Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.
– Haluamme luoda mahdollisuudet pelata mailapelejä Pietarsaaressa. alv 10 %). Maciej Raniowski venyi tärkeään torjuntaan ottelun loppupuolella. JUKKA LEHOJÄRVI. Panostus on euroissa mitattuna Tennishalli Oy:n toiseksi suurin yksittäinen investointi lähes neljänkymmenen toimintavuoden varrelta. Kyse on yleishyödyllisestä toiminnasta, kuvaa Tennishalli Oy:n hallituksen puheenjohtaja Stefan Hedman. Pelialustat uusiksi Pietarsaaressa 1 Sivu 3 Pietarsaaren Tenniscenterin investointi kahteen tenniskenttään tuo uutta potkua pelaamiseen hallissa. Voitto nosti KPV:n sarjassa neljänneksi, eikä eroa kärkeen nousseeseen Tampere Unitediin ole kuin kaksi pistettä. (sis. Sunnuntai 4.5.2025 Keskipohjanmaa.fi | Nro 35 Hinta 4,20 €. PIRKKO HÖGKULLA 1 Sivu 10 Sarjakärki kumoon Keskuskentällä Kokkolan Pallo-Veikot kohenteli asemiaan jalkapallon miesten Ykkösessä, kun kolmen kierroksen jälkeen sarjaa johtanut KuPS Akatemia kukistui lauantaina Wegye Wegyen osumalla maalein 1–0. Alkuperäiset huopamattoiset pinnoitteet on puhkipelattu ja ne vaihdetaan akryylipäällysteisiin pelialustoihin
– Meidän olisi pitänyt käytännössä luovuttaa siltaa vastaan jakokunnan omistamat tontit satama-altaan liepeiltä, ja jos silta olisi maksanut yli kaksi miljoonaa euroa niin olisi maksettu vielä puolet yli menevästä osasta. Pieni 500 kuution ruoppaus on tehty siltaa asennettaessa, mutta nyt on tekeillä hakemus isommasta ruoppauksesta aluehallintovirastolle. MARKO RAIMANIN mukaan sillan aukkoa oleellisempi asia olisi saada merenpohjaa ruopattua. – Syvyyttä olisi tarkoitus saada puolitoista metriä keskivedelle. Kesällä 2026 satama joka tapauksessa otetaan käyttöön. Pitkää, alta kokonaan avonaista siltaa ei kuitenkaan saatu. Pikkuhiljaa aikakin loppuu, koska silta pitää saada tässä rakennushankkeessa valmiiksi. Marinan satamahankkeen rakennuttajakonsultti Matti Sirviö kertoo, että kyseessä olisi muutaman tuhannen kuution ruoppaus. – Maanvaihdostakin neuvoteltiin, eli siinä oli sellainen laajempi kokonaisuus, mutta tultiin tulokseen että mennään tällä. Hän selvittää, että jakokunta olisi yksi hyötyjä siltahankkeesta, koska se omistaa sillan toisen puolen ja läheisen leirintäalueen. Pintarakenneurakka on kilpailutettu, joten kesällä on luvassa asvaltointia. Alueella paljon liikkuvat kertovat, että myrskyllä saattaa joku hiekkapankki kadota aivan täysin, ja sitten on puolen kilometrin päässä uusi, Risto Apuli kertoo. – Nyt suunnitellaan vähän kevyempää ja arkkitehtonisesti vähemmän korkeatasoista rakennusta. Sitten mentiin tällä alkuperäisellä ajatuksella, sanoo kaupungin tekninen johtaja Marko Raiman. Tielle on nyt tehty silta, jossa on kaksi halkaisijaltaan 5,6-metristä putkea. Asiasta on kantanut huolta ainakin leirintäaluetta pyörittävä Etelänkylän jakoja kalastuskunta, ja onpa isommasta sillasta tehty valtuustoaloitekin vuonna 2023. Raimanin mukaan satama valmistuu pääosin aikataulussaan tämän vuoden loppuun mennessä, mutta huoltorakennuksen osalta tarvittaneen jatkoaikaa kevään puolelle. Sillan alla oli vapun aikaan vettä, mutta virtaamaan se ei päässyt. Tänä keväänä veden ollessa matalalla Hiekkasärkkien edustalla on jälleen ollut nähtävissä hiekkasärkkiä, jotka pyrkivät rajaamaan rantavettä altaiksi. Hän toteaa, että vierasvenesataman uusien aallonmurtajien vaikutus hiekan kulkeutumiseen jää vielä nähtäväksi. Hakemukseen on tarkoitus laittaa se kapein kohta, sillan eteläpuolella puhutaan 50 metrin matkasta ja pohjoispuolella sadasta metristä. – Kun viikonloppuna kävelin siellä, vesi oli niin matalalla, että kuivin jaloin pystyi seisomaan sillan molemmin puolin. Kaupunki hakee luvan, mutta jakokunnaltakin tarvitaan suostumus, koska sillan pohjoispuoli on jakokunnan maata. Kalajoen Marinaan ei saatu isompaa siltaa Kaupunki ja jakokunta eivät päässeet yhteisymmärrykseen sillan kustannuksista. Joka tapauksessa puhuttiin sillasta, jonka aukko olisi ollut 20–30 metriä ja alusta koneella puhdistettavissa. Risto Apuli toteaa jakokunnan olevan mukana hankkeessa. – Se on todella massiivinen rakennelma. Marinan sataman sillassa on kaksi putkea. Kaupunki ei ollut meihin sitten enää yhteydessä. PIA RÄIHÄLÄ. Marinaan tulee 150 venepaikkaa, ja sataman kaava mahdollistaa 11 000 kerrosneliötä liikeja asuinrakentamista. Raimanin mukaan lupa-asioissa tahtoo kestää, mutta hän toivoo, että ruoppauslupa tulisi tämän vuoden puolella. Mutta sehän vaihtelee aika paljon. Kustannustenjakoa tai rahoituksen hankkimista ei Raimanin mukaan ole vielä suunniteltu. – Jos vertaa satelliittikuvia viime syksyltä ja tältä keväältä, niin niissäkin on kuulemma jo huomattavia eroja. toukokuuta 2025 2 // Pia Räihälä Kalajoen Marinan vierasvenesatamaan johtavalle Keskuskarintielle on toivottu sataman rakennustöiden yhteydessä entistä isompaa siltaa, jotta vesi virtaisi paremmin ja ehkäisisi Hiekkasärkkien rantaveden madaltumista ja rehevöitymistä. – Tälle kesällehän ei pysty enää tekemään mitään, hän huomauttaa. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 4. Tiesimme ennakkotiedustelujen pohjalta, ettei tuollainen menisi meidän yleisessä kokouksessamme läpi. Vanhassa sillassa läpimittaa oli yhteensä noin 9 metriä, joten pari metriä sitä on tullut lisää. Sataman rakennuskustannukset ovat 12 miljoonaa euroa, josta puolet maksaa kaupunki ja toisen puolen työja elinkeinoministeriö. Ei vesi virtaa, sama minkä kokoinen aukko on, jos molemmat puolet on ruoppaamatta. Apulin mukaan varmaa tietoa sillan kustannuksista ei ollut. MARINAN vierasvenesatamassa on Marko Raimanin mukaan nyt meneillään huoltolaiturin rakentaminen, ja pian ryhdytään rakentamaan ponttonilaitureita. Nythän sitä ei ole paikoitellen ollenkaan. Huoltorakennuksen kustannukset ylittivät budjetin, ja sen hankinta jouduttiin keskeyttämään. – Siitä käytiin neuvotteluja jakokunnan ja kaupungin kesken, mutta ei löydetty yhteisnäkemystä ja rahoitusta, jotta se olisi saatu toteutettua. JAKOKUNNAN puheenjohtaja Risto Apuli vahvistaa, että yhteisymmärrykseen kaupungin kanssa ei päästy. Muuten on uhkana, että hiekka tukkii sillan putket
– Kattoremontista on lainaa jäljellä enää viisitoista tuhatta euroa, Hedman kertoo. Pietarsaaressa voi pelata tennistä myös kahdella ulkokentällä; UPM:n kentällä ja uudella Old Harbor leirintäalueella. Omistajana on Pietarsaaren Tennishalli Oy, jonka toimintaa johtaa nelijäseninen hallitus. Koulut eivät enää varaa hallia kuten ennen, ja koululaisten määrä on vähentynyt huomattavasti, Hedman toteaa. Hankkeen puuhamiehinä oli kvartetti Pentti Matturi, Stig Helin, Nils Nynäs ja Bjarne Häggblom. – Kaikki 3 255 neliötä on käytössä. – Muita investointitarpeita ei ole näköpiirissä, ellei jotain mene rikki. Kyse on yleishyödyllisestä toiminnasta, ei rahan tekemisestä, Stefan Hedman toteaa. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 4. Tenniscenterin kumpikin tenniskenttä saa akryylipäällysteisen pelialustan. TENNISCENTER NOUSI Majaniemeen Länsiväylän varrelle 1986. Uudet kentät on tarkoitus rahoittaa osittain osakeannilla. Suurin yksittäinen investointi on ollut suuren rakennuksen ulkokaton uusiminen. Kyse on yhtiölle noin 80 000 euron investointikustannuksesta, johon on mahdollista saada valtiontukea 20 prosenttia. Uusin vuokralainen on paikallinen potkunyrkkeilyseura. – Laskemme liikkeelle neljäkymmentä uutta osaketta. Osakkeita on tällä hetkellä 275 kappaletta, jotka jakautuvat noin 60 osakkeenomistajan kesken. – Tenniksen ja sulkapallon pelaajia on suunnilleen fifty-fifty, Stefan Hedman arvioi. – Iltaisin käyttöaste on korkea, mutta arkisin päivällä halli on usein tyhjillään, mikä on harmillista. Matkan varrella on kunnostettu muun muassa pukuhuoneita ja asennettu halliin kolme lämpöpuhallinta, mikä maksoi 36 000 euroa. – Haluamme luoda mahdollisuudet pelata mailapelejä Pietarsaaressa. PIRKKO HÖGKULLA " Tenniksen ja sulkapallon pelaajia on suunnilleen fifty-fifty.. Halli valmistui vuonna 1986. Halli on suljettuna rakennustöiden ajan kesällä kaksi viikkoa. Vanhat huopamattoiset pinnoitteet ovat tulleet tiensä päähän. TENNISCENTERIN TILAT ovat Hedmanin mukaan muuten hyvässä kunnossa. Kyse on yleishyödyllisestä toiminnasta, ei rahan tekemisestä, kuvaa Stefan Hedman, Pietarsaaren Tennishalli Oy:n hallituksen puheenjohtaja. ”Pelaamisen kannalta pomppu saattaa hieman muuttua nykyiseen verrattuna.” – Haluamme luoda mahdollisuudet pelata mailapelejä Pietarsaaressa. Myöskään takavuosien hittilajin, kössin, pelaajia ei ole näkynyt aikoihin. Tähänastisista suurin yksittäinen investointi Tenniscenterissä on kattoremontti, joka maksoi noin satatuhatta euroa eli yhtiön liikevaihdon verran. Keskellä vanhaa squash-kenttää seisoo pöytätennispöytä, jota tosin käytetään harvakseltaan. – Akryylin etuna on helppohoitoisuus, sillä se on helpompi pitää puhtaana. Ne ovat paikoin kuin tilkkutäkkiä ja puhki kuluneet, mikä ei ole ihme, sillä alkuperäiset alustat kantavat pelaamisen jälkiä lähes neljältäkymmeneltä vuodelta. Viikossa hallilla käy noin sata pelaajaa junioreista senioreihin. Kattoremontti, jossa pellin tilalle vaihdettiin huopa, maksoi noin sata tuhatta euroa eli yhtiön liikevaihdon verran. – Pelaajia tulee Kokkolasta asti ja Pietarsaaren Tenniskerho järjestää kursseja ja kilpailuja. – Padel veti alussa meiltä porukkaa, mutta ei niin paljon enää. TENNISCENTERISSÄ lentää tällä hetkellä lähinnä tennisja sulkapallo; käytössä on kaksi tenniskenttää ja viisi sulkapallokenttää. Siitä lainasta on jäljellä viisitoistatuhatta euroa. Mikäli ne menevät kaupaksi, käytetään rahat kenttiin. Pinnasta näkee, että pallo on saanut kyytiä Pietarsaaren tennishallin kentillä. toukokuuta 2025 // 3 Pietarsaaren Tenniscenter investoi isosti Pirkko Högkulla Pietarsaaren Tennishalli Oy investoi yhtiön mittakaavassa isosti. Aluehallintovirasto edellyttää avustuksen myöntämiseksi vähintään 15 vuoden voimassa olevaa vuokrasopimusta, ja vuokra-ajan pidentämisestä on sovittu Pietarsaaren kaupungin kanssa. Loput lainataan. – Pelaamisen kannalta pomppu saattaa hieman muuttua nykyiseen verrattuna, mutta pinnan alle asennetaan pehmuste, jotta pomppu ei olisi liian kova, kertoo Tennishalli Oy:n hallituksen puheenjohtaja Stefan Hedman
KESKI-POHJANMAAN Mehiläistarhaajat ry:n väki on valmistautunut myös johdattamaan muita mehiläisten maailmaan. KESKI-P OHJANMAAN MEHILÄISTARHAAJAT " Mehiläiset ovat siitä omituisia hyönteisiä, että ne eivät vaivu talvihorrokseen. – Kokeneen tarhaajan kanssa saatavan käytännön opastuksen eli mentoroinnin merkitystä ei voi korostaa liikaa. Netti on pullollaan mehiläisvideoita maailman eri kolkilta. Viileillä rannikoilla kukkakesä aukeaa myöhemmin kuin yläjuoksulla ja kesät ovat yleensä tuulisia ja liian kuivia. Talvi on selätetty ja tarhattujen mehiläispesien asukkaat purkautuvat lentoon. Koulutus on jatkoa Suomen Mehiläishoitajain liiton järjestämälle mehiläishoidon teoriakurssille, joka järjestettiin talven aikana webinaarikoulutuksena. 1 Puheenjohtaja Jarkko Isokungas, varapuheenjohtaja Appo Valo ja sihteeri Yrjö Mäkelä. toukokuuta 2025 4 // UUTISET Mehiläistarhaajat kerääntyvät Kalajoelle Maija Ahonen Ei liene liioiteltua sanoa, että Keski-Pohjanmaan Mehiläishoitajat ry:n jäsenistö on vuoden tärkeimmän sesonkinsa kynnyksellä. Hän muistuttaa, että olosuhteet mehiläisten tarhaamiselle vaihtelevat eri puolilla maailmaa. VALO KERTOO , että viime aikoina tarhaajat ovat alkaneet tehdä aiempaa enemmän yhteistyötä maanviljelijöiden ja marjanviljelijöiden kanssa tarjoamalla molempia hyödyttävää pölytyspalvelua joko kiinteillä tarhapaikoilla tai siirrettävällä pesäkalustolla. Mehiläispesä. 1 Jäseniä noin 100. Koulutuksessa käydään läpi kädestä pitäen tarhan kevättyöt, parveilun estäminen alkukesästä, hunajan linkous, talviruokinnan käynnistäminen ja tarhan talvetus. – Talven ahertanut ja emoaan hellinyt sukupolvi vaihtuu toukokuun aikana uudeksi 20 000– 100 000 yksilön kokoiseksi yhteiskunnaksi luontoa pölyttämään ja hunajaa tuottamaan, Valo kertoo. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 4. FAKTA Keski-Pohjanmaan Mehiläishoitajat ry 1 Suomen Mehiläishoitajainliiton paikallisyhdistys, joka toimii Perhosta Pyhäjoelle ja Pedersörestä Pyhäjärvelle ulottuvalla alueella. Toukokuussa alkaa mehiläishoidon käytännön koulutus, joka jatkuu syyskuulle saakka. toukokuuta Kalajoella Tapion Tuvalla, jossa esitellään mehiläistarhauksen perustarvikkeita ja erilaisia kurssikirjoja. – Viljelijät saavat paremmat sadot ja tarhaajat enemmän hunajaa luonnonkukkiin verrattuna, Valo summaa. Vaihtelua on pelkästään jo Keski-Pohjanmaan mehiläistarhaajat ry:n alueella, johon kuuluu peräti viisi jokilaaksoa Perhosta Pyhäjoelle ja Pedersörestä Pyhäjärvelle. – Laajan alueemme ilmasto vaihtelee melkoisesti biotooppien mukaan. – Mehiläiset ovat siitä omituisia hyönteisiä, että ne eivät vaivu talvihorrokseen vaan pitävät pesän lämmityksen, tuuletuksen, hygienian ja hoidon kunnossa hoitajiensa syysruokinnan turvin, yhdistyksen kaustislainen varapuheenjohtaja Aappo Valo kertoo. Kevättapahtumassa on tarjolla myös tietoa yhdistyksen järjestämästä käytännön koulutuksesta, joka alkaa toukokuussa ja jatkuu syyskuun loppuun saakka. 1 Yhdistyksen perinteinen kevättapahtuma pidetään Kalajoella 4.5. Aappo Valo. TOUKOKUUSSA alkavassa koulutuksessa saa käytännön opastusta paikallisilta mehiläistarhaajilta. 1 Järjestää alueella toimiville mehiläishoitajille koulutuksia ja tapahtumia. Niitä katsellessa tulee helposti sellainen harha, että minähän hallitsen jo nämä asiat, joten hankinpa tästä muutaman mehiläispesän ja rupean saman tien mehiläistarhaajaksi, Valo harmittelee. Valo kertoo, että käytännönkoulutukseen osallistuvat saavat katseluoikeuden aiemmin pidettyyn teoriaosuuteen. Lentoon lähteneet mehiläiset keräävät aurinkoisina kevätpäivinä lepännorkoista ja pajunkissoista mettä ja siitepölyä, jolla kasvatetaan kesään mennessä uusi sukupolvi hunajankerääjäksi. Yhdistys viettää perinteistä kevättapahtumaansa tänään, sunnuntaina 4. Aappo Valo muistuttaa, että käytännön kurssilta saa hyvät eväät mehiläistarhauksen aloittamiseen. Mehiläispesän kehitystä seurataan läpi kesän
