Se palkittiin. Markku Matveinen on aina lukenut ja kirjoittanut paljon. (sis. 1 Sivu 17 Oman elämän käänteet ja fantasia kirjaksi Kun Markku Matveinen sai aivoverenvuodon, yksi mielessä pyörivistä kysymyksistä oli se, pystyisikö hän vielä kirjoittamaan. Ympärillämme elää lapsia, jotka ovat vailla aikaa, tukea, kannustusta ja tuhtia voileipää koulupäivän jälkeen. Siitä huolimatta se pysyy Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soiten tavoitteena. ANNI SAARI Halkokarin koululla Kokkolassa alkoivat massiiviset purkutyöt 1 Sivu 14 Soiten hyvinvointialuejohtaja Mikko Komulainen. Raatikaista pitkään seurannut unelma käy toteen. ”Asioita tapahtuu, kun uskoo unelmiin”, hän sanoo. alv 10 %). 1 Sivu 9 TIMO VARILA » Lahjoittaa voi, vaikka ei halua tai pysty antamaan rahaa. Nollatulos pysyy Soiten tavoitteena Hallituksen tiukka linja hyvinvointialueilla kertyneiden alijäämien kattamisessa on muuttunut saadun palautteen mukaisesti. 1 Sivu 3. Hän on lähdössä tarjoilijaksi itsenäisyyspäivän Linnan juhliin. 1 Sivu 2 TIMO VARILA Liinu Raatikainen työskentelee nykyään sosiaalialalla Kokkolassa. Värikkään työuran kruunu Liinu Raatikaisella on vankka kokemus hotellija ravintola-alalta. Keskiviikko 3.12.2025 Keskipohjanmaa.fi | Nro 232 Hinta 4,20 €. Se ei ole vain sairauskertomus, vaan sisältää myös eräkirjallisuuden, toimintajännärin ja rakkaustarinan elementtejä. Enää lisäajan saamisen ehdottomana ehtona ei ole tämän vuoden nollatulos. Kustannusosuuskunta Länsirannikko julkaisi vastikään Matveisen esikoisromaanin Aivoveritulva
Sen vuoksi, että taloussavottaa kyllä riittää tulevillekin vuosille, vaikka lisäaikaa tulisi ja vieläpä ilman tämän vuoden nollatulosta. – Tilanne on nyt parikymmentä miljoonaa euroa parempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan oli. Ensi vuodeksi Soitessa tavoitellaan 5,3 miljoonan euron ylijäämää, joka leikkaisi vain ohuen siivun 37,3 miljoonan alijäämäpotista. Tarkoittaisi sitä, että vuoden 2028 lopussa alijäämien sijasta kumulatiivinen tulos olisi kolmisen miljoonaa euroa ylijäämäinen. Edessä ei ehkä ole Winston Churchillin sanoin sentään ”verta, hikeä ja kyyneleitä”, mutta aivan varmasti kivuliaita päätöksiä poliitikoille. Soitelle ehti kertyä hyvinvointialueen kahtena ensimmäisenä vuotena yhteenlaskettua alijäämää 37,3 miljoonaa euroa. Selvää on, että mitä pidemmälle mennään, sitä epävarmemmiksi numerot muuttuvat. Varmasti lähdette, mutta kysymys kuului, oletko sinä luottavainen, että lisäaikaa tulee. Tuolloin kuntaja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) ilmoitti Helsingin Sanomien haastattelussa, että tuo nollavaade on poistunut. Täksi vuodeksi tavoitellaan nollatulosta senkin vuoksi, että sitä edellytettiin maksimissaan kahden vuoden lisäajan saamiseksi alijäämien kattamiseen. – Totta kai, olen luottavainen näillä tiedoilla mitä tällä hetkellä on, Komulainen pienen grillaamisen ja sanojen asettelun jälkeen vastaa. Yhtä selvää on, että taloustalkoiden jatkaminen on välttämätöntä. Maksukatto taas nousee 762 eurosta 815 euroon. Samalla päätettiin tarkistaa pelastustoimen hinnastoa vastaamaan palvelujen tuottamisesta aiheutuvaa kustannustasoa. Sen sijaan: – Lisäaikaa myönnettäisiin sitä tarvitseville alueille, jotka pystyvät esittämään realistisen aluevaltuuston hyväksymän suunnitelman siitä, miten ne kattavat alijäämän vuoteen 2027 tai 2028 mennessä, Ikonen lausui Hesarille. Tahti kiihtyisi seuraavilla vuosilla niin, että vuoden 2027 ylijäämä olisi 16,1 miljoonaa euroa ja vuoden 2028 lähes 19 miljoonaa (18,9) euroa. Eikä sekään ollut helppo. MAHDOLLISIMMAN hyvään tulokseen kannattaa luonnollisesti aina pyrkiä, mutta tämän vuoden nollatulos ei ole enää samanlainen ehdoton pakko lisäajan saamiseksi alijäämien kattamiseen kuin oli vielä ennen viime viikon torstaita. SOITEN VIRANHALTIJOIDEN ja poliittisten päättäjien luottamus lisäajan saamiseen selviää toki asiasta erikseen kysymättäkin tulevien vuosien taloussuunnitelmista. Sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen mukaan hinnat nousevat tammikuun alusta vajaalla seitsemällä prosentilla. Silti hyvin pysyivät piilossa ilo ja helpotus, kun Soiten hyvinvointialuejohtaja Mikko Komulainen ja talousjohtaja Helinä Saarela kävivät tiistaina läpi aluehallituksen maanantain kokouksen pitkää esityslistaa. Hinnastot etenevät seuraavaksi päätöksentekoon Soiten aluevaltuustoon. Siitä me lähdemme, totta kai. Käyttämättä jätetyistä palveluista perittävä maksu nousee 56,7 eurosta 73,7 euroon. saletissa. Siihen on myös realistiset mahdollisuudet, Saarelan varovainen arvio kuuluu. Soitessa – kuten monella muullakaan alueella – ei ole edes pyritty tekemään tästä mahdottomasta mahdollista. Soite korottaa maksuja Hyvinvointialuejohtaja Mikko Komulaisen sormet eivät vielä kuvaa Soiten kertyneiden alijäämien kokoa.. – Jos eduskunta säätää lain hallituksen esityksen mukaisesti, alueiden hakemukset tulisivat harkittaviksi kevään 2026 aikana ja päätökset tehtäisiin kesällä alueiden vahvistettujen tilinpäätöstietojen perusteella, Keskipohjanmaankin haastattelema hallitusneuvos Kirsi Ruuhonen valtiovarainministeriöstä totesi STT:lle maanantaina. Ei se ole. Puheenaihe Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri: kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu: urheilu@keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 3. Hampaat irvessä kohti parempaa Hallituksen vastaantulo alijäämien kattamisen lisäajan ehdoista ei saanut Soiten johtoa riehaantumaan. Puolueiden ryhmärahapotin puolittaminen 100 000 euroon on tässä katsannossa sittenkin verrattain helppo päätös. Vielä kun on saanut jo valmiin lakiesityksen muuttumaan niin, että lisäaikaan ei enää ehdottomasti vaadita nollatulosta tältä vuodelta, voisi ajatella tunnelman olevan – jos ei nyt euforinen – ainakin erittäin tyytyväinen. Ei ainakaan talousjohtaja Saarela sellaista arviota esitä. Syksyllä tehty esitys kuukauden mittaisesta vuokrahelpotuksesta sai kunnilta tylyn ein, mutta Helinä Saarelan mukaan neuvottelut kuntien kanssa edelleen jatkuvat. joulukuuta 2025 2 // Jukka Anias Kun on hellittämättä perustellut ja lobannut valtiovarainministeriön virkakunnan ja myös poliittisten päättäjien suuntaan tärkeydestä saada lisäaikaa kertyneiden alijäämien kattamiseen, luulisi hymyn karehtivan hyvinvointialuejohtajankin suupielissä. SOITEN KYMMENEN ensimmäisen kuukauden tulos osoittaa ylijäämää 15,1 miljoonaa euroa. Soiten aluehallitus hyväksyi ensi vuoden asiakasja potilasmaksuhinnaston maanantaisessa kokouksessa. Se linjaus on kuitenkin nyt muuttunut. Mikko Komulainen, oletko luottavainen, että Soite tuon kahden vuoden lisäajan saa. Vastuuministeri Ikosen viime viikon ulostulo toki vahvistaa sen keskeisen sisällön, mutta voimassa laki on vasta joskus ensi kevään ollessa jo pitkällä. Kumpikaan ei riemusta kiljunut eikä heitellyt ilmaan virtuaalista hattuaan. Kyse on arviolta 600 000 euron potista, joka mielellään pyyhkäistäisiin pois tämän vuoden menoista. Nyt voimassa oleva laki edellyttää, että kertyneiden alijäämien pitäisi olla nollattuina ensi vuoden loppuun mennessä. Yhtäkkiä voisi sanoa, että vähintään nollatulos koko vuodelta alkaa olla ns. Joulukuuhun kuitenkin tyypillisesti sisältyy yli kymmenen miljoonan euron normaaleja (kuukausia) suurempi kulupotti. Samalla mahdollisesti eliminoitaisiin miinusmerkki tämän vuoden tuloksesta. – Kyllä. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi hyvinvointialueesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta (kohdennettu alijäämän kattamista koskevan määräajan jatkaminen) ei ole vielä eduskuntaan edes mennyt. Numerot kertovat tästä enemmän kuin tuhat sanaa. Epävarmuustekijöitä on kosolti. Tähän vuoteen liittyvää yhtä kalaa Soitessa nähdään edelleen järkeväksi pyytää, vaikka sitä ei lopulta saisikaan. Asiakasmaksuja korotettiin viimeksi tämän vuoden alussa. TIMO VARILA Laura Läspä Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite kertoo korottavansa asiakasja potilasmaksuhintojaan. Siksi emme lähde arvioimaan vuoden tulosta sen kummemmin kuin että nollaan tähdätään
KIIREETTÖMÄN erikoissairaanhoidon jonojen purussa Pohde aikoo käyttää hyväksi Raahen ja Oulaskankaan sairaalan päiväkirurgian resursseja. Näiden sijaintikuntia ei mainittu. Olemme tehneet säästöjä myös aiheuttamalla hoitovelkaa. Samaan aikaan jouluperinteiden materiaalinen puoli kuten lahjat, joulukoristelut ja ruoka korostavat perheiden varallisuuseroja. Onhan joulu lasten ja kotien juhla. Vastaajat kertovat, miten ruoka-aputapahtumissa näkyy entistä enemmän lapsiperheitä. Yksi toiminnan kulmakivi tulevana vuonna on palveluiden jalkauttaminen Pohteen omaksi työksi. SPR:n ja MLL:n kenttätyöntekijät kertovat köyhyyden aiheuttamasta häpeästä. Samoin perustetaan kaksi uutta mielenterveysyksikköä ja yksi vammaisten asumispalveluyksikkö. joulukuuta 2025 // 3 Oulaskangas avuksi hoitojonojen purkuun Antti Savela Pohteen johdon tiedotustilaisuus hyvinvointialueen tulevan vuoden talousarviosta oli jokseenkin toiveikas. Näiden jonojen purkuun on aikaa huhtikuun loppuun, Ilkka Luoma kertoi tiistain mediatilaisuudessa. Lasten harrastusmahdollisuudet kapenevat. Avun tarve salataan, jotta ei joutuisi leimatuksi. Jos vanhemmilla tai jollain lähipiirin aikuisella on osaamista ja voimavaroja vaikkapa hakea lapselle vapaaoppilaspaikkaa musiikkiopistoon, tehdä halvoista raaka-aineista hyvää kotiruokaa ja hakea kirjastosta luettavaa, lapsi saa ihan erilaiset valmiudet kasvaa kansalaiseksi. Hyväntekeväisyyskeräyksissä kerätään yleensä rahaa tai tavaraa. Pääkirjoitus " Huolta köyhyysrajan alapuolella elävistä lapsista ei ole mitään syytä vähätellä. Jonotusaika kiireettömään leikkaukseen tai toimenpiteeseen ei saa ylittää lain mukaista kuutta kuukautta. Ajan ilmapiirissä on jotain kovin armotonta köyhyyttä kohtaan. Kun Kansallinen koulutuksen arviointikeskus kartoitti vuosina 2021–2023 taustasyitä koulukiusaamiseen, havaittiin perheen matalalla tulotasolla ja kiusatuksi tulemisella selkeä yhteys: kaikkein pienituloisimpien perheiden lapsilla on lähes kaksinkertainen riski joutua kiusatuksi verrattuna saman koulun kaikkein suurituloisimpien perheiden lapsiin. Arkistokuva Himangalta. NIIN KUIN Leo Tolstoi kirjoittaa Anna Kareninan kuuluisilla avausriveillä: jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan. Aluehallituksen tiistaina hyväksymän talousarvioesityksen mukaan säästöjä tehdään silti niin, että yhtään sote-asemaa tai -keskusta ei lakkauteta, akuuttivuodeosastojen ja vanhusten hoivakotien määrä säilyy ja ketään ei taloussyistä irtisanota. – Olemme edistyneet talouden tasapainottamisessa hyvin, ja toivottavasti se palkitaan alijäämien kattamisessa kahden vuoden lisäajalla. – Eli kun muutama vuosi sitten ihmeteltiin, miksi muualla ei karsita, mutta meillä palveluita leikataan. – Nyt Lapin hyvinvointialue on irtisanonut yhteistoimintasopimuksen Mehiläisen kanssa, mutta mitään päätöstä toiminnan ja leikkaustoiminnan jatkosta Lapissa ei ole tehty, Luoma kertoi. Hyvinvointialue aikoo selvitä haasteesta kuivin jaloin. Taloutta suitsitaan yhä säästeliäästi, mutta näköpiirissä siintävät jo alijäämättömät vuodet. Vanhojen säästöpäätösten nykyisiksi vaikutuksiksi on laskettu noin 15 miljoonaa euroa. Tätä ei kateta kerta heitolla, vaan hyväksi käytetään valtion myöntämää kahden lisävuoden kattamismahdollisuutta. Nyt ollaan toisessa, paremmassa tilanteessa, Pohteen hyvinvointialuejohtaja Ilkka Luoma toteaa. Ei tarvinne erikseen painottaa sitä, miten monella tavoin kiusaaminen voi lasta vaurioittaa. Tänä vuonna ja ensi vuonna aiotaan päästä 37 miljoonan euron ylijäämään. Kyselyn mukaan lapsiperheiden köyhyys on viime vuosina lisääntynyt ja syventynyt. Ylitalo-Katajiston mukaan säästöt haetaan kautta linjan ja toisaalta uusia entistä edullisempia yksiköitä perustamalla. Pohde on sijoittanut kiireettömän erikoissairaanhoidon jonojen purkuun 10 miljoonan euron lisämäärärahan. Pohteen talous on paranemaan päin. Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kätevästi keskipohjanmaa.fi. Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 020 750 4007 (pvm/mpm) ti-pe klo 7-11 ja la klo 7-9.30 Lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Asiakaspalvelu asiakaspalvelu@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Kokkolan Mediakulma, Rantakatu 10 Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 3. ARVIOINTIMENETTELYYN Luoma ei usko Pohteen missään oloissa päätyvän, sillä talous on kehittynyt koko ajan parempaan suuntaan ja alijäämä on pysynyt hallinnassa. Sinne on parin viime vuoden aikana tipahtanut 30 000 lasta lisää. Paljon on puhuttu siitä, että Pohde saisi uutta potilasmassaa Meri-Lapista, jos sillä alueella vähennetään päiväkirurgiaa. – Teemme tänä vuonna 37 miljoonaa ylijäämää ja ensi vuonna saman verran lisää. Suomessa on noin miljoona lasta, ja noin 150 000 lapsen arvellaan elävän köyhyysrajan alapuolella. Tulevana vuonna on silti tarkoitus karsia menoja runsaalla 50 miljoonalla eurolla. Kiireellisissä asioissa hoidon pitää tapahtua nopeammin. Sen sijaan voimme tehdä päiväkirurgiaa ainakin tulevan vuoden 2026 Oulaskankaalla. Valvira uhkaa Pohdetta 3 miljoonan euron uhkasakolla, jos hyvinvointialue ei pääse laittoman pitkistä jonoista eroon huhtikuun loppuun mennessä. He ovat nähneet, miten kävijöitten määrä lähes tuplaantuu, kun MLL:n perhekahvilassa tarjotaan lämmintä ruokaa. Voidaksemme täyttää sotepalveluiden järjestämisessä lakisääteiset velvollisuudet emme säästä koko 90 miljoonan euron kumulatiivista alijäämää, vaan paloittelemme sen osiin, Luoma totesi. Köyhyysrajan alapuolella elää Suomessa joka yhdeksäs lapsi. – Osastohoitoa vaativaa leikkaustoimintaa emme voi Oulaskankaalla uudelleen aloittaa, koska laki sen kieltää. Taloudellisesti ahtaalla ovat erityisesti yksinhuoltajaperheet. Mutta lahjoittaa voi, vaikka ei halua tai pysty antamaan rahaa. Katariina Anttila Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. He saavat neuvolan kautta avunpyyntöjä ruoan ja vaippojen hankkimiseen. Köyhyys näkyy vaikeutena maksaa perheen perustarpeita: ruokaa, vaatteita, hygieniatarvikkeita ja vuokraa. Erityisen heikoilla ovat perheet, joilla on puutetta muustakin kuin rahasta: sukuyhteisöstä, ystävistä tai hyvistä naapureista, terveydestä, elämänhalusta, kielitaidosta, lukutaidosta... Taustalla on työttömyyden kasvu, sosiaaliturvan leikkaukset ja elinkustannusten nousu. Meri-Lapin sairaala voi jatkaa leikkaustoimintaa myös omana työnä. Ympärillämme elää lapsia, jotka ovat vailla aikaa, tukea, kannustusta ja tuhtia voileipää koulupäivän jälkeen. Pohde ei aio lakkauttaa ensi vuonna yhtään soteasemaa. Luoma korosti vielä, että vanhat säästöpäätökset tuovat vieläkin edullisuutta palvelutuotantoon. Lapsilisä ei ole sidottu elinkustannusindeksiin, ja sen reaaliarvo onkin kolmanneksen pienempi kuin 30 vuotta sitten. Perheen kuormittuminen stressaa ja koettelee niin vanhempien kuin lastenkin mielenterveyttä. – Eli tarkoituksena on kattaa kertyneet alijäämät vuoden 2028 loppuun. MANNERHEIMIN Lastensuojeluliitto (MLL) ja Suomen Punainen Risti (SPR) kysyivät syksyllä vapaaehtoisiltaan ja piirityöntekijöiltään, miten nämä näkevät lapsiperheiden köyhyyden. Luoman mukaan tätä on vaikea ennustaa, ja hän toppuuttelikin liiasta innokkuudesta. JUKKA LEHOJÄRVI Köyhät perheet kärsivät ajan armottomuudesta Joulun alla niin valtakunnallisissa kuin paikallisissakin hyväntekeväisyyskeräyksissä muistetaan erityisesti perheitä ja lapsia, ja syytä onkin. Hänen mukaansa Pohteelle jää vielä tämän vuoden jälkeen noin 90 miljoonaa euroa alijäämää edellisvuosilta. Järjestämisjohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto kertoo Pohteen perustavan kaksi omaa lastensuojeluyksikköä. Toiminnan jatkosta ja sen laajuudesta on tässä vaiheessa vaikea sanoa, Ilkka Luoma totesi
Helmikuussa tehtyä selvitystä Avi kritisoi puutteelliseksi, eikä Avi ole tyytyväinen myöskään lokakuun työpaikkaselvityksestä tehtyyn raporttiin. Olemme todenneet tilanteen olevan sietämätön, Kiviniemi kertoo. Keski-Pohjanmaan liitto toimii vuonna 1905 valmistuneessa Kokkolan sähkölaitoksen talossa. Tämän vuoksi Avi kehottaa uudelleen liittoa arvioimaan riittävän kattavasti työn kuormittavuutta ja sen merkitystä ihmisten terveyteen ja työkykyyn. Tätä ennen Avi oli lähettänyt henkilöstölle kyselyn liiton psykososiaalisesta tilanteesta. Avi vaatii lisäselvitystä Keski-Pohjanmaan liittoon on tehty päivitetty työsuojelutarkastus lokakuussa. Puutteet pitää korjata tammikuun loppuun 2026 mennessä. Näin ollen Avi kehotti vaatimaan uutta selvitystä. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 3. Kehotus voidaan antaa työnantajalle asiasta, jonka tarkastaja on havainnut lainvastaiseksi ja josta aiheutuva haitta tai vaara on vähäistä suurempi. Tämän kehotuksen toteutumista valvoessaan Avi teki uuden työsuojelutarkastuksen syksyllä ja laati siitä raportin 30. Tähän päädyttiin sen vuoksi, että kesäkuussa tehdyssä työsuojelutarkastuksessa alkuvuonna tehtyä työpaikkaselvitystä ei katsottu riittävän kattavaksi. Liitossa työskentelee noin parikymmentä ihmistä. – Kun K-P:n liitto antoi kesällä tarkastuksen jälkeen lausuntoa työsuojeluviranomaiselle, lausunnon antamisvaiheessa työntekijöitä ei enää kuultu, vaan vastaukset olivat työnantajan antamia, Reijo Kiviniemi kertoo. tekemän työsuojelukertomuksen mukaan arvioitava työstä, työympäristöstä ja työyhteisöstä aiheutuvat terveysvaarat, haitat, kuormitusja voimavaratekijät sekä näiden merkitys terveydelle ja työkyvylle. Keski-Pohjanmaan liitto on maakunnan edunvalvoja, ja sillä on myös useita lakisääteisiä aluehallintoviranomaisen tehtäviä. Tuolloin työnantajaa edustivat työsuojelupäällikkö Anssi Lahnalampi ja maakuntajohtaja Jyrki Kaiponen. Tarkastus päätyi raporttiin, jossa Avi antoi liitolle kehotuksen ja toimintaohjeita. Liiton työilmapiiri on aiheuttanut pitkään keskustelua, ja siihen ovat puuttuneet myös liiton hallitus ja tarkastuslautakunta. Tarkastusraportista ilmenee, että liiton teettämä työpaikkaselvitys ei vieläkään anna vastauksia kaikkiin kysymyksiin. Työnantajan selvityksestä ilmenee suunnitelma ja aikataulu siitä, mihin toimiin työantaja aikoo ryhtyä haitallisten psykososiaalisten kuormitustekijöiden poistamiseksi, mutta: – Koska työpaikkaselvityksestä ei ilmene tarkemmin työpaikalla esiintyneiden psykososiaalisten kuormitustekijöiden terveydellistä merkitystä, toimintaohjeita tulee edelleen valvoa, Avin lokakuinen tarkastusraportti toteaa. lokakuuta. – Työsuojelutarkastusprosessin aikana ei ole tapahtunut huomattavaa kohennusta työilmapiirissä. Kesällä pidetyssä työsuojelutarkastuksessa Avi kehotti työterveyshuoltoa arvioimaan myös häirinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta johtuvat asiat ja niiden merkitystä terveydelle. Avin mukaan uudessa lokakuulle kirjatussa työpaikkaselvityksessä on arvioitu työpaikalla esiintyviä psykososiaalisia kuormitustekijöitä vain yleisellä tasolla. Tämän kokonaisuuden Avi katsoo tulleen ilmi työterveyshuollon lokakuussa laatimasta työpaikkaselvityksestä. Keskipohjanmaa kertoi heinäkuussa, että Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirasto Avi kehottaa Keski-Pohjanmaan liittoa huolehtimaan siitä, että se teettää kirjallisen työpaikkaselvityksen liiton työilmapiiristä. Työsuojelutarkastuksessaan kesäkuussa Avi jakoi Keski-Pohjanmaan liitolle kehotuksen ja toimenpideohjeita. KESKI-POHJANMAAN liiton käyttämä työterveyshuollon palvelutuottaja teki liitolle työpaikkaselvityksen jo toista kertaa tänä vuonna. Liitto työllistää noin 20 henkilöä. Päivitetyssä selvityksessä on Avin 30.10. JUKKA LEHOJÄRVI " Avi voi antaa kehotuksen työnantajalle asiasta, jonka tarkastaja on havainnut lainvastaiseksi ja josta aiheutuva haitta tai vaara on vähäistä suurempi.. joulukuuta 2025 4 // UUTISET Antti Savela Länsija Sisä-Suomen aluehallintoviranomaisen mukaan Keski-Pohjanmaan liiton toinenkaan työhyvinvoinnin työpaikkaselvitys ei ollut riittävän kattava. Toimenpideohjeiden valvontaa silti jatketaan. – Emme kommentoi Avin tekemiä ratkaisuja asian suhteen, Lahnalampi jatkaa. Kesällä maakuntajohtajan luottamusta punnittiin, ja liiton maakuntavaltuusto totesi maakuntajohtaja Jyrki Kaiposen nauttivan liiton luottamusta määrävähemmistön turvin. Keski-Pohjanmaan Liiton työsuojelupäällikkö, hallintojohtaja Anssi Lahnalampi toteaa, että Avin työsuojelutarkastuksesta seuranneet prosessit ovat työpaikan kehittämistoimintaa, joka ei ole julkista. TYÖSUOJELUVALTUUTETTU Reijo Kiviniemi Keski-Pohjanmaan liitosta kertoo olleensa työntekijöiden edustajana aluehallintoviraston tekemässä työsuojelutarkastuksessa kesällä. Nyt Avi vaatii, että työnantaja huolehtii siitä, että työterveyshuolto täydentää kirjallista työpaikkaselvitystä puuttuvilta osin. Toinen selvitys valmistui lokakuussa
