Asuntoautoja Caravanlandian pihassa 28. 1 Sivu 14 SAARA PELTOLA / LEHTIKUVA. Piikikkäiden hätä Kokkolalainen Camilla Nikkanen hoitaa kotonaan siilinpoikasia, joiden määrä on kasvanut poikkeuksellisen suureksi tänä kesänä. Vaikka koronavuosien ennätyshuipuista myynnit ovat jo selvästi tasaantuneet, erityisesti keskipohjalaisia karavaanarielämä on tänä vuonna kiinnostanut. ANNI ÅGREN Villieläinten poikaset vaativat erityishoitoa. 1 Sivu 3 Santeri Haarala siirtyi Djurgårdenista HJK:n riveihin. Pitkä sairausjakso muutti näkemystä ammattilaisuudesta Kotimaan kentille palannut Santeri Haarala on käynyt läpi uransa ehkä kovimman koettelemuksen. Tiistai 4.8.2026 Keskipohjanmaa.fi | Nro 144 1 Sivut 2–3 Matkailuautojen suosio ei laannu Keski-Pohjanmaalla Kesän kotimaanmatkailussa matkailuautot ja -vaunut pitävät edelleen pintansa. Myös käytetyt ajoneuvot kiinnostavat. kesäkuuta 2023. Ensisijaisen tärkeää on lämpö ja ravinto. 1 Sivu 4 EMMA TOIKKANEN Osa kunnista sallii uimapuvut uimahallien saunoissa 1 Sivu 7 » Vladimir Putinin armeija ei juuri kykene etenemään, mutta se tekee osaamansa: ampuu nukkuviin kaupunginosiin. Kun talous on tiukalla, ostajat kuitenkin vertailevat vaihtoehtojaan entistä tarkemmin. Sydänlihastulehdus vei kauden ensimmäisen puoliskon, mutta pieni tauko antoi myös virtaa tekemiseen. Pieniä piikkipalloja uhkaavat niin ruoholeikkurit kuin elintilan kapeneminen sään ääri-ilmiöiden vuoksi
Vastaavasti esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla ensirekisteröitiin viime vuonna 105, kun vuotta aiemmin määrä oli 142. Koronapandemian aikana matkailuautojen kysyntä kasvoi suunnattomasti, kun kotimaanmatkailu lisääntyi ja ulkomaille matkustaminen oli rajoitettua. Kokkolalaisen Caravanlandian toimitusjohtajan Mikko Sinisalon mukaan kulunut kesä on ollut yritykselle onnistunut. Maan hallituksen vaikutusarvioiden mukaan matkailuauto on liikennekäytössä noin 190 päivää vuodessa. Viime vuonna maakunnassa ensirekisteröitiin 239 uutta matkailuautoa, kun vuotta aiemmin määrä oli 158. Sinisalon mukaan tämä ei kuitenkaan ole näkynyt matkailuautokaupoilla. Sinisalo muistelee koronavuosien vilkasta kaupankäyntiä. Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna Suomessa ensirekisteröitiin 1 276 uutta matkailuautoa, kun vuonna 2021 määrä oli 2 637. Korkotaso on laskenut ja kuluttajien luottamus on vähitellen vahvistunut. Kysyntä oli poikkeuksellisen voimakasta. Sittemmin markkina on palautunut niin sanotusti normaalille tasolle. Karavaanariharrastus on säilyttänyt suosionsa vuodesta toiseen. Timo Nurila Monelle suomalaiselle kesä tarkoittaa vapautta lähteä tien päälle. Suurempi merkitys on auton hankintahinnalla, rahoituksella ja sillä, kuinka hyvin ajoneuvo vastaa asiakkaan tarpeita. Miltä matkailuautokauppa näyttää nyt. – Sekä uudet että käytetyt matkailuajoneuvot liikkuvat tällä hetkellä hyvin, mutta käytettyjen kysyntä on edelleen hieman vahvempaa. Puheenaihe Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri: kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu: urheilu@keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. – Emme enää elä koronabuumin aikaa, mutta matkailuajoneuvot kiinnostavat edelleen monia suomalaisia. – Olemme tyytyväisiä siihen, miten asiakkaat ovat löytäneet meidät, vaikka markkina kokonaisuudessaan on ollut hieman viime vuotta pienempi, Sinisalo sanoo. Sinisalon mukaan käyttövoimaveron korotus ei yleensä ratkaise ostopäätöstä. Sekä uusien että käytettyjen ajoneuvojen kokonaismarkkina on hieman jäänyt viime vuoden tasosta. VUODEN 2026 alusta dieselkäyttöisestä matkailuautosta maksettava käyttövoimavero nousi 0,9 sentistä alkavalta sadalta kilolta 5,5 senttiin. Matkailuautolla tai -vaunulla voi pysähtyä vaikka järven rannalle tai leirintäalueelle ilman tarkkaa aikataulua. Erityisesti käytetyt ajoneuvot menevät kuitenkin hyvin kaupaksi. KÄYTETTYJEN ajoneuvojen suosion takana piilee se, että ajoneuvo on yleensä jo valmiiksi varusteltu ja hintataso on sopivampi. Caravanlandian toimitusjohtaja Mikko Sinisalo kertoo asiakkaiden harkitsevan hankintojaan aiempaa tarkemmin.. Sinisalon mukaan Caravanlandialla kehitys on kuitenkin ollut positiivinen ja myyntiä on kasvatettu viime kesään verrattuna. Keski-Pohjanmaalla tilastoissa näkyy kuitenkin selvä piikki. Käyttövoimaveron korotus on herättänyt asiakkaissa kysymyksiä. Sinisalon mukaan huoli on kuitenkin usein hälventynyt, kun korotuksen euromääräinen vaikutus on käyty läpi. elokuuta 2026 2 // Ostohousut jalkaan vasta vertailun jälkeen Matkailuajoneuvo ostetaan nyt harkiten. Tällä hetkellä markkina näyttää Sinisalon mukaan aiempaa vakaammalta. – Viime vuosina kuluttajien ostovoimaan ovat vaikuttaneet korkojen nousu ja yleinen taloudellinen epävarmuus, mikä on hillinnyt kysyntää. Huippuvuosien jälkeen markkina on kuitenkin tasaantunut. Uusissa ajoneuvoissa toisaalta kiinnostaa valmistajien erilaiset kampanjat. Näin ollen 3 500-kiloisen matkailuauton käyttövoimaveron lisäkustannus olisi noin 310 euroa vuodessa
Vähän edullisempi kampe kuin aikaisemmin on käynyt ihan kivasti kaupaksi. Iskuillaan Venäjä osoitti löytäneensä vahvuutensa, tai oikeammin Ukrainan ja sen tukijoiden heikon kohdan. Se oli kuin nöyryytetyn karhun keskisormi meille Ukrainan rinnalla seisoville tai voitonmerkki idästä. Kyse ei enää ole pelkästään parin viikon kesälomasta, vaan matkailuauto on monelle ympärivuotinen väline. Venäjä iski voimalla myös Kiovaan tappaen jälleen kymmenkunta ja vammauttaen kymmeniä muita ihmisiä. ”On vaikea antaa pois sen kaltaista teknologiaa.” Vaikeina hetkinään Ukrainan presidentti Zelenskyi lensi Yhdysvaltoihin saadakseen yhteyden sikäläiseen tsaariin senaattori Lindsey Grahamin hautajaisissa. Puolan pääministeri Donald Tusk totesi ohjuksen olevan todennäköisesti venäläinen, mutta konkreettinen vastatoimi oli Moskovan silmissä ”rapatessakin roiskuu” -lausunnon tasoa. – Olemme enemmän keskittyneet käytetyn kauppaan. Pääkirjoitus " Iskuillaan Venäjä osoitti löytäneensä vahvuutensa, tai oikeammin Ukrainan ja sen tukijoiden heikon kohdan. Vaikka markkina on vakautunut, taloustilanne näkyy edelleen asiakkaiden ostokäyttäytymisessä. Hälyttävää kyllä, ohjuksista ainoastaan kaksi kyettiin pysäyttämään. Lauantaita vasten yöllä Ukrainan ilmavoimien mukaan yhteensä 35 ohjusta ja 185 droonia laukaistiin Ukrainaa vastaan, valtaosa Kiovaan. Esimerkiksi Manner-Suomessa uusia matkailuperävaunuja rekisteröitiin vuonna 2021 yhteensä 1 055, kun viime vuonna määrä oli 552.. Hölmö tsaari kuluttaa aikaa sanahelinällä. Alalla on huomattu yksi mielenkiintoinen ilmiö. Kunnes perjantaina, Venäjän iskiessä merkitsevän häikäilemättömästi Ukrainaan, Trump antoi uuden lausunnon Washingtonissa. ”Ja Natonne viides artikla, jolla puolustatte liittokunnan alueen jokaista neliömetriä, vesittyy ohjus ohjukselta ja drooni droonilta, kun hivutamme yhdessä lännen vastatoimien rajaa kauemmas”, saattoi kuvitella Putinin äänen märisevän. heinäkuuta kertoi Ankaran Nato-kokouksessa: ”Me annamme heille oikeuden tehdä Patrioteja. ”Me emme ole suostuneet siihen”, Trump sanoi. – Ympärivuotinen käyttö onkin selvästi yleisempää kuin vielä kymmenen vuotta sitten, Sinisalo kertoo. Karavaanarielämä on monipuolistunut vuosien aikana. elokuuta 2026 // 3 Caravanlandian toimitusjohtaja Mikko Sinisalo kertoo asiakkaiden harkitsevan hankintojaan aiempaa tarkemmin. Arkistokuva. Ukraina on ankarissa vaikeuksissa, kun Venäjä iskee vailla omatuntoa koteihin ja lämmitysjärjestelmiin. Asiakkaat vertailevat vaihtoehtoja aiempaa tarkemmin ja käyttävät enemmän aikaa ostopäätöksen tekemiseen. Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 24/7 (vuorokauden ympäri) 020 750 4007 Lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Asiakaspalvelu asiakaspalvelu@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Kokkolan Mediakulma, Rantakatu 10 Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Asuntovaunujen markkina on kuitenkin selvästi laantunut koronavuosiin verrattuna. ”Ette te pysty suojaamaan ukrainalaisia, mutta itsekin olette yhtä turvattomia”, tuntui Venäjän karhun ohjuksella länteen paiskatussa postikortissa lukevan. Viitamaan mukaan kysyntä kohdistuu tällä hetkellä aiempaa edullisempiin käytettyihin matkailuvaunuihin. Ylivieskalaisen Viitamaa Caravanin mukaan edullisemmat matkailuvaunut houkuttelee kuluttajia tällä hetkellä. Sinisalo on myös huomannut, että asiakkaat saapuvat myymälään aiempaa paremmin valmistautuneina. Vladimir Putinin armeija ei juuri kykene etenemään, mutta se tekee osaamansa: ampuu nukkuviin kaupunginosiin ja pakottaa ihmiset tungeksimaan öisin ahtaissa väestönsuojissa. Hetken tuuli näytti Valkoisessa talossa kääntyneen, kun Trump 8. – Toisaalta matkailuajoneuvo on monelle pitkäaikainen hankinta ja osa omaa elämäntapaa. Ukrainalta ovat lopussa amerikkalaiseen Patriot-järjestelmään tarvittavat torjuntaohjukset. Tietoa haetaan paljon etukäteen verkosta, ja vaihtoehtoja vertaillaan huolellisesti ennen ostopäätöstä. TIMO NURILA EMMA TOIKKANEN Julmaa leikkiä Ukrainan vuotavalla ilmatorjunnalla Venäläinen ohjus iskeytyi pellolle aiheuttaen kymmenen metrin levyisen kraatterin Puolan maaperälle. ZELENSKYI on vedonnut väsymättä Yhdysvaltoihin, jotta vuotava ilmatorjunta saataisiin Patrioteilla parsittua ja ihmishenkiä suojattua. Patriot on ainoa Ukrainan käytössä oleva luotettava menetelmä, jolla ampua alas Venäjän ballistisia ohjuksia. Apu Ukrainaan perustettavasta Patriot-tehtaasta tulisi vasta vuosien päästä, mutta olihan sekin lohtu. MYÖS Ylivieskassa matkailuajoneuvojen markkinan arvioidaan rauhoittuneen koronavuosien huippulukemista. Matkailuvaunujen kauppaan keskittyvän Viitamaa Caravanin toimitusjohtaja Hannu Viitamaan mukaan kauppa on kuitenkin käynyt viime aikoina hyvin. The Kyiv Independentin mukaan Iskander-M -ohjus osui Voronovien kotiin surmaten kaikki siellä olleet: vanhemmat, useita heidän yhdeksänlapsisen perheensä nuorimmista lapsista sekä yhden lapsenlapsen. Presidentti Donald Trump kokee tarvitsevansa Patrioteja enemmän Iranin suunnalla. Venäjän hyökkäys kohdistui myös historialliseen Lviviin lähellä Puolan rajaa sekä presidentti Volodymyr Zelenskyin kotikaupungin Kryvyi Rihin tienooseen idempänä. UKRAINAN onnistuneet vastaiskut Venäjän sisämaahan, kuten Wildberries-kaupan varastoihin, eivät saa hämärtää todellisuutta. Ohjus tuli Puolaan torstain vastaisena yönä osana samaa Venäjän massiivista ohjusja droonihyökkäystä, joka tuhosi suurperheen Ukrainassa Dnipron alueen Radushnen kylässä. Näytämme heille, kuinka niitä tehdään.” Trumpin luultiin kääntäneen viimein takkinsa Ukrainan suojaksi Venäjän murhaiskuja vastaan. – On tietysti jossakin määrin laantunut. Matti Posio Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Myös uusien matkailuperävaunujen ensirekisteröinnit ovat laskeneet selvästi koronavuosien jälkeen
Hän arvelee, että siilien määrä on vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kaukaisimmat yksilöt on tuotu jopa sadan kilometrin päästä. Tietoisuus siilien auttamisesta ja niiden kanssa toimimisesta on lisääntynyt. Pullot asetellaan siten, että siileillä on tilaa liikkua eivätkä aiheuta riskiä, että pullot vierisivät siilien päälle, hän kertoo. Nämä ovat aina tapauskohtaisia, Nikkanen kertoo. Eläin pitää viedä ensi kädessä eläinlääkärille. Niiden hoitamisen oppiminen ei ole mitenkään mahdotonta, vaan tekemällä oppii, Nikkanen sanoo. Kuivanappuloita olisi hyvä liottaa vedessä, sillä ne voivat turvota siilin vatsassa, joka voi johtaa suolitukokseen. SÄÄN ääriolosuhteet uhkaavat luonnon eläimiä. Pihoille olisi hyvä jättää pieni osa luonnollista pihaa, jossa on risuja ja lehtiä, kertoo kokkolalainen Camilla Nikkanen. On myös yksi asia, joka on erityisen tärkeää huomioida. Jos jossain liikkuu isompi ryhmä, se voi olla mahdollisesti merkki orvoista siilinpoikasista, kertoo Nikkanen. Imetysväli pitenee siilien kasvaessa. Siilinpoikasia päätyy nyt hoitoon poikkeuksellisen paljon. Vilkas liikenne ja työmaa-alueet aiheuttavat siileille vaaratilanteita. Pyydystämistä varten Nikkanen suosittelee paksuja hanskoja. Yhdistys opastaa ja neuvoo, miten villieläimiä hoidetaan. – Jos heinäkuun aikana löytyy yksinvaeltava poikanen, kannattaa tarkkailla sitä. Kokkolan eläinsuojeluyhdistys kaipaa lisää hoitajia, jotka voisivat auttaa villieläimiä. – Nyt on vieroitusaika menossa. – Jos löytää siilinpoikasen, ensisijaisen tärkeää on lämpö. Ennen ajateltiin, että luonto hoitaa itsensä, mutta ei se niin mene, jos ihminen on osa sitä ongelmaa, hän sanoo. Kun Nikkanen antaa niille ruokaa, alkaa kuulumaan vilkas ruuan maiskutus. Siilin voi ottaa talteen, mikäli se on hädässä tai loukkaantunut. – Aina kun aloittaa pihan parturoinnin, kannattaa tarkistaa pensaat pesien ja siilien varalta. NIKKANEN hoitaa kotonaan yli parikymmentä siilinpoikasta. Sijoituspaikkaa mietitään uudelleen, mikäli löytöpaikalla on tietyö, tai alue on muusta syystä vaarallinen paikka siileille. Jos siilejä haluaa auttaa ruokinnassa, paras vaihtoehto siilin ruokintaan on kissan viljaton, kalaton ja sokeriton märkäruoka. Nämä vapautetaan pian takaisin löytöpaikkaan yleisten ohjeiden mukaisesti. Sään ääriolosuhteet uhkaavat siilejä. SIILI synnyttää poikaset yleensä juhannuksen tienoilla. – Villieläimet tarvitsevat erilliset tilat, koska niiden kanssa ei oleskella samoissa tiloissa. Villieläinten hoito vaatii paljon järjestelyjä. elokuuta 2026 4 // UUTISET Orvot siilit työllistävät eläinsuojeluyhdistyksiä Meliina Anias Orvot siilinpoikaset ovat työllistäneet paikallisia eläinsuojeluyhdistyksiä poikkeuksellisen paljon tänä kesänä. Nikkasen pihalla on koiratarha, jossa pienet piikikkäät otukset tuhisevat ja tutkivat ympäristöä. Nikkanen ohjeistaa, että mikäli siilinpoikasia löytää, ensisijaisesti kannattaa olla yhteydessä paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen. Camilla Nikkasella on yli parikymmentä siilinpoikasta kotonaan. Siilit ovat arkoja ja vierastavat ihmisiä luonnostaan. Nikkasen mukaan jotkut jännittävät niiden pyydystämistä, sillä pelkäävä siili varoittaa pitämällä ääntä ja vetäytymällä piikkipalloksi. Poikaset lähtevät pesästä ensi kerran kolmen viikon ikäisinä ja ne kulkevat emon rinnalla kuutisen viikkoa. Laatikkoon kannattaa laittaa lämpöpullot, joiden päällä on esimerkiksi sukka, jotta siilille ei tule palovammoja. Nikkasen talon yläkerrassa hän hoitaa vielä pienempiä poikasia, jotka tarvitsevat huolenpitoa ympärivuorokautisesti. NIKKANEN toimii Kokkolan seudun eläinsuojeluyhdistyksessä luonnonvaraisten eläinten hoitajana. Syyksi epäillään aikuisille siileille tapahtuneita loukkaantumisia tai loistartuntoja. EMMA TOIKKANEN Ruoka maistui poikasille.. – Kaikkien villieläinten elintila kapenee. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Ruohotrimmerit ja robottiruohonleikkurit voivat aiheuttaa erityistä uhkaa pienille nisäkkäille kotipihoilla. Hän ruokkii lääkeruiskun avulla poikasia parin tunnin välein. Siileille ei myöskään saa antaa maitoa, vaan hoitajat imettävät poikasia kissojen emonmaidonkorvikkeella sekä vuohenmaidolla. Vain hoitotoimenpiteet, kuten siivous, ruokinta ja lääkitys, tehdään, muuten niiden annetaan olla rauhassa. Poikaset ovat vieroittuneet emostaan viimeistään elokuun aikana. Syksyisin siilit keräävät painoa ennen talvihorrosta