TÄMÄN VUODEN hyväntekeväisyyskohdetta eli MIELI ry:tä Nerg pitää arvossaan. Miksi juuri Pokémon. – Olen 1990-luvulla syntynyt ja silloin oli Pokémon-buumi todella kova Suomessa. Jos tässä onnistuu, pelaaja voi pelihahmon liikkeitä hyväksikäyttäen väistää asioita, jotka vievät normaalilla läpipeluulla aikaa, kuten satunnaisia taistelukohtauksia. Vaikka olen monessa eri tapahtumassa käynyt pelaamassa, siinä tulee aina pikku jännitys, kun pitäisi alkaa selittää. Tämän vuoden keräyskohde on MIELI ry, joka tarjoaa muun muassa kriisipuhelinpalvelua ja mielenterveyden tukea. – Kuulostaa kompleksilta, mutta siinä on sitä enemmän järkeä mitä enemmän sitä tekee, naurahtaa Nerg. Kuvakaappaus on peräisin viime vuoden striimin tallenteesta. toukokuuta 2025 UUTISET // 5 Jani Kauta Oulun ammattikorkeakoulu täyttyy ensi viikolla vauhdista ja vaarallisista tilanteista, kun hyväntekeväisyystapahtuma Vauhtijuoksu alkaa jälleen. Kun muutkin rupesivat tähän speedrunnaukseen, oli halu laajentaa portfoliota. – Vuonna 2021 oli ensimmäinen Vauhtijuoksu, missä kävin paikan päällä katsomassa, millainen meininki oli. Hän kertoo, että suunnittelee jo etukäteen asioita, mitä puhuu pelatessa. Oman ennätyksen rikkominen on maratonissa harvinaista. Tarkat aikataulut ja listat pelattavista peleistä sekä niiden pelaajista on nähtävissä Vauhtijuoksun verkkosivuilla. Pokémonin ohella tapahtumassa nähdään lukuisia muitakin pelejä, ja genrejä on laidasta laitaan. TÄNÄ VUONNA Nerg juoksee Pokémon Pearl -pelin läpi niin nopeasti kuin mahdollista. MENOSSA mukana on myös kalajokinen Atte Nerg, joka tunnetaan myös nimimerkillä Alaapo. On hyvä, että on kriisipuhelimet ja chatit, että jos tuntee tarvitsevansa apua, on sellaisia paikkoja, joihin ottaa yhteyttä. – Aina juoksut eivät mene niin kuin haluaisi, mutta yleensä ne menevät kohtalaisesti, hän summaa. Myös viime vuoden peliksi valikoitu Pokémon-peli. Jotkut näistä tempuista vaativat virheetöntä ajoitusta toimiakseen. – Siihen käytetään apuna tietokoneen kautta metronomia. Yksi niistä on yhden freimin eli ruutupäivityksen tarkkuudella tehtävä A-näppäimen painallus. – Omasta mielestäni se on tärkeä juttu. Peleissä ruutu voi päivittyä jopa satoja kertoja sekunnissa. Melkein kaikki pelit tuli aikanaan pelattua, siitä se on lähtenyt. Hän on Vauhtijuoksussa tuttu kasvo, sekä katsojana että osallistujana. Vauhtijuoksu ry on kerännyt perustamisvuodestaan 2020 lähtien jo lähes 60 000 euroa hyväntekeväisyyteen. Ja mikäs sen parempaa kuin laajentaa niihin, mitä on ennenkin pelannut ja mistä on kokemusta, Nerg tuumaa. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 4. 7.–11. – Ensimmäiset 10 minuuttia ovat aina ne pahimmat itselle. Kun laitat sen päälle, se alkaa laskea aikaa alaspäin. Speedrunnaus vaatii kuitenkin teknisiä taitoja sekä keskittymistä käsillä olevaan asiaan. Keskikohdasta loppua kohden alkaa mennä mallikkaasti, mutta on se silti aina oma juttunsa, sanoo Nerg. Speedrunnauksessa on tyypillistä, että juoksun aikana tehdään peliä manipuloivia temppuja, joissa hyödynnetään esimerkiksi pelin ohjelmointivirheitä ja aikaansaadaan häiriöitä, jotka edesauttavat pelin läpäisemistä. Tapahtumaa voi seurata sekä OAMKin tiloissa että pelistriimeihin erikoistuneen alustan Twitchin kautta. Sitä pelaa satojen katseiden alla, kello juoksee ja rahaakin pitäisi saada kerättyä. Ja aina parempi, jos pääsee pelaamaan, vaikka kyllä sitä muutenkin varmaan kävisi, Nerg kertoo ja naurahtaa. KUVAKAAPPAUS. toukokuuta järjestettävä Vauhtijuoksu on ympärivuorokautinen videopelimaraton, jossa pelaajat speedrunnaavat eli pikapelaavat pelejä läpi mahdollisimman nopeasti, keräten samalla rahalahjoituksia hyvään tarkoitukseen. Hän myös harjoittelee peliä johdonmukaisesti ennen tapahtumaa. Paineen siis tuntee. Pikapelaamisella varoja mielenterveystyöhön Hyväntekeväisyystapahtumaan osallistuu muun muassa kalajokinen Atte Nerg. Pokémon Pearlissa niitä tehdään parikin, jotka kuulostavat maallikosta hurjilta. Alaapo (kuvassa vasemmassa alanurkassa) pelasi viime vuodenkin Vauhtijuoksussa Pokémon-peliä. Maraton-tyyppisessä tapahtumassa pelaaminen tuo tekemiseen aina oman paineen. Atte ”Alaapo” Nergin lisäksi myös kymmenet muut pelien pikapelaajat keräävät varoja mielenterveystyöhön. Siitä se tuli vakioksi, että tulee käytyä aina silloin kun se on. Viimeisellä kahdella sekunnilla se antaa 500 millisekunnin välein piipit, että milloin A-nappia painetaan
Heidän mukaansa Tekes tiesi patenttijärjestelystä. Lisäksi Maahanmuuttovirasto (Migri) haastatteli poimijoita lentokentällä heidän palatessaan Thaimaahan. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 4. He ovat myös sitä mieltä, ettei konsernin sisällä tehty immateriaalioikeuksien luovutus rikkonut rahoitusehtoja. IAU ilmoitti tällä viikolla hylänneensä sovittelijan sovintoehdotuksen. Hallikainen ja Uroksen vuonna 2018 jättänyt Uhari ovat kiistäneet syytteen. Vuonna 2021 poliisi aloitti esitutkinnan törkeästä avustuspetoksesta ja alkuvuodesta 2022 Uros asetettiin konkurssiin. Hakemuksissa kerrottiin myös, että vuonna 2016 Uros työllistäisi 400 ihmistä. Uros-käräjät alkavat tiistaina Maria Rosvall, STT Oulun käräjäoikeudessa alkaa tiistaina pääkäsittely poikkeuksellisessa petosjutussa. Käräjäoikeuden istuntosalissa syytettyjen asianajajat Olli Siponen (edessä oikealla) sekä Ville Kivistö (vasemmalla) sekä Business Finlandin asianomistajana toimiva asianajaja Markku Fredman (takana). Työtaistelutoimista on ilmoitettu myös perjantaille 16. Lentojen peruutukset vaikuttavat arviolta 7?500 asiakkaaseen. Uutissuomalaisen mukaan Migri haastatteli viime syksynä lentokentällä noin 180 Thaimaahan palaavaa marjanpoimijaa. Pelastuslaitoksen mukaan palo sai alkunsa traktorista, joita oli hallissa sisällä useampia. Hallirakennus kärsi palossa nokivahinkoja. Maanantain työnseisausten piirissä IAU kertoo olevan yli 300 työntekijää, jotka vastaavat Finnairin matkustaja-, maahuolintaja rahtipalveluista. Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta puoli viiden aikaan. Jo rikostutkinnan aikana käräjäoikeus määräsi Hallikaisen, Uharin ja Uroksen omaisuutta yhteisvastuullisesti vakuustakavarikkoon yli kuuden miljoonan euron arvosta. TIMO HEIKKALA / LEHTIKUVA Tuli tuhosi kaksi traktoria Uudessakaarlepyyssä Laura Läspä Noin 300-neliöisessä konehallissa syttyi eilen tulipalo Markbyntiellä Uudessakaarlepyyssä. Pelastuslaitos kertoo jatkavansa tutkintaa maanantaina. Peruttavien lentojen asiakkaat saavat Finnairin mukaan tiedon peruutuksista sitä mukaa, kun peruutukset on tehty järjestelmissä. Henkilöauton kuljettaja loukkaantui vakavasti Henkilöauto ajautui mutkassa ulos tieltä ja törmäsi puuhun eilen Orivedellä, Pirkanmaalla. STT Finnairin lentokoneita Helsinki-Vantaan lentokentällä. Viimeisin lakkopäivä on ollut vasta perjantaina, sanoi Finnairin operatiivinen johtaja Jaakko Schildt tiedotteessa. Syytteessä kuvatut tapahtumat saivat alkunsa keväällä 2011, kun syytetyt Jyrki Hallikainen ja Tommi Uhari perustivat Uroksen. Asiaa lehdelle kommentoineen Pohjois-Suomen aluehallintoviraston (avi) työsuojelutarkastajan Sari Suorsan mukaan tarkastuksissa ei selvinnyt enempää epäkohtia kuin muillakaan aloilla. Peruutukset vaikuttavat noin 7 500 asiakkaaseen. STT SK: Marjanpoimijoiden työolot vaikuttavat parantuneen Työsuhteeseen siirtyminen näyttää parantaneen marjanpoimijoiden työoloja viime poimintakaudella, uutisoi Suomen Kuvalehti. Esitutkinnan mukaan Uros ei ollut siihen mennessä lyhentänyt lainoja ollenkaan. Oulun seudulla tärkeä työllistäjä Nokia oli ajautunut kriisiin ja Hallikaisen mukaan työja elinkeinoministeriöstä otettiin häneen yhteyttä, jotta hän perustaisi teknologiayhtiön, joka voisi työllistää Nokiasta irtisanottuja. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA. Työnseisaukset kestävät neljä tuntia ja koskevat eri työvuoroja. Syttymissyystä ei tällä hetkellä ole tietoa. Myös Rikosuhripäivystykseen tulleet yhteydenotot luonnonmarjanpoimijoilta vähenivät. Petossyytteen mukaan Hallikainen ja Uhari salasivat tietoja sekä antoivat vääriä tietoja rahat saadakseen. Finnairin mukaan työtaistelut vaikuttavat päivän aikana muun muassa maapalvelutoimintoihin ja rahtipalveluihin. Uros sai 2010-luvun aikana silloiselta Tekesiltä eli nykyiseltä innovaatiorahoituskeskus Business Finlandilta (BF) yhteensä yli kuuden miljoonan euron tuotekehityslainat ja avustuksen toimintaansa. Onnettomuus tapahtui kello kolmen aikaan iltapäivällä. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. IAU JÄRJESTI perjantaina työnseisauksia, joiden vuoksi Finnair perui noin 140 lentoa. toukokuuta 2025 6 // KOTIMAA Heli Laakkonen, STT Lentoyhtiö Finnair kertoi lauantaina peruvansa maanantailta noin sata lentoa Ilmailualan Unionin (IAU) työtaistelutoimien vuoksi. BF vaatii nyt rahoja Hallikaiselta ja Uharilta petoskäräjillä. Syyttäjän mukaan todellisuudessa Uroksen liikevaihdoksi vuosina 2012–2016 muodostui enimmillään vajaat 3,3 miljoonaa euroa ja työntekijöitä vuonna 2016 oli 27. Pelastuslaitokselta ei osattu arvioida STT:lle onnettomuuden syytä. JUTUN KESKIÖSSÄ on BF:n väite, että syytetyt salasivat sopimukset, joilla kaikki rahoitetuissa projekteissa syntyvät immateriaalioikeudet myytiin Uroksen luxemburgilaiselle tytäryhtiölle. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. Finnair kertoi tiedotteessaan arvioivansa vielä näiden työtaisteluiden tarkkoja vaikutuksia päivän lentoliikenteeseen, mutta jos työtaistelutoimet toteutuvat, ne vaikuttaisivat liikenteeseen todennäköisesti merkittävästi. Tekes-hakemuksissa Uroksen tulo-odotukseksi vuonna 2015 oli kerrottu 300 miljoonaa euroa ja vuonna 2016 jo 500 miljoonaa euroa. Hallikaisen käräjäoikeudelle antaman kirjallisen ennakkovastuksen mukaan hän itse rahoitti Uros-konsernia vuoden 2021 loppuun mennessä yli 30 miljoonalla eurolla eikä hänellä ole nykyään tuloja lainkaan. Tuolloin yhtiöllä oli velkoja ainakin lähes 13,5 miljoonaa euroa ja kassavaroja vain noin 14?000 euroa. Sitä voidaan myöntää, jos hakijan käyttövarat kuukaudessa ovat enintään 600 euroa. Sisä-Suomen poliisilaitoksen mukaan auton kuljettaja loukkaantui vakavasti. Lapset vietiin sairaalaan tarkastettaviksi. IAU on kertonut neuvotelleensa työnantajaliitto Paltan kanssa tammikuusta asti lentoliikenteen palveluja koskevan työehtosopimuksen uudistamiseksi. Asiakkaille tarjotaan vaihtoehtoista lentoa. Matkan voi myös perua ja hakea lipun hintaa takaisin. BF:n mukaan rahoitusta ei koskaan olisi myönnetty, jos tämä olisi ollut tiedossa. Finnair on perunut lentoja myös lentäjien työtaistelutoimien vuoksi. Finnair peruu taas lentoja Maanantailta perutaan noin sata lentoa lakkojen vuoksi. Esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoaseman matkatavaran käsittelyssä voi olla maanantaina häiriöitä. Eräästä toisesta käräjäasiakirjasta ilmenee, että Hallikainen hakee puolustukseensa oikeusapua ilman omavastuuta. –?Olemme todella pahoillamme, että asiakkaidemme matkasuunnitelmiin tulee jälleen muutoksia työtaistelutoimien takia. Syytteen mukaan oululainen teknologiayhtiö sai valheilla miljoonien eurojen edestä julkisia tukia. Johtava asiantuntija Miia Mattila Migrin valvontaosastolta kertoo USU:lle, että selvä enemmistö haastatelluista oli tyytyväisiä ja sanoi työskentelyn sujuneen ongelmitta. toukokuuta. Syyttäjä vaatii yhtiön perustajille ehdotonta vankeutta. Kohuyhtiö Uroksen perustajia syytetään miljoonien eurojen avustuspetoksesta. Palo tuhosi traktoreista kaksi. –?Minut on kutsuttu Suomeen helmikuussa 2011 pelastamaan Suomen työttömät insinöörit perustamalla Uros Oy:n ja olen sen toteuttanut, Hallikainen sanoi esitutkinnassa. BF MÄÄRÄSI Uroksen lainat ja avustukset välittömästi takaisinmaksettavaksi loppuvuodesta 2020. Syyttäjän mukaan Hallikainen ja Uhari olivat myös antaneet Tekesille ”ilmeisen harhaanjohtavan” kuvan Uroksen projekteihin liittyneistä tulo-odotuksista ja yhteiskunnallisista vaikutuksista. Esitutkinnasta tosin selviää, että tosiasiallisesti takavarikko kohdistui ainoastaan Uhariin, koska vain hänellä oli henkilökohtaista omaisuutta, johon takavarikko voitiin kohdistaa. Paltan mukaan Finnair on perunut lentäjien työtaisteluiden alusta lukien yli 1?500 lentoa. Autossa oli lisäksi kolme lasta, jotka eivät poliisin tietojen mukaan loukkaantuneet vakavasti
