Siskotiimi pyörittää perunatilaa 1 Sivut 14–15 Suomen suurimpiin ruokaperunan tuottajiin kuuluvaa Penttilän Perunatilaa Kalajoella pyörittää kolme siskosta, Hilla Kaarlela, Helmi Penttilä ja Elle Penttilä. Kaksoset Hilla ja Helmi astuivat remmiin jo 11 vuotta sitten isän kuoltua, ja pikkusisko Elle tuli mukaan maatalousyhtymään vuosi sitten. Siskokset Elle Penttilä, Helmi Penttilä ja Hilla Kaarlela viihtyvät töissäkin yhdessä. Perjantai 29.8.2025 Keskipohjanmaa.fi | Nro 164 Hinta 4,20 €. (sis. – Meillä on multaa kynsien alla! Ja on mahtava tehdä tätä siskotiimillä, Hilla Kaarlela sanoo. JUKKA LEHOJÄRVI Kokkolan Veden entiselle vesilaitosjohtajalle ehdollista vankeutta 1 Sivu 4. Liikenneja viestintäministeri Lulu Ranne Kokkolan kaupungintalolla. alv 10 %). EMMA TOIKKANEN 1 Sivut 2–3 Ministeri Ranne alleviivasi Kokkolan sataman merkitystä Kokkolan Sataman 200-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetty tapahtuma kokosi parisataa kutsuvierasta kaupungintalolle keskustelemaan sataman merkityksestä huoltovarmuudelle. Yksi tapahtuman puhujista oli liikenneja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.)
Ranne viittasi puheessaan Venäjän vakoiludroonien tukialukseksi epäiltyyn Hav Dolphiniin, joka saapui Vaasaan torstai-iltapäivänä. Meriyhteydet Viroon, Ruotsiin ja Keski-Eurooppaan ovat viennin kannalta elintärkeät. Sen kunniaksi Kokkolan kaupungintalolla järjestettiin torstaina keskustelufoorumi, jonka aiheena oli nimenomaan satamien strateginen merkitys nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa. Sen ydinverkkoon kuuluvat suomalaisista satamista Hamina-Kotka, Helsinki, Turku, Naantali sekä Oulu. – Olemme hirveän paljon kiinni geopolitiikassa, huoltovarmuudessa, turvallisuudessa, valmiudessa sekä puolustuksen liikkuvuudessa, Witting kertoi tilaisuudessa. RoRo-alus on laiva, jonka kuormaus tapahtuu aluksen sivusta, perästä tai keulasta rullaten, eli sen lastaamisessa ei tarvita nosturia. " Kokkolan satamalla on valtava merkitys paitsi tälle alueelle, myös koko Suomelle. – Matka sinne on vielä kesken, mutta sitä kohti mennään. Muuttuneen geopoliittisen tilanteen vuoksi satamien merkitys muustakin kuin kaupallisesta näkökulmasta on kasvanut. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on muuttanut satamien toimintaympäristöä dramaattisesti. Turvallisuudentunteeseen ei sovi kuitenkaan liikaa tuudittautua. Laura Läspä Suomi on kuin saari Itämeren perällä. RoRo-ramppi mahdollistaisi esimerkiksi rekkojen ajamisen laivaan ja laivasta pois. Ranteen mukaan Suomen – myös Kokkolan – satamien turvallisuus on tällä hetkellä hyvällä pohjalla. Vuonna 2023 valmistuneen selvityksen mukaan Itämeren turvallisuustilanne on muuttunut vuosiksi eteenpäin. TEN-T on Euroopan laajuinen liikenneverkko, joka yhdistää maantiet, rautatiet sekä merija lentoyhteydet, ja jonka tarkoitus on edistää ihmisten ja tavaroiden saumatonta liikkumista jäsenmaasta toiseen. Tätä puolta ei välttämättä tunnisteta Suomessa, että mikä meidän suurteollisuutemme merkitys on laajemmin, Mattila sanoi. Lulu Ranne Liikenneja viestintäministeri (ps.) Kokkolan kaupunginjohtaja Stina Mattila ja Kokkolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Oliver Pietilä.. Ulkoja turvallisuuspoliittinen tilanne on lisännyt jännitteitä koko Itämerellä ja hybridivaikuttamisen ja kyberhyökkäysten riskit ovat nousseet. Penttilä, Puolustusvoimien sotatalouspäällikkö ja kenraaliluutnantti Jari Mikkonen sekä kansanedustaja Janne Jukkola. Suomi on täysin riippuvainen merenkulusta ja kaupasta, josta suurin osa kulkee meriteitse. Esimerkiksi Ylen haastatteleman asiantuntijan mukaan rahtialus ”täyttää kirkkaasti hybridioperaation tunnusmerkit”. – Kokkolan satamalla on valtava merkitys paitsi tälle alueelle, myös koko Suomelle. Puheenaihe Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri: kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu: urheilu@keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Keskipohjanmaa // Perjantaina 29. Toinen keskeinen investointitavoite on RoRo-rampin toteuttaminen. Samalla sotilaallisen liikehdinnän ja meriliikenteen häiriöiden riskit ovat nousseet. MYÖS liikenneja viestintäministeri Lulu Ranne alleviivasi tilaisuudessa Kokkolan sataman merkitystä. Mattilan mukaan Kokkolan Satama haluttaisiin myös mukaan Euroopan laajuisen TEN-T-ydinverkkoon. – Satamat ovat herkkiä erilaisilPort of Kokkola Forum järjestettiin torstaina Kokkola-salissa Kokkolan kaupungintalolla. Vuoden 2023 lukujen mukaan peräti 96 prosenttia Suomen ulkomaanviennistä kulki meriteitse. Harva EU-maa on nimittäin yhtä riippuvainen laivaliikenteestä, kuin Suomi. Jokainen maantietoa lainkaan tunteva ymmärtää, ettei väite aivan kirjaimellisesti pidä paikkaansa – mutta ei vertaus aivan tuulesta temmattukaan ole. Suomi on täysin riippuvainen merenkulusta ja kaupasta, josta suurin osa kulkee meriteitse. On aivan keskeistä, että ymmärrämme tämän, Ranne kertoi tilaisuudessa. KOKKOLAN kaupunginjohtaja Stina Mattila muistutti tilaisuudessa, että Kokkolalla on tärkeä rooli EU:n huoltovarmuudessa. KOKKOLAN kaupungintalolla järjestetyn tapahtuman puhujiin lukeutuivat muun muassa liikenneja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.), kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E. – Jos katsotaan, mitä alueella tapahtuu, niin täällä tuotetaan esimerkiksi sinkkiä, kobolttia, litiumia, kaliumsulfaattia, rehufosfaattia… Moni tuote on kriittistä raaka-ainetta, joka on EU:ssa erittäin tärkeää. – Siksi ajattelen, että tämän päivän teema, satamien merkitys strategisina voimavaroina muuttuvassa geopoliittisessa tilanteessa, ei ole vain ajankohtainen vaan aivan ratkaiseva kysymys, Witting sanoi alustuksessaan. elokuuta 2025 2 // ”Satamalla on valtava merkitys koko Suomelle” Kokkolan kaupungintalolla kokoonnuttiin torstaina keskustelemaan sataman strategisesta merkityksestä koko maan ja EU:n näkökulmasta. – Kun seuraamme, mitä maailmalla tapahtuu, ja kun kaikenlaista paattia ja alusta on nytkin lähestymässä, niin meidän täytyy korostaa sitä, että kehitämme infraa, oli se sitten satama-, raidetai tieinfraa, turvallisuus edellä. Ranteen mukaan Suomen infrastruktuuria tulee kehittää turvallisuus edellä. Ei siis liene liioiteltua kuvailla Itämeren tilannetta arvaamattomaksi. Kokkolan Sataman toimitusjohtaja Torbjörn Wittingin mukaan satamalla on erittäin suuri merkitys paitsi kotimaan, myös koko Euroopan huoltovarmuudelle. J. Kokkolan suurteollisuusalueella tuotettujen raaka-aineiden ulkomaanviennille toimiva satama on elinehto. Yksi esimerkki niin kotimaan kuin koko maanosan huoltovarmuudesta on Wittingin mukaan Euroopan komission maaliskuussa myöntämä strateginen status kuudelle Suomessa sijaitsevalle hankkeelle, joista puolet sijaitsevat Kokkolassa. KOKKOLAN Satama oy juhlii tänä vuonna 200-vuotista taivaltaan. Se olisi tietysti liiketoiminnallisesti tärkeä, mutta ennen kaikkea huoltovarmuuden ja puolustuksen näkökulmasta, Mattila sanoi, ja lähetti samalla toiveet valtiotason tuesta paikalla olleiden kansanedustajien ja ministerin suuntaan. Meriteitse kulkee niin valtavat määrät ulkomaanvientiä, ettei sellaista tavaramäärää olisi mahdollista siirtää maanteille
Nollasta ei tarvitse todellakaan lähteä liikkeelle. Puolueet haluavat näyttäytyä myönteisessä valossa positiivisen kasvun maakunnan ympärillä. Keski-Pohjanmaa elää hyvin pitkälle viennistä, joka on herkkä maailman hintaheilahduksille. Koulutuksen suunnittelussa kannattaa olla tiukasti etukenossa. Dronet ja niiden kehitystyö on sellainen, joka tulee olemaan voimakkaasti kasvussa. J. Tekoäly auttaa tulevaisuudessa työvoimapulaan, mutta aina tarvitaan myös ihmisiä hallitsemaan kokonaisuutta ja kehittämään palveluja. VIIME VUOSINA maailmantilanne on tarjonnut selvästi enemmän myrskyjä kuin mahdollisuuksia. On yllättävää se, kuinka paljon erilaisia hankkeita Keski-Pohjanmaalla ja laajemmin Länsi-Suomessa on jo meneillään Puolustusvoimien kanssa. Keliber on rakentanut tuotantolaitoksiaan. Lisäksi Vihreät piipahtivat kesäkokouksen jälkeen Kokkolassa ja Pietarsaaressa. Emme ole päässeet nauttimaan sellaisesta talouskasvusta, jota olemme tavoitelleet. elokuuta 2025 // 3 le hybridivaikuttamisen keinoille. JOS KAIKKI tulevat investoinnit toteutuvat Keski-Pohjanmaalla ja lähialueella, tuleva pullonkaula on työvoiman saanti. KESKI-POHJANMAAN maakunnan talous on kasvanut viime vuodet nopeammin kuin keskimäärin koko maan talous. Meidän on varmistettava, että jatkossakin meillä on maailman turvallisimmat ja toimivimmat satamat, Ranne muistutti. – Olemme oppineet elämään epävarmuuden kanssa, ja vaikka Ukrainan sota jatkuu, nyt näyttää siltä, että Yhdysvallat on sitoutunut siihen. J. Itse kokous pidettiin Vaasassa. Port of Kokkola Forum järjestettiin torstaina Kokkola-salissa Kokkolan kaupungintalolla. Kansainvälinen tilanne näyttää lupaavalta, Penttilä perusteli näkemystään. Taustalla on pitkäjänteinen työ, jossa on mahdollistettu elinkeinoelämän suotuisa kehitys. – Siihen mekin joudumme nyt mukautumaan. Kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E. Nyt tilanne on se, että kansainvälinen järjestelmä muuttuu Donald Trumpin seurauksena. Muutamia mainitakseni. 200-vuotiaan Kokkolan sataman näkymät ovat valoisat. Keskusta piti kaksipäiväisen kokouksen kokonaan Kokkolassa, Kokoomus jakoi kokouksensa Kokkolan ja Vaasan kesken. Vihreässä siirtymässä on tapahtunut, muun muassa vilkasta tuulivoiman rakentamista sekä Hycamiten kehitystyö. Talouskasvu on ainoa keino vähentää leikkaustarvetta. Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 020 750 4007 (pvm/mpm) ti-pe klo 7-11 ja la klo 7-9.30 Lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Asiakaspalvelu asiakaspalvelu@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Kokkolan Mediakulma, Rantakatu 10 Keskipohjanmaa // Perjantaina 29. Penttilä on kuitenkin vakuuttunut siitä, että tuuli on kääntymässä. Keski-Pohjanmaalla on imua. LISÄKSI puolueet itse ovat ottaneet aktiivisen roolin kasvun mahdollistajana. JUKKA LEHOJÄRVI Keski-Pohjanmaalla on nyt imua Useamman eduskuntaryhmän kesäkokous on suuntautunut Kokkolaan ja Keski-Pohjanmaalle elokuun aikana. Ei ole sattumaa, että Kokkola ja Keski-Pohjanmaa ja laajemmin koko Länsi-Suomi kiinnostaa myös puolueita. Kokkola Industrial Parkin (KIP) alue on erinomainen keskittymä, joka mahdollistaa omalta osaltaan kasvua. Penttilä.. Sen takia kannattaa panostaa osaamiseen ja koulutukseen. Koko tämä uusi maailmanjärjestys on otettu Kokkolan Satamassa hyvin huomioon, Penttilä totesi. Hän kutsui alueen yrittäjiä keskustelemaan puolustushankinnoista, jotka tulevat lisääntymään voimakkaasti jatkossa. Hän veti puheessaan yhteyden nykytilanteesta 1800-luvun valtapolitiikkaan, jossa suuret ovat suuria ja pienet mukautuvat. Keski-Pohjanmaalla on monia yksittäisiä positiivisesti talouteen vaikuttavia investointeja. Eikä syyttä, sillä mikään puolue ei varmasti halua pelkästään leimautua seuraavan hallituksen miljardileikkaajana. Puolustusvoimat taatusti kuuntelee herkällä korvalla siihen liittyvistä hankkeista. Liialliseen nurkkapatriotismiin ei ole syytä, sillä kehitys on joukkuepeliä, mutta ei ole aihetta myöskään vaatimattomuuteen. Uudenlaista ajattelua ja raikkaita ideoita todella tarvitaan. Suomi on valitettavasti elänyt aivan liian pitkään näivettymiskierteessä. Joni Mäki-Petäjä Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. YKSI MIELENKIINTOINEN avaus Keski-Pohjanmaalle tuli puolustusministeri Antti Häkkäsen suunnasta. Kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E. Pääkirjoitus " Mikään puolue ei varmasti halua pelkästään leimautua seuraavan hallituksen miljardileikkaajana. Talouskasvu on ainoa keino vähentää leikkaustarvetta. Kokkolan sataman toimitusjohtaja Thorbjörn Witting. Turvallisuus ja huoltovarmuus eivät ole mitään trendejä. Senkin takia entistä monipuolisempaa yritystoimintaa tarvitaan Suomeen ja alueelle. Penttilän mukaan kansainvälinen järjestelmä on aina muuttunut suurten sotien myötä. Myös Gasgridin vetyputkilinjan saaminen ja hyödyntäminen alueella on avainasemassa. Nämä kaikki tekevät sen, että Keski-Pohjanmaalle halutaan tulla hakemaan oppia ja näkymään
Ylisen syyksi luettiin lahjuksen ottaminen, luottamusaseman väärinkäyttö ja petos. Esa Jokelan asianajaja Kari Autio suhtautui rauhallisesti päämiehensä saamaan kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Pohjanmaan käräjäoikeuden päätöksellä rikoshyötyä määrättiin vakuustakavarikkoon noin 120 000 euron edestä. Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomiot tyydyttävät syyttäjää. Hän aloitti reilua kuukautta myöhemmin, huhtikuun alussa 2022. Vuodesta 2001 vesilaitosjohtajana toiminut Esa Jokela jätti irtisanoutumisilmoituksensa marraskuussa 2021. Myöhemmin tehtiin vielä puukauppoihin liittyviä epäselvyyksiä koskeva toinen tutkintapyyntö. Janari Rakennus Oy:n kahden johtohenkilön syytteet törkeästä petoksesta ja törkeästä lahjuksen antamisesta hylättiin. Käräjäoikeuden tuomio ei Ala-Lahtea yllättänyt. Tommi Mäki on toiminut vuoden 2022 alusta Kannuksen vesiosuuskunnan toimitusjohtajana. ERIKOISSYYTTÄJÄ Harri Ala-Lahti on kohtuullisen tyytyväinen Pohjanmaan käräjäoikeuden ratkaisuun. Ylinen on toiminut elokuun alusta 2022 Kälviän vesiosuuskunnan toimitusjohtajana. Kesän 2022 tutkintapyynnön perusteella liikelaitoksen toiminnassa on tilattu rakennusalan palveluita ja muita palveluita vuosina 2018–2021 noin puolen miljoonan euron edestä. Vakavin näistä oli käräjäoikeuden mielestä luottamusaseman väärinkäyttö. Vakavammaksi näistä käräjäoikeus katsoi virkavelvollisuuden rikkomisen. elokuuta 2025 4 // UUTISET Lahjusrikoksista ehdollista Jukka Anias Kokkolan Veden takavuosien toiminnasta havaitut epäkohdat ovat saaneet nyt ratkaisunsa Pohjanmaan käräjäoikeudessa. Kokkolan Veden entisen vesilaitosjohtaja Esa Jokelan syyksi käräjäoikeus luki lahjuksen ottamisen ja virkavelvollisuuden rikkomisen. Tuomiot eivät lainvoimaisia. Syytteet lahjuksen ottamisesta ja törkeästä petoksesta hylättiin. Käräjäoikeus tuomitsi Jokelan kahdeksan (8) kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Poliisi epäili, että noin 250 000 euron edestä palveluja on tilattu ilman kilpailutusta. Kolmas syytetty, Tommi Mäki sai 60 päiväsakon suuruisen (3240 euroa) sakkorangaistuksen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. – Tuomio on juuri tullut ja siihen täytyy perehtyä. Kokkolan Veden kaksi entistä toimihenkilöä sai kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeustuomion ja kolmas sakkoja. Kokkolan kaupungin omistamassa liikelaitoksessa havaittiin toimintatapoja ja käytäntöjä, jotka koettelivat minimissään hyvän hallintotavan rajoja. Poliisin selvitettäväksi jätettiin, onko vesilinjojen takia kaadetut puut myyty ja korvattu maanomistajalle asianmukaisella tavalla vai ei, ja onko puukaupoista mahdollisesti seurannut taloudellista vahinkoa. Pitkäksi listaksi laaditut ”kehittämistoimenpiteet” muutettiin sanoista teoiksi ja käytännöiksi kolme ja puoli vuotta vesilaitosjohtajana toimineen Minna Väisäsen johdolla. Kokkolan Veden toinen työntekijä Veli-Pekka Ylinen tuomittiin myös kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Keskipohjanmaa // Perjantaina 29. En minä osaa päämieheni puolesta lausua siitä mitään, kun emme ole vielä keskustelleet (Jokelan kanssa) asiasta, Autio totesi ottamatta juuri tämän vuoksi kantaa mahdolliseen muutoksenhakuun Vaasan hovioikeudesta. Tämän enempää en pysty tässä vaiheessa kommentoimaan, kun täytyy tosiaan perehtyä tarkemmin tuomioon, Talviarvo totesi Keskipohjanmaalle. Ei minulla ainakaan tältä istumalta mitään kauheata hinkua mihinkään hovioikeuteen ole lähteä tuon tuomion perusteella, Ala-Lahti kommentoi Keskipohjanmaalle. Harri Ala-Lahti Erikoissyyttäjä Kaikki käynnistyi syksyllä 2021 Lähes neljä vuotta sitten, lokakuun puolessa välissä 2021, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy teki Kokkolan Veden tilikauden 2021 aikaisen tarkastuksen. Virallinen syy oli eläköityminen, mutta käytännössä Jokelalla ei ollut tuossa vaiheessa edellytyksiä jatkaa. – Olen vasta pääpiirteissään ja harppoen lukenut käräjäoikeuden tuomion. Jokela ja Ylinen joutuvat maksamaan Kokkolan Vedelle vahingonkorvauksia ja oikeudenkäyntikuluja yhteensä hieman alle 91 000 euroa. Ainakin toinen tuomion saaneista harkitsee vakavasti valittamista hovioikeuteen. – Semmoinenhan sieltä tuli. Poliisi jätti asian syyttäjälle viime vuoden tammikuussa. Käräjäoikeuden mielestä kysymys on ollut lähinnä siitä, ettei Mäki ollut puuttunut muodollisiin seikkoihin. Kokkolan nykyinen vesilaitosjohtokunta teki Kokkolan Veden aiemmasta toiminnasta kaksi tutkintapyyntöä poliisille. Kun ratkaisu tuli vasta torstaina virka-ajan päättymisen kynnyksellä hieman kello 16:n jälkeen, Ala-Lahti ei ollut ehtinyt tuoreeltaan siihen vielä tarkemmin perehtyä. Alustava näkemys on se, että on enemmän todennäköistä että tuomiosta tullaan valittamaan kuin että siihen tyydyttäisiin. Erikoissyyttäjä Harri Ala-Lahti päätti syytteiden nostamisesta keväällä 2024. Väisänen valittiin virkaan helmikuussa 2022. Kokkolan Veden oikeudenkäynti Pohjanmaan käräjäoikeudessa Kokkolassa päättyi toukokuun alussa. Kesäkuussa 2022 tehty tutkintapyyntö koski lähinnä vesilaitoksen vanhan puhdistamon remonttia. Jokelan menettely on ollut tahallista, ja hän on sivuuttanut hankintojen avoimuuden ja kilpailuttamisen periaatteen Kokkolan Veden toiminnassa, käräjäoikeuden ratkaisussa todetaan. Kahden Kokkolan Veden kanssa yhteistyötä tehneen Janari Rakennus Oy:n johtohenkilön syytteet hylättiin.. Kahden Kokkolan Veden kanssa yhteistyötä tehneen Janari Rakennus Oy:n johtohenkilön syytteet hylättiin. TAPIO LEHTINEN " Ei minulla ainakaan tältä istumalta mitään kauheata hinkua ole mihinkään hovioikeuteen lähteä. Veli-Pekka Ylisen asianajaja Mika Talviaro oli ehtinyt keskustella käräjäoikeuden tuomiosta päämiehensä kanssa. Kokkolan Veden kaksi entistä toimihenkilöä sai kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeustuomion ja kolmas sakkoja. – Jossain määrin tuollainen tuomio mikä nyt tuli oli ehkä odotettavissakin, hän arvioi. Mäen menettelyn ei katsottu olleen tahallista. Jokelan virkasuhde päättyi virallisesti elokuun lopussa 2022. Toimintaan epäillään liittyvän lisäksi rakennuskohteiden laskutusepäselvyyksiä sekä muuta taloudellisen hyödyn antamista sekä vastaanottamista. Muutoksenhaku hovioikeudesta on vakavassa harkinnassa
UUSI eläinruokatehdas edustaa yhtiön mukaan uutta standardia modernin ja energiatehokkaan tuotannon rakentamisessa. Haastattelut pidetään ensi viikolla. Osaksi Snellman-konsernia MUSH liittyi vuonna 2011. Kun koko lemmikkiruokatoiminto on muutettu pois, selvitellään, myydäänkö kiinteistö vai mitä tehdään, toteaa Magnus Pettersson. Teknisten palveluiden lautakunta valitsi virkaan haastateltavat maanantaina. Valmista on suunnitelman mukaan toukokuussa. Tuotanto käynnistyi Milka-meijerin entisissä tiloissa, joissa maidontuotanto oli hiljentynyt joulukuussa 2004. Voit auttaa rikoksen uhreja esimerkiksi olemalla tukena poliisilaitoksella ja oikeudenkäynneissä sekä päivystämällä chatja puhelinpalvelussa. Uusi MUSH-eläinruokatehdas havainnekuvassa. Hae mukaan 7.9. Keskipohjanmaa // Perjantaina 29. Rakennus on kooltaan 6 200 neliömetriä, osittain kaksikerroksinen, ja se nousee pinta-alaltaan noin 30 000 neliömetrin tontille. ALKUNSA lemmikkien raakaruoan valmistus sai MUSH-yrityksessä Pedersören Sansundissa kaksikymmentä vuotta sitten juuri näihin aikoihin, syyskuun alussa 2005. Kesällä asennetaan koneet ja laitteet, ja tuotanto voidaan käynnistää syksyllä. Edsevön kauppaja teollisuusalueella uuden eläinruokatehtaan tontilla aletaan pian nostaa pilareita. Kaivutyöt käynnistyivät heinäkuussa, ja pian tontilla aletaan nostaa pilareita. Pietarsaarelainen Snellman-konserni investoi isosti eläinruokaliiketoimintaansa. Eläinruoan valmistuksessa hyödynnetään tuotannon sivuvirtoja paitsi Pietarsaaren Snellmanin Lihanjalostukselta Kuusisaaresta, myös muilta teurastamoilta eri puolilta Suomea. Raakaruokinta on yleistynyt vauhdilla niin Suomessa kuin muualla Pohjoismaissa ja Euroopassa. Tuotannon automaatiota lisätään, ja esimerkiksi peruspakkaamistyö automatisoidaan osittain. Kylmäkompressoreista syntyvä lämpö hyödynnetään myös käyttöveden lämmityksessä ja ilmanvaihdon esilämmityksessä. Tänä päivänä eläinruokatehdas työllistää Sansundissa noin 70 henkilöä, ja Ruotsin yksikössä työskentelee lisäksi 20 henkilöä. elokuuta 2025 UUTISET // 5 Kokkolan Venetsialaistori 30.8.2025 klo 10-11 Kansanedustaja tavattavissa! Maksaja: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä Pia Sillanpää Tervetuloa juttelemaa n! Eläinruokatehdas tuplaa tilat ja tuotantonsa Pirkko Högkulla Edsevön kauppaja teollisuusalue Pedersöressä kasvaa uudella yrityksellä, kun Snellman-konserni rakentaa sinne parhaillaan uutta MUSH-eläinruokatehdasta. – Nykyisten tilojen kohtalo on vielä auki. Koulutukseen sisältyy verkko-opintoja ja lähitapaamisia iltapäivisin kuutena arkipäivänä. MUSH-PROJEKTITIIMI TULE VAPAAEHTOISEKSI RIKOSUHRIPÄIVYSTYKSEEN Etsimme joukkoomme uusia vapaaehtoisia Keski-Pohjanmaan alueella. Esimerkiksi pakastusprosessissa kylmälaitteiden tuottama hukkalämpö ohjataan hyötykäyttöön – sillä lämmitetään muun muassa pesuvesiä ja toimistotiloja. Saat tehtävään noin 50 oppituntia kestävän vapaaehtoistyön koulutuksen, joka järjestetään Kokkolassa 24.9.-10.12. MIKA EKLUND Lemmikkien raakaruoan valmistus alkoi Sansundissa Milka-meijerin entisissä tiloissa kaksikymmentä vuotta sitten. mennessä osoitteessa riku.fi/vapaaehtoiseksi tai ota yhteyttä toiminnanohjaaja Anna Gustafssoniin, 044 054 8265, anna. Tehostamme tuotantoa samalla kun kasvamme, kuvaa Magnus Pettersson, Eläinruoka-liiketoimintayksikön johtaja. Snellman on jo noussut Pohjoismaiden johtavaksi koirien ja kissojen raakaruoan valmistajaksi. Kannus haastattelee seitsemän yhdyskuntapäällikön virkaan Kaisa Suomala Kannuksessa kesällä auki olleeseen yhdyskuntapäällikön virkaan saatiin 16 hakijaa, joista yksi peruutti hakemuksensa. Heidät haastattelevat lautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, vt. Yhdyskuntapäällikön viran kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto tai soveltuva aikaisempi teknillisessä oppilaitoksessa suoritettu ammatillisen korkea-asteen tutkinto sekä perehtyneisyys toimialaan ja kokemusta esimiestehtävistä.. – Tilat tuplaantuvat, ja myös tuotantomäärät voidaan kaksinkertaistaa nykyisestä, joka on noin 7 miljoonaa kiloa vuodessa. Käyttöön otetaan tehokkaat spiraalipakastimet, jotka jäähdyttävät tuotteet jopa –40 asteeseen. tekninen johtaja, työpäällikkö Matti Salmela sekä valtuuston ja hallituksen puheenjohtajat. Kyseessä on konsernille merkittävä, noin 17 miljoonan euron investointi lemmikkien ruokaliiketoimintaan?–?sektoriin, joka on yhtiön mukaan vahvassa kasvussa. gustafsson@riku.fi Rikosuhripäivystys (RIKU) tarjoaa käytännön neuvoja ja henkistä tukea rikoksen uhreiksi joutuneille, heidän läheisilleen sekä rikosasiassa todistaville. – Kuusisaaresta ostetaan nautaa ja possua, mutta monipuolisten reseptien saamiseksi hankimme myös kanaa, kalkkunaa, erilaisia kaloja sekä riistaa – jopa hirveä ja poroa, kertoo Pettersson. Lautakunta päätti kutsua haastatteluun Toni Rantasen, Jyrki Hovin, Hannu Jylhän, Reto Vartiainen-Burkin, Antti Tabellin, Ilkka Kylmämaan ja Terhi Talvion. MODERNI tuotantolaitos on yhtiölle välttämätön, jotta voidaan vastata kasvavaan lemmikkien raakaruoan kysyntään, laajentaa MUSH-tuoteperhettä ja kasvattaa vientiä
