Kestotilattuna kotiin 1,00 € (sis. www.keskipohjanmaa.fi Sunnuntai 30. kesäkuuta 2019. Rompetoritunnelmaa 1 Sivu A7 Sisko Minkkinen ja hänen veljensä Voitto Nieminen olivat tulleet tekemään löytöjä. Hinta 3,00 €. 1 Sivu A17 Jarolta komea nousu tasapeliin Joni Remesaho alusti Jaron kaksi ensimmäistä maalia. Perussuomalaisten johtoon uusia nimiä UUTISET 1 Sivu A8 Hyönteistutkija kertoo, mitkä keinot tepsivät hyttysiin 1 Sivut B8-9 Kauhuteinistä tuli kirjailija 1 Sivut A12-13 MARKKU JOKELA. Nro 175 Perinteinen Kalajoen Rompetori avasi ovensa lauantaina. MARKKU JOKELA Musan Salama näytti hakevan vierasvoiton Pietarsaaren Jarosta jalkapallon Ykkösessä, mutta Jaron leirissä päätettiin toisin. Jaro oli 0–3-tappiolla, mutta nousi loppuhetkillä tasoihin. Sisko Minkkiselle ja Voitto Niemiselle Rompetori on tullut tutuksi vuosien varrella. 1 Sivu B3 Tiina Ruotsala pohtii kolumnissa naurattamisen vaikeutta. Sataprosenttisesti teollisuuden tähteistä ja jätteistä valmistettua uusiutuvaa dieseliä saa Kokkolastakin. MARKKU JOKELA ” En edes hymyillyt. Silti elokuva oli vuoden menestynein. Tapahtuma järjestetään jo 15. ”Jätedieseliä” saa myös Kokkolasta 1 Sivut A14-15 Uusiutuvaa dieseliä on saatavilla Kokkolassakin. alv 10 %). kerran. Neste myy tätä MyDiesel-nimellä kulkevaa menovettä tällä hetkellä noin 50 asemalla eri puolella Suomea ja myyntiverkosto laajenee nopeasti
Tilannetta vielä pahensi seuraavana vuonna tapahtunut kiintiöiden loppuminen ja kaupan kilpailun kiristyminen. Erilaisina tuotteina sinne vietiin maitoa 300 miljoonaa litraa. Keski-Pohjanmaalta vietiin Venäjälle maitotuotteita, sianlihaa sekä siemenja ruokaperunaa. Tehtaiden Venäjälle menossa ollut tuotanto pysäytettiin heti, muistelee Valio Oy:n hallituksen puheenjohtaja Vesa Kaunisto. Ruokaperunantuottajat ovat onnistuneet löytämään perunoilleen uusia ostajia Keskija Etelä Euroopasta ja jopa Afrikasta saakka (KP 6.4.). elokuuta 2014. PUHEENAIHE: SUNNUNTAI 30.6.2019 Keskipohjanmaa A2 Venäjän pakotteet jatkuvat Kaija Vähäsöyrinki Presidentti Putin ilmoitti alkuviikosta Venäjän jatkavan pakotteita ensi vuoden loppuun saakka. –?Valion liikevaihto Venäjälle oli 400 miljoonaa euroa. Vaikutukset tuntuvat kaikessa: kodeista yritystoimintaan ja kuntien talouksiin. –?Valio toimii nyt Venäjällä paikallisen tuotannon kautta ja viemme sinne niitä tuotteita, jotka ovat sallittuja, kuten lastenruokajauheita. Venäjän myötä menetettyä liikevaihtoa ei ole vielä onnistuttu paikkaamaan. –?MAIDON TUOTTAJAHINTA oli huipussaan, 48 sentissä litralta, juuri ennen rajan sulkeutumista. – Menetys on ollut suuri, sillä tuotannon kustannukset ovat samaan aikaan nousseet. Vain turkisnahat eivät ole pakotelistalla. Jatkavat tilat ovat pyrkineet säilyttämään liikevaihtoaan ja lisänneet tuotantoaan toisten lopettaessa. Viime vuoden toukokuusta tähän päivään mennessä osuuskunnan tuottajista 126 on lopettanut. Viimeiset yt:t olivat tänä keväänä pääkonttorissa, josta irtisanottiin 80 henkeä. MARKKU JOKELA. Tuottavuus on kasvanut merkittävästi. –?Jälkeenkin päin arvioituna ei ollut virhe olla noin suurella painoarvolla Venäjällä, vaan se oli suomalaisten maitotilayrittäjien ja elintarviketeollisuuden etu, puheenjohtaja Vesa Kaunisto arvioi. Kannattava vientimarkkina katosi ja vaikutus tuntui heti alan yritysten ja tuottajien kukkaroissa. Hinnat romahtivat. Keskikokoinen maitotila on menettänyt tuloistaan 40?000 euroa vuodessa, kertoo toimitusjohtaja Marko Puhto Pohjolan Maidosta. ” Keskikokoinen maitotila on menettänyt tuloistaan 40 000 euroa vuodessa. Näiden yhteisvaikutuksesta koko maitomaakunnan tulovirrasta on jäänyt puuttumaan 30 miljoonaa euroa vuodessa. Yhtiön kahden miljardin liikevaihdosta katosi viidennes. Rajan sulkeuduttua juuston valmistus puolittui 15 miljoonaan kiloon. PAKOTTEIDEN JATKUMISEN pohdinta ei ole Hurmeen mukaan mielekästä. Valion vienti Venäjälle oli kasvanut kohisten vuosien ajan. Marko Puhto toimitusjohtaja Pohjolan Maito Maakunta menettää kymmeniä miljoonia itärajan pysyessä kiinni elintarvikevienniltä. Yli puolet kaikesta EU:sta Venäjälle menevästä voista oli Valion voita, Kaunisto kertoo. Venäjälle oli menossa 15 rekkaa tuona päivänä ja seuraavana 28 rekkaa. Pakotteet vievät tuloja Pahimmin pakotteet iskivät Valion Oltermannin tuotantoon Haapavedellä. Atriassa pohditaan Venäjän liiketoiminnoista luopumista. Sitten tuli pudotus 38 senttiin. Kysyntä kotimaassa on kasvussa. Liikevaihtomme oli viime vuonna 1?734 miljoonaa euroa. Tiloja on nyt 1?230 ja maitoa 502 miljoonaa litraa. –?Olemme kasvaneet tutuilla vähittäiskauppamarkkinoilla Ruotsissa ja Virossa ja pilotoimme nyt uusia markkinoita kuten Puolaa ja Espanjaa. –?Alkuvaiheessa oli irtisanomisia yli 500. Yritysten pitää sopeutua toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin, toimitusjohtaja Hurme toteaa. Näkymät olivat hyvät varsinkin tuoretuotteilla. EU:n sisälle jäi arviolta 5,5 miljardin edestä elintarvikkeita, joille oli etsittävät uudet ostajat. –?REKAT PYSÄYTETTIIN rajalle 7. Lopettajia on enemmän kuin koskaan aiemmin, yli 8 prosenttia tiloista. Tämä tarkoittaa sitä, että elintarvikkeita ei edelleenkään voi viedä Suomesta tai muualta EU:sta Venäjälle. Valiolla on nyt noin 4?000 työntekijää, Vesa Kaunisto kertoo. Myös lisäarvojauheiden myynnin kehitys on ollut todella merkittävää viennissä, toimitusjohtaja Annikka Hurme kertoo. Vienti kasvoi kolme prosenttia viime vuonna. Itäraja sulkeutui elintarvikkeilta viisi vuotta sitten. VALION TOIMITUSJOHTAJAN Annikka Hurmeen mukaan Valio on onnistunut löytämään uusia markkinoita tuotteilleen. –?Vuonna 2017 saimme liikevaihdon laskun pysäytettyä ja käännettyä hienoiseen kasvuun, joka jatkui viime vuonna. Myös työntekijät joutuivat sopeutumaan uuteen tilanteeseen. Putket sauhuten meijerit ryhtyivät kuivaamaan maitoa teollisuusjauheeksi ja kirnuamaan voiksi
Virallisten tavoitteiden ulkopuolelta riittää haasteita: Mihin venyneet ja venyneet Britannian erokeskustelut lopulta johtavat ja mikä reaktio kehityksessä on muiden maiden tilanteeseen. Annikka Hurme toimitusjohtaja Valio Oy ” Jatkavat tilat ovat pyrkineet säilyttämään liikevaihtoaan ja lisänneet tuotantoaan toisten lopettaessa. Nyt työntekijöitä on 60 vähemmän, yhteensä 140. Tavoite vaatii todella paljon työtä, sillä etenkin monilla itäisen Euroopan mailla ilmastonmuutoskeskustelu ei ole niin tapetilla kuin läntisen Euroopan maissa. –?Lopetimme vasikanrehun valmistuksen vuonna 2016. Onko niillä mitään vaikutusta Krimin tai Ukrainan tilanteeseen, kuten toivotaan, vai onko kyse jostain muusta. Menossa on iso pesukeskusinvestointi, kertovat projektipäällikkö Seppo Lokasaari ja tehtaan johtaja Kirsi Järvelä. Itänaapuriin oli tehty rahkaa, smetanaa, turkkilaista jogurttia ja muita jogurtteja. VENÄJÄN VIENNIN loppumisen vaikutukset olivat Valion Oulun tehtaalla Haapavettä pienemmät. –?Maidon käyttö tehtaalla on samaa suuruusluokkaa kuin ennen rajan sulkeutumista. –?Henkilöstövähennykset olivat noin 20 henkilöä. Tuottavuus on kasvanut merkittävästi. OLTERMANNIN VIENNIN pysähtyminen käänsi osan maakunnan maitovirroista kulkemaan kohti Lapinlahden ja Seinäjoen tehtaita, joissa yhtäkkiä ylimääräiseksi tulleesta maidosta tehtiin maitojauheita ja voita. Niin ilmastonmuutoskuin oikeusasioissa puhutaan arvoista. Pesukeskus maksaa 5,8 miljoonaa ja juustolan uusi katto noin miljoona euroa. Kommentoi aihetta Keskipohjanmaan Facebookissa. Edellinen Oulun Puistokadulla ollut jäätelötehdas loppui vuonna 1973. Uusien juustolaatujen ohella tehtaan jauhetuotantoa uudistettiin ja lisättiin. Pääministeri Antti Rinne (sd.) linjasi eduskunnalle antamassaan ilmoituksessa yhdeksi Suomen tavoitteeksi rakentaa EU:sta globaali johtaja ilmastonmuutoksen suitsimisessa. –?Haapavedellä oli reilut 200 henkeä töissä ennen rajan sulkeutumista. Tehtaalle oli Venäjän vientiä varten tehty isoja investointeja, muun muassa toinen juustolinja, joka ehti olla käytössä 10 vuotta. Ehkei kysymystä ihan näin suoraan missään aseteta, mutta tätähän puolalaisten vaatima tuki tarkoittaisi. Maitoa käytetään 245 miljoonaa litraa vuodessa ja siitä tehdään 30 miljoonaa kiloa tuotteita, kertoo tehtaan johtaja Kirsi Järvelä. Täten meillä on huomattavasti vahvemmat perinteet kansainvälisestä diplomatiasta kuin monella muulla vuoronsa saavalla EU-puheenjohtajamaalla. Kymmenet urakoitsijan työmiehet rakentavat uutta pesukeskusta, joka korvaa kaksi vanhaa pesukeskusta. Tai voiko Yhdysvaltain johtaja Donald Trump ”twiitata” jotain, mikä vaikuttaa vielä koettua enemmän EU:nkin talouskehitykseen. Menossa on myös monivaiheinen kattoremontti. Instagramissa @keskipohjanmaaphoto-tilillä on muun muassa paljon sellaisia ammattivalokuvaajiemme kuvia, jotka eivät syystä tai toisesta ole mahtuneet lehteen. Toinen Suomen tavoite liittyy oikeusvaltioperiaatteiden puolustamiseen edes lähes tasavertaisesti eri maissa. Erilaisia maitotuotteita on valmistuksessa 135. Kannattaa seurata. Tehtaan prosessit imaisevat päivässä noin 700?000 litraa maitoa, joka tulee 650 maitotilalta 90 kilometrin säteellä Haapavedeltä. Varastoihin kypsymään jääneet ja venäjänkielisiin pakkauksiin pakatut juustot myytiin Eviran erikoisluvalla kotimaan kaupoissa. Tähän liittyen jo juhannuksen alla oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) kävi Romaniassa tapaamassa muun muassa yhdysvaltalaista virkaveljeään. KAIJA VÄHÄSÖYRINKI S uomen vuoro toimia Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajana huomisesta alkaen vuoden loppuun antaa meille jälleen mahdollisuuden osoittaa diplomaattisia taitoja. Fabebookissa muun muassa linkkejä juttuihimme sekä ennakkotietoa tulevista aiheista on osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/facebook. Ei käy kateeksi Rinnettä ja kumppaneita näissä keskusteluissa. –?Molemmat linjat ovat käytössä, mutta kapasiteettia on vajaalla käytöllä. Hannu Lehto Puheenjohtajuus vaatii diplomatiaa Ei käy kateeksi Rinnettä ja kumppaneita näissä keskusteluissa. Tuotannon määrästä meni noin kymmenen prosenttia, kertoo tehtaan johtaja Risto Ervasti. Puhelinvaihde 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 PÄÄKIRJOITUS SUNNUNTAI 30.6.2019 Keskipohjanmaa A3 Kerro meille mielipiteesi! Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi ” Vuonna 2017 saimme liikevaihdon laskun pysäytettyä ja käännettyä hienoiseen kasvuun, joka jatkui viime vuonna. Iskusta on toivuttu tuotantoa kehittämällä. Oltermanni on arvostettu brändi ja tuotekehitys on onnistunut saamaan brändin juustoille lisää kysyntää kotimaasta. Maitorekat tyhjentävät lastejaan maitosiiloihin kolmella purkukaistalla, mutta silti voi illasta olla kaistoilla ruuhkaa. Seuraa muuallakin MYÖS SOMESSA. Arvoista, mitkä voivat olla eri EU-maissa hyvinkin erilaiset, niin päättäjillä kuin rivikansalaisillakin. Päästökeskustelussa esimerkiksi puolalaiset vaativat merkittäviä korvauksia hiilen käytöstä luopumisesta. –?Kasvavaa vientiä varten tehtiin laajennusinvestointeja, joista osa on otettu muuhun käyttöön. Kirsi Järvelä tehtaan johtaja Valio Oy SITAATIT Mihin pakotteita ja vastapakotteita oikein tarvitaan. Valion Haapaveden tehdas on edelleen yksi maamme suurimmista maidonjalostajista, vaikka viisi vuotta sitten alkaneet pakotteet leikkasivat puolet juustontuotannosta ja kolmanneksen tehtaan koko tuotannosta. Keskipohjanmaa-lehden sisältöä voit seurata muuallakin kuin näin sanomalehden tai keskipohjanmaa.fi-verkkosivujen kautta. Nyt työntekijöitä on 60 vähemmän, yhteensä 140, Kirsi Järvelä kertoo. Nämä arvot ovat muovautuneet kymmenien vuosien kokemusten myötä. Heraja maitojauheita tehdään molempia yli 7 miljoonaa kiloa vuodessa. Tulisiko suomalaistenkin maksaa EU-jäsenmaksuissa hyvitystä siitä, jos puolalainen energiantuotanto ei saastuta tulevaisuudessa nykymalliin. –?Venäjälle menevän juuston tekeminen lopetettiin samana päivänä, kun tieto rajan kiinni menosta tuli. Jauheita ja jäätelöä Venäjän tilalle Kaija Vähäsöyrinki Haapaveden juustolan pihalla käy hyörinä. Alkavan puheenjohtajakauden suurimpia kysymyksiä on niin EU:n yhteneväisyys kuin EU:n suhde muihin maihin ja kansanyhteisöihin. Viime kesänä aloimme kuivata myös täysmaitojauhetta, jota käytetään esimerkiksi suklaanvalmistuksessa, Kirsi Järvelä kertoo. Kaikki tuotantomme menee nyt kotimaahan. Sitten Urho Kekkosen aikojen Suomi on ollut erilaisissa yhteyksissä toimiva silta esimerkiksi suurvaltojen keskusteluyhteyksissä. @keskipohjanmaa_fi-tilillä taasen muun muassa juttujen tekemiseen liittyviä kuvia. Marko Puhto toimitusjohtaja Osuuskunta Pohjolan Maito ” Haapaveden juustolassa oli reilut 200 henkeä töissä ennen rajan sulkeutumista. SOPEUTUSTOIMIIN ryhdyttiin heti myös työntekijöiden kohdalla. Valion Haapaveden tehdas menetti pakotteiden myötä kolmanneksen tuotannostaan ja 60 työpaikkaa. Valio?-jäätelön valmistus aloitettiin uudelleen viime vuoden alussa täällä Oulussa. Halusimmepa tai emme, arvot muuttuvat hitaasti. Tehtaalla on töissä vajaa 300 henkeä. Kansan Putin-juustoiksi ristimiä, pääosin täysrasvaisia juustokiekkoja oli kaupoissa kuukausien ajan, mutta yllättävän nopeasti ne menivät kuluttajille. Tässäkin on kyse enemmänkin kulttuurista ja tahtotilasta kuin itse konkreettisista päätöksistä. Maitoa otetaan vastaa noin 90 miljoonaa litraa vuodessa. Juustonvalmistuksen sivutuotteena syntyvä hera kuivataan edelleen herajauheeksi ja myydään muun muassa Kiinaan
