Kuntapäättäjille tulee tästäkin kysymyksestä hikisiä hetkiä tulevaisuudessa. 1 Sivu 2 TIMO VARILA » Kunnalle oma lukio on iso vetovoimatekijä, ja lukiokoulutus tukee alueen elinvoimaa ja kehitystä. 1 Sivu 3 Niklas Vidjeskog löysi töitä Ruotsista. Se kasvattaisi takamatkaa kilpailijoihin. alv 10 %). Asukkaille apteekki on peruspalvelu. Vidjeskogin valmennusura jatkuu länsinaapurissa Edelliset kaksi kautta Pietarsaaren Jaron päävalmentajana toiminut Niklas Vidjeskog suuntaa seuraavaksi Umeå FC:n peräsimeen. ELISA KORHONEN. Halsuan sivuapteekki toimii K-marketin naapurissa. Näkymä Halsuan keskustaan joulukuisena aamupäivänä. Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava seura teki Vidjeskogin kanssa kaksivuotisen sopimuksen. Alalla pelätään, että lääketaksaan ja apteekkiveroon tehtävät muutokset uhkaavat etenkin pieniä sivuapteekkeja. Koulumies pitää kaivosveroa rangaistusmaksuna ja sanoo, että vero tulee kääntymään itseään vastaan. 1 Sivu 19 TAPIO LEHTINEN Joulusuklaasta ei haluta luopua, vaikka hinta jo kirpaisee 1 Sivu 7 1 Sivut 8-9 ”Kaivosvero kääntyy itseään vastaan” Terrafamen toimitusjohtaja Antti Koulumies laskee, että hallituksen kaavailema kaivosmineraaliveron korotus toisi yhtiön kustannuksiin kymmenen prosentin lisäyksen. Antti Koulumies on Terrafamen toimitusjohtaja. Apteekin lähtö veisi paljon Hallitus uudistaa apteekkialaa kovalla kädellä. (sis. Torstai 4.12.2025 Keskipohjanmaa.fi | Nro 233 Hinta 4,20 €. Yksi sellaisista toimii Halsualla
Varanka-Hietalan mukaan synkkiin näkymiin vaikuttavat etenkin mahdolliset lääketaksan kiristykset. – Väestö ikääntyy. Kyse on todella tärkeästä lähipalvelusta pitkien välimatkojen maassa sekä huoltovarmuudesta ja alueellisesta lääkehuollosta, sanoo Hirvonen. Nyt meillä on hyvä palvelu ja valikoima, Karhulahti sanoo. TIMO VARILA Apteekki on toiminut Halsualla vuodesta 1987.. Se ilmestyi Halsuan katukuvaan vuonna 1987. APTEEKKARILIITON Merja Hirvonen on huolissaan juuri mahdollisesta sivuapteekkien verovähennyksen poistosta. Aamulla täällä saattaa istua monta ihmistä odottamassa. Vastaavasti on pitkiäkin aikoja, että täällä ei käy kukaan, Isopahkala sanoo. Tyypillisestihän pienet apteekit elävät erityisesti reseptimyynnillä. – Niiden myyntiä ei vapautettaisi, koska kyse on niin sanotusti riskilääkkeistä, sanoo Hirvonen. – Väestö ikääntyy. Halsuan sivuapteekin farmaseutti Marja Isopahkala (vas.) ja tekninen työntekijä Teija Haukilahti. Se koostuisi reseptilääkkeiden lääketaksaan ja apteekkiveroon tehtävistä muutoksista. Varanka-Hietala toimi aiemmin proviisorina Ylivieskassa. Reseptilääkkeiden lääketaksaa leikattaisiin kaikissa taksaluokissa. Haukilahti on työskennellyt samassa apteekissa vuodesta 1988. Mitä itsehoitolääkkeiden vapauttaminen apteekin ulkopuoliseen myyntiin tarkoittaisi. – Paikkakuntalaiset haluavat käyttää kylän omia palveluita. Rajattu valikoima sisältäisi muun muassa närästyksen, ummetuksen ja silmien kuivuuden hoitoon käytettäviä itsehoitolääkkeitä. – Siihen asti täällä oli vain lääkekaappi, sanoo Halsuan sivuapteekin tekninen työntekijä Teija Haukilahti. YLIVIESKASSA asuva Merja Varanka-Hietala aloitti apteekkarina Kaustisen apteekissa viime vuoden lokakuussa. Puheenaihe Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri: kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu: urheilu@keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Keskipohjanmaa // Torstaina 4. Halsuan apteekki on yhtä kuin Kaustisen apteekin sivuapteekki. Lääkkeitä tarvitaan paljon, usein nopeallakin aikataululla, hän sanoo. Esimerkkinä närästyslääkkeet. Lääkkeitä tarvitaan paljon, usein nopeallakin aikataululla. – Hyvin suuri osa Halsuan sivuapteekin reseptuurista on Soiten yksiköiden varassa. Apteekki on käytetyin terveydenhuollon toimipiste Suomessa. Hänen apteekkilupaansa sisältyy velvoite Halsuan sivuapteekin pyörittämisestä. Nyt pienten maaseutuapteekkien näkymät ovat kuitenkin mustat. Samaan aikaan verotusta ollaan kiristämässä ja itsehoitolääkkeitä viemässä kaupan hyllyille. – Ne vievät katetta ja vaikuttavat erityisesti pieniin apteekkeihin. Hänen lisäkseen Halsuan sivuapteekissa työskentelee farmaseutti Marja Isopahkala. Halsuan sivuapteekin kaltaisten pienempien toimijoiden tulevaisuus on kysymyksiä täynnä. Kirkkoherra Juha Karhulahti pitää oman kylän apteekkia erittäin tärkeänä halsualaisille. Se on istuva hallitus, joka Hirvosen mukaan haukkasi liian ison palan apteekkiuudistuksessaan. Tämä kaikki laskee tulosta entisestään, Varanka-Hietala sanoo. Selvää on se, että monta apteekkia, Fimean arvion mukaan 134, menisi kannattamattomaksi. Apteekkariliiton toimitusjohtaja Merja Hirvonen osoittaa syyllistä sormellaan. Apteekkialan uudistaminen vetää hänet mietteliääksi. joulukuuta 2025 2 // Hallitus myllää apteekkialaa Jouni Nikula Halsuan kirkkoherra Juha Karhulahti on matkalla pitämään ehtoollishartautta Kannelman asumispalveluyksikköön. – Kyllä se huolestuttaa. HALSUAN ytimessä asioillaan keskiviikkona aamupäivällä pysähtynyt Juha Karhulahti pitää oman apteekin merkitystä erittäin suurena koko Halsualle. Onnittelukukat talon 95-vuotiaalle syntymäpäiväsankarille hän kävi poimimassa paikallisesta marketista. Onko hyppy apteekkariksi kaduttanut. Entä särkylääkkeet. 1 Itsehoitolääkkeitä vapautettaisiin apteekkien ulkopuoliseen myyntiin. – Myös perustuslakivaliokunta on kritisoinut hallituksen esitystä, jonka myötä liiketoiminta osassa apteekeista voisi muodostua kannattamattomaksi. Kyse on sekä pienistä että isoista apteekeista, Hirvonen sanoo. Ruokakauppa ja sen vieressä oleva apteekki ovat Halsuan elämän solmukohtia, peruspalveluita, joita ilman alle tuhannen asukkaan kunta olisi hukassa. – Liian monta muutosta yritetään tehdä samalla kertaa. 1 Apteekkiveron perusteena olisi jatkossa liikevaihdon sijaan verovelvollisen lääkemyynnin voittomarginaali. – Vuoden jäljestä sellaisia johtopäätöksiä ei uskalla vetää, hän nauraa. Hänen mukaansa sivuapteekki säilyy Halsuan katukuvassa ainakin niin pitkään kuin Soiten ylläpitämät Kannelman asumispalveluyksikkö ja tehostetun palveluasumisen yksikkö Pihlajatupa ovat olemassa. Sen taloudellisia vaikutuksia apteekkeihin ei ole pystytty arvioimaan luotettavasti. FAKTA Apteekkitalouden kokonaisuudistus 1 Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen, jolla toteutetaan apteekkitalouden kokonaisuudistusta. Jos apteekkien taloutta kiristetään tarpeeksi, pieniltä apteekeilta viedään toimintaedellytyksiä. – Marketin hyllyille päätyisi noin kolmasosa apteekkien itsehoitovalikoimasta. Merkitys on valtava apteekin kannattavuudelle
– Töitä on löydettävä tai kehiteltävä muuta, Günes pohtii. Lopettamispäätös ei lopulta tullut suurena yllätyksenä. Jussinniemi palkittiin vuonna 2018 Pohjois-Suomen parhaana R-kauppiaana. Kokkolan Puutarhakadun R-kioski jatkaa toimintaansa normaalisti, vaikka ketju karsii myymälöitään eri puolilla maata. Suomesta on vähentynyt 20 vuodessa yli 100 lukiota. Myös lyhyemmässä ajassa on mahdollisuus valmistua. Erikoistuminen on tietenkin yksi mahdollisuus, mutta se polku on kyllä käyty jo läpi tässä valtakunnassa hyvin. Määrä on ollut koko ajan nouseva. Ketju on kertonut arvioivansa koko kioskiverkoston sijaintia ja kannattavuutta tilanteessa, jossa kulutustottumukset muuttuvat ja osa palveluista siirtyy verkkoon. Se on noin 200 enemmän kuin syksyllä 2024. “Lukion voi suorittaa 3–4 vuodessa, ja valmistuminen syksyllä tuo joustoa opiskelijoiden erilaisiin elämäntilanteisiin. – Kioski on matkareitin varrella ja se on helppo löytää, perustelee Känsäkangas. Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kätevästi keskipohjanmaa.fi. JOULUKUUSSA 2025 valmistuu lähes 5100 uutta ylioppilasta. MITEN PIENET KUNNAT voisivat pitää yllä omia lukioitaan. Kioski hyötyy myös laajasta oheispalveluiden tarjonnasta, kuten VR-lipuista, tapahtumalipuista, passeista ja pakettipalveluista. Lähin uusi yrittäjähaku on Kokkolan Puutarhakadulle. Yksi vaihtoehto antaa lisäaikaa kunnan omalle lukiolle on lisätä naapurilukion kanssa käytävää yhteistyötä tai jopa yhdistää lukioita. Hän pitää sijaintia tärkeimpänä syynä toiminnan jatkumiselle. Taloussanomien mukaan yhtiö lakkauttaa vuodenvaihteen tienoilla jopa 70 kioskia, eli joka viidennen kioskin. TULEVAISUUDESSA SYNTYVYYDEN raju pudotus heijastuu myös luonnollisesti ylioppilaiden määrään ja lukioverkoston tiheyteen. Siihen on monia syitä, mutta yksi suurimmista syistä on, että abiturientit haluavat jakaa ylioppilaskokeiden taakkaa usealle eri ajankohdalle. Myös Nivalan Kalliontien kioski jatkaa normaalisti. Kaustisella kioski jatkaa normaalisti. R-kioskin kyltti on pian harvinaisempi näky myös Keski-Pohjanmaalla. Esimerkiksi viisi vuotta sitten syksyllä valmistui alle 4000 ylioppilasta. Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 020 750 4007 (pvm/mpm) ti-pe klo 7-11 ja la klo 7-9.30 Lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Asiakaspalvelu asiakaspalvelu@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Kokkolan Mediakulma, Rantakatu 10 Keskipohjanmaa // Torstaina 4. HAAPAJÄRVEN R-kioski sulkee ovensa huhtikuun lopussa. Kioskien määrä on kuitenkin vähentynyt nopeasti. Postipalvelu loppui Kannuksen R-kioskilta keskiviikkona. Yrittäjä Piia Günes on vetänyt kioskia seitsemän vuotta. Ei sekään helppoa ole päättäjille, mutta on se parempi vaihtoehto kuin menettää oma lukio kokonaan. Kuntapäättäjille tulee tästäkin kysymyksestä hikisiä hetkiä tulevaisuudessa. Jussinniemi on toiminut Kannuksen R-kioskin kauppiaana vuodesta 2016 lähtien. Keski-Pohjanmaalla ja sen lähialueella on paljon pieniä lukioita, jotka kamppailevat olemassaolostaan lähitulevaisuudessa. Joni Mäki-Petäjä Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Siitä pitää huolen maan väestökehitys. 1850-luvulla ylioppilaita tuli vuodessa noin sata, vuonna 1920 noin tuhat ja vuonna 1950 noin 4000. Haapajärvi ja Kannus sulkevat, kun taas Kaustinen, Kokkola ja Nivala jatkavat. 2000-luvun alussa tutkinnon suoritti noin 35 000 kokelasta vuodessa eli yli puolet ikäluokasta. Opetushallinnon mukaan Suomessa on tällä hetkellä 377 lukiota, joista 315 lukiota on kuntien omistuksessa. KANNUKSEN Valtakadun R-kioskin yrittäjä Henna Jussinniemi sai tiedon ketjulta marraskuussa, mutta oli ehtinyt jo aiemmin päättää lopettamisesta. Nuorilla tulevaisuus on edessä ja jokainen rakentakoon omanlaisensa elämänpolkunsa ja juuri sellaisen kuin itse haluaa. On mm. Se on noin 200 enemmän kuin syksyllä 2024. Jo lähtökohtaisesti lukio on suunniteltu niin, että se voi kestää enemmän kuin ne tyypilliset kolme vuotta. Osa ylioppilaista tähtää nimenomaan 3,5 vuoden opintoihin”, Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Tiina Tähkä kertoo. Kokkolan linja-autoaseman R-kioski lopetti toimintansa vuoden alussa. Lukiot ovat alkaneet erikoistua kiihtyvällä tahdilla jo kymmeniä vuosia sitten. Siitä lähtien ylioppilaiden määrä alkoi voimakkaasti kasvaa. joulukuuta 2025 // 3 R-kioskeja katoaa kovaa vauhtia Tapio Lehtinen Kaisa Suomala R-kioski on ollut vuosikymmeniä suomalaisen arjen instituutio: paikka, josta on haettu postipaketit, veikkauslaput, irtokarkit ja jonne on piipahdettu ostamaan pikaiset eväät. Günes nostaa esiin erityisesti Veikkauksen tunnistautumisvaatimuksen, jota monet iäkkäämmät pelaajat eivät ole ottaneet käyttöön. Sieltä voi noutaa ja lähettää kaikkia postilähetyksiä ja maksaa lähetyksiä tiskillä. Lopettamisten jälkeen kioskeja jäisi jäljelle alle 270. – Sen voi varmaan arvatakin, etteivät fiilikset ole korkealla, Günes sanoo. Pääkirjoitus " Joulukuussa valmistuu lähes 5100 uutta ylioppilasta. OSASSA KAUPUNGEISTA R-kioski hakee yhtä aikaa uusia yrittäjiä. Toisin kuin perusopetuksen järjestäminen, lukiokoulutuksen järjestäminen ei ole kuntien velvollisuus, vaikkakin suurin osa järjestämisluvista on myönnetty kunnille. Hän oli sitä ennen työntekijänä samassa kioskissa yli seitsemän vuotta. – Palvelut tukevat toisiaan, toteaa Känsäkangas. musiikkiin, urheiluun, kuvataiteeseen, luonnontieteeseen ja kansainvälisyyteen erikoistuneita lukioita. Valkolakkeja on perinteisesti painettu nuorten päihin keväisin. PERJANTAINA EI KUITENKAAN ole syytä pohtia lukioiden kohtaloa, vaan on syytä onnitella uusia ylioppilaita. Postipalveluita saa torstaista lähtien K-market Herkun postista. TIMO VARILA Syksyn ylioppilasmäärät jatkavat kasvuaan Perjantaina juhlistetaan syksyn ylioppilaita monella lukiolla lakkiaisten merkeissä. Kymmenessä vuodessa pisteiden määrä on lähes puolittunut, ja tämän talven sulkemiskierros harventaa ”Ärrien” verkostoa entisestään. Vuonna 2025 ylioppilaaksi valmistui yhteensä noin 30 400 henkilöä. Nykyisin yhä useammat ylioppilaat valmistuvat syksyisin. – Haapajärvi on suhteellisen pieni paikkakunta ja väkimäärä on ollut laskussa, toteaa Günes. Kunnalle oma lukio on iso vetovoimatekijä ja lukiokoulutus tukee alueen elinvoimaa ja kehitystä. Toisaalta pelaaminen on siirtynyt verkkoon, mikä näkyy suoraan asiakasvirroissa. Annika Känsäkangas on toiminut kioskiyrittäjänä Kaustisella vuodesta 2014 ja sitä ennen vuodesta 2009 lähtien Toholammilla. Hän ei ole vielä päättänyt, mitä tekee kioskitoiminnan päätyttyä. Kauppojen aukioloaikojen vapautuminen on yleisesti nähty kioskien asemaa heikentävänä tekijänä, mutta muutos tapahtui jo ennen kuin Günes aloitti R-kioskiyrittäjänä seitsemän vuotta sitten. Ylivieskan Asemakadun kioskista ei haluttu kommentoida asiaa
Käräjäoikeudessa on käsitelty tällä viikolla kahta ”työsuhteen irtisanomisesta tai purkamisesta aiheutunutta riitaa”. Näyttelijän mielestä hänen yhdelle, vuoden mittaiselle määräaikaisuudelleen ei ollut perusteita, jolloin työsuhteen olisi pitänyt olla toistaiseksi voimassa oleva. Pohjanmaan käräjäoikeus pyrkii antamaan ratkaisunsa riita-asioista ensi keväänä. Kummassakin tapauksessa työntekijä on irtisanottu. " Näyttelijän mielestä kahden peräkkäisen määräaikaisuuden sijaan työsopimuksen olisi pitänyt olla toistaiseksi voimassa oleva. Arkistokuva koululta. Ensin irtisanottiin alakoulun opettaja, ja pian sen jälkeen selvisi, että poliisi tutkii hänen tekemisiään rikosepäilyn takia. Tämäkin näyttelijä vaatii niin ikään yli 60 000 euron korvauksia kaupunginteatterilta. Keskipohjanmaa // Torstaina 4. KÄRÄJÄOIKEUDEN selostuksen mukaan kyse on toisen työntekijän osalta tapauksesta, jossa näyttelijä katsoo, että häntä on kahteen otteeseen pidetty määräaikaisena työntekijänä ilman perusteita. – Poliisin asia on tutkia, onko uhka kuinka todellinen, Kiviniemi kirjoittaa Wilma-viestissä. Tämän näyttelijän osalta käräjillä käsitellään myös näytelmäoikeuksiin liittyvää korvauskiistaa työntekijän ja kaupunginteatterin välillä. Rikoskomisario Teuvo Nissilä Oulun poliisilaitokselta vahvistaa, että asiasta on kirjattu rikosilmoitus. Nämä kyseiset kaksi määräaikaisuutta kestivät kolme vuotta. Tätä yhtä, vuoden mittaista määräaikaisuutta aiemmin näyttelijä oli ollut töissä Kokkolan kaupunginteatterilla määräaikaisuuksissa kolmen vuoden ajan. Tätä ennenkin hän oli ollut kaupunginteatterilla vuoden mittaisessa määräaikaisessa työsuhteessa, jolle oli perusteena näyttelijän sijaisuus. – Tämä on sen laatuinen asia, että tutkinnallisista syistä ei asiasta enempää tiedoteta. TOISEN NÄYTTELIJÄN osalta kyse on samasta asiasta: oliko määräaikaisuudelle perusteet vai ei. Uhkauksesta on tehty ilmoitus poliisille. REET TA ÄNGESLEVÄ. KOKKOLAN kaupunginteatterin kannatusyhdistyksen puheenjohtajana on toiminut reilun parin vuoden ajan kokkolalainen Reino Herlevi, joka tuli eroa tehtävästä pyytäneen Timo Virolaisen tilalle. Rehtori Marjo Kiviniemi kertoo uhkauksesta oppilaiden huoltajille lähetetyssä Wilma-viestissä. Rehtori Kiviniemeä ei tavoitettu kommentoimaan uhkausta. Kaupunginteatterin mukaan näyttelijän määräaikaisuudelle oli perusteet, sillä se katsoo, että oli kysymys ”palkkaamisesta määräaikaiseen työsuhteeseen näytelmäkausien roolitukseen sopivana henkilönä”. Jonkinlaista teatteritoimintaa on rakennuksessa ollut jo 1930-luvulta alkaen. Kyösti Kallion koulu Nivalassa on ollut viime aikoina otsikoissa opetushenkilöstöön kuuluneiden työntekijöiden rikosepäilyjen vuoksi. Virolainen pyysi eroa tehtävästä tammikuussa 2023. JUKKA LEHOJÄRVI Jani Kauta Laura Läspä Nivalassa toimivan Kyösti Kallion koulun rehtoria kohtaan on tehty uhkaus. Nämä sopimukset olivat määräaikaisia näyttelijän sijaisuuksia. Näyttelijän mielestä kahden peräkkäisen määräaikaisuuden sijaan työsopimuksen olisi pitänyt olla toistaiseksi voimassa oleva. Teatterilta vaaditaan roimia korvauksia. Kokkolan kaupunginteatteri toimii Vartiolinnassa. Keskipohjanmaa kertoi vuonna 2022 Kokkolan kaupunginteatterilla ilmi tulleista työilmapiiriongelmista. Vain vähän sen jälkeen irtisanottiin koulunkäynnin ohjaaja, ja sittemmin on selvinnyt, että myös hänen tapauksessaan on avattu rikosepäilytutkinta. Viestin mukaan uhkaus ei aiheuta välitöntä vaaraa, mutta varotoimenpiteenä ja oppilaiden sekä henkilöstön turvallisuuden varmistamiseksi koululla on paikalla vartija torstaista 4. joulukuuta alkaen. Kaupunginteatteri ei tähän suostu, sillä se katsoo, että määräaikaisuudelle oli perusteet. Kyösti Kallion koulun rehtorille uhkaus Koululla on varmuuden vuoksi vartija turvaamassa oppilaita ja henkilökuntaa. Tuolloin tuli esille esimerkiksi se, että aluehallintovirasto oli tulossa tekemään teatterille työsuojelutarkastuksen, jossa oli tarkoitus kartoittaa työhyvinvointiin vaikuttavaa psykososiaalista kuormitusta. joulukuuta 2025 4 // UUTISET Kokkolan kaupunginteatteri ja näyttelijät käräjillä Katariina Poranen Pohjanmaan käräjäoikeus on saanut tehtäväkseen ratkoa Kokkolan kaupunginteatterin kannatusyhdistyksen ja kahden työntekijän välisiä työsuhdeasioita. Asia on tutkinnassa ja kaikki asiaankuuluvat toimet tehdään. KYÖSTI KALLION koulu on noussut syksyllä puheenaiheeksi kahden opetushenkilöstöön kuuluneen työntekijän epäasiallisen käytöksen vuoksi. Tämän tyyppiset asiat otetaan vakavasti ja selvitetään niiden syyt ja taustat, Nissilä kommentoi. Näyttelijä vaatii asiasta yli 60 000 euron korvauksia kaupunginteatterilta, joka on puolestaan ilmaissut, ettei se suostu korvauksiin. Osapuolina ovat kaksi näyttelijää ja Kokkolan kaupunginteatterin kannatusyhdistys ry, joka vastaa teatterin toiminnasta