Yhteensä Kokkolan alueella jaettiin vieraslajien torjunnasta yli kolme tuhatta euroa. Kalle Känsäkangas ja Veeti Mäkelä kiersivät vieraslajien kasvualueita noin viikon ajan kesällä. Pressun annetaan olla paikallaan 2-3 vuotta. – Jos ei ole kesätöitä ja haluaa saada nopeasti rahaa, tämä on hyvä tapa, Mäkelä kertoo. Suurimmaksi osaksi lupiineja löytyi Halkokarin alueelta, jonne nuoret joko kävelivät tai pyysivät vanhemmilta kyydin. Kitkeminen on kuitenkin todella raskasta hommaa, ja tällä nuoret tienasivat itselleen kesätyörahoja, Sangi kertoo. KAUPUNKI EI vielä tiedä, aiotaanko sovellusta ottaa käyttöön ensi vuonna. Kesällä 15-vuotiaat Kalle Känsäkangas ja Veeti Mäkelä näkivät mahdollisuuden saada helposti ja nopeasti rahaa. Kokkolan tilastoissa ensimmäinen tienasi sovelluksen taulukon mukaan yli kuusisataa. Ensin pensas leikataan esimerkiksi oksasaksilla tai raivaussahalla tyveä myöten alas. Kesälomallaan kokkolalaiset Kalle Känsäkangas ja Veeti Mäkelä tienasivat alle kymmenessä tunnissa melkein 170 euroa kitkemällä vieraslajeja. – Kaikki rahat menivät. Videot ladattiin Crowdsorsan tarkistettaviksi, ja hyväksytyistä videoista sai palkkion. Torjunta on helpointa pensaiden ollessa vielä pieniä. Tarkoituksena oli tienata rahaa, ja siinä he onnistuivat. Yhteensä Kokkolassa rekisteröityjä käyttäjiä oli sata. Kokkolan Crowdsorsa-tilastossa Känsäkangas ja Mäkelä olivat kolmansia. Niiton oikea ajoitus on tärkeää. Suurimmat ikäluokat Kokkolan vieraslajitorjunnassa olivat kolmetoista-, neljätoistaja viisitoistavuotiaat. Torjunta on toistettava tulevina vuosina. Kummallakaan ei ollut kesätöitä, joten Crowdsorsa toi mukavasti pientä tienestiä kesään. Sen hävittäminen on hankalaa, sillä maaperän siemenvarastosta nousee uusia taimia useiden vuosien ajan. Ensimmäinen niitto kannattaa tehdä alkukesästä parhaaseen kukinta-aikaan, ennen kuin siemenpalot ovat ehtineet muodostua. Sen jälkeen päästään käsittelemään juurakkoa, joka pyritään kaivamaan kokonaan pois maasta. – Alle kymmenen tunnin työmäärään nähden hyvät palkat molemmille, Känsäkangas kertoo. Kitkentätai niittotalkoot kannattaa toteuttaa 2 – 3 kertaa kasvukauden aikana. Tänä kesänä peliin osallistuville oli Kokkolan osalta rahaa jaossa siis 3200 euron edestä. Lisäksi esimerkiksi kuumahöyrykäsittely tai laidunnus ovat mahdollisia jättipalsamin torjuntakeinoja. – Tätä oli toivottu Kokkolaan kauan ja tämä kesä sujui kaikilta osin älyttömän hyvin. Itse mietin etukäteen sitä, että mitä jos rahat loppuvat keskellä kautta, mutta aika lailla ne riittivät. Tällöin ruusukasvusto leikataan alas ja peitetään huolellisesti tukevalla pressulla, joka kiinnitetään tukevasti maahan. Sovellusta kaksikko kuvailee helppokäyttöiseksi. Känsäkangas ja Mäkelä ainakin käyttäisivät sovellusta uudelleen. Lähde: vieraslajit.fi Lupiinin lehdet ovat sormilehdykkäisiä. – Tämä oli hyvä, koska pystyimme seuraamaan, mitä on torjuttu ja mistä. Yhdestä isohkosta alueesta kitkettyjä lupiineja saattoi saada jopa viisikymmentä euroa. elokuuta 2025 6 // UUTISET Crowdsorsan palkintopotti on nyt jaettu Sini Sulkakoski, Ilona Tynkkynen Tänä kesänä Kokkolan kaupunki otti käyttöönsä Crowdsorsa-mobiilipelin, jonka avulla kaupunkilaiset pystyivät ansaitsemaan rahaa hävittämällä Kokkolan alueelta löytämiään vieraslajeja, eli lupiineja, jättipalsameja ja kurtturuusuja. Vieraslajien torjunta oli kaupungin tavoite, jossa onnistuttiin yhteistyössä rahan toimiessa motivaattorina. Crowdsorsa on ollut suosittu pelisovellus varsinkin nuorten keskuudessa. 1 Kurtturuusua voidaan torjua myös peittämällä kasvusto. Erityisesti mieltä lämmittivät nuoret, jotka aktivoituivat tekemään torjuntatyötä, kertoo Kokkolan kaupungin puutarhuri Sini Sangi. Jos siemeniä ei ehdi muodostua, katoaa jättipalsami paikalta muutamassa vuodessa. FAKTA Vieraslajien torjuntakeinoja Jättipalsami 1 Kitkentä ja niitto ovat tehokkaita keinoja päästä eroon jättipalsamista. Tässä oli ihanaa myös se, että kaupunkilaiset aktivoituivat mukaan, jonka myötä korostui se, että nämä ovat meidän yhteisiä alueitamme. Tämä on auttanut meitä todella paljon vieraskasviesiintymien kanssa, koska niitä on niin paljon, että perässä ei meinaa pysyä. Kurtturuusu 1 Kurtturuusun torjunta vaatii aikaa ja sitkeyttä. Keskipohjanmaa // Perjantaina 29. Komealupiini 1 Komealupiini leviää tehokkaasti siemenistä, jotka säilyttävät itämiskykynsä pitkään. Kun pelaaja löysi kartalle merkittyjä tai itse havaittuja vieraslajeja, hän videoi esiintymän ennen ja jälkeen kitkemisen. Sovelluksesta he saivat tietää Tiktokin kautta. EMMA TOIKKANEN " Jos ei ole kesätöitä ja haluaa saada nopeasti rahaa, tämä on hyvä tapa Veeti Mäkelä
KOKKOLAN kaupunki on tarjonnut ampumaratayhdistykselle selvitettäväksi neljää paikkaa uuden ampumaradan tulevaksi paikaksi. FAKTA Melu pelottaa asukkaita 1 Kokkolan Hanhinevalle suunnitellaan ampumarataa, joka palvelisi noin 2 500 harrastajaa. HILJATTAIN kokoontunut Kokkolan maankäyttötiimi puoltaa sitä, että ampumaratayhdistyksen hakema, Hanhinevan aluetta koskeva suunnitteluvaraus viedään konsernija kaupunkikehitysjaostolle ja edelleen kaupunginhallitukselle. Hanhinevan lisäksi ehdolla ovat olleet Peitson vanhan kaatopaikan alue Kälviällä, Rajajärven alue Ruotsalossa sekä Perkas Kokkolan keskustan ja Sokojan välissä. Taustalla on Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Palosaari ja puhelimitse haastateltu Niemonen menevät mietteliäiksi Kokkolan seudun ampumaratayhdistyksen suunnitelmista. Kovinta vastustusta lähialueen asukkaissa ovat herättäneet Ruotsaloa ja Perkasta koskevat suunnitelmat. Mikäli hanke etenee, Eläinhoitola Kotipesä joutuu muuttamaan. Tarvitsemme lisäksi riittävän ison tontin, sanoo Tarja Palosaari. Tähän asti on tehty vain karttatarkastelua, sanoo Kokkolan kaupunkiympäristöjohtaja Nina Kujala. Ampumaratayhdistys hakee parhaillaan suunnitteluvarausta Kokkolan kaupungin omistamille Hanhinevan-maille. Jopa hallitusohjelmassa tavoitellaan noin 300 uutta rataa Suomeen vuosikymmenen loppuun mennessä. 1 Lähialueen asukkaissa suunnitelmat ovat herättäneet huolta. – Käsitykseni on se, että vanhoja hylättyjä taloja kyllä on. Tulossa olisi muun muassa kilometrin mittainen kiväärirata sekä toimintaratoja sekä pistoolija hirviradat. Jos suunnitelmat etenevät, Kotipesälle pitää löytää uusi paikka. Paikkaahan on kehitetty koko ajan; tehty juoksuputkea ja rempattu ulkotarhoja, sanoo Tarja Palosaari. – En usko, että kukaan koiranomistaja toisi koiraansa ampumaradan viereen. Hoitolan eteläpuolelle suunnitellaan ampumarataa. Lisäksi harrastajien määrät ovat kasvussa. Tukea haetaan muun muassa ely-keskukselta. Palosaari on päätyönsä ohessa autellut Kokkolan Eläinhoitola Kotipesässä useita vuosia. Hanhinevalla voisi järjestää kansallisen tason ammuntakilpailuja. – Se olisi vasta lupa mennä tutkimaan aluetta tarkemmin. Keskipohjanmaa // Perjantaina 29. Radan jatkon tiellä ovat kuitenkin Kruunuportin teollisuusaluetta koskevat suunnitelmat. Uutta paikkaa kuitenkin tarvitaan, koska nykyinen ampumarata Vaasantien varrella mahdollistaa vain suppeahkoa toimintaa. Torstaina hän tuurasi hoitolan toiminnanohjaaja Jari Niemosta. Kokkolan seudun ampumaratayhdistys hakee suunnitteluvarausta Hanhinevalle. Reserviläisten ammuntaa tai toiminta-ampujia nykyinen ampumarata ei palvele. – Naapurusto reagoi. TÄLLÄ HETKELLÄ Kokkolan ampumarata sijaitsee Ampumaradantiellä, Vaasantien ja betonitehtaan lähistöllä. Kokkolan seudun ampumaratayhdistys päätti torstaina, että medialle ei anneta lausuntoja ennen kuin ampumaratahanke etenee. Eläinhoitola Kotipesä ry:n ylläpitämä eläinhoitola juoksuputkineen sijaitsee Hanhinevantiellä Jyväskyläntien varrella. Eläinhoitola ei voi toimia paukkeen naapurissa. Jos ampumarata aikoinaan tuodaan Hanhinevalle, kuinka haasteellista on uuden paikan löytäminen Eläinhoitola Kotipesälle. – Kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen hankkeen eteneminen riippuu muun muassa tukirahoista. – Esimerkiksi ympäristöluvan ehtojen pitäisi täyttyä, Kujala kertoo. elokuuta 2025 UUTISET // 7 Eläinhoitolan naapuriin ampumarata. Pelätään, että rata toisi mukanaan melu-, turvallisuusja ympäristöhaittoja. Kyseessä on monen miljoonan euron hanke. – Muutto tuntuisi aika mahdottomalta ajatukselta, tuumii Kotipesässä säännöllisesti tuuraava Tarja Palosaari. JUKKA LEHOJÄRVI " En usko, että kukaan koiranomistaja toisi koiraansa ampumaradan viereen. Ei sitä ainakaan 1. syyskuuta kokoontuvan kaupunginhallituksen esityslistalta vielä löydy. Se olisi kuitenkin ainoa vaihtoehto. Varauksen myöntäminen olisi ensiaskel pitkässä prosessissa. Kuinka nopeasti ampumaratahanke etenee. 1 Hanhineva sijaitsee noin yhdeksän kilometrin päässä Kokkolan keskustasta. Saataisiin vastauksia siihen, voiko alueelle sijoittaa ampumarataa esimerkiksi melun ja muiden ympäristöolosuhteiden takia. Entä Eläinhoitola Kotipesä eläimineen. Niukka linja on merkki siitä, että ampumarata-asia on jo nyt nostattanut paljon tunteita ja vastustustakin. Jouni Nikula – Muutto tuntuisi aika mahdottomalta ajatukselta. – Ei toisen paikan etsiminen tässä vaiheessa hyvältä tuntuisi, sanoo Niemonen. Melua aiheuttavat hankkeet ovat aina vaikeita, oli kyse sitten harrastustoiminnasta tai teollisuudesta, sanoo Nina Kujala. Se olisi helpompi tehtävä kuin uuden paikan löytäminen ampumaradalle, sanoo Kujala. Hanhinevantien päässä Jyväskyläntien varrella toimivan Kotipesän naapuriin rakennettaisiin 2 500 käyttäjälle mitoitettu monikäyttöinen ampumarata. Nina Kujala Kaupunkiympäristöjohtaja, Kokkola. Nykyisen ampumaradan lähistölle on tulossa valtava alumiinitehdas. Jos suunnitelmat etenevät, Kotipesälle pitää löytää uusi paikka. Suunnitteluvarauksen jälkeen tehtäisiin erillinen päätös varsinaisesta tonttivarauksesta
Elokuvan rytmi on armoton. Nytistä Francis Ford Coppolalle neljä vuotta myöhemmin. Tuotantoyhtiö joutui lopulta julkaisemaan tiedonannon, jossa se korosti Sekiron olevan oikeiden ihmisten tekemä, alusta loppuun asti. Koska sarjaa saadaan vielä odottaa, voi tähän levottomuuksien aikaan ja samuraikulttuuriin kurkistuksen jo haluava saada helpotusta muista sarjoista ja elokuvista. Kukaan ei ole turvassa, kun tappajahai saa vainun bikinipukuisesta yöuimarista, varomattomasta kalastajasta veneellään– tai viattomasta lapsesta kumipatjalla. Keskipohjanmaa // Perjantaina 29. Se on tiettävästi myös yhdysvaltalaisen näyttelijä Willem Dafoen lempielokuva. Tappajahai maistuu muistoissa läpisävelletyltä. Pääosissa Roy Scheider, Richard Dreyfuss, Robert Shaw, Lorraine Gary. Vaikka sarjalla ei ole mitään tekemistä Sengoku-aikakauden kanssa, siinäkin samuraimiekka viuhuu ja kunniakulttuuri kukoistaa, kuten kukoistavat myös syksylle sopivasti sienet. Vaikka musiikkia ei kuullakaan jokaisen kohtauksen taustalla, sitä ei voi irrottaa filmillisestä kokonaisuudesta. HHHHH Digivallankumouksen piti monipuolistaa tarjontaa. Rantakaupungin päättäjät vähättelevät haiongelmaa, jottei se haittaisi turismia. Kesäkausi oli siihen saakka ollut Hollywoodin hiljaisinta kautta. Kuvauksen ohella pääosassa ovat teknisiä ongelmia aiheuttanut mekaaninen haikala sekä musiikki. BioRex, Pietarsaari. Se oli tekijänsä toinen pitkä elokuva. Perjantaisuositus: Syyskuusta samuraikuu Shogunin pääosassa nähdään Cosmo Jarvis. Ohjaus Steven Spielberg. Ylitarjonnan kyllästymispisteen keskellä on vaikea muistaa, että amerikkalainen elokuva on vaikuttanut taiteen kehitykseen yhtä paljon kuin ranskalainen, japanilainen, venäläinen tai intialainen. Vuonna 1964 julkaisunsa saanut elokuva kertoo kahdesta naisesta, jotka selviävät tuolla ristiaallokkoisella aikakaudella ryöstämällä ja tappamalla samuraita. Haiongelma haittaa rantakaupungin turismia. Spielberg ”ei varmaan ole ikinä nähnyt teatteria. FX. Hän on filmintekijöistä ensimmäinen, joka ei ajattele näyttämön puitteissa. Tuota aikakautta leimasivat suuret taistelut, kun keskusvallan merkitys pieneni ja yksittäiset daimiot eli lääninherrat havittelivat ja saivat lisää valtaa. Se saapuu elokuun lopussa meillä ja maailmalla teattereihin komeana 50-vuotisjuhlajulkaisuna. Kyseistä aikakautta pidetään Japanin ”villin lännen aikana”, ja monet keskeiset samurai-aiheiset teokset sijoittuvat juuri tähän aikakauteen. Siellä nähtiin pelijulkaisujen lisäksi myös ensivilkaisu tulevasta samuraisarjasta Sekiro: No Defeat, joka on adaptaatio suositusta videopelistä Sekiro: Shadows Die Twice. elokuuta 2025 8 // KULTTUURI 50-vuotias Tappajahai jälleen elokuvateattereihin Tappajahai (Jaws, 1975). Hannu Björkbacka Kun luulit, että oli taas turvallista mennä uimaan. PETER BENCHLEYN 1971 ilmestyneeseen menestysromaaniin perustuvasta Tappajahaista meinasi tulla vasta 27-vuotiaalle ohjaajalle samanlainen elokuvallinen ja henkilökohtainen katastrofi kuin Ilmestyskirja. Hän on ”Anjin”, eli haaksirikkoutunut merimies John Blackthorne. 124 min. ANDERS-KIRJASTOJA palvelevasta Cineastista löytyy esimerkiksi japanilainen kauhuelokuva Onibaba. Tuoreempaa miekkailua tarjoilee Disneyplus-palvelusta löytyvä palkittu Shogun. Käsikirjoitus Carl Gottlieb ja Peter Benchley jälkimmäisen romaanista. Lopun koitoksessa vaara kohdataan silmästä silmään. Spielbergille ei ole olemassa muuta kuin kameran linssi.” Näin kommentoi nimeltä mainitsematon Hollywoodin vanhan polven ohjaaja Pauline Kaelille, kun kriitikko hämmästeli nuoren tekijän kuvarajauksen kekseliäisyyttä Tappajahaissa. Gamescomissa näytetyn trailerin perusteella sarjalla on omintakeinen ja voimakas tyyli, joka herätti keskustelupalstoilla ja somessa väitteitä generatiivisen tekoälyn käytöstä. Bio Rex, Kokkola. Filmi leimasi ohjaajan siksi isoksi nimeksi, joka Spielberg yhä on. Uudelle poliisipäällikölle haihyökkäys on näytönpaikka. Sekiro: No Defeat ei ole saanut vielä tarkkaa julkaisupäivää, mutta tällä tiedolla se tulee japanilaiseen animaatioon erikoistuneeseen suoratoistopalvelu Crunchyrolliin vuoden 2026 aikana. Päähenkilöitä ovat haaksirikkoutunut englantilainen merimies John Blackthorne sekä daimio Yoshi Toranaga, joiden yhteentörmäys vavisuttaa valtarakenteita ympäri Japania. 1924 ja Alfred Hitchcockin Psyko 1960. SEKIRO sijoittuu Japanin Sengoku-aikakauteen, 1460–1600-luvuille. Hän muutti perheineen citystä maalle rauhallisempien hommien toivossa. Ne loivat uusia ja vallankumouksellisia, vain filmille ominaisia kerrontatapoja. Kuvausaika ja budjetti venyivät ja paukkuivat kaksinkertaisiksi suunnitellusta. Jännitysmomentit ratkaisevat, ja niitä riittää. Vuonna 2024 julkaistu sarja sijoittuu kutakuinkin keskelle Sengoku-aikakautta. Monet pitävät scifin, jännärin ja kauhujutun yhdistelmää amerikkalaismestarin parhaana teoksena. John Williamsin sävellys ei rajoitu kontrabassoilla, selloilla, viuluilla ja puhaltimilla soitettuun klassikkoteemaan pinnanalaisesta uhasta. Vastaava käännekohta oli myös Steven Spielbergin Tappajahai 1975. Sarjasta alkoi hiljattain toinen kausi, joten jos sienet, samurait tai Haminan maisemat kiinnostavat, oikea aika astua pulkkaan on nyt. Leikkimielisemmin samuraihyveisiin voi tutustua myös ihan nykyajan Suomessa, Elisa Viihde -sarjan Mies, joka kuoli kautta. Koko ajan on oltava varuillaan. Silti teattereiden normiohjelmistossa filmeissä puhutaan yhä eniten englantia. Tunnollinen sheriffi värvää iskunyrkin nuoresta meribiologista ja vanhasta merikarhusta. Näillä suoratoistoeväillä syyskuusta voi hyvinkin tulla samuraikuu. Kuvaus Bill Butler. Tappajahai muutti kaiken, kun yleisö ryntäsi teattereihin. Radikaaleja amerikkalaisia virstanpylväitä olivat esimerkiksi Buster Keatonin Sherlock Jr. Spielberg oletti saaneensa filmausten stressistä sydänkohtauksen. Se paljastui onneksi ”vain” paniikkihäiriöksi. JUONESSA on yhteiskunnallisuutta. Silti Tappajahai pääsee yllättämään. UNIVERSAL Jani Kauta Saksan Kölnissä järjestettiin elokuussa pelialan tapahtuma Gamescom. " Filmi leimasi ohjaajan siksi isoksi nimeksi, joka Spielberg yhä on. K16
Tullin valvontajohtaja Mikko Grönberg. Opetusministeri Adlercreutzin mukaan syynä toimille ovat lasten ja nuorten hukkumistapaukset kesällä sekä lasten heikentynyt uimataito. Hänen mukaansa voitaisiin miettiä, tulisiko valmistavassa opetuksessa ja kotoutumisessa nostaa uimataidon merkitystä esille. –?Yleisesti voin sanoa, että tullitoiminta on kansainvälistä yhteistyötä. Liikenneja viestintävirasto Traficomin merenkulun valvonnan päällikkö Thomas Lundström puolestaan kertoi STT:lle torstaina, ettei Traficom ollut tekemässä alukselle tuolloisten tietojen pohjalta tarkastusta. Uimataidon rajaksi on määritelty, että pystyy uimaan yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään. Osassa kouluja uimaopetuksen järjestäminen sujuu tällä hetkellä ongelmitta, mutta joissain kunnissa on haasteita. Ikolan mukaan merivartiosto voi myös tarkastaa aluksen esimerkiksi valvontalentokoneella. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA. –?Uinti on osa liikkumista ja tärkeä taito maassa, jossa on 180?000 järveä ja kohtalaisen pitkä pätkä rannikkoa, Adlercreutz sanoi. Hänen mukaansa Suomen Tulli päättää omat toimenpiteensä itse. Mahdollisesti rahaa voidaan suunnata myös tukemaan erityisryhmiä, hän sanoi. Oma vaikutuksensa uimataidon heikkenemiseen on ollut myös koronapandemialla, Suomen Uimaopetusja Hengenpelastusliitosta kerrottiin heinäkuussa STT:lle. HAV Charteringin toimitusjohtaja Nico Fürst on todennut STT:lle, että kyseessä on suuri väärinkäsitys. VIIMEISIMMÄN uimataitoa mitanneen tutkimuksen mukaan vuonna 2022 kymmenvuotiaista 45 prosentilla oli heikko uimataito. –?Jotkut osaavat uida varsin hyvin, mutta heikkojen määrä on kasvanut, hän sanoi. Grönberg ei ottanut kantaa yksittäistapaukseen tai kommentoinut sitä, oliko HAV Dolphinin riskiarvioinnissa tehty kansainvälistä yhteistyötä. Grönbergin mukaan kaikki Tullin tekemät tarkastukset perustuvat riskiprofilointiin. –?Meidän osalta asiat on taputeltu. Lisäksi tiettyjen maahanmuuttajaryhmien keskuudessa uimataito saattaa olla heikko. Keskipohjanmaa // Perjantaina 29. Siihen en ota kantaa, jos jollakin muulla viranomaisella on jotakin toimia, sanoi johtaja Mikko Grönberg Tullista STT:lle iltapäivällä. Tutkimus tehtiin Jyväskylän yliopistossa. Rahoituksella tuetaan uimataidon opetuksen kehittämistä perusopetuksessa. Ikolan mukaan kaikkien rahtialusten kohdalla seurataan muun muassa sitä, mistä alus on tulossa ja mihin menossa. Suomessa uimataito on määritelty kansalaistaidoksi ja jokaisella Suomessa asuvalla tulisi olla mahdollisuus oppia uimaan. UIMAOPETUS on osa koulujen opetussuunnitelmaa, ja kouluilla onkin Adlercreutzin mukaan keskeinen rooli uimaopetuksen järjestämisessä. Adlercreutzin mukaan syynä toimille ovat kesällä tapahtuneet lasten ja nuorten hukkumiset sekä vaaratilanteet. –?Sattumanvaraisesti ei ole mahdollista mennä, meidän resurssimme eivät sen tyyppiseen riitä, sanoi Grönberg. Kyseisen rahtilaivan on aiemmin tänä vuonna epäilty toimineen Venäjän vakoiludroonien tukialuksena. Hänen mukaansa rahat tulevat ministeriön budjetista, ja niitä voidaan kohdentaa esimerkiksi uimaopetuksen järjestäjille. Lundströmin mukaan kyseinen HAV Dolphin -rahtialus on myös tarkastettu viime vuonna kansainvälisessä tarkastuksessa. Merivartiosto voi olla mukana tarkastuksessa. Lisäksi uimataito on Adlercreutzin mukaan myös eriytynyt yhteiskunnassa. Vaasan sataman toiminnasta vastaavan satamayhtiö Kvarken Portsin Vaasan-toimitusjohtaja Janne Pylkkösen mukaan HAV Dolphinin kuorman purkaminen aloitettiin torstaina iltapäivällä. Korona-aikaan uimahallit olivat pitkään kiinni, mikä vaikeutti lasten ja nuorten pääsyä uimaopetuksen pariin. Kuntaliiton teettämän tuoreen kyselyn mukaan keskeiset haasteet ovat pula uimahalleista, uimaopettajista sekä pitkät kuljetusmatkat uimaopetukseen. HAV Dolphin on Antiguan ja Barbudan lipun alla purjehtiva alus, joka toi omistajayrityksensä mukaan teräspalkkeja Belgiasta Vaasaan. Vielä viime vuosikymmenen puolivälin jälkeen liki 80 prosenttia Suomen kymmenvuotiaista oli uimataitoisia. Asiasta kertoi RKP:n puheenjohtaja ja opetusministeri Anders Adlercreutz ministeriön tiedotustilaisuudessa torstaina. elokuuta 2025 KOTIMAA // 9 Ministeriöltä rahoitusta uimaopetuksen tukemiseen Vilma Malmgren, STT Opetusja kulttuuriministeriö avaa syksyllä uimaopetuksen järjestäjille noin 3,5 miljoonan euron valtionavustushaun. ANNI REENPÄÄ / LEHTIKUVA Rahtialus sai Tullin tarkastuksessa puhtaat paperit Anni Oikarinen, Henrietta Nyberg, STT Vakoiluepäilyjen kohteena ollut HAV Dolphin -rahtialus saapui Vaasan satamaan torstaina. –?Opetuksen järjestäjät voivat siten esimerkiksi mahdollistaa tehokkaamman uimaopetuksen ja tarjota opetusta enemmän. HAV DOLPHIN on Antiguan ja Barbudan lipun alla purjehtiva rahtialus, joka toi laivan omistavan norjalaisen HAV Charteringin mukaan Belgiasta teräspalkkeja Vaasaan. Opetusja kulttuuriministeriö avaa syksyllä uimaopetuksen järjestäjille noin 3,5 miljoonan euron valtionavustushaun. Lisäksi alusten meriturvallisuutta valvotaan kansainvälisellä valvontajärjestelmällä, jonka puitteissa aluksille tehdään vuosittaisia tarkastuksia. Saksan ja Hollannin viranomaisten on aiemmin kerrottu tarkastaneen aluksen, mutta he eivät löytäneet laivasta mitään epäilyttävää. Laivan saavuttua Tulli ja Länsi-Suomen merivartiosto tekivät aluksella tarkastuksen. Grönberg ei kuitenkaan avannut kyseisen rahtialuksen tarkastamisen syitä tarkemmin. Vaasasta aluksen on määrä jatkaa matkaansa tyhjänä perjantaina myöhään illalla. Aluksesta tehdyn riskianalyysin perusteella Tulli voi tarvittaessa tehdä alukselle tarkastuksen. AIEMMIN TORSTAINA Jussi Ikola Länsi-Suomen merivartioston johtokeskuksesta kertoi STT:lle, ettei laivan liikennöinnissä ollut ilmennyt mitään normaalista poikkeavaa ja laivan vauhti oli ollut alukselle normaali. Tullin mukaan laivalta ei tarkastuksessa löytynyt mitään, mikä aiheuttaisi kieltojen tai rajoitusten alaisiin tavaroihin liittyviä jatkotoimenpiteitä. Syynä saattaa Adlercreutzin mukaan olla esimerkiksi erot kulttuurisessa traditiossa. Lundström huomautti, että Traficomin vastuulla on meriturvallisuuden valvonta, minkä vuoksi tarkastus tehdään silloin, jos havaitaan turvallisuuteen liittyviä puutteita tai aluksella sattuu jokin onnettomuus. Ministeriö käynnistää Adlercreutzin mukaan myös selvityksen uimaopetuksen vahvistamiseksi. Tullin tarkastettavaksi päätyvät kohteet on ennakolta suunniteltu ja päätetty
