. – Kun pääsi uuteen kouluun, oli kuin taivas olisi auennut. . Kuva: Juha Sallinen Naisten jalkapallomaajoukkue tekee tänään suomalaista jalkapallohistoriaa, kun se ensimmäisenä aikuisten joukkueena pelaa arvokisoissa. . . . . . . . . Jos ja kun pitää karsia, ensimmäisenä karsitaan kulttuurista. . . . . .10-11 Sää, News in Brief . – Penkkariajelu tehtiin hevosilla. . . . . Yksi niistä on valtion legitiimi rooli. Se on säästänyt monilta, ehkäpä koko olemassaolonkin. Vietimme penkkareita Lestijärvellä Jukolassa. Kuva: com.pic/Mauri Ratilainen Kaisa Hahto KOKKOLA (KP) Jo viisikymmentä vuotta sitten penkkarit oli ylioppilaaksi tähtäävien kokkolalaisten nuorten kohokohta koulussa. .17-20 Tv, sarjakuvat . . . . . . . .23 IRTONUMERO 1,90 € Nro 152 SUNNUNTAINA 5. Sivu 5 Näyttelytilat jäävät ehkä rakentamatta. . . . Tony Svartsjö ja Mårten Storbacka pyrkivät Guinnessin ennätyskirjaan maailman nopeimmalla saunalla Kruunupyyn lentokentällä. . .22 Radio . Mirjam Helin toteaa, että elämässä on oltava muutakin kuin musiikkia. . . . Hän huomauttaa, että eteläisempi sijainti olisi ollut maalle tuhoisa, toisen maailmansodan myllerryksissä. . . . . . . . Varjoliitäjät etenevät hakemalla taivaalta nousevia ilmavirtauksia eli termiikkejä. . "Maailman nopein sauna" -ennätys jäi 197 kilometriin tunnissa, mutta tunnelma oli mahtava. .9 Mielipide . . . Sivu 16 Helin ei luovu musiikista Mirjam Helin viihtyy Helsingissä ja käy konserteissa myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. . . .13-15 Kulttuuri . Yhä edelleen hän kaartaa valkoisella Mersullaan konsertteihin Helsingissä tai matkaa bussilla Lahteen sinfoniaorkesteria kuuntelemaan. . . . Kenellekään ei ole hyväksi fakkiutua vain yhdelle asialle. . . . .2 Maakunta . Keskuslämmitysjärjestelmä oli jäätynyt ja piti pukea kaikki mahdolliset vaatteet ylle, jotta tarkeni, muistelee Kokkolan yhteislyseossa aikanaan opiskellut Esa Niemelä. . Kun tämäkään ei riitä, voi keksiä vielä lisää. . .12 Viikonvaihde . Seitsemän kuukautta tätä on odotettu. . . . .6-8 Ulkomaat . . . . . Penkkarimuistoja 1950-luvulta Anja Isohanni, Pirkko Oksanen ja Hannele Visuri saivat valkolakkinsa viisikymmentä vuotta sitten. Lauantaina maaliin pääsi vain kalajokinen Antti Jutila, joka voitti myös koko osakilpailun. . . . . Pirkko Oksanen ehti käydä koulua seitsemän vuotta vanhassa rakennuksessa. . . Lauantaiaamuna sama hurja joukko toteutti unelmansa ja saunoi Kruunupyyn lentokentällä 200 kilometrin tuntivauhdissa. . . . . . . . Kuva: Timo Talus Haapajärvelle on syntynyt mielenkiintoinen ja omalla tavallaan hullunkurinen tilanne. . .16 Urheilu . Suomalaisessa yhteiskunnassa erot ovat myös olleet vähäiset. . . Sivu 17 Päävalmentaja Käld levollisena avaukseen Levollinen olo. . . KESÄKUUTA 2005 Sisältö Sääennuste Sivu 12 HELSINKI (KP) Mirjam Helin elää musiikista ja musiikille. Haapajärvi-Seuran idean pohjalta kaupunki on julistautunut kuvataidekaupungiksi, mutta erillinen näyttelytila on karsittu pois uuden kirjaston hankesuunnitelmasta. . Maajoukkueen kruunupyyläinen päävalmentaja Michael Käld odottaa sunnuntaiillan ottelua Englantia vastaan levollisena. . Kun nämä kaksi intohimoa kohtaavat, syntyy F1 saunaseura – joukko ihmisiä, jotka haluavat seurata formulaa saunan lauteilta formulakisojen aidoilla pelipaikoilla. . . . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Sunnuntai A B Tänään . . Sivu 4 Maailman nopein sauna Kaikkea ei ole vielä Guinnessin kirjaankaan saatu... . . . . . . . Joukkueessa on positiivinen mieli, valmentaja kiteytti tunnelmat kisojen aattona. Siihen on luotettu asioita edistävänä voimana. . . Kuva: com.pic/Mauri Ratilainen Outi Airola (KP) Suomalainen on paitsi saunahullu, myös formulahullu. . . Tämä musiikkimaailman ikoni täyttää 95 vuotta, eikä sitä uskoisi, ellei Helin itse näin todistaisi. . . . . . Tälle taustana on puolestaan RuotsiSuomen ajan hyvä valtion ja luterilaisen kirkon yhteiselo ja vakaa kehitys. Lauantaina tehtävänä oli lentää noin 50 kilometrin matka Ylivieskasta Merijärven kautta Kalajoen Yppäriin. . Yhä edelleen hän on mukana tehokkaasti nimeään kantavan laulukilpailun kulisseissa ja toimikunnassa. . . . . . . . Kuva: Juha Sallinen Maakunta Urheilu +15 +15 +13 +13 1-4 m/s Anita Salmi (KP) – Suomen olemassaololle keskeisenä seikkana pidetään niin sanottua hyvää herraonnea. Suomen kehittymiseen nopeasti maatalousvaltaisesta valtiosta moderniksi teollisuusmaaksi ovat vaikuttaneet monet tekijät. . . Itse nostaisin tärkeämpään asemaan sijaintimme. Lehtikuva/Jussi Nukari Varjoliidon ykkösnimet hakivat taivaalta suotuisia reittejä SM-cupin ensimmäisessä osakilpailussa Ylivieskassa. . . Yksi syy rautaiseen terveyteen on Helinin mukaan lasillinen punaviiniä päivässä ja varmasti myös se, että Helin ei ole jäänyt kotiinsa neljän seinän sisälle edes leskeksi jäätyään. . . . . . Sivu 2 Varjoliitäjät matkasivat Ylivieskasta Yppäriin Eero Rahko hinasi lauantaina liitäjiä taivaalle Ylivieskan lentokentällä. Olemme pohjoista periferiaa ja siksi kehityksemme on ollut kohtuullisen suotuisaa, sotia lukuunottamatta, poliittisen historian professori Pauli Kettunen Helsingin yliopistosta toteaa. . . . . . On ollut tasaisen köyhää. . . .3-5 Kotimaa . Niin Haapajärvellä kuin sen naapureissakin. Punakynä heilui, koska kaupungin talous nilkuttaa. Vain kulkupelit ja puitteet ovat vuosien mittaan muuttuneet. . – Se oli sairaan mahtavaa! kehui saunaperävaunusta ulos kömpivä Svartsjö parinkymmenen sekunnin saunakokemuksen jälkeen. . . – Olemme reissanneet kisoissa, esimerkiksi Hockenheimissa ja meillä on mukana oma sauna rekan perällä, kertoo F1 Sauna ry:n varapuheenjohtaja Tony Svartsjö. . . . – Olo on levollinen, kun pelaajatkin ovat rauhallisia. . Sivu 14 Sijainti Suomen onni Etelämpänä historia olisi ehkä lopussa Professori Pauli Kettunen pitää Suomen sijaintia hyvänä. Päävalmentaja Michael Käld odottaa hyvillä mielin EM-avausta. . . . .
Makkonen on kolminkertainen suomenmestari ja hänen sijoituksen maailman ranking-listalla on 30. Jutila pääsi matkaan toisella yrittämällä. 0204 529358 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. (06) 7234481, fax (06) 724 7055 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki . (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi ylivieska@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Asioi kännykällä Juttuvinkki: Kirjoita INFO (väli) juttuvinkkisi. Jutilan loppupisteet olivat 1 926, Makkosen 1 462 ja Jarkko Siikasen 1 437. 0204 52 7637 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Osa ei päässyt lentokentän yläpuolelta eteenpäin ja osa päätti jättää lauantain liidot väliin. 0204 51 3646 Halsua, Ullava: ma-pe 6-9 . Makkonen vertaa lajia huipputason shakin peluuseen. On ratkaisevaa, miten osaa hyödyntää kokemusta ja tehdä oikeat ratkaisut ilmassa, hän sanoo. Karoliina Kaarlenkaski ja Niko Tiitto, Haapajärvi 28.5. Määräaikaistilaus: 1 kk 21 € 6 kk 114 € 3 kk 60 € 12 kk 219 € 4 kk 79 € Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . 0204 529447 Ylivieska: ma-pe 6.00-13.30 . Varjoliitäjät ovat perinteisesti kokoontuneet kesäleirille Ylivieskaan, ja viime vuonna leirille osallistui kuutisenkymmentä liitäjää. Nostot eivät vieneet ylös saakka, Jutila sanoo. 0204 51 3646 Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Päivi Peltokoski ja Pertti Hyytiäinen, Vaasa Poika 26.5. – Tämä ei ole hätäilijöiden tai huimapäiden extreme-hommaa, hän kiteyttää. Perjantaina sää oli lauantaita parempi ja kaikki ilmoittautuneet pääsivät matkaan. Karita ja Juha Liukkonen, Sievi 29.5. Markus Honkala Kihlauduimme 1.6.2005 Janika Sillanpää & Tero Jussinmäki Halsua Rakas poikamme syntynyt 22.3.05. Tänä vuonna se järjestetäänkin varmuuden vuoksi ulkomailla Ranskassa samaan aikaan PM-kilpailujen kanssa. Eteläväylä, Kokkola. (06) 827 2234, . 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Varjoliito ei sovi hätäilijöille Kalajokinen Antti Jutila voitti SM-cupin osakilpailun Jouni Makkonen tulee epäonnistuneen startin jälkeen laskuun ja tekee "korvat" eli rypistää lennon aikana siipien kärjet nopeuttaakseen alastuloa. Matkaa kertyi Merijärven kautta 50,7 kilometriä ja aikaa kului 73 minuuttia. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Kakkoseksi tullut Jouni Makkonen lensi hieman sivuun Pyhäjoelle ja hänen matkansa jäi viiden kilometrin verran vajaaksi. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. Viime vuonnahan kilpailua ei pystytty järjestämään sateen vuoksi, joka pilasi myös SM-kilpailun. Someron Ilmailuyhdistystä edustava Makkonen pudotti kolmanneksi Jarkko Siikasen, joka kuuluu Ultra Teamiin. Elina Lehtonen ja Tero Savolainen, Kokkola 25.5. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. Sai kasteessa 28.5.05 nimen Jimi Johannes Kiitos kaikille meitä muisteneille! Kati Bång ja Tomi Rukkila Päivi Savela YLIVIESKA (KP) Reipas tuuli kiidätti kalajokisen varjoliitäjän Antti Jutilan 41 kilometrin tuntivauhtia Ylivieskasta Kalajoen Yppäriin. (08) 411 0310, fax (08) 420 396 . 19: 5. Perjantain kilpailussa hänellä kävi huono tuuri, sillä määrätty 40 kilometrin matka jäi harmittavat 200 metriä vajaaksi. Tilaus: Kirjoita LEHDENTILAUS (väli) tilauksen pituus, oma nimesi ja osoitteesi. Makkonen arvostaa kotimaan kilpailuja, koska ne keräävät alan harrastajat yhteen. Outi ja Teemu Petäjävuori, Kälviä 26.5. Viikon aikana hinauksia on kertynyt 500–700 ja parhaimpina päivinä siipiveikkoja on vedetty autolla ilmaan 160 kertaa. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,34 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Markkina-arena: (ti,to,la) 5 €/rivi (min. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Matkan aikana ei kohdalle osunut matalia paikkoja, joten matka taittui melko helposti. Tehtävät laaditaan yleensä niin vaativiksi, että maaliin pääsee vain kilpailijoista pari kolme. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . 0204527633 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Lauantaina ainoa maaliin saakka päässyt oli kilpailut järjestänyttä seuraa Kalajoen Ilmailukerhoa edustanut Antti Jutila. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk & 0600 16 316, 4,00 €/min.+pvm. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . 0204 52 7865 Kokkola, Lohtaja, Kälviä: klo 7-10 . lomamatkan vuoksi. – Lähelle pilviä ei kuitenkaan päässyt. Katja ja Ville Oravala, Kokkola 26.5. Tekstiviestit tulee lähettää numeroon 13525. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. 8.00-16.30 Painopaikka Art-Print Oy, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Jakelupäivystykset: Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Mirva ja Mika Pahikka-aho, Ylivieska 26.5. Osoitteenmuutos: Kirjoita OSOITTEENMUUTOS (väli) uusi osoite ja vanha osoite sekä päivä, jolloin haluat, että muutos tulee voimaan. Heinäkuun puolivälin paikkeilla pidettävä leiri järjestetään yhdeksännen kerran. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Kalajokinen Antti Jutila löysi taivaalta hyvät reitit molempina kilpailupäivinä. Maila ja Kyösti Muhonen, Sievi 26.5. Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Anne Hotakainen ja Jussi Lassila, Perho 26.5. 2 Tänään Vihityt Sunnuntaina 5.6.2005 . Inka ja Marko Mäkelä, Kalajoki 19.5. 0204 52 7637 Himanka, Kannus: ma-pe 6-9 . viikko 22 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. Soneran, Elisan, Telian, DNA:n ja Saunalahden liittymistä toimivien palveluiden hinta on 0,70 euroa. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Lauantain reipas tuuli ja suuret pilvet aiheuttivat kilpailijoille ongelmia. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . (06) 827 2235 Mediasihteeri . Harrastuksen luonteeseen kuuluu kärsivällinen odottelu. Arvokisoja maailmalla käynyt Makkonen sijoittui Meksikossa viime vuonna toiseksi. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Kuva: Timo Talus Kohti Yppäriä. Marjo ja Antti Niemi-Korpi, Kannus 26.5. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Kestotilauksen voi maksaa 2, 3, 4, 6 ja 12 kk:n jaksoissa. SM-kilpailu Ranskassa Kilpailuun oli ilmoittautunut 14 varjoliitäjää eri puolilta Suomea. KESKIPOHJANMAA Perhealbumi . alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 12 € 1x35 mm 16 € 1x50 tai 2x25 mm 22 € 1x70 tai 2x35 mm 28 € 1x100 tai 2x50 mm 36 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi. (06) 827 2000 ark. Ranskan kilpailut ovat sekä Jutilan että Jouni Makkosen tähtäimessä. Kuva: Timo Talus Tyttö 29.5. – Kisat voitetaan päällä. Ilmoitushinnat Painovalmis aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,51 tekstissä 2,00 2,35 tekstin jälkeen 2,00 2,35 takasivu 2,14 2,51 välikannet 2,14 2,51 Valmistettava aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,20 2,59 tekstissä 2,06 2,42 tekstin jälkeen 2,06 2,42 takasivu 2,20 2,59 välikannet 2,20 2,59 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Varjoliitokilpailun pisteet lasketaan tietyllä ohjelmalla, ja pisteitä annetaan muun muassa lennetyn matkan, maaliin pääsyn ja lentoajan mukaan. Suomen varjoliidon huippuihin kuuluva Jutila nappasi samalla SM-cupin ensimmäisen osakilpailun voiton. Tuija ja Hannu Siermala, Kalajoki 06.5. Johanna Hyvönen ja Pasi Rajalahti, Kokkola 16.5. 0204 529444 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . 0204521058 Pedersöre, Luoto: ma-pe 7-9 . Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Ylivieskassa Makkonen kilpaili uudella F1-luokan kisaliitimellä. Kestää monta vuotta ennen kuin oppii lentämään. Minna Sirnelä ja Staffan Storbacka, Teerijärvi 28.5. Leena ja Pekka Pyykölä, Kokkola 25.5. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. 2 riviä, sis. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. " Luuk. – Harvoin pääsee noin nopeaa kulkemaan, Jutila kommentoi kisan jälkeen. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . 040 542 9503 la-su 6-10 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Anna-Reetta ja Mikko Ainasoja, Nivala 26.5. Erälisä 2 ?/lasku, mikäli tilaus maksetaan useammassa kuin yhdessä erässä. Jonna ja Tapani Mustonen, Kokkola 22.5. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat: Kestotilaus 16,25 €/kk. Onnittelut Kastetut Merkkipäivät Kihlautuneet Kiitokset Vihitty 29.1.2005 Oulujoen kirkko, Oulu Kiitos kaikille muistamisesta, tästä on hyvä jatkaa. 2004 28057 kpl Lukijamäärä 87.000 (KMT 2004) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli . Sarah ja Sami Latvakoski, Perho Syntyneet Uudet keskipohjalaiset www.keskipohjanmaa.net Nimipäivät tänään: Sulevi ja Stig ortodokseilla Terho, Joona, Joonas, Igor ja Ilkka Nimipäivät huomenna: Kustaa, Kyösti, Kustavi, Gustav, Gösta ja Gustava ortodokseilla Ilkka, Ilari, Vesa, Visa ja Joonas Aurinko nousee: Kokkolassa 3.19 (pimeys päättyy -) Helsingissä 4.02 Oulussa 2.44 Aurinko laskee: Kokkolassa 23.35 (pimeys alkaa ) Helsingissä 22.36 Oulussa 23.51 Sana: Mutta tultuaan sille kohtaa Jeesus katsoi ylös ja sanoi: "Sakkeus, tule kiireesti alas. Johanna Hyvönen ja Pasi Rajalahti, Kokkola 26.5. Sen sijaan kilpakumppanit Jutila ja Siikanen pääsivät maaliin saakka. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Sunnuntaiksi ennustettu sää ei ollut varjoliidon kannalta otollinen, joten kilpailut päätettiin supistaa kaksipäiväisiksi
Harmaiden safiiri-urosnahkojen hinta vahvistui kymmenen ja mustavalkoisten black cross-naarasnahkojen lähes 15 prosenttia. – Meidän aikanamme ei ollut opinto-ohjausta. Lopputulokseen oltiin silminnähden tyytyväisiä. Töiden ohessa hän ehti kahlata Linnan Tuntemattoman läpi tiskin alta. Nyt kysymys on siitä, mitä tulee tapahtumaan perustuslakisopimukselle jatkossa. Jos tähän mennessä kaksi maata on kaatanut sen ja todennäköisesti tulee muitakin maita, jotka kaatavat, niin tuleeko jatkossa sitten olemaan joku Nizza plus tai muu vastaava sopimus. Yhteensä Kokkolassa aloitti juhlintansa eilen lähes 300 ylioppilasta. Kun valkoiset valtasivat Viipurin Suomen sisällissodassa, lippu sai hulmuta ensimmäisenä Viipurin raatihuoneen katolla. – Eräs kirjailija on sanonut, että kirjoittaminen vaatii istumalihaksia. – Kun Kekkonen valittiin ensimmäisen kerran presidentiksi vuonna 1956, minä olin tekemässä pinkkoja Pikiruukilla. Maakunta . – Poliisilla ei ole tiedossa epäiltyjä, mutta olettaisin, että nuoret ovat olleet asialla hetken mielijohteesta. Näytillä oli myös kellastunut lakki tasan sadan vuoden takaa. Armeijassa Kekkosen aikaan Kokkolalaisilla ylioppilailla oli puoli vuosisataa sitten elämässään kaksi kiintopistettä: elokuvateatterit Maxim ja Bio. Liput painuivat unohduksiin vuonna 1944, kun valvontakomission määräyksestä Suomen isänmaalliset maanpuolustusjärjestöt lakkautettiin. Kevään ylioppilas Juho Paananen paiskii kesähommia rakennuksella, aivan kuin Niemelä aikoinaan. – Tietysti tällaiset loukkaukset pitää aina ottaa vakavasti, mutta ei niitä pidä mennä ylidramatisoimaan, hän toteaa. Opintojen perässä oli kuitenkin lähdettävä kauas Etelä-Suomeen, koska korkeakouluverkosto ei ylettynyt Kokkolaan tai edes Vaasaan asti.Tämän päivän valkolakeille koulutusta olisi tarjolla lähempänäkin, mutta mieli tekee kauas. Ensin on kuitenkin käytävä armeija. Työtä eivät pelkää nykynuoretkaan. Tämä ei kansanedustajan mielestä kuitenkaan anna aihetta Natokeskustelun uudelleenlämmittämiseen. Homma oli leppoisaa. Ennen elämänura hakusessa Oksanen uskoo, että nykynuorilla on paremmat avaimet uraetsintään kuin nuorilla viisikymmentä vuotta sitten. – Kokkolassa on vain ammattikorkeakoulu, pakko on lähteä muualle, jos haluaa yliopistoon, Kotisaari lisää. Konservointi tapahtui oppilastyönä lehtorin johdolla. Kyse on yksittäisestä teosta. Vanhempi konstaapeli Kari Salmela Kaustisen poliisista uskoo, että kyse on nuorison ilkivallasta. Kesäkuun huutokaupan nahkavalikoimat poikkeavat olennaisesti huhtikuusta niin väri-, kokokuin laatujakaumaltaan. – Liksaa oli saatava, jotta opinnot pystyi rahoittamaan, nykyisin Lappeenrannassa asuva Niemelä valistaa. Yhteystiedot Uutiset, juttuvinkit: (06) 827 2315 Uutistuottaja: Jens Oja (06) 827 2314 Toimituspäällikkö: Tiina Ojutkangas (06) 827 2312 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: toimitus@kpk.fi, etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset . Jos perustuslaillinen sopimus hylätään, samalla myöskin siihen sisältyvät EU-maiden keskinäiset turvatakuut jäävät toteutumatta. Nythän pitää muistaa se, että me ei palata mihinkään alkutilanteeseen. Vaikka ura koulussa antoi paljon, se ei ollut Oksasen suurin haave. Maanantaina päättyvässä huutokaupassa on kaikkiaan tarjolla noin 1,5 miljoonaa Saga-lajitelmiin kuuluvaa minkinnahkaa. – Sitten se ei häiritse myöhempiä kuvioita, hän vinkkaa Paanaselle. Suomalaisilla tulee olemaan suuri rooli EU:n puolustuskysymysten käsittelyssä, sillä niiden pohtiminen ajoittuu Suomen puheenjohtajakaudelle vuoden 2006 loppuun. Kuva: Juha Sallinen Louna Hakkarainen KANNUS (KP) Puolustusvoimain lippujuhlaa kunnioitettiin poikkeuksellisen arvokkain menoin eilen veljeskoti Kitinkannuksessa. Lintilä ei myöskään usko, että EU:n perustuslain kaatuminen muuttaa Suomen turvallisuuspoliittista tilannetta. Veikko Haapalehto, yksi Kannuksen sotilaspojista, valotti elävästi Kannuksen vapaaehtoisen maanpuolustuksen lippujen menneisyyttä. Suuntana Paanasella on Kajaani, Niemelä suoritti asepalveluksen Kokkolassa. Isänmaallisten laulujen sekä soittokunnan taidonnäytteiden lomassa tilaisuudessa paljastettiin neljä historian pyörteisiin kadonnutta lippua. Ulkomaat KESKIPOHJANMAA . – En tiedä, pitäisikö edes paljastaa, mutta unelmoin näyttelijän ammatista. Niemelän mielestä armeija kannattaa hoitaa heti lukion jälkeen. 50-luvulla ei opintotuki tai lainajärjestelmiä ollut vielä olemassakaan. Niemelä lähti opiskelemaan historiaa, mutta myöhempi ura muotoutui autoalalla. – Kuukauden päästä tulee lääketieteellisen kirjekuori, jos on tullakseen, jännittää Kotisaari. Oksasen oma valinta oli opettajan ammatti. Venäjän ilmatilaloukkauksiin kansanedustaja suhtautuu rauhallisesti. Oksanen kannustaa uusia ylioppilaita valitsemaan mielekäs ala ja ponnistelemaan niin, että tutkinto tulee suoritettua. Radiosta kuului: Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Niemelä muistelee. Me olemme juuri tehneet puolustuspoliittisen selonteon, ja meillä on siinä hyvin selkeät linjaukset. Juho Paanasen ja Hanna Kotisaaren lakit hohtivat vielä eilen aamulla uusina juhlasalin pöydällä. Minkinnahkoja ostettiin kaikille markkinoille, mutta suurimmat asiakkaat tulivat Hongkong/Kiinasta ja Venäjältä. Tänä vuonna valkolakkeja jaettiin keväällä 104. – Ei se sinällään muuta sitä kokonaistilannetta, mikä Suomessa tällä hetkellä on. Kyllä varmasti pääministerin vierailu ensi viikolla Venäjälle on sellainen, että siitä keskusteluja käydään. Talous . – Minkäänlaista ilkivaltaa ei ennen ole tietääkseni hautausmaalla tehty. Tänään sunnuntaina huutokauppa jatkuu päävärityyppeihin kuuluvan mustan ja ruskean ryhmän mahoganyja scanbrown-minkinnahkojen myynnillä. Tuntuu ihmeelliseltä, että joku on niin rauhalliselle paikalle mennyt kiviä kaatamaan. 8311 000 ma?pe 9?17 KAUSTINEN Kaustintie 5 puh. Lintilä ehti tapahtuman lomassa myös kommentoida tuoreita turvallisuuspoliittisia aiheita. Salmela ei muista, että lähiseudulla olisi aiemmin rikottu hautarauhaa. Minkin hintataso on noussut jo parin myyntikauden ajan huutokaupasta toiseen, ja dollarin vahvistumisesta huolimatta taso on edelleen ennätyskorkea. Paanasen haaveissa ovat opinnot kauppakorkeakoulussa. Vuoden 1955 ylioppilas, kokkolalainen Pirkko Oksanen myöntää, että ajat ovat muuttuneet ja kilpailu opiskelupaikoista sekä töistä on kiristynyt. Kuva: Juha Sallinen TOHOLAMPI (KP) Toholammilla Kopsalan hautausmaalla on kaadettu kaksi hautakiveä joko lauantain tai perjantain vastaisena yönä. Sunnuntaina 5.6.2005 Maakunta 3 KOKKOLA Tehtaankatu 3 puh. Varojen puutteen vuoksi konservointihanketta ajaneet Kannuksen sotilaspojat kääntyivät Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun vaatetustekniikan osaston puoleen. Toisaalta tarjonta on laajentunut. Kotimaa . Se on perustettu 1800-luvulla. Tilaisuudessa paljastettiin kannuslaisten naisten sisällissodan aikana valmistama vapaaehtoisten lippu, vuonna 1942 Kannuksen Lotta Svärd osaston suojeluskunnalle lahjoittama uusi lippu sekä rintamamiesyhdistyksen lippu vuodelta 1936. Kotisaarella on paikka tiedossa Oulun yliopistoon diplomiinsinööriksi opiskelemaan.Toiveammatti on kuitenkin lääkäri. – Kyllä töitä pitää tehdä, jos meinaa ilman lainaa pärjätä, hän korostaa. Vapaaehtoisen maanpuolustuksen lippujen viimeisin sijoituspaikka on Kitinkannuksen veljeskodin arkistotilat. Elämänura oli usein hakusessa. – Kyllä sitä haluaa lähteä, kulkeminenkin on nykyisin niin paljon helpompaa, sanoo Paananen. Viisikymmentä vuotta sitten yhteislyseosta kirjoitti ylioppilaaksi nelisenkymmentä nuorta. 8611 920 ma?ti 10?17 KANNUS Tukkitie 2 puh. Se on kovaa puurtamista, kuuluu Niemelän evästys. – Meidän aikanamme vaihtoehtoja olivat lähinnä insinöörin, opettajan, sairaanhoitajan ja papin urat. Kopsalan hautausmaa sijaitsee kaksi kilometriä Toholammin kirkolta Kannuksen suuntaan. Kannuksen liput vietiin säilytettäväksi kirkkoon, josta ne jatkoivat matkaansa vuosikymmenien jälkeen Kannuksen kotiseutumuseoon ja sieltä vielä 90-luvulla kaupungin virastotalolle kotiseutuarkistoon. Kuva: Juha Sallinen Louna Hakkarainen KANNUS (KP) Keskustan kansanedustaja Mika Lintilä vieraili eilen Kannuksessa Kotirintaman ja maanpuolustuksen perinnetapahtumassa. – McDonald'silla tuollainen ei onnistuisi, toteaa kesätuloja hampurilaispaikassa hankkiva Kokkolan yhteislyseon lukion tuore ylioppilas Hanna Kotisaari. Kotiväki ei kuitenkaan pitänyt ideasta. Raksatyöt ja uraunelmat yhdistävät 50 vuoden takaiset ylioppilaat kohtasivat kevään valkolakit Esa Niemelän ja Pirkko Oksasen valkolakit ovat 50 vuoden takaa. Maanpuolustusliput palautettiin loistoonsa Kannuksen vapaaehtoisten lippu on 100-prosenttista silkkiä. Niin vaatii myös opiskelu. Muunnosminkit vahvassa vedossa Vantaalla. Ilmatilaloukkauksia ei tule ylidramatisoida Mika Lintilä: Kansanedustaja Mika Lintilä vieraili eilen Kitinkannuksessa Kotirintaman ja maanpuolustuksen perinnetapahtumassa. Tänä vuonna liput kaivettiin uudelleen esille, ja ne päätettiin palauttaa entiseen loistoonsa. Hän kuvailee elättäneensä itsensä "leikkien, laulaen ja satuja kertoen". Saatananpalvontaan ei ole viitteitä. 870 151 ke?pe10?17 www.nakomestari.fi info@nakomestari.fi Osallistu samalla arvontaan ja voita picnic-laukku! Kaisa Hahto KOKKOLA (KP) Tasan viisikymmentä vuotta sitten Kokkolan yhteislyseossa lakitettu Esa Niemelä meni koulun jälkeen postiin pakettiosastolle töihin, kun ei heti päässyt armeijaan. Kunnostuksen ansiosta ne ovat nyt käytettävissä isänmaallisten juhlatilaisuuksien yhteydessä. Liput pestiin silkinpesuaineella ja marseille -saippualla, ja yhtä myös värjättiin varovasti. Velvollisuus on sama kuin aikanaan Niemelällä. – Toivottavasti Venäjä nyt ottaa asian sillä vakavuudella, millä siihen on Suomessa suhtauduttu. – Ajatuksena oli suorittaa tutkinto ja katsoa sitten eteenpäin, hän kuvailee. Opettajana olen onneksi saanut myös esiintyä. Hautakiviä kaadettu Toholammilla ”Ei viitteitä saatananpalvontaan” VANTAA (KP) Turkistuottajat Oyj:n kansainvälisessä huutokaupassa myytiinlauantaina runsaat 300.000 erilaista muunnosminkinnahkaa valikoimien laatuerot huomioon ottaen huhtikuuta korkeampaan hintatasoon