Palo sai alkunsa auton kärähtäneestä laturista, joka tippui lopulta muoviselle pohjapanssarille sytyttäen sen liekkeihin ja lopulta sulattaen panssarin. Viime aikojen tapaisia ukkosia ei kuitenkaan ole tiedossa. Paloesimiehen mukaan palo ei ollut kovinkaan suuri, mutta kuitenkin siinä määrin sitkeä, että se leimahti välillä uudestaan. KESKIVIIKKONA maan eteläja keskiosaan saapuu sateita, jotka kulkeutuvat loppuviikon aikana Lounaisja Etelä-Lappiin. – Ilmoituksen kirjoitushetkellä tekoa lähdetään tutkimaan perusmuotoisena luonnonsuojelurikoksena. Pohjois-Suomessa taas jäädään 10:n ja 20 asteen välille. Tutkinnanjohtajan mukaan tapaus voi täyttää jopa törkeän rikoksen tunnusmerkit. Joku vastuu on myös toimeksiannon saajalla, joka tekee hakkuita työkseen. elokuuta 2026 UUTISET // 5 SILMIEN RAKENNEKUVAUS 59 € (norm. Vana kulki keskellä kaistaa, eikä ollut leveä, mutta pelastuslaitokselta kerrottiin, ettei asiaa haluttu jättää sattuman varaan. PALOMÄEN MUKAAN vastaavankaltaisissa tapauksissa eläinsuojelurikos tulee kysymykseen silloin, jos eläimiä on kuollut. Rikosilmoituksen tekijöiden mukaan puunkaadot olisi tilannut Kruunupyyn kunta. Hälytys tuli viiden aikaan Tarhanrannantien ja Isonkyläntien risteykseen, Keski-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan. Ei koske Silmäaseman design-myymälöitä. Ilmatieteen laitoksen mukaan tiistaina on vielä kesäisen lämmintä. Katso tarkemmat tuoteja palvelukohtaiset ehdot silmaasema.fi/synttarit. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Korhosen mukaan ajoittaisia sateita voi viikonloppuna tulla pohjoisessa ja paikoin Itä-Suomessa. Alkuviikon ennusteiden mukaan sateet vähenevät viikonlopuksi. Ennen kuutta maanantai-iltana tien ylläpitäjää odotettiin paikalle puhdistamaan jälkiä, kerrottiin pelastuslaitokselta. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jouko Korhonen arvioi, että selkeinä päivinä lämpöä tulee 15–20 astetta. Kruunuportin tehdasalueella epäillään tapahtuneen luonnonsuojelurikos. Vastaavissa tapauksissa maanomistaja on ollut vastuussa, jos ei ole riittävästi selvittänyt asiaa. Epävakainen sää voi tuoda tullessaan paikoittaisia tuulenpuuskia ja ukkoskuuroja. Vaikea sanoa tässä kohtaa. Sadekuuroja odotetaan paikoin Lappiin, ja Eteläja Itä-Suomessa voi tulla iltapäiväkuuroja. Vastuukysymyksiäkin Palomäki raottaa yleismaailmallisesti. Onnettomuus ei aiheuttanut henkilövahinkoja, eikä vaaraa sivullisille. Sadesäällä päivät taas jäävät viileämmiksi. Jos rikos on kokonaisuutta arvostellen törkeä, rikoksentekijä voidaan tuomita vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Hän kertoo myös, ettei tekotapa ole poikkeuksellinen luonnonsuojelurikoksissa. – Melkein aina, kun sadekuuroja suomalaiseen kesään ennustetaan, on jonkinlainen ukkosen riski. Selvisi, että koko Ylivieskan ja Alavieskan välisellä osuudella kulki öljyvana, joka oli peräisin kuorma-auton hajonneesta hydrauliikkaletkusta. Tapahtuma ei vaikuttanut muuten liikenteeseen, eikä se aiheuttanut toimenpiteitä pelastuslaitokselle. TIMO VARILA Auto syttyi tuleen risteyksessä Kokkolassa Santeri Kujanpää Auto syttyi palamaan kesken ajon Kokkolassa maanantaina iltapäivällä. € TAITTOVIRHELEIKKAUS –150 € / SILMÄ PIILOLINSSIT –30 % SILMÄLASIT JA ERÄ AURINKOLASEJA –50 % SYNTTÄRITARJOUKSET: Tielle valui öljyvana Ylivieskasta Alavieskaan Santeri Kujanpää Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos sai maanantaina puoli viiden jälkeen ilmoituksen ympäristövahingosta tiellä 27. Lämpö kipuaa maan eteläja keskiosassa ylimmillään yli 20 asteen. Asia koskee liito-oravien elinympäristöön kuuluvien puiden kaatamista kaavaillulta tehdasalueelta. Kahden yksikön voimin tapahtumapaikalle saapunut pelastuslaitos sammutti paloa noin 10 minuuttia, minkä aikana liikennettä ohjattiin. 79 €) Tarjoukset koskevat uusia tilauksia ja varauksia, eikä niitä voi yhdistää muihin etuihin, pakettihinnoiteltuihin tuotteisiin tai sopimushintoihin. Suomessa sataa vaihtelevasti erityisesti loppuviikosta.. – Kesäsateissa on tyypillistä sellainen 10–15 asteen lämpötila. heinäkuuta, ja tapauksen esitutkinta on käynnistymässä, Sakari Palomäki Pohjanmaan poliisilaitokselta kertoo. Koulujen alku lähestyy epävakaassa säässä Nita Lohi, STT Elokuun ensimmäisestä viikosta on tulossa Suomessa tavanomaista viileämpi. Arctialin tehdasalueen hakkuut tutkintaan Meliina Anias, Santeri Kujanpää Kokkolan ja Kruunupyyn rajalle suunnitellun Arctialin alumiinitehtaan alueelta tehty rikosilmoitus epäillystä luonnonsuojelurikoksesta on kirjattu 30. Arkistokuva. Mikäli liito-oravan elinolosuhteita on isolla osalla heikennetty, se voi täyttää myös törkeän luonnonsuojelurikoksen tunnusmerkit, Palomäki kertoo. Tämä ei kuitenkaan ole varsinaista kostean helleilman ukkosta, Korhonen sanoi. Tarjoukset ovat voimassa 13.9.2026 asti. Voisi melkein saletisti sanoa, että siinä se on suurimman osan aikaa, Korhonen sanoi STT:lle maanantaina. – Niitä kaivetaan esitutkinnassa. Perusmuotoisesta luonnonsuojelurikoksesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi
JÄTTÖPAIKKA VOI olla muutamasta kilometristä satojen kilometrien päässä seikkailijan kodista. Vähäaho kertoo tehneensä yhden pidemmän seikkailun koiran GPS-paikantimen kanssa. Seikkailukonseptin idea sai inspiraatiota tubettaja Henry ”Weksi” Weckströmin tempauksesta. Taluttaja jättää sinut yksin, ja sovitun ajan jälkeen saat ottaa siteen silmiltäsi, jotta ”tuutittaja” on ehtinyt poistua riittävän kauas. Seikkailija saa määrittää itse, millaisen seikkailun haluaa. Tuomo Junttila on suunnistanut lähes 50 vuotta ja Onni Vähäaho on ultrapitkien matkojen juoksija ja ollut perustamassa Nivalan Polku -yhdistystä. Seikkailuilta kuvataan somemateriaalia sovittujen aikaikkunoiden mukaisesti ja lähetetään ”tuutittajille”. Tämä voisi sopia myös sellaiselle, joka pelkää eksymistä ja haluaa lieventää pelkoa, sillä metsästä pääsee kyllä pois, Junttila kertoo. Seikkailukonseptin idea sai inspiraatiota tubettaja Henry ”Weksi” Weckströmin tempauksesta. Kuljettaja ajaa auton lähelle jättöpaikkaa ja taluttaa sinut silmät edelleen sidottuina mahdollisimman syrjäiseen metsään. FAKTA Hornantuuttiinseikkailu 1 Seikkailija määrittää, millaisen matkan haluaa kulkea linnuntietä. 1 Seikkailulla ei saa käyttää kompassia, karttaa, eikä puhelinta kuin vain videoiden kuvaamiseen ja lähettämiseen ”tuutittajille”. Puhelimella voi tarvittaessa ottaa yhteyttä ”tuutittajiin”, jos haluaa keskeyttää seikkailun tai tarvitsee apua. ”Tuutittajat” saattavat itse jalkautua metsään löytääkseen sopivan aloituspaikan seikkailulle. Samalla ”tuutittajat” pystyvät seuraamaan, miten seikkailu sujuu. Hornantuuttiin-seikkailujen taustalla häärii pieni porukka ”tuutittajia”, jotka yhdessä suunnittelevat seikkailuja ja huolehtivat seikkailijoiden kuljettamisesta omakustanteisesti. Paras hetki on, kun alkaa löytyä tuttuja paikkoja. Kuljettaja noutaa sinut kotipihastasi ja sitoo silmäsi. Seikkailuun kuluva aika riippuu täysin siitä, miten kauan menee, että saat selville, missä olet ja kuinka hyvin osaat suunnistaa pois metsästä. 23:n tunnin seikkailulla kertyi matkaa yhteensä 58,6 kilometriä. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. – Pyörätuutituksessa seikkailija viedään mahdollisimman sokkeloiseen tieverkostoon, jota pitkin pitää löytää kotiin vievä tie, yksi ”tuutittajista” Tuomo Junttila lisää. – Siinä saa sitten alkaa ihmetellä, että missäs sitä ollaan ja yrittää päästä kotiin, Hornantuuttiin-seikkailujen ”isäntä” Onni Vähäaho nauraa. Seikkailu on mahdollista suorittaa halutessaan myös ilman videointia. Suuntavaistosi sekoitetaan ajelemalla ristiin rastiin ennen siirtymistä määränpäähän. ”Tuutittajat” myös harjoittelevat toisillaan kuljettamista, sillä sokkoa on haastavaa taluttaa umpimetsässä. – Ihmisiä kiehtoo ehkä se, että tämä on valmis paketti ja joku tekee suunnittelutyön puolestasi, Vähäaho arvelee. Hornantuutti porukkaan kuuluvilla on rautainen kokemus luonnossa liikkumisesta. Heidän tarkoituksenaan oli löytää tiensä laskeutumispaikalta Weckströmin lapsuudenkotiin 72 tunnin aikarajan sisällä. Jättöpaikan tulee olla riittävän kaukana lähimmistä teistä ja asutuksesta, jotta suunnistaminen ei kävisi liian helposti. Weckstöm hyppäsi ystävänsä Andreas Tolosen kanssa lentokoneesta silmät sidottuina tietämättään yhtään, minne laskeutuvat. HORNANTUUTISSA ei ole aikarajaa. 1 Matkan varrella vastaantulevilta ei saa kysyä neuvoa eikä pikiteitä pitkin saa kulkea. Metsään voi lähteä yksin tai kaverin kanssa. VIELÄ TUORETTA konseptia tunnustellaan ja tuodaan esille somen avulla. Seikkailu taipuu tarvittaessa moneen ja huumori on olennainen osa seikkailuja. Kesti 10 tuntia ja 16 minuuttia, ennen kuin tiesin edes, että missä olen, Vähäaho muistelee. 1 Automatkalla seikkailijan silmät sidotaan ja korvat peitetään. Vaikka metsään mennään ilman karttaa ja kompassia, puhelin kulkee mukana ja tarvittaessa sen avulla voi selvittää oman olinpaikkansa tai keskeyttää seikkailun, jos niin haluaa. KEIJO NIVALA PETRA KOSKELA " On mukavampaa, mitä kauemmin kestää löytää pois metsästä.. On mukavampaa, mitä kauemmin kestää löytää pois metsästä. – Seikkailu sopii kaikille, jotka haluavat kokeilla uutta. ”Tuutittaja” Lasse Palola vei seikkailijat Joni Hannulan ja Onni Vähäahon maastoon Pihtiputaalle. Kyseessä ei ole lähtökohtaisesti urheilusuoritus, eikä seikkailun idea ole juosta kilpaa kellon kanssa, vaan pikemminkin herätellä aisteja ja mahdollisesti karistaa arjen tuomaa stressiä. Seikkailun voi tehdä jalan tai pyörällä. – Minut vietiin jonnekin Talaskankaan luonnonsuojelualueelle. 1 Kuski sekoittaa seikkailijan suuntavaiston epämääräisillä ajovalinnoilla ja taluttaa yhä sokon seikkailijan metsään jättöpaikalle. Seikkailunnälkäiset pääsevät kokeilemaan Hornantuuttiin-seikkailulla, miten oudosta maastosta voi löytää tiensä takaisin sivistyksen pariin. – Seikkailun suola piilee siinä, että pyrkimys on selvitä itse. Vähäahon mukaan seikkailut suunnitellaan turvallisuus edellä ja ajatuksen kanssa. elokuuta 2026 6 // UUTISET Hornantuuttiin ja takaisin Petra Koskela Miltä tuntuisi päätyä silmät sidottuina keskelle ei mitään ja suunnistaa sieltä kotiin ilman kompassia ja karttaa. Videoklipit yhdistetään yhdeksi videoksi ja näin seikkailun ”tarina” etenee. Kun seikkailija määrittää, minkä mittaisen matkan hän haluaa suunnistaa, alkaa suunnittelutyö muun muassa ilmakuvien avulla. Suurin osa tähänastisista seikkailijoista on ollut suunnistajia, metsästäjiä, polkujuoksijoita ja muuten urheilusta kiinnostuneita. – Kun arki on jatkuvaa ärsykkeiden virtaa, ihminen alkaa kaivata maadoittumista
– Vesimaailma Louhessa Lempäälässä allasosaston saunoissa sekä yläkerran panoraamasaunassa on jo nyt saunottu uima-asun kanssa, kertoo Louhen operaattori Pasi Kolu. – Jokainen voi valita oman tapansa saunoa, uima-asun kanssa tai ilman, Ylöjärven liikuntapäällikkö Sini Aalto ja Tampereen liikuntapäällikkö Hanna Murotie toteavat Ylöjärven kaupungin verkkouutisessa. Asia selviää Fintrafficin maanteiden ajonopeuksien tutkimusraportista, jonka tiedot perustuvat yhteensä 268:lta liikenteen automaattiselta mittausasemalta kerättyyn dataan viime vuoden kesäkaudelta sekä viimeisimmältä talvikaudelta. Muutosta perustellaan sosiaalisella saavutettavuudella, yhdenvertaisuudella ja turvallisemman tilan periaatteilla. Traficomin mukaan vuosina 2019–2023 noin puolet kuolemaan johtaneen moottoriajoneuvo-onnettomuuden aiheuttaneista kuljettajista ajoi ylinopeutta. Koulut alkavat eri puolilla Suomea tällä ja ensi viikolla, ja liikenteessä on paljon pieniä ensikertalaisia mielimässä suojatien yli. – Kun ajonopeus kasvaa, vaaratilanteiden havaitsemiseen ja tunnistamiseen, päätöksentekoon ja väistötoimenpiteisiin on vähemmän aikaa. – Jokainen voi tehdä suojateistä turvallisemman paikan omilla päätöksillään ja sillä, miten käyttäytyy liikenteessä, Niemi sanoo tiedotteessa. YLINOPEUDET ovat sitä yleisempiä, mitä matalampi nopeusrajoitus on. Yleisimpiä ylinopeudet olivat yksiajorataisilla pääteillä ja moottoriliikenneteillä, joiden nopeusrajoituksia lasketaan talvikaudeksi satasesta kahdeksaankymppiin. Käyttöönotto on lisännyt asiakastyytyväisyyttä ja tuonut uusia käyttäjäryhmiä uimahalleihin. Tampereen, Ylöjärven, Nokian, Lempäälän ja Valkeakosken uimahallit ovat päättäneet sallia uima-asun käytön. Tämä selittyy osin kuljettajan nopeusharhalla tai tuttavallisemmin vauhtisokeudella: kun kuljettaja tulee korkeamman nopeusrajoituksen alueelta matalamman nopeusrajoituksen alueelle, hän aliarvioi ajonopeutensa. Myös nopeusrajoituksen yli 10 kilometriä tunnissa ylittävät ylinopeudet olivat yleisempiä talvella kuin kesällä. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA. Aallon ja Murotien mukaan kunnat haluavat Pirkanmaalla yhteisesti varmistaa, että mahdollisimman moni kokee uimahallit omikseen. Kunnat perustelevat muutosta muun muassa sosiaalisella saavutettavuudella, yhdenvertaisuudella ja turvallisemman tilan periaatteilla. Traficomin erityisasiantuntija Riikka Rajamäki muistuttaa, että jo pieni ylinopeus lisää vakavien onnettomuuksien riskiä. Toimintamalli otetaan käyttöön toistaiseksi voimassa olevana kokeiluna, jota arvioidaan seuraavaksi keväällä 2027. YLINOPEUS on vaarallista paitsi maanteillä myös taajamissa. Uima-asujen mukana mahdollisesti kulkeutuvan klooripitoisen veden määrä on hyvin vähäinen, eikä se aiheuta merkittävää kloorin höyrystymistä tai terveyshaittaa saunassa normaalissa käytössä. Kokeilun aikana seurataan asiakaspalautetta sekä vaikutuksia uimahallien arkeen, allasveden laatuun, asiakasmääriin ja asiakaskokemuksiin. Ylinopeus on sitä yleisempiä, mitä matalampi nopeusrajoitus on. Samalla välimatkojen ja nopeuksien arviointivirheet lisääntyvät ja ajoneuvon hallinnan menettämisen riski kasvaa, Rajamäki sanoo tiedotteessa. Niihin syyllistyi kesällä 10 ja talvikaudella 12 prosenttia kuljettajista. Toisaalta moni koki, että tietä myös annetaan suojatiellä entistä paremmin. Kuntien mukaan peseytyminen ennen uimaan menoa on edelleen pakollista, hygieniakäytännöt säilyvät ennallaan ja saunoa saa yhä ilman uima-asua. Pekka Ruissalo, STT Viiden pirkanmaalaisen kunnan uimahalleissa saa jatkossa saunoa uima-asussa. Tiekohtaisen nopeusrajoituksen ylitti kesällä 47 ja talvella 55 prosenttia kuljettajista. Liikenneturvan toukokuisessa kyselyssä noin tuhannesta vastaajasta lähes puolet koki, että vaaratilanteet suojateillä ovat viime vuosina lisääntyneet paljon tai jonkin verran. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA Noin joka toinen ajaa ylinopeutta maanteillä Laur Forsén, STT Noin puolet Suomen pääteillä liikkuvista ajaa ylinopeutta. Nyt tuosta säännöstä ollaan luopumassa. VASTAAVA toimintamalli on käytössä muun muassa Lohjan kaupungin Neidonkeitaan ja Rajamäen uimahalleissa. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Liikenneturvan suunnittelija Tomi Niemi muistuttaa, että suurin osa alakouluikäisten jalankulkijoiden henkilövahingoista tapahtuu tietä ylitettäessä. Ratkaisu on herättänyt julkisuudessa jo paljon keskustelua ja myös kritiikkiä. elokuuta 2026 KOTIMAA // 7 Uimahallien saunaetiketti murroksessa Viisi pirkanmaalaista kuntaa sallii jatkossa uima-asun käytön saunoissa. – Saavutettavuus on tärkeä tavoite, mutta sitä ei pidä toteuttaa uimahallien hygienian kustannuksella. Valkeakoskelainen kansanedustaja Pauli Kiuru (kok.) näkee päätöksessä erityisesti hygieniaa heikentäviä tekijöitä. Fintrafficin tietoja hyödyntää muun muassa Liikenneja viestintävirasto Traficom liikenneturvallisuuden seurannassa ja kehittämisessä. Muutos on tiedotteen perusteella ollut myös toivottu. Mitä kovempaa ajetaan, sitä pidemmäksi myös ajoneuvon jarrutusmatka kasvaa. Suomalaiset ovat tottuneet siihen, ettei uimapuku päällä ole asiaa uimahallien saunoihin. Allasveden puhtaus ja turvalliset uintiolosuhteet ovat kaikkien asiakkaiden yhteinen etu, Kiuru toteaa tiedotteessaan. Fintrafficin tutkimusraportin mukaan yleisimpiä ylinopeudet ovat matalilla nopeusrajoituksilla ja talvella. Heistä 44 prosenttia ylitti nopeusrajoituksen yli kymmenellä kilometrillä tunnissa. Näistä kaksi kolmesta tapahtuu suojateillä
