Pituus ei ole koskaan ollut edes hidasteena millekään. JUHA SAVELA Punkit ovat myös koirien riesa 1 Sivu A6 Ylivieskalainen Teijo Korte on lyhytkasvuinen, mutta aivan samanlainen kuin muutkin. kesäkuuta 2022. Korona-ajan synnyttämä rakentamisja remontoimisinto nosti jo viime vuonna piensahojen tuotannon huippulukemiin, mutta tästä vuodesta näyttää tulevan kolmanneksen sitäkin parempi. Nro 149 Kenttäsirkkelit nielevät nyt puuta ennätystahtia. Työt ja harrastukset pitävät hänet kiireisenä. Hinta 3,00 €. CLAS-OLAV SLOTTE Korona innosti luontoon liikkumaan 1 Sivu A4 Suomen johto kääntyi lisäajalla tasapeliksi URHEILU 1 Sivu A15 Aikoinaan ammattilaisena motocrossin MM-pronssiakin saavuttanut Jussi Vehviläinen jakaa viikonloppuna ajo-oppia Kokkolan Moottorikerhon järjestämässä crossikoulussa. Kestotilattuna kotiin 1,15 € (sis. www.keskipohjanmaa.fi Sunnuntai 5. alv 10 %). Korte on mekaanikkona esimerkiksi EMtason drifting-tiimissä. Niin työt kuin vapaaaika kuluvat työkalut käsissä. Ennätysten sahausta 1 Sivut A2-3 Hyvälaatuisen puutavaran sahaaminen kenttäsirkkelillä vaatii, että laitteet ovat viimeisen päälle kunnossa. ULLA NIKULA ” Leijonat joukkue lienee nimetty Suomen vaakunan leijonan mukaan. Kuvassa nivalalainen Juha Nuolioja teroittamassa sahanterää. Samanlainen kuin kaikki muutkin 1 Sivut B1–3 Teijo Korte ei juuri paikallaan pysy. 1 Sivu A16 Ajo-oppia motocrossin ammattilaiselta Jussi Vehviläinen jakoi kuskeille tuoreeltaan palautetta. 1 Sivu B7 Minna Mustonen kolumnissaan on jääkiekkohuumassa, ainakin omalla tavallaan.
Vähänkin isomman lankkutavaran sahauttaminen tulee äkkiä paljon halvemmaksi kuin vastaavan määrän ostaminen kaupasta. Lautoja vastaanottamassa niiden sahauttaja Asko Haaponiemi (vas.). Kerron sen aina asiakkaalle ja he saavat päättää, ottavatko riskin, Nuolioja kertoo. Pihkantuoksu oli ainoa tuttu asia sahaamisessa, mutta sehän se vetikin puoleensa, hän muistelee. Kenttäsahauksen kysyntä kasvoi jo viime kesänä, kun sahatavaran hinnat alkoivat nousta. Päätin jatkaa hänen työtään, vaikka minun piti lähteä yrittäjänä liikkeelle nollasta. –?Vähän kauemmaksikin tulee joskus lähdettyä, mutta koska kalusto siirretään traktorilla, pyrin ottamaan työt alle sadan kilometrin säteelle, hän kertoo. Nivalalainen Juha Nuolioja kiertää naapurikuntia myöden sahaamassa puita kenttäsirkkelillä. Päin vastoin. Se lisäsi puutavaran kysyntää ja nosti hintoja. Sahatuita laudoista ja lankuista rakennetaan muun muassa omakotitaloja ja tuotantorakennuksia. Nuoliojan sahan läpi kulkee vuosittain noin 2000 kuutiota puuta. ALKUVIIKOSTA Juha Nuolioja oli kenttäsirkkelinsä kanssa Sievin Jyringissä. Ensiksi tuli korona, jonka seurauksena ihmiset innostuivat rakentamaan ja remontoimaan. Kenttäsirkkelillä pystytään sahaamaan kaiken kokoista puuta ja kaikkia puulajeja. Tänä vuonna töitä on ollut tarjolla enemmän kuin ehtii tehdä, Juha Nuolioja kertoo. TÄNÄ vuonna tuli 30 vuotta siitä, kun Juha Nuolioja aloitti kenttäsirkkelisahauksen yrittäjänä. Seuraavaksi puhkesi sota Ukrainassa, joka pysäytti puutavaran tuonnin muun muassa Venäjältä, ja nosti ennestään korkeita hintoja. –?Homma on otettava tosissaan. –?Nyt on tullut myös uusia asiakkaita, joille ei ole aikaisemmin sahattu, hän sanoo ja jatkaa: –?Puutavara on kaupassa niin kallista, että moni haluaa sahauttaa tarvitsemansa puutavaran omista puista. –?Vastaavaa kysyntää ei ole ollut koko 30-vuotisen yrittäjätaipaleeni aikana, hän jatkaa ja kertoo, että sahausta riitti viime vuonna marraskuulle asti ja uusi kausi alkoi loppiaiselta. –?Lehtikuusen sahaaminen on lisääntynyt, koska aikanaan istutetut lehtikuusimetsät ovat nyt kaatovaiheessa, Juha Nuolioja sanoo. Poikansa hän oli kelpuuttanut kaverikseen vain kotona taapeloimaan lautoja vastaanottopuolella. Myös hänellä on tänä vuonna ollut sahauskeikkoja vähintään saman verran kuin viime vuonna. YLIVIESKALAINEN Timo Hautamäki tekee kenttäsirkkelisahauksia päätyönsä ohella. PUHEENAIHE: SUNNUNTAI 5.6.2022 Keskipohjanmaa A2 Anne Mattila SIEVI, NIVALA, YLIVIESKA Sahatavaran hintojen jyrkkä nousu on tuplannut nivalalaisen kenttäsahuri Juha Nuoliojan töiden määrän. Kenttäsahaaminen on Juha Nuoliojan mielestä vaativaa työtä, jossa laitteiden pitää olla viimeisen päälle kunnossa tai muuten sahatavara on huonoa. Varsinkin metsänomistajat innostuivat itse hankkimaan puuta ja sahauttamaan sen läheisellä sahayrittäjällä. Tällä hetkellä töitä on jonossa syksyyn asti. Hänen työreviirinsä ulottuu Nivalan lisäksi ympäristökuntiin, sillä kenttäsahureita ei ole enää läheskään kaikissa kunnissa. Kenttäsahaus elää renessanssiaikaa 1 Katso video https://dreambroker.com/channel/kyb7wohk/iframe/712wxmgn. Nuoliojan isä oli kiertänyt yksin kenttäsirkkelin kanssa asiakkaiden luona. Hautamäki uskoo, että kenttäsirkkelisahauksen kysyntä kasvaa. Uusimpana on tullut lehtikuusi, joka on erityisen suosittu terassien rakennusmateriaali. Puita on sahattu koko tämä vuosi ennätystahtia laudoiksi ja lankuiksi, eikä hiljenemisen merkkejä ole ilmassa. –?Parasta on sahata talvikaatopuu keväällä ja antaa kuivua syyspuolelle saakka, jolloin siitä voi ryhtyä rakentamaan, Juha Nuolioja sanoo. Puusepän tarpeisiin puun käyttäminen vaatii koneellista kuivausta ulkokuivauksen lisäksi. Vastaavaa kysyntäpiikkiä ei ole ollut koko hänen 30-vuotisen yrittäjätaipaleensa aikana. Talvi ja kevät ovat hyvää sahausaikaa, koska puu kuivuu silloin nopeasti. Työt opitaan käytännössä vuosien saatossa. –?Kun isä kuoli keväällä 1992, häneltä jäi osa tukkikuormasta sahaamatta. –?Jos puutavaran hinta pysyy tällaisena, kysyntä lisääntyy tulevaisuudessa. Palkan saa itselle ainakin, jos puu tulee omana hankintana. –?Töitä on ollut lähes kaksinkertainen määrä aikaisempiin vuosiin verrattuna. Kymmenkunta vuotta minunkin piti tahkota ja harjoitella ennen kuin sain sanoa osaavani, hän sanoo. Sahoilla on nyt töitä enemmän kuin ehtii tehdä Alkuviikosta nivalalainen Juha Nuolioja oli sahaamassa lautoja kenttäsirkkelillä Sievin Jyringissä. Koska ilmankosteus alkaa juhannukselta nousta, on vaarana, että sahattu puu alkaa homehtua. –?Syksyllä on oma riskinsä sahata
Kyse on lähiruokaa vastaavasta ajattelutavasta puualalla. Suomessa kiinnostavat kenties eniten naapurimaa Ruotsin kuninkaallistapahtumat. Pienille kevätlukukauden päätös merkitsee varmasti lomaa. Tällaista tilannetta ei ole ollut koskaan aikaisemmin, hän jatkaa hehkutusta. Euroopan tilanne, Ukrainan sota ja puuntulon katkeaminen Venäjältä antoivat valtavan lisäboostin suomalaisille piensahoille, hän sanoo. Timo Ripatti uskoo, että kyse on pysyvämmästä ilmiöstä, ei hetken trendistä. Kuninkaallinen elämä tulee muuttumaan. Elisabet II:n aikakaudella on ehtinyt tapahtua Euroopassa, maailmassa ja vaikka Suomessa valtava määrä asioita, joita 96-vuotias hallitsija on ollut todistamassa. Vaikka kuningaskuntia ei hetkessä muuteta tasavalloiksi, kuninkaallisten rooli muuttuu seuraavien sukupolvien myötä niin modernissa Ruotsissa kuin jopa Britanniassa. 70-vuotisjuhlaviikko näkyy myös muiden maiden medioissa ja kiinnostaapa se Suomessakin. Kansa haluaa muutoksia ja voisi kuvitella, että nuoret kuninkaalliset itsekin tahtovat normaalimpaa arkea, jos sellaisesta voi tässä yhteydessä puhua. Kevät ja kesä olivat viime vuonna piensahojen toiminnassa ennätykselliset, mutta tällä hetkellä sahaustoiminta on jo 30 prosentin kasvuvauhdissa viimevuotiseen verrattuna. Lasten elämässä olevilla aikuisilla on mahdollisuus vaikuttaa kesäloman tunnelmaan. CLAS-OLAV SLOTTE K oulutyö on päättynyt ja nyt alkaa odotettu loma kaikilla koululaisilla. Kuninkaalliset ja kuningaskunnan olemus ovat Britanniassa ja monessa muussakin Euroopan maassa kuitenkin täyttä todellisuutta. Jokainen voi miettiä, millaisia vaiheita esimerkiksi Suomessa on eletty vuodesta 1952 lähtien, kuinka monta presidenttiä meillä on ollut pääministereistä ja hallituksista puhumattakaan. Kuningatar Elisabet II edustaa monien myrskyjen keskellä sellaista jatkuvuutta, joka voi tuoda turvaa ainakin Britanniassa. –?Lähipuu on arvovalinta luonnon ja paikallistalouden puolesta. Printti William ja herttuatar Catherine ovat jo nyt suosittuja ja sellaisiakin toiveita Britanniassa on, että kruunu siirtyisi suoraan kuningattaren pojanpojalle. –?Nyt on tajuttu, että puuta voidaan käyttää Suomessakin, eikä kaikkea tarvitse tehdä vientiin. Seurusteluja, skandaaleita ja lasten syntymiä seurataan. Jostain syystä kuninkaalliset kiinnostavat. Seuraava sukupolvikin harjoittelee tulevaisuuttaan. Toivottavasti jokaisella lapsella ja nuorella on hyvä, virkistävä ja turvallinen loma, jonka jälkeen on mukava syksyllä palata kouluun. Isommillekin se tarkoittaa lomaa ainakin koulutyöstä, joskin osa lähtee kokeilemaan työelämääkin kesätöissä. –?Nyt, kun lankku irtoaa sahasta, on heti tiedossa, mihin se lähtee. Tosiasia on kuitenkin se, että Britanniassa iäkäs kuningatar on hyvin suosittu ja kuningaskuntaa kannatetaan laajasti kaikista skandaaleista huolimatta. Asiantuntijoiden mukaan näin tuskin tapahtuu. Puutavaran kysyntä synnyttää myös työtä. Monissa maissa kuninkaallisten roolia arvioidaan. Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 Avaa tästä uusin näköislehti puhelimeesi QR-koodilla. Hektisessä nykymaailmassa 70 vallan vuotta tuntuu uskomattomalta saavutukselta. Periaatelinja on luettavissa lehden B-osan päivyrisivulta ja verkkosivuilla. Kaikkiin juhlatapahtumiin iäkäs kuningatar ei ole osallistunut terveyssyistä. –?Ympäristöasiat ovat tärkeitä varsinkin nuorille aikuisille, jotka ovat hyvin valveutuneita, hän toteaa ja sanoo puun käytön hyödyntämisen olevan suorastaan ympäristöteko: –?Puu sitoo koko elinkaarensa ajan hiiltä ja varastoi sitä siihen saakka, kunnes lahoaa tai poltetaan. Ajatusta ei tarvitse väkisin synnyttää tai tuoda, vaan se on olemassa oleva ja toteutuu käytännössä jäsenkuntamme päivittäisessä työssä ja toiminnassa, Ripatti toteaa ja painottaa, että jäsenistönkin on tärkeää tiedostaa, mistä Lähipuu-ajattelussa on kysymys. Suomessa on televisioitu lukemattomat häät jopa suorina lähetyksinä. –?Mutta tällainen kysyntäpiikki yllätti täysin. Tavaramerkin tavoitteena on piensahojen ja höyläämöiden toimintaedellytysten parantaminen tarjoamalla yrityksille välineitä positiiviseen ympäristöviestintään ja markkinointiin. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Ripatti muistuttaa, että lähellä kasvatettu ja sahattu puu on ympäristöystävällisempiä puutuotteita markkinoilla: –?Jos yhdellä hiilidioksidikilolla saa rautakaupasta ostettua noin kaksi metriä puutavaraa, Lähipuu-sahatavaraa saa samalla hiilidioksiinikilomäärällä melkein kolminkertaisesti. Sitä voikin kysyä. Mitä merkitystä keulakuvina työskentelevillä kuninkaallisilla on nykymaailmassa. Viimeisen puolentoista vuoden aikana alalla on tehty sukupolvenvaihdoksia ja perustettu uusia yrityksiä. Tiina Ojutkangas Hyvää lomaa koululaisille B ritannian kuningatar Elisabet II:n juhlat tuntuvat Suomen ja tasavallan näkökulmasta kuin sadulta. Elisabet II:n platinajuhla on valtava spektaakkeli rakastetun kuningattaren kotimaassa. Juhlan aikaan kuningatar on nähty suomalaismedioissakin vilkuttamassa Buckinghamin palatsin parvekkeella yhdessä kuninkaallisen perheensä kanssa. Tiina Ojutkangas Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Juhlaesiintymiset ja julkiset tilaisuudet ovat kuitenkin vain osa jopa kuninkaallisten elämää. Britannia saa seuraavaksi kuninkaan, kun prinssi Charles astuu valtaan äitinsä jälkeen. SUNNUNTAI 5.6.2022 Keskipohjanmaa A3 PÄÄKIRJOITUS Kysynnän kasvu on pysyvä ilmiö Anne Mattila Suomen Sahayrittäjät ry:n puheenjohtaja Timo Ripatti ounasteli jo talvella, että kevään ja kesän puutavarakysynnästä tulee hyvä, suunnilleen samanlainen kuin oli viime vuosi. Suomen Sahayrittäjät ry on lanseerannut Lähipuu -tavaramerkin
