Sivu 4. . Kuva: Jukka Lehojärvi Maija Myllykangas KÄLVIÄ (KP) Muistattehan ystäväkirjat – ne joissa kysyttiin hiusten ja silmien väriä ja hauskinta ja ikävintä kouluainetta ja harrastuksia ja mieluisinta urheilulajia ja parasta kirjaa ja sitä, miksi haluaa isona tulla. . . Reunaehtona tosin on television saaminen mukaan. . Kälviän Peltokorvessa kupli melkoinen pulputus, kun naiset päästivät muistonsa valloilleen. Kahden kokouksen jälkeen sen oli taivuttava 22 asteen lukemissa paukkuvan pakkasen edessä ja peruttava miesten ja naisten sprinttikisat. . . . . . . . – Äiti sanoi, että älä pyri enää. – Lauantainakin kilowattitunnin hinta on vuorokauden kaikkina tunteina päälle kymmenen sentin. . Kun kaikki yhtiön laitokset käyvät täysillä, kylmimpäänkin aikaan kymmenisen prosenttia sähköstä liikenee myyntiin. Synkkää tekstiä! Mutta vielä synkempää on, ellemme toimi ja jaa omastamme, Kirsti Siljander Kalajoelta kirjoittaa mielipidesivulla. . . . . . . . Valokuvakin olisi pitänyt sivulle liimata, mutta ei niitä kavereiden kirjoihin ollut pistettäväksi ainakaan vielä 80-luvun alun Kälviällä. .7 Mielipide . . . . . Harjoitteluksi meni. Mitä korkeammalle markkinasähkön noteeraus nousee, sitä enemmän Kokkolan Energia siitä nettoaa. . . . . . . Kunnanjohtajien virkoihin ei tahdo enää löytyä päteviä hakijoita nyt, kun kunnat taistelevat olemassaolostaan. . . . . .11 Viikonvaihde . . . Kuva: Timo Talus -19 -19 -20 -21 3-7 m/s 280 000 äänestäjää orvoksi s Viime vaaleissa valituista kansanedustajista 37 ei asetu enää ehdokkaaksi. . . . . . Kaupungin päättäjät toivottavat 800 000 kiloa sianlihaa vuodessa tuottavan yrityksen tervetulleeksi. . Sivu 9 Sunnuntai A B Tänään . . On poikkeuksellista, että kunnanjohtaja eroaa uupumuksen takia, minkä lisäksi hän ilmoittaa eronsa syyksi turhautumisen päätöksentekokoneistoon, toisin sanoen luottamushenkilöihin. . – Mikäli sunnuntainakaan ei pystytä hiihtämään, palaamme Huhmarille kolmen viikon kuluttua (25–26.1.). . . . . . . . . Se on viikonlopuksi todella erikoista, Rintamäki ihmetteli perjantaina. . Miten ihmeessä joku oli edes kuvitellut silloin saavansa oman hevosen. . .8-9 Sää . . . Demariluopujat jättäväksi taakseen 56 792 ääntä eli joka yhdennentoista. Sivu 12 Ystäväkirja paljastaa Neiti Pia Niemi kuului mystiseen kamerakerhoseuraan. . . .5-6 Ulkomaat . Pakkasten vuoksi SM-hiihtojen tuotto on jäämässä olemattomaksi. .14-18 Sarjakuvat . Päävalmentaja Reijo Jylhä neuvonpidossa Lauri Pyykösen kanssa. Sitä paitsi kaikki Kälviällä tuntuivat soittavan urkuja ja harrastavan juoksua. . . . . Sivu 3 Pörssisähkön hinnoista etuakin Outokumpu ja Kokkolan Energia hyödyntävät huippunoteerauksia Outokummun energiajohtaja Mikko Rintamäen mukaan sinkin hinta on ikävästi laskenut. . . . . . . . . Outokumpu ei aio ryhtyä sähkökauppiaaksi, vaikka viime aikoina tuotannon rajoituksia onkin ollut normaalia enemmän. Sääennusteiden perusteella naisten 15 kilometrin ja varsinkin miesten 30 kilometrin yhteislähtökisat ovat kuitenkin suuressa vaarassa. . . Yhteistyösopimusten ansiosta järjestäjät selviävät omista velvoitteistaan, mutta tulosta ei käytännössä tule. . . . . . . . .3-4 Kotimaa . . . Tai miten jonkun kälviäläistytön mieluisin urheilulaji saattoi olla "paletti tanssi". . . . . . . Sivu 13 Kari Viiperi KOKKOLA (KP) Yhden onni on toisen onnettomuus – ja päinvastoin. . . . .10 Kulttuuri . . . Noteerauksen käydessä riittävän korkealla, esimerkiksi Kokkolassa vähennetään sinkin valmistusta. . Tämä pudottaa kynnystä leikata tuotantoa Kokkolassa, kun pörssisähkö kiikkuu paukkupakkasilla huippulukemissa. . . Kuva: Jukka Lehojärvi Jukka Anias YLIVIESKA (KP) Pakkanen on paha painikumppani. Lisäksi kymmenet lähiseutujen tilat saavat ilmaista lannoitetta ja hyvän ostajan kasvattamalleen viljalle. . . . . . . . . . . . . . . . Metallien tuotantoa rajoitetaan niinä aikoina, joina se on kalleimmillaan, ja säästyvä sähkö myydään pörssiin. . . Kuva: Jukka Lehojärvi Maakunta Mielipide Viikonvaihde Veikko Isoherranen, Kimmo Niemimäki ja Markku Pelo pitävät suljetun kaatopaikan viereistä metsää hyvänä rakennuspaikkana. . . .2 Maakunta . Yksi heistä on vuonna 1975 kansanedustajaksi noussut Tampereen Marjatta Stenius-Kaukonen (vas). .12-13 Urheilu . . Erityisen vähän houkuttelevat riitaiset kunnat. . . Sivu 13 Kylmä karsi SM-sprintit SM-kisat Huhmarissa jälleen kolmen viikon kuluttua. . . . . Virran myynti rajoittuu hintapiikkien leikkaukseen. . Aids leviää juuri samoissa maissa tappavalla tahdilla. Eduskunnasta luopuu seitsemän vaalipiirinsä ääniharavaa. Sinne nimittäin johtaa tämän sunnuntain viikonvaihdejuttu. . .20-21 IRTONUMERO 1,18 € 7 MK Nro 4 SUNNUNTAINA 5. Naurussa oli sekaisin lystinpitoa, haikeutta ja sarkasmiakin. Keskustassa orvoksi jää 84 226 ja kokoomuksessa 77 798 äänestäjää eli kummassakin joka seitsemäs puolueen kannattaja. 279 971 äänestäjää joutuu etsimään maaliskuussa itselleen uuden edustajan. . . Sen sai kokea Ylivieskan SM-hiihtojen tuomarineuvosto lauantaiaamuna. . . . . . . . Rantalan ero on osoitus muun muassa siitä, että pelisäännöt luottamushenkilöiden ja virkamiesjohdon välillä ovat hakusalla. . Suomessa on tullut tutummaksi, että luottamushenkilöt haluavat eroon kunnanjohtajista. . . Runsaan miljoonan euron suuruinen investointi antaa valmistuttuaan työtä kahdelle ulkopuoliselle työntekijälle. . Myös Outokummulla seurataan näihin aikoihin tiivisti pohjoismaista sähköpörssiä. . Käymme parhaillaan neuvotteluja Yleisradion kanssa, Hiihtoliiton toimitusjohtaja Jari Piirainen kertoi. Kuva: Clas-Olav Slotte Yhteistyöllä tehoa sikatalouteen s Kuusi porsastuottajaa päätti yhdistää voimavaransa yli pitäjärajojen ja perustaa Nivalaan nykyaikaisen lihasikalan. . . – Kyllä tässä on itsetutkiskelun paikka, pohtii luottamushenkilö, Kokkolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Veikko Laitila Rantalan perusteluja erolleen. Etiopiassa 15 miljoonaa ihmistä uhkaa nälänhätä, jonka ennustetaan pahenevan tammikuussa. .19 Tv, Radio . . . TAMMIKUUTA 2003 Sisältö Sääennuste Sivu 10 Leena Hjelt (KP) Vantaan kaupunginjohtajan Erkki Rantalan perjantainen eroilmoitus herättää monenlaisia ajatuksia ja kysymyksiä. . . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 ”Jaa omastasi” s – Nälänhätä uhkaa jälleen kerran monia Afrikan maita, osittain yhteiskunnallisten muutosten, sotatilojen, mutta suurelta osin kuivuudesta johtuvan heikon viljasadon johdosta. . Konsernin energiajohtaja Mikko Rintamäki Kokkolasta lupaa suutarin pysyvän lestissään. . Sivu 3 Kuntien johdossa tuulee Kokkolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Veikko Laitila. Sprinttejä ei edes yritetä hiihtää tänään, vaan SM-kilpailut yritetään päättää alkuperäisen ohjelman mukaisesti. Kylmä ilmamassa jömöttää tiukasti Suomen ja sen myötä Kalajokilaaksonkin yllä. Neljä nuorta naista kerääntyi uudenvuodenpäivänä pitkästä aikaa yhteen selailemaan kirjaa nimeltä Koulutoverini.
Toive ei ole sama kaikilla astmasta kärsivillä, sillä oireet ja reaktiot ovat yksilöllisiä. Kylmällä astman oireet, limakalvon turpoaminen ja voimakas liman erittyminen, helposti vahvistuvat. – Sen myötä tajusin, miten paljon muistoja isästäni liittyy Sveitsin-taloon. – Näyttely esittelee lisäksi sen, miten Chaplinin perhe eli täällä. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 10 € 1x50 tai 2x25 mm 20 € 1x75 mm 25 € 30 € 1x100 tai 2x50 mm 30 € 35 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. 12. 24. Tina Lindqvist ja Pekka Pukema, Kokkola. (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . Johanna ja Jukka Nousiainen, Jyväskylän mlk (Kokkola). 31. 12. 12. 12. 20. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . – Kylmän hengittäminen saattaa supistaa verisuonia. – Pakkasilmalla on tärkeä suojata suuta, kaulaa ja ylävartaloa. Mari ja Matti Niemi, Lohtaja. syntymäpäiväseuroihin la 11.1.03 klo 13.00 Ullavan Seurakuntatalolle Risto Kuokkanen Onnittelut Merkkipäivät Sukulaiset ja ystävät! Lämmin kiitos muistamisesta Osmo Heikkala Kaksostytöt 30. 12. 12. Kotiin linnoittautuminen ei ole kuitenkaan kaikille välttämätöntä. – Pakkanen kuivattaa astmaatikon limakalvoja ja suuta. 12. 12. 30. Sanna ja Olli Jokinen, Nivala. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Eeva ja Olli Hietaniemi, Perho. Satu Saastamoinen ja Raimo Koskela, Ylivieska. 0204 52 1058 Pedersöre, Luoto: ma-pe 7-9 . 12. Tuija ja Rauli Hurme, Merijärvi. Lohtua Amerikasta karkotettu Chaplin sai lopulta Britanniasta. Sari ja Mikael Aspfors, Kokkola. Eteläväylä, Kokkola. Anna-Mari ja Kari Klemola, Ullava. 29. Mirka ja Ismo Peltokangas, Perho. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Perheen oli tuolloin pakko jättää Yhdysvallat: kommunistivainojen kuumimpia aikoja eläneet jenkit kielsivät taiteilijalta paluun maahan, vaikka tämä ei ollut kommunisti. – Ihovoiteiden käytön ei ole todettu estävän paleltumia. Hän asui täällä neljännesvuosisadan, ja hän oli täällä onnellinen. Inkeri Anttila ja Pekka Koivumäki, Veteli. lomamatkan vuoksi. 12. 12. Näkyvä paleltuman merkki ovat vaaleat läikät iholla. Tyttö 18. Durand puolestaan kertoo uskovansa, että museon kautta painottuu Chaplinin taiteen pohjalla oleva humanismi. – Ihmiset löytävät museossa taiteilijan, joka katsoi maailmaa joskus ahdistuneena, joskus kriittisesti ja usein suurella kiintymyksellä. 22. Filmilegenda Chaplin perheineen muutti Sveitsiin vuonna 1953. Durand sopinee tehtävään, sillä hän on vannoutunut Chaplinfani. 12. – Kaulahuiviin tai pipoon voi piilottaa hengitysilmanlämmittimen, joka pitää sisään hengitettävän ilman lämpimänä. 26. Johanna ja Timo Göös, Kokkola. 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . (06) 827 2000 ark. 12. 26. 12. 12. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . Katariina ja Marko Santapakka, Kalajoki. Eila ja Rauno Kotiaho, Kalajoki. Ritva-Liisa ja Juha Nisula, Reisjärvi. 12. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . 12. Tilannetta pahentaa autojen runsas tyhjäkäynti. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . 20. Samoin esittelynsä saavat Chaplinin varhaiset kollegat ja kilpakumppanit kuten Buster Keaton, Fatty Arbuckle sekä myöhemmin mukaan tulleet Marxveljekset. 28. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. 30. Sellaista käyttävät pakkasilla myös monet urheilijat ja pyörällä liikkuvat ihmiset, Holmbäck kertoo. Chaplinin perilliset korostavat, että museo perehdyttää myös humanisti Chaplinin arvomaailmaan. 29. – Ei liikaa pakkasta, ei liian kuumaa, ei liian tuulista ja sää saisi olla kosteahko. Eija ja Eero Laitala, Kokkola. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . 12. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Museo avaa ovensa yleisölle Geneve-järven rannalla Manoir De Banissa vuonna 2005. Anne ja Keijo Etelämäki, Toholampi. (06) 827 2234, . laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. 12. 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . 12. 480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . 12. 21. 27. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Pääosassa museossa on tietenkin Chaplinin ura elokuvan ensimmäisenä – ja edelleen suurimpana – tähtenä. Jos sydänsairas saa kylmällä herkästi oireita, on hänen parasta pysytellä sisällä. 19. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Piia ja Ville Jakola, Oulu. 12. 12. 27. Jonna Lappi ja Jarmo Ahomäki, Toholampi. Kylmä supistaa verisuonia Keski-Pohjanmaan Sydänpiiri ry:n toiminnanjohtaja Raija Keski-Sämpi kertoo, että kovat pakkaset eivät ole hyväksi suurimmalle osalle sydänpotilaista. Lähde: Työterveyslaitos Fakta CORSIER (STT–AFP) Elokuvahistorian rakastetuin näyttelijä Charles Chaplin saa nimikkomuseon Sveitsiin. 20. – Paleltunut kohta näyttää samalta kuin palovamma. Kaisa Kujanpää (KP) Pakkasilmalla erityisen paleltumisherkkiä alueita ovat korvat, poskipäät, nenä, sormet ja varpaat, mutta kylmä kuormittaa myös hengitysja verenkiertoelimistöä. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Tästä seurasi loogisesti ajatus museon perustamisesta taloon. 30. Kuningatar Elisabet löi hänet ritariksi vuonna 1975, joten Chaplinista tuli Sir Charles. Lämmin kaulahuivi ja ylävartalon huolellinen pukeminen auttavat, Keski-Sämpi sanoo. 12. Sonja ja Mikael Aho, Kokkola. Tilaus: Kirjoita LEHDENTILAUS (väli) tilauksen pituus, oma nimesi ja osoitteesi. Moni pystyy liikkumaan kylmälläkin, jos on hyvin suojattu, lämpimissä vaatteissa ja pitää lääkkeet mukana. Sitä voi painella kevyesti kädellä, mutta kovakourainen hieronta voi vahingoittaa aluetta. Talvella kylmä ahdistaa ja kesällä ilmassa on siitepölyä. Kovat pakkaset rasittavatkin eniten juuri astmaatikkoja ja sydänsairaita, joiden voi olla vaikea hengittää tai liikkua kylmällä ilmalla. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Poika 4. He halusivat nähdä isäni talon, kertoo Chaplinin poika Michael. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Kaikkien astmaatikkojen ja sydänsairaiden ei tarvitse pysyä neljän seinän sisällä mittarin painuttua pakkasen puolelle. Hannele ja Kai Saukko, Merijärvi. Se turpoaa ja kohdasta erittyy kudosnestettä, perushoitaja Arja Seikkula terveyskeskuksen päivystyksestä kertoo. Maria ja Robert Tylli, Kokkola. Mies tähdentääkin, että hänen päämääränsä on säilyttää ”Ylvään kulkurin” muistot. Terhi Kippo ja Jani Junnola, Kälviä. 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . 12. 12. Vähäosaisten puolestapuhuja Sveitsin museon on määrä valottaa niin ikään Chaplinin esikuvia. 18. 12. Lumisadetta ja alle viiden asteen pakkanen, jolloin maa on jäässä, eikä siitä nouse itiöitä, Holmbäck kuvailee. 12. Minna ja Arto Vilppola, Lohtaja. – Koko perheen hyväksynnän saaminen kesti kauan, mutta nyt olemme kaikki yksimielisesti hankkeen puolella, Michael Chaplin korostaa. 7:17 Aurinko nousee: Kokkolassa 10.10 (pimeys päättyy 8.58) Helsingissä 9.22, Sodankylässä 11.15 Aurinko laskee: Kokkolassa 14.55 (pimeys alkaa 16.08) Helsingissä 15.29, Sodankylässä 13.23 Nimipäivät huomenna: Harri, Harry ja Harriet ortodokseilla Loppiainen Nimipäivät tänään: Lea ja Leea, ortodokseilla Pentti, Tauno ja Sylvi Tänään Syntyneet Sunnuntaina 5.1.2003 s KESKIPOHJANMAA Perhealbumi s viikko 1 Elina Lehtimaa & Marko Peltokorpi 24.12.2002 EN VIETÄ matkoilla Ari Yläinen Nyt jo 50 v Pannu kuumana perjantaina 10.1. Paula ja Ari-Pekka Uuskartano, Kokkola. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. – Ostimme talon takaisin äitini Oonan kuoleman jälkeen. Anne-Mari Nikupaavo ja Teppo Alasimi, Kalajoki. Magdalena Byskata ja Jari Emmes, Kruunupyy. Soneran ja Radiolinjan liittymistä toimivien palveluiden hinta on 0,59 euroa. Jos ahtautuneita suonia on jo ennestään, niin sydän alkaa kärsiä hapenpuutteesta. 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . 12. Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . Sitä voi estää pohjallisten käytöllä. Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Saija-Liisa ja Hannu Niemi, Evijärvi. 12. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Niina Torvi ja Mika Koivula, Himanka. Paleltumia aiheutuu eniten alle kymmenen asteen pakkasessa. 27. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Johanna ja Asko Argillander, Haapajärvi. – Jaloista lämpö karkaa helposti kengänpohjien kautta. 12. Tanja ja Mohammad Emran Pietarsaari. 22. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi ylivieska@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Asioi kännykällä Juttuvinkki: Kirjoita KP (väli) juttuvinkkisi. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,24 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Lukijan markkinat (ti,to,la) 5 €/rivi (min. Vierailija voi käydä esimerkiksi puutarhan pienessä mustalaisvaunussa, johon (kahdeksan lapsen isällä) Chaplinilla oli tapana aika ajoin vetäytyä, kertoo Durandin apuna museota suunnitteleva arkkitehti Philippe Meylan. 12. Mikä sitten on astmaatikon unelmasää. Vieraat pääsevät näkemään museossa esineitä muun muassa Chaplinin lapsuudesta, jonka hän vietti köyhissä oloissa Lontoossa. Chaplinin asunnosta turistikeidas. 12. 2001 28 385 kpl Lukijoita 85.000 (KMT 2001) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. 31. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Anu Lohilahti ja Erkki Hohenthal, Kokkola. 27. Siellä kävijät pääsevät kokemaan saman kuin elokuvan läpimurron ajan ihmiset: huojuva, rakeinen kuva heijastettiin valkoisille lakanoille, jotka toimivat valkokankaina. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. 2 riviä, sis. Museon konseptin loi quebeciläinen Yves Durand, joka on suunnitellut muiden muassa Portugalin johtavan tiedemuseon Visionarium d’Europarquen. Hengitys kovilla pakkasessa Raaka ilma koettelee korvia ja sydäntä Tom ja Nelly Holmbäck lautailivat Roska-Rukalla parinkymmenen asteen pakkasessa hyvin suojautuneina. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Ilmoitushinnat 1.1.2002 alkaen mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,47 tekstissä 1,95 2,29 tekstin jälkeen 1,95 2,29 takasivu 2,14 2,47 välikannet 2,14 2,47 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. 26. Tämä aiheuttaa rintakipuja. Pia Linbäck ja Tom Saarinen, Kruunupyy. Kuva: Jukka Lehojärvi – Paleltumaa edeltävät varoitusmerkit ovat kylmäkipu ja tunnottomuus. 12. 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . 0600 16 316, 3,52 €/min.+pvm. Tervetuloa! Risto Somero Kihlautuneet Kiitokset 24.12.2002 Saija Paasila & Toni Väyrynen Kannus Kaustinen TERVETULOA 55550000 v. Brittisyntyinen Chaplin oli ehtinyt asua Amerikassa monta vuosikymmentä. Tiina ja Petri Ylimäki, Nivala. 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . 18. 21. 26. Marjo ja Pertti Rautakoski, Ylivieska. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie, 69700 Veteli . – 20 pakkasasteen lämpötila vastaa 10 m/s sekunnin tuulessa viimaindeksin mukaan -44 astetta. Tekstiviestit tulee lähettää numeroon 13525. 20. Astmaatikkoja haittaa talvella myös se, että pakkasella huoneilma kuivuu lämmityksen takia. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . Tanssivaa kulkuria ja hänen työtään esittelevä pyhättö avataan huoneistossa, jossa Chaplin asui viimeiset 25 vuottaan. Marketta ja Jukka Ervasti. Emilia ja Veikko Muhola, Sievi. Eeva-Leena ja Matti Luotomäki, Kalajoki. Pian havaitsimme, että ovikelloa soittamaan ilmestyi jatkuvasti ihmisiä maailman joka kolkalta. Paula ja Ari Kankkonen, Kaustinen. – Tämä kiintymys veti hänet erityisesti vähäosaisten puolelle, Yves Durand kiteyttää. Pakokaasut ja savut haittaavat enemmän, kun ne eivät kylmällä nouse yläilmoihin, vaan jäävät leijumaan ulkoilijan nenään. 12. 23. (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . Hengitystiehyet peittäviä suojaimia tai kaulureita saa apteekeista sekä urheiluja eräliikkeistä muutamalla kymmenellä eurolla. Häneen vaikuttivat voimakkaasti ranskalainen kirjailija Jean Cocteau ja maalaustaiteen guru Pablo Picasso. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. 27. Marita ja Antti Wikström, Kokkola. 30. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . – Päähine on tärkeä, sillä kylmässä hyvin vaatetetulla ihmisellä poistuu pään kautta 80 prosenttia lämmöstä. Suojattuna ulkoilemaan Kuiva ja raaka pakkasilma laittaa astmaatikon koville. Ylvään kulkurin muistot talteen Chaplin-museon luominen on annettu kokeneisiin käsiin. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . 12. 24. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.1.2003 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein € € 12 kk 189,00 12 kk 203,00 6 kk 96,50 6 kk 104,45 4 kk 65,00 4 kk 73,50 3 kk 49,25 3 kk 55,30 2 kk 33,50 1 kk 18,65 Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . 20. – Paleltumille altistavat puutteellinen, tiukka tai märkä vaatetus, tuuli, kylmien esineiden käsittely, väsymys, sairauskohtaus ja humalatila. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. Tanja Hietaniemi ja Kalervo Häkkilä, Nivala. Jos sormet tai varpaat ovat kylmettyneet, voi niitä varovasti jumpata. 12. – Nämä Nickel Odeonit (penniteatterit) tuoksuivat appelsiineilta, joita myytiin väliajoilla, Durand kuvailee. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. 21. 22. 31. 12. 27. Nenä kuivuu, limakalvot karstoittuvat, kurkku kipeytyy ja on vaikeampi hengittää, Kokkolanseudun Hengitysyhdistyksen tukihenkilö Anne Holmbäck kuvailee. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . 12. 19. Kokkolanseudun terveyskeskukseen on pakkasen aiheuttamien vaivojen takia hakeutunut vain muutamia potilaita. Filmineron asunnon kellari on määrä muuttaa 1900-luvun alun elokuvateatteriksi. Paleltumakohta pitää lämmittää pikku hiljaa. 12. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Käyntien syynä ovat olleet pakkasen puremat korvalehdissä. Pia Rauhala ja Toni Tuorila, Himanka. Sana: ”Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani.” Joh. 12. Liikkuminen ja toiminta pakkasilmassa aiheuttaa rasitusastman tapaisia oireita suurelle osalle astmaatikoista. 25. Osoitteenmuutos: Kirjoita OSOITTEENMUUTOS (väli) uusi osoite ja vanha osoite sekä päivä, jolloin haluat, että muutos tulee voimaan. Sari Palola ja Ari Kangasvieri, Kokkola. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. 24. 12. 12
Vetoomuksessa toivottiin kuluttajien välttävän ainakin sähkösaunojen lämmitystä näin aikoina. Kyse on suurista summista, sillä yhtiön tehtaat tarvitsevat sähköä noin kolme terawattituntia. Kokkolan Energialla virtaa muillekin Outokumpu säätelee tuotantoa pörssisähkön tahtiin – Kokkolan Energian asiakkaat voivat löylytellä puhtaalla omallatunnolla. Sähkön loppumista ei tarvitse pelätä. Päätökset tehdään aina poliittisella tasolla, kollegiaalisesti, sanoo Lohtajan kunnanjohtaja Matti Uusi-Rauva. Sinkki kuluttaa noin tampereellisen Outokumpu maan suurimpana teollisena sähkön kuluttajana sopeuttaa tehtaitaan pörssinoteerauksiin. Siksi olen edelleen laajojenkin poliittisten sopimusten kannattaja, kunhan nuo sopimukset reilusti julkistetaan ja ne saavat poliittisen tuen", kirjoittaa Rantala erokirjeessään. Tuotantoa lasketaan, jos pitkäaikaisilla sopimuksilla ja vakailla hinnoilla hankittua virtaa kannattaa myydä kalliisti eteenpäin. Kokkolan sinkkitehtaan kerrotaan vievän wattitunteja saman verran kuin Tampereen kokoinen kaupunki kaikkineen. Kuva: Jukka Lehojärvi – Luottamushenkilöiden on oltava mukana, kun päätetään suurista taloudellisista satsauksista. Päteviä viranhaltijoita on vaikea löytää myös esimerkiksi sosiaalityön ja teknisen puolen johtajiksi. Kuntaliitospuheiden takia ihmiset eivät luota kuntatyöpaikan pysyvyyteen. Pelisääntöihin selkeyttä Arto Haverin mukaan on kunnista itsestään kiinni, löytyykö niihin hyviä kunnanjohtajaehdokkaita. Kunnan johtajuus ei voi olla yhden naisen tai miehen spesiaalilaji. Tämä vastaa neljää prosenttia koko Suomen ja kahdeksaa prosenttia teollisuuden kulutuksesta. Kuntajohtajan ja luottamushenkilöiden välisiä pelisääntöjä pyritään jatkuvasti rukkaamaan selvemmiksi. Kunnanjohtajien erottamisprosesseja on ollut käynnissä Keski-Pohjanmaalla ja muuallakin maassa. Tämä helpottaisi myös virkamiesjohdon työtä esitysten valmistelussa. Kunnan johtajuus ei voi olla yhden naisen tai miehen spesiaalilaji. Totta on, että Kokkolassakin puolueiden linjat ovat hämärtyneet eivätkä puolueet enää tee sopimuksia kuten ensimmäisellä valtuustokaudellani, pohtii Laitila, joka istuu valtuustossa nyt kolmatta kauttaan. Kari Viiperi KOKKOLA (KP) Energiayhtiö Fortum antoi ensimmäisenä säästösuosituksen pari päivää sitten. Laitila ottaa esimerkiksi Kokkolan joulukuisen budjettivaltuuston, jossa yksittäiset valtuutetut esittivät omia näkemyksiään yhteisten sijaan. Toimitaan kuten Stalin, jonka mielestä syypään löydyttyä selvisi myös ongelmien syy, Lohtajan johtaja kuvaa. Yhtiön markkinaosuus on Kokkolassa noin yhdeksän kymmenesosaa ja suunnilleen 98 prosenttia, jos mukaan lasketaan vain kotitaloudet. 1000 kpl kehyksiä Tarjous voimassa vain 17.1.2003 asti. Ei yhden ihmisen vastuulla Kunnan johtamiseen toivotaan yhteisesti sovittuja linjoja – Kyse on joukkueurheilusta. – Kyllä tässä on itsetutkiskelun paikka. Hänestä siellä intettiin vain pienistä asioista, suuriin linjoihin ei kajottu. "Olen kaivannut henkisesti vahvempaa, puolueitten yhdessä linjaamaa poliittista johtajuutta, selkeitä poliittisia kannanottoja. Samalla heille kuuluu myös vastuu päätöksistä, Kokkolan kaupunginjohtaja Antti Isotalus painottaa. – Rantalan ero oli harvinainen sikäli, että yleensähän Suomessa poliitikot ovat kehottaneet kunnanjohtajia eroamaan. Olen lähtenyt siitä, että samalla heille kuuluu myös vastuu päätöksistä. Tässä on kysymys suuren luokan yhteistyöstä, Antti Isotalus painottaa. Kuva: Jukka Lehojärvi – Kunnanjohtajille asetettujen odotusten ja todellisten mahdollisuuksien välillä on ammottava kuilu, kokee Ylivieskan kaupunginjohtaja Harri Viitanen. Siirrossa ja tehoissa ei ole ilmennyt ongelmia kipakimmillakaan pakkasilla, sanoo myyntipäällikkö Tapio Härkönen. Hän toivoo suurten, yhteisesti sovittujen linjojen säilyvän: strategian pitää olla selvillä. Rantala ilmoitti eronsa syyksi loppuunpalamisen, minkä lisäksi hän oli turhautunut päätöksentekokoneiston toimintaan. En voi kiistää enkä vahvistaa, sillä ensin pitäisi tietää, kuinka paljon kulutus on noussut Tampereella viime vuosina, Rintamäki kommentoi. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 5.1.2003 Maakunta 3 50 % n. Härkösen mukaan suurimmillaan uudenvuoden aattona mitattu kulutus oli ehkä ennätyksellinen yhtiössä. Tästä ovat yhtä mieltä myös Laitila, Isotalus sekä Lohtajan kunnanjohtaja Matti Uusi-Rauva. Normaalisti sitä menee sinne viidennes. – Kunnanjohtajille asetettujen odotusten ja todellisten mahdollisuuksien välillä on ammottava kuilu, kokee kaupunginjohtaja Viitanen. – Luottamushenkilöiden on oltava mukana, kun päätetään suurista taloudellisista satsauksista. Laitilan mukaan valtuustokauden alussa yhteisesti sovitusta talouden tervehdyttämisohjelmasta ollaan lipsumassa nyt, kun talous ajautui ennakoitua huonommalle tolalle. Yhdeksi syyksi hän nimeää uskottavuuskriisin. Riitaisten kuntien saattaa olla vaikea saada päteviä hakijoita. Niiden täytäntöönpano on palkatun väen huolena, muistuttaa runsaan kolmen vuoden päästä eläkkeelle jäävä Uusi-Rauva. Myös kaupunginjohtaja Antti Isotalus kokee poliittisten ryhmien välisen yhteistyön tärkeäksi. Mutta tunkua ei ole, sillä kuka enää hinkuu töihin, jossa rahasta on alituinen puute ja jossa aina joku haukkuu väärästä päätöksestä, teit mitä hyvänsä. – Kyse on kuitenkin joukkueurheilusta. Lauantaina pörssisähkö maksoi enimmillään 11,8 ja halvimmillaan 10,6 senttiä kilowattitunnilta. Myyntipäällikkö Tapio Härkönen lupaa, että Kokkolan Energian asiakkaat voivat löylytellä puhtaalla omallatunnolla. Edellytyksinä ovat hyvä henki ja toimiva toimintakulttuuri. Luottamushenkilö, Kokkolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Veikko Laitila (kesk.) puolestaan otti Erkki Rantalan kritiikin itseensä. – Kunnan taloudelliset ongelmat sälytetään yhden ihmisen päälle, jolloin tästä tulee syntipukki. Tilastot ilmoitetaan keskitehoina. Hän ei silti nimittäisi työtään koiranviraksi, vaikka pohtisikin todella vakavasti, ryhtyisikö enää hommaan, jos nyt olisi ammatinvalinnan edessä. Lauantain Aamulehdessä haastatellun Tampereen yliopiston kunnallispolitiikan professorin Arto Haverin mukaan erottamisprosessien taustalla ovat kuntien kasvaneet taloudelliset vaikeudet. Esimerkiksi Kokkolan sinkillä ratkaisut tehdään tuntinoteerausten mukaan. Sähkön loppumista ei tarvitse pelätä. Siksi hän kaipaa uutta syvällistä, ideologista keskustelua siitä, mihin ollaan valmiita sitoutumaan. Kiinnostavuutta syövät monet erottamisprosessit. Ajatuksena on, että kuntalain säännösten lisäksi kunnanjohtajan työnkuvasta ja esimerkiksi työnjaosta poliittisen johdon kanssa sovittaisiin myös paikallisesti. Tässä kaupunginjohtaja päätti erota yhtenä perustelunaan poliitikkojen päättämättömyys eli homma kääntyi päälaelleen, huomauttaa Laitila. Viitasen mielestä johtajan vastuu on muita näkyvämpi – kunnanjohtaja antaa vastuulle kasvot, mutta todellisuudessa tehtävät eivät kuitenkaan ole eivätkä saa olla yhden miehen tai naisen hoidossa eivätkä vastuulla. Sen sijaan kova kulutuksen nousu, joka nosti pörssihinnan ennätykseen, hyödyttää yhtiötä, joka kuittaa sievoiset summat ylivaraisuudestaan muiden pulasta. – Näin sanotaan. Uusi-Rauva näkee kuntajohdon ongelmat laajoina. Hänen mukaansa Kokkolan Zincin osuus koko Outokumpu konsernin sähkönkäytöstä on kolmanneksen luokkaa, toiseksi suurin Tornion terästehtaan jälkeen. Hänessä erouutinen herätti myötätuntoa. Saman "kaipuun" tunnistaa myös Rantalan kollega Harri Viitanen Ylivieskasta. Samaa mieltä on professori Haveri: – Kunnat ovat tänä päivänä niin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, että odotukset ja paineet kunnanjohtajia kohtaan ovat mahdottomia. Kuntaliitto selkiyttäisi yhteistyötä johtajasopimuksin, joita on jo tehtykin eri puolilla kaikkiaan viitisenkymmentä. Päätökset tehdään aina poliittisella tasolla, kollegiaalisesti. Kuva: Jukka Lehojärvi Leena Hjelt (KP) Vantaan kaupunginjohtajan Erkki Rantalan perjantainen eroilmoitus perusteluineen pakottaa ainakin itseään tutkiskelevat luottamushenkilöt peilin eteen. Vuorokautinen piikki nousee iltaisin kello kymmenen tienoilla, kun yösähköt kytketään. Matti Uusi-Rauva tulkitsee kunnanjohtajan erottamisprosessin olevan oire ainakin siitä, ettei kunnassa ole keskusteltu riittävästi. Siinä varoitettiin verkkojen ylikuormittumisesta ja jakelumuuntajien sulakkeiden käryämisestä, mikäli kulutus vielä kipuaa uusiin huippuihin. Kukaan kunnanjohtaja ei tahallaan toimi kuntaa ja kuntalaisia vahingoittavasti. Kylmimpään aikaan virrasta kymmenisen prosenttia riittää myytäväksi pörssiin. Kun yhteisiä linjoja on vaikea löytää, asioiden hoito päätöksentekoa myöten vaikeutuu. Yleensä johtajat ovat asialleen omistautuneita. Liian suuret odotukset Kunnanjohtajien virkoja on avautumassa kymmeniä lähivuosina nykyisten viranhaltijoiden siirtyessä eläkkeelle. Kuva: Osmo Vasala. Isotalus ei ole huolissaan budjettivaltuuston jäljiltä. Siirrossa ja tehoissa ei ole ilmennyt ongelmia kipakimmillakaan pakkasilla. Konsernin energiajohtaja Mikko Rintamäki Kokkolasta kertoo Zinc-yksikönkin rajoittaneen tuotantoa nyt poikkeuksellisen usein. – On aina keskustelun paikka, jos menettelytavat eivät sovi yhteen
Taudit pystytään torjumaan tehokkaasti. Lihantuotanto on 800 000 kiloa vuodessa. Viljelijät saavat lannan ilmaiseksi ja yhtiö on valmis ostamaan tuotetun hyvälaatuisen viljan emakkojen rehuksi. Poliisi pysäytti hurjastelijan 749-tiellä perjantaina kello seitsemän aikaan illalla. Talon omistaja havaitsi palon ja hälytti palokunnan paikalle. Paikalle tulivat kaikki Ylivieskan yksiköt sekä yksikkö Alavieskasta. Jo aiemmin autoverojen käsittelyyn on siirretty talon sisältä väkeä. Tulli sai jo lisäbudjetissa lisää varoja, mutta nyt voimavaroja tarvitaan vielä enemmän. Paljon helpompaa on tehdä yhteistyötä, perustelee Porsasmäki Oy:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Kyllönen Pyhäjärveltä. – Työ ostetaan pääasiassa urakoitsijalta, jolla on ympäristöluvan vaatimukset täyttävä kalusto. – Sikalalle olisi paikka Ylivieskassa, mutta vastustuksen takia päätimme vielä miettiä muita kohteita. Oikeuskanslerin mielestä kolmen vuoden odotusaika on kohtuuttoman pitkä. Lisäksi se elävöittää maaseutua, Kyllönen kertoo. Osastot on ilmastoitu erikseen. klo 12?17. Valtuusto päätti äskettäin myydä Sikarinki Oy:lle vajaan kolmen hehtaarin suuruisen tontin vuosi sitten suljetun kaatopaikan vierestä. Karttusen mukaan kaupungin myönteisen asenteen kertoo parhaiten tonttikaupan täysin yksimielinen käsittely kaupunginhallituksessa, valtuustossa ja ympäristölautakunnassa. Ongelmana tilanteessa on se, että nykyisen ruuhkan käsittely on urakkaluonteista työtä, joten lisätyövoiman tarve on tilapäistä. Esimerkiksi Haapajärvellä on entuudestaan neljä sikalaa ja Nivalassa kymmenkunta. Sikala tulisi metsään viiden kilometrin päähän keskustasta. Sunnuntaina 5.1.2003 s KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Kokkolassa Terveydenhoito-oppilaitos huomenna Loppiaisena 6.1. – Lämmöntarve on kova ja koneistot ovat koetuksella. Karsinoiden lattiasta on kolmannes ritilän peitossa ja loppu oljen tai purun peittämää lattiaa. – Yli seutukuntien tapahtuva maatilojen yhteistyö on uutta ja ehkä siksi epäluuloa aiheuttavaa. Vahingot jäivät vähäisiksi. – Nykyinen rakennemuutos on sellainen, ettei yhden tilan varat ja voimat riitä siihen vastaamiseen. Laatutaidetta asiantuntijoille! ISMO MALKKI 0400-733 124 www.malkkimuseo.info TAIDEMYYNTI Suuri kokoelma suomalaista laatutaidetta Harsia, Helin, Jokinen, Karhu, Karttunen, Koivunen, Laakso, Mieskonen, Mustonen, Palmu, Peltonen, Petrie, Riihimäki, Rintamäki, Rissanen, Rytsölä, Saarinen, Siitonen, Sjösted, Toivanen, Vainio, Vesanen, Viitanen, ym. Suuriin yhteisiin yrityksiin on kuitenkin pakko mennä, koska pienet eivät enää elätä ja yksittäisillä perheviljelmillä ei ole varaa eikä voimia tarvittaviin investointeihin, toteaa Sikarinki Oy:n osakkaana oleva Veikko Isoherranen Haapajärveltä. Peltolohkoja on yli 50. – Sikarinki Oy:n investointi on elinkeinopoliittisesti ja maankäytöllisesti hyvin perusteltu. Tarve on noin miljoona kiloa vuodessa. Citypork miettii paikkaa Ylivieskan Pyykankaalle Nivalan tien varteen suunnitteilla oleva Citypork Oy:n lihasikala on tuumaustauolla. Kuva: Timo Talus (KP) Lähiseuduilla vireillä olevista kolmesta suuremmasta sikalainvestoinnista on pisimmällä Kärsämäelle rakennettava Porsasmäki Oy. Jokaisessa osastossa on 13 karsinaa, joissa jokaisessa on 12 sikaa. Huimat lukemat kaahailijan mittarissa HAAPAJÄRVI (KP) Omakotitalon puulämmityskattilan ylikuumeneminen aiheutti vaaratilanteen lauantaina Haapajärven Siiponkoskella. Tyypillisin alennus on 5–10 prosenttia, mutta eräiden mallien hinnanlasku on jopa yli 20 prosenttia. Porsasmäki Oy sai niin paljon lannanlevityssopimuksia lähiseudun viljelijöiden kanssa, että pelloista oli vara karsia pois taajaman lähellä olevat lohkot. – Nivalassa ei löydy juuri tämän parempaa paikkaa sikalalle, koska jokivarren asutus on tiheää. Porsassikala tuo töitä 4-5 työntekijälle. Yksi yksikkö jäi varmistamaan tilannetta. Lähimpään naapuriin on matkaa noin kilometri. Nivalaan ja mahdollisesti Ylivieskaan rakennetaan 3000 sikapaikan lihasikalat ja Kärsämäelle 660 emakon porsassikala. 040-510 6161 KOKKOLAN URHEILUTALO Vapaudentie 1 Eli v. Niiden kanssa yhteistyössä tulee toimimaan vajaa 50 muuta tilaa. Varsinkin luomutilat ja viljatilat ovat olleet kiinnostuneita. Investoinnit maksavat yhteensä runsaat neljä miljoonaa euroa ja ne antavat työtä suoraan noin kymmenelle ja välillisesti useille kymmenille henkilöille. Peltoja on neljän kylän alueella ja tulva-alueet on jätetty pois, Niemimäki kertoo. HYVÄ VALIKOIMA JUHANI PALMUN TEOKSIA www.laatutaide.com Tied. Siat on jaettu kahteen erilliseen rakennukseen ja 19 erilliseen osastoon, jotka on eristetty väliseinillä. Tämä olisi Kärsämäen viides sikala. Sikalasta lähtee vuodessa teurastamoon 9000 lihasikaa. Kunnassa suhtaudutaan 1,8 miljoonan euron investointiin myönteisesti. Valtava valikoima akvarelleja, maalauksia. Sikalassa kasvaa kerrallaan vajaa 3 000 sikaa. Palon syttymissyynä oli palopäällikkö Pekka Similän mukaan turvekuljettimessa tapahtunut pölyräjähdys. – Hinta tulee olemaan kilpailukykyinen kauppaliikkeisiin verrattuna, lupaa hallituksen puheenjohtajana toimiva Kimmo Niemimäki Nivalasta. Lisäksi sikatalous on jäänyt oudoksi alueen vahvaan maidontuotantoon verrattuna. Niistä kaksi rajoittuu Malisjokeen, yksi Erkkisjärveen ja yksi Sarjanojaan. Neljä osakkaista on Nivalasta, yksi Haapavedeltä ja yksi Haapajärveltä. Palokunta sai tilanteen nopeasti hallintaan, sillä palo ei ollut ehtinyt kattorakenteisiin saakka. Lämpölaitoksen laitosmies havaitsi palon jo ennen automaattista palohälytystä ja hälytti palokunnan. Kysyntää viljalle ja työlle Sikarinki Oy tulee ostamaan 1,5 miljoonaa kiloa ohraa ja vehnää lähiseudun maatiloilta. Tulos tulee yhtiön porsaista maksaman hinnan kautta. Sikalasta ei synny päästöjä eikä vesistöille ole vaaraa, koska ympäristötukien ehdot määräävät riittävät suoja-alueet, Kalliokoski perustelee. – Porsaat tulevat läheltä ja ne kasvavat samanikäisissä ryhmissä. Tarkoituksena on nyt, että kaikki mahdollinen tullin väki siirrettäisiin autoverojen käsittelyyn. – Olemme tehneet sopimukset 15 tilan kanssa ja levitysalaa on runsaat 400 hehtaaria. Erlingin mukaan kyse on yksinkertaisesti siitä, että valitusten käsittelyyn tarvitaan lisää resursseja. Sikarinki antaa työtä kahdelle työntekijälle, minkä lisäksi ostetaan tarvittavia palveluja. ym. Siitä tulee 400 kuormaa, jotka ajetaan pelloille viikon kuluessa keväällä ja toisen viikon aikana syksyllä. Tämä on otettu huomioon ympäristöluvan ehdoissa, joissa määrätään peittämään lietesäiliöt hajun eristävällä kerroksella sekä levittämään liete multausvaunulla tai multaaman liete heti levityksen jälkeen. Yhtiössä on mukana neljä kalajokista porsastuottajaa ja yksi ylivieskalainen perunanviljelijä. Kun ruuhka on saatu puretuksi, väkeä ei enää tarvita. Suuri sikala hyödyttää aluetaloutta Rakennemuutoksesta selvitään voimat yhdistämällä Markku Pelo, Veikko Isoherranen, Kimmo Niemimäki tutkivat lannanlevityssopimuksien piirissä olevia yli 50 peltolohkoa. Perheautojen hinnat ovat lauantain Helsingin Sanomissa julkaistujen laskelmien mukaan pudonneet vuodenvaihteessa useita tuhansia euroja. Kuumentunut kuljetin räjäytti pölyn Kaija Vähäsöyrinki NIVALA (KP) Nivalaan, Ylivieskaan ja Kärsämäelle suunnitteilla olevat suuret sikalainvestoinnit hyödyttävät laajan alueen maatiloja ja talouselämää, kun yrityksissä pyörivät miljoonat jäävät lähiseudulle. Lähin naapurikin on 800 metrin päässä ja lietteenlevitysalueet ovat laajalla. Lämmitys sytytti seinän HELSINKI (STT) Oikeuskansleri Paavo Nikula vaatii tullilta nopeampaa autoverovalitusten käsittelyä. Pääosa pelloista on siellä täällä pitkin Kokkola-Kaajanitien vartta. Sairaille eläimille on oma karsinansa. Heikkilän mukaan emakkosikaloita on tulossa liikaa ja lihasikaloita tarvitaan korjaamaan porsasmarkkinoiden tasapainoa. Uusia oikaisupyyntöjä on tullut syksyn ja loppuvuoden aikana yli 3 000. Erlingin tavoitteena on, että suma saataisiin puretuksi vuodessa. Osakkaiden työpanos tarvitaan omilla tiloilla Veikko Isoherrasen mukaan rakennettava sikala on eläimille hyvä. Sikayhtiön liikevaihto tulee olemaan vajaa 10 miljoonaa markkaa vuodessa. Osakkaat eivät saa osakkeilleen tuottoa moniin vuosiin. Valittajat joutuvat olemaan epätietoisia liian pitkään, Nikula katsoo. Sikarinki Oy tulee olemaan nykyajan vaatimukset täyttävä sianlihaa tuottava yritys. 2003 hintoihin verrattuna OSTA NYT MAKSA KOROTTOMASTI OSISSA VARASTON LOPPUUNMYYNTI 70 % ale JOPA 2 päivä ä Sunnuntai 12?19 Maanantai 12?18 ale jopa Tule ja tee tarjous! Lähes hinnalla millä hyvänsä Ajanvaraus puh. Kuva: Timo Talus Ympäristösihteeri Vesa Kallikoski pitää sikalalle suunniteltua metsäistä tonttia parhaana, mitä Nivalasta löytyy. Viljan tuottamiseen tarvitaan noin 400 hehtaarin viljasato, joten kymmenet tilat saavat uusia markkinoita viljalleen. Sikalan paikaksi on katsottu vajaan kolmen hehtaarin metsäinen tontti suljetun kaatopaikan vierestä Kokkola-Kajaanitien varresta. Investointi maksaa noin miljoonaa euroa ja se antaisi työtä kahdelle henkilölle. Pääjohtaja Erling samaa mieltä Tullihallituksen pääjohtaja Tapani Erling on aivan samaa mieltä oikeuskansleri Paavo Nikulan kanssa siitä, että kolmen vuoden odotus autoverovalituksen käsittelyssä on kohtuuton aika. Sikala ottaa osasto kerrallaan vastaan osakkaiden emakkosikaloista tulevia 10 viikon ikäisiä porsaita. Edellisenkin palon syynä oli pölyräjähdys, Similä toteaa. 06-824 1650, fax 06-823 3640, ma?to 9?17, pe 9?15 Olemme joululomalla 23.12.-27.12.02 www.kpnet.com/kprontgen Mannerheiminaukio 1, KOKKOLA Lääkäritalossa Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Näyttelyt Lääkäripalvelut Matkailu YLIVIESKA (KP) Vaarallinen tulipalo oli lähellä Herrfors Oy:n kaukolämpölaitoksella Ylivieskassa, jossa vielä korjataan joulukuun alussa olleen edellisen palon jälkiä. Sikatalous on uutta ja hajuhaittoja pelätään. Tuotanto on tehokasta, mutta samalla eläinten hyvinvoinnin huomioon ottavaa. Pääosa on suurten runkoteiden varsilla. Ympäristösihteeri Vesa Kalliokoski on saanut muutamia yhteydenottoja sikalaa vastustavilta kuntalaisilta. HS:n laskelmien mukaan veroale on siirtynyt hintoihin paikoin jopa yli sataprosenttisesti. Kalajoelta on vaikea löytää sopivaa rakennuspaikkaa, koska pitäjän pellot ovat tehokkaassa käytössä eikä lannalle löydy sijoituskohteita, kertoo osakkaana oleva Tuomo Heikkilä Kalajoelta. – Viranomaisten toiminnan luonteeseen kuuluu, että asiat ratkaistaan nopeasti. Kaupunki mielissään uudesta yrityksestä Nivala on jo nyt maan vahvimpien maatalousalueiden joukossa ja voimistuva sikatalous vahvistaa entisestään pitäjän maatalousosaamista. Kuljettajan kortti hyllytettiin, ja häntä syytetään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Porsasmäki pisimmällä UUSIKAARLEPYY (KP) Henkilöautoilija ajoi 137 kilometrin tuntinopeutta 80 kilometrin nopeusrajoitusalueella Uudessakaarlepyyssä. Pääasiassa turvekuljettimen sisällä ollut palo saatiin kuriin pikapalopostilla ja uhkaavasta tilanteesta selvittiin lähinnä säikähdyksellä eikä palo aiheuttanut katkosta lämmönjakeluun. Autoverovalituksille nopeampi käsittely Oikeuskansleri Nikula vaatii: Juttuvinkki myös netin kautta www.keskipohjanmaa.net. Lämpökeskuksen, puuvaraston ja autotallin käsittävän piharakennuksen seinä syttyi tuleen läpiviennin kohdalta. Liete mullataan samalla. Nivalaan suuren lihasikalan rakentavan Sikarinki Oy:n omistaa viisi porsastuotantotilaa ja kuusi osakasta. Jonossa on nyt jo yhteensä yli 7 000 valitusta. Kolmen vuoden käsittelyaika tuntuu tosi rajulta. Lisäksi lannanvastaanottosopimuksen tehneet tilat saavat EU:lta kohtalaisen korvauksen. Tärkeää on myös Sikaringin ilmaiseksi luovuttama sianlanta, jonka lannoitearvo on hyvä. Investointien takana on kolme yhtiötä, joiden omistajina on 17 maanviljelijää seitsemästä eri kunnasta. – Lähinnä ollaan huolissaan lietteenlevityksen hajuhaitoista. Kaupungin tehtävänä on tottakai edistää alueen yritystoiminnan kehittämistä, puuskahtaa kaupunginjohtaja Paavo Karttunen. – Hanke on herättänyt vastustusta, vaikka lähin naapuri on 800 metrin päässä. Ylivieska valittiin investointikohteeksi, koska lähialueella on runsaasti peltoa ja lannalle löytyy ottajia. Nikula ottaa kantaa asiaan sanomalehti Keskisuomalaisessa lauantaina. Emakkosikalan rakennuspaikaksi ostettiin kahdeksan hehtaarin suuruinen tontti metsän keskeltä runsaat kolme kilometriä pitäjän keskustasta Haapajärvelle päin. Yhtiössä on mukana kuusi lihasikoja kasvattavaa tilaa, joista kolme on Kärsämäeltä, kaksi Pyhäjärveltä ja yksi Nivalasta. EY-tuomioistuin antoi viime syyskuussa päätöksen, jonka mukaan Suomen käytettyjen tuontiautojen verotus on syrjivää eli veroa on peritty liikaa.Tullipiirit ovat ruuhkautuneet käytettyjä tuontiautoja koskevista valituksista. Porsaita tuottava 660 emakon sikala on jo saanut ympäristöluvan Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskukselta ja nyt odotellaan valitusajan päättymistä. Citypork on valmis rakentamaan 3000 sikapaikan lihasikalan heti kun luvat järjestyvät. Sikala tuottaa 6 000 kuutiota lietettä vuodessa