joulukuuta 2025 UUTISET // 5 Vikkelä Vili-tonttu seikkailee lehdessä ja verkkosivuilla aattoon saakka. 040 707 5846 | 040 707 5846 | SIEVI SIEVI | | moduvia.fi moduvia.fi. Sillä on kahdeksan tehdasta viidessä eri maassa. joulukuuta. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 3. Kauppa astui voimaan 1. – Kaupan myötä kahden menestyvän perheyrityksen vahvuudet yhdistyvät. Tämä antaa meille mahdollisuuden palvella asiakkaitamme entistä paremmin markkina-alueillamme. Sekä Rani Plast että Kullaplast ovat taustaltaan perheyrityksiä. Etsi Vili ja osallistu arvontaan. Arvomme osallistuneiden kesken mm. Sen päämarkkina-alue on Pohjois-Eurooppa. Noutopalvelu. Rani Plast on tehnyt vastaavia kauppoja aiemminkin: reilu vuosi sitten se osti liettualaisen pakkauskalvoja valmistavan UAB Umaras -yhtiön. Löydettyäsi Vili-tontun klikkaa tonttua, niin pääset jättämään yhteystietosi. 100 € lahjakortin, puolen vuoden kahvit, Hilla-tuotepaketteja ja yllätyspalkintoja. Rani Plast on perheyritys, jonka juuret ovat Teerijärvellä. Se tuottaa 12 000 tonnia polyeteenipakkauksia vuodessa. Rani Plast on osa Rani Groupia, joka työllistää noin 700 henkilöä. Kyse on Ruotsin Luoteis-Skånessa, Höganäsissa sijaitsevasta Kullaplast-nimisestä yrityksestä. Yksi Suomen suurimmista sisustamisen jälleenmyyjistä Sydämellistä ja mutkatonta palvelua jo toisessa sukupolvessa Yli 150 huippubrändiä samassa paikassa Jopa -50% Rani Plast osti ruotsalaisen pakkauskalvojen valmistajan Katariina Poranen Kruunupyyn Teerijärvellä pääpaikkaansa pitävä Rani Plast on ostanut ruotsalaisen pakkauskalvojen valmistajan. Pääpalkintona on 300 € lahjakortti. JUKKA LEHOJÄRVI METALLIROMUN OSTO mm. MA-PE 10-18 LA 10-15 Puhelin: (06) 557 8700 kokkola@laatukaluste.com Pitkänsillankatu 15, Kokkola LAATUKALUSTE.COM Sisustamisen Black Week lähelläsi Nyt on vuoden paras aika tehdä huikeita design-löytöjä itselle sekä pukinkonttiin uskomattomia tarjouksia riittää koko viikolle! Tervetuloa tutustumaan sisustusinspiraatiota tulvivaan myymäläämme Kallentorille. Osallistu joulukisaan keskipohjanmaa.fi/joulukisa Vili on piiloutunut myös verkkosivuille! Etsi kadonnut Vilitonttu lehden verkkosivulta keskipohjanmaa.fi ja osallistu arvontoihin. Kullaplast on puolestaan yksi Ruotsin suurimmista polyeteenipakkausten valmistajista. Voit osallistua vaikka joka päivä. akut, autot, katalysaattorit. Yrityksen tehdas on sijainnut Höganäsissa vuodesta 1965. Kuva on Teerijärvellä sijaitsevalta Bjölaksen tehtaalta. Pakkausmateriaaleja valmistava Rani Plast kertoo kaupasta tiedotteessaan, jossa toimitusjohtaja Stefan Kaptens kuvaa kauppaa yrityksen pitkän aikavälin kasvustrategian luonnolliseksi seuraavaksi vaiheeksi. Nykyisin noin 50 työntekijää työllistävä Kullaplast valmistaa pakkauskalvoa muun muassa rakennusalalle ja elintarviketeollisuudelle
5. Lähityön osuutta kasvatetaan ensi vuoden alusta lähtien. Kokkolan kaupungin henkilöstöstä suuri osa työskenteleekin jo lähitöissä, koska työtehtävät sitä vaativat. Esimerkiksi opetuksen tai varhaiskasvatuksen tehtäviä ei voida etänä hoitaa. – Lähinnä etätyö painottuu enemmän toimistoja asiantuntijatehtäviin, Törmänen-Lindqvist sanoo. Etätyö painottuu toimistoja asiantuntijatehtäviin. Voit valita jonkin seuraavista kuvista tai lisätä oman kuvan. joulukuuta 2025 UUTISET // 7 Iso-Pahkalan Joulu Nyt joululahjaksi uudet VALOA-öljylamppusarjan mallit Aava, Nova ja Lumo. 7. – Kävimme siirtämässä autot sivuun, eikä siellä ollut pelastettavia tai autoista vuotoja tai mitään, Roos kertoo. Asiakaspalvelussa tehtyihin ilmoituksiin lisäämme 5 € valmistuslisän. 16.12. Joulutervehdykset julkaistaan kootusti 20.12. Kaupungin päivitetty etätyöohje käsitellään joulukuun aikana henkilöstöinfoissa. 19.12. Iloista joulua ja mukavaa vuotta 2026! 47 x 65 mm 35 42 47 x 42 mm 25 30 1. Pelastuslaitoksen osalta tehtävä oli nopeasti ohi. Pohjanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuudesta noin kello 15.50. Toisaalta etätyö voi myös heikentää työntekijän motivaatiota ja yhteisöllisyyttä työkavereiden kesken, Törmänen-Lindqvist puntaroi. 6. Tieltä 749 suljettiin ajokaista autojen siirron ajaksi, mutta se avautui liikenteelle jo pian. 8. 10. Kaupungilla työskentelevät ovat tähän asti voineet tehdä työajastaan 60 prosenttia etänä. Tervetuloa tunnelmalliseen myymäläämme! Verkossa lisää ilmoituskokoja ja jouluisia kuvia. 11. aineisto viim. Hinnat sis. Pelastuslaitoksen päivystävä paloesimies Tommy Roos kertoo, ettei kolarissa käynyt sen pahemmin. 3. Etätyöstä sopiminen on vapaaehtoista sekä työnantajalle että työntekijälle. Asiasta on jo aiemmin keskusteltu niin työntekijöiden kuin esihenkilöiden kanssa. 20.12. Kaupunki nojaa päätöksessään muun muassa siihen, että valtakunnallisestikin useilla työpaikoilla on viime aikoina linjattu lähityön osuuden kasvattamisesta, kertoo henkilöstöjohtaja Anette Törmänen-Lindqvist. ja 23.12. Etätyöllä tarkoitetaan sellaista työnantajan kanssa sovittua työnteon mallia, jota tehdään esimerkiksi kotona tai muualla kuin työnantajan osoittamissa tiloissa. Kaupunginhallitus hyväksyi päivitetyn etätyöohjeen maanantain kokouksessaan. Puhelu pvm/mpm. JUKKA LEHOJÄRVI Kolmen auton peräänajo Pietarsaaressa Jani Kauta Pietarsaaressa sattui tiistai-iltapäivänä kolmen henkilöauton peräänajo. viim. 2. klo 12 ja 23.12. 9. Onnettomuus tapahtui tiellä 749, Pietarsaaren ohikulkutiellä. klo 12. Jätä ilmoitus haluamallasi tavalla HELPOSTI VERKOSSA keskipohjanmaa.fi/joulutervehdykset SÄHKÖPOSTILLA lukijailmoitukset@hillagroup.fi SOITA 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) Laskutettaviin tervehdyksiin lisäämme laskutuslisän 5,46 € (sähköpostilaskulla ei laskutuslisää). Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 3. 25,5 %. Kestotilaajan etuna saat ilmoituksesta 10% alennuksen! Hyvän joulun toivotus Kokkolakin viilaa etätyökäytäntöjään Katariina Poranen Kokkolan kaupunki vähentää työntekijöidensä mahdollisuuksia tehdä etätöitä. 4. alv. Jatkossa prosenttiluku on 40. Kaupungilla katsotaan, että sopivassa määrin etätyö voi vähentää kuormittumista ja lisää työn joustoa. Sulku purettiin ja liikenne pääsi kulkemaan normaalisti kello 16.15.. Sopimukset etätyötä tekevien työntekijöiden kanssa päivitetään, ja niitä sovelletaan ensi vuoden alusta lähtien
Paavo ja Anna-Liisa Toskalan yhteinen avioliitto on kestänyt jo 56 vuotta. Lepolasta hän ei mielellään luopuisi. TIMO VARILA " Kun ei nyt hukattaisi hyvää hoitoa. Paavo ja Anna-Liisa Toskala ovat olleet hyvin tyytyväisiä Lepolan henkilökunnan hoivaan ja vanhusta kunnioittavaan huolenpitoon. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 3. SEN VERRAN Paavo Toskala on seurannut politiikkaa, että tietää Lepolan mahdollisella sulkemisella haettavan säästöjä. Sehän tässä on tärkeintä. Lepolan palvelukodin väki muuttaa uusiin tiloihin keväällä. Ylläpito ja mahdolliset purkukulut jäävät kokonaan kaupungin kontolle. – Siinä jutellaan kaikenlaista. Minä puhun, mutta kuuleeko Anna-Liisa, sitä en tiedä. Paavo Toskalan mukaan sulkeminen on ollut tapetilla jo kymmenen vuoden ajan. Omaisille on kerrottu, että ennen muuttoa ollaan hyvissä ajoin yhteydessä ja neuvotellaan uudesta hoivapaikasta. Sinne ajomatka ei pidentyisi. – Tähän saakka ollaan vielä selvitty, saa nähdä miten nyt käy, Toskala kertoo. Lauantaina lähinnä kyläläiset järjestivät Kokkolassa mielenilmauksen palvelukodin puolesta. Niiden syntymistä hän kuitenkin uskaltaa epäillä. joulukuuta 2025 8 // UUTISET Lepolan asukkailla ei vielä tietoa uudesta kodista Antti Savela Anna-Liisa ja Paavo Toskalalla on yhteistä avioliittoa takana jo 56 vuotta. Ajomatkaa yhteen suuntaan kertyy 9 kilometriä. Paavo Toskala. Myös Kälviällä sijaitseva, aika uusi hoivakoti on käynyt mielessä. Nyt Lepolaa uhkaa kuitenkin sulkeminen. Paavo käy häntä tervehtimässä useita kertoja viikossa. Kaksi ja puoli vuotta sitten Anna-Liisan sairaus eteni niin pahaksi, että hänen oli siirryttävä Lepolan ympärivuorokautiseen palveluyksikköön Marinkaisissa. Paavo Toskalan mukaan vieraileminen vaimon luona muuttuisi kerta heitolla hankalammaksi. Tilaisuudessa toivottiin Lepolan säilyttämistä ja hyvin palvelujen turvaamista. Samassa kokouksessa hallitus päätti henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Hoito on hyvää ja Paavo soisi sen jatkuvan. SOITEN ikääntyneiden ja vammaisten palvelut -toimialueen johtaja Tarja Oikarinen-Nybacka kertoo, että vanhusten muutto Lepolasta tapahtuu vaiheittain kesään mennessä. Tutkimuksen mukaan Lepolan hoito oli Soiten parasta. Jokainen tilanne hoidetaan yksilöllisesti, ja asiakasta ja omaisia kuullaan ja heidän tahtoaan pyritään toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan. Soite maksaa Lepolasta suurta vuokraa Kokkolan kaupungille. Jos hoivakoti jää tyhjilleen, vuokrahanat tyrehtyvät. Toskala viittaa myös tutkittuun tietoon hoidon laadusta kehuessaan Lepolan inhimillistä ja hyvää vanhusten kohtelua. Paavo Toskala vierailee Lepolassa vaimonsa Anna-Liisan luona kolme-neljä kertaa viikossa. Uusi ympärivuorokautinen hoitopaikka pyritään löytämään yhdessä omaisten ja asiakkaan kanssa neuvotellen. Soiten hallitus on asiasta jo oman arvionsa antanut, ja jollei uutta käännettä tule, se jää voimaan. – Leporannassa Kälviällä on Anna-Liisan siskokin. Toki tietysti me kaikki Lepolan omaiset toivomme Lepolan hoivakodin säilyvän, sillä monelle vanhukselle muutto ei tee hyvää. Pitkään asuttiin kotona Paavon toimiessa omaishoitajana. – Kun ei nyt hukattaisi hyvää hoitoa. Kälviän Leporannan hoivakotiin vierailumatkaa kertyisi 20 kilometriä sivu ja Kokkolaan 30 kilometriä. Jokaisen kanssa luvataan neuvotella paras mahdollinen uusi hoitopaikka. Paavo Toskalan vaimo Anna-Liisa Toskala asuu Lepolan ympärivuorokautisessa palveluyksikössä. Uutta keskustelu Lepolan sulkemisesta ei ole. Jotenkin tuntuu, että syöttäessä saamme vielä jonkinlaisen yhteyden. Soiten viranhaltijat eivät ole vielä keskustelleet Toskalan vanhusten kanssa muutosta. Aluehallituksella oli siis toimivalta päättää asiasta eli sulkea Lepolan yksikkö ensi vuoden puolella. – Muutossa avustavat Lepolan henkilökunta ja Soiten palveluohjaus. Lepolaa koskeva päätös on siis siinä mielessä lopullinen, että se ei enää vaadi valtuuston erillistä käsittelyä. Näin tämä arki meillä nyt sujuu, Paavo Toskala kertoo. pitämässään kokouksessa. Kaikille luvataan järjestää uusi hoivapaikka. Aluehallitus edellytti marraskuussa, että irtisanomisten vaihtoehtona niiden kohteena olevalle henkilöstölle tarjotaan hyvinvointialueella avoinna olevia tehtäviä siten, että työnantaja pyrkii tarjoamaan mahdollisimman monelle irtisanottavalle tehtäviä samoista yksiköistä sekä ottamalla mahdollisuuksien mukaan irtisanottavien työntekijöiden omat halukkuudet huomioon. Lepolan lakkauttaminen on herättänyt kiivasta keskustelua varsinkin Lohtajalla Marinkaisissa. Kovastihan nämä muuttohommat nyt meitä omaisia huolettavat, Paavo Toskala miettii. Sehän tässä on tärkeintä. Toiseksi parhaana vaihtoehtona Lepolan jälkeen Paavo Toskala pitää lähellä sijaitsevaa yksityistä Tuulenvireen palvelukotia. ALUEHALLITUS päätti lakkauttaa Lepolan ympärivuorokautisen palveluyksikön Kokkolan Marinkaisista 10.11
Siihen pitää hakea vastaus vuosituhannen alun Jyväskylästä. 1 Kuuluu kokkolalaisen Samba el Gambon rytmiryhmään. Takataskussa oli myös tarjoilijoiden parikilpailun SM-kisojen ykkössija. – Helsingissä pääsin tekemään vatitarjoilua. Sen jälkeen siivotaan. 1 Nykyään sosiaalialalla. – Muutin miehen, nykyisen ex-mieheni, perässä Uuteenkaarlepyyhyn vuonna 2010. Rohkaisisin kuitenkin hakemaan elämyksiä ravintoloista ja hotelleista. Hän työskentelee tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla tarjoilijana. Lapset käyvät koulua Uudessakaarlepyyssä. Työskentelin respassa Lapland Hotels Sirkantähdessä ja Hotel Levi Panoramassa vuoropäällikkönä. Tein sen ohella aamupalavuoroja sekä lounastarjoiluja bankettikeikkaa. Raatikainen kokee, että hotellija ravintola-alalla on paljon yhteistä sosiaalialan kanssa. Valmistuin Vaasasta sosionomiksi vuonna 2018. Raatikaista harmittaa se, että korona-ajan jälkeen ravintola-ala on ollut ahdingossa. LIINU RAATIKAINEN ei ole ihminen, joka juurtuisi yhteen työpaikkaan ja omakotitaloon pellon laidalle. – Halusin vielä joskus Linnan juhliin tarjoilemaan, Raatikainen sanoo. – Myin omaisuuteni ja lähdin. Haluan olla iloinen oma itseni. Hän astuu Helsingin Mariankadulta sisään Presidentinlinnaan itsenäisyyspäivänä kello 15.30. Yksi toive on seurannut Liinu Raatikaista läpi hänen huikean työuransa, ja nyt se toteutuu. Tätä viestiä yritän välittää omille lapsillenikin, Raatikainen sanoo. Mutta miten joku keksii unelmoida Linnan juhlissa tarjoilemisesta. – Tehtävämme on taata tilapäistä suojelua saaneille ja turvapaikanhakijoille majoitusta sekä sosiaalija terveyspalveluita. Vaihto-oppilaanakin hän oli Unkarissa ja Tanskassa. Helsinkiin muutin haasteiden perässä ja oppiakseni lisää. Sen sijaan hän yrittää ajautua uudenlaisiin tilanteisiin. Arkea voi piristää pienilläkin asioilla. Työhöni kuului myös viiniasiantuntijuus. Raatikainen on liikkunut työnsä takia paikkakunnalta ja välillä maastakin toiseen. – Loput selviää paikan päällä. Kokkolassa töissä käyvä Liinu Raatikainen lähtee Linnan juhliin. KUKA. Tarjolla oli aivan kaikkea kauden mukaan, riistaruoista keittoihin. Liinu Raatikainen. Asuu nykyään Pietarsaaressa. Tehtävänäni voi olla vaikka alkujuomien tarjoilua, kahvin kaatamista tai pitopöydän ylläpitoa ja esillepanoa. Nykyään hän työskentelee sosiaalialalla, Kokkolan vastaanottokeskuksen johtajana. Kävin töissä Alahärmän Power Parkissa hotellin vastaanotossa ja myyntipalvelussa. Ammatillinen haave oli selvillä ensimetreiltä saakka. Työskennellyt useissa ravintoloissa ja hotelleissa eri puolella Suomea sekä ulkomailla. VUONNA 1986 syntynyt Liinu Raatikainen jatkoi peruskoulusta hotellija ravintola-alan ammatilliseen koulutukseen kotikaupungissaan Jyväskylässä. Liinu Raatikainen 1 Syntynyt Jyväskylässä vuonna 1986. Kun listalle kirjoittaa asioita, aika ajoin joku niistä konkretisoituu. On mahtava tunne tarjota asiakkaalle täydellinen palvelukokonaisuus, kertoo Raatikainen. Matka sinne on ollut monipolvinen, kuten hotellija ravintola-alalle on tyypillistä. joulukuuta 2025 UUTISET // 9 Tarjoilijaksi Linnan juhliin Jouni Nikula Pietarsaaressa asuvalla ja Kokkolassa töissä käyvällä Liinu Raatikaisella on toiveille tarkoitettu bucket list. TIMO VARILA " Tehtävänäni voi olla vaikka alkujuomien tarjoilua, kahvin kaatamista tai pitopöydän ylläpitoa ja esillepanoa. Vuodesta 2023 hän on työskennellyt Kokkolan vastaanottokeskusta ylläpitävän Kotokunta oy:n yksikön apulaisjohtajana ja nykyään johtajana. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 3. Työnkuvaani kuuluivat myös rekrymessut. Olin Levillä kaksi vuotta. Hän teki palvelutarpeen arviointia ja aikuissosiaalityötä. Juhlavieraat siirtyvät eteenpäin kello 23.30. Syksyllä toiveiden ämpäristä pompsahti unelmapommi: Raatikainen sai kutsun tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. – Laitoin kaksi vuotta sitten Tasavallan presidentin kansliaan viestiä, että ’moi, olen Liinu, voisinko päästä juhlatilaisuuteen töihin’. Oli hyvä hetki lähteä Espanjaan. Hän kutsuu sitä ihmeelliseksi ämpärilistakseen. Vuonna 2008, kun kausi päättyi, lähdin rinkkani kanssa kesävaatteilla pohjoiseen. 1 Valmistui tarjoilijaksi vuonna 2005. Työskentelin myös baarimikkona. Liinu Raatikainen tuntee hotellija ravintola-alan äärimmäisen hyvin. – Rakastan yli kaiken tehdä erilaisten ihmisten kanssa töitä ja kohdata ihmisiä. – Ensimmäinen työpaikkani oli kreikkalainen ravintola Jyväskylässä. Valmistui tänä vuonna Centriasta, ylemmän ammattikorkeakoulun tutkinnosta, aiheena sote-alan kehittäminen ja johtaminen. Silloisessa Graniittilinnassa Helsingin Hakaniemessä Raatikainen toimi päätarjoilijana esimerkiksi tilaisuudessa, johon Mauno ja Tellervo Koivisto osallistuivat. Lapset syntyivät 2011 ja 2013. Tarjoilin paellaa ja kalaa Portaventura Worldissa, yhdessä Euroopan suurimmista huvipuistoista. Elämänkokemustakin alkoi olla. Maailma kiehtoo. Kokkolan aika koitti vuonna 2021, kun Raatikainen aloitti projektipäällikkönä Kpedun rekryhankkeessa, jossa nuoret ja yrittäjät pantiin löytämään toisensa. – Samoihin aikoihin opiskelin hotellin vastaanottovirkailijan tutkinnon ja työskentelin hotelleissa. Vaikka Raatikainen on vaihtanut sosiaalialalle, on intohimo ravintola-alaa kohtaan säilynyt. Hän on käynyt tekemässä keikkaa muun muassa Hans Välimäen kanssa Kokkolan Viinijuhlilla. Silloin tilaa ei ollut, mutta nyt syyskuussa sain yhteydenoton ja Supon turvallisuusselvityksen täytettäväksi. Valmistumisensa jälkeen Raatikainen työskenteli Pietarsaaren kaupungilla lastensuojelussa. Keski-Pohjanmaan seudulle sosiaalisen ikiliikkujan toi rakkaus. Omalta osaltani haluan olla ylläpitämässä kulttuuria, jossa ihmiset kohtaavat. Siksi rakkaus hotellija ravintola-alaa kohtaan roihuaa yhä. Lasten ollessa pieniä kypsyi päätös alanvaihdosta. – Asioita tapahtuu, kun uskoo unelmiin. Varmistussoitto työohjeineen tuli noin kaksi viikkoa sitten, Raatikainen kertoo. Hän työskentelee Linnan juhlissa tarjoilijana. – Sosiaaliala oli kiinnostanut yläasteelta lähtien. Raatikaista kiinnosti fine dining eli korkeampitasoiset ruokailukokemukset. – Ihmiset käyttävät entistä vähemmän palveluita. LINNAN JUHLIIN voi päästä tarjoilijaksi, kun leikkimieltä riittää ja jaksaa yrittää
Pastila meni varusmiespalvelukseen kaksi kuukautta ennen 18-vuotispäiväänsä, lokakuussa 1943. Kannoitte nuorina poikkeuksellista vastuuta, Stubb sanoi. –?Emme ole nähneet mitään yksityiskohtia tai tarkkaa esitystä siitä, millaisia turvatakuut voisivat olla. ”Olemme teille ikuisesti kiitollisia”, sanoi presidentti Stubb. Pastila kiitteli korkeatasoista ohjelmaa, hyvää musiikkia ja tarjoiluja. Presidentti Alexander Stubb (kesk.), vierellään veteraani Eino Lehtisaari ja lotta Mirjam Lankinen, veteraaneille ja lotille järjestetyllä vastaanotolla Presidentinlinnassa. Se ikä on niin korkea, että kyllä se on aika lähellä se lähdön hetki. Kunnioitan niitä, jotka ovat molemmissa sodissa sotineet. –?Se on suuri onni, kun sattui minun kohdalleni tämä vierailu täällä. Ehkä ne on siellä määränneet elämisen rajat, Pastila vastasi. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 3. Heiltä kuultiin yhteisesityksenä Jean Sibeliuksen Finlandia. Paikalla olivat myös muun muassa presidentti Tarja Halonen puolisoineen, pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja muuta valtionjohtoa. Myös Kristersson korosti, että Yhdysvaltojen sitoutumista tarvitaan. Veteraanin ja häntä saattaneen lapsen lisäksi paikalla oli lapsenlapsi, joka palveli tilaisuudessa kadettina. –?Vaikka me olemme niitä nuorempia, niin kovissa paikoissa mekin oltiin. Hänen mukaansa suurin turvatakuu ovat Ukrainan vahvat omat asevoimat, joiden vahvistamisessa voidaan auttaa. Pääministeri Petteri Orpo kommentoi Ukrainan turvatakuuasiaa Ruotsin pääministerin Ulf Kristerssonin vierailun yhteydessä. Stubb sanoi veteraanisukupolven perinnön pitäneen yllä Suomessa poikkeuksellisen korkeaa maanpuolustustahtoa. Ja me emme ole valmiita antamaan turvatakuita. Kahvipöydässä kysyttiin pitkän iän salaisuutta Juhlapäivän kohokohdaksi Pastila nosti sen, että sai presidenttiparilta henkilökohtaiset syntymäpäiväonnittelut sunnuntaina koittavan 100-vuotispäivänsä kunniaksi. ORPOLTA JA Kristerssonilta kysyttiin, tietävätkö he, millaisia turvatakuita Yhdysvallat olisi valmis tarjoamaan Ukrainalle. Hänen mukaansa ero niiden ja turvatakuiden välillä on valtava. Hän huomautti, että talvisodan alkupäivinä 86 vuotta sitten moni paikalla olleista oli tuskin rippikoulun käynyt. Orpo: Suomelta ei turvatakuita Ukrainalle Pääministerin mukaan Suomi voi auttaa Ukrainan turvallisuusjärjestelyissä. Paikalle saapui alle 20 kunniavierasta, joiden keski-ikä oli yli sata vuotta. –?Sanotaan, että on korkeimmassa kädessä se ihmisen elon mitta. Kahvipöydässä Suzanne Innes-Stubb kysyi häneltä pitkän elämän salaisuutta. –?Mehän ollaan katoava ihmisluokka nyt, veteraanit. Hän osallistui muun muassa Tuuloksen maihinnousun torjuntataisteluihin Syvärillä kesäkuussa 1944. Marraskuussa yhdysvaltalaismedia Axios julkisti Yhdysvaltojen luonnoksen rauhansuunnitelmaksi, jossa mainittiin turvatakuiden yhteydessä myös Suomi. Hän nosti esimerkiksi perinteen vaalimisesta juhlassa kolmen sukupolven voimin paikalla olleen perheen. Hän sanoi arvostavansa sitä, että veteraaneja ja lottia kutsuttiin juhlimaan presidentinlinnaan. Orpo ei tiedä, miksi Suomi mainittiin. Jatkamme työtämme valmistellaksemme turvallisuusjärjestelyjä, mikä on eri asia kuin turvatakuut. joulukuuta 2025 10 // KOTIMAA Anni Keski-Heikkilä, STT Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, että Suomi voi auttaa Ukrainan turvallisuusjärjestelyissä, mutta ei antaa Ukrainalle turvatakuita. –?Täytyy ymmärtää, että turvatakuut ovat vakava asia. KUNNIAVIERAIDEN joukossa oli 99-vuotias Viljo Pastila, joka oli saapunut paikalle poikansa saattamana Padasjoelta. Orpo kommentoi asiaa tiistaina tiedotustilaisuudessa Ruotsin pääministerin Ulf Kristerssonin Suomen-vierailun yhteydessä. –?Kansakuntamme menestys ei olisi ollut mahdollista ilman teidän ponnistelujanne raskaina sotavuosina. Mutta se kesti sitten suhteellisen vähän aikaa. Heitä isännöivät presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb, jotka kättelivät jokaisen vieraan heidän saapuessaan. Hän luonnehti juhlaa STT:lle suurenmoiseksi. Mutta voimme auttaa turvallisuusjärjestelyissä, ja ero näiden kahden välillä on valtava, Orpo sanoi. Orpon mielestä nyt pöydällä oleva 19 kohdan suunnitelma on Ukrainan ja Euroopan näkökulmasta parempi kuin edellinen 28 kohdan suunnitelma. Vajaat pari tuntia kestäneen juhlan aikana kuultiin puheita ja musiikkiesityksiä, joita esittivät muun muassa Kaartin soittokunta ja Kansallisoopperan oopperalaulajat. On selvää, että turvatakuut voivat tulla lähes ainoastaan suuremmilta mailta ja Yhdysvaltojen osallistumista tarvitaan, Orpo sanoi. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA. Hän huomautti, etteivät ponnistelut päättyneet raskaisiin sotavuosiin, vaan niitä seurasi sodan runteleman isänmaan jälleenrakennus. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA Veteraanit ja lotat juhlivat itsenäisyyttä Presidentinlinnassa Terhi Riolo Uusivaara, STT Presidentinlinnaan oli kutsuttu tiistaina sotiemme veteraaneja, lottia ja muita sotasukupolven edustajia juhlimaan Suomen itsenäisyyttä. –?Me olemme teille ikuisesti kiitollisia työstänne isänmaan eteen. PRESIDENTTI STUBB kiitti kunniavieraita juhlapuheessaan. Juhlien ruokatarjoilu mukaili lauantaina järjestettävien Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän juhlien tarjoiluja
