Kokkolan Venetsialaisissa oli tunnelma kohdillaan. EMMA TOIKKANEN. Sunnuntai 30.8.2026 Keskipohjanmaa.fi | Nro 67 Kuudesluokkalaisten metsäpäivässä Vetelissä opittiin metsistä, puista ja eränkäynnistä 1 Sivu 4 1 Sivu 9 Naisten ykköspesis huipentuu viidenteen loppuotteluun Pakkovoiton edessä ollut Jokilaakson PesäKuula voiton myös otti, joten neljän kohtaamisen jälkeen naisten ykköspesiksen finaalisarja on tasan 2–2. Kävijöitä riitti niin Kokkolasta kuin kauempaakin. Syy oli ulkopelissä, sillä joukkueille tuli paljon räpylävirheitä. Ratkaiseva finaali pelataan sunnuntaina Kajaanissa. JARNO HERRANEN Venetsialaisissa heipat kesälle 1 Sivu 2 Kesäkauden päättäjäisiä vietettiin railakkaassa tunnelmassa perinteisten Kokkolan Venetsialaisten muodossa. Loppuotteluissa harvemmin nähdään 18 juoksun tulitusta, mutta Ronkaalassa näin kävi. PesäKuulan lukkari Nina Jutila juhlii Pallokerhon pelaajien keskellä
Järjestelyt ovat sujuneet hänen mukaansa yllättävän hyvin. – Olimme valmiita jo torstaina, jolloin oltaisiin voitu päästää väkeä sisälle. Etelästä kotoisin olevalle Emmille venetsialaiset eivät olleet aiemmin niin tuttu juhla. – Tänne tulee hyvää porukkaa ja täällä ystävystytään uusiin ihmisiin, Maunula sanoo. KOKKOLAN Venetsialaiset keräsivät perjantaina päälle 3000 kävijää, kertoo promoottori Timo Tiilikka. Kokkolalaisten Tara Maunulan, Eeli Silvastin ja Jussi Annalan mukaan Venetsialaisissa vallitsee kova meininki. Kaverit ja hyvä meininki luovat festivaalitunnelman, toteavat Jussi Annala, Eeli Silvasti ja Tara Maunula. – Jengi osaa käyttäytyä ja kaikilla on kivaa, hän sanoo. – Ne on nämä nuoret ja katsomon tunnelma, jotka nostattavat haippia, Annala sanoo. Kokkolan Venetsialaiset vetivät kävijöitä kauempaakin. Tiilikan mukaan Venetsialaiset ovat houkutelleet kävijöitä niin Kokkolasta kuin myös muualta päin Suomea. elokuuta 2026 2 // UUTISET Hymyä ja rentoa tunnelmaa Meliina Anias Sateinen sää ja tuulinen ilma eivät lannistaneet kaksipäiväisten Kokkolan Venetsialaisten tunnelmaa, vaan nuorille suunnatuissa pippaloissa vallitsi iloinen ja rento festivaalitunnelma. He aikoivat katsoa kaikki festivaalin keikat loppuun asti, jonka jälkeen tarkoituksena oli suunnata Kokkolan yöelämään. He vierailivat opiskelijaporukan kanssa tapahtumassa jo viime vuonna. Oli sitten alaikäinen tai täysi-ikäinen, Korpelan ja Sirkan mukaan tunnelma on yhtä rempseä. Yleisö on täysillä mukana ja hyppii ja pomppii artistien mukana, Mäki ja Hede sanovat. Iben esiintyminen sai Vilja Mäen ja Anna Heden matkustamaan Kauhavalta asti Kokkolaan. Väkeä on tullut hänen mukaansa ympäri Eurooppaa Käärijän vuoksi. – Täällä on tosi hyvä tunnelma. Kysyttäessä, jatkuuko juhlat festareiden jälkeen, hän antaa lyhyen vastauksen: – Eiköhän. Oululaisella Arttu Nikupeterillä on ollut hauskaa Venetsialaisissa. Vilja Mäki ja Anna Hede saapuivat Kauhavalta asti Kokkolaan. Hän arvioi, että tapahtuman kokonaiskävijämäärä saavuttaa edellisvuoden luvun. Perjantaina lavalle astuivat Sara Bee, Ahti, Cledos, Ares, Elastinen ja Costi. Hänestä Korelonin keikka oli mahtava ja tunnelma vaikutti iloiselta. LISÄÄ KUVIA VERKOSSA keskipohjanmaa.fi. Tekniikan puolelta kaikki on mennyt mallikkaasti. Heidän mukaansa monet kauhavalaiset suuntaavat joka vuosi Kokkolan Venetsialaisiin. Kokkolan Venetsialaiset olivat oululaisten Emmin, Arttu Nikupeterin ja Melissa Järvisen opintoretkikohde. Siellä pääsee tapaamaan kavereita ja kuuntelemaan hyviä artisteja. – Sara Bee ja Ares olivat perjantaina kovia. Lauantain artisteista Etta oli sellainen, joka minua kiinnostaa, Järvinen kertoo. Lauantaina lavan valtasivat Korelon, Etta, Ringnes-Ronny, Käärijä, Averagekidluke ja Ibe. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 30. He tosin olivat tuolloin alaikäisten puolella. Yleisön joukossa oli hymyilevää ja mukavaa porukkaa, hän sanoo. Mäelle ja Hedelle tämä oli ensimmäinen kerta. Haastatteluhetkellä he eivät tienneet vielä, miten ilta tulee jatkumaan festareiden jälkeen. Muutettuaan Ouluun hän on päässyt tutustumaan tarkemmin veneilyja mökkeilykauden päätösjuhlaan. Kokkolalaislähtöisille Hanna Hakolalle, Akseli Kujalalle ja Jenni Mäelle sekä kokkolalaiselle Roosa Fromille ja kälviäläiselle Vilma Ylikorvelle tapahtuma on hyvä tapa viettää aikaa kavereiden kanssa. Bändit kävivät perjantaina kiittelemässä hyvistä järjestelyistä. Hakolan mukaan Venetsialaisissa on harvoin ollut järjestyshäiriöitä. OULULAISET opiskelijahaalareihin sonnustautuneet Melissa Järvinen ja Emmi, joka halusi esiintyä jutussa etunimellään, saapuivat Kokkolan Venetsialaisiin opiskelijajärjestön järjestämän ekskursion eli opintoretken myötä. Molempien päivien esiintyjäkattaus oli heidän mielestään loistava. – Täysi-ikäisten puolella on vähän nihkeä meno, mutta eiköhän se iltaa kohti sitten parane, Sirkka sanoo. EMMA TOIKKANEN Artisti Etta oli yksi esiintyjistä. Pyhäjokiset Eetu Sirkka ja Roope Korpela vierailivat Kokkolan Venetsialaisissa viimeksi kolme vuotta sitten. – Sen näkee sitten, Mäki toteaa
– Niiden tulee jatkua. Tänä vuonna kisassa olivat mukana Kokkolan kaupungin, Kokkolan Energian ja Kokkolan Veden joukkueet. Suntin varrella oli suuren urheilujuhlan tuntua, kun Kokkolan kaupungin, Kokkolan Energian ja Kokkolan Veden joukkueet kilpailivat soutukisassa. Omista venetsialaisperinteistään kaksikko nostaa esiin erityisesti ilotulitukset. Suntin soutua kaksikko ei ollut aiemmin käynyt seuraamassa, mutta venetsialaistorilla he olivat vierailleet ennenkin. – Kyllä minulle ainakin tällaiset perinteet merkitsevät paljon. Torikojujen joukosta erottuivat muun muassa poliisin ja Reserviläisliiton pisteet sekä eri puolueiden teltat. Anttilalle venetsialaiset on tärkeä juhla ja ennen kaikkea merkki syksyn alkamisesta. PUOLENPÄIVÄN aikaan huomio siirtyi torilta Suntin varteen, kun vuorossa oli perinteinen Suntin soutu. Innokkaimmat lähtivät yhteislauluihin mukaan, kun taas osa kierteli kojuja ja seurasi ohjelmaa hieman kauempaa. Torilla näkyi heti aamupäivästä lapsiperheitä. Pitkän soutu-urakan jälkeen lopulta pisimmän korren veti Kokkolan Veden joukkue. Hänen mukaansa on mukavaa, että ihmiset kokoontuvat yhteen juhlimaan huvilakauden päättäjäisiä. – Kivaa, että Kokkola järjestää tätä, hän toteaa. – Saa kesäkauden sadot sun muut korjata, hän sanoo. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 30. Eemeli Mikkola ja Sara Finnilä tulivat seuraamaan Suntin soutua Tältä näytti lauantaina aamupäivällä Kokkolan torilla. Hänen omiin venetsialaisperinteisiinsä kuuluvat grillaaminen ja hyvä ruoka. – Tultiin Suntin soutua katsomaan, Mikkola kertoo. Soutureitti kulki kalahallin takana olevalta kaarisillalta Eskon saaren ympäri ja takaisin. Mutta olemme joskus oikein festarialueellakin käyneet, Finnilä sanoo. Anttilan mielestä on tärkeää, että kaupungissa vaalitaan venetsialaisiin kuuluvia perinteitä, kuten venetsialaistoria ja Suntin soutua. Pomppulinnat puolestaan vetivät puoleensa tapahtuman nuorinta väkeä. – Ilotulitteita ainakin, kaksikko toteaa yhteen ääneen. TIMO NURILA Ritva Anttilalle venetsialaiset ovat tärkeä perinne ja merkki syksyn alkamisesta. Soudun jälkeen venetsialaispäivä jatkui torilla musiikin merkeissä. Mukana myös Seppo ja Katri Rehnström.. Matti Korkiala käynnisti aamupäivän tunnelman laulattamalla toriväkeä. – Torilla on tullut pyörittyä ja aikoinaan myös ilotulitusta katsomassa, Mikkola kertoo. Kuten perinteiseen toritunnelmaan kuuluu, ohjelman lomassa ihmiset pysähtyivät juttelemaan tuttujen kanssa. Hetkeksi torille osui myös pieni sadekuuro, mutta se meni nopeasti ohi. Kokkolalainen Ritva Anttila oli saapunut torille nauttimaan venetsialaistunnelmasta. Ne kuuluvat Kokkolan kulttuuriin. elokuuta 2026 UUTISET // 3 Suntissa soudettiin kilpaa Timo Nurila Harmaa taivas ja kolea sää eivät karkottaneet väkeä Kokkolan kauppatorilta venetsialaislauantaina. Lauantai-illan suunnitelmat olivat vielä osittain auki. Aamupäivällä torilla kuultiin yhteislauluja, ilmassa tuoksui tuore kahvi, ja venetsialaisten perinteisiin kuuluva Suntin soutu keräsi väkeä Suntin varrelle. – Aikaisemmin ei ihan hirveästi tullut juhlittua, kun olemme Vetelistä kotoisin. Venetsialaislauantai oli houkutellut torille myös Vetelistä lähtöisin olevat Eemeli Mikkolan ja Sara Finnilän. Vetelissä venetsialaisia ei heidän mukaansa ole vietetty yhtä näkyvästi kuin Kokkolassa. Siellä ei niin paljon juhlita. Kokkolan venetsialaislauantaina vaalittiin tuttuja perinteitä. Matti Korkiala laulatti torikansaa. Suntin varrella riitti kannustajia, kun kolme joukkuetta kamppaili voitosta
Uuden ”Kaikki kuutoset metsään” -päivän myötä oppilaat pääsivät näkemään kavereitaan toisista kouluista, oppien samalla uutta metsistä, puista ja eräkäynnistä. Rastilla oppilaat pääsivät pohtimaan, mitä jokaisenoikeuksiin kuuluu ja mitä jää sen ulkopuolelle. 4H-järjestön ja Metsäyhdistyksen jättitapahtuma kiertää koko Suomea. Metsien monimuotoisuutta käsittelevällä rastilla riitti toimintaa ja riemunkiljahduksia, kun nuoret juoksivat metsään etsimään bingoon tarvittavia puita. Metsäpäivähankkeen merkeissä Vetelin Sulkaharjulle kokoontuivat elokuun viimeisenä keskiviikkona kuudesluokkalaiset Kaustiselta, Vetelistä, Perhosta, Halsualta, Toholammilta ja Lestijärveltä nelirastiseen, noin kaksi ja puoli tuntia kestävään metsätapahtumaan. Vähän olen myös oppinut uutta, kun opin mittailemaan puita, Väärälä kertoo. Esimerkkinä käytetyn pikkuruisen männyn iäksi pääteltiin seitsemän vuotta. Muutama ryhmä osasi vastata aivan oikein alkuperäiseenkin kysymykseen siitä, mihin puuta ei käytetä. 1 Tavoitteena on laajentaa toimintaa kaikkiin Suomen alakouluihin. Rastinvetäjät tapasivat kaksisataa nuorta päivän aikana, ja heiltä löytyi positiivisia kokemuksia päivän kulusta. Useimmat joukkueet onnistuivatkin saamaan bingon. Retkikohteena oli Köykäri. Oppilaat pääsivät hoksaamaan, kuinka yllättävissäkin tavaroissa ja asioissa voidaan käyttää puusta saatavia ainesosia, kuten vaikkapa vaatteissa ja jäätelössä. Oppilaat pääsivät itse kokeilemaan kepin avulla, miten puun pituuden voi selvittää helposti yksinkertaisella matematiikalla. – Ehkä se, missä oli niitä koiria, Paasila pohtii. Osallistujia oli yhteensä noin kaksisataa. Elokuun viimeisellä viikolla myös kokkolalaiset kuudesluokkalaiset viettivät metsäpäivää. Heidän piti pyykkipojilla joukkueittain merkitä, mihin yhteen tuotteeseen viidestätoista mahdollisuudesta ei ole käytetty puuta tavalla tai toisella. KOLMANNELLA rastilla METSÄn tähden tiimin Essi Laaksosen johdolla kuudennen luokan oppilaat pääsivät selvittämään, mihin kaikkeen puuta oikeasti voikaan käyttää. Pienempien joukkueiden piti etsiä metsästä muun muassa lahonnut puu, palanutta puuta ja kolopuu. Koulut jaettiin edelleen neljään pienempään ryhmään, jotka kiersivät rasteilla Sulkaharjun kauniissa maastossa. Kaustisella Puumalan koulussa opiskelevat Onni Paasila ja Noel Luomala tykkäsivät metsäpäivästä. Kumpikin kaveruksista oli samalla linjalla suosikkirastistaan. – No ehkä talvisin käyn jossain laavulla, Paasila kertoo. 1 Hanke pilotoitiin kokeiluluontoisesti viime vuonna kuuden koulun voimin. Kaverukset Noel Luomala (vas.) ja Onni Paasila (oik.) tykkäsivät kovasti metsästyskoirista Hertasta ja Taigasta. – Mä oon ainakin nuorempana ollut tosi paljon metsässä, mutta nyt tulee vaan aina välillä käytyä, Luomala jatkaa. Bingolappuun merkittiin kivin, kävyin tai kaarnanpaloin kohdat, jotka oli onnistunut löytämään. Keskustelua syntyi esimerkiksi siitä, mitä eläimiä puissa voi elää ja miksi lahopuutkin ovat tärkeitä. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 30. – On maukkaita limejä! Makkarat maistuivat sinapin ja ketsupin kanssa, ja pillimehupurkit piti perinteisesti poksauttaa polkaisemalla ne lyttyyn. Perhon ja Toholammin ryhmät osallistuivat aamupäivästä, kun taas loput ryhmät saapuivat puolenpäivän maissa. Metsäsuhteestaan kuudesluokkalaiset osaavat myös kertoa jotakin. KOULUISSA on aikaisemminkin järjestetty metsäja eräpäiviä, mutta pienemmällä skaalalla ja paikallistasolla toteutettuna. Joidenkin ryhmien kanssa ehdittiin myös opetella, miten puun iän pystyy kertomaan oksakerrosten avulla. LOPULTA metsäpäivä huipentui eväisiin; nuotiolla paistettuun makkaraan ja pillimehuun. – Aivan mallikkaasti käyttäytyivät kaikki, voisi antaa kouluarvosanana 10+, rastinvetäjät kommentoivat yhtenäisesti. Seuraavalle lukuvuodelle tavoitteena on järjestää 300 metsäpäivää ja tavoittaa 52 000 kuudesluokkalaista. Wirkkalan mielestä oli mahtavaa päästä opettamaan nuoria, ja hän kehuikin nuorten tarkkuutta puiden pituuden mittaamisessa. Roskia ei ympäristöön juurikaan jäänyt, vaan oppilaat osasivat pääosin itsenäisesti palauttaa paperit ja purkit roskapussiin. He myös pääsivät esittämään metsästysseuralaisille kysymyksiä muun muassa metsästyskortin hankkimisesta, eräkerhoista ja siitä, mihin eläimiin metsässä on tullut törmättyä. 1 Metsäpäivän rastien aiheet tulevat opetussuunnitelmasta. Tällä rastilla oppilaat myös pääsivät pohtimaan kysymystä siitä, miksi metsien monimuotoisuutta on tärkeää ylläpitää. Rastien vetäjinä toimivat Halsuan metsästysseura, Halsuan 4H-järjestö ja METSÄn tähden tiimi Oy. – Ihan hauskaa täällä on ollut. ENSIMMÄISELLÄ rastilla Halsuan metsästysseurasta Ari-Pekka Purola ja Seppo Hietalahti olivat kertomassa koululaisille jokamiehen oikeuksista, metsästyksestä ja eräilystä. NELJÄNNELLÄ rastilla METSÄn tähden tiimin Juho Wirkkala opetti nuorille puiden mittaamista. elokuuta 2026 4 // UUTISET Kuutoset lähtivät metsään Ida Lyts Suomessa on alkanut 4H-järjestön ja Metsäyhdistyksen suurhanke, jossa tavoitteena on saada kaikki kuudesluokkalaiset metsään. Oppilaat saivatkin tulokseksi melko tarkkoja mittoja, usein maksimissaan vain muutaman metrin heitolla. PUUMALAN koulua käyvä Jalmari Väärälä suostui kommentoimaan kokemuksiaan päivästä lyhyesti eväidensyönnin parissa. Mukaan oli päässyt myös koirakavereita, jotka olivat oitis hyvin suosittuja oppilaiden keskuudessa – suomenajokoira Hertta ja jämtlanninpystykorva Taiga. TOISELLA rastilla Halsuan 4H:n toiminnanohjaajan Kirsi Myllykankaan hoivissa kuutosluokkalaiset pääsivät pelaamaan bingoa metsästä löytyvillä asioilla. – Mun mielestä täällä on ollut aika kivaa, mutta tämä makkara on kaikista paras asia, Luomala kommentoi metsäpäivää. IDA LY TS. Myös omia eväitä sai ilmeisesti olla mukana – ainakin toimittajalle tulivat muutamat kuudesluokkalaiset esittelemään eväslimejään. FAKTA Kaikki kuutoset metsään (K6M) 1 Lukuvuonna 2026–2027 mukaan kutsutaan aluksi 24 000 kuudesluokkalaista yli 130 koulusta ympäri Suomen. Hän toivoo nuorten innostuvan metsäpäivän myötä metsistä, sillä monet heistä saattavat olla tulevaisuuden metsänomistajia ja suomalainen metsäala saattaisikin virkistyä hieman nuorten metsätietäjien myötä. Väärälän mielestä myös se samainen rasti, jolla hän oppi mittailemaan puita, oli hänen suosikkirastinsa. Kilpailu otettiin tosissaan, mutta hyvän yhteishengen ja kannustavan ilmapiirin vallitessa
