuston vaalien järjestäminen ja äänioikeusrekisterin nähtävillä pitäminen Metsänhoitoyhdistyksistä annetun lain 15 §:n mukaiset Kaustisen metsänhoitoyhdistyksen valtuuston vaalit järjestetään metsänhoitoyhdistyslaista annetun asetuksen 4 §:n mukaisesti postivaalina syksyllä 2000 siten, että viimeinen vaalipäivä on 10.11.2000. Oikaisuvaatimukset ja ehdokashakemukset tulee toimittaa Keskipohjan metsänhoitoyhdistyksen vaalitoimikunnalle osoitettuna osoitteeseen: Keskipohjan metsänhoitoyhdistyksen vaalitoimikunta, Ullavantie 35, 68300 Kälviä. Palkinnot pokkasivat kansanedustaja Kari Rajamäki, toimittaja Minna Karhunen, kansanedustaja Erkki Pulliainen ja maatalousja metsätieteiden tohtori Harri Dahlström liiton 50-vuotisjuhlassa Lappeenrannassa lauantaina. Savon juhlaviikko alkoi Kuopiossa Ihmiseltä ihmiselle.. Nordström nimitettiin perjantaina professoriksi Sisilian Cataniassa toimivaan yliopistoon. Vähintään kahdella metsänhoitoyhdistyksen jäsenellä on oikeus asettaa ehdokkaita valtuutetuiksi. Sundvikin näkemyksen mukaan yhä useammat yritykset käyttävät ulkopuolisia testaajia. Heidän bussejaan kuljetetaan junalla Helsingistä Rovaniemelle. Yleisiä testit ovat palvelualoilla, joissa avoimiin paikkoihin on runsaasti hakijoita. veljen lapset perh. Eliisa ja Pekka Kero perh. Äänioikeuden voi tarkistaa myös Halsuan, Himangan, Lestijärven, Lohtajan, Perhon, Toholammin ja Vetelin toimistojen kautta. Kanadassa Eino-veli perh. Työministeriössä valmisteilla oleva laki yksityisyyden suojasta työelämässä tullee voimaan ensi vuoden alussa. 06-830 2077, 0400-560 058 -KAIVERRUKSET E N T I S Ö I N N I T -PUHDISTUKSET Hans Lindell Puh. Rakkamme siunattiin Marian kappelissa 5.8.2000 lähimpien lasnäollessa. Rakas puolisoni, isämme ja pappamme Tauno Johannes (Jussi) KORHONEN s. 040-5459796 HAUTAKIVET Kokkolan MetsästysseuraGamlakarleby Jägarförening ry:n SYYSKOKOUS 16.08.2000 klo 19.00 SEOhuoltamon baarissa Koivuhaassa Ahertajantie 1. Metsänomistaja, joka katsoo, että hänet on oikeudettomasti jätetty pois äänioikeusrekisteristä, on oikeutettu tekemään yhdistyksen vaalitoimikunnalle osoitetun oikaisuvaatimuksen viimeistään 10.9.2000 mennessä. Lämmin kiitos Teille osanotosta. Heli ja Juha perh. Minna ja Heikki sisarukset perh. L in n u sp e rä 3 ,3 , km Indola K o u lu Autol. Sundvik johtaa Helsingissä toimivaa psykologitoimisto Crescoa, joka tekee henkilöja soveltuvuusarviointeja yrityksille. Hartell s. Leena ja Lauri perh. Och när du i tidig morgon väcks av fågelkvitter. 20.7.2000 Jyväskylä Kaivaten ja rakkaudella muistaen Eero ja Maire Jouko Erno Leila, Olavi ja Hanna lastenlapset perheineen Päivänä kauniin kesäisen, hiljeni sydän kultainen. Metsänomistaja, joka katsoo, että hänet on oikeudettomasti jätetty pois äänioikeusrekisteristä, on oikeututettu tekemään yhdityksen vaalitoimikunnalle osoitetun oikaisuvaatimuksen viimeistään 10.9.2000 mennessä. 040-5459796, 0400-560804 KIVIVEISTÄMÖ KOKKOLAN HAUTAKIVIPALVELU KIVET KESÄN 2000 TOIMITUKSIIN HAUTAKIVET AINA EDULLISIMMIN Rakkaamme Vieno Astrid YRJÄNÄ o.s. Esillä sääntömääräiset asiat. Sä lähdit hiljaa luotamme pois, kuin kynttilä sammunut ois. Jag finns i vindens lek över sädesfjälten. Eduskunta valmistelee kuitenkin syksyn aikana lakia, joka asettaa kriteerit siitä, kuka testejä voi tehdä. Lain mukaan työnantajan velvollisuus on varmistaa testimenetelmien luotettavuus. Är det min röst du hör. Johtokunta tuntia ennen. On vain hiljaisuus ja suru sanaton, mut' tiedämme sun hyvä olla on. Sundvikin mukaan ulkopuolisten psykologisten arviointien avulla työnantajat hakevat tukea omille käsityksilleen hakijoista. Tunneälyn omaava osaa myös motivoida itsensä erilaisissa pulmatilanteissa. Äänioikeuden tarkistamista varten äänioikeusrekisteri on nähtävillä metsänhoitoyhdistyksen toimistossa, osoitteessa Siltatie 8, 69600 KAUSTINEN, tiistaisin ja perjantaisin (15.8, 18.8, 22.8, 25.8, 29.8, 1.9, 5.9, ja 8.9.2000) klo 8.00-12.00 välisenä aikana. Palvelualoilla painotetaan erityisesti hakijoiden henkisiä ominaisuuksia. Mikko Ojutkangas Matti-veli perh. sukulaiset ja ystävät Oli sydän sulla niin lämmin ja hellä, oli siellä paikka meillä jokaisella. Ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitamme, että rakkaamme siunataan perjantaina 11.8.2000 klo 11.00 Kannuksen siunauskappelissa, minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla. 03.08.2000 Kalajoen terveyskeskuksessa Kaipauksella muistaen Bertta o.s. Siunaus on toimitettu. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. Tuhatvuotista Savoa on juhlittu eri puolilla Pohjois-Savoa kesän aikana. Vähemmän testejä tehdään tietotekniikan aloilla, joissa on muutenkin pula työntekijöistä. 22.9.1945 Perhossa k. Tervetuloa! Muistamiset: Junnilan pienkiinteistöyhdistys Merita 201118-39712 Järjestelytoimikunta Kutsu Sosialidemokraattiset ministerit ja kansanedustajat ovat tavattavissa Kokkolan torilla tiistaina 8.8. Sinisen kukan ja kultaisen syksyn maahan. Liitto kiittelee heidän vaikuttaneen peräänantamattomuudellaan vapaa-ajankalastuksen kannalta myönteisten säädösten toteutumiseen. Rakas vaimoni, rakas äitimme Maj-Britt Anita BISKOP o.s. Olet sydämellisesti tervetulut Junnilan kyläyhteisön 50-vuotisjuhlaan Junnilan kentälle (Rauhanyhdistyksen puoleinen alue) torstaina 10.8. Saksalaisturisteille matkailu-uutuus – PROFESSORI Rolf E. Muistotilaisuus pidettiin Koivuristissä, jossa puhui vainajan tytär Arja Hynynen. Lehtinen * 20.01.1921 Hollolassa † 23.07.2000 Kokkolassa Syvästi kaivaten Arja, Hannu ja Tero Juhani, Satu, Mikko ja Aino Meeri-sisko muut sukulaiset ja ystävät Hän lähti, mutt' on vielä lähellämme tuhansin sitein meihin liittyen ja kotihin ja liki sydäntämme jäi kaiku askeleitten rakkaitten. – Arviointitilanteen tarkoitus ei ole luokitella ihmisiä, vaan se on lähinnä molemminpuolista kanssakäymistä, jossa työnhakija voi itse myös arvioida kiinnostustaan työtehtävään. Rakkaamme Keijo Johannes PELTOKANGAS s. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 6.8. Rakkaamme Matti Johannes LUNDBERG s. kirkon kupeella Taidenäyttelyt ala-asteella avoinna klo 12–18.30 Lastenhoito päiväkodilla oopperan ajan klo 18.30 alkaen 20 mk/h/lapsi Varaukset ja tiedustelut: puh. Tapahtumien järjestelyistä vastaavat Pohjois-Savon liitto ja Savon kielen seura. 05.08.1924 Lohtajalla k. Äänioikeus vaaleissa on jokaisella 1.1.2000 metsänhoitoyhdistyksen toimialueella metsää omistaneella metsänhoitomaksuvelvollisella yhdistyksen jäsenellä. 06-8812 257 TERVETULOA! klo 13 Vattajan ampumaleirialue ULKOILMAKONSERTTI 40 mk (alle 15 v. Hän on tehnyt lisäksi henkilöarviointeihin liittyvän väitöskirjan Helsingin yliopistolle vuonna 1998. Niemi Kaisa ja Markku Eila ja Olavi Terttu ja Timo Reetta ja Eero Maija ja Kauko Jussi ja Outi lastenlapset ja lastenlastenlapset sisko ja veli muut sukulaiset ja ystävät Hän lähti, mutt´ on vielä lähellämme tuhansin sitein meihin liittyen, ja kotihin ja liki sydäntämme jäi kaiku askeleitten rakkaitten. Ehdokashakemukset on toimitettava vaalitoimikunnalle yhdistyksen toimistoon viimeistään 6.10.2000 mennessä. Anne ja Kimmo perh. Lämmin kiitos osanotosta. 6.5.1948 Kokkolassa k. Lämmin kiitos muistamisesta. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Sievin kirkossa lauantaina 12.8.2000 klo 10.00. klo 18.00 Ohjelmassa mm. kaupungin tervehdys, lyhyt katsaus menneeseen, kuorolaulua, soitantaa, leikkimielistä kisailua ja viihtyisää yhdessäoloa hyvän tarjoilun lomassa. Äänioikeuden tarkistamista varten äänioikeusrekisteri on nähtävillä metsänhoitoyhdistyksen toimistossa, osoitteessa Ullavantie 35, 68300 Kälviä 10.8.-10.9.2000 maanantaista perjantaihin klo 9.00.-12.00. muut sukulaiset ja ystävät Me näimme sun hiljaa hiipuvan ja elämän liekin sammuvan. HAUTAKIVET, KAIVERRUKSET ja muut alan työt yli 35 v:n kokemuksella Esko Tuurinmaa Puh. 24.07.2000 Kannuksen terveyskeskuksen vuodeosastolla Kaipauksella muistaen Mervi ja Urpo Ranta-Ylitalo perh. Siunattu hiljaisuudessa 5.8.2000. Tervetuloa! Kuolleita Juhlat Kokoukset Sekalaiset Kokkolalainen Vieno Astrid Yrjänä s. Miksi näin, miksi ei myöhempään, sen tietää Herra yksinään. Siunaus toimitettu lähiomaisten läsnäollessa. Hän kykenee lisäksi motivoimaan muita ihmisiä. Oikaisuvaatimukset ja ehdokashakemukset tulee toimittaa Kaustisen metsänhoitoyhdistyksen vaalitoimikunnalle osoitettuna osoitteeseen: Kaustisen metsänhoitoyhdistyksen vaalitoimikunta, Siltatie 8, 69600 KAUSTINEN Lisätietoja valtuuston vaalista saa Kaustisen metsänhoitoyhdistyksestä puh. Erityisesti ne ovat lisääntyneet laman jälkeen, jolloin työntekijöitä alettiin rekrytoida suurempia määriä. sekä muut sukulaiset ja ystävät Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan sä silmät suljit. Halmetoja s. Määräaikainen professuuri kestää vuoden. Päivi ja Esko perh
– Uskonnoilla, kulttuurisilla eroilla tai laajemmin sivilisaatioilla on varmasti merkityksensä, mutta niitä ei pidä mystifioida, hän sanoi. Kuluvan vuoden talousarviossa kattamatta jääneen myöntämisvaltuuden maksatuksiin tarvittavat määrärahat budjetoidaan vuosien 2001–2002 talousarvioihin. – Sinä on kohtia, joita haluan, ja luulen että tällä hetkellä koko puoluekin haluaa vähän toisella tavalla katsoa, Jäätteenmäki sanoi tuolloin. 6 Kotimaa Sunnuntaina 6.8. Keskustan esillä pitämä työreformi on kiristänyt puolueen ja palkansaajajärjestöjen välejä. Hän tunnusti olevansa itse optimisti. – Niinistön ajatus siitä, että nyt annetut veroalet johtaisivat automaattisesti työmarkkinoilla maltillisiin tuloratkaisuihin, ovat ylioptimistisia haaveita, Levo sanoi lauantaina Helsingissä. Länsi-Suomen tavoite 2-tuen myöntämisvaltuutta myönnettiin opetusministeriölle reilut 12,1 miljoonaa, kauppaja teollisuusministeriölle 39,3 miljoonaa, työministeriölle 12 miljoonaa, ympäristöministeriölle 3,1 miljoonaa ja liikenneministeriölle 900 000 markkaa. Halonen muistutti myös aserajoitussopimusten merkityksestä. Tavoite 2 -tuesta vastaa Euroopan aluekehitysrahasto. Myös kehitysavun määrän nostaminen ja parempi kohdistaminen on presidentin mielestä välttämätöntä, samoin avun ehdollistaminen väestön hyväksi. Niinistöllä ylisuuret haaveet tuposta Viestintäliiton Pentti Levo: HELSINKI (STT) Länsija Etelä-Suomen tavoite 2 -aluetuen jaosta sovittiin kuluvan vuoden osalta hallituksen raha-asiainvaliokunnan puollettua sisäministeriön ehdotusta. Liikenneministeriö ja MMM saivat koko summan käyttöönsä saman tien. Työttömyysturvan porrastuksilla tai tasojen alentamisella ei luoda yhtään ainoata uutta työpaikkaa, Levo sanoi. Etelä-Suomen tavoite 2 -tuen myöntämisvaltuutta jaettiin opetusministeriölle neljätoista miljoonaa, maaja metsätalousministeriölle 100 000 markkaa ja kauppaja teollisuusministeriölle 23,3 miljoonaa markkaa. Konfliktien syyt tutkittava Presidentti Tarja Halonen saapui kokoukseen seurassaan IPRA:n presidentti Ursula Oswald Spring. Avainasemassa ovat Halosen mielestä köyhimpien maiden velkojen anteeksianto yhdessä kehitystä edistävien ohjelmien kanssa. Hautajaiset työreformille Riskilä toivoo: HELSINKI (STT) SAK:laisen Viestintäalan ammattiliiton puheenjohtaja Pentti Levo (sd.) varoittelee valtiovarainministeri Sauli Niinistöä (kok.) turhan toiveikkaista tupo-odotuksista. Rauhantutkijoiden konferenssissa Tampereella lauantaina puhunut Halonen totesi, että hyvin monet viime aikojen konflikteista ovat ainakin osittain syntyneet juuri erilaisten vähemmistöjen oikeuksien loukkaamisesta. Kestävällä kehityksellä on Halosen mielestä ratkaiseva merkitys konfliktien ehkäisylle ja ratkaisulle. Sisäministeriö päätti tavoite 2 -tuen jaosta. Takan maaherra Mikko Koski. – Niinistön ehdotus repii kolmikantayhteistyön mahdollisuuksia. Presidentin mielestä tämä on uudenlainen tilanne, ja se vaatii myös rauhanliikkeessä ennakkoluulotonta tutkimista. klo 16.00 ja 19.00 HELSINKI (STT) Tasavallan presidentti Tarja Halonen korostaa köyhyyden poistamista ja ihmisoikeuksien kunnioittamista konfliktien ehkäisemisessä ennakolta. Samalla kannalla on ollut Metallityöväen liiton puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa (sd.). 2000 s KESKIPOHJANMAA KOKKOLASSA Urheilutalon takana ti 8.8. Lisäksi myönnettiin siirtymäkauden alueiden rahoitusosuutena myöntämisvaltuutta Länsi-Suomeen yhteensä reilut 21 miljoonaa ja EteläSuomeen reilut neljä miljoonaa markkaa. Hän korosti, että köyhyyden poistamisen tulee olla edelleen yhteinen tavoitteemme, "sillä köyhyyteen pakottaminen ei jalosta ihmistä, vaan aiheuttaa lisää ongelmia". Työntekijäpuolella työreformi on nähty pyrkimyksenä heikentää työntekijöiden sopimusturvaa ja murentaa ammattiyhdistysliikkeen asemia. Liikenneministeriölle myönnettiin koko summa määrärahana jo samalla kertaa. – Kun samanaikaisesti on globaalisesti vahvistunut käsitys ihmisoikeuksien tärkeydestä sinänsä ja jopa suhteessa kansallisvaltioiden suvereniteettiin, olemme nähneet jopa sotilaallisia interventioita ihmisoikeusasioissa, Halonen sanoi. Ne ovat hänen mukaansa edelleenkin kansainvälisen turvallisuuden kulmakiviä. Euroopan komissio hyväksyi kesäkuun lopulla Eteläja Länsi-Suomen tavoite 2alueita koskevat ohjelma-asiakirjat kaudelle 2000–2006. Täysin käsittämättömänä Levo pitää sitä, että Niinistö pistää veropaketin ehdoksi sen, että nykyistä ansiosidonnaista työttömyysturvaa porrastetaan. Samalla sisäministeriö jakoi tavoite 2 määrärahaa Länsi-Suomeen yhteensä viisitoista miljoonaa markkaa ja Etelä-Suomeen 13,9 miljoonaa markkaa. Kuva: Lehtikuva/Veli-Matti Parkkinen Presidentti Tarja Halonen rauhantutkijoiden konferenssissa: HELSINKI (STT) SAK:laisen Kunta-alan ammattiliiton KTV:n puheenjohtaja Jouni Riskilä (sd.) toivoo, että Suomen Keskusta sanoutuisi uuden puheenjohtajansa Anneli Jäätteenmäen johdolla lopullisesti irti työreformista. Levon mielestä veronalennusten ehdoksi olisi pitänyt asettaa laajan tulopoliittisen sopimuksen syntyminen. Riskilä ehdotti lauantaina Suolahdessa, että Jäätteenmäki ottaisi "hänelle kuuluvan vallan puoluejohdossa itselleen ja järjestäisi työreformille asianmukaiset hautajaiset". Työministeriölle jaettiin myöntämisvaltuutta 6,7 miljoonaa ja ympäristöministeriölle 9,6 miljoonaa markkaa sekä liikenneministeriölle 1,2 miljoonaa markkaa. Presidentti Halonen puhui maailmanlaajuisen vuoropuhelun puolesta rauhanomaisen kehityksen edistäjänä. – Tämä toimenpide parantaisi varmasti ammattiyhdistysliikkeen ja maatalousväestön välisiä suhteita, Riskilä arveli. Tultuaan valituksi Ahon sijaiseksi kesäkuussa Jäätteenmäki ilmoitti heti, että hän haluaa rakentaa tiiviitä suhteita palkansaajajärjestöihin eikä hänen suustaan tulla kuulemaan sanaa työreformi. Hän kannusti muutenkin tutkimaan konflikteja ja niihin johtaneita syitä. – EU:n ihmisoikeusdialogit ja esimerkiksi Suomen ja Iranin välinen ihmisoikeustyö, puhumattakaan vastikään juhlitusta Etyj-prosessista ovat tuoneet paljon myönteistä kehitystä. Sisäministeriö jakoi eri ministeriöille tuen myöntämisvaltuutta Länsi-Suomeen yhteensä 67,5 miljoonaa markkaa ja Etelä-Suomeen 54,9 miljoonaa markkaa
Kuva: Lehtikuva/Arkisto/Sari Gustafsson. Ruotsinkielisen peruskoulun aloittaa noin 4 000 ekaluokkalaista. päivänä. Neljä kolariautoissa ollutta henkilöä jouduttiin viemään sairaalaan, mutta kukaan heistä ei saanut vakavia vammoja.. Yksistään lauantain kävijämäärä oli lähes 50 000. – Päivien aikana tapaavat myös tieteen tekijät yliopistolla järjestettävässä kaksipäiväisessä Yhteisöllisyys ja suomalaisten arvot -seminaarissa. Pelastusta yrittänyt mies sai lieviä vammoja. Tulipalo sai alkunsa luultavasti tupakasta perjantaina iltakuuden jälkeen Kemijärven Väylärannassa, noin 30 kilometriä pohjoiseen Kemijärven keskustasta. Esiopetukseen osallistuminen on lapselle vapaaehtoista. Sääkin kun on suosinut meitä, totesi Kuoppala. Kotiseutupäivien päätösjuhla sunnuntaina esiintyy kolmisensataa esiintyjää eri puolilta Pohjois-Pohjanmaata. Ammatillisilla aikuiskoulutuslinjoilla aloittaa noin 4 000 opiskelijaa. Nuori nainen menehtyi ulosajossa KEMIJÄRVI (STT) Omakotitalon yläkerran huoneistosta alkunsa saanut tulipalo aiheutti vakavia palovammoja mieshenkilölle. Juhlapuheen pitää yliopiston rehtori Lauri Lajunen. 2000 Kotimaa 7 K O K K O LA 9 -2 1 (1 8 ) AVOINNA KESÄSUNNUNTAISIN 12-21 LUPPA KOIRANRUOKA 15 KG (3.93) 59 ,00 20 ,00 (2.66 l) O’BOY KAAKAO TÄYTTÖPAKKAUS 1 KG 19 ,90 LAHDEN VICHY 24x0.33 L PANTTEINEEN 45 ,90 SIS. – Vielä on jäljellä yksi näyttelypäivä, joten melkoiseen yleisömäärään päästään. tai 15. – Hankkeessa kannetaan huolta varsinkin siitä, että kouluja lakkautetaan. Valtioneuvoston tervehdyksen tilaisuuteen tuo kulttuuriministeri ja avaussanat lausuu Suomen Kotiseutuliiton puheenjohtaja Aarne Laurila. Lisäksi opetuksessa käytettävän tietotekniikan tarjoamia mahdollisuuksia kehitetään muun muassa virtuaalikouluhankkeessa. Mies loukkaantui tulipalossa NELJÄ loukkaantui kolmen auton kolarissa lauantaina iltapäivällä Porvoossa. Kehittämishankkeita peruskoulussa Opetuksen ja koulun haasteisiin vastataan myös tulevana lukuvuotena erilaisilla peruskoulun kehittämishankkeilla. Niitä ovat esimerkiksi koulujen kieliohjelman monipuolistaminen sekä pienten koulujen verkostoitumisen edistäminen, kuvailee projektin vetäjä Minna Prunnila opetushallituksesta. Määrä on reilusti yli 90 prosenttia kuusivuotiaiden ikäluokasta. – Esiopetus lähtee yksilöllisesti lapsen valmiuksista sekä lapsen kyvystä ja halusta oppia. Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa opiskelupaikka on yhteishaussa myönnetty 41 200 nuorelle. Ekaluokalle yli 60 000 lasta Tänä syksynä koulutielle astelee 65 185 peruskoulun ensimmäisen luokan aloittavaa. Päivälukioissa 35 000 nuorta Päivälukiossa aloittaa ensi syksynä noin 35 000 nuorta. Yritämme löytää malleja, joilla luotaisiin pieniä peruskouluja hyödyttäviä palveluja. Yksi odotetuimmista tapahtumista on Oulun taidekoulun tuottama Pojat-teatteriesitys. Nuoren naisen ajama henkilöauto suistui loivassa mutkassa ajoradalta ja törmäsi puuhun. Ruotsinkielisiin lukioihin on paikan saanut 2 027 ja ammatillisen koulutuksen 3 750 oppilasta. Esiopetusta lapsen ehdoilla Valtaosassa maamme kunnista syksyllä alkavaan maksuttomaan esiopetukseen osallistuu kaikkiaan 57 848 kuusivuotiasta. SEINÄJOKI (STT) Neljä päivää kestävä Farmari-maatalousnäyttely on houkutellut jo 118 000 kävijää. Suomen yliopistoihin opiskelupaikan on saanut noin 21 000 uutta opiskelijaa. Mies on palovammojensa vuoksi hoidettavana sairaalassa. Tavoitteena on että esiopetus tulee kaikkialla yhtenäiseksi. Syksyn opinnot peruskouluissa ja lukioissa aloitetaan useimmissa kunnissa elokuun 14. Pakolliseksi esiopetuksen järjestäminen tulee ensi vuoden elokuussa. Viikon aikana Oulussa ja lähikunnissa pidettäviin eri tilaisuuksiin odotetaan kymmeniä tuhansia kävijöitä. Poliisi tutkii alkoholin osuutta asiaan. Tänä syksynä suurin muutos koulumaailmassa on maksuttoman esiopetuksen aloittaminen valtaosassa maamme kunnista. Päivittäin ohjemassa on eri teemoja ja huipennuksena lauantaina Ouluhallissa järjestettävät "pohojoispohojalaiset pivot", joissa on mahdollisuus maistella maakunnan perinneruokia siikaa rieskan kanssa ja hirviherkkuja sekä rössypottuja. Alustajia toimivat muun muassa teologian tohtori Terho Pursiainen, kirjailija Kaari Utrio ja päätoimittaja Yrjö Rautio, kotiseutupäivien pääsihteeri Ritva Tienari sanoo ja korostaa seminaarin olevan avoimen kaikille halukkaille. Ammattikorkeakoulujen ovet aukeavat noin uudelle 23 700 opiskelijalle. Farmari-näyttelyssä jo lähes 120 000 kävijää OULU (STT) Ensi viikolla Oulussa pidettävien valtakunnallisten kotiseutupäivien teemana on uuden vuosituhannen kotiseutu. Tulipalo ei kuitenkaan ehtinyt levitä talon muihin osiin. Tänä syksynä koulutielle astelee 65 185 peruskoulun ensimmäisen luokan aloittavaa. Takaa tullut henkilöauto törmäsi edellä ajaneeseen ja molemmat autot suistuivat vastaan tulevien kaistan yli vasemmalle ojaan. – Kotiseutupäivien pääjuhlan uudenlainen ilme lähtee perinteiden kunnioittamisesta. Lukiolaisille oppia antaa yhteensä 7 802 opettajaa. Farmari-näyttely on kesän ainoa maatalousnäyttely Suomessa. – Käytössämme on uusi näyttelyalue keskellä Seinäjoen kaupunkia, on uusi Areena-halli, ja tasavallan presidentti Tarja Halosen vierailu heti avajaispäivänä torstaina houkutteli näyttelyyn harvinaisen suuren yleisömäärän. Ensi kesänä Farmari pidetään Kuopiossa elokuun alussa. Auton kyydissä oli myös neljä muuta nuorta, joista kolme loukkaantui kolarissa. Siihen kuuluvat Maammeja kotiseutulaulut sekä puheet, sanoo päivien tiedottaja Kari Jalonen. Sen tavoitteena on tuoda kouluihin sukupuolten välistä-, alueellistaja sosiaalista tasa-arvoa. Toiminnan, leikkien ja lapsen valmiuksien kehittämisen avulla vahvistetaan oppimisedellytyksiä, kertoo Kuntaliiton erityisasiantuntija AnnaMaija Haliseva-Lahtinen. 19 ,90 (2.51) ATRIA PIZZAT 200 G (16.67) 3 KPL 10 ,00 TAFFEL MIKROPOPCORN 100 G (33.33) 3 KPL 10 ,00 PRINGLES SIPSIT 200 G (50.00) 2 PKT 20 ,00 MYLLYN PARAS PIKAKAURAHIUTALE 500 G (5.80) 2 ,90 HK HAMPURILAINEN 100 G (20.00) 5 KPL 10 ,00 MEIRA KULTA KATRIINA 500 G (25,80) 12 ,90 TROPIC APPELSIINITÄYSMEHU 1 L (3.33) 3 KPL 10 ,00 MEIRA KETSUPPI 1 KG 7 ,90 BOY MAUSTEJA SAARISTON SILLI 440/220 G (54.50) 9 ,90 HAVIN MÄNTYNESTESAIPPUA 1 L 7 ,90 OMO TÄYTTÖPUSSIT 1,5 KG (19.27) 28 ,90 INGMAN KERMAJÄÄTELÖTUUTIT 8 KPL MONIPAKKAUS 9 9 ,90 ,90 ATRIA ATRILLI GRILLIMAKKARA 1 KG 9 9 ,90 ,90 ATRIA NAUTA-SIKA JAUHELIHA 400 G (17,25) 6 6 ,90 ,90 MESILEIVÄN TOSIRUKIINEN 175 G (11,43 KG) 5 KPL 10 10 ,00 ,00 VAIN KOTITALOUKSILLE! HARTWALL PEPSIT, 7-UP, JAFFAT JA ANANAS LIGHT 1.5 L 5 PULLOA PANTTEINEEN SISÄLTÖ 32 ,50 A AV O I N N A T Ä N Ä Ä N 1 2 2 1 V O I N N A T Ä N Ä Ä N 1 2 2 1 MAITOKOLMION VIILIT 200 G (4.17) 12 PRK 1 10 ,,00 00 ATRIA MARINETTI 550 G (27.09) 1 14 4 ,,90 90 Anu Vaalama HELSINKI (STT) Pian alkava lukuvuosi kerää pulpettien ääreen tuhansia oppilaita. Noin kolmannes esiopetuksesta järjestetään koulujen tiloissa ja suurin osa lapsista saa ensiopetusta päiväkodeissa. Alakerrassa asuva mies huomasi yläkerrasta tulevan savun ja yritti pelastaa yläkertalaista savun keskeltä. Maksutonta esiopetusta annetaan vuodessa vähintään 700 tuntia, joka on noin kolme tai neljä tuntia päivässä. Viestintäpäällikkö Väinö Kuoppala arvioi korkean kävijämäärän johtuvan monesta eri tekijästä. Kotiseutupäivät alkavat maanantaina kauppatorilla. Uusi vuosituhat esillä Oulun kotiseutupäivillä HELSINKI (STT) Helsingin Kallahdessa varhain lauantaiaamuna sattunut ulosajo vaati kuljettajan hengen. 100 000 kävijän raja ylitettiin lauantaina puolen päivän aikoihin. Niistä uusin on tasa-arvoisten perusopetuspalvelujen kehittämishanke. Peruskoulussa parhaillaan meneillään olevista kehittämishankkeista jatketaan esimerkiksi lasten ja nuorten syrjäytymistä hillitseviä projekteja sekä koulujen kerhoja iltapäivätoiminnan kehittämistä. Opetushallituksen tietojen mukaan peruskoulun oppeja tahkoaa kaikkiaan noin 590 000 koululaista. Yläkerran huoneisto kärsi merkittäviä paloja savuvahinkoja. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 6.8. Mies saatiin pelastettua huoneistosta Kemijärven palokunnan saavuttua paikalle. Opetusta peruskouluissa jakaa kaikkiaan 43 567 opettajaa. Kotiseutuviikolla on paljon ohjelmaa myös lapsille