7–22 7–22 10–22 ark. 7–22 7–22 10–22 ark. 7–22 7–22 10–22 ark. 10-22 Red Bull ERÄ 1 €/tlk PLUSSA-KORTILLA -60% 1 €/pkt Uuditetun myymälän avajaiset torstaina 4.12. 10-22 Red Bull ERÄ 1 €/tlk PLUSSA-KORTILLA -60% 1 €/pkt Uuditetun myymälän avajaiset torstaina 4.12. la su ERÄ Kulta Katriina Kahvit 500g ( 7,98-8,87 €/kg)) Karl FazerI Maitosuklaalevy 180g (13,89€/kg) ERÄ Elovena kaurahiutale 1 kg Energiajuoma Orginal 0,25l / tlk PLUSSA-KORTILLA -53-57% PLUSSA-KORTILLA -56% PLUSSA-KORTILLA -46% TARJOUS VOIMASSA 4.12 ERÄ! 3,99 €/kpl RAJOITUS 1PKT/ALOUS PALVELEMME ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 6.12. 7.12.2025 ELLEI TOISIN MAINITA. – Minun tietoni mukaan sairaalassa on ollut tarvetta käydä. Alle 15-vuotiaat ovat kuitenkin korvausvelvollisia aiheuttamistaan vahingoista. 10-22 Red Bull ERÄ 1 €/tlk PLUSSA-KORTILLA -60% 1 €/pkt Uuditetun myymälän avajaiset torstaina 4.12. 10-22 Red Bull ERÄ 1 €/tlk PLUSSA-KORTILLA -60% 1 €/pkt Uuditetun myymälän avajaiset torstaina 4.12. la su ERÄ Kulta Katriina Kahvit 500g ( 7,98-8,87 €/kg)) Karl FazerI Maitosuklaalevy 180g (13,89€/kg) ERÄ Elovena kaurahiutale 1 kg Energiajuoma Orginal 0,25l / tlk PLUSSA-KORTILLA -53-57% PLUSSA-KORTILLA -56% PLUSSA-KORTILLA -46% TARJOUS VOIMASSA 4.12 ERÄ! 3,99 €/kpl RAJOITUS 1PKT/ALOUS PALVELEMME ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 6.12. la su ERÄ Kulta Katriina Kahvit 500g ( 7,98-8,87 €/kg)) Karl FazerI Maitosuklaalevy 180g (13,89€/kg) ERÄ Elovena kaurahiutale 1 kg Energiajuoma Orginal 0,25l / tlk PLUSSA-KORTILLA -53-57% PLUSSA-KORTILLA -56% PLUSSA-KORTILLA -46% TARJOUS VOIMASSA 4.12 ERÄ! 3,99 €/kpl RAJOITUS 1PKT/ALOUS PALVELEMME ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 6.12. la su ERÄ Kulta Katriina Kahvit 500g ( 7,98-8,87 €/kg)) Karl FazerI Maitosuklaalevy 180g (13,89€/kg) ERÄ Elovena kaurahiutale 1 kg Energiajuoma Orginal 0,25l / tlk PLUSSA-KORTILLA -53-57% PLUSSA-KORTILLA -56% PLUSSA-KORTILLA -46% TARJOUS VOIMASSA 4.12 ERÄ! 3,99 €/kpl RAJOITUS 1PKT/ALOUS PALVELEMME ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 6.12. Kahvi & torttu tarjoilu 300 henkilölle Arvontaa Avajaistarjouksia Tervetuloa ostoksille! RAJOITUS 1PKT/TALOUS ERÄ Red Bull Energiajuoma Orginal 0,25l / tlk 2,50 €/kpl HERKKU K-Market Herkku Siltakatu 6, 69100 Kannus TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 4.12. C-leikattu, vakuumipakattu Kasvatettu Rajoitus 2 fileetä/talous TUORE KIRJOLOHIFILEE TAVALLISTA PAREMPAA ITSENÄISYYSPÄIVÄÄN 9 95 kg Plussa-etu -13–27 % Plussa-etu -39–44 % Plussa-etu -43 % Plussa-etu -14–15 % Paulig KAUPUNKIKAHVIT SUODATINJAUHATUS ja PAVUT 400-500 g (17,98-22,48/kg) Ingman CREAMY, DAIM ja OREO JÄÄTELÖT 825-850 ml (3,92-4,04/l) 10.Ilman Plussa-korttia 5,49-5,95 pkt (6,46-7,21/l) 8 99 pkt HK NAUDAN TAKUUMUREA ULKOFILEEPALA N. Kaikki asianosaiset ovat Nissilän mukaan alle 15-vuotiaita. HINNAT VOIMASSA MA-SU 1.-7.12.2025. la su ERÄ Kulta Katriina Kahvit 500g ( 7,98-8,87 €/kg)) Karl FazerI Maitosuklaalevy 180g (13,89€/kg) ERÄ Elovena kaurahiutale 1 kg Energiajuoma Orginal 0,25l / tlk PLUSSA-KORTILLA -53-57% PLUSSA-KORTILLA -56% PLUSSA-KORTILLA -46% TARJOUS VOIMASSA 4.12 ERÄ! 3,99 €/kpl RAJOITUS 1PKT/ALOUS PALVELEMME ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 6.12. la su ERÄ Kulta Katriina Kahvit 500g ( 7,98-8,87 €/kg)) Karl FazerI Maitosuklaalevy 180g (13,89€/kg) ERÄ Elovena kaurahiutale 1 kg Energiajuoma Orginal 0,25l / tlk PLUSSA-KORTILLA -53-57% PLUSSA-KORTILLA -56% PLUSSA-KORTILLA -46% TARJOUS VOIMASSA 4.12 ERÄ! 3,99 €/kpl RAJOITUS 1PKT/ALOUS PALVELEMME ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 6.12. 1 kg 19 90 kg Fazer SININEN MAITOSUKLAALEVY 180 g (13,89/kg) Rajoitus 1 erä/talous 10.Ilman Plussa-korttia 4,39 kpl (24,39/kg) AKTIVOI VIIKON MOBIILIETU! 170 g (11,71/kg) Ilman aktivointia ja Plussa-korttia 3,15 pkt (18,53/kg) Rajoitus 2 pkt/asiakas. 10-22 Red Bull ERÄ 1 €/tlk PLUSSA-KORTILLA -60% 1 €/pkt Uuditetun myymälän avajaiset torstaina 4.12. la su ERÄ Kulta Katriina Kahvit 500g ( 7,98-8,87 €/kg)) Karl FazerI Maitosuklaalevy 180g (13,89€/kg) ERÄ Elovena kaurahiutale 1 kg Energiajuoma Orginal 0,25l / tlk PLUSSA-KORTILLA -53-57% PLUSSA-KORTILLA -56% PLUSSA-KORTILLA -46% TARJOUS VOIMASSA 4.12 ERÄ! 3,99 €/kpl RAJOITUS 1PKT/ALOUS PALVELEMME ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 6.12. Keskipohjanmaa // Torstaina 4. Kahvi & torttu tarjoilu 300 henkilölle Arvontaa Avajaistarjouksia Tervetuloa ostoksille! Yläkouluikäinen pahoinpideltiin Ylivieskassa Laura Läspä Toimituksen saaman vinkin mukaan yläkouluikäinen nuori joutui maanantaina pahoinpitelyn uhriksi Ylivieskan kirkon läheisyydessä. 10-22 Red Bull ERÄ 1 €/tlk PLUSSA-KORTILLA -60% 1 €/pkt Uuditetun myymälän avajaiset torstaina 4.12. 7–22 7–22 10–22 ark. 10-22 Red Bull ERÄ 1 €/tlk PLUSSA-KORTILLA -60% 1 €/pkt Uuditetun myymälän avajaiset torstaina 4.12. 10-22 Red Bull ERÄ 1 €/tlk PLUSSA-KORTILLA -60% 1 €/pkt Uuditetun myymälän avajaiset torstaina 4.12. Mobiilietu voimassa 1.-7.12.2025. 7.12.2025 ELLEI TOISIN MAINITA. 7.12.2025 ELLEI TOISIN MAINITA. 10-22 Red Bull ERÄ 1 €/tlk PLUSSA-KORTILLA -60% 1 €/pkt Uuditetun myymälän avajaiset torstaina 4.12. 7–22 7–22 10–22 ark. Kahvi & torttu tarjoilu 300 henkilölle Arvontaa Avajaistarjouksia Tervetuloa ostoksille! 2,50 €/kpl HERKKU K-Market Herkku Siltakatu 6, 69100 Kannus TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 4.12. 7.12.2025 ELLEI TOISIN MAINITA. 7.12.2025 ELLEI TOISIN MAINITA. 7.12.2025 ELLEI TOISIN MAINITA. la su ERÄ Kulta Katriina Kahvit 500g ( 7,98-8,87 €/kg)) Karl FazerI Maitosuklaalevy 180g (13,89€/kg) ERÄ Elovena kaurahiutale 1 kg Energiajuoma Orginal 0,25l / tlk PLUSSA-KORTILLA -53-57% PLUSSA-KORTILLA -56% PLUSSA-KORTILLA -46% TARJOUS VOIMASSA 4.12 ERÄ! 3,99 €/kpl RAJOITUS 1PKT/ALOUS PALVELEMME ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 6.12. 10-22 Red Bull ERÄ 1 €/tlk PLUSSA-KORTILLA -60% 1 €/pkt Uuditetun myymälän avajaiset torstaina 4.12. 7–22 7–22 10–22 ark. Kahvi & torttu tarjoilu 300 henkilölle Arvontaa Avajaistarjouksia Tervetuloa ostoksille! Uudistetun myymälän avajaiset torstaina 4.12. 7.12.2025 ELLEI TOISIN MAINITA. 7–22 7–22 10–22 ark. hillagroup.fi/ mainostajalle Digitaaliset ulkomainostaulut tavoittavat ihmiset iästä tai yhteiskuntaluokasta riippumatta.. Kahvi & torttu tarjoilu 300 henkilölle Arvontaa Avajaistarjouksia Tervetuloa ostoksille! ERÄ Karl Fazer Maitosuklaalevy 180g (13,89€/kg) 2,50 €/kpl HERKKU K-Market Herkku Siltakatu 6, 69100 Kannus TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 4.12. 7.12.2025 ELLEI TOISIN MAINITA. la su ERÄ Kulta Katriina Kahvit 500g ( 7,98-8,87 €/kg)) Karl FazerI Maitosuklaalevy 180g (13,89€/kg) ERÄ Elovena kaurahiutale 1 kg Energiajuoma Orginal 0,25l / tlk PLUSSA-KORTILLA -53-57% PLUSSA-KORTILLA -56% PLUSSA-KORTILLA -46% TARJOUS VOIMASSA 4.12 ERÄ! 3,99 €/kpl RAJOITUS 1PKT/ALOUS PALVELEMME ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 6.12. 7–22 7–22 10–22 ark. la su ERÄ Kulta Katriina Kahvit 500g ( 7,98-8,87 €/kg)) Karl FazerI Maitosuklaalevy 180g (13,89€/kg) ERÄ Elovena kaurahiutale 1 kg Energiajuoma Orginal 0,25l / tlk PLUSSA-KORTILLA -53-57% PLUSSA-KORTILLA -56% PLUSSA-KORTILLA -46% TARJOUS VOIMASSA 4.12 ERÄ! 3,99 €/kpl RAJOITUS 1PKT/ALOUS PALVELEMME ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 6.12. 7.12.2025 ELLEI TOISIN MAINITA. Kahvi & torttu tarjoilu 300 henkilölle Arvontaa Avajaistarjouksia Tervetuloa ostoksille! ERÄ Kulta Katriina Kahvit 500g (7,98-8,87 €/kg) 2,50 €/kpl HERKKU K-Market Herkku Siltakatu 6, 69100 Kannus TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 4.12. la su ERÄ Kulta Katriina Kahvit 500g ( 7,98-8,87 €/kg)) Karl FazerI Maitosuklaalevy 180g (13,89€/kg) ERÄ Elovena kaurahiutale 1 kg Energiajuoma Orginal 0,25l / tlk PLUSSA-KORTILLA -53-57% PLUSSA-KORTILLA -56% PLUSSA-KORTILLA -46% TARJOUS VOIMASSA 4.12 ERÄ! 3,99 €/kpl RAJOITUS 1PKT/ALOUS PALVELEMME ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 6.12. 10-22 Red Bull ERÄ 1 €/tlk PLUSSA-KORTILLA -60% 1 €/pkt Uuditetun myymälän avajaiset torstaina 4.12. Oulun poliisilaitoksen rikoskomisario Teuvo Nissilä vahvistaa, että maanantaina tapahtui kuvatunlainen epäilty pahoinpitely julkisella paikalla. 7–22 7–22 10–22 ark. Kahvi & torttu tarjoilu 300 henkilölle Arvontaa Avajaistarjouksia Tervetuloa ostoksille! 2,50 €/kpl HERKKU K-Market Herkku Siltakatu 6, 69100 Kannus TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 4.12. 10-22 Red Bull ERÄ 1 €/tlk PLUSSA-KORTILLA -60% 1 €/pkt Uuditetun myymälän avajaiset torstaina 4.12. 7–22 7–22 10–22 ark. la su ERÄ Kulta Katriina Kahvit 500g ( 7,98-8,87 €/kg)) Karl FazerI Maitosuklaalevy 180g (13,89€/kg) ERÄ Elovena kaurahiutale 1 kg Energiajuoma Orginal 0,25l / tlk PLUSSA-KORTILLA -53-57% PLUSSA-KORTILLA -56% PLUSSA-KORTILLA -46% TARJOUS VOIMASSA 4.12 ERÄ! 3,99 €/kpl RAJOITUS 1PKT/ALOUS PALVELEMME ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 6.12. 10-22 Red Bull ERÄ 1 €/tlk PLUSSA-KORTILLA -60% 1 €/pkt Uuditetun myymälän avajaiset torstaina 4.12. 7.12.2025 ELLEI TOISIN MAINITA. 7–22 7–22 10–22 ark. Kahvi & torttu tarjoilu 300 henkilölle Arvontaa Avajaistarjouksia Tervetuloa ostoksille! 2,50 €/kpl HERKKU K-Market Herkku Siltakatu 6, 69100 Kannus TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 4.12. 10-22 Red Bull ERÄ 1 €/tlk PLUSSA-KORTILLA -60% 1 €/pkt Uuditetun myymälän avajaiset torstaina 4.12. 7.12.2025 ELLEI TOISIN MAINITA. 7.12.2025 ELLEI TOISIN MAINITA. 7.12.2025 ELLEI TOISIN MAINITA. Uhri sai Nissilän mukaan pahoinpitelyssä vammoja, jotka vaativat terveydenhuollon toimia. 7–22 7–22 10–22 ark. Kahvi & torttu tarjoilu 300 henkilölle Arvontaa Avajaistarjouksia Tervetuloa ostoksille! 2,50 €/kpl HERKKU K-Market Herkku Siltakatu 6, 69100 Kannus TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 4.12. la su ERÄ Kulta Katriina Kahvit 500g ( 7,98-8,87 €/kg)) Karl FazerI Maitosuklaalevy 180g (13,89€/kg) ERÄ Elovena kaurahiutale 1 kg Energiajuoma Orginal 0,25l / tlk PLUSSA-KORTILLA -53-57% PLUSSA-KORTILLA -56% PLUSSA-KORTILLA -46% TARJOUS VOIMASSA 4.12 ERÄ! 3,99 €/kpl RAJOITUS 1PKT/ALOUS PALVELEMME ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 6.12. 7–22 7–22 10–22 ark. Kun tuollaista tapahtuu, poliisilla on kuitenkin velvollisuus selvittää, kuka, mitä, missä ja miten, Nissilä kertoo. 7–22 7–22 10–22 ark. Valio AURA SINIHOMEJUUSTO -36 % 3 pkt 4 kpl Naapurin Maalaiskana KANAN OHUET FILEELEIKKEET tai SISÄFILEET 250-300 g (11,11-13,33/kg) Ilman Plussa-korttia 3,85-4,59 rs (13,75-15,40/kg) 10.3 rs 1 99 pkt Voimassa TO-SU 4.–7.12.2025 PERSIMON Espanja 1 49 kg Ilman Plussa-korttia 10,55-10,60 pkt (21,10-26,50/kg) ERÄ ERÄ RUODOTON SUOMI 2,50 €/kpl HERKKU K-Market Herkku Siltakatu 6, 69100 Kannus TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 4.12. Tuotteita rajoitettu erä. 7.12.2025 ELLEI TOISIN MAINITA. Kahvi & torttu tarjoilu 300 henkilölle Arvontaa Avajaistarjouksia Tervetuloa ostoksille! 2,50 €/kpl HERKKU K-Market Herkku Siltakatu 6, 69100 Kannus TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 4.12. joulukuuta 2025 UUTISET // 5 KAIKKI TARJOUKSET NÄET NETISTÄ: K-SUPERMARKET.FI. ELLEI TOISIN MAINITA. Kahvi & torttu tarjoilu 300 henkilölle Arvontaa Avajaistarjouksia Tervetuloa ostoksille! 2,50 €/kpl HERKKU K-Market Herkku Siltakatu 6, 69100 Kannus TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 4.12. – Aika hyvin poliisilla on tiedossa, mitä on tapahtunut. Kahvi & torttu tarjoilu 300 henkilölle Arvontaa Avajaistarjouksia Tervetuloa ostoksille! 2,50 €/kpl HERKKU K-Market Herkku Siltakatu 6, 69100 Kannus TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 4.12. Joitain vammoja on syntynyt, mutta ei voida puhua hengenvaarallisista vammoista. Etu vain sovelluksesta. Suomessa alle 15-vuotias ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan, ei voi joutua oikeuteen rikoksesta epäiltynä, eikä häntä rangaista. 7.12.2025 ELLEI TOISIN MAINITA. Kahvi & torttu tarjoilu 300 henkilölle Arvontaa Avajaistarjouksia Tervetuloa ostoksille! 2,50 €/kpl HERKKU K-Market Herkku Siltakatu 6, 69100 Kannus TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 4.12. – Asia on hoidossa, ja asiaa selvitetään ja tutkitaan niiltä osin kuin voidaan, koska kyseessä on alle 15-vuotiaita nuoria. la su ERÄ Kulta Katriina Kahvit 500g ( 7,98-8,87 €/kg)) Karl FazerI Maitosuklaalevy 180g (13,89€/kg) ERÄ Elovena kaurahiutale 1 kg Energiajuoma Orginal 0,25l / tlk PLUSSA-KORTILLA -53-57% PLUSSA-KORTILLA -56% PLUSSA-KORTILLA -46% TARJOUS VOIMASSA 4.12 ERÄ! 3,99 €/kpl RAJOITUS 1PKT/ALOUS PALVELEMME ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 6.12. Nissilän mukaan paikalla on ollut enemmänkin väkeä, mutta hän ei ota kantaa siihen, kuinka moni epäiltyyn pahoinpitelyyn on osallistunut. Kahvi & torttu tarjoilu 300 henkilölle Arvontaa Avajaistarjouksia Tervetuloa ostoksille! 2,50 €/kpl HERKKU K-Market Herkku Siltakatu 6, 69100 Kannus TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 4.12. Kahvi & torttu tarjoilu 300 henkilölle Arvontaa Avajaistarjouksia Tervetuloa ostoksille! 2,50 €/kpl HERKKU K-Market Herkku Siltakatu 6, 69100 Kannus TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 4.12. 7–22 7–22 10–22 ark. la su ERÄ Kulta Katriina Kahvit 500g ( 7,98-8,87 €/kg)) Karl FazerI Maitosuklaalevy 180g (13,89€/kg) ERÄ Elovena kaurahiutale 1 kg Energiajuoma Orginal 0,25l / tlk PLUSSA-KORTILLA -53-57% PLUSSA-KORTILLA -56% PLUSSA-KORTILLA -46% TARJOUS VOIMASSA 4.12 ERÄ! 3,99 €/kpl RAJOITUS 1PKT/ALOUS PALVELEMME ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 6.12. 10-22 Red Bull ERÄ 1 €/tlk PLUSSA-KORTILLA -60% 1 €/pkt Uuditetun myymälän avajaiset torstaina 4.12. ERÄ Elovena kaurahiutale 1 kg 2,50 €/kpl HERKKU K-Market Herkku Siltakatu 6, 69100 Kannus TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 4.12
Se kannattaa.. 2 kpl/talous 4.99 –37 % Lidl Plus -äpillä –14 % 6.79 7.95 Pielispakari Aito karjalanpiirakka aito ruiskuoreen leivottu perinneherkku | laktoositon | 65 g | Lidl Plus -äpillä 5,13 €/kg | ilman Lidl Plus -äppiä 6,41 €/kg | hinta yksittäin 0,49 € 2.00 6 KPL –32 % Lidl Plus -äpillä 6 KPL –14 % 2.50 2.94 49.99 39.99 Esmara Premium-kašmirneule koot: S–L Esmara® Men Premium-neulepusero koot: M–XL 3.50 2 KPL –23 % 4.58 Lidl Plus -äpillä Deluxe Crème brulée -paahtovanukas | 2 x 100 g | 8,75 €/kg | hinta yksittäin 2,29 € 35 % kašmiria, 35 % silkkiä, 30 % merinovillaa 100 % kašmiria 7.00 2 KPL –10 % 7.78 Saarioinen Laatikko peruna-, porkkanatai lanttulaatikko | 700 g | 5,00 €/kg | hinta yksittäin 3,89 € | erä Kotimainen porkkana 1 kg | Lidl Plus -äpillä 0,69 €/kg | ilman Lidl Plus -äppiä 0,89 €/kg | maks. Itsenäisyyspäivän herkuttelu. – su 7.12. Katso myymälöiden aukioloajat: lidl.fi/aukiolot Tarjoukset voimassa to 4.12. ellei toisin mainita | Erätuotteita saatavilla niin kauan kuin tavaraa riittää. Keskipohjanmaa // Torstaina 4. Hintavertailu Iltalehti 29.9.2025 Aktivoi kuponki Meira Kulta Katriina -kahvi tummatai vaaleapaahtoinen suodatinkahvi, vaaleapaahtoinen pannukahvi tai luomusuodatinkahvi | 450–500 g | 7,78–8,64 €/kg | maks. 6 pkt/talous 0.69 –34 % Lidl Plus -äpillä –15 % 0.89 1.05 Sesongin parasta to 4.12. joulukuuta 2025 6 // Se kannattaa. 2 kpl/talous Paistopisteestä 10.99 8.49 –22 % Lidl Plus -äpillä 8.99 3.89 –56 % Lidl Plus -äpillä Deluxe Kuorellinen katkarapu keitetty ja kuorimaton pohjankatkarapu | 900 g | 9,43 €/kg Reilu Karjalanpaisti 700 g | Lidl Plus -äpillä 7,13 €/kg | ilman Lidl Plus -äppiä 9,70 €/kg | maks. – su 7.12
”Laatikon koko entinen, mutta sisältö vajaa. geisha.” Löytyipä vastaajista myös yksi vastarannankiiski. " Laatikon koko entinen, mutta sisältö vajaa. ”Hinnassa ei ole enää mitään järkeä, mutta kerran vuodessa tarjolla olevia konvehteja tulee silti ostettua.” KYSELYYN VASTANNEISTA reilusti yli puolet koki, että suklaan hinta on ylittänyt kipurajan. HUOM! Etulippuja rajoitettu määrä. Fazer tiedotti heinäkuussa pienentävänsä useiden suklaalevyjensä kokoa 200 grammasta 180 grammaan ja konvehtirasioidensa kokoa 270 grammasta 250 grammaan. Siksi ostankin irtokarkkeina tänä vuonna. Tämä aiheuttaa pääasiassa pettymystä ja huijatuksi tulemisen tunteen. Kaksi kyselyyn vastanneista ilmoitti jättävänsä makeat kokonaan hankkimatta. ”Ostan itselleni suklaata josta pidän, jos ostan lahjaksi niin saajan lempisuklaata. joulukuuta 2025 UUTISET // 7 Joulukonsertti Elisar Riddelin, kapellimestari Meeri Pulakka, sopraano Perjantaina 12.12. Ratkaiseva tekijä ei ole nyt kilohinta vaan luottamuksen menetys.” KUN LUKIJOILTA kysyttiin joulun lempisuklaata, yhtään samanlaista vastausta ei saatu. Olisi ollut reilumpaa pienentää pakkauksen kokoa. Hinnat tuskin laskevat enää muutaman vuoden takaiselle tasolle. klo 19 | Kokkolan kirkko Tilaajaetuna KAKSI LIPPUA YHDEN HINNALLA Etulippujen lunastus: Lataamalla Hilla Etukortti–sovelluksen voit lunastaa edun ennakkoon. ”En ole kiinnittänyt huomiota niiden hintoihin, koska joulu on kerran vuodessa ja mielestäni joulusuklaat kuuluvat asiaan.” YKSI SYY KILOHINNAN pysytteleminen korkeammalla on pakkauskoossa. TIINA RUOTSALA " Hinnassa ei ole enää mitään järkeä, mutta kerran vuodessa tarjolla olevia konvehteja tulee silti ostettua. Ohjeet löydät: hillagroup.fi/edut Lisätiedot konsertista: kamariorkesteri.fi/joulukonsertti-2025 32 € / 2 lippua Jos suklaan hinta kirpaisee, ostetaan vähemmän Tiina Ruotsala Suklaan ystäville luvattiin valoa tunnelin päähän syksyllä, kun kaakaon hinta laski reilusti viime vuoden huippulukemista. Keskipohjanmaa kyseli lukijoilta, ostetaanko joulusuklaata perinteiseen tapaan, vai onko hinta hillinnyt ostohaluja. Ainoastaan Fazer suklaan valmistajana nousi useammassa vastauksessa esille. ”En syö suklaata edes jouluna.” Kursivoidut tekstit ovat lukijoiden vastauksia. Esimerkiksi Fazer ja Marabou ovat kutistaneet tuotteitaan. Keskipohjanmaa // Torstaina 4. Siksi ostankin irtokarkkeina tänä vuonna.. Marabou tiedotti puolestaan, että esimerkiksi Aladdin-konvehtirasian koko kutistuu puolesta kilosta 410 grammaan. Olisi ollut reilumpaa pienentää pakkauksen kokoa. Seitsemänkymmentä prosenttia ostaa kuitenkin joulusuklaata, mutta harkitummin. Hyvää mutta vähemmän.” Suklaan hinta pysyi melko vakaana vuosina 2015–2024, joten jos hintaa vertaa vähän pitemmän aikavälin keskiarvoon, ollaan edelleen lähes kaksinkertaisissa hinnoissa. Joulusuklaat täyttävät kauppojen hyllyt. Joulusuklaasta ei hevillä luovuta, kertovat Keskipohjanmaan kyselyyn vastanneet. Yksi syy on valmistajien mukaan se, että suklaan hintojen lasku vaatisi kaakaomarkkinoiden pidempiaikaista rauhoittumista, ja sellaista ei ole luvassa. ”Fazerin klassikot konvehtirasia ja Fazerin boxit esim. Tämä aiheuttaa pääasiassa pettymystä ja huijatuksi tulemisen tunteen. Kyselyyn vastanneista yksi koki, että kikkailusta on tullut kuluttajalle epäluottamus valmistajia kohtaan. Suklaan hinta ei kuitenkaan syksyn aikana tullut alas yhtä paljon, sillä kaupassa myytävän suklaan hinnoissa muutokset näkyvät viiveellä, jos näkyvät ollenkaan
– Olenko osa ratkaisua vai ongelmaa. Terrafamella ajattelen olevani monestakin syystä paljon enemmän osa ratkaisua. JOHTAJANA Koulumies sanoo olevansa sellainen, että hän pystyy toimimaan erilaisissa tilanteissa eri tavalla. Koulumies ei siis halua olla suuri ja pelottava johtaja, joka vetäytyy oman toimistonsa suojiin. Aikeenamme on jutella siitä, millainen mies monimetalliyhtiötä nyt johtaa. Terrafamen uusi toimitusjohtaja Antti Koulumies ottaa vastaan iloisesti ja reippaalla kädenpuristuksella. Hänelle on tuttua työskennellä myös kritiikkiä saavalla sektorilla, kun kaivosalan lisäksi hänellä on kokemusta metsäliiketoiminnasta. Maailmanmarkkinan tilanne on akkukemikaalituotteissa hankala, ja siltä osin Terrafamenkaan tilanne ei ole mitenkään helppo. Hän kertoo, miten oli käynyt assistenttinsa kanssa pitkän keskustelun siitä, tarvitseeko toimitusjohtaja edes omaa huonetta. KOULUMIES SANOO, että ei ole koskaan määrittänyt itselleen tiettyjä sanoja, jotka kuvastaisivat hänen omia arvojaan. Yleensä hän pyrkii tekemään töitä yhdessä tiimin kanssa. Aamu on aikainen, mutta päivän mittaan alueen valtavat bioliuotuskasat lämmittävät ilmaa niin, että sankka sumu peittää kaikki näkymät vaaralta. Kaivosalasta on helppo olla tyypillisesti sitä mieltä, että ei mun takapihalle, Koulumies sanoo. Sieltä löytyy se kyky haastaa minua ja kyky haastaa myös toisia. – Jos kuitenkin mietin omaa arvomaailmaani, niin kyllä, olen huolissani ilmastonmuutoksesta ja haluan tehdä työtä sen eteen. Aiempi työkokemus on auttanut kuitenkin käsittämään, mitä tehtaalla tehdään. Terrafamen toimitusjohtaja Antti Koulumies kertoo työskentelevänsä mieluiten tiimin kanssa, jossa voi keskustella ja haastaa toinen toistaan. Vaikka hän itse suhtautuu kaivosalaan positiivisesti, samaan aikaan hän sanoo ymmärtävänsä, että teollinen toiminta on aina tasapainoilua. – Ylipäätään tykkään jutella paljon ihmisten kanssa, ja pyrin olemaan mahdollisimman lähestyttävä. Se on aidosti turvallinen paikka keskustella, koska minun kanssani saa ja pitääkin olla eri mieltä asioista. Terrafamella ajattelen olevani monestakin syystä paljon enemmän osa ratkaisua. Koulumies kertoo, miten tiimin kanssa päästiin nopeasti keskustelemaan siitä, mikä oikeasti on tärkeää. Sekin on osa hänen johtamistyyliään. Hän on toiminut pestissään nyt reilut pari kuukautta. " Olenko osa ratkaisua vai ongelmaa. Tällä hetkellä johtoryhmä keskittyy rakentamaan uutta strategiaa, joka julkaistaan myöhemmin tänä vuonna. ENSIMMÄISET kuukaudet Terrafamella ovat olleet hyvin mielenkiintoisia ja täynnä uutta opittavaa, Koulumies sanoo. – Minulle toimisto on enemmän paikka, jonne tulen tapaamaan ihmisiä. Työ vihreän siirtymän parissa on juuri sellaista työtä. – Minulle johtoryhmätyö on todella tärkeää. Kuitenkin, hän lisää, tarvittaessa ja varsinkin kun yhtiö on tässä tilanteessa, päätöksiä pitää pystyä rohkeasti tekemään ja niiden kanssa pitää pystyä elämään. Jos henkilöstöllä on asioita mielen päällä, minulle voi tulla rohkeasti puhumaan niistä. joulukuuta 2025 8 // KOTIMAA Terrafamen uusi toimitusjohtaja haluaa hakea ratkaisuja Työ akkukemikaalien ja kriittisten mineraalien parissa sopii ilmastonmuutoksesta huolissaan olevalle kolmen lapsen isälle Antti Koulumiehelle, joka tekee työnsä mieluiten liikkeessä ja puhelimen välityksellä. – Me yritämme haastaa itseämme miettimään tätä meidän peruslogiikkaamme, että mitä me voimme tehdä tehokkaammin ja fiksummin. ELISA KORHONEN. – Oppimiskäyrä on ollut jyrkkä. Työt hoituvat joustavasti etänä ja puhelimitse. Terrafamen kaivos ja tuotantoprosessi mahdollistavat liikenKeskipohjanmaa // Torstaina 4. Elisa Korhonen Ajaessa kohti Talvivaaran huippua syksyinen maa on kauniissa kuurassa ja aurinkokin pilkahtelee pilvien lomasta
