Kuudes peli päättyi 6–3. MARKKU JOKELA Kokkolan Hermes hävisi perjantaina neljännen kerran peräkkäin KeuPa HT:lle ja joukkueen kausi loppui siihen. KeuPa jatkaa Mestiksen välieriin voitoin 4–2. CLAS-OLAV SLOTTE ” Olemme siirtymässä kuuden keskisuuren puolueen aikakauteen. www.keskipohjanmaa.fi Lauantai 30. Nro 88 Sorsaparvi lehahti lentoon Kokkolan Suntin pohjapadon rakennustyömaalla. Sunti juhlakuntoon 1 Sivut A2-3 Suntiin rakennetaan parhaillaan pohjapatoa. maaliskuuta 2019. alv 10 %). SAK haluaa palkat avoimiksi 1 Sivu A5 Suomalainen rodunjalostus kesti vuoteen 1970 saakka 1 Sivut A16-19 Vaalikaudella lukuisia dramaattisia sairastumisia UUTISET 1 Sivu A10 CLAS-OLAV SLOTTE. Kokkolan talous jäi miinukselle 1 Sivu A4 Stina Mattila. 1 Sivu A22 Hermeksen kaudelle tyly loppu Kalle Loposelle merkittiin päätöspelissä tehot 1+1. Suntin on määrä olla juhlakunnossa ensi vuonna. 1 Sivu A3 Antti Savela pohtii pääkirjoituksessa tulevaa puoluekarttaa. Hinta 3,00 €. Ruoppaus on tehty, nyt on betonipadon rakentamisen ja myöhemmin vesikasvillisuuden poistamisen vuoro. -?Soitessa ne ratkaisut on tehtävä siitä, miten kokonaisuutta saataisiin tasoitettua, kaupunginjohtaja Stina Mattila sanoo. Kestotilattuna kotiin 0,98 € (sis. Odotettua alhaisemmat verotulot ja kasvaneet sote-menot jättivät Kokkolan talouden alijäämäiseksi. Sote-menot lohkaisevat kaupungin kuluista noin 45 prosenttia
Ne olivat niin sedimenttiliemen peitossa, että kenellekään ei tullut mieleen edes pyörien kunnostaminen, Takkula sanoo. Suntin vedenlaatu ja virtaavuus ovat parantuneet, patsaat on kiillotettu ja puistot säihkyvät kukkapaljoudessaan. Ei jää. Vielä vesikasveja ei voi siistiä, sillä ne ovat jään alla piilossa. Takkula pitää yleisön suhtautumista ruoppaustöihin hyvänä. Lisäksi istumapenkkejä uusitaan ja patsaita kiillotetaan, Remell listaa. Mitä töillä saavutettiin. Ainakin nämä asiat löytyvät prioriteettilistalta, paljastaa kaupunginjohtajan sihteeri Sonja Remell. Kokkolan kaupunkikuvaa kiillotellaan jo kovaa vauhtia ensi vuoden juhlavuotta varten. Nyt rakennetaan uutta pohjapatoa. Takkula arvioi, että Suntista nostettiin maamassaa vajaat 8?000 kuutiota. Edellinen puhdistusruoppaus tehtiin vuonna 2011. Ohivirtausputkella reagoidaan Suntin tulvimiseen, Takkula sanoo. Löytöjä Suntin pohjalta. –?Saimme sedimenttikertymät pois. Lisäksi on luvattu, että kaupungintalon remontti on valmis ja työmaat purettu juhlavuoteen mennessä, sanoo Remell. Juhlavuoden ilmeen on suunnitellut kokkolalainen graafinen suunnittelija Elina Warsta. Suntista juhlien kruunu Ruoppauksilla syvennettiin Suntin matalimpia kohtia etenkin siltojen alta. Sen avulla vedenpinta voidaan pitää halutulla tasolla. Uusi pato on jonkin verran entistä korkeampi. Takkulan mukaan siltojen seutuja ei ollut ruopattu aiemmin. Mielenkiintoisimmat löydöt pohjamutien seasta jäivät polkupyöriin. Se tehdään kaivinkonetyönä. Lipputangoissa liehuvat juhlavuoden valkooranssit värit. Lisäksi veteen kulkeutuu ravinteita maatalousalueelta ja avoviemäreistä. Putkistoa ja kaapeleita oli niin paljon, että ruoppaaminen olisi ollut mahdottomuus. Ainoastaan Tehtaankadun sillan alla ei ruopattu. –?Padon viereen tuleva istuskelualue valmistuu elokuun lopulle. Pystyasennossa oleva tervatynnyri nostetaan salkoihin ainakin keskustan kaduilla sekä Snellman-salin ja uimahallin edustalla. Pilaantuneet ainekset vietiin Storkohmon kaatopaikalle. –?Töihimme on suhtauduttu ymmärryksellä, vaikka välillä esimerkiksi liikennettä on jouduttu katkaisemaan. Samaan aikaan puistoissa tapahtuu. Sillä saatiin uomaan syvyyttä ja vesitilaa eli lisää virtausta. Korkeus riippuu merestä. Suntin ruoppaustyöt saatiin päätökseen viime viikolla. – Joku voi rannoilla kävellessään ihmetellä, että jääkö maisema tuon näköiseksi. Seuraava työvaihe on vesikasvillisuuden poisto ja rantojen siistiminen. Parasta on se, että työt saadaan tehtyä yhdellä kertaa. Kunnostushanke maksaa 550 000 euroa. Jos vedenpintaa nostetaan kaupungin puolella, jääkö meren puoli ilman vettä. Suurin osa maasta kuljetettiin Nyängsmossenin maanläjitysalueelle. Nyt rakennetaan betonista pohjapatoa Hollihaassa. Hajuhaittoja ruoppaaminen ei ole aiheuttanut. –?Ei, koska merivesi säätelee Suntin loppupään vedenpinnan korkeutta. Samalla vedenlaatu paranee. Työpäällikkö Takkula laskee, että sillanaluksia ruopattiin kaikkiaan kahdeksan kappaletta. MARKKU JOKELA LUKIJAN KUVA/TOMAS ENLUND. –?Ihmisillä on mahdollisuus osallistua kukkien istutuspäiviin. YKSI isoimmista Kokkolan juhlavuoteen liittyvistä urakoista on kaupunkikanava Suntin parantaminen. –?Siltojen alle kertyneet matalat padotukset saatiin pois. PUHEENAIHE: LAUANTAI 30.3.2019 Keskipohjanmaa A2 Juhlavuosi lähestyy Jouni Nikula KOKKOLA Kun Kokkolan kaupunki täyttää 400 vuotta, näkyy se kaupunkikuvassa. –?Polkupyöriä löytyi useita kymmeniä. Kaupungin työpäällikkö Mikko Takkulan mukaan pohjapato valmistuu nykyisen pohjapadon kohdalle juhannukseen mennessä. Vesikasvillisuuden poiston vuoro on keväämmällä. SUNTIN ruoppaus alkoi helmikuussa siltojen alta. Suntin ruskealle värille ei mahdeta mitään, sillä veteen liukenee suomalaisvesistöille tyypillisesti paljon humusta. –?Siinä ovat varmaan näkyvimmät asiat
Varsinkin Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja etenkin itäisessä Euroopassa suuretkin poliittiset muutokset ovat olleet jo pitkään mahdollisia. Nyt viimeisessä gallupkyselyssä (Yle 29.3.) perussuomalaiset ovat nousseet kolmanneksi suurimmaksi, ja puolue hengittää kokoomuksen niskaan. Ennakkoäänestys kotimaassa järjestetään 3.-9.4. Tulee mieleen Aku Ankka ja joku niistä kymmenistä ellei sadoista tarinoista, joissa Ankkalinnassa valmistaudutaan juhlavuoden viettoon. Nyt samanlainen trendi on tarttunut Pohjoismaihin. Puhelinvaihde 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 PÄÄKIRJOITUS LAUANTAI 30.3.2019 Keskipohjanmaa A3 Kerro meille mielipiteesi! Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tapahtumien vuosi Jouni Nikula Kokkolan merkkivuoden valmistelu tiivistyy jo tämän vuoden puolella. Jukka Lundell Korjausavustusta Neristanin muutamille taloille, jotka kaipaavat remonttia. Ilmassa on hyvää vanhanajan tohinaa, mutta toisin kuin sarjakuvissa, tosielämässä kaikkea ei rakenneta parissa päivässä ennen h-hetkeä. Viimeaikaiset kannatusmittaukset luovat täten pohjaa Jussi-ilmiölle. Juhlavuosi näkyy kaupungissa läpi ensi vuoden. Sitä ei olla tarpeeksi ymmärretty. Sama toistui neljä vuotta sitten, joskin pienemmässä mittakaavassa. Harri H Fleming Perinteiden kunnioittaminen. Osallistu keskusteluun Keskipohjanmaan Facebookissa. Kokkolalaiset ovat parhaimmillaan erilaisten tapahtumien järjestämisessä. Kävin torstaina Kokkolan Wanhassa kalahallissa, jossa kaupungin edustajat kertoivat juhlavuoden valmisteluista. Eduskuntavaalien varsinainen vaalipäivä on 14.4. Millaisia juhlia ja tapahtumia kaupunki kaipaisi. Tässä mielessä uusi suomalainen puolueympäristö poikkeaa muusta eurooppalaisesta puoluekartasta. Yksittäistä teemaa vältellään. –?Sen sijaan toivomme avaraa ja monialaista näkökulmaa juhlivasta kaupungista. Nyt kisataan siitä, kumpi saa Ruotsin kuninkaalliset juhlavuoden vieraakseen. Kun kaupunki vuonna 2020 täyttää 400 vuotta, näkyy juhlavuosi monina eri tapahtumina ja toteutuksina ympäri kaupunkia koko vuoden ajan. Vaalisivusto täydentyy vaalijutuista, ja sieltä löytyvät myös tämän vuoden puolella aiemmin julkaistut eduskuntavaaleihin liittyvät jutut osoitteessa: keskipohjanmaa.fi/aihetunnisteet/Eduskuntavaalit2019 Katso ehdokaslistat EDUSKUNTAVAALIT 2019 KP Facebook: Paras tapa juhlistaa Kokkolaa?. Jaana Stenman Chydeniuksen tärkeyttä nostamalla, mitä myös Ruotsissa pitäisi tehdä. Vaalisivustolla on myös lista kaikista Vaasan ja Oulun vaalipiirien eduskuntavaliehdokkaista. SUURTEN MUUTOSTEN aalto rantautui Suomeen tavallaan ensimmäisen kerran jo kahdeksan vuotta sitten Soinin jytky ykkösessä. Olisiko neljäsataa tapahtumaa mahdoton tavoite. Nyt ruotsidemokraatit otetaan enemmän kuin vakavasti. Keskipohjanmaa seuraa eduskuntavaalien tunnelmia ja asetelmia ennen vaaleja ja vaalien aikana verkkopalvelussa ja printissä. Kaupunki myöntää hakemusten pohjalta juhlavuoden tunnuksia tapahtumille ja toimenpiteille. JONI MÄKI-PETÄJÄ Torilaiva takas! Seppo Liedes Englantilaisilta saatu sotasaalisalus Kalahalliin ja Niinistö avaamaan juhlavuosi Kauppatorille ja kertomaan Halkokarin kahakasta. Viimeisessä kuvassa ankkaperheen siluetti pinkoo kohti Timbuktua. Sarjakuvassa Aku Ankka löytäisi itsestään maailman parhaimman patsaankiillottajan ominaisuudet. ja ulkomailla 3.-6.4. Kaupunginkanaali kunnostetaan ja juhlaliput on tilattu salkoihin. Toimitus tekee juttuja vaalien asetelmista, käy läpi aiempien vaalien tuloksia ja kertoo vaalien lähestyessä myös ehdokkaiden arvoista ja näkemyksistä. Jos perussuomalaiset saavat vielä jostain kurottua kokoon vastaavan äänipotin, puolueesta voi tulla pääministeripuolue. KAIKISSA NYKYISEN vaalitavan mukaisissa presidentinvaaleissa on ennen vaaleja tapahtunut voittajien leiriin hyppäämistä. – Suomi 100-juhlavuosi osoitti, että kokkolalaiset ovat hyviä lähtemään erilaisten tapahtumien järjestelyihin, ilman porkkanoitakin. Sekä Kokkolan että Uusikaarlepyyn perusti kuningas Kustaa II Aadolf vuonna 1620. Sekin pitää tosiasiana kertoa, että viime vaaleissa keskustan 21,1 prosentin ja SDP:n 16,5 prosentin kannatusero oli vain 136?116 ääntä. Juhlavuoden vietto huipentuu Kokkolan juhlaviikkoihin elokuun puolivälistä syyskuun loppuun. Kokkolan juhlavuoden graafinen ilme. Kokkolan syntymäpäivää juhlitaan kaupungin perustamispäivänä 7. Jos joku olisi vielä kymmenen vuotta sitten sanonut, että Ruotsissa joku muu kuin porvariblokki voisi haastaa sosialidemokraatit, hänelle olisi suositeltu lääkityksen muuttamista. Työ sujuisi ensin kuin tanssi, kunnes kaupungin perustaja Julle Ankanpään patsaan päälle valahtaa satakertainen määrä liian vahvaa puhdistusainetta. Nykyinen tilanne poikkeaa sikäli aiemmista jytkyistä, että nyt jytky kolmonen on murtamassa lopullisesti kolmen suuren puolueen suvereenia vallankäyttöä. –?Juhlavuoden ydinviesti on rohkeus, sanoo Kokkolan kulttuuritoimenjohtaja Sampo Purontaus. Pitkään totutusta kolmen suuren puoluekartasta ollaan siirtymässä kuuden keskisuuren puolueen aikakauteen. Onhan sen majakan pienoismallin kantaminen messuilta toisille jo nähty. Pertti Pepe Meriläinen Antakaa kaupunkimme alkuperäinen nimi takaisin! Johan Nyberg Ehkä olisi aika kuunnella nuoria. Saisi Kokkola ehkä jopa maailmanlaajuista julkisuutta, jos homma hyvin hoidettaisiin. Pirjo Jaakkola Kokkolan kaupungin perustamisesta tulee kuluneeksi 400 vuotta. Viime hetkillä ovat nostetta saaneet muiden muassa Elisabeth Rehn ja Pekka Haavisto, ja näin voi analysoida myös Sauli Niinistön ylivoimaa. Antti Savela Poliittiset mannerlaatat murtumassa Pitkään totutusta kolmen suuren puoluekartasta ollaan siirtymässä kuuden keskisuuren puolueen aikakauteen. Samalla tapahtumat pääsevät juhlavuoden tapahtumakalenteriin. Kansalaistoiminnan aktivoimiseksi on Kokkolan talousarvioon budjetoitu avustuksille rahaa, jota kaupunki myöntää juhlavuoden valmisteluun. Kaupunginjohtaja Stina Mattila odottaa kaupunkilaisilta aktiivisuutta. VIIMEISEN KANNATUSKYSELYN perusteella Suomeen on tulossa viisi suurin piirtein tasavahvaa eduskuntapuoluetta, SDP, kokoomus, perussuomalaiset, keskusta ja vihreät. syyskuuta 2020. Juhlavalmistelut ovat käynnissä, mikä selviää vaikka Suntiin katsomalla. S uomalainen poliittinen elämä on muuttumassa kohti yleiseurooppalaista mallia. Eikä kaukana ole loppujen lopuksi enää vasemmistoliittokaan likipitäen kymmenen prosentin lukemillaan. Ankkalinna vastaan Hanhivaara KOMMENTTI Jouni Nikula jouni.nikula@kpk.fi Patsaita kiillotetaan ja kukkia istutetaan. Arto Heinonen Jossain jo aiemmin ehdottelin tervanpolttonäytöstä. Kaupunki sparraa urakoissa myöntämällä juhlavuoden tunnuksia tapahtumille. Miten kokkolalaiset olisivat juhlineet 400 vuotta sitten. Strategiansa mukaan Kokkola on rohkeasti uudistuva kaupunki, Purontaus jatkaa. Sarjakuvan Ankkalinnassa kaikki haluttaisiin tehdä isommin ja paremmin kuin naapurikaupunki Hanhivaarassa, mutta löytyypä hyvä kirittäjä Kokkolallekin – kaiken lisäksi lähes naapurista: 400-vuotisjuhlia vietetään samaan aikaan Uusikaarlepyyn kanssa. –?Valtakunnalliset kotiseutupäivät, kunnostettu Sunti, Rantakadun kehittäminen, Meripuisto-hanke, juhlavuoden valaistusprojekti ja kehitysvammaisten kulttuuripäivät, luettelee Purontaus ensi vuoden ylpeydenaiheita. Varsinaisena vaalipäivänä Keskipohjanmaa seuraa tiiviisti tuloslaskentaa ja tunnelmia verkkopalvelussaan. Kokkolassa ison vuoden askelmerkit ovat olleet selvillä jo pitkään
UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi LAUANTAI 30.3.2019 Keskipohjanmaa A4 Lisää biletarjouksia myymälöissä ja verkkokaupassa. Tappiota aiheuttivat muun muassa Chydeniuksen koulun purku ja varhennettujen sairaseläkkeiden suuri määrä, joista koitui peräti 600 000 euron lasku kaupungille. Odotuksia alhaisemmista kertymistä kaupunki syyttää Kuntaliiton virheellisiä ennustuksia. Korkeampaa kunnallisveroa maksetaan ainoastaan Haapajärvellä, Reisjärvellä, Teuvassa ja parissa satakuntalaiskunnassa. Talousjohtaja Jari Saarinen suhteuttaa Kokkolan tilannetta muiden samankokoisten kuntien tilanteeseen, joka ei ole paljon valoisampi. Tilikauden tulos jäi yli miljoona euroa alijäämäiseksi, kun edellisvuonna se oli 2,2 miljoonaa ylijäämäinen. –?Tähän sisältyvät kouluhankkeet ja keskuspuisto, jonka osalta varmasti mietitään erilaisia omistajajärjestelyjä, Mattila kertoo. Tilinpäätös oli miinusmerkkinen niin tulo-, kiinteistökuin yhteisöverojenkin osalta. Tästä huolimatta kaupunginhallitus hyväksyi tilinpäätöksen kiitoksin. Toisaalta viime vuonnakin todellinen tilanne valkeni vasta loppuvuodesta, kun verotulot laskivat ja sote-menot lähtivät laukalle muun muassa lastensuojelun lisääntyneiden kustannusten vuoksi. Mattila iloitsee myös velkaantumisen taittumisesta: Kokkola lyhensi velkojaan 10 prosentilla. Viime vuonna kaupungin suurimpia investointikohteita olivat hulevesiverkko, kaupungintalon peruskorjaus ja liikenneväylät. Positiivista kehitystä tapahtui kaupungin työntekijöiden sairauspoissaolojen määrässä. jalkapallo-olosuhteiden parantaminen, litiumkaivos ja akkuteollisuuden potentiaaliset hankkeet. ALKUVUODEN PERUSTEELLA Kokkolan näkymät ovat tänä vuonna valoisammat. Pahin tilanne on juuri 20 000100 000 asukkaan kunnissa. Velkaa Kokkolalla on asukasta kohden 8 573 euroa. Synkkä syksy vei miinukselle Kokkolan verotulot pienenivät ensimmäistä kertaa 10 vuoden kuntaliitoshistorian aikana. Laura Airola Viime vuosi oli Kokkolan taloudelle melkoinen via dolorosa, jolle omat varjonsa heittivät muun muassa verotulojen lasku ja lastensuojelumenojen kasvu. Mattila nostaa esiin myös positiivisia kehityksiä. Viime vuonna 200 kuntaa 311:sta teki alijäämäisen tuloksen, kun edellisvuonna negatiivisen tuloksen tehneitä kuntia oli vain 50. POSITIIVISINA kehityshankkeina talouden kannalta mainitaan muun muassa pääterveysaseman myyminen Soitelle ja yliopistokeskuksen sopimuksen uusiminen sekä sataman väylän syvennys. Verot ovat kaupungin suurin tulonlähde, ja niiden kertymä jäi edellisvuotta pienemmäksi, 2,8 miljoonan euron päähän talousarvion tavoitteesta. CLAS-OLAV SLOTTE. –?Uusimaa oli ainoa maakunta, jossa tulos oli positiivinen, Saarinen kertoo. Näin ei ole tapahtunut vielä kertaakaan kuntaliitoshistorian aikana. Soiteen meiltä lähtee edelleen selkeä viesti: sote-menojen yli 4 prosentin kasvu on aivan liikaa meidän tulopohjalla, tähän on tultava muutos. Tavoitteena oli toki jäädä plussalle, mutta loppuvuodesta kuntatalouden taivaalle kerääntyi niin synkkiä pilviä, ettei siinä onnistuttu, valaisee kaupunginjohtaja Stina Mattila. –?Sairauspoissaolopäiviä kertyi yli kaksi vähemmän per työntekijä kuin kunta-alalla keskimäärin, kertoo palvelusuhdepäällikkö Riikka Parkas-Tieva. Veroprosentti on Kokkolassa jo maan korkeinta tasoa, 21,75 prosenttia. Kikyn vaikutukset on arvioitu väärin. Tulevia, taloutta piristäviä hankkeita ovat myös mm. Tilaa myymälässä tai verkossa. KAUPUNGIN SOTE-MENOISSA nähtiin vuoden lopussa yli neljän prosentin kasvu. Tulevina 4-5 vuonna on kuitenkin luvassa huikeita investointeja, joiden arvoksi talousjohtaja Jari Saarinen laskee 200 miljoonaa euroa. KOKKOLA EI ole talouskurimuksessaan yksin. –?Vuosi oli todella vaikea, ja tulos siitä huolimatta tyydyttävä. Kun sote-menot unohdetaan, kaupungin toimintakulut kasvoivat 0,15 prosenttia, kun keskimäärin kunnissa ne nousivat yli 3,2%. Lisäksi kouluinvestoinnit nielevät paljon rahaa. Kuntien velkaantuminen jatkuu kaikkialla muualla paitsi pääkaupunkiseudulla. www.clasohlson.fi Tule mukaan bailaamaan! Lasipullo ja pilli 6 kpl + kori 44-2337 4,99 (12,99) Robottipölynimuri Neato Botvac D3 44-2267 299,00 (449,00) Tehosekoitin Electrolux ESB2300 44-1388 19,95 (49,95) Popcornkone tai hattarakone 44-2255 / 44-2254 14,95 (32,95–34,95) Ka m pa nja tuo tte ita rajo ite ttu erä . Veroprosentin kaupunki on päättänyt pitää toistaiseksi ennallaan, vaikka höllääminen on siintänyt toiveissa. –?Kaupungin omien menojen kasvu jäi alhaiseksi, mistä täytyy kiittää kaikkia kaupungin toimijoita. Suurimmaksi syyksi on esitetty valtionosuusleikkauksia peruspalveluihin
Ensiksi on korjattava edellisessä hallituksessa syntyneet virheet. –?Työelämän asiat on aikaisemmin kyetty ratkaisemaan työntekijöiden ja työnantajien yhteisymmärryksellä. Vasemmistoliitolla ei ole ollut kansanedustajaa Vaasan vaalipiiristä sen jälkeen, kun vaasalainen Jarmo Wahlström putosi eduskunnasta niukasti vuonna 1999. Kokkolalainen Kauko Niemi on kampanjassaan oikeudenmukaisuuden ja solidaarisuuden asialla. –?Aktiivimalli on teettänyt lisää köyhiä. Viime hallituskaudella tapahtui iso muutos. SAK:n mukaan sukupuolten tasa-arvoa työmarkkinoilla edistetään perhevapaiden uudistamisella ja turvaamalla palkkatietojen avoimuus lainsäädännössä. Palvelu toimii kotimaisilla operaattoreilla, joissa ei ole pavelunumeroestoa. Hän haluaisi puuttua ”palkkaköyhyyteen”, jota ilmenee erityisesti palvelualoilla. Se yllätti ayliikkeen, sanoi Huutola. –?Palvelualoilla monen työntekijän palkka ei riitä elämiseen. LAUANTAI 30.3.2019 Keskipohjanmaa A5 ! Näin osallistut kisaan Kun matkapuhelinnumerosi kaksi viimeistä numeroa ovat samat kuin joku päivän onnennumeroista, lähetä tekstiviesti: ARVONTA (väli) KEVÄT (väli) nimesi ja osoitteesi numeroon 17191 Huom! Kisaan voi osallistua ainoastaan tekstiviestillä. Tekstiviestin hinta 1,10€. SAK lähti mukaan kilpailukykysopimukseen sillä ehdolla, että muista työelämään liittyvistä sopimuksista neuvotellaan kolmikantaisesti. Vasemmistoliitto uskoo saavansa eduskuntapaikan takaisin Vaasan vaalipiiriin. Vasemmistoliitto lähtee siitä, että aktiivimallin purku on kynnyskysymyksenä hallitukseen menoon, sanoo Niemi. ARVONTA KEVÄT Maija Malli Metsäkyläntie 6 67100 Kokkola Jotta kaikilla olisi mahdollisuus elää hyvää arkea. Viestin tulee olla perillä saman päivän aikana klo 23.59 mennessä. LAHJAKORTTI HALPAHALLI.fi VERKKOKAUPPAAN 215 € A rv o jopa 500 € SUKLAALEVY 2,5 € A rv o KEVÄTKISA AUTON LUXPESULAHJAKORTTI 25 € A rv o Onnennumerot 83 63 55 06 13 27 26 15 16 71 Tapio Lehtinen KOKKOLA SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Matti Huutola puhui työelämän uudistamistarpeista vasemmistoliiton vaalitilaisuudessa Kokkolassa. VASEMMISTOLIITTO menestyi viime eduskuntavaaleissa heikosti niin koko maassa kuin Vaasan vaalipiirissäkin. Työstä työhön siirtymistä helpotettaisiin etuuksien uudistamisella ja vahvistamalla työantajan rahoittamaa muutosturvaa. –?Ei välttämättä henkilö henkilöltä vaan esimerkiksi aloittain, Huutola esitti. Vasemmistoliitto metsästää kadonnutta paikkaa Puolue on ollut kaksikymmentä vuotta ilman kansanedustajaa Vaasan vaalipiiristä. NÄMÄ KAIKKI VOIT VOITTAA TEKSTIVIESTILLÄ! Arvonnat: Joka päivä arvotaan päivän osallistujien kesken päiväpalkinnot. SAK haluaa palata sopimusyhteiskuntaan. –?Itselleni tärkeimpiä asioita ovat hyvinvointivaltion pelastaminen ja työelämän kysymykset, sanoo Isokoski. Viime eduskuntavaaleissa hän sai 572 ääntä. Viime eduskuntavaaleissa hän sai 1010 ääntä. Hän toimii muun muassa kaupunginvaltuutettuna ja Pohjanmaan Vasemmiston puheenjohtajana. Samaan aikaan monet kaupan alan yritykset tahkoavat suuria voittoja, mikä ei näy työntekijöiden palkkapussissa, koska ne tarjoavat vähän tunteja ja palkka on huono. –?Jos pystyisimme siirtämään kuntavaaleissa saadut äänet eduskuntavaaleihin, se riittäisi ehdokkaan läpimenoon, Niemi laskee. KESKIPOHJANMAA LEHDET 6 kk PÄIVÄPALKINNOT VIIKKOPALKINTO PÄÄPALKINTO Keskipohjanmaa-lehdessä 15.3.-4.4.2019 julkaistavassa kevätkisassa on mukavaa jännitystä ja voittomahdollisuuksia kevättalven iloksi. Sen sijaan kuntavaalit menivät hyvin. SAK:N työelämän uudistamiseen liittyvässä paketissa on kolme pääkohtaa: Työllistymisen nopeuttaminen, tasa-arvon edistäminen ja koko väestön osaamisen vahvistaminen. Tekstiviesti tulee lähettää numerosta, jonka KAKSI VIIMEISTÄ numeroa ovat samat kuin jokin päivän kymmenestä onnennumerosta. –?Jos olemme samassa työpaikassa ja samanarvoisessa työssä, palkka-avoimuus on konkreettinen väline miesten ja naisten välisen palkkaerojen korjaamiseksi. Vuoden 2007 vaaleissa vaasalainen Harri Moisio jäi vain 26 äänen päähän eduskuntapaikasta. VAALITILAISUUTEEN osallistui kaksi kansanedustajaehdokasta: Sauli Isokoski ja Kauko Niemi. Sitten alkoi tulla aktiivimalleja, irtisanomissuojan heikentämistä ja paikallisen sopimisen edistämistä, mainitsi Huutola. Palkka-avoimuus voitaisiin toteuttaa esimerkiksi luottamushenkilöiden avulla tai vuosiraportilla. Verkkosivuillaan hän mainitsee tärkeimmiksi arvoikseen oikeudenmukaisuuden ja solidaarisuuden. –?Sitä kestikin vuoden. Niemi on myös Vasemmistoliiton puoluehallituksen jäsen. Onnennumerot ovat voimassa vain tämän päivän ajan. CLAS-OLAV SLOTTE. Kaikkien viikon aikana osallistuneiden kesken arvotaan puolen vuoden Keskipohjanmaan lehtitilaus ja kaikkien kisaan osallistuneiden kesken 500 € lahjakortti HalpaHallin verkkokauppaan! Voittajille toimitetaan palkinnot henkilökohtaisesti ja heidän nimet julkaistaan lehden nettisivulla ja lehdessä. Niemi on 54-vuotias kokkolalainen liittoasiakkuuspäällikkö. CLAS-OLAV SLOTTE Pietarsaarelaiselle Sauli Isokoskelle tärkeimpiä asioita ovat hyvinvointivaltion pelastaminen ja työelämän kysymykset. Isokoski toimii muun muassa Palvelualojen ammattiliiton PAM:n valtuuston toisena varapuheenjohtajana. Koko väestön osaamistasoa vahvistettaisiin oppivelvollisuuden pidentämisellä, matalasti koulutettujen aikuisten perustaitotakuulla ja vahvistamalla maahanmuuttajien kielikoulutusta. esim. –?Emme ole ay-liikkeessäkään sitä mieltä, että tukitoimia järjestetään ilman vastikkeellisuutta, kun rakennetaan työllistymisen mahdollistava polku. Isokoski on 44-vuotias pietarsaarelainen myyjä
Touring Sports, Hatchback vai Sedan. *Uuden Corolla Hybrid -malliston CO2-päästöt 101-121 g/km ja yhdistetty kulutus 4,5-5,4 l/100 km. Uusi Corolla Hybrid ei ole ainoastaan luokkaansa isompi, se on suuri. 267 € /kk Uusi Corolla Autoverollinen kokonaishinta Toimituskulut Kokonaishinta toim.kuluineen WLTP CO?päästöt* WLTP EU-yhd. kulutus* Vapaa autoetu/ Käyttöetu Hatchback 1.8 Hybrid Active 27 541,26 € 600 € 28 141,26 € 102 g/km 4,5 l/100 km 600/435 €/kk Hatchback 2.0 Hybrid Active 30 465,68 € 600 € 31 065,68 € 110 g/km 4,9 l/100 km 640/475 €/kk Sedan 1.8 Hybrid Active 27 995,04 € 600 € 28 595,04 € 101 g/km 4,5 l/100 km 610/445 €/kk Touring Sports 1.8 Hybrid Active 28 566,30 € 600 € 29 166,30 € 103 g/km 4,5 l/100 km 620/455 €/kk Touring Sports 2.0 Hybrid Active 31 566,73 € 600 € 32 166,73 € 112 g/km 4,9 l/100 km 660/495 €/kk Takuu 3 vuotta/100 000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100 000 km. Luoton ja kustannusten yhteismäärä 21 840,46 € + 2 601,64 € = 24 442,10 €. Koe ja aja suurin suosikkisi ensiesittelyissä kautta maan. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Todellinen vuosikorko 3,94 %. ESIMERKKILASKELMA: uusi Corolla Hatchback 1.8 Hybrid Life 27 075,58 € (sis. Luoton myöntäjä Toyota Finance Finland Oy, Korpivaarantie 1, Vantaa. Käsittelymaksu 9 €/kk. Suuri tiloiltaan, suuri mukavuudeltaan ja erityisen suuri ajettavuudeltaan – pientä on vain kulutus ja päästöt. toimituskulut 600 €). Toyota Hybridiakkuturva 10 vuotta/350 000 km. Suurempi viimeinen osamaksuerä/ taattu hyvityshinta 11 720 €. Perustamiskustannus 180 €. Uusi Corolla Hatchback 1.8 Hybrid Life Toyota Jousto -rahoituksella esim. Kilometrit 60 tkm. LAUANTAI 30.3.2019 Keskipohjanmaa A6 ETEENPÄIN JA OHI UUSI SUURI COROLLA HYBRID ENSIESITTELYSSÄ NYT LA–SU 30.–31.3. TOYOTA JOUSTO kk-erä 267 €. Korko 2,95 %. Rahoitusaika 48 kk. Käsiraha 20 % (5 415,12 €). UUSI SUURI COROLLA HYBRID Oy Autoliike Nystedt Bilaffär Ab, Kokkola, Pietarsaari ja Ylivieska www.nystedt.fi. Luototettava määrä 21 840,46 €. Uudestisyntynyt alustarakenne ja hybridimoottorin tehokkuus tekevät ajamisesta ohittamattoman kokemuksen
Tämä on hyvä muistaa Pohjois-Suomessa, jossa talvi on vielä käynnissä. Klo 18 Kokkola Iltatilaisuus ja vaalikahvit, Kaupungintalon Kokkola-sali, Näppäripelimannit esiintyvät. Pohjanmaalla tarttuu joinain vuosina joesta virran mukaan sulamattomia jäämassoja, Uusikivi kertoo. Valveutunut asukas oli jo poistanut puun väylältä ja pieninyt puun. 010 322 3670 • www.picante.fi UUDISTIMME MENÙN SUNNUNTAIBRUNSSISSA. Vaikutukset jäävät ainakin puustolle vähäisiksi, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari-Juhani Punkka. Vuoden 2019 käyttötalousarviossa ei ole varausta väistötilojen korjausrakentamista varten, koska alun perin kaavailtiin, että alakoulu voisi jatkaa nykyisissä tiloissa rakentamisen aikana. Päivälämpötilat laskevat sunnuntaita kohti mentäessä myös etelässä lähelle nollaa. HYvää Sunnuntaita KAIKILLE! MA PE 6.00 22.00 | LA 7.00 22.00 | SU 8.00 21.00 Rautatienkatu 10 • Puh. Jäiden lähtö on hieman etuajassa. Lestijärven kunnanhallitus myönsi sivistyslautakunnalle ja tekniselle lautakunnalle luvan remonttisuunnitelmaan Mikevan ja Palolan rivitalokiinteistöjen väistötilakäyttöä varten. Todennäköisyys tämän tapahtumiselle on kuitenkin tällä hetkellä tavallistakin pienempi. Ykspihlajan Iltaruskontiellä oli kaatunut puu kulkuväylälle. Puuskainen länsituuli vaikuttaa eniten Kajaanin, Kuusamon ja Etelä-Lapin alueilla. –?Jos jäälle yrittää mennä jollain raskaammalla välineellä, on hyvä muistaa, että jään vahvuus vastaa vain puolta teräsjäästä, Vehviläinen sanoo. Mitään normaalikeväästä poikkeavaa ei ole Suomen ympäristökeskus Syken päivystävän hydrologin Jari Uusikiven mukaan kuitenkaan odotettavissa. Paloja pelastustoimi kävi poistamassa pellinpalasen. Elohopea kääntyy laskuun aurinkoisena ja lämpimänä alkaneen viikonlopun aikana. Heikon, sohjosta muodostuvan kohvajään osuus on ollut tänä vuonna suuri, Vehviläinen kertoo. Jäiden lähtö on Vehviläisen mukaan hieman etuajassa. PERJANTAINA pohjoisessa puhaltaneet kovat tuulet jatkuvat vielä tämänkin päivän puolella. Syynä lämpötilojen laskuun on tuulen suunnan kääntyminen. klo 14.40 Kaustinen K-market klo 16 Kannus Tukkimiehentori, paikalla soppatykki. Viikonlopun aikana tuuli puhaltaa luoteesta ja tuo kylmää ilmaa Norjasta sekä Jäämeren suunnalta. Tämä johtuu siitä, että maassa on routaa kauttaaltaan. Virran mukana liikkeelle lähtevät jäät voivat patoutua matalikkoihin ja aiheuttaa tulvintaa alueilla, joilla sitä yleensä ei ole. TULE NAUTTIMAAN! Lounasaika 11.00 16.00 | 14,50€ LESTIJÄRVI Lestin koulun uudisosan rakentaminen voi näillä näkymin alkaa tämän vuoden syksyllä. Pellinpala uhkasi jalankulkijoita Arttu Mäkelä HELSINKI (STT) Rannikkoalueilla voi esiintyä jäiden sulamisen seurauksena tulvintaa viikonloppuna. Järvissä jäät ovat heikkoja, ja rannat ovat jo laajalti sulia. klo 17.15 Kokkolan kävelykatu, makkaratarjoilu. Lisäksi kunnanhallitus myönsi luvan remonttimiehen palkkaamiseen. JÄILLE SEN SIJAAN ei ole enää asiaa maan eteläosissa, kertoo Syken johtava hydrologi Bertel Vehviläinen. Tuija Leivo Rintakorpi projektipäällikkö, FM Veteli Mika Lintilä elinkeinoministeri, kansanedustaja Toholampi 109 110 Otto Luoma opiskelija Kokkola 111 Tuomo Puumala kansanedustaja Kokkola 114 Jokainen yhdessä vietetty ruokahetki on tärkeä. Jokijäitä ei etelässä enää ole, ja Vehviläisen mukaan joissa ei pysty enää kuin uimaan. LAUANTAI 30.3.2019 Keskipohjanmaa A7 Vaalien ennakkoäänestys on kotimaassa 3. –?Alavimmat pellot ja pienet tiet, jotka ovat alttiita veden nousuille, voivat jäädä veden alle. Runeberginkadulla kattopellin palanen roikkui vaarallisesti rakennuksesta ja aiheutti kävelytiellä jalankulkijoille vaaraa. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 14.4.2019. M ak sa ja : KD Ke sk i-P oh ja nm aa n pi iri VALITSE OMA EHDOKKAASI WWW.KD.FI Pentti Ahopelto liikenneyrittäjä Alavus 118 Jaana Kallio sosionomi, lastentarhanopettaja (AMK) Kokkola 122 Jukka Paananen lähetysjohtaja, metsätalousinsinööri Kokkola 126 Anita Viik-Ingvesgård fil.mag, fil.maisteri Kristinestad, Kristiinankaupunki 130 May-Gret Axell lärare, pensionär, opettaja, eläkeläinen Vasa, Vaasa 119 Tomi Kaunismäki diplomi-insinööri, kauppatieteiden maisteri Vaasa 123 Anna-Liisa Punto terveyskeskuslääkäri, hälsocentralläkare Vaasa, Vasa 127 Maria Viita-aho-Tohni yrittäjä, MBA Lappajärvi 131 Leo Byskata taloustieteen opiskelija, ekonomiestuderande Kruunupyy, Kronoby 120 Juhana Lähdesmäki toimitusjohtaja Ilmajoki 124 Kimmo Rantanen rehtori, työnohjaaja Seinäjoki 128 Johanna Yli-Kaatiala perushoitaja Alavus 132 Peter Östman kansanedustaja, riksdagsledamot Luoto, Larsmo 133 Heimo Fiskaali agronomi, yrittäjä Kokkola 121 Kati Nummensalo luokanopettaja, KM Seinäjoki 125 Aki Ruotsala elinkeinovastaava, HTM, KTM Seinäjoki 129 Tervetuloa juttelemaan! M ak sa ja: Ke sk i-P oh jan m aa n Ke sk us ta Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja ehdokkaat Tuija Leivo-Rintakorpi, Mika Lintilä, Otto Luoma ja Tuomo Puumala tavattavissa Maanantaina 1.4. Tällaiselle tavalliselle pulliaiselle on parempi vain sanoa, että ei ole mitään asiaa enää jäille varsinkaan Etelä-, Lounaisja VarsinaisSuomessa. Ilmatieteen laitos on antanut alueelle tuulivaroituksen. Lestin koulu väistänee kunnan rivitaloihin KOKKOLA Paloja pelastustoimi sai Kokkolassa kaksi vahingontorjuntatehtävää perjantaina puolenpäivän aikaan. –?Ne, jotka tuntevat jäät ja ottavat niin sanotusti oman vastuun, varmasti tietävät, mitä tekevät. Väistötilaa suunnitellaan nyt otettavan kunnan rivitaloista. Ensi viikolla lämpötilat alkavat jälleen nousta. Vaaraa rakennuksille tai ihmisille ei ole odotettavissa. Yölämpötilat laskevat viikonlopun aikana yhteensä kymmenkunta astetta. Rakennustyömaaksi tarvitaan koko koulualue; rakentamistoimikunnan näkemyksen mukaan nyt alakoulun väistötiloina olevaa alakertaa eli päiväkotitilaa ei voi käyttää rakentamisaikana. Paloja pelastustoimi kävi toteamassa tilanteen ja palasi asemapaikalle. Molemmat rakennukset vaativat pintaremonttia ja muutostöitä, jotta tilat saadaan asianmukaiseen opetuskäyttöön. –?Mitään kovin merkittäviä vahinkoja ei todennäköisesti tule. Jäät ovat kestävyydeltään vain puolet teräsjään vahvuudesta. Tällä hetkellä mahdollinen vaihtoehto on sijoittaa sekä alakoulu että yläkoulun aineopetusta entisen Mikevan kiinteistöön ja vastapäätä olevan Palolan kiinteistöön. Tuuli näyttää jäävän Punkan mukaan jäävän kuitenkin varoitusrajojen alle. – 9.4
Kononen nostaa kirjallaan hienosti arvostusta tätä musiikinlajia kohtaan. Suomenruotsalaiset ovat olleet hyvin tietoisia kantrista, ehkä suomenkielisiä aikaisemmin. Hän uskoo, että suomikantri nousee vielä uuteen kukoistukseen, ja myös nuorempi ikäpolvi löytää tämän genren. Ruotsinkielisille kantri on tanssimusiikkia kuten Nylund kirjassa toteaa: ”Dansbandien iskelmä ei ole kaukana kantripoljennosta, siinä on vain enemmän kaikua.” Kononen pahoittelee, että jossain eteläsuomalaisissa musiikkipiireissä monikaan ei tiedä läntisestä perinteestä, esimerkiksi kokkolalaisesta Kari Mäkisestä, mitään. SUONNA KONONEN sivuaa toki opuksessaan kantrin uusia suomalaisnimiä. KANTRI ON löytänyt tiensä Suomeen eri reittejä. Kokkolanseudulla blues elää jatkuvaa kukoistuskautta Wentus Blues Bandin ja sen ahkeran basistimanagerin Robban Hagnäsin ansiosta. Karjalaista.” Naispoweria kantrimaailmassa edustaa nykyään helsinkiläinen Iron Country Sisters, joka yhdistelee musiikissaan eri tyylejä. VÄHÄTELLÄ EI SOVI myöskään naapurimaa Ruotsin osuutta. 1 Kantria oltiin suomennettu ja käännöskappaleina levytetty jo 1920-luvulla. Nylund juhli muutama vuosi sitten yhtyeensä Country Lifen 40-vuotissyntymäpäiviä. Mutta kunnon roihuun se ei ole ainakaan Keski-Pohjanmaalla uudestaan syttynyt. CLAS-OLAV SLOTTE. Hän arvelee genren olleen sen verran harvinainen, että yksikään naisartisti ei ole halunnut ”leimautua” kantrilaulajaksi. Ajatellaanpa vaikka Eija Meriläistä, jonka En luvannut sulle ruusutarhaa oli kantria, pohtii Kononen ja muistaa Meriläisen tehneen sittemmin täyskäännöksen hengelliseen musiikkiin. Yllättäviäkin yhtymäkohtia kantriin löytyy esimerkiksi Tuomari Nurmion (Aavaa preeriaa) tai J.Karjalaisen (Kolme cowboyta ratsastaa) tuotannosta. ” Suomessa voidaan sanoa, että mä vihaan kantria ja sitten kuunnellaan sujuvasti J. Suonna Kononen arvelee että itäkantrin ja länsikantrin välillä on selvä ero. Piipahdan Youtubessa ja ensimmäiseksi vastaan tulee Cashin tuotannosta Rautavaaran levyttämä Kiven sisässä ja hauskana muistona kappale Kun ei, niin ei. Kantrin liekki lepattaa Kari Mäkinen on vienyt Merlefest-festivaalille aina omatekoisen kitaran. Ninni Poijärvi, muusikko FAKTA 1 Vuonna 1968 Jarno Sarjasen tulkitsemaa Nukkekotia pidetään ensimmäisenä suomalaisin voimin syntyneenä country-kappaleena. Yksittäistapauksena Suona Kononen ottaa esimerkiksi Tapio Rautavaaran, joka Amerikassa käydessään ihastui Johnny Cashiin ja lauloi paljon tämän tuotantoa. 040 672 1257 Sähköposti: kulttuuri@kpk.fi LAUANTAI 30.3.2019 Keskipohjanmaa A8 Tiina Ruotsala Jos itsellä menee huonosti, niin kantrirallatuksessa vielä äitikin on vankilassa. Tapahtuman muuten perusti Teerijärven nuorisoseura. –?Kuitenkin myös naiset ovat kantria esittäneet. J. Kokoonpano keikkaili aktiivisesti vielä 1990-luvulla. Eiköhän vain kantririntamallakin nouse ruotsalainen duuri framille. –?Kyllähän Erja Lyytisenkin blueskeikoilla alkaa olla jo kaikenikäistä ja näköistä yleisöä, eikä vain niitä kädet puuskassa istuvia karvaturrimiehiä, hän aprikoi. 1 Vuonna 1970 musiikkityylille lanseerattiin termi: kantri. Mäkinen olikin itseoikeutettu esiintyjä Suomikantrin 50-vuotiskonsertissa Helsingin Savoy teatterissa viime vuonna. Karjalaista. Valtaosin puhutaan kuitenkin menneestä kuten Freukkareista ja Jusi Raittisesta, Country Expressistä tai Vanhasta Isännästä. Hän halusi ehdottomasti nostaa ruotsinkieliseltä pohjanmaalta esimerkiksi Börje Nylundin ja suomenkielisistä Kari Mäkisen. –?Tuo on totta ja sitä pohditaan kirjassakin muusikoiden kanssa, myöntää Kononen. Niinpä, ja juuri Hagnäs opasti toimittajaa joulun alla, että bluesin synkistely ei ole mitään kantriin verrattuna. KULTTUURI Osaston esimies: Tiina Ruotsala P. Näin kuvaa meininkiä tästä genrestä varsinaisen raamatun Mystiset metsätyömiehet ja keskikaljacowboyt – retkiä suomikantriin ja sen persoonallisuuksien pariin kirjoittanut toimittaja Suonna Kononen. Kantri-Kononen vahvistaa bluesmiehen heiton. Suomalaismuusikot ovat käyttäneet musiikissaan rohkeasti eri tyylejä – myös kantria. Kun kantri eli vahvaa kukoistuskautta 1970-80-luvuilla, Countryroad 13 keräsi Kruunupyyn Emetiin sankan joukon kantrin ystäviä ja maamme eturivin bändejä. –?Robbanhan on teille oikea aarre, tunnustaa Kononen. Mäkinen on tallonut omaa kantripolkuaan vuosikymmenet muun muassa luomalla vahvan suhteen esikuvaansa Doc Watsoniin. Karjalaisen kanssa keikkaillut Ninni Poijärvi tuhahtaakin Konoselle teoksessa, että ”Suomessa voidaan sanoa, että mä vihaan kantria ja sitten kuunnellaan sujuvasti J. Yölinjaa on laulanut moni muukin ja rekkaromantiikka on poikinut myös omia suomalaissävellyksiä kuten Mikko Alatalon Jussi Raittiselle tekemä Hirvi älä tule tielle. 0400 365 582 Toimittaja: Anni Saari P. Yhtään ainoaa kunnon naiskantrilaulajaa teoksesta ei löydy
Pysyvää ihmissuhdetta hänellä ei ole, vain vaihtuvia suhteita. Lopulta päädytään tietysti lapsuudenperheeseen ja peniskateuteen. Simpsoniin ja Michael Jacksoniin tuntuisivat vinkkaavan, että kaiken yltäkylläisyyden keskellä meidän kaikkien on katsottava peiliin ja varottava myös itseämme. Peele varmistaa, että tämä pysyy joka käänteessä ja kierteessä mukana. Jo kirjan ensimmäisellä sivulla psykologi toteaa, ettei enää usko ratkaisukeskeisyyden voimaan. Teatteriesitysten lisäksi harrastajille on tarjolla erilaisia työpajoja. Heille järjestetään oma työpaja, jonka päätteeksi festivaalilla nähdään myös pienimuotoinen englanninkielinen produktio. HEINI LEHVÄSLAIHO. Kerrostusterapia -johdattaa harjoitteiden tekijän vaivihkaa yllättävien rinnastusten maailmaan. Romaanissa tätä työstetään kymmenen viikon, eli kymmenen luvun ajan. Yhteisen tuotannon lisäksi teatterit vaihtavat tietoaan ja taitoaan teatterituotannosta ja festivaalien järjestelystä. Pääosissa Lupita Nyong’o, Winston Duke, Elisabeth Moss. Perhe pitää yhtä peloissaankin. Hankkeessa irlantilaiset harrastajateatterit tutustuvat vastaavaan toimintaan Ylivieskassa. Luultavasti romaanin viittauksista suurin osa jäi myös minulta ymmärtämättä. Niin voisi käydä sellaisen filmin kohdalla, joka ihastuu liikaa nokkeliin, moniulotteisiin rakennelmiinsa ja unohtaa kertomuksesta sydämen. Koin terapiakielen uuvuttavana eikä Natalian kohtalo kerta kaikkiaan kiinnostanut. Mutta riittääkö se. Festivaaliviikonlopun päätteeksi yksi ryhmä palkitaan tuhannen euron arvoisella kannustuspalkinnolla. LEIKKIESSÄÄN identiteeteillä ja naamareilla kauhutivolinsa peilitalossa, huitoessaan hiilihangoilla ja golfmailoilla mörköjä loitommalle, Us muistuttaa, että osattomuus ja hyvinvoinnin epätasainen jakautuminen ovat kaiken pahan alku. Senkin Jordan Peele osaa. KULTTUURI LAUANTAI 30.3.2019 Keskipohjanmaa A9 Tiina Ruotsala Ylivieskalainen harrastajateatteri YTY kehittää toimintaansa irlantilaisten kanssa. PÖLLYYTYKSEN osallistuvat siis marraskuussa myös irlantilaiset harrastajat. Vierailu sijoittuu marraskuulle, jolloin Ylivieskassa järjestetään Pohjois-Pohjanmaan Teatterikatselmus, niin kutsutun Pohojosen Pöllyytyksen jo toista kertaa. Hannu Björkbacka Mikäpä pahan tappaisi. Teatterin puheenjohtaja, Rita Kovacs ja johtokunnan jäsen Pekka Myllykangas kävivät Irlannin Westmeathin ja Offalyn alueella helmikuussa neuvottelemassa yhteisestä harrastajateatterihankkeesta. Kirjan lopussa on lista yli 20 teoksesta, joita kirjassa on hyödynnetty. Viittaukset O.J. Totta kai odotus on palkittava ja laitettava sitten peliin koko hurlumheiarsenaali. Nyt sellainenkin toteutuu, sanoo Rita Kovacs. Oma lukukokemukseni oli ennemminkin väsyttävä kuin löytämisen iloa tarjoava. Yleisön tarkkaavaisuus kannattaa. Paljon saadaankin esiin. VAIKKA US ON kunnianhimoinen tarinaltaan ja puitteiltaan, ohjaaja ei unohda katsojaa. –?Englanninkielistä työskentelyä ovat toivoneet erityisesti nuoret harrastajat. Matkaa varten tukea saatiin Maaseutuverkoston kv-palvelupaketin kautta. Pystyykö Adelaide pelastamaan perheensä muilta pahantahtoisilta kopioilta, ja mitä ne loppujen lopuksi oikein haluavat. CLAUDETTE BARIUS KIRJAT: Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia. Siellä hän joutuu kuitenkin kohtaamaan vanhan painajaisensa, peilitalon kaksoisolennon. Ohjaus ja käsikirjoitus Jordan Peele. Näin estetään myös epäuskon viriäminen ja ajatusten etääntyminen pelkäksi ulkopuoliseksi tarkasteluksi. Ja nytkin Peelen ohjaus vaikuttaa ja vakuuttaa niin omaperäisellä kauhunäkökulmalla kuin helposti lähestyttävällä, arkisella ja samaistuttavalla alkutilanteella. Teos 2019. Anni Saari Terapiasukupolvi avaa mielensä ja haaransa Laura Lindstedt. Jos hyvä saadaan maailmassa kiertämään, niin voi käydä pahankin kohdalla. Mikäs siinä, kyllä puhetta maailmaan mahtuu. Silti vanhempien ja lasten vahva side – usko, toivo ja rakkaus sekä yllättävissäkin paikoissa esiin putkahtava huumori pitävät elokuvan käsinkosketeltavan inhimillisenä silloinkin, kun kauhu on ilkeimmillään ja verisimmillään. Ohjaajalla on vapaat kädet esittää ensimmäisellä puolituntisella kaikki taidokkuutensa, villeimmät keksintönsä ja arvoituksellisimmat kuvansa vieläpä ylimaailmallisimman musiikin säestyksellä ilman, että on pelkoa katsojan ikävystymisestä. –?Toivomme kovasti, että tämä on vasta ensimmäinen askel pitkässä yhteistoiminnassa. KinoCity, Pietarsaari. Sen kuvaamisessa Lindstedt on taitava. PARASTA elokuvataidetta näkee ja kokee nykyään kauhufilmeissä. Jos puhuu oikein paljon, murhe saattaa muuttaa pysyvästi muotoaan, psykologi sanoo. Eräänä päivänä psykologi saa unelma-asiakkaan. Natalia on hyvä asiakas, sillä hän rakastaa omaa ääntään kaikissa mahdollisissa muodoissa. –?On mahtavaa, että monen vuoden tauon jälkeen meillä on jälleen kansainvälistä toimintaa. Tällä tavalla asiakkaan tiedostamaton maailmankatsomus tulee näkyviin nopeammin ja kirkkaammin kuin missään muussa tutkitussa hoitomuodossa. Kuvalliset ideat paikoin häikäisevät yksinkertaisuudessaan. Irlantilaiset vaikuttavat todella mukavalta porukalta ja teatterituotantoon kohdistuva intohimomme on yhteinen, kiittelee Pekka Myllykangas. TERAPIAISTUNNOT , tai pitäisikö sanoa makuut, kääntyvät romaanin aikana Natalian ja psykologin älylliseksi miekkailuksi. Sen piti olla vain tavallinen, jokakesäinen paluu lapsuuden maisemiin. Get Outin tavoin Us-elokuvassa vahva sanoma ja tunteisiin vetoaminen eivät poista kohtalon ivaa tai asetelman vitsikkyyttä. Näin Natalia on oiva kuva nykyihmisestä, jolla on aikaa, rahaa ja halua maksaa siitä, että saa loputtomasti analysoida tuntemuksiaan ja osoittaa älyllistä ylivoimaisuuttaan. Ylivieskalainen harrastajateatteri yhteistyöhön irlantilaisten kanssa H H H H H ELOKUVA: Us. Nataliaksi kutsutulla naisella on ”vilkas mielikuvitus, paljon kulttuurista pääomaa ja rohkeutta puhua”, joten psykologi päättää kokeilla hänen kanssaan kirjoittamiseen perustuvaa terapiamenetelmää. Myös uutuus Us käsittelee identiteettivarkautta. Tuolloin osallistutaan paikalliselle teatterifestivaalille. YTY-teatteri kehittää toimintansa vuoden mittaisella Leaderrahoitteisella hankkeella, josta Rieska-Leaderin hallitus päätti maaliskuussa. Tämäkin elokuva voidaan nähdä yhteiskunnallisena kannanottona. Romaanissa on hyviä kuvauksia esimerkiksi taiteen kokemisesta, eivätkä seksikohtauksetkaan herätä myötähäpeää. Mutta sanokaa mitä sanotte, ihminen ei lopulta ole se, mitä hän puhuu tai kirjoittaa, vaan se, mitä hän tekee. Lupita Nyong'o, Winston Duke ja Evan Alex kauhufilmissä Us. Perheen suojeleminen kotiintunkeutujilta on jo käytössä kulunut kuvio. 