Kestotilattuna kotiin 0,93€ (sis. MAANANTAI 4. JOULUKUUTA 2017. Nro 332 Hinta 2,50€. alv 10%)
Moni pysyttelee juurillaan, mutta onneksi lehtenne luo verkkosivujensa ja sosiaalisen median kanavien kautta kontaktin kotiseutuunsa myös muualle muuttaneille. Jatkaminen entiseen malliin mitään muuttamatta ei ole turvallinen valinta. Suomen vapaalla ja itsenäisellä medialla on vaikeutensa. Tiedän sen kuuluvan myös keskipohjalaisten kollegojeni luonteeseen. Hyvästä sisällöstä on myös voitava keskustella yhtä vaivattomasti kuin lehdestä aamupöydässä. Kauko Palola MAANANTAINA 4.12.2017 KESKIPOHJANMAA 2 PÄÄKIRJOITUS Yhteystiedot: Asiakaspalvelu 020 750 4400 Uutispäivystys arkisin 020 750 4405 klo 7.30–23.00 Uutispäivystys viikonloppuisin 020 750 4405 klo 15.00–23.00 Juttuvinkit ja palaute 020 750 4405, toimitus@kpk.. Se yleisö on fi ksua ja ostovoimaista, se arvostaa myös mainoksia. LYHYET on Keskipohjanmaan tekstaripalsta: kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Kavereihin on mutkaton yhteys netin välityksellä. Pitäisikö meidän siis luovuttaa, polttaa veneet ja juosta tunturiin. Lukijoiden kuvia voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Yhteistyö on kannatettavaa ja ainoa mahdollisuus turvata kotikenttä, paikallinen sisältö, uutiset ja keskustelunaiheet. Keskipohjanmaan tehtävä on kerätä tietoa, analysoida sitä ja päättää tai ainakin arvioida mikä tieto on tärkeätä lukijoille ja mikä tukee yhteiskunnassa kulloinkin käytävää keskustelua. 4.12.2017 minut löytää Keskipohjanmaan kulttuuritoimituksesta. Painettu lehti tavoittaa suuren ja sitoutuneen yleisön, mikä etenkin pääkaupungin trendimaakareilta usein unohtuu. Matti Posio Kirjoittaja on Lännen Median yhteistuotannon päätoimittaja. 020 750 4469 asiakaspalvelu www.kp24.. Kun kääntyy katsomaan hieman eilistä pitemmälle, huomaa kuljetun matkan mittavuuden. Laskeudumme Josuaisoisän kanssa Maakuntatalon alakertaan. Lehti on kulkenut vuodesta vuoteen ja päivästä päivään itsenäisen Suomen kanssa. Se yleisö koostuu sinusta ja minusta, kaltaisistamme yksilöistä, arvoisa Keparin lukija. Kirjoituksia voidaan julkaista myös nimimerkillä, kirjoittajan nimi jää vain toimituksen tietoon. Samalla se on lukijoilleen tulkinnut koko maan ja erityisesti kotiseutunsa kehitystä. Seitsemän vuotta myöhemmin katson ilotulitusta Kosilan pihalla, ja liikutun ajatuksesta omasta maakunnasta ja maakuntalehdestä. Vuosi vuodelta enemmän lukija on mediassa asiakas, ja asiakas on kuningas. Hyvästä sisällöstä on voitava ja haluttava ylpeänä maksaa. Ennen äitiyslomalle jäämistä käyn puhumassa päätoimittajalle suuni puhtaaksi. Nyt ja myös jatkossa on lehtenne tärkeänä tehtävänä toimia alueenne asukkaiden ja toimijoiden yhteisenä foorumina. Kotimaisen median tulevaisuus olet sinä Lukija on asiakas ja ratkaisee itse lukutapansa uudessa maailmassa. 020 750 4400 Ylivieskassa ma-pe klo 8.00-16.00 TILAUKSET JA ILMOITUKSET: puh. Suomalaiselle maakunnan lehti on kuin kirkko keskellä kylää. Suosittua tieteiskirjailijaa William Gibsonia lainatakseni: ”Tulevaisuus on jo täällä. On suuri ilo ja kunnia edustaa tämän yhteistyön vetäjänä myös voimakkaasti uudistuvaa Keskipohjanmaalehteä. Hallituksen puheenjohtaja Jukka Tunkkari kysyy, mitä mieltä olen ratkaisusta. Mediapolitiikka poukkoilee: sisältöjään kaikissa kanavissa jakelevalle Ylelle taataan vankka rahoitus verovaroista; mainosrahoitteisille tv-uutisille on ajettu valtiontukea (joka käytännössä päätyisi MTV:n ruotsalaisomistajan Bonnierin taskuun). Moikka! ” Mistä tämä innostus lehden myyntiin johtuu. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Keskipohjanmaa toimii uudessa hienossa lehtitalossa Kosilassa. Jo ennen sosiaalisia medioita maakuntalehti oli tiedon ja tunnelmien välittäjä, tarinoiden kertoja ja keskustelun areena. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.. Luotettavalla tiedoilla ja laadukkaalla journalismilla on nyt ja tulevaisuudessakin paikkansa. Samalla rakennamme yhdessä monipuolista digitaalista mediaa, sillä ilman uusien yleisöjen suosimaa julkaisutapaa luotettavaa paikallista ja maakunnallista uutispalvelua ei enää 2020-luvun lopulla olisi. Taivas ei silti ole pilvetön. Tervetuloa moikkaamaan. Keskipohjanmaa on jakanut niin menestyksen kuin menetyksen hetket, niin arjen kuin juhlan alueensa asukkaiden kanssa. Esitän parhaimman tervehdykseni ja menestyksen toivotukseni juhlavuottaan viettävälle Keskipohjanmaa-lehdelle ja sen lukijoille. Rohkeasti kohti kahtasataa ” Entistä enemmän taloustilanne pakottaa yhteistyöhön muiden mediatalojen kanssa. Sama koskee myös lehden ikätoveria, eli kotimaatamme. Keskipohjanmaan pitää jatkossakin kertoa asioista pienen ihmisen kautta, isolla peilillä. 24/7-maailmassa me tarvitsemme entistä enemmän kykyä tulkita ympärillämme vellovaa, kaikkialta meitä kohti vyöryvää tiedon tulvaa. Grafi ikka on liikkuvaa ja liikuteltavaa. ammattitaidolle pysyvä tilaus. Nimellä kirjoitettaessa maksimipituus on 2700 merkkiä, nimimerkillä 1000 merkkiä. Keskipohjanmaa ja kymmenen muuta Lännen Median osakaslehteä pohjoisesta Lapista Turun saaristoon tavoittavat päivittäin miljoona paperilehden lukijaa halki Suomen. Lähetä viesti numeroon 13525 (hinta 0,25 €) . Halaamme. Keskipohjanmaa on siis vähintäänkin virkeä 100-vuotias. Juhlavuonna on hyvä muistella ja juhlia saavutuksia, mutta samalla on suunnattava katse tulevaan, itsenäisyytemme toiselle vuosisadalle. Tiukka taloustilanne pakottaa yhteistyöhön muiden mediatalojen kanssa. Vuonna 2017 huomaan näyn muuttuneen pitkälti todeksi. Olemme samaa mieltä siitä, että vain oma paino takaa täydellisen itsenäisyyden. Kevät 1980. Siinä on maakuntalehdillä, kuten Keskipohjanmaalla, merkittävä rooli. Nykylehti vain palvelee useammin tavoin kuin koskaan ennen, ja median käyttötavan ratkaisee aina lukija itse mieltymyksensä ja tarpeensa perusteella. Vuosien mennen joukkomme harvenee vääjäämättä, ja uusi polvi lukijoita edellyttää saavansa laadukasta ja kovan kansainvälisen kilpailun kestävää palvelua äidinkielellään digitaalisessa ympäristössä. Ihmiset, jotka ovat uskollisesti kantaneet lehteä niin hyvinä ja kuin huonoina aikoina. Haen kesätoimittajaksi. Tehtäväanto nuorelle kesätoimittajalle on ankara; jutut omaan lehteen ja Suomen Tietotoimistolle sekä värikuva etusivulle ja mustavalkokuvia sisäsivulle. Kaksi vuotta myöhemmin käyn kovan tasa-arvoriidan toimituksessa. Tekstin ja pysäytettyjen valokuvien rinnalla osa kuvista herää eloon. Kävipä painetulle sanomalehdelle ajan myötä miten tahansa, median ja Keskipohjanmaan asema säilyy. Saan jatkuvasti palautetta painetun lehden ystäviltä kaikkialla Suomessa: te haluatte pitää ”printin” vahvana ja laadukkaana. ASIAKASPALVELU AVOINNA: Kokkolassa ma-pe klo 8.00-16.30 puh. Painokoneet ovat isoja ja pelottavia, käymme tervehtimässä Penttiä. Liittyminen Euroopan unioniin ei ollut lehdille kuolinisku, tuskaiseksi moniarvoisen tiedonvälityksen tekivät demokraattisilla vaaleilla eduskuntaan valitut kansanedustajat. Kotimaisen median tulevaisuus on loistava: olemme saavuttaneet maailmassa parhaan sananvapauden ja yhden koulutetuimmista lukijakunnista. /palaute. Ajatus ja yhteistyö on kannatettavaa ja ainoa mahdollisuus turvata kotikenttä, paikallinen sisältö, uutiset ja keskustelunaiheet. Kanavat muuttuvat mutta sisältö puhuttelee. Se johtuu tietoisuudesta, että sanomalehti on paras taisteluväline KeskiPohjanmaan maakunnan ja maaseudun etujen ajamisessa. Arvonlisäveropäätöksillä vietiin pieniltä toimijoilta pohja pois juuri siinä vaiheessa kun niiden piti uudistua ja rakentaa siltaa digimaailmaan. Maakuntalehdet ovat edelleen merkittäviä ja vaikuttavia. JOLLET SAANUT LEHTEÄ: SOITA maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 arkisin kello 7-16.30 ja viikonloppuisin 7-9.30. Median murroksesta on puhuttu vuosia. Oman mediasi tulevaisuudesta päätät sinä. Vaikka lehtien kuolemaa on ennustettu jo pitkään, lehdillä on yhä tänä päivänä paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Kaikkiin sisältöihin kirjautunut asiakas on nykyajan kestotilaaja. Median kulutustapojen muuttuessakin tulevaisuus kuuluu rohkeille, luotettaville ja kiinnostaville. Kaikkea muuta. Ymmärrän päätoimittaja Pentti Pulakan arvon mukavana ja johdonmukaisena pomona, sillä Ilkkaan minua ei toivoteta tervetulleeksi eikä sen kummemmin hyvästellä lähtiessäni. Yksityisomisteisen lehdistön 130 vuotta sitten perustama Suomen Tietotoimisto kituuttaa jatkuvissa rahoitusvaikeuksissa, koska kaikkialla jaeltavien laadukkaiden uutisten kysyntä ei ole entisellään digitaalisessa ansaintamallissa. Netissä : www.kp24.. Eletään vuotta 1983. Vapaan ja riippumattoman kotimaisen median tulevaisuus kuuluu rohkeille, luotettaville ja kiinnostaville. On mietittävä, miten säilytämme sen hyvän, jonka olemme kansakuntana saavuttaneet. Presidentti Kekkonen on paikalla. Kesä 1981 ja Kälviällä kirkkotapulin vieressä paljastetaan Kauno Kleemolan patsas. Sama valtio heikentää Postin perinteisiä palveluita ja korottaa hintoja maaseudulla. Englanninkielinen termi tarkoittaa mediaa, joka on eri kerrontatapojen yhdistelmä: iso könttä. Sisältöjen pelikentällä pelataan kaksilla eri säännöillä. Vähän kuin Paavo Väyrynen olin oikeassa seitsemän vuotta sitten kirjoittaessani Alma Median tulevaisuusblogiin, että journalismin tulevaisuus on suuri mash-up. Juhlanumeroon olisi upeaa raportoida pelkästään valoisista näkymistä. Ilmaiseksi kaikkialta saatava matalan jalostusarvon bulkkisisältö ja sen monistaminen eivät kannata. Kun Keski-Pohjanmaa perustettiin 100 vuotta sitten, lehdelle oli tilaus. Olin havahtunut käytyäni stipendiaattina Kalifornian Piilaaksossa, mistä uudet ja globaalit mediayhtiöt – Google, Apple ja Facebook – ovat lähtöisin. Se on iso määrä. Se tilaus oli keskipohjalaisten sivistäjänä, lukutaidon edistäjänä ja kulttuurisen kotimaakunnan yhteisöllisyyden vaalijana. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä, ymmärtää Pulakka naistoimittajaa, ja lyömme kättä päälle työrauhan kunniaksi. Painomuste ja paperi ovat osin vaihtuneet bittiavaruuden ykkösiksi ja nolliksi ja staattiset paperilehden kuvat ovat alkaneet elää omaa liikkuvaa elämäänsä lehtien verkkosivuilla. Se on vain epätasaisesti saatavilla.” Yksi on varmaa. Hän oli lehden asiamies, joka perusteli kirjoituksessaan myyntityötään. TOIMITUS: Yleisönosasto 020 750 4400 Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt: Hannu Lehto 020 7504408 Päivi Savela 020 750 4450 Lisää yhteystietoja A-osan takasivulla KOLUMNI MIELIPIDE Ota kantaa, lähetä meille oma mielipide Sähköpostilla: mielipide@kpk.. Sitä se on yhä. Todistus ei ole paras mahdollinen, mutta olen melko näppärä kirjoittamaan. Vettä sataa kaatamalla, jalat uppoavat liejuun – Kekkonen vaikuttaa poissaolevalta. Keskipohjanmaan on muiden alan toimijoiden tavoin otettava rajallisilla resursseillaan rooli korkeamman jalostusasteen sisällöstä. Sadassa vuodessa on rakentunut melkein vertaansa vailla oleva menestystarina, kun Suomi on noussut köyhästä kansasta yhdeksi maailman menestyneimmäksi maaksi. Verovaroilla rahoitetut Yle ja Posti sotkivat markkinat. Olen neljän vanha. Kirjoittaja on keskipohjalainen toimittaja. Suomessa ollaan hyvällä tavalla kotiseutuylpeitä. Läntisen ja pohjoisen Suomen maakuntien ykkösmediat ovat yhdessä perustaneet tuotantoyhtiön, Lännen Median, tekemään omaleimaista valtakunnallista ja ulkomaista sisältöä, joka tarjoaa kunkin maakunnan toimitukselle vakaan selustatuen ja tilaisuuden kertoa entistä paremmin paikallisista asioista. Tekijöille palaute ”lehden” sisällöstä tulee niinikään salaman nopeudella. 4.1.2000 vietämme uuden rotaation vihkiäisjuhlaa. Olen päässyt Ilkkaan toimitusharjoittelijaksi. /mediaopas LÄHETÄ JUTTUVINKKI TAI KUVA toimitus@kpk.. Se on luotettava, tuttu, paikoin raivostuttavakin, mutta aina se on oma. Siinä informaation hyökyaallossa on journalistin Ohje: Laita aina oma nimesi ja paikkakuntasi. Yksimieliseksi maakunnan tekee sen koko alueelle leviävä ja sen etuja ajava sanomalehti.” Väkevien sanojen takana oli 68 vuotta sitten kälviäläinen maanviljelijä Oskari Isosaari. Hän kysyy tuleeko minustakin toimittaja. Sauli Niinistö Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Tasavallan presidentti NÄKÖKULMA ”. Sieltä löytyvät ihmiset ja yhteistyötahot, jotka ovat sitoutuneet lehteen. On osattava tulkita jo tapahtunutta, on yritettävä ennustaa tulevaa ja on pystyttävä tuntemaan, mitkä asiat koskettavat juuri omaa lukijakuntaa. Halataanko, kysyn päätoimittaja Lassi Jaakolalta toimituksen käytävällä. Talousahdingossa ratkaisevia eivät ole yhtiön omistamat toimitai painotalot. Digipuolella taas käyrät ovat rajussa kasvussa. /mielipide Tiina Ruotsala tiina.ruotsala@kpk.. Minulle on toimituksessa lyöty kaulaan kaksi kameraa. Olen abiturientti ja äiti kannustaa Pentti Pulakan puheille kesätyön hakuun. Silti laatulehdet ovat yhteen laskettuina menettäneet vuodesta 2014 melkein 300 000 painetun lehden lukijaa. Keskipohjanmaa kuuluu Lännen Mediaan yhdessä Aamulehden, Turun Sanomien, Kalevan, Ilkan, Pohjalaisen, Lapin Kansan, Kainuun Sanomien, Satakunnan Kansan, Hämeen Sanomien ja Forssan Lehden kanssa. Vuosi on 1986, olen opiskellut Tampereen toimittajatutkinnossa. TASAVALLAN PRESIDENTIN TERVEHDYS Keskipohjanmaa viettää juhlavuottaan harvinaisen komeaan aikaan. Päättäjät ovat digitalisoitumisen ohella muuttaneet suomalaisen median pelikenttää. Satavuotisjuhlan hetkellä näemme enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. www.kp24.. Kaunis kiitos siitä. Juhlahumussa vaarana on, että meiltä jää huomaamatta, miten paljon kaikki on muuttunut joidenkin elämässä, kun me itse ja suuri osa ystävistämme elämme kuten ennen. Lähetä viesti numeroon 13525. Te haluatte arkisen juhlahetkenne. Haen Keskipohjanmaan uutistoimittajan paikkaa. Lehtiyhtiöiden arvokkain omaisuus on lukijaja tilaajarekistereissä. Tarvitaan tartuntapintaa, yhteisöllisyyttä ja työkaluja tapahtumien ja ilmiöiden merkityksien ymmärtämiseen. V uosi on 1965. 020 750 4400 vaihde puh. Juuri siinä piilee lehden vahvuus – se todella tuntee lukijansa. Me ymmärrämme, että tärkeiden asiakkaiden väkevää toivetta on kunnioitettava. Se on ymmärtänyt elinehtonsa – sen, että ajassa on pysyttävä kiinni
Siitä alkoi matka, joka on johtanut neljän biologisen ja seitsemän sijaislapsen kasvattamiseen. Tulevaisuus näyttää hyvältä. Sivut 58–59 ESKO KESKI-VÄHÄLÄ Mökälässä kasvaneet Hirvipeijaisten perinne elää ja voi hyvin Alavieskassa. Nuorta porukkaa on tullut mukaan ja naisiakin puolenkymmentä. –?Joku oppilaista on muistellut käyneensä kunnolla koulua viimeksi ala-asteella, kertoo Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijahuollon koordinaattori Anne Eteläaho. Vaikka Pietarsaaressa keskeyttäjiä onkin ollut paljon, ei se ole päällimmäinen ongelma KeskiPohjanmaalla. Lisää toki mahtuu, hirvi-isäntä Tero Sipilä toteaa. TONNI POIS 1000€ parivuoteesta 500€ sinkkuvuoteesta Tarjous koskee TEMPUR North, Breeze ja Easy Clean-tyynyjä ovh 187€ OSTA 2 TEMPUR-tyynyä, saat toisen 1/2 hintaan! Yrittäjäntie 5-7, Kokkola Puh. Sivu 12 Suomi 100 seuraa kuluttajaa kylpyhuoneeseen asti KP/ CLAS-OLAV SLOTTE Talouden taivaalla ei tummia pilviä Sijaisperheeksi sattumalta värikäs matka kasvattamiseen KOLUMNI Tiina Ruotsala Tehtäväanto nuorelle kesätoimittajalle on ankara; jutut omaan lehteen ja Suomen Tietotoimistolle sekä värikuva etusivulle ja mustavalkokuvia sisäsivulle. Oppilaita on kaksitoista, joista poikia on kymmenen. Tuotelistalle ovat kuitenkin päässeet myös esimerkiksi jauheliha, makaroni, moppi ja wcpaperi. vuoderungot (2x80x200 cm) sekä Tempur 7 cm -sijauspatjan. Pääty myydään erikseen. Sivu 8 Esa Saarikettu (vas.), Marjatta Tillgren, Inkeri Pekkarinen ja Heikki Saarikettu ovat Mökälän toista polvea, joka kasvoi aikuiseksi sodanjälkeisillä asutustiloilla erämaassa Perhossa. ja 18.-22.12.. Infl aatio tulee pysymään ehkä vähän liiankin alhaalla, Lintilä sanoo Keskipohjanmaan haastattelussa. Sivu 64 ANNA SALOMAA IHASTUTTAA SOITOLLAAN JA LAULULLAAN Jukka Anias (KP) Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ei näe Suomen talouden taivaalla uhkakuvia. alv 10%) Tapio Lehtinen PIETARSAARI (KP) Monet pietarsaarelaisnuoret ovat keskeyttäneet ammatilliset opintonsa Kokkolassa viime aikoina. Myöskään tuotteiden tai palveluiden kotimaisuusasteesta ei Suomi 100 -tiedotteissa lausuta mitään. Sivu 2 Mika Lintilä KP/JUKKA LEHOJÄRVI Oikeilla opetusmenetelmillä voi olla suuri merkitys oppilaan tulevaisuudelle Lisää infoa: www.sunds.. Vettä sataa kaatamalla, jalat uppoavat liejuun – Kekkonen vaikuttaa poissaolevalta. Markkinatalous ja vaihtoehtojen laaja valikoima ovat muodostuneet osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Koulumatkan lyhentyminen 35 kilometrillä voi olla joillekin oppilaille ratkaisevan suuri merkitys. Suomi 100 -tavaramerkin omistaa valtioneuvoston kanslia. He kertovat, että vaikka sijaisvanhemmuus tuo mukanaan rankkojakin päiviä, niin tuovat lapset kuitenkin paljon iloa elämään. Kevättalvesta saakka kasvuluvut ovat kaunistuneet ja ennusteita rukattu ylöspäin. Korkotaso tulee pysymään alhaalla, ehkä hieman nousee. Sivu 4 24/7-maailmassa me tarvitsemme entistä enemmän kykyä tulkita ympärillämme vellovaa, kaikkialta meitä kohti vyöryvää tiedon tulvaa. Hän on jo useamman vuoden ihastuttanut yleisöä reippaalla harmonikan soitolla ja laululla. Nyt noin joka viides oppilas kuuluu erityistuen piiriin. Hänen mukaansa koulumotivaation puutteen taustalta voi löytyä esimerkiksi elämänhallinnan puutetta tai masennusta. Nyt heitä houkutellaan takaisin opintojen pariin kotikaupungissa järjestettävällä yksilöllisellä hankkeella. –?On hyvä ja hieno asia, että ajatus itsenäisyyden juhlistamisesta on viety myös arkisiin asioihin. Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymä perusti pienen koulutusyksikön Pietarsaaren Tupakkamakasiinin tiloihin neljä kuukautta sitten. 010 323 3563 www.pikkuveli.fi Juurikoskenkatu 8, Ylivieska www.j3-cafebar.fi for little break or long-term pleasure Lintutie 1, 010 323 3562 www.pikkuveli.fi pikkuvelin JOULULOUNAAT Lintutiellä 15.-16.12. Olisi outoa, jos sen tuotteita ei olisi mukana. Sivu 71 Martina Store Kun Ismo ja Minna Lassilaa viisitoista vuotta sitten pyydettiin yhden lapsen tukivanhemmiksi, eivät he epäröineet hetkeäkään. Tällöin houkutus jäädä Matkahuollon pihalle jää pois. Toisinkin voisi olla, Aspara sanoo viitaten itsenäistymiseen myöhemmin Neuvostoliitoksi kehittyneestä Venäjästä. Keskeyttämisiä on Keski-Pohjanmaalla huomattavasti vähemmän kuin muualla maassa. Pehmopapereillakin on perustelunsa. Arkeahan ihmisten elämä on satavuotiaassa Suomessa pääsääntöisesti ollut, hän muotoilee. Nro 332 Maanantai 4. Meneekö itsenäisyyden juhlavuoden tuotteistaminen jo liian pitkälle. –?Suomalaisen vaurauden nousu perustui pitkälti metsäteollisuuteen. Metsästysseuran tarjoamalle hirvikeitolle ja nokipannukahville saapui noin 550 vierasta. (06) 831 3499 Aukioloajat: ma-pe 10-18 la 10-15 su suljettu www.kalusteniemi.net L O U N A S r a v i n t o l a Valtakatu, p. 781 3200 Pietarsaari sisustus lahjat askartelu Joulun laatukukkia omasta viljelmästämme 3995€ TEMPUR North Box 160x200 cm (5058€) Sis. – Seura ei ole ukkoutumassa. Eteläahon mukaan erityistukea tarvitsevien oppilaiden määrä on kasvanut viime vuosina. Kurssille on kerätty opintonsa keskeyttäneitä ja motivaationsa hukanneita pietarsaarelaisnuoria. JOULUKUUTA 2017 KLO 14 KOKKOLA -0 YLIVIESKA -5 KLO 8 -3 -5 Hinta 2,50€. Sivu 4 Joka viides erityistuen tarpeessa Vasta 15-vuotias Anna Salomaa on tuttu näky esiintymislavoilla. Sivu 2 KP/KAIJA VÄHÄSÖYRINKI Hirvenpyynti päättyi peijaisiin TURKU (STT) Suomi 100 -tavaramerkin alla on tänä vuonna kaupattu esimerkiksi koruja, viiniä, tyynyliinoja ja mukeja, siis monenlaista tuttua lahjatavaraa ja muistoesinettä. –?Ei ole mitään sellaista, joka lyhyellä aikavälillä tulisi kasvun esteeksi. Pelkkiin juhlaja lahjatuotteisiin keskittymistä haluttiin suorastaan välttää, kertoo puolestaan Suomi 100 -organisaation pääsihteeri Pekka Timonen. Juhlavuoden aikana merkin luvatonta käyttöä on tullut ilmi muutaman kerran, pääsihteeri Timonen kertoo. Olennaista on ollut, että yrityksellä on aktiivista toimintaa Suomessa ja se osallistuu juhlavuoteen tuotteen lisäksi jollakin yleishyödyllisellä tavalla. Kestotilattuna kotiin 0,93€ (sis. Kytömäentie 66 . Pietarsaaressa opiskellaan pienissä ryhmissä, yksilöllistä opetussuunnitelmaa noudattaen. Suomi 100 -tunnuksen saaneen yrityksen ei tarvitse olla suomalainen. Anna esiintyy myös Miukeli-yhtyeen kanssa, jossa soittaa ja laulaa neljä haapajärvistä nuorta. Siinä hyökyaallossa on journalistin ammattitaidolle pysyvä tilaus. Ei välttämättä, sanoo Hankenin markkinoinnin professori Jaakko Aspara. Hän kuvailee tapauksia ”t-paitapainatusten” tapaisiksi. Oikeilla opetusmenetelmillä voi olla suuri merkitys oppilaan tulevaisuudelle. Kurssilla saatetaan opinnot päätökseen, tai kerätään opintopisteitä jatkokoulutusta varten