LEHTIKUVA Kreml: ehdotus tulitauosta oli ”testi Ukrainalle” Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov. NYKYAJAN maailmanjärjestyksen rakensivat poliitikot, jotka olivat kokeneet 1900-luvun alkupuolen sodat itse. Reutersin lähteiden mukaan pakotteiden voimaantulosta päättää Trump, joka on pyrkinyt neuvottelemaan aselepoa Venäjän ja Ukrainan välille. Zelenskyi on sanonut tulitaukoehdotuksen olevan vain teatteria. Putin on esittänyt Ukrainaan kolmipäiväistä aselepoa voitonpäivän yhteyteen. Zelenskyi toisti myös lauantaina julkistetuissa kommenteissaan, että Ukraina on yhä valmis sopimaan täydestä 30 päivän tulitauosta. Suomessa veteraanien määrän arvellaan tänä vuonna putoavan alle tuhanteen. Ukraina sai ensimmäiset liittolaistensa toimittamat F-16-hävittäjät viime vuoden elokuussa. Asiasta puhui Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov toimittajille lauantaina. Suomen ulkoministeri Carl Enckell allekirjoittamassa toisen maailmansodan virallisesti päättänyttä Pariisin rauhansopimusta 10.2.1947. –?Luotan siihen, että Vatikaanin tapaamisen jälkeen presidentti Trump on alkanut katsoa asioita toisin, Zelenskyi sanoi. YHDYSVALTAIN ulkoministeriö hyväksyi sopimuksen, joka tarjoaa Ukrainalle F-16-hävittäjiin liittyvää koulutusta ja kalustoa. Eri puolilla Eurooppaa pidetään lähipäivinä muistotilaisuuksia, kuten sunnuntaina Saksassa vietettävää Dachaun ja Ravensbrückin keskitysleirien vapauttamisen vuosipäivää. toukokuuta. 80-VUOTISPÄIVÄN myötä maailma astuu lähemmäksi aikaa, jolloin elossa ei ole enää ketään toisen maailmansodan muistavaa. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi oli tyrmännyt jo aiemmin Venäjän tarjouksen, jota hän pitää yrityksenä estää Ukrainaa iskemästä Moskovaan voitonpäivänä 9. Zelenskyi sanoi lauantaina, että Moskovan voitonpäivän juhlintaan osallistuvien johtajien turvallisuus on Venäjän asia. Viimeisenä neljästä perinteisestä veteraanijärjestöstä Myös Sotainvalidien veljesliitto on lakkauttamassa tänä vuonna toimintansa. Yhdysvallat ei ole toimittanut Ukrainalle lentokuntoisia F-16-hävittäjiä, mutta on tarjonnut niihin liittyvää koulutusta ja varaosia. Zelenskyin mukaan Ukraina ei lähde mukaan leikkiin salliakseen Venäjän presidentin Vladimir Putinin murtaa kansainvälisen eristyksensä voitonpäivän juhlassa. Venäjä käy neljättä vuotta laajaa hyökkäyssotaa Ukrainassa, ja osana mahdollisia aseleponeuvotteluja Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinto on harkinnut miehitetyn Krimin niemimaan tunnustamista Venäjän alueeksi. Ukraina ei voi taata voitonpäivän juhliin Moskovaan matkustavien johtajien turvallisuutta, varoitti presidentti Zelenskyi. Pelkkää suunsoittoa. Rintamaveteraaniliitto lopetti vuonna 2023 ja Rintamanaisten liitto kymmenen vuotta aikaisemmin. STT–AFP Kremlin mukaan Venäjän ehdotuksen kolmipäiväisestä tulitauosta oli tarkoitus ”testata Ukrainan valmiutta” pitkäaikaiseen ja pysyvään rauhaan Venäjän kanssa. Yhdysvallat ja Ukraina ovat aiemmin vaatineet 30 päivän aselepoa, mutta Venäjä on ollut ilmeisen haluton tähän. päivä toukokuuta, Medvedev kirjoitti viestipalvelu Telegramissa. –?Meillä oli tähän asti paras keskustelumme, Zelenskyi sanoi tapaamisesta Vatikaanissa. Niin kutsuttuun sääntöpohjaiseen maailmanjärjestykseen kuului muun muassa ajatus, ettei valtioiden rajoja muuteta voimatoimilla. Zelenskyi sanoi uskovansa, että Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin näkemykset ovat alkaneet kehittyä sen jälkeen, kun hän ja Trump tapasivat toisensa paavin hautajaisten yhteydessä Vatikaanissa. EU-maiden johtajista ainoastaan Slovakian pääministeri Robert Fico on sanonut matkustavansa Moskovaan. –?Jäsenjoukossa on sodan siviiliuhreja – ilmapommituksissa vammautuneita, sotavangiksi rajakylistä joutuneita ja partisaaniuhreja, sanoo Savolainen. Toisen maailmansodan tuhkista nousivat kansainväliset järjestöt kuten YK, joiden tehtävänä oli varmistaa, ettei vastaava katastrofi pääse toistumaan. Sodan loppumista muistetaan Britanniassa jo maanantaina ja muualla Euroopassa torstaina. ALEXANDER KAZAKOV / AFP / LEHTIKUVA Niin kutsuttuun sääntöpohjaiseen maailmanjärjestykseen kuului muun muassa ajatus, ettei valtioiden rajoja muuteta voimatoimilla. Aiemmin uutistoimisto Reuters kertoi lähteisiinsä vedoten, että myös yhdysvaltalaisviranomaisten uusi Venäjän vastainen pakotepaketti on saatu valmisteltua. –?Kuka hänen takuitaan kaipaa. Tulossa ovat muun muassa Kiinan Xi Jinping, Valko-Venäjän itsevaltainen presidentti Aljaksandr Lukashenka, Venezuelan presidentti Nicolas Maduro ja mahdollisesti myös Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un. VOITONPÄIVÄN JUHLIIN Moskovaan odotetaan noin kahtakymmentä kansainvälistä johtajaa. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 4. Ukrainaan myydään 310,5 miljoonan dollarin edestä tarvikkeita ja palveluita hävittäjien ylläpitämiseksi. toukokuuta. Toisaalta monin paikoin todetaan, että nyt on työt valtaosin tehty, Savolainen jatkaa. Jotkut Moskovan juhlaan osallistuvat maat ovat olleet johtajiensa turvallisuudesta yhteydessä Kiovaan, Zelenskyi sanoi. Sääntöpohjaista järjestystä haastetaan myös lännessä Trumpin ajaessa röyhkeästi alueliitoksia Yhdysvaltoihin. Samalla sodan raunioille rakennettu maailmanjärjestys murenee. Keski-iältään liki satavuotiaiden veteraanien liekki sammuu lopullisesti vuoteen 2033 mennessä, kertoo ennuste. Sodan muistamisessa on auennut railo lännen ja idän väliin Vladimir Putinin Venäjän väittäessä Ukrainassa käymäänsä hyökkäyssotaa fasismin vastaiseksi kamppailuksi. Yhdysvaltain asekaupoista vastaava DSCA-virasto ilmoitti asiasta kongressille perjantaina. Suomen sotien veteraaneja oli vuoden alussa jäljellä noin 1?400, ja määrän on ennakoitu laskevan alle tuhanteen tänä vuonna. –?Kun on käynyt eri alueilla sotainvalidipiirien päätösjuhlissa, niin kyllähän siellä haikea tunnelma on. 80 vuotta toisen maailmansodan jälkeen tätä järjestelmää murennetaan nyt monelta suunnalta. Suomen sotaveteraaniliitto päätti syyskuussa yhdistyksen purkamisesta ja tehtävien luovuttamisesta Tammenlehvän perinneliitolle. Tyynellämerellä liittoutuneiden sota keisarillista Japania vastaan jatkui vielä syyskuuhun asti vuonna 1945. Tuo tollo ymmärtää, että jos voitonpäivänä tapahtuu todellinen provokaatio, ei kukaan voi taata, että Kiovaan tulee 10. Reutersin mukaan uudet pakotteet kohdistuisivat Venäjän pankkija energiasektoriin, myös venäläiseen kaasujätti Gazpromiin. Venäjän turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja, entinen presidentti Dmitri Medvedev, syytti saman tien Ukrainaa voitonpäivän vieraiden uhkailusta. He ovat vastuussa teidän turvallisuudestanne, Zelenskyi sanoi medialle. –?Meidän kantamme on hyvin selkeä, mitä tulee niihin maihin, jotka ovat matkustaneet tai matkustavat Venäjälle 9. Sotainvalidijäseniä yhdistyksellä oli vuodenvaihteessa alle 300, ja joukossa on muitakin kuin veteraaneja, kertoo pääsihteeri Seppo Savolainen, 67. Trump on puhunut toistuvasti sekä Grönlannin että Kanadan liittämisestä Yhdysvaltoihin. 80 vuotta toisen maailmansodan jälkeen tätä järjestelmää murennetaan nyt monelta suunnalta.. Venäjällä voitonpäivää vietetään perjantaina. toukokuuta 2025 ULKOMAAT // 7 Toisen maailmansodan muisto hiipuu Lassi Lapintie, STT Ensi viikolla tulee kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun natsi-Saksa antautui liittoutuneille ja esirippu laskeutui toisen maailmansodan Euroopan näyttämölle. Me emme voi ottaa vastuuta siitä, mitä Venäjän alueella tapahtuu
Jared Hessin ohjaaman Minecraftin menestys oli taattu, mutta yleisömäärät ovat ylittäneet odotukset. Suomea Oscareissa edustaneeseen Armomurhaajaan (2017) myytiin nelisen tuhatta lippua, Räkä ja Roiskis (2023) veti 22?000 katsojaa. Elina Knihtilän ja Pirjo Longan näyttelemistä alkoholisoituneista siskoksista kertova elokuva ohittaa lähipäivinä katsojatilastossa uusimman Risto Räppääjän. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 4. Monet ovat saaneet tunnustuksia kansainvälisillä festivaaleilla. Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia (2021) sai Venetsian elokuvajuhlilla yleisöpalkinnon. –?Sen toki tiesi, että kun levittäjänä on Nelonen Media, markkinointikampanjasta tulee isompi kuin aiemmilla elokuvillani. RAMI RUSINEN / NELONEN MEDIA HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA Barbenheimer ja Sahticraft 100 litraa sahtia ja Minecraft-elokuva ovat tuoneet suomalaisten elokuvateatterien kevääseen valtavan piristyksen. Ei menestystä voinut tehdessä arvioida, Nikki sanoo. Sekin olisi ongelma, jos mies pelastaisi naispäähenkilöt. Sinnersillä on meillä kahden esitysviikon jälkeen reilut 10?000 katsojaa.. Hän on tehnyt elokuvansa ja sarjansa It’s Alive -yhtiölle, jonka hän ja Jani Pösö perustivat. Ohjaaja-käsikirjoittaja Teemu Nikki on tyytyväinen 100 litraa sahtia -elokuvan menestykseen. Yhdysvalloissa puolestaan kevään yllätyshitiksi on noussut Ryan Cooglerin kauhumelodraama Sinners. –?Kuvauksissa näyttelijä Ville Tiihonen totesi, että hän on elokuvan Bond-tyttö. Suomen elokuvateatterien kokonaiskatsojamäärä tämän kalenterivuoden puolella on 2,5 miljoonaa katsojaa, eli nämä kaksi ovat keränneet lähes 20 prosenttia yleisöstä. 100 litraa sahtia on kotimaiseksi menestykseksi poikkeus siinä, ettei se ole jatko-osa, suosikkiaiheen tulkinta tai kuvaelma tositapahtumista. Seitsenhenkiseen tuomaristoon kuuluivat myös näyttelijä Joan Chen ja Harry Potter -ohjaaja David Yates. Elokuvataiteilijan kohtelu on ollut Nikillle hämmentävää. Yhteensä Minecraftilla ja Sahdilla on tähän mennessä 454?000 katsojaa. –?En olisi teininä Twin Peaksia katsoessa uskonut, että tällaista tulee tapahtumaan, Nikki sanoo viitaten Chenin tunnetuimpaan rooliin David Lynchin sarjassa. Pösö tuottaa, Nikki käsikirjoittaa yleensä yksin ja joskus Pösön kanssa. Viime vuoden kymmenen katsotuimman kotimaisen joukosta ainoastaan Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet ja Jenni Toivoniemen Perhoset olivat alkuperäiskäsikirjoituksia. –?Olin aina halunnut tehdä Sysmästä ja sahdista elokuvan, mutta siinä vaanivat maalaiskännikomedian kliseet, jos pääosissa olisivat miehet, Nikki sanoo. SEURAAVAA NIKKI-TEOSTA ei tarvitse kauan odottaa. Näyttää hyvältä, eikä vaikuta juoneen mitenkään. Pääosissa nähdään Joel Hirvonen, Noa Lange ja Meri Luukkanen. Elina Knihtilä ja Pirjo Lonka näyttelevät alkoholisoituneita siskoksia. –?Samalla tavalla tämä tehtiin kuin aiemmatkin. Nikki toteaa, että 100 litraa sahtia olisi “varmaan ihan hirveä”, jos tarinaa vetäisivät miehet. Tuomariston jäsenet majoitettiin viiden tähden hotelliin ja huoneessa odotti sampanjaa. –?Ymmärsin, että tässä nämä hahmot ovat, ja että elokuvan voi näytellä samalla tavalla. Osallistuvaa performanssia on verrattu jopa kulttiklassikkoon The Rocky Horror Picture Show. Pekingiin Nikki pyydettiin Beijing International Film Festivalin tuomaristoon, jota johti Kiinan menestyneimpiä elokuvia ohjannut Jiang Wen. –?Jä n n itet ä ä n, mene ekö 200?000 katsojan raja rikki, Nikki kertoo puhelimessa Pekingistä Kiinasta. Suosittuun videoja mobiilipeliin perustuva Hollywood-elokuva kasvoi ilmiöksi. Tarkemmin katsottuna uusin on saanut jo kaksi kertaa niin paljon katsojia kuin Nikin kaikki aiemmat yhteensä. Kun ensi-iltaviikonloppujen vierekkäisyys huomioidaan, näitä hyvin eriparisia ja juuri siksi eri tyyppisiä yleisöjä tavoittamalla saleja vuorotellen täyttäviä elokuvia voi verrata kahden vuoden takaiseen Barbenheimer-ilmiöön. Ne mielletään komediapiirteistä huolimatta enemmän kunnianhimoisen art housen kuin kansanelokuvien piiriin. Nikin ohjaama ja yhdessä Pösön kanssa kirjoittama sarja kertoo alokasajasta. –?Elokuvaohjaajalle tekijyys on siinä mielessä samaa. 100 litraa sahtia valittiin Tallinnan elokuvafestivaalien kilpasarjaan, josta Knihtilä ja Lonka saivat yhdessä parhaan naisnäyttelijän palkinnon. Siitä alkaen ne ovat pitäneet katsojatilaston kärkeä kahdestaan. –?Tuntuuhan se tietysti hyvältä. Sysmässä ohjaaja-käsikirjoittaja Teemu Nikin lapsuudenmaisemissa kuvattu 100 litraa sahtia on saanut jo 167?000 katsojaa. Ensi-iltansa ne saivat vain viikon välein maalis-huhtikuun vaihteessa. 2020-luvulla Nikki on ohjannut viisi pitkää elokuvaa. Tämä on kahdeksas elokuvani. Palaset loksahtivat kohdilleen, kun hän näki Knihtilän ja Longan Q-teatterissa Leea Klemolan näytelmässä Minä, askartelija. Nuoriso käy katsomassa sitä yhä uudelleen, eikä vain istu hiljaa, vaan näytöksissä reagoidaan tiettyihin kohtauksiin somessa ja etenkin Tiktokissa leviävillä huudoilla ja eleillä. Seitsemän elokuvaa saivat yhteensä tätä vähemmän katsojia. Elina Knihtilä (vas.) ja Pirjo Lonka tähdittävät 100 litraa sahtia -elokuvaa. toukokuuta 2025 8 // UUTISET Sahtielokuva on alkuvuoden hitti Kalle Kinnunen, STT Kesäinen tragikomedia 100 litraa sahtia on nousemassa Suomen vuoden tähän mennessä katsotuimmaksi kotimaiseksi. Aivan yhtä suurista luvuista ei toki ole kyse. Barbie ja Oppenheimer keräsivät kesällä ja alkusyksystä 2023 Suomessa yhteensä peräti miljoona katsojaa. Tupa 13 alkaa Yle TV2:lla jo ensi viikolla. NIKIN ELOKUVANTEKOTAPAKIN on omanlaisensa. –?On ollut hauskaa keskustella ja myös kiva huomata, että David Yates painii samojen asioiden kanssa, vaikka hän tekee maailman kalleimpia elokuvia, Nikki sanoo. Kaikista elokuvista edellä ovat vain Minecraft-elokuva sekä Risto Räppääjä ja kaksoisolento, johon eroa on enää kuutisen tuhatta katsojaa. Suomessa sen vetovoima on ollut vaisumpaa