–?Tiedusteluja hyökkäysoperaatiot sekä vihollisten eliminointi Pokrovskin kaupunkialueella jatkuvat, sotilasjohto kirjoitti sosiaalisessa mediassa. Suomen presidentti Alexander Stubb sanoi tuolloin, että Yhdysvaltain suunnitelma oli lähinnä pohja eurooppalaisten suunnitelmalle ja että Yhdysvaltain suunnitelmaehdotus ei menisi läpi sellaisenaan. Ukraina kiisti Venäjän vallanneen Pokrovskin Ukrainan sotilasjohdon mukaan venäläisjoukot on saatu karkotettua.. Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan Zelenskyi sanoi rauhanneuvotteluiden hankalimpien kohtien liittyvän aluekysymyksiin, Euroopassa jäädytettyihin venäläisvaroihin sekä Ukrainalle annettaviin turvatakuisiin. Donetskin alueella sijaitseva kaupunki on ollut venäläisjoukkojen hyökkäyksen kohteena jo yli vuoden. Putin puhui toimittajille tiistaina ennen suunniteltua tapaamistaan Yhdysvaltain erityislähettilään Steve Witkoffin kanssa. Se ei kuitenkaan kiistänyt, etteivätkö venäläiset olisi päässeet tunkeutumaan keskustaan. Ukrainan itärintaman sotilasjohto sanoi tiistaina, että kaupunkitaistelut Pokrovskissa jatkuvat. " Putin toisti ajatuksensa siitä, että eurooppalaisten tarkoitus olisi estää rauhanprosessi. Kreml väitti viestipalvelu Telegramissa, että venäläissotilaat olivat vallanneet myös Harkovan pohjoispuolella lähellä Venäjän vastaista rajaa sijaitsevan Vovtshanskin kaupungin. ISW kertoi viime viikolla, että Venäjän armeija eteni viime kuussa Ukrainassa eniten sitten viime vuoden marraskuun. Ukrainan kansallisen turvallisuuden neuvostossa disinformaation torjumisesta vastaava Andri Kovalenko varoitti maanantaina uutiskanava CNN:n mukaan, että Venäjä tulisi painostamaan taisteluiden etulinjaa seuraavien viikkojen aikana. Presidentti Putin sanoi tiistaisessa puheenvuorossaan, että Venäjä ei hyväksy eurooppalaisten muutoksia Trumpin suunnitelmaan. joulukuuta 2025 ULKOMAAT // 11 Putin sanoo Venäjän olevan valmis sotaan Euroopan kanssa Joona Laukkanen, Milja Rämö, STT Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi tiistaina Venäjän olevan valmis sotaan, jos Eurooppa sellaisen haluaa. SERGEI ILNITSKY / AFP / LEHTIKUVA STT–AFP Ukrainan asevoimat kiistää, että Venäjä olisi vallannut Ukrainan itäosassa sijaitsevan Pokrovskin kaupungin. YHDYSVALTALAINEN ajatushautomo ISW kertoi vielä sunnuntaina, että venäläisjoukot hallitsivat vain osaa Pokrovskista. WITKOFF ON TAVANNUT Putinin Kremlissä useita kertoja, ja häntä on kritisoitu Venäjän myötäilystä. Vladimir Putin sanoi Venäjän olevan valmis sotaan Eurooppaa vastaan, jos Eurooppa sellaista haluaa tai sellaisen aloittaa. Toimittajille puhunut Putin sanoi jopa ukrainalaisjournalistien olevan tervetulleita todistamaan Pokrovskin valtausta omin silmin. Presidentti antoi kuitenkin yhdysvaltalaisdelegaation odottaa ja suuntasi neuvotteluihin noin kaksi tuntia alkuperäisestä alkamisajasta myöhässä. Putin toisti ajatuksensa siitä, että eurooppalaisten tarkoitus olisi estää rauhanprosessi. Siinä oli esimerkiksi alueluovutuksia Venäjälle ja ehdotettiin Ukrainan asevoimien koon merkittävää pienentämistä. Eurooppalaiset johtajat ovat toistuvasti tuoneet esiin, että rauhan Ukrainassa tulisi olla oikeudenmukainen. Sotilasjohdon mukaan venäläisjoukot onnistuivat etenemään kaupungin keskustaan huonon sään turvin. Ennen neuvotteluja Yhdysvaltain hallinto oli optimistinen niiden suhteen. Tapaamisen agendalla oli sodan päättäminen Ukrainassa. Venäjän presidentti Vladimir Putin kutsui tiistaina kansainvälisen median vierailemaan kaupunkiin. Euroopassa ja Ukrainassa suunnitelma nähtiin heti Venäjää suosivana. Venäjä väitti aikaisemmin vallanneensa kaupungin. VIIME KUUSSA julkisuuteen tuli tieto Yhdysvaltain 28-kohtaisesta suunnitelmasta päättää sotiminen Ukrainassa. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 3. Yhdysvaltain ja Venäjän väliset keskustelut alkoivat pian Putinin tiedotustilaisuuden jälkeen. Pokrovskissa oli noin 60?000 asukasta ennen kuin Venäjä aloitti laajan hyökkäyssotansa Ukrainaan helmikuussa 2022. Zelenskyin mukaan Venäjä ei ole kiinnostunut rauhan saamisesta Ukrainaan. ISW:n tietojen mukaan Venäjä oli edennyt hitaasti kaupungissa, muttei ollut onnistunut valtaamaan sitä kokonaan. Myös Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vävy Jared Kushner osallistui tapaamiseen. Tapaamisessa olivat mukana Venäjän puolelta valtiollisen sijoitusrahaston johtaja Kirill Dmitrijev ja Putinin neuvonantaja Juri Ushakov. Moskovassa alkoivat tiistaina Yhdysvaltain ja Venäjän väliset neuvottelut, joissa oli määrä keskustella sodan päättämisestä Ukrainassa. Zelenskyi sanoi ennen Irlannin-vierailuaan sosiaalisessa mediassa, että Yhdysvaltain kanssa käytävät neuvottelut ovat Venäjälle vain tekosyy, jonka varjolla maa tavoittelee kevennyksiä lännen pakotteisiin. Hänen mukaansa nämä lausunnot olisi tarkoitettu nimenomaan länsimaiselle yleisölle. Valkoisen talon tiedottaja Karoline Leavitt kommentoi asiaa toimittajille maanantaina paikallista aikaa. Aiemmin Kushner ja Witkoff ovat olleet ajamassa sodan päättymistä Israelin ja äärijärjestö Hamasin välillä. Maanantaina hieman ennen lähtöään Moskovaan Witkoff tapasi Ukrainan pääneuvottelijan Rustem Umjerovin, kertoivat uutistoimisto AFP:n viranomaislähteet. –?Me emme suunnittele sotaa Euroopan kanssa, mutta jos Eurooppa sellaisen haluaa ja aloittaa sen, me olemme valmiita heti, Putin sanoi toimittajille Venäjän pääkaupungissa Moskovassa. Ukrainan sotilasjohdon mukaan kaupungin keskustaan tunkeutuneet venäläisjoukot on saatu karkotettua. Maiden valtuuskunnat tapasivat Floridassa myös sunnuntaina. Pian suunnitelman julkaisun jälkeen eurooppalaiset johtajat alkoivat muokata suunnitelmaa. UKRAINAN PRESIDENTTI Volodymyr Zelenskyi nimesi kolme rauhanneuvotteluiden avainkohtaa vieraillessaan Irlannissa tiistaina. Kovalenkon mukaan Venäjän painostuskeinoihin lukeutuisivat myös ”äänekkäät lausunnot”
Pe 5.12. La 6.12. aika. Kannuksen reserviläiset valmistelevat lyhdyt ja liput omaisille sankarihaudoille vietäväksi. To 11.12. RUOKA-APUA klo 19 Juhani Vuorisen koulun keittiön ovelta. Klo 16.30-17.30 Alakoululaisten kerho seurakuntakodilla. Klo 17 Kirkkokuoro seurakuntasalissa, huom. HIMANGAN KAPPELISEURAKUNTA Ke 3.12. Kauneimmat Joululaulut ja kolehti Suomen Lähetysseuralle. Tervetuloa koko perheen kanssa! Su 7.12. Otetaan vastaan leivonnaisia ja käsitöitä, joita voi tuoda paikan päälle. To 11.12. Pe 12.12. Ke 10.12. Ke 10.12. Ti 9.12. Pe 5.12. Ke 3.12. Klo 9 Itsenäisyyspäivän hartaus Himangan kirkossa, kunniakäynti ja seppeleenlasku Himangan sankarihaudoille. Su 7.12. Klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa, toim. To 4.12. Seuroissa Eija Seppä, Satu Palosaari ja Sami Siltanen. Klo 18 Työikäisten miesten saunailta Meriheinässä, Pitkäkarintie 2 Kalajoki, Jarkko Kuusisto. Kauppojen ja koulun hävikkiruokaa valmiiksi pakattuina kasseina. Pe 12.12. Heidi Huhtala, musiikissa avustaa Jussi ja Manu Pasanen (laulu). Klo 18.30 Kotiompeluseurat E ja E Isopahkalalla. Klo 18-19 Toimintakerho alakoululaisille ja eskareille Pahkalan koululla. La 6.12. Musiikki ja kuorot Ke 3.12. Klo 12 Itsenäisyyspäivän juhla Kalajoen seurakuntakodilla, ruokailu, juhla ja Kalajoki-leivos kahvit. Tuotto lähetystyön hyväksi. Su 7.12. Ke 3.12. MUSIIKKI JA KUOROT Ke 3.12. Klo 17-17.45 Raution lapsikuoro seurakuntakodilla. Klo 17-19 Alakoululaisten toimintailta seurakuntakodilla, nyyttärit. Klo 18 AnnelijaAlma duo -Valo maailmaan Kalajoen kirkossa, Toivon täyteinen ja pirteä joulukonsertti joka pitää sisällään vanhoja klassikoita sekä uusia kappaleita, Duon konsertissa keskeisenä on Jeesus joka luo maailmaan valoa myös pimeän talven keskelle, kolehti seurakunnan diakoniatyölle lapsiperheiden jouluavustamisiin. Klo 10-12 Perhekerho Kalajoen seurakuntakodilla päiväkerhotiloissa, tarjoamme joulupuuron. La 6.12. Ke 3.12. Klo 19 Miestenilta Suojarinteellä, Keijo Tölli. KIRKKOKUORO klo 18 pappilan salissa. 044 282 4514, jos asia koskee sinua. Seurakuntakodilla täytetään kaavake, jonka perusteella on mahdollisuus saada ostokortti ruokakauppaan. Klo 18 Seurat Pajalan seuratuvalla, Erkki Peltola. Klo 10 Raamattupiiri seurakuntakodilla, luemme Paavalin kirjeitä korintilaisille. Klo 18 Himangan kirkkokuoron harjoitukset seurakuntakodilla. Klo 10 Juhlajumalapalvelus ja juhla Kalajoen kirkossa ja seurakuntakodilla. La 6.12. TULOSSA Su 14.12. Tule silloin kun sinulle sopii! Yhteistyössä Soiten ESR-hankkeen kanssa. Luvassa jouluista tekemistä, pelejä, leikkejä, ulkoilua, lauluja ja Raamatun kertomuksia. Kulkueen jälkeen partiolupauksenanto pappilan sisätiloissa. KAUNEIMMAT JOULULAULUT ja joulumyyjäiset klo 18 Eskolan rukoushuoneella: kahvitarjoilu, huutokauppa diakoniaja lähetystyön hyväksi. Pe 12.12. La 6.12. Ke 10.12. Klo 16.30-18 Toimintailta alakoululaisille seurakuntakodilla. KAUNEIMMAT JOULULAULUT -tilaisuudet, joissa kolehti lähetystyölle Suomen Lähetysseuran kautta: To 4.12. Ke 3.12. Aamukävely Pappilan pihasta klo 8.15, maksuton aamupala klo 9-9.30. Ilmoittautuminen sähköisellä lomakkeella: https://link. Pe 12.12. Puhelin 084640530. Diakonia To 4.12. Klo 15 Päiväkuoron harjoitukset seurakuntakodilla. Klo 16 Mieskuoro seurakuntasalissa, huom. Ke 10.12. Kaikille avoin kohtaamispaikka. Kalajoen Kristillinen Opisto ja Kalajoen seurakunta järjestävät leirin yhteistyönä. Klo 10 Juhlajumalapalvelus ja juhla Kalajoen kirkossa ja seurakuntakodilla. Klo 14.30 Musiikkihartaus Mäntyrinteellä, kanttori. Yhteisölounas RUOKATAUKO Pappilassa klo 11-12.30. Malmbergin Tuvan Joulukahvila. JOULUKONSERTTI klo 19 kirkossa: Loihtima-yhtye (viulu, kitara, piano, laulu). LAPSET JA PERHEET To 4.12. Kannuksen seurakunta Kastetut Aapo Matti Mikael Tiala Seurakunnan viikko To 4.12. DIAKONIA Su 7.12 asti klo 9-21 Auta lasta-Auta perhettä ruokakeräys ruokakaupoissa: Halpa-Halli, K-supermarket, S-market, osta ja lahjoita säilyvä ruokatuote tai jouluherkku, ruokatuotteet toimitetaan diakoniatyön kautta vähävaraisiin lapsiperheisiin jouluksi, keräyskärryt ovat kaupoissa. Klo 18 Myyjäiset Ry:llä. Ke 10.12. RAUTION KAPPELISEURAKUNTA Pe 5.12. Klo 16 Perjantaikerho 1-5 luokkalaisille seurakuntakodilla. VIRTAPIIRI klo 8.15-10.30. Yhteisölounas RUOKATAUKO Pappilassa klo 11-12.30. Klo 15.15-16 Kalajoen lapsikuoro, 2 lk ja vanhemmat kuoroharjoitus seuriksella. Klo 10 Messu kirkossa, ELY:n kirkkopyhä toim. Su 7.12. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 3. mennessä p. Su 7.12. Ti 9.12. To 11.12. Ke 10.12. Vapaehtoinen maksu nuorten hyväksi. klo 12:30 Hartaushetki palvelukoti Mainingin päiväsalissa. To 11.12. Tervetuloa yhteisen pöydän ääreen! Pe 5.12. YHTEISET TAPAHTUMAT To-su 11.-14.12. KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS klo 19 kirkossa. MESSU klo 10 kirkossa: ”Kuninkaasi tulee kunniassa”, Sakari Typpö, Minna Poutanen, Eero Airas, Eliisa Joensuu, jp-ryhmä 7. Klo 16 Perjantaikerho 1-5 luokkalaisille seurakuntakodilla. Klo 12 Pyhäkoulu Suojarinteellä. Hae ovelta arvottu vuoronumero ennen jakelun alkua. DIAKONIA To 11.12. Omia lyhtyjä voi ottaa mukaan. 044 282 4514. Ke 3.12. Ke 10.12. Klo 17-18 Alakoululaisten kerho seurakuntakodilla. Klo 16.30-17.30 Alakoululaisten kerho seurakuntakodilla. Klo 9 Aamurukous ja -kahvit seurakuntakodilla. Itsenäisyyspäivän SANAJUMALANPALVELUS klo 10 kirkossa: ”Kiitos isänmaasta”, Anne Vihanta, Riina Nurmimäki, kamarikuoro Arietta, jp-ryhmä 6. Konsertin tarjoaa Osuuspankki. Ma 8.12. Klo 18 Kirkkokuoro seurakuntasalissa. Www.kalajoenseurakunta.fi/verkkokirkko/ ja Kalajoen keskustan alueella taajuudella 95,0 MHz. Ke 3.12. MAINOS. La 6.12. webropol.com/ep/joululeiri, puhelimella 08 4639 200 tai sähköpostilla: toimisto@kkro.fi Lisätietoa kkro. LAULUSEURAT klo 18.30 Sirkka ja Väinö Niemi-Korvella. Ti 9.12. Klo 18 Kauneimmat joululaulut Kärkisen kylätalolla, säestys Lasse Kautto, hartaus Kari Akolahti, kahvitus klo 17.30 alkaen. Klo 17 Seurat Ry:llä, Samuli Kumpula, Markku Veteläinen. Klo 12 Messun jälkeen ELY:n joulupuuro ja seurat seurakuntakodilla. fi tai Katjalta 0447229007 / katja. Ke 10.12. Yhteistä ohjelmaa ja kevyttä liikuntaa. joulukuuta 2025 12 // KIRKOLLISET Kalajoen seurakunta Kastetut Väinö Juhana Huhtala Ruusa Annikki Nikula Haudatut Elvi Marjatta Tuura 95v Aimo Johannes Mustonen 73v Seurakunnan viikko KALAJOEN ALUESEURAKUNTA Ke 3.12. Kanttorit ja pojat -JOULUKONSERTTI klo 18 kirkossa: Heli Huuki, Iiris Rautiola, Seppo Tastula ja Tapio Hirvi. Tämän jälkeen partiolaisten lupauksenantotilaisuus kirkossa. Klo 18 Työikäisten miesten saunailta Ruonalla. Ma 8.12. Ti 9.12. KUNNIANOSOITUS ja SEPPELEENLASKU sankarihaudoilla, puhe: kaupunginvaltuuston pj. Klo 18-22 Nuortenilta Juttutuvalla, pikkujoulut, Katja ja Timo. Klo 11-16 Jouluavustuspäivä Himangan seurakuntakodilla taloudellisesti tiukilla oleville Himangalla asuville. VIRTAPIIRI klo 8.15-10.30. Klo 18 Liungilan Eränkävijöiden soihtukulkue lähtee Jokelan pappilan pihasta kohti sankarihautoja ja seppeleen laskun jälleen palaa Jokelan pappilaan. Klo 19 Saara Aalto-Enkeleitä-joulukonsertti Kalajoen kirkossa, liput alk. Ariettan JOULUKONSERTTI klo 19 kirkossa: kamarikuoro Arietta, johtaa Soili Autio, Tapio Hirvi, sello, Minna-Liisa Kaattari, piano. JOULURUOKAKASSIA VÄHÄVARAISILLE AIKUISILLE voi kysyä 12.12. Su 7.12. Tämän jälkeen partiolaisten lupauksenantotilaisuus kirkossa. Ke 10.12. Klo 10-11.30 Perhekerho seurakuntakodilla päiväkerhotiloissa, ruokailumahdollisuus 6 e / perhe. vanarem@evl.fi. Klo 11 Kauneimmat joululaulut Halpa-Hallin kahviossa. Ke 10.12. KAUNEIMMAT JOULULAULUT klo 19 Kahvibaarissa, Yucca ja Palmut. To 4.12. 38e, ennakko lippu.fi, ohjelmassa on kauneimpia suomalaisia ja kansainvälisiä joululauluja sekä muutamia yllätyksiä. NUORET JA VARHAISNUORET Pe 5.12. PARTIOLAISTEN SOIHTUKULKUE Monitoimitalolta sankarihaudoille klo 17, kunnianosoitus ja seppeleenlasku, puhe, virsi 30. Alakoulujen KAUNEIMMAT JOULULAULUT klo 9 kirkossa, teatteriseurue Tähti ja Heidi Rahkola. Ke 10.12. Su 7.12. Pe 5.12. Hinta 5 €/aikuinen, lapset syövät ilmaiseksi. KYNTTILÖIDEN SYTYTYS ja SUOMENLIPPUJEN VIENTI SANKARIHAUDOILLE klo 17. Iina Rahkola, saarna Kari Akolahti, Miesten Suurkuoro, Kalajoen soittajat Markus Seppälän johdolla, kant. Pe 12.12. Klo 18 Kauneimmat joululaulut kirkossa, Raution lapsikuoro ja Raution Mieskuoro, Lasse Kautto ja Sari Alatalo. Suvi Lehtimäki, kant. Klo 15.30 Himangan lapsikuoron harjoitukset seurakuntakodilla. Klo 18 Kauneimmat joululaulut Vasankarin nuorisoseurantalolla, säestys Heidi Huhtala, hartaus Suvi Lehtimäki, musiikissa avustaa Kalajoen Kirkkokuoro. Klo 15.15-16 Kalajoen lapsikuoro, 2 lk ja vanhemmat kuoroharjoitus seuriksella. Su 7.12. Joulupuuroa, glögiä ja joulutorttuja. Klo 18.30 Horisontti-kuoron harjoitukset seurakuntakodilla. Puhujana Jukka Kesola, veisuista vastaa Veli Ainali. Ti 9.12. Diakoniatyöntekijä paikalla. Klo 9 Aamurukous ja -kahvit seurakuntakodilla. Ma 8.12. La 6.12. Ke 10.12. Virkatodistustilaukset Oulun aluekeskusrekisteri ma-pe klo 9–15 puh. Klo 18.30 Seurat Suojarinteellä, Matti Puoliväli. Klo 18 Nuorten ja nuorten aikuisten itsenäisyyspäivän juhlat seurakuntakodilla, Ruokailu, ohjelmaa ja terveisiä maailmalta. Lasse Kautto ja Heidi Huhtala, kunniakäynti ja seppeleenlasku Kalajoen sankarihaudoille. To 11.12. Herättäjäyhdistyksen JOULUSEURAT klo 13 Eskolan rukoushuoneella, Hannu Vapaavuori, saatavana arpoja Ylivieskan Herättäjäjuhlien hyväksi. Klo 18.30 Horisontti-kuoron harjoitukset seurakuntakodilla. Pe 12.12. JUHLAKAHVIT klo 11 alkaen ja ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLA klo 12 Hoivakunnaksessa: toimitusjohtaja Johanna Rautakoski (Hoivakunnas), nuorten puheenvuoro: Martta Autio ja Pauanne Kannussaari, juhlapuhe: toimitusjohtaja Lasse Vuola (Fundu), kamarikuoro Arietta, Kannuksen soittokunta. Sami Siltanen, saarnaa Eija Seppä. Klo 18 Siioninvirsiseurat Jokelan pappilassa. La 6.12. Klo 13 Tummun ja tuoran kamari vanhustentalojen kerhohuoneella (Kannuskyläntie 16). Su 7.12. Klo 10-11.30 Perhekerho seurakuntakodilla päiväkerhotiloissa. fi /https://kkro.fi/kurssit/kouluikaisten-joululeiri tai Annikalta 050 5737625 / annika.saarenpaa@kkro. To 11.12. La 13.12. Klo 9.30-9.50 Aamurukoushetki Kalajoen Opistolla Mikaelin kappelissa. Klo 17 Mieskuoro seurakuntasalissa. Voit tuoda arpavoittoja ja jouluista myytävää suoraan kahvilaan tai kirkkoherranvirastoon ma-ke ja pe klo 9-14. Su 7.12. Klo 10 Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus Kalajoen kirkossa, lit. Klo 9.30-9.50 Aamurukoushetki Kalajoen Opistolla Mikaelin kappelissa. Klo 18 Himangan kirkkokuoron harjoitukset seurakuntakodilla. NUORET JA VARHAISNUORET To 11.12. MUSIIKKI JA KUOROT Ke 3.12. Kahvitarjoilu alkaen klo 18.30. Kaikille avoin keittolounas. Kaatuneitten omaisia pyydetään paikalle viemään lyhtyjä ja suomenlippuja sankarihaudoille. Tervetuloa tunnelmallisille joulukahveille! 12.-14.12. KIRKKOKUORO klo 18 pappilan salissa. Ke 10.12. Ohjelma 10 €. Muut Kirkkoherranvirasto, Jokelan pappila, Plassintie 2, 85100 Kalajoki, avoinna ma-ke ja pe klo 9–14. Pe 12.12. Klo 18 Raamattuluokka Suojarinteellä. Klo 17-17.45 Raution lapsikuoro seurakuntakodilla. Klo 11-17 Jouluaputapahtuma apua tarvitseville vähävaraisille lapsiperheille Kalajoen seurakuntakodilla, ei etukäteisilmoittautumista, täytä kyselykaavake aulassa, käy sen jälkeen diakoniatyöntekijän luona, mahdollisuus saada ostokortti ruokakauppaan jouluksi. Klo 11.30 Pyhäkoulu Pahkalan seuratuvalla. PARTIOLAISTEN SOIHTUKULKUE Monitoimitalolta sankarihaudoille klo 17, kunnianosoitus ja seppeleenlasku, puhe, virsi 30. Klo 19 Nuortenilta seurakuntakodilla. Klo 18-19 Toimintakerho alakoululaisille ja eskareille Pahkalan koululla. Klo 9 Itsenäisyyspäivän kunniakäynti ja seppeleenlasku Raution sankarihaudoille La 6.12. Klo 18 Kauneimmat joululaulut Tyngän aluekoululla, säestys Heidi Huhtala, hartaus Suvi Lehtimäki, koululaisten laulua, Veli Ainali (laulu), Harri Rönn (harmonikka). Ti 9.12. MUSIIKKI JA KUOROT Ke 3.12. Ma 8.12. SEURAT klo 13 Rauhanyhdistyksellä, Tuomo Kellokoski, Petri Silver. Kaikille avoin kohtaamispaikka. Su 14.12. Himangan seurakuntatoimisto, Huhdantie 13, 68100 Himanka, avoinna torstaisin klo 12–15. Ti 9.12. Klo 11 Eläkeläisten kerho seurakuntakodilla. Su 7.12. Klo 19 Iltakirkko kirkossa Tapion tuvan rippikouluryhmä avustaa, Sami Siltanen, Markus Lindell. Kahvila on auki to-pe klo 14-17 ja la-su klo 11-14. Ke 10.12. Klo 10-11.30 Perhekerho seurakuntakodilla päiväkerhotiloissa. Klo 15.30 Himangan lapsikuoron harjoitukset seurakuntakodilla. Janne Kivioja, virsi 577. Klo 18-19.30 Päiväkerho Suojarinteellä. Klo 17-18.30 Kalajoen alakoululaisten toimintailta Artoksessa. LAPSET JA PERHEET Ke 3.12. Kahvitarjoilu. aika. 7.-13.-vuotiaiden joululeiri Kalajoen Kristillisellä Opistolla. Klo 12 Eläkeliiton kerhon joulujuhla seurakuntakodilla. Ti 9.12. RUOKA-APUA klo 19 Juhani Vuorisen koulun keittiön ovelta. KAUNEIMMAT JOULULAULUT klo 18 kirkossa, Kirkkokuoro, Riina Nurmimäki, Kirsi Kivelä ja Pekka Korhonen. Su 7.12. 08 3161 303. LAPSET JA PERHEET Ma 8.12. Vähävaraiset voivat saada lounaan alennetulla hinnalla tai maksutta, ota yhteyttä diakoniatyöntekijään p. Ke 10.12. Klo 18 Rukoilemme yhteisten asioiden puolesta Kalajoen seurakuntakodilla. Pe 12.12. To 11.12. To 11.12. Klo 11-17 Jouluavustus apua tarvitseville vähävaraisille 1hlö, pariskunnat ja muut Kalajoen seurakuntakodilla, ei etukäteisilmoittautumisia, täytä kyselykaavake aulassa ja käy sen jälkeen diakoniatyöntekijän luona, mahdollisuus saada ostokortti ruokakauppaan jouluksi. Leirin hinta on 70e, Kalajoen seurakunnan jäseniltä 35e