Siunaus toimitettu. Poliisi pysytteli tien oikealla puolella ja sai näköyhteyden pakenevaan autoon vasta vähän ennen Vanhanlinnantietä. Niina ja Sari Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan haudan lepoon Kälviän kirkossa sunnuntaina 12.1.2003 klo 12. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 5.1.2003 Kotimaa 5 Kuolleita Kuolleita HAUTAKIVET AINA EDULLISIMMIN SUORAAN KIVIVEISTÄMÖLTÄ Tietokonekaiverrukset, entisöinnit KIVITASOT . Rakkaamme Veli Erkki (Velu) HAKOLA s. Rakkaamme Ritva Annikki SYLANDER o.s. Nainen nostettiin kymmenisen metriä syvästä kuilusta pelastuslaitoksen puomitikasyksikköä apuna käyttäen ja kuljetettiin Töölön sairaalaan hoidettavaksi. Perävaunussa olleesta postista ehti tuhoutua kolmannes ennen kuin palo saatiin sammutettua. Alustavien arvioiden mukaan tuhoutuneen postin joukossa ei olisi ollut arvopostia. Maaseutuosasto järjestää tuen haun koulutuspäivän maanantaina 13 tammikuuta klo. Rakkaudella, kiitoksella, jäämme häntä kaipaamaan. Kolmas vanha loppiaisen aihe on Kaanaan häät, missä Jeesus muutti veden viiniksi. Valkoinen on myös Kristuksen juhlien väri. 25.10.1912 Haapajärvellä k. 24-vuotias helsinkiläismies otti puoliväkisin isältään auton avaimet ja lähti kaahaamaan kehäykkösellä Malmilta idän suuntaan, pahimmillaan 160–170 kilometrin tuntinopeudella. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka otitte osaa suruumme. Kiitos myös Markkulan Palvelukeskuksen henkilökunnalle äitimme hyvästä hoidosta. 23.1.1925 Hiitolassa k. Osa talon asukkaista oli jo evakuoitu ulos palokunnan tullessa paikalle. keittiöt, takat, pöydät ym:t KOKKOLAN HAUTAKIVIPALVELU OY Turkistarhaajantie 18 (Jänismaan teollisuusalue) Veistämö 06-8227 406 Hans Lindell 040-545 9796 Sakari Tuhkunen 0400-560 804 Myös iltaisin ja viikonloppuisin sop. Poliisin mukaan palo aiheutui ilmeisesti huolimattomasta tulenkäsittelystä. Loppiainen päättää joulukauden Idän viisaat miehet valokeilassa SEINÄJOKI (STT) Rivitaloasunto paloi Seinäjoella lauantain vastaisena yönä. 03.06.1921 24.12.2002 Kalajoella Keski-Pohjanmaan k.s. 9-12, Vaasassa ruotsiksi ja suomeksi sekä Kokkolassa suomeksi. Lämmin kiitos osanotosta. Sinut vierelle isän nukkumaan kantaa. Sen vuoksi sitä vieläkin joskus nimitetään ”vanhaksi jouluksi”. Sirkka ja Herbert Marja ja Emil siskot ja veljet perh. Matti ja Paavo Heittäkää hiljaa arkulle multaa, siellä on mummu, siellä on kultaa. Poliisi epäilee miehen käyttäneen huumausaineita tai lääkkeitä, jonka vuoksi hänet myös tuotiin sairaalaan. Rakkaamme Klaus Bruno SILENIUS s. Naisen pelastustoimille ei ollut yöllä esteitä, koska rataosuudella kulkee harvakseltaan lähinnä tavarajunia Länsisatamaa kohti. Lähempiä lisätietoja saatte meiltä: Eva Maria Wadén puh. sukulaiset ja ystävät Side viimeinen kotimme lapsuuden näin katkesi hiljaa sammuen. Junell s. Viikon sana myös netissä www.keskipohjanmaa.net Ahti Ranta-Ojala Kannuslainen Ahti Antero Ranta-Ojala kuoli Kannuksen terveyskeskuksessa perjantaina tammikuun kolmantena päivänä. 8326 525 (Kokkola). Suuremmilta tuhoilta vältyttiin auton kuljettajan ripeän toiminnan vuoksi, kuljettajan onnistui irrottaa perävaunu vetoautosta tulipalon sytyttyä. 25.12.2002 Kälviällä Ikävöiden Mirjam Kalevi ja Anna-Liisa perh. Maija muut sukulaiset ja ystävät Kotiin valkeaan uuteen viimeinen venhe vie. Nainen putosi raidekuiluun HELSINKI (STT) Nuori mies pakeni lauantaina Helsingin Malmin sairaalasta samalla henkilöautolla, jolla hänen vanhempansa olivat juuri tuoneet hänet hoitoa saamaan. Paloa oli sammuttamassa yksiköitä Seinäjoelta ja naapurikunnista. Rakkaamme Irma Impi Lahja KNAPPILA o.s. 17.12.2002 Kannuksessa Kaivaten Antti ja Vuokko Vesa-Matti, Raisa ja Eino Veli-Pekka, Nina, Veeti ja Alpi Piia, Jani ja Mika Sukulaiset ja ystävät Isänmaan helmahan on sun hyvä nukahtaa. MULTIA (STT) Postin kuorma-auton perävaunu syttyi tuleen lauantaina aamuyöllä Multialla. Tätä nykyä sitä vietetään idän tietäjien muistoksi, jotka tulivat kunnioittamaan juuri syntynyttä juutalaisten kuningasta. Talon asukkaat jouduttiin evakuoimaan kodeistaan palon vuoksi. Mies asuu vanhempiensa luona Puistolassa. Tämä näkyy jossain muodossa edelleen lähes joka kirkossa. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakeskuksessa. Yön selkään evakuoidut asukkaat saatiin majoitettua lähinaapuriin ja sukulaisten luo. k. Rakas äitimme ja mummumme Helvi Aili VÄLIVERRONEN o.s. Perävaunu jäi keskelle tietä ja yöllä Multiasta Karstulaan johtavalla 58-tiellä oli onnettomuuspaikalla muutaman tunnin ajan käytössä vain yksi kaista. Lapsenlapset Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kannuksen kappelissa lauantaina 11.1.2003 klo 11.00. Hän käytti ajon aikana myös kevyen liikenteen väylää Vanhanlinnantiellä, ja pako päätyi lopulta Vanhanlinnankujalle metsikköön. Palokunta sai hälytyksen Katajalaakson asuntoalueelle puoli kahden aikaan yöllä. Perävaunussa olleista posteista tuhoutui täysin 2-3 häkillistä postia. Kaahari pakeni poliisia sairaalasta Postia paloi kuormaauton syttyessä tuleen. HELSINKI (STT) Ensi maanantaina, 6. Taivaan Isä pyynnön kuuli kypsän viljan korjasi. 21.12.2002 Kalajoen terveyskeskuksessa Rakkaudella muistaen Matti, Eila, Kaija ja Eeva-Kaisa Marja ja Matti Paavo, Mirja, Petri ja Anne muut sukulaiset ja ystävät Tähtitarhain tuolle puolen äidin katse tähysi. Koska tietäjät olivat vieraiden kansojen edustajia, loppiainen muistuttaa kristittyjä myös kirkon lähetystehtävästä. Rivitaloasunto paloi Seinäjoella Talon asukkaat evakuoitiin HELSINKI (STT) Nuori nainen putosi kymmenisen metriä katutason alapuolella kulkeville junaraiteille varhain lauantaina Helsingissä. Hakemusasiakirjat lähetetään osoitteeseen Pohjanmaan TE-keskus, maaseutuosasto PL 131, 65101 Vaasa (faxnro 3296 482) tai Isokatu 15, PL 240 67101 Kokkola (faxnro 8326 590). Loppiaisajan kesto vaihtelee vuosittain kirkkovuoden keskuksen, pääsiäisen, ajankohdan mukaan. Lempeään hiljaisuuteen päättyy kulkijan tie. Talon keskimmäinen asunto tuhoutui palossa täysin ja naapuriasunnot kärsivät savuja vesivahinkoja. Kirkkomaahan saattelimme isän viereen nukkumaan. Kahdeksan huoneistoa käsittävän rivitalon keskimmäinen asunto oli tuolloin täysin tulessa. Juhla on kristikunnan vanhimpia, ja alun alkujaan sitä vietettiin Kristuksen syntymäjuhlana. Askel uupuen hiljenee – seisahtuu, liekki elämän hiipuu – sammuu, on perillä väsynyt matkamies. 09.03.1908 Kokkolassa k. Ahola s. Loppiaisen liturginen väri on valkoinen, joka symboloi kirkkautta ja viatonta puhtautta. Siunattu läheisten läsnäollessa. Lämmin kiitos osanotosta surussamme. Seinäjoella oli yöllä pakkasta runsaat 30 astetta. Hälytyksen teki talon asukas, joka oli kuullut paukahduksen ja huomasi liekkien lyövän ulos naapurin ikkunasta. Rakkaamme on siunattu Marian kappelissa 4.1.03 omaisten ja läheisten läsnäollessa. Rakkaamme Siiri Maria SAARI Kiitollisuudella muistaen Vesa ja Helena Pauliina Teemu perh. Sauvula Siunaus toimitettu 3.1.2003 lähiomaisten läsnäollessa. Palaneessa asunnossa oli juhlittu äänekkäästi yöllä. Palaneessa asunnossa oli yöllä kaksi miestä, joista toinen loukkaantui lievästi ja hänet kuljetettiin sairaalahoitoon. Loppiaisen perinteinen nimi on epifania, mikä tarkoittaa Herran ilmestymistä (dies epiphaniae Domini). Päivi ja Pasi perh. Autossa ei ollut matkustajia ja sen kuljettaja säilyi vammoitta. mukaan Lämmin kiitos kaikille Teille, jotka kunnioititte rakkaamme MATTI JÄRVELÄN muistoa ja otitte osaa suruumme. Hän oli kuollessaan 67-vuotias. Soi temppelin kellot hiljaa yli talvisen kirkkomaan sinne saatamme pappamme rakkaan. Lämmin kiitos osanotosta. Miehen sairaalassa aiheuttamien häiriöiden takia sieltä oli jo pyydetty poliisia paikalle. 07.12.2002 Kokkolassa Kiitollisuudella kaivaten Seppo ja Raili Ritva, Juhani ja Kirsi Markku Vei kotiin Herra jo uupuneen, elon pitkän kulkea antoi. Mies ajoi ennen aamukymmentä suurella nopeudella vastaantulevan liikenteen ajokaistalla. 28.12.2002 Rakkaudella muistaen äiti Reino ja Elvi Mervi ja Tero perh. Siunaus toimitettu 4.1.2003 Kaustisen kirkossa lähiomaisten ja ystävien läsnäollessa. tammikuuta vietettävä loppiainen päättää kristittyjen joulukauden. 30.12.2002 K-PKS:ssa Rakkaudella kaivaten Seppo Petri, Leila, Tomi, Mira, Sami ja Sari äiti ja isä siskot ja veljet perheineen muut sukulaiset ja ystävät Jo seisoi enkeli kauan vierellä väsyneen. Kiitämme myös Uutelan ja Kalajoen terveyskeskuksen henkilökuntaa äitimme ja mummumme hyvästä hoidosta. Keuruun poliisin mukaan tulipalon syynä oli jarrujen hirttäminen kiinni pakkasella, jonka seurauksena viisiakselisen perävaunun renkaat syttyivät tuleen. Sekalaiset Kokoukset Konsertit Hautaustoimistot VAROJA KYLIEN KEHITTÄMISEEN Maaseutuosasto, Pohjanmaan TE-keskus, haluaa muistuttaa että varoja mielenkiintoisiin kyliä koskeviin kehittämishankkeisiin, jotka edistävät yhteistä toimintaa, viihtyvyyttä ja aktiivisuutta kylissä, on haettavissa (katso ilmoitus 1.12). numerolla 3296 411 (Vaasa) ja 8326 525 (Kokkola) tai s-postitse evamaria.waden@te-keskus.fi Hakuaika päättyy perjantaina 31. 7.12.2002 Kokkolassa Kaivaten omaiset ja ystävät Sinun kädessäsi ovat elämäni päivät. 3296 300 ja Anna Påfs puh. Lisäksi vanhemmat hälyttivät poliisin apuun sen jälkeen, kun mies anasti auton sairaalan pihalta. Matti ja Minna perh. Mummu meillä on ikävä sinua. Hautauksen jälkeen pyydämme seurakuntakotiin muistotilaisuuteen. Omaiset Isäni ja pappamme Tauno Veikko Matias KLEEMOLA s. Rakas äitimme, mummomme ja isomummomme Kaino Siviä KETTU o.s. Voitte ilmoittautua koulutukseen puh. 14.04.1913 Vihannissa k. Tänä vuonna Suomen luterilaisissa kirkoissa kerätään kolehti Suomen lähetysseuran työhön Israelissa ja palestiinalaisalueilla. Tietäjien juhlaksi keskiajalla Kuninkaiksi miellettyjen tietäjien juhlaksi loppiainen muuttui keskiajalla, ja juhlan aikaisemmat aiheet siirrettiin kahteen sitä seuraavaan sunnuntaihin. Kiitos osanotosta. Kaipaamaan jäivät omaiset. Marja, Kaija, Eeva-Kaisa, Petri ja Anne Äitimme toivomuksesta siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Isä taivahan kätehen tarttui kotiin uuteen vei uupuneen. Laurila s. Miehet olivat palon syttymisen aikaan saunomassa. Siunaus toimitettu hiljaisuudessa. tammikuuta 2003. 22.08.1945 Sievissä k. e. Lämmin kiitos osanotosta. Pehkonen s. 24.09.1916 Toholammilla k. Vanhaan aikaan ajoittuu myös loppiaisen toinen aihe, Jeesuksen kasteen juhla. Näissä merkeissä loppiaista vietetään edelleen itäisessä kristikunnassa. Tom ja Minna Tuula ja Gunnar Olli ja Eva-Lis Mikko ja Terhi perh. veli perheineen muut sukulaiset ja ystävät On tiedossa yksin korkeimman miten pitkä on taival vaeltajan. Loukkaantunut nainen pelastettiin aamuyöllä Kampissa Pohjoisen Rautatiekadun ja Eteläisen Rautatiekadun välissä kulkevilta kiskoilta. Alustavien arvioiden mukaan vahingot ovat noin 400 000 euroa. 15.09.1941 k. Otti syliinsä vanhan ja väsyneen, hänet rauhan rantahan kantoi. Mattila * 02.09.1913 Vetelissä † 17.12.2002 Markkulan Palvelukeskuksessa Kaipauksella muistaen Keijo ja Rose-Maj Kent Christoffer Anneli ja Per Mathias, Malin, Måns Jesper Kari ja Tuulikki Leea Kalervo ja Riitta Niina ja Ari Laura, Essi Anu ja Jahn Luukas sisaret ja veli muut sukulaiset ja ystävät Emme pyytäneet Luojalta päiviä lisää, vaan rukoilimme Taivaan Isää, ota väsynyt syliisi, Kotihin kanna ja hellästi peittäen levätä anna. 3296 411 (Vaasa) sekä Tom Saksa puh. Rakkaamme Simo Henrik (Heikki) OJALA s. Lämmin kiitos osanotosta. Sinulle kiitokset kauneimmat tahdomme antaa. s
Viime vuonna pari pahaa virusta Viime vuonna maailmanlaajuisia tietokonevirusepidemioita oli selvästi vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Silloin lyhytkin häirintä voi koitua niille kohtalokkaaksi. Viruksia tehtaillaan yhä useammin Aasiassa. Kaksi loukkaantui puutalon palossa. Hyvönen on hakenut maaja metsätalousministeriöltä rahoitusta akryyliamiditutkimukselle ja sille, mitkä aineet niiden syntymistä vähentäisivät. – Yliopistossa haluttiin valmistajan taholta selvittää, tehoaako yhdiste akryyliamidin muodostumiseen. He olivat jääneet huoneistoon turvalukkojen taakse, eivätkä päässeet omin avuin ulos. Hänen mielestään on käsittämätöntä, että korkein hallinto-oikeus ryhtyy politiikan tekijäksi estämällä rakentamisen. Jotta lintu selviäisi kylmästä yöstä, sen täytyy voida käyttää hyväkseen koko valoisa aika. Kun Helsingin yliopiston elintarviketeknologian laitoksella perunaan pantiin upporasvavaiheessa tiettyä flavonoidia, akryyliamidia ei syntynyt niin paljon kuin tavallisesti. – Välittämättä siitä, mikä on tarkalleen se syy, miksi akryyliamidia muodostuu tiettyihin elintarvikkeisiin, flavonoidi näyttää estävän tehokkaasti sen syntymistä ainakin näissä kokeissa, Hyvönen huomauttaa. Sulkon mielestä myös Naturaan liittyvät epäselvyydet tekevät tarpeelliseksi arvioida kokonaan uudelleen, miten estetään politiikan tekeminen juridiikalla. Tämän on hänen mielestään oltava ehto, sillä sellaista hallitushinkua sosiaalidemokraateilla ei voi olla, että hallitukseen pääsyn vuoksi tingittäisiin politiikan tulosten kannalta ratkaisevista tavoitteista. Palokunnan tullessa paikalle yläkerran suurehko huoneisto oli tulessa ja palo oli levinnyt myös talon ullakolle. Kun Yaha.K on kerran päässyt saastuttamaan koneen, se käynnistyy aina ennen muita ohjelmia ja yrittää estää virustorjuntaohjelmien toiminnan. Poliittisista valtiosihteereistä surkea näytelmä Puheenjohtaja Timo Soini: ILMAJOKI (STT) Keskustanuorten puheenjohtaja Sami Sulkko vaatii, että vaalien jälkeen valittavan hallituksen ohjelmaan on kirjattava lainsäädäntömuutokset, joilla Vuotoksen altaan rakentaminen tulee mahdolliseksi. Sunnuntaina 5.1.2003 s KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa LAPUA (STT) SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kalliomäen mielestä punamulta mahdollisena hallituspohjana on avoin kortti. Kuva: Lehtikuva/Arkisto//Matti Björkman HELSINKI (STT) VR:n junaliikenteessä kylmien säiden vaikutukset jatkuvat edelleen. Lauantain vastaisena yönä useat yöjunat lähtivät Helsingistä myöhässä, mutta pystyivät kuromaan aikataulua kiinni. Saaressa sijainnut talo paloi korjauskelvottomaksi. Kuva: Lehtikuva/Arkisto/ Marja Seppänen-Helin Essi Kähkönen HELSINKI (STT) Suomalaisella keksinnöllä on onnistuttu laskemaan terveydelle haitallisen akryyliamidin määrää paistetuissa perunoissa puoleen. Lainsäädäntöä on muutettava Vuotoksen vuoksi Keskustanuorten Sami Sulkko: HELSINKI (STT) Lintuharrastajien keskusjärjestö BirdLife Suomi toivoo, ettei lintujen ravinnonhankintaa häirittäisi lyhyen talvipäivän aikana etenkään kovilla pakkasilla. Myös poliittiset motiivit voivat vaikuttaa, mutta yhdessä terrorismin kaltaisten motiivien kanssa ne ovat vähemmistössä. Tunnettuja tietokoneviruksia on noin 80 000. Hakemuksen käsittely on yhä kesken. Yaha.K:n vaarallisuusasteen viruksista varoitettiin viime vuonna 27 kertaa, vuotta aikaisemmin 31 kertaa. Kalliomäki mainosti, että hallitusyhteistyö sateenkaarisinipunapohjalla on tuottanut vahvaa tulosta: yli 300 000 uutta työpaikkaa ja kansainvälisessä vertailussa lähes lyömättömän taloudellisen kilpailukyvyn. Voiko hallitus enää antaa itsestään itseriittoisempaa ja kansalaisten arkitodellisuudesta irti olevampaa kuvaa, Soini kyseli lauantaina Kirkkonummella. – Uusia viruksia löytyy seitsemästä kymmeneen päivässä, mutta valtaosa viruksista on kohtalaisen harmittomia, eivätkä leviä laajasti, Albrecht kertoo. Palo vaurioitti talon yläkertaa pahoin, alakerran asunnot kärsivät savuja vesivahinkoja. Perunan akryyliamidi väheni Elintarviketeollisuus kiinnostui suomalaiskeksinnöstä Yhdysvaltoja myöten Ranskalaisten perunoiden akryyliamidin määrää voidaan vähentää uuden keksinnön myötä. – Niiden perusteiden, joilla korkein hallinto-oikeus on evännyt luvan Vuotoksen rakentamiseksi, pitäisi olla eduskunnan päätöksillä ja lainsäädännön muutoksilla korjattavissa, hän korosti. Viruskirjoittajat hakevat Albrechtin mukaan muun muassa haastetta ja julkisuutta. Yksityisen suomalaisyrityksen omistama patentti on myönnetty antioksidanttiin, joka aikoinaan kehitettiin ihan muuhun tarkoitukseen kuin viime vuonna kuohahtaneeseen akryyliamidikohuun. Hän tiivisti, että Vuotoksen altaan lupakysymys ja Naturan ongelmat ovat mustia kohtia suomalaisen oikeusvaltion historiassa. Viimeisillä voimillaan se lähti ”syöttämään mätää kukkoa” eli poliittisia valtiosihteereitä kansalaisille juuri vaalien alla. Flavonoidien huomattiin jo 1990-luvulla vähentävän sydänsairauksia, mutta suomalaisvalmistetta tuoreeseen terveysuhkaan keksittiin kokeilla vasta taannoin. – Olemalla vain niukasti suurin puolue ei SDP ehkä kykenisi estämään hallitusneuvottelujen ajautumista ”kaikki on kaupan” -periaatteella eteneviksi, mikä vesittäisi tehokkaan hallitusohjelman rakentamisen ja johtaisi vastaavasti heikon ja riitaisan hallituksen muodostamiseen. Vuotta aikaisemmin yhtä vakavia hälytyksiä annettiin yhdeksän. Ylimääräistä häirintää olisi vältettävä myös lintujen ruokintapaikoilla, muistuttaa BirdLifen tiedottaja Lauri Hänninen. Kaukoliikenteen junat myöhästelivät lauantaina puolesta tunnista tuntiin. – Lipposen hallituksen veto on todella loppumassa. Palon syttymissyystä tai rahallisista vahingoista ei ollut tietoa. Vaikka virustai matoepidemioita onkin vähemmän, uusia viruksia löydetään edelleen samaan tahtiin kuin ennenkin. – Tyypillisimpiä ovat viikonlopun aikana noin 20–30 minuutin myöhästymiset, mutta myös pitempiä tunnin mittaisia myöhästelyjä voi tulla, kerrottiin VR:n liikenteenohjauksesta. Turma tapahtui klo 14.35 Hämeenlinnanväylän alkupäässä, kun bussit olivat menossa pohjoiseen päin. Yaha.K tai W32/Yaha.Kmato leviää sähköpostin välityksellä. Palokunnan savusukeltajat pelastivat yläkerran asunnosta iäkkään naisen ja miehen. Yaha.K lähettää itsensä saastuneelta koneelta eteenpäin kaikkiin löytämiinsä sähköpostiosoitteisiin. – Erityisen herkkiä häirinnälle ovat pienissä sulapaikoissa talvehtivat linnut. Yaha.K onkin keskivertovirusta vaarallisempi, koska sillä on mahdollisuus levitä laajalle. Kansalaisten edessä oleva perusasetelma on hänen mielestään itse asiassa hyvinkin selkeä ja samalla haastava: tukemalla nykyistä enemmän porvaripuolueita he voivat ratkaisevasti lisätä uuden porvarihallituksen synnyn mahdollisuuksia. – Parempaankin tuloksen tekoon Suomella on silti varaa ja mahdollisuuksia. Toinen loukkaantuneista sai vakavia palovammoja. Yaha.K-mato uusin tuholainen Viime vuonna vakavia tietokoneviruksia vähemmän kuin edellisvuonna TURKU (STT) Kaksi ihmistä loukkaantui kaksikerroksisen puutalon palossa Turussa lauantaina iltapäivällä. PohjoisAmerikassa viruksia ei ole tehty juuri lainkaan vuoden 2001 syyskuun jälkeen. Parikymmentä loukkaantui bussien kolarissa PÄLKÄNE (STT) Iäkäs mies menehtyi kotinsa palossa Pälkäneen Ratasaaressa. Myös ammattilaiset tehtailevat viruksia Tietokonevirusten ja -matojen ohjelmoiminen ei ole pelkästään teinipoikien tepposia. Muutama pohjoisen juna myöhästyi parikin tuntia. Elintarviketeknologian professorin mielestä ainetta pitäisi vielä testata, jotta saataisiin selville, sopiiko flavonoidi käytettäväksi myös muissa akryyliamidia sisältävissä tuotteissa. Pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä ei ole ollut yksittäisiä häiriöitä lukuunottamatta merkittäviä ongelmia. Perinteiseen punamultapolitiikkaan ei kuitenkaan hänen näkemyksensä mukaan ole paluuta; sille pantiin piste viimeistään silloin, kun porvaripuolueiden kassakaappisopimus vuodelta 1987 paljastui. Onnettomuutta tutkivan poliisin mukaan busseilla ei ollut ylinopeutta turman sattuessa. F-Securen tietoturvayhteenvedon mukaan virusten merkittävimmät tuottaja-alueet tällä haavaa ovat Kiina, Taiwan ja Etelä-Korea. Tuloksena oli, että kotimaiset piparit ja perunalastut sisälsivät melko korkeita pitoisuuksia tätä myrkkyä. – Muun muassa Yhdysvalloissa neuvottelut maan toiseksi suurimman elintarviketeollisuusyrityksen kanssa ovat pitkällä. Jos sää pysyy samanlaisena, pakkasen puremien junien ongelmien odotetaan jatkuvan kaukoliikenteessä loppiaisen eli maanantain yli. Professorin mukaan testit olivat pienimuotoiset, mutta antoivat osviittaa suomalaiskeksinnön toimivuudesta. Pyrkyä markkinoille Akryyliamidi pompahti pinnalle viime keväänä, kun ruotsalaistutkimus kertoi paistettujen ja friteerattujen perunaja viljatuotteiden, kuten sipsien, lisäävän runsaasti syötynä riskiä sairastua syöpään. Talo sijaitsee Kunnallissairaalantiellä lähellä Turun keskustaa. Kaksi kertaa toistettu koe osoitti, että kyseinen antioksidanttiaine vähensi akryyliamidin syntymistä perunalastuihin puolella. Vanha hirsitalo paloi myöhään perjantai-iltana, mutta ruumis löydettiin raunioista vasta lauantaina. Kaukojunat myöhästelevät viikonloppuna HELSINKI (STT) Yhdeksäntoista ihmistä loukkaantui kahden bussin peräänajossa lauantaina Helsingissä. Ajatus oli katsoa, miten rasva perunalastujen uppopaistossa hajoaa ja mitä tapahtuu akryyliamidille, jos tätä flavonoidia lisätään sekaan, elintarviketeknologian professori Lea Hyvönen Helsingin yliopistosta sanoo. Soinin mukaan ”kansanedustajien hulppea palkkaratkaisu ja eduskunnan korskea lisärakennus saavat seuraa korkeapalkkaisista päällystakkivirkamiehistä, jotka eivät ole poliittisessa, eivätkä muussakaan vastuussa kenellekään”. F-Secure luokittelee virukset niiden vakavuuden mukaan. Palo syttyi viisi huoneistoa käsittävän puutalon yläkerrassa. Hän korosti myös, että äänestäjille uskoteltu vaalien vaihtoehdottomuus on harhaa. Pitkät pakkasjaksot kasvattavat lintujen energiankulutusta. Pakkanen on aiheuttanut vikoja erityisesti junien jarruihin ja oviin. Pääkaupungin lähiliikenne pyritään hoitamaan tiistaina normaalisti. Toisaalta on hyvä, että Lipposen hallitus ja sitä tässäkin asiassa kritiikittä myötäilevä keskusta avoimesti näyttävät, missä niiden mielestä on julkisen hallinnon suurimmat kipupisteet ja henkilökuva, Soini piikitteli. Lintuja ei saa häiritä pakkasella BirdLife: Samuli Sulamäki (STT) Tietoturvayhtiöt varoittavat jälleen uudesta sähköpostin kautta leviävästä madosta. Alakerran asunnoissa ei ollut asukkaita kotona palon aikaan. Punamultaan ei ole paluuta SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kalliomäki: SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kalliomäen mielestä perinteiseen punamultapolitiikkaan ei ole paluuta. Nainen ehti palaa pahoin, mies sen sijaan selviytyi vähäisemmin vammoin. Elintarvikeviranomaiset huolestuivat ja ryhtyivät mittaamaan suomalaisesta ruuasta akryyliamidipitoisuuksia. Mato vaihtelee sähköpostin otsikkoa, viestiä sekä liitetiedoston nimeä. Molemmat loukkaantuneet kuljetettiin sairaalahoitoon. – Perussuomalaiset eivät hyväksy tarpeetonta ”poliittista väliporrasta”. Vanhus kuoli tulipalossa KIRKKONUMMI (STT) Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mielestä poliittisten valtiosihteerien ympärillä hääräily on surkea näytelmä, jolla entisestään murennetaan kansalaisten uskoa poliittiseen vaikuttamiseen. Osa junista lähtee Helsingistä myöhässä, viiveitä voi syntyä myös matkan varrella. Vammat eivät olleet suuria, mutta loukkaantuneista 11 vietiin varmuuden vuoksi tarkastuksiin sairaalaan. – Mukaan on tulossa uudenlaisia kirjoittajia, esimerkiksi IT-alan ammattilaisia, Albrecht kertoo. Myös yksi suomalaisvalmistajista on lisännyt ainetta mehuunsa, kemisti, mikrobiologi Lasse Kurppa mainitsee. Tänä talvena vielä järvien ja jokien vedet ovat erityisen matalalla, mikä vähentää vesilinnuille tärkeitä sulapaikkoja. Sulkko vaati lauantaina Ilmajoella, että keskustan on pidettävä asiaa erityisesti esillä tulevissa hallitusneuvotteluissa. Kalliomäki päätteli mm., että vain huomattava vaalivoitto, joka toisi SDP:lle selvästi suurimman puolueen aseman, varmistaisi sosiaalidemokraattien aseman johtavana hallituspuolueena ja puolueen tavoitteita noudattavan hallitusohjelman. FSecuren tuotepäällikön Mikael Albrechtin mukaan viruksia levisi vuonna 2001 selvästi keskimääräistä enemmän. Viime vuonna F-Secure varoitti äärimmäisen vakavista viruksista kahdesti, kun Bugbear-sähköpostimato ja Slapper-verkkomato levisivät vauhdilla kaikkialla maailmassa. Klez on ollut liikkeellä jo lokakuusta 2001 ja leviää edelleen. Menehtynyt oli 94-vuotias ja hän asui talossa yksin. Kalliomäki sanoi lauantaina Lapuan sosiaalidemokraattien 100-vuotisjuhlassa, että sosiaalidemokraattien kannalta yhteistyö uudelta pohjalta keskustan kanssa on kuitenkin mahdollista ja luontevaa, jos sen voidaan osoittaa tuottavan vielä parempaa tulosta kuin nyt kahdeksan vuotta jatkunut yhteiselo kokoomuksen kanssa. Lähiliikenteen bussi jarrutti jostain syystä niin äkisti, että takana tullut pitkän linjan bussi ei ehtinyt pysähtyä ajoissa, vaan törmäsi edellä menijään. Palon syttymissyytä ei tiedetä. Se voi viestissä jopa esittäytyä virustorjuntaohjelman käynnistävänä tiedostona. Esimerkiksi koskikaran kannattaa antaa hankkia ravintonsa sulassa rauhassa ja seurata sen liikkeitä kauempaa. Uusi mato on samaa luokkaa Klez ja My Party -virusten kanssa. – Vain murto-osa viruskirjoittajista jää kiinni. Työttömyyden torjunta, työssä viihtyminen, koulutus ja ihmisten ammatilliseen osaamiseen panostaminen ovat esimerkkejä asioista, joissa nykyistä sosiaalidemokraattisemmin painottunut hallitus voisi tehdä työnsä vielä koettuakin paremmin, hän myönsi. Suomalaistuotteen kehittelijä kertoo, että laajalle levinnyt pelko akryyliamidista on saanut elintarviketeollisuuden kiinnostumaan aineesta, joka sisältää perusmuodossaan omenaa, sipulia ja vihreää teetä
KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 5.1.2003 Ulkomaat 7 Moskovassa neuvotellaan Pohjois-Korean tilanteesta MOSKOVA (STT–REUTERS–ITAR-TASS) Etelä-Korean edustaja saapui lauantaina Moskovaan neuvottelemaan Pohjois-Korean ydinohjelmasta. Gül saapui lauantaina Lähiidän kiertomatkansa ensimmäiseen kohteeseen Syyriaan. Menehtynyt naissotilas ja hänen edelleen kateissa olevat työtoverinsa jäivät loukkuun makuutilaan, joka täyttyi vedellä pian törmäyksen jälkeen. Lyhyesti LONTOO (STT–REUTERS–AFP) Lauantaina ilmestyneen Daily Telegraph -lehden mukaan Britannia suunnittelee lähettävänsä yli 20 000 sotilasta Persianlahden alueelle. Gülin mukaan Syyrian johtajat jakavat Turkin huolen tilanteen jännittymisestä lähialueella. Belgiassa alettiin siivota katuja – maa oli monin paikoin metrin korkuisen tulvaveden peittämä. – Tämä auttaa laajentamaan ja nopeuttamaan tarkastuksia, sanoi YK:n asetarkastajien tiedottaja Hiro Ueki ennen tarkastajien lähtöä pohjoiseen. Venäjän molekyyligenetiikan instituutin johtaja Vjatsheslav Tarantul sanoi lauantaina, että yritykset kloonata ihminen tuottavat 99-prosenttisesti hirviön. Lahko ilmoitti aiemmin, että ensimmäinen kloonivauva syntyi 27. Gül vierailee viikonlopun aikana Syyrian lisäksi ainakin Egyptissä ja Jordaniassa, mahdollisesti myös Saudi-Arabiassa. Kimin on tarkoitus neuvotella venäläisten virkaveljiensä Aleksandr Losjukovin ja Georgi Mamedovin kanssa sunnuntaina. Lahkon edustajan mukaan nainen on ottanut itse yhteyttä Clonaidiin. YK:n asetarkastusryhmän johtaja Hans Blix vierailee irakilaisten mukaan Bagdadissa tammikuun kolmannella viikolla. Yksi Unmovic-tarkastajien ryhmä tarkasti panimon lauantaina Bagdadin lähellä ja kaksi muuta ryhmää kävivät paikoissa, joista ei kerrottu tarkemmin. Britanniassa annetut kovan tuulen varoitukset olivat voimassa yhä lauantaina. Puolustusministeriön edustaja ei suoraan vahvistanut lehden tietoja. Kiertomatkan tarkoituksena on löytää rauhanomainen ratkaisu Irakin kriisiin. – Teoreettisesti on mahdollista kloonata ihminen, mutta kuka ottaa vastuun, jos syntyykin hirviö. – Olemme yhtä mieltä siitä, että meidän on lisättävä ponnisteluja, jotta tämä ongelma voidaan ratkaista ilman sotaa, hän sanoi neuvottelujen jälkeen. Epämuodostumia pelätään Aiemmin on kloonattu eläimiä. Hänen mukaansa tyttövauva syntyi hollantilaiselle lesboparille Pohjois-Euroopassa. Portugalissa satoi enää vain Lissabonin koillispuolella, samoin parani ilma Espanjassa. Sairaaloissa hoidettiin 70:tä hengitysvaikeuksista kärsivää ihmistä. Lähipäiville on luvassa kylmempää. Eräs saarelainen ennusti, ettei ruokaa saada tuotettua itse ainakaan kolmeen vuoteen. Lahko torjuu arvostelun sanomalla, että arvostelijat pelkäävät ihmisen kloonausta. Vielä ennen joulua sotaan joutumista pidettiin todennäköisempänä luvuin 60–40, mutta nyt rauhaomaista ratkaisua kriisiin pidetään suurin piirtein yhtä todennäköisenä, ministeri kertoi lauantain Times-lehdessä. Lapsen synnyttänyt nainen ei kuulu lahkoon. Molemmat Irakin rajanaapurit vastustavat voimatoimien käyttöä Irakia vastaan. Lauantaihin mennessä oli varmistunut, että kaikki asukkaat olivat elossa kahdella kolmesta Zoemyrskyn runtelemasta saaresta. Lisäksi Britanniassa kutsutaan palvelukseen 7 000 reserviläistä. Varapääministeri Kim Hang Kyungin on määrä taivutella Venäjää käyttämään vaikutusvaltaansa Pohjois-Koreaan ja saamaan se luopumaan kiistellystä ydinohjelmastaan. Asetarkastajat perustivat pysyvän toimiston Mosuliin, joka sijaitsee 370 kilometrin päässä Bagdadista. Sukeltajat etsivät kateissa olevia sotilaita sota-aluksen törmäyksessä pahoin vaurioituneesta ja vedellä täyttyneestä peräosasta sekä onnettomuuspaikan lähivesistä. Saarelaiset kertoivat saaneensa varoituksen myrskystä ajoissa ja ehtineensä paeta perinteiseen suojapaikkaansa luoliin. De Villepin kertoi, että sissit ovat valmiit osallistumaan Pariisissa järjestettäviin rauhanneuvotteluihin. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Philippe Wojazer Venezuelan presidentin Hugo Chavezin eroa vaaditaan mielenosoituksin. Arviolta kymmenmetriset aallot ja kova tuuli olivat kuitenkin tuhonneet talot ja viljelykset. Tarkastajat kävivät lauantaina maan eteläosassa sijaitsevassa Basrassa ja perustivat toimiston pohjoisessa sijaitsevaan Mosulin kaupunkiin. Kontupohjassa. Rahtilaiva sai törmäyksessä vain vähäisiä vaurioita, eikä kukaan aluksen 23:sta miehistön jäsenestä loukkaantunut. Onnettomuus sattui lähellä pientä Pedra Brancan saarta, jonka hallinnasta Singapore kiistelee Malesian kanssa. Sotaja rahtialus törmäsivät Laivaston alus upposi sen törmäyttyä rahtilaivaan. Myös Saksan eteläosan ja Tshekin kaupungeissa oli tulvia, kun Elben ja sen sivujokien pinta on noussut sateiden ja sulaneen lumen myötä. Turkin pääministeri sukkuloi Lähi-idässä BAGDAD (STT–AFP–REUTERS) YK:n asetarkastajat ovat laajentamassa aluetta, jolta joukkotuhoaseita Irakissa etsitään. Norsunluurannikon Isänmaallinen rintama -nimisen sissiryhmän (MPCI) pääsihteeri Guillaume Soro kertoi Ranskan ulkoministerille, että sissit ryhtyvät neuvottelemaan ranskalaisjoukkojen kanssa tulitauon voimaan saattamisesta. Raelialaislahkon edustaja on kertonut estäneensä DNA-testien tekemisen ensimmäiselle kloonivauvalle, koska Yhdysvaltojen viranomaiset aikovat ottaa lapsen huostaansa. Espanjalaisten diplomaattilähteiden mukaan uhkauskirjeitä on lähetetty suurlähetystöihin aiemminkin. Myrskytuhosta ensimmäisenä vuodenvaiheessa kertonut uusiseelantilainen kuvaaja Geoff Mackley kertoi Australian-lehdelle hämmästyneensä, kun tapasi kaikki Tikopian saaren asukkaat elossa laskeuduttuaan saarelle helikopterilla perjantaina. Hän neuvotteli päivällä Syyrian presidentin Bashar al-Assadin ja pääministeri Mustapha Miron kanssa. Lahko uskoo, että ensimmäiset ihmiset kloonattiin muukalaisista, jotka saapuivat Maahan 25 000 vuotta sitten. Kaksi Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n ryhmää tarkasti kaksi kohdetta Bagdadin ympäristössä. Opetusministeri Aristobulo Isturiz sanoi poliisin olevan vastuussa ainakin yhdestä kuolemasta. Raelialaislahkoon kuuluva Boisselier kertoi ranskalaiselle uutistoimistolle AFP:lle, että lapsi syntyi myöhään perjantai-iltana. Vain Salomonsaariin kuuluvan Anutan pikkusaaren asukkaiden kohtalo on edelleen epäselvä. Tulvavaara yhä olemassa Euroopassa ei enää sada vettä Lapset rakensivat lumiukkoa Eiffel-tornin juurella lumisessa Pariisissa. Järjestö ilmoitti lähettäneensä tätä koskevia varoituskirjeitä useiden ulkomaiden lähetystöihin sekä matkanjärjestäjille. Ei ollut täysin selvää, mistä ihmisiä surmanneet ja haavoittaneet laukaukset tulivat. Paikalla oli myös runsaasti presidentti Chavezin kannattajia, jotka heittelivät toisia mielenosoittajia kivillä ja pulloilla. Sissit lupasivat noudattaa tulitaukoa SINGAPORE (STT–REUTERS) Ainakin yksi singaporelainen sotilas kuoli ja kolme oli edelleen kateissa laivaston aluksen törmättyä hollantilaiseen rahtilaivaan, kertoi Singaporen puolustusministeriö lauantaina. Biologisten aseiden asiantuntijat matkustivat lauantaiaamuna Basraan, noin 550 kilometriä etelään Irakin pääkaupungista Bagdadista. Kaksi ihmistä sai surmansa ja ainakin 30 haavoittui Venezuelan presidenttiä Hugo Chavezia vastustavien ja kannattavien väkijoukkojen otettua yhteen maan pääkaupungissa Caracasissa perjantaina. Sakean lumisateen ja puuskittaisen sivutuulen vuoksi liikenne Charles de Gaullen kentällä keskeytettiin iltapäivällä, ja se avattiin liikenteelle uudestaan vasta illansuussa. – Emme voi taata sota-alueella liikkuvien henkilöiden koskemattomuutta, Etaa lähellä olevassa Gara-lehdessä julkaistussa baskinkielisessä viestissä todettiin. Romaniassa tulvat aiheuttivat kolmen ihmisen kuoleman, ja myrsky tuhosi satoja koteja. Persianlahdelle on suunnitemien toteutuessa lähdössä myös laivasto-osasto lentotukialus Ark Royalin johdolla. Eri lähteiden ja televisiokuvien perusteella aseita käyttivät niin mielenosoittajat kuin poliisitkin. Lahkon toimintaa on arvosteltu kansainvälisesti. Sieltä on tarkoitus tehdä tarkastuksia Irakin pohjoisosiin. Kuva: Lehtikuva/Reuters WASHINGTON (STT–AFP–DPA–REUTERS) Maailman toinen kloonivauva on syntynyt, ilmoitti amerikkalaisen Clonaid-yhtiön johtaja Brigitte Boisselier lauantaina Washingtonissa. Puolustusvoimien johto antaa selonteon suunnitelmista joukkojen siirtämiseksi lomilta palaavalle pääministeri Tony Blairille, minkä jälkeen Blairin odotetaan antavan asiasta lausunnon parlamentille vielä ensi viikon aikana. Lahko on perustanut Clonaidyhtiön. Kuva: Lehtikuva/AFP DAMASKOS/ANKARA (STT–DPA–AFP) Turkki ja Syyria päättivät lauantaina lisätä ponnistelujaan auttaakseen Irakin ja Yhdysvaltain välisen kriisin ratkaisua rauhanomaisesti. Välikohtaus sai alkunsa kymmenientuhansien opposition kannattajien marssittua maan suurimman sotilastukikohdan Fuerte Tiunan luo. Belgiassa, Portugalissa ja Espanjassa pahin näytti olevan ohi. Kimin odotetaan esittelevän ehdotuksen, joka voisi ratkaista Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain välille kehkeytyneen kiistan. De Villepin on kahden vuorokauden vierailulla Norsunluurannikolla, missä 2 500 ranskalaissotilasta on yrittänyt saada haurasta tulitaukoa voimaan. Kahdeksan loukkaantunutta miehistön jäsentä joutui sairaalahoitoon. Lähes 300-metrinen rahtialus oli matkalla Etelä-Koreasta Malesiaan. Lähipäiville on luvattu sateen sijasta lunta. Liikenne Pariisin toisella lentokentällä Orlyssa sujui normaalisti, vaikka joitakin pääkentän lennoista ohjattiin iltapäivällä sinne. Sodan syttyessä islamilainen Turkki olisi Yhdysvaltain avainliittolainen strategisen sijaintinsa vuoksi. Britannialta yli 20 000 sotilasta Persianlahdelle Daily Telegraph -lehti: KÖLN/BRYSSEL (STT–AFP– DPA–REUTERS–ITAR-TASS) Saksaa ja muuta Keski-Eurooppaa koetelleet myrskyt ja rankkasateet nostivat useiden jokien pintoja edelleen lauantaina, vaikka tulvat helpottivatkin toisin paikoin. Tarantul muistutti, että eläimiä kloonatessa on ilmennyt poikkeamia – erityisesti syöpää. Myös Itävallassa myrskyt katkaisivat sähköt tuhansista kodeista. Määräykset noin 25 000 sotilaan sijoittamisesta Persianlahdelle ovat saapuneet Yhdysvalloissa yksittäisiin asevoimien yksikköihin toteutettaviksi. Se oli lauantaina ankkurissa Singaporen rannikon edustalla odottamassa onnettomuuden syyn selviämistä. Ihmisen kloonauksen arvostelijat sanovat, että on epäinhimillistä altistaa vauva epämuodostumien vaaralle. Asetarkastajat ovat tarkastaneet 230 kohdetta, joista 37:ää ei ollut aikaisemmin tarkastettu, kertoi irakilainen kenraali Hossam Mohammed Amin. YK:n tarkastajat laajensivat tarkastusaluetta Bouake (STT–AFP–Reuters) Norsunluurannikon tärkein sissiryhmä lupasi lauantaina kunnioittaa tulitaukosopimusta, kertoi sissien edustaja tavattuaan Ranskan ulkoministerin Dominique de Villepinin sissien tukialueella Bouakessa, Norsunluurannikon toiseksi suurimmassa kaupungissa. Kaasu on poikki yhteensä 11 000 taloudesta, mm. Pakkasta on ollut ajoittain jopa 40 astetta. Monet ovat ostaneet sähköllä toimivia keittimiä. Kaksi kuoli suurmielenosoituksessa Venezuelassa CARACAS (STT–AFP–DPA) Venezuelan presidentti Hugo Chavez on uhannut julistaa maahan poikkeustilan uusimpien mellakoiden jälkeen. Overvliet sanoi, että toisen kloonivauvan saanut nainen aikoo kasvattaa lapsen kumppaninsa kanssa. Toinen kloonivauva on syntynyt Amerikkalaisen Clonaid-yhtiön johtaja Brigitte Boisselier ilmoitti:. Vesimäärät eivät kuitenkaan lisääntyneet niin nopeasti kuin oli arvioitu. Muuallakin Saksan länsiosissa valmistauduttiin tulviin lauantaina. Eta on tehnyt aiempina kesinä Espanjan turistikohteisiin iskuja, joissa on haavoittunut useita ihmisiä. Loukkuun jääneet neljä naissotilasta olivat ilmeisesti nukkumassa laivan peräosassa sijaitsevassa makuutilassa. Courageous hinattiin onnettomuuden jälkeen satamaan ja nostettiin ylös vedestä, jotta alus saataisiin tyhjennettyä vedestä. Clonaid ei kuitenkaan ole kyennyt todistamaan väitettä, että vauva olisi kloonattu. Ranskassa myrskyt ja sateet olivat katkaisseet sähköt tuhansilta ihmisiltä. Tan kävi tutustumassa pahoin vaurioituneeseen sota-alukseen Singaporen satamassa. Sukellusveneiden torjuntaan erikoistuneessa Courageous-aluksessa oli 44 sotilasta, kun se törmäisi Hollannissa rekisteröityyn ANL Indonesia -rahtilaivaan Malakansalmessa perjantaina juuri ennen keskiyötä. Niillä on todettu epämuodostumia myöhemmin elämässään. Asiasta kertoi Turkin pääministeri Abdullah Gül Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa. Ei toivoa eloonjääneistä – Meidän täytyy valmistautua pahimpaan, hän sanoi kysyttäessä edelleen kateissa olevista miehistön jäsenistä. He tutkivat maatalousopiston tutkimuskeskuksen, kertoivat Irakin viranomaiset. Sadat sotilaat ja muut pelastustyöntekijät vahvistivat lauantaina Reinin rantavalleja Kölnissä, ja kaupungin historiallinen keskusta näytti säästyvän tulvavedeltä. Eta uhkaa iskeä Espanjan lomakohteisiin SAN SEBASTIAN (STT–DPA) Baskien separatistijärjestö Eta varoitti lauantaina julkaistussa viestissä Espanjan turismiteollisuuden olevan ”sotilaallinen kohde”, jota vastaan aiotaan iskeä jatkossakin. Venäjän Karjalassa kova pakkanen on katkaissut kaasutoimituksia koteihin. Sotilaspoliisi yritti hajottaa molemmat väkijoukot käyttämällä muun muassa kyynelkaasua. Hän ei kertonut tarkemmin, missä maassa lapsi syntyi. – Me olemme tehneet valmisteluja, jotta meillä olisi uskottavia vaihtoehtoja käytettävissä, ja on todennäköistä, että valmistautuminen jatkuu, ministeriön edustaja sanoi lehdelle. Singaporen varapääministeri ja puolustusministeri Tony Tan sanoi, että kyseessä oli Singaporen laivaston pahin onnettomuus, jos otetaan huomioon mahdolliset ihmishenkien menetykset. hän kysyi Itar-Tassin mukaan. Samanaikaisesti eräs nimettömänä pysyttelevä Britannian hallituksen ministeri arvioi Irakin vastaisen sodan syttymisen tulleen epätodennäköisemmäksi. Myös Yhdysvallat jatkaa joukkojen keskittämistä Irakin lähialueille. Lahkon hollantilaisen edustajan Bart Overvlietin mukaan ”kaikki sujui normaalisti”. Tyynenmeren pikkusaarten asukkaat selvisivät hirmumyrskystä AUCKLAND/HONIARA (STT–AFP–REUTERS) Satojen tai tuhansien kuolonuhrien pelko Tyynellämerellä riehuneen hirmumyrskyn jäljiltä on osoittautumassa turhaksi. joulukuuta amerikkalaisnaiselle. Tarkoituksena on ollut aiheuttaa taloudellisia vaikeuksia Espanjalle tärkeälle elinkeinolle, mutta toistaiseksi matkailijoiden määrä Espanjassa on vain kasvanut. Tuulisinta oli maan eteläosassa. Hollannin terveysministeriöstä kerrottiin, että ihmisen kloonaus on kielletty maassa, mutta laki ei kiellä kloonatun lapsen syntymistä. Pariisiinkin oli julistettu tulvavaara kaiken varalta. Mallorcalla oli lauantaina lämpimin tammikuun päivä 20 vuoteen: lämpömittari näytti 22:ta astetta. Sankka lumisade sulki Pariisin päälentokentän useiden tuntien ajaksi. Kentän sulkeminen aiheutti useiden lentojen viivästymisen tuntikaupalla
Hiihdolla on ollut Keski-Pohjanmaalla ja erityisesti Kalajokilaaksossa viime vuosina vahva asema ja se näkyi myös SM-kisojen avauspäivän tuloksissa. Keinokastelu on kreikkalaisilla maatiloilla välttämätöntä. Vaikka säätila helpottaisikin hiihtäjille suotuisammaksi, niin kisatunnelmaa pakkanen joka tapauksessa latistaa. Päivällinen aloitetaan usein mezedeksien eli alkupalojen nauttimisella. Mutta elämä vain jatkuu. Pinta-alasta vain 44 prosenttia eli 5,5 miljoonaa hehtaaria on viljelyksessä. Ruotsiin voi vapaasti tuoda yhdellä kertaa seitsemän pulloa viinaa, kahdeksan pulloa väkeviä viinejä, 70 viinipulloa ja 64 litraa ollutta. Kaverin kaa ennustettiin pieleen niiden säilyvän toukokuulle, jolloin hiirenkorvat työntävät sukupolvenvaihdoksen laistaneet tieltään. Kalansaaliit kulutetaan pääasiassa kotimaan markkinoilla. Maija Ala-Siurua Krista Korpela-Kosonen Kirjoittajat ovat Suomen Ruokatieto Finfood ry:n toimittajia Kreikan ulkoministeriö esitteli puheenjohtajakautensa tunnuksen toimittajille Ateenassa juuri ennen vuodenvaihdetta. Kahvin kanssa voidaan nauttia esimerkiksi filo-taikinasta, hunajasta ja pähkinästä valmistettu leivonnainen baklawás. Suomessa taivutaan välttämättömyyksiin vasta pakon edessä, eikä aina edes silloinkaan. Kreikka on vuoristoinen niemimaa, jota reunustavat lukuisat saaret. Vaihtoehtoa kehitykselle ei kuitenkaan ole. Suomen alkoholipolitiikan sopeuttamisessa EU:n asettamalle tasolle on edessä hankalia vaihtoehtoja. Päteviä ja ansioituneita tehtävästä kiinnostuneita löytyy varmasti jatkossakin. Maallikon pirtaan kiven palvonta istuu huonosti. Ja koivussa oli vihtalehti joulunalusmyräkkään asti. Tilanne Lapissa on tiukka. Kusella käydään naapurin tontilla. Viimeaikaiset tapahtumat muun muassa veroratkaisujen harmonisoimisessa EU-jäsenyyden edellyttämälle tasolle kertovat kokonaan muuta. Ruokailu sosiaalinen tapahtuma Ruokailu ei ole kreikkalaiselle pelkkää vatsan täyttämistä, vaan sosiaalinen tapahtuma, joka yhdistää perheen, suvun ja ystävät. S uomalaista hallintokulttuuria on totuttu pitämään joustavana ja hallinnon byrokratiaa vähäisenä. Simo Kattilakoski ERKKI HANNI Sunnuntaina 5.1.2003 s KESKIPOHJANMAA 8. Illalla nautittavalla päivällisellä korostuvat sosiaalisuus ja kulinaristiset arvot. Liharuuat sisältävät usein lammasta. Maatiloja Kreikassa on 821 000, ja niiden keskikoko on 4,5 hehtaaria. Se koskee myös alkoholia ja sen pitäisi valtiovarainministeriönkin myöntää ajoissa. Jos kuitenkin katsotaan hajasijoituspäätösten edistävän kokonaisuuden etua, ne on syytä tehdä. Kreikan tärkeimmät vientituotteet ovat tupakka, puuvilla, oliivit, oliiviöljy sekä appelsiinit. Keskimääräisellä EU-tilalla on 18,5 hehtaareita ja Suomessa vastaava luku oli viime vuonna noin 29 hehtaaria. Päätös ei miellyttänyt esimerkiksi EU-puheenjohtajuuden luovuttanutta Tanskaa, onhan feta-juusto yksi sen merkittävistä vientituotteista. Järjestäjien kannalta valitettavinta ovat taloudelliset menetykset. Tavallisia lounasruokia ovat muun muassa moussaka (munakoisovuoka), suvláki (lihavarras), keftédes (lihapullat) sekä täytetyt vihannekset, joiden lisänä tarjotaan salaattia. Ilmeisesti esitys olikin alun perin tehty sisäpolitiikka ja tulevat eduskuntavaalit silmällä pitäen. Perjantaina mestaruuksista kamppailtiin hyvin kylmässä säässä, mutta lauantain sprinttihiihdot pakkanen peruutti kokonaan eikä sunnuntainkaan odotukset ole kovin toiveikkaat pakkasen lauhtumiseksi. Olen yrittänyt niistä tutuimpia koulata vähän kuin Pönkä kovan tohinan kera EU-kansanäänestykseen lähdössä olleita Himangan akkoja, että meettäkö siittä kotianna! Ostakaa omasta kaupastanna, ko teillä vielä semmonen on! Luonnon eläjiä tekisi mieli suojella talviluonnolta. Siirto tapahtuisi seuraavalla hallituskaudella. Ministeri Erkon arvio siitä, että presidentin virka ei tulevaisuudessa mahdollisesti olisi kiivaan kilvoittelun kohde, tuntuu ainakin tähänastisten suorasta kansanvaalista saatujen kokemusten valossa myös perusteettomalta. Tuontiautojen verotuskohtelussa taivuttiin vasta kun kaikki mahdolliset kortit oli katsottu. Kreikan pääkaupungissa Ateenassa asuu noin puolet kaikista maan kaupunkilaisista. Hömötiaisen selviytyminen yön yli tuntuu ihmeeltä tässä iässä, jossa karvalakki korvilla, ruppi goretexilla vuorattuna, Sievin saappailla kengitettynä ja rommitotilla nesteytettynä häthätää tarkeni piipahtaa pihalla tarkkailemassa uudenvuoden talvisotaa. Suomen alkoholipolitiikka ja -verotus on tunnetusti olut tiukkaa, mutta EU-jäsenyys väljentää automaattisesti sitä. SM-hiihtojen järjestäjät ovat tehneet valtavasti työtä kisojen onnistumiseksi. Sen hillitseminen edellyttää, että Suomen omaa alkoholiverotasoa on laskettava, jotta Alko voi olla vähänkään kilpailukykyinen tuontikaupan kanssa. Tarjouksille on pakko päästä, vaikka pakastimet ovat pullollaan evästä. Kasvikunnan antimet kreikkalaisen ruokavalion perusta Uuden vuoden alkajaisiksi EUpuheenjohtajuuden haltuunsa ottava Kreikka tunnetaan hyvästä ja terveellisestä ruuastaan. s ETELÄ-SAIMAAN kakkospääkirjoituksen mukaan hajasijoitusehdotus sai odotetusti hyytävän vastaanoton pääkaupunkiseudulla: Ulkomaankauppaministeri Jari Vilénin (kok) tuore ehdotus valtion 15 keskusviraston, ministeriön yksikön ja niiden osien hajasijoituksesta on saanut hyytävän kylmän vastaanoton pääkaupunkiseudun mukavuuksiin tottuneilta yksiköiden johtajilta. Kivenjärkäleitä riittää. Muilla jäsenmailla on viisi vuotta aikaa nimetä valmistamansa fetajuusto uudelleen tai lopettaa sen tuotanto. Mutta vieläkään hallintokoneisto ei ole joustavoitunut. Saarista suurin on Kreeta. Etenkin kun vanhat metsät on saatu hakata, vedet sotkea ja nevat kuivata sellupuuja polttoturvepelloiksi suojeluväen sen isommin asiaan puuttumatta. BKT:stä viidennes maataloudesta Kreikka on maatalousvaltainen maa, jonka bruttokansantuotteesta viidennes tulee maataloudesta. Kumma, kuiva kesä niittasi lehdet oksiin. Lumesta ei tänä talvena onneksi ole ollut puutetta, mutta nyt pääroolin astui alkutalven toinen kutsumaton vieras. Ratkaisu tehtiin aikoinaan Suomen EU-jäsenyyden yhteydessä. Siperiaksi tai ainakin sen porstuaksi muuttuneen maan kaksijalkaisilla, useimmilla, on jonkinlainen kortteeri. Kysymys on pitkälti siitä, miten paljon saavutettujen etujen annetaan painaa ratkaisuissa. Päättäjiltä vaaditaan rohkeutta ja pitkänäköisyyttä, jotta hajasijoitus nytkähtäisi seuraavan hallituksen aikana kunnolla liikkeelle. Niiden kanssa voidaan nauttia pihkaista valkoviiniä retsinaa tai anisviinaa eli oútzoa. Se on edessä viimeistään ensi vuoden alusta, jolloin tuontikiintiöt EU-maasta toiseen romahtavat. Vilén esitti hiljan, että valtio siirtäisi aluksi tuhat työpaikkaa Helsingistä maakuntakeskuksiin. Uusia talvia ja uusia kilpailuja tulee vielä. Simo Kattilakoski Suomi tsaarinajassa Suomalaista alkoholipolitiikkaa odottaa suuri muutos ensi vuonna. Sama suvi kuivasi tuhatjärvien maan. Lounas on yleensä yksinkertaisempi kuin päivällinen. Olennaista on, että niistä minkään ei tarvitse toimintojensa vuoksi välttämättä sijaita Helsingissä. Joka toinen lauantai käännetään paita ja tapetaan siitä täit. Kreikkalaisen ruokavalion peruspilareita ovat oliiviöljy, kokojyväviljatuotteet, vihannekset, palkokasvit, hedelmät ja yrttimausteet. Kuva: Lehtikuva/Epa/Simela Pantzartzi Fetastaan tunnettu Kreikka EU-puheenjohtajaksi s IISALMEN SANOMIEN pääkirjoituksessa ei kannateta ministeri Aatos Erkon näkemystä siitä, että presidentin virasta voitaisiin luopua: Loputtomiin ei myöskään tarvitse olla niin, että pääministeri ja presidentti ovat samasta puolueesta kuten nyt kahdeksan vuoden ajan on ollut yhtäjaksoisesti asianlaita. Mausteina käytetään muun muassa pippuria, valkosipulia, erilaisia yrttejä ja sitruunaa. Viimeksi nämä vuohet niittivät mainetta fetajuuston ympärille nousseessa kohussa. Aamu alkaa niukasti, illallisella nautiskellaan Kreikkalaisen päivä käynnistyy niukalla aamiaisella, joka voi olla esimerkiksi kahvia, leipää ja juustoa. Tsaristinen kulttuuri istuu lujassa Suomessa, vaikka täällä ainakin takavuosina ilkuttiin neuvostoliittolaista byrokratiaa. Nyt hapenpuute kellauttaa kalat selälleen jo joululta, kelkkailijat rysäyttelevät itsensä hengiltä korkealle jääneisiin, hötylumen naamioimiin kiviin, paloauto keikkaa karjatiloille ryypättävät ja taajamissakin on kohta pakko rajoittaa veden kanssa lotrautumista. Ensi vuoden alusta lähtien suomalainen voi tuoda vapaasti toisesta EUmaasta henkilöautokuormallisen alkoholia. Lusikka lyödään seinän rakoon, lautaset nuollaan, vessa vedetään vain suurimpaan hätään. Kreikkalainen ruoka ei ole kovin voimakkaasti maustettua. He nimesivät nopeasti lukuisia esteitä esteitä yhteensä tuhannen ihmisen siirrolle. Perustellusti voidaan sanoa Suomessa noudatettavan tsaarinaikaista jäykkää hallintotapaa. Ennen siestaa nautittavan lounaan merkitys korostuu päivän rentouttavana kohokohtana ja työpäivän katkaisijana. Alkutalven kisoilla pakkasvaara on aina olemassa, vaikkakin helmikuu on Suomessa tilastojen mukaan kylmin kuukausi. Hajasijoitettaviksi ehdotettujen laitosten johtajat ja henkilöstö ovat jo antaneet esimakua siitä, mitä on todennäköisesti edessä. Uusin tilanne on edessä Suomen sopeutumisessa, tai sopeuttamisessa, EU:n yhtenäiseen alkoholiverotasoon. Kakut, leivokset ja makeat vehnäleivät kuuluvat yleensä erikoistilaisuuksiin. Yhteinen ateria juhlistaa myös perhejuhlia sekä kansallisia ja uskonnollisia merkkipäiviä. Suomessa väkevien juomien ja viinien kiintiö pysyi ennallaan ja vain oluen tuontikiintiötä nostettiin 32 litrasta 64 litraan. Lintulaudan tiitistä tai marjapuskan alla pötköttävää rusakkoa tarkastellessaan ei väsy ihmettelemään, kuinka on mahdollista, että elämä vain jatkuu näissäkin oloissa. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimitussihteeri. Runsas kasvikunnan tuotteiden ja oliiviöljyn käyttö tekee kreikkalaisesta ruokavaliosta terveellisen, sillä se sisältää paljon pehmeää, tyydyttymätöntä rasvaa ja suojaravintoaineita. Se taas tuo ison loven valtion budjettiin. Ottaa tintit tupasalle yöksi ja nakata viltti hirven hartioille. On ymmärrettävää, että henkilökunta ei hurraa siirroille. Kokkolassa ajatus on kehitelty pidemmälle. Elinkeino työllistää 23 prosenttia työvoimasta eli noin 600 000 ihmistä. Samalla nollataan asiallisetkin ehdotukset. Se lisää varmasti alkoholista aiheutuvia haittoja, joiden korjaamisessa taas kuluu edelleen valtion rahaa. Suomi voi pitää kiinni muita maita huomattavasti tiukemmasta linjasta korkeintaan vappuun 2004 saakka, jolloin Virosta tulee EU:n jäsen. Esimerkiksi ulkomaalaisviraston Kainuuseen siirrolle on hyviä perusteita. Alkupaloina tarjotaan esimerkiksi viininlehtikääryleitä, pieniä juustopiiraita, mereneläviä, salaattitahnoja tai kreikkalaista salaattia. Ratkaisu edellytti myös yksityisen kansalaisen vuosien kamppailua byrokratiaa vastaan EY-tuomioistuimen kautta. Esimerkiksi Ruotsi muutti tuontirajoitukset jo nyt. Pirssit haudotaan ryssän sähköllä notkeiksi kuin vihdat. Vilénin listalla oli 15 kohdetta. Toivottavasti ylivieskalaisia hiihtoihmisiä ikävästi kohdellut takaisku ei lannista. Parta kuurassa Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Vesa Pajala (vast.), Marja Vilpula Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus M oni tuntee EU-puheenjohtajana aloittavan Kreikan lampaiden ja vuohien maana. Edessä on tilanne, jossa viinaralli ja edullisempi kotimainen alkoholimyynti aiheuttavat tuntuvia ongelmia niin valtiolle kuin alkoholin käyttäjillekin. Aikaisemmin tänä syksynä EU:n komissio päätti, että fetajuustoa voi valmistaa ainoastaan Kreikassa ja sielläkin vain tietyissä osissa maata. Oman arominsa ruuille antaa oliiviöljy, jota käytetään ruuanvalmistuksessa. Eläinten on tultava toimeen taivasalla. Pallo on poliittisilla päättäjillä. Ja jos Honkaharjun kartanokivi on niin arvokas, voi kivenpyörittäjien kylän suojeluväki todistaa sen lähtemällä lämmitetyistä huoneistaan kaduille keräämään varoja ja järjestämällä talkoot seitansa siirtämiseksi pois tulevan tuvan tieltä. Kuva: Lehitkuva/Heikki Saukkomaa Pakkanen pääosassa s Pakkanen varasti pääosan Ylivieskan SM-hiihdoissa. Hevosia ei kärsi hyppyyttää, mutta hiihtäjät ja -jättäret hinkkasivat vielä perjantaina Huhmaria parta kuurassa. Toinen samanmoinen poutakesä, ja tässä ollaan kainaloita myöten nesteessä. Tiloista vain murtoosan pinta-ala ylittää sata hehtaaria. Ne voisivat aivan hyvin sijaita maakuntakeskuksissa toimintojen siitä kärsimättä. Valtiomuodoltaan tuore EU-puheenjohtaja on tasavalta. Tosiasioitten läpiajaminen on hyvin vaikeaa, koska tunteet ja lyhytnäköisyys nousevat valtion laitoksissa hyvin nopeasti pintaan. P unertaa marjat piihlajaan, eivätkä tilhet tunnu saavan sorbusvärkille mitään keinoa. s TURUN SANOMIEN mukaan Vilénin hajasijoitusesitys on sinänsä perusteltu: Vilénin into selitetään maalisvaaleilla. Asukkaita Kreikassa on 10,5 miljoonaa ja asukastiheys on 78 henkeä neliökilometrillä (Suomi 15,1). Ruokavaliota täydennetään lihalla ja kalalla. Oikeuskansleri Paavo Nikula ihmettelikin lauantaina tullin menettelyä, kun kansalaiset joutuvat kolmekin vuotta odottamaan käytettynä maahan tuodun henkilöauton veroratkaisua. Ruuasta nautitaan kiirehtimättä, jolloin aikaa jää myös seurusteluun ja rentoutumiseen. Täällä suojellaan kiveä, jonka jääkausi on sattunut sijoittamaan vanhusten palvelukodin laajennuksen paikalle. Ihmisten ja tavaroiden vapaa liikkuvuus on yksi EU:n keskeisistä periaatteista. Mitä mieltä on kälviäläisen lähteä maitopurkin perään kaupungin marketiin. Erilaisen yhteiskunnallisen vakaumuksen omaavat presidentti ja pääministeri saattavat hyvinkin monipuolistaa ja tasapainottaa päätöksentekoa ja varmistaa sen, että kansanmielipide tulee laajemmin kuulluksi. Kreikan niemimaa ja suurimpien saarien sisäosat eivät ole viljeltyjä. Pirtin, joksi meillä sanottiin saunaa, saa lämmittää kerran kahdessa viikossa. Tuolloin alkoholituonti Virosta Suomeen kasvaa räjähdysmäisesti. Vaikka Kreikka kylpee Välimeressä, maan kalanjalostusteollisuus ei ole kovin merkittävää. Jälkiruokana syödään usein hedelmiä tai juoksevan hunajan kanssa tarjottavaa jogurttia. s KAINUUN SANOMIEN pääkirjoituksen mukaan hajasijoitus on järkevää pitkän tähtäimen toimintaa: Hajasijoituksen toteutuksessa on kuitenkin edessä kivinen tie. Kameleita saa tilata tai saa ryhtyä pakkaamaan kapsäkkiään. Urheilullisesti perjantai oli keskipohjalaisittain menestys. Maidon, maitotuotteiden ja alkoholin käyttö on kohtuullista
KANNUS Internet ei paha Haluaisin kyllä tietää miten hyvin tai huonosti lapset, jotka eivät vielä kävele, kestävät tällaisia ilmoja (aamulla jopa 30 pakkasta). Lopuksi haluan toivottaa kaikille lukijoille Onnellista Uutta Vuotta! Kirjoittaja on kruunupyyläinen kansanedustaja (r.). Koska maatalous on ainoa toiminta, joka on kokonaan integroitu EU:hun ja noin puolet yhteisestä budjetista suuntautuu sektorille, ei ole samantekevää meille suomalaisille kuinka kakkua jaetaan. Miksi ihmeessä. Nälänhätä uhkaa jälleen kerran monia Afrikan maita, osittain yhteiskunnallisten muutosten, sotatilojen, mutta suurelta osin kuivuudesta johtuvan heikon viljasadon johdosta. Näihin kynnyskysymyksiin muiden puolueiden olisi pakko ottaa kantaa. Minkä ihmeen takia sellaisia kiviä pitäisi säilyttää, ja kukapa tavallinen kulkiainen niistä välittää tai tietää. Elämästä on kadonnut henkinen sisältö ja tasapaino. Vaalikampanja tulee osoittamaan kenelle muille ne ovat kynnyskysymyksiä. En ole koskaan sellaiseen törmännyt enkä tule törmäämään. Häviäjinä taas eräät pääomaliikkeet. Mitäköhän mieltä ne vanhukset ovat, jotka odottavat jonossa päästääkseen sinne. Vetelissä työntekijöitä on noin 70. Voimme ehkä hyödyntää yhteisistä markkinoista ja selviytyä taloudellisesti, mutta puhevaltamme säilyttäminen suurten maiden kesken ei tule olemaan helppoa. Arkkipiispa Jukka Paarma viime itsenäisyyspäivän radiosaarnassa, eduskunnan juhlajumalanpalveluksessa kehotti kansalaisia kiittämään hyvästä maasta ja myös, että emme unohtaisi laupeutta ja oikeudenmukaisuutta, kun vaurautemme kasvaa. EU:n ja varsinkin Suomen tarkka elintarvikkeiden valvonta voi joutua koetukselle mikäli tuotteita, joilla on epämääräinen tausta, tulee Suomeen. Näinhän asian merkkasi kaavoituspäällikkö Veli-Pekka Koivu pitäen lupakäännettä yllättävänä. Suunnittelutoimikunta käsitteli luonnoksia useissa kokouksissa ja totesi, että kaikkia reunaehtoja ei pystytä suunnitelmissa toteuttamaan. Suunnittelutoimikunnassa pidettiin ympärillä olevien ja nyt tuotettavien palveluiden yhteyttä erittäin tärkeänä. A.A. Väistämättä tulee tällainen ajatus mieleen, kun seuraa työntekijän näkökulmasta tapahtumia JARO:n Vetelin tehtaalla. Yksistään rakennuksen suuri koko, n. Mutta heitä en ymmärrä, jotka huvikseen kävelevät kaupungilla lastensa kanssa vain ajan kuluksi tai hyppäävät alennusmyynneissä. Bjarne Kallis kansanedustaja (kd.) puheenjohtaja KOKKOLA Vaihtoehtoja kyllä löytyy Julkisuudessa käytävän keskustelun johdosta haluamme tuoda esiin muutamia asioita Honkaharjun palvelutalon sijoituksesta. Ottaa oikein sielusta, kun näkee äitejä, jotka kärräävät lapsiaan tällaisilla ilmoilla. En ole koskaan ymmärtänyt sosiaalidemokraatteja, jotka haluavat palauttaa maataloustuet jäsenmaille. Pystymmekö itse kuvittelemaan, että voisimme itse olla tuo kärsivä lähimmäinen. Luontoyhdistys on ideoinut myös uuden mallin rakennusten ryhmittämisestä. Ne luovat kiirettä, väsymystä ja epätoivoa. Parempi on lähteä siitä, että lapset kasvatetaan vastuullisiksi käyttäjiksi. Esko Pakkala VETELI JARO Fittingssin tuotanto Ruotsiin. Navettavuorella löytyy suurempi kivi, mitta on noin 150 m3 ja pisin mitta on 13,4 m, korkeus 3 m jne. Lohkareen siirtomahdollisuuksia ja -kustannuksia selvitellään parasta aikaa. Uusien jäsenmaiden elintarvikkeiden valvonnan kehitys on myös tärkeä meille suomalaisille. Ihminen on itsenäisesti ajatteleva persoona, joka valikoi kyllä tarkasti, mitä hän sieltä haluaa katsoa. seuraavaa: Palvelutalo tulisi suunnitella mahdollisimman toimivaksi vanhuksia ajatellen. Onko järki jäässä. päivä vuonna 2002 jää historiaan päivänä, jolloin päätös Euroopan unionin muutoksesta tehtiin. Apas KOKKOLA Elämä on rajallinen. Arkkitehtien ja insinöörien taitojen olisi luullut riittävän sellaisten teknillisten ratkaisujen löytämiseen, jossa nämä näkökohdat olisi otettu huomioon. Noin 10 000 vuotta sitten 3 kilometrin paksuinen lumija jääpeite alkoi sulaa Norjassa. Johtuuko se siitä, että kun tarpeeksi usein tämä toistetaan, niin kansa alkaa uskoa sen todeksi. Piirustukset on jo hyväksytty, joten ei muuta kun siirtämään esteet pois ja rakentamaan. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Kyse on arvokeskustelusta, mutta ei sellaisesta, jossa asetetaan vastakkain iso kivi ja vanhustenhuollon kehittämistarpeet. Ihmisille annetaan väärä kuva, että näille pahoille sivuille eksytään nappia painamalla. Toinen koskee perheyritysten asemaa ja toinen äitiysja vanhempainminimipäivärahan korottamista. Näin pysytään jopa aikataulussa. Kun vajaa vuosi sitten oululaiselle arkkitehtitoimistolle annettiin tehtäväksi suunnitella vanhuksille tarkoitettu 54-paikkainen palvelutalo, niin tehtävänanto sisälsi mm. Siirtoa perustellaan olemassa olevilla investoinneilla, joita on tehty jo 90-luvulla. Kokonaisena sitä Honkaharjun kiveä voisi viedä johonkin ja tehdä siitä jonkinlainen vetonaula turisteille. Pelkään, että Hannu Jämsän mainitsema kansanedustajien palkankorotusasia ja politiikan vaihtoehdottomuus saattavat vaikuttaa kielteisesti äänestysprosenttiin, vaikka niiden vaikutus pitäisi olla aivan päinvastainen. Jämsä mainitsee myös politiikan vaihtoehdottomuuden yhtenä syynä alhaiseen äänestysprosenttiin. Osia tuotteista ollaan siirtämässä myös konsernin Sorsakosken tehtaalle Leppävirralle. "Tosi onnellisia te olette, jos omastanne ootte valmiit jakamaan" sanotaan eräässä Jaakko Löytyn laulussa. Kokkokiven siirtämisen pohdiskelu on joutavanpäiväistä höpinää. Alhainen äänestysprosentti kasvattaa kansalaisten ja poliitikkojen välistä kuilua, joka voi johtaa siihen, että todellinen valta siirtyy pienelle ryhmälle, jonka ei tarvitse pienestä ja hiljaisesta äänestäjäkunnasta välittää. Vajaa kymmenennes katsoo, että asia ei koske heitä. Tämä osoittaa aitoa aktiivisuutta ja ongelman ratkaisemisen tahtoa. SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Elämä on rajallinen ja uusi päivä kuin lahja, eikä automaattinen itsestäänselvyys. Meillä Suomessa on omaa tietynlaista köyhyyttä, mutta todellista nälkää meillä ei nähdä. Vaihtoehtobudjettien pitäisi lisätä äänestysvilkkautta, koska äänestämällä kansa voi osoittaa tukea sille linjalle, joka parhaiten vastaa sen käsitystä. Kristillisdemokraatit ovat jo kaksi kynnyskysymystä ilmoittaneet. Finne KOKKOLA Kivi on jäissä ! Lapin maisemissa olen vuoden aikana lueskellut Keskipohjanmaasta Honkaharjun palvelutalon rakentamisen valmistelua. Tosiasia on kuitenkin se, että eduskunnassa usein äänestetään eri vaihtoehdoista. Vetelin tehtaalla kannattavuus on erittäin hyvä näillä kyseisillä tuotteilla. lähes kolmekymmenvuotisesta sodasta kärsineessä Angolassa yli 60 % väestöstä on jatkuvasti vailla puhdasta vettä ja omaa kotia. Puolue, joka ei tällaista kynnyskysymystä uskalla esittää, ei ole mielestäni uskottava. Suurin osa on sen unohtanut ja elävät kuin olisivat kuolemattomia. Pienistä puroista syntyvät isot joet, järvet ja meretkin. Tosiasia on kuitenkin se, että niin eduskunnassa kuin lehdissä käytiin hyvin vilkas keskustelu asiasta, ja korotuspäätös syntyi vasta äänestyksen jälkeen. Vaikkei yksikään puolue saa kaikkia vaalilupauksiaan hallitusohjelmaan, jokaisen puolueen tulisi kuitenkin ilmoittaa muutamia kynnyskysymyksiä, joista se kaikissa tilanteissa pitää kiinni. Kaikilla oppositiopuolueilla oli oma vaihtoehtobudjettinsa. En kyllä itse kuljettaisi lastani ympäri kaupunkia tällaisilla ilmoilla. Uusien jäsenmaiden poliittista ja taloudellista kehitystä on tuettava mikäli halutaan laajentuneen unionin toimivan sekä uusien että vanhojen jäsenvaltioiden hyvinvoinnin hyväksi. Suunnittelutoimikunta joutui tekemään valinnan vanhusten palvelutoiminnan paremman toimivuuden ja määrättyjen ympäristötekijöitten painoarvon välillä. Katastrofin laajuus on tiedetty jo syksystä lähtien, mutta se ei ole ylittänyt uutiskynnystä vauraassa maailmassa (SLS:n tietolähteet). Tämä aiheuttaa kuitenkin henkilökuntalisäystä. Mutta internetin käyttäjä voi katsella Internetissä mitä lystää. Internetiä pidetään hirviönä, joka turmelee nuorison. Internetissä on paljon hyvää ja toki myös huonoa, mutta niinhän koko maailmassa. Näin muodostuisi äänestäjille selkeämpiä vaihtoehtoja. Ja tästä ei tarvitse tuntea syyllisyyttä heidän, jotka pakosta joutuvat kiireesti käymään asioilla tai viemään lapsensa johonkin, sen ymmärrän. Kokkolan seudun luonto vaatii tontilla kukoistavien suurten petäjien ja siirtolohkareen säilyttämistä. Lähinnä näistä syistä johtuen rakennus sijoitettiin olevien rakennusten muodostamaan "kulmaan", jolloin siirtolohkare jäi pakostakin suuren rakennusmassan alle jokaisessa luonnoksessa. Tuotevalikoimasta ollaan siirtämässä kannattavimpia tuotteita Ruotsiin ABE:n tehtaalle, ja näin parannetaan yksikön kannattavuutta Ruotsin tehtaalla. Suunnittelijat tarttukoon työkaluihinsa uudella otteella ja näyttäköön taitonsa. Luontoyhdistyshän on tehnyt poikkeusluvasta valituksen Vaasan hallintooikeuteen. Siirtolohkareet eivät ole muuta kuin osa Norjan vuoristoa. Kristillisdemokraattien vaihtoehtoon sisältyi muutoksia niin tulojen kuin menojen puolelle. Ihmetellä täytyykin, miksi Suomessa pitää osapuoli hajottaa kahteen pieneen yksikköön. Sorsakoskella on myös putkituotantoa. Honkaharjun palvelukeskuksen suunnittelutoimikunta puolesta Christer Broman puheenjohtaja KOKKOLA Palvelutalon toimivuus asetettiin etusijalle Täytyy todeta, että tämä Kokkolan Honkaharjun vanhainkotiprojekti on aika hidasjuoksuinen, jos pitää säilyttää jotakin vanhaa kiveä vain sen takia, että se on mukamas ainutlaatuinen koko Pohjois-Euroopassa. Synkkää tekstiä! Mutta vielä synkempää on, ellemme toimi ja jaa omastamme. Aids leviää juuri samoissa maissa tappavalla tahdilla, tauti leviää nopeammin kuin tieto taudin ehkäisystä. 9 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 827 2356 FAX: (06) 822 0208. Kuva: Lehtikuva/Brennan Linsley Hannu Jämsä kirjoittaa (Kp 29.12.) alhaisesta äänestysprosentista ja mainitsee kolme painavaa syytä siihen. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään kuukausi tiedusteluja varten. Sorsakoski on kuulunut ABEkonserniin jo vuodesta 1990. EU on rauhanrakentaja, ja joskus tuntuu melkein siltä, että tekee syntiä mikäli kyseenalaistaa laajentumista. Turhanpäiväistä onkin motkottaa hankkeen viivästymisellä. Lapsen parhaaksi. Alhainen äänestysprosentti on demokratian kannalta vaarallinen ilmiö, koska poliitikkojen riippuvuus kansalaisista on suoraan verrannollinen äänestysprosenttiin. Voittajina vaihtoehdossamme olisivat olleet varsinkin lapsiperheet, opiskelijat ja eläkeläiset. Koko projekti pysähtyy, koska tontilta on löytynyt jotakin niin tavattoman arvokasta, että se kasvattaa jonoja entisestään. Siellä osatuotannossa työskentelee noin 30 henkilöä, eli muutama henkilö enemmän kuin mitä Vetelissä irtisanottaisiin. Pienet EU:n jäsenmaat ajatteluttavat NILS-ANDERS GRANVIK E riarvoisuus maailmassa eri kansojen välillä ja kansojen sisällä kasvaa. KOKKOLA Miten lapsi tarkenee. Joudumme korottamaan kansallisia tukia siinä määrin kuin EU-tuet vähenevät, jos haluamme tulevaisuudessakin tehdä töitä maanviljelijöinä. Maailman sääolosuhteet ovat muuttunet, minkä vaikutukset ovat pahimmat Afrikassa ja varsinkin Etiopiassa, jossa 15 miljoonaa ihmistä uhkaa nälänhätä, jonka ennustetaan pahenevan tammikuussa. Eri lähetysjärjestöt, Kirkon Ulkomaan Apu suorittavat katastrofikeräyksiä jatkuvasti, joulun jälkeenkin. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Kuitenkin sijoituksessa on huomioitava etäisyydet oleviin rakennuksiin ja muut kaavamääräykset. Miten tällainen menettely on mahdollista, eikö enää löydy sitä tervettä maalaisjärkeä vai vallitseeko ylänupissa edelleen jääkausi. siirtolohkareet. Kohtuus on unohdettu. Se on suuri kiitoksen aihe. Laajentumisen jälkeen kymmenen heterogeenisen maan joukossa on valtioita, jotka eroavat toisistaan sekä taloudellisesti että poliittisesti. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Ajatuksia herättää, myös toimitusjohtajan vaihdos OY JARO AB:ssa kesäkuussa -02. Luultavasti turistit menevät mieluummin Norjaan katsomaan mistä ne ovat peräisin eikä tänne vilkaisemaan jotakin pientä kiveä. Arkkitehtitoimisto teki palvelutalon sijoituksesta yhdeksän luonnosta, joissa em. Tällöin rakennusten välisten etäisyyksien tulisi käytännön syistä olla mahdollisimman lyhyet ja tulee ottaa huomioon, mihin kohtaan yhdyskäytävät voidaan sijoittaa. Arvomaailma pyörii liiaksi rahan, vallan ja ylettömän työnteon ympärillä, joita arvostetaan ja joiden ympärille koko elämä keskittyy. Pitäähän meidän ajatella projektin tarkoitusta eikä mitään muuta. Kaikkien valtioiden tuominen samalle tasolle tulee viemään aikaa. Kysymys on siis hoitavasta kokonaisuudesta. Enimmäispituus nimellä kirjoittaville noin 4000 merkkiä ja nimimerkillä 1500 merkkiä. Tämä ei voi olla meidän etujen mukaista, koska juuri tällä sektorilla saamme takaisin enemmän kuin maksamme. Kypärä tarpeen J oulukuun 13. On puhuttu paljon, että internetiä pitäisi valvoa. Puhun muutoksesta, koska EU on tähän asti muodostunut 15:stä aika homogeenisesta valtiosta. Ulf C. Tontilla olevaa puustoa tulisi säästää ja muutenkin tulisi ottaa huomioon ympäröivä luonto, mm. Toki internet on valvomaton tiedonjakeluväline, jonne voi kuka tahansa laittaa mitä lystää. Antakaamme lahjamme kärsivälle maailmalle, sillä jokaisessa lähellä tai kaukana elävässä ihmisessä kohtaat Kristuksen. Budjettikeskusteluissa puolueiden vaihtoehdot kävivät hyvin selkeästi esille. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Eduskunnasta KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 5.1.2003 keskipohjanmaa.net Nettikysymyksen 304 vastaajasta noin 58 prosentin mielestä pyöräilykypärä on tarpeellinen. Kun ruuasta on puute, on puute myös monesta muusta, mm. Miten niin ainutlaatuinen. Näin sanoo kukkahattutäti, joka ei ole ollut tämän hänelle niin kaukaisen asian kanssa koskaan tekemisissä, mutta tietää kaiken siitä. Kyllä suunnittelijoiden tulisi kunnioittaa kaupunkikuvassa myös merkittäviä luontoarvoja, kuten yleiskaavoitusta varten julkistetussa selvityksessä tässä kohteessa edellytetään. Uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin Sorsakosken toimitusjohtaja. Muinainen jäätikkö irrotti lohkareita kallioperästä, ja jäälautat sekä sulamisvirrat ovat vieneet niitä mukanaan Suomeen ja Baltian maihin saakka. On tulossa loppiainen, pyhä, jota vietetään sen muistoksi, kun itämaan tietäjät, Jeesuksen ajan viisaat toivat Jeesukselle lahjoja. Vaikka pakkanen paukkuu, aika on jakaa, rukousta, rakkautta ja rahaa lähimmäisen puolesta! Kirsti Siljander KALAJOKI Jakamisen aika! Etiopiassa 15 miljoonaa ihmistä uhkaa nälänhätä, jonka ennustetaan pahenevan tammikuussa. Tässä harkinnassa suunnittelutoimikunta asetti etualalle toiminnalliset näkökohdat kuitenkin mahdollisimman paljon luontoa säästäen. Luontoyhdistyksen puoltamat ratkaisumallit tuottavat aikanaan myös palvelutalon asukkaille mielihyvää ja virkistäviä elämyksiä. Kumpi heitä kiinnostaisi enemmän, itse kivi vai tarina miten ja miksi kiveä on siirretty. Ei tule olemaan helppoa yhtenäistää 25 valtiota, kun lähtökohdat ovat monessa kysymyksessä aivan erilaiset. Kun reippaasti kävellessäkin tulee kylmä, saati sitten kun lapsi joutuu olemaan liikkumatta kärryissä. En voi olla ajattelematta hiukan epäilevästi pienten jäsenmaiden mahdollisuuksia pitää puoliaan tulevaisuudessa. Mutta kysymys on lopulta siitä, tahdommeko toimia; uhrata varojamme, auttaa. 3000 neliömetriä, vaatii suuren rakennusalan, vaikka se sijoitetaan osittain kolmeen kerrokseen aikaisemmin suunnitellun kahden sijasta. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Menkääpä pintaa syvemmälle asiassa, te suunnittelijat. Pakko ei ole etsiä lapsipornoa ja pomminteko-ohjeita, eikä normaali ihminen sellaista teekään. Kun puhutaan maailman hädästä, moni on sitä mieltä, että se on niin suuri, ettei yksityinen ihminen voi sille mitään ja hätää on lähipiirissäkin. Luontoyhdistys on oikealla asialla. Eivät onnellisuutta, rauhaa tai ihmisarvoa. Vaalilupausten pettäminen on varmasti yksi syy laskevaan äänestysprosenttiin. En ymmärrä miten on syntynyt kuva politiikan vaihtoehdottomuudesta. Sehän on jo käytännössä mahdotonta. Jos rakennetaan, niin luonnollisesti siirretään pois ylimääräiset esteet joko kokonaisena tai sitten räjäyttämällä. Parhaillaan kysytään Loppiaisen "pakollisuutta" maakuntaviestin pitoajaksi. Ja Vetelissä näiden tuotteiden siirto vaikuttaa noin 25 henkilön irtisanomiseen. Kaikki siirrot EU:n maatalousbudjetissa uusille jäsenmaille vaikuttavat Suomen maatalouteen, koska EU on asettanut katon maataloustuille koko Agenda-kaudelle 2007-2013. Syksystä saakka on ollut tietoisuudessa eteläisen Afrikan monen maan, Zimbabwen, Mosambikin, Sambian, Namibian ja Angolan suuri ruokapula. seikat pyrittiin ottamaan mahdollisimman hyvin huomioon. Kuitenkaan siellä ei ole saatu kannattavuutta parannettua merkittävästi. Nimi,osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin ja sähköposteihin. Jo pienikin mielekäs harrastus antaa elämyksiä, onnellisuutta, ihmisarvoa ja mielekästä tekemistä paljon enemmän kuin nykyinen kiire yhteiskunta tarjoaa. Miten monet miljoonat ovatkaan myös maailman katulapset, jotka väkivallan ja alkoholin vuoksi ovat joutuneet rappukäytäviin, viemäreihin läheisen Pietarin kaupunki yhtenä esimerkkinä. Suunnittelussa tulisi huomioida kiinteät yhteydet olemassa oleviin Honkaharjun vanhainkotiin ja sotainvalidien palvelutaloon. Neuvolatädit, teroittakaa tätä nuorille äideille. Jos kansanedustajien palkankorotuspäätös olisi ollut yksimieline, sen vaikutus äänestysprosenttiin olisi todennäköisesti kielteinen. Vanhusja luontoarvoterveisin Esko Lankila kaupunkineuvos vanhus KOKKOLA Uusi suunnitelma pian Luisuuko JARO Fittingssin tuotanto Vetelistä Ruotsiin. Emme elä ikuisesti täällä maapallolla fyysisellä tasollamme. Lähes jokaisessa kodissa menneen joulun aikana on valmistettu ja syöty "kystä kyllä", eikä yksin ruokaa vaan on nautittu monenlaisesta korkean elintason tuomasta hyödykkeestä. Näin ei ole. Vastustajia löytyi lähes kaikista ryhmistä