Lauantain operaatio sujui rauhallisesti. Varnassa Mustanmeren rannalla lomaillut pariskunta ja näiden miespuolinen sukulainen surmattiin heinäkuun 26. Düsseldorfin isku on jälleen kiihdyttänyt keskustelua Saksassa esiintyvästä muukalaisvihasta. Der Spiegel -lehden mukaan poliiseille tullaan antamaan lisää toimivaltuuksia äärioikeistoa vastaan. Koko Tshetsheniahan on kaiketi suomalaisen läänin kokoinen. Lieven korostaa, että Venäjä ei ole syytön altavastaaja konfliktissa. Kuva: Lehtikuva/Reuters 10 km LIBANON ISRAEL SYYRIA INTIALAISPATALJOONA SUOMALAISPATALJOONA GHANALAISPATALJOONA FIDZHILÄISPATALJOONA NEPALILAISPATALJOONA IRLANTILAISPATALJOONA Marjayoun Tyros Naqura (Unifilin esikunta) Israelin entinen turvallisuusvyöhyke Taibe, suomalaisten asema = YK:n uudet valvonta-asemat ISRAEL LIBANON STT SUVA (STT–REUTERS–AFP) Fidzhin kapinallisjohtaja George Speight on ilmoittanut olevansa syytön oikeudessa häntä vastaan esitettyihin syytöksiin. Heidät on luultavasti siepattu, kertoi venäläinen uutistoimisto Interfax lauantaina. Punaisen Ristin väkeä siepattu Georgiassa DÜSSELDORF (STT–AFP–DPA) Ainakin kaksituhatta ihmistä osoitti mieltään rotusyrjintää vastaan Düsseldorfissa Saksassa lauantaina. Ryhmä ei perjantaina palannut rutiinivierailulta Duissin kylään. Kolme ammuttiin Korsikalla BERLIINI (STT–AFP) Kolme saksalaista matkailijaa on ammuttu Bulgariassa, kertoi Saksan ulkoministeriö lauantaina. Kuljetusta seurasi sadan hurraavan kannattajan joukko. Hän tuomitsee myös venäläisjoukkojen raakuudet ja siviilien surmaamisen. YK perusti toistakymmentä uutta valvonta-asemaa, joista puolet rajan pintaan. Joukossa on myös Unifilin ensimmäinen merivalvonta-asema Välimeren rannikolla Unifilin Naquran päämajasta etelään. – Olin toivonut, että tämä kehitys alkaisi sodan jälkeen 1996, mutta näin ei käynyt. Järistyksen ei tiedetä aiheuttaneen merkittäviä vahinkoja. Rengasrikko aiheutti hätälaskun AJACCIO (STT–REUTERS) Kolme ihmistä kuoli ja neljäs haavoittui vakavasti Korsikalla lauantaina, kun aseistettu mies avasi tulen yökerhon edessä. Fidzhissä maanpetoksesta tuomitaan lain mukaan kuolemaan. Israelilaiset sotilaat seurasivat rauhanturvaajien etenemistä rajan toiselta puolelta. Niin pitkään kun Tshetshenian maaperällä on venäläisjoukkoja, taistelijat hyökkäävät niiden kimppuun. – Arabisotapäällikkö Hattab ja tshetsheenipäällikkö Shamil Basajev ovat avoimesti ilmoittaneet pyrkivänsä Tshetshenian ja Dagestanin yhdistämiseen islamilaiseksi tasavallaksi. Kumi oli mennyt puhki nousun yhteydessä. Liittohallitus ja osavaltioiden poliitikot ovat esittäneet erilaisia toimenpiteitä ulkomaalaisvihamielisyyden kitkemiseksi maasta. Panttivangit vapautettiin heinäkuun puolivälissä. Venäläisten asiantuntijoiden mukaan järistys on aiheuttanut mutavyöryjä, jotka ovat katkaisseet tieliikenteen Makarovin lähistöllä. Heidät kuljetettiin oikeuteen tiukasti vartioituina. Länsimaat tekopyhiä Tshetsheniasta Kaukasus-asiantuntija Anatol Lieven:. Lieven ei usko Tshetshenian itsenäistymisen mahdollisuuteen. 2000 s KESKIPOHJANMAA Lyhyesti YARINE (STT–AFP–REUTERS–AP) YK:n Unifil-joukkojen sijoittaminen Israelin vastaiselle rajalle Etelä-Libanoniin saatiin päätökseen odotettua nopeammin lauantaina. Khiamin lähellä räjähti hylättyjä ammuksia, mutta kukaan ei haavoittunut. Yhtään kuolemanrangaistusta ei tosin ole pantu toimeen vuoden 1970 jälkeen. Välikohtaus tapahtui varhain aamulla Bastian satamakaupungissa Ranskalle kuuluvan Korsikan saaren pohjoisosissa. – Venäjä voi sotilaallisesti voittaa sodan siitä yksinkertaisesta syystä, että Tshetshenia on niin pieni Vietnamiin, Afganistaniin tai Algeriaan verrattuna. Pommi-isku on nähty rasistisena hyökkäyksenä, mutta toistaiseksi poliisi ei ole löytänyt todisteita tälle epäilykselle. Israel veti vihdoin joukkonsa Etelä-Libanonin niin sanotulta turvallisuusvyöhykkeeltä viime toukokuussa. Kuva: Lehtikuva/Reuters Riitta Turunen TAMPERE (STT) Brittiläinen Kaukasus-asiantuntija Anatol Lieven arvostelee länsimaita tekopyhästä suhtautumisesta Venäjän toiseen Tshetshenian-sotaan. Uutistoimisto AFP:n mukaan järistyksen voimakkuudeksi on ilmoitettu kuusi richterin asteikolla. – Vuoden 1994 sota oli rikollinen teko ja Venäjän olisi pitänyt yrittää paljon pontevammin tehdä yhteistyötä maltillisen Mashadovin kanssa. Operaatio, jonka arveltiin kestävän kaksi päivää, saatiin valmiiksi muutamassa tunnissa, sillä esteitä joukkojen siirtymiselle ei ilmennyt, kertoi Unifilin tiedottaja Daljeet Bagga. – Venäjän näkökulmasta se saattaisi olla järkevää poliittisesti, muttei sotilaallisesti. 8 Ulkomaat Sunnuntaina 6.8. Parhaimmillaankin kehitys vie kymmeniä vuosia, hän muistutti. Esillä on myös ehdotus äärioikeistolaisen NPD-puolueen kieltämisestä. Lauantaina Hizbollahin miehet seurasivat tukikohdistaan käsin Unifilin joukkojen etenemistä. Hän ei myöskään innostu ajatuksesta Tshetshenian jakamisesta kahteen vyöhykkeeseen, joista pohjoinen tasankoalue olisi venäläisten hallussa, ja etelä Mashadovin ja sotapäälliköiden valvonnassa. Brahmaputran ja monien sen sivujokien vedet ovat nousseet yli äyräidensä kaksi päivää jatkuneiden rankkasateiden vuoksi. Kyseessä oli mahdollisesti ryöstö. Vladivostokin alueen jokien vedenpinta on noussut siitä lähtien, kun alueen yli kulki viikko sitten hirmumyrsky. Speight ja hänen kannattajansa vastustavat intialaisväestön suurta vaikutusvaltaa maan poliittisessa elämässä. Oikeusviranomaisten mukaan kapinallisia tullaan luultavasti syyttämään myös maanpetoksesta ja rangaistuksen olevan elinikäinen vankeus. Järistyksen keskipiste sijaitsi Sahalinin saaren keskiosassa, lähellä Makarovin kaupunkia. Sahalin sijaitsee Tyynessä valtameressä Japanin pohjoispuolella. Mielenosoittajat marssivat sen rautatieaseman ohitse, jossa runsas viikko sitten pommi haavoitti kymmentä maahanmuuttajaa, joista useimmat juutalaisia. Venäjän armeija vie ruoka-apua tulva-alueen asukkaille. Puolitoista miljoonaa ihmistä tulvaa paossa Intiassa VLADIVOSTOK (STT–AFP) Yli kuusi tuhatta asuintaloa on jäänyt veden varaan Venäjällä, viranomaiset kertoivat lauantaina. Unifil on odottanut siirtoa kaksikymmentäkaksi vuotta. Voittoa seuraisi kuitenkin terrorismi, kuten olemme jo nähneet, Lieven ennusti. Unifil Libanonin ja Israelin rajalle Nepalilaiset Unifilin rauhanturvaajat matkalla Etelä-Libanonin rajalle. Israel perusti vyöhykkeen vuonna 1987 suojaamaan rajan lähellä sijaitsevia kyliään Hizbollahin ja muiden itselleen vihamielisten joukkojen iskuilta. – Moskova myönsi Tshetshenialle vuonna 1996 tosiasiallisen – joskaan ei muodollista – itsenäisyyden, ja seuraukset olivat katastrofaaliset kaikille. – Ingushiassa ei ole yhtään varakasta perhettä, jonka jäsentä ei olisi siepattu vuoden 1996 jälkeen (lunnasrahojen saamiseksi), pakolaisleireillä alkuvuodesta vieraillut Lieven kertoi. Venäjä ei voi sallia radikaalien, venäläisvastaisten sotapäälliköiden ottavan haltuunsa tasavaltaa, joka on sen rajanaapuri. – (Puolueen) jäsenet, heidän ajatuksensa, kulttuurinsa ja rikkeensä pysyvät, totesi PDSpuolueen parlamenttiryhmän johtaja Gregor Gysi televisiossa. Kaukasuksella onkin Lievenin mielestä ajauduttu umpikujaan. – Yhdysvallat olisi varmasti toiminut samoin, hän sanoi viitaten siihen, että ensimmäisen Tshetshenian sodan jälkeen tilanne jatkui epävakaana. Yli kuusisataa kilometriä tieverkostoa ja 92 siltaa on jouduttu sulkemaan. Intialaiset, irlantilaiset, nepalilaiset, fidzhiläiset, ghanalaiset ja ruotsalaiset YK:n sotilaat asettuivat asemiin muihin kohteisiin rajakyliin ja niiden ympärille. Assamin osavaltiossa Koillis-Intiassa virtaavan joen vedet ovat monin paikoin katkaisseet liikenneyhteydet alueella. Tshetsheenitaistelijat käyttivät tulitaukoa hyväkseen vahvistaakseen voimiaan ja hyökkäsivät uudelleen venäläisjoukkoja vastaan. Saksalaisturistit surmattiin Bulgariassa MOSKOVA (STT–DPA) Kolme kansainvälisen Punaisen Ristin työntekijää, ranskalainen ja italialainen nainen ja georgialainen mies, on kateissa tshetsheenipakolaisten asuttamassa Pankisin laaksossa Georgiassa. Mashadov ei saanut aikaan toimivaa hallitusta, ja rosvoilu ja sieppaukset kasvoivat räjähdysmäisesti, amerikkalaisessa Carnegie-säätiössä Kaukasusasiantuntijana työskentelevä Lieven sanoi STT:n haastattelussa. Juna-asemien videovalvontaa laajennetaan ja konduktöörit saavat käyttöönsä koodisanan, jolla he voivat varoittaa poliisia skinheadeista. Neljäkymmentä suomalaista rauhanturvaajaa perusti viiden panssaroidun miehistövaunun tukemina valvonta-aseman Taibeen vastapäätä Israelille kuuluvaa Metullan rajakaupunkia. Hänestä Ranskan kaltaisten entisten siirtomaavaltojen, joilla on takanaan verisiä siirtomaasotia, olisi parasta pitää "suunsa kiinni" Tshetsheniankysymyksessä. Ensimmäistä Tshetshenian sotaa The Times -lehden kirjeenvaihtajana seurannut Lieven on pessimistinen Tshetshenian tulevaisuuden suhteen. Kuva: Lehtikuva/Reuters GUWAHATI (STT–AFP) Intiassa Brahmaputra-joen suurtulvat ovat ajaneet ainakin puolitoista miljoonaa ihmistä kodittomaksi ja aiheuttaneet 35 ihmisen kuoleman, viranomaiset kertoivat lauantaina. Joidenkin läheisten kaupunkien sähkölinjat ovat vahingoittuneet järistyksessä. Kone oli matkalla Antalyasta Düsseldorfiin, mutta se laskeutui jo aikaisemmin puhki menneen kumin vuoksi. Speight pidätettiin viime viikolla ja hänen syyttämisestään päätettiin maanantaina. Kyseessä oli saksalaisen Condor-lentoyhtiön Boeing 757 -tyyppinen kone. Heinäkuussa Bulgariassa surmattiin myös 30-vuotias saksalainen mies, ja hänen tyttöystävänsä on edelleen kateissa. Venäjän hätätilaministerin mukaan arviolta 60 000 hehtaaria maata on jäänyt veden alle. Libanon on luvannut siirtää Unifilin avuksi noin tuhat sotilasta ja poliisia Israelin vastaiselle rajalle. Ainoa välikohtaus sattui, kun muuan maanomistaja kieltäytyi antamasta maataan Unifilin käyttöön Bint Jbeilin kaupungin lähellä. Se joutuisi riisumaan tshetsheenit aseista, ja nämä eivät todellakaan pidä siitä. Tätä yritettiin ensimmäisen Tshetshenian-sodan aikana. Pääkaupungissa Tblisissä oleva Kansainvälisen Punaisen Ristin toimisto vahvisti tiedon katoamisesta. Internetissä tullaan julkaisemaan lista äärioikeistolaisista väkivallantekijöistä. Unifil-joukot perustettiin vuonna 1978 YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmalla tehtävänään turvata Etelä-Libanonin rajaa heti, kun Israel vetäytyisi miehittämältään alueelta. Kieltäminen ei kuitenkaan ole kaikkien mielestä oikea ratkaisu, vaan enemmänkin symbolinen teko. Rauhanturvaajat löytäisivät itsensä pian sodasta, Lieven sanoi. Voimakas maanjäristys ravisteli Venäjällä FRANKFURT (STT–AFP) Turkista Saksaan lentänyt matkustajakone laskeutui rengasrikon vuoksi Frankfurtin lentokentälle myöhään perjantaina. päivänä. Lieven ei usko, että kansainvälisestäkään väliintulosta olisi apua. Speightiä vastaan on kerätty kaikkiaan viisi syytettä aserikoksista, laittomista kokouksista ja laittomista kannattajansa hautajaisista. Kansainvälinen yhteisö on painostanut Libanonia ottamaan alueen haltuunsa Hizbollah-sissijärjestön joukoilta. Speight ja hänen kaksitoista avustajaansa joutuivat Suvan oikeuden eteen lauantaina. Tuhansia koteja tulvan armoilla Venäjällä Yuzno-Sahalinsk/Moskova (STT–TASS–AFP) Voimakas maanjäristys vavisteli Venäjälle kuuluvaa Sahalinin saarta lauantaiaamuna kahdeksan maissa paikallista aikaa. Unifilin joukkoihin kuuluu 4 500 sotilasta yhdeksästä eri maasta, muun muassa Suomesta. Rötöstely ulottui tasavallan rajojen ulkopuolelle. Fidzhin kapinallisjohtaja oikeudessa George Speight tervehti kannattajiaan lähtiessään oikeudesta poliisiautolla Suvassa. Hän toivoo, että rakentava kansallismielisyys pääsi kehittymään: maasta puuttuvat poliittiset rakenteet ja yhteiskunnalliset instituutiot, joita ilman siitä ei voi tulla itsenäistä – niin Moskovan kuin sotapäälliköidenkin vaikutusvallasta riippumatonta – maata. – Kuka kustantaisi sinne hyvin suuren kansainvälisen rauhanturvajoukon. Unifil siirsi kaksisataa miestä kuudelle asemalle jo viime viikolla, mutta täyttä siirtymistä ei voitu tehdä, ennen kun Libanonin hallitus perjantaina päätyi toteamaan Israelin rajaloukkausten päättyneen. Saksassa rasisminvastainen marssi Ainakin kaksituhatta ihmistä osoitti mieltään rotusyrjintää vastaan Düsseldorfissa Saksassa lauantaina. Mukana oli niin äärivasemmistolaisia ryhmiä kuin maltillisempia fasisminvastaisia järjestöjä. Äskettäisen Concorde-onnettomuuden yhtenä syynä pidetään puhjennutta kumia. Osa perheistä joutuu asumaan talojensa katoilla, osa on muuttanut kuivemmille seuduille. Oikeustietojen mukaan varsinainen oikeudenkäynti kapinallisjohtajaa vastaan alkaa syyskuun alussa. Speight kannattajineen piti maan intialaissyntyistä pääministeriä ja hallituksen jäseniä panttivankinaan parlamenttirakennuksessa lähes kaksi kuukautta. Speight pidetään kuitenkin edelleen vangittuna tutkimusten ajan. Venäjän armeijakaan tuskin sallisi sitä, koska sen tehtävä on voittaa sota, Lieven epäili
Avunantajat pyydetään mukaan paikkaamaan puutteita. Vakavoitumisesi merkit. – Pieniinkin muutoksiin on oltava tyytyväinen. – Kaksi kolmasosaa tansanialaisista elää absoluuttisen köyhyysrajan alapuolella. Yhdessä luokassa voi olla jopa 60-120 oppilasta. Mikä on vaarallisinta Suomen kesässä. Sehän on urdu, jota puhutaan Pakistanissa ja Intiassa. Pohjoiseurooppalaiset ideat eivät välttämättä toimineet kohdemaassa. Sitten, kun biitsikunto on saavutettu, niin hellehattu päähän ja rannalle. Koulujen läheisyyteen perustetuissa opettajankoulutuskeskuksissa opetetaan opettajia opettamaan. Kun avustajat poistuivat maasta, ei kehitys jatkunutkaan. Yksi merkittävä edistysaskel on juuri opettajakoulutuskeskuksen tarjoama ohjaus. Suurimpina ongelmina ovat koulujen ylisuuret luokat, vähäinen oppimateriaali ja esiopetuksen huono laatu. Miksi. – Kun harrastatte pöytätennistä, niin katseen on jatkuvasti seurattava palloa. – Mikä on maailman kolmanneksitoista puhutuin kieli. Sitten laitetaan tähän kumihanskaan kermavaahtoa. Kaikkien kehitysyhteistyötä tekevien tahojen perimmäinen tarkoitus on saattaa ylivelkaantuneiden maiden talous tasapainoon ja poistaa köyhyyttä. – Tansaniassa lasten koulunkäyntiprosentti on alle kuusikymmentä. Andersin työ on hidasta, jossa muutokset parempaan näkyvät pitkällä viiveellä. Suomen antama neljävuotistuki on 37,2 miljoonaa markkaa vuoden 2003 loppuun. Hän rakensi sitä pitkään ja hartaasti ja lopulta kolmen kuukauden kuluttua palapeli oli valmis. Mikä on parasta Suomen kesässä. – Oikein hyvää, kiitos. – Eräs keskipohjalainen henkilö osti 20 palan palapelin. Ennen vanhaa tein keskeltä kohti molempia reunoja, mutta nykyään teen myös reunoista keskustaan päin. Koulutuksen laatu on huonoa, eivätkä lasten vanhemmat halua lähettää heitä kouluun, vaan pitävät lapset mieluummin kotona maatalous-, kotija lastenhoitotöissä. Ohjelma on TV1:n tuotantoa. Tähtäimessä köyhyyden poistaminen Tansanian kehitysyhteistyön tulokset näkyvät vuosien kuluttua Anders Lönnqvist tuntee Tansanian avuntarpeen ja uuden sektori-ohjelman edistysaskeleet. Kuvaile kesäinen uintityylisi. Lähetät ihmisiä pitkille matkoille. Tansanialainen ei omista muuta kuin oman maalänttinsä, josta eletään kädestä suuhun. Koska mansikkakakku kermavaahtoineen on lihottavaa, niin syönnin jälkeen on hyvä käyttää pyykkinarua hyppynaruna ja kuluttaa hankitut kalorit ja saattaa itsensä takaisin biitsikuntoon. Miten nautit kesästä. Kirjoja ei ole kaikille ja oppiminen yli sadan lapsen ryhmässä on kaukana Suomen lähiopetuksesta. Kuinka kauan teit sitä?" "Kolme kuukautta." "Niin kauan?" "Miten niin kauan. Kuva: YLE-Kuvapalvelu/Jyrki Valkama. Minne johdattaisit yksinäisen turistin Tampereella. Kerro keskipohjalainen vitsi. Heinäkuinen lomani on loppu ja pitäisi pikkuhiljaa palautua töiden äärelle. Viime aikoina ovat maan kultaja timanttikaivaukset osoittaneet heräämisen merkkejä. Tämän jälkeen tietokoneella on digitaalisesti tämän kirjan tilalle laitettu se, mitä siinä nyt on. Tamperetta ei lasketa. Kun kansalaisen vuosikeskiansio on tuhat-tuhatviisisataa markkaa, ei siitä riitä usean lapsen koulukuluihin. Lähinnä paikkaamme budjettipuutteita, mutta myös asiantuntijoiden mentäviä aukkoja, selvittää Anders. Tehokas ja nopea pohjoismainen suhtautumistapa kehitysmaiden ongelmiin on muuttunut pitkäjänteiseksi kestävän kehityksen ohjelmaksi. – Alivaltiosihteerin Virallisen kirjan kansikuva on otettu Tampereen matkailutoimiston yläkerrassa kesällä ysikuus. Sen jälkeen kumihanskaa voi käyttää supertehokkaana pursottimena, josta voi pursottaa kermavaahtoa esimerkiksi mansikkakakulle viidestä aukosta yhtä aikaa. Syön mansikoita, uin Pyhäjärvessä, istun terassilla, käyn toreilla, luen kirjoja, tapaan kavereita ja ihmettelen elämän monimuotoisuutta. – Pyynikin Näkötorniin munkkikahville tai Särkänniemeen Hurveli-laitteeseen. Sen lisäksi tarvitaan paperia, kynä ja nyrjähtäneet aivot. Koulumaksu on kaksikymmentä markkaa vuodessa, ja sen maksaminen tuottaa useimmille vaikeuksia, kuten lasten pakolliset koulupuvutkin. Työkenttämme on kuin emmentaljuusto, jonka reikiä pyrimme täyttämään. Opettajia koulutettiin silloinkin, määrällisesti, ei laadullisesti. Ensisijaisesti tuetaan peruskoulutusta, jonka kautta pystytään kartuttamaan kansan sivistystasoa ja näin ollen panostamaan sosiaalipolitiikkaan ja maatalouteen sekä muihin ongelmakohtiin. Simo Frangén muistelee kesää Maisterismies Simo Frangénin kesäloma on ohi ja hän palaa työmaalleen lähettääkseen lisää ihmisiä pallonympärysmatkalle. Nyt Tansanian valtio identifioi sektori-ohjelman, johon ulkomaalaiset avunantajat tuovat osaamistaan. Minne haluaisit itse matkustaa. Siinä sanotaan, että 2–4 vuotta." Maisterin terveinen Keski-Pohjanmaalle. Keskukset sijaitsevat lähellä koulua, jonne opettajat voivat tulla pyörillä, eikä heille kerry matkakustannuksia, hän kertoo. – Täysipainoisesti. Taudin leviämistä edistää tartunnan saaneiden ikä. Ohjelmaa ei toteuteta tanskalaisten, irlantilaisten tai suomalaisten lähestymistavalla, vaan yhdessä. – Vaikka tansanialaisilla on erilainen arvomaailma, ovat he kuitenkin melko samanlaisia ihmisiä. Mitä kuuluu. – Nauru-saarille tai Burkina Fason pääkaupunkiin Ouagadougouhun, koska näillä paikoilla on niin hyväntuuliset nimet. Lopuksi – kesäinen kiperä kysymyksesi ja vastauksesi itsellesi. "Sehän on hieno. Mikä Tampereessa viehättää yli kaiken. Shortseja ja lippiksiä käytetään kaupungeissa, mutta maaseudulla on edelleen perinteisiä kyläyhteisöjä. Urdua puhuu maailmassa noin 104 miljoonaa henkilöä. Tulokset näkyvät vasta vuosien päästä. Miten syntyy kesäinen ekoniksi vaaleanpunaisista kumihanskoista, pyykkinarusta ja hellehatusta. Suhteesi muihin alivaltiosihteereihin – virallisiin ja epävirallisiin. Köyhyys on kaikenkattavaa. Savimajassa asuva kansalainen kasvattaa hirssiä, maissia ja jonkin verran perunaa omaan tarpeeseen. Kaksikymmentä prosenttia tansanialaisista on todettu hiv-positiivisiksi. Aids on yksi köyhän maan ongelmista. – Puku ja solmio, tietenkin. Koulussa lukemaan oppinut lapsi voi lukea vanhemmilleen, mitä lannoitepussin kyljessä lukee, ja parantaa perheen toimeentuloa. Minä rakastan teitä kaikkia. – Tuki on rahaa ja eksperttejä. Andersin työ tähtää köyhyyden poistamiseen. – Tansanian 110 000 peruskoulun opettajasta 55 000 on alikoulutettuja. Maisterin neuvo kesäkansalle. – Olutterassit ja minihameet. Puolet opeista alikoulutettuja Suomen valtion tuki Tansanian opetussektorille on alueellista peruskoulutuksen tukea Lindin ja Mtwaran läänien alueella. Katso nyt vaikka laatikon kyljestä. Toteutumaton kesähaaveesi. – Taudin kantajat ovat parhaassa iässä olevia koulutettuja ihmisiä, jotka liikkuvat köyhää kansaa enemmän. Joskus heikkona päivänä sorrun sortseihin ja t-paitaan, jos lämpötila ylittää auringossa +30 astetta. Mistä päästä palindromi – sana, jopa lause, jonka voi lukea etuperin ja nurinperin – alkaa muotoutua. Pönötimme kuvassa kaikki kolme (minä, Pasi Heikura ja Jyrki Liikka) ja yksi meistä piti jotakin kirjaa kädessään. Ei Anders Lönnqvist sinne perheineen palaisi, ellei toivoa tunnelin toisessa päässä näkyisi. Tulokset näkyvät viiveellä Kaksi-kolmekymmentä vuotta sitten Tansanian lukutaito hipoi sataa prosenttia. Nyt halutaan päästä eroon henkilöapuvetoisesta mallista ja tehdä pitkäjänteistä työtä. Nopeastihan minä sen tein. Millainen on kesäasusi. Miten hänen kesänsä sujui, siitä hän kertoo itse takuuvarmasti enemmän tuttuun tyyliinsä syväluotaavassa haastattelussa. Se on kuin maan omaa kehitystyötä, kiteyttää Anders. Ensimmäinen äärimmäinen kirja on nelivuotias. Tosin tarina rönsyilee hieman muihinkin aihepiireihin... Juustoreikien paikkausta Kun aiemmin kehitysyhteistyön kohdalla puhuttiin projekteista, on oikeampi nimitys nykyään ohjelma. 9 KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 6.8. – Te olette ihania ihmisiä. – Projektit olivat yleensä määräaikaisia ja kestävä kehitys kärsi niistä. Hänen työpaikkansa, opetusministeriön omistama FTPKonsulttiyhtiö, tekee töitä ulkoasianministeriön kehitysyhteistyöosastolle Tansanian pääkaupungissa Dar es Saleemissa. Andersin työsarka on osa Suomen opetusministeriön sektori-ohjelmaa, mikä on uusi ja tehokkaampi tapa antaa kehitysmaille niiden tarvitsemaa rahallista ja konkreettista tukea. Yläkierteisessä kämmenperuslyönnissä oikeakätisellä pelaajalla vasen jalka on hieman oikeaa edempänä ja vartalo on etukumarassa polvet kevyesti koukussa. – Leikataan kumihanskoista sormien päät pois. – On ollut niin hauskaa, etten ole ehtinyt huomata. Kristiinankaupungissa syntynyt, Kokkolan ruotsinkielistä kansakoulua käynyt ja Vaasassa asunut opettajakoulutuksen neuvonantaja lomailee perheensä kanssa Öjan saaristomaisemissa. Kuva: Jukka Lehojärvi Anne Saarikettu (KP) Maisterin, alivaltiosihteerin, tvjuontajan, radioäänen ja pettämättömän niksien kehittelijän sekä suorastaan peninkulmien laajuisen sanaisen arkkunsa vartijan Simo Frangénin kesäloma on ohi. Jo 30 000 Tansanian opettajista käy erilaisissa koulutusohjelmissa. Kuumaa kesäpäivää voi viettää kirjaston viileässä lukusalissa ja illan leffanäytöksessä, kuten Lönnqvistien perhe. Pääasia on löytää hyvä avainsana, josta lähteä liikkeelle. Köyhimmillä ei ole varaa ostaa edes lääkkeitä oireiden lievittämiseen, tilittää Anders. Uusin alkamassa oleva maaseudun kehittämisohjelma kiinnostaa useita maita, kertoo Anders ja katsoo Tansanian tulevaisuuteen valoisasti. – Bilateraalinen, alati kehittyvä ja molemminpuolista kunnioitusta huokuva. – Näsijärven ja Pyhäjärven välinen maantieteellisesti mielenkiintoinen temmellyskenttä. Absoluuttinen köyhyys Tansania on Andersin mukaan rauhallinen ja helppo maa tehdä työtä. Päiväntasaajan eteläpuolella ilmasto on suotuisa viljelylle. Aiemmin ongelmana oli projektien jälkeinen lopahdus kohdemaassa, paluu entiseen. Suoraan kysyen: miten kirjan kansikuva on tehty. – Olutterassit ja minihameet. 2000 Viikonvaihde Yhteystiedot Osaston esimies: Riitta-Maija Sykkö (06) 827 2327 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mari Hautamäki KOKKOLA (KP) H armaantuvan pystytukkainen Anders Lönnqvist istuu poikansa Oskarin kanssa kaupunginkirjaston kahvilassa. "Katso, mitä tein", keskipohjalainen henkilö kehuskeli kaverilleen. –Että Suomen kesä kestäisi kahdeksan kuukautta. Tulin muutama päivä sitten Amsterdamista ja mukavaa oli. – Vahvojen ja järkälemäisten käsivarsieni siivittämä ja kaivonrenkaiden paksuisten reisilihasteni vauhdittama vapaauinti vesielementissä. – Milloin mistäkin. Tansania on yksi maailman köyhimpiä maita, jolla ei ole huomattavia luonnonvaroja. Maitojauheen juominenkaan ei onnistu ilman veden lisäämistä. Kansalaisten opittua lukemaan he oppivat esimerkiksi veden käsittelyä ja näin pystytään taistelemaan malariaa vastaan, muistuttaa Anders
