Jehovan todistajien konventtiin odotettiin etukäteen noin tuhatta kävijää. Maanantai 3.11.2025 Keskipohjanmaa.fi | Nro 88 Hinta 4,20 €. Hän alkoi lisätä liikuntaa ja kiinnitti huomiota ruokavalioon, ja niin pitkäjänteinen työ onkin tuottanut tulosta. (sis. MINNA MUSTONEN 1 Sivu 3 Jehovan todistajat koolla Kokkolassa Jehovan todistajat KeskiPohjanmaalta, Pohjanmaalta ja EteläPohjanmaalta saapuivat sunnuntaina Kokkolan Kampushallille kierroskonventtiin eli monenlaista ohjelmaa sisältävään opetustapahtumaan. Uusi ulkomuoto on vaatinut lenkkeilyä ja kurinalaista syömistä, mutta kokkolalaisen Erkki Virkkalan vointi on nyt mainio. FRIDA KERÄNEN Kasvoennallistukset vievät aikamatkalle satojen vuosien taakse museokeskus Vapriikissa 1 Sivu 8. Lääkärikäynti toi uudet elintavat 1 Sivu 6 Pari vuotta sitten kokkolalainen Erkki Virkkala päätti aloittaa elämäntaparemontin, joka sai alkunsa lääkärillä käynnin jälkeen. Edellisestä konventista Kokkolassa oli ehtinyt kulua jo pitkään. alv 10 %). Tapahtumaan oli ilmoittautunut myös uusia kasteen ottajia
JUKKA LEHOJÄRVI FAKTA Kokkolan Satama oy 1 Muodostuu kolmesta osasta: Kantasatamasta, Syväsatamasta ja Hopeakiven satamasta. VUONNA 2024 tappiota tehtiin huomattavasti vähemmän kuin vuotta aiemmin, vain hieman alle miljoona euroa. Jo kolmas tappiollinen vuosi Kokkolan Satama on ennusteen mukaan tekemässä tappiota jo kolmatta vuotta peräkkäin. Kokkolan Satama käsittää kokonaisuudessaan kolme erillistä satamaa, joiden kautta kulkee vuosittain jopa seitsemän miljoonaa tonnia tavaraa. Tappiolliseen tulokseen vaikutti edelleen Venäjän hyökkäyssota, mutta myös epävakaa maailmantilanne. – Se oli normaali informointi omistajalle. Kerron taloudesta ja tuloksesta sitten, kun se valmistuu joulukuussa, Witting kertoi. Laina myönnettiin satamalle vuonna 2018 väylän syventämishanketta varten. Kokkolan syväsatamaa ilmasta käsin. Poliittiset jännitteet ovat lisänneet epävarmuutta ja vaikuttaneet myös Kokkolan sataman kautta vietäviin ja tuotaviin tavaralajikkeisiin. Kokkolan sataman kautta kulkenut Venäjän transitoliikenne päättyi helmikuussa 2022 miltei välittömästi sen jälkeen, kun Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa. 1 Suomen suurin irtotavaraja raideliikennesatama sekä kolmanneksi suurin yleissatama.. KOKKOLAN SATAMA OY:N toimitusjohtaja Torbjörn Witting kieltäytyi perjantaina kommentoimasta tilannekatsausta tarkemmin. – Hoidimme tuolloin ennätysmäärän tuulivoimalakomponentteihin liittyvää satamalogistiikkaa. Kauttakulkuliikenteen päättymiseen liittyneiden alaskirjausten johdosta tilikauden tappio oli kaksi vuotta sitten peräti vajaat 17 miljoonaa euroa. Kokkolan sataman toimitusjohtaja Torbjörn Witting. Kokkolan kaupungin konsernija kaupunkikehitysjaosto käsitteli torstaisessa kokouksessaan tilannekatsauksen sataman taloudesta. Kaupunginhallitus hyväksyi maaliskuussa uuden maksusuunnitelman, jonka mukaan pääomalainaa lyhennetään vuodessa puoli miljoonaa euroa vuoteen 2041 saakka. Kaikkiaan transitoliikenteen päättyminen tarkoitti Kokkolan Satamalle yli 30 prosentin eli noin 6 miljoonan euron vuosittaista tulonmenetystä. KOKKOLAN SATAMA on tehnyt tappiota myös vuosina 2023 ja 2024. Esityslistassa todetaan, että sataman toimintaympäristö on kuluvana vuonna ollut haastava: talouskehitys on hidastunut maailmanlaajuisesti. Vuoden 2023 tilikauden tulokseen vaikutti Venäjän transitoeli kauttakulkuliikenteen loppuminen. Taustalla on muun muassa vaikea maailmanpoliittinen tilanne. Vaikeaa vuotta ennakoitiin tuolloin jo etukäteen. Tuulivoimalat ovat paikanneet monien länsirannikoiden satamien taloutta sen jälkeen, kun Venäjän liikenne romahti. marraskuuta 2025 2 // UUTISET Laura Läspä Kokkolan Satama oy on ennusteen mukaan tekemässä tappiota jo kolmatta vuotta peräkkäin. Kokkolan satamassa paikattua notkahtanutta liikevaihtoa erityisesti Lestijärvelle rakennetun tuulivoimapuiston kuljetuksilla. Nyt takaisinmaksu alkaa siis vuonna 2032, mikäli sataman maksuvalmius sallii sen, kuten yhtiö huomautti esityksessään konsernija kaupunkikehitysjaostolle. 1 Juhlii tänä vuonna 200-vuotista historiaansa. Takaisinmaksu piti aloittaa tämän vuoden toukokuussa, mutta lykkäystä pyydettiin ja myönnettiin seitsemän vuotta. Lisäksi muutama jättialus jäi kilpailullisista syistä saapumatta Kokkolan syväsatamaan. Poliittinen tilanne sekä esimerkiksi maailmalla vellova tullisota ovat johtaneet monimutkaiseen ja epävakaaseen tilaan maailmantaloudessa. Vuoden 2022 talous pysyi kuitenkin aisoissa tuulivoimakomponenttien ja raaka-ainekuljetusten ansiosta. Keskipohjanmaa // Maanantaina 3. KOKKOLAN SATAMALLE myönnettiin maaliskuussa usean vuoden lisämaksuaika viiden miljoonan euron lainalle. Lisäksi suotuisa maailmanmarkkinatilanne piti raaka-ainekuljetukset hyvällä tasolla, Kokkolan Sataman Witting kertoi tuolloin
Kokouksissa esimerkiksi tutkitaan Raamattua Vartiotorni-lehden avulla ja mietitään, kuinka Raamattua voi käytännössä soveltaa omaan elämään. 1 Tilastokeskuksen tilastossa Jehovan todistajia oli viime vuonna 15 677, mutta tässä lukumäärässä eivät näy kaikki toimintaan osallistuvat. Mukana on puheiden lisäksi haastatteluja, havaintoesityksiä ja yhteislaulua. Seurakuntakeskus eli valtakunnansali sijaitsee Tullimäellä Syystiellä. Keskipohjanmaa // Maanantaina 3. Se kuitenkin vaihtelee, kuinka paljon ja millä tavoin kukin tähän vapaaehtoistyöhön osallistuu. Kyseessä oli niin kutsuttu syyskauden kierroskonventti. Konventtiin odotettiin noin tuhatta kävijää. Kokkolassa Jehovan todistajilla on kaksi seurakuntaa. Jehovan todistajilla ei ole käytössä lapsikastetta. 1 Toiminta sai alkunsa 1800-luvulla Yhdysvalloissa. – Viime vuosina olemme kokoontuneet Ilmajoki-hallissa. Kokkolaan kokoontui sunnuntaina 19 seurakuntaa Keski-Pohjanmaalta, Pohjanmaalta ja Etelä-Pohjanmaalta. – Täällä oli eilen iltapäivällä noin 150 vapaaehtoista talkoolaista laittamassa tiloja tapahtumaa varten valmiiksi, Heikki Haarala sanoo. Tarkoitus on tulla Kokkolaan myös ensi syyskaudella, kertoo tapahtumaan osallistunut aluetiedottaja Heikki Haarala. Tapahtuman ohjelma on saatavilla 449 eri kielellä. Jotkut esimerkiksi puhuvat asiasta mielellään sukulaisille tai vaikka työtovereille, Rosita Haarala sanoo. Sunnuntaisessa tilaisuudessa käsiteltiin sitä, mitä Raamatusta löytyvä Jeesuksen kehotus palvoa Jumalaa ”hengessä ja totuudessa” merkitsee. Sunnuntaina väkeä saapui Kokkolaan konventtiin laajalta alueelta. FAKTA Jehovan todistajat 1 Jehovan todistajien mukaan Suomessa on 18 000 opetustyöhön osallistuvaa jäsentä. Myös Kampushallin konventti on osa maailmanlaajuista tuhansien konventtien sarjaa. Ihmisestä voi tulla Jehovan todistaja, kun hänellä on perustiedot Raamatun opetuksista ja hän tekee kenttätyötä yhdessä seurakunnan kanssa. Jehovan todistajien kasteessa ihminen upotetaan kokonaan veteen. Seurakuntia on myös muun muassa Pietarsaaressa, Kannuksessa, Kaustisella, Perhossa, Kalajoella, Ylivieskassa ja Haapajärvellä. Valtakunnansalin nimi tulee siitä, että siellä opetetaan Jumalan valtakuntaan liittyviä asioita. – Kun arki on muuten kiireistä, ohjelman äärelle on hyvä pysähtyä, Rosita Haarala sanoo. Kampushallilta ei löytynyt valmiiksi tähän sopivaa tilaa, joten ulos tuotiin sitä varten peräkärryn päällä palju. Vaikka Kokkolassa on viime vuosina järjestetty monia muita Jehovan todistajien tapahtumia, konventtia kaupungissa ei ole pidetty vuosikymmeniin. Yksittäistä Jehovan todistajaa ei siis sanota ”jehovaksi”. Jehovan todistajille on tärkeää tutkia Raamatusta Jeesuksen sanomaa. Seinäjokiselle Heikki Haaralalle ja hänen vaimolleen Rosita Haaralalle konventit ovat vuoden kohokohtia. Jehovan todistajille Jeesus ei ole Jumalan yksi persoona, vaan hän on Jumalan poika ja merkittävin koskaan elänyt ihminen. – Jehovan todistajana olemiseen kuuluu juuri se, että pitää asiaa niin tärkeänä, että haluaa kertoa siitä muillekin, Heikki Haarala kertoo. Kokkolassa on kaksi Jehovan todistajien seurakuntaa. – Olemme ihan tavallisia ihmisiä, jotka haluavat elää Raamatun opetusten mukaan, Heikki Haarala sanoo. FRIDA KERÄNEN. Uusi rakennus valmistui sinne vuonna 2019 talkoovoimin. Heikki ja Rosita Haaralalle konventit ovat vuoden kohokohtia. – Täällä kastettavaksi oli ennakkoon ilmoittautunut yhdeksän henkilöä. – Valtakunnansaleissa järjestetään kaksi kokousta viikossa, yksi arkena ja yksi viikonloppuna, Rosita Haarala kertoo. marraskuuta 2025 UUTISET // 3 Opetuksia uskosta Kampushallilla Frida Keränen Kokkolan Kampushalli täyttyi sunnuntaiaamuna ihmisvilinästä ja puheensorinasta, kun Jehovan todistajat kokoontuivat useiden seurakuntien yhteiseen opetustilaisuuteen. – Tehdessämme ovelta ovelle -työtä sen huomaa, että esimerkiksi monet nuoret miettivät paljon hengellisiä kysymyksiä. Jehovan todistajien opetukset ovat monissa asioissa erilaisia kuin esimerkiksi Suomen suurimmassa uskonnossa eli evankelisluterilaisessa kristinuskossa. – Ihmiset voivat toteuttaa sitä itselleen mieluisin tavoin. – Tämän tapahtuman ajankohdalla ei ole mitään raamatullista merkitystä, se vain oli sopiva päivä tapahtuman järjestämiselle, Heikki Haarala kertoo. He esimerkiksi jakavat Vartiotorni-lehteä. Kasteessa käytettävä palju lämpeni jo aamulla Kampushallin seinustalla. Seminaarityylisen opetusohjelman lisäksi konventeissa on tärkeää ystävien tapaaminen. 1 Konventteja on järjestetty Suomessa vuodesta 1912 lähtien. Nykypäivänä Raamattu ja tarvittava lisämateriaali löytyvät kätevästi JW Library -nimisestä mobiilisovelluksesta. USKONTOKUNNAN ulkopuolisille Jehovan todistajat ovatkin ehkä tutuimpia siitä, että he käyvät ihmisten ovilla ja julkisilla paikoilla kertomassa Raamatun sanomasta. 1 Koko maailmassa todistajia on arvioitu olevan noin 9 miljoonaa lähes 120 000 seurakunnassa. Kaikki vierailijat eivät ole Jehovan todistajia, vaan myös toiminnasta kiinnostuneet voivat osallistua tapahtumiin. KIERROSKONVENTIN nimi tulee siitä, että Jehovan todistajat kutsuvat tietyn alueen seurakuntien muodostamaa kokonaisuutta kierrokseksi. Kun opetusohjelma alkaa, moni kaivaa esille Raamatun lisäksi tai sijaan kännykän. JEHOVAN TODISTAJIEN toiminta perustuu vapaaehtoisiin lahjoituksiin, eikä tilaisuuksissa kerätä kolehtia. – Kasteelle meneminen on jokaisen henkilökohtainen ratkaisu. Haaralan mukaan Jehovan todistajien määrä kasvaa maailmanlaajuisesti. On ajateltu, että miksei paikkaa voisi aivan hyvin vaihtaakin. Jehovan todistajien nimi tulee Jumalan nimestä Jehova
Kun konekaivu ajettiin alas, niin sinnehän se kulta nyt sitten myös jää näillä näkymin. – Lemmenjoen konekaivun loppuvaiheessa syvältä Puskuojasta, kymmenen metrin syvyydestä, löytyi toinen esiintymä, josta me emme aikaisemmin tienneet mitään. KESÄN 2025 KOLMANNEKSI suurin hippu löytyi Lemmenjoen kultapurosta, Puskuojasta. Konekaivajallehan riittäisi jo se, jos kuutionäytteestä tulee 0,2 tai vain 0,1 grammaa, niin sekin olisi jo kaupallisesti hyvä määrä ja sieltä kannattaisi kaivaa. Tarkoitus oli siis tutkia aluetta ja selvittää, soveltuuko paikka varsinaiseen kullankaivuuseen. Kun Ivalojoen laakso 1870-luvulla vallattiin täyteen, niin aika nopeasti kullankaivajat hoksasivat, että läheskään kaikissa Ivalojoen sivuhaaroissa ei ole kultaa kaivettavaksi asti. Suomessa isot kultahiput ovat aika hyvässä arvossa, ja aina pitää saada rahaa makkarasiivuihin leivän päälle. Ei loistokkaasti, mutta kohtuullisesti. Peroniuksen mukaan Ventti-hipun löytöpaikan päällä ovat kullankaivajat pitäneet leiriä monessa sukupolvessa. – Ventin tekee erikoiseksi se, että se löytyi tutkimusja kartoitusvaiheessa. Hän on ollut kultamailla pitkään ja hyvin pitkään tuolla Selperinojallakin. Isomus-hippu sai löytöpäivänsä mukaan nimekseen Ventti. Tutkimusta etänä ohjaavana geologina voin sanoa, että tällaisia tutkimustuloksia voidaan pitää melkoisen lupaavina. – Heikin olen nähnyt kultamailla ensimmäisen kerran 70-luvun lopulla. – Tuommoisia hippuja sieltä on löytynyt vaikka kuinka paljon, vaikka täytyy sanoa, että olihan kultahistoriassa semmoinenkin aika, ettei Puskua arvostettu. Kaivukesä päättyi käytännössä syyskuun lopussa. Tietenkään koko terassilla ei noin paljon ole, mutta hyvältä tuo kuitenkin näyttää. Antti Peronius on geologina konsultoinut Kallio-Mannilaa jo vuosia ja hän on aina mielenkiinnolla seurannut hippu-uutisia Selperiltä: – Näyttää siltä, että sieltä tulee odotettua parempaakin tulosta. Niitä on kirjoituspöydällä, paperin painona tai olohuoneen Pekka Suikkanen ja Ventti, kultakesän 2025 suurin hippu. Puheenjohtaja Peroniukselle Puskuojan hippu ei tullut mitenkään yllätyksenä. Hän sai sitten innostettua tätä intoa myös muihin liikemiesja vuorineuvospiireihin. Maija ja Risto Vehviläisen isomuksen paino oli 30,69 grammaa ja se löytyi ahkeralla konekaivulla. Varpu ja Kari Holmberg juhlistivat kaivukauden loppua poimimalla 28,9 gramman hipun työmaaltaan. syyskuuta. Keskipohjanmaa // Maanantaina 3. Kesän 2025 suurin kultahippu, 41,4 grammaa, löytyi 21. Aika monta Lapin kultahippua onkin sitten päätynyt heidän keräilykappaleiksi. TERASSILTA OTETUSSA kuutiomäärässä on 50 grammaa kultaa ja se on Peroniuksen mukaan niin huikea määrä, että se saa kullankaivajien veret kiertämään. " Kaikki isomushiput eivät ole aina sen näköisiä, että tekisi mieli ripustaa ne kaulaan roikkumaan, mutta Ventti sattuu olemaan jo luontaisesti poikkeuksellisen nätti hippu.. Hippu ei ehtinyt ränniin saakka, sillä sen paljasti metallinilmaisin 30. Mutta siellä pohjassa näyttäisi olevan kultaa oikein tosi lujasti. Lapin Kullankaivajain Liiton puheenjohtaja Antti Peronius on erityisen iloinen Ventin löytymisestä. Harvemmin isoista hipuista tehdään