PUHEESSAAN Stubb kommentoi muun muassa maailmantalouden nykytilannetta ja antoi analyysinsä murroksesta, joka on viime vuosina tapahtunut kauppapolitiikassa. Ehdotuksen mukaan yksityishenkilöiden lahjoitusvähennys tehtäisiin jatkossa verosta, josta vähennettäisiin 30 prosenttia vähintään 500 euron lahjoituksesta. Lisäksi uhkana on, että ensi viikon budjettiriihessä tehtäisiin lisäleikkauksia, jotka Aalto-Matturin mukaan nostaisivat leikkauksen yli 60 prosenttiin. Stubb kannustaa yrityksiä Ukrainan jälleenrakennukseen Presidentti kommentoi Business Finlandin puheenvuorossaan muun muassa maailmantalouden epävarmaa nykytilannetta.. Yhteisöjen lahjoitusvähennys säilyisi tulosta tehtävänä vähennyksenä. Suomen kaltaiselle maalle ja taloudelle protektionismi ei ole koskaan hyvästä. Tähän asti verovähennyksen on voinut saada tiedettä, taidetta tai suomalaisen kulttuuriperinteen säilyttämistä tukevasta lahjoituksesta. –?Kuuluvatko lapsiperhetyö ja vanhemmuuden tukitoimet lahjoitusvähennyksen piiriin, koska nämä ennaltaehkäisevät lasten ja nuorten syrjäytymistä ja vahvistavat heidän asemaansa yhteiskunnassa. Lausuntopalautetta käydään tällä hetkellä läpi ja lakiluonnoksen jatkovalmistelun jälkeen asia etenee eduskuntaan. Aalto-Matturin tulkinnan mukaan verovähennyksen voisi kuitenkin saada, jos lahjoitus tehtäisiin suoraan nuorten mielenterveystyöhön. Lain olisi tarkoitus tulla voimaan vuoden 2026 alusta. elokuuta 2025 10 // KOTIMAA Hallitus laajentamassa lahjoitusten verovähennysoikeutta Anni Oikarinen, STT Hallitus on laajentamassa lahjoituskohteiden joukkoa, josta lahjoittaja voi saada verovähennyksen. Stubb kertoi keskustelleensa Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa keskiviikkona turvatakuiden ohella myös Ukrainan jälleenrakentamisesta. Aalto-Matturin mukaan hallituksen ehdotuksen seurauksena lahjoitukset todennäköisesti ohjautuisivat jatkossa enemmän toimintaan, josta lahjoittaja saisi verohyödyn itselleen. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA Aliisa Uusitalo, Tuomas Savonen, STT Presidentti Alexander Stubb kannustaa suomalaisyrityksiä lähtemään mukaan Ukrainan jälleenrakennukseen. Stubb nostaa tästä esimerkiksi Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin tullipolitiikan, jota hän kuvasi yhdeksi arvaamattomuuden ajajaksi maailmantaloudessa. Yhteisöllä tarkoitetaan esimerkiksi yritystä tai osuuskuntaa. Stubb nosti esimerkeiksi globaalin etelän maita, kuten Intian ja Saudi-Arabian, jotka ovat presidentin mukaan laajentaneet perinteistä idän ja lännen välistä kilpailuasemaa. Keskipohjanmaa // Perjantaina 29. Esitysluonnoksen toimialarajaukset ovat keränneet laajasti kritiikkiä järjestökentältä. Hallitus on laajentamassa lahjoitusten verovähennysoikeutta, mutta se ei yltäisi itsemurhien ehkäisytyöhön ja kriisiauttamiseen. –?Ongelma on se, että verovähennysoikeuden laajennus tuskin merkittävästi lisäisi lahjoituksia sote-kenttään, mutta sen puuttuminen vähentäisi niitä. –?Siinä, missä ehkä meidän sukupolvemme, joka varttui kylmän sodan jälkeisessä ajassa, uskoi vahvasti vapaakaupan ja markkinoiden dynamiikkaan, on nyt valtio tullut kilpailuun mukaan eri tavalla. Ehdotuksessa verovähennysoikeuden ulkopuolelle rajautuisi jatkossakin esimerkiksi itsemurhien ehkäisytyöhön ja kriisiauttamiseen kohdennetut lahjoitukset, huomauttaa Mieli ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi STT:lle. Stubb kommentoi asiaa torstaina Business Finlandin Team Finland -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa, jossa hän piti puheenvuoron. Jatkossa yksityishenkilö voisi saada verovähennyksen, jos hän lahjoittaisi kohteeseen vähintään 500 euroa vuodessa. Verovähennysoikeutta laajennettaisiin nyt myös liikuntaan, nuorisotoimintaan ja lasten asemaan kohdistuviin lahjoituksiin. HALLITUS ON JO päättänyt leikata yli kolmanneksen sosiaalija terveysjärjestöjen valtioavustuksista. Myös mielenterveysomaisten keskusliitto Finfami huomauttaa, että esimerkiksi heidän toimintansa tukee mielenterveyden kanssa kamppailevien lasten ja nuorten vanhempia. –?Jo nyt saamme painotetusti lahjoituksia nuorten hyvinvointiin, mikä on erittäin tärkeä asia, mutta samaan aikaan kriisiavun tarve on valtava ja myös ikäihmisten psyykkiseen hyvinvointiin tulisi kiinnittää yhä enemmän huomiota. Stubbin mukaan muutamat maat ovat Suomea edellä osallistumisessa Ukrainan jälleenrakentamiseen. Tämän protektionismin rinnalle on myös tullut tietty arvaamattomuus, ja tässä pitää mielestäni olla rehellinen siitä, että yksi arvaamattomuuden driveri (ajaja) on Yhdysvaltojen talousja kauppapolitiikka, joka tällä hetkellä on hyvinkin tariffipainotteista, Stubb kuvasi. –?Elämme hyvin protektionistisessa maailmassa. MIELENTERVEYSTYÖ jäisi hallituksen ehdotuksen mukaan pääosin lahjoitusvähennyksen ulkopuolelle. –?Korvatkaa vanha Neuvostoliiton-kauppa Ukrainan kanssa, Stubb sanoi vastauksena tapahtumassa pitämänsä puheen jälkeen kysyttyyn kysymykseen. Mieli ry on pystynyt vielä tähän asti sopeutumaan leikkauksiin muun muassa lahjoitusten avulla. Laajennus ei yltäisi itsemurhien ehkäisytyöhön ja kriisiauttamiseen. Maailmankauppaa ja valtioiden välisiä suhteita kuvaa tällä hetkellä luottamuksen puute, Stubb sanoi. Stubb kuvasi puheessaan nykymaailman olevan huomattavasti moninapaisempi verrattuna esimerkiksi kylmää sotaa edeltävään aikaan, jolloin vastakkain olivat itä ja länsi sekä kapitalismin ja kommunismin ideologiat. kysyy Finfamin toiminnanjohtaja Tiina Puranen. Kuvassa Suomen Mielenterveys ry:n kriisityöntekijä. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että jos lahjoittaisit esimerkiksi tuhat euroa yliopistolle, maksettavasta tuloverostasi voitaisiin vähentää 300 euroa. Ulkopuolelle rajattaisiin kuitenkin monet sosiaalija terveysalan järjestöt, kehitysyhteistyötä tekevät toimijat sekä ympäristöja eläinsuojelujärjestöt. Aikuisten ja lasten hyvinvointi kietoutuvat yhteen, minkä vuoksi Aalto-Matturin mukaan väestöryhmien vastakkainasettelu ei ole perusteltua
MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA. YK:n säännökset estävät voimakkaamman voimankäytön. Konflikti vaaransi rauhanturvaajienkin turvallisuutta Unifil-operaatiossa eteläisessä Libanonissa. YK:n rauhanturvaoperaatioilla ei kuitenkaan ole samanlaisia mahdollisuuksia toimia kuten sotilasliitto Naton johtamilla operaatiolla oli esimerkiksi Afganistanissa tai Kosovossa. –?Mikään rauhanturvaoperaatio missään ei ratkaise konfliktin dynamiikkaa tai puutu niiden juurisyihin. –?Operaation jatkuminen on tärkeää, sillä Suomi tuo kortensa rauhanturvaamiseen Lähi-idässä, ja Unifil on tässä yksi väline, Ruohomäki sanoi. Britannian hallitus kutsui Venäjän suurlähettilään torstaina puhutteluun, Britannian ulkoministeri David Lammy kertoi viestipalvelu X:ssä. Valkoinen talo tuomitsi niin ikään iskut. Ukrainan asevoimien mukaan Venäjän lennokkija ohjusisku oli sodan tähän asti toiseksi suurin. Operaatio ainoastaan mahdollistaa sellaisen toimintaympäristön, jossa voidaan päästä poliittiseen ratkaisuun, Ruohomäki sanoi. Putinin ja Zelenskyin välisestä tapaamisesta ei ole vieläkään sovittu mitään. elokuuta 2025 ULKOMAAT // 11 Venäjä iski voimalla Kiovaan STT–AFP Ainakin 19 ihmistä kuoli Venäjän iskuissa Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa, kertoivat paikalliset viranomaiset ukrainalaislehti Kyiv Independentin mukaan torstaina. Operaatiossa palvelee tälläkin hetkellä noin 200 suomalaista Ranskan johtamassa pataljoonassa. Keskipohjanmaa // Perjantaina 29. Lehden mukaan Venäjä tulitti Kiovaa ballistisilla ohjuksilla ja lennokeilla. Ruohomäki pitää tärkeänä sitäkin, että Unifilissa suomalaisilla on ollut mahdollista saada ja ylläpitää kokemusta rauhanturvaoperaatioista. Operaatiossa on palvellut myös useita tuhansia suomalaisia vuosikymmenien aikana. Peskov väitti Venäjän kohteina olleen sotilaallisia sekä sotaan liittyviä infrastruktuurikohteita. Gazan verisen konfliktin puhjettua lokakuussa 2023 taistelut levisivät myös Libanoniin, jossa Israel onnistui pitkälle tukahduttamaan Iranin tukeman Hizbollah-järjestön iskut Israelia vastaan. ISRAEL ON arvostellut operaatiota siitä, että sillä ei ollut pystytty riisumaan äärijärjestö Hizbollahia aseista Libanonissa. VENÄJÄN YÖLLÄ Kiovaan tekemät iskut vaurioittivat EU:n edustustoa kaupungissa, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Antonio Costa kertoi sosiaalisessa mediassa. Myös suomalaisia rauhanturvaajia loukkaantui. Iskut vaurioittivat koteja, toimistorakennuksia ja kouluja ympäri kaupunkia. Hän kommentoi asiaa sosiaalisessa mediassa puhuttuaan puhelimessa Zelenskyin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa. Hizbollah on julistanut päävihollisikseen Israelin lisäksi Yhdysvallat ja Ranskan sekä vannonut uskollisuutta Iranille. Uutistoimisto AFP:n paikalla olevat toimittajat kertoivat aiemmin Kiovassa kuulluista voimakkaista räjähdyksistä. Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov puolestaan sanoi Venäjän jatkavan iskuja Ukrainaan. Lisäksi von der Leyen vaati Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia neuvottelupöytään. –?Eurooppa tulee täyttämään velvollisuutensa täysimääräisesti, von der Leyen vakuutti viitaten Euroopan rooliin Ukrainalle neuvoteltavissa turvatakuissa. Jatkon saamista YK:n Unifil-rauhanturvaoperaatiolle vielä vuodeksi pidettiin jo etukäteen todennäköisenä. Kuolleiden joukossa on neljä lasta. Noin sata ihmistä hakeutui turvaan metroasemalle makuupussien ja lemmikkiensä kanssa. –?Suuressa kuvassa on myös Yhdysvaltojen edun mukaista, että Libanon vakautuu, arvioi Ulkopoliittisen instituutin (Upi) vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki STT:lle torstaina ennen äänestystä. OPERAATIOLLE ei ollut määritelty päättymisajankohtaa sitä perustettaessa vuonna 1978, mutta sen viimeisin mandaatti oli päättymässä tämän kuun lopussa. –?Näitä operaatioita kun ei enää maailmalla ole montaa, Ruohomäki sanoi. Hizbollahilla on myös poliittinen siipi. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi arvioi torstaina, että ihmisiä saattoi olla edelleen raunioiden alla. Unifil-operaation tavoite on ollut kyetä lopulta siirtämään vastuu Etelä-Libanonin turvallisuudesta kokonaan Libanonin turvallisuusviranomaisille. Suomelle Unifilillä on ollut oma erityinen merkityksensä. Lisäksi muut turvallisuusneuvoston jäsenet ovat halunneet jatkaa Unifilin mandaattia. –?Hizbollahin aseellinen vastarinta ei ole päässyt tavoitteeseensa, eikä voi olla niin, että tällainen aseellinen ryhmä käyttää veto-oikeutta politiikassa, Ruohomäki sanoi. Ukrainan ilmavoimien mukaan Venäjä iski Ukrainaan yön aikana yhteensä 629 lennokilla ja ohjuksella. Liki 20 ihmistä kuoli. Lisäksi liki 40 ihmistä haavoittui. –?Lähi-idän laajemmassa kuviossa Unifil on vain yksi työkalu rauhan rakentamisen työkalupakissa, Ruohomäki kuvaili. Aseellinen islamistiäärijärjestö Hizbollah puolestaan on Libanonissa kuin ”valtio valtion sisällä”, Ruohomäki kuvaili. Kuten muissakin maailman konfliktipesäkkeissä, YK:n rauhanturvaoperaation rooli on luoda luottamusta. Päätöksen mukaan rauhanturvaajien on määrä lähteä vuonna 2027. Von der Leyen nosti esiin EU:n uuden Safe-lainavälineen, josta on tarkoitus tukea EU-maiden yhteisiä puolustushankintoja lainoilla ja johon myös Ukraina voi osallistua. YK:n rauhanturvaajien kohtalo Libanonin Israelin-vastaisella raja-alueella oli aiheuttanut kitkaa Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin hallinnon ja Yhdysvaltojen eurooppalaisten liittolaisten kuten Ranskan ja Britannian välillä. Ulkopoliittisen instituutin (UPI) vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki. Kyiv Independentin mukaan Venäjä teki torstain vastaisen yön aikana ilmaiskuja myös muihin kaukana taisteluiden etulinjasta sijaitseviin ukrainalaiskaupunkeihin. Unifil-operaatiolla on ollut Suomelle oma erityinen merkityksensä, sanoo Upin vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoi Venäjän ottaneen kohteekseen siviilien lisäksi jopa Euroopan unionin. Ukrainalaiset pelastustyöntekijät pelastustehtävissä asuinrakennuksessa ja sen ympäristössä Kiovaan tehdyn laajamittaisen venäläisen droonija ohjusiskun jälkeen. Kyseessä on sodan tähän asti toiseksi suurin isku. GENYA SAVILOV / AFP / LEHTIKUVA Rauhanturvaoperaatiolle Libanonissa vuoden jatkoaika Ayla Albayrak, Frida Ahonen, STT YK:n turvallisuusneuvosto päätti antaa vuoden jatkoajan rauhanturvaoperaatiolle Libanonissa tämänpäiväisessä äänestyksessään torstai-iltana Suomen aikaa. Komission varapresidentti Kaja Kallas ilmoitti EU:n kutsuneen Venäjän lähettilään puhutteluun iskun vuoksi. Yhdysvallat pyörsi tällä viikolla vaatimuksensa lopettaa operaatio jo sunnuntaina, sen viimeisimmän mandaatin päättyessä.¨ Kesäkuussa oli kerrottu, että Yhdysvallat ja Israel olivat sopineet operaation lopettamisesta. Iskut vaurioittivat myös Britannian kulttuuri-instituutti British Councilin rakennusta. Britannian pääministeri Keir Starmer taas sanoi Venäjän sabotoivan toiveita rauhasta. Sotien runtelemassa Libanonissa vallanjako maan shiiojen, sunnien ja maroniittikristittyjen välillä on hyvin herkkä. Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoi iskujen olevan Venäjän ajatus rauhasta
10.00 Jaksa paremmin. 11.00 Kesäkasvo. 18.16 Idefix ja Voittamattomat. 10.20 Maryn helpot kokkailut. 11.00 Karin ja Carl Larsson. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.25 Tulossa: Vain elämää. 19.00 Seitsemän Uutiset. 13.00 Sukuni salat. 22.10 Tupa 13. 20.30 MM-rallistudio. 06.25 Huomenta Suomi. 11.30 Rempalla kaupaksi. 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 08.50 Jumppahetki. 21.00 Elämäni Biisi. 06.15 Muumilaakson tarinoita. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 09.31 Extreme-futiskikat. 11.10 Yle Alueuutiset. 13.00 ELOKUVA Elokuva: Rohkea ritaripoika Trenk. 14.30 Hirvonen & Haapamäki. 14.53 Filmikellari. 09.00 Jay Lenon autotalli. 19.45 Sherlock ja tytär. 21.56 ELOKUVA Rukajärven tie. 11.00 Jay Lenon autotalli. 22.00 Hormonit! 22.45 Ulkolinja: Telegram-palvelun tuhovoima. Musiikillinen dokumenttielokuva on kuin salainen kartta Suomen pop-musiikin historiaan ja nostalginen rakkauslaulu nuorisokulttuurille. 23.00 Oddasat. 23.07 Tupa 13. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 14.44 La Promesa Salaisuuksien kartano. 19.30 Ennakkostudio. 12.10 Suuri ompelukisa. 22.05 Fifteen-Love. YLE TV1 07.00 Ykkösaamu. 16.45 Yle Oddasat. 18.05 Viiden jälkeen. 07.55 Historia: Kaapeli, joka muutti maailman. 15.00 Grand Designs Suomi. 22.20 Milli arvontalähetys. 13.47 La Promesa Salaisuuksien kartano. 10.20 Luontokappaleet palaavat kotiin. 18.15 Van Life -Elämäni roadtrip. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Pikku Kakkonen. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.30 Jarkko Tamminen Show. 19.30 Kuin kaikki muut. 07.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 21.30 ELOKUVA Casino Royale. 19.20 Turu/UCL. 14.56 Suomeen juurtuneet. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 15.55 Lapset puhuvat. YLE TEEMA & FEM 07.45 Häähuumaa. 11.25 Unelmapuutarha. 13.00 Supernanny Suomi. 14.00 Fire Country. 20.29 Yle Uutiset. 08.30 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 08.24 Metsäleikkimestarit. 09.52 Hisingenistä Casablancaan matkalla eläkkeelle. 13.53 Metsien kätkemä: Hämeen Härkätiellä. MTV SUB 07.00 Professori Balthazar. 07.30 Denver. 16.00 Talot huokuvat historiaa. 18.00 Fire Country. 07.40 Unelmasauna. 18.00 Murha paratiisissa. 12.30 Iskelmä-Suomi: Show must go on. 21.40 Tanskan orjuuttama. 20.00 Solsidan Onnea onkimassa. 14.00 ELOKUVA Saapasjalkakissa. 08.55 Huomenta Suomi. 12.00 Tulossa: Selviytyjät Suomi. 14.15 Suomen huutokauppakeisari. MTV3 06.30 Muumilaakson tarinoita. 18.35 Peltsin ja Tomin retkeilyvinkit: Perheretkeily. 12.00 Metropolitan: Medea. 22.40 David Lynchin maailma. 22.00 Kymmenen Uutiset. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 11.26 Exploring Earth. 22.37 Tupa 13. 09.20 Auri ja maailman eläimet. 13.00 Vintiöt. elokuuta 2025 12 // LAUANTAI 30.08. 22.32 Baest pedon perhe. 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa. 20.00 Midsomerin murhat. 21.00 ELOKUVA Elokuva: Odotus. 14.20 Elävä arkisto: Suomalainen nostalgia: Hailuodosta Haapasaareen. 11.55 Tulossa: Vain elämää. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 17.30 Burgerimiehet Välimerellä. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 17.00 Yle Uutiset. 10.02 Ruokamakasiini. 15.50 Luontoretkellä. 18.20 Erikoisjoukot. 12.30 Bob’s Burgers. 19.40 Exploring Earth. 12.30 Salatut elämät. 06.05 Sunny Bunnies. Pepen ikoniset laulut ovat soineet kotimaisen elämänmenon taustalla jo seitsemällä vuosikymmenellä. 20.50 Urheilun huippuhetkiä. 21.00 ELOKUVA Elokuva: Vares Sheriffi. 17.25 Hisingenistä Casablancaan matkalla eläkkeelle. 15.00 Penn & Teller: Naruta meitä! 16.00 Midsomerin murhat. 11.00 Jay Lenon autotalli. 11.00 Pepe. 09.10 Flinkkilä & Kellomäki. 20.50 Sano kiitos ja tanssi. 18.30 Emmerdale. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 16.00 Jere Hietala Salametsästäjien jäljillä. 18.15 Strömsö 2022. 13.20 Risti ja liekki. 19.00 Perikuninkaallinen skandaali. 19.00 MM-ralli: Paraguay, EK 19 Power Stage. 22.35 ELOKUVA Elokuva: Likaisen Harryn ratkaiseva isku. 16.30 Suunnistuksen MC ja EM: Sprintit. 16.30 Etsijät. 22.20 Päivän sää. 19.39 Sportnytt. 14.00 Grillimestarit. 06.05 Sunny Bunnies. Ainutlaatuisen äänen omaava Pepe Willberg lauloi alussa vain, jos salista sammutettiin valot. 17.10 IS esittää: Sain sen videolle. 06.55 Muumilaakson tarinoita. 13.55 Valitut Palat Collection. 08.15 LEGO City Adventures. 18.00 Murha paratiisissa. 23.45 Trauma henkirikoksen jäljet. 14.00 Pitääkö olla huolissaan. 06.30 Smurffit. 15.38 La Promesa Salaisuuksien kartano. 08.05 Code Lyoko. 17.05 Viiden jälkeen. 14.00 Peltsin Lappi: Porot. 19.25 Tulosruutu. 17.07 White trash. 11.10 Luontomatkalla. 16.50 Novosti Yle. 17.10 Summertide Kotilahden kutsu. 13.00 Fire Country. 12.00 Grand Designs Suomi. 22.55 Tupa 13. 22.59 Shadowland. 19.00 Seitsemän Uutiset. 12.00 Maajussille morsian. 10.30 Luontoretkellä: Neljän suuren metsästys. 09.00 Koti koiralle. 14.00 Tähtiarpa. 20.30 Fuge. 18.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 20.00 Rantahotelli. MTV3 06.30 Muumilaakson tarinoita. 10.00 Meidän maamme Vårt land. 08.23 Erämaan vartijat. 18.09 Raksajengi. 09.18 Tytöt Dubaissa aurinkoa ja luksusjuhlia. 21.00 ELOKUVA Elokuva: Paha maa. 13.30 Metsien kätkemä: Luontopääkaupunki. 14.50 Syyttäjä. 10.00 Kirkkovieras. 07.40 Denver. 22.25 Tulosruutu. 09.31 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto. 08.30 Ei saa nauraa. 17.04 Päivän sää. 17.25 Strömsö 2022. 21.00 ELOKUVA Tyttäreni laulu. 16.00 Jere Hietala Salametsästäjien jäljillä. 17.20 Burgerimiehet Välimerellä. 16.00 Midsomerin murhat. 21.00 ELOKUVA Nimeni on Nobody. 