. . . Pesä-Kiilat on kuitannut kaikki neljä edellistä ykköspesiksen kohtaamista puhtaasti nimiinsä. . . . . Suomi juoksee -viesti päättyy perjantai-iltana Helsinkiin. Sunnuntaina Ivalosta alkaneen viestin edellinen osuus oli päättynyt Raaheen, josta osanottajat saapuivat autokyydillä Kokkolaan. . . . . – Sää on suosinut, mikä on näkynyt väkimäärässä. . . . Tämä tarkoittaa käytännössä tilakoon kasvattamista. .2 Maakunta . Kuva: Heikki Gummerus Jukka Anias VETELI (KP) Viides kerta toden sanoi. . . . Kiireelliset tapaukset ohjataan maakunnasta Kokkolaan. .9 Kulttuuri . . . . .16-19 Sarjakuvat . . HEINÄKUUTA 2003 Sisältö Sääennuste Sivu 14 Hanna Kauppinen KOKKOLA (KP) Valtakunnallinen Suomi juoksee -viesti poikkesi keskiviikkona Kokkolan torille jokakesäiseen tyyliin. . . . . . . . . Kuva: Clas-Olav Slotte Kati Hintsala KOKKOLA (KP) Kokkolanseudun terveyskeskuksen kesäsulku on aiheuttanut ruuhkan päivystykseen. .14 Kulttuuri . – Kalavelkoja lyhennettiin, mutta silti jäi vielä paljon hampaankoloon, yhden sarjapisteen menetykseen tyytymätön pelinjohtaja Petri Saari harmitteli ottelun jälkeen. . . Tänä vuonna 25-vuotisjuhlaansa viettävä viesti oli uudistanut sääntöjään siten, että perinteisen juoksun sijaan osallistua pystyi myös rullaluistimin, -suksin tai jopa pyöräillen. .20-21 IRTONUMERO 1,20 € Nro 178 TORSTAINA 3. . . . . . Sosialistiryhmän varapuheenjohtaja Martin Schulz onnistui ärsyttämään Berlusconin Euroopan parlamentin istunnossa. . – Leppoisuus on viikon teema, jota sovelletaan kaikkiin tapahtumiin. . Tänä aikana potilaat hoidetaan päivystyksin, maakunnassa terveyskeskukset ovat käytännössä suljettuina. Lisäksi on estettävä GMO-valmisteiden sekoittuminen tavanomaisiin ruokiin. . . . . . . Juhannuksen jälkeen sulun alettua yhteydenotot esimerkiksi kokkolalaiseen Lääkärikeskus Sanatoriin lisääntyivät. Keskiviikkoiltana putki katkesi Vetelin Ruohopatin kentällä. . . . . .5-7 Talous . . . . . . . . . . . . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Suomi ja komissio eri linjoilla Etelä-Suomen maataloustuesta s EU:n komissio haluaa pitää Etelä-Suomen maatiloille maksettavan ns. . . . – Poikani ja vaimoni ovat tutustumassa juuriini. . Berlusconi tarjosi saksalaiselle EU-edustajalle elokuvaroolia natsien keskitysleirin johtajana. . . Haapajärven Pesä-Kiilat on ollut kahden kesän ajan ylikäymätön este Halsua-Veteli Pesikselle (Veteli Pesis). . . Kuva: Mikko Käkelä Kotimaa Italian pääministeri Silvio Berlusconi. Tapahtumista on saatu myönteistä palautetta, mikä on paras palkka järjestelyistä vastaaville. . . . Terveyskeskuspalvelujen supistaminen on näkynyt myös yksityisellä puolella. . . . Uusia ihmisiä ja nuoria on ollut mukavasti yleisön joukossa, Murtoniemi sanoo. Maatalousministeri Juha Korkeaoja kertoi Strasbourgissa, että vuoden lopussa katkolla olevaan kansalliseen 141-tukeen on kyllä luvassa jatkoa, mutta Suomi ja komissio ovat eri linjoilla tuen suuruudesta, käyttötavasta ja kestosta. Loppunumerot olivat 1–0 (3–0, 2–2). . . . . . . . Ha-Ve:n Erno Hautamäki onnistui erinomaisesti mailan varressa. .3-4 Kotimaa . . . . . . . . Tilanne on kuitenkin tuttu jo aiemmilta vuosilta, joten ihmisetkin ovat suhtautuneet palvelujen vähentämiseen hyvin. . . . . . Lehtikuva/AFP/Thomas Wirth +23 +23 +22 +23 5-9 m/s Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Turkulaiset Niko, Riitta ja Kari Viirret viettävät lomaansa Rautiossa, jossa on parhaillaan menossa kotiseutuviikko. Kokkolanseudun terveyskeskuksen palvelut supistuivat juhannuksesta eteenpäin kuuden viikon ajaksi. . eturistiriitoihin Berlusconin omistamien Italian tiedotusvälineiden takia ja kaivoi esille vanhan syytesuojakiistan. Sivu 3 Pääterveyskeskus ruuhkautui Kokkolanseudun terveyskeskuksessa potilaat hoidetaan heinäkuussa päivystyksin Osastonhoitaja Paula Lukkarilan mukaan ruuhka päivystykseen on juhannuksen jälkeen ollut välillä hirvittävä. . . Sivu 3 ”Rautio-viikko on hieno juttu” Riitta, Niko ja Kari Viirret lomailevat ensimmäistä kertaa koko perheenä Rautiossa. Välikohtaus tapahtui Berlusconin esitellessä Italian kauden tavoitteita. . . . Sivu 5 EU-parlamentti järkyttyi Berlusconin natsi-puheista s EU-puheenjohtajamaa Italian pääministeri Silvio Berlusconi on järkyttänyt Euroopan parlamenttia natsipuheillaan. . . .8 Ulkomaat . . . . . Säädökset edellyttävät, että ruuantuottajien on eroteltava GMO-lajikkeet tavanomaisista. . . . . Jos ilmojen haltija pysyy suosiollisena, teemme uuden yleisöennätyksen. . . Ylivieskan terveyskeskuksen alueella taas toimitaan lähes normaalimiehityksellä, eikä vastaanottoja ole suljettu. Kokkolasta matkaa jatkoi parikymmentä juoksijaa. Ryppyotsaisuus ei kuulu Rautioviikolle, Murtoniemi korostaa. . . .10 Mielipide . . . Luistellen kohti Öjaa lähti kuitenkin vain yksi osanottaja. . . . Tulemme tänne uudelleenkin lomalle, jonka voi ajoittaa juuri kotiseutuviikolle, Kari Viirret suunnittelee. . Kuva: Clas-Olav Slotte Ulkomaat Uudet määräykset geenimuunnelluille tuotteille s Euroopan parlamentti on hyväksynyt uudet määräykset geenimuunneltujen tuotteiden merkitsemisestä ja jäljittämisestä. Yhdysvallat tuomitsi ne odotetusti kalliina ja sekavina. . – Rautio-viikko on hieno juttu, josta on kehitetty pitkä tapahtumasarja. Rautio on pieni ja viihtyisä kylä, jossa vallitsee mukava tunnelma, lomalaiset kiittelevät. .15 Urheilu . . Sivu 16 Ha-Ve rikkoi nollatilin Putket katkeavat. . . . . . . . . . . . . . . Kylätoimikunnan puheenjohtaja Alpo Murtoniemi myöntää, että viikon ensimmäinen puolisko on mennyt yläkanttiin. .12-13 Sää . . . . Perhonjokilaaksossa ja Ylivieskassa jonot eivät ole päässeet kasvamaan kovin pitkiksi. . . . . Schulz viittasi mm. . . Viikko tarjoaa jokaiselle jotain, mikä on sen vahvuus. . . Korkeaojan mukaan komissio pitää 141-tuen jatkamisen ehtona sitä, että osa tuesta suunnataan maatilojen investointeihin. . . – Tilat ovat käyneet pieniksi ja jonottamaan on joutunut, kertoo päivystyspoliklinikan osastonhoitaja Paula Lukkarila. He ovat sukuloimassa Rautiossa, josta Kari Viirretin äiti oli kotoisin. Sivu 6 Torstai A B Tänään . . . . Sivu 9. 141-tuen jatkossakin vain siirtymäkauden tukena, jolla pyritään tukemaan maatalouden sopeutumista EU-oloihin. Sivu 4 Suomi juoksi taas Kokkolan kautta Parikymmentä Suomi juoksee -viestin viejää lähetettiin keskiviikkona Kokkolan torilta kohti Öjaa. . . . . Perhonjokilaakson terveysasemalla normaali vastaanotto on suljettu Kokkolanseudun tapaan. . .19 Tv, Radio . . . HaVe:nkin peli latistui erinomaisen alun jälkeen, mutta voittoon asti rahkeet riittivät. . . . Torstaina tilanne oli pitkästä aikaa hiukan rauhallisempi, eikä jokainen istumapaikka edes ollut varattu. . . . Uutta on myös se, että monet siirtymäosuudet hoidetaan nyt autokyydein. . . . Vietin täällä lapsuudessani monta kesää
7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. Silkkija kangasväreillä ja siveltimen avulla hän on maalannut kukkakuvioita käsin helmikirjomaansa tyttölapsen nuttuun ja aikuisten naisten paitoihin. Auto pysähtyi naapurin pihaan. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. – Plänttikausi ja pelkistäminen saavat vielä odottaa, Polso naurahtaa ja toteaa pysyvänsä toistaiseksi esittävässä taiteessa. Mutta kun hän oli kerännyt mukaansa kaiken tarvitsemansa, mies huomasi, että hän on aivan liian lyhyt poistumaan samaa kautta, jota oli paikalle tullut. – Voin maalata vaatteeseen sen kuvan, mikä miellyttää. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Silkki on tuotu Intiasta, Karvonen mainitsee. Palolan tuvassa on myös näytteillä Aini Karvosen tekemä kansallispuku, hänen neulomiaan villapaitoja ja tekemänsä nahkalaukku. Siimes yritti saada hengityksensä tasaantumaan. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. On otettava markat sieltä mistä niitä saa. Esillä on halsualaisen käsitöiden taitajan Aini Karvosen ja kokkolalaisen posliinija akvarellimaalari Eeva-Liisa Polson töitä. Saa nähdä, mitä se saa aikaan, Polso ounastelee. Se oli vaimea mutta läheni koko ajan. Kaks kisälliä kerran. Kaveri auttoi ja yhdessä miehet kantoivat yli metrin pituisen laatikon mökkiin. Osoitteenmuutos: Kirjoita OSOITTEENMUUTOS (väli) uusi osoite ja vanha osoite sekä päivä, jolloin haluat, että muutos tulee voimaan. Sonkajärvellä kilpaillaan 235,5 merin pituisella radalla, jolla etenemistä vaikeuttaa yksi vesieste. Vähänkin enemmän juotuaan hän joutui heräämään pari kolme kertaa yössä. (06) 827 2000 ark. Hän kohottautui ja katsoi tunnusteli alleen. – Olen hurahtanut viime aikoina myös Lapin maisemiin. Naapurimökin takaikkunasta heijastui valoa niin paljon, ettei verho voinut olla edessä. Anne Saarikettu HALSUA (KP) Ystävyys on voimavara, jonka avulla uskaltaa. Hän oli ollut oikeassa. 0204 52 1058 Pedersöre, Luoto: ma-pe 7-9 . Karahkassa oli pystyssä törröttävä oksa. Lisäksi esillä on paitsi tavallisella tekniikalla Karvosen kirjomia pöytäliinoja, myös hardanger-tekniikalla kirjottuja pöytäliinoja, joita hän on tehnyt viimeisten neljän vuoden aikana. Enkeliaiheisia akvarelleja on esillä Palolan tuvassa, luontoaiheita kahviossa. 0204 51 3646 Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . 0204 52 7865 Kokkola, Lohtaja, Kälviä: klo 7-10 . Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. – Maalaaminen on silti vaikeaa, sillä sivellintekniikkaa on harjoiteltava paljon, itsekin Polson kurssille osallistunut Aini Karvonen huudahtaa. – Sitä voi olla vaikea uskoa, mutta yhdynnän suorittaminen täydessä vauhdissa moottoritiellä ei ole rikos. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. Kannettavan naisen tulee painaa vähintään 49 kiloa. Tilaus: Kirjoita LEHDENTILAUS (väli) tilauksen pituus, oma nimesi ja osoitteesi. Tänä vuonna suomalaisten toiveet kohdistuvat lähinnä Taisto Miettiseen ja hänen kannettavaansa Eija Stenbergiin. Otan vain vettä. Pöydällä oli vajaa viskipullo ja pari lasia. Auto oli häneen nähden sivuttain ja hän kiersi rinteeseen viistosti sen taakse. Hän punnersi hankalasti sivummalle kyynärpäiden varassa. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Halsuan kotiseutumuseo, Palolan tupa ja kahvio. Siimes laskeutui maahan, sovitti kiikarit silmilleen ja tähyili ikkunaa puolukkamättään takaa. Mutta jos sattuu hekuman huumassa törmäämään johonkin ja pakenee paikalta, silloin joutuu oikeuslaitoksen kanssa tekemisiin. 0600 16 316, 3,52 €/min.+pvm. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Eeva-Liisa Polson posliinitöiden aiheet ovat lähinnä luonnosta. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . Polso opettaa sivellintekniikalla, joka ei vaadi vastaavaa pikkutarkkuutta kuin jotkut muut tekniikat. Jo ennen ohjelman hyllyttämistä Star Weather innoitti tvyleisön keskustelemaan hyvän maun rajoista. 0204 52 7633 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . 0204 51 3646 Halsua, Ullava: ma-pe 6-9 . -Ei mahda mitään. Tekstiviestit tulee lähettää numeroon 13525. Hän ei tiedä, mihin palauttaisi auton takapenkille jääneet naisen vaatteet. Vaimo kohottautui sängyssä. Hän painoi numeron mieleensä. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . (06) 827 2234, . Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Myös neuleiden maalaaminen kuuluu viimeisimpien kokeilujen joukkoon. Siimes herkisti kuuloaan ja tunnisti auton äänen. Yksi näyttö ystävyyden voimasta on Halsuan kotiseutumuseolla keskiviikkona avattu käsityönäyttely Kaks kisälliä kerran. Sana: ”Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin.” Hepr.12:1 Aurinko nousee: Kokkolassa 3.15 (pimeys päättyy -) Helsingissä 4.02, Oulussa 2.36 Aurinko laskee: Kokkolassa 23.47 (pimeys alkaa ) Helsingissä 22.46, Oulussa 0.09 Nimipäivät huomenna: Ulla, Ulpu ja Ulrika ortodokseilla Antti, Antero ja Martta Nimipäivät tänään: Arvo, Egil, Ejvind ja Öjvind ortodokseilla Into ja Anatoli Tänään Torstaina 3.7.2003 s KESKIPOHJANMAA s viikko 27 Harri Nykäsen kesädekkari Pahanilmanlintu Luku 12 Siimes nukkui seuraavan yön huonosti, vaikka oli ottanut vaimon kotiinpaluun kunniaksi ja paistetun kuhan ja nuotioperunoiden seuraksi pullollisen valkoviiniä, sekä konjakin kahvin kera. Posliinitöissä korostuvat paitsi luonnonläheisyys, myös sinisen sävyt. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . – Kaikki lähti liikkeelle ruusuista, mutta myös enkelikuvio on minulle läheinen. -Onko jotain tapahtunut. Sääennustusten lomassa hän viljeli muodikkaaseen pukeutumiseen ja kauneudenhoitoon liittyviä vinkkejä. -Nuku vaan. -Ei, nuku vaan. Ystävyys kannustaa osaltaan sellaiseen, mihin yksinään ei välttämättä kykene tai mitä ei vain jostakin syystä saa itsenäisesti aikaan. Kisojen ennakkosuosikki on virolainen Margo Uusorg. Naapuri ja äsken tulleet miehet istuivat keittiön pöydän ääressä ja tutkivat paksua asiakirjakansiota. Varas pyysi puhelimella apua poliisilta, joka nopeasti saapui rikospaikalle, vapautti varkaan vankilastaan ja pidätti hänet. Hän meni sisään, otti ovenpielestä kiikarit ja palasi ulos. Ilmoitushinnat 1.1.2003 alkaen Valmis aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,47 tekstissä 1,95 2,29 tekstin jälkeen 1,95 2,29 takasivu 2,14 2,47 välikannet 2,14 2,47 Valmistettavan aineiston korotus 0,07 € / pmm Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. -Mikä vierailuaika tämä on. Kauneuskilpailuissa erinomaisesti menestyneen Wu Rongin emännöimä Star Weather -sääshow pantiin nopeasti hyllylle. Vaimon kotiinpaluu oli tosin lyhytaikainen, sillä illan mittaa oli selvinnyt, että vaimo oli luvannut tuurata sairastunutta opettajaa ja lähtisi jo tiistaina valmistelemaan uuden kurssin vastaanottoa. – Hän ei ole älykkäin tuntemamme varas, mutta hän oli hyvin helpottunut päästyään loukostaan, Arnsbergin poliisilaitokselta kerrotaan. lomamatkan vuoksi. Lähestyttyään viittäkymmentä oli eturauhanen alkanut muistuttaa itsestään. Saksalaisvaras kutsui poliisin ryöstöpaikalle MOSKOVA (STT–Reuters) Se pistää kummasti liikettä venäläisenkin kinttuihin, kun juuttuu kädestään junavaunun ovisysteemiin ja juna lähtee liikkeelle. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Hän etsi tukevaa asentoa ja laskeutui sitten maahan. Kölnissä toimiva tuomioistuin rätkäytti 23-vuotiaalle saksalaismiehelle 600:n euron sakot. Järveltä kuului jonkun vesilinnut alakuloinen huuto. 0204 529358 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Männyt humisivat ja pitkä heinikko piti omaa ääntänsä. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Aini Karvosen käsitöitä ja Eeva-Liisa Polson posliinija akvarellitöitä. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi ylivieska@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Asioi kännykällä Juttuvinkki: Kirjoita KP (väli) juttuvinkkisi. Laatikkoa ei näkynyt. Siimes tajusi mitä oli tehnyt, nousi ja lähti juoksemaan mahdollisimman äänettömästi mökkiään kohti. Hän jäi huohottamaan ovensuuhun. Uusorgilla on tilillään kaksi maailmanmestaruutta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Lisäksi Wu Rong säesti vartalollaan antamiaan viestejä puhetyylillään: hän puhui tulevista sateista, pilvistä ja auringoista flirttailevaan ja kujertavaan sävyyn. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Siimes kiersi mökkinsä ja luikahti kiireesti sisään. Wu Rong kun kertoi tulevasta säästä sangen vähissä vaatteissa ja esitteli kurvikasta vartaloaan suorastaan antaumuksella. Galina Zlobina, 35, joutui keskellä Venäjää sijaitsevalla Polivanovon asemalla ravaamaan 400 metriä junan vieressä ennen kuin veturikuski huomasi Galinan ja painoi jarrua. Kilpaa junan kanssa. Lakiensäätäjät eivät ole koskaan tainneet tulla ajatelleeksi koko asiaa, oikeusistuimen tiedottaja Jürgen Mannebeck toteaa. Suomalaiset eivät ole voittaneet titteliä sen jälkeen, kun aviopari Jouni ja Tiina Jussila valloitti maailmanmestaruuden kuusi vuotta sitten. Eikä pakomatka näyttänyt onnistuvan muitakaan reittejä pitkin. Siimes nousi varoen herättämästä vaimoaan. Ystävien yhteisnäyttely museolla Uteliaisuus ja kokeilunhalu kannustavat Aini Karvosta (vas.) ja Eeva-Liisa Polsoa luomaan uutta. Siimes oli nukahtanut puoliltaöin mutta herännyt kahden aikaan yöllä. Siimes nousi vielä korkeammalle rinnettä ja kiersi loivasti mökin taakse. Sen hän valmisti alaveteliläisystävättärelleen, jonka kaasona hän toimi. Varas, ikää 30, hinautui sisään Arnsbergin kaupungissa sijaitsevaan lääkärin vastaanottotilaan kattoikkunan kautta. Toinen avasi tavaratilan ja kiskaisi esiin suurikokoisen laatikon. Kuvat: Anne Saarikettu Aini Karvonen hallitsee hardanger-kirjonnan, pöytäliinan päällä Eeva-Liisa Polson posliinimaalauksia. 0204 52 7637 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Pilvi ohitti kuutamon ja Siimes näki, että auto oli aamulla metsätiellä kaahaillut musta Passat. Kello oli lähes kolme eikä häntä nukuttanut enää lainkaan. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Näyttelyssä Karvoselta on esillä muun muassa kahdeksan vuotta sitten tehty morsiuspuku. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 10 € 1x50 tai 2x25 mm 20 € 1x75 mm 25 € 30 € 1x100 tai 2x50 mm 30 € 35 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Lopeta jos se ulkona ravaaminen. Mutta ei suinkaan täydessä vauhdissa harjoitetun seksin takia, vaan siksi, että innokkaan parivaljakon kulkuväline törmäsi liikennemerkkiin. Näyttely esillä heinäkuun. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,28 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Lukijan markkinat (ti,to,la) 5 €/rivi (min. Kuutamon valo heijastui sisään makuuhuoneen ikkunasta. Siimes siirtyi hieman väistääkseen ikkunan ja kiikarin väliin jäävän peukalonpaksuisen koivunoksan. Autosta nousi kaksi miestä. Ja nyt meillä on varaa lähteä keväällä viikoksi Kreikkaan. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Samassa hän tunsi terävän kivun vatsassa, navan kohdalla eikä pystynyt estämään manausta. -Meidän piti olla viimeinen lomaviikkoni yhdessä, Siimes oli sanonut. Ystävykset tapasivat Kokkolan työväenopistossa, jossa Eeva-Liisa Polso on opettanut yli kymmenen vuotta posliininmaalausta. Siimes kääntyi kyljelleen. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Pian hän näki auton valojen pyyhkäisevän rinnettä, sitten tulija sammutti pitkät valot ja ajoi loppumatkan seisontavaloilla. Hänet tunnetaan eukonkantopiireissä virolaisen tekniikan pioneerina. Ulkovaloa sytyttämättä hän kiersi mökin nurkalla tarpeelleen. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Eteläväylä, Kokkola. Hempeä ruusukuvio on hänelle erityisen rakas. Tulen ihan heti. BERLIINI (STT–Reuters) Seksin harrastaminen samalla kun huristelee autollaan sadan kilometrin tuntinopeutta ei ole Saksassa kiellettyä. – Hardanger on määrättyä revinnäistä. Taidon opin tädiltäni, joka pyysi minua luokseen, koska hänen näkönsä oli heikentymässä. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. Mökin ikkunassa oli paksut verhot, mutta niiden välistä näkyi valoa. Pimeydestä kuului vaimon uninen ja kärttyisä ääni: -Mikä nyt on. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.1.2003 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein € € 12 kk 189,00 12 kk 203,00 6 kk 96,50 6 kk 104,45 4 kk 65,00 4 kk 73,50 3 kk 49,25 3 kk 55,30 2 kk 33,50 1 kk 18,65 Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Galina Zlobina selvisi kilpajuoksustaan junan kanssa yhdellä haavalla ja pikaisella käynnillä sairaalassa. Hän kuuli kuinka naapurimökin tuuletusikkuna lensi auki ja matala miesääni sanoi: -Joku siellä oli. Eukkoa kannetaan taas Sonkajärvellä BERLIINI (STT–Reuters) Saksalainen varas joutui soittamaan poliisille huomattuaan, ettei omin neuvoin pääse pois tilasta johon oli tunkeutunut. Tuoreimpia hänen ideoistaan on hiekoittaa kaakelilaatta ja istuttaa siihen savilaatta, johon Polso maalaa mielellään esimerkiksi joutsenen. Soneran ja Radiolinjan liittymistä toimivien palveluiden hinta on 0,59 euroa. Oli kuutamo ja taivaalla näkyi pilvien lomassa myös kirkkaita tähtiä. Ikkunaverhot olivat puolittain auki ja hyttysverkolla varustettu tuuletusikkunan raollaan. – Morsiuspuvussa on 21 metriä kangasta. Hän oli jo palaamassa pehkuihin kun hän sai ajatuksen. Siimes joi lasillisen vettä ja laskeutui vaimonsa viereen. Sitten iso pilvi purjehti kuun eteen ja maisema pimeni. Kuvilla on myös ikuinen takuu – voin maalata ne tarvittaessa uudelleen, Polso lupaa. 0204 529444 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Siimes ihmetteli itsekseen. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Seksiä autobahnilla PEKING (STT–Reuters) Kiinassa tv-lähetyksiä tarkkailevat sensuuriviranomaiset saivat nopeasti tarpeekseen uudesta sääennustuksiin keskittyneestä ohjelmasta. (06) 723 4481, fax (06) 724 7055 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki . 0204 52 7637 Himanka, Kannus: ma-pe 6-9 . Tulevaisuudessa hän haluaisi maalata yhä enemmän akvarelleilla, mutta este on sama kuin useimmilla: kiire. Hän oli laskeutunut kuivan männynoksakarahkan päälle. Myös naapuri oli hereillä. 0204 529447 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Sylissään autoilleen liftarin nimi ei läheisestä kanssakäymisestä huolimatta vieläkään ole kuskin tiedossa. 2 riviä, sis. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Hän hapuili pimeässä kohti ovea ja löysi ovensuussa olevat tohvelit kokemuksen tuomalla vaistolla ja sujautti ne jalkoihinsa. Hän nosti kiikarit silmilleen ja näki rekisterinumeron. Sakkojen lisäksi mies määrättiin korvaamaan 400 euron edestä vioittamansa liikennemerkin uusimista. Siimes istahti kuistin rappusille ja kuunteli mukavasti suhisevaa tuulta. Sähäkkä sääennustaja hyllytettiin Kiinassa HELSINKI (STT) Eukonkannon maailmanmestaruudesta kilpaillaan Sonkajärvellä ensi lauantaina. (08) 411 0310, fax (08) 420 396 . Äkkiä jostain kuului ääni joka ei syntynyt heinikosta, puusta tai tuulesta. 2002 27 840 kpl Lukijoita 87.000 (KMT 2002) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. Ja että törmäyksen jälkeen kuski ja hänen sylissään hajareisin istunut tuntematon liftaaja pakenivat paikalta. Virolaisen tekniikan sanotaan mullistaneen eukonkannon samalla tavalla kuin floppaus-tyyli muinoin mullisti korkeushypyn. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie, 69700 Veteli
Kuva: Mikko Käkelä Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Partioliikkeen yleismaailmallinen tunnus "ole valmis" soveltuu myös nykyaikaan, sillä valmius tarkoittaa auttamista ja palvelemista. – Jos tästä lounaalle kerkeää, niin ei haittaa mitään. Kuljettaja ajautui ojaan toistaiseksi tuntemattomasta syystä, minkä seurauksena auto kääntyi katolleen ja syttyi palamaan. Ylivieskassa normaalit vastaanotot Myös Perhonjokilaakson terveyskeskuksessa palveluja on supistettu juhannukselta elokuun alkuun saakka. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset Lyhyesti Palava bensiinikanisteri pihaan PIETARSAARI (KP) Pohjanmaan Autoliikkeen pihalla leimahti pieni palo bensiinikanisterista Pietarsaaressa tiistai-iltana. Tansseissa tahdeista vastaa jälleen Landola. Palokunta sai hälytyksen autoliikkeen pihalle puoli yhdentoista aikaan. – Eihän se tietenkään hyvä ole, että joutuu jonottamaan. – Olemme pystyneet hoitamaan tilanteen hyvin, eikä ruuhkaa ole, kertoo johtava ylilääkäri Pertti Niemi. Englantilaisen Robert Baden-Powellin vuonna 1908 synnyttämä puoluepoliittisesti sitoutumaton nuorisoliike tuli Suomeen vuonna 1910. ”Kunhan lounaalle ehtii” Kesällä jonotus päivystykseen saattaa kestää kauankin. Uusi tilanne on aiheuttanut jonoja pääterveysasemalle. Yksin autossa ollut kuljettaja loukkasi selkänsä, ja hänet kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan. Lauantain markkinoilla on taas runsaasti toimintaa, Murtoniemi selasi ohjelmaa. Lääkärikeskus Sanatoriin tuli terveyskeskuspalvelujen vähennyttyä runsaasti puhelinkyselyjä. Myös pappilan alueen ja sitä lähes vastapäätä joen toisella puolella olevan kunnan omistaman maan asemakaavoja muutetaan. Ohjelmaa on riittänyt ja riittää edelleen periaatteella jokaiselle jotain. Kylätoimikunnan puheenjohtaja Alpo Murtoniemi ennakoi, että perjantai-iltapäivä ja lauantai ovat viikon kohokohtia. Vääräjoen Vartijat kokoontuvat nykyään Pöllän koululla, pappilassa ja Niemelän mökillä. Tallila pelastuslautakuntaan PERHO (KP) Perhon kunnanhallitus valitsi maanantaina kunnanjohtajansa Timo Tallilan Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslautakuntaan. – Olen ollut partiossa vuodesta 1963 lähtien. Lippukunnassa on noin 60 jäsentä. – Pikaisiin toimenpiteisiin, kuten piikin pistämistä varten pitäisi olla erillinen vastaanotto, nainen toivoi. Poliisilla ei ole tietoa palon sytyttäjästä. s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Torstaina 3.7.2003 Maakunta 3 Kati Hintsala KOKKOLA (KP) Kesä sulkee perinteisesti osan terveyskeskuspalveluista. Partio antaa hyviä eväitä tulevaa elämää varten. Palvelut minimissä heinäkuun Kokkolanseudun terveyskeskuksessa ruuhkaa, Perhonjokilaaksossa ja Ylivieskassa rauhallisempaa Kati Hintsala KOKKOLA (KP) Mikko Mäki–Leppilampi oli keskiviikkoaamupäivänä jonottamassa Kokkolan pääterveysaseman päivystykseen. Kuva: Heikki Gummerus. Puolen vuosisadan mittaista taivalta juhlittiin Pappilanpuistossa keskiviikkona. Toisaalta käyn täällä niin harvoin, ettei se mikään suuri ongelma ole. Joku oli heittänyt palavan bensiinikanisterin liikkeen pihalla olevan varaston viereen. Hänen mielestään partiolaisuudesta tulee elämäntapa, jonka voi kiteyttää lauseen; kerran partiolainen, aina partiolainen. Jäseninä on myös jonkin verran aikuisia. Sama pätee opettajiinkin, Kaakko huomautti. Aiempina kesinä Kokkolanseudun terveyskeskus on tarjonnut lääkärinaikoja kohtalaisen normaalisti, pois lukien viime kesänä suljettuna olleen Koivuhaan terveysaseman. Kesälomittajiksi on saatu riittävästi väkeä. Perjantain iltapäivään sisältyy uutena tapahtuma muun muassa Hawkhävittäjän taitolentonäytös. Palokunnan nopean toiminnan ansiosta vain varaston nurkka kärähti hieman, ja palo saatiin heti sammutettua. Vastaanottotarjontaa ei ole supistettu ja aikoja saa hyvin. Mikko Mäki–Leppilampi ei hermostunut odotellessaan vastaanotolle pääsyä Kokkolan pääterveysasemalla. Luonto ja toisen huomioiminen ovat toiminnassa tärkeässä osassa. – Moni on myös luullut, ettei päivystyksemme ole viikonloppuisin avoinna. Esimerkiksi yleislääkärin vastaanotolle saa ajan seuraavalle päivälle, kertoo sairaanhoitaja Satu Mattila. Seurakunta on ostanut tarkoitusta varten 585 neliötä Jokitien varresta. Auto tuhoutui palossa osittain. Partiolaisten ikä on 7-20 vuotta. Toki muitakin taustayhteisöjä on, lippukunnan johtaja Rauno Kotiaho mainitsi. Ylivieskan terveyskeskuksen alueella kesän lääkäritilanne on hyvä. Tallila edustaa Perhoa lautakunnassa vuoden 2004 loppuun. Siksi partiolaisuuden keskeiset periaatteet eivät vanhene, Kotiaho perusteli. Tänäkin vuonna toiminta on sujunut ilman suurempaa kitkaa. Vastaanoton toimiminen päivystysperiaatteella ei ollut Mäki–Leppilammelle mikään yllätys. Raution Partiopojat aloittivat vuonna 1963, Sepän Piiat vuonna 1966 ja nykyinen lippukunta Vääräjoen Vartijat vuonna 1981. – Niille päiville on järjestetty monipuolista ohjelmaa. Partiotoiminnassa keskitytään käytännön asioihin, eli muun muassa käden taitoihin, leiriytymiseen, auttamiseen ja pelastamiseen. Perhonjokilaaksossa ajanvarauksella toimiva vastaanotto on ollut suljettuna myös aiempina kesinä. Mutta kun lapset tulevat partioikään, vanhemmat palaavat toimintaan uudelleen mukaan. – Hiljaisen kauden jälkeen varsinainen toiminta aloitettiin vuoden 1992 alussa. Kuljettaja ojaan ja auto tuleen LUOTO (KP) Kuljettaja loukkaantui ojaanajossa, kun auto syttyi palamaan Luodossa Larsmontiellä keskiviikkoaamuna. Keskimäärin terveysasemalla joutuu nyt jonottamaan yhdestä kolmeen tuntia, pahimmillaan kauemminkin. Kesäsulun aikana hoitaja haastattelee päivystykseen tulevat ihmiset, jotta voidaan selvittää, hoitaako vaivan lääkäri vai hoitaja. Raution Kirkkopojat perustettiin 2. Iltamat näytelmineen sisältyvät lauantai-iltaan. Partiokasvatus korostaa ulkoilua, liikunta ja luovaa toimintaa. Lääkärikeskus on kuitenkin normaalisti avoinna ja joka alan vastaanotolle pääsee. – Väestö tiedostaa tilanteen, koska kesän tilanne on tuttu entuudestaan, Niemi sanoo. Lippukunnan nykyinen johtaja on Rauno Kotiaho. Jokaiselle jotain Sunnuntaina alkanut Rautioviikko jatkuu sunnuntaihin saakka. Toholammilla ja Halsualla on äänioikeus vuosina 2004–2008, Perholla ja Lestijärvellä 2009–2012 ja Kaustisella ja Vetelillä 2013–2016. – Vähemmän negatiivista palautetta kuitenkin on tullut, kuin olin odottanut. heinäkuuta vuonna 1952 ja Siniveljet tasan vuotta myöhemmin. Väkeä on ollut tapahtumissa runsaasti. Tänä kesänä ensimmäistä kertaa myöskään Kokkolan seudun terveyskeskuksessa ei ajanvarauksella lääkäriin pääse, vaan potilaat hoidetaan päivystyksillä. Sulun alkupäivinä ihmisiltä tuli Lukkarilan mukaan kritiikkiä, kun odotushuoneessakin joka istuin oli täynnä. Sulku aiheutti kyselyjä yksityiselle Kokkolanseudun terveyskeskuksen sulku on näkynyt myös yksityisen puolen lääkäripalveluissa. Pappilan alueella kaavaa muutetaan vireillä olevan vanhustentalon laajennuksen vuoksi, Ylijoelle on tarkoitus rakentaa lisää kunnan omistamia asuntoja tulevaisuudessa. Erityisesti alkuviikosta on täyttä. Raution partiotoiminnalla on takanaan 50-vuotinen historia. Juhla oli samalla yksi Rautio-viikon tapahtumista. – Hyvin olemme pystyneet vastaanottoaikoja antamaan. Mäki–Leppilampi oli puolen tunnin odottelun jälkeen vielä hyvällä tuulella. Häntä ennen tehtävää hoiti Kullervo Niemelä, Kaakko sanoi. Vanhempien rooli on merkittävä, sillä lapset eivät voi toimia ilman heidän apuaan, Kotiaho korosti. Historiikin koonnut Marja-Liisa Kaakko kertoi, että partiotoiminta on ollut aaltoliikettä. Ajanvarauksella toimiva lääkärinvastaanotto on suljettu, muut palvelut toimivat normaalisti. Hänellä on läsnäoloja puheoikeus, mutta ei äänioikeutta. Ruuhka on päivystyspoliklinikan osastonhoitaja Paula Lukkarilan mukaan tullut osin yllätyksenä, vaikka sitä yritettiin ennakoida muun muassa lisäämällä hoitohenkilökuntaa. Jotta parkkialue voidaan tehdä, sitä varten tien varren asemakaavaa muutetaan. Partiolainen on aina valmis Partiotoimintaa 50 vuotta Rautiossa Jori Kaakko, Juho Kotiaho, Joel Keskisipilä, Sami Kaakko ja Ville Keskisipilä kertovat, että yöretket ja leirit ovat parasta partiotoiminnassa. Lukkarilan on yllättänyt myös se, etteivät läheskään kaikki tiedä palvelujen supistumisesta, vaikka asiasta on yritetty tiedottaa. Osa terveyskeskuksen palveluja muutoin käyttävistä ihmisistä hakeutuu sulun aikana yksityisen lääkärin vastaanotolle. Sunnuntain kotiseutujuhlassa juhlapuheen pitää pietarsaarelainen ayaktiivi Markku Korva. Partiolaisuuteen voi tulla pieni katkos varhaisessa aikuisiässä, jolloin keskitytään opiskeluun ja perustetaan perhe. – Partiolle löytyy edelleen oma tehtävänsä. Tallilan varaedustajaksi nimettiin kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Kellokoski. Hänen juurensa ovat luonnollisesti Rautiossa. Samassa odotussalissa istunut naishenkilö puolestaan oli tyytymättömämpi jonotettuaan vastaanotolle jo puolitoista tuntia viiden minuutin toimenpiteen vuoksi. – Seurakunta toimii partiomme taustayhteisönä, aivan kuten monen muunkin lippukunnan. Hautausmaan lähelle parkkipaikka KAUSTINEN (KP) Perhonjoen rannassa Toholammin tien varressa sijaitsevan Kaustisen Holminiemen hautausmaan läheisyyteen tehdään parkkipaikka. Lääkärikeskus Sanatorissakin lääkäreitä ja palveluja on lomien takia vähemmän kuin talvella, ja varsinkin kesäkuu on ollut kiireinen. – Tämän vuoksi aikoja saa jopa paremmin kuin keväällä, kertoo ylilääkäri Osmo Konu. – Erään tutkimuksen mukaan suurin osa yritysjohtajista on ollut toiminnassa. Kaustisen seutukunnan kunnista Ullava kuuluu Kannuksen toimialueeseen
Kunnanjohtaja Kalevi Lindfors pohjusti määrärahan nostamista sillä, että kunnanhallituksen esittämä 30 000 euroa ei riitä. Valtuutetut moittivat rivitalojen päätyihin suunniteltua poikkilaudoitusta raskaaksi ja maisemaan sopimattomaksi. Väen vähenemisestä kertoo selkeimmin se, että viestin "kulta-aikoina" 80ja 90-lukujen taitteessa tapahtuman joukoissa kirmaili liki kaksisataa joukkuetta, kun joukkueiden lukumäärä tänä vuonna on enää 22. Halsuan palopäällikön virka lakkautetaan ensi vuoden alusta. Osuuspankkiryhmällä oli kuitenkin omalta osaltaan pullat hyvin uunissa, sillä mukaan oli saatu houkuteltua myös ensikertalainen, pankissa kesätöissä oleva Sebastian Högnabba. Kaava-alueelle aiotaan toteuttaa vesijohto, viemäri ja 800 metriä tietä, joiden yhteishinnaksi on arvioitu 180 000 euroa. Tehyn tavoite on oma virkaehtosopimus. Kokkolalaispoika selvisi vaarallisesta törmäyksestä kuitenkin kyynärpäähän ja polveen tulleilla ruhjeilla, jotka puhdistettiin terveyskeskuksessa. Tehy hylkäsi maakuntahallituksen ratkaisuehdotuksen suoralta kädeltä. Omakotialue suunnitteilla Nissinkankaalle KALAJOKI (KP) Rautio-viikon perinteeseen kuuluva Typpön onkikilpailu keräsi peräti 110 osallistujaa. Kirkkoharjun järvenrantahuoneistoja voi ostaa tai vuokrata. Lasimestarintietä kohti Vanhanveistämöntietä ajanut eteläsuomalainen mieskuljettaja ei ehtinyt väistää Lasimestarintie 7:n pihasta auton eteen ilmestynyttä poikaa. Siksi valtuustossa esitettiin ponsi, jolla haluttiin muistuttaa Tunkkarin terveyskeskuskuntayhtymää asiasta. Ensimmäisen vaiheen luonnospiirustukset ovat valmiit ja ne hyväksyttiin valtuustossa, joskaan ei nikottelematta. Tänä aamuna matka on jatkunut Seinäjoelta, jonne siirryttiin aamulla autokyydillä. Evijärven kunnanhallitus hyväksyi maanantaina ehdotuksen, jonka mukaan omakotirakentamista varten alueelle ryhdytään rakentamaan kunnallistekniikkaa. Naiset: 1) Hilkka Heikkilä Ylivieska 930 g 2) Anu Kouvala Ylivieska 636 g 3) Anja Isokoski Ylivieska 552 g 4) Elisa Saarela Ylivieska 422 g 5) Katja Hihnala Rautio 364 g 6) Anja Hietala Ylivieska 356 g. Eikä kyllä haittaisi, vaikka olisi vähän viileämpikin, osuuspankkilaiset tuumivat ennen lähtöä. Raunion mukaan osanottajakato on syntynyt 90-luvun alun laman seurauksena. Kuvat: Clas-Olav Slotte Evijärveltä kotoisin oleva Olli Kattilakoski on Luova-joukkueineen ollut viestin vakio-osallistuja jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Siitä huolimatta Heikki Hietalahti jatkaa työssään entiseen tapaan. – Hänen oli lähdettävä mukaan, kun esimies painosti, maraton-harrastaja Toini Korpi nauroi omaa osuuttaan Sebastianin osallistumisessa. Tervetuloa! BINGO Ravintolat Bingot Matkailu KALAJOEN TEATTERITALOSSA Pelikirjalla ostokortti 170 euroa. Yhtiö esittää kunnille, että nämä takaisivat yhtiön 200 000 euron rahoituslimiittiä omistuksensa suhteessa eli 20 prosenttia kukin. Kännykkävaras sakkoihin ja korvauksiin MAARIANHAMINA (STT) Tehyn lakkoon Ahvenanmaalla ei löytynyt sopua keskiviikkona. Sen ostamiseen varattiin 35 000 euroa tälle vuodelle Matti Hietalahden esityksestä Tero Jussinmäen kannattamana. Niiden alustava kustannusarvio on 714 694 euroa. Kuuden henkilön maksamatta olleet sakot muunnettiin vankeudeksi. Ahvenanmaan maakuntahallitus ja Tehy eivät lähentyneet neuvotteluissa toisiaan lainkaan. Suunniteltu omakotialue sijaitsee noin 1,5 kilometrin päässä keskustasta, eikä lähistöllä ole muuta asutusta. Taustalla on laki pelastustoiminnan alueiden muodostamisesta, jolla saatiin aikaan Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren seudun käsittävä pelastusalue. Kunta rakentaa tai rakennuttaa asunnot. Toinen kolari tapahtui vain puolen kilometrin päässä ensimmäisestä, Lasimestarintiellä, jossa 11-vuotias poika jäi pyörineen henkilöauton alle puoli kahdeksalta. Viestiveteraani myönsi, että tapahtumaa tulee ikävä, jos se jää pois kesäohjelmasta. – Perussyy väen vähenemiseen on se, etteivät työnantajat enää panosta samalla lailla työntekijöidensä sponsoroimiseen. Asiasta päätettiin tiistaina valtuustossa. Käräjäoikeus hylkäsi ylivieskalaista miestä vastaan ajetun varkaussyytteen. Poika lensi auton konepellille niin voimakkaasti, että tuulilasi rikkoutui, ja tippui siitä maahan. Mopoa ajanut 16-vuotias kokkolalaisnuorukainen vietiin terveyskeskukseen tarkastettavaksi. Saattaa olla, että ensi vuonna tapahtumaa ei järjestetä ollenkaan, ja jatkossa se toteutetaan uudella mallilla, alusta saakka viestijohtajana toiminut Pertti Raunio Suomen Urheiluliitosta kertoo. Mies oli varastanut kyläpaikastaan kännykän ja soitellut sillä parin päivän aikana 1 300 euron edestä muun muassa eduskuntaan ja ympäristöministeriöön. Toimittu velvoitettiin korvaamaan puhelinmaksujen lisäksi erilaisina kuluina 400 euroa ja asianomistajan oikeudenkäyntikulut 1 165 euroa. Seutukuntavaltuustoon valittiin täksi ja ensi vuodeksi Leo Karhulahti ja Eila Kujala. Sillä ei olisi kyetty ostamaan palopäällikön autossa tarvittavia tykötarpeita. – Olemme jakaneet osuudet siten, että jokaiselle kertyy viikon aikana juoksua satakunta kilometriä, Kattilakoski mainitsi. – Pelaan jalkapalloa, ja kuntoa pidetään yllä talviaikaan juoksemalla, joten enköhän minä Öjaan asti jaksa. Nissinkankaan alueelle on olemassa valmiina muutaman vuoden takainen kaavaluonnos. – Nämä eivät ole mitään euron tontteja. Kunnanjohtajan esityksestä päätettiin, että Halsua noudattaa sitä linjaa, minkä Kaustinen on jo päättänyt ja Veteli tulee päättämään. Hän myöntää olevansa huolissaan viestin nykytilanteesta. Lomasihteerin virka Halsualla lakkautetaan niin ikään ensi vuoden alusta, koska Maatalousyrittäjien eläkelaitos on tehnyt sopimuksen lomituksen hallinnoinnista Kaustisen kanssa Perhonjokilaaksossa. Tuloksia: miehet: 1) Terho Koivisto Ylivieska 1212 g 2) Olavi Jaakola Ylivieska 932 g 3) Erkki Juhola Kokkola 790 g 4) Arto Juhola Lohtaja 684 g 5) Tom Ojanperä Kokkola 674 g 6) Mauri Juhola Kokkola 648 g 7) Aimo Kamsula Ylivieska 604 g 8) Henri Hihnala Rautio 588 g 9) Veli-Matti Koivusipilä Rautio 518 g 10) Andy Avara Tukholma 396 g. Omalla kustannuksella viikon matkustelu ympäri Suomea on aika kallista, Raunio toteaa. Nykyisin Vammalassa asuva Kattilakoski oli aiemmin aamulla juossut nelisenkymmentä kilometriä Oulun ja Raahen välillä, ja Kokkolasta Öjaan Luovan viestiä lähti viemään evijärvinen Reijo Palohuhta. Tehy ei tyytynyt sovintoehdotukseen. Hän juoksi Öjaan yhdessä esimiehensä kanssa, ja sieltä matkaa jatkoi Bertil Hansson. Tässä vaiheessa tosin on mahdollista, että rivitaloista toista