koruja, koska ne eivät suoraan sanoen ole niin nättejä. elokuuta. Heikki on vain rikkonut itseään onnettomuudessa, joten hän ei oikein pysty tekemään pitkää työpäivää kaivinkoneessa istuen. – Se on käsittämättömän suuri määrä. Tällä tavalla ei oteta riskiä mahdollisesta valunnasta lohikalojen kudun aikaan, kertoo Lapin Kullankaivajain Liiton puheenjohtaja Antti Peronius. Eli siinä pinnassa oli kultaa ihan kohtuullisesti. KESÄN TOISEKSI suurin hippu löytyi kesäkuussa Ivalojoen sivujoesta Sotajoelta. – Pitkä ja lämmin syksy mahdollisti hyvin kaivun syyskuun loppuun saakka ja olisi periaatteessa mahdollistanut pitempäänkin. Peronius kertoo huvittuneena, että pian voi käydä jopa niin, että kenties Pusku onkin Lemmenjoen kultapuroista se kaikkein rikkain. – Onhan se maastokin sen verran kulunut, että on siinä porukkaa pyörinyt, mutta Ventti-isomus on odottanut löytämistään kesään 2025 saakka. Tuolla alueella on nyt lupa 500 kuution kaivamiseen kesässä. – Yksi Inarin kultamaiden ja Lapin ystävä, miljardööri Antti Aarnio-Wihuri alkoi jo kauan aikaa sitten keräilemään isomushippuja. Hän onkin antanut sen alueensa sopimuskaivajille kaivettavaksi. Kun siellä kaivu etenee Selperinojaa pitkin, niin koekuoppia piti tehdä seuraavan kesän suunnittelun pohjaksi. Antti Peronius tietää, että usein isojen hippujen löytäjät haluaisivat säilyttää hippunsa muistoksi, mutta yleensä ne päätyvät myyntiin. Venttihän löytyi terassilta, joka on korkealla ojan pohjasta, törmä on hyvin korkealla ja niin jyrkkä, että neliraajaryöminnällä sitä pääsee nippa nappa ylös. Mutta tämä Ventti on niin kaunis, että voi hyvinkin päätyä naisen kaulaan silloin, kun on aihetta juhlaan ja hän pukeutuu parhaimpiinsa. Kaikki isomushiput eivät ole aina sen näköisiä, että tekisi mieli ripustaa ne kaulaan roikkumaan, mutta Ventti sattuu olemaan jo luontaisesti poikkeuksellisen nätti hippu. marraskuuta 2025 4 // UUTISET Jaakko Peltomaa Lapin kultakesän 2025 tilinpäätös on nyt tehty. VENTIN LÖYTÄJIÄ ovat Pekka Suikkanen ja Heikki Kallio-Mannila. – Siinä on pikkuisen kvartsia eli sitä alkuperäistä emäkalliota mukana, mutta se on ihan nätti kvartsihippu. Kallio-Mannila oli laittanut Suikkasen kaivamaan koekuoppia tulevaa kesää varten. Itse asiassa Suomen Lapin yli 150-vuotisen kultahistorian aikana ei parempia koetuloksia ole koskaan mistään saatu. Ventti on kesän suurin kultahippu 41,5 gramman hippu kelpaisi suoraan koruksi. Löytöpaikka sai kullankaivajien veret kiertämään. – Pekka Suikkanen kaivoi löytöpaikalla melkoisen pienellä, paritonnisella minikaivinkoneella. Lupien saamiseen meni kuusi vuotta. Ventti löytyi siis tutkimustyön yhteydessä ja tämä on varmaan yksi kultahistorian parhaimpia, ellei paras koekuopan tulos kautta aikojen, iloitsee puheenjohtaja Peronius. Lähes kaikissa lupamääräyksissä se kaivukausi kuitenkin määrätään loppumaan juuri syyskuun lopussa, vaikka sinänsä hyviä kelejä saattaisi olla vielä lokakuun puolellakin. Lemmenjoen kultapuroista Puskuoja oli joskus kaikkein heikkomaineisin. Koko Selperihän on tavallaan jo kaivettu kauttaaltaan. Hetken päästä laite vingahti uudelleen, ja 5 gramman hippu pääsi isompansa seuraan
– Se jäi minun vahingokseni, että olin erehdyksessä antanut väärän rahan. TAAKSE JÄÄNYT kultakesä ei ole puheenjohtaja Antti Peroniuksen mukaan historian parhaimpia, mutta toisaalta kolme yli 20 gramman isomusta on aiempiin vuosiin verrattuna iso lukema. Typpikin oli tuonut omat lamput, mutta ulkona oli hyvin pimeää eivätkä lamput valaisseet riittävästi. Hän on hoitanut kaikki taloyhtiön kilpailutukset ilman isännöitsijää ja vienyt yhtiötä määrätietoisesti kohti energiatehokkuutta ja omavaraisuutta. Hän myös uskoo, että välineeksi on valittu tarkoituksella pieniä seteleitä, sillä arvokkaampia seteleitä ihmiset yleensä katsovat tarkemmin. – Meistä kumpikaan ei siinä tilanteessa huomannut setelissä mitään outoa. Erilaisissa joulumyyjäisissä kun usein käytetään käteismaksuja. Esimerkiksi Alaskan ja Kanadan kultahipuissa on väistämättä aina kuparia tai tinaa joukossa ja kultapitoisuus jää 70 – 80 prosenttiin. Vuoden taloyhtiöpuheenjohtaja tuli Kokkolasta. Toista kymppiä ei enää ollut Reko-kassassa, koska Typpi oli laittanut sen käteislaatikkoonsa. Reko-myyjä Teija Huhtala ei itse ollut yksi huijauksen uhriksi joutuneista, mutta on todella harmissaan tapahtuneesta. 14 euron ostoksesta Typpi antoi asiakkaalle vaihtorahaa kuusi euroa. Seuraavaksi harkinnassa on aurinkopaneelien ja akuston hankinta, joiden avulla yhtiö voisi tuottaa suuren osan tarvitsemastaan energiasta itse. Suomalaisen liike-elämän legenda, miljardööri Antti Aarnio-Wihuri herättää kunnioitusta Lapin kultamailla. Ventin löytöpaikka Palsi-Selperin alueella on herättänyt kullankaivajien mielenkiinnon – tutkimustulokset alueelta ovat erittäin lupaavia. – Aiemmin minulla on ollut otsalamppu, jolla rahat olisi nähnyt paremmin. Semmoisia hintatarjouksia siitä varmasti tehdään. Maailman eri kulta-alueilla kultahippujen kemia on pikkuisen erilainen. marraskuuta 2025 UUTISET // 5 kirjahyllyn kulmalla keskustelun herättäjänä, kun väki istuu nojatuoleissa konjakkia maistellen ja maailmaa parantaen. – Hänellä oli musta toppatakki ja hän piti päätään vähän alaspäin suunnattuna. Muistin heti sen yhden kaverin. Peronius kertoo, että Lapista löytyneissä kultahipuissa on aina oma kemiallinen sormenjälkensä, joka todistaa, että ne ovat takuuvarmasti löytyneet Lapista. Kokkolan Reko-tapahtumat järjestetään Urheilutalon viereisellä parkkipaikalla, johon myyjät tuovat mukanaan oman valaistuksensa. Myöhemmin Typpi katsoi laatikkoon, ja sieltä löytyi toinenkin väärennetty seteli. Reko-ryhmästä kehotetaan, että tapahtumassa käteisellä myyneiden ja vaihtorahaa saaneiden kannattaa tarkistaa omat setelinsä. Juuri tällä kertaa se oli jäänyt kotiin, hän kertoo. Keskiviikkoiltana hän sitten soitti minulle ja kertoi, että oli saanut minulta väärennetyn kympin. – Setelit olivat kumpikin melkein puoleen väliin asti repäisty rikki. – En ole kyllä kuullutkaan, että kukaan olisi hippujen kanssa tällä tavalla ruvennut pelaamaan, mutta tämä vain teoreettisena esimerkkinä, että hyvin simppelin analyysin perusteella voidaan nähdä, mistä päin maailmaa hippu on kotoisin. As Oy Jukanlinna on ollut myös edelläkävijä valokuituja sähköautonlatausratkaisuissa. Kyseessä ei voinut olla kukaan muu, koska häneltä olin saanut ne kaksi kymmenen euron seteliä. Reko-tapahtuman järjestäjä on julkaissut Facebookissa kuvat väärennetyistä seteleistä. Typpi ja Huhtala ovat kumpikin huolissaan siitä, että huijarit voivat yrittää iskeä tulevissa joulusesongin tapahtumissa. Tyrnituotteita myyvä Hilkka Typpi joutui setelihuijauksen uhriksi. Kun myyjä katsoi kassaansa myöhemmin, sieltä löytyi väärä seteli. Sitten paikalle tuli seuraava asiakas, joka hänkin halusi ostaa luonnontyrniä. Ehdotuksen mukaan Keski-Korhonen on ollut innovatiivinen ja yhteisöllinen puheenjohtaja, joka huomioi myös vuokralaiset taloyhtiön toiminnassa. – Kullan maailmanmarkkinahinnan huippuluvut kannustavat kullankaivajia, mutta harmillisen suuri määrä varsinkin konekaivun erilaisia lupahakemuksia on lupajonoissa. – Seuraavaan Rekoon kun menen, minulla on vain pankkikorttimaksu ja Mobilepay käytössä. OSTOKSEN TEHTYÄÄN mies poistui heti myyntipöydän äärestä. Yhden päätöksen hän on tapahtuneen vuoksi tehnyt. REKO-RYHMÄ Tapio Lehtinen Kokkolalainen Esa Keski-Korhonen on valittu vuoden 2025 taloyhtiöpuheenjohtajaksi Pohjanmaan Kiinteistöliiton järjestämässä Taloyhtiöpäivässä. JOS VENTTI menisi sulatukseen, niin sen hinta olisi noin 4500 euroa. Huhtala sanoo, että enää vastaava huijaus ei tule Rekossa onnistumaan. Käteinen jää kokonaan pois, sen verran minä opin tästä. JOEL MAISALMI Ventti sijoittuu 79. Mahdollisista setelikopioista voi ilmoittaa poliisille. – Minä päättelisin, että Ventin kauppahinnaksi tulee tuollaiset 14 000 – 15 000 euroa. Huijari oli asioinut toisellakin myyntipisteellä. – Aiomme katsoa rahoja entistä tarkemmin. SETELIT OVAT nyt poliisin hallussa, ja Typpi toivoo kuulevansa poliisista mahdollisesti ensi viikolla. Tavoitteena on seuraavissa tapahtumissa suosia korttimaksuja. Väärennetyn setelin saaneelle asiakkaalle Typpi antoi tilalle aidon setelin omista varoistaan. – Nostin sitä pöydälle, ja hän antoi minulle kaksi ruttuista kymmenen euron seteliä, Typpi kertoo. – Jos joku toisi ulkomailta ison kultahipun ja väittäisi sitä lappilaiseksi ja koittaisi sillä tavalla saada lisähintaa, niin hän ei onnistuisi siinä. – Eihän tällainen menisi missään kaupassa läpi. Keski-Korhonen on johtanut As Oy Jukanlinnan hallitusta jo useita vuosia. Tämä asiakas maksoi suurella setelillä ja sai vaihtorahaksi kympin, jonka edellinen asiakas oli antanut. lokakuuta Kokkolassa järjestetyssä Reko-lähiruokaryhmän myyntitapahtumassa on liikkunut väärää rahaa. sijalle kaikkien aikojen hippulistalla. – Yleensä isomushippujen löytäjät ovat konkareita, mutta muistutanpa, että 70-luvulla Tankavaarassa nuori poika osti tunnin kullanhuuhdontaluvan ja ensikertalaisena löysi noin 30-grammaisen hipun. Typpi ei ole ainoa myyjä, jolle ojennettiin väärää rahaa. Reko-lähiruokaryhmän myyntitapahtumassa on liikkunut väärennettyjä seteleitä. Meillä hiput ovat yleensä reilusti yli 90-prosenttisesti kultaa ja loppu hopeaa. Hänkin arvelee, että huijauksen tekopaikaksi on valikoitu tarkoituksella juuri pimeällä säällä järjestetty ulkoilmatapahtuma, jossa asiakkaita tulee ja menee nopeasti. Joku on ajatellut, että me olemme sopiva kohde, hän harmittelee. Hänen johdollaan taloyhtiö on toteuttanut useita perusparannuksia, kuten siirtymisen kalliolämpöön, mikä puolitti energiakulut ja mahdollisti yli 20 prosentin yhtiövastikkeen alentamisen vuonna 2024. Hän on ostanut monet isommushiput ja hänen innoittamanaan ”vuorineuvospiireissä” innostuttiin ostamaan Lapin kultahippuja keräilykappaleiksi ja keskustelun herättäjiksi. Ne oli väärennetty näyttämään siltä, että ne olisivat olleet paljon käytössä ja siksi rikkoutuneet. Ostoksia on maksettu kopioilla kymmenen euron seteleistä. Vuoden taloyhtiöteko 2025 -palkinto myönnettiin puolestaan vaasalaisille Asunto Oy Kapteenille ja Asunto Oy Komentajalle, jotka kunnostivat yhteisen autohallin esteettömäksi ja lisäsivät sähköautojen latausvalmiuden. Järjestäjä on kuvankäsittelyn avulla ympyröinyt setelissä näkyvän sanan ”copy” eli kopio. Kokkolassa maksettiin väärällä rahalla Frida Keränen Tiistaina 28. Eli periaatteessa onni voi potkia kultamailla ketä hyvänsä. Hänen luokseen tuli mies, joka halusi ostaa luonnontyrniä. Häntä mietityttää, onko tekaistuja seteleitä levitetty esimerkiksi kauppoihin, onko toiminnassa mukana useita ihmisiä ja kuinka laajalla alueella sitä tapahtuu. Keskipohjanmaa // Maanantaina 3
– Uniapneaa ei ole juuri nyt tutkittu, mutta olen koettanut kiinnittää huomiota siihen, että kuorsaanko tai onko uniapneasta muita merkkejä. Yllättävän nopeasti ja helposti sitä lipsahtaa ja repsahtaa. Seitsemissäkymmenissä oleva mies myöntää, että edelleen töitä pitää tehdä, vaikkei painoa enää tarvitse pudottaa. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Ps. Lounaaksi maistuu vokkiruoka tai salaatti, iltapäiväkahvin kanssa välipalana muroja, alkuillasta on puolikkaan banaanin vuoro ja päivälliseksi juureskeitto, iltapalaksi hedelmä tai tomaatti. Väittäisin, että uniapnea on painonpudotuksen myötä poistunut. TÄNÄ PÄIVÄNÄ liikuntaa on aamukävely mäkisessä maastossa tai muutoin luonnossa kuuden kilometrin verran. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 08:16 16:06 08:15 07:48 15:52 16:18 Laskee Siunatkoon Jumala meitä, ja palvelkoot häntä kaikki maan ääret. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. MINNA MUSTONEN. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. VAAKA ON PAHIN vihollinen sanotaan monelle laihduttajalle. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 3.11. Vaa’alla käynti on kuitenkin kokkolalaismiestä auttanut ja kirittänyt eteenpäin. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. VIRKKALA MUISTUTTAA , että ruokavalio toimii hänelle ja on itse räätälöinyt sen omiin tarpeisiin. " Minulla oli todellinen vaara sairastua aikuisiän diabetekseen. Painoni oli kohonnut 131,6 kiloon, summaa Virkkala elämäntaparemontin sysäyshetkeä. marraskuuta 2025 6 // PÄIVYRI LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Mitään yksittäistä syytä painon huikeisiin lukemiin ei ollut, liikuntaa liikkuvainen mies on harrastanut koko elämänsä ajan. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. – Vuonna 2023 lääkärissäkäynti sai minut todellakin havahtumaan. Lähdin lisäämään liikuntaa ja kiinnitin erityishuomiota ruokailuun. – Lääkärin kanssa keskustelu oli ihan selkeä laukaisu elämäntaparemontille. – Niin se vain on. Myös lääkärini sanoi sen olevan mahdollista. Tätä ei ylitetä. Siitä näen heti jos on tuloksia alkanut tulemaan, tai jos on lähtenyt päin vastaiseen suuntaan menemään, niin tiedän millaisen ryhtiliikkeen on minun tehtävä. Erkki Virkkala Sekin vaikuttaa, mitä syö. Sama on käynyt lääkekaapille. Minulla oli todellinen vaara sairastua aikuisiän diabetekseen. Hän kaivaa repustaan muovikipon ja toteaa sen olevan oiva annosmitta ruokailun kurissa pitämiselle. Viikko 45 Nimipäivät tänään Päivän sana Terho (suom.), Erland (ruots.), Joose, Joosef, Jooseppi, Jose, Juuso, Pertti, Josefiina, Silva, Sylvi, Sylvia (ort.). Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Mutta se jää siihen. Päivällä vuorossa on pyöräily kuudesta kymmeneen kilometriin. Nyt kokkolalaismiehellä painoa on piirun verran alle 80 kiloa. Aamupala koostuu ruistai kaurapuurosta ja marjoista, kello yhdeksältä on hedelmän tai tomaatin vuoro. Tämä on kuitenkin kokonaisvaltainen elämäntavan muutos ja minulle se on tuonut paljon hyvää tullessaan, iloitsee Virkkala ja polkaisee polkupyöränsä vauhtiin kadoten syksyiseen maisemaan. – Itse en niinkään laihduttamisen puolesta halua puhua. Eli verensokeri oli normaaleissa raameissa, verenpaine hyvällä tolalla ja kolesteroli hyvissä lukemissa. – Ehkä siinä syynä on se, että painoa kertyy pitkällä ajalla, ikään kuin hiipimällä. Painonpudotus näkyi tervehtymisenä. Ruokavalio oli vuosien varrella muuttunut pikaruokatyyppisiin pitkälti prosessoituun ruokaan. Lähdin lisäämään liikuntaa ja kiinnitin erityishuomiota ruokailuun. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. – Tässä on annoskoko. ”Matka päätöksestä onnistumiseen ei ollut helppo, mutta tehtävissä.” Erkki Virkkalan paidankoossa oli aiemmin kolme kertaa x ja yksi l, nykyään mies sujahtaa kokoon M tai S. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Ihan hyvin se on onnistunutkin. Ennemminkin elämäntaparemontin ja siitä, että muutos on mahdollista tehdä, vaikkakaan se ei ole aina helppoa. 67:8 Elämäntaparemontti on tuonut Erkki Virkkalalle paljon hyvää Minna Mustonen Pari vuotta sitten toukokuussa Erkki Virkkala päätti aloittaa elämäntaparemontin. Kaikki mitatut labra-arvot olivat koholla ja jo aiemmin minulla oli todettu uniapnea. Vaatekaappi on kadonneiden kilojen myötä mennyt uusiksi. – Tämä on pelkästään minun tapani ja toimii minulla, jokainen varmasti löytää omansa. Vaaka näytti, mitä näytti, silti noin kolmen kilometrin lenkillä kävin ja luonnossa olen aina tykännyt kulkea. Eniten merkitystä on kuitenkin sillä, paljonko syö, tietää elämäntaparemontin tehnyt kokkolalaismies. – Tavoitteenani on pyöräillä läpi vuoden. – Joskus, noin kerran kuussa herkuttelen ja saatan lakupötkön syödä tai riisipuuron. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Lääkäri kehoitti minua painon pudotukseen. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Liikuntaa olen päivärytmiini lisännyt paljon. – Tänä vuonna aikaisemmin otetut labratulokset olivat kaikilta osin normaalit, mies iloitsee. Sen kuitenkin sanon, että minulle vaaka on ollut paras apuri. Tämän verran voi syödä, hän näyttää nappaa. Totta kai sen hoksaa, että vaatekokoaan joutuu kasvattamaan, mutta ei sitä mitenkään erityisesti osannut ihmetellä. Keskipohjanmaa // Maanantaina 3
Konserttien ja kiertueiden merkitystä musiikintekijöille nostaa se, että nykyisin Spotifyn ja muun suoratoiston aikana levymyynti on huvennut. Myös hotellin seinää vaurioitui ja ikkunoita rikkoutui. Kaksi muuta jäähyväiskeikkaa bändi soittaa Töölön jalkapallostadionilla Helsingissä. Eivät he tainneet uransa aikana koskaan vetää noin suurta yleisöä. Asiaa kommentoi kotimaisen rockbisneksen ehkä arvostetuin vaikuttaja Juhani Merimaa. Jollei Eppujen kolmas Ratinan-keikka jää melko tyhjäksi, jäähyväisten yleisömäärä ylittänee sadantuhannen rajan. Kuolonuhrit olivat poliisin mukaan hotellin pihamaalla räjähtäneen auton läheisyydessä. Ensihoito tarkasti myös muutamia muita henkilöitä, mutta kuljetustai hoitotoimia ei tarvittu. –?Silloin syntyi liki paniikki. Poliisi ei sunnuntaina kertonut tarkempia tietoja kuolonuhreista tai heidän mahdollisesta roolistaan tapahtumien kulussa. –?Kaikenlaisessa showbisneksessä on noussut esiin niin kutsuttu Fomo-ilmiö. Myös tapauksen taktinen tutkinta on aloitettu. Hyvästelläänkö niiden kautta tavallaan omaa nuoruutta. –?Tässä on haasteena se, että paikassa on majoittujia eri puolilta, eri maista, porukka on tullut ja mennyt, Reinikainen kuvaili. –?Mitä kovempi ja nopeampi kysyntä lipuista syntyy, sitä kalliimmaksi pääsylippujen hinta nostetaan. Mutta silti avainsana tässä on jäähyväiset. Kaksi ihmistä kuoli, kun Hotelli Joronjäljen parkkipaikalla räjähti lauantaina puolenpäivän aikaan pakettiauto. Hotelli Joronjäljen yrittäjä Auvo Puurtinen kertoi lauantaina STT:lle, että pihalla vaurioitui vajaat kymmenen autoa. ”Naikkarien” ensi vuoden konserttiputken suosion takana on Merimaan mielestä comeback, paluu. NYLON BEAT lopetti aktiiviuransa vuonna 2003. Ihmiset taitavat ajatella, että ne haluan kokea paikan päällä. Onko näissä Eppujen ja Nylon Beatin konserteissa kyse myös sukupolvikokemuksesta. Pääsylippuja innostuivat hankkimaan myös ihmiset, joilla ei välttämättä ollut kovin aktiivista suhdetta bändiin. –?Tekninen tutkinta on juuri äsken jatkunut uudelleen uudenlaisilla resursseilla, ja saadaan mallinnettua ja poissuljettua asioita. MISTÄ NÄIN suuret yleisömäärät kertovat. Pohjois-Savon hyvinvointialue järjesti hotellissa majoittuneille tilapäismajoitusta, poliisista kerrottiin. –?Jos vertaa, niin Ruotsissa oli uransa lopettaneella Kent-yhtyeellä kuusi loppuunmyytyä suurkonserttia viime keväänä. Yhtyeen neljä peräkkäistä esiintymistä jäähallissa keräävät yhteensä noin 30?000 katsojaa, ilmoitti Warner Music Live. Se ei ole vielä naulattu kiinni, sanoi ylikonstaapeli Toni Reinikainen Itä-Suomen poliisista STT:lle sunnuntaina. Räjähteillä ei epäillä olevan osuutta räjähdykseen Poliisin eristämä hotelli Joronjälki Joroisissa sunnuntaina. Hotellilta ei sunnuntaina kommentoitu STT:lle tarkemmin vaurioiden laatua tai annettu arviota korjaustöiden ja hotellin avautumisesta. Neljä konserttia on jo loppuunmyyty. –?Näyttää siltä, että yksi auto on aiheuttanut tämän, ja muut vauriot ovat tämän yhden auton jäljiltä. Tapahtuma-alue oli lauantain ja sunnuntain välisen yön ajan poliisin eristämä. MAAILMALLA suurkonserttien arvoa artisteille kasvattaa myös dynaaminen hinnoittelu. Poliisi oikoi sunnuntaina tapauksesta levinneitä huhuja. Siinä puhutetaan osallisia, silminnäkijöitä ja hankitaan muuta tietoa tapahtumien syistä, kulusta ja vaikutuksista.. Keskipohjanmaa // Maanantaina 3. –?Ajatuksena on, että jos en mene tuonne, menetän jotain olennaista. Siitä tulee termi Fomo (Fear of Missing Out). Esiintymisistä kolme kuullaan Tampereen Ratinan stadionilla, jonka konserttikapasiteetti on noin 30?000 katsojaa. Eppu Normaalin pr-firma ilmoitti loppuviikosta STT:lle, että jäähyväiskonserttien yleisömäärää ei kommentoida vielä, koska lipunmyynti on kesken. –?Tällä hetkellä puhutaan kahdesta uhrista, Reinikainen täsmensi. –?Eppujen massiivista lipunmyyntiä selittää yhtyeen pitkä ura ja monikerroksinen yleisö. Yhtye on esiintynyt sen jälkeen harvakseltaan. Tällä hetkellä tapahtunutta tutkitaan onnettomuutena, eikä viitteitä tahallisesta rikollisesta toiminnasta poliisin mukaan ole. Maiju Ylipiessa, STT Poliisi ei vielä pysty esittämään varmistettua tietoa Pohjois-Savossa Joroisilla lauantaina tapahtuneen räjähdyksen syystä. Coldplayn Suomen-vierailulla taisi olla viimeksi jo dynaaminen hinnoittelu, lopuksi lipun hinta ilmeisesti nousi yli 200 euroon. Lyhenne merkitsee pelkoa siitä, että jää jostakin (tärkeästä) ulkopuolelle, kertoo Merimaa, eläköitynyt Tavastia-klubin pitkäaikainen toimitusjohtaja ja festivaalijärjestäjä. –?Varmaan tällaista on myös mukana, rokkikonkari myöntää. Tavoite on, että tämän päivän aikana saadaan paikkatutkinta sille mallille, että kiinteistö voidaan luovuttaa omistajalle jälkitöitä varten, Reinikainen kertoi aamupäivällä. Merimaa ei toki halua leimata Eppu Normaalin ensi vuoden suurkeikkojen yleisöä mukaan hyppääviksi turisteiksi. Siinä puhutetaan osallisia, silminnäkijöitä ja hankitaan muuta tietoa tapahtumien syistä, kulusta ja vaikutuksista. Taustalla vaikuttaa Fomo-ilmiö: ”Jos en mene tuonne, menetän jotain olennaista.” ANT TI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA " Konserttien ja kiertueiden merkitystä musiikintekijöille nostaa se, että nykyisin Spotifyn ja muun suoratoiston aikana levymyynti on huvennut. Hän tarkensi myös, että huhut kahdesta räjähtäneestä autosta eivät pidä paikkaansa. Juha Torvinen, Martti Syrjä, Mikko Syrjä, Aku Syrjä ja Sami Ruusukallio Eppu Normaalin mediatilaisuudessa Akun Tehtaalla Ylöjärvellä lokakuussa. marraskuuta 2025 KOTIMAA // 7 Eppu Normaalin jäähyväiskonserteissa jopa satatuhatta katsojaa Pertti Mattila, STT Kun Suomirockin keskeinen yhtye Eppu Normaali soittaa ensi vuonna viisi jäähyväiskonserttiaan, yleisössä saattaa olla yli satatuhatta silmäparia. Coldplay-yhtyeen Suomen-vierailu oli Merimaan mukaan klassinen esimerkki tästä. POLIISI JATKOI sunnuntaina paikan päällä teknistä paikkatutkintaa. Sen konsertteihin mahtuu 15?000–17?000 ihmistä. MUUN MUASSA kuolonuhrien lukumäärästä on poliisin mukaan liikkunut huhutietoa, joka ei pidä paikkaansa. Räjähteillä ei tässä vaiheessa epäillä olevan osuutta asiaan, kertoi Itä-Suomen poliisi sunnuntaina. Toinen takavuosina suosioon noussut yhtye, Nylon Beat, lyö ensi vuonna ennätyksen Helsingin jäähallin konserteissa. Kuolonuhreja kaksi eikä kolme, vain yksi auto räjähti. MATIAS HONKAMAA / LEHTIKUVA " Myös tapauksen taktinen tutkinta on aloitettu. Eput eivät ottaneet tällaista hinnoittelua Ratinan-konsertteihin, Merimaa rinnastaa. –?Tietenkin tällaisessa isossa monimutkaisessa asiassa usein tutkintanimikkeet muuttuvat, kun saadaan jotakin selville tai jotakin poissuljettua. Pakettiauto räjähti lauantaina hotellin parkkipaikalla, ja kaksi ihmistä löytyi kuolleina palopaikalta
Antropologi Gustaf Retzius vei kalloja Suomesta Ruotsiin 1800-luvulla. –?Esimerkiksi nenän leveys perustuu nenäonteloon, mutta ennallistaja luo nenän muodon oman tulkintansa mukaan. –?Tarkoitus on kertoa näiden ihmisten elämäntarinoita sen perusteella, mitä heistä saadaan selville. Pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta perjantaina hieman ennen iltakymmentä. Kallomallin päälle asetetaan markkereita, jotka osoittavat keskimääräisiä kudospaksuuksia eri kohdissa kasvoja. Näistä valitaan joku sävy siltä väliltä. Sipoon nuorukainen on esimerkki siitä, että nyt voidaan antaa kasvoja myös tavallisille ihmisille. Sivulliset eivät vahingoittuneet ostoskeskuksen parkkipaikalla ammutuista laukauksista. –?Tulevaisuudessa jopa pelkkä dna saattaa riittää ulkonäön arviointiin, jos kasvojen luut eivät ole säilyneet. NUORUKAISEN kohtalosta voidaan tehdä lisää päätelmiä. JÄÄNNÖKSISTÄ eristetyn dna:n avulla voidaan arvioida ihon, hiusten ja silmien väriä sekä joitakin kasvonpiirteitä, kuten korvalehden muotoa, leukakuoppaa, hymykuoppia ja pisamia. Todellisuudessa mies eli noin 400 vuotta sitten ja hänen kasvonsa on ennallistettu kallon ja dna:n perusteella. Poliisi tutkii palon syttymissyytä ja tapahtumien kulkua palonsyyn ja kuolemansyyn tutkintana. Hän työskentelee dosenttina ja tutkijana Turun yliopistossa sekä tutkijana Tampereella museokeskus Vapriikissa, jossa on esillä seitsemän muinoin eläneen ihmisen kasvoennallistusta. Aikoinaan tauluihin ja veistoksiin ikuistettiin etupäässä varakkaita ja vaikutusvaltaisia henkilöitä. Vapriikin näy ttely Muinais-DNA: Avain menneisyyteen esittelee ennallistuksia 600–1600-luvuilla eläneistä ihmisistä. Tukholman Karoliininen instituutti palautti 82 pääkalloa Suomeen toissa elokuussa. Palaneen talon raunioista löydettiin ruumis STT Lapissa Simossa palaneen omakotitalon raunioista on löydetty kuollut ihminen, kertoi Lapin poliisi sunnuntaina. Silmien sijainti perustuu silmäkuoppien muotoon ja mittoihin, suun linjat hampaiden purentasoihin ja leukojen rakenteisiin. Murtautujat myös tekivät vahinkoa tiloille rikkomalla asioita. Uhri toimitettiin ampumavammojen vuoksi sairaalaan. Kasvorekonstruktio Sipoon ulkosaaristosta löydetystä nuorukaisesta, joka eli noin 400 vuotta sitten museokeskus Vapriikin näyttelyssä. Poliisi teki lauantaina raunioissa teknistä tutkintaa poliisikoiran avustamana, kun löytö tehtiin. Lopuksi kasvoihin lisätään iho ja hiukset. Miehen puku on erityisen kallisarvoinen ja kertoo myös yhteyksistä idän kauppateille. –?Eestiluodolla ei ollut pysyvää asutusta. Vaaleat hiukset voivat olla mitä tahansa hyvin vaaleasta aina tumman vaaleaan. Miehen historia kytkeytyy jollain tavalla merenkulkuun, pohtii arkeologi Ulla Nordfors. Miehen jäännökset löydettiin 1960-luvulla Sipoon ulkosaaristossa sijaitsevalta kallioiselta Eestiluodon saarelta. Mies ei tehnyt kiinni otettaessa vastarintaa.. Rekonstruktioiden tarkkuutta on tutkittu rikosteknisessä ennallistamisessa, jossa tehdään kasvoja muun muassa tuntemattomien vainajien jäännöksistä. Uusi tieto on myös se, että ammuttuja laukauksia oli useita. Hanke ei jää vain kasvojen ennallistamiseen. Kudospaksuudet perustuvat tilastotietoihin eri populaatioista, ja niihin vaikuttavat ikä, sukupuoli ja etninen tausta. Lisätietoa tapauksesta kertoi Hämeen poliisi sunnuntaina. Epäilty tekijä pakeni ampumisen jälkeen autolla, mutta poliisi tavoitti hänet lyhyiden etsintöjen jälkeen. Palossa tuhoutui pelastuslaitoksen mukaan omakotitalo, autotalli sekä yksi auto. Nuorukaisen nimeä ei tiedetä, mutta hänen elämäänsä voi hahmotella jäänteiden sekä Suomenlahdella sijaitsevan löytöpaikan perusteella. Ravintolan henkilökunta sai toisen tekijöistä kiinni tapahtumapaikalta, ja havaitsi toisen sännänneen pakoon saalista mukanaan. Asiasta on tehty rikosilmoitus varkautena ja vahingontekona. Keskipohjanmaa // Maanantaina 3. –?Kallon päälle asetellaan lihakset oikeille paikoille ja rakennetaan siitä kasvoja kerros kerrokselta. Nykyisin käytetään myös digitaalisia menetelmiä. Puvut ovat näyttäviä hienoine koruineen ja vöineen. Viihteessä rautakautta ja keskiaikaa saatetaan kuvata harmaina ajanjaksoina, mutta tekstiilianalyysit osoittavat toista. –?Tutkimusten mukaan esimerkiksi perheenjäsenet pystyvät tunnistamaan kuvista omaisensa. Joitakin ulkonäön piirteitä, kuten ryppyjä tai elintapojen vaikutuksia, on kuitenkin vaikea ennallistaa. Värit ovat olleet hyvin kauniita