Metallilinjalla opettajina toimivat Stefan Rönnqvist ja Håkan Sjöblom. KP/MARKKU JOKELA Luovutustapa voi muuttua Rakennusliikkeet kyselevät Kokkolassa kaupungilta myös vuokratontteja Tapio Lehtinen PIETARSAARI (KP) Monet pietarsaarelaiset suomenkieliset nuoret ovat viime aikoina lopettaneet koulunkäyntinsä Kokkolan ammattiopistossa. Kaikkiaan on töissä noin 30 henkeä. Aloitteen tonttien vuokraamisesta ovat tehneet rakennusliikkeet. Suolaa maistetaan vuorotellen. Saalismäärät olivat kolminkertaisia nykyiseen verrattuna. –?Lupia oli sama määrä kuin viime vuonna. Syynä koulumotivaation puutteeseen voi olla masennus tai elämänhallintaan liittyvät ongelmat. Torstaina aloitetaan valmistelut, perjantaina keitetään hirvi ja lauantaina aamulla perunat ja muut, Reijo Hukka kertoo. Tarkoituksena on saada kiinni nuoria jotka ovat joutuneet koulutusjärjestelmän ulkopuolelle, mikä johti kokeiluun Pietarsaaressa. MAANANTAINA 4.12.2017 KESKIPOHJANMAA 4 UUTISET Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Kokkolan kaupunki suunnittelee omistamiensa rivija kerrostalotonttien vuokraamista. Makua antavat purjo, selleri, lanttu ja porkkana. Touhussa on oltava hyvissä ajoin, sillä ensimmäiset ruokailijat tulevat majalle jo ennen yhteentoista laitettua määräaikaa. Viimeksi luovutustavasta puhuttiin valtuuston budjettikokouksessa marraskuussa. –?Sen parempi soppa, mitä useampi kokki. Kattiloissa höyryää hirvikeitto, jota riittää kaikille halukkaille. Pidämme perinteen voimissaan, hirvi-isäntä lupaa. –?Maku tulee lähiruuasta. Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymä on perustanut pienen koulutusyksikön Pietarsaareen. Kaupunginjohtaja esittää, että rivitaloja kerrostalotonttien luovutustapa voi olla vaihtoehtoisesti myynti tai vuokraus. Omakotitalotontteja kaupunkilaiset ovat voineet sekä ostaa että vuokrata eri alueilta. Yhteensä 53 eläintä on nyt nurin. Olemme aina olleet kansallisessa vertailussa kärkisijoilla. –?Kerran kävi yli tuhat ruokailijaa, kun tarjosimme keittoa koululla, Janne Konu lisää. Koulunkäynnin aloittaminen tuntuu neljän kuukauden kokemukselta yhä oikealta ratkaisulta, koska hän haluaa saada levyseppä-hitsaajan paperit. –?Annamme keittoa myös hakijoiden omiin astioihin niin että nekin, jotka eivät itse pääse tulemaan tänne, saavat hirvikeittoa, Uuno Nahkala lisää. Yhtä hyvää kuin aina. Silloin kaupunginhallitus hylkäsi esityksen äänestyksen jälkeen. Susista ei ole ollut toistaiseksi vaaraa porukan koirille, vaikka jälkiä on nähty ja näköhavaintojakin on tehty. –?Eka kertaa keitettiin päineen. Sisällä korkeassa hallissa häärää miesjoukko kiehuvien kattiloiden ympärillä. Keski-Pohjanmaalla onkin kohdistettu resursseja nuorten tukemiseen. Pyynti päätöksessä Kaija Vähäsöyrinki (KP) Alavieskan Metsästysseuran tulevaisuus näyttää hyvältä. Tähän asti meillä on ollut keittäjä Raili Huttunen pomona, mutta tänä vuonna Raili ilmoitti, ettei hän enää tule, Reijo Hukka tunnustaa. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Reino Herlevi kertoo, että vuokrausmahdollisuus on noussut esille ja keskusteluun useissa eri yhteyksissä. –?Kyllä 600–700 ruokailijaa kestää tulla, arvioi hirvenpyyntiä johtava hirvi-isäntä Tero Sipilä. Lihaa ei ole säästelty. –?Tässä on suurin piirtein 400 litraa hirvikeittoa, Uuno Nahkala kertoo ja kauhoo pitkävartisella kauhalla hirvikeittoa soppatykistä ämpäriin. Nytkin lahjoitimme 600 euroa veteraaniyhdistykselle, Janne Konu kertoo. Pietarsaaren yksikössä tarjotaan yksilöllistä opetusta pienissä, viiden hengen ryhmissä, joita on kaksi. Käsillä on jo perinteeksi tullut Alavieskan metsästysseuran hirvenpyyntikauden huipennus, hirvipeijaiset. –?Sitten pinnattiin yhdessä. Urakka kysyy väkeä –?12 miestä leikkaa lihan ja paloittelee. –?Täällä saa enemmän yksilöllistä apua ja kuunnellaan, jos on jotain sanottavaa. –?Samanaikaisesti myös nuorisopsykiatrian lähetteiden määrä on kasvanut ja lastensuojelutapausten määrä on lisääntynyt, vertaa Eteläaho. Ne ovat tiedustelleet kaupungilta mahdollisuutta vuokrata tontteja rivija kerrostalorakentamista varten. Pienet ryhmät Kokkolan ammattiopistossa järjestettiin vastaavia koulutusprojekteja vuosituhannen vaihteessa muun muassa putkiasentajalinjan oppilaille. –?Hirvikannat olivat suurimmillaan 1980-luvulla ja 2000-luvun alussa. Tupakkamakasiinin alakertaan on sijoitettu ammattiopistolta lainattuja koneita. –?Me voimme tukea opiskelijoita monilta eri aloilta järjestämällä työssäoppimispaikan työelämässä, kertoo ammatillinen erityisopettaja Jouni Anttila. –?Hyvää on. Käytettynä on 41 lupaa ja vielä on muutama käytettävissä harkinnan mukaan. Kokkolan kaupunginhallitus saa maanantaina päätettäväkseen kaupungingeodeetin valmisteleman esityksen vuokrauksesta. –?Se on salaisuus, myhäilee Vesa Koutonen. Yhtä hyvää kuin aina, sanovat Lasse ja Vappu Pudas. –?Esitys herättää varmasti keskustelua kaupunginhallituksessa. Ja kyllä se matkakin Kokkolaan tuntui pitkältä, hän toteaa. KP/KAIJA VÄHÄSÖYRINKI Hirvipeijaisperinne voi paksusti ja vetää väkeä Alavieskan miehet tarjoavat hirvikeittoa puolelle pitäjää – Hyvää on. Santsasin toisen annoksen, Lasse Pudas toteaa ja vaimo nyökkää vieressä hyväksyvästi. Jakamisella pitkä perinne Hirvisaaliin jakamisella on pitkä perinne. Kalustoa kelpaa ihastella: sodankäynyt kenttäkeittiö vuosimallia 1929, Salon Sähköja konetehtaan aikoinaan valmistama, sekä kaksi sähköllä toimivaa isoa kattilaa. Pippuriakin laitetaan, Veikko Taka-Eilola kertoo. Nykyinen kaupunginhallitus keskustelee vuokrausmahdollisuudesta maanantaina ensimmäisen kerran. KP/TAPIO LEHTINEN Tauon jälkeen opintojen pariin Monet pietarsaarelaisnuoret ovat keskeyttäneet opintonsa Kokkolassa Sandra ja Jenni 17-vuotiaita nuoria, jotka ottavat uutta vauhtia koulunkäyntiin kotikaupunkinsa kurssilta. Hirvestä ja Jouni Isokäännän kasvattamista perunoista, Mauri Marjakangas sanoo. Hän meni siivousfi rmaan töihin. –?Paloitellaan hirven ruho ja asetellaan palat luineen kenttäkeittiön kattilaan. Herlevi arvioi, että tonttimyynnin väheneminen ei vaikuta merkittävästi ensi vuoden budjetissa. Kokkolan koulutuskuntayhtymän reilusta paristatuhannesta oppilaasta noin joka viides oppilas saa erityistukea opintoihinsa ja elämänhallintaansa. Ensi keväänä olisi tarkoituksena valmistua, Jyri suunnittelee. Kauhan varressa Uuno Nahkala, sitten muut kokit Reijo Hukka, Janne Kone, Ari Havisto, Asseri Kauppinen ja Veikko Taka-Eilola. Pietarsaaressa opintojen keskeyttämisiä on tapahtunut viime aikoina poikkeuksellisen paljon –?Siksi päätimme tarttua asiaan, kertoo Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijahuollon koordinaattori Anne Eteläaho. Nyt ei ollut sellaista.. Seurakunnasta käy pastori, Eteläaho mainitsee. Kolmannella vuosikurssilla hänestä alkoi tuntua siltä, että on parasta jättää koulunkäynti kesken, ja hakeutua työelämään. Käytäntö on ollut voimassa jo vuosia. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä ovat saanut tarkoitukseen rahaa Euroopan sosiaalirahastolta. Hän perustelee kantaansa tulojen pysyvyydellä. Veikko Taka-Eilola huolehtii kaikki tarvikkeet paikalle. Perunateatteriin tarvitaan kymmenkunta miestä. Kaija Vähäsöyrinki ALAVIESKA (KP) Vesihöyry sumentaa silmälasit heti lahtivajan ovella. Nyt heitä houkutellaan takaisin opintojen pariin. Keittoa lautasille lappovilta Vesa Koutoselta, Matti Koutoselta ja Mauri Marjakankaalta ei heru reseptiä. Tältä porukalta syntyy hirvikeitto vaikka tuhannelle hengelle. –?Jos näyttää siltä, että nuorella on taipumusta jäädä kotiin nukkumaan, vanhempien on patistettava nuoria kouluun, sanoo Eteläaho. Hannu Ollila juoksuttaa keittoämpärin saman tien metsästysmajan keittiöön, jossa väen tulva on katkeamaton. Määrä kasvanut Erityistukea tarvitsevien oppilaiden määrä on kasvanut yleisesti. Nykyisin kaupunki ainoastaan myy tonttejaan rakennusliikkeille tai muille rakennuttajille. Alkuun viettiin lihapala sille, kenen maalle hirvi kaadettiin. Sitten metsästysseura ja hirviporukka ryhtyivät antamaan vastaavan summan rahana. Hirvenpyynnillä on yhtä kauan tuettu myös veteraaneja. Makua on mahtavasti ja suolaa sopivasti. Jouni Anttila on ammatillinen erityisopettaja. Opintojen alkuvaihe sujui hyvin, kunnes koneistajaja levyseppähitsaajalinjat yhdistyivät. ”Otetaan yksi hirvi” Lasse ja Vappu Pudas syövät hirvikeittoa hyvällä ruokahalulla ja hyvän ruokarauhan vallitessa, kuten muukin väki pitkien pirtinpöytien ääressä. Nyt Pietarsaaren yksikössä on metallialan, elintarvikealan, pintakäsittelylinjan ja rakennusalan oppilaita, sekä nuorisoja vapaa-ajan ohjaajaopiskelija. Syksyn hirvenpyynti on saatu liki päätökseen. Meillä on oma kuorimakone, mutta perunat silmitään vielä käsin. Oppilaina on erityistukea tarvitsevia nuoria. –?Jos kaupunki saa vuokratuoton tonteistaan, se tuottaa pitempään tuloa kuin tonttien myynti. Itse en näe mitään syytä, miksi tontteja ei voisi vuokrata myös rakennusliikkeille, Reino Herlevi sanoo. Jäseniä on vähän alle 350 ja heistä on hirviporukassa mukana noin 70. Hän uskoo, että osasyynä erityistuen tarvitsijoiden määrän lisääntymiseen on yhteiskunnassa tapahtuneet rakenteelliset uudistukset, mikä näkyy myös muilla yhteiskunnan sektoreilla. Esimerkiksi maanantaina kaupunginhallitus saa päätettäväkseen esitykset maa-alueiden ostamisesta yksityisiltä maanomistajilta Varvin ja Puntuksen alueilta. Pietarsaareen on perustettu linja, jossa metallilinjalla opettajana toimii Håkan Sjöblom (vas). -–?Meillä on kuraattoripalveluja, etsivä nuorisotyöntekijä, psykologija terveyspalveluja. Sen jälkeen lihat saavat jäähtyä kattilassa kaksi tuntia, Reijo Hukka selventää. Hirvikeittoa keitetään ja tarjotaan kaikelle kansalle seuran metsästysmajalla. 20-vuotias Jyri hakee uutta vauhtia koneja metallitekniikan opinnoilleen, jotka katkesivat poissaoloihin. Opettajat ovat kovilla ja ryhmät ovat haasteellisempia. Vuonna 1960 perustetun seuran metsästysalue on 18?000 hehtaaria. Sitten ryhdyttiin keittämään hirvikeittoa koko kylälle. Mä vastasin, että kyllä mä tuun. Tukea sosiaalirahastolta Hänen mukaan vanhemmillakin on vastuu siitä, että nuori saa opintonsa päätökseen. –?Viime vuonna sudet ajoivat Raution ja Alavieskan välissä olevasta Verkasalosta hirvet pois ja rautiolaisilla ei jäänyt mitä pyytää. Lahtivajan kokit kertovat pienellä tinkaamisella pääpiirteet: otetaan yksi aikuinen hirvi ja reilu 300 kiloa perunoita. Lisää toki mahtuu, Tero Sipilä toteaa. liikenteen kannalta kantaa saisi leikata vieläkin, Tero Sipilä pohtii. Nuorta porukkaa on tullut mukaan ja naisiakin puolenkymmentä. Pyyntijohtajana toimii ensimmäistä kauttaan Tero Sipilä. Kaikki kaverit tulivat samalle linjalle. –?Aluksi annoimme veteraaneille hirven. Samanlainen esitys tehtiin kaupunginhallitukselle jo vuonna 2015. Pian kymmenen vuotta on tarjottu keittoa täällä metsästysmajalla. Kun vesi kiehuu, keitetään kaksi tuntia. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Reino Herlevin mielestä tontteja voitaisiin vuokrata myös rakennusliikkeille. –?Perinne alkoi 1978. Sinne mahtuu justiin yksi hirvi, pari sataa kiloa luineen. –?Kuitenkin keskipohjalaiset nuoret keskeyttävät muita harvemmin ammatillisia opintoja. –?Sitten pari tätä kurssia käyvää poikaa laittoi viestiä, että tuu Jyri kouluun. –?Seura ei ole ukkoutumassa. He paloittelivat sen ja myivät lihat. Jos yhdellä meni hermot, kaikilla meni hermot. Tutkinto on saatettava loppuun, koska vastikkeettoman työmarkkinatuen saaminen edellyttää suoritettua tutkintoa. Kattila tulee kantta myöten täyteen. Kaupunki ostaa jatkuvasti maaalueita eri puolilta kaupunkia ja kaavoittaa tontteja myytäväksi tai yksityisille kaupunkilaisille vuokrattavaksi
TERVETULOA TALOESITTELYYN! Tilaa talokirja www.vieskakoti.. www.fotoelite.. 06-723 0286 Passikuvan ammattilainen! PASSIKUVAT NOPEASTI & SUJUVASTI. Huom, uusi osoite! Avoinna ma–to klo 10–18.30, pe klo 10–20, la klo 10–17 Lahjakorit Puh. Osta Suomalaista työtä! Juhla-asut myynnissä! Tehtaankatu 47, KOKKOLA • Puh. Valmiit ratkaisut sekä omilla valinnoilla. Kotimestarit auttavat löytämään asumisen ratkaisut, joita et ehkä osaa itse ottaa huomioonkaan. 500 € • • • • • www.biottori.. Sievissä Suomen suurin valikoima Sievi-kenkiä. Luoton myöntää Handelsbanken Rahoitus Oyj, kotipaikka Helsinki. Isokatu 17, Pietarsaari . klo 17.00–19.00 Aprikoositie 15, 67300 Kokkola MUUTTOVALMIIT PUUJA HIRSITALOT Vieskakodin Kotimestarit ovat asumisen asiantuntijoita, jotka ottavat sinun elämäntapasi huomioon talon suunnittelussa. Esillä Suomalaista muotoilua. 0400 685 480 (08) 430 071 24 h Käytössämme 6 kpl hinausautoja: • kevyt hinuri • keskiraskas hinuri • raskas hinuri HINAUSKESKUS POHJANMAA Hinauspalvelua moposta rekkaan ympäri vuorokauden www.hinausylivieska.. Sievin Savi Kantolantie 8, Sievi, ma-pe 9-17, la 9-13 Sievin Jalkine Oy:n valtuuttama jälleenmyyjä Suomi 100 etkot! Juhlimme 100 vuotta täyttävää Suomea. Todellinen vuosikorko 1500 euron luottosaldolle on 26.28 %, kun nimelliskorko on 13,065 %. Joulukuun loppuun mennessä talokaupan päättäneille kylpytynnyri tai kuomullinen peräkärry KAUPAN PÄÄLLE! Jukkamyyjä Matti Korpela puh. Uniikit Utua laukut ja laadukkaat Sievi jalkineet. 699 € Cooper & Hunter Mitsubishi Electric Nordcel Panasonic Toshiba Asennus alk. Avoinna Ma–Pe 10.00–17.00 La 10.00–14.00 Made in Finland! Tervetuloa! Meiltä saat pähkinät, kuivahedelmät ja -marjat, mausteet, teet, jauhot ja superfoodit – myös luomuna. Extratoimituksia talven toimituksiin on vielä jäljellä. www.vieskakoti.?/kotimestari KOKKOLA Joona Savolainen 050 364 6639 YLIVIESKA Vesa Savolainen 0400 587 767 Tule tapaamaan kotimestareitamme – kerromme miten onnistut rakentamisessa kerralla Matkanivantie 364, Oulainen Puh. Rahoitettava määrä 250,00 Luottoaika Korko KK-erä Luottohinta 10 kk % 30,00 330,00 20 kk % 17,50 530,00 Osta nyt, maksa erissä Aktiivirahalla! Charmia kotiin UUTUUS! Design-palkitut Charmia Scala laatikostot – lasinkevyttä ilmettä ja uudenlaista muunneltavuutta keittiöön. Kampanjassa veloitetaan ensimmäisellä laskulla maksuaikakampanjan perustamismaksu, 10 kk kampanjassa 30 € ja 20 kk kampanjassa 180 €. Tutustu www.jukkatalo.?. Tilinhoitopalkkio 5 €/kk. Punnitse & Säästä Rantakatu 12, Kokkola Puh. 045 1839 410. (06) 7236 630 jälleenmyyjä LAATULIIKE meiltä myös yrityslahjat www.oravaistensavustamo.. AITO JOULUKINKKU HYVÄÄ JOULUA! Perinteisin menetelmin valmistettu täysin kotimainen ›› Lue lisää kotisivuiltamme! 3H+OH+K+PH+S, 124 m 2 / 140 m 2 Torstai 7.12. KALAJOKI, OULAINEN Meiltä: TILAA NYT OMAT JOULUKORTIT! Tervetuloa! foto.elite@multi.. Parhaat Herkut & Maistuvimmat Lahjat! Lahjapussit, Lahjakortit, Lahjakorit JÄÄTELÖÄ PIKKUJOULUPÖYTÄÄN AUKI ARKISIN 9-17 Tervetuloa! Myymälässä myös edullisia poistoeriä! Meiltä löytyy koko SIA jäätelön valikoima! SIA-jäätelömyymälän löydät Indolan teollisuusalueelta, Isokalliontie 3 Kokkola AUKI ARKISIN 9-17 Valikoimassa perinteisten kermajäätelöiden lisäksi myös laktoosittomat, maidottomat ja gluteenittomat jäätelöt! Ilmalämpöpumput lämmitykseen alk. 050 4639 707 erma@kotinet.com www.ovikauppaerma.com OVET JA IKKUNAT HETI VARASTOSTA! IKKUNAT ULKO-OVET KOSTEANTILAN OVET SUIHKUSEINÄT SAUNANOVET LASISEINÄT MÖKKIOVET VÄLIOVET ASUMISEN EDELLÄKÄVIJÄ VUODESTA 1968 SEINÄRAKENTEISSA ON MISTÄ VALITA! Laaja valikoimamme sisältää Ekojukan, Aitojukan ja nyt uutena odotetun Hirsijukan. Edun saat vain Aktiiviraha-kortilla. KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 4.12.2017 5 Raatihuoneenkatu 1 Pietarsaari ma-to 10-17:30 pe 10-18 la 10-15 Su 10.12 ja 17.12 auki kl 12-15 Finland 100 vuotta Valikoidut puvut, mekot, paidat ja neuleet -30% ovh:sta Kaikki takit -30% ovh:sta OUTLET -70% ovh:sta Joululahjavinkki: Lahjakortti! Seura meidän joulukalenteri instassa @brosjakobstad Tiedustelut: Erkki Puutio puh. 050 586 3034 juha.tervamaki@jukkatalo.. 050 338 5790 10 kk ja 20 kk kampanjoiden korko on 0%. Ylivieska 0500 280 482 Raahe 0400 177 636 Kalustetukku.fi Jopa 20 kk korotonta maksuaikaa! Kokkola Keittiöt | Kylpyhuoneet | Liukuovet | Komerot | Kodinkoneet Kosilankatu 2 | P. 044 7168 000 Neste Permonkaarre Puh (06) 724 8122 Ark. 6.30–21 la 8–21, su 9–21 LOUNAS Arkisin klo 10-14 A lá carte Kuusitie 1, Bosund monmari www.monmari.fi Raatihuoneenkatu 3, Pietarsaari p. 0440 383 860 matti.korpela@jukkatalo.. 020-730 3200 www.eilahelen.. Aktiiviraha on jatkuva luotto, jonka tilinhoitopalkkio on 5€/kk ja vuosimaksu 30 € toisesta vuodesta alkaen. TALO PÄIVÄ TIISTAINA 5.12. KLO 12:00-18:00 Pitkänsillankatu 12, Kokkola Ollilanojankatu 2, Ylivieska Jukkamyyjä Juha Tervamäki puh. YLIVIESKA, KOKKOLA Tervetuloa toimistoille viettämään talopäivää ja suunnittelemaan omaa kotiasi. 045 1839 410
044 4013 737 • www.minimani.fi Tarjoukset voimassa Ma-Su 4.–10.12. 4 99 Atria KYPSÄ PIKKUKINKKU • 1 kg • liten skinka 8 90 3 KPL 4 99 Atria KYPSÄ Panda JUHLAPÖYDÄN KONVEHTI • 300 g (9,89/kg) • yksittäin 3,79 (12,63/kg) • chokladkonfekt 1 00 Vital MEHUJUOMAT • 1 l Onnea Suomi 100 -vuotias Tervetuloa! Tarjoamme Seinäjoella, Vaasassa, Kokkolassa sekä Jyväskylässä kakkukahvit 100-vuotiaan Suomen kunniaksi keskiviikkona 6.12. vk o 49 /2 01 7 99 PSS 8 90 PACK 8 90 KG 99 PKT 1 59 PKT 5 95 PKT 3 99 PKT 1 00 PRK 3 00 2 PKT 2 00 5 PRK 2 KPL 3 PKT 2 99 PKT 99 KG Hetki JÄÄSALAATTI • 100 g (9,90/kg) • Suomi Conference PÄÄRYNÄ • Hollanti Atria Parempi NAUDAN JAUHELIHA 10% • 400 g (7,48/kg) Juustoportti LEIPÄJUUSTO • myös lakton Elonen LAKKATÄYTEKAKKU tai JUHLA SUKLAAKAKKU • 800 g (19,88/kg) 15 90 KPL 12 95 KPL Töysäläinen PIPARKAKKU • margariinilla leivottu • 400 g (3,98/kg) ORKIDEA • 2-vanainen • tuplakaarella Opal PALOVAROITIN • edistyksellinen valokennojärjestelmä, havaitsee tehokkaasti myös kytevät tulipalot • sis. 1 kg 11 90 KG Hartwall Novelle 24-pack KIVENNÄISVEDET • 24x0,33 l (0,82/l sis.) • sis. 1,95 (9,80/kg) Valio juustomestarin KLASSIKKOJUUSTOT • 350 g (11,40/kg) Vital MEHUJUOMAT • 1 L PALVELUMYYNNISTÄ MA-KE: Palvelutiski palvelee Ke 6.12. pantit 2,40 k Oululainen REILU VIIPALEET • 500-550 g (1,80-1,98/kg) Pouttu Ohuen Ohut POSSUPAISTI tai SAVUKINKKU • 250 g (6,00/kg) • yksitt. Ei jälleenmyyjille. klo 10–16 Tarjo Arla KALINKA JOGURTIT • 150 g (2,67/kg) • yksittäin 0,49 (3,27/kg) Lehden tarjoukset voimassa LA 2.12. tai niin kauan kuin tarjouseriä riittää ellei toisin mainita. 8–21 la 8–21 su 10–21 ® www.minimani.fi/perhe Atria NAUDAN TAKUUMUREA SISÄPAISTI • n. #jouluminihintaan Katso lisää tarjouksia kotiisi jaetusta Suomi 100 -lehdestä tai: www.minimani.fi Palvelemme: ma–pe 8–22 ke 6.12. miniman i 31 v. MAANANTAINA 4.12.2017 KESKIPOHJANMAA 6 Tehtaankatu 43, 67100 KOKKOLA • puh. 9 V pariston • yksittäin 5,95 10 00 10 00 Turvallista joulunaikaa! Airam LED-LAMPPU JOULUTÄHTEEN • 2 kpl/pkt • ei kuumene, soveltuu erinoimaisesti paperitähtiin • 1,6 kW, E14, 100 lm Varta Longlife PARISTOT • AA 10 kpl/pkt • AAA 10 kpl/pkt • 9V 2 kpl/pkt • yksittäin 3,95/4,49 ERÄ Ma klo 10 alkaen Naudan takuumurea SISÄPAISTI • Suomi Kalastajan ruodoton SAVULOHIFILEE Kokonainen MERILOHI • Norja 6 95 KG 22 95 KG 12 95 KG 19 95 KG Rotunaudan ULKOFILEPIHVIT. – PE 10.12.2017 tai niin kauan kuin tarjouseriä riittää ellei toisin mainita. klo 11-17 t. Onnea Suomi ja Keskipohjanmaalehti 100 -vuotiaat Tervetuloa! Tarjoamme kakkukahvit 100-vuotiaiden kunniaksi myymälässämme keskiviikkona 6.12. alkaen klo 11