22.21 Päivän sää. 18.00 Yle Uutiset. 22.50 ELOKUVA Elokuva: Kummisetä III. 07.15 Smurffit. 22.15 Milli arvontalähetys. 18.50 Irtiotto oravanpyörästä. 17.00 Yle Uutiset. 18.45 Yle Uutiset Sunnuntai. 20.30 Koripallon EM-kisat LIVE: Suomi Iso-Britannia. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 14.45 Autobonus. 12.25 RSO Musiikkitalossa. 15.50 Merikannon Valse lente. 13.30 Anita Pallenberg, muusa ja tyyli-ikoni. 13.10 Jopet-show. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 13.30 Race Across The World Suomi. 12.00 Bob’s Burgers. 23.35 Tupakkahuone. 11.00 Leijonan luola Suomi. 08.05 Code Lyoko. 09.42 Supernormaalia. 13.18 Kirjava luonto. 13.00 Ota rahat ja juokse. 18.10 Urheiluruutu. 18.28 Hei, BUU-klubbenilainen! 18.30 Unelmapuutarha. 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.50 Novosti Yle. 12.00 Bob’s Burgers. 07.15 Muumilaakson tarinoita. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 10.00 Suomen surkein kuski. 12.30 Lomamatka 80-luvulle. 18.00 Päivän sää. 17.07 Neiti Scarlet ja Herttua. 18.34 Villikot. 19.48 Sportliv. 10.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Harvinainen potilas: Murre-mureena. 12.53 La Promesa Salaisuuksien kartano. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Satumetsän vuosi. 19.57 Kuin kaikki muut. 12.30 Bob’s Burgers. 12.00 ELOKUVA Kino Suomi: Eila. 11.10 Maastopalojen jäljillä. 20.45 Sukupolvien salaisuus. 15.00 Juniori Suurmestari. 16.50 Jalkapallon kansallinen liiga HPS PK-35 Vantaa. 16.50 Novosti Yle. 15.30 Takaisin kotiin. 07.20 Zig & Sharko. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.30 ELOKUVA Piiat. 14.55 Remppa vai muutto UK. 23.55 Tämä on tämä. 15.15 ELOKUVA Miraculous World: Shanghai, Lady Dragonin legenda. 08.37 Kierroksilla. 20.00 Kotiinpalaajat. 16.00 Salatut elämät. 09.00 Rattikärpäset. MTV SUB 07.00 Ava, Riko ja Teo. 21.00 Murha paratiisissa. 14.30 Kolmosvaihde. 08.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 15.35 Elämäni Biisi. 19.30 Selviytyjät Suomi. 12.00 Tähtiarpa. 07.40 Sonic Boom. 23.31 Uusi Kino: Yöpysäkki. 13.00 Rattikärpäset. 07.15 Muumilaakson tarinoita. 09.12 Keltainen Lumimies. 18.00 Suunnistuksen MC ja EM: Knock-out sprintit. Pepe, sunnuntaina 31.8. 22.50 ELOKUVA Hamsterit. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 07.09 Professori Balthazar. 09.30 Metsien kätkemä: Luontopääkaupunki. 13.30 Kylmää ja märkää. 17.57 Musiikkivideo: Mitä sää kuuluu. 13.30 Cowboy ja kuningas. 09.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 07.40 Muumilaakson tarinoita. 14.21 Metsien kätkemä: Rautalammin reitti. 20.00 Hirvi. 23.00 ELOKUVA Cast Away tuuliajolla. 12.30 Summertide Kotilahden kutsu. 09.00 Juniori Suurmestari. 19.15 Kaupunkilaisia. 21.50 Radio Suomen Kesäkonsertti: Suvi Teräsniska. 20.55 Urheiluruutu. 12.21 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 18.30 Metsien kätkemä: Talvinen Saimaa. 11.40 Tiettömän taipaleen takana. 08.16 Kotijumppaa Sofian kanssa. 20.29 Yle Uutiset. 19.00 Fire Country. 23.40 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. 07.05 Smurffit. 10.00 Emmerdale. 08.55 Huomenta Suomi. 10.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Työpaikkarakkautta ja veteraanitarkastuksia. 18.05 Do, Re & Mi. 21.11 Louis Theroux: tähtihaastattelut. 21.00 The Other Mrs Jordan: sarjahuijarin uhrit. 14.35 Urheilu-Suomi. 10.00 Remppa vai muutto UK. 07.15 Smurffit. 14.35 Elävä arkisto: Moottoriruutu: Rambler American 1966. 11.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 15.20 Uusi Kino: Luurankotanssi. 07.30 S.M.A.S.H! 07.40 S.M.A.S.H! 07.55 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda. PERJANTAI 29.08. Yle TV1 klo 11.00. – TORSTAI 4.9.. 19.25 Veikkausliiga. 07.30 Raketin laukaisunappi varastettu! 07.35 Denver. 23.37 Paratiisin avaimet. YLE TEEMA & FEM 07.48 Jenni tapaa romaneja. 17.25 Malory Towers. 08.50 HS Lasten uutiset. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 14.30 Rantabaari. 10.30 Pentukoulu. 14.30 Jopet-show. 13.58 Metsien kätkemä: Talvinen Saimaa. 12.00 Unelma-asunto auringon alta. 19.10 Tulosruutu. 08.55 Perjantai-dokkari: Hyvä köyhä. 16.00 Jere Hietala Salametsästäjien jäljillä. 19.30 Egenlandin matkakohteet. 12.00 Riistametsällä. 18.18 Salaisuuksia. 22.10 Lotto, Jokeri ja Milli. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.04 Pingu kaupungissa. 19.10 Uutisextra. 16.35 Orpojen joulu. MTV3 06.15 Aamusää. 08.23 Galaxi. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 16.00 A-Talk. 23.15 Naissotilaat 3. 20.30 Täydellinen kesä. 16.55 Merkkien salat: Kolmio. 09.31 Koko kylän suru. 09.00 MasterChef Australia. 08.36 Romppu, Rasse ja Sikuriina. 20.22 Solsidan Onnea onkimassa. 23.00 ELOKUVA John Wick. 19.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 07.55 Kotikeittiömestarit. 21.00 Naapurin poika. 19.00 Juha Jokinen – kasvo ja ääni. 18.11 Metsän minisankarit. 11.00 Tuntematon perillinen. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00 Kymmenen Uutiset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 14.55 These Boots. 16.58 Uutiset. 23.42 Naissotilaat 3. 06.40 Muumilaakson tarinoita. 15.00 Juniori Suurmestari. 07.05 Smurffit. 08.00 Yle Uutiset. 10.31 Antiikkikaksintaistelu. 14.35 Olipa kerran lama. 20.45 Urheiluruutu. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 07.30 S.M.A.S.H! 07.40 S.M.A.S.H! 07.55 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda. 14.39 Katukoomikko. MTV SUB 07.00 Ava, Riko ja Teo. 12.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 22.51 Elokuvan hetki: Shadowland. 14.25 Have a nice weekend. 15.00 Tuhoisa turbulenssi. 11.00 Veljesten keittiössä. 17.00 Yle Uutiset. 15.55 ELOKUVA Miraculous World: New York, Yhdistyneet sankarit. 10.50 Remppa vai muutto UK. 22.25 Tulosruutu. 18.10 Urheiluruutu. YLE TEEMA & FEM 07.47 Vakuum. 09.23 Olipa kerran keksintö. 07.20 Zig & Sharko. 20.00 Louise Bourgeois elämä ja taide. 19.45 Lännen-Jukka Amerikassa. 08.02 Luontoretkellä: Sherpojen rakentamat polut. 23.40 ELOKUVA Elokuva: Long Shot Mahdoton yhtälö. 13.58 Jopet-show. 18.00 Tyra-pennun seikkailut. 21.05 The New Pope uusi paavi. 22.15 Murha Sandhamnissa. 11.30 Erityinen kesä. 22.20 Viikon sää. 06.15 Muumilaakson tarinoita. 16.25 Tähtiarpa. 09.02 Kaupunkielämää. 14.10 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari. 07.40 Muumilaakson tarinoita. 10.00 Jay Lenon autotalli. Keskipohjanmaa // Perjantaina 29. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 09.00 Galaxi. 10.30 Sota eläintarhoista. 07.45 Denver. 14.10 Sadan vuoden talo. 06.55 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 18.20 Hiekkarannalla. 15.55 Maryn helpot kokkailut. 09.00 Näin meillä. 12.00 Tanskalainen maajussi. 13.33 Jopet-show. 07.50 S.M.A.S.H! 08.00 Huvila & Huussi. 20.00 Täydellinen kesä. 21.00 Suurmestari. 14.28 Tarinoita järviltä. 23.20 Tupa 13. 07.05 Professori Balthazar. 09.01 Patu-koira. 15.00 Menneisyyden metsästäjät. 11.00 Kuokkavieras Kataja. 15.00 Huutokauppakesä. 19.00 Kätilöt. 20.52 Bico. 13.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 09.08 Voihan Poni. 13.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 20.00 Sunrise Avenue (Ruisrock 2018). 06.10 Sunny Bunnies. 06.40 LEGO Friends: Uusi luku. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 19.00 Huutokaupan metsästäjät. 15.45 Michel Roux: ruokamatka Thamesillä. 18.31 Agenttitoimisto. 10.30 MasterChef Australia. 21.50 Tupa 13. 18.30 MM-rallistudio. 17.56 Unohtumattomat-filleri. 18.00 Eläinten luontoretki. 15.00 Juniori Suurmestari. 13.00 Tanskalainen maajussi. 08.05 Prisma: Totuus vaihdevuosista. 12.05 Remppa vai muutto UK. 20.45 Urheiluruutu. 10.00 Jay Lenon autotalli. 17.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 18.20 Kesäkasvo. 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 15.55 Neeme Järvi musiikki yli kaiken. 19.30 Ennakkostudio. 08.30 Ei saa nauraa. YLE TV1 07.00 Kadonneet perijät. 18.45 Avara luonto: Irlannin kivinen ihme. 22.35 Väkivaltainen äitini: Ruby Franke -skandaali. 19.39 Sportnytt. 08.00 Kotoisa. 23.03 Kertomuksia eräästä avoimesta suhteesta. 19.20 Ralliextra. 18.00 Jay Lenon autotalli. 18.00 Koiralle koti. 19.44 Bussi. 22.24 Tupa 13. 13.05 Remppa vai muutto UK. 08.00 Huutokaupan metsästäjät. 12.00 Huvila & Huussi. 12.00 Julkkisten tietotoimisto. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 06.40 Muumilaakson tarinoita. 10.30 Unelmakoti Sisiliassa. SUNNUNTAI 31.08. 19.30 Julkkisten tietotoimisto. 09.05 Avara luonto: Irlannin kivinen ihme. 09.33 Avaruuden aarteet. 18.00 Yle Uutiset. 19.20 Päivän sää. Hän on kulkenut polveilevan tien epätodennäköiseen tähteyteen ja suomalaisten sydämiin. 17.10 Mahdoton tapaus. 09.00 Juniori Suurmestari. 17.55 Uutiset. 20.00 The Rookie. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 10.15 Tulossa: Selviytyjät Suomi. 09.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 22.40 Kauneudella on hintansa. 22.25 Turu/UCL. 18.23 Pensasaidan takana. 22.35 Ralliextra. 20.30 Koripallon EM-kisat LIVE: Montenegro Suomi. 10.00 Yle Uutiset. TV VIIKKO PERJANTAI 29.8. 10.45 Yle Alueuutiset. 16.30 Koti koiralle. 21.00 Sekunnit. 19.45 Erikoisryhmä Potsdam. 16.00 Rantahotelli. 22.45 ELOKUVA Elokuva: Särkyneen sydämen sola. 17.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 20.29 Yle Uutiset. 10.05 Ykkösaamu. 17.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 17.50 Norjaa ristiin rastiin. 08.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 09.02 Adam & Eva. 13.25 Metsien kätkemä: Kuninkaantiellä
23.05 Naapurin poika. 18.00 Sportliv. NELONEN 06.00 Bing. 15.00 Huutokauppakesä. 17.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 21.00 Karkurit. 09.02 Efter Nio. 07.18 Tulipop. 06.25 Huomenta Suomi. 06.25 Huomenta Suomi. 19.26 Erätulilla kalavesillä. 20.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 18.45 Jalkapallomaaottelu Norja Suomi. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 21.00 White Wall. 16.00 Rekkakuskit jäällä. 22.00 Kymmenen Uutiset. 06.35 Smurffit. 12.30 Race Across The World Suomi. 14.33 Lapinlahden Arvo. 16.00 Unelmakoti. 19.00 Elämää Philadelphiassa. 22.50 Sarjakusettaja. MTV SUB 07.00 Professori Balthazar. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 15.00 Grand Designs Suomi. MTV3 06.15 Aamusää. 18.22 Padam! 18.30 Satuprinsessa Birgitta. 14.00 Sukuni salat. 12.30 Summertide Kotilahden kutsu. 22.25 Tulosruutu. 20.50 Sodankylän parhaat. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.03 Satuprinsessa Birgitta. 21.05 A-studio. 14.40 Elävä arkisto: Oma tyttökouluni. 09.30 Lomittajat. 21.00 ELOKUVA John Wick: Chapter 3 Parabellum. 18.00 Pikku tiikeri. 17.25 Tulossa: Vain elämää. 14.55 Remppa vai muutto UK. 07.08 Nelli ja Noora. 08.22 Athleticus. 16.51 Kun tanssin itsekseni. 16.00 Rekkakuskit jäällä. 23.04 Adoptoitu. 09.30 Lomittajat. 23.10 Ivalo. 22.45 Mustaa hiekkaa. 17.04 Päivän sää. 14.50 A-studio. 18.30 Metsien kätkemä: Tunturituulen kutsu. 17.45 Burgerimiehet Välimerellä. 13.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 18.00 Poliisit UK: Ajojahti. 11.00 Leijonan luola Suomi. 13.20 ELOKUVA Verta käsissämme. 15.30 Vaiheessa: Unelmien nainen. 06.25 Huomenta Suomi. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 08.00 Huutokaupan metsästäjät. 15.00 Valtateiden sankarit. 19.51 Kahvin historiaa. 15.00 Huutokauppakesä. 22.15 Sarjakusettaja. 12.00 Satunnaiset sankarit. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 21.49 Urheiluruutu. 22.00 Kymmenen Uutiset. 08.09 Nimipäiväonnittelu: 4.9. 21.00 ELOKUVA Kino: The Favourite. 18.30 Emmerdale. 18.04 Kallen keittiö. 16.45 Novosti Yle. 19.00 Seitsemän Uutiset. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 21.00 Ensitreffit alttarilla. 18.11 Do, Re & Mi. 15.00 Huutokauppakesä. 17.00 Pikku Kakkonen. 07.10 LEGO Ninjago. 19.30 Ennakkostudio. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 14.00 Onnela. 18.00 Yle Uutiset. 09.30 Superihmiset piilotettua kykyä etsimässä. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 A-studio. 22.02 Murhalaakso. 08.00 Huutokaupan metsästäjät. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 20.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 13.00 Tanskalainen maajussi. NELONEN 06.00 Bing. 20.02 Suuri ompelukisa. 21.00 Hormonit! 21.46 Pirjo. 12.00 Riistametsällä. 11.00 Kuokkavieras Kataja. 16.58 Uutiset. 21.49 Urheiluruutu. 16.40 Yle Oddasat. 17.30 Selviytyjät Suomi. 09.00 Juniori Suurmestari. 14.30 Rantabaari. 12.30 Salatut elämät. 08.30 Huutokaupan metsästäjät. 17.04 Päivän sää. 13.30 Kylmää ja märkää. NELONEN 06.00 Bing. 07.16 Nallen aamu. 18.05 Viiden jälkeen. 10.00 Meidän maamme Vårt land. 16.05 Tähtiarpa. 08.07 Mimosa ja Lennu. 15.30 Mahtikoneita ja ilmastoihmeitä. 14.30 Jopet-show. 20.00 Doc: Tsunami: Aalto joka järkytti maailmaa. 22.00 The Pirate Bay. 12.00 Tähtiarpa. 19.00 Elämää Philadelphiassa. 21.45 Yle Uutiset. 21.45 Pirjo. 16.00 Unelmakoti. 21.00 A-studio. 15.00 Maajussille morsian. 16.00 Rekkakuskit jäällä. 20.20 ELOKUVA Uroot. 18.20 Leikkien keräilijät. 18.00 Isadora Moon. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 14.47 ELOKUVA Tulossa: Rantasalmen sulttaani. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.9. 20.29 Yle Uutiset. 06.30 Sunny Bunnies. 13.00 Ota rahat ja juokse. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 15.35 A-studio viittomakielellä. 17.10 Summertide Kotilahden kutsu. 20.55 Urheiluruutu. 19.30 Peltsin Lappi: Tunturit. 15.40 Novosti Yle. 12.30 Summertide Kotilahden kutsu. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 20.00 Menneisyyden metsästäjät. 15.55 Eduskunnan kyselytunti. 20.30 Rikostarinoita Suomesta. 13.00 Tanskalainen maajussi. 17.00 Pitääkö olla huolissaan. 09.30 Liftarit: Itä-Suomi. 09.53 Unelmapuutarha. 20.00 Rantahotelli. 19.30 Salatut elämät. 17.40 Tulossa: Vain elämää. 10.31 Tanskalainen maajussi. 06.30 Sunny Bunnies. 19.00 Jopet-show. 11.30 Rempalla kaupaksi. 08.36 Kärpästen Harri. 14.30 Rantabaari. 22.20 Milli arvontalähetys. 07.45 Tara Duncan. 14.55 Pirjo. 18.00 Päivän sää. 17.30 Koti koiralle. 20.30 Koripallon EM-kisat LIVE: Suomi Liettua. 06.45 LEGO Friends: Uusi luku. 19.30 Salatut elämät. 10.31 Ainutlaatuiset taiteilijasielut. 10.30 Unelmakoti Sisiliassa. 20.00 Olet mitä syöt. 10.30 Jaksa paremmin. 12.00 Riistametsällä. 06.30 Sunny Bunnies. 10.52 Andersin kanssa kalassa. 19.00 Prisma: Puiden salattu elämä. YLE TEEMA & FEM 07.56 Maajussin luontokuvat. 11.00 Veljesten keittiössä. 16.00 Unelmakoti. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 21.00 Varikkounelmia. 14.55 Pirjo. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 07.45 Tara Duncan. 11.00 Veljesten keittiössä. 20.00 Rantahotelli. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 19.55 Tulossa: Petolliset. 16.25 Tähtiarpa. 18.00 Meidän maamme Vårt land. 21.00 Erikoisjoukot. 16.58 Uutiset. 23.20 Yle Live: PMMP.. 16.00 Tulossa: The Box Suomi. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 18.30 Lomittajat. 23.55 Meeri Koutaniemi, irti kuvasta. 16.45 Novosti Yle. 09.30 Metsien kätkemä: Talvinen Saimaa. 21.05 A-Talk. 18.45 MasterChef Australia. 06.25 Huomenta Suomi. 08.22 Keskiajalla keksittyä. 21.10 Somekingi. 11.00 Kirkkovieras. 14.55 Remppa vai muutto UK. 18.00 Jay Lenon autotalli. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 18.00 Meidän maamme Vårt land. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 22.35 Asian ytimessä.doc. 19.25 Veikkausliiga. 21.25 Somekingi. 09.00 Koti koiralle. 08.00 Huutokaupan metsästäjät. 20.00 Stanley Tucci Italiassa. 09.10 Ihmisten puolue. 21.00 ELOKUVA 007 Quantum of Solace. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 08.00 Huvila & Huussi. 18.00 Päivän sää. 16.35 Tähtiarpa. 19.30 Peltsin Lappi: Kulta. 17.05 Viiden jälkeen. 10.00 Suomen surkein kuski. 18.27 Kirjava luonto. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 08.18 Studio 65. 21.50 Somekingi. 18.30 Unelmakoti Sisiliassa. 09.00 Rekkakuskit jäällä. 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 08.19 Studio 65. 08.25 Haukku ja Poku. 15.55 Maryn helpot kokkailut. 18.30 Unelmakoti Sisiliassa. YLE TEEMA & FEM 08.08 Rentoudu Ulrikan seurassa. 19.55 Kebu kaikilla taajuuksilla. 16.10 MasterChef Australia. 23.00 ELOKUVA Elokuva: Kauriinmetsästäjä. 18.20 FIFAn jalkapallon MM-karsinnat ennakkosarja. MTV3 06.15 Aamusää. 11.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 16.40 Yle Oddasat. 18.30 Emmerdale. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 21.30 ELOKUVA Viiden tähden Franky. 07.46 Ryhmä Hau. 19.25 Erätulilla kalavesillä. 18.40 Maastopalojen jäljillä. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 4.9. 16.45 Novosti Yle. 09.30 Superihmiset piilotettua kykyä etsimässä. 14.00 Peltsin Lappi: Tunturit. 12.30 Riistametsällä. 17.05 Viiden jälkeen. 18.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 19.25 Tulosruutu. 14.00 Onnela. 20.00 Suomen kaunein koti. 15.00 Menneisyyden metsästäjät. 20.40 Tuhansien takkien tie. 13.17 Kirjava luonto. 19.25 Tulosruutu. 17.57 Kirjava luonto. 12.00 Julkkisten tietotoimisto. 10.00 Suomen surkein kuski. 15.00 Valtateiden sankarit. 18.00 Päivän sää. 21.30 Mist sä tuut. 12.30 Salatut elämät. päivä. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 09.00 Juniori Suurmestari. 21.30 Perjantai-dokkari: Otetaanko vielä yhdet. 16.30 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 18.15 Koira nimeltä Ib. 10.00 Pitääkö olla huolissaan. 18.30 Emmerdale. 12.00 Meeri Koutaniemi, irti kuvasta. 18.21 Hupsulit. 23.20 Alpeilla: Hiking and Biking. 22.00 Kymmenen Uutiset. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 07.26 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 06.30 Sunny Bunnies. 22.50 Oddasat. 14.00 Onnela. 09.10 Ihmisten puolue. 14.55 Remppa vai muutto UK. 17.10 Summertide Kotilahden kutsu. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 17.04 Päivän sää. 12.00 Julkkisten tietotoimisto. 10.02 Taivaallisen hyvää. 13.00 Ota rahat ja juokse. 20.00 Akuutti: Aivovamma näkymätön epidemia. 21.00 Historia: Auschwitz 80 vuotta vapautuksesta. 11.00 Kuokkavieras Kataja. 08.33 Studio 65. 13.20 ELOKUVA Veteraanin voitto. 17.55 Uutiset. 11.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 22.02 Ulkolinja: Brexit-innosta katumukseen. 17.55 Uutiset. 09.00 Koti koiralle. 10.00 Remppa vai muutto UK. 07.00 LEGO Ninjago. 18.00 Ruso ja rihmalat. 15.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.05 Viiden jälkeen. 22.35 Pulkkinen. 12.00 Tähtiarpa. 17.57 Pieni suuri maailma. 17.00 Pikku Kakkonen. 12.00 Tähtiarpa. 16.00 Salatut elämät. 16.00 Kotikeittiömestarit. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 18.00 Meidän maamme Vårt land. 08.00 Valtateiden sankarit. 19.00 Ainutlaatuiset taiteilijasielut. 18.11 Käärmeitä kyydissä. YLE TEEMA & FEM 07.58 Kotijumppaa Sofian kanssa. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 19.00 Huutokaupan metsästäjät. 22.00 ELOKUVA Kino Suomi: Seurapeli. 12.00 Unelma-asunto auringon alta. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. 20.00 Digihuijatut. 23.00 Veikkausliiga. 12.30 Apassien aaveet. 10.30 Unelmakoti Sisiliassa. 17.00 Yle Uutiset. 18.30 Lomittajat. 15.00 Valtateiden sankarit. 11.00 Leijonan luola Suomi. 19.30 Ennakkostudio. 20.29 Yle Uutiset. 13.20 ELOKUVA Rantasalmen sulttaani. 23.15 Tulossa: Petolliset. 10.57 Kirjava luonto. 13.17 Kirjava luonto. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 21.49 Urheiluruutu. 07.49 Ritari Mikke. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 18.30 Emmerdale. 09.25 Pirjo. 18.27 Kirjava luonto. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 14.50 Elävä arkisto: Mihin nyt pojat ja miten. 18.27 Kirjava luonto. 17.25 Egenland. 18.28 Hupsulit. 15.45 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 19.30 Huutokaupan metsästäjät. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 15.48 Yle Uutiset Sunnuntai. 18.00 Poliisit UK: Ajojahti. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 06.45 LEGO Friends: Uusi luku. 21.00 ELOKUVA Le Mans 66 Täydellä teholla. 08.25 Ideoiden maailma. 08.00 Huvila & Huussi. 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 21.49 Urheiluruutu. 07.00 LEGO Ninjago. 18.22 Leenan maatila. 15.00 Menneisyyden metsästäjät. 19.00 Näkyville. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 09.32 Arkistosta revittyä: Tupakka. 11.00 Kuokkavieras Kataja. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Unelmia ja bändihommia. 10.30 Unelmakoti Sisiliassa. 19.00 Historia: Merenkulkija Amerigo Vespucci. 15.00 Grand Designs Suomi. 14.55 Remppa vai muutto UK. 21.45 Yle Uutiset. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 22.20 Milli arvontalähetys. 10.02 Arkistosta revittyä: Koti. 09.10 Ihmisten puolue. 19.30 Salatut elämät. 19.30 Elämää Philadelphiassa. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 22.12 Solsidan Onnea onkimassa. 18.05 Viiden jälkeen. 12.00 Julkkisten tietotoimisto. 17.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 18.16 Miia ja Roni. 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 19.00 Seitsemän Uutiset. 12.00 Julkkisten tietotoimisto. 20.00 Rantahotelli. 19.53 Egenlandin matkakohteet. 16.05 Maryn helpot kokkailut. 10.00 Meidän maamme Vårt land. 07.37 Kotisaari. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 19.25 Tulosruutu. 21.00 Meeri Koutaniemi, irti kuvasta. 17.00 Pitääkö olla huolissaan. 09.10 Ihmisten puolue. MTV SUB 07.00 Keksijäkylän Lotta. 22.00 Akkaa päälle. 12.30 Race Across The World Suomi. 17.00 Yle Uutiset. 