Poliisi kertoo sosiaalisessa mediassa yhdestä varoittavasta esimerkistä, joka tapahtui Kokkolassa huhtikuun alkupuolella. – Susi voi seurata lenkkeilijää uteliaisuudestakin, mutta lähtökohta on, että tilanne on vaaraa aiheuttava, sanoo Uutela. Susista on tehty havaintoja Kokkolan lähialueilla pitkin kevättä. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Rajat on rakkautta! KEVÄINEN TAPAUS Kokkolassa ei ole ainoa laatuaan. Eli mopo ei ollutkaan mopo, vaan moottoripyörä, Pohjanmaan poliisista kerrotaan. MOPOA KULJETTANUTTA henkilöä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, koska hänellä ei ollut mopon kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. – Eikä tässä vielä kaikki. – Jos se on tilanteessa mahdollista, olisi hyvä saada eläimestä kuva, sanoo Uutela. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän.” -Joh. Poliisi korostaa tilanteessa kodin vastuuta: huoltajien tehtävä on seurata, millaisella ajokilla lapset liikkuvat: – Moottoripyöräksi muunnetut mopot ovat vaarallisia! Tässä tapauksessa poika ja perhe selviävät pelkällä rahalla, mutta aina näin ei ole. Kuljettaja ajoi iltapäivällä mopolla välillä ajoradan puolella, välillä jalkakäytävällä. Suurpetohavainnoista, eli susista, karhuista, ilveksistä ja ahmoista, on hyvä tehdä ilmoitus petoyhdyshenkilöille. Siitä puuttui rekisterikilpi, ja lisäksi sen etuja takavalo eivät toimineet. Poliisi muistuttaa, että huoltajien tehtävä on seurata, millaisella ajokilla lapset liikkuvat. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Tilanne, jossa susi lähtee seuraamaan, on hyvä esimerkki tilanteesta, jossa soitto 112 on enemmän kuin aiheellinen. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 04:50 21:58 04:41 05:07 22:02 21:25 Laskee Jeesus sanoo: ”Minä olen hyvä paimen. Näistä kertyi yhteensä 22 päiväsakkoa. Poliisi tutki mopon. Koiraa lenkittänyt henkilö kertoo Facebookissa, että susi oli kierrellyt ja kaarrellut heitä ja tutkinut erityisesti mukana ollutta koiraa tarkkaavaisesti, kunnes lenkkeilijä oli asettunut suden ja koiran väliin. toukokuuta 2025 PÄIVYRI // 9 LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Poliisilta menee tällaisessa tapauksessa tieto myös vakuutuskeskukseen ja Traficomille. Viikko 18 Nimipäivät tänään Päivän sana Roosa, Rosa, Ruusu (suom.), Rosita, Rosa (ruots.), Iikka, Iiro, Iisak, Iisakki, Kiril, Nikifor, Voitto, Pelagia (ort.). Varmennetut havainnot kirjataan Tassu-järjestelmään, jota Luonnonvarakeskus käyttää kannanarvioissa. Kuljettajan henkilöllisyys saatiin kuitenkin selville, minkä jälkeen mopoilija ja ajoneuvo tavoitettiin nivalalaisesta yksityisasunnosta. – Kaiken kukkuraksi mopoon oli vaihdettu 125 kuutioinen moottori. Kevät ja mopot kuuluvat yhteen. Rekisterikilven puuttumisen lisäksi mopon takarengas oli säännösten vastainen, se oli käytännössä sileä. Kokkolan partio oli valvomassa aamuliikennettä keskustassa, kun partion huomio kiinnittyi rekisterikilvettömään mopoon. Mopoilija pysäytettiin Prisman läheisyyteen Eteläväylälle. POHJANMAAN POLIISIN Kokkolassa pysäyttämä mopoilija käyttäytyi asiallisesti ja ymmärsi töpänneensä. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Kuljettaja määrättiin ajokieltoon. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Mopoilija poistui paikalta ennen kuin partio ehti puuttua hänen toimintaansa. 10:14–15 Säännösten vastainen mopo voi tulla kalliiksi Katariina Poranen Yksi varma kevään merkki on mopojen pärinä kylillä. Petoyhdyshenkilö Toni Uutela vahvistaa, että alueella on tosiaan liikkunut susi. Mopoa kuljetti vuonna 2008 syntynyt nuori mies. Arkistokuva. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. JOS KOHTAAT SUDEN , soita ensimmäisenä hätäkeskukseen. Kyydissä ollutta matkustajaa epäillään puolestaan ajokorttirikkomuksesta, koska hän oli luovuttanut hallinnassaan olleen mopon ajo-oikeudettoman henkilön kuljetettavaksi. Tämän jälkeen susi oli ottanut tuntuvan välimatkan aina kotiovelle saakka. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Pohjanmaan poliisi kannustaa nuoria ja heidän huoltajiaan huolehtimaan liikenneturvallisuudesta myös mopoilla ajettaessa. – Se, että näitä havaintoja tehdään varsinkin lähellä asutusta kertoo siitä, että niitä voi olla täällä enemmänkin; sen verran erakkoluonne se on, Uutela tähdentää. – Siksi on toivottavaa, että ilmoitus tehdään.. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 4. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 4.5. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Yhteystiedot löytyvät riistakeskuksen sivuilta. Kyydissä oli kuljettajan lisäksi toinenkin henkilö. UUTELA arvioi, että susia saattaa olla enemmän kuin Luonnonvarakeskuksen arvioissa. Paikalla oli myös mopon kyydissä ollut matkustaja. TÄMÄN MOPON kuljettaja syyllistyi neljään eri rikkeeseen: kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kahteen ajoneuvorikkomukseen. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Esimerkiksi Nivalassa poliisi kiinnitti eilen torstaina huomiota tilanteeseen, jossa kilvettömän mopon kuljettaja ajoi keulimalla Toritiellä keskustassa. Marinkaisissa kohtaaminen oli vaikuttanut uhkaavalta, kun susi seurasi lenkkeilijöitä välillä läheltäkin. TEEMU KONTRO Lenkkeilijä kohtasi suden Marinkaisissa Jani Kauta Koiraa ulkoiluttanut parivaljakko kohtasi Marinkaisissa, Aapunkarintiellä perjantai-iltana suden. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Molemmat perivät maksut takautuvasti ajoneuvon omistajalta, joten sieltä tulee vielä karkeasti 400–600 euroa lisälaskua, poliisista muistutetaan. – Näihin aikoihin nuoret yksilöt alkavat vaellella ja hakea omaa reviiriään, kertoo Uutela. Asiasta saatiin varmuus, kun lähellä asuinaluetta sijainneelta tieltä saatiin mitattua jälki
Näin se nyt meni ja saatiin lopussa voittomaali, Kähkönen kommentoi. Kähkönen oli hereillä ja ohjasi Ogungbaron jatkaman pallon etukulmasta sisään. – Totta kai voitto maistuu hyvältä TamU-pelin jälkeen. toukokuuta 2025 10 // URHEILU Jarno Herranen Jalkapallon liigakauden voitokkaasti avannut Pietarsaaren Jaro sai kolmen ottelun tappioputkensa poikki, kun viidennellä kierroksella koitti paluu voittokantaan. Aivan ottelun alussa KPV:llä oli vaikeuksia saada vieraiden pelinavaus kuriin, mutta kun se saatiin korjattua, ei isännillä enää ollut hätää vieraiden kanssa. Mutta sitten kun saatiin prässi toimimaan ja maali tehtyä, niin alkoi peli rullaamaan. Hyvät näytöt Åberg KuPS Akatemiaa vastaan antoikin ja aikoo taistella pelipaikasta tulevissakin peleissä ja ehkä jo täysistä minuuteistakin. Sen jälkeen oli aikalailla pelailua, pidettiin vaan palloa ja vastustaja pois paikoilta, niputti ottelua Åberg. Punaiseksi hiuksensa tähän peliin värjännyt Matias Åberg saa ohjeita valmentaja Alexandre Ribeirolta. Molemmilla oli paikkoja. Toisen ottelun peräkkäin avauksessa oikeana laiturina pelannut 19-vuotias kokkolalainen Matias Åberg oli tyytyväinen mies pelin jälkeen. OTTELUN VOITTOMAALI nähtiin jo 20. KPV tuli sitä vastoin laitojen kautta kovasti kilometrejä ahmineiden laitapakkien Daniel Kepotin ja erityisesti Felix Fribergin kautta. Kahdessa viime pelissä mies on ollut avauksessa ja nyt vastuuta tuli tunnin verran hieman odolla laiturin paikalla. – Mun perspektiivistä oli vähän pitkä tatsi Dantasilta ja (sen jälkeen) riski taklaus. – Alku oli vähän varovainen meiltä, kun ei oltu ihan varmoja, ketä siellä pelaa ja miten, vaikka oli skoutattu. Jaro kuittasi täydet sarjapisteet Valkeakosken Hakan perinteiseltä Tehtaan kentältä lukemin 0–1 (0–0). Maalitili on avaamatta mm. Severi Kähkönen ratkaisi Jarolle Aron Bjonbäck juoksi oikealla laidalla valtavat kilometrit ja kuului Jaron onnistujiin Valkeakoskella. Friberg oli alati vaarallinen päästen laidalta keskityspaikoille, vaikka hyökkääjät eivät paikoista palloa maaliin saaneet. Filip Valencic. Erittäin hyvän pelin tolppien välissä pelannut Miguel Santos lähetti vapaapotkusta pallon noin 20 metriin, jossa Michael Ogungbaro voitti pääpallon. Pelivälineeseen ehti ensin Kähkönen, joka sai Dantasilta kovan tällin jalkoihinsa ja Dantas sai katsella suoraa punaista korttia. JUKKA LEHOJÄRVI. Siinä meillä on pieni taistelu pelipaikasta, tuumaili Åberg. Osuma oli KPV-kasvatti Kähköselle liigauran ensimmäinen. Oltaisiin ehkä niistä ansaittu enemmän kuin nolla pistettä, ja tänään mielestäni ihan ansaittu voitto, Jaron hyökkääjä Severi Kähkönen mietti pelin jälkeen Ruudun haastattelussa. – Ei ole kovin tuttu pelipaikka tuo laituri, mutta kun on ollut punaisia kortteja ja loukkaantumisia, niin olen saanut mahdollisuuden. – Jos laittaa tämmöisen pakin ylös, niin totta kai haluaa tehdä maalin, naurahti Åberg, joka on aikaisemmin nähty topparina ja laitapakkina. Hakan Nicolas Dantasille sattui hieman louhikkoinen kosketus ja tämän jälkeen brassitoppari päätti vielä liukua palloon. Perjantai-illan koitoksessa tosiaankin nähtiin vain yksi maali ja sekin ihan ottelun loppupuolella, mutta mitään puuduttavaa futismatsia Valkeakoskella ei nähty. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 4. Jaro räppäsi pallon verkoon kyseisestä erikoistilanteesta. minuutilla. Åbergin saama vastuu on kasvanut koko ajan. minuutilla, kun Wegye Wegye kiitti Eric Boatengin lahjaa puolustuslinjassa. Kentän toisessa päässä erityisesti Falcao väläytteli tekniikkaansa, mutta Miguel Santos venyi pallon tielle kerta toisensa jälkeen. – Tosi tasainen vääntö. Olisi luullut, että enemmänkin maaleja olisi tänään tullut. KÄHKÖNEN LUONNOLLISESTI valikoitui haastateltavaksi siitä syystä, että juuri hän viimeisteli ottelun ainokaisen 88. Boateng luuti ohi helpon pallon ja Wegye kirmasi maalintekoon. Jalkapallo ”Haluttiin voittaa ja näyttää, että ei me noin huonoja olla”. Sotelo saikin ihan ansaitusti isot kiitokset muilta Jaron alakerran pelaajilta. – Katsotaan onko seuraava peli täysi peli jo, kun sieltä tulee Atakayi. Kotijoukkueen otteista paistoivat juuri nuo tavoitteet, että oma pää pidetään puhtaana ja ulosajoja vältetään, sillä sen verran nöyrästi kotijoukkue pelasi. Haluttiin pitää oma pää puhtaana, mutta tietysti haluttiin voittaa peli ja näyttää, että ei me noin huonoja olla. Samalla hänestä tuli Jaron kolmas maalintekijä tällä kaudella. Jos olisi jättänyt menemättä, olisi tullut vaarallinen vastahyökkäys, Hakan Riku Selander kertasi tilannetta Ruudulle omasta näkökulmastaan. Kähkösen maalia edelsi tapahtumaketju, jossa myös Kähkönen oli vahvasti osallisena. Åbergillä oli muutama maalipaikkakin avauspuoliajalla, mutta vielä jäi maalitili avaamatta. Tämän jälkeen, kuten Åberg sanoi, oli vieraiden paikat vähissä ihan viimeisiä minuutteja lukuun ottamatta. Maalipaikkoja kumpikin joukkue sai aikaiseksi riittävän määrän, mutta viimeistelystä puuttui laatu tai hyvät ottelut pelanneet maalivahdit olivat pallon tiellä. TIMO VARILA KPV palasi voittokantaan Jukka Määttälä Kahdessa edellisessä Ykkösen pelissä punaista katsonut Kokkolan Pallo-Veikot onnistui välttämään ulosajot kotipelissä Kuopion Palloseuran Akatemiaa vastaan ja tuloksena oli heti 1–0 (1–0) -voitto. Avopaikkaan pääsi myös Eetu Mömmö, mutta Guillermo Sotelo liukui eteen ja pelasti Jaron varmalta takaiskulta. Ennen Kähköstä Kerfala Cissoko oli osunut neljä kertaa ja Albin Björkskog kerran. Perjantaina slovenialaispeluri pääsi kertaalleen läpi, mutta Haka-vahti Liam Hughes veti pidemmän korren. Simon Lindholm puolestaan onnistui lähietäisyydeltä sijoittamaan pallon hitusen tolpan väärälle puolelle Hakan kannalta katsottuna. – Kovasti olemme töitä tehneet, vaikka hävittiinkin edelliset kolme peliä. – Ja tärkeää oli, ettei otettu tähän punaista korttia, että saatiin pelata täydellä miehityksellä. Ja parhaani olen tehnyt, että saisi pelata enemmänkin