Tilastokeskus julkisti viime viikolla alustavan toisen vuosineljänneksen talouskasvulukeman, joka ylitti VM:n aiemmat kasvuennusteet. FVR:n johtava lääketieteellinen asiantuntija Santtu Heinonen arvioi STT:lle, että rokotteelle olisi tarvetta. KUN KYSEESSÄ on vaalikauden viimeinen vuosi ja eletään elokuuta, merkittäviä lainsäädäntöuudistuksia, joilla voitaisiin säästää merkittävästi, ei Niemelän mukaan ehditä edes toimeenpanna. Hakemus jätetään yleensä vasta, kun tutkimus on täysin valmis. – Normaalisti rokotteiden ja infektioiden jälkeen vasta-aineet ajan myötä laskevat. Neuvotteluja johtaa valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.). Valtiovarainministeriö on valmistellut omaa ehdotustaan, josta neuvotellaan ministeriön sisäisissä budjettineuvotteluissa tiistaina. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Se on tehnyt kymmenen miljardin edestä sopeutuspäätöksiä tällä vaalikaudella. Tänä vuonna lääkeyhtiöt Valneva ja Pfizer kertoivat uudesta rokotteesta, joka antaisi suojan yleisimpiä borreliakantoja vastaan myös Euroopassa. Kuvituskuva. Hyöty-haittasuhteen pitää olla todella hyvä, jos miettii taudin vakavuutta ja sitä, että rokotetta annetaan terveille ihmisille. Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelän mukaan uusiin tai yllättäviin tarpeisiin ei ole varaa. – Toki jos ensi vuodelle tehtäisiin veronkiristyksiä tai menoleikkauksia, se helpottaisi seuraavan vaalikauden työtä. Jäsenmaan viranomainen tekee lääkkeen tehokkuudesta ja turvallisuudesta arvion, jossa kestää enimmillään 210 päivää. – Rokotteella ei saisi olla juuri mitään haittavaikutuksia. – Ensi vuoden loppuun mennessä tästä on hallituksella kasassa noin neljä miljardia euroa nettona, Niemelä sanoo. Myyntiluvan hakijan on osoitettava Euroopan lääkevirastolle laaja dokumentaatio muun muassa rokotteen teknisestä laadusta ja tehdystä standardoidusta testauksesta. Myös Purra on sanonut aiemmin kesällä, että hallituksen viimeiseen budjettiehdotukseen ei tule uusia sopeutustoimia. Tutkimuksessa tutkittaville annettiin kolmen annoksen perussarja ja vuoden kuluttua tehosteannos. Niemelä ennakoi, että VM:n budjettiehdotuksessa tasapaino menojen ja tulojen välillä tulee olemaan muutamia satoja miljoonia euroja tätä parempi taloudessa nähtävän pienen positiivisen vireen myötä. Mahdollisesta tehosteannosten tarpeesta ja tiheydestä ei ole vielä tietoa. Lääkeyhtiöt ovat arvioineet hakevansa myyntilupaa rokotteelle pian. Myyntilupa tulee voimaan kaikissa jäsenmaissa samanaikaisesti, ja valmistaja voi myydä tuotettaan hyväksi katsomallaan hinnalla. Suunta on kuitenkin oikea. Budjetti pohjautuu hyvin vahvasti viime kevään kehysriihessä tehtyihin päätöksiin, Niemelä sanoo. Borrelioosiin liittyy merkittävää tautitaakkaa, ja tauti voi kehittyä hankalaksi. Miksi uusista sopeutustoimista ei tarvitse päättää, jos tavoitteeseen ei näillä näkymin päästä. Kevään kehysriihessä näytti siltä, että ensi vuonna valtion menot olisivat yli 13 miljardia suuremmat kuin tulot. Rokotteen ottamisesta kansalliseen rokotusohjelmaan päättäisi sosiaalija terveysministeriö. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ei ota tässä vaiheessa kantaa mahdollisiin tuleviin rokotesuosituksiin. YKSITYISKOHTIA ministeriön virkakunnan valmistelemasta pohjaesityksestä Niemelä ei voi vielä kertoa. Tämän rokotteen kohdalla bakteeri ei kuitenkaan pääse koskaan elimistön kanssa tekemisiin, joten immunologinen muisti ei samalla tavalla auta. Kehon immunologisen muistin vuoksi elimistö pystyy rokotuksen jälkeen käynnistämään vasta-ainetuotannon nopeasti uudestaan kohdatessaan taudinaiheuttajan. Niemelä sanoo, että jos luku jää voimaan, alijäämä voi kaventua entisestään. HALLITUS ei tule pääsemään sopeutustavoitteeseensa. Vaikutusmekanismiin ei liity riskejä, mutta toimiakseen se vaatii riittävät vasta-ainetasot. VIIMEISIMMÄSSÄ , myyntilupaan tähtäävässä kolmannen vaiheen tutkimuksessa oli mukana maailmanlaajuisesti useita tutkimuskeskuksia, Suomesta muun muassa seitsemän FVR – Suomen rokotetutkimuksen tutkimuskeskusta. LÄÄKEALAN turvallisuusja kehittämiskeskus Fimean myyntilupavastuualueen yksikön päällikkö Jukka Sallinen kertoo STT:lle, että myyntilupahakemusta rokotteesta ei ole vielä jätetty. Yleisimmistä rokotteista poiketen nyt kehitetty borrelioosirokote ei toimi ihmisen elimistössä, vaan punkin. Poliittisesti sellaisten päätösten tekeminen voisi olla näin lähellä eduskuntavaaleja vaikeaa. Istuva hallitus laatii viimeisen esityksensä valtion ensi vuoden talousarvioksi. – Yleisellä tasolla voin kuitenkin sanoa, että niin sanottua jakamatonta varausta, joka on käytettävissä uusiin tai yllättäviin tarpeisiin, ei ole nimeksikään. – Tärkeää tietysti on, että hallitus pitää aiemmin tehdyistä sopeutuspäätöksistään kiinni, hän sanoo STT:lle. Saila Kiuttu, STT Valtiovarainministeriön (VM) budjettipäällikkö Mika Niemelän mukaan uusille sopeutuksille ensi vuonna ei ole nyt välttämätöntä tarvetta. Jos rokotteelle haetaan nyt myyntilupaa, ei se päädy asiakkaille vielä tänä vuonna, Sallinen muistuttaa. Kyseeseen tulisivat Niemelän mukaan lähinnä veroihin tehtävät muutokset. JADE SILP O / LEHTIKUVA. Mahdollisesta rokotteen korvattavuudesta Suomessa päätettäisiin myöhemmin. Eduskunnan finanssipoliittinen parlamentaarinen työryhmä eli niin sanottu velkajarrutyöryhmä pääsi alkuvuodesta sopuun tavoitteesta, jonka mukaan julkista taloutta tulee sopeuttaa 8–11 miljardilla vuoteen 2031 mennessä. Menokehyksien näkökulmasta tilanne on Niemelän mukaan tiukka, mutta sillä pärjätään, jos kaikki jo tehdyt päätökset saatetaan maaliin. Lääkeyhtiöt ovat arvioineet hakevansa myyntilupaa rokotteelle pian. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA Valtiontalouden alijäämä yhä syvissä vesissä Valtiovarainministeriön Mika Niemelä ennakoi, että tasapaino menojen ja tulojen välillä kohenee talouden piristyttyä hieman. – Hyvin syvissä vesissä ollaan alijäämän suhteen. Toisaalta arvio valtion korkomenoista on päivittynyt ylöspäin. – Itse luonnehtisin niin, että mitään suuria yllätyksiä ei ole tulossa. Näyttää siltä, että arvonlisäverosta sekä ansioja pääomatuloveroista saatavia tuloja olisi tulossa aiemmin ennakoitua enemmän. Yleisimmistä rokotteista poiketen nyt kehitetty borrelioosirokote ei toimikaan ihmisen elimistössä, vaan punkin. Kun rokotetun ihmisen veressä olevia vasta-aineita päätyy veriaterialla olevan punkin elimistöön, ne estävät bakteerin siirtymisen punkista ihmiseen, Heinonen kertoo. Koko hallitus kokoontuu päättämään ensi vuoden talousarvioehdotuksesta syyskuun alussa. Tämän jälkeen Euroopan komissio voi myöntää myyntiluvan Euroopan lääkeviraston suosituksen perusteella. Vielä tutkimustuloksia ei ole julkaistu vertaisarvioiduissa julkaisuissa, mutta alustavien tietojen mukaan tehosteannoksen jälkeen rokotteen suojateho oli noin 70–75 prosenttia. elokuuta 2026 8 // KOTIMAA Borrelioosia vastaan kehitteillä uudenlainen rokote Laur Forsén, STT Puutiaisaivotulehdus on virustauti, jota vastaan on tehokas rokote, mutta punkkien levittämään bakteeriperäiseen borrelioosiin on aiemmin kehitetty rokotteita vain pohjoisamerikkalaisia bakteerikantoja vastaan
Aika paljon pitäisi tapahtua ennen kuin äärioikeistopuolueet nousisivat hallitukseen. Politiikassa äänestetään usein myös jotain vastaan, ei vain jonkin puolesta. Esimerkiksi Unkarissa suurin osa äänesti (Viktor) Orbania vastaan, ei Magyarin puolesta. Ensimmäisissä mielipidetiedusteluissa hajaannuksen jälkeen Morawieckin ryhmittymän kannatus on ollut viiden prosentin huitteilla. Eron taustalla ovat Morawieckin kiistat puolueen pitkäaikaisen johtajan Jaroslaw Kaczynskin kanssa. (Unkarin tuore pääministeri) Peter Magyar voi olla jonkinlainen esikuva Morawieckille, vaikka tämä ei sitä ääneen sanokaan, Nyyssönen pohtii. NYYSSÖNEN pitää pääsyynä puolueen hajaannukselle valtataistelua. MORAWIECKIN parlamenttiryhmän perustaminen ei vaikuttanut oikeisto-opposition kokonaiskannatukseen, joka voisi periaatteessa yhä riittää hallituksen muodostamiseen vaalien jälkeen. Päättyneellä viikolla 22 jäsenmaata pyysi yhteisessä kirjeessään kokouksen järjestämistä. Nyyssönen kuitenkin uskoo, että puolueella voi olla potentiaalia kasvaa suuremmaksi. elokuuta 2026 ULKOMAAT // 9 Puolan politiikka voi ajautua umpisolmuun Jussi Lankinen, STT Puolan sisäpolitiikassa kuohuu. RYNTÄYKSESTÄ on esitetty erilaisia selityksiä julkisuudessa. Monet ihmisistä uivat Marokon ja Ceutan jakavan aidan ympäri. – Jos oikeistokoalitio ilmestyisi vaaleihin, sille ainakin riittäisi vastustajia. Sunnuntaina enää vain pieni osa kaikista Ceutaan viikolla saapuneista siirtolaisista oli alueella. Marokon sisäministeriön mukaan syyttäjät ovat aloittaneet tutkinnan tapahtuneesta. Morawiecki perusti huhtikuussa puolueen sisälle oman ryhmittymän, mitä Kaczynski piti valtansa haastamisena ja vaati sen lakkauttamista puolueesta erottamisen uhalla. – Voisivatko he päätyä kimppaan Tuskin kanssa (myös Puolan sisäpolitiikassa). Edellisyönä he hakkasivat ihmisiä, mutta sinä aamuna he päästivätkin meidät läpi. EU:n sisäministerien on määrä kokoustaa tilanteesta tiistaina. Eri asia on, miten helposti oikeistopuolueet pystyisivät hallituksen muodostamaan. Puolan entinen pääministeri Mateusz Morawiecki (oik.) ja Laki ja oikeus -puolueen pitkäaikainen johtaja Jaroslaw Kaczynski. Morawiecki tukijoineen ei taipunut, minkä seurauksena 40 puolueen parlamentaarikkoa muodosti parlamentin alahuoneeseen sejmiin oman ryhmänsä. Oman parlamenttiryhmänsä perustanut entinen pääministeri Mateusz Morawiecki saattaa pyrkiä Puolan Peter Magyariksi, arvioi tutkija. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. NYYSSÖNEN pitää kiinnostavana sitä, että Morawiecki jätti samalla EU-parlamenttiryhmä ECR:n, jossa oli toisena puheenjohtajana. – On myös mahdollista, että Morawieckin porukasta voi tulla kuninkaantekijä. – Morawieckin porukan lähtö on merkittävin muutos Puolan politiikassa vuosiin, arvioi politiikantutkija, dosentti Heino Nyyssönen Turun yliopistosta. EU:n sisäministerien on määrä kokoustaa aiheesta tiistaina. Kirjeessä vaadittiin muun muassa EU:n ulkorajojen tehokasta suojaamista sekä laittoman maahantulon torjumista. JAAP ARRIENS / AFP / LEHTIKUVA Rajaturvallisuuteen vaaditaan yhteisiä toimia Viime viikon aikana noin 60 000 ihmistä suuntasi Marokosta Espanjan itsehallintoalueelle Ceutaan. Espanja on myös syyttänyt ryntäyksestä ihmiskauppamafioita. Guardian-lehden haastattelema Ceutasta palannut marokkolaismies Youssef El Abbas kertoi, että marokkolaispoliisi usutti ihmisiä ylittämään rajan. On esimerkiksi arvioitu, että Marokon viranomaiset olisivat avanneet rajan protestoidakseen Sanchezin äskettäistä vierailua Algeriassa. Tavallisesti paikalla olevat esteet ja tarkastuspisteet oli poistettu, hän kertoi. Morawieckin ryhmän ja PiS:n on arvioitu mahtuvan yhä tarvittaessa samaan hallitukseen. Ministeriön mukaan kymmenen ihmistä hukkui ja yksi kuoli pudottuaan kallioiselta alueelta. Hän vaati valpasta valvontaa sekä tarvittaessa fyysisiä esteitä. Viime viikon aikana noin 60 000 ihmistä suuntasi Espanjan itsehallintoalueelle Ceutaan. – Lisäksi Tusk muistaa, että Morawiecki oli vuosia nakertamassa Puolan oikeusvaltiota, mutta vaalit ratkaisevat. Von der Leyen sanoi Espanjan pääministerille Pedro Sanchezille lähettämässään kirjeessä, että EU:n ulkorajojen suojaaminen on eurooppalaisten yhteinen vastuu. – Tästä tapauksesta on selvää, että meidän on tehtävä enemmän vahvistaaksemme rajojamme kriittisissä kohdissa, von der Leyen kirjoitti uutistoimisto AFP:n näkemässä kirjeessä. Ainakin keskustassa näyttäisi olevan tilaa. Nyyssönen pitääkin mahdollisena, että Puolassa ei pystytä muodostamaan vaalien jälkeen enemmistöhallitusta. – Marokkolainen poliisi hoputti meitä menemään ja juoksemaan Espanjaan. Lisäksi PiS:n kannatus ei ole oppositioasemasta huolimatta kääntynyt kasvuun vaan päin vastoin laskenut entisestään alimmilleen 14 vuoteen. Viime viikon aikana noin 60 000 ihmistä suuntasi Marokosta Ceutaan. Espanjan hallinnon Ceutan edustaja sanoi aiemmin, että kuolleita olisi ainakin 72. Algeria tukee pyrkimyksiä vapauttaa Länsi-Saharan alue Marokon miehityksen alaisuudesta. Marokon sisäministeriö sanoi sunnuntaina, että 11 ihmistä olisi kuollut pyrkiessään Ceutaan. Mikään ei käynyt järkeen, hän sanoi. Morawieckia ja hänen tukijoitaan ei ole uhkauksesta huolimatta vielä erotettu puolueesta, mutta Nyyssönen uskoo, että ainakin ensi vuoden syksyllä järjestettävissä vaaleissa ryhmä on ehdolla omana puolueenaan. Sen sijaan PiS ja äärioikeiston puolueet Konfederaatio ja siitä eronnut Puolan kruunun konfederaatio eivät ole olleet vaaliliitossa ja tuskin sellaista muodostavatkaan, Nyyssönen uskoo. STT–AFP Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen vaati maanantaina yhtenäisiä toimia rajaturvallisuuteen sen jälkeen, kun suuri määrä siirtolaisia oli pyrkinyt Marokosta Espanjan itsehallintoalueelle Ceutaan. Tämä voisi tarkoittaa sitä, että hänen ryhmänsä aikoisi pyrkiä osaksi keskustaoikeiston EPP:tä, johon kuuluu muun muassa Puolan pääministerin Donald Tuskin johtama Kansalaisfoorumi. – Täytynee olla niin, että Morawiecki on miettinyt Unkarin esimerkkiä. Espanjan mukaan ne käyttivät hyväkseen Espanjan korkeimman oikeuden äskettäistä päätöstä, jonka mukaan meriteitse Ceutaan tai Melillaan pyrkiviä ja kiinni otettuja siirtolaisia ei voitaisi palauttaa välittömästi. El Abbas teki niin, sillä hän oli kertomansa mukaan tullut karkotetuksi Espanjasta vuosia aiemmin. Oppositiossa oleva entinen valtapuolue, konservatiivinen Laki ja oikeus (PiS) on menettänyt kannatustaan, ja nyt entinen pääministeri Mateusz Morawiecki tukijoineen on jättämässä puolueen. Julkisesti Morawiecki on yhä sanonut Tuskin hallituksen olevan ryhmänsä päävastustaja. Kirjeen allekirjoitti myös Suomen pääministeri Petteri Orpo (kok.). Voi myös olla, ettei maahan saada seuraavissa vaaleissa enää enemmistöhallitusta. HENRY NICHOLLS / AFP / LEHTIKUVA " Aika paljon pitäisi tapahtua ennen kuin äärioikeistopuolueet nousisivat hallitukseen.. ESPANJAN ja Marokon viranomaiset ovat antaneet hyvin erilaisia arvioita siitä, kuinka moni ihminen kuoli pyrkiessään viime viikolla Ceutaan