ei rakenna tai rakennuta kunta, vaan se myy tontin ostajille. Johtojuoksijana toimi ensimmäistä kertaa Kokkolan Veikkojen 19-vuotias Arto Fränti. Piirustusten mukaan tehdään aluksi kuudesta rivitalosta kaksi, joihin tulee kuusi huoneistoa. Kokkolalainen naiskuljettaja oli kääntymässä oikealle, lähellä Ohikulkutien risteystä sijaitsevan Suvi-Pubin pihaan, eikä huomannut samasta suunnasta pyörätietä pitkin tullutta mopoilijaa, jolloin auton oikea etukulma osui mopoon. Eivätkä kaikki näistäkään joukkueista juokse läpi Suomen. Juniorit (alle 10 v): 1) Joni Jaakola Kalajoki 1000 g 2) Niilo Alatyppö Typpö 324 g 3) Lari Pernu Espoo 224 g 4) Jimi Rautakoski Rautio 198 g 5) Jussi Vasalampi Rautio 184 g 6) Teemu Rautakoski Rautio 160 g. – Ihan hyvä, että meni vähän pilveen. Kahden ensin valmistuvan rivitalon kuudesta huoneistosta neljä on jo käytännössä myyty. Suuri osa puheluista oli suuntautunut palvelunumeroihin. Öjasta matka jatkui Luotoon, Pietarsaareen ja lopulta Uuteenkaarlepyyhyn, jossa juoksijat viettivät yönsä. – Sitten täytyy vain juosta riittävän monta maratonia korvikkeeksi, hän hymyili. Pankin toisenkin "kesäpojan" piti lähteä mukaan, mutta hän loukkasi juuri polvensa jalkapallossa, pienen jännityksen tunnustanut Sebastian kertoi. Rivitalot rakennetaan kivestä. Tonttien hinnoittelu ratkaistaan myöhemmin. klo 19. Eläinlääkärille on kuitenkin varattu päivystysja lepotilat Halsualta. Valtuutettujen pelkona on, että palvelu keskitetään tulevaisuudessa Veteliin. Suunnilleen samalle määrälle jää tilaa myöhempään käyttöön. Lisäksi valtuustossa käsiteltiin viime vuoden tilinpäätöstä, josta kerrottiin Keskipohjanmaassa keskiviikkona 2.7. Tervetuloa! Riento Perjantaina 4.7. Öjasta eteenpäin joukkueen taivalta jatkoi puolestaan niin ikään evijärvinen Aatos Mäkelä. Syyttäjä saattaa asian hovioikeuden käsiteltäväksi. Viiden kunnan yhdessä omistama Järvinet huolehtii kuntien tietoliikenteen hoitamisesta ja kehittämisestä. Vuosi vuodelta vähemmän väkeä keränneen valtakunnallisen juoksutapahtuman osanottajamäärä on kutistunut niin pieneksi, että järjestäjät ovat joutuneet käymään vakavia keskusteluita juoksun tulevaisuudesta. Anja Karhukorven perikunnalta kunta ostaa Asunto Oy Kanervakodon osakkeet 16 820 eurolla. Tällöin ostajat velvoitetaan rakentamaan piirustusten mukaan. Lindfors perusteli korotusta myös sillä, että jälleenmyynti on helpompaa. – Kun tässä on ollut mukana 25 vuotta, niin kyllähän viestin voi sanoa olleen osa elämäntyötäni. Sitä ei tuolloin otettu käyttöön, koska tonttialueita oli muuallakin. Tarkoitus varautua tulevaan kysyntään ja tarjota eri hintaisia tonttivaihtoehtoja eri paikoista, hallintojohtaja Aatos Mäkelä toteaa. Koivisto paras onkija Antti Juhani Timonen Kaustiselta on suorittanut teatteritaiteen maisterin tutkinnon teatterikorkeakoulussa Helsingissä. Molemmista yhteentörmäyksistä selvittiin kuitenkin pintanaarmuilla ja terveyskeskuskäynnillä. Osanottajakato uhkaa tulevaisuutta Suomi juoksee -viesti jatkoi Kokkolasta vain parinkymmenen hengen voimin Kokkolan Osuuspankin joukkuetta edustaneet Toini Virta ja Sebastian Högnabba eivät olisi panneet pahakseen, vaikka sää Suomi juoksee -viestin aikana olisi ollut hieman pilvisempikin. Nivalainen mies sai rattijuopumuksesta 320 euron, sieviläinen mies 234 euron, alavieskalainen poika 156 ja alavieskalainen nainen 570 euron sakon. Mukaan juoksuun esimiehen käskystä Osuuspankin valtakunnallista viestiryhmää Kokkolassa edustaneet Toini Korpi ja Bertil Hansson ovat myös osallistuneet jokakesäiseen tapahtumaan 80-luvulta saakka. He katselivat harvoja osanottajia päätään pudistellen, ja muistelivat 80-luvun väentungosta ja "karnevaalitunnelmaa". Ne ovat kooltaan 89,5–106,5-neliöisiä. Ensimmäinen onnettomuus sattui juuri ennen viittä, kun Vanhanveistämöntietä Ohikulkutien suuntaan matkalla ollut henkilöauto törmäsi kääntyessään samasta suunnasta tulleeseen mopoilijaan. PR 50. Hanna Kauppinen KOKKOLA (KP) Jo 25 kertaa toteutettu Suomi juoksee -viesti starttasi Kokkolan torilta keskiviikkona ehkä viimeistä kertaa tutulla mallillaan. Sami Suodenjoki EVIJÄRVI (KP) Nissinkankaalle saatetaan ensi kesänä ryhtyä rakentamaan omakotitaloaluetta. Kunnanvaltuusto päätti maanantaina myös esittää valtuustolle 40 000 euron takauksen myöntämistä Järvinet Oy:lle. Kolme oulaistelaista miestä tuomittiin liikennerikkomuksista sakkoihin. Kunnanhallituksen mukaan nyt Nissinkankaan tonteille tuntuu jälleen olevan kysyntää. Nyt johtoautosta tulee täsmälleen samanlainen kuin Kaustisella. Asunnoissa on sauna ja terassi. Yksi kesän isoista tapahtumista Keskiviikkoiltana Kokkolasta kohti Öjaa lähteneessä parinkymmenen hengen viestiporukassa oli mukana vain yksi rullaluistelija, vaikka uuden säännön mukaan osallistua pystyi tänä vuonna myös polkupyörällä, luistimilla tai suksilla rullaillen. Alueiden yhteistoimintasopimuksen mukaan ensi vuoden alusta alueen pelastustehtävien hoitamisesta vastaa Kokkola, eivät kunnat. Samoin tehtiin yhden henkilön suorittamatta olevalle yhdyskuntapalvelulle. Ajokiellot ovat keskimäärin kolmen kuukauden pituiset. Lomasihteerin työpaikka siirtyy samalla Halsualta Kaustiselle. Kaksi kolaria Kokkolassa YLIVIESKA (KP) Sieviläinen mies tuomittiin Ylivieskan käräjäoikeudessa näpistyksestä ja luvattomasta käytöstä 440 euron sakkoon. Kiireellisenä käsiteltiin Tunkkarin terveyskeskuksen ja Markkulan vanhainkodin yhdistymistä. Työtaistelu on kestänyt jo kuukauden. Ylivieskalainen Terho Koivisto oli ykkönen 1 212 gramman saaliillaan. Kokoja puolimaratoneja säännöllisesti juoksevat luovalaiset kehuivat viestin mukavaa ilmapiiriä ja hyvää henkeä, vaikka alhainen osanottajamäärä harmittikin. – Noin kymmenen meistä on ollut mukana samassa joukkueessa jo parikymmentä vuotta, joten onhan tämä tapahtuma siksi yksi kesän isoista asioista. Johtoauto 35 000 eurolla Pelastustoimen vahvistamiseksi Halsualle ostetaan johtoauto. Ehdotus olisi taannut Tehylle sopimusja neuvotteluoikeuden, mutta sillä ehdolla, että Tehy suostuu jatkossa keskitettyihin neuvotteluihin viiden muun liiton kanssa. He olivat kuljettaneet moottorikelkkaa tiellä ja vastustaneet poliisin heille antamia sakkoja. Lisäksi kyseltiin aiemmin pohdittujen asumismukavuuksien, kuten venepaikan ja rantasaunan, kohtaloa. Jos valtuusto hyväksyy ehdotuksen, Nissinkankaan alueelle tulee ensi kesänä rakennettavaksi 20 tonttia. Seuraavan kerran neuvottelupöytään käydään aikaisintaan viikon kuluttua. Tällä hetkellä kunta myy yhdellä eurolla tontteja Nykälän-ahon alueelta ja Pukkilantien varrelta. – Mitään konkreettisia suunnitelmia emme ole asiasta vielä tehneet, mutta viestin muotoa aiotaan muuttaa, koska tällaisenaan se ei enää kerää tarpeeksi osanottajia. Valaistu pururata ja hiihtostadion sijaitsevat aivan vieressä. Ympäri Suomea koottu parikymmenpäinen Luova-joukkue oli startannut sunnuntaiaamuna Ivalosta, ja aikoi vetää reitin läpi Helsinkiin saakka kuten kahtenakymmenenä aiempanakin kesänä. Kaikki harjoittelevat läpi vuoden ainakin kolmesti viikossa kahdestatoista kolmeenkymmeneen kilometriin vaihtelevilla lenkeillä, yksi joukkueen perustajajäsenistä, Evijärveltä lähtöisin oleva Olli Kattilakoski kertoi. Vastoin laajalle levinnyttä käsitystä uudet pykälät eivät mahdollista moottorikelkan kuljettamista tiellä. Huoneiston koko on 78,5 neliötä. Nuoret (11-16 v): 1) Juho Kotiaho Rautio 508 g 2) Joonatan Keskisipilä Rautio 462 g 3) Jori Kaakko Rautio 334 g 4) Ville Tirri Kalajoki 310 g 5) Miika Niemelä Rautio 240 g 6) Mikko Saarela Kalajoki 226 g. Irtolehdellä 170 euroa tai 600 euroa. Kirkkoharjulle rakennettavat rivitalot alkavat hahmottua paperilla. Torstaina 3.7.2003 s KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Tutkinnot Perjantaina klo 19.00 Irtolehdellä 1400 e (Pr 59) tai 100 e. Vastaanottotila säilyy Halsualaiset huolissaan, heikentyykö palvelu eläinlääkärin muuttaessa paikkakunnalta KOKKOLA (KP) Kokkolan Halkokarilla sattui keskiviikkoiltana kaksi kolaria. Anne Saarikettu HALSUA (KP) Pajutie seitsemässä sijaitseva eläinlääkärin talo myydään tarjousten perusteella, sillä Halsuan eläinlääkäri muuttaa Perhoon
” Karin Boye Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa. Hän muistuttaa, että HVK:ssa tehtyjä ratkaisuja ei enää vedetä takaisin, ja pöydällä on palasia joilla suoraan vaikutetaan kansallisen vaikutusvallan määrään unionissa. Ideana on ollut korostaa jäsenmaiden tasavertaisuutta. Muutamille näkökulmaeroille ei saa asettaa liian suurta painoa. Sen osalta ei kannata odottaa kysymyksiä, joissa uhataan veto-oikeudella. – Olimme rehdisti eri mieltä, luonnehti Korkeaoja keskiviikon neuvottelujen henkeä. Jääminen pois tästä yhteistyöstä merkitsisi jäämistä pois EU:n ytimestä, Lipponen sanoo STT:n haastattelussa. Elsa Peuhkuri Nivalainen Elsa Senobia Peuhkuri o.s. Lipponen arvostelee haastattelussa myös suomalaisten suhtautumista Yhdysvaltoihin. Suomi ei ole hirttäytymässä mihinkään yksittäiseen kysymykseen vaan hakemassa tasapainoista kokonaisratkaisua. Näin etelän maatilat pitäisi saada kannattamaan ilman vakavien vaikeuksien tukea. EU:n tulevaisuuskonventti päätyi ehdottamaan EU:lle presidenttiä. Taktiikka ja lopputuloksen arviointi ovat kaksi eri asiaa, sanoo Vanhanen. KAIKILLE MIEHILLE KAIKKI KESÄPAIDAT JA SHORTSIT OTA 3 MAKSA 2 TARJOAMME EDULLISIMMAN KESÄHELTEISIIN! K A L L E N T O R I N K A U P PA K E S K U S , K O K K O L A K A N AVA P U I S T I K K O 1 2 , P I E TA R S A A R I I S O K Ä R K K Ä I N E N , Y L I V I E S K A Maiju Ala-Korpi Ullavalainen Maiju Irene AlaKorpi, o.s. Suomessa taas arvioidaan, että esimerkiksi ylisuuret investointituet kannustaisivat viljelijöitä perusteettomaan riskinottoon. – Pitää ottaa huomioon konventin lopputulos ja tarkastella millä voimasuhteilla se on syntynyt, hän sanoi. Lipponen sanoi myös, että Suomen pitäisi olla mukana EU:n puolustusyhteistyössä, jos ja kun sellainen syntyy. päivä heinäkuuta 2003 Tunkkarin sairaalassa. Lähimpinä kaipaamaan jäivät vaimo, sisko ja sisarusten lapset. Hän oli syntynyt 5.4. – Emme ole ennen olleet valmiita käyttämään sotilaallista voimaa terrorismin torjunnassa, Vanhanen sanoi. Vanhasen mukaan Suomessakin on kuitenkin tunnustettava, että konventin lopputuloksella on "vissi painoarvo" HVK:n alkaessa. Suomi maksaa kotieläintuotantoon kohdistuvan 141-tuen omasta budjetistaan. 141-tuen jatkossakin vain siirtymäkauden tukena, jolla pyritään tukemaan kotieläintuotannon sopeutumista EU-oloihin. Lipponen haluaa Suomen keskittyvän komissioon ja puolustukseen. Presidentti -kysymyksen kohdalla on valittava kolmesta perusmallista. Ongelmat koskevat nykyään nautaja maitotiloja, kun taas sikojen ja siipikarjan pito on jo saatu kannattavaksi. Sen maksaminen edellyttää kuitenkin komission lupaa. Kiitos myös vuodeosaston henkilökunnalle. Vanhasen mukaan Suomen linjassa on tehty uusi avaus, kun Suomi on EU:n mukana valmis solidaarisuuteen ja auttamaan terrori-iskun kohteeksi joutunutta. Sovun toivotaan silti löytyvän jo kuun loppuun mennessä. Hallitus antaa syyskuun alussa eduskunnalle selontekona ehdotuksen Suomen neuvottelutavoitteista. Kaunainen asenne kertoo Lipposen mielestä siitä, että suomalaiset yhä ylläpitävät kylmän sodan aikaista uskollisuutta Neuvostoliittoa kohtaan. Vanhanen arvioi Ylen radiouutisten haastattelussa olevansa ulkopolitiikassa samalla tavalla realisti kuin SDP:n puheenjohtaja puhemies Paavo Lipponen (sd.). 1929 Ullavalla. Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen Minna Holopainen STRASBOURG (STT) EU:n komissio haluaa pitää Etelä-Suomen maatiloille maksettavan ns. Korkeaoja neuvotteli Strasbourgissa tuen jatkamisesta EU:n maatalouskomissaari Franz Fischlerin kanssa. Lipponen sanoi keskiviikkona STT:n haastattelussa, että liittoutumattomuus ei anna tyydyttävää vastausta, kun puhutaan terrorismista ja muista globaaleista kysymyksistä. Kiertoa tapahtuisi ministerineuvoston puolella. Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Lämmin kiitos osanotosta. Ojala kuoli perjantaina 27. Helena Tanhuala perh. KESKIPOHJANMAA s Torstaina 3.7.2003 Kotimaa 5 Kuolleita Kuolleita Teatterit Lämmin kiitoksemme Kaikille Teille, jotka olette kunnioittaneet rakkaamme YRJÖ PAHKALAN muistoa ja olette monin eri tavoin ottaneet osaa surussamme. Perille matka kyllä kerran vie, mutta työn ja tuskan lunastus on tie. Vanhanen on samoilla linjoilla puhemiehen kanssa: Suomen ei pidä hänen mielestään hirttäytyä yhteen kysymykseen EU:ta uudistettaessa. Himangan palvelukeskuksen vuodeosastolla 77-vuotiaana. Vanhanen sanoi, että Suomen pitää ottaa konventin lopputulos realiteettina. Kerttu Tuorila Himankalainen Kerttu Annikki Tuorila nukkui pois keskiviikkona 2.7. Korkeaoja pitää mahdottomana sitä, että jatkossa maatalouden edellytykset olisivat ratkaisevasti erilaiset tämän rajan eteläja pohjoispuolella. Suomi ja komissio eri linjoilla Etelä-Suomen maataloustuesta HELSINKI (STT) Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan liittoutumattomuus ei enää kuvaa Suomen asemaa terrorismin vastaisessa taistelussa. Vanhanen: Liittoutumattomuus ei ulotu terrorismin vastustamiseen HELSINKI (STT) SDP:n puheenjohtaja, puhemies Paavo Lipponen haluaa Suomen lähtevän mukaan EU:n puolustusyhteistyöhön, jos sellainen EU:n uudistuskierroksella syntyy. 142-piirissä. Tekninen puheenjohtaja vai instituutio. – Mikä ihmeen syy meillä on elää ikään kuin meidän pitäisi pyytää anteeksi tai antaa raportti NKP:n keskuskomitealle, Lipponen kyselee. Joko Eurooppaneuvoston puheenjohtajuus säilyy nykyisellään puolivuosittain kiertävänä tai valitaan pysyvä presidentti-instituutio selvine toimivaltuuksineen. Siinä erillisistä ministerineuvostoista irrotettaisiin lainsäädäntötehtävät yhdelle neuvostolle. Kaipaamaan jäivät sukulaiset ja ystävät perheineen. Pääministeri Vanhasen mukaan presidentti -kysymykseen ei pidä takertua liikaa. Näiden välimaastossa on malli, jossa puolta vuotta pidempiaikaisen erikseen valitun puheenjohtajan tehtävä säilyisi nykyisenkaltaisena teknisenä. Rakkainpamme Hannu Juhani YLI-TOKOLA * 11.07.1952 † 14.06.2003 Örebron Yliopistollisessa sairaalassa pitkän sairauden jälkeen Kaipaamaan jäivät Äiti Heikki ja Ann Charlotte Esa Maija ja Mats Erkki ja Petra Juha ja Lotta Maria sisarusten lapset sukulaiset ja ystävät ”Ei ole suuri päivä kylläinen. Sen tähden on katsottava, että pienten yhteistyö tapahtuu aiheissa, joissa pienillä on legitiimi oikeus toimia yhdessä. kesäkuuta Nivalan Niittykodissa 77 vuoden ikäisenä. Aiemmin EU:n presidenttiä vastustanut Vanhanen sanoi kuuluvansa nyt senkin osalta Lipposen kanssa realistiseen koulukuntaan. Lipposen mukaan EU-presidenttiä ei kannata enää vastustaa. Tätä mallia on vierastettu Suomessa, toteaa Vanhanen. Sitä maksetaan alueille, jotka eivät ole varsinaisen vakavien vaikeuksien tuen eli ns. Raja halkoo Pohjois-Satakuntaa ja kulkee sieltä Etelä-Savoon. Myös europarlamentin paikkamäärään on kiinnitettävä huomiota, sanoo Vanhanen. Lisäksi tuen määrää pitäisi alentaa asteittain. Suomen etu Korkeaojan mielestä Fischler ymmärtää kyllä pohjoisen viljelyongelmia, mutta pitää maatalouden uudistamista Suomen omana etuna. Juha Peltonen (UP) Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ei usko, että EU:n tulevaisuuskonventin ehdotuksen pohjalta syksyn hallitusten väliseen konferenssiin (HVK) muodostuisi yhtenäisiä neuvottelublokkeja esimerkiksi pienten ja suurten jäsenmaiden välille. Hän oli syntynyt 21.9.1913 Vetelissä. HVK:ssa onnistumista on hänen mukaansa arvioitava kokonaisratkaisuna. Maatalousministeri Juha Korkeaoja (kesk.) kertoi keskiviikkona Strasbourgissa, että vuoden lopussa katkolla olevaan kansalliseen 141-tukeen on kyllä luvassa jatkoa, mutta Suomi ja komissio ovat eri linjoilla tuen suuruudesta, käyttötavasta ja kestosta. Kun janottaa, on päivä päivien. Vanhanen pitää varteenotettavana Ruotsin pääministeri Göran Perssonin näkökulmaa, jonka mukaan liian tiivis pienten jäsenmaiden ryhmittyminen oikeuttaa myös suurten keskinäiseen yhteistyöhön. Olennaisinta on, että HVK:hon valmistauduttaessa meillä täytyy olla kumppaneita, sanoo Vanhanen. Hän oli syntynyt Himangalla. Ministeri ja komissaari palaavat asiaan aikaisintaan parin viikon päästä. Suomi ei halua kaksikamarista EU:ta Hallitusten välisessä konferenssissa onnistumista on pääministeri Matti Vanhasen mukaan arvioitava kokonaisuutena. Ne ovat neuvottelutaktiikkaa, joista tieto kuuluu vain neuvottelijoille. Toivo Ketola Veteliläinen Toivo Armas Ketola kuoli keskiviikkona 2. Suomen tavoitteena on ollut, että neuvostorakennelman yläpäässä puheenjohtajuudet kiertäisivät, mutta työryhmätasolla voisi olla myös pysyviä puheenjohtajia. Tärkeämpää on kehittää komission rakennetta oikeaan suuntaan ja varmistaa, että puolustusyhteistyötä luodaan EU:n rakenteiden sisällä ja oikealla tavalla. Tikkanen, kuoli perjantaina 27.6. Kaipaamaan jäivät poika, pojantytär, veljet perheineen sekä laaja ystäväpiiri. Sen ei tarvitse olla kaikenkattavaa. Puheenjohtaja kuitenkin valittaisiin aina erikseen, konventin mukaan maksimissaan kahdeksi kahden ja puolen vuoden kaudeksi. Kaipaamaan jäivät lähinnä lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Jossakin kysymyksessä saatu hyvä tulos auttaa sietämään toisessa asiassa tappiolle jäämistä. Neuvotteluja jatketaan seuraavaksi asiantuntijatasolla. Sellainen tullaan joka tapauksessa valitsemaan. Yhteistyötä tehdään, hän toteaa. Tämä konventin ehdottama pysyvä lainsäädäntöneuvosto on sukua ajatuksille, joissa lainsäädäntöelimenä olisi europarlamentin rinnalla jäsenvaltioita edustava toinen kamari. Suomessa ei ole innostuttu lakiasäätävästä neuvostosta, joka olisi eräänlainen toinen kamari europarlamentin rinnalla. Tämä tarkoittaa käytännössä tilakoon kasvattamista. Ruotsin-vierailu osoitti Vanhaselle, että naapurimaiden ajattelutapa on lähes identtinen. Lipposen mielestä Suomen ei kannata enää hallitustenvälisessä konferenssissa hukata ruutia EU-presidentin vastustamiseen. Suomi taas haluaa kasvattaa tukea ja luoda siitä pitkäaikaisen ratkaisun viljelijöiden turvaksi. Jossakin kysymyksessä saatu hyvä tulos auttaa sietämään toisessa asiassa tappiolle jäämistä. Kansallisten etujemme kannalta komissioratkaisu on hyvin tärkeä, samoin määräenemmistösäännöt ja äänestysmenettely Eurooppa-neuvostossa. EU:n presidentin, mikä samalla tarkoittaisi Eurooppa-neuvoston puheenjohtajuutta, osalta konventin ehdotus on Suomen tavoitteen suhteen käänteinen. Fischler piti 141-tuen jatkamisen ehtona sitä, että osa tuesta suunnataan maatilojen investointeihin. Omaiset Kiitos kaikille teille, jotka niin monin eri tavoin olette muistaneet ja tukeneet meitä surussamme MIRKKU-MUMMUN poistuessa luotamme. Tuki on nykyään suuruudeltaan runsaat 130 miljoonaa euroa vuodessa
Berlusconi ehdotti häntä kritisoinutta Schulzia keskitysleirin johtajan rooliin. Sen jälkeen Prodi poistui mykkänä paikalta muuta väkeä päätä pidemmän päätiedottajansa Reijo Kemppisen suojissa, eikä häneltä enää herunut kommentteja perässä vyöryneelle toimittajalaumalle. Parlamentin kannan mukaan jäsenmaiden pitää alkuvaiheessa jakaa ainakin 95 prosenttia päästöoikeuksista ilmaiseksi. Schulz ihmetteli, miten Eurooppa-neuvoston tuore puheenjohtaja voi sortua moiseen lausuntoon. Berlusconi sanoi Schulzin ja muiden EU-parlamentaarikkojen esittämän arvostelun provosoineen hänet. Kapo on lyhenne saksan sanasta Kameradenpolizei. Schulz toisti väitteen, joka mukaan Berlusconin suojaa ei saatu poistettua edellisen parlamentin puhemiehen Nicole Fontainen takia. Hinta määräytyy markkinoilla. Heti kohupuheenvuoron jälkeen pidetyssä tiedotustilaisuudessa Prodi tyytyi vaisusti toteamaan, että hän on normaaliin tapaan Italian käytettävissä puheenjohtajakauden aikana. – Minun mielestäni tällaisen maan valtionpäämies ei saa lausua ironisia kommentteja, jotka liittyvät fasismin uhreihin, Schulz tähdensi. Tämä ei puuttunut välikohtaukseen, vaan luki paperista puheen, jota tuskin kukaan kuunteli. Tätä edelsi Espanjan oikeusistuimen pyyntö liittyen Berlusconin yhtiöiden taloussotkuihin. Hän kävi kesästä 1999 lähtien ainoastaan kymmenessä täysistunnossa. – Martin Schulz saa näissä olosuhteissa täyden sympatiani ja solidaarisuuteni. Berlusconi pyyhki samaan aikaan hikeä otsaltaan. Sosialistiryhmän varapuheenjohtaja Martin Schulz onnistui ärsyttämään Berlusconin Euroopan parlamentin istunnossa Strasbourgissa. Toisaalta Berlusconin asemassa pitäisi olla provosoitumisen yläpuolella. Saksan hallitus puolestaan esitti vastalauseensa Berlusconin Schulzille esittämistä huomautuksista. Saksan hallituksen edustaja sanoi Berliinissä, että Berlusconin huomautusta oli mahdoton hyväksyä ja että Saksan hallitus torjuu sen. Barón Crespo selvitti kuitenkin, ettei hän aio estää parlamentin normaalia lainsäädäntötyötä loukkauksen vuoksi. – Olisi varmaan unionin jokapäiväisen toiminnan kannalta parempi, ettei hän kävisi täällä kovin usein, sanoi Thors STT:lle keskiviikkona Strasbourgissa. Berlusconin natsipuhe järkytti EU:ta Italian kauden alku odotettuakin vaikeampi Italian pääministeri Silvio Berlusconi aiheutti skandaalin puhutellessaan Euroopan parlamenttia eilen Strasbourgissa. Tavoitetta pidetään kovana, koska Suomessa on jo ennestään tehostettu tuotantoa päästöjen vähentämiseksi. Näihin rajoihin mahtuvat päästöoikeudet on määrä jakaa eri teollisuuslaitoksille, jotka voivat käydä oikeuksillaan kauppaa vuoden 2005 alusta alkaen. Berlusconi kuittasi kommentin vitsiksi STRASBOURG (STT) Europarlamentaarikko Astrid Thorsin (r.) mukaan Italian pääministeri Silvio Berlusconi ei ole välttämättä enää järin tervetullut vieras Euroopan parlamenttiin. Surullinen ja nolo tapaus Sekä Ulpu Iivari (sd.) että EijaRiitta Korhola (krist.) luonnehtivat tapausta surulliseksi. Bossi on sikäli hengenheimolainen, että myös hänet tunnetaan natsi-ilmaisuista. Cox pahoitteli välikohtausta STRASBOURG (STT) Euroopan parlamentin sosialistiryhmä katsoo pääministeri Silvio Berlusconin aiheuttaneen keskiviikkoisilla puheillaan institutionaalisen kriisin parlamentin ja EU:n ministerineuvoston välille. Sosialistiryhmä: Berlusconi aiheutti institutionaalisen kriisin STRASBOURG (STT) Italian pääministeri Silvio Berlusconi ei keskiviikkona pyydellyt lainkaan anteeksi kohukommenttiaan Euroopan parlamentissa Strasbourgissa. Berlusconi ei kuitenkaan halunnut perua puheitaan. EU:n komission puheenjohtaja Romano Prodi istui vakavana ja kalmankalpeana paikallaan ja EPPryhmän saksalainen puheenjohtaja Hans-Gert Pöttering oli silminnähden järkyttynyt. Myös EU:n ulkopuolella toimivat teollisuuslaitokset voivat osallistua päästökauppaan. Berlusconin puhe käsitteli Italian keskeisiä päämääriä puolivuotisella EU-puheenjohtajakaudella. Berlusconi nostatti poliittisen myrskyn puhuessaan keskiviikkona EU:n parlamentissa Strasbourgissa. – Hän oli esittänyt loukkauksen minua kohtaan, minun maatani kohtaan. Sosialistiryhmän espanjalainen puheenjohtaja Enrique Barón Crespo vaatiikin Berlusconilta virallista anteeksipyyntöä saksalaiseen europarlamentaarikkoon Martin Schulziin kohdistuneesta kommentista, jotta parlamentti ja Italian johtama ministerineuvosto voisivat jatkaa normaalia työskentelyään. Italia: Saksalainen EU-edustaja loukkasi Berlusconia ja Italiaa STRASBOURG (STT) Euroopan parlamentti hyväksyi keskiviikkona kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kauppaa koskevan EU-direktiivin sisällön. – Huomautukset loukkasivat europarlamentaarikkoja syvästi, Cox totesi illansuussa antamassaan tiedotteessaan. Yhden tulkinnan mukaan Berlusconi sanoi saksalaisen EUkansanedustajan sopivan keskitysleirin johtajan rooliin ja käytti italialaista capo-sanaa (johtaja). Direktiivin avulla Euroopan unioni valmistautuu kasvihuonekaasuja rajoittavan Kioton sopimuksen voimaantuloon. – Hänen pitäisi ymmärtää, ettei keskitysleirejä voi varsinkaan täällä Strasbourgissa ironisoida, eikä ainakaan kohdistaa ironiaa saksalaisiin, Thors moitti. – Tämä ei mene huumorin puolelle! Berlusconista vähemmän tervetullut HELSINKI (STT) EU-parlamentissa ja muuallakin puhkesi vastalauseiden ja arvostelun myrsky keskiviikkona, kun Italian pääministeri Silvio Berlusconi ivaili häntä arvostellutta saksalaista EU-parlamentin jäsentä Martin Schultzia. Cox kiemurteli lopulta ulos vaikeasta tilanteesta ja katkaisi pitkäksi venyneen istunnon antamalla viimeisen puheenvuoron Prodille. Hän luonnehti Berlusconin menettelyä kylmäksi. Berlusconi sanoi myöhemmin, ettei ollut halunnut loukata saksalaisia. Schulz itse sanoi sosialistiryhmän järjestämässä tiedotustilaisuudessa, ettei hän pannut niinkään pahakseen alkuperäistä kommenttia. Olisitte täydellinen, Berlusconi vastasi kritiikkiin. – Ehkä tämä oli tämmöistä etelämaalaista toimintaa, hän aprikoi. Tuolloin sosialistit Schulzin johdolla vaativat tämän parlamentaarisen syytesuojan poistamista. – Jos ymmärsin oikein, Berlusconi kutsui minut keskitysleirin komentajaksi. Prodi kuunteli kalmankalpeana Kommentti johti rajuun vastalauseiden ryöppyyn. Molemmat olivat myös sitä mieltä, että Berlusconin tulisi ilman muuta pyytää sanojaan anteeksi. Berlusconi tarjosi saksalaiselle EU-edustajalle elokuvaroolia natsien keskitysleirin johtajana. Hän huomautti kuitenkin, että saksalainen europarlamentaarikko Martin Schultz oli itse provosoinut Berlusconia. Täyttä varmuutta siitä, mitä Berlusconi sanoi, ei kuitenkaan ollut. Parlamentissa Bossia näkyi Berlusconiakin harvemmin. Olen myös vahvasti sitä mieltä, ettei Euroopan parlamentti ole oikea paikkaa kansalliseen kiistelyyn, ja toivon kaikkien osapuolten jatkossa kunnioittavan tätä kantaani. Kinaa jo Berlusconin ollessa EU-edustaja Berlusconin tokaisua ei lievennä se, että Schulz provosoi tätä minkä kykeni. – Ihan uskomatonta ja ennennäkemätöntä, huokasi Korhola. Kuva: Lehtikuva/AFP Photo/Gerard Cerles Saksalainen europarlamentaarikko Martin Schulz kuuntelee järkyttyneenä Silvio Berlusconin puhetta parlamentille. Niin tai näin, tyrmistys oli suuri etenkin saksalaisten keskuudessa. eturistiriitoihin Berlusconin omistamien Italian tiedotusvälineiden takia ja kaivoi esille vanhan syytesuojakiistan. Salin vasemmistosiipi osoitti samalla seisten suosiotaan. Schulz, ammatiltaan kirjakauppias, on yksi kovasanaisimpia sosialistiryhmän jäseniä. Värikkäistä tempauksistaan tunnettu pääministeri kieltäytyi nimittäin pyytämästä anteeksi kommenttiaan ja sanoi sen olleen pelkästään ironista pilaa. Italian kautta on odotettu pelonsekaisella mielenkiinnolla, mutta näin vaikeata alkua tuskin kukaan ennakoi. Berlusconi ei vetänyt sanojaan takaisin, vaan sanoi Schulzin loukanneen häntä. Schulz viittasi Bossin äärioikeistolaisiin näkemyksiin. Berlusconi suuttui Schulzille, kun Schulz huomautti eturistiriidasta, joka hänen mukaansa vallitsee Berlusconin poliittisen ja taloudellisen toiminnan välillä. Vuoteen 2007 asti jäsenmaat voivat hakea komissiolta lupaa jättää jotkut tuotantolaitoksistaan päästökaupan ulkopuolelle, jos ne jo täyttävät tiukat ympäristökriteerit. – Ehkä käännös ei sitten ollut aivan täydellinen. – Tämä voi opettaa ihmisiä ajattelemaan, miten yhdestä ihmisestä voitaisiin tehdä EU:n presidentti, kun valittavana on tätä tasoa, hän päivitteli. Yhteenotto heikensi yhteistyön pohjaa erityisesti EU:n poliittisten ryhmien välillä. Kunnioitukseni fasismin uhreja kohtaan estää minua vastaamasta tähän, Schulz sanoi. Hänen mukaansa parlamentin poliittisten ryhmien johtajat käsittelevät tilannetta torstaina. Eri maille määriteltiin Kioton sopimuksessa päästörajat. Berlusconi arveli europarlamenttia kuohuttaneessa puheenvuorossaan, että Schulz sopisi keskitysleirijohtajan elokuvarooliin. Äärioikeistolaisen Pohjoisen liiton johtaja Bossi nimitti ennen Italian 2001 vaaleja EU:n virkamiehiä ”teknokraateiksi ja pedofiileiksi” sekä Italian entistä pääministeriä ”natsikääpiöksi”. Kapo vai capo – eli mitä Berlusconi todella sanoi ROOMA (STT–Reuters–DPA) Italian ulkoministeriö esitti keskiviikkona vastalauseen saksalaisen EU-kansanedustajan Martin Schulzin käytöksestä Italian pääministeriä Silvio Berlusconia kohtaan. Loput voidaan huutokaupata. Kuva: Lehtikuva/AFP Photo/Gerard Cerles STRASBOURG (STT) Euroopan parlamentin puhemies Pat Cox pahoitteli keskiviikkona syvästi pääministeri Silvio Berlusconin puheenvuoron aiheuttamaa välikohtausta. Hänen mielestään oli suorastaan pelottavaa, millaisia tunteita välikohtaus päästi esiin. – Huomasi, että kun häntä hieman ärsytetään, niin heti leimahtaa, Matikainen-Kallström totesi. Välikohtaus tapahtui Berlusconin esitellessä Italian kauden tavoitteita. – Ette ole vastuussa ministerinne älykkyysosamäärästä, mutta olette vastuussa siitä, mitä hän sanoo, Schulz heitti Berlusconille. Minä puolustauduin vain ironisella vitsillä, Berlusconi sanoi. Berlusconi kunnostautui parlamentin jäsenenä lähinnä poissaoloissa. Ehdottaisin teitä johtajan rooliin. Uma Aaltosen (vihr.) mielestä tapaus oli koko parlamentille nolo, mutta samalla myös historiallinen. Hän kehotti Schulzia hakeutumaan rooliin italialaisessa elokuvassa, jossa kerrotaan natsi-Saksan keskitysleireistä. Toivon edelleen, että Berlusconi käyttää pian tilaisuutta hyväkseen selvittääkseen asian. – Täysin sopimaton ja järkyttävä tapaus, sanoi Iivari STT:lle. EU:n päästökauppadirektiivi läpi. Direktiivi ulottuu vuoteen 2012 asti. Aaltosen mielestä EU:n puheenjohtajamaan pääministeri ei voi mitenkään kutsua esitystään vitsiksi. Schulz piikitteli myös Berlusconin hallituksen ministeriä Umberto Bossia, joka oli niin ikään parlamentin jäsen. Berlusconin mukaan Schulz sopisi täydellisesti keskitysleirin vartijan rooliin. Päästökaupan kannattavuus yrityksille riippuu lopulta siitä, miten korkeaksi päästöoikeuksien hinta muodostuu. Toisten mielestä taas Berlusconi ehdotti saksalaiselle sosialistiedustajalle keskitysleirin vartijana toimineen luottovangin roolia, ja käytti saksalaisperäistä Kapo-sanaa. Sen sijaan Berlusconin selitys oli Schulzin mielestä sopimaton. Torstaina 3.7.2003 s KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa Marko Ruonala BRYSSEL/STRASBOURG (STT) Italian kausi EU-puheenjohtajana alkoi skandaalilla, kun pääministeri Silvio Berlusconi järkytti Euroopan parlamenttia natsipuheillaan. Hyväntuulisen oloinen Berlusconi vakuutti, ettei hänen kommenttinsa ollut loukkaus eikä hän ollut tarkoittanut sitä myöskään ”henkilökohtaisesti”, vaan hän oli ehdottanut Schultzia keskitysleiriupseerin osaan tämän omien eleiden vuoksi. – Kynnet ovat valmiiksi esillä, Matikainen-Kallström kuvaili tunnelmia. Italian ulkoministeriön mukaan Schulz oli syyllistynyt ”vakavaan, sopimattomaan hyökkäykseen” Berlusconia ja samalla koko Italiaa ja EU:ta kohtaan. Schulz viittasi mm. Cox pahoitteli Schulzin joutumista hyökkäyksen kohteeksi ja toivoi lausunnon korjaamista. Berlusconi selitti lehdistölle ainoastaan vitsailleensa vastauksena saksalaisen europarlamentaarikon Martin Schultzin ensin esittämiin ”loukkauksiin”. Ranskalainen Fontaine edusti konservatiivien EPP:tä. – Herra Schulz, tiedän Italiassa tehtävän elokuvaa natsien keskitysleireistä. Suomen teollisuus joutuu päästökaupassa ostajan osaan, sillä Kioton sopimuksen mukaan Suomen päästöt pitäisi saada pudotettua takaisin vuoden 1990 tasolle. Schulz puolestaan muistutti lehdistöä Italian fasistisesta menneisyydestä. Schulz arvosteli myös Italian hallitusrintaman edustajien lausuntoja maahanmuuttajista ja sanoi Berlusconin olevan osaltaan vastuussa näistä lausunnoista. Irlantilainen puhemies Pat Cox yritti kaikin keinoin palauttaa järjestyksen 626 jäsenen istuntosaliin. Päästöoikeuksia jää myyntiin lähinnä siellä, missä tehostamisen varaa on vielä runsaasti. Virrankoski huomautti myös, ettei vastaavaa kielenkäyttöä voisi kuvitella Suomen eduskunnassa. Hän muistutti ajasta, jolloin Berlusconi oli EU-parlamentin jäsen reilut kaksi vuotta sitten. Euroopan komission puheenjohtaja Romano Prodi ei sen sijaan kommentoinut koko välikohtausta lainkaan. Berlusconi käytti italialaista sanaa ”il capo”, joka tarkoittaa pomoa tai johtajaa. Myös europarlamentaarikot Kyösti Virrankoski (kesk.) ja Marjo Matikainen-Kallström (kok.) arvioivat tapauksen jättävän varjonsa parlamentin ja puheenjohtajamaa Italian yhteistyösuhteisiin
Viime vuosina jo vähäiseksi käyneelle lajille on löytynyt uusia töitä, ja siksi työhevosten määrä on kasvussa. Tapahtuma alkaa sunnuntaina kello 11 Punkalaitumen urheilukentällä. Pystyyn polttamalla metsät pyritään saamaan mahdollisimman lähelle luonnontilaa. Pahimmillaan yksi tekijä on tehnyt myyntitarkoitukseen tuhatkunta älykorttia, joiden avulla pystytään purkamaan satelliitti-tv-lähetysten salaus ja siis katselemaan lähetyksiä ilmaiseksi. Uusien tapausten setvimisen oikeudessa uskotaan olevan aiempaa helpompaa, koska vuoden 2002 alusta voimaan tullut laki selkiytti tilannetta. Lehtipuiden lisäksi metsistä puuttuu metsäekosysteemille tärkeät lahopuut. Käräjäoikeuden mukaan Nurminen Airport Services oli tahallisesti ja ilmeisestä huolimattomuudesta jättänyt noudattamatta yhteistoimintalain säännöksiä. Laavapalokokeiluilla pyritään löytämään perusteita palojen mallintamiseen Suomen oloissa erilaisilla metsikkötyypeillä. Korkein oikeus arvioi erään tapauksen yhteydessä, että 30 prosenttia piraattiälykortin ostajista olisi tehnyt sopimuksen Canal Digitalin kanssa, jos tarjolla ei olisi ollut kotitekoista korttia. Hevosen jalostus on ollut usein ulkomuotojalostusta, mutta myöhemmin hevosen käyttöominaisuuksiakin ryhdyttiin kehittämään. Metsänpoltosta vastasi metsähallitus yhteistyössä sisäministeriön ja Metsäntutkimuslaitoksen metsäpalontorjunnan hankkeen kanssa. Poliisi epäilee, että alkoholilla oli osuutta turmaan, ja myös vauhtia oli saattanut olla liikaa. Kymmenvuotisen ohjelman tavoitteena on metsien monimuotoisuuden lisääminen METSO-alueilla, joita löytyy Etelä-Suomesta, Pohjanmaalta ja Etelä-Lapista. Osa poltoista liittyy valtakunnalliseen MetsäLife-hankkeeseen. Työhevonen on saanut uusia töitä Suomessa on karkean arvion mukaan vain muutama sata työhevosta. Auton kuljettaja oli 18-vuotias. Yläkerran asunto tuhoutui täysin. Tulosten virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä. Mies kuoli asuntopalossa Lieksassa Soidensuojelualue pyritään saattamaan luonnontilaan. Korkein oikeus on antanut tuomioita kuudelle älykortteja tehtailleelle. Mies oli talossa yksin. Metsää poltettiin hallitusti Simossa Turku (STT) Turun käräjäoikeus on tuominnut lentoasemapalveluja tuottavan Nurminen Airport Services Oy:n maksamaan korvauksia kahdelle työntekijälle yhteistoimintalain rikkomisesta. Tutkimusta varten haastateltiin puhelimitse kaikkiaan tuhatta 15 vuotta täyttänyttä suomalaista 16.-26. Laki selkiytynyt Korttien valmistajat ja myyjät joutuvat maksamaan yhteensä 136 640 euroa korvauksia Canal Digitalille, jonka ohjelmia korttien avulla on tiirailtu. Huumeja alkoholivalistuskin on kansalaisten mielestä liian vähäistä. Lähes yhtä moni murehti vanhusten hoitopaikkojen puutetta ja hammashoidon pitkiksi venyneitä jonoja. – Videokuvan avulla haluamme tarkastella kuinka maapalo etenee latvapaloksi ja sitä, kuinka tuli leviää eri kerroksissa, tutkija Heikki Kauhanen Metsäntutkimuslaitokselta kertoo. Vetokilpailussa hevoset vetävät rekeä, jonka lähtöpaino on 500 kiloa. Erityisesti perjantaiksi tutkijat toivovat kunnon tuulta, jotta metsäpalo muodostuisi latvapaloksi. Kuvalähde: Suomen työhevosseura ry. Tutkimushankkeeseen liittyen poltetaan pystyyn myös 18 pienempää metsikköä Länsi-Lapissa sekä kuusi kohdetta Evolla jatkona viimevuotisiin kokeisiin. Esimerkiksi Turun hovioikeus on pitänyt purkukorttia väärennyksenä, mutta korkeimman oikeuden mukaan se ei täytä väärennyksen tunnusmerkkejä. Poliisi tutkii palon syttymissyytä. Myös poliisilla on ollut uusia tapauksia tutkittavana. Kuormaa lisätään 50 kiloa kerrallaan 20 metrin välein. Suomen työhevosseura pyrkii kilpailun avulla lisäämään työhevosen arvostusta. Helsingin Yliopisto, Ilmatieteen laitos ja Geologian tutkimuskeskus. Vaasa (STT) Kaksi nuorta miestä loukkaantui rajussa ulosajossa Vaasan Sundomissa hieman ennen puolta yötä keskiviikon vastaisena yönä. Sitten auto törmäsi risteävän tien penkkaan, pyöri vielä ympäri ja päätyi lopulta ojaan renkailleen. Lisäksi autossa oli 17-vuotias matkustaja. Pyynnöstä huolimatta yhtiön tilanteesta ja lomautustarpeesta ei annettu faktatietoja, minkä vuoksi neuvottelut päättyivät erimielisinä. Auto vahingoittui korjauskelvottomaksi. Poikien auto oli ajautunut ojaan vasemmalle kääntyvässä kaarteessa, jonka jälkeen se kulki ojassa noin 40 metriä. Nurminen Airport Services tuomittiin korvauksiin yt-lain rikkomisesta Helsinki (STT) Puutteet kuntien peruspalveluissa huolestuttavat kansalaisia. Vetokilpailussa vahvuus punnitaan Suomen työhevosseuran ensi sunnuntainen vetokilpailu on osa Kesälaitumen Heinäpäivät viikon ohjelmaa. Hänen mukaansa korkeimman oikeuden ennakkoratkaisukäytännössä ei ole toistaiseksi ratkaisua, jossa hyvitystä olisi tuomittu yli nyt tuomitun kuukausimäärän. Vuoden 2001 mestaruuskilpailujen voittaja veti rekeä, joka painoi yli 1 000 kiloa. Sitä voidaan käyttää erikoisesti luonnonsuojelualueilla ja harvennusmetsissä. Tämän jälkeen kaksi työntekijää sanottiin irti, vaikka ytneuvotteluissa ei ollut irtisanomisista lainkaan kysymys. Molemmat vietiin sairaalaan hoidettavaksi, mutta heidän tilastaan ei heti saatu tarkempia tietoja. Polttoalueet ovat pääosin soiden saarekkeissa, joista tuli ei pääse helposti leviämään hallitsemattomasti. Palaen luonnontilaan Martimoaavan metsäsaarekkeet kuten muutkin poltettaviksi suunnitellut metsät ovat vanhoja talousmetsiä. Kalevan Suomen Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat erityisen huolissaan terveydenhuollon tehottomuudesta ja vanhusten hoitopaikkojen puutteesta. Metsähallitus tutkii metsänpolttoa metsien ennallistamistyössä osana valtakunnallista METSO-projektia. Selvästi vähiten kansalaiset murehtivat päivähoitopaikkojen puutetta, nuorison vähäisiä harrastusmahdollisuuksia ja peruskoulun valintamahdollisuuksien riittämättömyyttä. Nuoret loukkaantuivat ulosajossa Vaasassa Joni Launonen SIMO (STT) Kuiva ja kuuma sää muodosti otolliset olot metsänpoltolle Simon Martimoaavan soidensuojelualueella keskiviikkona. Sitten työnantaja aloitti uudet neuvottelut, joissa oli kysymys kahden työntekijän irtisanomisesta. Latvapalon kehittyminen halutaan selvittää Metsänpolttoja on tarkoitus jatkaa loppuviikolla. Vetokoe otettiin käyttöön 1940-luvulla ja sillä on ollut merkittävä vaikutus suomenhevosen vetokyvyn kehittämisessä. Irtisanottuja työntekijöitä avustanut asianajaja Olavi Hölttä pitää Turun käräjäoikeuden tuomiota merkkinä korvauslinjan kovenemisesta. Myös kuntien riittämättömät toimet työpaikkojen luomiseksi aiheuttavat monelle harmaita hiuksia etenkin Pohjois-Suomessa. viettää tänä vuonna 10-vuotisjuhliaan ja tekee työhevosta tunnetuksi ensi sunnuntaina Punkalaitumella pidettävissä Vapon vedot -työhevosten vetokilpailussa. Liikkeellä on kuitenkin edelleen arviolta tuhansia itsetehtyjä kortteja. Soiden ympäröimällä alueella tuikattiin palamaan kaksi metsäsaareketta, joista suurempi oli 23 hehtaarin laajuinen. Älykorttien tekijät rikkoivat radiolakia KKO:n tuomio: LIEKSA (STT) Mies kuoli Lieksassa tiistaina illansuussa sattuneessa tulipalossa. Koivuniemi kehuu myös, että kaiken muun hyvän lisäksi hevosella on verraton maalaismaisemaa elävöittävä vaikutus. 1950-luvulla viljeltyjen metsätalousmetsien puustoa on kasvatettu suosimalla havupuita. Latvapalo tallennetaan videolle myöhempää analysoitia varten. Canal Digital -yrityksen mukaan kolme lähetyksiä purkavien korttien tekijää on lisäksi tuomittu alemmissa oikeusasteissa niin, ettei tuomioista ole valitettu korkeimpaan oikeuteen asti. Korkeimmalta oikeudelta kaivattiin linjausta asiaan, koska tuomioistuinten älykorttituomiot ovat olleet vaihtelevia. Varsinaisen vetokisan lisäksi ohjelmassa on myös kengitysnäytös ja perinnemaatalousnäyttely. Suomen työhevosseura ry. – Polttamisesta on myös se hyöty, että saadaan aikaan hiiltynyttä maata, joka on tärkeää monille eliöille, erikoissuunnittelija Päivi Paalamo Metsähallituksesta valaisee. Hankkeen aikana Suomen suojelualueilla on tarkoitus polttaa metsää yhteensä 1 300 hehtaaria. Valtaosa summasta on korvausta menetetyistä katsojamaksuista. KESKIPOHJANMAA s Torstaina 3.7.2003 Kotimaa 7 Esko Kujanpää PUNKALAIDUN (STT) Suomen työhevonen näyttää ensi sunnuntaina oikein käytännössä, mikä on hevosvoima. Vetäjänä hyvä työhevonen on kuuliainen ja sisukas. Peräti 41 prosenttia vastanneista kertoi olevansa erittäin huolissaan ja 36 prosenttia hiukan huolissaan kunnallisen terveydenhoidon tilasta. Surmansa sai 54-vuotias mies, joka asui vuokralaisena kaksikerroksisen omakotitalon yläkerrassa. Työhevosen tulee siis olla vahva, mutta sen lisäksi sen on oltava luonteeltaan rauhallinen. Metsät poltetaan pystyyn, ja tulta ruokitaan kaadetuilla puilla vain sen verran, että tarvittava tulimassa saadaan aikaan. Hankkeeseen osallistuvat sisäministeriön ja Metlan lisäksi mm. Canal Digitalissa iloitaan siitä, että vuonna 1998 aloitetut älykorttioikeudenkäynnit on nyt saatu päätökseen. Punkalaitumelainen valjasmestari Elina Koivuniemi muistuttaa, että työhevonen työllistää aina yhden metsurin ja on hyvä vaihtoehto kevyissä metsätöissä. Talo sijaitsee Lieksan Viekijärvellä. Kuntapalvelujen puutteet huolestuttivat varsinkin naisia. Suomen työhevosen alkuperä on hämärän peitossa, mutta aikojen kuluessa siitä muovautui vahva, sitkeä ja pieni hevonen, joka tuli toimeen vähällä ravinnolla ja silti hoiti hyvin tilojen työt. kesäkuuta. Nurminen Airport Services oli vajaat kaksi vuotta sitten aloittanut yt-neuvottelut kahden Turun lentoasemalla työskennelleen työntekijän lomauttamiseksi tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Nykyisin on kiellettyä pitää hallussaan, käyttää, valmistaa tai myydä suojauksen purkujärjestelmiä ja siis myös älykortteja. Hankkeessa ennallistetaan metsiä ja puustoisia soita 33 suojelualueella. Maatilamatkailu suosii työhevosen kaltaista yleishevosta, jolla voidaan hoitaa niin hääajot kuin heinäkuormat latoon. Puutteet kuntien peruspalveluissa huolettavat HELSINKI (STT) Korkein oikeus katsoo, että satelliitti-tv-lähetysten purkamiseen tarkoitettujen älykorttien valmistus ja myynti on tuomittava radiolain rikkomisena. Suomen työhevonen näyttää voimansa Vahvan, sitkeän ja pienen hevoslajin vetokilpailut Punkalaitumella Työhevosten vetokilpailu on hevosen ja ajajan yhteistyötä. Tästä syystä työnantaja määrättiin maksamaan kummallekin irtisanotulle kahdeksan kuukauden palkka laillisine korkoineen. Oikeus on tuominnut erisuuruisiin päiväsakkoihin useita korttien tehtailijoita