Tunnelmaa kiitteli myös katsomossa istunut Annika Prest. Kyseessä on Suomen ja Pohjoismaiden suurin vuotuinen bemarikuskeille tarkoitettu tapahtuma. BTCF kertoo kuitenkin, että kaikki autot ovat tervetulleita tapahtumaan. Silloin tällöin joku kuski sai aplodit. –?400 kilometriä on tullut ajettua tätä varten, Eronen kertoo. Noviisina kentälle Bimmerpartyt olivat helsinkiläiselle kesätoimittajalle aivan uusi tuttavuus. Prest ystävineen kuvaa miehen suorituksen. Muilla kulkupeleillä paikalle rohjenneet ohjattiin tapahtuma-alueen vieressä sijaitsevalle parkkipaikalle. KYSEESSÄ ON käytännössä kaksi päivää kestävät bemarikuskien kokoontumisajot. Kiitoradan vierelle hiekalle oli kuitenkin kerääntynyt ihmisiä katsomaan varttimailikisaa. HULABALOO on näkyvissä jo ennen kuin päästään lentokentälle. – Hyvin menee. Pystyvätkö samaan esimerkiksi Volvon omistajat. Lavan edessä kojujen luona ei ollut juurikaan ihmisiä. Jäin miettimään, miksi nimenomaan bemarikuskeilla on tämänkaltaista toimintaa. Hast muistelee olleensa mukana Bimmerpartyissa pari kolme kertaa. Menossa mukana oli myös driftingkuski Jonathan Hast. Ensin perjantaina kisattiin nopeusajossa ja sen jälkeen autoslalomissa. Hiekkakentän yleisössä istui muun muassa Ida Eronen. TAPAHTUMAN PORTEILLA seisoskeli Katja Rosenqvist, joka on myös järjestävän yhdistyksen hallituksessa. Ehkä eilisilta oli vaatinut veronsa. Outi Jaatinen ” Täällä ollaan rennosti ja hyvällä fiiliksellä Ida Eronen Lieksa FAKTA Sanastoa Alan sanasto saattaa hämmentää. Iltayhdeksältä oli vuorossa vapaa burnis eli kumin polttokisa ja kisailta huipentui Paras pakoääni -kilpailuun. Rosenqvistin mukaan tapahtuma on sujunut hyvin. Nyt alkaa olla hyvä fiilis ja aurinkokin paistaa, hän tuumaa. Burnista bemarilla Yleisö seurasi varttimailikisaa. Oli hauska nähdä, että pelkkä autoilu voi tuoda ihmisiä tällä tavalla yhteen. Tapahtuman järjestää Bimmer Tuning Club of Finland Ry (BTCF). 1 Burnis = Kuminpoltto 1 Autoslalom = Pujottelu autolla 1 Bemari = BMW-auto 1 Pakoäänikisa = Kenen pakoputkesta lähtee kovin ääni Bimmerpartyt kokosivat bemariharrastajat Kalajoelle pitämään hauskaa ja ottamaan mittaa toisistaan. Nuori nainen oli tullut Lieksasta saakka katsomaan menoa ja meininkiä kahden ystävänsä kanssa. – Täällä on ihan loistava fiilis, Prest ylistää. Perjantaina illalla tapahtumassa esiintyi Atomirotta ja lauantaina estradin valtaavat Pasi ja Anssi, Retkot on Stage sekä Brooklyn Bounce. Lienee sanomattakin selvää, että autoilu ei kuulu vapaaajan harrastuksiini. 1 Varttimaili = Kiihdytyskisa. Tietysti aina kun on paljon ihmisiä, niin jotain tapahtuu, hän tuumaa LAUANTAINA kahden aikaan tapahtuma-alueella oli vasta vähän väkeä. Juttutuokiomme loppuu siihen, että nainen pinkaisee katsomaan, kun on kumppanin vuoro painaa kaasua. Hauska yksityiskohta on, että tapahtuma-alueelle ei pääse muunmerkkisellä autolla kuin BMW:llä. Nämä ”rallit” järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2002, ja aiemmin tapahtuma kulki nimikkeellä Bimmerfest. Sitten tajusin, että niin aivan, tuollahan se yleisö istuu katsomassa autojen kaahailua kiitoradalla. MARKKU JOKELA KOMMENTTI. Luin nettisivuilla olevasta ohjelmasta, että kyseessä oli varttimaili, kiihdytyskisa. – Täällä ollaan rennosti ja hyvällä fiiliksellä. Järjestö kuvailee Bimmerpartyja tapahtumaksi, jonka perimmäinen tarkoitus on kerätä bemariautoharrastajat yhteen paikkaan kisaamaan keskenään erilaisissa kilpailuissa – unohtamatta illanviettoa ja muuta viihdettä. Bimmerpartyt huipentuvat lauantaina illalla palkintojen jakoon, jonka jälkeen on luvassa lisää musiikkia. Nimitys tulee 1/4-osa mailista. – Yleensä samaan aikaan on ollut driftingin osakilpailu, niin aina ei pääse, Hast kertoo. Innoissaan Prest näyttää olevankin. Tunnelma näyttää tosiaan olevan kohdillaan. Kun risteyksestä kaartaa hiekkatielle, näkee pian järjestyksenvalvojia, jotka ohjaavat ihmisiä alueelle. VARTTIMAILIIN osallistui muun muassa driftingkuski Jonathan Hast, joka odotteli tiimeineen vuoroaan kiitoradalla. Läheinen ABC on täynnä autoja, ja aika moni on nähtävästi BMW. – Ennen kaikkea me yritetään viihdyttää ihmisiä. Ensin vaikutti siltä, että paikan päällä ei ollut yhtään ketään. Perjantaina portit aukaistiin yhden aikaan iltapäivällä, ja viikonlopun ohjelmassa oli monenmoista kisailua. Hast joukkoineen on tullut paikalle huvin vuoksi. Hänen miehensä oli juuri lähtemässä ajamaan varttimailiajoissa. Kuulin koko tapahtumasta ensimmäisen kerran vasta pari päivää sitten, kun sain tietää lähteväni paikan päälle juttukeikalle. Moni katsoja oli tuonut mukanaan retkituolin. – Tänne on tulossa yhteensä 4000 ihmistä ja 1400 autoa, hän kertoo. Ainoa paikalla kuultu musiikki ei tule kumien polttelusta. Lentokentällä tuli sellainen vaikutelma, että eräänlainen festivaali se on nähtävästi tämäkin. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi SUNNUNTAI 30.6.2019 Keskipohjanmaa A4 Outi Jaatinen KALAJOKI Autoilun ystäville oli viikonloppuna tarjolla vauhtia oikein olan takaa, kun Kalajoen pienlentokentällä järjestettiin Bimmerparty 2019 -tapahtuma. Alueella oli lava, ruokaja juomakojuja ja musiikki pauhasi
30€) Tiitaival 59, Kalajoki puh. klo 15.00 ke 31.7. Pelilippu Par3 -kentälle+mailasetti 15 € /hlö (norm. ETUASIAKASETUNA la 3.8. 31,50 €/kk Kausijäsenyys alk. 040 764 3896 Pohjankyläntie 1 as 11, 85100 Kalajoki 25 € Ripsien ja kulmien VÄRJÄYS (sis. klo 15.00 to 1.8. klo 10.30 Yläkoukkuja, U-väistöjä, liikkumista ja rentoa tekemisen meininkiä! Tutustu lajin perustekniikoihin, aikaisempaa kokemusta kuntonyrkkeilystä et tarvitse. klo 15.00 ETUKORTILLA PULLAKAHVIT VÄLIAJALLA VELOITUKSETTA! www.willilakeus.fi 044 596 6344 Keskipohjanmaan etukortilla KAKSI YHDEN HINNALLA portilta perjantaina 12.7. – 4.8. 010 505 5510 www.kalajokigolf.. (norm. klo 19.00 ENKELTEN ÄÄNIÄ 2 lippua 1 hinnalla Norm hinta 30e/20e Etu koskee ennakkolippuja (2kpl/etukortti) Kesäarvontojen onnekkaat voittajat Mustakari Memories Tarja Tuurinmaa, Marjo Viljanen, Terho Pesonen Pietarsaari Open Air Ari Sorola Lataa uutissovellus ja voit voittaa liput Kaustinen Folk Music Festivaleille! www.kaustisenosm.fi Myymälä 0400 683 546 Siltatie 20, Kaustinen Avoinna ma-to 9-15 pe 9-17, la 9-14 Lantmännen Food Minicroissant 30g x 50 kpl 9 90 (ilman etukorttia 13,50) SUNNUNTAI 30.6.2019 Keskipohjanmaa A5. Fustralla eroon niskaja hartiakivuista tutkitusti ja todistetusti! Tutustu lajiin ja varaa aika näytetunnille 35 €. 30€) Tiitaival 59, Kalajoki puh. 25 € / kpl ja ovelta 30 € / kpl) 31.7. Hinta vain 39 €, sisältää kaksi ohjattua tapaamista. klo 15.00 su 28.7. 044 5659 317 www.gofit.fi Jenna p. klo 18.30 su 11.8. klo 15.00 su 4.8. KUNTONYRKKEILYN STARTTI ti 1.9. klo 15.00 la 27.7. Kalajoen kesäteatteri Teatteri Willi Lakeus Lindgren-Holma-Auvinen EHTOOLEHDON SANKARIT Ohjaus Sanna Finnilä ESITYKSET KALAJOEN HIEKKASÄRKILLÄ la 20.7. 6 henkilöä /kuponki) Tällä kupongilla Pizzan ostajalle Virvoitusjuoma veloituksetta TAI Sandels III 0,5l +2€ KUNTOSALILLE, MINÄKÖ. Kertamaksu 9 €/*7 € Tiedustelut ja varaukset p. 31.7. (etusi 39 €) Etu koskee portilta ostettuja perjantain normaalihintaisia aikuisten päivälippuja, 2 etuhintaista lippua/etukortti, ei koske lastenlippua, eikä sitä voi yhdistää muihin alennuksiin. Varaa aika henkilökohtaisen kuntosaliohjelman laatimiseen ja saat turvallisen ja tavoitteita tukevan startin lihaskuntoharjoitteluun. Pelilippu Par3 -kentälle+mailasetti 15 € /hlö (norm. 37,50 €/kk 10 x liikuntapassi 63 € (jäsenyyksillä vapaa kuntosalin ja ryhmäliikuntatuntien käyttö) Syksy n ryhmä liikun takalen teri näkyv issä jo kotisi vuilla mme! Avoinna ma-pe 7-21 la-su 8-19 Uutuus! 60€ (norm.68€) LIIKUNTAPASSI 10x Jukupolku 3, 85100 Kalajoki, p. Kestotilaajan heinäkuun edut (max. 044-5659 317 tai info@gofit.fi Vuosijäsenyys alk. klo 18.30 la 10.8. 010 505 5510 www.kalajokigolf.. klo 18.30 la 3.8. klo 18.45 ja la 5.9. klo 15.00 su 18.8. – 4.8. 30€) Tiitaival 59, Kalajoki puh. klo 18.30 su 21.7. klo 15.00 pe 16.8 klo 18.30 la 17.8. muotoilun) Pelilippu Par3 -kentälle+mailasetti 15 € /hlö (norm. 010 505 5510 www.kalajokigolf.. max 4 tarjoushintaista lippua/etukortti 2 lippua yhteishintaan 37,50 € Ennakkoon Uikon kassalta tai ovelta ennen tapahtumaa. Ilmoittaudu mukaan molemmille tunneille tai vain toiselle
Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin mukaan hirvi jäi auton alle. Suosituin majoitumismuoto on asuntovaunu. – Työvuorot ovat täyttyneet äärimmäisen sujuvasti. Enää ei ole erikseen teltta-alueita, kertoo Leppänen. Kun roskapussi on täynnä, saa jäätelölipukkeen. Lisäksi löytyy tavallisia asuntoautoja sekä linjaautoista tuunattuja asuntoautoja. Keppikeräykseen on pitkä jono. Suviseurat täydessä vauhdissa Keskuskentän kuhinaa perjantaina Muhoksen Suviseuroilla Matokorven pelloilla. Alueelle on rakennettu palveluja elintarvikemyymälästä apteekkiin. Auto oli hylätty onnettomuuspaikalle. Poliisi pyytää kaikkia vaarassa olleita ja mahdollisia silminnäkijöitä ottamaan yhteyttä KeskiPohjanmaan alueen tilannekeskuksen päivystävään numeroon 0295415750 tai sähköpostiosoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi. Liikkeelle lähtiessään auto on melkein törmännyt pankin seinään. Johtokunnan jäsenistä erovuoronsa käyttivät Mikko Kinnunen Reisjärveltä, jonka tilalle valittiin Jouko Luukkonen Haapavedeltä, sekä Pekka Vuonokari Nakkilasta, jonka tilalle valittiin Pekka Peltomäki Porista. Muhoksen pelloille saapui porukkaa jo keskiviikkona – arvion mukaan jopa 57 prosenttia ennakoidusta kokonaismäärästä. Vähän myöhemmin autolla on törmätty kaiteeseen Rautatienkadun ja VT-8:n rampissa. Lähtöliikenteen Leppänen kertoo käynnistyvän enimmässä määrin sunnuntai-iltana. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi SUNNUNTAI 30.6.2019 Keskipohjanmaa A6 Etsitkö työlle tekijää. Hirvikolari Uudessakaarlepyyssä Vuonna 2023 Kauhavalla Pia Räihälä Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen (SRK) vuosikokous päätti toiminnan suuntaviivoista ja Suviseurojen järjestelyvuoroista sekä teki henkilövalintoja Muhoksen Suviseurojen yhteydessä järjestetyssä vuosikokouksessa lauantaina. – Lapsilla on kova into osallistua. Lapsille suunnattuja työvuoroja ovat esimerkiksi myymälässä laatikoiden litteäksi polkeminen, jäätelön myynti kylmälaukusta seurakentällä ja irtoroskien keppikerääminen. Tapahtumasta vastaa kertakäyttöorganisaatio, joka kootaan aina Suviseuroja varten, kertoo Leppänen. SRK:n johtokunnan puheenjohtajisto säilyi entisellään. Julkaisujen toimitusneuvostossa erovuorossa olleet Jari Kupsala ja Marjaana Typpö valittiin jatkamaan tehtävässään. Ainakin ravintolan edustalla ja Kulmakadulla on ollut useilla ihmisillä vaarana jäädä kyseisen auton alle. Rinnakkaisohjelmaa ei ole, vaan ohjelma on sama kaikenikäisille. Suurin osa yöpyvistä saapuu paikalle tyypillisesti perjantaihin mennessä. – Jonkun verran on myös telttoja, mutta niiden määrä on vähentynyt viime vuosina. Sää seuroilla on lauantaihin mennessä ollut ideaali, ei paahtava eikä sateinen. Vuoden 2023 Suviseurat päätettiin järjestää Kauhavalla Etelä-Pohjanmaalla. Auton kuljettaja on jatkanut holtitonta ajoa Torikadun yli Kulmakadulle, missä Punto on törmännyt autokatoksen seinään. Alunperin auto on lähtenyt Luodosta. Varaa paikkasi meiltä: Kirsi Panula • 040 127 8803 kirsi.panula@kpk.fi Pirjo Savaloja • 050 598 2035 pirjo.savaloja@kpk.fi Ritva Myllymäki • 050 598 2033 ritva.myllymaki@kpk.fi Anssi Mäkelä • 050 598 2061 anssi.makela@kpk.fi Päivi Känsäkoski • 040 036 5618 mediasihteeri@kpk.fi Ville Antti-Roiko • 046 921 7570 ville.antti-roiko@kpk.fi Tom Frilund • 050 353 5228 tom.frilund@kpk.fi Emilia Kallioinen Pohjois-Pohjanmaan Muhoksella tänä vuonna vietettävät SRK:n Suviseurat avattiin virallisesti perjantaiaamuna. Muhokselle Matokorven 220hehtaariselle pellolle on pystytetty keskikokoisen kaupungin kokoinen alue, jossa suviseuralaiset kokoontuvat yhteen viikonlopun ajaksi. SUOSITUIN majoitusmuoto seuroilla tällä hetkellä on asuntovaunu, jossa on tarvittaessa sivutelttaa ja pienempää telttaa perheen tarpeista riippuen. Suviseurojen graafinen ilme ja tunnuslause ovat näkyvimmät vuosittaiset muutokset. He halusivat ehdottomasti päästä uudestaan työvuoroon, sillä se oli niin mukavaa, naurahtaa Leppänen. Juuri katsottiin video, jossa reilu 10-vuotiaita tyttöjä oli työvoimatoimistosta hakemassa työvuoroa hymyssä suin. Ilmoita Keskipohjanmaassa! Katso moduulihinnasto ja koot www.kp24.fi/mainosta Kokonaistavoittavuus 106 000 (KTM 2017) Varaa samalla myös bannerinäkyvyyttä sivustoltamme keskipohjanmaa.fi Kaikki työpaikkailmoitukset julkaistaan myös sivustolla, jossa ne ovat esillä hakuajan päättymiseen asti. KUVAPALVELU SUVISEURAT Emilia Kallioinen Uudessakaarlepyyssä valtatiellä 8 sattui hirven ja henkilöauton välinen kolari perjantain ja lauantain välisenä yönä kello yhden aikaan. Lauantain ja sunnuntain aikana paikalla käy paljon päiväkävijöitä. SUVISEUROJEN virallinen ohjelma kestää torstain aattoseuroista maanantaihin saakka. – Samalla ohjelmalla on menty jo vuosikaudet. Kyseinen auto on tämänhetkisen tiedon mukaan lähtenyt liikkeelle torin kohdalta ravintola Kaarlen edustalta. Hirvi kuoli ja auto sai pieniä vaurioita. Pia Räihälä Kokkolan poliisi kaipaa havaintoja perjantain ja lauantain väliseltä yöltä punaisen Fiat Punto -merkkisen auton liikkeistä ja auton kuljettajasta. Lauantaina iltapäivällä paikalla oli noin 79 000 seuravierasta. Vessoja on yli 100 kappaletta. Lapsilla on silmiinpistävä into osallistua tapahtuman järjestelyihin. Kolarista ei seurannut henkilövahinkoja. Maanantaina on toinen lähtöruuhkahuippu. Auto pysyi tiellä kolarin sattuessa. Puheenjohtajana jatkaa Matti Taskila Kannuksesta, ensimmäisenä varapuheenjohtajana Valde Palola Helsingistä ja toisena varapuheenjohtajana Juhani Liukkonen Oulusta. Poliisi kaipaa havaintoja Kokkolassa törmäilleestä Fiat Puntosta. – Täällä on erinomainen fiilis, paljon on ihmisiä koolla ja hyvällä mielellä ollaan tultu kuuntelemaan Jumalan sanaa ja tapaamaan tuttuja, kuvailee Muhoksen Suviseurojen viestintätoimikunnan varapuheenjohtaja Hanna Leppänen lauantaista tunnelmaa. Talkootyöllä järjestetyssä tapahtumassa osallistetaan myös lapset lyhkäisillä, heidän ikäänsä sopivilla työvuoroilla, vaikka suurin vastuu on aikuisilla
Ismo Hautola Vetelistä myy vanhoja radioita. Viime kerrasta Rompetorilla on vierähtänyt useampi vuosi. –?Käymme täällä aina. – Mukavasti on mennyt. TIlaa se osoitteesta: www.keskipohjanmaa.fi/etukortti LATAA KÄYTTÖÖSI MOBIILIETUKORTTI 2 ja edut eivät livahda käsistäsi Haluatko sinäkin olla etuasiakas. – Myyjiä on ollut tänään 70, Ainali kertoi lauantaina. kerran. LAUANTAINA paikalla oli ihmisiä myymässä monenlaista tavaraa. – Ensimmäisellä kerralla tuntuu, että on niin paljon miettimistä ja selvittämistä, mutta moitteita ei ole vielä tullut. Päävastuuhenkilö oli tänä vuonna Pentti Ainali. UUTISET SUNNUNTAI 30.6.2019 Keskipohjanmaa A7 LATAA KP24 ETUKORTTISOVELLUS SOVELLUSKAUPASTASI KIRJAUDU KÄYTTÄJÄKSI TILAAJAN MATKAPUHELINNUMEROLLA Tarvittaessa ole yhteydessä asiakaspalveluun 020 750 4469 (ma-pe klo 8-16) HYÖDYNNÄ ETUSI PAIKALLISISSA YRITYKSISSÄ Näet kaikki voimassa olevat edut etukorttisovelluksestasi. He ovat käyneet Kalajoen Rompetorilla monen monta kertaa. Löytöjä Rompetorilta Kalajoen perinteinen Rompetori avasi ovensa lauantaina. Tilaa lehti edullisena kestotilauksena. Tänä vuonna oli pikkuisen enemmän ihmisiä kuin viime vuonna. Kaikki myyjät ovat olleet tyytyväisiä, muun muassa säähän, Ainali tuumii. Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna jo 15. Lisäksi oli mahdollisuus osallistua Pappa Tunturi -mopon arvontaan. Kävijät ja tunnelma ovat mukavia, hän toteaa. URHEILUSEURA Kalajoen Junkkarit ry on vastannut tapahtuman järjestelyistä viimeiset kolme vuotta. 020 750 4469 (ma-pe 8-16) tai www.keskipohjanmaa.fi/tilaa Outi Jaatinen Perinteinen Rompetori avasi ovensa jälleen lauantaina Kalajoella Särkkäinportin Hiihtokeskuksessa. MARKKU JOKELA. Ismo Hautola Vetelistä oli tuonut myytäväksi erilaisia vanhoja radioita. Ainali kertoo olleensa tänä vuonna ensimmäistä kertaa yksin vastuussa järjestelyistä. Kun pääjärjestäjänä aiemmin toimineelle henkilölle oli tullut sukulaismenoja, Ainali hyppäsi puikkoihin. – Päivällä oli kiitettävästi porukkaa. Aiemmin hän on ollut hoitamassa parkkeerausta. TARVITSETKO KORTIN MIELUUMMIN PAPERISENA. Tarjolla oli ruokaa ja juomaa, jos nälkä tai jano pääsi yllättämään kesken markkinoiden. Nyt löytyi tarjoiluastia, Minkkinen kertoo. Kaupan oli myös muumimukeja. Kojuista löytyi muun muassa koreja, vinyylilevyjä, vanhoja sarjakuvia ja pyöriä. Myyntikojujen lisäksi Rompetorilta löytyi muutakin. Ainalin mukaan meno oli viiden aikaan alkanut jo rauhoittua, kun kello alkoi lähentyä kuutta eli sulkemisaikaa. Yhden maissa iltapäivällä torille oli saapunut väkeä tutkimaan tarjontaa. Löytöjä tekemässä olivat muun muassa kalajokinen Sisko Minkkinen ja hänen Kyyjärvellä asuva veljensä Voitto Nieminen. Soita puh. Kirpputorilöytöjä pääsee tekemään myös sunnuntaina.