ja hohtavia. Kasvojen muoto määritellään kallon rakenteiden perusteella. Palautamme näin heidän ihmisyyttään, Nordfors kuvailee. TARJA REP O / LEHTIKUVA Kasvojen ennallistuksia tehtiin aiemmin käsin esimerkiksi savesta. MUINAISET suomalaiset saavat lisää kasvoja Turun yliopiston tutkimushankkeessa, joka koskee Ruotsista palautettuja pääkalloja. –?Maailma on ollut täynnä värejä. Vaikka dna antaa viitteitä väreistä, ne ovat yleistyksiä. VAPRIIKIN NÄYTTELY esittelee myös ennallistuksia pronssija rautakauden vaatteista. Tutkimushankkeessa aiotaan ennallistaa kasvot noin 15:lle Pälkäneelle haudatulle ja joillekin muille ihmisille muualta Suomesta. Tiloista anastettiin muun muassa alkoholijuomia. Ihmisillä on ollut ymmärrystä värien käytöstä ja keinoja värjätä vaatteita. –?Tuohon aikaan erilaiset taudit aiheuttivat paljon kuolemia, kuten ehkä tässäkin tapauksessa, Nordfors huomauttaa. Kokoelman helmiä ovat Tampereen seudun muinaispuvut, jotka perustuvat rautakauden aikaisiin tekstiililöytöihin. Vapriikin näyttely valottaa laajasti Suomen alueen ja koko ihmislajin vaiheita. Todennäköisesti saarella pysähtyi merenkävijöitä, ja se on voinut toimia kalastajien ja hylkeenpyytäjien tukikohtana. Rikoksen mahdollisuutta ei kuitenkaan ole voitu sulkea pois, poliisi kertoi. Ennallistusten tarkkuus paranee jatkuvasti. Jäännöksiä on löydetty Valkeakoskelta, Tammelasta, Pälkäneeltä, Isostakyröstä, Porvoosta ja Sipoosta. Työ alkaa tarkasta luuanalyysistä Varkaat iskivät ravintolaan Kalajoella Frida Keränen Kalajoella murtauduttiin ravintolan kellaritiloihin hieman ennen kello kahta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Väkivallan merkkejä ei näkynyt. Ennallistusten tarkkuus lisääntyy geenitutkimuksen edistyessä. Hänet oli haudattu kiviröykkiöön, mikä kertoo, ettei hänen kuolemansa jäänyt huomaamatta. Näyttely päättyy kesäkuussa 2028. Lopullinen kasvojen muoto on varsin hyvin kallon anatomian sanelema, kertoo tutkija Ulla Nordfors museokeskus Vapriikista. Poliisilla on käsitys kuolleen henkilöllisyydestä. Lahden ampuminen oli tuttujen välienselvittely STT Lahden Möysässä perjantaina tapahtunut ampumavälikohtaus oli välienselvittely, jonka osapuolina oli kaksi toisensa ennestään tuntenutta miestä. Mukana on myös taiteellista valintaa. Ne toimivat ohjeena, kun kasvojen pehmytkudoksia, kuten lihaksia, rakennetaan kallon päälle. Mukana oli myös muita kuin Retziuksen keräämiä kalloja. –?Muinaispuvut on valmistettu juuri tätä näyttelyä varten, kertoo näyttelypäällikkö Maj Meriluoto. Asuun kuuluu silkillä ja hopeabrokadilla koristeltu oranssinsävyinen tunika, joka on värjätty krappilla eli värimataralla. Asian tutkinta on poliisin mukaan vasta alkuvaiheessa. " Muinaiset suomalaiset saavat lisää kasvoja Turun yliopiston tutkimushankkeessa, joka koskee Ruotsista palautettuja pääkalloja. marraskuuta 2025 8 // KOTIMAA Aikaa sitten unohdetut suomalaiset saivat kasvot Tarja Repo, STT Vaaleahiuksinen, vihertäväsilmäinen nuorukainen katsoo kuvasta kuin kuka tahansa nykyajan ohikulkija
Neljä uhreista oli jo päässyt sairaalasta. Hallinnon mukaan puukkomurhien määrä on laskenut vuodessa 18 prosentilla. –?Osa maltillisemmista demokraateista voi kaihtaa Mamdania tämän poliittisten näkökulmien vuoksi. Puukotus tapahtui lauantai-iltana Englannin itäosassa sijaitsevassa Cambridgeshiressä. JUSTIN TALLIS / AFP / LEHTIKUVA. Osalla syynä voi olla yksinkertaisesti se, että he eivät näe häntä kansallisella tasolla kilpailukykyisenä ehdokkaana, AFP:n haastattelema New Yorkin yliopiston valtiotieteiden professori John Kane arvioi. Viranomaisten mukaan tapauksen tutkintaan osallistuu myös poliisin terrorismitutkintayksiköitä. New Yorkin osavaltion demokraattikuvernööri Kathy Hochul antoi tukensa Mamdanille vasta syyskuussa. Heistä niin ikään yksi haavoittui todennäköisesti poliisin luodista. Poliisin mukaan pidätetyt ovat yli 30-vuotiaita miehiä. Poliisi kertoi sunnuntaina, että enää kahden haavoittuneen tila oli henkeä uhkaava. Republikaanien pormestariehdokas on 71-vuotias punabarettinen Curtis Sliwa, joka tunnetaan New Yorkin metroissa 1970-luvulla alkaneen Guardian Angels -katupartiotoiminnan perustajana. Presidentti on myös levittänyt perättömiä väitteitä siitä, että Mamdani olisi maassa laittomasti. Poliisi sai hälytyksen tapahtuneesta paikallista aikaa ennen iltakahdeksaa. Pääministeri Keir Starmer onkin kuvaillut puukkorikollisuutta kansalliseksi kriisiksi, ja hänen hallintonsa on yrittänyt suitsia sitä. marraskuuta 2025 ULKOMAAT // 9 Oma puoluejohto on pantannut tukeaan ennakkosuosikille Elias Peltonen, STT Yhdysvalloissa New Yorkin tiistaina järjestettäviin pormestarivaaleihin lähtee selvänä ennakkosuosikkina demokraattiseksi sosialistiksi tunnustautuva demokraattipuolueen ehdokas Zohran Mamdani. Kongressin edustajainhuoneen vähemmistöjohtaja Hakeem Jeffries antoi tukensa puolueensa pormestariehdokkaalle vasta lokakuussa noin puolitoista viikkoa ennen vaaleja. Myös Trump on huomioinut Mamdanin ja haukkunut häntä usein muun muassa kommunistiksi. Poliisi ampui hyökkääjän kuoliaaksi. DEMOKRAATTIEN esivaalit kesäkuussa voittaneen Mamdanin suosio on nostanut esille juopaa demokraattipuolueen vasemman ja keskustaoikeistolaisen laidan välillä. AFP:N HAASTATTELEMA professori Kane arvioi, että Mamdanin voimakas kritiikki Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin toimia kohtaan luo hänelle erittäin voimakkaan symbolisen vetovoiman demokraattien kannattajakunnassa, jossa voimattomuuden tunne on kasvanut Trumpin toisella kaudella. Senaatin puolella vähemmistöjohtaja Chuck Schumer ei ole Mamdanin taakse vielä asettunut ja jätti perjantaina vastaamatta toimittajan kysymykseen siitä, aikooko hän äänestää Mamdania kotikaupunkinsa pormestariksi. Lisäksi kolme ihmistä haavoittui vakavasti. Puukotus tapahtui lauantaina Englannin itäosassa sijaitsevassa Cambridgeshiressä Pohjois-Englannin Doncasterista Lontooseen kulkeneessa junassa. New Yorkin pormestarivaalien demokraattipuolueen ehdokas Zohran Mamdani. Demokraattien vasemman siiven johtohahmot, kuten Bernie Sanders ja Alexandria Ocasio-Cortez, ovat olleet pitkään Mamdanin tukena, mutta demokraattien puoluejohdosta tuen saaminen on ollut hankalampaa. Iskussa kuoli kaksi ihmistä, joista toinen kuoli todennäköisesti poliisin harhaluotiin. " Rap-musiikkiakin ennen poliittista uraansa julkaissut Mamdani valittiin New Yorkin osavaltion edustajainhuoneeseen vuonna 2020. Julkisuudessa Mamdanista on maalattu kuvaa yhtenä demokraattipuoluetta uudistavista johtotähdistä. Rap-musiikkiakin ennen poliittista uraansa julkaissut Mamdani valittiin New Yorkin osavaltion edustajainhuoneeseen vuonna 2020. Lokakuun alussa puukolla varustautunut hyökkääjä iski väkijoukkoon synagogan luona Manchesterissa. Ahdistelukohun seurauksena vuonna 2021 eronnut Cuomo yrittää nyt paluuta politiikkaan. Keskipohjanmaa // Maanantaina 3. Sisäministeriö kertoi keskiviikkona, että lähes 60?000 teräasetta on joko takavarikoitu tai luovutettu Englannissa ja Walesissa osana hallituksen pyrkimyksiä puolittaa puukkorikollisuus vuosikymmenessä. Tämä on kelvannut myös republikaaneille, sillä kongressin republikaanien vaalikomitea NRCC:n tiistaina julkaisemassa muistiossa todetaan, että puolue pyrkii tekemään ”Mamdanista synonyymin demokraattipuolueelle”. New York Timesin listauksen mukaan 34-vuotias Mamdani johti tuoreimmissa mielipidemittauksissa 7–16 prosenttiyksikön erolla riippumattomana ehdokkaana kisaan lähtenyttä osavaltion entistä demokraattikuvernööriä Andrew Cuomoa. Poliisit ja pelastusalan työntekijät työskentelivät Huntingdonin asemalla Itä-Englannissa lauantaina tapahtuneen puukotuksen jälkeen. Oikeistopiireissä Mamdanin vastustuksessa on esillä vasemmistolaisten aatteiden lisäksi hänen islaminuskonsa. SPENCER PLAT T / AFP / LEHTIKUVA Useita haavoittui junapuukotuksessa Britanniassa STT–AFP Britannian poliisi kertoi sunnuntaina pidättäneensä kaksi maan kansalaista epäiltyinä lauantai-iltana tapahtuneesta puukkohyökkäyksestä. Poliisi ei epäile terrorismia. Viranomaiset kertoivat aiemmin yhdeksän ihmisen haavoittuneen hyökkäyksessä hengenvaarallisesti. Suunnitelmat on tarkoitus rahoittaa pääosin kiristämällä yritysten ja rikkaimpien kaupunkilaisten verotusta. Mikään ei poliisin mukaan viittaa siihen, että hyökkäyksen taustalla olisi terroristista motiivia. Ugandassa intialaistaustaisille vanhemmille syntynyt ja lapsena Yhdysvaltoihin muuttanut Mamdani on ajanut vaalikampanjassaan muun muassa vuokratasojen jäädyttämistä, vähimmäispalkan nostamista sekä ilmaista bussiliikennettä ja päivähoitoa. Zohran Mamdani on kampanjoinut New Yorkin pormestarivaaleissa muun muassa ilmaisella bussiliikenteellä. Puukon kantamisesta julkisesti voi seurata jopa neljän vuoden vankeusrangaistus. VEITSELLÄ TEHTYJEN rikosten määrä Englannissa ja Walesissa on virallisten tilastojen mukaan kasvanut tasaisesti vuodesta 2011 lähtien
Kuulan Olkkonen ylitti maalilinjan 47 sekuntia voittajaa myöhemmin. Ville Vanttaja vain toimitti kovan ja matalan pallon maalille, jossa se kimposi Hedmanin jalasta Rinta-Halkolalle. JOS EI KOVIN hienoksi voi kehua Vieskan avausmaalia, niin samat sanat pätevät Riemun maaleihin. Seuranneesta rajapotkusta Riemu sen sijaan onnistui varsin onnekkaasti. Jasmin Kähärä ankkuroi Vuokatin ykköseksi 34 sekunnin erolla Ikaalisten Urheilijoihin ja Iisalmen Visaan. Puijon ankkurina kuitenkin oli nuori Kusti-Emil Juntunen, josta ei ollut vastaamaan maajoukkuemiesten vauhtiin. Myöskään mittavampia pallonhallintajaksoja peli ei tarjonnut, sillä molempien taktiikkana oli prässätä ylhäältä ja pakottaa vastustaja luopumaan pallosta. Viestin suurin ennakkosuosikki Vuokatti Ski Team Kainuu oli tässä vaiheessa viisi sekuntia Kuulaa perässä. JARNO HERRANEN. Aaro Hedman antoi rajapotkusta muutaman metrin siirron Käännälle, joka antoi lapikkaansa puhua. Joukkue kyllä siirteli ja siirteli palloa, mutta ei saanut rikottua Riemun puolustusmuotoa, eikä siten saanut huippupaikkaa luotua. – Hyvää vetoapua saimme puolin ja toisin Remiltä ja Arsilta, joten pysyimme porukassa hiihtämään kovaa koko osuuden. Riemu sai tilaisuutensa ajassa 30.44, kun joukkue sai vaparin palautuksesta. 3x9 kilometrin viesti ratkesi teoriassa vasta viimeisellä osuudella, kun Joni Mäki porhalsi muilta karkuun ja toi Pohti SkiTeamin maaliin 26 sekuntia ennen Kuusamon Erä-Veikkoja. Toni Heikkilällä ei ollut mitään mahdollisuuksia torjua läheltä lähtenyttä Rinta-Halkolan vetoa. Kumpikin joukkue puolusti keskustaa erittäin tiiviisti, joten huippupaikat olivat todella vähissä. Moilasen sivakoiman avausosuuden jälkeen Pohti oli kuudentena. Ensimmäisen lenkin jälkeen Saari oli muutaman sekunnin perässä, mutta jälkimmäisellä kolmen kilometrin osuudella ero venähti 18 sekuntiin. Juuso Haarala ja Joni Mäki olivat jälleen kerran voittamassa Suomen cupin viestiä Pohti SkiTeamin väreissä. Ryytty pysyi Pärmäkosken matkassa, mutta Ryytylläkään ei riittänyt paukkuja Pärmäkosken kukistamiseen loppusuoralla. Tälläkin kertaa kuvio oli simppeli, sillä yhden siirron jälkeen lähti laukaus, joka kimposi Käännän olkapäästä rajasta yli. Kärjessä Jämin Jänteen Lauri Lepistö ja Puijon Hyvärinen toivat joukkueensa vaihtoon pienellä karkumatkalla, mutta Pohdin kakkososuuden hiihtänyt Haarala pääsi ladulle vain sekunteja Kuusamon Erä-Veikkojen Arsi Ruuskasen ja Imatran Urheilijoiden Remi Lindholmin perään. Tossavainen sinnitteli Mäen kyydissä pidempään, mutta ei lopulta pystynyt Mäkeä haastamaan. Onni oli sopivasti Vieska Futsalin matkassa, sillä Käännän veto muutti suuntaa Riemun Jani Rinta-Halkolasta ja yllätti maalivahti Patrik Jakosen. Se johti siihen, että ottelun kaikki maalit syntyivät erikoistilanteista. Pärmäkoski ei tässä vaiheessa jäänyt odottelemaan, vaan lisäsi kaasua ja Olkkonen taipui neljänneksi. Hyvän harjoituksen sain, kun ei ole vielä liikaa hiihtoja tämän talven lumille, Mäki summasi Ylen haastattelussa. Kolmosja nelostiloilla olleet Iisalmen Visan Vilma Ryytty ja Ikaalisten Urheilijoiden Krista Pärmäkoski vastaavasti pystyivät tekemään töitä yhdessä ja kaksikko saavuttikin Olkkosen. Ensimmäisen kolmen kilometrin lenkin jälkeen kuusikko oli erottautunut muista, mutta toisella lenkillä Alakoski piti sellaista vauhtia, että kyydissä pysyi ainoastaan Kainuun Hiihtoseuran Anne Kyllönen. Toisella osuudella Vuokatin Vilma Nissinen lähti takaa-ajoon sai Kuulan Anna-Kaisa Saaren kiinni. Muun muassa Akaa Futsalin kukistaneen Riemun voittoputkea yritti sunnuntaina katkaista Vieska Futsal, mutta yritykseksi se jäi. – Ihan mukava hiihto oli, kun kaverit (Moilanen ja Haarala) antoivat sellaisen eron (päävastustajiin) viimeiselle osuudelle, että sain rennosti tulla, eikä tarvinnut puristaa, joten mukavasti tuli loppuun asti. Taas matala toimitus, joka muutti Vieskan Hannes Seikkalan jalasta suuntaa niin pahoin, ettei Heikkilällä kovasta venytyksestä huolimatta yltänyt pelivälineeseen. Tuossa vaiheessa viestiä johti kova pää edellä (Perttu Hyvärinen, Iivo Niskanen) lähtenyt Puijon Hiihtoseura, joka johti Pohti SkiTeamia 12,5 sekunnilla. Toinen jakso noudatti samaa kaavaa. Käytännössä viesti kuitenkin ratkesi jo kahden ensimmäisen osuuden jälkeen, kun Niilo Moilanen ja Juuso Haarala petasivat Mäelle hyvät asetelmat ankkuriosuudelle. Viimeiset kolme minuuttia Vieska haki tasoitusta lentävällä maalivahdilla. marraskuuta 2025 10 // URHEILU Pohti voitti viestiavauksen Jarno Herranen Kelta-asuisten juhliin päättyi maastohiihdon Suomen cupin tämän kauden ensimmäinen viesti, kun Pyhäjärven Pohti SkiTeam jätti muut taakseen Vuokatissa. Keskusta oli tukossa kummallakin, joten laukaukset lähtivät joko pienestä kulmasta tai kaukaa. Meno maistui paremmalta kuin eilisessä sprintissä, joten hyvä fiilis jäi, Kokkolan hiihtokasvatti Haarala kertoi. Keskipohjanmaa // Maanantaina 3. KANTAANSA MÄKI sai Kuusamon Erä-Veikkojen Juuso Tossavaisen sekä Imatran Urheilijoiden Arttu Turtiaisen. NAISTEN 3X6 kilometrin viestissä Ylivieskan Kuulaa odotettiin kärkikamppailuun, eivätkä odotukset olleet tuulesta temmattuja. Riemun neljäs peräkkäinen voitto kirjattiin maalein 2–1 (1–1). Joukkueen kolmas lenkki oli Niilo Moilanen. Ensin tulostaululle pääsi Vieska Futsal, kun Elmer Kääntä maalasi ajassa 17.52. Juuso Haarala VESA MOILANEN / LEHTIKUVA Jarno Herranen Jyväskyläläinen Liikunnan Riemu on kuulunut alkukauden yllättäjiin miesten Futsal-liigassa. Sunnuntain matsissa Riemu nousi tasoihin vain 24 sekuntia Vieskan avausmaalin jälkeen, kun perin yksinkertainen sivurajakuvio tuotti tulosta. Maali-ilottelua Jyväskylässä ei nähty. Päävastustajiin nähden isommalla numerolla startannut Anni Alakoski napsi selkiä alussa nopeaan tahtiin ja Kuula oli kärkipäässä. Maastohiihto Ylivieskan Kuula taipui naisissa neljänneksi. Kimmokemaalien peli Jyväskylässä Aaro Hedman palkittiin Vieska Futsalin parhaana. TIIA OLKKONEN oli ankkuriosuudella hankalassa tilanteessa, sillä hän joutui taivaltamaan matkaa yksin. " Meno maistui paremmalta kuin eilisessä sprintissä, joten hyvä fiilis jäi. Kaksikosta Turtiainen putosi kärkivauhdista nopeasti