klo 19 Nupe ry:llä Su 7.12. ma ja ti klo 9–12. Yksinäisten ja vähävaraisten jouluruokailu 11.12. klo 17 Omaishoitajien joulujuhla Suvannon kappelilla ilmoittautuneille, ohjelmassa joulupäivällinen, ohjelmatuokio, hartaus ja kahvit. 044 700 1310. Lapset ja perheet To 4.12. klo 10 Messu kirkossa, Miia Raninen, Piia Kallio, Päivi Aho Su 14.12. Ke 17.12. klo 12 Vanhemman väen joulujuhla Lestijärven srk-kodissa Ke 10.12. Kerhossa on tarjolla maksuton aamupala, seuraa niin leikkeihin kuin keskusteluihinkin ja lopuksi hiljentymishetki. Niemi, torttukahvit 17.30 alkaen. mennessä. klo 10-18 Joulukassikeräys ruokakaupoissa. KAUNEIMMAT JOULULAULUT klo 19 MenoMonossa, Leijat. klo 18.00 Partiolaisten soihtukulkue vanhan pappilan pihalta kirkkoon, jossa lupauksenanto. klo 17.30 Kevään Syke-iltojen suunnittelua pappilassa La 6.12. Myytävänä joululaatikoita, limppuja, saaristolaisleipää, joulukakkuja ja pullia. Muut KIRKKOHERRANVIRASTON poikkeukselliset aukioloajat: Ke 3.12. Lähtö Minttutalolta. klo 10 Messu Toholammin kirkossa, Jämsänkylän kutomapiiri, Heinilä, Rautiola Su 7.12. Tervetuloa! Yhteisvastuu Juhlavuonna 75-vuotias Yhteisvastuukeräys tukee nuorten mahdollisuuksia unelmoida ja rakentaa turvallista tulevaisuutta. klo 17-19 Seurakunnan Jouluilta kutsuu kaikenikäisiä tunnelmalliseen joulutapahtumaan Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon ja kirkkoympäristöön. Käy kiertämässä omatoiminen jouluvaellus, joka alkaa toimitalo Pietarilta päättyen kirkkoon, seimen äärelle, vaelluksella tarvitset älypuhelimen, tule laulamaan Kauneimpia Joulutoivelauluja non-stop -periaatteella kirkkosaliin ja tee ostoksia kirkon Olohuoneen joulumyyjäisistä ja nauti Marian Joulukahvilassa riisipuuroa ja torttukahvit.Tilaisuuden tuotto ohjataan Yhteisvastuukeräyksen ja seurakunnan lähetystyön hyväksi; klo 18 Kristittyjen yhteinen rukousilta Betaniassa La 6.12. Diakonia Diakonissa Sarin tavoittaa numerosta 040 563 8418. klo 12.30 Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus Lestijärven kirkossa, Marjaana Typpö, Kätlyn Tamm, Väistö Seppeleenlaskutilaisuus sankarimuistomerkillä, puhe Sirpa Parkkila Su 6.12. Helena Keskitalo p. Yht. klo 18 Kirkkokuoro pappilassa Soiva joulukalenteri näkyvissä Toholammin seurakunnan facebookja instagram -tileillä. Pe 5.12. klo 14 Jouluinen hartaus Kotipirtissä Ke 10.12. ovi C; klo 18 Keskiviikon rukoushetki kirkossa; klo 18.30 Puuroilta ja ompeluseurat Rauhanyhdistyksellä, Urho Savela To 11.12. 1.4.–30.6. klo 13.30 Hartaus päivätoiminnalla Kotikartano 4, Eeva-Kaisa Laakko La 13.12. avoinna klo 9-12 Ma 8.12. klo 10 Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus Toholammin kirkossa, Tarja Kalander, Jukka-Pekka Lätti, Toho-Taivaltajat, Väistö, Rautiola, Äijäkööri. klo 18 Joulukonsertti Lestijärven kirkossa, Sirpa Parkkila ja Timo Syrjälä, Tapio Hirvi, Rautiola, vapaaehtoinen ohjelmamaksu oman srk.n diakoniatyölle Ke 10.12. klo 18 Raamattupiiri kokoustila Lyydiassa, ovi D Pe 12.12. klo 18 Kaikille avoin rukouspiiri seurakuntakodilla To 11.12. Käteismaksu Kiitollisuudella ja lämmöllä otamme vastaan leivonnaisia, käsitöitä ja arpavoittoja. 08 316 1303 ma-pe klo 9–15, keskusrekisteri.oulu@evl. Ti 9.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut kirkossa Ti 16.12. Lähetys To 4.12. PIKKUKIRKKO klo 9.30 kirkossa varhaiskasvatuksen väelle ja pikkulapsiperheille. Huutokauppa diakoniaja lähetystyön hyväksi otetaan vastaan leivonnaisia ja käsitöitä, joita voi tuoda paikan päälle. Kirkkoherranvirastossa on myytävänä adresseja 14 €/kpl. klo 18 Naiset kaivolla Virkkalalla, Muuntajantie 1 TULOSSA: To 11.12. To 18.12. klo 17.30 Kauneimmat joululaulut kirjastolla musiikkiopiston salissa, mukana musiikkiopiston Sievin jousikvartetti Pe 12.12. klo 17.30–19.30 Koko perheen joulupolku kirkon ympäristössä Ti 9.12. avoinna klo 11.30-15 To 4.12. klo 10 Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus kirkossa liturgi Veli Matti Linnanmäki, saarna Eeva-Kaisa Laakko, kanttori Eeva Korhonen, suntio Katri Koivumäki, Mieskuoro joht. klo 17.30 Kehitysvammaisten ja heidän läheistensä joulujuhla Toholammin srk-kodissa, aloitamme joulupuurolla, mukana Marja-Liisa Latvatalo, Lintilä, Rautiola Musiikki ja kuorot To 4.12. klo 17-19 Joulupolku. klo 14 Sievin ry, seurat, Simo Joentakanen Su 7.12. Tervetuloa mukaan! Lapset ja perheet Perhekerho kokoontuu Lusiinassa (Kallentie 2) keskiviikkoisin klo 10–12, ei ennakkoilmoittautumista. klo 12 Itsenäisyyspäivän juhla Toholammin kunnantalon kulttuurisalissa. To 4.12. klo 18 Joulukonsertti Joose Vähäsöyrinki ja Lauri-Kalle Kallunki Toholammin kirkossa Lähetys TULOSSA: La. klo 18 Kirkkokuoro pappilassa Ke 10.12. Seppeltenlaskutilaisuus sankarimuistomerkeillä, Toho-Taivaltajat, puhe Virpi Ali-Haapala La 6.12. klo 18 Adventtija joulujuhla Toholammin srk-kodissa, Johannes Häkämies, Hannu Kippo, Väistö, mus. klo 11 seurakuntakodilla. klo 15.00-16.30 Joulukorttipaja Lestin varkkiksille srk-kodissa, Aho Ke 10.12. klo 17-19 Joulupolku. Järj. klo 10.30-12.30 Perhekerho Toholammin srk-kodissa, Aho Nuoret ja varhaisnuoret Pe 5.12. Ma 8.12. 13.12. Mauri Tastula. Kahvitarjoilu. Ennen ruokailua vietämme yhteisen hetken joululaulujen ja hartauden myötä. Sähköposti: sievi.seurakunta@evl.fi, Kotisivu: www.sievinseurakunta.fi Virkatodistukset Oulun aluekeskusrekisteristä p. Kahvitarjoilu klo 11 alkaen kahviossa. klo 19 Nuorten pikkujoulut Rauhanyhdistyksellä Su 14.12. klo 14.30 Joulukorttipaja Vintillä, Aho Ti 9.12. Kauneimmat Joululaulut ja kolehti Suomen Lähetysseuralle. klo 18 Tämä maailma tarvitsee rakkautta, Jussinpekan koulun ja Sievin lukion kuoron joulukonsertti kirkossa, vapaaehtoinen ohjelmamaksu 5 €, ohjelmatuotto kuoron stipendirahastoon La 6.12. PERHEKERHO jatkuu pikkukirkon jälkeen Kivikololla: jouluinen lounas klo 11, aikuiset 5 €, lapset ilmaiseksi. klo 18-21 Nuorten ilta Lestin srk-kodissa, Aho Jos olet rippikoulun käynyt nuori tai nuori aikuinen (15-28v) ja olet kiinnostunut vaikuttamisesta seurakunnassa, hae nuorten vaikuttajaryhmän jäseneksi. fi tai seurakunnan kotisivulta Info ja asiointi -otsikon alta löytyvällä verkkolomakkeella. klo 18 raamattupiiri toimitalo Pietarin kokoushuone Bäckmannissa. Sievin ry, nuorten pikkujoulu La 13.12. 050 400 8052 Ylivieskan seurakunta Kastetut Vili Eeli Petäjistö Velma Elli Sofia Vaarapuro Victor Emmanuel Eliasson Ilona Marketta Kaarina Ylitalo Luukas Elliot Jokitalo Haudatut Kaino Maija Mattila 89v Elsi Maria Sofia Rajala 86v Ritva Eila Saastamoinen 79v Marianne Katariina Rättyä 35v Seurakunnan viikko Ke 3.12. Kotimaassa Yhteisvastuu toteutetaan yhteistyössä Suomen Partiolaisten kanssa. Voit osallistua yhden tai useamman tuotteen ostamalla ja jättämällä sen kaupan keräyspisteelle diakoniatyön kautta jaettavaksi oman seurakunnan alueella apua tarvitseville Ma 8.12. kulttuuriruusun luovutus, musiikkia Eldanka, Iiris Rautiola, juhlapuhe LT Jarmo Kangas. Ma 8.12. Toholammin seurakunta Hautaan siunatut Ahti Kaarlo Mikael Halmekangas 88v Maire Kaija Anneli Lintilä 85v Seurakunnan viikko To 4.12. 4H, Kyläyhdistys, Toho-Taivaltajat ja seurakunta Ti 9.12. klo 10–12 joulumyyjäiset lähetyksen hyväksi Toholammin Pappilassa. klo 19-22 Nuorten ilta Vintillä, Väistö, Aho Ma 8.12. PYHÄKOULU klo 11.30 Rauhanyhdistyksellä. Järj. Tumma puku, kunniamerkit La 6.12. klo 18 Kiiskilän ry, seurat, Tuomo Jokitalo Su 7.12. Kyläkamari/Kirppis: Avoinna ti-to 10–14. Kirkkopalvelujen keräyslupa Manner-Suomessa RA/2020/639, voimassa toistaiseksi. Voit osallistua keräykseen lahjoittamalla tilille Aktia FI82 4055 0010 4148 41, Nordea FI16 2089 1800 0067 75, OP FI14 5000 0120 2362 28, käyttämällä Sievin seurakunnan viitenumeroa 303626 tai MobilePay 92276. ESKOLAN KAUNEIMMAT JOULULAULUT JA JOULUMYYJÄISET klo 18 Eskolan rukoushuoneella. Lahjoittaminen on helppoa myös seurakunnan nettisivulla olevan linkin kautta. MAINOS Jatkuu seuraavalla sivulla. joulukuuta 2025 KIRKOLLISET // 13 Su 14.12. klo 10 Messu kirkossa, Miia Raninen, Olli Luhtasela, Päivi Aho Su 7.12. klo 17.30 Kaverikerho ry:llä KIRKKOHERRANVIRASTO avoinna Ma ja To klo 9-12, p. klo 19 Kiiskilän ry, joululauluilta Su 14.12. KOULUKAHVILA klo 11 yläkoululla. Sley ja seurakunta Su 7.12. RAAMIS klo 18 Pappilan vintillä. klo 14 Sievin ry, seurat, Markku Kalliokoski Su 14.12. Yläkoulun ja lukion KAUNEIMMAT JOULULAULUT klo 8.30 kirkossa, teatteriseurue Tähti ja Hanna Paananen. klo 18.30 Seurat Lestijärven srk-kodilla, Tarmo Leppälä Ti 9.12. Tule mukaan kulkueeseen Su 7.12. Tarjolla riisipuuroa ja joulutorttukahvit. Vaikeassa taloustilanteessa olevien on mahdollista saada jouluavustusta, ole yhteydessä 17.12. klo 18.30 Sievin ry, yhteinen joulujuhla, Tapio Karjula La 13.12. klo 14 Hartaus Ratapuistossa, Veli Matti Linnanmäki; klo 14.30 Hartaus Hoivakoti Suvannolla, Veli Matti Linnanmäki. klo 12 Pyhäkoulu Kati ja Jorma Koivisto, Marita ja Jouni Haaponiemi Su 7.12. Musiikki ja kuorot Kirkkokuoron harjoitukset keskiviikkoisin klo 18.30–20.30. Nuoret ja varhaisnuoret Ke 3.12. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 3. 4H, Kyläyhdistys, Toho-Taivaltajat ja seurakunta Ti 9.12. VARKKIS klo 12.30 alakoululaisille Kivikololla. klo 19 Peltokurjen joulukonsertti kirkossa, vapaaehtoinen ohjelmamaksu 10 € Kaikista jumalanpalveluksista ei ole verkkolähetystä, tervetuloa kirkkoon! Ajantasainen tieto seurakunnan toiminnasta ja mahdollisista muutoksista ilmoitetaan nettisivuilla. klo 12 Vanhemman väen joulujuhla Toholammin srk-kodissa Diakonia Pe 5.12. Hakulinkki seurakunnan nettisivuilla Muut Seurakunnan joulutiedotuslehtisiä on jaossa seurakunnan tilojen lisäksi kaupoissa ja kirjastolla. Lähtö Minttutalolta. AULAKAFFIT klo 9.45 Kpedulla. klo 14 Hartaus Terveyskeskuksen kuntoutusyksikössä, Jukka Kesola; klo 18 Keskiviikon rukoushetki kirkossa To 4.12. klo 10 Messu kirkossa liturgi Jukka Kesola, saarnaaja Tapio Karjula, kanttori Silja-Maria Paimen, suntio Teemu Savela, pyhäkoulu, kirkkokahvit, kuunneltavissa ja katsottavissa myös suorana osoitteessa ylivieskanseurakunta.fi/tutki_uskoa; klo 14.30 Joulujuhla Rauhanyhdistyksellä, Jorma Hintikka Diakonia Ke 3.12. ma, ti ja ke klo 9–12. avoinna klo 8.30-11 Sievin seurakunta Kastetut Sulo Armas Samuel Eskola Aarni Mikael Hummasti Aatos Johannes Kangasrääsiö Kuolleet Eira Mari Luokkala 87v Hautaan siunatut Senja Kustaava Linna 101v Seurakunnan viikko To 4.12. Olena Mikhailova, kuunneltavissa ja katsottavissa myös suorana osoitteessa ylivieskanseurakunta.fi/tutki_uskoa; seppeltenlasku Sankarimuistomerkeille tapahtuu kello 10 alkavan jumalanpalveluksen jälkeen, poikkeuksenaRaudaskylällä seppele lasketaan perjantaina 5.12. Muut Kirkkoherranvirasto avoinna: 1.7.– 31.3. Tule kulkemaan musiikin matkassa joulua kohti! Tulossa: Pe 12.12. KAUNEIMMAT JOULULAULUT klo 15 kirkossa, teatteriseurue Tähti, Yucca ja Palmut. Su 7.12. klo 13 Aikuisten kerhon joulujuhla Rauhanyhdistyksellä; klo 13.30 Ehtoollishartaus Tulolantuvalla, Eeva-Kaisa Laakko; klo 14 Ehtoollishartaus Kotikartano 3, Eeva Kaisa-Laakko; klo 18 Valo syttyy pimeään -ilta Tuokiotuvan pihapiirissä ja tallissa¸klo 18 Sanan ja Siionin kanteleen ilta Suvannon kappelilla, mukana Johannes Häkämies ja lauluyhtye Grazie Ke 10.12. klo 10 Messu kirkossa liturgi Veli Matti Linnanmäki, saarnaaja Eeva-Kaisa Laakko , kanttori Silja-Maria paimen, suntio Katri Koivumäki, pyhäkoulu, kirkkokahvit, kuunneltavissa ja katsottavissa myös suorana osoitteessa ylivieskanseurakunta.fi/tutki_uskoa; klo 13.30 Hartaus Kotikartanossa, Ismo Iso-Heiniemi; klo 14 Joulujuhla Betaniassa, Marja ja Timo Määttä jouluista ohjelmaa, arvontaa ym.; klo 14.30 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Arvo Pyykölä ja klo 16 Joonas Rautakoski; klo 18 Herättäjä-Yhdistyksen joulujuhla Suvannon kappelissa, musiikkia Marika Muikku, Virsikuoro Jaana Yrttiahon johdolla, puhujina Hannu Mattila ja Jouko S. Ota mukaan! RAUHANYHDISTYS: Pe 5.12. Järj. Puh. Mm. klo 18 Isänmaallisia ja jouluisia säveliä, Kalajoen rovastikunnan suurkuoron konsertti kirkossa, vapaa pääsy, kolehti kuoron toiminnan tukemiseen Ti 9.12. klo 11.30 Sievin ry, aikuistenkerhon joulujuhla, Tapani Kirsilä Ti 16.12. ISKO klo 17 ja NUORTENILTA klo 18-20 Kivikololla. noin klo 9.00; klo 18 Partiokulkue Sankarihaudoille ja Ylivieskan Viessojien lupauksenantotilaisuus kirkossa; klo 18 Alueellinen joululauluilta Rauhanyhdistyksellä, Kimmo Heikkilä Su 7.12. 044 581 9321 Lapset ja perheet Ma 8.12. klo 18 Olkkari-ilta, nuorisotila Vitis, toimitalo Pietari, B-ovi Ti 9.12. klo 10 Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus kirkossa, Olli Luhtasela, Miia Raninen, Päivi Aho La 6.12. klo 12.30 Sievin ry, itsenäisyyspäivän juhla Su 7.12. Neulekerho maanantaisin klo 12–14 Kyläkamari-Kirppiksellä
klo 16.30 Lapsikuoron harjoitukset kirkossa To 4.12. 044–7118601. 08 3161 303 ma-pe klo 9–15. klo Kauneimmat Joululaulut -messu kirkossa Lapset ja perheet Ke 3.12. TIMO VARILA. 044 7118631 työskentelee Merijärvellä parillisilla viikoilla maanantaista perjantaihin. Ajanvarauksessa sovitaan asiointiaika diakoniatoimistoon ja varatusta ajasta lähetetään vahvistus tekstiviestillä. klo 18 Jouluinen iltamusiikki kirkossa, Alueellinen nuorten ja aikuisten kuoro joht. klo 9 Kauneimmat Joululaulut Huoltiksella Su 21.12. klo 17.30 Lautapeli-ilta K16, Nuorisotila Vitis; klo 17-19 Varhaisnuorten kerhot: Kokkailuja leipomiskerho 4-6lk, klo 19-20 Iltapalaja satukerho 0-2lk, nuorisotila Vitis, toimitalo Pietari, B-ovi To 11.12. Diakoniapäivystyksen ajanvaraus, ti, ke, to klo 8.30-9.30 numerosta 044 711 8670 soittamalla tai lähettämällä soittopyyntö tekstitai WhatsApp-viestillä. klo 17.30 Lautapeli-ilta K16, Nuorisotila Vitis; klo 17-19 Varhaisnuorten kerhot: Kokkailuja leipomiskerho 4-6lk, klo 19-20 Iltapalaja satukerho 0-2lk, nuorisotila Vitis, toimitalo Pietari, B-ovi Ti 16.12. klo 14 Joulukahvit Palvelutalolla, tervetuloa torttukahville jouluisissa merkeissä Ke 10.12. Linkit sähköisiin lomakkeisiin ylivieskanseurakunta.fi-sivun Info ja asiointi -otsikon alta. klo 10 Varhaiskasvatuksen joulukirkko Merijärven kirkossa Diakonia Diakoniatyöntekijä Ruut Hirvilammi p. Valtuusto käsitteli asiaa elokuussa 2023 ja päätti kouluverkkopäätöksen mukaisesti, että Halkokarille rakennetaan uusi koulurakennus, johon tulee tilat varhaiskasvatuksen päiväkodille, esiopetukselle sekä perusopetuksen luokille 1–9. klo 19 Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin KPO asiakasomistajakonsertti kirkossa, käsiohjelma KPO:n toimipisteistä, joka toimii konserttilippuna, 2kpl/talous S-etukortilla. klo 14.30 Laulajat harjoittelevat seurakuntakodilla; klo 16 Lapsikuoron harjoitukset seurakuntakodilla, Lapsikuoro kokoontuu parittomina viikkoina torstaisin klo 16 seurakuntasalilla, kuorossa on tilaa, mukaan kutsutaan lisää halukkaita laulajia; klo 18 Päiväkerho Rauhanyhdistyksellä Pe 5.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut Ylivieskan kirkossa, musiikissa seurakunnan Lapsikuoro Ke 10.12. klo 11 Yhteinen Pyhäkoulu Rauhanyhdistyksellä; klo 13 perhekirkko Merijärven kirkossa, toimittaa Tapio Karjula, kanttori Miika Tikkanen, suntio Hannu Jussi-Pekka, lapsikuoro, Jumalanpalveluksessa seurakuntamestari Veera Aholan tehtävään siunaaminen, kirkkokahvien yhteydessä Antti Sakon läksiäiskahvit, kuunneltavissa myös suorana osoitteessa ylivieskanseurakunta.fi/ tutki-uskoa; klo 17 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Aimo Tanska Ma 8.12. MAINOS Jatkuu edelliseltä sivulta Halkokarin koulun purkaminen alkoi Sini Sulkakoski Halkokarin koulun purkaminen on alkanut tällä viikolla. Halkokarin koulun purkaminen on alkanut. Koulun sisätiloista on otettu säästöön esimerkiksi keittiölaitteita, muutama ilmanvaihtokone ja sähkökeskuksia. Musiikki ja kuorot Ke 3.12. Aterian hinta eläkeläiset ja opiskelijat 8,50 e, muut 10,50 e. klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset Suvannon kappelilla To 11.12. Ke 10.12. Halkokarin vanhasta koulurakennuksesta tehtiin vuonna 2018 esiselvitys, jossa esitettiin vanhojen koulurakennusten purkamista ja uuden kiinteistön rakentamista. Tiilijulkisivusta on tarkoitus ottaa talteen tiiliä, mikäli niille tulee tarvetta Halkokarin uuden koulun rakentamisessa esimerkiksi piharakentamisen muurauksiin. klo 9 ja 10 Varhaiskasvatuksen joulukirkko kirkossa Nuoret ja varhaisnuoret To 4.12. klo 18 Chorus Vallis -kuoron joulukonsertti Merijärven kirkossa, vapaa pääsy, ohjelma 10€ Pe 12.12. klo 16 Vähävaraisten jouluateria seurakuntasali Mariassa, jouluateria on ylivieskalaisille vähävaraisille, työttömille ja opiskelijoille, tilaisuus jouluhartaudella, jonka jälkeen ruokailu, ilmoittautuminen pe 5.12 mennessä soittamalla tai viestillä diakonian päivystyspuhelimeen ti-to p.044 7118670. klo 16 Lapsikuoron harjoitukset kirkossa; klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset kirkossa JOULUKONSERTIT To 4.12. Kattoja auotaan ja sitä mukaa aletaan purkamaan runkoa. klo 19 Alueellinen nuortenilta, joululauluilta Raution seudun Rauhanyhdistyksellä Su 14.12. Vuonna 2025 Yhteisvastuu keskittyy nuorten toimijuuden, toivon näköalan ja tulevaisuuden mahdollisuuksien vahvistamiseen. Tiiliä otetaan talteen uutta käyttöä varten. Merijärven kappeliseurakunta Kastetut Livia Eedith Saukko Haudatut Irma Annikki Mehtälä 84v Seurakunnan viikko To 4.12. klo 19 Kauneimmat Joululaulut Raudaskylän Kristillisellä Opistolla, musiikissa Laaksojen soittajat Su 14.12. VUONNA 2023 kaupunginhallitus ja valtuusto käsittelivät viitesuunnitelmavaihtoehtoja. Lisäksi käynnistettiin viitesuunnitelman työstäminen. Halkokarin koulun toiminta on syksyllä 2025 siirtynyt väistötiloihin Hakalahden koulukiinteistöön. klo 13 Messu Merijärven kirkossa, toimittaa Tapio Karjula, kanttori Miika Tikkanen, suntio Veera Ahola, kuunneltavissa myös suorana osoitteessa ylivieskanseurakunta.fi/tutki-uskoa; klo 17 Joulujuhla Rauhanyhdistyksellä, hartaus Aarne Härö Ma 15.12. klo 14 Kauneimmat Joululaulut Koivukodilla Pe 19.12. Sivistyslautakunta hyväksyi esiselvityksen vuonna 2019, jolloin käynnistettiin myös lapsivaikutusten arviointi. Näin purkamiset yleensä ottaen etenevät, kertoo Kokkolan kaupungin hankepäällikkö Marko Konola. Kirkkopalvelujen keräyslupa RA/2020/639. Musiikki ja kuorot KAUNEIMMAT JOULULAULUT To 18.12. Auta kanssamme nuoria Suomessa ja maailmalla löytämään oma polku sekä uskoa omiin taitoihin ja vastuunkantoon. 08-439 5010; taloustoimisto p. klo 10 Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus Merijärven kirkossa, toimittaa Tapio Karjula, kanttori Silja-Maria Paimen, suntio Veera Ahola, kuunneltavissa myös suorana osoitteessa ylivieskanseurakunta.fi/ tutki-uskoa, Jumalanpalveluksen jälkeen seppeleenlasku sankarihaudoille, kirkkokahvit ja itsenäisyyspäivän juhla seurakuntakodissa. klo 18 Miesten pikkujoulut Rauhanyhdistyksellä La 6.12. klo 18 Seimellä joulukonsertti Ylivieskan kirkossa, Cantio Laudis-kuoro, Joose Vähäsöyrinki, baritoni, Heikki Takkula, sello, Juha Soranta, urut, Olli Heikkilä, musiikinjohto, vapaa pääsy, ohjelma 15/10e Pe 19.12. Muut Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto palvelevat talvikaudella 1.9.-31.5.ma-ti klo 9 15, ke klo 9 13, to klo 11 16, pe suljettu, kirkkoherranvirasto p. klo 12-13.30 Ekavauvakerho Toimitalo Pietarissa To 11.12. klo 14 Kauneimmat Joululaulut Ylivieskan kirkossa, musiikissa Laaksojen soittajat ja Musiikkiopisto Ke 17.12. – Eli sellaisia tavaroita, mitkä ovat käyttökelpoisia ja mitä voidaan käyttää uudelleen. klo 18 ”Exultate Joulun riemua” , Chorus Valliksen joulukonsertti Merijärven kirkossa, vapaa pääsy, ohjelma 10€ La 13.12. Seurakunnan ateriapalvelu Maria avoinna kirkon seurakuntasalissa maanantaista torstaihin klo 10.30– 13.00 ja perjantaisin 10.30–12.00. Irtokalusteita on mennyt eri kohteisiin, ja purku-urakoitsija on velvoitettu noudattamaan kiertotaloutta. – Sen tarkempaa purkujärjestystä en tiedä, mutta ensimmäisenä rakennuksien julkisivuja ja tiilimuurauksia ruvetaan pudottamaan alas. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 3. joulukuuta 2025 14 // KIRKOLLISET Ke 17.12. klo 18 Kauneimmat Joululaulut Kantokylän vanhalla koululla ja klo 19 Gospel Christmas Ylivieskan kirkossa, musiikissa Gospelkuoro Riemu ja Teija Siirtola Su 21.11. Maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9–12 yhteydenotot Ylivieskan kirkkoherranvirastoon p. klo 18 Naisten pikkujoulut Rauhanyhdistyksellä La 13.12. Konolan mukaan purku-urakoitsijan kanssa on sovittu, että purkutyöt olisivat valmiina helmikuun puoleen väliin mennessä. klo 19 Antti Railion Rakkauden joulu -konsertti Ylivieskan kirkossa, liput: lippu.fi Su 14.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut Kankaan kappelilla To 11.12. Annukka Palola, yksinlaulua, soitinmusiikkia sekä yhteislauluja, vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu 10e KAUNEIMMAT JOULULAULUT Pe 5.12. Oloilta klo 19-22 Nuorisotila Vitiksessä Yhteisvastuu Tee avusta totta – lahjoita Yhteisvastuulle Ylivieskan seurakunnan kannatukseen MobilePaylla nro 20777 tai viitenumerolla 303817 tileille Aktia FI82 4055 0010 4148 41, Nordea FI16 2089 1800 0067 75, OP FI14 5000 0120 2362 28. Su 7.12. klo 12-14 Perhekerho Toimitalo Pietarissa; klo 18 Lapsityön kerhojen joulujuhla kirkossa Ti 16.12. 08-4395010, perjantaisin suljettu. klo 1719 Kauneimmat Joulutoivelaulut Ylivieskan kirkossa, non-stop periaatteella Su 7.12. HALKOKARIN koulun ja päiväkodin rakentaminen pohjautuu vuoden 2017 varhaiskasvatusja opetuspalvelujen palveluverkkomuutokseen. klo 9-11 ja 12-14 Perhekerho Toimitalo Pietarissa Ti 9.12. 08-4395070. – Tiiliä säästetään, mutta käyttötarkoitus ei ole vielä selvinnyt. klo 18 Kauneimmat Joululaulut Ylivieskan kirkossa, musiikissa Kirkkokuoro Ti 6.1. klo 14 Kauneimmat Joululaulut Merijärven kirkossa, mukana lapsikuoro, joululaulujen jälkeen joulupuuro ja torttukahvit seurakuntakodilla Muut Merijärven seurakuntatoimisto, Vanhatie 20, avoinna torstaisin klo 9–12, p. klo 17-19 Walk in terapia Ohjaamossa Ke 17.12. Halkokarin koulu toimii 1.8.2025–31.7.2028 väistötiloissa Matruusinkadulla entisen Hakalahden koulun tiloissa. klo 17-19 LapsiArkki Toimitalo Pietarissa, toiminta on lastenhoitoapua 1-6-vuotiaille lapsille, ilmoittaudu ke-pe klo 10 mennessä p.0447118640 Ke 10.12. Virkatodistusten tilaus Oulun aluekeskusrekisteristä p. klo 9.30-10.30 Perheliikunta Loikka Toimitalo Pietarin salissa; klo 12-13.30 Ekavauvakerho Toimitalo Pietarissa To 4.12
Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Enemmän madotuksen onnistumiseen vaikuttaa se, että kissan paino on tiedossa ennen matolääkkeen antamista ja että koko lääkeannos saadaan annettua kissalle oikein. Kuolleita Himankalainen Eeva Kaisa Verronen kuoli 30.11.2025 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa 72 vuoden ikäisenä. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 3.12. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Lähetä kysymys palstalle osoitteeseen elainlaakari@hillagroup.fi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kokoamien tietojen mukaan Euroopassa kuolee yli 30?000 ihmistä vuodessa infektioihin, joihin antibiootit eivät enää tehoa. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen, sisarukset perheineen, sukulaiset ja ystävät. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Esimerkiksi suuri osa lievistä korvatulehduksista paranee pienillä lapsilla itsestään ilman antibiootteja, sanoo Kelan erikoistutkija Heini Kari. Tutkimuksessa seurattiin vuosina 2000–2005 syntyneiden lasten rekisteritietoja. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Tutkimuksen aineistoon kuului 70 prosenttia ajanjaksolla syntyneistä lapsista. Varhainen päivähoito lisää antibioottikuureja Surun koskettaessa keskipohjanmaa.fi/ lukijailmoitukset. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Kaipauksella muistaen Heimo Sanna ja Juhani Marja ja Jari Jussi ja Merja Katriina ja Rami lastenlapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Himangan kirkossa perjantaina 12.12.2025 klo 10.00, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodilla. 3:20 Kuolleet Surukiitos Rakkaamme Tuula Aniitta Tellervo HIMANKA o.s. Himankalainen Eeva Kaisa Verronen o.s. Alle kolmen vuoden iässä varhaiskasvatuksen aloittaneilla lapsilla oli keskimäärin yksitoista antibioottikuuria kahteentoista ikävuoteen mennessä. Kissan painon arvioi silmämääräisesti helposti väärin, jolloin kissa voi saada liian pienen tai ison annoksen lääkettä. Sisäloisten aiheuttama oireilu on yleensä oksentelua ja ripulia. Kiitos Pohteen kotihoitajille. joulukuuta 2025 PÄIVYRI // 15 Eläinlääkäri Eveliina Leppävuori Kissat voivat saada loistartunnan ulosteen välityksellä, metsästämistään jyrsijöistä, raa’an kalan tai lihan välityksellä tai pentu emolta jo tiineysaikana. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Lääkkeen antoreitillä ei ole lääkkeen tehon kannalta väliä, sillä kaikkien lääkkeiden teho tutkitaan ennen myyntiluvan saamista. Madotustiheyteen vaikuttaa kissan elintapa. Ulkoileva kissa, joka myös saalistaa, on suositeltavaa madottaa säännöllisesti: lähteestä riippuen jopa 1–3 kuukauden välein. Kokkolalainen Kauko Juhani Parpala kuoli 1.12.2025 Villa Lehdossa. Hän oli syntynyt 26.9.1958 Himangalla. Vaihtoehtoisesti sisäkissasta voi ottaa ulostenäytteen, josta tutkitaan mahdolliset sisäloiset ja madotetaan löydösten perusteella. Kaunis kiitos Soiten Yle0-osastolle Tuulan hyvästä hoidosta ja siellä Tuulaa surevien sydämellisestä kohtaamisesta. Parkas * 11.6.1944 Himanka † 21.11.2025 K-PKS Lähdit niin hiljaa, että aamu vain kuuli. Mimma Lehtovaara, STT Nuorempana varhaiskasvatuksessa aloittaneille lapsille kertyy enemmän antibioottikuureja kuin pidempään kotihoidossa olleille. Ennen lääkkeen antamista on suositeltavaa perehtyä valmisteen pakkausselosteeseen, jotta lääke annetaan oikein. Kaipaamaan jäivät Mirja-sisko, Anni-sisko perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Nivalalainen Pentti Juhani Hautakoski kuoli 29.11.2025 Nivalan terveyskeskuksessa 73 vuoden ikäisenä. Näytteenotto olisi suotavaa, sillä turhia matolääkekuureja kannattaa välttää; loiset voivat muodostaa resistenssiä lääkkeitä vastaan eli lääke ei enää tehoakaan loisiin. Nivalalainen Väinö Aukusti Ruostetsaari kuoli 1.12.2025 Pihlajakodissa Sievissä 96 vuoden ikäisenä. Kaipaamaan jäivät Pekka ja Niina, lastenlapset perheineen, veljet perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 3. MATOLÄÄKKEET ovat turvallisia antaa säännöllisesti kissoille, ja jos on epäilys loisinfektiosta, kannattaa valita itselle helpoin tapa lääkitä kissaa. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Melkein jokainen lapsi saa jossain vaiheessa antibiootteja, sillä vain alle viisi prosenttia lapsista ei ollut käyttänyt antibiootteja kahteentoista ikävuoteen mennessä. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. –?Suurissa ryhmissä taudit tarttuvat helpommin. Mutt' sydämiimme läpi elämän jätit muistosi lämpimän. Täysin sisällä elävä kissa on suositeltavaa madottaa 1–2 kertaa vuodessa. Ojatalo kuoli 30.11.2025 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Ylivieskalainen Kalevi Benjami Kuoppala kuoli 79-vuotiaana 27.11.2025. Kelan tiedotteessa huomautetaan, että päiväkotien koot ovat viime vuosina kasvaneet ja että lapset aloittavat varhaiskasvatuksessa aiempaa nuorempina. Suurin osa antibioottikuureista kertyy ennen kouluikää. Liian pienellä annoksella lääkkeen teho voi jäädä puutteelliseksi ja liian isolla annoksella haittavaikutusten riski kasvaa. Suomessa lääkärit eivät enää määrää antibiootteja yhtä paljon kuin aiemmin. Eläinlääkäri-palstalla lukijoiden kysymyksiin vastaavat Nikulan eläinklinikan asiantuntijat Matleena Rahkonen, Emmilotta Vehviläinen, Leena Valtaoja sekä Eveliina Leppävuori. Hän oli syntynyt 10.8.1934 Kälviällä. Antibioottien käyttöä tulisi maailmanlaajuisestikin vähentää, sillä antibioottiresistenssi on kasvava ongelma ja yhä useammat bakteerit ovat kehittäneet vastustuskyvyn antibiooteille. Hyvä kuitenkin muistaa, että jos oireilu, jota hoidettiin matolääkkeellä, ei helpota lääkityksen jälkeen, kannattaa kääntyä eläinlääkärin puoleen, sillä monet muut sairaudet voivat aiheuttaa samanlaisia oireita kuin loiset. Myös yskä ja laihtuminen joissain tapauksissa voi liittyä loisinfektioon. Sylissään sinut matkalle kantoi tuuli. Altistuminen tarttuville taudeille näyttäisi selittävän aikaisemmin päiväkodissa aloittavien yleisempää antibioottien käyttöä, sanoo Kelan erikoistutkija Tapio Räisänen tiedotteessa. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Ilm. Lämmin kiitos kaikille, jotka kunnioititte SenjaLinnan muistoa ja otitte osaa suruumme. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 09:47 14:47 09:47 09:00 14:35 15:19 Laskee Kristus sanoo: Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän. Lapset perheineen Kissa kannattaa punnita ennen matolääkitystä Kissojen madotukseen on tullut lukijoilta useampi kysymys, joten tässä suppea yhteenveto kissojen madotuksista. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Asiaa on selvittänyt Kela tuoreessa tutkimuksessaan. Viikko 49 Nimipäivät tänään Päivän sana Meri, Vellamo (suom.), Urda (ruots.), Hannes, Hannu, Hans, Iivo, Jani, Janne, Johannes, Joni, Jonne, Jonni, Jouni, Juha, Juhana, Juhani, Juho, Jukka, Jussi, Savva (ort.). LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Yli kolmevuotiaana päiväkotiin menneillä vastaava luku oli yhdeksän. TULI MYÖS KYSYMYS , että onko väliä antaako kissalle matolääkkeen suun kautta vai ovatko niskaan iholle laitettavat valmisteet yhtä tehokkaita. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. –?Jokainen turha antibioottikuuri lisää riskiä resistenssin kehittymiselle, ja siksi antibiootteja pitää käyttää vain oikeaan tarpeeseen. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen
3.12. Vaasantie 7. Kahvio palvelee. Lylyntie 2. Internetin kautta syntyneet läheiset ystävyyssuhteet eivät olleet Väestöliiton tutkimustulosten perusteella kovin yleisiä, vaikka alle viisi vuotta kestäneistä ystävyyssuhteista vajaat kymmenen prosenttia oli syntynyt internetissä. Toholammin varhaiskasvatuksen avoin päiväkoti järjestetään torstaisin klo 9.30-11 entisen artesaaniopiston yläkerrassa. Muunkinlaisia kohtaamispaikkoja oli: –?Kadulla huomatessaan, että kannan kameraa mukana. 5.12. 4.12. Torstaisin 11.12. ke klo 12, Venteläntie 1. Minun Kokkolani -taidenäyttely. " Internetin kautta syntyneet läheiset ystävyyssuhteet eivät olleet Väestöliiton tutkimustulosten perusteella kovin yleisiä.. klo 13 (dubattu). Ohjaus: Johanna Keinänen (vierailija). pe klo 18, Kokkolan Kaupunginteatteri. 3.12. 10.12. 30.10. ke klo 14, Tehtaankatu 27-29. Keskipäivän Karaoke Varikolla. Ke 3.12. Pubi-lauluja, svengavia rytmejä sekä melodioita Irlannista sekä Brittien saarelta. Su 30.11. pe klo 19, Matkailutie 312. ke klo 13, Sairaalakatu 2. pe klo 19, Musiikkikeskus Snellman. Vilma Talvitien ja ALDA -yhtyeen pelimannihenkinen joulukonsertti. Ämmät. 3.12. klo 18.35. klo 13-14.30. Muistiluotsin Kuntosali. Klo 9 Kunniakäynnit Himangan ja Raution sankarihaudoilla, klo 10 Kalajoenkirkossa juhlajumalanpalvelus ja kunniakäynti sankarihaudalla, klo 11.30 Ruokailu seurakuntakodilla, klo 12 Juhla. To 4.12. 3.12. Kauppatori 5. to klo 18.30, Kokkolan jäähalli. la klo 11-17.30 / 7.12. kerhossa jatketaan myyjäisten 6.12. Vapaa pääsy. ke klo 18, Pitkänsillankatu 16. 5.12. Seuraava tapaaminen on 12.1.2026. 5.12. VETELI Vetelin oppilaskonsertti. p. 5.12. la klo 17, Koulutie. Ilmoittautumiset: 0447700025. Jussinpekan koulun ja Sievin lukion kuoron joulukonsertti. Lämpimästi tervetuloa vastaanottamaan joulua Jylhän kylätalon tupaan. pe klo 22, Kalakuja 7. Muut KANNUS Joulupolku Kisapuistossa. Tule kokemaan taitoluistelun hurmaa Kokkolan jäähalliin! Vapaa pääsy. Maksuton ja ajanvaraukseton digituki. Päiväkahvit ja arpajaiset Ventelän talolla ke 3.12 klo 12. ke klo 11.30, Raumankarintie 2. Energisen CatCatin keikoilla kuullaan omia kappaleita uusina 2000-luvun danceversioina, sekä meneviä coverbiisejä. 6.12. Su 30.11. Rytmimusiikin perusopetuksen bändien joulukonsertti. saakka kinkkubingo Pulkkisen-Haukilahden nuorisoseurantalolla. SIEVI ”Tämä maailma tarvitsee rakkautta” -joulukonsertti. KALAJOKI Karaoke. ke klo 13, Tehtaankatu 18 b13. Tietoa ja käytännön vinkkejä laatujärjestelmän tai laatusysteemin käyttöönottamiseen, sertifiointiin ja kehittämiseen sekä auditointeihin. 5.12. pe klo 19, Champion Door areena. pe klo 18.30, Laajalahdentie 34. Muistiluotsin kuntosalivuoro Kuusikummussa torstai aamupäivisin. to klo 18, Siltatie 3. Su 30.11. Jääkärin rakkaus – väkevä musiikillinen teatteridraama jääkäriliikkeen vaiheista Suomen itsenäisyyden syntyvuosilta. klo 11.30 Jumppa Sautinsalilla. 3.12. Ystävä oli voitu tavata sairaalaosastolla, kuntoutuksessa, vertaistukiryhmässä, vankilassa tai varusmiespalveluksessa. 0443360123 tai 0443360122. Hengähdä hetki kahvitellen ja tule saamaan vertaistukea Tervakartanon ruokasaliin. ke klo 18, Kokkolan kirkko. Kalajoentie 1. Kokkolan Naislaulajien ja Kokkolan Lauluveikkojen yhteinen Joulun Taikaa -joulukonsertti Kaarlelan kirkossa. klo 18.30. –?Autokaupan yhteydessä. la klo 23, Hotelli Puustelli Nivala. TOHOLAMPI Keski-Pohjanmaan Reumayhdistys ry:n vesiliikunta Kannuksessa ja Toholammilla. KAUSTINEN Tukea digiasiointiin Kaustisen kunnantalon yhteispalvelupisteellä. su klo 9-14.30, Kaarlelankatu 57. pe klo 19, Nivalan kirkko. Ystävä tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. 4.12. Viikko 49: maanantaina 1.12. NIVALA Antti Railio Rakkauden Joulu. ke klo 18.30, Hollihaan Liikuntahalli. Laulu, tanssi ja tunnelma vievät katsojat Victorian ajan Lontooseen. to klo 18-20.30, Laukkatie 1. TOHOLAMPI Avoin päiväkoti. Johtaa Reeta Hynninen ja Heidi Saarimäki. 4.12. Tiedustelut Leena Hyyppä 044 2833423. Miehistä noin neljä prosenttia ja naisista vajaat kaksi prosenttia kertoivat, ettei heillä ole yhtäkään ystävää tai kaveria. Ilmoittautuminen: 044 772 0093. pe klo 19, Musiikkikeskus Snellman, Fordell-sali. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu. YSTÄVYYSSUHTEET voivat syntyä monenlaisissa tilanteissa. 4.12. Ykspihlajan eläkeläiset ry. Kaikkiaan suomalaisella on keskimäärin 11 ystävää. Tarinoillakin on sijansa ja toki kahvitellaan. Kokkolan Taitoluistelijat järjestää perinteisen Jackson Haines Memorial Cup -taitoluistelukilpailun 6.-7.12. 5.12. 4.12. Diandra hurmaa jälleen suositulla joulukonserttikiertueellaan! Rakastettu artisti Diandra kiertää jälleen Suomea joulukonserttikokonaisuudella, josta ei puutu tunnetta ja säteilevää lavakarismaa. Sydänliikuntaryhmä kokoontuu Lohtajan koululla torstaisin klo 17.30-18.45. 5.12. Kalajoentie 1. Vuoro on tarkoitettu muistisairautta sairastaville ja heidän läheisilleen. Miesten ystävistä 85 prosenttia taas oli miehiä ja loput naisia. YLIVIESKA Oi ihana Panama -lastenteatteri. to klo 14, Ryövärinkarintie 1. Vetelin Koskenkävijöiden perinteinen soihtukulkue Vetelin koulukeskuksen pihalta sankarihaudoille. klo 16.30 (dubattu). ympäri Suomea pubeissa, juhlissa ja erilaisissa tapahtumissa. Pelaamme Bingoa. Väestöliiton mukaan läheinen ystävä voi olla elämänkumppani, sukulainen tai muu läheinen. Lämminhenkinen Saiturin Joulu virittää kokoperheen joulun tunnelmaan! Dickensin klassikko herää eloon Kokkolan kaupunginteatterin päänäyttämöllä visuaalisesti vaikuttavana tulkintana. Jaa digilukuoikeuksia perheenjäsenillesi asiakaspalvelu.hillagroup. Kuorojen joulukonsertti Kaarlelan kirkossa. Voiko naisten illassa juoda kaljaa pieruverkkareissa vai pitääkö voimaantua glitterit naamassa Kaija Koon keikalla. Tämä hiljainen kukka puhkeaa lauluun! Liity seuraani ja kuule sydämellisiä kappaleita Songs Of A Wallflower -opinnäytekonsertissa, joka avaa seinäruusunmaailmaa. to klo 18, Haikolantie. Väestöliiton tutkimuksen mukaan suomalaisilla on keskimäärin neljä läheistä ystävää. 4.12. Risto jakaa liput ala-alulassa. to klo 18.30, Pitkänsillankatu 16. Yhteistyössä paikallisten toimijoiden ja yhdistysten kanssa järjestetään joulupolku-tapahtuma Kisapuistossa. Mistä tytöt on tehty. 6.12. 4.12. ke klo 13, Ryövärinkarintie 1. Tunnista nettihuijaus -luento Väliviirteen kylätalolla 4.12. Lohtajan sydänliiluntaryhmä. Näissä tunnelmallisissa illoissa kuullaan rakastetuimpia joululauluja sekä Suomesta että maailmalta, uusia sävyjä ja tulkintoja unohtamatta. 6.12. to klo 12-14, Lampintie 5. Alaviirteentie 12. 10.9. Viihde KANNUS Yleiset Pikkujoulut ja Itsenäisyyspäivän etkot Meno Monossa lavalla Amorin Nuolet! 5.12. Hermes JoKP. Talo soi -konserteissa esiintyvät kaikenikäiset konservatorion oppilaat ja opiskelijat. Jackson Haines Memorial Cup -taitoluistelukilpailu. Kaikki muistavat CatCatin edustuskappaleen Bye Bye Baby Eurovision laulukilpailussa vuonna1994. Visuaalisesti näyttävä ja musiikkipitoinen esitys soveltuu kaikille yli 3-vuotiaille ihmisille. hallitus kokoontuu klo 10, visertäjät harjoittelevat klo 11 ja keskiviikkona 3.12. klo 12.30. TOHOLAMPI Eläkeliiton Toholammin yhdistyksen Kahvitilaisuus. Illalla partiolaisten soihtukulkue. 24.9. pe klo 18, Pitkänsillankatu 16. KAUSTINEN Jääkärin rakkaus. 5.12. la klo 10, Seurakuntatie. 5.12. Saiturin Joulu. CatCatin ensimmäinen studioalbumi julkaistiin vuonna 1992. 3.12. Zootropolis – eläinten kaupunki 2. to klo 18 / 5.12. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 3. 5.12. klo 13-15. to klo 10, Kuusitie 20. Karaoke-ilta Käpyhovilla torstaisin klo 18. to klo 9.30, Turvetie 4. Ilmoittaudu omaishoitajayhdistyksen puurojuhlaan 10.12. 5.12. Keski-Pohjanmaan konservatorion Vetelin toimipisteen oppilaiden oppilaskonsertti. Jackson Hainesin kuolemasta on kulunut 150 vuotta. Pikkujoulukauden sing-along! Musiikkikomedian tähdet: Hanna Vähäniemi ja Kirsi Ylijoki. Kokkolan Tiikerit-VaLePa. 6.12. Kurssit, luennot ja seminaarit KOKKOLA Tunnista nettihuijaus! -luento. ma klo 8-20 / ti klo 8-20 / ke klo 8-20 / to klo 8-20 / pe klo 8-20 / la klo 8-20 / su klo 8-20, Matkailutie 3. klo 11.30 kerho Himankatalolla. Eturauhassyöpään sairastuneiden vertaisryhmä kokoontuu torstaina klo 14. Tervetuloa tunnelmoimaan koko perheen kanssa. 3.12. to klo 18, Takalonkatu 13. Keski-Pohjanmaan Aivoyhdistys ry Puutyökerho. Antti Paalanen. la klo 18, Ykspihlajan Toimitalo. Naisten nimeämistä läheisistä ystävistä 93 prosenttia oli naisia ja loput miehiä. KOKKOLA Laulamme yhdessä, Eläkeliiton Kokkolan yhdistys. The Rogues ovat soittaneet yhdessä jo 20 v. P.S. Suomirock-musikaali Eput, Juice ja Hassisen kone ihan tuuliajolla. Tervetuloa leikkimään ja liikkumaan muiden lapsiperheiden kanssa! Ura ja koulutus KALAJOKI Laatusysteemit ja -johtamisjärjestelmät -työpaja. Tervetuloa! KOKKOLA Nuppi ja Ruppi -ryhmä muistisairauteen sairastuneille ja heidän läheisilleen (Keskiviikko). la klo 9.30, Haikolantie. Satamakatu 12. The Rogues. Loihtima esittää: Meidän joulu. klo 18.35. 4.12. 3.12. TOHOLAMPI Neulekahvila Lampin tuvalla. 27.12. 4.12. 4.12. Myös uudet neulojat tervetuloa mukaan! Järj. Kuumia aaltoja. –?66 vuotta sitten hiekkalaatikolla, eräs vastaaja kertoi ystävyyden alkamisesta. Kyläja kaupunkitapahtumat KALAJOKI Itsenäisyyspäivän juhla. Ke 3.12. klo 11 tai 12.30. 3.12. Kalajoentie 1. Kasvokkain tapahtuvaa digitukea on saatavilla erikseen ilmoitettuina aikoina. to klo 19 / 5.12. Syke-Kipinöitä yössä. Museot ja näyttelyt KALAJOKI Valokuvanäyttely Reijo Jussilainen. Vertaistukea, tietoa muistisairauksista, tekemistä aivoille ja koko kropalle. Muistisairaille ihmisille ja heidän läheiselleen suunnattu ryhmä. 6.12. FinFami Pohjanmaa ry. Liput 35 € / 30 € jäsenet. 3.12. KOKKOLA K-PKS eläkeläiset / Kultapisarat. Ainoastaan käteismaksu. pe klo 14 / 5.12. Tämä esitys tuo esiin jääkäriliikkeen ainutlaatuisen merkityksen Suomen itsenäisyystaistelussa, sekä yhden henkilön rakkausdraaman vaiheet oman elonsa taipaleella. Ke 3.12. to klo 9-11, Kappelintie 13. Kuukausitapaaminen Yhteisöklubi Sillan tiloissa, Karppilampea vastapäätä. Karaokesta alkaa yllättävä ystävyys, joka saa yleisön nauramaan ja laulamaan sydämensä kyllyydestä. Luennolla käymme esimerkkien avulla läpi ajankohtaisia nettija puhelinhuijauksia ja niiden tunnusmerkkejä. 4.12. Läheiset ystävät ovat usein samaa sukupuolta. Ke 3.12. pe klo 23, Valtakatu 12. Vapaa pääsy. klo 18.30. ke klo 13, Elnantie 2. Konservatorion perusopetuksen rytmimusiikin osaston bändit esittävät syksyn aikana harjoiteltuja pop/rock-kappaleita. 5.12. klo 18.30. Kynttilät syttyvät sankarihaudoille, Itsenäisyyspäivän messu Sievin kirkossa, seppelten lasku, ruokailu ja juhla Sievin rauhanyhdistyksellä. Reijo Jussilaisen valokuvanäyttely Tapion Tuvalla. to klo 8.45, Kalajoentie 5. Osa oli tavannut jo lapsina. 3.12. Kyselyn perusteella ystävysten keskimääräinen ikäero on kolme vuotta. KOKKOLA Diandra – Kerran joulukuun aikaan. Jylhän kylän joulujuhla. Juhlavuoden kunniaksi kutsumme kaikkia soihtukulkueeseen sytyttämään kynttilä Jackson Hainesin haudalle perjantaina 5.12. ke klo 12, Samunevantie 21. Nuremberg. klo 11 tai klo 12.30. Ilmoittautumiset viim. Kalajoen Joulutervehdyksen tekijöiden viihteellinen joulukonsertti Kohtaamispaikka Loistossa. 5.11. 4.12. Tule mukaan laulamaan Yhteisöklubi Sillan tiloihin ke 3.12. Yhteisten ystävien ja tuttavien kautta ystävän oli tavannut 15 prosenttia vastaajista. 11.12. Omaishoitajien kuntosali naisille. Honkaharjussa Kokkolanseudun Omaishoitajien kuntosali naisille, ilmoittautuneille. Hyppää ämmien kyytiin ja pidä penkistäsi kiinni! Onko nainen heikompi astia vai vahva Niskavuoren emäntä. KOKKOLA Talo soi. KOKKOLA Näyttely Purkamatta paras. ke klo 12-13.30, Lampintie 3d. Miesten läheisten ystävien joukossa on siis useammin eri sukupuolta olevia ystäviä kuin naisilla. Kyselyyn vastasi reilut 5?000 ihmistä. Omaista ja läheistä hoitavien vertaiskahvit Tervakartanossa. Saako äidillä olla seksielämä. Lisää tietoja puh 050 443 1107. Paikalla Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Soiten Ainutlaatuisesti arjessa -hanke. Charles Dickens: Saiturin joulu. Väestöliiton perhebarometrikyselyn keruun toteutti toukokuussa Norstat. 4.12. Musikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä, johon osallistuivat idean isä Juice, Eppu Normaali ja Hassisen kone. Musiikki ja konsertit HALSUA Karaoke. ke klo 17.30, Torpantie 129. Iki-ihanaan Janoschin klassikkokirjaan perustuva Oi ihana Panama on kertomus Pikku-Karhun ja Pikku-Tiikerin matkasta unelmiensa maahan, jossa kaikki tuoksuu banaanilta. Myynnissä makkaraa ja lättyjä. 4.12. Kalajoen Pitkäsenkylän Maaseutunaiset Päiväkahvit. Väestöliiton kyselyssä kahdeksan prosenttia miehistä piti puolisoaan tai kumppaniaan läheisimpänä ystävänään, naisista neljä prosenttia. Teatteriin lähtijät! Pe 5.12. 6.12. Kuvataideyhdistys on yhdessä museotoimen kanssa koordinoinut Minun Kokkolani -taidenäyttelyn Kokkolan kaupungintalon aulaan, osoite Kauppatori 5, 67100 Kokkola. Läheiset ystävät ovat keskimäärin melko samanikäisiä. fi Suomalaisella on keskimäärin 11 ystävää Heli Laakkonen, STT Se, kuinka paljon suomalaisilla on ystäviä, vaihtelee suuresti. Toholammin kyläyhdistys. 3.12. 4.12. Kun luovumme turhasta purkamisesta, säästämme paitsi aikaa, rahaa ja hermoja, myös luonnonvaroja, energiaa ja kulttuuriperintöämme. 5.12. Tukea digiasiointiin Toholammin digipalvelupisteeltä. Urheilu ja liikunta KOKKOLA Soihtukulkue Luistelijain kuningas Jackson Hainesin haudalle. Kuoroa johtaa Minna Huhtala. Osalla ystävyys oli syntynyt aikuisuudessa. KAUSTINEN Vilma Talvitie ja ALDA Joulukonsertti. Yhdistys-, vertaisja vapaaehtoistoiminta KALAJOKI Himangan Eläkeläiset ry. Eturauhassyöpään sairastuneiden vertaisryhmä. pe klo 12.30, Tehtaankatu 52. 4.12. ke klo 16-18 (Huom! Ei koulujen loma-aikoina), Pikiruukintie 4. pe klo 13 / 5.12. to klo 18.30, Haukilahdentie 144. pe klo 19, Kulttuurikorjaamo. to klo 18, Kulttuurikeskus Akustiikka. Joulukahvitilaisuus. Tervetuloa omaisja läheishoivaajat sekä yhdistyksen jäsenet puurojuhlaan ke 10.12. Pitkänsillankatu 18. Akseli Klonk kiertää syksyllä 2025 esityksellä Oi, ihana Panama. Allasjumppa maanantaisin klo 13.15 KitinVaparin uimahallissa ja Vesijuoksu torstaisin klo 17 Lylyn Pisarassa. VETELI Kinkkubingo. Tervetuloa seuraamaan kulkuetta reitin varrelle. Sitten pidetään joulutauko. LYSTIN musikantit tahdittavat lauluja. järjesyelyä: alkaa klo 12 ja loppuu klo 15. Tervetuloa! OKLA;n Eläkeläiset ry. joulukuuta 2025 16 // TAPAHTUMAT Tapahtumien Keski-Pohjanmaa Kulttuuri KALAJOKI ”Loistokasta Joulua” – konsertti. Tervetuloa! Songs Of A Wallflower -opinnäytekonsertti. 17.12. 4.12. pe klo 17.30, Jylhäntie 999. SIEVI Itsenäisyyspäivän vietto Sievissä. to klo 14, Mannerheiminaukio 5. Kyselyn vastaajista noin viidennes oli tavannut työpaikalla ja hieman harvempi koulussa. Lapset ja perhe KOKKOLA Tukikeskustelut mielenterveysomaisille. pe klo 19, Kaarlelan kirkko. Luvassa jouluista musiikkia ja yhteislauluja sekä joulupukinvierailu. Vetäjänä Eila. Vahvojen äänimaisemien virtuoosi Antti Paalanen on valloittanut kansainväliset lavat esiintyen laajasti kautta maailman ja nyt on Kulttuurikorjaamon vuoro päästä nauttimaan kansanmusiikin sielun veljeksi kuvaillun artistin säveltaiteesta. pe klo 18, Kansantaiteenkeskus. to klo 13, Väliviirteentie. Antti Railio lähtee 24 konserttia käsittävälle Rakkauden joulu -kiertueelle. CatCat. Itsenäisyyspäivän soihtukulkue