Kuusisto on valinnut esitettäväkseen teknisesti erittäin vaativan Niccolo Paganinin viulukonsertin nro 1. Onerva avioitui. Kuva: Leena Ahlholm Yrjö Kujala Marja-Liisa Swantz: Omaa tietä etsimässä. Nalle ja Moppe Leinon juhlavuonna hänen tuotantoaan esitellään monipuolisesti, mutta uutta tietoa saadaan myös hänen henkilökuvastaan. M-L Swantzin kasvu lähetystehtävään Kirjat Rauni Magnusson HELSINKI (STT) Eino Leinon syntymästä on tänä vuonna kulunut 125 vuotta. Leinon elämän loppuvuodet kuluivat sairastelun ja rahapulan merkeissä. Omaa tietä etsimässä on suomalaista kulttuurihistoriaa parhaimmillaan. Lapsuudessa saadut ystävät ovat pysyneet tiimissä näihin päiviin. Sellaista ei kuitenkaan esitteessä mainita. Minua kiehtoo kirjailijan perehtyneisyys kansantapoihin niin elinkeinojen kuin salaperäisten voimien haltuun ottamisessa. Hän on haastatellut kirjaansa varten kunnioitettavan määrän viime sodissa taistelleita ihmisiä. Hymyilevä Apollo julkaistaan myös lahjakirjana. Hän oli täydelleen Jumalaan uskova, mutta ei kuitenkaan halunnut teologiksi. / Oi, onnellinen, joka herättää/niitä voimia hyviä voisi!/ Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,/niin ette niin kovat oisi/. Siitä johtui myös lukuisten pienkustantamoiden nousu. Onerva kutsui rakastavaisia. Lauseenvastikkeita ei pitäisi käyttää asiatekstissäkään ilman, että merkitys on täysin selvä. Sauli Uhlgrenin Narrit on täynnä kielikukkasia: kustannustoimittaja on nukahtanut. Leinon syntymäpäivänä 6. Korkiala konsertoi loppiaisena OULU (KP) Oulun kaupunginorkesterin kevätkausi alkaa viulisti Pekka Kuusiston vierailulla. Rakastetun runoilijan säkeet kuuluvat jo monen suomalaisen sukupolven suosikkilyriikkaan. Siinä perushelmasyntinä oli runsas lauseenvastikkeiden viljeleminen. Eino Leinon syntymästä 125 vuotta Juhlavuotta vietetään monin tapahtumin G. Kuka tarttunee ideaan. Esimerkki: "Luku sinänsä olivat alakertaan jääneet Riipinen ja Viinikainen seuralaisineen, Lehtisen ollessa myös täyden mysteerion." (s. Leinon esikoiskokoelma Maaliskuun lauluja ilmestyi vuonna 1896. 39, jonka saaja nimitti MustaNikiksi. Monipolvista juonta ei tässä voi edes selostaa, sillä mitäpä jännittävää tapahtumien paljastus jättäisi enää kirjan lukijalle. Veli Ranta-Ojalan Rintamaveljissä kieli on ehkä parempaa, mutta kirjan rakenne hajoaa. Teos on Mäkelän monikymmenvuotisen Leino-tutkimuksen huipentuma ja pohjaa dokumentteihin. Festivaalin yhteydessä järjestetään seminaari Persianlahden nykytilanteesta. Rakkautta vainon aikaan on Tuula Rotkon kolmas romaani. Vierailu on ensimmäinen Suomen ja Kuwaitin välinen virallinen kulttuurinvaihto. tammikuuta. Helsinki-keskeisyys sääteli sittemmin hänen kasvuvuotensa aina siihen saakka, kun elämän varsitie johdatti maailman turuille. Mielenkiintoisia henkilöitä ovat myös eteläpohjalainen Juho, joka seikkailee Tuomaksen kanssa sekä piilopirtin vanhukset Juliaana ja Klemetti. Kuutti Lavonen on kuvittanut Helkavirret, joka ilmestyy uutena laitoksena. Uransa aikana Leino kirjoitti ja julkaisi lähes seitsemänkymmentä teosta. Ja: Nuoren tytön päiväkirja kertoo Suomen liittyneen jatkosotaan 29.6.-41. Mäkelän kaksoiselämäkertaan liittyy oleellisesti myös säveltäjä Leevi Madetoja, jonka kanssa L. Aiheet ovat ne miesproosasta tutut: naiset ja viina. Helkavirret kirjoittaessaan Leino oli vasta 25-vuotias. Hän sai isältään mustakantisen vihkon v. Kirjailijan kustantaja Otava on avannut Eino Leinon kotisivut osoitteessa www.einoleino.com. Hän on kehitysmaatutkijoittemme eturivistöä. Saatavilla on myös Juhana Herttuan ja Catharina Jagellonican lauluja. 434 s. JOS puhutaan kirjailijaksi rupeamisesta, niin voisi olettaa, että Myllylahdessa on tarkka seula ja myös kirjoittamisen opetusta. Sen sijaan lähetystyö oli häntä kiinnostanut aina, vuosien varrella ja varsinkin opintonsa päättäneenä asia vahvistui kutsumukseksi. Solistina laulaa tunnettu iskelmätähti ja -kuningas Matti Korkiala. Raija Pelttari Tuula Rotko, Rakkautta vainon aikaan, 328 s. "Asuimme ensin Vesitorninmäellä aivan tornin vieressä vuokraamassamme Kurtenin punaisessa talossa... Eikö niin. Konsertin johtaa Oulun kaupunginorkesterin kapellimestari Arvo Volmer. Olin todistamassa perestroikan syntymistä juuri saman vuoden syyskesällä Petroskoissa sanomalehtimiesretkikuntamme jäsenenä ja silloin paikallinen ministeri kertoi lämpimästi aiheesta. Siihen osallistuu poliitikkoja alueen valtioista. Heidän ja vastapäätä asuvan Maija-Liisa Vainion kanssa (myöhemmin Lähtönen) leikimme päivät päästään..." Ensimmäiset kouluvuotensa Marja-Liisa Swantz vietti Kokkolassa, mutta jätti nämä rannat 9-vuotiaana perheen muutettua Helsinkiin. Ohjelma sisältää sikermän tunnettuja perinteisiä joululauluja Collanin Sylvian joululaulusta lähtien ja hiukan uudempaakin Halosen ja Simojoen tuotantoa. Leino oli myös aikakautensa monipuolinen ja teräväsanainen kulttuurivaikuttaja. Niin kuin kasakat tekivät isonvihan kahakoissa rannikolla. Myös liput nousevat salkoihin, sillä päivä on vakiintunut almanakassamme liputuspäiväksi. Omien sanojensa mukaan Marja-Liisa Swantz ei ollut "säkenöivä" monien tovereittensa tapaan, mutta osallistuva hän oli. tammikuuta. peilit . Näillä lempinimillä L. Veli Ranta-Ojala. Hän on suomalaisten sinfoniaorkestereiden säännöllinen solistivieras. Minulta on kulunut nyt puolitoista kuukautta kahden Myllylahden kirjan lukemiseen. Saatavilla on myös mestarin lyyristä runoutta sisältävä valikoima Laulun lapsi. Kasakkain miekasta ja sytyttämissä tulipaloissa menettivät sadat ihmiset henkensä Pohjanmaalla. Sankareita näyttävät olevan partiomiehet, jotka tekevät keikkoja vihollisen selustaan. Onervan arkisto, jota säilytetään Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa. Paljastuu jälleen sekin, kuinka mieletöntä sota on. Hänet tunnetaan myös näytelmistään ja työstään lehtimiehenä. On hyvä että viime sodista edelleenkin kirjoitetaan. Seven-pokkarin uusintapainoksena ilmestyy Mäkelän vuonna 1995 Finlandialla palkittu romaani Mestari. Tällä kertaa festivaalin erityisenä päämääränä on osoittaa, että Kuwait pystyy jatkamaan normaalia elämää alueella vallitsevasta epävarmasta tilanteesta huolimatta. Nelivuotias Marketta näkee verilöylyn kodissaan ja sairastuu siitä puhumattomaksi. 164) Uhlgrenin kirja koostuu novelleista ja kertomuksista ja ne ovat rakenteeltaan ja laadultaan hyvin epätasaisia. Kaikkien harrastustensa keskellä hän hoiti yliopistolukunsa niin, että valmistui maisteriksi jo 21-vuotiaana. Myös nämä runoilijan säkeet Hymyilevästä Apollosta kuultiin perinteiden mukaan jälleen radiossa vanhan vuoden vaihtuessa uuteen. Teksti ei toimi syvyyssuuntaan: sotilailta puuttuu persoonallisuus. Kysymys on hieman hämmentävä, koska toisaalla Myllylahti väittää olevansa oikea kustannusosakeyhtiö, jonka julkaistavaksi pääsevän ei tarvitse maksaa painatuskustannuksia. taideteokset . Hannu Mäkelä on myös toimittanut Leinon tuotannosta valikoimat Rakkauden lauluja sekä Sata kauneinta laulua. Se on kirjattu äskettäin ilmestyneeseen elämänkertateokseen ja kiinnostanee nurkkapatrioottisia kokkolalaisia. Kirjan tarkoitus on saada ihminen tajuamaan asioita, joista ei ole ennen tiennyt, nauttimaan kielestä, maistelemaan maisemia ja ihmettelemään ihmiselon ihanuutta ja kurjuutta. Minun on vaikea kuvitella kirjan ostajaa. Kiinteä kosketus oli myös arvovaltaiseen opettajaan Osmo Tiililään. Kun elämä jo muutenkin oli rankkaa ja puutteen ahdistamaa, maassa vallinnut sota vielä lisäsi kurjuutta. Niinpä kirjassa kerrotaankin mielialoista juoksuhaudoissa. Se tavallinen sotilas on ollut tärkeä ihminen yksinkertaisesti Suomen hengissä säilymisen vuoksi. Tuula Rotkon romaani Rakkautta vainon aikaan sijoittuu 1700-luvulle isonvihan aikoihin. Marja-Liisa Swantzin vaellus oli alusta pitäen kiihkeätä etsintää oman paikan löytämiseksi moniarvoisessa maailmassa. Se on laaja. Omakustanne vai kustanne. Tri Swantz kertoo olleensa ItäKarjalan kierroksella v. Konsertin jälkipuoliskolla kuullaan Sibeliuksen sinfonia nro 5. Onervan rakkaustarina ilmestyy nimellä Nalle ja Moppe. Joitakin tarkennusten paikkoja kirjasta löytyy. Muut loppiaiskonsertin laulajat ovat Riikka Hautamäki ja Mervi Porkola, Tapani Riippa soittaa pianoa ja urkuja. Kun ja jos elämäkerralle on luvassa jatko, niin se tulee varmasti käsittelemään Marja-Liisa Swantzin työskentelyn Tansaniassa, väitöksen tohtoriksi ja -70-luvulta alkaneen työn Helsingin yliopistossa uskontotieteen lehtorina ja professuurien hoitajana jne. Samassa sarjassa on jo julkaistu runoteos Elämän koreus. Hän oli vasta 47-vuotias kuollessaan 10. Rimpparemmillä on festivaalilla kaksi kokoillan konserttia sekä muun muassa televisioesiintymisiä. Tekijän opiskeluaikojen riennoissa olivat mukana mm. Myllylahden web-sivuilla ( www.myllylahti.fi ) esitellään sen kirjoittajia ja kysytään aivan ensimmäiseksi: "Haluatko tulla kirjailijaksi?". Englantiin ja Yhdysvaltoihin tehtyjen opintomatkojen jälkeen MarjaLiisa Aro – sittemmin amerikkalaisen miehensä mukaan Swantz – sai lähetystehtävän Tansaniassa, vuosi oli 1952. Ensimmäisiä vaikutteita elämän polulle antoivat juuri Kokkolassa vietetyt lapsuusvuodet, jotka ovat jääneet unohtumattomina tekijän mieleen ja muistiin. Irja Kilpeläinen, Raili Vihonen, Mikko Juva, Erkki Arhinmäki, Kylli ja Veikko Pihlajamäki jne. Kieli on täsmällistä ja siinä käytetään keskipohjalaista murretta, jonka autenttisuudesta en eteläpohjalaisena osaa mennä takuuseen. Tapahtumaan osallistuu muun muassa useita musiikkija tanssiryhmiä eri puolilta maailmaa. Musta-Nikki sai kaiken kestää, taltioinnin omistajansa lapsen ja nuoren kasvukivuista, unelmista ja pettymyksistä, mutta ennen kaikkea uskon etsinnästä. Kahdeksatta kertaa järjestettävä festivaali pidetään 5.–28. Hän soittaa myös viululla Järnefeltin Kehtolaulun. "Ollessani puolitoistavuotias muutimme Kuopiosta Kokkolaan, minne isä lähti perustamaan Hankkijan toimistoa asemaa vastapäätä olevaan Kokkolinnaan. Miksi hän halusi isona. Yksi lapsus yksityiskohdissa taitaa käyneen, kun hän ensin kirjoittaa, ettei Kaarle-kuningas käyttänyt peruukkia. Myllylahti 2002, 306 s. Kirjailija Hannu Mäkelän suurtyö, Eino Leinon ja L. Vuonna 1976 syntynyt Pekka Kuusisto on voittanut Jean Sibelius -viulukilpailun sekä Kuopion viulukilpailun vuonna 1995. Eino Leino eli vuosina 1878–1926. Lukijaa miellyttää Marja-Liisa Swantzin esille tuoma henkilögalleria. Kirkkoherra Erkki Murtomäki pitää puheen ja yhteisesti saadaan laulaa saksalainen sävelmä Maa on niin kaunis ja Merikannon Kiitos sulle, Jumalani. Keskeistä lähdeaineistoa on tarjonnut vastikään avautunut L. Ehkäpä toiset kirjoittajat lukevat tällaisia kirjoja. Kirjojen toimitus on hieman leväperäistä. Muistelmien kirjoittamisessa tri Swantzilla on tukirankana hänen lapsuudestaan saakka pitämänsä päiväkirja. Kustannusosakeyhtiöt huomasivat selvästi, että laman aikana lähetettiin käsikirjoituksia paljon enemmän kuin ennen. K-P: n sotaveteraanit aiheena Veli Ranta-Ojala taas on kirjoittanut kirjan Keski-Pohjanmaan sotaveteraaneista. Romaanin keskeiset henkilöt ovat Riikka ja Tuomas, jotka joutuvat jos jonkinlaisiin seikkailuihin ja kasakoiden vangiksi. Rimpparemmi Kuwaitiin Kirjat Kirjat. Pekka Kuusisto on solistivieraana Oulun kaupunginorkesterin sinfoniakonsertissa, joka järjestetään perjantaina Madetojan salissa. Omaa tietä etsimässä kattaa nykyään 76-vuotiaan lähetystyöntekijän ja kehitysmaatutkimuksen uranuurtajan taipaleen ensimmäisen kolmanneksen. Itse asiassa se tapahtui viikkoa aikaisemmin, jolloin operaatio Barbarossa käynnistyi. Kuusisto konsertoi Oulussa HELSINKI (STT) Kansantanssiteatteri Rimpparemmi vierailee Kuwaitin pääkaupungissa Kuwaitissa Al-Qurain kulttuurifestivaalilla 5.–12. Suomen Lähetysseura. Ennen kuin täytin viisi vuotta, hän siirtyi Keski-Pohjanmaan Osuuskaupan (KPO)n maatalousosaston hoitajaksi vaihtaen paikkaa Erkki Anttilan kanssa..." Täältä Kokkolasta siis alkoi liikemies Armi Aron tyttären Marja-Liisan elämän tien etisintä. Samaan aikaan omakustanteiden määrä on noussut. tammikuuta 1926 Tuusulassa. Tammi 2002. Kunnioitan heidän taitavuuttaan ja kekseliäisyyttään. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 5.1.2003 11 Yhteystiedot Osaston esimies: Raija Pelttari (06) 827 2317 Toimittaja: Leena Ahlholm (08) 411 0302/(06) 827 2354 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Kulttuuri B . Esikoisteos Saman taivaan alla ilmestyi 1996 ja toinen Susi ja surupukuinen nainen kaksi vuotta myöhemmin. Kirja tuntuu seuraavan uskollisesti haastateltavien puhetta ja rakenne horjuu. Marketan lapsuudesta piilopirtillä olisi mieluusti lukenut enemmänkin. Monet niistä ovat myös löytäneet paikkansa erityiskustantamoina, mainittakoon mm. Seikkailuromaani isonvihan ajoilta KOKKOLA (KP) Loppiaisiltana kuullaan Kokkolassa Kaarlelan kirkossa jouluinen konsertti, joka vie yleisön vielä joulun tunnelmaan. Suomussalmelainen Myllylahti on ottanut asiakseen ruveta kokoamaan omakustanteita talliinsa. Tällä hetkellä minulla ei ole tarkistettua tietoa siitä, olisiko "meidän kaikkien" kokkolalaisten tuntema Sannanranta joskus "toiminut" Santaranta-nimellä. Merkkivuosi antaa aihetta kaksinkertaiseen juhlintaan, sillä runoilijan Helkavirsien ensimmäisen sarjan ilmestyi sata vuotta sitten. -82, jolloin naapurimaassamme alkoi ns. käsityöt Valikoimissamme yli 400 kehystä Marjatta Ripsaluoma Veli Ranta-Ojala: Rintamaveljet. Sauli Uhlgren: Narrit. Taiteilija on tavoittanut herkän luonnontunteen, joka on Leinon koko runotuotannon tärkeitä virikkeitä. Muuten tarina etenee lähinnä seikkailukertomuksen tasolla. Hailuodossa asuneena Tuula Rotko tuntee hyvin niin saaren kuin meren hengen, tuulet ja tuiskut. Mitä järkeä on tappaa kokonaisia perheitä tupiinsa, polttaa kyliä. heinäkuuta vietetään myös runon ja suven päivää. Tuula Rotko kirjoittaa mukaansa tempaavasti ja osoittaen historiallisen taustan tuntemustaan. perestroikan kausi. Mutta kun kuningas sitten kuoli, makasikin peruukissaan... Kokoelma ilmestyi vuonna 1903 ja se merkitsi uudenlaisen runokielen syntyä. Sellaiseksi ei riitä että jollakulla on lapsi ja että joku käy riiuulla naapurikylässä. Ei niin etteikö Uhlgren osaisi heittäytyä kuvaamaan ihmisiä, mutta varsinaiset lyyriset tuokiot valitettavasti jäävät usein tahattoman koomisiksi. Samalla Vesitornikadulla asuivat yhteiskoulun rehtori Matti Herlevi... Toisella puolella kotiamme asui kaupunginkamreeri Krohn. Sittemmin Nikki tuli olemaan Marja-Liisan seuralainen elämän kaikissa vaiheissa. Perestroikan "isä" Gorbatshov tuli kuitenkin valtaan v. Jo kouluaikoina hän pääsi jäseneksi ystäväverkostoon, josta erottuivat monet nykysuomalaisille tunnetut kulttuuripersoonat. valokuvat . Helkavirret -sarjallaan hän nosti suomalaisen taiderunouden samalla tasolle, mikä kuvataiteissa tunnetaan kultakautena ja jota musiikin alueella edusti Sibelius. Like, joka julkaisee sekä käännöskirjallisuutta että suomalaista uustuotantoa, Nemo, joka on löytänyt käännettäväkseen oikeita harvinaisuuksia, Kääntöpiiri, jonka listoilla pyörivät kolmannen maailman helmet, tai jyväskyläläinen Atena, jossa julkaistaan myös puoliomakustanteita. Kimurantin, silti hallitun juonen, veristen tappelujen ja kiihkeän rakkauden kuvauksena romaani toimisi luultavasti hyvinkin elokuvan lähteenä. Helkavirsissä nuori kirjailija tarttui suomalaisiin myytteihin, kansan perintöön, jonka muistitiedon varassa eläneitten runolaulujen pohjalta Lönnrot ensin keräsi ja myöhemmin sommitteli Kalevalan. Uhlgrenin tapauksessa kieli oli aivan selvä lukemisen este. Juoni kuljettaa lukijaa Pohjanmaalla Ouluun, Kokkolaan, Vaasaan ja Turkuun sekä Kajaaniin ja jopa Norjan perukoille. Vaikka kyseessä on historiallinen viihdeja seikkailuromaani, sen yhteiskuntakuvaus tuo selkeästi lukijan silmien eteen tuon ajan elinolot. Tämän kirjan ongelmana saattaa olla liian iso aineisto. Myllylahti 2002, 265s. -85. Mutta juuri opettelevien kirjoittajien kannattaisi lukea parasta kirjallisuutta mitä maailmasta löytyy. Nyholmin tussipiirros Leinosta 1920. Tarkasti kuvataan piilopirtin väen elämisen keinot ankarissa oloissa ja juuri arkiset työt antavat uskoa tulevaisuuteen niille ihmisille
Kaikki hyväksyvät Pian lopputiivistelmän. Hartaimmaksi toiveekseen nuori nainen oli ilmoittanut uuden polkupyörän saamisen. Eli alalle oli vetoa jo pienestä. Sain seuraavana vuonna vaaleansinisen hienon Tunturi Lapponian. Toisaalta käsityönumero näyttää olleen vain seitsemän... Ilmeisesti omat luulot eivät vastanneet opettajan näkemyksiä. – No balettia nyt ei Kälviällä harrastanut kukaan! Vissiin televiosta nähnyt, virnistää Anne. Hauskin oli käsityö, se on tosi. – Siellä asui tätini, jonka pikkupoikia kävin hoitamassa. Ehkä olen peilannut isonsiskon maailmaa. – En osaa tänä päivänä laskea. Mieluisimmaksi urheilulajikseen neiti Myllykangas on raapustanut "paletti tanssija". Olen tehnyt siitä aukottoman tutkimuksen. Pia kyllä tiesi pienestä pitäen, mistä tykkää ja mistä ei. Pia Niemi asuu Kokkolassa ja on nykynimeltään Fraktman.. Äiti oli idolina Piallakin, joka halusi matkatoimistonhoitajaksi. Sussun eniten inhoama asia saa koko pöytäseurueen yökkäämään: limaa ja räkää. – Luin 500–600 kirjaa vuodessa, pidin kirjavihkoa johon merkitsin kirjoittajan ja kirjannimen ja kustantajan ja lainauspäivän ja palautuspäivän. – Voi ei, ystäväkirja..! Mitä mää on kirjottanu... Kaikki kirjoittivat toistensa kirjoihin – ja olivat kyllä lauman vaikutteille alttiita, niin kuin pian saamme nähdä. – Aamunavaus oli juhlasalissa ja siellä pyörtyiltiin. Kuusivuotiaana. Paula Puikko asuu Raumalla ja on nykynimeltään Hotanen. 12 Sunnuntaina 5.1.2003 s KESKIPOHJANMAA Viikonvaihde Yhteystiedot Osaston esimies: Maija Myllykangas (06) 827 2355 Sähköposti: maija.myllykangas@kpk.fi Maija Myllykangas, teksti Clas-Olav Slotte, kuvat L öydetään kouluaikainen ystäväkirja 80-luvun alusta, selataan ja ihastutaan, soitetaan kokoon neljä nuorta naista jotka eivät ole porukalla tavanneet sitten yläasteen, leväytetään kirja auki keittiönpöydälle ja päästetään naiset irti. Kirjan omistaja on varmuuden vuoksi kirjoittanut omat tietonsa kolmeen kertaan. Ikävintä oli matikka. Neiti ilmoittaa kuuluvansa "kamerakerhoseuraan". – Muistatteko sen pesuhuoneen, jonne voimistelutunnilta komennettiin kainalonpesuun! Ja pojat kurkkivat oman pukuhuoneen ovesta. – Trendit tulevat ja menevät, tyyli on ikuista. Mieluisinta oli äidinkieli. Oho. – Ja hartain toive hevonen! Eiväthän pikkutytöt vielä silloin harrastaneet ratsastusta Kälviällä. – Tietysti! Naisvoimistelijat ja Kälviän Tarmo! Kälviällä niihin synnyttiin. Ystäväkirja on Paulan, aloitetaan siis hänestä. Ystäväkirja, voi ei..! Trendit tulevat ja menevät, tyyli on ikuista Susanna (vas.), Pia, Paula ja Anne viettivät ikimuistoisen uudenvuodenpäivän ystäväkirjan äärellä Kälviällä. Sitten hän omien sanojensa mukaan "perusti oman firman". Isona hänestä tuli kuitenkin mielenterveyshoitaja Etelä-Suomeen. En ole koskaan juossut metriäkään. Oikeasti Annesta tuli ruokataloudenhoitaja, mutta nopeasti työ vaihtui kuitenkin sijaisuuksiin päiväkodilla. Susanna Herronen asuu Kokkolassa ja on nykynimeltään Palosaari. – Siis mitä!?! Ei varmaan pitänyt paikkaansa, mitähän minä oikein olen yrittänyt... Annekin katselee kummissaan kirjoittamansa aukeaman viimeistä riviä. Täysin käsittämätöntä on, miksi toiveammatiksi on kirjoitettu opettaja. – Merkkareita! Helminauhoja! Salmiakkijauhetta! Hubba-Bubbaa! Jambo-patukoita! Uudenvuodenpäivä on jo painunut mailleen. – Kavereille kirjoiteltiin tunnilla lappuja: Ooksää tänään munkaa. Ehkä vaikutteita isästä, joka on aina ollut kova kuvaamaan. – Tämänikäisille naisille on jo ehtinyt tapahtua kaikkea. Oli neljä tyttöä: Paula Puikko, Anne Myllykangas, Susanna Herronen ja Pia Niemi. – Välitunneilla oltiin piiritystä: juostiin joku poika kiinni ja se pääsi ringistä ulos vain pussaamalla. Nyt Anne on nelilapsisen perheen äiti Himangalla. – Tunneilla viitattiin ja noustiin ylös kun vastattiin. – Kai siinä välillä saa olla lääkärinäkin, hän nauraa. Oli vuosi 1981. Lievää epäjohdonmukaisuutta neiti Herronen on harrastanut: vaikka ikävin oppiaine on ollut äidinkieli, on hauskin harrastus kuitenkin ollut lukeminen. – Oli meillä urut, jotka sittemmin rikoin, koska en oppinut soittamaan niin kuin olisin halunnut. Nyt Annen katraassa on Anniina (10), Alisa (8), Antti (5) ja Aaro (9kk). – Täyttä puppua. Mutta jos ei meillä muuta ole, niin ainakin hyvä huumorintaju. Yhdestä asiasta Sussu on ylpeä. Mieluisin urheilulaji oli hiihto, no, se on totta. Tiedetään mitä elämä on. Pöydässä istuu neljä naista, kohta kolmekymppisiä, nauramassa itselleen ja toisilleen. Miksi aion tulla: lääkäriksi. – Käsityötunnille sai viedä kasetteja ja popcorneja. Oli Kälviän kirkonkylä. Eniten Anne inhosi nurmikon ajamista. Apua..! Ja niin noista lyijykynällä kirjoitetuista tikkukirjaimista ja tussilla väritetyistä omakuvista alkaa pulputa ajankuvaa – kokonainen aikakausi hulmahtaa keittiönpöydälle kuukengissään ja collegepuserossaan, merkkareita maiskutellen. Hämärää on, miksi äidinkieli olisi ollut mieluisin oppiaine. Minä vain kävin pappan luona soittamassa pianoa. Melkein kuin kuukengät natisisivat Marttilan koulun kivikäytävillä. – Ei me harrasteta mitään extreme-lajeja eikä step-aerobiciä, me ollaan kai tositylsiä ja tavallisia, ei edes tienata kauheasti. Anne Myllykangas asuu Himangalla ja on nykynimeltään Heikkilä, kuten Aaro-poikakin. – Se toteutui. Ja sitäpaitsi: koskaanhan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus. Päästä Turkuun. – Halusin tulla kodinhoitajaksi niin kuin äitikin. Soitan urkuja... On vähän haettu statusta... Kaikkien kodit lähekkäin, kaikkien pulpetit Marttilan ala-asteella; muut ekalla, Anne kolmannella. Susannan kohdalla törmäämme taas sähköurkuihin, noihin Kälviän perinteisiin kansallissoittimiin. He kieppuvat muistoissaan kuin Marttilan rekkitangossa. Kiskoin niistä koskettimet irti, yksi kerrallaan. Aika hyvä lapsuudeksi tuntuu tuo aika olleen. Isoiltasiskoilta opittiin kuuntelemaan Michael Jacksonia. Tunnelma Paulan kodin keittiössä alkaa olla hulvaton. Kaikki huusivat ensin kuorossa: Huoo-men-ta! Kuudenluokkalaisia kadehdittiin, kun ne voivat takarivissä nojailla seinään. Valtteri on neljävuotias ja Fanni puolen vuoden ikäinen. Jokaisella on elämässään tosi kipeitä ja kovia kohtia. – Telkkarista tuli Pätkis smurffeineen ja Rosvo-Rudolf ja Barba-Baba. Mutta soittopelin kohdalla oli ongelmia. – Vai lääkäriksi. – Kälviällä kaikilla, siis aivan kaikilla muilla oli sähköurut paitsi meillä. Vasta tokalla tai kolmannella päästiin sisävessaan, taisimme olla viimeisiä vanhanajan mohikaaneja. Hartain toive oli päästä Turkuun. Hän on ollut realistisin koko porukasta. Moni muu meidän perheessämme soitti, mutta en minä. Satujumppa näyttää olleen harrastuksena. Siten meille tulee kohtalaisen selväksi, että Paula Puikko inhosi eniten maitokastiketta. – Mieluisin laji juoksu... Ja äidit vihasivat sitä "kaata". Ja minusta tuli lähihoitaja! ylpeilee Sussu, joka nyt on äitiyslomalla. Muutama vuosi sitten hän muutti takaisin kotimaakuntaan ja opiskelee nyt sairaanhoitajaksi. – Se ei pidä pätkääkään paikkaansa. Mutta lauma se vaikutti tähänkin neitiin. Kaikilla oli ystäväkirjat. Siis palettitunnille! Urkukouluun! Kahvikupin ajaksi tähän päivään ja vakavaksi. Hauskimpana kouluaineenaan hän piti liikuntaa. Nelivuotiaan Veeran äiti on muuten ostanut omalle tytölleen urut... Ja hauskin harrastus muka voimistelu. – Se ulkovessa! Pitkä rivi reikiä..! Sinne ei kyllä menty, ellei ollut aivan pakko. Paulasta tuli isona ensin parturikampaaja Turkuun, nyt hän opiskelee tradenomiksi Raumalla. Sillä pärjää
Tyhjä tuoli ja käyttämätön lautanen olivat meidän keskellämme, ja ne muistuttivat meitä niistä juutalaisista, jotka eivät nytkään voineet viettää vapaana vapauden juhlaa. – Omaa linjaa ei ole tuotu riittävän rohkeasti esille. SteniusKaukonen uskoi, että kun ryhmän takana olivat kaikki yhteiskuntapiirit, sosiaaliasioissa etenemiselle oli tarpeeksi painetta, vaikka ohjelmasta puuttuikin varsinainen konkretia. Myös istuntosalin oikealla laidalla on pakko tunnustaa, että Stenius-Kaukonen osaa asiat. Myöskään vuodesta 1970 kansanedustajan valtakirjaa kantanut, mutta europarlamenttiin keskittynyt Paavo Väyrynen ei ole enää ehdolla. Rainer Erlund kuoli vaalikauden alussa. – Vasemmisto lähtee edelleen siitä, että kaikista on kannettava huolta yhdessä. Vanha kommunistinen puolue, taistolaisuus ja SKDL on kuopattu. Tunnetuin keskustan luopuja on ex-pääministeri Esko Aho. Toisin kävi. Kolmastoista tuoli oli katettu sille, jolla ei ollut paikkaa minne mennä edes tällaisena juhlana. Nyt maalisvaalien alla voisi tehdä 37 kertomusta siitä, kuinka kansanedustaja jättää paikkansa ilman kansan tuomiota. – Voin harkita ehdokkuutta neljän vuoden kuluttua uudestaan. Kristillisdemokraattien ainoa luopuja on VarsinaisSuomen Ismo Seivästö. Kansan valtakirja heltisi. Tovia, Sarahin puoliso, oli saanut pöytätoverikseen serkkunsa MustaMollyn. Itse Taisto Sinisalo aloitteli tuolloin viimeistä eduskuntakauttaan. Ja nämä selittävät sen, miksi me emme saa korjauksia niihin asioihin, joita yritämme ajaa, hän sanoo. Hän ei pyri. Londonin esikoiskirjaa on jo ehätetty vertailemaan itsensä Tove Janssonin tapaan käsitellä asioita. Vuonna 1999 valituista kansanedustajista 37 ei ole enää mukana maaliskuun eduskuntavaaleissa. – Hallituksen politiikan tuloksena tuloerot ovat kasvaneet eikä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien asemaa ole pystytty parantamaan siten kuin hallitusohjelmassa luvattiin. Tämä voi olla viimeinen mahdollisuus antaa heille aikaa. Puheenjohtaja Zyskowiczilla on kokoomusryhmän tuki ja Lipposella demarien tuki. Kokoomuksessa 78 000 orpoa Sosialidemokraateista yhdeksän edustajaa ei lähde enää vaaleihin. Mutta aina ei niitä sitä, mitä kylvää. Samaa vuosikertaa nykyedustajissa on vain kaksi muuta; aatetoveri Esko-Juhani Tennilä ja kokoomuksen Ilkka Kanerva. Kylvää, mutta ei niitä Neljä vuotta sitten Stenius-Kaukonen sai Pirkanmaan ääniharavana 13 429 ääntä. En vain halua olla nykyisessä politiikassa mukana. Zeiden sisar istui pitkän pöydän toisessa päässä, vastapäätä Zeideä. Keskustan listalta valittu ja sittemmin erilleen loikannut Sulo Aittoniemikin luopuu eduskunnasta. Myöskään Ahvenanmaan ääniharava Gunnar Jansson ei asetu enää ehdolle. Se kertoo juutalaissuvun elämästä Suomessa muutama vuosikymmen sitten – ja miten se kertookaan! Huumorintajulla, lämmöllä, ironialla, ilkikurilla. Pöydän ympärillä oli kaksitoista henkeä, pesach-pöydän kolmastoista lautanen oli katettu – ei kenellekään. – Hallitus ei ole ollut valmis tekemään olennaisia korjauksia. Kun taisteluhuuto kajahtaa, niinistöt ja zyskowiczit saavat kyytiä. Nyt en jaksa. – Zyskowiczin äänellä puhuva oikeisto on yhä oikeisto, joka nojaa vanhaan ”jokainen on oman onnensa seppä” ajatteluun ja siihen, että perhe pitää huolta. Syitä on muitakin, myös poliittisia. He saivat tuolloin 20 prosenttia (27 473 ääntä) puolueen koko potista. Vaikka eihän Zipporah itse mikään taiteilija ollut, ei sinne päinkään, mutta hänellä oli taiteilijan sielu, se tiedettiin. Tamperelainen 28-vuotias untuvikkoedustaja löysi poliittisen kodin taistolaissiiveltä. Hänen mielestään ytimestä tuli kaunis ja hyvä: luvattiin toimia, joilla ehkäistään ja vähennetään vakavia köyhyysongelmia, syrjäytymistä ja huono-osaisuuden kasautumista. Puheet Harry Bogomoloffin kovan linjan hautaamisesta ovat silmänlumetta. Se on ainoa, joka pitää tätä keskustelua hengissä ”Korjaukset näpertelyä” Tämäkö, tuloerojen kasvu ja köyhyyden lisääntyminen, on Vasemmistoliiton kahdeksanvuotisen hallituskauden sato, kokoomusyhteistyön hedelmä. s Kaikkkien, jotka haluavat tulla hyvälle tuulelle, kannattaa lukea Mindele Londonin tarinakokoelma Kolmastoista tuoli (Atena 2002). Uravalinta oli ratkaiseva. Politiikka on hyväksytty pääministeri Paavo Lipposen johdolla. Eduskuntakeskustelu antaa oivan kuvan tilanteesta. ”Tämä homma vie kokonaan” Eduskunnassa on 200 tarinaa. Todennäköisesti suurin osa Zipporahista liikkuvista huhuista oli hänen itsensä levittämiä, mutta tarinat kiehtoivat meitä kaikkia. Ja hallituspuolueiden pelisääntöjen mukaan mennään. Köyhyysohjelma jäi korulauseiksi Tampereen talttumaton jättää eduskunnan: ”Äiti neuvoi” – Lähtöni ei ole protesti. Ja hänellä oli avara sydän... Zeiden ja pöydän toisessa päässä istuvan Zipporahin väliin mahtuivat Zeiden molemmat tyttäret, Rifka-Mamma ja Sarah-musteri. ja avara oli kai sylikin. Jos kokoomus vastustaa muutoksia hallituksen esitykseen, niitä ei tehdä. Niin hän ainakin itse antoi ymmärtää. He saivat viime vaaleissa 84 226 ääntä eli 14 prosenttia keskustan koko äänimäärästä. Luopujat kirpaisevat eniten keskustaa En saanut silmiäni irti Zipporahin olemuksesta. Tilalle versoi Vasemmistoliitto. RKP:n neljän vuoden takaisista edustajista neljä ei enää lähde vaaleihin. Tulollaan ollut työsuojelu tempaisi mukaan. Jo aikaisemmin edustajan tehtävästä ovat luopuneet Kelan pääjohtajaksi vaihtanut Jorma Huuhtanen ja vaalikauden aikana kuollut Ossi Korteniemi. Haluan pitää läheisistä huolta. Kokoomuksen seitsemän luopujaa keräsivät vaaleissa 77 798 ääntä (13,8 pros.). Vasemmistoliiton äänistä 7,9 prosenttia menee uusjakoon: Jorma Vokkolainen kuoli, Marjatta SteniusKaukonen ja Esko Helle eivät enää asetu ehdolle. Eikä yhtään liikaa. Tunnettuja luopujia ovat toinen varapuhemies Jukka Mikkola ja Matti Ahteelle paluuta tasoittava ryhmän varapuheenjohtaja Tapio Karjalainen. Ei nähty, että olisi tarvittu enemmän työtä. Tulipunainen kommunistinen liike nosti nuoren diplomi-insinöörin eduskuntavaaleihin 1975. – Hallitusohjelman hyvät kirjaukset köyhyyden vähentämisestä ja ehkäisemisestä ovat jääneet korulauseiksi, Stenius-Kaukonen suomii. Mutta eduskunta on hyvä paikka oppia, jos on vähänkin kiinnostunut maan ja maailman menosta, Stenius-Kaukonen sanoo. Kun Suvi-Anne Siimes sanoo jotakin, kokoomuksen ja demarien taholta näytetään heti ovea. Toviaa ja Mollya vastapäätä istuva David-eno hymyili vaimolleen Aidalle, joka ei uskaltanut nostaa katsettaan kirjastaan. He keräsivät tuolloin yhteensä 279 971 ääntä. Kaikki muut, oppositio mukaan lukien, vaativat korjauksia heikoimpien asemaan, mutta Ben Zyskowicz (kok) vastustaa. Onko Vasemmistoliitto itse asiassa vain SDP:n apupuolue. Hänet olisi mieluummin nähty kaukana suomalaisesta pikkukaupungista, lähinnä Pariisin taiteilijakortteleissa. Paikkansa jättävät myös Ahon aisapari Maria Kaisa Aula sekä Oulun ja Kuopion vaalipiirin ääniharavat Pauli Saapunki ja Mirja Ryynänen. Se päätyy lähes aina samaan. – Näistä lähtökohdista kumpuavat yhä erilaiset näkemykset istuntosalissa ja valiokunnissa. Minun isotätini oli suvun vanha kuningatar. Eikä se tarkoita, etteikö perheen pitäisi huolehtia omistaan. Oma elämä kärsii. Hänellä on selvä käsitys, miksi homma on jäänyt näpertelyksi. – Paljon pieniä, hyviä korjauksia on saatu aikaiseksi. Presidentiksi noussut Tarja Halonen (15 817 ääntä) on yksi paikkansa jättänyt. Toinen enoni Joshua, Leahin isä, istui hiljaisena ja omissa ajatuksissaan niin kuin tavallisestikin. Mutta se kaikki on näpertelyä verrattuna siihen, mitä olisi tarvittu niiden ongelmien korjaamiseksi, jotka hallitusohjelmassa nostettiin keskeisiksi painopistealueiksi, Stenius-Kaukonen sanoo. Vuodet hioivat myös Stenius-Kaukosen särmiä, mutta sosiaaliviidakossa hän on yhä talttumaton Tarzan. Silti hän osasi lukea ja kirjoittaa myös hepreaa ja jiddishiä. Hän oli. Zipporah ei Zeiden tavoin ollut koskaan käynyt koulua. Hän kuvitteli hyväosaistenkin ajatelleen, että tuloeroja ei voida enää lisätä. Ei sitä pitäisi aina pelätä. – Ilmeisesti jäätiin odottamaan tuloksia politiikan puolella. Harjoitteluja työpaikat tehtaissa näyttivät silloiset olot. Pöydän ympärillä oli nuoria ja vanhoja – ja yksi tyhjillään oleva tuoli. Politiikan ulkopuolelta tullut paine lopahti. Stenius-Kaukosen mukaan muotoilut jäivät liikaa korulauseiksi. Molly oli katkera, kaunis ja kateellinen nainen, jonka terävää kieltä kaikki yrittivät varoa. Pantiin siemen itämään alalle, jolla Marjatta SteniusKaukonen on kohta 28 vuotta kouluttautunut eduskunnan eturiviin: hän on – hyvässä mielessä – eduskunnan johtava sosiaalitäti, alan tunnustettu asiantuntija. Tämä on yksi niistä. Aida pelkäsi Mollya enemmän kuin ketään muuta, eikä hän halunnut herättää Mollyn kiinnostusta. ”Hyvä paikka oppia asioita” – Minutkin tempaistiin pystymetsästä. Keskustassa paikkansa jättäviä/jättäneitä on eniten; 12. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 5.1.2003 Viikonvaihde 13 Pentti Manninen, teksti (UP) Pekka Sipola, kuvat Ä iti sanoi kansanedustaja Marjatta Stenius-Kaukoselle, 55, että älä pyri enää eduskuntaan. Maija Myllykangas Sunnuntaisitaatti. – Tällaista politiikkaa on vaikea olla hyväksymässä. Mutta en minä kirkkoa syytä. – Metsä pitäisi nähdä puilta. Paljon sanottu. Hän tutki ajankohtaisia kirjoja ja osasi siteerata ulkoa pitkiä pätkiä venäläisiä klassikkoja. Joidenkin tulkintojen mukaan hallitus syleili nälkätyöryhmän hengiltä. – Tämä homma vie ihmisen kokonaan. Zipporah oli kaikkien mielestä syntynyt väärällä aikakaudella ja ehdottomasti täysin väärään paikkaan. Pikkusisko Zipporah oli suvun ihastuneiden ja kauhistuneiden, joskus paheksuvienkin kertomusten päähenkilö. Vaalien jälkeen hän oli mukana värkkäämässä hallitusohjelman sosiaalipoliittista osaa. ”Kirkon paine lopahti” Kirkon nälkäryhmä antoi vaalien alla vahvan panoksen hallitusohjelmaan. Työsuojelusta sosiaalitädiksi Marjatta Stenius valmistui tekstiili-insinööriksi 1971. – Kannustamisesta on tullut sosiaalipolitiikassa sana, jolla otetaan etuja pois. – Tai ei tätä voi panna yksin kokoomuksen piikkiin. puolueen äänimäärästä). ”Oikeistolla on Zyskowiczin ääni” Eduskuntakeskusteluihin ja valiokuntatyöskentelyyn viitaten Stenius-Kaukonen kiistää väitteet, että kaikki puolueet ovat samanlaisia. – En tiedä, Stenius-Kaukonen aprikoi. Hänet mainittiin aina Zeiden kaksoissisareksi, mutta itse hän vakuutti olevansa ainakin kolme vuotta veljeään nuorempi. Nimekkäimmät ovat vaalipiiriensä ääniharavat, puhemies Riitta Uosukainen, ministeri Sauli Niinistö ja jo aikaisemmin Ylen johtajaksi siirtynyt Olli-Pekka Heinonen. Hän ei halua olla mukana tekemässä politiikkaa, jossa heikommista ei pidetä huolta. Heidän neljän vuoden takainen äänimääränsä oli 56 792 (9,3 pros