VIIME AIKOINA Koulumies on keskittynyt akkuarvoketjuun ja sen tulevaisuuteen. Ensi kesänä on tiedossa muutto Helsinkiin, jossa Terrafamella nykyisin on oma pieni sivukonttorinsa. KOULUMIES ei ota kantaa tulevaisuuden suunnitelmiin, koska strategiatyö on vielä kesken, mutta hän tietää kyllä, että helppoa ei tule olemaan. 1 Perheeseen kuuluvat vaimo ja kolme tytärtä. Aika nopeasti tuli soitto, että kiinnostaisiko Terrafame, ja siinä oli heti jotain puoleensa vetävää. Opintojen jälkeen hän suuntasi strategiakonsultiksi McKinsey & Companylle. Vaikka muut hallituspuolueet olisivatkin olleet valmiit peruuttamaan päätöksessä, perussuomalaiset pitivät kynsin hampain kiinni päätöksestä. Sotkamo ja Tuhkakylä tulivat noina aikoina tutuiksi paljasjalkaiselle helsinkiläiselle ensimmäistä kertaa hänen työskennellessään Talvivaaran strategian parissa vuonna 2013. Olen aina ollut tottunut puhelinkonferensseihin, ja nyt piti istua alas koneelle videon ääreen. Nuorimmaisen, nyt 7-kuukautisen tyttären kanssa hän pystyi jäämään kotiin. Toki ymmärrän, että lomautuksetkin, joihin akkukemikaalitehtaalla jouduttiin turvautumaan, ovat kipeitä päätöksiä. Koulumiehen mukaan 10 prosentin kustannuslisä lisää takamatkaa entisestään kilpailijoihin ja kuluttaa suurimman osan jo tehdyistä säästöistä. 1 On työskennellyt ympäri Eurooppaa ja asunut myös Etelä-Afrikassa. – Silloin verokertymä ei tule olemaan niin iso, kuin on oletettu. Siinä vaiheessa UPM oli alkanut houkutella Koulumiestä listoilleen, ja hän siirtyi yritykseen sahaliiketoiminnan johtajaksi. Osa myydään puolivalmisteena maailmalle. Koulumies sanoo pitävänsä juoksemisesta, hiihtämisestä ja laskettelusta. – Vaikka olen täällä Sotkamossa lähes viikoittain, minun työni painottuu paljolti myös asiakkaiden suuntaan, eivätkä asiakkaat täällä ole. Koulumies sanoo ymmärtävänsä, että verolla olisi Suomelle suuri merkitys, jos maan luonnonvaroja käytettäisiin ja tuotot valuisivat suoraan ulkomaisille omistajille. ”Se ei ole vero vaan rangaistusmaksu” Elisa Korhonen Terrafamen tuoreella toimitusjohtajalla Antti Koulumiehellä on tiukkoja mielipiteitä kaivosmineraaliveron ja sähköveroluokan kaavaillusta korottamisesta, joita hallituksessa parhaillaan työstetään. KOLMEN LAPSEN ISÄNÄ Koulumiehellä ei omien sanojensa mukaan ole vapaa-ajan ongelmia. 1 Valmistunut tuotantotalouden diplomi-insinööriksi Aalto-yliopistosta. Nykyään myös liikunta on tullut osaksi elämää. joulukuuta 2025 KOTIMAA // 9 teen sähköistymistä ja fossiilisesta polttoaineesta luopumista. Koulumies kertoo kuulleensa, että kaivoksen maansiirtokoneella ajaminen tuntuu siltä kuin ohjaisi rintamamiestaloa. " Jos meitä ei olisi, eurooppalaiset olisivat käytännössä suoraan riippuvaisia nikkelistä, joka tulee EU:n ympäristöregulaation ulkopuolelta. – Se on kymmenen prosenttia meidän kaivosja metallintuotantomme kustannuksista ja liikevaihdosta samanaikaisesti. – Lyhyellä aikavälillä meidän on sopeuduttava markkinatilanteeseen ja edelleen parannettava juoksuamme, mutta sen perusteella mitä olen nähnyt, uskon että Terrafamen 10-vuotinen tarina on vasta alussa. – Terrafame on Euroopan suurin nikkelintuottaja. Mitä 35 miljoonaa euroa sitten tarkoittaa. Koulumies on työskennellyt ympäri Eurooppaa ja asunut myös Etelä-Afrikassa. Aina kun ylimääräistä aikaa on, hän uppoutuu musiikkiin esimerkiksi soittaen eri instrumentteja. Eli jotta me saisimme summan takaisin, nikkelin maailmanmarkkinahinnan pitäisi nousta kymmenen prosenttia, ja siihen meillä ei ole mitään vaikutusmahdollisuuksia. Koulumies sanoo, että Outotecillä tutuksi tulleet metallurgiset prosessit ja metallimaailma kiinnostivat. Säästöjä on saatu esimerkiksi ostotoiminnan tehostamisesta ja ennen kaikkea työn tuottavuudesta. KUKA. Nyt verotuoton jakosuhdetta kuntien ja valtion välillä muutetaan vähän kuntien eduksi niin, että kaivoskunnat tulevat saamaan verotuotosta 30 prosenttia ja valtio 70 prosenttia. Vastuullisuudella on akkukemikaaleja ostaville yrityksille merkitystä ja samalla taas myös ei, Koulumies sanoo. Tuolloin voi olla, että valtiolta täytyy pyytää lisää rahaa toiminnan jatkuvuuden ylläpitämiseen ja kannattavuutta parantavien investointien toteuttamiseen, eikä se ole ikinä helppo keskustelu poliittisesti, Koulumies toteaa. – Halusin tehdä mahdollisimman kansainvälisen uran, vaikka kotipesä säilyikin Suomessa. Antti Koulumies 1 38-vuotias helsinkiläinen. Pitkällä aikavälillä Koulumiestä huolettaa se, että heidän pitäisi lähivuosina tehdä tärkeitä investointeja turvaamaan toiminnan jatkuvuutta seuraaville vuosikymmenille. Meillä on aika kriittinen paikka eurooppalaisena miettiä, että miten me puolustaudumme siltä ja miten akkukemikaaliteollisuutta syntyy ja jää Eurooppaan. Jos meitä ei olisi, eurooppalaiset olisivat käytännössä suoraan riippuvaisia nikkelistä, joka tulee EU:n ympäristöregulaation ulkopuolelta. KAIVOSVERO tulee kääntymään itseään vastaan, Koulumies sanoo. – Ja enhän minä olisi tällainen keski-ikää lähestyvä yritysjohtaja, jos en olisi kokeillut triathlonia, Koulumies nauraa. – Iso riski on se, että tämä ala jää vain aasialaisten pyörittämäksi peliksi. Veroehdotuksen mennessä läpi nykyisillä louhintasuunnitelmilla yhtiö tulisi maksamaan kaivosja sähköveroa 35 miljoonaa euroa. Akkuarvoketju ei ole kehittynyt Euroopassa sitä tahtia, mitä sen olisi pitänyt. – Meidän 550 miljoonan euron liikevaihdostamme kaikki lisäarvo jää käytännössä nyt Kainuuseen. – Jalostusmarginaalit nikkelissä ovat tosi ohuet tällä hetkellä, joten me olemme nyt myyneet enemmän puolivalmistetta maailmalle ja optimoineet näin kassavirtaa ja tulosta. Sotkamon teollisuusalueella pystytään tuottamaan nikkeliä käytännössä maailman pienimmällä hiilijalanjäljellä. Kun nikkelin hinta on alhainen, ei nikkelinjalostajankaan leipä ole kovin leveä. MARRASKUUN lopussa uutisoitiin, että kaivosmineraaliveron kiristämisestä olisi päästy sopuun hallituksen sisäisessä kiistassa. – Tämä on paitsi meidän henkilöstöllemme, myös koko Kainuulle hyvin tärkeä työpaikka. Kainuu olisi hyvin erilainen paikka elinvoimaisuudeltaan ilman Terrafamea. Golf kiinnostaisi, mutta siihen ei oikein löydy aikaa tällä hetkellä. – Halusin kunnolla miettiä, mitä haluaisin tehdä. Asuu tällä hetkellä Saksassa, mutta on muuttamassa Suomeen ensi kesänä. Edessä on esimerkiksi suunniteltu laajennushanke. Mehän olemme 20 prosenttia koko Kainuun bruttokansantuotteesta. Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa louhinnan lisäarvo jää yksinomaan Suomeen. Hän kertoo, että tällä hetkellä Terrafamen verojalanjälki, joka jää Kainuuseen, on 230 miljoonaa euroa vuodessa. KOULUMIEHELLÄ on kolme tytärtä, joista keskimmäisen kanssa vanhempainvapaat jäivät olemattomaksi koronan takia. – Kaivosvero ei ole siinä mielessä vero, että siinä verotettaisiin voittoa, vaan se on rangaistusmaksu, joka verotetaan riippumatta siitä, tuottaako joku voittoa tai ei. Myös Terrafamen sijainnilla on tietty arvonsa. TEHTAALLA TEHTY tehostamisohjelma on tuonut säästöjä 50 miljoonan euron edestä. Alkuperäisen muutosehdotuksen mukaan kaivosverotuottoa olisi jäänyt kunnille vain 20 prosenttia. Hän teki myös metsäjohtajan töitä Suomessa ja Baltiassa. Silloin kaivoskunnille, kuten Sotkamolle jäisi verotuloista vain viidesosa. – Miltä Kajaanin kaduilla näyttäisi, puhumattakaan Sotkamosta, jos meitä ei olisi. Louhinnan rajoittaminen näkyy valitettavasti myös suoraan urakoitsijoiden toimintaan. Kaivosvero tulee kääntymään itseään vastaan, sanoo Terrafamen toimitusjohtaja Antti Koulumies.. 1 Harrastaa musiikkia, esimerkiksi sellon ja pianon soittamista. KOULUMIES sanoo, että lyhyellä aikavälillä Terrafamen täytyy vakavasti harkita sitä, että louhintaa rajoitetaan kassavirtatoiminnan optimoimiseksi. – Näin kerran t-paidan, jossa luki ”musiikki pelasti minut urheilulta”. AIEMPAA työkokemusta Koulumiehellä on teollisuuden alalta ja strategisesta konsultoinnista. – Aika pian muuton jälkeen sain tehtäväksi myydä koko alumiiniliiketoiminnan pois, kun Outotec fuusioitui Metson kanssa ja tietyt sipulin uloimmat renkaat haluttiin karsia. TÄLLÄ HETKELLÄ Koulumies asuu perheineen vielä Saksassa, hänen puolisonsa työn ollessa vielä siellä. Koulumies sanoo työskentelevänsä paljon liikkeessä ja tottuneensa työskentelemään erityisesti puhelimitse. strategisesta konsultoinnista McKinsey & Companyllä, toiminut strategisena johtajana, talouspäällikkönä ja alumiiniliiketoiminnasta vastaavana Outotecillä sekä UPM:llä metsäja sahateollisuuden johtamisesta. Hän on valmistunut aikoinaan tuotantotalouden diplomi-insinööriksi Aalto-yliopistosta. Lisäksi yhtiö on Kainuussa merkittävä työnantaja ja iso osa bruttokansantuotetta. – Nyt, kun ollaan tilanteessa, että meiltä kaivetaan niin sanotusti maata jalkojen alta, iso riski on se, että meidän voi olla aika vaikea saada ulkopuolista rahoitusta hankkeisiin. ISO OSA Terrafamella tuotetusta nikkelistä jalostetaan itse akkukemikaaliksi. Siksi akkukemikaalitehdasta on pidetty pidemmän aikaa syksyllä seisokissa. Hän sanoo, että koko maan asuttuna ja elinvoimaisena pitäminen on tärkeää myös puolustuksellisesti. Tässä ei ole tilanne, jossa ryöstettäisiin köyhiä luonnonvaroja, vaan minun mielestäni asia on päinvastoin. UPM:llä hän johti teollista valmistusta Suomessa kaikkine työehtosopimuskuvioineen. Terrafamella yhdistyvät nuo molemmat puolet. – Säästöt eivät suinkaan ole tulleet sillä tavalla, että olisimme vain irtisanoneet ihmisiä ja sitä kautta säästäneet. Se kuvaa hyvin millainen olin nuorena. Kaivosveron kiristyssuunnitelmaan kuuluu kuitenkin myös muutosesitys, jossa valtio saisi kaivosveropotista aiempaa suuremman osan, noin 80 prosenttia. – Tällä hetkellä Terrafame maksaa kaivosveroa noin 9–10 miljoona euroa. Se on kuumottava asia, Koulumies sanoo ja avaa, mitä suunnitelmat meinaisivat Kainuussa. Toinen tärkeä arvo Koulumiehelle onkin suomalaisuus. KONSULTTIURAN jälkeen Koulumies siirtyi vuonna 2015 Outotecille, jossa hän toimi strategiajohtajana ja talouspäällikkönä tehden saneerauksia yhtiön ollessa vaikeassa tilanteessa. – Tämä kuulostaa hölmöltä, mutta minä olin ehkä vähän pettynyt videopalaverien yleistymiseen koronan ja etätyön myötä. Vuonna 2018 Koulumies alkoi vastata yrityksen alumiiniliiketoiminnasta ja muutti tuolloin perheineen Saksaan. Keskipohjanmaa // Torstaina 4. 1 Työkokemusta mm. Juoksee ja pyöräilee aina kun ehtii
Kuntien osuuden korotus oli tavallaan kannuste hoitaa mahdollisimman tehokkaasti paikallista työllisyyttä. Marttisen mukaan nyt käydään muun muassa läpi sitä, onko kunnilla riittävät kannustimet esimerkiksi palkkatuen ja starttirahan käyttöön. – Nuorisotyöttömyys tuntuu erityisen pahalta. Toimitusjohtaja Raine Luukko esittelee työministeri Matias Marttiselle E. Toimialoista vain jätehuolto jäi pois uudesta kilpailua lisäävästä hankintalaista. – Tavoitteena on lisätä kilpailua ja markkinataloutta. VIIME AIKOINA paljon polemiikkia on herättänyt hankintalain uudistus. T. Samalla hän kannustaa yrityksiä hyödyntämään uutta työllistymisseteliä, jota aletaan jakaa vuoden alussa. Silti työttömyyden hoitoon ei ole muuta kunnon lääkettä kuin talouden elpyminen, työministeri Marttinen muistuttaa lähestyessään Pohjois-Pohjanmaan kierroksella pikku hiljaa Oulaista. TYÖMINISTERI Matias Marttinen vieraili keskiviikkona Pohjois-Pohjanmaalla. joulukuuta 2025 10 // UUTISET Antti Savela Oulaisissa, Kalajoella ja Ylivieskassa keskiviikkona vieraillut työministeri Matias Marttinen (kok.) kantaa huolta eritoten kasvaneesta nuorisotyöttömyydestä. Noin kaksi kuukautta sitten ministeri Marttinen antoi haastattelun, jossa hän kertoi sote-alan sidosyksikköjen saavan kahden vuoden jatkoajan toimeenpanna uudistus. Hankintalain uudistus velvoittaa entistä enemmän kilpailuttamaan ja pilkkomaan isoja hankintoja pienemmäksi, jotta pienet ja keskisuuret yritykset voivat niihin osallistua. Työministeri on huolissaan myös muusta työllisyyskehityksestä. – Onhan se paljon. Kuntien osuutta työttömyyskorvausten perusosasta nostettiin vuoden vaihteessa, ja vaikka valtio kompensoi nousupainetta, kuntien osuudet ovat korkeita. Ministeri haluaa nuoret töihin Kalajoella ja Ylivieskassa keskiviikkona vieraillut työministeri Matias Marttinen (kok.) kehottaa palkkaamaan nuoria töihin muun muassa uutta työllistymisseteliä käyttämällä. Listat Oy:n tiloja ja tuotantoa Ylivieskassa. Aiemmin Marttinen on toiminut muun muassa valtiovarainministerin talouspoliittisena erityisavustajana ja kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Olipa sitten juuri valmistunut tai vähäisillä opinnoilla, kyllä nuorilla pitäisi olla mahdollisuudet päästä heti töihin, Marttinen miettii. – Eli loppujen lopuksi kunnat hyötyvät hankintalain uudistuksesta, Marttinen toteaa. – Pitää muistaa, että kuntien osuutta nostettiin samassa kokonaispaketissa, jossa edellinen hallitus päätti siirtää työllisyyden hoidon valtiolta kunnille. Jos kymmenen prosentin omistusta ei ole, kunta ei voi enää jatkossa hankkia palvelua ilman kilpailutusta yhteisyrityksestä. Matias Oskari Marttinen valittiin eduskuntaan vuoden 2019 vaaleissa Raumalta Satakunnasta. Sen avulla alle 30-vuotiaan nuoren työllistävä yritys voi saada enintään puolet palkkakuluista valtion varoista. – Mutta sitä 10 prosentin omistusosuuden vaadetta, sitä ei tulla muuttamaan, työministeri Marttinen toteaa. Toivottavasti työnantajat käyttävät tätä hyväksi, Marttinen kertoo. Hän on toiminut Orpon hallituksen työministerinä toukokuusta lähtien. Tehtävässään hän seuraa Arto Satosta. Julkiset jäteyhtiöt jatkavat toimintaansa entiseen tapaan ja entisten velvoitteiden pohjalta. Kiertueella oli mukana myös kansanedustaja Janne Heikkinen Oulusta. Olemme todenneet, että yhteisten yritysten avulla on kierretty kilpailutusta kannustavaa hankintalakia ja nyt tälle toiminnalle on saatava loppu. Lainmuutoksen jälkeen hankinta on tehtävä kilpailutuksen kautta markkinasta. Suomen työttömyysprosentti on viimeisten tietojen mukaan 10,3 prosenttia eli aivan liian korkea, kuten Marttinen itsekin asian ilmaisee. Varsinkin teollisuudessa näkyy elpymistä. JENNI KANKAANPÄÄ. – Siinä ovat taustalla monet syyt. – Tuki on voimassa kuusi kuukautta yhtä nuorta kohden ja lainsäädännön kokonaisuus seuraavat kaksi vuotta. Keskipohjanmaa // Torstaina 4. Esimerkiksi Kokkolassa arvioidaan työttömyyskorvauksiin menevän kaupungin kassasta noin 5,5 miljoonaa euroa tänä vuonna. Olen tavannut muun muassa Keski-Pohjanmaan työllisyysalueen edustajia, ja tästä asiasta on neuvoteltu, Marttinen kertoo. Pitää muistaa, että vaikka työttömyys on korkealla tasolla, työllisyysaste on päälle 76 prosentin eli se on pysynyt korkeana. Erityisesti pienissä kunnissa on hiertänyt hallituksen kaavailu asettaa kunnille 10 prosentin omistusraja, jotta kunta voi käyttää hankintoihinsa osittain omistamansa julkisen yhtiön palveluja. – Mutta ei sillä koko ongelmaa poisteta, Marttinen myöntää ja jatkaa, että ainoa pysyvä keino alentaa kuntien ”sakkomaksuja” on saada työttömyyttä alas. Nyt kuitenkin näyttää tilastojen valossa siltä, että yksityisen sektorin työllisyys olisi kohentumassa, mutta valitettavasti julkisella puolella työttömyys voi vielä nousta. Työministerin mukaan avoin ja aito kilpailutus avaa ovia paikallisille yrityksille ja tuo samalla veroeuroja omalle paikkakunnalle. Jos kohta näinä kovan työttömyyden aikoina kuntien osuudet ovat paisuneet suuriksi, Marttinen kertoo. Kuntia Marttinen kehottaa nyt arvioimaan hankintojaan ja niiden kilpailuttamista. KUNNISSA ollaan huolissaan paitsi työttömyydestä myös työttömyyden hoitoon kuluvista rahoista. – Joka tapauksessa Suomessa on nykyään 25 000 työllistä enemmän kuin vuosi sitten samaan ajankohtaan. Listat Oy:n toimintaan Ylivieskassa ja Kalajoella Topi-Keittiöt Oy:n tehtaaseen. Hän tutustui iltapäivällä muun muassa E.T
4.12. 16.12. 12.12. 23.12. RITARIKUNNAT. 6.12. Osallistu joulukisaan Etsi kadonnut Vili-tonttu VASTAUSKUPONKI Vili-tontun joulupiilot Nimi Katuosoite Postinumeroja toimipaikka Puhelin Sähköposti * * * * * *Näköislehti * * * 1.12. 10.12. Keskipohjanmaa // Torstaina 4. 19.12. 13.12. luokan Vapaudenristi) Presidentti jakaa kunniamerkkejä ansioituneille kansalaisille itsenäisyyspäivänä. Itsenäisyyspäivän kunniamerkit Katariina Poranen Tasavallan presidentti Alexander Stubb myöntää itsenäisyyspäivänä kunniamerkkejä ansioituneille Suomen kansalaisille. 15.12. Arvomme osallistuneiden kesken mm. 9.12. 11.12. Voit osallistua vaikka joka päivä. Etsi Vili lehdestä, (paperitai näköislehti) poimi sivunumero talteen ja lähetä vähintään 10 sivunumeroa yhdellä kertaa verkkolomakkeella keskipohjanmaa.fi/joulukisa, niin olet mukana seuraavissa arvonnoissa: • 300 € arvoinen lahjakortti • puolen vuoden kahvit (10 pakettia) • 3 kk digilehdet (tilaaja voi lahjoittaa lehdet) • kilo karkkia ja hampaidenhoitovälineet Voit osallistua myös lähettämällä tontun piilopaikkojen tiedot sekä omat yhteystietosi postikortilla 9.1.2026 mennessä: Hilla Group Oyj/Keskipohjanmaa Joulukisa, PL 45 67101 Kokkola Tarkemmat ohjeet osoitteessa: keskipohjanmaa.fi/joulukisa Etsi Vili verkosta ja osallistu arvontoihin! Vili on piiloutunut myös verkkosivuille! Etsi kadonnut Vili-tonttu lehden verkkosivulta keskipohjanmaa.fi ja osallistu arvontoihin. 100 € lahjakortin, puolen vuoden kahvit, Hilla-tuotepaketteja ja yllätyspalkintoja. 20.12. Nämä henkilöt saavat kunniamerkkejä Keskipohjanmaan alueella. 14.12. 8.12. 21.12. 22.12. 7.12. 2.12. 17.12. 5.12. 3.12. joulukuuta 2025 UUTISET // 11 Vikkelä Vili-tonttu seikkailee lehdessä ja verkkosivulla aattoon saakka. Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki: Kaunisto, Vesa Tapani, hallituksen puheenjohtaja, Veteli Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki: Lahtinen, Hannu Matias, johtaja, Kokkola Viitasaari, Sauli Viljami, hallinto-oikeustuomari, Kokkola Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki: Korhonen, Visa Mikko, tilusjärjestelypäällikkö, Ylivieska Pått, Tomas Erik Mikael, hälsovårdscentraltandläkare, Karleby Suomen Leijonan ritarimerkki: Karikumpu, Päivi Eliisa, kaupunginjohtaja, Nivala Mäkelä, Antti Juhani, henkikirjoittaja, kunnanvaltuuston puheenjohtaja, Kaustinen Möller, Åke Johannes, ledande expert, Karleby Palo, Anna-Maria, rehtori, palveluvastaava, Kokkola Saari, Petri Ilmari, lukion rehtori, Veteli Skog, Roy Johannes, aluejohtaja, Kokkola Witting, Torbjörn Sven Mathias, verkställande direktör, Karleby Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi: Anderssén, Jan Anders, lantbrukare, Pedersöre Broända, Mats Mikael, maatalousyrittäjä, Kruunupyy Granberg, Stefan Nils-Johan, direktör, Jakobstad Isosaari, Jouko Tapani, rahoitusjohtaja, Toholampi Kamunen, Virpi Kaarina, gerontologinen asiantuntija, Nivala Makowiecki, Jacek Aleksander, tekninen johtaja, Kokkola Pajala, Kai Valdemar, kunnallisneuvos, Oulainen Pajumaa, Leena Maria, riskienhallintajohtaja, Ylivieska Rautiainen, Pauli Aleksi, operatiivinen johtaja, Pietarsaari Stenmark, Björn Anders, yritysasiakkuuspäällikkö, Pietarsaari Teerikangas, Anne Kristiina, yrittäjä, Kokkola Suomen Leijonan ansioristi: Jungar, Måns, laboratoriopäällikkö, Kokkola Kumpusalo, Heikki Juhani, metsätalousyrittäjä, Nivala Laitala, Hanna-Mari, toimialapäällikkö, Kannus Mäkipää, Mirka Riikka Pauliina, sosiaalihuollon ylitarkastaja, Kalajoki Rahja, Simo Pekka, ostopäällikkö, Kalajoki Rantinoja, Kaija Marjatta, arviointiasiantuntija, Haapajärvi Sainkangas, Arto, radioverkkoasiantuntija, Haapavesi Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein: Forsbacka, Sabina, utbildningschef, Nykarleby Hjelmeroos, Hanna-Maija, palveluneuvoja, toimitusjohtaja, Toholampi Huhta, Solveig Hillevi, hallintovirkailija, diplomikielenkääntäjä, Kokkola Huuki, Ari Mauno, palkkasihteeri, Kannus Häivälä, Helena Annikki, varhaiskasvatusjohtaja, Alavieska Isakas, Peter Bjarne Andréas, platsansvarig för jordbruket, Pedersöre Järvelä, Maija Johanna, erityisluokanopettaja, Veteli Kannussaari, Mira Juulia, toimintaterapeutti, Kannus Kiljala, Janne Tapio, aluepäällikkö, Nivala Kiviranta, Oili Ilona, lehtori, Reisjärvi Klemola, Eero Esko Johannes, yrittäjä, Kokkola Klemola, Seija Annikki, emäntä, Kokkola Känsälä, Kai-Eerik, kulttuurikoordinaattori, viestintäsuunnittelija, Kaustinen Köyhäjoki, Tuula Maria, myymäläpäällikkö, Kaustinen Lassila, Olavi Ilmari, maatalousyrittäjä, Perho Leivo-Rintakorpi, Tuija Maarit, erityisasiantuntija, Veteli Matkaselkä, Ari Matias, maankäyttöpäällikkö, Oulainen Mustajärvi, Matti Sakari, yrittäjä, rakennusmestari, Kaustinen Nukala-Kronlund, Helena Maria, chef för småbarnspedagogik, Nykarleby Nykänen, Pasi, prosessi-insinööri, Kokkola Nyman, Camilla Marita, specialbarnträdgårslärare, Jakobstad Pajakoski, Sari Maarit, 4H-toiminnanjohtaja, Toholampi Peltokorpi, Reijo Juhani, ympäristösihteeri, Sievi Peltoniemi, Toni Johan Aleksander, yrittäjä, Kaustinen Rajaniemi, Irma Anneli, keittäjä, Oulainen Raudaskoski, Eero Jussi, erityisopettaja, Nivala Sandvik, Pasi Henry, työnjohtaja, Pietarsaari Sarén-Keski-Rahkonen, Anne, placeringsdirektör, Karleby Siironen, Ari Arvo Allan, työnjohtaja, Kalajoki Välimäki, Antti, paloesimies, Toholampi Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali: Caldén, Anna Maria Sofia, frivilligkoordinator, Nykarleby Eriksson, Annele, tekninen asiakaspalveluneuvoja, Pietarsaari Hietamäki, Tuomas Väinö Mikael, vanhempi konstaapeli, Haapavesi Hintsala, Pekka Tapani, koordinaattori, Ylivieska Kalander, Tarja Kaarina, kulttuurisihteeri, Toholampi Kerola, Terttu Irmeli, lupasihteeri, Kalajoki Laakso, Toni Auvo Ilari, vanhempi konstaapeli, Oulainen Liinamaa, Heikki Johannes, viljelijä, maitotilallinen, Toholampi Matkaselkä, Sirpa Susanna, taloussihteeri, kirjanpitäjä, Oulainen Mäkelä, Kati Marja, konttorityöntekijä, Kokkola Mäkelä, Sami Tapani, yrittäjä, Kaustinen Paavola, Kaarlo Johannes, yrittäjä, Reisjärvi Parhankangas, Kerttu Irmeli, liikenneohjaaja, Ylivieska Peltola, Marjo-Riitta Anneli, HR-sihteeri, Kalajoki Pulska, Esa Antero, konemyyjä, Pyhäjoki Puskala, Jari Olavi, vanhempi rikoskonstaapeli, Kokkola Rahkala, Sirpa-Liisa, vanhempi rikoskonstaapeli, Pyhäjoki Roiko, Minna Liisa, toimistosihteeri, Kalajoki Store, Berit Carola, kulturproducent, Karleby Särkilä, Erja Hannele, toimistosihteeri, Kalajoki Tuohisto-Kokko, Marko, huoltomies, Kokkola Varila, Tero Johan Matias, fysioterapeutti, Kaustinen Suomen Valkoisen Ruusun mitali: Isokangas, Tuomo, palomies, Kaustinen Nukala, Jaana Kristiina, myyjä, Pietarsaari Nylund, Olav Ingmar, operatör, Jakobstad Ojala, Kaija Helena, myyjä, Kokkola Rättyä, Atte Oskari, vartija, Ylivieska Strand, Matts Ove, maskinförsäljare, Pedersöre Vapaudenristin kunniamerkki ansiokkaasta toiminnasta maanpuolustuksen hyväksi: Laikari, Juha Maunu, sosiaalineuvos, Oulainen (3. Löydettyäsi Vili-tontun klikkaa tonttua, niin pääset jättämään yhteystietosi. 18.12