18.30 Karin ja Carl Larsson. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 17.25 Tanskalainen maajussi. 18.05 Viiden jälkeen. 14.30 Jopet-show. 07.10 LEGO Ninjago. 08.12 Pikku Kakkosen postipyyntö. 12.30 Salatut elämät. 11.00 Operaatio Playa. 15.00 Huutokauppakesä. 12.30 Summertide Kotilahden kutsu. 10.00 Suomen surkein kuski. 08.18 Nimipäiväonnittelu: 3.9. 11.00 Leijonan luola Suomi. 07.05 Keksijäkylän Lotta. 17.55 Uutiset. 23.35 Tanssii Tähtien Kanssa. MTV SUB 07.00 Professori Balthazar. 17.10 Summertide Kotilahden kutsu. 16.00 Salatut elämät. 07.26 Miio työn touhussa. 13.30 Tanskalainen maajussi. 23.30 Lyhytelokuva: K7. 21.45 Yle Uutiset. 18.24 Käärmeitä kyydissä. 09.30 Metsien kätkemä: Tunturituulen kutsu. 16.00 Rantahotelli. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 18.00 Yle Uutiset. 11.00 Leijonan luola Suomi. 20.55 Urheiluruutu. 11.00 Kuokkavieras Kataja. 23.15 White Wall. 22.02 Viimeinen vuosipäivä. 16.40 Koti koiralle. 22.21 Päivän sää. 22.58 Oddasat. 22.55 Ivalo. 21.00 Timanttiliiga Highlights: Zürich / 2. 23.35 Doc: Incel naisvihaa ja väkivaltaa. 14.00 Onnela. 22.21 Päivän sää. 11.30 Mielensäpahoittaja ennen kaikki oli paremmin. 13.17 Kirjava luonto. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 20.29 Yle Uutiset. 15.00 Olet mitä syöt. 22.00 Sekunnit. 11.00 Yle Alueuutiset. 10.00 Emmerdale. 11.21 Irtiotto oravanpyörästä. 08.00 Huvila & Huussi. 17.55 Uutiset. 21.00 Efter Nio. 10.00 Emmerdale. 16.05 Rakkaudesta villieläimiin. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 20.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 22.55 Ingmar Bergman elämää ja työtä. KESKIVIIKKO 03.09. 17.56 Pieni suuri maailma. 16.58 Uutiset. 07.00 Tete ja Mama. 10.01 Ideoiden maailma. 09.25 Pirjo. 11.00 Veljesten keittiössä. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 08.28 Olipa kerran keksintö. 10.00 Punkaharjun pojat. 20.29 Yle Uutiset. 16.00 Salatut elämät. 14.30 Rantabaari. 22.48 Oddasat. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 14.00 Sukuni salat. 14.00 Sukuni salat. 23.05 The Rookie. 08.25 Mysteerikuja. 07.16 Laurin laiva. 08.13 Galaxi. 07.10 LEGO Ninjago. 22.25 Tulosruutu. 13.00 Tanskalainen maajussi. 09.00 Koti koiralle. 08.30 Huutokaupan metsästäjät. 19.20 Päivän sää. 14.35 Elävä arkisto: Koulumme syntyvaiheita. 12.30 Summertide Kotilahden kutsu. MTV3 06.15 Aamusää. 09.30 Superihmiset piilotettua kykyä etsimässä. 06.53 Hei Taavi. 18.30 Luontopäiväkirja. 22.35 MM-rallin huippuhetket: Paraguay. 17.04 Päivän sää. 20.00 Pieni rakkaustarina. 23.10 Tukalat paikat. 08.36 Näin meillä. 19.30 Elämää Philadelphiassa. 23.50 ELOKUVA Likaisen Harryn ratkaiseva isku. 22.21 Päivän sää. 17.10 Summertide Kotilahden kutsu. 07.45 Tara Duncan. 16.00 Rekkakuskit jäällä. 18.30 Taivaallisen hyvää. 23.30 Ivalo. 21.52 Uroot. 15.30 Pieni suuri maailma. 18.05 Viiden jälkeen. 08.00 Huvila & Huussi. 22.41 The Other Mrs Jordan: sarjahuijarin uhrit. 23.20 IS esittää: Sain sen videolle. 20.00 Burgerimiehet Välimerellä. 20.00 The Rookie. 06.45 LEGO Friends: Uusi luku. 14.50 Elävä arkisto: Kuusamo. 20.00 The Rookie. 18.00 Yle Uutiset. 08.15 Sportliv. TIISTAI 02.09. 13.30 Kylmää ja märkää. 17.00 Pitääkö olla huolissaan. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 10.30 Hurjia suomalaisia. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. 17.00 Pikku Kakkonen. 18.13 Alvan maailma. 23.00 Näkyville. 20.00 Etsijät. 09.00 Rekkakuskit jäällä. TORSTAI 04.09. 22.20 Milli arvontalähetys. 21.00 ELOKUVA Hei, me lennetään! 22.45 ELOKUVA Power Rangers. 16.58 Uutiset. MTV SUB 07.00 Professori Balthazar. 07.35 Muumilaakson tarinoita. Keskipohjanmaa // Perjantaina 29. 13.00 Ota rahat ja juokse. 13.20 ELOKUVA Salakuljettajan laulu. 08.36 Kun olin ikäisesi. 10.00 Remppa vai muutto UK. 23.14 Ulkolinja: Totuus Ikeasta. 20.00 Doc: Tsunami: Aalto joka järkytti maailmaa. 21.00 Murha paratiisissa. 06.35 Smurffit. 14.00 Peltsin Lappi: Kulta. 15.35 Yle Oddasat. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 17.00 Pikku Kakkonen. 18.30 Lomittajat. 09.25 Pirjo. 16.40 Yle Oddasat. 19.20 Päivän sää. 06.45 LEGO Friends: Uusi luku. 17.56 Pieni suuri maailma. 19.00 Seitsemän Uutiset. 15.00 Menneisyyden metsästäjät. 22.21 Päivän sää. 20.55 Urheiluruutu. 11.50 Tiettömän taipaleen takana. 21.45 Yle Uutiset. 08.48 Kysy lääkäriltä terveydestä. 14.00 Sukuni salat. 08.02 Mitä ihmettä. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 08.21 Galaxi. 18.05 Mossen tutkimusretket. 19.20 Päivän sää. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.00 Ota rahat ja juokse. 09.25 Pirjo. 19.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 09.00 Koti koiralle. 15.50 Yle Uutiset alueeltasi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 11.00 Yle Uutiset Alueuutiset. 23.30 ELOKUVA Kaipaus. 18.00 Poliisit UK: Ajojahti. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 14.30 Rantabaari. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 19.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 07.38 Mauno. 20.50 Matkalla sukulaisten luo Haminaan. 10.00 Emmerdale. 18.27 Kirjava luonto. 18.00 Maijuli. 07.00 LEGO Ninjago. 16.00 Unelmakoti. 19.00 Jopet-show. 10.00 Emmerdale. 10.00 Remppa vai muutto UK. 06.35 Smurffit. 06.52 Martta puhuu. 08.14 Ellun kamut. 11.00 Efter Nio. 07.00 LEGO Ninjago. 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.00 Päivän sää. elokuuta 2025 // 13 MAANANTAI 01.09. 18.30 Unelmakoti Sisiliassa. 23.10 Ivalo. 22.02 Sukupolvien salaisuus. 16.55 Tähtiarpa. 23.00 Veikkausliiga. 19.45 Egenlandin matkakohteet. 17.25 Camilla Hamid ja leivosten Marokko. MTV3 06.15 Aamusää. 22.00 Kymmenen Uutiset. 11.30 Mielensäpahoittaja ennen kaikki oli paremmin. 12.30 Vintiöt. 21.50 Solsidan Onnea onkimassa. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 08.30 Huutokaupan metsästäjät. 11.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 09.24 Camilla Hamid ja leivosten Marokko. 10.00 Maryn helpot kokkailut. 23.55 Hymyä! NELONEN 06.00 Bing. 20.50 Sodankylän parhaat. 19.00 Salmi Salmesta. 12.30 Race Across The World Suomi. 14.00 Ilmastonmuutoksen jäljillä. 16.00 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 19.20 Päivän sää. 19.25 Tulosruutu. 11.50 Tiettömän taipaleen takana. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 17.05 Viiden jälkeen. 21.45 Varikkounelmia. 19.30 Huutokaupan metsästäjät. YLE TEEMA & FEM 08.03 Arkkitehdin kotona. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.40 Pieni suuri maailma. 22.25 Tulosruutu. 08.25 Meidän iskä. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 10.00 Meidän maamme Vårt land. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 12.00 Tähtiarpa. 13.30 Kylmää ja märkää. 11.30 Mielensäpahoittaja ennen kaikki oli paremmin. 18.00 Koti koiralle. 22.40 Sekunnit. 22.55 Oddasat. 22.25 Tulosruutu. 15.50 A-studio. 17.00 Pitääkö olla huolissaan. 14.00 Erämaan armoilla. 20.30 Koripallon EM-kisat LIVE: Suomi Saksa. 12.00 Riistametsällä. 19.54 Norjaa ristiin rastiin. 19.00 Huutokaupan metsästäjät. 18.00 Yle Uutiset. 15.00 Miljardöörien aika. 07.45 Tara Duncan. 22.20 Milli arvontalähetys. 06.35 Smurffit. 22.55 The Rookie. 20.00 Maajussille morsian. 19.30 Salatut elämät. 22.35 The Rookie
Sen näkee vasta sitten, kun se on varastossa. Toimitusjohtaja Hilla Kaarlela, omaa sukuaan Penttilä, toteaa kasvun olevan tänä vuonna myöhässä. Isän kuolema teki tyttäristä maatalousyrittäjiä jo varhain. Sata metriä pitkässä ja 30 metriä leveässä varastossa on isoja perunalaatikoita torneissa odottamassa syksyn satoa, jota mahtuu tänne noin 5 miljoonaa kiloa. Kaksoset olivat juuri edellisenä syksynä aloittaneet Oulun ammattikorkeakoulussa agrologiopinnot. Elokuusta 2024 lähtien tila on ollut kokonaan nyt 32-vuotiaiden Hillan ja Helmin sekä 21-vuotiaan Ellen käsissä, kun heidän äitinsä Anne Penttilä jättäytyi eläkkeelle. Kymmenen vuotta perunatilaa pyöritettiin äidin ja kaksostytärten voimin. elokuuta 2025 14 // UUTISET Kolmen siskoksen perunatila Penttilän siskokset pyörittävät yhtä Suomen suurimmista perunatiloista Kalajoella. – Jännitys tiivistyy! Toivotaan, että olisi kuivaa ja lämmintä mahdollisimman pitkään, sanoo Hillan kaksossisko Helmi Penttilä. Penttilän perunatilan siskokset Elle ja Helmi Penttilä ja Hilla Kaarlela.. – Äiti auttaa vieläkin aina kun tarvii, kuten perunannostossa, Hilla kertoo. – Satoa on turha vielä arvioida. Meillä on eniten perunaa maassa mitä on ikinä ollut, sillä olemme lisänneet pinta-alaa. päivän tienoilla. TÄLLÄ PITKÄSENKYLÄN vanhimpiin kuuluvalla tilalla on aloitettu perunanviljely jo siskosten isovanhempien aikaan. Heidän vanhempansa Antero ja Anne Penttilä laajensivat toimintaa voimakkaasti, kunnes Antero Penttilä kuoli nopeasti edenneeseen sairauteen 57-vuotiaana kesällä 2014. Keskipohjanmaa // Perjantaina 29. Pia Räihälä Kalajoen Pitkäsenkylällä toimivan Penttilän perunatilan varasto on elokuun lopussa tyhjää täynnä. – Kun isä kuoli, oli pakkokin tulla tähän mukaan. Syksyllä opiskelu jatkui monimuoto-opintoina. Hillan oli palattava hiihtolomalta kotitilalle töihin, kun isän sairaus tuli ilmi. Ei ollut vaihtoehtoja, koska emme halunneet luovuttaa, Hilla kertoo. Silloin hän, Helmi ja nuorin sisar Elle Penttilä ovat kaikki ajamassa nostokoneita, ja muutaman ympärivuotisen työntekijän lisäksi apuun tulee sesonkityövoimaa. Hilla arvelee perunannoston alkavan syyskuun 10
Aurinko paistaa ja maa lämpiää, Hilla kuvailee. – Maha täyttyy ja nälkä pysyy pois, ja kaloreita tulee sopivasti, sanoo Elle, jonka suosikkiruoka on perunamuusi. Emme saa pakkauslaatikoita nostettua kahden metrin torneiksi, vaikka urheilemmekin, Hilla sanoo. Keskipohjanmaa // Perjantaina 29. – Ei pysähdytty, jatkettiin vain. Penttilän Perunatilan brändillä tehdään tällä hetkellä uuniperunapussia, jota on saatavilla Prismoista. – Mekin olemme tämmöisiä lyhyitä tallukoita. Siskoksilla on kuitenkin motto, jolla selvitään joka tilanteesta: – Kun tahtoo, mikään ei oo liian vaikiaa! Penttilän perunatilan siskokset Elle ja Helmi Penttilä ja Hilla Kaarlela. elokuuta 2025 UUTISET // 15 – Minä sain opiskella vuoden Oulussa paikan päällä, Hilla lupasi. – Tosissaan saa töitä tehdä, ja pitää panostaa täysillä, että pärjää. VIIMEISET kymmenen vuotta perunatilalla on satsattu automaatioon, jotta työt sujuisivat mahdollisimman tehokkaasti ja vähällä työvoimalla. Olen pienestä asti ollut mukana tilan töissä, Elle sanoo. Ei ollut oikein vaihtoehtoakaan. Osakeyhtiössä on mukana pienemmällä osuudella myös siskosten veli Kalle Penttilä. En kyllä tiedä, miten Hilla täällä pärjäsi sen aikaa. Toimitusjohtajuus on langennut luonnostaan Hillalle, joka oli jo 11-vuotiaana isänsä mukana toimitusjohtajakurssilla. Elle lisää, että valoisa kevät on muutenkin hienoa aikaa pimeän talven jälkeen. Ja kyllä minullakin sitä maauskoa on! Aika kauanhan minä ja Hilla olemme tässä jo päätoimisesti puskeneet eteenpäin. PARAS HETKI perunanviljelijän työssä on siskosten mukaan se, kun pääsee keväällä istuttamaan perunaa. Penttilän perunasiskot pitävät perunan puolia muun muassa jakamalla perunareseptejä ja kertomalla, mikä peruna sopii mihinkin ruokaan. – Arki jatkui, ja meillä oli säännölliset tilausrytmit. – Peruna on lähiruokaa, jota ei tarvitse prosessoida, huomauttaa Hilla, jonka lempiruokaa ovat lohkoperunat. EMMA TOIKKANEN Helmi Penttilä esittelee Penttilän Perunasiskojen uuniperunapussia. Helmi paistaa mielellään uunissa hyvin maustettuja perunakuutioita, joita ”voi syödä kaiken kanssa”. Lisäksi pakataan Kotimaista-merkin tuotteita. Tradenomiksikin opiskellut Helmi vastaa taloushallinnosta ja markkinoinnista. – Nyt meillä on uusi aluevaltaus, sillä ryhdymme yhteistyöhön Lidlin kanssa. Mutta päätös oli silti selkeä, hän kertoo. Eikä ole jäätykään. – Tämä vain jotenkin selittämättömästi veti minua puoleensa. Penttilän Perunatila -brändi on ollut olemassa pitkään, mutta meistä tuntui, että haluaisimme jotain sellaista, mikä olisi juuri meitä, Hilla kertoo. Isän aikana perunapeltojen ala kasvoi reiluun sataan hehtaariin, mutta kymmenen viime vuoden aikana sitä on naisporukalla kasvatettu jo 165 hehtaariin. Entäs nyt käsillä oleva perunannostoaika. FAKTA Penttilän Perunatila 1 Sijaitsee Kalajoen Pitkäsenkylällä. – Pitkäsenkylällä on aivan paras maaperä perunanviljelyyn, Hilla sanoo. Oli onni, että olimme olleet lapsesta asti mukana kaikissa hommissa. 1 Suomen suurimpia ruokaperunan tuottajia. Mutta tähän pituuteen se ei auta, hän naurahtaa. Tuntui kyllä isolta askeleelta tulla osakkaaksi, sillä siinä on paljon vastuuta. Hilla toteaa, että Ellellä ehkä oli eniten valinnanmahdollisuutta tulevaisuutensa suhteen. Se on sellaista kilpajuoksua talvea vastaan, Hilla sanoo. Keväästä alkaen Kannuksessa on ollut toinen toimipiste peltoineen ja varastoineen. – Mutta en ole itsekään mitenkään katkera. Varasto odottaa syksyn perunasatoa.. Sinne tulee syksyn aikana myyntiin meidän omia perunoitamme Penttilän Perunasiskot -brändillä, Hilla kertoo. – Kyllähän se auttaa tässä työssä. – Ylioppilaskirjoitusten jälkeen olen ollut päivittäin töissä tilalla. 1 Viljelyssä 220 hehtaaria, josta 165 hehtaaria perunalla. – On sekin parhaimmillaan mahtavaa, mutta kun tulee vaakatasossa vettä ja on viisi astetta lämmintä, niin tunnelma ei välttämättä ole ihan huipussaan... 1 Vuosi sitten tehdyn sukupolvenvaihdoksen jälkeen maatalousyhtymässä ovat mukana sisarukset Hilla Kaarlela, Helmi Penttilä ja Elle Penttilä. Siitäkin huolimatta ollaan säiden armoilla, sanoo Hilla Siskokset ovat kuitenkin omalla alallaan. " Tosissaan saa töitä tehdä, ja pitää panostaa täysillä, että pärjää. – Siinä on mahtava tunnelma, kun alkaa uusi kasvukausi. – Pääsee möyrimään multaa, Helmi säestää. 1 Perunat pakataan omassa pakkaamossa. Loput tein monimuodossa, Helmi kertoo. SISKOKSET OVAT ryhtyneet rakentamaan tilalleen uutta brändiä nimellä Penttilän Perunasiskot. Helmi on samaa mieltä. Hänen mukaansa isän kuoleman aiheuttamasta järkytyksestä selvittiin työtä tekemällä. Hilla Kaarlela Hilla Kaarlela näyttää, miten perunoiden optinen lajittelija toimii. Tuntuu, että asiat ovat menneet oikein. Hän valmistui ylioppilaaksi jouluna 2023 ja on nyt tehnyt sisartensa tapaan agrologiopintoja avoimina opintoina. Markkinoinnissa ei kursailla. Kaikkiaan peltoja on viljelyksessä 220 hehtaaria, sillä kiertoviljelyn vuoksi osassa viljellään muita kasveja. – Meillä on tehty pitkään brändityötä, isäkin piti sitä tärkeänä. Siitäkin huolimatta ollaan säiden armoilla. Elle oli vasta 11-vuotias isän kuollessa. Perunaa pakataan lähes ympäri vuoden ja toimitetaan tukkuliikkeille ja teollisuuteen. – En välttämättä yksin olisi innostunut, mutta meillä menee yhdessä niin kivasti. Elle Penttilä on ollut pienestä asti mukana tilan töissä. ISÄLTÄÄN TYTTÄRET ovat oppineet sen, että koko ajan pitää kehittyä, paikoilleen ei pidä jäädä junnaamaan. Nettisivuilla puhutaan maan parhaista perunoista, ja Facebook-tilillä kerrotaan kyseessä olevan Suomen johtava perunanviljelyyn ja pakkaamiseen erikoistunut yritys. Näin, että tykkään tästä työstä ja tämä sopii minulle. Eihän siitä olisi mitään tullut, jos emme olisi osanneet yhtään mitään tehdä. – Meillä on multaa kynsien alla! Ja on mahtava tehdä tätä siskotiimillä, Hilla kehuu. Lisäksi meillä on mahtavia pitkäaikaisia työntekijöitä, joiden tuella päästiin vaikeiden aikojen yli, Hilla sanoo. 1 Maatalousyhtymän liikevaihto on reilut miljoona euroa, ja perunan pakkaamiseen keskittyvälle osakeyhtiölle kertyy liikevaihtoa noin 2 miljoonaa euroa. Tilalla viljellään noin 15:ttä eri lajiketta. – Ja tässä yhdistyvät viljely ja pakkaus, se on aika harvinaista, lisää Elle, jonka vastuulla on pakkaamon toiminta. Helmi harrastaa voimanostoa ja penkkipunnerrusta SM-tasolla asti. Riisi, pasta ja bataatti haastavat perunaa suomalaisten ruokapöydissä
Niitä kohtaan uskallan olla epäileväisempi. Kuultiin kyläläisiä ja tehtiin ihan konkreettista hyvää esimerkiksi eläintiloilla. KUNTOUTUKSEN PAREMPI hyödyntäminen olisi järkevää, sillä väestö ikääntyy ja laadukkaan kuntoutuksen avulla elämänlaatu ja toimintakyky paranevat. Lääkärille pääsy halutaan taata. Suomessakin lainsäädäntöä ollaan tarkentamassa niin, että Suomen Riistakeskuksen myöntämät poikkeusluvat pätevät paremmin myös oikeusistuimissa. Honkakoski syyttää Räsästä valehtelusta ja omaperäisistä islamin tulkinnoista. Taqiyya ja abrogaatio-oppi antavat siihen hyvät mahdollisuudet. Toivottavasti myös se taataan, että turhia kotiutuksia ilman riittäviä tutkimuksia ei tehtäisi ja hoidon porrastus toimisi. On tärkeää että asioista, jotka eivät toimi tai pelaa, saa ja pitääkin puhua. VASTAPAINOKSI on myönnettävä, että Koraanista löytyy myös kohtia, joissa neuvotaan välttämään valheellisia puheita (K 22:30). ”Ei Allah rankaise teitä tyhjästä puheesta valassanne, vaan siitä, mitä teidän sydämenne ansaitsee” (K 2:225). Jokainen viranhaltija ja päättäjä katsoo asioita omista lähtökohdistaan käsin. Sana ”paitsi” tarkoittaa, että muslimi saa kieltää suullaan uskonsa tietyissä tilanteissa, siis valehdella luopuneensa islamista, vaikka sydämessään on päättänyt olla edelleen muslimi. Turrejakin suojattiin suojaliiveillä. Voitaisiinko kuntoutuksen avulla joitakin asiakkaita hoitaa ja säästää kalliita erikoissairaanhoidon kustannuksia sekä saavuttaa jopa pidempiaikainen elämänlaadun parantuminen. Muslimi saa siis vannoa vääriä valoja, pettääkseen uskottomia. Miksi maaseudun lapsiperheille ja metsästäjille ei annettu seminaarissa suunvuoroa. Hankkeessa oli kysymys lähinnä siitä, että Luke ja muut viranomaiset yrittivät hälventää susiin kylillä liikkuvia pelkoja, huhuja ja ennakkoluuloja. Testissä liivit istuivat koirille hyvin, eivätkä ne rajoittaneet lajinomaisia liikkeitä, mutta koiria ei tietenkään altistettu suden käsittelylle. Mielipideaineistoa koskevat tiedustelut Puh. Ensinnäkin olisin halunnut kuulla Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa asuvan lapsiperheen arkea tilanteissa, joissa susi vierailee jopa pihoilla ja ainakin pimeissä metsissä ihan kodin lähellä. Sen kanssa on opittava elämään. Nimimerkkiä voi käyttää vain erityisistä, painavista syistä ja silloinkin toimituksella on oltava kirjoittajan yhteystiedot. Löytyykö siis Räsäsen väitteille tukea islamin kirjoista. Jalkauduttiin kansan pariin. Muutama seikka jäi ihmetyttämään. Slogan Ihmistä varten pitää olla tekoja, ei sanoja. Tilastot osoittavat nyt, että se on johtanut siihen, että turvallisuusriskit ovat lisääntyneet ja ne lisäävät kustannuksia pelastuspuolelle ja ovat lisänneet inhimillistä kärsimystä ja hätää monelle. Hankkeessakin todettiin, että hyvä keskustelu auttaa sovittamaan yhteen käsityksiä ja että ilman paikallisten osallistumista suurpedon kannanhoitoon ja suojeluun, mikään hyvä ei edisty. elokuuta 2025 16 // MIELIPIDE OTA KANTAA! SÄHKÖPOSTILLA mielipide@keskipohjanmaa.fi VERKOSSA keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki LUKIJAN KUVAT keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki LYHYET keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki TEKSTIVIESTILLÄ Kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Mutta muutama seikka jäi ihmetyttämään. Voimme siis sanoa, että islam sallii valehtelun, aina kun se tuntuu sopivan tilanteeseen. Esimerkkejä abrogaatiosta eli jakeiden hylkäämisestä löytyy myös useita. Valehteliko Päivi Räsänen islamista. Riista-aitaa monesti epäillään, mutta tosiasiallisesti se toimii monessa tapauksessa. Martti Ahvenainen Kirjoittaja on pastori, kirjailija ja helluntaisaarnaaja Ylöjärveltä. Allah itse on vanhan koraanikäännöksen mukaan paras vehkeilijä (K 3:64, 8:30). Jos useampi susi hyökkää koiran kimppuun, liivi ei taida koiraa pelastaa. Päivi Räsäsen aamutelevisiossa mainitsemaan ajatukseen, että islaminuskoon kuuluu se periaate, että muslimi saa valehdella toisuskoiselle, jos se ikään kuin edistää islamia. Ovatko jotkut linjaukset ja supistukset aiheuttaneet kustannusten nousua toisaalle, esimerkiksi tavoite asua kotona mahdollisimman pitkään. Hanketoimijat kylläkin väittivät, että kovastikin myönteiseen suuntaan ollaan menossa. Varsinkin sellaisia ihmisiä, joilta hukka on vienyt perheestä lemmikin ja raadellut arvokasta ajotai haukkuvaa koiraa. Hoidon tulisi olla potilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemista. Abrogaatio taas tarkoittaa, että jos Koraanin jakeet ovat ristiriidassa keskenään, myöhemmin sanottu kumoaa aiemmin sanotun. Muhammed sanoi myös: ”Sota on petosta” (Bukhari 4:52:268, 269). Liitä kirjoitukseen mukaan yhteystietosi: nimi ja puhelinnumero. Juha Honkakoski ottaa Keskipohjanmaasa 22.8. Ovatko ne tuoneet säästöjä, kun ambulanssirallit ovat jatkuneet ja paikkoja ei lähialueilla ole ollut. Muun muassa Kuhmolainen kirjoitti kesällä SusiLiven liivitestistä. Edellinen tarkoittaa, että muslimi saa kieltää uskonsa ja piilottaa aikomuksensa ollessaan kuolemanvaarassa, vainottuna tai esimerkiksi turvapaikkaa hakiessaan länsimaista. Myönnän, että itse usein katselen ”kuntoutussilmälasit” päässä asioita, koska tuolloin elämänlaatu ja toimintakyky näkyvät. VÄHÄN TUNTUI siltä, että noinkohan käsitykset suurpedoistamme maaseudulla ovat tämän työn perusteella muuttuneet. Mutta jäin kaipaamaan kahdenlaisia kokemuksia. Näin muslimi voi purkaa tekemänsä valan Allahin luvalla. Hän sai ihmiset uskomaan, että Jeesus naulittiin ristille, kun hän muutti vieraan miehen kasvot Jeesuksen näköiseksi (K 4:157, 158). ISLAMIN PERIMÄTIEDOSTA , haditheista, (Buhkari 49:857 ja Sahih Muslim 32:6013), samoin kuin islamilaisesta oikeustieteen käsikirjasta Reliance of the Traveller löytyy tietoa siitä, että Muhammed salli muslimin valehdella kolmessa tapauksessa: Jos valhe auttaa sopimaan puolisoiden välit, jos valhe auttaa korjaamaan riitapuolten suhteet ja jos valhe auttaa sotatilanteessa. Olisi uskallettava tarkastella, onko vuodeosastopaikkoja ja ympärivuorokautisen hoivan paikkoja karsittu liikaa ja oikeista paikoista. Lähetä viesti numeroon 13525. Joka niin tekee, on sanoutunut irti Allahista, paitsi jos pelkäätte heitä” (K 3:28). VALTIO JA MYÖS EU ovat pikku hiljaa lieventäneet suurpetojen suojelua. voimakkaasti kantaa 14.8. Keskustelu siis jatkukoon. ”Allah on säätänyt, että te voitte purkaa valanne” (K 66:2). Teknologiaa ja sensoreita lisätään valvomaan kotihoidon asiakkaita, mutta eivät ne mittaa yksinäisyyttä ja turvattomuutta. Kuntoutusja arviointiyksikön nimi tulisi muuttaa Huolenpitoja arviointiyksiköksi, sillä kuntoutus tarkoittaa paljon enemmän kuin mitä se nykyisellään yksiköissä on. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan Haapajärven aluetoimittaja. Uusitussa lainsäädännössä valtio vaatii lupaa hakevia metsästäjiä osoittamaan, että tarkkaan kohdistettu metsästys ei vaaranna suurpedon suojelun tavoitteita. EU:n kanta on, että valtiolla on mahdollisuus sallia kannanhoidolliset poikkeusluvat, mutta vain hyvästä ja perustellusta syystä ja kantaa vaarantamatta. Onneksi sitä kohti on edetty. Ei siinä mitään. ”Vain kaksi silmää olen saanut, vain kaksi, jotta kuuntelisin sydämellä enemmän.” . Toivottavasti ovat oikeassa. Jotta rinnakkaiselo toimii, myös luonnonsuojelijoiden on opittava ymmärtämään paikallisten asukkaiden huolia ja pelkoja. Seminaarissa kuultiin hyviä puheenvuoroja. Susi kuuluu Suomen luontoon. Onko Pohteen asukkaita kohdeltu yhdenvertaisesti, kun palvelut ovat karanneet hyvinkin kauas. Toisaalta olisi halunnut kuulla jänisja hirvikoirien omistajia. Viime vuosinahan luvat ovat kaatuneet hallinto-oikeudessa. Hyvää hankkeessa oli ainakin sen avulla rakennetut 72 kilometriä riista-aitaa lammasfarmien ja laiduntavien nautojen suojaksi. Islamin oppineet tietävät, että islamin alkuaikoina lausutut jakeet, kuten ”Uskontoon ei pakoteta” (K 2:256), on korvattu taistelujakeilla toisuskoisia, etenkin juutalaisia ja kristittyjä vastaan (K 9:29). On selvää, että joku muslimioppinut yrittäisi kumota Päivi Räsäsen väitteet. Joidenkin kalajokisten ambulanssirumbat ovat kesän aikana ulottuneet Utajärvelle ja Pyhäjärvelle asti. Pohteen pitää olla aidosti ihmistä varten Pohteen hyvinvointialuestrategian painopiste Ihmistä varten on edelleen uudessa strategian päivityksessä säilytettävä, vaikka kaikilta osin se ei ole vielä toteutunut. NÄISTÄ MOLEMMISTA on runsaasti esimerkkejä Koraanissa: ”Uskovat älkööt ottako uskottomia suojelijoikseen uskottomien sijasta. Keskipohjanmaa // Perjantaina 29. Eija Pahkala Kirjoittaja on Pohteen hyvinvointialueen valtuutettu, turvallisuusja valmiuslautakunnan jäsen ja Kalajoen kaupunginhallituksen puheenjohtaja " Teknologiaa ja sensoreita lisätään valvomaan kotihoidon asiakkaita, mutta eivät ne mittaa yksinäisyyttä ja turvattomuutta.. 050 477 9966 Yksityiskohtaiset ohjeet ja periaatteet joita Keskipohjanmaa mielipidekirjoituksien julkaisussa noudattaa: keskipohjanmaa.fi/ohjeita-lukijoille Pelokas lapsi vaikeni jälleen Kolumni Antti Savela Luonnonvarakeskus Luke ja se pääyhteistyökumppani Riistakeskus päättivät keskiviikkona seminaarissaan kuusi vuotta kestäneen SusiLife-hankkeen. " Olisi halunnut kuulla jänisja hirvikoirien omistajia. Mutta nyt tarvitaan rohkeutta tarkastella, ovatko kaikki leikkaukset ja linjaukset tuoneet säästöä ja ovatko palvelut olleet ihmistä varten. Ensinnäkin, islamissa on kaksi yleisesti tunnettua käsitettä, taqiyya ja abrogaatio. Yhdessäolo ja virikkeet sekä yhteisöllisyys tutkitusti tuottavat hyötyjä jotka ovat rahassa mitattavissa. USKALLETAANKO aidosti tarkastella, ovatko kaikki leikkausjonossa olevat oikeasti leikkauksen tarpeessa (polvi, lonkka, olkapää)
Minä johdatin sinut pois Egyptin maasta. Koulurauhan julistuksen yhteydessä nähtiin oppilaiden esityksiä, poliisin puheenvuoro sekä tähtiartistina Hugo. Sinilevää havaittiin alkukesästä hieman vähemmän verrattuna keskiarvoon vuosilta 1998–2024. –?Vaikutusten pitäisi alkaa näkymään selkeämmin arviolta vuonna 2050, Lehtinen sanoo. Lisäksi syvien pohjien happitilanne on Syken mukaan heikentynyt 40 vuodessa Suomen eteläisillä merialueilla. Vaikka ravinnekuormitus Itämereen ja etenkin Suomenlahteen on 2000-luvulla pienentynyt selvästi, on fosforipitoisuus edelleen kohonnut ja happitilanne heikentynyt erityisesti Suomen eteläisillä merialueilla. –?Yhdessä voi olla rohkeampi, ja silloin jokaisella on turvallinen olo, sanovat työryhmässä mukana olleet lapset ja nuoret Mannerheimin lastensuojeluliiton tiedotteessa. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 06:03 20:53 05:59 06:08 20:40 20:33 Laskee Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Pitempikestoisia parempia happioloja ei Syken mukaan ole ollut enää 1990-luvun loppupuolen jälkeen ja pohjaeläinyhteisön palautuminen on estynyt. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 29.8. 81:11 Surukiitos Lämmin kiitos teille, jotka kunnioititte rakkaamme LauriMyllymäen muistoa ja otitte osaa suruumme Omaiset Kuolleita Halsualainen Eino Johannes Jyrkkä kuoli palvelukeskus Kannelmassa 26.8. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Kokkolalainen Sirkka-Liisa Djupsund, o.s. Tilanteen kerrotaan parantuneen vain alueilla, joilla on ollut aiemmin voimakasta yhdyskuntien ja teollisuuden jätevesien kuormitusta. JAAKKO AVIKAINEN / LEHTIKUVA viimeksi 1990-luvun alkupuolella, kun pohjan happitilanne parani hetkellisesti. Lisäksi presidentti Alexander Stubb lähetti videolla terveisensä ja muistutti, että koulussa parasta on elämäntaitojen oppiminen, kuten kavereiden kanssa yhdessä tekeminen, toisen tukeminen ja myös tuen saaminen. Tornikoski, nukkui pois vaikean sairauden murtamana Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa 28.8.2025. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. 2025. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset perheineen, sisko ja muut sukulaiset ja ystävät. Hän oli syntynyt Halsualla 19.11.1943. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. –?Tavanomainen ei tarkoita sitä, että olisi vain vähän sinilevää, vaan sitä esiintyy runsaasti, Lehtinen sanoo. Avaa suusi, niin minä annan mitä tarvitset. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Syken mukaan fosfaattifosforin pitoisuudet ovat pitkällä aikavälillä kasvaneet. Viileä ja epävakainen alkukesä hillitsi kukintoja. Työryhmässä on ollut mukana oppilaita Harjavallan keskustan alaja yläkoulusta, Pirkkalan koulusta, Harjavallan lukiosta ja Björneborgs svenska samskolanista. SYKEN TIEDOTTEEN mukaan kaikki Suomen rannikkovedet ovat silti rehevöitymisen suhteen heikossa tilassa. Kesä oli sinilevän suhteen tavanomainen Iida Vashko, Laur Forsén, STT Lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna kulunut kesä oli sinilevän osalta monin paikoin tavanomainen, kertoo Suomen ympäristökeskus (Syke). Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Lukuvuoden 2025–2026 teemaksi oppilaat olivat valinneet ”Yhdessä rohkeammin”. Teemalla lapset ja nuoret haluavat korostaa sitä, että jokaisella oppilaalla on merkitystä ja mahdollisuus vaikuttaa. Kulunut kesä oli sinilevän osalta monin paikoin tavanomainen, kertoo Suomen ympäristökeskus (Syke). Ekaluokkalaisia Puotilan alakoulun pihassa ensimmäisenä koulupäivänä Helsingissä elokuussa. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Sinilevätilanne olisi huomattavasti pahempi, jos merialueilla ei olisi puututtu esimerkiksi rehevöitymiseen vuosikymmenten ajan, kertoo Lehtinen STT:lle. Hän viittaa viime vuoden lopulla julkaistuun ruotsalaistutkimukseen, jonka mukaan sinileväkukintoja olisi kaksi kertaa laajemmalla alueella ja sinileväpäiviä nykyistä enemmän ilman toimenpiteitä. Hän oli syntynyt Kokkolassa 28.11.1949. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Heinäkuussa helle nosti kukinnot tavanomaiselle tasolle, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, että tilanne olisi hyvä, painotti Syken erikoistutkija Sirpa Lehtinen tiedotustilaisuudessa. Heikoin tilanne on Suomenlahdella. Viikko 35 Nimipäivät tänään Päivän sana Iina, Inna, Inari, (Iines) (suom.), Ines, Ina (ruots.), Hannes, Hannu, Hans, Iivo, Jani, Janne, Johannes, Joni, Jonne, Jonni, Jouni, Juha, Juhana, Juhani, Juho, Jukka, Jussi (ort.). Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Suomen merialueilla pohjaeläimistö ja eläinplanktonyhteisöt ovat nekin muuttuneet huomattavasti 40 vuoden aikana. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA. Harjavallassa julistettiin koulurauha alkaneelle lukuvuodelle STT Valtakunnallinen koulurauha julistettiin torstaina Harjavallassa Satakunnassa. elokuuta 2025 PÄIVYRI // 17 LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Kaipaamaan jäivät puoliso, Ronnie perheineen, Tomas perheineen, veli perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Keskipohjanmaa // Perjantaina 29. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Pohjaeläinyhteisö onnistui palautumaan Ympäristökeskuksen mukaan tilanne olisi pahempi, jos esimerkiksi rehevöitymiseen ei olisi puututtu vuosikymmenten ajan. Ps. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta
Sianoja ei ollut käynyt toiseksi viimeisellä rastilla. Blomqvist ei ole päivittänyt tilanteestaan sosiaaliseen mediaan. Keskipohjanmaa // Perjantaina 29. Belgiassa Hasseltin kaupunkiympäristössä järjestettävien EM-kisojen avausmatka jätti suomalaisille hylkäyksestä huolimatta paljon hyviä asioita mieleen. Kolmannella osuudella Suomen kenties kirkkain mitalitoivo Tuomas Heikkilä teki Ruotsin viestinviejän Martin Regbornin kanssa pesäeron Norjan ja Sveitsin tähtiin Kasper Harlem Fosseriin ja Joey Hadorniin. Yleisurheilu Suomen Tokioon lähtevä MM-joukkue selviää lopullisesti lauantaina. Jo aikaisemmin joukkueeseen nimettyjen Silja Kososen ja Krista Tervon seurana moukaria MM-kisoissa viskoo Suvi Niiranen. Suomen hylkäyksen myötä Norja nousi voittoon, Sveitsi hopealle ja Ruotsi pronssille. Lisäksi hän on ollut ykkönen muun muassa Espanjan ympäriajossa 2011 ja 2017 sekä Italian ympäriajossa 2018. –?Nimeämme joka tapauksessa joukkueeseen vielä kolmannen urheilijan naisten 100 metrin aitajuoksuun, Urheiluliiton huippu-urheilujohtaja Tuomo Salonen sanoo tiedotteessa. NAISTEN 100 metrin aitajuoksuun osallistuvat aikaisemmin joukkueeseen nimetyt Lotta Harala ja Nooralotta Neziri, mutta kolmatta naista ei vieläkään nimetty. Viestissä nähtiin hurja määrä hylkäyksiä, sillä vain 12 joukkuetta sai hyväksytyn tuloksen. Eveliina Määttänen juoksee 800 metrillä, Alisa Vainio taittaa maratonin, ja kolmiloikassa on Senni Salminen. STT. Ankkuriosuudella Sianoja suunnisti vauhdikkaasti lopun pummauksesta huolimatta. Eemil Porvari jäi varalle. Froome on voittanut Ranskan ympäriajon kokonaiskisan 2013, 2015, 2016 ja 2017. Froome, 40, kuljetettiin onnettomuuden jälkeen helikopterilla Touloniin sairaalaan. Veli-Matti ”Aku” Partanen kävelee 20 kilometrin rypistyksen, ja miesten seiväshypyssä taivuttaa Urho Kujanpää. Lauantaina tiedetään Suomen joukkueen lopullinen kokoonpano. Lauantaina sitten rankinglistat päivittyvät vielä niin, että mukana ovat vain sellaiset urheilijat, jotka kisoihin olisivat lähdössä näiden ennakkoilmoitusten perusteella, Salonen avaa. Maat vahvistavat seuraavaksi ne urheilijat, jotka ne ovat valmiita lähettämään MM-kisoihin. Naisten seiväshypyssä Suomea edustaa kolmikko Wilma Murto, Elina Lampela ja Saga Andersson. STT EM-viestikulta vaihtui hylkäykseen Chris Froome loukkaantui pahasti Maantiepyöräilyn Ranskan ympäriajon kokonaiskilpailun urallaan neljästi voittanut Chris Froome loukkaantui vakavasti keskiviikkona kaaduttuaan harjoituksissa Ranskassa. Joukkueena voitetaan ja joukkueena hävitään, Nurminen tiivisti viestihengen Suunnistusliiton tiedotteessa. Hän juoksi Rooman EM-kisoissa 5 000 metrillä viidenneksi SE-ajalla 14.44,72. Brittipyöräilijä joutuu saamiensa vammojen takia leikkaukseen. Matkan mitalit ratkotaan perjantaina. elokuuta 2025 18 // URHEILU Suomen MM-joukkue täydentyi STT Vili Ruuska Suomen joukkue reilun parin viikon kuluttua alkaviin Tokion MM-kisoihin täydentyi torstaina muun muassa miesten keihäskolmikolla, johon kuuluvat Lassi Etelätalo, Oliver Helander ja Toni Keränen. Estejuoksulahjakkuus Ilona Mononen nähdään MM-Tokiossa. Pariisin olympialaisissa Blomqvist oli 13:s 5 000 metrillä. Viestiin osallistui 27 maata. Murto palasi kisakentille pari viikkoa sitten sairausloman jälkeen. Tallin mukaan Froomen tila on vakaa, eikä hän ole saanut päävammoja. 400 metrin sileän edustajaa sen sijaan odotellaan vielä. Ilona Mononen nimettiin juoksemaan 3?000 metrin esteitä, ja naisten korkeudessa kilpailee Ella Junnila. –?Odotan, että paikkoja aukeaisi vielä ainakin naisten 400 metrillä Mette Baasille sekä miesten moukarinheitossa Henri Liipolalle, Salonen sanoo. Blomqvist teki läpimurtonsa kansainväliselle huipputasolle viime kesänä. RANKINGIN perusteella täkäläinen kestävyysjuoksija Nathalie Blomqvist olisi valintakelpoinen 5 000 metrille. Hänen edustamansa Israel-Premier Tech -talli kertoi X:ssä, että Froomella on ilmarinta, viisi murtunutta kylkiluuta ja lannenikaman murtuma. Keskipohjanmaa ei ole tavoittanut Blomqvistia tällä viikolla haastatteluun toistuvista yrityksistä huolimatta. Suomen avaaja Inka Nurminen toi joukkueen kärkikahinoissa vaihtoon, ja Akseli Ruohola piti Suomen kirkkaasti mitalikamppailussa. –?Vahvistus tulee suorittaa perjantaihin mennessä. –?Totta kai harmittaa, mutta eniten harmittaa Maijan puolesta. Ratakierroksen aitureiksi valikoituivat Kristiina Halonen ja Hilla Uusimäki. Onnettomuuteen ei liittynyt ajoneuvoja tai muita pyöräilijöitä. Mukana on nyt 24 urheilijaa, mutta määrä voi vielä kasvaa. Konkaripyöräilijän viime vuosien menestys on ollut kaukana uran huippuhetkistä. Samantyyppinen vaiva esti vuoden 2024 MM-hallikisoihin lähdön. Talven EM-hallikisat jäivät Blomqvistilta väliin rakkojen ja niitä seuranneen tulehduksen takia. Myös naisten kuulassa Suomea edustaa kolme naista, kun Emilia Kangas, Senja Mäkitörmä ja Eveliina Rouvali nimettiin Tokioon. Sveitsiläisen urheiluvälinevalmistajan talliin kuuluva Falkenin kasvatti on ollut kaksi kuukautta kilpailutauolla jalkavaivojen takia. Tarkkaa arvioitua paluuaikataulua ei ole kerrottu julkisuuteen. " Odotan, että paikkoja aukeaisi vielä ainakin naisten 400 metrillä Mette Baasille sekä miesten moukarinheitossa Henri Liipolalle. Tuomo Salonen Urheiluliiton huippu-urheilujohtaja RONI REKOMAA/LEHTIKUVA Ensimmäisenä maaliin juossut Suomen viestijoukkue koki karun pettymyksen sprinttisuunnistuksen EM-kilpailuissa Belgiassa, kun ankkuri Maija Sianojan leimaamatta jäänyt rasti johti joukkueen hylkäykseen. Sprinttisuunnistuksen EM-kilpailut jatkuivat torstaina knockout-sprintin karsinnoilla. Sianoja toi Suomen kärkipaikalla maaliin ja joukkue pääsi hetkeksi juhlimaan viestin Euroopan mestaruutta, mutta tieto hylkäyksestä tuli tovin kuluttua. Toinen Suomen ennätys syntyi 3 000 metrillä Oslon Timanttiliigan osakilpailussa. Joukkueessa on nyt 24 urheilijaa, mutta Salonen arvioi määrän kasvavan vielä hieman
Jos sataa, on varmasti tosi liukasta. Nuotituksen perusteella tiet ovat kuitenkin hyvin johdonmukaisia. –?Tiet vaikuttavat aika savimaisilta. Tein sen selväks, en tarvii apuu keltää”. Se on tietenkin aina iso haaste, mutta olen valmis siihen, Rovanperä sanoo. Mutta ei ole ihan mun listan ykkösenä. Se on Miikka Muurisen isän nimi. Se oli päävalmentajan viimeinen keino löytää uusi vaihde peliin, joka oli kirpoamassa hänen joukkueeltaan. Salinin omaelämäkerrassa hänen pitkäaikainen joukkuekaverinsa Carl Lindbom paljasti, että Salinin käytännön piloihin liittyi usein alastomuus. TOYOTAN toinen suomalaiskuljettaja Sami Pajari on yltänyt parhaimmillaan Keniassa maaliskuussa neljänneksi. MM-sarja jatkuu eksoottisessa maassa Ralli Kalle Rovanperä on vain kolmen pisteen päässä MMsarjaa johtavasta Elfyn Evansista. Keskipohjanmaa // Perjantaina 29. Ja Muurinen – joka sosiaalisessa mediassa kulkee nimellä ”Slim Jesus” – teki sen mistä päävalmentaja unelmoi. –?Kyllä siinä jonkinnäköistä vastuuntuntoa tulee. Perjantai-iltapäivänä Suomen aikaa käynnistyvässä rallissa on luvassa yhteensä 19 pikataivalta, joille mittaa kertyy noin 330 kilometriä. Sarja jatkuu viikonloppuna upouudella Paraguayn osakilpailulla. –?Olen edelleen velikulta. Samalla suomalaistähti sai niskalenkin koko kauden miestä piinanneista ongelmista uuden rengasvalmistajan tuotteilla sorapinnoitteilla. Hän on huomannut ajattelevansa ajoittain, että hänen pitäisi sanoa jotain maajoukkueen nuorimmille pelaajille – onhan hän itsekin nykyään perheenisä. Koko ajan ei voi mennä kaasu pohjassa, Pajari summaa tulevaa kisaa. Nyt on tärkeintä, että hyvä fiilis säilyy ja taistelemme kauden loppuun asti. Voitto Suomessa elokuun alussa kohensi kummasti Kalle Rovanperän ja kartturi Jonne Halttusen osakkeita. Rovanperä selätti kotikisan peikkonsa elokuun alussa ajamalla Jyväskylässä ylivoimaiseen voittoon. Ja tosi ulospäin suuntautuvia. ”Jonkinnäköiset filterit” puuttuvat uudelta pelaajasukupolvelta, aprikoi Sasu Salin. Markkanen oli Ruotsi-ottelussa Suomen paras korintekijä 28 pisteellä. Kimmo Muurinen kuului koripallomaajoukkueen avainpelaajiin vuosien 2011, 2013 ja 2014 arvokisoissa. mutta semmoista, että pistää myös aivoja peliin. Aikalisän jälkeen päävalmentaja Lassi Tuovi lähetti kentälle Muurisen, joka oli tätä ennen käväissyt kentällä muutaman pisteettömän minuutin verran toisen neljänneksen alussa. Ainakin 18-vuotiaalle Miikka Muuriselle kappale näytti olevan tuttu, mutta teinisensaatiota 16 vuotta vanhempi kapteeni Sasu Salin ei näyttänyt lämpenevän. Näyttää siltä, että osa pätkistä on todella nopeita, mutta siellä on paljon tosi kinkkisiä ja ahtaita osuuksia. Tampereen EM-kisoissa Salin on maajoukkueen kokenein ja vanhin pelaaja. Kun ajamatta on viisi osakilpailua, on neljällä kuljettajalla aidosti mahdollisuus mestariksi. Kun koripallomaajoukkue pitkän tauon jälkeen selviytyi EM-kisoihin 2011 ja aloitti uuden aikakauden suomalaisessa maajoukkuekoripalloilussa, Salin oli joukkueen nuorin pelaaja, joka tunnettiin paitsi joukkuetta sytyttävänä taistelijana, myös kujeilevana ja spontaanina velikultana. –?Edelleen, Salin hymyili nopeasti. Salin arvioi nykymaajoukkueen nuoren sukupolven pelaajien olevan valmiimpia kuin hän itse oli samassa iässä. Sitä mä oon kuullut sen verran monta kertaa, kun se laulaa aina joka biisissä. –?Onko ne jopa vähän räikeitä. Räppäri Turistin kappale Taikuri soi keskiviikkona Tampereen areenassa ennen kuin Suomen koripallomaajoukkue avasi EM-kotikisat Ruotsia vastaan. –?Se soi ihan liikaa. Hän punnersi ruuhkasta lay upin ja nopeasta hyökkäyksestä donkin – jonka jälkeen hän ei suinkaan ensimmäiseksi suunnannut puolustamaan, vaan astui kohti päätyrajan takana istuneita valokuvaajia pullistelemaan. Salin nousi nopeasti maajoukkueen aloitusviisikkoon, missä hän on siitä lähtien pitänyt paikkansa. Ai kun se olisikin Kimmo vielä, Salin naureskeli lipsahdukselleen. Kyllä mä olen edelleen oma ex tempore itseni. –?Suomessa saimme tärkeitä pisteitä mestaruustaisteluun. –?Joskus tulee semmoisia kohtia, joissa haluaisin sanoa jotain. En tiedä onko se nyt sitten isän kokemusta vai ihan jotain muuta kokemusta... Mutta kyllä mä yritän pysyä ihan omana samana itsenäni. Päivä pelin jälkeen Salin, 34, istui joukkueen hotellilla iltapäivän auringossa kompressiokääreet pohkeisiin tulleita iskuja rauhoittamassa ja nauroi, kun haastattelija kysyi häneltä maajoukkueen edellispäivän lämmittelymusiikista. Meillä on hyvä idea, miten sama vauhti pidetään yllä tulevissa soraralleissa. –?Ei missään nimessä henkisesti, Salin nauroi. T-U-R-I-ST-I. KESKIVIIKON avausottelussa Suomi oli 75–79-tappioasemassa vajaat seitsemän minuuttia ennen loppua, ja kotiyleisöstä aisti hermostuneisuuden. Ruotsin pelinjohtaja Ludvig Håkansson nakutti 28 pistettä kolmostarkkuudella 6/8. Salin kuvasi Muurista ”ihan ääripääksi” siinä miten tämän suu käy, mutta sanoi Muurisen olevan myös ”särmä jätkä”. Lahtelainen ajaa MM-sarjan pääluokassa vasta ensimmäistä kauttaan, mutta oppikilometrit ovat nyt takana. Muurisesta puhuessaan Salinilta lipsahti vahingossa Kimmo. Kärkikaksikon takana vaanivat puolestaan moninkertainen mestari Sebastien Ogier sekä Ott Tänak 13 pistettä kärkeä perässä. Varmaan pitää jostain jutuista pidättäytyäkin välillä, mutta jos mä tekisin sitä liikaa, niin mä en koe, että mä pystyisin enää toimimaan samalla tavalla parhaani mukaan. Salin etsi hetken oikeita ilmauksia kuvaamaan nuorta pelaajapolvea. elokuuta 2025 URHEILU // 19 Ei enää joukkueen kuopus Raiko Häyrinen, STT ”En voi pelkää, mun on aika lentää... Sieltä puuttuu ehkä jonkinnäköiset filterit, ja eivät hyvällä tavalla kunnioita ketään, Salin kuvaili. Etelä-Amerikan kiertueella ajetaan myös syyskuussa Chilessä. Ne tietävät koko ajan, missä kamerat ovat, Salin sanoi. –?Olen aina tykännyt paljon, kun ajetaan uusia ralleja. Ne kyllä kertovat heti, mitä niiden päässä liikkuu. Kun maajoukkueen lämmittelyssä soi Turisti, tunteeko Salin itsensä vanhaksi. JOTAIN on kuitenkin vääjäämättä muuttunut. Nuotit on tehtävä ihan alusta saakka. Valmiimpia henkisesti vai pelillisesti. VALT TERI VAINIO/LEHTIKUVA. –?On aina hienoa olla uudessa maassa ja rallissa. Koripallo Maajoukkueen kapteeni on huomannut, että nuori pelaajapolvi tietää tarkalleen kameroiden sijainnin. Kolme vuotta sitten Salin peri maajoukkueen kapteeniuden uransa lopettaneelta Shawn Huffilta. Toyotan Elfyn Evans johtaa sarjaa, mutta tiimikaveri Kalle Rovanperä on vain kolmen pisteen päässä. – Miikka, jumalauta. HEIKKI SAUKKOMAA/LEHTIKUVA Aki Hietavala, STT Rallin MM-sarjan loppukaudesta on muodostumassa äärimmäisen mielenkiintoinen. Myös tuloksia on saatava aikaiseksi loppukaudesta, mikäli Pajari mielii pitää paikkansa ykköstasolla. – Tuntee itsensä turistiksi, Salin vitsaili. Salin oli 19-vuotias, kun hän kesällä 2010 nousi miesten maajoukkueeseen Petteri Koposen jalkavamman avattua yhden takamiehen paikan. –?Ehkä toi on sitä nykynuorisoa