KRIISIPUHELIN PÄIVYSTÄÄ suomeksi ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä. Valtakunnallisessa kriisipuhelimessa vastattiin ennätysmäärään puheluita, myös itsetuhoisia keskusteluja käytiin enemmän. Kriisipuhelimeen tuli vuonna 2025 eri puolita Suomea kaikkiaan 318 219 puhelua, joista vastattiin ennätykselliset 110 000. Vapaaehtoiset ammattilaiset ja koulutetut vapaaehtoiset päivystävät pääosin kriisipuhelimessa, mutta mukana on myös nuorille suunnatussa Sekasin-chatissa toimivia. Vastausprosentti nousi 35:een, kun vuotta aiemmin se oli 26 ja puheluiden määrä oli 400 000. Päivystäminen on vapaaehtoistehtävä, jossa jokainen voi itse valita omat vuoronsa. Tänä vuonna toivomme mukaan 10-20 uutta päivystäjää, Salovaara-Kero sanoo. – Tiedämme, että sote-järjestökentältä on poistumassa noin kolmannes rahoituksesta. Vapaaehtoistoiminnassa yhdistyvät auttamisen halu, osallisuus ja yhteisöllisyys. Chatin vapaaehtoisissa on paljon sosiaali-, terveysja kasvatusalan opiskelijoita, kun taas kriisipuhelimessa päivystävät usein työelämässä olevat tai jo eläköityneet alan ammattilaiset. KESKI-POHJANMAAN ja Pohjanmaan alueella kriisiauttajat vastasivat viime vuonna 2 399 puheluun. Olemme pieni toimija, joten joulukuun päätöksiä odotetaan jännityksellä, Salovaara-Kero kuvaa. Samalla itsetuhoisuutta käsittelevien keskustelujen määrä nousi korkeammaksi kuin koskaan ennen. – Haluamme lisätä vapaaehtoistoiminnan roolia myös siksi, että se vahvistaa yhteisöllisyyttä ja kansalaisyhteiskuntaa. elokuuta 2026 10 // TERVEYS Pirkko Högkulla Mieli ry:n valtakunnallinen kriisipuhelin vastasi viime vuonna useampaan puheluun kuin koskaan aiemmin, mutta yhä yli 208 000 yhteydenottoa jäi ilman vastausta. HUOLTA HERÄTTÄÄ erityisesti vakaviin kriiseihin liittyvien yhteydenottojen kasvu. Vapaaehtoiset eivät korvaa ammattilaisia, mutta heidän panoksensa on korvaamaton. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. – Myös eläkkeelle jäämisen jälkeen moni haluaa jatkaa merkityksellistä auttamistyötä. Hänen mukaansa vapaaehtoistoiminnan vahvistaminen on kuitenkin järjestön pitkäaikainen tavoite. Lähiryhmäkoulutuksia järjestetään 1–2 kertaa vuodessa, ja verkkokurssin voi suorittaa koska tahansa. Myös Salovaara-Kerolle kriisipuhelimen arki on tuttua myös käytännössä, sillä hän toimii itMoni kriisipuhelimeen yhteyttä ottava kamppailee yksinäisyyden, mielenterveyden ongelmien, toimeentulovaikeuksien tai muiden elämänkriisien kanssa. Mieli Pohjanmaalla seurataan tarkasti STEA:n tulevia rahoituspäätöksiä. Itsetuhoisuutta käsitteleviä keskusteluja käytiin viime vuonna keskimäärin 26 päivässä, kun niitä vuonna 2024 oli 18 ja sitä edellisenä vuonna 9 päivässä. – Vastausprosentti on noussut, mutta liian moni avunhakija jää edelleen ilman yhteyttä. " Mitä enemmän on vapaaehtoisia vastaamassa puheluihin, sitä useampi saa apua. – Mitä enemmän on vapaaehtoisia vastaamassa puheluihin, sitä useampi saa apua, sanoo Mieli Pohjanmaan mielenterveys ry:n johtaja Anne Salovaara-Kero. Toiveena on vähintään yksi vuoro kuukaudessa, jotta osaaminen pysyy yllä ja päivystäminen tuntuu luontevalta. Alueella toimii kriisipuhelimessa tällä hetkellä 53 vapaaehtoista, jotka kuuluvat noin 700 vapaaehtoisen kriisiauttajan valtakunnallisen verkostoon. Ruotsinkielinen kriisipuhelin on avoinna 20 tuntia viikossa. VAPAAEHTOISTEN MÄÄRÄN kasvattamiseen vaikuttaa myös järjestöjen kiristyvä rahoitustilanne. Tarjoamme koulutuksen lisäksi työnohjausta, vertaistukea ja muuta tukea, Salovaara-Kero kertoo. Kuulevia korvia kaivataan lisää YKSIT YINEN. – Työ voi olla ajoittain vaativaa. Määrä oli hieman suurempi kuin vuotta aiemmin (2221), mutta jäi vuoden 2023 tasosta (2580), jolloin aktiivisia vapaaehtoisiakin oli enemmän. Hakijat haastatellaan, ja tehtävä edellyttää riittävän vakaata elämäntilannetta. Mukana on eri-ikäisiä ihmisiä, myös miehiä, vaikka heitä voisi olla enemmänkin, Salovaara-Kero huomauttaa. Syksyllä käynnistyy uusien vapaaehtoisten rekrytointi. Vapaaehtoiset eivät kuitenkaan jää yksin. – Tavoitteena on kasvattaa vapaaehtoisten kriisiauttajien määrä alueellamme 150:een vuoteen 2030 mennessä
Kemppaisen tukisuhteet ovat kestäneet noin puoli vuotta, mutta monet jatkuvat pidempäänkin. – Tärkeää on, että ollaan toiselle sopivia ihmisiä. 1 Itsetuhoisia keskusteluja käytiin vuonna 2025 ennätykselliset 26 vuorokaudessa. Riittää, että kuuntelee, kysyy ja on läsnä. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. KOKKOLAN ja Pietarsaaren kriisikeskukset aloittivat toimintansa samaan aikaan syksyllä 2023, mutta Pietarsaaren toimipiste on sittemmin suljettu. – Päivystäessä pääsee tavallaan kansakunnan pulssille. – Kun ihminen saa apua nopeasti, kriisitilanne ei yleensä pääse syvenemään samalla tavalla. Vapaaehtoistyö tuo hyvää mieltä ja merkityksellisiä kohtaamisia. Useimmiten päivystäjän tehtävä on kuunnella, tukea ja ohjata soittaja tarvitsemansa avun piiriin. Näin samaistuminen alokkaiden haasteisiin on helppoa. – Itsestä oppii paljon auttamalla muita. Erityisen koskettavia ovat olleet tukisuhteen päättymisen hetket. " Voidaan parhaimmillaan olla pelastamassa ihmishenkeä. Kemppaisen mukaan vapaaehtoisuudesta saa ennen kaikkea hyvää mieltä. Siinä hetkessä saa perspektiiviä siihen, miten yhteistyö on vaikuttanut toisen elämään. Tukitaistelijat tukevat palveluksen alkutaipaleella Susanna Mendelin-Sonny Aatu Läspä on Mieli Kainuun kouluttama tukitaistelija Kainuun Prikaatissa. Tapaamisissa voidaan esimerkiksi ulkoilla, askarrella tai kokeilla uusia harrastuksia. Toiselle voi olla todella iso asia uskaltaa ylittää jokin itselleen merkittävä kynnys. Kriisikeskuksen tuki on tarkoituksella lyhytkestoista. – Tukikeskustelutilanteet ovat tuoneet mielekästä vastapainoa peruspalvelukseen, Läspä kiteyttää. Kokkolaan keskitetylle toiminnalle on ollut kysyntää. Kaikilla meillä on elämässä iloja ja suruja, joiden kautta voimme ymmärtää toista ihmistä. – On voitu vaikka mennä yhdessä kuntosalille ensimmäistä kertaa. FAKTA Kriisiauttaminen lukuina 1 Valtakunnalliseen Mieli kriisipuhelimeen tuli vuonna 2024 noin 400 000 puhelua, joista 104 000:een (26 %) vastattiin. Tukisuhteet perustuvat aina luottamukseen, muistuttaa MIELI Kainuun vapaaehtoinen Sanna Kemppainen.. – Viime aikoina etenkin taloushuolet ovat nousseet keskusteluissa aiempaa useammin esiin. Tukitaistelijat ovat vanhemman saapumiserän varusmiehiä, joten he muistavat vielä hyvin, millaisia ajatuksia alokasaikana mielessä liikkui. Tukisuhteet ovat alkaneet yhteisellä tutustumisella, jonka aikana arvioidaan, syntyykö osapuolten välille luonteva yhteys. Vaikka kriisipuhelin toimii anonyymisti, voidaan soittajan luvalla ja hänen antamiensa yhteystietojen avulla hälyttää paikalle ensihoito. Tukitaistelijana toiminen on antanut Läspälle merkityksellisyyden tunnetta, kun on voinut auttaa. Joskus tuettava tarvitsee vain rohkaisua lähteä tekemään jotakin, mitä ei yksin uskaltaisi. – Ei vapaaehtoisella tarvitse olla valmiita vastauksia. Yhteiset tapaamisajat sovitaan molempien elämäntilanteeseen sopivaksi. – Päätöstapaamisessa huomaa, mitä kaikkea on yhdessä koettu ja tehty. 1 Vuonna 2025 puheluita tuli 318 219, joista 110 000:een (35 %) vastattiin. Joskus tilanne on kuitenkin niin vakava, että tarvitaan kiireellistä apua. Vuosien aikana vapaaehtoistyö on antanut hänelle paljon myös henkilökohtaisesti. Keski-Pohjanmaalla Mieli Pohjanmaa tarjoaa kriisipuhelimen ja chat-palveluiden lisäksi maksutonta keskusteluapua myös kasvokkain kriisikeskuksessaan Kokkolassa. Vapaaehtoisten määrän kasvattamiseen vaikuttaa Mieli Pohjanmaan johtaja Anne Salovaara-Keron mukaan osittain myös järjestöjen kiristyvä rahoitustilanne. Vastaanottokäyntien lisäksi apua tarjotaan puhelimitse, chatissa sekä ryhmätoiminnassa. Kemppainen kertoo arvostavansa sitä tyytyväistä oloa, jonka auttamisesta saa. – Riittää, että on oma itsensä. Hän haki tukitaistelijaksi, koska kokee varusmiesten mielenterveysasiat tärkeäksi. 1 Mieli kriisipuhelin 09 2525 0111. elokuuta 2026 TERVEYS // 11 sekin päivystäjänä. Tukisuhde perustuu luottamukseen, Kemppainen kertoo. 1 Yhteydenottojen taustalla on usein yksinäisyyttä, mielenterveyden ongelmia, uupumusta, ihmissuhdekriisejä, sairastumisia sekä toimeentuloon liittyviä vaikeuksia. Keskeinen tieto oli, ettei vapaaehtoisen tarvitse ratkaista toisen ongelmia eikä olla asiantuntija mielenterveyden kysymyksissä. Vuonna 2025 kriisikeskuksessa kirjattiin 353 asiakaskäyntiä ja palvelua käytti 135 eri asiakasta. Vuorovaikutusja kommunikointitaidot vahvistuvat, jos uskaltaa olla aidosti toiselle kuulevana korvana. Kriisikeskukset sijaitsevat Vaasassa ja Kokkolassa. – Sanoisin alokkaalle, joka pohtii avun hakemista: jos yhtään epäröit, tarvitsetko apua, hae sitä heti, Läspä kannustaa. – Yksin ei koskaan kannata jäädä mieltä painavien asioiden kanssa, ja lyhytkin keskustelu toisen henkilön kanssa voi auttaa todella paljon. Etenkin palvelukseen juuri astuneet alokkaat tarvitsevat usein keskusteluapua uuden ja erilaisen elämäntilanteen alkaessa. Keskimäärin asiakkuudet pyritään pitämään viidessä tapaamiskerrassa. Samalla myös itsetuhoisiin ajatuksiin liittyvien yhteydenottojen määrä on lisääntynyt, hän kertoo. Ajatus vapaaehtoistyöstä oli ollut hänen mielessään jo pitkään, ja kokemusta auttamisesta oli kertynyt henkilökohtaisen avustajana toimimisen ja verenluovutuksen kautta. Vuonna 2024 niitä oli keskimäärin 18 ja vuonna 2023 yhdeksän päivässä. Kainuun Prikaatin tukitaistelija Aatu Läspä lähti vapaaehtoiseksi, koska kokee varusmiesten mielenterveyden tukemisen tärkeäksi. 1 Mieli Pohjanmaan alueella (Keski-Pohjanmaa ja Pohjanmaa) on vapaaehtoisia kriisiauttajia tällä hetkellä 53. Vapaaehtoiskoulutus antoi hänen mukaansa riittävät opit tukihenkilön tehtävään. Osa asiakkaista tarvitsee vain yhden keskustelukerran, kun taas osa käy useammin. Tavoitteena on saada tänä vuonna 10-20 uutta vapaaehtoista ja kasvattaa määrä 150:een vuoteen 2030 mennessä. YHTEYDENOTTOJEN TAUSTALLA on usein yksinäisyyttä, mielenterveyden ongelmia, uupumusta, ihmissuhdekriisejä, sairastumisia, toimeentulovaikeuksia. Hänen vapaaehtoistyönsä keskittyy yksilöllisiin tukisuhteisiin, joissa hän tapaa tuettaviaan säännöllisesti ja viettää heidän kanssaan aikaa arjen tekemisten parissa. Kemppaisen tukitapaamiset ovat toteutuneet pari kertaa kuukaudessa. Nopea tuki on myös ennaltaehkäisevää työtä, Salovaara-Kero muistuttaa. Kemppaisen mielestä vapaaehtoiseksi sopii monenlaisessa elämäntilanteessa olevat henkilöt. Toiminta pyörii yhden työntekijän voimin. Kun ihminen saa puhua asioistaan ääneen, ne eivät tunnukaan enää niin suurilta, Kemppainen kiteyttää tukihenkilön roolin. Kemppaisella on vuosien aikana ollut useita eri-ikäisiä tuettavia. – Silloin voidaan parhaimmillaan olla pelastamassa ihmishenkeä. Auttaminen alkaa kuuntelemisesta Susanna Mendelin-Sonny Sanna Kemppainen on toiminut Mieli Kainuun vapaaehtoisena yli neljän vuoden ajan. Samalla vapaaehtoistyö opettaa myös auttajaa. KEMPPAINEN KERTOO lähteneensä mukaan vapaaehtoistoimintaan miettien, että voi itsekin joskus elämässään tarvita vastaavanlaista tukea. Valtaosa itsetuhoisuutta käsittelevistä keskusteluista ei liity välittömään hätätilanteeseen
Maksu ei tuota tutkintoa. Opiskelija istuu samoihin tentteihin, tekee samat harjoitustyöt, kirjoittaa saman opinnäytteen ja saa arvosanansa samoilta arvioijilta kuin kaikki muut. Ei niistä tarvi mitään välittää.” Hevosmiesten tietotoimisto tietää, että suunnittelija on maalausfirman palkkalistoilla: paljon maalataan ja paljon laskutetaan. Pyöräilijän ohitus ei tee poikkeusta. Eikä raha yksin nostaisi koulutustasoa kymmentä prosenttiyksikköä viidessä vuodessa. Sitä minä kutsun oikeudenmukaisuudeksi. Liitä kirjoitukseen mukaan yhteystietosi: nimi ja puhelinnumero. Niiden taakse kätkeytyy tuhansia tarinoita yksinäisyydestä, elämänkriiseistä, rahan riittämisestä ja epätoivosta, joka on voinut kasvaa niin suureksi, ettei ihminen enää näe tilanteeseensa ulospääsyä. Lähetä viesti numeroon 13525. Tavoitteena on, että korkeakoulutettujen nuorten aikuisten osuus nousisi lähelle puolta ikäluokasta vuoteen 2030 mennessä. Maksu tuottaa opetuksen. Matkaa on paljon ja aikaa vähän. Tällaisesta virheellisestä suunnitteluista pitäisi saada vastuuseen henkilöt, jotka aiheuttavat kansalaisille tilanteen, jossa liikennesääntöjä rikotaan. Laki on kuitenkin ehdoton: sulkuviivaa ei saa ylittää! Pentti Männistö liikenneopettaja, eläkkeellä Kokkola Kukaan ei kävele kassalle ja poistu maisterina Suomen koulutustaso on jumissa. Miten heikentämiskieltoa käytännössä valvotaan. Olen keskustelut kollegoiden ja poliisien kanssa ja ihmettelemme moista typeryyttä. Jatkuva sulkuviiva johtaa liikennesääntöjen rikkomiseen Kälviä–Ullava-välillä on taas maalattu uudet ajoratamaalaukset. Väite on absurdi. Ne muistuttavat siitä, miten useat ihmiset kantavat raskaita huoliaan yksin. Kiitollisuuden voimasta puhuu moni, mutta kaikilla on elämässään vaiheita, jolloin kiitollisuuden aiheet eivät löydy helposti. KORKEAKOULUKENTÄN palautetta ei silti pidä ohittaa. Kysytään siis mieluummin näin. Toiselle liikennealueelle mennessä kyseistä typeryyttä ei ole. Siksi on syytä olla kiitollinen niistä vapaaehtoisista, jotka kuuntelevat, auttavat ja kannattelevat silloin, kun elämä horjuu. Tuskinpa silloin tekee mieli kuunnella tsemppilauseita ja nähdä yläpeukkuja. Mutta se voi kuitenkin hetkeksi siirtää huomion siihen, mitä itsellä yhä on, sen sijaan että näkisi vain sen, mikä puuttuu. Joskus seuraavaan aamuun kantaa se yksi konkreettinen puhelu, ystävän viesti tai juuri oikealla hetkellä lausuttu ystävällinen sana. Kyseisellä tiellä on harvakseltaan asutusta ja kesän aikana paljon pyöräilijöitä. Perusrahoitusta on turvattava, siitä olen arvostelijoiden kanssa samaa mieltä, mutta valtiontalouden tilassa suuria korotuksia ei ole luvassa. Vuonna 2024 osuus oli 25–34-vuotiaissa hieman yli 39 prosenttia. Suunnittelija ei ilmeisesti ole tietoinen, mitä laki sanoo sulkuviivan ylittämisestä. Tämänhän pitäisi olla selvää jo nykytilanteen perusteella. Monelle jo tavallisesta arjesta selviytyminen voi tuntua ylivoimaiselta. Jesse Luhtala puheenjohtaja Pohjanmaan Kokoomus TAITOJA joita muut eivät esittele Kirjoittaja muistuttaa, että sulkuviivaa ei saa ylittää missään olosuhteissa. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Esitykseen sisältyy heikentämiskielto, eikä kukaan menetä nykyistä mahdollisuuttaan maksuttomaan tutkintoon. Mielipideaineistoa koskevat tiedustelut Puh. Nimimerkkiä voi käyttää vain erityisistä, painavista syistä ja silloinkin toimituksella on oltava kirjoittajan yhteystiedot. Tuskin se tekee elämästä täydellistäkään. Ja vapaudeksi valita. Kun liikennejärjestely on huono, kuten nämä sulkuviivat, kansalaiset ajattelevat: ”Kyllä ne tuota maalia roiskii. Se voi olla toivo paremmasta, läheisen ihmisen tuki tai niinkin yksinkertainen huomio, että on sentään selvinnyt tästä päivästä. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja. Maksuttomuus säilyy pääväylänä. Jos jokainen uusi keino torjutaan mahdollisena uhkana, jäljelle jää kaunis tavoite ilman välineitä. Avoimen yliopiston opinnot ovat aina olleet maksullisia, eikä kukaan ole väittänyt niissä suoritettuja opintopisteitä ostetuiksi. Laissa on ehdoton kielto: sulkuviivaa ei saa ylittää missään olosuhteissa. Kukaan ei aja pyöräilijän takana pahimmillaan 1,6 kilometriä yhtäjaksoista sulkuviivaa. Kolumni Pirkko Högkulla @hillagroup.fi Toimittajan työssä kohtaa päivittäin niin ilonaiheita kuin huolia, ristiriitoja ja epäkohtiakin. Kun työssä käyvä aikuinen maksaa oman koulutuksensa, paikkoja vapautuu niille, joilla ei ole vielä yhtään tutkintoa. Ne on suoritettu samoilla vaatimuksilla kuin tutkinto-opiskelijoiden opinnot. Vasemmisto puhuu tutkintojen ostamisesta ja huutokaupasta. elokuuta 2026 12 // MIELIPIDE OTA KANTAA! SÄHKÖPOSTILLA mielipide@keskipohjanmaa.fi VERKOSSA keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki LUKIJAN KUVAT keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki LYHYET keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki TEKSTIVIESTILLÄ Kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. NYKYÄÄN ALANVAIHTAJA kilpailee samasta maksuttomasta paikasta juuri ylioppilaaksi kirjoittaneen kanssa. Millä perusteella aikuiselta, joka maksaa oman opiskelunsa ja suorittaa saman tutkinnon samoilla vaatimuksilla kuin kaikki muut, pitäisi kieltää tämä vapaus. Keskustelu on ajautunut sivuraiteelle. Valmistelun keskeyttäminen ei kuitenkaan ratkaise mitään. Viimeksi siitä muistuttivat kriisipuhelimen luvut. Ja niin kauan kuin on toivoa, on elämässäkin jotain, minkä syrjässä riippua kiinni. Sen sijaan tarpeellista on, että joku kuuntelee ja ymmärtää, miten raskaalta kaikki juuri nyt tuntuu. Lähes puolet matkasta on jatkuvaa sulkuviivaa. Kukaan ei kävele kassalle ja poistu maisterina. Kiitollisuus ei poista murheita eikä ratkaise ongelmia. Korkeakoulu päättää itse, käyttääkö mahdollisuutta. Mikä on maksavan opiskelijan oikeusasema. Hylätty on hylätty riippumatta siitä, kuka opetuksen on maksanut. Kun kuulee että pelkästään viime vuonna tuli valtakunnallisesti puheluja yli 300 000 ja itsetuhoisuutta käsitteleviä keskusteluja käytiin keskimäärin 26 päivässä, ymmärtää, ettei hyvinvointi ole itsestäänselvyys, vaan hyvin hauras asia. Turha väittää mitään liikenneturvallisuudesta, koska liikennelaissa on riittävästi muitakin tapoja ilmaista ohituskieltoja. Osaamistavoitteet ovat samat. Kysymykset ovat aiheellisia, ja jatkovalmistelun on vastattava niihin niin, että vastaukset kestävät perustuslakivaliokunnan tarkastelun. Hänen mielestään ajoratamaalausten suunnittelussa ei ole huomioitu tätä riittävästi.. Miten hinnoittelu määräytyy. Juuri siitä voi joskus versoa toivoa. Hallitus valmistelee mallia, jossa korkeakoulu voisi halutessaan tarjota tutkintoon johtavaa koulutusta myös maksullisena avoimena korkeakouluopetuksena. Muutos olisi vain siinä, että riittävän monta suoritettua opintopistettä voisi johtaa myös tutkintotodistukseen. LUVUT KERTOVAT hiljaisesta hädästä, joka jää usein katseilta piiloon. " Tuskinpa silloin tekee mieli kuunnella tsemppilauseita ja nähdä yläpeukkuja. Ehkä juuri siinä on kiitollisuuden ydin. SUURIN SYY liikenneonnettomuuksiin on ajoneuvon kuljettajissa. Juuri niin autonomian kuuluukin toimia. Joskus kuitenkin yksi pieni hyvä asia voi antaa voimia seuraavaan aamuun. Kriisipuhelimeen tulevien yhteydenottojen valtava määrä muistuttaa siitä, että vaikeuksineen ei paini vain pieni joukko ihmisiä. 050 477 9966 Yksityiskohtaiset ohjeet ja periaatteet joita Keskipohjanmaa mielipidekirjoituksien julkaisussa noudattaa: keskipohjanmaa.fi/ohjeita-lukijoille Mitä jää jäljelle, kun kaikki ei olekaan hyvin. Ei siinä, että ongelmat katoaisivat tai murheet muuttuisivat merkityksettömiksi, vaan siinä, että niiden keskeltä löytyy jotakin, johon tarttua. Sääntely on mahdollistavaa, ei velvoittavaa. VAIKEINA AIKOINA ajatukset jäävät helposti jauhamaan samoja huolia kerta toisensa perään. Kriisin keskellä ajatus kiitollisuudesta ja kehotuksesta keskittyä siihen, mikä on hyvin, voi tuntua kaukaiselta, jopa ärsyttävältä
Vaalassa syntynyt Autio on tehnyt pitkän uran Ylivieskan alueella lasten, nuorten ja yhteisöllisyyden hyväksi. Savisillan Santra -arvonimen myöntää vuosittain Lions Club Ylivieska/Savisilta. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. 14:31 Kuolleet Rakkaamme Heikki Taneli MYLLYKANGAS s. SEIJA PULLI-MARJAKANGAS Helena Petäistö saateltiin haudan lepoon Rautiossa Annika Tiitto Palkittu kirjeenvaihtaja ja tietokirjailija Helena Petäistö haudattiin viikonloppuna Raution hautausmaalla sijaitsevaan sukuhautaan. Ylivieskalainen Heidi Margit Herranen nukkui pois 2.8.2026 87 vuoden iässä. la sairauskohtaukseen, joka pysäytti hänet kesken junamatkan. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Muistovärssynä lainataan Saima Harmajan runoa Pieni Helena: ”––Siivin välkkyvin sukellat syvälle taivaan veteen. Hänen aloitteestaan ja organisoimanaan ryijy valmistui yhteisöllisenä käsityöprojektina. Muistotilaisuus perheenjäsenten ja kutsuttujen kesken. Haudatut Helena Mirjami Petäistö siunattiin Raution kirkossa 1.8.2026. -Sananl. Yhtäkkiä huomaa, se päättyi tähän. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Viime vuosina hän on ollut keskeisessä roolissa Ylivieskan Pyhän Kolminaisuuden kirkon vihkiryijyn toteuttamisessa. Hän oli kuollessaan 75-vuotias. 6.10.1933 Ylivieskassa k. Kaipaamaan jäivät tytöt perheineen, muut sukulaiset ja ystävät. Siunauksen toimitti kirkkoherra Kari Akolahti. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Petäistö tunnetaan tuotteliaana tietokirjailijana ja pitkäaikaisena MTV:n Pariisin kirjeenvaihtajana. Himankalainen Kaisu Elina Santalo, os. 21.7.2026 Hoivakunnas Kannus Rakkaudella kaivaten Ritva ja lapset perheineen Marjatta ja lapset perheineen Leena, Hannu ja Asko Susanna, Pasi ja lapset perheineen Anu, Paula perheineen muut sukulaiset ja ystävät Hiljaa hiipui elo tuo tahtoi lähteä jo isän luo illalla myöhään enkeli kulki viimein väsyneen silmät sulki Rakkaamme siunataan Himangan kirkossa 14.8.2026 klo 11.00. mennessä viestillä p. Hän oli loppuun saakka toimelias ihminen. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Petäistön kuolinilmoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa sunnuntaina. Petäistön kollega Lasse Lehtinen kuvaili Ilta-Sanomille tilaisuuden olleen lämmin ja sydämellinen. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 4.8. Vuoden Savisillan Santraksi valittiin Kati Autio Tapio Lehtinen Lions Club Ylivieska/Savisilta on valinnut vuoden 2026 Savisillan Santraksi Kaarina (Kati) Aution. Me tunnemme surua ja ikävää, vaan kauniit muistot meille papasta jää. Boren s. Kuolleet Sieviläinen Mikko Matias Soini nukkui pois 28.7.2026 kotonaan Sievissä 79 vuoden iässä. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. kerran. Tänä kesänä hän oli mukana järjestämässä myös Herättäjäjuhlien varainhankintaa tukeneita käsityötalkoita. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Siunaajana toimi pastori Veli Siljander. Simukka, nukkui pois 2.8.2026 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa 90 vuoden ikäisenä. Autio toimi miehensä kanssa perustetussa Siminkaaren perhekodissa lastensuojelulasten äidin roolissa 12 vuoden ajan. elokuuta 2026 PÄIVYRI // 13 LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Arvonimi julkistettiin sunnuntaina Ylivieskan kotiseutuviikon päätösjuhlassa Kasarmintorilla. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Tähdet ripsissä kohoat pilvilaivojen eteen. Siunauspuheessa ja keskusteluissa korostettiin Petäistön osaamista, asioihin perehtymistä ja laajaa verkostoa. Kun sammui sydän läheisen, on aika surun hiljaisen. SARI PASSOJA-VERRONEN. Lisäksi hän on saanut Ranskan presidentin myöntämän kunniamerkin. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Kaipaamaan jäivät puoliso ja poika, lapsenlapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 04:47 22:20 04:42 05:07 22:09 21:45 Laskee Joka heikkoa sortaa, herjaa hänen Luojaansa, joka Luojaa kunnioittaa, armahtaa köyhää. Muistotilaisuus pidettiin rukoushuone Betaniassa. Muistotilaisuus Salon majalla, jonne pyydämme ilmoittautumiset / ruoka-aineallergiat 12.8. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Aiemmin hän organisoi vuonna 1994 käynnistynyttä Saapas-toimintaa Ylivieskan rovastikunnassa ja oli keskeisessä roolissa toiminnalle hankitun Saapas-auton rahoituksen järjestämisessä. Petäistö oli Rautiosta kotoisin ja hyvin kiintynyt kotipaikkaansa. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Arvonimi annetaan ylivieskalaiselle naiselle, joka on vaalinut ja edistänyt perinteitä tai toiminut ansiokkaasti esimerkiksi kulttuurin, sivistyksen, talouselämän, yhteiskunnan, tieteen tai taiteen parissa. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Himankalainen Veikko Antti Ilmari Lyly kuoli 30.7.2026 kotonaan 93 vuoden ikäisenä. Ylivieskalainen Jessica (Janica) Elisabeth Kallio siunattiin haudan lepoon 1.8.2026 Suvannon kappelissa. Viikko 32 Nimipäivät tänään Päivän sana Veera (suom.), Vera (ruots.), Konsta, Konstantin, Kosti, Tino, Maksim, Max, Martin, Martti, Kiia, Outi (ort.). 21.11.1926 Himanka k. Vuoden 2026 Savisillan Santraksi valittu Kaarina (Kati) Autio palkittiin Ylivieskan kotiseutuviikon päätösjuhlassa sunnuntaina. Paikalle oli saapunut noin 80 ihmistä. heinäkuuta 75-vuotiaana. 25.7.2026 Kotonaan Kiittäen ja kaivaten Aino Eila ja Esa Riitta ja Markku Kaija Pekka ja Kirsi Marja ja Harri Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän. Lastenlapset ja lastenlastenlapset Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Heikki siunataan keskiviikkona 19.8.2026 klo 10 Kankaan kappelissa. Tänä vuonna tunnustus myönnettiin 32. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sisko perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Hänet palkittiin muun muassa Suomen Kuvalehden journalistipalkinnolla ja Kultaisella Venlalla. 040 827 2189 (Kaija). Vuonna 2012 Helena Petäistö pelasti Kalajoen keskustasta vanhan apteekintalon ja siirrätti sen hirret Rautioon. Rakkaamme Selma Johanna TANSKA o.s. ––” PETÄISTÖ MENEHTYI heinäkuun alkupuolella TampereelPetäistö kuoli torstaina 9
Jalkapallo Kotimaan kentille palannut Santeri Haarala ei vaihtaisi kokemustaan Ruotsin Djurgårdenissa pois, vaikka asiat eivät menneet niin kuin hän toivoi. – Viimeaikaiset epäonnistumiset hyvän hallinnon, prosessien, johtajuuden, arvojen, sidosryhmien hallinnan, viestinnän ja terveen harkinnan suhteen ovat johtaneet tilanteeseen, jossa Infantino on menettänyt FAW:n luottamuksen jatkaa maailman jalkapallon johdossa, Walesin lajiliitto totesi lausunnossaan. Pitkästä poissaolosta huolimatta Haarala on näyttänyt terävältä heti paluunsa jälkeen. Kotimaan kentillä pitkään taituroinut Haarala oli yrittämässä läpimurtoa Ruotsin pääsarjassa, kun ura pysähtyi yllättäen. Kirje on lähetetty Infantinon lisäksi muutamalle muulle taholle, kuten Joshua Kushnerille. Samalla sairausjakso laajensi Haaralan perspektiiviä urastaan. Väliin mahtui kausi liigapelejä TPS:ssä ja kaksi kautta KuPSissa. Ruotsissa pääsarjajalkapalloon suhtaudutaan Suomea intohimoisemmin, ja Haarala näkeekin edelliskausistaan päällimmäisenä sen, että pääsi pelaamaan hienoissa otteluissa. Läpimurto Jani Honkavaaran luotsaamassa seurassa jäi lopulta tekemättä, eikä mahdollisuutta näyttöjen antamiseen liigapeleissä tullut sairausjakson jälkeen. – Tunsin joukkueen valmentajan ja me pelattiin hyvää futista Ilveksessä. Kun oireet helpottivat, hän alkoi ajatella tilannetta positiivisen kautta. HAARALA MUISTETAAN parhaiten Suomessa Ilveksestä. – Kun on monta vuotta putkeen pelejä, niin menee sellaiseen tunneliin, että on vain seuraava peli. WALESIN jalkapalloliitto (FAW) ilmoitti maanantaina, ettei se tue Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtajan Gianni Infantinon jatkokautta. Haaralan pitelemättömyys Ilveksessä vuonna 2024 poiki hänelle siirron Ruotsin Djurgårdeniin. Voisi kuvitella, että Haarala palasi intoa puhkuen harjoituskentille siihen luvan saatuaan, mutta ensimmäiset tuntemukset paluusta olivat “melko hirveät”. STT Uefa uhkaa Infantinoa oikeustoimilla Uefa uhkaa Fifa-pomo Gianni Infantinoa oikeustoimilla. – Ehkä sellainen pieni breikki saattoi antaa jotain uutta energiaa ja virtaa omaan tekemiseen. Haaralan otteet Rantasen johtamassa Ilveksessä olivat myrkkyä vastustajille liigakaudella 2024. Yritän vain tehdä arjessa mahdollisimman hyvin asioita, niin se olisi sitten palkinto siitä. Telegraphin näkemässä kirjeessä varoitetaan myös tuhoamasta MM-kisojen sijoittajasuunnitelmaan liittyvää aineistoa. Haarala ei ole katkera siitä, kuinka Ruotsin vuodet päättyivät. Unohtaa, että saa pelata futista ja tehdä sitä vielä ammatikseen. Sairaus vei Haaralalta koko ensimmäisen puoliskon kaudesta. ANDREW HARNIK/AFP/LEHTIKUVA. Yksi iso tekijä HJK-siirron taustalla oli, että Joonas Rantanen luotsaa helsinkiläisseuraa. Maajoukkuedebyytti jäi tekemättä, mutta jos Haarala pysyy terveenä, sitä ei kannata sulkea pois ajatuksista. – Kyllä se realiteetti nopeasti tulee, että kun et ole neljään kuukauteen ammattiurheilijana mitään tehnyt ja sitten lähdet ihan pohjista rakentamaan kuntoa, takaisin paluu on ajoittain aika rankkaa. Lehden mukaan Uefa ”harkitsee aktiivisesti oikeustoimia, välimiesmenettelyä ja/tai sääntelyvalituksia”, koska Fifa oli aikeissa myydä osuuden MM-kisojen liiketoiminnasta ulkopuolisille sijoittajille. – En aluksi ajatellut, että minulla on sydänlihastulehdus, niin oli se alkuun vähän shokki, Haarala sanoi STT:lle heinäkuun loppupuolella HJK:n mediatilaisuudessa. elokuuta 2026 14 // URHEILU Terveyshuolet veivät sivuun Vertti Suominen, STT Jalkapalloilija Santeri Haaralaa on koeteltu tänä vuonna eri tavalla kuin kertaakaan urallaan. Puheenjohtajavaalin on määrä olla ensi maaliskuussa. Sydänlihastulehdus tarkoittaa usein täyttä pidempiaikaista liikuntakieltoa. Kushner on Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vävyn Jared Kushnerin veli ja johtaa sijoitusyhtiö Thrive Capitalia, jonka oli määrä olla Fifan hankkeessa mukana. – Toivottavasti tulevaisuudessa pääsee pelaamaan vielä tuollaisissa matseissa. HJK:hon heinäkuussa siirtynyt Haarala, 26, oli pitkään sivussa pelikentiltä sairastuttuaan sydänlihastulehdukseen, josta MTV kertoi huhtikuussa. Santeri Haarala on päässyt pelikentille pitkän toipilasjakson jälkeen. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Euroopan jalkapalloliitto Uefa uhkaa lajin kansainvälisen kattojärjestön Fifan puheenjohtajaa Gianni Infantinoa oikeustoimilla, Telegraph-lehti kertoi sunnuntaina. Suomen Palloliitto ilmoitti jo viime torstaina vetävänsä tukensa Infantinon jatkokaudelta. – Ehkä asiat eivät menneet miten olisin halunnut tai toivonut, mutta välillä se menee siten elämässä. Katson sitä siten, että en vaihtaisi kokemusta pois. HJK TARJOAA oivan ponnahduslaudan Haaralalle takaisin kovempiin sarjoihin. – Se tulee, jos sen on tarkoitus tulla. Rajun kritiikkivyöryn jälkeen Fifa ilmoitti peruvansa suunnitelmansa. Maalin makuun Haarala pääsi 18. Haarala summaa, että Helsinkiin siirtyminen “oli hyvä kombinaatio kaikkea”. Haarala kutsuttiin Huuhkajiin pari vuotta sitten, kun ura oli kovimmassa nosteessa. Räjähtävä hyökkääjä debytoi jalkapalloliigassa tamperelaisseurassa jo vuonna 2017, mutta todellinen läpimurto nähtiin keltavihreäpaidoissa vasta vuonna 2023. Mun parhaat ominaisuudet pääsevät siinä esiin ja HJK oli seurana hyvin kiehtova. Maalitili aukesi jo toisessa liigaottelussa. heinäkuuta, kun HJK kohtasi VPS:n