116 min. Kuvaus Mike Gioulakis. Myös Ystäväni Natalian kerrontatavat ja tekstityypit vaihtelevat, ja mukana on jopa piirroksia, jotka sopisivat anatomian oppikirjaan. Bio Rex, Kokkola. ROMAANISSA suuressa roolissa on Suukorva-niminen maalaus, ja siinä pyöritetään paljon puheen ja tekstin merkitystä. Harrastajateatterikatselmuksen jälkeen YTY-teatterin jäsenten joukko lähtee jälleen Irlantiin vuoden 2020 helmikuussa. Teatterifestivaaliin haku on parhaillaan menossa. Sitten kaikki ruuvit kiristetään tiukemmalle. K16. Us vangitsee yleisön kiinnostuksen heti ensiminuuteilta, kun tunnelma on odottava ja korkealla. Psykologin loputon jaarittelu ja sukupuolisanaston ja -toiminnan kuvailu tieteellisen neutraalisti muodostaa hauskan kontrastin Natalian ronskeille puheille ja käytökselle, joka rikkoo kaikki terapiasäännöt. Muu filmiperhe on vahvasti peesissä. Lindstedtin kirjoittajantaidot tulivat selväksi jo vuonna 2015 Finlandia-palkinnon voittaneessa Oneironissa. Kaikki, mitä seuraa juonen kehittelyssä ja vauhdikkaassa loppuselvittelyssä, pohjautuu alussa esiteltyihin ideoihin ja syventää niitä. Ratkaisuja ei niinkään haeta. Välillä visualisoidaan ehkä liikaakin, mutta näin yritteliästä elokuvaa ei voi kuin rakastaa. Natalian ongelma on se, että hän ajattelee seksiä jatkuvasti. Yhden Oscarin jo voittanut Lupita Nyong’o näyttelee äitinä suoraan sieluun niin pelossaan kuin sisussaan. Kun tekee työtä muiden maiden ja kulttuurien edustajien kanssa, voittaa aina. Lapsuuden kokemukset pornon kohtaamisesta, Sartren näkemys aukoista, erilaiset rakastajat ja heidän fetissinsä. Adelaide (Lupita Nyong’o) miehineen (Winston Duke) ja lapsineen (Shahadi Wright Joseph sekä Evan Alex) matkustaa lomalle Santa Cruziin. Koomikkona tunnettu Jordan Peele yllätti kaikki Get Outin (2017) yllätysmenestyksellä
Erityisen tärkeää on olla avoin, jos sairastunut kuuluu puolueen johtoon.. Voi kuitenkin olla, että ainakin vaalien lähestyessä poliitikko sinnittelee pitempään kuin kanssakulkijansa. Suurin osa niistä on lyhyitä sairauslomia, mutta mukana on lisäksi useita pitkiä sairauslomia. Tiedotteita sairaudesta seurattiin herkeämättä. Kasvi on sairastanut virtsarakon syöpää ja siitä kehittynyttä munuaisaltaan syöpää vuosia. Hyvä niin. Hän oli sairastunut rajuun myyräkuumeeseen. Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps.) yritti väkisin suudella kansanedustaja Veera Ruohoa (kok.) ottamalla hänestä niskaotteen. Loppu on historiaa. Jos syytä ei tiedetä, alkavat levitä epämääräiset huhut. Tahti oli kova. Kansanedustaja Pentti Oinonen (sin.) kärsi vihoittelevasta selästä. Jos syytä ei tiedetä, alkavat levitä epämääräiset huhut. Myöhemmin Suomessa hänellä havaittiin sepelvaltimotauti, ja edessä oli pallolaajennus. Hakkarainen jäi pitkälle sairauslomalle. Kansanedustaja sairastaa siinä missä muutkin. Kauden alussa sairauspäivien määrä oli maltillinen. PÄÄMINISTERI Juha Sipilä (kesk.) sairasti edellisellä kaudella keuhkoveritulpan. Alussa annettiin ymmärtää, että kyse ei ole mistään kovin vakavasta. Näitä tietoja ei heti annettu ulos. Avoimuus on salailua parempi vaihtoehto. Tilastot todistavat, että kukaan ei ole kone. Kansanedustaja sairastaa siinä missä muutkin. VIHREIDEN kansanedustaja Jani Toivola kertoi vuonna 2017 keskivaikeasta masennuksestaan. Puoluetoveri, vihreiden entinen puheenjohtaja Touko Aalto nousi julkisuuteen viime vuonna. Kansanedustajan sanaan luotetaan. KAUDELTA LÖYTYY muutama vakava sairastuminen. Rinteen tilanne oli kuitenkin luultua vakavampi. Viime vuonna kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr.) jäi sairauslomalle. Kyse on luottamustyöstä. Timo Soinilla, Touko Aallolla, Juha Sipilällä ja Antti Rinteellä on ollut päättyneillä valtiopäivillä terveysongelmia. Puolentoista vuoden jälkeen hän kertoi, miten uupumus ja päänsärky veivät hänet lääkäriin ja jatkotutkimuksiin. Rinne sairastui lomallaan keuhkokuumeeseen Espanjassa. Sinisten Jari Lindström veti alussa sekä oikeusettä työministerin rekeä. PIKKUJOULUISSA vuonna 2017 sattui ja tapahtui. Hallitus erosi, sote-uudistus kaatui ja vaalilaitumille lähdettiin sekavissa tunnelmissa. Sairauden syytä eikä liioin lääkärintodistusta tarvita. Eniten kohua herätti sdp:n puheenjohtajan Antti Rinteen sairausloma alkuvuodesta. Alkuvuodesta 2016 listalta erottuu kansanedustaja Niilo Keräsen (kesk.) nimi. Monet pitkillä sairauslomilla olleet ovat kertoneet sairautensa laadun. Vaaliteltoilla seistään räntäsateessa hymyssä suin, vaikka flunssainen kunto vaatisi pikaista lepoa. KANSANEDUSTAJAT ilmoittavat sairastumisestaan eduskuntaan joko itse tai avustajansa välityksellä. Voi olla, että ainakin vaalien lähestyessä poliitikko sinnittelee pitempään kuin kanssakulkijansa. Jälkitautina sydänpussi tulehtui. Avoimuus on erityisen tärkeää, jos sairauslomalle jäävä kuuluu puolueen johtoon. Hänet pidettiin nukutettuna pari viikkoa. Pitkäänkään sairauslomaan ei vaadita todistusta Masennusta, myyräkuumetta ja useita leikkauksia – vaalikautta värittivät dramaattiset sairauskertomukset. Ulkoministeri Timo Soinilla (sin.) on takanaan satoja matkapäiviä, mutta hän on kertonut, että nuppi kestää. Avoimuus on parempi kuin salailu. Aalto joutui sairauslomalle uupumuksesta johtuvien syiden vuoksi. Rkp:n kansanedustaja Mats Nylund joutui olemaan pois eduskuntatyöstä vatsaleikkauksen takia. Sairauslomaa kertyi kuukausia. Hänen selkäänsä operoitiin moneen otteeseen. LAUANTAI 30.3.2019 Keskipohjanmaa A10 Anita Simola Eduskunnan viimeisiltä viikoilta ei dramatiikkaa puuttunut. Perussuomalaisten ryhmästä avustaja kiidätettiin sairaalaan alkoholimyrkytysepäilyn takia. Eduskunnan 40 vuoden jälkeen jättävä kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk.) sairasti eturauhassyövän. KUVAT: SILJA VIITALA, JOEL MAISALMI, KIMMO BRANDT, MAURI RATILAINEN / ARKISTO Avoimuus on parempi kuin salailu. Vuoden alussa sdp:n ryhmää koeteltiin, kun kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta kirjoitti, että hänen mahasyöpänsä on uusiutunut. Ruoho oli niskaleikkauksessa seuraavana kesänä. Nyt poissaolot ovat olleet lyhyitä, parin kolmen päivän flunssaputkia. Kun selailee tilastoja, pääsee helposti useisiin satoihin merkintöihin. Dramatiikkaa sisältyy myös edustajien vaalikauden sairauskertomuksiin. Eduskunta listaa jokaisen sille ilmoitetun poissaolon, mutta määriä se ei laske. Tällöin on tehtävä kiireesti uudet suunnitelmat ja otettava jonossa kärkkyvä remmiin. Hän kertoi viime vuonna selättäneensä taudin. Tilastot kertovat, että viime vuonna Soini joutui jarruttamaan, kun toiseen jalkaan iski ruusuinfektio
X Se sai Suomen Pankilta peruspääomakseen 100 miljoonan markan arvosta obligaatioita. VAIKKA SDP:N KANNATUS laski Ylen mittauksessa nyt runsaan prosenttiyksikön, tulos lienee kuitenkin helpotus puolueen puheenjohtajalle Antti Rinteelle. Vihreiden kannatus pakitti 13,0 prosenttiin mutta on silti selvästi enemmän kuin viime eduskuntavaaleissa. Sitran varallisuus on herättänyt intohimoja poliitikoissa. Romahdusta ei tullut, vaikka sairauslomalta palannut Rinne onkin haparoinut muun muassa lihaverosta käydyssä keskustelussa. Perussuomalaiset on saanut takaisin kadonneita kannattajiaan, joten kolmas jytky runsaan kahden viikon päästä järjestettävissä eduskuntavaaleissa näyttää täysin mahdolliselta. huhtikuuta.. Työryhmä painottaisi Sitran tehtävissä myös yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa, sosiaalista eheyttä, demokratiaa ja kestävää kehitystä. –?Olen tyytyväinen myös siihen, että talouspainotteisten tehtävien ja tavoitteiden rinnalle tulevat yhteiskunnalliset asiat, hän lisää. Työryhmä ehdottaa, että Sitralle säädettäisiin oma erillinen hallintoneuvosto, jonka jäsenten määrää lisättäisiin. KIMMO BRANDT / COM.PIC / ARKISTO KANNATUSMITTAUS Kysely osui saumakohtaan X Ylen Taloustutkimuksella teettämä puoluekannatusmittaus on ensimmäinen, jossa kunnolla näkyy sekä hallituksen ero että sdp:n puheenjohtajan Antti Rinteen paluu sairauslomalta. Raportin ehdotukset toisivat Kososen ja Vanhasen mukaan Sitran hallinnon nykypäivään ja vastaisivat sen tarpeisiin. KOKOOMUS, perussuomalaiset, keskusta ja vihreät mahtuvat kannatusmittauksessa 3 prosenttiyksikön sisään. X Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus erosi 8. Sdp:n etumatka kokoomukseen kaventui, mutta on yhä turvalliselta tuntuvat neljä prosenttiyksikköä. Ylen perjantaina julkaisema puoluekannatusmittaus onkin puolueelle selvä pettymys. PEKKA LASSILA / ARKISTO FAKTA Lahja eduskunnalta X Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on eduskunnan lahja 50-vuotiaalle Suomelle vuodelta 1957. Keskusta hyytyi, uutta jytkyä pukkaa NÄKÖKULMA Aki Taponen aki.taponen @lannenmedia.fi Keskustalaiset viestittivät hallituksen eron jälkeen, että tunnelma puolueen kentällä on nyt kovassa nousussa ja vaalityöhön käydään innolla. X Sitra ennakoi yhteiskunnan muutoksia, selvittää kehitysvaihtoehtoja, tekee kokeiluja, kehittää toimintamalleja ja tuo ihmiset ja organisaatiot yhteen. Kärkikaksikon välinen ero on yhä runsaat 4 prosenttiyksikköä. Keskusta putosi kannatuskyselyssä neljänneksi. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) yllättävä veto hajottaa hallitus soteja maakuntauudistuksen kaaduttua ei näytä tepsineen, vaikka hallituksen eron jälkeisellä viikolla keskustan kannatus värähtikin ylöspäin. LAUANTAI 30.3.2019 Keskipohjanmaa A11 Johanna Puukka Sitran roolia ja tehtäviä pohtinut parlamentaarinen työryhmä ei päässyt yksimielisyyteen siitä, miten rahaston varoja käytetään. Rkp:n kannatus oli 4,3 ja kristillisdemokraattien 3,5 prosenttia. SDP:N ETUMATKA kokoomukseen kaventui mittauksessa hieman, sillä sdp menetti kannatustaan kokoomusta enemmän. Miten poliittiset puolueet voisivat puuttua hallitusneuvotteluissa eduskunnan alaiseen asiaan, Vanhanen pohdiskelee. Työryhmä on luovuttanut loppuraporttinsa valtiovarainministeriölle. – Sitran pitää olla varovainen poliittisesti herkissä kysymyksissä, toteaa työryhmää vetänyt kansanedustaja Matti Vanhanen. KESKUSTA PUTOSI kannatusmittauksessa neljänneksi, kun edelle kiilasi viime kuukaudet vahvassa nousussa ollut perussuomalaiset. RAPORTTI SAA tunnustusta Sitran yliasiamieheltä Mikko Kososelta. Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän temppu hajottaa hallitus ei näytä tehonneen. X Ennakkoäänestys kotimaassa on 3.-9. X Toiminta rahoitetaan oman peruspääoman tuotoilla. Sinisille kannatusmittaus on synkkää luettavaa, kun suosio mataa 0,9 prosentissa. huhtikuuta. Tämänkaltaisen vaalituloksen ennustetaan tietävän vaikeita hallitusneuvotteluja. Sdp:tä kannatti nyt 20,1 prosenttia ja kokoomusta 15,8 prosenttia. X Virhemarginaali suurimpien puolueiden osalta on 2,3 prosenttiyksikköä suuntaansa. Eduskunnan alaisen rahaston varojen käyttö vaatii eduskunnan päätöksen, huomauttaa työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Matti Vanhanen (kesk.). X Sitra on julkinen organisaatio, mutta ei kuulu valtioneuvoston tai sen ministeriöiden toimivallan piiriin. Se jätti 15,1 prosentin kannatuksella taakseen myös vihreät. Sitra-lain mahdollinen jatkovalmistelu ajoittuu seuraavalle hallituskaudelle. maaliskuuta. –?Yhteisymmärrys on suuri, että Suomessa tarvitaan Sitran kaltainen politiikan kentän ulkopuolella oleva toimija. X Kannatusmittaus tehtiin 6.-26. Vuoden 2017 lopussa se oli noin 840 miljoonaa euroa. Sen tulee kuitenkin olla varovainen poliittisesti herkissä kysymyksissä, koska sen varat mahdollistaisivat tehokkaan lobbaamisen, Vanhanen muistuttaa. X Antti Rinne palasi parin kuukauden sairauslomalta eduskuntaan 1. Keskustan kannatus piristyi vain 0,3 prosenttiyksikköä 14,4 prosenttiin. Kokoomus ei ole toipunut kannatuspudotuksesta, jonka puheenjohtaja Petteri Orpon (kok.) takeltelu hoitajamitoituksesta puhuttaessa puolueelle aiheutti. maaliskuuta sen jälkeen, kun oli käynyt selväksi, ettei soteja maakuntauudistus toteudu. Sdp:n riveistä on kuulunut ehdotuksia, että Sitran pääomaa voisi supistaa ja ohjata lisätuloiksi valtiolle. Se on paljon, vaikka kokoomus onkin tullut tunnetuksi kovasta loppukiristään. Vuotuinen budjetti vaihtelee 30–40 miljoonan euron välillä. Lisäksi yliasiamies ei enää olisi hallituksen jäsen. Hän ei ota kantaa Sitran resursseihin, mutta on tyytyväinen ehdotuksiin hallinnon selkeyttämisestä ja riippumattomuuden säilymisestä. Viimeisin mittausviikko olikin yllättäen sdp:lle parhain. Selvitysryhmä ei ratkaissut Sitran varojen käyttöä Työryhmän esitykset selkeyttävät Suomen itsenäisyyden juhlarahaston hallintoa ja tavoitteita. Näin hyvää tulosta perussuomalaiset ei ole kannatusmittauksissa saanut vielä koskaan aiemmin Jussi Halla-ahon puheenjohtajakaudella. Summaa on korotettu vuosien aikana. X Sitran peruspääoman markkina-arvo vaihtelee. –?Se on poliittisen hygienian kysymys. X Eduskuntavaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 14. Ellei kahden viikon aikana ennen varsinaista vaalipäivää tapahdu ihmeitä, hallitusneuvotteluja ryhtyy vetämään sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne. Hän arvioi, että Sitra voi vilahtaa myös tulevissa hallitusneuvotteluissa. Sen jälkeen vauhti hiipui. Vasemmistoliiton kannatus oli lähes prosenttiyksikön nousussa ja hätyyttelee jo 10 prosenttia (9,8%). Rahastolle on kaivattu myös tiukempaa poliittista ohjausta. maaliskuuta. –?Oli selvää, että neljä vuotta jatkunut väittely ei ratkea vaalien alla. Hallituksen erosta alettiin puhua enemmän silmänkääntötemppuna kuin suoraselkäisenä vastuunkantamisena sote-uudistuksen kaaduttua