STT. Erätauolle poistuttiin silti tasalukemista, kun Henri Puranen tasoitti myöskin ylivoimalla. –?Eiköhän me huomenna väijytä porukalla peliä ja toivota parasta. Tappiolla turkulaisten haaveet mestaruudesta kaatuivat, ja mestaruustaisto on enää kahden kauppa. Ylisoini kokosi 77-kiloisten sarjassa 244 kilon yhteistuloksen, joka kertyi 109 kilon tempauksesta ja 135 kilon työnnöstä. Pokelan huippupelin haluan nostaa esille myös tässä vaiheessa, sillä hän otti tärkeitä torjuntoja Kooveen ollessa takaa-ajajana, Lyttinen kehui 21 kertaa torjunutta maalivahtiaan. KP Ylisoini ylivoimainen mestari Janette Ylisoini saavutti sunnuntaina Albanian Durresissa alle 20-vuotiaiden Euroopan mestaruuden painonnostossa. –?Hyvältä on näyttänyt pelaaminen koko ajan, ja nyt tulee onneksi muutaman päivän huili ennen torstaita. Eilisen jäljiltä emme olleet henkisesti riittävän latautuneita ensimmäisessä erässä. Mutta sunnuntaina viimeistään sitten koitetaan ratkaista mestaruus meille, hän lisäsi. Päätöserässä JHT:n voittolukemia kaunisteli Durajlija alivoimalla. –?Hyvä peli meiltä. Tällaiset tuplapelit eivät ole meille kovin tuttuja, ja lauantain aika raastava peli selvästi näkyi avauserässä, Lyttinen kertoi. Saatiin onneksi se tasoitusmaali avausjakson loppuun. Lisää tuli ajassa 29.24, kun Jonatan Tynkkynen vei ylivoimalla Nibacosin ensimmäistä kertaa johtoon. ENNEN SUNNUNTAITA KuPS kohtaa vielä torstaina Slovan Bratislavan Konferenssiliigassa Tampereen Tammelassa pelattavassa ottelussa. Koovee määräsi alussa tahdin ja johti ansaitusti 2–0. Myös kolmannen erän alkuun Nibacos sai pikamaalin, kun Miikka Honkaniemi viimeisteli vieraat 2–4-johtoon ajassa 42.04. KuPS pääsee valmistautumaan Konferenssiliigan peliin rauhassa. Kilpailuista saa merkittävästi maailmanlistapisteitä, joten suomalaisten asema paranee ennen ensi toukokuussa alkavia Los Angelesin olympiakarsintoja. Samassa sarjassa nostanut Minni Hormavirta nosti tempauksessa 17-vuotiaiden Pohjoismaiden ja Suomen ennätyksen 98 kiloa. Lyttisen mukaan hänen ei tarvinnut erätauolla pukukopissa ääntään korottaa, mutta palopuheen hän piti siitä, ettei avauserässä nähty taso tule riittämään. Keskikenttäpelaaja Jaakko Oksasen mukaan otteluruuhka ei ole näkynyt KuPSin otteissa. Sitä kautta he tekivät maaleja tänäänkin, Lyttinen jutteli. Ottelun alussa Nibacos oli helisemässä, sillä lauantainen Karhut-ottelu painoi jaloissa ja erityisesti pääkopassa. Sunnuntaina pelattavalla päätöskierroksella KuPS matkustaa HJK:n vieraaksi ja Ilves puolestaan Interin vieraaksi. Toiseen erään JHT tuli terävästi ja teki vajaaseen kuuteen minuuttiin kolme maalia. – Pelaajat ottivat asian hyvin vastaan ja saivat nostettua vireystilansa pelin vaatimalle tasolle. Finaalissa isäntämaan Kayhan Ozcicek-Takagi joutui toteamaan Puumalaisen vahvemmaksi, kun suomalainen onnistui taaksepäin suuntautuneessa jalkaheitossaan ipponin arvoisesti. Helpottavan viidennen maalin Nibacos teki ajassa 52.11 ja asialla oli toistamiseen onnistunut Tynkkynen. Saatiin peli alusta lähtien haltuun kaverin maalia lukuun ottamatta. Toisella puoliajalla ote siirtyi enemmän KuPSille. Anna Amrojan korjasi pronssin Armeniaan. Erän puolivälin jälkeen JHT:n ylivoima tuotti taas tulosta, tällä kertaa asialla oli Riku Tohila. Koovee oli selkeästi käynyt meidän peliämme läpi paremmin kuin me heidän, vaikka aamulla hotellilla Kooveen peliin perehdyimmekin. – Sillä asenteella lähdimme Tampereelle, että meillä on nyt mini-playoffs tiedossa. Sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla olleiden joukkueiden kohtaaminen päättyi lopulta Nibacosin eduksi maalein 3–5 (2–1, 0–2, 1–2). Kenttätasapainon pitää säilyä, sillä koovee kääntää todella nopeasti. Asla Veteläinen syötti Nibacosin toisen ja neljännen maalin. Salibandy Nibacos nosti tasoaan vaikean avauserän jälkeen ja venytti voittoputkensa kuuden ottelun mittaiseksi. Tempauksessa hän jäi ilman tulosta, kun yritykset 122 kilosta ja ikäluokan Euroopan ennätystuloksesta 125 epäonnistuivat. KuPS sai Ibrahim Cissen tekemänä kaivatun tasoituksen avauspuoliajan lisäajalla kulmapotkusta. Interin toivo heräsi vielä lopussa Florian Krebsin rangaistuspotkusta laukoman 2–3-kavennusosuman myötä, mutta se jäi lopulta laihaksi lohduksi. JHT pääsi heti alussa ylivoimalle ja Samuel Mäkinen teki ottelun avausmaalin ajassa 1.21. Jalkapallo ”Eiköhän me väijytä porukalla peliä” MATIAS HONKAMAA / LEHTIKUVA Judokat sarjavoittoihin Suomalaisjudokat Martti Puumalainen ja Eetu Ihanamäki ottivat sunnuntaina kumpikin sarjavoitot kansainvälisessä turnauksessa Australian Oceanian Openissa. JHT pääsi pitkälle kotimatkalle 1–6 (1–1, 0–4, 0–1) -voitto taskussaan Kotkan Titaanien kotikaukalosta. TOMMY LÅGLAND Toinen erä JHT:n juhlaa JHT Kalajoki sai voitokkaan päätöksen kolmen ottelun vieraskiertueelleen jääkiekon miesten Suomi-sarjassa. Keskipohjanmaa // Maanantaina 3. Nibacosin pelit jatkuvat tulevana lauantaina, jolloin kampukselle vieraaksi saapuu juuri Koovee. Yli 100 kilon painoluokassa helsinkiläisen Meido-Kanin Puumalaisen esitys oli pysäyttämätön. Asialla olivat ylivoimalla onnistuneet Samuel Mäkinen ja Konsta Frantsila, sekä tasakentällisin viimeistellyt Nicholas Durajlija. Kotipelissä meidän pitää olla valmiita alusta lähtien. Karri Kovanen, STT KuPS kaatoi sunnuntaina miesten jalkapalloliigan Mestaruussarjan toiseksi viimeisellä kierroksella Interin hurjan trillerin päätteeksi. marraskuuta 2025 URHEILU // 11 Pokela vierasvoiton arkkitehti Jarno Herranen Helpolla ei päässyt Kokkolan Nibacos tamperelaisen Kooveen vieraana salibandyn miesten Divarissa. Alle 81 kilon painoluokassa otellut Nokian Judon Ihanamäki kukisti loppuottelussa Yhdysvaltojen Dominic Rodriquezin sidonnalla. Varsinkin Kooveen kääntöpelin kanssa pitää olla tarkkana. Vieraat saivat otteluun salama-alun, kun he iskivät avausosuman Iiro Järvisen voimin jo kahdeksannella peliminuutilla. Ilveksen voittaessa maanantaina olisi joukkueiden välinen piste-ero KuPSin hyväksi kaksi pistettä ennen päätöskierrosta. Jos Ilves ei voita maanantaina kotiottelussaan SJK:ta, KuPS uusii Suomen mestaruutensa viime vuodelta. Mestaruus heltisi peräti 14 kilon erolla toiseksi sijoittuneeseen Georgian Nana Horavaan. Kuopiolaisten laaja pelaajamateriaali on myös mahdollistanut kierrättämistä. Ottelu päättyi Kuopiossa värikkäiden vaiheiden jälkeen 3–2. STT KuPS sysäsi paineet Ilvekselle KuPSin Ibraham Cisse juhlii 1–1-tasoitusmaaliaan FC Inter-ottelussa. Koovee nousi vielä maalin päähän, mutta minkäänlaista paniikkia se ei Nibacosin pelaajissa aiheuttanut. Kuopiolaisryhmällä on joka tapauksessa mestaruuskamppailu omissa käsissään, vaikka Ilves voittaisikin SJK:n. Toiselle puoliajalle ollaan saatu aina tuoreita jalkoja kentälle, ja yleensä silloin viimeistään on peli kääntynyt meille, Oksanen kehui. Ylisoini voitti kultamitalit myös molemmissa nostomuodoissa, ja hänen työntötuloksensa on ikäluokan Euroopan ennätys. – Oli kyllä vaikea peli. Se onnistui Saku Savolaisen ja Piotr Parzyszekin maaleilla menemään jo 3-1 johtoon. – Johtoasemassa olimme hyviä jo viime kaudella, ja saman olemme onnistuneet siirtämään tälle kaudelle. Huippupelin pelannut maalivahti Matias Pokela piti meitä pystyssä ja onneksi saimme erän loppuun maalin, niin olimme taas iskuetäisyydellä, Nibacosin valmentaja Lasse Lyttinen kommentoi, ja viittasi Matti Jyrkiäisen ajassa 17.52 tekemään maaliin. PAKETTINSA KUNTOON saanut Nibacos kampesi tasoihin heti toisen erän alussa Tomi Takalan maalilla
Maalien välissä Bournemouthin Tyler Adams ehti tasoittaa 1–1:een. 85 kg: Junior Tadah Ranska– Lachlan Lawson Australia 4–1. Turnausvoitto oli Heliövaaralle ja Pattenille tämän kauden kolmas. –?Pelattiin juuri niin kuin pitikin. Bournemouth on Cityn jälkeen sarjataulukossa Liverpoolin kanssa tasapisteissä. Kotijoukkue siirtyi ennen taukoa lisäajan viidennellä minuutilla 2–1-johtoon Newcastlen Sven Botmanin omalla maalilla. 80 kg: Marlon Svehon Australia–Gerlando Tumminello Italia 5–0. Pariisin finaalivoitto oli Heliövaaralle ja Pattenille erityisen makea, sillä edellisellä viikolla Cash ja Glasspool olivat Wienin ATP-turnauksessa pudottaneet Heliövaaran ja Pattenin välierissä. Tänään, kun syöttöä oikeasti tarvittiin, kuvaa hyvin, että hän päätti ottelun ässään, Heliövaara kuvaili. 57 kg: Punrawee Ruenros Thaimaa–Vivien Parsons Englanti 4–1. –?Kirsikka kakun päällä odottaa. Viime vuodelta on semifinaalipaikasta erittäin hyvät kokemukset. Haalandin vapautti molemmilla kerroilla maalintekoon Cityn Rayan Cherki. WEST HAM otti Lontoossa tärkeän kotivoiton, kun se kukisti Newcastlen 3–1. 70 kg: Jon McConnel Irlanti–Sonny Kerr Skotlanti 5–0. Varsinkin vieraspeleissä ponnettomasti pelannut Newcastle on Valioliigassa vasta 13. Mäkihyppy Lahti: Kesä-SM, HS-130: Miehet: 1) Antti Aalto KiU 303,8 pistettä (127,5– 121), 2) Vilho Palosaari KEV 302,8 (125–123,5), 3) Jarkko Määttä KainHS 292,5 (124–120,5), 4) Paavo Romppainen SHS 288,2 (121,5–120), 5) Kasperi Valto LahdHS 285,3 (119,5–125), 6) Eetu Nousiainen PHS 280,0 (122,5–115), 7) Ilkka Herola PHS 268,8 (115–122). Tämä voitto antaa uskoa, että voimme nyt mennä pidemmällekin. Viime vuodelta on semifinaalipaikasta erittäin hyvät kokemukset. Se on putoamisviivan yläpuolella olevaa Burnleyä jäljessä kolme pistettä. 65 kg: Anna Jenni Sveitsi–Rachel Bourdon Kanada 5–0. 60 kg: Jude Gallaghier Irlanti–RuamThaimaam Sakda Thaimaa 3–0. Tämä voitto antaa uskoa, että voimme nyt mennä pidemmällekin, Heliövaara päätti. Haaland on syyskauden 13 osumallaan maalipörssissä omilla lukemillaan. marraskuuta 2025 12 // URHEILU Heliövaara turnausvoittoon Helen Scott-Smith, Reima Rautiainen, STT Harri Heliövaara lisäsi sunnuntaina tenniksessä saavutustensa joukkoon Masters-turnauksen nelinpelimestaruuden. Nyrkkeily Tampere: Tammer-turnAustralia, loppuottelut: Naiset, 75 kg: Maeva Maite Maria Montemiglio Kanada–Sunniva Hofstad Norja kehät. Miehet, 55 kg: Izaya Gaucher Ranska–Jye Dixon Australia 4–1. Hän ja Patten pelasivat finaalissa niin sanotussa flow-tilassa, nauttivat pelistä. Tenniskausi huipentuu viikon kuluttua Torinossa alkavaan ATP-finaaliturnaukseen. Harri Heliövaara ja Henry Patten voittivat Masters-turnauksen nelinpelimestaruuden Pariisissa. sijalla. Tennis Sunnuntain finaalivoitto antaa potkua viikon kuluttua alkavaan Torinon ATPfinaaliturnaukseen. –?Pelattiin silloinkin erittäin korkealla tasolla, ja ratkaisu tuli erittäin tiukassa pelissä kolmessa erässä. Yli 90 kg: Matthew Williams Englanti–Alexander Shaw Australia 5–0. Nyt kun eka kerralla ATP 1?000 -tasolla tuli finaalipaikka ja voitto, on upea fiilis, Heliövaara kehui STT:lle. Oltiin luottavaisia ja iloisia, keskityttiin omaan peliin ja hyväksyttiin, mitä kentällä tapahtuu, Heliövaara muisteli. 65 kg: Ismail Umar Suomi–Mohamed Ounai Ranska 4–1. " Kirsikka kakun päällä odottaa. 60 kg: Amber Farraway Australia–Apisada Tantawa Thaimaa 4–1. Aiemmat mestaruudet ovat Australian avoimen grand slam -turnauksen voitto alkuvuodesta ja ATP-titteli Pekingissä syyskuussa. Hieman huolta aiheutti Pattenin kahdessa edellisessä ottelussa kangerrellut syöttö. 90 kg: Isaac Okoh Englanti–Abdoulaye Traore Ranska 5–0. 75 kg: Kyle Shaw Tullin Englanti–Linkyn Macmillan Australia 5–0. 51 kg: Mayssoun Bourega Ranska–Laura Myllymäki Suomi 4–1. Hän on iskenyt neljässä viime kotiottelussa yhteensä kahdeksan maalia. HELIÖVAARA JA Patten lähtivät sunnuntain finaaliotteluun sisuuntuneina, sillä he olivat hävinneet tänä vuonna kaikki aiemmat neljä kohtaamista Cashille ja Glasspoolille. 2. Bournemouthin rohkeasti korkealle nostama puolustuslinja avautui Haalandin juoksupalloissa. Naiset: 1) Jenny Rautionaho OH 207,4 (112– 107), 2) Julia Kykkänen HelMäki 205,5 (110– 108,5), 3) Minja Korhonen SiiPo 189,4 (101,5– 113,5), 4) Heta Hirvonen LahdHS 186,9 (101,5– 113,5), 5) Sofia Mattila LahdHS 172,3 (112–90), 6) Julia Äikiä LahdHS 122,5 (89,5–95).. Minni Hormavirta nosti kilpailussa tempauksen alle 17-vuotiaiden Pohjoismaiden ennätyksen 98 kiloa, mutta jäi työnnössä ilman tulosta. Valioliigan sarjataulukon tyvipään kolmikko on voitoton Wolverhampton, Nottingham ja kauden toisen voittonsa ottanut West Ham. Hän teki kaksi maalia, kun City nousi 3–1-voitolla sarjataulukossa toiseksi pisteellä ohi Bournemouthin. Haaland osui Manchesterissä avauspuoliajalla 17:nnellä ja 33. Harri Heliövaara JULIEN DE ROSA / AFP / LEHTIKUVA Manchester Cityn norjalaishyökkääjä Erling Haaland oli sunnuntaina jalkapallon Englannin Valioliigassa pitelemätön vierasjoukkue Bournemouthin puolustukselle. erä. Manchester City on jäljessä Valioliigaa johtavaa Arsenalia kuusi pistettä. Heliövaara ja hänen brittikumppaninsa Henry Patten peittosivat Pariisissa ATP 1?000 -turnauksen loppuottelussa brittiparin Julian Cash/ Lloyd Glasspool 6–3, 6–4. –?Tämä oli puuttuva palanen kokoelmassa, hän hehkutti Masters-mestaruutta. kesk. 54 kg: Natnicha Chongprongklang Thaimaa– Ivy-Jane Smith Englanti 5–0. Toisella puoliajalla Tomas Soucek iski maalinteko-ongelmista kärsineelle West Hamille 3–1. Turnauksessa kolmanneksi sijoitetut Heliövaara ja Patten olivat toiseksi sijoitettua vastustajaparia finaalissa edellä kaikissa tilastoissa. Sinne kutsutaan kauden kahdeksan parasta nelinpeliparia. –?Henry on semmoinen mies, johon voi luottaa tiukoissa paikoissa. Voitolla West Ham nousi taulukossa yhden sijan 20 joukkueen pääsarjassa 18:nneksi ohi Nottinghamin. minuutilla. Painonnosto Durres: Alle 20-vuotiaiden EM-kilpailut: Naiset, 77 kg: 1) Janette Ylisoini Suomi 244 kg (109+135), 2) Nana Horava Georgia 230 kg (105+125), 3) Anna Amrojan Armenia 228 kg (98+130), 4) Alexandrina Ciubotaru Romania 227 kg (101+126). Toisella puoliajalla Nico O’Reilly lisäsi tunnin pelin jälkeen Cityn johdoksi 3–1. Keskipohjanmaa // Maanantaina 3. Voitto lihotti suomalais-brittiläisen parin tienestitiliä runsaalla 290?000 eurolla, joten Heliövaaralle jyvittyi noin 145?000 euron suuruinen palkkio. STT City nousi kakkospaikalle Jalkapallo West Hamille hävinnyt Newcastle on yhä vailla vierasvoittoa