Joululahjarahat saatiin käyttöön vasta viime kesäksi, koska rahojen oli alun perin tarkoitus mennä Suomussalmelle Aittokosken ampumaurheilukeskukselle. Muutama vuosi sitten Kruupakkaan rakennettiin olympiatason trap-rata eli haulikkoammuntarata. Jahka viranomaiset toteavat paikkojen täyttävän turvallisuusvaatimukset, saadaan uudet radat käyttöön. Joululahjarahat saatiin vasta kesäksi käyttöön. – Trap-lajit ovat vielä suosituimpia täällä, mutta varmaan nuo niin sanotut toiminnalliset lajit, eli pracitcal ja SRA ovat tulevaisuudessa suosituimmat, jahka saadaan nuo radat käyttöön. Ensimmäinen näistä hankkeista on 300 metrin kivääriradan rakentamishanke. Esimerkiksi viime viikonloppuna radalla järjestettiin SM-trapin parikilpailu. Olemme aina kiitollisia yhdestäkin kokeilijasta, Peltoniemi kertoo. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 30. Myös huonoon kuntoon päässyttä vanhaa hirvirataa on kunnostettu. Kaustisen kunnan tuki oli tärkeää, sillä muuten budjetti olisi jäänyt hieman vajaaksi. Ampumaradan turvavalleja on paranneltu. Vielä ei kannata kuitenkaan rynnätä ainakaan uusille radoille, vaikka päällisin puolin ne näyttävätkin melko valmiilta. elokuuta 2026 UUTISET // 5 Kaustisen ampumarata on jo hyvällä mallilla Ida Lyts Kaustisen hyötykäyttöaseman läheisyydessä sijaitsevaa Kruupakan ampumarataa on kunnostettu usean eri hankkeen kautta tulleella rahoituksella. Ampumarataa on laajennettu usealla uudella radalla, kuten 300-metrisellä kivääriradalla, lyhyemmillä pistooliradoilla, uudella trap-radalla ja kolmella toiminnallisen practical-ammunnan taskulla. PELTONIEMI saa viikoittain yhteydenottoja ja jopa jäsenhakemuksia urheiluseuraan uteliailta harrastelijoilta ja ampumaurheilijoilta. Muiden ratojen hanke sai pökköä pesään, kun viime kesänä Kaustisen Pohjan-Veikot saivat eduskunnan joululahjarahana 300 000 euron tuen Kruupakan ampumaradan rakentamiseen ja kehittämiseen. – Tämän mittaluokan rataa, josta löytyisi kaikkea, ei ihan lähellä ole, Peltoniemi selittää. Vastaavanlaisia, yhtä monipuolisia ampumaratoja ei löydy aivan lähiseuduilta. Lahjaraha antoi hyvän syyn takoa, kun rauta on kuumaa. – Metsästäjille on tosi tärkeää, että kohdistaminen soramontuilta tulee tänne turvallisempaan ympäristöön, KP-V:n ampumajaoston puheenjohtaja ja ratavastaavana toimiva Toni Peltoniemi pohtii. Ei ole tavatonta, että näihin kilpailuihin voi tulla 100–150 kilpailijaakin, Peltoniemi analysoi. Maamassoja saatiin alkuperäiseltä alueelta odotettua vähemmän suojavalleja varten, minkä vuoksi puustoa piti kaataa enemmän viereiseltä alueelta maa-aineksen saamiseksi. Lajille on löytynyt alueelta harrastajia ja kilpailuissakin on tullut paikallisille menestystä. Isoimmat kuluerät tulevat ampumakatoksista. Yksittäisiä elementtejä toki löytyy muualtakin, mutta esimerkiksi vastaavanlaista 300 metrin kiväärirataa varten saa lähteä Lohtajalle tai Etelä-Pohjanmaalle, ja monipuolisuutta haluavalle lähin mahdollisuus on Oulun vasta-avattu Ruutikankaan ampumaurheilukeskus. Kaustisen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Toni Peltoniemi on myös KP-V:n ampumajaoston puheenjohtaja ja Kruupakan ampumaradan ratavastaava. TEKEMISTÄ kuitenkin löytyy vielä. – Kaustisen kunnalle iso kiitos siitä, että satsaa myös liikunta-alueisiinsa. KUNTA TULI mukaan myös rakentamaan uuden trap-radan pohjia. IDA LY TS " Kunnan vetovoimaisuuden kannalta tämä on yksi pieni puro kokonaispaketissa. Uusien ratojen ampumaratalupien päivitystyö on vielä työn alla. Vanhat radat, kuten hirvirata ja haulikkoradat, ovat jo normaalissa käytössä, koska ne kuuluvat alkuperäisen ampumarataluvan piiriin. Tämän myötä alkuperäiset kustannusarviot ylittyivät jonkin verran ja maarakennustyössä meni hieman laskelmoitua kauemmin. Kunnan vetovoimaisuuden kannalta tämä on yksi pieni puro kokonaispaketissa, Toni Peltoniemi kiittää. 300 metrin radan rahoitus on saatu ELY-keskukselta ja Kaustisen kunnalta. – Meillä on tarvetta nuorille harrastajille, ja uusi harrastajia yleisestikin halutaan mukaan. Alaikäisen toiminnasta pitää olla vastuussa aseluvan omaava täysi-ikäinen henkilö, mutta siihen löytynee ratkaisu valvotulla radalla. Kilpailijoita ja harjoittelijoita voi ampumaradalle tulla pitkänkin matkan päästä, etenkin SM-tason kilpailuihin. Tavoitteena olisi saada ampumakatokset rakennettua radoille syksyn tai viimeistään ensi kevään aikana. Toisaalta sen myötä ampumarata sai useamman uuden radan, esimerkiksi kaksi ylimääräistä practical-taskua. Tavoitteena olisi kehittää ampumaradan alueita edelleen hankkeistamalla ja etsimällä sponsoreita. Sen kustannusarvio oli noin 200 000 euroa, joista ELY-keskukselta ja kunnalta on saatu yhteensä 160 000 euroa ja loput on rahoitettu yksityisellä rahalla ja talkootyöllä. Peltoniemi kertoo, että ampumaharrastuksen aloittamisesta mahdollisesti kiinnostuneet voivat olla häneen yhteydessä. Vuosi on saatukin kulumaan hyvin maarakennustyön parissa. Kyselyjä esitetään siitä, milloin pääsisi apumaan ja miten seuratoimintaan pääsisi mukaan. Tulevaisuuden hankintakohteina ovat myös elektroniset taululaitteistot. Toisinaan järjestetään myös matalan kynnyksen ampumapäiviä, joihin voi rohkeasti ilmoittautua mukaan. Yksittäinen ampumakatos maksaa tuhansia euroja, ja niitä tarvitaan useampia rataa kohden, eli nopeasti voidaan puhua jo kymmenien tuhansien eurojen laskuista. Se on erityisesti metsästäjien hanke, jota Kaustisen Pohjan-Veikot hallinnoivat. Toni Peltoniemi. KAUSTISEN kunnan mailla sijaitsevalla Kruupakan ampumaradalla on ollut useampikin eri hanke. Ampumakatoksia tarvitaan ainakin 300 metrin radalle ja pistooliradalle. Tänä kesänä ampumaradalla on järjestetty seitsemän eri kilpailua, joihin on osallistunut kilpailijoita niin läheltä kuin kaukaa, esimerkiksi Sipoosta, Orimattilasta ja Turusta saakka. Julkista tukea on siis yhteensä tullut lähes puoli miljoonaa euroa ampumaradan eri hankkeisiin. Kohoilevat korkeat mäet pysäyttävät luoteja, estävät harhalaukaukset ja hiljentävät ammunnasta tulevaa ääntä
Henkilökunta ja kalusto siirtyvät Wiimaxille. Klemetti, Karhun Liikenne, T.Konttila ja K.Hollanti. Liiketoiminta siirtyy Wiimaxille 1. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 30.8. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Bussiyhtiö Wiimax laajenee Pirjo Kunelius Bussiyhtiö Wiimax Oy jatkaa laajentumistaan ja uusin askel julkistettiin torstaina. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Toinen omistaja Tomi Gröhn siirtyy vapaalle yhdessä sovitun siirtymäajan jälkeen. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Yhtiön kokonaisliikevaihto tulee kaupan johdosta olemaan noin 20 miljoonaa euroa. Eskelisen Lapin Linjat Oy on vuonna 1928 perustettu linja-autoalan yritys, jolla on vahvat juuret Lapissa, pääpaikkanaan Rovaniemi. Eskelisen Lapin Linjojen omistajista Tomi Gröhn löi kättä päälle Wiimaxin toimitusjohtaja Henri Hihnalan kanssa.. Kaupan jälkeen konsernilla on yli 180 erikokoista linja-autoa, noin 180 työntekijää ja toimintaa miltei puoli Suomea kattavalla alueella. Myymälä tulee olemaan suljettuna siis lähes vuoden, sillä Halpahalli sulki varatoimenpiteenä ja henkilöturvallisuussyistä liikkeen perjantaina 14. Rakennusluvan mukaan remontissa korjattavan katto-osan laajuus on 1317 neliömetriä eli vajaa kolmasosa myymälän pinta-alasta. Kattoremontin suunnittelun jälkeen kattorakenteita ensin vahvistettiin ja tuettiin, jonka jälkeen remontti käynnistyi. Tämän rautaisella ammattitaidolla, miltei sadan vuoden aikana, rakennetun toiminnan ja sen ansaitseman maineen haluamme tietoisesti säilyttää mahdollisimman koskemattomana, Wiimaxin toimitusjohtaja Henri Hihnala toteaa tiedotteessa. Wiimaxiin on fuusioitunut aiemmin yrityskaupoilla myös Liikenne Huovari, HTK-Liikenne, Käkelän Liikenne, J.E. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 30. Emmes tarkentaa, että ainakin remontin valmistumispäivää: – Tavoitteena on avata uudistettu Ylivieskan Halpahalli marraskuussa. ESKELISEN LAPIN LINJAT jatkaa liiketoimintaa omalla nimellään ja itsenäisenä yksikkönä. elokuuta 2026 6 // PÄIVYRI LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Wiimaxin muodostaa entinen Oulaisten Liikenne -konserni, johon kuuluivat myös Kamusen Liikenne Oy ja Matkatoimisto Matka-Rasti Oy. Teuvo, Hannes, Hannu, Hans, Iivo, Jani, Janne, Johannes, Joni, Jonne, Jonni, Jouni, Juha, Juhana, Juhani, Juho, Jukka, Jussi, Ignati, Ignatios, Leo, Leon, Paavali, Paavo, Paul, Pauli, Paulus (ort.). Ylivieskassa päätoimipistettä pitävä Sijoitusosuuskunta Arvo osarahoittaa järjestelyä yhden miljoonan euron osakesijoituksella ja tulee näin Wiimaxin vähemmistöomistajaksi. syyskuuta alkaen. – Yhtiö on käytännössä triplannut liikevaihtonsa viimeisen viiden vuoden aikana lukuisten yritysostojen kautta. Kattoremonttia oli jo aiemmin suunniteltu, mutta nyt jouduttiin tekemään nopeita ratkaisuja. WIIMAX OY ON tänä vuonna 90 vuotta täyttävä Pohjois-Pohjanmaan johtava linja-autoliikennettä harjoittava konserni, jonka pääomistajana on toimiva johto. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Valmista on luvissa joulusesonkiin. Rakentamisen ääniä kaikuu Ylivieskan keskustassa, kun Halpahallin kattoremontti etenee. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Eskelisen Lapin Linjat Oy:n koko liiketoiminnan. Viestintäpäällikkö Mari Emmes vahvistaa, että myös vaatemyymälä tekee paluun päämyymälään. Vaatemyymälässä on myös jonkin verran laajennettu valikoimia päivittäisja käyttötavaraan. Tuolloin yhtiölle tuli raportti kattorakenteen ongelmista. Viikko 35 Nimipäivät tänään Eemeli, Eemil, Eemi (suom.), Emil (ruots.), Aleksanteri, Aleksi, Aleksis, Ali, Santeri, Santtu, Sasu, Feodor, Teo, Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 06:05 20:50 06:01 06:10 20:38 20:31 Laskee Ylivieskan Halpahallin on määrä avautua marraskuussa Pirjo Kunelius Ylivieskan keskustassa sijaitsevan Halpahallin myymälän laaja kattoremontti on edennyt kesän aikana vaihe vaiheelta säiltä suojassa pressun alla. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Sijoitusosuuskunta Arvo osarahoittaa järjestelyä miljoonalla. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. marraskuuta 2025. Arvon sijoitusjohtaja Harri Stavén toteaa, että Wiimaxin näytöt kannattavan kasvun rakentamisesta ovat vakuuttavat. – Vaihdos on asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille hyvin näkymätön, uudistus tapahtuu ainoastaan taustalla omistussuhteissa. Kaupan myötä Eskelisen Lapin Linjojen johdosta ansaitulle vapaalle siirtyy omistaja Hannu Gröhn. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Myymälä ehtii olla suljettuna lähes vuoden. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Näin vaatemyymälä ja Postin palvelupiste ovat voineet toimia koko remontin ajan. PIRJO KUNELIUS " Ylivieskan myymälä uudistuu kauttaaltaan, ja jatkossa kaikki osastot löytyvät saman katon alta. Halpahalli kertoi sosiaalisen median lyhyessä julkaisussaan keskiviikkona, että Ylivieskan myymälä uudistuu kauttaaltaan, ja jatkossa kaikki osastot löytyvät saman katon alta. YLIVIESKAN MYYMÄLÄN avauspäivääkin on kalenteroitu. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Kaupungin rakennusvalvonta asetti 17.11.2025 myymälän käyttökieltoon sortumavaaran vuoksi kauppaketjun pääsuunnittelijan antamien riskitietojen perusteella. Tarkemmasta avausajankohdasta kerromme lähempänä. Nyt yhtiö ostaa J.M. Toimintaa on koko Pohjois-Suomen alueella, Lapin matkailukeskuksiin ja Norjan Karasjoelle sekä Tromssaan. Viime vuodet vaatemyymälä on ollut erillisessä rakennuksessa, mutta samassa pihassa. Eskelisen Lapin Linjoilla on vahva asema ja imago pohjoisen olosuhteet tuntevana, Lapin omana bussiyhtiönä. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. J.M
Myös Datakeskusteollisuuden toiminnanjohtaja Antti Poikola sanoo STT:lle olettavansa, ettei tukea välttämättä ole tulossa. Puisto sanoo rekisteröinnin palvelevan tilannekuvaa datakeskuksista. Asia ei välttämättä ole alkavan viikon budjettiriihessä pöydällä. Hän on sanonut olevansa tyytyväinen heinäkuun alussa voimaan astuneeseen datakeskusten sähköveroluokan kiristykseen. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) on sanonut tukimallin olevan valtiovarainministeriössä valmis ja odottavan vain rekisteröintiesityksen valmistumista. Kaksi tehtävistä sattui perjantai-iltana kello yhdeksän ja kymmenen välillä. Maaja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) lauantaina kommentoi X-tilillään, että aitaamista on uudelleenarvioitava. STT Villisikaa halutaan metsästää myös suojelualueilla Metsästäjäliitto ehdottaa villisian metsästämisen sallimista luonnonsuojelualueilla afrikkalaisen sikaruton tartunta-alueen laajenemisen vuoksi. Suomen päätös jatkaa puolustusyhteistyötä saa moitteita myös vihreiltä. Ajatus on ollut, että vain rekisteröitynyt datakeskus voisi olla oikeutettu tukeen. Datakeskusten verotuen kohtalo on auki. Puolue sanoo tiedotteessa haluavansa selvittää, ketkä ovat olleet tietoisia pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Hallituksen esitysten on oltava viimeistään loppusyksystä eduskunnassa, jotta ne ehditään käsitellä tällä vaalikaudella. Niiden vaikutuksia olisi helpompi arvioida, jos ne olisivat rekisterissä. – Valmisteltu malli sellaisenaan kuin sitä on esitelty, on täysin turha. Poliisi selvittää tulipalon syttymissyytä ja tapahtumien kulkua, mutta ei halunnut kommentoida paloa STT:lle. PURRA ON suhtautunut verotukeen epäilevästi. Israelin sotatoimet Gazassa olivat pöytäkirjan allekirjoittamisen aikaan jatkuneet kuukausia. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 30. Pöytäkirja allekirjoitettiin poikkeavasti kymmeneksi vuodeksi aiempien viisivuotisten kausien sijaan. Yle: Suomi ja Israel sopivat yhteistyöstä Maiden välinen yhteisymmärryspöytäkirja allekirjoitettiin alkuvuonna 2024 ilman, että asiasta kerrottiin julkisuuteen. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta arvostelee puolueen tiedotteessa hallituksen Israel-politiikkaa Suomen historialliseksi häpeäksi. – Datakeskuksen olisi ilmoitettava muun muassa toiminnan perimmäinen edunsaaja, kuka sitä operoi ja mikä on sen sähkönkulutus, Puisto sanoo STT:lle. Ylen haastattelussa Häkkänen vetoaa siihen, että Suomella on yhteistyöasiakirjat 40 maan kanssa ja Israel on ollut pitkään yksi niistä. TOIMIALALLA EI ole laskettu verotuen varaan. Tuen määrä olisi 30 miljoonaa euroa vuodessa ja se olisi määräaikainen kymmeneksi vuodeksi. Yksi kuoli kerrostalon palossa Vaasassa Yksi ihminen on kuollut kerrostaloasunnon tulipalossa Vaasan Palosaarella, kertoo Pohjanmaan poliisilaitos. Siihen asti keskukset saivat suoraan verkosta alennetun veroluokan sähköä. Se on koplattu yhteen datakeskuksille valtiovarainministeriössä valmistelussa olevaan datakeskusten verotukeen. Tauti on levinnyt niin laajalle alueelle, ettei aidasta olisi välttämättä enää hyötyä, Metsästäjäliitto sanoo. Elinkeinoministeri itse suhtautuu datakeskuksiin kriittisesti. Oulun poliisilaitos kertoo asiasta tiedotteessaan. Poliisi joutui puuttumaan yleisellä paikalla tapahtuneisiin tappeluihin yhteensä seitsemässä eri tapauksessa. YK:n ihmisoikeusneuvoston mukaan Israel on syyllistynyt Gazassa sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Poliisi selvitti tapahtumaa paikan päällä ja poisti yhden henkilön alueelta. Sen sijaan rekisteröintipakko olisi avoimuuden kannalta hänen mielestään tervetullut uudistus, kunhan se ei tarkoita tolkutonta paperityötä yrityksille. Poliisin mukaan suuremmilta vammoilta vältyttiin useista väkivaltatehtävistä huolimatta. Rekisteröintiesitystä on valmisteltu työja elinkeinoministeriössä. KORVAAVAN VEROTUEN piti tulla voimaan jo heinäkuun alussa, jolloin datakeskusten verotus kiristyi. Metsästäjäliitto kertoi asiasta tiedotteessa. Suomi oli Ylen mukaan ehdottanut Israelille pöytäkirjan jatkoa jo alkuvuonna 2024. Väkivaltaisuudet alueella ovat kuitenkin jatkuneet aselevosta huolimatta. – Hiljaisuus ei yllätä, koska valittu linja on sietämättömän häpeällinen, vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela sanoo tiedotteessa. PUOLUSTUSMINISTERI Antti Häkkänen (kok.) kommentoi Ylelle, ettei yhteistyön jatkossa ole hänen mielestään mitään ihmeellistä, sillä Suomi on hankkinut puolustusmateriaalia Israelilta aiemminkin. Rekisteröinti tarkoittaisi, että tietyn suuruiset datakeskukset velvoitetaan toimittamaan keskeisimmät tiedot omistajatahosta ja datakeskuksen ominaisuuksista Huoltovarmuuskeskukseen. Se ehdottaa myös, että villisikojen pyyntiin tulisi sallia droonien käyttö, sillä sikoja on hankala löytää maastosta. Mutta kymmenen vuoden puolustusyhteistyöhön Israelin kanssa löytyi, Virta moittii. Liiton mukaan taudin ydinalueelle suunniteltua aitaa tulisi harkita uudelleen. Poliisi evakuoi rakennuksesta muita asukkaita, mutta lauantain iltapäiväisten tietojen mukaan he eivät loukkaantuneet. Se ei tukisi yhtään minkään yrityksen investointeja, Datakeskusteollisuuden Poikola sanoo. Israelin ja Hamasin välille solmittiin aselepo viime lokakuussa. Sen lisäksi puolenyön jälkeen poliisi hälytettiin Kalajoella vielä viisi kertaa tappeluihin liittyville tehtäville. Microsoftin datakeskuksen työmaa Hepokorvessa Espoossa 30. Asiasta ei tiedotettu julkisuuteen. elokuuta 2026 KOTIMAA // 7 Esitys datakeskusten rekisteröintipakosta etenee Sanna Nikula, Saila Kiuttu, STT Datakeskusten täytyy rekisteröityä Suomessa, jos hallituksen kaavailut toteutuvat. Se on tarkoitus lähettää lausuntokierrokselle lähiaikoina. Puiston mukaan rekisteröintipakko ei ole ollut helppo lakiesitys valmistella. Tämän jälkeen Israel aloitti kovat sotatoimet Gazan alueella. ANT TI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA Aliisa Uusitalo, STT Ylen tietojen mukaan Suomi ja Israel ovat allekirjoittaneet yhteisymmärryspöytäkirjan, joka jatkaa maiden välistä puolustusmateriaalialan yhteistyötä. STT:n tietojen mukaan verotukeen liittyy kuitenkin vielä avoimia kysymyksiä. Israel-riippuvuuksien purkamiseen ei löytynyt poliittista tahtoa. Myös Kärsämäen keskustassa tapeltiin aamuyöllä hieman ennen kello kolmea. Sota Gazassa alkoi lokakuussa 2023, kun äärijärjestö Hamas teki hyökkäyksen Israeliin. Velvoite on hänestä tarpeellinen, vaikka uutta verotukea ei tulisikaan. Hänen mukaansa tuki ei olisi budjettiriihen aineistoissa. STT. Hänen mukaansa järjestelmä, jossa datakeskukset hyväksytään saapumisjärjestyksessä, ei toimi. Toisaalta Purra on sanonut, että hallitus pitää kiinni päätöksistään. Verkkoon pääsyä pitäisi priorisoida. heinäkuuta 2026. Hänen mukaansa se ei ole vaikuttanut datakeskusten maahantuloja investointihalukkuuteen. Elinkeinoministeri Sakari Puiston (ps.) mukaan lakiesitys rekisteröintivelvoitteesta on lähes valmis. Aikataulu on kireä. Ruokavirasto laajensi sikaruton tartunta-aluetta perjantai-iltana kattamaan kokonaan Kotkan, Haminan ja Pyhtään. Hallitus linjasi viime vuonna valmistelevansa korvaavan verotuen sähköveroluokan kiristyttyä. Ennen Gazan sotaa Suomi oli sopinut Israelin kanssa merkittävistä puolustushankinnoista kuten Daavidin linko -ilmatorjuntajärjestelmästä. Alustavan mallin mukaan tuki toteutettaisiin sähkön kulutukseen perustuvana veronpalautuksena. Vasemmistoliitto kertoi lauantaina jättävänsä hallitukselle kirjallisen kysymyksen asiasta. Ilmoituksen tulipalosta poliisi sai hätäkeskuksen kautta kello viiden jälkeen lauantaina aamulla. Perimmäinen edunsaaja tarkoittaa henkilöä, joka käyttää viimekätistä määräysvaltaa tai omistusoikeutta yrityksessä. – Toivoisimme, että olisi julkista tilannetietoa datakeskuksista. Lisäksi uudelleen tarkasteluun otetaan elinkeinoihin kohdistuvat rajoitukset. Osalliset eivät loukkaantuneet. Nyrkit heiluivat Kalajoella Timo Nurila Kalajoella poliisilla riitti perjantain ja lauantain välisenä yönä tehtäviä väkivaltatilanteiden vuoksi. Elinkeinoministeri Sakari Puiston (ps.) mukaan lakiesitys lähtee lähiaikoina lausunnoille. – Palestiinan tunnustamiseen ei löytynyt poliittista tahtoa
Uhrit olivat 6–13-vuotiaita. Äänestyksen tuloksia odotetaan vasta sunnuntain puolella. Zakerille kyllä soitettiin koulusta ja kehotettiin hakemaan lapsi kotiin, koska Yhdysvaltain ja Israelin massiiviset ilmaiskut Iraniin olivat juuri alkaneet. Minabissa Etelä-Iranissa tuhoutuneen koulun rauniot muistuttavat ilmaiskujen lapsiuhreista. Kiinan uutisointi on keskittynyt pelastustyöntekijöiden sankarillisuuteen, ja sensuuri on järjestelmällisesti poistanut sosiaalisessa mediasta leviäviä videoita tulva-alueelta. – Se oli viimeinen kerta, en nähnyt häntä enää koskaan, äiti sanoo AFP:lle. Kiinan mediassa ei ole näytetty kuvia Gyirongin raja-asemalle iskeneestä tulvasta, joka murskasi kaiken tieltään. Lähes 400 ihmistä on evakuoitu, hän kertoi. TILANTEEN kokonaisuuden selvittämistä vaikeuttaa Kiinassa vallitseva uutispimento. Viranomaiset eivät ole kertoneet tarkemmin, millaisesta varastosta tai mistä yrityksestä on kyse. Tyttärensä menettänyt Masoumeh Zaker ei osaa vieläkään ajatella tulevaisuutta. Hän määräsi koulun tuhosta tutkinnan, jonka tuloksia ei ole tähän päivään mennessä julkistettu. Presidentti Volodymyr Zelenskyi kirjoitti viestipalvelu X:ssä, että myös ympäröivät rakennukset ovat kärsineet suuria vahinkoja. Kiinan valtiontelevision uutisissa Tiibetin tulvista on näytetty vain yksi valokuva eikä ollenkaan videoita, kertoo BBC. Kiinan mediassa tulva on pidetty kansalaisilta pimennossa.. Lasten ruumiit haudattiin Amnestyn mukaan valtiollisesti järjestetyssä tilaisuudessa, vaikka osa uhreista ja heidän perheistään kuuluu sunnalaiseen vähemmistöön, joka noudattaa erilaisia uskonnollisia hautajaisrituaaleja. Varasto sijaitsi Butshan alueella Kiovan esikaupungissa, kertoi muun muassa ukrainalaislehti Kyiv Post. Koulun vieressä oli Iranin vallankumouskaartin tukikohta, johon kouluna toimiva rakennuskin oli aiemmin kuulunut. Tulva on jättänyt jälkeensä suuria jääja mutajärviä, jotka voivat vyöryä liikkeelle tuhoisin seurauksin. STT–AFP Islantilaiset äänestivät EUneuvotteluista Islantilaiset lähtivät lauantaina äänestämään EU:n jäsenyysneuvotteluiden uudelleen aloittamisesta. Muutamaa kadoksissa olevaa uhria etsitään yhä. Puoli vuotta myöhemmin Iranin sota on muuttunut pääosin sanasodaksi ja satunnaisiksi yhteenotoiksi, mutta kestävää aselepoa tai ratkaisua kiistaan Yhdysvaltain ja Israelin kanssa ei ole näköpiirissä. UUTISTEN kouluun osuneesta iskusta levittyä maailmalle Yhdysvaltain presidentti Donald Trump syytti tapahtuneesta iranilaisia. Iskussa kuoli ainakin 155 ihmistä, joista noin 120 koululaisia. Minjabissa omaiset surevat yhä. Kiinassa ulkomaalaisia on kateissa noin 260. " Kun äiti saapui koululle, oli jo myöhäistä – rakennus oli lähes täysin raunioina. Pelastustöitä vaikeuttaa se, että alueella uhkaa syntyä uusia tulvia jääpatojen murtuessa. Pian julkisuuteen alkoi tulla viitteitä siitä, että kyseessä oli Yhdysvaltain isku, joka todennäköisesti perustui vanhentuneeseen tiedustelutietoon. Kadonneiden joukossa on Nepalissa 517 ulkomaalaista, muun muassa yksi suomalainen. Myös 26 opettajaa sai surmansa. Saarivaltio aloitti jäsenyysneuvottelut jo kertaalleen Islantia kovalla kädellä runnelleen finanssikriisin jälkimainingeissa vuonna 2010, mutta neuvottelut keskeytettiin vuonna 2013 hallituskokoonpanon vaihduttua euroskeptisemmäksi. Se oli kuitenkin ollut erillään tukikohdasta ainakin vuodesta 2016 lähtien. Nepalin pelastusviranomaisen mukaan kadonneiden joukkoon on lisätty yli 900 vesivoimaloiden rakentajaa. helmikuuta Motareh heräsi ennen jo vanhempiaan ja lähti bussilla kouluun. Kiinan mediassa ei ole haastateltu tiibetiläisiä silminnäkijöitä tai kadonneiden omaisia. Samaan lopputulokseen päätyivät myös ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin tutkijat. AT TA KENARE / AFP / LEHTIKUVA Venäjältä tuhoisa isku Kiovaan Ainakin 37 ihmistä on kuollut Venäjän drooni-iskussa varastoon lähellä Kiovaa, kertoi alueen kuvernööri Tymur Tkatshenko lauantaina viestipalvelu Telegramissa. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 30. STT STT–AFP Nepalin ja Tiibetin rajaseudun tulvien jäljiltä on löydetty jo noin 680 kuollutta, kertoivat pelastusviranomaiset lauantaina. – Ihmiset haluavat perheenjäsenensä takaisin, elävinä tai kuolleina, mutta emme pysty löytämään heitä, koska mutaa on niin paljon, suri nepalilainen pelastustyöntekijä Kawan Koirala. Venäjän iskut Ukrainaan ovat viime aikoina käyneet yhä tuhoisammiksi ja surmanneet entistä enemmän siviilejä, koska Ukrainan ilmatorjunnalla on ankara pula torjuntaohjuksista. – Talomme on nyt aivan hiljainen, Masoumeh Zakeri sanoo. Kuvernöörin mukaan pelastustyöt jatkuvat yhä. Joukossa on vaeltajia ja Tiibetin pyhälle Kailas-vuorelle matkalla olleita pyhiinvaeltajia. – Meillä ei ole mitään suunnitelmia. Kuvia on levinnyt laajasti muualle maailmaan. Haavoittuneita on tämänhetkisen tiedon mukaan yli 40. Motareh oli innoissaan paastokuukauden Ramadanin päättävistä tulevista juhlista ja suunnitteli vaatteita, joita aikoi ostaa. Aluksi puhuttiin tyttökoulusta, mutta todellisuudessa enemmistö kuolleista oli poikia. Osa kuolleista on saattanut kulkeutua tulvavesien mukana aina Intiaan asti. Emme kykene menemään mihinkään tai tekemään mitään. Tuhoisa isku kouluun surmasi yli sata lasta Iranissa Yhdysvaltain ja Israelin hyökkäyksen alkuhetkillä. Puoli vuotta myöhemmin omaiset surevat yhä, mutta Yhdysvallat ei ole julkaissut tutkimusta tapahtuneesta tai myöntänyt erehdystä. Myös koulusta nousee savua, mikä viittaa siihen, että se sai osuman osana samaa usean ohjuksen iskua. Neuvottelujen uudelleen aloittamisen kannattajilla on mielipidekyselyissä ollut hienoinen enemmistö kansanäänestyksen alla. Lauantain vastaisen yön isku aiheutti suuren tulipalon ja räjähdyksiä. Useat mediat, muun muassa New York Times ja tutkivan journalismin verkosto Bellingcat, ovat todenneet videon ja myöhemmät muut videot aidoiksi. Puolustusministeri Pete Hegseth puolestaan vakuutti, ettei Yhdysvallat iske siviilikohteisiin. Ulkomaiset toimittajat eivät voi matkustaa Tiibetiin ilman lupaa. Uhreista 675 on löytynyt Nepalin puolelta, kun taas Kiinan hallitsemasta Tiibetistä on löydetty vain seitsemän kuollutta. elokuuta 2026 8 // ULKOMAAT ”Talomme on nyt hiljainen” STT–AFP Puoli vuotta sitten Masoumeh Zakeri peitteli yhdeksänvuotiaan tyttärensä Motarehin sänkyyn Minabissa Etelä-Iranissa. Aamulla 28. Tulvien jäljiltä löydetty liki 700 kuollutta Kadonneita Nepalissa ja Tiibetissä on lähes 3000. Ukrainan syyttäjälaitoksen mukaan varastossa oli ilmeisesti säilytetty räjähteitä. Punaisen Ristin mukaan tulvien uhriluvun odotetaan yhä nousevan. Jos nyt järjestettävässä äänestyksessä neuvottelut päädytään aloittamaan uudelleen, unioniin liittymisestä järjestetään myöhemmin oma kansanäänestyksensä. Puolen päivän maissa avautuneet äänestyspaikat olivat sulkeutumassa puolilta öin Suomen aikaa. Iranista levisi maailmalle myös video, jossa näkyy, kun Tomahawk-risteilyohjus iskeytyy vallankumouskaartin alueelle. Viranomaiset ilmoittavat, että tutkinta keskittyy räjähteiden ja materiaalien varastoinnin asianmukaisuuteen ja siihen, oliko kyseisellä toimijalla voimassa vaaditut luvat. Syylliset on asetettava vastuuseen, Zelenskyi vaati. Mutta kun äiti saapui koululle, oli jo myöhäistä – rakennus oli lähes täysin raunioina. YHDYSVALLAT ON tiettävästi sodan ainoa osapuoli, jolla on Tomahawkeja käytössään. Amnesty moitti kevään tiedotteessaan myös Irania, joka oli hyödyntänyt kuolleiden omaisia ja iskusta selviytyneitä traumatisoituneita lapsia propagandassaan. Monet asutukset ovat tuhoutuneet täysin, ja tuhoalueella on suuri pula juomavedestä ja ruoasta. Tulvien arvioidaan vaikuttaneen yli 93 000 ihmiseen. – Ammuksia ei saa varastoida talojen ja asuntojen lähelle. Sensuurileima lyödään Kiinassa erityisen herkästi kaikkeen, mikä liittyy Kiinan ankarasti kurissa pitämään Tiibetiin. Motareh tunnistettiin lopulta korvarenkaiden ja rannerenkaan perusteella. Kaikkiaan kadonneita arvioidaan olevan lähes 3 000, kun yhteen lasketaan Nepalin ilmoittamat yli 2 400 ja Kiinan yli 550 kadonnutta. Yhdysvaltain asevoimat julkaisi heti sodan alussa runsaasti kuvamateriaalia Tomahawkien laukaisusta kohti Irania