Ylivieskasta poissa olleen Sami Revon tilanteesta Jylhä ei ollut huolestunut. Lisänumerot: 18, 21, 25. Miesten sprintissä meillä on tällä hetkellä peräti viisi miestä kuumassa ryhmässä. Jokeri: 7569667 Voitonjako sivulla 18 Lyhyesti Jukka Anias YLIVIESKA (KP) Jo Paasikivi tiesi, että maantieteelle emme voi mitään. Lauantaina sprinttimatkat kuitenkin peruuntuivat pakkasen paukkuessa puoli kymmenen aikaan aamulla Huhmarin hiihtokeskuksessa tylyissä 22 asteen lukemissa. Alunperin perjantaina oli määrä kilpailla Reit im Winklissä. tammikuuta ovat tärkeät kansainväliset näyttöpaikat. Tämän päivän pitkien matkojen kisat ovat nekin vaaravyöhykkeessä. Kuisman astman tietäen miltei kielsin häntä hiihtämästä. Pakkanen pakotti pillit pussiin SM-sprintit peruuntuivat, tämän päivän pitkät matkatkin vaarassa Kämpille vain. Teoksessa on mukana myös perinnetietoa, josta Haikkola kiittää entisiä valmentajiaan: hiihdossa Veli Saarista ja kestävyysjuoksussa Eino Leinoa, Olli Virhoa ja Armas Valstetta. Myös suomalaishiihtäjät jättivät Kavgolovon kilpailut väliin SM-kilpailujen vuoksi. Rivakasti liikkeelle lähtenyt Smigun oli vapaan tyylin 5 kilometrin kilpailussa ylivoimainen, sillä Paruzzi hävisi 16,3 sekuntia. Pelkästään sitä ei välttämättä kolmen viikon kuluttua tulla Huhmarille hiihtämään. Maailmancup jatkuu Kavgolovossa sunnuntaina sprinttiviesteillä. Teoreettisten vaihtoehtojen joukossa oli myös sprintin typistäminen pelkäksi aika-ajoksi, mikäli pakkanen olisi kiristynyt kesken kilpailun. Hän kuitenkin pystyi jatkamaan loppuun asti hyvää vauhtia, Jylhä kiitteli. Viestit ovat sen suuntaisia, että Samin kohdalla tilanne ja nyt kuitenkin parempi kuin vuosi sitten. Oberhofin yhdistetty peruttu LETHBRIDGE (STT) Mikko Mäkelä, 37, on Western Hockey League -juniorijääkiekkoliigan Lethbridge Hurricanesin uusi päävalmentaja. Maailmancup jatkuu Itävallan Ramsaussa keskiviikkona 8. – Olin koko ajan hyvin tietoinen tilanteesta. Repo on kokenut kilpailija. Hyvää saksalaispanosta täydensi Axel Teichmannin kolmossija. Kavgolovossa kilpailtiin 20 asteen pakkasessa, mutta sekään ei 28-vuotiasta saksalaista kangistanut. Viestissä, jos missä Suomen miehillä on mahdollisuus menestyä myös MM-kilpailuissa. Mutta kyllähän meille on taloudellisesti rankka juttu, mikäli sunnuntaina ei pystytä hiihtämään, hän arvioi. Tulos näivettyi Kisajärjestäjät tavoittelivat alunperin peräti 7 500 ihmistä Huhmarille. Kolmen viikon siirron yhtenä isona reunaehtona on televisioinnin järjestäminen. Pakkanen ei antanut armoa hiihtäjille eikä järjestäjille. Varovaisuuteen Kuisman suhteen oli Jylhän mukaan syytä. Yksi vaihtoehto on sprinttikisan järjestäminen Valkeakosken SMkisojen (1.–2.2. Kuisma Taipaleen ja Timo Topparin näytöt Jylhä nosti myös korkealle. Päävalmentaja Reijo Jylhän mukaan MM-näyttöjä ehtii kuitenkin vielä antaa. Meillä on mahdollisuus asettaa näihin kisoihin peräti kahdeksan miestä ja naista. Kuvat: Jukka Lehojärvi Pettynyt mies. Kilpailun johtajan Jukka Lehtosaaren, Hannu Kaikkosen (TD) ja Heikki Haapalan (apulaisTD) muodostama tuomarineuvosto toki yritti sinnikkäästi. Mikäli sellaisia järjestetään. Muistelmateoksen julkaisee Ajatus Kirjat, jonka mukaan ”neliportaisen harjoitusmenetelmän” oppeja kysellään Haikkolalta edelleen ympäri maailman. Haikkola paljastaa Virénin harjoitusmetodit. Miehissä ja naisissa maailmancupin sprinttikisoja on tällä kaudella hiihtänyt melko suuri suomalaishiihtäjien joukko. Taipaleen mahdollisuudet ovat sijoille 10-15. Ainoastaan todetakseen pakkasen lauhtuneen ei niin järisyttävästi 0,2 astetta. Mikäli kylmän koura ei hellitä otettaan – niin kuin todennäköiseltä lauantaina näytti – sunnuntainakaan, järjestäjien apeisiin tunnelmiin tuo helpotusta ns. Nove Mestossa matkana on miehillä 15 ja naisilla 10 kilometriä vapaalla tyylillä sekä normaalit viestit. Tosin päävalmentaja Reijo Jylhä ei ajatukselle lämmennyt. ) yhteydessä. – Taipaleelta jäi joulukuussa kahdet maailmancupin kilpailut käymättä sairastelun takia. Naisillakin on jo hyviä näyttöjä sprinttikisoista. Näillä näytöilläkin kuitenkin joukkue MM-kisoihin voidaan jo valita. – On mahdollista, että Nove Mestoon lähtee miehiä vain perinteisen tyylin osuuksia varten, Jylhä mainitsi. NHL:ssä Mäkelä kiekkoili seitsemällä kaudella seuroinaan New York Islanders, Los Angeles Kings, Buffalo Sabres ja Boston Bruins. Ainoa helpotus voi tulla pilvipeitteestä, mutta ei välttämättä siitäkään. Hyvällä hiihdolla Jylhä arvioi suomalaismiehistä Kattilakoskella olevan realistiset mahdollisuuden MM-tasolla kymmenen joukkoon. Pakkasherra tarjoaa yhtä kovan vastustuksen. Selvää joka tapauksessa on, että sprinttiä ei tänään hiihdetä, vaan viikonloppu pyritään päättämään alkuperäisen ohjelman mukaisesti. Mikäli Ylivieskassa kolmen viikon kuluttua hiihdetään, suomalaiset eivät lähde samaan aikaan järjestettävään Oberhofin maailmancupin kilpailuun. Mäkelää aikaisemmin kukaan muu eurooppalainen ei ole toiminut päävalmentajana Pohjois-Amerikan kolmessa arvostetuimmassa nuorten sarjassa eli OHLQMJHLtai WHL-liigassa. Jos tänään pystytäänkin hiihtämään, jää Ylivieskan ohjelmasta pois vain sprintti. Viime kaudella Ilveksen A-junioreita valmentanut Mäkelä aloitti tämän kauden Kanadassa apuvalmentajana. – Viron ja Tsekin maailmancupiin Suomesta lähtee iso joukkue. KAVGOLOVO (STT–DPA) Saksalaishiihtäjä Rene Sommerfeldt otti uransa ensimmäisen maailmancupin osakilpailuvoiton Venäjän Kavgolovossa lauantaina. Kärkihiihtäjät itsekin ovat painottaneet Nove Meston viestin tärkeyttä. Seuraavan kerran henkilökohtaisista cup-pisteistä kilpaillaan Viron Otepäässä ensi viikonloppuna. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Alexander Demianchuk OBERHOF (STT) Yhdistetyn hiihdon maailmancupin sprinttikilpailu Saksan Oberhofissa jouduttiin perumaan heikon lumitilanteen vuoksi. – Kaikkia vaihtoehtoja pohdittiin. Haikkolan, 75, menetelmä pohjautuu omaan 45 vuoden urheilijaja valmentajauraan. Oman aktiivikautensa jälkeen hänet valittiin HKV:n kestävyysjuoksuvalmentajaksi 1958. Näin rannalle ei jää yhtään potentiaalista hiihtäjää, jolla on mahdollisuus menestyä, Jylhä vakuuttaa. – Normaalimatkoilla ainut kansainvälisiä näyttöjä antanut on Teemu Kattilakoski. Esimerkiksi kilpailujen siirtämistä myöhemmäksi, mutta parin viime viikon kokemukset ovat osoittaneet pakkasen pikemminkin kiristyvän stadionilla iltapäivää kohti, Lehtosaari totesi. Tämän sai kokea Ylivieskan SM-hiihtojen tuomarineuvosto lauantaiaamuna. Voitto nosti Sommerfeldtin maailmancupin kokonaistilanteessa johtoon, sillä johdossa ollut Norjan Tor Arne Hetland ei Venäjällä kilpaillut. Keskipohjaisista näihin kisoihin ovat lähdössä Teemu Kattilakoski, Kuisma Taipale ja Tero Similä. Haikkolan urheilukipinä syttyi synnyinkodissa Myrskylän Kankkilan kylässä. Asiaa selvitettiin Yleisradion kanssa lauantaina. Päätimme kuitenkin, että Kuisma lähtee pakkaskisassa varovasti liikkeelle ja hiihtää viisi kilometriä. Myös ravintolatoiminnassa on varauduttu 5 000–7 500 ihmiseen. Vaihtoehtoja ei ollut, vaan sprinttikisat oli peruutettava. Piiraisen mukaan hiihdot tosin tarvittaessa pidetään ilman televisiokameroitakin. Menestystäkin on tullut hyvin Pirjo Mannisen kahden voiton ja Lauri Pyykösen kakkossijan johdolla. Alle 20 kilometrin matkoillahan pakkasraja on 20 astetta. Periaatteessa on mahdollista, että miesten kilpailua lyhennetään. Vaikka tänään ennakkoarvioiden vastaisesti hiihdettäisiinkin, maksaneiden katsojien määrä on kaukana säällisen taloudellisen tulokset takaavasta. Hän korostaa, että menetelmä on nimenomaan kokonaisuus, joka julkaistaan nyt ensi kerran. Kisojen avauspäivänä perjantaina sääntöjen määräämä 20 asteen pakkasraja venyi ja paukkui niin paljon, että kisat vietiin puoliväkisin läpi hyisissä olosuhteissa. Tuomarineuvoston aikalisän perusteena oli lauantaiaamun tilanne. Asia ratkeaa paljolti sen mukaan pystytäänkö täällä sunnuntaina hiihtämään vai ei, Jylhä arvioi. Heti ensimmäisellä kaudella aukeni paikka ylennykseen, kun toimitusjohtaja ja valmentaja Bryan Maxwell erotettiin joulukuussa. Tosin tämä vaihtoehto varmaankin suututtaisi kotisohvien lämmössä mielilajiaan seuraavan hiihtokansan. Alunperin kovin tiiviistä kisakalenterista ei vapaata viikonloppua näyttänyt hevin löytyvän, mutta se järjestyi huippuhiihtäjien kansainvälistä ohjelmaa rukkaamalla. tammikuuta, sillä myös sunnuntaiksi Schonachiin aiottu kilpailu on peruttu. Ensi viikonlopun Otepään ja Nove Meston maailmancupin kilpailut 18.-19. Naisissa odotusarvot ovat sprintissä vielä useampaa hiihtäjää kohtaan. Kolmet MM-kisat ja kahdet olympialaiset Leijona-paidassa kokenut hyökkääjä ehti voittaa pelaajaurallaan myös Ruotsin ja Saksan mestaruudet. Päävalmentaja Reijo Jylhän mukaan hiihtäjillä on riittävästi tilaisuuksia MM-näyttöjen antamiseen. – Perinteisen tyylin miehinä nostan Kuismalle ja Timolle hattua. MM-näyttöjä ehtii vielä antaa Aikaa on. Kuisma kunnossa Jylhä arvioi lauantaina Kaisa Variksen vauhdin olleen perjantaina lähellä kansainvälistä kärkeä. Sommerfeldt tahkosi 10 kilometriä vapaalla tyylillä aikaan 24.05,9 ja jätti Ruotsin Mathias Fredrikssonin 5,2 sekunnin päähän. Tosin varsinaista persnettoa ei Jukka Lehtosaaren mukaan ole tulossa: – Tuotto-odotuksemme pohjautuivat pääsylipputuloihin. Naisten kilpailun voitti Viron Kristina Smigun. Uusi yritys kolmen viikon kuluttua. Mies kuitenkin itse tiesi, että hän on nyt kunnossa. – MM-joukkueen valintoja ajatellen tärkein näyttöarvo on näillä Ylivieskan ja Valkeakosken SM-hiihdoilla sekä maailmancupin kilpailuilla. Oberhofissa oli kuluvalla viikolla määrä kilpailla kaksi sprinttiä, mutta tiistailta keskiviikoksi siirtynyt kilpailu jäi ainoaksi. Jukka Lehtosaari kertoi kilpailujen peruuntumisesta lauantaiaamuna. Suomellahan on naisilla MM-kisoissa printissä peräti viisi paikkaa. Maailmancupia johtaa Norjan Bente Skari, joka jätti Kavgolovon kilpailun väliin. Urheilu Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Tapani Postila (06) 827 2343 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2343 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Sunnuntaina 5.1.2003 s KESKIPOHJANMAA 14 Lottokierros 1/2002: 9, 17, 19, 22, 28, 30, 37. Kalajokilaakso ei tee poikkeusta muusta Suomesta: ilmamassa on edelleenkin erittäin kylmä. Esillä ovat myös Lasse Virénin harjoitusohjelmat kilometrimäärineen. Avauspäivänä maksaneiden katsojien määrä jäi tuhanteen. Tuomarineuvosto päätti odottaa ihmettä ja kokoontui puolen tunnin kuluttua uudelleen. Miesten kuumassa ryhmässä sprintissä suomalaista ovat Lauri Pyykönen, Ari Palolahti, Marko Kinnunen, Keijo Kurttila ja yhdistetyn mies Hannu Manninen. Jos se ei onnistu, palaamme Huhmariin kolmen viikon kuluttua (25–26.1.). Miesten 30 kilometrin yhteislähtökisassa nimittäin pakkasraja on -17 astetta. Aamuyhdeksältä pakkaslukema oli -22,2. Smigunin seuraksi palkintopallille nousivat italialaiset Sabina Valbusa ja Gabriela Paruzzi. – Samilla on vielä neljä viikonloppua aikaa hiihtää kovia kisoja. Lauantain lipun lunastaneet pääsevät samalla piletillä tämän päivän kilpailuihin. Risto Lintilä YLIVIESKA (KP) Ylivieskan SM-hiihtojen vapaan tyylin sprintin piti olla viimeinen näyttökisa ennen Val di Fiemmen MM-valintoja helmikuun alussa. Mäkelän komennossa tahti on parantunut ja Hurricanes on nyt kolmas. – Tämä on totuus omista valmennusmenetelmistäni, joita minun ei tarvitse todistaa muulla tavoin kuin käytännön saavutuksillani, Virénin neljään olympiakultaan valmentanut Haikkola sanoo. Yhteistyösopimukset kattavat kisoista koituvat velvoitteet. Rene Sommerfeldt nousi maailmancupin johtoon Ensimmäinen mc-osakilpailuvoitto taskussa. Alusviikon ankarat kelit pudottivat tavoitteen viiteen tuhanteen. Näistä Nove Meston viestit ovat tärkeitä näyttöpaikkoja niin miehille kuin naisille. Mäkelä pelasi SM-liigassa 1983-99 ja edusti Ilvestä, TPS:ää ja Tapparaa, sekä voitti kaksi SM-kultaa. Otepäässä hiihdetään spritti perinteisellä tyylillä sekä miehet 30 ja naiset 15 kilometriä perinteisellä tyylillä yhteislähdöllä. Lethbridgen pelit sujuivat alakanttiin, sillä se oli viidentenä divisioonassaan. Otepää ja Nove Mesto näyttöpaikkoja Ylivieskan SM-kisojen takia suomalaiset jättivät tänä viikonloppuna Venäjän Kaugolovon maailmancupin kokonaan väliin. Jylhän vieressä Hiihtoliiton toimitusjohtaja Jari Piirainen. Pakkanen oli hienokseltaan hellittänyt varhaisaamun tunteina, mutta lopulta lauhtuminen jäi marginaaliseksi. Mikko Mäkelä WHL-valmentajaksi HELSINKI (STT) Juoksuvalmentaja Rolf Haikkola paljastaa harjoitusmetodinsa helmikuussa ilmestyvässä muistelmakirjassaan ”Lasse Virénin menestyksenportaat”. Mahdollista on, että nyt peruuntunut sprinttikisa hiihdetään myös vielä täällä Ylivieskassa kolmen viikon päästä tai sitten Valkeakosken SM-hiihtojen yhteydessä. suunnitelma b: – Sunnuntaina on tarkoitus hiihtää alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Lauantaina hiihdetään sprintti ja sunnuntaina pitkät matkat, Hiihtoliiton toimitusjohtaja Jari Piirainen kertoi. Kylmyys ei minua haitannut, hiihdän oikein mielelläni tällaisessakin pakkasessa, Sommerfeldt naureskeli. Saksan Rene Sommerfeldt (kesk.), Ruotsin Mathias Fredriksson ja Saksan Axel Teichmann juhlivat Lavgolovossa
. . Luisto oli hyvä Innsbruckissakin, mutta nyt ei ollut pelkoa, että kukaan olisi lähennellyt Hannawaldin vuosi sitten hyppäämää 134,5 metrin pituusennätystä. 12 7 5 28– 20 14 Raiku . . . . . 9 8 1 745– 511 16 EBT . . Ahonen ryhdistäytyi Innsbruckissa vuodessa Päävalmentaja Nikunen jaksaa uskoa parempaan huomiseen muidenkin kuin Ahosen osalta. . . . – Vaihdoimme Hannawaldin kanssa kilpailun jälkeen muutaman sanan. . Samalla Ahonen on kiinni mäkiviikon kokonaiskisan voitossa. Näin amerikkalaiset joutuvat karsimaan pääsystä olympiapeleihin. . Bischofshofeniin tekemään tulosta Mäkiviikko päättyy loppiaismaanantaina Bischofshofenissa. Ahonen hallitsi Innsbruckin uusitussa Bergisel-mäessä hypättyä kilpailua suvereenisti. . – Nyt on mieli hyvä. . . – En laittaisi liikaa painoa yhden kilpailun epäonnistumiselle. . . . Sijoitus ei enää paljon voi parantua, mutta hypyt voivat, Ahonen sanoi. . . Hautamäki 100,...28) Kiuru 82,...35) Kokkonen 31, 36) Happonen 29,...37) Nieminen 28,...48) J. . joulukuuta. . Kaukisliiga UKP – RB-Oulu 7 – 6 (3 – 2, 2 – 2, 2 – 2), Bewe Sport – Pallo&the Boys 19 – 3 (3 – 2, 11 – 1, 5 – 0), Porin Kärpät – BJB-Team 11 – 8 (3 – 2, 5 – 2, 3 – 4), Turun Pyrkivä – Enson Pallo 12 – 10 (5 – 1, 1 – 5, 6 – 4), RinkeliBallo – Kikka-88 4 – 5 (1 – 1, 2 – 3, 1 – 1). . Ahosen takana hiljaista Suomen mäkijoukkueessa kahden kerroksen väkeä Innsbruck: Keski-Euroopan mäkiviikon 3. . Toinen oli jo hyppynä huono, Lindström ruoti 105,5metristään. . . Matti Hautamäki ei 30. Kolmanneksi sijoittunut maailmancupia johtava Itävallan Martin Höllwarth hävisi Ahoselle 10,9 pistettä. . Kuva: Lehtikuva/EPA Photo ANP/Jasper Juinen CANVEY ISLAND (STT) Jalkapalloliigan FC Hakassa viime kaudella pelannut Jukka Ruhanen on siirtymässä Englannin alasarjoissa pelaavaan Canvey Islandin joukkueeseen. . . . tilat vaihtuivat Innsbruckissa sijalukuun 25. . . . . Meidän on tuotava olympialaisista kotiin se, mikä meille oikeutetusti kuuluu, Bryant selvitti. . . . . Luistelin ensimmäiset 300 metriä kovemmin kuin koskaan, mutta sen jälkeen löysäsin ehkä hieman liikaa, Poutala puntaroi. Suomen ykköskotkan huippuvire tulee ensimmäistä kautta maajoukkueen päävalmentajan tehtävää hoitavalle Tommi Nikuselle kuin tilauksesta. . . . 12 3 1 8 78– 127 7 Team Apache 12 2 10 74– 150 4 RB Nanukit . . . . . Palkintoauto oli käynyt Ahosen mielessä jo Garmisch-Partenkirchenin kilpailun jälkeen. Miesten SM-sarja Kataja – Kouvot 96 – 59 (55 – 30), Pussihukat – KTP 76 – 73 (33 – 46), Vilpas – FoKoPo 92 – 78 (45 – 36), Namika Lahti – BC Jyväskylä 114 – 102 (58 – 44), Tarmo – LrNMKY 69 – 67 (28 – 37), Karkkila – Honka 73 – 81 (52 – 40), Huima – Pyrbasket 89 – 85 (53 – 42). . . . . – Ensimmäinen kilpailuhyppyni (111 metriä) oli aika hyvä, mutta sattui huonoon tuulirakoon. Kouvot – Namika Lahti, FoKoPo – Huima, Honka – Vilpas, Pyrbasket – Tarmo, BC Jyväskylä – Karkkila, LrNMKY – Pussihukat, KTP – Kataja. 9 3 6 579– 604 6 FoA . . . . . . Rosendahl: ”Kisa alkaa 7 km:n jälkeen” Rosendahlille lauantainen 1 500 metrin sijoitus (11:s) oli hienoinen pettymys, vaikka luistelu kulki hyvin. . Raiku – KemPy, Mutala – HU, Luja – Roima, KaNMKY – Kiisto. 13 3 10 18– 31 6 Kuortane . maailmancupin voiton. . . . . . 18 6 12 1411– 1497 12 Namika Lahti . Sellainen auto tulee kalliiksi ottaa käyttöön, Ahonen viittasi suomalaiseen autoverotukseen. Mutta ei reilut 20 pistettä kakkoseen ole vielä ratkaiseva ero. – Tuuli vaihteli, mutta en lähde tällaista hyppyä olosuhteilla selittelemään. Mäkihyppy Kavgolovo: Maastohiihdon maailmancupin osakilpailu 10/21: Naiset, 5 km (v): 1) Kristina Smigun Viro 13.19,5, 2) Sabina Valbusa Italia –16,3, 3) Gabriella Paruzzi Italia –38,4, 4) Evi Sachenbacher Saksa –40,8, 5) Jevgenia Medvedeva-Abruzova Venäjä –45,5, 6) Jelena Burukina Venäjä –46,5, 7) Olga Savialova Venäjä –48,1, 8) Nina Gavriljuk Venäjä –50,3, 9) Natalja Zjatikova V-Venäjä –59,1, 10) Marina Lajskaja Denisova Venäjä –1.05,0, 11) Natalia Korosteleva Venäjä –1.06,5, 12) Valentina Shevtshenko Ukraina –1.09,0, 13) Alena Sidko Venäjä –1.09,2, 14) Claudia Künzel Saksa –1.09,8, 15) Viola Bauer Saksa –1.13,6, 16) Manuela Henkel Saksa –1.15,0, 17) Petra Majdic Slovenia –1.20,4, 18) Vera Zjatikova V-Venäjä –1.20,5, 19) Ljubov Jegorova Venäjä –1.21,0, 20) Maj Helen Sorkmo Norja –1.22,7, 21) Ljubov Malova Venäjä –1.23,6, 22) Jenny Olsson Ruotsi –1.24,4, 23) Veronika Timofejeva –1.25,1, 24) Olga Moskalenko Venäjä –1.25,6, 25) Jekaterina Lihanova –1.26,1, 26) Diliara Sabirsianova Venäjä –1.26,4, 27) Svetlana Nagejkina V-Venäjä –1.26,8, 28) Cristina Paluselli Italia –1.27,5, 29) Jelena Kalugina V-Venäjä –1.27,8, 30) Janike Östby Norja –1.29,0. . . kertaa osallistuva Janne Ahonen ei pitkällä urallaan ole koskaan ollut näin hyvässä kunnossa näin varhaiseen aikaan kautta. . . . . . – Sijoitus ei ollut sitä mitä odotin, mutta mitaleille ei olisi tänä vuonna ollut mahdollisuuksia, vaikka olisin tehnyt mitä, Rosendahl tunnusti. Ennen Ahosta Innsbruckissa suomalaisista voitti viimeksi Toni Nieminen 1992. . 18 9 9 1396– 1376 18 Vilpas . Hän kuittasi verollista tuloa lauantain ykköstilastaan 21 000 euroa. – Meillä oli Innsbruckista muidenkin kuin Jannen suhteen odotuksia, Nikunen viittasi varsinkin perjantain karsinnassa viidenneksi sijoittuneeseen Tami Kiuruun. 14 1 1 12 102– 152 3 Seuraavat ottelut: 5.1. . . . Suomalaisluistelijalle harvinaiseen paikkaan EM-kisojen 10 000 metrillä Rosendahl oli syystä tyytyväinen. . 18 7 11 129– 158 14 BJB-Team . . . . HEERENVEEN (STT) Vesa Rosendahl luistelee sunnuntaina Hollannin Heerenveenin hallissa ensimmäisenä suomalaisena pikaluistelun EMkisojen päätösmatkalla 10 000 metrillä sitten vuoden 1989. sijaansa ja varsinkaan tasapaksuja hyppyjään selitellyt. . . – Jury halusi välttää samanlaista tilannetta kuin Garmischissa. . . – Kun tätä hommaa tekee vuodesta toiseen, on pakko olla edelliskautta paremmassa kunnossa. Huima . . – Se ei ollut huono luistelu, kun jäin ennätyksestä vain sekunnin kymmenyksen. Hurjaa kuntoa uhkuva suomalainen venytti keskiviikkona äärirajoja uhmaten toisella kierroksella 129 metriä, millä hän jäi mäkiennätyksestä 0,5 metriä. . Mäkiviikon kokonaiskilpailun johtaja karkasi pahimmasta uhkaajastaan Saksan Sven Hannawaldista 26,7 pisteen päähän. . Muut suomalaiset: 26) Kirsi Välimaa 84, 29) Elina Hietamäki 78, 30) Annmari Viljanmaa 73, 34–36) Riitta Liisa Lassila 50, 39) Aino Kaisa Saarinen 47, 55) Kaisa Varis 19, 56–58) Kati Venäläinen 18, 66–67) Riikka Sirviö 10, 77–78) MonaLiisa Malvalehto 4. Viime vuosina Canvey Island on noussut otsikoihin lähinnä hyvän FA cup –menestyksensä ansiosta. . Oberstdorfissa) 1961/62: Eino Kirjonen (Oberstdorf) 1963/64: Veikko Kankkonen (GarmischPartenkirchen, Innsbruck) 1965/66: Kankkonen (Oberstdorf, Bischofshofen) 1977/78: Kari Ylianttila (Bischofshofen) 1978/79: Pentti Kokkonen (Innsbruck, Bischofshofen) 1982/83: Matti Nykänen (Innsbruck) 1987/88: Nykänen (Garmisch-Partenkirchen, Innsbruck, Bischofshofen) 1988/89: Risto Laakkonen (ei osakilpailuvoittoja) 1991/92: Toni Nieminen (Oberstdorf, Innsbruck, Bischofshofen) 1998/99: Janne Ahonen (ei osakilpailuvoittoja). . Poutala, 19, putosi kympiltä toisena luistelijana. . . . . Lahtelainen on ollut ”Bissenissä” kolmesti toinen, viimeksi loppiaisena 2001. 13 8 1 4 161– 92 17 Palloketut . . . . A-maaotteluita Ruhasen tilillä on 14 kappaletta. . . Ahonen ei ole koskaan tavannut uhota, mutta Bischofshofenista hänen etukäteispuheensa lupaavat hyvää. . 19 7 12 134– 168 14 Pallo&the Boys 18 1 1 16 89– 219 3 Seuraavat ottelut: 5.1. Ahosen varjoon jäi se, että muu suomalaisjoukkue menestyi heikosti. . . Tänään vauhdit olivat sellaiset, ettei kenelläkään hyppääjistä ollut mahdollisuuksia päästä kunnon metrilukemille, Ahonen totesi. 19 15 4 1690– 1393 30 KTP . Ahonen uhkuu väkivahvaa kuntoa, sillä ennen Innsbruckia ykköstila maailmancupissa tuli Sveitsin Engelbergissä 21. . . . . 18 7 11 130– 157 14 Kikka-88 . . . . . Ahonen olisi paremmalla onnella voittanut myös uutenavuotena hypätyn mäkiviikon Garmisch-Partenkirchenin osakilpailun. Jos Ahonen varmistaa maanantaina Bischofshofenissa kokonaiskilpailun voiton, hän nousee Veikko Kankkosen ja Matti Nykäsen rinnalle kolmantena suomalaisena, joka on valloittanut Keski-Euroopan mäkiviikon kaksi kertaa. . . . . . . . . 13 6 1 6 131– 121 13 Napa KP . . Jannen voitto antaa koko joukkueelle varmasti lisää virtaa, Nikunen uskoi. Kobe Bryant aikoo olympialaisiin 2004. 18 10 8 1590– 1567 20 Karkkila . Bischofshofen. – Niin sanoin. Päävalmentajaa lohdutti hieman myös se, että kun Innsbruckissa hypättiin mäkiviikkoa, samaan aikaan Bischofshofenissa käydystä continental-cupista irtosi Suomeen kaksoisvoitto. . osakilpailu: K-120: 1) Janne Ahonen Suomi 227,5 pistettä (122,0 ja 115,5 metriä), 2) Florian Liegl Itävalta 218,7 (121,5 ja 112,5), 3) Martin Höllwarth Itävalta 216,6 (118,5 ja 113,5), 4) Sven Hannawald Saksa 215,7 (114 ja 117,5), 5) Andreas Widhölzl Itävalta 214,4 (118,5 ja 112,0), 6) Adam Malysz Puola 211,9 (118,5 ja 112,0), 7) Roar Ljökelsöy 210,6 (114,5 ja 115,0), 8) Andreas Goldberger Itävalta 208,4 (117,0 ja 111,0), 9) Martin Schmitt Saksa 206,9 (114,0 ja 114,0), 10) Andreas Kofler Itävalta 204,6 (116,5 ja 110,5), 11) Hideharu Miyahira 204,5 (115,0 ja 110,0), 12) Thomas Morgenstern Itävalta 202,9 (113,5 ja 112,0), 13) Noriaki Kasai Japani 202,8 (116,5 ja 107,0), 14) Balthasar Schneider Itävalta 198,1 (113,5 ja 110,5), 15) Primoz Peterka Slovenia 198,1 (111,5 ja 110,5), 16) Robert Kranjec Slovenia 197,4 (114,0 ja 109,0), 17) Björn Einar Romören Norja 194,9 (113,5 ja 109,5), 18) Michael Uhrmann Saksa 192,3 (112,5 ja 107,5), 19) Mathias Hafele Itävalta 190,8 (112,5 ja 108,5), 20) Lars Bystoel Norja 189,2 (109,5 ja 109,5), 21) Reinhardt Schwarzenberger Itävalta 187,5 (110,5 ja 107,0), 22) Stefan Thurnbichler Itävalta 184,8 (111,5 ja 104,5), 23) Georg Späth Saksa 184,6 (110,5 ja 106,5), 24) Damjan Fras Slovenia 183,1 (110,5 ja 106,5), 25) Veli-Matti Lindström Suomi 182,2 (111,0 ja 105,5), 26) Sigurd Pettersen Norja 180,5 (110,5 ja 104,5), 27) Simon Ammann Sveitsi 168,8 (100,0 ja 108,5), 28) Wolfgang Loitzl 167,4 (107,5 ja 100,5), 29) Nicolas Dessum Ranska 161,6 (100,5 ja 106,5), 30) Matti Hautamäki Suomi 148,5 (103,5 ja 99,0). Kun voitin normaalimäen maailmanmestaruuden Trondheimissa, 1997 ei silloista kuntoani voi verrata nykyiseen. Tilanne kolmen matkan jälkeen: 1) Romme 112,618, 2) Tuitert 112,766, 3) Ritsma 112,948, 4) Shepel 113,549, 5) Lalenkov 113,587,...13) Rosendahl 115,352,...15) Poutala 115,567. . . 12 2 10 71– 161 4 LiPS . . . Omassa sarjassaan joukkue on tällä hetkellä seitsemännellä sijalla. Naiset: 1 500 m: 1) Anni Friesinger Saksa 1.57,87, 2) Claudia Pechstein Saksa 2.00,10, 3) Annamarie Thomas Hollanti 2.00,38, 4) Renate Groenewold Hollanti 2.01,30, 5) Daniela Anschütz Saksa 2.01,34, 6) Svetlana Bazhanova Venäjä 2.01,76, 7) Katrin Kalex Saksa 2.02,15, 8) Marja Vis Hollanti 2.02,24, 9) Valentina Jakshina Venäjä 2.02,38, 10) Krisztina Egyed Unkari 2.02,68. Honka – BC Nokia, FoA – PeKa, Huima – Pantterit, Pussihukat – EBT. . . . Ahonen arveli, että kilpailun jury oli ottanut opikseen suomalaisen Garmischissa kaatumasta ylipitkästä hypystä. Viime vuonna Erfurtissa Rosendahl oli kolmas. Skofterud Norja 144, 17) Majdic 143, 18) Korosteleva 139, 19) Savialova 138, 20) Olsson 118. Suomalaiset kokonaiskilpailun voittajat Keski-Euroopan mäkiviikolla 1953–2002: 1954/55: Hemmo Silvennoinen (ei osakilpailuvoittoja) 1956/57: Pentti Uotinen (1. . . . . 13 3 10 14– 32 6 Luja . . Sen sijaan muu joukkue ei ole sillä tasolla, millä sen pitäisi olla, Nikunen tuumi. INNSBRUCK (STT) Janne Ahosen kauden toinen maailmancup-voitto irtosi vain kaksi viikkoa lahtelaisen edellisen cup-täysosuman jälkeen. . . EM-kisojen päätösmatkalle valitaan 16 luistelijaa kolmen matkan (500 m, 5 000 m ja 1 500m) yhteiskilpailussa ja 5 000 metrillä parhaiten menestyneiden joukosta. 3 000 m: 1) Friesinger 4.08,64, 2) Pechstein 4.09,77, 3) Groenewold 4.11,19, 4) Daniela Anschütz Saksa 4.14,63, 5) Jakshina 4.16,16, 6) Vis 4.16,62, 7) Svetlana Visokova Venäjä 4.17,13, 8) Kalex 4.18,02 , 9) Thomas 4.18,99, 10) Bazhanova 4.20,50. . . 18 9 9 1436– 1509 18 LrNMKY . Täällä on todella hyvä meininki, Poutala kehui Heerenvenin tuvantäyteistä yleisöä. . Sunnuntaina täytyy sitten Bischofshofenissa taas yrittää kilpailuun karsinnan kautta, maailmancupin yhteispisteissä 16:nneksi pudonnut Lappi sanoi. Rosendahl pääsi mukaan sunnuntain 10 000 metrille. . Kataja . Luvassa on kuitenkin ankara koetus. . AVM-Napapiiri – Kapu, LiPS – Palloketut. 11 7 4 866– 804 14 BC Nokia . Oberstdorfin 18:s ja GarmischPartenkirchenissä 11:nneksi sijoittunut Lappi on ollut mäkiviikon tulokkaana Suomen ryhmän ilopilkku, mutta lauantaina ymmärrettävästi kallella kypärin. . . Mäkiviikon voitto on käytännössä Ahosen, sen on valmis myöntämään saksalaisissa tiedotusvälineissä taivaisiin korotettu Hannawaldkin. . 17 15 2 223– 114 30 Porin Kärpät 18 12 6 184– 132 24 UKP . – Tein päätökseni, koska haluan pelata. Tuuli voi aina kääntyä. . . . 13 8 5 29– 20 16 KemPy . suomalaisvoiton. . Lauantaina 122 ja 115,5 metriä hypännyt lahtelainen voitti toiseksi sijoittuneen Itävallan Florian Lieglin 8,8 pisteellä. . Rosendahl raivasi tiensä EM-kisojen 10 000 metrille Hollannin Gianne Romme voitti pikaluistelun 5000 metriä. . . . 12 11 1 33– 13 22 HU . . . . 10 8 2 798– 660 16 Pussihukat . . Miehet, 10 km (v): 1) Rene Sommerfeldt Saksa 24.05,9, 2) Mathias Fredriksson Ruotsi –5,2, 3) Axel Teichmann Saksa –8,4, 4) Pietro Piller-Cottrer Italia –16,7, 5) Tobias Angerer Saksa –20,8, 6) Vladimir Vilissov Venäjä –28,5, 7) Vincent Vittoz Ranska –29,5, 8) Jörgen Brink Ruotsi –30,1, 9) Per Elofsson Ruotsi –31.0, 10) Andrei Nutrukin Venäjä –37,3. . Minulla oli tänään toisella kierroksella hyppyyn lähtiessäni aika varma fiilis, että tämä kääntyy voitoksi, Ahonen sanoi. . . Perjantaisen 500 metrin ennätyksen ja neljännen sijan jatkeeksi hän luisteli lauantaina hyvän 1 500 metrisen. . Ruhanen on pelannut kotimaassa peräti 320 pääsarjatason ottelua. 18 14 4 1621– 1461 28 Honka . 12 5 7 20– 23 10 KaNMKY . . . 11 5 6 931– 928 10 Honka . . Rosendahl sijoittui perjantaina 500 metrillä 9:nneksi ja 5 000 metrillä 17:nneksi. Ruhanen, 31, on englantilaislähteiden mukaan tehnyt perjantaina sopimuksen liigan ulkopuolisen Ryman Football Leaguen ylimmässä divisioonassa pelaavan seuran kanssa. Bryantin mukaan hän on kertonut päätöksestään joukkueen valitsemisesta huolehtivan komitean johtajalle Stu Jacksonille. Tilanne mäkiviikolla 3/4 osakilpailun jälkeen: 1) Ahonen 740,6 pistettä, 2) Hannawald 713,9, 3) Höllwarth 711,2, 4) Ljökelsöy 710,3, 5) Malysz 706,7, 6) Peterka 702,4, 7) Goldberger 701,2, 8) Kofler 695,2, 9) Liegl 683,7, 10) Miyahira 680,6, 11) Morgenstern 657,3, 12) Widhölzl 653,4, 13) Lindström 650,3, 14) Kasai 648,7, 15) Fras 642,7,...20) M. Lauantaina hän ponnisti Innsbruckin Bergisel-mäessä kaikkien aikojen 12. Siitä paras esimerkki on tämänkertaisen mäkiviikon todennäköinen sankari Ahonen. Ahonen, 25, oli puhutuin hyppääjä jo tämänkertaisen mäkiviikon edellisessä osakilpailussa Garmisch-Partenkirchenissä. . . . . . Hän sanoi, ettei mahda minulle tällä hetkellä mitään, Ahonen kertoi yhtään leveilemättä. . . . Maailmancupin tilanne 10/21: 1) Bente Skari Norja 542, 2) Smigun 524, 3) Marit Björgren Norja 405, 4) Paruzzi 352, 5) Hilde G. Hautamäki 14, 49) Jussilainen 13. 18 1 17 1391– 1657 2 Seuraavat ottelut: 5.1. . Lauantain kilpailussa 32:nneksi jääneen Kiurun osa oli karsiutua toiselta kierrokselta. 11 8 1 2 93– 59 17 AVM-Napapiiri 13 6 3 4 102– 86 15 Kapu . Edellinen oli peräisin Garmisch-Partenkichenistä tammikuulta 1995. Hän petasi itselleen mainiot asemat ensimmäisen kierroksen 122-metrisellään. Maailmancupin kärkeen enää kolme pistettä Ahosen asema maailman mäkieliitissä lujittui lauantaina monella rintamalla. . . 1.divisioona Pohjoislohko UKU – AVM-Napapiiri 11 – 4 , RBA – RB Nanukit 26 – 2 , Napa KP – Kapu 10 – 10 . . . . . . . . . . – Olisi ollut mukava luistella myös 10 000 metriä. Kiisto . . . . . . – Ei taida köyhällä miehellä olla varaa moiseen peliin. . . Top Team . tilalta 11 pykälää. Ahonen otti uransa toisen osakisavoiton Keski-Euroopan mäkiviikolla. . Kisan alku pitää ottaa maltilla ja rennosti. – Täällä on onneksi nopeampi jää kuin Suomessa, se sopii paremmin minun tekniikalleni. . Naisten SM-sarja EBT – Huima 72 – 75 (35 – 40), PeKa – Pussihukat 67 – 73 (25 – 54), BC Nokia – FoA 88 – 69 (52 – 33). . – Mäkihyppy on muutamassa vuodessa muuttunut paljon, esimerkiksi varusteiden osalta, 25-vuotias Ahonen totesi. . 18 9 9 1538– 1559 18 Tarmo . . Hautamäki 586,5,...22) Lappi 553,5,...28) Kiuru 425,9,...46) Akseli Kokkonen Suomi 186,7,...55) Risto Jussilanen Suomi 111,4,...58) Jussi Hautamäki Suomi 96,9. Mäkiviikon voitto ulottuvilla Ahosen Garmisch-Partenkirchenin epäonni ei toistunut Innsbruckissa Innsbruckin kotka. . . Veli-Matti Lindströmkin hyppäsi mäkiturneen heikoimman sijoituksensa. . Todellinen kilpailu alkaa vasta 7 kilometrin jälkeen, sen jälkeen katsotaan miten kantti kestää, Rosendahl kuvaili sunnuntain urakkaansa. . Mäkiviikon suomalaiskonkari elämänsä kunnossa Keski-Euroopan mäkiviikolle 11. . . . 18 6 12 1408– 1529 12 FoKoPo . . . Tilanne kolmen matkan jälkeen: 1) Friesinger 120,120, 2) Pechstein 121,931, 3) Groenewold 122,628, 4) Thomas 123,271, 5) Anschütz 123,564. Miesten 1-sarja Lohko 1 Raiku – Kiisto 3 – 1 (20 – 25, 27 – 25, 25 – 20, 32 – 30). 17 14 3 1440– 1289 28 Pussihukat . . Lauantaina eroa matkan voittajaan Hollannin Gianni Rommeen kertyi 2,5 sekuntia ja mitalisijaan puolitoista sekuntia. . Kuvat: Lehtikuva/Martti Kainulainen Suomen liput liehuivat Innsbruckin yleisömeressä. . Janne Ahonen oli suvereeni Bergiselin uusitussa mäessä ja otti vankan kiinnityksen toiseen mäkiviikon kokonaiskisan voittoonsa. . . . Alavireessä ollut lahtelainen karsiutui vuosi sitten Innsbruckissa tykkänään koko kilpailusta. . . . Viime kauden mäkiviikon kakkonen nousi kokonaiskilpailussa Ahosen ja Lindströmin (13:s) jälkeen kolmanneksi parhaaksi suomalaiseksi, 20:nneksi. 15 9 2 4 166– 116 20 RBA . Hän oli Suomen joukkueen varusteautoa pakatessaan tuuminut, että ”yksi auto lisää tekisi kotiinpaluun helpommaksi”. päivä: Miehet: 1 500 m: 1) Gianni Romme Hollanti 1.48,35, 2) Jevgeni Lalenkov Venäjä 1.49,04, 3) Mark Tuitert Hollanti 1.49,17, 4) Ralf vd Rijst Hollanti 1.49,23, 5) Rintje Ritsma Hollanti 1.49,23, 6) Aleksandr Kibalko Venäjä 1.49,37, 7) Dmitri Shepel Venäjä 1.49,39, 8) Jan Friesinger Saksa 1.50,39, 9) Petter Andersen Norja 1.50,59, 10) Eskil Ervik Norja, 11) Vesa Rosendahl Suomi 1.50,89,...14) Mika Poutala Suomi 1.51,59. . 10 9 1 809– 607 18 Pantterit . . Pedersen Norja 310, 6) Künzel 309, 7) Sachenbacher 304, 8) Anita Moen Norja 279, 9) Valbusa 231, 10) Pirjo Manninen Suomi 216, 11) Beckie Scott Kanada 189, 12) Shevtshenko 184, 13) Gavriljuk 156, 14) Sidko 155, 15) Sorkmo146, 16) Vibeke W. . . 9 3 6 11– 19 6 Puijo W . 11 3 8 788– 949 6 PeKa . Rosendahl sijoittui lauantaina 1 500 metrillä 11:nneksi ajalla 1.50,89 ja nousi kolmen matkan yhteispisteissä 13:nneksi. Perjantaina hän oli 500 metrillä neljäs ja 5 000 metrillä 23:s, mikä ei aivan riittänyt tuomaan paikkaan 10 000 metrille. . Hiihto Koripallo Kaukalopallo Lentopallo KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 5.1.2003 Urheilu 15 Lyhyesti Reima Rautiainen INNSBRUCK (STT) Suomen Janne Ahonen ei hukannut toista peräkkäistä tilaisuuttaan kaapata osakilpailuvoitto Keski-Euroopan mäkiviikolla. . Suomen toinen EM-edustaja Mika Poutala viiletti lauantaina 1 500 metrillä 14:nneksi (1.51,59) ja sijoittui yhteiskilpailussa 15:nneksi. Ykkönen Bischofshofenin K120-mäessä oli lauantaina Jussi Hautamäki, kakkonen Risto Jussilainen. 19 16 3 202– 90 32 Bewe Sport . 20 8 12 127– 164 16 Enson Pallo . . 10 10 598– 889 Seuraavat ottelut: 5.1. Maailmancupin tilanne 10/21: 1) Sommerfeldt 415, 2) Fredriksson 354, 3) Tor Arne Hetland Norja 330, 4) Teichmann 294, 5) Vittoz 248, 6) Anders Södergren Ruotsi ja Lukas Bauer Tshekki 217, 8) Vasili Rotshev Venäjä 211, 9) Piller-Cottrer 197, 10) Angerer 176. . Mäkiviikon kokonaiskilpailun voittaja palkitaan 25 000 euron arvoisella Audi-henkilöautolla, jonka listahinta Suomessa on yli 80 000 euroa. UKP – Enson Pallo, Turun Pyrkivä – RB-Oulu, Pallo&the Boys – Porin Kärpät, Kikka-88 – Bewe Sport, RinkeliBallo – BJB-Team. Ylivertainen suoritus siinä kilpailussa, mutta epäonnekseen Ahonen pyllähti ylipitkän lentonsa liukkaassa alastulorinteessä nurin ja jäi viidenneksi. . Molemmat olivat ”lainassa” mäkiviikon suomalaisjoukkueesta. . . Myös joukkueen valmentajaksi valittu Larry Brown sai varmasti mieluisan tiedon Bryantilta. . . Avauskierroksen jälkeen toisena ollut Liegl oli jäljessä 1,9 pistettä ja kolmantena vaaninut Itävallan Andreas Widhölzl jo 6,3 pisteen päässä. 18 8 10 1548– 1594 16 Kouvot . ja Garmisch-Partenkirchenin 14. Hän myöntää olevansa elämänsä kunnossa. . Edellinen suomalainen EMkympille selvinnyt pikaluistelija on nykyisin maajoukkuevalmentajana puurtava Timo Järvinen. . . 15 11 1 3 141– 103 23 UKU . 12 11 1 34– 5 22 Mutala . . . Hannawald sijoittui Innsbruckissa neljänneksi noustuaan avauskierroksen 15. – Bischofshofen on näistä neljästä mäestä minulle mieluisin. . . – Jannen voitto nosti mielet luonnollisesti korkealle. Kun pääsemme mäkiviikon viimeiselle paikkakunnalle Bischofshofeniin, asetamme joukkueen tavoitteet uudelleen. . . 18 8 10 1357– 1378 16 BC Jyväskylä . . . . . Jukka Ruhanen siirtymässä Englantiin EL SEGUNDO (STT–AP) NBA-koripalloliigan Los Angeles Lakersin tähtitakamies Kobe Bryant suunnittelee pelaavansa USA:n joukkueessa vuoden 2004 olympialaisissa Ateenassa. 18 8 10 1514– 1544 16 Pyrbasket . . Urallaan Ruhanen on edustanut kasvattajaseuransa MP:n lisäksi FC Jazzia sekä FC Hakaa. Sinne lähdetään sillä mielellä, että tulosta tulee. Kaikkiaan Ahonen on rikastunut mäkiviikolla hieman yli 30 000 euron edestä, ja lisää on todennäköisesti tulossa. . . Pikaluistelun EM-kisat, 2. . Maailmancupin kärjessä Ahonen nousi vain kolmen pisteen päähän kokonaiskilpailua johtavasta Höllwarthista. osakilpailu ja maailmancupin 11. Bryant haluaa olla mukana myös tulevana kesänä pelattavissa olympiakarsinnoissa. Hän oli mäkiviikon kokonaiskisan ykkönen vuodenvaihteessa 1998/99 voittamatta ainoatakaan osakilpailua. 12 2 10 7– 34 4 Seuraavat ottelut: 5.1. . . Samoin kävi 36:nneksi räpiköineelle Arttu Lapille. 12 8 4 27– 17 16 OYUS . . . – Mäkiviikko ja maailmancup ovat kannaltani menossa oikeaan suuntaan. . . . . 11 3 8 774– 936 6 SalPa . . 21 12 9 175– 160 24 Turun Pyrkivä 20 8 1 11 132– 163 17 RinkeliBallo . Ahosta ennen mäkiviikon osakilpailuvoittoon oli yltänyt Mika Laitinen Oberstdorfissa loppuvuodesta 1995. Myös Poutalalla oli aihetta tyytyväisyyteen. Tami Kiurun, 32:s, kilpailu jäi yhden kierroksen mittaiseksi, samoin 36:nneksi jääneen Arttu Lapin. . . RB-Oulu . Kun toiselle sattuu hyvä ja toiselle huono päivä, parikymmentä pistettä hupenee käsiin hetkessä, Ahonen varoitti. Tilanne maailmancupissa 11/28 osakilpailun jälkeen: 1) Höllwarth 635 pistettä, 2) Ahonen 632, 3) Malysz 521, 4) Widhölzl 482, 5) Peterka 430, 6) Pettersen 425, 7) Goldberger 409, 8) Hannawald 396, 9) Uhrmann 354, 10) Ljökelsöy 326, 11) Kofler 323, 12) Peter Zonta Slovenia 253, 13) Liegl 247, 14) Miyahira ja Kasai 174, 16) Lappi 158,...22) M. . Koripalloilun synnyinmaa USA jäi viime kesänä omissa MM-kisoissaan sensaatiomaisesti kuudenneksi suurten tähtien jäätyä pois joukkueesta. . . Toiselle kierrokselle selviytyneistä Veli-Matti Lindström oli 25:s ja Matti Hautamäki 30:s. Hän oli mukana Göteborgin EM-kisojen päätösmatkalla 14 vuotta sitten. . Kolmen päivän takainen Garmisch-Partenkirchenin epäonni väistyi historiaan, kun Ahonen ammattimiehen ottein hyppäsi Innsbruckin K120-mäessä uransa 15. Ahonen hurjasteli GarmischPartenkirchenin osakilpailussa hyppyripöydältä koko kilpailijajoukon kovimmilla vauhdeilla. 12 5 7 21– 28 10 Roima . Seuraava osakilpailu: 6.1. . . 18 9 9 1535– 1522 18 Huima . Muut suomalaiset: 32) Tami Kiuru 91,9 (108,0), 36) Arttu Lappi 87,7 (106,5). 14 10 1 3 130– 82 21 Into . Oberstdorfin 11