Hoidan viranomaisasiat ja kulut. Rakennusvalvonta 29.8.2025 Kruunupyy, Alaveteli >> Granlund 5:92, 42,63 ha Tarjoukset viim. Nousemista ei todellakaan ole tehty helpoksi. Lohkonsa ja ylemmän jatkosarjan voittanut GBK taipui vuosi sitten jalkapallon miesten Ykkösen karsinnoissa Tampere Unitedille pienimmällä mahdollisella erolla. JUHA SAVELA " Mikä olisi sen hienompaa, että oma kasvatti ratkaisisi pelin viime hetkillä hienolla suorituksella. Oli loukkaantumisia, kesän siirtoikkunasta odotettiin tietoisesti täydennyksiä eli kauteen lähdettiin pienemmällä ryhmällä. – Ehdottomasti näin. Naisten Kakkonen, lohko B keskiviikkona: Kokkola F10–VPS 1–6 (1–4). – Juuri näin, olet asian ytimessä. Nyt voi voittaa alkusarjan mennen tullen, mutta nousu voi silti jäädä yhdestä kahdesta pelistä kiinni, hän sanoo. marraskuuta järjestettäviin MM-kilpailuihin: Maalivahdit: Siiri Uusitalo Blue Rings, Hanna Minkkinen Kiekko-Espoo. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa. HOHENTHALIN mainitsema tahmea startti oli monen asian summa. Asiakirjat ovat nähtävillä rakennusvalvonnassa ajalla 29.8.2025-12.9.2025, os. – Meillä on muutama pitkäaikaispotilas, jotka ovat loppukauden pois, mutta muuten on hyvä tilanne. – Saimme muutamia pelaajia siirtoikkunassa. Arkistokuva. Miika Hohenthal GBK:n valmentaja Ringette Suomen joukkue Lahdessa 3.–9. Jos kykenemme nollan pitämään, olemme aika vahvoilla, että voitamme pelin. Mutta kun ottaa huomioon lähtökohdat eli miten kausi lähti liikkeelle, pitää olla tyytyväinen tähän. loppuottelu (3 voitosta): KoU–PuMu 1–0 (3–2, 4–4) Seuraava ottelu: 29.8. KAKSI nousijaa seulotaan monivaiheisesti. Nippu on tasainen, ristiin tullaan mitä todennäköisimmin pelaamaan. Suomen seuraavat ottelut: 29.8. Sitä kaavaa se menisi, Hohenthal intoutuu visioimaan. Suomi–Sveitsi. Keskipohjanmaa // Perjantaina 29. Ottelun voittaja etenee Eurooppa-cupin 1. Välieräparit: KPL–Manse PP, SoJy–ViVe. Vierumäki: Alle 18-vuotiaiden tyttöjen EHT-turnaus: Suomi–Ruotsi 1–5 (1–1, 0–1, 0–3) Suomen maali: Julia Kuhta. Viime kauden paras pelaajamme Luigi Moraes tuli heinäkuun alussa sovitun aikataulun mukaisesti. Jos vertaa viime kauden (karsinta)peleihin, TamU voitti siksi, että oli piirun verran parempi puolustuksellisesti. Kokoonpanoa on vahvistettu ja laajennettu, mikä on alkanut näkyä, Hohenthal viittaa loppukauden voittoputkeen. Skrufvilankatu 2, 68910 PÄNNÄINEN. – Kun pelin panos alkaa olla kova, molemmat joukkueet ottavat vähemmän riskejä. Miesten Mestarien liiga, viimeisen karsintakierroksen 2. Benfica–Fenerbahce 1–0 (1–0). Ei pelikään kulkenut. KE-Masto Oy on jättänyt lupahakemuksen tietoliikennemaston, korkeus 48 metriä, rakentamiseksi kiinteistölle Gundalspörte 599-406-9-236, Laivanrakentajantie 32, 68600 Pietarsaari. FC Kööpenhamina jatkoon maalein 3–1. Tavoitteemme (nousta) ei ole muuttunut. 12.9.2025 klo 15.00 rakennusvalvontaan, Skrufvilankatu 2, 68910 PÄNNÄINEN. Jos Hohenthalilla olisi valta vaikuttaa sarjajärjestelmään, hän suoraviivaistaisi systeemiä. Sebastian Mannström on viimeistään ensi viikolla mukana. puolivälierät (3 voitosta): ViVe–KeKi 2–0 (2–1, 9–0) Vimpeli jatkoon voitoin 3–2. Monesti ne pelit ovat yhden maalin pelejä, Hohenthal tietää. Qarabag jatkoon maalein 5–4. 0405194241 keskipohjanmaa.fi/ lukijailmoitukset Koripallo Riika/Tampere/Limassol/Katowice: Miesten EM-kisat: Lohko C: Georgia–Espanja 83–69 Lohko D: Israel–Islanti 83–71 Lohko A keskiviikkona: Latvia–Turkki 73–93, Serbia–Viro 98–64 Lohko B keskiviikkona: Ruotsi–Suomi 90–93 Jääkiekko Keskiviikon harjoitusotteluita: Hermes–RaaheK 9–1 (1–1, 5–0, 3–1) Muik–Virkiä 6–1 (1–1, 2–0, 3–0) HPK–K-Espoo 3–1 (1–0, 2–1, 0–0) AIK–Pelicans 1–2 (0–0, 1–1, 0–1) Kloten: Naisten EHT-turnaus: Tshekki–Suomi 2–5 (0–1, 2–1, 0–3). Benfica jatkoon maalein 1–0. Meillä on ollut selkeä tavoite ja se on sitä edelleenkin, Miika Hohenthal GBK:n valmennusportaasta vahvistaa tulkinnan. karsintakierroksen turnaus: Slavia Praha, Tshekki–Fomget, Turkki 2–1, Vålerenga, Norja–HJK 1–0. La liga keskiviikkona: Celta Vigo–Betis 1–1 (0–1). Sama taival on edessä tänä syksynä. Club Brügge jatkoon maalein 9–1. Mennään vahvasti asioiden edelle, mutta jos nousu toteutuisi, mikä olisi unelmien tapa nousta. Luigi Moraes pystyi kolmeen osumaan viidessä pelissä. elokuuta 2025 20 // Kuulutuksia Ostetaan Myytävänä PALVELUHAKEMISTO Kuuleminen rakennusprojektin johdosta Rakennusvalvontavirasto ilmoittaa, että rakennuslain § 42:n mukainen rakentamislupahakemus on vireillä. GBK:N kanssa samassa jatkosarjalohkossa pelaavat VPS:n ja SJK:n akatemiajoukkueet, paikallisvastustaja JBK, TP-47 ja OsPa. Kolmantena pisteen päässä GBK:sta kärkkyy JBK. Miesten Ykköspesis, 1. HJK kohtaa lauantaina Fomgetin. VPS on GBK:ta pisteen edellä. Mannström on pelannut ainoastaan kuudessa Kakkosen pelissä. En avohakkaa. Pelitapaa oli muokattava, jotta oma pää saataisiin pysymään puhtaana tai ainakin puhtaampana. Yksi osa-alue on avainasemassa syksyn peleissä. – Jos olisi ollut muutama piste enemmän hajurakoa lohkon kolmanteen tai neljänteen, aina parempi. karsintakierrokselle, häviäjän europelit päättyvät. Mikä olisi sen hienompaa, että oma kasvatti ratkaisisi pelin viime hetkillä hienolla suorituksella. – Meille tuli toppari Brasiliasta heinäkuun lopulla. Tshekki–Suomi, 30.8. Sebastian Mannströmin paluuta pelikentille odotetaan GBK-leirissä. Hohenthal kuvailee, että seuraavat viisi peliä ovat pieniä finaaleja, joissa pitää kerryttää mahdollisimman paljon lisäpisteitä. KIRKON KESKUSTELUAPU¤ Palveleva puhelin 0400 221 180 avoinna joka päivä klo 18-24 Paikallisverkko-/matkapuhelinmaksu Palveleva chat avoinna ma-pe klo 16-20 Palveleva nettikirje Palveleva kirje evl.fi/kirkonkeskusteluapu Ostan mikä tahansa metsäpalsta tai osa. osaottelut: Qarabag–Ferencvaros 2–3 (2–1). Lisätietoja hankkeesta antaa rakennustarkastaja Johnny Nylund, johnny.nylund@pedersore.fi (06-7850 151). Pitkän matkan seuraava etappi Vili Ruuska Maalista se viimeksi jäi kiinni. Club Brügge–Rangers 6–0 (5–0). GBK:n tehokkain alkulohkossa oli Felipe Felix Ferreira, joka latoi yhdeksän maalia 17 ottelussa. Myyjät pidättävät itsellään oikeuden hyväksyä tai hylätä annetut tarjoukset. Jatkosarjaan päästään varsin terveellä kokoonpanolla. PuMu–KoU. Sen verran hyvin pystymme luomaan paikkoja. Jo pelattujen alkulohkojen jälkeen mennään pian alkaviin jatkosarjoihin, sitten jatketaan vielä kahdeksan joukkueen kesken tahkottaviin pudotuspeleihin. Jalkapallo Miesten Ykkönen keskiviikkona: FC Jazz–JJK 0–1 (0–0). SoJy–KiPa 2–0 (3–1, 4–0) Sotkamo jatkoon voitoin 3–2. Tarjous pyydetään kiinteänä eurohintana. Niinhän sitä sanotaan, että yksittäisiä pelejä voitetaan hyökkäämällä, mestaruuksia ja sarjapaikkoja puolustamalla. Suomi–Ruotsi. Sitä ennen on voitettava monta peliä. Toiseksi lohkossaan päätyneestä GBK:sta voikin sanoa, että oikeilla raiteilla ollaan, mutta matka on pahasti kesken. Välierät alkavat lauantaina 30.8. Seuraava ottelu: 29.8. Torokin tuli takaisin, mikä oli tosi tärkeää, hän taustoittaa. Ensin on päästävä niille paikoille, joilta päästään yrittämään sarjanousua – eli jatkosarjan kahden parhaan joukkoon. 17.9.2025 Lisätietoja Åman 040 746 3528 skogsfastigheter@skogsfastigheter.fi Mustasaarentie 1 F1, 65300 VAASA 0500 568 804, 040 823 2364 Tarjoukset sähköisesti www.metsätilat.fi tai postitse. Pesäpallo Miesten Superpesis, 5. – Jos halutaan, että kaksi joukkuetta nousee, olisi reilumpi systeemi, että olisi kaksi lohkoa, joiden voittajat menevät ylös. Ensimmäinen askel kohti määränpäätä otetaan perjantaina SJK:n akatemiajoukkuetta vastaan. Naisten Mestarien liiga, 2. Kenttäpelaajat: Mette Nurminen NoU, Enni Ojala LL-89, Krista Lanteri Lahti Ringette, Hanna Ovaska NoU, Kia Kosunen NoU, Minka Levander Kiekko-Espoo, Ida Adler Blue Rings, Kia Erkkilä Kiekko-Espoo, Emmi Merelä NoU, Minka Tiihonen Jääurheiluseura Haukat, Lotta Kujala NoU, Iina Kupiainen Blue Rings, Camilla Ojapalo Blue Rings, Maija Väyrynen Blue Rings, Moona Passila Blue Rings, Marianna Kuiko (ei seuraa).. – Ensimmäinen toive olisi, että se tapahtuisi kotona. TP-47 on GBK:sta kolmen pisteen päässä. FC Kööpenhamina–Basel 2–0 (0–0). Asiaa koskevat näkemykset ja huomautukset voidaan esittää viim. Jalkapallo Alkukauden kiirastulesta selvinnyt GBK jahtaa tavoitettaan tulikuumassa vireessä
päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä 020 750 4499 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula, 040 1278 803 Anssi Mäkelä, 050 5982 061 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Perjantaina 29. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute p. toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. elokuuta 2025 SARJAKUVAT // 21 B. OLET NIIN KÖMPELÖ, ETTÄ SAAT SITÄ TARTTUMAAN JOKA PAIKKAAN. 962 822 4 5 2 5 8 6 4 3 7 4 8 1 1 2 6 5 3 3 4 5 6 1 2 9 8 1 5 8 9 6 2 1 9 7 4 6 8 4 5 3 2 1 1 6 4 9 2 1 2 7 9 6 7 3 4 2 7 3 8 4 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. SUVI LOUKKASI MINUA. 020 750 4007 (pvm/mpm) ti-pe klo 7.00 11.00, la klo 7.00 9:30 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Va. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi OLE VAROVAINEN SEN LIIMAPUIKON KANSSA. MITÄ. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Va
11.00 Leijonan luola Suomi. 18.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. Osa 6/6. 09.00 Rattikärpäset. 18.00 Päivän sää. 06.30 Smurffit. 18.20 Kesäkasvo. klo 15 °C +17,9 Turku Sateisinta 26.8. 18.30 Emmerdale. Malou ja Alex ovat varmoja siitä, että he pysyvät yhdessä kunnes kuolema heidät erottaa. 15.30 Takaisin kotiin. 10.00 Emmerdale. 15.00 Grand Designs Suomi. 09.30 Metsien kätkemä: Luontopääkaupunki. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.25 Tähtiarpa. Entä minkä ihmeen takia pesukone on laitettu päälle heti murhan jälkeen. Onnettomuuden silminnäkijät ovat tutkijoille elintärkeitä mutta kenen sanaan voi luottaa. Murha-asekin on kateissa. Baestin jäsenet alkavat jo tuntea pientä metalliväsymystä Euroopan-kiertueellaan. 09.00 Koti koiralle. elokuuta 2025 22 // TELEVISIO YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 17.10 Summertide Kotilahden kutsu. 06.55 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. Jain on vaikea hyväksyä Laurelin ilmoitusta. 06.05 Muumilaakson tarinoita. Luna uhkuu itsevarmuutta uuden taitonsa takia. 09.30 Rattikärpäset. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 16.30 Koti koiralle. Hirvi on tuhansien vuosien ajan ollut osa saamelaista elämää ravinnon, käsityön, myyttien ja henkisyyden lähde. Themis ja Paolo etsivät loma-asuntoa Kyprokselta, josta Themisin suku on kotoisin. 19.20 Päivän sää. Kampaamon omistaja löydetään kuolleena liikkeestään, eikä yksikään paikalla olleista huomaa yhtikäs mitään. 11.40 Tiettömän taipaleen takana. 13.00 Supernanny Suomi. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 19.00 Seitsemän Uutiset. Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia. 15.55 Maryn helpot kokkailut. 18.30 Metsien kätkemä: Talvinen Saimaa. 10.00 Meidän maamme Vårt land. 11.00 Veljesten keittiössä. 14.55 These Boots. 13.20 Risti ja liekki. 14.00 Peltsin Lappi: Porot. Lastenohjelma. 15.00 Huutokauppakesä. 12.21 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. MTV3 06.15 Aamusää. 20.55 Urheiluruutu. 11.30 Rempalla kaupaksi. Martina myöntää, että hän valehteli Pariisin matkasta. 17.04 Päivän sää. 16.45 Yle Oddasat. 23.00 Oddasat. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Sää on maan eteläja pohjoisosassa melko pilvinen. Ketkä kotiinpalaajista jäävät ja ketkä joutuvat palaamaan etelään. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema Monipuoliset livet – keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset. 22.21 Päivän sää. 11.10 Yle Alueuutiset. 07.50 S.M.A.S.H! 08.00 Huvila & Huussi. °C +1,8 Kilpisjärvi Saana Lämpimintä 27.8. 22.32 Baest pedon perhe. 22.20 Milli arvontalähetys. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 10.30 Unelmakoti Sisiliassa. 16.00 A-Talk. 23.03 Kertomuksia eräästä avoimesta suhteesta. 22.25 Tulosruutu. 14.35 Elävä arkisto: Moottoriruutu: Rambler American 1966. 08.50 Jumppahetki. Eggman on kutsunut koolle kaikki pahantekijät tarkoituksenaan käydä suureen taistoon Sonicia vastaan. Viimeisenä paikalle saapuu erikoisvieras, Shadow. 14.30 Jopet-show. klo 15) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi 14 °C 14 cm Oulu 16 °C 13 cm Raahe 14 °C 12 cm Pietarsaari 16 °C 16 cm Vaasa 15 °C 19 cm SADESUMMA 23.8.– 28.8. Muiden huoli naisen aikeista kasvaa. 19.30 Jarkko Tamminen Show. 07.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. Longwoodissa valmistaudutaan vuoden suurimpaan Grand Slam tapahtumaan. 19.30 Ennakkostudio. 12.00 Tähtiarpa. 10.00 Remppa vai muutto UK. Räjähtävä toimintaelokuva entisestä palkkamurhaajasta John Wickistä (Keanu Reeves), joka palaa tositoimiin, kun venäläisgangsterin poika varastaa hänen autonsa ja tappaa hänen koiransa. Toimittaja Emily Maitlis ja hänen tiiminsä yrittävät voittaa haastattelun tielle tulevat esteet. 22.05 Fifteen-Love. 20.00 Hirvi. 21.00 Murha paratiisissa. 12.00 Riistametsällä. 13.18 Kirjava luonto. 20.00 Kotiinpalaajat. 17.05 Viiden jälkeen. 21.05 The New Pope uusi paavi. 13.55 Valitut Palat Collection. 17.55 Uutiset. 22.00 Kymmenen Uutiset. 12.30 Summertide Kotilahden kutsu. 11.00 Kesäkasvo. 18.05 Viiden jälkeen. 16.00 Salatut elämät. 14.55 Remppa vai muutto UK. Siitä käynnistyy gangsteripomon (Michael Nyqvist) ja John Wickin armoton kissa ja hiiri?leikki, jossa miehet vaikenevat, kun aseet puhuvat. Tuuli on pääosin heikkoa, maan eteläosassa kohtalaista. 17.57 Musiikkivideo: Mitä sää kuuluu. Neljännessä Likainen Harry -toimintaelokuvassa Harry Callahan etsii sarjamurhaajaa, joka saalistaa vanhaan joukkoraiskaukseen syyllistyneitä miehiä. 10,7 mm Salla Värriötunturi 11 11 13 15 12 16 17 19 18 19 19 16 15 3 2 8 10 11 3 3 4 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 18 10 18 +8 19 +8 18 +7 18 +7 17 11 19 +9 17 +8 18 +7 17 +8 16 10 16 11 16 10 16 10 15 10 3 2 3 4 1 1 Kokkola 28.8. 20.30 Koripallon EM-kisat LIVE: Suomi Iso-Britannia. 16.58 Uutiset. 06.25 Huomenta Suomi. 14.25 Valitut Palat Collection. Steffyä varoitellaan, ja Finn vakuuttaa pitävänsä perheensä turvassa. 18.00 Yle Uutiset. 23.42 Naissotilaat 3. YLE TEEMA & FEM 07.48 Jenni tapaa romaneja 08.16 Kotijumppaa Sofian kanssa 08.37 Kierroksilla 08.58 Kierroksilla 09.18 Tytöt Dubaissa aurinkoa ja luksusjuhlia 09.52 Hisingenistä Casablancaan matkalla eläkkeelle 10.20 Luontokappaleet palaavat kotiin 11.00 Karin ja Carl Larsson 12.00 Metropolitan: Medea 14.20 Elävä arkisto: Suomalainen nostalgia: Hailuodosta Haapasaareen 14.35 Olipa kerran lama 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano 15.55 Lapset puhuvat 16.00 Rantahotelli 16.55 Merkkien salat: Kolmio 17.25 Malory Towers 17.50 Norjaa ristiin rastiin 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Tyra-pennun seikkailut 18.04 Pingu kaupungissa 18.11 Metsän minisankarit 18.18 Salaisuuksia 18.34 Villikot 18.50 Irtiotto oravanpyörästä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.44 Bussi 20.00 Rantahotelli 20.52 Bico 21.00 Tyttäreni laulu 22.40 David Lynchin maailma 23.35 Tupakkahuone MTV SUB 07.00 Professori Balthazar 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Huutokaupan metsästäjät 08.30 Huutokaupan metsästäjät 09.00 Juniori Suurmestari 10.00 Suomen surkein kuski 11.00 Kuokkavieras Kataja 12.00 Julkkisten tietotoimisto 12.30 Salatut elämät 13.00 Ota rahat ja juokse 14.00 Grillimestarit 14.30 Rantabaari 15.00 Juniori Suurmestari 16.00 Jere Hietala Salametsästäjien jäljillä 17.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit 18.00 Jay Lenon autotalli 19.00 Huutokaupan metsästäjät 19.30 Huutokaupan metsästäjät 20.00 The Rookie 21.00 ELOKUVA: Vares Sheriffi 22.50 ELOKUVA: Kummisetä III 02.05 Komediaklubi 03.05 Kuokkavieras Kataja 04.05 Ota rahat ja juokse ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 28 31 3 6 9 12 15 18 21 24 27 Heinäkuu Elokuu 2025 -5 5 15 25 35 29 1 4 7 10 13 16 19 22 25 Heinäkuu Elokuu 2025 10 20 30 40 Pe Alanya 29 Amsterdam 21 Budapest 34 Dubai 44 Dubrovnik 29 Hania 26 Las Palmas 24 Lissabon 27 Malaga 33 New York 27 Nizza 29 Oimjakon 18 Phuket 30 Riika 22 Skellefteå 17 Sydney 19 Tukholma 18 Tokio 34 Venetsia 26 La 29 21 24 45 24 28 24 26 28 26 24 18 29 21 15 16 21 38 22 Su 29 21 25 45 23 29 24 25 33 27 24 17 28 20 18 18 21 38 25 Pe Haapavesi 18 Halsua 19 Helsinki 16 Joensuu 19 Jyväskylä 19 Kajaani 16 Kalajoki 18 Kokkola 18 Kuopio 19 Kuusamo 12 Lahti 18 Lappeenranta 19 Oulu 18 Pietarsaari 18 Pori 19 Rovaniemi 15 Tampere 18 Toholampi 19 Turku 15 Utsjoki 11 Vaasa 20 Ylivieska 19 La 18 17 18 15 15 16 19 18 16 13 16 17 18 17 16 14 16 17 18 12 15 19 Su 16 16 18 18 16 15 16 17 17 13 18 17 14 16 17 17 17 16 20 14 17 16 Ma 19 18 19 19 19 18 18 19 18 15 18 20 17 19 21 16 18 19 21 15 20 19 Ti 21 20 19 21 20 19 21 21 19 17 20 20 19 21 20 18 19 20 21 15 19 20 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 27.8. Rankka elämä tien päällä, jokailtaiset keikat ja ahdas keikkabussi saavat klaustrofobiset tunteet nousemaan pienillä bäkkäreillä. Keskipohjanmaa // Perjantaina 29. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. Ruotsalainen sarja, jossa kaksi joukkuetta saa käyttöönsä saman summan rahaa ja kilpailee antiikkihuutokaupassa parhaista löydöistä. Eeppinen taistelu. Maritan on tehtävä vaikeita valintoja, kun selitystä vaativat niin uhrien omaiset kuin valtiovaltakin. 17.30 Burgerimiehet Välimerellä. 19.25 Tulosruutu. Viisi ihanan pörröistä pallokaverusta ilmestyvät kaikkialle, missä vain valoa riittää! Jokaisella Sunny Bunniella on oma hauska persoonansa eikä kikatuksesta tule loppua! Lastenohjelma. klo 15 °C +17,3 (28.8. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 22.35 ELOKUVA Likaisen Harryn ratkaiseva isku. Tove Janssonin rakastettujen muumihahmojen seikkailut vievät katsojat Muumilaakson tarinoiden maailmaan. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 15.00 Menneisyyden metsästäjät. Maan eteläosassa sataa vettä, muualla maassa sää on poutainen. 13.30 Kylmää ja märkää. Selkeintä on maan keskivaiheilla. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 14.00 Tähtiarpa. 14.10 Valitut Palat Collection. 13.00 Tanskalainen maajussi. 23.31 Uusi Kino: Yöpysäkki. 18.00 Suunnistuksen MC ja EM: Knockout-sprintit. 06.40 LEGO Friends: Uusi luku. Blekingen läänissä Bräkne-Hobyssä sijaitsee Hoby Kullen herraskartano, jota asuttavat Tove ja Benjamin yhdessä tyttärensä Lovan, hevosten, kanojen, kukkojen sekä kissan kanssa. Katastrofaalisen haastettelun jälkeen paavi vetäytyy yksinäisyyteen, ja vaipuu yhä syvemmälle. 21.00 Sekunnit. 14.53 Filmikellari. 19.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. Ruby lähettää apua Roselle, joka on vaarassa paljastua. 19.00 Perikuninkaallinen skandaali. 16.50 Novosti Yle. Matty kuulee hyvät uutiset, mutta joutuu silti palaamaan vankilaan. Päivän ylin lämpötila on 15 ja 21 asteen välillä, maan pohjoisosassa 10 ja 15 asteen välillä. 16.00 Talot huokuvat historiaa. 12.00 Unelma-asunto auringon alta. 17.00 Pikku Kakkonen. 20.29 Yle Uutiset. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 28.8. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 14.40 Valitut Palat Collection. 21.50 Radio Suomen Kesäkonsertti: Suvi Teräsniska. 07.40 Sonic Boom. 23.00 ELOKUVA John Wick. 11.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 17.00 Yle Uutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 23.15 Naissotilaat 3