Tullin nettisivu sijaitsee osoitteessa www.tulli.fi. Norjalaiset ovat vastustaneet yritystensä täydellistä myyntiä ulkomaisille. Torstaina 3.7.2003 s KESKIPOHJANMAA 8 Talous Pankit ja rahoitus CapMan B +3.57 1.45 1.39 1.49 1.45 1.45 1.33 1.70 1,0 0.10 +5.26 -31.37 Nordea AB FDR +1.72 4.15 4.14 4.17 4.11 4.22 3.60 4.80 401,4 0.23 -4.67 -26.09 OKO A 13.10 12.94 15.80 0,0 0.75 -2.75 -22.44 Sampo A +1.75 6.40 6.35 6.48 6.32 6.45 5.05 7.58 506,6 0.35 -5.84 -22.54 Yritysp. Toisen puolikkaan Norjan keskuspankilta hankki norjalainen keräilyrahojen myyntiin ja markkinointiin erikoistunut Samlerhuset. Osaltaan nousua tuki tieto tehdastilausten noususta Yhdysvalloissa toukokuussa. -0.76 558.67 -12.19 Y Sampo Likvidi k. Keskimääräinen vedenja jäteveden yhteenlaskettu hinta on kyselyn mukaan Suomessa omakotitaloissa 3,11 euroa kuutiometriltä ja kerrostaloissa 2,73 euroa kuutiometriltä. Vertailussa käytettiin kahta esimerkkikiinteistöä, eli 150 neliömetrin suuruista omakotitaloa ja kerrostaloa, jonka kerrosala on 2 500 neliömetriä. Sen palveluksessa on 180 työntekijää. Konserniin kuuluu ennestään Ruotsin rahapaja Svenska Myntverket. Rahapajalle puolikas Norjan rahapajasta Heli Ronkainen HELSINKI (STT) Vesija jätevesimaksut vaihtelevat melkoisesti kunnittain. f. M-Realin B-osakkeella kauppa päättyi 6,70 euroon ja Stora Ensolla 9,56 euroon. C/R -2.35 0.50 -24.96 O SEB Lux f. 0.19 0.13 0.19 0,0 0.00 0.00 +26.67 Suomen Helasto 0.55 0.49 0.63 0,0 0.05 +7.84 -12.70 Suomen Spar A 38.50 38.50 38.50 0,0 1.60 +28.33 Suomen Spar K 38.50 35.00 38.50 0,0 1.60 +28.33 Tervak. B +0.31 22.46 +10.58 P OP-Itä-Eur. Tässä vaiheessa en niistä voi vielä sanoa enempää, Alanne selvitti. – Jatkotilaukset ovat mahdollisia seuraavilla kentillä. Tulli listasi uusia autoveroprosentteja HELSINKI (STT) Älykorttiyhtiö Setec toimittaa Hansabank-ryhmittymälle Viroon, Liettuaan ja Latviaan kesän aikana yhteensä runsaat 350 000 sirullista Visa EMV korttia. Tech k. Kiint. Puuhamaa 32.50 30.52 33.10 0,0 2.00 +1.56 -4.41 Turkistuottajat C 6.00 5.00 7.30 0,0 0.65 -1.64 -31.03 Turun Arvok. euroa Indeksi 5514.02 +1.74 % Vaihto päiväkaupan päättyessä klo 18 Orion-yhtymä A +0.56 14.40 14.30 14.40 14.32 14.58 13.27 21.60 1,7 0.93 +0.85 -40.33 Orion-yhtymä B -0.35 14.25 14.13 14.30 14.25 14.45 13.01 21.55 16,9 0.93 +2.14 -40.42 Uponor +0.25 20.25 20.05 20.25 20.10 20.25 16.80 20.20 38,2 1.50 +10.38 -3.81 Viestintä ja kustannus Alma Media 1 +4.39 24.95 23.50 25.00 23.50 24.95 17.00 24.50 93,1 0.25 +13.81 +21.88 Alma Media 2 +3.66 25.50 25.40 25.90 24.50 25.50 17.00 25.25 199,1 0.25 +11.82 +23.06 Ilkka-yhtymä 2 0.00 22.50 22.07 22.76 22.50 22.50 21.30 25.90 1,5 2.50 +3.21 -2.17 Janton +1.42 10.70 10.70 10.85 10.70 10.70 9.60 11.60 0,8 1.50 -3.65 +8.21 Keskisuomalainen A 39.00 38.10 52.00 0,0 4.10 +2.09 +18.18 SanomaWSOY A 10.80 9.00 10.98 0,0 0.40 +2.86 0.00 SanomaWSOY B 0.00 10.20 10.10 10.20 10.00 10.20 7.75 10.20 169,4 0.40 +6.81 -6.42 Talentum 3.80 2.70 4.00 0,0 0.20 +4.40 -20.00 Muu teollisuus Amer-yhtymä +0.04 26.51 26.11 26.51 26.20 26.70 26.23 36.00 68,8 1.40 -2.03 -21.36 Exel 6.10 5.50 6.90 0,0 0.20 -4.98 -32.22 Hackman -3.12 23.01 23.00 23.74 23.01 23.50 17.10 24.00 3,6 0.60 +9.65 +18.75 Kyro -1.41 6.31 6.31 6.40 6.20 6.31 5.50 6.77 2,2 0.15 +5.09 +5.79 Leo Longlife A 0.00 5.25 4.90 5.28 5.25 5.25 4.51 5.55 2,8 0.30 +2.94 +30.60 Marimekko +0.45 6.65 6.58 6.65 6.59 6.65 4.33 6.62 2,3 0.85 +4.25 +106.88 Metsä Tissue 12.30 9.51 12.37 0,0 0.18 0.00 +17.14 Nokian Renkaat -0.20 44.60 44.36 44.60 44.35 44.60 32.98 45.69 8,2 1.11 +3.91 +35.42 Rapala VMC 4.00 3.71 5.25 0,0 0.05 -3.61 +5.26 Suominen Yhtymä 0.00 6.20 6.15 6.25 6.20 6.20 5.35 6.99 24,9 0.70 +0.16 +14.81 Tamfelt Etu 0.00 10.70 10.65 10.77 10.65 10.70 10.45 14.25 0,3 1.90 0.00 -23.57 Tamfelt Kanta 11.69 11.00 14.47 0,0 1.86 +4.38 -16.65 Ruotsalaiset osakkeet Atlas Copco AB A 18.45 18.45 20.15 0,0 0.00 -8.03 Ericsson AB B 0.98 0.65 1.00 0,0 0.00 +30.67 Sandvik AB 22.45 0,0 0.00 Securitas AB 11.90 0,0 0.00 Skand. -0.97 446.42 -17.95 O Sampo Korko k. Lakia sovelletaan takautuvasti tämän vuoden alusta uusien ajoneuvojen verotuksessa. k. 1.00 0,0 0.00 Sv. 0.00 200.12 +2.86 L Nordea Maailma k. Norjalainen öljyja telakkayhtiö Aker Kvaerner sai venäläisyhtiöltä 130 miljoonan euron sopimuksen. -0.79 1.14 +15.23 O SEB Lux Em. -0.44 885.48 -5.91 Y Sampo Komp. -3.14 167.09 -21.78 O Nordea Fennia k. +0.24 230.82 +8.40 P Sampo Suomi Osake k. -1.08 0.73 -8.24 O SEB Lux Asia ex Japan -0.34 2.62 -18.09 O SEB Lux CS Baltic sc -1.13 1.31 +4.78 O SEB Lux Eq. Eurom. Yhtiön palveluksessa on yli 40 työntekijää. -1.86 13.73 -22.00 O Sampo Eur. Handelsb. -2.18 5.39 -23.11 O Handelsb. Eurom. -2.80 515.88 -2.65 O Nordea Eur..fi k. -2.63 80.45 -8.85 O Nordea Nordia k. Med. Kaikissa vesilaitoksissa ei ole käytössä perusja liittymismaksuja, joten pelkän käyttömaksun vertailu hämärtää VVY:n mukaan todellista veden hintaa. -2.69 35.07 -5.85 O Nordea Itä-Eur..fi k. Siirtymistä sirullisiin kortteihin pidetään välttämättömänä, sillä sirullinen maksukortti parantaa merkittävästi maksutapahtumien turvallisuutta, vähentää korttien väärinkäytöksiä ja tarjoaa mahdollisuuden aivan uudenlaisten sähköisten pankkipalveluiden käyttöönottoon. Täydellinen luettelo rahastoista ja 15 minuuttia viivästetyt kurssitiedot verkkopalvelussamme: www.keskipohjanmaa.net/porssi PÖRSSI JA RAHA Osakkeet Muutos-% 1 pv Viimeinen maksettu hinta Tarjoukset osto myynti Päivän alin ylin Vuoden alin ylin Osinko Vaihto tuhatta kpl Muutos-% 1 kk 12 kk Helsingin pörssi kääntyi nousuun Helsingin pörssi kääntyi keskiviikkona nousuun. Rahapaja valmistaa muiden muassa eurokolikoita. Samaten kävi M-Realin A-osakkeelle. B -1.12 18.58 -17.09 O Aktia Likvida +0.05 21.30 +2.75 L Aktia Medica B -1.52 62.75 -10.24 O Aktia Secura B -0.49 36.25 -4.76 Y Carnegie Aksje Norge -1.73 249.92 -15.74 O FIM Forte +0.42 83.45 -1.63 Y FIM Russia 0.00 27.59 +42.66 O Handelsb. Esimerkiksi Lahdessa kuutio vettä maksaa omakotitalossa asuvalle 2,38 euroa ja kerrostalossa asuvalle 2,06 euroa. Myös Tampereella vesimaksut ovat edullisemmat kuin muissa kaupungeissa. Suurista kaupungeista halvimmat vesija viemärilaitosmaksut löytyvät Lahdesta. -0.14 964.92 +1.11 Y Sampo Komp. -0.05 4.20 -18.00 O Mandatum Omega k. Päivän kokonaisvaihto oli noin 338 miljoonaa euroa. Vesihuoltolaitosten kustannuksiin vaikuttavat huomattavasti myös vedenhankintamahdollisuudet ja jätevesien käsittelylle asetettavat vaatimukset sekä yhdyskuntarakenne. Yleistä hintakehitystä kuvaava HEX-indeksi kohosi 1,7 prosenttia 5 514,02 pisteeseen. Concept Biotech. Korko k. Veden hinta vaihtelee suuresti Suurista kaupungeista halvinta Lahdessa, kalleinta Vaasassa Lahdessa kuutio vettä maksaa omakotitalossa asuvalle 2,38 euroa ja kerrostalossa asuvalle 2,06 euroa, Vaasassa samasta määrästä veloitetaan omakotitalossa 4,23 euroa ja kerrostalossa 3,98 euroa. Rahapaja-konsernin liikevaihto oli viime vuonna hieman päälle 97 miljoonaa euroa. -2.83 1.58 -9.09 O SEB N.Am. Makkosen mukaan yritysoston myötä konserni voi muiden muassa rationalisoida raaka-ainehankintoja sekä kehitysja myyntitoimintoja. k. Ensk. -1.41 90.25 -12.34 O Mandatum MediLife k. -1.42 307.10 -24.88 O Nordea IT k. Finland 0.00 0.03 0.02 0.03 0.03 0.03 0.02 0.03 30,0 0.00 0.00 0.00 Benefon S +5.71 0.37 0.36 0.37 0.36 0.40 0.21 0.78 6,3 0.00 -7.89 -64.29 Efore A 2.00 0.94 2.10 0,0 0.00 +13.64 +98.02 Elecster A 4.85 4.81 5.44 0,0 0.25 -3.00 +5.43 Evia 1.84 0.83 1.84 0,0 0.00 +22.67 -3.16 Honkarakenne B 3.25 3.00 4.00 0,0 0.00 -4.13 -21.69 Ilkka-yhtymä 1 25.50 22.30 27.40 0,0 2.50 +7.14 +6.25 Incap +10.10 1.09 0.96 1.09 1.09 1.09 0.87 1.65 0,4 0.00 -5.71 -69.72 Kasola A 1.30 1.03 1.40 0,0 0.08 +4.00 -18.75 Kekkilä -2.86 6.80 6.70 7.00 6.80 7.00 5.60 7.00 0,4 0.25 +12.90 +27.27 Kesla A 4.75 3.55 5.80 0,0 0.47 +31.94 -7.77 Kylpyläkasino A 3.00 3.00 3.00 0,0 0.00 +20.00 +11.11 Larox B 8.80 6.00 9.00 0,0 0.20 +10.00 -12.00 Martela A 11.50 10.75 15.00 0,0 0.25 +3.60 -49.34 Menire -3.45 0.28 0.28 0.30 0.28 0.28 0.21 0.30 1,4 0.00 +31.82 +11.54 Neomarkka B 5.50 5.40 5.75 0,0 0.08 0.00 0.00 P-Karjalan Kp A 80.00 80.00 80.10 0,0 5.00 -11.11 Panostaja A 0.56 0.50 0.81 0,0 0.08 +7.69 -23.29 Panostaja B 0.53 0.50 0.80 0,0 0.08 -3.64 -28.38 Plandent A 13.00 8.00 13.00 0,0 0.17 +8.33 +85.71 Raisio K 0.00 1.15 1.08 1.15 1.08 1.15 1.06 1.40 1,5 0.02 +2.68 -31.95 S Sääst. Sopimuksen arvoa Setec ei kertonut. -1.05 0.94 0.94 0.95 0.94 0.95 0.84 1.14 17,9 0.02 +10.47 -26.36 Rakennusteollisuus Lemminkäinen 13.70 13.40 16.89 0,0 1.50 -2.91 -15.43 Tulikivi A 17.55 17.49 21.50 0,0 1.05 -0.96 -2.50 Tietoliikenne ja elektroniikka Aspocomp 7.00 6.11 7.50 0,0 0.25 0.00 +2.94 Comptel +2.22 0.92 0.91 0.92 0.90 0.92 0.69 1.27 9,0 0.00 0.00 -48.86 Eimo +3.19 0.97 0.94 0.97 0.94 0.97 0.87 1.12 83,5 0.04 -2.08 -24.80 Elcoteq Network A +4.39 10.71 10.65 10.71 10.35 10.72 9.95 14.00 56,5 0.40 -10.94 +68.20 Elektrobit Group 0.00 0.30 0.30 0.31 0.30 0.31 0.28 0.37 227,5 0.00 -11.76 -6.25 Elisa A +0.54 7.44 7.30 7.44 7.25 7.44 4.83 7.48 342,8 0.00 +11.61 +0.68 Evox Rifa Group 0.00 0.05 0.05 0.06 0.05 0.06 0.04 0.06 24,0 0.00 -16.67 -37.50 F-Secure 0.00 0.70 0.69 0.71 0.69 0.71 0.65 0.89 22,9 0.00 -2.78 +1.45 Instrumentarium 0.00 32.75 32.70 32.90 32.70 32.86 32.20 38.40 121,2 4.70 -2.82 +25.96 Nokia +2.43 14.35 14.36 14.39 14.22 14.46 11.44 16.16 18331,5 0.28 -8.43 -4.17 Okmetic +2.17 2.35 2.30 2.35 2.28 2.35 1.45 2.57 2,2 0.00 +6.48 -48.89 PKC Group +0.81 12.50 12.31 12.80 12.20 12.50 6.75 12.40 1,6 0.45 +16.98 +65.33 PMJ automec 0.00 0.38 0.37 0.38 0.38 0.39 0.23 0.40 3,9 0.00 +22.58 -24.00 Perlos +0.21 4.86 4.83 4.87 4.82 4.86 3.17 6.60 37,2 0.22 +8.50 -17.80 SSH Comm. Osakkeiden hinnat olivat nousussa myös Euroopan suurissa pörsseissä. 1 -2.21 2.03 -27.23 O SEB Lux Eq. +0.01 114.75 +2.84 L Nordea Euro Midi Korko k. Nokian kurssi vahvistui päälle 2 prosenttia 14,35 euroon. konev. Se vastaa Sahalin II -hankkeen porauslauttojen suunnittelutyöstä. Tech. Hansabank-ryhmittymä on Baltian markkinajohtaja maksukorteissa. Vientiä konsernilla on 40 maahan. 0.00 22.24 +2.23 H Mandatum Nordic IT sf k. -0.60 197.03 -4.97 Y Sampo Globaali yhd. Rouhiaisen mukaan Baltian maksukorttimarkkinat ovat kovassa kasvussa, sillä sikäläiset pankit uusivat aktiivisesti nykyistä korttikantaansa. 0.00 202.60 +2.91 L Sampo Kultapossu k. Setec on toimittanut sirullisia EMV-kortteja kotimaan lisäksi myös esimerkiksi Tanskaan ja Puolaan. Yhtiö toimittaa venäläiselle Sahalin Energylle kahden öljyporauslautan teräbetoniset tukirakenteet. Helsingissä vesimaksut ovat hieman keskimääräistä halvemmat. Nokian painoarvosta rajatun portfolioindeksin ylämäki jäi 1,1 prosenttiin. 0.00 21.09 +2.73 L Sampo Obl. G. +0.24 5.41 +10.29 P Nordea Euroland k. Berg Optimal A -0.25 277.96 -1.82 Y A. Aggr. Wireless -3.15 0.12 -16.33 O SEB Lux G. Visan ja MasterCardin aikataulun mukaan EMV-korttien käyttöön siirryttäisiin EU-alueella viimeistään vuonna 2005 ja Aasiassa vuonna 2006. Ulkomailta autoa ostavia kiinnostanee, että Chryslerin vuosimallit 19912002, Jeepit vuosilta 1991-2002, Nissanit vuosilta 1986-2002 ja Toyotat vuosilta 1988-2002 ovat nyt saaneet yksilölliset veroprosentit. k. -1.64 502.83 -8.70 O Mandatum Neutral k. (STT) Muutos-% 1 pv Viimeinen maksettu hinta Tarjoukset osto myynti Päivän alin ylin Vuoden alin ylin Osinko Vaihto tuhatta kpl Muutos-% 1 kk 12 kk Euribor-korot Raaka-aineet Eniten nousseet, % Eniten vaihdetut, miljoonaa euroa Viitekorot, % Ulkomaiset pörssit Eniten laskeneet, % Euromaat Valuutat, yhden euron arvo valuutassa (keskikurssi) Belgia, Espanja, Hollanti, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Luxemburg, Portugali, Ranska, Saksa, Suomi 1 euro = 5,94573 FIM Arvo Muutos-% 1 kk Arvo % Muutos %-yks Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv A. A +0.29 23.87 +10.56 P OP-Euro-obl. -1.97 18.44 -1.34 O SEB Likviditetsfond +0.01 10.23 L SEB Lux Eastern Eur. B +0.23 4.36 4.35 4.36 4.35 4.36 4.35 5.49 2,2 0.50 -0.46 -7.45 Ramirent 0.00 14.50 14.26 14.60 14.25 14.50 12.89 14.94 16,0 0.50 +3.57 -7.05 Tietoenator +2.82 14.93 14.81 14.99 14.75 14.99 11.59 16.00 207,9 0.50 -1.69 -41.45 YIT-Yhtymä 0.00 17.00 16.92 17.20 16.95 17.05 14.25 17.60 8,1 0.90 +2.78 -10.48 Metalliteollisuus Componenta 2.03 1.45 2.19 0,0 0.10 -0.98 -11.74 Fiskars A +2.80 8.43 8.20 8.39 8.43 8.43 7.25 8.85 0,2 0.70 +8.61 -8.89 Fiskars K 9.00 7.47 9.79 0,0 0.68 +4.65 +4.05 KCI Konecranes +0.76 21.15 20.83 21.29 20.90 21.30 17.20 25.00 24,7 0.95 +7.64 -37.99 Kone B -1.80 35.94 35.75 35.95 35.50 36.99 26.80 36.60 199,7 1.50 +15.49 +18.06 Metso +1.30 7.80 7.75 7.80 7.70 7.88 7.58 11.27 496,9 0.60 -4.94 -42.67 Nordic Aluminium 6.00 5.90 6.90 0,0 0.60 0.00 -14.29 Outokumpu +1.97 7.75 7.70 7.75 7.60 7.76 6.92 9.60 60,9 0.40 +7.50 -37.19 Ponsse 1 +1.49 10.20 10.00 10.20 10.00 10.20 9.91 11.35 1,0 0.65 +0.50 -1.47 Rautaruukki K -1.06 3.75 3.68 3.76 3.68 3.80 3.05 4.12 104,0 0.00 -4.05 -23.43 Raute A -5.48 6.90 6.60 7.40 6.90 7.00 6.20 8.80 0,6 0.50 -7.59 -22.75 Rocla 6.89 5.50 7.00 0,0 0.15 +25.27 +1.32 Wärtsilä A +0.89 11.30 11.20 11.30 11.20 11.30 10.00 13.55 0,6 1.75 +3.70 -36.87 Wärtsilä B -0.18 10.85 10.79 10.90 10.77 11.00 9.20 12.70 15,3 1.75 +3.03 -35.95 Metsäteollisuus M-real A -2.88 6.75 6.56 6.99 6.75 6.75 6.20 8.47 1,7 0.60 +2.96 -25.27 M-real B +2.29 6.70 6.66 6.70 6.60 6.74 6.31 8.70 171,2 0.60 -5.07 -33.16 Stora Enso A 9.50 8.25 10.90 0,0 0.45 +4.40 -32.14 Stora Enso R +2.25 9.56 9.56 9.63 9.40 9.65 8.45 11.07 2764,6 0.45 +5.65 -33.21 Stromsdal B 2.59 2.42 3.70 0,0 0.10 -5.82 +7.92 UPM-Kymmene +1.93 12.67 12.64 12.75 12.51 12.77 11.56 16.70 1632,6 1.50 +4.98 -37.46 Monialateollisuus Aspo 0.00 8.75 8.70 8.80 8.75 8.80 8.70 11.00 0,6 0.98 0.00 +9.38 Energia Espoon Sähkö 26.00 26.00 30.00 0,0 0.75 -16.13 Fortum -0.43 6.96 6.89 6.97 6.90 7.00 5.77 6.99 473,5 0.31 +4.80 +19.49 Elintarviketeollisuus Atria Yhtymä A -0.54 7.35 7.22 7.39 7.33 7.35 6.91 8.35 3,8 0.42 +4.08 -6.22 Chips A 15.60 14.50 16.50 0,0 0.66 -3.70 +4.00 Chips B +0.34 14.80 14.80 14.98 14.80 14.80 14.00 15.99 1,3 0.66 -2.32 +7.66 HK Ruokatalo A +0.34 5.97 5.80 5.97 5.96 5.99 5.16 6.29 110,3 0.27 +9.17 +11.42 Huhtamäki -0.91 8.68 8.66 8.68 8.66 8.78 8.00 9.80 114,9 0.38 -2.34 -24.32 Lännen Tehtaat 8.30 8.20 9.90 0,0 0.30 -0.12 -18.63 Olvi A 10.40 10.00 11.46 0,0 1.25 +0.39 -6.31 Raisio vaihto-os. Eurokorko A +0.01 1979.65 +3.07 L Handelsb. -1.20 610.11 -8.27 O Nordea Foresta k. Japan +0.75 0.40 -26.81 O SEB Lux Eq. Aiemmin sivuille on laitettu BMW:n ja Volvon taulukoita vuodelta 1999. Eniten laskeneiden listalla oli suuremmista yhtiöistä Tekla, Raute ja Hackman. Osake k. +0.08 1188.52 +6.21 K Sampo Komp. Bolagsf. k. A -0.83 91.54 -16.24 O OP-Euro-obl. yhd. North Am. -1.58 4.23 -15.78 O Nordea Biotekniikka k. g. Eur. -2.36 1.45 -15.52 O SEB Lux Eq. Berg Optimal B -0.25 376.05 -1.80 Y Aktia Capital B -0.28 68.70 -5.99 O Aktia Euro B -2.00 14.19 -20.50 O Aktia G. Europaf. Vajaan 6 prosentin korjausliike nosti osakkeen hinnan vain 37 senttiin. VVY:n mukaan maksutietojen pohjalta ei voi tehdä johtopäätöksiä vesihuoltolaitosten toiminnan taloudellisuudesta tai tehokkuudesta. Seuraavan kerran Tullihallitus julkaisee yksilöllisiä autoveroprosentteja syksyllä. Kuva: Arkisto/Timo Talus OSLO/HELSINKI (STT–AFP) Suomalainen Quattrogemini on saanut 100 miljoonan euron rakennusurakan Venäjän Kaukoidässä sijaitsevalle Sahalin II -öljykentälle. Sitä rasitti muiden muassa elintarvikeja kemianyhtiöiden halpeneminen. Toimitusjohtajana jatkaa Magne Flågan. Setecin pankkiliiketoiminnasta vastaavan yksikön johtaja Jarmo Rouhiainen sanoo, että tilaukset ovat huomattavan kokoisia maailmanlaajuisestikin arvioituna. BankenA 1.00 0,0 0.00 Skandia Förs.ab. Suomen Rahapaja sanoo yritysoston vahvistavan konsernin kansainvälistä asemaa ja mahdollistavan tuotannon kehittämistä pohjoismaisella tasolla. Siitä on kokemuksia myös suomalaisilla yrityksillä. Hyvässä nosteessa oli myös muiden muassa Elcoteq, joka kallistui päälle 4 prosenttia 10,71 euroon. -0.74 222.36 -4.99 Y ODIN Finland -0.19 184.28 -6.81 O ODIN Norden -1.10 52.02 -12.54 O ODIN Norge -0.90 72.90 -15.77 O ODIN Offshore -1.96 6.50 -16.67 O ODIN Sverige -0.41 60.37 -6.05 O OP-Delta A -0.91 75.97 -10.63 O OP-Euro A 0.00 19.20 +2.78 L OP-Euro B +0.05 18.44 +2.86 L OP-Euro Osake A -2.77 11.93 -22.73 O OP-Euro k. Setecille iso sirukorttitilaus Baltiasta HELSINKI (STT) Kolikoita valmistava Rahapaja laajentaa toimintaansa Norjaan. -0.71 142.15 -16.02 Y Sampo Komp. Lisäksi valtion avustukset alentavat joidenkin vesihuoltolaitosten kustannuksia. A 1.00 0,0 0.00 I-lista A Comp. Vesija viemärilaitosten erilaisten taksarakenteiden vuoksi vertailussa käytettiin vertailuhintaa, jossa käyttömaksun ohella otettiin huomioon mittarivuokran, perusmaksun ja liittymismaksun vaikutus. -0.21 134.24 -11.48 O Nordea Obl..fi k. Norjan rahapaja on perustettu vuonna 1686, ja se valmistaa Norjan käyttöja juhlarahat sekä mitalit. Kaupan arvo on 44 miljoonaa Norjan kruunua eli 5,3 miljoonaa euroa. -0.02 13.01 -6.63 O Nordea Amerikka k. +1.02 10.77 -29.06 O Nordea Kaukoitä.fi k. Markets f. 0.47 0,0 0.00 Done Solutions -7.69 0.12 0.12 0.13 0.12 0.12 0.10 0.19 1,8 0.00 0.00 -23.53 Endero 1.36 1.00 2.00 0,0 0.00 -9.33 -61.14 Etteplan 0.00 4.40 4.32 4.43 4.35 4.40 2.99 4.40 2,6 0.25 +10.00 -25.42 Proha 0.00 0.67 0.65 0.67 0.67 0.67 0.44 0.67 0,7 0.00 +13.56 +39.58 QPR Software -3.85 0.25 0.00 0.24 0.25 0.25 0.22 0.49 0,6 0.00 -3.70 -74.00 Satama Interactive 0.00 0.51 0.51 0.53 0.51 0.51 0.42 0.58 0,1 0.00 -7.27 -29.17 Saunalahti Group +5.26 0.40 0.39 0.40 0.38 0.40 0.25 0.40 10,4 0.00 -2.56 +72.73 Sentera 1.10 0.95 1.28 0,0 0.00 -4.35 -15.38 Solteq 0.00 0.87 0.87 0.89 0.87 0.87 0.61 0.93 0,2 0.00 +2.35 +27.94 Tieto-X -1.30 1.52 1.50 1.52 1.52 1.54 1.50 2.08 3,0 0.12 -8.33 -38.65 eQ Online +0.71 1.41 1.40 1.42 1.40 1.41 1.36 1.65 1,4 0.00 -3.45 +7.69 Rahasto-osuudet HEX25-indeksiosuus -1.90 12.42 12.15 12.95 12.42 12.55 10.96 13.50 0,4 -1.97 -14.87 Päivän aikana pörssikursseja voi seurata kätevästi wap-palvelustamme: wap.keskipohjanmaa.net HELSINKI (STT) Tullihallitus julkaisi muutamia uusia käytettyjen autojen veroprosentteja nettisivuillaan keskiviikkona. A 0.40 0.33 0.44 0,0 0.00 +14.29 0.00 Vaahto Group A 2.45 2.45 3.00 0,0 0.00 0.00 -29.80 Vaahto Group K 2.45 2.41 2.90 0,0 0.00 -5.77 -41.67 Yleiselektroniikka E 3.00 2.91 3.30 0,0 0.25 -4.76 -19.79 NM-ja Pre-lista 0,0 0,0 0,0 Amanda Capital 0.00 0.16 0.16 0.17 0.16 0.16 0.14 0.16 5,0 0.00 0.00 0.00 Basware +1.25 4.05 3.98 4.10 3.98 4.05 3.96 4.80 0,3 0.05 -5.88 -21.57 Biohit B 0.00 1.40 1.37 1.49 1.40 1.45 1.23 1.77 1,6 0.00 -6.67 -37.78 Biotie Therapies -2.33 0.42 0.42 0.43 0.41 0.44 0.43 0.99 80,5 0.00 -20.37 Biotie Ther.uudet osak. -0.73 138.28 -14.67 O HEX 2.7.2003 Tilanne eilen klo 18 Päälistan vaihto 337,9 milj. -0.04 1015.63 Y Nordea Korko.fi k. k. -2.24 13.99 -19.73 O Nordea Medica Life Sc. -1.80 5.51 -9.86 O Nordea Nordic SC k. A -0.65 26.13 -3.08 Y OP-t. Tiedot kerättiin vesija viemärilaitoksilta kuluvan vuoden helmikuun alussa. -0.84 15.07 -16.22 O Nordea Avanti k. -0.28 618.87 -24.19 O Nordea Korko Plus k. Hankkeen on määrä valmistua kesällä 2005. Osake k. Hanketta varten yhtiö rakentaa Nahodkan kaupungin lähelle kuivatelakan. Molemmat omistajat saavat hallitukseen kaksi paikkaa. Ne ovat jatkoa Setecin aiemmille Baltiaan suuntautuneille EMV-toimituksille. Myös aiemmin vahvistunut Koneen B-osake menetti arvoaan. -3.22 66.63 -34.54 V SEB Östersjöfond/WWF -1.71 0.98 -15.37 O Sampo Aasia Osake k. Oikaisupyyntöjä on nyt jo jonossa tullipiireissä vireillä vähintään 10 000 ja työn arvellaan kestävän koko ensi vuoden. -2.75 70.12 -20.21 O SEB Optionsr. +0.27 260.30 +10.51 P Nordea Optima Plus k. Setecin viime vuoden 50,7 miljoonan euron liikevaihdosta noin puolet tuli jo kansainvälisiltä markkinoilta. Tullihallitus ilmoitti tällä viikolla, että se ryhtyy oikaisemaan käytettyjen autojen tullimaksuja korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen ja EYtuomioistuimen kannan mukaisesti. – Liettuassa korttimäärien odotetaan lähes kaksinkertaistuvan lähivuosina, ja Latviassakin on näkyvissä vahvat kasvumahdollisuudet maksukorttimarkkinoilla, Rouhiainen sanoo. Quattrogeminin hallituksen puheenjohtaja Lasse Alanne pitää sopimusta merkittävänä päänavauksena, sillä samalla alueella on runsaasti muitakin toimijoita. Hänen mukaansa vielä on kuitenkin ennenaikaista puhua uusista sopimuksista, koska alueella olevia kenttiä rakennetaan eri tahdissa. Ne hinataan aikanaan Sahalinin saaren itäpuolelle ja asennetaan meren pohjaan. Viime kuun puolivälistä tuli voimaan autoverolaki, jonka mukaan vuoden 1999 alusta tai sen jälkeen toimitetut käytettyjen ajoneuvojen verotukset voidaan oikaista, jos verovelvollinen niin haluaa. -2.67 3.03 -18.89 O SEB Lux Eq. B -0.65 24.58 -3.05 Y SEB Europa Småb. Tullihallituksesta tiedotetaan, että mikäli ajoneuvon tuonnin veroprosenttia ei ole julkaistu taulukoissa, sovelletaan laissa määriteltyä keskimääräistä prosenttia, joka on on bensa-autoille 29 prosenttia ja dieseleille 30. Melkein yhtä hyvässä vedossa olivat metsäyhtiöt, joista eniten kallistuivat M-Real ja Stora Enso. Helsinkiläisille kuutiometri vettä maksaa omakotitalossa 2,85 euroa ja kerrostalossa 2,48 euroa. Suurin osa korteista menee Viroon ja Liettuaan. -3.17 17.66 -23.26 O Nordea Euro Korko k. Medical -2.63 2.33 -12.46 O SEB Lux f. A -0.73 105.35 +12.60 O OP-Medical A -1.73 69.16 -10.43 O OP-Metsä A -1.03 36.67 -24.72 O OP-Pirkka A -1.01 43.06 -12.75 Y OP-Spektri A -1.70 63.51 -13.02 Y OP-Teknologia A -1.25 21.31 -16.56 O OP-t. Norjan rahapajan omistusvaihdoksen yhteydessä on sovittu, että Norjan rahapajan hallituksen puheenjohtajaksi tulee Rahapaja-konsernin pääjohtaja Raimo Makkonen. Ethical Eur. -1.55 56.71 -15.17 Y Nordea Optima.fi k. Security 0.70 0.61 0.89 0,0 0.00 -5.41 -62.77 Scanfil 2.81 2.50 3.80 0,0 0.09 +0.36 -27.01 Stonesoft -2.38 0.41 0.41 0.42 0.41 0.42 0.35 0.70 37,0 0.00 +2.44 -42.47 Sysopen 2.97 2.84 3.73 0,0 0.38 -1.00 -15.14 TJ Group 0.00 0.13 0.13 0.14 0.13 0.14 0.12 0.17 3,8 0.00 -7.14 -23.53 Tecnomen 0.00 0.51 0.51 0.52 0.51 0.51 0.40 0.56 6,2 0.00 +8.51 -41.38 Tekla -5.84 1.45 1.42 1.53 1.45 1.45 0.98 1.69 7,0 0.00 +5.48 -57.81 Teleste +1.00 3.03 3.01 3.04 3.03 3.03 2.40 3.08 3,1 0.08 +3.45 -16.20 TeliaSonera AB +3.43 3.62 3.60 3.62 3.53 3.62 2.57 3.77 540,9 0.04 +2.94 Vacon 8.35 6.70 9.20 0,0 0.17 -7.22 -21.96 Vaisala A +1.70 17.90 17.80 17.90 17.65 17.90 16.77 22.90 7,0 0.55 +3.53 -36.58 Yomi +0.36 2.78 2.78 2.97 2.77 2.80 2.05 3.25 1,7 0.04 -2.81 -19.71 Kemianteollisuus Kemira -1.15 6.90 6.89 6.90 6.90 6.95 5.80 7.09 95,5 0.30 +5.60 -16.90 Hex-yleisindeksi pistettä 5000 5200 5400 5600 5800 touko kesä 5514.02 +1.7% 3 kk 12 kk Euribor 3 kk, 12 kk % 1.8 2.0 2.2 2.4 2.6 touko kesä Euron arvo dollareina 1.06 1.08 1.10 1.12 1.14 1.16 1.18 1.20 touko kesä 1.1521 ?0.3% Euron arvo Ruotsin kruunuina 9.05 9.10 9.15 9.20 9.25 touko kesä 9.1906 ?0.3% Australia, dollari 1.69170 Hongkong, dollari 8.98010 Intia, rupia 53.29100 Islanti, kruunu 88.09000 Iso-Britannia, punta 0.69160 Japani, jeni 136.77000 Kanada, dollari 1.54060 Kuwait, dinaari 0.34510 Kypros, punta 0.58590 Latvia, lati 0.64960 Liettua, liti 3.45220 Malta, liira 0.42249 Marokko, dirham 10.84133 Norja, kruunu 8.24130 Puola, zloty 4.42750 Ruotsi, kruunu 9.19060 Saudi-Arabia, rial 4.31890 Singapore, dollari 2.01790 Slovakia, koruna 41.48900 Sveitsi, frangi 1.55170 Tanska, kruunu 7.42900 Thaimaa, baht 48.25400 Tsekki, koruna 31.62500 Tunisia, dinaari 1.45281 USA, dollari 1.15210 Unkari, forintti 263.52000 Venäjä, rupla 34.85000 Viro, kruunu 15.63600 1kk 3kk 6kk 12kk 2.149 2.142 2.069 2.035 -0.006 -0.003 -0.002 +0.014 Raakaöljy, USD/barreli 29.90 +6.85 Kulta, USD/unssi 352.00 -3.58 Hopea, USD/unssi 4.66 +0.88 Kupari, c/naula 75.30 -4.79 Kahvi, USD/tonni 700.00 -2.73 Incap +10,1 Benefon S +5,7 Saunalahti Group +5,3 Elcoteq Network A +4,4 Alma Media 1 +4,4 Alma Media 2 +3,7 Done Solutions -7,7 Tekla -5,8 Raute A -5,5 QPR Software -3,8 Menire -3,4 Polar Kiinteistöt -3,1 Nokia 263,3 Stora Enso R 26,5 UPM-Kymmene 20,7 Kone B 7,2 Alma Media 2 5,1 Instrumentarium 4,0 Metso 3,9 Fortum 3,3 Peruskorko 2,50 OP-prime 2,50 Sampo-prime 2,50 Nordea-prime 2,85 Aktia-prime 2,25 POP-prime 2,60 SP-prime 2,50 Ålandsbanken 2,30 Handelsbanken 2,25 EKP:n repo 2,00 EKP:n anto 3,00 EKP:n otto 1,00 New York, Dow Jones IA 9080.29 +0.44 New York, Nasdaq 1659.98 +1.21 Tokio, Nikkei 225 9592.24 +3.38 Hong Kong, HS 9602.60 +0.27 Lontoo, FTSE 100 4006.40 +1.07 Frankfurt, DAX 3216.61 +2.23 Pariisi, CAC 40 3079.07 +2.19 Tukholma, SAX 160.21 +1.29 Rahastot Muutos-% 1 pv Arvo Tuotto-% 12 kk Tyyppi 100 eniten omistettua rahastoa Rahaston tyyppi: O=Osakerahasto, Y=Yhdistelmärahasto, L=Lyhyen koron rahasto, K=Keskipitkän koron rahasto, P=Pitkän koron rahasto, V=Vipurahasto, H=Hedge-rahasto, I=Indeksirahasto Lähde: HEX ja S&P’s ComStock, pörssikatsaus STT:ltä ja viitekorot pankeilta. Suomalaisille urakka Sahalinin öljykentältä. Myös New Yorkissa kaupankäynti alkoi nousulla. k. 25 k. Kalleimman hinnan vedestä saavat pulittaa vaasalaiset, turkulaiset ja vantaalaiset. 2 -2.16 0.68 -24.16 O SEB Lux Eq. +0.12 82.22 -23.79 O Sampo Eur. Taulukkojen prosentit tulevat voimaan kahden viikon kuluttua julkistamisesta. 50 k. Kunnan taksapolitiikasta riippuen vesihuoltolaitosta tuetaan verovaroin tai se voi tuottaa ylijäämää kunnalle. -2.12 1.34 -21.79 O SEB Lux Eq. -0.92 65.94 -21.27 O Mandatum G. Yhtiö on ostanut puolikkaan Norjan rahapajasta eli Den Kongelige Myntistä. Vertailun kalleimmalla paikkakunnalla Vaasassa samasta määrästä veloitetaan omakotitalossa 4,23 euroa ja kerrostalossa 3,98 euroa. Osake -0.64 1.56 -10.86 O Mandatum BioTech+ k. Sopimus julkistettiin keskiviikkona Oslossa. +0.05 22.15 +2.39 H Mandatum Suomi k. Rakenteiden tekoon päästään loppuvuodesta. Päivän aikana eniten nousseiden listalle kipusi alkuviikon pahasti laskenut Benefon. Vesija viemärilaitosyhdistys (VVY) vertaili 15 vedenmyynniltään suurimman vesija viemärilaitoksen asiakkailtaan perimiä vesija jätevesimaksuja. -0.81 1.34 -19.08 O SEB Internetfond -2.83 0.45 +30.03 O SEB Inv. -2.11 12.43 +12.90 O Mandatum Eur. -0.70 1074.68 +14.05 O Nordea Japani k. SKOP A 0.02 0.01 0.03 0,0 0.00 +100.00 +100.00 Ålandsbanken A 18.00 15.50 18.10 0,0 1.00 +9.09 +6.89 Ålandsbanken B -0.58 17.20 16.80 17.29 17.20 17.29 14.20 17.30 15,3 1.00 +9.49 +3.59 Vakuutus Pohjola-yhtymä +0.13 15.02 15.01 15.10 15.00 15.14 12.00 17.60 9,3 2.00 +7.76 -18.30 Sijoitus Citycon 1.08 1.01 1.16 0,0 0.09 +3.85 +2.86 Interavanti 2.52 2.15 2.52 0,0 0.05 +1.61 +7.23 Julius Tallberg B 5.00 4.95 5.70 0,0 0.26 -1.96 -4.76 Norvestia 0.00 13.00 13.00 13.15 13.00 13.00 12.50 15.00 0,2 1.40 +1.17 -4.06 Polar Kiinteistöt -3.08 0.63 0.62 0.65 0.63 0.64 0.50 0.65 483,5 0.00 +4.84 +54.76 Sponda +0.58 5.23 5.20 5.24 5.20 5.23 4.49 5.74 23,8 0.90 +4.00 -13.33 Technopolis +1.77 2.88 2.87 2.88 2.85 2.88 2.67 3.12 5,7 0.25 +1.43 +3.66 Kuljetus ja liikenne Birka Line A 15.00 15.00 17.00 0,0 0.90 -6.25 0.00 Birka Line B 14.50 14.01 16.00 0,0 0.90 0.00 -3.33 Finnair +1.84 3.88 3.84 3.89 3.80 3.88 3.22 4.00 10,0 0.15 +13.06 -19.79 Finnlines +0.05 21.20 21.00 21.29 21.10 21.29 17.40 21.19 23,5 1.50 +7.56 -20.34 Viking Line 18.00 17.53 24.00 0,0 1.35 0.00 -23.40 Kauppa Beltton-Yhtiöt +2.31 7.10 6.93 7.40 7.10 7.10 6.00 9.20 1,8 0.34 -13.25 +22.83 Kesko A -0.30 16.75 16.71 16.75 16.75 16.80 16.00 18.55 2,9 1.00 -0.53 +5.00 Kesko B +2.27 10.35 10.30 10.35 10.24 10.35 9.36 12.24 38,8 1.00 -1.36 -12.31 Stockmann A +0.20 15.31 15.30 15.40 15.31 15.40 12.80 15.37 0,1 0.90 +2.55 +14.89 Stockmann B 0.00 15.40 15.35 15.40 15.40 15.40 12.95 15.40 11,1 0.90 +3.36 +19.38 Tamro 4.15 3.77 4.43 0,0 0.13 +2.47 +12.16 Muut palvelut Aldata Solution +1.29 1.57 1.55 1.58 1.55 1.59 0.88 1.73 39,6 0.00 +18.32 -1.90 Jaakko Pöyry +2.93 15.80 15.80 16.20 15.80 15.80 13.75 15.35 27,8 0.60 +2.33 -16.07 Lassila&Tikanoja -2.45 17.90 17.90 18.00 17.90 17.91 15.10 18.35 1,8 0.75 +2.51 -3.42 Novo Group 0.00 2.40 2.40 2.42 2.40 2.40 2.10 2.51 38,6 0.12 0.00 -37.50 Rak. +0.12 117.67 +6.28 K Nordea Euro Obl
Palestiinalaiset viranomaiset ovat syyttäneet kuitenkin Israelin sotilaita sopimusten rikkomisesta useita kertoja tällä viikolla. Yrityksille annetaan puolen vuoden siirtymäaika uusien määräysten noudattamiseen. Myös ympäristöjärjestöt olivat mielissään. Lukiolainen avasi tulen koulussa Saksassa WASHINGTON (STT–AFP) Amerikkalainen merijalkaväen sotilas kuoli ja kolme muuta haavoittui miinanräjähdyksessä Keski-Irakissa lähellä Kerbalaa keskiviikkona. Toimistossa on tällä hetkellä vain pöytä, tuoli, pari muuta huonekalua ja ilmastointilaite, joka toimii Koistisen mukanaan tuomalla generaattorilla. GMO-tuotteita vastaan kampanjoineen Maan ystävät -järjestön edustajan Geert Ritseman mukaan EU pysyy edelleen GMO-tuotteista vapaana vyöhykkeenä, koska kuluttajat eivät halua ostaa niitä. Al-Hassanin moskeijan räjähdyksessä kuoli yhdeksän ihmistä. Virolle on myönnetty syyskuussa päättyvänä varainhoitovuotena yli kolme miljoonaa dollaria. Yhdysvaltojen kerrotaan nyt harkitsevan myös rauhanturvaajien lähettämistä Liberiaan, mutta Valkoisen talon mukaan asiassa ei ole toistaiseksi tehty päätöstä. Aids on valtava ongelma etenkin Afrikassa. Yhdysvallat pyysi tiistaina Suomelta apua joukkohautojen etsintään ja tutkimiseen. Irakissa on kuollut 67 amerikkalaista sotilasta sitten toukokuun alun, kun presidentti George W. Palestiinalaiset virkamieslähteet kertoivat, että Israelin viranomaiset valmistelevat lisäksi yli kahdenkymmenen palestiinalaisen vangin vapauttamista. Sotilasjohdon selitys ei heitä tyydyttänyt. Viro osasi odottaa USA:n sotilasavun katkeamista BETLEHEM (STT–Reuters–AFP) Palestiinalaiset turvallisuusjoukot palasivat Betlehemin kaduille keskiviikkona, kun Israelin armeija luovutti kaupungin hallinnan palestiinalaisviranomaisille. Puhelimetkaan eivät toimi, mutta paikallisten viranomaisten mukaan linjat pyritään saamaan kuntoon pian. Niiden mielestä Tobiasin yhteydet lääketeollisuuteen aiheuttavat eturistiriitoja. Leikkaus koskee alkuvaiheessa yhteensä 47:ää miljoonaa dollaria eli vajaata 41:tä miljoonaa euroa. – Räjähdys kytkeytyy ilmeisesti pomminteon oppituntiin, joka oli käynnissä moskeijassa, sanottiin Yhdysvaltain sodanjohdon tiedotteessa. Yhdysvallat tuomitsi odotetusti määräykset kalliina ja sekavina. Toimistonhoitaja Marita Ertomaa-Al-Yitayim on pystynyt korjauttamaan kansliarakennuksen suurimmat vauriot, mutta kunnostustöihin ja hankintojen tekemiseen kuluu vielä paljon aikaa. Kuva: Lehtikuva/AFP/Musa Al Shaer HELSINKI (STT) Oikeushammaslääkäri Helena Rannan johtama tutkimusryhmä lähtee tutkimaan Irakin joukkohautoja. Aseistautuneet poliisit pääsivät aloittamaan kuitenkin partioinnin, kun palestiinalaisten lippu oli nostettu juhlallisesti turvallisuusjoukkojen päämajan salkoon ja Israelin armeija vahvisti siirtäneensä turvallisuusvastuun palestiinalaisille. Niiden kulkua markkinoilla tulee myös voida valvoa ja ne pitää tarvittaessa vetää pois myynnistä, selvitti yhteistyöelimen sihteeri Alan Randell. Yhteistyöelin päätyi neuvottelujen jälkeen konsensuspäätökseen suuntalinjoista GMO-ruokien riskien arvioimiseksi ja hoitamiseksi. Sotilaat olivat purkamassa miinakenttää, kerrottiin Yhdysvaltain puolustusministeriön tiedotteessa. USA: Moskeijan räjähdys johtui pomminteon opetuksesta Bush ”hyvin tyytyväinen” edistykseen Lähi-idässä Entinen lääkefirman johtaja Yhdysvaltain aids-ohjelman ruoriin. Bush lähtee ensi maanantaina viisipäiväiselle matkalle Afrikkaan. Lisäksi armeija valvoo edelleen kaupunkiin tulevaa ja sieltä lähtevää liikennettä. Askel tuontikiellon purkamiseksi Parlamentin hyväksymää säädöspakettia pidetään askeleena kohti GMO-tuotteille asetetun tuontikiellon purkamista unionissa. EU kielsi kaikkien uusien GMO-lajikkeiden käytön sekä viljelyssä että ruokatuotteissa vuonna 1998 BSEtaudista syntyneen kohun jälkimainingeissa. Se kokoontuu virallisesti kahden vuoden välein päättämään ruokien laatuja turvallisuusstandardeista. Israelin armeija alkoi vetäytyä sunnuntaina ja maanantaina myös Gazan kaistaleelta ja avasi keskeisen maantien palestiinalaisten liikenteelle ensimmäistä kertaa vuonna 2000 puhjenneiden väkivaltaisuuksien jälkeen. Sähköpulan takia virtaa saadaan vain parin tunnin ajan vuorokaudessa. Kuva: Lehtikuva/AP Photo/Visar Kryeziu HELSINKI (STT) Suomen Syyrian-suurlähettiläs Antti Koistinen arvioi, että turvallisuustilanne Irakin pääkaupungissa Bagdadissa on edelleen epävakaa. Armeijan mukaan Fallujan poliisin kanssa tehdyissä tutkimuksissa on ilmennyt, ettei liittouman joukoilla ole mitään tekemistä räjähdyksen kanssa. Koko rakennus evakuoitiin. Suomella ei ole ollut toimivaa edustustoa Bagdadissa vuodesta 1991. – Irakissa ei ole hallintoviranomaisia eli irakilaisten kanssa ei voida neuvotella asioista. Ympäristöjärjestöt ovat olleet huolestuneita siitä, että GMOlajikkeet saattavat risteytyä villien sukulaiskasviensa kanssa ja tuottaa ”superrikkaruohoja”, joita ei saada kuriin. Ympäristöaktivistien mukaan määräykset mahdollistavat kuitenkin suurten GMO-vapaiden alueiden perustamisen. Yhteistyöelimen päätökset eivät ole jäsenmaita sitovia. Ulkoministeriössä kootaan parhaillaan asiantuntijaryhmää, jonka on tarkoitus lähteä Irakiin elokuussa. Viron puolustusministeriön mukaan sotilaallinen yhteistyö amerikkalaisten kanssa jatkunee enimmäkseen entisellään. Bush on jo aiemmin kehottanut Tayloria eroamaan, jotta 14 vuotta jatkunut verenvuodatus maassa saataisiin loppumaan. Säädökset edellyttävät, että ruuantuottajien on eroteltava GMO-lajikkeet tavanomaisista ja estettävä GMO-valmisteiden sekoittuminen tavanomaisiin ruokiin. Yhdysvallat tutkii Bushin mukaan ”kaikkia mahdollisuuksia tilanteen rauhoittamiseksi ja vakiinnuttamiseksi” Liberiassa. Rakennukset vaativat perusteellista remonttia ennen edustuston avaamista uudelleen. Luokkahuoneessa olleet pääsivät pakenemaan paikalta ennen kuin ampuja tappoi itsensä. Hän todisti tutkimusten tuloksista keväällä