Sakke (Mäkinen) ja Nikke (kapteeni Niklas Seppänen) näyttivät esimerkkiä treeneissä, Kunnari korosti. Pronssia sai jo aiemmin TuTo Volley. Sekä Olivier että hänen kanssaan samassa seurassa Kaliforniassa kaudella 2022–23 pelannut Jaylen Jasper tekivät 20 pistettä kuudennessa finaalissa. Italiasta hyökkääjä Daniel Ross Tedesco kurmootti Romaniaa kahdella maalilla ja maalisyötöllä. Seagullsin amerikkalaisnelikosta Curtis Hollis oli edelleen poissa kokoonpanosta jalkavamman takia kuten kahdessa ensimmäisessä finaaliottelussa. Silloinkin finaalissa kaatui Hurrikaani 3–1. Akaa-Volley voitti kaikki 23 kotiotteluaan suomalaisia joukkueita vastaan liigassa, lisäksi se oli voittamaton tiellä kohti Suomen Cupin voittoa helmikuun alussa. –?Olen todella onnellinen. Seagulls johtaa ottelusarjaa 3–0 ja voi ratkaista mestaruuden itselleen tiistaina. Olivier tuli tilalle avauserän tilanteessa 19–23. –?Olivier olisi pelannut enemmän, jos olisi parempi vastaanotossa. Kauhajoen Karhu Basket teki kaikkensa ja pelasi finaalisarjan kolmannessa ottelussa parhaan pelinsä, mutta hävisi silti helsinkiläisille pistein 79–82 lauantaina Kisahallissa. KoU kuittasi voiton jaksoin 0–2 (1–5, 3–4). MM-kisojen pääsarjaan nousevat Romanian-turnauksen kaksi parasta. –?Meillä on monesti ollut hyviä alkuja, mutta meidän pitäisi pystyä ylläpitämään sitä paremmin. 25 sekuntia ennen loppua Kauhajoki oli vielä kahden pisteen päässä (79–81), mutta Nathaniel Pollard Junior ei saanut korin alta viimeisteltyä kahdella yrityksellä. Valmiiksi vajaamiehiseltä Seagullsilta Rene Rougeau oli virhevaikeuksissa ja vaihdossa, mutta ei riittänyt, Kauhajoen valmentaja Janne Koskimies myönsi. MIKA KYLMÄNIEMI/LEHTIKUVA. Italia murskasi toisen sarjaportaan MM-kisojen päätösottelussaan isäntämaa Romanian 7–1. –?Me saatiin lopussa muutama onnistuminen ja he eivät, Seagullsin päävalmentaja Vesa Vertio sanoi. Puoliajan jälkeen Kauhajoki ei enää päässyt juoksemaan, ja sen vaikeudet puolen kentän hyökkäyspelissä käänsivät vaa’an vääjäämättä Seagullsin eduksi, vaikka Karhu Basket taisteli puolustuksessa epätoivon vimmalla. –?Oli todella hyvät mahdollisuudet ottaa voitto. AKAA-VOLLEY JOUTUI hankkimaan uuden yleispelaajan, kun Sakari Mäkinen oli joulukuussa autokolarissa. Yleispelaaja Sebastian Pozo Hernandez pelasi tammikuusta lähtien enemmän kuin Olivier, mutta hän ei onnistunut lauantaina. –?Tulin avoimin mielin tänne. Ensi vuoden talviolympiakisojen jääkiekkoturnaus pelataan Italian Milanossa. Koripallo Mestaruus on katkolla helsinkiläisille tiistaina Kauhajoella. Perjantai-ilta päättyi senioreiden eli yli 50-vuotiaiden luokkaan. Kauhajoki tuli loppuunmyytyyn Kisahalliin vauhdilla ja intensiteetillä ja vei ensimmäiset kolme minuuttia 11–2. Jalonen nosti Italian pääsarjaan Jukka Jalosen valmentama Italian jääkiekkomaajoukkue nousee ensi kaudeksi MM-kisojen pääsarjaan. STT Jokerikortti vaihtopenkiltä Juha Aaltonen, STT Akaa-Volleyn ensimmäinen mestaruus miesten lentopalloliigassa varmistui lauantaina, kun vasta tammikuussa joukkueeseen liittynyt amerikkalainen yleispelaaja Spencer Olivier iski ottelupallon Hurrikaani-Loimaan kenttään Akaassa täyden katsomon riemuitessa. Erityisesti parantuneen palloscreenipuolustuksen ansiosta Karhu Basketin ote piti toisen neljänneksen lopulle asti, jolloin se menetti vajaassa neljässä minuutissa 39–27-johdon ja joutui puoliajalle 41–42-tappioasemassa. ANT TI AIMO-KOIVISTO/LEHTIKUVA Riku Suutarinen nuorten voittoon Jokamiesluokan Asfalttikunkku-kilpailussa Vetelissä ratkottiin lauantaina paremmuus nuorten luokassa. Sain mahdollisuuden tänään ja käytin sen, Olivier iloitsi. Suomen miehet olympiakultaan ja kolmeen maailmanmestaruuteen luotsannut Jalonen teki viime vuonna kahden kauden sopimuksen Italian kanssa. Isäntäseuran eli Vetelin UA:n nuorista Lauri Sillanpää oli kahdeksas ja Petteri Kettu kymmenes. Rooli oli poikkeuksellinen, mutta hyvät fiilikset oli koko ajan katsoa tätä peliä, sanoi pitkän jatkosopimuksen talvella tehnyt Mäkinen. Kuortaneen Janne Hautamäki saapui ruutulipulle toisena ja Uudenkaarlepyyn NNSB-seuran Kenneth Långbacka kolmantena. Ja perjantain tapaan joukkue jäi liikaa yleispelaaja Camden Giannin ja hakkuri Eetu Häyrisen tehojen varaan. Voittoon taituroi AL-Härmän Riku Suutarinen ennen Kuortanen UA:n Eemeli Hautamäkeä ja Kotkan UA:n Pauli Turpeista. Jalosella ja Italialla on menossa erityinen olympiaprojekti. Avausjaksolla Ura sai juoksutilinsä auki toisen tasoittavalla, kun Riku Utanen kotiutti Kasperi Salmelan. Lentopallo AkaaVolley mestariksi. Toisella jaksolla Ura nousi kahden juoksun takaa johtoon, kun Utanen onnistui kotiutuksessa kahdesti ja Eetu Isohanni kerran. toukokuuta 2025 URHEILU // 11 Raiko Häyrinen, STT Helsinki Seagulls purjehtii vääjäämättömän tuntuisesti kohti Korisliigan mestaruutta. A-finaalin päätteeksi senioreiden ykköstilaa juhli Evijärven UA:n Esa Kirsilä. Kylmyys ei haitannut minua siten kuin Jaylenia. Olivier ei mitä ilmeisimmin jatka ensi kaudella Suomessa, vaikka hän olikin diplomaattinen mestaruusjuhlissa. Voitto lauantaina ei ollut missään mielessä yllätys. –?Olisin ollut valmis fyysisesti pelaamaan, mutta pelituntuman puute olisi varmasti näkynyt. Kokkolan Tiikereissäkin pelannut Niklas Seppänen pääsi kapteenina nostamaan mestaruuspokaalin ensimmäisenä. Ensi kaudesta en osaa sanoa vielä mitään, Olivier sanoi. Erik Sajantilan yhden vapaaheiton jälkeen Kauhajoen Setric Millner Jr sai vielä ilmoille kolmosen, mutta se meni ohi. Turnausisäntä Romania putoaa ensi kaudeksi MM-kilpailujen kolmannelle sarjatasolle. Hurrikaani oli tuttu vastustaja jo cupin loppuottelusta. PERJANTAIN TAPAAN Hurrikaani voitti avauserän, mutta hävisi kolme seuraavaa erää ja ottelun. Päävalmentaja Olli Kunnarin mukaan mestaruuden avain oli laadukas harjoittelu. Se ei riittänyt, vaan KoU käänsi jakson edukseen kolmannessa vuoroparissa. Tänään sekin puoli hoitui, ja hyökkäyksessä hän löysi hurmoksen, Kunnari kehui kaksimetristä Olivieria. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 4. Viimeksi Suomen MM-kisoissa 2022 ylimmällä sarjatasolla pelannut Italia nousi Romaniassa sarjataulukon kärkeen kymmeneen pisteeseen, ohi Britannian ja Ukrainan. Lauantaina nuorten jälkeen vauhtiin pääsi yleinen luokka, joka ajetaan päätökseen sunnuntaina. Akaa-Volley menettää myös ainakin Ranskaan lähtevän hakkuri Jaylen Jasperin sekä kaksi pelaajaa Saksaan eli passari Ilja Ivanovin ja keskipelaaja Petteri Tyynismaan. Joukkueen onnistuneiden hyökkäysten prosentti oli vain 32, avauserässä se oli vielä 47. Hän oli keväällä muutaman kerran liberona ja lauantaina yleispelaajana, mutta peliaikaa ei tullut. Hänen paikalleen Seagullsilla on heittää maajoukkuemies Henri Kantonen, joka keräsi 16 pistettä pelitilanneheittotarkkuudella 5/8. Seagulls purjehtii kohti mestaruutta Seagullsin Henri Kantonen on voiton päässä mestaruudesta, joten Kauhajoen Andre Gustavsonilla sekä joukkuekavereilla on iso vuori kiivettävänä. Kotivoitto tuli erin 3–1 (19–25, 25–17, 25–16 ja 25–21) ja mestaruus otteluvoitoin 4–1. Pitäisi toteuttaa paremmin omia juttuja puolustuksessa, ja hyökkäyksessä pitäisi malttaa syöttää, eikä jättää heittopaikkoja käyttämättä, vaikka edellinen heitto olisi mennyt ohi, Koskimies summasi. KP Uralle tappio treenipelissä Kannuksen Ura kärsi tappion miesten ykköspesiksen harjoitusottelussa Koskenkorvan Urheilijoille. –?Meillä oli leveä materiaali ja pystyimme koko ajan harjoittelemaan laadukkaasti
–?Päätös pitää, kunhan tamma tulee kantavaksi. –?Meillä oli lopussa paikkoja ja paine HJK:n maalilla, joten ei tasapeliin voi olla tyytyväinen, voittoa kaipaillut puolustaja Jussi Niska tuumi. Voitot 3–3. Teemu Pukki vei HJK:n johtoon ensimmäisellä puoliajalla, mutta toisella puoliajalla helsinkiläisten huolimattomuus kostautui. KP HJK möhli Interin vieraana Petteri Ikonen, STT Helsingin Jalkapalloklubin vaikeudet miesten jalkapalloliigassa jatkuivat lauantaina, kun joukkue hukkasi 1–0-johdon ja jäi 1–1-tasapeliin Interin vieraana Turussa. Slovakia ja USA kohtaavat pronssiottelussa ja Kanada ja Ruotsi loppuottelussa. –?Inter on hyvä joukkue, mutta lähdimme hakemaan voittoa. JBK:n kuittaus nähtiin kymmenen minuuttia myöhemmin Jeremias Klemetsin toimesta. Tamman kanssa on tehty töitä monta vuotta, Korpi painotti. Hän valahti ensimmäisessä mutkassa neljänneksi ja päätyi lopputuloksissa kymmenenneksi, kun Hollannin nelinkertainen maailmanmestari Max Verstappen pilasi varikkosuoran kolarissa lopullisesti hänen kilpailunsa. St Michelistä on ollut puhetta, muusta en osaa sanoa. Kokkolan GBK kärsi perjantaina 6–1-tappion Oulunsalon Pallolle. Kolmatta kertaa TP-47 ei jättänyt JBK:lle aikaa tasoitukseen, sillä Aleksi Gullsten osui tuomarin antamalla lisäajalla. Ville Tonttilan tallin Onassis Fortis johti myös lähtönsä jokaista metriä. Viisivuotias tamma hyvästeli kilparadat johtamalla lähdöstä maaliin. Välillä sattuu virheitä. Oilers siirsi neljännen loppuottelun kotihallistaan viereiseen Espoon areenaan, mutta kotijoukkue ihmetteli areenan valoja. Classicilta oli sivussa Nico Salo. Ruunan kilometriaika 09,8 on Vermon raviradan toiseksi nopein voittotulos, mikä kertoo suorituksen poikkeuksellisuudesta. –?Se tavoite onnistui helposti. –?Olen helpottunut. Kinglet Bird on todella tärkeä hevonen minulle, ja siitä on tullut ihan kaveri. Italian 18-vuotias F1-tulokas Kimi Antonelli lähti kilpailuun paalupaikalta, mutta menetti kilpailussa karusti asemiaan. Toivottavasti se jättää hyviä varsoja. Finlandia-lauantai alkoi hämmästyttävällä suorituksella. Kolmen kierroksen jälkeen JBK on C-lohkossa viidentenä ja kovin tavoittein kauteen lähtenyt GBK vasta yhdeksäntenä. Sprintin voittokamppailu ratkesi käytännössä Espanjan Fernando Alonson ulosajoon 15:nnellä kierroksella, sillä loppukierrokset kuluivat sen jälkeen turva-auton perässä. –?Lähdettiin tähän kisaan kaikki tai ei mitään -taktiikalla. Frisco: Alle 18-vuotiaiden poikien MM-turnaus, välierät: Kanada–Slovakia 4–0 (0–0, 1–0, 3–0), USA– Ruotsi 3–4 (0–0, 2–2, 1–2). Maalisuoralla tamma irtosi vakuuttavasti kilpasiskoiltaan. Hyvä fiilis oli muutenkin koko päivän. Vartti ennen loppua Elias Lantto vei torniolaiset jälleen johtoon, mutta Kareem Moses kuittasi vain kolme minuuttia myöhemmin. Hän taklasi torstaina Oilersin Markus Salmea ja sai yhden ottelun pelikiellon. Lightning Stride iski odotetusti Vermossa JBK:lle kylmä suihku lopussa Pietarsaaren JBK jäi ilman pisteitä jalkapallon Kakkosessa torniolaisen TP-47:n vieraana. Sitä ei saatu. Annoimme Interin saada kontrollin pelistä. Se palasi radoille kahden kuukauden tauolta, mutta kesti silti ykköseksi. Molemmilla on nyt kuusi pistettä. HEIKKI SAUKKOMAA/LEHTIKUVA Jääkiekko Brno: Kauden 4/4 EHT-turnaus: Sveitsi–Suomi 8–2 (3–2, 3–0, 2–0), Tshekki– Ruotsi 2–4 (0–1, 2–2, 0–1). Kauden todella huonosti aloittanut HJK on saalistanut vain neljä pistettä ja sai olla tyytyväinen edes yhteen pisteeseen Interin vieraana. Vertti Hänninen nousi Gnistanin sankariksi, kun hän viimeisteli kaksi maalia jo ottelun alussa. Sulhaseksi on valittu Prid d’Amerique -voittaja Face Time Bourbon. Norris sai onnekkaan voiton Miamissa Britannian Lando Norris ajoi lauantaina McLarenilla formula 1:n MM-sarjassa Miamin gp:n vaiherikkaan sprintin voittoon. Suven Sametti jatkoi ykköseksi. STT. Emma Väreen valmentama Gorgeous kiri johtavan takaa pikkuyllättäjänä ykköseksi. Kotiradalla Mikkelissä ajetaan St. Se on saanut hirveästi massaa lisää. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 4. Kilpailua pitkään johtanut Australian Oscar Piastri ajoi toisella McLarenilla maaliin toisena, ja brittiveteraani Lewis Hamilton ennätti Ferrarilla kolmanneksi. Omistajapariskunnasta Petri Tarrimaa vahvisti, että palaset ovat ennen kesää löytäneet paikkansa. Gnistan voitti IFK Mariehamnin maalein 2–0 ja saavutti saarelaiset sarjassa. Tällä kertaa tuli paineita, kun itse kehuin hevosta niin paljon ennen lähtöä. Santtu Raitala haki tammalla kovan avauksen jälkeen kärkipaikan, ja loppumatka oli tyylittelyä. Lumi-Oosa, vuoden 2023 kuningatar, puolusti kärkipaikkaa, mutta loppusuoralla se kangistui ulos totosta. toukokuuta 2025 12 // URHEILU Lauri Jääskeläinen, STT Vermossa lauantaina juostu viisivuotiaiden tammojen Arvid Åvallin Tammaderby oli Katja Melkon valmentaman Lightning Striden näytös. Ei syytellä ketään, HJK:n puolustaja Daniel O’Shaughnessy kertoi Ruudun haastattelussa. Espoon Palkinto oli avoin tammalähtö lämminverisille. Voimistelu Oulu: Joukkuevoimistelun SM-kilpailut: Lopputulokset: 1) Minetit (Tampereen Sisu) 57,000, 2) Gloria 56,850, 3) OVO Team 55,600, 4) Sirius 54,700, 5) Illusion 51,700. Ari Hartikaisen tallin vahvistus Maxihill Trot johti Santtu Raitalan ajamana lähdöstä maaliin. Inter on koonnut 11 pistettä ja ottanut vähintään yhden jokaisesta ottelustaan. Ruotsalainen Innebandymagazinet valitsi hänet viime vuonna maailman parhaaksi pelaajaksi. Joukkueet kohtaavat sunnuntaina Tampereella. Hetkeä myöhemmin Nijhuis selvitti Interin kiperän tuplatilanteen, joten tappiokaan ei ollut kaukana. Se siirtyy kesällä siitokseen. –?Lightning Stride näyttää erittäin hyvältä. Verstappen sai törmäyksestä 10 sekunnin aikasakon, joka pudotti hänet 17:nneksi. Michel, johon olisi hienoa saada kutsu, Antti-Roiko kertoi. STT Tampereen Classic juhli neljännen finaalin päätteeksi. Hallitseva ravikuningatar Suven Sametti jyräsi suomenhevosten tammalähdön ykköseksi. Oilers joutui pelaamaan ilman hyökkääjä Justus Kainulaista, joka loukkaantui torstaina kolmannessa loppuottelussa. Janne Korven huipputamma Kinglet Bird juoksi uransa viimeisen kilpailun. Tämä on hieno hevonen, ja se on ollut tallissa kaksi kuukautta. Petri ja Heli Tarrimaan omistama Lightning Stride oli juuri niin hyvä kuin odotettiin. Kivi putosi sydämeltä, Janne Korpi kommentoi. Kovat ovat ajatuksen tulevaisuudesta. Maalivahti Thijmen Nijhuisin syöttö epäonnistui, ja pallon riistänyt Interin Loic Essomba tasoitti pelin. Hevonen oli jo lämmityksessä tosi hyvän tuntuinen. Lauri Koivumies vei TP-47:n johtoon jo toisella minuutilla. Suomen mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa. Ei pystytty saamaan pidempiä hyökkäyksiä vaan menetimme pallon. Kotijoukkue teki lisäajalla kolmannen osumansa ja voitti maalein 3–2 (1–1). Piste ei miellyttänyt Interiäkään. Louis–Winnipeg 5–2 (1–0, 4–1, 0–1). Classic moukaroi avauserässä 4–0-johdon, eivätkä espoolaisisännät toipuneet. HEIKKI SAUKKOMAA/LEHTIKUVA Oilers ihmetteli areenan valoja Classic voitti salibandyn miesten F-liigan neljännessä loppuottelussa Oilersin maalein 7–5 ja tasoitti voitot 2–2:een. –?Talvi saatiin treenata hyvin, ja jotenkin Suven Sametti on tänä vuonna ollut riskimpi heti alkukaudesta, valmentaja Tapio Perttunen tiivisti tunnelmat. Joukkueena voitetaan ja joukkueena hävitään. Teemu Pukki vei HJK:n johtoon, mutta Inter kiri tasoihin toisella jaksolla. Mietin pitkään, ilmoitanko hevosta enää mukaan, kun hevonen oli kahteen viimeiseen niin huono. Janita Antti-Roiko ajoi päättäväisesti keulapaikalta tallin uudella hevosella Ubiquarian Facella. Kainulainen johdatti viime vuonna Oilersin Suomen mestariksi ja Suomen maailmanmestariksi. kierroksen 6/7 otteluita (4 voittoa): St. NHL perjantaina: Pudotuspelien 1. –?Päätehtävä oli päästä Up Down Lilystä alussa ohi, Raitala kommentoi. On se mahtava tamma, Tarrimaa kommentoi. GBK:n ainokaisen viimeisteli brassivahvistus Zuca. Lightning Stride on mennyt fyysisesti ja henkisesti eteenpäin
Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys 0800 30101 ma–pe klo 7–11 ja la 7–9.30 (maksuton numero) Muina aikoina hillalogistiikka.fi/palaute Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Suvi Tanner 020 750 4404 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula, 040 1278 803 Anssi Mäkelä, 050 5982 061 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 4. EI OLE TULEVAISUUTTA. ON VAIN NYKYHETKI. toukokuuta. EI OLE MENNEISYYTTÄ. VI IS AS AA SI KU KK ULA LL A 24/10/13 2 9 4 7 3 5 1 6 6 9 5 4 8 3 1 2 1 8 1 8 3 4 9 6 9 8 1 7 6 5 2 8 3 4 7 5 9 4 5 8 2 1 3 4 2 8 5 7 2 3 6 3 7 5 4 9 2 8 7 6 3 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. EMMEKÄ ME TIEDÄ MITEN MONTA MEILLÄ ON JÄLJELLÄ. JOTEN HALATKAA RAKKAIMPIANNE JA TEHKÄÄ KAIKKENNE JUHLISTAAKSENNE SITÄ HETKEÄ JOSSA OLETTE. JOTKUT VIISAUDET EIVÄT VOI ODOTTAA. 2025 SARJAKUVAT // 13 VI IS AS AA SI KU KK ULA LL A VI IS AS AA SI KU KK ULA LL A VI IS AS AA SI KU KK ULA LL A HEI, VIISAS AASI, MIKSET OLE KUKKULALLASI
On vain ajan kysymys milloin ne kantautuvat Frederickin korviin. 16.30 Race Across The World Suomi. 10.00 Studiokirkko. 10.30 Farmi Suomi. 14.09 Pirjo. 19.20 MM-kisat 2025. 06.50 Muumilaakson tarinoita. 23.10 Avoimena. 10.30 Rescue Me! Koirien tarina. 18.15 Veden saartamat: Hailuoto. 12.55 Alivaltiosihteerin televisio-ohjelma. klo 15) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi °C +4 cm Oulu +4 °C 10 cm Raahe +3 °C +6 cm Pietarsaari +7 °C +2 cm Vaasa +7 °C +3 cm LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 3.5. 20.40 Suoterapia. YLE TEEMA & FEM 07.55 Petra rakastaa itseään 08.24 Aivan yksin 09.03 Katastrofi Grindavikissa 09.45 Ajankuvia Tukholmasta 10.00 Ruokamakasiini 10.30 Antiikkikaksintaistelu 11.00 Kuinka katkaista kierre 12.00 Kino Suomi: Säädyllinen murhenäytelmä 13.50 Pariisi juhlii 2023 15.35 Elävä arkisto: Pro arte utili 15.51 Annie Ernaux: Super-8-vuodet 16.55 Kulttuuricocktail Kirjat 17.25 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Uusi perheeni 18.14 Vedenalaisen maailman asukkaita 18.16 Jengin puolesta 18.30 Puutarhakausi 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.48 Sportliv 20.00 Stenbeck 20.45 Uskoton 21.30 Vapautus 23.10 Helvetti soikoon norjalaisen black metalin historia MTV SUB 07.00 Monchhichi 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.05 Viisi miestä viikossa 08.30 Suomen surkein kuski 09.30 Tämä on tämä 10.30 Simpsonit 11.00 Simpsonit 11.30 Simpsonit 12.00 Simpsonit 12.30 UEFA Champions League viikkomakasiini 13.00 Love Island Suomi 14.00 Love Island Suomi 15.00 Love Island Suomi 16.00 Love Island Suomi 17.00 Love Island Suomi 18.00 Vintiöt 18.30 Race Across The World Suomi 19.30 The Summit Australia 21.10 ELOKUVA: Beck: 58 minuuttia (45) 23.05 ELOKUVA: Survive the Game 01.05 Simpsonit 01.35 Simpsonit 02.05 Ulosottomiehet Katso suorat lähetykset keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 3 6 9 12 15 18 21 24 27 30 Huhtikuu Toukokuu 2025 -20 -10 10 20 4 7 10 13 16 19 22 25 28 1 Huhtikuu Toukokuu 2025 0.0 1.0 2.0 Su Alanya 20 Amsterdam 11 Budapest 24 Dubai 42 Dubrovnik 21 Hania 22 Las Palmas 21 Lissabon 18 Malaga 23 New York 20 Nizza 20 Oimjakon +3 Phuket 29 Riika 13 Skellefteå +6 Sydney 20 Tukholma +8 Tokio 23 Venetsia 22 Ma 20 14 16 42 21 23 21 20 22 19 20 +4 29 +8 +7 21 12 22 19 Ti 21 12 16 38 21 24 21 19 23 17 18 +6 29 10 +6 23 +9 22 18 3.5. Caleb yrittää lepytellä Cainia hölmöilyjensä jälkeen, ja Nate tekee tiukan päätöksen tulevaisuuden suhteen. 19.30 Syyttäjä. 12.00 Ihanat siirtolapuutarhat. Mitä pitäisi tehdä, kun kipu erosta ei hellitä. 11.00 Ulos luontoon Kevätseuranta. 07.30 Emmerdale. 12.00 Poliisikoira Rex. 11.15 Anu Pentik diletantti. 23.25 Ulkolinja: Kiina, USA ja Xi Jinping. 18.10 Urheiluruutu. 06.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 08.25 Emmerdale. 08.45 Sunny Bunnies. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 07.40 Islantilaisia paikannimiä. Tom yrittää hillitä itsensä Dinglejen valloittaessa häät, mutta lopulta raja tulee vastaan. 14.30 Tusina tavaraa Suomesta. 08.50 Perjantai-dokkari: Auri, kuonan kuningatar. 19.30 Tähdet, tähdet. Isovanhemmat syöttävät lapsenlapsilleen liikaa sokeria, josta seuraa kasvatuskeskustelua. 12.00 Metsän elämää. 22.25 Luottamuksella, Ronja Salmi. 23.40 Helsinki mansplaining massacre. 21.00 Suuri seikkailu. 09.00 Korkeasaari. Spooky joutuu onnettomuuteen ja väittää Denveriä syypääksi. 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 17.30 Voimistelun SM, team gym. Belle sulattelee hääpäivänsä päättänyttä shokkia. Suzyä hermostuttaa, kun häiden tyyli karkaa toivottua dinglemäisemmäksi, ja Belle on huolissaan siitä, järjestetäänkö mitään häitä ollenkaan. Ruby kihisee raivosta sulatellessaan salaista tietoaan. 16.00 Savotta. 15.00 Maailman kauneimmat junareitit. 08.10 LEGO Jurassic World: Kaksinkertainen ongelma. 22.35 Teknavi. 13.30 MasterChef Suomi. 21.55 Rikostarinoita Suomesta. Stine kaipaa eksäänsä niin paljon, että tekee kipeää. 18.45 Yle Uutiset Sunnuntai. 21.05 Pohjoisen tähti. klo 15 °C +17,2 Ylivieska Sateisinta 1.5. 10.44 Peltsin ja Tomin retkeilyvinkit: Perheretkeily. 16.50 Novosti Yle. 20.29 Yle Uutiset. 21.00 Leaving Neverlandin jälkeen. 15.28 Toivoa ja epätoivoa. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 4. Jos tyttö oli kaapattu vastoin tahtoaan niin miksei hänestä vaadittu lunnaita. 14.00 Unelma Lapista. 09.02 Tarinoita järviltä. 12.42 Alivaltiosihteerin televisio-ohjelma. 13.30 Alina idässä. 07.00 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 08.00 Emmerdale. 19.10 Tulosruutu. 14.15 Jääkauden salaisuudet. 20.00 Suurmestari. klo 15 °C +6,9 (3.5. 12.15 Pirtutrokarit. 0,9 mm Kemiö -1 -4 +0 +2 -2 +1 +4 +3 +5 +6 +6 +6 +5 5 8 12 6 13 3 3 4 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA +3 +1 +3 +3 -2 +3 -2 +3 -2 +5 +4 -2 +5 -3 +5 -3 +5 -3 +3 +2 -3 +4 -2 +2 -3 +2 -3 7 7 4 5 6 5 Kokkola 3.5. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. Mary haaveilee Suzystä, mutta Vanessan paluu kylään muuttaa tilannetta. Slay! 22.00 Kymmenen Uutiset. 10.00 Jaksa paremmin. Ronja tutustuu studygram-ilmiöön ja tapaa periksiantamattoman Anniinan, joka hakee lääkikseen jo seitsemättä kertaa. 09.42 Kiljuset! 10.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Pertsa-koira hätäverenluovutuksessa. Tytär pitää ensin löytää, sillä äiti on antanut tyttären adoptoitavaksi. 17.10 Belgravia. 10.52 Peltsin ja Tomin retkeilyvinkit: Polkujuoksu. 06.05 Bing. 19.00 Seitsemän Uutiset. 12.30 Kotoisa. 06.50 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 13.41 Kummeli. 14.00 ELOKUVA Saapasjalkakissa. Huima seikkailu saa alkunsa, kun Saapasjalkakissa kuulee, että pahamaineisella rikolliskaksikolla Taavilla ja Annilla on hallussaan taikapapuja, joita Saapasjalkakissa on etsinyt pitkään. 15.50 IS esittää: Sain sen videolle. 11.00 Mikaela&Thomas. Wade Robsonin ja James Safechuckin oikeustaistelu Michael Jacksonin yhtiöitä vastaan jatkuu. Kaikki muistuttaa häntä siitä, kuinka upea tyyppi miesystävä oli. MTV3 06.25 Denver. 15.55 Tältä tuntuu Veikkausliiga. 09.31 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto. 15.50 Raha-Suomi: Kaikki meni. 06.10 Smurffit. 22.20 Viikon sää. Hannu Korpela vaihtoi merikapteenin työt matkailuyrittäjyyteen. Ystävysten täytyy todistaa Denverin syyttömyys, jotta sitä ei lähetetä pois. Kaupunkiin saapuu kuuluisa seikkailija Alligaattori-Jack, joka kutsuu ihailijansa Danin mukaansa etsimään harvinaista lintua. 07.54 Tarinoita järviltä. 19.30 Onnela. 07.15 Kaisu Kuu. Tämän viikon legit bängerissä jaksossa puhutaan nuorisokielestä lowkey. 08.30 LEGO City Adventures. Essi Sillanpää ja Teemu Pyhtilä löysivät paratiisinsa Hailuodosta. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema. 20.15 Mökkilaiturit kuntoon. Antti on palkkaamassa itselleen suuhygienistiä mutta joutuu syrjimissyytösten kohteeksi. 22.30 ELOKUVA Nuija ja tosinuija kaks. Huhut Clarasta ja Stephenistä kiertävät pitkin Belgraviaa. Pohjoistuuli on kohtalaista ja ajoittain puuskaista. 07.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 08.50 HS Lasten uutiset. toukokuuta 2025 14 // TELEVISIO YLE TV1 07.00 Ykkösaamu. On kulunut 20 vuotta Lloydin ja Harryn edeltävistä seikkailuista, mutta taas on aika ottaa erinäiset kulkupelit alle ja lähteä metsästämään Harryn tytärtä, jotta tämä voisi luovuttaa munuaisensa sairaalle isälleen. Tämä käynnisti maanlaajuisen ajojahdin, jota media seurasi herkeämättä. 15.45 Voimistelun SM, N telineloppukilpailut. Su Haapavesi +3 Halsua +3 Helsinki +9 Joensuu +7 Jyväskylä +4 Kajaani +2 Kalajoki +3 Kokkola +3 Kuopio +6 Kuusamo -1 Lahti +4 Lappeenranta +7 Oulu +3 Pietarsaari +3 Pori +6 Rovaniemi +2 Tampere +5 Toholampi +2 Turku +7 Utsjoki ?0 Vaasa +4 Ylivieska +3 Ma +5 +5 +9 +4 +7 +4 +4 +5 +6 +1 +8 +7 +3 +5 +6 +4 +8 +5 +8 -1 +5 +5 Ti +2 +4 +6 +5 +6 +2 +2 +2 +4 +4 +4 +2 +3 +9 +2 +7 +3 +8 -2 +5 +2 Ke +3 +3 +4 +3 +4 +3 +2 +2 +4 +1 +4 +5 +3 +3 +6 +2 +5 +2 +6 ?0 +4 +2 To +7 +7 +6 +4 +6 +3 +5 +6 +4 +4 +7 +6 +5 +7 +9 +5 +8 +7 10 +2 +6 +8 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 2.5. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. Petteri Saarion dokumenttisarja kertoo nykypäivän saaristolaisuudesta. 21.55 Coitus Int 50 Revival Manserockin juurilla. 15.00 Unelmia Italiassa. Nimetön vihje johtaa tutkijat kadonneeksi ilmoitetun nuoren jäljille, mutta apu tulee liian myöhään. 15.30 Suurmestari. 09.23 Olipa kerran keksintö. 13.00 Poliisikoira Rex. 18.00 Yle Uutiset. °C -4,0 Salla Naruska Lämpimintä 2.5. 17.30 The Floor Suomi. 06.25 Smurffit. Suomeksi puhutussa animaatiossa seikkailee Shrekistä tutuksi tullut Saapasjalkakissa. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Maan eteläja keskiosassa pilvisyys vaihtelee ja paikoin tulee vesitai räntäkuuroja. 12.45 Historia: Rainbow Warriorin tapaus. 08.00 Avara luonto: Ihmeellinen Aasia. 13.10 Kummeli. 18.30 Voimistelun SM, M telineloppukilpailut. 09.10 Flinkkilä & Kellomäki. Päivän ylin lämpötila on +4 ja +8, maan pohjoisosassa +4 ja -2 asteen välillä. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.28 Ulos luontoon Kevätseuranta. 08.55 Huomenta Suomi. 20.45 Urheiluruutu. 09.11 Keltainen Lumimies. 09.00 Näin meillä. 15.00 Kirjolla. 17.00 Yle Uutiset. 06.35 Denver. Nate turvautuu nyrkkeihin shokissaan. 08.59 Galaxi. 18.00 Top Gear Suomi. Yhdessä ystäviensä Tyyris Aleksanteri Tyllerön ja Kitty Pehmotassun kanssa, Saapasjalkakissa päättää viedä taikapavut Taavilta ja Annilta. Stine haluaisi jo päästä asian yli ja jatkaa elämäänsä, mutta se ei vain tunnu onnistuvan. Keväällä 1984 kaksi virolaisloikkaria teki suuren luokan aseelliset ryöstöt keskellä Helsinkiä. 23.05 Race Across The World Suomi. 22.25 Tulosruutu. 17.00 Erikoisjoukot. Maan pohjoisosassa on pilvistä ja alueen itäosassa sataa ajoittain lunta