16.15 Kronprinsessan Victorias fond: Osynlig funktionsnedsättning. 18.50 Iltahartaus. 18.00 Efter fem. 07.13 Radio Suomen Aamu. BRQ Vantaa festivaalin lepohetkikonsertti kutsuu pysähtymään kiireen keskellä ja antautumaan ranskalaisen barokin hienovaraiseen kauneuteen. 21.05 ELOKUVA Piiat. 08.50 Miehen puolikkaat. 04.10 Family Guy. 20.20 TV4Vädret. TV5 06.00 Järvenrantataloa etsimässä. 17.10 Urheiluradio. 21.15 Nooan jälkeläiset. 14.02 Radio Suomen Kesäradio. 02.40 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset. 06.35 Köket. 04.05 Latela 2024. Mietteitä lukevat Yle Radio 1:n kuuluttajat. 18.55 Puhelinlangat laulaa. 18.00 Simpsonit. 14.15 Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi. Vantaan Pyhän Laurin kirkossa tallennetun konsertin toimittaa Riikka Holopainen. 10.03 Maantiepyöräily: Beneluxin ympäriajo. 08.15 Pikkukaupungit remonttiin. 00.55 Handu pumpulla (S). JIM 09.00 Duudsonit tuli taloon (S). 18.45 Uutiset. 07.35 Amerikan lapsimissit. 12.55 Radio Suomen Päivä. 22.50 Clarksonin farmi. 07.50 Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi. 14.33 Radio Suomen Kesäradio. 01.50 Tim, rally och kärlek. Projektipäällikkö Heikki Nenonen Helsingistä pystyy juostessaan olemaan hetkessä läsnä ja huomaa ajatusten löytävän muotonsa. 6 in G major for viola da gamba solo Antoine Forqueray: Suite in D major from Pièces de viole 1747: La Regente La Du Vaucel Chaconne La Morangis ou La Plissay. 07.10 Urheiluradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 23.50 Murhamysteeri merellä. 11.20 Gilmore girls. 20.00 Rillit huurussa. 21.00 ELOKUVA Transformers: Tuhon aikakausi. 06.50 Superhamstraajat. 16.15 Top Gear. 17.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 18.05 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki. 12.00 Simpsonit. 08.10 Mitä mies. 17.13 Radio Suomen Kesäradio. 16.40 Rillit huurussa. 16.15 Rakkautta yli rajojen Tanska. 23.55 Handu pumpulla (S). 05.00 TV7 Israel News. 04.35 Tracker. 15.02 Radio Suomen Kesäradio. 23.50 Tutankhamonin aarteet: Kultaiset faaraot. 09.15 Moderni perhe. 07.30 Herra käyttää lääkäriä. 16.15 Huvila & Huussi. Samalla se kuuluu suurempaan kiertokulkuun, jossa ihminen ja luonto elävät tasapainossa. 11.10 ELOKUVA Wedding of a Lifetime. EUROSPORT 1 06.00 Tennis: US Open. 02.55 Nyhetstecken. 03.05 Latelan Laurin hurja remontti. 18.00 Remppa vai muutto Australia. 18.40 Superautokorjaamo. 13.00 Yle Uutiset. 20.10 Ensitreffit alttarilla AUS. 08.01 Maantiepyöräily: Beneluxin ympäriajo. 18.00 Tutankhamonin aarteet: Kultaiset faaraot. 16.13 Radio Suomen Kesäradio. 08.30 Etsikää minun kasvojani. 03.35 Arman ja aikamme ilmiöt. 11.00 Hemmagympa med Sofia. 06.25 Say yes to the Dress Britannia. 08.10 Ykkösaamu. 11.20 Ruokakorihaaste. 15.00 IS esittää: Sain sen videolle. 09.45 Järvenrantataloa etsimässä. 15.30 Kapen keittiökaappaus. Äänisuunnittelijana Anna-Kaisa Kemppi. 22.00 Ett omöjligt uppdrag. 07.53 Radio Suomen Aamu. 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi. 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 15.00 Politikbyrån. 11.00 Family Guy. 22.05 90 päivää: Rakkautta etsimässä: Lakanoiden välissä. 17.00 Remppa vai muutto Suomi. 14.00 Yle Uutiset. 13.30 Australian rajalla. 19.00 Latelan Laurin hurja remontti. 06.20 Museoiden mysteerit. 19.05 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 16.10 Mitä mies. Elokuva sai neljä Oscar-ehdokkuutta. 11.00 Huvila & Huussi. 13.55 Wheeler Dealers. 12.20 Kokkaushaaste. 06.50 Auringon pimeä puoli. 21.50 Merisää. 15.30 Huvila & Huussi. 15.00 Yle Uutiset. Virren esittävät Kamarikuoro Kaamos, johtajanaan Visa Yrjölä, Katri Vanhamäki, urut. 07.05 Asunnon metsästäjät: Mökkiunelmia. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 21.02 Urheiluradio. 15.30 Herra käyttää lääkäriä. 23.10 Ylipainoisten klinikka Italiassa. SVT2 10.00 Forum. 19.55 Yhä neitsyt. 09.00 Ilpoisten piiri. 11.00 Yle Uutiset. 18.55 Vilda Småland. 13.00 Nyhetsdagen. 21.00 90 päivää morsiamena: Rakkautta etsimässä. 10.10 Onnenpyörä VIP. 03.55 Food Factory USA. 14.30 Kapen keittiökaappaus. Kuuntelijoiden toivemusiikkia. 08.25 1+5 tytärtä. YLEX 06.00 YleX Soittolista. 17.40 Poliisikamera Ruotsi. 20.30 Jerusalem studio. 18.30 Oddasat. 10.20 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen: Jälkipyykki. 12.30 Ajankohtaista Lähi-idästä. 12.45 Merisää. 12.45 På resa med Bachstad: Europa i krig och fred. 00.25 Paiseklinikka. 15.02 Kulttuuriykkönen. Oivalluksia ja ajattelun sytykkeitä. 14.35 Eristyksissä: Plathin suurperhe. 02.05 Family Guy. 22.00 Missä meret kohtaavat. 23.40 Yöklassinen. 16.25 Naisten EHT: Suomi-Ruotsi. Viidellä Golden Globe -ehdokkuudella ja neljällä Oscar-ehdokuudella huomioitu draama toi naissivuosa-Oscarin ja -Golden Globen Octavia Spencerille. 19.40 Top Gear Special: From A to Z. 03.20 Simpsonit. 12.05 Där ingen skulle tro att någon kunde bo. 16.10 Faunin iltapäivän kuuntelijoiden toiveita. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. 11.48 Maantiepyöräily: Saksan ympäriajo. 23.15 Aristoteleen kantapää. Pastori, tutkija Jarkko Vikman Keravalta kehottaa Raamattua lukiessa pysähtymään sanan ”fariseus” äärelle ja etsimään tälle vaihtoehtoja. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Junamatkat ylhäältä päin. 10.00 Unelma-asunto auringon alta. 14.45 Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi. 15.00 Yökylässä Maria Veitola. 14.45 Huvila & Huussi. 20.00 TV4Nyheterna. 14.25 Miehen puolikkaat. 20.30 Tennis: US Open. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 09.45 Miten kaikki tehdään. 18.20 Nyhetstecken. 12.40 Lentoturmatutkinta. 07.05 Arvokaman etsijät: Klassikkoautot. 19.02 BRQ Vantaa – Lepohetkikonsertti ranskalaisia sävyjä. 03.45 Family Guy. 15.35 Radio Suomen Kesäradio. 18.35 Hartaita säveliä. 22.00 ELOKUVA Kill the Irishman. 09.05 Urheiluradio. 13.25 Kaunotar ja nörtti Britannia. 15.45 Varuhuset. 16.00 Kotoisa. 15.15 Saarielämää. Ohjelmassa seurataan hirven jälkiä halki historian.. 04.40 Ruokamatkalla USA:ssa. 00.05 ELOKUVA Hell or high water. 16.30 Yle Uutiset alueeltasi. 20.30 Rapport. 21.50 The Hardacres. 11.00 Ihmeellinen planeetta Maa. 10.00 Come Home Kids. 13.30 Uskosta totta. 15.00 Yle Uutiset. 15.30 30 minuter. 19.45 Go’kväll. 02.35 Latelan Laurin hurja remontti. 13.00 Rapport. 11.30 Family Guy. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 16.35 Petolliset UK. 09.35 Ihmeelliset eläimet. 23.00 TV4 Nyheterna och sporten. 21.00 Doobidoo. 10.00 Yle Uutiset. 10.30 Kirjailijahaastattelu. 12.13 Radio Suomen Päivä. Hartaudessa lauletaan virsi 289 ”Vain sinä tunnet minut, Vapahtaja”. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 17.55 Tulossa: Raharemontti. 03.00 Huvila & Huussi. 19.55 Teho-osasto. 17.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. RUOTSIN TV4 06.10 Hem till gården. 09.20 Albert Lin ja kadotetut kaupungit. 01.55 Remppa vai muutto Australia. 17.00 Rapport. 01.30 Missä meret kohtaavat. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 09.10 Sää. 00.00 Selviytyjät Suomi. 12.00 Raharemontti. 13.00 Australian rajalla. 08.00 Daydreamer. 16.30 Etsikää minun kasvojani. 20.03 Puhelinlangat laulaa. 20.00 Isännän pöydässä. 09.30 Café Raamattu. 15.45 Lainvalvojat. 11.50 Kiinan villi valtakunta. 07.25 Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi. 02.10 Murhaaja kotonani. 01.20 Hudlös – med Joakim Lundell. 16.15 Rillit huurussa. 17.00 David Jeremiah Kymmenen kysymystä. 12.00 YleX Etusivu: Sikke. 1960-luvun Yhdysvaltojen syvään etelään sijoittuva tarina kietoutuu kotiapulaisista kertovan kirjaprojektin ympärille ja kasvaa kertomukseksi kolmen naisen ystävyydestä ja rohkeudesta. 11.02 Radio Suomen Päivä. 13.03 Forum. 19.05 Puhelinlangat laulaa. 12.10 Tiedeykkönen. 21.00 Hitlerin viimeinen taistelu. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 07.00 Lemmen viemää. 12.30 Amerikan lapsimissit. 21.35 Kalle Haatanen. 01.00 Tähtitaivas. 02.55 Simpsonit. 18.20 ELOKUVA When Love Springs. 13.30 How I Met Your Father. 12.20 Ruokamatkalla USA:ssa. 18.30 Sverige idag. 14.30 Vanha testamentti avautuu. 06.45 Simpsonit. 08.45 Gold Rush Kultakuume. 13.00 TV7 Israel News. 06.20 Järvenrantataloa etsimässä. 02.20 Alaskan lentopelastajat. 18.50 Bli vän med V75. 14.55 Miehen puolikkaat. 01.45 Tennis: US Open. 17.00 Daydreamer. 13.35 Eristyksissä: Plathin suurperhe. 06.05 Radio Suomen Aamu. 00.25 ELOKUVA Lara Croft Tomb Rider. 16.30 Orientering: EM. 23.05 ELOKUVA Rose. 13.00 Politiikkaradio. 09.10 Järvenrantataloa etsimässä. 14.00 Teater är den nya hiphopen. 03.40 Latela 2024. 20.05 Huvila & Huussi. 08.00 Miehen puolikkaat. 13.30 Risteilyaluksen päiväkirjat. 19.00 Parantumisen ABC. SVT1 06.15 Go’kväll. 20.00 Rakennuskatastrofit. 07.36 Sampo ja kotivideot. 20.00 Yle Uutiset. 19.30 Miehen puolikkaat. 06.45 Nyhetsmorgon. elokuuta 2025 RADIO JA TELEVISIO // 23 TLC 06.00 Say yes to the Dress Britannia. 03.25 Poliisit 2017 (S). FRII 06.15 Asunnon metsästäjät maailmalla. 19.30 Yliluonnollista. 17.50 Lentävä talo. 08.10 Urheiluradio. 00.50 Murhamysteeri merellä. 21.55 Radio Suomen Ilta. 12.10 Urheiluradio. 14.00 Leijonan luola USA. 22.45 ELOKUVA Kärlek. 21.12 Puhelinlangat laulaa jatkot. 17.05 Family Guy. Otsikoiden takana joka arkipäivä. 17.05 Alaskan lentopelastajat. 23.45 ELOKUVA American Sniper. 20.30 Australian rajalla. 21.00 NCIS Rikostutkijat. 13.00 Farmi Suomi. 10.55 Yksi on hyvää seuraa. 10.52 Maantiepyöräily: La Vuelta, 6.etappi. 08.25 Miehen puolikkaat. 10.00 Puutarhan pelastajat. 07.10 Christina-lehden luontokuvat. 21.00 Yle Uutiset. 03.55 Poliisit 2017 (S). 18.55 Efter fem. Ammattimainen morsiusneito varaa julkkishäät, hänen on pidettävä henkilöllisyytensä salassa sekä hääjuhlilta että häitä kuvaavalta toimittajalta. 19.02 Urheiluradio. HERO 14.00 Huvila & Huussi. 19.00 Rapport. Keskipohjanmaa // Perjantaina 29. 13.30 Radio 1:n iltapäivä. 22.00 Aktuellt. Klassista musiikkia. 16.33 Radio Suomen Kesäradio. 02.35 Maistissa maailmalla. Filosofista keskustelua totuudesta, kauneudesta, hyvästä ja pahasta. 22.50 The Hardacres. 17.35 Family Guy. 01.25 Savotta. 04.40 Naked Attraction Ruotsi. 20.30 Postkodmiljonären. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 15.10 Petolliset UK. Hartaudessa lauletaan virrestä 902a ”Jumalamme, suuruuttasi” säkeistöt 1-3. 18.50 Merisää. Viola da gamban ja luutun muodostama pehmeä sointi kietoutuu yhteen kuin lämmin peitto. 11.00 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Voiko muusa olla paksu mies. Virren esittävät Psallamus-kuoro, johtajanaan Ilmo Riihimäki, Juhani Haapasalo, urut. 21.00 Rillit huurussa. 19.40 Ihanat siirtolapuutarhat. 23.35 Se löytyi. Kappaleita oli vaikea valita, kun mukaan mahtui vain pieni osa Martinien laajasta mielimusiikin valikoimasta. 19.30 Latelan Laurin hurja remontti. 00.35 ELOKUVA Jägarna 2. 12.30 Unelma-asunto auringon alta. 15.50 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 18.00 Rikkaat ja rahattomat. Äitiyttä tarkastelevassa elokuvassa nuori Amaia kokee epävarmuutta vauvansa kanssa, ja pieni onnettomuus saa hänet pakenemaan vanhempiensa luo Baskimaan rannikolle. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.45 Ihmeellinen usko Brasiliassa. 21.00 Yle Uutiset. 20.55 Lokala nyheter. 16.00 Cleaning finale. 17.03 Ishockey: Euro hockey tour. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 09.11 Radio Suomen Aamu. 19.00 Miehen puolikkaat. 00.00 Ilouutiset. 00.00 Unelmien poikamiestyttö. 12.55 Poliisikamera Ruotsi. 08.13 Radio Suomen Aamu. 19.33 Lokala nyheter. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 17.10 Uutispodcast. 20.30 Rillit huurussa. 06.50 Aamuhartaus. 00.50 Noughties – tillbaka till 00-talet. 08.35 House Hunters. 19.00 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki. 21.30 Rillit huurussa. 18.15 Nyheter på lätt svenska. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 00.45 ELOKUVA Rättfärdighetens ryttare. 07.10 Aamusoitto. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 17.00 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. Hirvi on tuhansien vuosien ajan ollut osa saamelaista elämää ravinnon, käsityön, myyttien ja henkisyyden lähde. 11.20 Hengenvaarallisesti lihava. O: Alauda Ruiz de Azúa. 16.25 Ishockey: Euro hockey tour. 08.00 Alttari. 11.00 Vuorien sankarit. 15.30 Hårds historier. 18.00 Unelmatalo Australiassa. 10.8. 23.30 Kanadan rajalla. 11.50 Ruokamatkalla USA:ssa. Hän on itse kapinallisten pääkohteena mutta erityislaatuisen tarkkuutensa ansiosta lukuisia ihmishenkiä pelastuu taistelutantereella. 02.30 Family Guy. 11.00 Power Prayer. 17.00 Lomakoti auringon alta. KUTONEN 06.00 Miten kaikki tehdään. 18.15 Elämää Jumalan valtakunnassa. 17.35 Näistä levyistä en luovu: Kaari ja Roni Martin. 14.35 Teho-osasto. 02.55 Australian rajalla. 14.00 It’s Always Sunny in Philadelphia. 12.00 Emmerdale. 23.00 Rapport. 12.48 Maantiepyöräily: La Vuelta. 09.00 Yle Uutiset. 07.00 Tennis: US Open. 03.10 Mystiset muinaiskuolemat. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Rony Rex (u). 08.51 Urheilu: Supertri, Chicago. 09.40 Moderni perhe. 10.00 Ruben Stiller. 20.30 Peltsi och Osmo på vildmarksäventyr. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 00.40 Hitlerin viimeinen taistelu. 10.33 Radio Suomen Päivä. 01.40 Yhä neitsyt. Le Dauphin Courante de Princes Bransles de Village Georg Philipp Telemann: Fantasia no. 21.00 Jag är Martin Parr. 06.40 Asunnon metsästäjät: Mökkiunelmia. 13.15 Voimaa Sanasta. 02.40 Sportnytt. 22.22 Kulturnyheterna. 11.33 Radio Suomen Päivä. Loppukesän perjantai-illoissa puhutaan juoksemisen hengellisyydestä. 09.05 Muistojen bulevardi. 15.10 Christina-lehden luontokuvat. Hirvi, Yle TV2 klo 20.00. 04.20 Autojen ensiapu. 13.00 Sampo ja kotivideot. 17.00 YleX Throwback: Womma Seppälä. 20.00 Australian rajalla. 14.30 Yle Uutiset alueeltasi. 13.02 Paikka auringossa Hanna Kataja-Rahko. 07.55 Alaska: Viimeinen rintama. 21.45 Pyhä Henki tänään. 03.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. 00.00 Hollywoodin varjot. Elokuva: Tyttäreni laulu, Yle Teema & Fem klo 21.00. 18.02 Puhelinlangat laulaa. 18.30 Simpsonit. 23.02 Club Millennium. 18.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 15.15 Auringon pimeä puoli. 02.40 90 päivää morsiamena: Rakkautta etsimässä. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää. 00.25 Handu pumpulla (S). 02.25 Australian rajalla. 06.30 Vanha testamentti avautuu. 15.00 Top Gear. U.S. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.30 Jaksa paremmin. 07.40 Hain hampaissa. Kaksi veljestä ryhtyvät tekemään pankkiryöstöjä pelastaakseen perheensä maatilan. 15.15 Henkilökohtaisesti Ingemar. 15.25 Tracker. STAR CHANNEL 06.00 Melkein MENSA. 13.20 Basket-EM. 22.30 Sportnytt. 19.28 Sportnytt. 04.20 The rookie. 10.05 San Diegon eläintarha. 10.15 Miten kaikki tehdään. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 08.30 Historialliset katastrofit. 06.30 Tiny House Hunting. 14.00 Kosketuskohta. 16.10 Ihmeelliset superautot. 06.45 ELOKUVA The Professional Bridesmaid. 20.00 Mentalisti. 22.15 Billy Graham Olympiastadionilla 1987. 09.20 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen: Jälkipyykki. 21.00 Kirottu 2. 10.55 Grand Designs Australia. 12.30 Australian rajalla. 21.00 TV7 Israel News. 23.15 ELOKUVA Beck: Rage room. 16.00 Alttari. 21.00 Fortune hotel. 13.30 Ensitreffit alttarilla AUS. 19.17 Kulturnyheterna. 12.00 Australian rajalla. 19.00 Burgerimiehet Välimerellä. 03.20 Vit sand. 07.50 Merisää. 23.09 TV4Vädret. 22.30 ELOKUVA Beck: Rage room. Elokuva perustuu Kathryn Stockettin menestysromaaniin. 23.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 13.10 Vintage-kodit kuntoon. 23.50 Voimaksi arkeen. Sergio Bucheli, arkkiluuttu Jonathan Manson, viola da gamba Marin Marais: Suite in A major from Pièces de viole (Deuxième livre 1701) Prelude Allemande Courante Sarabande Gigue Rondeau Chaconne Robert Ballard: Entrée de Luth Ballet de M. 15.55 Yle News. 10.15 Supertähtien yllätysremontit. 15.45 Saarielämää. 22.25 Tuuli Saksalan keidas. 09.00 Ihmeelliset eläimet. 22.08 Club Millennium. 08.15 House Hunters. 20.00 Savotta. 07.15 Henkilökohtaisesti Ingemar. 09.00 Yle Uutiset. 21.00 Playboy-murhat. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Top Gear Suomi. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Simpsonit. 20.00 30 minuter. 07.00 Morgonstudion. 22.05 Urheiluradio. 20.02 Sää. 10.50 Museoiden mysteerit. 19.00 Savotta. 21.05 Politiikkaradio. 01.45 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset. 03.35 Atlantan plastiikkakirurgit TAIVAS TV7 06.00 Kosketuskohta. 02.35 Historien om Sverige. 21.00 ELOKUVA Cast Away tuuliajolla. 02.15 Ett år i USA. 14.20 Northwoods Survival selviytymisseikkailu. 10.10 Tutankhamonin aarteet: Kultaiset faaraot. 23.30 Tennis: US Open. 03.45 Hengenvaarallisesti lihava. (The Help/USA 2011). 20.00 DJ Orion. 00.30 Jumala puhuu. 19.00 Lentoturmatutkinta. 10.02 Radio Suomen Päivä. 07.10 Simpsonit. 18.45 Tennis: US Open. 15.30 Yle Uutiset alueeltasi. Navy SEAL Chris Kyle lähetetään Irakiin ainoana tehtävänään suojella asetovereitaan. 19.45 Där ingen skulle tro att någon kunde bo: Sommarstunder. Kaari ja Roni Martinin mielimusiikissa kuuluu monimuotoisuus. 18.00 Lomakoti auringon alta. 10.00 Savotta
Toisin kävi. LA 30.8. 044 982 2835 Ostopäivät kaikilla paikkakunnilla: ma, ke, pe, la klo 16-20 Huom! Oulaisten ostopaikka muuttunut. 046 580 0717 Laadukasta käsinpoimittua MUSTIKKAA ja MUSTAHERUKKAA (litroittain ja laatikoittain), aitoa Lapin hillaa, kantarelleja, suolasieniä, kotim. Tulen sytyttyä puimuria korjannut henkilö yritti sammuttaa tulen, mutta kun se ei onnistunut, hän kuljetti ajoneuvon paikkaan, jossa palon leviämisen uhka olisi pienempi. Tervetuloa! Tervetuloa! P. OMENAA (ämpäreittäin), tyrnija karpalomehua, TERNIMAITOA, hirvenlihapurkkeja. Yhtiö omistaa Nukkumatin tontin Kokkolassa Lakean oli tarkoitus rakentaa myös tähän, Kokkolan paloaseman viereen. Myöhemmin poliisi tiedotti, että uhri oli sairaalassa kriittisessä tilassa. LAKEAN OMISTAA 14 kuntaa, joista suurin omistaja on Seinäjoen kaupunki. Poliisi on kuullut onnettomuuden osallisten lisäksi myös joitakin paikalla olleita todistajia. Uusi paikka: K-Supermarket, Oulaistenkatu 15-17 86300 Oulainen, puh. Yhdessä puolustusvoimien kanssa yhteistyössä toteutettava keräys toteutetaan Haapajärvellä ja Ylivieskassa maanantaina 13. Molemmilla mopokuskeilla oli hallussaan mopokortit. LESTIJÄRVEN LESTIJÄRVEN MUIKKUMUIKKUMARKKINOILLA MARKKINOILLA Lakea asetettiin konkurssiin Katariina Poranen Pohjanmaan käräjäoikeus asetti kiinteistöyhtiö Lakean konkurssiin torstaina. Päihteillä ei poliisin tietojen mukaan ollut osuutta onnettomuuteen. Poliisilla on vahva epäilys viritetyistä ajoneuvoista. Tutkinnanjohtaja Teuvo Nissilä Oulun poliisista kertoo, että nuorten kuulemiset ovat selventäneet tapahtumien kulkua. Muita merkittäviä omistajia ovat Kokkola, Lapua ja Vaasa. En ota kantaa hänen terveydentilaansa, toteaa tutkinnanjohtaja Teuvo Nissilä. Onko hän päässyt sairaalahoidosta. Armonvuosikeräys toteutetaan syksyllä Oulun poliisilaitoksen alueella. Aidatulla, tyhjänä ammottavalla tontilla on vain ruohottunut kuoppa. Sitten hän jatkoi sammuttamisyrityksiä alkusammutusvälineiden avulla. elokuuta 2025 24 // UUTISET OSTETAAN PUOLUKKAA OSTETAAN PUOLUKKAA Alkaen la 30.8.2025 klo 16-20 Hinta la 30.8.2025 1,30 €/kg Puh. Ilkivaltaakin on ollut, minkä vuoksi rakennuksen ikkunat on peitetty vanerein. POLIISI ON myös tutkinut törmäyksessä mukana olleet mopot. Niin sanotun Nukkumatin tontin rakennustöiden piti alkaa jo syksyllä 2021. Mikäli aseiden, patruunoiden tai räjähteiden toimittaminen poliisiasemalle ei ole mahdollista, siitä voi ilmoittaa sähköpostitse osoitteeseen armovuosi.oulu@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 0295 464 114. JUKKA LEHOJÄRVI Nivalan mopoturman osapuolet on kuultu Katariina Poranen Oulun poliisi on saanut jututettua Nivalan mopoturman osapuolia. – Hän sai rajattua paloa niin, että laite ei palanut soihtuna kun saavuimme paikalle, kertoo Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Joose Veteläinen. JUKKA LEHOJÄRVI Puimuri syttyi tuleen Nivalassa Kasper Säkkinen Nivalassa puimuri syttyi palamaan huoltotöiden yhteydessä torstaina alkuillasta. Yhtiö haki toukokuussa yrityssaneeraukseen, mutta perui hakemuksensa vain pari päivää ennen konkurssiin hakeutumistaan. – Olemme pystyneet häntä kuulemaan. – Meillä on vahva epäilys, että molempien ajoneuvojen rakennetta oli muutettu niin, etteivät ne enää täytä mopon vaatimuksia, Nissilä sanoo. Käräjäoikeuden päätöksen mukaan konkurssiin asettamisen edellytykset täyttyvät, sillä Lakea on todettu maksukyvyttömäksi. YKSI NUORI loukkaantui tilanteessa vakavasti, ja hänet kuljetettiin pelastushelikopterilla Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Siviilitai sotilasräjähteiden, pommien, kranaattien tai muiden vastaavien esineiden tuominen poliisiasemille on kiellettyä. Keskipohjanmaa // Perjantaina 29. Silloin poliisin haltuun saatiin ampuma-aseita vajaat 200 kappaletta, patruunoita 200 kiloa, ilotulitteita sekä hätämerkinantovälineitä noin 160 kiloa, siviiliräjähteitä noin 10 kiloa, aikatulilankaja sähkönalleja noin 200 kappaletta sekä sotilasräjähteitä ja niiden osia 40 kappaletta. Huoltamoja hotellitoiminta kiinteistössä loppui vuodenvaihteessa 2022–2023, ja siitä lähtien kiinteistö on seissyt tyhjillään. 044 932 7140 LA 30.8. Luvallisia ja luvattomia aseita, patruunoita ja räjähteitä kerätään syksyllä PohjoisPohjanmaalla. Pelastuslaitoksen yksiköt jatkoivat sammutustöitä ja tuli saatiin sammumaan.. Toinen Lakean tontti sijaitsee paloaseman vieressä, Kustaa Aadolfin kadun ja Falanderinkadun kulmauksessa. Tontille kaavailtiin jopa kuutta asuinrakennusta. Armovuosikeräyksen aikana voi ilman seuraamuksia luovuttaa poliisille muun muassa kuolinpesän aseita, luvattomia aseita ja aseen osia, erityisen vaarallisia ammuksia, sotilasräjähteitä ja ilotulitteita sekä tarpeettomiksi käyneitä luvallisia aseita, aseen osia ja patruunoita. Nissilän arvion mukaan tapauksen esitutkinta saadaan ehkä valmiiksi noin kuukauden päästä. 044 932 7140 P. Keski-Pohjanmaalla armonvuosikeräys toteutettiin viime huhtikuussa. Onnettomuus tapahtui nuorten mopomiitissä Hopeatiellä Nivalassa elokuun alussa, kun keula pystyssä mopolla ajanut ja sivusta tullut, pienemmän mopon kuljettaja törmäsivät. NOUTOPYYNTÖJÄ otetaan vastaan jo nyt. Armonvuosikeräys Pohjois-Pohjanmaalla Camilla Uçan Oulun poliisilaitoksen alueella järjestetään armovuosikeräys lokakuun toisella kokonaisella viikolla. Päätös perustuu Lakea Oy:n omaan hakemukseen, jonka se jätti käräjäoikeuteen tiistaina. Tutkimusten perusteella on vahva epäilys siitä, että mopot olivat viritettyjä. Mikä on vakavammin loukkaantuneen nuoren tilanne nyt. Kokkolassa Lakealla on pari keskeneräistä kohdetta, jotka ovat puhuttaneet kaupunkilaisia jo pitkään. Onnettomuuden osalliset olivat 16-17-vuotiaita. lokakuuta