Pateniemen lukio, Oulu 9. Karleby svenska gymnasium, Kokkola 4. Pelkkiä ylioppilaskokeita vertailemalla kärki koostuisi lähinnä lukioista, joihin pääsee vain jo valmiiksi koulussa hyvin menestyneitä opiskelijoita korkeilla keskiarvoilla. Kokkolassa käydään ahkerasti polulla. Suomessa on Niemisen mukaan tehty myös tutkimuksia, jotka osoittavat suomalaislasten ja -koululaisten löytävän edelleen tiensä luontoon, vaikka polarisoitumista paljon ja olemattomasti ulkoilevien lasten ja nuorten välillä on havaittu. Myös nuotiopaikat ja talvikävelyreitit koettiin hyvin tärkeiksi. Pedersöre gymnasium, Pedersöre 10. Luvussa ovat mukana kansallispuistojen lisäksi valtion retkeilyalueet sekä muut merkittävät suojelu-, erämaa-, kulttuuriperintöja retkeilykohteet. Kyselyyn vastasi reilut 300 aikuista. STT:n lukiovertailussa ylioppilaskirjoitusten tuloksia verrataan opiskelijoiden peruskoulun päättötodistuksiin. Reisjärven lukio, Reisjärvi 6. Niemisen mukaan luontopolkuja käyttävät eniten korkeasti koulutetut ja työlliset ihmiset, joilla menee yleisesti ottaen elämässään melko hyvin. Kaustisen musiikkilukio, Kaustinen Pohjois-Pohjanmaan parhaat lukiot 1. Keski-Pohjanmaan parhaat lukiot 1. Topeliusgymnasiet i Nykarleby, Uusikaarlepyy 5. Vasa gymnasium, Vaasa 2. Pienemmissä kunnissa taas on selvästi enemmän epävirallisia, metsiin ja puistoihin syntyneitä polkuja. Suomessa on suuri määrä ylläpidettyjä luontopolkuja, ja vielä valtavasti enemmän jokamiehenoikeudella esimerkiksi metsiin syntyneitä polkuja. Toiseksi parhaiten pärjäsi Kokkolan suomalainen lukio ja kolmas oli Karleby Svenska lukio. –?Ei siis onneksi näytä siltä, että lapset olisivat jäämässä suurena joukkona luonnon ulkopuolelle, vaikka tällainen mielikuva voi helposti syntyä nykyisestä pelisukupolvesta. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 5.6.2022 Keskipohjanmaa A4 Janita Virtanen (STT) Luontopolkuja käytettiin aktiivisesti jo ennen koronapandemiaa, osoittaa Kokkolassa vuoden 2018 lopulla toteutettu viheraluekysely, johon vastasi yhteensä noin 700 kokkolalaista kaikista ikäryhmistä. Vastaavasti elämän haasteet voivat nostaa kynnystä myös luontoon hakeutumiselle. Jyväskylän yliopiston Lipas-järjestelmään on kirjattu yhteensä 619 ylläpidettyä luontopolkua. Tampereella puolestaan selvitettiin kaupunkilaisten kokemuksia luontopoluista vuonna 2017. –?Jos kysely olisi tehty korona-aikana, luvut olisivat varmasti vielä paljon suuremmat. Kokkolassa ollaan myös viihdytty poluilla ja Laajalahden ympäristö on kiinnostanut ihmisiä. Reisjärven lukio sijoittui viidenneksi parhaaksi ja Kärsämäen lukio oli yhdeksäs. Kronoby gymnasium, Kruunupyy 7. Toholammin lukio oli ykkönen lukiovertailussa myös vuonna 2020. Esimerkiksi esteettömyyteen liittyviä puutteita on raportoitu aiempaa enemmän. LUONTOPOLKUJA on käytetty Suomessa merkittävästi aiempaa enemmän koronapandemian aikana. CLAS-OLAV SLOTTE. –?Kun liikuntapaikat olivat kiinni, moni uusi käyttäjäryhmä niin sanotusti löysi luonnon. Lipas on kaikille avoin tietokanta, jossa on tietoa Suomen julkisista liikuntapaikoista ja virkistyskohteista. Kansallispuistojen käyntimäärät olivat viime vuonna 25 prosenttia korkeammat verrattuna pandemiaa edeltävään aikaan. Haukiputaan lukio, Oulu 5. Oulunsalon lukio, Oulu Pohjanmaan parhaat lukiot 1. Siikajoen lukio, Siikajoki 4. Suurten lukioiden sarjan voittajaksi selvisi tänä keväänä helsinkiläinen Brändö gymnasium. Vasa övningsskola, Vaasa 6. Kannuksen lukio, Kannus 6. Perhon lukio, Perho 5. Pietarsaaren lukio, Pietarsaari Toholammin lukio oli Keski-Pohjanmaan ykkönen lukiovertailussa Arttu Oikari kirjoitti ylioppilaaksi Kokkolan suomalaisesta lukiosta. Kokkolan suomalainen lukio, Kokkola 3. Korsholms gymnasium, Mustasaari 4. Toholammin lukio, Toholampi 2. CLAS-OLAV SLOTTE STT, Päivi Savela STT:n lukiovertailussa Toholammin lukio sijoittui ykköseksi Keski-Pohjanmaan lukioista. Vertailun tulokset näyttävät, kuinka opiskelijoiden arvosanat ovat muuttuneet lukion aikana. Kärsämäen lukio, Kärsämäki 10. Pienten lukioiden sarjassa voiton vei Kotka Svenska Samskola. Pohjois-Pohjanmaalla ykköspaikan otti Pudasjärven lukio. Lipas-järjestelmän projektipäällikkö Tapani Laakso sanoo, että koronapandemian aikana uusia virkistyskohteita ja ulkoilualueita on kirjattu järjestelmään todella paljon. Keskipohjanmaan levikkialueelta ei sijoittunut yhtään lukiota 20 parhaimman joukkoon. STT vertailee lukiovertailussa sekä pienten että suurten lukioiden menestystä koko maan alueelta. PANDEMIAN AIKANA luontopolkujen käyttäjäryhmät ovat Laakson mukaan monimuotoistuneet. Kyselyn mukaan ylivoimaisesti tärkein syy luontopolkujen käyttämisen taustalla oli virkistäytyminen ja rauhoittuminen, toiseksi tärkein kuntoilu ja kolmanneksi tärkein luontoon tutustuminen ja oppiminen. Laakson mukaan luontopolkuja on eniten suurissa kaupungeissa, sillä kaupungeilla on parhaat resurssit rakentaa, ylläpitää ja kunnostaa virallisia kohteita. Noin 20 prosenttia kyselyyn vastaajista kertoi tuolloin käyttävänsä luontopolkuja vähintään muutaman kerran viikossa, vajaat 30 prosenttia vähintään pari kertaa kuukaudessa ja loput joitakin kertoja vuodessa. Kaikista viheralueista tärkeimpinä pidettiin kyselyssä luontopolkuja, lähimetsiä ja pyöräreittejä. Vain muutama prosentti vastaajista oli alaikäisiä. Näyttää myös siltä, että lisääntynyt käyttö on ainakin osittain pysyvää eikä ole jäämässä pois, vaikka olemme palaamassa niin sanottuun uuteen normaaliin, kertoo ympäristöministeriön erityisasiantuntija Matti Nieminen. –?Luontopolkujen määrä ei ole juurikaan kasvanut, mutta tieto jo olemassa olevista kohteista on lisääntynyt: luonnossa on todella liikuttu selvästi enemmän, ja aiemmin vieraammillekin kohteille on nyt löydetty. Kaikille Metsähallituksen Luontopalvelujen hoitamille retkeilykäytössä oleville kohteille tehtiin viime vuonna 8,5 miljoonaa käyntiä. On tärkeää, että myös tulevat sukupolvet ja uudet suomalaiset osaavat ja haluavat liikkua luonnossa, sillä sehän on meidän suuri mahdollisuutemme ja vahvuutemme. Gymnasiet i Petalax, Maalahti 3. Kristiinankaupungin lukio, Kristiinankaupunki 9. Siikalatvan lukio, Siikalatva 7. Matti Nieminen puolestaan kertoo, että Suomen luontopolut ovat yleisesti ottaen melko hyvässä kunnossa, sillä niillä on yleensä myös vastuulliset ylläpitäjänsä. Kyselyn perusteella aktiivisimpia luontopolkujen käyttäjiä ovat 31–40-vuotiaat naiset, mutta heidän osuutensa todennäköisesti korostui sen takia, että he olivat aktiivisimpia vastaajia, sanoo Kokkolan kaupunginpuutarhuri Sini Sangi. Tieto olemassa olevista luontokohteista on parantunut, ja aiemmin vieraammillekin kohteille on löydetty. Tarkastelussa oli mukana 343 lukiota. Vaalan lukio, Vaala 3. Tämä on saanut aikaan myös sen, että kohteiden ylläpitäjille on tuotu esiin uusiakin tarpeita. Kristinestads gymnasium, Kristiinankaupunki 8. Pudasjärven lukio, Pudasjärvi 2. Luonto pitää pintansa Luontopolkuja on käytetty Suomessa merkittävästi aiempaa enemmän koronapandemian aikana. Muhoksen lukio, Muhos 8. Kun koronaepidemia iski, yhä useampi suomalainen löysi luontopolut
Puolustusvoimain kenraali Timo Kivinen sekä maanpuolustusja ammattijärjestöjen edustajat laskivat seppeleet Hietaniemen hautausmaalla Sankariristille ja Suomen marsalkka Mannerheimin haudalle. Puolustusvoimain lippujuhlan päivän paraati keräsi arviolta yli 50?000 ihmistä Helsingin ydinkeskustaan myös vuonna 2017, jolloin kyseinen paraati järjestettiin viimeksi Helsingissä. Valvonnan kohteina ovat nuorten alkoholin ja huumeiden käyttö. UUTISET SUNNUNTAI 5.6.2022 Keskipohjanmaa A5 Pelottaako laksatiivien käyttö. Presidentti Niinistö puheessaan: ”Olemme kaikissa olosuhteissa vastuussa oman maamme puolustamisesta.” LEHTIKUVA/ANNI ÅGREN ja Hawk-suihkuharjoituskoneita. Ota yksi annos illalla, vatsasi toimii mukavasti aamulla. Paraatin ajoitus osui sään puolesta hienosti kohdalleen. Juhlallisuudet alkoivat aamulla lipunnostolla Päävartiossa, jossa lipun nostivat salkoon vartiopalvelusta suorittavat varusmiehet. Hän korosti Puolustusvoimien tärkeyttä epävarmassa maailmantilanteessa ja sanoi Natoon hakeutumisen olevan Suomelle seuraava, luonnollinen askel. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖ sekä Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen ottivat paraatin vastaan puoliltapäivin Helsingin Senaatintorilla. Ylivieskassa tehtäviä oli 24 tunnin aikana 23 kappaletta eli tavallisen viikonloppuyön verran. –?Olemme kaikissa olosuhteissa vastuussa oman maamme puolustamisesta. JOUKKOJA PARAATIIN osallistui yhteensä yli 1?600 henkilöä. Tämän lisäksi seurauksena on useimmiten 40 euron rikesakko. 100% LUONTAINEN TEHO HE DE LMÄKUIDUIST A MYÖS APTEEKEISTA Päivi Savela Poliisi valvoo koulujen päätösviikonlopun viettoa teemavalvonnan merkeissä. Ohimarssin ylilennoissa oli Maavoimien NH90-kuljetushelikoptereita ja Hughes MD500kevythelikoptereita sekä Ilmavoimien Hornet-monitoimihävittäjiä Paraati veti valtavan väkimäärän Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Puolustusvoimien komentaja, kenraali Timo Kivinen ottivat vastaan lippujuhlapäivän paraatin Helsingissä. Paraatiin osallistui joukkoja Maa-, Merija Ilmavoimista, Maanpuolustuskorkeakoulusta, Rajavartiolaitoksesta sekä veteraanija maanpuolustusjärjestöistä. Tarkkaa yleisömäärää oli vaikea arvioida, koska ihmiset olivat levittäytyneenä katujen varsille noin 1,5 kilometrin matkalle. –?Kyllä nyt puhutaan kymmenistä tuhansista ihmisistä, varmaan 50?000 ihmistä ei voi olla kovin kaukana, Kaikko arvioi. Poliisi puuttuu normaaliin tapaan valvonnassa myös muihin yleisten paikkojen häiriöihin ja humalajuomiseen. Perjantain ja lauantain välisenä yönä poliisin tietoon tuli häiriökäyttäytymistä, päihtyneitä ja pari rattijuopumusta Kalajokilaakson alueella. Helsingin tuomiokirkossa järjestetyn juhlajumalanpalveluksen kunniavieraita olivat sotaveteraanit ja lotat.. Kasvojemme edessä käydään raakaa hyökkäyssotaa. Paraatia ei ole järjestetty kahteen vuoteen koronapandemian vuoksi. Luottamus Venäjään on karissut, Särkiö sanoi. 2022 poliisi valvoo nuorten päihteiden käyttöä koko maassa. Tapahtumassa nähtiin ensimmäistä kertaa myös Maavoimille hankittu uusi esisarjan panssaroitu 6x6-miehistönkuljetusajoneuvo. Pureskeltava kuutio Nieltävä tabletti Osta turvallinen Fructolax ruokakaupasta tai tavaratalosta ja vatsasi toimii varmasti. Suomi ei tätä periaatetta kaihda, vaan ottaa sen vakavasti, hän jatkoi. Nuoriso juhli tavallisen viikonloppuyön tapaan Simu Perälä, Emmi Tilvis HELSINKI (STT) Puolustusvoimain lippujuhlan päivän ohimarssi keräsi lauantaiiltapäivänä valtavan yleisömäärän Helsingin keskustaan. Puolustusliitto on sitoumus, jossa otetaan vastuu kaikkien liittolaisten turvallisuudesta. –?Ajatus sodasta on aiemmin ollut kaukainen, mutta neljä kuukautta sitten tilanne muuttui. Valvonnalla pyritään ennalta estämään alkoholijuomien välitys alaikäisille sekä alaikäisten alkoholin hallussapito ja käyttö. Näin on myös jatkossa, vaikka puolustusliiton jäsenenä saisimme tukea liittolaisilta, presidentti Niinistö sanoi puheessaan. Kaikon mukaan ihmismäärä vertautuu esimerkiksi vappuun tai jääkiekon kultajuhliin. Isoissa kasvukeskuksissa on poliisipartio paikalla suorittamassa teemavalvontaa. Mannerheimin syntymästä tuli lauantaina kuluneeksi 155 vuotta. Mukana oli myös yli 40 ajoneuvoa, 14 ilma-alusta sekä viranomaisten yhteinen koiraosasto. KOULUJEN päätösviikonloppuna 3.–5.6. Lisäksi poliisi teki myös nuorison päihdevalvontaa. Valvontaa tehdään monilla paikkakunnilla yhteistyössä Nuorisoja sosiaalitoimen sekä Aluehallintoviraston alkoholitarkastajien kanssa. Valvonnan painopistealueina ovat erityisesti nuorten kokoontumispaikat, kuten lasten leikkipaikat sekä päiväkotien ja koulujen pihat. Poliisi muistuttaa, että alle 18-vuotiaiden alkoholin käytöstä lähtee aina ilmoitus vanhemmille sekä lastensuojeluviranomaisille. –?Ei mennyt montaa minuuttia, kun alkoi vesisade paraatin jälkeen. –?Pitkään aikaan ei ole ollut noin paljon ihmisiä Helsingin katujen varsilla, sanoi Helsingin poliisilaitoksen ylikomisario Jari Kaikko STT:lle lauantaina. Tehokas mutta hellävarainen Fructolax ei aiheuta sivuvaikutuksia eikä riippuvuutta monien laksatiivien tapaan. Kenttähartauden piti kenttäpiispa Pekka Särkiö, joka toi puheessaan vahvasti esiin muuttuneen maailmantilanteen. –?Samalla kun Suomi hakee suojaa, on se myös valmis antamaan sitä
Toivola toteaa, että apteekistakin löytyy asiantuntemusta, mutta esimerkiksi kasvattajilta voi kysyä ohjetta sopivan karkotteen valinnassa. Kutinaakin oli aluksi jonkin verran. ”Mun seitsemän kuukauden ikäinen pentu sai sunnuntaina annetusta liuoksesta vakavat oireet, ja on nyt ollut maanantain ja tiistain tiputuksessa. –?Lisäksi kannattaa tarkistaa koiran iho, ettei siinä ole jo valmiiksi ihottumaa tai haavaumaa. KOKKOLAN Keskusapteekin proviisori Maria Toivola kannustaa punkkikarkottimen hankkimista suunnittelevaa ottamaan apteekissa puheeksi mahdolliset sivuoireet, mikäli ne mietityttävät. Suoraan sanottuna ällöttävä näky. Myös koiran mahdollinen allergia vaikuttaa valintaan. ”Panta kutiaa ja se on otettu pois kaulasta. –?Viime syksynä meille tuli ruunattavaksi saaressa sijainneella orilaitumella kesän viettänyt varsa. Jaana Tainio vastaa, että erityisesti pienten koirien kohdalla on oltava tarkka painorajoituksista. Eläinlääkäri Jaana Tainiolla on kaksi metsästyksessä käytettävää koiraa, ja hän on käyttänyt jo useamman vuoden punkkien torjuntaan tabletteja, joita annetaan koirille noin kuukauden välein. –?Liuoksien yleisin sivuoire on mahaongelmat, mutta vaikutukset saattavat näkyä myös keskushermostossa. Joku kommentoijista raportoi sormiensa puutumisesta, kun oli koskenut liuosta. Pannasta oli tullut järeä myrkytystila, ja pahimmassa tapauksessa koiran elämä päättyy.” Aivan näin dramaattisia varoituksia, kuten tämä Facebookissa kymmenen vuotta sitten jaettu päivitys, ei somealustojen koirasivuilta enää löydy, mutta edelleen keskustelua aiheuttavat niin punkkien karkottamiseen tarkoitetut pannat kuin liuokset. Toivola sanoo, että lisäksi lemmikinomistajilla kannattaa olla myös apuvälineitä punkin irrottamiseen. Se on todella huolestuttavaa, sillä punkithan ovat levinneet Suomessakin ihan pohjoista myöten. Kun aloitimme ruunauksen huomasimme, että hevosen nivuset ja kivekset olivat punkkien peitossa. Sivuoireet voivat olla voimakkaampia tietyillä roduilla. Liuosta ei saa antaa näppituntumalta arvioimalla koiran painoa esimerkiksi nostamalla sitä. Tableteista hän ei ole havainnut mitään sivuvaikutuksia. En todellakaan suosittele sitä ainetta, vaikka tiedän, että joillakin se ei aiheuta oireita.” YLLÄ OLEVA Facebook-päivitys on tältä keväältä. Samaan ohjeistaa Jaana Tainiokin. Tällaisesta Tainio ei kyllä koskaan ole kuullut. Eräs koira, jolla oli punkkipanta, on maannut jo viikon eläinsairaalassa. Punkit lemmikkien riesana Heti kun sää hieman lämpenee keväällä, punkit lähtevät liikkeelle ja tarttuvat myös koiriin. TABLETIT ovat niin hyvän makuisia, että koirat kokevat saavansa palkkion, kun ne saavat oman annoksensa. Toivolan mukaan kaikkien myytävien lääkkeiden pakkausselosteet löytyvät Fimean sivuilta mihin jokaisella on pääsy. Hänen mukaansa punkit tarttuvat myös niihin. Apteekissa myydään myös lääkevapaita tuotteita. Toivola muistuttaa myös, että suun kautta annettavat tabletit ovat reseptilääkkeitä, sen määrittää lääkelaki. Mahdollisista sivuoireista saa selkoa jo etukäteen. Tabletti, liuos, panta, punkkihuivi, ultraäänellä toimiva karkotin –?Punkit aiheuttavat sairauksia myös eläimille, siksi niitä kannattaa torjua MARKKU JOKELA. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 5.6.2022 Keskipohjanmaa A6 Tiina Ruotsala ”Huomio koiralliset ihmiset! Pyydettiin laittamaan tietoa jakoon. –?Silti pentujenkin punkkihäätö kannattaa hoitaa. Kaikki eivät halua käyttää kemiallista karkotetta. –?Ilmeisesti punkit ovat kehittäneet resistenssiä. Tällöin niistä voidaan keskustella yhdessä, jolloin asiakas myös tietää, jos olisi syytä olla yhteydessä eläinlääkäriin. Lisäksi markkinoilla on punkkihuiveja, jotka eivät ole yhtä tehokkaita kuin kemialliset aineet, joten näitä ei ole myynnissä apteekissa. Paljon luonnossa liikkuva koiranomistaja aloittaa tablettien annon heti, kun päivälämpötila on ollut muutaman päivän noin viiden lämpöasteen tienoolla. Jaana Tainio kertoo, että Eteläja Keski-Euroopasta kantautuu uutisia punkkien vastustuskyvystä karkotteita kohtaan. Punkkien torjuntaan tarkoitetut karkotteet saattavat todella aiheuttaa voimakkaitakin sivuoireita. Tainio hoitaa Nikulan klinikalla hevosia. Tainiokin on käyttänyt liuosta, mutta tympeentyi ”tahmeaan kökköön”, joka siitä jäi eläimen niskaan. Myös levoton ja säpsähtelee sekä iho punaisempi kaulasta.” ”En tiedä tuliko siitä vai söikö muuten jotain sopimatonta (ahne kun on), mutta pannan laiton jälkeen ensin tuli ripuli ja sitten ei ruokakaan enää maistunut.” JAANA Tainio toteaa, että tuokin on mahdollista sekä mahaongelmat. SIVUOIREET eivät ole ainoa huoli. Jaana Tainio toteaa, etteivät ihmisten päivitykset ole tuulesta temmattuja eikä ehkä aloituspäivityskään urbaania legendaakaan ihan
Jukka Linkolan ura käynnistyi jazz-muusikkona, ja hän on toiminut laajasti musiikin eri osa-alueilla. Ooppera käsittelee aihettaan yksittäisten ihmiskohtaloiden kautta. SANNA Iljin nähtiin vuonna 2017 Kokkolan oopperan viimeiseksi jääneessä produktiossa Pohjantähti. 1920-luvun lopulla vasemmistolaisuus ja kommunismi nousivat vahvemmin osaksi suomalaista politiikkaa, eivätkä kaikki katsoneet sitä hyvällä. Hän on aiemmin ohjannut Ilmajoelle Taipaleenjokija Mannerheim-oopperat. – Onneksi tapahtumia voidaan esittää jo tälläkin tavalla. Ennakkotietojen mukaan Mäkelän rooli on pääosin puherooli, mutta se sisältää myös laulua. Oopperassa tärkeässä osassa ovat Ilmajoen Musiikkijuhlien oopperakuoro sekä lapsija nuorisokuoro. Kielletystä suhteesta seuraa ikäviä asioita myös lapuanliikkeen suunnalta. Kaiken pohjalla on rakkaus, joka puhkaisee ihmisiä erottavat aatteet ja ideologiat. Kokkolalaislähtöinen Mari Palo esittää teoksessa Minna Craucheria. Ilmajoen musiikkijuhlia Iljin pitää hyvin korkeatasoisena kulttuuritapahtumana. Yksittäisiä rooleja enemmän Iljinille laulamisessa on kuitenkin kyse siitä suuresta esiintymisen palosta, joka syttyi jo kolmivuotiaana Savonlinnan oopperajuhlien katsomossa. Kesäkuu kuluu Ilmajoen oopperassa ja heinäkuun alussa vuorossa on konsertti varsinaissuomalaisessa Sydänkesän säveliä -festivaalissa Salon Kiskossa. Kesällä 2023 Ilmajoen musiikkijuhlilla saa kantaesityksensä ooppera Marimekon perustajasta Armi Ratiasta. Essi Luttinen, Nicholas Söderlund ja Jaakko Kortekangas. Regina Holbergin rooliin oli kiinnitetty alun perin sopraano Saara Kiiveri. – Regina ryhtyy puhumaan kansalaissodasta ja ihmisyydestä, siitä, miten keskenään sotiminen on täysin järjetöntä, Iljin kertoo. Se on Kansallisoopperan taiteellisen johtajan Lilli Paasikiven perustama festivaali, ja Iljin esiintyy tapahtumassa myös pianistina. Libretosta ja ohjauksesta vastaa Tuomas Parkkinen, joka on yksi Suomen tunnetuimmista oopperaja musikaaliohjaajista. Teoksen säveltää Eeva Kontu ja libretosta sekä ohjauksesta vastaa Heta Haanperä. ILJIN näkee Hiljaiset perivät maan -oopperan ydinsanomana ihmisyyden ymmärtämisen vastakkainasettelun ja väkivallan sijaan. Liike halusi puhdistaa Suomen kommunismista. Sanna Iljin laulaa yhden pääosista Lapuanliikkeestä kertovan Hiljaiset perivät maan -oopperassa. – Hän uskaltaa tehdä valintoja sen mukaan, minkä itse kokee oikeaksi. Ilmajoen musiikkijuhlilla ensi viikolla kantaesityksensä saavassa teoksessa nähdään myös keskipohjalaisia laulajia. Yhteisö ei ole yhtä ymmärtäväinen Regina Holbergin läheisistä väleistä työläismieheen. Ärhäkimmät oikeistolaiset ja suojeluskuntaliikkeen kannattajat, eli valkoiset, yhdistivät voimansa vuonna 1929 perustetun lapuanliikkeen alla. Myös Regina Holberg puhuu ensin ”punikeista” ja vapaussodasta, kunnes hän rakastuu. Hiljaiset perivät maan sijoittuu näiden tapahtumien keskelle. Iljin näkee Hiljaiset perivät maan -oopperan ydinsanomana ihmisyyden ymmärtämisen vastakkainasettelun ja väkivallan sijaan.. Sen on säveltänyt Jukka Linkola ja libreton on tehnyt Sami Parkkinen. Poliitikkoja ja punaisia pahoinpideltiin, uhkailtiin ja murhattiin. Esityksen orkesterina soittaa Vaasan kaupunginorkesteri. Hiljaiset perivät maan -oopperan yhdessä roolissa nähdään paremminkin näyttelijänä tunnettu Taneli Mäkelä. Hiljaiset perivät maan -oopperan esitykset Ilmajoen musiikkijuhlilla 9.-20.6. Ooppera piti esittää Ilmajoella jo kesällä 2020, mutta koronaviruspandemia on lykännyt esitystä kahdella vuodella. Moni muilutettiin, eli kuljetettiin väkivalloin autokyydillä itärajalle. KULTTUURI SUNNUNTAI 5.6.2022 Keskipohjanmaa A7 Pasi Lapinkangas ILMAJOKI Ilmajoen musiikkijuhlilla kantaesitetään ensi viikolla ooppera Hiljaiset perivät maan. – On tärkeä lukea historiaa ja miettiä, miksi jotain on tapahtunut. Holbergia ryhdytään hyljeksimään. Iljin kuvaa Holbergia vahvaksi, rohkeaksi ja oikeudentuntoiseksi naishahmoksi. Teoksessa Sanna Iljin esittää Regina Holbergia, 25-vuotiasta porvarinaista, joka rakastuu työväenluokkalaiseen Olavi Miekkaan (Ville Rusanen). Minulle se on kauneinta ja hienointa, mitä koko maailmassa on. Craucher oli 1920-luvulla toiminut Helsingin seurapiireissä ja pitänyt salonkia, jossa Tulenkantajat, muun muassa Mika Waltari ja Olavi Paavolainen kävivät. Uskomatonta, että pääsen nyt itsekin sinne laulamaan pääroolia. Sanna Iljin tuli Kiiverin tilalle viime vuoden lopulla. Hän on säveltänyt big band-musiikkia, musikaaleja, baletin, oopperoita sekä taidemusiikkia. Sen, että ooppera esitetään juuri Etelä-Pohjanmaalla, lapuanliikkeen sydänmailla, Iljin kokee antavan lisää syvyyttä teokseen. Nälkä kasvaa syödessä, laulaja toteaa. Hän esittää lapuanliikkeen kärkihahmoa Vihtori Kosolaa. Muissa rooleissa laulavat mm. Vaikka Taikahuilu toteuttaakin Iljinin suuren unelman, on tulevaisuudessa vielä paljon rooleja, joita hän haluaa kokea. Syksyllä Iljin laulaa Kansallisoopperassa Mozartin Taikahuilussa Paminan roolin. Nyt 30-vuotias solisti on nousemassa yhdeksi Suomen johtavista sopraanoista. Tapahtunutta ei pidä unohtaa, vaikka siitä onkin jo pian sata vuotta. Jos sitä saa työkseen tehdä, vetää se hiljaiseksi kiitollisuudesta. – Haluan kokea musiikkia yhdessä ihmisten kanssa. ILKKA VUORINEN Tunnettujen tekijöiden työtä Anni Saari Hiljaiset perivät maan -oopperan on säveltänyt Jukka Linkola, joka myös johtaa esitykset Ilmajoella. – Paljon kaikkea kivaa on tiedossa, mistä olen tietysti hirveän onnellinen. Myöhemmin Craucher ujutti itsensä Lapuanliikkeen sisäpiiriin. Niin voimme välttyä samalta tulevaisuudessa. Yhdessä roolissa nähdään kokkolalainen laulaja Minna-Leena Lahti. – Pelkästään miljöö on jo niin upea, en ole koskaan kokenut mitään sellaista. Uutta oopperaa Ilmajoella Hiljaiset perivät maan -ensiesitys piti olla jo vuonna 2020. Hänen roolihahmonsa on nimeltään Loviissa Turakka. – Se on raskasta mielelle, Iljin summaa päähenkilönsä kokemuksia. En olisi silloin aikanaan uskonut tätä ikinä todeksi. Hiljaiset perivät maan kertoo vuoden 1930 Suomesta, jossa toimii äärioikeistolainen lapuanliike
Koko uransa Kokkolan Tiikereissä pelannut Antti Leppälä kertoi jatkavansa Tiikereissä. Kokkolassa alkoi keskiviikon iltatoritoiminta. Riitta Kola suunnitteli Vetelin kirkkosukat ja teki samalla surutyötä. Keskipohjanmaa kävi katsomassa, miten juhlinta lähti Kokkolassa käyntiin pian mestaruuden ratkeamisen jälkeen. Kokkolalainen William Rauhala valmistui kokiksi. Soite ilmoitti luopuvansa säännöllisestä koronatiedottamisesta. Kirkkosukkien ohje on julkaistu Keskipohjanmaan Omin käsin -sarjassa. JUKKA LEHOJÄRVI CLAS-OLAV SLOTTE PIA RÄIHÄLÄ. SUNNUNTAI 5.6.2022 Keskipohjanmaa A8 Viikkokooste Kulta villitsi kansan Lätkäfanit juhlivat Kokkolan torilla, kun Suomi voitti MM-kultaa jääkiekossa. Koko viikko oli juhlien valmistelua, jotta kevään valmistuneet voivat viettää juhlansa pitkästä aikaa normaalioloissa. Hän työskentelee kahvilassa ja baarissa Kokkolassa kunnes lähtee syksyllä Lappiin kokin töihin. Leijonien mestaruus sai kiekkojännärit liikkeelle myös Kokkolassa
Lyydian huoneen seinällä roikkuva pupu maksoi vaivaiset viisi euroa. Pietarsaaren Malmin talon perusnäyttely loikkasi teknisesti 2020-luvulle. Sievissä tehtiin erilainen isännän ja emännän vaihdos. Kokkolalaiskoulut veivät nimiinsä sekä tyttöjen että poikien koulujalkapalloturnaukset. Alavieskan tuulivoimahanke etenee. Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 5.6.2022 Keskipohjanmaa A9 MAANANTAI 30.5. Eila Pohjoselle nimikkohuone Kruunuvoudintaloon. PERJANTAI 3.6. Soite luopuu säännöllisestä koronatiedottamisesta. KESKIVIIKKO1.6. TORSTAI 2.6. VIIKON POIMINTA Yhteiskuntaan pitää mahtua konkreettisestikin sellaisia arvoja, jotka ovat nuorille ja nuorille aikuisille tärkeitä. Hallintooikeus kumosi Oksakosken koulun lakkautuspäätöksen Perhossa. Kannuksen Ura hävisi lappilaisvieraalle. Tiina Ojutkangas HANNA PARHANIEMI MTV PRESSI MARKKU JOKELA MARKKU JOKELA. Pelkosenniemellä sijaitseva mökki on nimeltään Pessin Piilo. Koivuojalla toimii nyt kaksi erillistä maatalousyritystä. Kokkolasta kotoisin olevien Henna Jyrkän, Heidi Jyrkän ja Christoph Hermlen mökki kisailee Suomen kauneimman kodin tittelistä Kesämökit-kaudella. TIISTAI 31.5. Keski-Pohjanmaan kirjamessut järjestetään ensi marraskuussa. Koivuojat myivät lehmät ja vuokrasivat rakennukset Madetojille, jotka aloittivat uusina maitotilallisina. Hymypatsaiden jakoperinne jatkuu alueella. Kokkolan kaupungin kauppaama Hakalahdessa sijaitseva kerrostalo sai uudet omistajat. ENSI VIIKOLLA Ruokavirasto maksaa vuonna 2021 haettujen viljelijätukien loppuosat kesäkuun aikana. Nelma ja Lyydia Marjakankaan huoneet on sisustettu tunnelmallisesti kirppislöydöin. Kruunupyyn asema yhä epäselvä. Ylioppilaiden ja ammattiin valmistuvien muistamisessa mennään usein käytännöllisyyden kautta. Seuraikoni Antti Leppälän ura jatkuu Kokkolan Tiikereissä, jossa hän pelaa keskitorjujan paikalla. Kattohaikarat koolla Kruunupyyssä. Ilmalämpöpumput yleistyvät myös taloyhtiöissä