Hakijoiden joukossa olivat esimerkiksi entinen sosiaalija terveysministeriön kansliapäällikkö ja Satakunnan hyvinvointialueen johtaja Kirsi Varhila, LUT-yliopiston strategisen rahoituksen professori Mikael Collan sekä Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Merja Ekqvist. Vihreiden Bella Forsgrén korosti, että teknologiaan ja tekoälyyn liittyvällä lainsäädännöllä on merkittävää vaikutusta tulevaisuuden kannalta. Ihmisten ja toimintojen järjestäminen uudelleen on laajaa. HALLITUSPUOLUEILLA on mahdollisuus äänestyttää esitykset läpi valiokunnassa. Vanhuspalvelujen osalta keskustelussa on teknologian käyttö vanhuspalveluissa, jolla on tarkoitus vähentää hoitajien määrää sekä kotihoidossa että vanhustenhuollossa. Hän kuvaili työskentelyn edenneen ”etanan vauhtia”. Myös kaksi osastopäällikköä on vielä nimittämättä. Kyse on uudesta Lupaja valvontavirastosta, johon kootaan tehtäviä ja henkilökuntaa nykyisistä aluehallintovirastoista, ely-keskuksista ja Valvirasta. Valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) sanoi kuitenkin olevansa huolissaan valiokunnan aikataulusta. Esimerkiksi ympäristöosastolle kootaan ihmisiä, jotka työskentelevät tällä hetkellä neljässä aluehallintovirastossa ja 13 ely-keskuksessa. Valiokunta käsitteli keskiviikkoiltapäivänä myös apteekkilain uudistusta, mutta STT:n tietojen mukaan siinäkään ei olla lähelläkään ratkaisua. Valiokunnalla on näillä näkymin perjantaiaamupäivään asti aikaa saada valmiiksi muutokset apteekkilakiin, vanhuspalvelulakiin ja toimeentulotukilakiin, jos ne aiotaan saada mukaan ensi vuoden budjettiin. Vanhuspalvelulain osalta perustuslakivaliokunta on vaatinut täsmennyksiä, jotta lakiin sisältyvät teknologiset ratkaisut eivät riko vanhusten itsemääräämisoikeutta. –?Olen omalta osaltani pyrkinyt siihen, että valiokunta voisi nopeasti ratkaista, miten näissä jatkotoimissa edetään, jotta me tietäisimme, mikä näistä kokonaisuuksista on mahdollista saada aikaan, Kiuru sanoi kokouksen jälkeen. –?On rehellistä sanoa, että tietenkin olisi ollut parempi, jos pääjohtaja olisi valittu aiemmin, mutta tässä aikataulussa se ei valitettavasti ole mahdollista. –?Näkisin, että vuodenvaihteeseen liittyen ei pitäisi olla suurta riskiä, että tulee jokin valtavan iso viivästyminen tai jono, Saarinen arvioi. Asiat voivat olla edellä mainittujen lisäksi vaikkapa ympäristölupia, yksityisten sote-yritysten rekisteröintejä tai valvonta-asioita. Sosiaalija terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru kuvaili valiokunnan työskentelyn edenneen ”etanan vauhtia”. Uudella virastolla on heti aloittaessaan lisäksi vaatimus menosäästöistä. Tämä olisi kuitenkin poikkeuksellista, kun kyse on esityksistä, joissa perustuslakivaliokunta on nähnyt korjattavaa. LÄHES 2000 virkamiehen virastosta tulee yksi valtionhallinnon suurimmista, ja se käsittelee kaikenlaisia lupia ja valvonta-asioita eri elämänalueilta. Virastoissa jää kesken arviolta kymmeniätuhansia asioita, jotka täytyy vuodenvaihteessa siirtää uuden viraston käsiteltäviksi. Saarisen mukaan valtaosa viraston kuluista on henkilöstökuluja, joten säästäminen todennäköisesti merkitsee muiden kulujen karsimisen ohella henkilöstön vähenemistä. Saarinen sanoo, että vanhat asiat siirtyvät uuteen virastoon sellaisenaan ja jopa asiaa käsitellyt ihminen pysyy suurimmassa osassa tapauksia samana. Nämä kaikki virastot lakkaavat siis olemasta vuodenvaihteessa. Ely-keskusten tehtäviä siirtyy myös uusiin elinvoimakeskuksiin. Sote-valiokunnan jälkeen esitykset etenevät budjettikokonaisuuteen valtiovarainvaliokunnan kautta. PÄÄJOHTAJAN nimittää valtioneuvosto eli maan hallitus yleisistunnossaan. Pekonen lisäsi pitävänsä poikkeuksellisena sitä, että hallitus on tuonut valiokuntaan tässä vaiheessa syksyä näin paljon esityksiä, joissa on perustuslaillisia ongelmia. Säästöjä on kuitenkin tehty viime vuosina jo nykyvirastoissakin. Hakuaika pääjohtajaksi päättyi elokuussa, ja valinnan menemistä joulukuulle osattiin odottaa. ANT TI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA. Myös tekniset järjestelmät pysyvät samoina, mutta siirtymässä voi silti tulla ”pientä kuprua” vuoden ensimmäisinä päivinä. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA Uusi jättivirasto aloittaa pian Anni Keski-Heikkilä, STT Suomessa varaudutaan kovaa vauhtia uuden jättiviraston aloitukseen ensi vuoden alussa, mutta virastolle ei ole vieläkään nimitetty pääjohtajaa. Keskipohjanmaa // Torstaina 4. Eihän sitä voi kiistää, kommentoi hankejohtaja, finanssineuvos Mikko Saarinen valtiovarainministeriöstä STT:lle. Saarisen mukaan taustalla on koko hankkeen kunnianhimoinen aikataulu, eikä hänestä prosessi ole ollut poikkeuksellisen pitkä ylimmän johdon nimitykseksi. Kiireestä huolimatta edustajat ovat sanoneet valiokunnan tunnelman pysyneen tänä syksynä ainakin toistaiseksi aiempia vuosia parempana. SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden edustajien mukaan apteekkilain uudistus ja teknologian hyödyntäminen ikäihmisten hoivassa pitäisi palauttaa takaisin perustuslakivaliokuntaan esityksiin liittyvien perustuslaillisten ongelmien vuoksi. Käytännössä tämä lykkäisi esitykset ensi vuoden puolelle. Saarinen arvioi, että nämä kolme nimitystä tehdään todennäköisesti lähiviikkoina, luonnollisesti ennen vuodenvaihdetta. Uuteen Lupaja valvontavirastoon kootaan tehtäviä ja henkilökuntaa muun muassa nykyisistä aluehallintovirastoista. joulukuuta 2025 12 // KOTIMAA Perustuslaki hiertää sotevaliokunnan joulunalussavottaa Kaisu Suopanki, STT Eduskunnan sosiaalija terveysvaliokunnan joulunaluspuristus jatkui keskiviikkona, mutta yksikään kolmesta budjettilakeihin liittyvästä mietinnöstä ei valmistunut. Hallitus tavoittelee esityksellä runsaan 50 miljoonan euron säästöjä vanhuspalveluihin. Mitä muutos merkitsee kansalaiselle, joka odottaa vastausta vaikkapa sote-kanteluun tai yrityksensä alkoholilupaan. –?Kyllä on aika surullista, jos perustuslaki on kyseenalaistettu, että siitä jouduttaisiin äänestämällä tekemään päätös, sanoi SDP:n Suna Kymäläinen. Vasemmistoliiton kansanedustajan Aino-Kaisa Pekosen mukaan esityksissä on isoja ongelmia. Hän nosti esimerkiksi valiokunnan keskiviikkona käsittelemän vanhuspalvelulain, joka mahdollistaisi sen, että ihmisten koteihin asennettaisiin valvontakameroita ilman heidän suostumustaan. Oppositiosta vaaditaan kahden esityksen lähettämistä takaisin perustuslakivaliokuntaan. Lupaja valvontaviraston pääjohtaja on yhä valitsematta. STT:n tietojen mukaan hallituspuolueet pöytäsivät esityksen keskiviikkona, joten sen käsittelyä jatketaan torstaina. –?Tämän lakiesityksen käsittelyssä on todella keskeistä, että perustuslakivaliokunnan huomiot otetaan riittävän tarkasti huomioon, koska tällä luodaan tulevaisuuden merkittävää lainsäädäntöä, Forsgrén sanoi. –?Olisi tietenkin ideaalia, että uusi pääjohtaja olisi ollut mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tiedossa. Johdon on tarkoitus aloittaa viroissaan vuoden alussa. –?Onhan se sen kokoluokan kysymys, että minä todellakin toivon, että eduskunta ei mene sellaista päätöstä tekemään nyt ilman, että se on vielä kertaalleen siellä perustuslakivaliokunnassa käytetty, Pekonen sanoi
RONI LEHTI / LEHTIKUVA Eetu Halonen, STT EU aikoo rahoittaa kriittisten raaka-aineiden tuotantoa unionin alueella lähes kolmella miljardilla eurolla seuraavien 12 kuukauden aikana. Kaikkiaan komissio arvioi, että suunnitelman myötä EU:n riippuvuus kolmansien maiden kriittisistä raaka-aineista voisi jopa puolittua eri arvoketjuissa vuoteen 2029 mennessä. Kolmansilla mailla tarkoitetaan EU:n ulkopuolisia maita. –?Ensimmäistä kertaa näin, mikä oli (sijaisvanhempien) vaikutus lapsiin. Rahoitus on osa EU-komission keskiviikkona julkistamaa ResourceEU-nimistä suunnitelmaa, jolla unioni pyrkii irti raaka-aineriippuvuudesta kolmansista maista, erityisesti Kiinasta. –?Perhetapaamisilla huomasin sen, että tunnelma oli muuttunut vaisummaksi. Vuonna 2011 kolme nuorinta lasta alkoi kertoa tarinoita isänsä murhasta ja saatananpalvonnasta. –?Toivon, että tällä kertaa tulisi oikea ratkaisu, hän sanoi. Anneli Auer puhui kuulemisessaan peitepoliisi ”Seposta”, vankilavuosistaan sekä siitä, kun hän sai pitkän ajan jälkeen yhteyden lapsiinsa. Vaikutus olisi tuntuva myös harvinaisten maametallien louhinnan arvoketjussa, jossa EU on toistaiseksi myös lähes täysin riippuvainen kolmannesta maasta. Auer kertoi, että Seppo vietti aikaa hänen ja lasten kanssa. Esimerkiksi germaniumin tuotannossa EU:n riippuvuus tippuisi nykyisestä 45 prosentista nollaan. –?Vaikka vuosia on vierinyt, kyllä he tuntuvat minun lapsiltani. Alkuvuonna valtakunnansyyttäjä päätti alkaa ajaa syytteitä uudessa oikeudenkäynnissä. Sitten tulivat kertomukset seksuaalirikoksista. Anneli Auer kertoi keskiviikkona Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa oman puolensa tapahtumista. Rahoituksen lisäksi suunnitelma pitää sisällään kriittisten raaka-aineiden hankkeisiin liittyvän luvituksen yksinkertaistamista. joulukuuta 2025 KOTIMAA // 13 ”Toivon, että tällä kertaa tulisi oikea ratkaisu” Jecaterina Mantsinen, STT Anneli Auer kertoi keskiviikkona oikeudessa oman puolensa tapahtumista, jotka alkoivat hänen miehensä henkirikoksesta vuonna 2006. Ajattelin, että heillä (lapsilla) olisi hyvä olla, Auer sanoi. Auer kertoi, kuinka vierailuilla vankilassa hänen veljensä ja tämän vaimo haukkuivat vanhinta tytärtä. Hän sai syytteet murhasta ja myöhemmin lapsiinsa kohdistuneista seksuaalija väkivaltarikoksista. Germaniumia ja galliumia käytetään avaruusja puolustusteknologian valmistuksessa. Auer kertoi olleensa viemässä lastaan esikouluun, kun hän löysi matkalla puhelimen. He kävivät kylpylässä, ja Seppo auttoi häntä vaihtamaan auton renkaat. –?Pidin heitä ihan leppoisina ihmisinä. KAKSI NUOREMPAA tytärtä muutti sijaisperheestä 2010-luvun lopulla. " Vaikka vuosia on vierinyt, kyllä he tuntuvat minun lapsiltani. Auer kertoi, kuinka sai toiselta ensin lyhyen kirjeen. Jos suunnitelma toteutuisi, riippuvuus tippuisi arviolta 60 prosenttiin vuonna 2030. Hän tapasi tyttärensä ensimmäistä kertaa vuosiin sosiaalityöntekijöiden valvonnassa. Asianajaja Markku Fredman kysyi oman kuulusteluvuoronsa päätteeksi Auerilta, haluaako tämä vielä lisätä jotain. Seppo tuli lopulta noutamaan puhelimen Auerin kotoa, ja sen jälkeen he törmäsivät uudelleen ja alkoivat lopulla tapailla. Auerin mukaan vasta murhaoikeudenkäynnissä hänelle paljastui, että Seppo oli poliisi, joka toimi peitetehtävässä osana murhatutkintaa. ”Rakas äiti”, hän aloitti kirjeen lukemista, mutta joutui itkun takia haukkomaan henkeä. Hän kertoi epäilleensä syyksi sitä, että veli oli tullut lomautetuksi hyväpalkkaisesta työstään. Vuonna 2009 Auer tapasi ”Sepon”. EU:lta rahoitus kriittisten raaka-aineiden tuotantoon Unioni pyrkii uudella suunnitelmalla omavaraiseksi ja eroon erityisesti Kiinariippuvuudestaan. Auer todettiin henkirikosasiassa syyttömäksi kahdella käsittelykierroksella, mutta seksuaalija välivaltarikoksista hänet tuomittiin vuosien vankeusrangaistukseen. Auer päätyi vuonna 2009 epäillyksi miehensä murhasta, mikä johti hänen neljän lapsensa huostaanottoon. Auer otettiin syksyllä 2009 kiinni murhasta epäiltynä. JOS KOMISSION arviot pitävät kutinsa, suunnitelmalla olisi erityisen merkittävä vaikutus harvinaisten maametallien jalostukseen ja kierrätykseen EU:ssa. Tällä haavaa EU on komission mukaan jalostuksen ja kierrätyksen arvoketjussa täysin riippuvainen yksittäisestä kolmannesta maasta. Kriittisten raaka-aineiden omavaraisuuteen tähtäävä suunnitelma on osa laajempaa, niin ikään keskiviikkona esiteltyä komission pakettia, joka sisältää toimenpiteitä unionin ”taloudellisen turvallisuuden” vahvistamiseksi. Vanhin tytär muutti pois jo kesällä 2010, koska ei tullut toimeen sijaisvanhempien kanssa. –?Siellä näin ensimmäistä kertaa tyttäreni, joka oli kasvanut aikuisen näköiseksi. Miljardirahoituksella on tarkoitus tukea strategisiksi katsottuja kriittisten raaka-aineiden hankkeita. Toteutuessaan suunnitelma vähentäisi riippuvuuden reiluun 40 prosenttiin. Auer sanoi, että nyt hänellä on hyvät suhteet kaikkiin neljään lapseensa. Suhde päättyi, kun mies muutti Turusta työn perässä Helsinkiin. Eräällä vankilatapaamisella yksi lapsista sai tärinäkohtauksen, Auerin mukaan sijaisvanhempien kylmän käytöksen vuoksi. Viime vuonna korkein oikeus purki tuomion pääosin. Anneli Auer. Väitetyistä, vuosina 2007–2009 tapahtuneista rikoksista tuomittiin myös Auerin tuonaikainen miesystävä. Vuosina 2021–2023 kolme nuorinta lasta antoi purkuhakemusta varten uudet kertomukset, joissa he kertoivat valehdelleensa lapsina seksuaalirikoksista. Kohtaukset olivat Auerin mukaan alkaneet sijaiskodissa olemisen aikana. (Sijaisvanhemmat) olivat synkemmän oloisia, Auer sanoi. Osana suunnitelmaa perustetaan myös eurooppalainen kriittisten raaka-aineiden keskus, jonka on muun muassa tarkoitus toimia jakelukeskuksena ja järjestää raaka-aineiden yhteishankintoja. Myös galliumin tuotannossa riippuvuus tippuisi nykyisestä reilusta 70 prosentista alle 20 prosenttiin. Hänen neljä lastaan sijoitettiin ensin vastaanottokotiin ja keväällä 2010 sijaisperheeseen Auerin veljen ja tämän vaimon luo. Keskipohjanmaa // Torstaina 4
Maan ulkoministeriö kommentoi asiaa keskiviikkona viestipalvelu X:ssä. Tapaamisessa neuvoteltiin tulkkien avulla. Lisäksi he keskustelivat Lähi-idän ajankohtaisesta tilanteesta. Naton pääsihteeri Mark Rutte sanoi, että yli kaksi kolmasosaa sotilasliiton jäsenmaista on sitoutunut auttamaan Ukrainaa ostamalla Yhdysvalloilta aseita PURL-lyhenteellä tunnetun aloitteen kautta. Keskipohjanmaa // Torstaina 4. –?Nato-kysymys on keskeinen osa rauhansuunnitelmaa, ja sitä pitäisi juuri valmistella Natossa. –?Jotkin muotoilut, joita meille tarjottiin, eivät sovi meille. Venäjän presidentti Vladimir Putin ja hänen neuvonantajansa Juri Ushakov neuvottelivat Moskovassa Yhdysvaltain erityislähettiläs Steve Witkoffin kanssa. Venäjän valtiollisessa televisiossa näytettiin, kuinka Putin sanoi olevansa iloinen tavatessaan yhdysvaltalaiskaksikon. Putinin mukaan Venäjä ei kuitenkaan suunnittele sotaa Euroopan kanssa. Myös Rutte sanoi tiistaina kokousta edeltäneessä lehdistötilaisuudessa, ettei tekisi Rubion poissaolosta liiallisia tulkintoja. PUTININ NEUVONANTAJAN Juri Ushakovin mukaan tapaamisesta ei syntynyt uutta kompromissiversiota Yhdysvaltain rauhansuunnitelmasta Ukrainaan, kertoi Venäjän valtiollinen uutistoimisto Tass. Naton ulkoministerit kokoontuivat keskiviikkona Brysseliin ulkoministerikokoukseen. POIKKEUKSELLISESTI Nato-kokouksessa Yhdysvaltoja ei edustanut maan ulkoministeri. Valtonen sanoi keskiviikkoiltana olevansa Rutten kanssa samaa mieltä siitä, että Yhdysvallat tarvitaan ehdottomasti Ukrainan rauhanprosessiin mukaan. Lisäksi ulkoministeriö vakuutti Saksan tukevan Ukrainaa sekä EU:n suunnitelmaa käyttää Venäjän jäädytettyjä varoja Ukrainan rahoitustarpeiden turvaamiseksi. Rutte kommentoi asiaa tiedotustilaisuudessa Brysselissä keskiviikkona kokouksen jälkeen. joulukuuta 2025 14 // ULKOMAAT Valtonen: Sotilasliitto on yksimielinen Venäjän uhasta Frida Ahonen, STT Sotilasliitto Nato on Venäjän hyökkäyksen myötä palannut juurilleen ja keskittyy tällä hetkellä ydintehtäväänsä eli pelotteen ja puolustuksen vahvistamiseen, ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) sanoi keskiviikkona. Putin väitti Euroopan yrittäneen vesittää Yhdysvaltain pyrkimyksiä solmia rauha Ukrainaan. –?Mutta kuten myös Yhdysvaltain presidentti on todennut, rauha ei ole sellainen asia, joka voidaan toteuttaa suoraviivaisesti yhdeltä istumalta, Rutte sanoi toimittajille. Naton pääsihteeri Mark Rutten mukaan Donald Trump on ainoa ihminen koko maailmassa, joka pystyy ratkaisemaan sodan. Putin on aiemmin pitäytynyt vaatimuksessaan, että Ukrainan on luovutettava Venäjälle ne alueet, joita Venäjä pitää ominaan, vaikka ei tosiasiassa edes hallitse niitä kaikkia. Rutten mukaan Trump on ainoa ihminen koko maailmassa, joka pystyy ratkaisemaan sodan. Rutten mukaan maat ovat sitoutuneet ostamaan aseita neljän miljardin euron edestä. Kremlin mukaan keskustelu Ukrainan rauhansuunnitelmasta oli ”hyödyllinen ja rakentava”, mutta työtä on vielä edessä. Presidentti Volodymyr Zelenskyin mukaan Ukrainan edustajat aikovat keskustella EU:n kanssa Brysselissä ja valmistautuvat myös tapaamaan Trumpin hallinnon edustajia Yhdysvalloissa. Tapaaminen Venäjän presidentin Vladimir Putinin sekä Yhdysvaltain erityislähettilään Steve Witkoffin ja Trumpin vävyn Jared Kushnerin välillä Moskovassa päättyi tiistai-iltana ilman, että Ukrainan alueluovutuksista olisi saatu aikaan kompromissia, Kreml sanoi. –?Heillä ei ole rauhanomaista agendaa, he ovat sodan puolella, Putin sanoi. Työ jatkuu, Ushakov sanoi. Kokousagendaa hallitsivat pitkälti Ukrainan rauhanneuvottelut. Rutten mukaan rauhanneuvottelut tulevatkin olemaan vaiheittainen prosessi. Alueluovutusten lisäksi Ukrainan suhde Natoon on ollut yksi vaikeimmista kohdista Yhdysvaltain rauhansuunnitelmassa. Sen mukaan Ukraina ei liittyisi Naton jäseneksi. Hän sanoi Venäjän olevan valmis sotaan Eurooppaa vastaan, jos Eurooppa sellaista haluaa tai sellaisen aloittaa. Naton pääsihteeri Mark Rutte sanoi, että yli kaksi kolmasosaa sotilasliiton jäsenmaista on sitoutunut auttamaan Ukrainaa ostamalla Yhdysvalloilta aseita PURL-lyhenteellä tunnetun aloitteen kautta. Loppuvuoteen mennessä määrän odotetaan nousevan viiteen miljardiin. Suomesta kokoukseen osallistui Valtonen. Valtonen sanoi kuitenkin ymmärtävänsä, että Rubio on tällä hetkellä kiireinen. NICOLAS TUCAT / AFP / LEHTIKUVA Venäjä sanoi olevansa valmis jatkamaan keskusteluja AFP–STT Venäjä sanoi keskiviikkona olevansa valmis jatkamaan Ukraina-keskusteluja Yhdysvaltojen kanssa niin kauan kuin rauhansopimuksen saamiseen vaaditaan. RUTTE YLISTI Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ponnisteluja Ukrainan sodan lopettamiseksi. –?Siitä voi päätellä minusta sen, että Nato ei ole Yhdysvalloille niin tärkeä, että ulkoministeri osallistuisi kokoukseen, vaikka Naton kannalta eletään kriittisiä hetkiä, Tampereen yliopistossa työskentelevä Forsberg sanoo. Tapaaminen alkoi yli kaksi tuntia myöhemmin kuin aiemmin oli ilmoitettu. Rutten mukaan Australia ja Uusi-Seelanti ovat niin ikään ilmoittaneet osallistuvansa hankintoihin. Forsberg pitää outona poissaolon selityksenä esimerkiksi sitä, että Rubio valmistelee rauhansuunnitelmaa. Ulkoministeri Marco Rubiota sijaisti maan varaulkoministeri. Putin aloitti tapaamisen Witkoffin ja Kushnerin kanssa tiistaina alkuillasta Suomen aikaa. Myös Suomi on hankkeessa mukana. Tuomas Forsberg Kansainvälisen politiikan professori. KANSAINVÄLISEN politiikan professorin Tuomas Forsbergin mielestä Rubion jääminen pois kokouksesta viestii siitä, mikä Naton asema on Yhdysvaltojen ulkopolitiikan kokonaisuudessa. Rutten mukaan Rubio työskentelee kovasti Ukrainan rauhan eteen ja Yhdysvalloilla on muu edustus kokouksessa. Putinin ja Yhdysvaltain edustajien tapaaminen kesti lähes viisi tuntia. –?Olemme kiitollisia Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin hallinnon ponnisteluista ja olemme edelleen valmiit tapaamaan niin monta kertaa kuin tarve vaatii rauhansopimuksen aikaansaamiseksi, sanoi Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov. ALEXANDER KAZAKOV / AFP / LEHTIKUVA " Siitä voi päätellä minusta sen, että Nato ei ole Yhdysvalloille niin tärkeä, että ulkoministeri osallistuisi kokoukseen, vaikka Naton kannalta eletään kriittisiä hetkiä. Presidentti Alexander Stubb kertoi puolestaan keskustelleensa Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganin kanssa pyrkimyksistä päättää Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Ennen tiistai-illan tapaamista Putin uhitteli Euroopan suuntaan. Hankkeessa Yhdysvallat toimittaa Ukrainalle aseet, jotka Eurooppa maksaa. Valtosen mukaan sotilasliitto on yksimielinen siitä, että Venäjä on suurin ja pitkäaikaisin uhka transatlanttiselle turvallisuudelle. Putin puhui neuvottelujen alkuperäisenä alkamisaikana talousfoorumissa ja suuntasi vasta sen jälkeen neuvotteluihin. SAKSAN MUKAAN ei ole nähtävissä merkkejä siitä, että Venäjä olisi valmis neuvottelemaan. Nato-lähteen mukaan vastaavaa on viimeksi tapahtunut Irakin sodan aikana. Stubbin mukaan Turkilla on tärkeä rooli molempien konfliktien ratkaisuissa. Myöhemmin Ushakov kertoi medialle, että Ukrainan mahdollinen jäsenyys sotilasliitto Natossa oli keskeinen kysymys neuvotteluissa. Valtosen mukaan PURL-hankkeessa on keskiviikkona hankkeeseen mukaan tulleiden maiden myötä yli 20 maata. Valtonen kommentoi asiaa toimittajille keskiviikkoiltana Wienistä käsin pitämässään tiedotustilaisuudessa