15.45 Ann-Marie väljer glädje. 22.00 Blue Bloods. 13.30 Hengenvaarallisesti lihava Brasilia. 19.44 Snooker: MM-kisat. 00.40 Armon kalliolla. 09.25 Cleo. 16.30 Miehen puolikkaat. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 10.15 Tshekin EHT: Sveitsi-Suomi (u). 16.30 Förrädarna – gravkammaren. Risto Nordellin puhetta ja musiikkia. 08.00 Yle Uutiset ja sää. YLEX 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat. 20.00 Sportspegeln. 07.53 Radio Suomen Viikonloppu. 21.00 ELOKUVA Nälkäpeli: Vihan liekit. Tervetuloa äänien maailmaan. 14.20 Tähdet, tähdet. 23.02 Poppijorma Jorma Hietamäki. 07.20 Rantataloa etsimässä. 20.00 Yle Uutiset. 12.10 Lentoturmatutkinta. toukokuuta 2025 RADIO JA TELEVISIO // 15 TLC 06.20 Pomo keittiössä. 12.00 TV7 Jerusalem uutiset. 19.00 Rapport. 18.35 Menneisyyden mysteerit. 18.50 Merisää. 17.15 Sunnuntaina Pirkkalainen ja Ylönen. 10.00 Jumalanpalvelus. 03.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 23.10 Toinen Pietarin kirje. FRII 06.20 Lottovoittajan unelmakoti. 17.00 Auringon pimeä puoli. 18.00 Miehen puolikkaat. 11.15 Upea lihava elämäni. 12.40 Radio Suomen Viikonloppu. 17.30 Suomi Soi. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Turvatarkastus: Peru and Brasilia. 08.55 Nyhetsmorgon. SVT1 06.15 Go’kväll. 23.05 Arman ja viimeinen ristiretki. 18.00 Remppa vai muutto Suomi. 20.00 TV4Nyheterna. 23.50 9-1-1. 08.30 Unelmia Italiassa. 19.00 Yle Uutiset ja sää. sessio. 12.30 Simpsonit. 14.00 Simpsonit. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 06.45 Lottovoittajan unelmakoti. 15.45 Yleisurheilu: Grand Slam Track Miami 2. 09.00 Salatut elämät. 14.50 Yksi on hyvää seuraa. 14.00 Yle Uutiset. TAIVAS TV7 06.25 Suurelta virralta maan ääriin asti. 11.15 Smartare än hjärnan. 10.30 Moderni perhe. 23.50 Apua, mikä tauti! 01.00 90 päivää morsiamena: Pariterapiaa. 15.55 Idrott är mer än bara idrott. 15.30 Mondo och rekorden. 03.10 Property Brothers – renoveringsdrömmar. Elokuva kertoo metsäluonnosta ja erityisesti sen nisäkkäistä ja linnuista, kuten hirvistä, valkohäntäpeuroista ja mäyristä. 08.25 Linnea Henriksson och Norrbotten Big Band. 18.30 Petolliset. 18.45 Radio Suomen Viikonloppu. 09.00 Sampo ja kotivideot. 20.15 TV4Vädret. 16.10 Urheiluradio. 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa. 01.30 Mobilfri i sex dagar. HERO 13.10 Tähdet, tähdet. Darkthrone, Thorns ja Burzum edustavat kukin omaa tyyliään black metalin kentällä. 01.20 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset. 00.00 Leijonan luola Suomi. 19.30 Leijonastudio. 11.02 Olli Haapakangas Tekstinkäsittelijä. 06.50 NG Wild: Upea Australia. 19.00 Depådrömmar. 18.00 Apollo: tehtävä Kuuhun. 07.00 Yle Uutiset. 08.30 Lasten kotipuu. Menestyselokuvan jatko-osassa Katniss Everdeen ja Peeta Mellark joutuvat Capitolin maalitauluksi sen jälkeen, kun heidän voittonsa 74. 14.00 Marko Gustafssonin vieraana tanssija-koreografi ja lennonopettaja Sami Saikkonen. 17.05 Christina-lehden luontokuvat. 00.40 Nya livet på landet med Sarah Beeny. 14.30 Kova laki: Erikoisyksikkö. 00.00 Suuri seikkailu. 20.30 Bingolotto. 23.25 Romano mirits. 16.55 Det omätbara. 12.00 La mer av Claude Debussy. 20.00 Papananaaman K-popshow. JORN VEBERG. 18.02 Radio Suomen Viikonloppu. 08.05 Radio Suomen Viikonloppu. 14.05 Familjen Nerdrum. 04.05 Bytt är bytt. 07.35 Romuraudan valtiaat. 22.15 Agenda: Partiledardebatt. 21.00 Mästarnas mästare. 20.10 Rillit huurussa. 23.00 Raamattu puhuu sinulle. 12.20 Satakiloiset siskot. 16.00 Derek Prince. 13.00 Australian rajalla. 19.00 Huvila & Huussi. 19.00 Bingolotto. 12.30 Australian rajalla. 12.50 Ishockey: Euro hockey tour. 09.30 Salatut elämät. 03.25 Hot Rod Garage. 17.11 Laura Korhosen Jazzklubi. Otsikoiden takana joka arkipäivä. 00.10 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 01.10 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 02.10 Rikkaat ja rahattomat. 11.00 Puutarhan pelastajat. 15.00 Miehen puolikkaat. 14.20 Se löytyi -juhla. 15.55 Muren. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 IS esittää: Sain sen videolle. 20.07 Sää. 10.30 Salatut elämät. Nälkäpelissä synnyttää kapinan Panemin piirikunnissa. Attentaattien kovetessa tilanteeseen puuttuu myös armeija. 12.30 Muti dirigerar Debussy och Berlioz. 01.30 Poliisit 2017 (S). 09.10 Ikuisia kertomuksia. 09.00 Yle Uutiset ja sää. 05.00 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. 17.30 Panttilainaamo. 07.05 Kakkukuningas: Buddyn parhaat. Toimittajana Eero Koski. 19.00 Midsomerin murhat: Rikos ja rangaistus. 08.30 Minna Pyykön maailma. 15.30 Leijonastudio. 17.00 Alavan seurakunnan virsiä. 00.35 ELOKUVA Nuija ja tosinuija. 10.42 Yleisurheilu: Lontoo. 10.10 Milf Manor. 20.02 Urheiluradio. 10.00 Via Silentiin 3-vuotisjuhlamessu Poitsilan kartanon salista Haminasta. 12.55 Radio Suomen Viikonloppu. 13.00 YleX Viikonloppu: Sonny Kylä-Liuhala. 23.15 ELOKUVA Beck: Lockpojken. 02.00 Suomen huutokauppakeisari. 20.00 Jumalanpalvelus Lempäälän Vapaaseurakunnasta. 14.45 Viikon luontoääni: Kuikka. 21.00 Kaikki vastaan kaikki. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Julkkisten tietotoimisto. 17.30 Miehen puolikkaat. 15.00 Explorer. 02.55 Ruotsin rajavartijat. 02.50 The Walking Dead: Daryl Dixon. 20.00 Ilpoisten piiri. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. 11.20 Mutanttiset sääilmiöt. 08.50 Lasten pyhis. 20.30 Lainvalvojat Helsinki. 11.00 Kiipeilyurheilu: Maailmancup Wujiang. 08.55 Kirottujen paikkojen atlas. 03.10 Lita på mig. 12.00 Australian rajalla. 15.00 Yle Uutiset. 07.05 Silent Library Suomi. 10.50 Kaikki vastaan kaikki. 09.10 Faster With Newbern and Cotten. 09.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen. Outi Paananen penkoo levyhyllyjä ja tutkailee taiteilijaelämää. 21.29 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt. Klassista musiikkia. Vapaiden kirkkojen tai katolisen kirkon jumalanpalveluksia joka toinen sunnuntai klo 20.00. 06.25 Miten kaikki tehdään. 12.30 Ihanat siirtolapuutarhat. 15.55 Yle News. 01.20 David Blaine: Taikuuden takana. 12.30 Leijonastudio. 10.00 Suomen huutokauppakeisari. STAR CHANNEL 06.00 Master Cleaners Suomi. 21.00 Poliisien matkassa. 02.19 Kiipeilyurheilu: Maailmancup Wujiang. 01.00 Poliisit 2017 (S). 17.00 YleX Iltapäivä: Viikon Parhaat. 11.00 Muistojen bulevardi. 00.15 Gudstjänst. 16.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. Sää. 13.00 Välilevyjä: Paganineja kaikille soittimille. 03.50 Kiipeilyurheilu: Maailmancup Wujiang. 20.00 Lainvalvojat Helsinki. 22.00 Rapport. 18.55 Rillit huurussa. 02.10 The Spencer sisters. 13.00 Tshekin EHT: Ruotsi-Suomi. 00.05 IFS – invandrare för svenskar. 20.30 Syke. päivä. 18.45 Maantiepyöräily: Romandien ympäriajo. 14.30 Suurenmoiset morsiamet. Helvete-nimisestä levykaupasta tulee Oslossa samanhenkisten kohtaamispaikka, mutta sen ilmapiiri menee yhä äärimmäisemmäksi. 21.00 ELOKUVA Poikkeustila. TV5 06.10 Asunnon metsästäjät. 08.00 Ihanat kamalat lemmikit. 08.00 How I Met Your Father. 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.15 Koti koiralle. 21.15 Minne menet, Eurooppa. 23.10 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 20.55 Lokala nyheter. 13.25 Suurelta virralta maan ääriin asti. 12.05 Virtasen taloushistoria. 23.00 Tohtori jalkapaise. 04.25 Ed Stafford: Kamppailu erämaassa. 16.45 Leijonastudio. 08.05 Ihmeelliset superautot. 00.50 Tracker. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Kanadan rajalla. 15.30 Koti koiralle. 14.30 Alaskan jäälentokenttä. 07.25 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 17.05 15 minuter från Sápmi. 13.30 Australian rajalla. 04.10 Hengenvaarallisesti lihava. 14.30 Simpsonit. 12.45 Merisää. Ajankohtaista asiaa romaneista. 19.15 Landet runt. 20.00 Syke. 09.55 Yksi on hyvää seuraa. Mukana on myös susiperhe. 23.00 TV4Nyheterna. 08.05 Narrin aamulaulu Bernard Herrmann, elokuvamusiikin tinkimätön mestari. 15.05 Muutto Afrikkaan. 13.00 Unelma-asunto auringon alta. Ja millaisia ovat tarinat äänien takaa. Tunti jazzin huumaa! 18.11 Jazzklubin illan keikka: Orchestra Nazionale Della Luna Tampere Jazz Happeningissä. 04.30 Saari ilman lakeja. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 17.00 Maryn helpot kokkailut. 09.05 Urheiluradio. 21.03 Uutispodcast. 19.02 Urheiluradio. 01.50 High Potential. 19.02 Jazzklubi: Klubi-isäntänä Eero Koski. 19.50 Rajavartijat: Salakuljetus merellä. 12.15 Jumalan nimi. 22.40 Inside: Amerikan mafia. 07.45 Min trädgård. 17.10 Kirjailijahaastattelu. 00.10 Puhalla Jumalan tuuli. 21.50 Merisää. 10.00 Puutarhan pelastajat. 19.45 Rillit huurussa. 13.00 Yle Uutiset. 16.00 Unelma-asunto auringon alta. 08.25 Hot Rod Garage. 15.00 Elävä historia: Suomalaiset juutalaiset taistelivat natsi-Saksan rinnalla – jatkosodan merkillinen tarina. 06.45 Silent Library Suomi. 10.35 Pappi ja puutarhuri. 08.10 Juha Laaksosen luontoretki. 17.00 Tshekin EHT: Tshekki-Sveitsi. 20.08 Elämäni ääniraita. 19.50 90 päivää morsiamena: Pariterapiaa. 22.08 Poppijorma Jorma Hietamäki. 19.30 Kutsu muutokseen. 02.30 Maskinmännen. 18.00 Tule Jeesuksen luo! 19.00 Puolellasi Israel. 02.00 Depådrömmar. 03.00 Duudsonit tuli taloon (S). 04.50 Master Cleaners Suomi. 07.50 Merisää. 02.50 Alamaailma Oy. (The Siege, USA 1998) Poliittinen toimintatrilleri New York Cityä ravistelevasta terroriaallosta. 09.10 Iskelmäradio. 21.00 Vauvoina varastetut. 16.00 Kohteena Pluto. 13.00 Simpsonit. 14.50 Radio Suomen Viikonloppu. 07.30 How I Met Your Father. 11.00 Yle Uutiset. 07.10 Kissakuiskaaja. 17.00 Robinson. 14.00 Hubblen kosminen matka. 07.30 Harry Potter: Leipurivelhot. 14.00 Australian rajalla. 20.00 Lentoturmatutkinta. 23.20 Doc: Kidnapped: The Angel Lynn Story. 21.00 Robinson – Gränslandet. 23.40 Jerusalem studio. 10.35 David Blaine: Taikuuden takana. 09.50 Teho-osasto. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Moderni perhe. 01.00 Unga renskötare. KUTONEN 06.00 Miten kaikki tehdään. 11.30 Kanadan rajalla. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu. 13.30 Simpsonit. SVT2 11.00 Gudstjänst. 17.55 En bild berättar. 09.00 Nasta raamis. 13.00 Let’s dance. 21.00 Blue Bloods. 08.15 Amerikan lapsimissit. 09.10 Maanteiden sankarit Tanska. 00.00 Kiipeilyurheilu: Maailmancup Bali. 10.25 Top Gear. 20.50 Där ingen skulle tro att någon kunde bo: Vårstunder. 16.30 Raamatun kertomuksia. 19.20 Rillit huurussa. 20.30 Rapport. 19.30 Maskinmännen. 16.10 Uljas universumi. 17.00 Kapen keittiökaappaus. 06.45 Romuraudan valtiaat. 03.20 The Fall of Diddy. 20.35 Rillit huurussa. 18.08 Stolt rom – fördjupning. Eva Tigerstedt avaa polkuja musiikkiin. 18.50 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki. 08.45 Teho-osasto. 17.00 Miehen puolikkaat. 02.15 Tohtori Facelift. 01.05 The serpent queen. 22.10 NCIS Rikostutkijat. 15.35 Kova laki: Erikoisyksikkö. LIV 09.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. 11.45 Klassiska klubben. 23.40 Yöklassinen. 07.30 Maalaistaloa rakentamassa. 19.00 Los Angelesin kuningas. 13.00 Sinkkuillallinen. 13.15 Sunnuntaivieras: kaksikielinen toimittaja ja koomikko Janne Grönroos. 22.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi (u). Jakso 3: Helvete avaa ovensa. päivä (u). 09.55 Bästa sommarmiddagen. 15.00 Förrädarna. 19.07 Kissankehto Susanna Vainiola. 12.55 Yksi on hyvää seuraa. 09.05 Riston Valinta. 15.50 Viikon luontoääni. 07.05 En plats i solen. 12.00 Kiipeilyurheilu: Maailmancup Wujiang. 21.55 Radio Suomen Viikonloppu. 12.55 Asunnon metsästäjät maailmalla. 07.00 I vår herres hage. 12.05 Urheiluradio. 08.35 Arktiset vedet. 10.25 Pappi ja puutarhuri. 08.00 YleX Aamu: Mika Parikka. RUOTSIN TV4 06.05 En plats i solen. 02.00 Hitler: Kolmannen valtakunnan kadonneet nauhat. 23.15 Dokument utifrån: Terrordåden i London. 01.00 Call of God. 06.45 Kakkukuningas: Buddyn parhaat. 10.00 Moderni perhe. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Koti koiralle UK. 16.50 90 päivää morsiamena. 18.55 Sportnytt. 23.00 Yle Uutiset. 18.30 Rillit huurussa. 07.03 Radio Suomen Viikonloppu. Eva Tigerstedt avaa polkuja musiikkiin. Toimittaja Laura Korhonen vie kuuntelijansa jazzin kiehtoville poluille ja tarjoilee menneisyyden klassikkoja ja tulevaisuuden helmiä. 08.45 Ratsastus: Hypyt, Shanghai. 16.00 Författaren som hatade svenskan – en film om Antti Jalava. 18.00 Unelma-asunto auringon alta. 17.40 Maantiepyöräily: Romandien ympäriajo. 11.30 Moderni perhe. 01.25 Tyst vittne. Kari Ikosen ja Manuel Hermian kymmenen vuotta sitten perustama Orchestra Nazionale della Luna on alusta lähtien luonut persoonallista musiikkia, joka kulkee normaalin jazzilmaisun ulkopuolisilla kiertoradoilla. 04.05 Remontilla rahoiksi. 09.05 90 päivää morsiamena: Rakkautta paratiisissa. 06.30 Maalaistaloa rakentamassa. 02.25 The bay. 20.00 Burgerimiehet Välimerellä. 07.03 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt. 11.00 Viki ja Köpi Show. 21.00 Syke. 10.25 Gift vid första ögonkastet. 17.10 Urheiluradio. 18.15 Sanojen takana. 07.40 Science of Stupid. 18.00 Yle Uutiset. 09.30 Enkeleiden maailma. 15.00 Korkeasaari. 12.25 Asunnon metsästäjät maailmalla. 04.00 Maanteiden sankarit Tanska. Sari Valton ohjelmassa keskustellaan ajan ilmiöistä, arjen puheenaiheista ja joskus kipeistäkin ihmiselämän ongelmista. 03.55 Melkein MENSA. 17.55 Linnea Henriksson och Norrbotten Big Band. 13.37 Radio Suomen Viikonloppu. 09.30 Sampo ja kotivideot. Radio tarjoaa kuuntelijoilleen aina parhaat äänet ja vuodenaikojen värisävyt. 19.30 Lego Masters Suomi. 10.00 Salatut elämät. 17.50 Mentalisti. 11.00 Ilpoistenpiiri. 00.25 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset. 16.10 Faunin iltapäivä. 06.55 Rantataloa etsimässä. 16.00 Miehen puolikkaat. 20.30 Snooker: MM-kisat. 01.00 Kiipeilyurheilu: Maailmancup Bali. 20.00 Världens historia: Adolf. 22.30 Baruch Kormanin raamattutunti. 00.00 ELOKUVA The Parts You Lose. 14.45 Snooker: MM-kisat. 15.02 Sunnuntaina Pirkkalainen ja Ylönen. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 22.27 Sari Valto. 