Eberharter sijoittui Kranjska Gorassa 24:nneksi. Millerin komennossa maailmancupissa Amerikkalainen Bode Miller nappasi kärkipaikan alppihiihdon miesten maailmancupin kokonaiskilpailussa voittamalla suurpujottelun lauantaina Kranjska Gorassa. Viime viikonlopun Semmeringin suurpujottelussa Poutiainen nousi toisella laskullaan vieläkin hurjemmin, 20:s sija vaihtui yhdeksänneksi. Viime kaudella tuli kolmas sija mc-kauden päättäneessä Flachaun suurpujottelussa. 2001: Alta Badian maailmancup-suurpujottelun kolmonen (uran ensimmäinen palkintopallisija cupissa). USA vei loppuottelun isäntämaata vastaan puhtaasti otteluvoitoin 3–0. – En ole koskaan aiemmin päihittänyt listaykköstä. Suurpujottelun maailmancupin tilanne: 1) Nef 305, 2) Putzer 279, 3) Meissnitzer 212, 4) Janica Kostelic Kroatia 209, 5) Nicole Hosp Itävalta 192, 6) Dorfmeister 171, 7) Rienda Contreras 170, 8) Pärson 169, 9) Flemmen 153, 10) Birgit Heeb-Batliner Liechtenstein 142,...12) Poutiainen 108. Se rohkaisi yrittämään toisella laskulla vieläkin rajummin, sillä ensimmäinen lasku ei sujunut aivan nappiin. marraskuuta 1976. Johanssonin osumat olivat upeita, sillä molemmat syntyivät saksipotkuilla. Blake, joka on maailmanlistalla 27 sijaa Hewittia jäljessä tarvitsi vain 64 minuuttia ottelun voittamiseen. Lleyton ei ehkä ollut parhaimmillaan, mutta tämäkin kelpaa – lapseni ja lapsenlapseni eivät tiedä sitä, kun joskus kerron heille voittaneeni maailman ykköspelaajan, Blake sanoi. – Tänne tullessa päätin, että nyt pannaan kaikki peliin ja katsotaan vieläkö tätä kannattaa jatkaa. 12. Toiseen lähdin vain parantamaan sijoitusta, ja onnistuihan se, Poutiainen arvioi. Se iski nopeasti kolme maalia. – Kalle voi vaikka voittaa. Uotilan mukaan menestys Sloveniassa oli kaivattu pönkkä itseluottamukselle. Myös Aki Riihilahden Crystal Palace eteni cupissa jatkoon Blackpoolin Bloomfield Roadilla. Hän jäi toisesta sijasta sadasosasekunnin. Itseluottamukselle tämä teki todella hyvää, Johansson iloitsi. – Nyt meidän on pakko voittaa ainakin toinen jäljelläolevista otteluista. Kolmanneksi laskenut Itävallan Michaela Dorfmeister jäi kärjestä jo 1,25 sekuntia. Pituus/paino: 169 cm/70 kg. Sami Uotila jätti alkukauden epäonnen taakseen Kranjska Goran suurpujottelussa. 2003: Maailmancupissa Kransjka Goran suurpujottelun kolmas. Prestonin Teuvo Moilanen oli myös joukkueensa avauskokoonpanossa. Joukkueen synkkä vaihe sai jatkoa FA cupissa, kun kolmosdivisioonan Rochdale haki jatkopaikan Prestonin Deepdalelta lukemin 1–2. Vielä, kun Jere Möller ontui jalkavaivaisena vaihtoon, jäi pelikelpoisia jäljelle enää viisi ja maalivahti. Turhahan sitä on aina antaa tasoitusta ekalla laskulla, mutta jos syyn tietäisin, niin korjaisin sen heti, Poutiainen naureskeli kisan jälkeen. Toisessa laskussa Uotila porhalsi kolmanneksi parhaan ajan ja pääsi maalissa elämään nautinnollisia hetkiä. Päivän yllättäjä oli avauskierroksen 14:nneltä sijalta kolmanneksi puristanut Sami Uotila. Kranjska Gorassa Uotila on ensimmäisen laskun jälkeen 14:s vain 1,06 sekunnin päässä kärkipaikasta. – Maalissa oli aivan mahtava tunne. Miller hypähti kokonaiskilpailussa Itävallan mahtilaskijan Stephan Eberharterin ohi 22 pisteen turvin. Southamptonin oiva vire jatkuu Antti Niemi piti maalillaan nollan, kun Southampton päihitti Tottenhamin peräti 4–0. Antonin MM-kilpailuissa suurpujottelun 10:s. Clark USA 367, 9) Hosp 334, 10) Meissnitzer 312, 11) Poutiainen 298,...84) Henna Raita Suomi 22. Kävin tuossa kisan jälkeen jo pari puikkalaskua heittämässä, ja hyvältä tuntui, Poutiainen myhäili. Pitkästä aikaa avauskokoonpanossa ollut Johansson kiitti luottamuksesta Exeteria vastaan komeasti pamauttamalla maalin molemmilla pelijaksoilla. 1. Tilanne maailmancupin kokonaiskilpailussa 15/39 osakilpailun jälkeen: 1) Miller 578, 2) Stephan Eberharter Itävalta 555, 3) Defago 414, 4) Kjetil-Andre Aamodt Norja 383, 5) Didier Cuche Sveitsi 353, 6) Hannes Trinkl Itävalta 316, 7) von Grünigen 302, 8) Josef Strobl Itävalta 290, 9) Andreas Schifferer Itävalta 289, 10) Fritz Strobl Itävalta 274,...50) Uotila 66,...63) Kalle Palander Suomi 39. Aston Villan Peter Enckelman huilasi lauantaina joukkueen taipuessa 1–4-tappioon Blackburnille. Vauhtilajit repertuaariinsa täksi kaudeksi ottanut Miller napsi noistakin kilpailuista arvokkaita pisteitä. Luulen, että täällä ei ole monikaan päässyt paljon harjoittelemaan. 1998: Naganon olympialaisissa suurpujottelun 19:s. Kuva: Lehtikuva/EPA Photo EPA/ Antonio Bat Kärkikolmikko. – Upea tunne, kun näin, että menin kärkeen. Pahasti pelaajapulasta kärsinyt TP-S joutui nielemään katkeran maalin tappion. Bormio: Maailmancupin naisten suurpujottelu: 1) Sonja Nef Sveitsi 2.24,39, 2) Anja Pärson Ruotsi 2.24,66, 3) Michaela Dorfmeister Itävalta 2.25,64, 4) Karen Putzer Italia 2.25,85, 5) Maria Jose Rienda Contreras Espanja 2.25,98, 6) Alexandra Meissnitzer Itävalta 2.26,37, 7) Anna Ottosson Ruotsi 2.26,82, 8) Tanja Poutiainen Suomi 2.26,87, 9) Eveline Rohregger Itävalta 2.27,01, 10) Allison Forsyth Kanada ja Andrine Flemmen Norja 2.27,05. Alkukauden epäonni on koetellut laskijan kanttia. Shrewsbury tyrmäsi Evertonin Kierroksen suurin yllättäjä oli piskuinen Shrewsbury, joka kaatoi kotonaan valioliigan kärkiyhdistelmiin kuuluvan Evertonin 2–1. 1995: Nuorten MM-kisoissa Vossissa syöksyn 8:s. Kuluvalla kaudella paras suurpujottelun maailmancupin noteeraus ennen lauantain kisaa oli Yhdysvaltain Park Citystä laskettu 25:s sija. Kranjska Gora: Miesten maailmancup, suurpujottelu: 1) Bode Miller USA 2.04,15 (ensimmäinen lasku 1.03,48 ja toinen lasku 1,00.67), 2) Christian Mayer Itävalta 2.04,98 (1.03,65+1.01,33), 3) Sami Uotila Suomi 2.04,99 (1.04,07+1.00,92), 4) Erik Schlopy USA 2.05,00 (1.04,10+1.00,90), 4) Benjamin Raich Itävalta 2.05,00 (1.03,04+1.01,96), 6) Hans Knauss Itävalta 2.05,11 (1.03,71+1.01,40), 7) Heinz Schilchegger Itävalta 2.05,14 (1.03,56+1.01,58), 8) Arnold Rieder Italia 2.05,32 (1.03,98+1.01,34), 9) Rainer Schönfelder Itävalta 2.05,33 (1.04,31+1.01,02), 9) Uros Pavlovcic Slovenia 2.05,33 (1.03,93+1.01,40), 11) Michael von Grünigen Sveitsi 2.05,40 (1.03,66+1.01,74), 12) Ivica Kostelic Kroatia 2.05,42 (1.04,50+1.00,92), 13) Didier Defago Sveitsi 2.05,48 (1.03,51+1.01,97), 14) Thomas Grandi Kanada 2.05,50 (1.04,33+1.01,17), 15) Christoph Gruber Itävalta 2.05,71 (1.04,41+1.01,30), 16) Massimiliano Blardone Italia 2.05,76 (1.04,29+1.01,47), 17) Davide Simoncelli Italia 2.05,85 (1.04,55+1.01,30), 18) Fredrik Nyberg Ruotsi 2.05,91 (1.03,86+1.02,05), 19) Alessandro Roberto Italia 2.06,02 (1.04,29+1.01,73), 20) Aksel Lund Svindal Norja 2.06,04 (1.04,88+1.01,16), 21) Frederic Covili Ranska 2.06,08 (1.03,67+1.02,41), 22) Marco Buechel Liechtenstein 2.06,09 (1.04,56+1.01,53), 23) Alexander Ploner Italia 2.06,14 (1.05,07+1.01,07), 24) Stephan Eberharter Itävalta 2.06,24 (1.04,26+1.01,98), 25) Martin Marinac Itävalta 2.06,36 (1.04,77+1.01,59), 26) Jean-Pierre Vidal Ranska 2.06,54 (1.05,09+1.01,45), 27) Alberto Schieppati Italia 2.07,09 (1.04,70+1.02,39). Ansaitsimme tämän tuloksen, Evertonin palveluksessa aikoinaan 15 vuotta viettänyt Shrewsburyn valmentaja Kevin Ratcliffe huokaili. TP-S kaatui pelaajapulaan PERTH (STT–REUTERS) Yhdysvaltalaiskaksikko James Blake ja Serena Williams voitti sekajoukkueiden Hopman cup -tennisturnauksen Australiassa. Miller oli ylivoimainen, sillä toiseksi sijoittunut Itävallan Christian Mayer jäi 0,83 sekunnin päähän. Miller, 25, johtaa nyt myös suurpujottelucupia. Kun otamme pisteet sunnuntain kotipelistä Kälviällä, on tilanne sarjapaikan suhteen paljon valoisampi, Valli suunnitteli. Uotila: ”Kalle voi vaikka voittaa” Kuluvan kauden suurpujottelukisoissa Uotilan kohtalona on yhtä poikkeusta lukuunottamatta ollut ulosajo tai karsiutuminen toiselta kierrokselta. Hewittin hävisi viimeksi kaksi ottelua peräjälkeen maalis-huhtikuussa 2002. 4. Raju riskinotto palkittiin Sami Uotila palasi palkintopallille maailmancupissa Toinen lasku nappiin. – Nyt on pakko saada lisää pisteitä, että saa kunnon ranking-sijoituksen, Uotila tuumii. Vieraat lähtivät matkaan vain seitsemän kenttäpelaajan voimin erinäisten esteiden verotettua ryhmää. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Stringer LONTOO (STT–REUTERS) Englannin jalkapalloilun FA cupin lauantaisten otteluiden suomalaisnimeksi nousi Charltonin kärkimies Jonatan Johansson. Lontoolaiset nousivat maalin takaa-ajoasemasta toisella jaksolla Tommy Blackin osumilla 1–2-voittoon. Naisten maailmancup jatkuu Bormiossa sunnuntaina kilpailtavalla pujottelulla. Suurpujottelun olympiavoittaja Eberharter on edelleen keskenkuntoinen joulukuussa Val d’Iseressä sattuneesta polvivammasta. Kokenut kärkimies Nigel Jemson nousi kolmosdivisioonan pohjilla taistelevan ”Shrewsin” sankariksi upottamalla kaksi osumaa Evertonvahti Richard Wrightin taakse. Yllättävän hyvin jaksoin pelata, vaikka viime ottelusta on kulunut aikaa loukkaantumisen ja vaihdossa olemisen vuoksi, Johansson sanoi. Kokkolalaisille tarjottiin helpottavia pisteitä Oulussa, sillä hyvin pärjännyt Tervarit esiintyi tällä kertaa perin vaisusti. 1997: Sestrieren MM-kisoissa suurpujottelun 15:s, supersuurpujottelun 42:s. Ensin ajattelin, että hyvä jos pysyn kymmenen parhaan joukossa, mutta pikku hiljaa huomasin etteivät muut pysty sen kummallisempiin aikoihin, Uotila myhäili. Hannu Ypyän ohella Oulussa maalasivat Tuomo Paavolainen ja Esa Brandt. Hewittin valmistautuminen viikon kuluttua Melbournessa alkavaan Australian avoimeen mestaruusturnaukseen koki toisen kolauksen kahden päivän sisään. Tero Karhu pystyi vatsavaivoiltaan pelaamaan vain muutaman minuutin. Poutiaisen kahdeksas sija oli hänelle kauden paras suurpujotteluissa, kun Semmeringin ja Söldenin yhdeksäs tila parani. Kahden laskun jälkeen eroa Milleriin jäi 0,83 sekuntia ja Mayeriin nuikin mahdollinen 0,01 sekuntia. Kostelic selvisi rytäkästä ilman pahempia vammoja. Perth: Sekajoukkueiden Hopman-cup, loppuottelu: USA–Australia 3–0 Serena Williams–Alicia Molik 6–2, 6–3, James Blake–Lleyton Hewitt 6–3, 6–4, Blake/Williams–Hewitt/Molik 6–3, 6–2. Sami Uotila BORMIO (STT–REUTERS) Suomen Tanja Poutiainen nousi hyvällä toisella laskullaan kymmenen parhaan joukkoon naisten alppihiihdon maailmancupin suurpujottelussa Bormiossa lauantaina. Valmentaja: Christian Leitner. 16 Urheilu Sunnuntaina 5.1.2003 s KESKIPOHJANMAA KRANJSKA GORA (STT) Sami Uotila kiipesi Slovenian Kranjska Gorassa toista kertaa alppihiihtourallaan maailmancupin osakilpailun palkintopallille. Poutiaisen kauden paras suurpujottelussa Sonja Nef voitti suurpujottelun Bormiossa Tanja Poutiainen oli naisten suurpujottelun 8:s. Johansson toivoo, että onnistuminen tuo lisää vastuuta myös valioliigassa. Hänen mukaansa se oli kuitenkin onnistunut ratkaisu. Lauantain rohkaiseva esitys innostaa Poutiaistakin päälajinsa kisaan. Hopman-cupin voitto oli Yhdysvalloille toinen. Sekä Blake että Williams tienasivat tittelistä 120 000 Australian dollaria eli noin 68 000 euroa. Lajipisteissä hän ohitti sveitsiläisen Michael von Grünigenin, joka hiipui Kranjska Gorassa 11:nneksi. Suurpujottelucupin tilanne 5/10 osakilpailun jälkeen: 1) Miller 325 pistettä, 2) von Grünigen 302 3) Mayer 230, 4) Blardone 157, 5) Covili 155,...22) Uotila 66. USA voitti Hopman-cupin Serena Williams oli hyvässä vedossa Hopman-cupissa. – Se on pikkuisen liian vähän futsaliin. Lauantainen suurpujottelun kolmas sija Yhdysvaltain Bode Millerin ja Itävallan Christian Mayerin jälkeen ei olisi voinut tulla parempaan aikaan. Neljässä viimeisessä sarjaottelussa paraislaiselle ei ole kirjattu minuuttiakaan. Poutiaisen toinen lasku oli viidenneksi nopein, ja nousua tuli tuloslistalla mukavasti. Maailmancupin kokonaistilanne: 1) Kostelic 955, 2) Putzer 569, 3) Dorfmeister 520, 4) Martina Ertl Saksa 443, 5) Nef 425, 6) Carole Montillet Ranska 419, 7) Pärson 395, 8) Kirsten L. Lisäharmia oli luvissa, kun joukkue pääsi kentälle. Blake, 23, nujersi miesten kaksinpelissä maailmanlistan ykkösen Lleyton Hewittin 6–3, 6–4, Serena Williams päihitti naisten kohtaamisessa Alicia Molikin 6–2, 6–3. Vuosi sitten sitten Uotila, 25, laski suurpujottelun maailmancupin kokonaiskilpailussa kahdeksanneksi ja oli Alta Badian osakilpailussa kolmas. Vakuuttavinta peliä esitti Blake voittaessaan Hewittin. – Pistin 110 prosenttia peliin ja niin se vaan täytyy tehdä, jos aikoo menestyä maailmancupissa, Uotila tuumii. – Minulla on samalla sekä omituinen että mahtava tunne. Seura: Espoo Slalom. Se palkitsi kaiken sen yrittämisen mitä tuloksen eteen on tehty, tyytyväinen Uotila huokaili. TP-Seurahuone saa pyhän kotipeliin kolme täydennysmiestä, joten koossa pitäisi olla täydet kaksi kentällistä. Sekanelinpelissä amerikkalaiset olivat vahvempia 6–3, 6–2. 1999: Vailin MM-kisoissa supersuurpujottelun 30:s, suurpujottelun 9:s. Cupin voittoa puolustava Arsenal kukisti kotikentällään kolmosen Oxfordin 2–0, ja viime kevään finaalin hävinnyt Chelsea voitti Middlesbroughin 1–0, vaikka maalivahti Carlo Cudicini ajettiin ulos toisella jaksolla. Nefin varmaotteinen toinen lasku piti toiseksi nousseen Ruotsin Anja Pärsonin takana 27 sadasosasekunnin erolla. Suurpujottelun maailmancupissa Poutiainen on 12:ntena, ja kokonaiskisassa sijoitus on 11. – Keski-Euroopassa on melkoinen lumipula. Syntymäpaikka: Helsinki. Kauden seuraava kisa on vielä auki, mutta sunnuntaina hän aikoo seurata Kalle Palanderin menestystä Kranjska Goran pujottelukisassa. – Avauslasku ei ollut parasta mahdollista, siinä tuli pari pientä virhettä. Toivottavasti nämä maalit tuovat kuitenkin lisää luottamusta minulle, mutta tärkeintä oli, että sain pitkän maalittoman putken poikki. Kotiyleisön suosikki Karen Putzer oli neljäs. Neljännen teki James Beattie. 16. – Edellinen maalini virallisessa ottelussa oli viime vuoden helmikuulta, joten oli aikakin onnistua. Minun sijoitus antoi sille sen verran hyvät lähdöt sunnuntain kisaan, Uotila tuumi. TP-S pystyi kaventamaan kahdesti ja maalipaikkoja oli lopussa tasoitukseenkin. Luvut jäivät oululaisten hyväksi 5–4 (2–2). Hannu Ypyä ei käynyt vaihdossa koko ottelun aikana. Kilpailuja menestysnälkää hänellä on vaikka muille jakaa. Onneksi huomasin, että kyse oli ongelmasta suksessa, eikä laskussa, Uotila tuumi. Epäonni kismitti, sillä Uotila tiesi koko ajan, että fysiikka on kunnossa ja tekniikkaakin toimii. – Muutoksiin ei ole ollut syytä, sillä joukkue on pelannut hyvin. Southamptonin tehoista vastasivat hyökkäyspäässäkin pohjoismaalaiset, sillä ruotsalaiset Michael Svensson ja Anders Svensson sekä norjalainen Jo Tessem tekivät maalin mieheen. Avain lauantaiseen onnistumiseen löytyi ennen muuta henkiseltä puolelta. – Jossain laskun puolessa välissä osuin kiveen ja suksen kantti ei ollut lopussa aivan niin terävä kuin olisi pitänyt. Riihilahti uurasti jälleen koko ottelun joukkueen keskikentällä. Saavutuksia: 1994: Nuorten MM-kisoissa Lake Placidissa supersuurpujottelun 8:s, syöksylaskun 10:s. Myös Boltonin Jussi Jääskeläinen oli vaihtopenkin puolella joukkueen pelatessa 1–1-tasapelin Sunderlandin kanssa. Maailmancupia johtaa yhä ylivoimaisesti Kroatian Janica Kostelic, jonka lauantain kisa päättyi rajuun ulosajoon toisessa laskussa. Voittaja USA:n Bode Miller (kesk.), kakkonen Itävallan Christian Mayer (oik.) ja kolmanneksi sijoittunut Suomen Sami Uotila juhlivat palkintopallilla. Kotipaikka: Monte Carlo/Helsinki. – Nyt on kiva lähteä sunnuntain kilpailuun. 2001: St. Avauslaskun jälkeen 16:ntena ollut Poutiainen nousi lopputuloksissa kahdeksanneksi kisassa, jonka voittoon laski Sveitsin Sonja Nef. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Dylan Martinez OULU (KP) TP-Seurahuoneen sarjapaikka futsal-liigassa ei varmistunut vielä lauantaina, kun kokkolalaiset kävivät liigajohtaja Tervareiden vieraana Oulussa. Hewittin rahkeet eivät riittäneet Blaken hurjien syöttöjen ja vahvojen kämmenlyöntien edessä. Meillä oli kuitenkin lunta, Uotila tuumi. Jouduimme rakentamaan sumpun omalle maalille ja yrittämään sitten, kun Tervarit hukkasi pallon meille, kertoi TPSeurahuoneen harmistunut valmentaja Raine Valli. Syntymäaika: 2. Häneltä jäi loukkaantumisen vuoksi väliin syöksylasku ja supersuurpujottelu Val Gardenassa sekä suurpujottelun Alta Badiassa ennen joulua. Johansson maalasi Everton laulukuoroon. Charlton eteni cupissa jatkoon lukemin 3–1. Avausjaksolla tehtiin maaleja vuorotahtiin, mutta toisen alussa meni kotijoukkue omille teilleen. Kranjska Goran kisaan Uotila keskittyi Levillä 25 pakkasessa. Janne Björkgren torjui hyvin maalilla ja pelikuntoisen viisikon täydensivät Janne Suutari sekä Marko Yli-Tokola. Olen kuitenkin yrittänyt aivan tosissaan kauden kaikissa muissakin kisoissa, Uotila tuumi. Kuva: Lehtikuva/EPA Photo EPA/Tomi Lombar Laji: Alppihiihto, suurpujottelu. Hän hävisi lohko-ottelussa Tshekin Jiri Novakille. – Vähän tuota itsekin kummastelen, miksi toiset laskut tuntuvat menevän paremmin
. . erä: 6.20 Joonas Jääskeläinen (Henri Laurila–Jari Kauppila) 1–0 yv. Ilves – Kärpät, Blues – JyHC, IHK – Tappara. Jäähyt: 47.40 Kirill Koltsov V 2 min, 56.30 Konstantin Kornejev V 2 min, 58.19 Taratuhin V 2 min. Jäähyt yht.: Kanada 8 x 2 min., USA 3 x 2 min. 2. NY Islanders–Boston 8–4 (4–2, 3–1, 1–1) NYI: Parrish 3, Blake 2, Scatchard, Jashin, Weinhandl. Ottelun erikoisin osuma oli Perezhoginin maalin syöttäneen Igor Grigorenko 4–1-maali. . . Lopussa Nibacos otti jo riskiä ja Merikoski teki ratkaisevan viidennen maalin. 3. . 3. . . C: Battaglia, Brind’Amour, O’Neill. Jaro tulee tarvitsemaan 196 senttistä Mynttiä myös erikoistilanteissa, joista hän on puskenut useimmat aikuisiän maaleistaan. Pisteiden ohella haussa oli asenne, joka heikkeni heikkenemistään syksyn kääntyessä talveksi. . . Kun vielä vieraiden maalivahdille osui unelmailta, ei voittajasta ollut epäselvyyttä. . Kärkipäästä tullut vastustaja sytytti joukkueen taisteluun, mutta maalinteko osoittautui jälleen kohtuuttoman vaikeaksi tehtäväksi. Yleisöä: 3 077. . B: Murray 2, Grosek, Stumpel. . Jäähyt yht: Sport 6x2 min = 12 min, Ahmat 8x2 min ja Marko From 10 min = 26 min. . Työnteko jäi kuitenkin palkkiotta. . . 34 20 6 2 6 121– 90 48 Blues . . Torjunnat: Juha Pitkämäki J 13+10+15+0=38 (pois 60.58–61.19), Bruce Racine I 13+8+11+1=33. 15 7 8 48– 58 14 JyHC . Hän oli kentällä kaikkiaan 27 ottelussa ja viimeisteli niissä karsintapelit mukaan lukien seitsemän osumaa. KJT – Hokki. . . . . . Tuomarit: Juha Pajunen (Antti Kyllönen ja Henri Tukia). . . Ensimmäisissä peleissä ei oikeastaan mitään. 28 15 1 2 10 112– 94 33 Sport . Myntti pelasi Jarossa jo toissa kaudella, kun joukkue nousi takaisin liigaan karsinnan kautta. Pelimiesten tasoituksen 1–1:een vippasi etukulmasta Tommi Juvani. 3. . Ilmoittautumiset nimilistoineen 8.1. erä: 56.47 Porkka (Saarela–Hancock) 3–4 yv, Pelicans aikalisä 59.15. Blues – Pelicans, HIFK – JYP, Ilves – SaiPa, Kärpät – Tappara, Lukko – HPK, TPS – Ässät. – Henri tulee pelaamaan keskuspuolustuksessa. KooKoo noudatti valmentaja Reijo Mansikan toivomusta laittaa Hermes ahtaalle heti alussa. – Mielestäni en ole saanut Tromsössä koko aikana riittävästi mahdollisuuksia näyttöjen antamiseen, Myntti puntaroi. 35 18 7 1 9 107– 94 44 Kärpät . 27 11 2 1 13 78– 79 25 Hokki . – Minullekin osui pari hyvää paikkaa, mutta ei mennyt millään sisälle. Jo toissa kaudella Jaron runkopelaajiin kuulunut Myntti sanoo olevansa pelaajana nyt paljon kypsempi: – Rutiinia ja kokemusta on tullut reilusti lisää. . Torjunnat: H}kan Danielsson S 9+11+11=31, Joonas Lindberg A 12+10+(0)=22 (vaihto 40.00/6–2), Sami Kitinprami A (0)+(0)+9=9 (pois 58.34–59.54). . . SaiPa–HIFK 6–2 (0–2, 4–0, 2–0) 1. 34 12 6 16 80– 87 30 Ässät . . . erä: 24.05 Niemi (Kimmo Vähä-Ruohola–Mikko Kuparinen) 2–1, 24.44 Raimo Helminen (Snellman) 2–2 yv, 29.18 Jari Korhonen (Perrin) 3–2 yv, 29.53 Harri Sillgren (Tomas Chlubna–Perrin) 4–2 yv, 32.14 Marko Luomala (Timo Peltomaa–Ville Hirvonen) 4–3, 33.24 Vesa Viitakoski (Helminen–Martti Järventie) 4–4. . Myöskään sopeutuminen joukkueen pelityyliin ei aina ole helppoa. Laukomaan ehti lähinnä Antti Räikkönen, mutta vastassa oli jatkuvasti muuri nimeltä Grahn. Nyt Oulun Merikoski SBT kävi hakemassa pisteet Kokkolasta maalein 53 (1-1, 3-2, 1-0). . Yleisöä: 10 594. Pikkuleijonien ottelu lähti liikkeelle tahmeasti. Niiden myötä vieraat pääsivät kontrolloimaan peliä. Reino Soijärven löysä veto livahti maalivahti Lahtosen hanskan kautta helposti verkkoon. Pelicans–Lukko 3–4 (1–0, 2–3, 0–1) 1. Torjunnat: Tommi Nikkilä J 2+8+1=11, Matias Valavuo U 12+20+6=38. Erän lopussa Venäjän menetti ottelun hallinnan jäähyihin ja Suomi käytti tilaisuutta hyväkseen: 1–1-tasoitus syntyi ajassa 18.28. Yleisöä: 3 244. Tynin ja laitapari Johnny Ojalan nopea syöttöpeli johti edellisen komeaan ylänurkkavetoon. KooKoo katsoo jo pidemmälle kevääseen, kun playoffpaikka kotiedulla höystettynä on vankasti haarukassa. . . . . . Tuomarit: Hannu Henriksson (Jukka Favorin ja Antti Lajunen). Louhivaara hyödynsi Hermespakin kiekonmenetyksen ja jatkoa seurasi heti perään. erä: 20.45 Jari Viuhkola (Petr Tenkrat) 1–1, 23.27 Tommi Santala (Antti Miettinen–Eskelinen) 2–1, 23.39 Tenkrat (Petr Ton) 2–2, 26.17 Eero Somervuori (A Miettinen) 3–2. . 28 12 2 2 12 96– 88 28 Hermes . . . Kalajoki Hiihtokeskus klo 11.00 M 4x10, M20 3x10, M18 3x5 N 3x5, N20 3x5, N18 3x5 P12 3+2+3, P14 5+3+5, P16 5+3+5 T12 3+2+3, T14 3+2+3, T16 5+3+5 Osanottomaksu HS 10 €/joukkue, muut 20 €/joukkue. 34 5 3 1 25 68– 128 14 Seuraavat ottelut: 5.1. KooKoo . . . . Muista kotijoukkueen maaleista vastasivat Daniel Wargh, Jori Isomäki ja Patrik Högstedt. 3. . Jäähyt yht: FPS 3x2 min ja Jussi Eloranta 25 min (OR) = 31 min, Hokki 3x2 min = 6 min. Torjunnat: Markus Helanen J 14+8+7=29, Jason Elliot T 12+15+7=34. . erä: 10.22 Jevgeni Artjuhin V 1–0, 18.28 Jesse Niinimäki S (Sean Bergenheim–Tuomo Ruutu) 1–1 yv. erä: Maaliton. Sen laitahyökkääjät Ossi Louhivaara (1+2) ja Jari Keltanen (2+1) olivat illan tehokkaimmat pelimiehet. Kun Talberg palasi Tromssaan, pelasi hän kaikki loput kamppailut avauksessa, Boström selvittää. . erä: 43.28 Juri Trubatshev V 2–1, 44.05 Perezhogin V (Igor Grigorenko) 3–1, 47.22 Grigorenko 4–1. Jäähyt yht: Jukurit 3x2 min ja Kiiskinen 10 min = 16 min, UJK 5x2 min = 10 min. . 35 15 6 14 113– 107 36 SaiPa . 2. . KooKoon maalissa pelannut Carl Grahn oli itse varmuus. erä: 5.38 Esa Hämäläinen (Tommi Kovanen–Mikko Hakkarainen) 1–0 yv, 7.21 Tero Koponen (Samuli Piiroinen–Olli Sipiläinen) 2–0, 8.07 Niko Kantelinen (Hakkarainen–Teemu Siren) 3–0 yv, 12.21 Petri Lehtonen (Antti Laakso–Ville Kiiskinen) 4–0, 18.45 Hakkarainen (Siren) 5–0. . Naisten SM-sarja Tappara – Kärpät – 6 (0 – 1, – 1, – 4), Blues – Ilves 2 – 1 (0 – 1, 1 – 0, 1 – 0), JyHC – IHK – 9 (0 – 1, – 3, – 5). . Torjunnat: Joni Puurula H 11+11+10=32, Niklas Bäckström K 14+9+12=35. . . . . . . Jääkiekko KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 5.1.2003 Urheilu 17 Urheilumuistio K-P:n mestaruuskilpailut/viestit P+V Sekä K-P-cup/viestit 1P+2V Su 12.1. . . erä: 46.48 Kekäläinen (Jani Väänänen–T Miettinen) 3–7, 53.39 Niinikoski (Forsell) 3–8 av tm, 54.40 Ville Vähämaa (Timo Hurskainen) 3–9. Tuomarit: Jarkko Kosonen (Aki Levänen ja Kare Väisänen). P: Donovan, McKenna, Straka, Tärnström. Nibacosin väreissä esiintyi kaksi uutta nuorta pelaajaa eli Ari-Mikko Niemelä ja Tuomas Kainu. . Keskipohjanmaan ykkönen: Jari Jääskeläinen taisteli rajusti hyökkäysalueella. Kuva: Jukka Lehojärvi/arkisto Lähtökohta: Neljä viimeistä otteluaan ennen taukoa hävinnyt Hermes halusi katkaista tappioputken, jotta pudotuspelipaikka ei tulisi uhatuksi. . 37 25 4 8 102– 63 54 HPK . Pisteiden kohtaloa sinetöitiin kolmannen erän alussa, missä Jari Keltanen tuikkasi läheltä numeroiksi 0–3. erä: FPS aikalisä 44.03, 46.39 Juha Silvander (Kuusela) 0–5, 57.46 Rami Mattila (Jussi Kulmala) 1–5. – Tiesimme Hermeksen puutteet, minkä vuoksi panostimme alkuun. Torjunnat: Sasu Hovi P 4+10+20=34 (pois 59.53–60.00), Petri Vehanen L 21+8+7=36. – Varsinkin toisessa erässä tarvitsimme "Kallen" haamutorjuntoja, myönsi Mansikka. . . . Erän aikana Suomi pääsi yrittämään 50 sekunnin ajan viidellä kolmea vastaan, mutta sekään ei tuottanut tulosta. . . . – Kaikki varmasti näkivät, mitä Ole Talberg esitti Jarossa viime kesänä. Lehtonen pois 56.40–60.00. Tromssassa ei näyttömahdollisuuksia Myntti pelasi viime kaudella Trömsön riveissä vain neljä kamppailua: sen jälkeen hänet vuokrattiin Suomeen FC Hämeenlinnaan. Ratkaisijat löytyivät kolmoskentästä. . . 28 10 4 3 11 83– 78 27 KJT . . . Sixten Boströmin mielestä monen menestyminen on kiinni valmentajan näkemyksestä. 3. Taitavan laitahyökkääjän lämäri ohjautui maaliin puolustajan luistimesta. erä: 31.15 Jussi Heikkinen (Antti Hilden–Korpela) 3–1 yv, 33.42 Myllyaho (K Mattila–Pasi Kuusisto) 4–1, 38.32 Myllyaho (Westerback–Kosonen) 5–1, 38.51 Janne Lehtinen (Raine Pulkkinen–Sjöblom) 5–2, 39.57 Niklas Fogström (Pasi Pieninkeroinen) 6–2. . Kolmen maalin erolla KooKoo kuittasi syyskierroksella Kokkolassa kokemansa neljän maalin tappion. Jäähyt yht: Hermes 4x2 min = 8 min, KooKoo 1x2 min = 2 min. . Jäähyt: 43.33 Jarkko Heikkinen H 2 min, 58.29 Happo H 2 min. P: Johnson, Langkow, Nagy, Abid, Ossi Väänänen 0+1. . 15 9 1 5 73– 31 19 Ilves . Kun kolmatta erää oli pelattu vajaat kahdeksan minuuttia hän yritti syöttää maalin takaa tekopaikkaan, mutta kiekko livahtikin Lehtosen suojuksista maaliin. . . Edellisillan Slovakia-kamppailu painoi vielä jaloissa, eikä aiemmin turnauksessa nopeudellaan vakuuttanut ryhmä kyennyt liikkumaan samaa vauhtia kuin Venäjä. Lisäksi maalilla nähtiin Vesa Lahtonen, joka oli tällä tasolla pelannut aiemmin vain yhden ottelun muutama kausi sitten. . 3. . Jääskeläinen, Räikkönen; Kotajärvi, Nummi, Pajula, Papinaho, Tourunen; Rantala, Salonen, Kaukokari, Kylmämaa, Koivunen; (Maarala, Tuunala). 28 17 2 2 7 102– 85 38 Ahmat . . Jäähyt yht: Jokerit 5x2 min ja Tomek Valtonen 10 min = 20 min, TPS 5x2 min ja Grönman 10 min = 20 min. Yleisöä: 890. . Kuva: Lehtikuva/Reuters/Shaun Best SM-liiga: HPK–Kärpät 5–2 (1–0, 2–2, 2–0) 1. . Sarjan jatkuessa keskiviikkona saa Hermes poissaolijoista mukaan ainakin Aapo Aron. erä: maaliton. . . . . Toisessa erässä ottelun tempo hiipui hieman ja suomalaisryhmä pääsi hyvin peliin mukaan, mutta ei kyennyt maalintekoon. . Kokkolan jäähallissa oli vaihteeksi meteliäkin. . Hän nosti kiekon taidolla maalin yläverkkoon ohi jäähän menneen Lehtosen. . Jäähyt yht: SaiPa 8x2 min ja Aki Uusikartano 10 min = 26 min, HIFK 11x2 min = 22 min. Maksu tilille 509907-429229/KaJu. Venäjä tulitti Lehtosta erän aikana kymmenellä laukauksella, mutta Jokeri-vahti torjui varmasti. Ilmoittautuminen 0,5 h ennen kisaa paikan päällä. Yleisöä: 10 527. Hermekselle ei vastaavia lahjoja suotu. erä: 12.21 Harri Suutarinen (Max Kenig–Jyrki Louhi) 1–0. 2. Yleisöä: 1 153. . . . He onnistuivat avauspelissään ihan mukavasti. Venäjä voitti avauserän laukaukset 10–7. Kun tämä henki säilytetään, alkaa tulostakin tulemaan, tuumi Jääskeläinen. . erä: 37.26 Pierre-Marc Bouchard (Carlo Colaiacovo-Pierre-Alexandre Parenteau) K 2–1 yv. . erä: 20.10 Markku Vuorisalo (Anssi Silfver–Jussi Rantala) 1–3, 23.20 Samuli Suhonen (Simonen) 2–3, 25.02 Niinikoski (Peltonen–Laitila) 2–4 yv, 26.46 Mikko Markkanen (Tero Forsell–Laitila) 2–5 yv, 27.29 Markkanen (Silfver) 2–6 yv, KalPa aikalisä 31.42, 35.55 Forsell (Markkanen–Ryömä) 2–7 yv. Vetovuorossa Kimmo Salmela. . . . 15 4 11 29– 75 8 Seuraavat ottelut: 5.1. Sami Pyysalo teki yhden maalin. 15 13 1 1 119– 21 28 IHK . 34 19 4 1 10 124– 91 43 JYP . Jokerit . Jäähyt yht: JYP 5x2 min = 10 min, Ilves 8x2 min = 16 min. . Tuomarit: Kimmo Nurminen (Antti Metsänvirta ja Jarmo Väisänen). Tromssassa juhlittiin viime kauden päätteeksi paluuta Norjan pääsarjaan. Tuomarit: Reijo Ringbom (Seppo Lindroos ja Ilkka Salminen). . Sinne myös tarvitsimme viimeisen täydennyksemme, sanoo Jaroa toista kauttaan luotsaava Sixten Boström. Ratkaisevasti ottelun kääntänyt maali syntyi Tynin karvauksen ansiosta kolmannen erän 20 sekunnilla.. . Anaheim–Philadelphia 0–1 (0–1, 0–0, 0–0) P: Primeau. Yleisöä: 474. Viimeisen kymmenminuuttisen aikana onnistuivat vielä Keltanen sekä isäntien kuparisen rikkonut Karo Koivunen. 34 13 6 3 12 99– 100 35 Lukko . Pikkuleijonat kärsi perjantain välierottelussa 1–4-tappion Venäjälle. . Tynin sivalluksilla Pelimiehet nurin KOKKOLA (KP) Nibacos kärsi jälleen kerran niukan tappion salibandyn IIdivisioonassa. . erä: 20.36 Quinn Hancock (Pasi Saarela) 1–1, 23.02 Toni Saarinen (Toni Mäkiaho) 2–1, 27.01 Mäkiaho (Martin Cech–Jani Keinänen) 3–1 yv, 27.55 Marian Cisar (Jason Ulmer–Jaakko Harikkala) 3–2, 39.16 Toni Porkka (Robert Kron) 3–3 yv. Suomen parhaimmistoa ottelussa olivat kaksi erää varmasti torjunut Lehtonen, Ruutu ja Bergenheim. 2. . . Pikkuleijonat sijoittui alkulohkossaan toiseksi ja selvisi välieriin kukistettuaan puolivälierissä Slovakian selvästi maalein 6–0. Jäähyt yht: KalPa 11x2 min ja Simonen 10 min = 32 min, TuTo 6x2 min = 12 min. . . . erä: 2.32 Turo Järvinen 0–1, 3.40 Roman Vopat (Arttu Luttinen–Eetu Holma) 0–2. . Edessä oli toisen vaihtoehdon etsiminen tulevaksi kaudeksi. . . . Kanada–USA 3–2 (1–1,1–0,1–1) 1. . erä: 26.21 Sami Kaartinen (Kimmo Happo–Eichenmann) 0–3 yv, 26.57 Happo (Lauri Lahesalu–Mikko Saavinen) 0–4 yv. Nyt yritettiin ja luotiin maalipaikkoja. Toisessa erässä kotijoukkue teki vielä tilanteeksi 3-3. . Tuomarit: Teemu Salminen (Petri Hälvä ja Joonas Turtonen). Myntti palaa Jaron toppariksi Henri Myntti pelaa ensi kauden Jaron topparina vuokrasopimuksella Tromsöstä. Yleisöä: 3 756. erä: 22.34 Vaic (Frantisek Bombic) 1–2 yv, 22.56 Joni Yli-Torkko (Pekka Tirkkonen) 2–2, 24.17 Vladimir Machulda (Vaic–Hulkkonen) 3–2, 31.21 Vaic (Bombic) 4–2 yv. . Kotijoukkueen parhaana palkittiin kaksi maali viimeistellyt Jukka Hollanti. Olen varma, että Hermes kerää tällä peliesityksellä vielä komean määrän pisteitä kauden mittaan, ylisti Pasi Arvonen hävinnyttä joukkuetta. 2. erä: 46.08 Jan Pardavy (Janne Laakkonen–Marko Tuulola) 4–2, 57.43 Tero Lehterä (Louhi) 5–2 av. . . . . erä: 41.06 Ryan Kersler (James Wisniewski–Mark Stuart) U 2–2 yv, 51.40 Jeff Wpywitka (Matthew Stajan–Jordin Tootoo) K 3–2. Kun vielä rangaistusaitio pysyi likimain puhtaana kouvolalaiseritteistä, ei Hermes päässyt missään vaiheessa uhkaamaan vierasvoittoa. . klo 16.00 mennessä fax 08-462000. Isännät olivat kaukalossa ilman neljää runkopelaajaa. Yleisöä: 1 104. Mielestäni Jaro oli paras vaihtoehto: seura on tuttu ja osa pelaajistakin, Myntti perustelee. Jääkiekko. erä: Maaliton. Lahtonen onnistui aivan kelvollisesti yhtä tilannetta lukuunottamatta. Nibacos tappion tiellä Seppo Luokkala KOKKOLA (KP) Hermes–KooKoo 1–4 (0–2, 0–0, 1–2) Oikein pehmeästi ennen joulutaukoa jääkiekon Mestiksessä pelannut Kokkolan Hermes jatkoi uuden vuoden aluksi tutuilla linjoilla. . erä: 12.40 Ossi Louhivaara (Jari Keltanen–Teemu Peltola) 0–1, 13.19 Reino Soijärvi (Tatu Kattelus) 0–2. 3. . Isännät olivat koko ajan hienokseltaan niskan päällä, mutta Pelimiehet sinnitteli numerollisesti mukana kaksi erää. Toinen erä oli kotijoukkueen kannalta paras jo tuloksellisestikin. Torjunnat: Vesa Lahtonen H 12+12+14=38, Carl Grahn K 9+14+8=31. New Jersey–Toronto 2–0 (0–0, 1–0, 1–0) NJ: Elias, Bicek. . 3. Toki pelipaikka Jarossakin pitää ansaita näyttöjen kautta. Prässi onnistui hyvin ja palkkioksi tulleet kaksi maalia antoivat uskoa vierasvoittoon, Mansikka ynnäsi. 27 11 1 1 14 80– 91 24 TuTo . Se piti neljällä viisikolla täydet 60 minuuttia teräksistä tempoa yllä. . Jatkoaika: JYP aikalisä 60.58, 61.19 Perrin (Jarkko Immonen–Korhonen) 5–4 yv im. Yleisöä: 4 337. Vahva painostus toi kaksi pikamaalia avauserän puolivälin jälkeen. 35 10 7 1 17 81– 104 28 Pelicans . erä: 54.22 Tommi Turunen (Jussi Pesonen–Antti-Jussi Niemi) 2–0 yv, 56.00 Timo Vertala (David Nemirovsky–Ari Vallin) 3–0. . Venäläinen ruletti liikaa Pikkuleijonat joutuivat pronssiotteluun Maalivahti Kari Lehtonen roikottaa päätään pettyneenä välierätappion jälkeen. Tapani Kuoppala PIETARSAARI (KP) Toissapäivänä tulevan kauden yhteisharjoitukset aloittanut Pietarsaaren Jaro sai liigamiehistönsä täyteen, kun seura vahvisti Henri Myntin ensi kauden kattavan vuokrasopimuksen Tromsö BK:sta. Venäjä ja Kanada loppuotteluun, Suomi ja USA pronssiotteluun. . 2. Siitä piti huolen bussilastillinen KooKoon faneja, jotka ansaitsivat täydet pisteet aivan kuten vierasjoukkuekin. 3. Sport–Ahmat 7–5 (2–1, 4–1, 1–3) 1. . Molemmat pelasivat nyt hyvää jääkiekkoa. 15 13 1 1 118– 27 27 Kärpät . Niissä kiekko pomppi selkeästi KooKoon eduksi. Tavallisesti niin tehokas KooKoon ykkösketju tyytyi Kokkolassa pienehköön rooliin. Kuva: Tapani Kuoppala Tapani Kuoppala PIETARSAARI (KP) Pietarsaaressa nähtiin lauantaina kauden parasta salibandyä, kun kakkosdivarin kärkijoukkueet Blue Fox FBC ja Oulun Pelimiehet kohtasivat täyteen ahtautuneessa Runebergin salissa. . erä: 7.45 Petri Virolainen (Pekka Poikolainen–Eric Perrin) 1–0 yv, 10.15 Tuomas Pihlman (Miika Huczkowski) 2–0 yv. Washington–Columbus 2–2 (1–1, 0–1, 1–0) W: Gonchar 2. erä: 2.51 Tatu Backman (Vesa Myllyaho–Patrik Westerback) 1–0 yv, 9.15 Jarno Kosonen (Westerback–Backman) 2–0 yv, 19.53 Jukka Penttinen (JuhaPekka Loikas–Miikka Jäske) 2–1 tv. . . 34 18 4 1 11 105– 95 41 HIFK . . Siinä etenkin Jani Uskin johtama ykkösketju sai luotua useita tekopaikkoja. Yleisöä: 8 544. 2. 2. 20-vuotiaiden MM-turnaus, välierät: Venäjä–Suomi 4–1 (1–1, 0–0, 3–0) 1. . 28 20 2 1 5 123– 81 43 Jukurit . – Hän teki nousun kannalta myös tärkeän voitto-osuman vieraskentällä Strömsgodsetia vastaan, Myntti täsmentää. Pelissä oli paljon hyvää verrattuna edellisiin. . Tuomarit: Markku Kruus (Janne Korpela ja Tuomo Kärkkäinen). erä: 41.25 Keltanen (Louhivaara–Jari Raattama) 0–3, 52.11 Keltanen (Louhivaara) 0–4, 57.48 Koivunen (Mikko Kaukokari–Jani Kylmämaa) 1–4. Hermeksen laukaukset kilpistyivät yhtä lukuunottamatta KooKoon loistavaan maalivahtiin. Tyylikkään osuman pohjustivat vatsataudista toipuneet kapteeni Tuomo Ruutu ja Sean Bergenheim, jonka syötöstä Jesse Niinimäki viimeisteli turnauksen ensimmäisen maalinsa. 34 13 6 2 13 82– 97 34 Tappara . Tänään Nibacos kohtaa kotisalissaan toisen oululaisjoukkueen Pelimiehet, joka hävisi lauantaina Blue Foxille kärkiottelussa maalein 7-1. Ottelu pelataan lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa. Jäähyt yht.: Venäjä 8 x 2 min., Suomi 3 x 2 min. 3. erä: 30.47 Teemu Laine (Ville Peltonen) 1–0. 3. . Yhtä makeaa nähtävää syntyi, kun taululle ilmestyivät loppunumerot. . Nibacos ei päässyt ottelussa missään vaiheessa johtoon. 34 14 3 2 15 92– 89 33 TPS . Hermeksen kokoonpano: Lahtonen (Hankaniemi), Salmela, Siren, Uski. – Huikea suoritus kolmen viisikon joukkueelta. . Ottelu ratkesi kolmannessa erässä, kun Venäjä iski kolme maalia Suomen verkkoon ennen erän puoltaväliä. . 15 8 1 6 69– 36 17 Tappara . . . Detroit–Phoenix 1–4 (0–1, 1–1, 0–2) D: Avery. JYP–Ilves 5–4 (2–0, 2–4, 0–0, 1–0) 1. erä: Maaliton. . . Tiedustelut Matti Gronoff 0400-341127 AVOIN HARJOITUSKISA (P) 6.1. Joukkueiden valmentajat olivat varsin tyytyväisiä näkemäänsä, vaikka numerot olivat heistä vain toiselle mieleen. 2. 2. . Yhden hän hän pisti sisään luukulta Jori Isomäen syötöstä. Pronssiottelussa Suomi kohtaa häviäjän toisesta välieräparista, jossa kohtaavat Kanada ja Yhdysvallat. Puoli minuuttia myöhemmin Aleksander Perezhogin pääsi Suomen puolustuksen virheestä yksin Lehtosta vastaan ja teki Venäjälle jo 3–1-johdon. . . NHL perjantaina: Buffalo–Carolina 6–3 (1–1, 2–2, 3–0) B: Dumont 2, Satan 2, Barnes, Brown. FPS–Hokki 1–5 (0–2, 0–2, 1–1) 1. 28 20 1 1 6 102– 57 42 KalPa . . Nyt olen tyytyväinen. Hermes–KooKoo 1–4 (0–2, 0–0, 1–2) 1. Parhaat tekopaikat suomalaisista erän aikana saivat Ruutu, Bergenheim ja Jussi Jokinen, mutta kukaan ei onnistunut yllättämään Medvedeviä. Selkävaivaisen kolmikon kohtalosta ei valmentaja Arvonen osannut lauantaina kertoa mitään. . . 28 20 3 5 116– 69 43 K-Vantaa . . 28 10 1 17 104– 111 21 FPS . Jäähyt yht: HPK 3x2 min = 6 min, Kärpät 5x2 min ja Tenkrat 10 min = 20 min. . . . Asenne löytyi – teho hukassa KooKoo jatkoi Hermeksen tappioputkea Tulosta tarvittaisiin. Torjunnat: Pasi Keinänen F 14+12+4=30, Pasi Häkkinen H 4+9+17=30. . . . Yleisöä: 660. . Ottelu ratkesi kolmannen erän ensimmäisten kahdeksan minuutin aikana: ensin Jussi Timonen menetti kiekon aivan siniviivan tuntumassa Venäjän Juri Trubatsheville, joka pääsi kahden Lehtosen kanssa ja ujutti 2–1-johdon. . . C: Vyborny, Whitney. Taidolla puursi myös pakkipari Topi Jaakola–Joni Pitkänen. 28 9 3 16 89– 116 21 UJK . . KLO 12.00 KALAJOKI HIIHTOKESKUS Sarjat HS 12-16 T/P, Nuoret, Yleinen. Maalivahtien torjunnat: Andrei Medvedev V 6+2+17=25, Kari Lehtonen S 9+10+6=25. Jokerit–TPS 3–0 (0–0, 1–0, 2–0) 1. 3. . . erä: 41.04 Vaic (Mika Kauppinen) 5–2, 52.00 Yli-Torkko (Hulkkonen–Aigars Cipruss) 6–2 yv. Hyvää työtä teki myös Jesse Niinimäki. Näin kävi HALIFAX (STT) Suomi putosi pronssiotteluun alle 20-vuotiaiden MM-jääkiekossa Kanadan Halifaxissa. Kamppailun avausmaalin iski Venäjän Jevgeni Artjukhin kymmenen minuutin pelin jälkeen. Tuomarit: Tom Laaksonen (Toni Aaltonen ja Marco Villarreal). 28 1 1 26 50– 186 3 Seuraavat ottelut: 5.1. . . 2. . . Tuomarit: Marko Virolainen (Aaro Brännare ja Marko Kovanen). . Kolmannessa sarjan pahaan maalintekijän, Erno Tynin, piiska alkoi osua kohdalleen ja Blue Fox voitti lopulta 7–1 (2–1, 0–0, 5–0). 2. Atlanta–Pittsburgh 1–4 (1–0, 0–1, 0–3) A: Savard, Pasi Nurminen 24/27 torjuntaa. . Heikosti kotijoukkue ei nytkään pelannut, mutta tehottomuus maalin edessä vaivasi jälleen. – Koko joulukuun oli pieni hiki otsalla, kun jatkosta ei ollut varmaa tietoa. . . Ottelun avauserä kuvaa se, että Venäjä oli ehtinyt laukoa jo puolenkymmentä kertaa kohti Kari Lehtosen vartioimaa maalia ennen kuin suomalaiset pääsivät ensimmäisen kerran hätistelemään Venäjän Andrei Medvedeviä. . Jäähyt: 06.36 Tomi Sykkö S 2 min, 12.57 Artjuhin V 2 min, 12.57 Ruutu S 2 min, 14.12 Denis Grebeshov V 2 min, 17.04 Aleksandr Perezhogin V 2 min. . Ojala saalisti kolme syöttöpistettä. . . Haastaja: Karo Koivunen. . . . Torjunnat: Juha Kuokkanen S 2+(0)+(0)=2 (vaihto 3.40/0–2), Tomas Duba S 5+11+8=24, Timo Laaksoharju H 7+8+9=24. Torjunnat: Juha Kauhanen K 7+9+7=23 (pois 52.49–53.39), Henri Launonen T 6+5+8=19. . . Tuomarit: Jari Levonen (Timo Aarvala ja Torkel Saarnio). KalPa–TuTo 3–9 (1–2, 1–5, 1–2) 1. Ratkaisu: Tasaisen vauhdikas vääntö ratkesi pieniin tilanteisiin. Tyni iski mielipaikaltaan, noin kuuden metrin päästä oikealta kaksi osumaa. erä: Nathan Paetsch (Kyle Wellwood) K 1–0, 9.12 Eric Nystrom (Zach Parice) U 1–1 av. . Mestis: Jukurit–UJK 5–0 (5–0, 0–0, 0–0) 1. . . Heti seuraavassa hyökkäyksessä soi kuitenkin jälleen omassa päässä. Vaikka maaliskuussa 21 vuotta täyttävällä Myntillä on sopimustaan vielä kaksi vuotta jäljellä, annettiin hänen ymmärtää peliajan jäävän ensi kaudella vähäiseksi. erä: 40.59 Loikas (Penttinen–Jäske) 6–3 yv, 44.00 Kaunismäki 6–4 yv, Sport aikalisä 44.00, Ahmat aikalisä 55.07, 57.55 Jäske (Penttinen) 6–5, 59.54 Myllyaho (K Mattila) 7–5 tm. Nuori vierasjoukkue oli maalitilanteissa selvästi terävämpi. erä: 10.31 Atte Saunamäki (Janne Laitila) 0–1, 10.52 Mikko Niinikoski (Tuukka Pulliainen–Juha Peltonen) 0–2, 13.31 Mikko Heikura (Jarno Niinimäki–Ville Luoma) 1–2 yv. Tiedän myös, millä vauhdilla liigassa mennään. Jäähyt yht: Pelicans 5x2 min = 10 min, Lukko 5x2 min ja Mika Viinanen 5 min + PRK ja David Schneider 5 min + PRK = 60 min. 36 11 2 3 20 81– 110 27 Ilves . . . . Blues . . Erotuomarit: Danny Kurmann, Leo Takula–Stefan Fonselius. Jäähyt: 32.50 Juha Fagerstedt S 2 min, 26.24 Aleksandr Polushin V 2 min, 24.59 Andrei Taratuhin V 2 min. Erotuomarit: Ulf Rådbjer, Peter Feola–Michael Cormier. Mielestäni hänen parhaat ominaisuutensa tulevat esiin sillä tontilla. . . KooKoo teki Kokkolassa kaiken oikein. erä: 1.52 Sauli Kela (Teemu Juntunen–Jari Puustinen) 0–1, 10.33 Sami Siltavirta (Zdenek Eichenmann–Miikka Kuusela) 0–2. erä: Maaliton. Hän nappasi pallon Pelimiehien puolustukselta ja kieputti vielä maalivahti Vesa Ollikaisen makaamaan parin metrin päähän maalistaan. erä: Maaliton. .