9999 Va V raosat Konemyynti 0424 720 600 SOITA S SEEO OS SR REEH HU UVVA AU UN NU UTT L La aiitta a k ka arrjja as sii ttu uo otttta am ma aa an n lla aa attu ulliih ha aa a jja a --m ma aiitto oa a •• R Reeh hu ukkooh httaaiisseett V Vaarriiookkn niiffee sse ekkooiittu usskkiieerru ukkaatt •• E Ed diissttyykksseelllliin neen n kkiie erru ukkaan n lla aaakkeerriin nttu ueen nttaa •• A Allh haaiisseett kkä äyyttttöö-jja a yyllllä ä-p piittookku ullu utt •• N Noop peeaa jja a vva arrm maattooiim miin neen n •• L Laaaajjaa m maalllliissttoo ((6 6--6600))m m33 Sekoitusruuvi on apevaunun sydän Kattava huolto ja varaosapalvelu Turvallista konekauppaa €€//kkppll Laatuterien valmistajalta QQA100688 Top-Quality JF, Kongskilde, Mullerup APEVAUNUN TOP-QUALITY TERÄT Ko KK n a a a u e E asti a ajalta uality erup ERÄT ÄÄ NIVELAKSELIT REHULEIKKURIIN Hitsattavat sovitteet, piikit ja pultattavat terät Erikoisnivelakselit sekä varaosat maatalouteen APPPEEEVAA VV UU osat Laaja valikoima sovitteita myös kurottajiin (Dieci, JCB, Manitou, Volvo) 11.-18.2.2018 XX Ka rleby Vi n t er a cc o r d e on Talvinen koko perheen kaupunkifestivaali Kokkolassa ja Pietarsaaressa Talviharmonikka XX K ok k ola n Koko ohjelma www.talviharmonikka.com www.lipputoimisto.fi Joululahjaksi elämyksiä! TI 13.2 WU WEI & PASCAL CONTET Wu Wei: sheng Pascal Contet: harmonikka LA 17.2 SUURI VIIHDEKONSERTTI Su 11.2 Kivikasvot: Satumaani Suomi-showkonsertti Snellman-sali klo 14.00 Snellman-sali klo 15.00 ja 19.00 Guardia Nueva Solisteina Teemu Roivainen ja Johanna Försti Kapellimestarina ja juontajana Raimo Vertainen Ke 14.2 Ei Huono! – Porista Pariisiin Näyttämöllä Jorma Uotinen sekä Trio Avec ja Helena Lindgren Ystävänpäiväkonsertti Konservatorio klo 19.00 To 15.2 klo 19.00 Lars Karlsson Band Svengaava meinikiä Göteborgista! Pietarsaari, Schauman-sali KLUBEJA PERÄKÄRRYSAUNAA YMS. Joskus niitä voi olla useampikin laumassa. Kyltti on tarkoitettu tienvarteen varoittamaan autoilijoita, jos tien läheisyydessä on käynnissä hirvijahti. Kaskela aloitti uransa MTV:ssä tv-kuuluttajana vuonna 1965. LUE TOTUUS Wincapitasta ja sen lopettamisesta Suomen viranomaisten toimesta, lakeja ja rati?oituja kansainvälisiä sopimuksia loukaten. . Hänen mukaansa ihmiset ilmoittelevat nykyään aiempaa herkemmin hirvihavainnoista. Kun vertaillaan Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen alueen tieosuuksia, eniten hirvikolareita on viime vuosina tapahtunut 8-tiellä Kalajoen eteläpuolella sekä kantatiellä 86 Ylivieskan ja Oulaisten välillä. Kaskela kuoli pitkäaikaiseen sairauteen Helsingissä lauantai-iltana. . Metsästäjien tavoitteena on ollut vähentää liikenteelle vaaraa aiheuttavien eläinten lukumäärää. Nyt seura on hankkinut varoituskyltit, jotka voidaan asettaa tien varteen hirvijahdin ajaksi. Vuonna 2016 Suomen teiltä tilastoitiin 1 881 hirvionnettomuutta. Tilastosta ei kuitenkaan ilmene, onko rajoituksia noudatettu onnettomuustilanteissa. MTV:n uutisten vastaavan päätoimittajan Merja Ylä-Anttilan mukaan Kaskelalla oli suuri rooli MTV:n uutisbrändin luomisessa. . Suurin osa ei kuitenkaan välitä mitään, ja pahimmillaan jopa huudellaan metsästäjille, Hirvi toteaa. Lähde: Liikenneturva Hirvimerkki on hidastuksen paikka Ylivieskan seudulla tänä vuonna jo toistakymmentä hirvikolaria Kaikilla osapuolilla vastuu liikenneturvallisuudesta Hanna Perkkiö YLIVIESKA (KP) Vanhempi konstaapeli Jari Viitanen muistuttaa, että metsästäjä ei koskaan ole turhaan tien varressa. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme MAILA HOTAKAISEN muistoa ja otitte osaa suruumme. • Valinnaiselle summalle • Kuumakivihieronta 75,• Intialainen päähieronta 32/45,• Viiden tähden kasvohoito 100,• Tutustu myös kattavaan valikoimaamme erikoishoitoja, esim. –?Toissa sunnuntaina kävimme lopettamassa yhden, ja tämän viikon maanantaina alueelta ammuttiin pois kaksi, Hirvi kertoo. Toivottavasti ne saisivat meilläkin autoilijat hiljentämään vauhtia, Hirvi sanoo. . Kirjakaupoissa tai tilaa: ?ncapitals@gmail.com Ovh. Liikenneviraston tilaston mukaan näillä tieosuuksilla kirjattiin vuosiUudet varoituskyltit ovat lähdössä painosta metsästäjien käyttöön. -11 asti * Säästöhuolto, pieni: öljynsuodatin, tiiviste, synteettinen moottoriöljy ** Säästöhuolto, iso, ruiskutusmoottorit: öljynsuodatin, tiiviste, synteettinen moottoriöljy, sytytystulpat (paitsi 1,4/1,6 Turbo) (ei diesel), ilmansuodatin ja polttoaineensuodatin Tarjous voimassa 29.12.2017 asti Lehden C-osassa harrastelijamalminetsijöistä ja professori Ilmari Haapalasta kertovassa Oikaisu jutussa on painetussa lehdessä epätarkkuuksia ja virheitä, jotka on korjattu Keskipohjanmaan näköislehteen ja digijulkaisuun.. Ajonopeuden lasku antaa lisäaikaa reagoida äkilliseen tilanteeseen ja lieventää vammoja törmäyksen sattuessa. kestoja micropigmentoinnit ja erikoiskasvohoidot: www.nicepiste.. –?Siellä saattaa olla joko hirvi tai koira tulossa tielle. 65 € SURUKIITOKSET VERTIGO Boileau Narcejac Kainulainen: Psykologinen trilleri ihmismielen syövereistä. päivään mennessä jo 11 hirvikolaria Ylivieskan alueella, kun viime vuodelta vastaava luku oli vain kaksi. Aattona olemme kiinni. Tilanne on johtanut siihen, että myös metsästysseuran punaisia liivejä on näkynyt aivan valtatien tuntumassa. Omaiset 4499 .. Kuljettajan keino välttää onnettomuus on ajonopeuden laskeminen erityisesti riskiaikoina ja hirvivaara-alueilla . Jos jahtitilanteessa tiellä sattuu onnettomuus, Viitasen mukaan pääsääntöisesti vastuu on sekä autoilijalla että metsästäjillä. Ensi-ilta 3.2.2018 päänäyttämö www.kokkolanteatteri.fi AUTOHUOLTO www.autoastrom.. –?Ainakin Vihannin seudulla sellaisia on ollut käytössä. HANNA PERKKIÖ HIRVIONNETTOMUUDET . Kaskelaa jäävät kaipaamaan aviopuoliso, kaksi aikuista tytärtä ja lastenlapset. Ylivieskan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Olavi Vapola toteaa, että taustalla on sekä liikenteen että hirvikantojen lisääntyminen viime vuosina. Kaskela oli erittäin pidetty tvkasvo. Sisältää 79 € 129 € 239 € 169 € 269 € • katsastustarkastuksen • päästömittauksen • katsastuksessa käytön • katsastusmaksun KATSASTUSPALVELU Henkilöja pakettiautoille! OPEL-SÄÄSTÖHUOLTOPAKETIT Nelisylinteriset dieselja ahtaamattomat bensiinimoottorit vm. Myös nelostien osuus Kärsämäen pohjoispuolella on listan kärkipäässä. na 2012-2016 keskimäärin 3,23,8 hirvikolaria vuodessa. Henkilövahinkoon johtaneista hirvionnettomuuksista 97 % ajettiin vähintään 80 km/h rajoituksilla. Ostaessasi Exuviancen monivaikutteisen Age Reverse -seerumin (hinta 89,40), ssaa a at LA AH H HJA AK KS S SI ssu uossitttuiim mm m man n v vo oitte ee em mm m me,, E Ev ve en nin ng R Re estto ora a ativ ve e C Co om m mplex xiin n ((arrv vo 52 2,-)) Jouluviikolla auki: ma-pe klo 9-18, la klo 9-13. Tilastot voivat vaihdella vuosittain yksittäisen kunnan alueella suurestikin, mutta hirvionnettomuuksien määrän kasvu on viime vuosina ollut valtakunnallinen suuntaus. Oman mausteensa soppaan tuo, että kyse on eläimestä, jonka liikkeitä ei aina voida ennustaa. Heijastava kyltti asetetaan telineeseen, ja tarvittaessa siihen voidaan asentaa vilkkuvalo lisähuomiota herättämään. –?Autoilijan pitää noudattaa varovaisuutta, ja metsästäjien pitää huolehtia tiellä liikkujien varoittamisesta. Hirvionnettomuuksissa kuoli kolme ja loukkaantui 144 ihmistä vuonna 2016. Viime viikkoina autoilijat ja hirvet ovat kohdanneet aiempaa useammin myös Savontiellä Ylivieskan ja Raudaskylän välisellä osuudella. KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 4.12.2017 7 UUTISET Hanna Perkkiö YLIVIESKA (KP) Kulunut vuosi on Ylivieskassa tuomassa piikin hirvionnettomuustilastoihin. Lisääntynyt tietoisuus ei kuitenkaan näy aina autoilijoiden käyttäytymisessä. Kaskela jäi eläkkeelle loppuvuodesta 2004. Uutisankkuri Leena Kaskela on kuollut Leena Kaskela. Autoilijoiden pitäisi ymmärtää, että hirvivaaran merkki todellakin tarkoittaa hirvien kulkupaikkaa. Hän sai urallaan viisi parhaan naisesiintyjän Telvis-patsasta sekä elämäntyöpalkinnon Kultainen Venla -gaalassa vuonna 2015. Hirven mukaan tällainen avunpyyntö on melko harvinainen. Poliisin paikallaolo kuitenkin toi turvaa kaikille osapuolille. Kiitos kaikille Mailaa hoitaneille. Myös liukkaat kelit ovat viime aikoina tuoneet oman lisänsä. –?Kun metsästäjiä on liikkeellä tien varressa, osa autoilijoista hiljentää. Tieto eläinten liikkeistä kulkee myös sosiaalisen median kautta. . 9955 ONNISTU RUOKINNASSA Varaosat 0424 720 300 Hinnat alv 0% voimassa 31.12.2017 asti .... Hirvionnettomuuksien laskennalliset kustannukset yhteiskunnalle olivat 64 miljoonaa euroa. –?Jahti on voitu joskus aloittaa kauempaa, mutta maisema on vaihtunut nopeasti. Hirvien liikkumista syysaikaan lisää paitsi metsästys myös siirtyminen talvehtimisalueille. Siksi autoilijan pitää aina olla valppaana nähdessään punaliivistä porukkaa tien läheisyydessä. Kuukausi kun vielä pyydetään, niin sitten alkaa taas rauhoittua, Vapola toteaa. Nyt kun vielä liikennemäärätkin ovat kasvaneet, on moninkertainen mahdollisuus autoilijan ja hirven kohtaamiseen. Poliisin tilastoihin on päätynyt tänä vuonna marraskuun 10. – Ainahan hirvet ovat tiellä kulkeneet. Hän oli kuollessaan 77-vuotias. Kymmenen uutisten ankkurina hän aloitti vuonna 1981. Siksi varoituksia ei aina voida etukäteen antaa, Viitanen toteaa. Hirvi-isäntä Veli-Matti Hirvi Koskelan metsästysseurasta toteaa, että peltoaukeiden ja jokivarren hyvät ruokapaikat ovat houkutelleet eläimiä valtatien ja joen väliselle alueelle. –?Etenkin Ojakylän alueella Sievintien ja Kokkolantien varrella hirviä on näkynyt paljon. Ristirannankatu 7, 67100 Kokkola 010 322 6030 www.nicepiste.. Riski kuolla ja loukkaantua hirvikolarissa kasvaa erittäin jyrkästi ajonopeuden noustessa. HELSINKI (STT) MTV:n pitkäaikainen uutisankkuri Leena Kaskela on kuollut. Tilanteen rauhoittamiseksi Koskelan metsästysseura pyysi toissa viikonloppuna poliisit avukseen, jotta autoilijat saataisiin hiljentämään jahdin ollessa meneillään. Niiden määrä kasvoi 4 %. Ajonopeutta pitää laskea niin, että autoilija pystyy reagoimaan tilanteeseen. Etelä-Pohjanmaan Ely-keskuksen alueella 8-tien lisäksi tilastoihin nousee valtatie 28 Kannuksen ja Kälviän välillä, jossa tapahtui yhteensä 24 hirvikolaria vuosina 2012-2016
–?Tämä on ympärivuorokautista hommaa. –?Olemme järjestäneet lähihoitajakoulutusta Raahessa jo kaksi vuotta. Vaikka Lassilat puhuvatkin sijaisvanhemmuudesta työnä, eivät he kuitenkaan sitä sanaa täysin allekirjoita. Raahen koulutuskuntayhtymä ei saanut järjestämislupaa lähihoitajakoulutukseen, joten Jedu järjestää sen Raahessa. Tästä hyvä esimerkki on Nivalassa valtakunnankin tasolla huippua oleva metallin laitekanta ja ELME-yhteistyö. Heille on enenevissä määrin tarvetta. Hänellä on työpaikkaohjaaja ja opettaja seuraa hänen edistymistään. Jos tätä ajattelisi pelkkänä työnä, niin eihän siitä mitään tulisi. Koulutuskeskus JEDU toimii edelleen kaikilla seitsemällä paikkakunnalla, Haapajärvi, Haapavesi, Kalajoki, Nivala, Oulainen, Siikalatva (Piippola) ja Ylivieska. . –?Ensi vuoden alusta on vain yksi laki ja asetus, jotka koskevat kaikkia, myös aikuisopiskelijoita. Tänä syksynä olemme esimerkiksi työstäneet joulukonserttia, jonka tuotto menee jäsenperheiden virkistyskäyttöön, Lassila kertoo. Lisäksi tukilapsia on kaksi. –?Jos murehtimaan ryhtyy, niin siitä ei loppua tule. –?Jos sijaislapsia ei olisi, kuuluisi täältä meidän olohuoneesta vain keinutuolin narina ja sanomalehtien rapina. Siihen voi vielä kysellä paikkoja. He eivät ehdi hoitaa kiireellisimpiäkään asioita, kun työmäärä on aivan liian suuri. Järjestämme yhdistyksen kautta myös tapahtumia. –?Voimme ottaa vaikka heti 170 opiskelijaa lisää, vielä eivät paikat ole täynnä. Tällä hetkellä ruokapöydän ääressä istuu viisi kouluikäistä sijaislasta, kun biologiset lapset ovat jo lähteneet maailmalle. SEIJA KRAPU KOULUTUSKESKUS JEDU . . Tutkinnot ovat laaja-alaisempia, ja niiden määrä vähenee nykyisestä noin 360 tutkinnosta 150 tutkintoon, mutta vastaavasti tutkintojen sisään tulee enemmän valinnaisuutta. –?On vain yksi näyttöihin perustuva tutkinto, jossa näytöt arvioidaan aidoissa työelämän tilanteissa. Osaajia, joiden ammattitaito valmistuessa on vuoden 2025 tasoa, vararehtori muistuttaa. –?Meitä pyydettiin viisitoista vuotta sitten yhden lapsen tukiperheeksi, ja suostuimme siihen. Haapavedellä on Opinpuuja Oulaisissa Herkkuvakka-harjoitusravintolat. Seija Krapu NIVALA (KP) Koulutuskeskus Jedussa ei ole jääty vatvomaan, miten kaikkia muuttuu, vaan on otettu vahva etunoja ja koulutettu opettajia muutokseen. Lasten kouluun, harrastuksiin ja esimerkiksi terapiaan kuskaamiset vievät suuren osan päivistä. –?Välillä tuntuu, että voisin iskeä taksi-kyltin auton katolle. –?Opettajan rooli muuttuu, hän on enemmän valmentaja ja ohjaaja. Meillä on hyvin laaja henkinen tukiverkosto ympärillämme. Osa opettajista kouluttaa työpaikkaohjaajia opiskelijoiden arviointiin. Infoja työnantajille on jo pidetty. Tällä hetkellä siellä on kaksi ryhmää ja uusi aloittaa tammikuussa. Lassilat kertoivat, että he päätyivät sijaisperheeksi sattumalta. Sen takia varmasti olemme jaksaneet tehdä tätä työtä näinkin kauan, Lassilat toteavat. Tämä johtaa myös siihen, että vaihtuvuus työntekijöissä on suuri, Ismo Lassila harmittelee. Täytyy vain elää päivä kerrallaan. –?Meidän päätehtävämme on kouluttaa tulevaisuuden osaajia työelämään ja jatko-opintoihin. Koulutukseen voi hakea läpi vuoden Sirpa Korhonen on tyytyväinen Jedun saamaan opetuksen järjestämislupaan. Lassiloiden kodissa Kälviällä on vuosien varrella asunut omien neljän biologisen lapsen lisäksi seitsemän sijaislasta. Näissä opetellaan oikeita töitä, järjestetään isoja tapahtumia, varsinkin catering-alalla, Sirpa Korhonen listaa. Yhdistys kuuluu Perhehoitoliittoon, jonka kautta saa tarvittaessa myös tukea, neuvontaa, ja juridistakin apua, mikäli sille on tarvetta. Me ollaan opiskelijoita varten, vararehtori Sirpa Korhonen kiteyttää uudistuksen merkityksen. Monipuolisemmat oppimisympäristöt Yksi uudistuksen tavoite on monipuolisemmat oppimisympäristöt. Lassilat toteavat, että vaikka raskaitakin päiviä on, niin tuovat lapset kuitenkin paljon iloa ja eloa päiviin. Luopumisen pelko on sijaisvanhemmuuden yksi varjopuoli. Yksikin sijaisperheen äiti sanoi, että mies nuortui kymmenen vuotta, kun taloon tuli lapsi, Ismo Lassila nauraa. Jokaiselle tehdään oman henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS). Meidän tehtävä on tarjota lapsille vakaa koti, jossa heidän ei tarvitse murehtia aikuisten asioita, Ismo Lassila toteaa. Kiintyminen ja välittäminen tuovat myös lapsille turvaa. Samaa ei tarvitse opiskella moneen kertaan, Korhonen tarkentaa. Sijaisvanhemmuus antaa ja ottaa. –?Yhdellä työntekijällä on vastuullaan aivan liikaa lapsia. Uudet jäsenet ja kannatusjäsenet, esimerkiksi yritykset, ovat tervetulleita mukaan. Lassilat kiittelevät heidän lasten syntymävanhempia hyvästä yhteistyöstä. . MAANANTAINA 4.12.2017 KESKIPOHJANMAA 8 UUTISET Martina Store –?Tätä työtä tekevän täytyy olla hieman pöhölö, muuten ei jaksa. MARTINA STORE Sijaisvanhemmuus ottaa ja antaa ”Tätä ei voi ajatella pelkäksi työksi” Yhdistys tukee perhehoitajaa Martina Store Keski-Pohjanmaan Perhehoitajat ry tukee sijaisvanhempia, tukivanhempia ja perhehoitajia heidän työssään. Sijaisvanhemmuus on yhteispeliä syntymävanhempien, sijaisvanhempien ja sosiaalityön– Lapset tuovat elämäämme paljon eloa, toteavat viisitoista vuotta sijaisvanhempina toimineet Ismo ja Minna Lassila. Osa meille tulleista lapsista on tullut taaperoina, osa kouluikäisinä, yksi tuli kahden kuukauden ikäisenä vauvana, äiti Minna Lassila kertoo. Alkuvuodesta 2018 on tarkoitus perustaa eri alojen työelämäfoorumeita, joista saadaan toiveita ja palautetta työelämältä. Isovanhempien antaman avun lisäksi Lassilat ovat kiitollisia siitä, että jokainen sijaislapsi on otettu sukuun ja ystäväpiiriin avosylin vastaan. Toimipisteissä järjestetään koulutusta samoilla aloilla kuin tähänkin asti. Lisäksi opettajia kannustetaan 1–2 viikon työelämäjaksoille, jotta yhteys käytäntöön säilyy. Tilanne eteni sellaiseksi, että lapsi huostaanotettiin, ja oli luonnollista, että hänet sijoitettaisiin meille. Opiskelijoita kannustetaan kansainvälisille työssäoppimisjaksoille, jotta he saavat tuntumaa muiden maiden työelämään. Ammatillisessa koulutuksessa uudistuu rahoitus, ohjaus, toimintaprosessit, tutkintojärjestelmä ja järjestäjärakenteet. Koulutuskeskus JEDUn rehtorina toimii kuntayhtymän johtaja Keijo Makkonen. Lain lähtökohtana on opiskelijan osaamistarpeet. –?Opiskelija voi olla yli puolet opiskeluajasta työpaikalla, jos katsotaan, että hän oppii siellä parhaiten. Jokaiseen lapseen kiintyy. –?Olemme positiivisella mielellä, sillä hallinto ja byrokratia vähenee ja voimavarat voidaan keskittää opiskelijoiden yksilölliseen opettamiseen ja ohjaamiseen, sanoo Koulutuskeskus Jedun vararehtori Sirpa Korhonen. Koulutuskeskus JEDUlla on lisäksi kaksi vararehtoria ja kaikkiin toimipisteisiin valitaan koulutusjohtaja ja tarvittaessa koulutuspäälliköitä. Ajoittain joudumme pyytämään mummua ja pappaakin apuun, Minna Lassila toteaa. –?Yhdistyksen kautta saamme koulutusta ja tukea työhömme. Opetuksesta tehokasta ja työelämälähtöistä Jedu kouluttaa tulevaisuuden osaajia työelämään ja jatko-opintoihin yksilöllisyyttä unohtamatta Ensi vuoden alusta on vain yksi laki ja asetus, jotka koskevat kaikkia, myös aikuisopiskelijoita.. Nivalan kaikki opettajat ovat opintojen henkilökohtaistamiseen liittyvässä täydennyskoulutuksessa, ja kaikki muutkin Jedun opettajat koulutetaan tämän syksyn ja ensi vuoden aikana. Näin toteaa jo viidentoista vuoden ajan vaimonsa Minnan kanssa sijaisvanhempana toiminut Ismo Lassila. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän seitsemästä ammattiopistosta muodostuu Koulutuskeskus JEDU, joka aloittaa toimintansa 1.1.2018. Yhdistyksen varapuheenjohtajana toimiva Ismo Lassila toteaa, että vertaistuki on yhdistyksen tärkein anti. Sosiaalityöntekijöiden työmäärää he sen sijaan kauhistelevat. Liittyä voi perhehoitoliiton kotisivujen kautta, Lassila toteaa. Oppiminen työpaikoilla ja yksilölliset opintopolut lisääntyvät ja sääntelyä puretaan. – Jedussa ei muutoksia itketä, vaan keskitytään sen tuomiin mahdollisuuksiin ja keskitetään kaikki resurssit opiskelijoiden ohjaamiseen. Peruskoulun päättävät toki aloittavat edelleen yhteishaun jälkeen alkusyksystä, mutta muita nuoria ja aikuisia opiskelijoita voi ottaa milloin vain. Myös Haapajärvelle ollaan aloittamassa lähihoitajakoulutusta syksyllä 2018, ja uutena alkaa turvallisuusalan peruskoulutus Ylivieskassa ensi syksynä. Täyspäiväisesti sijaisvanhempina ja maatalousyrittäjinä toimivat Lassilat kertovat, että päivät täyttyvät arjen askareilla ja lasten kuskaamisilla. Jos joku meidän lapsista päätettäisiin palauttaa esimerkiksi takaisin syntymävanhempien luo, niin silloin täytyy vain ajatella, että hänen on parempi olla siellä. Aikaisempi työkokemus ja aikaisemmat tutkinnot otetaan huomioon. Yhdistykseen kuuluu tukiperheiden ja sijaisvanhempien lisäksi myös perhehoitajia, jotka hoitavat kotonansa vanhuksia. . –?Yhdistykseen voi liittyä ennen perhehoitajaksi ryhtymistäkin, ja se onkin hyvä väylä tutustua muihin perheisiin. Minna Lassila toteaa, että liikaa ei kannata miettiä. tekijöiden välillä. –?Kaikkien sijaislasten syntymäpäiville tullaan samalla tavalla kuin tultiin meidän biologisten lasten syntymäpäivillekin. Enää ei tarvitse lähettää todistuksia allekirjoitettavaksi minnekään, vaan ne allekirjoitetaan koulussa. Yhdistykseen kuuluu tällä hetkellä noin 50 jäsentä. Ei saa liikaa pelätä mitä elämä tuo eteen. –?Parturi-kampaajilla on oma Kaunokainen -hoitola, jossa voi harjoitella hoitamalla oikeita asiakkaita. Opiskelussa keskitytään vain siihen, mikä henkilöltä puuttuu