Purraa on luonnehdittu Halla-ahon oikeaksi kädeksi, sillä hän on työskennellyt läheisessä yhteistyössä puoluejohdon kanssa ja toiminut puheenjohtajan sparraajana. –?Aikamme suurin kysymys on, onko valtion tehtävä puolustaa omiaan vai toimia koko maailman sosiaalitoimistona. –?Tärkein selittäjä on käsitykseni mukaan kuitenkin se, että me pääsimme ääneen enemmän kuin ennen sekä vaalikeskusteluissa että toreilla ja turuilla. Aki Taponen TAMPERE Perussuomalaiset sai lauan taina uuden puoluesihteerin ja kaksi uutta naisvarapuheenjohtajaa. Mutta älkäämme tehkö omia maaleja vain siksi, että öyhöttäminen ja normien rikkominen on kivaa, hän on neuvonut puoluettaan. Uusia kasvoja puoluejohtoon Perussuomalaisten puoluesihteeriksi Simo Grönroos, varapuheenjohtajiksi Riikka Purra, Arja Juvonen ja Juho Eerola. Purra voitti eduskuntaryhmän entisen puheenjohtajan, kansanedustaja Leena Meren Hyvinkäältä äänin 639–401. Niiden rinnalle ja tilalle on tullut uusia, joista tärkein Halla-ahon mukaan on jakolinja kansallismielisten ja globalistien välillä. Tehtävässä jatkaa eduskunnan varapuhemies Juho Eerola Kotkasta. Puheenjohtaja Jussi Halla-aho valittiin yksimielisesti ilman vastaehdokkaita jatkokaudelle. Me emme tehneet samaa virhettä kuin eräät muut kansallismieliset puolueet Euroopassa väistelemällä ilmastoteemaa. Halla-ahon mukaan perussuomalaiselle politiikalle onkin enemmän kysyntää kuin gallupien mittaamat 20 prosenttia. Grönroos on aikaisemmin toiminut myös perussuomalaisten nuorisojärjestön pääsihteerinä. Hän on edelleen Sisun jäsen. Perinteiset jakolinjat vasemmiston ja oikeiston välillä ovat viime vuosina muuttuneet vähemmän tärkeiksi. Uusi puoluesihteeri ei käynyt arvostelemaan Perussuomalaisten nuorisojärjestöä, jossa on etnonationalististen painotusten takia Halla-ahon mukaan jäseniä, jotka ovat väärässä puolueessa. –?Pelkästään se, että olemme olemassa emmekä suostu katoamaan poliittiselta kartalta, pakottaa valtavirtapuolueet ajan kanssa korjaamaan omia linjauksiaan. PERUSSUOMALAISET nousi kevään eduskuntavaaleissa toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja sai 39 kansanedustajaa. Kun varapuheenjohtajiksi oli valittu kaksi naista, kolmanneksi varapuheenjohtajaksi oli puolueen sääntöjen mukaan valittava mies. Puheenjohtaja Jussi Halla-aho kertoi lauantaina, ettei ole enää Sisun jäsen. Asiakeskeisyyden lisäksi Purra on pitänyt tärkeänä, että perussuomalaiset parantaa imagoaan. Perussuomalaisten ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valitusta Riikka Purrasta veikataan jopa tulevaa puheenjohtajaa, jos paikalle valitaan joskus nainen. Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin kolmannen kauden kansanedustaja Arja Juvonen Espoosta. KUVAT: ENNA RAUTIAINEN Perussuomalaisten Tampereella valittu puoluejohto: varapuheenjohtajat Arja Juvonen (vas.), Riikka Purra ja Juho Eerola, puoluesihteeri Simo Grönroos ja puheenjohtaja Jussi Halla-aho.. Siksi ne menettävät kannatustaan sekä perussuomalaisille että vihreille, Halla-aho sanoi. –?Täytyy varmaan puheenjohtajan kanssa keskustella ja tutkia asiaa, Grönroos sanoi. ENSIMMÄISEKSI varapuheenjohtajaksi valittu Riikka Purra lukeutuu Halla-ahon ohella puolueensa pääideologeihin. –?Monien ihmisten mielikuva meistä on niin vääristynyt, että suora kontakti vaalikampanjan aikana ei voinut muuttaa sitä kuin parempaan suuntaan. PUOLUESIHTEERI Simo Grönroos lähti mukaan poliittiseen toimintaan kiinnostuttuaan maahanmuuttoasioista ja liityttyään ensin kansallismieliseen Suomen Sisu -järjestöön. Grönroos ei pidä ongelmallisena Suomen Sisun ja perussuomalaisten läheisiä välejä. –?Kaikki muut puolueet ovat sisäisesti jakautuneita ja yrittävät kumartaa samanaikaisesti kaikkiin suuntiin. Purra tunnetaan nopeaälyisenä ja terävänä väittelijänä etenkin hänelle tärkeissä maahanmuuttokysymyksissä, mutta hän ei jää sanattomaksi muissakaan teemoissa. Puoluesihteeriksi valittiin tiukassa äänestyksessä ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos Espoosta. SUNNUNTAI 30.6.2019 Keskipohjanmaa A8 ”Muut kuin me ja vihreät kumartavat kaikkialle” Aki Taponen TAMPERE Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho vastasi puoluekokouksen avauspuheessaan Tampereella niille, jotka kysyvät, mitä hyötyä perussuomalaisille on hyvästä vaalituloksesta, kun puolue ei päässyt hallitukseen. Hän toimi ennen valintaansa kansanedustajaksi puolueen poliittisena suunnittelijana. Hän voitti oululaisen ensimmäisen kauden kansanedustajan Sebastian Tynkkysen vaalin toisella kierroksella. –?Jos tähän puolueeseen joskus valitaan naispuheenjohtaja, uskon, että se on Riikka, sanoo eräs puoluetoimistossa työskentelevä. –?Oman median ja oman tutkimustoiminnan kehittäminen ovat tärkeitä painopisteitä vihamielisessä mediaympäristössä, hän linjasi. Halla-ahon mukaan vaalimenetykseen vaikuttivat viimeisen puolen vuoden ajan tapahtumat. –?Se ei tarkoita sitä, että meidän pitää muuttua korrekteiksi, laimeiksi ja tylsiksi. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri. Halla-ahon mukaan perussuomalaiset tarjosi oman selkeän vaihtoehdon korostamalla, että kotimaisen teollisuuden ja työn puolustaminen ovat ilmastotekoja. –?Syksyllä julkaistu IPCC:n ilmastoraportti sai kaikki muut puolueet lähtemään suoranaiselle ilmastolaukalle. –?Silloin Suomen Sisu oli ainoa, joka järkevällä tavalla nosti maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ongelmia esille. –?Mitään uutta näissä tapauksissa ei sinänsä ollut, mutta koska niitä kasautui niin paljon yhdelle paikkakunnalle, niitä ei voitu tavalliseen tapaan lakaista maton alle. Hän kukisti äänestyksen toisella kierroksella dosentti Arto Luukkasen luvuin 538–510. Toinen syy perussuomalaisten vaalimenestykselle oli se, että julkisuuteen nousivat pakolaistaustaisten miesten tekemät lapsiin ja nuoriin kohdistuneet seksuaalirikokset Oulussa ja muualla maassa. Grönroos sanoi, ettei tiedä Halla-ahon ratkaisun syytä. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi paikastaan luopuneen Laura Huhtasaaren tilalle valittiin ensimmäisen kauden kansanedustaja Riikka Purra Kirkkonummelta
–?Suuri määrä kertoo siitä, että ihmiset välittävät. Nyt mennään sen sadantuhannen yli. –?Maailma ei ole vielä täysin reilu. Varsinkaan poliitikoilta. VÄESTÖREKISTERIKESKUS julkaisi Twitterissä Pride-kulkueen alla tiedon samaa sukupuolta olevien avioliitoista. Musiikki soi lujaa, osa ihmisistä tanssii ja tunnelma on iloinen. Esimerkiksi työelämässä on vaikeampaa päästä huipulle, jos on julkisesti homoseksuaali, saksalaiset Gudrun ja Marion sanovat. Vaikka ympäröivä yhteiskunta on ollut jopa vihamielinen, rohkeat ihmiset ovat pitäneet päänsä pystyssä. Myös vähemmistöjen turvallisuus on yhä ongelmallista, vaikka se on Suomessa parantunut paljon, Pakarinen ja Pesä pohtivat. Esimerkiksi työelämässä on vaikeampaa päästä huipulle, jos on julkisesti homoseksuaali. Rinteen mukaan tapahtuman suosio kertoo siitä, että ihmisoikeuksia halutaan puolustaa. Rinne antaa vähemmistöjen puolustajille tunnustusta heidän rohkeudestaan. Ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymys, eikä toisten ihmisten rakkaus ole keneltäkään pois. Kulkueen noin 2,5 kilometrin mittainen reitti kulki välillä Senaatintori–Aleksanterinkatu– Mannerheimintie–Eteläesplanadi–Kasarmikatu–Neitsytpolku– Kaivopuisto. SUNNUNTAI 30.6.2019 Keskipohjanmaa A9 Ossi Rajala HELSINKI Ihmisoikeuksiin kuuluu oikeus rakastaa ketä haluaa ja olla oma itsensä. Ja on muistettava, että esimerkiksi Venäjällä vähemmistöjen asema on kamala, Tiina Haikonen, Suvi Kivinen ja Matthew Price pohtivat Senaatintorilla. Tasa-arvoinen avioliittolaki tuli voimaan maaliskuussa 2017. Emme halua, että saavutettuja oikeuksia heikennetään. Tuhannet kulkivat ylpeinä Helsingin Pride-kulkue kokosi ihmisiä yhteen puolustamaan ihmisoikeuksia. –?Olen itse sitä ikäluokkaa, että olen elänyt ajan, jolloin rikoslaissa syrjittiin seksuaalivähemmistöjä. Ilosta huolimatta monien osallistujien ajatuksissa ovat huolet ihmisoikeuksien toteutumisesta. –?Kun puolustamme rohkeasti jokaisen ihmisen jakamatonta ihmisarvoa, maailma muuttuu oikeudenmukaisemmaksi paikaksi. Kulkueessa oli mukana omina porukoinaan niin useiden puolueiden, yritysten kuin työmarkkinajärjestöjen ryhmiä. Tapahtuma sujui päivällä rauhallisesti. Kaivopuiston puistojuhlassa oli niin ikään kymmeniätuhansia osallistujia. OSSI RAJALA MAURI RATILAINEN / EPA ”Vaikka ympäröivä yhteiskunta on ollut jopa vihamielinen, rohkeat ihmiset ovat pitäneet päänsä pystyssä.” Antti Rinne pääministeri ”Emme halua, että saavutettuja oikeuksia heikennetään.” Tiina Haikonen, Suvi Kivinen ja Matthew Price. Väestörekisterikeskuksen mukaan sen jälkeen on merkitty väestötietojärjestelmään 2?500 avioliittoa samaa sukupuolta olevien kesken. –?Täällä on hyvä meininki. –?Matkalle kohti tasa-arvoa on mahtunut epäasiallista ja epäoikeudenmukaista kohtelua, syrjintää ja pelkoa. PÄÄMINISTERI oli ensimmäistä kertaa mukana kulkueessa, kun Antti Rinne (sd.) päätti osallistua nyt myös pääministerin roolissa tapahtumaan. Suomalaisten lisäksi Pride-kulkueeseen osallistui myös ulkomaalaisia. POLIISI TOIVOI jo ennakkoon, että yksityisautoilua vältettäisiin Helsingin keskustassa lauantaina päivällä, koska Pride-kulkue vaikutti paljon liikenteeseen. –?Translaissa on nykyisin eniten tekemistä. Osoitetaan, että ollaan päästy jo pitkälle, mutta tekemistä on vielä, tuumasivat Tampereen seudulta paikalle tulleet Kristiina Pakarinen, Preeti Pesä, Aaro Mantere ja Sakari Ollikainen. Vuonna 2019 tuntuu täysin käsittämättömältä, että vielä vuonna 1971 homoseksuaalisuus oli rikos, että vielä vuonna 1981 se katsottiin sairaudeksi ja että vasta vuonna 1995 kiellettiin syrjiminen seksuaalisen suuntautumisen vuoksi, Rinne sanoo julkilausumassaan. Pakkosterilisaatiosta on luovuttava sukupuoltaan korjaavien kohdalla. Tämä kuului niihin viesteihin, joita sateenkaaren väreihin verhoiltuna viestitettiin Helsinki Pride -kulkueessa. He ovat kulkeneet eteenpäin, jotta kenenkään ei enää tarvitsisi murtua, Rinne sanoo. Seksuaalija sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuuden puolesta järjestettyyn kulkueeseen odotettiin noin 100?000:ta ihmistä viime vuoden tapaan. Pääministeri Antti Rinne, Heta Ravolainen-Rinne (vas.) Helsingin entinen piispa Irja Askola sekä sosiaalija terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (oik.) kulkivat yhdessä. Saksasta lomalle Helsinkiin tulleet Gudrun ja Marion osallistuivat ilomielin Pride-kulkueeseen. Osallistujat kokoontuivat Senaatintorille kello 11 alkaen, ja kulkue lähti liikkeelle kello 12. Kulkueen suuri osallistujajoukko koettiin hyvin merkitykselliseksi. Pride-kulkue on mielenosoitus, mutta se muistuttaa myös värikästä karnevaalia. ”Osoitetaan, että ollaan päästy jo pitkälle, mutta tekemistä on vielä.” OSSI RAJALA –?Osoitetaan, että ollaan päästy jo pitkälle, mutta tekemistä on vielä, sanoivat Kristiina Pakarinen, Preeti Pesä, Aaro Mantere ja Sakari Ollikainen. Tästä ei hirveästi puhuta, Gudrun toteaa. –?Maailma ei ole vielä täysin reilu