Jorma on iloinen kuitenkin kurssin selvitettyään, koska sen jälkeen hänen ei ole tarvinnut olla työttömänä. Onko ihmisen aina pitänyt pelätä toista ihmistä. Osuuspankin johtokunnassa Jorma Särkijärvi on ollut nelisenkymmentä vuotta. Opiskelu oli vaikeaa, koska monesti piti lukea valtava määrä tekniikan nimiä, joita en tiennyt suomeksi, enkä ymmärtänyt englanniksikaan. – Monikulttuurisessa valtuustossa kuuli monien muiden kansallisuuksien kohtaloista ja välillä ajatteli, että kyllä suomalaisten asiat sitten ovat hyvin. Kun yksi homma loppui, oli uusi odottamassa. Pelkästään luottamustehtävistä kertominen veisi helposti sivun verran. Vaivaiskoivu taas on soilla viihtyvä matalahko pensas, joka ei muodostu runkomaiseksi puuksi. Siksi hieskoivu viihtyykin hyvin Keski-Pohjanmaalla, suomaakunnassa. Hieskoivun lehti on rauduskoivun lehteä pyöreämpi eikä se yleensä ole toissahainen, kuten rauduskoivulla. Nyt keilaavat enää vanhin ja nuorin: minä ja nuorin lapsenlapseni, Jorma naureskelee. Maassamme on arvioitu olevan kaikkiaan noin 1,2 miljoonaa hehtaaria hieskoivuvaltaisia puustoja, joista yli puolet on turvemailla. Suomalaisten siirtolaistulva on liki pysähtynyt Kanadaan viime vuosina. Hieskoivun osuus koivun kokonaistilavuudesta on Etelä-Suomessa vajaat 70 prosenttia ja Pohjois-Suomessa yli 90 prosenttia. – Kanadassa on käymässä sama kuin Yhdysvalloissa on jo tapahtunut. Kälviältä Kanadaan Jorma ja Elma Särkijärvi tulivat vuonna 1958 vapuksi Port Arthuriin, joka yhdistyi naapurikaupungin For Williamin kanssa 1970-luvulla Thunder Bayksi. Ja minä kun jännitin lähteä Thunder Baystä miljoonakaupunki Torontoon. – Suurin osa suomalaisista oli kieltä taitamattomia, jolla oli kova koti-ikävä, jota auttoi toisten suomalaisten tapaaminen. Neljä murhaa vievät kaupungin ykköstilalle asukaslukuun suhteutettuna. Vastaan hänelle, että olen tottunut, että on kohteliasta esitellä itsensä puhelimessa ja toiseksi, jos luurin päässä on varas, hän tuskin saa selvää nimestäni, joka on Kanadassa täysin tuntematon. Hieskoivun puuaineen tiheys on noin 480 kg/m³. 2000 s KESKIPOHJANMAA Anu Hankaniemi THUNDER BAY K älviältä Kanadaan lähtenyt Jorma Särkijärvi on tunnettu mies Thunder Bayssä. Suomalaisten ensimmäinen sukupolvi on siirtymässä sivuun, eikä toinen sukupolvi halua olla toiminnassa niin paljon mukana. Suomalainen työvoima on aina ollut kysyttyä ja korkealle arvostettua. Hieskoivua on viime vuosina hieman viljeltykin erityisesti ongelmallisille kasvupaikoille, kuten turvepelloille. Mielenkiintoinen luottamustehtävä Jorma Särkijärvellä oli 1980-luvulla, jolloin hän oli ainoana suomalaisena kaksi vuotta Kanadan monikulttuurisessa valtuustossa. – Tansseihin Finlandia Clubille piti mennä tuntia aiemmin, jotta sai pöydän, Jorma muistelee. – Kävin hitsauskoulua puolesta yöstä aamuseitsemään. Mielessäni ovat talot Suomen pienissä kylissä, missä lukitsemattoman oven eteen laitetaan luuta, jotta vieraat tietävät, ettei ketään ole kotona. Nyt Särkijärvet ovat asuneet Kanadassa yli 40 vuotta. Soilla tavattava koivulaji on lähes poikkeuksetta suokko, hieskoivu. Jorma ei halua olla jälkiviisas, mutta sanoo realistisesti pitkään toivoneensa, että suomalaisten toiminnassa olisi käytetty englannin kieltä jo aikaisemmin, jotta toinen sukupolvi huomaisi vaalimaan suomalaista kulttuuria. Metsänhoidollisesti hieskoivuvaltaisen ojitusalueen uudistamisen ongelmat liittyvät usein enemmän puulajin vaihtoon kuin uuden hieskoivikon aikaansaamiseen. Keskipohjalaisille se on varsin tuttu puulaji. Monen luottamustehtävän jälkeen Jorma on halunnut hiljentää tahtia eläkeiällään ja antaa aikaansa vaimolleen, lapsilleen, kuudelle lapsenlapselleen ja lapsenlapsenlapselleen. Thunder Bayn vt. Kanadansuomalaisten Suurjuhlien puheenjohtaja Jorma Särkijärvi on ollut kolmena eri vuonna. Keilaaminen tärkeää Eläkepäivillään Jorma on käyttänyt hitsaustaitojaan luterilaisen Hilldalen komean kirkon rakentamisessa. Kuten useimmat suomalaiset hän kuitenkin meni metsätöihin, jossa hän paiski töitä kesät talvet. Ystävä antaa minulle hälytyslaitteen, ja kun esittelen sitä tuttavilleni, huomaan, etten ole ainoa "piipparin" omistaja. – Halusin vakituisen paikan, laivojen hitsaus oli liian kausiluonteista. Laivalla saattoi olla 300 hitsaajaa, mutta jos töitä ei ollut, vain viisi. Vuonna 1958 oli paljon työttömyyttä, ja Jorman työnsaantia vaikeutti se, ettei hän päässyt metsämiesten ammattiliittoon jäseneksi, koska työttömiä oli jo ennestään liikaa. Hieskoivun suhteellinen runsaus muihin puulajeihin verrattuna on suurimmillaan Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen ja niin sanotun Lapin kolmion alueella. Pääasiallisilla kasvupaikoillaan, viljavilla ojitetuilla turvemailla, hieskoivun soveltuvuus vaneripuuksi on yleensä silti vähäinen. Jorma nauraakin, että hän lisäsi viiteen hiljaa sanoen sanan kymmentä, jottei vaimo olisi säikähtänyt. Kuvat: Anu Hankaniemi Jyrki Hytönen ja Esa Heino H ieskoivu (Betula pubescens) on yksi maamme kolmesta koivulajista rauduskoivun (Betula pen-dula) ja vaivaiskoivun (Betula nana) ohella. Siinäpä suurkaupungin ihmeitä kerrakseen. Yhtä paljon kuin Thunder Bayn tilastot yllätti 2,4 miljoonan Toronton miellyttävä järjestys. – Meillä oli pieni maatila Kälviän Peitsolla, mutta koska emme saaneet ostaa valtiolta lisämaita, maatilalla ei ollut elämisen mahdollisuuksia ja päätimme lähteä Kanadaan, jossa enoni asui, Jorma sanoo. – Kyllä he ovat suomalaisia, jotka puhuvat englantiakin. MMT Jyrki Hytönen on Metlan Kannuksen tutkimusaseman vanhempi tutkija ja metsätalousteknikko Esa Heino toimii pääosin tutkimusaseman tiedotustehtävissä. Paperitehtaalla oli 2 000 työntekijää lähtiessäni sieltä, nyt koneistuessa työvaiheita on jäänyt pois ja tehdas on vähentänyt työntekijöitä. Ensimmäiset vartijat vaatekaupoissa näin Tallinnassa kolmisen vuotta sitten, nyt niitä on jo Tampereen vaatekaupoissa ja pikaruokapaikoissa. Myös vesasyntyisiä hieskoivuja hyväksytään täydentämään muiden puulajien taimikoita. Luottamustehtäviä reilusti eläkeiällä karsinut mies valittiin tänä keväänä jälleen johtokuntaan. Kolmen vuoden ajan Särkijärvillä oli myös oma nurkkakauppa. Puheenjohtaja hän oli kymmenen vuotta. poliisipäällikkö selittää kaupungin murheellista ykkösijaa murhatilastoissa tilastoilla. Hieskoivua on pidetty erityisesti huonolaatuisena sahaja vaneripuuna, mutta ruohoisilla turvemailla voi kasvaa myös laadukkaita vaneripuun mitat saavuttavia hieskoivuja. Vaikka lieneekö sekään niin turvallista, koska tilastot näyttävät, että suurin osa tapaturmista sattuu kotona. Hieskoivu uudistuu niin siemenistä kuin kantovesoistakin. päivänä 70 vuotta täyttänyt mies on ehtinyt olla monessa mukana. Alku oli Särkijärville, kuten muillekin siirtolaisille, shokeeraava, koska kumpikaan ei ollut koulussa lukenut englantia. Matkustaa metrolla ilman tungosta keskellä kirkasta päivää toiselle puolen kaupunkia. Laskua on ollut väkivaltarikosten lisäksi myös murroissa. Nyt matkat ovat halventuneet ja puhelinkortilla puhuu Suomeen noin markalla minuutti. Jos lehtiuutisia lukisi oikein tarkasti, tulisi helposti mieleen pysyä vain kotosalla. Niin Suomessa kuin Kanadassa on yöllä tilattava taksi. Jorma Särkijärvi on ollut Finlandia Clubin johtokunnan puheenjohtaja seitsemän vuotta. Turvallisuudesta on tullut kasvava business. Kaupungeista vain Torontossa murtoja raportoidaan vähemmän kuin Thunder Bayssä. Kookkaimmiksi kasvaessaan rauduskoivun tyviosa kaarnoittuu, kun taas hieskoivun runko säilyy yleensä sileäposkisen valkoisena myös tyveltään. Ehkä varotoimien takia Thunder Bayssä tapahtuu Kanadan toiseksi vähiten asuntomurtoja. Hieskoivu keskipohjalaisille tuttu vuoden puu Hieskoivun erottaa rauduskoivusta parhaiten pyöreän, tasalaitaisen lehtensä avulla. Dendrologian Seura on valinnut hieskoivun vuoden 2000 puuksi. heinäkuuta Hilldale-kirkossa. Vuoden 1963 syksyllä Jorma pääsi Suomalaisen Osuuskaupan myymälänhoitajaksi, saman kaupan, jossa Elma oli apulaisena kaksi vuotta. Näiden vuosien aikana Jorma kävi myös koulua ja valmistui hitsariksi. Se palaa eloisalla liekillä haihtuvien öljyjensä takia, mutta ei rätise kuten havupuut. Thunder Bayn rikollisuusluvut laskivat viime vuonna 14 prosenttia vuodesta 1998. Siten turvemaiden hieskoivikoissa joudutaan tuottamaan usein vain kuitupuuta verraten lyhyillä, noin viidenkymmenen vuoden kiertoajoilla. Uudessa puhelinluettelossa, jossa nimeni edustaa kaupungin ainoata Hankaniemeä, ei ole osoitettani ja sukupuoltani ei tiedetä, koska etunimestäni on luettelossa vain ensimmäinen kirjain. Nuorelle naiselle suositellaan itsepuolustuskursseja. Koivulajeistamme vain hiesja rauduskoivulla on metsätaloudellista merkitystä. Sinnikäs Särkijärvi Elma ja Jorma Särkijärvi heille tärkeän Hilldale-kirkon edustalla. Kun vastaan puhelimeen Anu, ystäväni sanoo minulle, että minun pitäisi vaieta nimestäni, koska ikinä ei tiedä, kuka soittaa. Synkistä otsikoista huolimatta Oulun kokoisessa Thunder Bayssä tapettiin viime vuonna "vain" neljä ihmistä. Hiesja rauduskoivun erottaa toisistaan melko helposti lehtien muodon, oksien hartsinystyjen ja hieman vanhempana kuoren avulla. Kurssin jälkeen hän pääsi heti satamaan laivatelakalle hitsaamaan, mitä työtä seurasi rakennuksen teräsrunkojen ja kuorma-autojen hitsaukset. Jorman laajasta ystäväpiiristä oli osoitus noin 250 hengen syntymäpäiväjuhlat 23. Päästä jonottamatta Toronton ydinkeskustan mielettömän suureen baseball-katsomoon jännittämään Toronton joukkueen puolesta. – Parhaana aikana perheestämme 11 jäsentä keilasi. Jorma Särkijärvi on Kälviän Tarmon ainoa Suomen ulkopuolella oleva kunniajäsen. Jorma jäi eläkkeelle viisi vuotta sitten Bowaterin paperitehtaalta, jossa hän ehti olla 18 vuotta. Mutta Amerikan puolella kolmas ja neljäs polvi on todella kiinnostunut suomalaisista juuristaan, mistä amerikansuomalaisten juhlan FinnFestin suosio on osoitus. Erikoistuotteina koivuista saadaan myös mahlaa sekä hammasystävällisen ksylitolin raaka-ainetta. Hieskoivut olivat taannoin rikkapuun asemassa ja metsänkasvatusohjeissakin hieskoivikoita pidettiin pääasiassa vajaatuottoisina, ja ne uudistettiin yleensä jollakin muulla puulajilla. Yksin elävillä naisilla tämä on yleinen käytäntö. Kirjoittaja on Thunder Bayn Uutisten ja The Finnish Updaten toimitusharjoittelija. 100 000 asukasta kohden Thunder Bayssä oli 3,2 tappoa, kun Kanadan kansallinen keskiarvo oli 1,76. Usein vain kuitupuuta Koivut ovat merkittävä raaka-ainelähde niin kemiallisessa kuin mekaanisessakin metsäteollisuudessa. Jos koneita ei ollut korjattavana, tein varaosia valmiiksi. Hieskoivun arvostus kasvoi kuitenkin 1980-luvulla, ja nykyisin se hyväksytään kasvatettavaksi puulajiksi ja sitä jopa viljelläänkin ongelmaisiksi tunnetuille kohteille. – Paperitehtaalla oleva työ oli kaikkein vapainta: sain olla oma herrani verstaalla. Hän on nähnyt 42 Kanadassa asutun vuoden aikana siirtolaisuuden elämää ja sanoo, että kanadansuomalaiset elävät murrosvaihetta. Thunder Bayssä ihmiset vastaavat puhelimeen haloo nimensä asemesta. Heinäkuun 6. Kanadan Suomalaista Kulttuuriliittoa Jorma Särkijärvi oli perustamassa vuonna 1971 ja istui 22 vuotta Thunder Bayn jäsenenä. Turvallisuutta ei voi olla huomioimatta, missä tahansa onkin. Jorma Särkijärvi ei olisi oma itsensä, jollei hän katsoisi valoisasti eteenpäin. Jorma itsekin on nähnyt maailmaa keilauksen ansiosta, koska hän pelasi seitsemän vuotta Amerikan mestaruuskilpailuissa. Hieskoivun taimen versot ovat sileäpintaisia, kun taas rauduskoivun taimen versossa on pieniä, silmin nähtäviä ja käsin kosketeltavia hartsinystyröitä. Korkean lämpöarvonsa vuoksi koivu on hyvää polttopuuta. 10 Viikonvaihde Sunnuntaina 6.8. Jorma Särkijärvi korostaa, että kieli on eri asia kuin kulttuuri. Raportissa on mukana vain Kanadan 25 suurinta kaupunkia. Useimmille olen Äny, Aanu tai Ano. Vaikeasta lonkkaleikkauksesta syntymäpäivänään toipuvana hänellä on tavoite syksyksi: päästä jälleen keilaamaan. Sukulaisilla ei ole syytä huoleen. EteläPohjanmaan metsäkeskuksen alueella hieskoivuvaltaisia puustoja on vajaat seitsemän prosenttia metsämaan alasta ja Pohjois-Pohjanmaalla kymmenen prosenttia. Thunder Bayn suhteellisen pienessä asukasmäärässä viime vuoden neljä murhaa näyttävät suurelta. Väkivallassa Regina on kirinyt Thunder Bayn ohi. Jorma muistelee mielellään 1960ja 1970-lukua, jolloin samanikäisiä suomalaisia tuntui olevan Thunder Bay täynnä. Mutta maassa maan tavalla. – Minua hirvitti lähteä enemmän. Mieluisa harrastus Jormalle on ollut keilaaminen, jossa lapsenlapset ovat saaneet junioreiden Kanadan mestaruuksia. Ja totta onkin, että siinä on neljä murhaa liian paljon. Jorman juhlilla noin puolet olivat "kielisiä", joten tilaisuus sujui sujuvasti kahdella Thunder Bayn kotimaisella kielellä: englannilla ja suomella. Ojitusalueiden lisäksi hieskoivikoita löytyy muun muassa vanhoilta kytöheitoilta ja muilta entisiltä turvemaapelloilta, rantametsistä, Pohjanmaan rannikon maankohoamisalueilta ja soistuneilta kankailta. Kälviän juuristaan ylpeää Jormaa ilahdutti muun muassa urheiluseura Kälviän Tarmon tervehdys. Pariskunnan lapsista esikoinen Eija oli vuoden ikäinen, kun he lähtivät Suomesta. Hiesja rauduskoivun puuaineksessa ei ole isoja eroja. On hyvä olla varuillaan, mutta jatkuva pelossa eläminen ei tee hyvää kenellekään. Hieskoivun kasvu on yleensä hitaampaa kuin rauduskoivun. Hieskoivu voi myös silloin tällöin risteytyä vaivaiskoivun kanssa. Hieskoivun kustannuksiltaan usein edullinen luontainen uudistaminen sekatai pääpuulajina on kuitenkin varteenotettava mahdollisuus kasvupaikoilla, jotka ovat vaikeita sitä arvokkaammille puulajeille. Kuva: Esa Heino P aluu Toronton Finn Grand Festiltä ja vilkaisu Thunder Bayn maakuntalehteen. 13 vuotta vanhasta kaksoissurmassa pidätys, mies löytynyt puistosta surmattuna, Thunder Bay on Kanadan murhakaupunki. Hieskoivun alalaji, tunturikoivu kasvaa Lapin tuntureilla metsänrajapuuna. Jorma on innokas suomalaisuuden puolestapuhuja. Särkijärville syntyi vielä kaksi tyttöä: Merja vuonna 1959 ja Sonja 1962. Yhteydet Suomeen olivat paljon huonommat aluksi. Pohjanmaalla paljon hieskoivikoita Hieskoivu menestyy rauduskoivua paremmin kosteilla kasvupaikoilla. Kieli ja kulttuuri eri asia Jorma Särkijärvi muistaa tulonsa alkuajat, jolloin posti oli liki ainut tapa kommunikoida Suomeen. Sekä Jorma että Elma ovat aktiivisia Hilldalen kirkon toiminnassa. Turvallisuudesta Kolumni ANU HANKANIEMI. Koivun kuidut ovat paljon lyhyempiä kuin männyn tai kuusen, mutta ne sopivat sekoitekuiduksi korkealaatuisiin painopapereihin, joilta vaaditaan sileää pintaa ja läpikuultamattomuutta. Meillä oli puhe lähteä viideksi vuodeksi katsomaan, Elma jatkaa. Elämme heinäkuuta ja tämän vuoden ensimmäinen murhan uhri löytyi tässä kuussa
Kun viimeinenkin, kesannoksi jätetty pelto on saatu tarkastettua, kello on lähes kolme. Kaksoset Allan ja Elina aloittavat syksyllä koulun ja Irene on viisi vuotta. Olen siitä aivan vakuuttunut. Katsomme kaikki maat silmämääräisesti ja osan pelloista mittaamme. Hän sanoo tietävänsä viljelijän arjen. Aurinko paistaa kuumasti ja kumisaappaissa taitettuja kävelykilometrejä on kertynyt jo useita, mutta hehtaarit odottavat tarkastustaan. Erilaisia EU-tukia on kymmeniä, niin ympäristöön, eri kasvilajien viljelyyn, karjanhoitoon, erityisalueiden kunnostamiseen ynnä muihin tarkoitettuja. Lukuja verrataan sitten maista otettuihin ilmakuviin, halsualainen agrologi Tiina Mikkola selvittää. ”Kaikenlaisia virkamiehiä maakunnassa liikkuu” Seuraava etappi on Kannuksen kirkolla sijaitseva neljäntoista hehtaarin kokoinen entinen taimitarha, jota Isohanni vuokraa toista vuotta perunamaakseen. – Joku aloittelija olisi varmasti merkinnyt tälle päivälle pari – kolme muutakin tarkastusta, Arto Seppänen naureskelee, kun päivä alkaa olla pulkassa. Hanna Kauppinen, teksti Jukka Lehijärvi, kuvat A amuyhdeksältä kannuslainen perunanviljelijä Veli-Matti Isohanni tapaa Kokkolan keskustassa EU-tarkastajat Tiina Mikkolan ja Arto Seppäsen. EU-tarkastajan työssä ei voi valittaa liikunnan puutteesta, sillä viikon aikana kävelykilometrejä kertyy kymmeniä. Ensin ajetaan Kruunupyyn rajalla sijaitsevan Koivistontien uumeniin, josta löytyy Isohannin neljä vuotta sitten ostama parinkymmenen hehtaarin maaalue. Kokemuksia vertailemalla yritämme varmistaa, että kaikille sovellettaisiin yhdenmukaista käytäntöä ja kaikki viljelijät saisivat tasapuolisen kohtelun, Tiina Mikkola sanoo. – Kyllä tulisi äitiä ikävä, jos nämä kaikki joutuisi kuokalla ylös ottamaan, Arto Seppänen tuumaa penkkirivejä katsellessaan. Pääasiassa vanhemmat viljelijät, jotka ovat tehneet töitä omalla tyylillään vuosikausia, eivät aina suhtaudu niin hyvin, itsekin maatalosta kotoisin oleva ja omasta tilasta haaveileva Tiina Mikkola toteaa. Kahvipöydässä jutustellaan niin pellon hinnasta kuin päivän uutisistakin, ja santsikupin jälkeen tarkastajat siirtyvät takaisin koneensa äärelle. – Helpommaksi lomakkeiden täyttämisen tekee vain se, että nyt sen on jo oppinut paremmin. – Eihän sanktioiden antaminen ole koskaan kivaa, mutta laki on tiukka. – Voisi ajatella niin, että kun viljelijä tienaa jokapäiväisellä työllään leipänsä, erilaisilla tuilla hän saa sitten leivän päälle makkaran ja juuston, Tiina Mikkola vertaa. – Komeaa ruista. – Kyllä Suomen peltopinta-ala lisääntyisi äkkiä, jos kaikki nämä maat otettaisiin käyttöön, kokkolalainen agrologiharjoittelija Arto Seppänen huokaa. Eikä työpäivä rajoitu maakuntakierrokseen, sillä tarkastusten jälkeen vierähtää useampi tunti muun muassa kentällä kirjattujen tietojen puhtaaksikirjoittamisessa ja kuntaan lähetettävien lomakkeiden täyttämisessä. – Työ pitää silti ottaa työnä, eikä siihen saa sekoittaa omia tunteita, Seppänen lisää. Maan joutenolosta ei hyödy kukaan, koska pelto tuottaa sille, joka tekee töitä, ja se, joka tekee töitä, maksaa työstään veroa, Isohanni toteaa. Ensin ajetaan Isohannin talon pihaan, ja tarkastajat jatkavat mitan kanssa patikointiaan komeasti kukkivien perunapenkkien viertä. – Ihmiset eivät tule varmaan ajatelleeksi, kuinka monenlaisia virkamiehiä maakunnassa nykyään liikkuu, Seppänen mainitsee. 