Pax-operaatiota laitettiin alulle ulkoministeriössä jo keväällä 1990, mutta Koivisto harasi silloin vastaan. EY-jäsenhakemuksen jälkeen Suomi ei ollut enää puolueeton maa. Pamfletin loppusanat oli päivätty syyskuun 12:nnelle vuonna 1944, vain viikko ennen kuin Suomi solmi Neuvostoliiton kanssa välirauhan sopimuksen aluemenetyksineen, sotakorvauksineen ja sotaoikeudenkäynteineen. Idänsuhteista se silti halusi pitää hyvää huolta. Pamfletisti Laurén näki syksyllä 1944 Suomen tien olevan lännentie. Venäjää myönnyttelevät Saksa ja Ranska näyttävät hakevan Vladimir Putinille jonkinlaista sovintoa, vaikka venäläistyrannin verityöt Ukrainassa ovat vielä kesken. Nato-päätöksen kanssa samaan sarjaan menee Suomen lännettymisen kannalta kriittinen ratkaisu presidentti Koiviston kaudelta. Pelitilanne vain on kääntynyt Naton optioksi; yksimielisyyspäätöksillä etenevän sotilasliiton – ja tässä tapauksessa Turkin – mahdollisuudeksi valita jäsenkelpoisensa. Kylmän sodan aikaan erikoistunut historioitsija Riku KeskiRauska näkee myös yhden merkittävän eron 30 vuoden välillä. Hän ei halunnut nöyryyttää Neuvostoliiton johtajaa Mihail Gorbatšovia. Ajoin ikääntyneellä johtotähdellä kirpputorille, missä heti alkajaisiksi käteeni tarttui Suomen tie -niminen kirja. Tähän yhtälöön asettui myöhemmin Nato-optio, mahdollisuus liittyä sotilasliittoon, jos turvallisuusympäristö perusteellisesti muuttuisi. Sotilaallinen liittoutumattomuus pysyi keskeisenä palasena, eikä sitä ajatusta toden teolla haastettu. Natomaa Tanska sitoutui siihen vasta tällä viikolla. Operaatio Pax osoitti, että Suomessa riittää vääntöä edetä nopeasti, kun maailma ympärillä radikaalisti muuttuu. Myöhemmin alkoholista tuli Jeltsinille yhä paheneva ongelma. Saksalaisen autoni valmistumisvuonna Suomi irrottautui Pariisin vuoden 1947 rauhansopimuksen aserajoituksista ja hyökkäävän Saksan varalle laadituista sotilaallisista pykälistä. Sittemmin historian unohduksiin jäänyt kirjoittaja Aapo Laurén harjoittaa 156-sivuisessa kirjassa ”kansallista itsetutkiskelua”. Nyt tämä optio on otettu käyttöön. Laurén osallistui sotilaana ensimmäiseen maailmansotaan Kanadan univormussa. Samanlaiselle itsetutkiskelulle näyttäisi olevan tarvetta myös nyt tämän kevään lopuksi, kun Suomi päätyi hakemaan Pohjois-Atlantin puolustusliiton jäseneksi. Sen jälkeen toimelias mies työskenteli 1920-luvulla Vaasan Puuvilla Oy:n apulaisjohtajana, kunnes siirtyi turkulaisen Kestilän Pukimon toimitusjohtajaksi 1928. Suomi ei kuulunut enää idän karhun etupiiriin, vaikka siltä se ilmeisesti Kremlistä käsin näytti vielä loppuvuodesta 2021. Suomen ulkopolitiikasta paljon kirjoittanut Jukka Tarkka kuvaa Operaatio Paxia Koiviston presidenttikausien tärkeimmäksi turvallisuusratkaisuksi. A10 SUNNUNTAI 5.6.2022 Keskipohjanmaa NÄKÖKULMA Toni Viljanmaa @lannenmedia.fii K un uskollinen Mercedes-Benzini valmistui vuonna 1992, maassamme elettiin Mauno Koiviston presidenttikausien tähtivuotta. Suomi vapautui viimeisistä toisen maailmansodan jätöksistä ja osoitti pystyvänsä nopeasti omiin päätöksiin. Suomi haki Euroopan yhteisön jäseneksi maaliskuussa 1992 ja sitoutui sen ulkoja turvallisuuspolitiikan ja mahdollisen puolustuspolitiikan kehittämiseen. Jos suomettunutta Suomea pidettiin jähmeänä, hitaana ja varovaisena, Koiviston operaatio oli kaikkea muuta. Poliitikoille se oli helppo tilanne. TÄMÄ KEVÄT osoittaa, että Suomen suuret ratkaisut ulkoja turvallisuuspolitiikassa syntyvät tarvittaessa yhdessä rysäyksessä. Hieman piti kirjoittajasta ottaa selvää ennen kuin upposin aiheeseen. Nyt kansa kertoi kantansa selvästi ja poliitikoista tuli muutoksen toteuttajia. Yya-aikana kansalaiset taisivat olla aika tottuneita asioiden tilaan, eivätkä välttämättä hakeneet muutosta, Keski-Rauska arvioi. ”Koiviston aikaan suunnanmuutos tehtiin johtajakeskeisesti. Suomen tien otsikko toimii myös vuonna 2022, joten päättelin kirjan olevan hyvinkin kahden euron hintansa väärti. Nämä 44 vuotta Suomea velvoittaneet pykälät sysäsi vanhentuneina sivuun vasta presidentti Koivisto vuonna 1992. Kaksikymmentäkaksi vuotta myöhemmin Laurén oli mukana perustamassa Turun kauppakorkeakoulua. Kun maailmanpolitiikan palikat asettuvat uuteen asentoon on syytä liikkua. Koivisto piti Jeltsiniä populistina. Hän oli oikeassa, vaikkakin Suomi koukkasi länteen idän ja yya-sopimuksen pykälien kautta. Tätä manööveriä oli alettu kutsua Operaatio Paxiksi. Neuvostoliiton hajoamisesta 1989–1992 ja yyasopimuksen loppuvaiheista viime vuonna väitellyt Juha-Matti Ritvanen kuvaa, kuinka uusi sopimus ei sisältänyt kahdenkeskisiä sotilasartikloja, ei avunantositoumuksia eikä muita poliittisia peukaloruuveja. Suhteet Moskovaan kävivät nykyisessä alennustilassa viimeksi 1930-luvulla. Jos oikein tarkasti katsotaan, Suomen kaikki isot liikkeet johtuvat Venäjästä Venäjän presidentti Boris Jeltsin tapasi Mauno Koiviston Moskovassa 1993, kun Neuvostoliitto oli jo hajonnut. Entinen yya-Suomi sekä Venäjä solmivat 1992 samanlaisen valtiosopimuksen kuin muutkin Euroopan maat. Tohtori Ritvanen näkee yhtäläisyyksiä vuosien 1992 ja 2022 ratkaisujen välillä. VUONNA 1992 valmistui rakas ajokkini, mutta se oli käänteentekevä vuosi myös Suomelle. Nyt Nato-optio on pohjustanut maaperää niin, että on pystytty toimimaan nopeasti, Ritvanen vertaa. Nyt kansa kertoi kantansa selvästi ja poliitikoista tuli muutoksen toteuttajia.” Riku Keski-Rauska Filosofian tohtori. Vaatetusteollisuudessa johtajana vuosikymmeniä toiminut Aapo Laurén syntyi Pohjanmaalla Bergön saaressa vuonna 1897 ja kävi koulunsa Raahessa, kunnes lähti merille. Tapahtumat kolmekymmentä vuotta sitten muistuttavat tätä kevättä 2022. Nyt Suomi hakee Naton jäseneksi, ja kaikkein konkreettisimmat turvatakeet ovat tulleet Yhdysvalloilta ja Britannialta. Liekö kokemus länsiliittoutuneiden armeijasta ollut syynä siihen, että Laurén kannatti pamfletissaan Suomen lähentymistä muihin Pohjoismaihin sekä Yhdysvaltoihin ja Britanniaan, joiden ”maailmankatsomus aivan hämmästyttävässä määrin muistuttaa pohjoismaista maailmankatsomusta”. –?Ratkaisevan päätöksen aika oli elokuussa 1991, kun vallankaappaus muutti tilanteen Moskovassa. –?Koiviston aikaan suunnanmuutos tehtiin johtajakeskeisesti. Vaikka yya loppui, päättäjien ajatteluun kuului, että Venäjän intressien huomioiminen pysyi tärkeänä osana Suomen tasapainottelevaa ulkoja turvallisuuspolitiikkaa. Taas kerran tutun torin kirjaosasto tarjosi aikamatkan Suomen historiaan. Tärkeää oli myös taloudellinen yhteistyö, joka sitoisi itäisen naapurin keskinäisriippuvuuteen ja tekisi vihanpidosta järjetöntä
–?Venäjä on epävakaa eikä tiedetä, mitä sieltä on tulossa. Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja. elokuuta 1991 ja Gorbatšov erosi virastaan Neuvostoliiton presidenttinä joulupäivänä 1991. Koivisto julisti 7. Odotellessa voin pohtia, olisiko syytä päivittää pitkään palvellut ja bensiiniä hotkiva vuoden 1992 Mercedes vähemmän fossiilista polttoainetta kuluttavaan malliin. Myöhemmin alkoholista tuli Jeltsinille yhä paheneva ongelma. Neuvostoliiton johtaja Mihail Gorbatšov sai testata uunituoretta Mobiran Cityman 900 -puhelinta lokakuussa 1989 Helsingissä. Suomen ja Venäjän suhteet eivät ole olleet näin huonolla tolalla sitten toisen maailmansodan. Jotenkin idänsuhteet pitää jatkossakin järjestää. Putin ei ole johtaja, jonka sielua kannattaa suojata. helmikuuta 2022. Tapaninpäivänä korkein neuvosto päätti Sosialististen neuvostotasavaltojen liiton purkamisesta. JARNO KUUSINEN / EPA / ARKISTO ’’Venäjä on epävakaa eikä tiedetä, mitä sieltä on tulossa. Tilanne muistuttaa kylmää sotaa, muurit ovat korkeita. Kiinnostava kysymys on myös se, mikä on presidentin rooli jatkossa, kun presidentti – Niinistö ja hänen edeltäjänsä – on ollut eräänlainen idänsuhteiden takuumies, ja nyt idänsuhteita ei ole. Se voisi palvella jopa uutta ulkoja turvallisuuspoliittista doktriinia. Siniset silmät muuttuivat sodan silmiksi. Suomen viimeinen Neuvostoliiton-suurlähettiläs Heikki Talvitie arvioi 1990-luvun alussa, että ”Venäjällä on nyt siniset silmät”, mutta ”suurvallan olemus on silti jäljellä eikä sitä pidä unohtaa”. Venäjällä oli edessään epävarma ja jopa kaoottinen tulevaisuus, mutta naapurimaiden välit pysyivät kunnossa. Nyt tilanne on toinen. Naton jäsenenä Suomi vahvistaisi koko puolustusliittoa. Elokuussa kaikki oli Koivistolle selvää: Neuvostoliiton kommunistinen puolue lakkautettiin 29. Sinisilmäisyys valtasi pitkäksi aikaa Suomenkin. DIMA TANIN / EPA TURUN SANOMAT / ARKISTO ”Putin-kuiskaajaksikin” amerikkalaismediassa kutsuttu tasavallan presidentti Sauli Niinistö pyrki pitämään idänsuhteita kunnossa, kunnes Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. KOIVISTO TOIMI lopulta ripeästi sen jälkeen, kun Gorbatšovin aika loppui Neuvostoliitossa. Kuvassa myös pääministeri Harri Holkeri (keskellä) ja ulkoministeri Kalevi Sorsa (Koiviston takana). –?Putinin vallassaoloaikana on vaikea nähdä, että saataisiin rakennettua minkäänlaisia suhteita. Tosin kulisseissa voidaan ehkä käydä keskusteluita, Ritvanen pohtii. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin kirjoittivat yhteistiedotteessaan 12. Koivisto piti Jeltsiniä populistina. Yhtä jyrkkä Suomen ja Venäjän välinen raja on rauhan aikana ollut viimeksi 1920–30-luvuilla, jolloin vihaa tihkuivat Suur-Suomea kannattaneet ja toisaalta maailmankommunismin nimeen vannoneet. toukokuuta 2022: ”Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuutta. Suomen on ensi tilassa haettava Naton jäseneksi.” Venäjä-tuntijaksi presidenttinä pätevöityneen Koiviston kuolemasta tuli kuluneeksi viisi vuotta, kun Niinistö ja Marin kertoivat kantansa Natosta. Presidentti Mauno Koivisto tuki Gorbatšovin uudistuksia Neuvostoliiton loppuun saakka. Vaikka Euroopan unioni ei olekaan puolustusliitto, juuri turva Venäjää vastaan oli tärkeänä perusteena, kun Suomi liittyi EU:iin 1995. helmikuuta 1992 valtiopäivien avajaispuheessa: ”Me käytämme valinnanvaramme parhaiten hakemalla EY:n jäsenyyttä”. Ukrainassa sotivaa Venäjää näyttävät demokratia ja ihmisoikeudet hetkauttavan yhtä vähän kuin taloudelliset siteet ja keskinäisriippuvuudet. Suomen kaikki isot liikkeet johtuvat Venäjästä Venäjän presidentti Boris Jeltsin tapasi Mauno Koiviston Moskovassa 1993, kun Neuvostoliitto oli jo hajonnut. Toisaalta rajamaalla ei ole vaihtoehtoja kovalle linjalle niin kauan kuin tuollainen aggressio on käynnissä Ukrainassa, Keski-Rauska pohtii. SUNNUNTAI 5.6.2022 Keskipohjanmaa A11 kaikki Suomen isot ulkoja turvallisuuspoliittiset päätökset liittyvät aina Venäjään: itsenäistyminen 1917, talvisota 1939, jatkosota 1941, rauhansopimus 1944, yyasopimus 1948 sekä Operaatio Pax ja Euroopan yhteisöön hakeminen 1992. Samoilla linjoilla on Suomen 1990-luvun Nato-suhdetta parhaillaan tutkiva Ritvanen. Nyt Suomen uusi ulkopolitiikka on rakennettava harkiten pala palalta Ukrainan sodan kumusta – eikä se pauhu ole vielä läheskään ohi. Tilanne muistuttaa kylmää sotaa, muurit ovat korkeita.’’ Riku Keski-Rauska filosofian tohtori
Sanna Marinin (sd.) hallitukselle Ollikainen olisi ollut valmis antamaan kouluarvosanaksi ilmastotoimista jopa runsaan kahdeksikon, jos tämä epäkohta ei olisi varjostanut yhä ilmastopolitiikkaa. Vuonna 2004 syntynyttä henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta. –?Näyttää siltä, että meidän täytyy pystyä vähentämään päästöjä enemmän kuin on suunniteltu. A12 SUNNUNTAI 5.6.2022 Keskipohjanmaa STT, Mikko Gustafsson Venäjän presidentin Vladimir Putinin sota on laittanut sekaisin eurooppalaisen turvallisuusjärjestyksen ja kiihdyttänyt hintojen nousua. Onnettomuudesta ilmoitti auton kyydissä ollut matkustaja. Turun kolarissa kuoli kaksi nuorta. Hätäkeskus sai ilmoituksen Aerotiellä sattuneesta onnettomuudesta hieman ennen kello yhtätoista illalla. Kohoavat hinnat vähentävät kyllä polttoaineiden kulutusta, mutta kaikki hallituksen vastaukset nouseviin hintoihin eivät edistä päästöjen vähentymistä. –?Nyt suunnitelmana on lisätä liikennöintiä 30 prosenttia toukokuusta. Se tarkoittaa sitä, että kesällä liikennöimme jo melkein samalla tasolla kuin ennen pandemiaa, Helke sanoo. Tänä keväänä tilanne näyttää hieman pahimpia aikoja paremmalta, mutta pandemiaa edeltävästä tasosta ollaan yhä kaukana. Linja-autoliiton toimitusjohtaja Mika Mäkilä ei näe tulevaisuutta yhtä valoisana. Lounais-Suomen poliisilaitoksen ylikomisario Kristiina Kontio kertoo STT:lle, että osaa kolarin osallisista on alustavasti päästy puhuttamaan, mutta tapahtumien tarkka kulku ei ole vielä täysin selvillä. KUSTANNUKSET huonosta ilmastopolitiikasta maksaa aina lopulta joku, mutta maankäyttösektorin muuttuminen hiilinielusta päästölähteeksi tekee tämän seikan nyt yhä konkreettisemmaksi. Jos siitä haluaa etsiä jotain hyvää, niin Euroopassa on sentään ryhdytty etsimään aiempaa kiivaammin korvaavia energialähteitä venäläiselle fossiilienergialle. Yksi heistä oli matkustanut auton tavaratilassa. SEN SIJAAN Suomessa oma ongelma on tullut hiljattain näkyville: Metsiä on hakattu ja puuston kasvu on heikentynyt niin, niin että viime syksynä maankäyttösektorin hiilinielu muuttui Suomessa ensimmäisen kerran päästölähteeksi. –?Matkustajamäärä voi nousta, mutta polttoaine on silti merkittävä kustannustekijä varsinkin pitkien matkojen linja-autoliikenteessä, Mäkilä sanoo. Hiilinielujen katoamisesta ei voi syyttää vain nykyistä hallitusta, mutta Ollikainen pitää sitä kuitenkin yhtenä osasyyllisenä ketjussa hallituksia, jotka eivät ole luoneet toimivaa nielupolitiikkaa. –?Sekoitevelvoitteen lieventäminen kasvattaa päästöjä. Fossiilisen energian korvaaminen uusiutuvilla tuntuu saavan myös aiempaa enemmän kannatusta, vaikka lyhyellä aikavälillä hintapaineita on helpotettu kulutusta lisäävillä politiikkatoimilla. –?Hiilinielujen vahvistamisesta tulee ilman muuta seuraavan hallituksen kysymys. –?Henkilöautoilu on kiistatta kalliimpaa kuin joukkoliikenteen käyttäminen, ja jos liikenne vie suuren potin kotitalouksien varoista, ostovoima heikentyy huomattavasti, Saariaho sanoo. Ovatko hallituksen laskelmat siis muuttuneen tilanteen jälkeen uskottavia. Verrattuna junaan ja sähköautoihin, linja-autoliikenteen kilpailukyky heikkenee. Henkilöauto oli tullut Aerotietä pitkin lentoaseman suunnasta. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA Simu Perälä TURKU/HELSINKI (STT) Myöhään perjantai-iltana Turussa sattui henkilöauton ja rekan välinen kolari, jossa kuoli kaksi nuorta kertoo Lounais-Suomen poliisilaitos. Syynä Suomen hiilinielujen katoamiseen ovat hakkuut ja puuston kasvun heikkeneminen. Että tässähän on sitten tulonsiirto toimijoiden kesken veronmaksajilta metsäsektorille, että se varmasti herättää myös yhteiskunnallista keskustelua. Unohdettu vaikuttaja on väestön vanheneminen. Poliisi kertoo paikalla osallisten kertomana selvinneen, että henkilöautossa oli onnettomuuden sattuessa yhteensä kuusi nuorta. Ilmastopaneelin puheenjohtajaa Markku Ollikaista kuunnellessa käy selväksi, että ilmastoasioissa poliitikoille ei ole luvassa helpotusta. Matkahuollon matkatietopalvelujen päällikkö Anu Pekurinen kertoo, että huonoimmillaan matkustajamäärä laski jopa 80 prosenttia normaalista. Onnibusin liikennöinnin määrä oli pahimmillaan koronan aikaan 17 prosenttia siitä, mitä se oli vuonna 2019, kertoo toimitusjohtaja Lauri Helke. Linja-autoliiton Mäkilän arviossa suurten kaupunkien joukkoliikenneyhteydet parantuvat tulevaisuudessa, mutta maakuntien tilanne huononee entisestään. Huhti–toukokuussa tieliikenteen määrä on Fintrafficin tilastojen mukaan ollut suunnilleen vuoden 2019 vastaavan ajan tasolla. Junaliikenteessä matkustajamäärien palautuminen on pandemian jälkeen ollut puolestaan erittäin voimakasta, kertoi VR toukokuussa tiedotteessaan. –?Matkustajamäärät ovat edelleen noin 50 prosenttia alempana verrattuna vuoteen 2019, johtuen myös vähäisemmästä vuorotarjonnasta, Pekurinen sanoo. Onnibusin matkan hinnasta varsin pieni osuus muodostuu polttoaineesta. Kuljettaja oli menettänyt ajoneuvon hallinnan, ja auton peräosa oli lähtenyt luisuun törmäten lopulta vastaan tulleen täysperävaunullisen yhdistelmäajoneuvon keulaan. Matkahuollon matkustajamäärät eivät ole vielä lähelläkään koronaa edeltävään aikaan verrattuna. Kyseessä olisi miljardiluokassa oleva meno, Ollikainen sanoo. Fintrafficin vaikuttavuusjohtaja Mikko Saariaho on huolissaan, mitä suomalaisten kulutuskäyttäytymiselle tapahtuu, jos yksityisautoilu lisääntyisi entisestään. POLTTOAINEEN hinta on ollut nousussa etenkin sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Tänä keväänä huhtija toukokuussa Onnibusin liikennöinti on ollut 70 prosenttia verrattuna pandemiaa edeltävään aikaan. Alkoholilla ei epäillä olevan osuutta asiaan. YKSITYISAUTOILU sen sijaan on pitänyt pintansa etätöistä, ilmastohuolista ja polttoaineen hinnasta huolimatta. Törmäyksen seurauksena ajoneuvossa takapenkillä matkustanut vuonna 2005 syntynyt nuori nainen ja tavaratilassa matkustanut vuonna 2005 syntynyt nuori mies kuolivat. VR:n mukaan kuluvan vuoden huhtikuussa kotimaan kaukoliikenteessä tehtiin yli miljoona matkaa. Jos taas hiilineutraaliuteen pyrittäisiin laskevien hiilinielujen tilanteessa pelkästään fossiilisten polttoaineidenja prosessiteollisuuden päästöistä leikkaamalla, hinnat kohoaisivat entisestään ja lasku lankeaisi myös kansalaisille. Ja se oli todella harkitsematon teko, Ollikainen sanoo. Määrä oli vain viisi prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019. –?Jos polttoaineen hinta tuplaantuisi, se tarkoittaisi, että meidän 15 euron lipun hinta nousisi noin 18 euroon, Helke laskeskelee. Suomen hiilinielu on muuttunut päästölähteeksi MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA STT, Helmi Lehtonen Varsinkin pitkät linja-automatkat ovat kärsineet koronan aiheuttamasta matkustajakadosta. –?Esimerkiksi opiskelijat, jotka matkustaisivat kauas näkemään perhettään, vähenevät. Ollikaisen mukaan toinen ja parempi vaihtoehto on saada hiilinielu parempaan kuntoon. Pandemian ja epävakaan maailmantilanteen ymmärretään vaikuttavan joukkoliikenteen tilanteeseen, mutta Mäkilä sanoo, että taustalla on myös kolmas tekijä, joka on jäänyt akuutin kriisin varjoon. NYKYISESTÄ hallituksesta löytyvät rakkaat viholliset keskusta ja vihreät, joten ilmastolaskun langettaminen metsäteollisuudelle tai kansalaisille ei kuulosta yksinkertaiselta poliittiselta harjoitukselta. –?Tuon maksavat sitten veronmaksajat. Toimitusjohtaja Helke uskoo tämän olevan Onnibusin kannalta myönteistä. Bussimatkustamisen suosio on vähentynyt Linja-autoliiton toimitusjohtaja Mika Mäkilän mukaan tulevaisuudessa linja-autoliikenteen kilpailukyky heikkenee. Koska tuo hiilinielu ei ole läheskään siinä asennossa, missä pitäisi olla, Ollikainen sanoo. Matkustajat nousevat Onnibusin kaukoliikenteen linja-autoon Kampissa Helsingissä. Päätehakkuutyömaa UPM:n metsätilalla Janakkalassa. Mutta itse asiassa tämän hallituksen pitäisi jo syksyllä pystyä tekemään päätöksiä, joilla sitä nielua merkittävästi vahvistetaan nopeasti ja merkittävästi, jotta kustannukset laskevat. Suomen maankäyttösektorin hiilinielu muuttui päästölähteeksi metsien hakkaamisen ja heikentyneen puuston kasvun myötä. Joukkoliikenteen reittien väheneminen lisäisi yksityisautoilun tarvetta, polttoaineen kulutusta ja liikenteestä johtuvia päästöjä. Jos Suomi ei saa tilannetta korjattua ja hiilinielujaan taas kasvuun, se voi joutua hankkimaan EU:n tavoitteiden saavuttamiseksi päästöoikeuksia muilta EU-mailta tai leikkaamaan päästöjä taakanjakosektorilta suunniteltua enemmän
Itsevaltaisella presidentti Erdo?anilla on valta niin mediasta kuin oikeuslaitoksesta. AFP:n mukaan viranomaiset ottivat lauantaina kiinni ainakin muutamia ihmisiä yrittäessään tukahduttaa kaikenlaiset muistamisyritykset. Erdo?anilla edessä haastavat vaalit Itsevaltaisen kansanmiehen suosiota on nakertanut monet turkkilaiset tiukille ajanut talouskriisi. Myös Turkki-tutkija Halil Gürhanli on arvioinut Politiikastalehdessä, että vastakkainasettelun ylläpito ja vahvistuminen ovat ehto Erdo?anin ja koko AKP:n hegemonian säilymiselle turkkilaisessa politiikassa. He ovat kärsineet todellakin valtavia tappioita, Haidai sanoi CNN:n mukaan. Kiina vaikeni verilöylystä jälleen STT, Anssi Rulamo KIOVA/HELSINKI Ukraina on saanut vallattua takaisin joitakin alueita Sjevjerodonetskin kaupungissa, sanoi Luhanskin alueen kuvernööri Serhi Haidai lauantaina. Hänen mukaansa Ukrainan joukkojen hallussa on noin puolet kaupungista, kun aiemmin Venäjä oli jo saanut vallattua noin 70 prosenttia Sjevjerodonetskista. päivästä vuonna 1989, jolloin Kiinan armeija mursi väkivalloin Pekingin keskusaukiolla poliittisia ja taloudellisia uudistuksia vaatineen mielenosoituksen, joka oli kerännyt kymmeniätuhansia ihmisiä. Osapuolten väitteitä ei ole kyetty riippumattomasti vahvistamaan. Kiinassa omiin kansalaisiin kohdistettu väkivalta on painettu unholaan välttämällä tapahtuman mainitsemista ja sensuroimalla verkossa viittaukset siihen. SUNNUNTAI 5.6.2022 Keskipohjanmaa A13 STT, Sanna Raita-aho HELSINKI Turkissa järjestetään ensi vuonna parlamenttija presidentinvaalit, jotka voivat olla haastavimmat vuosiin maata itsevaltaisella otteella johtavalle presidentti Recep Tayyip Erdo?anille ja hänen AKP-puoluelleen. Ainakin satoja ihmisiä kuoli. Hänen mukaansa Luhanskia aiotaan edelleen puolustaa tiukasti. Inflaatio on ollut maassa huimaa, ja liiran arvo romahtanut kovaa vauhtia. Myös tiukemmin Kiinan vaikutuspiiriin ajautuneessa Hongkongissa muistotilaisuuksien perinne näyttää päättyvän. Erdo?an vilkuttamassa AKP-puolueen tapaamisessa Ankarassa. Lauantaina alkuillasta Venäjän puolustusministeriö sanoi, että joitain Ukrainan yksiköitä olisi vetäytynyt Sjevjerodonetskista kohti Lysytshanskia. VENÄJÄN HALLUSSA on noin 90 prosenttia Luhanskista, ja perjantaina Britannian puolustusministeriö arvioi, että Venäjä saa Luhanskin alueen kokonaan haltuunsa kahden viikon sisällä. SÄRÖJÄ ERDO?ANIN vallassa on näkynyt jo viime vaaleissa. –?Hän paransi pääsyä palveluihin, palkat nousivat ja talous kasvoi, kuvaa Erdo?anin valtakauden alkua STT:lle Washingtonin Lähiidän politiikan instituutin Turkintutkimusohjelman johtaja Soner Ça?aptay. Kaupungin pormestarin mukaan noin 60 prosenttia infrastruktuurista on tuhoutunut Venäjän pommituksessa, eivätkä internetja puhelinverkot ole toiminnassa. päivänä yleisillä paikoilla kokoontuvat saattavat syyllistyä laittomaan kokoontumiseen, vaikka olisivat yksin. –?He olivat aiemmin saaneet haltuunsa suurimman osan kaupungista, mutta nyt asevoimamme ovat lyöneet heitä pois. Ukraina valtasi takaisin alueita Sjevjerodonetskissa Luhanskin kuvernööri toivoo raketinheitinjärjestelmistä käännekohtaa taisteluihin.. Esimerkiksi Victoria-puiston lähistöllä kymmenet ihmiset siellä täällä sytyttivät illalla puhelintensa valot, ja poliisi käski heitä sammuttamaan ne. Haidain mukaan taistelutilanne Itä-Ukrainassa voi muuttua merkittävästi, kun Ukraina saa lähiaikoina länneltä suuresti kaipaamiaan pitkän kantaman raketinheitinjärjestelmiä. ADEM ALTAN / AFP / LEHTIKUVA STT, Mika-Matti Taskinen, Maiju Ylipiessa PEKING/HELSINKI Kiinalle kipeimpiin historiallisiin tapahtumiin lukeutuvan Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn vuosipäivää vietettiin Kiinassa tapahtumista vaieten ja soraääniä tehostetusti valvoen. Hongkongissa näkyi lauantaina pieniä merkkejä vuosipäivän muistamisesta, mitkä poliisi tukahdutti nopeasti, kertoi uutistoimisto AFP. Kaikkein kirvelevin Erdo?anille lieni Turkin suurimman kaupungin Istanbulin menetys CHP:n karismaattiselle ehdokkaalle Ekrem Imamo?lulle. ITSE VAALIT ovat kuitenkin Turkissa olleet vapaat, ja esimerkiksi ääntenlaskenta on sujunut pääosin reilusti. Erdo?anin puolue AKP onkin jo julistautunut liittoutuvansa kahden turkkilaisen äärioikeistopuolueen kanssa. Lauantaina tuli 33 vuotta kesäkuun 4. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdo?anin suosio on ollut ennätysalhainen. Myös naapurikaupunki Lysytshanskissa tilanne on synkkä. –?Mutta hänessä on myös toinen puoli poliitikkona, joka on synnynnäinen populisti. Haidain mukaan Ukraina sai myös estettyä joukkojensa joutumisen saarretuksi Lysytshanskissa. Sekä Yhdysvallat että Britannia kertoivat tällä viikolla lähettävänsä Ukrainaan raketinheitinjärjestelmiä. Haidai kertoi perjantaina pitävänsä arviota epärealistisena. –?Erdo?anin malli on toiminut vain yhdessä talouskasvun kanssa. Presidentin suosio on ollut laskussa etenkin Turkkia viime vuosina koettelevan talouskriisin vuoksi, sillä talous on ollut yksi syy Erdo?anin suosiolle. Erdo?an on koko valtakautensa ajan vedonnut etenkin uskonnollis-konservatiivisempaan väestöön, jota hän katsoi Turkin vanhan, maallistunutta tasavaltaa korostaneen eliitin sortaneen ja katsoneen alaspäin. –?Jos oppositio onnistuu suojelemaan ääntenlaskua ja äänestämistä ja varmistamaan, että se on reilu, se voi hyvinkin voittaa vaalit, Ça?aptay sanoo. Siksi uskon, että tulevissa vaaleissa hän nojaa yhteistyöhön Turkin oikeistopuolueiden kanssa ja lisää vastustajiensa vainoa, lannistamista ja mollaamista ja erilaisia kulttuurisotia. Tämä näkyy muun muassa siinä, että Erdo?an mollaa vastustajiaan ja samalla oikeastaan kaikkia turkkilaisia, jotka häntä eivät äänestä. Vaikka Erdo?anin puolue AKP voitti vuoden 2019 paikallisvaalit, onnistui maan suurin oppositiopuolue, tasavaltainen CHP viemään vaalivoiton kaikissa Turkin suurimmissa kaupungeissa. VIIME VUOSINA presidentin suosio on kuitenkin rapissut, kun Erdo?an ei ole onnistunut hoitamaan Turkkia ravistelevaa talouskriisiä, joka on iskenyt myös moniin AKP:n perinteisiin äänestäjiin. HAIDAIN MUKAAN humanitaarinen tilanne Sjevjerodonetskissa on hyvin vaikea, koska taisteluiden keskellä sekä siviilien evakuointi että humanitaarisen avun toimittaminen on hankalaa. Se ja naapurikaupunki Lysytshansk ovat viimeinen osa Luhanskin aluetta, joka ei ole Venäjän hallussa. Ukrainan sodan rajuimmat taistelut käydään nyt Sjevjerodonetskissa, jonne Venäjä on keskittänyt joukkojaan ja jossa on käyty kiivaita katutaisteluja. Talous on ollut erittäin tärkeä osa Erdo?anin voittobrändiä vaaleissa. Poliisi varoitti tiukkasanaisesti, että 4. Mutta voiko valta enää vaihtua Turkissa vaaleilla. Monissa gallupeissa Erdo?anin ja tämän valtapuolueen suosio on ollut ennätysalhainen. Turkkia on kuvattu lähes kliseisen paljon jakautuneeksi yhteiskunnaksi, ja näitä jakolinjoja Erdo?an on sekä hyödyttänyt että lietsonut. Viranomaiset sulkivat Hongkongissa etukäteen esimerkiksi puistoja ja yleisiä kokoontumispaikkoja
Helmi.. Joel. Sanni, 8-v. Isabella, 9-v. Kuvissa merellisiä tunnelmia, muumeja ja upea hevonen. Cecilia, 7-v. Vieno. Stella, 9-v. Niilo Kantanen, 7-v. Emilia, 5-v. LASTEN PIIRROKSIA SUNNUNTAI 5.6.2022 Keskipohjanmaa A14 Taidetta tehtiin iloisella mielellä Lapset innostuivat piirtämään Vesillemessuilla. Aatos