Park oli Etelä-Korean ensimmäinen naispresidentti. United Airlines -yhtiön matkustajakone teki hätälaskun Newarkin kentälle New Jerseyssa Yhdysvalloissa. Newarkin kenttä oli yli tunnin suljettuna liikenteeltä. Soulilaisnuori Dami Kim keskustelee hetken presidentin saapumisesta yhdessä ystävänsä Eun hye Anin kanssa ja toteaa sitten, että kokee Trumpin olevan Korealle hyväksi. REUTERS ARMAHDETUT 70 PEKING. Katujulisteissa vaadittiin Parkin vapauttamista. Monille Trumpin saapuminen Souliin vaikuttaa olevan yhdentekevää, eikä se herätä kovin suuria tunteita. Mielenosoittajat toivottivat julisteissaan ja lakanoissaan Donald Trumpin tervetulleeksi maahan. Kaupungintalon ympäristössä kohti nähtävyyksiä suunnistaneet turistit ja kaupungin asukkaat pujottelivat mielenosoittajien pystyttämien telttojen, autojen ja poliisipartioiden välissä. Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa tieto Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin saapumisesta kaupunkiin sai ihmiset liikkeelle lauantaina. Kyse on hollantilaisen Jan van Huysumin maalaamasta Kukkavaasi -teoksesta, jonka arvioidaan olevan miljoonien eurojen arvoinen. Lauantaina he kantoivat mukanaan kylttejä, joista monet toivottivat Yhdysvaltojen presidentin tervetulleeksi sanoin ”Tervetuloa Trump, ulos Moon”. Tapaaminen keskittyy Pohjois-Korean ydinasekysymyksen ympärille. Trumpin tulo jakoi korealaiset Souliin saapunut Yhdysvaltain presidentti sai kannattajat ja arvostelijat liikkeelle. Etelä-Korean äärioikeistolainen Our Republican Party -puolue järjesti lauantaina mielenosoituksen Soulin rautatieaseman edustalla. Yhdessä Gardin alueen kylässä pidätettiin mies tulipalojen tahallisesta sytyttämisestä. Maan 50 alueesta 40:ssä on varoitus paahtavasta helteestä. Trump saapui Souliin lauantaina yhdessä Etelä-Korean presidentin Moon Jae-inin kanssa suoraan Japanin G20-huippukokouksesta. EG EN /S EA -W AT CH H AN D O U T Metsäpalot riehuvat EteläRanskassa PARIISI. Natsisotilaiden vuonna 1943 varastama arvotaulu palaa Firenzen Uffizin galleriaan, mistä se vietiin vuonna 1940 turvaan läheiseen kylään, kun sota syttyi. Jo Sue ja Park Ju kiinnittivät huomiota taustalla meluaviin mielenosoittajiin, jotka odottivat Trumpin saapumista. Hän ei ole hyvä presidentti. Siellä ovat myös pahimmat metsäpalot. He vaativat Trumpilta toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja syyttivät presidenttiä rasistisesta maahanmuuttopolitiikasta. Trumpia kannattavien konservatiivien mielenilmaus sai liikkeelle pääasiassa iäkkäämpää väkeä. Aukion täyttävät huudot, kovaäänisistä kaikuva laulu, pamahdukset ja vieretysten asetetut teltat, joissa myydään Amerikka-aiheista turistikrääsää tai jaetaan koreankielisiä paperilappuja. Espanjassa elohopea nousi neljättä päivää peräkkäin yli 43 asteen. Hänen aikanaan tapahtui paljon asioita. Paikalla oli valtava määrä poliiseja, jotka partioivat isoissa ryhmissä ympäri kaupunkia aamusta alkaen. Myöhemmin päivällä käynnistynyt Trumpin vastainen mielenosoitus kokosi sekin kaduille tuhansia ihmisiä. –?Trump on vakavissaan Pohjois-Korean suhteen. REUTERS Hätälasku sulki Newarkin lentokentän NEWARK. Sadat palomiehet taistelivat tulta vastaan Etelä-Ranskassa, missä ennätyshelteet ja kuivuus ovat sytyttäneet lukuisia metsäpaloja. Natsien viemä taulu palaa Firenzeen MILANO. 600 hehtaaria metsää, lukuisia rakennuksia ja autoja on joutunut tulen suuhun. Soulissa on järjestetty pitkin viikkoa useita mielenosoituksia sekä Trumpin puolesta että häntä vastaan. Me olemme kaiken aikaa huolissamme Pohjois-Koreasta. SUNNUNTAI 30.6.2019 Keskipohjanmaa A10 MAAILMA Koonnut: Seppo Ylönen TOIMITTAJAMME ETELÄ-KOREASSA Ida Kannisto SOUL Korean ja Yhdysvaltain liput heiluvat vieretysten samassa tangossa kantajansa olalla. Kuten Park Ju ja Jo Sue, myös moni muu nuori kertoo, ettei ole kovin kiinnostunut politiikasta. Varsinaiset neuvottelut on tarkoitus käydä sunnuntaina. Heillä oli mukanaan lakanoita, joihin oli painettu maan entisen presidentin Park Geun-hyen kuva. Hänen isänsä oli maan entinen diktaattori Park Chung-hee. Liikenne toimi tavallistakin verkkaisemmin, ja poliisi joutui aika ajoin seisauttamaan autot, jotta väkijoukot pääsivät ylittämään tietä. REUTERS PAKOLAISLAIVAN KAPTEENI PIDÄTETTIIN TIL L M . YHTÄ YHTENÄISTÄ mielipidettä Yhdysvaltojen istuvasta presidentistä ei Soulissa vallitse. Sosiaalisessa mediassa liikkuu paljon artikkeleita hänestä. Perjantaina Ranskassa mitattiin kaikkien aikojen korkein lämpötila, 45,9 astetta Gardin alueella maan eteläosissa. Hänet tuomittiin viime vuonna yli 20 vuodeksi vankilaan muun muassa vallan väärinkäytön ja lahjonnan takia. Mielenosoitukset ruuhkauttivat Soulin keskustan useiden kilometrien matkalta. New Yorkista lähtenyt kone oli matkalla Houstoniin, kun se pian lähdön jälkeen joutui tekemään hätälaskun jarruissa havaitun vian vuoksi. Myös muualla Keskija Etelä-Euroopassa on ollut ennätyksellisen kuumaa. Trump osallistui lauantai-iltana juhlaillalliselle yhdessä presidentti Moonin kanssa. Kiina armahti vankeja Kiinan kansantasavallan 70-juhlavuoden kunniaksi. AAMUPÄIVÄLLÄ Trumpin kannattajia tuntui olevan kaikkialla Soulissa. REUTERS Lampedusa. –?Me emme välitä Trumpista. Monet Trumpin eteläkorealaisista kannattajista ovat konservatiiveja, jotka tukevat vankilassa istuvaa maan entistä presidenttiä Park Geun-hyetä. PARK GEUN-HYE EROTETTIIN presidentin tehtävistä korruptiosyytteiden vuoksi. Ainakin kolmen ihmisen kerrotaan kuolleen lämpöhalvaukseen Italian keskija pohjoisosissa. Rackete ohjasi aluksensa Lampedusan saarelle, jolloin afrikkalaispakolaiset pääsivät saaren vastaanottokeskukseen. Monet nuoret eivät pidä hänestä, Park Ju sanoo. REUTERS. Armahdettujen määrää ei ilmoitettu, mutta heidän joukossaan oli toisessa maailmansodassa Japania vastaan taistelleita, yli 75-vuotiaita, vakavan fyysisen vamman omaavia ja mallivankeja. Italian poliisi pidätti lauantaina saksalaisen Carola Racketen, joka on ollut kapteenina Välimereltä pakolaisia pelastaneessa Sea-Watch 3 -aluksessa. –?Me vihaamme entistä presidenttiämme Parkia. Moottoriteiden pätkiä jouduttiin sulkemaan. Politiikka ei ole meidän juttumme, kertoivat ystävykset Jo Sue ja Park Ju. Taulu on ollut saksalaisen perheen hallussa. Kaksi rengasta räjähti laskeutumisessa. –?Useat ystäväni vihaavat myös Trumpia
SUNNUNTAI 30.6.2019 Keskipohjanmaa A11 Ida Kannisto SOUL Etelä-Korean matkansa aikana Donald Trumpilla on tarkoitus vierailla Panmunjomin kylässä Koreoiden rajavyöhykkeellä. Osa oli pukeutunut teeman mukaisiin asuihin. Panmunjomin kylä on ollut tavanomainen tapaamispaikka Koreoiden valtionpäämiesten välillä. Singaporessa Pohjois-Korean diktaattori antoi löyhiä lupauksia ydinaseriisunnasta, mutta ne eivät ole johtaneet käytännön toimiin. Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin vierailu Etelä-Koreaan keräsi valtavasti ihmisiä Soulin kaduille. Vietnamin kokous päättyi tuloksettomana ennen aikojaan. Korean Times -lehti ehti jo perjantaina kertoa, ettei Trump tapaa Kimiä Korean-matkallaan. Jos tapaaminen toteutuu, on se kolmas kerta, kun Trump on kasvotusten nuoren Kimin kanssa reilun vuoden sisässä. ”Minä ja Kim tulemme hyvin juttuun keskenämme”, Trump sanoi Osakassa. Trumpin syntymäpäivä on 14. Viime vuoden kesäkuussa miehet tapasivat Singaporessa ja tämän vuoden helmikuussa Vietnamin Hanoissa. Korealaismedioissa on arvuuteltu alkuviikosta saakka, aikooko Trump tavata rajalla Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin. Mielenosoittajat toivottivat julisteissaan ja lakanoissaan Donald Trumpin tervetulleeksi maahan. YONHAP / EPA. Vaikka kouraantuntuvia tuloksia ei ole tapaamisista syntynyt, kutsuu Trump yhä Kimiä ystäväkseen. IDA KANNISTO IDA KANNISTO Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in (vas.) toivotti Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin tervetulleeksi illallisen merkeissä. Trump kertoi, että Kim lähetti hänelle syntymäpäivän onnittelukortin, ja Trump postitti vastauksena Kimille kirjeen. Trump haluaa tavata Pohjois-Korean Kimin Etelä-Korean äärioikeistolainen Our Republican Party -puolue järjesti lauantaina mielenosoituksen Soulin rautatieaseman edustalla. kesäkuuta. Trump selitti toimittajille Osakan G20-kokouksessa, että tapaamisidea oli hetken mielijohde, joka syntyi saman päivän aamuna. Neuvottelut on tarkoitus käydä sunnuntaina. Trump kuitenkin yllätti tuttuun tapaansa tviittaamalla lauantaina, että hän on valmis tapaamaan Kimin rajalla, tervehtimään ja ravistamaan tämän kättä
JÄLKIKASVUKAUDESSA käydään läpi teiniiän iloja ja suruja. Humoristiksi tituleerattu kirjailija on kertomansa mukaan käytännönläheinen tyyppi, joka menee eikä meinaa. Tai siis en ymmärrä, Lipasti lausuu vitsikkäällä tyylillään. –?Tämä on minun ylpeydenaiheeni, hän toteaa hymyillen. Koko maailmankaikkeus kiertyi Teininä hommat eivät olleet hanskassa Roope Lipasti on julkaissut kirjoja, näytelmiä, oopperalibrettoja, kuunnelmia ja työskennellyt toimittajana. Hän kertoo kirjoittavansa nopeasti ja tiivisti. Dahl ja Lipasti ovat molemmat myös kirjoittaneet käsikirjoituksia. KOTIVINKIN PAKINAN lisäksi Lipasti kirjoitti pitkään Teini talossa -blogia. Heille tuli petetty olo. Mieluummin nauran kuin itken. Lipastin edeltävä aikuisille suunnattu teos Ruotsinlaiva oli muuta tuotantoa vakavampi. Hän julkaisee yli 6?000 seuraajan Facebook-tilillään kuulumisia ja vitsejä, joita seuraajat kommentoivat. Hän tietää miten pitäisi toimia, mutta tekee aivan päinvastoin. Yksi hänen suosikeistaan on brittiläinen jo edesmennyt kirjailija Roald Dahl, jonka tunnetuimpiin teoksiin kuuluvat lastenkirjat Matilda sekä Jali ja Suklaatehdas. Myöskään fantasia ei ole hänen mieleensä. –?Jos joku esikuva pitäisi valita, niin se voisi olla Roald Dahl. Se aiheutti närää. LIPASTI LUKEE historiakirjojen lisäksi paljon muuta. Seuraajani ovat enimmäkseen naisia. Se käsittelee teini-ikää perheenisän näkökulmasta. Hän ei kaunistele mitään. Kirjailija ottaa kädestä ja kuljettaa läpi tarinan ja joskus historian. Noidat ovat ilkeitä noitia ja esimerkiksi Matildan rehtori hirviö. Lipastin kirjoihin eivät siis kuulu pitkät tunteiden tai maisemien poukkoilevat kuvaukset. Haluaisin kirjoittaa kun hän. Dahl elokuviin ja Lipasti teatteriin. Toimittajan työ on auttanut Lipastia löytämään oman kirjoitustyylinsä. Liedossa sijaitsevan rintamiestalon pihalla on lampi, saunamökki ja leirinuotio. Inspiraatio tuli kirjailijalle vaivattomasti omasta elämästä, sillä Lipasti on kokenut teini-ikäisen vanhempana olon neljä kertaa. –?Päähenkilö on minulle hirvittävän samaistuttava. Sen sijaan historia on hänelle harrastus, jonka hän mielellään ottaa mukaan myös kirjoihinsa. Mielenkiintoista on, että sekä Lipasti että Dahl kirjoittavat aikuisten ja lastenkirjoja. Käsikirjoituksia Lipasti kirjoittaa, koska nauttii teostensa heräämisestä eloon. Hän on kirjoittanut lasten viikinkiaikaan sijoittuvan sarjan ja vielä julkaisemattoman 80-luvulle sijoittuvan kirjan. Humoristikirjailijan lokero voi tuntua joskus ahtaalta. Oikeaksi lomaksi ei viime viikkoja voi silti kutsua. Dahl rakastaa hahmojaan. –?Kirjoissa on minusta parasta juuri se, että niissä saa nähdä mitä toinen ajattelee. Vaikka Dahlin kirjoissa on usein Lipastille vieraita fantasiaelementtejä, pitää Lipasti Dahlia esikuvanaan. Sosiaalisessa mediassa Lipasti on sen sijaan ottanut selkeästi hauskuuttajan roolin. Se vaikutti osakseen myös Jälkikasvukauden syntyyn. –?Pidän Dahlin tyylistä kirjoittaa. Nuorimmainen ei saanut kesätöitä, joten hän tekee täällä remonttia. Syy hetken hengähdystaukoon on seuraavana vuonna ilmestyvien kahden kirjan valmistuminen ja uuden teoksen Jälkikasvukauden julkaisu. Lipasti esittelee remontoimaansa mökkiä ja sen pihalla olevaa uintikelpoista lampea. Ymmärrän, että jotkut tekevät eri tavalla... –?Muut kirjoitustyöt jatkuvat, vaikka kirjoista on lomaa. –?Kutakuinkin kaikissa kirjoissani on huumoria. Kirjailija Roope Lipasti on saanut nauttia pari viikkoa kotipihastaan, koska hän on pitänyt lomaa kirjojen kirjoittamisesta. Hän tunnistaa humoristin niin kirjoissaan kuin elämässäänkin. RIINA RASTAS TEKSTI // VILLE-VEIKKO KAAKINEN KUVAT. Toivottavasti pystyn näkemään myös elämässä hassut puolet. Dahlin Lipasti tuntee parhaiten tämän lastenkirjallisuuden kautta, jota hän suosittelee usein haastatteluissaan. Vanhempia koskettavat vaiheet käsitellään huumorilla. He olettivat, että se olisi hauska, mutta se olikin traaginen. Se ei ole poikkeuksellista Lipastin kirjoissa, sillä kirjailijaa on kutsuttu humoristiksi. Silti kirjat ovat lämpimiä ja hauskoja. ”KUINKA IHMEELLISTÄ täytyi olla elää noin itsekeskeisesti, että jokainen pienikin asia maailmassa oli joko häntä varten tai häntä vastaan. Minäkin joudun siis kesätöihin! Parin viikon aikana kiireinen kevät on hiukan helpottanut. Ehkä se juontuu Kotivinkille kirjoittamastani pakinaosuudesta. Vaikka juuri nyt Lipasti on töihin tarttuva perheenisä, oli hänkin joskus villi teini. Jos se taas onnistuu, on se tietenkin käsikirjoituksen ansiota. –?Useat kriitikot paheksuivat kirjaa. Lipasti ei kuitenkaan aio jatkossa yrittää tehdä kirjoistaan hauskoja väkisin. Molemmat käyttävät kirjoissaan myös huumoria. Paljon muuallekin Lipasti on ehtinyt kirjoittaa, sillä hän aloitti kirjoitusuransa toimittajana. –?Minulle on muodostunut pikkuhiljaa seuraajakunta. –?En rönsyile yhtään. SUNNUNTAI 30.6.2019 Keskipohjanmaa A12 Roope Lipastin kotipihalla on idyllistä. Kirjoitan mieluummin 50 sivua materiaalia kuin 100 sivua, josta pitää karsia se 50. Teoksen tyyli syntyy niin kuin ennenkin: tarinan rakentuessa. –?Jos esitys epäonnistuu, voi syyttää ohjaajaa. Tällä hetkellä Lipasti kirjoittaa esimerkiksi Jälkipuinti-palstaa Turun Sanomiin ja kolumneja Ylelle