Jugoslavian ex-presidentti Slobodan Milosevicin sotarikosoikeudenkäynnissä Haagissa. Kukaan muu ei haavoittunut hyökkäyksessä. Tilanne vaikeuttaa lisäksi kauppaneuvotteluiden käymistä, vaikka irakilaiset pitävät alustavia yhteydenottoja kannattavina. siitä, kuinka etäälle GMO-viljat pitää tavallisista viljoista istuttaa. Amerikkalaissotilas kuoli räjähdyksessä Irakissa WASHINGTON (STT/AFP/Reuters) Yhdysvaltain presidentti George W. Hautojen määrästä ei ole vielä käsitystä. Väliin tullut opettaja sai luodin jalkaansa, kun hän yritti riisua ampujaa aseista. Yhdysvaltain mukaan tuontikielto aiheuttaa amerikkalaisviljelijöille vuosittain 300 miljoonan dollarin tappiot. Virolaiset uskovat kuitenkin saavansa menetetyn osuuden takaisin, kun maa liittyy Natoon ensi vuonna. Bush sanoi keskiviikkona, että hän on ”hyvin tyytyväinen” Lähi-idässä tapahtuneeseen edistykseen. – Pääasiat ovat, että tuotteiden turvallisuus on tutkittava ennen markkinoille laskemista. Sharon ja Abbas keskustelivat myönteiseksi kuvaillussa tapaamisessaan rauhanhankkeen seuraavista vaiheista. Yhdysvallat on päättänyt satsata 15 miljardia dollaria taudin vastaiseen työhön. Tähän mennessä Irakista on löytynyt tuhansia ihmisiä erilaisista joukkohaudoista. He päättivät muun muassa perustaa neljä työryhmää, joiden on määrä työskennellä tiekarttana tunnetun rauhansuunnitelman toteuttamiseksi. Myös paikalla ollut irakilainen tekninen avustaja loukkaantui. Helena Rannan ryhmä tutkimaan Irakin joukkohautoja Oikeushammaslääkäri Helena Ranta johtaa jälleen uutta joukkosurmia tutkivaa tutkimusryhmää. BAGDAD (STT–Reuters) Irakilaisessa moskeijassa Fallujassa myöhään maanantai-iltana sattunut räjähdys oli todennäköisimmin seurausta moskeijassa pidetystä pomminteon oppitunnista, kertoi Yhdysvaltain sotilasjohto keskiviikkona. Viron ulkoministeriö vakuutti keskiviikkona, että maan viranomaiset osasivat odottaa Yhdysvaltain keskeytysilmoitusta. Suurimmat haudat ovat Persianlahden sodan jälkeiseltä ajalta, jolloin Etelä-Irakissa puhjennut shiiamuslimien kapina kukistettiin verisesti. Codex Alimentariukseen kuuluu 120 jäsenmaata. Lääkefirman exjohtaja aids-ohjelman johtoon Afrikan-kiertomatkansa aattona Bush nimesi lääkejätti Eli Lilly and Co:n entisen toimitusjohtajan Randall Tobiasin Yhdysvaltain aidsohjelman johtoon. Säädöspaketti vaatii vielä EU:n jäsenvaltioiden hyväksynnän ennen voimaanastumistaan. Tämän arvioidaan tapahtuvan syyskuuhun mennessä. Israel luovutti Betlehemin palestiinalaiskontrolliin osana Tiekartaksi nimettyä rauhanohjelmaa. Yhdysvallat ei ole kommentoinut asiaa. Israel luopui Betlehemin valvonnasta Palestiinalaiset poliisit palasivat Jeesuksen syntymäkaupungin kaduille Palestiinalaiset erikoisjoukot kantoivat eilen Palestiinan lippua valmistautuessaan ottamaan hallintaansa Betlehemin kaupungin Länsirannalla. – Menee varmaan vielä kuukausia ennen kuin tilanne Bagdadissa on senlaatuinen, että suurlähetystön uudelleen avaamista voidaan ryhtyä harkitsemaan, Koistinen aprikoi. Bagdadissa toimivat ulkomaiset edustustot ja diplomaatit eivät nauti myöskään toistaiseksi diplomaattista koskemattomuutta. Ulkoministeriön mukaan Irakissa ei ole viranomaisia, joiden kanssa diplomaatit voisivat tehdä työtään. EU-parlamentti hyväksyi uudet määräykset GMO-tuotteille ROOMA (STT/Reuters) Geenimuunnellut tuotteet olivat pöydällä keskiviikkona myös YK:n elintarvikeja ruokajärjestön FAO:n ja Maailman terveysjärjestön WHO:n Codex Alimentarius -yhteistyöelimessä. Lähetystökiinteistö vaatii remonttia Koistinen tarkasti matkallaan Suomen suurlähetystökiinteistön, joka joutui ryöstelyn kohteeksi sodan aikana. Bush toisti kuitenkin vaatimuksensa siitä, että palestiinalaiset terroristijärjestöt on hajotettava. – On muutamia jotka uskovat, niin kuin tiedätte, että olot ovat nyt sellaiset, että he voivat hyökkäillä meitä vastaan siellä. Kaupungin asukkaat ovat syyttäneet räjähdyksestä amerikkalaisjoukkojen ilmaiskua. Taylorin pitäisi lähteä Liberiasta Bush toisti Valkoisessa talossa pidetyssä lehdistötilaisuudessa vaatimuksensa, että Liberian presidentin Charles Taylorin pitäisi lähteä Liberiasta. Kiista koskee kansainvälistä rikostuomioistuinta. – Olemme hyvin tyytyväisiä siihen, mitä olemme tähän mennessä nähneet. Meidän on kuitenkin oltava realisteja, Bush huomautti. EU:n kuluttaja-asioista vastaava komissaari David Byrne toivoi, että uudet määräykset auttaisivat lopettamaan unionin ja Yhdysvaltain välille kehkeytyneen kiistan GMO-tuotteista ja saisivat Yhdysvallat luopumaan aikeestaan nostaa kanne EU:ta vastaan Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa. – Taistelemme pyhää sotaa viimeiseen veripisaraan asti, jopa kymmenvuotiaat pojat taistelevat, vannoi eräs asukas moskeijan raunioilla. Mantereen Saharan eteläpuolisessa osassa aids on jo yleisin kuolinsyy. Kuolonuhreista ainakin 26 on saanut surmansa amerikkalaisia vastaan tehdyissä hyökkäyksissä. Minun vastaukseni on: Siitä vaan! Bush julisti. Maailmanlaajuisesti tautiin on sairastunut 42 miljoonaa ihmistä, joista yli 29 miljoonaa on Afrikassa. GMO-tuotteiden merkitsemisestä päätöksessä ei kuitenkaan ole mainintaa. Helena Ranta johti tutkimusryhmää, joka selvitti 40 albaanin joukkosurmaa Kosovon Racakissa talvella 1999. Monet liberialaiset katsovat Bushin pettäneen heidät, koska presidentti on kieltäytynyt lähettämästä rauhanturvaajia maahan, joka perustettiin 150 vuotta sitten vapautettujen amerikkalaisten orjien turvapaikaksi. Israelin ja palestiinalaisten pääministerit Ariel Sharon ja Mahmoud Abbas antoivat tiistai-iltana yhteisen julkilausuman, jossa korostetaan molemminpuolisten rauhanponnistelujen välttämättömyyttä. Viranomaiset kertoivat, että ampuja oli 16-vuotias. Israelin puolustusministeriö ei ole kommentoinut tietoa. Ruokateollisuuden mielestä uudet määräykset johtanevat vain lieviin kansallisiin määräyksiin mm. Vallanvaihdosta pidetään merkittävänä mutta lähinnä symbolisena eleenä, koska Betlehemissä ei ole ollut viime viikkoina Israelin joukkoja. Kuluttajajärjestöt ottivat parlamentin päätöksen tyytyväisin mielin vastaan. Unionilla on myös oikeus ryhtyä ”tarvittaviin toimenpiteisiin” GMO-lajikkeiden ja tavanomaisten lajikkeiden risteytymisen estämiseksi. – Meillä on tarvittavat voimat turvallisuustilanteen hoitamiseen. Kansalaisjärjestöt kritisoivat tuoreeltaan Tobiasin nimitystä. Yhteyttä pidetään tällä hetkellä satelliittipuhelimella. Bagdadissa olevat edustustot ovat nykyisin yhteystoimistoja, hän totesi. Bush julisti merkittävien sotatoimien Irakissa päättyneen. Koistinen tapasi Irakin liike-elämän edustajia vieraillessaan Bagdadissa kesäkuun lopussa. Coburg sijaitsee noin 80 kilometrin päässä Erfurtista, jossa 19-vuotias entinen lukiolainen ampui koulussa 16 ihmistä ja itsensä huhtikuussa 2002. Ulkoministeriö on valmistautunut siihen, että tutkimusoperaatio voi kestää kauankin. Ruotsista on lähdössä Irakiin vastaava tutkimusryhmä, jonka kanssa Suomi tekee yhteistyötä. Heidän joukossaan oli moskeijan imaami. Suomi ei harkitse vielä lähetystön avaamista Bagdadissa Coburg (STT–AFP–DPA) Kahdella käsiaseella aseistautunut nuorukainen avasi keskiviikkona tulen Coburgin kaupungin lukiossa Saksassa ja surmasi itsensä sekä haavoitti opettajaa. Hänen mukaansa myös Irakin hallinnon toimimattomuus estää Suomea avaamasta suurlähetystöä Bagdadissa lähiaikoina. Tiekartan on määrä johtaa palestiinalaisvaltion perustamiseen vuonna 2005. Bush vakuutti myös, että iskut amerikkalaisjoukkoja vastaan Irakissa eivät saisi Yhdysvaltoja lähtemään Irakista ”ennenaikaisesti”. Koistinen vastaa toistaiseksi Irakin asioiden seurannasta alueella. Codex Alimentarius ei antanut ohjeita GMO-merkinnöille TALLINNA (STT–BNS–Reuters) Viron hallitus suhtautuu tyynesti Yhdysvaltain päätökseen katkaista sotilaallinen avunanto Virolle ja kymmenille muille maille, jotka kieltäytyvät tekemästä kahdenvälistä sopimusta amerikkalaissotilaiden syytesuojasta. Liberia ei kuulu hänen vierailuohjelmaansa. Hautojen etsintä ja kuolinsyytutkimukset aloitetaan luultavasti syksyllä. Jos ruoka sisältää yli 0,9 prosenttia geenimuunneltuja ainesosia, on tuotteeseen laitettava GMO-merkintä. KESKIPOHJANMAA s Torstaina 3.7.2003 Ulkomaat 9 BRYSSEL (STT/Reuters/AFP) Euroopan parlamentti on hyväksynyt uudet määräykset geenimuunneltujen tuotteiden merkitsemisestä ja jäljittämisestä
heinäkuuta Suomea. – Nyman kehittää uutta ilmaisua laajoissa musiikillisissa raameissa. Anger -levyn äärimmäisen vihaiset kappaleetkin puskivat eteenpäin metalliporan lailla. Levyn tekstit jatkavat näennäislinjaa: vakavistakin ja vaikeista aiheista lauletaan, mutta vain sopivan vakavasti ettei kuulija närkästy tai kauhistu. Hän istuu erittäin hyvin bändiin soitannollisesti ja hänen lavaolemuksensa on sähköinen matalan soittoasennon yhtyessä oikeaoppisen tuimiin kasvonilmeisiin. Uudet St. Rap it -nimeä kantava tapahtuma esittelee nousevia rap-muusikoita maakunnan lisäksi myös esimerkiksi Turusta. Laulajana Saari on riittävän "musta" esittämäänsä musiikkiin. Hannele Valkaman Tässä Ja Nyt -single on on pateettista suomi-iskelmää, joka ei ikivihreäksi äidy. Takalo ja Lindell kertovat erottuvansa muista hip-hop -artisteista persoonallisella tyylillään. Ennakkoluulottoman ja erilaisen musiikin tekeminen on helppoa, kun ei ole minkään levyfirman ohjailtavana, pojat toteavat. – Me mieluummin kehitetään ja kypsytetään omaa tyyliä. Tämän kesän Pori Jazzissa Nyman esiintyy muun muassa yhdessä Lenni-Kalle Taipale Groupin kanssa 18. Pianon rinnalle tuli kitara, jonka soittoa hän jatkoi Tapiolan lukion musiikkilinjalla kitaristi Jarmo Saaren johdolla. Brittisanomalehti Sunday Mirrorin mukaan kirjeissä käsitellään rienaavaan ja tuomitsemaan sävyyn Bonon toimia Afrikan maiden auttamisessa. Sanoituksen samalla tyylillä ja samaan kirjaan tukeutuen on tehnyt kappaleen esittäjä itse. Yhtyeen jäseniä ovat: Mats Vidjeskog, laulu; Mats Lindh, basso ja laulu; Klaus Vistbacka, kitara ja laulu; Stefan Ahlberg, kosketinsoittimet; Kristian Nyqvist, rummut; Richard Slotte, vetopasuuna; Conny Sundman, Saksofoni; Johannes Nygren, trumpetti; Simo Peltola, lyömäsoittimet; Susanna Moisio, laulu, kosketinsoittimet; Sirpa Läspä, laulu. Redclouds -levyn kappalemateriaali ei taivaita saavuta: Levyn biisit ovat hengettömiä ja keskinkertaisia sutaisuja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Vaihtelua toivat kolme hyvin erityyppistä vierailevaa laulusolistia. Marzi Nymanin ensimmäinen instrumentti oli piano, jonka soittoa hän opiskeli 10 vuotta Länsi-Uusimaan musiikkiopistossa. heinäkuuta Kokkolan Mustakarissa. Levyn sävellykset ovat parhaimmillaan toimivia ja pahimmillaan pateettisen tökeröitä näennäissoul kyhäelmiä. Lauantaina kauppatorilla esiintyy kaikkiaan kuusi rap-artistia tai yhtyettä. Päivä ei kuitenkaan ehtinyt pitkälle, kun tunnelma kokkolalaisleirissämme alkoi kohota. Brittien postilaitos ja Scotland Yard selvittävät parhaillaan pontevasti kirjeiden lähettäjän tai lähettäjien henkilöllisyyttä. Kokkolalaiset rap-muusikot Tomi Takalo ja Juha Lindell uskovat, että hienoisesti valtavirrasta poikkeavallekin hiphop -musiikille riittää maakunnassa kuulijoita. Kaikki on lähinnä kiinni siitä, että kuka järjestää, Lindell kertoo. Yhtyeen elegantti musiikki sai aikaan yleisössä laajan tunteiden skaalan. Kirjeet ovat lähtöisin Lontoosta ja ne on osoitettu U2:n päämajaan Dubliniin. Viime vuonna palkinto annettiin helsinkiläiselle U-Street All Stars -yhtyeelle. Erinomaiset Fu-Manchu ja Hellacopters soittivat mielestäni aivan suotta päälavalla. Kuva: Teemu Pelttari HELSINKI (STT) Pori Jazzin Vuoden taiteilija palkinnon saa tänä vuonna kitaristi Marzi Nyman. Arvio: 00/5 Tommi Lahtonen (KP) Teerijärveläinen G point five big gang on solminut yhteistyösopimuksen ohjelmatoimisto Dex viihteen kanssa. Hannele Valkaman omakustannesingle Tässä Ja Nyt on humppadisco-kompilla etenevä iskelmäralli, jonka 80 -lukulainen tuotanto ja soundi on korvia raastavaa kuultavaa. Konsertin avausraitana kuultiin Master of Puppets, mikä käynnistikin esimerkillisesti Metallican pääosin vanhoista kappaleista koostuneen setin. Teerijärveläiselle bändille sopimus (STT) Ruotsalainen pitkän linjan rocksuosikki Thomas Ledin kiertää 3.–5. Säveltäjä/sovittaja Taisto Lunkka on vedellyt vähän sinne päin ja lainannut loput suuresta "iskelmälatteudet" -kirjasta väsätessään Tässä Ja Nyt teosta. Kitaristi Marzi Nyman on Pori Jazzin Vuoden taiteilija Redclouds (Bluelight Records) Dave Lindholm on pitkän uransa aikana julkaissut bändija akustisia levyjä melko hyvällä onnistumisprosentilla, vaikka musiikillinen taso on laskenut vuosien myötä. Ehkä sen takia, että nyt järjestetään nuorille oma tapahtuma, ja sen järjestää joku, joka tietää rap-musiikista, pojat kertovat. Kolmen kitaristin voimin soitetut stemmakitarat ja soolot kuulostivat juuri siltä kuin niiden piti. Robert Del Najan ympärille rakentuva kokoonpano oli sovittanut elektronisen, erilaisia tyylejä yhdistelevän musiikkinsa myös perinteisimmille soittimille. Marzi viihtyy yhtä hyvin Lenni-Kalle Taipaleen yhtyeessä tai Trio Töykeiden kanssa kuin UMO:n eli Uuden Musiikin Orkesterin solistina Frank Zappa -produktiossa. Viranomaiset tutkivat kirjeitä ja ottavat niistä sormenjälkiä sekä DNA-näytteitä. Bruce Dickinsonin laulu soljui sekä raa-asti että korkealta. Musiikkia pojat tekevät omalla ajalla, kotistudioissaan. Thomas Ledin starttaa Lahdesta (STT) U2-yhtyeen solisti Bono on tiukentanut oman turvallisuuteensa valvontaa. Kylmä rinki perustettiin reilu vuosi sitten. Ekstramiinus kamalista kansista. Kun keikkaan oli aikaa enää muutama tunti niin telttamme ympärillä saattoi jo havaita Metallican uuden basistin Rob Trujillon lanseeraamaa kääpiökävelyä matkivia festivaalivieraita. Metallica ja Iron Maiden näyttivät suunnan Metallin mammutit valtasivat Roskilden Metallica jyräsi Roskilden yössä. Lindholmin "parhaat" bändit Bluesounds ja Rock 'n' Roll Band olivat loisteliaita, eikä niiden musiikillista merkitystä voi kieltää. Kun Iron Maiden vihdoin aloitti niin kenellekään ei jäänyt epäselväksi, että nyt yhtye on kovassa kunnossa. Soitannollisesti bändi toimii hienosti ja svengaa vapautuneesti. 10 Kulttuuri Torstaina 3.7.2003 s KESKIPOHJANMAA Levyarviot Uutiset Leena Tanskanen KOKKOLA (KP) Keski-Pohjanmaalle on hiljalleen muodostunut hip-hop musiikin alakulttuurista nauttiva musiikkiyhteisö. Takalo opiskelee Kokkolassa videoja äänisuunnittelua. Hip-hop ei ole vain musiikkia, vaan siihen kuuluu paljon muuta, kuten vaikkapa vaatetukset, pojat kertovat. Keikalla ei suinkaan nähty paikallaan seisovaa musisointia, vaan alati liikkeessä olevaa rokkaamista. Redclouds on Lindholmin uusi bändi, jonka nimetön debyyttialbumi liikuskelee tyylillisesti hiukan 60 -lukuisesti Creamin jalanjäljissä. – Kokkolassa on muuten aivan liian vähän tapahtumia nuorille, etenkin valtavirran mieltymyksistä poikkeavia, vaihtoehtoisia tapahtumia, he lisäävät. Syynä ovat tappouhkaukset, joita irlantilaisen jättisuosikin laulajalle on kahden vuoden aikana lähetetty 24 kappaletta. Odottavan aika ei kuitenkaan käynyt pitkäksi, siitä pitivät huolen Los Lobosin letkeät latinalaisamerikkalaiset rytmit. Bändin musiikki sopi loistavasti päälavaa rutkasti pienemmälle teltalle, eikä konsertti varmasti olisi ollut yhtä vahva kokemus suuremmalla areenalla. Kuva: Mikko Käkelä Teemu Pelttari ROSKILDE Tämän kesän festivaalitarjonnasta päätin katsastaa Roskilden rockfestivaalin. U2:n Bonolle satelee tappouhkauksia Marzi Nyman esiintyy Porissa jazz-viikolla Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva. Lindell puolestaan opiskelee tietoteknikkaa Vaasan yliopistossa. – Me tehdään ennakkoluulotonta musiikkia, ja meillä on rohkeat aihevalinnat biiseissä. Mistään merkittävästä emme olisi jääneet paitsi, vaikka puuduttavan tylsä ja tyhjäkäynillä etenevä Redclouds -albumi olisi jäänyt tekemättä. – Kyllä undergroud rap-musiikki on meillä nousussa. Yhtä hyvin hänelle käyvät myös Nylon Beat tai Apulanta, palkitsijat luonnehtivat 24-vuotiasta kitaristia. Sami Saaren Hits-levy on kokoelma miehen suurimmista hiteistä vuosien varrelta. Lindholmin kitaransoitto kulkee edelleenkin, vaikka basisti Jarkko Eve ja rumpali Matti Takala soittavatkin kantikkaasti ja svengittömästi. Niiden perinteikkäälle ja autotallinkatkuiselle rockille olisi tehnyt enemmän oikeutta jokin pienempi esiintymislava. Kylmän ringin lisäksi lavalle astuvat pietarsaarelaispainotteinen Narcotic, kokkolalaiset Mr P3 & Ruoto, Camo Kannuksesta sekä Fellaz ja UDF eteläisestä Suomesta. Minun ohellani myös muu festivaaliyleisö piti kuulemastaan ainakin suosionosoitusten perusteella. Hits-levyn jokainen raita on komeasti sovitettu ja soundi on viimeisen päälle kunnossa. Sami Saaren Hits on täynnä hienosti sovitettua, soitettua ja rullaavaa suomisoulia, mutta liian siloteltu ja siisti lähestyminen saa paatuneen soulfriikin takajaloilleen. Tunnelma vaihtui hetkessä intiimin hiljaisesta riehakkaaseen. Vuoden taiteilija -palkintoon kuuluu esiintyminen jollakin kansainvälisellä jazzfestivaalilla sekä Pori Jazzissa ensi vuonna. – Olemme oppineet, että tällä kulttuurin saralla voi työllistää itsensä musiikinteon ja keikkailun lisäksi monella muullakin tavalla. – Menestyminen vaatii rap-artistilta ison levysopimuksen, mutta musiikilla voi silti elättää itsensä, Lindell pohtii. Konsertissa yllätti se energia, jolla tämä jo useamman vuosikymmenen ikäinen klassisen metallin legenda purjehti settinsä lävitse. Liikkuvaa lavasäteilyä Perjantain pääesiintyjää Iron Maidenia saavuimme katsomaan muutamaa tuntia aikaisemmin saadaksemme paikan mahdollisimman edestä. Rap-artistit kaipaavat tapahtumia Tomi Takalo ja Juha Lindell räppäävät ennakkoluulottomasti. – Kokkolan kaupunki on tukemassa konserttia, sillä se on osa Wanhan Kallen viikkoa. Jos toimintanne jatkuu, päädyt arkkuun, eräässä kirjeistä uhkaillaan. Massive Attack tunnelmoi intensiivisesti Lauantain ja sunnuntain tarjontaa muistellessa on syytä aloittaa lievistä pettymyksistä. Haistattakaa paskat muukalaisille ja auttakaa oman maanne ihmisiä. Hän tuntee hyvin rytmimusiikin perinteet ja tyylit, joita ennakkoluulottomasti yhdistelemällä syntyy persoonallinen ja yllätyksellinen soundi. heinäkuuta Lahden viinijuhlilla Messukeskuksessa, perjantaina 4. Nyman on noussut nopeasti suomalaisen rytmimusiikin kärkeen ja ehtinyt saavuttaa tunnustusta sekä jazzettä rockmuusikoiden keskuudessa. Arvio: 2/5 Hannele Valkama: Tässä Ja Nyt Ymmärrän miksi tällaista musiikkia julkaistaan niin paljon: Hannele Valkama ja kaltaisensa discohumppaiskelmäartistit saavat studioiden, säveltäjien, sovittajien, sessiomuusikoiden ja levyprässäysfirmojen kassakoneet laulamaan. Bändi selvästikin nautti työstään, mikä ilmeni energisenä ja tarkkana soitantana. Konserttiin toivat lisäarvoa taustalla näytetyt tekstit ja yksinkertaisen tehokkaat grafiikat. Mies on hajottanut muutaman hienon bändin kesken musiikillisesti kukkeinta aikaa. Sami Saaren habitus on viimeistelty, ja samaa linjaa jatkavat miehen musiikilliset tekeleet. heinäkuuta Tammisaaressa Ormnäsin leirintäalueella ja lauantaina 5. heinäkuuta Promenadisalin konsertissa. Vähiten syynä hyvään esitykseen ei ollut aggressiivisesti bassoaan tapaillut Trujillo. Oli nautittavaa seurata, kuinka Steve Harris sinkoili lavan reunalta toiselle ampuen rockin sanomaa bassollaan yleisöä kohti. Vuoden taiteilija -palkintoa on jaettu vuodesta 1990 lähtien ja sen ovat saaneet muun muassa Trio Töykeät, Jukka Perko ja Severi Pyysalo. Näin myös vuosien takainen hitti Unfinished Sympathy kuulosti raikkaalta aitoine rumpu-ja bassotaustoineen ja loistavan laulusuorituksen siivittämänä. Ehkä levyfirmatkin myöhemmin huomaa, että tuollainenhan kolahtaa. Takala ja Lindell räppäävät itse nimellä Kylmä rinki. – Laaja musiikillinen näkemys ja ennakkoluulottomuus ovatkin Marzi Nymanin vahvuus. Tästä kertovat jo yhtyeet ja projektit, joissa hän on soittanut. Festivaalin avauspäivää varjostivat kohdallamme pitkä automatka ja vähäiset yöunet. – Sinua varoitettu, Sinä ja hyväntekijäystäväsi – teidän on syytä varoa. Valtakunnallisesti suosittu rapja hiphop -musiikki on hyvin esillä, mutta pienemmät undergroudpiirit kaipaavat esiintymistilaisuuksia ja -paikkoja. Sen sijaan Massive Attack tarjoili uudet ja vanhat kappaleet sopivan erilaiseksi muokattuina sunnuntain alkuiltana. Ledin nähdään torstaina 3. Keikan kruunasi luontainen valoshow, mikä syntyi tuhansien sytkäreiden noustessa ilmaan Kirk Hammetin soittaessa alkutahdit kaikkien aloittelevien kitaristien virstanpylvääseen – Nothing Else Mattersiin. G point fiveyhtye soittaa rockia, soulia sekä latinalaisvaikutteista rytmimusiikkia. Edellä mainitut tahot tuskin kieltäytyvät työtarjouksesta, vaikka työstettävä materiaali olisi hiukan surkuhupaisaa. Odottaessamme illan pääesiintyjää, Metallicaa haimme oikeaa konserttifiilistä hyräilemällä orkesterin ikivihreitä ja nauttimalla virvokkeita paahtavan kuumuuden vilvoittamiseksi. Kaupunki lähti tukemaan yllättävän mielellään. Ensi lauantaiksi pojat ovat järjestäneet Kokkolan kauppatorille ilmaisen hip-hop -musiikkitapahtuman. Kun työstä oli sopivasti vapaata ja kaveritkin olivat lähdössä niin varasimme liput hyvissä ajoin ja käänsimme Saabin nokan kohti Tanskaa. Arvio: 2/5 Sami Saari: Hits (Parlophone) Suomen soul-musiikin miespuoliset "viralliset" edustajat Aki Sirkesalo, Niko Ahvonen ja Sami Saari ovat löytäneet jokainen oman tyylinsä: Sirkesalo operoi iskelmällisellä soul-sarakkeella, Ahvonen funkkailee rosoisen miehekkäästi ja Saari värkkäilee soul-pastisseja. Musiikkia omalla tyylillä Kylmä rinki on julkaissut yhden omakustannelevyn ja toinen samanlainen on tulossa vielä myöhemmin tänä kesänä. Herra Lindholmin bändien keski-ikä ei ole ollut kovin suuri. Tällä hetkellä Nyman opiskelee Sibelius-Akatemian jazzlinjalla. Tällä hetkellä oman maakuntamme esiintyjät ovat vielä melko nuoria, mutta kiinnostusta esiintymiseen riittää
KESKIPOHJANMAA s Torstaina 3.7.2003 11 2 1 cm Espoo-Mankkaa , Mankkaantie 2-4•Forssa, Pihlajakatu 2•Hamina, Maariankatu 16•Heinola, Siltakatu 21-23•Helsinki-Kontula, Ostostie 4•Hollola, Terveystie 49•Huittinen, Risto Rytin katu 12•Hämeenlinna, Pitkätanhuankatu 4•Iisalmi, Kilpivirrantie 1•Jyväskylä, Kylmälahdentie 13 & Vasarakatu 4• Kaarina , Lautakunnankatu 7 •Kangasala, Lentolankuja 8• Kauhajoki , Puistotie 60 •Kemi, Täikönkatu 4•Kempele, Myllytie 3 •Kerava, Santaniitynkatu 7 •Kokkola, Tervahovintie 4•Kouvola, Takojantie1 •Kuopio, Petosentie 6 •Lahti, Kivistönkatu 1•Lappeenranta, Myllymäenkatu 36•Laukaa, Vuojärventie 1• Nokia , Nuijamiestentie 2•Pieksämäki, Keskuskatu 3•Pirkkala, Kaartotie 1•Pori, Paanakedonkatu 10•Porvoo, Maistraatinkatu 2•Raahe, Fellmaninpuistokatu 15• Rauma , Papinhaankatu 7•Riihimäki, Karankatu15•Salo, Savenvalajankatu 3•Siilinjärvi, Kuiluntie 6•Tammisaari, Oikotie 2• Tampere-Lielahti , Harjuntausta 11•Uusikaupunki, Levysepänkatu 2 •Vammala, Nuutilankatu 1•Ylivieska, Ollilanojankatu 2•Äänekoski, Kuhnamontie 5A• Myymälät avoinna ark. 2 maalia, pallon ja pallopumpun •maalin mitat: n. pihdit, kidanaukaisija, lyijypainoja, 10 valotankoa, erilaisia vaappuja, uistimia ja koukkuja 9, 99 pkt * Jalkapallomaalisetti •sis. 130x48 cm Rantapelisetti •rantapetankki, beach ball tai rantatennis •1 peli/pkt 2, 99 pkt * Matkaherätyskello •kokoontaitettava •sis. 400g/pkt ! 3,23/kg Kevätkääryle 1, 29 1, 29 ** ** 800g/pkt ! 2,11/kg 1, 69 1, 69 ** ** 2L/pl ! 0,40/L Mineraalivesi sitruunanmakuinen 1, 19 1, 19 ** ** 20kpl/pkt ! 0,15/kpl 2, 99 2, 99 ** ** 2x350g/pkt ! 2,84/kg Kaakaojuomajauhe Partakoneenterät sis. Tähdellä (*) merkittyjä tuotteita rajoitettu erä. TO 3.7. pantin sis. 9-21, la 9-18 (Kaarina 8-18), su 12-18 (Kerava, Kontula, Mankkaa 12-21). pantin * ** Jo 39x Suomessa! 1, 99 1, 99 ** ** 0, 77 0, 77 Jäävuorisalaatti ** ** kg kg Kurkku 1, 29 1, 29 Nektariini ** ** 1kg/rs * * 1, 99 1, 99 ** ** * * 0, 99 0, 99 Kiinankaali ** ** kg kg * * 0, 77 0, 77 ** ** kg kg 1, 11 1, 11 Persikka ** ** 1kg/rs * * Punainen paprika 1, 99 1, 99 ** ** * * Keltainen paprika kg kg kg kg 0, 99 0, 99 Tomaatti ** ** 1kg/ps * * Miesten shortsit •koot: M-XXL •joustava vyötärö •useita eri värejä Miesten hihaton paita •koot: M-XXL •erilaisia kaula-aukkoja ja kuviointeja •väri: punainen, valkoinen, beige, hopea tai harmaa Miesten rantasandaalit 3, 99 pari Kengänpohjalliset •5 eri mallia, mm. säilytys laukun 16, 99 pkt * Huom! -hinnat voimassa vain Iisalmen, Jyväskylän, Kauhajoen, Kemin, Kokkolan, Laukaan, Ylivieskan ja Äänekosken myymälöissä. su 6.7.. mm. Tuotevalikoima ja -määrät voivat vaihdella myymälöittäin. 10 koukkua, muovikoho, koukunirroitin, uistimia, jigi, kumimato ja pohjapaino Monitoimitikkaat •sis. **Tarjoukset voimassa to 3.7. lenkkareihin, kävelykenkiin tai korkokenkiin •koot mallista riippuen: 36-45 Silityslaudanpäällinen •mitat: n. viehekotelon, jossa mm. 2,82 m Kalastussetti •2-osainen vapa, pituus 210 cm •avokelassa 50 m siimaa ja kolme kuulalaakeria •viehekotelossa mm. 2,82 m Hiekkalaatikkolelusetti •sis. Asiakaspalvelu ark. 93x63x54 cm Kukkakoriste •8 erilaista, kaunista ruusuasetelmaa korissa tai ruukussa Viehesarja •käytännöllisessä säilytyslaukussa 1,2 m 1,6 m max. 150 kg 20 kpl/pkt 3 vuoden takuu! 4, 99 pkt * Kalastajan tarvikesetti •kalastajan täydellinen tarvikesetti •viehekotelossa mm. ämpärin, lapion, hiekkasiivilän ja hiekkakakkumuotin 4, 99 pkt * 29, 90 pkt * * kpl * 1, 99 14, 99 pkt * Käyttötavaroiden hinnat voimassa Käyttötavaroiden hinnat voimassa TO 3.7. Maksuvälineinä käteinen ja suomalainen pankkikortti. lajitelma painoja, koukunirroittaja, 10 koukkua, kuminen mato ja kala, jigi, vaappu, lusikkauistin ja 4 lippauistinta 24, 90 pkt * Virveli •4-osainen teleskooppivapa •alumiininen avokela •kelassa 4 kuulalaakeria •3 eri mallia •sis. 2 tikasosaa ja työskentelytason •voi käyttää kolmessa eri asennossa •tikkaiden pituus: max. klo 9-13 numerossa 0800-0-5435 (LIDL). Tarjoukset voimassa: to 3.7. 8,6x6,4x1,6 cm Käsipyyhe •koko: 50x100 cm •useita eri värivaihtoehtoja Pyyhe •koko: 70x140 cm •useita eri värivaihtoehtoja 11, 99 pkt * Kalastussetti •teleskooppivapa, pituus 240 cm •avokelassa 50 m siimaa •sis. su 6.7. Kylpypyyhe •koko: 100x150 cm •useita eri värejä 2, 99 kpl Kontaktimuovi •mitat: 45x200 cm •yksivärinen tai kuosillinen 0, 99 0, 99 ** ** 2,48/kg Grillimakkara 4x100/pkt ! Mozzarellapizza sis. siimaa ja säilytyslaukun 4, 99 kpl •koot: 36-45 •eri värejä ja malleja 0, 99 pkt * 6, 99 kpl * 0, 99 rl * 2, 99 kpl * 2 kpl/pkt 6, 99 kpl 4, 99 kpl * 99, pkt * max. paristot •mitat kokoontaitettuna: n
Tulevaisuus osoittaa, kulkeeko kehitys siellä kuten Saksassa tai Japanissa toisen maailmansodan jälkeen vai kuten joissakin Keski-Amerikan valtioissa USA:n merijalkaväen interventioiden jälkeen (näitä ennakkotapauksia ei Washingtonissa kovin mielellään muistella). s ETELÄ-SAIMAAN Pekka Lakka murehtii kotiseutunsa kesäsäätä. Ohjelmasta kehkeytyi puolustusvoimien rekrytointimainos, mutta se alkoi kiinnostavasti, kun tutkija Kari Laitinen väitti armeijassa käynnin olevan muuttumassa elämysmatkailuksi. Schröder lähtee siis siitä, että talous lähtee kasvuun, ja lisävelka on vain tilapäinen ”vippi”. Vaikka Yhdysvalloissakin on kuultu vaatimuksia, että terroristeilta pitäisi kaivaa tietoja vaikka kiduttamalla, ei tuo ikivanha keino tulle siellä sallituksi. Armeijaan asti päästyäni asennoiduin touhuun pitkälti samalla tavoin, kuin elämysmatkalla asennoidutaan uusiin kohteisiin. Rekrytointitarvetta kiihdyttää se, että puolet puolustusvoimiin palkkalistoilla olevasta väestä poistuu vuoteen 2010 mennessä. Avartava elämys oli, kun samaan tupaan ahtautui Suomi pienoiskoossa – parkanolaisesta skinheadista lammilaiseen maajussiin. Paljon armeijassa eli ainakin silloin kuusi vuotta sitten asenteita, joita en jäänyt kaipaamaan. Huomiota ei ole kuitenkaan erityisemmin kiinnitetty siihen, miten Amerikan sotapolitiikka heijastuu Itä-Eurooppaan. Jos se ei toimikaan, jos varovaisuus ja ”huoli huomenesta” valtaa perustoimijoiden, kansalaisten, mielen, markkinoiden ohjaajillakin on sormi suussa. Mutta kuten aikaisemmin esimerkiksi latinalaisessa Amerikassa, amerikkalaiset antavat ilmeisesti liittolaistensa hoitaa likaiset työt, Lähija Keski-Idässä pahamainesten salaisten palvelujen muhabaratin. Ainakin Tony Blair on joutumassa Britanniassa jo ahtaalle. Mutta Bushin johtaman politiikan arvosteluun ei tarvitse olla mitään vanhaa kaunaa eikä NKP-pelkoja. Sodan varjolla hyötyjiä Joillekin hallituksille amerikkalaisten huoli turvallisuutensa takia on suoranainen lahja: niinpä Pakistanin diktaattori Musharraf on taitavasti USA:n liittolaista esittäen päässyt vahvistamaan valtaansa. Tuttu liettualainen kirjailija kertoi minulle, ettei siellä ole lehdistössä mahdollista arvostella presidentti Bushia tai tämän Irakin-politiikkaa. Viime kesänä kuivui Saimaa. Arto Hietalahti SAMI SUODENJOKI Torstaina 3.7.2003 s KESKIPOHJANMAA 12. Nyt sen pinta on saatu nousemaan, vaikka keskiarvoon onkin vielä matkaa puoli metriä. Oli Irakissa miten on, Baltiassa ei USA:n suurentunut vaikutusvalta ole auttanut edistämään millään tavoin demokratiaa. Tämän kesän murheena on kylmyys. Niistä on tullut Moskovan satellittien sijasta Wasshingtonin satelliitteja, ja ne auttavat Washingtonia toteuttamaan hajoittamispolitiikkaansa Euroopassa. Pitää muistaa, että tuolloin Panssariprikaatissa ei vielä ollut naisvarusmiehiä. Uskottavaa on sekin, että muutoksia vaativien kannattaa panna asiat tärkeysjärjestykseen ja keskittyä olennaiseen. Kuva: Lehtikuva/AFP/Arnd Wiegmann Sodan kaiut Itä-Euroopassa s POHJALAISEN Matti Kupari pitää yritysjohdon sukupuolikiintiöitä pelleilynä. Siitä ei voi tutkimusten perusteella kuitenkaan syyttää "turmeltunutta nuorisoa". Berliinin matkallaan Musharraf tapasi muun muassa Saksan ulkoministeri Joschka Fischerin. Se sopi sangen huonosti pasifistiseen maailmankuvaan. Kukapa nyt tulisi viettämään kesää kuivuvan järven ääreen villahousut jalassa. Sota terrorismia vastaan on johtanut myös sotatilanteen tapaisiin olosuhteisiin, jossa Yhdysvaltain kansalaiset ja varsinkin ulkomaalaiset ovat menettäneet osan oikeuksistaan. On todella syytä uskoa, ettei tulevaisuuskonventin koko työtä kannata edes yrittää repiä auki. Lappeenrannan maine kesäkaupunkina alkaa olla enemmän kuin koetuksella. Jos näin käy, helpotuksesta huokaistaan muuallakin kuin Saksassa. Kirjoittaja toimii kesän ajan Keskipohjanmaan uutistoimittajana. Vaikka toinen tutkimus todistaa, ettei nuorten humalahakuinen juonti ole vähentynyt, kokonaisten ikäluokkien tasolla kehitys menee parempaan suuntaan. Lappeenrannassa oli kylmin kesäkuu miesmuistiin, eikä muistelijan tarvitse olla edes huonomuistinen. Ulkomaalaiset omistajat saattaisivat pitää vitsinä, jos Suomen eduskunta velvoittaisi heidät valitsemaan yhtiön hallintoon tietyssä suhteessa miehiä ja naisia. Arto Hietalahti EU-realismia Puhemies Paavo Lipposen EU-arvioissa on paljon realismia. Bushin hallinto. Kuudessa vuodessa on voinut tapahtua paljon, mutta paljon on vielä tekemistäkin, jos halutaan, että 82 prosenttia nuorten miesten ikäluokasta tulevaisuudessakin suorittaa palveluksensa loppuun. Armeija joutuu yhä kiivaammin kilpailemaan ihmisresursseista muiden kanssa, sillä pestit eivät enää täyty automaattisesti. Kuka sellaista suunnittelisi. Strippari! Se ei oikein vastannut mielikuvaani armeijasta kodin, uskonnon ja isänmaan konservatiivisena lipunkantajana. Ainutkertainen elämys oli myös se, kun hehkulampun vaihtamiseen hädin tuskin kykenevä höperö humanisti laitettiin möyrimään panssarivaunun alle. Vaikka olin toljottamassa sitäkin ihmettä muiden tapaan, kummastelen yhä, tällaisia asenteitako armeija haluaa nuorille miehille välittää. Markkinat määräävät markkinataloudessa, myös politiikan isommat ratkaisut. Tällä kerralla suomalaiset muka kantavat kaunaa Yhdysvaltoja kohtaan. Tieto on ilahduttava. Isänmaalliset tunteet siitä touhusta olivat kauempana kuin mikään. Kuten tiedämme, sellaisia aseita ei ole tähän mennessä löydetty. Vaikka Lipponen astuisi STT:n haastattelussa ulkopoliittisen johdon varpailla, EU-politiikkaa pohtivassa osuudessa on kaikesta huolimatta paljon varteenotettavaa. Toisaalta sosiaalivammaiset ihmisvihaajat varusmieskouluttajina vetävät yhä mattoa alta modernisoitumispyrkimyksiltä. s POHJOLAN SANOMIEN Pentti Jussila pitää liittokansleri Schröderin uudistuksia uhkapelinä. Uusi pääministeri samoin kuin kokeneemmat presidentti ja ulkoministerikin ovat olleet toistaiseksi varovaisia turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä linjauksissa. Jotenkin vielä ymmärrän ne tiettyyn viholliseen viittaavat puheet, jotka virallisessa turvallisuuspolitiikassa ovat tabu, mutta jotka kaikki tietävät koko touhun ytimeksi, tyyliin: "Tuolta rinteen takaa alkaa jo mahorkan haju tunkea sieraimiin, poistakaa varmistimet!" Omanlaisiaan elämyksiä armeijassa tarjoiltiin silloin, kun sotilaskotiin varusmiehiä viihdyttämään tuotiin strippari. Ero edelliseen vuosikymmeneen on niin selvä, että tutkijat puhuvat suorastaan suunnanmuutoksesta. Presidentin viran vastustajat ovat saaneet asiaansa sen verran kuuluviin, että uuden toimijan valtuuksia on hiukan riisuttu. Näin on yhtä hyvin Saksassa kuin Suomessa, isoissa kuin pienissä EU-maissa, EU:n ulkopuolella. Vaatimattomampi kuin fifty-fifty -tavoite on tietenkin tarpeen siksi, että koko hanke ei näyttäsi olevan aivan niin irti todellisuudesta kuin se on. Tavoilleen uskollisena Lipponen korostaa haastattelussa Yhdysvaltain merkitystä Euroopan puolustukselle. En tosin ensisijaisesti lähtenyt armeijaan elämyksiä metsästämään. Asiasta on maailman lehdistössä kirjoitettu jonkin verran. Puolustusvoimien pyrkimyksen tarjota nuorille miehille ja naisille elämyksiä ymmärtää. Näin Irakissa. Mietin pitkään, mennäkö koko laitokseen ollenkaan. Mikäli uskoo virallisiin selityksiin, nyt on siis astuttu yksi askel eteenpäin ja demokratian nimissä ollaan valmiita käynnistämään sotia diktaattoreita vastaan. Kukaan ei ole virallisesti tutkinut tapausta. Sellaisen yksikön lähetti Irakiin myös Viro – siitä huolimatta, ettei julkinen mielipide puolla Irakin sotaa. Päähänpinttymä on sama, jota kaikki Nato-intoilijat toistavat kuin uskonkappaletta. Puolustusvoimat mainosti hiljattain näyttävästi televisiossa ja tekee yhteistyötä rockfestarien kanssa. Ne voisivat aivan hyvin muodostua Suomen hallituksen linjausten pohjaksi. Yhtä selvältä näyttää, että Eurooppa-neuvosto saa pysyvän puheenjohtajan eli presidentin, sanoipa Suomi asiasta mitä hyvänsä. Vaikka Lipponen esiintyy STT:n haastattelussa oppimestarin tyylillä, hänen EU-kantansa ovat punnittuja ja perusteltuja. Viron demokratia vahingoittuu Viron hallitus jatkaa tähänastista linjaansa – presidentti Bushin ehdotonta tukemista myös kansan tahdon vastaisesti ja kansalta puolittain salaa. Menin sitten lopulta, koska totesin sen helpoimmaksi ratkaisuksi – ei tarvitsisi selitellä. Pakistanin diktaattori Pervez Musharraf on taitavasti USA:n liittolaista esittäen päässyt vahvistamaan valtaansa. Jäsenmailla on oikeus esittää omia näkökantojaan myös puolustusyhteistyön kehittämisestä, mutta turha on tässäkään elätellä sellaisia harhoja, että itse asia pysähtyisi. Jos asiassa lähdettäisiin etenemään lain voimalla, miksi pysähtyä 40 prosenttiin. Se puhemiehen kulmikkuudessa kuitenkin häiritsee, että hän jaksaa lähes joka käänteessä muistuttaa jostakin "kaunaisuudesta". Tekstin on suomentanut Jouko Vanhanen. Jaan Kaplinski Kirjoittaja on virolainen kirjailija ja runoilija. Kun joukko nuoria sodanvastustajia pyysi viime talvena lupaa järjestää USA:n lähetystön edessä sodanvastaisen mielenosoituksen, mielenosoituksen järjestäjät kutsuttiin turvallisuuspoliisiin, jossa heitä peloteltiin ja uhkailtiin, kunnes he luopuivat aikeestaan. On sitä paitsi varsin epäuskottavaa edes teoretisoida, että EU joutuisi jonkin laajamittaisen hyökkäyksen kohteeksi. Puhemiehen arvio Suomen vaikutusmahdollisuuksista EU:n perustuslain sisältöön vaikuttaa sangen realistiselta. Eikö olisi selvintä edellyttää saman tien sukupuolten lukumääräistä tasa-arvoa. Ohjelmaa katsellessani aloin väkisinkin peilata tutkijan väitettä omiin armeijakokemuksiini. Suomea Irak-kohu vain hipaisi, mutta sekin riitti kaatamaan pääministerin. Lipponen kuitenkin puhuu ja kirjoittaa vanhasta muistista kuin hän olisi edelleen Suomen linjan määrittäjä. Pelkkä tekojen arviointi riittää. Kaikkein kanssa piti omiin pieniin piireihinsä lukkiutuneen yliopistonulikan tulla toimeen, ja tulin myös. Samaa kysytään tiukasti Britanniassa. Täkäläiset maat Puola etunenässä tukivat innokkaasti Yhdysvaltojen Irakin-valtausta ja lähettävät nyt sinne joukkojaan, joita kutsutaan rauhanvalvojiksi tai vakauttamisjoukoiksi. Ja oliko tässä enemmän kyse modernista elämysten tarjoamisesta vai vanhan armeijan sovinistisesta äijämeiningistä. Päävastuun kantavat vanhemmat ikäluokat. Vilnan ryhmän julkilausuman, jossa Viron hallitus yhdessä kymmenen muun valtion hallituksen kanssa totesi, että valtiosihteeri Powell esitti varmoja todisteita Irankin joukkotuhoaseista. Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen Hyvä suunta s Stakesin tutkijat ovat todenneet, että nuorten tupakointi ja alkoholin käyttö ovat vähentyneet selvästi parin viime vuoden aikana. Mutta USA:n nykyinen politiikka, ennen kaikkea ”terrorisminvastainen sota” ja Irakin valtaus vaikuttavat maailmantilanteeseen, tietysti myös Amerikassa mutta myös siellä, missä ei ole amerikkalaisia joukkoja tai tukikohtia. Hän päättelee, ettei puolustus ole uskottava ilman Yhdysvaltoja, jos Eurooppaan hyökätään. Sen Lipponen tulkitsee kylmän sodan aikaiseksi asenteeksi, salauskollisuudeksi Neuvostoliittoa kohtaan. Tuskin näkemyksissä on kuitenkaan loppujen lopuksi suurtakaan eroa Lipposen kanssa. Esimerkiksi Nokian omistuksesta runsaat 90 prosenttia on ulkomailla. On turhaa kertoa neuvottelukumppaneille etukäteen, missä asioissa aiomme olla tiukkana, missä antaa periksi. Eipä ihme, että maailmanlehdistö nimittää Baltian maita yhdessä muiden Itä-Euroopan Amerikan-mielisten maiden kanssa ”Bushin Varsovan-liitoksi”. Kun yhteistyö joka tapauksessa syventyy, on aivan loogista olla siinä alusta lähtien mukana. Viron pieni yksikkö toimitettiin Irakiin Yhdysvaltain lentokoneella ilmoittamatta julkisuuteen tarkkaa aikaa tai yksikköön kuuluvien nimiä – turvallisuuden nimissä, kuten viranomaiset väittävät. T änä kesänä joka tv-kanavalla piisaa keskusteluohjelmia. Vanhoja mielikuvia armeijasta raivataankin nyt rytinällä syrjään. P aavo Lipponen ei halua jäädä ulkopoliittisessa keskustelussa sivulliseksi, vaikka tämä aihepiiri ei varsinaisesti kuuluu eduskunnan puhemiehen erityisvastuulle. Juuri sellaistahan se oli, elämysmatkailua. Kirotun vaikeaa se oli aluksi, ja tympäisevää sitten kun sen oppi. Ei ole myöskään ihme, että monet virolaiset ja liettualaiset ajattelijat tuntevat olonsa kiusaantuneeksi maidensa hallituksen käyttäytymisen vuoksi. Alkoholin käyttö on ollut kuitenkin kokonaisuudessaan kasvussa, ja tuskin suunta kääntyy odotettavissa olevien hinnanalennusten jälkeen. Mikä oikeus miehillä on 60 prosenttiin. Yhä useammat kyselevät, mihin perustuivat ne selvitykset Irakin ydinuhasta ja joukkotuhoaseista, joiden perusteella Bush oikeutti hyökkäyksen. Aivan kuten Viron ulkoministeri Ojuland allekirjoitti kiiruhtaen ns. Joka jannu elämysmatkalle Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Vesa Pajala (vast.), Sami Suodenjoki Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus Y hdysvallat on julistanut päämääräkseen demokratian puolustamisen ja levittämisen muualle maailmaan. Varovaisuus on toki tässä vaiheessa ymmärrettävää. On mahdollista, että tästä aiheesta kasvaa tärkeä tekijä vielä isompiinkin vaaleihin. Suomen kannalta tämä tarkoittaa ponnistelua sen hyväksi, että jokainen maa saisi jatkossakin pitää yhden täysivaltaisen komissaarin. Bushin politiikan kritiikki alkaa herätä myös Yhdysvaltain sisällä. Piti opetella säätämään vaihteet, vaihtamaan öljyt sun muut. Ihan tällaista tehtävää varten aseistettavan armeijan perustamisesta ei ainakaan alkuvaiheessa ole kuitenkaan kyse. Liettuahan on myös lähettänyt joukko-osaston Irakia ”vakauttamaan”. Katselin viime viikolla ykköseltä yhtä niistä, Tietä, jossa puhuttiin armeijasta. Pahinta olisi sellaisen ytimen perustaminen, johon kaikilla jäsenmailla ei olisi pääsyä. On hyvä tiedostaa, että Yhdysvallat kokonaisuutena on äärettömän paljon muutakin kuin presidentti George W. Astuminen USA:n leiriin on vahingoittanut myös Viron nuorta demokratiaa. Näin ollen Viron hallitus on jälleen kerran todistanut, että sodan (ja tuolloin vielä aloittamattoman sodan) ensimmäinen uhri on totuus. Markkinoille ei ole muuta ideologiaa kuin usko ahneuden dynamiikka. Emun pelisääntöjä vastaan lainarahoitus joka tapauksessa on: Saksa taiteilee jo nyt vakaussopimuksen määrittämän kolmen prosentin budjettivajeen kielletyllä puolella. Samaan aikaan Lapissa on pidellyt helteitä