klo 14.00 Päivärinnan lapsikuoron joulukonsertti Kulttuurikeskus Akustiikassa 12.12. Alavieska 17.12. Joulukonsertteja on laidasta laitaan, kirkoista kauppakeskuksiin ja konserttisaleista kodinomaiseen puukaupunkimiljööseen. Se näkyy joulun lähestyessä. klo 19.00 Antti Railion joulukonsertti Pyhän Kolminaisuuden kirkossa 14.12. klo 18.00 Kauneimmat joululaulut, hotelli Kampeli 21.12. klo 18.00 Jari Sillanpään Valo on meissä -joulukonserttikiertue Kulttuurikeskus Akustiikassa 13.12. klo 18.00 Swengaava joulukonsertti Ykspihlajan toimitalolla 13.12. Lista on koottu konserttitiedoilla, jotka ovat olleet julkisesti saatavilla. klo 18.00 Kanttorit ja pojat -joulukonsertti Kannuksen kirkossa 14.12. klo 19.00 Jouluvesper Vetelin kirkossa 25.12. klo 19.00 Musiikkiopiston oppilaiden joulukonsertti Virta-salissa 17.12. klo 19.00 Loihtima-yhtyeen joulukonsertti Kannuksen kirkossa 21.12. klo 19.00 Ida Elinan Joulu Kulttuurikeskus Akustiikassa 13.12. klo 18.00 Kauneimmat barokkijoululaulut Schaumansalissa Sievi 4.12. klo 19.00 Loihtima-yhtyeen Meidän joulu -konsertti Virta-salissa 12.12. klo 19.00 Chorus Vallis -kuoron joulukonsertti Exsultate! Joulun riemua Alavieskan kirkossa Haapajärvi 10.12. Keskipohjanmaa // Torstaina 4. klo 22.00 Joulun Kynttilä XII -yökonsertti Kaarlelan kirkossa Lestijärvi Su 7.12. klo 19.00 Joulukonsertti Toholammin kirkossa 19.12. klo 19.00 Rakkaimmat joululaulut -joulukonsertti Toholammin Kulttuurisalissa Veteli 14.12. klo 19.00 Horisontti-kuoron Joulukonsertti Kalajoen kirkossa Kannus 8.12. klo 19.00 Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin joulukonsertti Kokkolan kirkossa 13.12. klo 19.00 Kuorojen joulukonsertti Kaarlelan kirkossa 5.12. klo 18.00 Kauneimmat joululaulut Peltokankaan työväentalolla 14.12. klo 19.00 Erja Lyytinen Blue Christmas Musiikkikeskus Snellmannilla 15.12. Tässä muutamia poimintoja tulevasta tarjonnasta. klo 15.00 Loppiaiskonsertti Kannuksen kirkossa Kaustinen 4.12. klo 18.00 Jokilaaksojen musiikkiopiston joulukonsertti Oulaisten Merkuriussalissa Perho 10.12. klo 19.00 Kamarimuusikoiden joulu Musiikkikeskus Snellmannilla 12.12. klo 18.00 Mikael Svarvar, Martin Söderbacka & Eevalotta Matikainen Kaarlelan kirkossa 11.12. klo 18.00 Seimellä-joulukonsertti, Cantio Laudis-kuoro Pyhän Kolminaisuuden kirkossa 16.12. klo 19.00 Loistokasta Joulua -konsertti kohtaamispaikka Loistossa 19.12. klo 16.00 Joulu kansansävelin, Läntinen Kirkkokatu 26 16.12. klo 18.00 Kaustisen mieslaulajat konsertoi Ullavan kirkossa 16.12. klo 19.00 Hot Club de Jakobstad plays Christmas Classics in Gypsy Swing i Malmhuset 21.12. klo 18.00 Anneli&Alma duo Valo maailmaan joulukonsertti Kalajoen kirkossa 11.12. klo 18.00 Lauluyhtye I.S.K.U.n joulukonsertti Villa Elbassa 22.12. klo 18.00 Rytmimusiikin perusopetuksen bändien joulukonsertti Keski-Pohjanmaan konservatoriolla 5.12. klo 19.00 Kokkola Grooven joulukonsertti Joy to the world Nuorisokeskus Villa Elbssa 5.12. Tarjolla huikea määrä joulukonsertteja MARJUT LEHTO. klo 19.00 Joulu kansansävelin Oksakoskella 21.12. klo 18.00 Joulukonsertti Lestijärven kirkossa Nivala 17.12. klo 18.30 Hetkeksi hiljenee maa, Ullava 20.12. klo 18.00 Jussinpekan koulun ja Sievin lukion kuoron joulukonsertti Sievin kirkossa 16.12. klo 18.00 Kansanmusiikkiyhtye Tallarin joulukonsertti Laivurintalolla 16.12. klo 15.00 Itsenäisyyspäivän kahvikonsertti Musiikkikeskus Snellmanissa 7.12. klo 15.00 Helsing å Högnabba kombär heim igen – In Julkonsär Schaumansalen 9.12. klo 18.00 Jokilaaksojen musiikkiopiston joulukonsertti Haapaveden kirkossa Halsua 7.12. klo 18.00 Joulun laulujuhla Kokkolan kirkossa 7.12. klo 18 Lastenmusiikkiyhtye Soiva Siili Ylivieskan kirjastossa keskiviikkona Joululaulut ovat monelle tärkeä osa joulunodotusta. klo 18.00 Kaustisen mieslaulajien joulukonsertti, Ullava 18.12. klo 19.00 Peltokurjen Joulukonsertti Sievin kirkossa Toholampi 12.12. klo 18.00 Lasten kauneimmat joululaulut Kirkkorannan seurakuntakodilla 10.12. klo 14.00 Kynttilöiden syttyessä Hyvää tekevä joulukonsertti Mäntymajalla Himanka 17.12. joulukuuta 2025 UUTISET // 15 Sini Sulkakoski Jouni Nikula Keski-Pohjanmaan alue on musiikillisesti rikasta aluetta. klo 18.00 Ykspihlajan Työväen Soittajien joulukonsertti Ykspihlajan toimitalolla 13.12. klo 19.00 Kauneimmat joululaulut Perhon kirkossa 19.12. klo 19.00 Vetelin poikakuoron joulukonsertti, Vetelin kirkko Ylivieska 4.12. klo 18.00 Jokilaaksojen musiikkiopiston joulukonsertti Nivalassa Saalastinsalissa Oulainen 9.12. klo 19.00 Kamarikuoro Ariettan joulukonsertti klo Kannuksen kirkossa 13.12. klo 19.00 Jokilaaksojen musiikkiopiston joulukonsertti Haapajärven seurakuntakodilla Haapavesi 11.12. klo 19.00 Christmas Carols Musiikkikeskus Snellmanilla 19.12. klo 18.30 Lauluyhtye Koriat Koriasti Jouluun, Kälviän Jokikylätalo 11.12. klo 18.00 Lauluyhtye Soinnun joulukonsertti Himangan kirkossa Kalajoki 7.12. klo 14.00 Kynttilöiden syttyessä -hyvää tekevä joulukonsertti Köyhäjoen Mäntymajalla Kokkola 5.12. klo 19.00 Erik-André Hvidsten – O helga natt julkonsert 2025 i Pedersöre kyrka 12.12. klo 19.00 Kokkolan Naislaulajien ja Kokkolan Lauluveikkojen yhteinen Joulun Taikaa -konsertti Kaarlelan kirkossa 6.12. klo 19.00 Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin joulukonsertti 7.12. klo 18.00 Joulun valoa -konsertti Himangan kirkossa, Himangan Lapsikuoro ja Kirkkokuoro, Kalajoen Kirkkokuoro ja Mieskuoro 21.12. klo 18.00 Kauneimmat joululaulut Perhon kirkossa Pietarsaari 7.12. klo 18.00 Kauneimmat joululaulut, Vetelin kirkko 18.12. klo 18.00 Vilma Talvitie ja ALDA -joulukonsertti 7.12. klo 19.00 Klingelingeling! Keski-Pohjanmaan Konservatoriolla 16.12. klo 19.00 Saara Aalto Enkeleitä -joulukonsertti Kalajoen kirkossa 15.12. klo 18.00 Kaustisen Hääkuoron joulukonsertti Kannuksen kirkossa 6.1
Surullista on, että kun vanhus sijoitetaan Lohtajan ulkopuolelle, seurakuntaakin on pakko vaihtaa. Sosiaalisena ihmisenä hän olisi kuitenkin halunnut muistella tuttuja lohtolaisia asioita muiden asukkaiden kanssa. Tällä hetkellä bussireitti suosii siis ammattikampuksella ja lukiossa opiskelevia, sillä he pääsevät koulunsa eteen bussilla, mutta syrjii Mäntykankaan koulussa opiskelevia alakoululaisia. Keskipohjanmaa // Torstaina 4. Kolumni Tanja Nuotio @hillagroup.fi Hätkähdin, kun näin sanomalehti Karjalaisen pääkirjoituksen (10.11.), jonka mukaan monikanavainen terveydenhuolto on purettava. Säilyköön sykkivä, vahva Lepola! Helena Anttiroiko-Mehtälä Kotiseutuasiantuntija Kaupunkiliikenne ei palvele musiikkiluokkalaisia Kaustarissa asuvat perheet, joiden lapset käyvät koulua Mäntykankaan musiikkiluokilla, eivät ole ottaneet ilolla vastaan Kokkolan bussiliikenteen uudistamista. " Työnantajat, lähtekää työterveyden vuoksi barrikadeille ja tehkää siitä vetovoimatekijä! Häätö kotiseudulta on vakava uhka terveydelle Soiten hallituksen pitää perua Lepolan lakkauttamispäätös! Hyvinvointiamme vuosikymmeniä rakentaneiden vanhusten ja hoitohenkilökunnan puolesta täytyy voida tehdä oikeudenmukaisia, inhimillisesti kestäviä päätöksiä! Kerron omasta äidistäni, ja perustan vaatimukseni myös eri tutkimuksiin, mm. Heidän selkeä vastauksensa on ollut, ettei aikatauluihin ja reitteihin olla tekemässä muutoksia. Reittiuudistuksen myötä bussi kulkee ammattikampuksen edestä ja Hotelli Kaarlen vierestä Länsipuiston lukiolle. Vaikka Kokkola on saanut toistamiseen Unicefilta lapsiystävällisen kunnan tunnustuksen, käytännössä lasten kohtelu on ala-arvoista. Vanhukset kärsivät yksinäisyydestä vieraassa paikassa. Hän nukkui pois Lepolassa 96-vuotiaana vuosi sitten. väitöskirjatutkija Jari Pirhosen tutkimukseen hoivakotivanhusten yksinäisyydestä, jota lisää muutto pois tutulta seudulta. Heräsimme bussiliikenteen uudistamiseen syksyllä, kun kelit muuttuivat liukkaiksi ja tuli tarve siirtyä bussilla kulkemiseen. Tutkimusten mukaan yksinäisyys saattaa tuntua entistä voimakkaampana, kun ympärillä on muita ihmisiä, mutta heihin ei saa luotua syvällistä yhteyttä. SDP:n leikkuri romuttaa omavaraisuuden Onnittelut Suomen elintarviketyöläisten liitto! Työttömyyskassa kutsuu pian jäsenkuntaanne, kun demarit leikkaavat maataloustukia. OLEMME PITÄNEET kirjaa viimeisen kahden viikon aikana bussilla kulkemisesta ja huomanneet, että koululaisia jää reitin varrella Torkinmäen koululle, mutta ammattikampukselle ei ole jäänyt kertaakaan ketään. Riski masennukseen, unen laatuun, virusinfektioihin, stressiin, kroonisten kipujen pahenemiseen ja uupumukseen kasvaa. Mylläämällä julkinen terveydenhoito, työterveys, opiskelijahuolto ja yksityinen puoli saadaan yhteiskuntaan aikaan pelkkää kaaosta. Olemme neuvottomia asian kanssa ja haluamme nostaa tämän asian julkisuuteen. Hyvin toimeentulevat kävelevät suoraan yksityiseen hoitoon. No niin! Nyt on ilmassa vakavia vaateita, että minullekin läheinen työterveyshuolto on myllerrettävä, kun kerta jo maakuntalehtikin niin toivoo. Mätä systeemi, voisi sanoa. Näin en kuormita enkä halua kuormittaa perusterveydenhuoltoa. Jonotus kesti kuukausia. Yksinäisyys heikentää elämänlaatua ja jopa lisää kuolleisuutta yhtä paljon kuin tupakointi ja enemmän kuin lihavuus tai huono fyysinen kunto. Äiti pyysi ennen joulua 2021, eikö hän millään pääsisi Lohtajalle. Bussin aikatauluja ja reittejä on muutettu siten, että lapsemme myöhästyvät päivittäin koulusta. Käytännössä lapsemme ovat myöhästyneet päivittäin 5–10 minuuttia riippuen juoksunopeudesta. TYÖNANTAJAT kustantavat osaltaan työterveyttä, mutta soraäänet ovat nyt voimistuneet. Monenlaiset säästöpaineet myllertävät työelämää niin rajusti tällä hetkellä myös Kainuussa, että työntekijöiden pärjäämiseen on päinvastoin laitettava panoksia. Näin äitini silmistä hädän ja yksinäisyyden, vaikka huone oli Lepolan huonetta isompi ja oli oma suihku, iso vessa ja hyvät hoitajat. Jäljelle jää vain kalliin vakuutuksen ottaminen omasta rahapussista. Kirjoittaja on Kainuun Sanomien toimittaja. Dahlin liikenteen myötä lapsemme eivät pääse Mäntykankaan koululle, vaan kulkevat kävellen loppumatkan kouluun. Soiten pitää turvata niin Lohtajan alueen kuin muidenkin pitäjien tarvitseville vanhuksille ympärivuorokautinen hoivapalvelu omalla kotiseudulla. Matkahuollon reittihaku näyttää, että lapset ehtisivät juuri ja juuri koululle. Esimerkiksi Kauppalehden (5.11.) otsikko kertoi, että Suomen Yrittäjät haluaa poistaa työnantajan lakisääteisen velvollisuuden työterveyshuollon järjestämisestä. Irtisanomistilanteessa esimerkiksi viisi vuotta keskisuuressa yrityksessä työskennellyt saa työterveyspalvelut vielä puoli vuotta työntekovelvoitteen päättymisen jälkeen. Annan esimerkkejä työterveyden toimivista palveluista: chat-palvelu, influenssarokotus, työterveyspsykologien vastaanotot, laboratorio. joulukuuta 2025 16 // MIELIPIDE SÄHKÖPOSTILLA mielipide@keskipohjanmaa.fi VERKOSSA keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki TEKSTIVIESTILLÄ Kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Lapsemme ovat alkaneet stressaantua päivittäisestä myöhästymisestä, sillä he haluaisivat olla ajoissa koulussa. Voi sitä ilon päivää, kun äiti saapui Lepolaan! Heti eteisaulassa tuli vastaan koulukavereita, sukulaisia ja tuttuja. Leikkauksia suunnittelevat demaripoliitikot eivät näytä ymmärtävän sitä, kuinka paljon maatalous työllistää suoraan ja välillisesti. Onnittelut myös Autoja kuljetusalan työntekijäliitto, kun tulevaisuudessa ulkomaan kivillä varustetut kuorma-autot kuljettavat ulkomaiset elintarvikkeet Suomeen, sillä demareiden ajamien tukileikkausten jälkeen maatalous on kannattamatonta kotimaassa. Lehden mukaan tarvitaan isompaa remonttia, jossa vihdoin on syytä puuttua julkisen hoidon rinnalla toimivaan työterveyshuoltoon, yksityiseen terveydenhuoltoon ja opiskelijaterveydenhuoltoon. Hauraiden vanhusten siirtäminen oudon seudun hoivakotiin voi lisätä merkittävästi vakavia terveysriskejä, sydänja verisuonitautien riskiä ja verenpainetta. Vaikka muistisairaus vei tiedon siitä, mitä aamulla tehtiin, se säilytti vahvasti lapsuuden ja nuoruuden kokemukset ja keskustelunaiheet omalta kotiseudulta! JOS SOITE NYT listii Lepolan ja karkottaa sen asukkaat ympäri maakuntaa, edessä on vanhuksen viimeisten vuosien hätä ja yksinäisyys. Näin meitä perheitä kohdellaan tosipaikan tullen. Työterveystarkastuksiakin tehdään aika ajoin ja muutosneuvottelutilanteissa työterveys on varpaillaan, tulee jopa käymään työpaikalla ja näyttää konkreettisesti, mihin ja keneen voi ottaa yhteyttä. Olemme vastauksesta hyvin hämmentyneitä ja myös järkyttyneitä. Lähetä viesti numeroon 13525. Lapsissa on Kokkolan tulevaisuus Keskipohjanmaa julkaisee kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä lasten yksityisyyden suojelemiseksi. Tämä voi olla elintärkeä palvelu irtisanotun työkyvyn jatkumisen kannalta. Samaiset poliitikot lienevät ohittaneet myös iän, jolloin lapsia ei ole enää luvassa ja siksipä kotihoidon tukea leikataan, mikä osaltaan nopeuttaa maaseudun autioitumista sekä palvelurakenteen alasajoa julkisten palvelujen osalta ympäri maata. Työnantajat, lähtekää työterveyden vuoksi barrikadeille ja tehkää siitä vetovoimatekijä! Minä yritän pysyä terveenä ja työkykyisenä itse oma-aloitteisesti ja työterveyden avulla. Samalla Suomen huoltovarmuus romuttuu elintarvikkeiden omavaraisuuden sekä kuljetuskapasiteetin suhteen. Voin sanoa kokemuksesta, että ei se työterveys tee autuaaksi, mutta paljon hyvää se tarjoaa, jotta pystyn ja jaksan kipittää työelämän oravanpyörässä. Aiemmin Pohjolan Matkan bussit lähtivät siten, että lapset ehtivät ajoissa kouluun ja bussi kulki suorinta reittiä Mäntykankaan koulun eteen. Siihenkö tässä ajetaan ihan väkisin: amerikkalaiseen vakuutuspohjaiseen malliin. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi toimiva työterveyshuolto pitäisi nyt hajottaa. OTA KANTAA! Miksi toimiva työterveys pitäisi purkaa. Niin paljon yhteisiä muistoja! Äiti sai 2,5 hyvää vuotta Lepolassa. KAUSTARISTA on oltu yhteydessä Kokkolan kaupunkiin ja Dahlin liikennöitsijään. Onnittelut myös Julkisten ja hyvinvointialojen liitto. Ymmärrän, että kaikkea pitää tarkastella ja että työterveyshuolto on epätasa-arvoinen: työssä käyville palvelu pelaa ja muut ihmettelevät, mitä sieltä julkiselta enää saa. KOKO sote-järjestelmämme on vakavan priorisoinnin ja uusjaon kohteena, kun rahaa ei riitä. Emme enää allekirjoita ajatusta, että Kokkola on lapsiystävällinen kaupunki. Juha Pajala Himanka. Uudistuksesta kärsivät siis pienimmät oppilaat, alakoululaiset. OMA LOHTAJALAINEN äitini vietti 3,5 vuotta Attendossa Kokkolassa ja viimeiset 2,5 vuotta Lepolassa. Vaikka ulkoiset puitteet olivat hyvät, hoivakodissa Kokkolassa äidillä ei ollut yhtään entuudestaan tuttua ihmistä