Noin varttitunnin pelaamisen jälkeen vieraiden maalivahti Ibrahim Sehic antoi pahan harhasyötön Urho Nissilälle, jonka laukaisuyritys blokattiin. Bosnian kannattajat sytyttivät kiellettyjä soihtuja katsomossa toisella puoliajalla. Ottelun lopussa vieraiden Luka Menalo laukoi ja Lukas Hradecky torjui hyvin. Soihtuja lensi myös Olympiastadionin juoksuradalle. Haasteitakin tänään oli, mutta vähällä niistä selvittiin. Samalla minuutilla Pukki sekä Lod tulivat vaihtoon ja Benjamin Källman sekä Marcus Forss heidän tilalleen. Ottelun 78. Bosnian kookas Edin Dzeko jäi kärjessä yllättävänkin pimentoon. Hyvä peli kaiken kaikkiaan, Käyhkö kertaili tiedotteessa. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN Avauspuoliajalla Suomi juhli Teemu Pukin (10) johtomaalia. Rangaistuspotku tuomittiin videotarkistuksen jälkeen. Vaihdot näyttivät piristävän Bosniaa, mutta Schüllerin ja Nissilän vaihdot 61. Huuhkajat oli avausminuuteilla vaikeuksissa Bosnia-Hertsegovinan prässipelaamisen kanssa. Käyhkö ja Oksanen EM-parikilpailun kärkipaikalle Tapio Keskitalo HELSINKI (STT) Suomen miesten jalkapallomaajoukkue aloitti Kansojen liigan urakkansa 1–1-kotitasapelillä Bosnia-Hertsegovinaa vastaan. Kaksikko rikkoi EM-kisojen parikilpailun kolmen sarjan ennätystuloksen pisteillään 1?523. Myöskään jatkotilanteesta Huuhkajat ei saanut palloa maaliin. miesten maajoukkuemaalin. Huuhkajat pelasi ottelussa ryhmityksellä 5–3–2. Wingbackeina eli voimakkaasti hyökkäyksiin nousevina laitapuolustajina olivat oikealla Nikolai Alho ja vasemmalla Uronen. Palermaa ja Jähi keilaavat sunnuntaina parikilpailun päätöserässä. Käyhkö ja Oksanen ovat varmistaneet mitalit jo yksilökilpailussa eli singlessä. Huuhkajat jatkaa urakkaansa Kansojen liigan toiseksi korkeimmalla tasolla eli B-liigassa ensi tiistaina kotipelillä Montenegroa vastaan. Palkintosija on lähellä nyt myös parikisassa, sillä karsinnan neljä parasta paria jatkavat mitalipeleihin. Rangaistuspotku tuomittiin, kun Rasmus Schüller laukoi ja BosniaHertsegovinan Sanjin Prcic pelasi palloa kädellä. Singlen ja parikilpailun ratkaisupelit järjestetään myöhemmin sunnuntaina. Kaksikko on kahden erän jälkeen kolmannella sijalla tuloksella 2?702. Urakka päättyy syyskuussa. Bosnia tuli Helsingin Olympiastadionilla tasoihin lisäajan kolmannella minuutilla, joten Suomi oli lähes päätösvihellykseen saakka kiinni voitossa. Lukas Hradecky ei ehtinyt laukauksen tielle. Lohkon voittaja nousee parhaiden maiden A-liigaan ja lunastaa EM-jatkokarsintapaikan. Puoliajan loppupuolella Sehic torjui Pukin laukauksen ja muutamaa minuuttia myöhemmin vaivoin eteensä O´Shaughnessyn tykityksen. Ottelu keräsi 20?181 katsojaa. Lisäajan kolmannella minuutilla Bosnian painostus tuotti lopulta tulosta, kun Smail Prevljak viimeisteli maalin läheltä. URHEILU SUNNUNTAI 5.6.2022 Keskipohjanmaa A15 HELSINKI (STT) Suomen Tomas Käyhkö ja Niko Oksanen keilasivat parikilpailukarsinnan kärkipaikalle Helsingissä järjestettävissä keilailun miesten EM-kilpailuissa. Johto haihtui lisäajalla Smail Prevljak tuikkasi maassa maaten vieraiden tasoituksen lisäajalla. Lohkojumbo putoaa C-liigaan. Aikaisempi ennätys oli ruotsalaisen Jesper Svenssonin 824 pistettä. SUOMEN MAALILLA pelasi totutusti Lukas Hradecky. Samoin kävi Schüllerin yritykselle. Monet odottivat Bosnian pelaavan kolmella topparilla, mutta joukkue pelasikin neljän miehen puolustuslinjalla. Huuhkajat siirtyi avauspuoliajan lopussa johtoon Teemu Pukin rangaistuspotkumaalilla. SUOMEN PIRTEÄN avauspuoliajan jatkoksi Pukilla oli mainio paikka lisätä Suomen johtoa heti toisen jakson alussa, mutta laukaus meni ohi. Pallon varmasti verkkoon laukonut Pukki viimeisteli uransa 35. Hetkeä myöhemmin Pukki syötti ja Robin Lod viimeisteli, mutta osuma hylättiin Pukin oltua paitsiossa. Keskuspuolustajat Leo Väisänen, Robert Ivanov ja Daniel O´Shaughnessy pyrkivät avaamaan peliä rohkeasti alhaalta. kesäkuuta. Karsinnan toisessa erässä Kimmo Lehtonen ja Juho Rissanen aloittivat pelinsä vaisusti mutta paransivat loppua kohden. –?Hienoltahan se tuntuu, kun vuosien aikana EM-kilpailuissa on pelannut niin paljon huippukeilaajia, hieno fiilis. Toisen jakson edetessä Bosnia nosti prässitasoaan, otti muun muassa maineikkaan pelintekijän Miralem Pjanicin vaihtoon ja sai vahvaa painetta Suomen maalille. Vieraspelit Romaniaa ja Bosnia-Hertsegovinaa vastaan ovat 11. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN. Suomalaispari keilasi lauantaina kuuden sarjan tulokseksi 2?835, joista Käyhkö kirjasi itselleen 1?481 pistettä ja Oksanen 1?354 pistettä. minuutilla Jere Uronen laukoi hyvästä paikasta karkeasti yli. Avauspuoliajan edetessä Huuhkajat pystyi rakentamaan muutamia hyviä tilanteita maukkailla syöttöyhdistelmillä. Jalkapallo Teemu Pukki laukoi Suomen rangaistuspotkusta johtoon, mutta BosniaHertsegovinan Smail Prevljak tasoitti lopussa. Erää lähdimme pelaamaan vain ruutu kerrallaan ja saimme hyvän alun. Keskikentälle aloittivat Schüller, Glen Kamara sekä Nissilä ja hyökkäyksessä Pukki ja hieman alempana Lod. Keskuspuolustajina olivat Väisänen, Ivanov ja O’Shaughnessy. ja 14. Alun vaikeuksien jälkeen Huuhkajat pääsi peliin paremmin mukaan ja pystyi pitämään vieraat avauspuoliajalla vähillä tekopaikoilla. minuutilla Thomas Lamiin ja Robert Tayloriin tuntuivat lähinnä sotkevan Suomen pelaamista. Käyhkö rikkoi myös EM-kisojen kolmen sarjan ennätystuloksen yhteispisteillään 835. Aikaisempi ennätys oli myös suomalaisten nimissä, kun Joonas Jähi ja Osku Palermaa keilasivat 1?486 pistettä Brysselin EM-kisoissa 2016
Selvää on, että lyhyessä ajassa opeteltavaa tulee paljon. JUHA SAVELA Petteri Ikonen ALGHERO (STT) Hyundain virolaiskuljettaja Ott Tänak ajoi vakuuttavasti lauantain Sardinian MM-rallissa, kun hän rohmusi kuusi pohja-aikaa ja johtaa kilpailua 17. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 5.6.2022 Keskipohjanmaa A16 Juha Savela KOKKOLA Noin 30 motocrossin harrastajaa ja kilpailijaa saa viikonloppuna ajovinkkejä ja opetusta valmentaja Jussi Vehviläisen MC-crossikoulussa. VEHVILÄISEN crossikoulussa käytiin läpi ajamisen perusasioita. Tavoitteena on saada kuskit oivaltamaan oikea tekniikka ja ennen kaikkea se, miten tästä voi sitten jatkaa omalla ajalla. Pokka siirtyy Färjestadiin. Asiasta kertoi lähteisiinsä vedoten sanomalehti Värmlands Folkblad. Tarkoitus on myös virittää radalle kilpailutoimintaa, Honkanen kertoo. Ainakin toisena olleen Fordin Craig Breenin osalta homma meni ajeluksi, kun hän joutui hidastamaan kesken kilvanajon. Päivän päätöspätkällä Fordin Adrien Fourmaux rysäytti pöpelikköön ja avasi Toyotan Kalle Rovanperälle mahdollisuuden nousta viidenneksi. Kuskit kiersivät rataa ja Vehviläinen tarkkaili suorituksia. Kymmenen vuoden molemmin puolin olevista junioreista koostui kaksi ryhmää, kolmas ryhmä oli aikuiskuskeja. Kolmantena ollut Hyundain Dani Sordo ohitti myös onnettomuuspaikan. Vehviläinen aloitti MM-sarjassa 1990-luvun puolivälissä ja nousi kansainväliselle kärkitasolla vuosituhannen alussa. On luonnollista, että vauhdin hurma vie helposti, mutta ensin tulee taito ja tekniikka. Vuonna 2007 Vehviläinen ajoi MM-pronssille MX3-luokassa, lisäksi hänellä on kaksi MM-joukkuepronssia vuosilta 2002 ja 2003. Osa heistä on harrastajia, osa kilpailee aktiivisemmin, Honkanen sanoo. Tänak oli yksi niistä, joille näytettiin punaista lippua. Lauantaina leiriläiset ajoivat Kokkolassa Moottorikerhon crossiradalla, joka sijaitsee Jyväskyläntien varressa maankaatopaikan tuntumassa Puolukan alueella. Ensin tekniikka, sitten vauhti Jussi Vehviläinen seurasi tarkkaan kuskien suorituksia. Aktiivisia lisenssikuljettajia meillä on puolenkymmentä junioria ja yksi aikuiskuski. –?Kun saimme rataongelmat selätettyä, toiminta alkoi elpyä. URHEILU Urheilutoimitus P. Kokkolalaisten ohella osallistujia tuli lähiseudulta ja kaukaisimmat Mikkelistä asti. Tasaisin väliajoin Vehviläinen keskeytti ajosession ja antoi palautetta. Hän ehti kiekkoilla ruplaliigassa lähes neljä kautta ja voitti kerran sarjan mestaruuden. –?Toistoja toistojen perään tarvitaan. Perjantaina 28 vuotta täyttänyt Pokka on lähtöisin Torniosta ja nousi kansalliselle huipulle Oulun Kärppien liigamiehistössä. –?Auto tuntui loistavalle, ja ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen pystyin jo kontrolloimaan johtoani, Tänak summasi päivän. Punaiset liput aiheuttivat hämmennystä. Aamulla Tänak nousi kärkeen Toyotan Esapekka Lapin ulosajon myötä, mutta todisti vauhtinsa riittävän koko päivän. Puolustajan kausi maajoukkueessa oli täysosuma, kun hän voitti helmikuussa olympiakultaa Pekingissä ja viikko sitten maailmanmestaruuden Tampereella. Harjoittelu tekee motocrossissakin mestarin. Sunnuntaina leiripaikaksi vaihtuu Himangan crossirata. –?Mukaan tuli parikymmentä junioria ja kymmenkunta aikuista. Pokka jäi työttömäksi kevättalvella, kun hän lähti KHL-joukkue Avangard Omskista. Motocross Jussi Vehviläinen jakoi ajo-oppia kokkolalaisille kuskeille. Fourmauxin ulosajon myötä erikoiskoe keskeytettiin hetkeksi, mutta punaiset liput aiheuttivat myös hämmennystä. –?Näin lipun, mutta en ollut täysin varma, mitä tapahtuu, virolainen kertoi. Suunnitelmissamme on kasvattaa hieman radan pituutta. KOKKOLAN Moottorikerhon puheenjohtaja Honkanen kertoo, että seuran toiminta on viime vuosina virinnyt uudelleen. Se on myös turvallisuuskysymys tässä lajissa, Vehviläinen muistuttaa. Vaikka kilpailemaan pääsee jo alle 12-vuotiaana, lopullisen lajivalinnan ehtii tekemään 15-vuotiaana, Vehviläinen sanoo. erikoiskokeen jälkeen. Kaikki ei varmasti jää kerralla mieleen, mutta muutama ahaa-elämys vie osaamista eteenpäin, Vehviläinen kertoo. Sunnuntaina ajetaan neljä erikoiskoetta. –?Lajin voi aloittaa jo alle kouluikäisenä, mutta monipuolinen harrastaminen tulee muistaa lapsuusiässä. Puolukan alueella olevalla radalla on mittaa noin 1,5 kilometriä. Meillä on nyt noin 60 jäsentä ja määrä on kasvusuunnassa. LEHTIKUVA/AFP/ANDREAS SOLARO KARLSTAD (STT) Jääkiekon olympiakullan ja maailmanmestaruuden voittanut suomalaispuolustaja Ville Pokka siirtyy Ruotsin mestarijoukkue Färjestadiin. On melko selvää, mitä silloin täytyy tehdä. Kun ne hallitsee, tulee vauhti. –?Käymme ajamisen perustekniikoita läpi. Se on sääli, mutta asia on niin kuin se on, aikaa odottanut Breen sanoi MMsarjan verkkosivuilla. Aktiiviura ammattilaiskuskina päättyi olkapäävammaan vuonna 2008, jonka jälkeen hän on toiminut perustamassaan JPV Racingissä päätoimisena kouluttajana ja valmentajana. Kokkolan kurssilla nuorimmat osanottajat olivat 6–7-vuotiaita. Tänakin komennossa yötauolle Ott Tänak lensi Sardinian rallin kärkeen lauantaina. – Rata ajaa asiansa harjoituskäytössä. –?Punainen lippu on punainen lippu. –?Adrien ja Alex (Coria) ovat molemmat ok, eikä se ollut iso kolari, Sordo kertoi näkemyksensä. Jussi Vehviläinen, 44, on yksi Suomen menestyneimmistä motocross-kuljettajista. –?Osallistujamäärä oli iloinen yllätys ja kertoo myös siitä, että lajille on tilausta, kertoo tapahtuman järjestävän seuran, Kokkolan Moottorikerhon puheenjohtaja Niko Honkanen
– Olen yllättynyt sijoituksestani, sillä mukana oli tilastollisesti minua parempia juoksijoita. Swiatek on tyytyväinen, sillä hän on pystynyt pelaamaan ilman loukkaantumishuolia. Kirwa voitti Tukholmassa, vaikka häntä juoksutettiin harhaan 2 Jalkapallo Helsinki: Miesten Kansojen liiga, B-liiga: Suomi–Bosnia-Hertsegovina 1–1 (1–0) 45+1. LONTOO (STT) Jalkapallon Englannin Valioliigan Manchester United ilmoitti tällä viikolla, että ranskalainen keskikenttäpelaaja Paul Pogba jättää seuran sopimuksen umpeutuessa tänä kesänä. Rämö on Pelicansin kasvatti, joka pelasi Pohjois-Amerikan juniorisarjoissa kausilla 2017–19. –?Olen erittäin iloinen voitosta, mutta tämän takia en päässyt ennätykseen, Kirwa sanoi Ruotsin TV4:n haastattelussa. uusintareiällä. Läpi turnauksen puolalaisen lippalakissa oli Ukrainan lipun väreillä maalattu ruusuke, ja mestari antoi osanottonsa sodasta kärsiville. –?Olen kiitollinen koko tiimille. Bosnia-Hertsegovina: Ibrahim Sehic; Sead Kolasinac, Dennis Hadzikadunic, Anel Ahmedhodzic, Jusuf Gazibegovic (67. Kirwa, Kesete ja kolmas juoksija eksyivät reitiltä, koska järjestäjät ohjasivat heidät väärään suuntaan. 2 Ravit Mantorp: 2640m, 1. Olsen joutui ottelun päättyessä katsojien mukiloimaksi, kun turvajärjestelyt pettivät, ja katsojia karkasi lehtereiltä pelikentälle. Smail Prevljak); Rade Krunic (57. Palattuaan Lahteen Rämö sai tililleen neljä liigapeliä Pelicansissa kauella 2020–21. City varmisti ottelussa Valioliigan mestaruuden. Miesten kaksinpeli, välierät: Casper Ruud Norja (8)–Marin Cilic Kroatia (20) 3–6, 6–4, 6–2, 6–2. Suurseuroja Pogban perässä. Takavuosien tennistähti Martina Navratilova hallitsee voittotilastoja mielin määrin; hänen 74 ottelun putkensa vuodelta 1984 ei ole vielä uhattuna. Marcus Forss), Rasmus Schüller (61. LEHTIKUVA/AFP/ANNE-CHRISTINE POUJOULAT TUKHOLMA (STT, TT) Tukholman maratonin kärkijuoksijat juoksivat lauantaina väärälle reitille ja joutuivat kääntymään ympäri. Kun Alexander Zverev joutui poistumaan miesten välieristä pyörätuolissa, lajin raakuus sai suuren yleisön huomion. Pysykää vahvana, sota on vielä käynnissä. 2 Golf Hampuri: Miesten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 1,75 miljoonaa euroa: Tilanne 54/72 reiän jälkeen, par 72: 211 lyöntiä (–5): Victor Perez Ranska 69+71+71, 212 lyöntiä (–4): Joakim Lagergren Ruotsi 67+74+71, Julien Brun Ranska 69+72+71, ...218 (+2): Kalle Samooja Suomi 72+72+74 (jakaa 22. – Juoksu tuntui nyt paremmalta. Jerkko Rämö Hermekseen 2 Tennis Pariisi: Kauden 2/4 grand slam -turnaus, Ranskan avoin mestaruuskilpailu, palkintoarvo 43,6 miljoonaa euroa: Naisten kaksinpeli, loppuottelu: Iga Swiatek Puola (1)–Cori Gauff USA (18) 6–1, 6–3. Margara: Naisten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 200?000 euroa: Lopputulokset, 54 reikää, par 72: 206 lyöntiä (–10): Morgane Metraux Sveitsi 67+70+69, Alessandra Fanali Italia 70+69+67, Meghan MacLaren Englanti 69+70+67, Metraux voitti 1. Hermeksen urheilutoimenjohtaja Patrik Friis kuvailee Rämöä monipuolisina ja liikkuvana puolustajana, joka pystyy tukemaan myös hyökkäystä. C-liiga: Lohko 1: Liettua–Luxemburg 0–2. Blomqvist paransi nuorten SE:tä Topias Mikkonen PARIISI/HELSINKI (STT) Puolan Iga Swiatek oli täysin omaa luokkaansa Ranskan avoimen tennisturnauksen naisten kaksinpelin loppuottelussa. B-liiga: Lohko 1: Armenia–Irlanti 1–0. Voiton vei Italian Marta Zenoni. Thomas Lam (v); Urho Nissilä (v) (61. Viime kaudella Rämö pelasi Mestistä Heinolan Peliitoissa 27 ottelua tehoin 1+10=11. Suomi: Lukas Hradecky (c); Jere Uronen, Daniel O´Shaughnessy (v), Robert Ivanov (v), Leo Väisänen, Nikolai Alho; Glen Kamara, Robin Lod (78. Naiset: 219 (+3): Katri Bakker EspGS (amatööri) 72+77+70, 226 (+10): Oona Kuronen Hattula G (amatööri) 76+77+73, 227 (+11): June Weckman Tarinagolf (amatööri) 77+80+70. sijan), 216 (par): Noora Komulainen 71+74+71 (jakoi 25. Dino Hotic); Sanjin Prcic (v), Miralem Pjanic (57. Lohko 3: Unkari–Englanti 1–0. Hän teki kilpailun kaikkien aikojen kolmanneksi parhaan ajan 2.11.08. Erotuomari: Nicholas Walsh, Skotlanti. sijan), 217 (+1): Ursula Wikström 77+69+71 (jakoi 31. Kunkkunumero: 16. Toivon, että tämä on meillä yksi finaali monesta ja että voitan sinut joskus, Gauff sanoi. Kiertue jatkuu 9.