Mukana on myös Vieskan Uimareiden Malla Hämäläinen, jolle Pariisin kisat ovat toiset aikuisten EM-kisat. Heinäkuun aikana Polso pelasi kahdeksan ottelua, joissa löi kaksi juoksua, toi 12 ja keräsi 40 kärkilyöntiä. Seppälän yhdeksän ottelun saldoksi heinäkuussa kirjattiin 1+5 lyötyä, 12 tuotua ja 47 kärkilyöntiä 73,4 prosentin onnistumisella. Mestaruuden sarjoissaan voittivat Pekka Valtonen 70-vuotiaiden 83 kilon sarjassa ja Pauliina Suomela 50-vuotiaiden 76 kilon sarjassa. Mestaruuden voittanut Oulaisten Sulan Antti Vikström pudotti Nikkasen välierässä pronssiotteluun lukemilla 7–3. Nikkanen oli alkukilpailun kolmas 611 pisteellä. Lauantain yleisen luokan SM-kisassa Achilleksen Markus Nikkanen otti pronssia tähtäinjousella. elokuuta, jolloin ohjelmassa on 800 metrin vapaauinti. Syri yritti myös 195 ja 197,5 kilon raudoilla, mutta yritykset hylättiin. PesäKuulan Meeri Seppälä valittiin heinäkuun pelaajaksi naisten ykköspesiksessä. SUPERPESIKSESSÄ heinäkuun pelaajiksi valittiin Seinäjoen Jussittarien Riikka Polso sekä Hyvinkään Tahkon Teemu Normio. Koski väläytteli kuntoaan uimalla aivan EM-kisojen kynnyksellä harjoituskisoissa uuden Suomen ennätyksen 49,08 100 metrin vapaauinnissa. Suomalaiskuljettajan edellinen EM-kulta oli vuodelta 2004, jolloin Matti Seistola juhli mestaruutta. 100 metrin rintauinti on lähinnä alkulämmittely ennen päämatkaa, Mattsson sanoo. Vapaauintiin erikoistunut Tomas Koski lähtee EM-kilpailuihin onnistuneen harjoituskauden siivittämänä. Pronssiottelussa Nikkanen kukisti Kymen Jousen Sampo Ronkasen puhtaasti luvuin 6–0. – Tavoitteena on hakea 50 metrin rintauinnin Suomen ennätys, Kivirinta päättää. Saatiin vähän parempia vauhteja aikaiseksi ja homma on toiminut varsin mallikkaasti. – SE-aika oli hyvä yllätys, kun se tuli treenikisoissa, Koski toteaa. Miesten ykköspesiksen heinäkuun pelaajaksi valittiin Helsingin Puna-Mustien Kalle-Tapio Huusko, joka sarjapeleissä onnistumisten lisäksi oli Idän paras ykköspesiksen Itä–Lännessä. Seppälä on kuulunut koko kauden PesäKuulan parhaisiin pelaajiin. Mestaruuden voitti Viron Kalju Abner tuloksella 170 kiloa. Tästä jatketaan treenaamalla kovaa ja koitetaan saada vaikeutta sarjaan, hän jatkoi liiton tiedotteessa. Valinta kuukauden pelaajaksi on Seppälälle uran ensimmäinen. Viiden ampujan pudotuskisassa Kiviniemi eteni finaaliin, jossa Piilin Jouni Pekander taipui pistein 144–131. – SM-uintien jälkeen on mennyt hyvin. Haavisto, 27, oli aika-ajon ykkönen ja voitti molemmat erät selvästi. Liettuan Benjaminas Milis vei hopeaa 150 kilon tuloksella. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. – Vähentäminen on tuntunut todella hyvältä ja vireystason nousemisen on huomannut selvästi. Taljajousella Ari-Pekka Kiviniemi ampui kuudenneksi. Uinti EM-kisoissa Suomella 24 uimarin joukkue, mukana myös Vieskan Uimareiden Malla Hämäläinen. Salste punnersi 60 vuotiaiden 93 kilon sarjassa, jossa oli mukana kuusi kilpailijaa. Kiviniemi ampui alkukilpailussa ykköseksi 667 pisteellä. MIKKO STIG/LEHTIKUVA Meeri Seppälästä heinäkuun pelaaja Juha Savela Vahvasti viime viikkoina naisten ykköspesiksessä pelannut Jokilaakson PesäKuulan Meeri Seppälä nimettiin sarjan heinäkuun pelaajaksi. Maanantain päiväryhmässä kilpaili Kokkolan Jymyn Niko Syri, joka sijoittui neljänneksi 40-vuotiaiden 105 kilon sarjassa tuloksella 190 kiloa. Kovakätinen koppari ja ykköskärjen vaihtaja on tärkeä lenkki joukkueessa, joka tavoittelee nousua naisten superpesikseen. Salsteen tulos oli 130 kiloa. Miesten kärkilyöntitilastoa johtavalle Nurmiolle valinta oli uran toinen. Polso on alkujaan Veteli Pesiksen kasvatti. Innolla ja mielenkiinnolla lähdetään kohti Pariisia, Mattsson kertoo liiton tiedotteessa. Hyppääjien taso oli Käckin mukaan tänä vuonna kova. Veera Kivirinta sai alkuvuodesta Olympiakomitean urheilija-apurahan, jonka ansiosta työaikaa on voitu vähentää ja samalla helpottaa arjen kuormitusta. Sunnuntaihin jatkuvissa kisoissa Suomea edustaa 64 kilpailijaa, joista kuusi edustaa Keskipohjanmaan alueen seuroja. – Hyvä viikonloppu. Tasaisessa sarjassa kaikki kolme mitalistia punnersivat 195 kiloa. Vaistoluokassa Jarmo Finnilä oli alkukilpailun jälkeen 14:s tuloksella 525, otteluissa sijoitus koheni yhdeksänneksi. – Tänä vuonna oli tosi kova taso, joten tavoitteesta jäin aika kauas. Suomen Timo Salmi otti hopeaa ja Italian Gianluca Nicolai pronssia. Vähän jäi kuitenkin ärsyttämään kun helpoin hyppy ei onnistunut huonon lähdön takia, Käck totesi. Alkukilpailun tulos oli 668. KP Käck ei päässyt finaaliin Sunnuntaina nähtiin suomalaisväriä uimahyppyjen EM-kisoissa, kun Odessa Käck hyppäsi naisten metrin ponnahduslaudalta. Vaikka 100 metrin vapaauinnissa kulki kovaa, on EM-altaassa päämatkana on 200 metrin vapaauinti. Kalajoen Junkkareiden Jarmo Finnilä oli Masters 50 vaistojousen masters 50-vuotiaiden sarjassa alkukilpailun jälkeen kolmantena, mutta otteluiden jälkeen hän sijoittui viidenneksi. Tänä vuonna kolmella pitkällä uintimatkalla uuden Suomen ennätyksen uineen Hämäläisen kisat alkavat heti maanantaina 10. elokuuta Hämäläinen kilpailee 1500 metrin vapaauinnissa ja urakka päättyy sunnuntaina 16. – Mitään suurempia tavoitteita tai ennusteita en ole asettanut, vaan uinti kerrallaan mennään. elokuuta 2026 URHEILU // 15 Mattsson innolla altaaseen Juha Savela Kokenut Matti Mattsson lähtee luottavaisin mielin uinnin pitkän radan EM-kisoihin, jotka käynnistyvät ensi maanantaina Pariisissa. Hän keräsi kilpailussa 198,05 pistettä. Alkuviikolla kilpaillaan klassisessa penkkipunnerruksessa ja kisat päättyvät varustepenkkipunnerruksen sarjoihin. Torstaina 13. Mattssonin päämatka on 200 metrin rintauinti, mutta hän kilpailee myös 100 metrillä. Käck sijoittui kilpailussa 24:nneksi, eikä jatkanut enää illan finaaliin. Hopealle ajoi Hollannin Damien Knuiman ja pronssille Saksan Peter Koenig. Seitsemänsiin aikuisten pitkän radan EM-kilpailuihinsa osallistuva kokenut uimari kertoo harjoittelun sujuneen kesän SM-uintien jälkeen hyvin. Rintauinnin sprinttimatkaan erikoistuneella Kivirinnalla on Pariisissa mielessään selkeä tavoite. elokuuta 400 metrin vapaauintiin. Ulkopelissä Polson pelipaikka löytyy polttolinjalta. Tuli aika-ajon pohjat ja molempien erien voitot, niin ei voi olla kuin tyytyväinen. KP Haavisto ajoi motocrossin EM-kultaa Jere Haavisto ajoi sunnuntaina Belgian Lommelissa Euroopan mestariksi motocrossin EMX Open -luokassa. STT Salste punnersi EM-pronssia Pietarsaaren Voimailijoita edustava Jari Salste otti pronssia klassisen penkkipunnerruksen EM-kisojen avauspäivänä sunnuntaina Liettuan Druskininkaissa. Avauspäivänä 11 suomalaisnostajaa saavutti yhteensä kymmenen mitalia, joista kaksi oli kultaa. Suomalaisittain EM-kisat uimahypyissä saatiin päätökseen. Kokeneen Matti Mattssonin päämatka on EM-altaassakin 200 metrin rintauinti. Meriittilistalle tuli myös viides Itä– Länsi -ottelu. Puolan Mariusz Marciniak vei kevyimpänä mestaruuden. Euroopan mestaruutta lähdettiin hakemaan ja se saavutettiin, ylöjärveläinen Haavisto sanoi KTM Silve Racing -tiimin tiedotteessa. Perjantaina järjestetyssä taljajousen masters 60-vuotiaiden sarjassa Achilleksen Ari-Pekka Kiviniemi voitti mestaruuden. Heinäkuussa Haapajärvellä pelatussa naisten ykköspesiksen Itä– Lännessä Seppälä palkittiin kentän parhaana pelaajana. SUOMESTA LÄHTEE kisoihin kaikkiaan 24 uimaria. – Suurimmaksi osaksi olen tyytyväinen ja oli aika tasaista. JARNO HERRANEN Kiviniemi ja Nikkanen mitaleille Kokkolan Achilleksen Ari-Pekka Kiviniemi ja Markus Nikkanen ampuivat mitaleille jousiammunnan SM-kisoissa viikonloppuna Joutsenossa. KP. Polso valittiin nyt ensi kertaa kuukauden pelaajaksi. Olo on ollut kaikin puolin todella hyvä keväästä asti, Kivirinta kertoo liiton tiedotteessa
Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Suomen aikaa myöhään sunnuntaina tullut turnausvoitto on Kulikovalle, 26, tähänastisen uran suurin. Helsingin HJK:n polku on kaikkein selvin Konferenssiliigassa. Jos kuopiolaiset yllättävät Craiovan, vastaan asettuu joko FC Ararat-Armenia tai slovenialainen Celje. HJK lähtee haastajana 3. SAVUKALASÄILYKKEITÄ TERVETULOA KALAKAUPOILLE! Kiiskilän Kalatuote P.044-0535451 Traktoreita ja Työkoneita. kierroksella Romanian Universitatea Craiovaa vastaan. kierroksella, mutta potentiaaliset päätöskierroksen vastustajat ovat astetta haasteellisempia, ainakin Konferenssiliigan karsintapolulla. – Teimme hyviä valintoja, jotka toivat meille toivottuja tuloksia. Englannin Lancashiressä pelattu Britannian avoin mestaruuskilpailu oli naisten golfkauden viides ja viimeinen arvoturnaus. Pelasin lopulta erittäin hyvää tennistä finaalissa, Kulikova sanoi. Kulikova kertoi Tennisliiton tiedotteessa, että ottelun siirtyminen sisälle sopi hyvin hänen pelityyliinsä. kierroksen ottelupariin Skotlannin Motherwelliä vastaan, ja jos HJK etenee jatkoon, vastustaja on varmasti Saksan Bundesliigan Freiburg. makeisia lakuautosta) VOISSA PAISTETTUA JA TUORETTA, PERATTUA MUIKKUA. Ilves kohtaa Kroatian Rijekan kolmoskierroksella Konferenssiliigassa. Golf Maailmanlistat (suluissa edellisen listan sijoitus): Miehet: 1) Scottie Scheffler USA 16,47 keskiarvopistettä (1), 2) Rory McIlroy Pohjois-Irlanti 9,12 (2), 3) Cameron Young USA 8,13 (3),... Puh.040 5567961. Turkin suurseura Basaksehirin kaatanut Turun Inter kohtaa Konferenssiliigan karsintojen 3. Kuwaki nappasi turnausvoiton naisten Britannian avoimessa mestaruuskilpailussa, kun hän kukisti Saksan Esther Henseleitin toisella uusintareiällä. Eurokarsintojen päätöskierroksen otteluparit arvottiin maanantaina Sveitsissä. Meillä ei yksinkertaisesti riittänyt kahdeksan kautta vanhoissa purjeissa vauhti verrattuna Dahlbergin veneeseen. Kuwaki voittoon uusinnassa Japanin Shiho Kuwaki voitti sunnuntaina golfuransa ensimmäisen arvoturnauksen Britanniassa dramaattisten vaiheiden kautta. Filip Björndahl (vas.), Fabian Björndahl ja Thomas Wevar purjehtivat hopeaa hai.veneiden SM-kisoissa. Mestaruuden voitti tamperelaisen Näsijärven Purjehdusseuran Marko Dahlberg miehistönään Jarko Kivinen ja Heikki Merikoski. Puh 0503564338 keskipohjanmaa.fi/ lukijailmoitukset Myydään Myytävänä Rivit Taktiset valinnat toivat hopeaa Juha Savela Fabian Björndahlin kipparoima GSF:n venekunta sijoittui hopealle viikonloppuna Porvoon edustalla järjestyssä hai-veneiden SM-kilpailussa. Anita-veneen miehistöön kuuluivat Filip Björndahl ja Thomas Wevar. Akli oli sijoitettu turnauksessa kolmanneksi. Kuwaki, 23, jatkoi japanilaisten voittovirettä Britannian avoimissa. Osuudet: uinti 300 m, pyöräily 7 km, juoksu 2 km. Jatkoon edetessään turkulaisseura kohtaa voittajan Debreceni– FC Kööpenhamina-otteluparista, josta Tanskan suurseuran odotetaan jatkavan. elokuuta Yhdysvaltojen Michiganissa. ERIKA PANT TILA Suomalaisjoukkueet joutuivat ahtaalle europelien arvonnassa Kaikki neljä jalkapallon eurokarsintoihin päässyttä suomalaisjoukkuetta nähdään karsintavaiheen 3. Purjehdus GSF:n venekunta kirkasti mitalin värin viimeisellä luoviosuudella. kierroksella liechtensteinilaisen Vaduzin, joka pelaa Sveitsin pääsarjaa. 040 960 7664 | tmi.nikula@gmail.com 15 VUODEN KOKEMUKSELLA! KE 5.8 KLO 12-20 KOKKOLAN KAUPPATORILLA PE 7.8. Aiemmat ammattilaiskilpailujen voitot olivat W75-kisoja alemmista W15ja W25-kategorian turnauksista. Voitosta Salonen kuittasi 9 000 dollaria. Kulikova oli avauserässä tappiolla 0–4, kunnes sade keskeytti ottelun ja pelaamista jatkettiin sisäkentällä. Voitto heltisi Saloselle Ledgestone Openissa tuloksella 21 alle parin. elokuuta 2026 16 // URHEILU Ostetaan Pensasaidan leikkuu ja muut pihanhoitotyöt ammattitaidolla ja turvallisesti. STT Kulikovalle uran isoin turnausvoitto Suomalaispelaaja Anastasia Kulikova juhli turnausvoittoa tenniksen W75-kilpailussa Yhdysvaltain Lexingtonissa. Europelien 3. Yhdysvaltalaispelaaja juhli viimeksi osakilpailuvoittoa toukokuun lopussa, mutta sen jälkeen voitot ovat jakautuneet Saloselle ja Silva Saariselle. Tanskalainen Midtjylland on vakiokävijä europelien liigavaiheessa. Normaalisti purjeilla kilpaillaan viisi kautta, joten uudet purjeet lähtivätkin nyt tilaukseen, Thomas Wevar kertoi. – Lähdimme puolustamaan ja tavoittelemaan mestaruutta, mutta lopulta tämä oli voitettu hopea. Tarjoa Rohkeasti! Puh: 044-5061430 Toni Myydään mustaherukoita Kälviällä valmiiksipoimittuna 5€/kg, sangollinen 35€. STT. Sijoittamaton Kulikova voitti finaalissa yhdysvaltalaisen Ayana Aklin 7–5, 6–4. – Sen jälkeen pelini alkoi kulkea todella hyvin. STT Triathlon Espoo: Supersprintin SM-kisojen tuloksia: Naiset (16). Se ratkaisi hopean kohtalon, Wevar totesi. Salonen palaa voiton jälkeen Suomeen valmistautumaan frisbeegolfin MM-kisoihin, jotka käydään 26.–30. Kisan ensimmäisen päivän lähdöissä siviilisyiden vuoksi estyneenä ollutta Wevaria tuurasi lappeenrantalainen Vili Kaijansinkko. Turnausvoitto on Kulikovalle ammattilaisuran kymmenes ja ensimmäinen lähes kolmeen vuoteen. kierroksen avausottelut pelataan tällä viikolla. Porvoon Regatan yhteydessä järjestetyssä SM-kisassa purjehdittiin kahdeksan lähtöä, joista seitsemän laskettiin mukaan lopputuloksiin. Esimerkiksi hopean ratkaisimme viimeisen luoviosuuden valinnalla, jolla nousimme metrin erolla lähdön kakkoseksi. Voitolla Salonen venytti suomalaisnaisten voittoputkea frisbeegolfin ammattilaiskiertueella kuuden osakilpailun mittaiseksi. Eurooppa-liigan karsinnoissa pelaava KuPS on altavastaaja 3. 81) Sami Välimäki 1,63 (80), 121) Oliver Lindell 1,18 (117), 349) Tapio Pulkkanen 0,41 (346). Inter olisi suuri altavastaaja tanskalaisia vastaan. Eurooppa-liigan tasolla KuPSin karsintapolku on mieluinen, ja jos kuopiolaisseura putoaa Eurooppa-liigasta Konferenssiliigan karsintoihin, vastustaja tulee otteluparista Irlannin Shamrock Rovers vastaan Albanian Egnatia. Kisaan osallistui 20 venekuntaa. Salosesta tuli myös Peoriassa Illinois’n osavaltiossa kisatun turnauksen ensimmäinen voittaja Yhdysvaltojen ulkopuolelta. Miehet (15): 1) Leo Kervinen Tri Vantaa 24.39, 2) Max Walther Tri Suomi 24.46, 3) Pyry Paloviita Tri Team 226 24.52. GSF:n miehistö oli tyytyväinen taktisiin ratkaisuihinsa kisaviikonlopun aikana. Viime vuonna turnauksen mestaruutta juhli hänen maannaisensa Miyu Yamashita. 1) Helena Knaapi TuUL 25.45, 2) Astrid Snäll TuUL 26.32, 3) Kaisa Keränen Oulu Salonen jatkoi suomalaisten voittokulkua Eveliina Salonen heitti Yhdysvalloissa ammattilaiskiertueen turnausvoittoon ylivoimaisesti. STT TC 27.13, 13) Ida Wikman K-P Tri 29.41. Kuwakille riitti turnausvoittoon par-tulos, kun saksalainen joutui tyytymään bogiin. Tamperelaisten pisteet olivat 11.0, GSF:n kolmikon tulos oli 23 pistettä, jolla irtosi siis hopeaa pisteen erolla Näsijärven Janne Miettisen kipparoimaan venekuntaan. Kuwakin ja Henseleitin kokonaistulos peruskilpailun jälkeen oli viisi alle parin. Toiseksi sijoittunut Yhdysvaltojen Ella Hansen heitti tuloksen –13. Vastus on tamperelaisille paha, ja päätöskierroksella vastus pahenisi melko varmasti entisestään, sillä se arvottiin otteluparista Bohemians–Midtjylland. KLO 10-12.30 PERHON S-MARKETIN PIHASSA KLO 14.30-17 VETELIN KONE-SPORTIN PIHASSA (Kokkolan torilla myös Tuoretta Metrilakua ym. Myydään traktori Massey Ferguson 1982 malli 590 8R neliveto, takalana ja rautakärry
toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. 1254 1154 4 5 3 8 1 4 6 7 6 5 9 2 3 6 5 8 2 3 7 1 2 8 6 1 1 9 8 5 4 3 7 2 8 5 4 9 6 5 2 5 9 2 4 9 6 7 8 1 3 6 1 4 9 9 4 2 7 6 1 3 2 9 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. elokuuta 2026 SARJAKUVAT // 17 B. SE ON AIKA YLEISTÄ HÄNEN IKÄISILLÄÄN POJILLA. TULEEKO SIIHEN SISÄLTYMÄÄN PALJON “VEDÄ SORMESTANI”VITSEJÄ. EI, NÄMÄ OVAT TEMPPUJA JOISTA EN OLE IKINÄ KUULLUTKAAN. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 24/7 (vuorokauden ympäri) 020 750 4007 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Matti Posio 040 7717 828 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula 040 1278 803 Pia Mustola-Lamsijärvi 050 599 4237 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. IHAN TOSI. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi LUULEN, ETTÄ SAKULLA ON MENEILLÄÄN JOKU TAIKURI-VAIHE. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Va