2000. Kun pihaa ympäröivien tilusten jälkeen tarvotaan vielä parisen tuntia lähimpien kymmenen kilometrin säteellä sijaitsevilla mailla, tarkastajat naureskelevat, että heidän ammatissaan ei ainakaan voi valittaa liikunnan puutteesta. Isohanni on hakenut tänä keväänä yhteensä kuutta tukea, joiden yhteisarvo nousee noin kolmeensataan tuhanteen markkaan. Mutta ei viljelijällä ole ikävää, vaikka niin aina valitetaan. Päivän aikana mittailtujen tilusten tiedot siirtyvät karttakopioista tietokoneohjelmaan ja välillä on aikaa juoda Piret-emännän keittämät kahvit. – Esimerkiksi hakemallani ympäristötuella sitoudun noudattamaan viideksi vuodeksi sen ehtoja. Täällä on vaan niin hyvä fiilinki, Märsylä on Kannuksen Beverly Hills, kotitalonsa viereen rakentanut Isohanni hehkuttaa ja jutustelee pihalla juoksentelevien lastensa kanssa. Ne kiinnostavat tarkastajia, sillä todistusten kunnossaolo on yksi ehto tuen saamiselle. Onneksi minulla on vain näitä perunamaita, ettei tarvitse muistella vasikoiden ikiä ja huolehtia korvamerkeistä, Isohanni lisää. Taimitarhalla tarkastajat varmistavat, että Isohanni on kylvänyt tukihakemustensa mukaisesti. Veli-Mattia ei tarkastus tunnu haittaavan, vaikka sama tehtiin hänen mailleen kaksi vuottakin sitten. Maapalstoilta löytyy kolme hehtaaria ruista, kolme hehtaaria kauraa ja kuusi ja puoli hehtaaria perunaa, mikä täsmää saatuja tietoja. – Tarkastuksia tehdään esimerkiksi silloin, kun tilakoko kasvaa lyhyessä ajassa huomattavasti, kuten nyt Veli-Matin tapauksessa. Matka kohti Kannuksen Märsylässä sijaitsevaa Isohannin päätilaa voi alkaa. Tapaamisen syynä on Isohannin maille tehtävä kokotilatarkastus, jonka tarkoituksena on selvittää viljelijän hakemien tukien perusteet. Veli-Matti Isohanni kertoo ostaneensa alueen metsämaana, mutta todettuaan maan hiekkapohjaiseksi hän päätti raivata sen pelloksi. – Tässä tosiaan huomaa, kuinka paljon tilakoot ovat EU:n myötä kasvaneet. Viikonvaihde 11 KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 6.8. ”Ajattelemme aina viljelijän parasta” Autossa tarkastajat kertovat, että vaikka heidän toimintaansa suhtaudutaan nykyään pääsääntöisesti hyvin, ääritapauksiakin löytyy. Ja traktoreitahan vihataan maantiellä, Isohanni kertoo sillä aikaa, kun tarkastajat kulkevat karttojensa ja mittansa kanssa pitkin hehtaareita. Matkalla tarkastajat ja isäntä harmistelevat mutkaista metsäautotietä reunustavien maatilkkujen hoitamatonta kuntoa. Tarkastajat varmistavat, että pellot ovat sen kokoisia kuin isäntä on tukihakemuksissaan ilmoittanut ja maassa kasvaa sitä, mitä siellä on kerrottukin kasvavan. Päivän patikointi perunamailla Kannuksen ”Beverly Hillsin” 640 perunakilometriä tarkastettiin Isäntä Veli-Matti Isohanni aavistaa, että perunamaan viljelemättömästä kulmasta saattaa tulla sanktioita, kun EU-tarkastajat Tiina Mikkola ja Arto Seppänen mittaavat hänen Märsylässä sijaitsevia maitaan. Kyllä maaseutuasiamiehet ovat siihen aikaa työllistettyjä, Tiina Mikkola toteaa. Vaikka tukien hakemisen sanotaan olevankin hiukan helpottunut, joka kevät tiloilla käydään yhä suurta paperisotaa lukuisten lomakkeiden täyttämisessä. – Hyvää perunamaata tämä olisi ollut, mutta pelto on liian kaukana, kuudenkymmenen kilometrin päässä kotoa. – Nyt on sitten aamulenkki suoritettu ja kohta päästään päivälenkille, Arto Seppänen pyyhkii hikeä urakan päätteeksi ja hyppää autoon. Arto Seppänen kyselee kollegaltaan kahvikupin ääressä. ”Märsylässä on hyvä fiilinki” Kello näyttää puolta yhtä, kun edessä on vielä päivän suurin urakka, Märsylän maille levittyvän päätilan tarkastaminen. Perunaa kasvaa Kannuksen päätilalla yli viidenkymmenen hehtaarin verran, yhteenlaskettuna 640 kilometrin pituudelta, ja loput maista ovat rukiilla, kauralla ja kesannolla. – Harmittaa, kun on niin paljon hoitamattomia tiloja ja hyvä viljelymaa kasvaa pusikkoa. Kello on yksitoista. Pohjanmaan TE-keskuksen Kokkolan toimistossa työskentelee seitsemän EUtarkastajaa, joiden tarkastusalue käsittää Perhon, Lestijärven, Luodon ja Himangan sisälle jäävän maakunnan. – Kaikki eivät vielä ymmärrä tarkastusten tarkoitusta. Lomakkeiden täyttämisessä pitää olla tarkkana, että osaa ilmoittaa oikeita lukuja ja hakea yleensä oikeita tukia. Ensin pysähdytään kuitenkin sämpyläkahveille Kannuksen Shellille. – Tässä työssä tulee ajettua niin paljon ympäri maakuntaa, että joka kunnasta tuntuu löytyvän kantapaikka kahville ja ruokailulle. – Yleensä pidämme maanantaina toimistopäivän, ja muu viikko kierretään maakunnassa. Vaikeita nimiäkin riittää, Lfa:ta ja Cap:ia. Eihän tätä työtä tekisi, jos siitä ei tykkäisi, Isohanni kehuu. Minun on suoritettava ruiskuttajan tutkinto, lannoitettava ja käytettävä torjunta-aineita ehtojen mukaisesti ja pitää tarkkaa lohkokohtaista kirjanpitoa siitä, mitä peltooni kylvän, isäntä luettelee. – Halusin asettua tänne Märsylään, vaikka välillä olen asunut muuallakin. Toimistopäivänä puretaan edellisen viikon tapahtumat ja keskustellaan epäselvistä ja hankalista tapauksista porukalla. ”Viljelijä pärjää missä tahansa” – Kyllä täältä kaupungin kupeesta löytyy uskomattoman yhtenäisiä alueita, Seppänen ihmettelee, kun päästään pellon reunalle. – Mukavaahan se on, että joku tulee katsomaan, kun minä olen täällä tehnyt töitä pitkän aikaa, eikä kukaan ole käynyt, hän hymyilee. – Se on edelleen todella työlästä, kun tukien päähaku on keväällä juuri pahimpien kiireiden ja kylvöjen aikaan. – Viljelijän ammatti on niin vaativa, että joka siinä pärjää, pärjää missä tahansa muussakin ammatissa. Maaja metsätalousministeriö suorittaa otannan, jonka mukaan tiloja tarkastetaan. Kannuksessakin kaikki tilat ovat keskimäärin yli kolmenkymmenen hehtaarin ja tuntuu, että maakunnassa on enää pelkästään valtavia, 40 – 50 lehmän navettoja, Seppänen toteaa perunapenkkien väleissä harppoessaan. Isohannin tilakoko on todella viime vuosien aikana kasvanut, sillä kuusi vuotta sitten lehmistään luopunut isäntä on kasvattanut peltoalansa kahdessatoista vuodessa kahdeksasta kahdeksaankymmeneen hehtaariin. Kaikki on kuitenkin kiinni omasta asenteesta ja yritämme aina ajatella viljelijän parasta. Isäntä kylvi maahan kokeeksi ruista, mutta ensi vuonna peltoa viljelee uusi omistaja, sillä kauppakirjat alueesta on jo tehty. Se onkin nykyään jo aika harvinainen kasvi Keski-Pohjanmaalla, Seppänen tuumaa tiluksia katsastaessaan Pois lähdettäessä ajetaan perunavaraston kautta, ja Isohanni nappaa mukaansa siemenperunoidensa vakuustodistukset. – Meillä ei taidakaan olla täällä Kannuksessa mitään vakioruokapaikkaa. Siirrytään sisälle Isohannien kotiin, jossa työt jatkuvat kannettavan tietokoneen ja lomakenipun ääressä. Välillä toinen huutelee lukemia, joita toinen merkitsee papereihin. Yritämme laittaa samalla suunnalla olevien tilojen tarkastukset samalle päivälle, ettei tulisi kovin paljon turhaa ajamista, Tiina Mikkola kertoo
– Nurmi oli analysoivan harjoittelun tienraivaaja. Aikaa tuosta episodista on kulunut lähes 70 vuotta ja Paavo Nurmen poismenostakin jo liki kolme vuosikymmentä, mutta myytti elää. – Yhtä rationaalisen ehkä kuin Nurmi oli itsekin, hiukan avoimemman, mutta ei uhkaavasti avoimen vaan liikkuma-alaa antavan, vaivihkaa inhimillisen läheisyyden tunteeseen johdattavan. Välillä on löysättävä ja vedettävä henkeä, jotta taas jaksaisi tähdätä uusiin kilpailuihin. Parhaillaankin kiillotus on käynnissä. Okei, olet hyvä, mutta kuulutko rinkiin. Päivi Frantsi ei usko, että enää voisi syntyä sellaista urheilutarinaa, minkä Nurmi elämällään kirjoitti. Antero Raevuori toteaakin teoksessaan: ”Olisiko kuva Paavo Nurmesta muotoutunut joiltakin tärkeiltä osin toisenlaiseksi, jos olisi ollut enemmän naisia, jotka olisivat tulkinneet häntä?” Tutkijalla oli ollut käytettävissään vain yksi ainut naisen tekemä haastattelu Nurmesta. Kukaan ei anna rahojaan sellaiselle, joka vain murahtelee ja treenaa erakkona. – Paavo Suuren tarina niveltyy hyvin Suomen kansan tarinaan, siihen mitä Suomesta aikanaan kerrottiin. Näin voisi kuvitella, koskapa mitään tuntumaa hänen oikeisiin ajatuksiinsa ja tunteisiinsa ei ole. Ja ilman rahaa ei pärjää. Elämää pelataan roolien varassa, ja kun roolihahmo vaihtuu, siihenkin pitää olla valmiudet. – Fyysinen valmennus pitää kuitenkin tiiviisti rinnallaan psyykkisen ja sosiaalisen, jotta paineet siedettäisiin paremmin ja jotta urheilija jo varhain ymmärtäisi, että palvottu sankari on vain se kuori, joka on oman minän päällä. Spektaakkelissa on mukana noin tuhat avustajaa. Niille, jotka ovat valmiit sysäämään Nurmen yksinäisyyden huippu-urheilun ja yli-inhimillisten ponnistelujen vaatimaksi veroksi, heille urheilupsykologi vastaa topakasti: – Uskoisin, että nimenomaan urheilu oli Paavo Nurmelle tapa pysyä elossa. Vetoomus syntyi suoraan tilanteesta. Minä ja Suomi Nurmen koko maailmaa hämmästyttäneissä saavutuksissa psykologi näkee käytinvoimana sisäisen pakon ja poltteen, uhmakkuutta, näyttämisen halua ja kunnianhimoa, muttei intohimoa, joka koostuu aina voimakkaista tunteista. – Ehdottomasti. Siinä missä vaimo edusti seurallisuutta ja omasi ison ystäväpiirin, Paavo halveksui moista kanssakäymistä, jota hän piti joutavanpäiväisenä suunpieksentänä. He pelaavat oman pelinsä. Asialla ovat olleet kirjailija Paavo Haavikko, säveltäjä Tuomas Kantelinen ja ohjaaja Kalle Holmberg. Millaisen naisen. Suomen Urheilupsykologisen yhdistyksen puheenjohtajana Frantsi tietää, että psyykkisen valmennuksen asiantuntijat ovat nykyisin vahvasti mukana huippu-urheilijain valmennuksessa. Kuva: Arkisto – Viren, Kirvesniemet, Myllylä, Isometsä, Puikkonen.., luettelee Vierumäellä toimiva Päivi Frantsi, kun tulee puhe oman aikamme positiivisista, kypsistä aikuisista urheilijoista. – Tänä päivänä on tapana sanoa, että urheilija hiihtää oman hiihtonsa ja juoksee oman juoksunsa. – Nyt olemme moderni, sivistynyt huipputeknologian maa, ja formulaja rallikuskimme pitävät mainettamme yllä maailmalla. Kuva: Lehtikuva / Soile Kallio Paavo Nurmi sytytti Helsingin olympiatulen vuonna 1952. – Moni tuttavistakaan ei päässyt hänen kotiinsa ulko-ovea pitemmälle. Myös monille golfin huipuille on yhdentekevää, mikä maa mikä kenttä mikä sää. Kaiken olisi pitänyt tapahtua todella hienovaraisesti, pienin askelin. Ehkei hän yksinkertaisesti saanut kosketusta omaan sisäiseen todellisuuteensa. Kuva: Kaarina Naski. Sehän Nurmi-tutkimuksesta on puuttunut. Siinä ei ole mitään uutta. Urheilupsykologin mukaan Nurmelle tuskin oli paljonkaan merkitystä sillä, että koko maan kunnia lepäsi hänen harteillaan. Oli tehtävä eri lailla, kokeiltava, ja harjoittelun oli oltava monipuolista, Frantsi sanoo. – Jotta pääsisi huipulle on monien muiden edellytysten lisäksi omattava kyky heittäytyä tässä tietyssä elämänsä vaiheessa intensiivisesti yhden asian varaan, Frantsi toteaa. Koulutukselle ja ihmissuhteille on oltava aikansa. Pikemminkin sopii kysyä, mitä olisi tapahtunut, ellei hän tätä kanavaa olisi löytänyt. Psykologi olisi suonut mestarijuoksijalle oikeanlaisen naisen, jonka avulla hän olisi ollut muutakin kuin suuri, eikä koskaan suuri yksinäinen. Mutta tämänhän Nurmi teki mahdottomaksi olemalla koko ikänsä kilpikonnapuolustuksessa. Vuonna 1931 Nurmi oli sanonut Kansan Kuvalehden toimittajalle Kyllikki Penttilälle mm.: ”En pidä tätä juoksemista minään erikoisena, tämä on niin katoavaa.” Kilpikonnapuolustuksessa Miten on, urheilupsykologi Päivi Frantsi, pidätkö Paavo Nurmea poikkeusyksilönä muutoinkin kuin saavutuksiltaan. Suuri uni. Jotta ihmistä voisi oikeasti ymmärtää, häneen pitäisi pystyä samaistumaan. Ehkä Nurmi oivalsi, että häneltä oli jäänyt jotakin korvaamatonta kokematta, rakkaus, tosiystävyys, ehjä perhe-elämä. Urheilu vain vaihtui liike-elämään, joka sekin oli kurinalaista, hallittua, kontrolloitua, laskelmoitua. Kuva: Arkisto Viime vuonna vuosisadan suomalaiseksi urheilijaksi valittu Nurmi voitti Antwerpenin, Pariisin ja Amsterdamin olympialaisissa vuosina 1920-28 yhteensä 12 mitalia. Tämä voisi olla avainrepliikki Juoksijain Kuninkaan sielunelämään. Nurmi viittasi elämäkerturin mukaan äitinsä neuroottisuuteen ja myönsi samalla omansa. Pitääkseen itsensä koossa Se että Nurmen avioliitto ei kestänyt, ei ollut ihme, sillä puolisot olivat kovin erilaisia. – Nykyurheilussa on vaikea nousta huipulle järjestelmän ulkopuolelta. Nurmen ystävät olivat kaikki sellaisia, joihin hänellä oli jokin asiapintakosketus, tuttuja urheilun tai liike-elämän piiristä. – Vähän enemmän lämpöä hänen kerrotaan kohdistaneen ainoastaan omaan poikaansa, mutta tuotakin suhdetta on avioitu jokseenkin etäiseksi ja karuksi. Hän on yhä suuri mysteeri. – Se mitä hänestä tiedämme, on täysin ulkoisesta käyttäytymisestä tehtyjen päätelmien varassa, Frantsi sanoo. Päivi Frantsi tunnistaa tässä ”happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista” -reaktion. – Ihminen joka kokee, että hänestä itsestään puuttuu sosiaalinen puoli, ei myöskään kestä nähdä sellaista yhteydenpitoa lähellään. Se on kuin jalometalli, joka kenties välillä himmenee, mutta on kiillottamisen jälkeen uljaampi kuin uutena. Heidän visiotaan odotellessa voidaan hyvällä syyllä ja ilman taka-ajatuksia hakea Nurmeen naisnäkökulmaa. 12 Viikonvaihde Sunnuntaina 6.8. Hän oivalsi jo silloin asioita, jotka tänään ovat huippu-urheilun arkipäivää. On olemassa nuorten maajoukkueringit, ja sponsorirahat ohjautuvat määrättyjen organisaatioiden kautta. Yksi heistä, australialainen juoksija, sanoikin että tarvittiin vain uskoa. Jo Paavo Nurmi juoksi omaa juoksuaan, Frantsi huomauttaa. Suuri juoksu. 2000 s KESKIPOHJANMAA Kaarina Naski, teksti E m mnä ol tehny teil mittäm pahha, anttaka mun ol rauhas. Lapsuuskodissaan hän oli tottunut olemaan rauhassa, sillä koko perhe oli hiljaista ja toinen toisensa yksityisyyttä kunnioittavaa. Urheilu ja kulttuuri kansoittavat Helsingin Olympiastadionin yksissä tuumin elokuun toisena viikonloppuna, jolloin saa kantaesityksensä urheiluooppera Paavo Suuri. Helsingin Olympiastadionilla. Kerta toisensa jälkeen ylikuntoon itsensä ajava urheilija on nykynäkemysten mukaan todiste epäonnistuneesta harjoitusohjelmasta. Kuitenkin Bannisterin juoksua seuraavien viikkojen aikana hänen ennätyksensä rikottiin ja sitä seuraavan puolen vuoden aikana neljän minuutin alittajia oli jo lukuisia ympäri maailmaa. Mestari tuskin ajatteli, että kyseiset sanat joskus vielä piirtyisivät esiin historian hämystä. Frantsin mukaan myös aktiiviuran jälkeinen vaihe näytti samanlaiselta. Toisin sanoen hänen oma luonteensa piiskasi häntä eteenpäin. – Todellinen vaje uskoakseni hänen kohdallaan oli kuitenkin syvien ihmissuhteiden puuttuminen. Fysiikka joka aikanaan venyi uskomattomiin suorituksiin, petti turhan varhain ja sai mestarin kieltämään koko urheilun arvon. Palkitsevinta oli itsensä ylittäminen. Se merkitsi hänelle äärimmäistä asketismia, ja juuri sen askeesin kautta hän saattoi hallita elämäänsä. *** Ennen kuin englantilainen Roger Bannister juoksi mailin alle neljään minuuttiin vuonna 1954, ajateltiin että se olisi mahdottomuus. Ihminen ei yksinkertaisesti pystyisi juoksemaan niin kovaa, ja inhimillisen suorituskyvyn raja tällä matkalla oli näin määritelty. – Urheilija ei saa olla kuuro ja sokea sisäiselle äänelleen ja jos on, niin se on paitsi jarru menestykselle myös uhka terveydelle. Anttaka mun ol rauhas Paavo Nurmen tarina tuskin voisi toistua tässä ajassa Paavo Nurmesta kertova ooppera Paavo Suuri, Suuri Juoksu, Suuri Uni saa ensi-iltansa 11.8. – Sellaiseen konemaisuuteen, sellaiseen rääkkiin, jossa ei ole inhimillisyyden hiventäkään, siihen ei pysty urheilija, jolle muutkin asiat ovat tärkeitä, Frantsi uskoo. Ani Närhen ja Päivi Frantsin kirjasta Psyykkinen valmennus järkeä ja sydäntä. – Ei siis tarvita välttämättä ensin ongelmaa, eikä enää liioin puhuta hoidosta. Nuoremmat juoksijat olivat moitiskelleet Paavoa huomaamatta, että siinähän tämä istui jalkojaan hautomassa samoissa löylyissä... Olimme sisukas, katajainen kansa. – Vieläkin ulkoisten voittojen tärkein siivittäjä on sisäinen tahto, mutta tämän päivän henkinen valmennus hakee tasapainoa, joka oikeuttaa tunteet ja suorastaan edellyttää niiden olemassaoloa. – Kenenkään kanssa hän ei siis kaveerannut pelkästään sukulaissieluisuuden takia, siksi että olisi synkannut tosi hyvin, psykologi toteaa. Sinua rakastetaan, Paavo Paavo Nurmen katkeruus ikämiehenä saattoi Frantsin mielestä johtua osin siitä, että hänellä oli illuusio fyysisestä koskemattomuudesta. Järjestelmä suosii yhteistyökykyistä, joustavaa urheilijaa ja tiimityötä. – Nurmen sisäinen maailma jäi muille vieraaksi, ja ehkä se oli vierasta myös hänelle itselleen
tuote 18,33 € 249.249.Sasta Kipnuk REPPU värit: sininen tuote 41,88 € 159.179.Adidas NYC Power REPPU värit: h.vihr/t.petr l.valk t.graf/m.sin/v.sin tuote 179.Salomon School REPPU värit: musta, khaki 179.tuote 30,11 € 159.Salomon Street Square REPPU värit: khaki, sininen 159.tuote 26,74 € PALVELEMM E TÄNÄÄN SU klo 12–21. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 6.8. harmaa 199.tuote 33,47 € 119.Adidas BP Crossover REPPU tuote 20,01 € 109.Adidas Classic REPPU värit: v.vihr./graf., m.sin./v.turk., graf./l.valk., v.sin. vihreä, h. Ja kivojen kavereiden. Tyttöjen suositut KISSAtai KOIRAREPUT 99.tuote 16,65 € Adidas BP Backbag One REPPU värit: vaal. graniitti, khaki 79.tuote (99.-) 13,29 € Citymarketissa Reppumarkkinat! KOKKOLA Vauhdikas FORMULAREPPU 99.tuote 16,65 € Hauskat HAHMOREPUT 129.tuote 21,70 € Karhu Vuoma REPPU värit:musta, ruskea tai Karhu Jaara REPPU värit: pun./musta, sin./royal 179.tuote 30,11 € KOIRAtai HEVOSREPPU 129.tuote 21,70 € 99.Sporttinen Prosec REPPU tuote 16,65 € 99.Mount Colorado REPPU tuote 16,65 € 99.Mount Colorado REPPU tuote 16,65 € 129.129.Sporttinen Mount Colorado REPPU tuote 21,70 € 129.Sporttinen Mount Colorado REPPU 129.tuote 21,70 € 149.Sporttinen Mount Colorado REPPU 149.tuote 25,06 € Hinta ilman Plussa-korttia 249.-/tuote Etusi 50.Nike BTS REPPU värit: musta/t. Nämä tarjoukset ovat voimassa SU–SU 6.8.–13.8. vihreä, t. 2000 13 Perheiden puolesta
Kenellä on mahdollisuus ja rohkeuttakaan ottaa taloudellisia riskejä alueilla, joista yhteiskunnallinen elämä muutoin on väistymässä palvelujen katoamisen ja muuttoliikkeen myötä. Arjen tilanteissa hyviä paikkoja ovat myös ne, joissa ylitetään normaalisuoritus tai selvitään kovasta paikasta. Vakavammin ottaen kilpailuja taitaa myös riittää kaikille musiikin lajeille. Parhaita paikkoja ovat kehityskeskustelut, jossa voi kahden kesken sanoa, että pitää työntekijän työsuorituksia hyvinä ja ammattitaitoa korkeana tai kehittymistä arvostettavana. Lähtöisin hän on Kalajoelta. Esimiehen tehtäväkenttään kuuluu myös hyvien olosuhteiden luominen työn tekemiselle. Vieläpä kesällä ja enimmäkseen heinäkuussa. Hänestä on äkkiä tullut paitsi politiikan porvarillisen kentän ehdoton kuningas, myös keskustelun vetäjä suhteessa vasemmistoon. Aina vain ihmissuhdetaitamattomuutta saatetaan pitää vain pikku puutteena, jonka ajatellaan kompensoituvan kovan luokan asiantuntemuksella. Jos tiedustellaan asukkailta, mistä voitaisiin saada jälleen elämää maaseudulle, he tietävät vastaukset. Maaseutu ei ole mitään ilman ihmisiään. Johtajuus ja esimiestoiminta ovat kuitenkin olleet kohtalaisen jäykkiä kehityksessään. Ei se ole syntymälahja, joka ihmisellä on tai ei ole. Mutta hyvä idea kai vesittyy ei tosin terva vai. Kenellä meistä kuitenkaan on hallussaan tietoyhteiskunnan vaatimat voimavarat eli osaamista, luovuutta, kokemusta ja varallisuutta sekä sopiva, väkirikas maaseutupaikka, jossa alkaa yrittää. Negatiivinen palaute pitäisi nähdä oikeaan suuntaan ohjaamisena eikä virheiden osoittamisena. Se ei voi olla vaikuttamatta asukkaisiin ja heidän tulevaisuudenkuviinsa. Tulevaisuudenkuvat pohjautuvat asiantuntijoiden näkemyksiin tulevaisuudesta. Tämä on tutkimuksen mukaan esimiesten heikointa aluetta. Hyvä esimies rakentaa joukkuepeliä ja kehittää joukkuetta niin, että siinä olevat pelaavat osaavat tehdä nopeita ja järkeviä ratkaisuja hankalissakin pelitilanteissa. Tietoyhteiskuntavisioissa peilataan maaseutua dynaamisena, vuorovaikutteisena ja tehokkaana verkostona. Jos nyt akanheittokilpailu, vai oliko se kantokilpailu, vielä menettelee, mutta miksi poljettiin paljain jaloin marjat Kalajoella. Enää ovat jäljellä Tampereen Teatterikesä ja syksy syksyltä laajenevat Kokkolan venetsialaiset. Viime vuosien talouskasvu on valtaosin hyödyttänyt etelän suuria kasvukeskuksia ja sen ohella muutamia muitakin suurimpia yliopistokaupunkeja. Mutta lisää solistija soitinmittelöitä näyttää yhä olevan viriämässä. Niissä maaseudun ihminen on oman onnensa seppä, aloitteellinen ja aktiivinen toimija, jolla ovat tietoyhteiskunnan vaatimat eväät hallussaan. Se on monelle erityisen hankalaa. Hän arvostaa maaseutukulttuuria. Esimies tekee työtä puhumalla. Kuka voi vastustaa asiaperustein sitoutumatonta Suomen etua ajavaa ammattilaista, joka pystyy selviytymään yksin Matti Korhosen ja Esko Ollilan töistä! s KALEVAN mielestä Åkerholmia on mahdottoman vaikea voittaa asiantuntemuksessa, jos ja kun johtokunnan jäsenistä julistetaan avoin haku: Kuten Niinistö muistutti, Åkerholm valittiin kykyjensä perusteella EU-maiden hallitusten ja keskuspankin talousja rahoituskomitean varapuheenjohtajaksi. Mutta ei pitäisi katsella mallia muualta, ei kurkistella, mitä toiset tekevät. Yrittäjyys vaatii kuitenkin taloudellista riskinottoa ja asiakaskuntaa. Yrittäjyyttä on markkinoitu pelastusruiskeeksi maaseudun työpaikkojen katoamiseen ja osin se voikin olla lääke. Esimiestyön keskeistä sisältöä on ensinnäkin työntekijöiden virittäminen eli innostuksen luominen työyhteisöön ja toiminnan suuntaaminen: vision ja tavoitteiden kirkastaminen sekä suunnitelmien luominen. Aloita palautteen antamisesta! Jos esimies kysyisi, mistä päästä kannattaa alkaa harjoitella parempia esimiestyön suorituksia, voisi kohteeksi ehdottaa palautteen antamisen. Mitä ovat tämän tehtäväkentän ammattitaidolliset haasteet. Sitäkin voisi miettiä, että jos vaadimme ajattelemisen aihetta joka tapahtumasta, kuinka moni juhla karsiutuisi pois heti kättelyssä. Hyviä valmentajia ei kasva joka oksalla, niin kuin ei hyviä esimiehiäkään. Kuva: Jukka Lehojärvi M aaseudun kuva tietoyhteiskunnassa heijastaa usein yksipuolisesti käsityksiä siitä, miten tietotekniikka ja siihen kytkeytyvä etätyö voisivat auttaa maaseutumaisia alueita eteenpäin. Niiden lähialueet kasvavat ja kehittyvät räjähdysmäisesti. Kesäloman ansiosta pääsin tiiviimmin vasta Kaustiselle ja Lohtajalle, mutta kun päättyi heinäkuu, loppuvat myös kesätapahtumat Suomessa. Samoin tuntuu käyneen muillekin keskipohjalaisille tapahtumille. Sen sanomista joskus helpottaa, kun kertoo senkin, että sanominen on nyt vaikeaa, mutta välttämätöntä asian tärkeyden takia. Lomalla taas kierretään festivaaleja. Miten tehdä yrittäjyys houkuttelevaksi, kun se tuntuu olevan lähes ainoa mahdollisuus työllistää. Suomalaisen aluepolitiikan näyttää vain olevan erittäin vaikea vastata siihenkään haasteeseen. Tehokas tapa saada kehittävää palautetta on hankkia sitä asiakkaalta. Esimiestyö on ammattitaitoalue siinä missä muutkin. Usein kaikkein vaikeinta on kuitenkin antaa negatiivista palautetta. Ei Ullavassa, Toholammilla, Kaustisella, Pyhäjärvellä tai Lohtajalla. No, Seinäjoki ei luovu moisesta rahasammosta, kävi miten kävi. Uskokaa tai älkää, mutta maassamme järjestetään kesäisin 62 niin tasokasta musiikki, tanssija teatteritapahtumaa tai näyttelyä, että ne on hyväksytty Finland Festivals-ketjuun, sen esittelylehtiseen ja markkinointiin. Tätä asiaa työn sisältöjen kehittyminen kohti asiantuntijatehtäviä ei näytä muuttavan. Sillä erilaista matkailija hakee, ei sellaista, mitä näkee ja kokee joka paikassa. Miten ja millä aloilla voidaan pärjätä, miten markkinoida tuotteet, miten hoitaa toimitukset kilpailukykyisesti. palaverien järjestämistä, toimintaa kuvaavien mittareiden kehittämistä, ilmapiirin ja mehengen kohottamista ja hyvien fyysisten työolosuhteiden takaamista. Hän on kiertänyt maailmaa ja palannut maaseudulle nähdäkseen sen nyt uusin, kehityksen vaatimin silmin. Yhtenä pulmana on kuitenkin toimintojen mallintaminen. Ilman tulevaisuuteen uskovia ihmisiä maaseudulla ei ole toivoa. Ehkä suurin osa. Hän on modernin maaseudun sankari, jolla on kaikenlaiset resurssit asettua maalle. Tehokkainta olisi, jos esimies tekisi sitä jatkuvasti itse. Hyviä valmentajia ei kasva joka oksalla, niin kuin ei hyviä esimiehiäkään. Suuntaus on myös toisin päin eli palvelujen karsiminen vaikuttaa asukkaiden aktiivisuuteen muuttaa muualle. Tämän ”poliitikkokin voi olla pätevä” -lausunto on luettavissa niin, että Haloselle sopisi hyvin asiansa osaavien jäsenkirjallisten valinta Suomen Pankin johtokuntaan. Tämä periaate johtaa yleensä suuren luokan virheeseen. Suunnittelun lähtökohtana tulisi ainakin olla maaseutulähtöisyys eikä kaupunkialisteisuus, kuten perinteiselle ajattelulle on luontaista. Se on taitoalue, johon kehitytään ja jossa kasvetaan kokemuksen ja tietoisen harjaantumisen myötä. Sitäkin voi kuitenkin aivan tietoisesti harjoitella. Juhlan jälkeen Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Vesa Pajala (vast.), Hanna Kauppinen Kolumni Muut lehdet RAIJA PELTTARI Pääkirjoitus Suomen Pankki ei ole mikä tahansa Monet lehdet käsittelevät kokoomuksen puheenjohtajan, valtiovarainministeri Sauli Niinistön lausuntoja Suomen Pankin johtajavalinnoista. Kaikennäköiset hupaisat kilpailut on mielestäni loppuun käytetty keino. Tekninen asiantuntemus ei pitkälle kanna, jos esimies ei saa alaistensa asiantuntemusta peliin ja kehittymään. Suomenmestarin titteli on vaativa, ei sitä pitäisi antaa tynkäkilpailusta. Esimiehellä on myös palkitsemisvastuu, joka pitää sisällään tulosten arviointia, rakentavan palautteen antamista ja kannustamista. Kun ihmiset lähtevät, karsitaan palveluja. Sekä hyvän että korjaavan palautteen antaminen on tärkeää. Kuva: Arkisto/Esa Melametsä. Se on Suomessakin lisännyt alueellista eriarvoisuutta. Vain Kaustinen ja viime vuosina Täydenkuun tanssit Pyhäjärvellä ylittävät uutiskynnyksen maakuntalehden laveampaa omaatuntoa lukuun ottamatta. Samanlaista aarretta tuskin enää keksitäänkään. Tähän voidaan lukea myös ne esimiestyön alueet, jotka usein nähdään ainoina: töiden järjestelyt, aikatauluttamiset, resurssien hankinta ja kaikki muu, mikä tarvitaan siihen, että tuotanto pyörii. Sama unohduksen suo uhkaa useiden kisojen voittajia. Niin suuri merkitys on sillä kirjoittamattomalla lailla, että Suomessa ollaan lomalla heinäkuussa. Kun tilaisuuksia riittää joka lähtöön, ovat ideanikkarit hieroneet aivonystyröitään keksiäkseen vetonaulan. Ainakin melkein. Politiikan aloitteet ovat olleet järjestään Niinistöstä lähtöisin. Åkerholmin ehdokkuudella Niinistö teki ovelan siirtoon. Asiakkaan tyytyväisyys ja yrityksen menestys edellyttävät luonnollisesti, ettei väärien toimintamallien ja laiminlyöntien anneta jatkua. Varmaa on, että jos joku ei halua eikä yritä kehittyä, hän ei myöskään kehity esimiestyön ammattilaisena lähellekään mestaruutta. Arvioiva ja samalla sävyltään rakentava keskustelu on taitavan esimiehen työotetta. Hänen etunaan on myös väljä ja puhdas ympäristö. Tämä merkitsee mm. s ILKKA korostaa Suomen Pankin erityisluonnetta: Ei Suomen Pankista enempää kuin EKP:stakaan, johon se nykyään osastona kuuluu, ekonomistista tietoa puutu. Sillä elokuuhun on jätetty vain rippeet. Jäisikö vain kotia lepäämään ja kukkapenkkiä perkaamaan. Venetsialaiset eivät tosin näy muualla lehdistössä tai markkinoinnissa kuin täkäläisissä julkaisuissa. Ihminen tarvitsee myös ulkopuolista vahvistusta sille, että on hyvä ja tarpeellinen työssään ja kirpeydestä huolimatta silloin tällöin myös ohjailua oikealle reitille. Sen päätökset ovat politiikkaa. Monet ovat tehneet sen valinnan jo aikoja sitten eivätkä välitä festivaaleista tuon taivaallista. Innostuksen syntymiseen puolestaan vaikuttaa paljolti esimiehen oma innostus. Molemmathan tarvitsevat toisiaan. Palautteen anto perustuu keskusteluun. Esimiesvalinnan kriteeristössä painaa monella alalla vieläkin eniten tai jopa ainoana asiana alan tekninen tietämys. Työntekijän kannalta ne lisäävät työtehtäviin sisältyvää merkityksellisyyttä. Tietoyhteiskunnassa asiakkaiden ei tarvitse olla lähietäisyydellä, sillä verkkokaupan avulla asiakkaat tavoitetaan kauempaakin. Mitä nöyrempi ote omaan osaamiseen on, sitä valmiimpi on kehittymään jatkuvasti. Mitä on esimiestyö. Eli ideaa, joka vetoaa vanhemman väen nostalgiaan, on helppoa vastaanottaa eikä aiheuta minkäänlaista harmia. Näin on oikein. Mainio idea tervan polttamisesta on jo levinnyt kulovalkean tavoin; voisin luetella useamman paikkakunnan, joissa tuota väkevää eliksiiriä tuotettiin viime kesänä. Tämä usein ikävä ohjausvelvollisuus kuuluu tyypillisesti esimiehen työkenttään. 14 Sunnuntaina 6.8. Samalla alueelliset erot ovat entisestään kasvaneet. Onko kilpailuja järjestettävä joka vuosi. Tietoyhteiskunnan ongelmana on yleisesti eriarvoisuuden kasvu. Urheilijat tietävät, että tekniikan hallinnan lisäksi siinä tarvitaan kovaa motivaatiota ja peli-iloa. Riitta Viitala Kirjoittaja toimii professorina Vaasan yliopiston Johtamisen laitoksella. Suomalainen yhteiskunta ei ole pystynyt vastaamaan voimakkaaseen murrokseen ja turvaamaan elämää alueilla. Liike-elämän pelisääntöjen muuttuminen on näkynyt jokaisen yksittäisen työntekijän arjessa: työn sisältö muuttuu, työvälineet ja -ympäristö muuttuvat ja jopa niihin liittyvien muutosten luonne muuttuu. Tämän päivän esimies, koulutettujen ja valistuneiden työntekijöiden tukija, tarvitsee ennen kaikkea ihmissuhdetaitoja saadakseen hyviä tuloksia aikaan. s HÄMEEN SANOMAT kehuu Niinistön esitystä ovelaksi ja vaikeasti kaadettavaksi: Niinistön esitys näyttää myös kaapin paikkaa tasavallan presidentti Tarja Haloselle. Silloin on syytä ääneen sanoa, että arvostaa, ihailee ja on kiitollinen. 2000 s KESKIPOHJANMAA M itä nyt oikein voi ryhtyä harrastamaan, kun ei tarvitse käydä kesäjuhlissa. Kenestäkään ei automaattisesti tule esimiestä minkään nimityksen myötä. On suuri etu, jos oppii ohjaamaan rakentavasti. Keskuspankki ei ole mikä tahansa pankki. Siinä lajissa esimerkiksi Ilkka Kanerva varmasti voittaa Johnny Åkerholmin. Joillakin on siihen toista parempia lähtökohtia, mutta kaikki voivat siinä kehittyä ammattitaitoisiksi. Mitään palautetta ei oikein anneta, vaikka sen saaminen on tärkeää valtaosalle työntekijöistä. Maaseudulla on tulevaisuutensa ja sankarinsa, jos heille vain annetaan mahdollisuus. Se on viisasta. Yhä tärkeämpi esimiesammattitaidon alue on kehittäminen ja oppimisen tukeminen. Hänelle arvokasta on maaseudun rauha, sen sielunmaisema. Kun kaikki työntekijät eivät välttämättä pääse suoraan yhteyteen asiakkaiden kanssa, tulee esimiehen tärkeäksi tehtäväksi toimia asiakkaan äänitorvena tai tulkkina. Vanha viisauskin sanoo, että on aivan toinen ulottuvuus, jos ajattelee rakentavansa katedraalia kuin hakkaavansa kiveä suorakaiteen muotoiseksi. Esimiehen toiminnan laatua pitäisikin voida arvioida työtehtävän sisällöllisten ulottuvuuksien valossa aivan samalla tavalla kuin muitakin ammattitaitoja. Ne tuovat kaikkien toimintaan pitkäjänteisyyttä, määrätietoisuutta ja tehokkuutta. Niiden ongelmana usein on ollut irrallisuus muusta yhteiskunnasta ja myös osallistujien tulevaisuudenuskon puute. Sekin tavoittelee voittoa omistajilleen, mutta omistaja on koko kansa ja voitto tai tappio ilmenevät mitä moninaisimmissa muodoissa. Muuttoliike sen sijaan Itäja Pohjois-Suomesta, myös Pohjanmaalta on voimistunut. Työtä ja toimintaa on kehitettävä koko ajan, jolloin työntekijät ovat usein lujilla myös oman osaamisensa kanssa. Anita Salmi Maaseutu ja sankarimyytti Esimiehestä valmentajaksi Maaseudulla on tulevaisuutensa ja sankarinsa, jos heille vain annetaan mahdollisuus. Menettelyllään hän saa myös kokoomuksessa itselleen lisää vihamiehiä. En pysty edes kuvittelemaan toista viisimiljoonaista kansaa, joka juhlisi yhtä paljon. Niissä pitäisi ainakin tehdä selväksi, että ilman karsintaa parin kolmen osallistujan nimeäminen mestariksi on sekä osanottajan että yleisön pettämistä. Ongelmallisempi on kyky arvioida keskuspankkipolitiikan vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan. Edelleen puhutaan, että Suomen tärkein johtamisalan koulutus saadaan "Hamina-managementschoolista" eli armeijan piiristä. Maaseudun kehittäminen sen omista lähtökohdista vaatii ulkopuolisen asiantuntijatiedon ohella paikallisen tiedon hyödyntämistä, jota on käytettykin erilaisissa kyläprojekteissa. Väitetään, että tangokuninkaita ja -kuningattaria on jo niin runsaasti, että kukaan ei muista takavuosina voittaneiden nimiäkään. Hänellä on tietoa, taitoa ja taloudellisia resursseja unelmiensa toteuttamiseen, maaseudulla. Lähimmän esimiehen työtä on auttaa näkemään kehittämistarpeita ja tukea niiden ratkaisemisessa. On muistettava, etteivät he ole sen huonompia ihmisiä. Ammattitaitoinen esimies on kaikissa näissä asioissa taitava. Niinistö aikookin pitää ehdotuksestaan kiinni, valitaanpa Suomen Pankkiin nyt yksi tai kaksi johtajaa. Luonnollista on, että myös työntekijän saaman ohjauksellisen tuen olisi pitänyt muuttua samaa tahtia. s KAINUUN SANOMISSA pohtii Raimo Viirret kolumnissaan Niinistön asemaa porvarillisessa kentässä: Kokoomusjohtaja ja valtiovarainministeri Sauli Niinistö on nyt täyttänyt ääriään myöten sen tilan, minkä oppositiojohtaja Esko Ahon vetäytyminen valokeilasta presidentinvaalien jälkeen jätti. Millä sitten lomalaisia rahastettaisiin! Kirjoittaja on Keskipohjanmaan kulttuuriosaston esimies. Perimmäinen vastuu oppimisesta on tietenkin työntekijällä itsellään
Olisi voinut harrastaa vielä skeittausta. Esko Lankila kaupunkineuvos KOKKOLA Naapurikunnat voisivat löytää toisensa K ruunupyyn lentoaseman ansiosta Kokkola on isoilla matkustajakoneilla tapahtuvan säännöllisen lentoliikenteen piirissä. Jokaiselta lentovuorolta on oltava bussiyhteys Kokkolaan sekä lähteville että saapuville matkustajille. Johtokuntapaikat kyllä käyvät kaupaksi, mutta monet johtokunnan jäsenet loistavat poissaolollaan oman laitoksensa tai yksikkönsä tilaisuuksista. Nyt kun nuoret saavat kotona ollessaan saman summan, he eivät viitsi lähteä töihin. Hieman ylempänä törmällä pienen matkan päässä oli lisää lintusekä eläinkunnan jäänteitä. Säännöllinen lentoliikenne Kokkolaan on erittäin merkittävä etu kaupungin kehitykselle, koska nykyajan liike-elämän ja matkailun vaatima matkustaminen tapahtuu pitemmillä matkoilla pääsääntöisesti lentokoneella. Piispa Olavi Rimpiläinen "näkisi mieluusti" seuraajansa olevan samoilla linjoilla kuin millä hän itsekin on ollut. Saman kirjoituksen yhteydessä väistyvä piispa rohkenee toivoa työlleen jatkajaksi "vanhauskoista naispappeuden vastustajaa". Miksi sitä ei tarvitse harmonisoida muiden EU-maiden tasoon. Ryhmämme otti kantaa kahteen asiaan, joita haluan kommentoida. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Kokkolan on hyödynnettävä lentoliikenteen olemassaolo täysipainoisesti kaupungin sekä sen asukkaiden ja yrittäjien hyväksi. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään yksi kuukausi tiedusteluja varten. Nimi ja osoite sekä puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkillä kirjoitettaessa. Hallituspuolueena meillä on mahdollisuuksia toisella tavalla kun oppositiolla saada jotain siitä, mitä meidän mielestä on tärkeää. Puun läheisyydessä oli kaksi pelkällä luulla olevaa pääkalloa. Nyt oli meidän alueen vuoro ja vierailun teemana olivat työllistäminen ja yritteliäisyys. Ja meillä on oikeus tuoda mielipahamme ja loukkaantumisemme julki. Enimmäispituus on nimellä kirjoittaville 1,5 A4-sivua ja nimimerkillä yksi sivu. Tylsää kun loma loppuu. Kokkolaan saapuva matkailija saa heti Kruunupyyhyn saavuttuaan ikävän ensivaikutelman, jos kallis taksimatka hotelliin Kokkolaan tekee ison loven matkakassaan. Hän on tehnyt niin kuin on tehnyt ja kokee tehneensä oikein. Sen sijaan elintarvikkeiden arvonlisävero on EU:n korkein. Naapurit voisivat puolestaan pohdiskella, olisiko Kokkolalla voimavaroja hoitaa eräitä asioita myös naapureissa sopimuspohjaisesti. Teksti ja kuvat, Leena Hjelt KOKKOLA (KP) Ylitalo Marja-Leena, KOKKOLA – Miten saataisiin nuorille työpaikkoja. Kokkolan kaupungin on oltava valmis tukemaan Kokkolan ja lentoaseman välistä bussiliikennettä Pietarsaaren tapaan. On kyllä realistista todeta että suuria muutoksia ei tulla tekemään, koska eri ministeriöiden budjetit on hyväksytty valtionvaraministerin ja vastaavan ministerin kahdenkeskisissä neuvotteluissa viime viikolla. Totesimme että maatalouden tulonkehitys antaa aihetta huoleen ja että kustannusnousut on huomioitava kansallisessa tukipaketissa. Edustaahan se niin laajaa toimialaa, että nykymuotoisen organisaation uskoisi toimivan kokonaisuuden kannalta mukavasti ja tuottoisastikin. Paljon on Siipojoessa virrannut vettä sen jälkeen, kun tähän tarinaan liittyvä kuva on otettu. Vahvistimme kannanottomme myös siihen että ne 400 miljoonaa, joita jaetaan eläkeläisille, on sunnattavaa niille, joilla on kaikista matalimmat eläkkeet eikä kuten eräät puolueet katsovat viisikymppinen jokaiselle. Uskon, että meitä loukattuja naisia, ennen kaikkea omassa hiippakunnassaan piispattomina olevia pappisnaisia, löytyy tästä hiippakunnasta pilvin pimein. Suunitellut veronkevennykset eivät kohdistu niille väestöryhmille, joilta vähennettin laman aikana, vaan pääosin aktiiviselle väestölle, joka voi tänään paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Ryhmä vierailee perinteisesti eri ruotsinkielisillä alueilla, jotta saisimme lähikosketuksen todellisuuteen joka vallitsee eri osissa maatamme. Lasse Lehtinen KOKKOLA Kaupungin tuettava lentoaseman bussiliikennettä Jokaiselta lentovuorolta pitäisi olla bussiyhteys Kokkolaan sekä lähteville että saapuville matkustajille, katsoo kirjoittaja. Yhdessä niistä saattoi havaita lähelle puun runkoa rakennetun pesän. Varsinainen ryhmäkokous pidettiin torstaina ja siinä vedettiin meidän tavotteita tulevaa budjettiriiheä varten. Eduskunnasta KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 6.8. Elelikö kuusipesän haltijana julma saalistaja vai suoritettiinko alueella jonkin lintutai eläinlajin ruokintaa. Mielipide 15 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 827 2356 FAKSI: (suunta 06) 822 0208 SÄHKÖPOSTI: mielipide@keskipohjanmaa.kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, mieluimmin koneella, käsin erityisen selkeästi, jätä rivien väliin aina reilusti tilaa. Kirjoittaja on teerijärveläinen kansanedustaja. Marko Erkkilä,KOKKOLA – Onko kiva mennä kouluun. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Keskipohjanmaan pääkirjoituksessa Simo Kattilakoski (28.7.) totesi, että nykypäivän kunnallispolitiikassa seudullinen yhteistyö on entistä korostetumpaa. Kunnatkin voisivat herätä näiden asioiden markkinoinnissa. Toistakin mieltä asioista voidaan olla. Mitä tulee alussa olevaan suoraan lainaukseen, piispa Rimpiläinenhän ei nimenomaan ole tehnyt sitä, mitä hänen tehtäväkseen on uskottu. Esimerkiksi taksikustannukset ovat halvimpien eläkeläisten ja nuorten lentolippujen osalta melkein yhtä suuret kuin itse lentolippu Kokkolasta Helsinkiin. Kokkolan kaupungilta on riittänyt tukirahaa kannattamattomiinkin yrityshankkeisiin tai vain pientä yritysryhmää koskeviin toimintoihin. Kruunupyyn lentoasema on niin kaukana Kokkolasta, että lentoaseman ja Kokkolan välistä liikennetarvetta ei voida hoitaa pelkästään takseilla. Työnteosta tulee kuitenkin nuorelle parempi olo, minkä lisäksi he saavat työkokemusta. On järjetöntä, että esimerkiksi nyt bussi ajaa tyhjänä Kokkolasta iltakoneelle noutamaan saapuvia matkustajia mutta ei ota lähteviä matkustajia kyytiin. Mikä periaate sellainen on, joka pitää piispan virassa, vaikka hän ei tahdo sitä lain edellyttämällä tavalla hoitaa. Matias Erkkilä, KOKKOLA – Onko kiva mennä kouluun. Seurakuntalaisena, kirkollisveroa maksavana, Oulun hiippakuntaan kuuluvana naisena paheksun syvästi piispan menettelyä ja puheita, nyt, kun asia koskettaa häntä entistä vähemmän. Siellä on paremmannäköisiä tyttöjä ja kiva kun opettajat vaihtuvat. Näitä taustoja vasten tuntuu oudolta, että Kokkola on hätistelemässä naapureita kansanterveystyön kuntayhtymän kentältä. Teijo Pirttimäki, KOKKOLA – Miten saadaan jalkapalloväki lyömään hynttyyt yhteen Kokkolassa. Tuntui erittäin hyvältä saada näyttää meidän hienoja yrittäjiämme ja esittää sen tulevaisuuden uskon, mikä kaikista vaikeuksista ja byrokraattisista hankaluuksista huolimatta kuitenkin alueellamme vallitsee. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Se saattaisi jo hieman raottaa salaisuuden verhoa. 2000 Gallup Mihin kysymykseen haluaisit vastata. Siitä riittäisi jokaiselle noin 1 000 markkaa, ja ministereille ja kansanedustajille jäisi vielä keskenään jaettavaksi 1 000 miljoonaa markkaa. Voimakas kasvu ja parempi työllisyysaste antavat kyllä mahdollisuuksia jossain määrin korjata niitä leikkauksia, jotka ovat olleet välttämättömiä laman aikana. Keskipohjanmaassa. Voisi piispa Rimpiläinen jättää nyt naisten vihkimisen tai vihkimättä jättämisen seuraajansa huoleksi. Tätä maksua korotettiin väliaikaisena, laman aikana. Tukee varmaan erinomaisen hyvin työttömyyden vähentämistä. Löytyisikö uusia malleja esimerkiksi ympäristö-, nuoriso-, liikunta-, kulttuuriym. Vielä loppukaneettina ehdotus: Jaetaan tuo veronalennusvara tasan kaikkien suomalaisten kesken. Siis tuki tavoitteluun saada suurempaa määrärahaa. Myös sairausvakuutusmaksu on palautettava eläkeläisten kohdalla samalle tasolle kuin palkansaajilla. Oulussa menetellään. Varpu Vilkuna-Uusitalo NIVALA Piispa ei ole tehnyt sitä, mikä hänen tehtäväkseen on uskottu Kirjoittaja paheksuu piispa Olavi Rimpiläisen puheita. Budjettiehdotukselle ja sille linjanvedolle mihin verohelpotukset suunnataan en anna kovin korkeata arvosanaa. – Läksyjä tulee tietysti enemmän ja uusia aineita, esimerkiksi kemia ja ruotsi. sektoreilla. Tämä myös poistaa kireää palkkatyön verotusta Suomessa, joka on rankempaa Suomessa kuin muualla EU:ssa. – On. Kuvia tai piirroksia voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Osin se johtuu tietysti siitä, että ministerit ja muut isokenkäiset syövät muiden kustannuksella. Koen tässäkin asiassa kehän sulkeutuneen”, sanailee vuoden vaihteessa virkansa jättävä Oulun piispa Olavi Rimpiläinen maanantain 31.7. Miksei ruoan alv:tä alenneta, mikä antaisi kaikille jotakin. Kuva: Pauli Kaljunen “Olen tehnyt ja antanut mitä tehtäväkseni on uskottu, eikä minulla ole mitään olennaista lisättävää. Liikenteen kannattavuutta voidaan parantaa mahdollistamalla myös muiden kuin lentomatkustajien kuljettaminen välipysäkeille kuten esim. Polttonesteiden verotus: pääministeri ilmoitti, että suomalaisten on totuttava maailmanmarkkinahintojen muutoksiin, liikoja nurisematta. Elinkeinoelämän sektorilla saattaisi hyvän ja toimivan mallin saada Kemin–Tornion alueen kehittämiskeskuksesta. Ruotsi on ihan kiva, mutta kemia vähän niin ja näin. Esimerkiksi Kokkola, Kälviä ja Lohtaja voisivat löytää toisensa entistä useammin. Uskon että kaikki se minkä ryhmämme jäsenet saivat nähdä ja kokea teki suuren vaikutuksen heihin. En vain ymmärrä, miten maailmanmarkkinahinta lakkaa vaikuttamasta meikäläisiin hintoihin, jos nyt alennettaisiin bensiinin veroa. Kyllä kaupungilta pitää silloin löytyä myös riittävä tuki asianmukaisen lentoasemakuljetuksen turvaamiseen, joka hyödyttää kaikkia lentomatkustajia, olivatpa kysymyksessä liikematkustajat tai tavalliset kansalaiset. Kuntien väenhän tulee olla osallistuvaa ja myös kuntaorganisaation ulkopuolella näkyvää. Siellä tapaa paljon kavereita. Lentolippunsa itse maksaville matkailijoille ja muille tavallisille kansalaisille sekä pienyrityksille matkakustannukset tulevat liian kalliiksi, jos lentolipun lisäksi tulevat vielä edestakaiset taksimatkat lentoasemalle. Hän ei vihi naisia papeiksi "periaatteellisista syistä". Kyseisellä paikalla kohosivat syvänteestä kohti korkeuksia pitkät kuuset. Ensimmäiseksi markkinointi voitaisiin suunnata kussakin kunnassa, myös Kokkolassa, luottamushenkilöja viranhaltijakuntaan. Tuntemattakaan kovin tarkoin nykypäivän tilannetta voinee sanoa, että yhteistyön kehittämisen tarvetta on sekä seutukuntakohtaisesti että pienemmissäkin raameissa. Kun lama on nyt ollut taaksejäänyttä elämää jo joitakin vuosia, olisiko kohtuullista ennallistaa tilanne. Uimaan olisin voinut vielä mennä. – Työttömyyskorvauksen työharjoitteluraha pitäisi olla vähän isompi niille, jotka ovat töissä. Lentoliikenteen olemassaolo on tulevaisuudessa entistä tärkeämpi matkustajamäärien kasvaessa. On myös muistettava, että lentoliikenteen olemassaolo on niitä harvoja jäljelle jääneitä Kokkolan etuja sen jälkeen kun esimerkiksi valtion piirihallinto lakkasi Kokkolassa melkein kokonaan. Pauli Kaljunen KOKKOLA Mitä luita nämä ovat. Luulen, että hallitus kohentaa näitä asioita vasta juuri ennen seuraavia eduskuntavaaleja ja luulee kansaa huonomuistiseksi. – On. Toni Lassi ja Janne Rönnqvist, KOKKOLA – Onko kiva vaihtaa alaasteelta yläasteelle. – Ihan kiva. On nähtävä entistäkin avoimemmin silmin oman kunnan rajojen yli puolin ja toisin. Kuka voisi kertoa, mistä oli kysymys. Aivan irvokasta on ikääntyneiden eläkeläisten indeksileikkaukset, kansaneläkkeen perusosan poistamisineen, se on suoranainen petos. Vai oliko paikalla suoritettu ihmisen toimesta jonkin lajin likvidointi. Mielestäni naapurikuntien asukkaat varsin vähän käyttävät Kokkolan eriomaisia kulttuuripalveluksia hyväkseen. Ei toki rankinta. Kokkolan kaupunki ei näytä kuitenkaan ymmärtävän lentoliikenteen olemassaolon tärkeyttä Kokkolalle, kun se suhtautuu kielteisesti Kokkolan ja Kruunupyyn lentoaseman väliseen bussiliikenteeseen (Kp. Toimitus otsikoi, korjaa, kuvittaa ja lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Timo Virmavirta KOKKOLA Tasapuolinen veronkevennys. Kuva: Jukka Lehojärvi Ruotsalaisen kansanpuolueen eduskuntaryhmä kokoontui viime viikon torstaina ja perjantaina perinteiseen kesäkokoukseensa Kokkolanseudulle. – Ainut vastaus kysymykseen on, että pitäisi unohtaa kaikki vanhat painolastit vuosien takaa ja miettiä miten voidaan puhaltaa yhteen hiileen. Yhtenä kirkon korkeimmista virkamiehistä ja sielunpaimenista hän on jättänyt määrätietoisesti toimittamatta tehtäviä, joita kirkkolaki edellyttäisi piispan toimittavan. Hallituspuolueiden eduskuntaryhmillä on kyllä mielipiteitä korjauksista, joten on vaikeaa uskoa että ehdotusta hyväksytään ilman muutoksia. Uskoa tulevaisuuteen NILS-ANDERS GRANVIK. Tapahtumasta on kulunut lähes parikymmentä vuotta, mutta se mitä näin tuolla retkellä Siipojoen törmillä, on aina ajoittain askarruttanut mieltäni. 26.7.) Jotta lentoliikenteen olemassaolo täysipainoisesti hyödyttäisi kokkolalaisia ja Kokkolassa vierailevia lentomatkustajia, lentoaseman ja Kokkolan välillä tulee olla kohtuulliseen hintaan toimiva joukkoliikenneyhteys. Kokkolan kokoisessa kaupungissa ei riitä sponsoreita kahdelle joukkueelle. Kuka voisi kertoa, "kenelle" kuvassa oleva pääluut kuuluvat. Kuva: Arkisto/Mari Hautamäki Tasapuolinen palkkatulojen veron kevennys: suurituloisin 10 prosenttia palkansaajista saa 4 000 miljoonaa markkaa, lopuille jää 2 000 miljoonaa markkaa