Mulla on lomaa vain juhannuksena ja talvisin. /Hellästi kaulaa koskettaen. SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Mutta Raamatun mukaan tällaisella "parantumisella" on hintansa. /Tutun sävelmän, /jossa kerron, pyydän, anon lupaa. Aluksi se tuntuikin olevan parantumisten syy monissa psykosomaattisissa sairauksissa, mutta vähitellen hän huomasi, että myös hänen omissa käsissään oli samanlainen parantava voima. Päästät tämän vieraan henkimaailman elämääsi. Maailman väestöongelmaa ei ratkaista Suomen rajojen sisällä. Vain viikonloput ovat vapaita, eikä kyllä stressaa silloinkaan. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. /Pistän nukkumaan /kuivaan ja lämpimään. Ainakin ne voivat paksusti Suntin varrella keskustassa, niin paljon ihmiset kantavat niille kotoaan pullaa ja leipää. Eli hän ajattelee, että tapahtumille ei ole mitään ulkopuolista syytä. Mahdollisimman useasta yritämme kuitenkin uutisoida. Olen kolmatta vuotta eläkkeellä, mutta aikaa tuntuu olevan koko ajan vähemmän. Kun suruni ja ikäväni /lyö koko voimallaan. Monet sanovat, että on sama, miten parantuu, kunhan vain paranee. Tosin on väärin puhua lainkaan lääketieteestä, koska metodit ovat osa kiinalaisia pakanauskontoja (lähinnä taolaisuus). Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Jos päättäjämme katsoisivat väestöpolitiikkaamme arvopohjaisesti, olisi syntyvyyden laskukysymykselle aikaa sitten yritetty hakea myös valtiontaloudellista ratkaisua. Jouko Nieminen KOKKOLA Vaihtoehtohoitojen vaarat Kirjoittajan mukaan useimmat vaihtoehtohoidot ja -terapiat ovat arveluttavia. Mukaan aina nimi ja osoite. Ehkä turhaan. Puutarhakoneiden myynti on kasvanut tänä kesänä. Kiinalainen lääketiede hämmästelee tällaista ajattelua. A. Tilaisuus oli mahtava kahvittelun ja ruokailun kera. Mutta väitteet siitä, että suomalaisten pitää ekologisuuden takia lakata synnyttämästä omia lapsia ja ryhtyä adoptoimaan heitä ulkomailta, ovat suosta temmattuja. Ihmisille vakuutetaan, että päätöksenteon tahdon suunta on oikea, mutta perhepoliittisista päätöksistä näkyy läpi, että se on lyhytnäköistä yhden vaalikauden politiikkaa. Pieni miinus. Väestömittari ei värähdä suomalaisten lisääntymisestä tai lisääntymättä jättämisestä, saati sitten siitä että suomalaiset ryhtyisivät säännönmukaisesti adoptoimaan lapsia kehitysmaista. Olemme hoitaneet äitiäni kotona jo kolmetoista vuotta, ja häntä käyn katsomassa joka päivä. Seppo Rautio KOKKOLA Veteraanien kesäpäivä Keskipohjanmaa ei valitettavasti ehdi mukaan aivan kaikkiin levikkialueemme kesätilaisuuksiin. Kehotan kaikkia kristittyjä valvomaan ajan merkkejä. Kyllähän lomastressiä voi tulla siitä, että tekee aikataulunsa liian tiiviiksi. 13 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Iina Kluukeri (06) 827 2350 FAX: (06) 822 0208. Pia Leppänen PORNAINEN Syntyvyyden kasvua rahoitettava Suomella olisi varaa rahoittaa syntyvyyden kasvua, uskoo kirjoittaja. /Näppäilen murheellisena. Itäisessä suurvaltanaapurissamme tulee olemaan vielä suurempi alhaisesta syntyvyydestä johtuva väestön ikääntyminen. Nimi,osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin ja sähköposteihin. Kysymys on poliittisen päätöksenteon arvomaailmasta. Itse en ole asettanut lomalleni mitään suunnitelmia, eikä siksi ole lomastressiäkään. Onhan selvää, että paranemisen aiheuttaa voima eli tsi (joka tasapainottaa jingin ja jangin). Ikävän murskaamana. Kulttuurin periytymisessä on lapsen omien vanhempien mallin ohella tärkeä merkitys myös isovanhemmilla. On niin ikävää, kun Suntin ranta on tehty muuten viihtyisäksi (vaikka vesi onkin ruskeaa), mutta valtavat puluparvet pilaavat ympäristön ulosteillaan ja metelillään. Olen eläkkeellä ja sen takia loma on jatkuvaa. Ekologia on hyvä ja tarpeellinen ajattelutapa ja näkökulma maapallon elämän helpottamiseksi. Esimerkiksi akupuktiossa operoidaan energian herättämiseksi neuloilla, kirjoittaja sanoo. Eteläinen naapurimme Viro on omassa hallitusohjelmassaan ymmärtänyt ottaa tärkeimmäksi tavoitteekseen juuri syntyvyyden lisäämisen. Enimmäispituus nimellä kirjoittaville noin 4000 merkkiä ja nimimerkillä 1500 merkkiä. KESKIPOHJANMAA s Torstaina 3.7.2003 Gallup keskipohjanmaa.net lyhyet Mediakritiikkiä Vaivaako lomastressi. Nykyisten perhepoliittisten päätösten perusteella ei tulevaisuudessa ole naisten enää varaa valita, hankkiiko lapsen itse synnyttämällä vai ulkomailta adoptoimalla. J.A.N KOKKOLA Yksin (KP) Monelta on maakunnan kesän kulttuurianti vielä katsastamatta. Parhaillaan kysymme www.keskipohjanmaa.net:ssä, oletko hankkinut uusia puutarhakoneita. Mutta se varmasti vahvistaa muuria, joka erottaa Jumalasta, hänen sanastaan, totuudesta ja pelastuksesta. Lopulta sairaat paranivat hänen vain keskittäessä ajatuksensa voimakkaasti potilaaseen ja hänen sairauksiinsa. Kuva: Tomi Hirvinen Länsirannikon veteraanien kesäpäivää vietettiin kauniissa kesäsäässä 27.6 Kruunupyyssä. Onko hienoa, että musiikki pauhaa autoissa niin lujaa, että auton pellit rämisevät mukana, eikä edes omaa ääntä kuule. Toivotamme kaikkien tapahtumien järjestäjille ja osanottajille aurinkoista kesää ja hyvää mieltä. /Huomiseen. Itävaltalainen lääkäri F. Kuka siitä hyötyy, että tyhjäämme tämän maan ihmisistä. Tämä voi toimia, jos avaudut sille. Yli puolet Keskipohjanmaan nettikyselyn 148 vastaajasta ilmoitti, ettei ole vieraillut vielä kesän kulttuuritapahtumissa. /Ilmoitan näppäillen. Jokainen parantumistapaus, missä etsitään parantumista erillään Jumalan tahdosta, on harmaalla alueella. /Surun hetkilläni sitä halaan. Mikäli olet lukenut lehtiä ennenkin, on niissä kirjoitettu rundin aiheuttamista ongelmista. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään kuukausi tiedusteluja varten. Muista, että mielipiteisiin voi lähettää ajatuksen myös tekstiviestinä. /Mutta kehotan. /Jaksan odottaa. Nyt nuorena tietenkin ajattelet: en. Emme ainakaan me itse. /Ei haittaa. Esimerkiksi länsimaisen magneettihoidon alkujuuret ovat 1770luvulla. Kesän kulttuurianti vielä kokematta. Uusiutuva aktiiviväestömme pitää yllä myös Suomen taloudellista kilpailukykyä. Puhuakin pitää huutamalla, koska kuulokin on sitä mitä on. Kansakunnan uusintamisessa on vahvasti kyse myös kulttuurin uusintamisesta ja säilymisestä. Murheeni, ikäväni, tunteeni. Kyllä ne pulut pärjäävät ilman niitä leivänkannikoitakin, eikä olisi yhtään paha asia, vaikka pulukanta hieman harvenisikin. Länsimainen ihminen ei useinkaan haluaisi tuntea tätä voimaa, hän haluaisi vain käyttää sitä. Vielä vähemmän epäillään, jos puhutaan kristilliseltä kuulostavilla termeillä, kuten uskolla tai rukouksella parantaminen. Samasta kaivosta ammentavat myös shamaanit, noitatohtorit, kansanparantajat, verenseisauttajat ja henkiparantajat. Vaihtoehtohoidoissa on tarkoituksena löytää tämä parantava henkäys, kiinalaisten tsi. Tätä tapahtuu muuallakin kuin keskustassa rundissa. Parapsykologiassa operoidaan näkymättömän henkimaailman toimintakentällä, joka on lopulta juuri sama alue kuin kiinalaisessa "lääketieteessä". Tsi merkitsee henkäystä, samaa kuin esimerkiksi kreikan kielen "pneuma", joka Raamatussa useimmiten merkitsee Pyhää Henkeä. Mistä edes saisimme väkeä korvaamaan omaamme. Jeesus taas sanoo, että on parempi mennä käsipuolena taivaaseen kuin molemmat kädet tallella joutua helvettiin. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Kiinalaisessa ajattelussa uskontoa ei voi irrottaa omaksi alueekseen kuten länsimaissa, vaan se on kaiken ytimessä. /Suruni ja iloni sille laulan. Maria Nilsson, KOKKOLA – Ei vaivaa, kun olen töissä koko kesän syksyyn asti. Lue Keskipohjanmaan (Kp 13.6) mielipidesivulta myös toisen henkilön kirjoittama juttu aiheesta. Useimmat vaihtoehtohoidot ja -terapiat ovat salakavala kädenojennus okkultistiselle henkimaailmalle. Numero on 050-598 2038. /Hoidan ja hellin. Samat hoitotulokset ilmenivät myös hänen pannessa kätensä heidän päälleen. Jere Raiskio, TURKU – Kun en edes tiedä mitä se on, niin ei varmaan vaivaa. Menetelmät ovat fysikaalisia, psykologisia tai okkulttisia. Mesmerin oppilaat jatkoivat yhä syvemmälle, ja kehittivät näiden uusien löytöjen varaan perustan länsimaiselle parapsykologialle (telepatia, psykokinesia jne). /Toivoen /uskoen parempaan huomiseen. /Sillä sielu on. Tekemistä riittää, ja tänäänkin olen ollut velipojan kanssa talkoohommissa aamuyhdeksästä iltaan asti. Esimerkiksi akupunktiossa energia herätetään neuloilla tsingin eri pisteisiin. Se, minkä hinnan kukin on maksanut, näkyy aikanansa. Mainittu toiminta ei aina tarkoita osalliseksi tulemista persoonallisista riivaajista. /Otan kitarani, soitan. Kitaraani puhdistan. /Minä rakastan "kitaraani". Yleisöä oli varovasti arvioiden 600 – 700 henkeä. Ohjelmassa esiintyivät muun muassa Eino Grön ja Helga Hynninen. Sisko Höykinpuro, KOKKOLA – Ei vaivaa. /Kaikukopan värähtely /hellittää. Terapioissa sama tehdään esimerkiksi keskittämällä ajatukset omaan parantavaan onnenkiveen. /Huusin, petin. Kun perheen rahat ovat vähissä ja työttömyys uhkaa myös ammatti-ihmistä, ei lapsia haluta ensinkään, ei edes ulkomailta. Näin käy, jos emme halua lapsia. Suomen väkiluku on alle promille koko maailman väestöstä. Mesmer alkoi kokeilla, kuinka salaperäinen sähkömagneettinen kenttä vaikuttaa ihmisten hermostollisiin sairauksiin. Varoitan ihmisiä suistumasta pimeyden syövereihin. Useat noidatkin sanovat nimittäin toimivansa Jumalan nimessä tai Pyhän Hengen kautta. Nämä uskonnot eivät ole humpuukia, vaan niiden taustalla on todellinen henkimaailma, joka toimii aina siellä, missä niihin pidetään yhteyttä. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Ikivanha kiinalainen lääketiede on perehtynyt juuri näiden menetelmien hallintaan. /Lävitseni. Sama harmaa vyöhyke on valitettavan lähellä myös monia kristillisiä parantumiskokouksia. Suomella olisi varaa rahoittaa syntyvyyden kasvua. Selvennän sen verran asiaa, etten itse asu keskustassa "rundialueella", enkä ole kieltänyt nuoria tekemästä mitään, vaan kirjoitin oman mielipiteeni musiikin huudattamisesta, kuten sinä omasi. Älkää hyvät ihmiset viitsikö pilata viihtyisää paikkaa syöttämällä puluja! Entinen Suntin varrella istuja KOKKOLA Suntin paksut pulut Nimimerkki Antakaa meidän olla nuoria kirjoitti (Kp 23.6) kaupungilla rundaamisesta. Menetin. Vastuuta taloutemme ylläpidosta emme saa omilla ratkaisuillamme sälyttää enää yhtään enempää vanhustemme harteille. Länsimainen vaihtoehtolääkintä erilaisine terapioineen liittyy näiden pakanauskontojen maailmankuvaan. /Sieluni ikävää. Vain 20 prosenttia vastaajista oli osallistunut jonkin kunnan kulttuuritapahtumaan. /Mutta uskon parempaan. Parantumisen aiheuttava ulkoinen syy ei siis ollutkaan magneettikenttä, vaan hypnoottinen suggestio, jota hän ymmärtämättään käytti. Esillä on ollut ajatuksia tarkoituksellisesta lapsettomuuden valinnasta ekologisena ratkaisuna. Rationaalinen ihminen on antautunut tietoiseen itsepetokseen irrottamalla menetelmän ja sen perustan toisistaan. Ehkä itse tulet vanhempana ajattelemaan toisin. Maahanmuuttajien houkutteleminen Venäjältä ei ole pitkällä tähtäimellä kummankaan maan etu. Edelleen kyllästynyt KOKKOLA Rundilla musiikki pauhaa Kitarani on naiseni, ystäväni. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Kuvitus: Tomi Hirvinen On monia menetelmiä stimuloida ihmisen psyyken ja fyysisen ruumiin välistä tasapainoa. Mutta parantavasta energiasta osalliseksi pääseminen vaatii sen, että sille on avattava mielensä (eli sielunsa). Juhla alkoi ylväästi suihkukoneen ylilennolla ja Sillanpään marssilaululla. /Sinua, ystäväni. Sinikka Hakala, KÄLVIÄ – Minulla on loma vielä edessäpäin, enää viikko töitä ja sitten neljä viikkoa lomaa. Ihmettelen, ettei alueen sanomalehti vaivautunut kirjoittamaan tai ottamaan kuvaa näin massiivisesta tapahtumasta. Arto Hietalahti Artikkelitoimittaja Edelliseen Kyllä mahtavat Kokkolan pulut voida hyvin. Se, onko lapsi tullut perheeseen maahanmuuton, adoption vai biologisen vanhemmuuden kautta, ei lapsen arvoa ihmisenä muuta suuntaan eikä toiseen. Muista tekstiviesti! J ulkisuudessa on viime aikoina käyty keskustelua Suomen väestöpolitiikasta. Hanna Kauppinen, teksti ja kuvat KOKKOLA (KP) Esko Vieri, KOKKOLA – Ei ole kyllä ikinä vaivannut yhtään, vaikka olen jatkuvasti lomalla
heinäkuuta. Hän arvioi uhreja olleen jopa 20–40. Patricia Cornwell tosin otaksuu Viiltäjän (siis Walter Sickertin) syyllistyneen huomattavasti useampiin murhiin. Silloin hänellä oli esillä kaksi grafiikkatyötä ja kaksi maalausta. Mutta grafiikka on se, johon hän ihastui vuosikymmeniä sitten. syyskuuta löydettiin kolmas murhattu prostituoitu. Kaikki surmatut kuuluivat ns. Lontoon poliisipäällikkö Sir Charles Warren erosi vielä samana päivänä Kellyn ruumiin löydyttyä. Vuosia myöhemmin häntä pyydettiin samaiseen opinahjoon tuntiopettajaksi ja jonkin ajan päästä hänet nimitettiin taiteilijaprofessorin virkaan. Myös monet muut murhiin liittyvät pöytäkirjat. Oliko Tabran Viiltäjän ensimmäinen uhri, jakaa yhä asiantuntijoiden mielipiteet. Esimerkiksi viimeisen festivaalilauantain (26. 9. Loppukesästä ja syksystä 1888 Lontoon East Endin slummiutuneen Whitechapelin alueen ihmisiä kauhistutti murhasarja, jonka jäljiltä kuusi (viisi?) naista löydettiin raa´asti viilleltynä. Murhamiehen muotokuvan alaotsikko puhuu kaikessa provokatiivisuudessaan puolestaan: Viiltäjä-Jack – tapaus selvitetty. Ensimmäinen surmattu prostituoitu oli Martha Tabran, joka löydettiin kuolleena porrastasanteelta elokuun 7. Itseoppinut taiteilija pyrki myös Taideteolliseen korkeakouluun, silloiseen Taideteollisuus keskuskouluun, mutta tuloksetta. Nykyään tehdään niin valtavan isoja maalauksia, taiteilija tokaisee. Merkittävästä kohtaamisesta on päiväkirjassa vain lyhyt maininta, jossa arvioidaan Castro älykkääksi, itsevarmaksi ja erikoislaatuisen rohkeaksi mieheksi. Hän makasi omassa sängyssään lähes tunnistamattomaksi silvottuna verisenä möykkynä. Samalla Grieve antoi Cornwellille vinkin Walter Sickertistä, jonka tuotannosta löytyy muutama hyytävä murha-aiheinen maalaus. Työ Venus ja Amor on yksi niitä harvoja ihmiskuvia, joita näyttelyssä on esillä. Työssä Purjosipuli ja lantunpala hän on käyttänyt viisi vuotta vanhaa lanttua. Moottoripäiväkirjaa voi pitää kaunokirjallisena teoksena. Viiltäjä-Jackin legendaan kuitenkin liittyy oletetun murhaajan lähettämiä ilkkuvia kirjeitä poliisille. Suom. Nämä kolme seikkaa sisältyvät hänen itselleen asettamaansa elämänohjelmaan, joka myös myöhemmin toteutuu. Tausta Viiltäjä-Jackiin Vanhentuneita lanttujakin voi käyttää Päivi Savela (KP) Ernesto Che Guevara: Tien päällä taas. Onko edes järkevää ryhtyä moiseen puuhaan. KESKIPOHJANMAA s Torstaina 3.7.2003 15 Kulttuuri Yhteystiedot Osaston esimies: Raija Pelttari Toimittaja: Leena Tanskanen (06) 827 2329 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi B Jukka Anias (KP) Patricia Cornwell: Murhamiehen muotokuva. Hän sai sokeriyhtiöltä kiitokseksi ison kasan sokerijuurikkaita. Olen tehnyt tähän alhaalle samanlaisen, hän selventää. Kaskipuro saapui Sikuriin Vantaalla asuva Pentti Kaskipuro piti ensimmäisen näyttelynsä 50vuotta sitten. Työt saavat aiheidensa puolesta kallistamaan päätä ja miettimään: "miksi juuri tämä?" Mutta töitä on turha selitellä, sitä mieltä on Kaskipurokin. Mäkinen on soittanut 6-vuotiaasta, ja nyt 21-vuotiaalla nuorella miehellä on suunnitelmissa opiskella musiikista ammatti. Perusteellista työtä Cornwell on ainakin maallikon mielestä tehnyt. elokuuta. Viiltäjän murhien katsotaan päättyneen Mary Kellyn tappamiseen. Kaustisella nähdään festivaalien aikaan toki paljon muitakin mielenkiintoisia esiintyjiä, kaukaisimmat saapuvat Keski-Pohjanmaalle Nepalista saakka. 398 s. marraskuuta 1888. Heinäkuussa vuonna 1995 hän tapaa matkallaan Guevara tapaa Kuuban toisen vallankumoussankarin Fidel Castron. Ensimmäisellä matkallaan Guevara havahtui näkemään maanosansa sosiaaliset ja taloudelliset epäkohdat. Töiden mustavalkoisuus on tietoinen valinta. Kuin kohteet makaisivat vähähappisessa ilmassa. – Jos haluan tehdä värillistä, sitten maalaan, hän sanoo päättäväisesti. Ainakin väittää selvittäneensä. päivänä. Wanhan Kallen kulttuuriviikon tapahtumiin lukeutuva Chydenius-palkinnon jakotilaisuus on Raatihuoneella, Kirjallinen iltapäivä -tapahtumassa. Sen sijaan Cornwellille on annettava tunnustus erinomaisen ajankuvan luomisesta. Ja syyllinen kuului sivistyneistöön. Anu Partanen. Vastaus oli kielteinen. Kultaisen Harmonikan voittaja sai lisäksi 2 500 euron, ja Hopeisen Harmonikan voittaja 850 euron sekin. hänen maalatessaan käyttämistä haalareista. Cornwell on upottanut vinon pinon taaloja tutkimuksiinsa, joiden lopputulos on hänen mielestään kiistaton: Whitechapelin veriruhtinas oli Walter Sickert, joka kuoli vasta vuonna 1942 81-vuotiaana arvostettuna taidemaalarina. Abberline puolestaan menehtyy oopiumluolaan, vaikka todellisuudessa hän kuoli luonnollisen kuoleman vuonna 1929. Ja mikä olennaisinta, kahta Walter Sickertin lähettämää kirjettä. Ehkä. Mäkinen osallistui kilpailuun näyttääkseen, että haitarilla voi soittaa myös popja rockmusiikkia. Kultaisen Harmonikan voitto Raumalle Henna-Maija Kuki kolmas. Kruunun oli pakko vaientaa asiasta tienneet "kovaonniset". Hän kertoo, että sienet säilyvät ihmeen hyvin ja erityisesti mustarouskut, jotka eivät kuiva kasaan vanhetessaan. Oma puistattava logiikkansa on kai siinäkin, että brutaalien murhien kohteeksi joutuivat juuri kurjimmassa asemassa olevat. Ne ovat seisahtuneita. – Granach signeerasi työnsä aina siivekkäällä käärmeellä, jolla oli sormus suussa. Viime vuonna kirjallisuuden Chydenius-palkinto luovutettiin kirjailija Varpu Vilkunalle. Ongelmat olivat tietysti suuria. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Osa on sitä mieltä, että vasta Mary Ann (Polly) Nicholls aloitti murhasarjan. Hänestä tuli koko maailman tuntema vallankumoussankari, joka toisessa matkapäiväkirjassaan hahmottelee koko elämänsuunnitelmansa. Kaskipuro maalaa sekä akvarelleilla että öljyllä. Parempi myöhään, voisi kai sarkastisesti todeta amerikkalaisen rikoskirjailija Patricia Cornwellin uusimmasta teoksesta. Kaustisen kansanmusiikkijuhlien ennakkomyynti vilkasta IKAALINEN (STT) Kultaisen Harmonikan 2003 voitto meni raumalaiselle Janne Mäkiselle. 7.) aluelippuja on myyty enemmän kuin mitään yksittäistä päivää juhlien historiassa. Hänet löydettiin pahoin silvottuna 31. Muu ei selitä 39 veitseniskua. Ensin surmattiin Göteborgin lähistöltä kotoisin ollut ruotsalainen maahanmuuttaja Elizabeth Stride, hänkin prostituoitu. Toiseksi Kultainen Harmonikka -kilpailussa sijoittui Jonna Pirttijoki Kauhajoelta. päivä. Tällä kertaa Cornwell ei kuljeta lukijoitaan kuolinsyytutkija Kay Scarpettan kanssa fiktiivisten murhien uhrien ruumiinavauksissa, vaan yksinkertaisesti selvittää yhden kaikkien aikojen tunnetuimman henkirikosmysteerin. BBC:n teemasivu http://www.bbc.co.uk/arts/ripper. Tosin julkisia ne olivat, joten sinänsä kirjailijalla oli yltäkylläisesti materiaalia. Hänen näkökykynsä on 20 % normaalista, mutta se ei estä miestä tekemästä viivantarkkaa grafiikkaa. Kaskipuron mielestä se kuuluu grafiikkaan. – Keittiöstä, hymyilee Kaskipuro. Whitechapelin alueella nämä elämän kolhimat naiset rahoittivat elantonsa – usein juopottelunsa – myymällä itseään muutamasta kolikosta. Hän sanoo, että jos joutuu selittelemään töitään, on epäonnistunut. Elokuva tosin vääristelee kiusallisesti myös kiistattomia tosiasioita. Tötterötukat esittävät Kaustiselle tilaustyönä tehdyn Leningrad Cowboys go Folk -kansanmusiikkispektaakkelin. Sitä seurasi näyttelyitä ja myytyjä töitä ympäri maailmaa. Samoja dna-piirteitä löytyi myös muista Sickertin tavaroista, mm. – Työni tulevat täällä hyvin esille. Juuri heidän kimppuunsa tuohon aikaan ilmestyneen Famous Crimes -lehden ViiltäjäJackiksi ristimä murhaaja iski. Pari vuotta sitten Lontoon apulaispoliisipäällikkö John Grieve vei kirjailijan kiertokäynnille Viiltäjän rikospaikoille. Käytännössä murhat olisi tehnyt kuningatar Viktorian henkilääkäri Sir William Gull. Kaikki muut hän käytti, mutta yksi jäi vahingossa kellarin nurkkaan. Guevara ei voi enää tämän jälkeen kirjoittaa avoimesti, mutta kirjeissä äidille ja nuoruudenystävälle hän tunnustaa viettävänsä aikaa vallankumouksellisten valmennusleireillä vuorilla. DNA:ta... Che, nuori kapinallinen Kirjat (KP) Kokkolassa jaetaan sunnuntaina kirjallisuuden Chydenius-palkinto, nyt toisen kerran. Yhdestä Viiltäjän kirjeestä kyettiin eristämään mitokondrio-dna-jakso, joka vastaa toista poliisille lähetettyä kirjettä. Tosin sekin tavallaan epäsuora, sillä Sickertin dna hävisi sanamukaisesti savuna ilmaan samalla hetkellä, kun hänet polttohaudattiin. 1800-luvun lopun suurkaupungin elämä kaikkine lieveilmiöineen antaa masentavan kuvan alempien kansankerroksien jokapäiväisestä selviytymistaistelusta. Kirjaan on sisällytetty myös pari Guevaran kirjoittamaa lehtiartikkelia sekä hänen ottamiaan valokuvia muun muassa Meksikon mayakaupungeista sekä kiipeilyreissulta Popocatépelt-tulivuorelle 5,5 kilometrin korkeuteen. Onneksi sillekin löytyi lopulta käyttöä. Sieniä, juureksia, sipuleita ja pari limppua on ikuistettu kuivaneulatekniikalla, jonka Kaskipuro kokee omimmakseen, mutta toisinaan tekee myös akvatintaa. Mutta juuri muuta suoraa (?) todistusta Sickertin syyllisyydestä Cornwell ei – luonnollisesti – pysty vakaumuksensa tueksi esittämään. Mistä tämä aihevalinta. Cornwellille Viiltäjä-Jackista näyttää muodostuneen hyvin nopeasti päähänpinttymä. Lisäksi piirtäminen on harrastus, jota ei voi jättää pois. Toisessa päiväkirjassa nuorukainen on vakavoitunut ja matkustelee tiedemiehenä, kulttuurimatkailijana sekä aloittelevana vallankumouksellisena. Syytekirjelmä haudan taakse Amerikkalaiskirjailija Patricia Cornwell uskoo selvittäneensä Viiltäjä-Jackin arvoituksen Viiltäjä-Jack aiheutti kauhua 1800-luvulla. ja aihetodisteita Langettavana todisteena 115 vuotta vanhaa dna-jaksoa – jota vielä osittain sekoittavat muiden ihmisten geenijaksot – voivat asiantuntijat varmaankin hyvin perustein kyseenalaistaa. Hän soittaa One nite stand -rockyhtyeessä, jonka musiikkiin on tarkoituksella haettu haitarisoundia. Osa näistä on varmasti pilanpäiten postitettuja, mutta osa hyvin todennäköisesti Viiltäjän itsensä lähettämiä. Alle 10-vuotiaille tarkoitetun Hopeisen Harmonikan voitti puolestaan 9-vuotias Vilma Avikainen Mikkelistä. Kaskipuro kertoo aina ihailleensa Lucas Granachia ja työ viittaa hänen arvostamaansa taiteilijaan. Näin alkaa vaikeasta astmasta kärsivän, humanistisesti suuntautuneen lääkärin täydellinen muodonmuutos peräänantamattomaksi kapinallisjohtajaksi. Palkinnoksi voittajat saivat ikaalislaisen taiteilijan Helmi Koiviolan grafiikkaa. Lähteet: Patricia Cornwellin teos sekä internetistä mm. Murhasarjan veriseksi kliimaksiksi tuli syyskuun 30. Mustarousku säilyttää muotonsa Suurin osa hänen aiheistaan on juuri ruokapuolelta. Hänen mustavalkoiset työnsä eivät ole synkkiä, vaikka monissa onkin painostavan pimeä väritys. Toisella matkallaan hän hakeutuu tarkoituksellisesti poliittisten pakolaisten ja vallankumouksellisten pariin. Ilmeisesti häirityksi tullut murhaaja ehti "vain" viiltää Striden kurkun auki. WSOY 2003 Vuonna 1953 argentiinalainen Ernesto Che Guevara lähti toiselle matkalleen Latinalaiseen Amerikkaan palaamatta enää koskaan kotimaahansa huolettomana nuorena lääkärinä, jollaisena ystävät ja sukulaiset hänet tunsivat. Tien päällä taas on rosoinen kokoelma nuoren kapinallisen muistiinpanoja, jota tekijä ei ehtinyt itse toimittaa kuten teki ensimmäiselle päiväkirjalleen. Kilpailut ratkesivat Sata-Häme Soi -juhlilla Ikaalisissa suorassa tvlähetyksessä keskiviikkona. Yksi sellainen esitetään Johnny Deppin tähdittämässä elokuvassa From Hell (Albert ja Allen Hughes, 2001). Chydenius-palkinto taas jaossa KAUSTINEN (KP)/(STT) Kaustisen Folk Music Festivalin ennakkomyynti on ollut tänä vuonna vilkasta. Cornwellin kohdalta voisi todeta, että loppu on historiaa. On ymmärrettävää, että se sopii paremmin kuin hyvin elokuvan käsikirjoitukseksi. Tuntia myöhemmin hän iski uudelleen. Mary Kelly rakastuu filmissä komisario Abberlineen ja muuttaa kotiseudulleen Irlantiin. Kuva: Katja Pesonen Viiltäjä-Jackina (Jack The Ripper) tunnettu murhaaja riehui Lontoon Whitechapelin kortteleissa elo-marraskuussa 1888. Suorin todiste Sickertin syyllisyydestä löytyi kuin löytyikin dna:sta. Murhasarjan syyksi esitetään Englannin kruununprinssin avioliittoa yhden prostituoidun kanssa. Kuinka on mahdollista edes yrittää selvittää 115 vanha murhamysteeri. Tämä tila sopii grafiikalle, erityisesti mustavalkoisille sekä pienille töille. Termi "kovaonninen" oli viktoriaanisella ajalla käytetty kiertoilmaus prostituoiduista. Työssään Kuiva sokerijuurikas, hän on käyttänyt mallina erästä yli vuoden vanhaa lahjajuurikasta. Ainakin Patricia Cornwell kuitenkin pitää teoriaa hölynpölynä. Looginen kokonaisuus Sickertin syytekirjelmästä syntyy, vaikka vesileimojen ja paperilaatujen sekä Sickertin teosten sivutolkulla jatkuva analysointi ajoittain kyllä puuduttaa lukijan. – Saan tarpeeksi hyvin sanottua asiat tällä tavalla, hän sanoo. "Varmaa on vain, että nuo 10 vuotta kulkurina näyttävät venyvän, mutta ne tulevat olemaan jotakin aivan muuta kuin mistä uneksin, ja jos saavun uuteen maahan, en tee sitä kierrelläkseni ympäriinsä, katsellakseni museoita ja raunioita vaan aion myös osallistua kansan taisteluun", hän kirjoittaa. Toistasataa vuotta oli kulunut. Esimerkiksi kuva makkarasta, joka kantaa yksikertaisesti nimeä Makkara. Sikurimuseon käytäntönä on, että edellinen taiteilija on mukana seuraavan taiteilijan hankinnassa. Myös monia muita teorioita on. Viiltäjän murhatutkimuksia johti etevänä pidetty komisario Frederick Abberline, joka ei kuitenkaan sinnikäästä työstään huolimatta onnistunut. Vain kaksi päivää Nichollsin hautajaisten jälkeen 8. kovaonnisten naisten ryhmään. Viiltäjä-Jack – tapaus selvitetty. Otava 2003. ... Sikurimuseon edellisen näyttelyn pitivät Kaskipuron oppilaat Elina Luukkanen ja Esa Riippa. Kuninkaallinen salaliitto -teoria esitettiin ensimmäisen kerran 1970luvulla. Ruumiinavauspöytäkirjat olivat nykypäivän näkökulmasta katsottuna hyvin lievästi ilmaisten puutteellisia. Entiset oppilaat kutsuivat On kulunut 50-vuotta siitä, kun Pentti Kaskipuro piti ensimmäisen näyttelynsä. Kaustisen Folk Music Festival järjestetään 19.–27. Kuvassa on jotain mystistä. Nopea vastaus on, että ei ole mahdollista eikä ole järkevää. Niinpä Cornwell päätti yrittää. Kirjat Katja Pesonen PIETARSAARI (KP) Taiteilija ja professori Pentti Kaskipuro on yksi Suomen tunnetuimpia taiteilijoita ja grafiikan puolestapuhujia. Kyseisenä lauantaina Kaustisella esiintyy muun muassa Leningrad Cowboys. Heinäkuun ajan hänellä on näyttely Pietarsaaressa Sikurimuseolla. Kolmas oli Henna-Maija Kuki Nivalasta. Myös muiden festivaalipäivien lipunmyynti on ollut edellisvuosia vilkkaampaa. Nyt Lontoon Cityn puolella uhriksi joutui Catherine Eddows, jonka Viiltäjä ehti "käsitellä" jo tutuksi tulleen karmeaan tapaansa. Vuonna 1889 Lontoon poliisin palvelukseen tullut Sir Melville Macnaghten oli varma, että Viiltäjä oli mielenterveysongelmista kärsinyt nuori juristi Montague John Druitt, joka surmasi itsensä hyppäämällä Thamesiin vuoden 1888 lopulla. Murhaaja oli toiminut ilmeisen raivon vallassa. Tien päällä taas (Otra vez) on jatkoa Moottoripäiväkirjalle, jossa Guevara matkailee opiskelukaverinsa kanssa esiintyen kuuluisana lepra-lääkärinä. Annie Chapmanin ruumis oli sekin pahoin silvottu, kurkku viilletty auki ja sisäelimet revitty irti. Aihetodisteista sen sijaan ei ole pulaa: Viiltäjän kirjeistä löytyy samoja vesileimoja kuin Sickertin lähettämistä, Sickertin monet teokset muistuttavat hyytävän paljon Viiltäjän rikospaikkoja, kirjeiden tyyli on oppineen miehen, Sickertillä oli sukupuolielimien mahdollisesti impotenssin aiheuttanut epämuodostuma, joka kelpaa ainakin Cornwellille motiiviksi "kovaonnisten" naisten vainoamiseen. marraskuuta löydettiin kotoaan Miller´s Creekistä aikaisempia yli 40vuotiaita uhreja huomattavasti nuorempi 24-vuotias Mary Kelly. 242 s. Niitä käsitellessään ja kuorien liimapintoja nuolaistessaan murhaaja jätti jälkiä hautansa tälle puolelle. Auki viilletyn kurkun lisäksi Eddowsin vatsa oli aukaistu ja kasvot silvottu. "Onko näiden rikosten selvittämiseksi yritetty käyttää nykyajan rikostekniikkaa?", Cornwell tiedusteli Grieveltä. Ja niin edelleen. Mary Kellyn elämä taas päättyi 9
Näin kävi OULU (KP) Ylivieskan Kuulan miesten pesäpallon suomensarjan pohjoislohkossa pelaava joukkue osoitti vahvan rutiinitasonsa ja hankki kolme sarjapistettä Oulun Lipon kakkosjoukkueen kustannuksella keskiviikkoiltana numeroin 0–2 (1–4, 4–6). Ja niin edelleen... Pesä-Kiilat ryhdistäytyi Kahden ensimmäisen vuoroparin ajan Pesä-Kiilat näytti sekä aneemiselta että alistuneelta. Emme ajatelleet pelin kauneutta, vaan tärkeitä lisäpisteitä. Olemme erittäin tyytyväisiä, kertoi Oksavalta Ahti Junttila. Asian myönsi myös pelinjohtaja Seppo Mustonen: – Alku oli kieltämättä aneemista. Isännistä palkittiin jokeri Janne Miettunen ja Markku Puputti. Rutiinilla pisteet Korsholmalta Judinin harhasyötöstä pientä paniikkia GBK:n Tommi Norppa (oik) piti Korsholman Tom Svarvarin täysin pimennossa. Pesä-Kiiloille suurtappio (KP) Oksavan Pesä-Pojat otti keskiviikkoiltana makoisan voiton sarjan kärjen Kinnulasta miesten maakuntasarjan ottelussa. Ratkaisu: GBK:n miesvahva puolustus ei antanut tilaa vaisuhkolle vieraalle. Se sai ensimmäisellä jaksolla yhden paikan, ja rankaisi heti, Arceusz harmitteli. Ja tokihan sieltä tukea näkemykselle löytyi. Kolmannessa vuorossa PesäKiiloilla oli hetkensä panna paine kotijoukkueelle, mutta kolmostilanne kuivui karkeaan merkkivirheeseen. Omistajan vaihduttua seura osoitti vielä kiinnostusta kärkipelaaja Gianfranco Zolaan, jonka sopimus päättyi tiistaina. Keskiviikko heinäkuun toinen vuonna 2003 oli se päivä, jolloin Halsua-Veteli Pesis (Veteli Pesis) kukisti ensimmäisen kerran miesten ykköspesiksessä Haapajärven Pesä-Kiilat. Harmittaa, että sorruimme alokasmaisiin virheisiin, Mustonen pohti. Olimme haapajärvisille häpeäksi, suomi pelinjohtaja Risto Mattola omiaan. Vieraista erottuivat plakaatin arvoisesti Jarkko ja Juha-Matti Hyvönen. Ottelun alkua Ha-Ve hallitsi mielin määrin, mutta vajosi ihmeellisesti varsinkin sisäpelissään pitkiksi ajoiksi tummien varjojen maille. Ha-Ve voitti kolmostilanteet yhden sisävuoron vähemmän pelanneena 13–8 ja kärkilyönnitkin 45–32. Kuuden kärkilyönnin mies Pasi Hämäläinen iskee Jussi Haapakosken syötöstä. Anatoli Kretov nousi kolmanneksi kärjeksi ja alakerrassa mentiin neljän miehen linjaan. Nyt sellainen haluttiin ottaa, tuumi Jevtushenko pelin jälkeen. Jevtushenko yllätti jälleen asiantuntijat muuttamalla johtoasemassa pelisysteemin hyökkääväksi. Kuva: Clas-Olav Slotte Lähtökohta: Ha-Ve ja sen edeltäjä Veteli Pesis ovat kohdanneet kahden kesän aikana ykköspesiksessä neljä kertaa. Chelsea sijoittui viime kaudella Englannin pääsarjassa neljänneksi. Eikä oikeastaan ollenkaan. Chelsea sai uuden omistajan Venäläinen liikemies Roman Abramovitsh osti Chelsean yli 85 miljoonalla eurolla. Jälkimmäinen oli mukana kahdessa maalissa. Kaikki putket katkeavat joskus. Voittajien teho lepäsi jälleen erityisesti kaksikon Kainu – A.Kretov varassa. Toisella jaksolla Pesä-Kiilojen jokeri Timo Heikkilä löi kauniin merkatun välilyönnin kakkoskoppari Pasi Hämäläisen eteen. Anatoli Kretovin keskitys löysi Timo Peltolan, jonka puskusta latasi Pekka Kainu isännät johtoon. minuutille, jolloin kokenut Gennadi Judin sähläsi pelivälineen mustasaarelaisille. Pesä-Kiilat on voittanut joka kertaa puhtaasti 2–0. Henkisesti Mäntylän poissaolo varmasti näkyi varsinkin alussa. Ykköspalkinnolla palkittu kolmospolttaja Toni Seppälä, kakkosella palkittu kakkospolttaja Jussi Turunen sekä Mika Kaskela löivät kaikki kaksi juoksua. Olimme selvästi parempi joukkue, katsoi sitä sitten vaikka millä mittareilla, Saari tutkaili pelipöytäkirjaa. Haapakoski kehui lisäksi kakkosena lyönyttä nuorta Jani Moilasta, joka hoiteli komeasti vaihtotehtävät. – Kyllä meidän olisi pitänyt voittaa. Oman kärjen terävyyteen luottaen GBK puolusti voittaakseen. Jotenkin peli edelleenkin ailahtelee aivan liikaa, Hautamäki pohti. Ensin Sami Kähkölä epäonnistui avopaikasta. Keskiviikkona joukkue voitti vieraissa Vimpelin 2–1 (6–3, 4–13, 2–2, 4–2). Peli oli aika hyvin hallinnassa, mutta siitä meinattiin tehdä suotta vaikea, Sundell totesi. Lisäksi raitapaidoista liki puolet pelasi pikkuvammojen rasittamina. Ha-Ve vastasi Jani Rentolan samanmoisella välilyönnillä, josta pitikin tulla yksi juoksu. – Kyllä jokaisen miehen on katsottava peiliin. Sundell sopeutui hyvin roolin muuttumiseen kesken ottelun. Toisaalta Pesä-Kiilat joutui antamaan huomattavasti tasoitusta, kun riveistä puuttui tiistai-illan harjoituksissa kylkensä reväyttänyt kärkimies Juha Mäntylä, jolla on huomattavan iso rooli myös HP-K:n ulkopelissä. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Sergei Karpukhin. Haastaja: Jukka Kataja-Rahko. Kotijoukkue olisi mieluummin katsellut ristiä. Toista maalia edelsi kolmen metrin paitsio. Olin aivan linjalla, kun Peltola syötettiin läpi, Arceusz tuskaili. Yllättävä kauppa on suurin Englannin seurajoukkueiden historiassa. Hyvään kokonaisesitykseen vertynyt kotijoukkue oli lähellä kolmeakin pistettä, mutta Kinnula nousi toisella jaksolla kolmen jakson takaa tasoihin. Sarjapaikasta joudumme taistelemaan. Oksava löi Kinnulan LONTOO (STT–AFP) Englannin jalkapallon pääsarjassa pelaava Chelsea sai uuden omistajan. Kuulan rutiini riitti pisteisiin (KP) Kinnula jatkaa taisteluaan pääsystä suomensarjan pohjoislohkon neljän parhaan joukkoon ja pudotuspeleihin. – Tämä oli kolmas peli, jossa tuomaristo on tehnyt pisteitä maksaneen virheen. Virheitä sattui ulkopelissä ensimmäisellä jaksolla tavalla, joka näkyi tulostaululla. Ottelun tuominnut Vesa Pohjonen nosti vieraille kolme keltaista korttia. Korsholman maalin myötä GBK vetäytyi varmistamaan maalin voittoa. Voitto toki tuli, mutta täyttä kolmen pisteen pottia ei Ruohopatin 600-päinen yleisö saanut juhlia. Se ei tahtia haitannut, vaan tuuraajat hoitelivat oman ruutunsa kiitettävästi. Keskiviikkona Sotkamo koulutti Pesä-Kiiloja puhtaasti 2–0 (9–5, 15–5). Kuva: Clas-Olav Slotte Lähtökohta: Vain kolme maalia kahdeksaan otteluun tehnyt nousija FC Korsholm oli ennalta selvä altavastaaja. Vierailta vastaavan kunnian saivat Janne Jeulonen ja Sauli Kinnunen. Muut palkinnot menivät Pasi Hakalalle ja Teemu Seppälälle. Kinnulalle voitto vajaamiehisenäkin (KP) Haapajärven suomensarjajoukkueen kehnot pelit jatkuvat, vaikka kokoonpano-ongelmista onkin kutakuinkin päästy eroon. Juha Mäntylän tervehtymisestä hän ei osannut sanoa muuta varmaa kuin periaatteen: – Mies palaa riviin sitten kun on terve, hän totesi. Saaren mieltä kaihersi yhden pisteen menetys. Vesaluoma irtosi kolmoselta samalla, kun Mikko Hylkilä nosti pallon korkeuksiin. Lisäksi kärkietenijämme olivat töissä, joten jouduimme vaihtamaan kokoonpanoa. Abramovitsh, 36, ja Chelsean puheenjohtaja Ken Bates olivat molemmat tyytyväisiä tehtyyn sopimukseen. Näin kävi Seppo Luokkala KOKKOLA (KP) GBK–FC Korsholm 3–1 (1–0) Keinoja kaihtamatta tärkeitä pisteitä tilille, näyttää olevan GBK:n meininki jalkapallon Ykkösessä. Muutos toi heti 2–0 osuman, jota Korsholman valmentaja Tomasz Arceusz kritisoi rajusti. – Kyllä se oli suunniteltu homma. Kun lisäaikaa oli pelattu jo yli neljä minuuttia, latasi muuten vaisusti esiintynyt Vitali Kut joukkueelleen kolmannen maalin. GBK:n maalivahti Jukka-Pekka Kivimäen ei tarvinnut torjua oikeastaan mitään. John Scheweleffin syöttö kimposi vielä harmillisesti Judinin jalan kautta suoraan Leo Tuiskulle, joka pukkasi kavennusosuman. Keskiviikkona joukkueen valmentaja Grigori Jevtushenko myönsi, että useista loukkaantumisista kärsivä joukkue lähti hakemaan pisteitä Korsholm -ottelusta pelin nautittavuuden kustannuksella. Zola, 37, oli Chelsean paras maalintekijä viime kaudella tehden 46 ottelussa 16 maalia. GBK on pelannut monessa ottelussa parempaa jalkapalloa, mutta voittoa ei ole tullut. – Vaikeaahan meillä on ollut. Oksavan voittoluvut kirjattiin 1–0 (8–6, 3–3). Keskipohjanmaan ykkönen: Kakkospolttaja Erno Hautamäki ei saanut ulkona kaikkia palloja pysymään hyppysissään, mutta sisällä kulki erinomaisesti. minuutilla nähtiin jo lähes ratkaiseva osuma. Ei ihan. Vieraat jatkaisivat avausjakson jo ensimmäisessä vuorossa, jossa syntyi yksittäisillä lyönneillä kuusi juoksua. Lehdistökatsomoon näytti, että avustavan erotuomarin suoritus kyseisessä tilanteessa oli yksi illan helmistä. GBK:sta varoituksen saivat Koppinen, Kut ja Viitala. Jukka Kataja-Rahkon takakenttäveto karkasi koppari Timo Vesaluomalta maisemiin, Erno Hautamäen kiskaisu kolmospuolen pitkälle viivalle ei pysähtynyt toisen kopparin Petteri Jokelaisen kroppaan ja lopuksi jokeri Kauppisen huonosta osumasta etukentälle korkealta surrannut pallo ei tarttunut kenenkään räpylään. Juha Mäntylän poissaolo näkyi varsinkin HP-K:n sisäpelissä. – Vaatiihan se pelaajilta aika paljon, kun pelisysteemiä muutetaan pitkin peliä. Hyvin peli sujui silti, tuumi Kinnulan pelinjohtaja Juha Juusela. Toisaalta meidän etukenttämme pelasi mielestäni hyvin. Korsholm pääsi hallitsemaan ensimmäistä 25 minuuttia saamatta aikaan yhtään mitään. – Se olikin ainoa negatiivinen asia koko pelissä. Tuli kuitenkin bonukseksi kunnari, kun pallo teki kummallisen virhepompun Jokelaisen edessä ja karkasi kauas takarajan taakse. Yleisöä: 600. Putoajaksi veikatun Korsholman ei odotettu pärjäävän, vaikka GBK:lta puuttui Matjas (pelikiellossa) ja Paavolainen (polvivamma). GBK juoksi lopussa muutaman kerran ylivoimahyökkäyksiin. Vieraiden 10 lyötyä juoksua jakaantuivat tasaisesti. Lisäksi toppareiden edessä pelanneet Vitali Kut ja Krister Sundell odottivat vain tilaisuutta käynnistää nopeita hyökkäyksiä. – Mutta kyllä näistä peleistä pitäisi kolme pistettä ottaa. Se on kylmä totuus, Mustonen paketoi sarjan puolimatkan krouvin. Muita maalitilanteita ei avausjaksolla ollutkaan. Seitsemän kärkilyöntiä syntyi 88 prosentin teholla. – Kolme pistettä oli tässä pelissä pääasia. FCK ja VPS olivat Kokkolassa aivan yhtä avuttomia. Lisäksi Hautamäki löi ja toi yhden juoksun. Vierailija törmäsi vahvaan ja keskellä isokokoiseenkin kotiblokkiin. Ratkaisu: Ha-Ve hallitsi ottelun alkua selvästi ja karkasikin lopulta voiton ratkaisseeseen johtoon. Ha-Ve:n kokoonpano (lyödyt/tuodut/kärkilyönnit): 1) Toni Nevantakanen s (0/0/6), 2) Marko Kanala 2-k (0/1/2), 3) Pasi Hämäläinen 3-k (0/0/6), 4) Jukka Kataja-Rahko l (1/1/5), 5) Jukka Salmela 3-p (0/1/3), 6) Erno Hautamäki 2-p (1/1/7), 7) Juha Lahti 2-v (0/0/5), 8) Jani Rentola 3-v (1+1/1/6), 9) Harri Huusko 1-v (0/0/2), 10) Marko Järvenoja j (0/0/1), 11) Pasi Saari j (0/0/1), 12) Jarmo Kauppinen j (1/0/1). Kotijoukkue lähti otteluun vahvasti oman pään kautta. Kolmen varsinaisen puolustustajan apuna toimivat erittäin alhaalla pelanneet laitalinkit, joina aloittivat Kretovin veljekset. Ha-Ve lyhensi kalavelkoja Pesä-Kiilojen voittoputki paikallisotteluissa katkesi Tarkasti. Pesä-Kiilat: 1) Timo Vesaluoma 3-k (0/1/2), 2) Petteri Jokelainen 2k (0/0/4), 3) Jussi Haapakoski l (1/0/3), 4) Mikko Hylkilä s (0/0/2), 5) Olli Kippola 2-v (0/1/3), 6) Petri Huhtala 2-p (0/0/2), 7) Esa Vehkalahti 3-p (0/0/5), 8) Taneli Heikkilä 3-v (0/0/0), 9) Hannu Myllylä 1-v (0/01), 10) Timo Heikkilä j (1/0/2), 11) Mikko Kähtävä j (0/0/4), 12) Pauli Korkiakoski j (0/0/4). Vaikka Korsholman valmentaja näki GBK:n toisen maalin edellä paitsion, ei näkemykseen voinut täysin yhtyä. Keskipohjanmaan ykkönen: Isokokoinen Krister Sundell avusti toppareita erityisesti kohopallojen voittamisessa. Toisella jaksolla Vimpeli sitten piristyi ja takoi selkeän jaksovoiton parin läpilyönnin turvin. – Toisella jaksolla meillä oli mahdollisuutemme. Lopulta tilanne päättyi Jussi Haapakosken kakkossaumalyöntiin ja tasoitusjuoksuun. Pesä-Kiilat nousi vielä taisteluun jaksovoitosta, kun Mustonen pani merkin päälle 1-3 tilanteessa. Haastaja: Pekka Kainu. – Meiltä puuttui lukkari Tomi Vartiainen pelikiellon takia. Venäläinen liikemies, monimiljonääri Roman Abramovitsh maksoi yli 85 miljoonaa euroa seurasta, jossa pelaa myös Suomen maajoukkueen vakiokalustoon kuuluva Mikael Forssell. Tasapaksua pallottelua jatkui 68. Vielä viimeisessä sisävuorossa voittojuoksun värkkäämiseen tarjoutui mahdollisuus, mutta tilanne kuivui jokeri Jarmo Kauppisen ajotilanteessa yhden palon aikana lyömään koppiin, jonka jäljiltä viuhka lensi Saaren hyppysistä kohtuullisen kovalla voimalla kenttään. Tällä kaudella Ha-Ve on kuitenkin majaillut jatkuvasti haapajärvisten yläpuolella sarjataulukossa. Ha-Ve:n pelaajat keskittyivät tilanteessa tulkuttamaan kolmostuomarille, kun tämä näytti valkoista laikkaa Timo Vesaluomalle. – Tämä oli meiltä hyvä rutiinitason peli. Pelin 28. Tiukassa superissa Vimpeli tasoitti viimeisellä lyöjällä, mutta kotiutuskisassa Kinnula oli etevämpi. Kokenut hyökkääjä kuitenkin allekirjoitti keskiviikkona sopimuksen Italian ensimmäisessä divisioonassa pelaavan Cagliarin kanssa. Pesä-Kiilat roikkui molempien jaksojen alussa vieraiden mukana, mutta menetti sitten pelin lukuisiin helppoihin virheisiin, joista tasaisen vahvat vieraat rokottivat armotta. Isännät auttoivat vieraita väärillä ja harhaheitoilla kahdeksan juoksun edestä, ja Pilke vei voiton jaksoin 1–0 (7–4, 4–4). Timo Peltola sai läpiajoon vapauttaneen syötön Anatoli Kretovilta. Sievissä Lyly oli lahjatuulella Reisjärveä vastaan. Vieraiden eväät tasoituksen tekemiseen olivat liian kevyet, vaikka viimeisen pelinsä FCK:ssa pelannut vuokramies Leo Tuisku yritti syötöillään löytää ratkaisupaikkoja. Mutta mikäs siinä, kun kerta pisteitä tulee. Tuisku palaa nyt valmentamaan Kiistoa ja tekee tilaa tulossaolevalle puolalaiskaksikolle. Urheilu Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Jari Väliverronen (06) 827 2340 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2340 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Fax: (06) 822 0208 Torstaina 3.7.2003 s KESKIPOHJANMAA 16 Jukka Anias VETELI (KP) Ha-Ve–HP-K 1–0 (3–0, 2–2) Mikään puu ei kasva taivaaseen asti. Sellaista on treeneissä haettu, hän kuvaili kolmospuolen pitkältä viivalta iskemäänsä juoksua. Kotijoukkueen valopilkku ja kentän ykkönen oli Reisjärven kakkospuolta koetellut Marko Virkkala. Pelasimme perusvarmaa peliä varsinkin ulkona, Kuulan pelinjohtaja Kari Haapakoski arvioi. Niinpä kotijoukkueen miehillä oli suu messingillä. – Korsholm on nuori joukkue, jolla riittää yritystä jokaisessa pelissä. Kotijoukkueesta palkittiin Marko Lepola ja Vesa Jaakonaho. Vaikka Chelsea on pärjännyt mainiosti viime aikoina, seuran velat ovat kasvaneet. Zolan siirtymisen uskotaan tuovan lisää peliaikaa Forssellille. Chelsean velkojen suuruudeksi on arvioitu yli 115 miljoonaa euroa. – Kalavelkoja lyhennettiin, mutta paljon jäi vielä hampaankoloon, Ha-Ve:n pelinjohtaja Petri Saari mietiskeli totisena voittomakkaroita pureskellessaan. Kinnulan palkitut olivat Timo Leppänen ja Riku Pekkarinen. GBK vei voiton kokemuksellaan. Kuulan riveistä puuttuivat lomamatkalla ollut Janne MäkiLeppilampi sekä niskakrampeista kärsinyt Antti Lämpsä
11 3 2 1 5 66– 93 14 Loimaa . . . Ernö Varga), Jukka Vanninen (v), Eetu Seivo (46. . . . . . Ylistaro . . Niemi vauhdissa Kauden kärkitulos nähtiin myös miesten pika-aidoissa, kun Matti Niemi juoksi oman ennätyksensä 13,57. . Vancouverin valinta tiesi sitä, että talviolympialaiset järjestetään Pohjois-Amerikassa kuudennen kerran. . . . Keskustan sisähalliin oli ahtautunut yli 10 000 vancouverilaista jännittämään kisahankkeen onnistumista. . . . . . . Myös Chepchumban 10. . Lisäksi 735 miljoonan euron investoinnit infrastruktuuriin (josta 148 miljoonaa kisakyliin, 335 miljoonaa tiestöön ja rautateihin sekä 202 miljoonaa urheilupaikkoihin). . Jalkapallo Pesäpallo HELSINKI (STT/KP) Jalkapalloliigan Jokerit testaa toistamiseen kuluvan kauden aikana hyökkääjä Michael Mensahia. – Totta kai, Kim vakuutti. 9 5 2 2 15– 6 17 TPS . Naiset: 200 m (+0,5): 1) Johanna Manninen NurmU 22,97 (kkk ja Suomen kaikkien aikojen 5:s, alittaa MM-kilpailuiden Arajan), 2) Heide Seyerling-Quinn EteläAfrikka 23,23, 3) Geraldine Pillay Etelä-Afrikka 23,67, 4) Dikeledi Moropane Etelä-Afrikka 24,06, 5) Kirsi Mykkänen KuopNMKY 24,34, 6) Heidi Hannula OP 24,35. . . Pekka Kainu (Timo Peltola) 1–0, 48. 800 m: 1) Minna Järvenpää KokkVe 2.07,70 (sivuaa kkk:ta), 2) Minna Nummela HKV 2.10,47, 3) Riina Tolonen VU 2.12,64, 4) Tarja Vesaluoma SievSi 2.13,43, 5) Anni Tuimala ÄänekU 2.14,29, 6) Mari Niskanen VU ja Annika Rikberg BorgAk 2.15,51. . . . Mensah tunnetaan taitavana, mutta myös helposti kuumenevana pelaajana. Yleisöä: 1 868. Vesa Kiljunen 1–1, 18. Harjoituskäytössä karnevaaliviikonlopun aikana on peräti kahdeksan heittorinkiä. Chepchumba, 21, on ensimmäinen kenialainen, jonka antamasta näytteestä on löytynyt erytropoietiinia eli EPO-hormonia. . . . 8 2 1 5 47– 75 8 Vimpeli . . Johan Meriluoto aloitti kolmiloikkakilpailun kauden kotimaisella kärkituloksella 16,71, vaikka ponnisti lankun takaa. Pituus: 1) Natalia Kilpeläinen JoKa 649 (+1,2) (kkk ja Suomen kaikkien aikojen 9:s), 2) Johanna Halkoaho SuodennU 644, 3) Niina Saarman-Bartholdi HämKi 624, 4) Noora Pesola LA 604, 5) Jenniina Halkoaho SuodennU 585, 6) Pia Wikstedt KorsKa 582. . . Kilpailu suoritettiin jokseenkin tyynessä säässä tuulen voimakkuuden ollessa vain 0,5 metriä sekunnissa. Lapua – Rauma, Pattijoki – Jyväskylä. 8 4 1 1 2 110– 56 15 Pyhäjärvi . . Kuulantyönnössä Conny Karlsson pukkasi viimeisellä yrityksellään kauden kotimaisen kärkituloksen 20,60. . . . . B-erä (+1,8): 1) Yahya Hassan Saudi-Arabia 10,55, 2) Tuomas Näsi HKV 10,58, 3) Mohammed al Fardan Saudi-Arabia 10,63, 4) Esa Liukkonen KarhKa 10,69, 5) Teppo Heimo (19-v.) TuUL 10,88, 6) Fredrik Paul HIFK 10,98. Kilpailut alkavat torstaina puoliltapäivin ja ne käydään kolmesta eri ringistä samanaikaisesti. Justus Vajanne (Ilpo Verno) 1–0, 44. Miesten ykköspesis Summa – Loimaa – 2 (1 – 5, 1 – 2), Alajärvi – Kurikka 2 – (1 – 0, 2 – 1), Kajaani – Ii 2 – (7 – 3, 6 – 3), Ha-Ve – Haapajärvi 1 – (3 – 0, 2 – 2). Jarno Tuunainen rp. . Korkeus: 1) Jacques Freitag Etelä-Afrikka 221, 2) Oskari Frösen KristLä 221, 3) Mika Polku VirtU 206, 4) Heikki Pärnä TuUL 206, 5) Jaakko Karhunen JKU 200. Moritz 1952: Oslo, Norja 1956: Cortina d’Ampezzo, Italia 1960: Squaw Valley, USA 1964: Innsbruck, Itävalta 1968: Grenoble, Ranska 1972: Sapporo, Japani 1976: Innsbruck 1980: Lake Placid 1984: Sarajevo, Jugoslavia 1988: Calgary, Kanada 1992: Albertville, Ranska 1994: Lillehammer, Norja 1998: Nagano, Japani 2002: Salt Lake City, USA 2006: Torino, Italia 2010: Vancouver, Kanada Vancouver lähikuvassa Kisaisännät LAHTI (STT) Suomalaiset yleisurheilijat innostuivat Lahden Eliittikisoissa huippusuorituksiin toinen toisensa jälkeen keskiviikkona. GBK: Jukka-Pekka Kivimäki-Wikman, Gennadi Judin, Krister Sundell, Joni Koppinen (v) (46. . . Kolmiloikka: 1) Teija Hannila ÄänekU 13,43 (+0,6) (Suomen kaikkien aikojen 8:s), 2) Niina Kelo JärvPa 13,31, 3) Anna-Maria Jääskeläinen OP 12,16, 4) Reetta Hallila HKV 12,10 (+1,3). Maan aiemmat olympiakisat: Montrealin kesäolympialaiset 1976, Calgaryn talviolympialaiset 1988. . . . 11 3 4 1 3 68– 51 18 Ii . Näin vältytään päällekkäisyyksiltä muiden karnevaalien kanssa. . . 11 4 4 2 1 99– 55 22 Nurmo . 8 1 1 6 50– 92 4 Ha-Ve . Myös Karjalainen heitti kauden parhaan tuloksensa 78,13. . . . . . . . . – Kansainvälisellä olympiakomitealla on kunnia ilmoittaa, että järjestyksessään 21. Kanadassa on aiemmin järjestetty kesäolympiakisat Montrealissa 1976 ja talviolympiakisat Calgaryssä 1988. . Moritz, Sveitsi 1932: Lake Placid, USA 1936: Garmisch-Partenkirchen, Saksa 1948: St. Pohjoislohko Kajaani . EM-rajan), 2) Milla Kelo JärvPa 59,39, 3) Kristi Kiirats Viro 60,75, 4) Sinikka Leminen SimpU 60,96, 5) Tea Finni JoKa 61,10, 6) Kati Karhula LA 61,61. Viacheslav Malakeev (Jussi Peteri) 2–1, 82. . Erotuomari: Tony Asumaa. 8 2 2 4 14– 17 8 FC K-koski . Miltei 22 metriä työntänyt eteläafrikkalainen Janus Robberts hävisi Karlssonille pitkälti toista metriä. . Leo Tuisku 2–1, 93. . . 9 2 2 5 8– 17 8 Rakuunat . . . . . Lapua – Vähäkyrö. . Hänen voittotuloksensakin 462 on kaikkien aikojen paras Suomessa hypätty tulos naisten seiväshypyssä. . . . Vancouverin voitto näyttää vihreää valoa eurooppalaisten hakijakaupunkien hankkeille järjestää vuoden 2012 kesäolympialaiset. Kuula: 1) Conny Karlsson PargIF 20,60 (kkk), 2) Janus Robberts Etelä-Afrikka 19,39, 3) Tuomo Tihinen OP 18,20, 4) Mika Vasara PieksVe 17,93 (ylittää 22v. 110 m aj (+1,2): 1) Matti Niemi TuUL 13,57 (kkk ja Suomen kaikkien aikojen 4:s, alittaa MM-kilpailuiden B-rajan), 2) Mubarak Atah Saudi-Arabia 13,78, 3) Juha Sonck TuUL 14,00 (alittaa 22-v. . Timo Marjamaa), Adriano, Justus Vajanne, Peter Sampo, Pasi Solehmainen (61. . . 12 9 2 1 126– 39 32 Tyrnävä . 12 1 3 2 6 51– 94 11 Köyliö . Kisakylät: Vancouverissa ja Whistlerissä. Ilkka Jäntti (Jarno Kallijärvi) 1–0, 13. . . Etelä-Korean KOKedustaja Kim Un-yong julisti ykskantaan, että Pyeongchang hakee vuoden 2014 talvikisoja. . C-erä (+3,5): 1) Jarkko Ruostekivi (18v.) MietMP 10,76. . 12 2 3 2 5 67– 58 14 Summa . Tämä on ollut hermoja raastavaa aikaa, mutta siinä piilee osa olympiahaun viehätystä, Chretien sanoi. Nurmes – Oulu. . 400 m: 1) Paul Gorries Etelä-Afrikka 46,19, 2) Marcus La Grange Etelä-Afrikka 46,30, 3) Majid al Rashid SaudiArabia 47,44, 4) Ari Kauppinen HaukivKi 47,95 (kkk), 5) Lauri Birkan Viro 48,16, 6) Andreas Uthardt VasaIS 49,12. . . . . 9 3 4 2 11– 12 13 FC Honka . . . . – Hakuprosessin loppusuoralla liikkui kaikenlaisia huhuja meidän puolestamme ja meitä vastaan. . Tulos on pisin suomalaishyppy kahteen vuoteen. Miesten maakuntasarja luoteislohko Sievi – Reisjärvi – 1 (4 – 7, 4 – 4), Oksava – Kinnula 1 – (8 – 6, 3 – 3). . . . 10 2 5 3 15– 14 11 FC Jokerit . Peltola 2–0, 68. . 11 3 8 45– 117 3 Seuraavat ottelut: 3.7. . Riemu pääsi irti Vancouverissa Kanadan olympiavaltuuskunta oli kokouspaikaksi valitussa Prahan hotelli Hiltonissa yhtä hymyä. Karlsson on työntänyt tätä pidemmälle ainoastaan Edmontonin MMkilpailuissa vuonna 2001. . . Seuraavat, vuoden 2006 talviolympialaiset järjestetään Italian Torinossa. . . . Lauantaina moukarinheittäjien leiriohjelmaan kuuluu osallistuminen Pelimannitalon kansanmusiikkiesitykseen. 13 1 2 10 65– 186 4 Oulu . Juhlava tilaisuus päättyi ilotulitukseen. . Mensah Jokerien testissä NAIROBI (STT–AFP) Kenian yleisurheiluliitto on langettanut vuoden 2001 maastojuoksun nuorten maailmanmestarille Pamela Chepchumballe kahden vuoden kilpailukiellon. . Latun aika on kuluvan kauden viidenneksi paras tulos Euroopassa. Suomen kaikkien aikojen tilastossa Niemen aika sijoittuu neljänneksi Arto Bryggaren, Antti Haapakosken ja Kai Kyllösen jälkeen. . 9 3 3 1 2 80– 64 16 Tyrnävä . . Myös Vancouverin puolesta lobbaillut jääkiekkolegenda Wayne Gretzky oli huojentunut, ettei kova työ mennyt hukkaan. . . 11 4 2 5 61– 94 10 Kiiminki . . Karjalaisen piti alun perin kilpailla Gdanskin kansainvälisissä kilpailuissa, mutta hän valitsi mieluummin Kaustisen. 9 3 3 3 68– 52 15 Kinnula . 12 3 1 8 59– 110 7 Seuraavat ottelut: 3.7. . . Suomen parhaat moukarinheittäjät Olli-Pekka Karjalainen ja Sini Pöyry ovat myös varmistaneet kilpailevansa Kaustisella. 7 3 1 1 2 55– 42 12 Reisjärvi . Vancouver oli hienoinen ennakkosuosikki 21. . . Johanna Manninen juoksi ensi kerran urallaan 200 metriä alle 23 sekunnin. . . . . . divisioonan FC Kuusankosken riveissä. . 13 5 4 2 2 95– 58 25 Lapua . . 9 1 1 3 4 60– 82 8 Rovaniemi . Hans Wikberg), Roni Porokara, Tomi Uusitorppa, Oscar Geagea. . . Lajikoululaisia on toiseksi eniten heti Pihtiputaan keihäskarnevaalin jälkeen. . Jyväskylä . Ykkönen: GBK–FC Korsholm 3–1 (1–0) 27. 10 4 2 4 15– 14 14 FF Jaro . Miesten suomensarja länsilohko Ylistaro – Kauhajoki 2 – (2 – 1, 5 – 4), Vimpeli – Kinnula 1 – 2 (3 – 6, 13 – 4, 2 – 2, 2 – 4), Lapua – Vaasa – 2 (1 – 5, 4 – 16). . Tommi Hartosen ja Markus Pöyhösen tämän kauden toinen kohtaaminen satasella päättyi Hartosen voittoon äärimmäisen pienellä kahden tuhannesosasekunnin erolla, mikä lopputuloksissa pyöristettiin yhdeksi sadasosasekunniksi. . . Parhaasta tuloksesta vastasi järjestävän seuran Lahden Ahkeran Ari-Pekka Lattu, joka juoksi 49,36 ja rikkoi sekä Janne Mäkelän Suomen ennätyksen 49,59 että Pariisin MM-kilpailuiden tulosrajan 49,50. . Vimpeli – Nurmo. Sami Kähkölä), Tommi Norppa, Pekka Kainu. . 7 1 1 5 48– 70 4 Nurmes . . Manninen kohensi omaa kauden kärkitulostaan peräti 0,62 sekuntia. Moukari: 1) David Söderberg IFVOM 78,83 (kkk ja ylittää MM-kilpailujen Brajan, Suomen kaikkien aikojen 3:s), 2) Olli-Pekka Karjalainen TöysV 78,13 (ylittää MM-kilpailuiden B-rajan), 3) Jarkko Paljakka JaalVo 74,29, 4) Petri Rautio AlavVi 69,13 (ylittää 22-v. . 10 2 2 6 10– 19 8 FC Jazz . . Herbertin loppukiri oli suomalaiselle vielä liikaa, mutta tämäkin joutui venymään kauden parhaimpaan tulokseensa 48,73. . Naisten superpesis Siilinjärvi – Lappeenranta 1 – (7 – 1, 1 – 1), Peräseinäjoki – Pattijoki 2 – (8 – 0, 7 – 1). 10 2 4 4 11– 15 10 KooTeePee . . . PP-70 – TP-47, FC Viikingit – FC K-koski, RoPS – VPS. . . 12 6 4 1 1 134– 50 27 Peräseinäjoki . . . KESKIPOHJANMAA s Torstaina 3.7.2003 Urheilu 17 PRAHA (STT–REUTERS–AFP–AP) Kanadan Vancouver valittiin keskiviikkona Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) äänestyksessä Prahassa vuoden 2010 talvikisojen isäntäkaupungiksi. 2002), 3) Kalle Simpanen HelsKV 51,78, 4) Jussi Heikkilä VirtU 53,09, 5) Juha Selänpää VilpVe 54,10, 6) Max Rejström EsboIF 54,51. 1924: Chamonix, Ranska 1928: St. . 11 4 3 3 1 87– 68 21 Kankaanpää . . . 8 5 1 1 1 78– 43 18 Kinnula . . Rahoitus: Valtiolta 760 miljoonaa euroa. Keihäs: 1) Jarkko Koski-Vähälä UllavKi 78,57, 2) Teemu Pasanen HIFK 74,58, 3) Chris Clever USA 71,80, 4) Pauli Piiparinen IitPy 69,92, Aki Parviainen JoKa ilman tulosta. . 7 2 1 1 3 59– 36 9 Lapua . 12 3 2 1 6 70– 71 14 Rauma . . FC Hämeenlinna: Istvan Tarlosi, Ossi Martikainen (v), Olli Manninen, Jussi Pellikka, Kristian Kunnas (45. . 10 3 7 13– 21 9 FC Inter . . . 800 m: 1) Juha Kukkamo LahdA 1.47,88, 2) Mohammed al Salhi Saudi-Arabia 1.48,39, 3) Wilson Kirwa LahdA 1.48,93, 4) Tino-Taneli Tanttu RaumU 1.50,61, 5) Sami Valtonen TurunW 1.51,79, 6) Jouni Haatainen JyväskK 1.51,80. . . . . . 9 3 1 2 3 65– 74 13 Haapajärvi . . Rami Rantanen), Mikko Simula (81. . Miesten heikkotasoisen keihäskisan voitti Jarkko KoskiVähälä tuloksella 78,57. . . . Allianssi: Aleksander Mitshuk, Jarno Tuunainen, Ari-Pekka Roiko, Heikki Pulkkinen, Zoltan Czipo, Ilpo Verno (75. . . . . . . . 8 6 1 1 73– 31 20 Muhos . . 400 m aj: 1) Manuela Bosco MiKV 58,88 (alittaa 22-v. . 12 2 10 31– 178 4 Hämeenlinna . . Kun tulos tuli jättimäiseltä tv-ruudulta julki, yleisömassa ulvoi suoraa huutoa minuuttien ajan. Kannus . EM-rajan). . Mika Hautala 2–2. . 2 miljoonaa. 8 1 1 6 27– 115 4 Uurainen . . Salzburgin hakuvaltuuskunnan edustajat arvelivat, että Pyeongchang sai avauskierroksella runsaasti ääniä sellaisilta KOK:n jäseniltä, jotka olisivat tukeneet Salzburgia toisella kierroksella, jos itävaltalaiskaupunki olisi sinne asti selvinnyt. Liikkeellä oli tietoa, että Etelä-Korea olisi jo varma isäntämaa. . . . . . . . . AC Oulu . . . . . Kuva: Lehtikuva/Tor Wennström KAUSTINEN (KP) Moukarikarnevaaliin Kaustiselle on ilmoittautunut ennätysmäärä leiriläisiä ja Nikulan raviradan heittopaikalla kilpailee torstain 3.7. . . . 11 5 3 3 12– 15 18 MyPa . 11 6 2 2 1 86– 57 24 Alajärvi . . Torstaina heitetään samalla katsastuskilpailut alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuihin Puolaan ja karsintakilpailut alle 20vuotiaiden EM-kilpailuihin Tampereelle. . . Yleisöä: 495. 10 6 3 1 17– 7 21 AC Allianssi . Keihäs: 1) Kirsi Ahonen LapVi 57,13, 2) Niina Kelo JärvPa 50,67, 3) Katja Nokelainen HKV 50,27, 4) Merja Pitkänen AlatPi 48,56. Mannisen aika 22,97 on paras suomalaistulos kahteentoista vuoteen ja rikkoo Pariisin MM-kilpailuiden A-rajan. . talviolympiakisat on myönnetty Vancouverille, Rogge muotoili kokouksen odotetuimman repliikin. EM-rajan), 5) Lasse Luotonen PorinYU 66,04, 6) Mats Granö KronÅs 65,42. 9 4 4 1 14– 13 16 VG-62 . . . . 9 2 2 5 94– 124 10 Oulu . . . . . . 7 1 4 2 56– 64 11 Oksava . Pyeongchang keräsi ensimmäisellä kierroksella 51 ääntä ja jäi vain kolmen äänen päähän suoraan valintaan vaaditusta yksinkertaisesta ääntenenemmistöstä. Mikko Sundberg), Jere Pirhonen (64. . Moukarikarnevaali tekee yhteistyötä myös Kaustisen kansanmusiikkifestivaalin kanssa. 10 2 1 7 12– 27 7 Seuraavat ottelut: 3.7. . 10 2 1 7 9– 22 7 KuPS . Seiväs: 1) Tatjana Polnova Venäjä 462, 2) Julia Golubtshikova Venäjä 416, 3) Anne Latvala KankU 395 (ylittää 22-v. . . . . . 11 1 3 2 5 58– 97 11 Haapajärvi . . Jokerien testissä kärkimies on ainakin seuraavan viikon ajan. 8 5 3 11– 5 18 FC Viikingit . 4x100 m: 1) Etelä-Afrikka 39,62, 2) Suomi 39,73 (kkk), (Samsa Tuikka, Tuomas Näsi, Stefan Koivikko, Markus Pöyhönen). . . . . . Naisten 800 metrillä Minna Järvenpää sivusi omissa nimissään olevaa kauden kärkitulosta 2.07,70, ja pituushypyssä Natalia Kilpeläinen lensi kauden kärkeen tuloksella 649. . . Vielä enemmän tunteet olivat valloillaan Vancouverissa, joka oli heräillyt keskiviikkoaamuun hieman ennen kello yhdeksää, kun KOK ilmoitti päätöksestään. . 8 1 3 4 3– 9 6 FC Korsholm . . Kilpailut ovat varsin korkeatasoiset, sillä moukarinheitto on ainoa laji, jossa kolme suomalaista on jo rikkonut Tampereen EM-rajan sekä miesten että naisten sarjoihin. . Jokerit on tiettävästi myös kiinnostunut sopimuksensa Bodö/Glimtin kanssa purkaneen ex-kokkolalaisen Mike Peltolan saamisesta mustaan paitaan. FC Haka – KuPS, FF Jaro – FC Inter, FC Jazz – KooTeePee, FC Jokerit – FC Lahti, MyPa – HJK, TPS – Tampere U. . . Vancouver sai 40 ääntä ja Salzburg 16. Aiemmin kisoja ovat isännöineet USA:n Lake Placid kahdesti, Squaw Valley ja Salt Lake City sekä Kanadan Calgary. . 8 2 2 1 3 62– 63 11 Ylivieska . Pyeongchangille vaalin kakkossija täpärän tappion kera oli kunniakas. . . . . . EM-rajan), 4) Marko Ritola OP 14,07, 5) Mubarak Mabruk Saudi-Arabia 14,10, 6) Markus Vilén VU 14,13 (alittaa 22-v. . . Myös alppilajeja isännöivässä Whistlerin hiihtokeskuksessa oli KOK:n äänestyksen ajaksi järjestetty juhlatilaisuus. 8 3 2 3 9– 11 11 OLS . . Kolmetoista kisapaikkaa, joista seitsemän jo ennestään valmiina. . 11 2 4 5 63– 86 10 Kurikka . . . . 10 5 3 2 19– 9 18 TP-47 . . . Itävallan Salzburg jäi kilpailijoidensa jalkoihin pahasti jo ensimmäisessä äänestyksessä. . 9 7 2 102– 33 25 Vaasa . . . . . . Viikingit–AC Oulu 2–2 (2–1) 5. . . 10 4 3 2 1 116– 42 20 Kempele . . . . Maailmanmestari Aki Parviainen astui kaikki kuusi heittoaan tahallaan yli. . 9 6 3 13– 8 18 FC H-linna . . . . . 9 1 8 41– 105 3 Seuraavat ottelut: 4.7. . Suomen kaikkien aikojen tilastossa hän ohitti Sanna Kyllösen ja nousi viidenneksi. . . . 9 2 4 3 58– 75 14 Vähäkyrö . . . . . . 11 4 5 1 1 106– 55 23 Joensuu . . Miesten suomensarja pohjoislohko Tyrnävä – Simo 2 – 1 (3 – 4, 4 – 1, – 0, 2 – 1), Oulu – Ylivieska – 2 (1 – 4, 4 – 6), Nurmes – Muhos – 1 (4 – 5, – 0), Haapajärvi – Sotkamo – 2 (5 – 9, 5 – 15). . . 8 1 1 2 4 42– 73 7 HaVe . Kykyjensä puolesta hän olisi saattanut mahtua Jokerien ryhmään jo keväällä, mutta tyri mahdollisuutensa harjoitusottelussa hankkimaansa typerään ulosajoon. . . Miehet: 100 m (+2,7): 1) Sherwin Vries EteläAfrikka 10,21, 2) Tommi Hartonen HIFK 10,30, 3) Markus Pöyhönen HKV 10,31, 4) Luca Verdecchia Italia 10,32, 5) Yahya al Kahes Saudi-Arabia 10,36, 6) Stefan Koivikko KarhKa 10,38, 7) Samsa Tuikka ToholU 10,47, 8) Matthew Quinn Etelä-Afrikka 10,51. . . . 9 1 8 4– 20 3 Seuraavat ottelut: 20.7. . . . Reisjärvi – Pyhäjärvi, Ylivieska – Sievi. 12 4 5 3 107– 69 22 Pori . . Vancouverista vuoden 2010 kisaisäntä Voitto ratkesi vain kolmella äänellä Vancouverin delegaation riemu pääsi valloilleen tuloksen julistuksen jälkeen. . . . Mikko Simula (Vajanne) 2–0, 77. . . . . . . . Moukarikarnevaalin pääkilpailut on siirretty tänä vuonna lauantailta leiriviikonlopun aloituspäivälle torstaille. Kenneth Hellsten), Vitali Kretov, Anatoli Kretov, Vitali Kut (v), Tero Karhu (30. 9 1 1 7 61– 103 3 Seuraavat ottelut: 5.7. 13 6 1 2 4 93– 57 22 Lappeenranta . . . Karjalainen heittää Kaustisella Moukarikarnevaalissa ennätysosanotto Jalkapalloliiga: Allianssi–FC Hämeenlinna 3–0 (2–0) 39. . . . Kolmiloikka: 1) Johan Meriluoto BorgÅA 16,71 (kkk), 2) Rashid al Roumani Saudi-Arabia 16,30, 3) Jaanus Uudmäe Viro 16,00, 4) Janne Harju LA 15,43, 5) Marko Siurua OP 15,30, 6) Mussa Alkam Saudi-Arabi 15,28. . . . . . 9 2 4 2 1 73– 55 16 Simo . KOK:n vaalissa ensimmäisellä äänestyskierroksella jatkosta putosi kolmantena hakijakaupunkina loppusuoralla ollut Itävallan Salzburg. . . . 11 1 1 2 7 43– 104 7 Etelälohko Kiri . 3–0. Hartosen aika oli 10,30 ja Pöyhösen 10,31. . 8 2 2 1 3 66– 63 11 Sievi . . . EM-rajan). . . Timo Viitala (v)), Timo Peltola (78. . . . . . Alkukauden Mensah on pelannut 1. John Ahlberg). . . EM-rajan), 4) Birgitta Ivanoff TuUL 385, 5) Teija Saari AlavuU 385, 6) Paulina Sigg NärpKr 370. . . . kokouksessa räjäytti Vancouverin kannattajat kokouspaikalla villiin riemuun. Vuoden 2012 kesäkisoja mielineille New Yorkille ja Torontolle KOK:n päätös sitä vastoin oli melkoinen takaisku. . . Lattu aloitti ennennäkemättömän kovaa ja johti MM-kilpailuiden hopeamitalimiestä Llewellyn Herbertiä vastaan viimeistä edelliselle aidalle saakka. . . . . . . 9 4 2 3 12– 9 14 GBK . Naisten seiväshypyssä venäläinen Tatjana Polnova yritti kahdesti omaa ennätystään 472 ja kertaalleen jopa uutta maailmanennätystä 482. . . . 9 4 2 3 16– 9 14 VPS . . 9 6 2 1 23– 11 20 FC Haka . . . . . . . . Gretzkyn matka ei mennyt hukkaan Vancouverin valtuuskuntaan kuulunut Kanadan pääministeri Jean Chretien puhui lounaiskanadalaisen rannikkokaupungin puolesta aiemmin keskiviikkona kisahakijoiden esittelykierroksella. . pääkilpailussa lähes 140 moukarinheittäjää. . . . . . SE 49,59 Janne Mäkelä v. . Sotkamo . . Vancouver voitti toisella äänestyskierroksella vastaehdokkaansa eteläkorealaisen Pyeongchangin äänin 56–53. kesäkuuta antama B-näyte oli positiivinen. . . 9 8 1 161– 30 24 Kauhajoki . talviolympialaisten järjestäjäksi, mutta varsinkin Etelä-Korean piskuisen, 47 000 asukkaan Pyeongchangin vastarinta molemmilla äänestyskierroksilla oli kova. Erotuomari: Vesa Pohjonen. . . Alueet/kisapaikat: Vancouverin ympäristö (Cypress, Burnaby), Whistlerin vuoristoalue (Whistler Creekside, Blackcomb, Callaghan Valley). . Lattu juoksi Suomen ennätyksen Johanna Manninen (5) voitti naisten 200 metriä kauden kärkiajalla 22,97. 400 m aj: 1) Llewellyn Herbert EteläAfrikka 48,69, 2) Ari-Pekka Lattu LahdA 49,36 (SE ja alittaa MM-kilpailuiden B-rajan, ent. . 12 7 2 3 135– 60 25 Siilinjärvi . – Tämä on koko Kanadalle suuri hetki. . . . 11 5 1 1 4 70– 57 18 Ha-Ve . . . . . Kuva: Lehtikuva/Reuters/Petr Josek Vuoden 2010 talviolympiakisakaupunki Vancouver lähikuvassa: Asukkaita: 500 000, ympäristössä yht. Pituus: 1) Ruslan Gataullin Venäjä 795, 2) Tommi Evilä TP 782, 3) Kenneth Kastrén HIFK 776, 4) Petteri Toivonen KaustPV 753, 5) Juha Svahn VihdVi 707. . 12 3 1 1 7 76– 92 12 Pattijoki . . . . . Chepchumba sai kilpailukiellon. KOK:n puheenjohtaja Jacques Roggen ilmoitus kansainvälisen urheilun kattojärjestön 115. 8 6 1 1 17– 4 19 Tampere U . . 9 3 3 3 13– 7 12 RoPS . . . Miesten moukarikisassa David Söderberg yllätti heittämällä moukaria oman ennätyksensä 78,83 ja kukistamalla ensi kerran urallaan Olli-Pekka Karjalaisen. . . . . 8 3 3 2 11– 7 12 PP-70 . Olen perheeni kanssa tehnyt suurenmoisen matkan Prahaan, ja tämä äänestystulos oli kuorrutus kakun päälle, NHL-seura Phoenix Coyotesia johtava Gretzky totesi. . Vitali Kut 3–1. Chretien oli helpottunut äänestyksen ratkettua Vancouverin hyväksi. Toisena oikealla juhlii Kanadan pääministeri Jean Chretien. 8 1 1 6 54– 119 4 Seuraavat ottelut: 5.7. . . . 11 5 3 2 1 68– 47 23 Vimpeli . . 5 000 m: 1) Janne Holmén JomalaIK, Åland 13.51,16, 2) Francis Kirwa LA 13.58,64, 3) Jussi Utriainen LA 13.59,43, 4) Turo Inkiläinen KuhmoiKu 14.14,42, 5) Jukka Keskisalo JoKa 14.18,39, 6) Jari Matinlauri LA 14.19,78. Mensah, 22, oli helsinkiläisten testissä jo ennen kauden alkua, mutta tuolloin sopimusta ei syntynyt. . 9 5 3 1 99– 50 22 Ylivieska . B-erä (+1,6): 1) Pirpa Menonen LUM 24,33. 10 3 2 5 12– 11 11 FC Lahti . . 9 3 3 3 13– 13 12 Kraft . . HJK . Omaa henkilökohtaista ennätystään hän paransi miltei sekunnin, sillä entinen ennätys oli 50,26
– Emme missään tapauksessa tietenkään vähättele tapahtunutta, mutta olisi mielestämme kohtuutonta rangaista Piracaiaa pistämällä hänet pelikieltoon, totesi porilaisen Jazzin puheenjohtaja Matti Tuori. Lähtö 5, V4-2, lv 1 600 m: 1) Tee Pee Harmony/Ari Vimpari 15,4a, 2) Yrsi Goj 15,8a (33), 3) Zorino Exclusive 15,8a (29), 4) Bravado 15,9ax (129), toto (9-1-7): 4,45 1,37-1,52-1,54 6,08. Etukaarteeseen laukannut Luoveri paranteli asemiaan viimeisellä takasuoralla ja karkasi merenpuoleisessa kurvissa omille teilleen. toto (5-6-8): 8,04 2,48-1,94-2,98 16,47. B. Vanhoista jäsenistä hallituksessa jatkaa myös asianajaja Tom Hedkrok. Lähtö 10, lv 2 100 m: 1) Ustica/Pekka Korpi 17,9, 2) Xanthoxi Xanthan 18,5 (68), 3) Taikker 18,6x (208), 4) Prince Darkness 18,1 (144), poissa: 14. Lähtö 3, sh 2 600 m: 1) Villiveto/VeliErkki Paavola 33,4a, 2) Eelis 33,5ax (28), 3) Vieser 33,5a (82), 4) Totinen Poika 33,7a (229), poissa: 8. – Pyrimme kaikin tavoin tukemaan Piracaiaa, että hän pääsisi henkisesti irti vaikeasta tilanteesta, Tuori lisäsi. Päivän Pari 1 Yleisurheilu, GP–kilpailu, Lausanne, SUI 1. toto (4-10-1): 1,66 1,32-1,683,18 6,30. Lähtö 7, V5-4, lv 2 100 m: 1) Kilroy Kemp/Sami Kauhanen 14,6a, 2) B. Panu Ahosen ohjastama Xallo laukkasi välittömästi maalilinjan jälkeen, mutta se ei tulojärjestykseen vaikuttanut. Kalajoki sai tämän SM-tason turnauksen sitä pitkään isännöineen Pieksämäen vetäydyttyä 8000 osanottajan cup-huipentumansa rasittamana. Lähtö 9, sh 2 060 m: 1) Luoveri/Juhani Torppa 33,4x, 2) Alonan Sälli 33,7x (77), 3) Lento-Nopsa 33,9 (53), 4) Vipatti 34,0 (192), poissa: 8. Vranak 14,7a (186), 3) Sweet And Sour 14,7a (88), 4) Fontalloro Real* 14,8a (32), toto (1-5-6): 11,29 4,214,61-3,07 89,51. V4-kerroin: 44,92. Toisesta ulkoa kirinyt Jolie River nousi kakkoseksi ohi Air Ace Ladyn. Panu Ahosen Xallo puolusti johtopaikkaansa perille asti, vaikka voittomarginaali kutistui turvan mitaksi. GBK–FC Korsholm 3–1 3. Lähtö 2, lv 1 600 m: 1) Navarron Jerome/Toivo Voho 17,2a, 2) Bluegrass Blues 18,1a (36), 3) Maroon Somolli 18,1a (274), 4) Cool Magic Game 18,2a (117), poissa: 12. Särkillä tasokas Beach volley -kisa Tim Henmanin ottelu jäi kesken. Lähtö 7, V4-4, lv 1 600 m: 1) Xallo/Panu Ahonen 14,4a, 2) Ricky Ride 14,4a (53), 3) Ice Brave 15,1a (110), 4) Cold Finn 15,1a (208), toto (4-5-6): 1,80 1,21-1,49-1,67 3,42. Pelivaihto 36 160.10 e, yleisöä 701. Nelinpeli, 1. Voit voittaa Nokia 3650 kamerapuhelimen! Osallistu kesäkisaan! Osallistu kesäkisaan! Kyllä haluan voittaa n. Sade hidasti Wimbledonin pelejä Lauri Järvinen KALAJOKI Beach volleyn DNA Challenger -turnaus kokoaa viikonvaihteessa Kalajoen Särkille puolisataa lentopallokaksikkoa, jotka tavoittelevat pääsyä miesten ja naisten kärkikolmikkoon ja samalla GP-turnaukseen. Kulta: 5, 1, 4, 2, 3 Hopea: 3, 1, 5, 4, 2 Pronssi: 3, 4, 5, 2, 1 Keno: Keskiviikko 2. Osallistu Keskipohjanmaan kesäkisa-arvontaan. Sijoittamattomien pelaajien puolivälierässä Popp ja Philippoussis olivat viidennessä erässä tilanteessa 2–2 sateen keskeytettyä ottelun. 7. Ricky Ride kiri kovaa ulkoa, mutta onneksi maali tuli ajoissa vastaan, Panu Ahonen iloitsi. Lähtö 2, sh 2 100 m: 1) Ramiini/Kaarlo Ahokas 29,9, 2) Vilmastiina 29,2 (684), 3) Siron Poika 30,0 (34), 4) Kyrön Kuti 30,0 (139), toto (5-13-10): 6,17 1,96-6,22-1,92 244,93. Lähtö 3, lv 2 100 m: 1) Twist And Dance/Yrjö Åberg 19,5a, 2) Wictoria Play 19,5a (61), 3) Quezalsqual Qed 19,6a (489), 4) Newest New 19,6a (66), toto (2-6-10): 2,09 1,30-1,69-7,52 8,12. Sijoituspelit nähdään sunnuntaina kärkikamppailujen ajoittuessa iltapäivälle. kilpailu: miesten seiväs 2. Olen Keskipohjanmaan tilaaja Timo-Jaakko Virkkala KALAJOKI Kalajoen rataennätyksen omistava Xallo kukisti jännittävän kiritaistelun päätteeksi Ricky Riden Särkkäin aurinkoisella kaviouralla. Lähtö 6, V5-3, lv 2 100 m: 1) Mighty Kemp/Risto Airaksinen 17,0, 2) Emilio Udsen* 17,2 (65), 3) Mystic May 17,3 (238), 4) Quick Copy 16,6 (86), toto (9-5-11): 9,30 1,84-3,12-5,85 44,84. S. Lähtö 5, V5-2, sh 1 609 m: 1) Kiikun Hevonen/Ari Eve 24,5a, 2) Riikan Poika 24,8a (127), 3) Taikova 24,9a (75), 4) Vänskä 25,7a (98), toto (2-3-1): 2,61 1,94-2,69-2,16 19,68. Etenkin lasten vanhemmat reagoivat voimakkaasti ideaan käyttää dopingrikkeeseen aikoinaan syyllistynyttä Myllylää lasten kasvatustehtävässä, ja monet uhkasivat ottaa jälkikasvunsa pois hiihtokoulusta. Kings Kuopio–Warkaus JK 2–0 Tulosyhdistelmä: 3–0, 3–1, 2–0 Alustava kerroin: 1 240,61 Tulosveto: 4. G. – Olen kiitollinen myös seuraja valmennusjohdolle siitä, että voin jatkaa pelaamista ilman katkoa, hän lisäsi. kauttaan. SSBL:n yhtiökokous valitsi hallituksen varapuheenjohtajaksi kansanedustaja Matti Ahteen. Only Dove 17,3a (45), 4) Amanda Miss 17,5a (143), poissa: 12. toto (83-5): 4,30 1,78-3,03-1,75 21,65. Kalajoen Särkkien mittavat Beach volley -tapahtumat ovat jääneet lupaavien alkuvuosien jälkeen varsin vähiin ja paikkakunnan Matkailuinsituutin markkinoiman tapahtuman toivotaan elvyttävän lajia Särkillä myös pitkällä tähtäimellä. Xallo laukkasi voittonsa jälkeen Särkkäin rataennätys jäi voimaan Juha Länsimäen Pro Trombi hallitsi 2600 metrin ryhmäajoa Särkkäin iltaraveissa. kierrosta: Martin Rämmal TaTS–Jukka Kohtamäki KuTC 6–2, 6–1, Janne Holmia TaTS–Niklas Bucht HLK 6–1, 6–2, Janne Ojala HVS–Hannu Piiroinen TaTS 6–3, 6–3, Tapio Nurminen HVS–Timo Varjus HyTS 6–2, 6–1, Tommi Lenho LVS–Jukka Immeli HVS 6–1, 6–0, Lauri Kiiski TaTS–Mikael Anttinen ÅLK 1–2 (luovutus kesken pelin), Ville Liukko ÅLK–Lassi Ketola HVS 7–6, 4–6, 7–5, Kim Tiilikainen Smash–Miika Kangas TTS 6–3, 6–4. Troikka: 84,69. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Ian Hodgson V5–ravi: Keskiviikko 2. Olen saanut tapaamiltani ihmisiltä kuitenkin tukea. Oliko onnea PORI (STT) Jalkapalloliigassa pelaavan Jazzin johto antaa kaiken tukensa juhannuspäivän iltana ratista kärähtäneelle 32-vuotiaalle brasilialaispelaajalleen Piracaialle. lähtö: 9 Mighty Kemp, poissa: 1 4. Jazzin johto tukee Piracaiaa Helsinki. Viime päivät ovat olleet erittäin raskaat. IPV hankki pelaajan suomensarjasta IMATRA (STT) Miesten superpesiksessä pelaava Imatran Pallo-Veikot ilmoitti keskiviikkona tehneensä sopimuksen Lammin Lujan suomensarjajoukkueessa pelanneen Teemu Mäkisen kanssa. toto (9-4-11): 1,88 1,39-2,834,37 12,72. Lähtö 8, sh 1 600 m: 1) Turhapuro/Veli-Erkki Paavola 26,5a, 2) Jekurin Toive 26,8a (25), 3) Hilton Hiitti 28,2a (97), 4) Iikka S. 500 . toto (10-43): 48,20 12,28-2,73-3,65 106,46. pelipäivä: Kaksinpelin puolivälierät: Miehet: Sebastien Grosjean Ranska (13)–Tim Henman Britannia (10) 7–6 (10–8), 3–6, 6–3, 1–2, Mark Philippoussis Australia–Alexander Popp Saksa 4–6, 4–6, 6–3, 6–3, 2–2. Naiset: Kaksinpelin puolivälierät: Maarit Nieminen V-P–Anni Hietaniemi Smash 6–0, 6–0, Carina Björnström HLK–Sohvi Sundqvist KaTS 6–1, 7–6, Essi Laine LVS–Kamilla Hanslin EVS 6–0, 6–2, Pia Suomalainen Smash–Katriina Saarinen TaTS 7–6, 6–3. Nelinpelin välierät: Carina Björnström/Michaela Björnström HLK–Anni Hietaniemi Smash/Lotta Immeli HVS 6–1, 6–2, Maarit Nieminen VP/Pia Suomalainen Smash–Outi Järvinen HTS/Petra Jäntti TCT 6–2, 6–1. Matkavauhdista huolehtinut Handsome Fellow vei kakkosrahat. Pro Trombin ulkopuolella juossut Kincaind piti toisen sijan ennen Heaven Junioria. toto (2-6-9): 3,81 1,70-3,41-1,92 6,61. – Näemme tämän kädenojennuksena suomalaiselle hiihtourheilulle, jonka toivotamme takaisin puhtaana, Dahle kertoi nettisivustolla vielä keskiviikkona. Lähtö 9, lv 2 100 m: 1) Flower’s Emile/Hannu Laakkonen 18,9, 2) Dalesine 19,0 (159), 3) Sir Voland 19,2 (42), 4) Sou Rouge 19,2 (21), poissa: 7. toto (6-2-12): 7,92 1,82-2,24-2,01 18,03. Lähtö 1, lv 2 100 m: 1) Miss Emilie/Esa Holopainen 19,5, 2) Boogie Moog 19,8 (105), 3) Lovely Face 20,1 (288), 4) Amanda Brave 19,5 (509), poissa: 8,14. K. Suomenhevosten käskynhaltija Veli-Erkki Paavola taituroi kaksi voittoa ajokkeinaan Viliveto ja ennätystään 26,5:een parantanut Turhapuro. Cordoba: Tenniksen ATP-haastajakiertueen 75 000 palkintodollarin kilpailu: Kaksinpeli, 1. Kymmenenneksi sijoitettu Henman ja Grosjean (13) jäivät kohtaamisessaan tilanteeseen 1–2 (6–7, 6–3, 3–6, 2–1). Päivän puolivälieriä ei saatu pelattua loppuun illan aikana. Lohja: SM-kilpailut: Miehet: Kaksinpelin 2. Luoveri yllätti Nuorten sarjassa Juhani Torpan Luoveri vasta illan suurimmasta yllätyksestä Nuorten sarjassa. Ranta-tallin Steam Train päätti Särkkäin ennätysten murskajaiset ajalla 15,9. Takarivistä toiseen ulkopariin pujahtanut Tee Pee Harmony iski valttinsa pöytään maalisuoralla. lähtö: 6 Biggles Brodde, poissa: 1 Alustava voitonjako: 5 oikein 911 kpl voitto–osuus 286,70 e. kilpailu: naisten keihäs Voittoyhdistelmä: 11 Markov D–6 Nerius S Lopullinen kerroin: 40,46 Poissa 1. Puolivälierien kaksi muuta otteluparia ovat Andy Roddick USA (5)–Jonas Björkman Ruotsi ja Roger Federer Sveitsi (4)–Sjeng Schalken Hollanti (8) Tyttöjen kaksinpelin kolmannella kierroksella Suomen Emma Laine pelasi Britannian Katie O’Brienia vastaan. – En voisi ikinä laittaa lapsiani sellaiseen hiihtotai mihinkään muuhunkaan urheilukouluun, jonka ohjaaja on tuomittu dopingrikkomuksesta, Slungård totesi trondheimilaiselle Adresseavisen-lehdelle. Päivän Duo: vaihto 33 088.00 e; oikea rivi 9-1; poissa I/1 kerroin 93,29. Kuva: Elina Paavola MERÅKER (STT–NTB) Hiihtosankari Mika Myllylä nostatti jälleen suuria tunteita hiihtohullussa Norjassa keskiviikkona. Mäkinen, 27, on pelannut koko uransa Lammin Lujassa. Tytöt, 3. Lähtö 8, V5-5, lv 2 100 m: 1) Biggles Brodde/Ari Moilanen 16,2a, 2) Reboss 16,2a (88), 3) Lady In Red 16,3a (41), 4) Alexis Pride 16,3a (18), poissa: 1. toto (7-5-1): 11,77 2,43-1,93-2,95 8,99. Otteluja jatketaan sateen vuoksi torstaina. Piracaia pelaa Suomessa jo 13. V4-kerroin: 18,29. Näin olet mukana NOKIA 3650 värinäytöllisen kamerapuhelimen arvonnassa. Laine voitti ottelun 6–1, 7–5. Lammilla Mäkinen on pelannut lukkarina, mutta IPV:n pelinjohtaja Raimo Bragge kaavailee miehelle käyttöä nimenomaan vaihtolyöjänä ja etenijänä. Keskiviikon anteeksipyyntö voi myös johtaa siihen, että kansa antaa anteeksi katuvaiselle suomalaiselle, uutistoimisto kirjoitti. Ravit Tennis Raitala jatkaa salibandyliigan puheenjohtajana HELSINKI (STT) Toimitusjohtaja Pekka Raitala jatkaa Suomen salibandyliigan (SSBL) puheenjohtajana. 