Lipasti pitää etenkin purkamisesta, jossa hän on omien sanojensa mukaan erinomainen. Kirjoittanut myös kuunnelmia.. Tunnen minä. Lipasti työskentelee myös viikonloppuisin, vaikkakaan ei ihan yhtä monta tuntia kuin arkena. –?Luulin, että minulla on hommat hanskassa, mutta nyt jälkikäteen ymmärrän, miksi vanhemmat huokailivat välillä syvään. Lipasti sanoo kirjoittavansa kirjan noin puolessa vuodessa. ”Rajanaapuri” saksaksi ja ranskaksi, ”Perunkirjoitus” saksaksi ja tanskaksi ja ”Viikinkisolmu” italiaksi. Hän päätyi opiskelemaan kirjallisuutta. Hän työskentelee projektinsa parissa säntillisesti. Osa aikuisille ja osa lapsille. Roope Lipasti X Syntynyt Turussa 19.7.1970. Lukeminen on ollut hänelle aina tärkeää, kirjoittaminentuli kuvioihin vasta myöhemmin. Nimet voivat unohtua myös nopean työtahdin takia. Ollut voittojen lisäksi ehdolla neljä kertaa. Runokokoelmaa on siis ehkä turha mieheltä odottaa. Hän muistaa olleensa itse kauhea teini. –?Nyt tulee kauhea tunnustus, mutta kirjoitin silloin runoja! Runojaan Lipasti ei aio laittaa julkaistavaksi, vaikka ne ovatkin vielä tallella. –?Herään joka aamu kuudelta ja kirjoitan kirjaa noin kymmeneen. Yliopistossa Lipasti huomasi, ettei opettaminen ollutkaan hänen juttunsa. Vaikka kova työmotiivi syntyy osin tarpeesta tehdä jotakin aktiivisesti, on tahdin taustalla myös käytännönläheinen syy. Heillä on neljä lasta, joista vanhin on 22-vuotias ja nuorin 16-vuotias. –?Kirjoittamaan aloin vasta lukion kolmannella. X Asui lapsuuden Liedossa, opiskeluajat Turussa ja nyt taas Liedossa. Lipasti ei lue kirjojaan julkaisun jälkeen, joten yksityiskohdat voivat unohtua. X Kirjoittanut kaksi oopperalibrettoa. Ja neljän lapsen elättäminen vaatii sitä, että rahaa tulee säännöllisesti. Minulla oli kannustava äidinkielenopettaja ja meninkin yliopistoon ajatuksenani, että minustakin tulee äidinkielenopettaja. –?Kerran yksi lapsi kysyi minulta, tunnenko ketään oikeaa kirjailijaa. Kirjoittamisesta Lipasti ei luopuisi koskaan, koska työ on monipuolista. X Valmistunut filosofian maisteriksi Turun Yliopistosta Kotimaisesta kirjallisuudesta. Sitten menen pelaamaan tennistä tai harrastamaan muuta liikuntaa. KUKA. SUNNUNTAI 30.6.2019 Keskipohjanmaa A13 teinin ympärille ja kaikesta siitä suunnattomasta ihmeellisyydestä suurin osa lähinnä vitutti häntä.” Jälkikasvukaudesta löytyvä kuvaus teini-ikäisen mielenmaisemasta voi tuntua jo teini-iän ohittaneelle kaukaiselta. Remontointi on Roope Lipastille harrastus, jonka jälkiä voi nähdä hänen kotitilallaan. –?Mutta jos minulta otettaisiin kaikki kynät pois, niin sitten menisin rakennustyömaalle. –?Kun on työskennellyt koko ikänsä freelancerina, sitä oppii selkärankaa. Hän perusti muutaman kaverin kanssa kirjallisuuspiirin, jossa he keskittyivät kirjoittamiseen. Aikuisille puhuessaan kirjailija voi joutua valmistautumaan etukäteen. Rahaa ei yksinkertaisesti tule, jos ei työskentele. X Kirjoittanut 25 kirjaa. Kouluja kirjastovierailuilta on jäänyt paljon lämpimiä muistoja, etenkin lasten kysymyksiin liittyen. Jos ei halua työstää kirjaa, voi aina tehdä toimittajan töitä tai kirjoittaa näytelmää. X Kolme kirjoista on käännetty vieraalle kielelle. X Naimisissa kuvataiteilija-graafikko Ulriikka Lipastin kanssa. Lukuvarkausja Kirjava Kettu -palkinnon 2016 ”Viikinkisolmusta” ja Anni Polva -palkinnon 2017 ”Thorin pölystä”. X Ollut mukana muutaman tv-sarjan käsikirjoituksessa. Myös yksi kirjoista ”Linnanjuhlat” on käsikirjoitettu näytelmäksi. Silloin mentiin kavereiden kanssa yötä myöten. Pahimpina teiniangsteinaankin Lipasti kertoo pitäneensä yöpöydällä kirjaa. X Kirjoittanut kolme näytelmää. Lipastilta löytyy ymmärrystä teini-iän ongelmille. X Voittanut 3 kirjallisuuspalkintoa. Muistan teini-iän silti ihanana aikana. VAIKKA LIPASTI ei päätynytkään opettajaksi, on hän päässyt käymään kouluissa työnsä kautta. Menin sitten kirjakauppaan vakoilemaan ne. Iltapäivällä teen muita kirjoitusprojekteja. –?Tajusin kerran matkalla Helsinkiin unohtaneeni kirjani henkilöiden nimet
Uusiutuva diesel ei sisällä rikkiä tai aromaattisia hiilivetyjä. EU-tasolla uusiutuviin polttoaineisiin kohdistuu paljon politikointia, odotuksia ja vääriäkin toiveita. Sen sijaan fossiilisen dieselin päästöistä noin 85 prosenttia syntyy juuri käytön aikana. Nesteen patentoima teknologia mahdollistaa melkein minkä tahansa kasviöljyn tai jäterasvan käytön uusiutuvan dieselin tuotannossa. Nesteen mukaan uusiutuva diesel sopii kaikille ja kaiken ikäisille dieselmoottoreille ilman teknisiä muutoksia. Hiukkasja typenoksidipäästöt ovat vanhemmissa autoissa normaalia pienemmät. SUNNUNTAI 30.6.2019 Keskipohjanmaa A14 Kari Pitkänen Optimistien mielestä kotimainen, uusiutuva dieselpolttoaine on nopein ja tehokkain keino ekologiseen autoiluun: uutta autoa tai muutostöitä ei tarvita, vaan ilmaston pelastaminen voi alkaa tässä ja nyt. Setaaniluku on fossiilista dieseliä korkeampi, yli 70. Uudemmissa autoissa pakokaasujen jälkikäsittely poistaa päästöt niin tehokkaasti, ettei polttoaineen vaikutusta enää havaitse. PARAFIINIDIESELIÄ valmistetaan vetykäsittelyn avulla myös selluteollisuuden tähteestä raakamäntyöljystä. Uusiutuva diesel voi leikata 90 prosenttia kasvihuonepäästöistä Kysyimme Nesteen asiantuntijoilta hankalia kotimaisesta ihmeaineesta. –?Polttoaine on ollut markkinoilla jo kymmenen vuotta eri seos suhteissa ja kolmatta vuotta sataprosenttisena uusiutuvana dieseltuotteena Suomessa, Nesteellä moottoritekniikan tutkimuksesta vastaava osastopäällikkö Teemu Sarjovaara kertoo. Seuraavaksi öljyä korvataan jätemuoveilla. Mutta mikäli metsäpohjaisia tuotteita ruvetaan käyttämään huomattavasti enemmän, raaka-aineesta voi vielä tulla pulaa, Laurikko pyörittelee. Aineille on laadittu tarkat kestävyyskriteerit. Miten uusiutuvaa dieseliä voi käyttää. Neste MY (MyDiesel) on uusiutuva kotimainen dieselpolttoaine, joka on jalostettu sataprosenttisesti teollisuuden tähteistä ja jätteistä. Suomessa myytävän Nesteen uusiutuvan dieselin koko elinkaaren aikaiset kasvihuonekaasujen päästöt ovat keskimäärin 90 prosenttia pienemmät kuin fossiilisen dieselpolttoaineen. Laadusta pitävät huolen EU:n tarkat polttoainekriteerit. ”Osaratkaisu, mutta ei voi korvata kaikkea” Juhani Laurikon mukaan kotimainen uusiutuva diesel on sitä mitä luvataan. KARI PITKÄNEN Kari Pitkänen, teksti ja kuvat Mikä aine Neste My on. UPM:n tuotteen kauppanimi on BioVerno, ja sitä on kokeiltu jopa meriliikenteessä. –?Neste joutuu pitämään tarkkaa kirjaa tekemisistään. En lähtisi vähättelemään sen kertoman tiedon luotettavuutta. Aineen käyttö autossa tai työkoneessa ei enää lisää ilmakehän CO2-kuormaa. Kylmäkestävyys on –34 pakkasastetta. Raaka-ainetta siis riittäisi. Sataprosenttista biopohjaista dieseliä on myyty Suomessa vuoden 2017 alusta lähtien. Viime vuoden loppuun mennessä sen avulla oli säästetty 40 miljoonaa kiloa kasvihuonepäästöjä. VTT:n johtava tutkija Juhani Laurikko toivottaa bioperäiset polttoaineet tervetulleiksi, mutta muistuttaa niiden rajoituksista: –?Uusiutuva diesel on yksi vaihtoehto muiden joukossa, mutta se ei voi korvata fossiiliperäistä polttoainetta kokonaan. Jonne Hakanpää määrittää uusiutuvan dieselin raaka-ainenäytteen vesipitoisuutta Nesteen uusiutuvien polttoaineiden tutkimuslaboratoriossa Porvoon Kilpilahdessa.. Onko muita etuja. Uusiutuva diesel aiheuttaa ”uusia” kasvihuonekaasupäästöjä vain raaka-aineen keräilyssä, niiden jalostuksessa ja valmiin polttoaineen jakelussa. Mikä tekee uusiutuvasta dieselistä hyvän polttoaineen. EU:n uusiutuvien polttoaineiden direktiivin mukaan polttoaine voidaan luokitella kestäväksi, jos sen elinkaaripäästöt ovat vähintään 50 prosenttia fossiiliperäisiä pienemmät. Uusiutuva diesel on eri polttoaine kuin biodiesel, jota monet moottorivalmistajat eivät suo sittele moottorivaurioiden pelossa. –?Raaka-aineena käytetään muun muassa Honkajoelta tulevaa teurasjätteestä erotettua rasvaa. Parantamisen varaa vielä jää. Teurasjäte kuumennetaan prosessissa niin, että rasva voidaan erottaa ja tautivaara poistuu, kestävän kehityksen erityisasiantuntija Sari Kuusisto Nesteeltä kertoo. –?Vielä nyt bioenergiaksi kelpaavaa jätettä menee paljon poltettavaksi. Luku kuulostaa suurelta, mutta vastaa käytännössä vain 14?000 henkilöauton vuosipäästöjä. Se helpottaa kylmäkäynnistyksiä ja tukee puhdasta palamista. Neste My täyttää parafiinisen dieselin EN15940 -standardin. Kemialliselta koostumukseltaan se on fossiilisen dieselin kaltaista, joten sitä voidaan käyttää yhdessä fossiilisen dieselin kaikissa sekoitussuhteissa
Uskaltaako sillä ajaa huoletta. Mikä on seuraava askel uusiutuvien tuotannossa. TÄSTÄ ON KYSE Kovat tavoitteet X Neste valmistaa uusiutuvaa dieselpolttoainetta Porvoossa, Rotterdamissa Alankomaissa ja Singaporessa. Neste MY:ta myy Suomessa 48 liikenneasemaa, joista pohjoisin on Napapiirillä Rovaniemellä. ”Nesteytetyllä jätemuovilla pystyttäisiin korvaamaan nimenomaan neitseellistä raakaöljyä.” Sari Kuusisto kestävän kehityksen erityisasiantuntija, Neste Kinkkua odotellessa. X Yhtiön uusiutuvilla tuotteilla vähennettiin viime vuonna kasvihuonepäästöjä 7,9 miljoonaa tonnia, joka vastaa 3 miljoonan henkilöauton vuosipäästöjä. Neste on valittu maailman kolmanneksi vastuullisimmaksi suuryritykseksi ja kaikkein vastuullisimmaksi energiayhtiöksi Global 100 -listauksessa. Viranomaiset ja EU-lainsäädäntö pitävät huolta siitä, että niin meihin kuin alan muihinkin toimijoihin voi luottaa, Sarjovaara vakuuttaa. Näin ei ole käynyt, Teemu Sarjovaara sanoo. Hiilidioksidi 282 kg X Jos dieselautolla ajetaan 16?000 kilometriä vuodessa fossiilisella polttoaineella, hiilidioksidia joutuu ilmakehään noin 2?820 kiloa. Kari Pitkänen Neste vakuuttaa, että uusiutuva dieselpolttoaine sopii sellaisenaan kaikkiin dieselmoottoreihin ja sekoitettavaksi fossiilisen dieselin kanssa. X Vuosituotanto on noin kolme miljardia litraa, joka vastaa suunnilleen Suomen 750?000 dieselauton ja -koneen vuosikulutusta. ”Vanhemmille alustoille rakennetut Volvo-mallit eivät ole yhteensopivia HVO100-polttoaineen kanssa. –?Polttoaineiden valmistus on erittäin tarkkaan säädeltyä ja valvottua toimintaa verrattuna lähes mihin tahansa muuhun toimialaan. X Yhtiön tavoite on 20 miljoonan päästötonnin leikkaus vuosittain vuodesta 2030 lähtien. –?Jokainen luku ja suoritusarvo, jonka perusteella Nesteen vastuullisuutta arvioidaan, on jo riippumattoman kolmannen osapuolen tuottama tai tarkastama ja hyväksymä. 19 sentin ero X Uusiutuvan dieselin litrahinta jakeluasemilla on noin 19 senttiä perinteistä dieseliä korkeampi. Uusiutuvaa dieseliä kokeilleet eivät ole raportoineet ongelmista. Kaliforniassa Neste on suurin uusiutuvan die selin toimittaja. X Neste laajentaa uusiutuvan dieselin tuotantoa Singaporessa 1,4 miljardin euron investoinneilla. Turussa tankkauspaikkoja on neljä, Oulussa kolme ja Seinäjoella kaksi. Uusiutuva diesel voi leikata 90 prosenttia kasvihuonepäästöistä Jonne Hakanpää määrittää uusiutuvan dieselin raaka-ainenäytteen vesipitoisuutta Nesteen uusiutuvien polttoaineiden tutkimuslaboratoriossa Porvoon Kilpilahdessa. Toisaalta kaikissa diesel-Volvoissa saa käyttää asemilla mahdollisesti myytävää polttoainesekoitusta, joka sisältää HVO:ta korkeintaan 49 prosenttia. Näin valmistetulla polttoaineella ajaisi 18 kertaa maapallon ympäri. –?Nesteytetyllä jätemuovilla pystyttäisiin korvaamaan nimenomaan neitseellistä raakaöljyä, kestävän kehityksen erityisasiantuntija Sari Kuusisto iloitsee. JUURI NYT JOEL MAISALMI / ARKISTO. Autotehtaat empivät uusiutuvaa dieseliä KARI PITKÄNEN Perinteistä vai kotimaista. Suomessa K-Auto vakuuttaa, että Neste MY sopii kaikkiin Audeihin, Seateihin ja Volkswageneihin ilman ikäja mallirajoituksia. Viime jouluna toteutetussa Kinkkutempussa kerättiin kierrätykseen 185?000 kotitalouden paistinrasvat, joista valmistettiin uusiutuvaa dieseliä. Autonvalmistajien kanta asiaan vaihtelee. Erityisasiantuntija Sari Kuusiston ja laboratorio-osaston päällikön Miia Laamasen purkeissa on jätemuovia – tulevaa polttoaineidenkin raaka-ainetta. Neste tutkii jätemuovien jalostamista polttoaineiksi. Tankkauspisteet löytyvät myös esimerkiksi Tampereelta, Pirkkalasta, Hämeenlinnasta, Porista ja Kokkolasta. X Käytettäessä uusiutuvaa dieseliä määrä putoaa 282 kiloon. –?Jos aitoja ongelmia olisi ollut, ne olisivat tulleet vuosien varrella esiin, joko omissa testeissä tai asiakaspalautteena. –?Suomessa kasvihuonekaasupäästölukuihin liittyvät arvioinnit tekee SGS. Ongelmatapauksissa takuu ei silloin ole voimassa”, Volvo kertoi huhtikuussa. Hyväksyntä koskee kaikkia uusiutuvia HVO100-diesellaatuja, jollainen Neste MY:kin on. –?Neste keskittyy siihen osaan muovijätteestä, jota ei voida hyödyntää uudelleen perinteisillä menetelmillä mekaanisesti kierrättämällä, osastopäällikkö Teemu Sarjovaara tarkentaa. X Laskelma perustuu kotimaisen dieselautokannan keskiarvoihin ja päästöjen elinkaarilaskentamalliin. Voiko tietoon luottaa. Vuonna 2030 yhtiön on määrä prosessoida jo miljoona tonnia muovijätettä vuodessa uusien muovien, kemikaalien ja polttoaineiden raaka-aineeksi. –?Testaamme ainetta koko ajan itse ja vastaamme jokaisen meiltä lähtevän polttoaine-erän koostumuksesta, laadusta ja raaka-aineen jäljitettävyydestä aina sen syntyprosessiin saakka. X Suomessa 70 prosenttia dieselistä käytetään raskaan liikenteen ajoneuvoissa. Neste MY arveluttaa monia dieselautoilijoita. Volvo on tiedottanut, että uusiutuvan dieselin kanssa yhteensopivia ovat vain vuodesta 2015 lähtien SPAja CMA-alustoille tehdyt Volvo-mallit, joissa on valmistajan oma nelisylinterinen dieselmoottori. X Nyt joka viides tankkaaja valitsee Neste My:n asemilla, joilla se on saatavilla. Lähes kaikki Neste MY:ta käsittelevä tieto tulee valmistajayhtiöstä eli Nesteeltä. SUNNUNTAI 30.6.2019 Keskipohjanmaa A15 Mistä uusiutuvaa dieseliä saa. Kotimaisen biopohjaisen dieselin valmistukseen kelpaa lähes mikä tahansa bioperäinen öljytai rasvajäte. –?Nykymoottorit ovat niin hienoa tekniikkaa täynnä, ettei niillä huonolaatuisella polttoaineella kykenisi enää ajamaankaan, lisää Sari Kuusisto. Ensimmäinen malleista oli Volvo XC90, uusin XC40