Ensimmäisiä "kilpailuja" ajoin normaalilla pyörällä, jossa oli vain sarvet käännetty väärin päin, jotta se näyttäisi enemmän kilpapyörältä. Yksi arvostetuimmista. 67) ja Jyrki (s. Herrosen lisäksi muun muassa Antero Lumpeen ja Esko Hautamäen kanssa olen tehnyt lukuisia yhteisharjoituksia, Hautalahti kiittää. – Hellbergin asenne harmitti luonnollisesti meitä kaikkia pyöräilijöitä. Näistä vuosista olohuoneen palkintokaapissa on aluemestaruuskilpailujen kultamitalikin 18vuotisten sarjassa kymmeneltä kilometriltä. Vaikka Hautalahti asui nykyisessä Kokkolassa lähes koko aktiiviuran, silti miehen seura oli koko ajan Nivalan Urheilijat: – Minusta oli kiva edustaa kotiseuraa ja tiesin, ettei GIF:llä olisi ollut sen paremmin varaa maksaa matkakuluja kuin NU:llakaan, mies muistaa. V. Jokeri: 7058398. Politiikkakin tutuksi Unto Hautalahden aktiiviura sattui niille vuosille, jolloin Itäja Länsi-Euroopan maat mieluummin irtaantuivat kuin lähenivät toisiaan. Hellbergin oli hyvä sanoa näin, sillä mies oli aikoinaan itse voittanut kaksi kertaa PM-kullan. 1959 Tampereella PM-kisoissa hopeaa joukkuekilpailussa, 1961 Ruotsin PM-kilpailuissa 4:s, 1962 Norjassa PM-kilpailuissa 5:s. Lempinimi: Nivalan Karhu Syntynyt: 11.3.1936 Nivalassa Kotikunta: Kaarlela, sittemmin Kokkola Vaimo: Marleene Lapset: Anita (s. Huippupyöräilijä nostaa kuitenkin itse uransa parhaimmiksi ajoiksi juuri rauhanajon sekä Ranskan ympäriajon tietyt etapit. Olympialaisten, joihin Hautalahti pääsi mukaan urheilijana. Miehen tyttären kirjoittamat kaksi sanaa kertovat nykyään 64-vuotiaan Hautalahden synnyinpaikan sekä vuoden 1960 kesäolympialaisten pitopaikan. Liian monesti kuitenkin tuntuu, että olohuoneen sohva tuntuu mukavammalta kuin pyöräily, Hautalahti tunnustaa. 1961 Zürichin MMkilpailuissa 53:s ja vuonna 1962 Milanon MM-kilpailuissa 50:s (toiseksi paras pohjoismaalaisista). Kokkolalaispolkija osallistui yhteensä kuusi kertaa tähän 1960-luvun yhteen Euroopan arvostetuimpaan pyöräilykilpaan. Minähän olisin ollut vasta 32-vuotias Mexicon olympialaisten aikaankin 1968, joten iän puolesta harjoittelua ja kilpailua olisi voinut vielä jatkaa. Vaikeita valintoja Unto Hautalahti sijoittui vuonna -56 nuorisokisoissa Cluokassa kolmanneksi ja siitä seuraavat vuodet olivat yhtäjaksoista nousua Suomen huipulle. – Ranskassa etapin kuudes sija jäi vielä harmittamaan, sillä minulta katkesi takajarrun vaijeri hieman ennen maalia ja maali oli 200-300 metriä tiukan U-käännöksen jälkeen. – Joukkuekilpailun osalta voin heti todeta, että en muista yhtään muuta kilpailua urani varrelta, jolloin olisi ollut yhtä paljon epäonnea matkassa. Ranskan ympäriajossa, vaikka sekin on arvostettu ja kunnioitettu tapahtuma, ei ollut kilpailijoille ollenkaan sellaista hohdokkuutta. Puheet siitä, että olympialaiset on isot kisat pitävät täysin paikkansa. Unto Hautalahti kädessään Porvoon ajon kiertopalkinto. Muun muassa PMajot osoittivat, että nappisuorituksella miehellä saattaisi olla henkilökohtaisella matkalla mahdollisuuksia kymmenen joukkoon. Huollossa apuna ja penkkiurheilijana Sittemmin 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla Hautalahti oli vielä mukana huoltojoukoissa suomalaisten mukana muun muassa rauhanajossa, mutta viimeiset runsaat kymmenen vuotta on kulunut kuntoillen sekä penkkiurheilijan ominaisuudessa. Oli mukana Ranskan ympäriajossa kahdesti, paras sijoitus kuudes sija etapilla. -64), Tanja (s. – Näissä tilaisuuksissa muistot elävät ja luulen, että itse kukin entisaikojen aktiivi oikein nauttii, Kokkolan Vessissä asuva Hautalahti kehuu. Jälkikäteen ajateltuna laitoimme liian ohuet renkaat alle; Ne toimivat hyvin puhtaalla asfaltilla, mutta stadionalueella oli tien päällä hiekkaa ja siinä renkaat rikkoutuivat. – Jo Nivalassa asuintalomme naapurissa Niemen Aaro ja kumppanit polkivat kilpaa ja pienenä poikana kävimme ihastelemassa kilpapyöriä. – Henkilökohtaisessa kilpailussa suoritukseeni vaikutti kisamatkalla alkanut hammassärky. Osallistui kuudesti rauhanajoon Itä-Euroopan maissa, paras sijoitus kuudes sija etapilla. Voitonjako sivulla 19. Se on saavutus, jota moni pyöräilijä yritti, muttei siinä onnistunut. Meille kilpailijoille oli aina paikkakuntien parhaimmat hotellit ja meitä kohdeltiin niin hyvin kuin vain on mahdollista. Seitsemän SM-mitalia on Unto Hautalahden mielestä valehtelijan määrä. Jouduin hiljentämään ennen muita mutkaan enkä ehtinyt aivan kunnolla kärjen kiritaistoon. 2000 17 Lottokierros 31/2000: 2, 11, 17, 25, 26, 32, 38. Hellberg vei Tokion matkan Suomen pyöräilyn taso ei ainakaan taantunut kansainvälisen mittapuun mukaan 1960-luvun alussa, myös Pyöräilyliiton johtoon -63 valittu entinen aktiivipyöräilijä Raul Hellberg sanoi, että Tokion olympialaisiin ei kannata lähettää sellaisia polkijoita, jotka eivät ole koskaan voittaneet Pohjoismaiden mestaruutta. Kummassakin hänen paras sijoituksensa oli kuudes. – Välillä saattoi tulla vettä ja räntääkin oikein rankasti ja käsiä paleli, mutta kunto siellä kasvoi. – Pyöräilyssä Pia Sundstedt näyttää olevan jopa mitaliehdokas Sydneyn kisoissa. Hautalahden mukaan rauhanajo oli myös eräänlainen harjoitusleiri ennen kesän kilpailuja. – 1966 menin Outokummulle töihin ja siellä, kun kaasujen seassa työpäivän oli, urheiluuran jatkamista tosissaan ei voinut ajatellakaan. Toisin kuitenkin kävi: – Rooman olosuhteet olivat todella kuumat. (syntyi samana päivänä, kun Mika Myllylä voitti maailmanmestaruuden), Vilma 4 kk ja Emil 4 kk. – Urheilijat eivät turhaan pidä olympialaisia eräänlaisena unelman täyttymyksenä. Hautalahden mielestä etenkin itäpuolen vahva politikointi ja politiikan mukanaolo urheiluelämässä näkyi rauhanajoissa Varsovan, Berliinin ja Prahan väleillä. – Ura loppui ehkä liian aikaisin. Lisänumerot: 1, 30, 37. Vuosia sitten ajattelin, että sitten kun eläkevuodet koittavat, niin poljen paljon. – Armeija-aikana entistäkin selvemmin tuli kuitenkin ilmi, että pyöräily on lajini. Innostusta lajiin lisäsi vielä silloiseen Kaarlelaan muutto ja ystävystyminen muun muassa Matti Herrosen kanssa. Kai aikaisemmat ajot painoivat jotenkin valintakomiteassa, Hautalahti muistaa nyt. Ura loppui devalvaatioon Unto Hautalahti voitti vielä 1966 maantiepyöräilyn SMkullan, mutta devalvaatio ja sen myötä työpaikan/tukijan rautakauppa Hakan kaatuminen Kokkolassa käytännössä pakotti miehen lopettamaan aktiiviuran. Vuonna 1962 MM-ajoissa Milanossa hän oli 50:s ja samalla toiseksi paras pohjoismaalainen. Täten olin kirissä vasta neljäs maalissa. Kaverit pyöräilivät Niin kuin monet muutkin huippu-urheilijat, Unto Hautalahti valitsi pyöräilyn urheilulajikseen pitkälti kaveripiirin ansiosta. – Muistan, että silloinkin olympialaisten valinta-asioista käytiin spekulaatioita. Suomalaisten mahdollisuuksia joukkuekilpailussa kuvaa hyvin se, että Ruotsin nelikko ajoi Roomassa viidenneksi ja Suomi oli päihittänyt länsinaapurin vuosi sitten PM-ajon joukkuekilpailussa. Voitti kahtena vuotena (1960,1961) peräkkäin Porvoon ajon ja sai siitä palkinnoksi kymmenen vuotta sitä ennen kiertäneen kiertopalkinnon Palkittiin 1960 Keski-Pohjanmaan parhaana urheilijana. Tätä palkintoa moni yritti itselleen.. Unto Hautalahti kilpaili numerolla 114 Ranskan ympäriajossa. – Pialle sellaiset terveiset, että älä tee niin kuin minä tein. Auringossa tien pinnassa oli lämpöä varmasti viitisenkymmentä astetta kilpailupäivinä, Hautalahti muistaa, mutta jatkaa heti perään, että sää ei ollut syy ajojen ongelmiin. Liekö kuumuudesta vai mistä johtunut, mutta kotiSuomessa aikoinaan laitettu paikka irtosi olympialaisissa ja hammas kipeytyi kovasti. Hannu Lehto KOKKOLA (KP) "Karvoskylältä Roomaan." Näin lukee Unto Hautalahden ensimmäisen lehtileikkeistä kootun kirjan kannessa käsinkirjoitettuna. Jos tyttö vain pysyy terveenä eikä kolaroi kilpailussa, hän saattaa olla jopa kolmen joukossa. – Rauhanajoissa itäblokin maat halusivat näyttää kaikelle maalle, että niissä osataan järjestää tapahtuma. Minä en kehdannut kytätä, mutta Pian kannattaa seurata kilpailun edistymistä aivan kärjen tuntumassa itse kuitenkaan vetämättä. Pyöräilyn lisäksi hiihtoa seuraan aktiivisesti. Joukkuekilpailussa sinivalkoisia värejä povattiin jopa aivan mitalitaistoon. Täten kaikki suomalaispolkijat jäivät rannalle Tokion koneesta, vaikka todellisuudessa menestymisen mahdollisuuksia olisi saattanut olla etenkin joukkueajossa. Silloisen kilpailun voitti kaveri, jolle en ole muulloin hävinnyt kertaakaan, Hautalahti muistaa. Rauhanajohan järjestettiin aina keväisin ja kahden viikon aikana taivalta taittui yhteensä 2 600 kilometriä. Olympiavuonna mies voitti ensimmäisen SM-kullan maantieajossa, mikä tiesi luonnollisesti olympiapaikkaa Rooman kisoihin. Ratkaisut tapahtuvat kuitenkin yleensä vasta lopussa, ex-olympiapolkija Unto Hautalahti neuvoo. Minun valintani oli kohtuullisen selvä, mutta Antero Lumpeen jättäminen varamieheksi aiheutti keskustelua, sillä hän oli sijoittunut SM:ssä paremmin kuin kisoihin valittu Matti Herronen. Sain kohtuullisen paljon harjoitella työaikanakin ja firman kautta sain hyvän kaluston, millä kilpailla. Seura: Nivalan Urheilijat Menestyminen: Vuonna 1960 Rooman olympialaisissa maantieajossa 48:s, joukkuekilpailussa 20:s. Yhteensä seitsemän SM-mitalia. – Minulla oli kilpailukykyinen pyörä tallissa, mutta harmittavan vähän sillä tulee ajettua. Esimerkiksi Iisalmen SM-ajossa 1959 minulta meni rengas hieman ennen maalia. Urheilu Unto Hautalahti Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Mikko Soini (06) 827 2343 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2343 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 6.8. Nuoruusvuosinaan Nivalassa Hautalahti kulutti aikaa paljon myös suksien päällä. Karvoskylältä Roomaan ”Nivalan Karhuksi” ristitty Unto Hautalahti kehuu olympialaisten tunnelmaa Tähdet kertovat Tien päällä. Hän sijoittui henkilökohtaisessa kilpailussa sijalle 48. Olohuoneen sohvalla onkin mitä mainioin seurata muun muassa tv:stä nykyistä huippuurheilua: – Kyllä, seuraan urheilua paljon. Siellä on kaikkien lajien maailman parhaat ja tunnelma on sen mukainen, Roomassa lähes 40 vuotta sitten olympialaisten tunnelmaan päässyt Hautalahti kertoo. Hautalahti osallistui omien sanojensa mukaan ”jäähdytellen” vielä 1971 PM-ajoon, mutta käytännössä kesän 1966 jälkeen mies lopetti huipulla. Sain kyllä myrkkyjä kipuun, mutta särky ja lääkitys veivät parhaan terän kilpailusuorituksesta. Hautalahti voitti kahdesti peräkkäin Porvoon ajon (1960, 1961). Suomen rakas kilpakumppani Ruotsi polki nimittäin Japanissa olympiapronssia joukkueajossa. Itse kilpailu poskelleen Unto Hautalahti lähti ammattilaispyöräilijöiden luvattuun maahan Italiaan varsin levollisin mielin. Numerolappu Ranskasta. Tästä muistona hänellä on kristallinen maljakko palkintokaapissa. Tuskin minusta olisi pyöräilijää tullut, jollei täällä olisi ollut tasavahvoja kilpakumppaneita. Voitti SM-kultaa maantieajosta vuosina 1960, 1961, 1966. Tuntui kuin oma koira olisi purrut, mutta minkäs sille voi. Kuvat: Jukka Lehojärvi Valehtelijan määrä. Unto Hautalahti pyöräilee kuntoilumielessä vieläkin. Nyt vuosien jälkeen Hautalahti kiittää sitä, että olympiakomitea kutsuu joka neljäs vuosi kaikki olympiakävijät yhteiseen muistelotilaisuuteen. 1960-luvun alussa Hautalahti osallistui lukuisiin arvokisoihin. – Hakan olemassaolo ja minun pääseminen sinne töihin oli koko urani ajan erittäin tärkeää. -71) Lastenlapset: Rasmus 2 v. – Muutenkin useasti tuntui, että epäonnea oli juuri silloin, kun menestystä oli tullakseen. Meiltä neljältä mieheltä meni sadan kilometrin kilpailussa yhteensä kuusi kertaa rengas rikki
JBK haki vieraspisteet maalein 1-2 (1-1). avauspäivän jälkeen jaetulla viidennellä tilalla oleva Himangan Metsästysseuran Pentti Lindberg (72), JSF:n Tomi Aspholm (71) ja JSF:n Rune Sundqvist (71). Kannuksen Uran Matti Laasonen ja Leo Rutanen veivät SM-pronssit vain 78 senttiä hopeamitalisteista jääneinä. Ensi vuoden MM-kisat kuitenkin kiinnostavat, Janne Himanka selvittää. Pietarsaaren SM-kilpailuihinkin osallistuu 164 ampujaa. Tuomo Salo juoksi 300 metrin SE:n Aki Laine JYVÄSKYLÄ Toinen päivä oli Teemu Wirkkalan juhlaa yleisurheilun 17vuotiaiden Suomen mestaruuskisoissa Jyväskylässä. Meillä oli huonoa tuuria ja vastustajalla hyvää, siinä kaikki. sijalla (68) ja Laitinen vasta jaetulla 64. Suomi johti alusta lähtien, ja parhaimmillaan ero oli noin 10 pisteen luokkaa. – Teknisellä puolella oli kyllä vähän hakemista. haulikkolajien päävalmentaja Alf Sjöblom ja liittohallituksen jäsen Seppo Mahlamäki. Suomella ei juuri ollut vaikeuksia Islanti-ottelussa. Keskitalon aika 35,14 oli vuodelta 1983 eli ennätyksellä oli ikää saman verran kuin Salolla. Mielenkiintoinen kuriositeetti on vanhan ennätyksen syntymävuosi -83. Hän sijoittui Jamaikan olympiakarsinnoissa 100 metrillä neljänneksi, mutta maan urheilujohto ennakoi välillä, että Beverley McDonald keskittyisi kisoissa vain 200 metrille ja luovuttaisi 100 metrillä paikkansa Otteylle. VetU tuli ensimmäisellä puoliajalla tasoihin, mutta Kimmo Erkkilä vei Lohtajan toistamiseen johtoon ennen taukoa. Se yleensä kostautuu, jos hätäilee, Janne Himanka kertoi heti ensimmäisen päivän urakkansa jälkeen kiirehtiessään tuomaritehtäviin. Uusi ennätysmies Salo on nimittäin syntynyt samana vuonna. Se voitti kaikki neljä neljä pohjoismaista vastustajaansa sekä turnauksessa ylimääräisenä mukana olleen Islannin B-joukkueen. Naisten mestaruuden vei IK Falkenin Heidi Bredarholm ajalla 3.58.16,0 ÖID:n mestaruusmaraton, Sparmaraton 5.8.Kruunupyyssä Miehet: 1 Stefan Storvall IF Åsarna 2,45,55,0 2 Max Pesola IF PP 2,48,14,0, 3 Hans Bygggmästar IF Drott 2,49,33,0 4 Jonny Granqvist IF Kraft 2,50,10,0, 5 Jonny Fagerholm Larsmo IF 2,56,31,0 6 Alf Granvik Mirka 3,16,12,0 7 Mats Hellström IF Åsarna 3,40,15,0 8 Jukka Ruusila Vaasa 3,40,16,0 9 Marko Heikkilä 3,57,45,0 10 Samuel Nyman 3,58,05,0 H40: 1 Hans Hästbacka Kokkolan Veikot 3,19,02,0 2 Rolf Hellström IF Åsarna 3,26,12,0 3 Göran Björkgård GIF 3,28,26,0 4 Anders Colliander 3,38,56,0 H50: 1 Gösta Blom Maxmo SK 3,23,03,0 2 Seppo Honkonen Häjyt 3,43,02,0 3 Mauri Volama Häjyt 3,48,23,0 4 Jan-Erik Grönhage IF Drott 4,01,11,0 H60: 1 Arto Hietala Vammala 3,49,12,0 2 Matti Nygård Alajärvi 3,51,58,0 3 Hans Ahlsved IF Brahe 4,44,08.0 4 Marcus Karlsson HOPHAB 5,40,33,0 Naiset: 1 Heidi Bredarholm IK Falken 3,58,16,0 2 Ulla Wennman KK-Team 4.10.59.0. Otteylle vain viestihommia KOUVOLA (STT) Helsingin Kisa-Veikkojen Toni Huikuri ylitti 22-vuotiaiden yleisurheilun SM-kisoissa Kouvolassa korkeushypyssä jo toistamiseen Sydneyn olympiakisojen tulosrajan 228. H15 (13): 1 Sami Kuusisaari IF Falken 14,18,0 2 Jonathan Salo IF Drott 14,31,7 3 Josef Krokvik IF Brahe 14,52,0 4 Marko Kuusisaari IF Falken 15,42.0 5 Jonas Skog 16,43,7 6 Sören Östman IK Falken 16,58,0 7 Joakim Pesola Larsmo IF 17,34,6 8 Alexander Haga Kronan 18,02,0 9 Eric Storvall IF Åsarna 18,06,0 10 Oskar Söderholm Kronan 20,55,0 ÖID:n mestaruuskilpailu: 1 Stefan Storvall IF Åsarna 2,45,55,0 2 Max Pesola IF PP 2,48,14,0 3 Hans Bygggmästar IF Drott 2,49,33,0 4 Jonny Granqvist IF Kraft 2,50,10,0 5 Jonny Fagerholm Larsmo IF 2,56,31,0 6 Gösta Blom Maxmo SK 3,23,03 7. Tämän jälkeen kuusi parasta pääsee ratkaisemaan SM-mitalien kohtalon. Ruotsi voitti mestaruuden selvästi. Kiekon päässä seuraavat KSA:n Teppo Rutanen ja SUA:n Marko Kemppainen. Sille paikalle on helpointa löytää tuuraaja. Vaikka viimeinen hyppy päätyikin pahan näköiseen kompastumiseen, tuloksena oli SM-hopea tuloksella 577. Rauno Bies sai silloin pronssia olympiapistoolissa uusinnan jälkeen, Mahlamäki muistelee. Entinen ennätys oli 56 sekunnin sadasosaa heikompi. Juha Luhtanen, joka teki Islantia vastaan viisi pistettä ja otti yhden levypallon, pelasi lauantaina 100:nnen A-maaottelunsa. Vastustaja JBK sen sijaan käytti paikkansa tehokkaasti hyväkseen: ensimmäisellä puoliajalla JBK teki maalin vastahyökkäyksestä, toisella vapaapotkusta. Hyppääjän mukaan tulosraja oli kilpailun tavoite, ja sen synnyttyä ote kirposi. McDonald aikoo kuitenkin käyttää paikkansa. LMS:n Janne Himanka johtaa ensimmäisen päivän jälkeen skeetin SM-kisaa yhdessä MA:n Panu Valjakan kanssa. Tompurin voittotulos ylittää Sydneyn olympiakisojen B-tulosrajan 62,00. Suomen parhaat pistemiehet Islannin kaadossa olivat Jukka Matinen 21/10, Roope Mäkelä 18/3 ja Antti Nikkilä 12/11. Toiseksi sijoittunut IF PP:n Max Pesola jäi jo yli kaksi minuuttia. Sydneyn A-tulosraja on 63,50. Tuomas Näsi loukkasi reitensä Lauantaiset pikamatkat tarjosivat iloa ja surua pikajuoksun päävalmentaja Petteri Jousteelle. Viime vuonna Janne oli seitsemäs ja putosi uusinnassa finaalista. Tällä hetkellä tilanne on se, että Beverley aikoo juosta molemmat henkilökohtaiset lajinsa sekä viestin, Stewart kertoi. Hopea jäi vain parinkymmenen sentin päähän. Miesten kuulassa Haapaveden Urheilijoiden Petri Käräjäoja jäi harmittavasti neljänneksi tuloksella 16,40. Kun Erkkilä onnistui heti toisen puoliajan alussa, ei LoVe:n tarvinnut enää panostaa hyökkäykseen. Mestaruuden otti Vihdin Anniina Lindholm hypättyään 606. Tällä kertaa olympialaisiin paikan sai Suomesta seitsemän ampujaa. Toni Huikuri ylitti olympiarajan toistamiseen KEFLAVIK (STT) Suomen miesten koripallojoukkue ylsi Islannin PM-kilpailuissa hopealle. – Katsotaan nyt miten tällä kaudella vielä kilpailen. Illan päätteeksi käydyssä henkilökohtaisessa keihäsfinaalissa Wirkkala oli odotetusti paras. Päätöspäivänä Suomi löi isäntämaan Ajoukkueen 75–70 (42–34) ja päätyi toiseksi Ruotsin taakse. minuutin kohdalla 2-0 johtoon. koulutusta ja leirejä, Mahlamäki mainitsee. Storvall kestävin ÖID:n pm-maratonilla HELSINGBORG (STT) Porvoon Urheilijoiden kiekonheittäjä Timo Tompuri kuntoutuu hyvää vauhtia keskikesän heikomman vaiheen jälkeen. – Monet maat ottavat parhaat ampujat jo hyvinkin nuorena huostaansa. Vesannon duo hävisi mestaruuden lähes 13 metrillä. Ennen olympialaisia ohjelmassa on vielä PM-kilpailut Lahdessa 19.-20.8. – Onneksi Näsi juoksi maajoukkueessa ankkuriosuutta. Liitolla ei ole taloudellisia resursseja pitää kärkiampujille kuin muutama leiri vuodessa. Samaan pystyi ainoastaan MA:n Panu Valjakka. Jo 40-vuotias Ottey aloitti mitalisaalistuksen Moskovan olympialaisissa 1980 ja hänelle on kertynyt arvokisamitaleita kaikkiaan 34. LoVe:n puolustus piti koko jakson. – Odotusten mukaan meni, kun sattui paras heittokin vielä tähän henkilökohtaiseen finaaliin, mestari sanaili. JSF on jo rutinoitunut isojen kilpailujen järjestäjä, Mahlamäki ja Sjöblom kiittelevät. 2000 s KESKIPOHJANMAA Risto Lintilä PIETARSAARI (KP) Lohtajan Metsästysseuran Janne Himanka on ensimmäisen päivän jälkeen Pietarsaaressa skeetin SM-kilpailuissa hyvissä asemissa. Tulokset sivulla 21. Molemmat ovat mukana myös Pietarsaaressa. – Pitkässä heitossa kädestä vihlaisi sen verran, että viimeisistä heitoista jäi paras terä pois. Karkumatka syntyi ja kasvoi niin korin alta kuin myös kolmen pisteen heitoilla, joissa kunnostautuivat Roope Mäkelä ja Jukka Matinen. Timo Tompuri voitti Helsingborgissa KINGSTON (STT–AFP) Sprintteriveteraani Merlene Otteylle heruu Sydneyn kisoista vain viestipaikka. Huikuri yritti kolme kertaa uudesta Suomen ennätyskorkeudesta, mutta 232 oli tällä kertaa liikaa. Lohtajan Veikoilla salama-alku JYVÄSKYLÄ (STT) Yleisurheilun 17-vuotiaiden SM-kisojen toisenakin kilpailupäivänä tehtiin Suomen ennätys. Tompuri voitti Helsingborgissa järjestetyn kansainvälisen kiekkokilpailun tuloksella 62,14. Periaatteessa oltaisiin voitu voittaa peli suurinumeroisestikin, mutta se on nyt jossittelua. Tänään sunnuntaina kaikki ampujat ampuvat vielä 50 kiekkoa. 23-vuotias Janne Himanka voitti yleisessä sarjassa skeetin SM-kultaa jo nuortensarjalaisena eli 1997. Tyynessä säässä käyty kilpailu oli erittäin tasainen, sillä kuusi miestä heitti yli 60 metriä. Toholammin keihäsmies oli päivän ainoa tuplamestari heitettyään kultaa sekä joukkueettä henkilökohtaisessa kisassa. Perjantai-illan päätöslajissa tyttöjen keihäänheitossa Töysän Vedon Heli Myllymäki kiskaisi ikäluokan Suomen ennätykseksi lukemat 50,44, ja lauantaina Viipurin Urheilijoiden Tuomo Salo juoksi 300 metrillä poikien SE:n 34,58. 125 kiekon jälkeen ratkeaa jo joukkuemitalien kohtalo. Viikon päästä ratkaistaan vielä naisten SM-mitalien kohtalo ja ikäkausimestaruudet. Esimerkiksi varamaalivahtimme pelasi laidassa, LoVe:n valmentaja Timo Hyötyläinen kertasi. Tompurin lisäksi Helsingborgissa kilpailivat myös Timo Sinervo ja Jouni Helppikangas. – Pisteet tuli, vaikka meillä oli vahvasti varamiehinen joukkue. – Ei 228:n ylitys mikään nappihyppy ollut, mutta siinä oli potkua niin paljon, että yli meni heti ensimmäisellä yrityksellä, Huikuri kertasi. Barcelonassa Juha Hirvi oli pitkään kiinni mitalissa, mutta yksi käsittämätön heikko laukaus pudotti Hirven finaalissa neljänneksi. LoVe voitti Vetelin Urheilijat osumin 4-2 (3-2). Ottelyn mitalijahti päättyi viime kesänä, kun hän joutui positiivisen dopingnäytteen takia kilpailukieltoon. sijalla (67). Uusi ennätys kirjataan lukemin 34,58. Anias taisteli kullasta Naisten korkeudessa Kokkolan Veikkojen Jonna Anias kävi tiukan taiston mestaruudesta. Pistemenetyksestä huolimatta GBK:n valmentaja Reijo Timonen oli varsin positiivisella mielellä: – Peli palautti uskon siihen, että osataan pelata. McDonaldin valmentaja Ryamond Stewart ilmoitti perjantaina, ettei McDonald ole edes harkinnut luopumista 100 metrin kilpailusta. 