Mannerheimin salaisen asiakirjakansion (Kansio S-32) kopioihin ja marsalkan henkilökohtaisiin lausuntoihin, sekä laajaan kotija ulkomaiseen lähdeaineistoon. Glögi on valmistettu rakkaudella Ilomantsissa aidoista marjoista. Onnea 100-vuotiaille! Esimerkkilaskelma: Rahoitettava erä 2000,00, Alk. Myymälät ja Karkkainen.com Hautamäki: Suomi myrskyn silmässä Historiantutkija, opetusneuvos Erkki Hautamäen kirja on yhteenveto viimeaikoina paljon keskustelua aiheuttaneesta Talvisotamme 1939-1940 koskevista poliittisista taustatekijöistä. 31.17 /kk (3 kk). Norm hinnat 94,90-99,90 Alvar Aallon suunnittelema Aalto maljakko on suomalaisen muotoilun klassikko. Myymälät ja Karkkainen.com Emendo Saunalauantai kiulusetti Tyylikäs kiulusetti sisältää poltetun narukiulun ja kauhan sekä löylytuoksu saunalauantain 500 ml. 54,90 Fazer KONVEHTIBOXIT Fazerin suklaakonvehtiboxeista löytyy suosikki jokaiselle Yksittäin 3,90e/kpl Omar kermakaramelleja 320g Salmiakkitäytesuklaakonvehti 350g Mariannemix 320g Fazer Sinivalkoinen 320g Da Capo Suklaakonvehti 350g Sininen konvehteja 350g Liqueur Fills Liköörikonvehti 350g Julia Suklaakonvehti 350g Fazermint Suklaakonvehti 350g Fazerina Suklaakonvehti 350g Dumble Konvehtimix 350g Geisha Suklaakonvehti 350g Ylivieska 10 90 /3kpl XZ Niiskuneiti jouluämpäri Sisältö: XZ Muumi 2in1 sahmpoo+hoitoaine 250 ml, XZ Muumi Niiskuneiti selvityssuihke 150 ml ja Oxygenol Muumi Pikku Myy hammastahna 50 ml. Myymälät ja Karkkainen.com Kärkkäisen henkilökunta toivottaa hyvää Itsenäisyyspäivää 100-vuotiaalle Suomelle ja suomalaisille. E. Suuri osa kansasta pelkää Venäjää ja on valmis myötäilemään sitä, äänitorvinaan "vakauspolitiikkaa" ajavat poliitikot. Myymälät ja Karkkainen.com Norm. Juhlavuoden Aalto-maljakot ovat suomalaisten suosimassa syvän ultramariinin sinisenä ja pohjasta löytyy Suomi 100 -kaiverrus. Aseta esim. Kaiverruksella varustettuja Aalto-maljakoita on saatavilla vain vuoden 2017 ajan. vuosikorko: 19,60 %, Luottokustannukset yht: 603,20, Kokonaiskustannukset: 2603,20 HERMANNIN JOULUGLÖGI 0,5 L Jokaisen glögiä rakastavan valinta jouluksi. 99,90 -20 % VAIN! 79 90 Norm. Saunan lämmössä öljy haihtuu ja levittää hyvää tuoksua. 36.29 /kk (3 kk) Fjällräven Kånken Suomi 100 reppu Suomi 100-vuotta juhlavuoden kunniaksi valmistettu erikoismalli valkoisella värillä ja Suomen lipulla. Jokaisesta myydystä repusta Fjällräven lahjoittaa 2€ Itämeren suojeluun. 6,90 -14 % 5 90 Joulusaunaan tai lahjaksi! VAIN! 24 90 Norm. 72,23 /kk ( 36 kk) maksuajalla, Korko: 15%, Avausmaksu: 2.90, Kuukausimaksu: 2.90 , Tod. Ylivieska Norm. Ylivieska XZ Muumi ämpäri Sisältö: XZ Muumi shampoo 250 ml, XZ Muumi hajusteeton shampoo&vartalo 250 ml ja Oxygenol Muumipeikko hammastahna 50 ml Ylivieska VAIN! 7 90 9 90 Jouluista musiikkia -valikoima voi vaihdella myymälöittäin. saunan lauteille tai ikkunalle. Myymälät ja Karkkainen.com -17 % Kuningaskuluttajan testituloksen mukaan valittu parhaimpien nastakenkien TOP-Kärkikaksikkoon Älä anna liukkaiden yllättää! Polecat miesten ja naisten nastakengät -Testatut pohjat erinomaisiksi kehutut -Päällinen kestävä uusi softshell materiaali -Irroitettava kunnon sisäpohjallinen -Lämmin vuori -Waterproof kalvollinen eli täysin vedenpitävä -Kuminen kärkija kantavahvike sekä kannassa myös heijastin -Pitävä kumipohja, jossa kestävät teräsnastat -Koot: 36-46 Myymälät ja Karkkainen.com Norm. Pian 16 vuotta jatkunut tutkimus on perustunut Suomen marsalkka C. Tiputa 2-6 tippaa saunatuoksua poron kulhoon. 29,90 Alk. 29,90 -35 % 19 50 Iittala Aalto maljakko 160 tai 251 mm ultramariini Syksyn ylioppilaalle, tai joululahjaksi. KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 4.12.2017 9 Kärkkäinen Ylivieska, Ollilanojankatu 2. 8,90 Fredrikson karvalakki Ylivieska, Oulu, Lahti, Jyväskylä Norm. Väri: Ultramariini Sarjan nimi: Aalto Myymälät ja Karkkainen.com Rajoitettu erä! VAIN! 94 90 Alk. Myymälät ja Karkkainen.com 79 90 Alk. Juhlavuoden uutuus, Iittala Aalto maljakko ultramariini (251mm), jonka syvä, sinisyyttä hehkuva sävy on kunnianosoitus Suomea kuvaavalle värille, joka huokuu puhtautta ja lämpimiä ajatuksia kotimaastamme. G. 010 430 3000 www.karkkainen.com Reilusti edullista ostosaikaa: ma-la 8.00–21.00 su 10.00–21.00 19 80 Remes: Vapauden risti Horna-sarjan loppuhuipennus: Kansakunnan kohtalonhetket. 29,90 VAIN! 9 90 Emendo Saunaporo + eukalyptus 10 ml saunakoriste Saunaporo tuo saunaan miellyttävän tuoksun ja on samalla veikeä koriste. 31.17 /kk (3 kk) -22 % 6 90 49 90 Sidoste pörrösukat Kotimainen Useita erilaisia Valikoima vaihtelee myymälöittäin Myymälät ja Karkkainen.com Norm. Suomi kiehuu kriisien keskellä
79) 59 € JOULUKUUSI DELUXE 210CM 2 95 29 95 ÖLJYKYNTTILÄ 6KPL PALOAIKA N.55H 5 € PANDA SUKLAAKONVEHTEJA 500G 4 95 SAIMME VALIKOIMAAN TANSKALAISET NORDIC CHIC KALKKIMAALIT (norm. Elämä on täynnä mahdollisuuksia. Ja tietenkin se on Kia: kaikilla mausteilla ja seitsemän vuoden takuulla. 06 781 2500 info@medipunkt.. kulutus 4,2–5,2 l/100 km, CO 2 -päästöt 109–118 g/km. Kuvan auto erikoisvarustein. Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta. 305 €/kk. 24.12. 050 584 8139, 050 407 8791 SK-KONEHUOLTO OY www.sk-konehuolto.?, info@sk-konehuolto.. MB-Mobile MB-Mobile Heinolankaari 1, KOKKOLA Automyynti puh. Kompakti crossover erottuu joukosta, ja sen ratissa olet aina tapahtumien keskipisteessä. autoveroton hinta 14.944,93 € + arvioitu autovero 3.045,07 € + tk 600 € = kokonaishinta 18.590 €. mittaukset, henkilöja pakettiautot (voimassa 6.11.2017 – 13.2.2018) Indolantie 4, 67600 Kokkola P. coccolita@amica.. 020 7571 256 www.mbmobile.. KLO 12-17. Käyttöetu alk. MAANANTAINA 4.12.2017 KESKIPOHJANMAA 10 Jänismaantie 22, 67800 Kokkola Puh. 455 €/kk, käyttöetu alk. Medipunkt tarjoaa sosiaalipalveluita kuten kotipalveluita, tukipalveluita ja siivouspalveluita. 18.590 € (sis. www.medipunkt.?. Aina ei jaksa tehdä kaikkea ja se on ihan ok. 020 7571 250 Huolto puh. TARVITSETKO HELPOMMAN ARJEN. Maksamme jalometallisi arvon Arvio kannattaa teettää ensitilassa, koska työskentelemme asuinalueellanne juuri nyt ja saatte palvelun maksutta. Valitse väripari, joka viimeistelee tyylisi. Myös muiden merkkien huollot ja korjaukset! VALTUUTETTU MERKKIKORJAAMO JA VARAOSAT Hinauspalvelu 044 313 8518 24h Sailokoski Sailokoski Au to m aa laa m o Ylivieska Pohjolantie 1, 84100 Ylivieska Pohjolantie 1, 84100 Ylivieska puh./fax (08) 425 373, 050 359 4380 puh./fax (08) 425 373, 050 359 4380 Can Am Lynx -huolto 050 5900 099 € Tule arvioituttamaan korusi ilmaiseksi ja muuta ne rahaksi. coccolita@amica . alk. 835 2555 vipkatsastus.. 28,90 ) Permonkaarre 109, PIETARSAARI • Avoinna ma-pe 9-18, la 9-15 Puh. (08) 420501 p p p p p p p (( ))) p p p p p p p p p ((( )))))))))) Avoinna: ma–pe 10–18 ja la 10–14 www.pyorapiste.. 6.12. EU-yhd. Palvelemme ma-ke 8-17 to 8-18 pe 8-16 Suomi 100 vuotta Tarjous 100 päivää € ääää Ota avuksi yrttien voima! Carmolis-kipugeeli Carmolis-karamellit KÄVELYKATU, PIETARSAARI Puh. 455€/kk Kia Stonic -mallisto alk. 723 6824 TERVEYSAITTA KY Valtakatu 5 YLIVIESKA, p. Sitä varten on Kia Stonic, valmiina rikkomaan rutiineja ja viemään sinut kohti seuraavaa päämäärää. Joulun myyjäisvalikoimiimme kuuluu runsas määrä joulun herkkuja. toimituskulut) Niille jotka haluavat erottua. Täysin uusi Kia Stonic Nyt ensiesittelyssä www.kia.fi @kiamotorsfinland Mallisto alk. 5,95) (á 2,99) LÄPIVIRTAUSLÄMMITIN 2000W AKKUSAUVAVÄÄNNIN TE-CD 3,6 LI AKKU 3,6V/1,5AH LI-ON KATKAISUJIIRISAHA LIU’ULLA TEHO 1800W TERÄ 210MM, 30MM, 48 HAMMASTA AUTOSTORE Vaunusepäntie 14, PIETARSAARI HUOLTO 044 562 2290 www.autostore.. Avoinna: MA-PE 8-16.00 • vuosihuollot • korjaukset • varaosat • vuosihuollot • korjaukset • varaosat • vuosihuollot • korjaukset • varaosat TRAKTORIT TASANGON PIPARIT 1,1KG MEILTÄ SUOSITUT SYLVANIAN FAMILIES TUOTTEET PUKIN KONTTIIN JOULUKUUN AUKIOLOAJAT: 3.12., 10.12., 17.12. 305 €/kk, Vapaa autoetu alk. Olemme hyväksyttyjä palvelusetelituottajia vammaisten ja vanhustenhuollossa Kokkolan ja Pietarsaaren seudulla. 050-3617118, talousosasto 050-3675 483 ERKIN HALLI Erkin Hallin tarjouksia 19 95 119 € 2kpl (norm. alk. kulma@amica.. KATSASTUS 45 € sis. Vapaa autoetu alk. 9-12. KYSY LISÄÄ RAVINTOLOISTAMME. SULJETTU (norm. A A i A A Löydät meidät Facebookista NASTAKENKIÄ HYVÄ VALIKOIMA LAHJAKORTTI -VARMA VALINTA TARJOUS! HALTI tekninen alusasu naisille ja miehille PUKINKONTTIIN PYÖRÄPISTEESTÄ! 79 € 129 € 139 € 24 90 alk. Ota yhteyttä meihin, niin helpotamme arkeasi! 11 vuotta alalla! Puh. Testaamme myös leimaamattoman arvometallin ammattitaidolla. Kia-takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. Mihin asioihin tarvitsisit apua. TÄNÄ JOULUNA VAIN PUKILLA KUULUU OLLA KIIRE! Kaikkea ei tarvitse valmistaa joulunakaan itse
Yhtiön tavoitteena on murskata 18 miljoonaa tonnia malmia vuodessa. KLO 11-18 Hanna Kauppinen KOKKOLA (KP) Koska louhittu malmi luonnollisesti sisältää uraania, se on järkevämpi ottaa hallitusti talteen ja myydä kuin jättää lopputuotteeseen. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Uraani ja akkukemikaalit suunnitelmissa Terrafame etenemässä kohti kannattavaa liiketoimintaa ta Kuusilammen alue toimii nyt, ja seuraavaksi siirryttäisiin Kolmisopen alueelle. KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 4.12.2017 11 UUTISET Tarjoukset voimassa ma-ke 4.-6.12.2017 ellei toisin mainita w w w .k -c it ym ar ke t. pantit 2,40 raj. Mangaanissa piilee mahdollisuuksia Vuoteen 2012 Bolidenin Kokkolan sinkkitehdasta johtanut Harri Natunen kertoo Terrafamen etenevän tasaisen varmasti kohti kannattavaa liiketoimintaa. 1.PKT Fazer MAKEISRASIAT 320-350 g 10,38-11,35/kg 10 90 -26% -28% 24 -PACK Ilman Plussa-korttia 13,95/pak (1,46/l) sis. Talteenotettu uraani vietäisiin ulkomaille jalostettavaksi. Sinkkiä se tuottaa kaksi kertaa nikkeliä enemmän, mutta sinkin hinta on puolestaan alhainen nikkeliin verrattuna. 3 pkt/tal. 10 95 Myllyn Paras TORTTUTAIKINA 1 kg 1,69/kg 1 69 PKT Ingman VANILJAKERMAJÄÄTELÖ 1 l ei laktoositon, 1,00/l, raj. Terrafame kertoi muutama viikko sitten hakevansa lupaa uraanin talteenottoon. 2,40 Yksittäin 3,89/rs (11,11-12,15/kg) Ilman Plussa-korttia 1,39/pkt (1,39/l) ONNEA SUOMI 100-VUOTTA! 3 RS PALVELEMME 6.12. 2 pak/tal. Toiminnan aloittaminen vaatisi vielä kymmenen miljoonan euron investoinnin. Näin näkee kaivosyhtiö Terrafamen teknologiajohtaja Harri Natunen. –?Talteenottolaitokseen on aiemmin investoitu 75 miljoonaa euroa. – Tilanne ei ole niin huono kuin yleisesti ehkä annetaan ymmärtää. –?Malmissamme on korkea mangaanipitoisuus. –?Se tarkoittaisi sitä, että akuissa käytettävien koboltin ja nikkelin kysyntä kasvaa voimakkaasti, nikkelin kohdalla 400?000 tonnia vuodessa, Harri Natunen mainitsee. Ympäristölupahakemukseen on merkitty vuotuiseksi uraanin tuotantomääräksi maksimissaan 250 tonnia. Ilman Plussa-korttia 3,89/pkt (7,78-9,73/kg) -18% 3 PKT PARASTA PALVELUSTA: PARASTA PALVELUSTA: TUOREESTI PARAS NAUDAN KULMAPAISTI palana ja jauhettuna, Suomi Talon parempi KARJALANPAISTI Suomi Naudan ENTRECOTE ja ULKOFILEE Suomi Poron PAISTIKÄRISTYS Suomi Birkala KYLMÄSAVUKIRJOLOHIFILEESIIVUT Suomi Pihvisonnin SISÄFILEE Suomi Tuore KIRJOLOHENMÄTI Suomi 9 95 KG 18 95 KG 29 95 KG 29 95 KG 36 95 KG 39 90 KG Kantolan VALITUT KEKSIT 175 g 5-parasta, 22,80/kg 3 99 PKT Juustoportin HERKUTTELUJUUSTOT 175-250 g 19,96-28,51/kg 4 99 KPL Valio Viola TUOREJUUSTOT 200 g 9,75/kg 1 95 RS 9 95 KG PARASTA PALVELUSTA MA-TI Atria porsaan SISÄFILEE pehmeän pippurinen 8 95 KG Atria perinteinen KARJALANPAISTI 700 g 8,50/kg 5 95 RS SUOMI VADELMATÄYTEMUNKKI RIISIPIIRAKKA 6 kpl/390 g 5,00/kg CM PAISTOSTA 1.KPL 1 95 PS Rönkä lämminsavustettu PORONPAISTISIIVU 100 g 39,50/kg 3 95 PKT Pepsi, Pepsi Max tai Hartwall Jaffa VIRVOITUSJUOMAT 0,33 l 24-pack 1,08/l, sis. pnt. Ensimmäiset kuparin koetoimituksensa Terrafame tekee joulukuun aikana.. Kasvavan kysynnän arvioidaan nostavan myös nikkelin maailmanmarkkinahintaa. Suurimman osan tuloistaan, noin 75 prosenttia, Terrafame saa nikkelistä, jonka hinta on nyt korkealla. Lisäksi kaivos tuottaa kobolttia, joka myös on tällä hetkellä markkinahinnaltaan hyvä. –?Me emme suunnittele tehdasta, pelkästään raaka-aineiden tuotantoa, hän täsmentää. –?Talteenotto olisi hyvä lisä, mutta ei ratkaiseva tekijä liiketoimintamme näkökulmasta, Natunen sanoo. Natunen korostaa, että Terrafame ei ole suunnittelemassa litiumkarbonaattiakkuja valmistavaa tehdasta. Terrafamen kaivosalue on kaikkiaan noin 60 neliökilometrin kokoinen, josta vajaat puolet on rakennettu. Esiintymä jakautuu kahteen alueeseen, joisTerrafamen teknologiajohtaja Harri Natusen mukaan uraanin hallittu talteen ottaminen malmista on järkevämpi ratkaisu kuin sen jättäminen lopputuotteeseen. 1 erä/tal. 0105 379 100 MA-LA 8-21, SU 11-21 Naapurin Kananpojan RINTAFILEET 600 g maustamaton, hunaja-timjami ja chimicurry, 8,25/kg 4 95 RS Snellman PORSAAN ULKOFILEE ja JUHLAFILEE 4 95 KG TUORE LOHI 1-2 kg kokonainen, Norja 5 95 KG Tuore ruodoton LOHIFILEE Norja 9 95 KG BANAANI Costa Rica 79 KG OMENA Suomi 1 99 KG Lapin PUIKULAPERUNAT 2 kg 1,48/kg 2 95 PS 9 50 3 PKT Juhla Mokka KAHVI 400-500 g suodatinja pannujauhatus, myös tumma paahto, tosi tumma ja luomu, 6,33-7,92/kg, raj. Helppoliukoinen mangaani saattaa olla tulevaisuuden mahdollisuus, mutta vielä sitä ei ole tuotteistettu, Natunen sanoo. 24%) KOKKOLA Heinolankaari 9, puh. Laskelmien mukaan tuolloin peräti 25 prosenttia uusista autoista olisi sähkötai hybridiautoja. –?Meillä on läntisen maailman suurin nikkeliesiintymä, mutta pitoisuudet ovat alhaiset. Ei akkutehdasta, vain raakaainetuotantoa Paitsi uraanin talteenottoa, Terrafamessa suunnitellaan myös akkukemikaalien tuotantoa. Jos lupa talteenottoon saadaan, se voitaisiin aloittaa Sotkamossa arviolta vuoden 2019 lopulla. Mutta kun maine on mennyt, sen takaisin saaminen on vaikeaa, Natunen viittaa Talvivaara-varjoihin. Yhtiö näkee suuria mahdollisuuksia sähköautobuumissa, jonka arvioidaan olevan todellisuutta vuoteen 2030 mennessä. alv. fi Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis
Nyt kaupoissa näkyy aika paljon juhlavuoden tuotteita esille laitettuina. Olkipukin leikkimielisellä Twitter-tilillä kerrottiin pukin seisseen paikallaan aurinkoisena sunnuntai-aamuna. Tapa ei perustu Koraaniin. Ruokakaupasta löytyviin yhtiön juhlavuosituotteisiin kuuluu esimerkiksi ruisleipää, ksylitolipurkkaa ja suklaata. –?Silloin olemme lähestyneet ystävällisellä huomautuksella. palkit, hyllyt, lattiat, muotit, ym.. 14,90 € Mari Areva TURKU (STT) Lahjatavaroiden kuumin sesonki on vasta alkamassa, mutta Suomi 100 -juhlavuoden tuotteiden myyntiä voi jo pitää hyvänä, arvioi Suomi 100 -organisaation pääsihteeri Pekka Timonen. –?Tosin itselleni ei, eikä varmaan kuluttajillekaan, ole täysin selvää, millä kriteereillä Suomi 100 -merkki on saatu. Kriteerit eivät avaudu kuluttajalle Tavalliselle kuluttajalle Suomi 100 -tavaramerkki näyttäytyy selkeän brändin sijaan kotimaisuudesta kertovan Avainlipun kaltaisena tunnuksena, arvioi Hankenin markkinoinnin professori Jaakko Aspara. –?Meille oli itsestäänselvää, että emme lähde tekemään uutta tuotetta, vaan hyödynnämme valittujen tuotteiden markkinointiviestinnässä niiden vahvaa suomalaista pohjaa, Eerola sanoo. Joissain muslimiyhteisöissä miehellä on perinteisesti ollut oikeus erota vaimostaan yksinkertaisesti sanomalla avioerosana kolmesti. Lipponen Ky Karvoskylä Nivala, (08) 447 015 ma-pe 8–17, la SULJETTU www.vaneria.fi Kauppaa jo vuodesta 1923! KÄRRYT PERÄÄN JA KAUPANTEKOON!!! TOSI EDULLISTA PÄTKÄPELTIÄ 2,5m, 3m, 3,5m ja 4m. Olkipukki on palanut 30 kertaa ja tuhotyön tai ryöstön uhriksi se on joutunut seitsemän kertaa. Pukki joutuu lähes joka vuosi ennen pitkää tuhopolton uhriksi, ja seuraavan joulun alla rakennetaan uusi pukki. Tässä se poikkeaa esimerkiksi Avainlipusta, Aspara pohtii. Kansalaisten kiinnostusta Suomi 100 -tuotteisiin on kuitenkin mitattu. 5 leipomotuotetta) Seuraava kakkubuffet la 16.12. Tuotekirjo ulottuu siivousvälineistä designlasiin, kaurahiutaleisiin ja Suomi 100 -suklaakonvehdit on yksi tuotteista. Piraatti-t-paidoille huomautus Suomalaisuuden mielikuviin tunnus Asparankin mukaan kiistatta liittyy. Intia yrittää kitkeä pika-avioerot GÄVLE (STT–TT) Kuuluisa Gävlen olkipukki vihittiin sunnuntaina käyttöön Ruotsissa. Säiliöaluksella kukaan ei tiettävästi loukkaantunut. Eerolan mukaan itsenäisyyden satavuotisjuhla luo kauppoihin uuden sesongin. Myöskään tuotteiden tai palveluiden kotimaisuusasteesta ei Suomi 100 -tiedotteissa lausuta mitään. Hän kuvailee tapauksia ”t-paitapainatusten” tapaisiksi. PÖRHÖN AUTOLIIKE OY – Lankapuhelinliittymästä 0,0835 /puhelu + 0,1669 /min (alv 24%) – Matkapuhelinliittymästä 0,1669 /puhelu + 0,17 /min (alv 24%) Vaunumiehenkatu 4, Kokkola Arkisin klo 9-17, la klo 10-14 puh. LEVYT NÄPÄKÄSTI MÄÄRÄMITTAAN! • VENEVANERIA 6.5/9 mm 6000x1500 • FILMIVANERIA 6.5-50 mm • MUOVIPINTAISTA VANERIA 4-30 mm • HAVUVANERIA 5-50 mm • VALKEAA VANERIA 6.5-18 mm • MAXILEVYJÄ 9-31 mm HETI VARASTOSTA! 4.-9.12. Suomi 100 -tunnuksen saaneen yrityksen ei tarvitse olla suomalainen. Kadonneiden joukossa on laivan kapteeni. palkit, hyllyt, lattiat, muotit, ym.. Lajin nimi tulee tummista raidoista eläimen vartalossa. Hai ei kuitenkaan pelästynyt vaan hyökkäsi amerikkalaisnaisen jalkoihin. Etenkin suklaan ja purkan myyntiin Suomi 100 -merkillä on ollut merkittävä vaikutus. Yonhap-uutistoimiston mukaan kaikilla matkustajilla oli pelastusliivit, mutta useisiin iski hypotermia. Tiikerihai tappoi amerikkalaisturistin Costa Ricassa SOUL (STT–AFP) Etelä-Korean länsirannikolla 13 ihmistä kuoli ja kaksi on kateissa veneonnettomuudessa sunnuntaina, kertoo maan rannikkovartiosto. Kalastusaluksessa oli 20 matkustajaa ja kaksi työntekijää. Esimerkiksi Fazer haki tunnuksen jo ennestään suositulle suklaalle: Fazerin Sininen valikoitui Suomen arvostetuimmaksi brändiksi Taloustutkimuksen ja Markkinointi & Mainonta -lehden tutkimuksessa tänä vuonna. Henkensä menetti 49-vuotias amerikkalaisnainen. –?Toimitusmääristä tiedetään, että ainakin kauppaa tuotteet ovat kiinnostaneet. Tuotteiden lopulliset myyntimäärät selviävät ensi vuoden puolella. (08) 420 730 tai 0440 680 711 Tervetuloa! 3 ,50 € Koko joulukuun kahvi ja joulutorttu 8hlö 28,00€ 12hlö 36,00€ 20hlö 52,00€ PYYDÄ TARJOUS KAHVITUKSIIN, toimitukset veloituksetta Ylivieskan sekä Kokkolan keskustan alueella, tilauksen summan ylittäessä 50,00€! Puh. 044 068 0717 14,90€ /kpl JOULUHALKO Maakunnan maistuvimmat joulutortut lähileipomostasi! JOULUKORI (sis. Gävlessä jännitetään Onnea 100-vuotiaalle lehdelle Autoliike siellä missä sinäkin. –?Tältä pohjalta merkin vaikutus kuluttajien käyttäytymiseen on varmaankin positiivinen. Tiikerihai on yksi vaarallisimmista hailajeista, ja merkittävä osa ihmisten kimppuun hyökkäävistä haista on nimenomaan tiikerihaita. Suomi 100 -tavaramerkin omistaa valtioneuvoston kanslia. Hae omasi!!! ERÄ 30x385x3330 viira/?lmi esim. VAIN @micks_official Kauppakeskus Chydenia Ma-pe 10-19, la 9.30-16 su 12-16 ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ SULJETTU Kauden maku: GLÖGI-VALKOSUKLAAPIPARIJUUSTOKAKKU (gluteeniton & laktoositon) TORIKATU KOKKOLA Deli & B?kery Deli & B?kery KORJAAMONTIE 12, YLIVIESKA ma-pe 7-17, la 9-14 Puh. Syyskuussa samaa kysyttiin Suomi 100 -tapahtumiin osallistuneilta. Kuolleiden lisäksi 7 ihmistä vietiin sairaalahoitoon. Muut sukellusretkelle osallistuneet säilyivät vammoitta. Tänä vuonna on panostettu kameroihin ja valvontaan pukin ympärillä, jotta se selviäisi vuodenvaihteeseen. Tuotekirjo ulottuu siivousvälineistä designlasiin ja kaurahiutaleisiin. Toteuta kotiunelmasi Jetta-Talon kanssa! jetta-talo.fi KYSY TALVIRAKENTAJAN EDUISTA! N N Karvoskylällä ne kaupat tehdään! V. Erityisesti kuluttajat kertovat arvostavansa elintarvikkeiden kotimaisuutta. Heistä viidesosa kertoi tehneensä tavarahankinnan. Juhlavuoden aikana merkin luvatonta käyttöä on tullut ilmi muutaman kerran, pääsihteeri Timonen kertoo. Kuutisenkymmentä virallista kumppaniyritystä ja parisataa pienyritystä on saanut juhlavuoden tunnuksen käyttöönsä. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN Juhlavuosi tekee itsenäisyyspäivästä kauppasesongin makeiset suosiossa Suomi 100 -tuotemerkki näyttäytyy kuluttajille epämääräisenä mutta positiivisena, arvioi markkinoinnin professori. (08) 420 730 TORIKATU 25, KOKKOLA ma-to 7-16, pe 7-18 , la 9-15 Puh. Monet merkin saaneet tuotteet ovat kuluttajille tuttuja. Etelä-Koreassa 13 kuoli veneonnettomuudessa DELHI (STT) Intian parlamentti harkitsee muslimimiesten rankaisemista kolmen vuoden vankeustuomiolla, jos he yrittävät erota vaimostaan sanomalla kolme kertaa peräkkäin sanan talaq eli avioero. KAIKKI NORMAALIHINTAISET TUOTTEET TI 5.12. A L V I T A L A S Etu -24% normaalihintaisista tuotteista voimassa vain tiistaina 5.12.2017. Sunnuntain onnettomuus oli pahin sitten vuoden 2015 syyskuun kalastusveneonnettomuuden, jossa kuoli 15 ihmistä Jejusaaren lähellä. SALAOJAPUTKET RUMPUPUTKET ERISTEET (villa, styrox, styrofoam) KIINNITYSTARVIKKEET TOIMITUSMYYNTINÄ VAIKKAJAMITÄ!! 6.5-40 mm MUOVIPINTAISTA VANERIA 4-30 mm 5-50 mm 6.5-18 mm 9-31 mm HETI VARASTOSTA! LEVYT NÄPÄKÄSTI MÄÄRÄMITTAAN! 30x385x3330 viira/?lmi esim. Asiasta kertoi BBC. Costaricalaisen La Nacion -lehden mukaan opas huomasi hain lähestyvän ja yritti pelotella sitä pois. 020 762 44 Henkilökunnan Jouluruokailun vuoksi suljemme liikkeemme tänään poikkeuksellisesti klo.15.00 TERVETULOA Herlevi Kari | 040 5330353 Kinnunen Matias | 0400 178 821 Taka-Eilola Aki | 050 343 7462 LISÄTIETOA! KOTIIN! HAAVEILETKO UNELMIESI KODISTA. KYLLÄSTETTYÄ TERASSIVÄRKKIÄ vihreä ja ruskea 28x95 ja 28x120 KYLLÄSTETTYÄ LANKKUA 48x98, 48x123 ja 48x148 KEITTIÖN TYÖTASOJA Koot 30×600–620×3020 Paljon eri värivaihtoehtoja. Seonchang-1 -niminen matkailukalastusalus oli törmännyt polttoainetta kuljettaneeseen säiliöalukseen kello kuudelta aamulla paikallista aikaa lähellä Incheonin kaupungin satamaa. Sairaalaan joutunut opas oli 26-vuotias paikallinen mies, joka sai vammoja jalkoihinsa. Timosen arvion hyvästä myynnistä vahvistaa Fazerin kumppanuusohjelmasta vastaava viestintäjohtaja Liisa Eerola. MAANANTAINA 4.12.2017 KESKIPOHJANMAA 12 UUTISET SAN JOSE (STT–AFP) Keski-Amerikassa Costa Ricassa tiikerihai tappoi sukeltamassa olleen matkailijan ja vahingoitti tämän mukana ollutta sukellusopasta. Olennaista on ollut, että yrityksellä on aktiivista toimintaa Suomessa ja se osallistuu juhlavuoteen tuotteen lisäksi jollakin yleishyödyllisellä tavalla. Nykyaikana pika-avioeroja on alettu ottaa toistamalla sanaa tekstiviestissä tai sähköpostissa. Costa Rican ympäristöministeriö painottaa, että kyse on yksittäistapauksesta eikä vastaavaa ole tapahtunut aiemmin. Kuutisenkymmentä virallista kumppaniyritystä ja parisataa pienyritystä on saanut juhlavuoden tunnuksen käyttöönsä. Keväällä kolmannes yli 15-vuotiaista kertoi Tilastokeskuksen tutkimuksessa olevansa kiinnostunut ostamaan jonkin Suomi 100 -tuotteen. Suuri osa kuluttajista kertoo tutkimuksissa arvostavansa tuotteiden ja palveluiden kotimaisuutta, hän tietää. Käytännössä ostopäätöksiä ohjaavat myös hinta ja tavaroiden kohdalla vaikkapa kansainvälisten merkkien houkuttelevuus sekä nettikaupan helppous. –?Normaalitilanteessa itsenäisyyspäivä jää myynnissä joulun jalkoihin