–11.6. 21-vuotias supertähti joutuukin laittamaan voittoputkensa tosissaan koetukselle. Ruotsin maajoukkuemaalivahti vietti jo Aston Villa ostaa Olsenin vahdikseen puolet viime kaudesta Aston Villassa, mutta pääsi debytoimaan vasta viimeisellä kierroksella Manchester Cityä vastaan. –?Ei ole helppoa pysyä huippukunnossa montaa kuukautta, puolalainen totesi tv-haastattelussa. Erheen vuoksi he menettivät noin kaksi minuuttia, sillä heidän oli pakko kääntyä noin 300 metrin jälkeen. 207 (–9): Casandra Alexander Etelä-Afrikka 71+67+69, Carolina Melgrati Italia 69+68+70,... Smail Prevljak 1–1. Hän on ollut kirjaimellisesti lyömätön, sillä edellinen tappio tuli helmikuussa Latvian Jelena Ostapenkoa vastaan. Se antaa uskoa omaan kehittymiseeni, Blomqvist iloitsi SUL:n verkkosivuilla. Tennis Puolalaisen dominointi vahvinta vuosikymmeniin. sijaa). Blomqvist kohensi 1,11 sekunnilla äskettäin Saksassa juoksemaansa SE-tulosta. Kömmähdyksestä huolimatta Felix Kirwa ja Merhawi Kesete onnistuivat nousemaan kilpailun kärkikaksikoksi. Vaikka tappio turnauksen loppumetreillä harmitti, isänsä valmennuksessa oleva nuori nainen odottaa jo tulevia koitoksia. Sky Sports kertoi lauantaina, että Pogba on saanut tarjouksia kolmelta maanosan jalkapallojätiltä. palk. Oikeat numerot: 4, 8, 10, 12, 14, 15, 16, 20, 22, 30, 33, 35, 39, 40, 43, 44, 47, 54, 57, 66. Oikeat numerot: 2, 3, 8, 12, 13, 17, 18, 22, 26, 28, 29, 32, 33, 46, 50, 51, 55, 61, 62, 64. Amer Gojak), Amir Hadziahmetovic (83. Luka Menalo), Edin Dzeko (c), Miroslav Stevanovic. 211 (–5): Tiia Koivisto 71+71+69 (jakoi 11. Vihdissä. Se on samalla uusi 22-vuotisten Suomen ennätys. Lohko 4: Belgia–Hollanti 1–4. Swiatek jyräsi mestariksi Iga Swiatek juhlii Ranskan avointen mestarina. Kunkkunumero: 29 Ilta-arvonta. Finaalivoiton myötä Swiatek nousi jakamaan Venus Williamsin kanssa pisintä voittoputkea tällä vuosituhannella. Robert Taylor); Teemu Pukki (78. A-liiga: Lohko 1: Ranska–Tanska 1–2, Kroatia–Itävalta 0–3. 2 Rahapelit Keno Päiväarvonta. Gauff tuli toiseen erään vahvasti, kun hän sai murrettua Swiatekin syötön. –?Kiitän Igaa huikeasta vastuksesta. Birminghamilaisseura ei kertonut tiedotteessaan, kuinka pitkän sopimuksen se allekirjoitti 32-vuotiaan Olsenin kanssa. Kenialainen Kirwa voitti 37 sekunnin erolla eritrealaiseen Keseteen ja puolentoista minuutin erolla kenialaiseen John Langatiin. Teemu Pukki 1–0 rp, 90+3. Benjamin Källman). Massalla Swiatek on aiempinakin vuosina pärjännyt. Gauff on maailmanlistalla sijalla 20 ja oli sijoitettu turnauksessa 18:nneksi. D-liiga: Lohko 1: Latvia–Andorra 3–0, Liechtenstein–Moldova 0–2. Oli hieno tunne haastaa heitä. Se ei kuitenkaan riittänyt, kun Swiatek käänsi mestarin elkein erän vähitellen itselleen ja pääsi tuulettamaan turnausvoittoa täydellä keskuskentällä. Mies miettii kesätauon aikana, veisikö tie italialaiseen Juventukseen, espanjalaiseen Real Madridiin vai ranskalaiseen PSG:hen. Lohko 3: Kazakstan–Azerbaidzhan 2–0, Valko-Venäjä–Slovakia 0–1. Hän saavutti ensimmäisen grand slam -voittonsa niin ikään Pariisissa vuonna 2020. Machsterin kisan närkikolmikko kävin tiukan taistelun voitosta kaikkien loppuaikojen ollessa 0,08 sekunnin sisällä. Ylivoimainen maailmanlistan ykkönen kaatoi vasta 18-vuotiaan yhdysvaltalaislupauksen Cori ”Coco” Gauffin suoraan kahdessa erässä lukemin 6–1, 6–3. FINAALISSA Swiatek otti kuskin paikan ensimmäisistä lyönneistä lähtien. sijan), 223 (+7): Karina Kukkonen 77+72+74 (jakoi 55. Hän aloitti ottelun kahdella murrolla ja vei avauserän tylysti vain 33 minuutissa. Samooja ja Korhonen etenivät jatkokierroksille. MANCHESTER IK Falkenin Nathalie Blomqvist juoksi Manchesterin kansainvälisissä kisoissa 1?500 metrillä kakkoseksi uudella ennätyksellään 4.10,25. sijan). 150?000 kr, 1) Calle Crown/Erik Adielsson (valmentaja Tomas Malmqvist) 12,6a, 2) Esprit Sisu, 3) Antonio Trot. –?Haluan sanoa vielä Ukrainasta. Swiatek on ollut kuluneina kuukausina hurjassa vireessä. Virheen vuoksi Kirwa ei rikkonut rataennätystä. Kisan rytmi ei ollut kuitenkaan ihan parasta, sillä vauhti oli aika epätasainen ja puuskittainen tuulikin tuntui matkalla, Blomqvist jatkoi. Seuraavaksi tenniskalenterissa on vuorossa nurmikausi, eikä Swiatek ole esimerkiksi Wimbledonissa päässyt neljättä kierrosta pidemmälle. BIRMINGHAM (STT, TT) Jalkapallon Englannin Valioliigassa pelaava Aston Villa ostaa maalivahti Robin Olsenin Italian pääsarjaseura AS Romasta. sijaa), ...220 (+4): Mikko Korhonen Suomi 71+77+72 (jakaa 39. Jokainen palanen on loksahtanut kohdalleen, ja ansaitsemme olla täällä, Swiatek iloitsi kenttähaastattelussa. Sen jälkeen puolalainen on voittanut 35 peräkkäistä ottelua, joissa hän on hävinnyt yhteensä vaivaiset kuusi erää, Pariisissakin vain yhden. URHEILU SUNNUNTAI 5.6.2022 Keskipohjanmaa A17 KOKKOLA Mestikseen joukkuetta kokoava Kokkolan Hermes julkisti lauantaina puolustaja Jerkko Rämön, 22, vuoden mittaisen sopimuksen. Elina Nummenpää karsiutui toisen kierroksen jälkeen Pirkkala: Kotimaisen kiertueen 3/7 kilpailu, palkintoarvo 40?000 euroa, par 72: Miehet: 204 lyöntiä (12 alle par): Ilari Saulo Keimola G 68+63+73, 206 (–10): Rasmus Karlsson Ruukkigolf 71+68+67, 207 (–9): Niilo Mäki-Petäjä Keimola G (amatööri) 69+73+65, Eemil Alajärvi Aurinko G 69+70+68. Sain enemmän irti kuin aikaisemmissa kisoissani tänä keväänä
8. Liitotähti vei nimiinsä tammojen kovimman volttilähdön, joten sen matka kohti kuninkuusraveja näyttää myös ruusuiselta. 4. radalle ja päätössatasella jalka nousi ilmaan sekä hevosella että kuskilla. 2 Koripallo Naisten WNBA: Seattle–Dallas 51–68 (D: Awak Kuier 2/3 ja yksi torjunta, pelasi 7.31 minuuttia). K E S Ä K U U 2 2 2 fb-sivut: kalvianhelluntaiseurakunta E R I K S O N I N K AT U 2 6 8 3 K Ä LV I Ä www.kalvianhelluntaiseurakunta.fi 2 Yleisurheilu Manchester: Continental-sarjan kilpailu: Naiset, 1?500 m: 1) Marta Zenoni Italia 4.10,20, 2) Nathalie Blomqvist Suomi 4.10,25. Toto (8-2-6): 11,62 3,047,38-10,25 154,26. Toto (1-10-5): 11,58 2,01-1,48-1,42 13,62. Lisätietoja ja kysymyksiin vastaa toimitusjohtaja Seppo Jylli 044-5620913 tai seppo.jylli@kannuksenkaukolampo.fi Jätä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen sähköpostitse 24.6.2022 mennessä. Toto4 voitto-osuus: 82,71. Kaikkien vaikeuksien jälkeen jo pelkästään se, että se pystyy elämään normaalia hevosen elämään on jo kova juttu, Raitala painotti. Castren on toisen kierroksen jälkeen jaetulla 36. 9. 10. Hevosen hovikuski Santtu Raitala ihasteli Evartin nopeutta ja juoksupäätä. 2. Katsomme eduksi kokemuksen taloushallinnon ohjelmistojen käytöstä. A.0.0, avoin 5-7-vuotiaille hevosille (3–1): 1) Elena Merivirta Salo RC–Dakaro 0/77.54. Arvostamme vastuullista ja itsenäistä työotetta, hyviä vuorovaikutusja yhteistyötaitoja sekä tietoteknistä osaamista. seppo.jylli@kannuksenkaukolampo.fi JTY-PALVELUT Puh. Troikka: 394,77. Toto (4-9-2): 3,86 1,82-2,46-1,69 23,64. Silti oli fiilis, että kärkipari oli liikaa. päivän tuloksia: Luokka 14a, 90 cm arv. Troikka: 151,72. –?Ei tilanne takasuoralla hyvältä vaikuttanut, vaikka tuntui, että meillä on ihan hyvät vetoavut kirissä. Härmän häjy iski maalisuoralla johtaneen Sobel Conwayn takaa 2. Ori on uniikki hevonen. Lämminveristen päälähdössä nähtiin Antti AlaRantalan ja Farzad Bokon näytös. Toimittamamme lämpö tuotetaan ympäristöystävällisesti lähialueen bio-polttoaineilla. 6. Heti perään Rebel Rapid taisteli loppuun saakka kuin leijona, ja Edgeuptotop pamautti takajoukoista ulkokautta ykköseksi. sijalla. Evartissa on taas tosi hyvää potkua, samaa kuin mitä viime vuonna nähtiin, Raitala kiitteli. Luokka 19b, 95 cm arv. 06–8241 650 ASIANAJOTOIMISTO Ch. Tarjoamme Sinulle itsenäisen, mielekkään ja pitkäaikaisen tehtävän pienessä työyhteisössämme. –?On Evartti valmis. Luokka 16, 120 cm arv. Haemme talouden osa-alueet hyvin omaavaa TOIMISTOSIHTEERIÄ Tehtäväsi koostuvat talouden ja toimiston monipuolisista töistä mm. lähtö, Toto75-7 Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-4, sh 2140 m: 1) Evartti/Santtu Raitala 23,7a (4,94), 2) Enon Vilppi 23,7a (157,59).3) Vixeli 23,9a x (5,16).4) Välkyn Tuisku 23,9a (2,82). • Peltikattojen, tiilikattojen ja mineriittikattojen pesut + maalaukset • Tarvittaessa lahonneiden puuosien vaihdot SOITA JA TIEDUSTELE LISÄÄ, ILMAINEN ARVIOKÄYNTI Referenssit kunnossa Magneettikuvaukset joka arkipäivä kätevästi Kallentorilla Pitkänsillankatu 15, 67100 Kokkola www.unilabs.fi/kokkola Hyödynnä kesän kampanjahintamme varaamalla aika 31.7. mennessä 295-439 € (omavastuu Kela-korvauksen jälkeen) Voit tulla kuvaukseen erikoislääkärin lähetteellä, jolloin saat Kela-korvauksen tai ilman lähetettä. Eriksson Isokatu 17 (Citytalo) puh. A.0.0, avoin 4-7-vuotiaille hevosille (4–1): 1) Sanna Kröger Golden R–Still-Hof Cawine 0/74.80. lähtö, Toto75-5 Toto4-2 TROIKKA-3, sh 2100 m: 1) N.P. 5?000 m: 1) Diane van Es Hollanti 15.20,79, ...9) Ilona Mononen Suomi 15.43,20. Luokka 17, 140 cm, arv. SUNNUNTAI 5.6.2022 Keskipohjanmaa A18 Asianajotoimistot 1 Palveluhakemisto 1 Terveyspalvelut 1 Avoimet työpaikat 1 Juhlat 1 Mielenterveyskuntoutuksen kehittäjä ajalle 1.6.2022-31.12.2023. 3. 2 Tennis Vaasa: Miesten ITF-turnaus, palkintoarvo 15?000 dollaria: Nelinpelin loppuottelu: Eero Vasa/Iiro Vasa Suomi (3)–Hazem Naw Syyria/Robert Strombachs Saksa (4) 6–3, 6–4. Ensimmäisen kierroksen jälkeen hänen tuloksensa oli kaksi alle parin. Arvostamme kokemusta vastaanottotyöstä ja monipuolista sosiaalija terveydenhuollon palvelujen tuntemista. Toto (12-5-4): 12,04 4,31-6,40-3,06 162,82. Se on tykännyt aina siitä, kun aurinko paistaa korkealta ja on lämmin kesä. 11. Luokka 15, 110 cm arv. Varaa aika p. Luokka 14c, 110 cm arv. 045-250 0978 SUORITETAAN ULKOMAALAUSURAKOITA • Talot, hallit, karjasuojat jne. KESKI-POHJANMAAN SOSIAALIJA TERVEYSPALVELUKUNTAYHTYMÄ 2.1 Kannuksen Kaukolämpö Oy Puhtaamman ilman puolesta Kannuksen Kaukolämpö Oy on Kannuksen keskustan alueella toimiva keskisuuri energialaitos. lähtö, lv 2140 m: 1) Timber Vice/Ville Koivisto 15,3a (13,72), 2) Next To Wheels 16,4a (4,07).3) Kai Greenwood 16,8a (34,17).4) Welldone 16,9a (8,11). Troikka: 10981,95. Kesäkuu 2022 11:00 Jumalanpalvelus ja Ylistys Jacob Huttunen, Heikki ja Elina Uusikylä 12:30 Ruokailu ja kahvit 14:00 Evankeliumin ja Ylistyksen juhla Jacob Huttunen, Heikki ja Elina Uusikylä Makkara ja kahvipiste Pe-Su, lapsille toimintapiste sunnuntaina. Suomalainen on kahden kierroksen jälkeen käyttänyt yhteensä 143 lyöntiä, mikä on yksi yli parin. Troikka: 1170,46. Ei pelkästään tuoreimmasta. Omaathan tehtävään soveltuvan koulutuksen ja muutaman vuoden työkokemuksen talousalan vastaavista tehtävistä. Luokka 19a, 90 cm arv. Avauskierroksen jälkeen suomalainen oli kahdeksannella sijalla. Lee kuvailee hänen puttaustensa olleen vakaita ja olleensa vaikeissa tilanteissa. 367.1(A0/taitoarv), avoin poneille ja suomenhevosille (12–3): 1) Pyry Kauppinen Win Win–Burdal Babe 0-33.2/40.29. kirjanpito, myyntilaskutus ja-reskontra, ostoreskontra, palkanlaskenta ja asiakaspalvelu. 06 781 0680 www.cheriksson.fi Asianajaja Christer Eriksson Asianajaja Thomas Lillqvist K E S Ä J U H L A T K Ä L V I Ä N H E L L U N T A I S E U R A K U N T A Pe 10. 2 Esteratsastus Kauhava: Power Park Horse Show, 3. Toto (3-2-1): 7,76 1,74-1,19-2,44 4,34. Castren teki toisella kierroksella kolme birdietä, kaksia bogia ja kaksi tuplabogia. lähtö, TROIKKA-1, sh 2140 m: 1) Eivari/Oona Halme 29,4a (2,68), 2) Lemmen Viemä 30,0a (17,44).3) Helmi-Huki 30,1a x (11,67).4) Singin Ruuti 30,1a (6,06).poissa: 7, 9. Castrenilla vaikeaa. A.2.0, avoin kaikille (8–2): 1) Sonja Mäkelä ORK–Jace 0/68.04. Luokka 14b, 100 cm arv. Sen jälkeen oli vuorossa suosikkivoitto, sillä Antti Tupamäen tallin Vastatuuli kulki koko matkan myötäisessä puhurissa. Kesäkuu 2022 18:00 Ylistyksen ja Evankeliumin ilta Heikki ja Elina Uusikylä, Pekka Uusikylä Su 12. lähtö, Toto75-6 Toto4-3 DUO-1, lv 2140 m: 1) Farzad Boko/Antti Ala-Rantala 13,8a (11,58), 2) Martin de Bos 14,2a (3,28).3) Sobel Conway 14,2a (2,71).4) Turno di Azzurra* 14,3a (54,04).poissa: 7. Päivän Duo: 1-10, kerroin: 44,36. Lisäksi tehtäviin sisältyy yleiset toimistotyöt. 7. Evartin valmentajan Antti Ojanperän puoliso Jutta Ihalainen oli myös Kajaanissa kiitollinen Evartin onnistumisesta. Kesäkuu 2022 18:00 Evankeliumin ilta Martti Kumpulainen, Menora-kuoro La 11. KAJAANI (STT) Kahden edellisvuoden ravinkuningas Evartti nappasi kauden kolmannen ykkössijansa Kajaanin Kavioliiga-ravien päälähdössä. Liitotähti/Iikka Nurmonen 26,6 (11,62), 2) Volsuma 26,8 (90,3).3) Sanahelinä 26,9 (80,99).4) Ciiran Tähti 26,3 (2,4).poissa: 10. Toto4 pelivaihto 43?774,00 e, voitto-osuus 889,15 e. 1 2 . 