18 Urheilu Sunnuntaina 6.8. Wirkkala totesi, että kuluvan kesän tulostavoitteet on ajat sitten ohitettu. – Mutta kautta on vielä paljon jäljellä, Timonen muistutti. VetU sai otteen, muttei osumia. Puolimaraton Miehet (41): 1 Tommy Brännkärr Åsarna 1,11,46,0 2 Veikko Taipale PieHi 1,14,01,0 3 Ahti Honkola SoSi 1,17,53,0 4 Jorma Paasio Turku 1,20,38,0 5 Jens Vikman Åsarna 1,20,51,0 6 Kim Stranen Kronan 1,23,42,0 7 Markku Ryssy Häjyt/Vähäkyry 1,25,58,0 8 Veli-Matti Rantanen Vaasan Vasama 1,27,00,0 9 Pauli Lintunen Vaasan Vasama 1,27,04,0 10 Risto Salmimnen KV 1,27,17,0 11 Bo Lönnbäck Myran 1,27,52,0 12 Jens Brännström KK-Team 1,29,52,0 13 Börje Riska KK-Team 1,30,33,0 14 PerErik Riska Kronan 1,34,28,0 15 Steve Kåla KK-Team 1,35,03,0 16 Kurt Kvist Jogg-Mix 1,35,39,0 17 Clas-Erik Slotte Myran 1,36,04,0 18 Folke Sandbacka Kronan 1,36,11,0 19 Leif Kortell GIF 1,36,13,0 20 Ari Pirttoja Hu 1,38,09,0. Tompurin voittotulos on hänen parhaansa kuuteen viikkoon. Kotijoukkueen Sami Himanka ja Ville Lundberg veivät Veikot jo 3. Johto jalkautuu Pietarsaaressa paikalla olivat mm. Janne Himangalta meni oli kolmannen sarjan ensimmäinen laukaus. Hyvin sujuneen alkukesän jälkeen Tompurin kunto laski flunssan seurauksena, ja heinäkuussa hänen pisin kilpailuheittonsa kantoi vain 60,82. Vasta 16-vuotias todellinen tulevaisuuden lupaus repäisi 76.40. Täällä Pietarsaaressa osataan järjestää hyvin näitä isompiakin kisoja. Kuva: Risto Lintilä KOKKOLA (KP) GBK:n miehet eivät onnistuneet nousemaan yksin sarjakakkoseksi, vaikka eväät siihen olivat olemassa. – Me jalkaudumme ja tulemme tänne seuratasolle mielellämme. Tämä on varsin kova tavoite. Hän pinkoi matkan aikaan 11,62 voittaen muun porukan yli puolella sekunnilla. McDonaldin, 30, paras saavutus on 200 metrin MM-hopea viime vuodelta. McDonald ei itse halunnut kommentoida suunnitelmiaan, sillä hän järkyttyi jamaikalaisten urheilujohtajien kaavailuista. GBK hallitsi, JBK voitti LOHTAJA (KP) Lohtajan Veikot pisti pallon ja vastustajan päät pyörimään heti kolmosen pelin alussa. Hopealle selviytyi myös Kaustisen ottelijalupaus Suvi Kattilakoski naisten pituudessa. Wirkkalan oli helppo olla tyytyväinen kahden kullan päiväänsä. Miesten viestimaajoukkueen ankkuri Tuomas Näsi reväytti reitensä, ja on sivussa toistaiseksi. Tuloksellaan hän voitti Suomen mestaruuden. Kokkolan Jonna Anias puolestaan pomppasi hopealle naisten korkeusfinaalissa. Toni Huikurin tulos oli kilpailujen ensimmäisen päivän parasta antia. Kuudesta finaalipaikasta taistelevat sunnuntaina tiukasti vielä mm. GBK:n ainokaisen viimeisteli Sebastian Storbackan antamasta kulmapotkusta päällään Gennadi Judin. Hänellä jäi 75:stä kiekosta vain yksi särkemättä. Hätäilin liikaa ja yli meni. Haasteita kuitenkin on vielä tällekin kesälle, sillä Jyväskylän kisoista joka lajin kaksi parasta lunastaa matkalipun Puolassa kolmen viikon päästä päästä käytävään ikäluokan Suomi-Puola-Baltia -maaotteluun. Suomelle koripallon PM-hopeaa. Vamman vakavuus selviää myöhemmin. Tuloksesta huolimatta. Naiset: 1 Heidi Bredarholm IK Falken 3,58,16. Me tarvitsemme apuna vahvaa seuratoimintaa tekeviä seuroja, Mahlamäki painottaa. Naisissa Oulun Pyrinnön Heidi Hannula oli ylivoimainen. Kolme sadasosaa perässä maalilinjan ylitti Turun urheiluliiton Topi Valtanen. Wirkkala oli parinsa Harri Keski-Sipilän kanssa ylivoimainen päivällä käydyssä keihään joukkuekisassa. Yksi päivän ehdottomista hahmoista oli Viipurin urheilijoiden Tuomo Salo, joka rusensi Petri "Elmo" Keskitalon 300 metrin Suomen ennätyksen. Toiseksi sijoittunut Tampereen Henri Valakoski jäi mestarista vajaan metrin. – Töpeksin vähän sarjan alkuun. Kotijoukkue kontrolloi pelitapahtumia kentällä. Näin on hyvä, että maassa on useita vahvoja seuroja. Me olemme käyneet läpi kisojen aikataulun ja tavoitteemme. Joukkuekilpailu (35): 1) KSA II 213 (Rutanen Teppo 73, Hakola Toni 72, Kivioja Ilkka 68), 2) AEM 209 (Vilhunen Jarmo 72, Lautamatti Vesa 69, Suppala Marko 68), 3) KONTU 208 (Hartikainen Timo 72, Muikku Jukka 70, Mustonen Hannu 66), 4) SUA 208 ( Kemppainen Marko 73, Roppainen Keijo 71, Toivanen Pasi 64), 5) SMS I 205, 6) L-HA 204, 6) MA 204, P-HA I 204, 6) SMY 204, 10) SA 203, 11) KeSA 202, 12) JSF I 201,12) OSH II 201, 14) KhjA 200, 14) SSG 200, 14) SaSa 200, 14) SiUra I 200, Himanka ja Kemppainen kärjessä Kärkikaksikolla jäi vain yksi kiekko särkemättä Skeetin SM-kisojen avauspäivänä Pietarsaaressa Vain yksi kiekko jäi särkemättä. Täksi kaudeksi Vihdin Viestistä helsinkiläisseuraan Viipurin Urheilijoihin siirtynyt Salo paransi entistä Petri Keskitalon nimissä ollutta SE:tä kerralla reilusti 0,56 sekuntia. – Me emme keskity nyt Otteyn viimeisiin olympialaisiin vaan omiin tekemisiimme. Muuten Himanka oli melko tyytyväinen suoritukseensa. Muita hyviä noteerauksia olivat Anja Rantasen aitakierros aikaan 58,73, Mikko Rönkön kuulatulos 18,51 ja Samu-Petri Simon moukaritulos 73,21. Olympiatavoite kaksi mitalia Ampujien tavoite Sydneyn olympialaisista on kaksi mitalia. Luokka Y (164): 1) Himanka Janne LMS (25-25-24) 74, 2) Valjakka Panu MA (25-25-24) 74, 3) Rutanen Teppo KSA (24-25-24) 73, 4) Kemppainen Marko SUA (25-25-23) 73, 5) Jaakkola Sami SMS (23-25-23) 72, 6) Haikola Toni KSA (24-24-24) 72, 7) Hartikainen Timo KONTU (25-23-24) 72, 8) Paananen Vesa ViitA (24-25-23) 72, 9) Vilhunen Jarmo AEM (24-25-23) 72, 9) Lindberg Pentti HiMS (25-24-23) 72, 11) Karvonen kari OSH (22-25-24) 71, 11) Aspholm Tomi JSF (23-24-24) 71, 11) Eklund Jani KhjA (23-24-24) 71, 11) Romppainen Keijo SUA (23-24-24) 71, 11) Hepo-Oja Marko VamSa (24-2324) 71, 11) Sundqvist Rune JSF (24-2324) 71, 11) Heikkilä Erkki SA (24-2423) 71, 11) Nieminen Tero JMS (25-2422) 71, 11) Turunen Kari KarMAs (2524-22) 71, 20) Venäläinen Jani K-ASMAS 70, 20) Muikku Jukka KONTU 70, 20) Mäkelinen Vesa KeSA 70, 20) perämäki Simo SMS 70, 20) Halttunen Hannu KarmAS 70, 20) Willman Hannu SA 70, 20) Åberg Staffan PS-PA 70, 20) Römppänen Arto SiUra 70, 20) Kouvonen Sami MSA 70, 20) Poikonen Markku KkA 70, 30) Karlund Jari P-HA 69, 30) Mikkonen Kari KeSA 69, 30) Heikkilä Jukka L-HA 69, 30) Rauman Yrjänä SaSA 69, 30) Yrjölä Tero VåMS 69, 30) Vähäniemi Pasi HoSA 69, 30) Hiltunen matti KAMS 69, 30) Lautamatti Vesa AEM 69, 30) Isojärvi Jari KSA 69, 30) Vihavainen Ere MKMS 69, 30) Lantta KimmoK-SHA 69, 30) Turtiainen Jukka SMY 69, 30) Heinonen Esa HaAS 69, 30) Haapaniemi Hannu P-HA 69, 44) Hepovaara Ilmo P-HA 68, 44) Pietarila Pauli L-HA 68, 44) Leinonen Jukka NoSaA 68, 44) Kivioja Ilkka KSA 68, 44) Manelius Kari SaSA 68, 44) Viinikka Asko TorSA 68, 44) Lankanen Timo HEM 68, 44) Mäkelä Ossi SA 68, 44) Meriluoto Heikki SiUra 68, 444) Ruuhikorpi Antero SA 68, 44) Jarva Pasi OSH 68, 44) Säämänen Toni PiekSA 68, 44) Weurlander Karl NoSA 68, 449 Korpi Kai SSG 68, 44) lepomäki Maarit SA 68, 44) Mattila Aki VamSa 68, 44) Kilpeläinen Marko PA 68, 44) Leppälä Kai SMS 68, 44) Suppala Marko AEM 68, 44) Westman Juha SMY 68. Viimeistelyssä kuitenkin pätki, sillä GBK hukkasi tukun tekopaikkoja. Meillä ei tähän ole kovinkaan hyviä mahdollisuuksia. IF Drottin Hans Byggmästar sai pronssia. – Meillä on noin 4000 lisenssin omaavaa ampujaa, jotka voivat osallistua kilpailuihin. Naiset (9): 1 Ann-Katrin Haga IF Åsarna 1,27,44,0 2 Lilian Strandvall Kronan 1,41,57,0 3 Päivi Korpiaho VetU 1,43,22,0 4 Merja Yilhärsilä Häjyt/Lapua 1,51,21,0 5 Tytti Vistiaho KKTeam 1,52,44,0 6 Ritva Keskipalosaari Oulu 1,55,44,0 Neljännesmaraton Miehet (31): 1 Jouni Hiltunen IF Drott 35,25,0 2 Kaj Lindskog Myran 36,48,0 3 Ove Snåre Kronan 37,07,0 4 Benny Salo Åsarna 37,48,0 5 Jari Latvala Vaasa 38,17,0 6 Sten Braske n Larsmo IF 38,51,0 7 Staffan Julin IF Nykarlebynejden 39,12,0 8 Mats Strandvall Kronan 39,27,0 9 Jan-Åke Nykqvist JoggMix 41,45,0 10 Sverre Höglund Mirka 41,55,0 11 Fredrik Näse Kronan 43,44,0 12 Ronnie Lindholm Kronan 43,45,0 13 Sixten Krook Kronan 46,34,0 14 Urpo Nykyri Kaustinen 47,22,0 15 Sauli Lärvelä VetU 47,22,8. Yhdeksän urheilijaa on juossut alle 10,60, joten kyllä tuuraajia löytyy, Jouste vakuutti. Jatkossa on tarkoitus keskittyä enempi metsäpuolelle. Haulikkolajien suosio on viime vuosina kasvanut selvästi. Wirkkala ainoa tuplamestari Jonna Anias hopealle Jyväskylässä KRUUNUPYY (KP) IF Åsarnan Stevan Srorvall oli kestävin ÖID:n pm-maratonilla Kruunupyyyssä lauantaina. Rutiinitaso on kuitenkin jo siksi hyvä, että vähän huonommallakin suorituksella onnistuu. Sinervo heitti kuudenneksi tuloksella 60,28 ja Helppikangas seitsemänneksi lukemin 59,99. Miesten pikamatkan nopein oli Viipurin Urheilijoiden Markus Pöyhönen ajalla 10,56. – Lepomäki hakee nyt kovia kisoja ennen olympialaisia ja on täällä mukana miesten sarjassa. Myös mahdollinen leiri Euroopassa, Sjöblom kertoi. Raision Kuulan Päivi Aalto selvitti kuitenkin lopulta kolme senttiä korkeammalla vaappuneen riman kuin 171 hypännyt Anias. Minimaraton D15: 1 Paula Holma IF VOM 15,46,0 2 Carolina Envik IFN 17,44,0 3 Heidi Eriksson IFN 18,06,0 4 Sandra Eriksson IFN 18,09,0. Naiset (7): 1 Anne Hattar IF Drott 46,01,0 2 Tuula Pykälämäki Vaasan Vasama 50,07,0 3 Sara Björklund IF Åsarna 51,36,0 4 Kerstin Westelund 51,39,0 5 Marianne Lasen Mosabrudar 54,29,0 6 Irma Ahlskog Mosabrudar 58,59,0. Avauspäivän jälkeen Lepomäki on jaetulla 44. Skeetissä mitaleista taistelevat Timo Laitinen ja Maarit Lepomäki. Hyvää tuuriakin oli. Storvallin voittoaika oli 2.45.55,0. Ne järjestävät hyvin mm. – Ampujille on tullut viime vuosinakin menestystä MMja EM-tasolla, mutta viimeinen olympiamitali on niinkin kaukaa kuin Los Angelesista 1984. Rolf Hellström IF Åsarna 3,26,12,0 8 Göran Björkgård GIF 3,28,26,0 9 Mats Hellström IF Åsarna 3,40,15 10.Jan-Erik Grönhage IF Drott 4,01,11
3000 m:n esteet: 1) Mirva Rintala LahdA 11.52,65. – Kohtalaisesti kulki, mutten mahtanut Rannalle lopussa mitään, toisen pronssinsa Tampereella juossut Mari myönsi. Bergdahl kunnostautui myös 3000 metrin esteissä ottaen siinäkin hopeaa heti Mikael Talasjoen jälkeen. Aalto voitti maailman pisimmän juoksukilpailun. Venäläinen Vjatsheslav Voronin ilmoittautui Sydneyn olympialaisten kultasuosikiksi ylittämällä korkeudessa kauden kärkituloksen 240. 110 m:n aidat: 1) Allen Johnson USA 13,35, 2) Larry Wade USA 13,49, 3) Falk Balzer Saksa 13,57. Juoksussa sijoittui neljänneksi GIF:n Anette Björklund pari sekuntia pronssista. Maili: 1) Hicham El Guerrouj Marokko 3.45,96, 2) Noah Ngeny Kenia 3.47,67, 3) John Mayock Britannia 3.53,54. Miesten 110 metrin aidoissa olympiavoittaja Allen Johnson oli yhtä vakuuttava, vaikka hänen voittoaikansa 13,35 oli hänelle vaatimaton. Parviainen paljasti kilpailun jälkeen, että hän innostui yrittämään erinomaisissa oloissa mahtitulosta. Ulla oli kirissä vahvempi ja voitti ajalla 9.51,71. lähtö: 7 Great Legend, poissa: 13 2. Avauspäivänä matkana oli 1500 metriä, jossa hän oli matkaan lähteneistä ennakkosuosikki ja hoiti tehtävänsä odotetulla tavalla. 400 m aj: 1) Lassi Niemi VantSa 52,75, 2) Ari-Pekka Lattu LahdA 53,46, 3) Kalle Simpanen HKV 53,94, 4) Kristoffer Sandell IKFalken 54,24, 5) Juha Sipilä LUM 55,42, 6) Juha Metsämuuronen MiehVi 55,84, 7) Jani Huhtamäki SeinäjU 57,20, 8) Jani Laukkarinen LUM 57,68. 400 m: 1) Ana Guevara Meksiko 50,12, 2) Michele Collins USA 50,15, 3) Katharine Merry Britannia 50,45. Mestaruus ratkesi viidennellä kierroksella, kun Alavuden Urheilijoiden Elina Sillanpää sivautti 47,10 ja jätti 45,12 nakanneen Keravan Urheilijoiden Helmi Leppäsen kakkoseksi. finaalierä: 1) Kati Karhula LahdA 64,53, 2) Sara Sappinen VarkKV 66,05, 3) Nina Ahlstrand IFÅsarna 66,46, 4) Suvi Hiitelä KangKi 67,21, 5) Jenni Isolammi MalaxIF 69,81, 6) Saija-Leena Asikainen NakkVi 72,07. Hän ylitti Palorannan tuloksen viimeisellä hypyllä, joka kantoi hienosti 13.02. Hietala sai eilen kaksi mitalia, sillä karsinnan yhteydessä heitetyssä joukkuekilvassa Viri oli ylivoimainen yhteistuloksella 128,60. Kuula: 1) Mikko Rönkkö OulPy 18,51, 2) Teijo Kööpikkä LaihLu 18,22, 3) Timo Kujala LapVe 17,37, 4) Seppo Kujala LapVe 16,88, 5) Mikko Kyyrö JärvPa 16,76, 6) Janne Hummastenniemi OulPy 16,73, 7) Ilkka Haukijärvi TampPy 16,26, 8) Mikko Viitamaa VammsVo 16,20, 9) Tero Ylikangas KannU 15,68, 10) Jarkko Hulkkonen TainTä 15,36, 11) Jonny Karlsson PargIF 15,01, 12) Harri Martti JärvPa 14,35, 13) Jaakko Ojaniemi PeräsTo 14,22, Teemu Manninen OrimJy ilman tulosta. Hän on varma, että eiliseen tulokseen löytyy runsaasti lisämetrejä ennen MM-kilpailuja, onhan niihin aikaa vielä yli kaksi kuukautta. Hietala heitti silloin 66,81 ja Tuomas Mikkola 61,79. 100 m, kutsukilpailu: 1) Mark LewisFrancis Britannia 10,10, 2) Matt Shirvington Australia 10,19. Aalto taittoi 4 984 kilometrin matkan 47 päivässä 13 tunnissa 29 minuutissa ja 55 sekunnissa. 400 m:n aidat: 1) Sandra Glover USA 53,92, 2) Gudrun Arnardottir Islanti 54,37, 3) Deon Hemmings Jamaika 54,69. Lotto Alustava voitonjako: 7 oikein 1 kpl voitto–osuus 8 965 734 mk, 6+lisänumero oikein 120 693 mk, 6 oikein 8 041 mk, 5 oikein 254 mk, 4 oikein 65 mk. – Työ on kuitenkin edelleen kesken. Minna Järvenpäälle mestaruus Kokkolan Veikkojen Minna Järvenpää voitti naisten 400 metriä ennätyksellään 55,97, ja kaksoissisko Mari otti pronssia myös ennätyksellään 56,48. Veikkojen Antero Kjällbäck juoksi 57,90 ja Sami Kankkonen 60,73. Pituus: 1) Tommi Evilä TampPy 752 (+1,8 m/s), 2) Simon Sundsten IKFalken 747 (+1,3), 3) Janne Harju HyvSU 714 (+0,3), 4) Jukka Väkeväinen LappVe 704 (+0,4), 5) Saku Kostet KajKi 701 (+1,0), 6) Toni Leskinen KajKi 698 (+0,2), 7) Henri Kokkonen SavonlJy 685 (+0,7), 8) Teemu Isotalus AlavVi 676 (+0,2), 9) Pasi Takki LUM 672 (+1,9). – Minulla on koko ajan päällä kova harjoitustahti, mutta hieman parempaan täällä olisi pitänyt silti yltää, viime vuonna Riian EM-edustajana jo ollut Hietala perusteli. Vauhtia ei matkalla pidetty lainkaan ja Suvikin totesi maalissa, että vasta viimeisellä kierroksella sai todella juosta. Mestari-Kuusisen lisäksi Tampereella saatiin eilen kaksi muutakin uutta MM-rajan ylittäjää, kun Kankaanpään Urheilijoiden Teemu Juhola ja IF Femmanin Mikael Westö taivuttivat seivästä 520. mestaruuden otti Järvenpään Palon Niina Kelo. Olympiavalinnatkin tehdään vasta Kalevan kisojen jälkeen, Parviainen vitsaili vajaan kahden viikon päässä odottavilla SM-kisoilla. TAMPERE Antti-Pekka Sonninen Alavieskan Virin Harri Hietalan raivoisa viimeinen heitto ei riittänyt kuin hopeaan 19vuotiaiden SM-keihäskilvassa Tampereella eilen. Kaksi muuta hyväksyttyä kantoivat 12.75, jotka nekin olivat enemmän kuin pronssia voittaneen Espoon Pamela Lindforsin paras hyppy.. Naiset: 100 m: 1) Marion Jones USA 10,78, 2) Inger Miller USA 10,97, 3) Torri Edwards USA 11,09. Omassa erässään hän oli kolmas. Aallon saapuessa maaliin oli toisena juossut jugoslavialainen Namitabha Arsic noin 50 kilometriä suomalaista jäljessä. Hietala teki sen jo alkukesästä ennen joutumistaan napatyräleikkaukseen, ja eilen pronssille tuloksella 64,23 Nurmon Urheilijat-99:n Tero Pitkämäki on myös tehnyt saman tempun. Miesten 5 000 metrillä kenialainen Sammy Kipketer haastoi Haile Gebrselassien harvinaisen röyhkeästi kirikamppailuun, mutta Gebrselassie voitti toki kirin selvästi. Yhdysvaltalainen Marion Jones voitti naisten 100 metrin kilpailun ylivoimaisesti ajalla 10,78 ja vahvisti suorituksellaan nousukuntonsa. 5 000 m: 1) Haile Gebrselassie Etiopia 13.06,23, 2) Sammy Kipketer Kenia 13.06,99, 3) Assefa Mezegebu Etiopia 13.09,06. 1 500 m: 1) Violeta Szekely Romania 4.05,01, 2) Gabriela Szabo Romania 4.05,72, 3) Maria Mutola Mosambik 4.06,42. Itä–Länsi N 6–4 Lopullinen kerroin: 66,98 2. Johanna Riskun jäätyä pois ei matkalla ollut kovia juoksijoita, enkä viitsinyt itse lähteä tuulta halkomaan, tuumi Myllymäki. Myös Hicham El Guerrouj oli aivan omaa luokkaansa mailin juoksussa. Väliin kiilasi 56,24 painellut Lappeenrannan Urheilu-Miesten Ilona Ranta. 1 500 m: 1) Jari Matinlauri VihannU 3.51,66, 2) Kim Bergdahl GamlakIF 3.51,88, 3) Mikael Talasjoki HKV 3.51,88, 4) Olli Rantamäki TuUL 3.55,99, 5) Janne Hiukka SaarijPu 3.56,16, 6) Kristian Jäger VetU 3.56,98, 7) Turo Inkiläinen KuhmKu 3.57,53, 8) Sami Huoman SavonlRi 3.59,79, 9) Jussi Utriainen SeinäjU 4.00,38, Arto Rantakari RaahVe keskeytti. Hän hävisi kirikamppailun matkan voittaneelle Vihannin Jari Matinlaurille. Voi olla, että erehdyin sen takia verryttelemään liian pitkään. Polvileikkauksesta toipuva Steve Backley heitti kotiyleisön edessä kauden parhaansa 85,84 ja sijoittui toiseksi ennen Venäjän väkivahvaa Sergei Makarovia, 85,60. SM-kilpailun ulkopuolella juoksivat Rami Gazi Saudi-Arabia 9.08,46 ja Mohammed al Banae Saudi-Arabia 9.24,62. Harri Hietalalle keihäshopeaa Minna Järvenpää juoksi mestariksi Esko Saarinen KOUVOLA Kokkolan Veikkojen Suvi Myllymäellä ei ollut suuriakaan vaikeuksia ottaa 22-vuotisten yleisurheilun Suomen mestaruutta eilen Kouvolassa. 19ja 17-vuotiaiden tulokset sivulla 21. Juhola otti mestaruuden uusinnassa ylitettyään 510. Eightie, poissa: 2,3,12 5. Korkeus: 1) Toni Huikuri HKV 228, 2) Jorma Mähönen IisVi 210, 3) Osku Torro JKU 210, 4) Heikki Taneli TuUL 207, 5) Mikko Ahola HKV 207, 6) Mika Kleimola AlahKi 203, 7) Petri Ukonsaari YppU 199, 8) Teemu Rautiainen ÄänU 195, 9) Harri Oksanen TuUL 195. 1 500 m: 1) Suvi Myllymäki KokkVe 4.42,93, 2) Eija Aalto SuolUrho 4.43,51, 3) Anne Lensu LUM 4.44,94, 4) Anette Björkgård GamlakIF 4.46,91, 5) Mikaela Montell HIFK 4.49,76, 6) Tiina Heinonen LUM 4.50,33, 7) Mirva Saarinen KangKi 4.50,90, 8) Karoliina Peltoniemi RaahVe 4.51,03. Kuusinen ylitti samalla kolmantena keihäsmiehenä Santiagon MM-rajan 72 metriä. Ylirasituksen välttämiseksi osanottajilla oli öisin sääntöjen mukainen kuuden tunnin juoksutauko. Tuimalan kaksoset Ulla ja Anni karkasivat tonnivitosen tapaan ajoissa muilta. Parviainen ei saanut kilpailussa keihästään aivan parhaaseen asentoon, mutta väkisin runtattu voittoheitto riitti silti ylivoimaiseen ykköspaikkaan. Lontoo: Yleisurheilun GP-sarjan kilpailu: Miehet: 100 m: 1) Bruny Surin Kanada 10,16, 2) Tim Montgomery USA 10,18, 3) Darren Campbell Britannia 10,20, 4) Ato Boldon Trinidad 10,21, 5) Brian Lewis USA 10,25. Se saattoi viedä paukkuja kilpailuheitoista, Parviainen mietti kilpailun opetusta. Petterin viimeinen oli niin pitkä, että se olisi todennäköisesti vienythänet ainakin 705:llä pronssia ottaneen Noormarkun Nopsan Kimmo Lehtisen ohi. – Verryttelyssä tunne oli erittäin hyvä. Kuusinen paransi entistä ennätystään 2,19 senttiä. 5 000 m: 1) Ayelech Worku Etiopia 14.41,23 (kk), 2) Paula Radcliffe Britania 14.44,36, 3) Tegla Loroupe Kenia 14.45,95, 4) Lydia Cheromei Kenia 14.50,75, 5) Irina Mikitenko Saksa 14.56,46, 6) Elena Meyer E-Afrikka 14.57,48. – En ole vielä toipunut kunnolla leikkauksesta, eikä tällä kilpailulla muuten hirveästi väliä ollut; MM-näytön halusin vaan antaa, Hietala totesi. Tosin maaottelussa meni mukavasti kaksi matkaa, mutta nyt on eri tilanne. Monipäiväisiin juoksukilpailuihin erikoistunut 29vuotias Aalto johti kesäkuun 18. 400 m: 1) Minna Järvenpää KokkVei 55,97, 2) Ilona Ranta LappUM 56,24, 3) Mari Järvenpää KokkVei 56,48, 4) Annika Rikberg BorgAk 57,32, 5) Sanna Aaltonen EurajVe 57,34, 6) EevaLiisa Kaartinen MikkKV 58,47, 7) Jenni Hakala ViipU 59,35, 8) Heidi Kopra VirtU 59,42. Kolmiloikka: 1) Niina Kelo JärvPa 13,02 (+0,5), 2) Heli Paloranta LestijKi 12,93 (+0,2), 3) Pamela Lindfors EspTa 12,62 (+0,8), 4) Sanna-Kaisa Pakkanen JKU 12,49 (+1,4), 5) Eeva Kantomäki NakkVi 12,10 (+0,5), 6) Kaisa Pyymäki JalasjJa 12,05 (+0,6), 7) Päivi Helevä NaantLö 11,82 (+0,4), 8) Johanna Paija UrjU 11,53 (+0,3), 9) Heidi Karlstedt VaajKu 11,48 (+0,5), 10) Heidi Liimatainen ÄänU 11,39 (+1,8), 11) Natalia Kisseleva LUM 10,98 (+0,7), 12) Virpi Rintala NakkVi 10,95 (+1,0), 13) Tanja Hämäläinen RistU 10,80 (+0,8). 400 m:n aidat: 1. Parviaisen lähettämä keihäs lähestyikin julman jyrkässä kulmassa 90 metriä. Hänen voittoaikansa oli päälle 4.42:n eli reilut kymmenen sekuntia kauden parhaasta. Hän saattoi kuitenkin ahnehtia liikaa jo verryttelyssä, kun tunne kehossa oli niin lupaava. – Voittoheitto oli sellainen raaka runttaus, Parviainen kuvasi riuhtaisuaan. Heinäkuussa hän kuitenkin kärsi viiden päivän ajan pahoista vatsavaivoista, jolloin Arsic siirtyi kärkeen. lähto: 1 Bosse Von Seth, poissa: – 6. Mustosen seurakaverilla Petteri Toivosella oli ikävä kohtalo pituuskilpailussa. Aalto poistui muista kilpailijoista poiketen yleensä radalta jo ennen pakollisen tauon alkua levätäkseen riittävästi seuraavaa päivää varten. Pituus: 1) Inessa Kravets Ukraina 692, 2) Iva Prandzheva Bulgaria 685, 3) Dawn Burrell USA 685, 4) Fiona May Italia 682. Mutta tässä kisassa ei muuta haettukaan kuin Suomen mestaruutta. 3-loikka: 1) Jonathan Edwards Britannia 17,34, 2) Larry Achike Britannia 17,03, 3) Dennis Kapustin Venäjä 16,83. Muut osallistujat jäivät kärkikaksikosta niin paljon, etteivät he ehdi saada urakkaansa päätökseen vaaditussa 51 päivän määräajassa. Heli oli vielä ennen viimeistä heittoaan tuloksella 41,99 neljäntenä, mutta onnistui sillä 44,08 metrin arvoisesti ja meni 41 senttiä Kuortaneen Kunnon Päivi Kinnarin edelle. – Juoksuni tuntui muuten hyvältä, mutten tiennyt tilanteesta juuri mitään, kuutosradalla pistellyt Minna Järvenpää kertasi. – Kiri on ollut yleensä vahvin puoleni, mutta tänä kesänä se ei ole irronnut kunnolla kertaakaan ennen tätä, Riikka myönsi. Parhaat heittoni nousivat kuitenkin pystyyn. Keihäs: 1) Aki Parviainen 87,81, 2) Steve Backley Britannia 85,84, 3) Sergei Makarov 85,60, 4) Terry McHugh Irlanti 82,75. Katsotaan siitä, mikä parhaiten sopii, tuumi Suvi. 400 metrin aidat juostiin kahdessa erässä suoraan loppukilpailuna. Seiväs: 1) Birgitta Ivanoff TuUL 380, 2) Teija Saari AlavU 380, 3) Anna-Mari Leminen SimpU 360, 4) Soile Eronen HeinävHy 320, 5) Jaana Arkko KangasnKa 280, 6) Tuula Sinkkonen PöytU 280, 7) Maija Päivinen JoensKa 280, 8) Maija Suoniemi EsboIF 270. Se tiesi pronssia ajalla 10.03,22. – Kisa oli hyvä ja sain kovassa kilpailussa arvokkaan voiton, Parviainen myhäili. Ensimmäisessä erässä Kjällbäck oli kolmas ja Kankkonen viides, mutta toisessa erässä kaikki kuusi juoksivat nopeammin kuin paras ensimmäisessä, joten sijoitukset pojilla putosivat. Toisaalta oli hyvä myös vähän säästellä sunnuntaiksi, sillä silloin ohjelma on aika rankkaa. Seiväs: 1) Nick Hysong USA 580, 2) Tim Lobinger Saksa 580, 3) Dmitri Markov Australia 575. Voittoisan, runsaan puolentoista kuukauden juoksu-urakan täytyttyä Aalto päätti vielä jatkaa 833 metrin mittaisella puistoreitillä 13 kunniakierrosta. Kuitenkin viimeisen kierroksen rutistus toi ne erot tähän juoksuun. 2. Hän tuli maaliin ajassa 3.45,96. lähtö: 12 Crystaleye, poissa: – 3. Korkeus: 1) Vjatsheslav Voronin Venäjä 240 (kk), 2) Kwaku Boateng Kanada 231, 3) Sergei Kljugin Venäjä 231. 