Laserajovalojen kantamaksi luvataan yli 500 metriä, noin kaksi kertaa pidempi matka kuin perinteisillä ajovaloilla. Siitä näkee esimerkiksi onko autossa ovet kiinni tai kuinka pitkälle polttoainemäärällä voi ajaa. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi SUNNUNTAI 30.6.2019 Keskipohjanmaa A16 ESITTELYAJOSSA Hannu Lehto BMW:n 3-sarja kuuluu eittämättä automaailman merkittävimpiin malleihin. Auton avain tai kaukosäädin, miksi tätä nyt sitten haluaa kutsuakaan. Nykymä mittaristoon kuljettajan paikalta on modernisoitunut isolla kädellä. Mutta, muotoiluhan on aina makuasia. Runsaan 12 tuuman näyttö ratin takana sisältää runsaasti erilaista informaatiota. Myyntiluvuilla laskettuna seitsemännen sukupolven 3-sarja on merkin tärkein syömähammas taistelussa kuluttajien euroista. Volyymimallin alkaen hinnat pyritään pitämään tasolla, mihin mahdollisimman moni voisi yltää. Takaa katsottuna valojen uusi L-muoto vie taasen mielikuvat muualle kuin bemariin. Käynnistyspaineke on uudessa mallissa vaihteenvalitsijan, ajotilavalitsimen ja tietokonetta ohjaavan ”joystickin” vieressä. Sitten varustelutasosta riippuen hintalapun numerot voivat suurentua merkittävästikin. Keskikonsolin ”tietoviihdejärjestelmä” toimii jopa ennen hipaisua, sillä esimerkiksi kättä sivusuunnassa heiluttamalla voi vaihtaa musiikkisoittimesta vaikkapa seuraavan biisin. Laserajovalojen kantamaksi luvataan yli 500 metriä. SISÄLLÄ koeajoautossa sattui olemaan hyvinkin kuppimaiset istuimet, joten sivuttaistukea ainakin oli reippaasti. 1 Kuvia verkossa Lisää kuvia autosta verkossa www.keskipohjanmaa.fi/aihetunnisteet/autoilu Perus-bemarin 7. Täten on ymmärrettävää, että menestysreseptiä ei ole järkevää paljoa muuttaa. Sisällä lisätila tuntuu etenkin takapenkillä. 41?149 e, koeajettu auto runsaat 59?000 euroa. Keulasta auton merkistä ei voi erehtyä. HANNU LEHTO HANNU LEHTO HANNU LEHTO. Merkin tyyliä on nykyään tehdä perinteisestä avaimesta lähinnä kaukosäädintä muistuttava esine. Malli ei varmasti säikäytä yhtään perinteistäkään BMW:n omistavaa. Keskikonsolin yläosassa on runsaan kymmenen tuuman mediakeskus navigointilaitteistoineen ja sen alapuolella taasen hyvinkin perinteisen näköiset nappulat auton lämmitykselle ja ilmastoinnille. FAKTA BMW 320d sedan 1 Pituus: 470,9 cm 1 Korkeus: 143,5 cm 1 Leveys 182,7 cm 1 Oma paino: 1530 kg 1 Tavaratilan tilavuus: 480 l 1 Iskutilavuus: 1998 kuutiosenttiä 1 Teho : 140 kW (190hv)/4000 r/min 1 Vääntö: 400 Nm /1750-2500 r/min 1 Huippunopeus: 240 km/h 1 Kiihtyvyys 0-100 km/h: 7,1 s 1 Kulutus: 4,9-5,6 l/100 km (yhdistetty) 1 Hinta: mallisto alk. Alustavan tiedon mukaan hybridimallit ovat – vaikka verohyöty otetaan poiskin – noin 10?000 euroa arvokkaampia kuin saman varustelutason bensamallit. Mitoitaan uusi malli on kasvanut pituutta 8,5 senttiä ja leveyttä 4,3 senttiä. Harvassa autossa päivämäärän näkee niin suurella kuin tämän monitoiminäytön oikeasta alalaidasta. Voi sanoa, että 3-sarja uusiutui odotetusti. malli Vuonna 1975 ensimmäisen kerran tehty BMW:n suosituin kolmossarjalainen uusiutui hillityn odotetusti. Tämä on ehkä uuden mallin erikoisimmalta näyttävä kokonaisuus. ENSIMMÄISINÄ autotehtaalta on tullut 330i-bensiinimalleja (258 hv) ja 320d-dieseleitä (190 hv), joista jälkimmäisen saa nelivetoisena. Aivan näinä päivinä julkistetaan Suomessa 330e-pistokehybridien hinnat ja myynti alkaa myös tällä uudella teknologialla. Tuulilasi-lehden laajemmassa koeajossa alkukesällä kaupunkiajon keskikulutukseksi tuli 6,1 ja maantieajon 5,4 litraa sadalla. Ulkoa katsottuna keula ja sivut näyttävät hyvin hieman modernisoidulta 3-sarjalaiselta. Ajotilavalitsinta kannattaa käyttää, mikäli haluaa kunnon sporttista menoa tai toisaalta enegiatehokasta. Ratin takana on digitaalinen runsaan 12 tuuman näyttö, missä vasemmalla näkyy sekä epäsymmetrisessä muodossa viisarilla että digitaalisesti nopeus, keskellä muun muassa auton ovien tilanne sekä tiestöstä infoa ja oikealla erilaisia graafeja moottorin tehoista on futuristinen. Saksalaisfirma teki ensimmäisen 3-sarjalaisen yli 40 vuotta sitten ja eri sukupolvien versioita on myyty jo 15 miljoonaa. MALLIIN SAATAVASTA Aivan uudenlaisesta teknologiasta voisi mainita muutaman: Varsin erikoinen peruutusavustin muistaa 50 metrin ajetun matkan ja osaa peruutaa itse auton samaa reittiä takaisin. Muun muassa kiihtyvyyteen ohitustilanteissa ajovalinta vaikuttaa selvästi
Jalkapallo Tasoituksen laukonut Anthony Olusanya huipensi Jaron kirin lisäajan viidennellä minuutilla MARKKU JOKELA ” Näin heti, missä kohti pallon mentävä reikä on. Juttu pelistä on luettavissa Keskipohjanmaan verkkosivuilta. VAASA (STT) Vaasan Palloseuralla saattaa olla edessä tiukka palaveri heikon menestyksen takia. –?Harmittaa, kun pelasimme kaksi hyvää peliä ja nyt tuli selvästi huonompi, viittasi VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen ensimmäiseen puoliaikaan. VPS:n ahdinko syvenee HELSINKI (STT) HJK ja KuPS päätyivät jalkapalloliigassa pistejakoon 1–1-tuloksella tiivistäen entisestään taulukon yläkastia. Sportingin Pa-Omar Barra Mbowe aloitti jo toisella minuutilla maalinteon. Yleisön keskuudessa yleisin ajatus on, että ”jotakin tarvitsisi tehdä”. MuSa pelasi 89 minuuttia ilman suurempia virheitä. TASAPELI TUNTUI MuSa-leirissä tappiolta, mutta samalla Ulanen muistutti, että ennakkoarvioissa MuSa rankattiin ylivoimaisesti Ykkösen heikoimmaksi joukkueeksi. KuPS haki tasapelin –?Tämä oli hävitty tasapeli. Toisen kolmevarttisen kärkeen savolaisten puolustus viivästyi niin, että Mensah pääsi tälläämään pallon 19 metristä Otso Virtasen vartioiman maalin takanurkkaan 56. Laiturit pelasivat hieman enemmän keskellä, jolloin laitapuolustajien nousuille jäi paremmin tilaa. Anthony Olusanya Juttu KPV:n pelistä löytyy verkosta Juha Savela KPV pelasi lauantai-iltana Veikkausliigassa RoPS:n vieraana yöttömän yön ottelun, joka alkoi kello 22.15. Kotijoukkue HJK hallitsi alkua, mutta ei yltänyt loistopaikoille avausjaksolla. –?Olen koko alkukauden toitottanut pelaajille, että omalla alueella pitää pyrkiä riistoon mahdollisimman nopeasti. Jaro pelasi ensimmäiset kymmenen minuuttia hyvin, mutta loppu avausjaksosta meni täysin porilaisten käsikirjoituksen mukaan. –?Luulen, että ansaitsimme voiton ensimmäisen jakson perusteella, uskoi Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss. Jaron toisessa maalissa puolustaja yritti riistoa, mutta ei onnistunut ja pelasi itsensä pihalle. Päävalmentaja Vuorisen päätä ei kuitenkaan heti olla vaatimassa vadille. MuSa otti Jarolta tilan ja ajan pois keskittyen vastaiskuihin ja erikoistilanteisiin. –?Olihan siinä paljon omia ja vastustajan pelaajia edessä, mutta näin heti, missä kohti pallon mentävä reikä on. Kun Aleksi Pöntinen muutti 70. Kuvaavaa vaasalaisen jalkapalloilun nykytilassa oli erään katsojan huokaus 70. Jokaisen vastustajan ainoa tavoite porilaisia vastaan on voitto ja sen tuomat kolmet pistettä. Työteliäästi pelannut ja tiiviisti puolustanut MuSa piti kotijoukkueen pois mukavuusalueeltaan sekä varsinkin maalipaikoilta. minuutilla.. En tiedä, oliko maalivahdilla välitöntä pakkoa pyrkiä keskityspalloon Jaron kolmannessa maalissa, koska meidän topparit olivat tilanteessa hyvin sijoittuneet, MuSa-valmentaja Ville Ulanen harmitteli loppuhetken osumia. Onhan Vuorinen sentään oman kaupungin kasvatti. minuutilla Valtteri Palosaari. Niin teimme nytkin, mutta ehkä olisi pitänyt olla maltillisempi. Pienestä on kiinni, muuten olimme ylivoimaisia, HJK:n valmentaja Toni Koskela harmitteli tasapelin mahdollistanutta puolustuserhettä. URHEILU Urheilutoimitus P. Sen jälkeen oli helpompaa pelata, kun linjojen välissä oli enemmän tilaa, Olusanya totesi selvittäessään pelin kulun käännekohtaa. Jaro osoitti toteen vanhan totuuden siitä, että vihellykseen saakka pelataan. KPV:n ainoasta osumasta vastasi 65. Kumpaankin maaliin esityön teki Joni Remesaho, ja varsinkin Mooren maalia edeltäneet harhautukset rankkarialueen rajalla olivat todella hyvä näyttö Remesahon henkilökohtaisesta taidosta. Toisen sulan hattuunsa Käcko saa tekemistään vaihdoista, sillä vaihdosta kentälle tulleista niin Papa Niang kuin Walter Moore osuivat tolppien väliin. Kamppailun osumista vastasivat kotijoukkueen Evans Mensah ja 82. Jälkimmäisistä MuSa rankaisi kahdesti. Peli päättyi hieman puolen yön jälkeen, eikä pelijuttu ehtinyt sunnuntain Keskipohjanmaahan. VPS:n voittosarake jalkapalloliigassa näyttää edelleen nollaa, kun lauantaina Tampereen Ilves oli parempi ottaen helpohkosti voiton maalein 2–1. peliminuutin kohdalla: ”Loppuisipa tämä nyt jo äkkiä”. Ei muuta kuin palloa sinne. Bentzamin Osei-Safo ja Nedim Ibric tekivät vielä kaksi maalia mieheen isännille. Mutta hyvässä vireessä olevan Jaron leirissä päätettiin toisin. Se tietysti oli tavoitteena myös Jarolla, mutta valmentaja Niklas Käckon kasvoilta paistoi tyytyväisyys myös yhteen pisteeseen. Kuusi minuuttia myöhemmin Välilä koki kovia rankkarialueella Toni Takamäen toimesta ja Joni Lämsä pisti pallon pilkulta varmasti sisään. Ensimmäisen sulan hattuunsa Käcko saa pelitapamuutoksesta, jonka Jaro teki toiselle jaksolle. Ottelun yleisömääräksi kuulutettiin 1057 ja varmasti vähintäänkin kourallinen lähti 0–3-tilanteessa pois, mutta paikalle jääneet räjähtivät melkoiseen riemuun lisäajan viidennellä minuutilla, kun Anthony Olusanya laukoi Jaron tasoituksen. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi SUNNUNTAI 30.6.2019 Keskipohjanmaa A17 MIESTEN YKKÖNEN Jaro–Musa 3–3 (0–2) Jarno Herranen PIETARSAARI Porilainen MuSan Salama pelasi 89 minuuttia täydellistä vieraspeliä Pietarsaaren Keskuskentällä. JOS OLI Käcko tyytyväinen noususta tasapeliin, niin tyytyväinen valmentaja saa olla myös omista valinnoistaan pelin edetessä. Piste nosti KuPSin kakkoseksi. Ottelun avausmaalin MuSa teki kulmapotkusta, kun Jussi Välilä puski Taiki Kagayaman tarjoilun sisään. minuutilla tilanteeksi jo 0–3 näytti peli olevan paketissa. Pieni riemunhetki kotikatsomossa koettiin yhdeksän minuutin kohdalla, kun nopea Alain Ebwelle siirsi VPS:n johtoon. KPV AKATEMIA puolestaan pelasi íltapäivällä miesten Kolmosta Kristiinankaupungissa, jossa kotijoukkue Sporting Kristiina oli tyly isäntä voittaen 5–1 (3–0). Ei muuta kuin palloa sinne, Olusanya kertoi päätöksestään laukoa vasempaan alakulmaan. minuutilla upeasti sooloillut Lucas Rangel. Tarjolla ollut täysi pistepotti valui käsistä kahden hieman harkitsemattoman virheen jälkeen. –?Pelin edessä vastustaja väsyi. –?Tietysti olen tyytyväinen, kun nousimme kolmen maalin takaa tasoihin, Käcko ynnäsi. Jaro pelasi loppuun saakka Samuli Virtanen ennätti tähän palloon ennen Anthony Olusanyaa, mutta ottelun viimeisillä hetkeillä Olusanya laukoi Jaron tasoituksen