– Kaupungin näkökulmasta näin ison tapahtuman järjestäminen käytännössä matkailukeskuksen ydinalueella toimii hienona referenssinä muille isojen tapahtumien järjestäjille. Tässä vaiheessa tapahtuman järjestäjän kanssa on käyty läpi muun muassa tapahtuma-alueen infraa, pysäköintiä ja liikennejärjestelyitä. Odotettavissa siis on, että kävijät, näytteilleasettajat ja työntekijät tuovat Kalajoelle myös rahaa. Yksintyöskentelyn vaarallisuudesta oli tilalla keskusteltu, mutta turvallisuuden varmistamiseksi ei kuitenkaan ollut laadittu selkeitä käytäntöjä, tutkintaryhmä totesi. Farmari tuo esille Kalajoen seudun vahvaa ja monipuolista alkutuotantoa ja yrittäjyyttä sekä luonnollisesti myös matkailukeskuksen palveluita, Kalajoen kaupungin elinkeinojohtaja Miia Himanka sanoo. Maatalousnäyttelyn paikkamyynti on lähtenyt vauhdilla käyntiin. Odotuksetkin ovat korkealla. Seinäjoen Farmarissa rahaa käytettiin kävijöiden toimesta 12 miljoonaa euroa, josta 45 prosenttia näyttelyalueen ulkopuolella. Näyttelypäälliköllä on toive myös Kalajoen asukkaille: – Sinne tulee tuhansia autoja, joten kärsivällisyyttä liikenteeseen. hillagroup.fi/ kuolinilmoitukset Kuolleita Nivalalainen Aulis Matias Joenväärä kuoli 2.12.2025 kotonaan Nivalassa 86 vuoden ikäisenä. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Lehmätkin lypsetään tapahtuman aikana tavalliseen tapaan. Järjestäjät odottavat paikalle päivittäin 20 000 kävijää: edellisessä Farmarissa Seinäjoella kävijöitä oli peräti 91 000 ja näytteilleasettajia yli 400. Viikko 49 Nimipäivät tänään Päivän sana Airi, Aira (suom.), Barbro, Barbara (ruots.), Hannes, Hannu, Hans, Iivo, Jani, Janne, Johannes, Joni, Jonne, Jonni, Jouni, Juha, Juhana, Juhani, Juho, Jukka, Jussi, Varvara (ort.). Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Myös karsinan rakenteelliset ratkaisut vaikeuttivat nopeaa poistumista. Liikkeelle lähdetään puhtaalta pöydältä, sillä Kalajoella Farmaria ei ole koskaan järjestetty ja ProAgria Keski-Pohjanmaan alueellakin tapahtuma oli edellisen kerran 16 vuotta sitten. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Yrittäjä kuoli saamiinsa vammoihin. Miia Himanka Kalajoen kaupungin elinkeinojohtaja Ilmoita lehteen syntyneen tiedot maksutta: keskipohjanmaa.fi/ syntyneet. joulukuuta 2025 PÄIVYRI // 17 LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Kaupungilta kerrotaan, että järjestelyt ovat edenneet hyvin. Lisäksi tapahtuma-alueen sähköverkkoa sekä vesija viemäriverkkoa on parannettu ja parkkipaikkojen määrää lisätty. Eläimiä varten alueelle rakennetaan aitauksia, talli ja navetta. Uudet huoltoja pelastustiet kaupunki on jo rakentanut: huoltotien kautta eläinkuljetukset saadaan hoidettua sujuvasti. Tilalla työskennellyt lomittaja löysi hänet karsinasta useita tunteja onnettomuuden jälkeen. Eläimiä voi ihailla esimerkiksi karjanäyttelyissä ja paimennusnäytöksissä: Seinäjoella järjestetty näytös, jossa koirat paimensivat lampaita, oli Ylitalon mielestä oikein hauskaa katsottavaa. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Kotieläinkentän rakentaminen alkaa jo kesäkuun 8. päivä, jotta kaikki saadaan valmiiksi ajoissa. " Farmari tuo esille Kalajoen seudun vahvaa ja monipuolista alkutuotantoa ja yrittäjyyttä sekä luonnollisesti myös matkailukeskuksen palveluita. Odotan jo innolla kesää, Ylitalo sanoo. – Eläimiä ei nykyään pääse enää näkemään oikein missään, joten ne varmasti kiinnostavat yleisöä, Ylitalo sanoo. – Yrittäjien kannattaa kyllä pitää liikkeensä auki aamusta iltaan, Ylitalo neuvoo. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Lentokentän alueella on tehty maatöitä ja asfaltointia, jotta alusta soveltuu maatalousnäyttelyn käyttöön ja tulevaisuudessa muidenkin isojen tapahtumien tarpeisiin. Älä muista nuoruuteni syntejä, älä pahoja tekojani! Sinä, joka olet uskollinen ja hyvä, älä unohda minua! Ps. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Työtapaturmasta tehtiin työpaikkaonnettomuuksien tutkinta. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Eläimiä alueelle tulee peräti pari sataa. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 4.12. Keskipohjanmaa // Torstaina 4. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. – Kalajoki valikoitui Farmarin paikaksi, koska se on keskeisellä ja vahvalla maatalousalueella. 25:6–7 Farmarista tulee Kalajoen suurin tapahtuma Annika Tiitto Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna Kalajoella käy taatusti vilske, kun Farmari-maatalousnäyttely järjestetään lentokentällä. Merkittävimpänä välittömänä onnettomuuteen johtaneena syynä pidettiin sitä, että yrittäjä oli mennyt sonnien karsinaan yksin. Yrittäjä oli mennyt yksin tuttujen sonnien karsinaan. Farmari-maatalousnäyttely kokoaa ammattilaiset ja kuluttajat yhteisen asian äärelle. Sonnien karsinaan tilalla mentiin yleensä vain sitä siivottaessa ja yhdessä työparin kanssa, mutta yrittäjän tiedettiin ennenkin työskennelleen yksin. Näyttelypäällikkö Kirsi Ylitalon mukaan paikkamyynti on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin ja paikallisetkin ovat innostuneet tapahtumasta niin, että ruokatoimijoistakaan ei tule olemaan pulaa. FARMARIN houkutteleminen Kalajoelle on vaatinut kaupungilta ja matkailuyhdistykseltä aktiivista otetta. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Se, että Kalajoki on suosittu matkailualue, tuo tietysti tapahtumaan oman lisänsä. Suomalaista ruuantuotantoa esitellään monesta näkökulmasta: nähtävillä on muun muassa kotieläimiä ja maatalouskoneita. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 09:50 14:45 09:50 09:02 14:33 15:18 Laskee Herra, sinä olet laupias, muista minua, osoita ikiaikaista hyvyyttäsi. STT asiakaspalvelu. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Asiasta kertoi keskiviikkona Tapaturmavakuutuskeskus. FARMARI ON ProAgrian järjestämä kolmipäiväinen tapahtuma, joka kokoaa yhteen maaja metsätalousammattilaiset ja kuluttajat. Maatalousyrittäjä kuoli jäätyään sonnien ruhjomaksi Kokenut maatalousyrittäjä kuoli alkuvuodesta jäätyään sonnien ruhjomaksi. KALAJOELLA ei ole koskaan järjestetty näin suurta tapahtumaa, joten luonnollisesti se vaatii paljon valmisteluja. Kaipaamaan jäivät sisarukset perheineen. Ylivieskalainen Samuli Aatos Törmälä kuoli 74-vuotiaana 2.12.2025. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin
Eikä tilaisuus kilpailla nuorten MM-tasolla olisi edes viimeinen. Miten koulu mahtuu kiireiseen kisaja harjoitteluarkeen. –?En olisi odottanut tuollaista menestystä. Hirvonen ei ole vilkuillut kokeneempien kilpasiskojen toimintaa vaan keskittyy ”omaan juttuunsa”. Hirvonen ja Korhonen ovat saavuttaneet oikeastaan kaiken mahdollisen nuorten tasolla. Maailmancupia on kierrettävä. –?Olen aikataulussa. Lisäkerrointa kiireeseen tulee sillä, että on maailmancup-tason urheilija leipälaji yhdistetyn lisäksi myös mäkihypyssä. Yhdistetyn naisten kilpailu on mukana Salpausselän kisoissa ensimmäistä kertaa. Käyn lukiota neljässä vuodessa, Hirvonen sanoi. Alkukauden sijoitukset ovat alleviivanneet sitä, että päätös panostaa yhdistetyn lisäksi erikoismäkeen on ollut oikea. Kilpahiihto voi tulla vähän shokkina, hän muistutti. LAHDEN SUURMÄEN montussa on ollut kesäisin perinteisesti maauimala, mutta menneenä kesänä alastulorinne ja monttu olivat mäkihyppääjien ja yhdistetyn urheilijoiden käytössä. Voi olla, että molemmat jäävät tynkäkisoiksi, Kuisma huomautti. –?Eiköhän se kalenteri pysy kasassa, Ruotsin Falunista puhelimitse tavoitettu Hirvonen naurahti STT:lle. Salpausselän kisaorganisaatio ratkaisi aikatauluongelman ainakin Hirvosen puolesta, kun hänet nimettiin yhdeksi Salpausselän kisojen urheilijalähettiläistä. –?Urheilijalähettilään tehtävä oikeastaan vaatii sen, että on mukana, Hirvonen tuumi. –?Asiaan liittyy myös käytännön tärkeitä ja isoja asioita. joulukuuta 2025 18 // URHEILU ”Helpompi tehdä telemarkit” Petteri Ikonen, STT Lukiota käyvien maailmancup-tason urheilijoiden arki on hektistä. Tämä tuo itseluottamusta, kun näkee, miten voi pärjätä mäkihypyn puolella. Alkukaudesta mäkihypyn ja yhdistetyn kaudet limittyvät hyvin, mutta esimerkiksi maaliskuussa on ikävä päällekkäisyys. Urheilulukio mahdollistaa sen, että koulu pysyy kasassa. Siitä on ollut iso apu, että olemme päässeet Lahdessakin suurmäkeen kesällä, Hirvonen sanoi. –?Koulu on sujunut ihan hyvin. Suksisopimukset riippuvat siitä, oletko naisissa kuuden tai kahdeksan parhaan joukossa. –?Kävin viime viikolla alkuviikosta ladulla ennen Faluniin lähtöä, ja täytyy hiihtää vielä ennen yhdistetyn maailmancupin alkua. –?Hyppäämisessä on pieniä juttuja, joita pitää kehittää. Maailmankärki on yllättävän lähellä. –?On helpompi tehdä telemarkit kuin hiihtää kovempaa, Hirvonen virnisti. Yritimme, että olisi saatu muutettua nuorten MM-kisojen ohjelmaa ja sieltä olisi ehtinyt Lahteen, mutta toistaiseksi sitä ei ole muutettu, Kuisma avasi aikatauluongelmaa STT:lle. Pitää käydä koulua ja treenata, Hirvonen kertoi. Hyvästä harjoituskaudesta ja kesäkilpailuista huolimatta maailmancupin alku yllätti Hirvosen. Hirvonen ja Korhonen aloittivat mäkihypyn naisten maailmancupin marraskuussa Norjan Lillehammerissa ja jatkoivat Falunissa. –?Olen miettinyt välillä yhdistetyn kauden alkua, mutta en liikaa. Salpausselkä ratkaisi ongelman Heta Hirvonen nimettiin yhdeksi Salpausselän kisojen urheilijalähettiläistä. –?Mikä on maailmancupin kokonaistilanne. –?Mahdun vielä kahtena seuraavanakin kautena nuorten MM-kilpailuihin, 17-vuotias Hirvonen muistutti. –?Monella joukkueella on sama haaste. Jos haluaa olla maailman kärjessä, pitää osata tehdä kunnon alastulot. Yksi asia on telemark-alastulo. Tällä viikolla he aloittavat Norjan Trondheimissa yhdistetyn naisten maailmancupin. YHDISTETYN NAISTEN kilpailu ei ole olympiaohjelmassa, joten Hirvonen ja Korhonen tavoittelevat erikoismäessä pääsyä viiden renkaan kisoihin. –?Täytyy katsoa, miten kausi etenee. Niistä olisi hyötyä myös yhdistetyssä. Kun on reissussa ja sitten pari päivää kotona, riittää ohjelmaa niille parille päivälle. " Yhden mäkikisan perusteella ei jaeta matkalippuja olympialaisiin, mutta jos näin jatkaa, voi pitää olympialaisia tavoitteena, ei kaukaisena asiana. Hirvonen on ollut Suomen paras mäkinainen, ja nuorisokaksikko on päihittänyt kesästä asti usein konkarihyppääjät Julia Kykkäsen ja Jenny Rautionahon. Jos et ole, et saa täyttä sopimusta. Heta Hirvonen ANT TI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA Petteri Ikonen, STT Mäkihypyn ja yhdistetyn urakkamimmien Heta Hirvosen ja Minja Korhosen hektinen arki hirvittää Suomen yhdistetyn maajoukkueen päävalmentaja Antti Kuismaa, joka muistuttaa, ettei kuormitus saa mennä yli. –?Harjoittelu on keskittynyt suurmäkeen. Siitä on iso hyöty, oletko suksitallisopimuksella vai et. Minja Korhonen kilpailee leipalaji yhdistetyn lisäksi mäkihypyssä. –?He ovat ison valinnan edessä. Mitä sen asian kanssa tehdään. Yhden mäkikisan perusteella ei jaeta matkalippuja olympialaisiin, mutta jos näin jatkaa, voi pitää olympialaisia tavoitteena, ei kaukaisena asiana, Hirvonen korosti. –?Olemme kehittyneet, eikä yhdistetyn mäkitasoa voi enää halveksia, Korhonen painotti Hiihtoliiton mediatilaisuudessa lokakuussa. Salpausselän kisat ja nuorten MM-kilpailut ovat samaan aikaan. Ei se valmista ole. Hirvonen on yltänyt maailmancupissa parhaimmillaan peräti kymmenenneksi ja Korhonen 26:nneksi. Jos taistellaan maailmancupin voitosta, on kova valinta lähteä nuorten MM-kilpailuihin ja jättää maailmancup, Kuisma arvioi. Kun laskutoimitukseen otetaan mukaan ikä ja edustusmahdollisuus aikuisten arvokilpailujen lisäksi myös nuorten arvokilpailuissa, 18-vuotiaalla Minja Korhosella ja 17-vuotiaalla Heta Hirvosella riittää kalenteroitavaa tulevina viikkoina ja kuukausina. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA. Molemmat kisat voivat kärsiä päällekkäisyydestä, koska yhdistetyn naisia ei ole niin paljon. Yhdistetty Heta Hirvonen ja Minja Korhonen sukkuloivat kahden lajin välillä ja tekevät kauden aikana isoja valintoja. Keskipohjanmaa // Torstaina 4. Vielä ei tiedä, missä kilpailuissa on jatkossa mukana
VALT TERI VAINIO / LEHTIKUVA Hiidensalo napsi pisteitä Norjan ampumahiihtäjien ylivoima jatkui Östersundissa Bön veljesten lopettamisesta huolimatta. Keskipohjanmaa // Torstaina 4. Lehkosuo aloitti Pikkuhuuhkajien päävalmentajana 2023 ja luotsasi kesällä Suomea EM-lopputurnauksessa. Hän oli 24:s hävittyään norjalaisvoittaja Johan-Olav Botnille neljä minuuttia ja 19 sekuntia. STT KalPalle ja Ilvekselle vierastappiot Jääkiekon eurooppalaisen seurajoukkuekilpailun CHL:n puolivälierät eivät saaneet onnistunutta suomalaisstarttia. Rovanperän piti aiempien tietojen mukaan aloittaa formulaura huhtikuussa, kun Japanissa alkaa Super Formula -sarja. Mies edusti pitkään IK Bragea, mutta edelliset kaudet Zetterström on pelannut Enköpings SK:n paidassa. Ilves puolestaan hävisi Luulajalle 2–3. Toiset osaottelut pelataan Kuopiossa ja Tampereella 16. –?Aloitan matkani formuloissa tammikuussa Hitech-tallin riveissä Uuden-Seelannin Formula Regional Oceania Trophy -sarjassa. Sopimus ulottuu vuoden 2028 loppuun ja sisältää option mahdollisesta EM-lopputurnauksesta 2029. – Saavutimme (Jarossa) menestystä kovalla työllä sekä fantastisella joukkuehengellä, ja tuon haluaisin kokea uudelleen Uumajassa. Niklas Vidjeskog tuuletti liiganousua lokakuussa 2024. Tulevassa tehtävässä hänen päävastuunsa on HJK Klubi 04:n pelaajista. STT Niklas Vidjeskog Uumajaan Jarno Herranen Päättyneellä kaudella Pietarsaaren Jaron Veikkausliigassa seitsemänneksi luotsanneen Niklas Vidjeskogin uusi osoite varmistui keskiviikkona. Olli Hiidensalo sijoittui Östersundissa 20 kilometrin normaalimatkalla ainoana suomalaisena maailmancupin pisteille. Veikkausliigan ennakoissa sarjanousija povattiin häntäpäähän, mutta hienon kauden päätteeksi Jaro oli sarjataulukossa lopulta seitsemäs. 56-vuotias valmentaja siirtyy Pohjanlahden länsipuolelle Umeå FC:n valmentajaksi. Hiidensalo ampui toiselta makuupaikalta yhden sakon. Viikonlopun käynti Pietarsaaressa antoi sekä kaupungista että seurasta erittäin hyvän kuvan. Kauden päätteeksi Superettanista Ruotsin kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle eli Ettaniin pudonneen uumajalaisseuran ja Vidjeskogin sopimus kattaa seuraavat kaksi kautta. Rovanperä aloittaa Japanin Super Formula -sarjassa huhtikuussa, kaksi kuukautta sen jälkeen kun hänen ajonsa Uudessa-Seelannissa ovat ohi, Toyota kertoi. STT Kalliokoski HJK:n taustatiimiin Kokkolasta lähtöisin oleva Matias Kalliokoski on nimetty Veikkausliigassa pelaavan HJK:n edustusjoukkueen taustatiimiin. Vidjeskog muuttaa Uumajaan tammikuun alussa, kun uusi kausi virallisesti käynnistyy. Tiistaina sekä KalPa että Ilves saivat tunnustaa ruotsalaisvastukset paremmiksi länsinaapurissa. Se riitti jaettuun maalikuninkuuteen. Päättynyt kausi oli Zetterströmin uran ehdottomasti paras, kun hän teki Ettan Norrassa 27 sarjaottelussa peräti 19 maalia ja antoi kaksi maalisyöttöä. Hän on tehnyt hienoa työtä Pikkuhuuhkajien päävalmentajana jo tähän mennessä, mutta nälkää riittää ja voitettavaa on edelleen, Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande avasi tiedotteessa. Ne ovat täydellisiä harjoituspaikkoja valmistamaan kuljettajia pohjoisen pallonpuoliskon kisoihin. Zetterström oli viikonloppuna Pietarsaaressa tutustumassa seuraan. Meidän tulisi olla fyysisesti vahvoja, selkeitä pelissämme ja aina valmiita tekemään kaikkemme joukkueen parhaaksi, Vidjeskog toteaa. Hiidensalo suuntaa itsenäisyyspäivänä lauantaina vaimonsa kanssa Linnan juhliin. – Minulla on pitkä jalkapalloura sekä pelaajana että valmentajana Suomessa, mutta myös Ruotsissa. Kalliokosken ohella uudeksi fysioterapeutiksi nimettiin Lasse Lagerblom. Lagerblomilla on takanaan liigaura FC Hongassa ja FC Lahdessa. Viime kaudella Vidjeskog luotsasi Jaron seitsemänneksi, mutta jatkosopimusta seura ei valmentajalle tarjonnut. Odotan innolla tapaamista pelaajien, henkilökunnan ja kaikkien seurassa ja sen ympäristössä työskentelevien kanssa. Voittaja Botn selvisi kaikilta neljältä ampumapaikalta ilman sakkominuutteja. Itselläni on paljon kunnianhimoa olla mukana auttamassa suomalaista fudista lähemmäs eurooppalaista huippua, Lehkosuo kertoi. Hän jättää Östersundin maailmancup-viikon avaustapahtuman kesken hyvästä syystä. Jalkapallo Jaro hankki maalintekijän Ruotsista. joulukuuta 2025 URHEILU // 19 Uransa ralliautoilun MM-sarjassa tähän kauteen päättänyt Kalle Rovanperä nähdään uusien haasteiden parissa odotettua aiemmin. Arvot, kuten kunnioitus, nöyryys, oikeudenmukaisuus ja usko, ovat kulmakiviäni. STT. – Tapaamani ihmiset ovat antaneet erittäin hyvän vaikutelman seurasta. Kaksikko tekee yhteistyötä fysiikkavalmentaja Joni Ruuskasen kanssa. Seura tuntuu tuttavalliselta, mutta samaan aikaan hyvin ammattimaiselta. Kaupunki tuntui mukavalta ja sen näki, että jalkapallo merkitsee kaupungissa paljon, Zetterström sanoo Jaron tiedotteessa. VIDJESKOGIN alaisuudessa FF Jaro pelasi kaksi menestyksekästä kautta. –?Ilolla jatkamme erinomaista yhteistyötä Lehkosuon kanssa. Meneillään olevat EM-karsinnat ovat alkaneet mukavasti. KalPa koki kovia Brynäsin vieraana, kotijoukkueen takoessa taululle 5–1-voiton. Tero Seppälä ampui keskiviikkona neljä sakkoa ja oli 48:s. Kauden ja Rovanperän ensimmäiset koitokset ajetaan Uuden-Seelannin Pohjoissaarella sijaitsevalla Hampton Downs -radalla 9.–11. –?Olen viihtynyt työssäni monesta eri syystä, ja siksi oli helppo tehdä uusi sopimus Palloliiton kanssa. JARO PUOLESTAAN tiedotti uudesta hyökkääjästä, sillä ruotsalainen Linus Zetterström on tehnyt pietarsaarelaisjoukkueen kanssa kahden vuoden sopimuksen. Suomen ampumahiihtäjät vaelsivat keskiviikkona Ruotsissa varjoissa, kun ampumahiihdon maailmancupissa päästiin henkilökohtaisiin kilpailuihin. KP Lehkosuolle jatkosopimus Mika Lehkosuo jatkaa Suomen alle 21-vuotiaiden miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana. –?Vaimo haluaa sinne, joten päätös on tehty, Hiidensalo perusteli. Sarjaa ajetaan neljänä peräkkäisenä viikonloppuna, Rovanperä itse raportoi sosiaalisessa mediassa. tammikuuta. – Olemme vakuuttuneita siitä, että hän nostaa uudelle tasolle sekä joukkuetta että koko seuraa. Fysioterapeuttina hän on työskennellyt jo yli 15 vuoden ajan. Zetterström vakuuttui näkemästään ja hän on tyytyväinen sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Mottoni on ”vähän paremmin joka päivä”. Sarja on Toyotan sponsoroima. Näiden arvojen tulisi näkyä kaikessa tekemisessäni, Vidjeskog sanoo seuran tiedotteessa. – Olen erittäin innoissani, että pääsen aloittamaan. –?Kaikki Uuden-Seelannin sarjan radat ovat arvostettuja haastavuutensa ja anteeksiantamattomuutensa myötä. 28-vuotias Zetterström on 196-senttinen hyökkääjä, joka on toistaiseksi urallaan pelannut kotimaassaan. joulukuuta, ja kahden ottelun yhteismaalit ratkaisevat välieriin etenijän. Viimeisimmät vuodet hän on toiminut akatemiajoukkueiden suorituskykyvalmentajana. Ensin Jaro nousi liigaan voitettuaan dramaattisissa liigakarsinnoissa FC Lahden. Vidjeskog kertoo näkevänsä Umeå FC:ssa paljon potentiaalia ja hän haluaa olla tekemässä seurasta alueen lippulaivaa. Kalliokoski on toiminut valmennustehtävissä HJK:n organisaatiossa vuodesta 2019 lähtien. PEPE KORTENIEMI / LEHTIKUVA Kalle Rovanperän uusi ura alkaa jo ensi kuussa Kalle Rovanperä hyppää formulan rattiin jo tammikuussa. Umeå FC:n urheilujohtaja Adam Chennoufi uskoo Vidjeskogin olevan täydellinen valinta uudeksi valmentajaksi. Rovanperä aloittaa formula-autoilun jo tammikuussa, kertoi Toyota tiistaina
Asian tutkinnasta vastasi Suomen urheilun eettinen keskus Suek ja kurinpidosta Salibandyliiton kilpailuja kurinpitoryhmä. Suomalaiset karsiutuivat. Lentopallo Miesten Mestaruusliiga: TuTo Volley–Kyky 2–3 (18–25, 25–20, 25–22, 21–25, 10–15), AC Oulu Volley–Akaa-Volley 1–3 (20–25, 27–25, 22–25, 19–25). Uinti Lublin: Lyhyen radan (25 m) EM-kilpailut: Suomalaisalkueriä: Miehet, 200 m, vu: 1) Jack McMillan Britannia 1.41,41, ...suomalaiset: 66) Roope Paatos 1.49,06, 72) Nooa Matela 1.51,19. Pitkäaikainen huippupelaaja, kaksinkertainen maailmanmestari Peter Kotilainen kommentoi omalta osaltaan rangaistuksia viestipalvelu X:ssä. Emme tule näkemään hänen kaltaistaan kärkimiestä hyvin pitkään aikaan, aikoinaan Valioliigassa hyökkääjänä pelannut Clinton Morrison tiivisti BBC:n liveseurannassa Haalandin ainutlaatuisuutta. Yleisö voi seurata kokousta verkko-osoitteessa https://paikallistv.fi/ kannuksen-kaupunginvaltuustonkokous/ Kokouksen asialista on nähtävillä kaupungin verkkosivuilla www.kannus.fi Kokouksen pöytäkirja on nähtävänä tarkastuksen jälkeen viimeistään 12.12.2025 kaupungin verkkosivuilla www.kannus.fi. Saros oli lähellä nollapeliä Petteri Ikonen, STT Suomalaismaalivahti Juuse Saros oli lähellä kauden ensimmäistä nollapeliään jääkiekon NHL:ssä, kun hänen edustama Nashville Predators höykytti keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa Calgary Flamesin maalein 5–1. lähtö, Toto5-3, lv 2140 m: 1) Holy Mole/Martti Pellikka 16,2, 2) Rivercapes Way 15,6, 3) Fellaini Zet 15,6, 4) He’s a Keeper 15,6. Lisää kuitenkin pukkaa, viimeisin todistettiin tiistai-illan liigaottelussa Fulhamia vastaan. lähtö, lv 2140 m: 1) Hotline Luca/Henri Bollström 15,3a, 2) Boulder Selene 15,3a, 3) Master Boss 16,1a, 4) Key Boost 16,4a. Toto5: 1. Miesten tähdistö: Passari Joel Laakso, Hurrikaani-Loimaa (4), hakkuri Antti Ropponen, Akaa Volley (10), yleispelaaja Viktor Viljamaa, Hurrikaani-Loimaa (1), yleispelaaja Takumi Kameyama, Hurrikaani-Loimaa (1), keskipelaaja Juho Kaunisto, Hurrikaani-Loimaa (2), keskipelaaja Tommi Siirilä, Savo Volley (15), libero Ville Sihvonen, Raision Loimu (1). Asialistalla henkilövalinnat ja muut syyskokouksen sääntömääräiset asiat. 3. tehopisteen runkosarjassa. Joukkue majailee länsilohkon pohjamudissa Calgaryn kanssa. minuutilla. Molemmat ovat keränneet 22 pistettä. –?Hän on niin kliininen, tekee niin erityyppisiä maaleja. STT Jääkiekko Mestis: Ketterä–TuTo Hockey vl. lähtö, Toto5-4 DUO-1 TROIKKA-1, sh 2140 m: 1) Aaltonen/Antti Turunen 27,1a (1,77), 2) Virran Välke 28,8a (6,94), 3) Kopran Uute 28,8a x (5,92), 4) Monsteri Punk 28,9a (10,01). Bostonin valmentaja Marco Sturm ei syyttänyt tappiosta maalivahtejaan vaan halusi pikemminkin säästää Swaymanin enemmiltä takaiskuilta. Naisten tähdistö: Passari Anna Kohutova, JymyVolley (1. Sekajoukkueet: 4x50 m, skuv: 1) Hollanti 1.37,40, ...13) Suomi (Teijonsalo, Jami Ihalainen, Khanoukaev, Kiia Metsäkonkola) 1.40,91. Nashvillen kausi on ollut surkea. Ravit Joensuu 02.12. lähtö, sh 2140 m: 1) Himman Skaania/Jani Hartikainen 33,1 (2,31), 2) Kulissi 33,1 (3,91), 3) Himman Tuuli 32,5 (6,18), 4) Sisua On 33,4 x (8,18). –?Oli lähes epäreilua Swaymania kohtaan ottaa hänet maalilta, koska täytyy ottaa huomioon, miten joukkue pelasi hänen edessään. Heistä juhlituin oli kanadalaishyökkääjä Steven Stamkos, joka viimeisteli 2–0-lukemat ja saalisti NHL-uransa 1?200. kerta tähdistössä), hakkuri Megija Dambrehte, Pölkky Kuusamo (5), yleispelaaja Bridgette Smith, Pölkky Kuusamo (1), yleispelaaja Ada Aronen, Puijo Wolley (4), keskipelaaja Ella Peltomaa, Puijo Wolley (2), keskipelaaja Taija Tikka, Puijo Wolley (3), libero Netta Laaksonen, Pölkky Kuusamo (12). lähtö, Toto5-5 DUO-2, lv 2140 m: 1) Go to Gate/Jani Ruotsalainen 15,0a (1,49), 2) Club Nord Aurora 15,4a (9,37), 3) MAS Grande 15,7a (50,07), 4) Picasso Kähö 16,0a (13,36). lähtö, sh 2160 m: 1) Pase Kevätön/Henri Bollström 28,3, 2) Varjohehku 28,4, 3) Helmi-Leena 29,3, 4) Alpertto 27,8. 