010 826 4200, ma–pe 9–17 VAASA Hovioikeudenpuistikko 11, puh. Systeemin sponsorit seuraavat tapahtumia tarkasti: vuolukivikiukaan valmistaja kokkolalainen Mondex ja halikkolainen saunanrakentaja Salon sauna. Sen sijaan sisuksista voi yrittää kaivaa esiin pienen formulafanin, joka rakastaa vauhtia ja saunomista. Lisäksi miehen auto oli katsastamaton ja auton verot olivat maksamatta. Silloin voi liittyä kaltaistensa seuraan ja nauttia täysin siemauksin saunomisesityksestä lentokentän kiitoradalla pienessä peräkärryssä. Romuauto löytyi joesta KANNUS (KP) Poliisi pysäytti keski-ikäisen kannuslaisen miehen eilen iltapäivällä Kannuksessa. – Kuuleeko sauna. Turvajärjestelyt huipussaan Kruunupyyn lentokenttä on siis valjastettu reilun tunnin ajaksi Maailman nopein sauna -ennätyksen tekoa varten. Auto oli niin sanottu romuauto, josta ikkunat oli rikottu. Outi Airola (KP) Kun ei juuri formulasta ymmärrä ja saunastakin vain sen verran, että sen ei pitäisi pyrkiä olemaan "maailman nopein", tuntuu hiukan oudolta lähteä seuraamaan esitystä, jossa pyritään saunomaan maailman nopeimmassa vauhdissa. Rattijuoppo jäi kiinni. Paikkoja rajoitetusti. Autoa näkyi vain hieman pinnan alta. Mies puhalsi alkometriin 2,06 promillen lukemat, mikä ylittää törkeän rattijuopumuksen rajan. Motoristi ajoi mahdollisesti Yamaha-merkkisellä pyörällään keula kohotettuna klo 18.10 maissa kylmäaseman luota Pohjoiselle ohikulkutielle. – Voi vaikka heittää kuperkeikkaa, kun on turvakaaret, turvaistuimet, kypärät ja turvahaalarit, mutta se ei ole tarkoitus. Oulun sotilaslääni Oulun Sotilasläänin komentaja eversti Timo Suutarinen on ylentänyt Puolustusvoimien lippujuhlapäivänä 4.6. Hän on harrastanut rata-ajoa jo 37 vuotta, mutta kertaakaan ei ole vielä sauna roikkunut perässä. – Ja se oli mahtavaa! Sairaan mahtavaa! väittää Svartsjö onnellisena miehenä. 010 826 3511, ma–pe 9–17 PIETARSAARI Raatihuoneenkatu 7, puh. SUOMEN MATKATOIMISTO Puhelinmyynti 010 826 8000 ma–pe 8–21, la 10–18 KOKKOLA Isokatu 15, puh. alueeltamme seuraavat reservin aliupseerit ja miehistöön kuuluvat: Kersantiksi: Herronen Kari Allan (Haapajärvi), Jaakonaho Marko-Petri (Haapajärvi), Jylkkä Timo Heikki Johannes (Reisjärvi), Kinnunen Jarkko Pasi Antero (Pyhäjärvi), Saarela Heikki Mikael (Haapajärvi), Valkama Heikki Tapio (Kärsämäki), Välimäki Teppo Mikael (Haapajärvi). Tämän on laskettu kestävän parikymmentä sekuntia. huutelee ratakuski Olli Virtanen ohjaamosta. Mutta järki kannattaakin jättää narikkaan jo Kruunupyyn kentälle lähtiessä. Meriselitys tulee kohta. – Satayhdeksänkymmentäseitsemän oli huippunopeus! ilmoittaa poliisipartio. Tarkoituksena on saunoa 200 kilometrin tuntivauhdissa lentokentän kiitorata päästä päähän eli 2,5 kilometrin matka. 2 vk.............................................1249 € Brasilia 13.3. Miljoona lomaa. – Täällä on mukana poliisi ja palokunta ja tietysti lentokentän henkilöstöä. – Oikeastaan F1 Sauna ry:n hallituksessa idea keksittiin jo viime syksynä, mutta vasta nyt päästiin toteuttamaan sitä käytännössä, myhäilee Teerijärveltä kotoisin oleva yhdistyksen varapuheenjohtaja Tony Svartsjö. – Piti kyllä hetken aikaa tuumata, että lähdenkö mukaan tähän hommaan vain en... Sinänsä asialla ei ole merkitystä, sillä 200 kilometrin tavoite oli vain oma pyrkimys – Guinnessin kirjassa ei ole vielä pohjanoteerausta maailman nopeimmalle saunalle. Ohikulkutien risteyksessä hän ajoi päin punaisia ja jatkoi Pietarsaaren suuntaan huomattavalla ylinopeudella ohitellen autoja vastaantulleesta liikenteestä välittämättä. Alikersantiksi: Helén Tom Juhani (Kälviä), Jalander Juha Jaakko (Toholampi), Partanen Pekka Johannes (Kokkola) Korpraaliksi: Kalliokoski Jukka Ensio (Kokkola), Kiviaho Mika Petteri (Veteli), Palosaari Antti Antero (Kaustinen), Pihlajakangas Veikko Juhani (Kannus). Sitten ajattelin, että pitäähän sitä nyt kokeilla. Pettyneet F1 saunaseuralaiset ovat hikisiä ja harmissaan: kolme kilometriä jäätiin tavoitteesta. Ohikulkija huomasi perjantai-iltana henkilöauton joessa Hamarin voimalaitoksesta puoli kilometriä itään päin ja hälytti paikalle palokunnan. Ylikersantiksi: Huusko Tommi Antero (Kokkola), Mäki-Leppilampi Harri Tapani (Kannus), Saviaro Jarmo Juhani (Uusikaarlepyy), Kersantiksi: Niska Rauno Allan (Kannus), Pietilä Riitta Hannele (Kokkola), Värinen Lari Ville (Kokkola). 010 826 3000, ma–pe 9–17 www.smt.fi Kahdenkymmenen sekunnin sauna ”Lauteilla” istutaan kypärä päässä ja turvahaalarit päällä Maailman nopein sauna ei näytä hirveän houkuttelevalta, mutta saa käyttäjänsä iloisiksi. Jos joku on tunnistanut liikennettä törkeästi vaarantaneen ja poliisilta livahtamaan päässeen kaahailijan, siitä pyydetään ilmoittamaan puh. Kuva: Juha Sallinen Vaasan sotilaslääni Vaasan sotilasläänin komentaja kommodori Hannu Luukkonen on 04.06. Maailman nopein saunominen voi alkaa. Ja hyvin tuo on harjoituksissa perässä pysynyt, kertoo Virtanen kavutessaan ajokkiinsa varsinaista h-hetkeä varten. 1 vk.........519 € Suora lento Vaasasta Gran Canaria, Playa del Ingles 21.11. Palvelumaksu 9 €/varaus. Se oli todennäköisesti työnnetty jokeen. 2 vk ............................................1049 € Phuket 21.11. Tavallinen smalltalk saunan lauteilla jäi siis miehiltä väliin. ylentänyt alueeltamme seuraavat reservin aliupseerit ja miehistöön kuuluvat: Sotilasmestariksi: Isokangas Vesa Pekka (Kannus). Peräkärryksi muotoiltua saunaa vetää vetää perässään ratakuski Olli Virtasen ohjastama 650 -heppainen Chevrolet Camaro. Auton sisällä ei ollut ketään. 1 vk .........559 € Aruba 10.10. Vauhti kiihtyy kiitoradalla huimannäköiseksi ja poliisi mittaa tutkallaan kulkueen nopeutta. Sunnuntaina 5.6.2005 . Alikersantiksi: Pulkkinen Aaro Ilmari (Haapajärvi), Korpraaliksi: Ainasoja Tuomo Tapani (Haapajärvi), Hannula Kimmo Tapani (Kärsämäki), Hedetniemi Tuomo Matias (Haapajärvi), Kippola Janne Samuli (Haapajärvi), Korsumaa Raimo Juhani (Ylivieska), Myllymäki Tuomo Iisakki (Haapavesi), Palola Anssi Matias (Nivala), Pieksämäki Teijo Antero (Haapajärvi), Polvikoski Ilkka Tapani (Kalajoki), Päivärinta Veli-Matti (Nivala), Saartoala Jari Samuli (Reisjärvi), Siipo Asko Matti (Kalajoki), Somero Riku Tapani (Sievi), Sornikoski Isto Petteri (Haapajärvi), Vähäaho Juha Tapani (Haapavesi), Vähäkangas Arttu Tapani (Kalajoki), Vähätörmä Antti Matias (Ylivieska), Yliuntinen Sami Antero (Kalajoki) Ylennyksiä KOKKOLA (KP) Poliisi kaipaa havaintoja perjantai-iltana Tehtaankadulla hurjastelleesta, isosta, punaisesta moottoripyörästä. KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Lääkäripalvelut Matkailu Matkailu Terveyspalvelut Valitse oma aurinkotuolisi ensi talveksi. Tarkoitus on ottaa maailman nopeimmat löylyt. Huippunopeus 197 km/tunnissa Chevrolet Camaro hyrähtää käyntiin ja sauna nytkähtää liikkeelle. Auton nosti rannalle Ylivieskan paloaseman pelastusyksikkö. Jokeen valui auton moottorista muutama litra öljyä, joka näkyi veden pinnalla värikkäänä kalvona. – Joo, ei siinä isompia kuulumisia ennättänyt kertoa, kuvailee Svartsjö parinkymmenen sekunnin saunomista. Varaa pian ja hyödynnä ennakkovaraajan edut. 10 pv ...........................................1399 € Meksiko 8.1. Seuraavaksi kolmenkymmenen hengen F1 saunaseura tähtää formulakisoihin oman rekkasaunansa kanssa. Pieni ennätyssauna vuokrataan tai myydään halukkaille "tien päällä -saunojille" – peräkärry on näet rekisteröity ja laillinen kulkupeli myös maantiellä. Kruunupyyssä tehtiin siis alan ennätys. Kysy myös edullisia lapsihintoja meiltä! Tässä muutama esimerkki, hinnat alkaen Suora lento Kruunupyystä Teneriffa, Playa de las Americas 17.1. Turvamääräyksiä totellaan tarkasti, selostaa Svartsjö ja esittelee turvakaarin varustettua pientä sauna-peräkärryä. Sukella Tjäreborgin Lomatalveen! Esimerkkihinnoissa on mahdollinen nopean varaajan etu huomioitu. Nauttia kahdesta parhaasta asiasta, vauhdista ja saunasta, tunnelmoi Svartsjö jo hiukan jännittyneenä. Yksi ovi. F1 Sauna ry:n korkein johto eli puheenjohtaja Mårten Storbacka ja Tony Svartsjö astuvat kapeasta ovesta saunaan arvokkaasti, heittävät ennakkolöylyt, kiinnittävät turvavyöt ja kypärät ja ilmoittavat olevansa valmiita koitokseen. Poliisi etsii Kokkolassa kaahaillutta YLIVIESKA (KP) Kalajoesta löytyi henkilöauto Ylivieskassa. Sakko tästä pärähtäisi muualla, mutta kiitoradalla saa vaikka lentää. Hassun näköinen koitos naurattaa myös poliiseja ja palomiehiä, mutta tilannetta seurataan silmä kovana. Camaro löi nopeusrajoittimen päälle eikä siinä auttanut Maamme-laulukaan. 068339 234. 2 vk ...........................................1054 € Yksi ovi. – Hiki tuli! Mutta pakko tunnustaa, ettei siinä kerinnyt tuijottaa kuin kiuasta ja satelliittinavigaattoria ja sen nopeusmittaria, myöntää Svartsjö. Miljoona lomaa
Naapureihinsa verrattuna Haapajärvellä tapahtuva kuvataidetoiminta on täysin omalla tasollaan. Järvelä siunattiin haudan lepoon perjantaina 3.kesäkuuta Vetelin kirkossa. Kerolan mukaan joistakin poliisin toimenpiteistä voi odottaa tuloksia ensi viikon lopulla. Den tomhet vi känner kan ord ej beskriva. PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren poliisi takavarikoi lohiverkon kahdelta vapaa-ajan kalastajalta Luodon saaristossa. Esimerkiksi kuuluisassa Orimattilan tapauksessa samalle tarhalle iskettiin useammin. * Klo 15.00 löylymiesten juhlasauna savusaunassa. k. 2005 K-PKS:ssa Äitiä ja mummua ikävöiden Irma ja Seppo Teemu ja Laura Terhi Kaija, Veijo ja Petra Viljami ja Satu Anselmi ja Lotta Heleena siskot ja veli perheineen muut sukulaiset ja ystävät Kaipaa tuttu polku rakkaan jalan astuntaa, tuuli kotipuissa nyyhkii, valittaa. Siitä huolimatta, vaikka näyttelytilat eivät kestä päivänvaloa. Uuteen kirjastoon ei näyttelytiloja. Nivala on profiloitunut musiikkiin, Kärsämäki elämäntarinoihin, Reisjärvi posliiniin ja Pyhäjärvi tanssiin, Telinkangas huomauttaa ja toivoo päättäjien katsovan nokkaansa pidemmälle. Unes olkoon kaunista, pyhää. Jo tänä kesänä Haapajärvi on pullollaan kuvataideleirejä ja tasokkaita näyttelyitä. Yleensä sitä tehdään ainakin vuosi. Rakkaamme Eino Olavi SIMOLA s. – Tapaukseen liittyy muutamia poikkeuksellisia piirteitä, mutta muut eivät ole tällaisia koskaan aiemmin tehneet. Heidän lisäkseen kaupungista löytyy pilvin pimein aktiivisia kuvataiteen harrastajia, joista monet nauttivat arvostusta muuallakin kuin pelkästään kotikaupungissaan. Kulttuuriväki on luonnollisesti harmissaan siitä, etteivät erilliset näyttelytilat sisälly kirjaston hankesuunnitelmaan. Hänellä ei ollut ajo-oikeutta. s. Voiko olla kuvataidekaupunkia ilman asianmukaisia näyttelytiloja. Siunaus toimitettu lähimpien läsnä ollessa Himangalla 4.6.2005. 14.8.1927 Seiskarissa k. Varastettu tankki oli peräisin Aligrundetin venesatamaan parkkeeratusta veneestä. He uskovat päättäjien näkevän, minkä lisäarvon kuvataide tuo Haapajärvelle. 3.7.1927 k. Sunnuntaina 5.6.2005 Maakunta 5 Hautauksia Kuolleita Sekalaiset Hautaustoimistot Juhlat Rakkaamme Vesa Antero LOKKINEN * 14.4.1943 Kokkolassa † 15.5.2005 Kokkolassa Syvästi kaivaten Jukka, Tiia ja Sinna siskot ja veljet perheineen sukulaiset ja ystävät Siellä missä nyt olet kukkii rauhaisa maa. 14.02.1916 31.05.2005 Turussa Kokkolassa Siunaustilaisuus toimitetaan lauantaina 11.6.2005 klo 14.00 Marian Hautausmaan kappelissa, minkä jälkeen muistotilaisuus Seurakuntakeskuksen Mikael-salissa. * Juhlapuhe yliasiamies Esko aho. KESKIPOHJANMAA . Mahdollisesti kertyvät varat käytetään lohtajalaisten vanhusten kotipalveluhenkilöstön virkistystoiminnan tukemiseen. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 5. Merivartiosto yllätti kalastajat. Pohjapuolentie 366 * Juhlaseurat su 12.6. Punakynä on heilunut niin, että muun muassa uudisrakennukseen alunperin suunnitellut erilliset näyttelytilat eivät sisälly kaupunginhallituksen käsittelyssä maanantaina olevaan hankesuunnitelmaan. Tack, pappa, moffa, farfar för allt det goda du gav. Suuret kiitokset Kokkolan Terveyskeskuksen, osasto 2:n Henkilökunnalle isän hyvästä huolenpidosta. Telinkankaan ja Kiiskilän yhteinen näkemys siitä, että asianmukaisella näyttelytilalla olisi tässä paletissa seutukunnallista ja Haapajärven kannalta matkailullista merkitystä, ei sekään ole tuulesta temmattu. – Rutiinilla mennään eteenpäin ja tapauksen tutkintaan satsataan. Kerola uskoo, että tapaus aktivoi myös tarhaajia tarkkailemaan ympäristöjä tarkemmin ja ilmoittamaan havainnoista poliisillekin päin. Rakkaamme Eino Johannes KOSOLA s. – Sellainen lamauttaa tarhan toiminnan ja aktivistien tarkoituksena on saada toiminta loppumaan. Tapauksen kimpussa on jatkuvasti yksi tutkintaryhmä. 28.10.1923 Lohtajalla k. Ne pidetään kauan ainakin toisella korvalla muistissa. Lämmin kiitos osanotosta. Sekään ei ole poissuljettu vaihtoehto, että kirjaston rakentamista joudutaan siirtämään hamaan tulevaisuuteen. Poliisin pääepäiltynä ovat yhä aktivistit. – Sanoisin, että todennäköisesti omanpaikkakuntalaiset eivät ole tekijöitä. Kiitos myös OYS:n os. Kesällä on esillä ei enempää eikä vähempää kuin Picassoa. Hollolassa ja Vantaalla kirjastojen yhteyteen suunnitellut näyttelyja musiikkitilat saadaan aikaan siirtämällä rullilla olevat hyllystöt sivuun. Polttoainetankkivarkaat saatiin kiinni. – Päättäjissä on niitäkin, jotka eivät hyväksy kirjastoinvestointia. Vuonna 1983 syntynyt mies pysäytettiin iltakuuden aikaan kaverinsa auton ratista, ja hän puhalsi alkometriin 1,83 promillen lukeman. Syy voimalliseen punakynän käyttöön löytyy kaupungin taloustilanteesta, joka ei päättäjien enemmistön mukaan anna mahdollisuutta toteuttaa monia muitakaan investointeja halutussa laajuudessa. Pitkään tällaiset tapaukset pysyvät kuitenkin akuuttina. Palveleva puhelin joka ilta klo 18-23 06-telealueella Hinta: 2,52 snt/min + pvm tai mpm klo 20-24 08-telealueella Teuvo Harju HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärven kaupungin uuden kirjaston esisuunnitelmia on karsittu moneen otteeseen ja kovalla kädellä. Lämmin kiitos osanotosta. * Näyttelyt avoinna. Tuskin näyttelytilojen karsiminen saa ymmärrystä myöskään Haapajärvi-Seurassa, jonka idean pohjalta kaupunki on julistautunut kuvataidekaupungiksi. Hirvisnevan tarhalle iskettiin torstain vastaisena yönä. Me muistamme äitiä siunaten elit kaikkesi antaen, uhraten. * Kahvitarjoilu, juhlaruokana lamppilainen lihavelli. Kuvataide osa Haapajärveä Kotiseutuyhdistyksen idea kuvataidekaupungista ei ole tuulesta temmattu, vaan profiloitumiselle on olemassa vahvat perusteet. Äidin muistoa voi kunnioittaa yhteisadressilla Lohtajan Suoramyyntihallissa. 20.5.2005 Syvästi kaivaten Liisa Leena, Esa, Suvi ja Tiina sukulaiset ja ystävät Aina ovat ilo ja suru kuolema ja kauneus sisäkkäin, lepäävät toisissaan niinkuin koivujen latvat ja taivaan sini. – Kun järkevät toimenpiteet loppuvat, turha on tyhjää jauhaa. Siunauksen toimitti kirkkoherra Vesa Parpala, kanttori Maarit Nikula lauloi. Joskus aiempina vuosina aktivistien yhtenä taktiikkana on ollut iskeä samalle seudulle tai jopa tarhalle useampaan kertaan lyhyen ajan sisällä. klo 18.00 Jouko Heikkinen, Lasse Nikkarikoski, Pasi Palmu. Rakkaamme Elma Kristiina NIEMI o.s. Siellä säveliä kauneimpia soittaa saa. Hyvät yhteydet muiden muassa tunnettuihin galleristeihin ovat taanneet sen, että korkeatasoisia näyttelyitä on pystytty järjestämään solkenaan. Aktivismia seurataan Poliisi seuraa aktivismi-asiaa parhaillaan entistä tarkemmalla seulalla. Telinkangas kuitenkin huomauttaa, että jatkosuunnittelussa näyttelytilat on nostettava vakavassa mielessä esille. – Kuvataide on tärkeä osa Haapajärveä. Pajamäen perinnekeskuksen VIHKIÄISJUHLA Toholammin Kotilassa lauantaina 11.6.05 klo 10.00 (vanhojen traktorien paraati 9.50). Lassi Nummi Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 4.6.05. Kokkolan poliisi ei ole saanut iskusta merkittävää uutta tietoa eikä vihjesoittoja ole tullut kovin paljon. Vaasassa ja Pietarsaaressa asuvat kolmekymppiset miehet pysäytettiin lauantaiyönä kolmen aikaan Pietarsaaren Aligrundetin alueella. – Miten haapajärvestä voi muodostua koulutuskaupunki, jos kirjasto unohdetaan oman onnensa nojaan, kirjastotoimenjohtaja Eila Telinkangas kysyy. Nu är allt borta, nu vilar de kära blott minnet från hemmet finns kvar. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Rakkaamme siunataan Lohtajan siunauskappelissa lauantaina 11.6.2005 klo 11.00, minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodilla. Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton. On tehtävä kaikki toimet, jotka voi tehdä. Kuva: Teuvo Harju Kaisa Hahto KOKKOLA (KP) Rikoskomisario Erkki Kerola Kokkolan poliisista ihmettelisi, jos Hirvisnevan tarhaiskun tekijät olisivat lähiseudulta. Näin siinä tapauksessa, että teko olisi aktivistien tekemä. Rakas isämme, isoisämme Age Adhemar AHNGER Syvästi kaivaten, rakkaudella muistaen Gunilla ja Harald Kim, Bernt ja Malin Anders ja Susanne Alexandra ja Gabriella Ane ja Ulla Erik ja Henrik Sukulaiset, Ystävät Vi ägt så mycket, det bästa på jorden, ett lyckligt hem, med Mor och Far. Haapajärvi julistautui kuvataidekaupungiksi Kirjastotoimenjohtaja Eila Telinkangas ja kulttuuriohjaaja Marjatta Kiiskilä odottavat toiveikkaina. 18.5.2005 Himangalla Syvästi kaivaten Martti ja Eeva-Liisa Marjatta Vesa perheineen Ulla perheineen sukulaiset ja ystävät Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen, Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen. Lämmin kiitos osanotosta. Telinkankaan ja Kiiskilän mukaan kaupungissa asuu kolme kuvataideammattilaista: Erkki-Sakari Heinonen, Saimi Rintala ja Lexa Ikonen. Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on. Samansuuntaisia ajatuksia on kirjastotoimenjohtaja Eila Telinkankaalla, mutta hänen pääasiallisin tehtävänsä on puhua itse kirjastohankkeen toteutumisen puolesta. Lohiverkko poliisille PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren poliisi sai viikonloppuna kiinni kaksi miestä, jotka olivat tankkaamassa autoaan varastetusta polttoainetankista. 10 ja Libeckin sairaalan os. Pajamäen talomuseon kannatusyhdistys r.y. Parikymppinen mies jäi kiinni rattijuppoudesta Pietarsaaressa perjantai-iltana. – Olin lähes shokissa, kun huomasin, että näyttelytilat on karsittu suunnitelmista pois, kulttuuriohjaaja Marjatta Kiiskilä sanoo. Orjala s. Häviötä on se, mitä enemmän aikaa kuluu. 25. Eli kyse on niin sanotusta köyhän miehen versiosta, monitoimitilasta, jonka toimivuudesta voidaan olla montaa mieltä. – Meillä on hyvät kanavat ja tieto kulkee, hän sanoo. 3 ja 4 henkilökunnille Einon hyvästä hoidosta. 9, K-PKS:n os. Iskujen aktiivisen tutkinnan kesto riippuu Kerolan mukaan tapauksesta. Täytyy kuitenkin muistaa, että on olemassa muitakin mahdollisuuksia, Kerola toteaa. Kulttuuriväen mielestä olisi loogista, että tasokkaat näyttelyt saisivat vihdoinkin arvoisensa tilat. * Juhlaesitelmä arkkitehti Lasse Minkkinen * Toholammin soittokunta, Mieslaulajat, lausuntaa Helmi Nilsson, muinaisja kansallispukujen esittely kansalaisopiston ryhmä Vetelistä, perinnekäsityöja sepäntyön näytöksiä ym. Maanantaina kaupunginhallitus tekee linjanvetonsa päättäessään kirjaston hankesuunnitelmasta. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntatalolla. Parhaillaan väestä on kolmasosa lomalla. Tarhaiskun tekijät tuskin lähiseudulta Iskuja tutkitaan aktiivisesti yleensä ainakin vuosi Sanni Kaarina Tunkkari o.s. Hän uskoo, ettei noin parinsadan neliön suuruisen näyttelytilan ja noin 50 neliön suuruisen varastotilan rakentaminen maksaisi kohtuuttoman paljon. TERVETULOA LÄHELTÄ JA KAUKAA os. Lohenkalastus on tähän aikaan vuodesta kielletty alueella
Puolustusvoimien lippujuhlapäivään ja Oulun kaupungin 400-vuotisjuhlaan liittyen julkistettiin lauantaina Oulu varuskuntakaupunkina -historiateos. Ahosen mukaan minkäänlaista kannanmäärittelyä ei ole vielä tehty. Seuraamista riitti, sillä paraatiin osallistui 1 850 henkilöä ja 140 ajoneuvoa. Myös georgialaisia naisia kuljettaneen bussin matkan päättyminen Vaalimaalle on mukana raportissa, vaikka naisten kotimaata ei olekaan mainittu. Oulun läänissä ei ole havaittu muikkukatoa vuonna 1988 alkaneen seurannan aikana. Ohimarssiin liittyi Lapin lennoston ja Utin jääkärirykmentin ylilento. Artun lisäksi paikalla oli lukuisa joukko muitakin lapsia, joiden silmät suurenivat erityisesti panssariajoneuvojen rullatessa ohi. Sundquistin perheessä puolustusvoimien lippujuhlan paraati on kirvoittanut jo etukäteen armeija-aiheista keskustelua. Tunnetuista muikkujärvistä Päijänne muodostaa poikkeuksen, siellä muikkukanta on tällä hetkellä erittäin heikko. Nämä kutukannat mahdollistavat kuitenkin kohtuullisen vuosiluokan syntymisen myös tänä keväänä. Lisäksi pelätään muiden liittojen tuen loppumista. – Tämä tulee jatkossa ennen kaikkea parantamaan ihmiskaupan uhrien oikeuksien toteutumista Suomessa, mutta heijastunee myös Suomesta jatkossa tehtäviin arvioihin, ulkoministeri kertoi. Muikku on tärkeä kala HELSINKI (STT) Suomi saa edelleen moitteita Yhdysvalloilta puutteellisesta toiminnasta ihmiskaupan juurimisessa. Kaksi miestä haavoittui ammuskelussa. Poliisi on ottanut kiinni teosta epäillyn seitsemäntoistavuotiaan paikkakuntalaisen miehen. Se päättyisi toukokuussa 2008. Suomi on tässä ihmisvälityksessä sekä kohdemaa että kauttakulkumaa muualle Eurooppaan. On vain sovittu, että työehtosopimusneuvottelukunta kokoontuu kello kymmeneltä sunnuntaiaamuna käsittelemään asiaa. Myös Puruveden muikkukanta on kohonnut lähes takavuosien maineeseen. Muikulle ovat tyypillisiä nopeat kannanvaihtelut, joiden vuoksi yksi hyvä vuosiluokka voi muuttaa tilanteen. Ahonen kertoo, että valtakunnansovittelijan sovintoesitystä tutkittiin keskiviikkoiltana alustavasti työehtosopimusneuvottelukunnassa. Siitä retki jatkui ohimarssin jälkeen vielä Oulun torille, missä Arttu pääsi ihailemaan armeijan kalustoa. – Maakuntajoukoissa yhdistyvät erinomaisella tavalla Puolustusvoimien kriisiajan joukot ja vapaaehtoinen maanpuolustus, Puoti huomautti. Lauantaisen Keski-Uusimaa-lehden mukaan teko tapahtui kaksi viikkoa sitten. Tutkimuslaitoksen kevättalvella tekemä kysely käsitti runsaat sata avustajaa ja vajaat sata muikkujärveä. Pieni poika jaksoi seurata ensin paraatikatselmuksen ja kenttähartauden Raatin kentällä. Kolme vuotta kestänyt muikkukantojen taantuminen kääntyi vahvaan nousuun viime vuonna lähes koko maassa. Jyrkästä taantumasta nopeaan nousuun Runsaita muikkusaaliita on odotettavissa Itä-Suomessa muun muassa Pielisellä, Pihlajavedellä, Saimaalla ja osissa Kallavettä. Ministeriö mainitsee, että Suomi valmisteli viime vuonna ihmiskaupan vastaista toimintaohjelmaa ja kriminalisoi ihmiskaupan. Torstaina oli vuorossa sovintoesityksen tekninen läpikäynti. Päivän ohjelmaan kuuluivat lisäksi muun muassa sotilassoittokuntien yleisökonsertti sekä ohjusvene Raahen ja vartiolaiva Turvan esittely. – Missä ne minun leikkisotilaani ovat, Arttu kysyy Tero-isältään maastopukuisten marssijoiden innoittamana. Syksyn 2005 kutukannasta odotetaan vahvaa runsaan vuosiluokan 2004 ansiosta. – Minä olen sitä mieltä, että pojista kasvaa miehiä armeijassa. Tulevaisuuden turvallisuusuhkiin ja turvallisuusympäristömme muutoksiin halutaan vastata tehokkaasti, mutta puolustuksemme perusrakenteita ei muuteta. – Aika tyypillistä on meillä Paperiliitossa ainakin, että työehtosopimusneuvottelukunta suosittaa jotain hallinnolle, mutta ei sitä nyt vielä pysty ennakoimaan, Jouko Ahonen sanoo. Suomi on tarttunut ihmiskauppaan Ulkoministeri Erkki Tuomioja: JÄRVENPÄÄ (STT) 13-vuotiasta poikaa epäillään nelivuotiaan pikkupojan raiskauksesta Järvenpäässä. Paperin lakko jatkuu Helsingin Sanomat: HELSINKI (STT) Riistaja kalatalouden tutkimuslaitos ennustaa runsaita muikkusaaliita. Ne on varmaan kaivettava hyllyn kätköistä pitkästä aikaa esiin jo tänään, Tero tuumaa. Suomen hallitus ei täysin täytä minimivaatimuksia ihmiskaupan poistamiseksi, mutta on ryhtynyt merkittäviin toimiin tilanteen parantamiseksi, huomauttaa Yhdysvaltain ulkoministeriö. Lähes kaikki nuottakalastajat joutuivat tämän vuoksi rajoittamaan pyyntiä viime talvena, Riistaja kalatalouden tutkimuskeskus kertoo. Näitä maita olivat Saudi-Arabia, Kuwait, Qatar ja Arabiemiraatit. Aseen mies sai murtautumalla asekaappiin. Suomea koskevassa osiossa on huomioitu, miten Suomi viime vuonna luovutti Latviaan suomalaismiehen, joka sittemmin sai ankaran rangaistuksen Latviassa ihmiskaupasta. Tukea on jo luvattu STTK:laisesta Erityisalojen toimihenkilöliitosta Ertosta. Ministeri kommentoi STT:lle lauantaina lähettämässään lausunnossa Yhdysvaltain ulkoministeriön tuoretta raporttia, jossa Suomen ihmiskaupan vastaista toimintaa arvosteltiin. KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa Päivi Seeskorpi OULU (STT) ”Pojat kansan urhokkaan...”, laulaa 4-vuotias Arttu Sundquist hiljaa Heli-äitinsä korvaan odotellessaan puolustusvoimien lippujuhlapäivän valtakunnallisen paraatin ohimarssia Oulun Merikosken silloilla. Tapauksella oli useita silminnäkijöitä. Myös Puruveden muikkukanta on kohonnut lähes takavuosien maineeseen. Lippujuhlapäivän paraati kiinnosti ”Maanpuolustus tarkoittaa itsenäisyyttä, turvallisuutta ja hyvää oloa” Pohjoisen Maanpuolustusalueen joukot ja kalustot osallistuivat Puolustusvoimien lippujuhlan päivän valtakunnalliseen paraatiin lauantaina Oulussa. Ammuskelussa haavoittuivat 20ja 29-vuotiaat miehet. – Oma asevelvollisuusarmeijamme vastaa koko maan puolustamisesta. USA moittii Suomea ihmiskaupasta HELSINKI (STT) Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) mukaan Suomi paikkaa aktiivisesti ihmiskaupan torjunnassa havaittuja puutteita. Vuonna 2004 syntyneitä, toista kesäänsä eläviä muikkuja on runsaasti kalastettavaksi muun muassa Oulujärvessä ja Kuusamon järvissä. Paraatijoukkoja komensi Oulun sotilasläänin komentaja eversti Timo Suutarinen ja sen otti vastaan pohjoisen maanpuolustusalueen komentaja kenraalimajuri Pertti Puonti yhdessä Oulun läänin maaherran Eino Siuruaisen, Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Matti Pikkaraisen ja Suomen Sotaveteraaniliiton puheenjohtajan Aarno Strömmerin kanssa. Lippujuhlapäivän puheessaan Puonti kertoi, että maanpuolustuksen järjestelyt ovat olleet viime aikoina uudelleenarvioinnin kohteena. Yhdysvaltain ulkoministeriön vuosittaisessa selonteossa todetaan, että erityisesti Venäjältä tuodaan naisia ja tyttöjä seksikaupan työntekijöiksi. Saalismuikut ovat useimmissa järvissä pieniä, mikä johtuu tiheän kannan ja ravinnon riittämättömyyden aiheuttamasta hitaasta kasvusta. Kuva: Arkisto/Clas-Olav Slotte – Muikkukannat ovat olleet Riistaja kalatalouden tutkimuslaitoksen erityisessä seurannassa vuodesta 1988 alkaen. Puolustusvoimien lippujuhlapäivän vietto alkoi Oulussa kunnialaukauksilla Linnansaaressa sekä kunnianosoituksilla ja seppeleenlaskulla Oulun hautausmaalla. Tuomiojan mukaan kansallinen ihmiskaupan vastainen toimintasuunnitelma puuttuu näihin ongelmiin. Raportissa kritisoitiin Suomea muun muassa siitä, ettei ihmiskaupan perusteella ole jaettu tuomioita. Useat SAK:laiset liitot sekä STTK:lainen Toimihenkilöunioni TU ovat vielä luvanneet pohtia tukitoimia. Kukaan heistä ei loukkaantunut. Runsaiden kantojen ja pienen koon vuoksi muikun markkinointivaikeudet ovat yleisiä. Hän pitää tärkeänä, että Suomessa on oma armeija. Länsi-Suomessa vahva muikkukanta on muun muassa Konnevedessä, Keiteleessä ja Lappajärvessä. Poliisin tietojen mukaan nuoremman miehen vammat ovat hyvin vakavat. Helsingin Sanomat kirjoitti lauantaina, että kentällä olisi tahtoa myös sopuun, sillä paperimiehet saavat ensimmäisen nollatilin ensi viikolla. Tekijäksi epäilty oli ollut psykiatrisessa hoidossa sairaalassa mutta päässyt sieltä viikonloppuna lomalle. Vielä Arttu ei armeijan merkityksestä tai maanpuolustuksesta paljon ymmärrä, mutta esimerkiksi sodista ja kahden sodan käyneestä papasta Arttu on äidiltään kuullut. – Seurannan tavoitteena on saada vuosittain yleiskuva maamme muikkukannoista ja ennakoida tulevaa kehitystä. Asiasta päättävät kuitenkin lopullisesti liittovaltuusto ja liittotoimikunta huomenna. Helsingin Sanomien saamien tietojen mukaan SAK:laisen Paperiliiton neuvottelukunta on yksimielisesti päättänyt esittää liiton hallinnolle valtakunnansovittelijan sovintoesityksen hylkäämistä. Paraatin yhtenä erityisteemana olivat toimintaansa aloittavat maakuntajoukot, joita paraatissa edusti Oulun seutukunnan komppania. Poliisi ja muut viranomaiset vetoavat vaitiolovelvollisuuteensa, eikä tapauksesta anneta tietoja julkisuuteen. Lapin muuten keskinkertaisista kannoista poikkeuksen tekee Inarijärvi, missä muikkua on nyt pitkästä aikaa melko runsaasti. – Muikku on saaliin arvon perusteella silakan jälkeen toiseksi tärkein ammattikalastuksen saaliskala ja sisävesien ammattikalastuksen elinehto. Muikkukadon uhka väistyi Runsaita saaliita odotettavissa Runsaita muikkusaaliita on odotettavissa Itä-Suomessa muun muassa Pielisellä, Pihlajavedellä, Saimaalla ja osissa Kallavettä. Kuva: Lehtikuva/Timo Heikkala HELSINKI (STT) Paperiteollisuuden työsulut ja lakot jatkunevat ensi viikolla. Välikohtaus sattui Kalliorannan leirintäalueella yöllä hieman ennen aamuyhtä. Myös uhrien oikeuksissa olisi kohentamista. Myönteinen kehitys ei näkynyt vielä viime syksynä kutukannoissa, sillä ne olivat lähes ennätyksellisen alhaiset. Saalismuikut ovat valtaosin pieniä Kesän muikkusaalis koostuu koko maassa valtaosin viime vuonna syntyneistä kaloista. Hyväksymisvaiheessa olevan suunnitelman lisäksi epäkohtiin tartutaan toimeenpanemalla ihmiskaupan kriminalisoivaa lainsäädäntöä. Keski-Uudenmaan poliisista kerrottiin STT:lle lauantai-iltana, että tapaus on heillä tutkinnassa. Sinnikäs odottelu palkitaan, ja Arttu pääsee näkemään aivan läheltä, millaisia hattuja marssijoiden päässä on ja kummalla olalla sotilaat aseitaan kantavat. Tämän vuoden selonteossa nostettiin esille erityisesti useita Lähi-idän maita, joissa tilanne oli amerikkalaisten mukaan synkistynyt edellisvuoteen verrattuna. Hän esittää kolmevuotista työehtosopimusta. Päätös jatkosta tehdään tänään Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen sanoi lauantaina, että valtakunnansovittelijan sovintoesityksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä päätetään vasta tänään. Alkoholia nauttineet miehet riitaantuivat keskenään, minkä jälkeen 17-vuotias mies poistui paikalta ja haki tuttaviensa asunnolta haulikon. Lisäksi hän on käynyt sankarihaudoilla. Perusrakenteet pitävät kutinsa Sundquistin perheellä oli paraatia katsellessa ahdasta ja kuuma, sillä aurinko porotti ja paraatireitin kadunvarret olivat täpötäynnä yleisöä. Kantoja parantaa on vuoden 2004 vuosiluokka, joka oli keskimääräistä vahvempi eteläisessä Suomessa ja Lapissakin keskinkertainen. 13-vuotiasta epäillään nelivuotiaan raiskauksesta KYYJÄRVI (STT) Kahta miestä ammuttiin haulikolla lauantain vastaisena yönä Kyyjärvellä Keski-Suomessa. Helille itselleen maanpuolustus tarkoittaa itsenäistä Suomea, turvallisuutta ja hyvää oloa. Uskottava, uhkia ennaltaehkäisevä puolustuskyky säilytetään, hän vakuutti. Riistaja kalatalouden tutkimuskeskus ennustaa, että vuosiluokka 2005 jää kaikesta huolimatta viimevuotista heikommaksi. Ulkoministeriön perjantaina julkistama raportti koskee ihmiskauppaa maailmanlaajuisesti. Kutukannat olivat viime syksynä seurantajakson heikoimmat lähes koko maassa lukuun ottamatta Lapin läänin järviä. Sunnuntaina 5.6.2005 . Osapuolten on vastattava valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen esitykseen tänään kello viiteen mennessä. – Me ollaan puhuttu, että sitten kun pojat tulee isoiksi, he käyvät armeijan, Heli kertoo