Niissä kaikissa soi, ja aina eri tavalla. Kantaesityksenä kuultiin Juho Kankaan Unienvalvojat, joka todella tuntui etenevän . Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri tarjosi Juha Kankaan 80-vuotisjuhlakonsertissa monenlaisia sointivärejä. Markku Matveisen tuoreessa kirjassa näkyvät hänen oman elämänsä vauhdikkaat käänteet. Kansantaiteenkeskuksen avajaisiin vuonna 1997 sävelletty teos tuntuu etenevän rakennuksessa, jossa aukeaa uusia ja uusia tiloja. Mutta on Matveinen tehnyt paljon muutakin. Hän päätyy jumiin eräkämppään tulvivan erämaan keskelle. Kun Matveinen kerran oli poikansa kanssa sairaalassa, hän halusi näyttää itsellään esimerkkiä siitä, ettei verenpaineen mittaamisessa ole mitään pelottavaa. Kirjan päähenkilö Henrikki jättää kirjassa Matveisen tapaan sairastumisen merkit omaan arvoonsa ja lähtee Lappiin eräänlaisen unenomaisen kaipauksen ohjaamana. – Sairaalassa todettiin, ettei verenvuotokohtaa voitu leikata. BACHIN Viulukonsertto E-duuria ei Kankaan mukaan nykyisin enää juuri esitetä, joten hyvä, että juuri se oli valittu juhlakonsertin solistikappaleeksi. Matveisen elämässä Lappi on ollut tärkeä kiinnekohta. – Olen kirjoittanut aina, etenkin runoja. joulukuuta 2025 KULTTUURI // 17 Aivoveritulva virtasi tosielämästä romaaniksi Anni Saari Kustannusosuuskunta Länsirannikko julkaisi marraskuussa kokkolalaisen Markku Matveisen kirjan Aivoveritulva. – Isäpuoleni oli koltta ja vietin kaikki kesäni Näätämössä. Matveisen toinen käsi oli halvaantunut, puhe ei toiminut kunnolla ja ajatukset olivat sekavia. Yhden kuuntelukerran perusteella Unienvalvojat jätti vahvan jäljen. ei paisutellen eikä kontrasteja korostaen. Hän sanoo nähneensä koko tarinan mielessään kuin elokuvana. Vaikka Aivoveritulva nyt vuosien työn jälkeen on julkaistu, tarinan henkilöt eivät ole jättäneet Matveista rauhaan. Juha Kangas. Hänelle tuli huono omatunto, ja niinpä hän päätti hakeutua kesätöihin. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri, solisti Kasmir Uusitupa, viulu, joht. Opettajanakin järjestin vaellusleirikouluja. ANNI SAARI Kirkasta kauneutta ja aavemaista tunnelmaa Juha Kangas johti kantaesityksenä poikansa Juho Kankaan Unienvalvojat-teoksen. Aivoveritulva-kirja sisältää hiukan runojakin, mutta pääosa siitä on suorasanaista kerrontaa. Viikkoa myöhemmin hän oli sairaalassa aivoverenvuodon takia. Nuorena opettajana hän kuuli jonkun vinoilevan opettajien pitkistä kesälomista. Teos sopii Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterille erittäin hyvin. Markku Matveinen on kotoisin Ilomantsista ja hän on tehnyt elämäntyönsä opettajana ja rehtorina. Kankaan johdolla Bachia soitetaan juhlavasti ja notkeasti . Matveinen sanoo, että hän ehdottomasti halusi romaaniin autistisen hahmon. Vasksin Cantabilessä vuodelta 1979 on kuultavissa kaikki hänen musiikissaan seuraavien vuosikymmenten aikana vakiintuneet piirteet, kuten glissandot, huiluäänet ja kauniit melodialinjat. Mozartia Kamariorkesteri soitti juuri niin loisteliaasti kuin vain tämä orkesteri osaa. Yleisö palkittiin peräti kolmella ylimääräisellä numerolla. Monipuolisen teoksen loppupuolella voi kuvitella vaikkapa nousun KTK:n kuuluisia kiviportaita pitkin kesäyössä pitkäksi venähtäneen festari-illan jälkeen. MATVEISEN elämänpolku ei kuitenkaan päättynyt silloin. Tämä sopii Kamariorkesterin luonteeseen hyvin. Se tulee ainakin osaksi sijoittumaan Kreikkaan. Myös P.H.Nordgrenin Rock Score on Kamariorkesterin ominta omaa. kuten kapellimestari Kangas teoksesta käsiohjelmassa kirjoitti . Sen päähenkilön tarinassa on paljon yhteyksiä Matveisen omiin kokemuksiin, ja aivoinfarkti on niistä yksi. 80 vuotta täyttäneet kunniakapellimestari Juha Kankaan kokoaman ohjelman säveltäjät olivat niin ikään tuttuja: P.H. Lopullisesti pois töistä hän jäi vuonna 2017. Musiikkia ja laululyriikkaakin kirjassa on. Paikalle pyydettiin ortodoksipappi toimittamaan sairaan voitelu ja antamaan ehtoollinen, hän muistelee. Markku Matveinen on tehnyt elämäntyönsä koulumaailmassa, mutta hän on työskennellyt myös muiden asioiden parissa. Mikään varman päälle vedetty best of -konsertti ei kuitenkaan ollut kyseessä, vaan soitettavissa teoksissa oli myös yllätyksiä. Yksi asioista, joita Matveinen oli sairaalassa pohtinut, oli se, pystyisikö hän enää kirjoittamaan. AIVOVERITULVA ei ole vain sairauskertomus, vaan se sisältää niin eräkirjallisuuden, toimintajännärin kuin rakkaustarinan elementtejä. Varsinaista huipentumaa teos ei sisältänyt, vaan loppu tuli hiipuen. Se sisälsi hyvin mielenkiintoisia sointivärejä ennen kaikkea alttoviulujen käsitellyn äänen vuoksi. Odotukset paranemiselle eivät olleet korkeat. Kasmir Uusituvan solistiosuudet olivat eläviä ja elegantteja. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 3. On kuin katsoisi paksussa valkoisessa sumussa toinen toisensa perään aukeavia tilanteita. Anni Saari " Mikään varman päälle vedetty best of -konsertti ei ollut kyseessä, vaan soitettavissa teoksissa oli myös yllätyksiä. Matveinen kirjoitti kirjan sairastumisensa jälkeen ja osallistui sillä kirjoituskilpailuunkin. – Haastavin homma oli saada erilaiset elementit yhteen niin, että tarina etenee, Matveinen myöntää. Olen kulkenut metsissä 6-vuotiaasta saakka. Hän sanookin kirjoittavansa mielessään jo jatko-osaa. – Nykyisin en enää tekisi niin, hän toteaa. Uusitupa tuntui mieltävän roolinsa ennen kaikkea osaksi orkesteria ja teosta, ei niinkään sen tähdeksi. MATVEINEN on elävä esimerkki perinteisestä miehen mallista, jossa tehdään töitä hullun lailla ja jätetään johdonmukaisesti huomioimatta elimistön varoitussignaalit, kuten uupumus ja kohonnut verenpaine. NYKYMUSIIKIN jälkeen Ottorino Respighin Vanhoja aarioita ja tansseja kuulosti, no, vanhalta, vaikka sovitukset 1600-luvun luuttusävellyksistä esittelevätkin nautinnollisesti jousien rikasta väripalettia. Muun muassa sellot käyttivät teoksen heille tarjoamat tilaisuudet hienosti. Juha Kangas 80 v. Matveinen oli muun muassa rakennustöissä Kostamuksessa ja teki metsätöitä Lapissa. Kokkolassa hän on asunut 15 vuotta, ja työskenteli muun muassa Koivuhaan koulussa erityisluokanja luokanopettajana. Snellman-sali 28.11. Niistä Erik Fordellin Keskipohjalainen kansanlaulu tarjosi illan upeinta sointia ja tuntui kiteyttävän pitkäjänteisen musiikin tekemisen merkityksen tässäkin maakunnassa. TIMO VARILA " Aivoveritulva-kirja sisältää hiukan runojakin, mutta pääosa siitä on suorasanaista kerrontaa.. Nordgrenista P?teris Vasksiin, Bachista Mozartiin. unenomaisesti, hiukan aavemaisesti. Verenvuoto saatiin hyytymään ja kuntoutuksen jälkeen hänelle ei lopulta jäänyt mitään pysyviä vaurioita. Hänen oma poikansa on autistinen. – Siellä oli vanhanaikainen verenpainemittari, joka ei suostunut näyttämään lukemia, niin korkeat ne olivat. Tanka-runot ovat minun maailmani. Romaanissa esiintyy myös nuori opettaja Hilja, joka tekee töitä autistisen pojan kanssa. Lähes viimeistä paikkaa myöten täysi Snellman-sali sai perjantaina kuulla sellaista sointia, josta Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri pitkältä ajalta tunnetaan. – Olen ollut 61 vuotta elämästäni koulussa
Tiistai-illan finaaliin eteni alkuerien kahdeksan parasta. Roope Riski MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA. Tiistain aamusessiossa altaassa ui 18 suomalaisuimaria sekä naisten 4x50 metrin vapaauintijoukkue. Jalkapalloilijan ammattiylpeys luonnollisesti suitsii ylilyöntejä. Jätettyäni alkoholin ja nikotiinipussit uneni laatu ja palautumiseni on ollut paljon parempaa kuin ennen, hiljattain vuoden jatkosopimuksen kotimaisen liigan pronssijoukkueen Ilveksen kanssa tehnyt Riski kertoo. Hämäläinen ui naisten 400 metrin vapaauinnin alkuerissä ajan 4.15,72, jolla hän oli alkuerien 31:s. Se lähti omasta aloitteestani, Riski muistelee. Hämäläinen avasi ennätystahtia, mutta matkan jälkipuoliskolla vauhti hiipui. –?Halusin maksimoida suorituskykyni, olla paras versio itsestäni, hän perustelee elämänmuutostaan. –?Mistä olen huolissani, on nikotiinipussien muutamassa vuodessa hirvittävästi kasvanut käyttö. Urheilijoista sitä vastoin lähes 90 prosenttia kertoi nähneensä päihteiden käyttöä joukkueen tai seuran sisällä. Finaaliin vaadittiin aika 4.03,97. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 3. Malla Hämäläinen avasi lyhyen radan EM-kisat 400 metrin vapaauinnilla. Siihen matkaan minulla on kovat odotukset, kun saan vielä uinnin kulkemaan täällä, Hämäläinen jatkoi haastattelussa. Ilveksen liigajoukkueelle ei ole laadittu erikseen varsinaisia sääntöjä, kuinka menetellä päihteiden kanssa. Hämäläinen kilpailee EM-uinneissa vielä perjantaina 800 metrin vapaauinnissa ja lauantaina 1 500 metrin vapaauinnissa. Törppöilyäkin tapahtuu, Riski ymmärtää. Ei hän yli kuusi vuotta sitten alkoholista luopuessaan toki ollut valunut rappiolle. Hämäläinen jäi lopulta 3,71 sekuntia marraskuussa Ruotsissa uimastaan ennätysajastaan (4.12,01). Varsinkin nuoremmat urheilijat piilottelevat joukkuelajeissa mahdollista päihteiden käyttöään. –?Pelaajilla ja valmentajilla on omat pukukopit, eli emme hengaa paljon yhdessä. Päihdelääkäri Simojoki pitää juuri nikotiinin käyttöä huolestuttavana ilmiönä kotimaiseen urheiluun pesiytyneessä päihdekulttuurissa. joulukuuta 2025 18 // URHEILU Juha Savela Vieskan Uimareiden Malla Hämäläinen avasi uransa ensimmäiset aikuisten EM-kisat tiistaina Puolan Lublinissa. Alkoholi oli hiipinyt hänen arkeensa kuin varkain jalkapallojoukkueiden illanvietoissa. Pari päivää nyt verrytellään ja sitten kilpaillaan 800 metrillä. Nuoremmat pelaajat pyrkivät visusti salaamaan nikotiinipussien käyttönsä, Riski tietää. – Tosi paljon jännitti, en olisi pystynyt paljon kovempaa uimaan, 17-vuotias ylivieskalainen tunnusti Yle Urheilun haastattelussa. Varapaikoille pääsivät Aliisa Soini 50 metrin perhosuinnissa (alkuerien 18:s), Jenna Laukkanen 100 metrin rintauinnissa (19:s) ja naisten viestijoukkue (10:s). Riskillä oli alkanut suhteellisen tuore parisuhde, kun hän loppukesällä 2019 ilmoitti tyttöystävälleen ruokaravintolassa, että nautittu olut jäisi hänen viimeisekseen. Urheilijan ääni kuitenkin jyrisi muutoksen välttämättömyydestä. Alkuerien nopein oli Saksan Isabel Gose ajalla 3.56,90. –?Vähensin nikotiinin käyttömääriä pikkuhiljaa. ”Tosi paljon jännitti” Uinti Malla Hämäläinen avasi uransa ensimmäiset aikuisten EM-kisat. Jalkapalloilija Roope Riski kertoo, että alkoholi oli hiipinyt hänen arkeensa kuin varkain jalkapallojoukkueiden illanvietoissa. Riski jätti tiellään täysraittiuteen aiemmin tänä vuonna nikotiinipussien käytön. päivä. AIKOINAAN SUOMEN maajoukkueessakin pelannut Roope Riski, 34, on raittiin elämäntavan puolestapuhujana mitä mallikelpoisin mannekiini. Päätös oli omani. Päihteiden käytön malli opitaan nuorena, Simojoki sanoo. 400 metrin vapaauintiin osallistui 36 uimaria. JARNO HERRANEN ”Päätös oli omani” Reima Rautiainen, STT Sen loppukesän vuonna 2019 jalkapalloilija Roope Riski muistaa hyvin. URHEILUSEUROJEN päihteiden käyttöä koskevissa ohjeistuksissa on terveyskonserni Mehiläisen tekemän kyselytutkimuksen perusteella kehitettävää. –?Otin siitä oluttuopista valokuvan, joka on nykyisin jääkaappimme ovessa. Kyselyyn haastatelluista 110 urheilijasta 57 prosenttia kertoi, ettei omassa seurassa tai joukkueessa ole päihteiden käyttöä koskevaa ohjeistusta tai ettei sellaisesta ole annettu tietoa. Lahtinen oli 50 metrin perhosuinnissa 11:s ja Kivirinta 100 metrin rintauinnissa 16:s. Mehiläisen päihdepalveluista vastaava lääkäri Kaarlo Simojoki peräänkuuluttaa selkeän päihdeohjeistuksen tärkeyttä urheilussa. Pallopeleissä kostealla lajikulttuurilla on vuosikymmenten takainen perinne, joka tosin nykyään on hiljalleen murtumassa: nuoremmat ikäpolvet käyttävät vähemmän viinaksia kuin esimerkiksi suurten ikäluokkien sukupolvi. – Loppujen lopuksi olen tyytyväinen, että sain nyt tämän alta pois ja jännityskin laskee. –?Oli elokuun 15. Illan välieriin suomalaisista paikkansa lunastivat Laura Lahtinen ja Veera Kivirinta. Toisaalta me olemme ihmisiä kaikki. HJK:ssa ja SJK:ssa yhteensä viisi Suomen mestaruutta ja liigan maalikuninkuudet voittaneella Riskillä oli jalkapalloilijana kosolti pelivuosia jäljellä. " Jätettyäni alkoholin ja nikotiinipussit uneni laatu ja palautumiseni on ollut paljon parempaa kuin ennen. –?Seuroissa olisi tärkeää laatia selkeät ohjeet, jotka luovat raamit päihteiden käytölle urheilutoiminnassa ja tukisivat varhaista puheeksi ottamista. Kyselytutkimukseen vastanneista valmentajista vain 14 prosenttia kertoi havainneensa urheilijoiden päihteiden käyttöä. –?Kun vetää pelimatkoille seurakamat ylleen, ei halua törppöillä. Kisan toinen suomalaisuimari Leonie Tenzer ui ajan 4.11,71, joka riitti 28:nteen sijaan. Itävallassa ammattilaisena pelannut suomalaishyökkääjä kiersi korkin kiinni ja tarttui raittiuden etuihin. Jalkapallo Raitistuneen Roope Riskin elämä mullistui elokuussa 2019
Suvi Minkkinen oli 15:s ja Venla Lehtonen 26:s. STT Helmarit tasapeliin Suomen naisten jalkapallomaajoukkue pelasi maanantaina 1–1-tuloksen Belgiaa vastaan Espanjan Sanlucar de Barramedassa. Kaikki suomalaiset pääsivät maailmancupin pisteille eli 40:n kärkeen, sillä Inka Hämäläinen oli 30:s ja Noora Kaisa Keränen 35:s. Madsen, 30, on kuulunut maajoukkueen runkomiehistöön vuosien ajan, mutta syksyn EM-kisojen edetessä hänen peliaikansa väheni. Maxhuni heitti alle 18 minuutissa Suomen korkeimman pistemäärän 20 pelitilanneheittotarkkuudella 7/10. Leiri Espanjassa ja maaottelut Itävaltaa sekä Belgiaa vastaan päättivät Helmarien jalkapallovuoden. Helmarit pelasi etenkin avauspuoliajalla vahvasti, ja tasoitus nähtiin runsaan puolen tunnin kohdalla. Hän oli latautunut. Ampumahiihto Kaikki suomalaiset pääsivät maailmancupin pisteille. Mutta Maxhuni oli Suomen liekinheitin, kuten päävalmentaja Lassi Tuovi luonnehti. joulukuuta 2025 URHEILU // 19 Kaksi sisuuntunutta veteraania ja kaksi nuorta sutta auttoivat Suomen koripallomaajoukkueen tärkeään 83–76-voittoon Ranskasta MM-karsinnan toisessa ottelussa Espoossa. Jalkavamman hän sai sunnuntaina maajoukkueen harjoituksissa. Koripallo Penkiltä aloittanut pelintekijä heitti tärkeät korit ja hoiteli myös tuomarien painostamisen. Viime torstaina Suomi pelasi Itävaltaa vastaan 1–1-tuloksen. STT Keilailusta taas mitali Suomen mitalisade keilailun MM-kisoissa Hongkongissa ei ota ehtyäkseen. Se oli pieni herätys, että pitää nostaa tasoaan, jos haluaa pelata maajoukkueessa. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 3. Se oli hyvä taktinen, jos se oli noin suunniteltu, Tuovi sanoi. Helmarien tämän vuoden saldo oli neljä voittoa, viisi tasapeliä ja viisi tappiota. Yleensä minä teen screenin Sasulle, nyt Sasu teki sen minulle, Madsen sanoi kolmosestaan. –?Oli todella hyvä, etten saanut väliaikoja. Asialla oli Oona Sevenius, joka pukkasi pallon verkon perukoille oman laukauksensa ja maalivahdin torjunnan jälkeen. STT Bonmati pitkään sivussa Viime vuonna jo kolmannen kerran urallaan maailman parhaana naisjalkapalloilijana palkittu espanjalainen Aitana Bonmati on sivussa pelikentiltä varsin pitkään. Se on Tuovin päävalmentajakauden pienin määrä, ja niistäkin kahdeksan tuli viimeisellä neljänneksellä, jolla Suomi pääsi hiukan vauhtiin. Päävalmentaja Tuovi hymyili kuultuaan Maxhunin kertomuksista. Sonja Leinamoa ensimmäisenä riensi onnittelemaan joukkuetoveri Suvi Minkkinen. –?Mä hoidin sen, Maxhuni ilmoitti. Mä pelaan korista kun mä olen kentällä, mä teen omat juttuni, Maxhuni vähätteli penkiltä aloittamisen merkitystä. Jantusen vapaaheitot ja sen jälkeinen kakkonen siirsivät Suomen 74–72-johtoon, kun peliaikaa oli 2.40 minuuttia. Suomen isoin mitalipotti keilailun MM-kisoista on kuusi kappaletta vuosina 1991 ja 1954. MM-karsinta jatkuu helmi-maaliskuun vaihteessa, jolloin Suomi kohtaa kahdesti Belgian. Veteraanit olivat sentteri Alexander Madsen ja pelinjohtaja Edon Maxhuni, nuoret Perttu Blomgren ja Mustapha Amzil. Maxhunin paikka aloitusviisikon pelintekijänä oli siirtynyt Blomgrenille, joka täytti paikkansa vartioimalla tiukasti Ranskan Matthew Strazelia ja syöttämällä viisi koria. Tiistaina varmistui jo kisojen viides mitali, kun triokilpailun suomalaiskolmikko Essi Pakarinen, Peppi Konsteri ja Ani Juntunen voittivat jatkopeleissä oman lohkonsa ja matkaavat torstaiseen välierään. Se oli elintärkeää Suomelle, sillä Ranskan fyysistä puolustusta vastaan Suomi sai ilmoille vain 17 kolmosyritystä. –?Kyllä mä huusin, mutta en ehkä tarpeeksi, kun minulla on tämä japanilainen tapa olla kohtelias. MAXHUNIN OHELLA toinen sisuuntunut veteraani oli sentteri Alexander Madsen, joka heitti 14 pistettä pelitilanneheittotarkkuudella 5/5. Bonmatin seura Barcelona kertoi tiistaina, että jalkansa viikonloppuna murtanut Bonmati on käynyt leikkauksessa ja toipuminen vie noin viisi kuukautta. Kolme minuuttia ennen loppua Mikael Jantunen sai kaksi vapaaheittoa tilanteesta, joka näytti selkeältä hyökkääjän virheeltä. –?EM-kisojen jälkeen oli vähän tyhjä olo, koska vastuu jäi pieneksi. MIKKO STIG / LEHTIKUVA Leinamolta jättiyllätys Janne Lehikoinen, STT Sonja Leinamo avasi ampumahiihdon maailmancupissa kautensa nuoren uransa toistaiseksi parhaalla suorituksella. Hiihdossa 35-vuotias Wierer oli kuitenkin 23-vuotiasta Leinamoa sen verran nopeampi, että uran 17. Osuma syntyi, kun Suomen maalivahti Anna Koivunen ei saanut pidettyä palloa itsellään, minkä jälkeen Janssens viimeisteli. –?Minusta tuntuu, että onko tämä unta vai meninkö väärän lenkin, Leinamo totesi hämmästyneenä Ylen tv-haastattelussa. –?Ei sillä ole minulle väliä. Palkintorahaakin rapsahtaa erinomaisen mukavasti: kakkossija maailmancupin henkilökohtaisissa kisoissa tuo tällä kaudella 16?000 euroa. Kisojen muut aiemmat mitalit tulivat miesten henkilökohtaisesta kilpailusta, josta Luukas Väänänen ja Tomas Käyhkö toivat kaksoisvoiton. –?Onneksi Sasu (Salin) tajusi, että vierellä on parempi heittäjä. Se auttoi, että pystyin keskittämään omaan suorittamiseen, enkä ajatellut muuta. voitto oli niukasti tosiasia Wiererille. Oli se Maxhunin teknisen virheen ansiota tai ei, mutta Suomi siirtyi lopussa johtoon suosiollisen tuomariratkaisun ansiosta. Välillä pitää vähän valittaa tuomareille, että saa vihellyksiä. Tekninen oli Maxhunin neljäs virhe, ja hän joutui vaihtoon seuraamaan Suomen vaikeaa takaa-ajoa. STT Maxhuni liekinheittimenä Edon Maxhuni nousi Susijengin avainpelaajaksi. Täyspotti oli sekin lähellä, sillä italialaisveteraani Dorothea Wierer voitti Leinamon vaivaisella 0,3 sekunnilla. Voitto tuo neljä tonnia enemmän. En vain usko, että tämä on mahdollista! Leinamo sanoi uskovansa, että ainakin kakkua on joukkueen majapaikassa tarjolla tilanteen juhlistamiseksi. Mukaan mahtui tärkeä kolmonen loppuhetkillä – ottelussa jossa isoista miehistä Mikael Jantunen, Olivier Nkamhoua ja Miikka Muurinen eivät yltäneet aivan parhaimpaansa. Espanjan maajoukkueessa hän pelasi perjantaina Kansojen liigan finaalin avausosassa Saksaa vastaan ottelun päättyessä maalittomana. Se ei ole itsestäänselvyys. Wierer ampui neljältä paikalta yhteensä kaksi sakkoa, kun Leinamo selvisi hienosti vain yhdellä. BJORN LARSSON ROSVALL / AFP / LEHTIKUVA. Kultamitalien määrässä Suomi sivuaa kolmella kullalla ennätystä. Belgia siirtyi avauspuoliajalla johtoon Jill Janssensin maalilla. Kausi on alkanut hyvin Kreikassa, itseluottamus on korkealla ja silloin on vain ajan kysymys, että onnistumisia tulee, Madsen selvitti. Suomen keilailuliitto kertoi, että Suomen pelaajat ovat lähellä historiallista tulosta Hongkongissa. Meni vähän yli, mutta sen takia ne heitotkin menivät sisään, koska hänellä oli äärimmäinen lataus. Koutsit eivät ottaneet sitä minun puolestani, niin mä huusin myös (apuvalmentaja) Teemu Rannikolle siitä. Madsenin kanssa ottelun loppuhetkillä Suomen eturivissä pelasi aiemmin tänä vuonna maajoukkueessa debytoinut Mustapha Amzil, joka keräsi kahdeksan pistettä ja Suomen korkeimman hyökkäyslevypallomäärän kolme. Hän pelaa sydämellä. Maxhunin lataus näkyi kuitenkin, kun hän kolmannen neljänneksen puolivälissä otti ensin hyökkääjän virheen ja sen perään teknisen virheen hävittyään seuraavan tilanteen puolustuksessa. Pakarinen on voittanut kisoissa jo kaksi kultaa, ja Pakarisen kanssa parikultaa juhlineelle Konsterille tulossa oleva mitali on kisojen toinen. Se kuuluu asiaan, saadaan vähän tuomarit ja halli huuruun, Maxhuni veisteli. Hän ei itsekään ollut uskoa suoritusta todeksi: kakkossija maailmancupin normaalimatkalla Östersundissa. –?Se oli taktinen teko
