TIMO VARILA Nico Mäki-Valtarin kausi päättyi loukkaantumiseen. Jotkut seuraavat sopivaa ajankohtaa kuukalenterista: nousevan kuun kun sanotaan olevan kasveille paras hoitoaika. 1 Sivut 14–15 JUKKA LEHOJÄRVI Antti Paalasen takaja muukin tukka on heilunut tällä viikolla Uuden Musiikin Kilpailun loppukirin vauhdissa. Toiset ryhtyvät toimeen, kun saavat inspiraation. Asiantuntija Heli Jumeri sekä kasviharrastaja Lea Haavisto antoivat Keskipohjanmaalle parhaat vinkkinsä onnistuneeseen mullanvaihtoon. 1 Sivu 11 JUKKA LEHOJÄRVI » Ehkä tekisin niin, että jos ei ole viimeinen palautuspäivä, niin katsoisin veroilmoituksen vielä seuraavana päivänä läpi ja sitten laittaisin sen menemään. Kulunut kausi alkoi toipilaana viime keväänä vamman jäljiltä ja päättyi jo joulukuussa rasitusmurtumaan. Kannuslaisen Lea Haaviston käsittelyssä uuden kasvualustan saivat vaahtera-aulia, anopinkieli sekä kaksi jättiagaavea. Takatukka liehuu UMK-lavalla Kokkolalainen muusikko Antti Paalanen nähdään lauantaina Uuden Musiikin Kilpailussa, jossa ratkaistaan paikka Suomen euroviisuedustajana. Mäki-Valtari sanoo vammakierteen opettaneen kärsivällisyyttä. Lauantai 28.2.2026 Keskipohjanmaa.fi | Nro 40 1 Sivut B8–9 Kuukalenteri voi kertoa parhaan hetken mullanvaihdolle Kevätaurinko on merkki huonekasvien mullanvaihdolle. 1 Sivu 2 Dekkarihahmo Harry Holesta on tullut Jo Nesbøn vanha ystävä 1 Sivu 12. Mäki-Valtarin kausi jäi kesken Kokkolan Tiikereiden lentopalloilija Nico Mäki-Valtarille ovat loukkaantumiset tulleet viime kausina kiusallisen tutuiksi. Paalanen on urallaan esiintynyt monenlaisilla estradeilla, mutta UMK:n kaltainen televisiotuotanto on hänelle uutta
– Jos esimerkiksi palkansaajalla on kodin ja työpaikan välissä matkakuluja, ja niitä ei ole aikaisemmin ollut, vähennys ei tule automaattisesti, jos sitä ei itse vaadi. Voinko saada kotitalousvähennystä sekä teettämästäni remontista että öljylämmityksestä luopumisesta eli yhteensä 1 600 + 3 500 euroa. " Mitään katastrofia ei tapahdu, jos veroilmoituksen lähettämisen jälkeen huomaa, että jokin vähennys on jäänyt ilmoittamatta.. 1 Tee metsätalouden veroilmoitus viimeistään 2.3., jos olet henkilöasiakas tai kyseessä on metsäyhtymä tai kuolinpesä. Näiden osalta laki ei ole muuttunut vuonna 2026. Samoin voi vähentää nettiyhteyden sekä tietokoneen kokonaan, jos pääasiallinen käyttö on työkäyttö. – Niin sanottuja viranpuolesta tehtäviä vähennyksiä ei tarvitse erikseen vaatia. – Tältä osin kotitalousvähennyksen maksimi on 3 500 euroa ja vähentää saa 60 % työn hinnasta. Puolisoista molemmat voivat saada 1 600 euron vähennyksen samoin kuin avopuolisot, joilla on lapsia. (5 000 x 35 %) – 150 = 1600 euroa. Voivatko molemmat aviopuolisot saada 1 600 euron kotitalousvähennyksen. Jos on, niin siitä voi tehdä verottajalle oikaisuvaatimuksen. tai 28.4. Jos henkilön marginaaliveroprosentti on 40 %, mikä on palkansaajalla melko yleinen, kyseinen vähennys alentaa veroja noin 1 640 euroa (40 % x 4 100 = 1640 euroa). 1 Liikkeenja ammatinharjoittajat, maataloudenharjoittajat sekä heidän puolisonsa tekevät täydennykset veroilmoitukseensa viimeistään 1.4. Miten vähennän kulut öljylämmityksestä luopumisesta ja mikä on enimmäismäärä. Esimerkiksi jos edellä mainittuja matkakuluja on 5 000 euroa, siitä jää omavastuun 900 euron jälkeen vähennykseksi 4 100 euroa. – Tulot täytyy tarkistaa ja puuttuvat tulot pitää ilmoittaa ajoissa. – 1 600 euroa on henkilökohtainen raja. Niillä, joilla on aikaisemmin ollut kyseinen vähennys, matkakulut näkyvät yleensä veroilmoituksessa jo valmiina ja tehtävänä on lähinnä tarkistaa ne. Entä voiko etätöihin liittyen vähentää osuuden nettiyhteydestä tai oman tietokoneen käytöstä. Kuinka tärkeä osa veroilmoitusta verovähennykset ovat. Kotitalousvähennyksen maksimi on 3 500 euroa. Omavastuu on 150 euroa. – Samoin vuokratulot pitää itse ilmoittaa. Jos on tehnyt jotain kauppoja, pitää itse ilmoittaa luovutusvoiton tai tappion määrä, jos sitä ei ole laskettu valmiiksi. Jos ne puuttuvat, tulee veronkorotuksia ja myöhästymismaksu. Kotona on teetetty ulkopuolisella remonttia. Vieläkö voi saada työhuonevähennyksen. Puheenaihe Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri: kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu: urheilu@keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Tämän vuoden veroilmoitus on viimeinen, johon palkansaaja voi merkitä työhuonevähennyksen. – Vähennystä ei tarvitse itse laskea veroilmoituksella. Päivän näet omasta veroilmoituksestasi ja OmaVerosta. Ne voivat olla esitäytetyssä lomakkeessa, mutta ne ovat harvoin oikein, sillä kyseessä on arvio. Vähennyksen voi halutessaan merkitä vain toisen veroilmoitukseen, ja verohallinto siirtää loppuosan toisen puolison verotukseen. Voit korjata veroilmoitusta Omaverossa, jos verotuksesi ei ole vielä päättynyt. – Vuokratulot ovat voineet muuttua tai on voinut olla tulottomia kuukausia. Vähennys on 35 prosenttia vähennyskelpoisesta työstä, enintään 1600 euroa vuodessa. Veronmaksajien Keskusliitto ry:n johtava juristi Päivi Kaari neuvoo lukemaan ohjeet ennen kuin veroilmoitusta ryhtyy täyttämään. helmikuuta 2026 2 // Veroilmoitukseen kannattaa käyttää aikaa Huolellinen veroilmoituksen täyttäjä voi saada tuntuvia ”säästöjä” aikaan, jos vähennykset miettii kunnolla Päivi Savela Työelämään tulee koko ajan uusia sukupolvia. Muuten tulee veronkorotuksia ja myöhästymismaksu. Miten lasken kotitalousvähennyksen määrän ja kuinka suuren osuuden voin vähentää työstä. Palkansaaja saa automaattisesti 750 euron tulonhankkimisvähennyksen. Näitä ovat muun muassa työtulovähennys, jonka määrä lasketaan suoraan tulon perusteella. Maksimivähennyksen saa, jos työn hinta arvonlisäveroineen on 5 000 euroa. Jos avoliitossa asuvilla ei ole lapsia, kumpikin merkitsee vähennyksen veroilmoitukseen. – Suurin osa tuloista näkyy esitäytetyssä veroilmoituksessa, mutta ne kannattaa tarkistaa. Riippuu vähennyksestä. Mitään katastrofia ei tapahdu, jos veroilmoituksen lähettämisen jälkeen huomaa, että jokin vähennys on jäänyt ilmoittamatta. Mikä on enimmäismäärä. Kuinka merkittävää ”säästöä” voi saada aikaan, kun täyttää veroilmoituksen huolellisesti ja miettii vähennykset. Voinko vähentää ammattiin liittyvää kirjallisuutta tai lehtiä. Todellisista kuluista Esitäytetystä veroilmoituksesta pitää tarkistaa tulot ja ilmoittaa ajoissa puuttuvat menot. 1 Jos harjoitat myös maataloutta tai elinkeinotoimintaa, tee metsätalouden veroilmoitus viimeistään 1.4. Tarkista päivämäärä 1 Veroilmoituksen viimeiset jättöpäivät ovat 1.4., 4.4., 21.4. Esimerkiksi kotitalousvähennyksistä löytyy verottajan sivulta lista, mistä vähennyksen voi saada ja mistä ei. – Ei. – Ehkä tekisin niin, että jos ei ole viimeinen palautuspäivä, niin katsoisin veroilmoituksen vielä seuraavana päivänä läpi ja sitten laittaisin sen menemään, Kaari neuvoo. – Palkansaaja voi saada vielä työhuonevähennyksen vuonna 2025. Mitä muita ohjeita Päivi Kaari annat veroilmoituksen täyttämiseen. Joka vuosi tulee uusia henkilöitä, joille veroilmoituksen täyttäminen on uusi asia. Tämä on voimassa vuosina 2022– 2027. Samoja kustannuksia ei tietenkään voi vähentää tuplana. Ilmoituksen voi tallentaa OmaVerossa keskeneräisenä ja sitä pystyy jatkamaan myöhemmin
Kyllä, jos samaan työhön ei ole saatu kotihoidontukea tai yksityisen hoidon tukea. Jääkiekossa nyrkkitappelut ja räikeät jälkipuheet Tapparan ja JYP:n välillä ajoivat Liigan kurinpitodelegaation jakelemaan rangaistuksia. Pelaajilla tai valmentajilla ei ole tapana piiloutua jäähyltä katsomoon muina miehinä odottamaan, kauanko virkailijoilta kestää heidät löytää. Hänen pakoriskinsä tiedetään suureksi, mutta häntä ei ole pidetty vangittuna. Jos kyse on yhtymän (maatalous/tai metsäyhtymä) saamista pellon tai metsämaan vuokratuloista, nämä ilmoitetaan kuitenkin maatalousyhtymän veroilmoituksella. Kotitalousvähennyksen maksimimäärä on 1 600 euroa. – Esitäytetyssä veroilmoituksessa ilmoitetaan luovutusvoitot ja luovutustappiot sekä kaikki vuokratulot myös pellosta ja metsämaasta. helmikuuta 2026 // 3 on hyötyä verotuksessa vain siltä osin kun ne ovat tätä enemmän. Vuotta myöhemmin käräjäoikeus päästi Kivimäen vapaalle, mutta reilun viikon päästä hovioikeus määräsi hänet uudelleen vangittavaksi. Jossain mielessä jääkiekko toimii paremmin kuin elämä. – Pellon vuokratulot tai metsämaasta vuokrattu maapohja verotetaan pääomatulona. Kertomansa mukaan Jaari ei olinpaikkaa tiedä. Tämä on varmaan syy siihen, että verovähennyksen saa lapsi, joka ostaa palvelja vanhempansa kotiin. JUKKA LEHOJÄRVI Jääkiekon kurinpidosta oppia tosielämän rikoksiin Kaksi kovin erilaista rikosta ja rangaistusta kilpailee uutishuomiosta. Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 24/7 (vuorokauden ympäri) 020 750 4007 Lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Asiakaspalvelu asiakaspalvelu@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Kokkolan Mediakulma, Rantakatu 10 Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. On katsottu, mihin matkustuskielto riittää. Muuten tulee veronkorotuksia ja myöhästymismaksu. PÄÄVALMENTAJA Grönborg oli hänkin pettynyt tuomioonsa. On käsittämätöntä, miten näin vakavan rikoksen tekijän on mahdollista Suomessa toistuvasti väistellä lain kouraa. Asianajaja kertoi, että Kivimäki ”pettyi kovin” tuomioonsa. Kaikkiaan Kivimäki on ollut tutkintavankina reilut kaksi ja puoli vuotta. Kissa ja hiiri -asetelma ei ole uutta. Hän jatkoi pitävänsä todennäköisenä, että Kivimäki hakee vielä valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Kivimäki, 28, on kiistänyt syyllisyytensä ja väistellyt seuraamuksia. Se vaatii aikaa, joten kannattaa olla ajoissa asialla. Poliisi löysi etsintäkuulutetun sittemmin yksityisasunnosta Helsingissä. Mitkä tulot ilmoitan omassa veroilmoituksessani ja mitkä metsäverotuksessa. Kiristetyistä sdp:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta kertoi Helsingin Sanomille, että uhkausviestin tultua ”tilanne oli aika kauhea”. – Esimerkiksi kuolinpesällä voi olla vuokratuloa, mutta sitä ei voi ilmoittaa OmaVerossa. Tuskin paljon alhaisempaa voi keksiä. Kun hovi antoi tuomionsa Kivimäelle, puolustusasianajaja Peter Jaari kertoi hänen olevan ”tällä hetkellä ulkomailla”. Tapparan toimitusjohtaja vannoi valittavansa ratkaisusta kaikin laillisin keinoin. Kaukalon rötökset eivät millään tasolla vastaa tosielämän törkeitä tietomurtoja ja kiristyksiä. Verohallinnon sivuilta löytyy lista vähennyksistä, jotka hyväksytään ja joita ei hyväksytä. Kuolinpesä voi antaa veroilmoituksen verkossa vain, jos kuolinpesällä on Y-tunnus eli esimerkiksi silloin, kun pesä on arvonlisäverovelvollinen metsätaloudesta. Mitä vielä pitäisi hoksata. Esitäytetystä veroilmoituksesta pitää tarkistaa tulot ja ilmoittaa ajoissa puuttuvat menot. Vastaamon tietokantaan tunkeutumisesta alkanut Kivimäen rikosvyyhti kohdistui haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisiin, jotka joutuivat pelkäämään psykoterapiassa kertomiensa asioiden paljastamista. Metsätalouden veroilmoituksella ilmoitetaan puun myyntitulot ja muut metsätalouden tulot kuten vakuutuskorvaukset. Vanhempien asuntoon kyllä, mutta lasten ei. OIKEUDENTUNTO kuohahtaa. Heiltä vaadittiin kryptovaluuttaa. Jääkiekossa fyysisinkin kuumakalle luistelee boksiin, kun tulee penaltti. Potilastietokannan haltuun saamisen jälkeen noin 33 000 ihmisen tiedot julkaistiin netissä. Vertaillaanpa vähän. Niin sanotut yleislehdet eivät ole vähennyskelpoisia. Nyt hänen pitää ilmoittautua vankilaan suorittamaan loput rangaistuksestaan Rikosseuraamuslaitoksen määräämänä ajankohtana. Viime syyskuussa hovioikeus päätti päästää Kivimäen vapaaksi, vaikka syyttäjä toista vaati. Omistan maata ja metsää ja saan niistä tuloja, sekä myyntiettä vuokratuloja. Kun erotuomari käski pelaaja-aitiosta suihkukopin puolelle, Grönborg lähti kuitenkin kävelemään. Jääkiekko on peli ja viihdettä. Voinko ilmoittaa kotitalousvähennykseksi korjauksen, jonka olen teettänyt lapsen asuntoon. Murto tietojärjestelmään tapahtui marraskuussa 2018. Vähennyskelpoisia voivat olla ammattilehdet ja kirjat. Pääkirjoitus " Pelaajilla tai valmentajilla ei ole tapana piiloutua jäähyltä katsomoon muina miehinä odottamaan, kauanko virkailijoilta kestää heidät löytää.. Vastapuoli JYP sai varoituksen apuvalmentajansa käytöksestä lehdistötilaisuudessa. – Jos veroilmoituksen tekemiseen tarvitsee paperilomakkeita eikä itsellä on printteriä, niitä voi tilata verovirastosta. Tappara sai kymppitonnin sopimussakon ja joukkueen päävalmentaja Rikard Grönborg kolmen ottelun toimintakiellon. Sen verran uhmaa tv-kuvista näkyy, että katsomosta joku antoi pienen läpyn käteen. Kiekkotermein nyt riittää mussutus ja on aika lentää suihkuun. Tässä ajatuksena on ollut, että työssä käyvillä aikuisilla lapsilla on parhaat resurssit huolehtia vanhempiensa kotiavusta ja remonteista. Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurtorikosten tekijän Aleksanteri Kivimäen rangaistus koveni torstaina hovioikeudessa kuukautta vaille enimmäistasolle: kuuteen vuoteen ja 11 kuukauteen. Entä vanhempien. Esimerkiksi jos viikonloppuna tarvitsee jonkin menon vuoksi kotiin lastenhoitajan, siitä saa kotitalousvähennyksen. Helmikuussa 2023 Ranskan poliisi otti Kivimäen kiinni Pariisin läheltä. Mahdollisesta ylimpään oikeusasteeseen menosta huolimatta Kivimäen rangaistus on jo täytäntöönpanokelpoinen. Voiko lastenhoidostakin saada kotitalousvähennyksen. Matti Posio Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa
Työllistymissetelillä lasketaan työnantajan kynnystä palkata nuoria. Kun poliisi tavoitti auton, kuski kiihdytti poliisia karkuun erittäin huonossa, lumisateisessa ajokelissä. Perusteluna oli se, että Suomessa oli tarpeen luoda nopea työväline nuorisotyöttömyyden pitkittymisen torjuntaan. – Erityisesti huolestuttaa se, että kun talouden matalasuhdanne on kestänyt näin pitkään, niin miten nuoret pääsevät oppimaan todellista ammattitaitoa. Valtion talousarviossa on tähän tarkoitukseen käytettävissä 30 miljoonan euron määräraha, jota on jaettu työllisyysalueille. SITÄ KELLOMÄKI ei osaa suoraan sanoa, paljonko Keski-Pohjanmaalla on nuoria, jotka täyttävät tuen edellytykset. Kellomäki huomauttaa, että käytössä on edelleen myös palkkatuki, jota sitäkin voidaan käyttää nuorten työllistämiseen. Tuki on tarkoitettu yrityksille, jotka palkkaavat 18–29-vuotiaan työttömän nuoren vähintään kuuden kuukauden mittaiseen työsuhteeseen. Piikkimattoon ajettuaan alaikäinen kuski ajoi vielä joitakin satoja metrejä ennen kuin auto oli pysäytetty metsän viereen. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Työllisyysjohtaja Perttu Kellomäen mukaan vasta yksi tukihakemus on tullut käsittelyyn, mutta kyselyjä on ollut. 1 Työllistämisseteliä voi hakea 1.2.2026–30.6.2027. Alaikäinen henkilö oli torstai-illan aikana ottanut luvatta käyttöönsä vanhempiensa omistuksessa olevan henkilöauton. Kellomäki toivoo, että nuoret pääsisivät työllistymissetelin avulla oman alansa töihin, ehkä jopa ensimmäiseen työpaikkaansa. Joulukuussa maakunnan työttömyysaste oli 10,7 prosenttia, mutta alle 25-vuotiailla lukema oli 18,2 prosenttia. 1 Setelillä voidaan kattaa 50 % palkkakustannuksista, enintään 1500 e/kk, enintään 9000 euroa 6 kk:n aikana. Jos nuoria palkattaisiin 2000 euron kuukausipalkalla puoleksi vuodeksi, tukea riittäisi noin 40:lle nuorelle. helmikuuta 2026 4 // UUTISET Nuoren palkkaamiseen jopa 9000 euron tuki Pia Räihälä Yrityksiä kannustetaan nyt palkkaamaan pitempään työttömänä olleita nuoria työllistymissetelillä, jolla voidaan kattaa puolet nuoren palkkakustannuksista puolen vuoden ajan. – Silloin oma tulevaisuus näyttäisi valoisammalta. Poliisi pysäytti alaikäisen kuskin piikkimatolla Lopulta kuljettaja pakeni poliisia jalan metsään. Keski-Pohjanmaan työllisyysalueella tuki koskee nuoria, jonka kotikunta on Halsua, Kannus, Kaustinen, Kokkola, Lestijärvi, Perho, Toholampi tai Veteli. Autossa olleet henkilöt pakenivat juosten metsään, josta poliisi tavoitti sekä kuljettajan että alaikäisen kyytiläisen. Työnhakijat voivat myös itse markkinoida tätä mahdollisuutta työnantajalle. Keski-Pohjanmaan työllisyysjohtaja Perttu Kellomäki toivoo, että nuoret pääsisivät työllistymissetelin avulla oman alansa töihin. Yrityksellä voi olla palkattava nuori tiedossa, tai yritys voi pyytää työllisyyspalveluita etsimään tuen kriteerit täyttävän työntekijän. Asetus nuorten työllistymissetelistä tuli voimaan valtioneuvoston päätöksellä 22.12.2025. Tammikuun lopussa maakunnassa oli työttömänä 552 alle 25-vuotiasta. Tehtävälle liittyi toinenkin poliisipartio, joka sai asetettua pakenevan ajoneuvoin tielle piikkimaton. – Mutta tämä on sellaista aikaa, että työnantajat ovat varovaisia, kun eivät tiedä, miten heidän oma tilanteensa kehittyy. – Molemmat ajavat samaa asiaa, mutta nuorten tuessa on suoraviivaisempi prosessi. Opinnoista saadaan perustiedot, mutta työelämään lähdetään oppimaan ammattitaitoa kunnolla. Keski-Pohjanmaan työllisyysalue on saanut työllistymisseteleihin valtionavustusta 242 000 euroa, ja niiden haku on avattu vastikään. Työllistymissetelillä voidaan kattaa puolet palkkakustannuksista, enintään 1 500 euroa kuukaudessa, ja kokonaisuudessaan tuki voi olla enintään 9 000 euroa kuuden kuukauden aikana. – Tämä on niin tuore asia, että nyt on vasta tarkoitus lähteä siitä tiedottamaan. NUORISOTYÖTTÖMYYS on Perttu Kellomäen mukaan huolestuttavan korkealla tasolla. Kellomäki arvioi, että kun ikäskaalaa jatketaan työllistymissetelin ehtojen mukaan 29 vuoteen, joukon koko on oletettavasti yli 700:n. Karkea hahmotelma on 300–400 nuorta. Nuoren on pitänyt olla työttömänä vähintään kuusi kuukautta viimeisen seitsemän kuukauden aikana, tai kolme kuukautta, jos hän on suorittanut vain perusopetuksen oppimäärän. 1 Nuoren tulee olla ollut työttömänä vähintään 6 kk viimeisen 7 kk:n aikana, tai 3 kk, jos hän on suorittanut vain perusopetuksen oppimäärän. Ja yhteiskunnan näkökulmasta työvoima pysyisi tuoreena ja ajantasaisin taidoin varustettuna. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta yleisellä paikalla. JUKKA LEHOJÄRVI. Kellomäen mukaan monilla nuorilla olisi hyvät edellytykset lähteä suoraan työmarkkinoille. TIMO VARILA FAKTA Nuorten työllistymisseteli 1 Tarkoitettu yrityksille, jotka palkkaavat 18–29-vuotiaan työttömän nuoren vähintään 6 kk mittaiseen työsuhteeseen. – Siitä ryhmästä sitten ne, jotka ovat olleet riittävän kauan työttömänä... Lisäksi palkkatuen ajalta ei kerry työnhakijalle työssäoloehdon kerryttävää aikaa, mutta nuorten rekrytointituessa sitä kertyy. Kuljettaja otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä. Nuorisotyöttömyyttä lääkitään uudella työllistymissetelillä. Lähde: Keski-Pohjanmaan työllisyysalue Laura Läspä Poliisi joutui takaa-ajoon torstain ja perjantain välisenä yönä Haapajärvellä. Pohjois-Pohjanmaalla on parhaillaan voimassa varoitus huonosta ajosäästä
Useiden vuosien ajalle levittäytyvä Länsipuiston perusparannus tulee maksamaan yhteensä noin 300 000 euroa. Lammessa oleva ilmastuspumppu tuo kaloille happea talvisin. Uuden puiston rakentamisen lisäksi Kokkolan kaupunki kunnostaa olemassa olevia puistojaan. Kokkolan kaupunki arvioi hankkeen maksavan 350 000 euroa. Nykyään puistossa on huonokuntoisia leikkivälineitä, joista osa on poistettu käytöstä turvallisuussyistä. Alue rajoittuu Pohjoisväylään ja Ouluntiehen. Länsipuiston suunnitelmia viimeistellään maalis-huhtikuussa, ja käytännön töihin voidaan päästä elo-syyskuussa. Myös käytävät ovat huonokuntoisia, ja nurmialueille ei ole ollut käyttöä. klo 10-17 NIVALA NIVALAN TORI Kalliontie 23 Ke 4.3. Kokkolattia Ahola Oy www.kokkolattia.fi | puh. klo 14-17 PYHÄJÄRVI S-MARKET PYHÄSALMI Ollintie 12 LATTIATYÖT Kokkolattia AHOLA OY Laminaatin, vinyylin ja parketin asennukset, puulattioiden hionta ja pintakäsittely. klo 10-13 HAAPAJÄRVI HAAPAJÄRVEN TORI Ståhlberginkatu Ke 4.3. Kaupunki haluaa myös parantaa alueen turvallisuutta estämällä vaaralliset Pohjoisväylän ylitykset. Puiston on tarkoitus toimia lähiliikuntapaikkana niin koulun ja päiväkodin lapsille kuin alueen asukkaille. Frida Keränen Uuden puiston rakentaminen Kokkolan Piispanmäelle voi alkaa jo toukokuussa. 040 758 7499 ark. 9-17 -----Leikkaa talteen! K e l l o j a , v a n h o j a r a h o j a , m i l i t a r i a a , k u n n i a m e r k k e j ä, h a m m a s k u l t a a Kelloja, vanhoja rahoja, militariaa, kunniamerkkejä, hammaskultaa Lahtelainen perheyritys vuodesta 2017 Tervetuloa ostoautolle! Autossa on lämmin odotustila istumapaikkoineen! Ma 2.3. Ylen mukaan kalojen massakuolemia ei ole havaittu ja lammessa elää edelleen kymmeniä karppeja. Sen sijaan karppien olosuhteita koskevia muutoksia kaupungin Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Tarkoitus on myös parantaa luonnon monimuotoisuutta alueella ja luoda suojaava vaikutus asutuksen suuntaan. Puistoon on suunniteltu muun muassa pelikenttää ja kuntorataa. helmikuuta 2026 UUTISET // 5 Maksamme HETI käteen tai tilille! Kiireetön ja yksilöllinen palvelu! OSTAMME KULTAA & HOPEAA Suomen Arvo-Ostot Oy www.arvo-ostot.fi Asiakaspalvelu p. Leikkivälineiden uusimiseen ja puiston viihtyisyyden parantamiseen on arvioitu kuluvan noin 80 000 euroa. Tarvittavat hankinnat ja kilpailutukset kaupunki tekee maaliskuun ja huhtikuun aikana. Puistossa on ollut ongelmia märkyyden kanssa. Lampea kiertävä murskekäytävä on kunnostuksen tarpeessa. Näitä uudistuksia ryhdytään tekemään elo-syyskuussa. Huomiota saa myös pieni Kallenpuisto Huhdantien varrella. Kokkolan kaupunki panostaa puistoihin. Puisto tulee avoimelle peltoalueelle Piispanmäen koulun ja päiväkodin sekä asutuksen välissä. Puistoon tulee uusia istutuksia, uusitut opasteet ja kaupunkilaisten toivomat kiinteät istuinpenkit. klo 10-17 YLIVIESKA K-MARKET MUSTIKKA Valtakatu 13 Ti 3.3. 050 564 8831 suunnitelmassa ei mainita. KARPPILAMMESTAAN tunnettuun Pikiruukinpuistoon aiotaan panostaa 20 000 eurolla