Vilja Valkosen kolmosrajapuhkaisu avasi PesäKuulan juoksutilin toisen jakson osalta. VIIDES JA ratkaiseva loppuottelu pelataan sunnuntaina Kajaanissa. Juoksija silmäili jo loppuvuoteen. Vainio voitti ennätysajallaan 32.30,71 ja peittosi lähes minuutilla toiseksi tulleen Ruotsin Evelina Henrikssonin. JARNO HERRANEN Petteri Ikonen, STT Maratonin tuore Euroopan mestari Alisa Vainio teki lauantaina tarvittavan Ruotsi–Suomi-yleisurheilumaaottelun naisten 10 000 metrin kilpailussa Helsingin Olympiastadionilla. – Valencian maraton on seuraava selkeä tavoite, mutta toiveissa olisi myös joku maantiekisa ennen sitä, Vainio mainitsi 6. Siinä Jutila on täsmälleen oikeassa, että mailassa PesäKuula paransi huomattavasti kolmanteen finaaliin verrattuna. Loppuotteluparin häviäjän kausi jatkuu Superpesiskarsinnoissa. Neljännen tasoittavalla KPK ei saanut oikein mitään aikaiseksi ja PesäKuula kiitti toissijaisista paloista. elokuuta 2026 URHEILU // 9 Ratkaisu venyi viidenteen Jarno Herranen Jokilaakson PesäKuula punnersi naisten ykköspesiksen finaalisarjan tasoihin. Sisällä pelasimme ihan hyvin, mutta vähän halvalla annoimme tilanteita ja juoksuja. Vaatii totuttelua. Vainion viikot Euroopan mestaruuden jälkeen ovat olleet melkoista pyöritystä kakkukahveilta seuraaville. joulukuuta juostavan Valencian maratonin. Kotiuttajajokeri Janika Vierimaa oli syystä tai toisesta siviilit päällä, mutta Jutila vastasi huutoon hienosti. Meni vähintäänkin aika tasan. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 30. Laura Puurulan lyönnissä oli juuri sopivasti jengaa ja Kajaanin ulkokenttä oli voimaton. Hän oli paras eurooppalainen. 18 juoksua finaalipeliin on kieltämättä paljon. Vainio malttoi lauantaina juosta hetken pääjoukossa. Nyt tuli keskiosumia palloon sekä peräkkäisiä onnistumisia, joten PesäKuula rakensi ottelussa 23 kolmostilannetta. Avausjakson voiton PesäKuula varmisti pitkän kolmannen sisävuoronsa aikana. Kokeilin ensimmäisen kerran tänä aamuna, Vainio paljasti. – Tein näillä puolikkaan treenin ja pelkäsin vähän, mutta meni ihan okei. TOISEN JAKSON alussa Pallokerho hieman säikäytti 636-henkistä yleisöä, kun KPK ensin nollasi PesäKuulan sisävuoron ja siirtyi tasoittavallaan johtoon Neija Vallin lyönnillä. Tästä on helppo parantaa, KPK:n pelinjohtaja Miko-Gabriel Raudasoja summasi. – Sovimme aluksi, että Nelli (Nordlund-Anttolainen) lähtee vetämään. Vainio voitti mestarin elkein Yleisurheilu EMmitalistit lauantain tähtinä maaottelussa. Lauantainen kilpailu oli Vainiolle ensimmäinen EM-kullan jälkeen ja ensimmäinen ratakilpailu sitten vuoden 2024 voitokkaan yleisurheilumaaottelun. Tuon jälkeen Vainio on juossut kolmesti maratonin naisten Suomen ennätyksen ja voitti elokuun puolivälissä Birminghamissa Euroopan mestaruuden ylivoimaisesti ja hallitulla esityksellä. Euroopan mestarin jaloissa loistivat tuoreet piikkarit. Ottelun voittaja pääsee nostelemaan naisten ykköspesiksen tuoretta mestaruuspokaalia sekä nousee ensi kaudeksi naisten Superpesikseen. Neljästä loppuottelusta toistaiseksi jokainen on päättynyt kotivoittoon, kun PesäKuula juhli lauantaina Ronkaalassa voittoa jaksoin 2–0 (6–3, 6–3). Pesäpallo ”Parannettiin sisällä, jos vertaa edelliseen otteluun”. Syy runsasjuoksuiseen peliin johtuu siitä, että kumpikin joukkue pelasi sisällä hyvin, mutta räpylävirheitä tuli puolin ja toisin. Vuosi sitten Vainio otti maaottelun lajivoiton Tukholmassa kympin maantiekilpailussa. – Tässä vaiheessa kakkujen syöminen ei vielä paina. PesäKuula ei tästä hätkähtänyt, vaan sai hurmoksen päälle toiseen vuoropariin. – Keskityin radan kiertämiseen, mutta tuntui kuin katsomassa olleet läheiset olisivat olleet samalla radalla, Vainio viittasi ratatasossa sijainneisiin katsomoalueisiin. Parannettiin sisällä, jos vertaa edelliseen otteluun, jälleen kerran PesäKuulan parhaana palkittu lukkari Nina Jutila totesi lehdistötilaisuudessa. HEIKKI SAUKKOMAA/LEHTIKUVA. Naisten maajoukkueen kapteeni Ella Junnila oli Alisa Vainiota vastassa kympin kisan jälkeen. Jutila pääsi yrittämään kotiutusta kuudesti ja tälläsi viisi juoksua. Ylipäätään hän viihtyi maaottelutunnelmassa. Ruotsin Smilla Szalkai oli kolmas. Sitten Vainio karkasi ja johti Ruotsin Henrikssonia sadalla metrillä jo ennen kilpailun puoliväliä. Nämä ovat ihan uudet. Vainio ohitti pääjoukon kierroksella, kun kilpailua oli jäljellä kymmenen kierrosta. PesäKuula juhli neljännessä finaalissa ja siirsi ratkaisun sunnuntain viidenteen kohtaamiseen. Lisää vettä kiukaalle nakkasi ottelun neljännen juoksunsa lyönyt Jutila. Vainio sijoittui vuosi sitten Tokiossa viidenneksi MM-kilpailujen naisten maratonilla. Ja minä siitä eteenpäin, Vainio mainitsi kilpailussa viidenneksi jääneen joukkuetoverinsa alkuavun. – Tuntuu, että annettiin tänään aika paljon (juoksuja) ulkona, mutta kaverikin onneksi antoi. Seuraavaksi onnistui Saaga Rautionaho ja harhaheiton jälkeen PesäKuula johti 3–1. Ratajuoksu on vähän outoa, Vainio kertoi. – Tunnelma oli nyt tosi paljon parempi ja erilainen kuin viime vuonna maaottelussa, mutta tykkään enemmän maantiestä. – Tällainen kannustus kertoo siitä, että Suomessa arvostetaan kestävyysjuoksua. PesäKuula teki vuoroon kolme juoksua, joista kahteen tuli apuja Kajaanin ulkokentällä. – Aika huolimaton peli meiltä nimenomaan ulkona. Jutila löi heti ottelun avausjuoksun ja toistamiseen lukkari oli asialla PesäKuulan 3–1-juoksussa. Johtoasemassa PesäKuulan räpylä piti suhteellisen hyvin, olkoonkin että ainakin yksi KPK:n kavennusjuoksuista olisi ollut otettavissa paloksi
Petri Parkkosen valmennettava nappasi muhkean 10 000 euron ykköspalkinnon johtohevosen rinnalta. Lohko B: Tikka–Real Kokkola 1–3 (R: Jani Harja, Henri Kuorikoski, Valtteri Heinonen), Pöxyt– Real Kokkola 5–0. Miesten Kakkonen, lohko C ylempi jatkosarja: Huima/Urho–VPS Ak 5–0 (2–0) Perjantaina: GBK–Jaro Ak 2–2 (0–1), JBK–Kraft 5–0 (2–0). Sitä on jäljellä neljä kuukautta. Päätöskohteen vei nimiinsä Mika Haapakankaan valmentama Franc Arrow. Ella Välikangas teki pelin avausmaalin jo kuudennella minuutilla. GBK nousi lopulta tasoihin Manuel Santiago de Sousan maaleilla, joista 2–2-tasoitus syntyi lisäajan toisella minuutilla. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 30. Jalkapallo Vaikka runkosarja päättyi tappioon, Johannes Moilanen uskoo PalloVeikkoihin. Kotimainen rotumme teki talvisodassa ison urotyön. Kuusi parasta (TamU, RoPS, SalPa, PKKU, OLS, JJK) ylempään jatkosarjaan, loput (VJS, FC Jazz, TPV, FC Inter/2, KuPS Ak, KPV) alempaan jatkosarjaan. – Itse olen saanut minuutteja, mutta joukkueella on annettavaa. Aika paljon on tullut matkustettua ja jalka painoi (lauantaina) vähän, mutta ihan hyvin jaksoin. Gabriel Matib ja Axel Hansell maalasivat kahdesti mieheebn ja Michael Chaves teki yhden osuman. – Huikea esitys. Suomenhevosmiehenä uransa luonut Okkolin otti uransa ensimmäisen Derby-voiton. Näköjään tamma on tähän aikaan vuodesta aina parhaimmillaan. Evartti jatkoi viimeisen kilpailukautensa jäähyväiskiertuetta viemällä kylmäveristen päälähdön näytöstyyliin keulasta. Runkosarjassa KPV päästi 68 maalia ja teki 24. Okkolin huomioi tämän. Perjantaina: Real Kokkola– LehPa 1–0 (R: Jarmo Luokkala). Heikintuuli puolusti sisäradalta kärkipaikan, eikä valmentaja-ohjastaja Teemu Okkolin halunnut luopua paikastaan. KPV aloittaa alemman jatkosarjan viiden pisteen päästä kolmanneksi viimeisestä sijasta, toisin sanoen viimeisestä säilyjän paikasta. – Kajaani oli voittanut viimeksi 20 vuotta sitten. Toto75-kierros alkoi yllätyksellä, jonka järjesti kotiradan Sunrise d’Aurcy. Helsinki: JKKI35 SM-lopputurnaus: Lohko A: Esse IK–Gnistan 0–0, Esse IK–Kiffen 3–2 (E: Joakim Häggblom 2, Christian Sundqvist). Sunnuntain välierät: Gnistan–Real Kokkola, Pöxyt–Esse IK. – Pitää uskoa siihen, että kyllä tämä tästä. – Ajatus oli se, että haemme kolme pistettä. Kaisa Kyösti teki 46. PELEJÄ EI PALJOA ole tullut, ja lauantain ottelu hänelle oli Palloliiton sarjoissa vasta kolmas sitten heinäkuun alun. Sen jälkeen Santalo on pelannut kahdesti Ykkösessä ja kerran kolmosessa. Tehoja ei syntynyt. – Hienolta tuntuu. Johannes Moilanen uskoo, että KPV säilyy Ykkösessä. Heikintuulen omistaa ML Stable Oy, jonka takaa löytyy lajiin vuosikymmeniä panostanut Mikko Laakkonen. Lentopallo Salo: Miesten maaottelu: Suomi–Ruotsi 3–2 (20–25, 25–18, 23–25, 25–15, 15–11).. minuutilla 2–0 ja viisi minuuttia myöhemmin Välikangas viimeisteli pilkulta loppulukemat 3–0:aan.KP Heikintuuli oli Derbyn ykkönen Lauri Jääskeläinen, STT Jyväskylän Killerillä juostiin perinteiseen tapaan suomenhevosten Derby, jossa pidettiin koko matka reipasta tempoa. Kaikki on mahdollista. Se on syntynyt juoksijaksi ja hyväpäinen hevonen ryhdistyi starttihetkellä. Perjantaina: MuSa–Esse IK 0–0. Perjantaina: Crystal P–ManC 1–4. Rankkarikisassa lauottiin 19 kierrosta ja 30 maalia. Piippuun tämä on jäänyt (potentiaaliin nähden). Heikintuuli kesti ykkösenä, vaikka ulkoa Vipinä Vihellys kiri hurjasti maalisuoraa. Itse lauoin yhden oikeaan alakulmaan. – Niin villiltä kuin se kuulostaakin, Evartti ei näin 15-vuotiaana ole ainakaan hirveän kaukana elämänsä kunnosta, Raitala kommentoi. Salibandy P19 SM-sarja, lohko A: Oilers NG–SalBa 12–5, Nibacos–Nokian KrP 7–11 (3–3, 3–5, 1–3), OLS–Tiikerit 14–2. EI VIIKKO Santalolle pelkkää murhetta ollut. Englannin Valioliiga: Liverpool–Nottingham 2–2, Bournemouth– Everton 1–1, Coventry–Hull 0–1. BWT Jackpot on äärimmäisen ravivarma ja kovaluontoinen tamma, Korpi kuvaili. Ravit Teemu Okkolin nappasi uransa ensimmäisen Derbyvoiton. – Mahtava homma. Ei tämä keskittymisestä kiinni ollut. Matias Salon valmentama Star Photo S uusi edellisen viikon Toto75-voittonsa johtamalla lähdöstä maaliin. Taktiikkaan vaikutti se, että suosikki Siirin Toiveen oikea rengas puhkesi kiihdytyksessä kilpakumppanin harmillisen kontaktin vuoksi. – Se oli hyvä kokemus! Synttäreitä en ole vielä ehtinyt juhlimaan. Jalkapallo Kansallinen liiga, mestaruussarja: KuPS–Gnistan 2–0 (2–0). Tamman valmentaja Hannu-Pekka Korpi kiitteli hämmentyneenä tammaa voittajakehässä. Karsintasarja: EBK–PK-35 Vantaa 2–2 (1–2), VIFK–JyPK 3–1 (2–1). Puolustusvoimien turnauksessa Moilanen teki kolme osumaa nousten jaetusti ykköstykiksi, joten ehkä KPV:n nuoriso-osasto voisi auttaa omiaan Ykkösen kauden huipennuksessa. Miesten Ykkösliiga: MP–PK-35 0–3 (0–3), EIF–Jippo 0–2 (0–0). – En muista sellaista ennen nähneeni. – Joo, intti on vaikuttanut. Miesten Ykkönen: FC Jazz–FC Inter/2 2–0 (1–0), JJK–KPV 4–1 (4– 0), RoPS–VJS 2–0 (1–0), TPV–PKKU 0–2 (0–1), OLS–TamU 2–1 (2–0), KuPS Ak–SalPa 1–3 (0–0). Naisten Kakkonen, lohko C: KF10–ToU 3–0 (1–0), HauPa–MuSa 0–3. Voittajaksi kruunattiin BWT Jackpot, joka järjesti Ari Moilasen ohjastamana keulapaikalta suuryllätyksen. Joas Vikström vei vieraat Kokkola Areenalla 0–1-taukojohtoon ja Adam Landen kasvatti toisen puoliajan alussa etumatkan kahteen maaliin. Sitäkään ei juhlittu, kun lähdimme aika nopeasti Kajaaniin. Aiemmin tällä viikolla: FC Kiisto-LBK 1–1, SIF– FC Ylivieska 4–3, KPV Akatemia–VIFK 0–4. Kotijoukkue oli hämmentävän usein ykkösenä irtopalloissa KPV-vahti Filip Enqvistin lähettyvillä. JUKKA LEHOJÄRVI GBK ja Jaro Akatemia tasapeliin Jalkapallon Miesten Kakkosen C-lohkon ylempi jatkosarja käynnistyi perjantai-iltana paikallispelissä, jossa GBK ja Jaro Akatemia jakoivat pisteet maalein 2–2 (0–1). Perjantaina: KTP-FC Haka 2–1, JäPS-KäPa 0–0. Heikki Hoffrenin valmentama Häijymies otti ansaitun voiton. – Me ei oltu hereillä alussa ja puolustimme boksia huonosti, ensimmäisen puoliajan pelannut KPV:n Onni Santalo puhahti. Viiden ottelun kuntopuntarissa pohjilla ollut JJK katkaisi kahden kuukauden mittaiseksi venyneen voitottoman putken. Santalo pelaa ensimmäistä kauttaan Ykkösessä, ja runkosarjassa hän nousi 15 kertaa kokoonpanoon. Pelaaja täytti 20 vuotta tiistaina, jolloin hän sekä Onni Länsipää, Johannes Moilanen ja Pyry Pensaari aloittivat Kainuun Prikaatin väreissä sotilasjalkapallon SM-turnauksen. Santtu Raitala sai säädellä matkavauhdin mieleisekseen, minkä jälkeen sydänten kuninkaaksi nimetty Evartti karkasi 18-vauhtisella päätöspuolikkaalla muilta. JJK oli iskenyt ensimmäisen reilu puolituntisen aikana 4–0-johtoon, ja voitti niillä maaleilla 4–1. elokuuta 2026 10 // URHEILU ”Sarjapaikka on realismia” Miska Miettinen Kokkolan Pallo-Veikoille ei jäänyt lauantainakaan mitään käteen jalkapallon Ykkösen runkosarjan päätöksessä Jyväskylässä. Tämä on mahtava saavutus. KP KF10:lle selkeä kotivoitto Kokkolan Futis 10 kasvatti pistepottiaan jalkapallon naisten Kakkosen C-lohkossa, kun se voitti lauantaina Toivalan Urheilijat selkein numeroin 3–0 (1–0). VIISIVUOTIAIDEN tammojen Kasvattajakruunu-finaali oli iltapäivän toinen suurkilpailu. – Sarjapaikan uusiminen on realismia. Toisen puoliajan alussa kotijoukkue ratkaisi pelin. Se keräsi 22 ottelusta 15 pistettä. Runkosarja päättynyt. JBK avasi jatkosarjan komealla 5–0 (2–0)-kotivoitolla Närpiön Kraftista. Työhevosten jälkeen on ravien parissa jatkettu suomenhevosilla, mikä on olennainen osa rodun elämää. Kotivoiton myötä JBK nousi lohkon kakkoseksi ohi GBK:n. Heikintuuli oli laiska ennen lähtöä, mutta se otti homman tosissaan, kun oli oikea hetki. Espoossa pelatun turnauksen mestaruus ratkesi torstaina rangaistuspotkukisassa Santalon ja kumppanien hyväksi Jääkäriprikaatia vastaan. P17 SM-sarja, lohko A: Top Team–Classic 3–4. T18 SM-sarja, lohko C: SPV–ASB 3–3, FBC Turku–Nibacos 5–2, ASB– Häme S 2–3, SBS Wirmo–Nibacos 5–1, FBC Turku–SPV 5–2. BWT Jackpot joutui takasuoralla ottamaan kovan spurtin ja sen jälkeen ajattelin, ettei tästä tullut mitään. Miesten Kolmonen: SJK-j–NIK 2–1 (1–1), Sporting–Virkiä 4–4 (3–1)