18 Urheilu Torstaina 3.7.2003 s KESKIPOHJANMAA Leikkaa kuponki ja palauta Isonkadun markkinoille Keskipohjanmaan lehtipisteeseen perjantaina 4.7 tai Kokkolan torille katusähly on hot -tapahtumaan lauantaina 5.7.2003. Pelivaihto 388 661.80 e. Miehissä nimekkäin pari Seppänen/Hakala tulee ItäSuomesta. Lähtö 4, V4-1, lv 2 600 m: 1) Pro Trombi/Juha Länsimäki 18,8a, 2) Kincaind 18,9a (92), 3) Heaven Jr 19,0a (115), 4) Mountain Milton 19,0a (97), toto (1-4-3): 1,54 1,20-2,21-1,77 10,78. – Monien odottama anteeksipyyntö tuli kaksi vuotta ja viisi kuukautta sen jälkeen, kun hän jäi kiinni dopingista Lahden MM-hiihdoissa 2001. Piracaia itse on pahoillaan tapahtuneesta. Kaksi muuta puolivälierää eivät ehtineet alkaa. AC Allianssi–FC Hämeenlinna 3–0 2. Turnauksen järjestävät Oulaisten, Huima, Alavieskan Viri ja Kalajoen Lentopallo. Myllylä pyysi Norjalta anteeksi dopinginkäyttöään, ja norjalainen uutistoimisto NTB näki anteeksipyynnön sopivana käännekohtana kahden urheiluhullun kansan välillä. kierrosta: Tuomas Ketola Suomi–Yves Allegro Sveitsi 6–4, 7–5. kierrosta: Emma Laine Suomi (11)–Katie O’Brien Britannia 6–1, 7–5. Myllylä piti keskiviikkona tiedotustilaisuuden alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti, mutta suunnitelmissa ollut nuorten hiihtolupausten tapaaminen ei enää kuulunutkaan ohjelmaan. Päivän Duo: vaihto 935.00 e; oikea rivi 8-4; poissa II/2,8 kerroin 11,13. Ysi Goj ja Zorrino Exclusive eivät pystyneet vastaamaan Tee Pee Harmonyn ennätysvauhtiin Särkkäin nopealla kaviouralla. Aki Antti-Roikon ajama Ricky Ride hyökkäsi viimeisessä kaarteessa kolmatta rataa kärkihevosten kimppuun. Helena Björkrothin kasvattama Ricky Ride nousi haamumaileriksi samoin numeroin. kilpailusta: 1, 5 Päivän Pari 2 Yleisurheilu, GP–kilpailu, Lausanne, SUI 1. Xallon loppuajaksi kirjattiin 14,4, joten viime vuoden rataennätys 13,8 jäi voimaan. kilpailu: naisten 100 m voittoaika (A–erä) Voittoyhdistelmä: 8 (10,03–10,04)–13 (11,11–11,12) Lopullinen kerroin: 334,43 Supertripla 1 Yleisurheilu, GP–kilpailu, Lausanne, SUI Naisten keihäs Voittoyhdistelmä: 6 Nerius S–7 Shikolenko T–4 Ingberg M Lopullinen kerroin: 20,83 Poissa: 1, 5 Pitkäveto 05 AIK–Örebro X (0–0) 3,30 06 AIK–Örebro(+1) 2 (0–1) 2,00 07 FH–Throttur R 1 (2–1) 1,75 08 IBV–Grindavik X (0–0) 2,60 87 Ferrero JC–Grosjean Se 2 (1–3) 1,65 09 Federer R–Schalken Sj; tulos torstaina 10 Roddick A–Björkman J; tulos torstaina 11 Philippoussis M–Popp A; tulos torstaina 12 AC Allianssi–FC Hämeenlinna 1 (3–0) 1,45 13 AC Allianssi–FC Hämeenlinna(+1) 1 (3–1) 2,60 14 FC Viikingit–AC Oulu X (2–2) 2,80 15 GBK–FC Korsholm 1 (3–1) 1,40 16 Kings–Warkaus JK 1 (2–0) 1,75 17 Örgryte–Halmstad 1 (3–1) 1,95 18 Sundsvall–Öster X (1–1) 2,90 19 KA–Fylkir; tulos torstaina Moniveto 1: Jalkapallo 1. Nelinpelin puolivälierät: Martin Rämmal/Janne Holmia TaTS–Jouni Hirvonen TaTe/ Petri Nevalainen KarTe 6–2, 6–2, Mikko Viljanen/Matti Manninen V-P–Pekka Mikkonen LoTe/Ilkka Riikonen Sata 6–4, 6–1, Tapio Nurminen/Lassi Ketola HVS–Joakim Berner/Pasi Kiikkinen GVLK 6–0, 6–4, Hannu Piiroinen/Jura Barkov TaTS–Lauri Kiiski TaTS/Miika Kangas TTS luovutusvoitto. Vaikka Luoverin askel alkoi painaa viime metreillä, irtosi arvokas voitto selvästi ennen Alonan Sälliä ja Lento-Nopsaa. Sekanelinpelin välierät: Sami Huurinainen JTS/Sohvi Sundqvist KaTS–Matti Manninen V-P/Kamilla Hanslin EVS 6–4, 6–3, Mikko Viljanen V-P/Carina Björnström HLK–Johanna Sivonen KaTS/Veli-Pekka Antila 6–1, 6–1. Lähtö 4, V5-1, lv 2 100 m: 1) Dollari Express/Esa Holopainen 15,3a, 2) Mustang Sally 16,1a (55), 3) Aces Elliot 16,3a (395), 4) Beloma 16,3a (644), poissa: 7. Vuosi 2002 oli SSBL:n yhtiön neljäs tilikausi. V4kerroin: 76,08. lähtö: 2 Kiikun Hevonen, poissa:– 3. Vermo Oikea rivi: 1. – Mukana on noin 40 miesten ja kymmenisen naisten joukkuetta. Iltaa kohti voimistunut sade keskeytti ottelut ja sysää järjestäjille paineita, kuinka selviytyä viimeisten kisapäivien ruuhkautuvasta peliohjelmasta. – Tein ison virheen ja olen siitä erittäin pahoillani. Myllylä ei saanut opettaa norjalaislapsia Mika Myllylää ei päästetty opettamaan norjalaislapsia. Kuva: Lehtikuva/arkisto/Heikki Saukkomaa LONTOO (STT–AFP–REUTERS) Sade sotki kolmantena päivänä peräkkäin Wimbledonin tennisturnauksen aikataulun, kun miehet yrittivät pelata kaksinpelin puolivälieriään. 7. 7. kierrosta: Ketola/Juan Balcells Espanja–Fernando Roa/Jose Ignacio Rodriguez Espanja 6–0, 6–1. Dahle ja koulun muu johtoporras saivat Myllylän lomauttamispäätöksen aikaan nopeasti. Voittonumerot: 1, 7, 8, 9, 11, 17, 20, 28, 29, 32, 33, 36, 39, 45, 51, 52, 58, 59, 68, 69. Oulun suunnalta saapuvat esimerkiksi Vahe/Vanhatupa ja Liuska/Järvinen, mutta omaltakin alueelta on osanottoa: Ylivieskasta Tommi ja Niko Sorvoja, Kalajoelta Jari Tuura ja Teemu Salmela sekä Kannuksesta Kimmo Perkkiö ja Hillilä, kertoo järjestelytoimikunnan vetäjä Pasi Rautio Oulaisista, joka itsekin nähdään mukana parinaan merijärvellinen Marko Hiitola. Troikka: 2 856,35. Lähtö 1, sh 1 600 m: 1) Hellun Marja/Heikki Hietanen 29,7a, 2) Viuraus 29,8a (102), 3) Lauhduttaja 29,9a (161), 4) Vappu-Lysti 30,3a (93), toto (7-3-5): 2,08 2,38-2,70-4,70 26,88. kilpailu: miesten 100 m voittoaika (A–erä) 2. Puhelimella voi tallentaa myös videoleikkeitä ja lähettää sekä vastaanottaa multimediaviestejä. Imatran Pallo-Veikot on vuosien saatossa voittanut kaikkiaan neljä miesten Suomen mestaruutta.. AC Allianssi–FC Hämeenlinna 3–0 Lopullinen kerroin: 15,23 5. V4: vaihto 6 859.60 e; oikea rivi 1-9-8-4; poissa I/7 II/8 IV/2,8 kerroin 82,78. toto (6-5-3-16): 2,53 1,69-1,99-3,41 7,46. Kahden päivän turnaukseen tarvitaan kymmenien kenttää, sillä pelkästään miesten sarjassa on toista sataa ottelua. Lähtö 10, lv 1 600 m: 1) Steam Train/Heikki Hietanen 15,9a, 2) Handsome Fellow 16,3a (30), 3) V. Se on lämmittänyt minua, Jazzissa kaksi Suomen mestaruutta voittanut Piracaia sanoi. kilpailusta: 2. Örgryte–Halmstad 3–1 Lopullinen kerroin: 15,42 Mitalipeli: Keskiviikko 2. lähtö: 4 Dallas Express, poissa: 7 2. Liikevaihdoksi muodostui 426 256 euroa, ja tulos oli voitollinen. Yksi aktiivisimmista keskustelijoista asiassa oli Norjan hiihtoliiton varapuheenjohtaja Anne Kathrine Slungård. Neliveto: 464.73. Uusina hallitukseen valittiin Salibandyliiton liittohallituksesta Anssi Timonen ja Veikkaus Oy:n suunnittelupäällikkö Olli Sarekoski. Minun täytyy oppia tapauksesta ja päästä tästä yli. Hiihtokoulun nettisivustolla Myllylää esiteltiin vielä keskiviikkona, ja tiedotettiin miehen opettavan hiihtoa sekä kertovan ”mukavista ja vähemmän mukavista kokemuksistaan” hiihdon parissa. Myllylän piti toimia opettajana lasten kesähiihtokoulussa Meråkerissa keski-Norjassa, mutta viritys herätti vastalausemyrskyn ja niinpä koulun johtajat peruivat suomalaissuuruuden opetustehtävän. toto (1-3-5): 4,69 1,32-1,30-1,86 5,72. Lähtökiihdytyksessä kärkipaikan ottanut Xallo avasi puolikkaan 13,0, jonka jälkeen vauhti tasaantui 15-lukemiin. IPV hankki Mäkisen joukkueen etenijäjokeriksi, koska JanneMatti Peltola on loppukauden sivussa loukkaantumisen takia. – Xallo tuntui kovin epävarmalta viimeisessä kaarteessa ja pelkäsin laukkaa. Lähtö 6, V4-3, lv 1 600 m: 1) Etoile Rop/Arto Siika-Aho 15,3a, 2) Jolie River 15,6a (80), 3) Air-Ace Lady 15,8a (47), 4) Matilda Sigel 15,8a (195), toto (810-3): 5,02 1,57-1,83-2,14 21,23. Juha Länsimäen Pro Trombi hallitsi 2600 metrin ryhmäajoa suursuosikin ottein alusta loppuun. 28,3ax (62), poissa: 7. Miesten kaksinpelin puolivälierissä Britannian Tim Henman ja Ranskan Sebastian Grosjean sekä Saksan Alexander Popp ja Australian Mark Philippoussis ehtivät pelata otteluitaan reilut puolitoista tuntia ja joutuivat siinäkin ajassa sateen vuoksi vetäytymään kentältä kaksi kertaa. Kierroksen täyttyessä kärkipaikan ottanut Pikku-Jeeta hyytyi toisella ringillä Toista rataa ilman selkää juossut Etoile Rop rutisti Arto Siikaahon kannustamana ansaittuun voittoon uudella ennätysajalla 15,3. Lontoo: Wimbledonin avoin mestaruuskilpailu, 9. Koulun johtaja Kjell Dahle ilmoitti sitten hylkäyksestä suorassa radiolähetyksessä keskiviikkona. lähtö: 1 Kilroy Kemp, poissa: 5. arvoisen kamerapuhelimen
Ilmoittautumiset 10.7. – 9.7. Rippikoulutyö: leiri Nuolisessa päättyy pe 4.7. 22%, veroton hinta 129.149 mk, todella näyttävä jatko-ohjaamo pick up... Siionin kanteleen lauluseura Konginkarin partiomajalla klo 19, Jukkola. sunnuntai helluntaista Päivän tekstien keskeisenä sisältönä on kutsu Jumalan valtakuntaan ja kutsun kuulemisen tärkeys. -00 19.500E 115.941 mk, aj. Uskonnolliset opettajat, kuten fariseukset ja muu hengellinen taho halveksi publikaaneja, pitäen näitä porttojen kanssa erikoisen syntisinä ja mahdottomina Jumalan armahduksen piiriin. 889 575 etukäteen kiittäen. 8321400. Annami Hylkilä, laulu. Ommellaan ja painetaan liinoja myytäväksi diakonia hyväksi. Torstai 10.7. Aspfors, kantt. Hän ei halunnut elänyt etsikkoaikaansa ohitse, kun hän kuuli Jumalan kutsuvan äänen, joka muisti vielä häntäkin. Sitten vanhin sanoi, että hänen tuli sääli miestä. 10 euroa (riippuen lähtijöiden määrästä). klo 1314.30. Jeesus kutsuu Matteusta parannukseen ja Matteus ei epäröi hetkeäkään. Tervetuloa! Nuoret: Ke 9.7. Aspfors 7.-11.7., kirkkoherran sij. Tess. vaihtuva taidenäyttely, jossa taiteilijat voivat saada töitään esille. 36 kk/15000 e 2,9%. Sydämelliset kiitokset kaikille keräykseen osallistuneille! SLEY:n Kälviän osaston arpajaisten voittoluettelo: Tarja Kippo (tuulimylly), Alli Salo (vaelluskengät), Eeva Pirttisalo (lahjakortti), Minna Vehkala (Tiffany-enkeli), Mariann Prest-Hietaharju (miesten pusero), Maria Akolahti (täkki), Signe Salo (mukit), Jaakko Kosonen (maljakko), Birgit Jokisalo (tyynyt), Janina Hyytinen (tyyny), Maija Korpijärvi (kakku), Juuso Myllykangas (kakku), Kirsti Marttila (kakku). To 10.7. Näyttely vaihtuu kuukausittain. Khra vuosilomalla 19.7.2003 saakka, sijaisena Kaustisen papisto, V-P Harju 040-5605 9730, diakoni Partanen 30.6.–13.7. Kaustisen srk:sta. 09. Hartaushetki Palvelutalo Maunulassa klo 14.00. 08-4112 710 Nissan Primera 1.6 farm. Se oli inhimillinen tunne ja hyvä niin, kysymys oli ihmisestä lähimmäisestä. Kahvit 18.30. Klo 13.30 Hartaus Markkulan palvelukeskuksessa, V. Heinäkuun taiteilijana on Sirkka Timgren. Alaveteli Lisää autoja www.autosompa.fi puh. Evankeliumin vastaanottaja saa sydämeensä Jumalan rauhan ja ilon, ilon jonka keskellä kaikuu kompuroivallekin Hyvän Paimenen rohkaiseva ääni: "Minä nostan, kannan ja vien perille." Kirjoittaja toimii seurakuntapastorina Sievissä ja Alavieskassa. ja keskiviikkona 16.7. Kotimatkalla pojilla heräsi kysymyksiä. Ma 07.07. puh. Vartiolaiset ja suSu 6.7. Arpajaisten nettotuotto oli SLEY:n kautta lähetystyölle 1755,00 euroa. Toholampi Kaustinen Ullava denpennut vanhempineen mukaan! Jos et pääse paikalle, niin ota yhteyttä lippukunnanjohtaja Miika Kivelään, p. Ilmoittautumiset Seppo Kinaretille 10.07. Mikko Pöyhtäri, puhe. klo 13 (huom. 044 5819321. Ke 9.7. Miksi setä oli niin likaisen näköinen. aika) sanajumalanpalvelus kirkossa, Veli-Pekka Harju, Ahokas. mennessä. Hartaus palvelukeskuksessa klo 13 , Jenni Pahkala. VP. klo 18 kirkkoneuvoston kokous srk-kodilla su 6.7. Seurat ry:llä klo 19.00, Erkki Taivassalo. Matkalle mahtuu mukaan vielä lisäksi n 10 henkilöä.. David ja Marja-Liisa Ezzine, Keijo Nissilä, Heikki Karvosenoja, namibialaisia vieraita, Riitta Heino, Arpad Kovacs sekä runsaasti musiikkiohjelmaa. TAPANI KIRSILÄ tumaan yhteisessä uskossa ja rakkaudessa. Matkanjohtajana Kai Tikkakoski. Seurakuntasisar Pia Suihkonen vuosilomalla 7.7. KUOLLUT: Tapani Gabriel Järvilä 77 v 10 kk 20 pv; Eero Matias Välimäki 78 v 3 kk 4 pv. Klo 12.30 Pitäjäviikon päätösjuhla srkkodilla, tri Eila Kujala, kuorot ym. klo 19 seurat Seljeksellä, Susanna ja Erik Wentin. Konfirm. Diakonissa leirillä ja vapailla. 875024. 875714 tai 0445947735. klo 19 Kesäillan hartaus Kuhalammen laavulla Salonkylässä, mukana V-P Harju, klo 19 Kaustisen ja Vetelin miesten raamattupiiri Isonharjun laavulla, sateen sattuessa Esko Hietalan rannassa, 2. klo 8.00 lähtien ( leivonnaisia, käsitöitä ym ). Koska ei ole olemassa hyviä ihmisiä, kaikki tarvitsevat omalle kohdalleen parannuksen armoa ja Jumalan rakkautta. Ellit Masi Pirkko ja Pentti Muumi Mustanaamio B. Äksönleiri 10 14-vuotiaille tytöille ja pojille 15. HPE Palvelukeskuksessa klo 13, kirkkoherra. ke 9.7 klo 10-15 virasto avoinna, klo 19.30 kesäillan hartaus kirkossa Aaro Kalliokoski, Ahokas. Harju. 050 124324. Joka epäröi ja vitkastelee, menettää tarjotun tilaisuuden. Kirkkokuoron harjoitukset srk-k:ssa. Ilm. Aamurukous kirkossa klo 7.307.45. Maallisen elämän tehtävät ja houkutukset saattavat estää ihmisiä ottamasta vastaan Jeesuksen kutsua. 79.000 km, ABS, 4xAirbag, automaatti-ilmastointi, ajonesto, tilava farmari... Kirkkokahvitilaisuus seurakuntakodissa. Lapsille omaa ohjelmaa. Sanoin pojille, että käydään katsomassa loukkasiko mies itseään. Aarreleiri 7 – 10-vuotiaille tytöille 10. Aamurukous kirkossa klo 7.307.45. Hartaus Leporannassa klo 14, Jukkola. klo 10 KONFIRMAATIOMESSU, konfirmoijana ja lit. Herättäjäjuhlat Suonenjoella ja Kansanlähetyspäivät Turussa. Ti 08.07. Jumala voi tänäkin päivänä herättää ihmisen näkemään oman tilansa ja etsimään jo täällä ajassa Jumalanvaltakuntaa ja siihen sisältyvää vanhurskautta. Iltahiljentyminen navettakappelissa Anni Raitalan pihapiirissä, Heikki Pollari. Nuoret: pe 11.7. klo 17, konfirm. Lauluilta Sautinkarilla klo 19 ja hartaus klo 20 välittömästi lauluillan jälkeen , Anna – Maija Pahkala. mennessä puh. Ilman kylvöä ei ole kasvuakaan. 49.000 km, 1 omistaja, ABS, 4xAirbag, stereot, keskuslukko, kattokaiteet, ajonesto... 123.000 km, ABS-jarrut, sähkölasit... 2003. klo 9.00 – 12.30, puh. 2, Halonen. NUORET: Retki NUORTEN KESÄ –tapahtumaan Ryttylään 1.8-3.8. Usko ja rakkaus Jumalanvaltakuntaan näkyi heti. messu su 6.7. Su 13.7. Miksi setä kaatui. Vapaalla: Murtomäki 7.-13.7. kesäillan vietto Hongistossa klo 16.00 nuorille ja nuorille aikuisille seikkailun merkeissä. Keskiviikko 9.7. Kyydin hinta 10 eu/henkilö. mennessä Eveliina Känsälä. 8819300. Harju, Murtomäki ja isoset. Tulossa: Rovastikunta järjestää matkan Ouluun, Hiippakunnan lähetysjuhlaan la 23.8. Seurakuntakeskuksen toimistotilojen aulassa alkaa 1.7. Taloudenhoitaja Kimmo Virkkala vuosilomalla 20.7. klo 19. Perhetyö: Ke 9.7. Hartaus Marttilasalissa klo 13, Jukkola. Harju p. La 12.7. Jumala voi valmistaa ihmisen elämän tilanteen niin, ettei tarvitse kuin muutamalla sanalla muistuttaa elämän tärkeimmästä asiasta, niin ihminen on jo valmis vastaanottamaan kaikkien syntien anteeksiantamuksen Vapahtajansa nimessä ja veressä. Mukana Hannu Kippo, Sirpa Klapuri, Leena Kuismin ja Heikki Niemelä. Mitsubishi L200 4x4 TD pick up -00 26.500E 157.561 mk, aj. Meillä on autollesi jo ostaja! Kysy nyt väliraha uuteen ILMASTOITUUN Nissaniin Ylivieskasta! Se voi olla yllättävän pieni! Rahoituskorko vain Ei kuluja, max. Perjantai-sunnuntai 4.-6.7. Avustajina V-P. Anna Jokelan muistoseurat Eino Jokelalla klo 19.00, Erkki Kujala ja kirkkoherra. Säälittävän näköisenä mies istui sekasotkun keskellä, mutta kertoi ettei hänellä ole mitään hätää ja lähtee kohta liikkeelle. Tervetuloa! Maanantai 7.7. Su 13.7. Aamurukous kirkossa klo 7.307.45. Matti Henrikki Lehesvirta ja Pinja Marianna Nivala (molemmat Lohjan srk:sta). klo 9-12 Kirkkoneuvoston pöytäkirja nähtävänä kirkkoherranvirastossa. Retken hinta 55 euroa + kyytiraha n. – 9.8. Klo 11 Kunniakäynti sankarihaudoilla, jonka jälkeen pitopäivälliset (aik. 52.000 km, 1-omistaja, farmikate, lavamuovi, koukku, astinlaudat, teräskarjapuskuri, soitin, sis. RAUMANKARIN MARKKINAT 12.07. Kuinka osuva olikaan nuorimman pojan toteamus: "Eihän sitä tiiä, vaikka setä sais parannuksen armon." Siinä oli oikea "tuomio", ei ylimielinen eikä halveksiva, vaan lapsen toiveikas lausahdus. to 3.7. 8621 412 (ma-to) 1.8. Anttila. Paluu Oulusta klo 20 alkaen samaa reittiä. Evankeliumiteksti opettaa myös sen, että kylvöä ei voi tehdä valikoiden, harhautuen ajatukseen hyvistä ja pahoista ihmisistä. Citroen Xantia 1.8 farmari-97 13.400E 79.672 mk, aj. -00 19.900E 118.320 mk, aj. Tiedustelut Minna Koskelalle puh. Mies jäi istumaan paikoilleen. Näyttelyn avaus on torstaina 3.7. 040 7711079. Oliko hänellä kotia. Su 06.07. Sanajumalanpalvelus kirkossa klo 10, Seppo Kinaret, Leena Alatalo, Hannele Pahkala. – 12.7. Matteuksella oli syntiä mistä tehdä parannusta, vääryydellä hankittu omaisuus painoi tuntoa kaiken muun ohella. Kesäillan hartaus Rautilassa kirkon muistomerkillä klo 19.00, Kauko Ainali ja kirkkoherra , yhteislaulua. 08-4112 710 YLIVIESKASTA Uusi Almera Onko sinulla hyvä Sunny, Almera tai Primera. mennessä virastoon p. klo 19 Kaustisen mieslaulajien harjoitus kirkossa Ke 9.7. 6 ja lapset 4 euroa) srk-kodilla. 18: 17-20 ja 26-29, Hes. 12: 1-6 sekä Luuk. Ohjelmassa klo 10 avajaiset, klo 15 "Viestimme on yhteinen" ja klo 18 "Tullistatulleitten viesti". 33: 30-33, Hepr. Vetelin kirkkoherranvirastoon p. Veljeskodin hartaus Kannuksessa klo 17.30, Kälviän veteraaneja, Jukkola. Näimme jo kaukaa, että hän oli humalassa. To 3.7. Hän kutsuu Jeesuksen seuralaisineen kotiinsa aterialle, raken”Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat” 3. Kiitos kannatuksesta, siunausta kesään kaikille! Diakoniatoimisto (ruokapankki) on avoinna keskiviikkoisin klo 10-11 diakonissan kesäloman aikana (heinäkuu). Vetelin srk:sta. Aamurukous kirkossa Avioliittoon kuulutettu: Mikael Tapani Saarenpää ja Petra Johanna Pohjoismäki (molemmat Oulun Tuiran srk:sta). SRK:n seurat kirkossa klo 19.00 , Aimo Kattilakoski , Veli – Pekka Koskela. Heidän tiedettiin harjoittavan vääryyttä verojen keräämisessä. Heille yhteinen rakkaus ja "haavojen sitominen" oli vierasta. Suositukset päivän virsiksi ovat 408, 413, 615 ja 627. Hyvää siementä on vain kylvettävä ja Jumalanvaltakunnan kutsua esitettävä maailman voimien ja pilkankin alla. Leirit Hongistossa: Seikkailuleiri 7 – 10-vuotiaille pojille 7. Nuorten RAAMIS srk-kodilla klo 20, Juhani Metsola. Ilmoittautuminen virastoon 9.7 mennessä puh. Jos hautausmaan paarihuoneen oven avain on unohtunut taskuun tai jollakulla on havaintoja avaimesta pyydetään ilmoittamaan kirkkoherranvirastoon p. Jos olet vailla kyytiä, soita Sirkka Keskitalolle p. Markkinoilla diakoniaja lähetystyön myyntipöydät. Kuollut: Yrjö Valtteri Pahkala 73v, Martti Johannes Alfred Uusitalo 80v Avioliittoon kuulutettu: Kari Ilmari Passi Kalajoen seurakunnasta ja Katja Tuulikki AlaPöntiö Himangan seurakunnasta Kastettu: Saku Juhani Sipi To 03.07. Klo 12-14 Tyynyja leivinliinojen tekotalkoot srkk:ssa. Ompelukoneen tai saumurin voi tuoda mukanaan. KUOLLUT: Hannu Adolf SALONEN 56 v. Hinta 4 euroa ruokailukustannuksiin. Partio: Ma 7.7 klo 19 Kipinä-partioleirille lähtijöiden info-tilaisuus seurakuntakodilla. Himanka Kälviä klo 7.307.45. Kahvit klo 18.30. Lahjoitustavaraa voi tuoda srk-kodille , ne voi välittää diakoniakylätoimikuntien jäsenten tai lähetystyön johtokunnan jäsenten välityksellä. Klo 19 Keijo Viiperin muistoseurat Helena ja Markku Viiperillä, V-P. Matkan hinta n 150 euroa. Pihan reunaan ajoi polkupyörällä mies, joka kaatui pyörineen ja tavaroineen sateen kastelemalle pihamaalle. Tullimiehet eli publikaanit olivat halveksittuja, Rooman miehitysvallalle veroja kerääviä virkamiehiä. 889 117. Keskiviikko 9.7. Mieleeni muistui Jeesuksen sanat: "Älkää tuomitko näkemisen jälkeen, vaan sanokaa oikea tuomio." Ensisunnuntain evankeliumiteksti opettaa juuri tästä, Jumalan etsivästä ja anteeksiantavasta rakkaudesta. klo 14. Päivän tekstit ovat Ps. Mukaan ilmoittautuneita pyydetään toimittamaan kopio passin kuva-aukeamasta ja matkavakuutuksesta heinäkuun aikana kirkkoherranvirastoon. Kesäillan hartaus kirkossa klo 19.30, Annami Hylkilä, laulu. harjoitukset kirkossa la 5.7. Varatkaa tämä viikonloppu kalenteriinne, ilmoittautuminen 8.8. Ruokailut Oulussa 7 eu/ateria. Jeesus opetuslapsineen pysähtyy tullimies Matteuksen kohdalle. AVIOLIITTOON VIHITTY: Jussi Johannes Syrjälä ja Hanna Laina Maria Schroderus mol. 040-5605973. ja Gotletklubi . Kirkkoherranvirasto avoinna torstaina 3.7. Voittajat ovat saaneet palkintonsa. Taaperotreffit srk-kodilla klo 12. Vuori. Lippupaketti sisältää konserttiliput, aamupalat, luonaat ja päivälliset sekä majoituksen omassa teltassa. Ihminen voi herätä elämän koettelemuksissa tai Jumalan valtakunnan saarnan alla, jossa Jeesus itse lähestyy ihmisiä tänäkin aikana. alv. Jari Allan Lehtomäki ja Katja Susanna Maunumäki (molemmat Nivalan srk:sta). Tarjoilu. Parisuhdeleiri Pirskerissä 22.-24.8.03. 9: 57-62. Messu kirkossa klo 10.00, konfirmaatio. Sanajumalanpalvelus kirkossa klo 10, Jukkola, Miika Sipilä, Järva-Jaanin seurakunnan lauluryhmä, Kälviän Mieslaulajat. Messu kirkossa klo 10.00, Anna Kiviaho, laulu. Miksi. klo 17.00 – 18.00, perjantaina 4.7. Tervetuloa! Diakoniatoimisto suljettuna 8.15.7. kesäillan vietto, vastuussa Annika Hänninen. Tero Johan Matias Varila ja Riina Terhikki Kärki, mol. Kerroin pojille vanhasta sananlaskusta: "Ensin mies ottaa viinaa ja sitten viina ottaa miehen." Kun tuli puhe kodista ja siitä, että tälläkin miehellä on ollut äiti, joka on hoitanut poikaansa ja varoittanut maailman houkutuksista, pojat menivät hiljaiseksi. Ti 8.7. Auton reitti ja aikataulu: Veteli MH 6.00, Kaustinen MH 6.10, Kokkolan linja-auto-asema 6.50, Kälviän MH 7.15, Himangan MH 8.00. Iltahiljentyminen navettakappelissa Anni Raitalan pihapiirissä klo 19, Vuokko Peltola. Jarno Hannu Kristian Luoma ja Saija Katri Päivikki Ruokoja (molemmat Tampereen Härmälän srk:sta) Torstai 3.7. YLIVIESKASTA Nissan Primera 1.6 farm. Lahjoituksia voi tuoda myös suoraan srk-kodille markkina aamuna 12.07. Diakoniatyön leivontatalkoot srk-kodilla perjantaina 11.07. klo 10 kaksikielinen juhlajumalanpalvelus, piispa Erik Vikström, Store, kirkkokuoro. klo 10, valokuvaus klo 9. Tänäkin päivänä Herra Jeesus pysähtyy syntisyyttä tuntevan kohdalle valtakuntansa kautta, kutsuen armoon ja totuuteen. KIRKKOKUORON AUNUSMATKA 26 – 29. klo 9-15. keskiviikkona 9.7. Ei suuria valmisteluja, ei ylihengellisiä kokemuksia vain yksinkertainen parannus. Mukana mm. Ke 09.07. Virtanen Viivi & Wagner Jere KESKIPOHJANMAA s Torstaina 3.7.2003 19 Uskonnollinen toiminta Myytävänä moottoriajoneuvoja Sana matkaevääksi O lin kolmen poikani kanssa ostoskeskuksen pihassa. Epäusko ja väärävanhurskaus näki tässä heti pahennuksen paikan, arvostellen ja tuomiten. Sunnuntai 6.7. Yhteisvastuukeräyksen 2003 nettotuotto oli 11527,71 euroa. suntion tehtävät hoitaa Samuli Ristimäki p. saakka. To 10.07. Su 6.7. – 18.7
9183086 18.35 Uutisotsikot. 14390 17.50 Alueellinen uutislähetys. 420 €, p. 8546796 19.00 Seitsemän Uutiset. 2000 m², sähköt, talvivesi, hyvät uintimahd. 040-824 3120. 050-5977 315. Amerikkalainen viihdeohjelma. 3645932 17.45 FST: Kortnytt. Puuhapussissa vierailee Aseman päiväkoti Orivedeltä ja Nooran naapurissa kerrotaan apinoiden tarina. 7094864 17.20 TV2: Pikku Kakkonen. Pikkurikollisten etsintä on usein tehotonta. Toimittaja Juha Granath kulki poliisin noutoryhmän mukana seuraamassa pakoilun ja etsinnän arkipäivää. talvik. Seikkailuelokuva lännenmiehestä, joka auttaa Kanadan ratsupoliiseja kapinan kukistamisessa. ilmast. Riitan ja Adan mukana kesäisissä maisemissa. 0400-995 940. 8.45 Aikakauslehdistä lainattua. Soitot ark. 258999 19.00 Hulluna sinuun. 6.800 € p. Pituus: 1) Niina Saarman-Bartholdi HämKi 610 (-0,7), 2) Sanna Saarman HämKi 576 (+2,0). Korkeus: 1) Alina Mattila YlänKi 177, 2) Pia Lindroth TuUL 171, 3) Anita Haapasaari LappVe 171, 4) Jonna Anias KokkVe 171, 5) Reetta Laaksonen HKV 171, 6) Katja Kangas YlihJu 168, 7) Maria Holm IFNy 168. tehty! 1000 € tai tee tarjous! P. KABE SMARAGD XLE -89, p. nahkav. Asuntoauto FIAT DUCATO 2.8 UUSI sekä asuntovaunu. 0400-013 476. Nyt nähdään ensimmäisen tuotantokauden uusinnat, syksyllä on luvassa uusia jaksoja. AUDI A4 1,6 -97, aj. vko:t 28, 29, 31 + loppukesä. PERÄMOOTTORIVENE, pit. Ystävykset on kutsuttu katsomaan uutta vauvaa ja viettämään rantaviikonloppua ystävien luo. 050-5013181 MATTOJA huomenna perjantaina Kokkolan markkinoilla Mannerheimin aukio lauantaina 5.7. Yhdessä tai erikseen. Vai onko. 5881680 23.10 Anna Nicole Show. Teksti-tv s. Stereo. Suoritan pellonraivausta MURSKAUSJYRSIMELLÄ Traktoriurakointi J. pentuja, i.K&MVA, e.KVA. 041-483 6409. Dekkarinomaista jännitystä: Tositarina miehestä, joka vuosien ajan piinasi satoja ihmisiä kirjein, uhkauksin ja perättömillä ilmiannoilla. Kuinka Marietten ja Charlien rahat riittävät. Myyd. Yht. HUVILA, Lohtaja, rantat. 3644203 17.46 FST: Uida voi toisinkin. 8749067 09.05-09.55 Melrose Place. Teksti-tv s. Myyt. Näyttävä iso custom nyt huippuhalvalla! h. Draamasarja lentävän lääkäripalvelun työntekijöiden värikkäästä elämästä Australian maaseudulla. 041-482 1332. Lyhytelokuva Elokuvataiteen osastolla ohjaajaopettajana työskennelleen Neil Hardwickin mestarikurssilta ”Telakka”. Uimapuku. ml. Tuotanto: Perjantai 13. Kahden vaiheilla. P. Toisen maailmansodan aikana radio Belgrad esitti joka ilta kello 22.00 tuntemattoman saksalaisen Lale Andersenin laulaman kappaleen Lili Marleen. (91 min). 9000 taxFree. 040-515 4794. 040-567 8074. 2384222 23.05-01.05 Sankarieskadroona. 0400-660 444 Anias. 587338 17.40 Viittomakieliset uutiset. h. 5300067 18.36 Graceland. 1 h+k/kk(+s) miel. 6382742 07.00 Huomenta Suomi. Myös vialliset. 3 km Klan kesk. 641425 21.00 Häähullut. 9964154 19.30 Soppamies. Tied. TAI VARASTOTILA 100 m² osoitteessa Niittykatu 1 Kla. 1728278 15.00 Tennistä: Wimbledon. Uusinta. Kuva: Nelonen Sekalaiset Vaasa: Miehet: 100 m (-0,2): 1) Andreas Osowski IFLänk 10,86. 040-5151 811. 3.200 €/tarjous, p. 139425 17.45 Kielletty rakkaus. nuoriherra hal. 4619319 22.05 Rikostarinoita Suomesta. aj. 1.350 €/tarjous/vaihto, p. AUTOJA kät. Muuttolaatikoiden kätköistä löytyvät rakkaat muistot vuosien varrelta. 146135 17.05 Maailman hauskimmat. 0400-464 240. Soppamies Harri Syrjänen valmistaaKuopion palolaitoksen pelastusmiehille lihaisan grilliaterian. Tapahtumat ajoittuvat 80-luvun alkupuolelle, jolloin omituinen terrorismi sai yhä uskomattomampia piirteitä. Myydään/vuokrataan YAMAHA FJ 1200 -96, 1-omist. YAMAHA VIRAGO XV 1100 -94, runs. Uusia jaksoja Tosi-TV:n taruakin ihmeellisemmästä maailmasta kertovaan sarjaan. 2 H + K (+S) Klan kesk. 106 min). Hyvä PIANO nyt osamaksulla, korko %. Myyd. P. NariThai HIERONTA. läh. Lale Andersenista tuli Lili Marleen ja aina kun hän esiintyi, häntä vaadittiin esittämään tuo kaihoisa kappale. FORD MONDEO 1,8 TD -98, aj. ZITROEN BX VAN -89, aj. 8248661 20.30 Sam’s Game. Myyt. mehiläistarhauksen harrastustason kalusto,(4-kehäinen hunajalinko, kuorima-allas, hunajapumppu, hunajasäiliö ym) mehiläisyhdyskuntia 10 kpl. Vasaroita ja huntuja. Refereras i flerljud av Alf Strömberg. uuden ver., vap. lisävar. PT-puolikas 112 m² Isossakylässä rak. vaihto kajakkikaksikkoon. Myyt. Stereo. Stereo. Vieraina Eero Somervuori ja Göran Stubb. Puh. 040-8333 274. Autojen tuuli-, sivuja takalasit heti varastosta. vielä vap. 08-460 329. 4313932 16.35 Lentävät lääkärit. Anjalankoski. Seuraamme hänen levytyssessiotaan. Nopeat toimitusajat. kilpailut: Miehet: Keihäs: 1) Esko Mikkola NokianP 78,01. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Vesa Pajala (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 06.55 7.15 Lähi-idän rauhan mahdollisuudet. 3473116 01.20-01.30 Euronews. Kysy lisää: Airi Oja/KANNUS. ok-talon irtaimistoa. 8.15 Onko reilun kaupan kahvi reilua. Nauhoitetuissa jaksoissa mukana Sartsan ehdot ja extreme, katutaikuri Petri Seppälä ja animmatiosarja Kulman kundit sekä tietysti Klaani ja Agrippiina. 2925512 22.05 Kulttuuridokumentti: Lale Andersen – Lili Marleenin tulkitsija. Uusinta. Huonekaluhalli Lauri Salonkoski Ouluntie 5, Kokkola, puh. Sarjan tuottajilta on mm. Puh. Francis ja Blake ovat siamilaiskaksosia, jotka Francisin sairaalloisuudesta huolimatta tuntevat olevansa yhdessä ehjä kokonaisuus. Stereo. 2927241 16.20 Pilanpäiten. Stereo. 06-870 336. täys. KoPu:n PUHELINOSAKE, h. h.150.000 €. 0400-862 620. 7424988 01.10-02.10 Norpan yöradio. 0400-889568 AS-VAUNU LMC 545 Luxus, hyvin varusteltu. Jackassissa pelataan pallipalloa ja kaksintaistellaan Villin lännen tyyliin. 725086 17.00 Viiden Uutiset. Amerikkalainen viihdeohjelma. 050-3231450 2 uskov. 334. 646970 19.30 Seinfeld. 5/11. TOYOTA CARMRY 1.8 XL farmari -87, uudempi korinen, kats., met.rusk., h. oh+mh+ k+s yläker. p. Sovi esittely 0400-282 552 SÄLEKAIHTIMET, MARKIISIT tehtaan hintaa. 040-5092 684. Osa 9/24. Simasuut yöjalassa. MB E 290 Turbodiesel -98, aj. Kouvolan Tykkimäessä aidon lavatunnelman takaavat vieraileva Tomi Markkola & Fernet sekä kotijoukkue Teemu Harjukari ja Taivaanrannanmaalarit. alk. 5121203 20.15 Tosi-tv ja Keno. 648628 20.30 Tv-uutiset ja sää. P. Vuokr. pun. MUUTOT YM. 040-5110000. MB C250 TD farm. Myyd. kesk. 22.000 km, virheetön! 13.300 €. OK-TALO 171 m² 4h+k+th, tilava lasiter. 23970 16.15 Gilmoren tytöt. Soita ja kysy. AS-AUTO LMC 6 heng. Ohjelman juontaa Nelosen kanavaäänenä tutuksi tullut Sampo Marjomaa. Stereo. P. 9037048 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Torstaina 3.7.2003 s KESKIPOHJANMAA 20 Lukijan markkinat Ostot Palvelut Tarjotaan vuokralle Veneet Palveluhakemisto Kuulutukset Myytävänä Asuntoautot/vaunut Asunnot Autot Eläimet Halutaan vuokrata Henkilökohtaiset Loma-asunnot Moottoripyörät/mopot Myynnit DAUW THAI-HIERONTA, Rantakatu 9 II kerros. P. 115 tkm, 1-om., pun., hp. 80932 15.45 Telakka. Englantilainen komediasarja. 9252425 23.40 Törkytorstai: Jackass. HONDA CBX 750 –85, asiallinen matkasportti, h. 7641864 17.15 Bel Airin prinssi. 15.00 Tänään otsikoissa. k-lukko, ym. Mutta maalla on myös tilaa ja mahdollisuus rauhalliseen elämään. Selostus Riku Riihilahti, tv-ohjaus Kalevi Korpela. hp. Seinäja kattotikkaat tarjoushintaan NOUTOHINTA JOKA PÄIVÄ 9-16 5-6 m salko 4. 044-439 3522 JÄMTLANNINPYSTYK. 500-10.000 €. Selostajana Heikki Hedman. opisk. Hämeenlinna: Kans. Tosi edull. 050-330 7638 ASUNTO-AUTOJA 3 kpl uudehkoja, vapaana heti. 3456796 18.20 Erätulilla. Yön uhka/ Rokki jyrää. 22680 23.35 Uusi Kino: Yhdessä, yksin. 153 tkm siisti, h. PÄÄKKÖNEN KY 08-460 329 TYÖ/MYYM. KAKSIO Kokkolasta Puh. Tuotanto Juha Granath Oy ja YLE TV2 Ajankohtaisohjelmat. 0400-589 546. -75. H.särkillä. Kaunis 2500 m² tontti, n. P.040-8155311. Kilpailijat joutuvat ajamaan itsensä sietokyvyn ja pelkotilojen äärirajoille. päivä Oy. P. menestyssarja Big Brother ja Nelosen Spy TV. 040-5092 684. 1070 kg. ammattikoulua. 2 MÖKKIÄ ositt. 2.15, uusi, keskipulpetilla, mahd. Monan parhaat kappaleet toiveuusintana! Tänään: Yski sopivasti. 040-773 7074 Myyt. Hän filosofoi muuttokaaoksen keskellä ja keksii, kuinka penni muutetaan miljoonaksi. Elämäsi onnellisimmat päivät, osa 1/2. 6168390 22.30 The McCoys Show. 8.38 Ulkosuomalaiset nuoret juuria etsimässä. 040-8406 559 tai 0400-943 359. 0500-616 991. 7842241 21.05 Kuuma kesä: Runon juhlaa. mahd. 161864 23.00 Myöhäisuutiset. Venäläisiä KUMIVENEITÄ 2.-5.7 klo 11-18, Minimanin tiloissa. 0500-339 999. Uusinta. Kostaja. 78615796 18.00 Viiden juttu. VW PASSAT 1.9 TD -90, hinta 4.200 €, puh. Andy puolestaan pitää vapaapäivää musiikista. P. 19135 11.00-11.04 Tv-uutiset. 1734390 23.20 FST: Kvällsnytt. Värit: musta, ruskea, valkoinen myös puolipyöreä . VOLVO 850 T5 STW. P. Yksi asia on varma voittaja on rahansa ansainnut. vuokr. KEVYET KULJETUKSET 39 m³. 1000 €. Moukari: 1) Mattias Jons Ruotsi 61,59. MB C200 DSL -93, musta, kattoluukku, huoltok. Selkeyttä elämään! Numerologiset ja tarot-tulkinnat. Uusinta. 06-831 9156, 040-5119 226, 040-5074 804. 0500-860 057 . Hp 29000 €. NAINEN 55-65-v. 050-5013181 ASUNTOAUTO, siisti, makuutilat 4 hlö:lle, edullisesti. 8.20 Golfin kulta-aika jatkuu. 31 tkm, hp. ULKOJA SISÄOVET, MÖKKIOVET ja -IKKUNAT, vaatekomerot ym. Stereo. 207 tkm, huoltok., hieno, h. Tuulinen ja kallioinen RANTATONTTI 20 km Kokkolasta etelään tai pohjoiseen. vain 124 tkm, pun., aluv., ym. Napero-Finlandia esittää Pörri Pölyhiukkasen ja Ketunleipää valmistaa Sammutusjuomaa. 020-7311 000 LINDAB ORIMA PIRI STEEL tukku / vähittäismyynti KOSKI-KOURU Ajankohtaista eri aiheista www.keskipohjanmaa.net Palomiehet kattavat pöydän. Stereo. Uusinta. 880932 20.05 Salatut elämät. 040-725 0412. 10609 18.10 FST: Oppåner å hitådit – musiikkivideo. 654999 20.00 Uutiset ja sää. Ensimmäisessä jaksossa hevosia, rottia ja auto korkeuksissa. 06-871 161, 040-762 2099. 11999 20.55 Urheiluruutu. Summeri herättää taas kesällä. 6359661 23.15 Kulttuuriuutiset. 100 m aj (+0,0): 1) Anne Antila JoensKa 13,98, 2) Emma Montell AavasU 13,99, 3) Susanna Rajamäki KarijTa 14,01, 4) Sini Hyytinen VaasVa 14,65. 3331116 00.10 Tennistä: Wimbledon. Tilaa kirjallisena tai varaa aika. Supertähti. Yleisurheilu Pyöräily Jalkapallo. Puh. 050-557 0264. Vaunun paino 1100 kg. 2 H + KK + S 43 m² Hakalahdenkatu 70, uusi talo, heti vapaa. Puh. EURAMOBIL 585 2,8 id TD -99 1+5 huippuvarusteltu kuin uusi. 32 tkm katsastettu ja rekisteröity. 8.48 Dekkari kuuluu suomalaisten kesään. 65932 17.05 Kaksi lihavaa leidiä. Siisti, hyv.varustus nyt 6500 €. P. 911241 18.10 Tunteita ja tuoksuja. 040-7315027 tarjoa Myyt. 6.15, lev. Koiraesittelyssä norjanharmaahirvikoira. Retkiosuudessa melomme vanhan witosen reitin maisemissa. 8026338 21.00 Kesäillan valssi. 6800048 15.55 Renada. Tmi Jorma Hietaharju, puh. hp. klo 10-19, Talvitie 9. Uusinta. Helsinki: Naiset, alle 21-vuotiaiden maaottelu: Suomi–Viro 11–0 (6–0) Suomen maalit: Katri Nokso-Koivisto 4, Jaana Lyytikäinen 3, Miia Niemi, Minna Tuominen, Jenni Sibelius, Linda Lindqvist. 2001 laadukkaat materiaalit, puh. yksiö, rak. Kaikki LVI-TYÖT ammattitaidolla, urakkatai laskutyönä. 934113 22.20 Tulosruutu. hp 16.300 €. 334. Halut. 881661 20.10 Viikonlopun sää. Hakalahdenkatu 74, Kla. Andy ja Angela ovat muuttaneet uuteen kotiinsa. 3.900 €. 935390 18.50 Natalia. 300. 040-536 8522. Stereo. Iso tontti, alaker. Kooste päivän tapahtumista. HONDA CBR 1100 cc -98, aj. -97 aj. 95292203 09.15 Matlock. ja erill. Puh. 700357 23.05 Urheilu-uutiset. 06-8638 125. 702636 19.20 Tulosruutu. 050-330 7599. Naiset: 400 m: 1) Niina Vainikainen KarhKa 57,46. BJÖRNDAHL 415 + YAMAHA 4 hv, hyvä paketti. Puh. Osa 1/3. 0400-666364 AIV-JAKOVAUNU Varmo-Lift vm. Muutetaan maalle! Maaseudusta on tullut elämysbisnes, jossa voi käydä lapioimassa paskaa maksua vastaan. 7.15 Pääministeri Matti Vanhasen EU-linjat. www.tiihonentrade.nu UUSIA SOHVAKALUSTOJA vuodelavereita patjoineen, pirttikalustoja, Bonlux vuodesohvia II laatu 200 €, ym. Vanhempi OK-TALO Hillilässä. Kultalahti 0400-267 297 KIRPPUTORI lauantaina 5.7. THAI HIERONTA Pitkänsillankatu 20, p. kalust., vanerit, kalust.levyt ja rak.listat OVIMYYNTI V. 7964067 10.00-10.56 Summeri. Hal. Korkeakoskesta on tullut vapakalastajien paratiisi tarttuuko lohi tänään pyydykseen. 040-563 0316 20 v. P. Anna lähtee Las Vegasiin katsomaan Chippendalesia. Uutisia Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta koko maassa paitsi Keskija Pohjois-Suomessa, Hämeessä sekä Uudellamaalla. 044-506 1693. 040-727 4609. Soittele! Puh. 1671680 15.25 EuroJahti – mobiilivisa. RÄYSTÄSKOURUA 2 e/ MYÖS PELTISEPÄNPALVELUT Kokkola Jäniskatu 11, puh. 7097319 17.00 Tv-uutiset. 044-5861398. alusta Kla:sta mahd. Täällä mies, savuton ja raitis, luonnosta pitävä, ehdolla! Löydänkö Sinut näin ystäväksi ja puhekaveriksi. 8195203 16.00 Euronews. Naiset: 200 m (+0,1): 1) Susanna Rajamäki KarijTa 24,62, 2) Camilla Wiren IKFalk 25,30. Valmentaja. 178 tkm, 1250 €. 0400-298 866. Angela luo itselleen uraa laulajana levyttämällä soololevyä. otot. 185 tkm, sed. -00, sis. Ilm. 050-5400 333, 06-8350 576. 9949845 19.25 Päivän sää. Stereo. PYÖRÖHIRSIKEHIKOITA edullisesti. Puh. pikaisesti. 643883 21.00 Yötä päivää. Jakso on viimekesäinen. vain 103 tkm, 1 om, h-kirja, huippuvarusteet + muita valikoituja, vähänajettuja TUONTIMERSUJA, Lohtajan matkailuauto Ay, p. Solmukoulu jatkuu. 0400-761 477, 040-5810 956. RENAULT 5 RT -89, aj. Matlock epäilee kieroa peliä, kun koripallovalmentajaa syytetään jopa murhasta. 7.50 Savustetun ja grillatun ruuan vaarat. Puh. Suurin osa poliisin ja oikeuslaitoksen kaipaamista kansalaisista on pikkurikollisia ja sakkolaisia. 16.500 € sekä TAXFREE BMW 325 i -91, 5500 €, TOYOTA Celica 2.0 -91, 4900 €. Stereo. 040-527 6022. 0400-162 967. Hanki uusi harrastus tai ammatti. 1775951 16.30 Rantojen kunkku. Laajakuva. tarj. 813680 22.35 Silminnäkijä: Pikkurikollisten pikanouto. Mikäli kilpailija kieltäytyy tehtävästä tai luovuttaa, on edessä kotiinlähtö. Kuusamossa MÖKKI järven rannalla.0400-387 643, 08-480 423. 630319 23.00-00.45 Tuhoisku (K). 4990 €. 06-876 225. Larkinien lämpimän englantilaisperheen piirissä koetaan tänään epävarmuutta. Puh. poikaa etsii ASUNTOA elok. p. Tuusula Pyöräilyn kansallinen kilpailu: Miehet, 19 km: 1) Jukka Hietala HIT 56.22, 2) Janne Mustonen KorsKa 57.43, 3) Tuomas Turunen CCH 58.20. Kolmepäiväiset häät järjestetään saarella, mutta ongelmia tuottavat sekä sijainti että hääkakku. 209048 18.55 Veikkausliiga: FC MyPa – HJK. Suora lähetys naisten semifinaaleista. P. 040-503 1759. TOYOTA CARINA E 2.0 GLi LB -94 met.pun., sähköikk., 2-renkaat, vetok., aj. Se on loppu nyt. hyväkunt. 050-554 3190 (Kannus). Selostajana Heikki Hedman. ostaa OPTIMISTIJOLLA. 174338 22.00 Kymmenen Uutiset. Kanada/Yhdysvallat. Tanssi-iltaa emännöi Sari Tamminen. 645241 20.00 Kahdeksan uutiset. Stereo. www.yle.fi/silminnakija. Viihtyvätkö kaksoset sisäoppilaitoksessa poissa Mamman helmoissa. 7.40 Euroopan huippuyritysjohtajat koolla. 1 500 m: 1) Anni Tuimala ÄänU 4.29,66, 2) Ulla Tuimala ÄänU 4.38,47. AS.VAUNU. 250777 19.10 Kauppalehden Talousuutiset. 25.900 €. 041-5819317 TARVITSEEKO TALOSI KUNNOSTUSTA?! Ikkunat-ovet-katot, myös asennettuna. Kuula: 1) Robert Häggblom VasaIS 17,83, 2) Sami Kalliomäki IkaalU 16,23. P. vuokr. klo 16.00 jälk. Riemukkaita tapahtumakulkuja ja hersyviä henkilöhahmoja sisältävä komedia (1979) kertoo Neuvostoliiton puolelta Suomen Lappiin luvatta tulleen Natalia lehmän palauttamisesta. George kärsii veden aiheuttamista kutistumisilmiöistä, Kramer löytää hummereita ja muut päivittelevät vauvan rumuutta. 9000 €. kasatt. OPEL ASCONA -86, siisti, konerem. Moni haaveilee muutosta maalle, mutta kenellä siihen on mahdollisuus. Lammi. Toimintaelokuva amerikkalaisesta seikkailijasta, joka 1800-luvun puolivälissä meni palkkasotureineen Meksikoon ja Keski-Amerikkaan, n suistamaan paikallisia diktaattoreita vallasta. Nokkelimmat etsintäkuulutetut osaavat painua maan alle oikeudenkäyntiä edeltävänä päivänä, jolloin hakuja on mahdollista tehdä. 0500-563 879. 050-5013 181. SARJA ALKAA. Sam miettii, miten pääsisi eroon poikaystävästä, niin että saisi pidettyä tältä saamansa auton. Tied. 0400-841 553. perusk. TOYOTA CARINA 1.6 XLi -91, h. alk. Varma vuokra! P. P. 1.8. Stereo. 050-501 3360. 3397999 23.05 Tv-uutiset. Opisk. P. 06-8632 183. Hyväkuntoinen RT-PÄÄTYOSAKE 2 H + K + S 59,5 m² Kälviän keskustassa. 2 ASUNTOVAUNUT Solifer ja Matkaaja vkot 25 ja 26 varattu. Kuva: MTV3 Seinfeld. Evijärven markkinoilla Tervetuloa P. 2h+k+wc, ulkovarastot + autotalli. 45 m kaapelia, puh. Uusinta. USA 1988 5325357 06.00 Mikämikä-tvpeli. 6372512 23.30 Uusi Kino: Rieku ja Raiku – rakkauden kolme väriä. Norbert Schulzen vuonna 1938 säveltämästä teoksesta tuli yksi viime vuosisadan kuuluisimmista lauluista ja laulajattaresta legenda. vm.11/95, met.sin helmiäinen, mannuaali, auto ilm. Rannalla. 10086 15.00 Tv-uutiset. 06-830 2109. 12999 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. 044-544 0086. Uudehko ASUNTOAUTO 1 + 8 hlö, vap. Häirinnästä sai kärsiä poliitikot, Presidentti, kansakoulunopettaja, armeijan henkilökunta ja aivan tavalliset ihmiset, joihin hän kohdisti katkeruuttaan. 48154 18.15 Kakkosen kesäsää. 69796 15.05 Oi ihana toukokuu. THAI HIERONTA, SAUNA Rimmi Korpilahdent. 26.7. 7972512 18.00 Tv-uutiset. mittaus 150 km. 8.50 NHL, jääkiekkoilijan unelma . Suomessa on voimassa tällä hetkellä lähes 40 000 etsintäkuulutusta. Kuka kuudesta uskalikosta vie potin eli 50 000 taalaa Joe Roganin juontamassa realitysarjassa. läh. 4890116 18.15 FST: TV-nytt. 165680 22.00 Pelkokerroin. 376. Pääkaupunkiseudulla joka kolmas oikeudenkäynti lykkääntyy, koska jutun osallinen, useinmiten juuri syytetty ei saavu paikalle. Myyd. 110 m aj (+0,1): 1) Kristoffer Sandell IKFalk 14,94. 788390 20.30 Salatut elämät. Peliohjeet teksti-tv:n s