. . . Lähtö 4,, V4-1, lv 2 140 m: 1) Sirius/Per Lennartsson 16,4a, 2) Comet Svärd 17,1a (143), 3) Improve Simb 17,2a (336), 4) Thrust My Step 17,2a (56), toto (3-1-9): 41,71 8,58-4,57-8,28 162,57. . . . Päivän Duo: vaihto 28 139.00 e; oikea rivi 1-12; kerroin 959,28. Johansson 2–1), Chelsea–Middlesbrough 1–0, Darlington–Farnborough 2–3, Gillingham–Sheffiel W siirretty, Grimsby–Burnley 2–2, Ipswich–Morecambe 4–0, Leicester–Bristol C 2–0, Macclesfield–Watford 0–2, Norwich–Brighton siirretty, Plymouth–Dagenham & Redbridge 2–2, Preston–Rochdale 1–2, Rotherham–Wimbledon 0–3, Scunthorpe–Leeds 0–2, Sheffield U–Cheltenham 4–0, Shrewsbury–Everton 2–1, Stoke–Wigan 3–0, Walsall–Reading 0–0, West Bromwich–Bradford C 3–1, West Ham–Nottingham 3–2, Southampton–Tottenham 4–0. Dynamite 18,4a (235), poissa: 8. . Salama taipui viime hetkellä Lotto Oikeat numerot: 9, 17, 19, 22, 28, 30, 37 Lisänumerot: 18, 21, 25 Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+lisänumero oikein 15 kpl voitto–osuus 12 898,40 e, 6 oikein 1 577,80 e, 5 oikein 41,10 e, 4 oikein 10,20 e. . . Nibacos – Pelimiehet, Blue Fox – Merikoski SBT, Papas – Woodcutters, Team Atria – SB Vaasa. Myös maajoukkueen portit ovat auenneet. Varsinkin Timo Keisala oli elementissään. Potut tuli maksettua pottuina. Sarjajohtaja PerPo rimpuili mukana vielä neljännessäkin, mutta Iskun luotsi Juha Hämäläisellä oli taas ässä hihassaan. Kirjalliset ilmoittautumiset jätetään 17.1.2003 mennessä osoitteeseen Kivihyypäntie 1, 69700 Veteli. Diskos . 18 8 2 2 6 86– 83 20 K-Oulu . 20 6 2 12 65– 91 14 SBS Pori . toto (9-8-1): 4,94 1,72-4,78-2,97 67,25. . 20 6 1 13 70– 117 13 Loviisa . . 10 6 2 2 35– 32 14 Woodcutters 10 4 3 3 52– 46 11 Team Atria . Heti ensimmäisessä erässä tuli seitsemän syöttövirhettä, Tuovinen päivitteli. . 3. . . . sija Alustava kerroin: 23,61 Poissa:– Superkaksari 5: Mäkihyppy (K120), Innsbruck, Itävalta Voittajapari: 3 Ahonen J–12 Liegl F Lopullinen kerroin: 104,73 Poissa: – Päivän Pari 2 Hiihto, SM–sprintit (v), Ylivieska 1. . . 8 1 1 6 23– 55 4 Seuraavat ottelut: 11.1. Futsal-liiga Golden Futsalteam – LaVe 2 – 4 (1 – 3), TPK – Loiske 1 – 2 (1 – 1), Gepardi – Akilles 8 – 5 (1 – 2), Ruutupaidat – FS Campus Utd 4 – 11 (2 – 2), Tervarit – TP-Seurahuone 5 – 4 (2 – 2), FT KemiTornio – Ilves FS 1 – 4 (0 – 2). . . Monet olivat julistamassa Juvosta entiseksi pelimieheksi jo vuosia sitten, kun mies siirtyi Varkaudesta Tarmosta Iskun riveihin. . . . . . . Ravikansa pelasi ruotsalaishevosia Jukka Anias KOKKOLA (KP) Alle sekunnin päässä oli Vantaan Pussihukkien ensimmäinen tappio koripallon A-poikien SM-sarjan kärkiottelussa lauantaina Kokkolassa. Viestin torjunta alkoi pitämään ja kenttäpuolustus liikkumaan. . . 16 8 8 86– 76 16 SHT . Alkutyrmäyksestä toivuttuaan Viesti ryhdistäytyi ja otti lopulta omansa erin 3–1 (19–25, 25–17, 25–21, 25–19). 9 2 7 41– 70 6 Seuraavat ottelut: 5.1. 14 Norwich–Brighton; ottelu peruutettu, kerroin kaikille merkeille (1X2) 1,00. Lähtö 8, lv 2 140 m: 1) Alf On Road/Tommy Hanne 18,1, 2) Olympic Victor 18,2 (228), 3) Nina Mi 18,2 (135), 4) Agobra Opus 18,7 (50), toto (3-5-6): 4,53 2,56-4,40-4,29 37,78. T./Richard Jansson 18,4, 2) Fiona Brodda 18,5 (77), 3) Nougat Dana 18,7 (107), 4) Eli Cha Cha 18,9 (72), toto (12-9-8): 28,26 5,06-2,37-2,67 269,25. . 18 5 2 11 51– 85 12 Et-Po-72 . Kauheata palapelin rakentelua se oli. . . . . Siitä huolimatta V75-lähdöistä oli poissa vain muutama valjakko. Suomen kahden ehdottomasti parhaan porukan kohtaamisessa takki kääntyi lopullisesti kolmannessa erässä, kun Iskun keskitorjuja Anssi Vesanen otti kahdesti peräkkäin vihollisen hyökkäyksen kiinni. . 20 5 1 14 97– 125 11 Seuraavat ottelut: 5.1. . . Sunnuntaina: Fulham–Birmingham, Manchester C–Liverpool, Wolverhampton–Newcastle. Salon Viesti–Somero, naisten cup–finaali 2. Nuoret ladulle Pietarsaaressa Espoo: Suomen cupin loppuottelut: Naiset: Salon Viesti–Somero 3–1 (19–25, 25–17, 25–21, 25–19) Miehet: PerPo–Isku-Volley 1–3 (27–29, 27–25, 25–27, 19–25). Rainer Björkrothin tallin Stefano Pueblo nousi parijonon hänniltä viimeiselle rahasijalle kuudenneksi. Joukkueiden tasoero oli lopulta selvä. . . . divisioona: Boston–Hartlepool 0–1, Carlisle–Southend 1–0, Hull–Bristol R 1–0, Torquay–Rushden & Diamonds 1–1. 11 5 1 5 61– 72 11 Merikoski SBT 10 3 4 3 37– 42 10 Sastamolo . 20 15 1 4 116– 75 31 Josba . . Viesti on kuitenkin tällä kaudella kova porukka, se nähtiin kolmannessa erässä. . . . Lähtö 5, V4-2, lv 2 640 m: 1) Alfa Eme/Björn Goop 17,7, 2) You Never Can Tell 19,0 (119), 3) Flugan 19,2 (220), 4) Changement 19,3 (399), toto (14-7-4): 2,20 1,65-2,38-4,29 15,41. . . Peli huipentui viimeisen minuutin aikana todelliseksi trilleriksi. Self Timer putosi kolmanneksi ajalla 15,1. Otimme tiukassa paikassa viisi, kuusi pinnaa putkeen. 7 4 1 2 52– 41 13 APV . 10 7 3 60– 32 14 Pelimiehet . . kilpailu: Naisten sprintti 2. 18,1a (130), 3) Felicia Hyppinge 18,3a (273), 4) O. Lähtö 9, lv 2 140 m: 1) Gidde Palema/Åke Svanstedt 16,0a, 2) Extreme Value 16,0a (157), 3) Candle Lights 16,3a (372), 4) Titan Ås 16,4a (67), poissa: 3,4,7. . . 10 3 3 4 47– 47 12 Ilves FS . . toto (9-2-3): 22,94 7,68-3,43-6,81 111,95. Sarjoja on perinteisten hiihtokisojen ladulle lähtijöille kaikkiaan 12. . . . 17 8 1 8 86– 76 17 KooVee . Syyskaudella vastaavaa notkahdusta ei tullut kertaakaan. – Molemmat tiesivät tarkkaan, mistä vastustaja hyökkää. . 20 10 2 8 104– 95 22 OLS . Sundbyholmin raviradan lämpömittari näytti 22 asteen lukemia, kun ensimmäiset hevoset tulivat lämmitykseen. . 9 4 5 41– 49 12 Loiske . 21 16 1 4 137– 76 33 Gunners . Somerolaisista puolestaan emännöi kapteeni Mia Mattila, joka hoiteli hyvin kaikki osaalueet. Espanjan mestaruussarja: Valladolid–Real Betis 3–0. . Lopullisen niitin iski Matti Ollikainen Sami Juvosen maukkaasta passista. . Velimies Antti taas pelasi saman taudin riuduttama. . . Lähtö 10, lv 2 140 m: 1) Foreign Currency/Örjan Kihlström 17,9, 2) Big Gayle 18,0 (133), 3) Lord Nelson 18,0 (332), 4) Contiki 18,1 (230), toto (810-11): 6,15 2,31-4,51-4,25 32,15. 10 2 4 4 39– 48 8 Nibacos . . Niin Miia Mattila kuin Irina Zukovskakin epäonnistuivat tärkeällä hetkellä. . . . . Pietarsaaren hiihdoissa kilpaillaan perinteisellä tyylillä. . Tuttuja toisilleen Cup-finaali oli kahden tismalleen toisensa tuntevan joukkueen kohtaaminen, joten yllätysmomentit jäivät vähiin. . . Muille ei voi puhtaita papereita jakaa. . Hyökkäyspäässä mestareiden tehonyrkin muodostivat hakkuri Mika Pyrhönen ja Tuomas Tihinen, jotka tykittivät yhteensä 31 hyökkäyspinnaa. VetU . Finaalin hahmoksi nousi Viestin venäläisvahvistus Elena Sozina, joka tappoi palloja laitapelaajaksi kovalla prosentilla. Åke Svanstedtin valmennukseen palannut Gidde Palema hallitsi Kultadivisioonan lähtöä johtopaikalta luokkahevosen ottein. Et-Po-72 – Ahmat. Pussihukat sai tehdä hikisen ja tuskaisen iltapuhteen voiton eteen. . . . . 19 14 5 115– 77 28 SSV . Lähtö 1, lv 2 140 m: 1) Filur Kärn/Jorma Kontio 20,5, 2) Somagirl 21,4 (343), 3) Lobys Alice 21,5 (118), 4) Helena Finder 21,9 (44), poissa: 3,4. . . Pitkäveto: 70 Buffalo–Carolina 1 (6–3) 2,20 71 NY Islanders–Boston 1 (8–4) 2,30 72 Washington–Columbus X (2–2) 4,10 73 New Jersey–Toronto 1 (2–0) 1,70 74 Atlanta–Pittsburgh 2 (1–4) 1,85 75 Detroit–Phoenix 2 (1–4) 3,40 76 Anaheim–Philadelphia 2 (0–1) 1,95 77 Venäjä U20–Suomi U20 1 (4–1) 1,60 78 Boston–Portland 2 (103–108) 1,90 79 New Orleans–Orlando 1 (100–89) 1,40 80 Milwaukee–Utah 2 (115–118) 1,75 01 Manchester U–Portsmouth 1 (4–1) 1,10 02 Scunthorpe–Leeds 2 (0–2) 1,20 03 Arsenal–Oxford U 1 (2–0) 1,05 04 Aston Villa–Blackburn 2 (1–4) 2,90 05 Cambridge U–Millwall X (1–1) 2,95 06 Chelsea–Middlesbrough 1 (1–0) 1,40 07 Chelsea–Middlesbrough(+1) X (1–1) 3,30 08 Grimsby–Burnley X (2–2) 2,60 09 Blackpool–Crystal P 2 (1–2) 1,85 10 Bolton–Sunderland X (1–1) 2,80 11 Bournemouth–Crewe X (0–0) 2,65 12 Cardiff–Coventry X (2–2) 2,60 13 Gillingham–Sheffield W; ottelu peruutettu, kerroin kaikille merkeille (1X2) 1,00. . Lähtö 7, V4-4, lv 2 140 m: 1) Gloss T. II divisioona Lohko 6 Team Atria – Woodcutters 3 – 11 (0 – 4, 1 – 5, 2 – 2), Papas – SB Vaasa 6 – 3 (2 – 1, 2 – 1, 2 – 1), Nibacos – Merikoski SBT 3 – 5 (1 – 1, 2 – 3, – 1), Blue Fox – Pelimiehet 7 – 1 (2 – 1, – 0, 5 – 0). Jokeri Jokerinumero: 7 5 6 9 6 6 7 Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voitto–osuus 351 571,20 e, 5 oikein 5 133,50 e, 4 oikein 564,60 e, 3 oikein 49,40 e, 2 oikein 11,10 e. toto (3-2-1): 2,20 1,35-2,69-1,47 26,33. Hän onnistui viimeistelemään GBK:n hyökkääjänä 10 maalia. Juvonen nauttii silmin nähden pelaamisesta. B. Vaihe 2: 10, 17, 20, 22, 24, 29, 31, 56, 58, 65. 17 11 1 1 4 81– 54 24 RoKi-79 . . . Läh. . Troikka: 110,40. . . V4: vaihto 124 570.80 e; oikea rivi 314-1-12; poissa I/8 kerroin 65 399,66. V4-kerroin: 517,67. 16 10 2 1 3 63– 43 23 Raahe-K . . 15 5 1 9 64– 89 11 Ahmat . – Vesanen tuli esiin justiinsa oikeaan aikaan, ja Husunkin sankaritekoa tarvittiin. Pohjalaisten yhdistetty joukkue Vaasan Salama kärsi kirvelevän viime hetken tappion numeroin 74–75 (37–39). . 9 4 1 4 65– 57 13 TPK . . . Lähtö 11, lv 1 640 m: 1) Fraise/Jorma Kontio 17,6a, 2) Quattro Lou 18,0a (216), 3) Hard To Kill 18,1a (56), 4) Thors Rocket 18,2a (324), poissa: 4,11. PerPo–Isku–Volley, miesten cup–finaali Voittoyhdistelmä: 2 (3–1)–5 (1–3) Alustava kerroin: 12,25 Vakio 1 Oikea rivi: 212 X11 1X1 2X2X Kohteen 9 oikea merkki on arvottu. 20 7 13 76– 109 14 Rangers . Juvonen puhjennut uuteen kukkaan Areenan iloisimpia miehiä oli Isku-Volleyn passari Sami Juvonen. . . . . F. . Jonatan Johansson 1–0, 61. . Lähtö 12, lv 2 140 m: 1) Sacrey Star/Erik Adielsson 19,4, 2) Bouquet Sand 19,7 (321), 3) Kyrkebos Lady 19,0 (28), 4) Fanny Gel 19,1 (221), poissa: 11. Larry Okoth teki 16, Ville Laitinen 10, Jaakko Linnolahti 9 ja Heikki Laatikainen 8 pistettä. Lähtö 2, lv 2 640 m: 1) Mr Mappen/Åke Svanstedt 19,4, 2) Typhoon Crown 19,5 (96), 3) Angel Victory 20,1 (92), 4) Extremity 20,1 (125), toto (8-2-4): 3,36 1,63-2,61-2,30 24,00. Lisätietoja hankkeesta antavat rakennustarkastaja Anne-Maarit Mansikka-aho puh. Samuel Haanpää toimitti pallon velimiehelleen Mikaelille (yhteensä 27 pistettä), jolle Salaman pelurit tekivät lähinnä kunniaa. . . – Meidän vastaanotto toimi paremmin, ja eroja oli varsinkin passipelissä..., Juvonen murjaisi. Suursuosikkeina areenalle marssineet salolaiset olivat avauserässä poissa tolaltaan. Pietarsaaren odotetaankin kaikkiaan pariasataa nuorta kilpailijaa. . Kuva: Lehtikuva/Marja Aairio Erkki Jääskeläinen ESPOO (STT) Erän verran kykeni Someron Pallon rienaamaan sarjakärki Salon Viestiä lauantaina Espoossa pelatussa lentopallon naisten cup-finaalissa. Venäjä–Suomi U20 4–1 Alustava kerroin: 17,80 Superkaksari 4 Suurpujottelu, miehet, Kranjska Gora, Slovenia Voittajapari: 6 Miller B–18 Muu 2. Kokonaisuutena hän toki oli syystäkin tyytyväinen otteluun ja omiensa tiukkaan taisteluun. 10 7 1 2 55– 39 22 FT Kemi-Tornio 10 7 1 2 50– 37 22 Golden Futsalteam 10 7 3 47– 39 21 FS Campus Utd 10 5 1 4 59– 43 16 Ruutupaidat 10 5 1 4 75– 61 16 Gepardi . . Englannin liiga lauantaina: 2. Ruotsin ajajaliigassa niukan tappion kärsinyt Jorma Kontio suitsi päivän täytelähdöissä kaksi voittoa ajokkeinaan kulmikkaasti ravannut Filur Kärn ja Tuomas Korvenojan valmentama Fraise. Alustava voitonjako: 13 oikein 8 kpl voitto–osuus 17 387,10 e, 12 oikein 214,80 e, 11 oikein 13,40 e, 10 oikein 3,00 e. . . 860 8220, 040-839 7346. Totta puhuen kyllä meidän joukkueesta löytyy enemmän potentiaalia, vaikka sarjasijoitus ei sitä kerrokaan. Tampereen Isku-Volleyn pelaajat riemuitsivat voitettuaan Perungan Pojat Suomen Cupin loppuottelussa Espoossa. Tuskailtiin kunnolla oman syötön ja vastaanoton kanssa. Hans Timolan kolmosella Pussihukat nousi ensin pisteen päähän. Koulutus Saavat välittömästi töitä SEA STAR veneiden valmistuksessa. . KOKKOLA (KP) Hyökkääjä Timo Peltola jatkaa myös ensi kauden GBK:n väreissä jalkapalloilun ykkösdivisioonassa. . Jossittelun varaakin hieman jäi, sillä Salaman paras levypallomies Ilkka Koskinen oli vatsasairauden vuoksi sivussa. Isku maksoi kalavelat Pohjoisen taika murtui. . . – Kyllä tänään pettivät liian isot asiat. Onneksi sentään pystyimme jatkossa rutistamaan riittävästi, mutta ei peli missään vaiheessa oikein hyvää ollut. . . Seurakaveri Laura Tuominen loisti tällä kertaa vastaanottajana. Troikka: 129,92. Keno–veikkaus Voittonumerot: 2, 3, 5, 7, 9, 19, 20, 23, 24, 26, 33, 35, 37, 40, 41, 46, 50, 51, 52, 61. Halsualaisen Jarno Koskelan ajama Tim Arnie johti loppusuoran alkuun, jossa se laukkasi hylkäykseen asti. . 19 5 1 13 71– 116 11 Seuraavat ottelut: 5.1. . 11 2 1 8 31– 48 5 RSB-Team . divisioona: Colchester–Tranmere 2–2, Northampton–Wycombe 0–5, Oldham–Peterborough 0–0, Queens Park Rangers–Stockport 1–0, Swindon–Chesterfield 3–0. – Jännittipä kummasti alussa. . . . – Juuri se kaveri, joka olisi pitänyt pitää jäi vapaaksi. – Oli kiva tapa kuitata tappiot. Jäätiin normaalitasostakin”, voittajien kippari Terhi-Maria Aurala totesi taiston tauottua. . . . Juoni muuttui käsikirjoituksen mukaiseksi toisessa erässä. 5,6 sekuntia ennen loppua Laatikainen otti viidennen virheensä ja joutui penkille. Tiukkaa vääntöä nähtiin vain kolmannessa erässä, jossa Someron kiri katkesi kehnoihin syöttöihin. Jorma Kontion ajama Not A Spacecase ei saanut kiritilaa maalisuoralla, vaan laukkasi turhautuneena jäätyään Friedhems Ambran taakse pakettiin. . 7 4 2 1 38– 22 14 KaFu . . Päivän Pari 3 Lentopallo, kahden ottelun erävoittopeli 1. Tamperelaiset tunnettiin jo etukäteen väkevänä cup-joukkueena. . Jarl Sarin puh. 36-vuotias konkari tanssahteli voitonjuhlissa kuin nuori varsa. Viesti vaikeuksien kautta voittoon Sarjajohtaja Perungan Pojat kaatui cupin finaalissa Timo-Jaakko Virkkala Pakkasen kourissa talviuntaan viettänyt ravikansa sai Finntoton ansiosta mahdollisuuden pelata Eskilstunan V75-lähtöjä, kun Teivo joutui perumaan omat kisansa. . Peltola jatkaa GBK:ssa PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren Hiihtäjien hiihtomajan ympäristön laduilla suksitaan lauantaina tammikuun 11.päivä nuorten kansalliset hiihdot. . Oilers . . . 10 3 7 57– 82 9 LaVe . Takarivistä lähtenyt Self Timer pääsi Jorma Kontion taitavasti luotsaamana toiseen ulkopariin, josta se hyökkäsi loppukaarteessa johtohevosen kimppuun. Ensimmäisen sivurajan Salama sai selvitettyä, mutta vihoviimeinen puolitoistasekuntinen oli liikaa. LPK – KaFu, APV – VetU. Salibandyliiga SBS Pori – Happee 8 – 4 (2 – 0, 3 – 3, 3 – 1), Oilers – OLS 7 – 5 (2 – 1, – 1, 5 – 3), Loviisa – Gunners 5 – 6 (3 – 0, 1 – 3, 1 – 2, – 1), AC HaKi – Rangers 3 – 3 (0 – 1, – 2, 3 – 0), Josba – Classic 9 – 3 (1 – 0, 1 – 0, 7 – 3). Passari pystyi heti ottelun päätyttyä analysoimaan, mihin homma ratkesi. . . 7 2 5 35– 51 6 HP Team . ”Julle” heitti syöttöruutuun Hannu Husun, joka veteli tuurilla ja taidolla neljä pistettä peräkanaa. . Kunnalla on osoittaa tarkoitukseen sopivaa tonttimaata ja myös kiinnostuneita asunnon tarvitsijoita. Futsal Ykkönen KaFu – APV 10 – 5 (3 – 2). . Tänään haistoimme Viestin passarin aikeet paremmin kuin koskaan, mutta se ei riittänyt. Someron pahat aloitukset horjuttivat vastustajan puolustusta, ja Viestin passari Svetlana Krivulko nakkeli harvat hyvin nousset pallot epätarkasti. Ehkä hermoillakin oli osansa. V4-kerroin: 3 065,60. . . Nyt on tullut kahdesti peräkkäin täysosuma. toto (5-4-12): 7,72 2,63-6,05-1,84 104,99. . . . . . . V4-kerroin: 748,85. 11 3 1 7 43– 43 7 Papas . – Pelivuodet käyvät vähiin, joten nyt pitää ottaa kaikki irti. Lentopallon miesten Suomen cupin voittopysti sai jäädä Hämeeseen, kun Isku runnoi finaalissa lappilaisporukan nurin lukemin 3–1 (29–27, 25–27, 27–25, 25–18). . . ”Samppa” jäikin pariksi vuodeksi ykköspassari Ilmo Natusen varamieheksi. Peltola tuli kesken viime kauden joukkueeseen ja pelasi kaikkiaan 14 peliä. Josba – SBS Pori, AC HaKi – Classic, SSV – Loviisa, Rangers – Happee. 20 6 14 94– 123 12 Happee . Samalla SoPan aloituksista hävisi yty. . . Perunka tuli lujaa vain keskeltä. Tervarit . 11 10 1 72– 38 20 SB Vaasa . . Pelivaihto 445 339.80 e. . 10 1 2 7 37– 66 4 Seuraavat ottelut: 5.1. – Meistä tehtiin väkisin voittaja jo etukäteen, ja se toi paineita. Englannin FA cupin kolmannen kierroksen ottelut lauantaina: Manchester U–Portsmouth 4–1, Arsenal–Oxford 2–0, Aston Villa–Blackburn 1–4, Blackpool–Crystal P 1–2, Bolton–Sunderland 1–1, Bournemouth–Crewe 0–0, Brentford–Derby 1–0, Cambridge–Millwall 1–1, Cardiff–Coventry 2–2, Charlton–Exeter 3–1 (25. Pramea areena ja suuri yleisö taisivat kipsata pohjoisen pojat. Meidän pojat ovat tottuneet tiukkoihin paikkoihin, Hämäläinen iloitsi. Hyvin Perunka perässä pysyi. . . 15 Brentford–Derby 1 (1–0) 2,55 16 West Ham–Nottingham 1 (3–2) 1,50 17 Stoke–Wigan 1 (3–0) 2,00 18 Rotherham–Wimbledon 2 (0–3) 2,80 19 Shrewsbury–Everton 1 (2–1) 6,00 20 Walsall–Reading X (0–0) 2,60 21 West Bromwich–Bradford C 1 (3–1) 1,30 22 HPK–Kärpät 1 (5–2) 1,60 23 Jokerit–TPS 1 (3–0) 1,35 24 JYP–Ilves X (4–4) 4,80 25 Pelicans–Lukko 2 (3–4) 2,55 26 SaiPa–HIFK 1 (6–2) 2,05 Tulosveto: 2. 7 4 2 1 42– 21 14 LPK . . . kilpailu: Miesten sprintti Kohde peruttu kovan pakkasen takia, panokset palautetaan. . Salaman selvä ykkönen oli Okemu, jolle palloja tosin alettiin pelata vasta viitisen minuuttia ennen puoliaikaa. Tällä haavaa mies on heittämällä Iskun vastuupassari. 19 10 9 104– 92 20 Classic . . 90-luvulla haaviin tarttui lähinnä KuPS-Volleyn vanavedessä viisi hopeaa. Peltola valittiin myös Ykkösen pohjoislohkon heinäkuun pelaajaksi. 20 12 1 7 112– 85 25 HIFK . 10 3 2 5 48– 49 11 TP-Seurahuone 9 3 6 49– 61 9 Akilles . 18 13 1 4 91– 57 27 Jeppis . Extreme Value spurttasi viimeiset metrit vauhdikkaimmin, mutta sai tyytyä toiseen sijaan. . . 860 8201, 0400-868 366 tai rakennusmestari Matti Haapala puh. Täyden ottelun ajan säilyneet kovat aloitukset ja koko joukkueen onnistuminen olisivat voineet pohjustaa yllätyksen. Toki vain kakkosen, mutta se riitti Pussihukkien tahrattoman tilin säilymiseen. . Olympia Bingo Vaihe 1: 3, 4, 12, 15, 18, 21, 26, 33, 35, 36, 37, 38, 41, 42, 45, 47, 50, 51, 53, 57, 60, 62, 63, 73. Nyt näin ei käynyt, koska syöttömme helpottui jo toisessa erässä, Someron luotsi Keijo Vihavainen harmitteli. Oliko onnea Lentopallo Jalkapallo Salibandy Jääkiekko Futsal 18 Urheilu Sunnuntaina 5.1.2003 s KESKIPOHJANMAA Sekalaiset Myytävänä moottoriajoneuvoja ASUNTOTUOTANNOSTA KIINNOSTUNEET PERUSTAJAURAKOITSIJAT Vetelin kunta pyytää ilmoittautumaan niitä rakennusurakoitsijoita, jotka ovat kiinnostuneita asuntokohteiden perustajaurakoinnista. Petri Salmelan valmentama Self Timer ei pysynyt maalisuoralla Kapten Christyn vauhdissa, kun Erik Adielssonin kirittämä ruuna liiteli yllätysvoittoon ajalla 14,5. . . . Ei ihme, olihan Viesti nujertanut sarjassakin Someron kahdesti 3–0. Nuorten kansallisissa hiihdoissa kilpailevat 10-20-vuotiaat. Lähtö 6, V4-3, lv 1 640 m: 1) Kapten Cristy/Erik Adielsson 14,5a, 2) Couch Doctor 14,9a (191), 3) Self Timer 15,1a (26), 4) Minette Gel 15,2a (345), toto (1-11-9): 8,30 3,58-3,58-1,63 179,50. Saksan reissun jälkeen Suomen kentille palasi uudistunut Juvonen. En oikein tiedä, kuinka niin pääsi käymään, Salaman valmentaja Tomi Rekola harmitteli. Oppilaslähdön suursuosikki Tim Arnie pääsi nopeasti mielipaikalleen piikkiin. . . . Hienoisena suosikkina finaaliin lähteneen PerPon valmentaja Jukka Tuovinen oli pelin jälkeen kummissaan. K. Latvialaispassari Ugis Krastins vei vihollista parissa erässä. . Vieraat olivat pitäneen niukkaa johtoa koko ottelun ajan, mutta 205-senttisen sentterin Elvis Okemun koreilla ja olennaisesti häntä lyhyemmän pelinjohtaja Heikki Laatikaisen kahdella tärkeällä kolmosella Salama tarrasi tiukasti kiinni voittoon. . Sarjan tarkin kolmen pisteen heittäjä (ennen lauantaita 33/64 kolmosta 51,6 prosentin teholla) sai kaikessa rauhassa ja rakkaudessa upottaa ratkaisevan korin. . Tappio oli Salamalle vasta toinen sarjassa. . . . 044-276 7901, 06-822 7801 Oy Hjalmar Ab Satamakatu 35 67900 Kokkola AMMATTITAITOISET VENEENSISUSTAJAT Palvelukseen halutaan Erkki Jääskeläinen ESPOO (STT) Kahdesti Perungan Pojilta tällä kaudella sarjapeleissä köniinsä ottanut Tampereen Isku-Volley maksoi vastustajalleen kalavelat korkojen kera lauantaina Espoossa. 21 8 1 12 92– 117 17 AC HaKi . Pasi Aikion vauhdittama Dante Ö syöksyi ulkorataa kärkeen ja nosti suomalaisvärit ykköseksi. Sen jälkeen sukka soikin 31 pisteen verran. Viime hetkien pelaaminen petti kuitenkin pahan kerran. Voitonjako: Kolmoisvaaka – e, Vaakabingo 13,10 e. Blue Fox . . . Ruotsin raviurheilun mediaväki arvostaa Kontiot taidot erittäin korkealle ja hänen ajosuorituksiaan seurataan tarkoin. Virkaveli Tomi Lemminkäinen totesi suojattiensa pelänneen turhaan suosikkiasemaa. . . TP-Seurahuone – Ilves FS, Gepardi – LaVe. Suomi-sarja Länsilohko KooVee – SHT 4 – 7 (0 – 1, 1 – 2, 3 – 4). . . . . . toto (5-1-8): 2,12 1,39-2,92-3,38 9,85. Suomalaistoiveet kohdistuivat Hopeadivisioonan Self Timeriin, johon panostettiin vahvasti sekä V4:ssa että voittajapelissä. . Lähtö 3, lv 2 140 m: 1) Dante Ö./Pasi Aikio 18,1a, 2) N.
sekä dementian hoidon ulottuvuudet * Koululääketiede/ 15.-16.2. * Virkisty joogaamalla 7.-9.2. Kotimaan pääuutiset arkena ja pyhänä www.keskipohjanmaa.net. – Koivuniemi karsiutui ja sijoittui lopputuloksissa jaetulle 17. Opiskelijaksi voit hakea, jos sinulla on aiempia yliopisto-opintoja ja opettajakokemusta seuraavasti: 1. sijalle. Opiskelu on päätoimista ja kestää 1,5 2,5 vuotta. (06) 832 4200 * Muisti ja oppiminen 31.1.-1.2. pudotuskierrosta: Mike Wolfe–Mika Koivuniemi Suomi 4–3 (227–268, 224–235, 215–211, 248–212, 248–225, 247–248, 217–184). psykiatria Huvit Tuoretta tietoa maakunnasta www.keskipohjanmaa.net Tacoma: PBA-ammattilaiskiertueen kilpailu: 1. NLP-kurssi opettajille ja kouluttajille * Koululääketiede/ 25.-26.1. Keski-Pohjanmaan opiston kurssit Keski-Pohjanmaan opisto p. Hakuaika päättyy 7.2.2003. Valintakoe järjestetään Kokkolassa 8. Opettajakokemusta perusopetuksessa vähintään 4 kk tai muuta soveltuvaa opettajakokemusta vähintään 8 kk. * Dementiaa aiheuttavat sairaudet 14.-15.2. Vähintään 60 opintoviikon laajuiset soveltuvat yliopistoopinnot, joihin sisältyvät aineopinnot (35 ov) tai cum laude approbatur -arvosana jollakin tieteenalalla perusopinnot (15 ov) kasvatustieteessä tai aikuiskasvatuksessa yhden vähintään 15 opintoviikon laajuisen sivuaineen opinnot 2. ja 21.-22.3. aistitoiminnot, em. Kesäkuussa 2003 alkavalle kurssille otetaan 35 opiskelijaa. liittyiviä sairauksia * Aivojumpan peruskurssi 1.-2.2. Tiedustelut ja hakulomakkeiden tilaus: Puh. 9.4.2003 ja siitä ilmoitetaan valituille kirjeitse. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 5.1.2003 19 Keilailu Karvinen Lassi ja Leevi Asianajotoimistot Koulutus Opiskelijoille Työnhakijoille Yrityksille Kaikille JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO CHYDENIUS-INSTITUUTTI LUOKANOPETTAJIEN AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAVALINTA 2003 Jyväskylän yliopiston Chydenius-Instituutti Kokkolassa järjestää muuntokoulutuksena kasvatustieteen maisterin tutkintoon johtavaa luokanopettajakoulutusta. (06) 8294 244, 8294 232 tai 8294 230, sähköposti oili.uusitalo@chydenius.fi, http://www.chydenius.fi
Kuinka joulunpyhien aikana tullut pömppövatsa saadaan taas kuntoon. 60-luvulla kuuluisuuteen nousseen Beach Boysin tarina, jossa menestyksellä on myös hintansa. 98281 08.05 Avara luonto: Lapin taika. Englantilaiset ja ranskalaiset taistelevat vallasta Amerikassa, ja halki erämaan matkalla olevat kaksi nuorta englantilaisnaista saattajineen joutuvat keskelle taisteluita. mom. Selostajana Antti Haajanen. 333. Pietarsaaressa 5.1.2003 Koulutoimen johtaja Vaihde (08) 4112 400 • Automyynti 4112440 Autotalo A. Yllättävät suudelmat saavat yhden jos toisenkin pään sekaisin. Toimintaamme kuuluu uusien Volkswagenien, Audien ja Seattien sekä vaihtoautojen myynti, huoltoja varaosapalvelut, ST1 polttoainemyynti, autojen pikapesu ja kahvila/ruokala. Yrityksemme palveluksessa on 9 taloushallinnon asiantuntijaa, jotka hallitsevat eri toimialoilla toimivien asiakasyritystemme taloushallinnon erityispiirteet. Kampaajalla-osuudessa imitaattori Jarkko Tamminen saa uudet hiukset. 5733834 23.05 Yökeikalla Baden-Badenissa: Remy Shand. VW AUDI SEAT -kannan voimakkaasti kasvaessa tehostaaksemme palveluamme haemme palvelukseemme AUTOMYYJÄÄ JA AUTONASENTAJAA Hakijoilta edellytämme: hyvää asiakaspalvelukykyä kokemusta, koulutusta ja kiinnostusta autoalalle joustavuutta ja kykyä sopeutua joskus kiireiseenkin työtahtiin. Dokumentti nykypäivän merimiehen ammatista, jossa entisaikojen romanttisuus on vaihtunut pätkätyöksi maailman merillä. 9112211 11.00 Tv-uutiset. Hakemuksen liitteeksi jäljennökset todistuksista, aikaisemmasta työkokemuksesta ja oma hakemus. Hän kirjoittaa nyt sille jatkoa. osa 7/8. Barbie-hahmo tanssii upeasti tässä koskettavassa ja jännittävässäkin tarinassa. Heidi paljastaa aidon juustofonduen salaisuuden ja tarjoaa jälkiruuaksi linzintorttua. 975501 21.15-22.13 Ykkösdokumentti: JPP ja Pelimannisvengin lumo. Haastattelussa liikunnanohjaaja Donata Pennanen. Hiihtohistoriasarja päättyy 1960 Squaw Valleyn ja 1964 Innsbruckin olympialaisiin. Keskiyön auringon leveyksillä elää harvinaisen paljon petoeläimiä, joiden kanssa valtalajien on selviydyttävä. Myimme vuonna 2002 yli 300 uutta autoa ja 500 vaihtoautoa. 87259 18.10 Kakkosen talvisää. 2481211 20.30 Soitinmenot. 230124 20.25 Raumanmeri 2002: Tommi Läntinen. Juontajana Karita Tuomola. (77 min) 1552969 11.00 T.i.l.a. 44124 18.45 Ruutulippu. Jumalan sormi. Kotimaassa hän teki menestyvän joukkueen Vammalan Kisasta, Raision Loimusta ja Tampereen isku-Volleysta. 8078263 23.45-00.20 Pää sekaisin. järjestetystä karamboli-biljardin EuroCup-osakilpailusta. vast. 177698 19.20 Levyraati. Suora lähetys. Stereo. 836308 18.00 4Pop: Pornotähden arkipäivä. 06-785 1482 / rehtori Maija Ekman. 7486582 15.35 Lähetyssaarnaajana Nkurenkurussa. 2002 Turussa 54 vuoden ikäisenä. Kaksiosaisen ohjelman jälkimmäinen osa, ensimmäinen osa esitettiin 29.12. Halifax. 3488037 10.00 Tv-uutiset. Grönlantilaiset pyytäjät saattavat retkikunnan hyvään alkuun, mutta sitten on kuuden miehen ja 41 koiran pärjättävä omillaan. 53106 17.05 FST: Malmsten duurissa ja mollissa. Pohjolan talvi. 837196 18.55 Tehdas. Esittelyssä ripsien pidennys. Esivaalit ovat käynnissä, ja kampanjointi kovenee. Amerikkalainen draamasarja. Verenimijä. PL 41, 68601 Pietarsaari. Selostaja Timo Lievemaa. 1017747 10.00 Hiihdon SM-kilpailut. Miesten maajoukkuetta hän valmensi 1984 päävalmentajana ja kolmeen eri otteeseen kakkosvalmentajana 80-luvulla ja vielä 90-luvun loppupuolella. Laurenilla on tärkeä tapaaminen levyyhtiössä. 2949563 22.20 Kova laki. Toimintaelokuva. Valinta on ehdollinen ja vahvistetaan vasta, kun rikosrekisteriote on esitetty. 8631563 09.00 Spies-tytöt. (Tanska-Ruotsi-Ranska-Saksa 1991,110 min). 9083766 22.20 Tulosruutu. Hopeaa tuli kahdeksan kappaletta Vammalalle 75–76, Loimulle 80–81 ja päätteeksi Tampereen Isku-Volleylle neljä 92–95. 2747 09.00 TV2: Katja-Kai ja Aimo-Anna: Rantaelämää. Uusinta. Kirjailija Erik Fosnes Hansenin romaani ”Kertomuksia suojeluksesta” sai hyvän vastaanoton. Tuotanto AMP, Ranska. Stereo. 3572327 09.40 UPE: Barbie Pähkinänsärkijä-baletissa. 6169230 09.00 Tv-uutiset. 9974476 13.00 The Beach Boys. Kotimainen ajankohtaisohjelma. 215476 14.15 Simpsonit. Hoidamme myös yhtiön perustamiset, muutokset ja sukupolvenvaihdokset. 4-osainen SARJA ALKAA. Antti-Roiko Oy on täyden palvelun autotalo Ylivieskassa. Sankareita olivat Veikko Hakulinen ja Eero Mäntyranta ladulla ja Veikko Kankkonen mäessä. 2838476 22.30 24. Parhaita paloja suositusta ja toivotusta viihdeohjelmasta. Palvelukseen halutaan TURKU (STT) Menestyksekäs lentopallovalmentaja ja -vaikuttaja Jukka Kutila kuoli vaikeaan sairauteen 28. 8756292 16.35 Snoukkabisnes. Kätketty aarre. Persoonallisena kotina esittelemme tyylikkään ja ylellisen vaalean kodin. Toinen esitys. 996785 21.00 Elokuva: Viimeinen mohikaani. Tuotanto: Illusioni Oy. Tyttöenergiaa täynnä oleva vauhtisarja kolmesta beverlyhillsiläisestä teinikaunottaresta, jotka Salaisen Palvelun johtaja on palkannut kansainvälisen vakoilun kiemuroihin. Stereo. 4016457 12.05 Hurghada Billiard Euro Cup 2/2. Cocco Bill ja hänen puhuva hevosensa kohtaavat lännen kieroimmat kaverit ja ovelimmat intiaanit vauhdikkaassa piirrossarjassa. 3183056 18.15 FST: TV-nytt. Kaksi kautta Kutila hankki kannuksia 80-luvun puolivälissä Saksan Bundesliigan Friedrichshafenin joukkueessa. Tekstitys Teksti-tv:n s. www.yle.fi/buuklubben. 326766 11.25 Kaunis olo. 12. Hakuaika päättyy 20.1.2003 klo 16.00. 88050650 18.25 Alppihiihtoa. Joey lähtee Charlien bändin kanssa keikalle. Lehtinen kuuluu kevään MMturnaukseen valmistautuvan naisten maajoukkueen runkopelaajiin. Nina katselee kanssasi toisen osan ohjelmasta Cirkeline muuttaa kaupunkiin. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Vesa Pajala (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 08.00 Tv-uutiset. 540969 20.00 Kahdeksan uutiset ja sää. Osa 4/5. 5940 12.00 Presidenttien miehet. Konsertti on taltioitu Tampereella 4.10.2000. 5200834 19.05 West Wing. 4396259 15.45 Baywatch. 106358 19.40 Varustamo. Kuvasuhde 16:9. Osa 4/4: Sodoman ja Gomorran tuho. Tiedustelut puh. Saksalainen draamasarja. Pietarsaaren kaupungin suomenkielisessä koululaitoksessa on haettavana Hakemukset, joihin tulee liittää nimikirjanote tai oikeaksi todistettu ansioluettelo sekä jäljennökset kelpoisuutta osoittavista todistuksista, toimitetaan Pietarsaaren koulutusvirastoon, os. Toivomme Olet yrittäjähenkinen, tehokas ongelman ratkaisija ja omaat kyvyn toimia erilaisten ihmisten kanssa. 74414 09.05 Tuntematon merimies. 510327 14.15 Inhimillinen tekijä. Laulattajana Satu & Mukaralla. Arkipäiväistynyt porno tarjoaa Liekille elannon, mutta arkielämässään hän saa tappouhkauksia. Selostajana Antti Haajanen. Omasta intohimostaan koripallosta kertoo NRF-aamujuontaja Toni Immonen. Pelasta maailma maata lähestyvältä asteroidijoukolta! 79559612 08.00 FST: BUU-klubben. Maailmancup, Bormio. Yst. Salminen haali kolmessa liigaottelussa 12 tehopistettä, Lehtinen loisti sekä liigassa että Suomen cupissa. 5543834 15.45 SM-liiga Hockey Night: SM-liigan ottelu. 7815766 10.50 Taide, nyt!. 778. Suomalaisen ja ulkomaisen musiikkimaailman viimeisimpiin tuuliin tutustutaan Raakel Lignellin johdolla. 77785 20.45 Urheiluruutu. Allison tilittää ystävälleen mönkään mennyttä viikonloppuaan. 9978747 20.15 Yllytyshullut. Pornoteollisuuden haittapuolista keskustelemassa Raiskaustukikeskuksen toiminnanjohtaja Kristiina Valkama. Leijonien mahdollinen loppuottelu suorana lähetyksenä. Kesto 107 min USA 1992 893853 23.00 Myöhäisuutiset. Stereo. tarkoitettu rikosreksiteriote. Kaikkien tuntema jouluklassikko animaationa täynnä Tshaikovskin iki-ihanaa musiikkia. Mukana myös jääkarhujen kahvila. Englantilainen komediasarja. Gatehouse pitää Oxfordin yliopistolla rekrytointitilaisuuden, ja päällimmäisenä päsmää Bob, opinahjonsa kunniaton kasvatti. Cocco ja kadonnut juna. 847230 19.00 Seitsemän Uutiset. Englantilainen piirrossarja kertoo maailman meriä purjehtivalla saarella asuvista eläimistä. Äärimmäisen uhkarohkea operaatio kuvattiin New Yorkissa huhtikuussa 2001 ja se keräsi suorassa lähetyksessä ennätysyleisön. Mikään ei näytä piristävän Alexia, mutta kaveripiiri ei vähästä lannistu. Fibbesin kilpailija. euroa ja paveluksessamme on 18 ammattitaitoista ja kokenutta työntekijää. 6940 11.30 Kunnian lumet: Menestys jatkuu. 603921 18.05 FST: Hermania hersyvästi. Osa 2/3: Nixonin ja Kissingerin vuodet. 2950679 22.05 Hupiklubi. Kap Morris Jesupissa retkikunta saa kuninkaallisia vieraita, kun kuningatar Margareeta ja prinssi Henrik poikkeavat lentäen pikavisiitille. Miesten 30 km, yhteislähtö. Liikevaihtomme on 15 milj. Tarjoamme yrityksille kirjanpito-, palkanlaskenta-, laskutusja maksatuspalveluja, talouden ja verotuksen suunnittelua, seurantaa ja raportointia. 2589582 23.50-00.20 Moukarimies. Tehtävään valitun on esitettävä rikosrekisterilain 6 §:n 2. Näemme myös muita ihmeitä, kuten sen, kuinka käväistään kesken esitystä erään onnellisen katsojan kanssa maapallon toisella puolella. Päätösosa esitetään huomenna. Hakemukset, joita ei palauteta pyydämme lähettämään 13.1.2003 mennessä osoitteella: Yrityspalvelu Hollström Oy, Mannerheiminaukio 7 A 12, 67100 KOKKOLA, tai sähköpostilla: yrityspalvelu@yrityspalvelu-hollstrom.fi Ammattitaitoinen PARTURIKAMPAAJA Työpaikka Vantaalla. Tuotanto SWR, Saksa. Vaarallinen pelastusoperaatio käynnistyy. 659245 18.15 Dawson’s Creek. 835259 23.05 Urheilu-uutiset. Työkokemuksen yrityksessä tai tilitoimistossa katsomme eduksi. Taltiointi Egyptissä 15.-21.9. Stereo. Miesten pujottelu. Skorpioni vatsalla, autolla veteen ja hyppy palomieslakanalle. 851037 13.50 Elokuva: Lentonopeudella. 5508037 17.30 As If. Hakemuksia emme palauta. 7360 17.00 Tv-uutiset. Selostajana Mika Saukkonen, kommentaattorina Timo Jutila, kaukalon laidalla Mikko Grönman. 755414 22.15 Viikon sää. 7576563 11.55 Felicia. Maailmancup, Kranjska Gora. 956650 20.30 Tv-uutiset ja sää. 1800495 15.50 Kodin kääntöpiiri. 23056 11.00 Hot Sport: Special: Lumilautakoulu. 3730259 02.05-04.05 Nuorten jääkiekon MM. 4Pop tutustuu myös Liekin maalaamiin tauluihin. 6327 12.00 Hiihdon SM-kilpailut. 6266056 08.45 Ankantahtiin. 627501 18.30 Viittomakieliset uutiset. Joeyn keikka. Bischofshofenin karsintakilpailu K120. 5884308 15.25 Kotiooppera: Hammastahna. Kultainen mikrofoni. 050-359 5344/Maritta. 841834 18.00 Tv-uutiset. puh. Piirrossarja hupaisten ankkojen toilauksista. 08-4112 421 tai 0400-583 663. 4629143 19.10 Ulkosuomalaisen tarina. Tehtävien menestyksellinen hoitaminen edellyttää esim. HAEMME UUTTA ASIANTUNTIJAA JOUKKOOMME Yrityspalvelu Hollström Oy on yksi alueensa johtavia tilitoimistoja. 392969 19.10 Tulosruutu. Loimu voitti kultaa Kutilan johdolla kolmesti 82–84. Kesto 81min. Marianne on suunnitellut korkean kylpyhuoneen linjakkaan muutoksen.Tavarataivaassa on esillä upeita maljakoita. 821230 23.50-00.14 Ruutulippu. 0403 011 351. Akateemista menoa. 3305650 16.30 Mäkiviikko. 1849018 08.30 Hilarius-hiiren seikkailut. Kieroilu korostuu. Maailmankuulu amerikkalainen taikuri ja illusionisti huipentaa uusimman shownsa yrittämällä selvitä hengissä keskellä tulipyörrettä, jonka nopeus on yli 200 km/h ja lämpötila yli1000 Celsiusta. (Den vida naturen). 4073698 18.15 Pohjantähden alla: Puskapilotti. 4668679 23.10 Tunarin päiväkirja. Tunnet yritysten taloushallinnon osa-alueet sekä haluat kehittää omaa osaamistasi. Jen ei ole enää varma tunteistaan Dawsonia kohtaan. 525056 14.45 Alppihiihtoa. 91358 18.35 Toisten TV. Selostus Hannu-Pekka Hänninen. Presidentin kahdet kasvot. 1818525 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Sunnuntaina 5.1.2003 s KESKIPOHJANMAA 20 englannin ja saksan kielen päätoimisen tuntiopettajan tehtävä (englantia 19 vt, saksaa 2 vt.) ajalle 1.2.-30.6.2003. Helppo tapa näyttää heti aamusta huolitellulta. 7359940 19.45 Antiikkia, antiikkia. Amerikkalainen draamasarja. Asuntona yksiö. Kärpät Tappara. Valmentaja Jukka Kutila kuollut HELSINKI (STT) Loviisan Torin Peik Salminen ja tamperelaisen Classicin Tytti Lehtinen valittiin joulukuun pelaajiksi salibandyn pääsarjoissa. Kanadalainen soullaulaja Remy Shand konserttilavalla viime syksyisillä New-pop festivaaleilla Saksassa. tradenomin tutkintoa. 7695698 01.20-06.00 Astronautti – mobiilipeli. 8326037 13.50 Tähtitehdas. USA 1998 8043037 15.20 Sinkkunaiset Nykissä. 2784230 16.20 Enkelin kosketus. Stereo. Iso D, viihteen jättiläinen. 964940 09.25 Cocco Bill. Antti-Roiko Oy, Ari AnttiRoiko Ratakatu 26, 84100 Ylivieska. Stereo. Lisätietoja tehtävästä antaa Mariitta Hollström, puh. Jack onnistuu pelastamaan perheensä ja eliminoi samalla Gainesin, mutta toinen tappaja on jo matkalla Los Angelesiin. 54739389 13.30 Smallville. Kuudesta pronssista Kutilan luotsaamana Vammala otti yhden, Raisio neljä ja IskuVolley yhden. OHJELMA ALKAA! Henkilökuvassa Suomen uuden pornoaallon kirkkain tähti Rakel Liekki. Päivät kirkastuvat, mutta pakkasta on yhä -47º C. Kipinäsuihku, kaljapyörä, moottoripyörällä lankulla ja perämiehenvala. 323230 23.20 Moukarimies. 353389 00.05-00.15 Euronews. Kun muut loukkaantuvat onnettomuudessa, joutuu Nicole kovan paikan eteen. 9968230 21.15 Se on siinä. Oudot kaverukset tanskalaisessa animaatiosarjassa. Salminen ja Lehtinen joulukuun pelaajat. 6491582 22.15 Europa (K). Naisten pujottelu. Osa 2/5: Kuninkaallisia vieraita. Ylivieska. 10292 11.05 Sopalla ja sydämellä. Uusinta. Naisten 15 km, yhteislähtö. Ohjelmapaikalla nähdään jääkiekkoa, mikäli Suomi pelaa jääkiekon Nuorten MM:n pronssiottelussa. Haiseva vieras. Elokuvassa puhutaan suomea. Hansen on kirjoittanut kolme romaania, ja hänen töitään on käännetty 30 kielelle. 97105 13.00 Dralion – Sirkustaikaa. Tuotanto Tanskan TV2. Tarjoamme: ajanmukaiset toimitilat ja laitteet VW-organisaation jatkuvan tehokkaan koulutuksen varman työpaikan 45-vuotiaassa yrityksessä pitkään talossa olleet ammattitaitoiset työkaverit Työpaikkahakemukset pyydämme lähettämään 15.01.2003 mennessä osoitteella: Autotalo A. Tuotanto: YLE Lastenohjelmat. Lapista löytyy Euroopan suurin koskemattoman luonnon alue. 1754389 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. Toby on eri mieltä presidentin linjasta, ja Josh yrittää viedä suhdettaan eteenpäin. 7772376 09.35 TV2: Henrin maailma. Mukana Eija Ahvo, Susanna Haavisto, Heikki Kinnunen ja Erkki Saarela. Svensk text i Text-tv s. 8533872 15.40 Menneisyyden arvoitukset. 350722 14.30 Nobel-konsertti, osa 1. Tuotanto Point du Jour International. 752747 21.00 Selviytyjät. Kaiken takana on nainen. 8344230 11.30 Salaperäinen Kiina. Per Amore. Selostaja Bror-Erik Wallenius. Uusinta. 8801747 15.05 David Copperfield – Tornado of Fire. 48501 09.05 TV2: Nooan saari: Luvattu maa. Suukkoja. voit myös soittaa 07.–10.01.2003 toim.joht. 64037 10.05 Seikkailu halki Grönlannin. Tänään David vierailee sveitsiläisen Heidi Kuhnerin keittiössä. Tarjoamme Saat mahdollisuuden palvella erilaisia asiakasyrityksiämme taloushallinnon moninaisessa palvelukentässä, apunasi uusin tekniikka ja ohjelmistot. Toista liigakauttaan pelaava Salminen, 21, teki joulukuun otteluissa kahdeksan maalia ja syötti neljä. Piristystä. Jaksot: Kotidinosaurus / Merirosvon uudet aatteet. Juontajina Arttu Harkki ja Teresa DeRita-Cavlek. Florianin isä ilmestyy kulmille. Stereo. Yksityiskoneella lentävä 13-vuotias Nicole joutuu tositoimiin salaman iskiessä koneeseen ja rikkoessa sen rungon. James Fenimore Cooperin klassikkoromaaniin perustuva romanttinen seikkailuelokuva palkittiin musiikistaan Oscarilla. Marco Bjurström, Tommi Läntinen, Anna-Mari Kähärä ja Njassa sanovat painavan mielipiteensä tarjokkaista. Ari Antti-Roiko puh. Lapin luonnossa näytellään monia vaikuttavia draamoja: Hirviurosten syksyinen taistelu, sopulien joukkomuutto ja saamelaisten poroerotus. FST/Lapset. 3018 08.30 TV2: Huvitutti. 5385834 17.05 Eläinrakkaat filmitähdet: Ewan McGregor. 283292 22.00 Kymmenen Uutiset. 12:00 13:00. Osa 26/26. Englantilainen komediasarja. 9905785 17.50 FST: Georg ja Vi på lilla torget. 923853 20.10 Urheilu-uutiset ja Keno. Stereo. Stereo