7. Poissa: 4, 8. Poissa: 5. ohjelmat kannattavat tätä tiedostomuotoa. Lentopallo Naisten Mestaruusliiga: LP Kangasala–LP-Vampula 3–1 (18–25, 25–16, 25–20, 25–15), Puijo Wolley–JymyVolley 3–0 (25–18, 25–17, 25–13), LP Viesti–LiigaPloki 3–0 (25–21, 25–19, 25–15), Kuusamo–Arctic Volley 3–0 (25–20, 25–11, 25–16) Ravit Oulu: 1. Katariina Kosola), Emmi Siren (46. Miehet: Herman Happonen, Ilkka Herola, Eero Hirvonen. Tuoreen olympiaja paralympialuvan saaneen 17 urheilijan joukossa ei ole mukana talviurheilun suurnimiä. Poissa: 3, 5. maaliskuuta. Jääkiekko NHL maanantaina: New Jersey–Columbus 3–5, Philadelphia–Pittsburgh 1–5, Buffalo–Winnipeg 5–1 (B: Ukko-Pekka Luukkonen 23/24 torjuntaa), St. lähtö, lv 2120 m: 1) Ptolemaeus Boko/Tuukka Varis 16,7a (1,22), 2) Five Ants Are More 16,8a (11,28), 3) Cereza Negro 17,1a (8,7), 4) Red Hot Piri 17,2a (15,4). Alifällans Solpark Ab on jättänyt lupahakemuksen hybridipuiston rakentamiseksi aurinkoenergian tuotantoa ja energian varastointia varten kiinteistölle Utra, 599-408-2-44, Skrottmossan metsätie, 68530 Lepplax. lähtö, Toto4-1, lv 2120 m: 1) Got-U/Tuukka Varis 16,1a (5,38), 2) Cassandra Orden 16,4a (2,39), 3) Front Page Story 16,4a (7,17), 4) Gamesaver 16,6a (3,45). helmikuuta ja paralympialaiset 6.–15. Jalkapallo Sanlucar de Barrameda: Naisten maaottelu: Belgia–Suomi 1–1 (1–1) 12. työpöytäkäyttöön (tekstinkäsittely ym.) EPS ei pääsääntöisesti ole sopiva. Louis–Anaheim 1–4 (A: Ville Husso 21/22 torjuntaa), San Jose–Utah 6–3. PDF-muotoisen kuvan laatu ei kärsi, vaikka muuttaisit kuvan kokoa. lähtö, Toto4-4 DUO-2, lv 2120 m: 1) Rusty Cage/Tuukka Varis 16,9a, 2) Bravo Amy 17,0a, 3) Rose’s Hero 17,4a, 4) Sweet Gold 17,5a. CAS linjasi päätöksessään, että kyseiset 17 urheilijaa täyttävät neutraaliuden vaatimukset ja voivat hakea paikkaa ensi talven olympialaisiin ja paralympialaisiin. Talviolympialaiset järjestetään Pohjois-Italiassa 6.–22. JPG (JPEG, Joint Photographic Experts Group) -tiedostot sopivat ns. joulukuuta: Naiset: Jasmi Joensuu, Jasmin Kähärä, Katri Lylynperä, Johanna Matintalo, Hilla Niemelä, Kerttu Niskanen, Vilma Nissinen, Krista Pärmäkoski, Vilma Ryytty, Amanda Saari. Huom! Ns. miesten yhteislähtökilpailu HS102+10 km, naisten yhteislähtökilpailu HS102+5 km, 7.?12. Tarkastettu pöytäkirja viedään nähtäväksi kunnan verkkosivuille. Päätös on julkaistu 3.12.2025 Tukesin verkkosivulla (https://tukes.fi/paatokset-ja-kuulutukset/ varauspaatokset). miesten kilpailu. Maastohiihdon maailmancup jatkuu tällä viikolla Norjan Trondheimissä, missä tuore päätös otettiin tyrmistyneenä vastaan. joulukuuta 2025 alkaen. Emma Koivisto), Vilma Koivisto, Oona Siren, Nea Lehtola, Lotta Lindström, Eveliina Summanen (60. Turvallisuusja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 3.12.2025 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaus antaa vain etuoikeuden malminetsintäluvan hakemiseen. Yleisö voi seurata kokousta paikan päällä tai Pedersören kunnan YouTube-kanavalla. TIF (TIFF, Tagged Image File Format) -tiedostot sopivat ns. JPEG-muotoista tunnusta ei saa suurentaa, sillä suurentaminen heikentää kuvan laatua. 1. Kokouksen pöytäkirja on yleisön nähtävänä kaupungin kotisivuilla www.pietarsaari.fi 12. 20 km yhdistelmähiihto (p+v), 7.?12. 8. Ohjelma: 5.?12. naisten kilpailu HS102+5 km, 6.?12. ponilähtö 1120 m: 1) Mäntylahen Kakapo/ Henni Koivurova 2,44,3 x, 2) Rekka 2,46,2 x, 3) Running Bear 3,00,6. Venäjä ja Valko-Venäjä saivat FIS:iä vastaan erävoiton. Venäjän ja Valko-Venäjän hiihtoliitot olivat valittaneet FIS:n aiemmasta sulkupäätöksestä CAS:iin, joten tuore linjaus toi maiden hiihtourheilulle ja poliittisille johtajille erävoiton. Jokainen voittomme on kullanarvoinen, Degtjarev sanoi uutistoimisto Tassin mukaan. Suomen joukkue yhdistetyn maailmancupiin Norjan Trondheimiin 5.–7. lähtö, Toto4-3 DUO-1, sh 2140 m: 1) Meno-Antti/Tuomas Pakkanen 30,8 (2,48), 2) Hittavainen 31,8 (3,29), 3) Koskelan Valtti 31,1 (11,02), 4) Nevan Vesseli 32,0 (23,84). MYÖS VANHA.045-319 44 80 TONI Etsitään autoa, asuntoautoa tai vaunua. RGB tukes_rgb.eps/pdf/jpg/tif/png/ai CMYK tukes_cmyk.eps/pdf/jpg/tif/ai PANTONE tukes_pms_c.eps/pdf/ai tukes_pms_u.eps/pdf/ai BLACK tukes_black.eps/pdf/jpg/tif/png/ai WHITE tukes_white.eps/pdf/png/ai su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue Varaaja: Geologian tutkimuskeskus Lupatunnus: VA2025:0054 Varausalueen sijainti: Kiuruvesi, Pyhäjärvi Varauksen voimassaolo päättyy: 6.11.2026 HAITARI OSTETAAN. 15) Suvi Minkkinen Suomi –2.13,1 (1+1+0+2=4),... kilpailu: Naiset, normaalimatka 15 km: 1) Dorothea Wierer Italia 43.08,0 (1+1+0+0=2), 2) Sonja Leinamo Suomi jäljessä 0,3 sekuntia (0+0+1+0=1), 3) Camille Bened Ranska –8,4 (0+0+0+1=1), 4) Lou Jeanmonnot Ranska –31,3 (2), 5) Hanna Öberg Ruotsi –34,3 (3), 6) Maya Cloetens Belgia –37,7 (1), ... ohjelmat kannattavat tätä tiedostomuotoa. Poissa: 1, 11. lähtö, lv 2120 m: 1) Backwood Fiona/Kari Alapekkala 16,3 (4,48), 2) Highlight Flash 16,3 (25,93), 3) Prince Casper 17,4 (1,77), 4) Ewe’s Wicky 17,6 (23,36). naisten kilpailu, miesten karsinta, 6.?12. PNG-muotoista tunnusta ei saa suurentaa, sillä suurentaminen heikentää kuvan laatua. 9. lähtö, sh 2120 m: 1) Super-Seppo/Tuukka Varis 33,4 (1,6), 2) Rannan Voitto 32,6 x (6,29), 3) Meleko Viksu 33,1 (21,89), 4) Valon Valma 34,3 (8,11). 6. Venäjän ja Valko-Venäjän urheilijat ovat olleet FIS:n kilpailuista ulkona helmikuusta 2022 lähtien, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa. 30) Inka Hämäläinen Suomi –3.22,3 (1+1+0+1=3), 35) Noora Kaisa Keränen Suomi –3.48,5 (1+1+1+0=3). Pöytäkirja on nähtävillä kunnan verkkosivustolla 12.12.2025 alkaen. Suomen ja muiden Pohjoismaiden hiihtoliitot ovat vastustaneet vankasti venäläisten paluuta hiihtoladuille. Suomen seuraavat ottelut: 27.?2.?2026 Belgia– Suomi, 1?3.?2026 Suomi–Belgia. Ohjelma: 4.?12. naisten kilpailu, 5.?12. 26) Venla Lehtonen Suomi –2.55,6 (1+0+0+2=3). Lisätietoja hankkeesta antaa rakennustarkastaja Johnny Nylund, johnny.nylund@pedersore.fi (06-7850 151). Koripallo Espoo: Miesten MM-karsintojen 1. Oona Sevenius 1–1. Lisätietoja: kaivosasiat@tukes.fi tai puh. Asialista on nähtävänä kunnan verkkosivuilla www.toholampi.fi. työpöytäkäyttöön, tekstinkäsittelyym. lähtö, Toto4-2 TROIKKA-1, lv 2120 m: 1) Kent’s Marre/Ville Pohjola 15,6a (7,09), 2) Mondriaan Boko 15,7a (1,81), 3) Downshifter 16,0a (24,97), 4) Pappappero 16,1a (13,14). Skrufvilankatu 2, 68910 PÄNNÄINEN. MARCO BERTORELLO / AFP / LEHTIKUVA. EPS-muotoisen tunnuksen kokoa voi muuttaa laadun kärsimättä. Jill Janssens 1–0, 34. 19.12.2025 klo 15.00 rakennusvalvontaan, Skrufvilankatu 2, 68910 PÄNNÄINEN. sprintti (p), 6.?12. Asiakirjat ovat nähtävillä rakennusvalvonnassa ajalla 3.12.202519.12.2025, os. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Nina Brännkärr-Friberg Rakennusvalvonta 3.12.2025 KUULEMINEN RAKENNUSPROJEKTIN JOHDOSTA Rakennusvalvontavirasto ilmoittaa, että rakennuslain § 42:n mukainen rakentamislupahakemus on vireillä. joulukuuta: Naiset: Heta Hirvonen, Minja Korhonen. 2. Poissa: 3, 10. Maiden urheilijoita oli mukana myös Pariisin kesäkisoissa 2024. Milja Kiviranta), Oona Sevenius (46. Valitusaika päättyy 9.1.2026. Ohjelma: 5.?12. joulukuuta 2025 klo 19.00. Poissa: 3, 11, 12. Joka tapauksessa olemme mukana. Miehet: Olli Ahonen, Ville Ahonen, Niko Anttola, Ristomatti Hakola, Emil Liekari, Niilo Moilanen, Joni Mäki, Iivo Niskanen, Kalle Parantainen, Veeti Pyykkö, Arsi Ruuskanen, Markus Vuorela, Lauri Vuorinen. työpöytäkäyttöön, sillä tekstinkäsittelyym. Vältä TIFF-muotoisen tunnuksen suurentamista, sillä suurentaminen heikentää kuvan laatua. JPEG-tiedosto on kuvanlaadultaan TIFF-tiedostoa huonompi. henk.koht. miesten kilpailu, 7.?12. Poissa: 2, 7. –?Se on maksimimäärä, jota voimme toivoa nykyisissä olosuhteissa. Asiaa koskevat näkemykset ja huomautukset voidaan esittää viim. 029 5052 166 Rovaniemellä 3.12.2025, Turvallisuusja kemikaalivirasto ILMOITUS PÄÄTÖKSEN ANTAMISESTA Tukes | Graafinen ohjeisto 7 Tunnetko tiedostomuodot. PNG (Portable Network Graphics) -muodossa olevat tunnukset on tarkoitettu nettikäyttöön sekä mm. joulukuuta 2025 klo 16.00 käsittelemään esityslistassa mainittuja asioita. Ukrainalaiset sotilaat taistelevat Venäjän brutaalia hyökkäystä vastaan tälläkin hetkellä, Trondheimin pormestari Kent Ranum sanoi Norjan TV2:lle. PDF (Portable Document Format) -muotoisia tunnuksia käytetään tuotettaessa painettuja materiaaleja (offset jne.). Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 3. Yleisö voi seurata kokousta myös verkko-osoitteessa www.toholampi.fi/kulttuurisali-tv. tekstinkäsittelyym. Poissa: 6, 7, 10, 11. Huom! Tässä ohjeistossa mainituissa EPS-muotoisissa tunnusoriginaaleissa on läpinäkyvä tausta. ohjelmat kannattavat tätä tiedostomuotoa. EPS (Encapsulated Postscript) -muotoisia tunnuksia käytetään painettuissa materiaaleissa (offset jne.). Viallisuus ei ole esteenä. joulukuuta: Naiset: Julia Kykkänen, Sofia Mattila, Jenny Rautionaho. Poissa: 3. joulukuuta 2025 20 // URHEILU Kuulutuksia Kokouksia Ostetaan Kokouksia PIETARSAAREN PIETARSAAREN KAUPUNKI KAUPUNKI PIETARSAAREN PIETARSAAREN KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINVALTUUSTO kokoontuu Raatihuoneella maanantaina 8. 10 km (v). lähtö, lv 2120 m: 1) Macho Melody/Ville Pohjola 18,7a (2,88), 2) Donatello Diver 18,7a (4,09), 3) Pereyra L.A.* 18,8a (35,42), 4) Hidden Cherry 19,2a (6,74). lähtö, sh 2120 m: 1) Lumi-Ässä/Santtu Raitala 34,4 (1,45), 2) Karbiini 35,5 (3,63), 3) Maja Hem 39,2 (46,3), 4) Vikori 37,6 x (31,97). Mäkikilpailut järjestetään HS134-mäessä. Soita ja esittele omasi, Mika 040/3740055 www.pedersore.fi KUNNANVALTUUSTON KOKOUS pidetään kunnantalolla, Skrufvilankatu 2, Pännäinen, maanantaina 8. 5. MYÖS SE on epäselvää, miten suureksi Milanon olympialaisiin osallistuvien neutraaliurheilijoiden ryhmä lopulta muotoutuu. Sanni Franssi). CAS:lta suotuisan päätöksen saaneet urheilijat kilpailevat Kansainvälisen hiihtoja lumilautailuliiton FIS:n alaisissa lajeissa. Suomi hävisi karsintojen avauspelissään vieraissa Unkarille. 3. Toistakymmentä sai luvan osallistua olympialaisiin Paavali Pastila, STT Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS päätti tiistaina, että 17 venäläistä ja valkovenäläistä saa osallistua tuleviin Milano-Cortinan talviolympialaisiin ja paralympialaisiin neutraaleina urheilijoina. miesten kilpailu HS138+10 km. –?Vastustan heidän osallistumaan kisoihimme vahvasti. Suomen joukkue mäkihypyn maailmancupiin Puolan Wislaan 4.–7. Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Itä-Suomen hallintooikeuteen. 2.12.2025 Johanna Holmäng kunnanvaltuuston puheenjohtaja Toholammin kunnanvaltuuston kokous pidetään maanantaina 8.12.2025 klo 17.00 kunnantalon kulttuurisalissa. 4. Kansainvälinen olympiakomitea ja paralympiakomitea ovat linjanneet, että Venäjän ja Valko-Venäjän yksittäiset urheilijat voivat saada neutraaleina urheilijoina kilpailuoikeudet, jos he eivät ole tukeneet sotaa eivätkä ole olleet esimerkiksi armeijan palveluksessa. Ampumahiihto Östersund: Maailmancup, kauden 1. Miehet: Antti Aalto, Niko Kytösaho, Vilho Palosaari. CAS päätti tiistaina, että 17 venäläistä ja valkovenäläistä saa osallistua tuleviin talviolympialaisiin ja paralympialaisiin neutraaleina urheilijoina. vaihetta, G-lohko: Suomi–Ranska 83–76 (37–45) Suomen pisteet: Edon Maxhuni 20, Alexander Madsen 14, Sasu Salin 9, Mikael Jantunen 9, Elias Valtonen 9, Mustapha Amzil 8, Olivier Nkamhoua 8, Miikka Muurinen 3, Perttu Blomgren 3. Suomi: Anna Koivunen; Maaria Roth, Eva Nyström (kapt.), Adelina Engman (78. Venäjän urheiluministeri Mihail Degtjarev arveli kuitenkin maan mediassa, että venäläisiä urheilijoita lähtee olympialaisiin ”maksimissaan 15–20”. On vielä epäselvää, milloin venäläiset neutraaliluvan saaneet urheilijat voivat palata FIS:n alaisiin kilpailuihin. Toholampi 3.12.2025 Raija Potila kunnanvaltuuston puheenjohtaja Asuntoauto/vaunu/matkailu-retkeilyauto,myös henkilö ja pakettiautot.0405124550 Kimi Kuulutuksia Hiihtolajit Helsinki: Suomen joukkue maastohiihdon maailmancupiin Norjan Trondheimiin 5.–7
keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Va. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute p. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi KAVERIT, PELATAANPA YHDESSÄ PERHEPELIÄ! JOO! MIKÄ PELI SE ON. “ETSITÄÄN PUUTTUVAT OSAT”! EI TAAS! PELAAMME SITÄ JOKA KERTA! 1055 910 5 3 1 8 2 6 7 4 8 6 9 5 3 1 7 8 4 4 6 5 6 2 7 1 8 3 9 2 5 8 6 8 1 2 7 2 4 5 3 8 5 6 2 3 8 6 1 9 5 2 3 5 4 7 1 9 8 4 9 1 2 7 3 6 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. 020 750 4007 (pvm/mpm) ti-pe klo 7.00 11.00, la klo 7.00 9:30 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Va. joulukuuta 2025 SARJAKUVAT // 21 B. päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä 020 750 4499 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula 040 1278 803 Pia Mustola-Lamsijärvi 050 599 4237 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 3. toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola
12.00 Tähtiarpa. 06.30 Smurffit. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. Lämpötila on ja +6 Lapissa -5 ja -15 asteen välillä. Pohls opettaa Peltsiä myös sitomaan oikeaoppisen perhon, jossa on käytetty edellisellä reissulla pyydystetyn näädän karvaa. 21.49 Urheiluruutu. 19.00 Historia: Natsien taidevaras. 13.55 Valitut Palat Collection. Ivan Cantu tuomittiin kuolemanrangaistukseen vuonna 2001 oman serkkunsa ja tämän kihlatun kaksoismurhasta. Liam naurattaa naisia asuvalinnallaan, ja Laurel yrittää turhaan vältellä Charlesia. 19.03 Joulukalenteri: Tonttuakatemia 2 Suuri Tonttukatselmus. 19.25 Tulosruutu. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.55 Tarinoita tuntureilta. 17.00 Himohamstraajat. Jimmy alkaa kysellä Tomilta hänen motiiveistaan, ja miehellä on jälleen vastaukset valmiina. 14.30 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä. 20.55 Urheiluruutu. 08.19 Galaxi. 07.50 Sonic Boom. 06.25 Huomenta Suomi. Vieraana kieltentutkija Janne Saarikivi. 18.00 Yle Uutiset. POH. YLE TEEMA & FEM 07.51 BUU-klubben 08.21 Studio 65 08.50 Kysy lääkäriltä terveydestä 09.35 Intissä 10.03 Talot huokuvat historiaa 11.03 Strömsö 2023 11.32 Egenland 12.00 Timanttinen keikka 13.00 80-luku: Minä olen muistanut 13.49 Kukkaloistoa 13.55 Mina Settembre 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano 16.00 Carmen Curlers tanskalainen menestystarina 16.30 Islantilaisia paikannimiä 16.47 Elävä arkisto: Helsinki Tukholma New York 16.55 Pikku Kakkonen 17.44 Joulukalenteri: Tonttuakatemia 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Tanskalaisten jouluisia antiikkiaarteita 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 20.00 Carmen-kiharat 20.52 Suomalaisia sarjakuvataiteilijoita 21.00 Kino: Boston Strangler 22.50 Taylor 23.37 Katastrofielokuvien loppukohtauksia 23.55 Uusi Kino: Pimeässä kaikki kissat ovat harmaita MTV SUB 07.00 Monchhichi 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Huutokaupan metsästäjät 08.30 Huutokaupan metsästäjät 09.00 Valtateiden sankarit 10.00 Ostoskanava Myori.fi 10.30 Vintiöt 11.00 Suurmestari Ruotsi 12.20 Salatut elämät 12.50 Liikennepoliisit UK 13.40 Ei saa nauraa 14.05 Täydellinen kesä 14.35 Ei saa nauraa 15.00 Olet mitä syöt 16.00 Pilanpäiten 16.10 Valtateiden sankarit 17.05 Suurmestari UK 18.05 Simpsonit 18.30 Sinkkulaiva 19.00 Huutokaupan metsästäjät 19.30 Huutokaupan metsästäjät 20.00 Poliisit UK: Ajojahti 21.00 ELOKUVA: Beck: Korppikotka (19) 22.50 ELOKUVA: Jason Bourne 01.00 Totuus 01.50 Suomalainen menestysresepti 02.40 Suurmestari UK 03.30 Simpsonit ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 2 5 8 11 14 17 20 23 26 29 Marraskuu Joulukuu 2025 -25 -15 -5 5 15 3 6 9 12 15 18 21 24 27 30 Marraskuu Joulukuu 2025 2 4 6 Ke Alanya 19 Amsterdam +7 Budapest +7 Dubai 28 Dubrovnik 15 Hania 17 Las Palmas 20 Lissabon 16 Malaga 14 New York +4 Nizza 12 Oimjakon -32 Phuket 29 Riika +3 Skellefteå +1 Sydney 25 Tukholma +6 Tokio 12 Venetsia 10 To 19 +7 +7 28 15 19 20 17 18 +3 13 -29 30 +3 +1 28 +6 10 10 Pe 20 +6 +8 29 15 18 21 18 17 -1 14 -18 28 +5 -3 33 +5 11 11 2.12. Mutta todellisuudessa Emma pakenee tragediaa, joka on tuhonnut hänen uransa ja saattanut hänet hengenvaaraan. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 19.55 Uinnin EM. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 13.25 ELOKUVA Eteenpäin elämään. Joka kolmas ihminen elää ilman käymälää. 08.20 Antiikin aikaan keksittyä. 09.30 Puoli seitsemän. 22.25 Tulosruutu. 23.35 Pitääkö olla huolissaan. 18.10 Sami Yaffa Sound Tracker. 14.25 Valitut Palat Collection. 10.55 Uinnin EM. 22.47 Oddasat. Cantu on aina vakuuttanut olevansa syytön. 15.05 Akuutti: Kavala kaksisuuntainen. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. °C -21,2 Enontekiö Näkkälä Lämpimintä 1.12. 11.50 Yle Oddasat. Söpöt pennut. 14.00 Kohtalomme viinitarha. 21.30 Asian ytimessä: Alexander Stubb. Emma muuttaa perheensä kanssa Suomenlinnaan, edessä näyttää olevan uusi alku. Luna huomaa, ettei Remy olekaan yksin eikä kierrettävissä pikkusormen ympärille. 06.55 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 19.12 Luontotuokio. 14.00 Tanskalainen maajussi. 07.05 LEGO DreamZzz. 19.20 Päivän sää. 6.44 Ukrainan rauhan kulisseissa edistetään kauppasuhteita 7.09 Milloin Suomen talous lähtee kasvuun. 23.55 Tappava unelmakeho. Pelille löytyy toinen fanittaja, Eggman. 15.35 A-studio viittomakielellä. 7.14 Suomen surkeat työttömyysluvut 7.44 Jälkidigi 8.50 Kuka ansaitsee ritarikunnan kunniamerkin. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 3. klo 14) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi +1 °C 30 cm Oulu +2 °C 28 cm Raahe +2 °C 32 cm Pietarsaari +2 °C 35 cm Vaasa +2 °C 42 cm LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 2.12. 10.00 Emmerdale. 08.23 Supersisarukset. 21.45 Yle Uutiset. 22.25 Paska juttu. 21.05 A-studio. 09.00 Savotta. Haastattelija Jan Andersson. Erikoishaastattelussa Tasavallan presidentti Alexander Stubb. NELONEN 06.00 Bing. Kirjavaa menoa. MTV3 06.15 Aamusää. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 10.52 Katri Helena elämästä ja musiikista. 16.05 MOT. Taylor hyvästelee Ericin happamin sanoin. 23.05 Amazing Race Suomi. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 23.03 Kuolemaantuomitut. Erikoishaastattelussa Tasavallan presidentti Alexander Stubb. 10.00 Remppa vai muutto UK. 09.40 Peltsin toinen luonto. klo 14 °C +4,1 (2.12. Häh. 16.40 Yle Oddasat. Ylikomisario Mäkinen tekee diilin Vesan kanssa. 20.00 Rekkakuskit Suomi. 12.10 Verstaallinen unelmia. 17.00 Yle Uutiset. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Toholampi Laitala Monipuoliset livet – keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset. Kaksikon suuntana ovat Keski-Suomen kosket. Pelin ympärille syntyy omituinen ystävyyssuhde. 22.20 Milli arvontalähetys. 19.55 Kaukopartiot. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. Amy on löytänyt uuden pelin, Söpöt Pennut, jossa pelataan suloisilla koirahahmoilla. 16.00 Salatut elämät. 11.54 Oddasat. 17.10 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway. Moira on kadonnut, ja läheisten hätä kasvaa. 15.15 Norja ilmasta nähtynä. Li tajuaa Lunan pettäneen hänet pahasti. Ihmisen tuotos on hoitamattomana ihmisen pahin uhka. Onnistuuko se nyt. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. Lapissa pilvipeite voi paikoin rakoillla. 22.21 Päivän sää. Peltsi saa oppaakseen perhokalastusguru Mikko Pohlsin. 21.00 Haluatko miljonääriksi. Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia. Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia. 12.30 Villen keittiö 30 minuutissa. 06.40 LEGO Friends: Uusi luku. 20.29 Yle Uutiset. klo 14 °C +7,4 Hanko Sateisinta 30.11. 12.30 Remontilla rahoiksi. 19.00 Seitsemän Uutiset. 11.00 Yle Alueuutiset. 11.00 Raharemontti. 16.45 Novosti Yle. 12.40 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway. 15.00 Minun maisemani. Etelän puoleinen tuuli on heikkoa tai kohtalaista. He ovat viisi parasta ystävystä ja heidän sankarillinen tehtävänsä on pelastaa Heartlake City vilpillisiltä huijareilta. Tuomas joutuu uhrautumaan yhteisen asian puolesta. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 15.20 Unelmakoti. Ke Haapavesi +4 Halsua +4 Helsinki +5 Joensuu +3 Jyväskylä +4 Kajaani +3 Kalajoki +5 Kokkola +5 Kuopio +5 Kuusamo +2 Lahti +4 Lappeenranta +4 Oulu +4 Pietarsaari +5 Pori +5 Rovaniemi +2 Tampere +5 Toholampi +5 Turku +7 Utsjoki -8 Vaasa +5 Ylivieska +5 To +3 +3 +4 +3 +3 +3 +3 +4 +4 +1 +2 +2 +3 +4 +3 -1 +3 +3 +4 -6 +4 +3 Pe +1 +1 +4 +1 +2 +1 +1 +2 -4 +2 +3 +1 +4 -3 +3 +1 +4 -7 +2 +1 La +1 +1 +5 +1 +2 +1 +1 +2 -3 +3 +2 +2 +1 +3 -2 +2 +1 +4 -6 +2 +1 Su +1 +4 +1 +1 ?0 +1 +1 +1 -5 +2 +2 ?0 +2 +4 -3 +3 +1 +4 -8 +3 +1 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 1.12. 14.40 Valitut Palat Collection. 16.20 Ampumahiihdon MC, miesten normaalimatka. Otto pyrkii korjaamaan tilanteen omalla tavallaan. 22.35 Rikospaikka. 22.02 Syöksykierre. Tapaa Andrea, Mia, Emma, Olivia ja Stephanie. joulukuuta 2025 22 // TELEVISIO YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 13.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 18.00 Vain elämää: Mieli ry:n päivä. 15.00 Suomalainen menestysresepti. 23.47 Aineissa. Kymmenen kautta takana ja vieläkin jatketaan! Kansalaisten huolia jälleen ratkomassa: Jenni Pääskysaari, Miika Nousiainen, Tuomas Kyrö ja Kari Hotakainen. Nina Stenros ja Anu Valve tonkivat maapallon tuotoksia. Ridge saa rauhoitella raivosta puhisevaa poikaansa. 17.00 Viiden jälkeen. 18.30 Puoli seitsemän. 09.10 Veden saartamat: Rosala Bengtskär Örö. Pohls on napannut taidoillaan jättikokoisia taimenia. Vilman ura on loistavassa nousussa ja hän on entistäkin vähemmän kotona. 11.30 Kaaoksen kesyttäjät. Haastattelija Jan Andersson. Millaiseen ahdinkoon Trumpin ensimmäinen vuosi vallassa on ajanut Naton. 14.55 MasterChef Australia Dessert Masters. 19.25 Peltsin toinen luonto. 18.21 Puoli7 tänään. 20.00 Pirunpeli. Tove Janssonin rakastettujen muumihahmojen seikkailut vievät katsojat Muumilaakson tarinoiden maailmaan. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Pilvisyys on runsasta ja paikoin voi sataa tihkua tai vettä, PohjoisLapissa lunta. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 10.10 Åke Lindman konnasta sankariksi. 08.35 Näin meillä. 19.30 Salatut elämät. Nyt pääsemme näkemään, onko talo pysynyt siistinä. 21.40 Seitsemän. 11,5 mm Kaskinen -7 -9 -4 -2 +2 +3 +3 +5 +4 +3 +4 +4 +6 8 13 8 9 7 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA +5 +4 +5 +4 +4 +3 +4 +2 +4 +2 +4 +1 +3 +1 +3 +3 +3 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 6 5 4 3 1 2 Kokkola 2.12. Kirjoja rakastava pariskunta antoi tyhjentää taloaan 13 vuotta sitten. 08.00 Huvila & Huussi. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. 20.00 Kulttuuricocktail Live. 16.25 Maryn helpot kokkailut. 22.00 Kymmenen Uutiset. 16.55 Tähtiarpa. 22.55 Rahti. 14.10 Valitut Palat Collection. 22.00 Parantaja. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 18.30 Emmerdale