Jos sinne en pääse, sitten hiihdetään oman ikäluokan kisoissa Vuokatissa, tammikuussa 18 vuotta täyttävä Poikkimäki sanoo. Unkarin kisa rytmitti koko kilpailukautta, kun sitä ennen oli leirityskin. Satunnaisesti myös keihäänheitto ja kuulantyöntö. – Ei minulla ole ensi kesälle mitään metri mittaa, mitä pitäisi yrittää. –?Miskan vauhtia tulee talven aikana seurattua aika tarkkaan, sillä hän on yksi hyvä vaihtoehto nuorten MM-kisajoukkueeseen, vaikka onkin vähän nuorempi. Saan käydä siellä kotoa. Ei siinä lajissa koko kaikkea ratkaise, sanoo kaustislainen Joonas Kivinen, jonka tekemiä ohjelmia noudattaen on pikkusisko Julia Kivinen edennyt ikäluokkansa huipuksi. Kestävyysominaisuuksien osalta Miska on todella lupaava. KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 4.12.2017 13 URHEILU YHTEYSTIEDOT: Urheilun toimitussihteeri: Jarno Herranen 020 750 4422 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.. Olin eka kertaa edustamassa Suomea ja kilpailijoita oli eri maista. Nuorempana Poikkimäen esikuvina olivat Matti Heikkinen ja Petter Northug. Pekingin kisoihin on aikaa vielä yli neljä vuotta, siinä ajassa ennättää tehdä paljon, Poikkimäki pohtii. –?Iivon esimerkki on minulle tärkeää. Julia Kivinen oli vuonna 2017 alle 18-vuotiaiden maailmantilastossa ali-ikäisenä sijalla 14. yleisurheilulle otolliset. Paino: 73 kg. Menestyminen kansainvälisissä kisoissa oli yksi uusi luku nuorukaisen hiihtäjätaipaleella. Moukari tuli lopulta lajiksi yhtenä keväänä, kun en allergian vuoksi pystynyt oikein juoksemaan. Siinä Sievin Sisun 17-vuotiaan Miska Poikkimäen tärkeimmät saavutukset menneen talven hiihtoladuilta. Varsin raakile siis hiihtäjäksi. . Julia Kivinen tähtää U18-ikäluokan EM-kisoihin, jotka pidetään siis melkein kotikentällä. Ja miksikäs ei. Suomi vei maailmanmestaruuden Kanadan Mississaugassa pelatussa turnauksessa voitoin 2–0. –?Niinhän se on, että hiihdon tapaisessa kestävyysurheilussa pystyy helposti kehittymään 25-vuotiaaksi saakka. Sitten sain kannustaa muita. Laji: Moukarinheitto. . – Melkein kaikki muut siellä soittavat, mutta minä olen yleislinjalla. Voin käydä aamuharjoituksissa ja harjoituskertoja tulee viikkoon sellaiset 8–12, lukion ekaluokkalainen tietää. Julia Kivinen aikoo käydä lukion neljässä vuodessa. – Oma laji oli ohjelmassa heti kilpailuviikon alussa. Tuon jälkeen Miskan hiihtoja on tullut seurattua paljon ja aika hyvin olen hollilla Miskan kehityksestä, Halonen kertoo. Kavereiden kanssa tuli ravattua pelaamassa aina kun oli aikaa. Päätä ei huimaa kisata vanhempien seassa, ja sieltäkin lähdetään mahdollisimman hyvää sijoitusta hakemaan. Joonaksen vinkeillä harjoitellaan Kaustisen Urheilutalossa ja Nikulan heittopaikalla jo neljättä kautta. Päätä ei huimaa kisata vanhempien seassa, ja sieltäkin lähdetään mahdollisimman hyvää sijoitusta hakemaan. –?Pidän Miskaa erittäin potentiaalisena kaverina. Iivo on esimerkki siitä, että täältäkin voi nousta ihan parhaaksi, Poikkimäki selvittää. 2001. –?Takaraivossa on yksi iso tavoite, ja se on Pekingin olympialaiset vuonna 2022. Ei pelkästään kovat tavoitteet tai puheet, vaan kaikki arjessa tapahtuva tekeminen on laadukasta, Halonen pohtii. Julia Kivinen yksi parhaimmista ”Voin nähdä, että heitän moukaria vielä kymmenen vuodenkin päästä”. Harjoittelumahdollisuudet ovat Kaustisella tähän lajiin ihan yhtä kuin Kuortaneella. Eli Julia Kivinen lähtee viimeiseen kevyemmän heittovälineen kesään noin kolmen metrin takamatkalta. Ennätyksensä 66,71 (3 kg:n moukari) Iisalmen SM-kisoissa heittänyt Kivinen voitti EYOFmestaruuden lopulta aika selvällä erolla. Takaraivossa yksi iso tavoite Miska Poikkimäki aikoo olla mukana, kun olympiamitaleista hiihdetään Pekingissä 20-vuotiaiden kisat ovat tavoitteena, vaikka vastassa onkin pari vuotta minua vanhempia hiihtäjiä. . . Uutisia näistä tapahtumista löytyy KP24.. Halosen mukaan lapsuuden monipuolinen liikuntakattaus näkyy Poikkimäen motoriikassa. Jo parin kuukauden päästä tiedetään, täyttyikö ensimmäinen välitavoite. Miska oli 13-vuotias, kun hän nousi valmentamaani Keski-Pohjanmaan piirijoukkueeseen. Samalla huolehditaan tekniikasta. Tavoite on mielenkiintoinen, sillä Sveitsissä kisataan vain 20ja 23-vuotiaissa. Jarno Herranen, teksti Heidi Lehikoinen, kuvat Miska Poikkimäki opiskelee toista vuottaan Vuokatin urheilulukiossa. Halonen ei pidä tavoitteita tuulesta temmattuna. Pekingin olympialaisten aikaan Poikkimäki on vasta 22-vuotias. Hänen ketjukaverinsa Marjukka Virta rohmusi tehot 1+4. Se lievensi jännitystä, Julia muistelee. yleisurheilun parissa. PM-kisat antoivat hyvin infoa, että ihan kärjen vauhdissa mennään. Harrastuskirjoon kuului mm. Sen ajan nyt 16-vuotias Julia on harrastanut moukarinheittoa tosimielellä. – Niin. Miskalla on hyvä mahdollisuus nousta hiihtäjänä korkealle, lähtökohdat siihen ovat hyvät, Halonen selvittää. Asuu ja opiskelee Vuokatissa. Miska voi kuulua nuorten maajoukkueeseen jo ensi keväänä, Halonen linjaa. Nuorella urheilijalla tulee olla unelmia, tavoitteita ja esikuvia. . Suomi uusi ringeten maailmanmestaruuden lyömällä toisessa MM-loppuottelussa Kanadan 11–5. N17-sarjan Suomen ennätys on vain muutaman vuoden takaa. . Onnistuneen kauden jälkeen Poikkimäen on ollut helppo asettaa uusia tavoitteita. Miltä Poikkimäen tavoitteet kuulostavat. – Olin varmaan kuuden – seitsemän vanha, kun olin jo Pohjan-Veikkojen harjoituksissa. –?20-vuotiaiden kisat ovat tavoitteena, vaikka vastassa onkin pari vuotta minua vanhempia hiihtäjiä. Harjoitteluolot ja valmennus ovat siellä mm. KP-V:n Kivinen suuntaa kuitenkin aamuisin tutusta Puumalasta Kaustisen Musiikkilukioon. –?Jääkiekkoa, pesäpalloa, jalkapalloa, salibandya ja milloin mitäkin. Siinä on liikuntaa sopivasti ohjelmassa. . Kyllä Julia olisi sinne kuulunut. Senkin suojissa toimii urheilupainotteinen linja. – Se oli hienoa. Molemmat vielä pidemmälle moukaroineet 2001-syntyneet ovat eurooppalaisia ja siten mahdollisia kilpakumppaneita ensi kesän EM-areenalla. Ryhmän tärkeimpiin kilpailuihin kuuluvat nuorten SM-kilpailujen ohella vuosittain järjestettävät nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailut (PM), joka toinen vuosi järjestettävät Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit (EYOF) sekä neljän vuoden välein järjestettävät Nuorten Olympialaiset (YOG). Ikäluokkansa lahjakkaimpiin hiihtäjiin kuuluva Poikkimäki on ollut tuttu näky SM-kisojen tai Koululiikuntaliiton mestaruushiihtojen palkintokorokkeella. Kesäiset karnevaalit ja talvimestaruudet kertovat mieltymyksestä tähän tekniseen voimalajiin. – Julia on tehnyt tarvittavan kisarajan jo tänä vuonna, mutta toki tuloskunto pitää osoittaa siinä alkukesästä. Ja ihan hyvin jää aikaa kavereillekin, Julia Kivinen naurahtaa. Hopeaa ja pronssia nuorten PM-kisoista. Julia Kivisestä tuli urheilija sangen luontevasti. Ennätykset sarjassa N17: kolmen kilon välineellä 66,71 (SE 69,79) ja neljän kilon välineellä 53,27 (SE 59,95). Reisjärveltä lähtöisin oleva Juho Halonen on yksi nuorten maajoukkueen valmentajista. –?Miska on todella taitava suksien kanssa. Jännitti aika paljon, mutta onneksi oli paljon väkeä kannustamassa. . –?Kyllä se oli nappikausi. Hyvä niin. Isä-Hannu oli aikanaan melkoinen hiihtäjä ja äiti-Niina juoksi ja hyppäsi nuoruudessaan. Voin nähdä, että heitän moukaria vielä kymmenen vuodenkin päästä. Pituus: 182 cm. Kotikunta: Sievi. . Poikkimäki kertoo harrastaneensa pienestä asti liikuntaa monipuolisesti. tanssi viiden vuoden ajan. Kun siihen lisätään vielä hyvä elastisuus, kaikki tärkeimmät ominaisuudet ovat kunnossa. –?Ennen Norjan PM-hiihtoja minulla ei oikein ollut tietoa siitä, millaista kansainvälinen vauhti on. kolme henkilökohtaista SM-kultaa (sarjat T14, T15 ja T16), kaksi joukkuekultaa sekä kotiringistä heitetty talvimestaruus. Kävi miten kävi, mutta nuokin kisat ovat vain yksi välitavoite. Nyt esikuvana toimii toissa talven olympiavoittaja ja viime talven maailmanmestari Iivo Niskanen. Ranking: Vuonna 2017 maailmantilastossa 14:s, 2001-syntyneistä kolmas. Poikkimäki on nyt samalla reitillä, jota pitkin Iivo Niskanen nousi maailman kärkihiihtäjiin. Heittoharjoittelu lisääntyy keskitalvea kohti ja helmikuinen talvimestaruuskisa on ensimmäinen kilpailu, johon ”vähän” tähdätään. Heti kotiin tultua sai alkaa keskittymään SM-kisoihin ja välissä piti treenatakin. Se, mihin Poikkimäki lopulta yltää, nähdään tulevien vuosien aikana. –?Olen tuntenut Miskan jo pitkään. Hän ei ole missään leirityksessä mukana, mutta saa liitolta tekniikkavalmennusta Jarmo Pöyryltä ja voimapuolen ohjeita Pekka Seppälältä, valmentaja-Joonas avaa. Nopeus ja tekniikka ovat kuitenkin Julian parhaat puolet moukarinheittäjä. MISKA POIKKIMÄKI . Poikkimäki on asettanut itselleen kovat tavoitteet. . Saavutuksia viime talvelta: EYOF-kisoista kultaa 7,5 kilometrin perinteisen kilpailusta ja hopeaa sprintissä. Opiskelun ja urheilemisen yhteensovittamisessa ei ole ollut vaikeuksia. Mitään ei jäänyt hampaankoloon, vaan kausi meni suunnitelmien mukaan ja jopa yli odotusten, Poikkimäki myöntää näin jälkikäteen. Tulevana kesänä on Györ jälleen nuorten yleisurheilijoiden näyttämönä. Hänellä on erittäin hyvä asenne ja hän selvästi on valmis tekemään töitä tavoitteiden eteen. Seura: Sievin Sisu. Muutaman vuoden päästä taas ollaan viisaampia sen suhteen, mikä on takaraivossa olevan ison tavoitteen kohtalo. Haluan vain urheilla joka päivä mahdollisimman laadukkaasti ja nauttia tekemisestä. Syntynyt 10.5. Peking tulee äkkiä, mutta toisaalta se ei tule äkkiä. Maailmanmestaruus on Suomen kahdeksas ringetessä. Seppo Luokkala, teksti Jukka Lehojärvi, kuva Julia Kivinen voi harjoitella ja kilpailla Nikulan heittopaikalla eri vuodenaikoina. Tietysti se tuo luottamusta omaan tekemiseen, kun tietää, että Iivo on aikanaan käynyt täsmälleen saman polun Vuokatin urheilulukiossa. Sukset/sauvat/monot: Fischer. Syntynyt: 6.1.2000. . Jos vain pääsen kisoihin, niin kyllä sieltä voi hyvää sijoitusta odotella. n verkkosivuilta. Mielenkiintoisen tavoitteesta tekee se, että edellisellä viikolla kalenterissa ovat oman ikäluokan PM-kisat, jotka vieläpä hiihdetään Poikkimäen nykyisillä kotiladuilla Vuokatissa. – Muutama 01-syntynyt valittiin jo nuorten maajoukkueeseen. Karhulan Katajaisten Krista Tervo heitti silloin 69,79. Talvi näyttää, miten Poikkimäelle Sveitsin MM-kisojen osalta käy. – Kaustisen lukio tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Urheilutalossa voin heittää pressuun ja Nikulassa voi ringin lämmittää heittokuntoiseksi milloin vain. Saavutuksia: Nuorten olympiafestivaaleilta kultaa, yhteensä viisi SM-kultaa ja yksi talvi-SM-kulta. EM-kisat ovat tällä kertaa jo heinäkuun alussa, valmentajaveli Joonas huomauttaa. Olisiko minusta tullut ollenkaan moukarinheittäjää, jos en olisi kaustislainen, Julia Kivinen pohtii. Hän osaa käyttää suksea hyväkseen ja nuoreksi kaveriksi osaa hiihtää kovaa. Menestyminen nuorten arvokisoissa viime talvena oli Poikkimäelle osa luonnollista jatkumoa. Kuuluu alle 18-vuotiaiden valmennusryhmään (Habita-ryhmä). Moni varsinkin pohjalaismaakunnissa kasvanut nuori urheilija löytää tiensä Kuortaneen Urheilulukioon. Juhlalehti meni painoon sunnuntaina klo 18.00, joten sitä myöhemmin päättyneistä tapahtumista ei juttuja maanantain lehteen ehtinyt. Nuorten PM-kisoista hopeaa perinteisen kympiltä sekä pronssia sprintistä. Valmentaja: Ilkka Jarva. –?Kanada pisti tänään kaiken likoon, mutta olimme hyvin valmistautuneita heidän alkurynnistykseensä, Suomen päävalmentaja Timo Himberg sanoi tiedotteessa. Pidemmän aikavälin tähtäin on asetettu sinne, toki sitä ennen yhtenä välietappina toimivat nuorten MM-kisat vuonna 2019, Poikkimäki toteaa kylmän rauhallisesti. – Tutut paikathan siellä on. Kaustinen on moukarinheitossa edelläkävijä. Vaikka Kivinen on lajissaan Suomen ykkönen N17-sarjassa, ei hän kuulu SUL:n maajoukkueeseen. Kokeilin monia eri lajeja ja huomasin, että olen aika hyvä moukarissa. Julia Kivisen meriittilistalta löytyy mm. . Ainakin nyt motivaatiota löytyy ja tekeminen on mukavaa. Myös veljet viihtyivät hyvin mm. – Kun tykkää tehdä, ei arki tunnu kiireiseltä. Tärkeimmät ominaisuudet kunnossa Ainakaan vielä Miska Poikkimäki ei kuulu Juho Halosen valmennettaviin nuorten maajoukkueessa. Julian hyvän koordinaation ja ketteryyden takana on monipuolinen liikkuminen. . Suomen tehokkain oli Anne Pohjola, joka takoi tehot 5+1. Kyseessä on vuosina 2000–2001 syntyneiden nuorten valmennusryhmä, johon on valittu 55 ikäluokkansa parasta hiihtäjää. –?Tämän kauden päätavoitteena on päästä mukaan tammi–helmikuussa Sveitsissä käytäviin nuorten MM-hiihtoihin, Poikkimäki vastaa yhtään kakistelematta tai nöyristelemättä. Omassa ikäluokassaan KP-V:n urheilija oli kolmosena. – On sillä ihmeesti voimaa, vaikka ei ole tuon isompi. Poikkimäki on Haloselle kuitenkin erittäin tuttu tapaus. Tämän talven ohjelmassa on hankkia maksimivoimaa moukarinaisen kroppaan. . . Viime heinäkuussa Kaustisen Pohjan-Veikkojen lupaava nuori seisoi korkeimmalla korokkeella nuorten olympiafestivaaleilla Unkarin Györissä. JULIA KIVINEN . Suomelle jälleen ringettekultaa Kultaa ja hopeaa Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilta. Seura: Kaustisen Pohjan-Veikot
2 1 1 13– 13 3 LaPo ............ 11 6 1 4 40– 24 20 FC Kemi ... –?Pelissä ollaan mukana. B-ryhmä: Arisa Go Japani 1.14,07. Toinen oli onnekkaampi, sillä Eric Gryban laukaus siniviivalta kimposi Puljujärven jalasta sisään. • Salomon Equipe 8 karvasukset • Salomon 5 mono • Siteet • Yoko 210 sauvat Esim: Icebug Kuusamo NASTAKENKIÄ HYVÄ VALIKOIMA Lasten SUKSIPAKETIT (sukset, siteet, monot, sauvat) 99 00 ALK. Hinterzarten, Saksa, 6.–7. Mäkäräisellekin tuli yksi sakko lisää, ja ero kärkeen pysytteli minuutissa. P15 100 su (15): 1) Ibrahim Ezzat AU 57,90, 11) Jesse Anttila KUS 1.04,14. Voitto oli Virille kolmas peräkkäinen. Mäkäräinen keräsi maailmancupin avausviikon henkilökohtaisista kilpailuista sijat 11, 6 ja 7. 12. –?Nyt kulki suksi paremmin, taisin olla hiihdossa kymmenenneksi paras. 83 kg (3): 1) Teemu Hällfors YlöR 170, 3) Conny Granholm NyKK 122,5. cat Ranska –11,3, 6) Alex Harvey Kanada –13,1, 7) Iivo Niskanen Suomi –16,2, 8) Aleksei Tshervotkin Venäjä –37,7, 9) Sergei Ustjugov Venäjä –42,2, 10) Aleksandr Bolshunov Venäjä –59,6...35) Antti Ojansivu Suomi –4.54,9...43) Lari Lehtonen Suomi –5.34,6. Varsinaisella peliajalla maaleja tehtiin vuorotahtiin. Alueen nostajille irtosi 10 SM-kultaa. T-08 ....... Seuraavat kilpailut: 17. KaDy ........ Höyhtyän tutkaparina hääri sentteri Jami Mattila, joka teki esityön kolmeen Höyhtyän maaliin. Miehet 15 km (p) + 15 km (v): 1) Johannes Hös. +84 kg (2): 1) Henna Saarijärvi NPower 77,5. –?Kahdessa ensimmäisessä erässä oli nähtävissä selkeä tasoero joukkueiden välillä. Lillehammer: Mäkihypyn naisten maailmancup: HS138: 1) Katharina Althaus Saksa 308,2 pistettä (138,5 ja 139,5 metriä), 2) Maren Lundby Norja 284,3 (130–139), 3) Sara Takanashi Japani 275,8 (137–136), 4) Irina Avvakumova Venäjä 250,7 (128,5–125), 5) Yuki Ito Japani 249,4 (122,5–127,5), 6) Carina Vogt Saksa 246,7 (137–124,5), 7) Svenja Würth Saksa 237,3 (124,5– 127,5), 8) Ursa Bogataj Slovenia 223,1 (127,5–113,5), 9) Lara Malsiner Italia 219,9 (118,0–126,0), 10) Lea Lemare Ranska 219,8 (121,0–119,5), ...27) Julia Kykkänen Suomi 159,9 (105,5–108). Mia Rein nosti 36. 83 kg (4): 1) Markku Väisänen MiVo 180, 4) Jari Salste PV 132,5. Puolustaja Valtteri Karvonen teki isännille kaksi maalia. M20, 105 kg (3): 1) Tuomas Pussinen NaVo 170, 3) Richard Nylund NyKK 125. N: 1) Sari Nivala YK 377. Tilanne maailmancupissa: 1) Braisaz 142, 2) Herrmann 138, 3) Skardino 127, 4) Synnöve Solemdal Norja 119, 5) Julia Dzhima Ukraina 116, 6) Olsbu 115, 7) Mäkäräinen 104, ...22) Laukkanen 49. tällä kaudella. SIEVI (KP) Alavieskan Viri nousi heikon avauserän jälkeen ja vei miesten salibandyn kakkosdivaripisteet Papakselta. KP-Vetu aloitti ottelun vahvasti ja siirtyi Alina Skogin kahdella osumalla 2–0-johtoon avausjakson puoliväliin mennessä. Hän hävisi vajaat puolitoista minuuttia Hermannille, joka ampui kaksi sakkoa. 11 1 1 9 20– 47 4 Miesten Kakkonen VaVe – LaPo 10 – 5, Myran – Sisu-P 4 – 2, F.F. 93 kg (4): 1) Sami Lehtonen YKV 167,5, 2) Andreas Nygård NyKK 165. Tunkkarin nimissä oli myös 63 kiloisten edellinen SE (102,5 kg), joka syntyi syyskuussa Kokkolassa. Ykkösketjuun noussut Puljujärvi laukoi kaksi maalia. Teimme kuitenkin vaihtoja ja hoidimme homman kotiin, Sorvoja paketoi. Tilanne maailmancupissa (3/17 kilpailun jälkeen): 1) Althaus 280, 2) Lundby 260, 3) Takanashi 160, 4) Ito 150, 5) Vogt 136, 6) Avvakumova 126, ...25) Kykkänen 17. VT12 (20 ls): 1) Aatu Rintamäki IMAS 176, 2) Iia Nikula KP-V 169, 3) Peetu Puumala KP-V 124. 06-823 8600 toimisto@kokkolangolf.. MAANANTAINA 4.12.2017 KESKIPOHJANMAA 14 URHEILU MAAILMANCUPIT SUNNUNTAINA AMMUNTA FUTSAL LENTOPALLO UINTI Parhaimmat onnittelut. Ero Herrmanniin supistui nopeasti alle 20 sekunnin, mutta toisen ampumapaikan kaksi hutia pudottivat Mäkäräisen yli minuutin päähän ja kahdeksanneksi. VieWo tarvitsi tunnin ja kolme minuuttia, ja tulostaululla komeilivat voittolukemat 3–0 (25– 10, 25–7, 25–20). Hän on Östersundissa valitellut, että varsinkin hiihtovauhti on kovan harjoittelun jälkeen vielä haussa. ot Klaebo Norja 1.16,47,1, 2) Martin Johnsrud Sundby Norja –1,3, 3) Hans Christer Holund –6,8, 4) Simen Hegstad Krueger Norja –10,9, 5) Maurice Mani. Viimeisessä erässä meillä oli vähän käynnistymisvaikeuksia ja olimme välillä hätää kärsimässä, kun vastustaja nosti tasoaan ja rupesi pistämään pahempaa syöttöä. 2 2 7– 20 ÖSTERSUND (STT) Kaisa Mäkäräinen piipahti alkumatkasta toisena, mutta putosi neljän ohilaukauksen myötä seitsemänneksi ampumahiihdon maailmancupin takaaajossa Östersundissa. Östersund: Ampumahiihdon maailmancup, takaa-ajot: Naiset, 10 km: 1) Denise Herrmann Saksa 30.02,6 (2 sakkoa), 2) Justine Braisaz Ranska jäljessä 25,8 sekuntia (0), 3) Marte Olsbu Norja –48,0 (2), 4) Lisa Vittozi Italia –1.16,8 (2), 6) Nadezhda Skardino Valko-Venäjä –1.19,6 (0), 7) Kaisa Mäkäräinen Suomi –1.28,9 (4), 8) Vanessa Hinz Saksa –1.29,1 (19, 9) Olga Pidhrushna Ukraina –1.40,0 (1), 10) Galina Vishenevskaja Kazakstan –1.48,8 (1), ...30) Mari Laukkanen Suomi –3.14,2 (4). Kotijoukkue meni johtoon, mutta Hermes seurasi perässä. 