367.1(A2/A2), avoin kaikille (15–4): 1) Katariina Riikonen KiuruvRa–Chance-Breaker 0-0/34.69, 2) Johanna Kivi JoRa–Sandocan 0-0/35.72. lähtö, lv 2140 m: 1) Elaine Laurelton/ Riku M Lindgren 17,9a (2,94), 2) Goddess Dione 18,1a (5,95).3) The Great Kemp 18,1a (3,96).4) Saint Salme 18,3a (8,43).poissa: 2. Työntekijältä odotamme asiakaslähtöistä ja palveluhenkistä työskentelytapaa moniammatillisessa työyhteisössä. lähtö, Toto75-1, lv 2140 m: 1) Smokin Ride/Santtu Raitala 14,5a (7,76), 2) Feeling Dream 14,5a (1,54).3) Roughenough Vice 14,7a (16,38).4) Jonathan Boko 14,9a (20,13). K Ä L V I Ä N H S R K 1 . Keski-Pohjanmaan sosiaalija terveyspalvelukuntayhtymä Soitessa on haettavana 19.6.2022 klo 12:00 mennessä Tule töihin Soiteen! 80% soitelaisista suosittelee Soitea työnantajana HAKUOHJEET Avointa tehtävää haetaan täyttämällä sähköinen hakemus sivulla www.soite.fi/tyopaikat, josta löytyy myös kelpoisuusvaatimukset ja muuta lisätietoa tehtävistä. N.P. Toisen kierroksen jälkeen kisaa johtavat Yhdysvaltain Mina Harigae ja Australian Minjee Lee. C, avoin kaikille (20–5): 1) Sani Illi MyRa–Manouscha van’t Steenputje 66.17. Toto4 voitto-osuus: 18,98. Rivin aloitti Teuvo Nikulaisen valmentama Smokin Ride. Toto (1-5-3): 2,94 1,44-2,35-1,52 10,18. Toto (73-10): 3,40 2,24-5,64-4,24 45,04. 5. Toto75-kierroksella nähtiin monta pikkuyllätystä. En voisi olla onnekkaampi, että saa tällaisen hevosen kanssa työskennellä, Ihalainen painotti. Toto4 voittoosuus: 474,21. Sydänalassa aina muljahtaa, kun Evartti on niin tärkeä hevonen meille. –?Meidän päivä kirkastui Evartin ykkössijan myötä. Työ sijoittuu aikuispsykiatrian avopalveluihin ja toteutetaan osana monialaista Toimiva kuntoutus sosiaali -ja terveyspalveluissa -osahanketta Soiten tulevaisuuden sotekeskus -hankkeessa. Toto (10-7-11): 4,94 1,89-6,57-2,52 100,41. Toto4 voitto-osuus: 889,15. 1. Evartti vuolee taas kultaa SOUTHERN PINES/HELSINKI (STT) Suomalaisgolffari Matilda Castren jatkaa seuraavalle kierrokselle golfin naisten kauden toisessa arvoturnauksessa, Yhdysvaltain avoimessa mestaruuskilpailussa. Luokka 20, 105 cm arv. Kuninkuusraveihin on aikaa reilusti alle kaksi kuukautta, joten spekulointi kauden päätavoitteen ympärillä käy jo kuumana. –?Yritin käyttää hyväkseni birdiemahdollisuudet ja niin oikeastaan teinkin tänään, Lee sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan. 367.1(A2/A2), avoin kaikille (17–5): 1) Taru Vähämäki KimitöR– Cafe de Paris 0-0/37.67. Toto (10-12-3): 2,68 1,52-3,79-2,93 26,54. lähtö, Toto75-3 TROIKKA-2, lv 2140 m: 1) Rebel Rapid/Jani Ruotsalainen 14,1a (3,86), 2) Trouble Leader 14,2a (9,61).3) Ilos Silmarillion 14,2a (4,36).4) Ithinkiama Genius 14,3a (14,7).poissa: 11. Toto (9-6-7): 13,72 3,54-1,85-6,73 24,93. lähtö, Toto75-2, sh 2140 m: 1) Vastatuuli/Antti Tupamäki 26,4a (3,4), 2) Liisinko 26,6a (36,08).3) Kultaseppä 26,6a (22,31).4) Savon Sisu 27,2a (4,36). 367.1(A2/A2), avoin kaikille (14–4): 1) Kiana Mankinen T Ratsurinne–Golden Tulip 0-0/39.72, 4) Kivi– Sandocan 0-0/42.13. lähtö, sh 2100 m: 1) Aaprahami/Maria Kurttila m1,30,5 (5,73), 2) Hyvityksen Pyry m1,31,4 (7,63).3) Kiirilla m1,30,8 (12,69).4) Buugi m1,31,0 (5,52).poissa: 1, 8. 367.4(A0/A2), avoin kaikille (3–1): 1) Niina Kakriainen EQT Turku–AH Revolution (8)-(4)/49.43-12. A.0.0, avoin 4-7-vuotiaille hevosille (9–3): 1) Laura Lamberg TRS–Kevins Spirit 0/67.41. Toto (72-6): 5,73 2,19-3,05-3,12 24,33. lähtö, Toto75-4 Toto4-1, lv 2140 m: 1) Edgeuptotop/Santtu Raitala 15,9a (12,04), 2) True Noice 16,0a (28,42).3) Mahatma Gee 16,1a (12,11).4) Spritesine 16,1a (8,88). Pelivaihto 553?152,25 e. Työnkuvaan kuuluu potilastyötä sekä osallistuminen uuden monialaisen kuntoutuksen ohjaamismallin työstämiseen. Luokka 18, 130 cm arv
Jos olet organisointikykyinen ja vastuuntuntoinen sekä kykenet ratkomaan eteen tulevia haasteita järjestelmällisesti ja päättäväisesti myös paineen alla, olet ehkä etsimämme henkilö. Hakuaika päättyy 20.6.2022 klo 8.00. Lisätietoja tehtävästä antavat: vs. Kysy lisää! Kari Finnilä p. Soita tulevalle esihenkilöllesi sisältöjohtaja Leena Hirvoselle 6.–16.6. vesilaitosjohtaja Minna Väisänen 044 7809 327 ja infrasuunnittelija Juha Jyrkkä 040 8068 319. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 107 miljoonaa euroa. Liiketoiminta-alue tarjoaa myös monipuolisia ja laadukkaita digipainopalveluita. vesilaitosjohtaja Minna Väisänen 044 7809 327 ja vesilaitosmestari Terho Möttönen 044 7809 934. Julkaisut-liiketoiminta-alue vastaa Hilla Groupin medioiden sisällöntuotannoista ja niihin liittyvistä kaupallisista toiminnoista. Rauanheimo on Kokkolan, Vuosaaren, HaminaKotkan, Tahkoluodon (Pori), Koverharin (Hanko), Oulun ja Tornion satamissa toimiva ahtaus-, laivanselvitysja huolinta-alan yritys. 040 514 8211 VESILAITOSMESTARI Hakuilmoitus kokonaisuudessaan löytyy Kuntarekrystä (www.kuntarekry.?) työavaimella KOK-04-2-22. Jäikö jokin mietityttämään. Pääasiallinen työpaikkasi sijaitsee Kajaanissa – mutta käytössäsi on modernit työtilat useilla paikkakunnilla. SUUNNITTELUINSINÖÖRI Hakuilmoitus kokonaisuudessaan löytyy Kuntarekrystä (www.kuntarekry.?) työavaimella KOK-04-3-22. Lisätietoja tehtävästä antavat: vs. 143 (+1) Matilda Castren Suomi 69+74. Hae paikkaa 16.6.2022 mennessä. Yhtiön palveluksessa on noin 230 henkilöä. 050-473 2414 Pysyykö sinulla käsissäsi livetuotannot ja haluatko edistää mobiilijournalistia työtapoja. Julkaisut-liiketoiminta-alueen ydinosaamista ovat digitaalisten uutispalveluiden, uutisja matkailumedioiden ja painettujen lehtien kustantaminen kuluttaja-asiakkaille sekä kilpailukykyisten markkinointija mediamainontaratkaisujen tuottaminen yritysasiakkaille. Kokkolan Vesi hakee vesilaitosmestaria ja suunnitteluinsinööriä vakituisiin työsuhteisiin. Hakuilmoitus kokonaisuudessaan kunnan verkkosivuilla www.toholampi.fi Löydät meidät myös Facebookista! EK-Raskashuolto 044-5592960 Räyringintie 1100 69820 Räyrinki Etsimme ammattitaitoista työntekijää raskaankaluston huolto, korjaus ja katsastuspalveluun Veteliin. Hae viimeistään 19.6.2022. Etsimme Digituottajaa Kajaaniin OLISITKO SINÄ UUSI HILLALAINEN. Porukastamme puuttuu digituottaja, joka taitaa striimit, videot, visuaaliset kokonaisuudet ja haluaa oppia lisää vaikuttavasta digitaalisesta journalismista. hillagroup.fi Tarjoamme sinulle muun muassa kehityshenkisen toimintaympäristön, jossa pääset oppimaan uutta. 2 Golf Southern Pines: Naisten kauden 2/5 arvoturnaus, Yhdysvaltain avoin mestaruuskilpailu, palkintoarvo 10 miljoonaa dollaria: Tilanne 36/72 reiän jälkeen, par 71: 133 lyöntiä (9 alle parin): Mina Harigae Yhdysvallat 64+69, Minjee Lee Australia 67+66, 135 (–7): Choi Hye-jin Etelä-Korea 71+64, Anna Nordqvist Ruotsi 67+68, 136 (–6): Ko Jin-young Etelä-Korea 69+67, Ingrid Lindblad Ruotsi (amatööri) 65+71, 137 (–5): Moriya Jutanugarn Thaimaa 69+68, Kim Sei-young Etelä-Korea 69+68, 138 (–4): Bronte Law Englanti 69+69, Megan Khang Yhdysvallat 71+67, Ryann O’Toole Yhdysvallat 67+71, Park Sung-hyun Etelä-Korea 69+69, Andrea Lee Yhdysvallat 70+68, ... Odotamme, että sinulla on laaja kokemus satamalogistiikan tehtävistä sekä esimiestyöstä. Yhtiö kuuluu KWH Logistics liiketoimintaryhmään, joka on yksi Suomen johtavista ja nopeasti kasvavista logistiikka-alan palveluntuottajista. Tutustu työpaikkailmoitukseen ja katso yhteydenottoajat lukemalla QR-koodi tai käymällä kotisivuillamme www.rauanheimo.com/ura Hakuaikaa jatkettu: Toholammin kunta julistaa haettavaksi SIVISTYSJOHTAJAN VIRAN 10.6.2022 klo 15.00 mennessä. klo 8.30–16.00 p. Lisätietoja tehtävästä löydät osoitteesta www.hillagroup.fi/työpaikat. SUNNUNTAI 5.6.2022 Keskipohjanmaa A19 Avoimet työpaikat 1 Päätehtävänäsi on johtaa ja kehittää ahtaustoimintaamme, operatiivista suunnitteluamme ja operatiivista toimintaamme oman organisaatiosi kautta. Haemme nyt Kokkolaan kokenutta ja jämäkkää OPERATIIVISTA PÄÄLLIKKÖÄ Haluatko liittyä joukkoon. Vastaat vastuualueesi ja organisaatiosi turvallisuudesta, tehokkuudesta, laadusta ja asiakastarpeidemme täyttämisestä
–?Mutta nyt oli erilaista. Rangers johtaa sarjaa voitoin 2–0, paikka NHL:n finaalipeleihin aukeaa neljällä voitolla. Edellisen kerran hän osui 7. KOKKOLA, Latojankatu 2 | Ark. Loistavia pudotuspelejä pelaava Rangers-vahti Igor Shestjorkin pysäytti 29 laukausta, joista usean viimeisellä minuutilla Tampa Bayn hakiessa raivokkaasti tasoitusmaalia. Japanilaispurjehtijasta vanhin Tyynen valtameren yksin ylittänyt. Tutustu Aygo X -uutuuteen ja varaa koeajo: toyota.fi 199 € /kk • Osamaksu tai yksityisleasing – sinä päätät • Ei huolta arvon alenemisesta Aygo X 1.0 VVT-i Play Edition Multidrive S joustavalla Toyota Easy osamaksulla TOYOTA EASY – HELPOIN TAPA HANKKIA TOYOTA AYGO X VVT-i Play Edition Multidrive S kokonaishinta 18 988,01 €* (sis. En voisi olla kiitollisempi. Siinä oli ollut muutama paikka meillä, ja sitten ”Foxy” (puolustaja Adam Fox) sai kiekon ja antoi minulle nätin syötön. TOYOTA EASY OSAMAKSU kk-erä 199,38 €. Pudottiko se meidät jatkosta. 020 780 7370 NEW YORK/HELSINKI (STT) New York Rangers piti kotitaikaansa yllä, kun Tampa Bay Lightning kaatui 3–2 NHL-jääkiekkoliigan itälohkon loppuottelusarjassa. –?Olin jatkuvasti niin huolissani siitä, että jään kiinni. 9-17, la 10-15 Puh. toimituskulut 600 €). Luoton myöntäjä Toyota Finance Finland Oy, Korpivaarantie 1, Vantaa. Kotijoukkue ei enää etumatkaa hukannut, ja päätöserässä Mika Zibanejad teki loppusinetiksi jääneen 3–1-maalin. Auton kauppahinnasta bonusostoksi kirjataan enintään 500 €. ”Japanin kuuluisin purjehtija” nousi otsikoihin ympäri maailman jo vuonna 1962, kun hänestä tuli ensimmäinen Tyynenmeren yksin purjehtinut ihminen. toim.kulut 600 €), WLTP CO?-päästöt 114 g/km, WLTP EU-yhd.kulutus 5,0 l/100 km. 9-17, la 10-14 Puh. Joukkueet kohtaavat seuraavan kerran Tampassa sunnuntaina. Aseta tavoite ja tee töitä sen saavuttamiseksi, niin kaunis elämä odottaa, Horie kertoi CNN-kanavalle. ESIMERKKILASKELMA: Toyota Aygo X 1.0 VVT-i Play Edition Multidrive S 18 988,01 € (sis. SUNNUNTAI 5.6.2022 Keskipohjanmaa A20 TÄYSIN UUSI TOYOTA AYGO X SÄHÄKKÄ CROSSOVER Täysin uusi Aygo X on kooltaan kompakti ja sielultaan sähäkkä crossover. –?Jossain vaiheessa tulet häviämään kaksi putkeen pudotuspeleissä. Horie tunnetaan myös yksinpurjehduksestaan maailman ympäri vuonna 1974 sekä vuosina 1978 ja 1982 suorittamistaan pitkittäisistä maailmanympäriseilauksistaan. Ketterän ajettavuuden kruunaa saatavilla oleva automaattivaihteisto – saat mallin nyt houkuttelevaan hintaan. Rangersin nuori suomalaishyökkääjä Kaapo Kakko viimeisteli avauserässä 2–1-johtomaalin. Luoton määrä 15 568,01 €. LEHTIKUVA/AFP/BRUCE BENNETT TOKIO (STT, AFP) Japanilainen 83-vuotias Kenichi Horie rantautui kotimaahansa varhain lauantaiaamuna, ja pitkän purjehduksen päätteeksi hän kirjasi historiaa. Mutta jossain vaiheessa putket katkeavat, ja valitettavasti niin kävi nyt. toim.kulut 600 €), WLTP CO?-päästöt 113 g/km, WLTP EU-yhd.kulutus 5,0 l/100 km. Kakolle, 21, maali oli tämän pudotuspelikevään toinen. Lightning puolestaan koki pitkästä aikaa toisen peräkkäisen tappion pudotuspeleissä. Ei epäilystäkään, Tampa Bayn valmentaja Jon Cooper pyöritteli. Kilometrit 40 000 km. Kohua nosti sekin, että auton varaosamyyjänä työskennellyt Horie purjehti tuolloin ilman passia. Kuvan auto erikoisvarustein. Käsittelymaksu 9 €/kk. Kakko siivitti Rangersin karkumatkalle Kaapo Kakko (oik.) teki takatolpalta Rangersin toisen maalin Andrei Vasilevskin taakse. Oli helppo työ vain laittaa kiekko verkkoon, Kakko kuvaili NHL:n sivustolla. Oloni oli ihan kauhea, Horie muisteli 60 vuoden takaista purjehdustaan. Vuonna 1999 hän purjehti Tyynenmeren yli oluttölkeistä tehdyllä veneellä. Horie on täyttänyt unelmiaan aiemminkin, ja useasti. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Käsiraha 3 600 €. Perustamiskustannus 180 €. Luotamme häneen kuin vuoreen, Rangersille avausmaalin viimeistellyt K’Andre Miller hehkutti venäläisvahtia. Rahoitusaika 48 kk. –?Hän on uskomaton. Korko 3,90 %. ”Oli helppo työ vain laittaa kiekko verkkoon”. Horie on sanonut haluavansa purjehtia satavuotiaaksi. Horie nosti ankkurin Yhdysvaltain San Franciscossa maaliskuun lopulla, ja hänen Suntory Mermaid III -veneensä saapui Kiin niemimaalle Japaniin paikallista aikaa kello 2.39 lauantaina. –?Älä anna unelmiesi pysyä pelkkinä unelmina. –?Pysyin vain maalin edessä. 020 780 7300 PIETARSAARI, Permonkaarre 125 | Ark. AYGO X 1.0 VVT-i Limited Multidrive S kokonaishinta 21 832,11 €* (sis. Onko meillä ylämäki kiivettävänä. 020 780 7330 YLIVIESKA, Ruutihaantie 7 | Ark. Rangersille voitto oli jo kahdeksas peräkkäinen kotihalli Madison Square Gardenissa. Se, ettemme olleet hävinneet niin moneen vuoteen, on ihmeellistä. Muissa tuotteissa ja palveluissa Bonus kertyy ostosten koko loppusummasta. Pelistä toiseen mahtitorjuntoja. Suuri joukko ihmisiä lähetti minut matkaan, ja minulla on heidän tukensa seurantalaitteiden ja langattoman radion kautta. Luoton ja kustannusten yhteismäärä 17 889,68 €. Suurempi viimeinen osamaksuerä/taattu hyvityshinta 8 509,88 €. TAKUU 3 vuotta/100 000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. *Kampanjahinta, voimassa toistaiseksi. 8-17, la 10-14 Puh. Horiesta tuli vanhin yksin ja keskeytyksettä Tyynen valtameren yli purjehtinut purjehtija. toukokuuta Pittsburghia vastaan, väliin mahtui 12 ottelua ilman maalia. Ei. Kaksi viime NHL-mestaruutta voittanut seura hävisi viimeksi kaksi peräkkäin pudotuspeleissä vuonna 2019. Aygo X -malliston CO?-päästöt 108–114 g/km ja yhdistetty kulutus 4,8–5,0 l/100 km. Todellinen vuosikorko 5,32 %