9. Millerin Rangersille. Siksi halusin Joonaksen maalille, Sturm perusteli ratkaisuaan NHL:n verkkosivuilla. Aktiivipelaajista hän on kuudes ja NHL:n historiassa 53:s pelaaja, joka saavutti kyseisen merkkipaalun. Keskipohjanmaa // Torstaina 4. Vilppivyyhti aiheutti kilpailukiellot 80 ihmiselle, tiedottaa Salibandyliitto. 6. joulukuuta 2025 20 // URHEILU Kokouksia VALTUUSTON KOKOUS Kannuksen kaupunginvaltuuston kokous pidetään ma 8.12.2025 klo 18.00. lähtö, lv 2140 m: 1) Canwego/Tuomas Pakkanen 21,9 (1,84), 2) Je T’aime Fighter 22,0 (5,79), 3) Sniper’s Lexpress 22,0 (31,27), 4) Tornado Flight 22,0 (8,26). –?Järjestän saunaillan kaikille meille kaksi euroa veikanneille ja siitä kaksi kuukautta kakkua sählyliitosta saaneille. Vancouver Canucksin suomalaismaalivahti Kevin Lankinen torjui 28 laukausta, mutta Vancouver hävisi Colorado Avalanchelle maalein 1–3. Brännkärr eteni välieriin. Mestaruusliigojen marraskuun parhaat: Kuukauden pelaajat: Bridgette Smith, Pölkky Kuusamo, Joel Laakso, Hurrikaani-Loimaa. Ehkäpä hän olisi voinut ottaa yhden tai kaksi torjuntaa enemmän, mutta hän on pelannut kaikkiaan hyvin. Kannus 26.11.2025 Janne Kivioja Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Himangan Urheilijat ry:n SYYSKOKOUS maanantaina 15.12.2025 Urheiluhallilla klo 18.30 alkaen kahvituksella. Poissa: 6, 10. 4. 100 m, sku: 1) Andreas Vazaios Kreikka 52,09, ...suomalaiset: 12) Ronny Brännkärr 52,92, 25) Mihail Khanoukaev 54,25, 29) Konsta Rantasuo 54,79, 37) Eetu Autio 55,77. Suurin osa 2–7 kuukauden mittaisista kilpailukielloista kestää tammikuun loppupuolelle. Nashville väläytteli ratkaisijoiden joukon leveyttä, kun peräti 13 pelaajaa pääsi pisteille. MYÖS VANHA.045-319 44 80 TONI Ostetaan Haalandille jälleen yksi ennätys Jalkapallon Englannin Valioliigan Manchester Cityn norjalaishyökkääjä Erling Haaland on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt omia jo ennätyksen jos toisenkin. Yhdysvaltalaiselle kertyi 18 torjuntaa ennen penkkikomennusta. 2. Soini eteni välieriin. Itse en ainakaan purematta niele kahden kuukauden palkan menetystä muutaman euron erehdyksen takia, SPV:ssä tällä kaudella pelaava Kotilainen kuvaili. Suomi karsiutui. STT. Viallisuus ei ole esteenä. Vancouverin suomalaishyökkääjä Aatu Räty nappasi syöttöpisteen joukkueensa ainoaan maaliin. TERVETULOA! HU:n johtokunta Etsitään autoa, asuntoautoa tai vaunua. Poissa: 7. Otteluita Haalandilla on vain 111, ja aiempi nopeimmin sataseen yltänyt oli Alan Shearer (124 ottelua). lähtö, Toto5-1, lv 2140 m: 1) Bienvenue/ Tuomas Pakkanen 15,3 (1,5), 2) Fine Way 15,8 (13,76), 3) Everyday Joe 16,1 (25,31), 4) Next To Wheels 16,7 (21,72). Haaland viimeisteli vierasjoukkue Cityn 1–0-johtomaalin ottelun 17. –?Tämä on erityistä. Poissa: 6, 7. Soita ja esittele omasi, Mika 040/3740055 HAITARI OSTETAAN. Mietitään yhdessä, mihin ja miten lähetään tota kurinpidon lottoporukkaa haastamaan. Korpisalo torjui yhdeksän laukausta eikä päästänyt maaliakaan. 7. Dallas Starsin suomalaistähti Mikko Rantanen kasvatti kauden maalisaldonsa 11:een, mutta Dallas hävisi New York Rangersille jatkoajalla maalein 2–3. 5. Tällaisesta nauttii enemmän voitto-ottelussa ja voi juhlia vähän, mutta tällaisia saavutuksia miettii enemmän sitten, kun ura on ohi, Stamkos sanoi NHL:n verkkosivuilla. Saros antautui, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä 6.21 minuuttia. Poissa: 11. Naiset, 100 m, sku: 1) Marrit Steenbergen Hollanti 57,99, ...suomalaiset: 15) Aliisa Soini 59,96, 20) Fanny Teijonsalo 1.00,60, 24) Jenna Laukkanen 1.01,17, 30) Mia Pentti 1.02,49. Saros piti maalinsa puhtaana yli kolmannen erän puolivälin, kunnes Calgaryn Morgan Frost yllätti suomalaismaalivahdin ja kavensi lukemat 1–5:een. lähtö, Toto5-2, lv 2140 m: 1) Yes Ma’am/Iikka Nurmonen 18,1 (5,64), 2) Bowery 17,5 (9,93), 3) Prima Dea 19,0 (13,04), 4) Firestorm 18,5 (10,52). Jääkiekko Nashville höykytti Calgary Flamesia NHL:n jumbofinaalissa. Hänelle kertyi 27 torjuntaa. Salibandyn vedonlyöntimarkkinoilla epäilyttäviä merkkejä havainnut Veikkaus ei tee asiasta tutkintapyyntöä poliisille. Se nosti 25-vuotiaan kärkimiehen saldon Valioliigassa sataan maaliin, nopeammin kuin yksikään pelaaja aiemmin Valioliigan historiassa. Tutkinnassa oli kaikkiaan 115 ihmistä. 8. Roope Hintzin (oikealla) Dallas taipui J.T. SARAH STIER / AFP / LEHTIKUVA Tutkinta poiki 80 kilpailukieltoa Suomalaista salibandyä koskeneen vedonlyöntiskandaalin tutkinta on saatu päätökseen. Ampumahiihto Östersund: Maailmancupin 1. BOSTON BRUINSIN suomalaismaalivahti Joonas Korpisalo pääsi tolppien väliin kolmannen erän alussa, kun Jeremy Swayman antautui viidennen kerran. Poissa: 7. 2–1 (0–0, 0–1, 1–0, 0–0, 1–0). Boston viritteli kiriä, mutta Detroit Red Wings oli vahvempi 5–4. henkilökohtainen kilpailu: Miehet, 20km: 1) Johan-Olav Botn Norja 49.49,4 (0 sakkominuuttia), 2) Martin Uldal Norja +57,7 (0), 3) Sebastian Samuelsson Ruotsi +1.00,0 (1), 24) Olli Hiidensalo Suomi +4.18,9 (1), 48) Tero Seppälä Suomi +5.45,0 (4), 49) Tuomas Harjula Suomi +5.49,4 (3), 87) Kalle Loukkaanhuhta Suomi +9.08,8 (2), 101) Turkka Nieminen Suomi +13.01,0 (6)
keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Va. joulukuuta 2025 SARJAKUVAT // 21 B. PÖH. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute p. MISSÄ ME SÄILYTÄMME KUOLEMAA UHMAAVAA PYÖRÄRAMPIN RAKENNUSSARJAA. päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä 020 750 4499 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula 040 1278 803 Pia Mustola-Lamsijärvi 050 599 4237 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Torstaina 4. toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. EIPÄ. KOKEILE LÄHIMMÄSTÄ VAIHTOEHTOISESTA UNIVERSUMISTA. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi UH-HUH. 020 750 4007 (pvm/mpm) ti-pe klo 7.00 11.00, la klo 7.00 9:30 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Va. 1056 911 8 5 6 3 2 9 1 7 6 3 2 5 7 8 9 6 4 5 3 1 4 6 8 4 2 9 4 8 5 6 8 3 5 1 2 7 9 5 1 4 3 2 6 4 4 5 6 9 8 1 6 4 7 3 5 2 1 6 7 2 7 4 9 8 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea
15.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.00 Oddasat. 15.55 Eduskunnan kyselytunti. 16.50 Tähtiarpa. 14.45 Minun maisemani. 17.47 Joulukalenteri: Tonttuakatemia 2 Suuri Tonttukatselmus. 07.50 Sonic Boom. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. Li tajuaa Lunan pettäneen hänet pahasti. Peltsi selvittää, voiko Inarijärveltä Jäämerelle päästä melomalla. 18.30 Puoli seitsemän. YLE TEEMA & FEM 08.05 BUU-klubben 08.34 Studio 65 09.03 Elämän tarkoitus 09.32 Intissä 10.01 Talot huokuvat historiaa 11.00 Avoin meri jäinen maa 12.00 Ikuiseen rauhaan 13.20 Maija Isola 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano 16.00 Carmen-kiharat 16.52 Taidekeräilijät 17.25 Egenland 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Viikinkien aikaan 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.53 Egenlandin matkakohteet 20.00 Carmen-kiharat 20.55 Pieni suuri maailma 21.00 99 valittua Huippuorkesterin kulisseissa 21.28 99 valittua Huippuorkesterin kulisseissa 22.00 Kalak 00.00 80-luku: Minä olen muistanut MTV SUB 07.00 Alvin ja pikkuoravat 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Huutokaupan metsästäjät 08.30 Huutokaupan metsästäjät 09.00 Valtateiden sankarit 10.00 Ostoskanava Myori.fi 10.30 Suurmestari UK 11.30 Poliisit UK: Ajojahti 12.20 Salatut elämät 12.45 Elämää äärirajoilla: Alaska 13.45 Ei saa nauraa 14.05 Liikennepoliisit UK 15.00 Liikennepoliisit UK 16.00 Pilanpäiten 16.10 Valtateiden sankarit 17.05 Suurmestari UK 18.05 Simpsonit 18.30 Sinkkulaiva 19.00 Lomalle lompsis 20.00 Poliisit UK: Ajojahti 21.00 ELOKUVA: Beck: Asianajaja (20) 22.50 ELOKUVA: Beck: Skorpioni (17) 00.40 Liikennepoliisit UK 01.35 Suurmestari UK 02.25 Simpsonit Katso suorat lähetykset keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 3 6 9 12 15 18 21 24 27 30 Marraskuu Joulukuu 2025 -25 -15 -5 5 15 4 7 10 13 16 19 22 25 28 1 Marraskuu Joulukuu 2025 2 4 6 To Alanya 19 Amsterdam +8 Budapest +8 Dubai 29 Dubrovnik 16 Hania 19 Las Palmas 20 Lissabon 17 Malaga 17 New York +3 Nizza 13 Oimjakon -30 Phuket 30 Riika +3 Skellefteå +1 Sydney 28 Tukholma +6 Tokio 10 Venetsia 10 Pe 20 +6 +9 27 16 18 21 18 18 ?0 13 -17 28 +5 -1 33 +7 11 11 La 19 +9 10 28 17 16 21 18 21 +2 13 -18 28 +5 +2 36 +6 12 11 3.12. 21.00 Kolmiodraama. 09.30 Puoli seitsemän. 10.00 Remppa vai muutto UK. 18.30 Emmerdale. Mickan ja Anna miettivät, ovatko he tylsiä, ja hoitavat stressiään kunnon känneillä. 11.54 Oddasat. 11.50 Yle Oddasat. 12.45 Villen keittiö 30 minuutissa. 11,9 mm Puolanka -4 -11 -4 -4 +1 +2 +3 +4 +2 +3 +2 +2 +6 6 8 6 7 9 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA +4 +2 +3 +1 +3 +1 +3 +3 +2 +1 +1 +1 -1 +1 +1 +1 +1 -1 4 4 2 1 4 3 Kokkola 3.12. 6.40 Millainen voima Euroopalla ja Natolla on maailmanpolitiikassa. Emma pelkää, että Iiro on tullut saarelle kostamaan hänelle. Kuvataiteilija Katja Tukiaisen teokset tulvivat pinkin eri sävyjä. Ridge saa rauhoitella raivosta puhisevaa poikaansa. 10.55 Uinnin EM. 14.55 MasterChef Australia Dessert Masters. Länsirannikon tuntumassa tulee sadekuuroja, maan itäosassa tihkusateita. 11.30 Viisi miestä viikossa. 22.00 Parantaja. Moira on kadonnut, ja läheisten hätä kasvaa. MTV3 06.15 Aamusää. 16.10 Maryn helpot kokkailut. 23.15 Historia: Hitler todistajien äänet. Taylor hyvästelee Ericin happamin sanoin. 16.00 Salatut elämät. 22.20 Milli arvontalähetys. 22.21 Päivän sää. °C -28,5 Enontekiö Palojärvi Lämpimintä 2.12. 20.00 Olet mitä syöt. Pakoyritykset osoittautuvat kohtalokkaaksi vaihtoehdoksi. 15.35 Yle Oddasat. Huvittelun mestari. 18.00 Yle Uutiset. Tom pähkäilee, miten hän saisi tablettinsa takaisin Isaacilta. 19.00 Seitsemän Uutiset. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 21.05 A-Talk. 12.00 Tähtiarpa. 13.55 Valitut Palat Collection. 20.29 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 22.02 Ulkolinja: Veto-oikeus: Maailmanrauhan suurin uhka. 15.50 Yle Uutiset alueeltasi. 17.10 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway. 15.00 Ensitreffit alttarilla. Luna on pahassa pinteessä Lin ja Spencerien kanssa, ja vankila näyttää jo varmalta, kun käsilaukusta putoaa yllättävä pelastus. klo 14 °C +5,3 (3.12. 06.25 Huomenta Suomi. 12.00 Tabu. 06.55 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 23.05 Tulossa: Hildur. 13.25 ELOKUVA Yhteinen vaimomme. Grigorjev vaatii Nyqvistiltä palvelusta. Lämpötila on 0...+5, Keskija Pohjois-Lapissa -3...-15 astetta. joulukuuta 2025 22 // TELEVISIO YLE TV1 06.25 Ylen aamu. Kiinniottovaiheen kauhut ja kärsimykset vievät kokelaat äärirajoille. Jai saa tietää Charlesista, kun Laurel syyttää Johnia Arthurin hyväksikäytöstä. 23.10 Rekkakuskit Suomi. Elonkerjuun bändiläiset kauppaavat kusikeppiä. 06.30 Smurffit. 11.00 Raharemontti. 15.00 Suuri ompelukisa. 13.00 Remontilla rahoiksi. 23.10 Pysäyttäkää Nyqvist. 06.05 Muumilaakson tarinoita. Tivolitavaraa keräävä Randy säilöö kokoelmaansa valtavassa hallissa ja rekka-autoissa. 19.25 Tulosruutu. 10.10 Näätämön Niilo, Lapin lohi. 22.25 Tulosruutu. 16.00 Unelmakoti. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Pilvisyys on runsasta, ainoastaan Lapissa esiintyy paikoin rakoilua. 10.50 Tarinoita järviltä. Mitä hän tuumaa pinkistä sohvasta. 18.00 Himohamstraajat. 22.30 Justimus esittää: Henki Vex. 13.15 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. Liam naurattaa naisia asuvalinnallaan, ja Laurel yrittää turhaan vältellä Charlesia. 14.40 Valitut Palat Collection. 07.05 LEGO DreamZzz. 09.00 Savotta. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 19.20 Päivän sää. 22.55 Luuserit. 08.00 Huvila & Huussi. Kolmiodraaman toisella kaudella viisi uutta sinkkua valitsee itselleen kumppanin pelkkien tekstiviestien perusteella 22.00 Kymmenen Uutiset. 10.30 Kauniit ja rohkeat. Remy saa selitellä tuttavuuttaan Lunan kanssa. 11.00 Yle Alueuutiset. 09.40 Peltsin toinen luonto. 14.10 Valitut Palat Collection. 19.28 Peltsin toinen luonto. Sven on vihdoin vapaa rakentamaan talon, josta hän on aina unelmoinut mutta siitäpä ei tulekaan mikä tahansa tavallinen huvila, vaan hänen elämäntyönsä, aivan omanlaisensa rakennus! 17.00 Pikku Kakkonen. 17.55 Tulossa elokuvateattereihin: Terapia. YK:n turvallisuusneuvoston veto-oikeus on herättänyt keskustelua koko olemassaolonsa ajan. (1956). Myös Kirkpatrick vaatii Nyqvistiltä palvelusta. 19.30 Suoran toiminnan Suomi. klo 14) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi +1 °C 57 cm Oulu +1 °C 57 cm Raahe +2 °C 52 cm Pietarsaari +3 °C 43 cm Vaasa +2 °C 34 cm LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 3.12. 22.55 Pirunpeli. 14.15 Tanskalainen maajussi. 17.00 Yle Uutiset. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 12.10 Kulttuuricocktail Live. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. klo 14 °C +7,5 Rajakari Sateisinta 1.12. Peltsi ja kuvaaja Juha Korhonen ovat reissussa poikkeuksellisesti aivan kahdestaan. 12.40 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway. Fredde tutustuu vihdoin velipuoleensa Mauritz Junioriin. Jimmy alkaa kysellä Tomilta hänen motiiveistaan, ja miehellä on jälleen vastaukset valmiina. Särkyneen posliinihiiren takia Sundbergeilla pääsee helvetti irti, ja lopulta Alex joutuu panemaan asiat kuntoon. 17.00 Viiden jälkeen. 18.00 Sami Yaffa Sound Tracker. 18.21 Puoli7 tänään. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. Sekä Peltsin varusteet että Juhan koko painava kuvauskalusto on viritetty pyöränselkään. 15.45 Yle Uutiset viittomakielellä. 14.00 MasterChef Suomi. 19.00 Erittäin salainen Vakoilua Suomessa. 17.55 Anna laulu lahjaksi: Valkea Joulu. Luna huomaa, ettei Remy olekaan yksin eikä kierrettävissä pikkusormen ympärille. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. NELONEN 06.00 Bing. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. Pysyvätkö kokelaat peitetarinassaan. 19.30 Salatut elämät. Maan keskivaiheilla voi sataa vähän vettä tai räntää. 16.30 Kauniit ja rohkeat. Mutta Roosa uskoo, että he voivat parantaa miehen. 18.59 Peltsin toinen luonto. 23.52 Norjan kovin. 20.00 Volvo-Markkasen tarina. 09.10 Veden saartamat: Saimaan Suuri Jänkäsalo. 21.00 Erikoisjoukot. 16.55 Remppa vai muutto Suomi. 10.00 Emmerdale. Pohditaan myös, mitkä ovat suomalaisuuden ”kolme pointtia”. Electra on tästä kaikesta autuaan tietämätön. Elämää jään alla. 14.50 A-studio. (11.7.1999). Vaikuttaja Mandimai Sundbergin ruokavalio on silkkaa herkuttelua. Keskipohjanmaa // Torstaina 4. To Haapavesi +3 Halsua +3 Helsinki +4 Joensuu +3 Jyväskylä +3 Kajaani +3 Kalajoki +3 Kokkola +4 Kuopio +4 Kuusamo +1 Lahti +2 Lappeenranta +2 Oulu +3 Pietarsaari +4 Pori +3 Rovaniemi +1 Tampere +3 Toholampi +4 Turku +4 Utsjoki -6 Vaasa +4 Ylivieska +3 Pe +4 +1 +2 ?0 +1 +2 +1 -2 +3 +2 +1 +2 +4 +4 +5 -10 +3 +1 La +1 +4 +1 +1 ?0 +1 +1 +1 -5 +2 +1 +1 +3 ?0 +2 +1 +3 -4 +1 +1 Su ?0 +4 +1 -1 +1 +1 +1 -6 +2 +1 ?0 +1 +4 -3 +2 +5 -6 +2 Ma +1 +1 +5 +1 +2 ?0 +1 +2 +1 -5 +3 +2 +2 +3 -5 +3 +1 +5 -7 +3 +1 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 2.12. 06.40 LEGO Friends: Uusi luku. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Toholampi Laitala. 16.40 IS esittää: Sain sen videolle. Reitti Vätsärin erämaan halki osoittautuu haastavaksi. Pitäisikö suomalaisten saada ostaa helpommin alkoholia. 14.25 Valitut Palat Collection. Moira ja Ruby päätyvät syvällisiin keskusteluihin kävelylenkillä. 15.40 Novosti Yle. 19.00 Haluatko miljonääriksi. Mauno-koira ja poikien firma vetävät viimeisiä henkäyksiään. 7.09 Saamelaisten totuusja sovintokomission raportti julki 8.24 Koululaisten vaikea saada tet-paikkoja 8.50 Millaista on luoda puku Linnan juhliin. Vuosia alkuperäisen jakson jälkeen pääsemme näkemään, onko hän pystynyt hillitsemään hamstraustaan. Etelän ja lännen välinen tuuli on heikkoa tai kohtalaista. Asunnon pinta-ala on pienentynyt kolmanneksella ja Markolla on edessään kauden kovin haaste. 18.48 Joulukalenteri: Tonttuakatemia 2 Suuri Tonttukatselmus. 22.06 Solsidan Onnea onkimassa. 19.58 Uinnin EM
07.00 Haaveena Hirsitalo. 08.29 Morgonstudion. 10.55 ELOKUVA A Biltmore Christmas. 12.00 YleX Etusivu: Sikke. Kotimainen ohjelma. 07.30 Amerikan lapsimissit. 12.45 Alfred Nobel – kärlek och dynamit. 22.46 Sportnytt. 02.25 Salakuljettajat satimeen: Karibia. 19.45 Julkalendern 2025: Tidstjuven. 00.45 Holokaustin kauhut. 09.00 Albert Lin ja kadotetut kaupungit. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 04.55 Blue lights. JIM 09.00 Duudsonit tuli taloon (S). 23.55 Albert Lin ja kadotetut kaupungit. 06.40 Kissakuiskaaja. 23.00 TV4 Nyheterna och sporten. 03.55 Reykjavik 112. 01.50 Simpsonit. 06.45 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 22.00 Aktuellt. 01.10 Baylen: Elämäni Touretten kanssa. 10.20 Evankeliumi Johanneksen mukaan | LUMO. 14.20 Miehen puolikkaat. 23.20 It’s Always Sunny in Philadelphia. 20.00 Yle Uutiset. 21.00 ELOKUVA Space Cowboys. Telugun kieli kuuluu Etelä-Intian dravidakieliin ja hindin kieli on Intian pohjoisosien valtakieli ja myös maan puhutuin kieli. 09.04 Muistojen bulevardi. 12.00 Rakkauden kosketuksessa. 19.33 Lokala nyheter. 22.00 Miehen puolikkaat. 08.55 ELOKUVA ’Twas The Night Before Christmas. 06.20 Miten kaikki tehdään. 16.07 Urheiluradio. 13.00 Rapport. 11.45 Pyöräily: Superprestige, Merksplas. 22.30 Darby & Joan. 10.25 Haaveena Hirsitalo. 03.05 Gold Rush: Unohdetut kaivokset. 12.05 Maailma tarinoina: Sinkkuelämää muutti tapaamme puhua seksistä. 23.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 21.00 Pirunpeli. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Emmerdale. 21.30 Animal Control. 10.00 Unelma-asunto auringon alta. Erikoisjoukot, Nelonen klo 21.00. Näyttelijä haluaa ohjaajaksi ja testaa taitojaan jouluaattona oikeussalissa, jossa kiistellään kuka kirjoitti kuuluisan runon ”A Visit from St Nick”. 12.45 Merisää. 17.45 Livet på autismspektrumet. 03.00 Anova saa. 10.55 Mökin rakentajat. 10.00 Theo ja ystävät. 23.00 It’s Always Sunny in Philadelphia. 14.00 Yle Uutiset. 04.00 Science of Stupid. 16.55 ELOKUVA Paddington. 19.55 Kaikki vastaan kaikki. 19.50 Baylen: Elämäni Touretten kanssa. 00.10 Musiikkivideoita. 19.00 Koti koiralle UK. 10.00 Marko Gustafssonin vieraana Mikko ”Peltsi” Peltola. 14.30 Maryn helpot kokkailut. Runoja lausuu näyttelijä Mirjami Heikkinen. 08.15 Gold Rush Kultakuume spesiaali. 23.00 Yle Uutiset. 00.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 17.05 Lainvalvojat. 17.00 Sinkkuillallinen. 21.00 Så byggdes Sverige. 21.00 TV7 Israel News. 21.00 Yle Uutiset. 23.45 Nobel 2025: Ekonomiprisporträttet. 11.00 Family Guy. 13.00 Meret ilman vettä. 08.30 Miehen puolikkaat. 12.05 Strömsö. 23.40 ELOKUVA Boiler Room. 01.05 Lomakoti auringon alta. 06.05 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. Tätä pohtimassa Marja Vehkasen vieraina ovat kirjailija-käsikirjoittaja Emmi-Liia Sjöholm ja Tampereen yliopiston tutkijatohtori Pauliina Tuomi. 14.30 Elävä yhteys. 20.00 The Box Suomi. 00.55 The rookie. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. Tanssiva karhu -palkinto uudelle suomalaiselle runokokoelmalle ja Kääntäjäkarhu parhaalle käännösrunokokoelmalle jaetaan Tekstin talolla Helsingissä. 11.10 Sisarvaimoa etsimässä. 16.00 Lomakoti auringon alta. 07.30 Viidakon kultaa. 04.20 It’s Always Sunny in Philadelphia. 11.10 Museoiden mysteerit. 13.30 Huutokaupan metsästäjät. 08.07 Radio 1:n aamu. 21.30 Holokaustin kauhut. 09.03 Urheiluradio. 10.35 Miten kaikki tehdään. 00.15 Muurinaukossa. 15.55 Yle News. Ohjelman juontajana on Pia-Maria Lehtola. 00.05 Sinkkuillallinen. 00.00 Murder In The Heartland. TV5 06.10 Asunnon metsästäjät. 07.05 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 03.00 Fire country. 22.00 Yle Uutiset ja sää. FRII 06.00 Asunnon metsästäjät maailmalla. 17.00 YleX Ilta: Womma. 15.00 Autojen ensiapu. 07.15 Simpsonit. 22.50 Lokala nyheter. 17.10 Futurama. 19.02 Tanssivan karhun runoilta. 18.30 Oddasat. 19.28 Sportnytt. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 00.10 Moderni perhe. 04.45 It’s Always Sunny in Philadelphia. 