400 m: 1) Greg Haughton Jamaika 44,91, 2) Alejandra Cardenas Meksiko 44,92, 3) Mark Richardson Britannia 45,11, 4) Hendrik Mokganyetsi E-Afrikka 45,25, 5) Jerome Young USA 45,52, 6) Derrick Brew USA 45,70. Vatsavaivojen hellitettyä Aalto palasi nopeasti kärkipaikalle. Naiset: 100 m: (+1,0) 1) Heidi Hannula OulPy 11,62, 2) Katja Salivaara MikkKV 12,24, 3) Tea Hytönen JoensKa 12,27, 4) Hanna Korell MikkKV 12,33, 5) Milla Ranta LUM 12,43, 6) Riikka Jussila TampPy 12,45, 7) Niina Pesola LahdA 12,47, 8) Inka Montell AavasU 12,58. Kelo ohitti Palorannan Hopeaa K-P:lle tuli myös naisten kolmiloikasta, jossa Lestijärven Kiiston Heli Paloranta sijoittui toiseksi 12.93 kantaneella hypyllä. Moukari: 1) Samu-Petri Simo JKU 73,21, 2) Jarkko Paljakka JaalVo 69,70, 3) David Söderberg IFVOM 65,73 4) Antti Vierula ÄänU 61,69, 5) Jyrki Mäkelä TöysVe 56,34, 6) Eemeli Nikula KPV 55,69, 7) Markus Granö IFÅsarna 53,05. lähtö: 8 Born Leader, poissa: 4 Alustava voitonjako: 6 oikein 77 kpl voitto–osuus 13 329 mk, 5 oikein 173 mk Oliko onnea KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 6.8. – Selkä on oikkuillut niin, että ylävartalo meinaa kaatua vasemmalle tuen päältä. Marion Jones kiitää kohti voittoa sadalla metrillä. Voittoheitto nousi pystyyn Kilpailussakaan Parviainen ei onnistunut täysin hyvästä lopputuloksesta huolimatta. päivänä alkanutta kilpailua valtaosan. Hänen vauhtinsa oli koko kilpailun ajan varsin tasaista. Hänen ohjelmassa on sunnuntaina 400 metriä ja 800 metriä, ja ainakin yhdellä ratakierroksella saa juosta todella kovaa, sillä alkueriä ei ollut lainkaan, ja kaikki tämän ikäluokan kovat juoksijat ovat sillä mukana. Aika oli 1.57,77. Hietala nousi tuloksellaan 69,71 neljänneltä sijalta johtoon, mutta muutaman minuutin päästä mitalin väri himmeni, kun Heinolan Iskun Pasi Kuusinen räjäytti potin 73,29 kantaneella ennätysheitollaan. Voittoheittoni taisi olla urani korkein heitto, Parviainen naurahti. Vatsavaivaisena päiväurakka väheni pienimmillään noin 80 kilometriin. lähtö: 1 Turotuuli, poissa: – 4. Jokeri Alustava voitonjako: 7 oikein 1 kpl voitto–osuus 10 000 000 mk, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 24 389 mk, 4 oikein 2 626 mk, 3 oikein 246 mk, 2 oikein 57 mk. Kiekko: 1) Niina Kelo JärvPa 52,44, 2) Satu Järvenpää ParkU 49,84, 3) Milla Kelo JärvPa 47,56, 4) Pauliina Aalto RaisKu 47,46, 5) Tanja Mäkinen PälkLu 42,61, 6) Maria Alho JalasjJa 38,84, 7) Marja-Riikka Kiviniemi LohtVe 37,80, 8) Anne Tillonen HelsKT 37,16, 9) Tove Burman IFFemman 36,24, 10) Minna Moilanen IisVi 30,80. Bergdahlille kaksi hopeaa Miesten vastaavalla matkalla Kokkolaan tuli hopeaa Kim Bergdahlin ansiosta. GIF:n kestävyysjuoksun edustajista Martin Kortell pääsi viimeisenä 800 metrin karsinnoista finaaliin. Kivuista toivuttuaan Aalto otti vahingon takaisin 120 kilometrin päivätaipaleilla. – Ei sillä ajalla ole niin väliä. Miesten kuulassa kannuksen Uran Tero Ylikangas sai toisellaan 15.68, mutta se riitti vasta yhdeksänteen tilaan. finaalierä: 1) Anja Rantanen LapTe 58,73, 2) Milla Kelo JärvPa 60,97, 3) Tea Hytönen JoensKa 61,92, 4) Marika Reebs KeravU 62,95, 5) Heidi Knuutila LaitJy 64,44, 6) Jasmina Glad HKV 65,36, 7) Heini Vendelin BorgåAk 65,66, 8) Johanna Leppänen TuusU 66,04. NEW YORK (STT) Helsinkiläinen Pekka Aalto voitti New Yorkiin myöhään perjantai-iltana Suomen aikaa päättyneen maailman pisimmän juoksukilpailun. Helsingborg–Halmstad 1–0 Lopullinen kerroin: 10,54 V65-raviveikkaus Tornio Oikea rivi: 1. Mukana olivat kaikki maailman huiput ME-heittäjä Jan Zeleznyä ja MM-kisojen hopeamitalistia Kostas Gatsioudista lukuun ottamatta. Hän hyppäsi ensimmäisellään 701, mutta astui sen jälkeen neljästi yli ja jäi ensimmäisenä mitalipallilta. lähtö: 11 E.V. Minna paransi entistä ennätystään viidellä sadasosalla, ja Mari petrasi omaansa 17 sadasosalla. Kaustisen Pohjan-Veikkojen Riikka Mustonen oli tyytyväinen päihitettyään päämatkansa 3000 metrin loppukirissä maastohirmu Minna Myllykosken. Pitkäveto 05 Hibernian–Dundee U 1 (3–0) 1,80 06 Kilmarnock–Rangers 2 (2–4) 1,30 07 Helsingborg–Halmstad 1 (1–0) 2,40 Tulosveto 1. Toholammin Urheilijoiden Heli Rutanen taisteli väkisin pronssille naisten keihäänheitossa. Ajattelin kuitenkin, että mitalittahan en täältä lähde, ja lataus riitti, Rutanen maisteli tyytyväisenä uransa ensimmäistä henkilökohtaista SMmitalia. 800 m: 1) Tony Whiteman Britannia 1.45,81, 2) David Kiptoo Kenia 1.45,96, 3) James McIlroy Britannia 1.45,96. Kuva: Lehtikuva/EPA. Olympiasuosikit ovat kuntoutumassa Lontoon kisoissa loistivat myös muut olympialaisten voittajaehdokkaat. Kokkolan Veikkojen Tommi Penttilä, joka alkumatkasta veti letkaa, sijoittui esteissä neljänneksi selvästi mitalipaikasta jääneenä. 3 000 m:n esteet: 1) Mikael Talasjoki HKV 8.59,79, 2) Kim Bergdahl GamlakIF 9.05,35, 3) Eemeli Saarelma AsikkRa 9.15,26, 4) Tommi Penttilä KokkVe 9.22,55, 5) Joonas Hohkuri RaumU 9.40,15, 6) Joonas Tanskanen PolvijVa 9.54,24, 7) Henri Kosonen TurWe 9.59,25, 8) Mikko Välimäki NoormNo 9.59,90, 9) Tuomas Suni KlaukKi 10.05,28, 10) Samuli Stenbäck KuhmKu 10.07,85, Suvi Myllymäki vaivatta voittoon Bergdahlille kaksi hopeaa keskipitkillä matkoilla Kouvola: Alle 22-vuotiaiden SM-kilpailut: Loppukilpailut: Miehet: 100 m: (+1,8 m/s): 1) Markus Pöyhönen ViipU 10,56, 2) Topi Valtanen TuUL 10,59, 3) Esa Liukkonen KarhKa 10,66, 4) Tuomas Näsi HKV 10,77, 5) Tuukka Komssi TampPy 10,79, 6) Ville Salmi SalVil 10,85, 7) Nghi Tran TuUL 10,87, 8) Mikko Häkkilä OulHu 11,03, Marcus Prest GamlakIF keskeytti. Kukaan muu ei ole ylittänyt 240:ntä viiteen vuoteen. 200 m: 1) Bernard Williams USA 20,45, 2) Jon Drummond USA 20,50, 3) Christian Malcolm Britannia 20,51. – Olot olivat nyt hyvät, sillä kilpailu käytiin vastatuuleen. 2000 Urheilu 19 Yleisurheilu Lontoo (STT) Keihäänheiton maailmanmestari Aki Parviainen voitti rutiinituloksellaan 87,81 Lontoon GP-kisojen keihäänheiton lauantaina. Ylivoimaiseksi mestariksi roiskautti Lauttakylän Lujan Antti Rintakoski ennätyksellään 744. 400 m:n aidat: 1) Angelo Taylor USA 48,66, 2) Hadi Al-Somaly Saudi-Arabia 48,75, 3) Chris Rawlinson Britannia 49,11, 4) Ken Harnden Zimbabwe 49,36. SM-kilpailun ulkopuolella: Mohammed Yagoub Saudi-Arabia 3.50,16 ja Eid al Bishi Saudi-Arabia 3.55,68. Kokonaisuudessaan Parviainen lähti kuitenkin Lontoosta tyytyväisenä kotimatkalle. Samoin Kalevan Kisoissa tuntuu siltä, etten juokse pitkää matkaa ja aikataulullisesti 400 metriä ja 800 metriä eivät sovi yhteen. Gebrselassien voittoaika oli 13.06,23, mutta hänen kirinsä ei ollut Lontoossa aivan yhtä terävän oloinen kuin takavuosina. Pekka Aallon keskimääräinen päiväannos oli noin 105 kilometriä. Parviaisen olympiamatkahan on jo käytännössä varma. Aki Parviaiselle hieno voitto Backley ja kumppanit jäivät Lontoon GP-kisassa metrikaupalla Taakse jäitte
. – Lisäksi Boltonin maalivahtivalmennukseen on panostettu jatkuvasti. . . . Toisella jaksolla 2–2-tilanteessa Idän voittojuoksut iskivät jokeri Tanja Vehniäinen ja Mervi Koistinen kotiuttamalla Taru Ylä-Aution ja Kirsi Annilan. . Koivisto ei aio tehdä päätöksiä uusista syytteiden nostamisista tai niistä luopumisista ennen kuin ensimmäinen sopupelijuttu on saatu päätökseen. . "Musta torstai" kohta 2-vuotias Sopupelijupakassa on kyse siitä, että kaksi vuotta sitten pelattiin viisi sovituksi epäiltyä pesäpallo-ottelua, joiden pelaamisella Veikkaukselta "rahastettiin" pitkävedossa kymmenisen miljoonaa markkaa. . . . . . . . . Olen täydessä pelikunnossa sarja-avauksessa, kertoi viikon kuluttua urakkansa aloittava Boltonin todennäköinen ykkösmaalivahti. FC Sport – OLS, KPS – JyPK, NiceF – HJK-J, 8.8. . . Maajoukkueessakin nähty maalivahti jatkoi sopimustaan kolmella vuodella. HJK – JyPK, IlvesJuniors/V – KPS. . 15 3 3 9 23– 41 12 IFS . 15 3 5 7 24– 60 14 RyPK-84 . . 1 1 0– 2 JyPK . . Englannin 1. Janne Ahonen oli henkilökohtaisesti kisan paras hyppääjä, vaikka viimeiselle ryhmällä lavaa alennettiin molemmilla kierroksilla. . . Kahdessa suurimmassa luokassa mestarit olivat selvillä jo ennen päätöspäivää. Tasaisen ensimmäisen jakson jälkeen Idän ulkopeli kiihdytti liikkuvuuttaan kentän parhaana palkitun lukkari Hanna Pohjolan johdolla ja se tylsytti Lännen lyöntipelin. . . 15 13 2 60– 14 41 PeFF . BOLTON (STT) Jalkapalloseura Bolton Wanderersin suomalaismaalivahti Jussi Jääskeläinen, 25, jatkaa vielä neljä vuotta brittijoukkueen riveissä. Nyt miehen nimellä koristellut kalliit paidat ovat pääosin käyttökelvottomia. 1 1 1– 5 FC Sport . Merkissä hankaluuksia Idän sisäpeli ei kulkenut pelinjohtajan toivomalla tavalla. . Jääskeläinen on alkujaan MP:n kasvatti. 14 7 7 22– 19 21 NIK . 15 8 2 5 41– 22 26 KP-V . – Kun kokoonnuimme ensimmäiseen yhteiseen palaveriin perjantaina, niin tytöt eivät edes jutelleet keskenään, vaikka käskin. Minä ja perheeni olemme viihtyneet erinomaisesti Boltonissa. . Näin molemmat joukkueet menettivät myös mahdollisuutensa. Kolmas oli Saksan uusi tulokas Frank Löffler 266 pisteellä. 14 9 5 32– 17 27 PUF . . . FC Korsholm – BK-IFK, 10.8. Esse IK – IFS, LBK – PeFF, 13.8. 2000 s KESKIPOHJANMAA Lyhyesti OULU (STT) Idän naiset ottivat viidennen peräkkäisen voittonsa numeroin 1–0 (2–2, 4–2) pesäpallon naisten Itä–Länsi -arvo-ottelussa lauantaina Oulussa. . Joukkueen kärki Jonna Äijälä ja Kirsi Hänninen kuuluivat sisäpelissä parhaimmistoon, mutta heillekin tuli yllättävän helppoja virheitä. Melbournen kongressissa päätettiin hihoihin 10 prosentin varasta, joka on osoittautunut liian pieneksi: puku päällä ei saanut käsiä ylös. 13 3 3 7 15– 25 12 Virkiä . . Samassa yhteydessä hyökkääjä Nuno Gomesille ja keskikenttämies Paulo Bentolle annetut pelikiellot lyhenivät kuukaudella. – Kolme kertaa tuli kaksi paloa yhdellä lyönnillä. – Ehkä he pitivät nopeina pelaajina etenemistä turhankin helppona ja sen takia hieman tökki. 14 2 2 10 21– 54 8 Seuraavat ottelut: 10.8. . . . – Majapaikkaamme saimme illaksi oman pukuompelijamme tekemään muutoksia sunnuntaiksi. Idälle viides peräkkäinen voitto Nopea ja liikkuva ulkopeli tylsytti Lännen lyönnit Tästä lähtee. . . . Myös vaihtotilanteissa Pohjola onnistui hienosti ja sotki taktisilla väärillä etenijöiden lähtöjä pesiltä. . 25 4 1 4 16 95– 242 18 Vähäkyrö . . . . . . – Hyppyhaalareissa on jälleen ongelmia. . . . Lisää syyttämättäjättämisiä Syyttäjän mukaan lähiviikkoina on odotettavissa vielä nelisenkymmentä syyttämättäjättämispäätöstä lisää. Kummastakin kuusi parasta jatkaa taas 12+12 kilpailuissa. Lännen kakkospalkinnon saanut Terhi Alanen sanoi ensikertalaisena Itä–Länsi pelaajana jännittäneensä aivan turhaan. Tuomainen ei uskonut, että kolmesta eri joukkueesta koottu ryhmä olisi vierastanut toisiaan, vaikka sisäpeli ei täysin onnistunutkaan. . . 24 9 4 5 6 159– 198 40 Kajaani . . – Vaikka merkki oli helppo, hän kertasi. FC Kiisto – KPV-j, 7.8. . . 13 3 1 9 13– 36 10 HauPa . Katalonialaisseuran kannattaja voi poistattaa arkkivihollisjoukkueeseen Real Madridiin siirtyneen portugalilaistähden nimen paitansa selkämyksestä, kunhan vie vaatekappaleen Nou Camp -stadionin fanikauppaan. . . . Syyteuhka jää siis noin 150:lle. . . . 24 12 7 3 2 232– 135 53 Kouvola . Ei päästy oikein missään vaiheessa pyörittämään tilanteita. Emme pystyneet sen takia rakentamaan tilanteita riittävästi, hän vahvisti. 1 1 9– 1 3 HJK-J . Se on aika kova urakka, jossa jokainen kisa alkaa aina nollasta, Kojonkoski kuvaili. . Miesten ykköspesis Jokioinen – Kajaani – 2 (2 – 3, 3 – 12). 24 18 6 249– 107 66 Kuopio . . . . Lännen parhaana palkittu Sari Lemponen oli joukkueensa paras kärkilyöjä ja varma koppari. . – Kun B-kisoissa on jo yli 100 hyppääjää, täytyy pian ottaa mukaan myös C-taso, Kojonkoski uskoo. HELSINKI (STT) Talousrikossyyttäjä Ari-Pekka Koivisto kertoi lauantaina MTV:n Kymmenen Uutisten haastattelussa pesäpalloilun sopupelioikeudenkäynnin alkavan Vantaan käräjäoikeudessa marraskuun alussa. Uusi kilpailutapa Sunnuntain ensimmäisen karsintahypyn jälkeen 48 parasta jatkaa neljässä 12 hyppääjän kilpailussa. Tuomaisen mielestä merkkivirheitä tuli liikaa. . Polvivamma historiaa Viime kevään otteluiden jälkeen Jääskeläisen polvi operoitiin, ja pakkolepoa tuli pari kuukautta. . – Kaikesta näkee, että hän on hyvällä asenteella matkalla kohti MM-kotikisoja. . 2 1 1 4– 10 3 OLS . . . . . Miyahira jäi 1,5 pistettä Ahosesta, vaikka hyppäsi molemmilla kerroilla ylempää kuin Ahonen. FC Folk – HBK II, 14.8. Kuva: Lehtikuva/EPA Kakkonen Pohjoislohko OLS – FC Santa Claus 4 – 1 (3 – 1), HauPa – TP47 – 3 (0 – 1), GBK – JBK 1 – 2 (1 – 1). Känsäkoski pikkuluokan mestariksi RAUMA (STT) Helsinkiläinen seikkailualan yrittäjä Ari Känsäkoski nousi pienimmän IMS-luokan mestariksi Raumalla järjestettyjen avomeripurjehduksen SM-kisojen päätöspäivänä. Illalla juttu oli alkanut kuulemma jo luistamaan sen verran, että yhteistyö toimi voittoon asti, Tuomainen naureskeli. . . . 14 9 3 2 41– 15 30 Jeppo FF . . . . Koiviston mukaan voittojen palauttaminen ei poista sitä mahdollisuutta, että syyte tulee. . 24 3 2 4 15 141– 242 17 Muhos . . Känsäkoski voitti Piloilleri III-veneellään lauantaina purjehditun 12 merimailin ratakilpailun ja se riitti nostamaan venekunnan ohi naantalilaisen Heikki Vahteran. . . 1 1 1– 3 FC Espoo . Epäilylle tarjotaan vielä mahdollisuutta palauttaa voittonsa. . 25 7 3 4 11 131– 160 31 Ylivieska . – Seuraava kilpailu on kotikisa Puijolla, ja saamme sinne 18 omaa hyppääjää. . . . – Lauantain perusteella hän on onnistuessaan yksi voittajaehdokkaista, vaikka nyt ei kaikki sujunut vielä aivan nappiin. . . . UEFA leikkasi Nuno Gomesin rangaistuksen seitsemän, ja Benton viiden kuukauden mittaiseksi. . FC Santa Claus – HauPa, JBK – FC Korsholm, 13.8. . 1 1 6– 1 3 FCK . Seuraavassa vaiheessa on jäljellä enää 12 parhaan kisa. Mikkeliläisten paidassa hän debytoi Suomen pääsarjassa vuonna 1992, jonka jälkeen hän pelasi yhteensä 117 liigaottelua Mikkelissä ja Vaasassa. Boltoniin hän siirtyi kauden 1997 jälkeen. . 24 7 6 5 6 167– 172 38 Kempele . . . Andy ei vaivautunut tekemään mitään, ja hänen hylättiin yhden ranskalaisen kanssa. . Kisajärjestäjät eivät ole kuitenkaan suunniltaan, vaikka olympialaisten alkuun on vain kuusi viikkoa. 14 8 2 4 24– 15 26 FC Korsholm 13 8 1 4 32– 17 25 KPV-j . Tästä joukosta on nyt rajattu pois 161 – sen verran Koivisto on tehnyt syyttämättäjättämispäätöksiä. Seura on tasokas ja kaupunki hyvä asua, Jääskeläinen kehui. . . PUF – Reima. . . . Olympiavoittaja (1992) Toni Nieminen on harjoitellut kesästä alkaen Puijolla. 1 1 1– 6 Seuraavat ottelut: 6.8. KP-V – Jeppo FF, 12.8. . . Kuva: Lehtikuva/Jukka-Pekka Moilanen. . . – Minulla oli vielä vuosi vanhaa sopimusta jäljellä, mutta nyt oli hyvä tilaisuus tehdä jatkopaperi. . Koiviston mukaan syksyllä on vielä tarkoitus käydä noin 50 epäillyn kanssa sovittelukierros. – Huippu-urheilun palapelissä kaikki yksityiskohdat hänen kohdallaan ovat entistä ammattimaisemmin hoidettu: harjoitteluasenne, palautus, välinehuolto, lepo ja terveellinen ravinto. . Jos aikataulu pitää, saadaan päätös jutussa mahdollisesti vuodenvaihteen tienoilla. 13 11 2 40– 12 33 JBK . . . . Suomi johti avauskierroksen jälkeen jo 24 pistettä edellä Japania ja 27 ennen Saksaa. . . . . . – Parhaat hyppäävät siis neljä kilpailuhyppyä. Pohjola tarjosi rohkeasti tolppasyöttöä Lännen kärkietenijöille ja lyöminen oli vaikeaa. . 15 2 2 11 13– 43 8 FC Folk . B-tyttöjen SM-sarja Ilves-Juniors/V – FC Espoo 2 – (1 – 0), HJK – NiceF 9 – 1 (4 – 0). . . . . Poliisitutkimusten perusteella jutussa oli epäiltyjä noin 360 henkilöä. . TP-47 – OLS, 12.8. Lännen Miia Ahola lyöntivuorossa lauantaisessa naisten Itä-Länsi-ottelussa. . Viime hetken kiivaan mainoskampanjan toivotaan täyttävän katsomot. Sisäpeli oli vähän sekaisin koko ajan. . . – Tehtiin merkkivirheitä ensimmäisellä jaksolla liikaa. . . . Arvopeli jännitti Lännen ulkopeli ei onnistunut parhaalla tavalla harhaheittojen takia. Eniten vapaita paikkoja, yli 500 000, on alkusarjan jalkapallo-otteluihin Adelaidessa, Brisbanessa, Melbournessa ja Canberrassa. . Japanin Hideharu Miyahira ponkaisi lähes 20 000 katsojan edessä Hinterzartenin pienessä montussa uuden mäkiennätyksen 110,5 metriä. . . . Harmitti vähän, kun en päässyt ensimmäisellä jaksolla lyömään kertaakaan. – Nyt sovittiin edellisenä iltana 10 sentin varasta, ja mekin jouduimme tekemään erilaisia väliaikaisia teippauksia. Lahtelainen kokosi 278,5 pistettä 106 ja 109 metrin ilmalennoista. . Sopupelioikeudenkäynti alkaa marraskuussa Kymmenen uutiset: HINTERZARTEN (STT) Suomi voitti mäkihypyn kesämaailmancupin GP:n joukkuekilpailun lauantaina Saksan Hinterzartenissa. . Hän ei ollut kuitenkaan tyytyväinen lopputulokseen. . . . Kilpailujen päätösseremonioihin on saatavana vielä 9 000 tikettiä. 14 9 1 4 33– 17 28 LBK . Uskon, että sen jälkeen jatkokiertueelle teemme pieniä muutoksia joukkueeseemme, Kojonkoski ennakoi. . . Järvenpää . . divisioonan kauden kynnyksellä hän on kuitenkin päässyt täyteen pelikuntoon. . Hän lähettää epäillyille kirjeen, jossa käy läpi todistusaineiston vastaanottajan kohdalla. Sopupelisyyte uhkaa vielä sataa pelaajaa, mutta vasta ensi vuoden puolella. . . . Kaikkiaan 21:tä henkilöä syytetään pääosin törkeistä petoksista. A-maajoukkueessa Jääskeläinen on esiintynyt neljästi ja alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa 14 kertaa. . . . 1 1 5– 1 3 NiceF . . . Toisella jaksolla Itä sai kaksi juoksua lahjaksi, kun Lännen ulkopelin heittotarkkuus herpaantui. . . 24 2 1 3 18 104– 219 11 Seuraavat ottelut: 9.8. . . Koekierros alkoi jo lupaavasti, kun jokainen suomalainen voitti ryhmänsä. FC Sport – FCK, 13.8. Nurmo – Peräseinäjoki, Vähäkyrö – Muhos, Vimpeli – Ylivieska, Kajaani – Kuopio, Kouvola – Järvenpää, Joensuu – Haapajärvi. . . . Barcelona pyyhkii Figoa muististaan BARCELONA (STT–REUTERS) Espanjalainen jalkapalloseura Barcelona on luvannut poistaa Luis Figon nimen seuran kannatuspaidoista ilmaiseksi. . . . . . Ehkä merkki oli kaikesta huolimatta vähän liian vaikea, Lemponen sanoi. . . 15 4 3 8 20– 35 15 HBK II . Xavierin pelikielto päättyy huhtikuussa 2001, Gomesin helmikuussa 2001 ja Benton joulukuussa 2000. Olympialaisiin myymättä yli kaksi miljoonaa lippua SYDNEY (STT–AP) Sydneyn olympialaisten yli yhdeksästä miljoonasta pääsylipusta on myymättä vielä runsaat kaksi miljoonaa. Pahiten hänen mielestä petti kuitenkin joukkueen sisäpeli. – Niitä menee silti vieläkin 8–15 päivässä, koska monet turistit eivät tiedä, ettei hän enää pelaa Barcelonassa, Meseguer kertoi.. . Onneksi toisella tuli jo vastuuta, sanoi kaksi juoksua kopsauttanut Terhi Alanen. – Polvileikkaus meni hyvin, eikä mitään ongelmia ole viime aikoina ollut. . Hän ei päässyt vielä mukaan Saksaan, vaikka Suomella on Jussi hautamäen sairastelun takia vain seitsemän hyppääjää. . . Suomi voitti mäkihypyn joukkuekisan Tuttu näky. Heidän asiansa käsittely on lopetettu pääasiassa "ei rikosta" tai "ei näyttöä" -perusteella, Koivisto toteaa. . Itävallan Andreas Goldberger ja Ranskan Emmanuel Chedal hylättiin sääntöjenvastaisten hyppypukujen takia. . 24 5 6 4 9 145– 175 31 Joensuu . Toisen jakson menetimme kuitenkin kahdella harhaheitolla, Ojanperä lisäsi. Nieminen tulossa Joukkuekilpailu saatiin hypätä Kojonkosken mielestä suhteellisen tasapuolisissa oloissa. 24 16 2 3 3 224– 93 55 Haapajärvi . – Nämä henkilöt ovat pääasiassa superpesispelaajien lähitahoa, superpesiksen puuhaihmisiä tai muuten vain pitkävedosta kiinnostuneita. Kaksi harhaheittoa kolmoselta koitui joukkueen tappioksi. . Veikkauksen tappioista on yhtiön ilmoittamalle tilille palautettu vähän yli kolme miljoonaa. Lippuja on jäljellä esimerkiksi yleisurheilulajeihin, voimisteluun ja koripallo-otteluihin. – Katja Saarelle ja Kirsi Annilalle jäi sillä tavalla riittävästi liikkumatilaa polttolinjaan. . – Lähdimme siitä, että otamme tietyt Lännen lyöjät pois sumputtamalla kolmella (Ulla Mäkinen, Johanna Rönkkö ja Tiina Laaksonen) etupelaajalla, Idän pelinjohtaja Rauno Tuomainen selvitti onnistunutta taktiikkaa. . 14 5 3 6 34– 24 18 Reima . 14 1 1 12 14– 47 4 Seuraavat ottelut: 6.8. . . . IMS 1-luokan mestariksi kipparoi kaarinalainen leipuri Juha Salonen ennen raumalaisen Mauri Toivasta ja kirkkonummelaisen Olof Rytövaaraa. Ilves-Juniors/V 2 2 5– 2 6 HJK . . . 1 1 2– 3 KPS . Janne Ahonen näyttää, kuka on ykkönen. TP-47 . BK-IFK – GBK, KPV-j – NIK. Abel Xavierin pelikielto pitää GENEVE (STT–REUTERS) Euroopan jalkapalloliitto UEFA hylkäsi Portugalin maajoukkuepuolustaja Abel Xavierin vetoomuksen kesän EM-kisoissa langetetun pelikiellon lyhentämisestä. 13 6 3 4 23– 20 21 OLS . . . – Ennen kisaa aamulla kyllä sateli. Samoin kopparit Terhi Rönkä ja ensikertalainen Mervi Koistinen pelasivat rohkeasti normaalia lähempänä linjaa, Tuomainen jatkoi. Luis Figon pelipaita numero 7 oli Barcelonan fanikaupan myydyin tuote. . Olen varma, että kehitykseni tulee jatkumaan oikeaan suuntaan jatkosopimuksen myötä. Esse IK . . . 24 5 5 4 10 128– 173 29 Peräseinäjoki . IV-divisioona PeFF – KP-V 2 – 2 , Jeppo FF – FC Folk 6 – , Reima – Esse IK 2 – 4 , IFS – RyPK-84 2 – . . . 24 11 5 2 6 205– 127 45 Nurmo . 14 9 2 3 33– 18 29 GBK . Pelinjohtajan Risto Ojanperän mielestä se johtui lähinnä jännittämisestä arvoottelussa. HJK-J – FC Espoo, 12.8. Selkeytimme merkkiä tauolla, mutta tulos ei ollut paljoakaan parempi. Toisella kierroksella aloittaja Risto Jussilainen epäonnistui, ja voitto jäi lopulta melko tiukalle. – Edellisiltana oli vielä perhosia vatsassa. . . Kolmanneksi sijoittui isäntämaa Saksa 977 pisteellä. . Pesäpallo Jalkapallo 20 Urheilu Sunnuntaina 6.8. Oikeudenkäynnille on alustavan aikataulun mukaan varattu aikaa kuusi viikkoa. . . . Koivisto ei halua kommentoida sitä, ovatko tässä jutussa nyt syytteessä jupakan keskeiset tekijät, vai löytyykö heitä vielä siitä joukosta, jonka syyteharkinta on kesken. . Suomi sai 1 019,5 pistettä ja kukisti 21 pisteellä toiseksi sijoittuneen Japanin. . . . . . Se antaa kuitenkin syyttäjälle lisää harkintamahdollisuutta sen suhteen, nostetaanko epäiltyjä vastaan syyte vai tehdäänkö hänestä syyttämättäjättämispäätös. Ahosella lupaava avaus Ahonen on valmentaja Mika Kojonkosken mukaan lupaavassa kunnossa, vaikka alkukesästä oli vaikeuksiakin. . Pelikiellot ovat voimassa kaikissa UEFAn seuraja maajoukkuekilpailuissa. Kaikkiaan mukana on noin 90 hyppääjää, joista seitsemän Suomesta. . 24 6 5 13 141– 203 23 Jokioinen . . 13 6 4 3 30– 22 22 FC Kiisto . . . . Jussi Jääskeläiselle jatkosopimus Hanna Pohjola palkittiin pelin parhaana. – Kausi näyttää siis alkavan lupaavasti, mutta kilpailua riittää kotimaastakin. Sisäpeli sekaisin – Muuten hyvä, mutta heitot olisivat saaneet mennä kohdalleen. 24 14 2 4 4 236– 111 50 Vimpeli . . . . Sydneyssä on tilaa vielä noin 1,65 miljoonalle katselijalle. Xavierin saama rankka yhdeksän kuukauden panna pitää. 14 5 1 8 18– 25 16 FC Santa Claus 14 4 2 8 20– 28 14 BK-IFK