Löysiä keihäitä voi heittää, ensi kaudella miesten keihääseen vaihtava Murto kertoi. – Kysyin Aapolta, että osaatko ”bäkkärin”. syyskuuta. Kilpailupäivä taukosi toviksi huoltotauolle, jolloin Pajari oli saamassa uuden takasiiven. Kilpailut heitettiin samaan aikaan, mutta lepoaikaa heittojen välillä oli vain vähän. Murto voitti nuorten maaottelussa myös kiekonheiton, jossa paras kaari kantoi 59,90. Pajarin kaula toisena kiiruhtavaan Hyundain Hayden Paddoniin kutistui hieman ja oli 22,8 sekuntia. Murto ja Ryynänen villitsivät yleisön heittämällä komeat takaperinvoltit pääsuoralla kilpailun jälkeen. Ei tuo vajaa seiskaysikään periaatteessa huono tulos ole, Alavieskan Viriä seuratasolla edustava Murto mietiskeli. – Molemmat toisivat pelaavuutta lisää. HERMEKSEN OSALTA Mestiksen runkosarja käynnistyy perjantaina 11. Minusta se tuntui kuivuvan joissakin kohdissa, kun taas toisissa kohdin se muussaantui, Paddon kertoi. Syynä vauhdin hiipumiseen oli Pajarin Toyotan oikean takasiiven vaurio edellisellä erikoiskokeella. Vaikka olot eivät ole niin pahat, tämä on todella vaativaa, Pajari sanoi. – Totte Pulli ja Rasmus Vuorinen ovat varmuudella peri viikkoa sivussa sarjan alusta. Kun ruvetaan pelejä ratkomaan, jonkun pitää pystyä silloin tekemään tulosta, Karjalainen näkee. – Olisi ehkä voinut lähteä, mutta tiedä sitten, miten lopulta olisi käynyt, Murto pohdiskeli alastulon onnistumista. – Kädessä se painavampi väline tuntuu enemmän, jos heittää väärässä asennossa. POIKIEN JA TYTTÖJEN kilpailuissa oli molemmissa vain neljä osallistujaa. Budjettia yritämme parhaillaan kasata yhteistyökumppaneiden kanssa. Torstaina kaksi maalia RoKin verkkoon viimeistellyt hyökkääjä sai IPK-ottelussa syöttöpisteen Otto Heinosen tekemään Hermeksen ainokaiseen. Yleisurheilu Keihäs-kaksikko juhli nuorten maaottelun kaksoisvoittoa komeilla takaperinvolteilla. Poikien maaottelussa oli mukana myös Himangan Urheilijoiden Pentti Torvi, joka sijoittui toiseksi tuloksella 17,79. Huoltotauon jälkeen lauantaina ajettiin vielä viisi erikoiskoetta. Pajari kuvaili tähänastista kilpailua erittäin vaativaksi. Kummallakin kaudella puolustaja nakutti 40 tehopistettä. Laskimme kolme, kaksi, yksi ja vetäisimme, Murto kuvaili. Aapo Ahola pelasi Hermeksessä kaksi kautta vuosina 2022–24. Toiseen erään pystyimme parantamaan ja olimme hetkittäin pelin päällä, mutta kyllä me IPK:ta perässä olimme. Päävalmentaja toivoo, että seuraavan parin viikon aikana suurin osa pelaajista saa parsittua pienet vammansa kuntoon ja on pelikuntoinen sarjapelien käynnistyessä. Murto tykkäsi kiivaasta rytmistä ja heitti parhaansa vasta kuudennella kierroksella. Kisan voitti Tero Hietalahti tuloksella 18,27. Kapeissa kohdissa sillä ei ole niin suurta merkitystä, mutta nopeilla osuuksilla se on valtaisa ero. – Viime viikonloppuna oli hyvät olosuhteet, ja keihäs lähti hyvään asentoon. Tietysti tavoitteena on saada varmuus asiaan mahdollisimman nopeasti, Karjalainen kertoo. – On mukavaa heittää hyvään tahtiin. Hän sanoi joo. – Pito vaihteli melkoisesti, ja minusta tuntui, että tie muuttuu. – Ei vain ollut tuon enempää pelikuntoisia kavereita. Mitä joukkueen ohjelmassa on kahden viimeisen viikon aikana. Jos molemmat haluamme, niin puolet budjetista löytyy, mutta toinen puolikas vielä puuttuu. Hänen ennätys on 66,33, joten maaottelussa hän jäi tuosta vain 20 senttimetriä. Hän mittautti myös kolme noin 75-metristä heittoa. elokuuta 2026 URHEILU // 11 Petteri Ikonen, STT/KP Suomen keihäänheittäjälupaukset Jere Murto ja Aapo Ryynänen ottivat vakuuttavan kaksoisvoiton nuorten yleisurheilumaaottelussa lauantaina Helsingissä. En ole huolissani meidän luisteluvoimasta tai työmäärästä, mutta pelaavuutta rosterimme selkeästi kaipaa. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 30. Notkeat nuorukaiset vastasivat varovasti kysymykseen, olisiko moinen temppu onnistunut takavuosikymmenten keihäskarjuilta. STT. – Vaikea ja vähän huono kisa. Murto, 17, on tarttunut välillä myös miesten 800 gramman keihääseen. Pelinopeudessa ja kamppailukovuudessa riittää vielä työsarkaa, Hermeksen päävalmentaja Simo Karjalainen kommentoi. Muiden kohdalla on toiveissa, että olisivat riveissä, Karjalainen sanoo. – Tietenkin kun takasiipi puuttuu, se tuntuu heti, joten ei ollut helppoa, erityisesti nopeilla osuuksilla. Olisin halunnut heittää pidemmälle. Hermeksellä tappiollinen reissu Jarno Herranen Parin viikon päästä käynnistyvään jääkiekon Mestikseen valmistautuva Kokkolan Hermes pelasi perjantaina viimeisen harjoitusottelunsa. Tekninen osaaminen ei riittänyt. JUSSI NUKARI/LEHTIKUVA Pajari kärjessä huoltotauolla Toyotan Sami Pajari jatkoi Paraguayn MM-rallin johdossa kahdentoista erikoiskokeen jälkeen. Vain kolmen kentällisen voimin matkassa olleelta Hermekseltä loppui päätöserässä bensa ja kotijoukkue Iisalmen Peli-Karhut karkasi 5–1 (1–0, 0–1, 4–0) -voittoon. IISALMESSA KOKOONPANOSSA oli mukana Hermeksen oma kasvatti Eetu Mäki. – Sen pystyn sanomaan Mäen ja Aholan tilanteesta, että pelaajat haluavat meille tulla ja me haluamme heidän tulevan. Tyttöjen maaottelussa Kannuksen Uran Jemina Eskola voitti korkeuden ennätystuloksellaan 175. Ryynänen oli toinen tuloksella 66,13. Hermeksen testissä oli myös hyökkääjä Juuso Aaltonen, mutta hän ei ole Hermeksessä jatkamassa. Murto on parantanut ennätystään kuluvalla kaudella useaan otteeseen. RoKi-pelissä kentällä nähtiin myös puolustaja Aapo Ahola, mutta perjantaina Ahola ei pelannut. Toukokuussa tuli uran ensimmäinen 80 metrin kisakaari 700 gramman keihäällä, heinäkuussa alle 18-vuotiaiden Euroopan mestaruus, ja viikko sitten syntyi ennätys 82,88. Sitten katkaisemme harjoituskauden ja pidämme hieman pidemmän huilin, jotta pojat pääsevät käymään kotonaan lataamassa energioita, Karjalainen selvittää. Sikäli seiskaysi harmittaa nyt. Jääkiekko Näin päävalmentaja Simo Karjalainen kommentoi Aapo Aholan ja Eetu Mäen tilannetta. Murto oli omilla kymmenmetriluvuillaan ja viskoi 700 gramman välineellä voittotuloksen 78,92. Hermes menetti viime kauden jälkeen ison läjän parhaista pistemiehistään, joten Ahola ja Mäki olisivat tervetullut lisä joukkueeseen. Ryynäsen mukaan heittovälit olisivat saaneet olla vähän pidemmät. JUKKA LEHOJÄRVI Jere Murto tuplavoittoon Virin heittäjälupaus Jere Murto juhli voittajana myös nuorten maaottelussa. – Yhdellä erikoiskokeella menetimme takasiiven, toisella osuimme johonkin pieneen puuhun tiellä, joten tämä on hullu ralli. En tiedä, näyttääkö tämä helpolta, Pajari sanoi MM-sarjan verkkosivuilla. – Ensi viikolla harjoittelemme keskiviikkoon asti. Jos on liian paljon väliä, ehtii unohtaa seuraavassa heitossa muistettavat asiat, Murto sanoi. Julius Vähätalo olisi voinut pelata, mutta hän on ollut joukkueen mukana vasta viikon, joten emme ottaneet häntä mukaan. Olympiastadionilla hän jäi tuosta useita metrejä. Juuan Urheilijoiden Ryynänen ylitti jokaisella kuudella kierroksella 60 metriä. Keihäs ei lähtenyt asentoon, vaan oli vähän yliyrittämistä. Toisena oleva Paddon sai kasvatettua eronsa kolmantena ajavaan Toyotan Elfyn Evansiin yli 32 sekuntiin
10 000 m: 1) Alisa Vainio S 32.30,71, 2) Evelina Henriksson R 33.15,04, 3) Smilla Szalkai R 34.31,84, 4) Alva Malmsten Nilsson R 34.34,81, 5) Nelli Nordlund-Anttolainen S 34.38,62, 6) Emma Ranta S 35.02,18. 7. Poissa: 12. Poissa: 3. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 30. Kanadalainen on voittanut kerran Stanley Cupin ja hänet on valittu kahdesti NHL:n parhaaksi puolustajaksi. N40: 1) Annika Holmborg Lepplax 3.31.17,4. Poissa: 7, 14. Anna Kauppi oli kisan kolmonen. M60: 1) Olavi Kuja-Lipasti SataMC 3.27.51,5, 2) Timo Juolevi SataMC 4.14.11,3, 3) Ilut Hästbacka Larsmo 4.57.49,3. Helsinki: Suomi–Ruotsi -maaottelu, 1. päivän tuloksia: SM-tempo (28): 1) Tommi Hakuli Suunta JKL 220, 2) Antti Rusanen HauhSi 258, 3) Juha Hiirsalmi TuMe 263, 7) Hanna Karvonen OK Terjärv 385, 18) Jani Leppäniemi VetU 529. Ennätys syntyi. Naiset: 1) Eerika Heikkilä Kalaj 1.35.50,0, 2) Fia Furu Triathlon Suomi 1.42.09,7, 3) Maja Alvik Team Sndstr 1.43.52,6, 4) Sini Pulkkinen Kaustinen 1.48.17,6, 5) Petra Csarni Kalajoki 1.48.34,1, 6) Josefine Portin Luoto 1.48.45,2. R6 (2): 1) Jarkko Mylly YK 618,1, 2) Elisabeth Mattsson TSA 561. Yleisurheilu Kokkola: Veikkojen Venetsialaismaraton, tuloksia: Maraton: Naiset: 1) Hilma Mård Kållby 4.04.59,2, 2) Alma Vesternäs Larsmo 4.40.46,8. päivän tuloksia: 50 m kivääri, makuu: Miehet (18): 1) Aleksi Leppä HAS 627,3, 2) Juha Rutonen HAS 621,4, 3) Cristian Friman ESF 620,3. Seiväs: 1) Wilma Heltelä S 466, 2) Saga Andersson S 443, 3) Kajsa Roth R 432, 4) Sandra Alvero R 425, 5) Sara Winberg R 425, 6) Tuuli Järvinen S 415. Makarin uusi vuosipalkka on 20,4 miljoonaa dollaria, joka ylitti San Jose Sharksin Macklin Celebrinin tuoreehkon jatkosopimuksen vuosiansiot. Naisten ykköspesis, 4/5 loppuottelu: PesäKuula–KPK 2–0 (6–3, 6–3). 5000 m: 1) Mustafe Muuse S 13.54,04, 2) Sebastian Lörstad R 14.00,98, 3) Aleksi Ahlfors S 14.10,46, 4) Mikko Kauppinen S 14.19,50, 5) Karl Ottfalk R 14.21,53, 6) Shamarke Ahmed R 14.28,08. Pituus: 1) Maja Åskag R 664, 2) Tilde Johansson R 634, 3) Taika Koilahti S 627, 4) Minja Kurtti S 615, 5) Ella Alvelin Malm R 615, 6) Venla Väliharju S 597. lähtö, Toto75-4 Toto4-1, sh 2640 m: 1) Häijymies/Heikki Hoffren 25,8 (2,4), 2) Karlas 25,8 (11,28), 3) Core 25,9 (4,39), 4) Villihumu 26,6 (6,73). 6. Kolmanneksi sijoittunut Kooveen Ari-Pekka Lassila jäi yli viiden minuutin päähän. Loput kiersivät puolikkaan tai kympin. N50: 1) Helena Lassila Kokkola 6.36.21,8. KPL loppuotteluun voitoin 2–0. Ennätys on 1990-luvun alkuvuosilta, jolloin kisa oli Kalevan kierroksen osakilpailu ja keräsi mukaan peräti 1 200 juoksijaa. KP Makarille pitkä ja arvokas jatkosopimus Jääkiekkotähti Cale Makarista tuli ensimmäinen yli 20 miljoonaa dollaria kaudessa tienaava NHL-pelaaja, kun hän allekirjoitti kahdeksan kauden jatkosopimuksen Colorado Avalancheen. Naiset: 5 000 m kävely: 1) Enni Nurmi S 22.05,58, 2) Anniina Kivimäki S 22.57,48, 3) Eleonora Olsmats R 23.08,85, 4) Ella Rautawaara S 23.55,96, 5) Monica Svensson R 24.17,40, 6) Anna Klöfver R 30.36,28. 32-vuotiaalla Holmilla on takana nyt puolenkymmentä maratonia, mutta juokseminen on hänen kakkoslajinsa. Miehet: 1) Wilhelm Holm TeamAito 2.49.30,0, 2) Philip Asplund TeamAito 2.53.08,0, 3) Andreas Norrgård Femman 2.54.52,1, 4) Toni Kattilakoski KP-V 2.56.05,3, 5) Iiro Ojala Kalajoki 2.59.45,3, 6) Joni Peltola Kokkola 3.06.39,8. Suunnistus Kuopio: Tarkkuussuunnistuksen 1. Yleisurheilu Venetsialaismaratonin voittajalta lähti terveiset työkavereille. M40: 1) Jyri Ruha Pedersöre 1.25.05,7, 2) Jakob Ventin Run4Misiion 1.25.30,0, 3) Oskar Eklund TeamAito 1.26.21,1. 400 aj: 1) Oskar Edlund R 48,55, 2) Carl Bengtström R 48,63, 3) Antti Sainio S 50,14, 4) Karl Wållgren R 51,08, 5) Tuomas Lehtonen S 51,60, 6) Jere Haapalainen S 52,57. Kiekko: 1) Daniel Ståhl R 69,06, 2) Jesper Ahlin R 60,66, 3) Wictor Petersson R 59,06, 4) Oskari Perälampi S 58,14, 5) Antti Pränni S 56,95, 6) Juho Suominen S 52,39. Portin voitti kakkoseksi sijoittuneen Solf IK:n Tobias Åkerlundin 3.29 minuutilla. Puolimaraton: Miehet: 1) Robin Byggmästar LamershIK 1.15.11,6, 2) Esa Turanen VIS 1.18.05,0, 3) Dmitrii Aleksandrov Teivo S 1.21.16,7, 4) Joakim Björkström LamershIK 1.23.14,9, 5) Axel Nordman Porvoo 1.23.44,2, 6) Juhani Lehtola Nurmo 1.25.12,2. Moukari: 1) Krista Tervo S 72,41, 2) Silja Kosonen S 71,80, 3) Grete Ahlberg R 66,63, 4) Rebecka Hallerth 66,55, 5) Suvi Niiranen S 65,41, 6) Sara Forssell R 61,67. Pitkää matkaa ja tasatyöntöä. lähtö, Toto75-2, sh 2140 m: 1) Evartti/Santtu Raitala 25,8a (2,05), 2) Uljas Suomalainen 26,0a (70,81), 3) Vänrikki 26,1a (2,09), 4) Caijus 26,1a (32,96). 100 m: 1) Lotta Kemppinen S 11,53, 2) Wilma Svenson R 11,54, 3) Nooralotta Veziri S 11,81, 4) Saara Keskitalo S 11,87, 5) Esther Sahlqvist R 11,93, 6) Elvira Tanderud R 11,93. JUHA SAVELA Ammunta Lappeenranta: Kiväärin 50 metrin SM-kisojen 1. Naisten pääsarjan ykkönen oli MS Parmaa edustava kokkolalaiskasvatti Roosa Hämäläinen. Vuoroveto auttoi ja meno tuntui kohtuullisen kevyeltä. Kokkolan loppukesään kuuluva Veikkojen järjestämä Venetsialaismaraton keräsi tänä vuonna lähtöviivalle yhteensä noin 300 juoksijaa, joista viitisenkymmentä juoksi täyden maratonin. 2. Naiset (18): 1) Pauliina Frilander Hahlo 623,9, 2) Viivi Kemppi ESA 623,2, 3) Essi Heiskanen PiekSA 621,7. N50: 1) Sanna Kalajo Kokkola 2.05.11,5, 2) Auli Ahonen TU 2.05.45,6, 3) Marika Ahola TU 2.08.45,7. Pienoispistooli, M60 (7): 1) Hiipakka 549, 2) Lauste 542. Olosuhteet olivat hyvät. Pesäpallo Naisten superpesis, 2/5 välierä: JoMa–Manse 1–2 k (1–3, 7–1, 0–0, 2–3). N40: 1) Stina Ventin GIF 1.29.27,9, 2) Sofie Hahtokari IFÅs 1.37.46,4, 3) Senja Wiklund TeamAito 1.39.35,7. Kokkolassa Holm teki kolme ensimmäistä kierrosta yhteistyötä Pihilip Asplundin kanssa. Sopimuksen arvo on 163,2 miljoonaa dollaria. Tämä siis tiedoksi työpaikan kahvittelijoille. STT. lähtö, Toto75-3 TROIKKA-1, lv 2140 m: 1) Star Photo S/Tuukka Varis 13,6a (1,52), 2) The Lost Battalion 13,7a (9,21), 3) Informed Am 13,7a (38,51), 4) Global Dash 13,8a (73,41). lähtö, lv 2140 m: 1) Midnight Boogie/Nelly Korpikoski m1,17,7 (4,32), 2) Red Hot Piri m1,17,6 (16,7), 3) Ricky Ale m1,17,0 (1,96), 4) Lex Lord m1,17,0 (54,67). 4. 5. Aikaisempi ennätys oli 2.52,06, joten vajaat kolmisen minuuttia paremmaksi tulos tällä kertaa tuli. Ravit Jyväskylä Toto75: 1. lähtö, lv 2640 m: 1) Coconut Match/Hannu Torvinen 14,5a (14,2), 2) Jollywood* 14,5a (5,15), 3) Stoneisle Vertigo 14,6a (2,6), 4) Space Oddity 14,7a (20,56). 400 aj: 1) Hilla Uusimäki S 55,34, 2) Moa Granat R 56,16, 3) Heidi Salminen S 56,78, 4) Linnea Frobe R 57,85, 5) Emma Juntunen S 58,47, 6) Hanna Karlsson R 1.00,39. Voittomarginaali oli naisten pääsarjassakin selkeä, sillä Brahen Salla Fagerudd jäi yli neljä minuuttia. Wilhelm Holm tarkisti kellosta loppuaikansa maaliviivalla. SM-PreO1 (32): 1) Rusanen 25/10, 2) Lauri Kontkanen Selkien Sisu 25/11, Sami Torstila HelsSu 25/11, 11) Karvonen 24/75, 20) Leppäniemi 22/77. Juoksu on kulkenut siinä sivussa. Holm haluaa vielä lopuksi juttuun terveiset työkavereille. Kim Björklund voitti Pro-luokan Suomen mestaruuden. lähtö, lv 2140 m: 1) Rose’s Flower/Esa Holopainen 15,7a (3,46), 2) Golda Van Halen 15,9a (7,2), 3) Princess Of Panama 16,0a (6,09), 4) Watchme Blizz 16,1a (44,85). – Olen keskittynyt enemmän hiihtoon ja siinäkin maratonmatkoille. – Viimeinen kymppi oli raskain kuten se tapaa maratonilla yleensäkin olla. Sunnuntaina Laajalahden maastoissa kilpaillaan suunnistuksen Keski-Pohjanmaan maakuntaviesti, johon on ilmoittautunut 25 joukkuetta. Miehet: 1) Mårten Wargh Pedersöre 36.55,1, 2) Viljam Knif EKHRR-Bil 38.03,1, 3) Vertti Puolitaival Kajaani 39.42,8, 4) Veli-Matti Perttula 39.58,8, 5) Pekka Karppanen Kokkola 40.36,2, 6) Tom Känsälä KP-V 42.01,5. 3. M40: 1) Tapio Manderbacka IFÅs 37.59,4, 2) Magnus Holmborg Pietarsaari 39.26,0, 3) Sami Viitasalo IFÅs 41.14,8. Poissa: 3. Sharks-tähti teki heinäkuun lopussa 18,8 miljoonan dollarin vuosittaisen palkan takaavan viiden vuoden sopimuksen. Miesten suomensarja, 1/3 lohkoloppuottelut: RPL–VM 2–0 (7–5, 10–2), Lippo–Lohi 2–0 (8–1, 4–0). Y, joukkue (2): 1) KokMAS 1588. Kaikki matkat Cooperin testistä maratoniin käyvät, Vaasassa Nordec Oyllä työskentelevä Holm kertoo. Jalasjärvi: 25 m ja 50 m pistoolilajien Pohjanmaan aluemestaruuskisat, 1. 