06.35 Asunnon metsästäjät. 18.00 Kortfilmsklubben – meänkieli. 21.02 Urheiluradio. 03.10 Unelma-asunto auringon alta. Viikon luontoääni -sarja perehdyttää kuuntelijansa suomalaiseen äänimaisemaan. 12.00 Sinkkuillallinen. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu. 22.00 Avicii – I’m Tim. 17.00 Rapport. 07.20 Romano Gospel sanan ja laulun ilta. 15.30 Alaskan jäälentokenttä. 13.30 Kadonneet. 08.30 How I Met Your Father. 07.45 Remonttikisa rannalla. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 15.30 Miehen puolikkaat. 15.00 Timo Sarpaneva: Ett sinne för form. Dokumentti suomalaisen metsän vuodenkierrosta. 13.00 Exomars: Euroopan avaruusprojekti. Helvetti soikoon norjalaisen black metalin historia, Yle Teema & Fem klo 23.10. 20.30 Gloryline. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 07.00 Yle Uutiset. 21.00 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. 23.35 Avicii – my last show. 16.30 Leijonan luola USA. 14.15 Näin rakensimme ydinpommin. 02.05 Top Gear: Parhaat palat. 21.00 ELOKUVA Kolmetoista elämää. 22.05 The Fall of Diddy. Metsän elämää, Yle TV2 klo 12.00. 08.22 Radio Suomen Viikonloppu. 21.40 Charles: Omin sanoin. 09.45 Egyptin kadonneet aarteet. 16.15 Sunnuntaina Pirkkalainen ja Ylönen. 21.00 Yle Uutiset. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 4. 13.02 Radio Suomen Viikonloppu. 18.00 Veckan med Efter fem. 21.00 Agenda: Partiledardebatt. 21.30 Syke. 11.55 Lottovoittajan unelmakoti. 22.05 Urheiluradio. 23.40 Rajasota. 22.15 Etupenkillä. 22.30 Yleisurheilua: Grand Slam Trackin 3. 19.50 Res med Jovan. Ohjelmassa soivat melodiset kappaleet, ihastuttavat yllätykset ja kiinnostavat jazz-äänet ja -instrumentalistit. 21.12 Uutisviikko selkosuomeksi. EUROSPORT 1 07.00 Ratsastus: Hypyt, Mexico City. 00.35 Rapport. 11.00 Race Across The World Suomi. 16.10 Kakkukuningas. 12.00 Simpsonit. 17.00 Unelma-asunto auringon alta. 13.00 Ed Stafford: Kamppailu erämaassa. 08.00 Property Brothers – renoveringsdrömmar. 21.00 Snooker: MM-finaalin 2. 22.00 Rattiraivoajat. 23.00 Arman ja viimeinen ristiretki. 00.40 David Blaine: Taikuuden takana. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 23.55 ELOKUVA Redemption in Cherry Springs. Ortodoksinen jumalanpalvelus joka toinen sunnuntai klo 20.00. 08.55 Radio Suomen Viikonloppu. 08.00 Kosketuskohta. Erikoistarjouksia parhaan mahdollisen musiikin ystäville. 19.10 Lokala nyheter. 12.15 Sverige! 12.45 Hockeybilder. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 02.15 Vauvoina varastetut. 03.40 Eurotunnelin rakentaminen. 17.25 Vildmarksdrömmar med Peltsi. 22.00 Robinson. 04.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 12.08 Kansanradio. 23.05 TV4Vädret. 21.17 Radio Suomen Viikonloppu. Tuottaja Olli Koski / Yle Tiede ja ympäristö. 21.00 David Blaine: Taikuuden takana. 10.00 Yle Uutiset. 16.45 Mentalisti. Luterilainen jumalanpalvelus sunnuntaisin klo 10.00. 17.25 Menneisyyden mysteerit. 18.34 Schloss Einstein. 18.40 Grease
P9, 1km: 1) Viljo Nivala KokkVe 4.02, 2) Eemi Myllykoski UllKi 4.16, 3) Anselmi Pesola SäynätsRi 4.20. Tuloksia: Nuoret (113): 1) Riku Suutarinen AL-Härmä, 2) Eemeli Hautamäki KuortUA, 3) Pauli Turpeinen KotkaUA, 4) Roope Törn LapinlAU, 5) Konsta Mentula LuuUA, 6) Tino Niemi KSAU, 8) Lauri Sillanpää VetUA, 10) Petteri Kettu VetUA, 15) Topi Savela OuMK/UA. päivä: Miehet: 200 m: 1) Jereem Richards Trinidad 19,86 (kk), 2) Alexander Ogando Dominica Dominikaaninen tasavalta 19,86, 3) Muzala Samukonga Sambia 20,23. Miesten Ykkösliiga: SJK Akatemia–HJK Klubi 04 1–2 (0–0), FC Lahti–SalPa 1–0 (0–0). 9. Akaa-Volley mestariksi voitoin 4–1. 11. Salibandy Miesten F-liiga: 4. T13, 2km: 1) Erika Pinola Kokkola 8.03, 2) Ruut Haverinen LoVe 9.19. Perjantaina: JäPS–TPS 0–6 (0–5), PK-35–EIF 1–2 (1–2). JARNO HERRANEN Turun Urheiluliiton Janina Saarnio oli naisten kympin nopein. RATAKISOJEN LISÄKSI Venetjoki nähdään välillä maastossa ja tuolloin mennään kartta kädessä. Tästä lähti Norpan kymppi vuosimallia 2025. Mukavampi kausi aloittaa, kun täällä ottaa pahan olon ennen kauden alkua, Venetjoki naureskeli. 46. N kunto, 5km: 1) Minna Järvenoja 24.56. lähtö, Toto75-3 TROIKKA-1, lv 2120 m: 1) Maxihill Trot/Santtu Raitala 14,2 (2,1), 2) Xanthia Kemp 14,5 (4,61).3) The Greek Sox 14,6 (86,45).4) Stoneisle Ucco 14,7 (86,45).poissa: 14. 5?000 m: 1) Agnes Jebet Ngetich Kenia 14.25,80 (kk), 2) Medina Eisa Etiopia 14.25,92, 3) Hirut Meshesha Etiopia 14.40,46. – Se tosiaan on päämatka, ja tämä oli vain treenikisa ratakautta kohti. Useamman kerran on ollut tarkoituksena tänne lähteä, mutta on vain jäänyt lähtemättä, koska sen verran vähemmän tulee näihin maantiekisoihin osallistuttua, Venetjoki selvitti. Miesten Kakkonen, lohko C: Närpes Kraft–Hercules 2–3 (0–1), TP-47–JBK 3–2 (1–1). toukokuuta 2025 16 // URHEILU Kympillä Venetjoen tahtiin Jarno Herranen Ullavan Kilpa juhlii tänä vuonna pyöreitä, sillä seuralle tulee mittariin 80 vuotta. 8. Nyt alkaa valmistautuminen sitä kohti, Venetjoki jatkoi. P13, 2km: 1) Eeli Myllykoski UllKi 7.17, 2) Eemeli Luokkala KokkVei 7.22. Tuloksia: T9, 1km: 1) Vieno Välikangas TohU 4.17, 2) Kaisa Luokkala KokkVei 4.22, 3) Viola Järvenpää KannU 4.32, 4) Pinja Utriainen YlivKu 4.33. Venetjoen jälkeen kakkosena maaliin saapui viime vuoden voittaja, Ullavan Kilvan Marko Palohuhta. M kunto, 5km: 1) Roni Saarela KokkVei 20.16. M Kilpa, 10km: 1) Väinö Venetjoki GIF 33.24, 2) Marko Palohuhta UllKi 36.28, 3) Tuomas Björkbacka VetU 38.33, 4) Teemu Manninen KokkTU 38.46, 5) Markus Sikkilä SievSi 39.32, 6) Markus Hernesmaa KannU 39.41, 7) Juho Luomala KaustPV 39.42, 8) Peetu Rantala KoS 41.18, 9) Tomi Salmi TohU 42.42, 10) Risto Haverinen LoVe 45.48, 11) Ari Lahti TohU 46.17, 12) Kalle Penttilä LoVe 48.50, 13) Eetu Korhonen TohU 49.50, 14) Juhamatti Siirilä 50.30, 15) Pasi Töyräskoski UllKi 52.08, 16) Tuukka Typpö UllKi 53.42. Ratakisoissa sitäkin useammin, ja sillä puolella kokkolalaisen päämatka on 1500 metriä. Ullavan kylänraittia Venetjoki ei ole aikaisemmin ollut kiertämässä. P15, 2km: 1) Vili Koivumäki YlivKu 7.12. 400 m aj: 1) Alison dos Santos Brasilia 47,97, 2) Chris Robinson USA 48,92, 3) Malik James-King Jamaika 49,43. lähtö, Toto75-2, lv 2120 m: 1) Onassis Fortis/Ville Tonttila 14,5 (21,61), 2) EL Kazaam 14,2 (14,57).3) El Cheapo 14,3 (3,65).4) Perfecto 15,1 (6,42). Ihan hyvä fiilis jäi, Venetjoki summasi. lähtö, lv 2120 m: 1) Sister Serene/Ari Moilanen 16,4 (2,36), 2) EL Narnia 15,7 (2,09).3) Flory Combo 15,9 (29,46).4) Borups Diamant 15,9 (19,48).poissa: 7. Pitkän historian omaa myös tapahtuma, joka Kilvan juhlavuoden kilpailujen osalta avasi, sillä Norpan kymppi (vuoteen 2019 saakka Norpan lenkki) järjestettiin nyt 46. 400 m: 1) Marileidy Paulino Dominikaaninen tasavalta 49,21, 2) Salwa Eld Naser Bahrain 49,33, 3) Alexis Holmes USA 50,36. Seagulls johtaa voitoin 3–0. M50, 10km: 1) Pasi Ala-Korpi UllKi 39.29, 2) Jussi Isokoski KannU 42.08, 3) Kristian Lindqvist Falken 43.31, 4) Trond Trydal Sievi 44.08. 4. Marttilan Tammasarja: 1) Suven Sametti/Tapio Perttunen 26,2a (3,59), 2) Annan 26,2a (36,11).3) Brenna 26,2a (53,95).4) Lakan Leija 26,3a (6,63). 3. lähtö, Toto75-4 Toto4-1, lv 2620 m Derby-tammasarja: 1) Gorgeous/Tommi Kylliäinen 16,0 (9,66), 2) Mint Match 16,2 (3,53).3) Ginza 15,0 (4,07).4) Fabiana Hoist 15,4 (6,93).poissa: 8. 6. – Koska panostus on nyt ratapuolella, suunnistus on jäänyt vähemmälle. Venetjoki ampaisi kärkipaikalle heti startista ja viimeiselle kirkkopuiston lenkille (2 kilometriä) Venetjoki lähti reilussa johtoasemassa. Haastajadivisioonakarsinta: 1) Soketti/Hannu Torvinen 27,4 (1,48), 2) Voe Nellus 27,5 (60,28).3) Lennätsie 27,6 (34,22).4) Vikken Eemeli 27,9 (36,71).poissa: 6. Yleisurheilu ”Mukavampi kausi aloittaa, kun täällä ottaa pahan olon ennen kauden alkua”. 4. lähtö, DUO-2, sh 2120 m Nousijavs. T15, 2km: 1) Maisa Niemi KaustPV 7.16. Frisbeegolf Stockton: Kauden 1/4 arvoturnaus Champions Cup, 2/4 kierros: Miehet: 1) Isaac Robinson USA ja Paul McBeth USA 114 heittoa (–16), 3) Anthony Barela USA 115 (–15), ...parhaita suomalaisia: 9) Väinö Mäkelä 119 (–11), 19) Jesse Nieminen 122 (–8), 44) Teemu Lampainen 125 (–5). – Ensimmäistä kertaa olin paikalla, mutta totta kai tapahtuman ja kilpailun tiedän. Miesten Ykkönen: FC Inter/2–RoPS 2–0 (0–0), OLS–EPS 4–0 (2–0), MP–FC Jazz 0–0, KPV–KuPS Akatemia 1–0 (1–0). Voitot 2–2. Perjantaina: Tampere United–JJK Jyväskylä 1–0 (0–0), Atlantis–PKKU 2–3 (1–1). Kilpailun pienin kasa: Essel 4,24mm. Ullava on nykyisin osa Kokkolaa ja Kokkolaan jäi Norpan kympin voitto, sillä Gamlakarleby IF:n Väinö Venetjoki piti parasta vauhtia tuulisessa ja koleassa kelissä. 1?500 m: 1) Josh Kerr Britannia 3.34,51, 2) Yared Nuguse USA 3.34,65, 3) Cole Hocker USA 3.34,79. kerran. Koripallo Miesten Korisliiga: 3. 3?000 m: 1) Andrew Coscoran Irlanti 8.17,56, 2) Grant Fisher USA 8.17,60, 3) George Mills Britannia 8.17,77. 5. 7. Naisten kympin ykkönen oli Turun Urheiluliiton Janina Saarnio ajalla 39.19. lähtö, DUO-1, lv 2120 m: 1) BWT Iceman/ Santtu Raitala 14,7a (2,3), 2) Barabbas 14,8a (24,59).3) April O’Neil 14,8a (4,48).4) Capum 14,9a (30,46).poissa: 8. Perjantaina: OsPa–GBK 6–1 (3–0). Autourheilu Veteli: XXXIV Asfalttikunkku. T11, 1km: 1) Neea Herlevi LoVe 3.50, 2) Selina Ruokoja KälvTa 3.52, 3) Emmi Halmetoja YlivKu 3.58, 4) Sofia Korpela LoVe 4.12, 5) Vanessa Utriainen YlivKu 4.18, 6) Ellen Lahti TohU 4.19, 7) Vilja Ruokoja KälvTa 4:37. Perjantaina: Haka–Jaro 0–1 (0–0), KTP–AC Oulu 1–3 (0–1), VPS–Ilves 1–0 (0–0), KuPS– SJK 1–0 (1–0). Futsal Naisten Futsal-liiga: 3. Maalissa Venetjoki pysäytti kellot aikaan 33.24. finaali (4 voittoa): Oilers–Classic 5–7 (0–4, 1–1, 4–2). 10. Voitot 1-2.. finaali perjantaina: Akaa-Volley–Hurrikaani 3–1 (27–29, 25–13, 25–23, 25–14). Jukolan viesti ja syksyllä sprinttiä, siinä on kauden suunnitelmat suunnistuksen puolella, himankalaislähtöinen Venetjoki kertoi. Jalkapallo Miesten liiga: IF Gnistan–IFK Mariehamn 2–0 (2–0), FC Inter–HJK 1–1 (0–1). loppuottelu (3 voittoa): RaiFu–HIFK FS 3–5 (3–4). P11, 1km: 1) Jooa Myllykoski UllKi 3.45, 2) Veeti Pinola TohU 4.00, 3) Oliver Pinola Kokkola 4.07. lähtö, Toto75-6 Toto4-3 DUO-3, sh 2120 m KK-25 A.V. N50, 10km: 1) Airi Kentala TohU 50.13. lähtö, Toto75-7 Toto4-4 DUO-4 TROIKKA-2, lv 2120 m Arvid Åvallin TammaDerby: 1) Lightning Stride*/Santtu Raitala 12,6a (1,27), 2) Christine L Garden 12,8a (61,49).3) Viens Ici 13,3a (107,68).4) Lady Cash 13,4a (33,63). finaali (4 voittoa): Akaa-Volley–Hurrikaani 3–1 (19–25, 25–17, 25– 16, 25–21). Yleisurheilu Miami: Yleisurheilun grand slam -sarjan 2/4 kilpailu, 1. lähtö, Toto75-5 Toto4-2, lv 2120 m Espoon Palkinto Tammadivisioonakarsinta: 1) Kinglet Bird/Janne Korpi 12,6a (11,31), 2) Ete Jet* 12,8a (6,15).3) Endless Story 12,8a (5,62).4) An-Dorra 13,1a (24,84), 4) Edima* 13,1a (7,04). – Tämä oli enemmän treenikisa, niin ensimmäisen viitosen menin vähän käsijarru päällä. Norpan kymppi. lähtö, Toto75-1, lv 1620 m: 1) Ubiquarian Face/ Janita Antti-Roiko 09,8a (51,08), 2) Run For Royalty 10,1a (2,17).3) Kyle Web 10,9a (10,44).4) Dozen of Oysters 11,4a (5,16). finaali (4 voittoa): Seagulls–Kauhajoki 82–79 (42–41). Seniorit (151): 1) Esa Kirsilä EUA, 2) Janne Hautamäki KuortUA, 3) Kenneth Långbacka NNSB, 4) Sami Lampinen PunMK/UA, 5) Pasi Perälä JaMoKe/UA, 6) Tapani Kalmukoski EUA, 10) Jarno Lempiälä VetUA. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 4. Jälkimmäisen puolikkaan yritin vetää kovaa ja puskea vastatuuleen. Maantiejuoksuissa Venetjokea on nähty harvemmin. Naiset: 100 m (+2,4 m/s): 1) Melissa Jefferson USA 10,75, 2) Tamari Davis USA 10,79, 3) Favour Ofili Nigeria 10,94. lähtö, sh 3120 m: 1) Profiili/Santtu Raitala 26,7 (2,11), 2) Tatuari 27,4 (12,61).3) Vixeli 27,6 (5,66).4) Kuuselan Wiltteri 28,3 (34,3).poissa: 3. – Ensimmäinen ratakisa on kesäkuun alussa Lahdessa Motonet GP-kisoissa. Ravit Helsinki 03.05 Toto75: 1. Kisan lopullinen voittaja Väinö Venetjoki (3) porukan keskellä. 100 m aj (+2,0 m/s): 1) Masai Russell USA 12,17 (kk), 2) Tia Jones USA 12,19, 3) Ackera Nugent Jamaika 12,34. 2. Kansallinen liiga: VIFK–HPS 1–7 (1–5), KuPS–PK-35 Vantaa 1–0 (1–0), Åland Utd–HJK 0–0. Ammunta Lohtaja: Kasa-ammunnan Palmisano-kilpailu: 5x5 ls HV100 (44): 1) Fredrik Örnehult Ruotsi 6,140mm, 2) Marko Kallio HiMS 7,170, 3) Jari Raudaskoski VamSa 7,196, 4) Marko Tanskanen NAS 7,642, 5) Julanda Engman ÅSSF 8,170, 6) Jonas Pettersson ÅSSF 8,192, 8) Veikko Kaarta KalMy 8,578, 16) Janne Koskela LMS 9,142, 22) Mika Essel RMY 10,024, 34) Veli-Markku Laine HiMS 11,664, 35) Tuomo Nissilä LMS 12,122, 39) Jorma Tikkanen HiMS 12,754, 40) Ari Pernu HiMS 13,070. Naiset: 1) Silva Saarinen Suomi 117 (–17), 2) Paige Pierce USA, Kristin Lätt Viro, Missy Gannon USA 120 (–14), ...muut suomalaiset: 9) Eveliina Salonen 128 (–6), 19) Henna Blomroos 134 (par), 29) Jenni Karppinen 138 (+4). Naisten Kakkonen, lohko B: FC United–KF10 5–0 (4–0). M60, 10km: 1) Kari Ojala KaJu 42.22, 2) Markku Ainali KokkVei 50.12. Lentopallo Miesten Mestaruusliiga: 5. N kilpa, 10km: 1) Janina Saarnio TuUL 39.19, 2) Tanja Rauma-Pinola GIF 42.38, 3) Päivi Rauma VetU 52.18, 4) Satu Myllykoski UllKi 52.57