07.05 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 18.20 Kesäkasvo. 21.00 Reykjavik Fusion. 14.35 Viimeinen kesä. 14.45 Valitut Palat Collection. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. Kotimainen ohjelma. 22.47 Miljoonien rakkauspetos. 00.45 Erikoisjoukot. 13.00 ELOKUVA Varsovan laulu. 22.40 Operaatio Dark Phone. 20.00 Koko Suomi leipoo. 06.55 LEGO Friends: Uusi luku. 11.35 Suomen historian myytit: Suomalaisten juuret. 02.30 Hudson & Rex. 06.30 Smurffit. klo 15) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi 18 °C 37 cm Oulu 17 °C 39 cm Raahe 17 °C 32 cm Pietarsaari 18 °C 26 cm Vaasa 19 °C 23 cm SADESUMMA 29.7.– 3.8. Viranomaiset kiirehtivät pidättämään satoja rikollisia ennen kuin nämä ehtivät tuhota todisteet. 23.32 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. Romanssihuijaus netissä on yleinen rikos. 09.30 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 22.35 MM-rallin huippuhetket: Suomi. Poliisit taas alkavat kiinnostua eniten Noahista. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 09.00 Uusi alku etelässä. 13.00 Ostoskanava Myori.fi. tulevaisuudentutkijoita, ilmastoaktivisteja, katastrofeihin valmistautuvia preppaajia, teologeja ja uskovaisia. 23.35 Tulossa: Elisa Viihde -alkuperäissarja Räjähdyspiste. Hope yllättää Brooken uutisellaan. °C +3,9 Kittilä Lompolonvuoma Lämpimintä 2.8. 18.00 Kauniit ja rohkeat. 13,3 mm Kuusamo Kiutaköngäs 11 +9 13 14 13 17 19 18 18 20 20 22 20 9 10 3 3 5 3 4 5 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 17 12 18 13 18 +7 18 +8 19 +7 15 11 19 10 14 +6 18 +7 17 +6 17 13 17 11 17 11 16 10 16 11 6 5 4 4 6 5 Kokkola 3.8. 01.45 Farmi Suomi. 11.00 Suomen huutokauppakeisari. Deacon säteilee tyytyväisyyttä uuteen yritykseensä, ja Taylor kujertelee rinnalla. 20.47 Tarinoita metsästä: Metso ja teeri. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.20 Päivän sää. 12.15 Nuori Morse. 14.22 Tulossa: Kovanaama. 10.00 Emmerdale. 23.30 Tuomiopäivä. 11.45 Tanskalainen maajussi. (1953). Jónas maksaa Rosan velan kilpailevalle jengille Kristjánin rahoilla. 19.50 Kansallismaisemat: Sund. 16.30 Race Across The World Suomi. 19.25 Tarinoita järviltä. 15.30 Unelma-asunto Espanjassa. 19.25 Tulosruutu. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 3.8. Tulossa Nelonen Median kanavilla. 18.45 MasterChef Australia. Maan eteläja keskiosassa pilvisyys on vaihtelevaa ja lähinnä maan eteläja itäosassa on paikoin sadekuuroja. Liam alkaa olla kyllästynyt kämppiselämään, ja Ross näyttää Ryanille mallia naisten iskemisessä. 12.20 Pohjanmaan sankarit. Tarinan päätösosa. 19.30 Huomenta Suomen parhaat. Pandemiat, sodat ja kiihtyvä ilmastonmuutos uhkaavat ihmiskunnan tulevaisuutta. 14.00 Tiettömän taipaleen takana. Liam muuttaa pubiin, ja Karhu kokee uuden asuinjaottelun vaivaannuttavana. Pierce Brosnan lunastaa lupaukset ensimmäisessä James Bond -roolissaan, joka kuljettaa salaisen agentin Venäjän mafian jäljille. Lopuksi perehdytään lihaskunnon kehittämiseen vaihdevuosi-iässä. 11.00 TÄHTIARPA. 10.30 Jaksa paremmin. 21.00 Allsång på Skansen. Marý tekaisee selityksiä sivubisneksistään ja pakottaa Jónaksen korvaamaan menetetyt rahat myymällä huumeita ravintolan kautta ennen kuin Kristján pääsee vapaaksi. 17.30 Iholla. 06.50 Pikku Kakkonen. 14.15 Valitut Palat Collection. 15.00 Antiikkimakasiini. Kokki Linnea Vihonen jatkaa vuoteensa uudistamista Unikulman Second Life Bed -palvelulla ja tutustuu Unikulman tehtaaseen. 19.30 Eränkävijät. 01.35 Murha paratiisissa. 16.50 Novosti Yle. 21.50 Karu maa. 09.30 Latela. Billy ja Dawn joutuvat esittämään olevansa yhdessä, jotta Billyn alibi pitää. YLE TV2 06.36 Egenlandin matkakohteet. 21.00 Grand Designs unelma-asunnot. 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi. 08.00 Huvila & Huussi. 12.00 Tähtiarpa. Ruotsalaissarjan toinen osa. 14.30 Valitut Palat Collection. Poliisin epäilykset kohdistuvat ennen kaikkea Billyyn, vaikka puoli kylää joutuukin jututetuksi. Hope tekee suuren ratkaisunsa. 23.45 Huvila & Huussi. 00.35 Harry Wild. Lännenpuoleinen tuuli on ajoittain kohtalaista. 18.30 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. O: Matti Kassila. Kotimainen lifestyleohjelma. 22.20 Milli arvontalähetys. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 18.30 Emmerdale. 15.00 Uusi alku etelässä. 12.00 Pöllötöllö. 04.15 Alone Suomi. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 4.8. 19.00 Prisma: Dinosaurusten jäljillä. 20.00 Martin Clunes saarimatkoilla. 20.00 Huvila & Huussi. 20.00 Akuutti: Tahattomasti lapsettomat. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. elokuuta 2026 18 // TELEVISIO YLE TV1 06.25 Ylen aamu. Deaconin uuden ravintolan avajaisiin virtaa nuorta ja trendikästä väkeä, musiikki soi ja cocktailit maistuvat. 11.00 Kesäkasvo. 20.55 Urheiluruutu. 17.00 Pikku Kakkonen. 20.55 Tarinoita tuntureilta. 06.25 Huomenta Suomi. YLE TEEMA & FEM 07.37 Luontoretkellä: Leikki 08.17 Vatsani ja minä 08.37 Unelmakoti: dokumentti 09.06 Näin Ruotsi rakennettiin 10.05 Vaiheikas vuosi 1967 11.05 Gigantit 11.37 Kaipuu maalle 12.00 Francon jälkeen Alcántaran perhe 13.00 Pölynimurikauppiaat 13.55 Pieni suuri maailma 14.00 Richard Olsson häpeämätön yritysjohtaja 15.00 Gran Hotel 15.47 Havumetsän lapset 17.25 Malory Towers 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Selma Lagerlöfin elämä ja työ 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.43 Micken puuvene 20.00 Lolita Lobosco 21.01 Historia: Amerikan vallankumous 22.00 Toive-elokuva: Lapsia ja aikuisia 23.36 Kino: The Zone of Interest MTV SUB 06.00 MTV sääkamera 07.00 Monchhichi 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Pirunpeli 09.25 The Summit Suomi 11.00 Poliisit UK: Ajojahti 12.00 Liikennepoliisit UK 13.00 Salatut elämät 13.25 Salatut elämät 13.55 Salatut elämät 14.20 Salatut elämät 15.00 Poliisit UK: Ajojahti 16.00 Kolmiodraama 17.00 Penn & Teller: Naruta meitä! 18.00 Poliisit UK: Ajojahti 19.00 MM-rallin huippuhetket: Suomi 20.05 Poliisit UK: Ajojahti 21.05 ELOKUVA: Uuno Turhapuro Suomen tasavallan herra presidentti 22.45 Selviytyjät 00.10 Poliisit UK: Ajojahti 01.05 Poliisit UK: Ajojahti 01.55 Poliisit UK: Ajojahti 02.45 Liikennepoliisit UK Katso suorat lähetykset keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 3 6 9 12 15 18 21 24 27 30 2 Heinäkuu Elokuu 2026 10 20 30 4 7 10 13 16 19 22 25 28 31 Heinäkuu Elokuu 2026 10 20 Ti Alanya 30 Amsterdam 31 Budapest 38 Dubai 47 Dubrovnik 30 Hania 28 Las Palmas 26 Lissabon 28 Malaga 35 New York 28 Nizza 29 Oimjakon 20 Phuket 30 Riika 25 Skellefteå 19 Sydney 16 Tukholma 25 Tokio 29 Venetsia 31 Ke 30 25 38 47 30 29 25 29 33 27 28 14 28 28 19 16 21 32 32 To 30 21 38 47 31 30 25 30 28 30 29 10 30 27 16 15 24 34 33 Ti Haapavesi 18 Halsua 18 Helsinki 20 Joensuu 20 Jyväskylä 20 Kajaani 17 Kalajoki 18 Kokkola 18 Kuopio 19 Kuusamo 13 Lahti 23 Lappeenranta 20 Oulu 17 Pietarsaari 17 Pori 21 Rovaniemi 15 Tampere 21 Toholampi 18 Turku 23 Utsjoki 12 Vaasa 17 Ylivieska 19 Ke 18 14 20 18 16 17 19 17 17 15 16 18 17 15 15 17 15 16 19 11 15 19 To 16 17 22 20 19 17 17 17 18 17 22 22 18 17 20 19 21 16 22 14 19 16 Pe 17 17 22 21 19 18 17 18 20 16 19 21 17 18 18 17 18 16 20 16 17 17 La 17 16 20 19 18 16 16 16 17 14 19 19 16 16 17 16 17 16 20 12 17 17 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 2.8. 17.10 Nuori Morse. 14.30 Tanskalainen maajussi. Toimittaja Anna Lindman tapaa sarjassa mm. 21.00 ELOKUVA 007 ja kultainen silmä. 13.20 Tyttöjen erämaaseikkailu. 03.20 Unelma-asunto auringon alta. 15.05 Ruokamatka Venetsiasta Istanbuliin. NELONEN 06.00 Bing. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 17.00 Yle Uutiset. Kotimainen jännityselokuva salakuljettajien ja poliisin välisestä katkerasta kamppailusta kieltolain aikana. 13.45 Valitut Palat Collection. 06.42 Egenlandin matkakohteet. 06.05 Muumilaakson tarinoita. klo 15 °C +19,3 (3.8. klo 15 °C +22,7 Heinola Sateisinta 1.8. Ruotsalainen Andreas on varautunut yhteiskunnan romahdukseen varastoimalla elintarvikkeita monen vuoden tarpeisiin samaan tapaan kuin mormonit ovat tehneet jo 1960-luvulla. 14.00 Valitut Palat Collection. 20.51 Tarinoita järviltä. 03.15 Uusi alku etelässä. Päivän ylin lämpötila on 17 ja 22, Lapissa 10 ja 17 asteen välillä. 15.30 Antiikkikaksintaistelu. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Maan pohjoisosassa on puolipilvistä tai pilvistä ja etenkin Lapissa on sadeja ukkoskuuroja. 07.50 Sonic Boom (S). 06.40 Smurffit. RJ yrittää väliin ja saa tuntea Willin ärsyyntymisen nahoissaan. 10.54 Ruokamatka menneisyyteen: Louhisaari. 22.00 Kymmenen Uutiset. Aivotutkija Minna Huotilainen kertoo, miten työikäiset voivat tukea aivoterveyttään. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Toholampi Laitala. 18.00 Elämäni Biisi. 09.10 Van Life. MTV3 06.15 Aamusää. 16.07 A-studio. N: Matti Oravisto, Åke Lindman, Chriss Paischeff. 19.00 Seitsemän Uutiset. 10.00 Elämäni Biisi. Deacon ja Taylor eivät peittele tunteitaan eikä Will omiaan Electraa kohtaan. 13.30 Hercule Poirot. 20.29 Yle Uutiset. 22.21 Päivän sää. 23.45 Olet mitä syöt. 18.00 Yle Uutiset. Willin ja Electran lähentyminen huomataan. 16.00 100 Places to Be. 16.10 Koti koiralle Australia. 19.55 Tulossa: Vain elämää. 17.15 The Voice of Finland. 22.25 Tulosruutu. 16.00 Talot huokuvat historiaa. 22.00 Feenix palava totuus. 23.40 Tältä tuntuu Veikkausliiga. 10.00 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta. 12.50 Eränkävijät. Kotimaisen elokuvan ”Kovanaama” elokuvateattereissa esitetty ennakkomainoss (Fennada-Filmi)) 14.25 Elävä arkisto: Helmeilevä hymy. 11.10 Yle Alueuutiset 11.41 Kansallismaisemat: Kaupunkeja ja teollisuusperintöä
20.40 Pilsnerraggarna. TV5 06.10 Asunnon metsästäjät. 13.00 TV7 Israel News. 06.05 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 17.00 Unelma-asunto auringon alta. 20.00 Duudsonit tuli taloon. 06.40 En plats i solen. 18.45 Simpsonit. 06.30 YleX Kesäaamu: Aikku ja Mellu. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 07.10 Lemmen viemää. 13.05 En plats i solen. 22.00 ELOKUVA Blood Ties. 23.00 People Magazine Investigates. 15.00 Huvila & Huussi. 22.05 Yöradio Laura Haikala. 12.05 KC Kirjapodcast: Androideja ja kyborgeja – Miten tulevaisuudesta kirjoitetaan. 22.20 Hercule Poirot. 16.05 Unelmahäät. 10.00 Melkein MENSA. etappi. 07.30 Aarteita saviastioissa. 07.00 Fråga doktorn. 20.00 Jumala puhuu. 18.50 Iltahartaus. 18.55 Ihmisten ilta. 17.05 Urheiluradio. etappi. 03.30 Puhalla Jumalan tuuli. 12.20 Hårt väder. 21.01 Criminal Minds 17. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 23.40 ELOKUVA Transformers: Tuhon aikakausi. 03.00 Suomen huutokauppakeisari. 01.50 Uintiurheilu: Kansainyhteisön kisat, Glasgow. 01.30 Family Guy. 18.25 Latela luonto kutsuu. lähtö. 19.00 Apokalypsis. 17.00 Sommar med Ernst. 19.15 Lokala nyheter. 15.35 Unelmaremontit Kaliforniassa. 19.10 Poliisikamera Ruotsi. 21.25 Hudson & Rex. 18.00 Yle Uutiset. 21.07 Radio Suomen Ilta. 04.30 Jerusalem studio. 04.05 Koti koiralle. 19.00 Vetenskapens värld: Träd kan rädda klimatet. 18.50 Merisää. 04.30 Kohtalokas lomamatka. 08.20 Kullankaivajan opas. 09.00 Emmerdale. 14.00 Come Home. 10.00 Huvila & Huussi. 14.35 Hawaii Life. 02.00 Muinaiset avaruusoliot. 12.55 Paikka auringossa. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 23.10 Poistakaa kasvaimeni! 00.15 Tohtori Paise: Finnien poksautustarinat. 09.45 Euroopan insinööri-ihmeet. 23.30 Australian rajalla. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 17.00 Remppa vai muutto. 14.30 Team Ahma. 19.55 Lääkärihelikopteri. 13.20 Världens sämsta indier. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 16.30 Love Israel Baruch Korman. 10.00 Uuden musiikin X: Sonny Kylä-liuhala. 01.05 Family Guy. 23.15 Maantiepyöräily: Puolan ympäriajo, 2. 00.10 Hudson & Rex. 22.00 Jesus Yaps. 14.15 ELOKUVA General von Döbeln. 12.30 Jeesuksen jalanjäljissä. 07.07 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 02.30 Kartalla Risto Huvilan kanssa. 15.35 Arvokaman etsijät. Ohjaus John Webster. 18.02 Ihmisten ilta. 14.30 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 19.55 Teho-osasto. Uusi jakso joka sunnuntai. 03.05 Huvila & Huussi. 13.15 Family Guy. 18.35 Hartaita säveliä. 19.00 Wheeler Dealers. 13.40 9-1-1. 11.25 NG Wild: Eläinmaailman kuningattaret. 12.30 Rekkakuskit Suomi. 21.00 ELOKUVA Shazam! Fury of the Gods. 07.50 De Frogers: Iloiset karavaanarit. 10.35 Toronton lentokentällä. 21.00 Uusi elämä Floridassa. 16.09 Radio Suomen Alkuilta Jenny Lehtinen. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 21.00 Tiedetrippi: Tiedemaailman huijarit. 10.05 Ambulanssin matkassa. 01.25 Junamatkat ylhäältä päin. 22.00 Junamatkat ylhäältä päin. 17.15 Lentoturmatutkinta. 18.50 Oddasat. 02.10 Unelma-asunto auringon alta. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Yksi on hyvää seuraa. 07.50 Merisää. 12.45 Merisää. 13.35 Maastopyöräily: Naiset XCO, Monteceneri. 00.40 Äärirajoilla: Iiro Seppänen. 11.20 Allsång på Skansen. 20.00 Katastrofitutkinta. 11.00 Klasariparatiisi: Ystävyyden ääniä. 16.25 Richard Hammondin autopaja. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 23.35 Rapport. 20.20 Vädret. 13.00 Tiedetrippi: Tiedemaailman huijarit. 03.15 Mentalisti. 21.45 Motocross: Flanders, MXGP | 2. 14.00 Puutarhan pelastajat. 04.30 It’s Always Sunny in Philadelphia. 13.35 Ihanat siirtolapuutarhat. 08.00 Ikuisia kertomuksia. 15.35 Hotell Romantik. 12.45 Polkujuoksu: GT World Series, Pitztal. 14.05 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 19.05 Uskomattomat synnytystarinat. 01.30 Team Ahma. 17.55 Latela luonto kutsuu. 11.05 Kakkukuningas. 13.05 Akvaarioiden valtiaat. 11.25 Mystery Diners. Ainakin neljän ulkomaalaisen tiedetään kuolleen väkivaltaisuuksissa. 08.07 Radio 1:n aamu. 19.30 Puhalla Jumalan tuuli. 04.15 Brilliant minds. 20.30 Rapport. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. 04.05 It’s Always Sunny in Philadelphia. 01.15 Lätt att hata. 04.20 Kööpenhaminan poliisi. 01.10 Sukulainen helvetistä. 22.25 Sportnytt. 04.00 Ghost Adventures. 01.00 Team Ahma. 23.40 Maistissa maailmalla. 04.30 Autojen ensiapu parhaat palat. 10.25 Järvenrantataloa etsimässä. 07.00 Nooan jälkeläiset. elokuuta 2026 RADIO JA TELEVISIO // 19 TLC 06.15 Kakkukuningas. 13.30 Suomen huutokauppakeisari. 11.35 Family Guy. 05.00 TV7 Israel News. 18.05 Muinaiset mysteerimonumentit. 00.40 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. 13.25 Fast n’ loud. 07.20 BBQ kilpailu: Flay vs Chauhan vs Lofaso. 08.55 Asunnon metsästäjät. 03.35 Alkaisitko amissiksi. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 23.20 Vädret. lähtö. 16.35 Skördetid på Strömsö. 11.05 Grand designs Sverige – renoveringar. 10.45 Rillit huurussa. 21.00 TV7 Israel News. 21.00 Allsång på Skansen. RUOTSIN TV4 06.10 Vad blir det för mat. 16.00 Koti koiralle. 09.00 Christian World News. 03.00 Alaska: ensimmäiset selviytyjät. 12.00 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta. 20.30 Jerusalem studio. 10.55 Kotiunelmia. 18.10 Rakkautta yli rajojen Norja. 