Sitä minä mietin, että miten asian saa vietyä näin pitkälle ilman todisteita. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Haaste nivoutuu kahteen yhtiöön, joiden nimissä on lukuisia samankaltaisia riita-asioita. – Tämä on mittakaavassaan ja röyhkeydessään ihan ainutlaatuinen. Valtonen tarttui vielä puhelimeen ja soitti haastepaperiin merkittyyn numeroon. Mistä sekin on kaivettu. Tuomo Valtonen yllättyi käräjäoikeudesta saapuneesta kirjeestä. Valtosen kohdalle on sattunut erilaisia huijausyrityksiä. Vähitellen Valtoselle alkoi valjeta, ettei hän ole tilanteessaan todellakaan yksin. Valtonen yritti myös kysyä käräjäoikeuden kautta, onko haasteen aihetta eli alkuperäistä laskua mahdollista nähdä, mutta tietoja ei sielläkään ollut. Sama ralli jatkuu edelleen, todetaan Kilpailuja kuluttajavirastosta. helmikuuta 2026 6 // UUTISET Innimari Hyvärinen Kun eläkeläinen Tuomo Valtonen sai postissa haasteen käräjäoikeudesta muutama viikko sitten, mielen valtasi ihmetys. Selvisi, että hän ei ole tilanteessaan yksin. – Olen kiistänyt asian, ja nyt vain odotellaan. KAJAANILAINEN Tuomo Valtonen on todennut, että haasteessa moni asia on vinksallaan. Riidattomana pidetyn velka-asian voi panna vireille suppeammalla haastehakemuksella. Valtonen pyysi veljeltään apua tekstin tekemiseen. Puhelimeen tulee soittoja, joiden väitetään olevan pankista. Niissä kerrotaan, että tilillä näkyisi outoja rahasiirtoja. – Valitettava tosiasia on, että kanteen voi nostaa kuka tahansa, ja tässä perusteena on väite sopimuksesta. KKV:n tutkimus osoitti, että riidattomia velkomuskanteita käytetään hyödyksi myös riitaisissa ja perusteeltaan epäselvissä asioissa. Lapin käräjäoikeudesta löytyy vireillä olleita sekä vireillä olevia asioita 365 Hankinnan ja Rukan Energian nimissä yhteensä 117 kappaletta. Suurla harmittelee, ettei tutkintapyynnöstä ole kuulunut mitään. VALTOSEN TAPAUS on vielä kesken. KKV on varoittanut jo useampi vuosi sitten, että 365 Hankinta on lähettänyt olemattomia laskuja sekä ryhtynyt vaatimaan väitettyjä saatavia käräjäoikeudessa. – Ne puhelut ajoitetaan sopivasti niin, että oma pankki on jo kiinni, ettei asioita pääse varmistamaan. Valtoselle toimitetuissa perusteluissa selitetään, että 365 Hankinnan lasku on siirtynyt liiketoimintakaupassa Rukan Energialle, joka nyt hakee saataviaan käräjäoikeuden kautta. Alkoi melkoinen selvitystyö. Sieltä sain apua vastaukseni täydentämiseen. Molempien yhtiöiden taustalla on tiettävästi sama henkilö. 365 Hankinta ja Rukan Energia ovat hävinneet kaikki hänen tiedossaan olevat oikeusjutut. HAASTEESSA NOUSEE esille kaksi eri yhtiötä, Rukan Energia Oy sekä 365 Hankinta Oy. Asiaan ei pysty reagoimaan, kun ollaan jo oikeudenkäynnissä. Kilpailuja kuluttajavirasto (KKV) on saanut paljon yhteydenottoja näihin yhtiöihin liittyen, kertoo johtava asiantuntija Jari Suurla. Haasteeseen piti antaa kirjallinen vastaus ja toimittaa se käräjäoikeuteen. Valtonen toivoo, että asiasta julkisesti kertomisesta olisi hyötyä, jos samankaltainen tilanne sattuu eteen jollekin toiselle. Nämä ovat riita-asioita sekä riidattomia asioita, joista suurin osa on riitautunut. – Maksumuistutus olisi sen mukaan lähetetty Rovaniemelle osoitteeseen, jossa en ollut silloin enää asunut kahteen vuoteen. Vieläkin kummallisemman tilanteesta teki se, ettei Valtonen ollut kuullut haastajastaan aiemmin yhtikäs mitään. Tyypillistä näissä tapauksissa Suurlan mukaan on ollut, että yhtiön edustaja ei kuitenkaan ole saapunut paikalle. Hän kertoi vastauksessaan, että kanne on aiheeton ja perusteli, ettei hänellä ole koskaan ollut sopimusta haasteen jättäneen yhtiön kanssa. Tuolloin KKV kertoi, että yhtiö oli laittanut vireille lähes tuhat velkomuskannetta. Olennaisinta silti on, että Valtonen on ostanut sähkönsä muualta. – Kysyin, että onko tämä Rukan Energialla, ja sain empivältä kuulostaneen myöntävän vastauksen. – Jonkinlainen ansaintalogiikka tässä on, että omia oikeuksia ei uskallettaisi penätä. Lisäksi haastetun henkilön on pakko saapua paikalle käsittelyyn etuaan vaaliakseen, kun asia etenee niin pitkälle tuomioistuimessa. Suurlan mukaan tapausten kokonaisuus on valtakunnallisesti poikkeuksellinen. Jos kanteen häviäjä on maksukyvytön, oikeudenkäyntiin menneet kulut jäävät omalle kontolle. " KKV:n mukaan yhtiön kanssa on joutunut tekemisiin myös kuluttajia, joilla ei ole ollut mitään sopimusta sen kanssa. Tehtävä oli työläs, koska tällaista paperia Valtosen ei ollut tarvinnut aiemmin laatia. – Lähetin vastauksen ja otin vielä yhteyttä oikeusaputoimistoon. Kysyin laskusta, ja tämä puheluun vastannut kertoi tarkistavansa asian reskontrasta ja palaavansa asiaan viiden minuutin kuluttua. Vastauksen jättämisen aikaraja kolkutteli mielessä. Asiakokonaisuuden laajuus ja monimutkaisuus tekee toimintaan puuttumisesta vaikeaa. – Meitä vanhoja ihmisiä höynäytetään muillakin tavoilla. – Kyllä siinä oli huuli pyöreänä, että mikä on homman nimi, kun olevinaan olen maksanut kaikki saamani laskut, Valtonen kertaa. KULUTTAJA-ASIAMIES teki 365 Hankinnasta tutkintapyynnön poliisille vuonna 2024. Kirjeestä selvisi, että haasteen jättäneen yhtiön vaateet koskivat maksamatonta sähkölaskua useamman vuoden takaa. Suurla kertoo, että tapauksissa toistuu samankaltainen kaava: vastapuolelle asia tulee tietoon ensimmäistä kertaa käräjäoikeuden kautta. Kerran netissä terveysvalmisteena mainostettu tuote ja sen myyjäkin paljastuivat joksikin ihan muuksi. Tässä on merkittävä epäkohta kansalaisten oikeusturvassa, Suurla sanoo. Kaikilla ei netti pelaa, eikä näiden juttujen päälle ymmärretä. Suurla pohtii, että tapausten valmistelu ja käsittely käräjäoikeudessa aiheuttaa valtavasti työtä. " Tässä on merkittävä epäkohta kansalaisten oikeusturvassa. Haaste yllätti eläkeläisen Tuomo Valtonen sai haasteen käräjäoikeuteen Rukan Energia Oy:ltä, johon liittyvän toisen yhtiön toimintamallista on varoiteltu vuosien ajan. Tuomo Valtonen. Kuluttaja-asiamies on painottanut, että ongelmaan pitäisi puuttua. Yhtiö haettiin konkurssiin viime vuonna. Jari Suurla INNIMARI HY VÄRINEN " Sitä minä mietin, että miten asian saa vietyä näin pitkälle ilman todisteita. – 365 Hankinta asetettiin konkurssiin, ja nyt Rukan Energia väittää, että saatavat olisivat siirtyneet sille, eli sama ralli jatkuu, Suurla summaa. hän kummastelee. Puhelua ei ole tähän päivään mennessä kuulunut. – Kanteet ovat todella sekavia, ja ne on ajettu heikolla näytöllä. KKV:n mukaan yhtiön kanssa on joutunut tekemisiin myös kuluttajia, joilla ei ole ollut mitään sopimusta sen kanssa
Se on tullut Pohjoselle perikunnalta vanhan lupauksen seurauksena. Kellotauluun maalattu raamatunteksti on peräisin apokryfikirjoihin kuuluvasta Jeesus Sirakin kirjasta. Messuilla on mukana 25 näytteilleasettajaa. Raul Pohjonen on erikoistunut pohjalaiseen talonpoikaistavaraan ja kirjoittanut myös alan kirjallisuutta. – Voi olla helpompaa myydä kallis muumimuki kuin hyvä talonpoikaiskaappi, vaikka jälkimmäinen kestää aikaa paremmin. – Kaikki mitä myyt, harmittaa. Samassa kokonaisuudessa on lautashylly, säilytystilaa ja kerrossänky. Lions toimii tässä tapauksessa lahjoituksen järjestäjänä. Vanha isäntä oli sanonut, että kun hänestä aika jättää, kello myydään Pohjoselle. Kokkolan Huutokauppakamarin toimitusjohtaja Maria-Liisa Tuomisto ja puheenjohtaja Raul Pohjonen alaveteliläisen 1700-luvun lopulla valmistetun taittopöydän äärellä. Kello ei enää mittaa aikaa vaan kantaa sitä. Esineiden ohella puhe kääntyy hetkeksi myös paikan historiaan. Meklari Raul Pohjonen ja Erkki Lassilan käsialaa oleva kaappikello. Vaasan saaristossa oli aikanaan oma huonekalutyylinsä. Trenditavarat nousevat ja laskevat nopeasti, kun taas vanhat esineet elävät omaa hitaampaa rytmiään. Sen myötä ammatinharjoittamisen valvonta päättyi, eikä huonekalujen ja muun käsityön laadusta ollut enää samanlaista taetta kuin aiemmin. Tuntia ennen ovien avautumista salissa liikutaan hiljaa, esineitä siirrellään paikoilleen ja viimeisiä yksityiskohtia tarkistetaan. JUKKA LEHOJÄRVI. Antiikin ja trenditavaran välinen ero näkyy hinnanmuodostuksessa. Se näkyy tavassa, jolla hän liikkuu messutilassa esineestä toiseen kertomusten kautta. – Nyt emme ole Neristanissa vaan Oppistanissa, joka oli aikanaan Kokkolan porvariston kaupunginosa, selvittää Pohjonen. Taloudellinen tilanne näkyy myös antiikkialalla. Silloin sitä vielä välttämättä pidetty antiikkina, hän muistelee. Avajaispäivä kokosi antiikkiväen Åströmin taloon, jossa esillä on esineitä ja tarinoita eri ajoilta. Kansainvälisesti rajoja on vedetty eri tavoin. Raippaluodosta peräisin oleva yhdistelmähuonekalu vuodelta 1880 on tästä hyvä esimerkki. Kun esine on osa arkea, sitä arvostetaan ja ymmärretään. VÄÄRINKÄSITYKSET ovat alalla yleisiä. Toki perjantaina yleisökin on tervetullutta, mutta avajaispäivänä pääsylipun hinta on 20 euroa. Antiikkimessut järjestetään nyt toista kertaa Kokkolassa. Kierros jatkuu kaappikellon äärelle. HUIPPUANTIIKIN hinnoista Pohjonen puhuu varovaisesti. – 1950-luvun hopea voi olla harvinaisempaa kuin 1700-luvun, koska se on ehditty sulattaa. Sekä Pohjonen että Tuomiosto painottavat, että parhaimmillaan antiikki elää käytössä. Koneisto on Erkki Lassilan käsialaa ja maalaukset Kalle Nikulan. Aina harmittaa, hän toteaa pilke silmäkulmassa. Kaikilla näytteilleasettajilla on Y-tunnus. Kullan ja hopean korkea hinta huolettaa. Koko tuotto ohjataan Keski-Pohjanmaan keskussairaalan lastenja syöpäosastoille. Messujen järjestäjänä toimii Kokkolan Huutokauppakamari. Tarjolla on muun muassa talonpoikaistavaraa, huonekaluja, lasia ja posliinia, vanhoja tekstiilejä sekä esineitä, jotka liittyvät rakennusten entisöintiin ja perinnerakentamiseen. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. – Siksi antiikkimessujen yksi tehtävä on myös opettaa ja kertoa, mikä on todella antiikkia, sanoo Pohjonen. Heti sisään tullessa katse kiinnittyy jykevään pöytään. Esimerkiksi Tukholman antiikkimessuilla rajana oli pitkään vuosi 1846, jolloin Ruotsin ammattikuntalaitos lakkautettiin. Ensimmäinen päivä on niin sanottu Collectors Day, kutsuvieraspäivä, jolloin ostamaan pääsee jo ennen varsinaista yleisöpäivää. Hän sanoo, että antiikkialan perusristiriita tiivistyy usein yhteen tunteeseen. MESSUILLA ON mukana myös hyväntekeväisyyttä. Hänen mukaansa kaikkein arvokkaimmissa esineissä esine hakee ostajansa, eikä raha ei ole varsinainen mittari. Kyse on eri ostajakunnista ja erilaisesta suhteesta esineisiin. Kokkolan entisen kaupunginlääkärin Einar Cederbergin perikunta on antanut Pohjoselle tehtäväksi myydä lääkärin kodissa olleita esineitä. Suomessa on puhuttu sadan vuoden säännöstä, mutta Pohjoselle itselleen selkeä raja kulkee jugendissa. Lauantaina messut jatkuvat varsinaisena yleisöpäivänä, jolloin lipun hinta putoaa 10 euroon. Oululainen antiikkikauppias Minna Santalo esittelee hevosenpäälänkiä. Maria-Liisa Tuomisto huomauttaa, että tiettyjen aikakausien tavaraa ei enää juuri näy. Nyt ostetaan ”kuorman päältä”, kuten messujärjestäjä Raul Pohjonen asian ilmaisee. Antiikki ei ole hänelle vain ammatti, vaan osa elämänhistoriaa. Pohjosen mukaan vaarana on, että kulttuurihistoriallisesti arvokkaita esineitä sulatetaan romuarvon vuoksi. Teksti muistuttaa ajasta, jolloin esineiden tehtävänä oli olla muutakin kuin käyttöesineitä: ne opettivat, ohjasivat ja kertoivat arvoista. Alavetelistä peräisin olevaan pöytään on kaiverrettu vuosiluku 1789, mikä vie ajatukset Anders Chydeniuksen aikaan. Ja kaikki mitä ostat, harmittaa. Ala tuli hänelle tutuksi varhain, sillä hänen vanhempansa aloittivat antiikkikaupan jo 1960-luvulla. – Ja niin siinä kävi. Messut järjestetään Åströmin kiinteistössä. Sen taustalla ovat Raul Pohjosen lisäksi hänen poikansa Harald Pohjonen ja puolisonsa Maria-Liisa Tuomisto. Ne myydään messuilla niin sanotulla hiljaisella huutokaupalla. Kaappikello ei ole myynnissä. helmikuuta 2026 UUTISET // 7 Antiikkimessut alkoivat Kokkolassa Tapio Lehtinen Avajaispäivä Kokkolan antiikkimessuilla talossa on vielä rauhallinen. Käytännöllisyys on ollut rakentamisen lähtökohtana. Vitriiniin suljettuna siitä tulee etäinen ja lopulta näkymätön. – 1970-luvulla jugend oli vasta noin 70 vuotta vanhaa. Antiikin määritelmä nousee esiin väistämättä. Moni mieltää lapsuudenkodista tutut esineet antiikiksi, vaikka ne ovat vain vanhoja. Kello ei käy, eikä sen tarvitsekaan. Enhän minä voi myydä sitä eteenpäin. – Kaappikellojen hintataso on vuosien varrella laskenut, mutta parhaat yksilöt pitävät yhä arvonsa, sanoo Pohjonen
Yksittäisissä tapauksissa on nostettu esiin jäsenmaksun verovähennyskelpoisuuden poisto. Lisäksi palvelualojen työpäiväkorjattu liikevaihto nousi tammikuussa yli neljä prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Viestintäjohtaja Salla Matilaisen mukaan voidaan arvioida, että taustalla vaikuttaa verovähennyksen poisto, vaikka kukaan ei ole varsinaisesti ilmoittanut sitä erosyyksi. Tilastokeskus kertoi Suomen talouden tilanteesta mediatilaisuudessa perjantaina. Se edustaa muun muassa linja-autonkuljettajia, tarjoilijoita, vartijoita ja rakennustyöntekijöitä. Vuoden viimeisellä neljänneksellä bkt kasvoi 0,4 prosenttia. Bkt kasvoi vasta viimeisellä vuosineljänneksellä. Erityisen vahvoja olivat metsäteollisuuden ensimmäinen ja kemianteollisuuden toinen vuosineljännes. Akavalla opiskelijajäsenten määrä on kasvanut viime vuodesta noin viidelläsadalla. Pitemmällä aikajänteellä Akavan jäsenmäärä on ollut hienoisessa nousussa, vaikka välissä on ollut pieniä laskuja. Bkt:n ennakkoluku vastaa Suomen Pankin joulukuun talousennustetta, jonka mukaan Suomen talouden kasvu jäi viime vuonna 0,2 prosenttiin. Viennin kasvu vei bkt:ta positiiviseen suuntaan, mutta niin ikään kasvanut tuonti puolestaan vaikutti siihen negatiivisesti. – Minulle on muotoutunut sellainen kuva, että taloudelliset syyt tarkoittavat nimenomaan sitä, kun on muutenkin niin kamalan tiukkaa, Löfgren kertoo STT:lle. Akavan puheenjohtajan Maria Löfgrenin mukaan luku vastaa koko lailla sitä, mitä osattiin alkuvuoden perusteella odottaa. Eroajat ovat nostaneet syyksi tiukan taloudellisen tilanteen. helmikuuta 2026 8 // KOTIMAA Heli Laakkonen, STT Suomen bruttokansantuote kasvoi 0,2 prosenttia viime vuonna, kertovat Tilastokeskuksen ennakkotiedot. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Taantuma on lopulta päättymässä, Appelqvist sanoi. Kokonaisjäsenmäärä oli vuoden alussa 619?000. MUUN MUASSA toimihenkilöitä edustavasta Ammattiliitto Prosta on erottu vuodenvaihteessa hieman enemmän kuin aikaisempina vuosina, mutta muutos ei ole dramaattinen. Muihin maihin verrattuna Suomen kasvuluku jäi vaisuksi. Eronneita oli määrällisesti vajaat 5?000. Akavan puheenjohtajan Maria Löfgrenin mukaan verovähennysoikeuden poiston jälkeen Akavan jäsenmäärä on pudonnut odotetusti. Appelqvistin mukaan kaikki yksityiset kulutuserät olivat nousussa. Maksavien jäsenten määrä laski saman verran. Nousu ei ole vielä huikeaa, mutta suunta on vihdoinkin myönteinen. Sosiaali-, terveysja kasvatusalan ammattijärjestöstä Tehystä kerrotaan, ettei muutoksella ole ollut vaikutusta Tehyn jäsenmäärään. Hän ei kuitenkaan usko, että järjestäytymisaste laskisi ”mitenkään hirveästi”, vaikka verovähennysoikeus poistui. STTK:hon kuuluvasta Ammattiliitto Prosta on erottu vuodenvaihteessa hieman enemmän kuin aikaisempina vuosina. Ennakkotietojen mukaan Ruotsin bkt kasvoi viime vuonna 1,7 prosenttia ja EU-alueen 1,6 prosenttia. Akavan liitoissa kokonaisjäsenmäärä laski 0,8 prosentilla, kun vertaillaan jäsenmäärää tämän vuoden ja viime vuoden alussa. Kaupan liikevaihto kasvoi tammikuussa 2,5 prosenttia. –?Luulen, että nämä puhuttelevat tässä ajassa, kun työpaikan saaminen ei välttämättä avoimien kanavien kautta enää samassa määrin tapahdu kuin noususuhdanteessa. Talouskasvulle vauhtia antoivat investoinnit ja yksityisen kulutuksen kasvu. Myös teollisuustuotanto kasvoi viime vuonna. KESKUSKAUPPAKAMARIN pääekonomisti Jukka Appelqvist sanoi tiedotteessa, että kuluttajaluottamus on kehnoa, mutta tilastot kertovat eri tarinaa. Yleisesti uskotaan, että verovähennyksen poisto voisi vaikuttaa enemmän matalapalkka-aloilla. Kokonaisjäsenmäärä oli vuoden alussa 619?000.. Liiton jäsenmäärää ei kerrota julkisuuteen, mutta Pron tavoin Tehy kuuluu STTK:n suurimpiin jäsenliittoihin. Suomen talous kasvoi pari kymmenystä Keskuskauppakamarin pääekonomistin mukaan taantuma on lopulta päättymässä. Hän sanoo olevansa varma siitä, ettei jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poisto ole pysyvä tilanne. Vuonna 2028 kasvu tasaantuu 1,5 prosenttiin. –?Uskon, että riippumatta siitä, minkälainen hallituskoalitio on, muutoksia tullaan tekemään. Kahdella muulla keskusjärjestöllä SAK:lla ja STTK:lla jäsenmäärä taas on mediatietojen mukaan vähentynyt. MARIA LÖFGREN pitää itsestään selvänä sitä, että hallitus halusi poistaa verovähennysoikeuden nimenomaan ideologisista syistä. SAK:n jäsenliitoissa tämän vuoden tietoja jäsenmääristä saadaan vasta maaliskuun jälkeen. Positiivinen kasvuluku pohjaa Tilastokeskuksen mukaan pääasiassa siihen, että toissa vuoden alkupuolella bkt:n volyymi oli vielä matalammalla tasolla. –. Tämän vuoden tulojen verotuksessa ei voi enää vähentää ammattiliittojen jäsenmaksuja. TILASTOKESKUKSEN mukaan tavaroiden vienti kasvoi viime vuonna. SAK on suurin ammattiliittojen keskusjärjestö. Löfgren nostaa yhdeksi opiskelijoita kiinnostavaksi asiaksi liittojen tarjoamat työnhakuun ja erilaisiin urapolkuihin liittyvät urapalvelut. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA " Eronneita oli määrällisesti vajaat 5?000. Rakentamisen kasvu sen sijaan oli edelleen kituliasta. Talousjärjestö OECD:n tilaston mukaan Suomessa 51,4 prosenttia työntekijöistä kuului toissa vuonna ammattiliittoon. Laskua oli ainoastaan julkisessa kulutuksessa. –?Kotimaisen kysynnän piristymiseen on ladattu paljon odotuksia suhdanne-ennusteissa. Akavan liitoista eronneita vajaa prosentti Emmi Tilvis, STT Korkeakoulutettujen palkansaajakeskusjärjestön Akavan liittojen jäsenmäärä on laskenut jonkin verran sen jälkeen, kun ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistosta kerrottiin. Prossa on noin 120?000 jäsentä. Suomen Pankki arvioi, että tänä vuonna kasvu vauhdittuu 0,8 prosenttiin ja ensi vuonna 1,7 prosenttiin
Mies tuomittiin seksuaalisesta ahdistelusta ja vainoamisesta, jotka hän teki osin syyntakeettomana ja osin alentuneesti syyntakeisena. –?Vastaaja oli myös väkisin pyrkinyt hänen vastaanotolleen kolmasti vuosina 2022–2024 ja oli varannut häneltä lukuisia vastaanottoaikoja, vaikka (hänen) työnantajansa oli kieltänyt tämän. Rikokset tapahtuivat vuosina 2022–2024. Osapuolten hallinnot ovat hyväksyneet sovun. Syyttäjän mukaan teosta oli tehty etukäteen suunnitelma ja perijäkaksikolle oli hankittu välineitä, kuten teräase. Virkavallan nähtyään miehet poistuivat paikalta. Tämän jälkeen Marin kertoi hakeneensa lähestymiskiellon. Esimerkiksi kirjallisessa ennakkovastauksessaan oikeudelle toinen asunnon liepeillä nähdyistä miehistä kertoi tulleensa Suomeen lomamatkalle. Viimeksi mainittu liittyi yritykseen vaikuttaa toisen vyyhden päätekijän eli mainitun suomalaismiehen esitutkintakertomukseen. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Paikalle kutsutut poliisit ottivat miehen kiinni rapusta. Lisäksi yksi ihminen loukkaantui vakavasti. maaliskuuta. Kun mies huomasi kuvaamisen, hän lähti heti pois. Tuomion mukaan mies oli tavannut naisen kerran, minkä jälkeen hän lähetti tälle useita kukkalähetyksiä ja treffipyyntöjä. VIIME VUODEN helmikuussa poliisi havaitsi mieskaksikon uhrin asunnon liepeillä. Joulukuussa Marin oli kotonaan ja näki miehen jälleen. 29-vuotias Jere Toivo Juhola tuomittiin puolestaan 21 törkeästä huumausainerikoksesta ja kahdesta perusmuotoisesta huumausainerikoksesta yhteiseen 6,5 vuoden vankeusrangaistukseen, jota lievensi miehen pyrkimys edistää rikostensa selvittämistä. Henkilöautossa olleista kolme kuoli ja yksi vakavasti loukkaantunut toimitettiin sairaalahoitoon Tampereelle. Velan saamiseksi oli mietitty myös väkivaltaa. STT Terrafame vähentää väkeä Muun muassa akkukemikaaleja tuottava kaivosyhtiö Terrafame aloittaa muutosneuvottelut. Muutama päivä ennen joulua mies soitti Marinin asunnon ovikelloa ja tiedusteli oven avanneelta silloiselta miesystävältä, asuuko Marin siellä. Sosiaalialan työriitaan viimein sopu Yksityisen sosiaalipalvelualan työriitaan on saatu neuvottelutulos ja sopimusratkaisu, kertoivat neuvotteluosapuolet. Oikeuden mukaan miehen toiminta oli objektiivisesti arvioituna sellaista, että se aiheuttaa kohteessaan pelkoa tai ahdistusta. Hän ei kertomansa mukaan ensin ajatellut tapahtunutta sen enempää. Terrafamen mukaan tavoitteena on muun muassa vähentää korotetun kaivosmineraaliveron kielteisiä vaikutuksia ja saavuttaa vuositasolla vähintään 10 miljoonan euron säästöt. SEPP O SAMULI / LEHTIKUVA Ruotsalaismiehelle yli 10 vuoden tuomio Poliisi iski väliin, kun länsinaapurista tullut mieskaksikko oli jo uhrin asunnon lähettyvillä havittelemassa virtuaalivaluuttaa.. Myöhemmin Marinin ollessa työmatkalla poliisi otti yhteyttä ja kertoi naapureiden ilmoittaneen omituisesti käyttäytyvästä ihmisestä. Hän koputteli, soitti ovikelloa, puhui oven läpi ja pussaili ovisilmää. OIKEUS KATSOI 31-vuotiaan William Johan Dahirin syyllistyneen 12:een törkeään huumausainerikokseen sekä törkeän ryöstön valmisteluun ja oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamiseen. Oikeus hyväksyi syytteen 25 vastaajan osalta kokonaan tai osittain. –?Pikkuhiljaa viestintä oli muuttunut sellaiseksi, mistä ilmeni vastaajan tarkkailevan hänen elämäänsä, tuomiossa sanotaan. Viestien perusteella mies tiesi, missä nainen asui ja millaista autoa tämä ajoi. Sopimuksen syntyminen tarkoittaa, että suunnitellut lakot peruuntuvat. Tehtailtujen huumebisnesten lisäksi rikollisten suunnitelmissa oli väkivaltainen velanperintä Turussa. Ensi viikolta peruuntuu Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n ilmoittama kolmen päivän lakko, joka olisi koskenut kaikkia Hyvinvointiala Hali ry:n jäsenyrityksiä yksityisellä sosiaalipalvelualalla. STT Marinia vainonnut mies oli syyntakeeton Jecaterina Mantsinen, STT Entistä pääministeriä Sanna Marinia (sd.) vainonnut mies oli rikosten tekoaikaan loppuvuodesta 2024 syyntakeeton, eli ei ymmärtänyt tekoaan. Poliisin tietojen mukaan valtatietä 9 Jyväskylän suuntaan matkanneen ajoneuvoyhdistelmän perävaunu lähti liukkauden vuoksi heittelehtimään, minkä seurauksena vaunu ajautui vastaantulevien kaistalle ja törmäsi henkilöautoon. Dahir sai 10,5 vuotta vankeutta. Neuvotteluissa varaudutaan myös enintään 90 päivän lomautuksiin. Entinen pääministeri Sanna Marin Helsingin käräjäoikeudessa 13. Vyyhdessä oli syytettynä 29 ihmistä. Helsingin käräjäoikeus katsoi perjantaina antamassaan tuomiossa, että mies syyllistyi vainoamiseen ja kotirauhan rikkomiseen. –?Olen lähtenyt kävelemään eteenpäin, ja hän on juossut perääni ja yrittänyt saada jotain suullista kontaktia. Hän kertoi sairastuneensa pahoihin mielenterveysongelmiin ja pyysi tekojaan anteeksi. Miehet saatiin nopeasti kiinni, ja toiselta heistä löydettiin taittoveitsi sekä muovipussi, jossa oli nippusiteitä ja ilmastointiteippiä. Myös muut kiistivät syyllisyytensä. Vastaajat tuomittiin menettämään valtiolle rikoshyödyn, jota heidän näytettiin saaneen myymällä huumeita. Marin on kertonut, että vastaajan menettely on aiheuttanut hänelle pelkoa ja ahdistusta ja että hän oli joutunut vastaajan menettelyn vuoksi ryhtymään toimenpiteisiin itsensä suojaksi, tuomiossa sanotaan. helmikuuta 2026 KOTIMAA // 9 Mia Peltola, STT Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi perjantaina lukuisia ihmisiä laajassa huumevyyhdessä, jonka lonkerot kiertyvät Ruotsiin. Syyttäjä vaati muun muassa kyseiselle kaksikolle ensisijaisesti rangaistusta törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Miesystävä kiisti asian. Dahirin kohdalla tämä tarkoittaa noin 785?000 euron ja Juholan osalta noin 696?000 euron menettämisseuraamusta. Muutosneuvottelut koskevat koko noin 900 työntekijän henkilöstöä. helmikuuta 2026. Ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa. Mies muun muassa seurasi Marinia ja kävi tämän kotiovella. Olen mennyt kotiin, ja hän on jäänyt kadunkulmaan ja nähnyt, mistä ovesta olen mennyt sisään, Marin sanoi kuulemisessaan. –?Tässä tapauksessa vastaaja on noin kuukauden ajan seurannut, tarkkaillut, ottanut yhteyttä ja muuten näihin rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti vainonnut Marinia. Mies ei ollut paikalla oikeudenkäynnissä, mutta myönsi syytteet asianajajansa välityksellä. Alentuneesti syyntakeisena tehdyistä rikoksista mies tuomittiin neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Hän ajatteli, että miestä on hyvä kuvata todistusaineistoksi. Jouluaattona mies oli taas Marinin oven takana. Marin kertoi oikeudenkäynnissä kohdanneensa miehen ensimmäistä kertaa liikennevaloissa kotinsa lähellä marraskuussa 2024. Yhtiö kertoi perjantaina tiedotteessaan vähentävänsä työvoimaa enintään 120 henkilötyövuotta. Syyttäjän mukaan huumeorganisaation jäsenet värväsivät kaksi miestä matkustamaan Ruotsista Suomeen tarkoituksenaan viedä virtuaalivaluuttaa huumebisneksiin sekaantuneelta mieheltä. SAMASSA oikeudenkäynnissä käsiteltiin myös toiseen naiseen kohdistuneita rikoksia. Mieheltä haluttiin periä velkoja, jotka eivät olleet kuitenkaan tämän omia, vaan muiden Suomessa toimineiden ja huumeita levittäneiden. Mies myös lähetti naiselle ahdistavia viestejä, joissa oli voimakkaan seksuaalista sisältöä, joissa hän ilmaisi omistavansa tämän ja että naisen tahdolla ei ole merkitystä. Mies tuomittiin ehdolliseen vankeuteen toiseen naiseen kohdistuneista rikoksista, joiden aikana hän oli alentuneesti syyntakeeton. SYYTTEITÄ KÄSITELTIIN helmikuun puolivälissä. Olen sanonut englanniksi, että minulla on kiire. Lisäksi JHL ja muut ammattiliitot olivat uhanneet kolmen vuorokauden työnseisauksella, joka olisi alkanut 10. Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kolmena kuolemantuottamuksena ja yhtenä törkeänä vammantuottamuksena. Oikeus katsoi kolmen syytetyn syyllistyneen tapahtumissa törkeän ryöstön valmisteluun ja neljännen avunantoon tähän valmisteluun. Sopimuskaudella palkat nousevat niin sanotun yleisen linjan mukaisesti. Mies myös jakoi sosiaalisessa mediassa naisen ja tämän läheisen osoitteita. Muutosneuvottelut käynnistetään tuotannollisin ja taloudellisin perustein. Alan uusi työehtosopimus on voimassa huhtikuun 2028 loppuun asti. STT Kolme kuoli kolarissa Orivedellä Pirkanmaan Orivedellä kuoli kolme ihmistä torstaina tapahtuneessa henkilöauton ja ajoneuvoyhdistelmän kolarissa, Sisä-Suomen poliisi kertoi perjantaina