Kirkossa laskettiin parikymmentä omaisten ja ennalta sovittujen tahojen kukkatervehdystä. Hursti haudattiin Lahja-vaimon viereen Veikko Hursti haudattiin Lahja-vaimonsa viereen Hurstien sukuhautaan. Hurstin siunasi emeritusarkkipiispa John Vikström. Vastaavanlaiset rajoitukset ovat jo voimassa esimerkiksi Ranskassa. Niin sanotun mielikuvamainonnan kieltämisen lisäksi neuvottelukunta poistaisi alkoholimainokset kokonaan televisiosta ja elokuvateattereista. Hän muistuttaa myös, että yksityisasiakkaat eivät enää ole pankkien keskeisin tulonlähde. Kuva: Lehtikuva/Tor Wennström HELSINKI (STT) Turussa asuva Jorma Kärkkäinen tuli lauantaina Helsinkiin Hurstin hautajaisia varten. Tutkijoiden mukaan monet pankit ovat tehneet tietoisen valinnan. Säilytyksen siirto osuuspankkiin on maksuton. Monet muistavat vielä esimerkiksi Postipankin Kultapossukerhon tai silloisen KOP:n Jeans clubin. Mitä aiemmin pankkisuhde alkaa, sitä paremmin se kestää. Nykyään asiakkaat valitsevan sen pankin, joka tarjoaa parhaat edut. Siinä oli Veikko Hurstin innostava ja velvoittava visio ja tavoite. Mies kertoi eksyneensä jo kävelyretken alussa, eikä hänellä ollut tietoa oikeasta suunnasta. :ssä 0,15% + 8 €. Veikko Hurstin kaikille tarkoitettu muistojuhla pidetään Hakaniemen torilla sunnuntaina 12. Hän kuvaa Hurstia tempperamenttiseksi henkilöksi, joka tunsi kaikki ihmiset ja sai ihmiset tarvittaessa kuriin. – Maailma muuttuu ja niin myös viestintätavat, Vuola sanoo. Siunaustilaisuuden jälkeen Hurstin arkku saatettiin autosaattueessa Hietaniemen hautausmaalle, jossa tapahtui hautaan lasku. Junioriklubi ja Kultapossukerho Postipankin Kultapossukerho syntyi 1950-luvun lopussa. Kokonaan alkoholin mainontaa ei EU-säännösten mukaan voida kieltää. – Lapsille suunnatussa markkinoinnissa täytyy olla tarkkana. Viranomaiset valvovat ja seuraavat sitä tarkasti, Vuola toteaa. – Hänestä jäi lämmin ja valoisa muisto, Kärkkäinen sanoo. Ne eivät siis enää kannata taloudellisesti. Aiemmin pankkisuhteet periytyivät. 8278 503 11 KG KAASU + PULLO 58 ,65 € 16 ,65 € KAASU 5 KG KAASU + PULLO 48 ,25 € 9 ,25 € KAASU KAASUPULLOT KESÄPIHALTA: 13 ,90 € KEKKILÄ PUUTARHAMULTA 55 L 5 SÄKKIÄ = 275 L • kalkittu ja peruslannoitettu • käyttövalmis yleismulta kaikille kotipihan kasveille 0,05 €/L PRISMA AVOINNA TÄNÄÄN KLO 12-21 PRISMA AVOINNA TÄNÄÄN KLO 12-21 4 ,95 € 10 ,90 € Pienet AMPPELIKUKAT PUUTARHAPAINERUISKU 5 L PATSAS Nainen Alkaen Isot AMPPELIKUKAT -2 -25 5 % % KAIKKI RUUSUN JUURET -2 -25 5 % % 12 ,90 € 19 ,90 € PATSAS Tyttö tai Poika 14 ,90 € Kekkilän, Kemiran ja Biolanin LANNOITTEET Nyt kannattaa avata arvopaperisäilytys osuuspankissa! Touko-kesäkuun ajan tarjoamme sinulle muhkean paketin rahanarvoisia etuja: saat reaaliaikaiset Helsingin Pörssin osakekurssit ja Opstockin sijoitustutkimuksen maksutta käyttöösi, kotimaiset osakekaupat op.. KESKIPOHJANMAA . Voittoa taotaan sijoitustoiminnalla. Hurstin siunasi emeritusarkkipiispa John Vikström. Kuva: Lehtikuva/Sari Gustafsson HELSINKI (STT) Päihdeja raittiusasiain neuvottelukunta haluaa rajoittaa alkoholin mainonnan pelkkien tuotetietojen kertomiseen. Nykyisellään Suomessa saa mainostaa mietoja alkoholijuomia. Kerho tarjosi toimintaa lapsille vielä 1990-luvun alussa, muun muassa oma lehti ilmestyi useamman kerran vuodessa. Päihdeja raittiusasiain neuvottelukunta toimii ministeriön apuna päihdeja raittiuspolitiikan suunnittelussa. Mainosten tavanomaisin viesti on, että alkoholi kuuluu nuorten hyvään elämään, neuvottelukunta kritisoi. Siunaustilaisuuteen osallistunut taiteilija Seela Sella ei ollut matkalla hautausmaalle, mutta kertoi osallistuvansa Ritarihuoneella pidettävään muistotilaisuuteen. Näkyjen ja tekojen mies John Vikström muisteli Hurstia puheessaan henkilönä, joka oli henkilökohtaisten kokemusten ja elämysten myötä saanut lahjan katsella kanssaihmisiään ja yhteiskuntaamme hädänalaisimpien ihmisten silmillä. Saksalaismies eksyi Inarin kansallispuistoon Patrik Edman HELSINKI (STT) Pankkien toiminta lasten ja nuorten parissa on hiipunut kymmenen viime vuoden aikana. Kukkalaitteet ja yksittäiset kukkakimput muodostivat haudalle kauniin kummun. Sunnuntaina 5.6.2005 Kotimaa 7 KOKKOLA 8-21 (18) Puh. Alkoholimainontaa halutaan karsia Neuvottelukunta puuttuisi erityisesti olutja siiderimainontaan. Ensimmäinen pankkikirja saatiin vanhempien pankista ja siitä alkoi koko elämän kestävä suhde. Lemmenjoella ilman lämpötila oli jo laskenut lähelle nollaa siinä vaiheessa, kun mies löydettiin. Tutustu osakesijoittajan palveluihin osoitteessa www.op.. Lastenkerhot ja muu toiminta eivät enää sido asiakkaita samalla tavalla kuin aiemmin. Me olemme niin kannattamattomia, Brännback heittää. – Hautaan lasku oli koruton ja kaunis tilaisuus, sanoo Helsingin seurakuntayhtymän tiedottaja Raili Kuokkanen. Hurstin hauta sijaitsee Hietaniemen hautausmaan uudella puolella, korttelissa numero 12. Siunaustilaisuus oli kaikille avoin, ja kirkossa oli paikalla noin 670 hautajaisvierasta. Joidenkin mielestä kerhojen ja muun lapsille ja nuorille suunnatun toiminnan puute on osaltaan aiheuttanut pankkiuskollisuuden katoamisen. Markela kertoo työskennelleensä Hurstin Kisahallissa pitämissä tilaisuuksissa järjestysmiehenä. kesäkuuta. Nordean viestintäjohtajan Ella Laurikkalan mukaan pankki arvostaa nuoria asiakkaitaan. Pankit unohtivat lapset Pankit eivät enää jaa säästöpossuja niin paljon kuin aiemmin. Helsinkiläisen Teijo Markelan mielestä on tärkeää, että kansa muisti tulla paikalle saattamaan Hurstia viimeiseen lepoon. Junioriklubin jäseneksi pääsevät 5–14-vuotiaat ja 18–25-vuotiaille on Check-Inasiakasohjelma. – He ovat pankin tulevaisuus. Hautaan laskun jälkeen Ritarihuoneella järjestettiin muistotilaisuus omaisille ja kutsuvieraille. Ilmoituksen katoamisesta teki poliisille miehen ystävä. – Nykynuoret käyttäytyvät aivan eri tavalla, he äänestävät jaloillaan. Rahoituskonserni Sammon viestintäjohtaja Hannu Vuola tähdentää, että pankki edelleen huolehtii nuorista asiakkaistaan, ja että aikuisillekin suunnattuja asiakaslehtiä on lopetettu. Hursti viimeiselle matkalle Sosiaalineuvos Veikko Hursti siunattiin Helsingin tuomiokirkossa lauantaina aamupäivällä. Vikström totesi, että Hursti oli näkyjen ja tekojen mies, ja että hän oli rajaton tämän sanan myönteisessä merkityksessä. Hursti jätti lämpimän muiston Sosiaalineuvosta oli kirkossa hyvästelemässä vajaa seitsemänsataa vierasta INARI (STT) Kymmeneksi minuutiksi suunniteltu kävelylenkki venähti saksalaismiehellä parituntiseksi harhailuksi, kun hän eksyi Lemmenjoen kansallispuistoon perjantai-iltana. Hän muistuttaa myös, että Kultapossukerho on ollut pankille keino markkinoida palvelujaan ja houkutella asiakkaita. Hautajaissaattueessa oli mukana toistasataa ihmistä. Kärkkäinen osallistui Hurstin järjestämiin tilaisuuksiin, esimerkiksi Tuomasmessuihin. Yksi harvoista pankeista, joilla ylipäätään on jotain lapsille suunnattua toimintaa, on Nordea. Lasten ja nuorten toiminta on toki lakkautettu siksi, ettei sillä ole enää sellaista merkitystä kuin aiemmin, Brännback tähdentää. Kärkkäinen suuntasi siunaustilaisuuden päätyttyä kohti Hietaniemen hautausmaata laskeakseen mukanaan tuomansa punaisen ruusun Hurstin haudalle. Puhallinkvartetti Viva Brass esiintyi myös. Kirkossa kuultiin Jaakko Ryhäsen laulua ja Pertti Eerolan urkumusiikkia. Pelastushelikopteri Aslak löysi eksyneen viiden kilometrin päässä katoamispaikasta hieman ennen puolta yötä. Neuvottelukuntaa johtaa kansanedustaja Tuomo Hänninen (kesk.). Haudalla kukkatervehdyksiä laskettiin reilut 30. Sosiaalija terveysministeriö valmistelee parhaillaan alkoholin mainontaa koskevia lakimuutoksia. Toimimalla tämän vision ja tämän tavoitteen mukaisesti kunnioitamme parhaiten hänen elämäntyötään, Vikström päätti puheensa. Yksittäiset ihmiset toivat haudalle kukkia vielä virallisen osuuden päätyttyä myöhemmin iltapäivällä. Markela toivoo, että Hurstin työtä jatkettaisiin ja että kansan huono-osaiset samoin kuin vanhukset huomattaisiin. – Veikko Hursti oli hyvin erikoinen ihminen, Sella tiivistää. Poliisin mukaan vuonna 1938 syntynyt mies oli löydettäessä märkä ja kylmissään. – Pankkikriisi 1990-luvun alussa oli tässä suhteessa käännekohta, sanoo Åbo Akademin professori Malin Brännback. /sijoituskampanja Siirrä säilytys osuuspankkiin! Tuttu, turvallinen. Saksalaisturisti oli lähtenyt maastoon kansallispuiston pysäköintipaikalta kello 22.15. – Pankit haluaisivat varmaan lopettaa koko yksityisasiakaspuolen. – Ei enää nälkää, ei enää kärsivien ja onnettomien kyyneleitä. Nordean Junioriklubi toimii lähinnä internetissä, mutta se järjestää myös urheilupäiviä, diskoiltoja sekä retkiä huvipuistoihin ja eläintarhoihin. HELSINKI (STT) Sosiaalineuvos Veikko Hursti siunattiin lämpimän hartaassa tunnelmassa haudan lepoon Helsingin tuomiokirkossa lauantaina aamupäivällä. Nuorillekin oli oma Vox-lehti. On lyhytnäköistä uskoa, että pankki voisi myöhemmin luoda samanlaista sidettä asiakkaaseen, hän painottaa. Neuvottelukunnan mukaan etenkin olutja siiderimainonta on nykyisellään ristiriidassa esimerkiksi koulujen alkoholikasvatuksen kanssa. Sellan mukaan Veikko Hursti oli moniulotteinen ihminen
Vahvistamattomien tietojen mukaan vaalit saattavat siirtyä marraskuuhun. Hiippakunnan piispa Roger Foys esitti ”syvimmän anteeksipyyntönsä” uhreille. Zuhrin mukaan Abbas oli aiemmin vakuuttanut Hamasille, että vaalit pidetään ajallaan. Hiippakunnan mukaan rahavarat saadaan kirkon omaisuuden myymisestä, kirkon sijoituksista sekä vakuutusyhtiöiltä. Uhrit olivat nostaneet Covingtonin hiippakuntaa vastaan massiivisen oikeuskanteen. Vaalien ajankohta avoin Palestiinalaisnuoriso kantamassa vankilaan tuomitun Fatah-liikkeen johtajan julistetta Länsiranikola lauantaina. Palestiinalaislähteistä arvioitiin, että vaalien siirtämisen taustalla on pelko siitä, että radikaali Hamas-järjestö menestyisi odotettua paremmin äänestyksessä. Vuonna 2003 paljastui, että hiippakunnassa oli tapahtunut lasten seksuaalista hyväksikäyttöä yli 50 vuoden ajan. Erityisesti 1950–60-luvuilla uhreja oli paljon. Abbas haluaa, että nykyinen parlamentti hyväksyisi vaalilain muutoksen, jonka mukaan puolet kansanedustajista valittaisiin suhteellisen vaalitavan mukaan ja loput yhden ehdokkaan vaalipiireistä. Tutkimuksen mukaan kolmenkymmenen seurakunnan 372 papista oli hyväksikäyttänyt lapsia. Sunnuntaina 5.6.2005 . Kyseessä ovat suurimmat korvaukset, joita Yhdysvalloissa on maksettu katolisen kirkon seksiskandaalien yhteydessä. Alun perin vaalit oli määrä järjestää 17. Kirkko tuli asiassa vastaan ja teki korvaustarjouksen, jonka uhrit hyväksyivät. Palestiinalaishallinnon mukaan vaalien uudesta ajankohdasta ilmoitetaan uudella säädöksellä sen jälkeen kun neuvotteluja on käyty palestiinalaisjärjestöjen kesken ja uudesta vaalilaista on päästy yksimielisyyteen. Hamas piti päätöstä myös ”palestiinalaisten kansallisten etujen vastaisena”. – On selvää, että päätös vaalien lykkäämisestä johtuu puolueiden pienestä erosta mielipidemittauksissa, kritisoi puolestaan Hamasin Mushir al-Masri Fatah-puolueeseen viitaten. Myös Palestiinan vapautuksen kansanrintama PFLP kritisoi Abbasin päätöstä voimakkaasti. heinäkuuta. Kalifornian Orange Countyn hiippakunta on aiemmin luvannut hyväksikäytön uhreille 100 miljoonaa dollaria (82 miljoonaa euroa) ja Bostonin hiippakunta 85 miljoonaa dollaria (70 miljoonaa euroa). Katolinen kirkko maksaa jättikorvaukset hyväksikäytetyille. Hamas on jo aiemmin varoittanut, että Fatah yrittää tehdä kaikkensa pysyäkseen vallassa. Järjestö löi Fatahin neljässä kaupungissa, kun Fatah oli vahvempi vain yhdessä kaupungissa. Kuva: Lehtikuva/AFP/Hazem Bader Kiista vaalilaista lykkäsi Palestiinan parlamenttivaaleja LEXINGTON (STT–AFP) Roomalaiskatolinen kirkko on luvannut maksaa 120 miljoonaa dollaria (98 miljoonaa euroa) korvauksia pappien tekemän seksuaalisen hyväksikäytön uhreille Kentuckyn osavaltiossa Yhdysvalloissa, kertoivat kirkon ja tuomioistuimen edustajat. Hamas vastustaa Hamasin edustaja Sami Abu Zuhri sanoi uutistoimisto DPA:lle, että hänen järjestönsä vastustaa vaalien lykkäämistä. KESKIPOHJANMAA 8 Ulkomaat RAMALLAH (STT–REUTERS–AFP–DPA) Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas ilmoitti lauantaina, että heinäkuun parlamenttivaalit lykkääntyvät myöhempään ajankohtaan vaalilaista syntyneen kiistan vuoksi. Kirkko lupasi myös varoja uhrien psykologiseen kuntoutukseen ja rahaa on varattu myös heille, jotka eivät ole vielä raportoineet hyväksikäytöstä. Taustalla halu uudistaa vaalilaki Virallisena syynä on kuitenkin kysymys vaalilain uudistamisesta. – Se on erittäin negatiivinen päätös, erityisesti koska oli jo sovittu päivämääriä demokraattisen prosessin viemiseksi eteenpäin kaikilla palestiinalaisalueilla, sanoi PLFP:n edustaja Kajed al-Ghoul. Presidentin julkistamassa tiedotteessa ei kerrottu, milloin vaalit on tarkoitus pitää. – Tavattuani henkilökohtaisesti yli 70 uhria olen tuskallisen tietoinen siitä, että mikään rahasumma ei korvaa niitä vahinkoja, joita uhrit ovat joutuneet kärsimään viattomina lapsina, piispa Foys pahoitteli. Hamas menestyi paikallisvaaleissa Hamas menestyi hyvin viime kuussa pidetyillä paikallisvaalien toisella kierroksella. Sopimuksen mukaan uhrit saavat 5 000–450 000 dollaria (4 100–370 000 euroa) korvauksina riippuen hyväksikäytön laajuudesta. Ilmoituksen uskotaan lisäävän jännitteitä Abbasin johtaman Fatah-liikkeen ja Hamasin välillä
”Sananvapautta ei ole” Hongkongissa järjestetylle kynttilämarssille osallistui tänä vuonna järjestäjien arvion mukaan noin 45 000 ihmistä. Valkoinen talo kommentoi raportin tietoja tuoreeltaan toteamalla, että tapahtumat ovat yksittäisiä, eivätkä Yhdysvaltain puolustusvoimat hyväksy niitä. Valamiehistö pohtii Jacksonin tuomiota Viisivuotias Jackson-fani Ernesto Ramirez seisoskelemassa oikeustalon ulkopuolella Kalifornian Santa Mariassa perjantaina. Sen sijaan suurimman kohun aiheuttanutta Koraanin vetämistä alas vessanpöntöstä ei voitu todistaa tapahtuneen. Pentagon päätti tehdä asiasta selvityksen sen jälkeen, kun Newsweek-lehti kirjoitti toukokuussa kuulustelijoiden häpäisseen Koraania. Hongkongissa lauantaina järjestetyllä kynttilämarssilla vaadittiin Kiinan johtoa tunnustamaan Tiananmenin verilöyly. Peking on edelleen puolustanut päätöstään tukahduttaa kansalaisvapauksia ja demokratiaa vaatinut opiskelijamellakka voimakeinoin. Santa Barbaran piirisyyttäjä Ron Zonen piti loppupuheenvuoronsa perjantai-iltana Suomen aikaa. Perustuslaki myötätuulessa Virossa. Yhden vangin Koraanin vartijat olivat potkaisseet viereiseen selliin kuulustelujen aikana. Virtsaa lennähti sisälle selliin, jolloin virtsaa joutui sekä vangin vaatteille että Koraanin sivuille. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Rick Wilking TUKHOLMA (STT) Ruotsalaiset ovat entistä tyytymättömämpiä Göran Perssonin sosiaalidemokraattiseen hallitukseen. 4 kokoontaitettavaa tuolia ja pöydän ø 100 cm, Hinnat yksittäin: Pöytä 79,90 Tuoli 34,90 (149,00) Momentum 20” Buzzsaw ja Cindy 20”/1v POLKUPYÖRÄT pojillle ja tytöille, jalkajarru, laakeroidut navat, lokasuojat, tavarateline, takuu 1 vuosi -34% 99.(149,00) 60 kpl:n erä! Force Ten 26/18v CITYMAASTURI miehille ja naisille Shimano TY-22 vaihteisto, Grip Shift -vaihteenvalitsimet, V-jarrut, teräsrunko, varusteltu (lokasuojat, tavarateline, seisontajalka), takuu: runko ja etuhaarukka 5 vuotta, muut osat 1 vuosi Näin halvalla ei ole ennen myyty! -35% 12 90 tuote (19,90) Active Pro PYÖRÄILYKYPÄRÄ koot: L/58–62, värit: sininen ja punainen 89.HONGKONG (STT–AFP–DPA) Käsitykset Tiananmenin aukion tapahtumista 16 vuotta sitten jakavat edelleen vahvasti Kiinaa. Samaan aikaan epävarmoja kannastaan on miltei puolet äänioikeutetuista. Vartijat olivat esimerkiksi potkineet Koraania ja roiskineet kirjaa virtsalla ja vedellä. Ei omia kansalaisia pitäisi ampua kuin vihollisia, 61-vuotias mielenosoittaja Poon Hoi vuodatti. Oli väärin tappaa opiskelijoita, jotka vain ilmaisivat mielipidettään rauhanomaisesti. Vedellä täytettyjä ilmapalloja Näyttöä löytyi myös siitä, että yövuorossa olleet vartijat olivat heitelleet selleihin vedellä täytettyjä ilmapalloja, jolloin vankien Koraanit olivat kastuneet. Vain 15 prosenttia katsoi hallituksen selviytyvän hyvin. Toisinajattelijoiden pysyminen poissa katukuvasta oli varmistettu myös määräämällä heitä kotiarestiin ja tiukan vartioinnin alaisiksi. Guantanamon vartijat häpäisivät sittenkin Koraania SANTA MARIA (STT–AFP) Kaliforniassa odotetaan ratkaisua poptähti Michael Jacksonin oikeudenkäyntiin, jossa häntä syytetään lasten hyväksikäytöstä. Michael Jackson odottelee ratkaisua kotonaan Neverlandissa. Tältä osin asia on loppuun käsitelty, sanotaan asevoimien raportissa. 34 prosenttia kyselyyn osallistuneista uskoi, että porvarillisten puolueiden yhteishallitus suoriutuisi tehtävistään sosiaalidemokraatteja paremmin. Hongkong on Kiinassa ainoa paikka, jossa Tiananmenin vuosipäivää voidaan avoimesti viettää. Amerikkalaisviranomaisen ryhdyttyä pyörtämään puheitaan lehti joutui vetämään uutisensa takaisin. Lauantaina Hongkongin mielenilmauksessa vaadittiin myös singaporelaisen Straits Times sanomalehden Kiinan-kirjeenvaihtajan Ching Cheongin vapauttamista. Mielenosoittajien mielestä Cheongin pidätys todistaa sananvapauden huonosta tilasta Kiinassa. Hongkongin kynttilämarssin alussa näytettiin videonauha mellakan tukahduttamisesta. Jackson on edelleen kiistänyt kaikki syytteet. 06-827 5000 MA–PE 9–21, LA 8–18, su 12–21. Tiananmenin tapahtumat jakavat Kiinalaisten mieliä Kymmenettuhannet muistelivat verilöylyä Hongkongissa Japanin kiinalaisasukkaat marssivat iskulauseineen Tokiossa lauantaina. Sunnuntaina 5.6.2005 Ulkomaat 9 KOKO PERHEEN K-CITYMARKET KOKKOLA Rautatienkatu 67100, puh. Sananvapautta tukahdutetaan edelleen, ja Cheong on siitä elävä esimerkki, taksikuski Hui Ping-on lausui uutistoimisto AFP:n haastattelussa. Nyt valamiehistön kakstoista jäsentä pohtivat päätöstään viikonlopun ajan ja palaavat yhteisiin keskusteluihin maanantaina. – Puolustusvoimissamme palvelevat miehet ja naiset noudattavat korkeimpia säännöksiä, myös mitä tulee uskonnollisten vapauksien kunnioittamiseen ja suojeluun, sanoi Valkoisen talon edustaja Allen Abney. KESKIPOHJANMAA . Cheong on pidätetty syytettynä vakoilusta, ja häntä voi uhata jopa kuolemantuomio. 45 prosenttia äänioikeutetuista äänestäisi pikemmin perustuslain puolesta kuin sitä vastaan, jos asiasta järjestettäisiin Virossa kansanäänestys. Toisessa tapauksessa vartija virtsasi sellin ulkopuolella ilmanvaihtoventtiilin vieressä. Uutiskanava CNN kertoi sen sijaan verkkosivuillaan, että asevoimien tutkijat olivat selvittäneet kolmea erillistä tapausta, joissa pidätetyt olisivat ainakin yrittäneet työntää Koraanin vessanpönttöön. – Vaikka talous kukoistaa ja ihmiset rikastuvat, Kiina ei ole muuttunut. Tapahtuman vuosipäivää vietettiin lauantaina. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Issei Kato WASHINGTON (STT–REUTERS–DPA) Kuubassa sijaitsevan Guantanamon vankileirin vartijat häpäisivät Koraania ainakin viidesti, selviää Yhdysvaltain asevoimien tekemästä sisäisestä selvityksestä. Porvarillinen hallitusvaihtoehto houkuttelee ruotsalaisia entistä enemmän. Kiinan hallitusta on myös vaadittu vapauttamaan tapahtuman yhteydessä pidätetyt mielipidevangit. Pekingissä ja erityisesti Tiananmenin aukiolla partioivat lauantaina sekä univormupukuiset että siviiliasuiset poliisit. Myös muita epäilyttäviä tapauksia käsiteltiin selvityksessä, mutta niiden todenperäisyydestä ei tutkijoiden mukaan saatu täyttä selvyyttä. Vangille toimitettiin uudet vanginvaatteet ja Koraani, kun taas vartija sai asiasta varoituksen, selvityksessä todetaan. Peräti 43 prosenttia ruotsalaisista pitää hallituksen toimintaa kehnona, käy ilmi tutkimuslaitos Temon tekemästä kyselystä. Yksi vartija oli omien sanojensa mukaan vahingossa astunut lattialla olevan Koraanin päälle ja erään vangin kirjaan oli töherretty törkeyksiä englanniksi. – Tutkimuksessa ei löytynyt uskottavaa näyttöä siitä, että sotilaat Guantanamo Bayssa olisivat missään vaiheessa vetäneet Koraania alas vessanpöntöstä. Ruotsalaisten tyytymättömyys kasvaa TALLINNA (STT–ITAR-TASS) Virolaiset suhtautuvat varovaisen myönteisesti EU:n perustuslakiin. Lauantaina mielenosoittajien banderolleissa vaadittiin Pekingiä muun muassa tunnustamaan Tiananmenin tapahtumat, ottamaan oppia historiasta ja luopumaan yksipuoluediktatuurista. – Tuon päivän tapahtumia ei voi unohtaa. Jyrkästi perustuslakia vastaan on 18 prosenttia kansalaisista. TARJOUKSET OVAT VOIMASSA SUNNUNTAINA 5.6.2005 -23% 6 49 sk Grillisti GRILLIHIILI 30 l lehtipuuhiili -29% 119.tuote (169.-) Fiesta Gusto SB KAASUGRILLI grillausala 51,4 x 32,3 cm, mukana keraamiset kivet, tarvikelokero, lämmitysritilä, sivupoltin, takuu 2 vuotta -33% 39 90 tuote (59,90) Chef PALLOGRILLI ruostumatonta terästä, halkaisija 45 cm 29 90 tuote Baden Baden TUOLI+PEHMUSTE 99.tuote (129.-) Teltech TT-49 POLTTOMOOTTORITRIMMERI -27% -40% 159.setti (219,50) Kim PUUTARHAKALUSTESETTI viljeltyä kovapuuta, sis. Tämän jälkeen mielenosoittajat laskivat seppeleitä ja kukkia niiden satojen tai jopa tuhansien ihmisten muistoksi, jotka saivat surmansa saivat surmansa panssarivaunujen vyöryessä Tiananmenin aukiolle kukistamaan mielenosoituksen. Tutkimuksessa selvisi viisi erillistä tapausta, joissa muslimien pyhää kirjaa oli käsitelty epäkunnioittavasti, joskin eräissä tapauksissa teko ei ollut ollut tahallinen. Newsweekin artikkeli synnytti muslimien keskuudessa rajuja mielenosoituksia, joissa kuoli useita ihmisiä
Kukkasipulien istutus sujui toki myös, mutta puolitoistavuotias apulaiseni innostui kaivamaan ne lapiollaan ylös omiin pikkuämpäreihinsä. Hankitaan puurtamisella ja kyykkimällä selkävaivat, kipeät ranteet ja olkapäät. Luonto ja biodiversiteetti ovat Afrikan suuria valtteja. Eniten uudistuksen on arvioitu vaikuttavan sellaisiin keskisuuriin kuntiin, joilla on paljon alle 80 oppilaan kouluja. Tehoja on varmasti vielä vara parantaakin. Kahden suuren perilliset ovat oivaltaneet, että yhdessä ne voivat kehittää omia ja alueen mahdollisuuksia ja varmistaa tulevaisuuttaan. Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Vuoronvetäjät: Vesa Pajala ja Hanna Kauppinen Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus SUOMEN KUVALEHTI sanoo, että vallanpitäjien olisi syytä olla huolissaan, sillä Ranskan "ei" oli ennen muuta epäluottamuslause politiikan, hallinnon ja talouden päättäjille. Siirtomaavaltojen tilalla ovat uudet ei-valtiolliset mahdit: ylikansalliset uskonnolliset yhteisöt, kansalaisjärjestöt, rikollisja huumeliigat, palkkasoturit sekä kansainväliset terroristit, jotka hakevat Afrikasta piilopaikkaa. Meidän tulee yhdistää perinteinen afrikkalainen identiteettimme modernin koulutetun ihmisen identiteettiin. Olen jo kertaalleen mullittanut. Kunnioitan suuresti kaikkia puutarhafaneja, vaikka tunnen erään, joka mieluummin istuisi mukavassa nojatuolissa ja lueskelisi venäläisiä klassikkoja kuin kitkisi rikkaruohoja. Oma lähikoulu tarjoaa parhaimmillaan erinomaisen ympäristön lapsen kehitykselle, identiteetin ja itsetunnon rakentumiselle. Sen valossa afrikkalaisuus on epäoleellista. Ennusteiden mukaan maakunnista häviää viiden vuoden aikana satoja kouluja. Koulujen kevätjuhlat lakkiaisineen ovat keskeisiä perinteitämme. Istutamme ylivuotisia yllättäen löytyneitä kukkasipuleita toivorikkaina. HS:n NYT-liite toteaa kehon olevan kaupan. Alakouluista yli kolmannes on pieniä, alle 50 oppilaan kouluja. Tutkija on huolissaan siitä, että lasten äidinkieli ei näy mitenkään koulussa. V arhaiskesällä iskee takuuvarmasti venekuume. Nyt ne ovat toisistaan jakomielisesti erillään – myös minun kohdallani. Viihdealan konkari tietää, että seksillä ja paljastuksilla saa vain pintajulkisuutta. Voikukan varresta saa myös soivan pillin. Perinteisesti pientä ja lähellä olevaa koulua on pidetty hyvänä opinahjona lapselle. Vai tuliko. Ihmissuhteet ovat rikkaita ja lämpimiä. UNDP:n visioiden toinen on ääripää on "Leijonat merkitsevät reviirinsä". Vahvimpienkin maiden menestys riippuu ulkovaltojen, pääasiassa USA:n ja Ranskan, sotilaallisesta ja taloudellisesta tuesta. Samalla pitää kuitenkin muistaa, että moni on myös läkähdyttänyt itsensä liialla vauhdinpidolla – milloin omaa ymmärtämättömyyttään, milloin ymmärtämättömien kirittäjien usuttamana. Eikä siitä sen enempää. Synkkä vaihtoehto Yhdysvaltain tiedusteluelinten laatimien hahmotelmien mukaan Afrikan tulevaisuuden suurin epävarmuus liittyy siihen, kuinka huonoksi tilanne oikein voi mennä. Työpaikat eivät ole vähentyneet ja yritykset ovat myös investoineet Kokkolaan. Se vaikutti niin hauskalta puuhalta, että en hennonnut sitä lopettaa. T arvitsemme uusia tapoja katsoa ja ymmärtää itseämme, kenialaissyntyinen tutkija Geci Karuri vastaa kysymykseen Afrikan tulevaisuudennäkymistä. Eteläafrikkalaisen Center for Scientific and Industrial Research -tutkimuslaitoksen projektijohtajana työskentelevä Karuri vieraili Suomessa kehityskysymyksiin erikoistuneen uutistoimisto IPS:n 20-vuotisjuhlaseminaarissa. Kansalaisyhteiskunnalla on entistä suurempi rooli sosiaalisen kehityksen tekijänä. Ketä ja mitä varten kilpaillaan asiassa, joka ei kuulu muille. Mieleen tulee etsimättä kiinalainen sananlasku, että elämässä tärkeää on vain purjehtiminen ja puutarhanhoito. Itsestäänselvyyksiä latelevat. Monet vuodet on puhuttu syrjäytyvistä lapsista, nuoriin liittyvistä ongelmista, lapsista ilman läheistä aikuista. Nekin ovat kauniita ja lapset nauttivat puhallella hahtuvia. Onko kulttuuria ilman sitä ilmaisevaa kieltä. – Kuitenkin ihmiset ovat toiveikkaita, tarmokkaita ja aika onnellisia. Silti aina tulee yhä uusia blondeja tai henkisiä blondeja, jotka uskovat, että mikä tahansa julkisuus kannattaa. Kansanäänestys on arvaamaton, se mittaa outoja asioita. En koskaan kuuntele säätiedotuksia, koska niissä luvataan sään jatkuvan jos jonkinlaisena. "Afrikkalaisesta renessanssista" on kirjoitettu monia kirjoja, mutta käytännössä sitä ei tutkijan mukaan näy. – Ennen kaikkea tarvitsemme uusia tapoja katsoa ja ymmärtää itseämme. SAVON SANOMIEN mielestä nuorelle on annettava kypsymisaikaa. Useimmiten lopettamissuunnitelmat on viety loppuun aktiivisista vanhemmista ja kuntalaisista huolimatta. Poliittiset, perinteiset ja uskonnolliset auktoriteetit puhaltavat yhteen hiileen; resurssit jaetaan nykyistä tasaisemmin. Tietenkin elävä traditio muuttuu aikojen myötä. Integraatiota ja hajautusta Näiden tulevaisuudennäkymien edessä afrikkalaisten täytyy Karurin mukaan ruveta ajattelemaan "isosti". Väestönkasvu, aids ja huono hallinto viimeistelevät ilmastonmuutoksen ohella lohduttoman näkymän. Puutarhasta ei pitäisi ottaa paineita, mutta niin tuntuu usein käyvän. Perunanistutuksessa onnistuimme viisivuotiaan vesselin kanssa hyvin, kun ensin näytin, kumpi puoli tai pää itävästä perunasta isketään vakoon. Nautitaan suvesta eikä valiteta, sataako vai paistaa. Alueellinen yhteistyö ja integraatio esimerkiksi Afrikan unionin ja Nepad-talousohjelman muodossa ovat tärkeitä. Suomessa on noin 3 500 peruskoulua. Koulu saattaa parhaimmillaan olla kylän tai kunnan keskus, jossa ihmiset harrastavat, oppivat ja tapaavat. Luonnonpuistot ovat kuitenkin pääasiassa valkoisten johtamia ja ulkomaalaisia varten, joten pääsymaksutkin ovat tähtitieteellisiä. Hänen näkövinkkelistään itu olisi passannut paremmin alaspäin. ILTALEHDEN mielestä omia juhlaperinteitä täytyy osata arvostaa. Jo keväällä pitää hankkia venepaikka, koska laiturit täyttyvät nopeasti ja pian voi jäädä ilman. On kuitenkin enemmän kuin huolestuttavaa, että kouluverkkoa ollaan supistamassa nykyisellä vauhdilla hyvinvoivassa Suomessa. Syistä joita tiedä en, venekuume vaihtui varoittamatta moottoripyöräkuumeeksi. Esimerkiksi afrikkalainen käsityötaide on kyllä elinvoimaista, mutta se on väännetty palvelemaan turistien makua. Kunnat ovat viime vuosien aikana karsineet karulla kädellä koulujaan tiukan talouden ja ikäluokan pienentymisen vuoksi. Tässä skenaariossa Afrikka yhdistyy kokonaisuudeksi, jolla on vahva identiteetti. Niitä kannattaa vaalia etenkin globalisaation aikoihin. Kuva: Juha Sallinen Aina joku iskee Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Sunnuntaina 5.6.2005 . Säästöpaineet ovat kovat, koulun merkitystä muullekin yhteisölle ja asukkaille kuin koululaisille ei välttämättä nähdä. Ykspihlajaan tulee Kokkolan Suurteollisuusalue, jonka kehittämiseen ja markkinointiin taustatukea antaa omalta osaltaan ja luonnollisesti myös kaupunki. Tiina Ojutkangas Säästöjä juhlan keskellä Kokkolassa juhlittiin koulujen päättäjäisiä satojen tuhansien muiden lasten ja nuorten tapaan. Lähikoulu on sellainen kasvuympäristö, jossa lapsi voi turvallisesti harjoitella taitojaan, opettajat ja vanhemmat kohdata. kansa ei usko siihen Eurooppaan, jota eliitti sille tarjoaa. Melkein aina koulujen lakkauttaminen herättää voimakkaita tunteita ja vastustusta. Uusi valtionapua lisäävä tekijä olisi vieraskielisten oppilaiden määrä koulussa. LEHTIKUVA / REUTERS/Finbarr O'Reilly T uhansien koululaisten juhliessa eilen päättäjäisiään julkistettiin uusi tutkimus koulusäästöjen tehokkuudesta. Keskuksen johtava ekonomisti on laskenut, että viiden viime vuoden aikana Suomessa on lakkautettu 565 lähinnä ala-asteen koulua. Venettä vain puuttuu. "Unohdettu maanosa" -nimitys ei enää pidä paikkaansa. Vaikka olen itsekin blondi, uskon ymmärtäväni, että huuhaajulkisuus ei ole kannattanut kuin Matti Nykäselle – mutta ei varsinkaan hänelle, kirjoittaa Seija Sartti. Samaan aikaan perusopetuksen menot ovat kasvaneet. LASTENTARHA-lehti on tyytyväinen uudesta ammattietiikkakirjasta. Melko varmaa on sekin, että säihin emme voi paljoa vaikuttaa. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan kulttuuritoimituksen osaaikainen esimies. Kahdesta suuresta, Outokummusta ja Kemirasta on vain muistot jäljellä. "Ansaan jääneet leijonat" on YK:n kehitysrahaston UNDP:n ensimmäinen, vuoteen 2025 ulottuva visio. Helppo hankkia, sillä lisävarusteet olin sinisilmäisyydessäni luvannut maksaa. Siirrytäänpä kesäpuuhiin. Visioista yksi on varauksettoman myönteinen, pari sisältää myönteisiä aineksia ja loput ovat pessimistisiä. Afrikan tilanteeseen on vuosituhannen vaihteesta lähtien kiinnitetty runsaasti huomiota. Kehitys tarkoittaa vapautta kaikille. Toisaalta on myös ajateltava "pienesti": täytyy hajauttaa hallintoa sekä arvostaa oman identiteetin, yhteisön ja kulttuurin ainutlaatuisuutta. Ehkä sattumassa on symboliikkaa, kun toisen maailmansodan maailmansodan päättymisestä on juuri kulunut 60 vuotta. Pikkuväen kanssa kylväminen sujuu taas kuin leikiten. Afrikan arvostetuimpiin kuuluvassa CSIR-tutkimuslaitoksessa Karurin vastuulla ovat julkisen sektorin palvelujen, kuten koulutuksen ja terveydenhuollon, kehittäminen. KESKIPOHJANMAA 10 Suurteollisuus näyttää mallia Kokkolalainen suurteollisuus on kokenut viime vuosina lähes täydellisen muodonmuutoksen. – Etelä-Afrikassakin on alettu huomata, että lapset eivät kohta enää osaa omaa kieltään. Varattiin siis, kävikin tuuri, viimeinen paikka. Ympäristön tila huononee. Olen samaan aikaan uhri ja etuoikeutettu, tunnustaa Karuri, 31, joka lähti 17-vuotiaana Yhdysvaltoihin opiskelemaan. Suomen eri koulumuodot ovat menestyneet varsin hyvin kansainvälisissä vertailuissa. Hallituksen on tarkoitus antaa vielä ennen juhannusta eduskunnalle esitys uudistuksesta. Esimerkiksi kolme eri tutkimuslaitosta on laatinut yhteensä 12 tulevaisuudenkuvaa maanosalle. Kokeehan ja näkeehän sen itsekukin pistämällä nenänsä ulos. Biodiversiteetistä puhutaan tuotteistamisen hengessä, vaikka kyse on kokonaisuuksista. Päätypenkissä ei enää näyttäisi versovan kuin keisarinkruunu ja voikukat. Se kertoo Afrikasta, joka arvostaa omaa perintöään ja yhdistää sen tieteellisen järjen kanssa. Karuri kysyy. Missä välissä nuoret ehtivät oppia sen sosiaalisen elämän mallin, jonka pohjalta he osaavat perustaa oikein perheen tai osallistua myös yhteisten yhteiskunnallisten asioiden hoitoon. Koulujen lukuvuosi päättyy puolustusvoimain lippujuhlan päivänä. Karurin oman tutkimusinstituutin CSIR:n eteläiselle Afrikalle luomat skenaariot korostavat globaalien talousvoimien ja yksityissektorin merkitystä. Heittelemme erilaisia kukansiemeniä laajassa kaaressa sinne tänne kirjava kukkameri silmissä väikkyen. Koska muistissani on taannoinen perheen venehankinta, jonka varusteisiin, siis pelkkään ankkuriköyteen, ankkuriin, äyskäriin, liiveihin, kellukkeisiin, karttaan, kompassiin, lyhtyyn ja laivakelloon (mitä silläkin oli virkaa) onnistuivat upottamaan satoja markkoja. Raha ratkaisee silloinkin, kun olisi viisasta miettiä pedagogista, yhteisöllistä tai sosiaalista näkökulmaa. Mikä tuli todistetuksi. Pienten koulujen lakkauttaminen vauhdittuu, jos parhaillaan virkamiesvalmistelussa oleva valtionosuusuudistuksen ensimmäinen vaihe toteutuu. Niin oli tarkoituskin sillä lapsen äänen kuulumattomuus yhteiskunnassa on niiden kaikkien yhteinen huoli, jotka näkevät työssään lapsen ja perheiden arkipäivää. Ja jos on pakko. Niin tähänkin. Afrikassa on ainutlaatuisuutta, jota on vaikea määritellä, hän sanoo. Muutokset tulisivat voimaan ensi vuonna. Ihmisiä kielen menetys huolestuttaa, mutta virallisia koulujärjestelmiä ei pyritä muuttamaan. Onnellista murroksessa on, että uudet yritykset ovat kautta linjan menestyneet ainakin hyvin ellei erinomaisesti. – Miten me osaisimme arvostaa leijoniamme, kun emme edes näe niitä. Jouko Pensaari RAIJA PELTTARI. Karuri kertoo jo lapsesta saaneensa tyypillisen urbaanin afrikkalaisen koulutuksen, mikä tarkoittaa englanninkielistä ja brittiläistä koulujärjestelmää. Valtionosuuden laskentaperusteisiin on tulossa muutos, jonka mukaan kunta ei saisi enää ylimääräistä rahaa useiden pienten koulujen ylläpidosta. Tietysti jos nauttii... Pikkukouluja tuettaisiin uudistuksen jälkeenkin saaristokunnissa ja erittäin harvaan asutuilla seuduilla. Hänen mukaansa afrikkalaisilla on hyvin vähän syitä olla ylpeitä afrikkalaisuudestaan. Talouskasvu hallitsee asialistaa, mutta siitä hyötyvät vain alueen "isot kissat", kuten taloudellisesti vahvat Etelä-Afrikka ja Botswana. Katri Simonen (IPS) Afrikan ainutlaatuisuus palvelemaan kehitystä Senegalilaispoika keinuu huolettomasti kalastusveneen narussa. Kouluja on lakkautettu ja lakkautetaan myös Keskipohjanmaan levikkialueella. Kesällä on mukavaa. Johtajien kommenteissa on korostettu, ettei yksi kansanäänestys muuta kehityksen suuntaa, ennenkin on tehty poikkeuksia – kuten Tanskassa. – En voinut saada tietoa taustastani äidinkielelläni kikujulla, koska paikalliskielistä opetusta ei Keniassa ole. Nämä huolenaiheet tulisi päättäjien muistaa, kun päätöksiä tehdään. Rahat on syytä käyttää opetuksen sisältöön seinien sijasta, jos valita täytyy. Tutkinnot ja tittelit ovat sinänsä hyviä, mutta takaavatko ne vielä onnistumista elämässä, jos aika on mennyt pelkkiin ammattiopintoihin. Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa tehtävä koulusäästöjen hyötyjä selvittävä tutkimus valmistuu loppukesällä. Suvivirsi kuuluu koulujen kevätjuhliin eikä sen laulaminen loukkaa ketään. Jokaiseen tarinaan ja pakinaan pitäisi sisältyä opetus, ettei se jäisi pelkäksi sanahelinäksi. Kouluja, joissa ei oikeasti ole riittävästi lapsia tai toimintaedellytyksiä, ei tietenkään kannata ylläpitää. Aitoa huolta luontoon perustuvasta vanhasta tietotaidosta on vähän, Karuri sanoo. Tarkemmin sanottuna puutarhan muokkaukseen ja kylvötöihin. Itse ilmoitin heti kättelyssä, että en osallistuisi sentilläkään hankintakuluihin. Mutta se kertoo päättäjille kansalaisten mielipiteitä, joita ei muuten viitsitä tai haluta kuunnella. Karsiminen yhdessä asiassa, lapsen elämässä, saattaa tuoda kuluja toiselle sektorille esimerkiksi sosiaalipuolella. Sen mukaan Afrikka on tuolloin samassa jamassa kuin nytkin: tuottavuus ja inhimillinen kehitys ovat heikkoja, köyhyys ja velkataakka painavat ja maanosa on maailmantalouden sivuraiteella. On ilahduttavaa, että myös muut päivähoidon työntekijät kuin lastentarhanopettajat ovat huomanneet saavansa tukea työhönsä Lastentarhaopettajaliitossa työstetystä asiakirjasta. Tällä hetkellä ei sitten muu kukoistakaan kuin miniperunapenkit. Säästäminen vaikuttaa välillä hyvin lyhytnäköiseltä
Kalevi Rahkola KOKKOLA Ranska toi toivoa EU:hun Tässäkin lehdessä on kadehdittu paperiliittolaisten palkkoja. Miksi myydä, jos pitää hintaa alhaisena. Unohdettua väestön osaa, yli 50-vuotiaita on Suomessa 1,8 miljoonaa, joista 1,5 miljoonaa voi ostaa cd-äänitteitä. Heidän vapaa-aikansa ja ostovoimansa on suurempi kuin koko muun väestön yhteensä! Musiikkibisnes menetti viimeisen vuosikymmenen aikana varovaisestikin arvioituna 10 miljardia markkaa väärästä hinnoittelusta johtuen. Ensimmäisessä vastauksessa ministeri Liisa Hyssälä totesi vuosi sitten, että seurataan tilannetta ja selvitetään rahoitusmahdollisuuksia. Investointeja tehdään Suomeen jatkossakin, jos vihreät saadaan ruotuun. Ahvenanmaalla on tarkoitus tarjota ilmainen rokote kaikille yli 7-vuotiaille. Turha luulo, että yhtiöt nostavat puun hintaa palkka-alen seurauksena. vanhat klassikot sopivat oikein hyvin kesälukemiseksi. Niinkö pitkällä kehityksessä jo ollaan vai onko kyse tietämättömyydestä. Joel Vähäkainu, KOKKOLA – Nokian toimitusjohtaja. Kirjallisuus ja lukeminen ovat niitä asioita, joita voi yleensäkin harrastaa vuodenajasta riippumatta. Jos omistajalle jäävä kate hinnanalennuksen myötä pienenisi, se olisi uhka näiden yhtiöiden valta-asemalle. Jos meitä halutaan EU:sta valistaa tosi tiedolla, niin kysyttäköön esimerkiksi kelpo komissaariltamme Olli Rheniltä. Musiikin alalla samankaltainen kehitys löi itsensä läpi huomattavan aikaisessa vaiheessa, nimittäin jo 1990-luvun alkupuolella cd-äänite oli jo todellinen vaihtoehto perinteiselle vinyylilevylle. Cd ylivoimaisine ominaisuuksineen teki ensi kertaa äänilevyn yli satavuotisen historian aikana mahdolliseksi saattaa musiikki jokaisen ihmisen ulottuville. Miksi sitten levyjen myyntiä ei haluta lisätä hintoja alentamalla, sehän näyttäisi ratkaisevan kaikkien osapuolten ongelmat. Ei siisi mikään ihme, että musiikkiteollisuudella menee todella huonosti. Veikko Tiitto OULUNSALO Musiikkibisnes kuopassa Nykyisin cd-äänitteen valmistuskustannukset ovat vain neljäsosa taannoisen vinyylilevyn kustannuksista, ja siitä huolimatta uuden levyn myyntihinnan taso edelleen on samaa luokkaa, noin 20 euroa. Onneksi kesälläkin ovat monet kirjastot (Ullavassakin) auki, joten mahdollisuudet lukemiselle ovat lähes rajattomat. Mikä sinusta tulee isona. Lisäksi musiikkiäänitteiden myyntiä hidastaa liikevaihtovero, jonka suuruus on 22 %, kun taas esim. Ennakkoon voi jopa latautua odottamaan jotakin mielenkiintoista, puhuttelevaa kirjaa, kuten vaikka ensi syyskuun alussa ilmestyvää Hannu Salaman Elämän opetuslapsia -romaanisarjan neljättä osaa. Paperitehtaissa pidetään yllä tasa-arvoa miesten ja naisten välillä myös palkoissa. Ja kuten gallupkin kertoi, yhtä ainoaa oikeaa vastausta ei löydy. Näinhän asia järjen mukaan kuuluisi olla. Jos nämä eivät miellytä, niin miksipäs ei nuorten lupaavien kirjailijoidenkin kirjoja voi ottaa hyvällä syyllä luettavaksi. Miltä tuntuisi samalla kun käyt kaupassa, käväistä musiikkiosastolla ja ottaa mukaan suosikkiartistisi uunituore cd kymmenellä eurolla tai jopa huomattavasti alle sen. Silloin saattaisi jopa Suomen oma kansallinen äänitetuotanto muodostua vakavaksi uhaksi, syntyisi muinaisen Love Recordsin kaltaisia pientuottajia, jotka osaisivat edistää ja kaupallisesti hyödyntää myös musiikin taiteellisia ja kansallisia arvoja. Oma kokemukseni oli toisenlainen. Muiden riskialueiden asukkaille ei anneta tukea. Joku on todennut viihdealasta, että ei ole koskaan nähnyt näin paljon rahaa näin osaamattomissa käsissä. Enimmäispituus nimellä noin 4000 (vajaa kaksi A4-liuskaa) ja nimimerkillä noin 1500-2000 merkkiä (vajaa liuska). Suomen kansankaan ei tarvitsisi sietää mitä tahansa, mutta me puramme pahan olomme sisään päin ja sairastutamme itseämme suotta. kultaja platinalevyyn oikeuttavaa myyntirajaa jouduttiin Suomessa tänä aikana laskemaan kaksi peräti kertaa, vuosina 1994 ja 2001. Jotkut ovat sanoneet, että kesällä tulee luetuksi "kevyempää" kirjallisuutta. Perustuslakiäänestyksen torjuminen ei osoita demokratiaa, mutta kansanäänestyksen puoltaminen erityisesti perustuslain puolesta on jo demokratian irvikuvaa. Miksi tv:n pitää pyytää lausuntoa professori Esko Antolalta kaikesta mahdollisesta EU:ta koskevasta. Sama tilanne on radiossa, jopa Yleisradio on omaksunut monikansallisten levy-yhtiöiden ilmaisen mainoskanavan roolin: samaa uutta massatuotetta, ns. – Minusta tulee prosessinhoitaja. Nykyisin kultalevyraja maassamme on niinkin alhainen kuin 15 000 kpl. Menen kauppiksessa toiselle luokalle. Sinapin siemenestä on kasvanut ja alati kasvaa mammuttimainen byrokraattinen epäsikiömutantti omine tavoiteltavine sotajoukkoineen markkinoitaan suojaamaan. Tottelevaisia "ekaluokkalaisia". Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Ammattikuvaa en vielä tiedä, mutta jotakin kaupan alalla. Saara Haanpää ja Josefiina Sabel, KOKKOLA – En ole vielä ihan varma, mutta haaveena on aina ollut liikunnan opettajan ammatti. Musiikkibisneksellä oli silloin todellinen näytön paikka. 11 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 8272 356 FAKSI: (06) 8220 208, SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIMIELIPITEET: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Kirjoittaja on kokkolalainen kansanedustaja (kd.). EU-myötäilijänä Suomi on vähätellyt perustuslain merkitystä joka hallituksen näkemyksen mukaan aiheuttaa vain vähäisiä muutoksia nykytilaan. Tämä kanta merkitsee käytännössä sitä, että viranomainen asettaa kansalaiset eri asemaan. Samalla tapahtui kansantaloudessa kasvu, jonka ansiosta ostovoima nousi 35 %. Tätä kansalaiset odottavat poliitikoilta ja viranomaisilta. Ranskalaiset ovat kertakaikkisen kyllästyneitä työttömyyden lisääntymiseen, johtajien tyhjiin lupauksiin, sosiaaliturvan jatkuvaan heikentämiseen. Olen ottanut tämä asian esille eduskunnassa niin kirjallisen kuin suullisen kysymyksen muodossa. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Haluaako Suomen kansa lahjoittaa 800 000 euroa ulkomaille. Jos palkkoja pudotettaisiin vaikkapa 1 miljardin euron verran, mihin tämä miljardi sitten joutuisi. Kansanterveyslaitos ja muut viranomaiset suosittavat rokotteen hankkimista omaan laskuun. Kansanvaltaa ei voi koskaan väheksyä. Onko siivoojan työ halveksittavaa. Voihan puusta tehdä muutakin kuin sellua. Tanskalaiset jalostavat puun paljon pidemmälle kuin täällä Suomessa. Miksi jatkaa itsepetosta. Nykyisin cd-äänitteen valmistuskustannukset ovat vain neljäsosa taannoisen vinyylilevyn kustannuksista, ja siitä huolimatta uuden levyn myyntihinnan taso edelleen on samaa luokkaa, noin 20 euroa. Sinimailanen KOKKOLA Tervettä mielenilmausta Aina silloin tällöin kuulee valitettavan, kuinka sairaaloissa tai niiden päivystyksissä on saanut istua ja odottaa väsyksiin saakka. Tykkään liikunnasta, joten ammatti olisi varmasti kiva, Haanpää pohtii. Puun hinta nousee, jos siitä tulee pula! Paperiliittolaiset eivät myy pääomaansa ilmaiseksi (pääoma=maailman paras ammattitaito). Erityisesti kiitän Mikko Karvosta, Jarmo Leppästä ja Erja Kålaa, muitakaan unohtamatta. Kesällä on yleensä ns. Ninhän siinä kävisi. Heille tarjoutui hyvä sauma näyttää mielensä tässä kansanäänestyksessä. Se on ennakkotietojen mukaan raju kannanotto Suomen nykyisestä poliittisesta ilmapiiristä ja samalla rakkaudentunnustus. luppoaikaa, jolloin voi ottaa vaikka hyvän kirjan käteen luettavaksi. Luulo-osastolla sitten jokainen luulee mielikuvituksensa puitteissa (aamu-TV1 2.6. Kaikki eivät todellakaan murehdi Ranskan äänestystulosta, kuten uutisista on voinut päätellä. Kun mitään ei tapahtunut, uudistin noin kuukausi sitten tuon kirjallisen kysymyksen. Kansaan ei luoteta ymmärrettävästä syystä. Mutta samaan hengenvetoon voi todeta, että esim. Nyt jo on kuulunut parku, etteivät verotulot riitä maksuihin, kun paperiliittolaiset ovat joutuneet olemaan kolme viikkoa palkatta työnantajan julistaman työsulun vuoksi. Amatöörimäinen ja siksi kätensä katkaissut räystäsmaalari sai Keski-Pohjanmaan keskussairaalan enpossa ja röntgenosastolla erittäin nopeasti ammattitaitoista ja erinomaista hoitoa maanantaina 30.5. Silloin on ainakin hyvä palkka, Kainu sanoo. Paperin palkkoina rahat menevät täällä Suomessa valtiolle ja kunnille veroina ja yksityisyrityksiin esim. Jos perustuslaki on vähämerkityksellinen, miksi sitten murehtia Ranskan äänestystulosta ja lain kohtaloa. Kristillisdemokraatit ovat tähän huutoon vastanneet ja tehneet kuntatasolla valtuustoaloitteita tavoitteen saavuttamiseksi. Kuva: Juha Sallinen Eläköön Ranska, eläköön vapaa Eurooppa ja Suomi! Ranska teki sen mitä tiedettiin odottaa ja toivoa aidon vallankumouksen perinteiden velvoittamana ketään nöyristelemättä ja mielivaltaan alistumatta. partureille, kauppoihin ja muihin toimintoihin. Niitä voi olla vaikka Fedor Dostojevskin kuuluisat klassikot tai toisaalta Pentti Haanpään kirjat. Pelkkä ajatuskin talousmahdista tai suurvallasta on jo lähtökohdiltaan sairas. Vähävaraiselle monilapsiselle perheelle tämä kustannus, noin 100 euroa perheenjäsentä kohden, muodostaa kuitenkin todellisen esteen. Politiikka on ollut paitsi tuomittavaa ja eettisesi kyseenalaista erittäin lyhytnäköistä. Jos sähko pitää tuottaa sian paskalla, risuja polttamalla ja tuulivoimalla, takaan, ettei Suomeen kannata investoida. Onko se tuomittavaa. Jos palkkasäästö metsäteollisuudessa olisi miljardi, niin sehän tulisi näkymään metsäyhtiöiden tuloksessa puhtaana voittona. Linda Rasmus, KOKKOLA – Minusta tulee merkonomi. Tällainen on mitä terveintä käytöstä. Varsinkin maalaus ja laatoitus on mukavaa, Sinivirta toteaa. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Asia sinänsä on kestäisikö kansa painostusta ja pelottelua Ranskan tavoin. Tuo kuvaa hyvin musiikkibisneksen nykytilaa. Demokratiaa ei liioin osoita EUjohdon ja valtion päämiesten vakuuttelu Hollannin tyrmäävän äänestystuloksen jälkeenkin, että perustuslain toteuttamista jatketaan muuttumattomana entiseen tapaan. Vastaavalla myynnillä elintarvikekauppias katselisi jo vahvaa puunoksaa. Simo Kattilakoski KOKKOLA Nopeaa ja hyvää hoitoa T ultaessa 2000-luvulle oli uusi digitaalitekniikka jo vakiintunut osaksi normaalia arkipäivää. Eduskunnassa ja monissa yrityksissä tämä tarve onkin tiedostettu, ja työnantaja suosittelee palkkalistalla oleville rokotuksen hankkimista työnantajan laskuun. Mitä yhtiöt tekevät miljardin ylimääräisellä voitolla. Se on selvä asia, jota olen halunnut melkein pienestä asti. Kilpailukyvyn nimissä Suomi on ajautunut sopeutujan osaan kansallisista eduista kiinni pitämättä tai kykenemättä pitämään kiinni enempää EU:ssa kuin globalisaation kurimuksessa. Kirjoituksia ei palauteta. Metsänomistajat parkuvat puun alhaisia hintoja ja luulevat, että puun hinta nousee, jos palkkoja lasketaan. tietoliikenne, kotimikrot, kännykkä, internet ja sähköposti ovat niin tuttuja, että nuori sukupolvi jo ihmettelee, miten ilman niitä on ennen pärjättykään. Jarmo Rintala ULLAVA Kesälukeminen rentouttaa Erikoisena spesialiteettina voidaan pitää mutu-tiedon jakoa EU:sta sivistyneelle Suomen kansalle. Ovatko siivoojat alempiarvoisia kuin opettajat tai lääkärit. Saman aikaisesti cd-formaatti oli lyönyt itsensä lopullisesti läpi. Levyä siis olisi vara välillä vaihtaakin. Suomessa sellua keitetään kunnes koneet on saatu poistoina muutettua taas rahaksi. – Todennäköisesti lastenhoitaja. Perustuslaki joutaa haudattavaksi. Näin ei kuitenkaan käynyt, esim. Paperityöntekijä KALAJOKI Palkkasäästö menisi yhtiövoittoihin. Olen tavannut riittävän monta punkkien pureman invalidisoimaa henkilöä, joten se on saanut minut vakuuttuneeksi. Se on kiinnostava ala. Kenelläkään ei näin ollen ole vara levyjä ostaa eikä keski-ikäiselle väestölle ole myöskään sopivaa tarjontaa. Puhumattakaan siitä, mitä musiikin esittäjät ja tekijät ovat menettäneet ja menettävät koko ajan piraattikaupan ja laittoman internet-imuroinnin seurauksena. Suomenkin tulisi olla tyytyväinen ja herätyshuudosta itse asiassa myös EU:n, niin keinotekoinen luomus – hyvine puolineenkin – kuin yhteisö onkin tai juuri siksi. Haettakoon syitä perustuslain torjumiseen läheltä tai kaukaa, kaikkeen ja kaikilla on aina syynsä. Turha pelotella Kiina-ilmiöllä. Jakavat sen tietenkin osinkoina vuoden loputtua osakkeenomistajille, joista ovatkin 80 % ulkomailla. Kuitenkaan musiikin alalla ei digitalisoitumisen myötä toteutunut sama vapautuminen kuin tietoliikenteen alalla. Ei muuta kuin kaikki lukemaan ikään sukupuoleen ja muuhun sellaiseen katsomatta. Myös internet-laajakaistayhteys edullisine hintoineen alkaa olla todellinen vaihtoehto vanhalle modeemille. Vakuuttelu ei enää vakuuta, perustuslain toteutuminen ei ole enää mahdollistakaan uusintaäänestyksistä puhumattakaan. 'hittiä' työnnetään tulemaan joka välissä, vaikka äänilevymusiikkia on tehty jo yli sata vuotta. Juho Kaustinen, Olli Kainu ja Pasi Sinivirta, KOKKOLA – Haluan kirvesmieheksi, koska isäkin tekee rakennushommia, Kaustinen tietää. Suomessahan tämä ei onnistu, mehän olemme tottuneet olemaan aina jonkun orjia, joko Ruotsin tai Venäjän. Ranskalaiset eivät halunneet enää lisää kärsimystä. Mitä pahaa on, jos paperiliittolainen siivooja saa samaa palkkaa kuin opettajat. Epätietoisuutta aiheuttavaa ja hämäävää Suomen tavoite ja politiikka joka tapauksessa on. Silti rokottamiselle ei tarjota minkäänlaista taloudellista tukea alueemme asukkaille. Valta ja kilpailu alistaa aina muita ja aiheuttaa ympäristötuhoja, mikä ilmenee EU:n sisälläkin epäterveellä ja vinoutuneella tavalla. Kuitenkin äänitteiden hinnan pudottaminen liikevaihtoveroa alentamalla olisi tässä vaiheessa väärin, koska siten annettaisiin vain hyväksyntä monikansallisten yhtiöiden toiminnalle. Gallup Mielenkiintoisessa gallupissa (Kp 1.6.) tiedusteltiin eri henkilöiltä lukutottumuksia lähinnä kesää silmälläpitäen. – Aion opiskella pintakäsittelijäksi. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Sunnuntaina 5.6.2005 lyhyet P unkkikauhua ei pidä lietsoa, muttei saa myöskään olla varoittamatta punkkien riskistä omalla alueellamme. Perustuslakiäänestyksen epääminen vain lisää epäilyjä. Nykyään uuden levyn hinnassa on kuitenkin toinen puoli liikaa. He haluavat itse päättää asioistaan. Yksi syy, eikä suinkaan vähäisin on se, että nykyään Suomessa äänilevyjen myynti on keskittynyt monikansallisille yhtiöille. Toki eri kirjayhtiöistäkin tulee kesällä markkinoille uusia kirjoja. Jotain pitää tehdä! Se jotain on suojan hankkiminen rokotuksen kautta. Helsingin yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan Kokkolan seudun punkit levittävät kaikkein aggressiivisimman viruksen. Vastaukset eivät ole sen kummempia kuin aikaansa seuraavan lukutaitoisen suomalaisen jo tietämät. kirjallisuudella se on 8 %. Ymmärrän hyvin, että yleinen rokottaminen punkkien levittämää puutiaiskuumetta vastaan on kustannuksiltaan suuri menoerä ja että tällaiselle rahasummalle löytyisi paljonkin kilpailevia terveysprojekteja. Silloinhan alalle syntyisi myös tervettä kilpailua, mutta juuri tätä ei haluta. Mutta politiikassakin on runsaasti muita vaihtoehtoja kuin "kaikki tai ei mitään." Täytyy olla mahdollista keksiä ratkaisu, joka antaa kaikille riskiryhmään kuluville suojan ja jonka hinta ei muodostu kenellekään esteeksi. Vain ahvenanmaalaiset voivat tulla tuen piiriin. Punkkivaara on todellinen BJARNE KALLIS Teksti: Kaisa Hahto Kuvat: Juha Sallinen Noora Raudaskoski, KOKKOLA – Eläinlääkäri, koska tykkään eläimistä. Olen ollut koko elämäni tekemisissä lasten kanssa ja pidän lapsista kovasti, Sabel sanoo. 1990-luvun alun laman jälkeen, vuodesta 1993 lähtien kymmenen seuraavan vuoden aikana cd-soittimien määrä Suomessa lisääntyi 600 %. Nyt sen hedelmä näkyi ei-puolen voittaessa Ranskassa ja Hollannissa. Ohjeet Nimi, osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin, sähköposteihin ja tekstiviesteihin. Eduskunnasta KESKIPOHJANMAA . ). Nyt vastaus oli tylympi. Siis maassa, jossa on melkein neljä miljoonaa cd-soitinta, soitin käytössään lähes jokaisella asukkaalla. Mm. Martti Haikonen KOKKOLA Mutu-tietoa EU:sta Euroopan maiden johtajat EU:n myötävaikutuksella ovat menneet liian pitkälle omien maidensa kansalaisten elämän kurjistamispolitiikassa. Olisi ainakin hyvä palkka. Kultalevyn juhlimiseen näyttää olevan aihetta 4,3 promillen markkinapotentiaalilla