27-vuotias Makar on pelannut NHL-urallaan 470 runkosarjaottelua tehoin 136+371=507. Poikien superpesis, 2/3 välierät: KeKi–KPL 1–2 (4–1, 1–12, 0–0, 1–2). Autourheilu Hämeenlinna: Driftingin SM Pro-luokan kauden päätösosakilpailu Ahvenistolla, tuloksia: 1) Matias Lindell KokUA, 2) Joona Waronen EMSC, 3) Teemu Asunmaa AUA, 4) Kristian Vadi Street racers, 5) Kim Björklund VUA, 6) Aku Airaksinen FPDA, 7) Kristiina Aalto LapUA, 8) Niklas Wik Pede MK. lähtö, Toto75-1, lv 2140 m: 1) Sunrise d’Aurcy/ Henri Bollström 14,6, 2) Look One Hoss 14,6, 3) Global Fortune 14,8, 4) Big Firestar 14,8. Voitot 0–2. – Uusi ennätys, kuittaa Holm, kun hengitys on jo tasaantunut ja pikkulasti suolakurkkuja ja juomaa on hörpätty alas. Voitot 2–2. Y, joukkue (2): 1) KokMAS 1658. lähtö, sh 2140 m: 1) Kingston Rols/Iikka Nurmonen 27,5 (8,04), 2) Renginruusu 27,8 (1,28), 3) Ariannas 27,8 (59,38), 4) Soman Sirius 28,5 (134,95). päivän tuloksia: Miehet: 10 000 m kävely: 1) Veli-Matti Partanen Suomi 39.42,59, 2) Jerry Jokinen S 40.10,59, 3) Joni Hava S 41.50,28, 4) Anatole Alm Ibanez Ruotsi 43.31,14, 5) Christer Svensson R 51.57,54. Naisten suomensarja, 1/3 nousukarsintaottelut: Espoon P/1–UPV 2–0 (20–2, 3–2), YPJ–Manse PP/2 2–0 (6–1, 8–3). Pistooli, N (4): 1) Karri 567, 2) Talvitie 550, 3) Ahokangas 549, 4) Hotakainen 547. Kuntokymppi: N40: 1) Eva-Lena Wikström Drott 44.30,7, 2) Ritva Mäki-Mantil-Pasanen SeinSU 45.44,4, 3) Lena Björklund Jakobstad 59.36,2. elokuuta 2026 12 // URHEILU Hiihtäjä juoksi ennätyksensä Juha Savela Pedersörestä lähtöisin oleva Wilhelm Holm juoksee hyvävoimaisen näköisenä Venetsialaismaratonin lyhyen loppusuoran Urheilutalon edustalla, katsoo kelloaan ja ylittää maaliviivan. Loppuaika on 2.49.30. – Sellainen disclaimer (vastuuvapauslauseke), että nyt ei tule pullakahveja, vaikka kuva mediaan ilmestyisikin, Holm kuittaa. M50: 1) Teemu Manninen KTU 3.17.12,3, 2) Tore Svenfelt Bosund 3.55.28,7, 3) Alpo Vornanen KiurU 6.12.46,0. Viimeisellä kierroksella Holm karkasi Asplundilta. Osallistujamäärä oli hieman suurempi kuin viime vuonna. päivän tuloksia: 25 m vakiopistooli, N (4): 1) Leena Talvitie LehA 539, 2) Vilja-Alina Ahokangas KokMAS 531, 3) Ritva Karri KokMAS 524, 4) Anne Hotakainen KP-V 458. Naiset: 1) Liina Hyyppä Kokkola 43.07,3, 2) Emma Paananen WCUR 47.27,5, 3) Kristina Laaksonen Pietarsaari 47.50,8, 4) Johanna Uusitalo K-PV 56.56,7, 5) Mirella Lindvall Purmo 58.13,6, 6) Malena Enqvist-Vesternäs Larsmo 58.50,9. N70 (1): 1) Mirja Aho VetU 255. Poissa: 2. R9 (1): 1) Sari Posio TSA 608,9. M60 (6): 1) Harri Hiipakka KokMAS 533/8x, 2) Lauri Lauste KokMAS 533/5x. M40: 1) Mika Leppälä Kokkola 3.12.09,9, 2) Jari Vidjeskog 3.51.51,0, 3) Johan Stenfors Kokkola 4.06.56,3. M50: 1) Niklas Dahllund Larsmo 1.29.22,1, 2) Bo Lönnbäck Drott 1.32.15,1, 3) Jani Luhtio Kokkola 1.39.15,3. Portin vei Kärppäjahdin IF Brahen kokenut Fredric Portin vei voiton miesten pääsarjassa, kun Kokkolan Suunnistajat järjesti perinteisen Kärppäjahdin lauantaina Laajalahden maastossa. 8. Seuraava suurempi tavoite on ensi talvena Vasaloppetissa. 100 m: 1) Jean-Christian Zirignon R 10,63, 2) Samuel Purola S 10,65, 3) Linus Pihl R 10,67, 4) Riku Illukka S 10,68, 5) Aku Kulju S 10,88, 6) Filip Olsson R 11,05. Etukäteen pelkäsin, että tuuli haittaisi, mutta ei siitä niin paljon vastusta ollut, Holm kertaa suoritustaan
D55: 1) Ingela Wärnman Falken 42.01, 2) Åsa Svartsjö Botnia +9.47. Mutta enimmäkseen sain pidettyä etenemisen vauhdikkaana ja sujuvana omalle tyylille sopivana, Saarela kertoi liiton tiedotteessa. P15, Seiväs: 1) Olle Julin VOM 339, 6) Aapo Nikula TU 190, 10) William Lindvall IFN 145. Moukari: 1) Jeremias Eklund IFN 33.42, 6) Aleksanteri Kahelin TU 17.57. H16 4,2 km: 1) Elias Sundberg Vöyri 25.14. D13 2,6 km: 1) Minttu Patana Seinäjoki 15.06, 20) Hilda Puumala Veteli 25.58. Kuula: 1) Benjamin Eklund IFN 12,34, 8) Viljami Kotila TU 8,66. 200 m: 1) Alina Sandvik Falken 26,56, 6) Rut Boman Drott 27,88. 200 m: 1) Jasmin Vaskelainen LaitJy 25,71, 5) Miranda Ingman IFN 28,25, 10) Elli Määttälä TU 30,61. Kuula: 1) Enni Nolvi LiedPa 11,65, 14) Ebba Björkskog Drott 6,83, 15) Ines Anderssen Falken 6,04. H60 (5): 1) Torbjörn Wiklund Falken 39.42, 2) Hannu Tiainen NiS +2.48, 3) Juha Laasanen KaWi +8.03. H85: 1) Jorma Veijovaara Pohjat 39.33, 2) Tapio Patana VetU +3.47, 3) Mauno Nieminen YK +9.12. D12TR: 1) Linnea Junttila KoS 15.07, 2) Iida Aspfors KU +2.35. Yleisurheilu Kirkkonummi: Nuorten seuracupin A-sarjan (alle 10 000 asukkaan paikkakunnat) finaali, tuloksia: P11, 60 aj: 1) Tim Sandnabba IFN 10,85, 8) Marius Orjala TU 13,21. D18: 1) Jessica Westerlund Falken 47.52. T11, 60 aj: 1) Emma Röman SjundIF 10,68, 13) Alice Häggblom IFN 13,04, 16) Mette Välikangas TU 15,06. Pisteet (16): 1) KauhajK 369, 2) IlmajK 310,5, 3) LapVi 306,5, 6) Falken 296, 16) Drott 178,5. SUUNNISTUSLIIT TO/MIKA ILOMÄKI Suunnistus Kokkola: KoS:n Kärppäjahti Laajalahdessa, tuloksia: Miehet (13): 1) Fredric Portin 52.11, 2) Tobias Åkerlund Solf +3.29, 3) Ari-Pekka Lassila Koovee +5.26, 4) Oskari Rannila LapVi +6.04, 5) Oula Järvensivu LS-37 +8.20, 6) Rasmus Hautala Brahe +10.20. D16 (4): 1) Nelli Lassila RaJu 36.04, 2) Hilla Tuoreniemi KoS +31.10, 3) Emmi Parpala KoS +33.08. D8RR: 1) Noomi Keituri Falken 14.25, 2) Moraa Nyakwarna KoS +1.54, 3) Ina Nyakwarna Mong KoS +3.04. Välillä olin vähän aidan takana ja menin edestakaisin polulla. P13, 60 aj: 1) Onni Luoma TU 10,68, 6) Melvin Häggblom IFN 11,63. H70 (12): 1) Henrik Ena Falken 46.51, 2) Allan Hattar Falken +19, 3) Jukka Nyystilä LaihLu +1.32. H75 (13): 1) Henry Lågland MIF 43.07, 2) Eelis Nygård VetU +11, 3) Ari Myllymäki KP-V +25. Pyöräsuunnistus Suomella neljän mitalin päivä MMkisoissa. Keihäs: 1) Hilja Koski LapVi 28,22, 9) Sigrid Kultalahti Falken 16,85. Miehet 20: 1) Joel Holmgard Ruotsi 16.35, 2) Eemil Koskinen Suomi 16.57, 5) Eetu Muhonen 17.19, 6) Nuutti Toivonen 17.23, 9) Juuso Koski 18.01, 12) Elmeri Lång 18.23, 20) Aleksi Kallio 19.16. 2000 m: 1) Noah Engman VOM 6.40,27, 11) Alfons Ahlström IFN 9.08,67, 12) Juho Rantakangas TU 9.44,01. 800 m: 1) Leo Räty KauhajK 2.19,50, 2) Ismael Salo Falken 2.25,07. 800 m: 1) Jose Mettälä KauhajK 2.27,68, 2) Anton Storbjörk Falken 2.30,19, 3) Albin Häggblom Drott 2.32,25. Sukkulaviesti 16x60 m: 1) IFN 2.27,20, 8) TU 2.32,50. 800 m: 1) Edith Manneroos LiedPa 2.38,22, 4) Elin Storbjörk Falken 2.48,87, 10) Zelina Häggblom Drott 3.03,36. H12 2,5 km: 1) Oiva Damskägg Hyvinkää 11.14, 27) Luka Harlamow Kokkola 19.09. 800 m: 1) Kaisla Salo KarkkPo 2.27,63, 2) Livia Frostdahl IFN 2.38,88, 9) Ellen Lahti TU 2.52,84. D45: 1) Leena Aspfors KU 54.56. Moukari: 1) Säde Saviranta RaisKu 37,01, 13) Liv Forsblom Falken 17,27, 14) Minea Sunabacka Drott 16,30. D17 4,5 km: 1) Ella Tetri Turku 33.48, 5) Elin Lillhonga Vöyri 37.33. Kuusamo: KLL:n mestaruuskisojen tuloksia, perjantain henkilökohtaiset matkat: H20 5,4 km: 1) Hannes Sundberg Vöyri 30.56, 7) Atte Löfbacka Hankasalmi 35.17. H40: 1) Lasse Paavola KP-V 1.03,39, 2) Mikko Alasuvanto KaJu +3.24, 3) Erik Åkerblom GIF +26.49. Pisteet (16): 1) IFN 384, 2) NakkVi 359, 3) LaitJy 357, 7) TU 284,5. Lauantain viesteihin ei osallistunut joukkueita keskipohjalaiskouluista. Moukari: 1) Nelli Jauhiainen LaitJy 41,91, 6) Olivia Keskisipilä TU 28,90, 10) Alvina Nylund IFN 20,11. Nuorten 20-vuotiaiden naisten MM-sprintissä Liida Lahti otti kisojen ensimmäisen mitalinsa ajaen nuorten maailmanmestariksi. H80 (5): 1) Matti Kattilakoski KP-V 26.27, 2) Sven-Olof Backman Falken +6.34, 3) Roy Torrkulla Minken +7.42. Keihäs: 1) Meea Vaahtio NakkV 28,23, 2) Ellie Lindvall IFN 25,31. H50: 1) Jan Hautala Femman 53.14. 200 m: 1) Jesper Vallin ImatrU 23,76, 2) Niko Hassila Drott 23,83, 12) Arvid Gunnar Falken 30,34. Pituus: 1) Ville Pyykkö VammSV 605, 5) Melker Strandvall Falken 580, 10) Oscar Lunden Drott 496. Pyöräsuunnistuksen MM-kilpailut päättyvät sunnuntaina Ruotsissa viesteihin. D70: 1) Gunilla Björklund Falken 44.46, 2) Gunhild Berger Falken +25.59, 3) Pirjo Ketola SalRe +31.36. 100 m: 1) Isa Ekman IFN 13,17, 8) Minea Ketola TU 14,09. Miesten kilpailussa suomalaiset veivät jälleen palkintopaikat ja Tomi Nykänen otti maailmanmestaruuden yhdeksän sekunnin erolla Tsekin Krystof Bogariin. D14 (4): 1) Elsa Paavola KP-V 26.47, 2) Enni Läspä VetU +7.56, 3) Iiris Löfbacka KP-V +15.33. H12TR: 1) Elias Gröhn KoS 20.44. Tänäänkään ei ollut mikään täydellinen kisa. Suomen Eemil Koskinen kirkasti pronssisarjansa MM-sprintin hopeaksi 22 sekunnin erolla Holmgardiin. H65 (7): 1) Stefan Stubb Falken 39.53, 2) Eero Junkala KU +2.50, 3) Reima Piispanen OuHu +7.35. Pronssia otti Tanskan Nikoline Splittorff. 800 m: 1) Iris Calden IFN 2.55,24, 12) Seela Aurolahti TU 3.05,69. H10RR (8): 1) Iiro Vanhamäki KoS 7.26, 2) Noah Saarela KoS +39, 3) Jalmari Lepistö KoS +4.33. OK Botnian Antonia Haga otti mainion viidennen tilan 38 sekunnin erolla Saarelaan. H55: 1) Jonas Furubacka Botnia 1.07.09. Lohko E: 1) NNSB 118, 2) AL-Härmä 113, 3) RauUA 101.. Pituus: 1) Veeti Salo IkaalU 454, 4) Aaro Tuikka TU 377, 5) David Pikalov IFN 375. Pyöräsuunnistus Mora: MM-sprintti, tuloksia: Naiset: 1) Ruska Saarela Suomi 19.05, 2) Gabriella Gustafsson Ruotsi 19.16, 3) Nikoline Splittorff Tanska 19.18, 5) Antonia Haga Suomi 19.43, 9) Silja Yli-Hietanen 20.33, 10) Kaarina Nurminen 20.34, 13) Siiri Rasimus 21.00, 28) Emma-Riikka Laamanen 22.54 Miehet: 1) Tomi Nykänen Suomi 17.57, 2) Krystof Bogar Tshekki 18.06, 3) Noah Rider Sveitsi 18.14, 4) André Haga Suomi, Teemu Kaksonen, Miika Nurmi 18.19, 17) Tatu Aaltonen 19.25, 20) Jussi Laurila 19.38, 40) Samuel Pökälä 20.49, 41) Eevert Kenttämies 20.50. 60 aj: 1) Aaram Romberg Raseb 10,64, 5) Lukas Storbjörk Falken 11,22. Korkeus: 1) Hilda Kotkaniemi AlavU 158, 7) Lo Nordberg Drott 140, 9) Sofia Rudenko Falken 130. Seiväs: 1) Selma Purmonen PolvijU 291, 7) Livia Isaksson IFN 175, 12) Neea Pinola TU 145. H45: 1) Juha Lassila VetU 46.31, 2) Pekka Huusari KU +2.44, 3) Tomi Seppä S-2000 +14.36. päivän tuloksia, karsinnat: Lohko B: 1) KalUA 118, 2) NoorUA/MK 112, 3) LemUA 79, 4) ReiUA 74. D12 (5): 1) Nelli Hyväluoma VetU 13.42, 2) Sara Herrala KoS +1.21, 3) Amelie Portin Minken +1.32. D65: 1) Sisko Taanila NiS 49.43, 2) Maj-Lis Rantala KP-V +1.14. Suomalaiskolmikko André Haga (OK Botnia), Teemu Kaksonen sekä Miika Nurmi ajoi kellontarkasti samalle sekunnille jakaen neljännen tilan 22 sekunnin erolla voittaja Nykäseen. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 30. T11, 60 aj: 1) Livia Mäkinurmio RaisKu 10,20, 4) Vanessa Furu Falken 10,82, 14) Guy Nordberg Drott 14,16. Pituus: 1) Milena Haarala LiedPa 421, 12) Moa Forsblom Falken 361. Riihimäki: Nuorten seuracupin B-sarjan (10 000 – 35 000 asukkaan paikkakunnat) finaali, tuloksia: P11, 60 aj: 1) Oskari Uusitalo NaantL 11,11, 12) Arvid Kultalahti Falken 13,72, 15) Mio Häggblom Drott 15,16. T13, 60 aj: 1) Armiida Antila PolvijU 10,19, 6) Moa Rönnqvist IFN 11,80, 9) Miina Kotila TU 12,59. Sukkulaviesti 16x60 m: 1) KauhajK 2.19,25, 5) Falken 2.24,32, 13) Drott 2.28,93. Korkeus: 1) Topi Kuosmanen SiiPo 143, 9) Linus Strandvall Falken 125. elokuuta 2026 UUTISET // 13 Saarelasta sprintin maailmanmestari Juha Savela Kokkolan Suunnistajien Ruska Saarelan menestyskulku pyöräsuunnistuksessa jatkui lauantaina Ruotsin Morassa, jossa ratkaistiin sprintin MM-mitalit. N17, Pituus: 1) Matilda Ainasoja Falken 507, 12) Nova Wärnman Drott 435. Korkeus: 1) Sara Rajakko IitPy 151, 12) Wilma Adams Strind IFN 120, 14) Verna Välikangas TU 110. Kuula: 1) Venla Malinen SavonlR 11,57, 15) Milla Byström Falken 6,90, 16) Venla Lehto Drott 6,66. H15 3,8 km: 1) Robert Fröjdö Turku 22.19, 15) Jonne Vähäsöyrinki Nivala 31.08. 800 m: 1) Jemina Jälkö RaisKu 2.25,38, 12) Maisa Pelkonen Falken 2.51,17, 16) Selma Isomaa Drott 3.35,36. – Nyt tuntuu aika paljon paremmalta, kun kaksi ensimmäistä kisaa meni vähän sähläämiseksi. 100 m: 1) Vieno Mäkinen KauhajK 13,28, 5) Edit Boman Drott 13,70, 13) Ronja Brännbacka Falken 14,77. Autourheilu Karvia: JM SM-liigafinaalin 1. P15, Seiväs: 1) Daniel Tuunainen KauhajK 430, 2) Noel Häggblom Drott 335, 14) Wilmer Westersund Falken 180. M17, 200 m: 1) Asmar Hawari IFN 24,01, 7) Pyry Myllykoski TU 25,98. H35: 1) Joonas Heikkilä VetU 1.09,02, 2) Eljas Supponen VaaSu +3.17. Muutenkin Suomen joukkue jatkoi välipäivän jälkeen huippumenestyksellä. M17, Kuula: 1) Niko Sutinen SiiPo 13,59, 7) Melvin Lindqvist Falken 9,51, 12) Jon Lundqvist Drott 8,30. 800 m: 1) Samu Vuorinen AlajA 2.22,15, 4) Veeti Pinola TU 2.40,78, 5) Colin Laitala IFN 2.41,34. N17, Pituus: 1) Pipsa Kotila TU 462, 5) Alva Stråka IFN 438. 800 m: 1) Miki Vuorinen AlajA 2.41,97, 5) Vilpas Leppänen TU 3.00,55, 8) Ludwig Sandin IFN 3.01,56. Kuula: 1) Signe Skog SjundIF 10,44, 6) Julia Bäck IFN 9,19, 11) Juuli Seppälä TU 7,21. Lohko D: 1) Nokian UA 134, 2) OUA 97, 3) NivUA 85. Pituus: 1) Eppu Koskela LempKi 447, 8) Arne Björk Drott 388, 10) Alvar Vikström Falken 361. Kuula: 1) Otto Makkonen SaaPu 12,76, 2) Colin Lindvall IFN 10,91, 13) Akseli Kotila TU 5,52. T15, Seiväs: 1) Alisa Palosaari RaisKu 305, 4) Hilma Kultalahti Falken 285, 5) Agnes Joskitt Drott 230. H14 3,1 km: 1) Anttoni Ristimäki Seinäjoki 17.07, 18) Niilo Vanhamäki Kokkola 21.48, 23) Veikko Vanhamäki Kokkola 23.39, 25) Aaron Taipale Kokkola 27.24, 29) Milo Harlamow Kokkola 48.02. 2000 m: 1) Fanni Kiukkonen KauhajK 6.59,36, 14) Elin Wik Drott 9.04,10. Keihäs: 1) Eero Västinsalo LapVi 29,86, 5) Liam Häll Falken 25,24, 16) Ture Stenman Drott 11,28. D12 2,4 km: 1) Janni Holappa Espoo 12.03, 6) Nelli Hyväluoma Veteli 14.09. Pituus: 1) Vivian Jaakola LaitJy 430, 2) Indi Ekstrand IFN 415, 10) Elsa Hopeavuori TU 356. 20-vuotiaiden miesten sarjassa isäntämaan Joel Holmgard otti jo näiden kisojen kolmannen maailmanmestaruuden. T13, 60 aj: 1) Erin Rantanen VammSV 10,17, 3) Neela Kallioinen Drott 10,52, 4) Wenna Björklund Falken 10,68. 2000 m: 1) Oona Lapila LaitJy 7.09,18, 4) Elina Korpijärvi TU 7.29,60, 8) Ylva Wikblom IFN 8.37,12. P/T15, 1000 m kävely: 1) Kaisla Hurme NousS 5.24,39, 4) Estelle Myllymäki IFN 6.06,35, 12) Vieno Välikangas TU 6.51,85. Saarela voitti naisten maailman mestaruuden 11 sekunnin erolla Ruotsin Gabriella Gustafssoniin. P13, Moukari: 1) Marius Sjöblom Falken 49,44. 100 m: 1) Matias Kosonen ImatrU 12,06, 4) Leon Sandell Falken 12,12, 7) David Boqvist Drott 13,12. Keihäs: 1) Kuisma Salo KarkkPo 36,11, 6) Iiro Keskisipilä TU 20,28, 13) Love Rönnqvist IFN 13,15. 2000 m: 1) Arvid Holm Falken 6.27,65. D50: 1) Kati Nynäs Botnia 50.05, 2) Tiina Rautakorpi VaaSu +14.11. Ruska Saarela ajoi sprintin maailmanmestaruuteen. D14 3,0 km: 1) Amanda Mononen Joensuu 17.39, 14) Enni Läspä Veteli 22.37. Naiset: 1) Roosa Hämäläinen MS Parma 52.25, 2) Salla Fagerudd Brahe +4.18, 3) Anna Kauppi RaLu +4.56, 4) Miisa Mantere LapVi +5.09, 5) Milja Hyyppä MS Parma +24.25. H9RR: 1) Oskari Saavalainen Jyväskylä 9.07, 40) Nils Svarvar Uusikaarlepyy 15.18. T15, Kuula: 1) Meija Renvall IFN 12.72, 7) Annariina Kahelin TU 9.84. P/T15 1000 m kävely: 1) Oiva Ojala LempKi 4.51,92, 13) Linnea Wik 7.19,06. Kuula: 1) Niklas Järnström LempKi 13,16, 8) Elmer Sandbacka Falken 8,68, 9) Birk Tuner Drott 8,06. D40 (4): 1) Maria Kettu VetU 42.41, 2) Tuija Jansson Falken +10.19, 3) Minna Kuoppala KuKu +23.27. D10RR (6): 1) Alisa Kukkola KoS 12.04, 2) Unna Apiainen KP-V +39, 3) Hilma Keskitalo KU +1.20. Kaikkiaan saldona sprintistä oli neljä MM-mitalia, joista kolme kultaa sekä seitsemän urheilijaa sijoilla 4.-6. Korkeus: 1) Eino Vehmas UrjU 148, 3) Seem Myllykoski TU 133, 4) Casper Sandlin IFN 130. D60: 1) Pirkko Ekdahl NiS 51.37, 2) Johanna Perkkalainen EE +2.49, 3) Eija Piispanen OuHu +15.29. Naiset 20: 1) Liida Lahti Suomi 17.18, 6) Kaisla Häkkinen 18.29, 9) Aino Koskinen 18.55, 11) Fanni Perälä 19.13, 15) Karoliina Laamanen 19.40, 17) Frida Koskinen 19.48. H8RR (5): 1) Otso Hongell KoS 10.32, 2) Markus Aspfors KU +2.47, 3) Edvin Supponen VaaSu +4.05. D20 4,8 km: 1) Saana Kajander Helsinki 38.26, 9) Matleena Ketola Hankasalmi 46.23. H14 (6): 1) Veikko Vanhamäki KoS 29.32, 2) Niilo Vanhamäki KoS +18, 3) Aaron Taipale KoS +1.43. 100 m: 1) Eetu Jolkkonen PolvijU 12,23, 2) Elia Aurolahti TU 12,66, 10) Maksim Yurchenko IFN 13,63. Pituus: 1) Aron Aikala SjundIF 613, 3) Maksym Pikalov IFN 587, 10) Kauri Myllykoski TU 459