Siksi May toi perjantaina äänestykseen vain erosopimuksen, muttei sitä täydentävää lausuntoa EU:n ja Britannian tulevista suhteista. –?Se, joka hallitsee Golania, hallitsee Israelia, Segev-Steinberg sanoo. Se keräsi aiempiin äänestyksiin verrattuna enemmän edustajia taakseen muttei riittävästi. BREXIT-SOPIMUS kaatui 58 äänen erolla luvuin 286–344. -On lähes varmaa, että Britannian on järjestettävä EU-vaalit, May sanoi tuloksen jälkeen. Ilkka Hemmilä Katja Ihatsu Reuters Britannian lähtö Euroopan unionista ilman sopimusta 12. Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz kommentoi, että jollei Britannia esitä varasuunnitelmaa, tulossa on kova brexit. Hänen mukaansa Iran on tullut Syyriaan jäädäkseen. Ero ilman sopimusta 12. Perjantain äänestys mahdollistui vasta teknisen kikkailun myötä. toukokuuta käynnistyviin europarlamenttivaaleihin. –?Äänestystuloksen seuraukset ovat vakavat. huhtikuuta. NEIL HALL / EPA. LAUANTAI 30.3.2019 Keskipohjanmaa A12 Anu Kerttula – Iranin vahva sotilaallinen läsnäolo Syyriassa on yksi suurimmista turvallisuusriskeistä Israelille, kertoo Israelin Suomen-suurlähettiläs Dov Segev-Steinberg. Ranskan presidentti Emmanuel Macron antoi tuoreeltaan lausunnon, jonka mukaan on aika viimeistellä valmistelut sopimuksettoman brexitin varalle. ALKUPERÄINEN brexit-päivä sai tuhannet pettyneet protestoijat liikkeelle Lontoossa. Uhka kovasta brexitistä tuli lähemmäs Britannian parlamentti hylkäsi erosopimuksen kolmannen kerran. –?Riski sopimuksettomasta brexitistä on hyvin todellinen, sanoi Hollanin pääministeri Mark Rutte. Uskokaa Britanniaan, julistivat brexit-protestoijien kyltit Lontoossa parlamenttitalon edustalla perjantaina. Nyt sen pitää esittää vaihtoehtoinen suunnitelma tai erota unionista ilman sopimusta 12. Kiistellyt kukkulat sijaitsevat kapealla ylätasangolla Israelin koillisosassa Syyrian-vastaisella rajalla. EU on siihen täysin valmistaututunut, EU-komissio tiedotti perjantaina iltapäivällä äänestyksen jälkeen. EU pitää hätäkokouksen 10. Pohjoisirlantilainen puolue vastustaa sopimukseen sisältyvää järjestelyä Britannian ja Irlannin välisestä rajasta. Vuosipäivä voi päättyä mellakoihin. huhtikuuta keskustelemaan Britannian lähdöstä. Syyrian pääkaupunki Damaskos sijaitsee vain noin 60 kilometrin päässä, ja sen voi nähdä kukkuloilta. Nämä toimet eivät riittäneet, sillä hallituksen tukipuolue DUP äänesti yhä sopimusta vastaan. Arabimaiden tuntijan mukaan Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin päätös tunnustaa Golanin kukkuloiden kuuluvan Israelille osoittaa, että Yhdysvalloissa ymmärretään Golanin kukkuloiden merkitys Israelin turvallisuudelle. huhtikuuta on nyt todennäköinen skenaario. Opposition työväenpuoluetta johtava Jeremy Corbyn puolestaan vaati uusien parlamenttivaalien järjestämistä. –?Komissio pahoittelee kielteistä tulosta. Hän tarjoutui tällä viikolla eroamaan tehtävästään, jos parlamentti hyväksyy sopimuksen. –?Tästä piti tulla juhlapäivä mutta tulikin petoksen päivä, kommentoi tunnettu brexit-aktivisti Nigel Farage. Äänestys oli ratkaiseva, sillä parlamentin olisi pitänyt hyväksyä erosopimus tällä viikolla, jotta se olisi voinut lähteä EU:sta sen mukaisesti 22. Kolmas ja viimeinen Mayn sopimusta koskeva äänestys käytiin samana päivänä, jolloin Britannian piti alun perin erota Euroopan unionista. toukokuuta. Israel torjuu Golanilla Iranin uhkaa Tänään tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun Gazan rajaprotestit alkoivat. huhtikuuta. MAY HAKI tukea sopimukselle monilla keinoilla. Mayn mukaan parlamentti jatkaa asian käsittelyä äänestyksillä maanantaina. –?Alueellamme on supervalta, joka on avoimesti puhunut Israelin tuhoamisesta kokonaan, Segev-Steinberg sanoo. Välittömästi tuloksen jälkeen Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk kutsui EU:n johtajat hätäkokoukseen 10. Viime viikonloppuna sadat tuhannet marssijat vaativat uutta kansanäänestystä EU-erosta. huhtikuuta eli kahden viikon päästä muuttui perjantaina entistä todennäköisemmäksi, kun Britannian parlamentin alahuone äänesti nurin pääministeri Theresa Mayn EU-erosopimuksen. Jos Britannia päättää hakea pidennettyä lykkäystä, sen on osallistuttava 23. Alahuoneen puhemies John Bercow linjasi viime viikolla, ettei alahuone voisi enää äänestää jo hylkäämästään ehdotuksesta
Niiden mukaan Golan on valloitettu arabimaa. Suurlähettilään mukaan boikoteilla ei ole vaikutusta viisuihin, joista hän toivoo paitsi lisää matkailijoita Israeliin myös mukavaa kulttuuritapahtumaa. Laura Codruta Kövesi, 45, saattaa nousta vuoden 2020 lopussa työnsä aloittavan Euroopan syyttäjäviraston johtoon. Asiasta kertoivat hänen sisaruksensa ja asianajajansa perjantaina. Agnès Varda, 90, kuoli Pariisissa perjantaina. EU-parlamentin valiokunnan koeäänestyksessä helmikuussa Kövesi sai kolmesta ehdokkaasta eniten ääniä. –?Meidän ei pitäisi sotkea kulttuuria politiikkaan. Tapahtumat käynnistivät viikoittaisten mielenilmausten sarjan, joiden takana on Israelin mukaan Gazaa hallitseva Hamas-järjestö. Osa leijoista on koristeltu hakaristillä. Kolerakuolemia ei toistaiseksi ole vahvistettu, mutta ihmisiä on kuollut taudin oireisiin eli nestehukkaan ja ripuliin, maan ympäristöministeri Celso Correia sanoi. EU:n korruptoitunein maa Romania toimii parhaillaan EU:n puheenjohtajamaana. Gazasta lennätetään päivittäin kymmeniä, ellei satoja palavia leijoja. Useat Persianlahden maat ovat tuominneet Trumpin päätöksen. Mielenosoittajat ovat heitelleet kiviä ja polttopulloja rajalle sekä yrittäneet vahingoittaa raja-aitaa. Israelin ulkoministeriön tietojen mukaan Gazasta on ammuttu lukuisia raketteja Israelin puolelle, yksistään marraskuussa 2018 raketteja laukaistiin 460. EU-huippuvirkaan on ehdolla korruptiosta epäilty romanialainen korruptiotutkija. Nyt raketteja ammuttiin Israelin suurimpaan kaupunkiin ja vastasimme iskulla Hamasin päämajaan, Segev-Steinberg sanoo. REUTERS Netanjahu sai viimein liittolaisen Seppo Ylönen Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoo, että Israelilla on nyt Washingtonissa todellinen ystävä, parempi kuin koskaan aikaisemmin. Toisessa nimikkeenä on virka-aseman väärinkäyttö, lahjonta ja väärän valan antaminen. Israel ei hänen mukaansa halua vahingoittaa alueella asuvia siviilejä, mutta vastaa varmasti mahdollisiin levottomuuksiin. Kuluneen kahden viikon aikana Gazasta on ammuttu Israeliin kaksi rakettia, pääkaupunki Tel Aviviin ja sen lähelle. Häntä on kuulusteltu kahdesta tapauksesta. Israelin armeija on sanonut joukkojensa avanneen tulen suojautuakseen hyökkäyksiltä. 138 ihmistä oli sairastunut koleraan Mosambikin Beirassa perjantaina Idai-syklonin tuhoalueella. LM KOLERA 138 BEIRA. –?Olemme hillinneet itsemme hyvin pitkään. Suuri enemmistö israelilaista pitää Trumpin ilmoitusta hyvänä. Kövesi on nyt itse korruptiotutkinnan kohteena Romaniassa. REUTERS KUUDES PROTESTIVIIKKO MOHAMED MESSARA / EPA Korruptiotutkijaa epäillään korruptiosta BUKAREST. Myös armeija on pyytänyt häntä väistymään. MATTI POSIO. Netanjahun vaalinäkymät ovat melko valoisat. Tuolloin tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun Gazassa järjestettiin saarron lopettamista vaativa mielenilmaus. The Guardian -lehden mukaan Israel avasi tulen mielenosoittajia kohtaan, kymmeniä kuoli ja useita loukkaantui. Jos Netanjahu säilyttää paikkansa, tulee hänestä Israelin historian pitkäaikaisin pääministeri. Kyseessä on ollut verinen vuosi. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ja Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu tapasivat maanantaina Washingtonissa, kun Trump tunnusti Golanin kuuluvan Israelille. Paikalle on lähetetty 900 000 kolerarokotetta, joiden pitäisi olla perillä maanantaina, sanoi Maailman terveysjärjestö WHO. Human Rights Watchin mukaan maassa on vangittu 60 000 ihmistä poliittisista syistä. Egyptiläinen aktivisti pääsi vapaaksi viiden vankilavuoden jälkeen. Viisuja on boikotoitu palestiinalaisten tilanteen takia. Kövesi johti Romanian korruption vastaista virastoa (DNA) vuodesta 2013 heinäkuuhun 2018, kunnes hallitus hankkiutui hänestä eroon. Hän sai tuomion rikottuaan protestoinnin kieltävää lakia. Bloggari Alaa Abdel Fattah on yksi tunnetuimmista aktivisteista, joka vuonna 2011 johti presidentti Hosni Mubarakin kaatanutta kansannousua. SHAWN THEW / EPA Golan-päätös on Tampereella käyneen suurlähettiläs Dov Segev-Steinbergin mukaan merkki siitä, että Yhdysvalloissa ymmärretään Iranin uhka Israelille. Barack Obaman kaudella Obaman ja Netanjahun suhteita kuvattiin jäisiksi. Viimeiseksi elokuvaksi jäi tänä vuonna valmistunut taiteilijan työtä peilaava dokumentti Varda by Agnès. EUROVIISUT järjestetään toukokuussa Israelin pääkaupungissa. Lisävauhtia kampanjaan hän sai maanantaina, kun Trump tunnusti Golanin kukkuloiden kuuluvan Israelille. REUTERS VAPAUTUS 5 KAIRO. Viraston tehtävänä on nostaa syytteitä EU-varojen väärinkäyttämisestä. Israel valtasi Golanin Syyrialta kuuden päivän sodassa vuonna 1967 ja liitti alueen itseensä vuonna 1981. REUTERS PARIISI. GAZAN raja-alueille odotetaan lauantaina Haaretz-lehden mukaan jopa 50?000 mielenosoittajaa. Yksikään maa ei ole ennen Trumpin ilmoitusta tunnustanut Golanin kuulumista Israelille. The Guardian siteeraa YK:n tietoja, joiden mukaan lähes 29?000 palestiinalaista on loukkaantunut ja yli 190 kuollut protesteissa. Niiden arvioidaan aiheuttaneen lähes kaksi tuhatta tulipaloa. Ranskan kuuluisimpiin elokuvaohjaajiin kuulunut Varda sai kunnia-Oscarin 2017. Segev-Steinberg sanoo, että alueen epävakaisuudesta huolimatta viisujen aikaan turvallisuudesta ei tarvitse kantaa huolta. Yksi Israelin sotilas ja yksi siviili on kuollut levottomuuksissa. LAUANTAI 30.3.2019 Keskipohjanmaa A13 MAAILMA Koonnut Katja Ihatsu Alger. Tel Aviviin on suurlähettilään tietojen mukaan tulossa myös suomalaisia viisuturisteja. päivänä. –?Hamas käyttää Gazassa asuvia siviilejä ihmiskilpenä, suurlähettiläs sanoo. Kuolleita on tiettävästi yli 700. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Netanjahu ovat hyvää pataa keskenään. Israelissa on ennenaikaiset parlamenttivaalit huhtikuun 9. Poliisi ampui perjantaina kyynelkaasua ja kumiluoteja päin ihmisiä Algerian Algerissa hajottaakseen mielenosoituksia. Sadat tuhannet ihmiset marssivat kaupungin kaduilla vaatimassa presidentti Abdelaziz Bouteflikan eroa. Näihin Israel vastasi rajuilla pommituksilla. Trumpin aiempi päätös siirtää ensimmäisenä maana suurlähetystö Tel Avivista Jerusalemiin sai arabit takajaloilleen. Golan-päätöksellä näyttää olevan suoria vaikutuksia vaaleihin
Perjantaina selvisi, että New Yorkin finanssimarkkinoita valvova viranomainen on pyytänyt SEB-pankilta ja Nordealta lisätietoja Danske Bankin kanssa tehdyistä tilisiirroista. ”Swedbankin tapaus osoittaa vääräksi vallalla olevan käsityksen, jonka mukaan rahanpesusyytökset olisivat yksittäisten pankkien harvinaisia ongelmia. Helsingin pörssissä kauppakonserni Keskoon kuuluva K-rauta AB ostaa ruotsalaisen Fresks-rautakauppaketjun. ”Nordean kurssia painavat nyt enemmän uudet huolet Baltiaan liittyvistä rahanepäilyistä kuin osingon irtoaminen”, Danske Bankin pääanalyytikko Matti Ahokas arvioi. Fresks-konsernin pro forma -liikevaihto oli viime vuonna 205 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen pro forma -käyttökate 18 miljoonaa. Møller Mærsk B 8442,00 -2,76 207,69 -4,50 -9,65 Carlsberg B 831,20 1,42 242,75 4,61 15,32 Coloplast B 730,20 1,78 168,65 11,69 43,01 Danske Bank 116,80 -3,91 318,77 -10,50 -48,18 DSV 550,40 0,66 217,79 0,88 16,04 Novo Nordisk B 348,40 3,58 986,36 8,25 17,11 Novozymes B 306,00 -3,13 163,58 2,75 -2,05 Ørsted 504,40 -0,83 224,04 5,97 28,67 Pandora 311,60 2,10 139,79 -9,47 -52,05 Vestas Wind Systems 560,00 3,32 294,47 2,56 30,29 Antti Mustonen Helsingin pörssin OMXH -yleisindeksi päätyi perjantaina 1,0 prosentin laskussa 9?448,57 pisteeseen. € Osake Päätös 12 kk Muutos % P/e OsinkoP/b Arvo € alin ylin vko 12kk tuotto% milj. € 29.3.2019 TUKHOLMA, SUURET YHTIÖT, 20 VAIHDETUINTA Assa Abloy B 200,70 3,43 417,40 5,05 11,28 AstraZeneca 752,30 -4,60 1010,35 -1,69 28,53 Atlas Copco A 249,65 1,38 537,43 -0,24 -8,42 Boliden 264,60 5,25 399,52 4,69 -7,89 Ericsson B 85,42 -1,64 644,66 1,04 61,41 Essity B 268,10 -0,07 469,80 4,04 16,26 H&M B 155,00 13,90 3144,78 10,89 23,82 Handelsbanken A 98,10 -4,94 573,01 -6,88 -5,85 Hexagon B 485,00 1,91 422,07 -0,16 -2,22 Investor B 418,70 0,65 469,50 1,50 13,41 Nordea Bank 70,75 -14,76 2161,86 -15,53 -20,59 Sandvik 151,00 -0,43 479,04 -0,49 -0,95 SEB A 80,48 -14,44 1168,86 -14,40 -7,96 Skanska B 168,90 -0,94 388,06 1,38 -1,03 SKF B 154,40 -0,39 361,34 -0,68 -9,44 Swedbank A 131,35 -25,45 2328,05 -22,60 -29,76 Swedish Match 473,90 2,05 386,03 9,45 25,54 Tele2 B 123,85 -2,82 448,16 1,81 23,66 Telia Company 41,95 -0,47 459,34 4,64 6,99 Volvo B 144,00 6,86 1106,59 5,88 -5,42 -1,02% 10 11 12 01 02 03 8500 9000 9500 10000 10500 Tunnuslukujen laskenta perustuu Balance Consultingin liukuvaan osavuosiseurantaan. Nordean osakkeesta irtosi perjantaina 0,69 euron osinko. Nordea painui heti