Breeders’ Crown -välierä, 2140m, 1. 9. Niinpä sunnuntaina alkoi liki puolen vuoden mittainen tauko. 3–2 (1–1, 1–1, 0–0, 1–0), C: Artturi Lehkonen 0+1, Florida–Dallas vl. Totovitonen alkoi vain neljä prosenttia pelatun Rawlingsin voitolla. marraskuuta 2025 URHEILU // 13 Seppo Luokkala Aivan vihoviimeisellä hetkellä ratkesi vuoden 2025 kuskiliigan voitto Ylivieskan raveissa. Sanoin jo lämmityksen jälkeen valmentajalle, että taidetaan pärjätä, Tuukka Varis kommentoi. Varis lennähti metrin päähän Keskisen ajajaliigan voitosta Tuukka Variksen ohjastama ja Eija Sorviston valmentama Pappappero voitti kotiradallaan. Ei siinä tarvinnut korvia vedellä, Leinonen ihasteli. Louis 3–2 (1–1, 1–0, 1–1), Minnesota–Vancouver 5–2 (1–0, 1–1, 3–1), V: Aatu Räty 0+2, Los Angeles–New Jersey 1–4 (0–1, 0–1, 1–2), Edmonton–Chicago ja. Keskipohjanmaa // Maanantaina 3. Saku Savolainen 2–1, 66. 10. Varis käänsi voittajan hyökkäykseen kolmannesta ulkoparista. Vuonna 2026 Ylivieskan ravivuosi näivettyy seitsemän ajopäivän pituiseksi. 3–2 (1–1, 1–0, 0–1, 0–0, 1–0). ponilähtö, 1100 m: 1) Smallvillage Nobel Ian/Miisa Isometsä 3,05,6, 2) Ponikujan Aava 3,02,3.3) Summertime Surprise 3,09,2 x.4) Specific’s Ave Maria 3,09,3 x.poissa: 1, 3. lähtö, Toto5-5 DUO-2, sh 2100 m: 1) Ville Välähys/Tuukka Varis 31,3a (5,68), 2) Hallapirtin Ilona 31,3a (27,18).3) Sale 31,5a (2,28).4) Loikkarilla 31,6a (10,54). Meno oli helppoa. Kaukaa Varsinais-Suomesta paikalle tullut Leinonen voitti myös iltapäivän montelähdön. Vuosituhannen alussa mies urakoi peräkkäin viisi yli sadan voiton vuotta. Päätöskohteen paras oli pitkään kolmannella radalla viihtynyt Ville Välähys. Siinä Variksella oli ajettavanaan pelisuosikki Madeleine Tie. Seinäjokinen Mira Oksakari ohjasti ruunaa, joka onnistui yllättävän hyvin johtaneen rinnalta. lähtö, lv 2100 m: 1) Sunspirit/Ville Pohjola 18,6 (3,06), 2) Ditchback Dragon 20,5 (29,78).3) Divine Xena 20,6 (24,75).4) Queen Rebecka 20,3 (36,17).poissa: 3. Kaustislainen Ville Pohjola oli lopulta ykkönen neljättä kertaa peräkkäin. ponilähtö, 1100 m: 1) Ahtilan Thelma 1675 SH/Isla Ruhkala 2,43,4, 2) Aarteen Juksu 2,47,0.3) Mirtillo 2,39,2 x.4) Ingvar 2,41,8 x. Iiro Järvinen 0–1, 45+1. Tänä vuonna ajettiin vielä yhdeksät ravit. Ibrahim Cissé 1–1, 52. 2. Lauantaina: KeKi–Cowboys 10–4 (3–0, 4–1, 3–3). Ajokkina oli lajin ekspertti BWT If You Dare. 1. 2. Auroraliiga: K-Espoo–TPS 4–1 (1–1, 0–0, 3–0), HPK–RoKi 8–0 (3–0, 4–0, 1–0), HIFK–Kuortane 3–2 (2–1, 0–1, 1–0), Kärpät–KalPa vl. 4–3 (3–2, 0–1, 0–0, 0–0, 1–0), B: Ukko-Pekka Luukkonen 31/34 torjuntaa, Montreal–Ottawa ja. 4–3 (0–0, 2–2, 1–1, 0–0, 1–0), F: Eetu Luostarinen 0+1, Anton Lundell 0+1, D: Mikko Rantanen 1+1, Buffalo– Washington vl. 4–3 (2–0, 0–2, 1–1, 1–0), Philadelphia–Toronto 2–5 (1–1, 0–2, 1–2), T: Matias Maccelli 0+1, Columbus–St. Miesten 2-sarja, lohko D: KauWi–OsVa 3–0 (25–15, 25–21, 25–11), K-Pallo–NJ 0–3 (23–25, 22–25, 20–25). II-divisioona, Keskimaa: IKK–Kraft 5–3 (1–0, 2–0, 2–3). II-divisioona, Pohjanmaa: KuKu–RöVe 8–11 (1–3, 3–2, 4–6). Ajajaliigan hallitsijana jatkava Ville Pohjola ylitti maalilinjan ensimmäisenä Sunspiritin kanssa. Miesten Divari: SBS Wirmo–SaiPa 2–3 (1–2, 1–0, 0–1), SalBa– Tiikerit 4–1 (2–1, 2–0, 0–0), Koovee–Nibacos 3–5 (2–1, 0–2, 1–2), Josba–SB Vantaa 2–9 (0–4, 1–0, 1–5). lähtö, Toto5-4 DUO-1 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Black Crystal/Elina Leinonen 15,5a (7,81), 2) Gryffindor 16,1a (3,62).3) Kinematic 16,2a (5,85).4) Rose Doree 16,3a (24,52). – Pappappero on noussut uusiin sfääreihin Sorviston valmennuksessa. En osannut odottaa tuota hevosta (Ranch The Rock) johtopaikalle. Kisa 29,3 (5,37). lähtö, sh 2100 m Nuorten Sarja 2025: 1) Laina/Veli-Erkki Paavola 34,4 (14,65), 2) Villitopi 35,3 x (10,28).3) Hovilan Helinä 36,5 (69,62).4) Himman Skaania 36,6 (41,77).poissa: 12, 15. 3–2. palk. Varsin hieno oli mm. JARNO HERRANEN Ravit Ylivieska 02.11 Toto5: 1. Olo oli sellainen, että istun voittajan kyydissä, Varis virkkoi. – Aika varmasti Ville Välähys lopulta voitti. Aleksi Kytölän valmentama nappasi heti keulapaikan ja karisti kilpakumppanit kannoiltaan 11-vauhtisessa lopetuksessa. Salibandy Miesten F-liiga: Jymy–Hawks ja. Pohjoinen: Et-Po–Cowboys 5–7 (2–0, 1–3, 2–4), UU–YJK 6–4 (1–1, 1–2, 4–1), Laser HT Ak–KuKi HT 2–4 (0–2, 2–1, 0–1). Se on aina tiedetty jaksavaksi hevoseksi, mutta nyt löytyy nopeuttakin. VARIKSEN VOITTOJEN välissä oli Elina Leinosen ohjastama Black Crystal vakuuttava. 16,4a (21,63). – Kiihdytys oli yllättävä. Hannu Hietanen ei ohjastanut sunnuntaina ja sijoittui kolmanneksi Variksen noustua edelle kakkosillaan. Pohjois-Suomi: SS Kanuuna–OFBC 9–2 (2–0, 4–1, 3–1), KoskRi–Popula 6–5 (0–1, 3–2, 3–2). Pohjola voitti kahdeksan lähtöä vuoden mittaan, mutta olisi hävinnyt Varikselle kakkosten määrää vertailtaessa. Koripallo NBA lauantaina: Milwaukee–Sacramento 133–135, Charlotte– Minnesota 105–122, Indiana–Golden State 114–109, Washington–Orlando 94–125, Boston–Houston 101–128, Detroit–Dallas 122–110. Naisten Divari: Blackbirds–Blue Fox 3–5 (1–2, 0–2, 2–1). Hautamäen ajokki vastasi ohitusta yrittäneelle maaliin saakka, jolloin Varis joutui tyytymään liigan kakkossijaan. T17 Futsal-liiga, lohko B: HK–FC Siili 0–10 (0–4).. Päivän toinen raahelaisvoitto jatkoi riviä. Tukholma: Breeders’ Crown -välierä, 2140m, 1. Florian Krebs rp. lähtö, Toto5-1, lv 2100 m: 1) Rawlings/Mira Oksakari 17,1a (12,11), 2) Unbelievable Uno 17,2a (21,01).3) Fine Way 17,3a (2,99).4) Maybe Hot 17,3a (11,25). Naisten Ykkönen: FC Brändöpojkarna–HauPa 5–8 (2–4). 5. Olisin voinut ajaa kuolemanpaikan Second Opinionista ohi jo ennen viimeistä kurvia. Turnausvoitto on Heliövaara/Patten-parille ensimmäinen Masters-tasolla. Miehet, 3x9km (44): 1) PohtiST/1 (Niilo Moilanen, Juuso Haarala, Joni Mäki) 1.00.44,6, 2) KEV/1 (Kalle Parantainen, Arsi Ruuskanen, Juuso Tossavainen) +25,7, 3) VuokSTK (Eero Rantala, Veeti Pyykkö, Emil Liekari) +41,2, 13) PohtiST/2 (Iiro-Mikko Harju, Markus Kasanen, Daniel Onnela) +3.04,5, 27) Minken (Elmeri Hietala, Oscar Högnabba, August Högnabba) +8.04,6, 31) YlivKu (Jarkko Reijonen, Jimi Leppälä, Atte Huhtanen) +9.44,4, 40) Skiers (Eelis Meriläinen, Miika Ylikulju, Tuukka Törnvall) +13.09,9. lähtö, Toto5-3, lv 2100 m: 1) Pappappero/ Tuukka Varis 16,0a (3,25), 2) Second Opinion 16,0a (5,4).3) Fix You S 16,3a (30,05).4) Vince Q.C. Ruunalla voi toteuttaa erilaisia taktiikkoja. 7. 6. Pappappero voitti varmasti, mutta vain vaaksan mitan erolla. 3–2 (0–0, 1–1, 1–1, 1–0), Oilers–OLS 13–3 (5–0, 4–1, 4–2), SPV–Indians 3–2 (1–0, 1–0, 1–2). Olipa hienot ohjat. Miesten Ykkönen: BFF Gazije–FC Kurenpojat 4–6 (1–2). Madeleine Tie jäi ns. 200?000 kruunua, 1) Vivillion/Daniel Wäjersten 12,1a. – Black Crystal lähti ihan omia kyytejään ja irtosi lopussa omasta halustaan. 2–3 (1–2, 1–0, 0–0, 0–1), S: Eeli Tolvanen 0+1. lähtö, sh 2100 m Tammasarja 2025: 1) Kiriliina/Antti Tupamäki 31,9 (2,76), 2) Vilma Alina 34,0 x (3,25).3) Vipstiina 34,1 (18,15).4) Ellin Sähikäinen 34,2 (9,48). Maastohiihto Vuokatti: Suomen cupin viestit: Naiset 3x6km (27): 1) VuokSTK (Katri Lylynperä, Vilma Nissinen, Jasmin Kähärä) 44.23,2, 2) IkaalU (Hilla Niemelä, Katariina Lonka, Kirsta Pärmäkoski) +34,2, 3) IisVi (Silva Kemppi, Nora Kytäjä, Vilma Ryytty) +34,7, 4) YlivKu (Anni Alakoski, Anna-Kaisa Saari, Tiia Olkkonen) +47,5, 11) PohtiST (Josefina Kankaanpää, Oona Kettunen, Sonja Leinamo) +3.09,9, 20) Skiers/1 (Jenna Rautiala, Roosa Juuska, Iina Lauren) +7.03,6, 27) Skiers/2 (Aino Soininen, Miina Koivisto, Aini Soanvaara) +10.47,5. Jääkiekko Miesten Suomi-sarja: Riemu–PePo HC 3–2 (0–1, 2–1, 1–0), Titaanit– JHT 1–6 (1–1, 0–4, 0–1), Virkiä–SaPKo 10–5 (3–3, 4–0, 3–2). lähtö, Toto5-2, sh 2100 m: 1) Meno-Antti/ Arto Laurukainen 29,0 (4,88), 2) Marti 28,3 (17,18).3) Samin Kantama 29,2 (12,49).4) I.P. Hevosia ilmoitettiin kaikkiaan 164 kappaletta ja lähdöistä kuusi oli täysiä ennen poisjääntejä. Lainaa ohjasti kaustislainen Veli-Erkki Paavola, jolle voitto oli vuoden kymmenes. Englannin Valioliiga: West Ham–Newcastle 3–1 (2–1), ManC–Bournemouth 3–1 (2–1). palk. lähtö, jonka Eija Sorviston valmentama Pappappero vei nimiinsä. Jalkapallo Miesten liigan mestaruussarja: KuPS–FC Inter 3–2 (1–1) 8. YLIVIESKASSA AJETTIIN jopa tavallista tasokkaammat ravit kauden päätteeksi. Päivän parhaat palkinnot jaettiin nuorille suomenhevosille. 3. Ahkerasti ravi-Suomea kiertävä lainakuski Tuukka Varis starttasi vuoden viimeisiin kilpailuihin viitospaikalta. 4. Valjakko oli paras myös Keskisen edellisissä raveissa. Kiriliina voitti 1800 euroa tammasarjasta ja toholampisten Erkki ja Marja-Leena Jämsän omistama Laina saman summan nuorten sarjasta. Haapajärven Second Opinion oli hyvä kakkonen. 8. poissa: 4. Tennis Pariisi: Miesten ATP Masters 1?000 -turnaus, palkintoarvo 6?128?940 euroa: Nelinpelin loppuottelu: Harri Heliövaara Suomi/Henry Patten Britannia (3)–Julian Cash/Lloyd Glasspool Britannia (2) 6–3, 6–4. Futsal Miesten Futsal-liiga: ToPV–TPK 7–3 (1–2), Riemu–Vieska Futsal 2–1 (1–1). Kun T5-pelin suurin suosikki Sale kangistui keulasta, kohosi voitto-osuus yli 1300 euroon. lähtö, lv 2100 m: 1) BWT If You Dare/Elina Leinonen m1,17,9 (2,13), 2) Kaffe Latte Sisu m1,18,3 (18,35).3) Matteo Wibb m1,19,1 (11,78).4) Homemade Pudding m1,18,4 (23,68). 3–2 (0–0, 2–1, 0–1, 1–0), Seattle–NY Rangers ja. Kotiradan Pappapperon ja Ville Välähyksen voittojen myötä Varis oli voiton päässä Pohjolasta ennen viimeistä lähtöä. Piotr Parzyszek 3–1, 80. Lentopallo Naisten Mestaruusliiga: LP Kangasala–Kuusamo 0–3 (19–25, 23–25, 23–25). P17 Futsal-liiga, lohko C: KePS–HK 3–0 (1–0), LiPK–AS Moon 9–5 (4–4). Arto Laurukaisen Meno-Antti oli niin menollaan, että se pakeni kauas muiden edelle Keskisen loppusuoralle tultaessa. 200?000 kruunua, 1) Bonsse Garde/Carl Johan Jepson (valmentaja Fredrik Wallin) 11,9a. NHL lauantaina: Boston–Carolina 2–1 (0–0, 0–0, 2–1), Winnipeg–Pittsburgh 5–2 (2–0, 2–1, 1–1), W: Brad Lambert 1+0, Nashville–Calgary 4–2 (3–0, 0–0, 1–2), N: Juuse Saros 33/35 torjuntaa, San Jose– Colorado ja. kuolemanpaikalle, kun Sara Hautamäki halusi pitää piikkipaikan Titan Startaroksella. lähtö, lv 2100 m: 1) Titan Startaros/Sara Hautamäki 16,9a (8,98), 2) Madeleine Tie 16,9a (1,73).3) Iivo Fastback 17,0a (10,65).4) Ragazzina 17,2a (5,89).poissa: 12. Lauantaina: Tottenham–Chelsea 0–1 (0–1), Liverpool–Aston Villa 2–0 (1–0)
Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute p. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Va. ME TIEDÄMME, KULTASENI. 1029 932 3 9 2 1 5 1 8 4 7 3 3 6 1 2 8 8 7 6 9 2 8 4 4 5 3 7 8 9 5 1 7 2 5 4 9 4 5 8 6 1 3 6 7 2 1 2 8 7 6 9 3 5 4 6 4 3 7 9 7 8 6 1 6 3 1 2 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. AJATTELIN, ETTÄ SAKU SAATTAISI HALUTA TAVATA LAPSENLAPSENI KALLEN. 020 750 4007 (pvm/mpm) ti-pe klo 7.00 11.00, la klo 7.00 9:30 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Va. toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. TÄÄLLÄ NÄYTTÄÄ AINA TÄLTÄ. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi HEI, KAIJA! HEI, ULLA. marraskuuta 2025 SARJAKUVAT // 14 B. TULE SISÄÄN! ANTEEKSI TÄMÄ SOTKU, EI TÄÄLLÄ YLEENSÄ NÄYTÄKETÄ MINÄ OIKEIN HUIJAAN. päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä 020 750 4499 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula, 040 1278 803 Anssi Mäkelä, 050 5982 061 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Maanantaina 3