Muun muassa Britannia on sanonut olevansa hyvin huolissaan Afganistanin ja Pakistanin välisistä yhteenotoista ja kehottanut osapuolia vuoropuheluun. Onnettomuuden syy ei heti ollut tiedossa. Talebanin mukaan sunnuntain yhteenotoissa kuoli 18 afganistanilaista, kun Pakistan puolestaan sanoi yli 80 ihmisen kuolleen sen iskuissa. YHTEENOTOISTA maiden rajaseudulla raportoitiin edellisen kerran sunnuntaina. Punaisen Ristin kansainvälisen komitean ICRC:n pääjohtaja Pierre Krähenbühl pahoittelee viime vuosien kehitystä, jossa sodasta on tullut yhä useammin keino ratkaista ongelmia. Afganistanin puolelta rajaa olevat uutistoimisto AFP:n toimittajat kuulivat perjantaiaamuna tykistön tulitusta läheltä Torkhamin rajanylityspaikkaa. Paikallisten viranomaisten mukaan useita ihmisiä haavoittui. Yhdysvaltain Israelin-suurlähetystö kertoi perjantaina sallivansa ei-välttämättömän henkilöstönsä poistumisen Israelista turvallisuusriskien vuoksi. –?Useat Euroopan maat, kuten Saksa, ovat niin ikään vähentäneet avustuksiaan merkittävästi. Rajaselkkaukset Afganistanin ja Pakistanin rajalla kiihtyivät uudelleen sen jälkeen, kun Pakistan teki perjantain vastaisena yönä ilmaiskuja Kabuliin ja Kandahariin Afganistanissa. Krähenbühlin mukaan maailmassa ollaan palaamassa aikaan, jossa aseellista konfliktia pidetään legitiiminä keinona ratkaista kiista. He näkivät lisäksi afganistanilaissotilaiden suuntaavan raja-alueelle. Qatarin ja Turkin lokakuussa välittämän aselevon jälkeen on käyty useita neuvottelukierroksia, mutta ponnistelut eivät ole johtaneet pysyvään sopimukseen. Milanossa vietetään parhaillaan kaupungin kansainvälistä muotiviikkoa. Yhdysvallat on pienentänyt tukeaan, mutta se ei ole ainoa, Krähenbühl huomauttaa. Lähetystö sanoi sivuillaan, että Yhdysvaltain hallinnon työntekijöiden ja näiden perheenjäsenten kannattaa harkita maasta poistumista, kun kaupallisia lentoja on vielä saatavilla. –?Toisen maailmansodan jälkeen YK:n peruskirjassa todettiin selvästi, että sota on viimeinen keino ratkaista kiistoja kansainvälisessä yhteisössä. Hänen mukaansa julkisessa keskustelussa käytetään yhä enemmän sellaista kieltä, joka madaltaa kynnystä väkivaltaan. Iran tarjoutui perjantaina toimimaan välittäjänä Afganistanin ja Pakistanin välisten jännitteiden purkamiseksi. Lisäksi ICRC ilmoitti vähentävänsä 2?900 kokopäiväistä työpaikkaa. Yli 70 ihmistä sai surmansa lokakuisissa taisteluissa. Krähenbühlin mukaan alun perin humanitaaristen järjestöjen periaatteena oli tuoda kriisialueille tilapäistä hätäapua muutamaksi kuukaudeksi tai enintään pariksi vuodeksi ja siirtyä sitten seuraavalle kriisialueelle. –?Todellisuudessa olemme kuitenkin jääneet konfliktialueille vuosikymmeniksi, koska sotia ei ole saatu ratkaistua. Ministeriön mukaan tarpeetonta matkustamista maahan tulisi välttää. Punaisen Ristin kansainvälisen komitean (ICRC) pääjohtajan mukaan julkisessa keskustelussa käytetään yhä enemmän sellaista kieltä, joka madaltaa kynnystä väkivaltaan. Myös Suomen ulkoministeriö on päivittänyt matkustusohjetta Israeliin. STT Rubio pikavierailulle Israeliin Yhdysvaltojen ulkoministeri Marco Rubio matkustaa Israeliin, missä hänen on määrä maanantaina keskustella muun muassa Iranin tilanteesta ja presidentti Donald Trumpin Gazan-rauhansuunnitelmasta, kertoi Yhdysvaltain ulkoministeriö perjantaina. Clintonin puoliso ja entinen ulkoministeri Hillary Clinton oli asiasta kongressin kuultavana eilen. Sotien pitkittyessä myös humanitaariset operaatiot venyvät. Emme osallistu konfliktien perimmäisten syiden ratkaisemiseen, vaan käsittelemme niiden seurauksia. Onnettomuuspaikalle on lähetetty lukuisia ambulansseja. –?Humanitaariseen työhön ei ICRC:n näkemyksen mukaan kuulu osallistuminen poliittisiin neuvotteluihin. Bill Clinton kiisti Epsteintietonsa Yhdysvaltain entinen presidentti Bill Clinton toisti perjantaina väitteensä, ettei tiennyt edesmenneen seksuaalirikollisen Jeffrey Epsteinin rikoksista. STT Synkkä arvio maailman tilasta Frida Ahonen, STT Punaisen Ristin kansainvälisen komitean (ICRC) pääjohtajan Pierre Krähenbühlin arvio maailman tilasta on synkkä: sotia on enemmän, ne kestävät pidempään, eikä kansainvälisellä järjestelmällä vaikuta olevan riittäviä valmiuksia konfliktien estämiseen tai ratkaisemiseen. STT Raitiovaunu kiskoilta Milanossa Silminnäkijöiden mukaan raitiovaunu liikkui ennen onnettomuutta kovalla nopeudella. Pienemmät resurssit pakottavat priorisoimaan apua entistä tarkemmin. MIKKO STIG / LEHTIKUVA Pakistan ja Afganistan ottivat yhteen Pakistan teki varhain perjantaina ilmaiskuja Afganistanissa pääkaupunki Kabulissa ja Kandaharissa. Ainakin yksi loukkaantuneista on kriittisessä tilassa. Maiden väliset suhteet ovat kiristyneet viime kuukausina. Krähenbühlin mukaan Yhdysvallat oli viime vuonna lopulta ICRC:n suurin avunantaja. Kolmessa vuodessa järjestön budjetti on supistunut noin kolmesta miljardista eurosta noin kahteen miljardiin euroon. Pohjois-Italiassa ainakin yksi ihminen on kuollut ja parisenkymmentä on loukkaantunut raitiovaunun suistuttua kiskoilta ja osuttua rakennukseen lähellä Milanon keskustaa, kertoo poliisi. Kyseessä on pikavisiitti, sillä Rubion on määrä palata jo tiistaina. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Ukrainassa järjestö on työskennellyt vuodesta 2014. Clintonin nimi esiintyy lukuisia kertoja seksuaalirikoksista tuomittua Epsteiniä koskevissa tutkinta-asiakirjoissa. Hän varoittaa keskusteluilmapiirin kärjistymisestä ja polarisaatiosta. Tällä hetkellä maailmassa on käynnissä noin 130 konfliktia, ja ICRC tekee humanitaarista työtä valtaosassa niistä. Rajanylityspaikka on ollut auki Pakistanista palaaville afganistanilaispakolaisille, vaikka muuten maiden välinen raja on ollut suurelta osin suljettu taisteluiden takia. Trump on uhkaillut useaan otteeseen sotilaallisella iskulla Iraniin, jos maan kanssa ei saavuteta sopua sen ydinohjelmasta. Kyse on laajemmasta ilmiöstä Pierre Krähenbühl Punaisen Ristin kansainvälisen komitean (ICRC) pääjohtaja. Clinton kommentoi asiaa Yhdysvaltain kongressin kuulemisen avauspuheenvuorossa. En tiedä, onko sota tällä hetkellä ensisijainen keino, mutta ainakin siitä on tullut hyväksytympi kuin ennen, hän sanoo STT:lle. Israelissa ja palestiinalaisalueilla ICRC on työskennellyt yli 70 vuotta, Kongon demokraattisessa tasavallassa 45 vuotta ja Afganistanissa noin 40 vuotta. Krähenbühlin mukaan kaikkien pitäisi pyrkiä vahvistamaan kulttuuria, joka ehkäisee sotien syntymistä. Leikkausten taustalla on valtioiden rahoituksen vähentyminen. Krähenbühl vakuuttaa kuitenkin, että ICRC pyrkii pysymään siellä, missä tarve on suurin. KRÄHENBÜHL korostaa, että humanitaariset järjestöt eivät ratkaise konflikteja. helmikuuta 2026 10 // ULKOMAAT STT–AFP Afganistania hallitseva Taleban-liike yritti perjantaina liennyttää uudelleen kiihtyneitä yhteenottoja rajanaapurinsa Pakistanin kanssa ja peräänkuulutti vuoropuhelua aseiden käytön vaihtoehtona. Häntä vastaan ei kuitenkaan ole nostettu syytteitä. Clinton kiisti todistaneensa rikoksia ollessaan tekemisissä Epsteinin kansa. Myös Kiina on ilmaissut huolensa ja kehottanut osapuolia maltillisuuteen. " Useat Euroopan maat, kuten Saksa, ovat niin ikään vähentäneet avustuksiaan merkittävästi. –?Olemme toistuvasti korostaneet rauhanomaisen ratkaisun tärkeyttä ja haluamme edelleen, että ongelmat ratkaistaan vuoropuhelun avulla, Talebanin edustaja Zabihullah Mujahid sanoi tiedotustilaisuudessa. PERJANTAIN vastaisen yön aikana puhjenneet väkivaltaisuudet ulottuivat muun muassa pakolaisleiriin, jossa oli Pakistanista vasta saapuneita afganistanilaisia. Viime marraskuussa ICRC tiedotti leikkaavansa tämän vuoden budjettiaan 17 prosentilla verrattuna viime vuoteen. VAIKKA TARVE humanitaariselle avulle on suuri, valtiot vaikuttavat olevan aiempaa haluttomampia tukemaan järjestöjen työtä. Kyse on laajemmasta ilmiöstä, hän sanoo. –?Siksi kykyä nähdä toisen ihmisyys on äärimmäisen tärkeä vaalia
Harjunpää tunnustautuu Käärijän tosifaniksi, ja hän on käynyt artistin keikoilla monta kertaa. Ilmeisesti konsertti on jäänyt mieleen. LIVE-ESITYS on UMK:ssa tunnetusti erilainen kuin musiikkivideossa. Sitä ennen hän oli seurannut Euroviisuja lähinnä lapsena. Paalasen mahdollisuuksia UMK:ssa Harjunpää pitää hyvinä. – Tapaamme UMK:ssa ja Käärijän keikoilla. – Olin toivonut, että ei tarvitsisi aloittaa eikä lopettaa, joten se on hyvä paikka. Osasin sitä vähän odottaakin. Harjunpää ei ihmettele Lampeniuksen ja Parkkosen menestystä, mutta hänelle itselleen kaksikon kappale Liekinheitin on ”liian täydellinen”. Paalanen kuvaa UMK-prosessia huikeaksi matkaksi. – Uskallan toivoa jopa voittoa. – Siinä tullaan tosi iholle. UMK-finaalia on harjoiteltu tällä viikolla tiiviisti. Mutta nyt on luvattu, että Euroviisuissa näytetään yleisön reaktiot, joten aion kyllä katsoa kilpailun. – Olin UMK:ssa viime vuonna ensimmäistä kertaa, ja se tunnelma on ihan mahtava. Vaikka olen seurannut UMK:ta pitkään, tässä on oppinut paljon uutta ja saanut uusia kontakteja. Varsin monessa haastattelussa on nostettu esiin kurkkulaulu. Tämä on ollut tosi antoisaa taiteellista työskentelyä. – Olen tehnyt Konserttikeskuksen kautta paljon koulukeikkoja, ja nyt kun aloitin TikTokissa, sitä kautta tulee viestejä, että hei olit meidän koululla esiintymässä. Tietysti toivon, että ihmisen äänestäisivät Takatukkaa, että se mahdollisimman hyvin uppoaisi ihmisten sydämiin. – Perinteisesti finaalissa on ollut yllätyksiä. – Siellä on paljon niin sanottuja vähemmistön edustajia, joten siellä ei ole mitään luokittelua, vaan paljon erilaisia ihmisiä. Finaaliesityksestä Paalanen paljastaa vain, että siinä on ”yksi takatukka ja paljon kukkia”. UMK on Harjunpään ja hänen Helsingissä asuvan siskonsa yhteinen juttu. – Kansanmusiikissa muutenkin on paljon erilaisia tyylejä, joita varioidaan, eikä se ole mitään erikoista. Paalanen on tottunut mieltämään itsensä instrumentalistiksi, ja kurkkulaulu on tullut hänen musiikkiinsa mukaan vasta viime vuosina. Kansanmusiikin fiilis ja musiikin voima tuntuu, hän kuvaa. Paalasella on kosketus myös kouluikäisiin lapsiin ja nuoriin. UMK:N ARTISTEILLE tarjoama näkyvyys on omassa luokassaan. Kaikki tähän mennessä saatu on jo voitettu. Anu Harjunpää ihastui Takatukka-kappaleen kansanmusiikkivaikutteisiin ja shamanistiseen meininkiin. – Siellä ollaan kaikki yhdessä tekemässä isoa show:ta. Paalanen on esiintynyt urallaan monenlaisilla kansainvälisillä areenoilla ja isoillakin festivaaleilla, mutta televisiotuotantoja hän ei ennen UMK:ta ole juuri tehnyt. – Toivottavasti sitä näkyy UMK:ssa sitten jatkossakin. helmikuuta 2026 KULTTUURI // 11 ”Yksi takatukka ja paljon kukkia” Anni Saari Kokkolalainen muusikko Antti Paalanen kilpailee lauantaina paikasta Suomen euroviisuedustajana. Takatukkaa kuuntelevat kaikenikäiset taaperosta saakka. Se, millä tekijöillä voitto irtoaa, on Paalasen mukaan täysi mysteeri. – Tykkään shamanistisesta meiningistä. Harjunpää muistuttaa, että esimerkiksi Windows95manin voitto ratkesi kaksi vuotta sitten valtavalla yleisöäänimäärällä. TIMO VARILA " Harjunpään mielestä yksi Takatukan vahvuuksista on se, että se toimii, vaikka ei osaisi suomea.. ANTTI PAALASEN musiikkia Harjunpää ei tuntenut ennen UMK:ta. Antti Paalanen nähdään lauantaina Uuden Musiikin Kilpailun finaalissa esityksellä, jossa hän sanoo olevansa oma itsensä. Yksi heistä on kokkolalainen Anu Harjunpää. Paalanen on tyytyväinen näkyvyydestä suomalaiselle kansanmusiikille. Takatukka-kappaletta on kuunneltu Spotifyssä yli 1,7 miljoonaa kertaa ja Youtubessa yli miljoona. UMK:N TULOSENNUSTEISSA Takatukka on pitänyt kakkostilaa Linda Lampeniuksen ja Pete Parkkosen Liekinheitin-kappaleen jälkeen. Ja isän isäni on ollut pelimanni, joten kansanmusiikkikin innosti. – Täytyy oikein nauttia, kun kerrankin pääsee isolle lavalle. JUKKA LEHOJÄRVI Kannustusjoukkoja paikan päälle UMK-finaaliin Anni Saari Keski-Pohjanmaalta on lähdössä useita katsojia lauantaina Tampereelle UMK:n kenraaliin tai finaaliin. – Kannatan Anttia, koska hänen kappaleensa on niin erilainen. Tänä vuonna Harjunpää harkitsi pitkään UMK-lippujen hankkimista ja koko Euroviisujen seuraamista Israelin osallistumisen takia. Saa nähdä, mikä energia liikuttaa ihmisiä äänestämään. Lopulta hän päätti, ettei anna asian vaikuttaa. Hän tosin kannustaa vahvasti Antti Paalasta, mutta hän olisi lähtenyt kilpailuun, vaikka paikallista suosikkia ei olisi kilpailussa ollutkaan. Paikan päälle lähtee Antti Paalasen omaa perhettä ja ystäviä, mutta myös muita UMK-faneja. Siellä on hulppea, iso tila, ja on kiva nähdä, mitä kaikkea tv-kameroiden kuvan ulkopuolella tapahtuu, Harjunpää kertoo. Juuri Käärijän ansiosta Harjunpää innostui UMK:sta tosissaan. Sooloartistina Paalanen on tottunut tekemään asioita yksin, mutta nyt hänellä on ympärillään tiimi, jonka kanssa ideoita on voinut pallotella. UMK-EHDOKKAAT julkaistiin tammikuussa, ja median kiinnostus on siitä lähtien ollut Paalasen mukaan eri mittaluokassa kuin aiemmin. Tämä on vuosien unelmien täyttymys. Harjunpään mielestä yksi Takatukan vahvuuksista on se, että se toimii, vaikka ei osaisi suomea. Takatukka-kappale teki kuitenkin heti vaikutuksen. Mies ja haitari on vähän erilainen konsepti kuin muilla, joten keskimmäinen paikka toimii hyvin. UMK:n myötä kiinnostus myös Paalasen vanhempaa tuotantoa kohtaan on noussut, ja esimerkiksi vanhat musiikkivideot ovat saaneet paljon katselukertoja Youtubessa. Mitä tahansa voi siis finaalissa tapahtua. VIIME VUODEN kokemuksen perusteella Harjunpää sanoo, että UMK-finaali on hyvin yhteisöllinen tapahtuma. – On ollut hienoa seurata, miten pieteetillä jokaista osa-aluetta tehdään. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Paalanen on ollut ennusteissa kärkikaksikossa Linda Lampeniuksen ja Pete Parkkosen kanssa. – Se tuo ikävää ilmapiiriä. – Välillä olen ollut suu auki, että ollaanko tässä ihan oikeasti mukana. Joten on se kiinnostus ollut vähän yllättävää, hän toteaa. Paalanen sanoo olevansa erityisen iloinen viesteistä, joita hän on saanut lapsiperheiltä. Kokkolalainen Anu Harjunpää uskoo, että Antti Paalasen Takatukkakappaleella on mahdollisuudet jopa voittoon. Tiistaina Paalanen kertoi odottavansa hauskaa viikkoa. Takatukkaa voidaan nyt soittaa helposti kouluissa, sillä Heidi Maria Paalasen ystävä Laura Savolainen on tehnyt Youtubeen erityisesti koulukäyttöön suunnatun play along -videon. Vielä alkuviikosta Antti Paalanen latautui kotonaan Kokkolassa, mutta keskiviikosta lähtien hän on harjoitellut UMK-finaaliin Tampereella. Anttikin sanoi haastattelussa, että hänen tehtävänsä on tuoda ihmisille iloa, kaikesta huolimatta. Kilpailuasetelma ei Paalasen mukaan artistien kesken näy, vaan yhteishenki on hyvä. Hienolla tavalla on otettu huomioon minun taustani, saa olla oma itsensä, hän kertoo. – Siinä on menevä musiikki ja rytmi. Paalanen esiintyy finaalissa keskimmäisellä paikalla eli neljäntenä
Se olisi hänen mielestään tylsää. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Nesbøn tuotannosta on myös aiemmin tehty elokuvia ja tv-sarjoja. –?Vaikka maailma on synkkä, näen siellä aina toivon pilkahduksen. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA Tyttö 22.2. Hän oli syntynyt 11.1.1931 Kaustisella. Haapaniemi s. Onko kirjailijalta odotettavissa uusia aluevaltauksia myös tulevaisuudessa. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 28.2. Norjalaisen Nesbøn mukaan paluu suositusta rikostutkijasta kirjoittamiseen on sekoitus iloa ja kidutusta. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Kaiken kamppailun pohjalla on inhimillisyyttä — taistelu omia demoneja ja moraalisia virheitä vastaan, Nesbø selittää. Muistotilaisuus läheisten kesken. 9.2.2026 Kaustinen Oli sulla sydän niin lämmin, hellä oli siellä paikka meille jokaiselle mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit meitä aina muistit ja huolta kannoit. Nyt haluan vain keskittyä tekemään työni paremmin, Nesbø linjaa. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset ja lastenlapset sekä muut sukulaiset ja ystävät. Aiemmista tuotannoista poiketen Nesbø on tällä kertaa itse ollut tiiviisti käsikirjoittamassa ja tuottamassa sarjaa. Kirjan aihevalinta ei liene kovin yllättävää, Nesbø naurahtaa. Nesbø on itsekin pyörinyt viimeiset vuodet elokuvantuotannon maailmassa. Janika Sillanpää ja Matti Toskala, Kokkola keskipohjanmaa.fi/syntyneet Syntyneen tiedot lehteen maksutta:. Kauniit muistot voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Johanna ja Manu Huntus, Kaustinen 23.2. Linnéa ja Robert Wargh, Kruunupyy 23.2. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Ps. 17.10.1938 Luoto k. –?Luulen, että minulla on ollut mahdollisuus kokeilla suurinta osaa asioista, joita olen halunnut kokeilla. Maaliskuun lopussa suoratoistopalvelu Netflixissä ensi-iltansa saa 9-jaksoinen, Harry Hole -kirjoihin perustuva Detective Hole -sarja. Frida Ahonen, STT Hän on luottomieheni, ja palaan aina hänen luokseen. Kuolleita Kaustislainen Tarmo Pellervo Koivusalo nukkui pois kotona 24.2.2026 läheisen läsnä ollessa. Hautauksia Kalajokinen Eeva Annikki Passi siunattiin Vuorenkallion kappelissa 27.2.2026. –?Uusi kirja kertoo elokuvatiimistä. Lokakuussa Harry Holen faneja hemmotellaan, kun kirjasarjan 14. Savolainen, kuoli 26.2.2026 Kannuksen terveyskeskuksessa. Hän oli syntynyt 14.5.1935 Kokkolassa. HARRYN TULEVISTA seikkailuista syksyllä ilmestyvässä kirjassa Nesbø ei vielä paljasta juuri mitään. Rakkaudella kaivaten Reino Johanna ja Milla Marika, Jan, Vilho, Niilo ja Lotta sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaustilaisuus toimitetaan la 7.3.2026 klo 11:00 Kaustisen kirkossa. 22.2.2026 Luoto Ihana rauhan ranta, suloisen levon antaa, vaivoista vapahtaa, surut, murheet lopettaa Rakkaudella kaivaten Sirkka Mikael ja Lisen Björn ja Eija Markus ja Inga-Britt Lastenlapset Rakkaamme siunataan 7.3.2026 klo 14:00 Luodon kirkossa. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, siskot perheineen, sukulaiset ja ystävät. 91:4 Kuolleet Rakkaamme Henrik Ingvald GRANKULLA s. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Aloitan siitä, että näyttelijä ja elokuvatuottaja tapetaan samaan aikaan, Nesbø paljastaa. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Hän sanoo halunneensa tuoda sarjaan ennen kaikkea Harry Hole -kirjojen hengen ja huumorin. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Muistotilaisuus Näsin rukoushuoneella. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. osa ilmestyy neljän vuoden tauon jälkeen. Nesbø esiintyi perjantaina uudessa Helsinki Noir -kirjallisuustapahtumassa. Mira Kukkola ja Jaakko Kalliokoski, Halsua Poika 18.2. Uransa aikana Nesbø on kokeillut monenlaisia taiteenmuotoja, lastenkirjoista musiikkiin. Kirjailija ja Harry ovat tehneet pitkän matkan yhdessä, sillä Harry Hole -sarjan ensimmäinen osa ilmestyi Norjassa vuonna 1997. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Uskon, että sarja on synkkä, kovan linjan rikosdraama, joka ei ehkä ole kaikkien makuun, hän arvioi. Toisinaan minun on kerättävä voimia ennen kuin voin siirtyä siihen maailmaan. Nesbøn mukaan Harry Hole -kirjat eivät kuitenkaan ole pelkästään synkkiä. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Kokkolalainen Tuula Terttu Tuulikki Oksa, o.s. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 07:37 17:42 07:29 07:21 17:42 17:43 Laskee Herra levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Siunauksen toimitti kappalainen Sami Siltanen. Jaana ja Tuukka Syri, Kokkola 3.2. helmikuuta 2026 12 // PÄIVYRI LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Sen verran hän kuitenkin suostuu kertomaan, että uuden kirjan tapahtumat sijoittuvat Norjan pääkaupunkiin Osloon ja elokuvatuotannon maailmaan. Surun koskettaessa keskipohjanmaa.fi/ lukijailmoitukset Jo Nesbø on norjalainen tähtidekkaristi Harry Holesta kirjoittaminen on sekoitus iloa ja kidutusta Norjalainen kirjailija Jo Nesbø osallistuu Helsinki Noir -kirjallisuustapahtumaan. –?Olen ehdottomasti hyödyntänyt kokemustani pääkäsikirjoittaja-tuottajana, Nesbø sanoo. Mutta toisaalta Harryn jälleennäkeminen on ilo, koska tunnen hänet niin hyvin, Suomessa tällä viikolla vieraileva Nesbø sanoo STT:lle. –?Ajatuksena oli, että pysytään uskollisina itsellemme, ei tehdä kompromisseja. Viikko 9 Nimipäivät tänään Päivän sana Onni, Sisu (suom.), Rune, Runa (ruots.), Pasi, Vasili, Ossi, Ossian, Kira, Kiira (ort.). Rakkaamme Leena Kaija VIRKKALA o.s. Hän kertoo tehneensä taustatyötä kirjaansa viimeisten kolmen vuoden ajan. –?Hän on kärsivä sielu, joka elää pimeässä universumissa. Sarja kuvataan Norjassa, näyttelijät ovat norjalaisia ja sarja on ensisijaisesti suunnattuna norjalaiselle yleisölle, hän luettelee. Näin menestyskirjailija Jo Nesbø kuvaa luomaansa rikostutkija Harry Holea, joka on yksi nykydekkarikirjallisuuden tunnetuimmista hahmoista. 11.8.1943 Kälviä k. Kirjailija onkin usein kuvannut Harry Holea vanhaksi ystäväkseen. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Vaikka uusi Detective Hole -sarja on tulossa kansainväliseen levitykseen, Nesbø korostaa sen norjalaisuutta. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi
Valtion tehtävä ei ole kieltää vaihtoehtoja, vaan varmistaa, että kansalaisella on riittävä tieto valintansa tueksi. Arvioiden mukaan noin 10 % sairaalahoidon potilaista kokee jonkinasteisen hoitotapahtumaan liittyvän haitan tai virheen. Miten potilas voi luottaa saamaansa hoitoon, jos hoitaja ei ymmärrä häntä. Tällöin säästö on vain silmänlumetta – todellisuudessa kustannukset siirtyvät taskusta toiseen ja inhimillinen kärsimys kasvaa. Pia Sillanpää, Anne Rintamäki, Minna Reijonen, Mira Nieminen, Kaisa Garedew ja Jaana Strandman kansanedustajat (ps.) " Monilla muilla turvallisuuskriittisillä aloilla soveltuvuus ja kielitaito ovat itsestäänselvyyksiä. Se takaa jokaiselle oikeuden terveyteen, mutta myös oikeuden henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja itsemääräämisoikeuteen. Inhimillisyys ja saavutettavuus on palautettava sote-palveluiden keskiöön. Siksi kielitaitovaatimuksia on tiukennettava ja soveltuvuuskokeet palautettava koko maahan. Emme voi korvata hoitajia tai osaamista pelkillä käsipareilla, jos ne käsiparit eivät ymmärrä potilasta, saati sovellu koko alalle. Päättäjät perustelevat lakkauttamista säästöillä. Päiviö Vertanen Kirjoittaja on kannuslainen Perinnehoitojen neuvottelukunnan puheenjohtaja ja kokemusasiantuntija. KIELITAIDON lisäksi on uskallettava puhua soveltuvuudesta. Talouskasvuakaan ei ole. WHO näkee tässä mahdollisuuden: kun resurssit ovat niukat, perinteiset, usein lääkkeettömät hoidot voivat tukea hyvinvointia. Miksi terveydenhuollossa pitäisi tyytyä vähempään. Väestö ikääntyy ja hoidon tarve kasvaa, mutta hoitajapulaa ei ratkaista millä tahansa hinnalla. MEILLÄ ON KÄSISSÄMME kaksi maailmaa: teknokraattinen terveydenhuolto, joka painii 10 prosentin virhetilastojen kanssa, ja kalevalainen perinne, joka tarjoaa inhimillistä kohtaamista WHO:n suositusten hengessä. Hoitotyössä kohdataan päivittäin sairaita, vanhuksia, lapsia ja muita haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä. helmikuuta 2026 MIELIPIDE // 13 SÄHKÖPOSTILLA mielipide@keskipohjanmaa.fi VERKOSSA keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki TEKSTIVIESTILLÄ Kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Kalevalan päivänä on hyvä muistaa, että tiede ja perinne eivät välttämättä ole vihollisia. Meidän on kuitenkin uskallettava vaatia sääntelyä, joka suojaa potilasta ilman, että tukahdutamme arvokasta perinnettä. Jos riittävää kielitaitoa ei ole, silloin ei pitäisi olla mitään asiaa potilastyöhön. Hoitoalalla ei ole varaa kompromisseihin, jotka heikentävät turvallisuutta tai luottamusta hoitoon. Mikä on perussuomalaisen maahanmuuttopolitiikan tulos. Vai olivatko nämä tehtävät sittenkin vain niitä hillotolppia. Jos kynnys nousta bussiin tai pyytää kyytiä on liian suuri, vaivat pahenevat ja lopulta lasku lankeaa kalliimman erikoissairaanhoidon tai päivystyksen muodossa. Todellisuus on toinen. Tämä ei ole vain numero listassa, vaan 1 700 ihmisen hätähuuto lähipalveluiden puolesta. Työvoimapula ei saa olla tekosyy laskea vaatimustasoa, vaan meidän on pidettävä kiinni ammattitaidosta, kielitaidosta ja soveltuvuudesta. Ottakaa huomioon nämä 1 700 nimeä ja säilyttäkää Koivuhaan terveysasema. Lönnrotkin oli lääkäri, joka uskoi sekä tieteeseen että kansanrunouteen. Vaikka kalevalainen jäsenkorjaus ei korvaa kirurgiaa, se voi tarjota turvallisemman polun niille, joiden vaivat eivät vaadi veistä. Onko meillä todella varaa hukata tämä ammattitaito ja asukkaiden luottamus. KESKUSTELU potilasturvallisuudesta kääntyy usein pelkoon ”puoskaroinnista”. Soveltuvuuskokeet ovat keino varmistaa, että alalle hakeutuvilla on kykyä ottaa vastuu ihmishengistä ja potilaiden turvallisuudesta. Hoitajien täytyy osata kunnolla suomea tai ruotsia, mutta se ei tällä hetkellä toteudu. Monilla muilla turvallisuuskriittisillä aloilla soveltuvuus ja kielitaito ovat itsestäänselvyyksiä. Kalevalainen jäsenkorjaus istuu tähän täydellisesti – se on paikallista, ekologista ja tutkitusti vaikuttavaa tukija liikuntaelinvaivoissa. Kalevalan päivänä suuntaamme katseet menneeseen, mutta terveydenhuollon kriisin keskellä meidän on katsottava peiliin. WHO:n perinteisen lääkinnän strategia (Traditional Medicine Strategy) kannustaa jäsenmaita hyödyntämään perinteisiä hoitomuotoja osana virallista terveydenhuoltoa. Esimerkiksi vuonna 2025 Suomeen muutti yli 50 000 ihmistä, eli enemmän mitä Kokkolassa on asukkaita! Vaalikauden lopulla muuttajien määrä tulee nousemaan yhteensä yli 200 000 ihmiseen. Jos kansalainen haluaa kääntyä kalevalaisen jäsenkorjaajan puoleen, perustuslaki suojaa tätä valintaa. Se on elintärkeä lenkki sadoille lapsiperheille ja ikäihmisille, joille matka muualle on suuri kynnys. Kun hoitajat joutuvat käyttämään aikaansa tulkkaamiseen, ohjeiden selittämiseen ja virheiden korjaamiseen työkaverin jäljiltä, se kaikki on pois hoitotyöstä. " Potilasturvallisuus ei ole vain hoidon teknistä laatua, vaan myös sitä, että valitaan vähiten kajoava mutta tehokas menetelmä. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se tilastokeskuksen vahvistama tosiasia, että myös maahanmuutto on perussuomalaisten väestönvaihtosaarnoista ja silmienvääntelystä huolimatta kivunnut historian suurimmalle tasolle. Terveydenhuolto ei ole vain instituutio. Maahanmuuttoa tarjotaan usein ratkaisuksi hoitajapulaan, aivan kuin hoitotyö olisi ammatti, jota kuka tahansa voisi tehdä. Miksi terveydenhuollossa pitäisi tyytyä vähempään. Onko kukaan kuitenkaan laskenut, mitä maksaa se, kun hakeutuminen hoitoon vaikeutuu. Puutteellinen kielitaito ei kuormita ainoastaan potilasta, vaan myös koko työyhteisöä. Vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen suhtautui kielteisesti soveltuvuustesteihin. Kyse ei ole mistä tahansa työstä, vaan hyvin vaativasta alasta. Göran Björkgård adressin kerääjien puolesta. SUOMEN PERUSTUSLAKI on keskustelun peruskivi. Alueella on erittäin osaava ja pidetty henkilökunta, jonka sitoutuminen on luonut turvallisuuden tunnetta asukkaille vuosia. Jostain syystä lopputuloksena onkin maahanmuuton Suomen ennätys. Lähetä viesti numeroon 13525. Perussuomalaisilla on siis hallussaan kaikki oleelliset tehtävät voidakseen tehdä haluamaansa maahanmuuttopolitiikkaa. Tässä sopimuksessa on oltava tilaa sekä huipputeknologialle että esi-isien tiedolle. Tämä tilasto asettaa keskustelun uuteen valoon: Lääketiede on tehokasta mutta riskialtista (invasiiviset toimenpiteet, vahvat lääkkeet). Monesti luullaan, että täydentävillä hoidoilla, joita aiemmin kutsuttiin myös vaihtoehtohoidoiksi, ei ole merkitystä terveydenhuollossa. Hoitoala ansaitsee kielija soveltuvuustestit Soteala on jo vuosia ollut tilanteessa, jossa hoitohenkilöstöä tarvitaan lisää. Koivuhaan terveysasema ei ole vain rakennus. Silti tuntuu, että päätöksiä valmistellaan suljettujen ovien takana, asukkaiden mielipidettä kuulematta. Kalevalainen jäsenkorjaus on maltillista ja kajoamatonta. OTA KANTAA! Onko kalevalaisen parannuksen perinne turvallisempaa kuin tiede. Tulos tai ulos vaati keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen hallituksen epäonnistuneesta työllisyyspolitiikasta käydyssä välikysymyskeskustelussa. Nykyään vain osa kouluista järjestää soveltuvuuskokeita, ja on vaikea ymmärtää, miksi jotkut tahot eivät halua arvioida opiskelijoiden soveltuvuutta hoitoalalle. Jaakko Mäki-Petäjä Kannus Koivuhaan terveysaseman lakkauttaminen on lyhytnäköistä Olemme keränneet lyhyessä ajassa lähes 1 700 nimeä Koivuhaan terveysaseman säilyttämisen puolesta. Nykyisen Petteri Orpon johtaman hallituksen aikana työttömyys ja velkaantuminen ovat nousseet ennätystasolle. Työ vaatii empatiaa, paineensietokykyä ja kykyä tehdä oikeita ratkaisuja kiireessä. On kuitenkin uskallettava puhua myös virallisen järjestelmän vioista. Toivomme, että aluevaltuutetut ja päätöksentekijät heräävät huomaamaan, ettei palveluita voida kehittää vain Excel-taulukoita tuijottamalla. Hoitotyössä jokainen väärin ymmärretty ohje, kirjaus tai lääkeannostus voi johtaa vakaviin seurauksiin. Potilasturvallisuus ei ole vain hoidon teknistä laatua, vaan myös sitä, että valitaan vähiten kajoava mutta tehokas menetelmä. Se on sopimus yksilön ja yhteiskunnan välillä. Kun pohdimme kalevalaista jäsenkorjausta, emme puhu vain kansanperinteestä, vaan perusoikeuksista, turvallisuudesta ja globaaleista terveysstrategioista. Kaikki eivät sovellu hoitoalalle, riippumatta siitä, missä maassa he ovat syntyneet. Päätöksenteon tulisi olla läpinäkyvää ja asukkaita kunnioittavaa. Faron sopimus puolestaan vahvistaa, että tämä valinta on myös kulttuurinen oikeus. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Ehkä meidänkin pitäisi tavoitella sellaista terveydenhuoltoa, jossa tieto ja taito kulkevat käsi kädessä – potilaan turvaksi. Puolueiden toteuttaman politiikan tuloksellisuutta on aina syytä arvioida suhteessa niiden omiin tavoitteisiin ja lupauksiin. Voimmeko todella ajatella, että hoitoalalla voi työskennellä kuka tahansa. Hoitajat ovat töissä potilaita varten, eivätkä kielenopettajina. Hallituksessa maahanmuuttopolitiikkaa johtaa sisäministeri Mari Rantanen (ps.) ja eduskunnassa hallintovaliokunnan puheenjohtaja Mauri Peltokangas (ps.). Tuloksellisuutta poliitikoilta tosiaankin voi odottaa ja pitää vaatia. Parhaimmillaan kalevalainen jäsenkorjaus toimii siltana: se tarjoaa inhimillistä kosketusta ja apua vaivoihin, joihin kankea terveydenhuolto ei aina löydä aikaa
Eihän tuollaiset tilanteet tunnu koskaan hyvältä. MÄKI-VALTARIN PELIT päättyivät vuodenvaihteen alla juuri tässä samassa salissa. Nico Mäki-Valtarin liigaura käynnistyi jo 18-vuotiaana lokaLentopallo Nico MäkiValtarin kausi jäi jälleen kesken jalkavamman vuoksi. helmikuuta 2026 14 // URHEILU Loukkaantumisten merkkaama Juha Savela Keskiviikkoilta Hollihaan salissa. Mäki-Valtari joutuu seuraamaan peliä katsomosta. Sen jälkeen konsultoitiin ortopedia, joka totesi, että leikkaukselle ei ole vaihtoehtoa. Sitä tämä ainakin on opettanut. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Nico Mäki-Valtari. Joulukuussa Mäki-Valtari otti Tiikereissä avauskuusikon paikan yleispelaajan tontilla. Edellinen kirjataan viime keväälle, jolloin hän pelasi jo Tiikereissä. –?Harmittaa tietysti. Keskipohjalaiset lajiniilot muistavat Mika Mäki-Valtarin myös Kannuksen Urasta, jossa hän pelasi maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla viime vuosituhannen lopulla. Kun ortopedi tästä operaatiosta kertoi, oli onni, että kuuntelin istualtani. –?Siinä vaiheessa tuntui, että nyt rupeaa kulkemaan. VAASASTA KOTOISIN oleva Mäki-Valtari tulee lentopalloperheestä. Kauden viimeiseksi otteluksi jäi 30. –?Tammikuun puolivälissä menin röntgeniin, jossa murtuma näkyi selvästi. Mäki-Valtarin ohella muitakin avauskuusikon pelaajia on ollut sivussa. Tuolloin Mäki-Valtari ei vielä tiennyt, että peli jäisi kauden viimeiseksi. Palasin sen vuoksi viime kaudelta tuttuun hakkurin rooliin, Mäki-Valtari jatkaa. – Joskus tulee mieleen, että tekisin itse kentällä erilaisia ratkaisuja, mutta samalla muistan, että sivusta on aina helppo huudella. Jälleen kerran. Hän oletti levon ja kuntoutuksen riittävän. Edessä on leikkaus ja kuntoutus. Tuokin vamma juontaa juurensa viime kevään pelikuorman tuomaan rasitukseen. Nyt Mäki-Valtari odottaa leikkausta, joka tehdään Helsingissä Töölön Mehiläisessä 5. JUKKA LEHOJÄRVI Harmittaahan se, kun joutuu seuraamaan peliä sivusta, Nico Mäki-Valtari myöntää. Mestaruusliigan tiivis ottelutahti, Tiikereiden aussihakkurin loukkaantuminen ja kasvanut kuormitus muodostivat yhtälön, joka osaltaan johti Mäki-Valtarin loukkaantumiseen. –?Kevään ja kesän kuntoutin jalkaa sitkeästi ja toivuin pelikuntoon. On tyydyttävä katsojan rooliin. maaliskuuta. Sitten suunnitelmat menevät täysin uusiksi. LEIKKAUSTA ODOTTAVA rasitusmurtuma on tuorein lenkki Mäki-Valtarin loukkaantumishistoriassa. Hän on paikalla jo alkulämmittelyn aikana. – Säären murtumakohtaan ruuvataan ydinnaula. Maaliskuun alussa Nico Mäki-Valtarin säärimurtuma operoidaan Helsingissä. Pyristelin vielä pelin loppuun, mutta kipu oli kova. Nico Mäki-Valtarin mieli tekisi kentälle, mutta kroppa sanoi toisin. Myöhemmissä tutkimuksissa kävi ilmi, että luun päällä oli turvotusta niin paljon, ettei murtuma ensin näkynyt, Mäki-Valtari kertoo. " Kärsivällisyyttä. Kuulosti niin hurjalta. Yksi syy löytyy juuri loukkaantumisista. Olin lähtenyt tähän kauteen sillä mielellä, että saan vihdoinkin pelata terveenä ja tehdä kunnollisen läpimurron. Jo sitä ennen otettiin magneettikuvat, mutta niissä ei näkynyt ensin mitään. Kokkolan Tiikerit on valmis kohtaamaan AC Oulu Volleyn lentopallon Mestaruusliigassa. Alkukaudesta missasin pelejä, mutta marraskuussa olin valmis pelaamaan, Mäki-Valtari kertoo. Tiikerit valmistautuu illan otteluun. Oululaiset vievät avauserän puhtaasti nimiinsä. – Välillä harmittaa, joskus enemmänkin. On tylsää istua katsomossa, kun alun perin ajatuksena oli, että pystyn antamaan enemmän ja auttamaan joukkuetta voittamaan, Mäki-Valtari myöntää. Viidennessä erässä jalkaan tuli tuntemuksia ja lopulta kipu iski sääreen kovemmin kuin koskaan. Yleispelaajana en tosin juurikaan ehtinyt pelata, kun (Matt) Aubreylta meni nilkka. Mäki-Valtari oli kuukauden tekemättä mitään ja meni helmikuussa uusiin kuvauksiin. Tiikerit ei saa otetta pelistä. – Se oli viiden erän matsi, jossa kuormaa riitti kovasti. Tiikereiden kausi Mestaruusliigassa ei ole sujunut odotusten mukaisesti. Kun niin ei käynyt, tammikuun alkuviikoilla oli tarkempien tutkimusten aika. Kainalosauvoista tukea hakeva Nico Mäki-Valtari joutuu loukkaantuneensa seuraamaan pelin katsomosta. Silloin todettiin, että tämä voisi mennä levolla ja kuntoutuksella ohi. –?Tilanne ei ollut muuttunut miksikään, pikemminkin pahentunut. Ei voi mitään. Kausi päättyi jo vajaat pari kuukautta sitten loukkaantumiseen. Hän on toisen polven liigapelaaja, sillä isänsä Mika Mäki-Valtari pelasi pitkään Vaasan Kiistossa, myös seuran liigakausilla 2005–08. Olisiko Mäki-Valtarista ollut apua... Murtuman löytymisen jälkeen jalkaa päätettiin hoitaa levolla. –?Pleijareista jäi muistoksi nelossija ja alaraajavamma, kuuluu sarkasmin sävyttämä tiivistys. Kovin kaksisesti ei ala keskiviikon ottelukaan. Pelin jälkeen oli pakko lähteä tsekkaamaan, mikä on vikana, Mäki-Valtari kertaa kauden päättänyttä peliään. joulukuuta pelattu kotipeli Hurrikaani-Loimaata vastaan
JOONAS RINNE Urheilun ansiomerkkejä Kokkolaan Torstaina myönnettyjä liikunnan ja urheilun ansiomerkkejä tuli myös Kokkolaan ja Sieviin yhteensä seitsemän kappaletta. Ja sen jälkeen kuntoutus. Että antaa olla. 1500 metrillä kilpailevat Kälviän Tarmon Kaisa Honkaharju ja GIF:n Väinö Venetjoki. Periaatteessa siitä lähtien polven kuntouttaminen on kulkenut arjessa mukana. Ansiomerkit myönsi liikunta-, urheiluja nuorisoministeri Mika Poutala. – Loppu näytti jo ihan lentopallolta, kuuluu arvio. – Hyvät fiilikset on kisaan. Tämä on tavoite. Nico Mäki-Valtari Blomqvist kilpailee pitkästä aikaa kotimaassa Juha Savela IK Falkenin Nathalie Blomqvist palaa parin vuoden tauon jälkeen kotimaan kilpakentille, kun viikonloppuna Espoossa kilpaillaan Suomen hallimestaruuksista yleisurheilussa. Sitä tämä ainakin on opettanut, Mäki-Valtari myöntää. Vaikeimpina hetkinä on myös käynyt mielessä, että lopetan. Sunnuntaina kilpailevat Blomqvistin ohella TU:n Mimosa Wirkkala (5-ottelu), Drottin Wilma Grannas (60 m aidat), HU:n Katri Tuorila (800 m), GIF:n Onni Mäkelä (800 m) ja GIF:n korkeuskaksikko Vilma Knutar, Mia Känsäkangas. Viikko myöhemmin Lindahl päättää kilpailukauden Ruotsin nuorten mestaruuskisoissa. Kälviäläiskasvatti ei ole vielä onnistunut talven kisoissa rikkomaan Jussi Heikkilän nimissä olevaa lyhyen radan SE-aikaa 47,09. Sunnuntaina juostavalla naisten 3000 metrillä Blomqvist kohtaa Lahden Ahkeran Ilona Monosen. Tänä keväänä rooli on tässä, mutta ensi kaudella tavoite on seisoa omilla jaloilla pelikentällä. Viime vuosina paljon ulkomailla harjoitellut Nathalie Blomqvist on mukana viikonlopun SM-hallikisoissa. Ansiomitali (168): Jukka Kohtaniemi Sievi (Reima), Lasse Laine Kokkola (Reima), Seppo Tastula Kokkola (Reima).. Kuinka ollakaan, ensimmäisen liigakauden jälkeen Mäki-Valtari sai polvivamman. Venetjoki (3 000 m), Adrian Björkgren (60 m aidat), Boateng ja Raudaskoski (200 m) kilpailevat myös sunnuntaina. ESPOON LEPPÄVAARAN Kameleonten-hallissa järjestettäviin kisoihin on ilmoittautunut lähes koko kotimainen kärki. Ansiomerkit jaetaan urheiluseurojen ja lajiliittojen ehdotusten perusteella ja voidaan myöntää paikallisissa urheiluseuroissa, alueellisissa liikuntajärjestöissä, valtakunnallisissa lajiliitoissa tai liikunnan kansainvälisissä tehtävissä aktiivisesti toimineelle. Hallien jälkeen hän palaa tallinsa tukikohtaan Espanjan Castellónissa. Pidän lentopallosta niin paljon, että jaksan käydä tämän kaiken läpi. Kisoja on tullut viime aikoina vähän. Se tuo valoa tilanteeseen, 22-vuotias Mäki-Valtari sanoo. Seuraavaksi on siis edessä jälleen leikkaus. Taustalla on kuitenkin koko ajan usko siihen, että jonain päivänä pääsen kuntoon ja pääsen pelaamaan terveenä. Lindahlilla on kiireinen viikonloppu, sillä lauantaina hän juoksee Tukholmassa Ruotsin mestaruuskisoissa 60 metriä ja lentää sitten Suomeen, ja juoksee Espoon SM-halleissa sunnuntaina 200 metriä. Lauantain kärkinimiin lukeutuu myös kuukausi sitten Karlstadin PM-halleissa 400 metrillä huippuajan 51,65 juossut Joensuun Katajan Mette Baas, joka on naisten 400 metrin vahva mestarikanditaatti. Kaksi viikkoa sitten Blomqvist juoksi Bostonissa 5000 metrillä ajan 15.31,58. Tuon vamman kuntoutuksessa oli myös tulehduksia ja muita kaiken maailman ongelmia, joiden vuoksi polveen on tarvittu useampia leikkauksia. Yleisurheilu SM-hallikisat kerää Espooseen maan kärkinimet. –?On joo. Mutta siinä ei saa tulla yhtään takapakkia. Polvea on operoitu kuusi kertaa ja joka operaation jälkeen on tarvittu pitempiä tai lyhyempiä kuntoutusjaksoja. Toipua jälleen kerran pelikuntoon. Onko koskaan loukkaantumisten ja kuntoutuksen keskellä tullut epätoivoinen olo. Jatkosta ei ole tietoa. –?Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, olen neljässä kuukaudessa pelikunnossa. Nyt Blomqvist on ollut viikon verran Suomessa. Tällä kertaa aktiivisena ehdottajana toimi Ykspihlajan Reima, jonka ehdotusten kautta tuli seitsemän ansiomerkkiä. ILLAN PELI päättyy Tiikereiden 3–1-voittoon. Taustalla on kuitenkin koko ajan usko siihen, että jonain päivänä pääsen kuntoon ja pääsen pelaamaan terveenä. – Kärsivällisyyttä. Toivon, että voimme Ilonan kanssa tehdä yhteistyötä ja saada hyvän kisan ja mahdollisimman hyvän ajan aikaiseksi, Blomqvist kertoo Urheiluliiton tiedotteessa. Se poiki nopeasti loppukauden kattavan sopimuksen ja myöhemmin keväällä jatkosopimuksen täksi kaudeksi. Syksyn Etelä-Afrikassa harjoitellut Konstra Alatupa lähtee kärkinimenä miesten 400 metrille. –?Ei ole keskusteltu eikä sovittu mitään. Alatuvan nimissä on kauden kärkiaika 47,27. Pituudessa mukana on Virin Eetu Jokela. Loukkaantumiset pilasivat viime vuonna kilpailukauden. Kisojen avauspäivä huipentuu 60 metriin finaaleihin, joissa suosikkeina ovat Vantaan Salamien Riku Illukka ja HIFK:n Lotta Kemppinen. Kainalosauvoihin nojaava Mäki-Valtari on ringissä mukana. Tiikereiden toiminnanjohtaja Jasse Puikko (oik.) kävi kyselemässä Nico Mäki-Valtarin kuulumisia. Pelin jälkeen valmentaja Mikko Keskisipilä vetää joukkueelle lyhyen palautepalaverin. –?Reilut kolme vuotta sitten polvesta repesi kierukka. Nico Mäki-Valtari tositoimissa viime joulukuun kotipelissä. – En ole nyt vielä ihan parhaassa kunnossani. Pikamatkoilla ovat mukana KTU:n Aava Raudaskoski, Drottin Priscilla Boateng, Adrian Björkgren ja Alexander Björkgren sekä Alavieskan Virin Tomi Simonen. KESKIPOHJALAISSEUROJEN edustajia lauantaille on ilmoittautunut kahdeksan. Välillä on usko loppunut ja olen miettinyt, että onko tässä mitään järkeä. Se on loukkaantumisten merkkaamalle miehelle perusteltu arvojärjestys. KP Liikunnan ansiomerkit Keskipohjanmaan alueella (suluissa anoja): Ansioristi (yhteensä 36): Matti Hourula Kokkola (Ykspihlajan Reima), Måns Åkerblom Kokkola (Finlands Svenska Idrott). Tunnustus myönnettiin yhteensä 330 liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneelle henkilölle. Baas juoksee Espoossa myös 200 metriä, jossa hän kohtaa HIFK:n Nora Lindahlin, joka juoksi viikonvaihteessa nuorten SM-halleissa Mustasaaren Botnia-hallissa 200 metrillä ajan 23,13. Ansiomitali kullatuin ristein (115): Vesa Kätkä Kokkola (Reima), Marjut Nyman Kokkola (Reima). helmikuuta 2026 URHEILU // 15 kuussa 2021 Vantaa Ducksin riveissä. Vaikka se olikin lyhyiden ratojen SE, juoksija itse ei ollut aikaan tyytyväinen. Katsomossa Mäki-Valtari tuulettaa mukana niin, että kainalosauvat kolisevat mainostaulua vasten. Joukkue kentällä tuulettaa villisti, kun sarjakolmonen kaatuu. Sieltä leiritys jatkuu vuoristoon Etelä-Afrikan Dullstroomiin aina huhtikuun loppupuolella saakka. " Vaikeimpina hetkinä on myös käynyt mielessä, että lopetan. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Noin vuosi sitten tammikuussa Mäki-Valtari tuli ykkössarjan Vaasan Kiistosta parin pelin tuurauskeikalle Kokkolan Tiikereihin. Blomqvist liittyi kaksi vuotta sitten kansainväliseen yleisurheilutalliin, jonka vuoksi hän on asunut ja harjoitellut suurimman osan ajasta ulkomailla. Nyt ihan ykkösprioriteetti on se, että saan jalan ja kropan kuntoon
Nutivaara siirtyy loppukaudeksi Saksan DEL-liigassa pelaavaan Kölner Haieen. Viallisuus ei ole esteenä. Ruotsalaisista hiihtotähdistä laduilta puuttuvat 50 kilometrin olympiavoittaja Ebba Andersson ja Edvin Anger. STT. Sprintin olympiavoittaja Linn Svahn on tervehtynyt ja kisaa kotiyleisön edessä. Eroa Herolaan jäi 18,3 sekuntia. Vuonna 2023 Nutivaara joutui jättämään peliuransa vaikean lonkkavamman vuoksi. KP Herola nousi voittoon Olympialaisissa kaksi mitalia napannut Ilkka Herola voitti perjantaina yhdistetyn maailmancupin kilpailun Itävallan Kulmissa. Kerttu Niskasen poisjäännin syytä ei kerrottu. Hiihtoliitto kertoi mediaryhmässään, että myös Kerttu Niskanen jättää ruotsalaiskilpailut väliin. –?Jos joku olisi sanonut minulle viisi vuotta sitten, että voitan lentomäessä käydyn kilpailun, en olisi uskonut. 06 781 0680 www.cheriksson.fi Asianajaja Christer Eriksson Asianajaja Thomas Lillqvist Nutivaara lähtee Kärpistä Oulun Kärpät tiedotti perjantaina, että puolustaja Markus Nutivaaran sopimus on purettu. Suomen maajoukkueen lääkäri Risto Kemppainen on ollut yhteydessä Lehtoa hoitavaan sairaalaan. Hän on toistaiseksi seurannassa Garmisch-Partenkirchenin sairaalassa. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Hienoa! Voit jättää hakemuksesi 15.3.2026 mennessä osoitteessa hillagroup.fi/tyopaikat Omaatko kokemusta monipuolisten ajankohtaisten aiheiden uutisoinnista. Hän tuli maaliin minuutin ja 16 sekunnin päässä Herolasta. Calle Halfvarsson vetäytyi puolestaan koko viikonlopusta sairastumisen takia. MARKKU ULANDER/LEHTIKUVA Lehto laski rajusti ulos Elian Lehto laski perjantaina rajusti rajusti ulos Garmisch-Partenkirchenissä alppihiihdon maailmancupin syöksylaskuharjoituksissa. Ski Sport Finlandin tiedotteen mukaan Lehto vietiin Saksassa helikopterilla sairaalahoitoon. STT Matintalo ja Niskanen jäävät pois Falunista Viime sunnuntaina olympialaisten 50 kilometrin kilpailun keskeyttänyt Johanna Matintalo jää pois viikonloppuna Falunissa hiihdettävästä maailmancupista. 31-vuotias puolustaja pelasi kuluvalla kaudella 35 ottelua. Ennen loukkaantumistaan kärppäkasvatti pelasi NHL:ssä kuudella kaudella Columbuksessa ja Floridassa. Soita ja esittele omasi, Mika 0403740055 Etsimme digitaitoista uutis ja ajankohtaisTOIMITTAJAA Keskipohjanmaahan ja Kokkola-lehteen. Vammat eivät kuitenkaan ole hengenvaarallisia. Ilkka Herola otti toisen henkilökohtaisen voittonsa maailmancupissa. Herola nousi viidenneksi. Kulmissa Hirvonenkin oli hyvässä vedossa, sillä hän nousi mäen 19. Haemme jo vahvaa journalistista kokemusta omaavaa tekijää liittymään Kokkolan toimitukseemme, luomaan monipuolisia journalistisia sisältöjä maakunnan johtavaan digijulkaisuun, sanomaja näköislehtiin sekä someen. Myös Iivo Niskanen puuttuu Falunin kisaladuilta. Hän haluaa varmistaa, että pystyy hiihtämään täysipainoisesti seuraavana viikonloppuna Lahdessa. sijalta kuudenneksi. Ensi vuoden MM-maisemissa Falunissa hiihdetään lauantaina vapaan hiihtotavan sprintti ja sunnuntaina yhdistelmähiihdot. Hän on tajuissaan ja kommunikoi normaalisti. HAITARI OSTETAAN. Eriksson Isokatu 17 (Citytalo) puh. Matintalon selkä ei ole Hiihtoliiton mukaan palautunut täyteen hiihtokuntoon. Sairaalaan hänen mukanaan lähti myös Sveitsin maajoukkueen lääkäri. Maailmancupin kokonaiskilpailua johtaa edelleen Lamparter ennen norjalaisia Oftebron veljeksiä. Hänen vointiaan seurataan sairaalassa, ja jatkotoimenpiteistä päätetään lähipäivinä, Kemppainen kertoi. Herola oli HS235-mäestä hypätyn mäkiosuuden kolmas, mutta nousi 7,5 kilometrin hiihdossa voittajaksi. MYÖS VANHA.045-319 44 80 TONI Kuolinpesien pienemmät tavarat Myös arvotavarat kulta, hopeaa. Ruotsin hiihtoliiton mediaryhmän mukaan he ovat vilustuneet. Ykkössija on Herolan uran toinen maailmancupissa. Uskomaton päivä, Herola kommentoi Kansainvälisen hiihtoja lumilautailuliiton FIS:n kenttähaastattelussa. Hän otti kärjessä ladulle lähteneen Itävallan Johannes Lamparterin nopeasti kiinni ja varmisti voittonsa loppukirissä. Lehto ajoi ulosajossa radan turvaverkkoihin. 040 249 0676 KIRKON KESKUSTELUAPU¤ Palveleva puhelin 0400 221 180 avoinna joka päivä klo 18-24 Paikallisverkko-/matkapuhelinmaksu Palveleva chat avoinna ma-pe klo 16-20 Palveleva nettikirje Palveleva kirje evl.fi/kirkonkeskusteluapu ASIANAJOTOIMISTO Ch. Lehdon oli tarkoitus kisata Garmisch-Partenkirchenissä viikonloppuna maailmancupin syöksy ja supersuurpujottelu, mutta ne jäävät väliin. Sunnuntaina päättyneissä olympialaisissa hän oli kolmas suurmäen kilpailussa ja ylsi Eero Hirvosen kanssa parikilpailun hopealle. Viime kaudella Herola otti cup-uransa avausvoiton maaliskuussa 2025 Oslossa. Herolan voitto oli historiallinen, sillä miehet kilpailivat ensi kertaa maailmancupin historiassa lentomäestä. Pisteitä näissä kertyi 7+9=16. Olympialaisissa kahdella kultamitalilla loistanut Frida Karlsson keskittyy vain ja ainoastaan sunnuntaina kisattavaan 20 kilometrin yhdistelmähiihtoon. Loukkaantumiseen päättyneellä kaudella San Josessa pelejä ei ehtinyt tulla. Lehto harjoittelee Sveitsin maajoukkueen mukana. Kiinnostuitko. Hiihtoon Hirvonen lähti 56 sekuntia Lamparterin jälkeen. Kulmin osakilpailun jälkeen miesten maailmancupissa kilpaillaan vielä kaksi henkilökohtaista kilpailua Lahdessa ja Oslon Holmenkollenilla. Kolmanneksi sijoittui Saksan Johannes Rydzek. Myöhemmin hänelle asennettiin keinonivel, jonka jälkeen alkoi pitkä kuntoutus. STT Yhdistetty Olympiamitalisti voitti ensi kertaa järjestetyn lentomäen yhdistetyn maailmancupin osakilpailun. helmikuuta 2026 16 // URHEILU Lakipalvelut PALVELUHAKEMISTO Ostetaan Etsitään autoa, asuntoautoa tai vaunua. Käteisellä! Soita! P. Otto Niittykoski oli Kulmissa 22:s. –?Elian on saanut rintakehän alueen ja alaraajan vammoja, jotka vaativat sairaalaseurantaa. Hyviäkin uutisia Ruotsi Faluniin sai
toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Va. EHKÄ JOPA SAADA HÄNEN YHTEYSTIETONSA HALUAN VAIN OPPIA TUNTEMAAN HÄNET, SAADA SELVILLE MIKÄ INSPIROI HÄNTÄ, TUTUSTUA HÄNEN AIVOIHINSA... 1125 1024 8 1 4 8 9 2 3 7 1 6 2 2 6 3 9 5 1 8 4 5 2 3 8 9 9 7 2 3 5 2 3 1 4 9 5 7 5 2 9 1 7 6 2 5 3 5 1 4 9 6 8 8 1 3 4 1 7 3 5 7 8 2 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. SE ON HARMAATA ALUETTA. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 24/7 (vuorokauden ympäri) 020 750 4007 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Matti Posio 040 7717 828 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula 040 1278 803 Pia Mustola-Lamsijärvi 050 599 4237 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. helmikuuta 2026 SARJAKUVAT // 17 B. TUO KUULOSTAA STALKKAUKSELTA. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi OLISI NIIN MAHTAVAA TAVATA SE LASTENKIRJAILIJA, JOKA TULEE PUHUMAAN SUVIN KOULULLE
09.19 Keräilijät. 22.21 Päivän sää. 08.55 Huomenta Suomi. USA 2006. 22.00 ELOKUVA Charlien enkelit: Kurvit suoriksi. 18.00 Pitääkö olla huolissaan. °C -28,3 Utsjoki Kevojärvi Lämpimintä 26.2. Toimittajan urasta haaveileva Andrea päätyy avustajaksi Runway-muotilehteen, jota palvottu ja pelottava Miranda Priestly johtaa rautaisin ottein. 22.10 Lotto ja Jokeri. 07.20 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. Lande. 17.00 Suomen surkein kuski. Ilmastoaktivistien mielenosoitus suistuu mellakaksi, mikä saattaa Pekan ja Oden pinteeseen. 09.05 Historia: Vakoilija vai petturi. 16.30 Hockey Night Lauantai. 15.05 Penn & Teller: Naruta meitä! 16.00 UEFA Champions League: Huippuhetket. 11.50 RSO Musiikkitalossa. 17.00 Yle Uutiset. Reece auttaa laukkujen myyjiä ja ostajia kohtaamaan. Danielle Goyette, Cammi Granato, Geraldine Heaney, Angela James, Angela Ruggiero, Kim St-Pierre ja Hayley Wickenheiser. 09.00 Yle Uutiset. 13.30 Salibandyn Suomen Cup Finaali LIVE: SPV Nokian KrP. 19.38 UMK26: Artistit. 07.45 Viidakon veijarit. Suomeksi puhutussa seikkailuanimaatiossa salaperäinen kartta johdattaa Smurffiinan Kiellettyyn metsään, joka on täynnä lumoavia olentoja. 16.30 Leijonan luola USA. Kellokauppa onnistuu tosin vaikka golfkentällä. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 07.05 Sunny Bunnies. 8,8 mm Jomala Jomalaby -9 -6 -5 -3 -4 -1 +1 +2 +2 +3 +1 +4 +2 4 5 3 5 2 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA +1 -4 +1 -8 +1 -4 +1 -5 +2 -3 -1 -6 -2 -9 ?0 -5 ?0 -5 ?0 -4 -7 -10 -9 -12 -3 -7 -5 -9 -4 -7 3 3 2 2 2 2 Kokkola 27.2. 08.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. Tietä suuruuteen petasi tähtikaarti, johon kuuluivat mm. 23.01 Strandvägenin ritari. 22.35 ELOKUVA Paholainen pukeutuu Pradaan. 17.30 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 18.30 The Voice of Finland. NELONEN 06.00 Bing ja ystävät. 13.55 Hiihdon MC, sprinttien karsinta. Toimintakomediassa Michael Bryce on sapattivapaalla Italiassa, kun hänen entisen asiakkaansa Darius Kincaidin vaimo Sonia pyytää hänen apuaan. 19.40 Professori T. Vastoinkäymiset piinaavat. 10.00 The Voice of Finland. 20.00 ELOKUVA 100 litraa sahtia. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.20 Tulosruutu. 11.30 IS esittää: Sain sen videolle. Louis. 02.50 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 27 30 2 5 8 11 14 17 20 23 26 Tammikuu Helmikuu 2026 -35.0 -25.0 -15.0 -5.0 5.0 28 31 3 6 9 12 15 18 21 24 Tammikuu Helmikuu 2026 0.0 1.0 2.0 3.0 La Alanya 13 Amsterdam 11 Budapest 12 Dubai 29 Dubrovnik 14 Hania 13 Las Palmas 19 Lissabon 16 Malaga 17 New York +3 Nizza 13 Oimjakon -14 Phuket 30 Riika +5 Skellefteå +4 Sydney 24 Tukholma +4 Tokio 18 Venetsia 10 Su 14 11 13 34 14 14 18 17 17 +1 14 -10 31 +7 +1 25 +7 15 11 Ma 14 14 15 34 14 15 18 13 16 -6 14 -6 31 +1 ?0 25 +4 12 12 27.2. Brittiläinen dokumenttisarja. Saako Alex ravintolansa auki savun hälvettyä. 17.08 Grantchester. 18.10 Urheiluruutu. 20.29 Yle Uutiset. V 07.10 Smurffit. 10.45 Yle Alueuutiset. Mukana ovat Jari Kurri, Glenn Anderson, Paul Coffey, Kevin Lowe, Al MacInnis, Mark Messier ja Joe Nieuwendyk. 08.05 Prisma: Ihmisen tarina. 08.00 Yle Uutiset. 10.00 Lätkän legendat. 22.00 Kymmenen Uutiset. klo 14 °C +1,6 Turku Sateisinta 25.2. 01.40 Karkurit. Avausjaksossa yritetään selvitä hengissä pojista miehiksi historiamme hetteikössä. Surmanenkelin ja Siankirkkoon joutumisen välttää täpärästi Sergey Hilman. 06.15 Muumilaakson tarinoita. 20.30 Helsinki International Horse Show. Vieraana Duudsoni Jarppi Leppälä. 19.10 Uutisextra. 14.00 Salibandyn Suomen Cup: SPV Nokian KrP. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Toholampi Laitala Monipuoliset livet keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset. 06.40 Muumilaakson tarinoita. 21.00 UMK26. 15.00 Yleisurheilun halli-SM. 10.43 Lätkän legendat. 23.10 Melodifestivalen 2026. 00.10 ELOKUVA Hitman’s Wife’s Bodyguard. 14.25 Koti, uskonto ja Marjomaa. 09.54 Keskiajalla keksittyä. Ykkösaamun vieraana on tasavallan presidentti Alexander Stubb. 09.00 Late Lammas. 02.35 Murha paratiisissa. 21.55 Tulossa: Elisa Viihde -alkuperäissarja Ivalo. 11.39 Oddasat. 18.45 Avara luonto: Ilmojen taiturit. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. 08.35 S.M.A.S.H! 08.45 S.M.A.S.H! 09.00 Koti koiralle. 12.12 Lätkän legendat. 07.00 Sunny Bunnies. 09.07 Kätkijät. 08.55 Tarinoita tuntureilta. klo 14) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi ?0 °C -11 cm Oulu +1 °C -8 cm Raahe +1 °C -12 cm Pietarsaari °C -14 cm Vaasa ?0 °C -14 cm LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 27.2. 00.50 Roba. Aada kohtaa vaikeuksia SM-finaalissa ja Davinin treenit eivät kulje. La Haapavesi +1 Halsua +1 Helsinki +4 Joensuu +4 Jyväskylä +3 Kajaani ?0 Kalajoki +1 Kokkola +1 Kuopio +3 Kuusamo -4 Lahti +3 Lappeenranta +3 Oulu ?0 Pietarsaari +1 Pori +1 Rovaniemi -3 Tampere +2 Toholampi +2 Turku +2 Utsjoki -8 Vaasa +1 Ylivieska +2 Su ?0 ?0 +2 +1 +1 -1 -2 -1 ?0 -2 +1 +2 -3 -1 +2 -2 +2 ?0 +3 -7 -1 -1 Ma -5 -3 +1 -2 -1 -6 -9 -8 -2 -2 ?0 -9 -7 -7 +1 -4 +3 -3 -6 -5 Ti +1 -3 ?0 -1 +1 +2 ?0 -4 +1 +1 ?0 +2 +3 -2 +1 +1 +3 -6 +3 +1 Ke +2 +2 +4 +2 +4 +1 +1 +3 +3 -1 +4 +3 +2 +4 +1 +3 +2 +5 -4 +3 +2 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 26.2. Lämpötila on +1 ja +4, maan pohjoisosassa ja -8 asteen välillä. 11.28 Lätkän legendat. 09.30 Tipu Touhukas. Mukana ovat Dave Andreychuk, Guy Carbonneau, Bernie Federko, Sergei Fedorov, Mike Gartner, Clark Gillies, Pat LaFontaine ja Brian Leetch. 18.15 Yleisurheilun halli-SM. Muikkujen puhkominen ei ole tamperelaiselle arkipäivää ja jängän merkitys selviää. helmikuuta 2026 18 // TELEVISIO YLE TV1 07.00 Kadonneet perijät. 17.56 UMK26: Chachi Cherry Cake. 08.00 LEGO Ninjago. MTV3 06.30 Muumilaakson tarinoita. 11.35 Yle Oddasat. Samalla hän kertoo siitä, kuinka monipuolisesti sipuleita voi käyttää keittiössä. 13.41 Sportliv. 12.37 Lätkän legendat. 19.30 Thank God, sä tulit! 21.00 Stadi vs. Polku kulkee collegesta NHL:ään. Anders kokkaa tänään monenlaisia ruokia purjosta ja muista sipuleista. 08.59 Galaxi. 18.00 Yle Uutiset. 10.05 Ykkösaamu. 08.10 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. Mukana Rob Blake, Chris Chelios, Dick Duff, Phil Housley, Brett Hull, Paul Kariya ja Rod Langway. 07.35 Viidakon veijarit. Jakson teemana ovat pelaajat, jotka eivät alun perin tulleet valituiksi, mutta onnistuivat silti raivaamaan tiensä parhaiden joukkoon. 22.25 Tulosruutu. 16.50 Novosti Yle. 07.20 Professori Balthazar. Turvavyöt kiinni, täältä tullaan elämä ja suorituspaineet! Huolehtimassa tänäänkin: Jenni Pääskysaari, Miika Nousiainen, Tuomas Kyrö ja Kari Hotakainen. 15.48 Efter Nio. Lapissa on paikoin heikkoa lumisadetta, maan eteläja keskiosassa on paikoin sumua ja tihkua. 03.25 Arman ja 7 kuolemansyntiä. 07.45 LEGO Ninjago. 07.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 19.45 Muodostelmaluistelun SM. YLE TEEMA & FEM 07.43 BUU-klubben 08.13 BUU-klubben 08.42 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.03 Synnytyksessä vaurioitunut 09.31 Veitsen terän alla 10.01 Timjamia, kukkoa ja torttuja 11.00 Puutarhakausi 12.00 La Promesa Salaisuuksien kartano 12.55 La Promesa Salaisuuksien kartano 13.48 La Promesa Salaisuuksien kartano 14.45 La Promesa Salaisuuksien kartano 15.45 La Promesa Salaisuuksien kartano 16.45 Design 3000 ja Kasper Strömman 17.15 Kirppisvinkit 17.25 Antiikkimakasiini 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Villavat veitikat 18.11 Pingu kaupungissa 18.17 Ryhmä S.A.N.A 18.30 Lola ylösalaisin 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.39 Sportnytt 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 20.00 Sue Perkins: Pariisista Istanbuliin 20.45 Unelmasauna 21.00 Kino Klassikko: Rakas, minä nuorrun 22.35 Uusi Kino: Ompelukone 22.51 Se on niin kuin se on 23.06 Saimaa-ilmiö MTV SUB 06.00 MTV sääkamera 07.00 Oggi ja torakat 07.05 Oggi ja torakat 07.15 Muumilaakson tarinoita 07.40 Muumilaakson tarinoita 08.05 Code Lyoko 08.30 The Summit Australia 10.00 Simpsonit 10.30 Simpsonit 11.00 Pöllötöllö 12.00 Vintiöiden kosto 12.30 Kolmosvaihde 13.00 Suurmestari Uusi-Seelanti 14.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit 15.00 Pöllötöllö 16.00 Suurmestari UK 17.10 Lomalle lompsis 18.10 Penn & Teller: Naruta meitä! 19.10 Bob’s Burgers 19.40 Race Across the World 21.00 Lohikäärmeen kidassa 23.05 ELOKUVA: Wallander: Pimeys 00.50 Pitääkö olla huolissaan. 01.50 Pitääkö olla huolissaan. 12.55 Lätkän legendat. Hockey Hall of Famen pelaajat nousivat tähteyteen 1980-luvulla, jolloin maaleja taottiin runsaasti. klo 14 °C +0,2 (27.2. 18.15 Strömsö 2020. Kuka vaihtoi veitsen, entä mikä on teon motiivi. 11.40 ELOKUVA Smurffit: kadonnut kylä. 06.56 Muumilaakson tarinoita. 13.00 Elokuva: Monsteriperhe. Teatterin lavalla tapahtuu murha, kun näytelmän rekvisiittaveitsi on vaihdettu oikeaan teräaseeseen. Tulevaisuuden Hockey Hall of Fame -urat alkavat koulun penkiltä. 14.50 Unelma Lapista. Joen uuden päämajan rakennustyöt viivästyvät. 15.18 Urheilulukio. 19.00 Seitsemän Uutiset. Tuuli on heikkoa. 09.32 Belfort & Lupin. 07.25 Zig & Sharko. 13.23 Anne ja Anders Bhutanissa. Mukana Dino Ciccarelli, Doug Gilmour, Joe Mullen, Václav Nedomanský, Adam Oates, Luc Robitaille ja Martin St. Naisten jääkiekko nosti ysärillä päätään. Edmonton Oilersin ja Calgary Flamesin legendat kohtaavat jakson tiukoissa taistoissa jääkiekon herruudesta. 10.00 Yle Uutiset. 20.45 Urheiluruutu. 02.10 Akkaa päälle. 16.25 Hiihdon MC, sprinttien finaalit. Kansankomedia kertoo keski-ikäisistä siskoksista, jotka jatkavat maineikkaan sysmäläisen sahdinpanijasukunsa perinteitä ja lupaavat valmistaa sahtia kolmannen sisarensa häitä varten, mutta tulevat prosessiin kuuluvan maistelun yhteydessä juoneeksi koko erän. 12.00 Second Hand for 50 Grand. Maikki puhkuu kunnianhimoa palattuaan virkavapaalta, mutta päätyy jahtaamaan kadonnutta lummetta. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Pilvisyys on runsasta. Hollywoodin sähäkimmän tähtikolmikon pääosittama Charlien enkelit -jatko-osa on vielä edeltäjäänsäkin seksikkäämpi, hauskempi ja vauhdikkaampi
02.30 Maailman tärkein tehtävä. 12.30 Jägaren. 02.45 Kova laki: Erikoisyksikkö. 17.00 Marko Gustafsson: Vieraana koreografi Alpo Aaltokoski. 03.55 Löytöretki tuntemattomaan. Avara luonto: Ilmojen taiturit, Yle TV1 klo 18:45. 18.00 Tucci makumatkalla Italiassa. 18.30 Maailman tärkein tehtävä. 12.30 Jerusalem studio. 00.30 Jumala puhuu. 21.00 Alaskan jäälentokenttä. 15.55 Menneisyyden mysteerit. 00.35 It’s Always Sunny in Philadelphia. 15.30 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta. 18.55 Sportnytt. 15.25 Yksi on hyvää seuraa. 16.10 Entisten nuorten sävellahja. 12.00 Kolmiodraama. 09.00 Yle Uutiset. 22.20 UMK 2026. 20.00 Mystiset muinaiskuolemat. 08.20 Simpsonit. 19.55 Tulossa: Farmi Suomi. 11.30 Kulturnyheterna special: Exponerad barndom. STAR CHANNEL 06.00 Lapin poliisit. 20.20 Vädret. 23.40 Yöklassinen. 23.30 Poliisit 2017. 03.05 9-11. 19.00 V85 Direkt. 16.00 Unelma-asunto auringon alta. 21.20 ELOKUVA Bridget Jones: Elämä jatkuu. 08.00 Ylex aamu: Mika Parikka – YleX Aamun Viikonloppu. 09.00 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 19.00 Australian rajalla. 21.51 Klassikkokuunnelma: Laulu tulipunaisesta kukasta 1/2. 08.25 Aamuhartaus. 22.10 Hiljainen todistaja. Perusteltuja näkökulmia ajankohtaisiin aiheisiin. 14.10 Där ingen skulle tro att någon kunde bo: Vinterstunder. 06.50 Arvoitukselliset tutkimusmatkat. 18.10 Lauantain toivotut levyt. 21.15 C. 07.25 Mediterranean Life. 20.00 Engelska Antikrundan. Lewis – Toivon tuoja. 18.20 Latela luonto kutsuu. 16.30 Jumala puhuu. 19.05 Yoann Bourgeois, tyngdlöshetens koreograf. 11.30 Amerikan rumin talo. 13.30 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 14.30 Koiralle koti. 11.00 Katastrofitutkinta. 12.30 The Secret Lives of Mormon Wives. 14.00 Yle Uutiset. 07.20 Kalliovuorten eläinlääkäri. 11.30 Yliluonnollista. Toisen maailmansodan aikana ja vielä sen jälkeenkin Suomessa oli pula miltei kaikesta paitsi selluloosasta. 07.50 Första hunddejten. Klami: Kevään oras teoks. 23.40 It’s Always Sunny in Philadelphia. 08.10 Cyklopernas land. 16.00 Tucci makumatkalla Italiassa. 22.00 Rooman kadonneet aarteet. S. 05.00 Short Track. 13.10 Harry Potter: Leipurivelhot. 17.53 Yksi on hyvää seuraa. 10.30 Rillit huurussa. 14.00 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.05 Urheiluradio. Toimittajana Maija Salminen. 17.00 Vuorien sankarit. 18.30 Sampo ja kotivideot. 14.00 Tulen kantajat. 09.03 Urheiluradio. 11.55 Myrskyn armoilla. 11.00 Sometähtien sinkkuelämää. 20.45 Snooker: Snooker : Welsh Open, Välierät. 19.00 Ensimmäinen Johanneksen kirje. 17.00 Toivon postia. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 13.45 Kirkossa keskustellaan. 03.17 The rookie. 19.00 Yle Uutiset ja sää. Olavi riitautuu vanhempiensa kanssa, kun ei saa mennä naimisiin piikatytön kanssa. 01.35 This is not a murder mystery. 08.10 Äiti bestiksenä. 21.00 Yle Uutiset. 01.25 Suomen huutokauppakeisari. 21.01 Uutispodcast. 17.00 Unelma-asunto auringon alta. 10.00 NG Wild: Villit kohtaamiset. Joe Origins. 01.20 ELOKUVA Kärlek deluxe. 08.05 Mökin rakentajat. Kuka oli Veikon ja Sepon operaation järjestänyt “Knud Knudsen”. 19.45 Olympialaiset. 14.30 Farmen. 20.02 Sää. 09.00 Yle Uutiset ja sää. 06.35 Asunnon metsästäjät maailmalla. 22.00 Robert Gustafsson – komikerjäveln. 15.15 Sisarvaimot. 09.00 Sometähtien sinkkuelämää. 01.00 Toivon postia. 22.35 Kumman kaa (S). 18.30 Ampumahiihto. 01.00 Family Guy. 06.25 Lapin poliisit. 21.45 Lampaat susien keskellä. RUOTSIN TV4 06.00 En plats i solen. Inha teki vuonna 1894 tutkimusmatkan Vienan Karjalaan. Valokuvaaja ja kirjailija I. kertakäyttöisiä pöytäliinoja. 18.02 Sekahaku Jenna Bågeberg. 10.25 Sukuni murhamysteeri: Salanimen takaa paljastuu natsiyhteyksiä. 13.00 Myrskyn armoilla. 17.50 Den stora kyrkflytten på 15 minuter. 18.01 Iltahartaus. Mikä motivoi Lönnrotia kirjoittamaan hahmon niin traagiseksi. 10.30 Suomen huutokauppakeisari. 00.00 Kartalla Risto Huvilan kanssa. EUROSPORT 1 07.00 Taitoluistelu. 18.00 Hyvä elämä. 03.40 Naked Attraction UK. 13.30 Australian rajalla. 10.55 Poliisikamera Ruotsi. 07.20 Apua! Tyttäreni on raskaana. 00.35 Dalgliesh. 19.30 Ilpoistenpiiri. 08.55 Evankeliumi Luukkaan mukaan | LUMO. 15.55 Yle News. 20.00 Frendit. 07.00 Asunnon metsästäjät. 19.50 Sin City Tow. 18.50 Latela luonto kutsuu. 20.30 Frendit. 18.00 Sampo ja kotivideot. 14.30 MasterChef Australia. 13.02 Levylautakunta. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 17.45 90 päivää morsiamena: Maailmalla. SVT1 06.40 Under stjärnorna med Markus Torgeby. 18.00 Yle Uutiset. 18.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 14.55 Ykköskolumni. 22.30 Tulossa: Petolliset. 12.00 Jedda, Kooste. 10.45 Tuiki taivaallista. 21.00 ELOKUVA Snake Eyes: G.I. 09.08 Lauantaina. 12.00 Isännän pöydässä. 04.00 Poliisikamera Ruotsi. 14.10 Kova laki: Erikoisyksikkö. 13.00 Yle Uutiset. 23.00 Nyheterna. Jakso 4: Taivaan reitit. 10.15 Kotiseurakunnat ja aktiivinen opetuslapseus. 07.10 Auktionssommar. 06.35 Asunnon metsästäjät. 23.00 Yle Uutiset. Selviytyminen riippuu oikeasta reitistä ja siitä, liikutaanko yksin vai joukossa. 15.30 Aristoteleen kantapää: Tietäjät tietää – meemien perusolemukseen kuuluu ryhmähenki ja toisten poissulkeminen. 21.00 Hiljainen todistaja. 13.00 TV7 Israel News. 12.05 El Moussan remonttipari. 12.00 Hundra procent bonde. Menneitä kaivellessa Heini tutustuu paikallisiin ihmisiin ja tajuaa millainen merkitys ystävyydellä voi olla. 14.35 Rinkeliruhtinas. 12.55 Radio Suomen Viikonloppu. 12.45 Merisää. 21.25 Poiminta Radio 1:n iltapäivästä. 14.00 Tucci makumatkalla Italiassa. 15.25 Leijonan luola Suomi. 18.50 Merisää. 18.20 ELOKUVA Picture Perfect Mysteries: Newlywed and Dead. 02.25 Kova laki. 10.55 Amerikan rumin talo. helmikuuta 2026 RADIO JA TELEVISIO // 19 TLC 06.10 Kakkukuningas. 15.00 Syrjästäkatsojan tarina 9/9. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 03.00 Ensimmäinen Johanneksen kirje. 04.50 Alastomat rikolliset. 09.03 Yksi on hyvää seuraa. 01.30 ELOKUVA Will Hunting. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu. Ihmisen tarina, Yle TV1 klo 08:05. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu. O: Olivier Megaton. Uusi jakso joka perjantai. 10.35 Purjehdus: SailGP, Auckland. 13.00 Bäst i test. 00.55 Ranuan kummit. 01.40 Keskiyön murhat. Veteraaniurheilija Jarmo Lipasti. 16.10 Lasten kotipuu. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. 18.25 ELOKUVA Scooby-Doo! 20.20 ELOKUVA Kauhea Kankkunen 2. 10.00 Sometähtien sinkkuelämää. 22.45 Fortsätt dansa! 23.40 ELOKUVA En persikolund i Katalonien. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Risteilyaluksen päiväkirjat. Antiikin tunnetuimman roomalaisen, Gaius Julius Caesarin, vaikutusta ei voi liioitella. 09.59 Yksi on hyvää seuraa. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 00.30 Killer in Question. 21.00 90 päivää morsiamena UK. 13.00 Näistä levyistä en luovu. TV5 06.10 Asunnon metsästäjät. 20.00 Nyheterna. 17.00 Rapport. KUTONEN 06.10 Arvokaman metsästäjät USA. 02.45 Lomakoti auringon alta. 17.40 Fjällvinter i väglöst land. 17.05 Myyttiset hirviöt. Mitä kaikkea itsestämme ymmärrämme, jos uskallamme vähänkään jakaa toisille kipeitä muistojamme. 11.00 Lomakoti auringon alta. 17.15 Mentalisti. 23.40 Kumman kaa (S). P: Liam Neeson, Maggie Grace, Forest Whitaker. 16.10 Leijonan luola Suomi. 20.30 Rapport. 06.02 Sää. 23.55 Huumebisnes Oy. 23.35 ELOKUVA Color of money – revanschen. 22.30 Koripallon NBA: Miami Heat Houston Rockets. 23.30 Tyttö, joka huusi sutta. 13.00 Antoni Porowski: Elämänmakuiset reseptit. 12.30 Raharemontti. 01.50 Family Guy. 17.30 Klubi 700. 14.30 Family Guy. 22.13 Urheiluradio. 10.00 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 21.00 Gladiaattorit: muinaisen maailman soturit. 01.35 Rooman kadonneet aarteet. 02.15 Family Guy. 12.05 Urheiluradio. 11.00 Yle Uutiset. 23.02 UMK 2026 Jatkot. 02.25 Muinaiset avaruusoliot. 23.00 Anne Lainto loves Rock. 07.03 Onnen sävel. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset. Siitä tehtiin mm. 18.50 Helgmålsringning. 18.00 Panttilainaamo. He kohtasivat muinaisia karhuja ja metsästivät mammutteja. 07.40 Science of Stupid. 11.00 Rillit huurussa. Elämän rajallisuuden ymmärtämisen keskellä Heini uskaltaa pysähtyä myös omien surujen eteen. 16.59 Yksi on hyvää seuraa. K. 09.30 Sometähtien sinkkuelämää. 16.10 Mentalisti. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 14.55 Skidskytte: Junior-VM. 03.55 9-1-1. 04.45 Melkein MENSA. 08.45 Skeleton. 12.00 Yle Uutiset ja sää. SVT2 10.30 Ekonomibyrån. YLEX 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat. 21.00 The Voice of Finland. 12.05 Amerikan rumin talo. Fossiiliset jalanjäljet kertovat varhaisista asukkaista, jotka kehittivät uusia selviytymiskeinoja. 23.50 Tohtori Paise. 13.05 Vintage-kodit kuntoon. Taitavan poliisitarkastajan (Whitaker) jahtaamana Millsin on turvauduttava viimeisen kerran erityistaitoihinsa paetakseen viranomaisia, etsiäkseen todelliset murhaajat ja suojellakseen ainoaa asiaa, joka on hänelle tärkeä – perhettään. 16.00 Theo ja ystävät. 08.05 Antarktis. 07.00 En plats i solen. 22.00 Alaskan jäälentokenttä. 03.05 Baylen: Elämäni Touretten kanssa spesiaali. 20.45 Sportnytt. 19.00 Himohamstraajat. 01.25 Family Guy. 13.45 Snooker: Snooker : Welsh Open, Puolivälierät. 07.00 Yle Uutiset. 19.02 Urheiluradio. 06.55 Asunnon metsästäjät maailmalla. 22.10 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Grand Designs Suomi. 23.10 It’s Always Sunny in Philadelphia. FRII 06.10 Saarielämää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Katselkaa Herran tekoja. 10.30 Ant Anstead: Mestarimekaanikko. 11.35 Drewn unelma-auto. 10.03 Lauantaina. 15.00 Moderni perhe. 00.10 It’s Always Sunny in Philadelphia. 15.25 Dox: Vildhästarnas land. 17.20 Unelmahäät. 04.25 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 11.00 30 minuter. 15.00 Farmen. 20.03 UMK 2026 Etkot. 08.55 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen: Jälkipyykki. 02.05 90 päivää morsiamena UK. 01.30 Kova laki. 14.45 Snooker: Snooker : Welsh Open, Välierät. 19.15 Sverige live. 01.45 Raharemontti. MMA-ottelija Cole Young, joka on tottunut ottamaan turpaan rahasta, ei ole tietoinen perinnöstään eikä siitä, miksi Outworldin keisari Shang Tsung lähetti parhaan taistelijansa Sub-Zeron Colen perään. 00.45 Gladiaattorit: muinaisen maailman soturit. 20.00 Tavallinen murhaaja: Vallan sokaisemat. 15.02 Entisten nuorten sävellahja. 15.00 Tucci makumatkalla Italiassa. 00.55 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 09.50 Poliisikamera Ruotsi. 11.35 The Cut. 23.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. 21.00 Robert Gustafsson – komikerjäveln. 21.00 Afanador: Dansföreställning av Marcos Morau. 23.40 Elämää tutkimassa. 13.00 YleX Viikonloppu: Sonny Kylä-Liuhala. 14.00 Huvila & Huussi. 10.05 Rillit huurussa. 00.00 Petolliset UK. 08.25 Superkirja. 02.25 Maailmansodan kadonneet laivat. 12.30 Yökylässä Maria Veitola. 06.30 Arvokaman metsästäjät USA. 2014. Vuonna 1911 hän julkaisi kirjan Kalevalan laulumailta. 15.10 Unelmahäät. 19.00 NG Wild: Villit kohtaamiset. 23.30 Rapport. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.10 Kova laki: Erikoisyksikkö. 14.25 Vetenskapens värld: Kinas okända huvudstad. 10.00 Jaksa paremmin. 08.35 Yksi on hyvää seuraa. 15.30 Hockeylördag: Brynäs Frölunda. 15.00 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta. 21.00 TV7 Jerusalem uutiset. 21.02 UMK 2026. 11.00 Viki ja Köpi Show. 11.15 Skidskytte: Junior-VM. 18.05 Jan Håfström – den långa resan hem. 13.55 Rosanna Fellman, poet. 19.00 Rapport. 04.10 Say Yes To The Dress With Tan France. 19.30 Australian rajalla. 07.53 Onnen sävel. Jakso 4: Amerikan valloitus. 19.00 Panttilainaamo. 06.50 Melkein MENSA. 23.00 Salakaupan julmat kasvot. 11.00 Virtasen taloushistoria: Valmisvaatteita ja deodoranttia kuluttamisen muutos. 04.15 The rookie. 00.25 Ranuan kummit. 19.02 Musiikkikamari: Klassisen musiikin helmiä. 11.02 Lauantaina. 17.05 Att vara Riko Eklundh – mellan teater och verklighet. 07.45 Grand Designs suuret unelmat. 20.15 Hercule Poirot. 21.00 ELOKUVA Taken. Päivän mietelauseen on valinnut toimittaja Tuula Viitaniemi. 11.30 The Kardashians. 16.00 Moderni perhe. 12.00 Raharemontti. Jääkauden kylmimpinä aikoina ensimmäiset ihmiset saapuivat Amerikkaan. 09.15 Koripallo: Nba. 06.03 Valoon päin. 12.45 Olympialaiset. 23.00 Populära problem. 20.00 Rekkakuskit Suomi. 08.40 Himmelska husdrömmar. 16.30 Moderni perhe. 09.04 Muistojen bulevardi. 18.50 90 päivää morsiamena: Maailmalla: Jälkipyykki. TOM HAY WARD. 08.05 Hartaita säveliä. 02.55 Löytöretki tuntemattomaan. 07.55 Yksi on hyvää seuraa. 07.02 Sää. 02.00 Hyvä elämä. 23.25 Erikoisjoukot. 09.55 Teho-osasto. 10.00 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen: Jälkipyykki. 17.08 Radio Suomen Viikonloppu. 13.30 Family Guy. 08.50 Simpsonit. 08.55 Teho-osasto. 08.40 Maailman tärkein pieni asia: veteraaniurheilija Jarmo Lipasti. 10.30 Sometähtien sinkkuelämää. 14.15 90 päivää morsiamena UK. Kuuntele ja ylläty, riemastu tai ärsyynny. 16.00 Remppa vai muutto UK. 08.50 Mökin rakentajat. 07.50 Merisää. 14.50 Planeettojen arvoitukset. 08.30 Wheeler Dealers. 16.30 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 20.00 Koti koiralle. 14.05 Pelastajat Helsinki. 