Tasoittavallaan Ura sai luotua neljä ajolähtötilannetta ja yhdessä niistä Marko Järvenoja onnistui. Killisen päätavoite on 19-vuotiaiden EM-kilpailut Ruotsin Boråsissa 18.-21. Hän sai kansallisen edustusoikeuden helmikuussa. Heittotasoa pitäisi nyt vaan saada nousemaan puoli metriä tai metrin kerrallaan. Ojaloo kertoo kilpailevansa mielellään Kaustisen Nikulassa. Sain viimeisellä räväytettyä ennätysheiton, Kangas kertoo tyytyväisenä. Tämän myönsi myös Mansen pelinjohtaja Mika Kulmala. Päävastustajista Simo sai lauantaina kaksi ja Ylivieska yhden pisteen, molemmat ovat kolme pistettä edellä. Yleisö on tullut katsomaan moukarinheittoa ja osaa kannustaa, Kangas kiittelee. –?Määttälälle sattui heikko peli tänään, ei vastaavia ole tullut tällä kaudella, Rekonen sanoi. Kilpailussa kolmanneksi sijoittunut Someron Henri Liipola heitti 72,30. Maaliskuussa hän saavutti hopeaa Kaustisella järjestetyissä SM-talvikisoissa. Sitten yritin liikaa ja moukari ei lentänyt, Linna sanoo. Seppänen kilpailee seuraavan kerran perjantaina Oslossa. Manse kuitenkin loi kahden palon tilanteessa peräti yhdeksän ajolähtötilannetta ja teki tasoittavallaan 11 juoksua. Muutama läpilyönti tuli, mutta numerot ei kerro kaikkea. Ura aloitti hyvin, Haminaa vastaan kolme juoksua lyönyt Tommi Angervisto vei vieraat johtoon lyhyellä 2-rajalyönnillä. Kilpailussa toiseksi heittänyt Noormarkun Tuomas Seppänen oli myös tyytyväinen suoritukseensa. Koilahden edellinen ennätys oli 646. Tiesimme toki mitä Manse yrittää, mutta ei pystytty pysäyttämään, Angervisto sanoi. Sisäpelissä tuli virheitä ja harhaheittojakin aivan liikaa, Kulmala sanoi. Yleisurheilu Kati Ojaloo iloitsi ensimmäisestä voitostaan moukarikarnevaaleilla SEPPO JÄRVELÄ MIESTEN YKKÖSPESIS Tampere–Kannus 2–0 (13–1, 11–2) Juha Aaltonen TAMPERE Kannuksen Uran viikonlopun toinen vaikea vierasottelu ykköspesiksessä päättyi yhtä odotetusti kuin oli käynyt Haminassa perjantaina eli kotijoukkueen Manse PP:n 2–0-voittoon selvin jaksolukemin. Kaikki heitot kaarsivat yli 70 metrin. Jokereista Miika Kanala sai ensimmäisen lepovuoron tällä kaudella, tilalle tuli Joonas Lahti. Kankaan kauden päätavoite on nuorten EM-kilpailut Gävlessä kahden viikon kuluttua. Kankaan heittämä voittotulos 73,94 on hänen ennätyksensä ja 22-vuotiaiden Euroopan tilastossa toiseksi paras. Hän heitti kolmannellaan 66,41 ja neljännellä 66,85. Avausjakson ainoa ja toisen jakson kaksi Mansen kunnaria tulivat kaikki 2-puolelta joukkueen kokeneimman pelaajan Tuomas Määttälän tontilta. –?Olimme hyvin mukana kolmannen vuoroparin tasoittavalle, sitten repesi. Kankaanpääläinen kiitteli Kaustisen olosuhteita. URHEILU Urheilutoimitus P. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi LOTTO SUNNUNTAI 30.6.2019 Keskipohjanmaa A18 OIKEAT NUMEROT 5, 9, 11, 16, 26, 29, 35 LISÄNUMERO 37 PLUSNUMERO 16 7 oikein kappaletta, voitto-osuus euroa JOKERINUMERO 4 1 3 9 7 7 Seppo Järvelä Kankaanpään seudun Leiskun Aaron Kangas voitti moukarikarnevaalien miesten pääkilpailun Kaustisen Nikulassa lauantaina. –?Kokeilin nyt ensi kertaa 18 askeleen vauhtia, eli vauhtiin tuli kaksi askelta lisää. Toisella jaksolla Ura sai 1–1-tasoituksen harhaheitolla. Peräti 11 Mansen pelaajaa pääsi yrittämään kotiutusta ja yhdeksän onnistui. –?Tavoitteemme ottelussa oli luoda hyvin 3-tilanteita, missä onnistuttiin. Heinäkuussa Koilahti kilpailee Ruotsin Gävlessä 22-vuotiaiden EM-kisoissa. Ja samalla kierrätettiin vähän, ensi tiistaina on Sotkamo vastassa, Rekonen sanoi. Mansen ylivoimasta kertovat kärkilyönnit, ne menivät 66–25. Jokerit palaavat kotipesään verryttelemästä, kun taululla on kaksi paloa. Lauantaina hypätty tulos on kuluvalta kesältä ikäluokan toiseksi paras tulos. Heti perään Ura loi kolme muuta ajolähtötilannetta, mutta lisäjuoksuja ei syntynyt. –?Ei me saatu sisäpelissä mitään aikaan noiden läpäreiden jälkeen, myönsi Uran parhaana palkittu Aleksi Lahti. 2015 heitin Viron ennätyksen, mutta silloinkaan en voittanut, Ojaloo sanoo. Muuten olen tyytyväinen, Killinen sanoo. Kuudennella heitolla syntyi voittotulos 66,91. Riihimäkeläinen kilpailee seuraavan kerran reilun viikon kuluttua Napolin universiadeissa. –?Kauden tavoite on 76 metriä. Viljandista kotoisin oleva Ojaloo on asunut Suomessa kolme vuotta. Kangas voitti Kaustisella Miesten kilpailun voittaja Aaron Kangas on tyytyväinen heittotekniikkaansa kehittymiseen. Turun Weikkoja edustava Koilahti, 20, nousi tuloksella kotimaan kaikkien aikojen tilaston neljänneksi. Toisessa vuoroparissa superpesistäkin pelanneet Ville Hotakainen ja Mika Ilkko iskivät kunnarit ja peli oli pian 8–1. Tavoitteena oli saada rentoja heittoja, eikä väkisin vääntämistä, Kangas kertoo. Voittoheitto syntyi kuudennella kierroksella, jolla hän ohitti kilpailun johdossa olleen Tuomas Seppäsen. Uran pelissä oli paljon hyvää eikä tilastot kerro täyttä totuutta. –?Olen kilpaillut täällä viisi kertaa ja tämä on ensimmäinen voittoni. –?Tavoitteena on mitali, Killinen sanoo päättäväisenä. –?Siirtoaikaa olisi vielä kolme viikkoa, mutta kyllä me annetaan omille vastuuta, Rekonen kommentoi. –?Kannus pelasi ennakkoluulottomasti ja aiheutti meille paljon ongelmia. Niitä tuli 14. Sain sillä tasaisia hyppyjä. –?Verryttelyssä ja ensimmäisellä kierroksella oli hyvät heitot. Kokkolan Veikkojen Roosa Määttälä sijoittui kisassa kolmanneksi. Mutta vastapainoksi ulkopeli oli tänään huonoa, tuollaisia läpäreitä ei olisi saanut päästää, sanoi pelinjohtaja Eetu Rekonen. –?Täällä on erittäin hyvä heittorinki. Jatkossa hypätään sillä, Taika Koilahti kertoi Suomen Urheiluliiton tiedotteessa. Toiseksi sijoittunut Inga Linna heitti ensimmäisellään 65,57. Tiesin että tekniikka on kohdallaan. heinäkuuta. –?Odotin ennätystä, joka jäi kahdeksan sentin päähän. –?Minulla on ollut hyvä vire aamusta alkaen. Manse puhkoi Uran kenttää Tilastot eivät kerro täyttä totuutta lauantain ottelusta JÄMSÄ (STT/KP) Pituushyppääjä Taika Koilahti ponnisti lauantaina Jämsän pituushyppykarnevaalien kilpailussa ennätyksensä 664. Hän heitti toisella heittokierroksella kauden parhaansa 73,22. –?Asiantunteva yleisö on täällä lähellä katsomossa ja he osaavat kannustaa, Ojaloo kiittelee. Sitten näkee, mihin se riittää. Kangas heitti kilpailussa hyvän sarjan. Koilahti ponnisti ennätyksensä. Torstain nuorten kilpailun väliin jättänyt Lapuan Virkiän Sara Killinen heitti kilpailun kolmanneksi tuloksellaan 63,48. –?Värkeissä on varaa parempaankin, Seppänen sanoo. –?Pyrin heittämään siellä mahdollisimman hyvän tulokseen. –?Joonas on parempi tietyissä tilanteissa, haimme muutosta. NAISTEN KILPAILUA hallitsi Noormarkun Kati Ojaloo. –?Näin hyvä sarja tuntuu hyvältä. Hänen tuloksensa oli 599
Molemmat jaksot ratkesivat kahden ensimmäisen vuoron aikana. Kertoo se myös siitä, ettei JoMan ulkopeli vielä toimi kunnolla. URHEILU SUNNUNTAI 30.6.2019 Keskipohjanmaa A19 T äytyy myöntää, että lähinnä tuli lokeroitua normaaliksi myyntipuheeksi, kun Niilo Piiponniemi muistutti pesiskauden alla Suvannon kentällä, ettei Sotkamon Jymyä pidä unohtaa, kun mitaleista aletaan pelata. Superpesistä enemmän seuraavien kausiennakoissa Jymy järkiään sijoitettiin mitalistien ulkopuolelle. Ville Vähäaho ei ole Kohonen, mutta täysin superpesiksen mitat täyttävä seuraaja lukkarilegendalle. Kuula ratkaisi jakson kolmannen aloittavallaan, jossa vieraat tekivät peräti seitsemän juoksua. Ulvila käänsi jakson neljännen aloittavalla. Kun jokeripaidassa on vielä Roope Korhosen ja Lauri Rönkön kaltaiset tykit, ei ole ihme, että tulosta on tullut. Toisella jaksolla päivän kuudennen juoksunsa iskenyt Tuomo Rautio vei toisen tasoittavalla Kuulan johtoon, mutta sen jälkeen sisäpeli hyytyi. 15 pelistä Joensuu on voittanut puhtaasti vain viisi: se kertoo, ettei keskittymisen jänne ole kestänyt täyttä aikaa. Kuulan ratkaisijaksi nousi Aappo Savikoski, joka iski kakkosjatkeelta pallon maisemiin ja tyhjensi pajatson. Rami Mäkinen kiersi kentän kuudesti. Pesäpallo Kuula taipui kotiutuskisassa yli kolmen tunnin urakoinnin jälkeen ISMO KUNELIUS Ari-Pekka Ojala Ylivieskan Kuulan naisten ykköspesisjoukkue kohtasi lauantaina kotonaan elelälohkon keskikastissa majailevan Espoon Pesiksen. Pelistä toiseen Jymy on kaivanut keinot voittaa pelit. Keskipohjalaiskasvatit Sami Haapakoski, Mikko Kanala ja Perttu Ruuska esimerkiksi löytyvät sisäpelitilastojen piikkipaikoilta sarjan puolivälissä. Kakkospystin arvoisesti kentällä esiintyi niin ikään 100 prosentin varmuudella kärkilyöntejä hoidellut jokeri Anu Nyman. Kuulattaret joutui poistumaan kentältä räväkästä alusta huolimatta tappio niskassaan, kun vieraat veivät ottelun nimiinsä 0–1 (5–5, 3–9). Piste pitkästä pelistä Jokeripaitaan tälle kaudelle siirtynyt Tuomo Rautio palkittiin Kuulan parhaana Ulvilassa. Ja onhan noita isoja pelaajia Vedossa edelleen joka osa-alueelle. Kuulattarille kotitappio KEMPELE Miesten suomensarjan pohjoislohkoa johtava Haapajärven Pesä-Kiilat kärsi 2–0 (6–3, 12–1) -tappion Kempeleen Kirin kakkosjoukkueelle. Emme saaneet riittävästi paikkoja kuumille mailamiehille, Kuulan pelinjohtaja Erno Hautamäki totesi. Kiia Peltokangas iski kahden juoksun (1+1) arvoisen läpilyönnin toisella jaksolla. Pieleen meni ennakot. Yhden juoksun espoolaiset lahjoittivat harhaheitolla. –?Avausjaksolla lyöntipeli oli hyvää, ulkopeli ei niinkään. Kotijoukkueen parhaana palkittiin 6/6 onnistumisprosentilla kakkos-kolmosväliä vaihtanut Jenna Ahlholm. Vaikka Vimpelikin koki talven aikana muutoksia, pelikentillä se ei ole tahdissa näkynyt. Jymyn juna jyskyttää jälleen KOLUMNI Juha Savela Urheilutoimituksen esimies, Keskipohjanmaa juha.savela@kpk.fi MIESTEN YKKÖSPESIS Ulvila–Ylivieska 2–1 (5–11, 5–1, 0–0, 2–1) Juha Savela Peräti kolme ja puoli tuntia vaadittiin ennen kuin Ulvilan PesäVeikkojen ja Ylivieskan Kuulan paremmuus ratkesi. Kotiutuskisassa Ulvilalle voittoon vaaditut juoksut löivät Petri Kulmala ja Atte Piisi. Perusteitakin oli. Kuulan pelit jatkuvat sunnuntaina Pöytyällä. Sen jälkeen Jesse Jokela ja Jukka-Pekka Katajisto kotiuttivat kertaallen. VIIME KAUDELLA viimein mestariksi pelanneen Joensuun Mailan otteissa on näkynyt – jos ei mestaruuskrapula – niin ainakin jonkin sortin ulospuhallus. Se on aika kova steitmentti muille joukkueille. Kun ilmettä vertaa leipääntyneen oloisena viime kaudella pelanneeseen Toni Kohoseen, ero on iso. Joukkue matkusti Kokemäelle yöksi, josta matka jatkuu Pöytyälle. Ongelmia on ollut erityisesti takakentällä, jossa tehdyt virheet heijastuvat myös herkimmin tulostaululle. Toisen jakson ratkaisujuoksut oli nähty jo ennen KiPan tuloa lyöntivuoroon, kun Janne Mäkelä sivalsi avaavalla kaksi juoksua Vedolle. SUVANNON KENTÄLLÄ viime keväänä levollisena odotteli kautta myös tämän vuosikymmenen pesisklassikon toisen osapuolen eli Vimpelin pelinjohtajaksi siirtynyt Markku Hylkilä. Kuulattaret ei onnistunut pitämään juoksun johtoasemaansa, sillä vieraiden Elna Satokangas iski pallon kakkosrajasta läpi kunnarin arvoisesti. – Tällaisen esityksen päätteeksi piste ei tyydytä, vaikka se on parempi kuin ei mitään, Hautamäki jatkoi. Supervuorossa Kuula sai kaksi kolmostilannetta, mutta Raution ja Tuukka Sarkkisen yritykset päättyivät paloihin. KiPan osaavimmat olivat vaihtaja Hannes Pekkinen (6/8) ja kolmosvahti Elmeri Purmonen (2/6). Jokeri Joni Autio oli kakkospalkittu. Lauantaina mentiin jo pitkästi illan tunneille, kun Ulvila pääsi kotiutuskisan jälkeen juhlimaan voittoa. Uran parhaina palkittiin Essi Kivelä ja Saara Seppälä. Kuulalle sai pitkästä pelistä pisteen palkakseen. Mailan varressa onnistuivat Maria Ritola sekä Sanna Perälä. Jos jälkiviisastella haluaa, ei Piiponniemen kevään lausunnossa lopulta ollut myyntipuhetta. Avausjakson juoksurumban avasi Viljo Sillanpää, 25, joka sivalsi viidennen pääsarjakunnarinsa tyhjään kenttään ensimmäisen vuoroparin lopulla. Pesä-Kiilat romahti Kempeleessä KANNUS Kannuksen Ura jäi kotikentällään Muhoksen jalkoihin, kun pesäpallon naisten suomensarja jatkui lauantaina. Kaikki kunnia Puputin saavutuksille, mutta hänen siirtonsa Seinäjoelle taisi olla win-win tilanne kaikille kolmelle osapuolelle. Avausjaksolla kolmostilanteet 4–10 hävinneestä KiPasta seitsemän pelaajaa lähti tauolle ilman onnistumista kärkilyönnissä. Jakson puoliväli koitui kuitenkin kotijoukkueen kohtaloksi, kun espoolaiset tehtailivat kolmannessa sisävuorossaan peräti viisi juoksua. Hylkiläkin tiesi mistä puhui. Pesä-Kiilat aloitti hyvin hankkiutuen avausjaksolla 0–3-johtoon. Ensin Kuula lahjoitti pari juoksua vapaalla ja harhalla. Espoon räpylävirheiden siivittämänä kotijoukkue rynnisti ensimmäisen sisävuoron aikana 3–0 johtoon. Kotijoukkue taisteli lopulta tarvittavat palot taululle, mikä tarkoitti yhden sarjapisteen lipeämistä liitolle. Kesäkuun toisen kolmen pisteen vierasvoittonsa ottaneen Vedon sankareiksi kohosivat vaihtaja Sami Haapakoski (7/7) ja jokeri Mäkelä (3/8).. JYMYN PELI-ILMEEN merkittävin keulakuva on alkukaudella ollut Joni Rytkönen, joka on osoittautunut mainioksi hankinnaksi. Kuulasta onnistui ainoana pari Joel Salmela–Eetu Suni. Sen joukkue tienasi avausjaksolla, jossa vieraiden lyöntipeli rullasi mainiosti. Ulvilan palkitut olivat vaihtolyönneissään onnistunut Tuukka Mansikkamäki sekä sieppari Atte Piisi, joka löi yhden ja toi kaksi. Ainakin tässä vaiheessa kautta näyttää siltä, ettei Jymyssä ole Kohosta ikävä. Janne Mäkelä kotiutti Sillanpään tuplaVimpeli haki pisteet Kiteeltä