Antti-Pekka on ehtinyt tietokoneelle piirtelemään pientä sinistä miestä ja hetkessä puoli luokkaa on kokoontunut hänen ympärilleen ihailemaan. Hänen mukaansa pojat kypsyvät usein tyttöjä hitaammin ja leikkiminen kiinnostaa enemmän kuin koulu. Joku ehtii rumpusetin lautasen luo ja toinen teroittaa minikynän salaa pulpetin kannen alla olevaan astiaan. Emmi Nissi (KP) . – Lähellä ei ole toista samanlaista luokkaa, joten työ on paljon yksin puurtamista. Esimerkiksi käyty teatterissa ja kasvatettu nuijapäitä. Starttiluokan opettamisesta hän on pitänyt, mutta vaihtelu virkistää aina. – Onneks pääsee pois täältä, uhoaa Jani. Halkokarin starttiluokkalaiset odottavat malttamattomina viimeisen tunnin herkkuhetkeä ja elämänsä ensimmäisen kesäloman alkamista. Ne ovat olleet vuoden aikana niin suosittuja, että opettaja joutui takavarikoimaan ainakin Marcuksen minikynäsetin kahden viikon ajaksi. Tarkoitus on valmentaa esimerkiksi vilkas tai loppuvuodesta syntynyt lapsi siirtymään ensimmäiselle luokalle. – Moni on vuoden aikana oppinut lukemaan tai uimaan ja monen motoriikka on kehittynyt huimasti. Vuoden yhdessäolon jälkeen luokan 12 oppilasta hajaantuvat ensi syksynä ykkösluokalle kuuteen eri kouluun. Osa pojista ei syksyllä suostunut menemään lähellekään kiipeilytelinettä, mutta nyt ei malteta tulla alas kellojen soidessa. – Ei mulle ainakaan tuu yhtään ikävä ketään. Ero Halkokarin starttiluokkalaisista on erityisopettaja Pirjo Urpilaiselle jo viides. Kesällä Urpilainen aikoo rentoutua niin hyvin kuin perheen äiti vaan voi. – Ei me olla kissoja, me vaan leikitään semmoisia, valistavat pojat opettajaa. Vuoden aikana ei saa kiintyä liikaa Marcuksen ja Janin minikynäkokoelmat ovat luokan parhaat. Sunnuntaina 5.6.2005 13 Viikonvaihde Yhteystiedot Viikonvaihdesivujen tuottaja: Tiina Ojutkangas (06) 827 2312 Sähköposti: tiina.ojutkangas@kpk.fi Emmi Nissi KOKKOLA (KP) K ouluvuoden viimeinen päivä on täynnä latautunutta energiaa. Mukautetun luokan lapsilla sen sijaan on oppimisvaikeuksia ja siellä noudatetaan yleistä opetussuunnitelmaa, joka mukautetaan jokaisen lapsen omien kykyjen mukaan. Erityisopettaja vaihtaa itsekin koulua Starttiluokan opettaja valmentautuu kesällä uuteen työhön.. Kuvat: Jukka Lehojärvi Halkokarin starttiluokka vuoden viimeisenä koulupäivänä. Pienluokat, kuten Urpilaisen starttiluokkakin, ovat yleensä poikavaltaisia. Ero ei vielä toistaiseksi tunnu pahalta. Leikin ilo näkyy vieläkin luokan korkeassa energiatasossa. Opettajan työssä suurin rikkaus on se, että voi keskustella ja suunnitella yhdessä rinnakkaisluokkien opettajien kanssa. Starttiluokan jokaiselle lapselle tehdään aina oma oppimissuunnitelma. – Kesällä tulee ikävä ainakin valmista ruokaa, nauraa Urpilainen. Starttiluokka on vuoden kestävä valmennus, jonka tarkoituksena on oppia toimimaan yhdessä muiden kanssa. – Opettajalla ei oikein ole mahdollisuutta kunnon urakehitykseen, joten ainoa mahdollisuus on vaihtaa aina välillä ympäristöä, naurahtaa Urpilainen. Starttiluokkalaisten suurimmat aarteet eli minikynät löytyvät lähes jokaisen lapsen penaalista. Sitä ei saa enää teroitettuakaan! mainostaa Jani. – Mulla on varmasti Kokkolan pienin kynä. kysyy tarkkaavaisin, joka huomaa opettajan nojaavan pianoon. Minikynät takavarikkoon Opettaja Urpilainen pitää liikunnan ja kädentaitojen opettamista kaikkein tärkeimpänä. – Parasta on, kun ei enää tarvi tulla kouluun, paljastaa Janette. – Nämä on kyllä kuin kemiallinen reaktio, hymähtää starttiluokan avustaja Riitta Bergroth. Ja että syksyllä sitten odottaa oma koulu. Tuleva koulu ei jännitä Urpilainen uskoo, ettei yhdellekään starttiluokkalaisella ole korkeaa kynnystä mennä uuteen kouluun syksyllä. Moni on vuoden aikana oppinut lukemaan tai uimaan ja monen motoriikka on kehittynyt huimasti. Marcus taas on kuullut, että Mäntykankaan koulussa on kivaa välitunneilla. – Eikä mua jännittäis mennä ykköselle, vaikka tulisin suoraan eskarista, huudahtaa Joel. Hänen mukaansa lapset tietävät, että starttiluokalla ollaan vain käymässä ja sieltä lähdetään pian pois. Kesälomalle jääminen on haikeaa joka vuosi, vaikka Urpilainen pyrkii siihen, etteivät lapset kiintyisi vuoden aikana opettajaan tai luokkakavereihin liikaa. Osa pojista ei syksyllä suostunut menemään lähellekään kiipeilytelinettä, mutta nyt ei malteta tulla alas kellojen soidessa. Kemiallinen reaktio hajoaa Roope roikkuu "ilman kahta kättä". Opettaja Pirjo Urpilainen muistuttaa lapsia, ettei soittimiin saa koskea. Luokan seinät on jo riisuttu piirustuksista ja musiikkiluokan kanteleet ja rummut tuotu tilalle. Sitten hän muistaa, että syksyllähän se vasta alkaakin. – Pitkällä kynällä olis vaikea kirjoittaa, nyt kun ollaan niin kauan kirjoitettu näillä pienillä, kertoo Marcus ja esittelee sormiensa välissä olevaa lähes näkymättömän pientä kynää. – Miks aikuiset saa koskea, mutta lapset ei. Syksy tuo muutoksia myös Urpilaisen omaan elämään, sillä hän vaihtaa starttiluokan Koivuhaan koulun mukautettuun luokkaan. Urpilainen kääntää katseensa vasemmalle ja lattialla pulpetin alla konttaaviin poikiin. KESKIPOHJANMAA . Ainakaan Jesseä muutos ei pelota, sillä hän kertoo tuntevansa jokaisen oman luokkalaisensa Ykspihlajan koulussa. – Korostan lapsille alusta lähtien, että tänne tullaan vain käymään. Lomailun lisäksi pitää opiskella hieman syksyn uutta työtä varten. Rivien välistä voi kuitenkin aistia pientä haikeutta, sillä moni on löytänyt vuoden aikana ystävän ja yhdessä on ehditty tehdä monenlaista. Suunnitelmissa on ainakin iltatähden rippijuhlat, pyöräilyä ja melontaa. Ekaluokka nimittäin. Ainakaan opettajaa, vannoo Roope
Instituutioina voidaan ymmärtää erilaiset järjestelmät, joiden avulla asioita hoidetaan tai vaikkapa muodolliset tavat ja vakiintuneet säännöt. Sen jälkeen tuli muun muassa torpparivapaus ja asutustoiminta laajeni. "Anoppini aikoo laittaa häihin kansallispuvun, jossa on mm. Tuolloiset suurmiehet ajankohtaistivat mennyttä. Luonnollisesti suuria historiallisia tapahtumia ovat olleet esimerkiksi vuoden 1918 sota ja toinen maailmansota. Suuria ja pieniä linjoja Yhteiskunnallinen sarja koostuu yhdeksästä näkökulmasta suomalaiseen ja osin ympäröiväänkin yhteiskuntaan, eri alojen asiantuntijoiden haastatteluina. Ei meitä olisi ilman niitä, poliittisen historian professori Pauli Kettunen Helsingin yliopistosta toteaa. Nyt jo mopo riistäytynyt käsistä niin, että olen päättänyt värit, viinit, vieraat, puvun, paikan, musiikin..." Jos ja kun häistä on päästy yhteisymmärrykseen, alkaa järjestelyvaihe, joka harvoin sujuu ongelmitta. Päätöksenteossa tappiolle jääneen ääni kuuluu siten myös aina taustavoimana. "Minulla häät kovasti mielessä pyörivät enkä ole sulhoa saanut päivämäärää päättämään... Rauhansopimuksen kunniaksi on määrä vihkiä perheiden nuorimmaiset. Globaalissa maailmassa kansalliseen politiikkaan rajoittuva päätöksenteko on murenemassa. – Keskeisiä meitä määrittäviä seikkoja ovat identiteetti ja instituutiot. Kuvat: Mauri Ratilainen/com.pic Anita Salmi (KP) – Ei mielestäni minkään maan historiassa, kuten Suomenkaan, voida yksiselitteisesti todeta joitain isoja asioita, jotka olisivat vaikuttaneet käänteen tekevästi suuntaan tai toiseen. Taustavirtauksina vaikuttivat keskieurooppalainen kansallisromanttinen ja toisaalta valistuksen aika. Niin ikään aiemmat traditiot vaikuttivat. Mukana juonessa on paha velho (bestman) joka on salaa myös ihastunut morsiameen ja suunnitteleekin hyökkäyksen juhlapaikalle tarkoituksenaan ryöstää morsian itselleen. 14 Viikonvaihde Sunnuntaina 5.6.2005 . Katolisissa maissa oli sen sijaan maallisen ja kirkon vallan välillä isojakin ristiriitoja ja se vaikutti yleisesti valtioiden kehitykseen, Kettunen sanoo. Sortovaltaa käyttävä venäläinen kenraalikuvernööri sai aikaan vastarintaa. Joku on sanonut, että kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov ja rautatiet loivat Suomen. Toisaalta 1960-luvulla Pekka Kuusen kehittämä hyvinvointivaltion suunnitelma oli taustana sille, että pystyttäisiin luomaan hyvä kehä demokratian, talouskasvun ja sosiaalisen tasaisemman jaon välillä. – Kun on ollut paljossa mukana, niin nyt tuntuu mukavalta, kun ei ole hirveästi varsinaista ohjelmaa. Meneekö "imago" pilalle. Toinen tuli neljä vuotta sitten ja toinen tänä keväänä. Hän mainitsee taustalla vaikuttavan valtion ja kirkon suhteen, valtion ja luterilaisen kirkon. Kuva: Pia Räihälä Vuoden 1999 passilla on käyty monta kertaa Espanjassa. Työskenneltyään yli 35 vuotta Kokkolassa Outokummun tehtaalla Lindberg jäi vuoden alusta eläkeputkeen ja muutti tekopitäjäänsä Himangalle. – Nyt etsitään paikkaa vaikkapa sellaisesta näkökulmasta, voiko historia ylipäätään jatkua. Kuka puhuu kansan nimissä. Historiallinen näkökulma on ensimmäinen artikkelikokonaisuus. – Suomi on ollut kuitenkin aika tasainen maa eri mittareilla mitaten. Näin eräällä tavalla turvattiin yhteiskuntarauha, Pauli Kettunen sanoo. Myös turvallisuuspoliittisesti ollaan suurien asioiden äärellä, esimerkiksi YK:n roolista ja tulevaisuudesta puhuttaessa. Hyvä herraonni – vai onni sijainnissa. Samalla passilla Espanjaan suunnistettiin vielä toissa vuonna, mutta viime ja tänä keväänä matka on jäänyt väliin talonrakennuksen vuoksi. Sarja jatkuu kesäkauden. Haettiin menneestä kansakunnan ituja, omaa historiaa, omaa kieltä ja kulttuuria. Ihmisen olemiseen sisältyy kokemuksien ja odotusten peilaaminen ja niiden avulla yritetään hallita erilaisia asioita, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Suomi on EU:n pohjoista periferiaa, jossa on tapahtunut nopea teollinen modernisaatio ja markkinatalouden esiinmarssi Eri alat ovat siihen lähteneet eri vaiheissa. Kommunistien tulo politiikkaan sallittiin ja tulopoliittinen järjestelmä syntyi. Kettunen toteaa pohjoismaisuuden kuuluvan isoihin rakenteisiin suomalaisessa yhteiskunnassa, vaikka kehityskulut ovat olleet erilaiset maiden kesken. Toisen maailmansodan jälkeen oltiin myös tilanteessa, jossa kansan yhtenäisyyden nimissä oli myönnettävä ja tunnustettava ristiriidat ja erilaiset mielipiteet. Arvioitiin sosiaalisen tasoituksen kirvoittavan lisää luovia voimia, niin kuin sitten kävikin. Tarvitaan elementtejä, joilla ratkaista isompia, vaikkapa ympäristöön liittyviä kysymyksiä. Onko kukaan tilannut tai aikeissa tilata hääpöytään kullattua shampanjapulloa, johon saa nimet ja päivämääränkin. Talouspolitiikan osalta ollaan edetty jo varsin pitkälle EU:n puitteissa. Suomessa kuten muissakin Länsi-Euroopan maissa hyvinvointivaltion muodostaminen ja kehittäminen pitkälle oli osin yhteydessä sosialistisen mallin leviämisen pelkoon. Saa viettää normaalielämää ja nukkua yönsä. Niin ikään instituutiot määrittelevät kenellä on valtuutus puhua ja kenen nimissä. "Tausta-asettelu häille on kahden kuningaskunnan poliittisen sodankäynnin päättämiseksi käynnistetyt rauhanneuvottelut, jotka kuningasperheiden lapset ovat saaneet käynnistymään. Puku on mielestäni järkyttävä, enkä tiedä, miten siihen voi kiinnittää esim. Onko muilla samanlaista tilannetta. Onneksi olemme täällä syrjässä, Kettunen huomauttaa. Sama pätee osin turvallisuuspolitiikkaankin. Veikko Lindbergillä ei ole ajokorttia lainkaan, sillä liikkuvainen mies on aina kulkenut mieluummin pyörällä tai jalan kuin moottorivoimin. Aamuja iltalenkeistä pitävät huolen myös kaksi lapsenlapsilta isovanhemmille muuttanutta koiraa. Noin 150 vuotta suomalaisilla on ollut oma kieli ja kulttuuri. Veikko palasi juurilleen – Lähdettiin tänne omaan rauhaan, sanoo Kokkolasta Himangalle muuttanut Veikko Lindberg. Puhuttaessa niin sanotusti kansakunnan tai kansan tiestä tai valinnoista ollaan vikalinjoilla, koska aina kaikkiin ratkaisuihin vaikuttavat ne vaihtoehdot, jotka jäivät toteutumatta. Sunnuntaina mun pitäis bestmaniltä saada viimeistään käsikirjoitus." Kaiken se kestää, kaiken se kärsii. Luonnollisesti ne olivat olleet aiemminkin, mutta tuolloin tuotiin näkyviksi kansakunnan historiallisina ominaisuuksina ja identiteetin rakennuspuina. – Niiden kanssa menee aika, vaikka kyllä niistä on työmaakin! Himanka on nyt erilainen kuin Veikon lapsuusaikoina. Jeps eli tuossa vähän osviittaa tarinasta.. – Tästä syntyi ristiriitoja 1800-luvun lopulla, kun eri ryhmät eli porvaristo ja työväenliike halusivat puhua kansan nimissä, vaikka eivät kumpikaan laajalti sitä edustaneet. Viime elokuussa pystytetyn valmistalon alakerta tuli valmiina, mutta yläkerran, ulkomaalauksen ja pihatöiden kanssa pariskunnalla on riittänyt töitä. – Keskeisiä meitä määrittäviä seikkoja ovat identiteetti ja instituutiot. Niin ikään sattumaa voi olla mukana ja aina tulee tarkoittamattomia seurauksia, professori Pauli Kettunen mainitsee. Ei ollut isoja tiloja, joita sosialisoida. – Nämä kaksi ovat eläneet Ruotsi-Suomessa aika hyvässä symbioosissa aina 1500luvulta 1800-luvun lopulle, jolloin kunnat muodostettiin 1860. – Aina silti kehityksessä tehdään isoja ja pieniä ratkaisuja. Ei tosin häitä, vaan Saksan matkaa." "Mä aloitin tämän hössötyksen jo monta kuukautta sitten, kun mies lipsautti, että on ajatellut joskus kosia. Kai se on niin, että apinan tuntevat kaikki... KESKIPOHJANMAA Siinä välissä Anita Salmi (KP) H istoria on yhteiskunnassamme läsnä, vaikka sitä ei useimmiten tulla ajatelleeksi. – Tykkään tästä elämänrytmistä, kun aikaisemmin oli keskeytymätön kolmivuorotyö. Kaikki ovat olleet agraarisia maita, mutta Suomessa pienviljelytyyppi on ollut vallitsevana. Jos olisimme sijainneet etelämpänä, ei meitä olisi säästetty vaikkapa Berliinin valtaamisessa toisen maailmansodan aikana. Sama pätee kulttuuriin ja identiteettiin eli puhumiseen niin sanotusti kansan nimissä. Eikä Veikko usko ajan tulevan pitkäksi senkään jälkeen, kun talo on viimeistä piirua myöten valmis. Liikuntaa harrastan edelleen, ja tässähän on luonto lähellä. Heistä mainittakoon vaikkapa kirjailijat Johan Ludwig Runeberg, Elias Lönnrot ja Zacharias Topelius tai muut yhteiskunnalliset vaikuttajat, kuten Johan Wilhelm Snellman ja Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen. Entä sydämenmuotoista riisiä, joka tuoksuu vaniljalta. Ei meitä olisi ilman niitä, Pia Räihälä HIMANKA (KP) Vuoden 1999 passikuvaa otettaessa Veikko Lindberg oli lähdössä jälleen kerran Espanjaan vaimonsa Anjan kanssa. Hulluna häihin Ilmiö 9 näkökulmaa. Pienviljelijäjärjestelmä syntyi. Aluksi vitsinä heitin miehelle tuon vuoden ja sanoin, että voisi sitten päästä jalkapallon MM-kisoihin häämatkalle. Osakkeissa on vaihtosysteemikin, mutta olemme todenneet, että muita paikkoja on jo nähty aivan kylliksi, Veikko Lindberg kertoo. Toisaalta yhteiskunnalliset erot ovat olleen pienet, ei ole ollut aristokratiaa, kuten monissa muissa Euroopan maissa, joissa kuninkaanja säätyvallalla oli pitkät perinteet. Yhä laajeneva ylikansallinen päätöksenteko vaikuttaa yksittäisiin maihin. Pariskunnalla on Torremolinoksen lähellä lomaosake, jossa vietetään kaksi viikkoa aina toukokuun alussa. Voiko asiasta vihjaista anopille?" Jos hääjuhlalle on vaikea keksiä erillistä teemaa, sivusto ojentaa siihenkin auttavan kätensä. Toisaalta rautatiet yhdistivät eri osat maata, Pauli Kettunen huomauttaa. Näihin ja muihin elämää suurempiin kysymyksiin löytyy vastaus häitä suunnittelevien nettisivustolta naimisiin.info. Ympäristön osalta on tehtävä isoja ratkaisuja, jotka koskettavat koko maailmaa, Kettunen sanoo. – Politiikka ja taloudenpito vaativat laajojen kansanosien hyväksymisen. sininen otsanauha. – Tietysti voidaan kysyä, miksi silloinen sivistyneistö lähti ajamaan suomalaisuuden asiaa. Ei syntynyt sellaista uskottavuutta ja luottamusta kansallisen hallinnon ja kansan kesken, mitä tarvitaan kehitettäessä vakaata valtiota ja sen osa-alueita. Minna Laukka-Oikari (KP) Mistä löytyy hääaiheista vessapaperia. Se ei ole jotain, mikä on jätetty taakse vaan se on meissä. Alettiin viedä kansakunnan projektia. Olen yrittänyt selittää, että olen ihan järkevä tyyppi ja tajuan kyllä jos tilanne on mahdoton häiden kannalta, mutta ei se vaan suostu lupaamaan mitään." "Häät vietetään elokuussa (?) 2006. Usein päätösten vaikutuksia ei tiedetä ennalta, on epävarmoja ja avoimia asioita. Sulho tietenkin sotajoukkoineen sitten lähtee pelastusretkelle ja paha velho saadaan kiinni ja tuomittua tekosistaan. Noh, mies innostui ajatuksesta ja nyt suunnittelee jo asiaa itsekin. Se on kyllä sanonut että kesällä 2007, jos raha-asiat menee hyvin, muttei suostu lyömään lukkoon koska minä kuulemma en enää sitten voi muuttaa suunnitelmia jos jotain yllättävää ilmenee... Toisaalta kehitys on johtanut siihen, että yksittäisten maiden itsesääntelyyn ei voida palata. Onneksi Suomen sijainti on tämä Historia on elämässämme läsnä Pauli Kettunen tähdentää kansakunnan historian sisältävän isoja ja pieniä ratkaisuja, ei voida puhua yhdestä tai kahdesta käänteen tekevästä asiasta. Hän on myös ollut kymmenen vuotta Ykspihlajan Reiman puheenjohtajana ja 12 vuotta Kokkolan liikuntalautakunnassa. Juonta päivään tuo kuitenkin morsiamen äiti, joka ei rauhaa haluaisi vaan on päättänyt estää neuvottelut ja vihkimisen. – Käsiä nousee paljon, mutten minä niitä kaikkia tunne. Suomi kansakuntana on aika nuori. Nyt on hyvä olla. On meillä luonnollisesti köyhiä ja rikkaita alueita, mutta kovin suuria yhteiskunnallisia eroja ei ole ollut. – Ei minulla ollut ajatusta, että palaisin tänne takaisin, mutta vaimo sai sille kannalle! Lähdettiin tänne omaan rauhaan. Tämä johti vuoden 1918 sotaan, seurauksineen ja kompromisseineen. Kansalliseen yhtenäisyyteen liittyvät kysymykset olivat rajujen konfliktien kohteena. – Silloin siellä on kesä jo puhjennut ja parhaimmillaan, toisin kuin täällä. Agraariuudistuksessa muodostettu, varsin tasainen talonpoikaisyhteiskunta, vaikutti puolestaan siihen, että "kansandemokratiaksi" muuttaminen, jota avoimesti myöhemmin ajettiin, ei saanut suurta kannatusta. – Paljon puhutaan suomalaisten hyvästä herraonnesta, mutta luulen, että ei isoissa historian käännekohdissa ihan sen varaan kannata laskea. – Valtiolla on ollut legitiimimpi rooli, siihen on luotettu asioita edistävänä voimana, Pauli Kettunen sanoo. Sivistyneistö ja oppineisto koki suureksi tehtäväkseen uuden kansakunnan luomisen. vieheen. Kettunen mainitsee yhteiskunnassa tarvittavan tasapuolista suhdetta talouden ja politiikan sekä kulttuurin ja identiteetin kesken. – Syntyi isoja ristiriitoja ja katkeruuttakin siitä, kenellä oli oikeus puhua kansan nimissä. Pauli Kettusen mukaan Suomen menestyksen kohdalla ei voida puhua niinkään herraonnesta kuin sijainnista ja kansasta itsestään, sen ominaisuuksista ja traditiosta. Niin metsät kuin ihmisetkin ovat muuttuneet oudon näköisiksi. Joudutaan toimimaan ne huomioiden. Sitaatit ovat lainauksia naimisiin.infon hääfoorumin keskusteluista. Tietysti joku voi pitää sitä hienona, mutta tässä tilanteessa se ei ole..
5) Pidä kiinni oikeuksistasi Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä: Huolehdi, että työnantaja maksaa sinulle lainmukaista palkkaa ja toimii nuorten työntekoa säätelevien lakipykälien puitteissa. Kukaan ei halua ostaa jäätelöä myyjältä, jonka eiliset kajaalit hilseilevät pallon päälle. Jos epäilet väärinkäytöksiä, ota yhteys alan ammattiliittoon. Hän on kuulunut kirjaston vakioasiakkaisiin ekaluokalta lähtien. Eli paras ammatti olisi kirjailija tai uskonnonopettaja, paljastaa Elina Perälä. Ahkerimpia olivat Marinkaisten koulun oppilaat, joista peräti 64 suoritti diplomin. Kirjassa pitäisi myös mielellään olla nuoria henkilöitä, Laura määrittelee kirjamakuaan. Meikin kohdalla vähemmän on enemmän. – Jos alakoulussa yhdellä oli Spice Girls -reppu, kaikilla muillakin piti olla. Muutkin tytöt vakuuttelevat, että matka jatkuu lukioon nimen omaan oppimisen takia. Opinto-ohjaaja Marja Hylkilä pyysi nuoria pohtimaan omaa elämäänsä, peruskouluaikaansa ja omia haaveitaan. – Kun lukee paljon, niin siitä on hyötyä kirjoittamisessa. Marinkainen kunnostautui Viime kesänä käynnistyneellä Lukeva Lohtaja -hankkeella haluttiin innostaa lapsia ja nuoria lukemaan. Yhdeksännen luokan diplomilistassa oli kaikkiaan 30 kirjaa, joista sai valita kahdeksan. Harmi, ettei sarjasta ole pitkään aikaan tullut uusia kirjoja. Näillä nikseillä teet pomon onnelliseksi ja saat kollegat vihreiksi kateudesta. – Sen pitää sitten kyllä olla tosi hyvä, että otan sen kouluun mukaan. 1) Muista ensivaikutelma Kun tapaat työpaikalla ihmisiä ensimmäistä kertaa, tutustuminen alkaa useimmiten kättelyllä. KESKIPOHJANMAA . Jos kollegoilla on puku päällä ja kravatti kaulassa, pysy samoilla linjoilla. Listojen ja diplomien ulkopuolelta Laura on mieltynyt Ellinor Rafaelsenin Katja-kirjoihin, joiden päähenkilö matkustelee ympäri maailmaa. Lukudiplomiprojektille on tulossa jatkoa, ja Lohtajan kirjastossa suunnitellaankin parhaillaan uusia kirjalistoja ensi syksyä varten. En myöskään tykkää mistään ylitunteellisesta. Nyt voi käyttää vaikka tällaisia vihreitä raitasukkia, eikä tarvi välittää, mitä muut niistä kommentoivat, selventää Sanna Räisänen omia jalkojaan osoittaen. – Itsestään löytyi monia hyviäkin puolia, esimerkiksi positiivisuutta ja sosiaalisuutta. Kirkonkylän koululla suorittajia oli 15, Alaviirteen koululla yhdeksän ja yläluokilla kymmenen. Samalla se oli matka identiteettiin ja sen muokkautumiseen peruskoulun aikana. Portfolio jää muistoksi Sanna Räisänen, Petra Peltoniemi, Noora Skähl ja Elina Perälä tietävät, mitä tulevaisuudessa haluavat. Joskus ala-asteella Lauran luokassa kilpailtiin ahkerimman lukijan tittelistä, ja tiukka kisa toisen lukutoukan kanssa kannusti Lauran ahmimaan kirjan päivässä. Kuva: Juha Sallinen Emmi Nissi KOKKOLA (KP) K iviniityn koulun yhdeksäsluokkalaiset tutustuivat tänä keväänä itseensä. – Unelmana on, että saisin kirjoittaa. Oma persoonallisuus on tyttöjen mukaan noussut vuosien varrella esiin, eikä enää ole tarvetta piiloutua massaan. Portfolion tarkoitus oli saada nuori tiedostamaan omat tavoitteensa. – En ollut ihan varma, menisinkö lukioon vai ei. Suurin osa ihmisistä ei pure. Portfoliosta tytöt voivat joskus myöhemmin sitten tarkastaa, kuinka hyvin yhdeksäsluokkalaisen unelmat on saatu toteutettua. Kirjastossa laadittiin kullekin luokkaasteelle kirjallisuuslistat, joista oppilaat voivat valita luettavaa ja suorittaa lukudiplomeita. Hänen mukaansa näennäisen helpot kysymykset, kuten "millainen on hyvä opettaja" olivat loppujen lopuksi hankalia, kun niitä joutui oikein tosissaan pohtimaan. – Silloin hain kesäksi tavuviivakirjoja ja luin niitä! Laura lukee kirjoja keskimäärin yhden kirjan viikkovauhdilla. Lauran mielestä kirjan kanssa kuluu aika nopeasti, ja tekemisen puutteeseen kirja on hyvä lääke. Louna Hakkarainen (KP) Kesäloman alkaminen merkitsee monelle nuorelle myös kesätöiden alkamista. Kirjan pitää olla mielenkiintoinen ja siinä pitää olla juonta eikä vain tyhjänpäiväistä selitystä. – Yritin lukea Tuurin kirjaa, mutta ei sitä jaksanut, kun se sanoo koko ajan samoja asioita! Eilen peruskoulunsa päättänyt Laura on yksi Lohtajan yläluokkien kymmenestä lukudiplomin suorittajasta. – Itsestään löytyi monia hyviäkin puolia, esimerkiksi positiivisuutta ja sosiaalisuutta. Jokainen nuori muodosti ajatuksistaan ja huomioistaan portfolion, jonka tyyli ja tekotapa oli vapaa. Hanketta hallinnoi kirjasto, ja siihen saatiin opetusministeriöltä 800 euron avustus. Sen vuoksi se jäi lohtajalaiselta Laura Vapolalta kesken. Muista esitellä itsesi kuuluvalla äänellä ja katsoa rohkeasti silmiin. Opinto-ohjaaja Marja Hylkilän mukaan moni muukin havaitsi portfoliota tehdessään, mistä on kiinnostunut ja mitä tulevaisuudelta oikein haluaa. Joskus olen ajatellut, että olisi kiva kirjoittaa oma kirja... Vaikka tietokone ehdotteli tytöille monenlaisia ammatteja kulttuurisihteeristä askarteluohjaajaan, tuntui portfolion tekeminen selventävän ajatuksia paremmin. Ysiluokkalaiselta ei toki vielä valmista suunnitelmaa tarvitse löytyä, mutta suuntaviivoja elämälle on hyvä olla. Näin hurmaat kesätyöpaikalla. Ja että uskaltaa olla sellainen, kuin on. Kirja on vakioseuralainen iltaisin, mutta joskus hyvä kirja täyttää myös koulun välitunnit. Mika Waltarin kanssa saman kohtalon koki Antti Tuuri. Lukuvuoden aikana hankkeen piirissä olleista noin 400 oppilaasta neljännes on suorittanut ainakin yhden diplomin. Sunnuntaina 5.6.2005 Viikonvaihde 15 Pia Räihälä LOHTAJA (KP) Sinuhe egyptiläinen on varmasti hyvä kirja, mutta kun se on niin kamalan paksu. – Fantasiakirjat eivät vain ole oikein iskeneet. Nyt voi käyttää vaikka tällaisia vihreitä raitasukkia, eikä tarvi välittää, mitä muut niistä kommentoivat. – Jos alakoulussa yhdellä oli Spice Girls -reppu, kaikilla muillakin piti olla. – Oli rakentavaa miettiä omaa elämäänsä ihan kokonaan eri lailla, pohtii Elina Perälä. Yleistietokin karttuu, sillä kirjoista oppii aina jotain uutta. Vaativan lukijan riman ylittivät kirjalistasta muun muassa Asko Martinheimon Isojalkainen poika, joka koostuu novelleista, sekä Benjamin Lebertin Kreisi. – Ne ovat mielenkiintoisia ja niissä tapahtuu vaikka mitä. Antiikkiset elämänviisaudet toimivat myös Teboilin kassalla. – Kaikki peruskoulun ajan tapahtumat ja omat suunnitelmat oli yllättävän vaikea nivoa yhteen, jatkaa Sanna Räisänen. Hyödyllistäkin lukeminen on. Portfoliota kirjoittaessa jotenkin selveni, että lastenohjaajan ammatti olisi kiva ja lukioon aion mennä, kertoo Petra Peltoniemi. Aika kuluu kirjan kanssa Laura on ollut innokas kirjojen ystävä siitä lähtien kun oppi lukemaan. – Monia listan kirjoja olen lainannut, mutten ole jaksanut lukea, jos ne ovat olleet tylsiä. Ja että uskaltaa olla sellainen, kuin on, kuvaa Petra Peltoniemi. – Aloin jossain välissä miettiä, että minkä takia ihminen edes on koulussa. Laura ei ole tyypillinen tämän ajan nuori lukija, sillä häntä ei kiinnosta fantasia. Kuvat: Jukka Lehojärvi Kiviniityn koulusta jää muistoksi päästötodistuksen lisäksi portfolio. – Kun lukee paljon, niin siitä on hyötyä kirjoittamisessa. Uurastus toi voiton ja palkinnoksi suklaapatukan. Jos seuraavana päivänä on aikainen herätys, älä rieku Naakkapuistossa aamuun asti. Suuntaviivoja on hyvä olla Alkusyksystä opinto-ohjauksen tunnilla tehtiin ammatinvalintatestejä. Tämä varmasti auttaa siinä, tiivistää Noora Skähl. – Kyllä me kaikki halutaan pyrkiä eteenpäin, tavoitellaan mitä halutaan. 4) Muista saapua työpaikalle Myöhästelevälle kesätyöläiselle ei ole kiva maksaa palkkaa. Opettajan luvalla kirjoja sai valita myös listan ulkopuolelta. Tyhjänpäiväinen selitys ei innosta Laura Vapola valikoi lukemisensa Laura Vapola on kirjaston vakioasiakkaita. Tulin siihen tulokseen, ettei ole kivaa olla hölmö, naurahtaa Räisänen. 3) Tee toiselle se, mitä toivoisit hänen tekevän itsellesi Ja toisin päin: älä tee toiselle sitä, mitä et toivoisi hänen tekevän itsellesi. 2) Siisti ulkomuoto Työpaikalla on parempi katsoa kuin katua. Yleistietokin karttuu, sillä kirjoista oppii aina jotain uutta