11.00 Kanadan rajalla. 10.35 Miten kaikki tehdään. EUROSPORT 1 07.00 Urheilu: Pto Tour, Wollongong. 13.00 Nyhetsdagen. 01.05 Sisarvaimot. 13.00 Yle Uutiset. 03.40 The Serial Killer’s Wife. 19.00 Syke. 16.45 Nellin etsivätoimisto. 20.30 Love Israel Baruch Korman. Risto Nordellin puhetta ja musiikkia. 18.30 Parannuksen teko ennen herätystä. 12.45 Merisää. 06.35 Kökets middagstips. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 3. 16.35 Lasten suuri leivontakilpailu. 18.20 Farmikeittiön makupalat. SVT1 06.00 Sverige idag. Seppo Hentilä on perehtynyt vähän tutkitun presidentin elämään. 16.30 Top Gear: Top 41. 20.50 Snooker: UK Championship. 02.00 Theo ja ystävät. 19.00 Panttilainaamo. 17.35 Futurama. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 02.25 Musiikkivideoita. 04.00 Mökin rakentajat. 18.25 Musiikkivideoita. 15.20 Wheeler Dealers: Unelma-autot. 20.55 Lokala nyheter. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 12.35 Fia WEC, 8 tuntia Bahrain. 10.00 Koti koiralle. Erikoistarjouksia parhaan mahdollisen musiikin ystäville. 18.20 Svenska designklassiker. 09.05 Gold Rush: Unohdetut kaivokset: Spesiaali. 11.55 Joulun suuri leivontakilpailu. 11.00 Herätysliikehdintä. 02.10 ELOKUVA Maple Valley Christmas. 10.00 Suomen tulli (S). 22.00 Darby & Joan. 21.00 Alfred Nobel – kärlek och dynamit. 15.02 Radio Suomi lähelläsi. 15.55 Teho-osasto. 19.40 Miehen puolikkaat. 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 15.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. TAIVAS TV7 06.00 Armon kalliolla. 07.30 Viidakon kultaa. Politiikkaradio keskustelee vallasta ja vallankäytöstä joka arkipäivä. 19.00 Rapport. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 12.15 Simpsonit. 16.20 Rillit huurussa. 11.30 Futurama. Kun hän kaataa tiimalasin, hän siirtyy ajassa taaksepäin vuoteen 1946. 16.10 Remppa vai muutto Australia. Ståhlberg oli ehtinyt vetäytyä siviilielämään, mutta nyt hän pyörsi puheensa ja katsoi paluun politiikkaan välttämättömäksi. 23.25 It’s Always Sunny in Philadelphia. 06.55 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 00.30 Ratsastus: Hypyt, Los Angeles. 22.30 Miehen puolikkaat. 18.30 Sverige idag. 08.05 Egyptin kadonneet aarteet parhaat palat. 12.05 Kalle Haatanen: Ester ja Kaarlo Juho Ståhlberg 1925-1952. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 14.20 Kauneusoperaatio helvetistä. 18.25 ELOKUVA A Biltmore Christmas. 12.05 Urheiluradio. 00.15 Dokument inifrån: Hatet. . 10.00 Forum. 07.00 Lemmen viemää. Prof. 19.30 Petolliset. 00.35 Paratiisihotelli Tanska. 02.45 Västra gymnasiet. 07.25 Musiikkivideoita. 06.25 Family Guy. 16.45 Family Guy. 08.15 Asunnon metsästäjät: Remontti. 11.00 Yle Uutiset. 08.07 Ykkösaamu. 17.50 Farmikeittiön makupalat. 18.00 Theo ja ystävät. 03.00 Fire country. RUOTSIN TV4 06.10 Halv åtta hos mig. 13.20 Satakiloiset siskot. 19.10 Världens historia: Adolf. Näyttelijä haluaa ohjaajaksi ja testaa taitojaan jouluaattona oikeussalissa, jossa kiistellään kuka kirjoitti kuuluisan runon ”A Visit from St Nick”. 23.40 ELOKUVA Tappava ase. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. 13.35 Snooker: UK Championship. 03.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. 07.30 Hilja Aaltosen lauluja. 02.20 Evankeliumi Johanneksen mukaan | LUMO. 00.00 Miljardöörien aika. 16.05 Saitureiden säästövinkit. 18.10 Herra Hissanen. 14.10 Kovimmat työkalut. 08.30 Giadan juhlakauden herkut. 18.00 Kartanoiden kunnostajat. Kino: Boston Strangler, Yle Teema & Fem klo 21.00. 07.15 Simpsonit. 09.45 Moderni perhe. 18.25 Moottoriurheilu: Fia WEC, 8 tuntia Bahrain. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 14.15 ELOKUVA 91:an Karlssons permis. 21.00 ELOKUVA Bodyguard. 08.50 Asunnon metsästäjät. 10.05 Miten kaikki tehdään. STAR CHANNEL 06.00 Family Guy. 13.30 Radio 1:n iltapäivä. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 22.30 Solsidan. 18.00 Yle Uutiset. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 21.00 9-1-1: Nashville. 22.00 Stanfordin vankilakoe. 22.00 Aktuellt. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 20.00 Teho-osasto. 02.25 Salakuljettajat satimeen: Karibia. 20.30 Rillit huurussa. 13.30 Suomalainen menestysresepti. 03.15 Saari ilman lakeja. 20.05 Raharemontti. 17.10 Futurama. 02.20 Hall Of Fame Peking Alppihiihto. 09.04 Muistojen bulevardi. 14.00 Yle Uutiset. 21.05 Politiikkaradio. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 09.00 Albert Lin ja kadotetut kaupungit. 00.00 Poliisien matkassa. 21.15 Voimaa Sanasta. 15.45 Kujalla. 06.05 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 01.40 Suuri seikkailu. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 21.00 Blue Bloods. 15.25 Musiikkivideoita. Ja millaisia ovat tarinat äänien takaa. 19.17 Kulturnyheterna. 19.02 Säveltäjien Suomi – Turun filharmoninen orkesteri konsertoi. 12.00 YleX Etusivu: Teemu Seppänen. 04.40 Futurama. 04.35 MTV Uutiset Live. 11.00 Lomakoti auringon alta. 06.20 Raamattu puhuu sinulle. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 11.30 Leijonan luola USA. 23.25 Tack Gud jag är homo. 23.40 Yöklassinen. 11.30 Koputus. 11.00 Riston Valinta. 21.00 Mentalisti. 23.56 TV4 Vädret. 20.05 Rillit huurussa. 11.00 Hemmagympa med Sofia. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 14.20 Miehen puolikkaat. 20.00 Rony Rex. 13.00 TV7 Israel News. 13.30 Huutokaupan metsästäjät. 21.35 Havaintoja muutoksesta. 19.15 Miehen puolikkaat. 13.00 Politiikkaradio. 07.40 Huutokaupan metsästäjät. 13.30 Suomen huutokauppakeisarin joulu. 15.50 Strömsö. 09.30 Matteuksen evankeliumi. 16.15 Iloa arkeen Joyce Meyer. 23.00 Amerikan kovimmat keräilijät. Tunti jazzin huumaa! 18.35 Hartaita säveliä. 01.30 Superkirja. 07.07 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 08.05 Miehen puolikkaat. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 20.30 Robinson. 04.15 Family Guy. 14.45 Miehen puolikkaat. 06.50 Aamuhartaus. 12.10 Barnwood Builders. 15.00 Kulttuuriykkönen: Katoaako kritiikki – miltä näyttää kulttuurijournalismin tulevaisuus. 12.00 Lentoturmatutkinta. 17.20 Yksi on hyvää seuraa. 22.03 Urheiluradio. TV5 06.10 Asunnon metsästäjät. 8.50 Iltahartaus. 16.09 Radio Suomen Alkuilta Kata Salaspuro. 11.35 Gilmore girls. 23.00 Politikbyrån. 17.30 Koti koiralle. 13.00 Suuri seikkailu. 18.02 Luonto-Suomi: Mars ja muut planeetat. 03.25 Miehen puolikkaat. 23.00 It’s Always Sunny in Philadelphia. joulukuuta 2025 RADIO JA TELEVISIO // 23 TLC 06.10 Pomo keittiössä. 23.00 Suomen tulli (S). 14.05 ELOKUVA ’Tis The Season To Be Merry. 13.10 Arvokaman etsijät. 10.02 Koko Suomen Radio. 06.45 Nyhetsmorgon. 08.05 Giadan juhlakauden herkut. 22.40 Sinkkuillallinen. 16.25 ELOKUVA ’Twas The Night Before Christmas. 08.45 Nellin etsivätoimisto. 19.45 Julkalendern 2025: Tidstjuven. 22.00 Miehen puolikkaat. 02.30 Barnwood Builders. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 10.45 Katselkaa Herran tekoja. 17.07 Radio Suomen Alkuilta Kata Salaspuro. 04.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. 21.00 TV7 Israel News. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 11.20 Julkalendern 2025: Tidstjuven. 23.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 10.10 Master Cleaners Suomi. 17.00 Maryn helpot kokkailut. 19.00 Elizabeth Taylor: Rebel Superstar. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. 21.02 Urheiluradio. 01.30 ELOKUVA Deepwater Horizon. 18.30 Leijonan luola Suomi. 11.10 Museoiden mysteerit. 09.00 Yle Uutiset. 17.35 Lainvalvojat. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Isännän pöydässä. 17.30 Superkirja. 21.05 Tulossa: Hildur. 21.00 Bonde söker fru. 20.00 Clarksonin farmi. 10.00 Yle Uutiset. 01.05 Simpsonit. 00.40 Simpsonit. Epädemokraattisia virtauksia esiintyi laajasti Euroopassa. 00.00 Reykjavik 112. 01.10 Vaaralliset vaatimukset. 00.55 The rookie. 09.00 Kaksi naapuria. 17.05 Urheiluradio. Ståhlbergin presidenttikaudella vahvistunut parlamentaarinen demokratia joutui 1930-luvun lapualaiskriisissä vaaraan. 15.30 Moderni perhe. 22.00 Frågan är fri. 00.45 Strangest Things. 07.05 Urheiluradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Paikka auringossa. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Lomakoti auringon alta. 17.00 Rapport. 00.20 Seriesvindlaren. 17.00 Arman Pohjantähden alla (S). 06.30 Go’kväll. 00.00 Murder In The Heartland. 22.30 Elävä yhteys. 14.15 Kova laki: Erikoisyksikkö. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Dubain lentokenttä. 18.55 Kaikki vastaan kaikki. 06.45 Museoiden mysteerit. 09.03 Urheiluradio. 08.00 Kalliovuorten eläinlääkäri. 17.00 Sinkkuillallinen. 19.50 Wheeler Dealers: Unelma-autot. 07.20 Joulun suuri leivontakilpailu. 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 07.25 Amerikan lapsimissit. YLEX 06.00 YleX Soittolista. 03.20 Lively vs Baldoni: The Hollywood Feud. 15.05 Moderni perhe. 06.50 Simpsonit. 20.00 Musikhjälpen. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 20TH CENTURY STUDIOS. 16.07 Faunin iltapäivä. SVT2 07.00 Musikhjälpen. 15.30 Hääpukuja kurvikkaille. Meki perustaa haaveittensa puusepänverstaan, mutta yrittäjän arki ei ole ruusuista. 18.00 Lentoturmatutkinta. 09.25 Asunnon metsästäjät. 10.55 Mökin rakentajat. HERO 15.25 Huvila & Huussi. 11.00 Kartanoiden kunnostajat. 07.50 Merisää. Ohjelmassa soivat melodiset kappaleet, ihastuttavat yllätykset ja kiinnostavat jazz-äänet ja -instrumentalistit. 08.29 Morgonstudion. 00.40 Huvila & Huussi. 20.00 Doc: Kehdosta kidnapattu. 10.25 Haaveena Hirsitalo. 22.38 Kulturnyheterna. 18.45 Uutiset. Toimittajat Tapio Pajunen, Linda Pelkonen ja Antti Pilke vaativat vierailtaan vastauksia ja auttavat ymmärtämään, mistä politiikassa on kyse. 17.03 Musikhjälpen. 10.50 ELOKUVA We Wish You a Married Christmas. 12.00 Gravel: MM-kisat, Etelä-Limburg. 12.55 Yksi on hyvää seuraa. 07.20 Musiikkivideoita. 21.00 Strangest Things. 13.02 Radio Suomi lähelläsi. 17.30 Pyöreä pöytä. 07.05 Aamusoitto. 11.50 Futurama. 10.30 Onko peli pelattu Darwin. 15.55 Rillit huurussa. 00.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 12.15 Fråga doktorn. 00.45 Musikhjälpen. 19.55 Jouluhamstraajat. 15.55 Yle News. 20.00 TV4 Nyheterna. 23.30 Suomen tulli (S). 07.00 Morgonstudion. 19.35 Syke. Tositarina kahdesta naistoimittajasta, jotka 1960-luvulla yhdistivät ennen poliiseja sarjamurhaajan rikokset toisiinsa ja yrittivät sekä suojella suurkaupungin naisia että pärjätä miehisellä lehtialalla. Miten jatkaa yli pettymysten. 14.02 Radio Suomi lähelläsi. Unelmat alkavat murskautua, ja niiden hinta kasvaa suureksi, liian suureksi. 18.20 Nyhetstecken. 08.30 Miehen puolikkaat. 23.30 Norra distriktet. 13.15 Voimaa Sanasta. 23.55 Tohtori Paise. 06.35 Asunnon remontoijat pulassa. Rakkaus ei kuole eikä vaihda osoitetta, kirjoittaa viestinnän moniottelija Kimmo Räntilä runossaan. 00.00 Paratiisihotelli Tanska (S). Arkisin kello 13 Yle Radio 1:ssä. 01.50 Blue lights. 08.55 Miehen puolikkaat. 21.00 ELOKUVA Superman Returns. 19.00 Yle Uutiset ja sää. Ester Ståhlberg joutui kirjoituksineen samalla kovan painostuksen alaiseksi. 11.00 Family Guy. Tuottaja: Tapio Pajunen. 18.15 Nyheter på lätt svenska. 21.55 Radio Suomen Ilta. 23.40 Ekonominyheterna. FRII 06.10 Saarielämää. 18.45 Gold Rush Kultakuume spesiaali. 06.55 Haaveena Hirsitalo. 07.53 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 16.20 Skidskytte: Världscupen. 14.30 Jumalanpalvelus. 14.20 Raamattu puhuu sinulle. 12.45 Jespers bakskola. 19.25 Snooker. 18.20 Evankeliumi Johanneksen mukaan | LUMO. 06.20 Miten kaikki tehdään. 13.15 Pikkukaupungin unelmakodit. 18.25 Simpsonit. 01.15 Top Gear: Top 41. Tulossa Nelonen Median kanavilla. 02.30 Parannuksen teko ennen herätystä. 02.20 Sisarvaimoa etsimässä. 15.20 Musiikkivideoita. 01.30 Hall Of Fame Peking 2022. 17.00 YleX Ilta: Womma. 00.30 Israel Art. 23.40 Isländska föremål berättar. 03.10 Maantiepyöräily: Strade Bianche. 09.00 Maantiepyöräily: Milano San Remo. 00.00 Herätyksen läpimurto. 13.00 Rapport. 12.00 Jumala puhuu. 20.30 Rapport. 01.45 Dialogpolisen. 20.00 Yle Uutiset. 03.50 Miehen puolikkaat. 16.07 Urheiluradio. 13.03 Forum. 12.30 Unelma-asunto auringon alta. 21.00 Yksi on hyvää seuraa. 06.35 Haaveena Hirsitalo. 21.00 Ensitreffit alttarilla. 23.00 TV4 Nyheterna och sporten. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Lemmen viemää. 01.35 Stanfordin vankilakoe. 07.45 Kujalla. 00.45 Nellin etsivätoimisto. 23.50 Futurama. 06.50 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 19.02 Luonto-Suomi: Mars ja muut planeetat. 13.30 Uskon sankareita. Äänessä ovat politiikan tekijät ja maan parhaat asiantuntijat. 14.00 Musikhjälpen. 19.00 Neuschwanstein: salaisuuksien linna. You can also keep up with the latest online updates from Yle News via Twitter and Facebook. 17.00 Daydreamer. 23.40 Lomakoti auringon alta. 22.05 Yöradio. 23.10 Allt om döden. 23.15 Hyvät, pahat ajattelijat: Lou Andreas-Salomé. 12.45 Saarielämää. 19.28 Sportnytt. 17.35 Laura Korhosen Jazzklubi. 21.30 Esy Flow. 14.00 Armon kalliolla. Kotimainen ohjelma. Politiikkaradio keskustelee vallasta ja vallankäytöstä joka arkipäivä. 09.05 90 päivää morsiamena. Verstaallinen unelmia, Yle TV1 klo 12.10. 19.33 Lokala nyheter. 01.00 Isännän pöydässä. 18.30 Oddasat. 08.50 ELOKUVA Holiday Stocking. Yle News broadcasts in English daily on Yle Radio 1 (3:55 pm) and on Yle Mondo (3:30 pm Mon-Fri, 3:29 pm Sat-Sun). 09.00 Yle Uutiset. 08.00 Daydreamer. 14.30 Rempalla kaupaksi. 23.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 01.50 Murha paratiisissa. 18.50 Merisää. 17.45 Livet på autismspektrumet. 18.00 Simpsonit. 15.30 Selviytyjät Suomi. 07.15 Remonttipari. 02.20 Miten päästä eroon ruumiista. . 12.07 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. 18.50 Simpsonit. 22.00 Erikoisjoukot. 02.10 Herra Hissanen. 22.46 Sportnytt. 14.00 Meret ilman vettä. 22.00 Alaskan jäälentokenttä. 14.30 Suomen tulli (S). 18.45 Unelmakoti 100 päivässä. 20.02 Sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 20.20 TV4 Vädret. 04.25 Maailman kovimmat korjaushankkeet. JIM 09.00 Duudsonit tuli taloon (S). 17.00 Lainvalvojat. 08.15 Iloa arkeen Joyce Meyer. 10.00 Havaintoja muutoksesta: Mikä mystikoissa kiehtoo. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 00.15 Futurama. 18.05 Mentalisti. 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi. 11.02 Koko Suomen Radio. 04.00 Reykjavik 112. 15.00 Autojen ensiapu. 12.40 Simpsonit. 03.25 Gold Rush: Unohdetut kaivokset: Spesiaali. 19.50 SailGP, Abu Dhabi. 18.55 Musikhjälpen. 21.00 Världens natur: Ett murmeldjurs liv. 06.35 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 04.50 Pyöräily: Superprestige, Merksplas. 21.07 Radio Suomen Ilta. 14.30 Maryn helpot kokkailut. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. 21.10 Selviytyjät Suomi. 17.00 Albert Lin ja kadotetut kaupungit. 23.00 Arvoitukselliset tutkimusmatkat. 17.50 Arvokaman etsijät. 09.06 Koko Suomen Radio. 20.00 Go’kväll. 08.07 Radio 1:n aamu. 13.05 Silent Library Suomi. 01.00 Miljardöörien aika. 12.00 Emmerdale. 00.10 Rapport. 14.45 Snooker: UK Championship. 19.45 Sisarvaimot. 10.00 Unelma-asunto auringon alta. 16.00 Salakuljettajat satimeen: Karibia. 20.03 Metsä-Suomi. 20.50 Sisarvaimoa etsimässä. 21.00 Vuorien sankarit. 23.55 Albert Lin ja kadotetut kaupungit. 10.00 Raamatun kertomuksia. 22.00 Lively vs Baldoni: The Hollywood Feud. 11.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. K.J. 01.15 Parterapi i Gagnef. 23.40 Yöradio. 08.15 Julkalendern 2025: Tidstjuven. 11.10 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 12.55 Hjälp, vi har köpt ett franskt ruckel! 13.25 Drömslottet. 07.40 Kokeile tai kuole. 01.00 Muinaiset avaruusoliot. 23.00 Yle Uutiset. 08.15 Gold Rush Kultakuume spesiaali. 09.20 Moderni perhe. 18.55 Luonto-Suomi: Mars ja muut planeetat. 06.30 Tiny House Hunting. 10.30 Maantiepyöräily: Strade Bianche. 12.30 Kapen keittiökaappaus. 13.55 Miehen puolikkaat. 06.30 Jumalanpalvelus. 21.50 Merisää. 12.00 Huvila & Huussi parhaat remontit. 10.00 UFOT: Tuntemattoman äärellä. 18.00 The Box Suomi. Toimittaja Laura Korhonen vie kuuntelijansa jazzin kiehtoville poluille ja tarjoilee menneisyyden klassikkoja ja tulevaisuuden helmiä. 15.30 Hilja Aaltosen lauluja. 21.00 Yle Uutiset. Lucy palkataan kirjoittamaan käsikirjoitus lomaleffan uusintaversioon. 12.30 Jerusalem studio. 18.00 Efter fem. 13.00 Meret ilman vettä. 04.25 Upea lihava elämäni. 02.45 Murha paratiisissa. 15.00 Remppa vai muutto UK. 21.55 Vinterliv. 04.00 Science of Stupid. KUTONEN 06.00 Miten kaikki tehdään. 18.25 Svenska designklassiker. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää. 05.00 Blue lights. 22.30 Folkets AI. 23.00 Lokala nyheter. 12.10 Satakiloiset siskot. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 09.55 Haaveena Hirsitalo. Det blir nya äventyr för 91:an Karlsson och 87:an Axelsson när de hamnar i trassel efter att deras gevär kommer på vift. 23.00 Too Large. 20.00 Rakkauden kosketuksessa. 23.00 Ilpoistenpiiri. Päivän mietelauseen on valinnut Juho-Pekka Rantala
Valiokunta päätyi siihen, että hallituksen esitystä muutetaan niin, että kunnat saavat jatkossa 30 prosenttia kaivosveron tuotosta ja valtiolle menee 70 prosenttia. L a h t e l a i n e n p e r h e y r i t y s Lahtelainen perheyritys Kultaa Hopeaa Kelloja Vanhoja rahoja OSTAMME KULTAA Suomen Arvo-Ostot Oy www.arvo-ostot.fi Asiakaspalvelu p. Nykyinen malli voi myös aiheuttaa sen, että osa nykyisistä kaivoksista ajautuu kannattamattomiksi ja rahoitusongelmiin, Lohi sanoi. –?Nyt olisi ollut viisaampaa ottaa aikalisä ja valmistaa tällainen järkevämpi malli, joka olisi tullut voimaan vuoden päästä, sanoo Lohi STT:lle. Valiokunta hyväksyi tämän vuoksi myös lausuman, joka velvoittaa hallituksen valmistelemaan uuden niin sanotun kaivosveron hybridimallin, joka voitaisiin ottaa käyttöön jo vuoden 2027 alusta. Lohi pitää tärkeänä, että epävarmassa maailmassa luodaan mahdollisimman selkeä näkymä teollisuudelle. Kaivosteollisuus on vastustanut suunniteltua veronkiristystä. Kaivosteollisuus on ajanut hybridimallia. –?Verot kerätään nyt kaivetun malmin arvosta, joten jos esiintymät ovat loppuajasta hieman köyhemmät, niitä ei kannata hyödyntää enää, koska se tulee kannattamattomaksi. Valiokunta tunnisti Lohen mukaan, että nykyisellä mallilla on negatiivisia vaikutuksia kaivostoimialaan. Valiokunnan mietintö kaivosmineraaliverolaista valmistui tiistaina. Hallitus esitti, että kuntien osuus pienenisi selvästi, noin 20 prosenttiin kaivosveron tuotosta, kun se tällä hetkellä on ollut 60 prosenttia. 9-17 TERVETULOA OSTOAUTOLLE! Maks u heti kätee n tai tilille ! Kunniamerkkejä Militariaa Hammaskultaa ILMAINEN ARVIOINTI! Haluatko myydä isomman tavaraerän. Mietintö ei ollut yksimielinen, vaan vasemmistoliitto ja vihreät jättivät eriävän mielipiteen hybridimallista. joulukuuta 2025 24 // UUTISET Valiokunta haluaa kunnille isomman osuuden kaivosverosta Saila Kiuttu, Minna Pulli, STT Eduskunnan valtiovarainvaliokunta haluaa mietinnössään kunnille suurempaa osuutta kaivosveron tuotosta kuin mitä hallitus esitti. On epävarmaa, muuttaako hallitus lausumasta huolimatta kaivosverotusta enää sen jälkeen, kun veronkiristys on ensi vuonna tulossa voimaan. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 3. KAIVOSTEOLLISUUS ON vastustanut suunniteltua veronkiristystä ja varoitellut, että se vaarantaa investoinnit ja lyhentää kaivosten elinikää. Valiokunta hyväksyi korotukset kaivosmineraaliveroon. klo 10-17 PIETARSAARI K-CITYMARKET PIETARSAARI Koulukatu 6 Pe 5.12. Hybridimallissa ajatuksena on, että jos verosta osa menisi voittoon perustuen eikä kaivetun malmin arvosta, esiintymää kannattaisi hyödyntää pidempään. 040 758 7499 ark. Muiden kaivosmineraalien veroa korotettaisiin 0,2 eurosta 0,6 euroon per nostettu malmitonni. Helsingin Sanomat uutisoi viime viikolla lähteisiinsä viitaten, että muut hallituspuolueet kuin perussuomalaiset olisivat olleet valmiita valtiovarainvaliokunnan verojaostossa peruuttamaan ensi vuoden kiristyksestä ja valmistelemaan ensi vuonna toisenlaisen, kaivosteollisuudelle mieluisamman veromallin. klo 10-17 KOKKOLA K-CITYMARKET KOKKOLA Heinolankaari 9 " On epävarmaa, muuttaako hallitus lausumasta huolimatta kaivosverotusta enää sen jälkeen, kun veronkiristys on ensi vuonna tulossa voimaan.. Hallituksen esityksessä metallisten kaivosmineraalien veroa korotettaisiin nykyisestä 0,6 prosentista 2,5 prosenttiin toimitetun malmin sisältämän metallin verotusarvosta. Valtiovarainvaliokunta haluaa lisäksi hallituksen muuttavan kaivosveron painopistettä tuloksen verottamiseen. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA Rantakatu 8 ja Prisma keskus KOKKOLA Sepon Kulta LOPPUUNMYYNTI Kokkolan Prisman liikkeessämme KULTAA OSTAMME Rantakadun liikkeessämme Ostoautolla asioit turvallisessa sisätilassa, jossa myös palvelun yksityisyys on huomioitu. Teemme myös kotikäyntejä! Soita ja kysy: 040 758 7499 Arvotavara-asiantuntija tavattavissa: -----Leikkaa talteen! To 4.12. –?Tämä parantaa selvästi kunnille tulevaa rahaosuutta niin, että lähtökohtaisesti kaikki kunnat, jotka kaivosveroon ovat oikeutettuja, saavat enemmän kuin tällä hetkellä verotuottoja, sanoo valiokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) STT:lle