18.30 Puoli seitsemän. MTV3 06.15 Aamusää. Dokumenttisarja. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Pilvisyys on runsasta ja sää on enimmäkseen poutainen, lähinnä maan pohjoisosassa sataa ajoittain tihkua. 14.00 Alone Suomi. 17.00 Pikku Kakkonen. Tunteet käyvät kuumina rivitalossa. Karita on pahassa pulassa ja kohtaa heikkoutensa silmästä silmään. 12.30 Murdochin murhamysteerit. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. Brooke on vaisu, mutta yllätysvieras piristää hieman. 20.00 Suuri ompelukisa. 18.00 Ruokamatka Ranskaan. 07.05 LEGO DreamZzz. 21.30 Seksi-Suomen historia. Kotimainen draamasarja. Råt & Godt valmistaa huonekaluja kierrätyspuusta ja auttaa samalla nuoria löytämään paikkansa yhteiskunnassa. 16.10 Haluatko miljonääriksi. Bean 12.30 Teknavi 13.00 Suurmestari Australia 14.00 Vintiöt 14.30 Pirunpeli 15.55 Rekkakuskit jäällä 17.00 Laittomien autojen takavarikoijat 18.00 Simpsonit 18.30 Suomen surkein kuski 19.30 Suurmestari Ruotsi 21.00 ELOKUVA: Beck: Houkutuslintu (1) 22.50 Norskov 23.45 Karkurit 00.40 Alone Suomi 01.35 Huutokaupan metsästäjät 02.00 Simpsonit 02.25 Laittomien autojen takavarikoijat ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 2 5 8 11 14 17 20 23 26 29 1 Lokakuu Marraskuu 2025 -20 -10 10 20 3 6 9 12 15 18 21 24 27 30 Lokakuu 2025 2 4 6 Ma Alanya 25 Amsterdam 13 Budapest 11 Dubai 32 Dubrovnik 18 Hania 22 Las Palmas 25 Lissabon 18 Malaga 22 New York 15 Nizza 19 Oimjakon -26 Phuket 28 Riika 10 Skellefteå +7 Sydney 25 Tukholma 10 Tokio 18 Venetsia 16 Ti 24 14 13 35 19 21 27 21 21 14 18 -26 29 +9 +8 23 13 16 16 Ke 24 16 13 35 17 20 25 18 21 17 17 -24 29 12 +8 24 13 17 15 2.11. NELONEN 06.00 Bing. 11.30 Viisi miestä viikossa. 12.45 Koiraperheet käytöskoulussa. 23.35 Vaihde vapaalla. 18.00 Yle Uutiset. 19.00 Kulttuuricocktail Kirjat. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. Miten kova kiire soten pelastamisella on. Aurinko ja Välimeri ovat syynä siihen, miksi Rick Stein suuntaa nyt Etelä-Ranskaan. Lunan vointi kohenee, ja hän haaveilee yhden jos toisenkin ihmisen tapaamisesta. 22.35 Masked Singer Suomi. 17.00 Viiden jälkeen. 19.30 Kovan viikon ilta. 19.50 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä. Heidi ja tämän paras ystävä Taina riitaantuvat Mirkosta. 06.30 Smurffit. 16.05 Tähtiarpa. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 21.00 Karkurit. 22.02 Rakkaudella, Holmlia. 14.50 Prisma: Valmisruoan vaarat. Murdoch muuttaa väliaikaisesti asuntolaan, koska hänen talonsa tuntuu liian suurelta Ogdenin ja Susannahin lähdön jälkeen. 20.00 MOT. 22.40 Oddasat. 19.00 Sohvaperunat. Kuka manipuloi ja ketä. Nate tekee suuren päätöksen, mutta ensin hän haluaa keskustella Tracyn kanssa. Ensimmäisellä kerralla tuomarit haluavat nähdä, miten 12 kisaajaa selviytyy ”klassikoista twistillä”. 21.00 A-studio. 08.00 Huvila & Huussi. Dianalla taas olisi mahdollisuus saada listoilleen 30 miljoonan punnan kaupunkitalo Mayfairista, mutta myyjä esittää vaikeasti tavoiteltavaa. 7.14 Mitkä ovat kuluttajan oikeudet perintätapauksissa. 20.29 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 12.15 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 15.00 Masked Singer Suomi. Brooke patistaa Ridgeä kertomaan Taylorille kaiken Napolin tapahtumista. marraskuuta 2025 TELEVISIO // 15 YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 18.25 Selviytyjät Suomi. 20.00 Maajussille morsian. 12.00 Ota rahat ja juokse. 09.10 Elämäni Biisi. Tosiasiat tunnustamalla ja kipeitä muistoja käsittelemällä Bellelle avautuu mahdollisuus päästä irti Tomin otteesta. 19.20 Päivän sää. 22.55 The Helsinki Effect. (1942) (Mv). 22.25 Tulosruutu. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 18.21 Puoli7 tänään. Symbolin arvoitus vie Karpin ja Nurmen tutkimaan vuoden takaista nuoren tytön yliannostuskuolemaa. Myös Anna ja Anna Maria pohtivat aikoinaan lähtöä, mutta nyt he pyörittävät kyläkauppaa yhdessä. Lämpötila on +2 ja +10 asteen välillä. Ma Haapavesi +7 Halsua +8 Helsinki 10 Joensuu +7 Jyväskylä +8 Kajaani +6 Kalajoki +7 Kokkola +8 Kuopio +8 Kuusamo +3 Lahti +9 Lappeenranta +8 Oulu +6 Pietarsaari +9 Pori +9 Rovaniemi +4 Tampere +9 Toholampi +8 Turku +9 Utsjoki +1 Vaasa +9 Ylivieska +8 Ti +7 +7 10 +7 +7 +6 +8 +8 +7 +4 +8 +8 +8 +8 10 +6 +9 +8 10 +2 +9 +8 Ke 10 10 11 +9 10 +9 10 10 10 +5 11 11 +8 10 12 +6 11 10 11 +1 11 10 To +9 +9 11 +9 10 +8 +9 +9 10 +5 11 10 +8 +9 11 +4 10 +9 12 +1 10 +9 Pe +8 +8 11 +8 +8 +6 +8 +9 +8 +5 10 10 +7 +9 10 +4 10 +8 12 -3 +9 +9 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 1.11. +1 -1 +2 +3 +3 +5 +6 +8 +8 +7 +8 +9 +9 6 6 7 3 5 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA +9 +6 +7 +5 +8 +5 +7 +4 +7 +5 +8 +6 +8 +6 +7 +5 +7 +4 +7 +4 10 +6 10 +6 10 +8 10 +7 10 +8 4 4 7 5 5 4 Kokkola 2.11. Electra avautuu Willille. Punnittuaan eri vaihtoehtoja epätoivoinen Belle uskaltautuu koputtamaan Charityn oveen ja pyytämään apua. 11.00 Haluatko miljonääriksi. Will kuuntelee Electran murheita ja vakuuttaa niiden olevan turhia. Sotheby?sin välittäjillä on mahdollisuus huippukauppoihin, kun myyntiin tulee kokonainen kerrostalo Hyde Parkin vierestä. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 13.30 Minä ja koirani. Entinen prostituoitu kertoo oman tarinansa. 16.40 Yle Oddasat. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema Monipuoliset livet keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset. 13.15 ELOKUVA August järjestää kaiken. 22.21 Päivän sää. 09.58 La Promesa Salaisuuksien kartano. 23.00 Munkkivuori. Amatööriompelijat kokoontuvat Leedsiin Sara Pascoen johdolla. Holmliassa eletään kesää, ja Benjamin ja Elias haaveilevat tulevaisuudesta, jossa kaikki tuntuu mahdolliselta. (Suomi 2025). 07.50 Sonic Boom. Hissitalo Mayfairista. Noin sata vuotta sitten Helsingissä toimi kymmeniä laillisia bordelleja. 10.30 Kauniit ja rohkeat. Kansankomedia kertoo keski-ikäisistä siskoksista, jotka jatkavat maineikkaan sysmäläisen sahdinpanijasukunsa perinteitä ja lupaavat valmistaa sahtia kolmannen sisarensa häitä varten, mutta tulevat prosessiin kuuluvan maistelun yhteydessä juoneeksi koko erän. Keskipohjanmaa // Maanantaina 3. 22.20 Milli arvontalähetys. Suomessa mansikanpoiminta on ulkomaalaisten työntekijöiden harteilla. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 17.52 Tarinoita tuntureilta. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 22.55 Tulossa: Amazing Race Suomi. Kerry yrittää toppuutella rakastunutta Ameliaa, joka puuhastelee synttäreitä Tomille. Alkaa hupaisa kamppailu krapulaa ja aikaa vastaan, kun sahtia pitäisi saada valmistettua ajoissa lisää, ja pelissä ovat sekä perhesuhteet että maine. 15.50 Yle Uutiset Sunnuntai. Mihin julkkikset matkustavat, kun he haluavat rentoutua ja karata paparazzeilta. 18.30 Emmerdale. klo 14 °C +8,8 Utö Sateisinta 31.10. °C -7,8 Kilpisjärvi Lämpimintä 1.11. 17.10 Murdochin murhamysteerit. 7.42 Jälkihiki 8.25 Kirpputorit pyrkivät eroon nuhjuisuudesta 8.50 Britannian kuningashuoneen skandaali 09.30 Puoli seitsemän. 10.00 Emmerdale. 06.25 Huomenta Suomi. 17.00 Yle Uutiset. Pian häneltä pyydetään apua kadonneen vuokralaisen murhan selvittämisessä. Huoltopoliisi kontrolloi irtolaisina pidettyjä naisia 1980-luvulle asti. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 16.45 Novosti Yle. Artun puuhat epäilyttävät Auroraa, joka kerää rohkeutensa ja ylittää itsensä. 16.00 Unelmakoti. Kohtalokas jahti on alkanut. 10.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 13.00 Suomen kaunein koti. 12.00 Erittäin salainen Vakoilua Suomessa. 10.25 Tuhkimotarinoita. 11.00 Jumalanpalvelus. 21.00 ELOKUVA 100 litraa sahtia. 22.00 Karppi. Puoli vuotta myöhemmin unelmat murskautuvat. 13,3 mm Lappenranta lentoas. 06.40 LEGO Friends: Uusi luku. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Henna paljastuu ja joutuu ojasta allikkoon. klo 14) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi +6 °C 44 cm Oulu +6 °C 31 cm Raahe +7 °C 36 cm Pietarsaari +7 °C 39 cm Vaasa +6 °C 37 cm LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 2.11. 14.00 Snowhow Pohjolan talvi. 12.00 Tähtiarpa. Tanskalainen sarja kierrätyksestä. Taylor ja Kelly intoilevat tulevista häistä, mutta Ridge ei ole yhtä varauksettoman tohkeissaan. 22.00 Kymmenen Uutiset. 17.10 MasterChef Australia. 6.40 Missä ja keille on töitä. 16.00 100 Places to Be. Charity kertoo Bellen puolesta Cainille, mitä Tom on tehnyt. Tornionlaaksossa kouluvuoden loppu merkitsee hyvästejä. YLE TEEMA & FEM 07.57 BUU-klubben 08.27 Sportliv 08.45 Norjan kovin 09.37 Gambämark: Kulissien takana KAJ 10.01 På spåret 11.00 Anne ja Anders Afrikassa 12.00 Aurinko laskee Lemmenjoella 13.20 10 kirjettä tulevaisuuteen 14.30 Lomamatka 80-luvulle 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano 15.55 Mateli säkeitä runonlaulajan elämästä 16.30 Jumalallista ruokaa 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Kuoleman monet kasvot 18.58 Kylän sankarit 19.16 Stunttijengi 19.30 Yle Nyheter TVnytt 19.30 19.55 Spotlight: Minä synnytän, te maksatte 20.25 Mårten Mickos Otaniemestä Piilaaksoon 21.00 Efter Nio 22.00 Rakkaudella, Holmlia 22.41 Oxen 23.26 Wingman ystävyys ilman rajoja MTV SUB 07.00 Monchhichi 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Illallinen kansallismaisemassa 09.00 Kuokkavieras Kataja 10.00 Ostoskanava Myori.fi 10.45 Doc: Tizian taiteen tarina 12.00 Mr. Italiasta palaajat otetaan riemumielin vastaan. 14.55 Brittien ökyimmät myyntikohteet. Nurmi saa käsiinsä Saksassa kuvatun kojelautakameran videon, joka näyttää Karpin miehen yliajoon liittyvän yllätyksen. 21.00 He jotka päättivät jäädä. 22.47 Seitsemän. klo 14 °C +5,9 (2.11. 09.00 Raharemontti. Lounaanpuoleinen tuuli on heikkoa tai kohtalaista. 19.00 Seitsemän Uutiset. Gränsälvsgymnasietin vastavalmistuneet hajaantuvat maailmalle, eivätkä monet palaa. Teiniromanssin roihutessa yhteisön ystävyydet ja avioliitot alkavat rakoilla. 15.00 Kauppakaupunkien aarteita. 19.30 Salatut elämät. 11.15 Ruokamatka Ranskaan. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 19.25 Tulosruutu. Dokumentti esittelee 100 toistaan upeampaa lomakohdetta ympäri maailmaa. 20.00 The Box Suomi
19.17 Kulturnyheterna. 06.45 Haaveena Hirsitalo. 14.32 Radio Suomen Iltapäivä. 21.02 Urheiluradio. 21.15 Voimaa Sanasta. 22.30 Kiitoksen ja ylistyksen aika. 20.00 YleX Vaihtoehto: Raine Laaksonen. 09.30 Simpsonit. 18.27 Pyöräily: Trofee Veldrijden, Lokeren. 13.00 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi. 19.00 Taivas kuulee. 16.32 Radio Suomen Alkuilta Jenny Lehtinen. Riku lähtee kiireellä hakemaan pojan tavaroita malesialaiselta poliisilaitokselta. 08.07 Radio 1:n aamu. 23.55 Simpsonit. Paavali puhuu kaikille kuuluvasta pelastuksesta. Kuluttajaa suojellaan hyvin EU:ssa, mutta jos ostaa tuotteen verkossa EU:n ulkopuolelta, voi saada käsiinsä ihan mitä vain. 11.30 Kutsu muutokseen. 13.00 Politiikkaradio. 06.30 Tiny House Hunting. 01.05 Murhan vaikutus. 13.45 Anna Sanan sytyttää. 12.30 Simpsonit. 01.30 Top Gear. 21.00 TV7 Israel News. 22.00 Rillit huurussa. 16.00 Lemmen viemää. 23.30 Amerikan rajavartijat. 20.03 Radio Suomen Musiikki-ilta esittää. 15.40 Jerusalem studio. 09.00 Simpsonit. Mansikan pimeä puoli. 12.00 Haastattelussa. 09.30 Yle Uutiset läheltäsi. 20.00 Yle Uutiset. 12.30 Landet runt. Elävä historia vie matkalle menneisyyden ihmisten tarinoihin aina muinaisesta Egyptistä Suomen lähihistoriaan. 18.25 Makujen maatila. 02.15 Sportnytt. 19.27 Pyöräily: Monuments. 23.00 Melbournen lentokentällä. EUROSPORT 1 07.00 Kausikatsaus: Kestävyysajo MM-sarja. 21.00 ELOKUVA Kauhea kankkunen 3. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. 17.35 Keinuva talo Mika Kauhanen: Huuliharpun hilpeys ja haikeus. 23.10 ELOKUVA Elvis. LIV 09.00 Farmi Suomi. 21.00 Yle Uutiset. 17.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 13.00 Yle Uutiset. 01.03 Maantiepyöräily: Tour de France. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 03.20 Dalgliesh. 02.40 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 20.05 Ruben Stiller. 22.00 Ilouutiset. 18.00 Racing on the Edge. 03.15 Running Wild With Bear Grylls: The Challenge. 20.02 Sää. 07.15 Simpsonit. 19.45 Fråga doktorn. 12.00 Emmerdale. 18.30 Sverige idag. 11.32 Koko Suomen Radio. 15.35 Sisarvaimot. 20.00 Polkujuoksu: Kappadokia. 13.00 Silent Library Suomi. Nykypäivän vitsauksena ovat myös rikolliset, jotka eivät edes myy kelvottomia tuotteita vaan pahimmassa tapauksessa varastavat pankkitunnukset. 18.00 Nelli-Nalle. Joillakin tiloilla tehdään ylipitkiä päiviä ilman riittävää korvausta. 04.25 Ghost adventures. 22.45 Näistä levyistä en luovu. 23.40 Remppa vai muutto UK. 15.30 Minun ihmeeni. 02.00 Diili. 14.45 Teho-osasto. 18.00 Cordoban maanalaiset salaisuudet. 17.00 Daydreamer. 10.00 Studio Krypta. 23.30 Mummos mat. 03.25 Tracker. 23.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. 21.00 ELOKUVA Beck: Omaa vertasi. 07.55 Alaska: Viimeinen rintama. 02.30 Nyhetstecken. 23.55 ELOKUVA Alien 3. 11.00 Hemmagympa med Sofia. 15.45 Moderni perhe. 16.30 Top Gear. 08.00 Daydreamer. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 10.00 Unelma-asunto auringon alta. 23.00 Ekonomibyrån. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Remppa vai muutto UK. 21.45 Signaali sydämiin. 11.30 Family Guy. 18.20 Nyhetstecken. 10.10 Miten kaikki tehdään. 08.10 Puhalla Jumalan tuuli. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää. 17.55 Makujen maatila. STAR CHANNEL 06.00 Family Guy. 04.25 Upea lihava elämäni. YLEX 06.00 YleX Soittolista. 07.05 Aamusoitto. 00.10 Digital senior. 18.05 Mentalisti. 04.45 Konflikt. Maailmanlaajuinen sijaissynnytysbisnes on miljardiluokan teollisuutta, joka mahdollistaa köyhille naisille paremman tulevaisuuden mutta mihin hintaan. 21.07 Radio Suomen Ilta. 20.20 TV4 Vädret. 20.25 Laten ja Sarkun hurjat suunnitelmat. 13.30 Huutokaupan metsästäjät. 18.30 Burgerimiehet Välimerellä. 14.20 Miehen puolikkaat. 17.00 Uutispodcast. 14.50 Asunnon metsästäjät maailmalla. 