11 7 1 3 59– 35 23 Ilves FS .... päivän tuloksia: T14 200 su (16): 1) Laura Kellberg Cetus 2.17,49, 13) Wilma Lakanen KUS 2.32,66. Kokkolan Golf onnittelee 100v 630€ ELOKUVAT TEAM SPORTIA URHEILU JA LELU Savarinväylä 6, Ylivieska, 08 420 640 MA-PE 9-18 • LA 9-15 SU 12-16 149 00 139 00 298 00 Salomon KARVASUKSIPAKETTI sis. Kolmanneksi noussut norjalainen Marte Olsbu oli jäänyt jo puolisen minuuttia. 11 7 2 2 35– 26 23 SoVo ........ Tunkkari punnersi SE:n Mestaruusliigan marraskuun pelaajat: Miehet: hakkuri Joonas Jokela Etta. 12. Naiset: passari Suzanne Horner LiigaPloki (1. Vaikka Papas meni vielä päätöserässä 4–5-johtoon, pystyi Viri kääntämään pelin edukseen. Puljujärven ensimmäinen maali syntyi, kun hän lapioi rystyltä irtokiekon maaliin. Lari Lehtonen 4, Matias Strandvall 4, 77) Juuso Haarala 2. M50, 74 kg (3): 1) Erkki Rajala PV 162,5. 3 3 24– 4 9 VaVe ............. Maailmancupin tilanne 6/31 kilpailun jälkeen: 1) Klaebo 526, 2) Sundby 328, 3) Bolshunov 282, 4) Niskanen 240, 5) Harvey 230, 6) Holund 219...suomalaiset: 17) Heikkinen 98, 23) Ristomatti Hakola 58, 39) Toni Ketelä 29, 40) Martti Jylhä 26, 54) Juho Mikkonen 11, 59) Anssi Pentsinen 10, 67) Ari Luusua 6, 70) mm. Myös Mari Laukkaselle kertyi neljä hutia. Reilu tunti riitti Vieska Wolleylle Lillehammer: Maastohiihdon maailmancupin yhdistelmäkilpailu, naiset 7,5 km (p) + 7,5 km (v): 1) Charlotte Kalla Ruotsi 42.24,7, 2) Heidi Weng Norja 19,7 sekuntia jäljessä, 3) Ragnhild Haga Norja –43,6, 4) Marit Björgen Norja –54,3, 5) Jessica Diggins USA –57,0, 6) Teresa Stadlober Itävalta –1.04,9, 7) Krista Pärmäkoski Suomi –1.07,9, 8) Ingvild Flugstad Östberg Norja –1.26,0, 9) Natalia Neprjaeva Venäjä –1.27,9, 10) Sadien Bjornsen USA –1.32,6...17) Kerttu Niskanen Suomi –2.07,1...19) Laura Mononen Suomi –2.23,6...22) Anne Kyllönen Suomi –2.36,3...26) Aino-Kaisa Saarinen Suomi –2.53,3...48) Johanna Matintalo Suomi –4.48,2. Carolina korjasi voiton jatkoajalla, kun Carolinan puolustaja Noah Hanifi n iski kiekon maaliin paluukiekosta vain kaksi sekuntia ennen lisäajan päättymistä. Voiton vei saksalainen Denise Herrmann ennen ranskalaista Justine Braisazia ja norjalaista Marte Olsbua. 2 2 11– 6 6 F.F. minuutilla syntyneellä 3–2-osumallaan toiveita kotivoitosta, mutta lopulta oli tyytyminen pistejakoon. N50: 1) Tuula Nenonen KP-V 341. lzen, Itävalta. Uudella SE-tuloksella mestaruutta juhli Kokkolan Jymyn Anette Tunkkari, joka tavoitteli kisoista myös paikkaa klassisen penkkipunnerruksen MMkisoihin, jotka järjestetään ensi keväänä Helsingissä. Laukkanen sijoittui 30:nneksi. Tuloksia: Ilmapistooli, M (60 ls): 1) Teijo Kimpimäki JjA 551. Ensimmäisellä pystypaikalla Herrmann ampui kaksi ohi, ja kärkeen pujahti Braisaz. Tilanne maailmancupissa (4/23 kilpailun jälkeen): 1) Andersen 276, 2) Watabe 224, 3) Schmid 223, 4) Rydzek 222, 5) Hirvonen 171, 6) Graabak 155, ...13) Herola 85, ...17) Mäkiaho 45, ...33) Leevi Mutru Suomi 16. M16 (40 ls): 1) Lauri Huhtanen KarMAS 339, 2) Vili Lappi KP-V 323. Siinäkin pienet pelaajavaihdokset riittivät katkaisemaan ottelun suoraan kolmessa erässä. Sunnuntaina Sievin monitoimihallissa pelattu tasainen matsi päättyi Virin 6–5 (1–4, 3–0, 2–1)-voittoon. Marraskuun tähdistöt: Miehet: passari Joshua McKay PerPo (1. Tilanne mäkiosuuden jälkeen: 1) Andersen, 2) Espen Björnstad Norja –18, 3) Harald Johnas Riiber Norja –27, ...20) Hirvonen –1.14, ...27) Herola –1.34, ...33) Mäkiaho –1.44, ...50) Karhumaa –4.38. Vieraat nousivat Olivia Simulan ja Jasmine Stubbin maaleilla tasoihin. Aleksander Barkov tasoitti kauden yhdeksännellä maalillaan Floridan ja Carolinan välisen ottelun 2–2:een vajaat kaksi minuuttia ennen kolmannen erän loppua. 3 1 2 9– 17 3 Sisu-P .......... Puljujärvi, 19, on tehnyt neljässä viime pelissään yhteensä kolme maalia. Calgary kehitti hurjan kirin ja nousi 1–6-tappioasemasta maalin päähän, mutta Oilers haki lopulta 7–5-vierasvoiton. Kärkisijoille ei vielä ollut asiaa, mutta suorituksissa ei ollut suurta ailahtelua. KP-Vetu jakoi pisteet Team Vanpan kanssa maalein 3–3 (2–1). Oilersin valmentajalle Todd McLellanille voitto oli NHL-uran 400:s. Maaleja Teräväinen on tehnyt kahdeksan ja Aho viisi. Kärkikaksikko Braisaz ja Herrmann lähti viimeiseltä ampumapaikalta peräkanaa. KP-Vetu avasi pistetilinsä YLIVIESKA (KP) Lentopallon miesten kakkossarjassa Vieska Wolley ei aikaillut sunnuntain kotiottelussaan sarjajumbo Tähti Volleyta vastaan. Herrmannin hiihtovauhti oli Braisazille liikaa, ja saksalainen karkasi voittoon. Kusti Kittilä Suomi ja Matti Heikkinen Suomi keskeyttivät. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO Mäkäräinen kärjen tuntumassa Kokkolan golfkenttä tarjoaa viihtyisän ja haastavan golfelämyksen niin aloittelevalle (sisältää kurssin ja jäsenja kenttämaksut kausille 2018-2019) Katso tarjousehdot tarkemmin www.kokkolangolf.. KAUSTINEN (KP) KP-Vetu otti avauspisteensä tämän kauden naisten Futsal-Ykkösessä. Ruutupaidat . Sodankylän Tähti Volley pystyi aiheuttamaan ongelmia Mauri Sorvojan luotsaamalle kotijoukkueelle vain päätöserässä. Susanna Viitala tasoitti 1–1:een ja Anniina Kylmäaho 2–2:een. Naiset, 72 kg (5): 1) Susanna Virkkunen SV 112,5, 2) Anne-Elina Kinnunen KoJy 95. 12. Itävalta –20,7, ...13) Eero Hirvonen Suomi –30,4, ...26) Arttu Mäkiaho Suomi –1.36,1, ...47) Wille Karhumaa Suomi –7.24,6. Mäkäräinen pääsi matkaan kuudentena 26 sekuntia kärjen jälkeen. Papas aloitti pelin vahvasti ja iski Paavo Haverisen (1+1) johdolla pallon neljästi Virin verkkoon. 11 8 1 1 1 45– 16 27 Sievi FS.... Maailmancup jatkuu ensi viikonloppuna Itävallan Hochfi lzenissä. Futsal-liiga PP-70 – Riemu 9 – 5 (3 – 1). Lillehammer: Yhdistetyn maailmancup (HS138mäki ja 10 km hiihto, v): 1) Espen Andersen Norja 26.25,1, 2) Jan Schmid Norja jäljessä 3,4 sekuntia, 3) Jörgen Graabak Norja –4,2, 4) Johannes Rydzek Saksa –4,3, 5) Alessandro Pittin Italia –7,1, 6) Akito Watabe Japani –7,7, 7) Go Yamamoto –14,4, 8) Francois Braud Ranska –14,6, 9) Ilkka Herola Suomi –15,0, 10) Wilhelm Deni. Laukkasen ero kärkeen oli samalla kasvanut minuutista yli kahteen. Hiihdossa en häviä, erot tulevat ampumapenkalla, takaa-ajossa ladulla toiseksi nopeinta vauhtia pitänyt Mäkäräinen sanoi. Rasnov, Romania. B-ryhmä: Hein Otterspeer Hollanti 1.07,14. Tehopiste oli molemmille 14. Miehet: 1 000 m: 1) Kai Verbij Hollanti 1.06,93, 2) Kjeld Nuis Hollanti 1.06,96, 3) Håvard Holmefjord Lorentzen Norja 1.06,98,...5) Mika Poutala 1.07,47. Se tuli sunnuntaina, kun Kärpät Akatemia voitti mestiskarsinnassa jatkoajalla 3–2 (2–1, 0–1, 0–0, 1–0). valinta tähdistöön), hakkuri Kertu Laak LP Viesti (1), yleispelaajat Olena Prokopenko Kuusamo (3) ja Essi Helminen Kuusamo (1), keskipelaajat Anna Czakan LP Viesti (2) ja Daniela Öhman HPK (2), libero Saana Koljonen HPK (4). 11 3 1 7 30– 50 11 PP-70 ....... KP-V M ........ Mäkäräisen ero kärkeen oli liki puolitoista minuuttia ja Laukkasen yli kolme minuuttia. T15 200 su (16): 1) Emilie Pärnänen ÅSK 2.17,89, 5) Liina Salin KUS 2.22,88. 120 kg (3): 1) Mikko Seikkula LoVe 180. Seuraavat kilpailut: 8.–10. M70, 120 kg (1): 1) Mikko Seikkula LoVe 165. Toisessa erässä suunta kääntyi. Lehtimäki: Lehtimäen Ampujien avoimet Joulukuun ilma-asekilpailut 1.–3.12. Hoch. ERÄ BAUER N9000 SR luistimia 299 00 (598,00) Sarva XERO4 juoksukenkä 4kpl Vaasa: Lyhyen radan ikäkausimestaruuskisojen 3. 3 1 2 10– 16 3 Myran .......... Braisaz jäi voittajasta 25,8 ja Olsbu 48 sekuntia. Maailmancupin tilanne 6/31 kilpailun jälkeen: 1) Kalla 438, 2) Weng 325, 3) Bjlrgen 319, 4) Haga 272, Flugstad Östberg, 6) Stina Nilsson...suomalaiset: 8) Pärmäkoski 213, 16) Monen 99, 20) Niskanen 75, 33) Kyllönen 30, 419 Saarinen 17, 51) Riitta-Liisa Roponen 8. 11 6 1 1 3 46– 32 21 GFT .......... Seuraavat kilpailut: 16.–17. P16 100 su (15): 1) Roni Källström Cetus 55,35, 12) Hugo Mattola KUS 1.03,64. 11 7 2 1 1 42– 28 26 Leijona F .. P14, 59 kg (1): 1) Juho Kopola SS 65. Ramsau, Itävalta. M23, 74 kg (3): 1) Toni Hyttinen OPT 140, 3) Janne Nyberg PV 130. T-08 – KP-V M 3 – 7. Tuloksia: N20, 72 kg (3): 1) Tuulia Lohivuo KaVo 82,5, 2) Amanda Sjöholm NyKK 80. Ilmakivääri, M (60 ls): 1) Markku Niemi AlavA 562. Virin maalilla Mika Siermala torjui 26 kertaa. 3 3 8– 12 FC Sport-j .... N23, 57 kg (2): 1) Krista Määttä SoVi 80, 2) Johanna Enkvist PV 60. Toisessa erässä Hermes pääsi yrittämään ratkaisua rankkarista, mutta Fanny Fageruddin yritys ei tuonut osumaa. IT10: 1) Juho Haapaniemi IU 180, 2) Panu Lappi KP-V 172, 3) Minka-Maria Puumala KP-V 156, 4) Joose Puumala KP-V 131. Virin ykkösnimeksi nousi ykkösketjun laitahyökkääjä Juhana Höyhtyä, joka teki neljä maalia. Hermes taipui jatkoajalla VANCOUVER (STT) Jesse Puljujärvi nautiskeli paikastaan Connor McDavidin rinnalla Edmonton Oilersin ykkösketjussa ja iski pikatahtia kauden kolmannen ja neljännen maalinsa, kun Edmonton meni 2–0-johtoon Calgarya vastaan. 2 2 14– 8 6 TAMMISAARI (KP) Keskipohjalaisseuran voimanostajat menestyivät hyvin klassisen penkkipunnerruksen SM-kisoissa, jotka järjestetään viikonloppuna Tammisaaressa. N: 1) Anette Källi LehA 368. Calgary: Pikaluistelun maailmancupin kilpailu 3/6: Naiset: 1 000 m: 1) Heather Bergsma Yhdysvallat 1.13,37, 2) Jekaterina Shikhova Venäjä 1.13,70, 3) Marrit Leenstra Hollanti 1.13,72. Kolmannen erän lopulla suomalaishyökkääjä oli lähellä tehdä erän kolmannen maalinsa, mutta Flamesin maalilla Mike Smith pysäytti kiekon jalkasuojiensa alle. 66 kg (1): 1) Niko Kopola SS 67,5. Ratkaisumaalin teki Marianna Rajala ajassa 60.18. IT8: 1) Maximus Nikula KP-V 176. 1. Puolitoista vuotta ampumahiihtoon tosissaan keskittynyt Herrmann on entinen huippuhiihtäjä. M20, 120 kg (1): 1) Daniel Holmstedt PV 155. Naiset: passari Suzanne Horner LiigaPloki. Suurin osa erosta tuli viimeisellä kierroksella, kun en kestä ihan loppuun asti, lievästi helpottunut Laukkanen kertoi. 11 3 3 5 34– 62 12 PJK .......... valinta tähdistöön), hakkuri Joonas Jokela Etta (1), yleispelaajat Eetu Pennanen Etta (4) ja Ossi Rumpunen Raision Loimu (5), keskipelaajat Tuomas Koppanen Raision Loimu (3) ja Robert Walsh PerPo (2), libero Gabriel Domencus PerPo (1). LoVen Mikko Seikkulasta tuli tuplamestari, kun hän voitti sekä 50-vuotiaiden että 70-vuotiaiden 120 kilon sarjan. Virille kolmas voitto putkeen OULU (KP) Kokkolan Hermeksen naisten pohjoisen kiertue toi tilille yhden sarjapisteen. 11 3 3 5 30– 27 15 Mad Max.. 63 kg (2): 1) Essi Laakso KoJy 80. Tehopisteitä merkittiin myös Carolinan Sebastian Aholle ja Teuvo Teräväiselle, jotka olivat syöttämässä Elias Lindholmin tekemää ottelun avausmaalia. 11 2 1 1 7 29– 47 9 Ruutupaidat 11 2 1 8 32– 48 7 Riemu ...... Kotijoukkue oli kiinni täydessä pistepotissakin, mutta vantaalaisten Petra Suutarinen tasoitti 3–3:een viimeisellä minuutilla. Tunkkari punnersi uudeksi SE:ksi 105 kiloa. 63 kg (8): 1) Anette Tunkkari KoJy 105. 72 kg (1): 1) Julianna Löllö KoJy 97,5. N60: 1) Mirja Aho KP-V 345. Hän voitti Östersundissa myös pikamatkan. Barkov on tehnyt tällä kaudella tehot 9+16. 120 kg (2): 1) Santeri Eriksson Team365 170, 2) Andreas Hill NyKK 150. VT14 (30 ls): 1) Daniel Lukoperov YK 277. Saksan Denise Herrmann voitti pikakisan jatkeeksi myös takaa-ajon
Puolihoitoruokailuilla vain 128 €/2 vrk/hlö. ” Myymälä ja töiden vastaanotto Ma–Pe 7–16 044 749 4300 info@lvis-palvelu.. Varmistat myös, että kehitys on Rettigin arvojen ja käytäntöjen mukaista. Ehkä se (hopea) on se, että olin henkisesti valmis näihin kisoihin. Hallitus PALVELUKSEEN HALUTAAN Jakobstad • Pietarsaari Purmo, Thermopanel ja LVI ovat markkinoiden johtavia radiaattoreiden, konvektoreiden, pyyhekuivaimien, lattialämmityksen ja lämpöjärjestelmätarvikkeiden tuotemerkkejä. Yhteensä 75 työntekijää kolmella eri paikkakunnalla palvelee asiakkaita pohjoismaisilla markkinoilla. Nyt on yksi unelma toteutunut, luulen, ettei kovin moni lyönyt rahojaan puolestani, Salonen sanoi tiedotteessa. Kaikilla opintosuunnilla on mahdollista valita myös avoimen yliopiston opinnoista liikuntalääketieteeseen liittyviä opintoja. Chief Accountat Nordicina olet vastuussa kirjanpidosta ja siihen liittyvistä prosesseista. Voimassa 31.12.2018 saakka. Verkkokauppamme on nyt avattu! Tilaa nyt kylpylälomat, hemmotteluhoidot ym. Olet järjestelmällinen, tarkka ja otat mielelläsi vastaan erilaisia työtehtäviä ja haasteita. Oikeat numerot: 2, 4, 8, 12, 13, 19, 21, 22, 24, 26, 28, 34, 43, 46, 47, 48, 56, 60, 65, 67 Kunkkunumero: 56 Las Vegas, MM-kilpailut: Miesten all events, 24 sarjaa: 1) HaoMing Wu Taiwan k-a 217,5, 2) Petteri Salonen Suomi 214,6, 3) AJ Johnson USA 213,9...9) Osku Palermaa Suomi 209,4...47) Joonas Jähi Suomi 201,4...68) Niko Oksanen Suomi 199,4, 69) Juhani Tonteri Suomi 199,4...95) Jari Ratia Suomi 195,3. loppuottelu: Suomi–Kanada 11–5 Suomi voitti maailmanmestaruuden voitoin 2–0 U21:n 2. Laaja valikoima komponentteja suoraan varastosta takaa nopean toimituksen. OULU (KP) Oulussa lauantaina järjestetyissä KBT-kisoissa oteltiin yhteensä seitsemän ottelua lukkopainissa ja potkunyrkkeilyssä. helposti kotisohvaltasi. Vastaat raportoinnin oikea-aikaisuudesta ja laadusta. Tervetuloa! Johtokunta KAUHAJOEN URHEILUHIEROJAKOULU www.kauhajoenurheiluhierojakoulu.fi Hierojakoulutus 8.1.2018-7.12.2018 Monipuolinen koulutus hierojan ammattiin, antaa valmiudet myös urheiluhierontaan. Ota yhteyttä mediamyyntiimme! 89 % 18-34 -vuotiaista pitää painettua sanomalehteä luotettavimpana tiedonlähteenä. shop.harmankylpyla.fi Osta lahjakortit ajoissa TARJOUS! SISUSTAJA RAKENTAJA • Sälekaihtimet • Rullaverhot • Markiisit Niittykatu 1, Kokkola Puh. Hän vastaa myös lisäkysymyksiin työtehtäviin liittyen puhelimitse, 06-7869 357. Olet järjestelmällinen ja palveluhenkinen, sinulla on määrätietoinen ote työhösi ja osaat muodostaa ratkaisuja asiakkaillesi. Yritys kuuluu Rettig ICC:hen, joka on Euroopan johtavia radiaattorivalmistajia. Tiedustele miten voimme Sinua palvella 050 3207 466 Maija Kortetmaa YHTEISÖKOTI MIRJAMITUPA KY Täydellä höyryllä UUTEEN VUOTEEN, olkoon se meille kaikille ONNELLINEN! Hyvää Itsenäisyyspäivää ja Rauhaisaa Joulua! Mirjamituvan ja Katariinan kamarin väki Kiitokset kaikille tuk?oillemme työtäyteisestä ja ihanasta vuodesta! KESKI-POHJANMAAN KAMARIORKESTERI, JOHT. Miesten joukkuekilpailu (4 parasta mitalipeleihin): 1) Kolumbia Manuel Otalora 208,2...9) Suomi 201,1. Naisten all events, 24 sarjaa: 1) Danielle McEwan USA 213,6, 2) Siti Sa. Tuotemerkit ovat tunnettuja korkeasta laadustaan ja lisäarvostaan. 040 553 7336 (Jan), 0400 162 503 (Mikki) KOULUTUS NÄYTTELYT. Ota yhteyttä. Tarjoamme sinulle monipuolisen työnkuvan mielenkiintoisessa työympäristössä ja jatkuvan sisäisen koulutuksen työn ohessa. Ottelun alkupuolella Kujala osui hyvin alapotkuilla, mutta liikkuvampi Runtti sai kamppailun edetessä piste-edun. JUHA KANGAS KONSERVATORION KAMARIJOUSET JA NUORISOSOITTOKUNTA, SEKÄ KONSERVATORION OPISKELIJOITA JA OPETTAJIA Suomalaisen musiikin päivänä Pe 8.12.2017 klo 19.00 Konservatorion salissa. Potkunyrkkeilyssä catchweight sarjassa alle 89 kiloa KBT Kokkolan Onni Kujala kärsi pistetappion Oulun Kickboxingin Jari-Tapani Runtille. talli 374m ² Mh 99t €; Kannus 0,53ha Rättyäntie 237 ht 104/164m ² 5h,s,ph 59t €; ei energiatodistuksia; Teollisuushalli: 1,5 ha 1200/1454 m ² ristikkotehdas koneineen, Karhintie 16 140t €, v.os 600t €; Kruunupyy Rantaravintola 1,1 ha 399t €:Tontit: Potanmäki 2000+1500m ²;Korkeahuhta 2270+3030 t4.12; 1,65 ha Kälviän kirkkotie 20t €; Maunulantie 8t €;Kotkamaa 15t €; Himanka 1,0ha 10t €; 0,45ha 15t €; Kaustinen alle 1ha 2t €-20t€; netissä kartat Kaustisen Evankelisen Opiston Kannatusyhdistys ry:n SYYSKOKOUS pidetään opistolla tiistaina 12. (06) 483 1600 www.harmankylpyla.fi 100 € /2 vrk/hlö Irtiotto arjesta ja kylpylälomalle Härmään Majoitus 2 hengen huoneessa, aamiaiset, kylpylän ja kuntosalin käyttö sekä sisäänpääsy tansseihin. Kujala ei saanut kurottua piste-eroa kiinni ja tarkkaa kehätyöskentelyä harjoittanut Runtti voitti tuomariäänin 3–0. Meiltä löydät 40 vuoden kokemuksella kokonaisratkaisut teollisuuteen, urakoitsijalle ja yksityishenkilöille. 1000 €/ha; Maatilat: Kälviä 5,5 ha 127m ² okt 3h,s,ph+16 p. Lisäksi myös mahdollisuus Personal Trainer -opintoihin. Haemme nyt CHIEF ACCOUNTANT NORDIC vahvistamaan pohjoismaista tiimiämme, joka hoitaa Rettig Värme Ab Pietarsaaren ja Rettig Sweden Ab Helsingborgin/Järpåsin kirjanpidon. Osaat tulkita kirjanpitolakia ja -asetuksia. Olet itsenäinen ja oma-aloitteinen. NBA lauantaina: Boston–Phoenix 116–111, Dallas–LA Clippers 108–82, Brooklyn–Atlanta 102–114, Philadelphia–Detroit 108–103, Cleveland–Memphis 116–111, Milwaukee–Sacramento 109–104, Denver–LA Lakers 115–100, Portland–New Orleans 116–123. –?Tämä on ollut haave, iso haave. Latikka ylsi vammaisuinnin MM-hopealle päämatkallaan Keno Päiväarvonta. Taiwanin HaoMing Wu oli karannut tavoittamattomaan johtoon ennen miesten all eventsin päätöspäivää, mutta Salonen rutisti kakkossijalle 17 pisteen erolla Yhdysvaltain AJ Johnsoniin. yah Malesia 210,3, 3) Hsin-Yi Tsai Taiwan 209,0...44) Sanna Pasanen Suomi 198,8...72) Eliisa Hiltunen Suomi 194,1...85) Heidi Manninen Suomi Mississauga: MM-kisat, 2. PELTISEPÄNLIIKE PELTISEPÄNLIIKE KYLPYLÄT ma-pe 10-16 · la 10-14 Suomi 100 -MEILTÄPÄIN 1.12.-31.12.2017 Välkommen! Tervetuloa! KIINTEISTÖT KOKOUKSET Haemme aktiivista ja asiakaslähtöistä ratkaisujen myyjää / asiantuntijaa. 0400-663 349 KÄLLSTRÖMIN KAIHDIN Tervetuloa! Suoraan varastosta tai määrämittaisena • Parvekekaihtimet • Screen kaihtimet • Verhokiskot ja tangot • Lamelliverhot SISUSTUSTUOTTEET • PIIPUNPELLITYKSET • IKKUNAPELLIT • PIIPUNHATUT • PELTILISTAT • SADEVESIJÄRJESTELMÄT Puh. Lake Louise: Naisten maailmancupin syöksylasku: 1) Mikaela Shiff rin Yhdysvallat 1.27,55, 2) Viktoria Rebensburg Saksa 1.27,68, 3) Michelle Gisin Sveitsi 1.27,72. Vapaamuotoiset hakemukset lähetetään sähköpostitse talouspäällikkö Mats Bergvallille, mats.bergvall@rettigicc.com, viimeistään 15.12.2017. Latikkaa vauhdikkaampi oli ainoastaan venäläinen Ihar Boki tuloksella 57,45. Työtehtäviäsi ovat: • vastuu juoksevasta kirjanpidosta sekä kuukausija vuositilinpäätöksistä • veroja alv-selvitykset • veroilmoitukset • sisäinen valvonta • transfer-hinnoittelu Sinulla on tehtävään soveltuva korkeakoulukoulutus ja vähintään 5 vuoden kokemus vaativista kirjanpitotehtävistä. Tämän syyskauden terveydellisiin haasteisiin nähden olen tosi tyytyväinen, vaikka ennätystä ei tullutkaan, Latikka kertoi tiedotteessa. KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 4.12.2017 15 URHEILU ALPPIHIIHTO KEILAILU KORIPALLO RAHAPELIT RINGETTE Sanomalehti tavoittaa parhaiten Tutkimusten mukaan sanomalehti tavoittaa kuluttajat ja vaikuttaa ostopaikan valintaan enemmän kuin yksikään toinen ilmoitusväline. Toimita lyhyt kuvaus itsestäsi ja ansioluettelosi 13.12.2017 mennessä sähköpostitse osoitteeseen tommy.krokvik@wikro.. Ruotsin kielen taito katsotaan eduksi. Naisten joukkuekilpailu, (4 parasta mitalipeleihin): 1) Singapore 210,8...13) Suomi 194,4. Personal Trainer 8.1.-18.5.2018 Antaa valmiudet henkilökohtaisena kunto-ohjaajana toimimiseen. Sinulla on henkilöstövastuu neljästä työntekijästä ja raportoit talouspäällikölle. Kokkolan LVIS-Palvelu Oy Kaarlelankatu 22 67100 Kokkola www.lvis-palvelu.. loppuottelu: Suomi–Kanada 6–9 Kanada voitti maailmanmestaruuden voitoin 2–0 192,3...107) Petra Eriksson-Sola Suomi 185,3...109) Marjo Hirvonen Suomi 184,8...129) Elice Piksilä Suomi 177,8. Rettig ICC:n liikevaihto on 640 miljoonaa euroa ja työntekijöitä on 3 500. /tapahtumakalenteri Mitä tapahtumia viikonloppuna on. Box 16 • FI-68601 Jakobstad • Finland T +358 (0)6 786 91 11 • F +358 (0)6 786 92 22 • info@purmo.fi • www.purmo.fi PALVELUKSEEN HALUTAAN • Autojen huollot • Päästömittaukset • OBD-mittaukset • Vikakoodien luku • Nelipyöräsuuntaus • Autosähkötyöt • Ilmastointilaitteiden huollot Toholampi • P. Toimenkuvaasi kuuluu mm. Hallitset suomen kielen hyvin puhuttuna ja kirjoitettuna. Kari 0400 361 501 Uusi Teollisuustie 3, Kälviä www.ppkp.. Tehtävä on vakituinen ja kokoaikainen. päivänä joulukuuta 2017 alkaen klo15.00. Käsitellään sääntömääräiset syyskokousasiat. Toimipaikkamme sijaitsevat Pietarsaaressa ja Kokkolassa. PALVELUHAKEMISTO TERVEYSPALVELUT Keski-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS pidetään tiistaina 12.12.2017 klo 16.00 alkaen yhdistyksen toimistolla, osoitteessa Pajalantie 24, Kaustinen. Sekä miesten että naisten joukkuekilpailuissa Suomi putosi mitalipelien ulkopuolelle. Lähde: 2011 Tietoykkönen www. • tiskimyynti • hydrauliikkaletkujen teko • tuotteiden vastaanotto • varaston hallinta Lisätietoja antaa paikallinen esimies Kim Andersson (puh: 044-780 0090) yhteydenotot klo: 13-16, Levytie 7, 68700 Kokkola. Hydrauliikkaja pneumatiikka-alue koostuu komponenteista, letkuista sekä kunnossapidosta ja huollosta. Liikunta, fysioterapia ja hieronta 8.1.