juoksuna ja Sami Haapakoski toisessa vuoroparissa Aleksi Rantalan. Kannus jäi Muhoksen jalkoihin KITEE (STT) Kiteen Pallo ja Vimpelin Veto luovivat miesten superpesiksen runkosarjan puolivälin kääntöpaikalle vieraiden merkeissä. Pesä-Kiilojen parhaana palkittiin vaihtotilanteissa onnistunut lukkari Jari Ylipahkala. Kotiutusosastolla kunnostautuneet Savikoski ja Rautio palkittiin Kuulasta. Kotijoukkue säilytti kolmen juoksun johtoaseman aina viimeiseen ulkovuoroonsa asti, johon mentiin 5–2 lukemissa. Toisen jakson ensimmäiseen sisävuoroonsa Kempele takoi kahdeksan juoksua, joten ottelu oli käytännössä paketissa. Kolmannessa vuorossa Kempele kiri juoksun päähän ja neljännen tasoittavalla Joonas Kauppisen ajolähtökunnari sinetöi jaksovoiton Kirille. Mailataituruuden lisäksi Rytkönen on palauttanut hymyn Jymyn kasvoille. Nyt kun miesten superpesiksessä ollaan aika lailla runkosarjan puolivälin pysäkillä, Jymyn juna on jyskytellyt kaikki 13 peliä voitosta voittoon. Toiselle jaksolle saimme ulkopeliin ryhtiä, mutta sisällä alkoi tilanteiden rakentelu tökkimään. Jymyllä on nykypesiksen vaatimia nopeita jalkoja enemmän kuin monella muulla. Uran tappioluvut olivat selvät 0–2 (1–6, 2–13). Kuulattaret sai erinomaisen startin ensimmäiselle jaksolle. Espoo esitti viime hetkillä parasta sisäpeliään ja pian lukemat olivat 5–4. Viime syksynä katkesi poikkeuksellinen mitaliputki, Toni Kohonen ja Antti Hartikainen jättivät joukkueen ja muutenkin Jymyn toiminta näytti väsähtäneeltä. Mielenkiintoista pesissyksyä pukkaa. Toinen jakso eteni tasaisissa merkeissä aina kolmanteen vuoropariin asti, johon mentiin 2–3 lukemissa. Nuoret pelaajat ovat paikanneet Henri Puputin ja Mikko Haukkalan tontit. Vetoa vastaan kauden kahdessa kohtaamisessa vain kaksi juoksua tehnyt KiPa hyytyi kotitappioon 0–2 (0–3, 1–3). Mutta eiköhän Joensuukin vielä tuosta herää ja heitä lusikkansa loppukauden mestaruussoppaan
Selkäuinti on Jallowin ykköslaji, mutta 50 metrin vapaauinnissa hän nousi viime vuoden kevään Suomen ennätyksellään vahvaksi tekijäksi. Ruotsi pelaa keskiviikkona loppuottelupaikasta Hollantia vastaan. Sara Däbritz vapautti riiston jälkeen erinomaisella syötöllä Lina Magullin yksin Ruotsin maalivahti Hedvig Lindahlia vastaan. Ruotsi kaatoi Saksan lauantai-iltana maalein 2–1 naisjalkapallon kestomenestyjien välisessä puolivälieräottelussa. Pituus: 1) Kristian Pulli KaipV 791, 2) Kalle Salminen JoensK 775, 3) Roni Ollikainen HKV 774. Oli ihan hyvää tekemistä, Jallow kuvasi. Tapio Pulkkanen Suomi 70+74+70 (jakaa 30. URHEILU Urheilutoimitus P. Naiset: 1) Wilma Murto SalVil 430, 2) Saga Andersson EsboIF 415, 3) Elina Lampela OP 400, 4) Henriikka Könönen KuivasjAu 400, 5-6) Aino Siitonen HKV & Kiia Jullenmaa PoYU 400 (19-v. Saksan maali pysyi turnauksen alusta lähtien puhtaana aina puolivälierän 22. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi SUNNUNTAI 30.6.2019 Keskipohjanmaa A20 Kaija Yliniemi ESPOO (STT) Selkäuimarien avuksi viritetyt lippusiimat väpättivät lauantaina tuulessa Leppävaaran maauimalan altaan yllä. 2 Golf Sotogrande: Miesten Euroopan-kiertueen kilpailu, tilanne 54/72 reiän jälkeen. Altaanmitan eli 50 metrin matkoilla SM-kisauimarit joutuivat Espoossa vastatuuleen, mikä oli omiaan heikentämään ennätysmahdollisuuksia. Jallow ui tuolloin Tukholmassa ajan 24,90, jolla pudotti Hanna-Maria Seppälän matkan SEtilaston ykköspaikalta. 10 000 m: 1) Antti Ihamäki AlajA 31.43,67, 2) Jukka Kero TuUL 32.49,41, 3) Jonathan Kilpelä JyvKU 33.08,27, 9) Marko Palohuhta UK 35.32,79. 100?m?su: 1) Niki Karlsson HSS 57,41, 2) Roni Kallström Cetus 57,88, 3) Miro Vasko OU 1906 58,84. M 50 m pu: 1) Pöytäkivi 23,73, 72) Jesse Anttila KUS 27,63 (M18/28.). sijan), RENNES (STT) Ruotsi pelaa jalkapallon naisten MM-turnauksen välierissä. EPA/EDDY LEMAISTRE SOTOGRANDE (STT) Golfammattilainen Mikko Korhonen ei pystynyt toistamaan hyvin menneitä ensi kierroksiaan Euroopan kiertueen turnauksessa Espanjassa. Uinti Vastatuuli hidasti vauhtia SM-altaassa LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI Lauri Järvinen LOHTAJA Masters-luokkien EM-nostoissa menestyneet keskipohjalaisnostajat osoittivat vireensä säilyneen hyvänä, kun he paransivat joukolla sarjojensa Suomen ennätyksiä Hannu Karhulan 60-vuotisnostoissa. Rovaniemellä MM-kultaa voittanut Lohtajan Veikkojen Matti Ojala kaunisteli kaikkia raskaimman sarjan Suomen ennätyksiä kirjaten 211 (90, 121). 1?500?m?vu: 1) Aino Otava Cetus 17.13,33, 2) Petra Ansaranta OU 1906 17.32,54, 3) Ada Hakkarainen HSS 17.45,15. 5000 m: 1) Mika Kotiranta JoensK 14.36,60, 2) AriPekka Lassila VetU 15.15,08, 3) Antti-Pekka Niinistö LahdA 15.27,02, 4) Kevin Sandell Falken 15.43,49. Miehet, kuula: 1) Timo Kööpikkä SeinSU 19,10, 2) Arttu Kangas KankSL 18,76, 3) Tomas Söderlund Raseb 18,05. kilpailupäivä, finaalien tuloksia: Miehet, 200?m?vu: 1) Lassi Haimi HSS 1.53,82, 2) Otto Rannikko ÅSK 1.55,55, 3) Wilhelm Suominen ÅS 1.55,57. Mimosa Jallow otti silti omansa naisten 50 metrin vapaauinnissa. N17, 1500 m: 1) Moona Korkealaakso LappUM 4.33,10, 8) Enni Katajalaakso KU 4.57,70. EM-raja), 6) Carl Sténson Ruotsi 515. Ruotsin toppari Linda Sembrant vapautti omalta kenttäpuoliskoltaan Sofia Jakobssonin läpiajoon, eikä hyökkääjä erehtynyt. 100 m pu: 1) Markkanen 1.16,03. SE-tulosten päivä Hanskin Puntissa 2 Yleisurheilu Kaustinen: Moukarikarnevaalit: Miehet (10): 1) Aaron Kangas KanksL 73,94, 2) Tuomas Seppänen NoormN 73,22, 3) Henri Liipola SomE 72,30, 4) Tommi Remes KiurU 71,68, 5) Roope Auvinen SjundIF 69,74, 6) Jesse Lehto KP-V 69,20. N 200 m su: 1) Ruotsalainen 2.21,97, 9) Salin 2.29,31 (N17/7.), 30) Wilma Lakanen KUS 2.36,65 (N17/23.). 100?m?pu: 1) Fanny Teijonsalo Cetus 1.01,48, 2) Nea Norismaa Ui Tre 1.02,48, 3) Laura Mäki RaisU 1.02,77. 5000 m: 1) Jenni Moskari KU-58 16.51,08, 2) Katarina Skräddar HelsJy 16.52,65, 3) Klaara Leponiemi LempKi 17.04,58. Par 71, palkintoarvo 3 miljoonaa euroa: 203 lyöntiä (10 alle parin): Christiaan Bezuidenhout Etelä-Afrikka 66+68+69, ...214 (+1): mm. Jämsä: Lajikarnevaalien tuloksia: T14 2000 m: 1) Elma Hannikainen HKV 6.41,39, 9) Jamira Suarez Drott 7.25,48, 10) Milla Utriainen KPV 7.26,39. Hän ui finaalissa mestariksi ajalla 25,82. Jallow kauhoi mestariksi Mimosa Jallow otti omansa, vaikka vastatuuli hidasti vauhtia. 3000 m ej: 1) Eemil Helander JyvKU 9.09,31, 2) Mikko Hirvonen JoensKa 9.19,41, 3) Walte Hautala LahdA 9.32,16. B-kilpailu: 1) Tilda Lipasti HIFK 12,23, 5) Hanna Jämsä TU 12,19. Kiekko: 1) Oskari Perälampi EspT 56,96, 2) Ville Kivioja NokU 55,31, 3) Sami Aartolahti LahdA 53,41. Hän ei jossitellut tuulta, sillä SMkisoissa mitalit ovat tärkeimmät. –?Aika hirveä puuska tuli tuohon väliin. 3000 m ej: 1) Anni Suominen RaisKu 11.09,22, 2) Oona-Mari Hakulinen JyvKU 11.18,79, 3) Saara Malinen RunC 12.46,52. T15, 2000 m: 1) Nora Kytäjä LempKi 6.41,35, 6) ReijaElina Jylhä HT 7.08,60. 400?m?sku: 1) Joonas Koski HeinI4.32,82, 2) Aleksi Koprinen HSS 4.36,73, 3) Claes Fjellström VUS 4.42,48. P14, 2000 m: 1) Anssi Mustonen KoivK 6.25,47, 5) Kasper Biskop GIF 6.46,89. Tyynemmässä säässä uidussa aamun alkuerässä aika oli neljä sekunnin sadasosaa parempi. N 50 m vu: 1) Jallow 25,76, 87) Henna Känsäkangas KUS 28,94 (N17/45.), 97) Jestoi 29,65 (N17/55.). EM-raja). Varpaansa turnauksen avausottelussa murtanut Saksan tähtipelaaja Dzsenifer Marozsan ei suurista puheistaan huolimatta ollut Saksan avauskokoonpanossa. M19, 1500 m: 1) Aleksi Kivelä LempKi 3.55,83, 4) Robin Kronqvist Falken 4.13,42, 7) Lasse Raudaskoski NU 4.19,86. N17 4x100 m skuv: 1) RaisU 4.22,10, 10) KUS (Lakanen, Jestoi, Salin, Veera Lahtinen) 4.45,51. Runsaasti huomion osoituksia ja onnitteluja saaneen päivänsankarin juhlakisassa yleisöä viihdytettiin myös lauluilla ja hanurinsoitolla punttimiesten vastatessa suuresta osasta musiikkia. Kolmas SE-triplaan yltänyt kilpailija oli Raution Kisailijoiden Keijo Rättyä, joka kokosi 102-kiloisissa 236 (105, 131). Naiset (10): 1) Kati Ojaloo NoormN 66,91, 2) Inga Linna RiihimK 65,57, 3) Sara Killinen LapVi 63,48, 4) Johanna Salmela JyvKU 62,64, 5) Heli Rinnekari NurmijYU 61,79, 6) Kiira Väänänen VarpV 61,53, 8) Julia Kivinen KP-V 57,68. Alkuerien tuloksia (voittaja + keskipohjalaiset): N 200 m ru: 1) Laukkanen 2.35,69, 18) Emma Hämäläinen ViesU 2.48,98 (N17 sarjassa 12.), 37) Teea Jestoi KUS 3.00,49 (N17/27.). 4x100?m?sku: 1) HSS I (Vilma Oura, Hanna Kareinen, Kiira Mauranen, Kaisla Kollanus) 4.16,07, 2) Cetus I 4.16,17, 3) OU 1906 I 4.19,83. Väylän 11 tupla-bogeyn jälkeen tuli vielä kolme tavallista. Marozsan tuli puoliajalla kentälle, mutta otsikot vei Ruotsin Stina Blackstenius. Ruotsi venyi MM-välieriin Sofia Jakobsson juhli osumaansa valmentaja Peter Gerhardssonin kanssa. 200?m?su: 1) Vilma Ruotsalainen HSS 2.19,16, 2) Sanni Alamattila HSS 2.24,17, 3) Petra Kivi VUS 2.26,23, 7) Liina Salin KUS 2.29,81. Naiset, 50?m?vu: 1) Mimosa Jallow Plaani 25,82, 2) Nea-Amanda Heinola NummK 26,13, 3) Ida Konkka ÅS 26,45. sijan), ...217 (+4): mm. Kuula: 1) Kaisa Kymäläinen OrPo 15,92, 2) Eveliina Rouvali KuopR 15,92, 3) Senja Mäkitörmä VarpaisjV 15,53. 4x100?m?vu: 1) TaTu (Herrala, Teemu Viitanen, Roope Kastarinen, Tony Eriksson) 3.28,09, 2) HSS I 3.28,66, 3) JoUS 3.30,28. Paluupallon Saksan verkkoon jatkanut Blackstenius vei Ruotsin johtoon heti toisen jakson alussa. Piirin painonnostajien juhlapäivät jatkuvat ensi lauantaina, jolloin Kokkolassa juhlitaan Tauno Ruotsalan 80-vuotispäivää. Kokkolasta kotoisin oleva parin viikon takainen maailmanmestari Uolevi Kahelin pääsi 61 kilon sarjassa jopa ME-tulosten kynnykselle tuloksin 155 (67, 88), jotka kaikki ovat Suomen ennätyksiä. Korhonen romahti. 10 000 m: 1) Alisa Vainio LappUM 34.47,46, 2) Anne-Marika Partanen KuopR 37.25,89, 3) Sofia Muinonen EspT 37.36,49. Tuloksessa kolme alle lauantain kierrokselle lähtenyt suomalainen käytti par 71 -radalla 78 lyöntiä ja putosi kokonaistulokseen +4, jolla hän on jaetulla sijalla 53. –?Enpä osaa sanoa mitään, no comment, Korhonen viestitti tiedotteensa välityksellä. 50?m?pu: 1) Niko Mäkelä RiUS 24,04, 2) Riku Pöytäkivi HSS 24,07, 3) Anton Herrala TaTu 24,60. Toinen välieräpari on Englanti–Yhdysvallat. M17, 1500 m: 1) Aleksi Rajaniemi LahdA 4.08,41, 8) Lassi Korpijärvi TU 4.17,62. Etenkin reiät 11–14 sujuivat Valderraman haastavalla kentällä kehnosti. Mikko Korhonen Suomi 70+69+78 (jakaa 53. Somero: Seiväskarnevaalien tuloksia: Miehet: 1) Tomas Wecksten KarhU 545 (kkk), 2) Mareks ?rents Latvia 545, 3) Urho Kujanpää TP 535, 4) Eerik Haamer Viro 535, 5) Mikko Paavola AlajAn 525 (22-v. Rovaniemellä se olisi riittänyt maailmanmestaruuteen, mutta Rättyä joutui siellä kilpailemaan hieman toipilaana ja jäi hopealle. MM-pronssimitalisti Hannu Karhula jatkoi kuuden onnistuneen noston putkeaan 73 kilon kilvassa numeroin 140 (64, 76). Myös loppukertymä 130 on hänen parhaansa. Korkeus: 1) Linda Sandblom HIFK 181, 2) Ville Voutilainen TuUL 178, 3) Elin Pajunen IFÅs 172. Naiset, 50?m?vu: 1) Jessika Markkanen HSS 31,09 (S9). Miehet, 3-loikka: 1) Topias Koukkula KangU 15,82, 2) Arttu Tyystjärvi LappUM 15,51, 3) Veikko Nugraha EspTa 15,45, 11) Daniel Sjölind IFÅs 14,25. 1500 m: 1) Saija Seppä SuolU 4.31,16, 2) Ilona Välimäki UudKK 4.35,21, 3) Mona Jäppinen HKV 4.38,36, 11) Ninni Löf KaJu 4.57,62. 100 m su: 1) Ilmari Laitala Cetus 1.45,25 (S8). 2 Uinti Espoo: SM-kisat, 3. Olisi varmaan ollut kovempi aika, jos olisi ollut sama olosuhde kuin aamulla, Jallow sanoi. minuutille asti. 1500 m: 1) Martti Siikaluoma LahdA 3.49,53, 2) Samu Mikkonen JoensK 3.51,43, 3) Antton Launto SauvU 3.52,45, 12) Joni Virkkala GIF 4.06,89. M 100 m su: 1) Karlsson 57.64, 33) Hugo Mattola KUS 1.06,47 (M18/23.). RK:n MM-hopeamitalisti Paula Koski oli myös ennätysvireessä työntäen 87-kilon painoluokassa ennätyksensä 90 kiloa. – Nyt tuntuu, että vinstan (50 metrin) vaparikin alkaa pikkuhiljaa löytyä. Naiset, pituus: 1) Taika Koilahti TuWe 664, 2) Emmi Mäkinen JyvKU 613, 3) Roosa Määttälä KV 599. Saksa sai otteluun salama-alun, kun joukkue siirtyi vartin pelin jälkeen johtoon. Korkeus: 1) Daniel Kosonen TamPy 208, 2) Matias Mustonen LempKi 205, 3) Julius Kuusela Länsi-UU 202. 50?m?pu: 1) Härkönen 30,88. Parauinti: Miehet, 200?m?vu: 1) Taneli Härkönen LrUit 2.30,64 (S14-luokka). Lohja: Lajikarnevaalien tuloksia: Naiset, kiekko: 1) Salla Sipponen KeurK 57,79, 2) Kätlin Töllasson Viro 55.46, 3) Vilma Paakkala EspT 50.84. 200?m?ru: 1) Jenna Laukkanen SC Vuokatti 2.31,36, 2) Silja Känsäkoski OU 1906 2.32,08, 3) Pinja Taskila OU 1906 2.36,39. 3-loikka: 1) Emma Pullola VaasV 13,57, 2) Senni Salminen ImU 13,44, 3) Kira Kytölä EsboIF 12,98