17.35 Barnmorskan i East End. 15.00 Sveriges mästerkock. 19.00 Panttilainaamo. Etelä-Afrikassa on leimahtanut vuosikausiin laajimpia maahanmuuttajavastaisia mielenosoituksia. 17.07 Radio Suomen Alkuilta Jenny Lehtinen. 03.20 Moderni perhe. 07.53 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 11.35 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. etappi. 20.20 Malins Indien. 15.50 Resan längs älven – Vindelälven. 09.06 Koko Suomen Radio. 22.35 Kumman kaa (S). 20.00 YleX Sessarit: Ella Ossi. 23.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 00.30 The rookie. 22.00 Kommissarie Ellis. 07.45 Nyhetsmorgon. 15.30 Petolliset. 08.00 Morgonstudion. 19.00 Rapport. 03.45 Moderni perhe. 23.35 Dox: Den danska familjehemligheten – testamentet. 00.00 Naked Attraction. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 21.02 Urheiluradio. 23.30 The ridge. 17.00 Farmi Suomi. 21.50 Merisää. 12.35 Aristoteleen kantapää: Häihin liittyvissä sanoissa ja tavoissa on jotain uutta, jotain vanhaa, jotain omaa ja paljon lainattua. 10.00 Yle Uutiset. 06.20 Sampo ja kotivideot. 20.00 Remppa vai muutto. 12.00 Ensitreffit alttarilla AUS. 23.00 Australian rajalla. 16.05 Mökin rakentajat. 12.00 Suuri seikkailu. Yle TV2 klo 12.20. 14.25 Katoamismysteerit. 17.00 Uskosta totta. 12.50 Simpsonit. 00.50 Purjehdus: SailGP, Portsmouth. 09.03 Urheiluradio. 12.15 ELOKUVA Napa Ever After. 19.02 Kuunnelma: Laskettua aikaa: Kotiinpaluu 10/10. etappi. 06.50 Aamuhartaus. 04.00 Jumala puhuu. 19.35 Frendit. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. Pohjanmaan sankarit. 20.00 Kaikki vastaan kaikki. 17.00 The Donald Trump Show. 16.00 Superkirja. 11.20 Miten kaikki tehdään. 12.20 Löytöretki tuntemattomaan: Shark Trek. 02.05 Remppa vai muutto. 12.05 Marko & Irma. 08.35 Derricon uskomaton suurperhe. 03.00 Apokalypsis. Tragikoominen dokumenttielokuva, jossa kuvausryhmä kiertää ovelta ovelle kolmen pölynimurikauppiaan seurassa. 07.05 Urheiluradio. 01.55 Uskomattomat uima-altaat. FRII 06.10 Unelmaremontit Kaliforniassa. Jakso 1: Eloton henkilö ja teräaseella uhattu nuori (7). 17.20 ELOKUVA Paging Mr Darcy. Maailmankaikkeutta, vuorovesiä ja sellaista. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 15.20 Frendit. 19.10 Frendit. 21.30 Gospel First Evankeliumi ensin. 14.25 Maastopyöräily: Miehet XCO, Monteceneri. 00.00 Leijonan luola USA. 11.05 Kadonneet. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Aktuellt. Maahanmuuttajia vastaan on hyökätty sekä heidän omaisuuttaan ryövätty ja tuhottu. 10.35 Ambulanssin matkassa. 04.35 Say Yes to the Dress. 16.35 Rillit huurussa. Menestymisen unelma kohtaa 1990-luvun lama-Suomen. 17.55 Family Guy. 18.30 Kartalla Risto Huvilan kanssa. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 06.45 Löytöretki tuntemattomaan. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 10.02 Koko Suomen Radio. 02.20 The au pair. 02.15 112 Hätäkeskus. 01.50 Svärtan. 20.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 08.10 Eläinlääkärin elämää. 11.00 Koti koiralle. 16.00 Sveriges mästerkock. 03.00 MTV Uutiset Live. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää. Emmi ja Oskar huolehtivat bussin lattialle tuupertuneesta. 20.00 Ensitreffit alttarilla AUS. lähtö. 09.30 Tennis: : Wimbledon. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 00.30 Love Israel Baruch Korman. 08.00 Frendit. 21.00 Erikoisjoukot. 22.00 Morden i Marlow. 10.00 Savotta. 01.25 Brilliant minds. 19.19 Sportnytt. 14.05 Hawaii Life. 12.05 Urheiluradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. etappi. 23.02 Elämäni kesä: Elena Leeve. 12.15 Lentoturmatutkinta. 01.05 Michelin-kokkien keittiöissä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.35 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 06.55 Järvenrantataloa etsimässä. LIV 09.00 Puutarhan pelastajat. 20.55 Lokala nyheter. 00.05 Puutarhan pelastajat. 23.30 Iloa arkeen Joyce Meyer. 02.35 I seriemördarens samling. 11.00 Power Prayer. 20.05 90 päivää morsiamena UK. 22.05 Alkaisitko amissiksi. 17.30 Så byggdes Sverige. 07.25 Kotikulmat kuntoon. 08.40 Maantiepyöräily: Tour of Ain, 3. 23.00 Tekopyhä. 03.05 Motocross: Flanders, MXGP | 2. Otsikoiden takana joka arkipäivä. 07.35 Kökets middagstips. Kuluneen vuoden aikana jo yli 150 000 ulkomaalaista on poistunut Etelä-Afrikasta paikoin väkivaltaisiksi äityneiden mielenosoitusten vauhdittamana. 11.50 Miten kaikki tehdään. 08.30 Enkeleiden maailma. 11.00 Yle Uutiset. 21.00 Criminal Minds 17. 18.05 Remontilla rahoiksi. 22.03 Urheiluradio. 14.45 Mutanttiset sääilmiöt. 02.30 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 16.07 Urheiluradio. 19.30 Ihanat siirtolapuutarhat. 01.55 Simpsonit. 21.55 Radio Suomen Ilta. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Diili. 15.05 Murha paratiisissa. 02.15 Simpsonit. 13.50 Malins Indien. 15.00 Kulttuuriykkönen. 18.15 Kööpenhaminan poliisi. 14.55 Moderni perhe. 09.00 Yle Uutiset. Viikon luontoäänen esittelee Pertti Koskimies. 09.00 Yle Uutiset. 10.00 Hannu Grönroos Sananlastuja. 02.55 Arvokaman etsijät. 09.10 Moderni perhe. 21.00 Mentalisti. 11.55 Kaikki lajit: Päivän kohokohdat Glasgow. Kuuntele musiikkia uusilta äänilevyiltä! Ohjelmassa vaihtelevat vuoroviikoin klassisen musiikin sekä kansanmusiikin ja jazzin uutuuslevyt. etappi. Ohjelmassa haastateltavien asiantuntijoiden mukaan mustat ovat hyökänneet mustia vastaan, ja maahanmuuttajista on tehty Etelä-Afrikan talouskurimuksen syntipukki. 18.00 Michelin-kokkien keittiöissä. Paloasemalla harjoitellaan savusukellusta palavaan konttiin Pölynimurikauppiaat (S). 08.05 Maalaistaloa rakentamassa. 22.05 Maantiepyöräily: Tour de France, 4. 21.00 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 06.40 Hawaii Life. 07.30 Meret ilman vettä: Salaiset tehtävät. etappi. 22.50 Musiikkivideoita. 16.00 90 päivää morsiamena. 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 20.30 Halv åtta hos mig. 15.00 Team Ahma. 02.00 Ilouutiset. SVT1 06.00 Skördetid på Strömsö. 14.00 YleX Kesäiltapäivä: Imppu ja Linne. 16.50 Jakten på jättetonfisken. 18.20 Simpsonit. 16.10 Rillit huurussa. 15.02 Radio Suomi lähelläsi. 06.30 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 12.07 Paikka auringossa Miia Krause. 17.00 YleX Kesäilta: Henkka Remes. 18.00 Leijonan luola USA. 23.00 Yle Uutiset. 17.30 Matteuksen evankeliumi. 22.25 Uudet levyt. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 10.55 Yksi on hyvää seuraa. 07.50 Maantiepyöräily: Tour of Ain, 2. 11.00 Kartanoiden kunnostajat. 22.55 Euroopan insinööri-ihmeet. 19.25 Purjehdus: Racing on the Edge. 10.00 Maarit Tastula Yksi maailma, kaksi katsetta: Wilma Heltelä ja Heli Rantanen. 17.10 Lääkärihelikopteri. 22.40 Ken Burns: Den amerikanska revolutionen. 10.30 Ostoskanava Myori.fi. SVT2 15.30 Familjen Adampour. 22.30 Kummeli esittää: Mökkinaapurit. 23.40 Yöklassinen. 23.00 TV4 Nyheterna och sporten. 20.30 Rillit huurussa. 22.00 Kummeli esittää: Mökkinaapurit. 07.00 Hawaii Life. 10.40 Maantiepyöräily: Road to Yellow. 06.45 Lapin poliisit. 21.00 Renées brygga. 06.35 Järvenrantataloa etsimässä. 11.10 Rillit huurussa. 15.00 Nooan jälkeläiset. 09.30 Rakkautta yli rajojen Norja. 14.00 Yle Uutiset. 14.55 Hengenvaarallisesti lihava Meksiko. 12.25 Simpsonit. 21.00 ELOKUVA Instant Family. 21.00 Världens historia: Twitter. 19.00 Tillsammans med Strömstedts. 06.45 Antoni Porowski: Elämänmakuiset reseptit. 02.40 9-1-1. 20.00 Var är Odin. 13.30 Maryn helpot kokkailut. 14.30 Moderni perhe. 07.10 Lapin poliisit. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Dubain lentokenttä. 15.30 Aarteita saviastioissa. 15.45 Frendit. 09.35 Moderni perhe. 13.30 Radio 1:n iltapäivä: Baritoni Aarne Pelkonen laulaa Hymyilevän Apollon tunnelmassa. 19.02 Ihmisten ilta. 20.00 Rillit huurussa. 17.35 Kissankehto Susanna Vainiola. 01.20 90 päivää morsiamena UK. 06.20 Miten kaikki tehdään. 02.20 Hillsiden kuristaja. 13.15 Voimaa Sanasta. 08.20 Jippii -lasten raamattukoulu. 13.55 Akvaarioiden valtiaat. 18.40 Uutiset. 21.25 E-Urheilu: ESports Show. 22.00 Poliisit 2019. STAR CHANNEL 06.00 Sampo ja kotivideot. 03.45 Notre Dame: Uskomaton kilpailu infernoa vastaan. 15.05 Alaskan rakentajat. 18.30 Nyhetstecken. 21.00 Amsterdam Central 24/7. 08.15 Raamatun kadonneet aarteet: uskon salat. 20.00 Romanitarinoita: Sävelten takana – sydän, joka palvelee – Kyösti Florin. 07.06 Aamusoitto. Yle Teema & Fem klo 13.00. Kesällä voi ajatella liian suuria asioita, nyt kun siihen kerrankin on aikaa. 15.35 Mutanttiset sääilmiöt. 11.00 Hemmagympa med Sofia. 13.50 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 11.00 Savotta. 16.50 Gold Rush Kultakuume. 11.02 Koko Suomen Radio. 17.00 KOPLA. TAIVAS TV7 06.00 Come Home. 14.00 Där ingen skulle tro att någon kunde bo: Sommarstunder. 09.15 Gold Rush Kultakuume. 07.35 Frendit. 15.05 Unelmaremontit Kaliforniassa. 01.30 Matteuksen evankeliumi. 23.45 Pompeji: Oppaana Tom Hiddleston. 04.50 Family Guy. 23.05 NCIS Rikostutkijat. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 15.00 Yle Uutiset. 07.30 Romuautot kuntoon. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.25 Yksi on hyvää seuraa. 19.00 Puutarhan pelastajat. 09.00 Muinaisen maailman arkkitehdit. 11.55 Restaurant: Impossible. 18.00 Ilouutiset. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. Amerikkalaiskirjailija Ben Lernerin tuore romaani “Puhtaaksikirjoitus” kuvaa vanhempien avuttomuutta, kun heidän tyttärensä kärsii syömishäiriöstä. HERO 15.55 Petolliset UK. 06.35 Kakkukuningas. 14.02 Radio Suomi lähelläsi. 12.00 Family Guy. 18.55 Anslagstavlan. 19.00 Kreikan kadonneet aarteet. 08.25 9-1-1. 06.45 Unelmia Italiassa. 04.01 Korttipeli: Pokeri. Samuel ja Filippa saavat hälytyksen elottomasta henkilöstä. 21.00 Yle Uutiset. 17.05 Uutispodcast. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 18.35 Drömmen om ett småbruk. 20.00 Nyheterna. 16.30 Maantiepyöräily: Tour de France, 4. 01.00 Uskosta totta. 00.35 Amsterdam Central 24/7. 19.25 Clarksons farm. 23.40 ELOKUVA Den blomstertid nu kommer. 03.20 The ridge. 18.00 Grand designs Sverige. 12.45 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 09.30 Koputus. 13.02 Paikka auringossa Miia Krause. 21.30 Maarit Tastula Yksi maailma, kaksi katsetta: Wilma Heltelä ja Heli Rantanen. 00.00 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. 01.05 I era händer. Toimittajina Markus Virtanen ja Miika Lauriala. 09.04 Muistojen bulevardi. 16.00 Lemmen viemää. 10.30 Valmistaudu lopun aikoihin. 09.25 Asunnon metsästäjät. 10.35 Say Yes to the Dress. 07.00 Hääpukuja kurvikkaille. 22.00 Kumman kaa (S). 13.00 Yle Uutiset. YLEX 06.00 YleX Soittolista. 09.00 Teho-osasto. 16.07 Faunin iltapäivä. 08.05 Unelmahäät. 14.00 En plats i solen. 11.05 Motocross: Flanders, MX2 | 1. 08.07 Ykkösaamu. 20.02 Sää. EUROSPORT 1 07.00 Maantiepyöräily: Tour of Ain, 1. 12.55 BBQ kilpailu: Flay vs Chauhan vs Lofaso. (1993). 15.20 Maantiepyöräily: Tour de France, 3. 13.30 Valdolaiset Suuri sankaritarina. 03.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. 00.15 9-1-1: Nashville. 00.55 Ensitreffit alttarilla AUS. 09.30 Unelma-asunto auringon alta. Kun Pete ja Ellie harkitsevat perheen perustamista, he tutustuvat myös adoptioon. KUTONEN 06.00 Miten kaikki tehdään. 21.15 Voimaa Sanasta. 20.03 Radio Suomen Ilta. 00.00 Superkirja. 09.55 Järvenrantataloa etsimässä. 18.30 Viikon luontoääni: Pikkulokki. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä
Avomalliset bemarit rullaavat särkillä moottoriäänten säestämänä bimmereiden ulkopuolellakin. Sittenhän tuli mopot ja erinäiset kilpa-autohommat. Melkein jokaista mutteria on käännetty, mikä tekniikkaan liittyy. Saaduilla tuotoilla voi taas hankkia seuraavan, jälleen hintavamman, auton. Jotkut keräilevät postimerkkejä, jotkut bemareita. KALAJOEN autoharrastusmahdollisuuksia Peltola kehuu hyviksi, viitaten lentokentän alueeseen, jossa bimmeritkin järjestetään. Peltolan mukaan radan turva-alueita ja asfaltointia voisi muokata sekä itse ratapintaa uusia. Bimmerit ovat muutakin kuin merkkiuskollisuutta Bemariväki kokoontuu Kalajoelle jälleen 7.-9. Tällä hetkellä kaakkien määrä lähentelee viittäsataa. – Monet ei sitä ymmärräkään, että kun on kiireinen arki niin menet halliin raplaamaan autoa. Ostamisen sijaan on tullut myytyä sellaisia autoja, jotka olisi hänen mukaansa voinut jättää myymättä. – Niitä ovat nämä vanhemmat mallit, joita 10–15 vuotta sitten ostin ja harrastin. elokuuta 2026 20 // UUTISET Alessandro Ranta-Nilkku Bimmerparty rullaa jälleen Kalajoen lentokentälle tuoden mukanaan autoharrastajia ympäri Suomea ensi viikonloppuna. – Kotona on arkistossa kuva, jossa olen varmaan vuoden ikäisenä isän kanssa korjaamassa kuplavolkkaria. Myin ne silloin pilkkahintaan pois, nyt hinta olisi viisintai kuusinkertainen. Avomallinen BMW E93 on palvellut Veli-Matti Peltolaa jo viisi vuotta. Keskipohjanmaa // Tiistaina 4. AUTOHARRASTUSTA Peltolalla on takana kolmekymmentä vuotta. Harrastus ei ole harrastus, jos siihen ei mene kaikki aika ja raha, Peltola naurahtaa. Muiden automerkkien edustajilta olen kuullut paljon, että tällä olisi hienoa järjestää enemmän tapahtumia. VIIMEISET viisi vuotta Peltola on ajanut mustalla avobemarilla. Vaikka auton ostamisessa on aina riskinsä, ei Peltola ole jäänyt katumaan niistä yhtäkään. Lisäksi radalle mahtuisi enemmän vesija sähköpisteitä. Samaa automerkkiä löytyy myös Peltolan veljiltä, joten voikin sanoa, että harrastus on veressä. Uskon, että se on sama asia, mikä on kuntosalissa tai jääkiekossa. Harrastuksesta on tullut myös pitkäikäisiä ystävyyksiä. Alkuperäisiä osia ei Peltolan mukaan konepellin alta paljoa löydy. Käytännössä hyvä ajettavuus tarkoittaa Peltolan mukaan sitä, että kun päästää kädet ratista ajon aikana, auto jatkaa suoraan. Harrastepiirien autokauppa toimii kiertotalouden periaatteella, jossa autot ostetaan halvalla, kunnostetaan ja myydään eteenpäin. Voi kyllä sanoa, että se on iso osa elämää, Peltola avaa. Siinä saa ajatukset pois arjesta. ALESSANDRO RANTA-NILKKU. Alun perin autossa on ollut 306 hevosvoimaa. Bemareita on tuona aikana ollut kymmeniä, mutta tarkasta määrästä hän on jo tippunut laskuista. Jaettu kiinnostus sekä rakkaus merkkiä kohtaan tuovat ihmisiä yhteen. Peltolan mukaan autoista kahdeksankymmentä prosenttia on ollut herätettä ja loput harkittuja. Vaikka bimmerit ovat nimenomaan yhden automerkin ympärille rakentuva tapahtuma, yhdistää kaikkia kävijöitä kuitenkin myös kiinnostus autoja sekä niiden tekniikkaa kohtaan. Talviajoa ei autolla harrasteta. Kalajokinen Veli-Matti Peltola on harrastanut autoja läpi ikänsä, vaikkakin merkiksi on lopulta valikoitunut tuo autojen mersu eli BMW. Bensanhajuisesta yhteisöstä löytyy myös tietenkin kalajokisia, minkä voi aina kesän aikana huomata. Peltolan mukaan autojen säätämisessä ei kuitenkaan tärkeintä ole tehot vaan ajettavuus. Autoharrastus on Peltolalle tärkeä osa elämää. – Tässä lentokentässä olisi potentiaalia paljon enemmällekin. Lumen tullen autoon tehdään pieniä parannuksia ja korjaillaan, ja keväällä se lähtee tallista. elokuuta. – Vanteet, jarrut, alusta, ahtimia päivitelty ja pakoputkistoa. Tehoja ei myöskään pääse käyttämään muualla kuin suljetulla alueella, bimmerin kaltaisissa tapahtumissa. Bimmerit ovatkin monelle kesän kohokohta. Uskon, että pienillä muutoksilla tämä olisi paljon isommalla käytöllä