Helin pohtii, että puheenjohtaja voisi olla aivan hyvin muu kuin laulaja ammatiltaan, vaikka esimerkiksi kapellimestari tai esimerkiksi laulusta kiinnostunut, muun elämän alueen edustaja. Lounaspaikaksi valikoitui Suomen ensimmäisen ravintolakoulun opetusravintola, Perho. Sonettien suomentaja Kirsi Simonsuuri on vakuuttunut siitä, että nykypäivän lukija pystyy intuitiivisesti ymmärtämään Shakespearen Sonetteja melkein paremmin kuin mikään aikakausi hänen oman aikakautensa jälkeen. Huomioni kiinnittyi konsertissa erityisesti hopeahiuksiseen rouvaan, joka kuunteli jokaista esiintyjää harvinaisen keskittyneesti. Noihin aikoihin hänelle tarjoutui äitinsä siskon kautta tilaisuus viettää kesä Englannissa. Englannissa Simonsuuri on nähnyt lukuisia Shakespearen näytelmiä ja tutustunut muutamiin Royal Shakespeare Companyn näyttelijöihin. Väittelin siellä Homeroksesta. Tutkijaja runoilijakollegani ovat myös tutkineet Shakespearea, ja sonettien suomennostyön aikana tapasin joitakin heistä ja kävin kirjeenvaihtoa. – Menin välillä opiskelemaan Englantiin ja valmistuttuani maisteriksi sain stipendin, joka mahdollisti väitöskirjaopinnot Cambridgen yliopistossa. Nyt olen jo jäänyt kilpailutoiminnasta taustalle. Sunnuntaina 5.6.2005 . Simonsuuri muistuttaakin, ettei sonettien puhuja, minä ole välttämättä William Shakespeare. Siellä on hyvä orkesteri ja liikenneyhteydet ovat täältä Helsingistä myös mahdottoman toimivat. Kirsti Simonsuuri luki ensin Helsingin yliopistossa klassisia kieliä ja kirjallisuutta sekä teoreettista filosofiaa – siis muinaiskreikkaa, latinaa ja lisäksi englantilaista filologiaa, ja hän suoritti niistä laudaturit. Siinä saattaa silloin mennä myös koko organisaation maine, viehättävä mutta myös määrätietoinen Helin opastaa. Simonsuuri kuvailee sonetteja draamalliseksi kokonaisuudeksi, jossa on sivujuonia ja syrjäpolkuja. Kirjoittaja on Pyhäjoen lukion oppilas, joka tapasi Kirsti Simonsuuren Lontooseen tehdyllä opintomatkalla. Tänään minulla on melko rauhallinen päivä, koska ohjelmassa ei ole muuta kuin tämä lounas ja sitten konsertti illalla Lauttasaaren musiikkiopistossa. Siksi on eduksi, että tutustuu elämässä monenlaisiin tehtäviin ja ammatteihin, jotta sitten myös tietää mistä laulaa. En ymmärrä fanaattisuutta missään elämän muodossa. – Me naiset osaamme ehkä helpommin ottaa virheistä opiksemme. Ihastuttava Helin on hyvin iloinen ja valoisa, vaikka kertoo myös monien vanhenemiseen liittyvien vaivojen tuottavan tätä nykyä paljon tuskaa. Mitä näiden laulun parissa vuosikymmeniä toimineiden rouvien lounaskeskustelut pitivät sisällään. Enkä tietenkään mennyt ajoissa lääkäriin, jolloin vaiva vain paheni, Helin kertoo arkisista huolistaan. Suomennokset johdattavat lukijat alkuperäisten sonettien äärelle ja tarjoavat lukijalleen lukunautinnon omalla äidinkielellä. Rakkaus ei ole ajan narri vaikka ajan sirppi niittää poskien ja huulten hehkun, rakkaus ei muutu hetken eikä viikon mukaan vaan kestää päiviemme loppuun asti. Jotkut soneteista ovat melko epäpersoonallisia. Simonsuuri on pyrkinyt jäljittelemään Shakespearen kieltä sen alkuperäisessä asussa. – Ennen mieheni kuolemaa seitsemänkymmentäluvun alussa päätimme yhdessä perustaa kansainvälisen laulukilpailun kertyneellä omaisuudellamme. Osaan kätevästi suodattaa sen kokonaan pois, toteaa Mirjam Helin Ravintola Perhon taustalla tulvivasta viisikymmentäluvun jazzista. Ei väkisin punnerrettua laulua kukaan jaksa kuunnella. – Vasta silloin alkoi paljastua sonettien todellinen sisältö ja luonne, ja työ muuttui kiihottavaksi, intensiiviseksi ja vei koko käden. Mieheni kuoltua vuonna 1973 jäi suunnitelman loppuun saattaminen sitten minun harteilleni, kertoo Helin. Joskus kymmenen viisitoista vuotta sitten tein muutamia suomennoksia soneteista itseäni varten. Muodostamme identiteettiä sekä annetun että itse luodun pohjalta, ja Shakespearen luova painotus on tässä itse luodussa, perinteen käyttämisessä vapaasti omiin tarkoituksiin. Pian alkaakin olla ajankohtaista miettiä puheenjohtajan valintaa. Konttorioppia myös Mirjam Helin kertoo kuinka sodan aikana isän yrityksen konttorityöt lankesivat hänen harteille, koska kaikki miehet joutuivat rintamalle. Shakespeare kirjoitti 154 sonettiaan oletettavasti vuosien 1593 ja 1609 välillä. Tosin vastineeksi oppilaat ovat olleet minulle ihan kuin omia lapsia. Toki vielä olen esimerkiksi vaikuttamassa tuomariston valintaan. – Olen yhä yhtä hulluna musiikkiin, kuin joskus silloin aivan nuorena. Mirjam Helin elää musiikista – Voi, voi, en minä kuule tällaista musiikkia lainkaan. Vuosisatojen ajan lukijat ovat yrittäneet selvittää, keitä nämä henkilöt olivat. Pietarissa onnellisten tähtien alla syntyneen ja siellä seitsemän vuotiaaksi asti asuneen Helinin elämänvaiheisiin on mahtunut karujakin kokemuksia aina Venäjän vallankumouksen pyörteistä pakenemisen ja Suomen sotien päättymiseen asti. – Mielestäni pääjuonena on rakkauden määrittely ja kolmen prinsiipin, hyvyyden, kauneuden ja totuuden osoittaminen pysyvimmäksi maailmassa. Toki se oli nuorelle Helinille hyvin opettavaista aikaa, ja hän toiminkin yrityksen konttoripäällikkönä kahdeksan vuotta. He lupasivat kokoontua haastattelun tiimoilla vielä toukokuussa ylimääräisen lounastapaamisen ennen siirtymistä kesätauolle. Liisa Linko-Malmio estyy saapumasta tällä kertaa. LinkoMalmion lisäksi myös ryhmän aktiivinen jäsen laulajatar Maila Haavisto ei pääse paikalle, koska on jo muuttanut Helsingistä Keski-Suomessa sijaitsevaan kesäasuntoonsa. Yksi rakkaimpia paikkoja on Lahden uudehko ja upea Sibelius-talo, jossa käyn usein konserteissa. KESKIPOHJANMAA 16 Kulttuuri Yhteystiedot Osaston esimies: Raija Pelttari (06) 827 2317 Toimittaja: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Sähköposti: kulttuuri@kpk.fi Tuomas Airola HELSINKI Saavun opetusravintola Perhoon noin tuntia ennen sovittua ajankohtaa. – Vasta kun palasin takaisin Suomeen Kreikasta, jossa olin Suomen Ateenan-instituutin johtajana vuosina 1995 98, tartuin tehtävään ja suomensin noin 10 mielisonettiani, joita pidin koepalloina ja julkaisin ne Parnassossa. Opettajani olivat Shakespeare-spesialisteja: Harold Jenkins, Theodore Redpath, Terence Spencer muun muassa. – Tärkeä ominaisuus on tietysti mutkaton luonne, ja että osaa neuvotella erilaisista kulttuuripiireistä tulevien kollegojen ja asianosaisten kanssa. Tynni sievistelee eikä ilmaise Vuonna 1913 julkaistiin muutama sonetti Paavo Cajanderin suomentamana. Pian Helin saapuukin, tervehtii kasvot säteillen silmissään katse, joka yllättää nuorekkuudellaan. – Vaikka tunsin sonetit ja Shakespearen muun tuotannon englanniksi erittäin hyvin, ei suomennostyön aloittaminen ollut itsestään selvää. Jos me esimerkiksi sairastumme, niin olemme valmiita muuttamaan elämäntapojamme, jotta taas pärjäisimme paremmin. Hän myös esiintyi siellä usein – Savonlinnan oopperajuhlat on tietysti myös yksi vakituinen kesäkohde, josta en malta olla pois muuta kuin jos on pakko, kuten viime kesänä kävi. Miksi te naiset olette niin paljon voimakkaampia ja pitkäikäisempiä kuin me miehet. Sonettien keskeinen juoni koostuu sielullisesta ja ruumiillisesta rakkaudesta kahden kohdehenkilön, Fair Friend ja Dark Lady välillä. Huolestuin, koska yllättäen en olekaan varma, oliko Mirjam Heliniä varmasti tiedotettu sovitusta tapaamisesta. Ensi vuonna 95 vuotta täyttävä laulajatar, laulupedagogi ja kulttuuri-mesenaatti osoittautuu myöhemmin seurueesta myös vähiten dementoituneeksi, vaikka lukuun otetaan myös ravintolan Perhon nuorekas henkilökunta. – Minua on itseäni huvittanut se, etten ymmärtänyt sonetista 144 silloin mitään (niin kuin nyt arvelen ymmärtäväni), mutta jokin maaginen kosketus siinä oli, hän naurahtaa. – Äitini hankki modernia suomalaista lyriikkaa, joten luin sitä ahmien (Manner, Rekola, Meriluoto esimerkiksi) Martti Haavio ja Aale Tynni olivat perhetuttuja. – Ystäväpiiriini kuului runoilijoita, jotka tilittivät omaa suhdettaan Jättiläiseen, Shakespeareen. – Suunnittelin, että rahat käytettäisiin kulttuurirahaston kautta laulukilpailun perustamiseen. Jo kouluikäisenä kiinnostuin Englannista ja sen kirjallisuudesta, erityisesti Shakespearesta, Simonsuuri kerto. Jos tässä erehdyn ja minulle se todistetaan, en kirjoittanut mitään, ei rakastanut kukaan.. Näihin suomennoksiin olen tehnyt melko paljon muutoksia, hän kertaa. Se oli tilaisuus kirjata joitakin mielenkiintoisia vaiheita Suomen laulun vaiheista. Lounas ja konsertti Yksi hyvän terveyden salaisuus on punaviini. Ei auta vaikka olet kuinka suuri laulaja ja taiteilija, jos olet kömpelö käytökseltäsi. Kotoa löytyi kirjoja kaikilla kielillä ylen määrin tietysti myös koko suomalainen kirjallisuus alkuajoista alkaen. Mirjam Helin käy edelleen paljon konserteissa. Molemmat syklit päättyvät puhujan kannalta tähän julmaan itsetuntemukseen, joka on runoilijan yksinäisyyttä. Hannu-Ilari Lampila on kirjoittanut Mirjam Helinistä elämänkerran:Mirjamin laulu. Lounaan jälkeen riennämme kaikki tahoillemme aurinkoisen keväisessä ja vehreässä Helsingissä. Kirjailijan syntymäpäivänä 23.4 hän koululehden toimittajana pani lehden etusivulle miehen kuvan ja sonetin 144. – Kaunokirjallinen teos ei ole koskaan puhtaasti fiktiivinen eikä puhtaasti todellisuutta representoiva. – Hän vääntää suomen kieltä siten, että häivyttää piilotajuiset merkitykset. Hän kertoo halunneensa miehensä kanssa tehdä omaisuudella jotain järkevämpää, kuin jakaa se suoraan rahastoille. – Opin oikeasti jopa nauttimaan siitä työstä, Helin yllättää. Hän paljastui Mirjam Heliniksi, erääksi suomen laulutaiteen ikoneista. Opettajat ja runoilijaystävät ovat myös vaikuttaneet hänen Shakespeare-tietonsa -ja tuntemuksensa kehittymiseen. Simonsuuri toteaa Shakespearen säkeiden olevan toisinaan kömpelöitä, mutta kielen ehdottoman kirkasta. Simonsuuren mukaan sonetit käsittelevät ihmisen aistillisen elämän kokonaisuudessaan; juuri tämän seikan vuoksi hän ei voi täysin hyväksyä Aale Tynnin käännöstä. Sitten alkava vaikeudet. He oppivat, että sisäisen mielen, pohdinnan, ajattelun, mielikuvituksen ja tunteen hankkima tieto on pysyvämpää kuin se, joka saadaan aistihavaintojen avulla. kuva: Pertti Nisonen Sonetti 116 Uskollisten mielten liitolle ei ole esteitä: rakkaus ei ole rakkautta jos se muuttuu muuttumisen halusta tai taipuu vastavoiman vastukseen. Lapsia minulla ei ollut onnea saada. Noin vuonna 1999 Simonsuuri aloitti suomennostyön systemaattisesti. Kuva: com.pic/Mauri Ratilainen Tuomas Airola HELSINKI Maaliskuussa taiteilijakoti Lallukassa pidetyn syntymäpäiväkonsertin yhteydessä kuulin laulutaiteen ystävien säännölliseksi muodostuneista lounastapaamisista. Vaikka yhteys Keski-Pohjanmaahan tuntuukin hieman hataralta, niin toki rouvilla on vähän konkreettisempiakin siteitä Keski-Pohjanmaalle. Oopperalaulajatar Liisa Linko-Malmion laulukoulu näkyy muun muassa hyvin alueen lauluperillisissä, jota edustavat muun muassa Merja Virkkala, Hannu Ilmolahti ja Marianne Tunkkari. Lounaallakin hän ehdottaa lasillista, sillä Helin juo päivittäin lasillisen punaviiniä jo pelkästään sen vuoksi, että se on terveydelle hyväksi. Oma vikahan se oli, kun menin sänkyä pedatessani potkaisemaan jalallani sängynjalkaan, jolloin jalkateräni murtui. Neljän tunnin seurustelu Mirjam Helinin seurassa lounaalla okiitää ohi hetkessä, niin kiinnostavaa on kuunnella kokeneen rouvan ajatuksia. Kirjailija on yhdistänyt taitavasti Shakespearen alkuperäiset sonetit, suomennoksen ja selityksen jokaisen sisällöstä. Monille lukijoille asia lienee yhdentekevä. Lahti on myös siitä syystä mieluinen Helinille, että hän oli siellä laulunopettajana vuosina 1950-62. Maaginen kosketus sonetteihin Kirsti Simonsuuri ihastui jo kouluiässä Shakespeareen Sonettien suomentaja Kirsti Simonsuuri on pyrkinyt jäljittelemään Shakespearen kieltä sen alkuperäisessä asussa. Rakkaus toimii eräänlaisena katalysaattorina, kun yritämme ymmärtää todellisuutta. Näen myös renessanssirunouden osana tätä jatkumoa ja kapinaa sitä vastaan. Mirjam Helin katoaa sulavasti kaupungin ruuhkaan istahtaakseen illalla kuuntelemaan Lauttasaaren musiikkiopiston kevätnäytteitä. – Joskus on tunne kuin mitään kiveä ei jätettäisi kääntämättä, kun Shakespeare porautuu tunteidensa syvimpään. Sonettien henkilöt käyvät läpi saman kehityskaaren. Kokonaisuudessaan sonetit oli luettavissa 1965 Aale Tynnin kääntämänä. Ei, ei! Se on ikuisesti luja merkki, se kohtaa myrskyn eikä koskaan horju; se eksyneille laivoille on tähti jonka sijainti tunnetaan, ei mahti. Mutta Mirjam Helin pitää lupauksestaan kiinni ja häntä kuunnellessa unohtaa, etteivät kaikki päässeetkään paikalle. Lisäksi musiikki ja konttorityöt tasapainottivat toisiaan mukavasti. Nämä jännitteet – traditio ja kapina – ovat osa persoonaani ja työtäni ja siksi juuri koen Shakespearenkin niin läheiseksi. Tyylikäs viisikymmentäluvun lopun arkkitehtuuria edustava, Aarne Ervin suunnittelema ravintolasali on hiljattain entisöity tuon aikakauden hengelle uskolliseen tapaan. Grand Old Ladyt lounaalla Anna Hietala LONTOO Kirjailija, tutkija Kirsti Simonsuuri syntyi suomalaiseen sivistyneistökotiin; äiti oli äidinkielenopettaja ja isä kansanrunoudentutkija sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston johtaja. Ensiksi Helsingistä bussilla Lahteen ja sitten paikallisbussilla aivan rantaan asti, aivan sen kauniin konserttisalin eteen. Suomennos tänä keväänä Shakespearen sonettien suomennos ilmestyi tänä keväänä nimellä Nautintojen ajan aarre. –Olen aina ollut hyvin aktiivinen liikkumaan, joten senkin vuoksi vastentahtoinen paikallaan oleminen on kurjaa. Erityisen selvästi se näkyy aistillisen rakkauden kuvauksissa, joissa Tynni ikään kuin punastelee ja sitten valitsee kielen, joka sievistelee eikä ilmaise mitään. – Kun rakkaus päättyy, myös kauneus katoaa. Soitan varmuuden vuoksi Helinille, joka vastaa kotoaan kysyen eikö sovittuun ajankohtaan ole vielä kohtuullisen paljon aikaa. Ja onhan tämä ryhmä ollut sangen vahvasti edustettuna myös Lappeenrannan laulukilpailuissa, jossa keskipohjalaiset laulajat ovat hyvin näkyvästi olleet edustettuina. Mirja Helinin elämänmyönteinen ja iloinen olemus näkyy myös hänen suhtautumisessaan ympäröiviin ihmisiin. Silloin sillä olisi kulttuurisestikin arvokkaampi merkitys. Ravintola on saanut nimensä Helsingin Töölössä sijaitsevien Pohjanmaan maakuntien mukaan nimettyjen katujen mukaan. Kirjansa esipuheessa suomentaja Simonsuuri kertoo, että sonettien pääasiallinen tarkoitus on määritellä rakkautta niin täydellisesti kuin mahdollista. Siellä minulla on yksi nuori viulunsoittaja-suojatti, joka soittaa ihanasti. Siitä seuraa herääminen todellisuuteen; he ymmärtävät, että mieli ohjaa aistihavaintoja. – Toki monet kehuivat viime vuoden kilpailujen jälkeen, että olin hyvin ryhdikäs kävellessäni oopperan lavan poikki kilpailujen palkintojenjakotilaisuudessa, mutta loppukesä oli minulle kurja, koska en juhannuksen jälkeen voinut varvasleikkauksen vuoksi liikkua pariin kuukauteen mihinkään. – Ehkä juuri siksi myös taloudelliset asiat ovat aina olleet hallinnassani. Musiikkihan on hyvää vain jos se syntyy pakottomasti. Itse oopperalaululle en oikeastaan koskaan täysin antautunut, vaikka minulla siihen olikin aikoinaan hyvät edellytykset. – Tämä johtuu sekä tiedon lisääntymisestä että eräänlaisesta kulttuurisesta analogiasta. Käännös kypsyi pikkuhiljaa Shakespearen sonetteihin Simonsuuri ihastui jo kouluiässä. Olen sittemmin tutkinut ja opettanut eri maissa lähinnä filosofisia kysymyksiä, jotka liittyvät antiikin traditioon. Sonettien suomentamisurakkaan Simonsuuri ryhtyi vasta, kun oli jo "lyönyt läpi" runoilijana Suomessa ja oli kartuttanut elämänkokemustaan ja tietoaan niin, että saattoi edes ajatella moista urakkaa
Loukkaantumiset ovat pilanneet häneltä melkein koko kauden ja tämän onnistumisen suon hänelle todella lämpimästi, Pulkkinen sanoi. Osapuolet keskustelivat tiistaina ja keskiviikkona kymmenen tuntia sekä perjantaina 14 tuntia yrittäen löytää uuden neuvotteluratkaisun NHL:n työkiistaan. Ruotsi – Suomi (Blackpool) Tanska – Englanti (Blackburn) 9.6. – Tästä hetkestä syntyi hyvä positiivinen mieli, ja nyt lähdemme yhdessä rauhoittumaan. Englannilla vaaralliset erikoistilanteet Valmentaja korosti vastustajan erikoistilanteiden vaarallisuutta. Katriina Saarista rikottiin hänen ollessaan murtautumassa läpi, ja tshekkiläiset erotuomarit vihelsivät epäröimättä rangaistuslaukauksen. Joukkueessa on nyt hyvä positiivinen mieli, valmentaja kiteytti aattotreenin hengen vihreän tasaisella ruohomatolla. Pelaajayhdistyksen johtaja Ted Saskin vahvisti, että osapuolten on määrä tavata ensi viikolla, mutta ei täsmentänyt perjantain keskustelujen sisältöä. Sunnuntaina 5.6.2005 17 Lottokierros 22/2005: 3, 10, 17, 18, 25, 38,39. Katsomoon odotetaan 25 000 ihmistä, ja tunnelma on sen mukainen. – Halpa maali. Olimme opiskelleet Ruotsin pelin videolta hyvin ja pystyimme plokkaamaan heidän erikoistilanteensa pois. Kaksi vuotta sitten MM-välierässä Suomi taipui Ruotsia vastaan 4–0-johdosta 4–5-tappioon, mutta nyt valkopaidat kestivät loppuun saakka. Tasoituksen jälkeen molemmat joukkueet tyytyivät kohtaloonsa, eikä vaarallisia tilanteita enää nähty. Täksi kaudeksi HJK:sta vantaalaisseuraan siirtynyt Jon Poulsen vei Allianssin johtoon ottelun 64. Päävalmentaja Michael Käldillä oli aikaa jutella harjoituksissa puolustaja Tiina Salmenin kanssa. kerran naisten maajoukkuepaidassa. – He (Miami) saivat lisäapua kentällä, Wallace sanoi Detroitin hävittyä Miamille 76–88. Käld korosti viimeistelyharjoituksissa, ettei löysiä potkuja voi etäisyyksien takia sallia, vaan syöttöihin vaaditaan kovuutta. Myös NHL:n komissaari Gary Bettman ja pelaajayhdistyksen toimitusjohtaja Bob Goodenow osallistuivat neuvotteluihin. Liigan mukaan Wallace käytti torstain tappiollisen Miami-ottelun jälkeen ”sopimatonta kieltä” median edessä. Se menikin 1–0-johtoon, kun Sara Ekström pääsi vapaalyönnin jälkeen laukomaan pallon maaliin keskeltä Suomen ryhmitystä. Ulospäin ei ainakaan saa näyttää pelaajille jännitystä, totesi ottelun aattona päävalmentaja Michael Käld. –Tavoitteemme on pelata kurinalaista puolustuspeliä. –Olemme nyt satsanneet kaiken tähän peliin. ) juhlii rangaistuslaukauksesta tekemäänsä Suomen toista maalia. minuutilla. Yhdessä on koettu paljon erilaista, ja itse on uskottu asiaan. Suomen joukkueen kokenein pelaaja on Anne Mäkinen, joka lähtee 90. Päävalmentaja Seppo Pulkkinen kertoi luottaneensa täysin joukkueen kykyihin tahmeista alkupeleistä huolimatta. Kymmenen kautta kestäneellä NBA-urallaan hän on kerännyt yli 200 teknistä virhettä. Mika Niskala vei vieraat johtoon 16. Suomi ei kuitenkaan häkeltynyt vaan pystyi alusta luomaan itsekin tilanteita. – ”Pönä” oli erinomaisen loistava ja ”Kassu” osoitti olevansa suurten pelien nainen. Hän saattoi hyvillä mielin aloittaa kesäloman kruunupyyläisenä peruskoulun opettajana ja tuoreen ylioppilaan isänä. Kuva: Lehtikuva/Tor Wennström TORONTO (STT–AP) Jääkiekkoliiga NHL:n omistajat ja pelaajayhdistys edistyivät tällä viikolla hieman lähes 34 tuntia kestäneissä neuvotteluissa, ja tapaamiset jatkuvat jälleen ensi viikolla, liigan varatoimitusjohtaja Bill Daly sanoi perjantaina. Vieraillakin oli paikkoja tasoitukseen. 84. Yhdessä nykyisen seuratoverinsa Minna Mustosen kanssa hän totesi Suomen joukkueen menestyksen salaisuuden olevan siinä, että kaikki tulevat kaikkien kanssa hyvin toimeen. Saksa – Ranska (Warrington) Norja – Italia (Preston) BRITANNIA Manchester Blackpool Warrington Preston Blackburn Homma hallussa. Edistyimme asiassa, mutta meillä on vielä paljon tekemistä. minuutilla Joakim Jensen ampui kauden kolmannen maalinsa ja HJK johti 2–1. Ottelun ratkaisu syntyi jo 7. Pulkkinen nosti ottelun hahmoiksi maalivahti Miia Pöntisen ja kaksi maalia laukoneen hyökkääjä Katriina Saarisen. Jokeri: 2725652. – Englanti oli viimeistelypelissä Tshekkiä vastaan häviöllä 0–1, kun Kelly tuli peliin 60. Ottelun taso ei tällä kertaa korkealle noussut. Italia – Saksa (Preston) Ranska – Norja (Warrington) 11.6. maaotteluunsa ja on pelinrakentajan roolissaan naisten joukkueen ”Litmanen”. Suomen voittomaali syntyi, kun päätöserää oli pelattu viisi minuuttia. Naiset hyvässä vireessä Päävalmentaja Käld odottaa EM-avausta levollisena Naisten EM-lopputurnauksen lohkojako STT Lohko A Englanti Ruotsi Suomi Tanska Lohko B Saksa Ranska Norja Italia Välierät 15.–16.6. Asiaa ovat auttaneet myös omat sarjapelit. Jos emme pysty hyökkäämään maata pitkin, on nostettava palloja yli Englannin vahvan keskikentän. Maaleista kolme syntyi erikoistilanteista. – Oma pakkamme ei saa suurella kentällä venyä tai muuten Englanti iskee väleihin. Alun perin Turun tyttö on kotiutunut Pietarsaareen ja pelaa vakituisesti 90 minuuttia Suomen alakerrassa. – Jatkoimme rahoitusja laskentaneuvotteluja. Riemuun yhtyvät Petra Niemenmaa (22) ja Tiia Ukkonen (17). Lisänumerot: 1, 21, 31. Tony Björkin nimiin merkityllä maalilla VIFK voitti 1–0 (1–0). Urheilu KESKIPOHJANMAA . FC YPA kaatui halpaan maaliin HELSINKI (STT) HJK ja Allianssi pelasivat värikkään 2–2-tasapelin lauantaina Töölön jalkapallostadionilla. Kokonaisuutena vaisusti esiintynyt VIFK pääsi lopussa iskemään vastahyökkäyksiä, kun vieraat hakivat tasoitusta. Saksa – Norja (Warrington) Ranska – Italia (Preston) 8.6. HJK:n juhlat pilasi Risto Ojanen, joka tasoitti ottelun 88. Oman puolustuksen taakse ei saa antaa tilaa. Aloituskokoonpanoksi voi siis veikata samaa, ja myös lähtökohta pelijärjestelmälle olisi ensimmäisen jakson 4–4–2, jonka voi muuttaa hyökkäävämmäksi 4–3–3. minuutilla. Voitonjako sivulla 18. Vasta sen jälkeen on aika ajatella tutun Ruotsin kohtaamista keskiviikkona, Käld sanoi. Kuva: Lehtikuva/Markku Huoponen VAASA (KP) Yksi puolustuksen ja maalivahdin sekaannus kävi kalliiksi FC YPA:lle, kun joukkue kävi Vaasassa VIFK:n vieraana. Seth Ablade laukoi kuopiolaiset johtoon 28. – Minulla on levollinen olo, kun pelaajatkin ovat rauhallisia. (Preston ja Warrington) Loppuottelu Blackburnissa 19.6. FC YPA:n parhaimmistoa olivat keskikentällä hyvin liikkuneet ja roolinsa hoitaneet Aki Myllyneva sekä Martti Saarela. – Saimme sympaattisen häviäjän roolin, joka ei kyllä kiinnosta ketään, kuittasi FC YPA:n valmentaja Marko Myllykangas Kakkosen lauantain ainoan ottelun lopputuloksen. Tiesin, että jossain vaiheessa sen on pakko tulla. Käld huomautti, että erityisesti alussa pitää lähteä virheitä välttäen. HJK ei Poulsenin maalista häkeltynyt, ja neljä minuuttia myöhemmin Juho Mäkelä toi kotijoukkueen tasoihin. Toivottavasti tulos on 1–0 meidän eduksi, Käld puheli. – Hyvä fiilis on joukkueessa. Mäkeläinen yritti putsata Heikkilän palautusta keskikentälle, mutta yritys päättyi lopulta Tony Björkin kautta ylivieskalaismaaliin. Tilastot seuraavalla sivulla. Maalissa Mäkeläinen torjui virheensä vastapainoksi monta pahaa laukausta. 76. minuutilla, mutta vain viisi minuuttia myöhemmin Edward Anyamkyegh tasoitti ottelun. Detroitin Wallacelle sakot tuomarien arvostelusta. NHL-neuvotteluissa edistystä NEW YORK (STT–AP) Koripallon NBA-liigan hallitsevan mestarin Detroit Pistonsin hyökkääjä Rasheed Wallace sai perjantaina NBAliigalta 20 000 dollarin (noin 16 400 euron) sakot arvosteltuaan julkisesti tuomareita itälohkon loppuottelun jälkeen. Toisen erän ainoan maalin teki Suomi. Puolustuspelimme oli erinomaisen uhrautuvaa ja peli meni käsikirjoituksen mukaan. – Ei oltu pelattu turnauksessa vielä yhtään hyvää peliä, vaikka meillä on hyvä joukkue. Tiesimme, että Saarisen konstit purevat parhaiten juuri Sofia Petterssoniin, Pulkkinen paljasti. Hänellekin 100 maaottelua on raja, jota on mieluista tavoitella. Veto kuitenkin nousi yli maalin. Anyamkyegh oli lähellä tehdä toisen maalinsa, mutta hänen laukauksensa osui tolppaan. HJK ja Allianssi tasasivat pisteet Allianssin Jon Poulsen kamppailemassa HJK:n Iiro Aallon (vas.) ja Vili Savolaisen kanssa lauantain ottelussa. Kuopiossa KuPS ja kauden pirteästi aloittanut Maarianhaminan IFK pelasivat myös 2–2-tasapelin. Valmentaja Pulkkinen tyytyväinen Ei ollut sattumaa, että juuri Katriina Saarinen valittiin laukomaan rangaistuslaukausta. Perhosia oli hiukan vatsassa, kun tulimme kentälle, Vaelma myönsi. Taktiikka Skotlanti-ottelusta Käld ei halua kertoa taktiikkaa eikä aloitusta, mutta vihjaa, että se saattaa löytyä Turun voittoisasta (2–0) Skotlanti-ottelusta. Puolustaja Jessica Holmgren siirsi poikittain ja Sara Simonsson pommitti suoraan syötöstä etukulmaan tasoituksen. Saarinen laukoi suoraan eikä maalivahti Sofia Petterssonilla ollut mahdollisuuksia ehtiä takatolpan juureen viuhuvaan palloon. Singaporessa pelattavan turnauksen sunnuntaisessa finaalissa Suomi kohtaa Sveitsin, joka murskasi Norjan 5–1 (1–0, 3–0, 1–1). – Ne pilasivat vielä maaliskuisen Algarven turnauksen, jossa tuli hirveitä keskikentän harhasyöttöjä, mutta Italia-peli vieraissa (0–0) ja Turun esitys olivat jo toista maata. Tilastot sivulla 20. Suomi sunnuntaina EM-avauksessa Manchesterissä Englantia vastaan (todennäköinen 4–4–2): Satu Kunnas; Elina Sarapää, Tiina Salmen, Sanna Valkonen, Petra Vaelma; Jessica Thorn, Anne Mäkinen, Jessica Julin, Anna-Kaisa Rantanen; Laura Kalmari, Heidi Kackur. Ruotsi – Tanska (Blackpool) Englanti – Suomi (Manchester) 6.6. Muuten treeneissä oli rento fiilis ja onnistuneet suoritukset herättivät riemun purkauksia ja yhteistä juhlintaa. – Meillä on useita rankkarispesialisteja ja olimme ”scoutanneet” Ruotsin maalivahdit. Keskusta on saatava kiinni, sillä Englannilla on nopeita hyökkääjiä, jotka ovat vaarallisia yksi vastaan yksi -tilanteissa. Hyökkäyspäätyyn noussut puolustaja Arja Joutsen voitti pallon itselleen kulmassa ja eteni maalin taakse, josta lähti tarkka syöttö esiin hiipineen Saarisen lapaan. Osapuolet ovat päättäneet jatkaa neuvotteluja ensi viikolla, toivottavasti myös muista aiheista, Daly sanoi. Otteluohjelma Lontoo 5.6. minuutilla. Parhaan paikan sai Juho Kankaala, joka pääsi viidestä metristä sijoittamaan palloa puolityhjään maaliin, kun veskarikin aavisti toiseen nurkkaan. Tuulia Karvonen sai toisen erän päätteeksi kahden minuutin rangaistuksen, ja heti kolmannen aluksi Ruotsi onnistui ylivoimalla. Löydämme huomiseksi suomalaisen tsempin ja kurinalaisuuden, Käld uskoi. minuutilla Väinölänniemen yleisö joutui pettymään, kun Olli-Pekka Itälä puski pallon omaan maaliin. Katriina Saarinen (vas. Englanti – Ruotsi (Blackburn) Suomi – Tanska (Blackpool) 12.6. minuutilla ja ratkaisi ottelun Englannin voitoksi 4–1. Tasoitus tuli ylivoimalla, kun Satu Schilcher pääsi kuvion alimman pelaajan paikalta sivuliikkeeseen ja laukoi kaukaa taka-alakulmaan vain kaksi sekuntia ennen ensimmäisen erän päättymistä. – Seitsemän kuukautta on tätä hetkeä odotettu. Alkusarjan leikitellen selvittänyt Ruotsi oli takkuillen pelannutta Suomea vastaan murskaava ennakkosuosikki. minuutilla, kun puolustaja Henri Heikkilän ja maalivahti Tero Mäkeläisen ajatukset eivät käyneet yksiin. Kuva: Lehtikuva/Jussi Nukari SINGAPORE (STT) Suomen naisten salibandymaajoukkue selvitti tiensä lajin MM-loppuotteluun kaadettuaan lauantaina välierissä hallitsevan maailmanmestarin Ruotsin 3–2 (1–1, 1–0, 1–1). HJK nousi liigassa toiseksi. Erityisesti hän mainitsi kokeneen keskikenttäpelaajan Kelly Smithin, 26. Ihan hyvin sen olisi voinut kuitata omaksi maaliksikin, Myllykangas näki tilanteen. Juhlaottelu on edessä myös Petra Vaelmalla, joka pelaa 50. Silloin voimme taistella kakkospalloista ja olla samalla jo lähempänä maalia. Bussissa oli stadionin lähestyessä hiljaista. – Mikäpä minun on tässä stadionilla ollessa, kun todistukset on jaettu ja keskimmäinen poika Jonatan on saanut ylioppilaslakkinsa, oto-valmentaja katsoi kelloaan ja mietti hetken, mitä elämässä tärkeää oli päivän mittaan ehtinyt kotimaassa jo tapahtua. Toinen puoliaika oli tasainen, ja molemmilla joukkueilla oli hyviä paikkoja. Salibandynaiset MM-finaaliin Suomi yllätti hallitsevan maailmanmestari Ruotsin välierässä Suomen naisten salibandymaajoukkue raivasi tiensä MM-loppuotteluun. Perjantain tapaaminen oli jo 19:s sen jälkeen, kun kausi peruttiin helmikuun puolivälissä. Wallace on rauhoittunut sen jälkeen, kun hänet myytiin viime kauden jälkeen Portlandista Detroitiin, mutta hän on silti yksi NBA-liigan eniten virheitä keränneistä pelaajista. Lyhyesti Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Juha Savela (06) 827 2340 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2340 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Fax: (06) 822 0208 Timo Huotinen MANCHESTER (STT) Suomen naisten jalkapallomaajoukkue lähtee hyvässä vireessä EM-avaukseen Englantia vastaan sunnuntai-iltana Manchester Cityn uudella stadionilla. Saarinen asettui itse ampujaksi, harhautteli maalivahti Sofia Petterssonin maihin ja nosti rystyltä varman maalin. – Puolustuspeli sujui yhtä kömmähdystä lukuunottamatta hyvin, mutta hyökkäyspelimme ei ollut kontrolloitua, Myllykangas arvioi