pörssin avauduttua noin 10 prosenttia. ”Ruotsin rautakauppamarkkinassa on käynnissä rakennemuutos, ja nyt toteutettava kauppa vahvistaa asemaamme konsolidoituvassa markkinassa”, Keskon pääjohtaja Mikko Helander totesi. P/B on markkina-arvo/nettovarallisuus. Huolet ovat nyt niin laajalle levinneitä, että tästä on tullut selvästi yksi päähaasteista tuleville kvartaaleille”, arvioi Rabobankin analyytikko Vaclav Vacikar raportissaan. Jos tulos on negatiivinen, p/elukua ei tulkintasyistä esitetä. Markkina-arvo on kurssi kertaa yhtiön osakkeiden kappalemäärä (mitätöimättömät omat osakkeet mukana laskennassa). Nordea järjesti torstaina Helsingissä yhtiökokouksen, joka hyväksyi hallituksen esityksen osingosta. Perjantaina Nordea oli vaihdetuin ja laskijoiden kovin putoaja viikon päätteeksi. Pörssi sai selvän suunnan Nordealta. TALOUS LAUANTAI 30.3.2019 Keskipohjanmaa A14 SUURET YHTIÖT Ahlstrom-Munksjö 13,66 10,68 16,53 -2,6 -13,7 14 3,9 1,32 1554 Amer Sports A 40,19 23,65 40,19 0,6 60,3 33 5,02 4653 Cargotec 32,86 26,46 48,12 -0,5 -24,0 14 3,4 1,47 1811 Citycon 9,12 7,92 9,70 0,2 -0,1 41 7,1 0,78 1635 DNA 18,48 15,81 22,02 -5,1 4,8 25 6,0 4,23 2435 Elisa 40,22 33,72 42,88 -0,5 9,4 20 4,4 5,66 6675 Finnair 8,02 5,58 12,78 3,6 -29,0 8 3,4 1,23 1020 Fiskars 18,66 14,48 21,60 -1,4 -8,1 19 33,8 1,25 1536 Fortum 18,23 16,77 22,91 -7,4 4,5 23 5,9 1,39 16424 Huhtamäki 33,17 22,96 36,64 2,1 -6,9 19 2,5 2,78 3560 Kemira 11,02 9,34 12,00 2,9 6,0 15 4,8 1,38 1711 Kesko A 49,30 41,00 53,40 -1,0 8,1 20 4,8 2,32 5272 Kesko B 54,24 42,92 56,62 -0,5 16,5 22 4,3 2,56 5272 Kojamo 10,73 8,00 10,86 3,2 12 2,8 1,10 2597 Kone 44,96 38,05 49,13 1,5 10,9 26 3,7 7,52 20325 Konecranes 31,69 25,05 38,85 -3,2 -10,1 18 3,8 2,04 2495 Metso 30,66 22,36 32,27 1,2 19,7 19 3,9 3,21 4602 Metsä Board A 7,00 6,00 10,10 -5,4 -12,3 12 4,2 1,88 1991 Metsä Board B 5,46 4,98 10,30 -2,8 -33,0 10 5,3 1,51 1991 Neste 95,00 53,18 97,16 1,1 67,8 21 2,4 5,23 24312 Nokia 5,07 4,34 5,74 -3,1 13,1 21 3,0 1,85 28574 Nokian Renkaat 29,84 26,35 38,00 -3,2 -19,1 14 5,3 2,78 4136 Nordea Bank 6,81 6,76 9,55 -13,8 -20,9 12 10,1 0,94 27559 Orion A 33,35 24,75 35,25 -4,4 19,5 24 4,5 6,01 4715 Orion B 33,42 22,57 35,40 -4,2 34,4 24 4,5 6,03 4715 Outokumpu 3,24 3,12 6,47 -6,1 -41,6 10 4,6 0,48 1352 Sampo A 40,41 37,61 47,07 -4,3 -10,7 15 7,0 1,85 22526 Sanoma 8,73 8,01 10,01 -2,6 -8,3 10 5,2 2,35 1427 SSAB A 3,22 2,87 5,12 -1,0 -30,8 9 4,3 0,55 2959 SSAB B 2,71 2,33 4,12 -1,6 -27,0 8 5,1 0,47 2959 Stora Enso A 12,55 10,75 18,45 4,6 -16,9 10 4,0 1,43 8874 Stora Enso R 10,89 9,86 18,29 1,1 -27,0 8 4,6 1,24 8874 Telia Company 4,03 3,60 4,27 0,4 5,3 18 5,7 1,77 17441 Terveystalo 9,44 6,98 11,40 4,0 -2,0 18 2,1 2,34 1193 Tieto 27,20 22,86 30,74 0,8 0,4 15 5,4 4,11 2008 UPM-Kymmene 26,00 21,60 34,70 2,0 -13,6 11 5,0 1,38 13813 Uponor 10,19 8,13 15,10 3,5 -24,9 14 5,0 2,43 744 Valmet 22,56 15,50 23,94 -1,8 38,6 21 2,9 3,65 3377 Wärtsilä 14,38 12,75 19,13 3,5 -19,9 20 3,3 3,43 8520 YIT 5,17 4,44 6,79 0,4 -24,0 15 5,2 1,03 1089 NASDAQ HELSINKI PÖRSSIT 0,02% 10 11 12 01 02 03 500 520 540 560 580 600 620 0,60% 10 11 12 01 02 03 21000 22000 23000 24000 25000 26000 27000 0,57% 10 11 12 01 02 03 6000 6500 7000 7500 8000 8500 0,62% 10 11 12 01 02 03 6400 6600 6800 7000 7200 7400 7600 0,85% 10 11 12 01 02 03 10000 10500 11000 11500 12000 12500 Osake Päätös 12 kk Muutos % P/e OsinkoP/b Arvo € alin ylin vko 12kk tuotto% milj. Tietopyynnöt liittyvät epäiltyyn rahanpesuun. Nordean osakkeen arvosta hävisi perjantaina 0,82 euroa. 6,55 5,95 8,45 2,3 -19,1 45 3,8 1,73 82,00 QPR Software 2,08 1,40 2,08 15,6 19,5 49 8,31 25,00 Qt Group 9,00 5,60 12,00 -7,6 42,9 12,04 218,00 Rapala VMC 2,97 2,85 3,81 -2,0 -17,0 15 2,0 0,97 115,00 Raute A 28,20 20,50 33,00 6,8 -7,8 10 5,0 2,56 92,00 Robit 2,25 1,51 6,20 -12,5 -62,6 0,84 47,00 Saga Furs C 11,00 7,12 14,75 10,9 -20,9 4,5 0,43 30,00 Sievi Capital 1,20 1,17 3,20 -1,6 -26,4 5 2,5 1,03 69,00 Siili Solutions 8,64 7,50 12,55 -2,7 -18,9 38 2,7 3,08 60,00 Silmäasema 5,30 4,25 5,70 1,5 11,0 24 1,9 1,80 74,00 Solteq 1,50 1,25 1,65 6,0 -0,3 34 1,35 28,00 Soprano 0,31 0,22 0,55 -9,3 -32,1 25 1,00 5,00 Sotkamo Silver 0,41 0,34 0,46 -4,7 -2,4 1,66 54,00 SSH Comm. Tavoitehinnan se tarkisti 22,0 eurosta 21,0 euroon. Luvut ovat tarvittaessa osakeantija splittikorjattuja. Kvartaali päättyi perjantaina, ja tammi–maaliskuussa indeksi nousi yhteensä 8,5 prosenttia. Rahanpesuepäilyjen varjo on painanut pankkiosakkeita tällä viikolla kautta linjan. Pankin päätöskurssi on viimeksi ollut alle 7 euron loppuvuodesta 2012. Goldman Sachsin analyytikko viilasi tavoitehintansa Nordealle perjantaina 9,33 euroon 9,39 eurosta. Kokouspäivän päätöskurssilla osinkotuotto oli 9,04 prosenttia. Lähde: Nasdaq Helsinki / Kauppalehti.fi Osake Päätös Muutos %, Vaihto Muutos % kr. Tuloksena käytetään viimeisen neljän kvartaalin kertaeristä oikaistua nettotulosta. Nordean osaketta vaihdettiin yli 112 miljoonalla eurolla. Keskon B-osakkeen kurssi päätyi 0,7 prosenttia plussalle. Tunnuslukujen laskennassa yhtiön omistuksessa olevat omat osakkeet on vähennetty osakkeiden kokonaismäärästä. Osinkotuottoprosentti on viime tilikauden osinko (tai osingot yhteensä) päätöskurssiin suhteutettuna. Valmet laski 1,9 prosenttia 22,56 euroon. Danskesta lähtenyt skandaali näyttäisi kasvavan. Lopulta sen noteerattiin 10,8 prosenttia miinuksella 6,81 euroon. 1kk 12kk Olvi A 32,20 27,00 34,90 -2,1 14,6 16 2,8 2,82 543,00 Oma Säästöpankki 7,40 6,90 8,00 -1,1 1,9 0,76 220,00 Oriola A 2,35 1,92 3,20 -1,7 -15,5 17 4,1 2,33 418,00 Oriola B 2,35 1,94 3,17 -1,9 -4,7 17 3,8 2,35 418,00 Outotec 3,91 2,86 8,53 1,2 -46,1 22 1,82 711,00 Pihlajalinna 9,92 8,56 13,56 -1,2 -21,4 50 1,0 1,86 224,00 Ponsse 29,10 23,85 32,35 -0,7 1,6 19 2,8 4,05 809,00 Pöyry 10,25 5,06 10,60 -1,4 93,4 18 3,52 638,00 Raisio V 2,50 2,33 3,79 -3,3 -31,1 23 6,5 1,46 407,00 Ramirent 5,49 5,06 9,62 1,2 -18,1 7 8,4 1,96 597,00 Revenio Group 15,36 12,10 16,60 -3,6 19,6 46 1,8 20,48 367,00 Rovio 5,93 3,75 6,34 -0,3 22,1 19 1,5 2,88 469,00 Scanfil 4,06 3,45 5,16 -1,2 -9,0 9 3,2 1,80 259,00 SRV Yhtiöt 1,70 1,63 2,91 0,6 -41,4 0,53 105,00 Stockmann A 2,17 1,84 4,40 -5,7 -45,6 0,19 157,00 Stockmann B 2,10 1,65 4,50 -10,6 -44,9 0,18 157,00 Suominen 2,24 1,79 4,03 -3,9 -40,1 0,98 129,00 Taaleri 7,22 7,08 10,60 -0,6 -27,8 10 4,1 1,70 205,00 Tallink Grupp 1,05 1,01 1,15 1,4 17 2,8 0,81 706,00 Tikkurila 14,62 11,70 16,94 -0,7 -6,4 32 2,3 4,25 457,00 Tokmanni Group 8,31 6,42 9,29 -1,9 25,2 14 6,0 2,84 490,00 Vaisala A 17,90 15,85 23,90 -2,2 -17,5 22 3,3 3,44 526,00 Viking Line 15,60 12,50 16,80 -0,6 -5,5 31 1,3 0,73 170,00 Ålandsbanken A 15,10 13,10 17,10 0,7 -4,4 10 4,6 0,96 226,00 Ålandsbanken B 14,20 12,70 15,00 0,4 -3,7 10 4,9 0,92 226,00 KESKISUURET YHTIÖT Afarak Group 0,82 0,67 1,20 -3,3 -15,3 1,41 211,00 Aktia Pankki A 9,37 7,90 9,86 -0,8 2,1 12 6,5 1,09 644,00 Alma Media 6,04 5,10 7,54 -2,3 -14,9 13 5,7 3,12 507,00 Altia 7,47 7,01 9,50 0,6 -6,7 14 5,1 1,79 271,00 Asiakastieto Group 25,50 22,00 32,60 -7,3 0,4 34 3,5 1,98 657,00 Aspo 8,78 7,90 10,80 2,1 -11,8 14 5,0 2,29 275,00 Atria A 8,22 6,42 13,36 -1,0 -33,3 14 4,9 0,56 154,00 Basware 22,10 19,75 43,80 -5,6 -49,4 2,84 326,00 Bittium 6,61 4,71 8,10 -3,8 10,5 57 2,3 2,08 235,00 CapMan 1,52 1,39 1,82 -7,6 5,4 27 7,8 1,86 233,00 Caverion 5,58 4,74 7,54 2,4 -9,0 186 0,9 3,01 778,00 Cramo 17,53 14,54 20,82 -0,3 3,4 9 5,1 1,34 781,00 eQ 8,56 7,54 9,58 -8,9 -0,9 18 6,2 5,21 328,00 Etteplan 8,02 7,04 10,35 -0,2 3,4 12 3,7 2,98 200,00 Evli Pankki 7,70 7,20 10,70 -2,5 -18,8 13 7,9 2,35 65,00 F-Secure 2,44 2,18 4,16 1,2 -33,1 70 5,74 387,00 HKScan A 1,77 1,29 3,19 -0,7 -42,4 0,32 87,00 Hoivatilat 8,38 7,19 8,53 1,0 13,2 6 2,0 1,33 214,00 Kamux 5,98 5,20 7,10 -0,7 -12,1 14 2,7 3,45 240,00 Lassila & Tikanoja 14,30 14,20 17,66 -1,4 -15,2 16 6,4 2,59 558,00 Lehto Group 4,25 4,01 11,70 -2,4 -63,6 9 5,6 1,53 251,00 PIENET YHTIÖT Apetit 8,64 8,64 14,50 -4,6 -38,9 4,6 0,55 54,00 Aspocomp Group 4,31 2,30 4,90 -6,9 83,4 9 2,8 1,95 29,00 Biohit B 2,74 2,72 5,08 -1,4 -26,5 2,64 32,00 Componenta 0,13 0,12 0,26 -3,9 -28,3 6 1,17 23,00 Consti Yhtiöt 5,60 5,04 9,16 6,1 -30,9 1,83 44,00 Digia 2,54 2,19 3,13 -1,2 16,0 14 2,8 1,43 68,00 Digitalist Group 0,05 0,04 0,10 1,3 -33,9 4,80 29,00 Dovre Group 0,23 0,20 0,28 -2,2 -15,0 27 4,4 1,03 22,00 Efore 0,06 0,03 0,15 -9,5 -61,1 2,76 23,00 Elecster A 8,30 11,80 -0,6 -18,1 13 1,32 16,00 Endomines 0,64 0,50 0,97 5,6 -31,0 21,00 Exel Composites 3,98 3,92 6,72 -2,5 -38,0 18 4,5 1,83 47,00 Glaston 1,98 1,84 2,53 -1,3 -8,6 107 1,5 10,52 76,00 Harvia 6,35 4,91 6,99 -1,1 19,8 19 5,8 1,80 118,00 Honkarakenne B 2,31 1,88 3,89 0,4 -33,4 12 1,32 13,00 Ilkka-Yhtymä II 3,88 2,96 4,00 -0,3 17,6 103 10,1 0,82 100,00 Incap 9,42 5,60 9,60 2,8 59,7 7 2,54 41,00 Innofactor 0,51 0,35 0,88 -8,0 -39,7 0,86 18,00 Investors House 6,60 5,70 7,60 -2,9 -6,4 11 3,5 0,84 40,00 Keskisuomalainen A 10,20 8,74 16,40 2,0 -15,0 11 6,1 1,42 59,00 Kesla A 4,32 3,82 4,94 -1,8 0,0 10 3,4 1,16 11,00 Kotipizza Group 22,90 14,55 23,50 3,2 46,3 29 4,69 145,00 Marimekko 26,80 12,75 29,40 3,5 102,3 23 7,0 5,42 214,00 Martela A 3,16 2,79 6,26 -2,5 -47,0 3,2 0,70 11,00 Neo Industrial 2,17 1,95 5,90 5,9 -59,2 0,9 1,57 12,00 Nixu 10,40 7,52 14,00 3,0 -12,2 4,43 75,00 NoHo Partners 7,34 7,14 12,70 -7,3 -15,6 26 4,6 2,07 139,00 Nurminen Logistics 0,40 0,23 0,52 2,3 -20,2 1,25 17,00 Ovaro Kiinteistösijoitus 4,49 4,45 5,60 -0,5 -15,7 0,54 43,00 Panostaja 0,93 0,91 1,21 1,1 -1,3 5,4 0,91 48,00 P-Karjalan Kirjap. € Osake Päätös 12 kk Muutos % P/e OsinkoP/b Arvo € alin ylin vko 12kk tuotto% milj. vko milj.kr. Security 1,37 1,32 2,27 2,2 -34,8 65 3,61 53,00 Talenom 26,20 11,70 28,90 -0,4 112,1 28 2,2 9,37 171,00 Tecnotree 0,06 0,04 0,11 -6,5 -37,3 11,00 Teleste 5,90 5,12 7,58 -2,3 -13,2 15 3,4 1,37 110,00 Trainers´ House 0,08 0,06 0,12 -3,8 -19,6 10 1,06 8,00 Tulikivi A 0,12 0,08 0,18 10,1 -27,5 0,74 6,00 Uutechnic Group 0,30 0,50 -2,9 -5,9 13 1,97 20,00 Valoe 0,36 0,10 1,05 13,9 -45,0 5,00 Wulff-Yhtiöt 1,70 1,32 1,98 3,0 5,6 11 5,9 0,98 11,00 Yleiselektroniikka Oyj 7,80 6,90 9,10 -1,9 -8,2 8 4,2 1,53 20,00 PRE-LISTA Ilkka-Yhtymä I 4,20 3,16 4,56 -7,1 15,4 110 10,0 0,88 100,00 Raisio K 2,45 2,30 3,75 -8,9 -31,9 23 6,6 1,48 407,00 KÖÖPENHAMINA, SUURET YHTIÖT, 10 VAIHDETUINTA A.P. Yritysoston velaton kauppahinta on noin 200 miljoonaa euroa. Nordea Markets pudotti Valmetin osakkeen suosituksen tasolta ”pidä” tasolle ”myy”. Bloombergin datan mukaan analyytikoiden keskitavoitehinta Nordean osakkeelle on 8,89 euroa. Yleisindeksiä painoivat myös Sampo, Fortum ja Valmet. Pohjoismaisia pankkeja koskeva rahanpesuskandaali on ollut jälleen vahvasti otsikoissa etenkin Swedbankin takia. P/e-luku on markkina-arvo jaettuna tuloksella. Alimmillaan se noteerattiin 11,4 prosentin laskussa 6,76 euroon
VALUUTTAKURSSIT Keskikurssit €/val val/€ Keskikurssit €/val val/€ Keskikurssit €/val val/€ KOROT 18 19 0,0 0,1 0,1 0,1 0,2 10 11 12 01 02 03 -0,50 0,00 0,50 1,00 1,50 2,00 2,50 3,00 3,50 10 11 12 01 02 03 -0,35 -0,30 -0,25 -0,20 -0,15 -0,10 RAHASTOJEN 6 KUUKAUDEN KÄRKI RAHASTOJEN 3 VUODEN KÄRKI EURIBOR 360 % %-yks. % vko/12kk P/e Os.tuotto% P/b Arvo m€. MA Tact. 29.3. MA Tact. Def. 8,15 5,75 8,80 -0,6 36,3 185 1,2 4,40 98,0 Rush Factory Plc 3,81 2,65 4,40 -2,7 8,0 Savosolar 0,01 0,00 0,04 -7,8 -76,0 1,95 2,0 Savosolar Uudet 2019 0,01 0,01 0,01 7,3 Titanium 9,00 6,81 9,35 -1,5 21,5 15 7,8 3,72 90,0 United Bankers 7,60 6,50 8,70 -2,6 8,6 32 5,3 2,50 75,0 Verkkokauppa.com 3,99 3,76 6,40 -2,2 -24,7 20 1,2 4,93 183,0 Viafin Service 6,11 5,05 7,00 -4,5 22,0 Vincit Oyj 6,00 5,02 7,54 -5,1 -15,5 27 4,9 3,28 73,0 VMP Group 4,75 3,13 5,80 13,1 1,9 1,14 63,0 3 kk -0,311 -0,002 12 kk -0,112 -0,003 3 kk -0,315 -0,002 12 kk -0,114 -0,003 Aktia Prime 01.03.16 0,75 ÅAB Prime 15.12.17 0,50 Bigbank 31.10.18 0,00 Danske Bank Prime 21.10.16 0,70 Handelsbanken 01.11.17 0,55 Op-Prime 03.04.18 0,25 Hypo-Prime 01.03.18 0,20 Nordax Bank 27.03.19 0,40 Sp-prime 01.04.16 0,70 Bank Norwegian 20.12.17 1,75 Nordea prime 01.04.16 0,80 SEB Prime 01.10.16 0,75 POP-Prime 07.11.16 0,75 S-Prime 25.07.18 0,60 Saksa -0,45 -0,05 -0,07 -0,05 Suomi -0,30 -0,20 0,27 -0,03 USA 2,24 -0,01 2,41 -0,03 Iso-Britannia 0,71 -0,03 1,00 -0,01 Ruotsi -0,26 +0,01 0,32 +0,03 Japani -0,15 -0,13 -0,09 -0,02 Ranska -0,26 -0,04 0,32 -0,03 Suomi, peruskorko -0,25 EU, EKP:n ohjauskorko 0,00 USA, diskonttokorko 2,75 USA, Federal Funds 2,25 Ruotsi, repokorko -0,50 Norja, ohjauskorko 0,50 Englanti, Bank Rate 0,50 Sveitsi, SNB target -0,75 Japani, Call Rate -0,10 Kiina, lending rate 4,35 Intia, repokorko 6,25 Venäjä, Key rate 7,50 Australia, Cash Rate 1,50 Danske Invest Teknologia In K 95,1 Danske Invest Teknologia In T 95,0 JPM US Small Cap Growth A EUR 90,8 FF Global Technology Fu ACC 85,6 Parvest Equity World Technolog 81,6 FF Global Technology Fu EUR 81,0 Janus Henderson Horizon Gl I2 79,8 Brown Advisory US Sust. EUR 6,2 FF SMART Global Defensive A O 5,3 FF Glob. Fund o 8,0 FF Glob. G Dis 79,6 OP-Venäjä B 76,6 Nordea PB Norsk Aksje Porteføl 75,9 Seligson & Co Tropico LatAm A 27,3 JPM Brazil Equity A (acc) EU 22,3 Zenito Silver and Gold C 21,2 Zenito Silver and Gold B 21,1 Zenito Silver and Gold A 21,0 JOM Komodo Indonesia 19,9 FF Indonesia Fund Y-USD-ACC 19,1 JPM Brazil Equity A (dist USD 18,7 FF Indonesia Fund A-USD 18,6 Jupiter India Select L Eur Acc 16,1 2Y 5Y 10Y 30Y -0,6 -0,4 -0,2 0,0 0,2 0,4 0,6 0,8 1,0 Alumiini 1886,25 0,7 Kupari 6360,00 -1,1 Lyijy 2003,50 -0,9 Nikkeli 12795,50 -0,9 Sinkki 2928,50 2,1 Tina 21475,00 0,2 EUROOPPA Amsterdam, AEX 548,98 0,93 472,19 576,90 Bryssel, BEL20 3658,72 1,95 3144,96 3939,10 Frankfurt, DAX 11526,04 1,42 10279,20 13204,31 FTSE Eurotop 100 2900,80 1,07 2504,48 3006,18 Lontoo, FTSE 100 7279,19 0,99 6536,53 7903,50 Madrid, IGBM 9240,30 0,44 8286,20 10291,40 Milano, FTSE MIB 21286,13 0,98 18064,62 24544,26 Pariisi, CAC 40 5350,53 1,53 4555,99 5657,44 Tallinna, OMXTGI 1238,48 0,10 1148,27 1277,53 Wien, ATX prime 1528,09 -0,36 1353,06 1789,67 Zürich, SMI 9477,84 1,70 8138,56 9582,91 AMERIKKA DJ Industrial 25873,28 1,45 21712,53 26951,81 Nasdaq Composite 7713,27 0,92 6190,17 8133,30 S&P 500 2827,31 0,95 2346,58 2940,91 Toronto, S&P/TSX 16127,43 0,24 1612,00 16586,46 AASIA Hongkong, Hang Seng 29051,36 -0,21 24540,63 31592,56 Shanghai, SSEC 3090,76 3,23 2440,91 3220,85 Singapore, Str.Times 3212,88 0,02 334,00 3641,65 Soul, KOSPI 2127,85 -2,70 1985,95 2516,57 Sydney, All Ordin. € KOTIMAISET INDEKSIT pistettä % TOIMIALAINDEKSIT pistettä % FIRST NORTH ULKOMAISIA INDEKSEJÄ RAAKA-AINEET klo 18 Suomen aikaa Kurssi Muut. 2,01 1,88 5,80 -3,8 1,33 11,0 Fellow Finance 7,35 5,90 8,37 -5,2 32 0,5 3,71 52,0 Fondia 12,00 11,60 15,50 0,4 -3,6 29 3,1 6,67 47,0 Gofore 7,30 7,00 10,34 -2,1 -18,2 20 2,6 4,40 95,0 Heeros 2,18 1,93 2,70 -0,9 -0,9 4,81 9,0 Herantis Pharma 5,65 4,50 7,55 2,7 -5,0 34,0 LeadDesk 8,10 7,54 8,40 0,0 37,0 Loudspring 0,35 0,31 1,70 -9,7 -74,9 6,0 Nexstim 0,42 0,08 1,23 174,5 -58,9 1,0 Next Games 1,31 1,00 8,40 -9,8 -81,6 1,04 23,0 Nordic ID 3,70 2,86 5,40 -7,5 7,0 Piippo 3,06 5,50 11,0 -19,2 13 0,73 5,0 Privanet Group 0,78 0,56 2,88 2,1 -72,2 1,03 10,0 Remedy Entertainm. Mod. % vko 12 kk alin 12 kk ylin 29.3. Mod. palvelut 912,87 -7,4 Rahoitus 1431,65 -8,7 Teknologia 1239,12 -2,8 Australia, dollari 1,5808 0,6326 Brasilia, real 4,3704 0,2288 Bulgaria, lev 1,9558 0,5113 Egypti, punta 19,4084 0,0515 E.