Toisen maailmansodan aikana radio Belgrad esitti joka ilta saksalaisen Lale Andersenin laulaman kappaleen Lili Marleen. 17.10 Sommarmusik. 13.10 Maakuntaradio. Kuva: Yle/Kuvapalvelu Sata metriä hevosen perässä roikkuen, sitten neljä minuuttia pienessä kuopassa satojen rottien kanssa ja lopulta kiipeilyä patojärven yläpuolella. 07.40 Aamutunnelmia. Sarjan alussa kaikki peruselementit ovat paikoillaan. 15.05 I-Studio. Kanfouah. 16.00 Uutiset ja sää. 11.03 ”Somliga går med trasiga skor.” 11.45 Sommarmusik. 16.42 Ajankohtaista. 14.00 Peliputki: Astronautti. 21.00 Uutiset. Kun Lale Andersen vieraili Tampereella vuonna 1952, kirjoitti Aamulehti, että ”kaupungintalon sali osoittautui liian pieneksi, tulijoita olisi riittänyt vaikka millä mitalla.” Kuuntelin iltayöstä kotona sekä Dietrichin että Andersenin Lili Marleenit ja olen vakuuttunut, että juuri Andersen saavutti esityksellään saman tehon kuin Vili Vesterisen Säkkijärven polkka aikanaan: se lohdutti ja yhdisti hyvin erilaiset ihmiset. 18.00 DragonBall Z. 22.00 Uutiset ja sää. 15.55 News. 07.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 15.05 Maakuntaradio. Yhdessä, yksin on kolmiodraama, jossa värisee poikkeuksellisen puhutteleva hiljaisuus ja hämäryys. Dokumentissa on mukana otteita hänen tv-haastattelustaan, jossa hän toteaa vähän sarkastisesti, ettei häneltä ole jäänyt elämään kuin viisi ikivihreää, yksi niistä on tietenkin Lili Marleen. 16.15 Landet runt. 15.30 La Dictée des Amériques 2003. www.radionova.fi 16.00 Kesäillat/Kati Hyttinen Uutiset tasatunnein. Toinen esitys. 10.00 Uutiset. 21.00 Parhaat päältä. YLE Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 04.00 Uutiset ja sää. 22.55 Lokala nyheter. 0.25–3.00 Golf US Open damer. 15.00 Laura & Voutilainen. 1.55 TV5, L’invité. 13.42 Ajankohtaista 14.03 Oulu Radion iltapäivä. 14.00 Uutiset. 10.03 Förmiddag. 15.00 Uutiset. Aamu ulkomailla 08.10. 10.30 Puolen uutiset ja sää. Siksi ohjaaja Matti Kassilakin saattoi vaatia itselleen matkan YK:hon New Yorkiin, jotta hänen lausumansa elokuvan avaussanat saisivat arvoisensa puitteet. 11.20 Double Je. 18.03 Kvällen fortsätter. Laulun ja sen esittäjän vaiheita seurataan saksalaisen Deutsche Wellen tuottamassa illan kulttuuridokumentissa Lale Andersen – Lili Marleenin tulkitsija (Lale Andersen – Die Stimme der Lili Marleen). Elokuvan satiiri saattoi aikanaan tuntua uskalletulta, mutta tänään se kalskahtaa kesyltä ja summittaiselta. 23.00 Nyheterna. Parhaiten aikaa ovat kestäneet paasilinnalaiset kansantyypit ja Kassilan rento kertojanääni. 11.03 Maakuntaradio. 08.10 Ykkösaamu. 18.55 Regionala nyheter. 00.35 Räsypokka. 13.00 Rapport. 12.00 Jalkapallo: Confederations Cup Ranska. 10.33 Päivänpaiste. 01.40 Tosielämää Havaiji. 18.45 Lätt klassiskt. 03.00 Uutiset. 19.10 Euroopan konserttilavoilta. 21.00 Dirty Sanchez. 2.05 Entretiens. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 13.25 Menovinkit. 22.00 Uutiset ja sää. Makrilli. 12.15 Maakuntaradio. 09.50 Kymmenen pientä minuuttia. 10.00 X-Hyppy. 18.00 Jalkapallo: Copa Libertadores. He ovat oikeastikin identtisiä katsojia, joten kokemusta herkästä kohtalonyhteydestä löytyy. 12.03 Förmiddagen fortsätter. 3.00 TV5, le Journal. Se ei näy edes ensimmäisen jakson osallistujajoukossa, joka on niin tyypillinen kuin kuvitella voi. 16.12 Sommarradion. 14.03 Tänään iltapäivällä. 13.08 Sää. 15.50 Veneilysää. 23.30 Chicago Hope. Näin alkoi ensimmäinen Pelkokerroin, joka tekee nyt Nelosella uusintakierroksen. 01.00 Uutiset ja sää. 18.25 Late Night with Conan O’Brien 19.10 Sessions. 08.10 Oulu Radion aamu. Tfn 06-3200 200 08.30 Regionala nyheter 08.40 Tävlingen forts. 12.10 Café Continental. 20.00 Sommarvädret. 23.00 Aktuellt. 18.00 Nyheter. Kesäduuni-blues 07.20. Musiikkia ja mukavaa tunnelmaa. 12.00 Nyheter. Havaintokenttä-kisa, jossa yksityiskohdat ratkaisevat 16.20. 02.02 Yöradio. 21.00 Vingården. 11.00 Top 10 at Ten French Hip Hop. Mikäli ei uskalla yrittää, putoaa ja mikäli epäonnistuu, putoaa. 07.40 Suoraan kentältä 07.50 Merisää. Stuntit on suunniteltu näyttäviksi, mutta todellista vaaraa ei korvausoikeudenkäyntien luvatussa maassa ole. 13.15 Kohtalona Sinetti. Humanisti kyselee totuuden ja oikean havainnoimisen perään, mutta hän ei tunnu pääsevän puusta pitkälle asiassaan. Michael Polish ohjasi ja kirjoitti Mark-veljensä kanssa esikoisenaan elokuvan, joka onnistuu kertomaan siamilaisista kaksosista vailla tympeätä taivastelua tai huokeata huulenheittoa. 07.10 Aamusoitto. 11.00 Uutiset. 13.55 Pätkä. Jo vääryys vallan saapi. 09.15 Arkiaamussa. 14.25 News. 2.00 Pimeyden sydän. 14.25 Menovinkit. 23.15 Regionala nyheter. 01.02 Yöradio. 07.50 Merisää. 14.00 Nyheter. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Kesäyö Pookin aalloilla 7.00 Uutiset 7.05 Huomenta Pookista 8.00 Uutiset ja sää 8.05 Kohti kesäpäivää 9.00 Alueuutiset 9.05 Kohti kesäpäivää jatkuu 9.30 Talousuutisettarjoaa Raahen Osuuspankki 9.40 Kohti kesäpäivää jatkuu 10.00 Uutiset 10.05 Ajankohtaista aamupäivää 11.00 Alueuutiset 11.05 Ajankohtaista aamupäivää jatkuu 11.30 Veikkausvihjeet 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Päivästudio 13.00 Alueuutiset 13.05 Päivästudio jatkuu 14.00 Uutiset 14.05 Päivästudio jatkuu 15.00 Alueuutiset 15.10 Toiveiden tuntistudion numero 0700-392111(pvm+1.95e) 16.00 Uutiset ja sää 16.05 Kohti kesäiltaa 17.00 Alueuutiset 17.10 Kohti kesäiltaa jatkuu 17.20 Talousuutiset tarjoaa Raahen Osuuspankki 17.30 Hyviä Uutisia: Kalajoen Baptisti seurakunta 18.00 Uutiset 18.05 Kesäilta Pookin aalloilla 19.00 Alueuutiset 19.10 Tähtiartisti 2003 19.30 Kesäilta Pookin aalloilla.tiIskelmä Kokkola 96,7 Iskelmän aamu klo 06-11 6.20 Veneilysää 7.20 Ameriikan Office Jope Ruonansuu & Juha Laitila 7.40 333 euron minuutti p. 15.03 Sommarradion. 1.00 Alternative Nation. Juonnettua musiikkiohjelmaa. 10.25 News. 05.50 Merisää. 22.30 Diary of Backstreet Boys. 09.42 Ajankohtaista. Dokumentissa kuullaan hänen kolmen jo korkeaan ikään ehtineen lapsensa sekä Lili Marleenin vuonna 1938 säveltäneen Norbert Schultzen näkemyksiä lahjakkaasta schlager-laulajasta. 18.45 Sommartorpet. 20.05 Solisteja Kansallisoopperan näyttämöltä: 20.55 Felix Mendelssohn: Häämarssi. 07.33 Oulu Radion aamu. Studionumero 0108 06000 (pvm). 18.55 Suomi tänään/Jalkapallokierros. 21.00 Aktuellt. Puh. 13.00 Tune in. 19.40 Täydellistä elämää. 21.00 Fri bas 23.00 Professor Pop. 1.10 Journal TSR. 19.25 Vädret. 18.00 Uutiset. 10.00 TV5 Infos. 13.33 Oulu Radion päivä. 19.55 Barrljunga. 18.05 Pyramide. 19.00 Aktuellt. He joutuivat olemaan paljon yksin, kun äiti kiersi maailmalla. 07.53 Kuikan huuto. 19.55 Runt på vår runda jord. 11.35 Oulu Radion päivä. 21.20 Nigella – en smak av sommar. 22.00 Aktuellt. 00.05 Yöklassinen. 15.30 Puolen uutiset ja sää. 13.33 Päivänpaiste. 22.00 Aktuellt. 22.50 Big Brother. Juontajana Kaje Komulainen. 15.55 Musiikkiuutiset. 11.25 Menovinkit. 15.30 Jalkapallo: UNICEF vs Rest of the World. 20.55 Leunig. 15.42 Ajankohtaista. 14.42 Tieteen tekijä 15.05 Oulu Radion iltapäivä. 11.00 TV5 le Journal. 21.00 Sumo: Grand Sumo turnaus (Basho). 17.30 Vallan vaiheilla. Music tv 7.00 Turn on. 23.30 Les Gens Normaux N’ont Rien D’exceptionnel. 18.30 VOA Radio Dei 104,3 MHz 06.00 AAMUDEI 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 06.45 Virsihetki 07.15 Avaimia Raamattuun 07.30 TOIVONTUOTTAJAT 07.40 Ajassa kiinni 08.15 Aamuhartaus 08.35 Ohjelmatiedot 09.15 Aamuvieras 09.45 Lastenkilpailu 10.00 MIDDEI 10.30 Onnentoivotukset 12.03 Musiikkitunti 13.30 Levollisia säveliä 14.00 PÄIVÄDEI 14.45 Maapallojuttu 16.03 ALUEIKKUNA 16.20 Aluekatsaus 16.35 Menovinkit 16.45 Ankkuri 17.00 ILTADEI 17.15 Ajassa kiinni (u) 17.45 Kulttuurijuttu 18.00 Lasten iltahetki 18.45 Herää Suomi! 19.00 Vapaakirkon kesäjuhlat 20.30 IRRTV (u) 21.00 Raamattu kannesta kanteen 21.45 NUORET 22.00 Liekki 23.00 Kiitokseni (u) 00.05 YÖDEI Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Torstaina 3.7.2003 Radio & TV 21 06.00 Sub chat. 09.04 Sää. 09.30 Regionala nyheter 09.35 Firarsvängen forts. 13.00 Önska. 23.25 A-ekonomi. 15.15 Iltapäivässä. 08.33 Kuikan huuto. 12.30 Taildaters. 5.30 Reflets Sud. Suomen suurin aalto 13.35. 18.50 Iltahartaus. 19.20 Aftonandakt 19.30 Naturväktarna. 16.10 I-Studio. 23.00 Debatt. 10.30 Pokémon. 17.26 IStudio. 18.05 Vår gemensamma nordiska historia: Joker, ess och kung. 020 366 800 8.40 Iskelmän artistigrilli 9.20 Paikalliskatsaus 9.40 FinnHits-kisa 023 366 800 kuukauden palkintona etelänmatka 10.40 Iskelmän artistigrilli Iskelmän siirtoketju klo 11-13 parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Iskelmän iltapäivä klo 13-18 13.20 Paikalliskatsaus 13.40 Tuplaa palkkasi, ilmoittautumiset: www.iskelma.net 14.40 Iskelmän artistigrilli 15.20 Ameriikan Office Jope Ruonansuu & Juha Laitila 15.40 PhotoPlay-kisa 020 366 800 16.20 Paikalliskatsaus 16.40 Iskelmän artistigrilli Iskelmän ilta klo 18-23 19.40 Iskelmän artistigrilli 20.40 Ameriikan Office Jope Ruonansuu & Juha Laitila 21.40 Iskelmän artistigrilli STT:n uutiset tasatunnein Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 6.30 Raamattu kannesta kanteen 7.00 Uutiset ja sää 8.00 Ulkomaanuutisia 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.30 Musiikkia maailmalta 10.00 Nimipäivät 10.05 Maatalousuutiset 11.00 Uutiset ja sää 11.05 Levylautanen 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Päivän klassinen 12.10 Ajankohtaista aalloilla 13.00 STT:n uutiset ja sää 13.10 Paikallislehtikatsaus 14.00 Terveysuutiset 14.10 Tietokilpailu Järviradio Liitteestä 15.00 Uutiset ja sää 15.05 Iltapäivän levyt 17.00 Uutise ja sää 17.05 Paikalliskatsaus ja radiossa huommenna 17.30 Kustannettua ohjelmaa; Kotikirkon kanava; toim. 12.20 Viikon kasvi 12.35 Kesakoita 12.55 Oulu Radion päivä. 7.00 TV5, le Journal. 13.45 Dagens rätt. 16.25 Menovinkit. 17.00 Uutiset. 17.00 Aktuellt med väderrapport. 10.33 Selkämeri – majakkasaarelta avautuu rannaton ulappa. Ile Jokinen laiturinnokassa 11.20. 19.10 Lokala nyheter. 20.05 Taka-ajatuksia. Rainer Werner Fassbinder avasi Lili Marlene-elokuvallaan (1980) estradin myös Hanna Schygullan tulkinnalle. 10.03 Maakuntaradio. 20.20 Regionala nyheter. 08.10 Kuikan huuto. 5 Yle Radio 1 klo 22.10 Juha Seitz Uuvuttava matka matematiikkahelvettiin Laula Lale taas Lili. 17.20 TV5 le Journal. 12.33 Päivänpaiste. 0.30–1.30 K Special: William Kentridge. 21.03 Sportradion. 21.00 Uppdrag granskning – vad hände sen. 08.18 Kansan mielipide 08.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 20.55 Sport. 22.15 Tidsresan. 21.55 Tähtihetki. Dokumentissa on herkullinen kohtaus, jossa vanhat sotajermut ja laulun länteen välittänyt brittijournalisti kohtaavat toisensa. Kello 22.00 se kaikui myös toisen maailmansodan aikana Radio Belgradin lähettämänä. 06-8220988. 0.55 Arkiv X. 14.35 Studiovieras. 3.15 Nationalsången. 07.33 Kuikan huuto. Maidonmakeaa. 20.00 Musiikkiuutiset. Lale Andersenin tumma ääni on jäänyt soimaan monen suomalaisenkin sodan kokeneen mieleen. 2.15 Uutiset. 19.55 Urheiluradio. 21.30 Journal de France 2. Tavanomaista vaikeampia käsitteitä hallitsevilla vaikuttaa usein olevan vaikeuksia olla elvistelemättä ymmärryksellään. 15.50 Venelysää. 05.35 Tänään 50 vuotta. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. 08.55 Urheiluradio. Sitä kai myös Alex Cox ajatteli, kun ohjasi elokuvansa Tuhoisku (1997). 16.00 Nyheter. Yhdysvalloissa eläinsuojelijat ovat paheksuneet sitä, että sarjan kuvauksissa ei välitetä kilpavälineinä käytettyjen elävien olentojen hyvinvoinnista. 08.50 Morgonandakt 09.00 Aktuellt 09.10 Firarsvängen.Hälsningar och önskemusik -tfn 063200 200 fax 06-72 45 200. 17.30 Le Journal de L’eco. 19.30 Richard Scarrys äventyrsvärld. 20.00 Uutiset. 22.10 Radioateljee esittää: Maallikon kirje Pythagoraalle 22.55 Novosti po-russki. Ihmisille ja tarinalle annetaan aikaa. 13.00 Radioteatteri esittää: Tarinoita Uhanasta. 07.10 Maakuntaradio. 21.30 Dismissed. 17.45 Oprah Winfrey Show. 55 (121 min) TV2 klo 23.05 Pekka Eronen Siamilaisten kolmiodraama Toinen rakastaa, toinen ei. 21.35 Urheiluradio/Liikuntapolitiikan arkipäivää. 16.00 Peliputki: FusionX. 11.40 Keski-Pohjanmaa.Nyt. Tosin suomalaisille Lili Marleen oli Liisa pien, mutta sävel pysyi samana. 14.00 Uutiset. Nyt liikenteessä û yhdessä Liikenneturva ja Radio Nova 07.45. 10.15–11.15 Badeboda Bo. Kosovossa Radio Andernach soittaa joka ilta kello 22.00 Lili Marleenin ja kosovolaiset sotilaat nojaavat kaihomielisen näköisenä vahtipaikkojensa seiniin. 15.12 Päivän reppi 15.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 09.05 Kuikan huuto. 2.25 Kvinnofängelset. 14.30 MTV:New. 19.00 Uutiset ja sää. 1970luvun lopullahan semmoinen oli ulkopoliittisen kriisin paikka. MTV:n meteorologi studiossa 09.15. Vaikka yli kuuden vuosikymmenen takainen kulttilaulu ei enää nuoria sykähdytäkään, se elää edelleen jopa samanlaisissa oloissa kuin syntyaikanaan. tävling. 11.42 Päivässä kiinni 12.15 Oulu Radion päivä. 12.00 The Real World. 00.05 Yöradio. Sydämet heillä ovat joka tapauksessa erilliset, ja nimenomaan se tuottaa vaikeuksia. 08.30 Puolen uutiset ja sää. 20.03 Jalkapallokierros. – Keskipohjalaisten oma saippuasarja. 22.00 The Real World. 12.30 Puolen uutiset ja sää. 14.50 Dangerfield. 07.45 Hartaita säveliä. 14.03 I-Studio. 16.00 Aktuellt med väderrapport och båtvädret. 22.00 Fasadklättraren. 07.50 Merisää. 8.55 News. 22.51 Kulttuuriuutiset. 13.08 Sää. 9.00 Turn on. 02.00 Uutiset. 15.00 Aktuellt. On vain katsottava seuraavana päivänä ulos ja havaittava asia. Kuitti -viestinvälityspalvelu 13.15. 8.00 Turn on. 20.30 SubSuosikki: Frendit. Radio Novan kesäagentit 19.20. 20.00 Bara på skoj. Häntä loukkasi syvästi, kun Goebbels joukkoineen kielsi laulun esittämisen. 23.03 Kovan päivän ilta. Pelkokertoimen edetessä mukaan tulee enemmän erikoisjaksoja. Gary Cooper esittää teksasilaista lainvartijaa, joka lainsuojatonta asekauppiasta jäljittäessään lyöttäytyy yksiin Kanadan salskeiden ratsupoliisien kanssa. 21.00 Bokbadet. 24.00 Rapport. www.radionova.fi 20.00 Mitä kuuluu MarjaLeena Radio Nova etsii kauan kadoksissa olleita ystäviä. 08.42 Tulevaisuus täällä jo nyt 09.04 Sää. Eniten kärsivät eläimet. 06.15 Aamuhartaus. 21.50 Merisää. Juontajana Petri Kuikka 07.10 Kuikan huuto. 14.00 Aktuellt. 15.00 Nyheter. 21.00 Kaisaniemi Pop -konsertti, osa I. 09.30 Puolen uutiset ja sää. 12.15 Päivänpaiste. Dokumentti osoittaa, miten monipuolinen Lale Andersenin (1905-1972) joutui Lili Marleenin vangiksi. Tuhoisku edustaa sitä hyvinkin tuttua amerikkalaista asennetta, jonka mukaan heikäläisten on otettava hoitoonsa myös muun maailman asiat. 17.00 Rapport. 22.56 Päivä tunnissa. Chaplinin ex-heila Paulette Goddard on punatakki Preston Fosteriin ihastuva puoliverinen ja villi tyttö. 07.53 Maakuntaradio. 12.01 Aktuellt. 21.50 Mordkommissionen. 16.30 Puolen uutiset uutiset ja sää. Eurosport 9.30 Purjehdus: Sailing World. 09.33 Kuikan huuto. Kuinka niistä saadaan kuuntelukelpoinen kuunnelma, se onkin jo ihan toinen juttu. 16.45 Tillbaka till Aidensfield. DeMillen ohjaama leffa tuntuu – varsinkin ulkoilmaseikkailuksi. Kyse on megailmiöstä: Yhdysvalloissa jo yli sataosaiseksi venynyt kilpasarja kasvattaa yhä katsojalukujaan. 00.00 Uutiset ja sää. 08.15 Aamun ääni – Kuka huutaa -kilpailu. 20.55 ATB: I don’t wanna stop. Aamun lehdet 06.20. 14.03 Sommarradion. 13.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 06.42 Tiijäkkö nää. 07.53 Oulu Radion aamu. Addiktiivisuus puolestaan kumpuaa siitä, että katsoja pohtii pystyisikö itse samaan. 11.00 Jalkapallo: World Cup Classics ArgentiinaHollanti. 15.52 I-Studio. 24.00 Uutiset. Yhteenottoja. 23.00 Nyrkkeily: Kv. Hoffman – H. 1.40 JTA. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 07.03 God morgon, Österbotten 07.22 Tidningsöversikt 07.30 Regionala nyheter 08.00 Aktuellt med väder-och sjörapport 08.20 Var är jag. Lili Marleen kajahtaa englanniksi ja maljat nousevat Lale Andersenille. 15.25 Menovinkit. 09.05 Maakuntaradio. Anatomian professori. 12.55 Löpsedeln. 08.00 Uutiset ja sää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. Aamun keskustelunaihe 07.10. 23.00 Sportnytt. 14.00 Tune in. 15.10 Kultakuume. 12.50 Hem till gården. 05.02 Ylen aamu. 06.33 Kuikan huuto. 13.42 Ajankohtaista tänään. 19.55 Ekonominyheterna. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. 0.15 Jalkapallo: Copa Libertadores. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 06.30 Puolen uutiset ja sää. 10.00 Aktuellt med väderrapport. Dramatiikka syntyy hyvistä kuvakulmista ja leikkauksista. 21.05 Découverte. 06.03 Hartaita säveliä. 06.00 Uutiset ja sää. 23.30 Jackass. 17.40 TV5, L’invité. 11.55 Päivän mietelause. Kuitti viestinvälityspalvelu (www.radionova.fi) 11.40. 21.45 Pilanpäiten. 15.33 I-Studio. 22.00 Nyrkkeily: Ylemmän keskisarjan EM-ottelu D. Blake (Mark Polish) ja Francis (Michael Polish) ovat siamilaiskaksosia, joista toinen on ihastunut Michele Hicksin esittämään prostituoituun Pennyyn. Kassila sovitti Arto Paasilinnan romaanista komedian, jossa lappilainen rentous ja idänsuhteiden byrokratia asettuivat rinnakkain. 17.00 Päivän peili ja sää. 16.33 I-Studio. Studionumero 0108 06000 (pvm). Kesäjulkun kuulumisia 12.35. 17.05 I-Studio. 15.42 Ajankohtaista 15.50 Veneilysää 16.10 Oulu Radion iltapäivä. 9.00 JT Radio Canada. 10.00 Nyheter. 07.25 Menovinkit. 18.50 Merisää. 15.02 Centrum. TV 5 5.00 TV5, le Journal. 7.55 News. 09.00 STT:n uutiset. 10.05 Zig-zag Cafe. 17.05 Maakuntaradio. Lili Marleen on sikäli merkillinen laulu, että se ylitti vihollisrajat. 8.25 News. 8.30 Turn on. Musiikkivideo. 2.00 Drop out. 00.55 Kameleontti. www.radionova.fi 00.00 Radio Novan yö Uutiset tasatunnein. 17.55 Tusenårsresan. 09.04 Sää. 10.00 Ratsastus: Samsung Nations Cup Drammen Norja. 21.00 Radio Novan kesäyöt Uutiset tasatunnein. 16.15 Päivän reppi 16.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 13.55 News. 7.30 Telematin. 07.20 Missäs mennään. 22.50 Melodier i sommarkvällen. 14.33 Oulu Radion iltapäivä. Alkuun pitäydytään kuitenkin 50 000 dollarissa. Kiellosta huolimatta kappale soi jopa hänen hau tajaisissaan. Sen sijaan lauseen ”Jumala on olemassa” todenperäisyyttä ei voida aavistaa, koska seikka ei ole havainnoitavissa. 00.00 Löpsedeln. 23.15 Sporten. 6.55 News. 10.50 Sunset Beach. 07.00 Uutiset ja sää. Tänään aiheena singer/songwriter-kulttuuri. 16.50 Rock-klassikko. Andersen oli määrätietoinen, laulajan uraan vakavasti suhtautunut nainen. 14.03 Önska fortsätter. 10.42 Ajankohtaista tänään. 7.30 Turn on. 11.55 Urheiluradio. 07.00 Aamun peili ja sää. 09.42 Ajankohtaista 10.03 Oulu Radion päivä. Häussler – R. 11.00 Aktuellt. 12.55 Maakuntaradio. 09.55 Nyhetssammandrag. 13.55 Pussel. 07.30 Puolen uutiset ja sää. Kovin tunkkaiselta ja ahtaan oloiselta Cecil B. Sitähän laulettiin myös englanniksi liittoutuneiden puolella. 17.30 Seikkailu-urheilu: X – Adventure Raid Series. 5555 (106 min, E) TV1 klo 23.35 YYA-lehmä liikekannalla Neuvostolehmä loikkaa Suomen Lappiin kotimaisessa komediassa Natalia (1979). 11.30 Puolen uutiset ja sää. 13.05 Kahvikonsertti. 12.00 Peliputki: Zap. 20.00 MTV:New. Voi olla, että Yhdessä, yksin sai inspiraationsa David Cronenbergin elokuvasta Erottamattomat, mutta ihan oman ilmeensä ja tunnelmansa se kehittää. Mutta niin löytyy elokuvallista oivallustakin. Lapset näyttävät suhtautuvan äitiinsä sekä kaihoten että ymmärtäen. 21.00 Iron chef. Entä ovatko temput oikeasti vaarallisia. 20.15 Treasure. 17.30 Sommarberättelsen: Huckleberry Finns äventyr. Polishin veljekset latasivat siihen henkilökohtaisuutta ja luontevaa huumoria, joka on epäilemättä hankittu henkilökohtaisella kokemuksella. Kuusi kilpailijaa joutuu kohtaamaan kolme erilaista pelkoa. 22.30 Bosse bildoktorn. 10.03 Päivänpaiste. Kesälaatikon salaisuus 09.35. 19.15 Star Trek: Enterprise. 09.00 Slaavilaisia klassikoita. 13.10 Puskasta kuuluu. Havainnoimisen tärkeydestä esitetään esimerkki, jossa todetaan lauseen ”Huomenna sataa lunta” todeksi toteaminen helpoksi. 9.55 News. 10.05 Radio Vega Åboland bjuder på en regional förmiddag. Hän on myös levyttänyt laulun saksaksi. 10.03 Reseptori. 13.15 Skilda världar. Sahtia. 18.00 Aktuellt. 0.10 Inför Europafinal för unga dansare. 17.30 Päivän peili ja sää. 555 Nelonen klo 22.00 Lassi Kurkijärvi Mitä sinä tekisit 50 000 dollarin tähden?. 16.00 Making the Video Alanis Morissette. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 05.00 Uutiset ja sää. 09.25 Menovinkit. 21.00 TV5 Infos. 08.10 Maakuntaradio. 18.45 Uutiset. 5555 TV1 klo 22.05 Maila-Katriina Tuominen Matematiikan termit lienevät niitä helpoimpia nöyryyttäjiä, kun halutaan saada tieteenalaa ymmärtämätön kansanosa kyykkyyn. Muuten tuotanto on taitavaa. Studionumero 0108 06000 (pvm). 17.20 Uutisotsikot. 07.50 Aamuhartaus. Alajärven srk. Tv 4 Nordisk 6.59 Nyhetsmorgon. 17.05–17.30 För kärleks skull. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 Nonstop. 14.15 Naurun aika 14.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 18.00 TV5 Infos. Taannoin kuollut Clash-mies Joe Strummer sävelsi leffan kipakan, lattarisävyisen musiikin. 10.30 Turn on. 20.05 Dr Phil. 19.25 La FÒte du Canada – 2003. Vegetan tyylinäyte. 13.30 Yleisurheilu: IAAF Super Grand Prix Lausanne Sveitsi. 11.35 Sunset Beach. 23.03 Våra finlandssvenska tonsättare: Jack Mattson. 23.00 Uutiset. 08.40 Kesäkylässä. 13.05 Droit de Cité. 16.10 Faunin iltapäivä. 18.03 Suomi tänään/Jalkapallokierros. 09.42 Ajankohtaista tänään. 20.03 Naturväktarna fortsätter. 18.35 Jeopardy! 19.05 Keno. 19.00 TV5, le Journal. 06.33 Oulu Radion aamu. 11.00 Kirjakerho. 06-8220988. 10.00 Uutiset. Kesäduuni-blues 08.40. 13.42 Ajankohtaista. 14.30 Des Chiffres et des Lettres. Ruotsin tv 2 18.40 Nyhetstecken. YLEX 94,0 ja 96,1 MHz 06.30 YLEX Aamu. 20.00 Jalkapallo: UEFA Champions League. 21.03 Suomi tänään. 20.30 Rapport. 12.15 Pelimanni puh. 17.09 Kesävieras 17.27 Oulu Radion uutiset ja sää. 18.30 Hartaita säveliä. 10.05 Suvitoive. 03.02 Yöradio. raskaansarjan ottelu T. Leffan päähenkilöt nyt vain sattuivat syntymään toisiinsa kiinni kasvaneina. Englantilainen tositv-sarja 23.20 Late Night with Conan O’Brien. 15.42 Ajankohtaista tänään. 16.42 Ajankohtaista 17.05 Oulu Radion iltapäivä. 9.30 Turn on. 18.30 Questions pour un Champion. 12.15 Anneli Tempakan paletti: Tuomas Mäntynen – teoksia neljältä vuosikymmeneltä. 13.00 STT:n uutiset. 02.55-06.00 Sub chat. 17.55 Löpsedeln. Kun Blake ihastuu kiltin oloiseen neitoseen, alkaa paikalla olla tungosta. Keskipäivän peili ja sää. Kuinka tämä kaikki liittyy matematiikkaan, sitä ei selkeästi saada kerrotuksi. 14.00 Journal RTBF. 14.03 Maakuntaradio. 18.00 European Top 20. www.radionova.fi 09.00 Radio Novan kesäpäivät/Sari Seppälä ja Kimmo Vehviläinen Uutiset tasatunnein. 9.20 3 from 1. 24.00 Drop out. 16.00 Uutiset ja sää. 19.30 Nyheterna. 12.25 Menovinkit. 00.05 Nattklassiskt. Radioateljeen kuunnelma Maallikon kirje Pythagoraalle – tosi, totuus, todistaminen haluaa katsoa matematiikkaa tavallisen tallaajan näkökulmasta, mutta menee metsään komeasti heti ohjelman alkumetreillä. 00.05 Yöradio. Mukana touhottavat Ola Johansson, Matti Mäntylä, Marjukka Arasola ja Martti Järvinen. 00.05 Nattklassiskt. Hyvän vanhuuden turvaaminen. 10.42 Ajankohtaista. 12.55 Päivänpaiste. 17.00 Kväll. 12.45 Merisää. 13.00 TV5 Infos. 3.20 La Riviere Esperance. 20.00 Aktuellt. 17.55 Urheiluradio. 17.00 Trl. 15.45 Ordjakten. Toinen esitys. 23.00 Andy Dick. 11.14 Nuotin vieressä 11.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 23.25 Vädret. 15.00 MTV Access. Kuunnelmassa eräs humanisti saa kystä kyllin Pythagoraan koulukunnan suorakulmaisen kolmion todis tuksesta ja alkaa kuvitteelliseen kirjeenvaihtoon jo 2 500 vuotta manan majoilla maanneen mestarin kanssa. 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 16.10 Centrum fortsätter. 09.05 Oulu radion aamu. 9.30 Autant Savoir. 15.52 Maakuntaradio. 02.05 DragonBall Z. 23.00 Jazzradio Live! 00.00 Uutiset ja sää. 7.25 News. 08.33 Oulu Radion aamu. 15.00 Kulttuuriuutiset. 07.00 Morgon. 23.30 Push up. 55 (95 min) TV1 klo 18.50 Amerikan Walker huseeraa Vallankumous voi joskus olla yhtä hässäkkää. Ajankohtainen Suomi 18.20. Tarina kertoo, että kilpailijoita ensimmäiselle tuotantokaudelle värvättiin kaduilla kiertäen. 12.25 Hem till gården. 16.10 Maakuntaradio. 10.00 Turn on. 07.10 Oulu Radion aamu. 06.03 Ylen aamu. 16.30 The Osbournes Bleeped. Akinwande. Arkipäivän sattumuksille perustuva hullunhauska piilokameramainen sketsiohjelma. 10.07 Radiosta päivää 10.15 Kesäpäivää maakunnasta 10.30 Mä lehden luin 10.42 Ajankohtaista 11.03 Oulu radion päivä. Blakella (Mark) ja Francisilla (Michael) on yhteensä kaksi päätä, kaksi kättä ja kolme jalkaa. 15.36 Oulu Radion iltapäivä. Niissä keskenään kisaavat perheenjäsenet, supermallit ja pariskunnat. Kielto ei kuitenkaan kauan pitänyt. 14.03 Sanan paikka puh. Mustelmia ja pieniä haavoja esitellään kameralle ylpeänä, mutta yhtäkään vakavaa loukkaantumista ei ole sattunut. 06.30 Maakuntaradio. 15.00 TV5, le Journal. 11.00 Peliputki: Water War 2. Ohjelman käsikirjoituksesta vastanneet Hanna Talasniemi, Tuomas Nevanlinna, Salme JussilaMänki ja Juha Koivula sortuvat liikaa pyörittelemään vaikeita käsitteitä, jotka lyödään pöytään turhia selittelemättä. Tositapahtumiin pohjautuva kaoottinen seikkailu kertoo amerikkalaisesta William Walkerista, joka pisti tuulemaan 1800-luvun puolenvälin Väli-Amerikassa, päätyen jopa Nicaraguan presidentiksi. 20.30 Becoming Pink. 08.00 Aamun peili ja sää. 13.10 Päivänpaiste. Juontajana Lalle Broberg. 16.36 Oulu Radion iltapäivä. 6.35 Outremers. 21.30 Det nya Sverige: Raggarliv. 00.05 Sessions. Liput liehuvat, pyssyt paukkuvat ja ihmiset tuupertuvat tantereeseen ilman ulkopuoliselle hahmottuvaa, selvää logiikkaa. Kokki, entinen poliisi, kengänkiillottaja, malli, baarimikko ja farmaseutti edustavat tasaisesti eri etnisiä ryhmiä ja jakautuvat puoliksi miehiin, puoliksi naisiin. 00.00 Uutiset ja sää. 11.33 Päivänpaiste. Elettiin nimittäin aikoja, jolloin kaikki vähänkin YYA:han viittaava vaati puhujalta ylimääräistä selänsuoristusta ja liikutuksen värinää ääneen. 16.42 Ajankohtaista tänään. Kuva: Yle/Kuvapalvelu Lale Andersen ja Lili Marleen ”Bei der Kaserne, vor dem grossen Tor...” Niinhän se alkaa ja kun päästään nimeen Lili Marleen, kaikki yhtyvät lauluun. 04.02 Ylen aamu. 19.00 Up North. 22.10 Päivä tunnissa. Kesälaatikon salaisuus 14.15. Japanilainen kokkisota. 10.25 Menovinkit. 12.00 Uutiset ja sää. 19.03 Suomi tänään/Jalkapallokierros. 0.25 En förläggares mardröm. 19.15 Inför Europafinal för unga dansare. 08.25 Menovinkit. 13.00 Nyheter från FNB. 13.20 3 from 1. 20.25 Suomi tänään. 07.15 Kissankello. 09.15 Aamukahvilla 09.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 14.30 Puolen uutiset ja sää. Elokuvassa on yltiörohkean mahalaskun meininkiä, jollaista on aina syytä arvostaa. 12.00 YLEX Tänään. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 06.00 Radio Novan kesäaamut/Tico Anttonen Uutiset tasatunnein. 06-8220988. 22.00 A Qui Profite le Crimeÿ. 11.03 Päivänpaiste. 02.30 Taka-ajatuksia. Sävelmä sai muitakin tulkitsijoita ja esimerkiksi Marlene Dietrich lauloi sitä liittoutuneille. 13.10–13.55 Uppdrag Bryssel. Kesä-ääni 10.20. Studionumero 0108 06000 (pvm). 17.25 YLE news. 14.33 I-Studio. 24.00 Lekestue. 18.00 X-Ryhmä. 05.52 Ylen aamu. 21.10 AproPovel. Ruotsin tv 1 7.30 SVT Morgon. 13.08 Sää. Oulu-Radio 98,4 MHz 06.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 23.00 TV5, le Journal. Luonnosvaiheessa idea on epäilemättä vaikuttanut hyvältä matematiikan olemuksen pohdintoineen. 1.40 Inget är heligt. SubTV! Iskelmäradio Pohjanmaa Taajuudet: Kruunupyy 104,9 MHz, Pietarsaari 100,3 MHz, Kokkola 106,3 MHz, Kaustinen 89,3 MHz, Vimpeli 103,1 MHz, Alajärvi 104,3 MHz, Kopu 105.5 Yhdessä, yksin (Twin Falls Idaho, 1999) on pieni, persoonallinen yllättäjä. Parhaimmillaan palkintona on miljoona dollaria. 20.00 Rätt i rutan. 13.05 Sommarradion. 19.00 Nyheter från FNB. 06.25 Nousutahdit. Jos kuuntelijan kimppuun hyökätään aggressiivisesti hepreaa muistuttavilla lausekkeilla ja teorioilla, tämä ei innostu oppimaan vaan laittaa radion kiinni. 09.33 Oulu Radion aamu. 13.30 Puolen uutiset ja sää. Kesäduuni-blues 17.20. Veljekset ovat kutsuneet prostituoidun Pennyn (Michele Hicks) kotiinsa, ja ensi säikähdyksen jälkeen tämä jääkin pitemmäksi aikaa. YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset ja sää. 14.55 Urheiluradio. 20.30 Sex rum & kök. 555 (90 min) MTV3 klo 23.00 Ulkoilmaelokuva sisätiloissa Yippee! Sankarieskadroona (Northwest Mounted Police, 1940) karauttaa rinta rottingilla Kanadassa kekkuloivaa kapinaporukkaa lyömään. 10.55 News
3,50 LUKKOPONTTILAMINAATTIA 7 mm pyökki ja kirsikka 9,65 rulla m 2 Rantakatu 12, Kokkola, puh. Ahvenanmaalainen varustamo Viking Line päätti toukokuussa ulosliputtaa Cinderellan Ruotsiin. 115 tkm, kattol.13.300 Opel Astra 1.6i 16V Caravan Comfort -97 Met.vihr., aj. Ahvenanmaa on erittäin riippuvainen merenkulusta. 185 tkm, lisäpenkki! 17.900 Paavo Haanpää lomalla Håkan Skrabb lomalla Ford Escort 1.6i 5-ov. Ahepatiitti on rokotuksella ehkäistävä sairaus, johon liittyy mm. 14.200 ll ll ll ll ll ll ll l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l ll RI VI -IL MOITUS A U T O M A AT TI ll ll ll ll ll ll ll l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l ll Valtakatu 1, Kannus, puh. Matkailija saa tartunnan yleisimmin suojaamattomasta seksistä. Kellarin ohella myös asuinkerros ja sen irtaimisto vaurioituivat. Matkailulääketieteen kansainvälisestä yhdistyksestä kerrotaan, että puolet malaria-alueille matkustavista ei tiedä suuntaavansa korkean malariariskin seuduille ja noin kolmannes ei suojaudu matkallaan malarianestolääkityksellä. Infektiolääkäri Maija Rummukainen Keski-Suomen keskussairaalasta sanoo, että estolääkityksellä voi tehokkaasti suojautua malarialta. TORSTAINA 3. ripulia ja pahoinvointia. Taloudellisten vahinkojen arvioidaan nousevan useampaan tuhanteen euroon. vain 94 tkm, abs, ym.! 11.500 Peugeot 206 XR 1.4i -02 Met.harmaa, aj. 06-871122 ma-to 10?17, pe 10-18, kesälauantaisin 10-13 Kesäale . TASARAITAPAITOJA . Poliisi aloitti etsinnät, johon osallistui pelastushelikopteri Sepe. Palokunta sai hälytyksen noin puoli yhdentoista aikaan illalla, ja palo saatiin nopeasti sammumaan. Merenkulku vastaa 36 prosenttia Ahvenanmaan bruttokansantuotteesta, kun vastaava luku Manner-Suomessa on 0,8 prosenttia. 276 tkm, erik.vant. 11/94 16.800 e OPEL ASTRA 1.6 16V Farmari -98 90 tkm, hk, 100 hv, aluv, hyväk. Jos taas Suomessa ei voida tarpeeksi tehokkaasti parantaa merenkulun kilpailukykyä, tulisi työryhmän mielestä perustaa oma alusrekisteri Ahvenanmaalle. Räjähdys hajotti talon rakenteita ja muun muassa ikkunoita. 13.400 e RENAULT MEGANE 2.0 Classic -97 119 tkm, hk, met.vihr, aluv, soitin 11.500 e RENAULT MEGANE 1.6 16V Hb -99 100 tkm, hk, ilmast, aluv, keskusl, soitin, 2 renk, hieno, uusi korim. 77 tkm, Trendline! 18.900 Volkswagen Vento GL 2.0i -97 Met.harmaa, aj. Rummukainen muistuttaa kuitenkin, että mikään rokote ei suojaa matkailijaa vaarallisimmalta seksitaudilta, hiv:ltä, joten kondomia on syytä käyttää. hopea, aj. Jos lääkitystä ei ole eikä matkailija edes tiedä olleensa malaria-alueella, matkan jälkeinen malariakuume voi hoitamattomana johtaa jopa kuolemaan. Sepen miehistö löysi hyväkuntoisen seurueen Nuottamajärven lähimaastosta neljän tunnin kuluttua hälytyksestä. 11.500 Volkswagen Golf 1.6i 16 V Variant -01 Valk., 1-om., aj. heinäkuussa värisilmäliike Hinnat alk. Oireita ovat kuume, vilunväristykset, päänsärky sekä muut flunssantyyppiset oireet. aluv, cd, 200 hv 17.900 e VOLVO 850 2.5 SE Farmari -95 240 tkm, hk, autom, kattokait, aluv, met.pun, rek. Malariaa esiintyy yli sadassa maassa ja tartunnan voi saada malariasääsken pistoksesta. EU:n sallimien tukijärjestelmien ottaminen täysimittaisina käyttöön on työryhmän mielestä välttämätöntä, jotta Suomen merenkulku saisi tasavertaiset kilpailumahdollisuudet lähimpien kilpailijamaiden kanssa. 13.900 e PEUGEOT 206 XT 2.0 HDi -01 100 tkm, hk, 1-om, hopea, cd, tehokas diesel! 14.900 e 13.400 e RENAULT LAGUNA 1.8 RT Farmari -96 177 tkm, hk, aluv, met.hopea 12.500 e TOYOTA COROLLA 1.3 XLi Farmari12/92 230 tkm, hk, eritt.siisti ja hyväk. 6 tkm! 3-ov.14.550 Renault Megane 1.4i Comfort -00 Met.pun., 1-om., aj. Rokotetta suositellaan myös niille, jotka oleskelevat pidempään Virossa ja Venäjällä. Talon omistava mies sai jonkun verran palovammoja ja räjähdys sytytti myös pienen tulipalon. 06-831 1456 ma?pe 8.30?17 la sulj. tila-auto Volkswagen Polo 1.9 SDI -00/01 Met.pun., aj. Kaasuräjähdys sattui rakennuksen kellarissa. Vaeltajia etsittiin HELSINKI (STT) Ahvenanmaan merenkulun turvaaminen vaatii lisätoimia, arvioi liikenneja viestintäministeriön asettama työryhmä. Suomessa pitäisi muuttaa tonnistoverolakia heti niin, että se kannustaisi paremmin uusiin investointeihin. 831 3970 Av oin na jok a pä ivä 9. 86 tkm, 1-om. 06-831 9977 0400-564 430, 0400-485 964 www.bilarikokkola.fi ROVER 600 2.0 Ti Turbo -99 131 tkm, huoltok, 1-om, ilmast, nahkasis, 16. Rummukainen kehottaa suomalaisia suojautumaan myös A-hepatiitilta, jonka voi matkalla saada esimerkiksi ruuasta tai vedestä. 8242 150 KARTAT MAALLE JA MERELLE! UUTU US CD-MERIKARTTA F MERENKURKKU AUTOMYYNTI KOKKOLA Indolantie 5, Kokkola Puh. 13.800 e PEUGEOT 406 SVTD Farmari -98 327 tkm, ilmast, aluv, sähköl, met.vihr. UNIKKO-PAITAPUSEROITA . Myös vakavia maksasairauksia aiheuttavaa B-hepatiittia vastaan voi suojautua rokotteella. Ryhmän mielestä mahdollisuudet merenkulun valtiontukiin tulisi käyttää täysimääräisinä. 16.700 Audi A 41.6i -98 Met.vihreä, aj.140tkm 19.300 Volkswagen Passat 2.0i Variant -01 Met. Matkustaja-alusten miehistökustannuksia pitäisi myös alentaa. PRIMAVERA T-PAITOJA POISTOKORISTA SISUSTUSTUOTTEITA Tervetuloa! -50% -50% -30% -30% -20% -30% -30% -20% Ouluntie 27, Kokkola, puh. Ahvenanmaalle harkitaan omaa alusrekisteriä. Talossa ei ollut tapahtumahetkellä omistajan lisäksi muita ihmisiä. A-hepatiitin voi saada esimerkiksi Turkista ja Egyptistä. 110 tkm, ilmast!26.900 Volkswagen Passat 1.9 TD Variant-95 Met.sin., aj. Merenkulku työllistää Ahvenanmaalla 12,6 prosenttia kaikista työllistetyistä ja merenkulkupalvelut muodostavat miltei neljänneksen Ahvenanmaan työpaikoista. 20 Lobelia Petunia Orvokki Piha täynnä kukkia! 1 E 4 kpl Pitkänsillankatu 21, 67100 Kokkola puh/fax 06-822 4916 Nyt uusi Fristads jälleenmyyjä Kahvija kakkutarjoilu avajaispäivänä 4.7.03 klo 9?18 HIENOJA AVAJAISTARJOUKSIA TERVETULOA TUTUSTUMAAN UUTEEN TYÖJA MAINOSVAATELIIKKEESEEMME! Auki ma?pe 9?16, la 9?13 Helsinki (STT) Matkailijat ottavat tietämättään turhia terveysriskejä kaukomatkoillaan. Kahden miehen ja naisen seurue oli ollut vaeltamassa muutamien päivien ajan. 6.700 e PEUGEOT PARTNER 1.9 Diesel -99 130 tkm, hk, met.pun. -99 Pun, aj.vain 34tkm, 1-om. Ollessaan palaamassa autolleen he harhautuivat ja joutuivat ulos kartalta. Lääkäri arvioi, että hepatiittirokotteen ottaa vain noin joka kolmas suomalaismatkailija. Matkailijat ottavat turhia terveysr iskejä Ylistaro (STT) Nestekaasuräjähdys vaurioitti puolitoistakerroksista omakotitaloa tiistai-iltana Ylistaron Alhojoella. HEINÄKUUTA 2003 Kansakoulukatu 1 Kokkola Puh. 45 tkm, nätti! 14.200 Volvo 850 GLT Sportswagon-95/96 Musta, aj. Räjähdyssyytä tutkitaan. 49 tkm, 5-ov.14.900 Toyota Corolla 1.3i Terra -99 Met.harmaa, aj. Nestekaasuräjähdys vaurioitti omakotitaloa Ylistarossa INARI (STT) Kolmen vaeltajan seuruetta etsittiin keskiviikkona Inarissa Kessin erämaa-alueella. Lisäksi pitäisi selvittää mahdollisuudet ottaa käyttöön investointituki, jolla kannustettaisiin rakentamaan ympäristöystävällisiä ja talviolosuhteisiin soveltuvia aluksia