12.55 Dragspelsgraven i Älvdalen. Edellisessä Keinuvan talon jaksossa puhutteli musiikin kauneus, tällä kertaa päädymme musiikillisen myrskyn silmään. 20.30 Postkodmiljonären. 00.15 Farmi Suomi: Revanssi. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 16.07 Faunin iltapäivä. 13.00 Huvila & Huussi. 15.00 Remppa vai muutto Suomi. 08.58 Nyhetsmorgon. 00.35 ELOKUVA Mortal Kombat. 03.00 Maastohiihto. 23.10 Kumman kaa (S). 08.00 Yle Uutiset ja sää. 07.45 Mediterranean Life. 03.20 Pelastakaa ihoni! 04.15 Pelastakaa ihoni! TAIVAS TV7 06.00 Tulen kantajat. 04.00 Food Factory USA. Keräilijät-romaanissa arkeologi Heini matkustaa Kainuuseen Läätteeseen etsimään talvisodan taistelujen jälkiä. 18.30 Australian rajalla. 17.00 Kokkisota. 21.00 Snooker: Welsh Openin välierä. 02.00 Skeleton. 19.05 UMK 2026 Etkot. 01.00 ELOKUVA Takaa-ajettu. 12.07 Radio Suomen Viikonloppu. 21.00 Melodifestivalen. 08.05 Kissakuiskaaja. 22.05 Merisää. 23.00 Poliisit 2017 (S). 09.30 Herra käyttää lääkäriä. 16.15 Unelmahäät. 03.25 Diili. 11.05 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen: Jälkipyykki. 12.05 Maailma tarinoina: Monikasvoinen Kullervo on tulkintojen runsaudensarvi. 05.00 Hot Rod Garage. 09.40 Rillit huurussa. HERO 13.30 MasterChef Australia. 20.30 Christian World News. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 16.00 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta. 19.00 KOPLA. 15.30 Moderni perhe. 18.05 Ted Gärdestad – för kärlekens skull. 19.55 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 22.50 Yhä neitsyt. 10.30 Där ingen skulle tro att någon kunde bo. 07.40 Formula E: Jeddahin osakilpailu. 17.00 Farmi Suomi. 00.30 Ampumahiihto. 13.15 Nooan jälkeläiset. 11.00 Taistele voittaaksesi. 14.25 Svenska nyheter. 14.00 OS i överlevnad: Alone USA. 15.00 Yle Uutiset. 12.00 Lentoturmatutkinta. 16.07 Urheiluradio. 02.40 Family Guy. 19.25 Latela luonto kutsuu. 10.00 Sinkkuillallinen. Elias Lönnrotin työpöydällä syntyi kansanrunojen pohjalta Kullervo, jota aatteet ja taiteet ovat varioineet ajasta aikaan. 23.05 Vädret. 03.30 Ilpoistenpiiri. 01.30 Klubi 700. 14.00 Kalle Haatanen: Gaius Julius Caesar. 17.00 Tucci makumatkalla Italiassa. 09.15 Simpsonit. 20.30 Poliisit 24/7. 17.00 Lyömättömät! 20.00 YleX Throwback: Womma (u). 13.55 Yksi on hyvää seuraa. 09.00 NG Wild: Euroopan salaiset ihmeet. Liam Neeson palaa viimeisen kerran ex-vakooja Bryan Millsin rooliin! Bryanin elämä romahtaa, kun hänet lavastetaan murhasta, joka koskettaa häntä läheisesti. 08.00 Lentävä talo. 21.50 Baylen: Elämäni Touretten kanssa spesiaali. 13.05 Top Gear: Erikoisjakso. 22.40 Keinuva talo Mika Kauhanen: Musiikin myrsky. 09.30 Fråga doktorn. 20.00 Yle Uutiset. Lauantai-illan rukoushetkessä rovasti Meri Tirroniemi Kuusamosta lukee psalmista 91 sekä puhuu Raamatun välityksellä avautuvasta lohdusta ja turvasta. 17.00 Remppa vai muutto UK. 20.00 Poliisit 24/7. Kiinnostavat ihmiset kertovat lempimusiikkiinsa liittyviä muistoja ja tarinoita. Otsikoiden takana joka arkipäivä. 08.05 Onnen sävel. 19.10 Hercule Poirot. 06.30 Sisustajat Nate ja Jeremiah. Kuljeskeleva katutappelija värväytyy yakuzaan kostaakseen isänsä tappajalle. 06.50 Löytöretki tuntemattomaan. Eläinten lentomatkat vaihtelevat lyhyistä pyrähdyksistä pitkiin vaelluksiin. 09.20 Wheeler Dealers. 23.15 ELOKUVA 10 orsaker att hata dig. 14.30 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta. 10.00 Yle Uutiset. 03.15 Ihmeelliset superautot. 18.00 Hercule Poirot. 14.00 Family Guy. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 07.31 Luomiskertomus: Elli Salo Keräilijä. 06.30 Grand Designs suuret unelmat. 11.30 Rikkaat ja rahattomat. 16.30 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta. 07.35 Kymppitonni
–?Olemme tietysti pettyneitä, mutta ottaen huomioon, mistä olosuhteista lähdimme näihin otteluihin, voin olla varsin ylpeä joukkueestamme ja panostuksestamme, Nuutinen summasi. Maailmancupin tilanne: 1) Lamparter 1212, 2) JL Oftebro 1039, 3) EL Oftebro 910, 4) Julia Schmid Saksa 899, 5) Herola 858,.. Jalkapallo Päävalmentaja Nuutinen oli tappiosta huolimatta ylpeä suojateistaan. Lech Poznan voitti ensimmäisen kohtaamisen viime viikolla Tampereella 2–0, joten KuPSin jatkopaikka olisi vaatinut pienen ihmeen. Lippukauppa oli jo torstaihin mennessä käynyt kuumana, ja toimitusjohtaja Gundersby oli toiveikas 60?000 kävijän tavoitteen täyttymisestä. Se vaikuttaa väistämättä kilpailemisen suunnitteluun. STT. EVIJÄRVI kk 3,5 ha metsä 155 m 3 + 1,05 ha pelto 12 000 €/ 25.3. Kaikki tallin hevoset ovat myynnissä. Palosaari karsiutui lauantain kilpailusta. MIKKO STIG / LEHTIKUVA Lech Poznan pudotti KuPSin jatkosta Kuopion Palloseuran tie nousi pystyyn jalkapallon Konferenssiliigassa, kun puolalainen Lech Poznan osoittautui vahvemmaksi pudotuspelien molemmissa otteluissa. peliminuutilla. 3–4, Ottawa–Detroit ja. City pääsi pudotuspeleissä suoraan 16 parhaan joukkoon, mutta madridilaiset hakivat vauhtia ensimmäiseltä pudotuspelikierrokselta. TORSTAIN ottelussa kentälle palasi Lech Poznanin suomalaishyökkääjä Daniel Håkans. helmikuuta 2026 20 // URHEILU Arviot, kartat ja kohdekuvat www.metsatilat.fi 1577559-7 Pappilankatu 1, 69100 Kannus KAUHAVA Huhmarkoski 21,9 ha, puusto 1830 m 3 88 300 €/ 3.3. Loppuottelussa Heliövaara ja Patten kohtaavat Marcelo Arevalon ja Mate Pavicin. Huipputasolla kilpaileminen myös ruokkii myyntityötä. Edellisen kerran hän oli pelannut puolalaisseuran paidassa viime vuoden toukokuussa. LAPPAJÄRVI Pitkäsalo 8,5 ha puusto 735 m 3 25 800 €/ 1.4. minuutilla. Tennis Dubai: ATP-turnaus, nelinpelin välierä: Harri Heliövaara/Henry Patten–Julian Cash/ Lloyd Glasspool 6–4, 7–6 (7–4). Mestarien liigassa suurseuroja kaatanut norjalaisjoukkue Bodö/ Glimt haastaa seuraavaksi Sporting Lissabonin. Hollantiin juurtunut suomalainen iloitsee siitä, kuinka hienoksi Helsingin tapahtuma on kasvanut. 7) Antti Aalto 199,1 (218), 10) Niko Kytösaho 195,5 (215), 32) Eetu Nousiainen 167,2 (194,5), 50) Vilho Palosaari 105,2 (151). Cityn lisäksi mukana olevista Liverpool kohtaa Galatasarayn, Arsenal Leverkusenin, Newcastle Barcelonan ja Tottenham Atletico Madridin. KAUHAVA Pahkakangas 31,0 ha, puusto 1905 m 3 82 300 €/ 10.3. –?Ajattelimme, että jos Attention tuntuu hyvältä, se hyppäisi maailmancupin, ja Kerel olisi lauantain gp-kisassa. Myös tapahtuman toimitusjohtaja Valtteri Gundersby oli tyytyväinen avauspäivänä siihen, miltä areenoilla näytti. Seppälä-Geerink antaa esimerkin. Suomessa laji on enimmäkseen harrastepohjalla, ja ammattilaisuus vaatiikin Seppälä-Geerinkin mukaan sitkeyttä ja luovuutta. Suomalaishyökkääjälle näytettiin kampituksen seurauksena keltaista korttia 84. Maaliskuussa pelattavissa Mestarien liigan 16 parhaan otteluissa hallitseva mestari PSG mittaa Chelsean pelivireen. Louis–Seattle 5–1 (Se: Kaapo Kakko 1+0), Nashville–Chicago 4–2 (C: Teuvo Teräväinen 0+1, N: Erik Haula 0+1, Justus Annunen 21/23 torjuntaa), Colorado–Minnesota 2–5, San Jose-Calgary 1–4, Los Angeles–Edmonton 1–8. Torstain pudotuspeleistä jatkoon etenivät myös englantilainen Crystal Palace, italialainen Fiorentina, hollantilainen AZ Alkmaar, tshekkiläinen Sigma Olomouc, slovenialainen Celje, kroatialainen Rijeka ja turkkilainen Samsunspor. –?Ottelun alussa kärsimme valitettavasta loukkaantumisesta, joka vaikutti myös pelin kulkuun hetken, mutta sen jälkeen saimme mielestäni pysyttyä varsin hyvin pelissä kiinni, Nuutinen sanoi lehdistötilaisuudessa. 14) Hirvonen 465, 51) Herman Happonen 30, 53) Niittykoski 21, 54) Wille Karhumaa 21, 64) Eemeli Kurttilas 8. Yhdistetty Kulm: Maailmancupin osakilpailu, lentomäki+7,5 km hiihto, tuloksia: 1) Ilkka Herola Suomi 15.32,5, 2) Johannes Lamparter Itävalta –0,1, 3) Johannes Rydzek Saksa –16,2, 4) Einar Lurås Oftebro Norja –16,3, 5) Jens Lurås Oftebro Norja –18,1, 6) Eero Hirvonen Suomi –18,3,... –?Kun on nähnyt tämän luokan kisoja muualla, on todella upeaa nähdä, miten Helsinki on huippukisa muiden joukossa. HEVOSTEN JA LAJIN parissa ammatikseen työskentelevien ihmisten määrä on Keski-Euroopassa täysin toisella tasolla Suomeen verrattuna. –?Sanotaanko niin, että Hollannissa voit tunnin sisään valita viidestä eri kilpailusta, mihin osallistut. TOHOLAMPI Härkäneva 28,3 ha, puusto 3185 m 3 139 500 €/ 10.3. Seppälä-Geerinkillä on luksustilanne, sillä hän saa valita Horse Show’n päättävään maailmancup-kisaan lähtevän hevosen kahdesta hyvästä itse kouluttamastaan vaihtoehdosta. Tehdyt suunnitelmat olivat hänen mukaansa toteutuneet käytännössä hyvin. KuPSin päävalmentajan Miika Nuutisen mukaan ottelu oli suomalaisjoukkueelle tiukka. Suomen maajoukkueesta tuttu Håkans oli ollut pitkään sivussa loukkaantumisen vuoksi. Pääseuran riveissä hänet lähetettiin kentälle torstaina 60. LKV Timo Heikkilä 0400 167 825 KANNUS Ypyä 31,5 ha, puusto 4005 m 3 165 000 €/ 1.3. Liigavaiheessa City kukisti Real Madridin 2–1 vieraskentällä joulukuussa. Real Madrid ja Manchester City jälleen vastakkain Mestarien liigan pudotuspeleissä Real Madrid ja Manchester City kohtaavat viidentenä peräkkäisenä kautena jalkapallon Mestarien liigan pudotuspeleissä. Saksan mestarijoukkue Bayern München saa vastaansa Atalantan, joka edustaa ainoana italialaista jalkapallotasoa. –?Korkeamman tason kisat avaavat uusia ovia myös tuoda hevosia näytille. EVIJÄRVI Särkikylä 8,3 ha puusto 530 m 3 33 900 €/ 1.4. Syöksycupin kärki (6/9 kilpailua): 1) Lindsey Vonn USA 400, 2) Emma Aicher Saksa 306, 3) Kira Weidle-Winkelmann Saksa 256. –?Kilpaurheilu on oikeastaan tullut vähän siinä lomassa, kun on joskus ollut vanhempia hevosia käytettävissä, ja niiden kanssa on voinut tehdä isompia kilpailuja. minuutilla. Tapahtuma on monelle suomalaiselle lajin seuraajalle ja harrastajalle kauden kohokohta, ja se näkyy kisa-areenalle asti. 2–3, St. –?Joskus asiakkaat voivat tulla kokeilemaan hevosia juuri silloin, kun on suunnitellut treenaavansa tietyn hevosen kanssa kisaa varten. Liian ison haasteen eteen ei Seppälä-Geerink aio nuorempaa hevostaan asettaa, vaan sen täytyy tuntua sataprosenttisen hyvältä. 22) Otto Niittykoski Suomi –1.16,8. Lech Poznan eteni jatkoon yhteismaalein 3–0. Hänen tehtävänsä on kouluttaa nuoria hevosia, jotka myydään eteenpäin. Sunnuntaina radalle astelee joko 9-vuotias lupaava Attention Z, tai kokeneempi Kerel van het Sterrebos. KORTESJÄRVI Ylikylä 28,3 ha, puusto 2245 m 3 82 800 €/ 3.3. Jo torstaina kisarupeamansa aloittanut Seppälä-Geerink oli vaikuttunut Helsingin kisapuitteista. Myös ne, joilla Seppälä-Geerink kilpailee korkeissa luokissa. Mäkihyppy Kulm: Maailmancup: Miesten karsintakilpailu (HS235-lentomäki): 1) Stephan Embacher Itävalta 210,4 pistettä (219 metriä), 2) Naoki Nakamura Japani 208,9 (218,5), 3) Domen Prevc Slovenia 205,3 (208,5),... Jasmin Seppälä-Geerink ratsastuksen Helsinki International Horse Show’n lehdistötilaisuudessa. –?Eivät he minua enää missään oikein livenä näe kilpailemassa. Myyntineuvottelija Ville Järvenpää 044 320 0319 Sivutyönä huipputason esteratsastus Viivi Väätänen, STT Helsinki Horse Show’n kisa-areenat rakentuivat täksi viikonlopuksi Messukeskukseen Helsingin jäähallin sijaan, ja ajankohta on vaihtunut lokakuusta esteratsastuksen maailmancup-kauden loppuun. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Maailmancupin kokonaistilanne (26/37 kilpailua): 1) Mikaela Shiffrin USA 1?133, 2) Camille Rast Sveitsi 963, 3) Aicher 734, ...suomalaiset: 98) Erika Pykäläinen 21, 133) Rosa Pohjolainen 3. Ratsastus Jasmin Seppälä-Geerink kisaa Helsinki Horse Show’ssa toista kertaa urallaan. Vaikka Seppälä-Geerink on juurruttanut itsensä jo tiukasti Hollantiin, tuntuu Helsinki Horse Show aidosti kotikisalta. Lech Poznan oli kertonut jo lauantaina, että Håkans oli esiintynyt seuran reservijoukkueen ottelussa. EVIJÄRVI Särkikylä 9,5 ha puusto 733 m 3 40 100 €/ 1.4. Isäntien maalin jälkeen tilanne oli Nuutisen mukaan melko epätoivoinen, mutta hän kertoi olevansa ylpeä joukkueestaan, joka jahtasi maalia loppuun saakka. Hän arvioi puolalaisseuran saaneen toisella puoliajalla paljon energiaa. Lech Poznan isännöi otteluparin toista ottelua myöhään torstaina. Pääelinkeinonaan hän pyörittää puolisonsa kanssa myyntitallia Hollannissa. Mestarien liigan 15-kertainen mestari Real aloittaa ottelusarjan kotona. Läheisiäkin kiinnostaa, kun 34-vuotias Seppälä-Geerink saapuu Suomeen. Neljännesvälierissä pelaa ennätyksellisesti kuusi englantilaisjoukkuetta. On kivaa, että heitä kiinnostaa, kun kisaan täällä, Seppälä-Geerink sanoo. Hollannissa asuva esteratsastaja, suomalainen Jasmin Seppälä-Geerink kisaa Helsingin osakilpailussa toista kertaa urallaan. –?Se, miten yleisö ottaa täällä suomalaisen kilpailijan vastaan, on ihan huikeaa, Seppälä-Geerink hehkuttaa. Isoissa kisoissa tapaa myös paljon eri ihmisiä, joita ei siellä meidän kyläkisoissa tule tavattua. 1–2, Florida–Toronto 5–1 (F: Anton Lundell 0+2), Pittsburgh–New Jersey 4–1, Carolina–Tampa Bay 5–4 (C: Sebastian Aho 1+0), NY Rangers– Philadelphia ja. SEPPÄLÄ-GEERINK pongahti huipputasolla tunnetuksi ratsastajaksi viimeistään edellisen Helsinki-kisansa jälkeen, mutta kilpaurheilu on hänen sivutyönsä. Norjalaiset pudottivat ensimmäisellä kierroksella italialaisen Interin. Ottelun ainoasta maalista vastasi isäntien Pablo Rodriguez, joka ohjasi pallon maaliin pelin 65. Jääkiekko NHL torstaina: Boston–Columbus 4–2 (B: Joonas Korpisalo 36/38 torjuntaa, peliaikaa 53.57), Montreal– NY Islanders ja. Alppihiihto Soldeu: Maailmancup: Naisten syöksy: 1) Corinne Suter Sveitsi 1.31,62, 2) Nina Ortlieb Itävalta jäljessä 0,11 sekuntia, 3) Sofia Goggia Italia –0,24. Joukkueet arvottiin vastakkain Sveitsin Nyonissa
Talon seinät kantavat mukanaan kahdensadan vuoden kerrostumia: laivanvarustajan askelia, kauppiaan kiireitä, patruunan päiviä ja yhteisöjen kokoontumisten kaikuja. 1 Sivut 2–3 TIMO VARILA VIIKON VAIHDE LAUANTAI Lauantaina 28. helmikuuta 2026. Örnbergin perhe jatkaa Merkurius-talon tarinaa Vanhan ajan tunnelmaan vahvasti kallellaan oleva Merkurius-talo Kokkolassa tuntui Mirva ja Juha Örnbergistä kodilta ensihetkistä alkaen
pöistä linjaa. ri sellainen vanhan ajan tunnel. Vähitellen huoma. suuden opetella nuoren miehen taitoja uudella tavalla, hän iloit. – Myös tulisijat aiotaan huol. Al. Sen seinät kantavat mukanaan yli kahden. me etsineet remonttikohdetta. talon ja kaupunkiasunnon täy. tuessaan sisälle vuonna 2024. Korkea kiviosa on kauppaneu. Nyt talo kir. Ala. simme, että arki olisi lasten har. Keittiötä saatetaan päivittää myö. – Asuimme aiemmin Juhan ko. ”Talo otti meidät omakseen” Örnbergin perheen arki on asettunut historiaa huokuvaan Merkuriukseen. AJATUS SIITÄ , että he jonain päi. hasta talosta. kohtaisen avustajan ja mahdolli. sen uusperheen kanssa. kaan. vanvarustajan askelia, kauppiaan kiireitä, patruunan päiviä ja yh. sänä. tävän sävyn ja makuuhuoneita on tapetoitu mieluisiin, vihreisiin kuoseihin. kaan. sellisen kutsuvaa, tunne siitä, et. kustaan oli suurempi muutos, ja alkuvaiheessa ilmassa oli pientä kaipuuta. TIMO VARILA LISÄÄ KUVIA VERKOSSA keskipohjanmaa.fi. – Töitä on niin paljon, että on pakko valita, mitä minäkin vuon. Salin lattia on harvinaisuus: se on koottu vuorotellen suunnatus. UUDET ASUKKAAT ovat vuorol. Ratkaisuun yhdistää kivinen alakerta ja puinen yläkerros vai. sivat vetoa. me, joka on kehitysvammainen autisti, sai kaupungissa henkilö. rit tulivat lähelle. ko, leveät ikkunalaudat, alaker. Ensi kesäksi on luvassa ik. huoneen ja saunan 1990?luvun il. ana. kuperäinen puukerros tuhoutui 1900?luvun alun tulipalossa ja ti. kerrassa sijaitsevien kodinhoito. rastusten vuoksi paljon vaivat. JO OVELLA AISTII , miten talon his. Kerrotaan, että tapaus suivaannutti isä?Donnerin niin, että hän päätti rakentaa seuraa. Näin Örnbergit tunsivat as. nettiin nykyinen. peräiset kivirappuset, kauniit kakluunit, komeat pariovet ja huoneiden korkeus muistutta. neiden aikojen kerrostumat ovat tarttuneet seiniin hyvänä energi. denkymmenen kilometrin päässä keskustasta. Yläkerta on myöhempää perua; alkuperäinen puukerros tuhoutui 1900?luvun alun tulipalossa ja tilalle raken. RAKENNUS on kahden aikakau. joittaa uutta lukua seitsenhenki. taa, kunhan hormien kunto on varmistettu. – Olemme tehneet pientä pinta. lista, joka ei tulessa taivu. den kerrostuma, kivisestä alaker. van talon perustukset materiaa. Meidän perheessä harrastetaan ratsas. kivat, että talokin otti heidät omakseen. Sali ja keittiö ovat ennallaan. sadan vuoden kerrostumia: lai. ta puuruudukkopinnasta, ja reu. källe ennallaan. hassa talossa. na tehdään ja mitä voi edistää pikkuhiljaa, Mirva Örnberg huo. Elämä kuitenkin yllätti, iloitsee Mirva Örnberg. Juu. rumba vei yhä enemmän aikaa, Mirva Örnberg kertoo. Talo tunnetaan nimellä Merku. Nyt perheen arki nivoutuu vanhan talon rytmiin: huoneja. – Tämä talo sopi meille täy. koisiksi, yläkerran aula sai viher. hon Mirva ja Juha Örnberg tun. Välimatkat alkoi. tusta, kuntosalia, sirkuskoulua ja rumputunteja. vat tuntua hankalilta ja kuskaus. tä historiasta ja siitä, että he ovat nyt osa tätä jatkumoa. see. Vanhaa taloa hoidetaan matkan varrella, pala kerrallaan. dellisesti myös siksikin, ettem. syy: se on peräisin puretusta van. laan tuoneet taloon uutta elämää varoen kuitenkin muuttamasta sen luonnetta. – Myös 15?vuotias Valo?poikam. Yläkerta on sen sijaan myöhempää perua. dostuva kokonaisuus. Heti alussa he ko. veesta asumisesta oikeasti van. noja kiertää lankkukehys. lalle rakennettiin nykyinen. – Olen aina rakastanut vanhoja rakennuksia ja niiden tunnelmaa, mutta olin jo ehtinyt luopua haa. Yhden omakotitalon, rivi. ristanissa osana Kokkolan vanhaa kaupunkirakennetta. tellen. Mutta arki asettui no. peasti, kun harrastukset ja kave. vänä asuisivat näin hurmaavassa ja persoonallisessa talossa, ei olisi aiemmin tullut mieleenkään. Lapsille muutto kaupunkikes. Alakerran eteinen maalattiin tummanpunaiseksi ja ovet val. remonttia ja korjaavia töitä. toria hengittää ympärillä ja men. – Täällä saimme valmiin, kau. kunoiden ja kivijalan korjauksia. teisöjen kokoontumisten kaikuja. Talossa oli jotakin poikkeuk. vos Joachim Donnerin käsialaa vuodelta 1816. berg. helmikuuta 2026 2 // VIIKONVAIHDE Pirkko Högkulla Talo tuntui kodilta ensihetkes. Historia kulkee seinissä, talo elää tässä hetkessä. rasta yläkertaan johtavat alku. Kattoon on suunnit. titalossa Kotkamaassa, noin kah. tomampaa kaupungissa. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. rasta ja puisesta yläkerrasta muo. vat heitä joka päivä talon pitkäs. mettä on tarkoitus päivittää vähi. kutti vuoden 1805 kaupunkipalo, jossa perheen ensimmäinen talo tuhoutui. tä alkaen: ihana ja kutsuva. rius, ja se seisoo Isollakadulla Ne. Olimme päättäneet, että emme enää ryhdy peruskorjausurak. Sisätilojen ilme on säilytetty mahdollisimman pit. mauttaa. hemmin, mutta lankkulattia py. Julkisivu maalattiin viime ke. niin kodin, jossa voimme keskit. Mercuriuksen korkea kiviosa on kauppaneuvos Joachim Donnerin käsialaa vuodelta 1816. tyä elämiseen, kuvaa Mirva Örn. tä he olivat tulleet oikeaan paik. teilla vihreä sävy, joka jatkaa läm. dellinen kunnostaminen riittää toistaiseksi. maan kallellaan oleva paikka ja maailmaa nähnyt rakennus, jo
Myös lasten verkostoitumiseen panostettiin: he matkustivat sukuloimaan Ruotsiin ja Eurooppaan, ja Donnerien koti oli vastavuoroisesti avoin vierailijoille. Mirva ja Juha Örnberg asuivat perheineen aiemmin Kotkamaassa. Anders ja Olivia kuuluivat aikansa vaikutusvaltaisimpiin porvarisperheisiin. Liikeapulaisyhdistys Mercurius rakennutti tilalle uuden yläkerroksen ja toi taloon kahvilan, ravintolan ja vilkkaan yhdistyselämän. Lopulta taloa alkoivat hallinnoida kotitalousja nuorisotyölautakunnat, jotka vuokrasivat tiloja yhdistyksille. Harkinnassa olivat päiväkoti ja kirjaston lastenosasto. – Taloon hankittiin kehittyneempi lämmitysjärjestelmä jo 1900-luvun puolella. Rakennukseen liittyy runsaasti dokumentoitua ja suullista historiaa, ja työ on edennyt kirjeenvaihdon, Neristanin asukasyhdistyksen, kaupunginarkiston, K.H. Ensimmäisinä asuivat laivanvarustaja Anders ja Olivia Donner. Pannuhuoneessa asui lämmittäjän lisäksi koko hänen perheensä. Perimätiedon mukaan talossa tarjoiltiin myös kieltolain aikana miestä väkevämpää, ja ratsioiden varalta oli jopa pakoreitti. Vieressä seisova siro teak-työpöytä on yhtä lailla aikansa taidonnäyte: kannen saa liu’utettua rungon sisään. Sotavuosina kiinteistö oli ruotsinkielisen suojeluskunnan ja Lotta Svärdin käytössä. Keittiötä saatetaan päivittää myöhemmin, mutta lankkulattia pysyy: se on peräisin puretusta vanhasta talosta. – Sen ääreen mahdumme nyt kaikki kerralla, myös lasten yökyläkaverit. MENNEIDEN vuosikymmenten vilinä näkyy talossa yhä. Savupiippuja on kaksi. – Yhdistelen eri tyylejä aika vapaasti, antiikkivillamatosta meksikolaisiin naamioihin, turkkilaiseen koristepyssyyn ja vaikka Rustan tyynyihin. Paikan ei kuitenkaan katsottu soveltuvan siihen, joten tontti vaihdettiin kaupungin kanssa. Monet kalusteet ovat seuranneet perhettä kodista toiseen eikä suuria hankintoja ole tarvittu. 1 Örnbergin perhe on talon neljäs yksityinen omistaja. Yläkerrassa on 210 asuinneliötä, jotka jakautuvat neljän makuuhuoneen, salin, keittiön ja eteisaulan kesken. Talo toimi kotina lukuisille yhdistyksille, aatteellisille ryhmille ja monenlaiselle harrastusja vapaaehtoistoiminnalle. – Signe vietti lapsuutensa tässä talossa. Salissa katto kohoaa lähes neljään metriin ja siellä on yksi neljästä kaakeliuuneista. Amerikan-tronkki, lipastot ja muut perintöhuonekalut tuovat kotiin palasia menneiden sukupolvien tarinoista. Hän aloitti viime syksynä talon historian keräämisen kansien väliin, ja tutustumismatka syvenee koko ajan. Kiinteistö siirtyi yksityiselle ja Kiinteistöyhtiö Merkurius perustettiin. Talo sai nimensä yhdistyksen mukaan. Valitsen sen, mikä omasta mielestäni toimii yhdessä, Mirva Örnberg kuvailee. Heille syntyi yksitoista lasta, joista kahdeksan tässä talossa. Puinen yläkerta rakennettu uudelleen 1900-luvun alussa tulipalon jälkeen. Renlundin museon ja Kansallisarkiston digitoitujen aineistojen äärelle. Kierrättäminen osattiin jo tuolloin, Mirva Örnberg toteaa. Sisäpihalta pääsi Donnereiden vanhaan holvikellariin, josta tunnelit jatkuivat kuulemma aina Suntille saakka. Sen ääreen mahtuvat kaikki kerralla, myös lasten yökyläkaverit. Nuorisolautakunnasta tuli rakennuksen pitkäaikaisin käyttäjä. helmikuuta 2026 VIIKONVAIHDE // 3 HUONEJAKO on säilynyt pariskunnan mielestä yllättävänkin alkuperäisenä: vain muutamia oviaukkoja on vuosikymmenten varrella siirretty tai levennetty. 1 Liikeapulaisyhdistys Mercurius rakennutti uuden yläkerran ja toi taloon kahvilan, ravintolan ja vilkkaan yhdistyselämän. Seuraavia asukkaita olivat kauppias Jakob ja Maria Donner (1836–1861), ja heidän jälkeensä patruuna Viktor ja Elisabeth Donner (1861–1868) . Järjestön lakkauttamisen jälkeen talo annettiin SPR:n Vaasan piirille, joka puolestaan lahjoitti sen Kokkolan osastolle ehdolla, että tontille rakennettaisiin vanhainkoti. – Perimätiedon mukaan samassa tilassa on aikoinaan piilotettu myös aseita John Grafton laivasta, kertoo Mirva Örnberg. – Jälleenrakennuksessa hyödynnettiin myös vanhaa, esimerkiksi ikkunoihin haettiin 1800-luvun heloja ja osia. Kaikki löysivät vuorollaan paikkansa Mercuriuksen katon alta: partiolaiset, sudenpennut, nuoret kotkat, demaripioneerit, harmonikkakerho, rokkikoulu, uskonnollinen teetupa sekä Kokkolan huonokuuloiset ja sydänlapset. Aikoinaan pihapiirikin oli kuin oma pienoismaailmansa: navetassa ammui lehmiä, tallissa seisoi hevosia ja piharakennuksessa toimi panimo, leipuri ja erilaisia pienyrittäjiä. Suurin aarre on kuitenkin pitkä ruokailupöytä. Vähitellen he huomaisivat, että arki olisi lasten harrastusten vuoksi paljon vaivattomampaa kaupungissa. Vintille on aikoinaan rakennettu yksi lämmin huone, ja se on nykyään kahden lapsen oma valtakunta. Toiveena Mirva Örnbergillä on, että myös talon entiset käyttäjät jakaisivat hänelle omat muistonsa ja tarinansa, jotta kokonaisuudesta tulisi mahdollisimman rikas ja moniääninen. Yläkerta oli vuosikymmeniä vilkkaassa yhteisökäytössä. 1 Asukkaat: Mirva Örnberg, liiketoimintajohtaja (Kokkolan Pet Products), Juha Örnberg, toimitusjohtaja (Kokkolan Nahka), lapset Alessia 13, Alma 14, Nelson 14, Valo 15, Lilli 16 ja koiranpentu Selma. – Tuntuu inspiroivalta ajatella, että olemme kotona maailmalla ja kotiimme mahtuu koko maailma. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Kaupungin omistus päättyi vuonna 1999. – Kattoon on suunnitteilla vihreä sävy, kertoo Mirva Örnberg.. Pitkä ruokailupöytä on kullanarvoinen seitsemänhenkisessä perheessä. SEURAAVINA vuosikymmeninä kiinteistö toimi kotina lukuisille yhdistyksille ja aatteellisille ryhmille sekä tarjosi tilat monenlaiselle harrastusja vapaaehtoistoiminnalle. He liittivät sukujaan Pohjanmaan suuriin liikenimiin, ja kauppalaivat toivat heille huomattavaa vaurautta sekä eksoottisia elintarvikkeita, kankaita ja rakennustarvikkeita. Salin rottinkinen sohvaryhmä, kaksi nojatuolia ja pöytä, on 1930-luvun kuolinpesälöytö, jonka Mirva Örnberg bongasi 200 eurolla. Viktorin kuoltua leski Betty Donner myi kiinteistön tullipäällikkö Branderille, tunnetun valokuvaajan Signe Branderin isälle. Kaupunki etsi pitkään rakennukselle pysyvää käyttöä. Ullakkoa tyhjennettäessä löytyi riveittäin vanhoja kokoustuoleja. Örnberg kuvaa, miten pöydän ympärille liittyy myös kaunis mielikuva Donnerien ajoista ja siitä, kuinka kansainvälisiä ja verkostoituneita he olivat jo 1800-luvulla. Sylissä perheen uusin tulokas, puolivuotias Selma-koira. En ole aikakausiuskollinen enkä keräile mitään tiettyä sarjaa. Kivinen alakerta kesti liekit, juuri kuten isä-Donner oli aikanaan tarkoittanut. He asuvat yläkerrassa, ja alakerran liiketilat on vuokrattu yrittäjille. 1900-luvun alussa tontilla toimineen elokuvateatterin filmivarastossa syttynyt tulipalo levisi ja tuhosi myös naapurirakennuksen alkuperäisen yläkerran. – Kuulopuheiden mukaan yläkerrassa järjestettiin myös Club Sebastianin yksityisiltoja, niin sanottuja homodiskoja, 1980-luvun puolella, Örnberg mainitsee. SISUSTUKSESSA näkyy sekä antiikin, huutokauppojen että kirpputorien löytöjen maailma. TALON TARINA vie ensin takaisin 1800-luvulle, jolloin se toimi Donnerien kotina kolmen sukupolven ajan. Kiinteistö on liitetty kaukolämpöön, mutta salin uunissa pidetään tuon tuosta tunnelmavalkeaa. Yläkerrassa toimi muun muassa Folkhälsanin neuvola, ja tanssikerho Cortén askeleiden iloinen kaiku tuntuu yhä olevan läsnä salissa. Kellarin suuaukko on yhä nähtävissä, vaikka kulku on nykyään katkaistu. FAKTA Meidän koti 1 Ns. Kivinen alakerta vuodelta 1816. – Jos talo olisi pysynyt suvussa, se olisi ollut Jörn Donnerin mummola. Talossa toimi myös nuorten klubi ja nuorisokahvila. Lämmönlähteistä ei ole pulaa: tulisijoja on peräti viisi: neljä komeaa kakluunia, joista yksi nykyisessä keittiössä, sekä lisäksi peltikuorinen pönttöuuni. 1 Kaupunki omisti kiinteistön 1960–1999. KAUPUNGIN OMISTUKSEEN Mercurius päätyi vuonna 1960, kun taas SPR:n uudelle tontille nousi myöhemmin Seniorikeskus Pettersborg. UUDEMPI HISTORIA toi talolle myös omat dramaattiset hetkensä. 1 Vuodesta 1999 alkaen yksityisomistuksessa, kiinteistöä alkoi hallinnoida Kiinteistö Oy Kokkola Merkurius ja kirjoitusasu vaihtui k-kirjaimiseksi. 1 Instagram ja Facebook; Kokkolan Merkurius. Merkurius-talo Neristanissa