SubTV! Iskelmäradio Pohjanmaa Taajuudet: Kruunupyy 104,9 MHz, Pietarsaari 100,3 MHz, Kokkola 106,3 MHz, Kaustinen 89,3 MHz, Vimpeli 103,1 MHz, Alajärvi 104,3 MHz, Kopu 105.5 tetty: World Cup Schonach Saksa. Sarjakuvaan perustuvaa viihdettä ja tv-parodiaa vaativaan makuun. Vain 26 onnekasta läpäisee maailmankuulun opinahjon testit. 5.25 Douce France. 18.20 Vetelehtijät. 16.00 All Access Ozzy Osbourne. Tähän myyttiin tarttuu uusintana nähtävä australialainen dokumenttisarja Tähtitehdas. 12.45 Merisää. 12.10 Sävellahja. Eikä pääteasemalta ole palattu. 09.03 Löpsedeln. Yhden kohtalona on jäädä ensimmäiselle varasijalle. 19.30 Trollflöjten. Nuket heräävät henkiin ja Disneytä lainaillaan, minkä keritään. 0.10 Normal Life. 14.03 X3MRetro. 11.00 TV5, le Journal. 07.00 Uutiset ja sää. 20.55 Urheiluradio. 07.50 Merisää. 15.55 Urheiluradio. 19.45 Julköket. 19.10 Naisten ilta 0203-17600. Samaisilla kiskoilla on vielä äskettäin matkattu täyteen ahdetuissa junanvaunuissa pelkän menolipun kera. Vaikka Adolf ja Elin eivät opi tuntemaan toisiaan ollenkaan, he päättävät mennä naimisiin. 13.10 Kulttuurikahvila. 4.30 Les carnets du bourlingueur. 11.15 AproPovel! 12.00 Aktuellt. 17.45 Urheiluradio/Jääkiekkokierros. 18.00 Aktuellt. 23.30 Ralli: Rally Raid Dakar. 17.15 Finlandssvensk tonträff. Rikkaan perheen teinityttö joutuu tarttumaan ison yksityislentokoneen ohjaimiin, kun muu väki on salamaniskun seurauksena pois pelistä. 19.10 Rysän päällä. 15.50 SubPremier: Aika matka! 16.15 SubPremier: Haluatko leffaohjaajaksi?. 00.05 Yöklassinen. 08.00 Uutiset ja sää. 18.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilua. 3.35 Nationalsången. Ensimmäisinä taistoon lähtevät japanilaiset Yukio Hirayama ja Masaharu Morimoto raaka-aineenaan japanilainen napsijakala.Toinen esitys. 22.00 Cathcing up with the Osbournes. 11.50 Lukuhetki. 2.15 Uutiset. 6.30 D Design. 18.35 Viikon kiertotähti: Unto Mononen. 07.00 Uutiset ja sää. 14.00 Uutiset ja sää. 20.03 Urheiluradio/Jääkiekkoilua. 21.55 Urheiluradio. 05.00 Uutiset ja sää. 10.03 Hiihdon SM-kilpailut: naisten 15 km (p). 14.00 Alppihiihto: World Cup Kranjska Gora Slovenia Miesten pujotteluLive. Kun pääsykoe etenee, väki vähenee. Solja Kievarin ohjaaman ja dramatisoiman kuunnelman näyttelijät Voitto Nurmi (Adolf) ja Eeva Litmanen (Elin) eläytyvät rooleihinsa miellyttävästi. Tilanne on hirmuinen, ja kiitettävän tarmokkaasti Elisha Cuthbert nimiosassa pinnistelee. 00.05 Yöklassinen. 13.30 Agnetas smällkarameller. 17.40 Minnenas television. 20.20 Naisten ilta 0203-17600 jatkuu. 22.00 Aktuellt. Välillä kuvataan Raumalan lääkärintarkastusta sotilassairaala Tilkassa, jossa todetaan pilotin olevan vielä eläke-iässäkin melkein hävittäjälentäjä-ainesta. 10.00 Up North. 19.00 MTV Source. 07.50 Merisää. 19.27 Löpsedeln. 11.50 Silence ça pousse. 23.06 Novosti po-russki. 12.03 Hiihdon SM-kilpailut: miesten 30 km (p). 16.00 Uutiset ja sää. 13.10 Hiihdon SM-kilpailut: miesten 30 km (p). 23.03 News in English. 1.30 JTA. 13.35 Naisten tunti. Studionumerossa 0108 06000 (pvm) kuulostellaan paluuliikenteen tapahtumat ja alkavan viikon odotukset. 16.45 Veckans konsert: Tango nuevo. Jaksossa kuullaan ehkä hieman liikaakin, The Beach Boysin varhaista musiikkia ja yritetään korostaa, kuinka taitavaa stemmalaulua yhtye pystyi esittämään. 11.15 Zone Science. 21.05 Vivement dimanche prochain. 08.03 Sunnuntai-Suomi. 19.30 Aeon Flux. 19.15 Den magiska ringklockan. 15.40 I Dur och moll. 19.01 Byggare Bob. Dokumenttisarja rakentuu dramaturgisesti jännittäväksi kokonaisuudeksi. 15.00 Popkorni: Oasis. 5555 (107 min) Nelonen klo 21.00 Pekka Eronen Rakentaja. 18.03 Jääkiekkokierros. 08.20 Äänikuvia luonnosta. 20.03 Urheiluradio/Jääkiekkoilua. 16.30 Jullovsberättelsen: Häxan och lejonet (och garderoben). Lars von Trierin ohjaama elokuva palaa toisessa maailmansodassa tuhottuun maahan. Robert Tinnellin ohjaamassa tv-jännärissä ei ole kumminkaan sitä näyttävyyttä ja suuren luokan jylyä, mitä tällaiset dramaattiset toimintaaiheet vaatisivat. 08.05 Radioteatteri esittää: Kantolan perhe. 16.40 SubPremier: Nikki. 15.00 TV5, le Journal. 18.30 Säsongsavslutning: Malou möter. Mies kysyy naiselta 17.15. 05.02 Yöradio. 21.30 Journal de France 2. 15.20 Samtidigt på Gröna Lund. 16.05 Urheiluradio/Jääkiekkokierros. 00.05 Nattklassiskt. 15.15 Thalassa. 12.00 Uutiset ja sää. 19.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilua. 16.00 X3M-Nyheter. 15.15 Pikaluistelu: EM-kilpailu Heerenveen Hollanti. 19.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilua. Kaarina Suonperä ja hyvät tavat 13.15. 12.00 X3MNyheter. 10.00 Sailor Moon. 22.00 Uutiset ja sää. 16.35 Griffes. 19.20 Aftonandakt. Daniel Day-Lewis esittää niiden hyvien liehulettien parissa varttunutta, mutta ikuiseksi sivulliseksi tuomittua kalpeanaamaa. 10.45 Yhdistetty: World Cup Schonach Saksa. 21.00 Arnbergs korsettfabrik. 14.03 Leila ja Annukka. 19.10 Naisten ilta 0203-17600. 17.05 SubPremier: X-Kromosomi. Ruotsin tv 2 10.15 Livslust. 20.00 Discoverytimmen – Hundens hemligheter. 7.30 Les Zaps. 17.45 Urheiluradio/Jääkiekkokierros. 08.03 Salaiset puutarhat. 19.30 Stockholm International Horse Show. 14.55 Urheiluradio. Dokumentissa nähdään myös filmikoosteita Raumalan aiemmista lentotoiminnoista, loppupuolella kuvataan eri koneesta Savettijärven maisemiin pakkolaskeutunutta vesitasoa, jonka moottori hajosi kertaheitolla. 19.00 X3M-Tema. 11.15 Food: Impossible. 17.00 Söndagsbingo. 10.03 Hiihdon SM-kilpailut: naisten 15 km (p). Napsija. 23.10 Madventures. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz Oulu-Radio 98,4 MHz 05.30 Herää Suomi! 05.50 Merisää. Radio Novan studionumero 0108 06000 (pvm). 13.05 Faut pas rêver. 23.00 Uutiset. Dokumentti päättyy ravintolaan, jossa Raumala lähipiirinsä kanssa tuumailee, mikä kohtalo hyvinpalvelleella vesitasolla on. 14.55 Snöskoterkriget. Sympatiat ovat miehen puolella, mutta vain osittain, sillä hänen sinisilmäisyytensä tuntuu oikeuttavan ahdingon. 18.55 Löpsedeln. 17.40 Per Spelman. Toinen esitys. 7.15 Ici Bla-Bla. Vaikka lentävän pikkukoneen ohjaamossa melutaso kohoaakin selkeän äänityksen ulottumattomiin, jatkuu jupinalta kuulostava rupattelu väliin myös maankamaralla. 21.30 RAW (K). Pimeyden ruhtinas. 14.00 Expedition: Robinson. Säätiedot puolelta. A-luokan viihdettä B-luokan leffoista! 00.35 Media Television. 13.35 Naisten tunti. 22.05 Un hopital pour le Roi du ciel. Paino on sanalla yritys, sillä sarja on ensimmäisen osan perusteella kovin, kovin köykäinen ja muovinmakuinen. Tv 4 Nordisk 9.20 Pokémon. 08.00 X3M-Arnes Arvingar 10.00 X3M-Nyheter. Viipurilaisia tuokiokuvia. 12.55 Urheiluradio/Hiihdon SM-kilpailut. Piru naiseksi. Adolfin hermoja kiristävät hihassa koko ajan takiaisina riippuvat Elinin sisarukset, jotka syövät ja juovat parin vararikon partaalle. Eurosport 9.00 Hiihto: World Cup Kavgolovo Venäjä Miesten ja naisten sprintti, viesti. 20.00 SubSuosikki: Buffy, vampyyrintappaja. 12.30–13.00 Grynets show. 12.45 Tankar om. 1.00 MTV Amour. 20.00 Uutiset. Lennokkikerhon pienoismalli viipottaa kuvissa vähän turhan paljastavasti. Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 05.30 Herää Suomi! 05.50 Merisää. 16.05 Seija Walliuksen seurassa. Tähtitehdas-sarja kiinnostanee tähteydestä ja näyttelijänurasta haaveilevia. 0.45 Yhdistetty: World Cup Schonach Saksa Hiihto. 16.05 Urheiluradio/Jääkiekkokierros. Sarjassa seurataan kuuden nuoren taivalta hermoja vaativissa pääsykokeissa. 12.30 All Access Britney Spears. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. 11.05 Kansanradio. 18.05 Kiosque. 14.00–14.40 Alpint: Världscupen i Kranjska Gora. 14.45 Yhdistetty: World Cup Schonach Saksa Hiihto. Katsoja saa seurata maineikkaiden draamapedagogien työskentelyä, opiskelijoiden valintaprosessia ja raadollisia karsintavaiheita. Musiikkia. 17.00 Ohjaskelkkailu: EM-kilpailu Konigsee Saksa. 07.40 Kamurontti. 11.45 Robot Wars. 17.00 Uutiset. Elokuvan on ohjannut Lars von Trier. 00.00 Uutiset ja sää. 12.00 Un hopital pour le Roi du ciel. 17.00 Aktuellt med väderrapport. 17.00 TV5, le Journal. 22.00 Uutiset ja sää. 05.00 Uutiset ja sää. En tietenkään kuulu otollisimpaan kohderyhmään, mutta prinsessaleikkeihin uppoutuneet tyttösetkin huomaavat, ettei tässä leffassa kuva elä ja mielikuvitus kuki vaikkapa Toy Storyn tai Shrekin malliin. 08.48 Jokamiehen tietolaari. 09.08 Iskelmäradio. 6.00 Non Stop Hits. 12.00 All Access N’sync. 18.03 Jääkiekkokierros. 1.55 Tjuvars värld. 15.25 The world – de rikas värld. Adolf tuntee, että hänen poikamisvuotensa saavat vihdoin riittää, ja Elinin motiiviksi riittää yleinen tapa solmia avioliitto hänen iässään. 20.35 Wieniläisklassinen iltasoitto. 16.10 Nära livet – cancer, ingen dödsdom. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. Tamperelaisen Aarne Tirkkosen koneella Raumala pääsi ensi lennolle. Masentavassa elokuvassa on hypnoottista voimaa, kun Max von Sydowin rauhallinen kertojanääni taluttaa katsojaa Euroopan pimeyteen ja von Trier vyöryttää uhkeita tuhonjälkeisiä näkymiään. 13.00 TV5 Infos. Europa on trillerin ja melodraaman elementtejä yhdistävä kafkalainen kertomus nuorukaisesta, joka täynnä jälleenrakennusintoa saapuu sodan tuhoamaan Saksaan. 19.15 Opera de Paris – A l’ecole des Etoiles. 18.00 Hard Rock Club. 18.40 Lätt klassiskt. 9.00 Journal Radio-Canada. 22.00 Aktuellt. 10.50 Arts & Minds. 23.03 Fritt fram 00.00 Löpsedeln. Phoenixissa, Arizonassa on kehitetty vankilakamerajärjestelmä, jonka välityksellä vankien elämää voidaan tarkkailla internetissä. 08.35 Ruuan tähden. 12.00 LISTA. Elinin sisarukset tekevät kaikkensa järjestääkseen pariskunnalle ohjelmaa, joten tutustuminen vastakkaiseen sukupuoleen jää kovin pintapuoliseksi. Eri taiteenalojen kuulumisia rajoja kunnioittamatta monipuolisesti ja vauhdikkaasti, mutta asiassa pysyen. 21.45 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 14.00 Journal de la RTBF. Sillä konstilla määrittelee osapuolet myös Viimeinen mohikaani (The Last of the Mohicans, 1992), vaikka muutoin oikein komea elokuva onkin. 07.02 Radiomafian viikonloppuaamu. Väärät vuodetoverit. 21.00 Uutiset. 555 (110 min) TV1 klo 22.15 Barbie baletissa Nyt iskee happohyökkäys. 10.30 Vegakrysset. 08.55 Radio Ylen Ykkösessä tänään. 23.09 Valoa ikkunassa. 18.30 Tidsmaskinen. 13.00 MTV Access. 22.20 SmackDown! (K). 0.50 Rapport. 23.30 All Access up in Smoke Dr Dre & Eminem. 55 (81 min, E) Nelonen klo 13.50 Valkoinen mohikaani Moderneissa länkkäreissä on tarmokkaasti murrettu vanhoja ennakkoluuloja intiaaneista, mutta yksi klisee pitää yhä: hyvillä inkkareilla on pitkät liehuletit, pahoilla pystyt irokeesit – tai sitten pelkät kaljut. 21.03 Naisten ilta 0203-17600 jatkuu. Radiomafia 94,0 ja 96,1 MHz 07.00 Uutiset ja sää. Nainen kysyy miehiltä 16.15. 12.03 X3M-Johannes 1:1 14.00 X3M-Nyheter. Vanhat kaunat kytevät, keinottelu on ankaraa ja natsit toimivat edelleen. 21.00 Årskrönika Fotbolls-VM 2002. 13.30 Humor i public service. Dramatiikkaa ja julmia kohtaloita riittää, mutta lämmittää se rakkauskin. Pitkästyttävää hyminää, sanonevat nuoret nyt – kuten muuten sanoivat silloinkin. 13.30 All Access Britney Spears. 12.55 Urheiluradio/Hiihdon SM-kilpailut. 0.55–1.55 Chuck Jones. 23.00 TV5 le Journal. 22.30 Mäkihyppy: World Cup Bischofshofen Itävalta. Säätiedot puolelta. 12.00 Uutiset ja sää. 55 (75 min, E) MTV3 klo 9.40 Tyttö tarttuu ohjaimiin Nicolella on tiukka paikka elokuvassa Lentonopeudella (Airspeed, 1998). 23.00 Cribs How to Live on Tour. 17.15 TV5, l’invité. 15.55 Dokumentären: Kungen och jag – och folket runt omkring. 20.00 Metalliliitto. Nykyään vuodesta 1970 ansiolupakirjalla lentänyt Raumala on Pohjois-Suomessa jo laajasti tunnettu henkilö. 13.00 Nyheter från FNB. Kuva: Yle/Kuvapalvelu Sokkona solmittu naimiskauppa Ruotsalainen kirjailija August Strindberg (1849-1912) uudisti aikoinaan lahden takaista kirjallisuutta merkittävällä tavalla ja sai palkakseen naistenvihaajan maineen. 23.00 Uutiset. 20.30 Nyrkkeily: Ottelu avoin. Uuden median, mainonnan ja modernin tiedonvälityksen maailmaa luotaava kanadalainen sarja. 16.00 Uutiset ja sää. Se on metodista kiinni. Sydneyn kuulu oppilaitos National Institute of Dramatic Art valkkaa oppilaansa tuhansien innokkaiden tarjokkaiden joukosta. NIDA:n kursseilla ovat menestyksekkäästi hikoilleet sellaiset huippunimet kuin Mel Gibson, Judy Davis ja Cate Blanchett. Yhtyeen alkuvuosien musiikki oli vain pikkusievän höpsöä surffaushumppaa, mutta 1960-luvun loppupuoliskolla The Beach Boys ylti ennen kaikkea Brian Wilsonin lahjakkuuden ansiosta komeisiin saavutuksiin. 20.55 Watching. 19.00 STT:n uutiset ja sää. August Strindberg naureskelee tekstissään piikikkään avoimesti umpikujaan joutuneille. Katsojan kanssa äimistelee Jean-Marc Barrin esittämä amerikansaksalainen Leopold Kessler, joka saapuu isiensä maille suurin odotuksin. Zoe, Les, Robert ja Anthony kilvoittelevat sitkeästi paikasta parrasvaloissa. 06.00 Uutiset ja sää. Neljäosainen tv-sarja The Beach Boys on yritys kertoa yhtyeen tarina draaman keinoin. Hurjat suunnitelmat. 13.05 Gudstjänst 14.00 Aktuellt. 11.00 Uutiset. 14.03 Tänään iltapäivällä. 19.00 STT:n uutiset ja sää. Haukansilmä on yhtä aikaa intiaani ja valkoinen, soturi ja rauhantekijä. 00.05 Satumaa. 555 TV2 klo 18.15 Esa Turunen Baumbaa ja tyttydyybi Raastava ja draamallinen pääsykoe Teatterikorkeakoulun opiskelijaksi pääsy vastaa lottovoittoa. 18.00 TV5 Infos. 07.02 Herää Suomi! jatkuu. Kotiäiti Shannon Oliverin mies käy ammattilaisvieraissa. 14.55 Urheiluradio. Mutta ei tuota bambaa dytty dyytä nauramatta kuuntele. 15.00 Familjelycka och Midvinterblot. 12.35 Saturday Night Live. 20.50 Sportnytt. Soittimetkin järjestyivät pienen riidan jälkeen. 10.00 Helsingin Metodistikirkon jumalanpalvelus. 17.30 Salibrandy. 22.05 Todellisia tarinoita. 10.30–11.00 Äventyr i Älvlandet. 16.55 Urheiluradio. 17.00 Hitlist Uk. 15.30 Radio Ilona. 12.03 Hiihdon SM-kilpailut: miesten 30 km (p). 18.05 Tidsresan. 14.25 Beverly Hills. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 07.00 Väderöversikt med sjörapport. 15.03 Alivaltiosihteeri. 08.30 Classicas morgonkonsert. 07.40 Kamurontti. 16.30 Access All Areas Ema 2002. 10.10 Onnenpäivä. Radio Extrem 99,7 MHz 07.00 Barnmusik. Hieman turhanoloisesti minisarjan avauksessa nostetaan esille nuorten miesten ja heidän vanhempiensa mukamas hurjia yhteenottoja. 08.45 Tuhat vuotta – sata kirjaa. 11.05 Kansanradio. 14.00 Uutiset. Päivän tapaukset: Jandy Thompson epäilee poikaystäväänsä. Äänimaiseman epätasaisuus haastaa katsojan kokeilemaan säätäjän lahjojaan. 18.00 Uutiset. 22.00 Uutiset ja sää. 17.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla, 17.50 Martin Fröst, tanssiva klarinetisti Ruotsista. 09.08 Iskelmäradio. Kun engelsmannit ja ranskalaiset pistävät sodaksi 1750-luvun Amerikoissa, on hän ainakin neljän tulen välissä. 08.00 Aktuellt. 14.30 Carte postale gourmande. 22.05 Satumaa. 23.09 Valoa ikkunassa. 17.30 Les carnets du bourlingueur. Se on Europan historiallista ja henkistä taustaa, mikä tekee von Trierin umpihämärät ja tekotaiteellisetkin visiot vähän ymmärrettävämmiksi. 12.30 Alppihiihto: World Cup Berchtesgaden Saksa Naisten pujottelu. 14.00 Musiikin ykköstuotantoa. 0.40–1.40 Kamtjatka – i Sten Bergmans spår. 20.00 Radio Novan Yö Uutiset tasatunnein. 10.01 Breven från Felix. 18.00 Uutiset. 17.30 Päivän peili ja sää. Soita studioon nro 0108 06000 (pvm). 08.00 Uutiset ja sää. 18.00 Mäkihyppy: World Cup Bischofshofen Itävalta. Vaativan koulutuksen edetessä nousevat myös paineet. 08.48 Jokamiehen tietolaari. 21.00 Sporten. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 00.00 Uutiset ja sää. 10.00 TV5 Infos. 14.03 Tänään iltapäivällä. 18.10 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla, 19.00 STT:n uutiset ja sää. Voi hellanduudeli, kavereilla oli paikka jossa harjoitella, loppujen lopuksi varsin ymmärtäväiset ja innostavat vanhemmat. Suuri kokkisota maailman suurimpien keittiömestarien kesken alkaa. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. 22.15 Svansjön – intro. 17.00 Uutiset. 17.30 Päivän peili ja sää. 05.02 Yöradio. 10.30 Va savoir. Rauha on julistettu, mutta ihmiset ovat yhtä raunioina kuin maisematkin. 20.50 X3M-Nonstop. 1.00 Journal TSR. 21.50 Merisää. 23.15 På scen: Robbie Williams. 07.53 Herää Suomi! jatkuu. 07.03 Naturens under: Midvinter – vargkyla. Sulhanen tekee ankarasti töitä elättääkseen perheensä, mitä nuori vaimo ei oikein kykene sulattamaan. 10.25 Kinotappi. 18.50 Merisää. Vaikkei vesitasolentäjä Reijo Raumalan nimi olisikaan ennestään tuttu, voi Pohjantähden alla: Puskapilotti -dokumentti olla antoisa jos pienkoneet tai Lappi ovat lähellä sydäntä. On kiinnostavaa kuulla, minkälainen taiteilijaihanne NIDA:ssa vallitsee. 11.05 Bingolottos musikfest. 08.00 Uutiset ja sää. 2.50 CBS 60 Minutes. Vaikutusvaltaisen perheen viehättävä tytär Katharinakaan (Barbara Sukowa) ei ole vapaa menneisyyden varjoista. 09.00 STT:n uutiset ja sää. 02.0006.00 Deittichat. 10.05 Les Niouzz. 06.00 Uutiset ja sää. 21.03 Naisten ilta 0203-17600 jatkuu. 22.30 The Osbournes. 06.02 Herää Suomi! jatkuu. 19.00 Bolibompa. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Kukonlaulua odotellessa -tauotonta 10.00 Jumalanpalvelus Ylivieskan kirkosta 12.00 Toiveet ja terveiset;koko kansan puhelintoivekonsertti:studio 0700-92111(1,95e+pvm) Uutiset 12.00 15.00 Tähtikaarti -tauotonta Seurat Nivalasta 17-18 24.00 Radio Kokkola 96,7, 92,7 ja 103,7 MHz 9.45 Sunnuntaiaamua Radio Kokkolasta 10.00 Gudstjänst från Karleby kyrka 11.15 Musiikkia 12.00 Jumalanpalvelus Kaarlelan kirkosta 13.00 Jukebox Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 9.25 Raamattu kannesta kanteen 10.00 Jumalanpalvelus Vimpelin kirkosta 11.00 Hengellisen musiikin toivekonsertti puh.0700-98300 ( 5,01 euroa / puhelu + pvm ) 13.00 Järviradio soi 16.30 Antti Pesonen kertoo muutosvoimista 17.00 Uusimaa vastaan Väli-Suomi 18.00 Pyhis Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 5.1.2003 Radio & TV 21 06.00 Peliputki: Putti. 12.55 Löpsedeln. 21.00 Uutiset. 10.03 Söndagsmelodier. 17.03 Jääkiekkokierros. 23.06 Novosti po-russki. 19.00 TV5 le Journal. 07.02 Herää Suomi! jatkuu. 11.03 Sunnuntai-Suomi. 18.00 Vinnare V65. Sarjan viimeisessä osassa nähdään uusi pudotuspeli, silloin karsitaan toiselle vuosikurssille jatkajat. Saksa on kuitenkin yhä taistelutanner. 21.00 TV5 infos. Radioteatteri esittää neljänä sunnuntaina peräkkäin Naimiskauppoihin perustuvia kuunnelmia. 21.30 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 16.05 Melodiradion. 00.05 Nattklassiskt. 08.10 Byggstenar: Fysikaliska funderingar -Datorn. 08.05 Radioteatteri esittää: Kantolan perhe. 55 Nelonen klo 13.00 Vesa Majanen Matka Euroopan pimeyteen Europa (1991) puksuttaa höyryjunalla halki Saksan, mutta romantiikka on näiltä rautateiltä kaukana. 08.35 Ruuan tähden. Juontajana Minna Hannula. 14.30 All Access up in Smoke Dr Dre & Eminem. 09.05 Sunnuntai-Suomi. 10.03 Sunnuntai-Suomi. 09.00 Aktuellt. 12.00 Legenden om Tarzan. 12.45 Merisää. Jos ne kiinnostavat, kannattaa sinänsä mainio dokumentti nauhoittaa, koska kertakuuntelulla tuskin on mahdollista saada selvää suuresta osasta jutustelua. 23.40 Exploitica. The Beach Boys voisi olla sekundaversio Onnen päivistä, paitsi että Wilsonin perheen isä ei ollut mikään myhäilevä herra Hyväntuulisuus. 12.15 Solo: CajsaStina. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 1.45 TV5 l’invité. 19.15 Muraren. 11.00 X3M-Rock And Akt. 24.00 MTV Access. 22.25 Svansjön. 20.55 Urheiluradio. 1880-luvulla ilmestynyt novellikokoelma Naimiskauppoja toki suhtautui naisiin ja avioliittoon ilkikurisen piikittelevällä tavalla, mutta osansa saivat myös kaksilahkeiset. 2.00 L’enfant des Lumieres. Pintasiloinen tietokoneanimaatio kuljettaa nukkemaista Barbieta läpi Tshaikovskin baletista tutun sadun. 20.30 Rapport. 10.00 Uutiset ja sää. 15.00 Uutiset. Lentämisestä kiinnostuneille tämä 8 172 lentotunnin mies havainnollistaa monia alan käsitteitä; esimerkiksi ”short field-landing”, joka tulee kyseeseen puunlatvoja hipovissa jyrkissä laskeutumisissa Lapin pikkujärville. Ilmiöitä ja tapahtumia halki Suomen. 09.00 STT:n uutiset ja sää. 10.00 Uutiset ja sää. Juontajana Minna Hannula. 14.03 Vägskäl. 15.55 Urheiluradio. 21.50 Merisää. 00.00 Uutiset ja sää. 19.15 Jalkapallo: UEFA Champions League -klassikot. 20.00 Uutiset. 09.05 Sunnuntai-Suomi. 15.00 Othello. 19.15 Kymmenen pientä minuuttia. 00.00 Uutiset ja sää. Albumi Pet Sounds kuuluu yhä popmusiikin suurteoksiin, jos kohta The Beach Boysin ja eritoten Brian Wilsonin suureksi harmiksi sekin jäi erään liverpoolilaisen yhtyeen aikaansaannosten varjoon. 15.00 Uutiset. Michael Mann ohjasi James Fenimore Cooperin klassikkoromaanista jylhän, hurjan ja menneen ajan tunnelmaa uhkuvan lännenseikkailun. Heidän kolkkoa kohtaloaan sävyttää Esa-Pekka Salosen polveileva musiikki, joka myötäilee osuvasti 1800-luvun sävelkäsityksiä. 15.03 Alivaltiosihteeri. 18.00 US Top 20. 21.00 X3M-Metallväktarna 23.00 X3M-Live. 22.15 Vegakrysset. 17.30 SubSuosikki: Melrose Place. 20.20 Naisten ilta 0203-17600 jatkuu. 16.45 Melodiradion. Suuri kilpailu. 19.00 Nyheter från FNB. 5555 Ylen Ykkönen klo 15.00 Juha Seitz Puskapilotin kiitoratana Inarinjärvi Lentokoneen hyödyllisyys ja reilu lappalainen asenne käy dokumentista ilmi: metsäpalot, poronetsintä, hillakuormat, ykköskaljakyyti, näköalalennot ja kalankuljetus nivoutuvat saman miehen ammattitaidon ympärille. Uutiset tasatunnein. 19.00 Aktuellt. 16.00 Aktuellt med väderrapport. 09.10 En vänsterhänt fågelskådares dagbok 09.50 Thomas Nydahls essäbok Politisk geografi 10.00 Aktuellt med väderrapport. 10.40 Hiihdon SM-kilpailut: naisten 15 km (p). 05.52 Herää Suomi! jatkuu. 21.00 MTV Access. 11.03 Sunnuntai-Suomi. 9.30 Cornemuse. 10.03 X3M-Rockkrysset. jotta päästäisiin naimisiin. 20.00 Morning Glory. 11.00 Morning Glory. 23.03 News in English. Vaikka kalifornialaisen The Beach Boys -yhtyeen musiikista ei piittaisi tuon taivaallista, ei sitä käy kiistäminen etteikö yhtye kuuluisi 1960-luvun popmusiikin suuriin edelläkävijöihin. 23.00 Aktuellt. 4.00 Outremers. 10.03 Sunnuntai-Suomi. 18.00 Tico Anttonen Uutiset tasatunnein. 22.00 Lista. Kyltymätön rakkaus. 21.30 En kväll för livet. 13.25 Iron chef. 19.30 Nyheterna och vädret. 23.00 Nyheterna och vädret. 15.00 Radioteatteri esittää:. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 12.00 ”Näistä levyistä en luovu”. 23.20 Les Allumettes suédoises. 18.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilua. 14.15 Mad TV. 18.50 Merisää. 19.10 Tulossa Radio Ylen Ykkösessä. Radio Ylen Ykkönen 91,4 ja 89,0 MHz 07.00 Suomalainen tunti. Tarinoiden miehet paljastuivat lapsellisiksi taivaanrannan maalareiksi, jotka olivat täysin muiden vietävissä. 11.00 Uutiset. Säätiedot puolelta. Tanskalaisohjaajan elokuva kolistelee ahdistuneen maanosan sielunmaisemaan. Ruotsin tv 1 10.00 Jullovsmorgon. 17.03 Jääkiekkokierros. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 09.00 Sami Sirkiä Sami Sirkiä herättelee pilke silmäkulmassa. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. 15.00 MTV Access. Soita ja kommentoi! 13.00 Sanna Mäenpää Uutiset tasatunnein. Ensimmäiseksi eetteriin pääsee vuonna 1980 tallennettu …Jotta päästäisiin naimisiin, jonka kertomuksessa orkesterimuusikko Adolf iskee silmänsä kellosepän tyttäreen Eliniin. Maailma ei loppunutkaan sotaan, mutta kyllä se tuskaisesti kirskuu. Viikonlopun kuumimmat ja viileimmät tapahtumat. 24.00 Uutiset. 14.30 Under ytan. Toinen esitys. 08.20 Äänikuvia luonnosta. 1.45 Ralli: Rally Raid Dakar. 00.05 Satumaa. 18.35 Viikon kiertotähti: Unto Mononen. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. 11.00 Ortodoksinen liturgia Vaasasta. Music tv 7.00 Kickstart. 16.03 X3M-Sport. 23.00 ”Näistä levyistä en luovu”. 17.55 Keno. 16.55 Urheiluradio. 06.02 Herää Suomi! jatkuu. 13.10 Hiihdon SM-kilpailut: miesten 30 km (p). 16.00 Uutiset ja sää. 20.45 SubSuosikki: Angel. 1.15 Alppihiihto: World Cup Kranjska Gora Slovenia Miesten pujottelu. 01.00 Yöradio/Uutiset tasatunnein. 10.40 Hiihdon SM-kilpailut: naisten 15 km (p). 01.00 Yöradio/Uutiset tasatunnein. 3.00 Sunday Night Music Mix. 10.15 Tracey McBean. 12.10 Sävellahja. 09.00 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 14.00 All Access Limp Bizkit. Torvi. 12.03 Vuxenkliv i barnskor. Madeleine Stowe hehkuu upseerintyttärenä siihen malliin, että elämä on useammankin sotahuudon arvoinen. On nimittäin niin tuikeat sokeroinnit elokuvassa Barbie Pähkinänsärkijä-baletissa (Barbie in the Nutcracker, 2000). 0.15 YhdisTV 5 5.00 TV5 Le Journal. Monologit, ääniharjoitteet ja improvisaatiotehtävät saavat nuoret pinnistämään taitonsa äärimmilleen. 10.10 Onnenpäivä. Koerääkin jälkeen ohjelmassa seurataan näyttelijäopiskelijoiksi valittujen ensimmäistä lukukautta. 19.25 Helsinki – Euroradion City of Music: Battalia -yhtyeen konsertin uusinta. 08.03 Sunnuntai-Suomi. 07.53 Herää Suomi! jatkuu. Paloasema. 11.50 Lukuhetki. 23.20 Kommissarie Lynley. 21.55 Urheiluradio. 11.00 Gudstjänst. 13.15–13.45 På tu man hand. Välillä joku pettyy, toinen saa kovaa kritiikkiä ja kolmas putoaa kelkasta. 7.00 TV5, le Journal. 14.00 Uutiset. 3.45 Autovision. 01.00 Martti Servo & Yösydän. 22.05 Satumaa. 11.10 Alpint: Världscupen i Kranjska Gora. Amerikkalainen vapaapainin ammattilaissarja. 15.00 Ooppera. 555 TV2 klo 13.50 Kirsikka Arkimies
Kaksi vuotta sitten salamyhkäisyys sai jo huvittaviakin piirteitä, kun julkisuuteen ei kerrottu edes lomakohteen ilmansuuntaa. Saksassa presidentti Halonen ja valiokuntaneuvos Arajärvi viipyvät ainakin maanantaihin. 49 tkm, met.vihreä, 2:t renk., radio/cd, lohkol., met.väri, ohj.tehost., 1-om. SUNNUNTAINA 5. Tapahtumien lukuja kävijämäärän perusteella Messukeskus on Suomen merkittävin messuja kongressikeskus. (06) 870 987 . kesk.luk., 12-om., h-kirja, takuu 12 kk tai 35 tkm hinta ................................ 18.900 NISSAN Primera 1.8 4D Comf -00 aj. Ohjelmaan ei sisälly mitään virallisluonteisia tapaamisia. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun presidentti Halosen yksityisen lomamatkan ohjelma on jostain kumman syystä haluttu pitää salassa. 18.900 OPEL Zafira STW 1.8 -00 aj. vant., moottoril., stereo, h-kirja hinta ................................ 170 tkm, met.vihreä, 2:t renk., radio/kas, lohkol., autom.ilmast., ABS-jarrut, 3xairbag, vak.nop.säädin, ajotietok., sumuvalot, sähköikk., puolinahkaverh., h-kirja, 1-om. Lisäksi etävastaanotto mahdollistaa pätevien ja kokeneiden lääkäreiden palvelut myös syrjäseuduilla. kesk.lukko, vetok., huoltokirja, takuu 12 kk tai 35 tkm AUDI A3 1.6 3d -98 aj. kesk.luk., ABS-jarrut, h-kirja, 1-om. 19.900 sekä ALUMIINIPROFIILIT ja tyylikäs tiilikuvio ?HARJAKAINEN. 18.300 RENAULT Megane Break 1.6i 16V -00 aj. 26.500 NISSAN Primera 1.6 5D Famil -01 aj. Puolangalla etävastaanotolla hoidetaan diabeetikkojen lisäksi osa verenpaineja kolesterolipotilaista. STT:n tietojen mukaan he käyvät sukulaisissa ja vierailevat Berliinissä. 116 tkm, met.harm., 2:t renk., vetok., lohkol., kattol., sähköikk., kesk.luk., h-kirja hinta 7.500 NISSAN Sunny 1.4i 5 ov. Kotimaahan presidenttipari saapuu ensi viikon torstaina. 33.500 NISSAN Almera Sedan 1.5 -02 aj. -00 aj. -00 aj. 24.000 MAZDA 323 1.3 Sedan -99 aj. Ruokkikaa nälkäiset yhdistykseltä apua – HELSINGIN Messukeskuksessa kävi melkoinen kuhina viime vuonna. 35.300 MERCEDES-BENZ E 220 D -97 aj. Messuilla, kokouksissa, seminaareissa ja muissa tilaisuuksissa pistäytyi yhteensä 983 300 vierasta. 73 tkm, pun., 2:t renk., radio/kas, lohkol., airbag, ABS-jarrut, sumuvalot, sähköikk., kaukoohj. kauko-ohj. -99 aj. 21.900 FORD Mondeo 1.8 Trend -00 aj. TURKU (STT) Talokeskuksen hakelämpölaitos tuhoutui varhain lauantaiaamuna Kalannin keskustassa syttyneessä tulipalossa. 13.300 VOLVO 850 GLT 2.4 -92 aj. 19.300 FORD Mondeo 2.0i GT 4 ov. Valppaiden maanmiesten avustuksella lomakohteeksi paljastui Thaimaa. 25.500 BMW 316 1.9 4 ov. 97 tkm, hop., 4xairbag, ABS-jarrut, autom., ilmast., ohj.tehostin, radio/nauhuri, vak.nop.säädin, 2-renk. -99 aj. -02 aj. penkit, aut. 86 tkm, t.sin., 2:t renk., radio/kas, lohkol., vetok., sumuvalot, ABS-jarrut, 4xairbag, ilmast. 125 tkm, 2xairbag, ABS-jarrut, kesk.luk., radio/nauhuri, 2 renk. kesk.luk., aluvant., h-kirja, 1-om., takuu 12 kk tai 35 tkm hinta ................................ hinta....................................... Potilastyö päättyi viime syyskuussa, ja lopullisia tutkimustuloksia on luvassa kevään kuluessa. – Potilaalla on usein vastaanoton jälkeen tarve tarkentaa sitä, ymmärsikö hän oikein, mitä lääkäri sanoi, Timonen toteaa. Uudet telelääketieteen konstit ovat tarpeen myös siksi, että maakunnassa on lääkäreistä pulaa. Suomussalmen ja Puolangan diabeetikkojen etävastaanottokokeilu on osa EU:n Remedyprojektia, jolla yleisemmin etsitään telelääketieteen käytännön sovellutuksia terveydenja sosiaalihuollon eri osa-alueille. 16.900 NISSAN Almera 1.5i 4 ov. Vantaan aluepelastuslaitos sai hälytyksen huoneistopalosta kello kuusi. 450 E 10 kpl erä NYT n Pienikokoinen ja kevyt äänittävä MD-soitin n Jopa 4 kertainen äänityskapasiteetti normaalin MD-levyihin verrattuna n 40 sekunnin puskurimuisti n Vakiovarusteena akku ja optinen kaapeli Päivi Seeskorpi SUOMUSSALMI (STT) Yleislääkärin etävastaanotosta on saatu hyviä kokemuksia Kainuussa. 28 tkm, valk., 2:t renk., aluvant., lohkol., ABSjarrut, 2xairbag, vetok., radio/kas/cd, sähköikk., luist.esto, kauko-ohj. 14.900 TOYOTA Hiace 2.4 Dsl pitkä -98 aj. Toista hoidettiin etävastaanotolla ja toista normaalilla tavalla. kesk.luk., ABS-jarrut, 1-om., h-kirja hinta ................................ 13.900 TOYOTA Yaris 1.3 VVTi -01 aj. Etävastaanoton kustannuksista ei ole saatu vielä tuloksia. 20.900 VOLVO 850 2.5i 20V -96 aj. Toivomme, että tällä mallilla saadaan aikaan nykyistä parempi tiedonkulku, hoitosuunnitelma ja se, että potilas sitoutuu hoitosuunnitelmaan entistä paremmin, Timonen luettelee. 214 tkm, harm., 2:t renk., radio/cd, lohkol., vetok., ABS-jarrut, airbag, autom. Erityisen tyytyväisiä potilaat näyttävät olevan siihen, miten lääkäri paneutuu heidän asioihinsa. hinta ................................ Osin EU:n rahoittamalla projektilla Puolangan ja Suomussalmen diabeetikoille järjestetään etävastaanotto siten, että lääkärin työpiste on Oulun yliopiston yleislääketieteen laitoksella. Palo ei vaatinut henkilövahinkoja. -94 aj. 13.500 VOLKSWAGEN Passat Variant 1.9 -00 harm., ABS, airbag, kesk.luk., cd/radio, vetok., talvirenk., h-kirja hinta....................................... Potilas sitoutuu hoitosuunnitelmaan Timonen uskoo, että etävastaanotto alentaa kustannuksia ennen kaikkea erityisryhmien hoidossa kuten esimerkiksi nyt alkaneessa diabetespotilaiden etähoidossa. Avoinna ma-to 9-17.30, pe 9-18, la 9-14 Paavon Kone TEKNISET SAKSALAINEN HUIPPUPESUKONE WXLM 1460 FG 599 Raj.erä e Ilmainen kotiinkuljetus näille tuotteille ! 388 e 225 e Norm. 18.900 TOYOTA Corolla 1.6 vvt-i -00 aj. 19.000 CHRYSLER Grand Voyager 3.3 V6 Aut. Asematie 16 . -00 aj. 38 tkm, met.sin., ABS, airbag, keskuslukitus, stereo, aluvanteet, talvirenkaat, vetok., huoltokirja hinta....................................... Tuolloin asiasta keskusteltiin hieman vakavammassakin sävyssä. kesk.luk., aluv., 1-om. Hoitajan läsnäolo koetaan tärkeäksi Yleislääkärin etävastaanottoa suojatun videoneuvottelulaitteiston avulla alettiin tutkia Puolangalla viime vuoden helmikuussa. 97 tkm, musta, ABS, Airbag, ilmastointi, kesk.luk., sähköik., talvirenk., erikoisv., huoltokirja hinta....................................... 69 tkm, pun., keskuslukko, sähköikkunat, airbag, talvirenkaat, vetokoukku, stereo, 1omistaja, huoltokrija hinta....................................... vetok., sumuv., jalopuut, aurinkoverhot, sähköikk., kauko-ohj. hinta....................................... kesk.luk., sähköikk., 1-om., h-kirja, takuu 12 kk tai 35 tkm AUDI A4 1.9 TDi -00 aj. 69 tkm, sin., 2xairbag, ABS, erikoisvanteet, keskuslukitus, cd-radio, lohkolämmitin, talvirenkaat, 1-omistaja hinta....................................... Tämä lisää liitännäissairauksien riskiä. – Videoneuvottelutilanne tavallaan pakottaa siihen, että yhtä aikaa ovat paikalla niin potilas, diabeteshoitaja kuin lääkäri. 014-471 523 43700 KYYJÄRVI 0400-661 379 Valmistus ja myynti PAAVON KONEEN ÄLYTÖN TAMMI-ALE www.paavonkone.fi KANNUS . Halonen ja Arajärvi tutustunevat Varsovassa niihin matkailukohteisiin, joita he eivät ennättäneet nähdä valtiovierailullaan puolitoista vuotta sitten. Timosen mukaan erityishankkeet ovat Kainuussa tärkeitä, sillä alueen väestö sairastaa monia kansansairauksia enemmän kuin muut suomalaiset. 24.500 MERCEDES-BENZ C 220 TD -97 aj. (06) 827 3000 Vaasantie, 67700 Kokkola Auki: ma?pe 8.00?17.00, la 10?14 Esa Anttila Osmo Wirkkala Mats Finell Peter Kristola 0500-280 766 0500-368 040 050-558 7149 0500-561 814 Kysy edullista rahoitusta! hinta ................................ 51 tkm, pun., 2:t renk., radio/kas, lohkol., vetok., ABS-jarrut, airbag, luistonesto, sähköikk. 62 tkm, valk., ABS-jarrut, alv-väh.kelp., 1-om., lohkol., radio/nauhuri, vetok.,2 renk. 168 tkm, met.hop., 2:t renk., aluvant., lohkol., vetok., ABS-jarrut, 4xairbag, stereo/cd, kaukooh. Suljettu saunanovi esti tulipalon ja savun leviämisen, eikä kerrostaloa ei jouduttu evakuoimaan. – Kokonaisuutena järjestelmä on toiminut kohtalaisen hyvin. Huoneiston asukkaat selvisivät lievällä savumyrkytyksellä. säädin, sähkösäät. 800 E NYT LINKOU S 1400 r/min PESUKONE Pesukarhu 5100 439 (2610,18 mk) e n Pesutulos A n Täyselektroninen n Linkous 1000-500 r/min n Suomenkielinen ohjelmapaneeli n Ohjelmavaihteen näyttö n Rumpu ja allas ruostumatonta terästä n Siirtopyörät NYT -45% Norm. Suomen yhdistys on itsenäinen osa kansainvälistä Feed the Hungry -organisaatiota, jolla on toimistot 14 maassa. 21.900 RENAULT Laguna 1.9 DTi 100 hv -00 aj. 26.500 TOYOTA Yaris Verso STW 1.3 -00 aj. 78 tkm, pun.,ABS, airbag, keskuslukitus, stereo, 8xaluvanteet, talvirenkaat, huoltokirja hinta....................................... hinta ................................ merkkihuoltokirja hinta ................................ hinta ................................ Vastauksena kysymyksiin on useimmiten ollut: näin on sovittu. Presidentinlinnasta ei haluttu perjantaina kertoa matkan ohjelmasta, tarkemmista kohteista tai muistakaan yksityiskohdista mitään julkisuuteen. Kokonaistyytyväisyyden, henkilökunnan ammattitaidon sekä potilaan ja lääkärin välisen yhteisymmärryksen suhteen ei ollut mitään eroja, Timonen selvittää. 115 tkm, rusk., ABS, airbag, sähköikkunat, keskuslukitus, vetokoukku, talvirenkaat, aluvanteet hinta....................................... 15 tkm, met.beige, 6xairbag, ABS, ESP, sähköikk., kesk.lukitus, monitoimiratti, vak.nop. hinta ................................ vaihteisto, vak.nop.säädin, ajotietok., 6xairbag, ABS-jarrut, autom. laite, sähköikk., kauko-ohj. Etäkonsultaatiota on käytetty monilla erikoisaloilla, mutta Timosen mukaan Puolangan kokeilu oli laatuaan ensimmäinen perusterveydenhuollon puolella. (06) 827 3000 Vesa Haikola 0500-860 017 Sune Nordlund 050-557 0322 Markku Sipilä 050-521 0060 Markus Nystedt 050-537 0600 MB Citroen Nissan myynti puh. 163 tkm, pun., 2:t renk., radio/kas, lohkolämmitin, vetok., takaspoileri hinta ................................ Noin 300 neliön rakennuksen yhteydessä oleva korjaamo-osa onnistuttiin pelastamaan. 79 tkm, valk., 2:t renk. Yhdistys vie avustukset ruokana ja lääkkeinä omana kuljetuksena suoraan avustusmaassa toimivalle kristilliselle seurakunnalle. Myös Puolassa ohjelma on täysin matkailuhenkinen, eikä mitään virallisia tapaamisia ole otettu mukaan. Etävastaanotolla olleet potilaat arvioivat lääkärin paneutumisen ja muun henkilökunnan toiminnan jopa hieman paremmaksi kuin tavanomaisella vastaanotolla olleet potilaat. 41 tkm, met.vihr., 2:t renk., radio/cd, lohkol., met.väri, 2xairbag, 1-om. 35 tkm, hop.vihr., ABS, airbag, ilmast., cd/radio, talvirenk., 1-omistaja, h-kirja hinta....................................... kesk.luk., 1-om., hkirja, takuu 12 kk tai 35 tkm hinta ................................ 59 tkm, t.ametistin sin., airbag, sähköikkunat, kesk.lukitus, vetok., lohkolämmitin, ilmast., talvirenkaat, 1-om., h-kirja hinta....................................... KATTOJA SEINÄPELTITEHDAS puh. Kerralla koko katto kotiinkuljetettuna. -98 aj. 1-om. 44 tkm, met.sin., airbag, stereo, kesk.luk., vetok., talvirenk., h-kirja hinta....................................... hinta....................................... kesk.luk., hkirja, 1-om. 394 tkm, met.musta, ABS, ASR, airbag, sähköikkunat, sähköpeilit, ilmastointi, aluvant., talvirenkaat, vetok. hinta ................................ Timonen kuitenkin uskoo, että menetelmä on edullisempi kuin esimerkiksi keikkalääkärin käyttäminen. 16.800 OPEL Vectra 2.0 DTi 4-ov. 199 tkm, met. vaiht., 1-om., h-kirja, VAIHTOTÄHTI-takuu hinta....................................... Etävastaanotosta pidettiin Potilaiden tyytyväisyys antaa lisäpontta mallin jatkokehittelylle HELSINKI (STT) Ruokkikaa nälkäiset -yhdistys lähetti viime vuoden aikana hätäapua Suomesta runsaan 190 000 euron arvosta. pun., 2:t renk., radio/cd, lohkol., vetok., ilmast., sähköikk., kauko-ohj. 21.900 RENAULT Scenic 1.9 DTi Turbodsl -99 aj. 13.900 MERCEDES-BENZ C 220D -96 aj. Jatkohanke onkin jo aluillaan. 33.300 VOLVO S60 2.4 170 hv -01 aj. 49 tkm, met.sin., 2:t renk., radio/cd, lohkolämmitin, sähköikk., 2xairbag, kauko-ohj. 105 tkm, met.pun., 2:t renk., radio, lohkol., vetok., aluvant., ABS-jarrut, 3x-airbag, kesk.luk., 1-om. 68 tkm, met.sin., 2:t renk., radio, aluv., kesk.luk., luist.esto, vetok., ABS-jarrut, airbag, h-kirja, 1-om. 54 tkm, hop., 4xairbag, ABS-jarrut, 1om., kesk.lukitus, lohkol., met.väri, radio/cd, 2 renk., h-kirja, käyttöohjekirja hinta....................................... 133 tkm, met.t.harm., kitkarenk., 16. Hänen mukaansa diabetespotilaiden joukossa on paljon sellaisia, jotka eivät kovinkaan hyvin sitoudu sairautensa hoitoon. hinta ................................ Lehdistö etsiskeli tuolloin luonnollisesti innokkaasti presidenttiparin matkakohdetta. 38 tkm, hop., lohkol., cd/radio, ilmast., talvirenk., kesk.lukitus, h-kirja hinta....................................... ilmast., irrot. 014-471 475 fax. 27.500 MAZDA Premacy 1.8 -99 aj. 102 tkm, met.vihreä, 2:t renk., radio/cd, lohkol., ilmast., ABS-jarrut, 4xairbag, sumuv., sähöikk., kauko-ohj. 26.900 MERCEDES-BENZ E 220 CDi -01 aj. TAMMIKUUTA 2003 VIKING Tsekkaa sivuiltamme www.kokkolanet.com/ kokkolanompelukone ompelu saumausk. Sen kautta jakelu tapahtuu organisaation oman henkilöstön valvonnassa suoraan hätäapua tarvitseville. 705 E MAKS AT VAIN Raj.erä NYT -45% HIFI-SARJA UX-G66 USKOMATTOMAN HYVÄ HIFISARJA NYT XM-R700 MD-SOITIN NYT -50% Norm. 17.900 hinta ................................ Kyse on yksityisestä lomamatkasta. Kyseltiin, voiko tasavallan presidentti matkustaa yksityishenkilönä niin, ettei suuri yleisö edes tiedä, missä päin maailmaa hän on. 16.900 MAZDA 626 1.8i Farmari -98 aj. hinta ................................ Apu kohdistui maailman kaikkein eniten apua tarvitseviin kohteisiin Afganistanissa, Etiopiassa ja Indonesiassa sekä Moskovan katulapsille. Yhdistyksen rahankeräys tapahtuu kehottamalla ihmisiä paastoamaan kaksi ateriaa viikossa ja antamaan näin säästyneet rahat hätäapujärjestölle. 14.900 RENAULT Megane Classic RT 1.6 -98 aj. 30 tkm, kelt., ABS, 4xairbag, sähköikkunat, ilmastointi, keskuslukitus, cd-soitin, 1omistaja, huoltokirja hinta....................................... Projektin kokonaisbudjetti on yli 900 000 euroa, josta Suomen osuus on noin 320 000 euroa. Palo sammutettiin nopeasti. hinta ................................ Halonen lomalle Saksaan ja Puolaan VANTAA (STT) Kerrostalohuoneiston sauna tuhoutui tulipalossa Vantaan Louhelassa varhain lauantaiaamuna. 24.800 MERCEDES-BENZ E 220 D -97 aj. hinta....................................... 18.300 VOLVO S40 1.8i 16V -98 aj. 74 tkm, vih.helm.met., 2:t renk., radio/3 levyn CD, lohkoläm.+sisäläm., ABS-jarrut, 3xAirbag, sähköik., kauko-ohj. VAIHTOAUTOT KOKKOLASSA Volvo Renault myynti puh. Videoneuvotteluyhteyden välityksellä lääkärille on reaaliajassa siirtynyt muun muassa sairaskertomukset ja elektronisen stetoskoopin välittämät sydänäänet. kesk.luk., 1-om., h-kirja hinta ................................ Tutkimustilanteessa potilaan luona on ollut hoitaja, joka on tutkinut potilaan lääkärin määräysten mukaan. 16.500 VOLVO S40 1.6i 16V -97 aj. 218 tkm, met.sin., ABs, ASR, 4xairbag, sähköik., sähköpeilit, kesk.lukitus, cd-radio, vetok., talvirenkaat, aluv., 1-om., h-krija hinta....................................... 86 tkm, met.sin., 2:t renk., lohkol., vetok., 3xairbag, ABS-jarrut, sumuvalot, ilmast., puolinahkaverh., sähköikk., kauko-ohj. 51.800 NISSAN Maxima GX 2.0 Aut. 167 tkm, vihreä, ABS, keskuslukitus, sähköpeilit, stereo, talvirenkaat, kesärenkaat, huoltokirja hinta....................................... hinta....................................... kesk.luk., sähköikk., h-kirja, 1-om., takuu 12 kk tai 35 tkm hinta ................................ 208 tkm, pun., airbag, autom., erik.vant., autom., ilmastointi, polttoainelämmitin, kesk.luk., kesä ja talvirenk., h-kirja hinta ................................ Tulos antaa meille moraalisen oikeutuksen jatkaa toimintamallin kehittämistä, projektipäällikkö, lääketieteen lisensiaatti Olavi Timonen kertoo. – Potilaat eivät koe etävastaanottoa ainakaan tavallista lääkärinvastaanottoa huonommaksi. hinta ................................ 15 tkm, sin., 4xairbag, ABS-jarrut, autom., erik.vant., 1-om., ilmastointi, kesk.lukitus, lohkol., radio/cd, 2 renkaat hinta....................................... 36 tkm, met.sin., 2:t renk., radio7cd, ABS5xairbag, jalopuut, sumuv., kauko-ohj. 19.900 MERCEDES-BENZ E 220 D -98 aj. Samalla muiden potilaiden osalta jo kokeiltua etävastaanottoa jatketaan noin viisi tuntia viikossa. 15.900 TOYOTA Corolla 1.3i 4-ov. Hakelämpölaitos paloi HELSINKI (STT) Presidentti Tarja Halonen ja valiokuntaneuvos Pentti Arajärvi ovat lähipäivät yksityisellä matkalla Saksassa ja Puolassa. vaiht., sähköikk., kesk.luk., puolinahkaverh., sumuvalot, täyd. kesk.luk., h-kirja. 13.200 SAAB 900 SE 2.0i Turbo -95 aj. Sauna paloi. Palo rajoittui huoneiston saunaan, jossa oli illalla saunottu. Mukana kaksi ryhmää Tutkimuksessa oli mukana kaksi hieman yli 500 potilaan ryhmää. Projektiin osallistuu alueita myös Ruotsista ja Skotlannista. aluvant., radio/kas./cd, lohkol., webasto ajast., nahkasis., autom. Etävastaanotolla hoidettavat potilaat ovat olleet Puolangalla ja tutkiva lääkäri Kajaanissa. 36.800 VOLVO S80 TDi -99 aj. 28.500 VOLVO V70 2.5i Sportwagon -98 aj. Hän uskoo, että etävastaanoton etuna on se, että paikalla on myös hoitaja. 5 tkm, harm., ABS, airbvag, kesk.lukitus, talvirenkaat, cd/radio, 1-om., huoltokirja hinta....................................... 12.900 VW Polo 1.6 Classic -98 aj. suoraan valmistajalta. 270 tkm, vihreä, 4xairbag, ABS-jarrut, luistonesto, met.väri, radio/nauhuri, talvirenkaat, kesärenkaat hinta....................................... 23.500 PEUGEOT 306STW 1.6 -97 aj. 18.900 HONDA CR-V -99 aj. kristittyjen yhteinen järjestö. 15.500 FORD Escort 1.6i Farmari -98 aj. 80 tkm, met.pun., 2xairag, ABS-jarrut, met.väri, radio/nauhuri, 2 renk. Järjestö on perustettu 1988, ja se on ns. Uudenlaista toimintamallia on tutkittu Puolangan terveyskeskuksessa, ja alustavien tulosten mukaan potilaat ovat sen hyväksyneet. 32.900 CITROEN Xsara 2.0 HDi SX -02 aj