-Afrikka, randi 16,1547 0,0619 E.-Korea, won 1275,8000 0,0008 Hongkong, dollari 8,8116 0,1135 Intia, rupia 77,7177 0,0129 Iso-Britannia, punta 0,8631 1,1586 Israel, sekeli 4,0764 0,2453 Japani, jeni 124,4050 0,0080 Kanada, dollari 1,5005 0,6665 Kiina, juan renminbi 7,5347 0,1327 Kroatia, kuna 7,4355 0,1345 Malesia, ringit 4,5816 0,2183 Marokko, dirham 10,8480 0,0922 Norja, kruunu 9,6684 0,1034 Puola, zloty 4,3058 0,2322 Romania, leu 4,7740 0,2095 Ruotsi, kruunu 10,4094 0,0961 Singapore, dollari 1,5210 0,6575 Sveitsi, frangi 1,1176 0,8948 Tšekki, koruna 25,8210 0,0387 Tanska, kruunu 7,4653 0,1340 Thaimaa, baht 35,6500 0,0281 Tunisia, dinaari 3,3890 0,2951 Turkki, liira 6,3652 0,1571 Unkari, forintti 321,3500 0,0031 USA, dollari 1,1225 0,8909 Venäjä, rupla 73,6260 0,0136 Admicom 37,10 11,40 38,80 -0,5 223,5 47 1,3 15,38 179,0 Ahola Transport A 0,85 0,71 1,00 3,7 9,7 8 2,7 1,36 11,0 Avidly 5,70 4,58 7,50 -0,7 -16,2 25 1,4 1,50 13,0 BBS-Bioactive Bone 3,16 2,00 4,44 5,3 -28,8 16,0 Detection Tehcnol. Tiedot välittää Millistream. ARVOMETALLIT USD/troy-unssi % 29.3. EURIBOR 365 % %-yks. MA Tact. PRIMEKOROT alkaen % 29.03. PITKIÄ KORKOJA 5v muutos 10v muutos OHJAUSKOROT Pitkät korot ovat valtionobligaatioiden markkina noteerauksista laskettuja tuottoja. USD 4,3 JPM Asia Pacific Income A USD 3,3 JPM Asia Pacific Income A USD 3,3 Nora Three (NOK) 3,0 Nora Two (NOK) 3,0 Nora Four (NOK) 2,8 OP-Yrityslaina Amerikka B 11,8 eQ Kehittyvät Markkinat Yritys 10,4 Danske Invest Keh.Korkom., K 10,0 FF Asian High Yield Fun ACC 9,3 Danske Invest Keh.Korkom., EU 9,3 OP-EMD Local Currency B 8,7 OP-EMD Local Currency A 8,7 OP-Yrityslaina Amerikka A 8,7 FF Emerging Market Debt ACC 8,6 Pictet Global Bonds-P EUR 8,4 OP-Dollari B 5,0 OP-Dollari A 5,0 JPM-GBP Liq. VNAV Fund A (Acc) 0,2 FIM Lyhyt Korko 0,1 OP-Euro A 0,0 Nordea Korko I K -0,1 Nordea Korko I T -0,1 Nordea Korko S -0,1 OP-Euro B -0,1 Nordea Korko B -0,1 YHDISTELMÄRAHASTOT % PITKÄ KORKO, EURO JA USD % LYHYT KORKO, EURO JA USD % OSAKERAHASTOT % LYHYT KORKO, EURO JA USD % YHDISTELMÄRAHASTOT % PITKÄ KORKO, EURO JA USD % 29.3. TUKKIPUU KUITUPUU Mänty 17,43 -0,03 Kuusi 19,01 +0,05 Koivu 16,97 +0,05 euroa/m³ euroa euroa/m³ euroa RAAKAÖLJY USD/tynnyri % ICE 29.3. LAUANTAI 30.3.2019 Keskipohjanmaa A15 NASDAQ HELSINKI 11.00 14.00 17.00 9420 9440 9460 9480 -1,02% 9448,57 NOUSIJAT Osake päätös € % LASKIJAT Osake päätös € % VAIHDOT Päivän vaihdetuimmat milj. Julkaistun informaation käyttö ja siihen luottaminen tapahtuu lukijan omalla vastuulla. VNAV Fund A (Acc) 0,2 OP-Euro A -0,1 Seligson Rahamarkkinarahast A -0,4 Nordea Korko I K -0,4 Nordea Korko S -0,4 Nordea Korko I T -0,4 Vertailussa ovat mukana Suomessa markkinoitavat rahastot. LähiTapiola Maailma 80 28,9 LähiTapiola 2045 26,2 Nordea Instituutio Varainho T 25,9 Nordea Instituutio Varainho K 25,9 LähiTapiola 2035 25,8 FF Fidelity Target 2040 ACC 25,4 OP-Private Strategia 75 IIB 24,7 FF Fidelity Target 2035 ACC 24,3 LähiTapiola 2025 24,3 Danske Invest Tavoite 2030 K 24,2 Mandatum Life Nordic High EUR 27,1 FF US High Yield Fund Y ACC 26,7 Mandatum Life Nordic High EUR 26,5 FF US High Yield Fund A-USD 24,7 FF US High Yield Fund A ACC 24,5 FF Asian High Yield Fun ACC 24,5 JPM Total Emerging Markets In c 24,3 JPM Global High Yield Bon USD 23,5 JPM Total Emerging Markets In c 23,5 Danske Invest Global HY Bon h 22,7 OP-Dollari B 7,3 OP-Dollari A 3,0 OP-Euro B 1,9 FIM Lyhyt Korko 0,4 JPM-GBP Liq. PERUSMETALLIT USD/tn % ELINTARVIKKEET 29.3. MA Tact. Mänty 58,16 -0,40 Kuusi 60,90 -0,58 Koivu 44,69 +0,16 cash 67,58 -0,2 maalis 68,40 2,0 huhti 67,49 1,1 touko 67,12 0,9 kesä 66,80 0,8 heinä 66,57 0,7 Suomen aluehinta 2,84 -1,14 Systeemihinta 3,62 -0,41 Hopea 15,20 -2,2 Kulta 1295,15 -1,1 Palladium 1370,82 -12,4 Platina 845,91 0,2 Kaakao, USD/tn 2282,00 1,5 Kahvi, USc/pauna 94,55 0,7 Kaura, USc/bsh 267,25 0,9 Maissi, USc/bsh 359,25 -3,9 Rapsi, EUR/tn 361,50 -0,1 Soijapapu, USc/bsh 885,25 -0,3 Sokeri, USc/pauna 12,54 -0,3 Vehnä, USc/bsh 456,00 -1,8 POHJOISMAAT Kööpenhamina, OMXC20 1017,19 1,22 860,86 1034,70 Oslo, OSEBX 863,11 -1,23 783,58 948,48 Tukholma, OMXS 586,63 -0,38 513,36 619,03 QPR Software 2,08 8,33 Outotec 3,91 4,52 Bittium 6,61 3,28 Stora Enso R 10,89 3,17 HKScan A 1,77 3,03 Stora Enso A 12,55 2,87 Ahlstrom-Munksjö 13,66 2,86 UPM-Kymmene 26,00 2,85 Talenom 26,20 2,75 Ramirent 5,49 2,72 Uponor 10,19 2,62 Wärtsilä 14,38 2,49 Nordea Bank 6,81 -10,79 DNA 18,48 -4,59 Apetit 8,64 -3,79 Asiakastieto Group 25,50 -3,77 Konecranes 31,69 -3,47 Metsä Board B 5,46 -2,84 Qt Group 9,00 -2,81 Keskisuomalainen A 10,20 -2,39 Caverion 5,58 -2,36 Robit 2,25 -2,17 Biohit B 2,74 -2,14 Cramo 17,53 -2,07 Amer Sports A 4380,19 Nordea Bank 112,26 Nokia 80,03 Sampo A 58,94 Fortum 47,61 UPM-Kymmene 40,51 Stora Enso R 37,41 Neste 33,30 Kone 28,41 Valmet 23,55 Metso 20,72 Wärtsilä 18,14 Nokia 296,92 Nordea Bank 166,84 Neste 151,99 Fortum 136,74 UPM-Kymmene 134,30 Sampo A 132,77 Stora Enso R 115,53 Kone 88,96 Nokian Renkaat 62,95 Elisa 56,08 Metso 55,05 Orion B 47,77 OMXH 9448,57 -1,0 OMXHCAP 6537,56 -0,8 OMXH 15 1072,96 -0,4 OMXH 25 4030,84 -0,6 OMXH Benchmark 51,22 -1,4 OMXH Bmk tuotto 106,87 0,2 OMXH Benchmark Cap 181,29 -0,6 OMXH Bmk Cap tuotto 427,55 0,4 OMXH Mid Cap 304,97 0,3 OMXH Small Cap 355,61 -0,1 First North Finland 1211,46 0,5 Öljy ja kaasu 8788,16 1,1 Perusmateriaalit 1195,67 0,9 Teollisuustuotteet 1504,21 1,0 Kulutustavarat 1244,44 -2,2 Terveydenhuolto 1649,80 -2,6 Kulutuspalvelut 1019,74 -0,7 Tietoliikennepalvelut 1913,59 -1,5 Yleishyöd. Tietoja saadaan osaksi suoraan lähteistä, osaksi välittäjänä toimi Millistream. USD 4,7 FF Glob. Tärkeimmät tietolähteet: Nasdaq (pohjoismaiset pörssit), ulkomaiset pörssit (indeksit), suomalaiset pankit ja Euroopan keskuspankki (korot ja valuutat), raaka-ainepörssit. 6256,50 0,05 5533,30 6460,50 Tokio, Nikkei 225 21205,81 -1,95 18948,58 24448,07 Tokio, TOPIX 1591,64 -1,58 1408,89 1838,30 DOW JONES -INDEKSEJÄ DJ Amerikka 671,73 1,03 558,25 695,86 DJ Eurooppa 318,23 0,24 280,78 353,86 DJ Maailma 390,92 0,38 335,69 407,45 STOXX-INDEKSEJÄ EURO STOXX 50 3347,82 1,27 2908,70 3596,20 EURO STOXX 366,53 1,00 318,77 398,24 STOXX Nordic 30 9482,62 -1,30 8592,82 10067,71 STOXX Nordic 639,20 -0,37 564,52 671,16 STOXX 50 3116,16 1,09 2673,54 3180,31 STOXX 600 378,95 0,78 327,34 397,86 12 / 2019 1,1225 10 11 12 01 02 03 1,11 1,12 1,13 1,14 1,15 1,16 10,4095 10 11 12 01 02 03 10,10 10,20 10,30 10,40 10,50 10,60 10,70 124,3980 10 11 12 01 02 03 122 124 126 128 130 132 73,626 10 11 12 01 02 03 72 74 76 78 80 7,5347 10 11 12 01 02 03 7,50 7,60 7,70 7,80 7,90 8,00 8,10 0,8631 10 11 12 01 02 03 0,84 0,85 0,86 0,87 0,88 0,89 0,90 0,91 Osake Päätös € 12kk alin ylin,€ Muut. FF Glob. SÄHKÖ Spot Snt/kWh snt Nord Pool 29.3. Tarkat tiedot rahastojen mahdollisten eri osuuksien tuotoista löytyvät kauppalehti.fi:stä Markkinainformaatiokoosteen tuottajana Kauppalehti pyrkii varmistamaan julkaistavien tietojen oikeellisuuden ja ajantasaisuuden, mutta ei vastaa mahdollisista virheistä. % OSAKERAHASTOT % 29.3. Mod. 16,90 15,10 24,00 -1,2 -8,2 16 2,3 4,73 240,0 EAB Group 2,58 2,46 4,30 -5,1 -26,3 23 2,35 21,0 Efecte 4,70 3,75 7,00 -2,1 -17,8 8,09 27,0 Enersense Internat. 29.3. € Viikon vaihdetuimmat milj
Kaikki oli hyvin ja olin tyytyväinen. Äidilläni oli kaksi kuuroa sisarta, ja äidin siskolla oli myös yksi kuuro poika. Pakkosterilisaation kohteeksi joutuivat esimerkiksi skitsofreniaa ja maanis-depressiivisyyttä eli kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavat sekä älykkyystutkimuksella tylsäja vähämieliseksi määritellyt ihmiset. Myöskään kaatumatautia ja tarttuvalla asteella olevaa sukupuolitautia sairastavat eivät saaneet avioitua ilman presidentin lupaa. Laki kohdistui myös kuuroihin. Sundell muistaa, että heillä kyläili paljon kuuroja ja lapsuus oli todella hauskaa aikaa. –?Vanhempani olivat kuuroja, ja minulla on kaksi kuuroa sisarta. Kymmenvuotisen koulutaipaleensa Sundell aloitti 7-vuotiaana Kuurojen koulussa Porvoossa. Pian 91 vuotta täyttävä Sundell on ollut syntymästään asti kuuro, eikä sen takia saanut lupaa avioitua kuuron miehensä kanssa ilman, että suostui steriloitavaksi. Kuusi vuotta myöhemmin Suomessa säädettiin sterilisoimislaki, joka oli voimassa vuoteen 1970. Sen jälkeen myös juoppous, prostituutio, yksinhuoltajuus, köyhyys, seksuaalirikokset sekä kulkeva ja epäsosiaalinen elämäntyyli, jolla tarkoitettiin lähinnä romaneja, saattoivat johtaa pakkosterilointimääräyksiin. VUONNA 1929 Suomessa tuli voimaan avioliittolaki, joka kielsi mielisairaita ja tylsämielisiä eli älyllisesti kehitysvammaisia menemästä naimisiin. LAUANTAI 30.3.2019 Keskipohjanmaa A16 Maj-Lis Sundell ei halua, että kukaan Suomessa joutuu enää kokemaan samaa kuin hän. Kun viittomakielen asema myöhemmin parani Suomessa, äänen muodostaminen alkoi hiljalleen unohtua. Vuonna 1950 sterilisoimislakia tiukennettiin ja mukaan tuli niin sanottu sosiaalinen syy. Kuurot ovat yksi niistä ihmisryhmistä, joihin steriloimislaki kohdistui. JAANA MATTILA TEKSTI // JOEL MAISALMI KUVAT ”Kun poika syntyi, rovasti tuli käymään meille ja vaati, että minun täytyy mennä steriloitavaksi. Sen jälkeen hän lähti opiskeleValtio ei olisi sallinut edes yhtä ainoaa Suomalaisten rodunjalostus loppui vasta vuonna 1970. Sanoin, etten halua.”. Kuurous ei ollut Sundellin perheelle tai lähipiirille mikään ongelma. Vuosikymmenten ajan suomalaisia yritettiin rodunjalostuksella puhdistaa periytyvistä sairauksista, kehitysvammoista, köyhyydestä ja löyhästä moraalista. Sundell oli yksi heistä. Kuurous mainittiin laissa erikseen: Kuuromykkä älköön myöskään sellaisetta luvatta menkö avioliittoon toisen kuuromykän kanssa, paitsi milloin jommankumman kuuromykkyys ei ole synnynnäistä. –?3-vuotiaana viitoin jo muiden kanssa. Laki nojautui eugeniikkaan eli rodunjalostusoppiin, joka tähtäsi ihmisrodun pitämiseen puhtaana. Siihen aikaan kuurot pakotettiin puhumaan ääneen, joten kommunikointi naapurien ja muiden kuulevien kanssa sujui Sundellin mukaan puhumalla. Sundellille sterilisaatioon pakottaminen on tarkoittanut elämänmittaista surua, varsinkin, kun hän menetti ainoan poikansa ja miehensä 1980-luvun alussa. Hän toivoo, etteivät kansanedustajat enää koskaan säädä vastaavia lakeja. MAJ-LIS Sundell syntyi huhtikuussa 1928 Snappertunan kunnassa, lähellä Tammisaarta. Nykyään se on osa Raaseporin kaupunkia. 35 vuoden aikana Suomessa pakkosteriloitiin ja -abortoitiin yhteensä 7?530 ihmistä. Sundell oli saanut pojan syyskuussa 1957 Helsingin Naistenklinikalla, ja toukokuussa 1958 hänet steriloitiin samassa paikassa. Pariskunta olisi halunnut enemmän lapsia, mutta Suomeen ei haluttu syntyvän lisää kuuroja ja muita kelvottomina pidettyjä ihmisiä. Sterilisoimislaki hyväksyttiin eduskunnassa kummallakin kerralla lähes yksimielisesti
Ajatus rotuhygieniasta alkoi levitä Yhdysvalloissa 1900-luvun taitteessa, ja maailman ensimmäinen pakkosterilointilaki säädettiin vuonna 1907 Indianassa. Hän kertoi saaneensa käskyn lääninhallituksesta. Sanoin, etten halua. Avoliitossa eläminen oli siihen aikaan paheksuttua ja sopimatonta. Muutamaa kuukautta aiemmin pariskunta oli saanut pojan, joka jäi heidän ainoakseen. Hän ei ollut vielä silloin naimisissa Veikko-miehensä kanssa. Se oli oikein mukavaa. Myös Japanissa sekä joissakin Kanadan ja Meksikon osavaltioissa laadittiin samanlainen laki. Steriloinnin jälkeen rovasti vihki pariskunnan. Pariskuntaa ei voitu muuten vihkiä laillisesti avioliittoon. Sterilointia vastustivat myös Sundellin mies sekä ystävät ja sukulaiset. Euroopassa amerikkalaisten esimerkkiä seurasivat vuodesta 1928 alkaen Sveitsi, Tanska, Saksa, Norja, Ruotsi, Suomi, Viro ja Islanti. Olin ihan pulassa ja hyvin surullinen, mutta se oli vain kestettävä. Suru ainoan pojan kuolemasta on ollut suuri. Sundellin oli allekirjoitettava paperi, jossa hän suostui sterilisaatioon. Yritin sanoa, että ei käy, mutta rovasti totesi, että se on vaan allekirjoitettava. LAUANTAI 30.3.2019 Keskipohjanmaa A17 maan ammattia Tukholmaan. POJAN Sundell sai 29-vuotiaana. Tunnetuin rotuhygienisti lienee Adolf Hitler, joka vuosina 1933–1945 toteutti natsi-Saksassa laajaa eugeniikkaohjelmaa. –?Siellä opeteltiin ompelemista, keittämistä ja matematiikkaa. Valtaapitävät halusivat kitkeä kansasta heikon perimäaineksen, kuten köyhyyden, rikollisuuden ja alkoholismin, poistamalla heidän kykynsä lisääntyä. Maj-Lisin suvussa oli kuitenkin niin paljon kuuroja ja myös Veikon sisko oli kuuro, joten kuurouden katsottiin periytyvän lapsille. Valtio ei sallinut heille toisen lapsen synnyttämistä. –?Se oli todella kovaa painostamista. –?Kun poika syntyi, rovasti tuli käymään meille ja vaati, että minun täytyy mennä steriloitavaksi. Opintojen jälkeen hän palasi Suomeen ja työskenteli vuosien aikana eri paikoissa Helsingissä, muun muassa Valiolla ja vaateompelijana Herralan ompelimossa. Ohjelman tavoitteena oli säilyttää niin sanottu arjalainen rotu puhtaana. Meitä oli neljä tyttöä Suomesta, hän muistelee. Jatkuu seuraavalla aukeamalla. SUOMI ei ollut suinkaan ainut maa, jossa ihmisrotua yritettiin jalostaa entistä paremmaksi steriloinnin avulla. Kilpirauhassyöpään 22-vuotiaana menehtynyt Jan-Erik Sundell oli äitinsä mukaan fiksu poika, joka luki paljon, pärjäsi hyvin urheilussa, ei juonut eikä polttanut. Rovasti intti, että se on välttämätöntä ja pakollista. Suomessa 60 vuotta sitten voimassa olleet avioliittoja sterilisoimislaki eivät sallineet syntymästään asti kuurolle Maj-Lis Sundellille lupaa avioitua kuuron miehensä kanssa ilman, että hän suostui sterilisoitavaksi