LUULEN, ETTÄ KÄYTÄT JUMALAA VAIN OIKEUTTAAKSESI SEN MITÄ HALUAT TEHDÄ. Jumala sannoo: “Tappakee kaik jotka ei usko.” USKONTONNE PERUSTA ON SIIS TAPPAA KAIKKI JOTKA EIVÄT USKO. Joo. HA HA. MIHIN TE KAVERIT OIKEIN USKOTTE. elokuuta. Ookkei, Jumala tahtoo lisätä viäl: Mää potkasen sua 8/28/16 1 4 6 9 5 8 7 1 6 7 5 8 2 5 9 8 3 5 3 2 4 1 7 8 9 1 7 5 6 3 9 8 4 4 9 1 6 6 9 1 7 5 3 4 2 6 5 9 7 5 8 3 8 7 6 8 9 8 1 4 6 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. Jumala on niin kaauuheen salaperäine. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 24/7 (vuorokauden ympäri) 020 750 4007 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Matti Posio 040 7717 828 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula 040 1278 803 Pia Mustola-Lamsijärvi 050 599 4237 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 30. NIIN, NO, EN USKO, ETTÄ JUMALA OIKEASTI PUHUU SINULLE NOIDEN KUULOKKEIDEN KAUTTA. TÄMÄN VUOKSI OLEN ATEISTI. Ootapa hetki. Annaha ku kysäsen Jumalalt. Se puhhuu mulle kuulokkeil. SEPÄ KUULOSTAA KIVALTA. Jumala sannoo “Läski turpas kiini”. Krokot perusti “Rakkauen uskonnon”. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. 2026 SARJAKUVAT // 14 MIKSI TE OLETTE NOIN HIENOSTI PUKEUTUNEITA
Tapauksen jäljet johtavat pitkälle menneisyyteen. 17.00 Yle Uutiset. Libertaristit Yhdysvalloissa haaveilevat yhteiskunnasta, jossa yksilön vapaus menee kaiken muun edelle. 08.00 Kansallismaisemat: Väisälänmäki. (How far will libertarians go?, Ranska, 2025). Tuotanto: SVT, 2021. 23.40 Ulkolinja: Vapauden fundamentalistit. Greg antaa Timille ja Lucylle epäromanttisen tehtävän. 23.35 Olet mitä syöt. Taiteilija Arja Saijonmaa saapuu kirkkovieraaksi. Patterson saa mullistavia uutisia. 18.40 Koripallon miesten MM-jatkokarsinta: Jälkistudio EST–FIN. 16.42 Rauhoitettu. 09.10 Flinkkilä & Kellomäki. I 19.45 Erikoisryhmä Hampuri. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Sää on pilvistä ja yleisesti sataa. Kilpailijoiden pitää suunnitella lapsille tunnistettavat ja näyttävät naamiaisasut. osa. 02.30 The Rookie. 12.50 Yleisurheilun Ruotsi-ottelu, sunnuntain kilpailut. 1,7 mm Muonio 12 11 16 14 14 16 17 19 17 17 18 19 19 6 8 7 6 6 2 3 3 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 17 13 16 14 16 13 16 12 16 13 19 14 18 14 18 13 18 13 18 13 17 12 18 11 17 10 19 11 18 10 4 4 4 3 5 4 Kokkola 29.8. 07.30 LEGO Friends: Uusi luku. 13.10 Iskelmätarinoita. Kuinka yli 9000 pillin urut suunniteltiin, rakennettiin ja saatiin soimaan konserttisalissa. 17.15 Tulossa: Huvila & Huussi Asuntomessuilla. Patterson saa mullistavia uutisia. 07.45 Viidakon veijarit. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 14.40 Velipuolikuu. 14.10 Akuutti: Lapsellani on syömishäiriö. Paula Korvan ensimmäinen täyspitkä elokuva on draamakomedia rakkauden koukeroista ja keski-iän kommervenkeistä. Tuhannet vapauden kannattajat ovat muuttaneet New Hampshiren osavaltioon, jossa he yrittävät rakentaa yhteiskuntaa omilla ehdoillaan. Lopulta yksi kisaaja joutuu jättämään kisan. 03.15 Australian rajalla. 10.00 Kirkkovieras. 09.00 Raharemontti. Ohjaus: Riitta Rask. Libertaristien vaikutusvalta kasvaa ja heidän vapauden unelmastaan on tullut taistelu tulevaisuuden vallasta. 07.35 Viidakon veijarit. 19.00 Seitsemän Uutiset. Tämän vuoden puhutuimmat unelmakodit löytyvät Lempäälän Saikasta. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 29.8. 22.21 Viikon sää. 08.40 Sonic Boom. elokuuta 2026 TELEVISIO // 15 YLE TV1 07.00 Savannin valtiaat. 22.10 Frisbeegolfin MM, avoin luokka. 08.05 LEGO CITY Ei rajoja. 18.00 Murha paratiisissa. Ilmakuvissa näkyvät niin villeinä virtaavat kosket kuin hiljaisina uinuvat suvannot ja monenlaiset vaihtelevat maisemat. Legedaarisen seikkailuelokuvien sarjan toinen osa palkittiin Oscarilla upeista erikoistehosteistaan. Vahvat ja onnekkaat menestyvät, epäonnisemmat menettävät kaiken ja tuhoutuvat. John ja Celina etsivät kadonnutta tyttöä, joka liittyy rikollisorganisaatioon. 12.30 Grillit tulessa. Julkisuuteen palannut šakkimestari tuupertuu kesken ottelun. Tapauksen jäljet johtavat pitkälle menneisyyteen. 01.30 Murha paratiisissa. 16.50 Novosti Yle. 14.00 The Summit Suomi. 11.00 Urkujen synty. 08.00 Unelma-asunto auringon alta. 22.25 Tulosruutu. NELONEN 06.00 Bingin seikkailut. 22.20 Milli arvontalähetys. 18.10 Urheiluruutu. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 30. 21.30 Sunnuntailounas. 21.35 ELOKUVA Indiana Jones ja tuomion temppeli. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Toholampi Laitala Monipuoliset livet – keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset. 19.30 Selviytyjät Suomi. 22.35 Vierumäki Finnish Challenge 2026. 08.50 HS Lasten uutiset. 21.00 Koripallon miesten MM-jatkokarsinta: Jälkistudio EST–FIN. 21.00 Sunnuntailounas. 00.30 Levyraati. 03.30 Grand Designs Uusi-Seelanti. Uniikit, soivat fasadipillit toteutettiin 3D-printtauksella. 12.40 Lomittajat. Reitti kulkee tuntureilta rannikolle. 15.10 ELOKUVA Toive-elokuva: Kiljusen herrasväen uudet seikkailut. 07.20 Ava, Riko ja Teo. 17.20 ELOKUVA Kenraaliharjoitus. 06.40 Muumilaakson tarinoita. 06.55 Muumilaakson tarinoita. 12.00 Game of Wool suuri lankasota. klo 15 °C +21,6 Kokemäki Sateisinta 27.8. 13.00 Grand Designs Suomi. 15.30 Kartturista kuskiksi. Päivän ylin lämpötila vaihtelee 15 ja 20 asteen välillä, PohjoisLapissa on viileämpää. 08.50 Koko Suomen viikko. 12.00 Maryn helpot kokkailut. klo 15 °C +19,3 (29.8. Matkatoimistovirkailija Jane järkyttyy, kun vakaalta vaikuttavan parisuhteen toinen osapuoli ehdottaakin avointa suhdetta. 07.55 LEGO CITY Ei rajoja. MTV3 06.35 Muumilaakson tarinoita. YLE TEEMA & FEM 07.43 BUU-klubben 08.12 BUU-klubben 08.42 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.03 Hääkuvaajat 09.32 Vuoroviikoin 10.05 Kauppakaupunkien aarteita 11.03 Ystävä sä lapsien 11.33 Taivaallista menoa: Johannan kaksi maailmaa 12.00 Toive-elokuva: Valkoiset ruusut 13.43 RSO & 100 toive-elokuvaa 13.50 Toive-elokuva: Tulipunainen kyyhkynen 15.11 Elävä arkisto: Pro arte utili 15.38 Elävä arkisto: Eilispäivän iskelmä 15.45 Norjan radion sinfoniaorkesteri esittää 16.36 Womex 2025 17.24 Vanhan talon uusi elämä 17.49 Ruotsi tutkii 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Pikku Tuutti 18.07 Miia ja Roni 18.11 Do, Re & Mi 18.23 Saïd ja Anna 18.30 Unelmakoti 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.39 Sportnytt 19.48 Sportliv 20.00 Särkyneet siteet 20.30 Story hetki joka muutti elämän 21.00 Missä aurinko aina paistaa 21.31 Maailman pienin parlamentti 22.45 Berit parempi mies MTV SUB 06.00 MTV sääkamera 07.00 Kaisu Kuu 07.15 Muumilaakson tarinoita 07.40 Muumilaakson tarinoita 08.05 Lucky Luken uudet seikkailut 08.30 Iholla 09.00 Jay Lenon autotalli 10.00 Jay Lenon autotalli 11.00 Liikennepoliisit UK 12.00 Poliisit UK: Ajojahti 13.00 Poliisit UK: Ajojahti 14.00 Tämä on tämä 15.00 Huutokaupan metsästäjät 15.30 Mestarien liigan viikkomakasiini 16.10 Suurmestari Ruotsi 17.30 Suurmestari Australia 18.30 Kartturista kuskiksi 19.00 Kartturista kuskiksi 19.30 MM-rallistudio 20.00 MM-ralli: Paraguay, EK 22 Power Stage 21.30 MM-rallistudio 21.50 ELOKUVA: Rambo taistelija 2 23.50 ELOKUVA: Out of Death 01.50 Liikennepoliisit UK 02.50 Suurmestari Ruotsi ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 29 1 4 7 10 13 16 19 22 25 28 Heinäkuu Elokuu 2026 -5 5 15 25 35 30 2 5 8 11 14 17 20 23 26 Heinäkuu Elokuu 2026 4 8 12 16 Su Alanya 31 Amsterdam 21 Budapest 32 Dubai 45 Dubrovnik 30 Hania 28 Las Palmas 25 Lissabon 28 Malaga 26 New York 29 Nizza 26 Oimjakon 17 Phuket 31 Riika 22 Skellefteå 16 Sydney 18 Tukholma 21 Tokio 27 Venetsia 29 Ma 31 19 34 44 30 28 25 27 26 28 26 20 30 22 18 18 20 29 29 Ti 31 20 29 41 30 28 25 26 27 33 26 19 31 21 19 24 22 30 29 Su Haapavesi 16 Halsua 16 Helsinki 19 Joensuu 19 Jyväskylä 16 Kajaani 17 Kalajoki 16 Kokkola 18 Kuopio 18 Kuusamo 15 Lahti 16 Lappeenranta 15 Oulu 16 Pietarsaari 17 Pori 19 Rovaniemi 15 Tampere 18 Toholampi 18 Turku 19 Utsjoki 13 Vaasa 18 Ylivieska 17 Ma 18 18 18 18 18 18 18 19 18 15 17 18 18 19 18 17 18 19 19 16 18 18 Ti 19 17 19 19 19 18 18 18 19 16 17 20 17 17 18 16 18 17 20 12 17 20 Ke 19 18 20 20 19 18 18 19 19 17 19 19 18 18 19 18 19 18 20 11 18 19 To 18 16 19 19 17 16 16 18 17 17 17 19 16 17 16 17 16 16 18 12 17 17 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 28.8. 16.30 Frisbeegolfin MM, naisten kilpailu. 19.10 Tulosruutu. 16.35 Rauhoitettu. 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa. Säveltäjä Kaija Saariahon tekemästä miljoonan euron lahjoituksesta käynnistynyt projekti kesti kuusi vuotta. klo 15) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi 15 °C +9 cm Oulu 15 °C +3 cm Raahe 16 °C +7 cm Pietarsaari 15 °C 10 cm Vaasa 17 °C 11 cm SADESUMMA 24.8.– 29.8. 08.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 08.10 Ykkösaamu. 11.00 Tuhkimotarinoita. 21.55 Lapin kullan kimallus. Lasten pitää voida ja kehdata pitää niitä naamiaisissa, joten tarkkuutta ja luovuutta vaaditaan. °C -3,4 Salla Naruska Lämpimintä 28.8. 07.28 Myyrän seikkailut. 18.50 Koripallon miesten MM-jatkokarsinta: EST FIN. 07.50 Perjantai-dokkari: Mopojonnet. Mukana on Marie-sisko, ja toiveena on, että ranta, kaupat ja yöelämä ovat kyllin lähellä. 18.00 Yle Uutiset. 06.20 Muumilaakson tarinoita. Tällä kertaa huimapäinen tutkimusretki kuljettaa Indiana Jonesin Aasiaan. Helsingin Musiikkitaloon on rakennettu yhdet Euroopan suurimmista konserttisaliuruista. Julkisuuteen palannut šakkimestari tuupertuu kesken ottelun. 11.50 Äänisen vettä. 21.10 Frisbeegolfin MM, naisten kilpailun 2. 18.15 Peltsin toinen luonto. 07.40 LEGO Friends: Uusi luku. 14.30 Raharemontti. 00.00 ELOKUVA Air. 18.45 Yle Uutiset Sunnuntai. 06.50 Pikku Kakkonen. Linda etsii miehelleen ja itselleen loma-asuntoa ja tulevaa kotia Kyprokselta, Pafoksen alueelta. 15.30 ELOKUVA Mies ja alaston ase 33 1/3: Viimeinen solvaus. 10.00 Matkalla Vindeljokea pitkin. 10.00 Jaksa paremmin. 22.50 Murha saarella. 07.15 Smurffit. Kokki Akseli Herlevi suuntaa Unikulmaan UnikLab-mittaukseen. YLE TV2 06.37 Egenlandin matkakohteet. Juontaja Marja Hintikka ja sisustusarkkitehti Mikko Vesanen vie katsojat kierrokselle Asuntomessujen upeimpiin kohteisiin. 10.30 MasterChef Australia. Tiimi osallistuu hyväntekeväisyysgaalaan, jossa monet suhteet ovat katkolla. 16.00 Midsomerin murhat. Kymmenet eri alojen asiantuntijat suunnittelivat huippumodernia instrumenttia, täysin uusin ratkaisuin. 02.15 Kapen keittiökaappaus. 11.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi. 20.29 Yle Uutiset. 17.10 Kirjakauppiaan tutkimukset. 22.00 Kymmenen Uutiset. 21.00 Jarno ja minä. Tuotanto: Production House (2023). Kaakkoistuuli on kohtalaista ja paikoin puuskaista. 07.05 Smurffit. Tositapahtumiin pohjautuva urheiludraama urheilujätti Nikesta ja Sonny Vaccarosta. Ennen tuomariston eteen pääsyä asujen pitää läpäistä myös äärimmäisten kriittisten taaperoiden testi. 12.00 Maajussille morsian. Monzan kilpailu. Jakso 6/6. Kuolleen tytön muistoksi perustettu tapahtuma vetää pikkukylään meedioita, selvänäkijöitä ja yliluonnollisista asioista kiinnostuneita. Ohjelmassa matkataan pitkin säännöstelemätöntä Vindeljokea, joka on yksi Ruotsin neljästä kansallisjoesta. 20.45 Urheiluruutu. 13.30 Grillit tulessa. 19.30 Maan puolustajat. 06.41 Egenlandin matkakohteet. Joukkuehaasteessa valmistetaan lastenhuoneeseen näyttävä seinätekstiili. 08.55 Huomenta Suomi. syy surmaan. Pohjoisessa sade on melko jatkuvaa, muualla maassa sade on kuurottaisempaa
Otsikoiden takana joka arkipäivä. 11.00 IS esittää: Sain sen videolle. 11.05 Koti koiralle. Jonne ajaa Harjun EK:n ensimmäistä kertaa itse – mittapuuna Kallen aika donitseilla höystettynä. 20.00 Huone 301. 12.45 Merisää. 03.45 Ilpoisten piiri. 20.00 Vandringar. STAR CHANNEL 06.00 Master Cleaners Suomi. 21.00 Mitä tapahtui Fells Acresissa. 00.20 Morden i Helsingör. 02.45 Grand Designs Uusi-Seelanti. 01.20 Svenska nyheter. 04.15 Pyhä Henki tänään. 03.10 People Magazine Investigates. TAIVAS TV7 06.05 Viimeinen uskonpuhdistus. 05.00 Tennis: : US Open. 14.55 Myrskyn armoilla: Myrskybongarit. 10.50 Minun ihmeeni. 16.00 ELOKUVA Ihmeotukset ja niiden olinpaikat. 12.15 Liv Strömquist Tänker på dig! 13.35 Verner Panton – en dansk designikon. 15.30 Tvångstango. 01.50 Unelma-asunto auringon alta. 12.50 Friidrott: Finnkampen. 15.40 Kova laki: Erikoisyksikkö. 04.30 Autojen ensiapu. 19.00 Rillit huurussa. 01.05 Baylen: Elämäni Touretten kanssa. 07.03 Radio Suomen Viikonloppu Olli Haapakangas. 09.20 Kreikan kadonneet aarteet. 08.00 Sigge får inte ligga. Jonne legendaarisella Harjulla. 08.10 Juha Laaksosen luontoretki. Hän on huijari, joka pakenee toistuvasti vankilasta ollakseen rakastajansa Phillip Morrisin kanssa. 16.10 Norges tuffaste. 07.50 Merisää. 10.00 Maajussille morsian. Kuulemme Totó la Momposina konsertin WOMAD-festivaalilta 31.7.2015. 19.00 Bingolotto. Alekis Kiven komedia. 23.00 Maailman mystiset saaret. 10.00 Yle Uutiset. 08.00 Mökin rakentajat. 01.01 Kulturkvarten på meänkieli. 06.35 Unelmakoti 100 päivässä. Hän oli mukana jo silloin, kun hengellinen romanimusiikki löysi oman äänensä 1970-luvulla – ja hän oli sen tyylin luoja. 03.00 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. 15.00 Yle Uutiset. 02.55 Musiikkivideoita. 06.30 Unelma-asunto auringon alta. 23.15 Dokument utifrån: CIA:s hemliga krig. 17.08 Radio Suomen Viikonloppu Markus Turunen. 11.50 Lentoturmatutkinta. 09.00 Farmikeittiön makupalat. 12.00 Simpsonit. 09.10 Moderni perhe. 23.05 Vädret. 00.05 Rapport. 19.00 Rapport. EUROSPORT 1 07.00 Maantiepyöräily: La Vuelta, 8. 10.00 90 päivää morsiamena UK. 00.00 Tennis: : US Open. 14.00 Uudet levyt. 11.00 Batra och Glans – 30 år tillsammans. 12.05 Koti koiralle. 10.00 Tennis: : US Open. 19.05 Pyhän läsnäolossa. 23.50 Kuka on syyllinen. Jakson kirjat: Monika Fagerholm: Eristystila / Kapinoivia naisia Amani Al-mehsen: Hayati, rakkaani Arundhati Roy: Turvani, myrskyni. 07.00 Uppdrag granskning. 22.20 Ajankohtaista Lähi-idästä. . 21.00 Tulossa: Erikoisjoukot. TV5 06.10 Mystery Diners. 19.05 Kissankehto Susanna Vainiola. 