06.50 Simpsonit. 02.30 High Potential. 03.50 The rookie. 09.03 Urheiluradio. 23.30 Nooan jälkeläiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. Taidemusiikin tarinoita kertoo ja purkaa Kare Eskola. 12.30 Burgerimiehet Välimerellä. 18.55 Anslagstavlan. 23.40 Yöklassinen. 01.30 Murha paratiisissa. 10.05 Haaveena Hirsitalo. 02.00 Nelli-Nalle. Suomessa mansikanpoiminta on ulkomaalaisten työntekijöiden harteilla. 14.25 Drömslottet. 12.00 Lentoturmatutkinta. 15.50 Poliisikoirat. 16.55 Lainvalvojat Helsinki. 01.35 9-1-1: Lone Star. 20.00 Teho-osasto. 16.10 Puhalla Jumalan tuuli. 06.30 Raamattu on ihmeellinen! 07.00 Raamattu puhuu sinulle. 09.32 Koko Suomen Radio. 21.05 Politiikkaradio. 21.00 ELOKUVA Se: Toinen luku. SVT2 13.00 Rapport. 17.00 Raharemontti. 23.30 Kiosken. 14.15 Etupenkillä. 19.00 Lentoturmatutkinta. 11.00 Kartanoiden kunnostajat. TV5 06.00 Asunnon metsästäjät. 13.10 Arvokaman etsijät: Entisöijät Halloweenspesiaali. 23.50 Rapport. 17.00 Rapport. 01.05 Tohtori Paise. 04.20 Murhaaja kotonani. HERO 15.00 Huvila & Huussi. 16.25 Crashing Through the Snow. 23.55 TV4 Vädret. 19.30 Petolliset. 19.00 Livet på autismspektrumet. 17.07 Radio Suomen Alkuilta Jenny Lehtinen. 21.30 Sanan helmiä. 19.00 Ruotsin rajavartijat. 07.25 Amerikan lapsimissit. Keskipohjanmaa // Maanantaina 3. 03.00 Lainvalvojat Helsinki. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 14.02 Radio Suomen Iltapäivä. 04.30 Ihmeelliset superautot. 20.00 Kymppitonni. 09.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 22.45 Världens historia på tre minuter. 09.04 Muistojen bulevardi. 20.00 Tutankhamonin haudan kirous. 07.00 Remonttipari. 08.15 Maailman herkullisimmat ruoat. 12.30 Gloryline. 07.10 Kutsuttu evankelistaksi. 14.30 Hengenvaarallisesti lihava Brasilia. 20.30 Rapport. 23.00 Family Guy. 20.30 Robinson. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 17.05 Urheiluradio. 01.45 Kulturnyheterna special: Äntligen skärmfri. 18.00 Yle Uutiset. 23.50 Tabu. 19.00 Panttilainaamo. 12.45 Merisää. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Salakuljettajat satimeen. 01.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 01.00 Jerusalem studio. 18.50 Unelmakoti 100 päivässä. 10.30 Mökin rakentajat. FRII 06.00 Saarielämää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Simpsonit. 17.20 Jiros swimrun på 15 minuter. 12.00 Australian rajalla. 21.40 Snooker: International Championship. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 13.10 Unelmakoti 100 päivässä. 11.57 Pyöräily: MM-kisat, Santiago de Chile. 23.00 TV4 Nyheterna och sporten. 21.00 Erikoisjoukot. 00.30 Love Israel Baruch Korman. 19.25 Musiikkikamari. 02.30 Lainvalvojat Helsinki. 17.00 Turvatarkastus: Peru and Brasilia. 23.40 Ekonominyheterna. 20.30 Halva jag. 17.35 Livet – berättelser från Svenskfinland. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 16.00 Autojen ensiapu. 06.40 Superhamstraajat. 04.40 Mökin rakentajat. 07.05 Urheiluradio. 09.05 Asunnon metsästäjät. 08.15 Farmikeittiön makupalat. 13.30 Radio 1:n iltapäivä. 00.50 The rookie. 06.50 Running Wild With Bear Grylls. 13.20 Eristyksissä: Plathin suurperhe. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 15.55 Yle News. 00.35 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. Samaan aikaan mystinen terroristijärjestö, Syndikaatti, tekee maailmalla tuhojaan, mutta päättäjät eivät tahdo uskoa koko järjestön olemassaoloon. 20.00 TV4 Nyheterna. 07.50 Merisää. 11.30 Yle Uutiset läheltäsi. 11.10 Museoiden mysteerit. 13.05 Gudstjänst. Sää. 18.30 Simpsonit. 11.00 Jumalan lupaukset Israelin turvana. 08.40 Farmikeittiön makupalat. 10.00 Melkein MENSA. 19.30 Miehen puolikkaat. 19.02 Radio Suomen Musiikki-ilta esittää. 06.35 Kökets middagstips. 18.30 Herätyksen läpimurto. 17.35 Family Guy. 17.05 Family Guy. 07.55 Maailman herkullisimmat ruoat. 01.50 Panjo ja Kani. 01.15 30 minuter. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 06.40 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. JIM 09.00 Petolliset. 15.00 Kulttuuriykkönen. 07.00 Morgonstudion. 11.00 Yle Uutiset. 00.00 Christian World News. 16.07 Urheiluradio. 16.50 Där ingen skulle tro att någon kunde bo. 17.30 Korkeasaari. 14.50 Miehen puolikkaat. 13.55 Miehen puolikkaat. RUOTSIN TV4 06.10 Hem till gården. 08.30 Snooker: International Championship. marraskuuta 2025 16 // RADIO JA TELEVISIO TLC 06.15 Say Yes To The Dress: Britannica. 18.00 Efter fem. 17.45 På jakt efter hopp. 23.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 23.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 15.20 Ant Anstead: Mestarimekaanikko. 13.00 Nyhetsdagen. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 19.33 Lokala nyheter. 00.40 Sinkkuillallinen. 23.17 Golf. 15.45 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. 06.20 Miten kaikki tehdään. 22.00 Aktuellt. 03.52 Pyöräily: MM-kisat, Santiago de Chile. 21.00 ELOKUVA Mission Impossible Rogue Nation. 16.50 Kuppikakkuleivontakisa. 12.07 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. 10.52 Yksi on hyvää seuraa. 06.50 Aamuhartaus. 03.30 Poliisikoirat. 13.15 Café Raamattu. 11.20 Gilmore girls. MARINA SARDIÑA / YLE JUHA KIVIOJA / YLE. 14.30 Yle Uutiset läheltäsi. 13.30 Snooker: International Championship. 18.10 Northwind Kids Kaikki lapset tulkaa! 18.25 Viikon raamattulaulu. Malesiasta löytyy yllättävä apukäsi: suomalainen nainen, jonka tuttu on toiminut Tiomanilla poliisina. 21.35 Tiedeykkönen. 17.30 Lainvalvojat Helsinki. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.30 Minun ihmeeni. 13.45 Rakkautta yli rajojen Tanska. 07.45 Kalliovuorten eläinlääkäri. 20.51 Maantiepyöräily: Singapore Criterium. 08.05 Raamatun kadonneet aarteet. 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 14.00 Retuscherade minnen. 19.30 Historien om Gröna Lund. 23.00 Fotbollsstudion. 16.09 Radio Suomen Alkuilta Jenny Lehtinen. Klassista musiikkia. 18.25 Holiday Crashers. Paavalin kirjeitä luetaan maanantai-iltaisin syksyn aikana. 03.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. 12.20 Eristyksissä: Plathin suurperhe. 15.30 Yle Uutiset läheltäsi. 06.20 Haaveena Hirsitalo. 02.10 Yhä mysteeri. 12.10 Saarielämää. 01.50 Konflikt. 01.50 Mister Books mysterier. 13.30 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. 03.10 Huvila & Huussi. 20.00 Suomen kaunein koti. 14.15 Arvokaman etsijät: Klassikkoautot. 10.20 ELOKUVA Coyote Creek Christmas. 13.02 Radio Suomen Iltapäivä. 08.35 Asunnon metsästäjät. 22.38 Kulturnyheterna. 19.30 Top Gear Suomi. Tuottaja-toimittaja Mikko Kurenlahti lukee Roomalaiskirjeestä (9:1-10:12). 15.15 Moderni perhe. 20.55 Lokala nyheter. 02.50 Gold Rush: Kaivosten pelastajat. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 00.30 Agenda. Musiikin esittävät Maria Laakso, laulu, Senni Valtonen, huilu, Mikko Iivanainen, kitara, Markku Perttilä, kitara, Pekka Nyman, vibrafoni, lyömäsoittimet. 14.30 Raamattu on ihmeellinen! 15.00 Raamattu puhuu sinulle. 22.50 Lokala nyheter. MOT saa poimijoilta yhteydenottoja huonosta kohtelusta mansikkatiloilla. 15.30 Diili. 18.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 10.30 Yle Uutiset läheltäsi. 07.30 Yle Uutiset läheltäsi. 20.00 Hundra procent bonde. 19.28 Sportnytt. 17.05 15 minuter på teckenspråk. 09.05 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki. 23.40 Yöradio. 10.30 Farmi Suomi. 04.15 Family Guy. 23.00 Yle Uutiset. 04.45 Family Guy. Hartaudessa kuullaan kappale ”Laula ihmisille”. 22.03 Urheiluradio. 02.16 Maastopyöräily: Maailmancup, Kausikatsaus. 10.30 Suuri seikkailu. 21.50 Merisää. Löytyisikö niiden joukosta ratkaiseva todiste katoamisen taustalla. 06.05 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 23.05 Paiseklinikka. 17.30 Husdrömmar. 00.00 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. 18.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 13.15 Spelet. 12.05 Elävä historia. 19.55 Tohtori Paise. 18.02 Radio Suomen Musiikki-ilta. 00.45 Maailman mystiset saaret. Toimintaelokuvan jatko-osassa agentti Ethan Hunt (Tom Cruise) kumppaneineen on hankaluuksissa, kun heidän edustamansa IMF-järjestö lakkautetaan. 20.00 112. 01.00 Alaskan jäälentokenttä. 15.32 Radio Suomen Iltapäivä. Kuuntelijoiden toivomaa hengellistä musiikkia. 07.40 Autiotalojen aarteet. Mansikka-alalla toimii myös poimijoiden tienesteistä välistä vetäviä työvoiman välittäjiä. 15.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. Mot, Yle TV1 klo 20.00. 23.30 Family Guy. Hän törmää kiinnostaviin tarinoihin ja ihmisiin, ja tavoittaa vihdoin poliisipäällikön, joka lupaa antaa kadonneen pojan matkatavarat – jos Riku vain saa lain vaatimat paperit kuntoon. 15.30 ELOKUVA Apples. 17.00 Kausikatsaus: Polkujuoksun maailmancup. 09.30 Herää ja valmistaudu herätykseen. 17.00 Maryn helpot kokkailut. 16.30 Yle Uutiset läheltäsi. 14.15 Res med Jovan. 04.15 Kauneutta hinnalla millä hyvänsä. 12.00 Sportspegeln. 19.55 Laten ja Sarkun hurjat suunnitelmat. 15.00 Yökylässä Maria Veitola. 17.00 Jerusalem studio. 08.40 Armon kalliolla. 02.10 Northwind Kids Kaikki lapset tulkaa! 02.25 Viikon raamattulaulu. 17.20 Yksi on hyvää seuraa. 23.00 Amerikan rajavartijat. 16.40 Armon kalliolla. 17.50 Panjo ja Kani. Ne voivat olla jopa terveydelle vaarallisia. 10.00 Exomars: Euroopan avaruusprojekti. 16.15 Rillit huurussa. 21.00 Allt för Sverige. 18.35 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 18.30 Oddasat. 22.00 Tanssii Tähtien Kanssa. 10.40 Miten kaikki tehdään. 23.41 Kortfilmsklubben – tyska. Riku lähtee Malesiaan. 10.02 Koko Suomen Radio. Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell varoittaa kiinalaisista tuotteista. 22.05 Apua, mikä tauti! Spesiaali. 18.15 Nyheter på lätt svenska. 08.35 Miehen puolikkaat. 12.10 Barnwood Builders. 07.00 Snackmasters UK. 12.00 YleX Etusivu: Sikke. 12.55 Paikka auringossa. 22.30 Rillit huurussa. 15.00 Running Wild With Bear Grylls. 14.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yukonin eläinlääkäri. 16.20 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. 07.32 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 07.40 Jerusalem studio. 07.53 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 16.00 Huvila & Huussi. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 10.32 Koko Suomen Radio. 02.50 Fire country. 18.55 Radio Suomen Musiikki-ilta. 09.35 Haaveena Hirsitalo. 19.02 Riku Rantala: M/S Mystery K4J4: Matka Malesiaan alkaa. 22.30 Nyheterna story: Arbogakvinnan och hennes mans mystiska död. 16.40 Rillit huurussa. SVT1 06.15 Landet runt. 13.00 Meret ilman vettä: Jälkiä jättämättä. 21.00 Vetenskapens värld: Livet före istiden. 17.00 YleX Ilta: Womma. 07.05 Halloweenin suuri leivontakilpailu. Otsikoiden takana joka arkipäivä. 02.20 Paiseklinikka. 10.10 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki. 10.00 Yle Uutiset. 18.45 Uutiset. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 00.45 Miehen puolikkaat. 12.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 11.00 Family Guy. 10.00 Virtasen taloushistoria: Kuluttajaa suojellaan ja huijataan. 01.10 Miehen puolikkaat. 14.30 Alaskan jäälentokenttä. 04.05 Food Factory USA. 16.07 Faunin iltapäivä. 07.07 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 15.15 Varuhuset. 21.00 Maajussille morsian. 20.30 Elävä yhteys. 02.40 Maantiepyöräily: Singapore Criterium. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Iltahartaus. 06.20 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 12.35 Kokkaushaaste. 21.00 Paiseklinikka. 18.50 Kullankaivajan opas. 22.00 Färjan. 15.00 Yle Uutiset. TAIVAS TV7 06.15 Etupenkillä. 07.49 Vakioautot: Maailmankiertue, Inje. 01.35 Rakennuskatastrofit. 15.10 Kutsuttu evankelistaksi. 16.00 Hemma igen. KUTONEN 06.00 Miten kaikki tehdään. 02.25 Murha paratiisissa. 21.00 Mentalisti. 14.00 Meret ilman vettä. 09.00 Rooman kadonneet aarteet: Toscanan amfiteatteri. 11.02 Koko Suomen Radio. 08.30 ELOKUVA Christmas Sail. 23.55 Cordoban maanalaiset salaisuudet. 07.10 Museoiden mysteerit. 00.00 Pirunpeli. 01.40 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 The rookie. 21.55 Radio Suomen Ilta. 15.00 Drömmen om ett paradis. 23.00 Marttyyrien Ääni. 00.06 Purjehdus: SailGP, Cadiz. 08.10 Miehen puolikkaat. 03.20 Apua, mikä tauti! Spesiaali. 11.00 Välilevyjä Kare Eskola. 09.06 Koko Suomen Radio. 12.40 Saarielämää. 22.00 Suomen huutokauppakeisari. 00.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 17.55 Arvokaman etsijät: Entisöijät militaria. 22.05 Yöradio. 21.00 Hela Sverige bakar. 09.00 Marie Licciardo. 23.55 Murder in the Heartland. 15.02 Radio Suomen Iltapäivä. 06.45 Miten kaikki tehdään. 21.00 Yksi on hyvää seuraa. 07.40 Huutokaupan metsästäjät. 11.15 Divided by Design. 11.35 Uskomattomat piparkakkutalot. 13.50 Nya arkitekturens pärlor. 13.00 Tähdet, tähdet. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 02.25 Turvatarkastus: Peru and Brasilia. Spotlight tutkii. 09.00 Yle Uutiset. 08.07 Ykkösaamu. Nuorisotyönohjaaja, muusikko Virpi Salo Vihdistä puhuu Jumalan antamista välineistä kohdata taistelutannerta muistuttava maailma. Spotlight: Minä synnytän, te maksatte, Yle Teema & Fem klo 19.55. 00.20 The Osbournes Want To Believe. 00.20 Simpsonit. 15.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 06.25 Family Guy. 08.40 Gold Rush: Kaivosten pelastajat. 19.00 Miehen puolikkaat. 00.00 Tohtori Paise. 22.00 Rakennuskatastrofit. 13.30 Masked Singer Suomi. 12.30 Unelma-asunto auringon alta. 06.45 Nyhetsmorgon. 17.00 Sinkkuillallinen. 21.00 High Potential. 12.05 Urheiluradio. 21.00 Clarksonin farmi. 22.46 Sportnytt. 19.00 Rapport. 18.00 Simpsonit