11.00 Lomakoti auringon alta. 19.55 Tulossa: Hildur. 08.00 Daydreamer. Kiinniottovaiheen kauhut ja kärsimykset vievät kokelaat äärirajoille. 18.25 Farmikeittiön makupalat. 00.00 Rapport. 11.00 Yle Uutiset. 06.30 Go’kväll. Ohjelman vieraina ovat Pariisissa 30 vuotta asunut muotisuunnittelija Jasmin Santanen, vintagemuodin asiantuntija Arja Könönen ja diplomigemmologi Niina-Jasmin Korpi Tillanderilta. 17.00 Albert Lin ja kadotetut kaupungit. 18.55 Radio Suomen Urheiluilta. 21.30 Min ångest och jag. 04.30 Jerusalemin vartijat. Kausi 4, jakso 14/16. 20.00 Doc: Kehdosta kidnapattu. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Remppa vai muutto Australia. Pakoyritykset osoittautuvat kohtalokkaaksi vaihtoehdoksi. 19.00 Olympialaiset. 14.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. 07.40 Huutokaupan metsästäjät. 07.25 Remonttipari. 14.30 Suomen tulli (S). 03.30 It’s Always Sunny in Philadelphia. Yliopiston keskeyttäjä, joka yrittää täyttää isänsä korkeat vaatimukset, saa työpaikan esikaupungin sijoitusyhtiön välittäjänä. Hartaudessa lauletaan virsi 514 ”Anna meille rauhasi”. 19.00 Disney EPCOT: Uuden sukupolven teemapuisto. 01.25 Futurama. Lucy palkataan kirjoittamaan käsikirjoitus lomaleffan uusintaversioon. 23.10 Apua, mikä tauti! 00.05 Tohtori Paise. 13.30 Radio 1:n iltapäivä. 13.00 Nyhetsdagen. 07.00 Lemmen viemää. 15.10 Melkein MENSA. 08.05 Miehen puolikkaat. 00.00 Reykjavik 112. 07.40 Kokeile tai kuole. 06.50 Simpsonit. Tässä hartaudessa Kalevi Virtanen kysyy, ovatko Jumalan armo ja ihmisen armollisuus itseä kohtaan lopulta aivan eri asioita. 03.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. 07.00 Morgonstudion. HERO 15.25 Huvila & Huussi. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 23.00 Australian rajalla. 22.03 Urheiluradio. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 21.02 Urheiluradio. 18.50 Iltahartaus. 22.30 Miehen puolikkaat. 22.00 Våra vilda grannar. 01.05 Holokaustin kauhut. 13.15 Voimaa Sanasta. 07.00 Tennis: Roland Garros. 18.25 Kielen päällä: telugun ja hindin kieli. 00.50 Dialogpolisen. RUOTSIN TV4 06.10 Halv åtta hos mig. 12.40 Simpsonit. 19.02 Radio Suomen Urheiluilta. 10.00 Koti koiralle. 13.02 Radio Suomi lähelläsi. 21.00 Yksi on hyvää seuraa. 09.55 Haaveena Hirsitalo. 23.00 30 minuter. 07.05 Urheiluradio. 18.55 Musikhjälpen. 22.00 Kosketuskohta. 21.36 Riku Rantala: M/S Mystery K4J8: Ratkaiseeko hakkeri arvoituksen. 08.30 Israel Art. STAR CHANNEL 06.00 Melkein MENSA. 01.30 Café Raamattu. 09.06 Koko Suomen Radio. Joulukuun illoissa puhuvat rovasti Pirjo Kantala ja opetusneuvos Kalevi Virtanen Helsingistä. 23.00 Epäilyttävän uutta Aki Yli-Salomäki: Selkeyden hitaat sykäykset. 17.55 Farmikeittiön makupalat. 11.30 Leijonan luola USA. 23.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 18.30 Herätyksen merkit. 18.00 Kartanoiden kunnostajat. 16.30 ELOKUVA A Heidelberg Holiday. 16.00 Salakuljettajat satimeen: Karibia. 16.45 Family Guy. 15.35 Tohtori Paise. 20.45 Snooker: UK Championship. 14.30 Rempalla kaupaksi. 22.00 Erikoisjoukot. 06.45 Nyhetsmorgon. Suuntaamme katseemme suomalaiseen juhlapukeutumiseen. 10.05 Miten kaikki tehdään. 18.35 Hartaita säveliä. 02.40 Folkets AI. 02.40 Miehen puolikkaat. 21.00 Raskain terveisin, Sonny. 18.20 Nyhetstecken. 18.15 Nyheter på lätt svenska. 18.30 Talvilajit: Maailmancup Innsbruck. 11.15 Pyöräily: Superprestige, Merksplas. SVT2 07.00 Musikhjälpen. 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 23.30 Nobel 2025: Fredsprisporträttet. 13.55 Miehen puolikkaat. 22.00 Mutanttiset sääilmiöt. 13.00 Politiikkaradio. 15.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. Kun hän kaataa tiimalasin, hän siirtyy ajassa taaksepäin vuoteen 1946. 04.25 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 18.00 Come Home Kids. 21.00 Holokaustin kauhut. 13.00 Tähdet, tähdet. YK:n turvallisuusneuvoston veto-oikeus on herättänyt keskustelua koko olemassaolonsa ajan. Virren esittävät Psallamus-kuoro, johtajanaan Ilmo Riihimäki, Jukka Helin, kitara, Matti Kilpiö, nokkahuilu. 17.35 Lainvalvojat. 16.09 Radio Suomen Alkuilta Kata Salaspuro. 17.50 Arvokaman etsijät. 11.00 Kartanoiden kunnostajat. 14.30 Kauneusoperaatio helvetistä. 12.55 Paikka auringossa. 04.10 Mökin rakentajat. 17.30 Café Raamattu. 18.50 Unelmakoti 100 päivässä. 06.50 Aamuhartaus. 20.00 Rekkakuskit Suomi. 23.40 Ekonominyheterna. 01.25 The Serial Killer’s Wife. 15.02 Radio Suomi lähelläsi. 18.02 Radio Suomen Urheiluilta. Mitä veto-oikeudelle pitäisi tehdä. 17.00 Maryn helpot kokkailut. 22.30 Vanha testamentti avautuu. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Koti koiralle. 17.03 Musikhjälpen. 22.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 12.10 Barnwood Builders. 03.30 Sisarvaimot. 15.05 Drömslottet. 02.25 Pieni suuri perhe. 11.35 Studio 65. 21.00 The Box Suomi. 14.05 ELOKUVA The Christmas Promise. 23.56 TV4 Vädret. YLEX 06.00 YleX Soittolista. MARK GARTEN / VAST PRODUCTIONS USA. 20.55 Lokala nyheter. 21.00 Mentalisti. 17.05 Urheiluradio. 18.20 ELOKUVA A Merry Scottish Christmas. 19.00 Panttilainaamo. 09.30 Superkirja. 08.45 Nellin etsivätoimisto. 00.00 Go cosplay. 15.00 Ilpoistenpiiri. 18.00 Moderni perhe. 13.10 Arvokaman etsijät. 12.00 Lentoturmatutkinta. 19.00 Rapport. 23.30 Suomen tulli (S). 06.35 Haaveena Hirsitalo. 17.07 Radio Suomen Alkuilta Kata Salaspuro. 20.00 Teho-osasto. 14.45 Miehen puolikkaat. 15.55 Teho-osasto. 20.20 TV4 Vädret. 20.00 Nobelstudion. 02.15 Murder Under the Friday Night Lights. 16.30 Israel Art. 13.15 Pikkukaupungin unelmakodit. 08.55 Miehen puolikkaat. 13.05 Snooker: UK Championship. 10.00 UFOT: Tuntemattoman äärellä. 23.00 Hockeykväll. 18.50 Simpsonit. 00.45 Nellin etsivätoimisto. 11.00 Kanadan rajalla. 00.00 Paratiisihotelli Tanska (S). 18.00 Clarksonin farmi. 03.55 It’s Always Sunny in Philadelphia. 16.30 Top Gear: Top 41. 02.30 Herätyksen merkit. 08.15 Asunnon metsästäjät: Remontti. Hän joutuu pyytämään apua ja prosessi tuo tullessaan jotain täysin odottamatonta. 17.00 Arman Pohjantähden alla. 21.00 Nobel 2025: Litteraturprisporträttet. 16.45 Nellin etsivätoimisto. 16.20 Rillit huurussa. 21.00 Blue Bloods. 12.20 Pieni suuri perhe. 17.00 Ilpoisten piiri. 20.30 Rapport. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 00.35 Paratiisihotelli Tanska. 22.00 Vi kommer i fred. 14.15 Kovimmat työkalut. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 22.00 Farmi Suomi: Revanssi. 18.00 Efter fem. 23.05 Remppa vai muutto UK. 17.20 Yksi on hyvää seuraa. 00.05 Frostbiten. 06.50 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 16.07 Faunin iltapäivä. 19.00 Anova saa. 11.00 Hemmagympa med Sofia. 12.15 Simpsonit. 21.30 Uskosta totta. 18.25 Simpsonit. 17.00 Daydreamer. 06.20 Saarielämää. 13.03 Forum. 10.02 Koko Suomen Radio. 10.50 Yksi on hyvää seuraa. 14.45 Snooker: UK Championship. Otsikoiden takana joka arkipäivä. 16.00 Rillit huurussa. 18.30 Sverige idag. 18.05 Mentalisti. 09.00 Koripallo: Utah Jazz. 04.10 Pelastakaa ihoni! TAIVAS TV7 06.30 Elävä yhteys. 15.00 Remppa vai muutto UK. Suoraa lähetystä ja tapahtumaa juontavat Aleksis Salusjärvi ja Jukka Kuosmanen. 21.15 Voimaa Sanasta. Riku saa uutta tietoa suoraan Tiomanin saarelta, jossa on kadonnut häkellyttävä joukko reppureissaajia. 08.07 Ykkösaamu. 10.10 Herra Hissanen. 01.00 Ilpoisten piiri. 08.00 Tennis. 13.30 Suomen huutokauppakeisari. 11.20 Julkalendern 2025: Tidstjuven. EUROSPORT 1 06.30 Racing on the Edge. 13.00 Yle Uutiset. 11.50 Olympialaiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 06.30 Tiny House Hunting. 19.50 Wheeler Dealers: Unelma-autot. 23.45 Moderni perhe. 14.35 Frågan är fri. 18.30 Leijonan luola Suomi. 04.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. 06.35 Kökets middagstips. 02.15 Simpsonit. 09.00 Isännän pöydässä. 19.00 Elizabeth Taylor: Rebel Superstar. 23.30 Utan filter – längdlandslaget mot OS. 14.02 Radio Suomi lähelläsi. 12.40 Svenska designklassiker. 08.50 Asunnon metsästäjät. 20.00 Melbournen lentokentällä. Ulkolinja: Veto-oikeus: Maailmanrauhan suurin uhka, Yle TV1 klo 22.02. 04.30 Maantiepyöräily: Strade Bianche. 11.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 10.30 Parannuksen teko ennen herätystä. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 19.30 Petolliset. 23.40 Yöradio. 18.50 Merisää. 18.45 Arvokaman etsijät: Entisöijät jouluspesiaali. 15.00 Kulttuuriykkönen: Linnan juhlien puvut ja korut. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Dubain lentokenttä. 21.07 Radio Suomen Ilta. 18.55 Unelmahäät. Oulun piispa Jukka Keskitalo puhuu Jeesuksen antamasta sisäisestä rauhasta ja kristityn kutsumuksesta työskennellä ihmisten välisen rauhan rakentajana. 02.00 Come Home Kids. 23.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. KUTONEN 06.00 Miten kaikki tehdään. 09.00 Yle Uutiset. 03.15 Murha paratiisissa. 12.07 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. Millä tavalla Linnan juhlat ovat kriisissä olevan suomalaisen muodin näyttäytymispaikka. 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi. 23.40 Etsikää minun kasvojani. 07.00 Ilpoistenpiiri. 06.45 Museoiden mysteerit. 09.15 90 päivää morsiamena. 12.30 Unelma-asunto auringon alta. 23.10 Herra käyttää lääkäriä. 02.05 Huvila & Huussi. 20.00 Kampen om markerna (samiska). 07.05 Aamusoitto. 17.35 Tuuli Saksalan keidas: Sibeliuksesta Senegaliin – suomalaisen musiikin moninaisuutta juhlistaen. 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 13.30 Elizabeth Taylor: Rebel Superstar. 01.50 Blue lights. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Kapen keittiökaappaus. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. 20.30 Jerusalemin vartijat. 10.25 Musiikkivideoita. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. Kärsimys. 21.05 Politiikkaradio. 08.15 Julkalendern 2025: Tidstjuven. 10.00 Suomen tulli (S). 20.00 Anne Lainto loves Rock (Areena). 18.00 Yle Uutiset. 07.53 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 00.30 The Serial Killer’s Wife. 01.35 Mutanttiset sääilmiöt. 20.02 Sää. 09.25 Asunnon metsästäjät. 07.20 Joulun suuri leivontakilpailu. 03.05 Miehen puolikkaat. 16.00 Herätyksen läpimurto. 18.45 Uutiset. 07.50 Merisää. 12.35 Svenska designklassiker. 01.00 Petolliset UK. SVT1 06.00 Sverige idag. 20.05 Rillit huurussa. Juhlasuunnittelija Mialla on vain päiviä aikaa järjestää mahtavat uudenvuodenjuhlat. 09.45 Moderni perhe. 23.45 ELOKUVA Superman Returns. 14.00 Meret ilman vettä. 16.50 Lasten suuri leivontakilpailu. 00.15 Musikhjälpen. 11.55 Joulun suuri leivontakilpailu. 13.45 Semester med Garplind. 00.35 Family Guy. 15.15 Wheeler Dealers: Unelma-autot. 17.00 Rapport. Yliopisto-opettaja Janne Seppänen Helsingin yliopistosta vertailee näitä kieliä. 04.15 Ghost adventures. 19.15 Miehen puolikkaat. 16.00 Lemmen viemää. 15.00 Yle Uutiset. 21.00 Animal Control. 08.10 Kissa ja koira vastakkain. 10.10 Kokkisota. 13.20 Pieni suuri perhe. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 17.00 Uutispodcast. 22.38 Kulturnyheterna. 17.35 Futurama. 18.00 Remppa vai muutto UK. 20.30 Rillit huurussa. 08.00 Herätyksen läpimurto. 01.00 Futurama. 02.25 Selviytyjät Suomi. 20.20 Vakioautot: Macao, Kooste. 22.05 Sisarvaimot. 08.05 Egyptin kadonneet aarteet parhaat palat. Keskipohjanmaa // Torstaina 4. 23.30 Australian rajalla. 04.35 Upea lihava elämäni. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 21.00 ELOKUVA The Judge. 19.30 F1h2o: MM-sarja, Saudi-Arabia. 20.00 TV4 Nyheterna. 23.30 Kova laki: Erikoisyksikkö. 09.20 Moderni perhe. 01.10 Vaaralliset vaatimukset. 19.40 Miehen puolikkaat. 15.30 Selviytyjät Suomi. Tämä nakertaa koko YK:n uskottavuutta. 19.17 Kulturnyheterna. 11.50 Futurama. 12.00 Huvila & Huussi. Vieläkö voisimme ottaa oppia Carrien, Samanthan, Charlotten ja Mirandan tavasta elää. 12.05 Urheiluradio. 22.30 Radioteatteri esittää: Kallion kimppa 8/8. 02.20 Murha paratiisissa. 03.15 Saari ilman lakeja. Työ mikä vie hänet nopealla vauhdilla menestykseen mutta työ ei ehkä ole niin laillinen kuin se aluksi näytti. 21.00 Pieni suuri perhe. 21.00 NCIS Rikostutkijat. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 20.03 Radio Suomen Urheiluilta. 13.30 Esy Flow. 11.02 Koko Suomen Radio. joulukuuta 2025 RADIO JA TELEVISIO // 23 TLC 06.15 Pomo keittiössä. 23.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. 15.55 Arvinge okänd – Danmark. 10.00 Yle Uutiset. 02.15 ELOKUVA Midnight Kiss. 11.00 Epäilyttävän uutta Aki Yli-Salomäki: Selkeyden hitaat sykäykset. 12.50 Saarielämää. Sitä on käytetty kansanmurhan, sotarikosten ja ihmisyyttä vastaan tehtyjen rikosten suojaamiseksi. Tulossa Nelonen Median kanavilla. 12.30 Love Israel Baruch Korman. 21.00 Robinson. 13.05 Sampo ja kotivideot. 03.05 Suuri seikkailu. Pysyvätkö kokelaat peitetarinassaan. 11.30 Futurama. 01.40 Alfred Nobel – kärlek och dynamit. 20.30 Robinson. 07.07 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 21.55 Radio Suomen Ilta. 21.50 Merisää. 07.50 Koripallo: Phoenix – Los Angeles Lakers. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. 22.05 Yöradio. 09.05 Gold Rush: Unohdetut kaivokset. Ensimmäisellä adventtiviikolla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat puhuvat joulurauhasta. 13.00 TV7 Israel News
– Silloin selataan päivittäin myytävät asunnot, pyydetään taloyhtiöiden papereita, ja luetaan niitä läpi. Eläkkeelle en aio jäädä, vaan palata tavallisen ihmisen päivärytmiin. 1 Kirjoittanut omaelämäkerrallisen tietokirjan Homehelvetistä asuntosijoittajaksi, kustantajana Mediapinta Oy. – Vuokranantajan hommiin kuluu arviolta ehkä kahden viikon työpanos vuodessa 11 asunnolla. Luultavasti saan kyllä unohtaa poliittisen uran, hän naurahtaa. Hänen 11:stä sijoitusasunnostaan viisi löytyy Ylivieskasta, loput Kalajoelta, Oulaisista, Oulusta ja Haapavedeltä. Omaa alkupääomaa hän käytti asuntokauppaan tuhat euroa. KUKA. Tavoitteena nyt 46-vuotiaalla Mäkikankaalla on omistaa 15 sijoitusasuntoa siihen mennessä, kun ikää on mittarissa 50 vuotta. Vuonna 2019 hänellä oli jo neljä sijoitusasuntoa. Vuosien saatossa unelmakodilta vaikuttanut talo osoittautui kuitenkin homepesäksi. Muutenkin olen vähään tyytyväinen, hän toteaa. Vuokranantajana Mäkikangas on itse jämäkkä mutta reilu. Suurimman osan asioista saa hoitumaan puhelimella ja sähköpostilla. Kesällä teen yrittäjänä myös taimikonhoitoa ja -istutusta. Ja tietysti hintaneuvottelu on yleensä aika sitkeää tinkaamista. Yhdelle lapsuudenkaverille olen sen vain jakanut. Mäkikankaan asunnot ovat 1960-90-luvuilla rakennettuja, suurin osa 1970-luvulta. Oulaisissa taas vuokrat ovat halvimmat. Nyt julkaistua Homehelvetistä asuntosijoittajaksi -tietokirjaa Mäkikangas ryhtyi kirjoittamaan tammikuussa 2024, ja ensimmäinen versio valmistui jo seuraavan kuun lopulla. Koti on minulle lähinnä paikka, missä käydään nukkumassa. Uusi kirja kertoo, miten perusduunaristakin voi tulla asuntosijoittaja. VUOKRALAISIA Mäkikankaalla on nuorista vanhuksiin. Työpisteellään hän selaa aktiivisesti myynnissä olevia asuntoja. Lopulta kirjaprojekti kesti puolitoista vuotta, joskin välissä oli puolen vuoden tauko, kun kirja viipyi kustantajilla. Konkreettisista esimerkeistä saa käytännönläheisen kuvan vuokranantajan työstä ja siitä, millaista tuottoa asuntosijoittamisesta saa. ASUNTOSIJOITTAMISESSA Mäkikangas nimeää työllistävämmäksi vaiheeksi aina sen, kun seuraava sijoituskohde on etsinnässä. Esimerkiksi Oulaisissa asunnot ovat paljonkin halvempia, ja Ylivieskastakin asunnon saa edullisemmin. Kirjassa ei juoda shampanjaa kattohuoneistossa, eikä ajella hienolla Mersulla. MÄKIKANKAAN KIRJASTA löytyvät ostotarinat jokaisesta hänen hankkimastaan asunnosta lukuineen ja numeroineen. – Sitten on tarkoitus hidastaa työtahtia. Sekin on tärkeää, että muistaa ilmoittaa vuokranantajalle, jos asunnossa on jotain vikaa tai korjattavaa. Haapaveden syrjäkylältä löytyi kohtuuhintainen 60-luvun lopulla rakennettu sievä omakotitalo, johon Mäkikangas käytti säästönsä. – Ajattelin, että hukkainvestointi saisi tehdä vielä viimeisen palveluksen ja auttaa minut seuraavan asunnon omistajaksi. Metsällä ja kalassa viihtyvän miehen pöytälaatikosta löytyy eräaiheinen kirja, jonka kirjoittaminen hänellä oli ollut haaveena jo lapsuudessa. – Kirjasta ei tullut kummoinen, joten se jäi pöytälaatikkoon. 1 Omistaa 11 sijoitusasuntoa Ylivieskassa, Kalajoella, Oulaisissa, Haapavedellä ja Oulussa. – Siitä tuli aika huono. Siinä vaiheessa eläminen hometalossa kävi terveysongelmien vuoksi mahdottomaksi, mutta mies piti asunnot vuokrauskäytössä ja muutti väliaikaisesti peräkammarinpojaksi vanhempiensa vinttiin. SUVI HY T TINEN KANSIKUVA: JUKKA MÄKIKANGAS (TEKOÄLYLLÄ). – Paikkakunnista, joilla minulla on asuntoja, Kalajoella on tällä hetkellä paras vuokratuotto. Jukka Mäkikangas asustelee itse vaatimattomasti pienessä yksiössä. Kirjoittamista Mäkikangas on harrastanut aiemminkin. Kirja pitää sisällään myös Mäkikankaan suppean elämäkerran siitä, kuinka hän on tavallisena duunarina noussut hometalon taloudellisista tappioista yhdentoista sijoitusasunnon vuokranantajaksi. Kovaan työtahtiin Mäkikangasta kannustaa, mikäpä muukaan, kuin halu tienata rahaa sijoittamiseen. Ensin perustyötä 8 tuntia ja sitten pyöräkoneella toiset 8 tuntia. – Hyvä vuokralainen on sellainen, joka maksaa vuokransa tunnollisesti, eikä suututa naapureita. Tarkoituksena Mäkikankaalla oli pitää asuntoa ensin pari vuotta vuokralla vähän omaisuutta kerryttääkseen ja muuttaa siihen sitten itse. Valikoin tiettyjä ihmisiä koelukijoiksi, ja aloin muokata kirjaa palautteen mukaan. Omana kotina on toiminut nyt viiden vuoden ajan pieni vaatimaton yksiö. MÄKIKANKAAN MATKA asuntosijoittajaksi sai alkusysäyksen epäonnisista talokaupoista, jotka hän teki 25-vuotiaana nuorukaisena. Asuntokauppojen myötä Mäkikangas alkoi perehtyä asuntosijoittamiseen toden teolla, ja nälkä kasvoi syödessä. Se on minulle vähän luontainen asia, kun suussa ei ole pahaisintakaan suodatinta, Mäkikangas toteaa. joulukuuta 2025 24 // UUTISET Homehelvetistä asuntosijoittajaksi Suvi Hyttinen Jukka Mäkikangas on kirjoittanut informatiivisen, mutta huumoripitoisen tietokirjan asuntosijoittamisesta. Pienenä yllätyksenä Mäkikankaalle on tullut se, että Haapavedellä asuntojen hinnat ovat aika korkealla naapurikuntiin verrattuna. 1 Ikä 46 vuotta. Jukka Mäkikangas 1 Lähtöisin Kytökylästä, asuu nykyisin Haapaveden keskustassa. Asuntojen näytöt ja vuokraukset hän hoitelee itse. Ne ovat aika edullisia ja suurimmat taloyhtiöiden remontit on jo tehty. – Vuokranantajalla täytyy olla asiakaspalveluasenne. Yksiössä vaatimattomasti asustellaan, ajellaan vanhalla Volvolla, ja töihin mennään joka päivä. – Kirja on taviksen kirjoittama asuntosijoituskirja toisille taviksille. Vanhempiensa luo muutettuaan hän mietti, mistä saisi lisätuloja ja keksi ryhtyä kevytyrittäjäksi. 1 Työskentelee perusduunarina HaSalla ja kevytyrittäjänä pyöräkoneen kuljettajana sekä taimikonhoidossa. Hän on todennut, että ongelmatilanteessa ystävällinen viesti tai puhelu toimii parhaiten. TYÖTÄ MÄKIKANGAS on tehnyt perusduunarina HaSan Haapaveden sahalla nuoresta lähtien. – En ole mikään kodinhengetär. – 1970-luvun asunnoista saa yleisesti parasta vuokratuottoa. Toisin kuitenkin kävi. – Huumoria on mukana paljon. Talon nimellinen arvo, 50 000 euroa, riitti vakuudeksi rivitalokaksion lainaan. Tuolloin elettiin vuotta 2005. Vuokralaisen kanssa ei saa menettää hermoja, vaikka kaikkialla muualla olen kyllä varmaan aika äkkipikainen. – Mutta en laske asuntosijoittajan hommaa työksi, kun se on aika mukavaa, hän tuumii. Sen turvin Mäkikangas hankki ensimmäisen sijoitusasuntonsa Haapaveden Huikarinniemestä vuonna 2016. –Teen sahalla välillä 16 tunninkin työpäiviä. Perustyönsä ohella hän ajaa yrittäjänä pyöräkuormaajaa sahaurakoitsijalle. Vuokralaiset asuntoihin Mäkikangas kertoo löytäneensä aina helposti. Eli tulevia kauppoja on edessä asunto per vuosi. Keskipohjanmaa // Torstaina 4. Taviksen kirjoittama asuntosijoituskirja toisille taviksille, luonnehtii Jukka Mäkikangas kirjaansa. Iällä ei hänelle ole väliä vuokralaisen valinnassa. Tärkeintä on selvittää taloyhtiön tulevat remontit. – Kirjoittaminen on aika mukavaa ajankulua, ja ajatuksena minulla oli opetella samalla näppärämmäksi tietokoneenkäyttäjäksi, Mäkikangas kertoo. Sinne rakennettiin niin paljon asuntoja silloin kun näytti, että Lehto Group jyrää kaiken. – Mukavin osuus kirjan teossa oli politiikasta kirjoittaminen