19.05 Panttilainaamo. 19.10 Lokala nyheter. 09.00 Yökylässä Maria Veitola. 23.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. Uudet jaksot keskiviikkoisin. 03.20 Australian rajalla. 13.02 Yleisurheilun Ruotsi-ottelu 2026. 21.50 Merisää. 23.00 Harvinainen kehoni. 04.00 Maanteiden sankarit. 21.12 Radio Suomen Ilta. 01.32 Kortfilmsklubben – engelska. 20.00 Panttilainaamo. FRII 06.00 Eläinten lentokenttä. Monika Fagerholm, Amani Al-mehsen ja Arundhati Roy ovat tämän jakson kirjailijavieraita. 22.50 Brottet minut för minut. 18.55 Sportnytt. 18.30 MasterChef Australia. 02.15 Alastomat selviytyjät extreme. 10.00 Jumalanpalvelus. 07.35 Eläinlääkärin elämää. Nuoruudessaan mainetta varkauksilla niittänyt 77-vuotias leskimies Brian Reader kutsuu kasaan sekalaisen joukon rikollisia juonimaan häikäilemätöntä Hatton Gardenin pankkilokeroihin kohdistuvaa murtoa. 16.40 Mentalisti. 11.00 TV7 Jerusalem uutiset. 04.20 Alamaailma. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.45 Elämää tutkimassa. 09.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen. 06.45 Melkein MENSA. 17.50 Mentalisti. 02.05 The rookie. 11.00 Yle Uutiset. 22.50 Criminal Minds: Evolution. 18.05 Salaliittoja ja salaisuuksia. 07.55 Dag och natt. 14.30 Simpsonit. 09.30 Herätysliikehdintä. 16.40 Ånga om sommaren. Jumalanpalvelukset Yle Radio 1:ssä ja Yle Areenassa. 23.20 Poliisit 2021. 19.10 Musiikkivideoita. 19.00 Hercule Poirot. Osallistu keskusteluun jaksojen kommenttikentässä tai sähköpostitse jazz.klubi@yle.fi. Russell tapaa Morrisin vankilassa, rakastuu häneen syvästi ja ryhtyy useisiin monimutkaisiin huijauksiin päästäkseen Morrisin kanssa yhteen. 02.50 Australian rajalla. 21.00 ELOKUVA Beck: Quid Pro Quo 22.50 Kova laki. 16.30 Radio Suomen Viikonloppu. 16.10 Yleisurheilun Ruotsi-ottelu 2026. 01.35 Hitler: Kolmannen valtakunnan kadonneet nauhat. 14.15 Australian design remontit. 00.00 Gudstjänst. 20.03 Radio Suomen Viikonloppu. 18.02 Radio Suomen Viikonloppu. 20.30 Rillit huurussa. 17.40 Världens natur: Billy & Molly: An otter love story. 19.00 Menneisyyden mysteerit. 15.50 Pontikankeittäjät: Mestaritislaaja. 13.55 112. 20.00 Jumalanpalvelus Hämeenlinnan adventtiseurakunnasta. 20.30 Rapport. 23.15 ELOKUVA Beck: Steinar. 15.30 Unelma-asunto auringon alta. 15.35 Musiikkikamari. 09.45 Laten ja Sarkun hurjat suunnitelmat. 01.45 Tennis: : US Open. 09.25 Alavan seurakunnan virsiä. 06.50 Eläinlääkärin elämää. 21.00 ELOKUVA Valloittava Phillip Morris. 08.05 Radio Suomen Viikonloppu. 09.25 Makumatka Kreikkaan. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 07.00 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt: Intohimoa! I 08.00 Yle Uutiset ja sää. RUOTSIN TV4 06.00 En plats i solen. 01.55 Tanskan rajavartijat. 12.00 Ihanat siirtolapuutarhat. 12.35 Kadonneet Suomi. 16.15 Gladiaattorit: muinaisen maailman soturit. 08.30 Lääkärihelikopteri. 11.30 Opaalin metsästäjät. Totó la Momposina Kolumbiasta, YLE Radio 1 klo 17.06 Kolumbialainen laulaja Totó la Momposina menehtyi toukokuussa 2026. 06.55 Asunnon metsästäjät. 21.00 Val 2026: Utfrågningen. 11.45 Ada Berger möter Henrik Dorsin. 14.10 Remppa vai muutto UK. 15.20 Espanjan rajavartijat. Klassista musiikkia. 22.00 Armon kalliolla. 23.12 Romanitarinoita: Kyösti Roth – Elämäntyö, joka jätti jäljen osa 2. 21.55 Radio Suomen Ilta. 03.15 Northwoods Survival selviytymisseikkailu. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Rene Taiteilija Jumalan armosta. 11.35 Simpsonit. KUTONEN 06.05 Miten kaikki tehdään. 10.00 Jumalanpalvelus Varkauden pääkirkosta. 04.55 Asunnon metsästäjät. 08.05 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Naisnäkökulmasta sopraano on aina tähti eikä koskaan uhri. 03.20 Silent Library Suomi. 17.10 Mårten Mickos: Från Otnäs till Silicon Valley. 12.05 Lyhytkasvuiset sinkut. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. SVT2 11.00 Gudstjänst. 13.40 Rajavartijat: Salakuljetus lentokentällä. 13.30 Unelma-asunto auringon alta. 08.30 Ihanat siirtolapuutarhat. 04.10 People Magazine Investigates. 16.07 Faunin iltapäivä. 19.15 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. 17.00 Sveriges mästerkock VIP. 23.00 Jumalanpalvelus. Intohimoinen: erittäin innokas, kiihkeä, hehkuva. LIV 09.00 Huvila & Huussi. 21.05 Syke. 09.03 Aamusoitto. 22.10 Syke. 08.45 Euron unelmatalo Italiasta. 14.25 Gladiaattorit: muinaisen maailman soturit. 03.00 Body in the lake. 02.15 Melkein MENSA. 20.30 Bingolotto. 22.00 YleX Vaihtoehto: Raine Laaksonen (u). 17.10 Puutarhan pelastajat. 12.50 Arman ja aikamme ilmiöt. 11.00 Amsterdam Central 24/7. 10.25 Opaalin metsästäjät. 18.40 Radio Suomen Viikonloppu. 00.15 Toinen tuleminen. 21.00 Så byggdes Sverige. 06.25 Eläinten lentokenttä. Juontajana Anna Tulusto. 15.02 Yleisurheilun Ruotsi-ottelu 2026. 18.15 Studio Krypta. 09.03 Urheiluradio. 23.50 Criminal Minds: Evolution. 17.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 18.00 Suomen tulli (S). 23.00 Nyheterna. 18.00 Dag och natt. 13.10 Rakas ulkomailta. 09.00 Yle Uutiset ja sää. 16.55 Grönlannin kultamaat. 22.50 Israelilaiset kohtaavat Messiaan. 18.05 Gladiaattorit: muinaisen maailman soturit. HERO 15.30 Duudsonit tuli taloon (S). 12.30 Grand Designs Suomi. 01.25 Tähdet, tähdet. 04.25 Onnenpyörä VIP. 03.45 Kymppitonni. 09.20 Lääkärihelikopteri. 02.25 Inside: Amerikan mafia. 11.00 Muistojen bulevardi. 08.20 Nasta raamis. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Jazzklubi. 22.03 Urheiluradio. 02.50 Pyhän läsnäolossa. 20.00 Baylen: Elämäni Touretten kanssa. 10.00 Savotta. 22.40 Syke. 17.05 Grillit tulessa. 09.00 Usko, veri ja risti. 00.50 Toinen tuleminen. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. Miten nämä ilmenevät musiikissa. 16.15 Duudsonit tuli taloon. 09.40 Moderni perhe. 15.10 Uusi alku etelässä. 21.02 Urheiluradio. 23.20 Sanningen om Stanfordexperimentet. 12.40 Rooman kadonneet aarteet parhaat palat. 16.07 Urheiluradio. 20.00 YleX Sessarit: Ella Ossi (u). 01.30 Tracker. 13.40 Kadonneet Suomi. 13.00 YleX Viikonloppu: Riina Lehtola. 08.30 Kosketuskohta. 12.00 Rata auki. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Dubain lentokenttä. 22.00 ELOKUVA Beck: Steinar. 23.55 Tohtori Paise. 01.20 Muinaiset avaruusoliot. 02.00 Studio Krypta. SVT1 06.10 Batra och Glans – 30 år tillsammans. Toimittajana on Miika Lauriala.. Tilaisuuden johtajana Leila Sormunen Saarnaajana pastori Joel Saarinen Todistuspuheenvuorot: Melissa Schwartz ja Säde Schwartz Esirukoilijana Vesa Tuominen Yhteislaulujen esilaulajana Wilhelmiina Laakso ja pianistina Sinikka Kava. 14.00 Simpsonit. 02.05 Lyhytkasvuiset sinkut. 08.10 Jimmy Chin ja vaaran viehätys. 17.00 Frendit. 12.35 Kullankaivajan opas. 15.00 Frendit. 13.00 Välilevyjä Kare Eskola. Kyösti Roth on nimi, jonka vaikutus kuuluu ja näkyy edelleen suomalaisessa romanigospelissa. 14.40 Kova laki: Erikoisyksikkö. 03.20 Maistissa maailmalla. 07.20 Mökin rakentajat. 19.15 Landet runt. Roth aloitti musiikkiuransa ravintolamuusikkona, mutta hänen tiensä vei gospelmusiikin pariin, jossa hän teki elämänmittaisen työn. elokuuta 2026 16 // RADIO JA TELEVISIO TLC 06.10 Kakkukuningas. 00.45 Kulturkvarten på finska. 06.45 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 20.30 Pyhä Henki tänään. 07.02 Sää. 22.15 Agenda. 16.30 Frendit. 01.45 Etupenkillä. 10.00 Husdrömmar. 16.10 Uusi alku etelässä. 15.55 Viikon luontoääni: Hemppo. 05.00 The ex wife. Onko kartturista haastamaan maailman mestari. 22.00 Gift vid första ögonkastet XL. 14.35 Konsert med norska radioorkestern. 16.30 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 23.50 Maalaistaloa rakentamassa. Elämäkerrallinen rikoskomedia, joka perustuu Steven Jay Russellin elämään. 04.05 Kokeile tai kuole. 20.00 Lentoturmatutkinta. 08.10 Rakastunut mammanpoikaan. 10.00 Huvila & Huussi. Yle Klassisen ja Yle Radio 1:n Yöklassinen. 21.00 Tennis: : US Open. 08.55 Radio Suomen Viikonloppu. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset. 17.06 Etnokonsertti Totó la Momposina. Alex Fletcher, 1980-luvun pop-idoli, saa mahdollisuuden palata parrasvaloihin, kun nuori pop-tähti pyytää häntä tekemään kanssaan dueton. 10.15 Laten ja Sarkun hurjat suunnitelmat. 00.50 Ketonen & Myllyrinne. 16.05 Maailman salatuimmat hotellit. 19.30 Toivon postia. 10.40 Sampo ja kotivideot. 11.10 Simpsonit. 14.55 Musiikkivideoita. 20.02 Sää. 08.30 Maantiepyöräily: Cyclassics Hamburg. 08.25 Teho-osasto. 10.10 Amerikan hirvein tulivuorikatastrofi. 00.00 Rakkaus puhuu. 00.20 Ketonen & Myllyrinne. 13.00 Rullskidor: Alliansloppet 2026. 06.30 Asunnon metsästäjät. 18.00 Rillit huurussa. 19.00 Drömlandet. 11.50 Jills veranda, Nashville. 07.55 Silent Library Suomi. 17.10 Gladiaattorit: muinaisen maailman soturit. Kartturista kuskiksi, MTV3 klo 15.30. 00.00 Farmi Suomi. YLEX 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat. 18.10 På resa med Bachstad i Afrika. 13.15 Viimeinen uskonpuhdistus. 17.00 Vapauden illat. 19.02 Jazzklubin viikon keikka. 13.00 Michelin-kokkien keittiöissä. 14.02 Yleisurheilun Ruotsi-ottelu 2026. 04.45 Rene Taiteilija Jumalan armosta. etappi. etappi. 04.20 E-Urheilu: ESports Show. 15.20 Sisarvaimoa etsimässä. 21.00 Yle Uutiset. 14.45 Espanjan rajavartijat. 17.45 90 päivää morsiamena. 11.02 Sillanpään sunnuntai. 18.50 Merisää. 13.30 Simpsonit. Jazzklubi jututtaa alan mielenkiintoisimmat tyypit, nostaa esiin uudet ilmiöt sekä taltioi ja kuratoi kovimmat keikat. 12.07 Kansanradio. 15.30 Frendit. 11.00 Viki ja Köpi Show. 14.00 Michelin-kokkien keittiöissä. Toimittajat: Laura Korhonen, Eero Koski ja Markus Partanen Tuottaja: Elina Roms Vastaavat tuottajat: Miikka Maunula ja Karoliina Vesa Vastaava toimittaja: Johanna Törn-Mangs 2026 Osallistu keskusteluun jaksojen kommenttikentässä tai sähköpostitse jazz.klubi@yle.fi. 21.55 Christina-lehden luontokuvat. 12.05 Elävä historia: Amerikkalaisten ristiretket miten sota ja uskonto ovat Yhdysvalloissa kietoutuneet toisiinsa. 07.20 Apua! Tyttäreni on raskaana. 11.15 Syty rukoukseen Suomi. 10.15 ELOKUVA Sävel ja sanat. 07.30 Maalaistaloa rakentamassa. 21.40 Syke. 03.00 Arman ja aikamme ilmiöt. 23.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 14.30 Unelma-asunto auringon alta. 10.03 Pekka Laineen Ihmemaa. 13.10 Remppa vai muutto UK. 12.30 Simpsonit. 23.10 ELOKUVA Pelikaanimuistio. 04.15 Say Yes To The Dress With Tan France. 23.50 Minun ihmeeni. 21.00 Så mycket bättre 15 år. 17.00 YleX Iltapäivä: Viikon Parhaat. 08.35 Will Smith maailman äärissä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 02.20 Australian rajalla. 17.30 Frendit. 08.45 Moderni perhe. 08.30 Minna Pyykön maailma. 15.00 Maailman salatuimmat hotellit. 11.00 Savotta. 03.00 Silent Library Suomi. 22.00 Muinaisen lääketieteen mysteerit. 16.00 OS i överlevnad: Alone Australien. 15.00 Ilpoistenpiiri. 17.10 Engelska Antikrundan. 06.30 Miten kaikki tehdään. 13.00 Maantiepyöräily: La Vuelta, 9. 12.05 Urheiluradio. 23.00 Yle Uutiset. 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu ja sää Jenny Lehtinen. 14.00 Yle Uutiset. 20.00 Nyheterna. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Raharemontti. 07.35 Will Smith maailman äärissä. 18.00 Etupenkillä. 18.30 Rillit huurussa. 15.20 Gladiaattorit: muinaisen maailman soturit. 18.05 Grillit tulessa. 20.05 Poliisien matkassa. 22.05 Valoon päin. 18.10 Peltsi & Juuso – Zuppi zahvia. 18.50 ELOKUVA Prinssille morsian. 12.55 Radio Suomen Viikonloppu. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 10.45 Kaikki vastaan kaikki. 19.30 Jakttid. Totó la Momposina oli sukujuuriltaan sekä Kolumbian alkuperäiskansaa että afro-kolumbialainen. 18.45 ELOKUVA King of Thieves. 13.00 Yle Uutiset. 20.00 Remppa vai muutto Suomi. 08.20 Moderni perhe. 19.30 Rillit huurussa. 17.05 Anslagstavlan. 16.30 Vem kan styra Mauri. 11.30 Rakkaat Maajussit. 07.00 En plats i solen. 15.00 Klassikkokuunnelma: Kihlaus. 19.00 Suomen tulli (S). 21.00 Uutispodcast. Kuuntele musiikkia uusilta äänilevyiltä! 14.55 Ykköskolumni. 03.15 Toivon postia. 10.35 Maantiepyöräily: Saksan ympäriajo, Kooste. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 20.55 Lokala nyheter. Hän nosti afrokolumbialaisen perinnemusiikin ja rytmit kansainväliseen tietoisuuteen. 21.05 ELOKUVA Vaarallinen tehtävä. 16.00 Frendit. 00.45 Diana: Omin sanoin. 07.30 Silent Library Suomi. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.50 Kaikki vastaan kaikki. 20.20 Vädret. 16.30 Unelma-asunto auringon alta. 00.50 Maalaistaloa rakentamassa. 02.05 Mean Girl Murders. 09.00 Barnmorskan i East End. 07.53 Radio Suomen Viikonloppu. 01.50 Tillbaka till vilda västern. 21.00 ELOKUVA Mad Max. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu. 08.58 Nyhetsmorgon. 11.00 Rakkaat Maajussit. 13.30 Rooman kadonneet aarteet parhaat palat. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Simpsonit. 02.55 Puutarhan pelastajat. 23.55 Lentoturmatutkinta. 09.10 Teho-osasto. 21.00 ELOKUVA Tulossa: Syke. 22.00 Rapport. 18.00 Yle Uutiset. 19.00 Gladiaattorit: muinaisen maailman soturit. 17.30 Downton Abbey. 17.00 Rapport. 01.10 Elitstyrkans hemligheter – Sverige VIP. 16.00 Postkodmiljonären. 04.00 Body in the lake. 06.50 Arvokaman etsijät. 08.30 Dreja – en kärlekshistoria. 23.40 Yöklassinen. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 22.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 19.02 Urheiluradio. 00.10 Förrädaren. 03.10 90 päivää morsiamena: Rakkautta etsimässä. 21.00 Lyhytkasvuiset sinkut. 21.00 Diana: Omin sanoin. 20.00 Ilpoisten piiri. 20.00 Rillit huurussa. 13.05 100 Places to Be. 23.40 Yöradio Lasse Olkinuora. 19.00 Tennis: : US Open. 07.40 Arvokaman etsijät. 23.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 07.00 Yle Uutiset. 00.55 Sigge får inte ligga. 23.00 ELOKUVA Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves. 10.10 Sampo ja kotivideot. 01.17 Spanska på 30 dagar. 21.25 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt: Intohimoa! Intohimo: pysyvä voimakas halu. 03.45 MTV Uutiset Live. 08.00 Ikuisia kertomuksia. 22.23 KC Kirjapodcast: Kapinoivia naisia ja pakolaisäitejä – Millaisia ovat kirjojen vahvat naiset. 23.15 NCIS Rikostutkijat. 01.00 Totuus Benjaman Kylesta. 16.00 Northwind Kids Nyt kyllä tuntuu! 16.15 Rakkaus puhuu. 17.05 Urheiluradio. 08.22 Radio Suomen Viikonloppu. 00.45 Vapauden illat. 21.07 Uutisviikko selkosuomeksi. 20.00 Yle Uutiset. 21.00 ELOKUVA Poliisiopisto 5: Tehtävä Miami Beach. 09.00 Yle Uutiset. 20.00 Sportspegeln. 22.05 90 päivää morsiamena: Rakkautta etsimässä. 00.45 Tracker. Jakso: 7 Kalle vs. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 30. 09.08 Iskelmäradio. 12.40 Radio Suomen Viikonloppu Miia Krause