Heistä on ollut todella paljon iloa meille. –?Hän on mukava, hauska ja iloinen. Pariskunnalla riitti juteltavaa ja Sundell myöntääkin, että se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Sitten huomattiin, että hänen kaulansa oli turvoksissa, Sundell kertoo. Sitten Maj-Lis Sundell tapasi Erkki Sivosen, 74, Kuurojen liiton monitoimitalolla Valkeassa talossa. Myös Erkki on kuuro. –?Se oli todella, todella surullista aikaa. –?Välillä muistelemme poikani poismenoa. Kahdelle heistä on tehty pakkosterilisaatio kuten Sundellille. Tukea hän on kuitenkin saanut monelta kuurolta ystävältään. Leikkauksen jälkeen hän sai sädehoitoja, mutta lopulta syöpä vei 22-vuotiaan nuorukaisen tämän nukkuessa. Nyt kun poika on poissa eikä muita lapsia ole, se on hyvin raskasta ja surullista kestää. Äitinsä mukaan Jan-Erik menestyi nuorena hyvin urheilussa, luki paljon, ei juonut eikä polttanut. Erkki on ollut aikaisemmin naimisissa, ja hänellä on lapsia ja lastenlapsia. Maj-Lis Sundell menetti heidät kummatkin 1980-luvun alussa.. Satojatuhansia ihmisiä myös pakkosteriloitiin. Kaikki meni hyvin, ja hän lensi joka toinen viikko kotiin. SUNDELLIEN pojan kuurous huomattiin puolivuotiaana. LAUANTAI 30.3.2019 Keskipohjanmaa A18 Kuuden miljoonan juutalaisen lisäksi natsit surmasivat miljoonia muita halveksimiaan ihmisiä, kuten romaneja, homoseksuaaleja ja kehitysvammaisia. Oli uudenvuodenpäivä vuonna 1980. Hyväntuulinen pariskunta on ollut yhdessä pian 20 vuotta ja pitää toisistaan huolta. Vuosi pojan kuoleman jälkeen Sundellin mies Veikko menehtyi sydänkohtaukseen vain 55-vuotiaana. Teini-iässä hän osti vanhemmilleen kauniita tavaroita joululahjaksi, jotka ovat jääneet äidille ihaniksi muistoiksi. Hän oli todella rakas kaikille meidän ystävillemme. Sundell jäi yksin. Jatkuu edelliseltä aukeamalta Maj-Lis, Veikko ja poika Jan-Erik Sundell perhekuvassa. Jan-Erikillä todettiin kilpirauhassyöpä. KULUI 20 vuotta. Perhe asui Helsingissä, vanhemmat kävivät töissä ja elämä kulki mukavasti eteenpäin. –?Hän lähti opiskelemaan Ruotsiin sähköasentajaksi
Viime vuosisadalla valtiollisia kuurojen kouluja oli myös Turussa, Kuopiossa, Porvoossa ja Pietarsaaressa. Jutun lähteinä on käytetty haastatellun lisäksi muun muassa vanhoja lakisäädöksiä, historian tohtori Markku Mattilan väitöstutkimusta, tohtoriopiskelija Maija Koiviston tutkimussuunnitelmaa, Helsingin yliopiston tutkimuksia sekä Kuurojen liiton, Kuurojen museon ja Ihmisoikeusliiton tietoja. EDUSKUNNAN viittomakielten verkosto esitti tammikuussa valtioneuvostolle, että se aloittaisi selvityksen Suomessa tapahtuneista kuurojen avioliittorajoituksista, lasten huostaanotoista sekä pakkosterilisaatioista. Ahonen työskentelee lehtorina Humanistisessa ammattikorkeakoulussa, josta valmistuu muun muassa viittomakielen tulkkeja. Myös sanojen lukemista huulilta korostettiin. Monella kuurolla on lähihistoriasta kipeitä muistoja. Edelleen näkee vanhoja kuuroja, joiden kasvot ovat puoliksi halvaantuneet, Ahonen kertoo. Esimerkiksi Oulun kuurojen koulun entiset oppilaat kertoivat hänelle, kuinka kuuluisa korvalääkäri teki heille leikkauksia 1960-luvulla. Maj-Lis Sundell ja nykyinen miehensä Erkki Sivonen ovat olleet yhdessä pian 20 vuotta. Opetusmetodi pohjautuu rotuhygieniaan. Yhdeltä otettiin sisäkorvan simpukka pois, kun korvalääkäri halusi kokeilla, miten sen siirto toisen ihmisen korvaan onnistuu. Julkisesti viittomista pidettiin häpeällisenä. Tietenkään se ei onnistunut, Ahonen toteaa. –?Ei kuuroudessa ole mitään pahaa. –?Kuurot lapset olivat usein kielettömiä tullessaan kouluun. Moni opettaja löi, tukisti ja hakkasi kuuroja lapsia. Hän halusi kokeilla, miten kuuloa voisi korjata leikkauksilla. Suomeen 1800-luvun loppupuolella levinnyt kuurojen opetuksen suuntaus oralismi painotti Sundellin nuoruudessa puhumista ja huulilta lukemista. –?Kuurot olivat 11–16-vuotiaita. Osa lapsista ei siihen pystynyt, mikä turhautti joitakin opettajia ja he turvautuivat väkivaltaan, Ahonen toteaa. Puhumaan opettaminen aloitettiin heti. Tärkein oppiaine kuuroille oli artikulaatio-opetus, jota saattoi olla 20 tuntia viikossa. Hänen haastattelemansa kuurot ovat kertoneet, että viittominen sallittiin ainoastaan Pietarsaaressa ja Jyväskylässä. Kuurojen Liitto haluaa Suomen valtion pyytävän kuuroilta anteeksi. Harva vanhemmista osasi viittoa lastensa kanssa, Ahonen huomauttaa. LAUANTAI 30.3.2019 Keskipohjanmaa A19 Jaana Mattila Yhä elossa olevat kuurot ovat pikkuhiljaa alkaneet tuoda vuosikymmenten aikana kokemiaan vääryyksiä julki. Tällä hetkellä hän haastattelee Karjalan kuuroja evakkoja väitöskirjaansa varten. Asuntolan hoitajat ovat olleet suurimmaksi osaksi hyviä, mutta osa ei. –?Ikäviä kertomuksia riittää paljon. Lapsille tehtiin monenlaista väkivaltaa kuurojen kouluissa Keskustelut Ihmisoikeusliiton seminaarissa keväällä 2018 aloittivat kertomusten tulvan eri ihmisryhmiin kohdistuneista vääryyksistä Suomessa. JOEL MAISALMI. Kaikilla on oikeus syntyä. Tohtoriopiskelija Maija Koivisto on myös tekemässä väitöskirjaa kuuroihin kohdistuneista vääryyksistä rotuhygieenisten vaatimusten vuoksi ja sterilisoimislain aikana Suomessa. Nyt niitä ei ole tiettävästi kirjattu minnekään eikä tapahtumia ole tutkittu sen tarkemmin. AHOSEN MUKAAN kuuroille on tehty vuosikymmenten aikana myös täysin tarpeettomia korvaleikkauksia. –?Ihan samoissa töissä he ovat ja pärjäävät hyvin yhteiskunnassa, käyvät kouluja ja maksavat veroja. –?Leikkaukset ovat yhä kipeä asia kuurojen yhteisössä. Olen kuitenkin jo aika korkeassa iässä, Sundell sanoo. Pieleen menivät myös tärykalvon siirtoyritykset. Kaltoinkohtelua on tapahtunut esimerkiksi kuurojen koulujen asuntoloissa. –?Jos häntä ei olisi, minulla olisi ollut paljon vaikeampaa enkä varmaan pystyisi enää kävelemään kunnolla. –?Moni kuuro oppilas ei voinut kertoa vanhemmilleen, mitä koulussa oli tapahtunut, sillä heiltä puuttui yhteinen kieli. Ahonen toivoo, että Suomen valtio tekisi asuntoloiden tapahtumista kunnon selvityksen. Pedofiliaa on esiintynyt, kertoo Suomen kuurojen historiaseuran puheenjohtaja Outi Ahonen. Hän muistuttaa, että kuurot ovat yhtä älykkäitä ja korkeasti koulutettuja kuin kuulevat. Vanhemmalle sukupolvelle opetettiin, että viittomakieli on ruma ja apinoiden kieli. Myös Sivosella oli aikoinaan vaikeuksia saada avioitua ensimmäisen vaimonsa kanssa, mutta avioliittolaki oli juuri ehditty kumota vuonna 1969. Seksuaalista hyväksikäyttöäkin on tapahtunut. –?Jyväskylään pääsyä ei kuitenkaan pidetty hienona asiana. Väitöskirjan on tarkoitus valmistua keväällä 2023. 1900-LUVUN vaihteessa viittomakieli kiellettiin kokonaan kuurojen kouluissa. Korvaleikkauksia on tehty Oulun lisäksi Turussa, Helsingissä ja Tampereella. Hän haastatteli kuuroja ensimmäisen kerran vuonna 2005 tehdessään gradua viittomakielen käytön kieltämisestä Suomessa ja siitä, miten viittomista aikoinaan hävettiin. Kuurous ei ole hänestä asia, josta tulisi pyrkiä eroon. Viittomisesta rangaistiin antamalla jopa keppiä sormille. Maj-Lis Sundellin mielestä päättäjät tekivät aikoinaan väärin säätäessään avioliittoja sterilisoimislait. Suomessa toimii yhä kolme kuurojen koulua Jyväskylässä, Oulussa ja Mikkelissä. Eivät kuurot ole mitään typeryksiä. Pietarsaaren koulu lakkautettiin jo vuonna 1932. Suomessa oli vallalla kuurojen opetuksen suuntaus oralismi, mikä tarkoitti kuurojen opettamista puheen avulla
Mitkä ovat kirjahyllyjen uudet trendit. Materiaali voi olla lastulevyä, MDF-levyä tai puuta. –?Kierrätys ja ympäristöystävällisyys ovat suosiossa. Voit repiä paperien reunoja tai tehdä tasaista tilkkutyötä. LAUANTAI 30.3.2019 Keskipohjanmaa A20 Heidi Kormano, teksti ja kuvat Kirjahylly ei ole tällä hetkellä se kaikkein trendikkäin huonekalu. 7 Sommittele takaseinälle kuvia, tapettia, lehtileikkeitä tai lastenpiirroksia. HYVÄ KYSYMYS. 11 Sijoita hyllyt paikoilleen ja naulaa mahdollisesti irrotettu takaseinä uudelleen kiinni. Onko kirjojen omistaminen poissa muodista. Ne ovat kollaaseja elämästä. –?Ihmiset ainakin yrittävät, mutta suomalaisissa kodeissa on usein noin 30?000 esinettä. Liukumaalaa hyllystö kolmella eri värillä. Anna kuivaa. Pesu ja kevyt karhennus ovat kuitenkin aina paikallaan. Äläkä pelästy, vaikka ensimmäinen kerros näyttää ronskilta! Anna kuivaa muutama tunti. Tarjolla on paljon 1980-90 -luvun hyllyjä. Seuraa valmistajan käyttöohjeita. Leikillisellä otteella ja liukumaalauksella voit tehdä hyljeksitystä kirjahyllystä katseenvangitsijan. Tarkista, etteivät reunukset vaurioidu. Minkälaisia kirjahyllyjä ihmiset nyt haluavat. 3 Pese pinnoista lika ja hio kyljet ja hyllypinnat kevyesti rikki. Niitä saa jopa ilmaiseksi, joten kannattaa uskaltautua kokeilemaan tuunausta. Tee tasaista pintaa sutimalla koko ajan samaan suuntaan. –?Väreistä suomalaiset suosivat perinteistä valkoista ja luonnollista puun väriä. Onko kirjojen omistaminen poissa muodista. Voit myös printata kuvia, ilmainen lähde on esimerkiksi oldbookillustrations.com. Melkein 90 prosenttia myymistämme kirjahyllyistä on valkoisia tai puun värisiä. Ne osoittavat, että henkilö haluaa oppia uutta ja on kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Harjoittele pintaa etukäteen vaikkapa pahviin. Vaha on paljon työläämpi levittää isoille pinnoille ja sitä voi olla vaikeampi saada tasaiseksi, mutta siihen ei tule valumia. Naulatutkin levyt saa irti, jos kokeilet hieman lyödä etupuolelta ja ujutat sitten työkalua väliin varovasti. –?Aito puu on iso trendi. Hannu Toivonen Minkälainen on kirjahyllyjen suosio tällä hetkellä, hyllyjä yli puoli vuosisataa valmistaneen Lundian toimitusjohtaja Michaela von Wendt. VINKKI: Voit aina kokeilla hieman rauhallisempaa tyyliä ja maalata hyllysi vaikka vain yhdellä maalilla ja laittaa kaapin takaseinälle yhtenäisen tapettitai paperipinnan. 10 Suojaa lopuksi maalatut pinnat joko lakalla tai huonekaluvahalla. Peitä koko pinta paperilla. Kalkkimaali jättää matan pinnan ja antaa paljon anteeksi maalaajalle. Anna pinnan kuivaa. Levitä liima tasaisesti liimattavan tapetin tai paperin pintaan ja paina paperi kiinni. Pyrkivätkö ihmiset vähentämään tavaran määrää ekologisuuden ja konmarituksen suosion kasvun myötä. Ihmiset tuunaavat kirjahyllyjämme hiomalla ja maalaamalla niitä sekä vaihtamalla vanhoihin hyllyihin uusia osia. Maalilla, kuvilla ja puhtaalla ilolla päällystetty kaappi saattaa sittenkin miellyttää sinua vielä toiset viisi vuotta. TARVITSET kaapin, kirjahyllyn tai hyllystön 2-3 sävyä kalkkimaalia haluamassasi värissä kuvia, lehtileikkeitä, tapetinpaloja, printattuja kuvia tai kiiltokuvia pesuainetta hienoa hiekkapaperia (yli 180) työkaluja hyllyjen ja takaseinän irrottamiseen maalisiveltimen vesipurkin puuliimaa ja noin 3-4 cm leveän siveltimen huonekalulakkaa (matta) ja lakkasiveltimen (tai huonekaluvahaa ja rätin) suojan työtiloihin 1 Ohjeen kirjahylly on kapeahko Ikean hyllykkö, mutta mallilla tai värillä ei ole merkitystä. Ainakin vielä suomalaiset tarvitsevat paljon säilytystilaa. Massiivipuiset avohyllyt ovat olleet suosittuja jo usean vuoden ajan. Jos alempi maali katoaa näkyvistä nappaa sitä hieman lisää purkista. 9 Pistä nyt mukaan maalia, jolla maalasit hyllykköä! Tee ympyröitä, sydämiä, suttua tai viivoja! Anna maalin kuivaa kunnolla, ja suojaa sitten kerros vielä yhdellä liima-vesi-kerroksella. 2 Jos voit, irrota hyllyt ja mahdollinen takalevy. –?Pienen alamäen jälkeen kirjahyllyjen suosio kasvaa. Lukeminen on siirtynyt osin e-kirjoihin, mutta kirjoilla on edelleen statusta. Jos et saa takaosaa irti, älä murehdi, vaan jatka vain eteenpäin. 5 Maalaa hylly. Ohut maali saa valua alaspäin ja sekoittua toisiinsa. 4 Suojaa lattia ja nosta kaappi vaikkapa puukalikoilla hieman irti maasta. Ylin maali saa olla kaikkien alhaalla olevien maalien päällä haaleana päävärinä. Voit maalata kuivahkolla siveltimellä. Muuta kirjahylly taideteokseksi Oletko jo kokeillut huonekalujen tuunausta. Kalkkimaalista sanotaan, että se tarttuu mille pinnalle vain ilman pohjatöitä. –?Kirjat tulevat aina olemaan muodissa. Älä tee tarkkoja rajoja. Levitä nyt liiman ja veden seosta myös pinnan päälle. Pinnasta tulee silloin utuisempi. Tasoita pintaa ahkerasti vetisellä siveltimellä. Ostoja myyntipalstoilla tarjotaan uutta kotia monille hyllyköille, joiden käyttöarvo on edelleen korkea, mutta ulkonäkö vanhanaikainen. 8 Laimenna puuliimaa lisäämällä siihen vettä (suhde 1:1). –?Kirjahyllyjä ei käytetä enää pelkästään kirjojen säilyttämiseen, vaan niissä pidetään myös esimerkiksi esineitä, matkamuistoja, valokuvia ja erilaisia koreja. Tuunauskohde oli tavallinen valkoinen mdf-levystä valmistettu kirjahylly, mutta muutkin mallit ja materiaalit sopivat yhtä hyvin. 6 Maalaa nyt uusi kerros, mutta laita maaliin mukaan paljon enemmän vettä