-18.5.2018 Antaa hyvät valmiudet liikunnan ja fysioterapian ammattiopintoihin. Liput 10€ / 5€ Matti Murto esittelee sävellyksiään pienessä salissa klo 18.15 MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMaaaaaaaaaaaaaattttttttttttttttttttttttttttttttttttiiiiiiiiiiiiiiiii MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMuuuuuuuuuuuuuuuuuuurrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrooooooooooooooooooooonnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnn sssssssssssssssssssssssssääääääääääääääääääävvvvvvvvvvvvvvvvvveeeeeeeeeeeeeeeelllllllllllllllllllllllllllllllllllllllyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyysssssssssssskkkkkkkkkkkkkkkkkkkkoooooooooooooonnnnnnnnnnnnssssssssssssssseeeeeeeeeeeeeeeeeeerrrrrrrrrrrrrtttttttttttttttttttiiiiiiiiii MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaatttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttiiiiiiiiiiiiiiii MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuurrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrroooooooooooooooooooooonnnnnnnnnnnnnnnnnnn ssssssssssssssssssssääääääääääääääääääääääävvvvvvvvvvvvvvvvvvvvveeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeellllllllllllllllllllllllllllllllllllllyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyysssssssssssssssssssskkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkooooooooooooooooooooonnnnnnnnnnnnnnnnnnnnsssssssssssssssssseeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeerrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrtttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttiiiiiiiiiiiiiiiii KONSERTIT PARHAAT PALVELUT Alansa Testaamme painolaatua ICQC 2018-20 Maanrakennusalan ammattilainen Maanrakennusalan ammattilainen PALVELUT • taloja hallien perustustyöt • salaojitustyöt • kunnallistekniikka • tietyöt • hiekan ja murskeen myynti sekä kuljetus Backändantie 129 • 68410 ALAVETELI puh. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Kujalalle tappio HELSINKI/LAS VEGAS (STT) Petteri Salonen nappasi hopeamitalin keilailun MM-kisoista Las Vegasista. TEKNINEN MYYJÄ KOKKOLAAN HYDRAULICS PNEUMATICS TRANSMISSION Laminaatin ja parketin asennukset, puulattioiden hionta ja pintakäsittely. Salonen MM-hopealle MEXICO CITY (STT) Antti Latikka saavutti ensimmäisen vammaisuinnin MMmitalinsa uimalla toiseksi sadan metrin selkäuinnin heikkonäköisten S13-luokassa Mexico Cityssä lauantaina. Tarjoamme myös järjestelmäsekä projektisuunnittelua. Lähde: IRO Research, Luotettavimmat mediat 6/2014. MONIPUOLISET HUOLTOPALVELUT! MONIPUOLISET HUOLTOPALVELUT! LUOMANKORJAAMO KY HUOLTO JA ASENNUSPALVELUT • URAKOINTI Ammattitaitoinen huoltomme ja asennuspalvelumme on käytettävissä kaikissa LVIja sähköasioissa Harkitsetko lämmitysjärjestelmän vaihtoa. LVIS-PALVELUT LVIS-PALVELUT • TEHONLISÄYKSET • OPTIMOINNIT • TEHONLISÄYKSET • OPTIMOINNIT • EGR KORJAUKSET • EGR KORJAUKSET • HIUKKASSUODATIN KORJAUKSET • HIUKKASSUODATIN KORJAUKSET Puh: 044 3616 450 • facebook.com/KokkolanAutoexpertti AUTOKORJAAMOT AUTOKORJAAMOT Vaasantie 22, Ylihärmä Puh. Hallitset hyvin Excel-ohjelman ja toiminnanohjausjärjestelmien käytön. Kokkolattia Ahola Oy puh. –?Näihin korkeanpaikan olosuhteisiin nähden oikein optimi uinti. 050 564 8831 Kokkolattia AHOLA OY LATTIATYÖT K-P: N MM O Y LKV [A] www.metsamarkkinointi.com Pitkänsillankatu 20 c Kokkola 0400-564433 040-7277467 Pitkänsillankatu 20 c Kla 0400-564433 MP 040-7277467 PE Isot metsätilat: Halsua 78,3 ha 6650 m³ 175t €; Kärsämäki 74,4 ha 4330m ² 138t €; Salla 49,3 ha 2160 m³ 34t €; Pyhäntä 40,4 ha 1498m³+murskelupa 67,5t €; Toholampi 30,8 ha 1750m³ 36t €; Kannus 25,5 ha 89t €; Metsät: Halsua 16,5 ha 1460m ² 39t € t 7.12; Kokkola: 1,6 ha 16t €; 19,8ha 24t €; 7,6ha 100t €; Luoto 8,3ha 39t €; Toholampi: 10,65ha 1220m³+mökki 40t €; 6,4ha 590m³ 16t €; 20,7ha luontotila+mökki 16t €; Kruunupyy 9,1ha+mökki 1220m³ 60t €; Pihtipudas 13 ha 25t €; Ullava 5,2 ha; Veteli 2,8ha 10t €/t 11.12; Vimpeli 5+2,5ha 18t €; Kälviän Hirsimetsän yhteismetsän osuuksia lh 1 €/osuus; Kannus Karhilaisten yht.al.os. Latikka ui päämatkansa ajassa 1.04,51. • info@ppkp.. Edellytämme aiempaa kokemusta myyntityöstä ja alan tuntemus katsotaan eduksi. Esillä sääntöjen 7 §:n mukaiset asiat. Rettig Värme Ab • P.O. 0400 265 992 • www.luomankorjaamo.
/KPyhteystiedot Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. (ma-pe klo 7.30-23.00, la-su klo 15-23). /mediaopas Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.. 010 665 7770 Tarkemmin Lännen Mediasta www.kp24.. TOIMITUS Uutiset 020 750 4405 toimitus@kpk.. talvirenkaat kevytmetallivanteilla, tekstiilimatot ja tavaratilan suojapohjan. Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Sanomalehtien liiton jäsenlehti. 020 750 4405, sähköposti: toimitus@kpk.. Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. Toimi nopeasti, niin saat kattavasti varusteltuun Avensis Active Edition -malliin automaattivaihteiston veloituksetta. (Kokkola) ja ylivieska@kpk.. 4 4 4 4 4 4 3 6 5 6 4 2 -5 La 9.12. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. 3 2 2 3 3 3 3 3 4 5 3 2 -1 Su 10.12. Ilmoitushinnat: www.kp24.. 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.. -0 -0 -0 -0 -0 3 1 2 1 -0 -2 Ma 11.12. 020 750 4469 Johtaja/julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Myyntijohtaja/yritysasiakkaat Tapani Mustonen Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: Täyspaketti (sis. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.. Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.. Puhelinvaihde puh. -3 -3 -5 -4 -5 -4 -5 1 -2 -0 -2 -8 -7 eilen 2 3 1 1 2 4 1 5 4 5 2 2 viime vuonna -5 -6 -8 -7 -3 -8 -7 -8 -3 -12 -7 -16 Ma Las Palmas 20 Kreeta 20 Antalya 19 Bangkok 30 Ti 19 16 16 28 Ke 18 12 12 30 To 18 14 14 32 Pe 19 16 15 32 La 19 17 14 31 Su 18 19 15 30 Ma 19 17 16 28 Kylmintä toissa yönä °C -17,6 Muonio Lämpimintä eilen °C +5,8 Bogskär Lämpimintä vuosi sitten °C +4,5 Kristiinankaupunki Sateisinta toissa päivänä 5,3 mm Helsinki Kumpula Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) www.kp24.. -1 -1 -2 -2 -2 -2 -3 2 3 -1 -5 -9 Pe 8.12. alv 10%. Lännen Median uutishuone puh. Tiedustelut puh. (Ylivieska). MAANANTAINA 4.12.2017 KESKIPOHJANMAA 16 990 995 995 1000 1005 1005 1010 1010 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1020 1020 1020 1020 1020 1025 1025 1025 1030 1030 1030 1035 1035 +1 +6 +8 +5 +11 +16 +14 Tänään klo 14 Huomenna klo 14 -1 -2 -5 -3 -3 -1 -2 -4 -6 -5 -5 -1 (-3) (-1) (-2) (-3) (-2) (-1) (-2) (-2) (-13) (-9) (-12) (-12) (-9) (-2) (-10) (-6) 5 7 TILASTO, KOKKOLA MAAILMA TÄNÄÄN EUROOPPA TÄNÄÄN MAANANTAINA TIISTAINA KESKIVIIKKONA -13 -8 -12 -14 -5 -4 -2 -2 -2 -0 -1 +0 +3 -18 -10 -15 -13 -10 -6 -4 -8 -3 -4 -1 -1 +3 -7 -8 -18 -15 -6 -5 -3 -3 -3 -2 -1 -1 +2 6 9 8 4 6 10 9 7 2 3 7 1 Los Angeles 22 Bangkok 30 Buenos Aires 22 Chicago 16 Edmonton -6 Johannesburg 28 Miami 26 Montreal 4 New Delhi 24 New York 10 Peking 2 Sydney 19 Tokio 14 Vancouver 5 Merisää eilen klo 14 Ulkokalla +4 WSW 8 m/s Kallan +3 SSW 6 m/s Tankar +3 SW 6 m/s Valassaaret +3 WSW 5 m/s Meriveden korkeus Oulu +48 cm Raahe +48 cm P:saari +44 cm Vaasa +48 cm Ma 4.12. PALVELUPISTEET: KOKKOLA Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.30 Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400 fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600 fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus puh. /palaute. Mielipiteet 020 750 4406, mielipide@kpk.. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Lähetä viesti numeroon 13525. 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli puh. /lannenmedia MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10 puh. Kokkola -1 Pietarsaari -1 Toholampi -3 Halsua -2 Ylivieska -5 Kalajoki -2 Haapavesi -5 Helsinki 1 Tampere -1 Turku -0 Jyväskylä -1 Oulu -7 Kuusamo -5 Ti 5.12. ESIMERKKILASKELMA: Kk-erä 536,67 €. kulutus Avensis 1.8 Active Edition Touring Sports Multidrive S 142 g/km WINTER PACK 490 €: sis. 0,9 % + kulut Rahoituskorko nyt. lehti) 12 kk 33,25 €/kk Digipaketti 12 kk 16,90 €/kk Hinnat levikkialueelle ja sis. -2 -1 -5 -5 -7 -4 -6 -0 -2 -3 -5 -10 Ke 6.12. (luetaan ma-pe klo 8-14). -2 -2 -4 -4 -3 -2 -3 2 1 -0 -3 -5 Ti 12.12. -1 -1 -3 -3 -4 -2 -5 -2 -3 -9 -6 To 7.12. alv 24%). Tarkemmin yhteystietoja www.kp24.. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.30). Lukijat voivat lähettää kuvia toimitukseen sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. AVENSIS ACTIVE EDITION EDISTYKSELLISTÄ AJOMUKAVUUTTA NYT ERIKOISEDUIN AUTOMAATTIVAIHTEISTO € AVENSIS TOURING SPORTS ACTIVE EDITION AUTOMAATTIVAIHTEISTOLLA 30 596 € Avensis Active Edition on tilava, tyylikäs ja monipuolinen matkakumppani niin maanteille kuin kaupunkiajoon. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt Hannu Lehto 020 750 4408 Päivi Savela 020 750 4450 Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.. 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/ min (sis. Kokonaistavoittavuus KMT s2015-k2016 89 000 kpl ISSN 0788-8325. 0800-alkuiseen numeroon maksuton sekä sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.. Juttuvinkit ja uutispäivystys puh. Jollet saanut lehteä: soita 0800-30101 arkisin 7.00-16.30 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. Etusi jopa 4 900 € Malli Autoverollinen kokonaishinta Toimituskulut Kokonaishinta toim.kuluineen CO päästöt EU-yhd. Uusimmassa Avensiksessa innovatiivinen teknologia yhdistyy saumattomasti viihtyisiin sisätiloihin ja yksilölliseen muotoiluun. lehti+digi) 12 kk 28,90 €/kk Peruspaketti määräaikainen (sis. 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala puh
Teema muki 0,30L valk. Teema lautanen S 15 valk. Onnittelut Suomi ja Keskipohjanmaa. Kastehelmi purkki 116x114mm Kotimaiset pörrösukat Froteepyyhe Reilu Naisten koot 36/38-39/41 50x70 Miesten koot 40/42-43/45 70x150 PRIS SKRÄ LL! PRIS SKRÄ LL! 16 95 6 95 35,(norm.53,95) (norm.23,95-28 ,95) (norm.8,45-10, 45) 17 95 (norm.27,95) PRIS SKRÄ LL! PRIS SKRÄ LL! kpl kpl pkt 5 95 6 95 6 95 16 90 Laitoimme tarjouspöydän koreaksi 100-vuotiaiden kunniaksi. KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 4.12.2017 17 Aherramme arkena lepäämme sunnuntaina! Palvelemme ma-la /HalpaHalli 8-21 Kastehelmi kakkuvati 31,5cm kirkas Essence lasi 2kpl/pkt 45cl, 33cl, 35cl tai 21cl Teema lautanen M 17 valk
Keskipohjanmaa 4.12.1967 Kiitämme lukijoitamme 50 vuotta kestäneestä yhteistyöstä Keskipohjanmaan ensimmäisen näytenumeron julkaisemisesta on tänään 4.12.1967 kulunut tasan 50 vuotta. Männyn salaisuus, Sydänpuu ja Pesäpuu. . Suomen Joogaliiton opettama jooga on lempeää ja rauhallista hathajoogaa, joka sopii kaikille. –?Mahtava mänty on siellä vielä suojeltuna ja ajan haavoittamana, mutta uljaana vielä. Suuri palkinto oli, kun jo itsenäistynyt nuoremme sanoi olevansa edelleen hyvin kiitollinen, että olemme aikoinaan avanneet kotimme ovet, Jutila kertoo. Keskipohjanmaa on puhunut oman maakuntansa kieltä Keskustapuolueen hallituksen puolesta esitän tänään juhlapäiväänsä viettävälle Keskipohjanmaalle kunnioittavan tervehdyksen. Tämän juhlapäivämme A ja B numeroissa kerromme tavallista enemmän oman talon asioista. Tarina kertoo, että 1700-luvulla isovihan aikaan Sarjan isäntä piilotti tyttärensä puuhun venäläisiltä sotilailta. Jutilat ovat sijaisvanhempia kuudelle lapselle, joista osa elää jo omillaan. Näin kuvaili taitelijan uran alkua kummitytär ja sisarentytär Eva Raudasoja, joka itse johtaa Täydentävien opintojen keskusta Oulun yliopistossa. Nokian pääkonttorissa, Suomen Gallupilla, Jyväskylän ja Oulun taidemuseoissa ja Kyösti Kallion koululla Nivalassa . 0-kuntia. FM Satu Itkonen), Mari Mörön kirjan Hyvää tietä Hyssymaahan kuvitus 2006, Gratefulkirjan kuvituksen tilasi maailmankuulu näyttelijä Julie Andrews ja CD:llä laulaa Art Garfunkel Voimaa ja värien hehkua Näyttelyn avajaisissa taiteilija Anna-Liisa Hakkaraista tervehti runsas joukko kutsuvieraita. Hänen töissään on voimaa, joka välittyy katsojalle. . Leena Laulajainen) -kirjan kuvitus sai erikoispalkinnon Japanin biennaalissa 2001, Portti maalauksiin vuodelta 2001 esittelee taiteilijan maalauksia ja tarinoita niistä (toim. Värillä on siis väliä. Jutiloilla tehdään yhdessä lasten kanssa kaikenlaista kotiaskaretta ja ruoanlaittoa, he retkeilevät luonnossa ja opettelevat arjen hallintaa. –?Vaikka olen epäröinyt, voinko lähteä, mies on sanonut, että kyllä täällä pärjätään. –?Lapset ovat sanoneet, että äiti on silloin hyvällä päällä, kun tulee avannosta, Jutila naureskelee, ja myöntää innostuneena, että avantouinnista on tullut hänelle henkireikä. Vähitellen maalaaminen vei voiton ja turvallinen opettajantyö jäi sivuun. 19: 39-40 Aurinko nousee: Kokkolassa 09:49 (pimeys päättyy 8:39) Ylivieskassa 09:47 Helsingissä 09:02 Utsjoella Aurinko laskee: Kokkolassa 14:46 (pimeys alkaa 15:56) Ylivieskassa 14:37 Helsingissä 15:18 Utsjoella Nimipäivät tänään: Airi, Aira ruotsinkielisillä Barbara, Barbro ortodokseilla Varvara, Varpu, Johannes, Juhani, Juha, Aleksanteri, Santeri, Ale Nimipäivät huomenna: Selma ruotsinkielisillä Selma ortodokseilla Sauvo SUDOKUT HELPPO VAATIVA EILISEN TEHTÄVIEN RATKAISUT Merja Nevalainen ALAVIESKA Alavieskalainen Tuija Jutila aloitti joogaharrastuksen jo kahdeksantoista vuotta sitten, samoihin aikoihin, kun he miehensä kanssa saivat ensimmäiset lapset perheeseensä. o.s. Anna-Liisa maalasi muutamia päivänkakkaroita, joista Hirvimäki innostui ja käski jatkaa maalaamista. /tapahtumat. Maalauksen valmistuminen kesää viikkoja, joskus jopa kuukausia. Keskipohjanmaa on ollut alkiolaisen aatteen voimakkaimpia lipunkantajia. Aluksi Jutilan mies kävi vielä kodin ulkopuolella töissä, mutta myöhemmin hänkin jäi kotiin ja pitää nyt kenneliä. Olen usein ajatellut, että monin kerroin minulle on lahjoja annettu, kun olen tällaiset lapset saanut. – Sijaisvanhemmuuteen ryhtymiseen tarvitaan molempien puolisoiden halu, sillä tätä eletään sydämestä. Haasteellisiakin tilanteita perhe-elämään tulee, kun lapsi tuo mukanaan oman elämänsä ja historiansa, mutta siinä auttaa ymmärrys tehdä yhteistyötä kaikkien tahojen kanssa, sekä rohkeus hakea apua, jos oma osaaminen ei riitä. 1946 Nivalassa) asuu Jyväskylässä . –?Kun me ollaan mieheni kanssa lähdetty sijaisvanhemmiksi, olemme avanneet lapsille rakkauden ovet, ja eletään elämää yhdessä lasten kanssa tavallaan tutkimusmatkaa tehden. Muun muassa toisesta kotikylän puusta, Peräahon pitkästä kuusesta, joka on myös maalauksessa Metsän peitto. Keskipohjanmaa on taistellut määrätietoisesti ennen muuta oman kotimaakuntansa elinkysymysten puolesta. Tietysti myös Kehruumänty esiintyy maalauksissa. Siellä tytär kehräsi ja sotilaat luulivat rukin ääntä piruksi. :n tapahtumakalenterissa www.kp24.. Työ on fyysisestikin raskasta, sillä maalikerroksia ja värisävyjä on lukemattomia. Arjenkin keskellä kotiaskareita tehdessä voi hetkeksi pysähtyä kuuntelemaan ja rauhoittamaan hengitystä luonnolliseksi ja syväksi. Tunneille tullaan sellaisena kuin on, siellä ei vertailla tai arvostella. Ryhmässä tekeminen antaa itsellekin voimaa. Sen lisäksi juhlanumeromme sisältää tekstiä, kuvia ja ilmoituksia monilta aloilta täyttäen maakuntalehden tehtäväänsä tänään niinkuin se on tehnyt sitä 50 vuotta. Lähde: www.joogaliitto.. Hän yhdisti Anna-Liisa Hakkaraisen maalauksiin sanat luonto, eläimet, luonnon antimet, metsän äänet, hiljaisuus ja mielenrauha. Jutila on sittemmin käynyt useilla kursseilla ja tunneilla, ja lopulta opiskellut Suomen Joogaliiton joogaopettajaksi ja ohjaa tänäkin lukuvuonna seitsemää kansalaisopiston joogaryhmää. Hän antaa suuren kiitoksen miehelleen, joka on tuolloin ollut lapsille isänä ja äitinä ja hoitanut kodin. MAANANTAINA 4.12.2017 KESKIPOHJANMAA 18 PÄIVÄN SANA TÄNÄÄN 50 VUOTTA SITTEN TAPAHTUMAT Tapahtumaja yhdistystietojen ilmoittaminen netissä www.kp24. Kehruumänty löytyy Sarjankylällä, josta taiteilija on kotoisin. itseoppinut, taideopetusta Veikko Hirvimäeltä, Suomen taidemaalariliiton jäsen 2000 . JOOGA . Opiskeluajat ovat vaatineet perheeltä paljon, sillä opintoihin on kuulunut joka vuosi viikon lähijakso Saarijärven joogaopistolla. –?Silloin aluksi joogassa tärkeintä oli oma aika. Samalla tavoin jooga on tutkimusmatkaa omaan itseensä, Jutila pohtii. Tämä on mahdollistanut Tuijalle joogaryhmien vetämisen. Suurena rikkautena heillä on jo kolme lastenlasta. kirjankuvituksia 9, mm. Arjen harmaudessa jos ilo ja nauru välillä unohtuvat hetkeksi, siellä se löytyy aina. Vaatii taitoa, sitkeyttä sekä kykyä nähdä, että löytää juurin oikean värin. Tätä nykyä nämä värit ja maalaukset ovat jalostuneet myös kirjoihin, julisteisiin, kortteihin ja tarjottimiin. Pesäpuu, linnunlaulupuu, pyhä puu, kuusipuu, elämänpuu, viisauden puu... Olen koko urani ajan maalannut erilaisia puita. Talviaikaan hän ottaa kerran tai kahdesti viikossa omaa aikaa käydäkseen savusaunassa ja avannossa Alavieskan Linnakalliolla. Tapahtumista on laajemmin tietoa KP24.. Tästä pelastustarinasta taiteilija sai sopivan sadunomaisen luontoaiheen juhlanäyttelyyn. Tämä on ollut lehden linja myös maalaisliiton ja keskustapuolueen politiikassa. Nivalan näyttely on esillä 20. joulukuuta saakka. Jutilan mukaan nykyisessä suorituspaineisessa ja kiireisessä elämässä joogaharrastuksen myötä ihminen löytää pikkuhiljaa tasapainon. Harjoitusta tehdään rauhallisesti omaa kehoa kuunnellen, ja sillä haetaan luonnollista ja rentoa ryhdikkyyttä. omia näyttelyitä 20, ja yhteisnäyttelyitä n 80, kotimaan lisäksi monissa Euroopan maissa, Japanissa ja Yhdysvalloissa, parhaillaan Antibesissä Rankassa kolmen suomalaisen yhteisnäyttelyssä . –?Siitä kaikki alkoi. Hirvimäki oli AnnaLiisan miehen Reinon sisaren mies. KP/SEIJA KRAPU Anna-Liisa Hakkaraisen näyttely kruunaa juhlavuoden Nivalassa. Nyt suutarin ja kyläompelijan kasvattama ja kouluttama tytär on kansainvälisesti tunnustettu kuvataiteilija. Tunnit eivät ole suorituskeskeisiä, vaan Jutilan ohjaamaa joogaa voi ajatella myös rauhallisen liikunnallisena rentoutusja venyttelyharjoituksena. Hakkaraisen edellisestä näyttelystä Nivalassa on jo 17 vuotta. –?Ensin tein nuoren kehruumännyn, joka oli Sarjan tyttärelle elämänpuu ja puita tuli lisää! Tekisinkö Suomelle 100 puuta. Työni Kruunupää, jossa on punainen väri ja hirvi ja maassa olevat riekot ruskaväreihin kätkeytyneinä, on syntynyt syksyllä. Sille on aate merkinnyt aina enemmän kuin raha ja taloudellinen valta. Yksi Jutilan perheen pojista on tehnyt Tuijalle koulussa jakkaran, jota voi käyttää apuna joogassa tai rentouttavassa harjoituksessa. Soturi on jooga-asento, joka vahvistaa kehoa ja tekee lisää tilaa hengitykselle. Näyttelyni on kunnianosoitus sille, mitä olen kokenut ja mitä olen lahjaksi saanut, Hakkarainen kertoi. KP/SEIJA KRAPU ANNA-LIISA HAKKARAINEN . Joogatunneilla opetellaan mieluummin seisomaan omilla jaloillaan kuin päällään Seija Krapu NIVALA (KP) Suomi 100 ja Nivala 150 vuotta -juhlavuosien päänäyttely Nivalassa on naivisti Anna-Liisa Hakkaraisen maalausja veistosnäyttely Kehruumännyn salaisuus. –?Usein vuodenaika vaikuttaa alitajuntaan. /ilmoitatapahtuma. ehti olla opettajana Kinnulassa yli 20 vuotta ennen ryhtymistään päätoimiseksi taiteilijaksi . Oman kodin ovet avataan lasten lisäksi muillekin, esimerkiksi sosiaalityöntekijöille ja monenlaisille palavereille. Jooga on laskeutumista tähän hetkeen ja läsnäoloon, Jutila kertoo. Laukka, (s. Jutilalla on kuusi vuotta kestävistä joogaopettajan opinnoista jäljellä muutama kuukausi, lisäksi hän käy säännöllisesti täydennyskoulutuksissa. Johannes