Siksi hän haluaa kertoa myös sairastamisen arkisista hetkistä nyt, kun elämän ääriviivat näkyvät lähempänä. Sen jälkeen vuodet ovat kuluneet hoitojen rytmissä: lukuisissa sytostaattijaksoissa, sädehoidoissa, vaihtuvien lääki”En elänyt sitku?elämää” Eevi Kiimamaa puhuu kuolemasta niin kuin se on: totta, pelottavaa ja välttämätöntä. ...käsivarsi on turvonnut ja peittynyt suuriin sidoksiin. Sairaus on edennyt vaiheeseen, jossa parantavaa hoitoa ei enää ole. AVOIMUUS on 54-vuotiaalle Eeville yksi keino hälventää kuoleman pelkoa. Ihmeitä hän ei enää odota, muttei myöskään vello pimeässä. Ollaan siinä pisteessä missä vaihtoehtoja ei enää ole, Eevi toteaa. Eevi Kiimamaa kokee ottaneensa elämästä kaiken irti, tarttunut hetkiin eikä elänyt sitku?elämää, jossa unelmat ja tärkeät asiat lykätään tuleville vuosille. SAIRAUDEN SÄVYTTÄMÄ elämänvaihe alkoi keväällä 2020, jolloin Eevi sai rintasyöpädiagnoosin. Eevi kuvaa ottavansa vastaan sen, mikä tulee, ei kaunistele asioita eikä etsi merkityksiä väkisin. – Kaikki hoidot ja lääkkeet on kokeiltu. TIMO VARILA. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. helmikuuta 2026 4 // VIIKONVAIHDE Pirkko Högkulla Kuolema koskettaa lopulta jokaista meistä, tavalla tai toisella. Nyt tuo kosketus viipyilee kokkolalaisen Eevi Kiimamaan lähellä. Sairaus ja raskaat hoidot ovat jättäneet jälkensä kehoon... Elämän moniottelija viettää päiviään palliatiivisella osastolla, jossa hoidon tavoitteena on oireiden lievitys, rauha ja hyvä olo
– Kasvaimia on niskassa, vasemmassa rinnassa ja luultavasti myös keuhkoissa. Ehkä sitä vain lähtee. Saattoväen ei tarvitse pukeutua mustiin, saa olla väriä. Samaa toivetta heijastavat myös kukat: gerberat oranssin ja pinkin sävyissä. Arki muuttui kertaheitolla. Nyt elämän tila on tiivistynyt kahteen metriin, jonka sisälle mahtuvat sairaalavuode, pöytä, tuoli ja televisio. Mukaansa hän toivoo muistoja ja rakkautta: lastensa kuvat. – Kaikki alkoi siitä, kun tunsin vasemmassa rinnassani patin. Mutta juuri aika taitaa olla käymässä vähiin, Eevi toteaa. Samalla tuettu lomajakso kylpylässä jäi käyttämättä, kun kaatuminen sattui juuri ennen matkaa. Voimat riittivät tosin enää kolmeen laskuun, mutta sekin riitti tuomaan iloa. ELÄMÄNARVOT EIVÄT ole menneet uusiksi sairauden myötä, eikä Eevi puhu mistään kirkastumisesta. Eevi kertoo, että tammikuussa 2021 tutkimukset osoittivat syövän levinneen luustoon laajasti. Silti hän ei ole yksin. – Tässä vaiheessa minua kannattelee usko, vaikka eihän kukaan tiedä varmaa vastausta. Sairaalavuoteella hiljainen hetki, joka on yhtä aikaa hyvin pieni ja valtavan suuri. Vasen käsi on turvonnut moninkertaiseksi syövän aiheuttaman nesteen vuoksi. Eevi huomauttaa, miten korvaamatonta vertaistuki on ollut. Arkkuun Eevi haluaa ylleen kauniin mekon, juuri sellaisen, jossa on tuntenut olonsa omaksi itsekseen. Ajattelin, että tämähän menee heittämällä läpi. Kirjan täyttäminen nostaa pintaan myös omat, vaikeatkin tunteet. – Yksinkertaistaen voi sanoa, että koska kasvaimeni on HER2-negatiivinen, eikä positiivinen, eivät täsmälääkkeet tehoa. Käsi on täynnä syöpää, hän kokee. Sen sivuille hän on alkanut kirjoittaa ajatuksiaan siitä, kuinka hän toivoo tulevansa muistetuksi, millaisen lähdön haluaa ja millaiseksi kuvittelee tuon päivän. Hän tiesi jo ennen sairastumistaan, mikä todella merkitsee. Se Eeviä kirpaisee, miten yllättävän ratkaisevaksi pieni miinusmerkki kasvaimen luokittelussa on osoittautunut. Sieltä sai tietoa, ymmärrystä ja ennen kaikkea voimia, joita vain toiset samassa tilanteessa voivat antaa. – Pelkästään julkisen terveydenhuollon maksukatto on tänä vuonna noussut yli 800 euroon, päälle lääkkeiden ja taksikyytien omavastuut, Eevi toteaa. – Oma perhe ja ystävät ovat kaiken perusta, hän sanoo. – Välissä on ollut myös useita parempia jaksoja, jolloin olen voinut palata jopa työelämään, opettajasijaisuuksia tekemään. Eevi kertoo, ettei niskanikamaa voi leikata, koska niskassa on kasvaimia. Hän ei halua, että päivä olisi raskas ja mustaan verhottu vaan valoisampi. Nyt hoitopaikkana on palliatiivinen osasto, jossa hoidon tavoitteena on oireiden lievitys, rauha ja hyvä olo. JA KAIKEN TÄMÄN keskellä sattui vielä jotakin, mikä vei voimat entisestään. Tuota pientä hengähdystä hän oli jo mielessään kovasti odottanut. Hoitojen vaihtuvat vaiheet, odotukset ja niistä palautumiset ovat muodostuneet osaksi arkea, usein raskaasti, mutta toisinaan toiveikkaastikin. Se osoittautui kasvaimeksi, ja tehtiin osapoisto. Perhe, oma äiti ja ystävät auttavat jaksamaan. Sairauden sävyttämä elämänvaihe alkoi keväällä 2020 rintasyöpädiagnoosista. Se on sellainen vastus, jonka edessä ei auta vaikka kuinka olisi päättänyt olla antamatta periksi. Lyhyen rauhallisen jakson jälkeen selkä ja hartiat alkoivat oirehtia. Usein tuntuu siltä, että tullaan mustasta ja palataan mustaan, Eevi pohtii. OMAT TOIVEET jäähyväishetkestä ovat selkeytyneet pohdintojen myötä. Rintasyövässä ennuste on hyvä ja enemmistö selviää sairaudesta. Tukka on taas kerran lähtenyt, eikä Eevi usko, että se ehtii enää kasvaa viidettä kertaa takaisin. Hän hakeutui mukaan heti alusta alkaen ja löysi joukon, jossa ei tarvinnut selittää mitään auki: kaikki tiesivät omasta kokemuksesta, miltä tuntuu elää samanlaisen sairauden kanssa. KUN MINUA EI ENÄÄ OLE -kirja lepää Eevin sairaalapöydällä. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Hän on nauttinut matkustelusta, kylpylöistä, lentopallosta ja rakkaasta lasketteluharrastuksesta, joka on seurannut mukana teini-iästä saakka. Vierellä on aina joku. Nestettä tihkuu paikoittain ihon läpi eikä keho pysty kuljettamaan sitä pois. ARKI HER2-negatiivinen statuksen saaneen kasvaimen kanssa on ollut monesti sidottu hoitokäynteihin ja kehon reaktioihin, mutta kaiken keskellä Eevi kertoo oppineensa tunnistamaan niin sairauden vaatimukset kuin omat voimavaransa. TÄMÄN HETKISTÄ tilannetta Eevi ei silottele. Yksi suuri yllätys on ollut sairastamisen vaikutus talouteen. helmikuuta 2026 VIIKONVAIHDE // 5 tysten varassa ja hiusten lähtemisen sekä uudelleen kasvamisen toistuvissa kierroissa. Aina sen mukaan, mitä uusi tutkimus tai hoitopäätös on tuonut mukanaan. Kaikki päättyy ja rakkaat jäävät tänne. Kaiken tämän äärellä mieleen hiipii myös väistämätön ajatus: totta kai tämä tuntuu epäreilulta, miksi näin, miksi juuri minulle. VIELÄ VIIME VUONNA koko maailma oli avoinna: Eevi matkusteli kesällä Lissabonissa ja Krakovassa ja laski talvella Lapin rinteitä. Pari viikkoa sitten hän kompastui rappusissa ja mursi niskanikaman. Virsien sijaan raikukoon gospel ja Eevin voimalaulu Kun aika on. Eevi on ottanut elämästä kaiken irti, tarttunut hetkiin eikä elänyt sitku-elämää, jossa unelmat ja tärkeät asiat lykätään tuleville vuosille tai eläkepäiville. – Ainoaksi toiveeksi jää, että se alkaisi luutua ajan myötä. Sairaus on muovannut ulkonäköä muutenkin, eikä sitä voi estää. Loppu, sen epävarmuus ja luopuminen pelottavat. Sanoissa näkyy toive jäähyväishetken tunnelmasta.. Vielä siihen asti hän selvisi kotihoidossa, mutta ei enää tapaturman jälkeen
– Kun sana kiiri, halusivat toisetkin käydä vasikkaa katsomassa. He havaitsivat tuttujen maisemien päässeen valmiiseen elokuvaan asti. Lisäksi hän on tuottanut ja käsikirjoittanut elokuvia. 1 Elokuvia: The Fifth Element – puuttuva tekijä (1997), Jeanne d’Arc (1999), Lucy (2014), Valerian and the City of a Thousand Planets (2017). helmikuuta. – Saat antaa sille nimen, Mustonen ehdotti. Besson tuli Kainuuseen jo aiemmin, ja hän oli mukana käytännössä kaikissa kuvauksissa. PELLON LISÄKSI kuvauksia tehtiin metsätiellä. Kymmenien ihmisten läsnäolo tiesi kuperkeikkaa maatilan arkeen moneksi päiväksi. Tykit, ottomaanit ja ritarit ovat poistuneet Anttilan tilalta, mutta navetassa möllistelee huippuohjaajan nimeämä sonni. 2026 6 // VIIKONVAIHDE Elokuvaohjaaja Luc Besson antoi nimen kuhmolaiselle vasikalle Jarno Hiltunen Ranskalainen elokuvaohjaaja Luc Besson kävi Kainuussa vuoden 2024 maaliskuussa. Katermalaiset olivat kummastelleet, että ihmeen paljon on naapurissa nyt autoliikennettä. Mukana oli yhdeksän kuorma-autollista tarvikkeita, muun muassa täysi puvusto ja hevoset. Draculaa näyttelevä Caleb Landry Jones ja Elisabetaa näyttelevä Zoë Bleu lisättiin kohtauksiin myöhemmin. Luc Bessonin Dracula on erilainen sovitus Bram Stokerin useasti elokuvatusta vampyyritarinasta. Hellyttävän näköinen vasikka on nykyisin iso sonni. PASI MUSTONEN. Kun Besson katosi navettaan, muut ihmettelivät, minne ohjaaja paineli. Besson ihmetteli, missä eläimet ovat nyt. Eräänä talvisena päivänä ranskalainen autokolonna pelmahti Kuhmon Katermassa sijaitsevalle Anttilan tilalle. Yhtenä päivänä ryhmä kävi Sotkamon ja Kajaanin rajalla kuvaamassa iltakohtauksia. Sattumalta Mustonen oli vaimonsa kanssa Helsingissä, kun Night Visions -festivaali esitti Bessonin uutuuden tuoreeltaan isolla kankaalla. Suomalaisen nimeämiskäytännön mukaisesti sen keltaisessa korvalapussa lukee Ö’Leon. Kun elokuvaryhmä kävi Kainuussa, oli hiihtolomakausi parhaimmillaan, mikä aiheutti päänvaivaa majoituksen suhteen. Besson halusi käydä navetassa. Siinä oli hommaa tilan toiselle omistajalle Antti Mustoselle. Niin vasikka sai nimensä. Vieressä Anttilan tilan maatalousyhtymän Pasi Mustonen. Elokuvaohjaaja Luc Besson (oik.) tutustui kuhmolaiseen navettaan. Lehmät on siellä, Mustonen sanoi. – Kerran se tuli sieltä laitumelta päin ja morjestettiin siinä. Pääosanesittäjät eivät olleet maatilalla, sillä heidän kohtauksensa hoitivat sijaisnäyttelijät. Muutama työryhmästä päätyi Kajaaniin. 1 Ranskalaisen elokuvan tunnetuimpia ohjaajia. – It’s Leon (Se on Leon), Besson sanoi hetken pohdittuaan. Kuorma-autotkin olivat Ranskan kilvissä. Luc Besson 1 Ranskalainen vuonna 1959 syntynyt elokuvaohjaaja, joka tunnetaan erityisesti elokuvistaan Tyttö nimeltä Nikita (1990) ja Leon (1994). Yksi oli hypätä hangessa törröttävän aidantukikepin päälle. 1 Pitkän uran tehneen ohjaajan ”kultakausi” sijoittuu 1990-luvulle, jolloin hän teki kansainvälisen läpimurtonsa. – Ne olivat navetan pihalla remontissa. He juttelivat elokuvanteosta ja kuvaussäästä. Tätä tietä pitkin prinsessa ratsasti, ja tuolla ravasivat ottomaanit. Tavaramerkkinä cinema du look -tyyli, joka korostaa visuaalisuutta ja näyttävyyttä. Draculaelokuvan ohjaaja karautti ryhmänsä kanssa kuvauksiin Kuhmon Katermaan. Pasi Mustonen, yhtymän toinen omistaja, näyttää kuvauspaikkoja: Tuolla on se metsäsaareke, jossa tykit ampuivat. Tykkikohtaukseen oli CGI-tekniikalla lisätty synkeää ”romanialaista” vuoristoa. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. FILMIRYHMÄ ei liikkunut tyhjin käsin. Kuhmolaisella pellolla nähtiin kuitenkin Draculan lohikäärmehaarniska. Elokuvaa ei näytetä Suomen elokuvateattereissa, mutta se on katsottavissa suoratoistopalveluissa. SOTKAMON KUNNAN kulttuurituottaja Marko Karvonen oli järjestelemässä yli sadan hengen elokuvaryhmän oleilua Kainuussa. Pohdimme Mustosen kanssa, kuinka elokuvanteko on muuttunut digiaikana. – Tuossa selän takana on navetta. Välillä ryhmä improvisoi ja suunnitelmat vaihtuivat lennosta. Besson oli ”oikein mukava ukkeli”. – Oli pieniä haasteita, koska kaikki paikat olivat tietysti aika täynnä, Karvonen kertoo. Lopulta suurin osa majoittui Vuokatissa. Besson tunnetaan erityisesti 1990-luvun toimintaklassikoistaan Tyttö nimeltä Nikita ja Leon. Ulkokuvauksia tehtiin neljä päivää, kolme niistä pellon ja metsän alueella. Vierailusta ei paljoa hiiskuttu ulkopuolisille. LUC BESSON oli Mustosen mielestä ”oikein mukava ukkeli”, kohtelias. Se on romanttis-goottilainen fantasia, jossa Dracula etsii vaimonsa reinkarnaatiota halki vuosisatojen. Paikalle tuotiin myös kymmenen hevosta junavaunua muistuttavalla pitkällä kuljetusautolla. – Milloin jotain mutteria ja pulttia piti olla ehtimässä. KUKA. Mustonen kertoi, että kesällä kuvauspaikalla syövät lehmät. Talvinen hevosvaunuilla ajo tehtiin siellä, mutta vaunut kävivät myös Anttilassa. Maatalousyhtymän Mustonen Antti ja Pasi tilalla kuvatut jaksot ovat näkyvästi esillä. Jotakin hitsauksia tekivät siellä. Mustosen mukaan autoja ja tarvikkeita saapui joka lähtöön. – Ne maisemat on tuosta meidän laidunalueelta, Mustonen naurahtaa. Mustonen oli sanonut elokuvantekijöille, että maitoauton saapuessa pitää olla vapaa kulku, mikä myös tapahtui. – Kun otettiin kaikki hotellit ja vapaat tilat käyttöön, niin saatiin suurin osa samalle alueelle. Kevätsää alkoi olla Bessonin mielestä liian kirkas hänen toiveisiinsa. Vaikka tohina oli melkoinen, olivat päivät ikimuistoisia. Sitä tehtiin kolmella paikkakunnalla: Sotkamossa, Kajaanissa ja Kuhmossa. Siellä oli parin päivän ikäinen vasikka. Bessonilla oli yllään pipo ja pitkä, paksu takki. MAATILAN ARKI pyöri kaiken keskellä. Asiasta oli sovittu, mutta jotenkin asia yllätti, kun vieraat todella saapuivat. Kainuussa hän kuvasi kohtauksia uusimpaan elokuvaansa Dracula: A Love Tale. Hevoset olivat ensimmäisiä kertoja lumisessa maastossa. Elokuvaryhmän huolto tapahtui maatilan pihassa. Myös Mustosen apua tarvittiin. Dracula-elokuvan naispäähenkilö Elisabeta ratsasti Kuhmossa, mutta sijaisnäyttelijän esittämänä
Hän syntyi 56 vuotta sitten perheeseen, jossa isä oli kolmen veljensä kanssa alkanut herätellä turpeen nostoa ensimmäisenä Haapavedellä. Työntekijöitä oli enimmillään 21, joista neljä omaa väkeä. – Koska tämä ei lyö leiville, hän toteaa ykskantaan. Parhaimmillaan Maansiirto Jylänki Oy:n neljä rekkaa paahtoi vuorokauden ympäri turvetta voimalaitokselle. Yhtenä kesänä oli soiden ennallistamista, mutta sitten loppuivat valtiolta rahat, ja paljonpuhutuilla tuulivoimatyömailla olemme olleet 12 vuoden aikana ajamassa soraa kahtena päivänä. Ruotsissa turve luokiteltiin hitaasti uusiutuvaksi. 1970-luvun öljykriisi oli ponnahduslauta turpeen käytölle. TALVEN PAKKASJAKSO on osoittanut, että turpeelle olisi lämpölaitoksissa yhä kysyntää, mutta harvalla yrittäjällä on enää työntekijöitä ja kalustoa sen toimittamiseksi. – Oli suuri virhe ratkaista turpeen kohtalo kolikolla. Tulevaisuus alan yrittäjänä näytti positiiviselta. Hänelle vihreä siirtymä on sanaparina lähellä kirosanaa. ARTO JYLÄNKI on katsellut turvealan kehitystä koko ikänsä. – Näillä sähkönhinnoilla laitos tekisi nyt 1,9 miljoonan euron tulosta päivässä! Muutaman kuukauden käytöllä se olisi hyvän tuloksen lisäksi työllistänyt paikallisia yrittäjiä ja palveluita sekä pyörittänyt veroeuroja omassa maassa. – Meillä kuljetusmäärät alkoivat tippua ja työt vähetä. TURVEALAN ALASAJO alkoi vuosituhannen alussa, kun eduskunnan suuri valiokunta ratkaisi arvalla, onko turve uusiutuvaa vai uusiutumatonta polttoainetta. Se ohjasi energiapolitiikan ratkaisuja. Jyväskylän, Kuopion ja Oulun energialaitokset tilaavat isoja määriä turvetta tuottaakseen lämpöä kaupunkilaisille. Turve luokiteltiin fossiiliseksi. Maailman suurin turvetta 155 megawatin sähköteholla käyttävä voimala valmistui Haapavedelle vuonna 1989. Parhaimmillaan neljä rekkaa paahtoi turvetta voimalaitoksille ympäri vuorokauden. Arto Jylänki oli perjantaiaamuna lähdössä viemään haketta Haapajärven lämpölaitokselle. Maansiirto Jylänki Oy perustettiin syksyllä 1991. Vihreän siirtymän investointeja tänne ei ole tullut ja jos tulee, eivät ne luo työpaikkoja, siirtävät vain rahat ylikansallisille yhtiöille, hän sanoo. FAKTA Maansiirto Jylänki Oy parhaina vuosina ja nyt 1 Juuret 1960-luvun alussa, jolloin Tauno, Leevi, Eero ja Antti Jylänki aloittivat turveurakoinnin Haapaveden kunnalle 1 Sukupolvenvaihdos 1990-luvun alussa, jolloin Taunon pojat Arto, Aki ja Jarkko Jylänki perustivat Maansiirto Jylänki Oy:n 1 Liikevaihto vajaat 1,4 miljoonaa euroa (2024), parhaina vuosina yli kaksi miljoonaa euroa 1 Työntekijöitä 4–6 sesongin mukaan sekä yrittäjät, parhaimmillaan 17 vierasta työntekijää ja neljä oman talon väkeä Arto Jylänki toivoo, että yrityksellä olisi jatkossakin töitä, sillä kolmannen sukupolven edustaja on halukas hyppäämään ratin taakse, jos siitä irtoaa leipä. – Kun Haapaveden voimala pantiin lopullisesti kiinni, alettiin siirtyä hakepuolelle. Jonkun pitäisi olla valmis maksamaan odotuksesta. Nyt viimeinenkin kuljetussopimus on umpeutumassa eikä jatkoa näy. Turvevoimalaan tuli pitkiä seisokkeja ja vähitellen maakunnan pieniä lämpövoimaloitakin alettiin muuttaa sähkölle. – Metsäpuolelta olemme yrittäneet katsella töitä, mutta eipä niistä ole korvaamaan menetyksiä. – Se tarkoittaa 75 kuutiota (75 000 litraa) öljyä vuorokaudessa. Suomen päätös 25 vuotta sitten mahdollisti turpeen energiakäytön nopean alasajon ja verotuksen kiristämisen. helmikuuta 2026 YRITTÄJÄN ELÄMÄÄ // 7 Turveyrittäjälle vihreä siirtymä on lähes kirosana Anne Mattila Kuljetusja maansiirtoalan yrittäjä Arto Jylänkiä hetken kuunneltua tulee selväksi ainakin yksi asia. ARTO JYLÄNKI ei käsitä päätöstä purkaa voimalaitostekniikka Haapaveden laitoksesta. Lähivuosina se uhkaa viedä loputkin, muun muassa tiedossa olevan jatkajan yritykseltä. Arto jatkoi veljiensä kanssa perheyritystä. Huippuvuotena 1996 turpeesta tehtiin Suomessa energiaa yli 22 terawattituntia. – Syksyllä turvetta ei halunnut kukaan. Vuonna 2024 vastaava luku oli 5,5 terawattituntia. Kotimaisessa energiassa nähtiin tulevaisuus. Neova (entinen Vapo) on pitänyt huoltovarmuuden vuoksi turvetta aumoissa, mutta vähäisen kaluston vuoksi sitä ei voida ajaa haluttuja määriä isojen kaupunkien lämpölaitoksille. – Huoltovarmuuskeskus ei ymmärrä, että me yrittäjät emme voi odottaa valmiudessa, tuleeko kysyntää. ANNE MAT TILA. – Aikovat taas ensi vuonna lopettaa turpeen käytön, Jylänki hymähtää ja kertoo kuulleensa erään laitoksen työntekijältä, että pakkasella öljyä palaa yhdessä lämpölaitoksessa kolme kuutiota tunnissa. Jylängin mielestä poliittiset päättäjät ovat pilaamassa maan tulevaisuuden päätöksillä, jotka vievät suomalaisten veroeurot ulkomaille energian ja sitä tuottavien laitteiden ostoon. Veroeurojen tuhlausta Jylängin mielestä ovat esimerkiksi poltettavan jätteen ostaminen Italiasta, öljyn tuominen Arabimaista tai pahimmillaan varjolaivaston kuljettamana Venäjältä sekä aurinkokennojen, sähkökattiloiden ja tuulimyllyn osien ostaminen ulkomailta, muun muassa Kiinasta. Työt alkoivat kaivinkoneja traktorihommissa soiden kuivattamisella. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Maansiirto Jylänki Oy:llä on viimeinen turpeenkuljetussopimus umpeutumassa heinäkuun lopussa, eikä jatkosta ole tietoa. Tähän mennessä se on vienyt puolet Jylängin yhdessä veljiensä, Akin ja Jarkon kanssa omistaman yrityksen liikevaihdosta, kalustosta ja työntekijöistä. Turveala työllisti koko maassa noin 10 000 ihmistä, tällä hetkellä noin 500. – Vihreä siirtymä on lopettanut Haapavedeltä tärkeät turvetyöpaikat ja uhkaa tällä hetkellä myös haketta. Siinä vaiheessa Haapavedellä toitotettiin, millaiset tarpeet NordFuelilla tulevatkaan olemaan
Kannuslainen Lea Haavisto kertoo olevansa itseoppinut huonekasvien harrastaja. helmikuuta 2026 8 // VIIKONVAIHDE Outi Yli-Arvo Parhaillaan eletään juuri sopivia aikoja huonekasvien mullanvaihdolle. Pintamullan ollessa kuivahko välttyy usein tuholaisilta, kertoo Jumeri. Kun kasvi saa vettä ruukun pohjasta, juuret hakeutuvat syvemmälle ja käyttävät vettä tarpeen mukaan. Silloinkin riittää, että rapsuttelee huonolaatuisen mullan pois ja lisää uutta. Mikäli kasvin juurille on tarpeeksi multatilaa, riittää pelkän pintamullan vaihto, opastaa Jumeri. Lea Haavisto sekoittaa istutusmullan sekaan hieman perheen maatilalla käytettävää salaojasoraa. Muille kasveille muoviruukku on paras, ja silloin voi käyttää sisustukseen sopivia suojaruukkuja. Saviruukku imee kosteutta ja on hyvä mehikasveille ja kaktuksille. TIMO VARILA. – Suosin altakastelua. Nyt on oivallinen aika mullanvaihdolle Kasvualustan vaihtoon voi innostaa kasvava kuu tai oma inspiraatio. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Tällöin kasvit lähtevät parempaan kasvuun. Nyt on hyvä aika myös ottaa pistokkaita ja tehdä maanpäällisten kasvien, kuten salaatin ja tomaatin kylvöjä kesää ajatellen, opastaa Jumeri. Mullan pinnalla voi olla kalkkia, kovettumaa ja hometta. Ylivieskan Prisman kukkapisteellä työskentelevän floristi ja puutarhuri Heli Jumerin mukaan oikea aika kasvualustan vaihtoon on helmi-maaliskuussa, kun uusi kasvukausi on alkamassa ja kasvien lepoaika päättyy. Tänä keväänä Haaviston silmä kertoo, että kasvualustan vaihtoa kaipaavat viime vuonna siemenestä kasvatettu vaahtera-aulio, joka nimestään huolimatta on huonekasvi. ENNEN MULLANVAIHTOA on hyvä tarkistaa koko kasvin vointi ja poistaa kuivat, vaurioituneet lehdet, opastaa Heli Jumeri. – Kuten näkyy, anopinkieli kaipaa jo kovasti uutta, isompaa ruukkua, esittelee Haavisto anopinkielen reunoiltaan pullistelevaa muoviruukkua. Tänä keväänä hänen kasveistaan uuden kasvualustan saivat vaahtera-aulio, anopinkieli ja kaksi jättiagaavea. – Jonkin verran seuraan itse kuukalenteria, ja kasveille paras hoitoaika on nyt nousevan kuun aika eli 18.2.–2.3. Hän vaihtaa huonekasveille mullat silloin, kun hän saa inspiraation. Lue asiantuntijan ja harrastajan vinkit. Myös kaksi vielä pienikokoista mutta suureksi kasvavaa jättiagaavea sekä pistokkaanvaihtotapahtumasta saatu anopinkieli tarvitsevat uuden kasvualustan. Multaa ei olekaan tarpeen vaihtaa vuosittain. Liian isossa ruukussa kasvu hidastuu. Hän korostaakin olevansa harrastaja, joka on oppinut huonekasvien hoidon lähinnä kantapään kautta. Lea Haavisto muistuttaa, että mullanvaihto on kasville aina stressitila. Kannuslainen Lea Haavisto ei seuraa kuukalenteria. Mikäli juuria on runsaasti, kannattaa kasvi istuttaa vain hieman isompaan ruukkuun. Kannattaa myös katsoa, näkyykö kasvissa tuholaisia ja onko juuristo täyttänyt koko ruukun multatilan. – Minä luotan mullanvaihdossa omaan silmään