7 3 4 2– 11 3 Seuraavat ottelut: 5.6. Lohkossa 5 Skotlanti otti viidennellä yrittämällään tämänkertaisten MM-karsintojen ensimmäisen voittonsa. . 5 3 2 6– 3 9 PP-70 . . . Ridvan Zeneli). 5 2 1 2 6– 11 7 VG-62 . . Loskov teki maalinsa rangaistuspotkusta. Mursin vastustajan syötön 3–3-tilanteessa 4–3:een. Rafinha 1–1. Tero Tahvanainen), Seth Ablade, Pietari Holopainen (v), Edward Anyamkyegh (89. . . Toisen puoliajan avausminuutilla Velice Sumulikovskin tarkka syöttö kentän vasemmalta laidalta tavoitti Pandevin, joka pääsi maalintekoon nokikkain Armenian maalivahti Roman Berezovskia vastaan. Ranskan avointen naisten finaalissa on nähty viimeksi samanlaista ylivoimaa vuonna 1988, kun Saksan Steffi Graf latoi taululle puhtaat 6–0, 6–0 lukemat Natasha Zverevaa vastaan. . . . Vratislav Lokvenc 1–0, 29. Voitolla Makedonia nousi vain pisteen päähän samassa lohko 1:ssa pelaavasta Suomesta, jolla tosin on kaksi ottelua vähemmän pelattuna. . Makedonialainen iski ottelun avausmaalin vajaan puolen tunnin kohdalta rangaistuspilkulta. Gabriel Riera 2–1, 38. . . Sekanelinpeli, loppuottelu: Daniela Hantuchova/Fabrice Santoro Slovakia/Ranska–Martina Navratilova/Leander Paes (USA/Intia (6) 3–6, 6–3, 6–2. . Toisessa erässä keilanneista suomalaisista Petteri Salonen heitti tuloksen 1 328, mikä riittää avauspäivän jälkeen kahdeksanteen sijaan. kilpailu: IFK Mariehamnin avausmaalintekijä Voittoyhdistelmä: 3 Anyamkyegh E–6 Niskala M Lopullinen kerroin: 79,08 Poissa: Mitalipeli Kulta: 1, 3, 2, 5, 4 Hopea: 3, 5, 1, 2, 4 Pronssi: 3, 5, 4, 1, 2 Keno Voittonumerot: 1, 2, 5, 8, 12, 14, 15, 27, 31, 34, 37, 38, 42, 44, 49, 50, 55, 62, 63, 66 Friedrichshafen: MIesten Euroopan liiga: Lauantaina: Saksa–Suomi 2–3 (25–19, 23–25, 21–25, 25-19, 14–16). . Yleisöä: 1 860. – Se on rahallisesti paras liiga. Ruotsi–Malta 6–0 (4–0) 6. . . . Ykkönen: Honka–AC Oulu 1–1 (1–0) 21. Yleisöä: 312. Ukraina jatkaa lohkon 2 kärjessä lyötyään vierailijan Kiovassa 2–0 (1–0). 6 3 2 1 8– 3 11 Atlantis . minuutilla ja Lokvenc lisäajalla. . 4 3 1 13– 5 10 VIFK . Viimeisen kymmenen minuutin sisällä Tshekki maalasikin neljästi. 3 3 2– 9 Seuraavat ottelut: 5.6. . . James McFadden 2–0. Tshekin kisa on ATP-haastajasarjan turnaus, mutta palkintoarvoltaan kakkostason aatelia. 7 2 1 4 7– 11 7 TP-47 . Erotuomari: Jouni Hyytiä. Linus Blomster), Daniel Ahnström, Mikael Sundström (68. Tuomas Sammelvuo siirtyy Japaniin Tuomas Sammelvuo pelaa ensi kaudella Japanin liigassa. . Anders Svensson 2–0, 30. Ulosajo: 63. . 7 3 3 1 7– 6 12 Inter . . . Sammelvuon uusi seura on Toyota Gosei, jonka kotipaikka on miljoonakaupunki Nagoya. Lohko 8:n kärjessä, pisteen edellä Ruotsia jatkaa Kroatia voitettuaan vieraissa Bulgarian 3–1 (1–0). Tshekin puolustus päästi Rieran karkuun ja hyökkääjä sijoitti pallon maalivahti Petr Cechin jalkojen välistä. kilpailu: KuPS:n avausmaalintekijä 2. KuPS–IFK Mariehamn 2–2 (2–1) 16. Edgar Manutsharjan 1–2. . 7 4 2 1 8– 4 14 HJK . . Lokvencin ensimmäinen syntyi puskumaalilla 10 metristä ja toinen täysosuma maalin edustalta. Oma maali 2–2. Niistä jälkimmäisessä keilaavat muun muassa Suomen Petri Mannonen ja Kai Virtanen. Yleisöä 20 000. Rögvi Jacobsen 1–1, 73. Lohko 8: Sofia: Bulgaria–Kroatia 1–3 (0–1) 18. Ranskan avointen mestaruus oli HeninHardennelle toinen (edellinen vuonna 2003). Sebastian Sorsa), Perparim Hetemaj (67. . Vladimir Smicer 3–1, 52. . Goseilla oli viime kaudella venezuelalainen hakkuri, mutta ensi kaudeksi se hankki hyvän japanilaisen hakkurin ja päätyi ottamaan Sammelvuon yleispelaajan paikalle. Kymmenen minuuttia myöhemmin Edgar Manutsharjan viimeisteli Armenian lohdutusmaalin. . Voitollaan Viro nousi ottelun enemmän pelanneena lohkossa neljänneksi ohi Venäjälle hävinneen Latvian. Japanin liiga alkaa lokakuun alussa ja runkosarja päättyy 25. Sunnuntaina keilataan kaksi erää. 6 3 3 4– 10 3 Jaro . Justine Henin-Hardenne oli ylivoimainen naisten finaalissa. Dortmundin hyökkääjä teki 35. Jokeri Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 2 kpl voitto–osuus 53 587,40 e, 5 oikein 3 992,60 e, 4 oikein 481,80 e, 3 oikein 49,20 e, 2 oikein 10,70 e. Kuva: Lehtikuva/AFP PROSTEJOV (STT) Jarkko Nieminen pelaa reilun kahden vuoden tauon jälkeen kansainvälisen tennisturnauksen loppuottelussa. Liigan jälkeen on pitkä tauko ja Japanin cup ratkaistaan huhtikuun lopussa. . . Jan Polak 7–1, 90, Lokvenc 8–1. Maalit tekivät 27. Erotuomari: Eric Poulat Ranska. 4 2 1 1 5– 2 7 FC Dreeverit . . . Sunnuntain loppuottelussa kohtaavat Nieminen ja Minar. Andrii Shevtshenko 1–0, 83. . Nieminen on ollut edellisen kerran loppuottelussa huhtikuussa 2003 Münchenissä, jossa hän hävisi ATP-turnauksen finaalissa Sveitsin Roger Federerille. . . Henin-Hardenne jyräsi Piercen Ranskan avointen naisten finaali ohi tunnissa Vailla vastusta. 26) Jari Ratia Suomi 1 257 (209,50). 4 3 1 2– 4 3 FC Korsholm . 5 3 2 10– 3 9 KPV . Lohkossa 3 Venäjä piti jatkotoiveensa hengissä kukistamalla Latvian 2–0 (0–0). . . PARIISI (STT–REUTERS–AFP–AP) Belgian Justine Henin-Hardenne uusi kahden vuoden takaisen tenniksen Ranskan avoimen grand slam -turnauksen voittonsa, kun hän tyrmäsi lauantain loppuottelussa Ranskan Mary Piercen 6–1, 6–1. Pitkäveto 33 KuPS–IFK Mariehamn X (2–2) 3,15 34 KuPS–IFK Marieh. 7 1 1 5 3– 7 4 RoPS . . . . 7 3 4 10– 5 13 Haka . . . Alexander Frei 1–2, 86. . Vieraiden sankari oli joukkueen molemmat maalit tällännyt Goran Pandev. . 7 3 3 1 10– 4 12 MIFK . 6 2 2 2 7– 5 8 Rakuunat . Yleisöä: 2 500. . Antti Niemen seurakaveri teki Ruotsin 2–0-maalin ja oli järjestelemässä neljää muuta osumaa. Haastajakiertueelta Niemisen tuoreimmat turnausvoitot ovat vuodelta 2002 Tampereelta ja Helsingistä. Lintilä heitti Moskovassa lauantain aamuerässä kuuteen sarjaan tuloksen 1 393, ja se kesti toisenkin erän miesten vireen. Fredrik Ljungberg 5–0, 81. . Edward Anyamkyegh (Matti Hurme) 1–1, 28. Sammelvuo, 29, allekirjoitti yhden vuoden sopimuksen perjantai-iltana Friedrichshafenissa, minne japanilaisseuran edustajat olivat tulleet uutta peluriaan tapaamaan. . . sijalla. Lohkon toisessa ottelussa Viro voitti Tallinnassa Liechtensteinin 2–0 (1–0). Yleisöä: 21 500. . Lohkoa johtaa Kroatia 16 pisteellä, kun Bulgarialla on vain 8 pistettä. . Seth Ablade (Kalle Parviainen) 2–1, 84. Niemisen välierä Luczakia vastaan oli tiukka taistelu. . . . . minuutilla. Christian Dailly 1–0, 89. Mestareiden liigan voittaneen Liverpoolin jättävä Vladimir Smicer vei kuitenkin kolme minuuttia myöhemmin Tshekin jälleen kahden maalin karkumatkalle ennen puoliaikaa. . . Aiemmat vuodet ovat menneet Ranskassa ja Italiassa kuudessa eri seurassa. . Lohko 5: Glasgow: Skotlanti–Moldova 2–0 (0–0) 53. Seitsemästä ottelusta 18 pistettä kerännyt Puola johtaa lohkoa kahden pisteen erolla Englantiin, joka on pelannut ottelun vähemmän. . minuutilla. . Raphael Wicky 0–1, 70. Risto Ojanen), Jon Poulsen (75. Kunnioitan Marya paljon, tänään hänelle sattui vaikea päivä, Henin-Hardenne sanaili. Lintilä keilaa EM-kärjessä HELSINKI (STT) Lentopalloilija Tuomas Sammelvuo siirtyy Ranskasta Japanin rahakkaaseen liigaan. Hermanni Vuorinen), Peter Sampo (83. . minuutilla. . Johan Elmander 6–0. Palkintopotissa on 125 000 euroa, ja sitä on tavoittelemassa useita pelaajia, jotka karsiutuivat Ranskan avoimesta tennisturnauksesta ensimmäisellä viikolla. Se tuo ulkomaalaispelaajille kovia paineita, mutta myös rahaa. Erotuomari: Mika Salo. Ruotsi nuiji vierailijan Göteborgissa 6–0 (4–0) ja vahvisti asemiaan Euroopan alueen karsintalohko 8:n kärkikamppailussa. Ruotsi vietti maalijuhlaa Venäjä jatkaa taistelua MM-kisapaikasta Zlatan Ibrahimovicin saldona oli yksi maali, kun Ruotsi löylytti Maltaa 6–0. Ensimmäistä kertaa miesten maajoukkueessa pelaava Jari Ratia ylsi tulokseen 1 257 ja on sillä 26. 6 3 1 2 11– 5 10 Viikingit . Shevtshenko osui Ukrainalle Ukraina on yksi MM-karsintojen harvoista tappiottomista maista, eikä lauantain kotiottelu Kazakstania vastaan tahrinut tiliä. . Tomasz Klos 0–2, 79. . Marko Babicin, Igor Tudorin ja Niko Kranjcarin maalit lannistivat kotijoukkueen. . Thomas Frankowski 0–1, 57. KuPS: Istvan Mitring, Olli-Pekka Itälä, Matti Hurme, Jani Hartikainen, Miikka Turunen, Tamas Gruborovics (87. . Tallinna: Viro–Liechtenstein 2–0 (1–0) 27. LIBEREC/JEREVAN (STT–AP) Suomen kanssa samassa lohkossa pelaava Tshekin jalkapallomaajoukkue näytti maalinteon mallia MM-karsintojen kotiottelussaan lajin lilliputtimaa Andorraa vastaan. Tomas Rosicky 6–1, 87. . . Andrei Arshavinin (57.) ja Dmitri Loskovin (78.) toisen puoliajan maalit tuottivat Venäjän uuden päävalmentajan Juri Seminin maajoukkueuran ensimmäisen voiton. 5 1 2 2 6– 9 5 H-linna . Pudotuspeleihin pääsee neljä joukkuetta ja runkosarjan viimeinen karsii paikastaan. Tervarit – FC Dreeverit, KajHa – TUS, PS Kemi – JBK. . Prostejov: Miesten 125 000 euron ATP-haastajaturnaus: Kaksinpelin välierät: Jarkko Nieminen Suomi–Peter Luczak Australia 6–4, 6–4, Ivo Minar Tshekki–Tomas Zib Tshekki 6–4, 4–6, 6–3. 6 2 4 3– 11 2 Seuraavat ottelut: 5.6. . Yleisöä: 40 000. Liberec: Tshekki–Andorra 8–1 (3–1) 13. Tomas Galasek 4–1 rp, 80. Igor Avdejev 2–0 om. . Svensson osui tolppien väliin 18. Kotijoukkueen maalit jakautuivat kuudelle eri pelaajalle. Andrei Arshavin 1–0, 78. . Marko Babic 0–1, 58. . . . Christian Wilhelmsson 3–0, 40. Zlatan Ibrahimovic 4–0, 57. . Finaalissa vastaan tulee Ivo Minar, joka kukisti maanmiehensä Tomas Zibin kolmessa erässä. . 4 2 2 10– 3 8 GBK . . . . . . . Nieminen pitkästä aikaa finaaliin MOSKOVA (STT) Lasse Lintilä on keilailun EMkilpailun singlekilpailun kärjessä avauspäivän jälkeen. maalin 62:nnessa maaottelussaan. . (+1) 2 (2–3) 1,45 35 KuPS (+1)-IFK Marieh. PS Kemi . Yleisöä: 9 520. minuutilla Andrei Stepanov ja tasan puoli tuntia myöhemmin toisella puoliajalla Andres Oper. . Miesten Euroopan alueen MM-karsinnat: Lohko 1: Jerevan: Armenia–Makedonia 1–2 (0–1) 29. – Minun on juuri nyt vaikea puhua. Naisten nelinpelin välierät: Cara Black/Liezel Huber Zimbabwe/EteläAfrikka–Corina Morariu/Patty Schnyder USA/Sveitsi (8) 6–4, 6–2, Virginia Ruano Pascual/Paola Suarez Espanja/Argentiina (1)–Nadia Petrova/Meghann Shaughnessy Venäjä/USA (5) 6–2, 6–4. Yleisöä: 50 000. Pariisi: Ranskan avoin mestaruuskilpailu, kauden 2/4 grand slam -turnaus. . Tampere U . . . . . . . . Nieminen eteni Tshekin Prostejovissa finaaliin voittamalla välierässä Australian Peter Luczakin 6–4, 6–4. . . Tshekin maalijuhlat lohkon 1 pelissä aloitti ja päätti Vratislav Lokvenc, joka onnistui 13. . – Minun pitää vain keskittyä omaan peliini, Nieminen kuvasi puhelimitse STT:lle. . . . . Kaksoisvirheet masensivat Piercen Kaksoisvirheestä tuli Piercelle taakka myös toisessa erässä. Perjantaina: Saksa–Suomi 3–0 (25–21, 25–16, 25–14). Ville Lehtinen), Mikko Simula, Dritan Stafsula. Makedonia päihitti Armenian Makedonia haki 2–1-vierasvoiton Armenian vieraille usein hankalalta Jerevanin stadionilta. . Allianssi: Henri Sillanpää, Jarno Tuunainen, Mathias Lindström, Heikki Pulkkinen, Juska Savolainen, Chris Cleaver (v), Justus Vajanne (67. . . . . Mika Niskala 0–1, 21. . Merrillville: Yhdysvaltain PBA-kiertueen karsinta: Tilanne sarjan 27/45 jälkeen: 1) Dino Castillo USA 6 100, 2) Christopher Loschetter USA 6 063, 3) Rudy Kasimakis USA 5 970, 4) Ritchie Allen USA 5 967, 5) Christopher Collins USA 5 905, ...10) Jon Brandon USA 5 832, ...29) Osku Palermaa Suomi 5 654 (1 921+1 822+1 911). – Ensimmäisessä erässä sain paljon nopeita pisteitä syötöilläni. Miesten välierät: Rafael Nadal Espanja (4)–Roger Federer Sveitsi (1) 6–3, 4–6, 6–4, 6–3. Maalihanan avasi yksi maailman parhaista hyökkääjistä, Andrii Shevtshenko, 18. . 4–4-tilanteessa Nieminen onnistui jälleen syötönmurrossa ja varmisti otteluvoiton pitämällä syöttönsä kymmenennessä pelissä. Juho Mäkelä (Sebastian Sorsa) 1–1, 76. . . Ruotsin ykköspelaaja oli Englannin valioligan Southamptonin keskikenttämies Anders Svensson. Kotijoukkueen päästivät piinasta toisen puoliajan maaleillaan vaihtopelaaja Christian Dailly (53.) ja James McFadden (89.). . Moskova: Miesten EM-kilpailut: Single, tilanne 2/4 erän jälkeen, 6 sarjaa: 1) Lasse Lintilä Suomi 1 393 pistettä (keskiarvo 232,17), 2) Oliver Morig Saksa 1 391 (231,83), 3) Kimmo Lehtonen Suomi 1 378 (229,67), 4) Glenn Morten Pedersen Norja 1 369 (228,17), 5) Mickel Rives Ranska 1 362 (227), 6) Jesper Agerbo Tanska 1 343 (223,83), 7) Thornton Steve Englanti 1 332 (222), 8) Petteri Salonen Suomi 1 328 (221,33), 9) Steinthor Johannsson Islanti 1 324 (220,67), 10) Andrejus Puskariovas Liettua 1 316 (219,33),... . Yleisöä: 2 043. KooTeePee – RoPS. . Henin-Hardennen ylivoimaa kuvasivat avauserässä voitetut 14 peräkkäistä pistettä, joiden avulla belgialainen mursi Piercen syötön kahdesti siirtyen 4–1-johtoon. . . Japanissa ulkomaalaisilta pelaajilta vaaditaan aika paljon ja odotan että peleissä tulee hirveästi hommia. Samalla Suomen maajoukkueen kapteeni tekee uuden aluevaltauksen suomalaisessa lentopalloilussa. Dmitri Loskov rp. Justo Ruiz A. . . . . 4 1 3 1– 6 3 Tervarit . Niko Kranjcar 1–3. Yleisöä: 3 103. Sitä ennen finaalin hävinnyt osapuoli on jäänyt yhteensä kahteen tai vähempään pelivoittoon vain kahdesti, vuosina 1926 ja 1979. Goran Pandev 0–1 rp, 46. Igor Avdejevin oma maali seitsemisen minuuttia ennen peliajan loppua ratkaisi voiton kahdeksasta ottelusta 20 pistettä haalineelle Ukrainalle. Kuva: Lehtikuva/Reuters Karlstad: Miesten maaottelu: Ruotsi–Suomi 10–8 (3–1, 1–4, 3–0, 3–3) Joukkueet kohtaavat sunnuntaina Tukholmassa.. – Jatkan samalla periaatteella kuin aiemminkin, että sinne minne menen, sen kielen opettelen. . Japanilaisseuran edustajat ovat nähneet videolta Sammelvuon pelejä muun muassa Mestarien liigasta ranskalaisen Toursin riveissä ja sitä kautta he tekivät päätöksensä. Yleisöä: 35 593. 5 1 2 2 4– 8 5 MP . Milan Baros 80. Omassa syöttövuorossaan Pierce löi lentolyönnin suoraan verkkoon ja HeninHardenne ehti karata jo 3–0 johtoon, ennen kuin Piercen onnistui pitää syöttönsä. Kaikkiaan Niemisellä on ATP-tasolta neljä finaalipaikkaa, mutta ei voittoa. Nastja Ceh 0–1, 19. Belgialaisen voittosuhde on huikea 27–1, joista 24 voittoa on tullut peräkkäin massa-alustalla. . . Erotuomari: Petteri Kari. . . . 8 2 5 1 8– 3 11 KooTeePee . Minar ja Zib ovat Niemisen mukaan tasaisia pelaajia, joilla ei ole isoja aseita. Maciej Zurawski 0–3. 4 3 1 6– 4 9 TUS . . Frei 1–3. . – Itseluottamus on kohdallaan, olen luottavainen, Nieminen ennakoi sunnuntaina ohjelmassa olevaa loppuottelua, jossa hän saa vastaansa kotiyleisön edessä pelaavan tshekkipelaajan. . Miesten nelinpelin loppuottelu: Jonas Björkman Ruotsi/Max Mirnyi Valko-Venäjä (2)–Bob ja Mike Bryan USA (3) 2–6, 6–1, 6–4. . Myös Puola jatkoi lohkossa 6 suoraviivaista menoaan lyömällä vieraissa Thomas Frankowskin, Tomasz Klosin ja Maciej Zurawskin osumilla Azerbaidzhanin 3–0 (1–0). . Kotijoukkue koki yllätyksen, kun Andorran Gabi Riera kavensi pelin 35. Andres Oper 2–0. . . . Lohko 3: Pietari: Venäjä–Latvia 2–0 (0–0) 57. – En löydä sanoja tälle tunteelle, voitto tuntuu mahtavalta. Japanin kielen kirja on jo hankittu ja sen verran ainakin opettelen, että ymmärrän kieltä ja pystyn sitä itse puhumaan jonkun verran. . Hänellä oli jo valmis sopimus Italian liigassa pelaavan Cuneon kanssa. helmikuuta. Lopullisesti ottelu repesi Andorran Justo Ruizin saatua toisen keltaisen kortin ja ulosajon 63. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman Lotto Alustava voitonjako: 7 oikein 1 kpl voitto–osuus 1 497 580,60 e, 6+lisänumero oikein 15 780,70 e, 6 oikein 1 906,80 e, 5 oikein 54,00 e, 4 oikein 13,60 e. . . Lähimmäs Lintilää ylsi Saksan Oliver Morig, joka jäi lohjalaisesta vain kaksi pistettä. Se voitti kotonaan Glasgow’ssa Moldovan vaivalloisesti 2–0 (0–0). . Virustulehduksen takia puolen vuoden sairasloman pitänyt Henin-Hardenne, 23, on voittanut jo neljä WTA-turnausta peräkkäin kahden kuukauden takaisen paluunsa jälkeen. . . Valtaosa ulkomaalaisvahvistuksista on hakkureita. Kolme muutakin italialaisseuraa oli kiinnostuneita suomalaisesta sisupussista. . 1 (3–2) 1,30 36 KuPS–IFK Mariehamn, maalimäärä 2 (yli 2,5 maalia) 1,80 37 HJK–AC Allianssi X (2–2) 3,15 38 HJK–AC Allianssi (+1) 2 (2–3) 1,70 39 HJK–AC Allianssi, maalimäärä 2 (yli 2,5 maalia) 1,75 40 FC Honka–AC Oulu X (1–1) 3,30 41 Sepsi–78-Masku 2 (0–2) 2,55 42 VIFK–FC YPA 1 (1–0) 1,35 43 Venäjä–Latvia 1 (2–0) 1,35 44 Skotlanti–Moldova 1 (2–0) 1,50 45 Armenia–Makedonia 2 (1–2) 2,50 46 Tshekki–Andorra (+3) 1 (8–4) 1,60 47 Viro–Liechtenstein 1 (2–0) 1,20 48 Azerbaidzhan–Puola 2 (0–3) 1,25 49 Bulgaria–Kroatia 2 (1–3) 2,65 50 Ruotsi–Malta (+3) 1 (6–3) 1,65 51 Färsaaret–Sveitsi 2 (1–3) 1,15 52 Ukraina–Kazakstan 1 (2–0) 1,05 Tulosveto 12 KuPS–IFK Mariehamn 2–2 Lopullinen kerroin: 14,88 1 HJK–AC Allianssi 2–2 Lopullinen kerroin: 14,73 Päivän Pari 4 Jalkapallo, KuPS–IFK Mariehamn 1. . Joakim Jensen 2–1, 88. . . . Minsk: Valko-Venäjä–Slovenia 1–1 (1–1) 16. . PK-35 – VG-62, H-linna – OLS, VPS – Rakuunat, P-Iirot – Atlantis , KPV – Viikingit, MP – PP-70. Turnauksen kymmenenneksi sijoitettu Henin-Hardenne tarvitsi kahden erän voittoon vain tunnin ja kaksi minuuttia. . . Tomas Galasek lisäsi Tshekin johtoa rangaistuspotkusta seitsemän minuuttia tauon jälkeen. AC Oulu . Avauserä ratkesi lopulta nolosti, kun Pierce menetti syöttönsä kaksoisvirheeseen. 5 1 1 3 6– 11 4 KajHa . Jani Lyyski), Mika Niskala, David Carlsson, Peter Lundberg, André Hansell. . Valentin Belkevitsh 1–1. . . . 4 2 2 2– 6 2 JBK . 7 1 5 1 8– 7 8 TPS . Jon Poulsen 0–1, 68. 6 2 2 2 5– 5 8 Lahti . . Milan Baros 5–1, 85. Toisessa erässä Nieminen mursi 2–1:een, mutta Luczak kavensi murtamalla Niemisen syötön viidennessä pelissä. . Henin-Hardenne saalisti lopulta ottelupallon itselleen ässäsyötöllä, ja ratkaisu syntyi ottelua kuvaavalla tavalla, kun haluton PIerce palautti löysän rystylyönnin verkkoon. IFK Mariehamn: Sami Sinkkonen, Jens Polviander (v), Peter Holm, Erik Sandvärn, Tommy Wirtanen (88. minuutilla ja ottelun lisäajalla. – On kiva tehdä hyppy aivan uuteen maailmaan ja nähdä erilaista elämää, sanoo Sammelvuo, joka syksyllä aloittaa yhdeksännen kautensa ulkomailla. Jan Koller 2–0, 35. . Andrei Stepanov 1–0, 57. Lohko 6: Baku: Azerbaidzhan–Puola 0–3 (0–1) 28. . 5 2 3 7– 10 6 P-Iirot . . Piercen alistuneisuus korostui etenkin toisen erän virheissä. Japanin liigassa pelaa vain kahdeksan joukkuetta ja jokaisessa saa olla vain yksi ulkomaalainen. . . Viisi vuotta sitten kotiyleisön riemuksi Ranskassa voittanut Pierce oli voimaton belgialaisen voimakkaiden palautusten edessä. . . . . . 5 3 2 8– 7 9 VPS . 4 3 1 6– 3 9 FC Kiisto . Mattias Jonson 1–0, 18. . . minuutin maalillaan Tshekin maajoukkueen kaikkien aikojen paras maalintekijä. Välissä on tosin kuuden viikon tauko Japanissa pelattavan maailmancupin takia. Jan Kollerista tuli 29. Yleisöä: 8 000. 5 3 2 5– 4 9 Honka . 7 3 4 7– 4 13 MyPa . Voitosta huolimatta Skotlannin tie ensi vuoden MM-turnaukseen on käytännössä poikki. minuutilla, Tomas Rosicky rangaistuspotkusta viisi minuuttia myöhemmin, Jan Polak komealla vedolla 25 metristä 87. Igor Tudor 0–2, 72. . 6 3 1 2 7– 7 10 Allianssi . . Henin-Hardenne mursi ranskalaisen syötön ja siirtyi 5–1-johtoon Piercen sorruttua kahteen epäonnistuneeseen syöttöön ratkaisevalla hetkellä. Lohko 4:ssä Färsaaret ei pystynyt pysäyttämään ryhmän kärkisijoista kamppailevaa Sveitsiä, joka oli vieraissa parempi 3–1 (1–0). Aamuerässä Lintilän kanssa keilannut Kimmo Lehtonen on singleosion ensimmäisen pelipäivän jälkeen kolmantena, 15 pisteen päässä Lintilästä. Kotitappio merkitsi sitä, että takavuosien suurpelaajan Hristo Stoitshkovin valmentama Bulgaria menetti viimeisetkin mahdollisuutensa selviytyä 2006 Saksassa pelattavaan MMlopputurnaukseen. . . . Halusin pelata paremman ottelun ja olen pahoillani, ettei taistelu kestänyt pitkään. . Yleisöä: 42 000. . . . Palkintoarvo 13,5 miljoonaa euroa: Naisten loppuottelu: Justine HeninHardenne Belgia (10)–Mary Pierce Ranska (21) 6–1, 6–1. . . Lohko 4: Toftir: Färsaaret–Sveitsi 1–3 (0–1) 25. Pierce sai tilaisuuden murtaa belgialaisen syötön heti avauspelissä, mutta murtopallon helppo kämmenpalautus meni leveäksi. Totta kai sekin painoi asiassa. . . Yleisö oli loistava, vaikka se oli luonnollisesti Maryn puolella. . Risto Ojanen 2–2. . Vaikka hävisin, olen iloinen siitä, että selvisin finaaliin kolmatta kertaa, Pierce nieleskeli. Singlekilpailu jatkuu sunnuntaina. Lohko 2: Kiova: Ukraina–Kazakstan 2–0 (1–0) 18. Viime vuonna joukkoon mahtui vain kaksi yleispelaajaa, unkarilainen Sandor Kantor ja venäläinen Pavel Abramov. . . 4 1 2 1 5– 5 5 FC YPA . Pandev 0–2 rp, 55. . Martin Petrov 1–2, 80. . KESKIPOHJANMAA Jalkapalloliiga: HJK–Allianssi 2–2 (0–0) 64. HJK: Ville Wallen, Joakim Jensen, Iiro Aalto (v), Markus Halsti, Vili Savolainen, Veli Lampi, Mika Hänninen, Juho Mäkelä, Ville Nylund, Petri Oravainen (67. minuutilla kierteisellä kaukolaukauksella. . Yleisöä otteluissa on yli 10 000, kertoo Sammelvuo. Jalkapallo Rahapelit Lentopallo Rullakiekko 18 Urheilu Sunnuntaina 5.6.2005 . . Tshekki mässäili Andorran kustannuksella GÖTEBORG (STT–REUTERS–AP) Ruotsin jalkapallomaajoukkue piti MM-karsinnoissa maalijuhlia Maltan laskuun. Tomi Nyman 1–0, 85. Lauantain ottelun lopputulos 8–1 antoi täydellisen kuvan yhden jalkapallomaailman kärkivaltion ja lajin häntäpään maan tasoeroista. 7 2 1 4 12– 14 7 KuPS . . . 5 1 1 3 8– 14 4 OLS . Yleisöä: 5 000. . Hävityn pisteen jälkeen Piercen oli lähellä purskahtaa itkuun ja hän jäi takakentälle hetkeksi tuijottamaan luovuttanut ilme kasvoillaan. . Berat Sadik), Jussi Heikelä (v), Kalle Parviainen. Kakkonen pohjoislohko VIFK – FC YPA 1 – (1 – 0). 7 3 3 1 11– 7 12 PK-35 . – 45 sarjan jälkeen 10 keilaajaa saa pelioikeuden PBA-kiertueelle ensi kaudeksi
Häkkinen starttaa viidenneltä paikalta Mika Häkkinen lähtee viidennestä ruudusta Tshekin osakilpailuun. Kallio toivoo aika-ajomenestyksen kantavan myös sunnuntain kilpailuun. erikoiskokeella norjalainen puristi ohi. – Haluaisin ajaa testiä tässä kilpailussa jo Kreikkaa varten, mutta tallin johto toivoo minulta hyviä erikoiskoeaikoja, 12. Mugellon rata ei ole aiemmin tuonut menestystä suomalaiselle, sillä kolmesta kisasta Kalliolla on kasassa kaksi keskeytystä ja yksi sijoitus kymmenen huonommalta puolelta. Kokonaiskilpailussa Häkkinen on jaetulla toisella sijalla, kun johdossa on Tshekissä paalupaikan ottanut Paffett 19 pisteellä. Barcelonan kisat jatkuvat sunnuntaina 100 metrin matkoilla. Kyrklund ja Max toiseksi Saksassa HELSINKI (STT) Emilia ja Erika Nyström aloittivat vahvasti kesän ensimmäisen SM-kiertueen osakilpailun. Jarno Pihlava nappasi parhaan suomalaissijoituksen, kun hän sijoittui miesten 50 metrin rintauinnissa toiseksi hyvällä ajalla 28,74. Tommiin pystyi aina luottamaan, Cowan herkistyy ja pyörittää päätään hymyillen. Ollaan kokeiltu erilaisia alustan säätöjä, Rovanperä kertoi. Mercedes-Benzillä ajava Häkkinen hävisi lauantaina paalupaikan ottaneelle, niin ikään Mercedeksellä ajavallee Gary Paffettille 0,419 sekuntia. Aalto paransi kuusiottelun loppukilpailussa perjantain karsinnan pisteitään ja sijoittui 24 voimistelijan joukossa 18:nneksi pistein 51,199. Rovanperän auton korjattiin lauantaita varten, mutta samalla hänen kokonaisaikaansa lisättiin kahdeksan minuuttia. Ranskalainen Citroenkuski on kasvattanut yhden minuutin ja 16,6 sekunnin eron toisena kaasuttelevaan Subarun norjalaiseen Petter Solbergiin. Kallio yritti jatkuvasti etsiä kunnon rakoa reilut viisi kilometriä pitkältä radalta hyvän ajan saamiseksi. Mitsubishin vauhti kiihtyy DEBRECEN (STT) Turun Urheiluliiton Sami Aalto onnistui lauantaina tavoitteessaan telinevoimistelun EMkilpailuissa Unkarin Debrecenissä. kesäkuuta asti aikaa antaa näyttöjään. Grönholm valitteli perjantaina huonoa ajotuntumaansa. Teline tuotti kuitenkin epäonnistumisesta huolimatta Aallon ottelun toiseksi parhaat pisteet 8,825. Häkkistä nopeammin kaasutteli myös Ruotsin Mattias Ekström, sillä Audi-kuskin aika oli 1.52,564. toto (4-2-9): 4,23 2,48-2,821,45 48,40. Vuosi sitten Aalto oli EM-kuusiottelussa 13:s. V4-kerroin: 17,43. Viime vuonna talli teki paluun rallin MM-sarjaan pidettyään välivuoden 2003. Lauantaina se oli löytynyt, mutta autoonsa hän ei ollut vieläkään tyytyväinen. Nyströmien lisäksi kolme muuta paria on voittajakaavion puolella. Päivän Duo: vaihto 22 321.00 e; oikea rivi 57; poissa II/4 kerroin 2,49. Parempaan pitäisi kyllä pystyä, Cowan pohtii. Entisen F1-kuljettajan aika oli 1.52,371, joka oli vain 0,180 sekuntia Paffettia hitaampi. – Mekaanikot ja muu henkilökunta odottavat kuitenkin enemmän. Ongelmia oli silloin paljon, kaudella 2004 Mitsubishin väreissä ajanut Kristian Sohlberg kertoo. A. Vaikka Aalto oli kohtalaisen tyytyväinen pisteisiinsä, sijoitus putosi viimevuotisesta. – Otimme pienen riskin ja vaihdoimme viime hetkillä takarenkaan, jolla en ollut ajanut aiemmin. Honda-kuljettaja Jorge Lorenzo pyyhälsi 250-kuutioisten paalulle ennen Aprilian Casey Stoneria. kesäkuuta ja Monacossa 14.–15. Hyvän raon löytymisen lisäksi huippuaikaan vaikutti uusi takarengas. Ennen lauantaita Grönholmin etu Solbergiin oli 17,4 sekuntia. Pelivaihto 378 518.40 e, yleisöä 1 142. Martin ohitti Gardemeisterin Grönholmin tallitoveri, virolainen Markko Märtin ohitti Fordin Toni Gardemeisterin, kun 12 erikoiskoetta oli ajettu. toto (152-13): 2,73 1,45-2,79-2,49 15,48. Huomiselle on luvattu sadetta joko aamuksi tai iltapäiväksi; toivottavasti ehdimme ajaa kisan ennen sitä, sillä haluan karistaa tällä radalla minua koettelevan epäonnen kannoiltani, Kallio toivoo. Se on kuitenkin jatkon takia todella tärkeää, Sohlberg lisää. Troikka: 90,75. Pistesijoissa kiinni ollut Rovanperä ei ajanut perjantain ajourakan päättäneellä erikoiskokeella, koska kivi rikkoi hänen autostaan tukivarren viimeistä edellisellä pätkällä. toto (8-2-16): 2,65 1,64-2,39-5,34 5,59. Aalto paransi pisteitään EM-telinevoimistelussa Espanjan Martinez vei kuusiottelun, Ranskan Debauve neliottelun paras Kouvola: Lähtö 1, lv 2 100 m: 1) Jet Looking/Ari Moilanen 18,5x, 2) Coconut Girl 18,6 (109), 3) Energetic 19,4 (153), 4) Sir Bay 19,5 (98), poissa: 4. Tappiokaaviossa on mukana neljä joukkuetta, joilla on mahdollisuus päästä finaaliin voittamalla kaikki sunnuntain ottelunsa. Troikka: 282,88. kesäkuuta. – Citroenilla on nyt vahvin paketti koossa. Perjantain karsinnassa Aalto keräsi kuudelta telineeltä pisteet 50,886. tilalla rallissa oleva Tuohino jatkoi. Skodan Janne Tuohino koki perjantaina saman kohtalon kuin Rovanperä. Lauantain aika-ajo meni viimeistä kierrosta lukuun ottamatta Kalliolta jonossa ajelemiseksi ruuhkan takia. Parhaan ajan jo perjantaina ajanut Kallio joutui kuitenkin puristamaan lauantain aikaajon viimeisille hetkille asti varmistaakseen ykkössijansa. Debrecen: Telinevoimistelun EM-kilpailut: Naisten 4-ottelu: 1) Marine Debauve Ranska 37,098 (hyppy 8,962, nojapuut 9,487, puomi 9,487, permanto 9,162), 2) Anna Pavlova Venäjä 37,074 (9,450, 9,037, 9,462, 9,125), 3) Julia Lozhetshko Venäjä 36,749 (9,037, 9,325, 9,150, 9,237), 4) Suzanne Harmes Hollanti 36,587, 5) Francesca Benolli Italia 36,137, 6) Aagje Vanwalleghem Belgia 35,886, 7) Florica Leonida Romania 35,799, 8) Emilie Lepennec Ranska 35,637, 9) Dariya Zgoba Ukraina 35,274, 10) Monica Bergamelli Italia 35,262. Olli Torkkel on rengasfinaalissa toisen varavoimistelijan paikalla. eikä pisteitä meinannut tulla millään. Gallin suomalainen tallitoveri Harri Rovanperä jatkoi rallia lauantaina perjantain murheidensa jälkeen. Solberg ja Peugeot-kuski Marcus Grönholm ajoivat kilpaa toisesta sijasta heti aamulla. Kakkonen oli Romanian Razvan Selariu (55,237) ja kolmonen Valko-Venäjän Denis Savenkov (54,948). Mäkisen huippuvuosina Mitsubishin tallipäällikkönä työskennellyt Andrew Cowan toimii nykyään tallin neuvonantajana. Kovan harjoituskuurin kangistama Jere Hård ui miesten 50 metrin perhosuinnissa neljänneksi ajalla 24,42 ja Matti Rajakylä perhosteli samalla matkalla kuudenneksi ennätysajallaan 24,51. Kuva: Lehtikuva/AFP Kemer: Kauden 7/16 MM-ralli: Tilanne 16/18 ek:n jälkeen: 1) Sebastien Loeb Ranska Citroen 3.44.33,2, 2) Petter Solberg Norja, Subaru jäljessä 1.16,6, 3) Marcus Grönholm/Timo Rautiainen Suomi, Peugeot –1.24,4, 4) Carlos Sainz Espanja, Citroen –3.36,8, 5) Markko Märtin Viro, Peugeot –5.11,3, 6) Toni Gardemeister/Jakke Honkanen Suomi, Ford –7.33,3, 7) Roman Kresta Tshekki, Ford –7.53,5, 8) Gianluigi Galli Italia, Mitsubishi –9.10,4, 9) Antony Warmbold Saksa, Ford –10.40,7, 10) Harri Rovanperä/Risto Pietiläinen Suomi Mitsubishi –12.46,8, ... Kulta heltisi pistemäärällä 37,098. Rengasseos oli yhtä kova, mutta hiukan kapeampi kuin perjantaina ja sään viilettyä se toimi kuin unelma, Kallio hehkutti. – Henki on tallissa hyvä, ja olemme saaneet pisteitä ihan mukavasti. – Viime kaudella testasimme autoamme oikeastaan vain kilpailuiden aikana, mikä oli täysin väärä toimintatapa. – Max tuntuu nyt vahvemmalta kuin Wiesbadenin kilpailuissa kolme viikkoa sitten. Tallin toisen kuskin, italialaisen Gianluigi Gallin ajamat pohjaajat viikonlopun Turkin rallissa viittaavat kuitenkin vauhdin kiihtymiseen. Ainoa selvä virhe tuli hevoselta, jolta hän putosi. Kallion rengasvalinnat kohdallaan Mika Kallio ajoi kolmannen kerran tällä kaudella paalupaikalle. Lähtö 8, lv 2 100 m: 1) Matias V/Pertti Puikkonen 17,4a, 2) Twintower 17,4a (607), 3) Maiser Toka 18,0a (53), 4) Star Step 18,0a (80), poissa: 11. Naisten 50 metrin vapaauinnissa Hanna-Maria Seppälä oli viides (26,08) ja naisten 50 metrin selkäuinnissa Jane Kaljonen seitsemäs ajalla 30,92. – Kiva nähdä, että he ovat tällä kaudella päässeet vähän vauhtiinkin. – En tiedä, mikä on vikana. Lähtö 4, V4-1, lv 2 100 m: 1) Killer Way/Kaarlo Ahokas 17,3, 2) See You 18,0 (160), 3) Lamares La Rosa 18,5 (314), 4) Siise 17,8 (116), toto (14-49): 5,05 2,18-4,10-5,51 25,19. Grönholm pystyi pitämään Solbergin takanaan kolmen pätkän ajan, mutta 13. – Kisassa käytän todennäköisesti joko perjantain tai lauantain parhaita renkaitani, mutta lopullisen valinnan teen vasta aamun lämmittelyajossa. – On hienoa ajaa pohja-aika, mutta erityisen hienoa se on tallin kannalta. MUGELLO (STT) Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallion kauden kolmas paalupaikka 125-kuutioisten MMsarjan viidennessä osakilpailussa Italian Mugellossa tuli suomalaisen mukaan ilman ongelmia. Lähtö 9, lv 2 100 m: 1) Unni Nalan*/Kari Viisterä 16,5a, 2) Frego Sally 17,1a (296), 3) Future Warrior 17,4a (67), 4) Zivago 17,6a (19), poissa: 6,8,12. Aalto voimisteli tasapainoisesti ja sai parhaat pisteensä 8,962 hypystä. erikoiskokeella kokenut Gardemeister lähtee rallin päätöspäivään kuudennelta sijalta. – Jos sunnuntain ensimmäisellä pätkällä emme saa yhtään kiinni Solbergia, niin en tiedä, kannattaako sitten riskeerata kolmatta sijaa, Grönholm pohti. Saksalainen moottoripyöräilijä kuoli aika-ajoissa LINGEN (STT) Kyra Kyrklund ratsasti Max-hevosellaan lauantaina toiseksi Lingenin kansainvälisten kouluratsastuskilpailuissa Saksassa. Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander Mugello: Ratamoottoripyöräilyn MM-sarja 5/17 kilpailu, sunnuntain kilpailun lähtöjärjestys toisen aika-ajon jälkeen: 125-ksm: 1) Mika Kallio Suomi, KTM 1.58,662, 2) Gabor Talmacsi Unkari, KTM 1.59,152, 3) Hector Faubel Espanja, Aprilia 1.59,712, 4) Mattia Pasini Italia, Aprilia 1.59,776, 5) Marco Simoncelli Italia, Aprilia 1.59,796, 6) Thomas Lüthi Sveitsi, Honda 1.59,947, 7) Michele Conti Italia, Honda 2.00,037, 8) Julian Simon Espanja, KTM 2.00,152, 9) Fabrizio Lai Italia, Honda 2.00,178, 10) Lukas Pesek Tshekki, Derbi 2.00,212. Paffettin vierestä kakkospaikalta sunnuntain kisaan lähtee Opel-kuski Heinz-Harald Frentzen. Esimerkiksi vaihteistoon tai moottoriin liittyviä suuria huolia ei ole, tallin kuljettajaksi tälle kaudelle palkattu Harri Rovanperä toteaa. Niinpä rallin päätöspäivänä sunnuntaina taistellaan oikeastaan vain sijoituksista hallitsevan maailmanmestarin takana. Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Arctic Express/Marko Hakkarainen 14,9a, 2) Bel Ditto 15,0a (80), 3) Flower’s Sea 15,1a (656), 4) An-Algol 15,2a (283), toto (7-6-8): 1,20 1,10-1,85-4,23 3,62. Aprilia-kuski Hector Faubel kaasutteli kolmanneksi, ja eroa kertyi Kallioon jo 1,050 sekuntia. Aallon kuusiottelu oli suomalaisten ainoa finaalipaikka Debrecenissä. Sunnuntaina täytyy painaa alusta asti täysillä, jotta Gabor ja muut pysyvät takana, Kallio pohti. Uimarit vahvistivat MM-näyttöjä Barcelonassa BRNO (STT–ADP) Mika Häkkinen starttaa kauden neljänteen rataautoilun DTM-sarjan osakilpailuun viidenneltä paikalta Tshekin Brnossa. He muistavat entiset kulta-ajat, Rovanperä jatkaa. Luokan voitti Kyrklundin valmentama ruotsalaisratsukko Jan Brink/Björsells Briar. Se antaa uskoa koko tallin tekemiseen, Galli tuumaa. – Kaudella 2004 yritimme vain saada autoa kilpailukykyiseksi ja välillä sitten yritimme vain pitää auton yhtenä kappaleena. Lähtö 2, sh 2 100 m: 1) Vieskerin Viri/Kaarlo Ahokas 28,6, 2) Tuhuri 28,6 (232), 3) Lammasmäen Sepe 29,1 (388), 4) Rokki-Viiri 31,0 (873), toto (910-13): 6,94 2,48-5,76-15,29 35,21. Puolen tunnin aika-ajon päätyttyä Kallio hurjasteli maaliviivan yli ajassa 1.58,662, jolla perjantain aika parani 0,626 sekuntia. Maanmiehensä tapaan myös Tuohino pääsi jatkamaan kilpailua lauantaina. Viki 25,4a (200), 4) Siron Poika 25,5a (208), toto (6-79): 1,26 1,08-1,35-1,79 3,65. – Samilla olisi ollut mahdollisuuksia 15 parhaan joukkoon, miesten valmentaja Mika Holopainen sanoi STT:lle puhelimitse, mutta lopetti jossittelut heti alkuunsa. – En odottanut noin kovaa parannusta, joten tyytyväinen täytyy olla niin aikaan kuin paalupaikkaankin, Kallio totesi puhelimitse STT:lle. MM-kisat uidaan Montrealissa 17.–31. Kaustinen: Perjantain viimeiset lähdöt: Lähtö 9, lv 2 100 m: 1) New Grove Joker/Markku Nieminen 18,0, 2) Eclair De Genie 18,8 (32), 3) Zidane 18,0 (477), 4) Blue Diamond 18,9 (525), poissa: 12. Lähtö 6, V4-3, lv 2 100 m: 1) Fakir Lavec*/Risto Airaksinen 14,6a, 2) Goodbye Charlie 14,6a (71), 3) Indurin Star 15,3a (82), 4) Black Legend 15,4a (182), toto (5-7-9): 1,71 1,17-1,22-1,79 3,81. Kuluvalla kaudella Mitsubishin tulokset ovat olleet lupaavia, mutta todellinen menestys antaa vielä odottaa itseään. Yhdessäkään rallissa en ole päässyt ajamaan ilman ongelmia edes kolmea erikoiskoetta peräkkäin, Tuohino tilitti. loppuottelu: KuUS Kuopio–Kuhat Helsinki 7–9 Kuhat Suomen mestari otteluvoitoin 3–1. Barcelona: Mare Nostrum -kiertueen 1. Ensimmäisen ajopäivän yllättäjä Mitsubishin italialainen Gianluigi Galli putosi kärkikahinoista lauantain ensimmäisellä erikoiskokeella turbo-ongelmien takia. Lingen: Kv. Miesten mestariksi voimisteli Espanjan Rafael Martinez, joka taituroi Euroopan mestaruuteen oikeuttaneet 55,350 pistettä. Alkanut kausi oli hänen ensimmäinen mestaruussarjassa. Syytä tyytymättömyyteen inkoolainen ei suostunut kertomaan. Vaikka Kallio löysikin hyvät renkaat paalupaikka-aikaansa varten, niiden käyttäminen kisassa ei ole itsestään selvää. – Max suoritti ohjelmansa virheittä, kokenut Kyrklund iloitsi onnistumisesta. Venäjä vei kaksi muuta mitalisijaa, kun Anna Pavlova voimisteli hopeaa (37,074) ja Julia Lozhetshko pronssia (36,749). Sen myötä saamme lisää keveyttä ja helppoutta ohjelmaamme, Kyrklund analysoi. Sunnuntain telinefinaaleissa suomalaisia ei nähdä, ellei kaksi renkailla telinefinaaliin yltänyttä voimistelijaa loukkaannu. Kilpailun päätöspäivänä sunnuntaina ajetaan kaksi erikoiskoetta. Muut Barcelonassa kilpailleet suomalaiset suuntaavat Espanjasta Italian Riccioneen viikon leirille. SM-sarjan 4. Kausi 2004 oli Mitsubishille kuitenkin todella takkuinen. Sunnuntaina 5.6.2005 Urheilu 19 Lyhyesti Tuomas Arkimies KEMER (STT) Vain ulosajo tai pahat tekniset ongelmat voivat viedä Sebastien Loebilta Turkin MM-rallin voiton. Jos Loeb selvittää sunnuntaina ajettavat kaksi erikoiskoetta ilman ongelmia, nappaa hän neljännen perättäisen voittonsa MM-sarjassa ja ottaa toisen voittonsa Turkin rallissa. Nyt auto on parempi ja olemme saaneet jotain tuloksiakin aikaan. Lähtö 3, lv 2 100 m: 1) Houston Speed/Peter Lindroos 18,3a, 2) Tchatche* 18,3a (80), 3) Casper Kähö 18,5a (58), 4) Kiikku’s Eva 18,7a (369), toto (1-12-4): 4,12 2,97-1,94-2,00 35,80. KEMER (STT) Mitsubishi-talli muistetaan ainakin Suomessa Tommi Mäkisen japanilaistallin autolla saavuttamasta neljästä peräkkäisestä rallin maailmanmestaruudesta. Ennen Turkin rallia Mitsubishi on valmistajien MM-sarjassa 29 pisteellä viidennellä sijalla. Tulimme sarjaan takaisin täysin raakileella. Naisten kisassa Marine Debauve nousi ensimmäisenä ranskalaisnaisena neliottelun Euroopan mestariksi. V4: vaihto 132 206.20 e; oikea rivi 146-5-7; poissa IV/4 kerroin 18,67. Loeb lentää kohti voittoa Grönholm ja Solberg taistelevat toisesta sijasta Lennokasta menoa. Helsingin Hietaniemessä pelattava osakilpailu on merkittävä, koska uuden palkintorahaan perustuvan rankingsysteemin takia Helsingin osakilpailusta saa kesän kovimmat rankingpisteet. Grand prix -ohjelma alkaa olla sille jo melko tuttu. V4-kerroin: 18,29. Pelivaihto 423 412.20 e, yleisöä 910. Paffett kaasutteli jo kauden toisen paalupaikkansa ajalla 1.52,191. Grönholm oli puolestaan ottanut väärät kumit. Aamun avauspätkien jälkeen Solberg kertoi osuneensa ensimmäisen kerran rallin aikana täysin oikeaan rengasvalinnassaan. – Otin aamulla sellaiset renkaat alle, millä en ollut ennen ajanut. Kauden ensimmäisessä kilpailussa Ebert sijoittui kahdeksanneksi. Ei formuloissakaan (Michael) Schumacher taida syytä huonoihin tuloksiin tietää, Grönholm heitti. Turnauksen ykkössijoitettu pari voitti helposti kaikki ottelunsa lauantaina. 250 ksm, sunnuntain kilpailun lähtöjärjestys toisen aika-ajon jälkeen: 1) Jorge Lorenzo Espanja, Honda 1.53,494, 2) Casey Stoner Australia Aprilia 1.53,548, 3) Andrea Dovizioso Italia Honda 1.53,674, 4) Randy de Puniet Ranska Aprilia 1.53,714, 5) Alex de Angelis San Marino Aprilia 1.53,841, 6) Sebastian Porto Argentiina Aprilia 1.53,889, 7) Daniel Pedrosa Espanja Honda 1.53,991, 8) Hector Barbera Espanja Honda 1.54,800, 9) Hiroshi Aoyama Japani, Honda 1.54,815, 10) Andrea Ballerini Italia, Aprilia 1.54,971. Kallion KTM-talli sai aihetta tuplajuhlaan, sillä suomalaisen tallitoveri, Unkarin Gabor Talmacsi, ajoi viime hetkillä toiseen lähtöruutuun. – Todella hyvä juttu tallille, vaikka oletinkin Gaborin yltävän eturiviin neljän joukkoon. BARCELONA (STT) Neljä uinnin heinäkuisiin MMkilpailuihin esivalittua suomalaisuimaria antoi kelpo näyttöjä kunnostaan lauantaina Barcelonassa. Se oli väärä valinta, pitoa ei löytynyt, Grönholm totesi. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa BUDAPEST (STT-DPA) Saksalainen moottoripyöräilijä Florian Ebert kuoli Saksan avoimen mestaruussarjan aika-ajoissa Unkarin Sarvarissa lauantaina. Mika Häkkinen lähtee sunnuntain kisaan puolustamaan edellisen osakilpailun voittoaan Belgian SpaFrancorchampsista. Lähtö 10, sh 2 100 m: 1) Parokki/Heikki Hietanen 31,4, 2) Turon Vinha 33,6 (76), 3) Virvan Liekki 32,8 (87), 4) Matin Muru 33,3 (277), poissa: 7. toto (2-41): 4,45 1,98-10,87-2,24 81,14. Brno: Rata-autoilun DTM-sarjan neljäs osakilpailu: Aika-ajot: 1) Gary Paffett Englanti, Mercedes 1.52,191, 2) Heinz-Harald Frentzen Saksa, Opel 1.52,371, 3) Tom Kristensen Tanska, Audi 1.52,442, 4) Mattias Ekström Ruotsi, Audi 1.52,564, 5) Mika Häkkinen Suomi, Mercedes 1.52,610, 6) Manuel Reuter Opel, Saksa 1.52,894, 7) Allan McNish Skotlanti, Audi 1.53,016, 8) Bernd Schneider Saksa, Mercedes 1.53,074. – Vähän sellaiseksi testaamiseksi tämä nyt meni. Lähtö 5, V4-2, sh 2 100 m: 1) Tuli-Viesker/Esa Holopainen 24,3a, 2) Röhinä 24,4a (97), 3) M. Päätöspäivään lähdettäessä eroa on Solbergin hyväksi 7,8 sekuntia. Sebastian Loebille ei löydy pysäyttäjää Turkin rallissakaan. toto (14-1610): 2,37 1,83-2,55-3,31 16,59. Jyväskyläläinen on lauantain jälkeen kymmenennellä sijalla reilut 12 minuuttia kärkeä perässä. Vähän niin kuin meillä oli silloin Tommin aikana. 50 m ru: 2) Jarno Pihlava 28,74. Barcelonassa kilpailevista suomalaisista Seppälä jatkaa Mare Nostrum -kisasarjan kiertämistä ja ui Ranskan Canet’ssa 7.–8. kouluratsastuskilpailut: Grand prix: 1) Jan Brink/Björsells Briar Ruotsi 74,04 prosenttia, 2) Kyra Kyrklund/Max Suomi 70,25, 3) Wolfram Wittig/Breitling W Saksa 70,00, 4) Nadine Capellmann/Zancor Saksa 69,42, 5) Andreas Helgstrand/Blue Horse Cavan Tanska 68,88, 6) Nicole Glaser-Käppeler/Aurigeno Saksa 67,67, 7) Martina Hannöver-Sternberg/Ratino H Saksa 67,08, 8) Gina CapellmannLütkemeier/Amando 11 Saksa 66,67. 13) Janne Tuohino/Mikko Markkula Suomi, Skoda –18.09,5. Miesten 6-ottelu: 1) Rafael Martinez Espanja 55,350, 2) Razvan Selariu Romania 55,237, 3) Denis Savenkov Valko-Venäjä 54,948, 4) Sergej Tshorotshordin Venäjä 54,410, 5) Dimitri Savitzki Valko-Venäjä 54,386, 6) Ioan Suciu Romania 54,248, 7) Anatoli Vasiljev Venäjä 53,960, 8) Manuel Campos Portugali 53,911, 9) Eugen Spiridonov 53,311, 10) Martin Konecny Tshekki 52,824,... Mäkisen ajat palaavat Cowanin mieleen aina, kun hän tapaa suomalaisia. 6) Matti Rajakylä 24,51. – Olisi kiva, jos auto toimisi edes yhden päivän kunnolla. Ebert, 19, ajoi rajusti ulos ja kaatui pahasti. Sebastien Loeb, hyvä auto ja Michelinin renkaat. Nyströmit vauhdissa beach volleyn SM-avauksessa. 50 m su: 7) Jane Kaljonen 30,92. Nopeasta ensiavusta huolimatta Ebert menehtyi heti. Autourheilu Moottoripyöräily Ravit Ratsastus Vesipallo KESKIPOHJANMAA . Se tietää, mitä liikkeitä sen pitää suorittaa ja on siksi luottavainen ja aiempaa itsevarmempi radalla. Motogp-luokka, lauantain aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun: 1) Valentino Rossi Italia, Yamaha 1.49,223, 2) Sete Gibernau Espanja, Honda 1.49,361, 3) Max Biaggi Italia, Honda 1.49,458, 4) Nicky Hayden USA, Honda 1.49,546, 5) John Hopkins USA, Suzuki 1.49,556, 6) Loris Capirossi Italia, Ducati 1.49,633, 7) Marco Melandri Italia, Honda 1.49,805, 8) Carlos Checa Espanja, Ducati 1.49,811, 9) Shinya Nakano Japani, Kawasaki 1.49,856, 10) Makoto Tamada Japani, Honda 1.49,951. Barcelonan kilpailu kuuluu Mare Nostrum -kisasarjaan. V4kerroin: 17,15. Lähtö 10, sh 2 100 m: 1) Eron Purje/Pekka Roiha 33,4, 2) Poika-Husaari 32,6 (254), 3) Pirppalinda 33,8 (429), 4) Venlan Vito 34,8 (214), poissa: 1. Rengasrikon 15. kilpailun suomalaistuloksia: Miehet: 50 m pu: 4) Jere Hård 24,42,... Kolmanneksi nopeimman ajan otti nimiinsä Audilla ajava Tanskan Tom Kristensen ajalla 1.52,442. Naiset: 50 m vu: 5) Hanna-Maria Seppälä 26,08. 18) Sami Aalto Suomi 51,199 (hyppy 8,962, hevonen 8,825, permanto 8,55, renkaat 8,237, nojapuut 8,375, rekki 8,25). kesäkuuta, Roomassa 11.–12. Hän on jäänyt Märtinista kaksi minuuttia ja 22 sekuntia. heinäkuuta, ja uimareilla on 12. Kakkosija tuli grand prix -luokassa 14 ratsukon joukossa. Motogp-luokan aika-ajossa ei nähty yllätyksiä, sillä MM-sarjaa ylivoimaisesti johtava Yamahan Valentino Rossi kurvaili paalulle ennen Honda-kaksikko Sete Gibernauta ja Max Biaggia. Mitään todella suurta ja jatkuvaa ongelmaa meillä ei autonkaan kanssa ole. Talmacsi alitti Kallion perjantain ajan, mutta jäi valkeakoskelaisen lauantain ajasta 0,490 sekuntia. toto (3-10-11): 5,01 3,02-4,24-12,35 95,20
Hänen yhteistuloksensa on 209 (69+69+71). erä: 6.39 Sara Ekström (Jenny Magnusson) 1–0, 19.58 Satu Schilcher (Tuulia Karvonen) 1–1 yv. Pöyry heitti kuitenkin hyvän sarjan, jossa viisi heittoa mitattiin, ja yhdessä moukari kaartoi sektorin ulkopuolelle. erä: 23.50 Katriina Saarinen 1-2 rl. päivä, par 72: 1) Iben Tinning Tanska 69+70+66=205 lyöntiä ja Åsa Gottmo Ruotsi 72+66+67=205, 3) Martina Eberl Saksa 69+65+72=206, Veronica Zorzi Italia 66+73+67=206 ja Ana Larraneta Espanja 71+69+66=206, ...10) Minea Blomqvist Suomi 69+69+71=209, ...30) Ursula Wickström Suomi 67+73+73=213, 36) Riikka Hakkarainen Suomi 71+73+70=214. 3 000 m:1) Rose Jepchumba Kenia 8.59,87, 2) Silvia Weissteiner Italia 9.09,66, 3) Salome Chepchumba Kenia 9.12,69. Olympiaja MM-kisoissa menestynein osanottaja on olympiaja MM-finaalien pitkissä aidoissa 1984 ja 1987 nähty Tuija Helander Hän on toipunut vaikeasta sairaudestaan niin hyvin, että on pystynyt palaamaan kilparadoille. Johnson USA 20,35, 2) Brian Dzingai Zimbabwe 20,48, 3) Bruno Pacheco Brasilia 20,81. 5 000 m: 1) Risko Nogelainen KU-58 Vantaa (Viro) 23.54,57. 100 m aj (0,9 m/s) 1) LoLo Jones USA 12.83, 2) Susanna Kallur Ruotsi 12,88, 3) Jenny Kallur Ruotsi 13,01, 6) Manuela Bosco Suomi 13,79 (kkk). kilpailu: Miehet, korkeus: 1) Oskari Frösen Suomi 224 (kkk). tilaan. Kovin moni suomalaisnainen ei ole seuraavan lähes 20 vuoden aikana juossut sileää ratakierrostakaan yhtä kovaa. Hän kilpailee seuraavan kerran keskiviikkona Töysän kansallisissa, joissa suomalaisnaiset kisaavat paikasta Euroopan cupiin. KESKIPOHJANMAA Myytävänä moottoriajoneuvoja Li pu t 8/ 2e Pelissä mukana Rauanheimo SU 5.6. (30 kilpailijaa.) Naisten 7-ottelu, tilanne 1. (30 kilpailijaa.) Ojaniemellä hurja pituustulos Suomalaisottelija edellä ennätyssarjaansa SEVILLA (STT) Moukarinheittäjä Sini Pöyry avasi kilpailukautensa lauantaina kauden kotimaisella kärkituloksella 67,83. Kilpailun voitti Saksan Betty Heidler tuloksella 72,08. Paras tulos tuli heti ensimmäisellä heitolla, Pöyry kertoi puhelimitse STT:lle. Ojaniemen haamuhyppy kantoi 37 senttiä pidemmälle kuin hänen oma ennätyksensä ja ylittää myös SUL:n asettaman maakohtaisen tulosrajan Helsingin MM-kilpailuiden pituushyppyyn. Kolmiloikka: 1) Simona La Mantia Italia 14,28 (1,2 m/s), 2) Irini Dimitraki Kreikka 14,10 (1,2 m/s), 3) Silvia Biondini Italia 13,91 (1,0 m/s). Jäähyt: Ruotsi 2x2 min, Suomi 3x2 min. kilpailut: Miehet, 100 m: 1) Jaysuma Saidy Gambia 10,53, 2) Simmon Williamson Britannia 10,64, 3) Adebowale Ademuyewo Britannia 10,91. Kolmantena on tämän vuoden maailmantilaston kakkonen unkarilainen Attila Zsivóczky, joka sijoittui Götzisin GP-kilpailuissa toiseksi Roman Sebrlen jälkeen. Edellisen kerran hän juoksi tätä paremmin Edmontonin MM-kilpailuissa vuonna 2001. NISSAN 4x4 KOEAJOPÄIVÄT YLIVIESKASSA Ylivieskassa teet paremman kaupan Maanantaina klo 9-17 Perheille ja Seikkailijoille Pe 10–17 ja la 10–13 Perheille ja Seikkailijoille KOEAJOSSA • Uutuus Nissan Pathfinder • Nissan X-Trail 4x4 diesel ja bensa TERVETULOA KOEAJOLLE! EU 7,2–10,1 l/100 km, CO 2 190–267 g/km. Hän on nyt mukana kuulassa ja 100 metrillä. Riikka Hakkarainen paransi peliään lauantaina ja kirjasi 70 lyöntiä, kun edellispäivien saldona oli tulokset 71 ja 73. Salibandy Yleisurheilu 20 Urheilu Sunnuntaina 5.6.2005 . Muista Keski-Pohjanmaan seuroista ovat Kalajoen SM-kisoissa mukana esimerkiksi Junkkarien Juha Hietala, Pietarsaaren Jorma Ehrström, Haapajärven Jarmo Eronen, Ylivieskan Pekka Ojala ja Raution Juha Roukala, joka tunnetaan paremmin 10-kertaisena painonnoston Suomen mestarina. Blomqvist golfaa kymmenentenä Eagle nosti suomalaisen tilastoykköseksi Minea Blomqvist jakaa kymmenennen sijan Rooman osakilpailussa. vain 36 tkm Peugeot 206 1.6i -00 11.500 77 ykm, XT-malli Nissan Micra 1.0 -99 6.000 57 tkm, 5-ov. Hakkarainen on lyönnin Wikströmiä jäljessä 36. Naisten yleisurheilumaajoukkueen kapteeni Tiia Hautala aloitti seitsenottelun erinomaisesti. Ilmoittautuneiden joukossa on myös Nivalan Urheilijoiden historian ensimmäinen Kalevan kisojen voittaja, 1979 Helsingin olympiastadionilla mestaruuteen hypännyt Kaisa Alasaari, jonka aktiiviura päättyi jo seuraavan kesän alussa nivelsidevammaan vain 20-vuotiaana. 800 m: 1) Hasna Benhassi Marokko 1.59,59, 2) Olga Kotliarova Venäjä 2.00,50, 3) Diane Cummins Kanada 2.00,52, 4) Irina Vashentseva Venäjä 2.00,64, 5) Amina Ait Hammou Marokko 2.00,65. Newport: Miesten golfin Euroopan-kiertueen kilpailu, 3. Ojaniemi mm. 26) Marko Heiskanen Suomi, 2.34.58,... Keihäs: 1) Juha Hietala YppU 54.87. Vaikka viheriöille tulot ja chipit olivatkin tänään ihan hyviä, pitää niihin saada vielä lisää tarkkuutta, Hakkarainen mietti. Uskoin ennen kierrosta parantavani sijoitustani entisestään, mutta lähipelini ei toiminut tänään ollenkaan. Erotuomarit: Martin Sykora ja Ondrej Sykora, Tshekki. Blomqvist onnistui tekemään kierroksellaan yhden eaglen (kaksi alle parin). Gp-kilpailut: Naiset: 400 m: 1) Tatjana Levina Venäjä 51,74, 2) Bintou Fall Fatou Senegal 51,81, 3) Svetlana Usovitsh Valko-Venäjä 51,91, 4) Cora Olivero Espanja 53,34. – Viheriöpeli oli tänään aika luokatonta. Euroopan cup on kalenterissa 18.–19. Kilpailu päättyy sunnuntaina. Etenkin chipit olivat liian epätarkkoja, Blomqvist manasi. 21) Johan Ehrs Suomi, 2.32.31,... Juha Hietala on Tyngän Vesan ja Kalajoen Junkkarien kasvatti, joka edustaa veteraaniurheilussa edelleen Junkkareita, koska hänen nykyisellä kotipaikkakunnallaan Pyhäjoella ei ole veteraaniurheilujärjestöön liittynyttä seuraa. Yhteensä 41 Suomen mestaruutta – niistä viisi viime kesänä veteraanien SM-kisoissa – heittolajeissa voittanut Juha Hietala on edelleen lähes 50 metrin kiekkokunnossa, mutta sekään ei välttämättä riitä ilmeisen kovatasoisen 45-vuotiaiden sarjan voittoon, sillä Oulun Pentti Valta ylittänee rajan edelleen selvästi. – Olen todella pettynyt peliini. Veteraanien SM-kisoihin nimekäs osanotto ROOMA (STT) Minea Blomqvist putosi viidenneltä sijalta jaetulle kymmenennelle sijalle golfin Euroopan kiertueen osakilpailussa Roomassa Italiassa lauantaina. 100 metriä Ojaniemi juoksi 10,73, sijoittui kuulantyönnössä kolmanneksi tuloksella 15,19, ylitti korkeushypyssä 193 senttiä ja juoksi 400 metriä 49,74. sijalla tilanteessa kaksi alle parin. Keihäs: 1) Zahra Bani Italia 62,54, 2) Christina Obergföll Saksa 60,27, 3) Indre Jakubaitite Liettua 58,25. erä: 40.26 Sara Simonsson (Jessica Holmgren) 2–2 yv, 44.58 Saarinen (Arja Joutsen) 2–3. klo 15.00 Keskuskentällä HUOM! AIKA! www.kpv.fi Indolantie 14, Kokkola (06) 830 1310, 0400 265 438 fax (06) 830 1441 Toyota HiLux 2.4 D -98 13.900 aj. Pituutta hän hyppäsi peräti 803 voittaen tässä lajissa seuraavaa kilpailijaa 35 senttiä. 3 000 m: 1) Sergei Lebid Ukraina 7.42,94, 2) Paul Bitok Kenia 7.43,67, 3) Robert Sigei Kipngetich Kenia 7.43,97. Vaikka Wikström ei osunut avauksillaan väylille kuin yhdeksän kertaa, piti hän suurimpana syynä vaisuun suoritukseensa huonoa viheriöpeliä. Pia Koivuranta ja Jenni Kuosa karsiutuivat jatkosta perjantaina. Kuva: Lehtikuva/Tea Karvinen ARLES (STT) Kymmenottelija Jaakko Ojaniemi aloitti moniotteluiden GP-sarjan Ranskan osakilpailun Arles´ssa loistavasti. Se ei ole kuitenkaan tilastokelpoinen liian voimakkaan myötätuulen vuoksi. Florö: Kv. Samalla hän nousi Euroopan kiertueen eagle-tilaston kärkeen viidellä eaglellaan, joista kaksi syntyi perjantaina. Moniotteluiden GP-kilpailut, 1. 800 m: Osmar Barbora dos Santos Brasilia 1.45,36, 2) William Yiampoy Kenia 1.45,59, 3) Alfred Kirwa Yego Kenia 1.45,85. 400 m aj: 1) Sandra Glover USA 54,40, 2) Surita Febbraio Etelä-Afrikka 55,35, 43.15. Hän on yhteistuloksellaan 213 kolme alle parin, mikä oikeuttaa jaettuun 30. Olli on 156 pistettä Väkeväistä jäljessä pistein 3782. kesäkuuta Ruotsin Gävlessä. Kolmiloikka: 1) Marian Oprea Romania 17,37 (0,5 m/s), 2) Konstadinos Zalaggitis Kreikka 17,17 (0,8 m/s), 3) Danila Burkenia 17,04 (0,2 m/s). 110 m aj (0,5 m/s): 1) Mateus Facho Inocencio Brasilia 13,46, 2) Maurice Wignall Jamaika 13,51, 3) Andrea Giaconi Italia 13,68. Moukari: 1) Betty Heidler Saksa 72,08, 2) Susanne Keil Saksa 70,79, 3) Kamila Skolimowska Puola 70,39, 4) Kathrin Klaas Saksa 68,57, 5) Mihaela Melinte Romania 68,03, 6) Sini Pöyry Suomi 67,83 (kkk), 7) Olga Tsander Valko-Venäjä 66,58, 8) Berta Castells Espanja 66,19. Pöyry avasi kärkituloksella Singapore: Naisten MM-kisat, välierät: Ruotsi–Suomi 2–3 (1–1, 0–1, 1–1) 1. Kiekko: 1) Nicoleta Grasu Romania 64,89, 2) Vera Pospisilova-Cechlova Tshekki 64,69, 3) Olena Antonova Ukraina 62,27. hyppäsi pituutta huipputuloksen yli kahdeksan metriä ja on avauspäivän jälkeen toisena. Hyvä tuntuma 50 metrin rajaan säilyi yli 60vuotiaaksi ja veteraanikisoissa hänet on nähty säännöllisesti yli 80-vuotiaanakin. 400 m aj: 1) Mikael Jakobsson Ruotsi 50,01, 2) Jussi Heikkilä Suomi 50,94, 3) Balazs Molnar Unkari 53,84. kesäkuuta on jo tähän mennessä ilmoittautunut useita takavuosien edustusurheilijoita. Tuusula: Kävelyn kansallinen cup, 2/3 kilpailu: Miehet: 10 000 m: 1) Antti Kempas TuusulanjU 45.32,95, 2) Timo Viljanen RaisRy 46.08,83, 3) Jyrki Linne IkurVi 47.36,75. Naiset, 200 m (0,0 m/s): 1) Veronica Campbell Jamaika 22,35, 2) Peta-Gaye Dowdie Jamaika 23,04, 3) La Verne Jones Yhdysvaltojen Neitsytsaaret 23,53. Väkeväinen on koonnut 3938 pistettä ja on arviolta noin 7700 pisteen vauhdissa. Yli 70 metrin pääsivät myös Saksan Susanne Keil (70,79) ja Puolan Kamila Skolimowska (70,39). Ojaniemen pisteet ovat 4358 ja hän on 17 pistettä edellä omaa ennätyssarjaansa, joka toi hänelle viidennen sijan vuoden 2002 EM-kilpailuissa Münchenissä. päivän jälkeen (100 m aj, korkeus, kuula, 200 m): 1) Eunice Barber Ranska 3972 (12,62/+2,9, 191, 12,61, 24,12), 2) Natalija Dobrynska Ukraina 3800 (13,74, 185, 14,72, 24,84), 3) Vera Jepimashko Valko-Venäjä 3658 (13,73, 167, 16,90, 25,58), 4) Antoinette Djimou Ranska 3642 (13,43, 173, 13,49, 24,52), 5) Jessica Zelinka Kanada 3622 (13,15, 167, 13,04, 24,09), 6) Amandine Constantin Ranska 3596 (13,51, 179, 11,57, 24,34), 17) Tiia Hautala Suomi 3415 (13,81/+2,5, 173, 12,46, 25,66/+2,3). Italian avoimen mestaruusturnauksen johtoon saatiin pohjoismaalaista väriä, kun kärkipaikkaa nousivat jakamaan Tanskan Iben Tinning ja Ruotsi Åsa Gottmo. Koivurannan sijoitus oli 88:s ja Kuosan 94:s. Ensimmäisen Kalevan kisojen mitalinsa hän hyppäsi 15-vuotiaana 1975 ollen siihen mennessä nuorin Kalevan kisojen mitalisti korkeushypyssä. Tinning ja Gottmo ovat tilanteessa yksitoista alle parin yhteistuloksella 205. – Huomiselle jäi vielä hieman parannettavaa. Zsivóczky on kuitenkin jäänyt Ojaniemestä jo toistasataa pistettä. Suomalainen ei ollut tyytyväinen omaan suoritukseensa lauantaina. 2. 200 m (0,1 m/s): 1) Joshua J. – Olin tilastoissa tämän porukan 11:s, joten kuudes sija oli ihan hyvä, Pöyry sanoi. päivä, par 69: 1) Alessandro Tadini Italia 65+62+72=199 lyöntiä, 2) Miguel Angel Jimenez Espanja 63+67+70=200, Jose Manuel Lara Espanja 68+65+67=200, Jean-François Lucquin Ranska 65+66+69=200, Ian Woosnam Wales 64+68+68=200, 6) David Lynn Englanti 63+66+72=201. 400 m: 1) Marcus La Grange Etelä-Afrikka 46,59, 2) Andre Fernandez Britannia 47,12, 3) Oleg Mishukov Venäjä 47,20. 400 m: 1) Davian Clarke Jamaika 45,52, 2) Ali Abubakr Nagmeldin Sudan 45,52, 3) Eric Milazar Mauritius 45,54. Yhteensä viisi kertaa Kalevan kisoissa mitaloitu – korkeuden lisäksi myös pika-aidoissa – Alasaari nähdään Kalajoella korkeudessa ja kolmiloikassa. päivän jälkeen (100 m, pituus, kuula, korkeus, 400 m): 1) Kristjan Rahnu Viro 4420 (10,52, 758, 15,51, 199, 48,60), 2) Jaakko Ojaniemi Suomi 4358 (10,73/+2,2, 803/+4,1, 15,19, 193, 49,74), 3) Attila Zsivóczky Unkari 4255 (11,02, 706, 15,21, 211, 48,98), 4) Nicolas Moulay Ranska 4254 (10,90, 761, 13,08, 205, 48,45), 5) Mikk Pahapill Viro 4212 (10,95, 735, 14,95, 211, 51,45), 6) Wilfried Gouacide Ranska 4166 (10,70, 762, 13,69, 187, 48,69), 16) Jukka Väkeväinen Suomi 3938 (11,26/+3,6, 707/+3,1, 13,72, 196, 49,76) … 24) Jari Olli Suomi 3782 (11,22/+2,5, 705/+2,2, 13,50, 190, 51,83). Rooma: Naisten Euroopan-kiertueen osakilpailu, 3. Kiekko: 1) Lars Riedel Saksa 60,78, 2) Gjöran Sörli Norja 59,09, 3) Gaute Myklebust Norja 58,83. Raahe: Kansalliset kilpailut: Naiset, kiekko: 1) Maarit Krekilä RaahVe 47,90 (kkk), 2) Tanja Krekilä RaahVe 42,22. Myös muut suomalaiset Jukka Väkeväinen ja Jari Olli onnistuivat talvikauden loukkaantumisiinsa nähden odotettua paremmin. Tukholma: Maraton: Miehet: 1) Kasirai Sita Zimbabwe, 2.13.30, 2) Daniel Kiprugut Too Kenia, 2.15.13, 3) Phillip Bandawe Zimbabwe, 2.15.51, 4) Said Regragui Ruotsi, 2.18.38, 5) Kent Claesson Ruotsi, 2.19.16, 6) Paul Kanda Kenia, 2.20.50, 7) Runar Höiom Ruotsi, 2.23.31, 8) Marko Vaittinen Suomi, 2.24.08,... Hänen nuoruusvuosinaan se olisi ollut maailmanennätys. Suomen maalissa torjui Miia Pöntinen, joka palkittiin myös Suomen parhaana. Yksi vanhimmista osanottajista on 84-vuotias kiekkolegenda, Seinäjoen Kauko ”Kaappoo” Jouppila, joka 1940ja 1950-luvun maaotteluedustustensa jälkeen löysi parhaan kuntonsa yli 50-vuotiaana heittäen 1973 miesten välinettä 54,26, jolloin ikää oli jo 52 vuotta. 400 m aj: 1) Louis van Zyl Etelä-Afrikka 48,96, 2) Naman Keita Ranska, 49,02, 3) Llewellyn Herbert Etelä-Afrikka 49,42. Mikko Ilonen karsiutui jatkosta perjantaina. – Tämä oli varmasti paras kauden avauskisa, minkä olen ikinä heittänyt. Kolmannella kierroksella Blomqvist golfasi tuloksen 71 (–1). M17: 1) Joni Mattila HU 52.10. Torino: Primo Nebiolon muistokilpailut, GP II -sarja: Miehet, 100 m (0,3 m/s): 1)Patrick Jarrett Jamaika 10,38, 2) Stefano Dacastello Italia 10,42, 3) Bruno Pacheco Brasilia 10,42. 3. 3 000 m: 1) Anna Karrila EspTa 14.44,06, 2) Sanna Rajala VihdVi 15.06,21, 3) Jasmin Köykkä KU-58 15.34,21. Sveitsi–Norja 5–1 (1–0, 3–0, 1–1). Kaksi muuta Suomen edustajaa, Pia Koivuranta ja Jenni Kuosa, karsiutuivat jatkosta kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen. 3) Andrea Blackett Barbados 56,08. Keihäs: 1) Tomas Intas Liettua 80,01, 2) Ronny Nilsen Norja 77,53, 3) Christian Nicolay Saksa 76,73, ...5) Andreas Thorkildsen Norja 74,94. Sarja oli tasaisen hyvä ja enteilee jopa 8100-8200 pisteen yhteispisteitä. Kilpailua johtaa virolainen Kristjan Rahnu 62 pistettä edellä Ojaniemeä. Korkeus: 1) Andrei Sokolovski Ukraina 230, 2) Nicola Ciotti 226, 3) Jacques Freitag Etelä-Afrikka 223. Pöyry sijoittui tuloksellaan kuudenneksi Sevillan gp-kilpailuissa. Kymmenkertainen Kalevan kisojen voittaja omistaa edelleen päälajinsa Suomen ennätyksen 54,62, joka riitti MMkisoissa 1987 viidenneksi vain sekunnin päässä kullasta. 32) Jari Hemmilä Suomi, 2.37.26.. Vain viikontakainen SuomiRuotsi-Viro-maaottelun voitokas seitsenottelu kuitenkin painoi Hautalan jäsenissä sen verran, että avauspäivän jälkeen hän sijoittuu tasaisessa kilpailussa vasta 17:nneksi pistein 3415. Hautalan aika avauslajissa 100 metrin aitajuoksussa oli 13,81. Sen jälkeen odotukset kasvoivat, mutta tulos ei enää petraantunut. Seikkailijan perheauto Uusi Pathfinder 53.795 € KALAJOKI Kalajoen Merenojan kentällä pidettäviin veteraanien yleisurheilun SM-kisoihin 17.-19. Naiset: 5 000 m: 1) Jenni Lahtinen IkurVi 25.49,60. Pöyryn mukaan yli 67-metrinen moukarikaari irtosi helpon tuntuisella heitolla. Miehet, kiekko: 1) Juha Hietala YppU Herzogenbuchsee: Kv. Tulos alittaa Sheraton Golf Parco de’ Medicin kentän parin seitsemällä lyönnillä. Niistä paikoista olisi kyllä pitänyt saada pallo paremmin uppoamaan, mutta puttasin tänään koko päivän ihan minne sattuu, Wikström mietti kierroksensa jälkeen. 28) Mika Ekonen Suomi, 2.35.51,... Hakkarainen paransi sijoitustaan lähes kaksikymmentä sijaa. Kolmiloikka: 1) Jelena Oleinikova Venäjä 13,96, 2) Carlota Castrejana Espanja 13,80, 3) Alina Dinu Romania 13,06, 4) Inmaculada Beitia Espanja 12,75. päivä: Miehet, 10-ottelu, tilanne 1. Muista suomalaisista Ursula Wikström menetti asemiaan kierrettyään kentän perjantain tapaan 73 (+1) lyönnillä