Virolainen Fariseukset sanoivat Jeesukselle: »Opettaja, kiellä opetuslapsiasi!» Mutta Jeesus vastasi: »Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.» Luuk. –?Kun tuote on hyvä, se myy maailmalla. –?Hehkuvat värit ovat Anna-Liisan erityisosaamista. Nykyäänkin omien tuntien ohjaamisen lisäksi hän käy toisen ohjaamissa harjoituksissa ja tekee kotona säännöllisesti lyhyemmän harjoituksen. Kinnulan kunta oli 1980-luvulla yksi Opetusministeriön kokeilun ns. Lapsillekin on ollut tärkeää saada touhuta iskän kanssa. maalauksia noin 600, mm. Tämän huomasivat myös Julie Adrews ja Art Garfunkel, kun syntyi kirja Grateful vuonna 2002. Väri ilman toista väriä ei ole mitään, taiteilija luonnehti. Mies on sitten puolestaan käynyt vuosittain vaeltamassa viikon Lapissa. Vieressä lorisee pieni puro. Se on lähtenyt siitä tosiasiasta, että myös poliittisen ohjelman ja poliittisen toiminnan on nojauduttava joka suhteessa arvostelun kestävään aatteeseen, rehelliseen pyrkimykseen epäkohtien poistamiseksi, kansalaissovinnon rakentamiseksi, kansanvallan lujittamiseksi ja yhteisen isänmaamme itsenäisyyden ja vapauden turvaamiseksi. Onnistumisia on ollut useita, vaikka kansainvälisten verkostojen avautuminen on vaatinut paljon työtä, Eva Raudasoja totesi. Aloin tehdä veistoksia puista ja ajatus kultaisesta metsästä kulki mielessäni missä olinkin. Avannosta ja joogasta hengähdyshetkiä Jutiloiden viihtyisä pihamaa aivan Kalajoen varrella Alavieskassa on perheelle rentoutumisen ja yhdessäolon paikka. Kultamarja ja metsän salaisuudet (kirj. Tiedustelut sähköpostilla menot@kpk.. . Joogaperinteen mukaisesti ihminen selvittää itselleen elämänkatsomukselliset kysymykset oman vakaumuksensa ja kulttuurinsa pohjalta. Elämässä jooga ja sijaisvanhemmuus ovat ikään kuin kulkeneet samaa matkaa. Päivänkakkaroista se alkoi. Se avattiin juhlallisesti Tillarigalleriassa. –?Siellä on tosi hyvä porukka, huumorin kukka kyllä kukkii. Lopulta taiteilija teki yli 30 maalauksen lisäksi kaikkiaan 100 uniikkia veistospuuta Suomelle. Se on tehnyt lukemattomia aloitteita ja se on ollut aina ensimmäisten joukossa viemässä eteenpäin koko maakuntaa koskevia hyviä asioita. Eräänä kesänä kuvanveistäjä Veikko Hirvimäki piti taideleiriä Kangaskylän koululla ja pyysi Anna-Liisaa mukaan kurssille, kun siellä ei ollut muita tuttuja. Joskus kun nousen ohjatessani istumaan ja katson ryhmän hiljaisuutta ja rauhaa, se tuntuu liikuttavaltakin. Tänään juhlaansa viettävä sanomalehti on ennen muuta puhunut oman maakuntansa maaseudun väestön karua ja vakavaa kieltä. tai puhelimella 020 750 4400 / tapahtumat. Mänty on äitini ja isäni syntymäkotien välimaastossa. Hänelle kun puut ovat pyhiä jo valmiiksi. Jutilan puoliso oli tuonut kotiin esitteen joogakursseista arvellen sen olevan jotain mistä vaimo on kiinnostunut. Värin merkityksen allekirjoittaa myös taiteilija itse. –?Opetellaan mieluummin seisomaan omilla jaloillaan kuin päällään. Leena Laulajainen) voitti Finlandia Juniorin sekä Suomalainen kuvakirja -palkinnon 1998, Aurinkoniitty ja kaamoksen korppi (kirj. Se on suorittanut perustavaa laatua olevaa työtä monien taloudellisten ja kulttuurikysymysten esille ottamiseksi ja ratkaisemiseksi. Joogan perustana ovat keskittyneesti tehdyt harjoitukset, tietoinen rentoutuminen, luonnollinen hengitys ja sisäisen hiljaisuuden kokeminen
POWER KOKKOLA, HEINOLANKAARI 1 POWER.FI 55”. ow XR 400 Hz -kuvanparannus • Sisäänrakennettu WiFi • HD-virittimet antennija kaapelitalouksiin • Energialuokka A+ APPLE IPAD WIFI 32 GT 9,7” Retina-näyttö • 32 Gt tallennustila • Touch ID -sormenjälkilukija • A9-siru • 8 MPix iSight-kamera PYYKINPESUKONE FWF71683 • 6th SENSE sovittaa automaattisesti pesuohjelman pyykin määrään • 7 kg täyttömäärä • Linkous 1 600 k/min A ENERGIALUOKKA +++ 299 379 Säästä 200 € Power-hintaan! Linkous 1 600 k/min Limited Edition Star Wars -mallistoa HALPAAN HINTAAN LAHJAT HINTAROBOTTI TARJOAA 599 Oho, mikä hinta! Säästä 49 € Säästä 40 € Langattomat 19 90 Tervetuloa Power Kokkolaan, Heinolankaari 1! Tarjoukset voimassa Power Kokkolassa 4.–10.12.2017, niin kauan kuin tuotteita riittää. KESKIPOHJANMAA MAANANTAINA 4.12.2017 19 HONOR 6A 5,0” IPS HD -näyttö • 13 Mpix kamera + 5 Mpix etukamera • 16 Gt tallennustila + 2 Gt RAM • Android 7.0 • 3 020 mAh akku 100 Honor 6A PARTAKONE SW5710/47 • ComfortCut-teräjärjestelmä • 5-suuntaiset Flex-ajopäät • SmartClicktarkkuustrimmeri • Captain Phasma Star Wars -malli 149 BLUETOOTH-KUULOKKEET SHB4405 • 32 mm:n kaiutinelementit takaavat kirkkaan äänen • Jopa 9 tunnin akunkesto • Pehmeät korvatyynyt tuntuvat mukavilta pitkäaikaisessakin käytössä • Kokoontaitettavat 55” 4K HDR SMART TV KD-55XE7096 • 4K X-Reality PRO -tekniikka tarjoaa upean kontrastin ja luonnollisen värientoiston • Motion. Kaikkia tuotteita rajoitetut erät
– Vuosi 1994 oli varmasti talon historian pahin vuosi, Laukka muistelee. Aikaasi mahtui esimerkiksi ytneuvotteluita, kuinka ne ja muut ikävät asiat vaikuttivat. Mikä ratkaisu olisi jälkikäteen arvioitunut toimitusjohtaja-aikanasi voinut jäädä tekemättä. Nettiyhteydet olivat siihen aikaan niin hitaita, että tekniikan väki oli koko yön töissä, jotta videokooste saatiin nettiin, Laukka naurahtaa. Nuorena riittää uskoa ja ei epäile, etteikö onnistuisi. Omasta verkkolehdestä kehitettiin askeleittain koko talon yhteinen verkkopalvelu. Tänä päivänä valemediat ja valheelliset uutiset ovat laajasti esillä. Siitä riippuen, mitä alueella tapahtuu. Maakuntien Viestinnällä oli keskeinen rooli valloitusyritysten estämisessä. Päätoimittajana hän oli kolmella vuosikymmenellä: vastaavan päätoimittajan pesti alkoi vuonna 1990 ja päättyi eläkkeelle lähtöön vuonna 2013. –?Vikkelästi, Laukka naurahtaa. Vuonna 1997 Keski-Pohjanmaan Kirjapaino teki hyvän tuloksen, Laukka sanoo. Leikkisästi voi sanoa, että Keski-Pohjanmaa putkahti maailman kartalle. Toki mielessä ovat myös useat onnettomuudet ja muut traagiset tapahtumat. Satavuotinen traditio antaa vahvan pohjan tulevalle, muttei takeita pärjäämiselle. Tapasit urallasi paljon ihmisiä ja erilaisia vaikuttajia. Markkinat laski paljon oletettua jyrkemmin. Ilmoitustuloilla oli suuri merkitys ja ne korjasivat tulosta merkittävästi. Millä täytät kalenterisi nykyisin ja mitä harrastat. – Luottoa riitti kuitenkin ja lamasta päästiin ylös. Kai haastavinta oli selviytyä töiden kuormasta ja sitovuudesta. Aika ajoin käydään. Halusitko olla mielipidevaikuttaja, maakunnan ääni vai miten hahmotit roolisi. 2000-luvun alussa alkoi voimakas nelivärisyyden tarve. Hän avusti lisäksi Maaseudun tulevaisuutta ja teki juttuja myös Keskipohjanmaahan. Laukka aloitti toimitusjohtajana vuoden 1988 alussa. –?Keskipohjanmaan artikkelitoimittaja Erkkilän Paavo soitti toisinaan ja kysyi, että teetkö hänelle pääkirjoituksen huomiseen lehteen, Laukka naurahtaa. –?Lopulta kone saatiin toimimaan oikeinkin hyvin. Kumpaankin pitää ja kannattaa satsata. Mikä on se viisastenkivi, millä esimerkiksi Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj ja sen lehdet säilyvät elinkelpoisina. Olet varmasti seurannut lisäksi kuluneiden vuosien aikana media-alan voimakasta murrosta. –?Ei ole kaukana se, että vuosi 1997 olisi ollut tuloksellisesti yhtiön historian paras vuosi, Laukka arvioi. Sitten remontoitiin omakotitalo. Laukka on valmistunut Helsingin yliopiston maa-ja metsätaloustieteellisestä tiedekunnasta agrologiksi. Sitten remontoitiin Raija-vaimon kotitaloa Nivalan Maliskylällä. Juhlavuoden merkeissä on aika kysyä ja saada vastauksia: Olit pitkäaikainen Keskipohjanmaan päätoimittaja, kuinka näet tekemäsi työsi nyt, kun takana on muutama vuosi. Ja sehän oli digitalisaatiota jo silloin, kun esimerkiksi sivunvalmistusta uudistettiin. Minä esimerkiksi en käy pöytäkoneella enää juuri koskaan. –?Muutos on hitaampi kuin luulette ja suurempi kuin luulette. Itsekin tuli otettua kantaa alueen asioihin, hyviä puoltaen ja huonompia vastustaen. Koko ajan uudistettiin myös paperilehteä, jotta myös se olisi luotettavuuden ohella tuore ja kiinnostava. Ja tämä pitää aika usein paikkansa, Laukka sanoo. Valloitusyritykset alkoivat 1980-luvun lopulla. Kuinka näet tilanteen nyt. Uutistyössä tämä vaati aktiivista otetta ja vahvaa etunojaa. Kuinka usein käyt levikkialueella. Laman seurauksena alkoi saneeraukset. Paikallisuus kaiken keskiössä Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n entinen toimitusjohtaja Eino Laukka: Lassi Jaakkola on työskennellyt toiseksi pisimmän ajanjakson Keskipohjanmaa-lehden päätoimittajana. Sen eteen tehtiin paljon töitä, ja oman arvioni mukaan aika hyvin onnistuttiinkin. Ennen Keskipohjanmaahan tuloa Laukka toimi Maataloustuottajien toiminnanjohtajana ja Hankkijan myyntipäällikkönä Seinäjoella. –?Nyt sosiaalinen media on muuttanut alaa videoidenkin suhteen. Sen eteen tehtiin paljon töitä, ja oman arvioni mukaan aika hyvin onnistuttiinkin, Lassi Jaakkola sanoo. Millaiset olivat suurimmat kokemasi muutokset mediakentässä ja uutistyössä vuosikymmenten aikana. –?Sivuilla mainostettiin esimerkiksi, että katso aamulla kaikki Hermeksen pelin maalit. KeskiPohjanmaan kulttuurirahaston puheenjohtajana olen ollut, mutta sekin jäi nyt pois, kun tuli yhdeksän vuotta täyteen lokakuun alussa. Mitkä levikkialueen tapahtumat jäivät pysyvästi muistiin vuosikymmenten uutisvirrasta. Ensimmäiset keskustelut vakituisesti Keskipohjanmaahan tulosta Laukka kävi Paavo Erkkilän kanssa ja lopullisesti asiasta hän sopi Keskipohjanmaan päätoimittajan Pentti Pulakan kanssa. Ensimmäinen on Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n säilyminen itsenäisenä. Siihen koetettiin sopeutua ja sitä hyödyntää niin hyvin kuin osattiin. Kevyemmällä kustannusrakenteella mentiin kohti nousukautta. Talous Suomessakin oli tuolloin jo ylikuumentuneessa tilassa. Jaakkola ehti olla päätoimittajana monessa mukana; näkemystä ja kokemusta kertyi pitkällä työuralla. Kahdeksan ja puolen vuoden ajan Laukka on seurannut eläkkeeltä media-alan kehitystä tarkasti yli kahdenkymmenen vuoden toimitusjohtajakokemuksella. Rotaatio uusittiin ja ruotsalainen Solnapainokone hankittiin. Ei ole kaukana se, että vuosi 1997 olisi ollut tuloksellisesti yhtiön historian paras vuosi. Miten on aika mennyt. Uuden painokoneen hankinta tuli ajankohtaiseksi. Aika aikaa kutakin. 2008 alkoi jälleen uusi lama, joten parempaan saumaan myynti ei olisi voinut Laukan mukaan osua. –?Vuonna 1997 oli parhaat ajat, mitä printillä on koskaan ollut. Art-Printistä ei saatu koskaan todella kannattavaa. Meillä semmoinen sattui olemaan. Keski-Pohjanmaan Kirjapaino aloitti vuoden 2004 alussa yhteistyön MTV:n kanssa, kun Outi Airola ja Timo Varila ryhtyivät tekemään monipuolisia uutisjuttuja MTV:n uutisiin. – Tämä vaihe oli ensimmäinen rytinäkohta minulle toimitusjohtajana. Tuon päätoimittajakaksikon alaisuudessa on lehteä toimitettu lähes puolet ajasta lehden satavuotisessa historiassa. Hyviä miehiä ja naisia löytyy kyllä muualta. Kuinka niistä pääsi yli vai pääsikö. Kuinka näet, miten Keskipohjanmaan maakuntamediana parhaiten pystyy kamppailemaan niitä vastaan. Vastustus muuttui iän karttuessa kriittisyydeksi, mutta en ole koskaan ydinvoimasta innostunut. Oma kauteni osui melkoiseen mediamurrokseen, joka yhä jatkuu. Siinä riittää ylisukupolvisuutta. Mikä oli päätoimittajuudessa ammatillisesti parasta, mikä taas haastavinta. Asioista päällimmäisinä ovat vahvat yhteiset kokemukset eri elämänaloilta, kulttuurin, urheilun, koulutuksen, elinkeinojen ja eri yhteisöjen. Olet ollut nyt kahdeksan ja puoli vuotta eläkkeellä. Pro Lehdistö perustettiin nimenomaan valloitusyrityksiä vastaan ja siinä oli mukana kaikki tärkeimmät mediatalot. – Ei ollut olemassa mitään sopimusta, Laukka sanoo. Laukka opiskeli lisäksi tiedotusoppia ja valtiotieteitä. Murroksessa olivat ja ovat niin median tekniikka, talous kuin sisällötkin. Laman jälkeen tehtiin kovia saneerauksia. Kaipaatko vielä päätoimittajan työtä ja tointa. – Paikallisuus on tärkeintä, kaikissa välineissä. Esimerkiksi paikallisen kansanopiston hallinnossa olen aktiivisesti mukana. Tulevaisuus on mahdollisuuksia täynnä, kunhan niitä osataan hyödyntää. Miten näet satavuotiaan Keskipohjanmaan tulevaisuuden. Onko heistä jäänyt joitakin persoonia erityisesti mieleen. Mikä oli toimitusjohtaja-ajan tärkein onnistumisesi. Jos yksittäinen tekijä pitää mainita, se on digitalisaatio. Samalla osasin varautua siihen, miten tilanteeseen on reagoitava KeskiPohjanmaan Kirjapainossa. On, todella moni on jäänyt vuosien varrelta mieleen, eri paikkakunnilta, eri elämänaloilta, eri tehtävistä. Suuret tai pienet. –?Paljon on tullut vietettyä lastenlasten kanssa aikaa. Lisäksi KeskiPohjanmaan Kirjapaino teki tiivistä yhteistyötä Ilkka-Yhtymän kanssa. Parasta oli tekemisen meininki, niin omassa toimituksessa ja talossa kuin sen ulkopuolella. Vastuu sisällöistä, se on päätoimittajan osa, ja sisältöjen kehittäminen tärkein tehtävä. ”Täyttä elämää koko kaari” Lassi Jaakkola aloitti noviisina ja lopetti harmaatukkaisena – Keskipohjanmaan päätoimittajana kolmella vuosikymmenellä ” ”. Laukka tuli Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n palvelukseen vuonna 1986, jolloin Keskipohjanmaa-lehteen perustettiin taloustoimitus, jonka esimiehenä Laukka toimi. Ei ollut, vaikka vaimo toista epäili. – Kirjapainolle Kosilan kiinteistön myynti oli elintärkeä ratkaisu, koska se mahdollisti uuden ja tämän päivän vaatimuksia vastaavan painokoneen hankkimisen, Eino Laukka sanoo. Pääomat sitoutuivat Pro Lehdistöön ja Maakuntien Viestintään. –?Keskipohjanmaan mainostuotot olivat tuolloin korkealla tasolla. Olihan se pitkä pesti, opettavainen, antoisa ja vaativakin. 1990-luvun puolivälissä yhtiössä jouduttiin tekemään historian ensimmäiset lomautukset ja irtisanomiset. Yksittäisiä uutisvoittoja tärkeämpää oli jatkuva uutistuoreus, koko lehden ja koko levikkialueen osalta. Tulevaisuus on mahdollisuuksia täynnä, kunhan niitä osataan hyödyntää. Kyse oli win-win -tilanteesta. Miten pitkään KPO:n kanssa Kosilan tontin myymisestä neuvoteltiin. Ystäviin pidetään yhteyttä muutenkin, mutta väliin myös silmätysten. Kovinta vauhti oli vuonna 1989. Laukan mukaan hyvin usein luullaan, että hänen tullessaan Keskipohjanmaahan olisi sovittu samalla kertaa myös toimitusjohtajan pestistä. Ensimmäisten joukossa olimme siinäkin, että meillä oli liikkuvaa kuvaa netissä. Mutta vähitellen tilaa alkoi olla myös uudelle. Oliko vaikea vaihtaa työstä eläkkeelle. –?Niitä on tavallaan kaksi. Laatuongelmiakin oli. Noviisina aloitin ja harmaatukkaisena lopetin. Listaa en lähde tekemään, mutta jo kysymyksen pohtiminenkin tuo mieleen paljon lämpimiä muistoja. Solnan toimittanut yhtiö meni kuitenkin konkurssiin ja uudelle koneelle ei tahtonut saada teknistä tuotantotukea. Useammat yt:t tuli istuttua alan kohdatessa 1980-90-luvun taitteen laman, 2008 jälkeisen talouskriisin ja yhtä sun toista sillä välinkin. Paras lääke valemedioihin ja valeuutisiin on hyvä, kriittinen journalismi ja hyvä, monipuolinen yleissivistys. Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj onnistui pysymään itsenäisenä, mutta puolustustaistelu oli tullut kalliiksi. – Keskipohjanmaa-lehti oli Suomessa ensimmäisten joukossa, joilla oli nettisivut jo vuonna 1995. Jens Oja, teksti Jukka Lehojärvi, kuva 20 Vuosi 1994 oli varmasti talon historian pahin vuosi... –?Ehkä Art-Printin hankinta. Taatusti jäi paljon tekemättä ja moneen puuttumatta, mutta onneksi muisti armahtaa. 1990-luvun puolivälin aikoihin Keski-Pohjanmaan Kirjapainossa strategisesti digitalisaation kannalta tärkein päätös oli Creamedian perustaminen. Sanomattakin selvää on kausikortti Lukon peleihin. Henki oli se, että tämä laitetaan onnistumaan. Jaakkolaa pitempään lehden päätoimittajana on ollut vain hänen edeltäjänsä Pentti Pulakka. –?Yksi kevennyskin oli jo valmiina, kun kävimme neuvotteluita Maikkarin väen kanssa, Laukka naurahtaa. En vieläkään, vaikka pari TVO:n myllyä pyörii naapurustossa ja kolmaskin taitaa joskus valmistua. Urasi Keskipohjanmaan päätoimittajana oli pitkä, mitkä olivat mielestäsi suurimmat lehden uutisvoitot urallasi. Se taas onnistuu vain osaavan ja ammatillisesti kunnianhimoisen työporukan yhteisin voimin. Oli myös vanhimman pojan rakennustyömaalla Helsingissä. Kassavirtaa se kuitenkin tuotti. Miltä tuntui vuosikymmenten työrupeaman jälkeen, kun deadlinet eivät painaneet tai pääkirjoitusaiheet eivät olleet pohdinnassa. Niin kiinni kuin töissä olin ollutkin, myös niistä irtautuminen sujui hyvin. Mitä oli päätoimittajan työn tummemmalla puolella. Tapani Postila, teksti Jukka Lehojärvi, kuva – Yksittäisiä uutisvoittoja tärkeämpää oli jatkuva uutistuoreus, koko lehden ja koko levikkialueen osalta. Matti-pojan rakennustyömaalla olin Kokkolassa. Se oli pitkälti tuotekehitysyksikkö. – Eläkeajan ensimmäiset vuodet olivat rakentamisen aikaa. Digitalisaatio lähti liikkeelle myös asiakaspäässä. K eski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n entinen toimitusjohtaja Eino Laukka jäi eläkkeelle maaliskuussa 2009. –?Tilanne oli minulle toimitusjohtajana hyvä koulu siinä mielessä, että näin läheltä miten tämä operaatio toimii. Nyt uutiset ovat koko ajan taskussa. – Ei sitä pitkään kovin pitkään valmisteltu, mutta keskusteluja tontin yhteisestä hyödyntämisestä käytiin aika usein, Laukka kertoo. Ainoastaan silloin, kun pitää tulostaa jotain ja sitä tapahtuu harvoin. Ydinvoiman vastustaminen oli sinun agendallasi. Tontti oli KPO:lle todella tarpeellinen, koska ilman sitä KPO ei olisi voinut täyttää ketjun kaikkia vaatimuksia ja pystynyt laajentamaan Prismaa. Onnistumista auttoi sitoutunut hallinto ja henkilökunta. Kyse oli kuitenkin todellisesta miljoonakaupasta. Parhaiten ovat mielessä ihmiset, mitä moninaisimmat kohtaamiset vuosien varrelta. Kirjapainolle taas myynti oli elintärkeä ratkaisu, koska se mahdollisti uuden ja tämän päivän vaatimuksia vastaavan painokoneen hankkimisen. Ydinosaaminen tulee olla siinä, Laukka päättää. Satavuotinen traditio antaa vahvan pohjan tulevalle, muttei takeita pärjäämiselle. Vieläkö kiinnostaisi, jos hyvää miestä tarvittaisiin. Kaustisella ilman muuta joka kesä, ja muuten vaihtelevasti. Kuinka näet, miten pystyit vaikuttamaan päätoimittajana alueen asioihin. Laukan mukaan Creamedia oli aikanaan digitalisaation aallonharjalla, koska se oli sekä mainostoimisto että tapahtumajärjestäjä. Innovatiivinen yksikkö. Ne on kulloisenkin sukupolven lunastettava omalla työllään ja tuotoksillaan. Jäikö jotain asioita tekemättä tai olisiko joihinkin aiheisiin pitänyt puuttua vahvemmin. Omaa rooliani tärkeämmäksi koin, että onnistumme lehtenä ja verkkopalveluna. Laukan mukaan media-alan digitalisaatiossa Keskipohjanmaalehti on ollut hyvissä ajoin mukana jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Mikä on päätoimittajana mielestäsi tärkein tehtävä. Älypuhelimet ovat mullistaneet media-alaa erittäin paljon. Laukan mukaan 1990-luvun puolivälin tietämillä digitalisaation arveltiin etenevän nopeammin kuin reilussa kahdessakymmenessä vuodessa on tosiasiassa tapahtunut. Täyttä elämää koko kaari. Harrastuksista tiedä, mutta isovanhempien elämänvaiheet ovat ruvenneet kiinnostamaan, ja tuli vanha kalastajapaattikin hommattua. Voimien kokoamisen yli hallinnon ja muiden rajojen näin erityisen tärkeäksi. Valehtelisin, jos väittäisin, että nuo vaiheet eivät jättäneet vammoja sieluun. Nykyiset tilat eli Mediakulma Kokkolan keskustassa Rantakadulla on ostettu Osuuspankkien Eläkesäätiöltä. Alueen asioissa keskeistä oli hanakka uutistyö ja avoimet kanavat mielipiteille, toki myös asioiden taustoitus ja kolahtavat henkilökuvat. Lehtien markkina-arvo oli kuitenkin alakantissa ja tämän sijoittajat näkivät ja iskivät kiinni. Pesti päättyi ja tie vie takaisin kotiseudulle Eurajoelle. Näissä rakennushommissa meni tosiaan muutama vuosi täysin. Toki kuormaa oli kertynyt vuosien mittaan sen verran, ettei kovalevyn tyhjentäminen kertalaakista tapahtunut. –?Toinen on tietenkin Kokkolassa Kosilan alueen myynti vuonna 2008. Talo oli velkainen ja valtakunnassa paha talouskriisi. Edullista ydinsähköä ei enää ole, turvallisuusriskit ovat olemassa, ja vaarallisimmatkin ydinjätteet pitäisi saada pysymään kalliokapseleissaan ainakin 200 000 vuoden ajan. Täyden kalenterin aika on ohi, mutta monenlaiseen on tullut ryhdyttyä