Opit tuntemaan, että kevyt ruukku on kuiva ja painavampi ruukku on riittävän kostea eikä tarvitse kastelua, neuvoo Jumeri. Tämä on jokin risteymä. Liian syvään istuttaminen voi aiheuttaa kasvin mätänemiseen. Eli jos vaihdat mullat nyt, ota pistokkaita vasta muutaman viikon kuluttua. Hänestä on kiinnostavaa tutkia, minkälaisissa olosuhteissa kasvit elävät luonnollisissa elinympäristöissään ja minkälaiset olosuhteet niille voisi tarjota omassa kodissa. Kuvassa vermikuliittia. – Kastele kasvi mullanvaihtoa edeltävänä päivänä, jotta juuret ovat notkeat, eivätkä katkeile helposti, ohjeistaa Jumeri. ENNEN VARSINAISIA mullanvaihtopuuhia on valittava kasville sopiva multa. Ihanne on isot ikkunat, joista tulee paljon valoa. Muun muassa ilmalämpöpumppu, takan lämmitys ja patterit tekevät huoneilmasta kuivan. Tämä valtava kasvi kukkii suurikokoisin valkoisin kukkasin, jotka kukkivat vain yhden yön ajan. Hänen tietokoneensa tilttasi, ja siinä samalla hän menetti kaikki kasviluettelonsa. Se on kasville vielä suurempi stressi. – Isoäidit työnsivät sormen multaan ja moittivat, jos multa on kuiva. Se on ilmavaa ja orgaanista. 1 Istuta kasvi samaan syvyyteen kuin aiemmin. Kastele kevyesti, mieluiten sumuttamalla, ohjeistaa Heli Jumeri. 1 Laita ruukun pohjalle kosteaa multaa. Myös Lea Haavisto muistuttaa, että uudessa mullassa lannoite on valmiina, joten mullanvaihdon jälkeen kastelu pelkällä vedellä riittää. Riittää, että ne saavat luonnonvaloa edes jostain. Vasemmanpuoleinen kasvi on istutettu lasittamattomaan saviruukkuun, ja se vaatii tuplasti vieruskaveriaan enemmän kastelua.. Haavisto on saanut kyseisen, suurikokoisen kasvin isoäidiltään. LANNOITUS ALOITETAAN Heli Jumerin mukaan vasta sitten, kun kasvi on tottunut uuteen multaan. Jumerin mukaan nyt on noussut suosioon käyttää mullan seassa vermikuliittija perliittirakeita. Haaviston ensi kesästä on tulossa mielenkiintoinen. – Silloin mullat oli vaihdettava sen takia, että silloinen koiramme pissi kasvin juurelle, naurahtaa Haavisto. Helpompaa on, kun nostat ruukkua. – Perusviherkasvimulta on useimmin sopivaa. Huonekasveja hänellä on paljon, ja ne edustavat monia eri lajikkeita. Sanoisin, että kasveja ei tarvitse sijoittaa ihan ikkunan eteen. Kasveille voi käyttää muun muassa vedenkeittimen jäähtyneen veden. – Siihenkin on poppakonsteja, jolla kalkin saa pois. 1 (Vinkit antoi Heli Jumeri.) Kasvi kannattaa kastella kunnolla mullanvaihtoa edeltävänä päivänä. 1 Puhdista kasvin juuret vedessä ja poista kuivat juuret. Kaksi viirivehkaa. Jos multa on kovin tiiviin ja raskaan oloista, Lea Haavisto sekoittaa sen joukkoon perheen maatilalla käytettävää salaojasoraa. Kasteluun ei ole Jumerin mukaan sopivaa ohjetta. Multaa ei saa tiivistää liikaa. Hän on erityisen kiinnostunut puutarhanhoidosta. Tämä iäkäs joulukaktus pääsee kesäisin nauttimaan ulkoilmasta. Vermikuliitti on luonnonsavimineraali, joka sitoo kosteutta ja ravinteita. Kasvit viihtyvät lähekkäin. Esimerkiksi jättiagaavella on suorastaan traaginen kohtalo, sillä se voi elää kymmeniä vuosia, mutta kuolee kukittuaan ensimmäisen kerran. Vermikuliittija perliittirakeiden käyttö on suosittua mullan seassa. 1 Kastele. Siksi kasteluun kannattaa käyttää kannussa seisonutta vettä, jolloin se on huoneenlämpöistä ja kalkki on hieman haihtunut. Tuoksu oli niin voimakas, että jouduimme olemaan yläkerrassa evakossa, Haavisto kertoo. Esimerkiksi makuuhuoneen nurkassa on valtava kasvi, jolle ei noin vain vaihdetakaan multia. Mikäli käyttää ravinnepuikkoja, kasvia on kasteltava runsaasti, jotta puikko liukenee kasvualustaan. – Isoäiti sanoi kasvia yönkuningattareksi, mutta se ei ole se. Sitä käytetään myös taimikasvatuksessa, sillä se auttaa kasvien juurtumisessa ja siementen itämisessä. Haaviston huonekasvit kuitenkin osoittavat, että taitoja on myös sisäkukkien hoidossa. 1 Isommassa ruukussa ruukkusoran käyttö on suotavaa. Kasvi tekee valtavankokoisia, valkoisia kukkia, jotka kukkivat vain yhden yön. Jumeri muistuttaa lisäksi, että kasvien kasteluvesi ei saisi olla kylmää. Haavistosta onkin kiva tehdä erilaisia kokeiluja. Parhaana vuonna se on tehnyt 28 kukkaa, joista samana yönä kukki viisi tai kuusi kukkaa. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Sitä ennen mullat on vaihdettu kasville 15 vuotta sitten. Kopsauta ruukkua pöydällä, jolloin multa tiivistyy ja tiivistä kevyesti sormilla kasvin ympäriltä multaa. LEA HAAVISTO on ollut kiinnostunut kasveista pikkutytöstä lähtien. Ei riitä, että vain kasvin multa on kosteaa, vaan se tarvitsee sumutusta myös lehtiinsä. – Kasvimaailma on ihmeellinen! FAKTA Mullanvaihdon eri vaiheet 1 Tee multaseos laakeaan vatiin ja kostuta multa. 1 Aseta kasvi ruukkuun, toisella kädellä kevyesti lisää multaa juurten ympärille. Esimerkiksi nyt hän tekee niin vaahtera-aulion ja anopinkielen istutusmullalle. Kastelun tarve riippuu asunnon ilman olosuhteista, valon määrästä ja ruukun koosta. Kasvualusta pysyy sen avulla ilmavana, juuret saavat happea, ja se estää mullan paakkuuntumisen. Pistokkaille ja siemenkylvöön valitse taimija kylvömulta, se on kevyt ja huokoinen hennoille pienille taimille. – Kasvu on parempaa, kun kasvin tarpeet otetaan huomioon, tiivistää Jumeri. Edellisen kerran mullanvaihto tapahtui Haaviston mukaan kolme vuotta sitten, kun ruukku meni rikki. Perliitti on vulkaaninen kiviaines. Laita ruukkusoraa muutama sentti ruukun pohjalle, ja sekoita sitä myös multaan. – Kesäisin olen niin innostunut puutarhanhoidosta, että minulta tahtovat aina nämä sisäkukat unohtua. helmikuuta 2026 VIIKONVAIHDE // 9 – Koska kevät on hyvä aika ottaa myös pistokkaita, ei kannata tehdä näitä kahta toimenpidettä samaan aikaan. – Ensi kesänä minua odottaa inventaario, että mitä kaikkea minulla kasvaakaan puutarhassa. – Jos multapussi on vanha ja multa kovin kuivahtanutta, se täytyy kostuttaa ennen mullanvaihtoa, toteaa Haavisto. Kotona kasvien sijoittelua kannattaa miettiä siltä pohjalta, että ne saisivat riittävästi valoa. – Itäja länsipuolen ikkunoista tuleva valo on suotuisa
Malkamäki sanoo, ettei hän ole keräillyt kokoelmaa rahan vuoksi, eikä uskalla ajatellakaan, mitä on keräilyharrastukseen sijoittanut. Wendelinin Kalevala-korttisarjaan kuuluu 70 korttia, jotka julkaistiin aikoinaan Suomen Tuberkuloosin Vastustamisyhdistyksen hyväksi. Työura postivirkailijana ei tehnyt hänestä korttien keräilijää, halu tallentaa mennyttä historiaa on aina ollut hänellä luonnostaan. Nyt kokoelmani on täydellinen, Tiina Malkamäki iloitsee keräilyharrastuksen palkitsevasta hetkestä vuosikymmenten etsimisen jälkeen. Arjen koettelemukset eivät kuitenkaan näy Wendelinin korttien kansallisromanttisessa kuvamaailmassa. – Ensi kesän Alavieska-päiville tuon jälleen kortteja näytille Hannulan talolle. Hannu Hytösen toimittama kirja Luettelo Martta Wendelinin piirtämistä postikorteista on teos, joka on Tiina Malkamäellä ollut kovassa käytössä ja kirjan sivulle on viimeisimmän löydön ajankohta 23.7.2025 myös kirjattu. Korteilla rahoitettiin muun muassa kodittomien keuhkotaudista toipuvien naisten huoltotyökodin toimintaa. KERÄILIJÄ IHAILEE menneen ajan postikorttitaidetta itsekseen, mutta myös keräilyä harrastavien ystävien kanssa, jolloin katsellaan, jutellaan ja vaihdellaan kortteja. – Korttisarjaa on tehty vuodesta 1932 lähtien, myös sota-aikana, aina vuoteen 1946 saakka. VAIKEA KEUHKOTAUTI eli tuberkuloosi oli yleinen kansantauti Suomessa, johon 1930-luvulla menehtyi noin 10 000 ihmistä vuosittain. – Viimeisen kokoelmastani puuttuneen Virkku juoksi, matka joutui -kortin sain hankittua viime vuonna, Tiina Malkamäki iloitsee keräilijöiden nettihuutokaupasta tekemästä löydöstään. – Suosikkikorttini on pikkutyttö paimenessa sukkaa neulomassa. – Harvinaisuudet on merkitty R-luokituksella, ja RR merkitsee harvinaisinta. Kansalliseepos Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää vietetään lauantaina 28. Keräilyä harrastava Tiina Malkamäki on vuosikymmeniä kerännyt tätä Martta Wendelinin 70 kortin Kalevala-sarjaa: ”Nyt kokoelmani on täydellinen.” Kuvataidetta ja keräilyä harrastava Tiina Malkamäki ihailee Martta Wendelinin taitoa kuvata eläväistä järvenpintaa. Malkamäki kertoo, että kortteja on julkaistu myös eri kielille: ruotsiksi, norjaksi, saksaksi, englanniksi, ranskaksi ja hollanniksi. Itsekin kuvataidetta harrastava Malkamäki ihailee Wendelinin korteissa akvarellistin värien käyttöä ja tunnelmaa. Hän on pitänyt näyttelyt Kulttuurikeskus Akustiikassa 2013 ja Hannulan kotiseututalossa Alavieskassa 2022. Keuhkotautia sairastavien vastasyntyneet sijoitettiin joulumerkkikoteihin. Toivottavasti perikunta aikanaan myy kokoelman jollekin, joka osaa arvostaa sitä. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Erityisesti hän kerää korttitaidetta kuvataiteilija, kuvittaja Martta Wendeliniltä (1893–1986), taidemaalari Rudolf Koivulta (1890–1946) sekä ruotsalaiselta taiteilijalta ja kuvittaja Jenny Nyströmiltä (1864–1946). – Niissä on ikuinen sunnuntai, Malkamäki luonnehtii. Tiina Malkamäki on tuonut korttiaarteitaan myös yleisön nähtäville. Siinä on entisajan meininkiä. MALKAMÄKI TOI kuvataiteilija, kuvittaja Martta Wendelinin Kalevala-korttikokoelmansa kuukauden mittaiseen näyttelyyn Ylivieskan kaupunginkirjastoon. Keräilijä naurahtaa, kun huomaa jostain kortista maksaneensa 40 euroa. helmikuuta. Ne ensimmäiset Wendelinin kortit Malkamäki epäilee saaneensa isovanhempien jäämistöstä, vanhempien vintin kätköistä. VOISIKO TIINA MALKAMÄKI myydä Wendelinin Kalevala-korttikokoelmansa nyt, kun se on täydellinen. Wendelinin partioaiheiset kortit ovat harvinaisimpia ja niiden hinnat nousevat joskus aivan älyttömiksi, Malkamäki kertoo avaten keräilijäkoodistoa. Wendelinin taidetta julkaistiin myös joulumerkeissä, jotka keräsivät varoja tähän hyväntekeväisyyteen. Pääsinhän lapsena hevosreen kyydissä Alavieskan kirkkoon, Tiina Malkamäki kertoo. helmikuuta 2026 10 // SILMÄTERÄ Tiina Malkamäellä on täydellinen Kalevalakorttikokoelma Kuvataiteilija Martta Wendelinin Kalevala-korteissa on aina sunnuntai. Norjan ja hollanninkieliset kortit ovat erittäin harvinaisia. Pirjo Kunelius Ylivieskalainen keräilyharrastaja Tiina Malkamäki on säilyttänyt lapsesta saakka ”entisaikain lumoa”. Yksi Martta Wendelinin maalaamista lukuisista äitihahmoista.. Hän on kerännyt aapisia, lasten kuvakirjavihkosia ja etenkin postikortteja, joita hänellä on arviolta kymmenentuhatta kansioihin tallennettuna. – En tällä hetkellä osaa vastata. – Myös hevosaiheet korteissa viehättävät
ERÄS SEURAKUNTA kutsui silloisen Uulatuotteen maalaamaan puupappilaansa. Kirjani Kesällä töitä teki maalari (2008) löytyneen kirjastosta, ja siinä kerrotaan sekä maalinpoistosta että pesemisestä tätä yksityiskohtaisemmin. Jos likaantuminen olisi edes tasaista, se näyttäisi siistimmältä, mutta kaikenlaiset räystäät, ulokkeet ja syvennykset joko suojaavat pintaa tai keräävät likaa ja likavalumia epätasaisesti. K. Talotohtori Panu Kaila Yli satavuotiaan puutaloyhtiömme talot maalattiin kesällä 2020 kartanonkeltaisella pellavaöljymaalilla ja lopputulos oli hieno. Alipaineinen ilmanvaihtokin imee likaa seinälle ja sen rakoihin. Maalatun mutta likaisen julkisivun peseminen on ilman muuta viisas ratkaisu niin puujulkisivulle kuin rapatulle ja kivipintaisellekin. Pienehkön puutalon voi pestä telineiltä käsityönä pehmeällä harjalla. Samoin on unohtunut ulko-oven väripinnan virkistäminen vain vernissaa hieromalla. Varsinkin kaupungeissa kadunvieren julkisivut saavat päälleen sekä liikenteen pöllyttämän lian että kaikenlaiset saastelaskeutumat jopa satojen kilometrien etäisyydeltä. 1 Taidetyylille ominaista on idyl liset maalaismaisemat, perheen, kodin ja luonnon kuvaus, herkkä ja lämminhenkinen värimaailma. Pesu on paljon halvempi menetelmä kuin maalauksen uusiminen – lisäksi pinta täytyisi pestä myös ennen uutta maalausta. 1 Opiskeli Helsingin yliopiston piirustussalilla 1910–1916 taidemaalari Eero Järnefeltin oppilaana. Kysy rakentamisesta ja remonteista: talotohtori@tietola.fi " Seinän on pysyttävä märkänä operaation loppuun saakka: Veden valuminen ei saa katketa edes ruokatunnin ajaksi. PESU TEHDÄÄN alhaalta ylöspäin, muuten likainen pesuvesi jättää vaikeasti poistettavia valumajälkiä puhtaaseen pintaan. Ikkunoiden ympäristössä täytyy varoa tilkerakoa, josta vesi pääsisi sisäpuolelle. Miten ja milloin pesu kannattaa tehdä hirsirakenteisessa talossa. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että osa seinistä on selvästi kerännyt likaa, melko varmasti muun muassa nokea, kenties homettakin. Kotilieden kansikuvista. 1 Tämä tiivistelmä on tehty tekoälyavusteisesti. Työjakson saa katkaista vain rakennuksen kulmaan. Ainoastaan jos väri halutaan vaihtaa, pohja puhdistetaan pesemällä. Työtä jatkettaessa seinä kastellaan taas maasta alkaen. Kirjoittaja on arkkitehti ja perinnerakentamisen asiantuntija. Toimitus on tarkistanut faktat. 1 Tunnetaan satukirjojen ja lastenkirjojen kuvituksista, postikorteista ja aikakauslehtien mm. PIRJO KUNELIUS " Wendelinin partioaiheiset kortit ovat harvinaisimpia ja niiden hinnat nousevat joskus aivan älyttömiksi Voit luottaa lukemaasi: keskipohjanmaa.fi Tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kätevästi missä vain. Paljasta hirsipintaa, keittomaalilla tai vastaavalla maalattua, ei pestä. Maalitehtailija Arto Uunila tuli paikalle, kierteli rakennusta ja sanoi: ”Peskää! Ei kannata vielä maalata.” Tämä viisas neuvo on valitettavasti melkein unohtunut. Maalivalmistaja suositteli huoltopesua. Onko tämä muuten kovin poikkeuksellinen huoltotoimi. Uusintamaalauskin vedetään suoraan entisen päälle. helmikuuta 2026 SILMÄTERÄ // 11 Kannattaako talon huoltopesu. Keräilyä harrastava Tiina Malkamäki on vuosikymmeniä kerännyt tätä Martta Wendelinin 70 kortin Kalevala-sarjaa: ”Nyt kokoelmani on täydellinen.” FAKTA Martta Wendelin 1 Kuvataiteilija, kuvittaja Martta Wendelin syntyi 1893 Kymissä ja kuoli 1986 Tuusulassa. En ollut koskaan aiemmin kuullut koko talon pesemisestä, paitsi tietysti muistan takavuosien kauhu-uutisen painepesurilla pilatusta talosta, kirjoittaa L. Liian voimakas suihku jättää nukkaisen ja pian uudelleen likaantuvan pinnan. Seinän on pysyttävä märkänä operaation loppuun saakka: Veden valuminen ei saa katketa edes ruokatunnin ajaksi. Teki paljon maalauksia, grafiikoita ja piirustuksia. Tämä sukkaa paimenessa kutova tyttö on suosikkini Martta Wendelinin Kalevala-sarjassa, Tiina Malkamäki kertoo. Painepesuria käytettäessä on veden paineen oltava pieni ja suuntauksen viisto. Pinnan sileyskin vaihtelee, karkea kerää tietysti enemmän hiukkasia kuin sileä. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28
Jos taas kuskin usko kisaan horjuu, horjuvat koiratkin. Setälä on koiravaljakkokuskina menestynyt kisoissa niin Suomen kuin Euroopankin tasolla 25 vuoden ajan, ja viimeiset kymmenen vuotta keskittynyt pitkän matkan kilpailuihin. Sai koirasilmän, jota käyttää nyt työssään ja kisaharrastuksessaan valjakkokoirien kanssa. Äiti koulutti suojelukoiria ja opasti Setälän koiravaljakonkin jalaksille jo lapsena. Koska startteja on takana niin paljon, mitkään reitillä tulevat Koirasilmällä näkee mitä eläin tekee seuraavaksi Valjakkoyrittäjä Riku Setälä valitsi intohimoalansa ja luopui muista töistä. Mulla ei ahista pätkääkään olla jossakin eräkämpällä, jos siellä on ruokaa ja koiria, Setälä sanoo ja veistelee kiehisiä. Powerun Adventuresin koiravaljakkoyrittäjä juttelee lapsuuden muistoistaan Kolarin Luosussa samalla, kun tekee tulia grillikotaan kohta koiravaljakkosafarilta palaaville hollantilaisille matkailijoille. KOIRASILMÄINEN tietää jo viisi sekuntia ennen, mitä koira tekee seuraavaksi. " Jos usko loppuu, sitä ei voi näyttää koirille. – Oon ehkä enempi erakko sielultaan. Setälä oppi koirien kielen. Lapsuudenkodissa Varsinais-Suomen Liedossa oli kaikenrotuisia koiria. Tällä kertaa Setälän kanssa tarhalle jääneet huskyt ulvahtelevat. Valjakko menestyi, vaikka reitti oli pehmeä ja osittain petti. Koirat Setälä valitsi näyttämään taitonsa kokeneempien tilalle. helmikuuta 2026 12 // VIIKONVAIHDE Tiina Tapio Riku Setälän paikka vastasyntyneenä vauvana oli lattialla pentulaatikon vieressä, laatikossa kuten koiratkin. Jos sulla on kauheasti mörköjä päässä, kyllä se on pitkä aika olla. Jos sen yli pääsee, siitä muodostuu se voittava valjakko. Useita satoja kilometrejä pitkissä kisoissa väsymys alkaa vaikuttaa kuskiin, joka saattaa olla etapilla jopa 12 tuntia. TIINA TAPIO. Parhaat kaverit lapsena olivat koiria, ja vieläkin Setälä viihtyy usein paremmin koirien kuin ihmisten kanssa. Riku Setälä on toiminut koiravaljakkoyrittäjänä Kolarissa 15 vuotta. Viimeisin pitkän, 250 kilometrin kisan voitto tuli tammikuussa lähes kotimaisemissa, eteläisen Kolarin ja Pellon Lapland Questista. Erityisesti hän iloitsi siitä, että ensimmäistä kertaa kisassa juosseet alle neljävuotiaat koirayksilöt onnistuivat. Koiran ja ihmisen välillä on kommunikaatio, jossa koirakin lukee ihmistä. Jos myrskyssä johtajakoirat alkaa epäröidä, kuskin pitää näyttää, että tästä vielä jatketaan. – Siellä on aikaa mietiskellä. Lapsuuden kasvatuksella oli jälkeen päin ajateltuna ratkaiseva merkitys. – Se lähenteli täydellistä suoritusta, Setälä sanoo. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Tällaisessa työssä se on arvo, jota ei pysty opettamaan eikä oppimaan. – Jos usko loppuu, sitä ei voi näyttää koirille. Jos myrskyssä johtajakoirat alkaa epäröidä, kuskin pitää näyttää, että tästä vielä jatketaan. –Se, että ymmärtää koirien käyttäytymistä ja elekieltä, on niin sieltä lapsuudesta lähtöisin, kun on kaikkien erilaisten koirien kanssa ollut tekemisissä. Powerun Adventures -kennel panostaa koirien hyvinvointiin ja on muun muassa alkanut rakentaa huskeille lämmitettyjä tiloja, koirataloja. Pitkässä kisassa kuski luo oman kuplansa, jossa on koirien kanssa. Setälä tietää, että jos ajatukset harhailevat muualla ja tauoilla tarkastaa työsähköposteja, se näkyy koirien suorittamisessa
– Tykkään koirien jalostamisesta, tykkään pitkäjänteisestä työstä, mitä koirien kanssa tehdään. Ongelmat keskittyvät Setälän mukaan Pohjois-Lappiin ja Rovaniemelle. – Tajusi valita oman intohimon ja luopua muista. Tossujen pukeminen koirille saattaa käydä selän päälle, mutta se kannattaa tehdä, jos tuhansia kilometrejä juoksevien koirien tassujen rikot näin vältetään. Powerunin asiakaskunta on pitkälti samoja keskieurooppalaisia vakiasiakkaita, jotka palaavat vuodesta toiseen. Kennelit ovat halunneet kehittää olosuhteita ja toimintatapoja. Yksi lause pysäyttää aina Setälän, kun hän pitää turvallisuusja ajo-opastusta ennen safaria. Sen vahvistavat valvojatkin. – Se pitää ottaa se asenne, että löydät sen jarrun ja pidät kiinni, tapahtui mitä hyvänsä. Ei voi lain puitteissa jatkua, että kuka tahansa voi ostaa 200 koiraa ja perustaa farmin. Setälä miettii, ettei häntä pitkiin kisoihin enää motivoi voittojen tavoittelu, vaan onnistumisiin tähtäävä työ koirien kanssa. Setälät ovat rakentaneet yritystoimintansa, niin että se tukee kisaharrastusta. – Se on kaikkien suurin motivaatio, joka tässä pitää. Koiravaljakon ajaminen on iso vastuu, mikä matkailijan pitää tajuta. KOIRIEN haukku kertoo, että hollantilaisryhmä on palannut kolmituntiselta safariltaan. Koiravaljakkoyrittäjien yhdistys haluaa lisäksi sääntelyä siihen, miten koirabisneksen voi aloittaa. Se on vaan kylmä fakta, Setälä sanoo. SETÄLÖIDEN kennelissä kaikki ratkaisut perustuvat koirien hyvinvointiin. TIINA TAPIO SANNA SETÄLÄ TIINA TAPIO SANNA SETÄLÄ " Tajusi valita oman intohimon ja luopua muista. Erityisesti tutun asiakkaan käsiin Setälä uskaltaa luottaa koiransakin. Että jaksaa istua 4000 kilsaa mönkijän selässä syksyllä ja talvella. Hyvinvoiville koirille äärimmäisten kisasuoritusten tekeminen on luontevaa ja helppoa, Riku Setälä sanoo. Toinen kääntöpuoli on se, että on ostettu lyhyessä ajassa iso määrä, yleensä satoja koiria. Kennelit myös tuntevat toisensa ja oppivat toisiltaan. Koronavuosina perustettu sähköurakointiyritys Luosun sähkö oli kasvanut, ja jonkin aikaa Setälä myös urakoi Ylläksen maastopyöräreittejä. Setälä hymähtää, että kaiken ajan ja rahat koirien treenaaminen tosin vie. Setälän mukaan alalla on räikeästi kahdenlaisia toimijoita. POWERUN ADVENTURES -kenneliä Setälä on puolisonsa Sanna Setälän kanssa pyörittänyt vuodesta 2011. – Vaikka koirien tossuttaminen on vain yksi esimerkki. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. helmikuuta 2026 VIIKONVAIHDE // 13 tunteet eivät kuitenkaan enää yllätä Setälää. Yritys on esimerkiksi satsannut lämmitettyjen koiratalojen rakentamiseen, ja ensi kesänä on tarkoitus rakentaa lisää. Lapin Kansan uutiset rekikoirabisneksen epäkohdista ja koirien kaltoinkohtelusta aloittivat julkisen keskustelun kesällä 2024. Se on kaikkien järkevin päätös, mitä viimeiseen viiteen vuoteen on tullu tehtyä. " Ei voi lain puitteissa jatkua, että kuka tahansa voi ostaa 200 koiraa ja perustaa farmin. Sinne on myös ostettu ne työntekijät. Me tossutetaan tuhansia tossuja talvessa. " Tuolla ylempänä eletään Alaskan ihannointia, ja Alaska on kuitenkin sen 30–40 vuotta Eurooppaa koirien hyvinvoinnissa jäljessä.. Loppuun palaminen oli lähellä. Länsi-Lapissa on pitkän linjan huskytoimijoita, joiden toiminta pohjautuu harrastuneisuuteen. Läntisen ja pohjoisen Lapin välillä on kulttuurierojakin koirien pidossa. Se on kaikkein järkevin päätös, mitä viimeiseen viiteen vuoteen on tullut tehtyä. Setälä päätyi myymään sähköyrityksen. Hyvinvoiville koirille äärimmäisten suoritusten tekeminen on luontevaa ja helppoa. LÄNSI-LAPIN koiratarhat toimivat Setälän tietojen mukaan järjestään reilulla pohjalla. – Jos kuulen, että ihminen sanoo I can try, että mie voin yrittää ajaa, niin ei, et yritä pitää minun koiria hengissä, vaan joko tiedostaen teet sen tai et tee. Ohjaksissa on vastuussa useasta elämästä. Yritys on myös suunnitellut reittinsä niin turvallisiksi kuin mahdollista. Pari vuotta sitten Setälä teki ratkaisun keskittyä ammatillisesti koiriin ja tarhan kehittämiseen. Riku Setälän kennel on suunnitellut safareiden reitit niin turvallisiksi kuin mahdollista. – Siinä on onnistuttu hyvin, ja sitä haluaisi pitää yllä. Vuodesta 2013 koti ja koiratarha ovat olleet Luosussa. Pitää jonkunlainen säätely tulla. – Kun eläinten kanssa toimitaan, sen tuloksen näkee tyhmäkin siinä pihalla välittömästi. Ne on niitä paikkoja, johon on hommattu isolla rahalla koirat, mutta siellä ei ole minkäänlaista ammattitaitoa pyörittämään sitä. Nämä on varsinkin Rovaniemellä ja Saariselällä todella iso ongelma. Riku ja Sanna Setälän Luosussa sijaitsevalla koiratarhalla on 80 koiraa. – Se on se surullisin lieveilmiö ja sellainen, mistä ollaan yritetty pitää ääntä. – Aika iso lieveilmiö on uudet hotellit, jotka ei saa asiakkaillensa ohjelmapalveluita ja ne kokee järkevimmäksi hommata ne omiin käsiin. – Valvontaeläinlääkärit sanovat, että Länsi-Lapissa on ihailtavaa käydä, koska lähtökohtaisesti asiat on hyvin. Koiran palautuminen ja hyvinvointi vaativat Setälän mielestä enemmän. Powerun Adventuresin safari tammikuun lopussa näytti lupauksen kevään valosta. Valvontaa pitää Setälän mielestä tehostaa. – Ei tänä päivänä ole enää niin, että se sininen muovitynnyri on riittävä säänsuoja koiralle. – On se tietotaito, mikä tulee harrastuksesta ja motivaatio ja uuden oppiminen sen myötä arkirutiineihin. – Tuolla ylempänä eletään Alaskan ihannointia, ja Alaska on kuitenkin sen 30–40 vuotta Eurooppaa koirien hyvinvoinnissa jäljessä. Pitää jonkunlainen säätely tulla. Siellä ei ole ketään isäntää, siellä ei ole ketään omistajaa ikinä paikalla. Noin 80-päinen koiratarha työllistää omistajiensa lisäksi neljä työntekijää
– Hakekaas keppejä myös, Wirkkala kehottaa, ja välineet on nopeasti koottu jumppapatjoille. Lopulta selviää sekin, mihin palloa tarvitaan. – Lasket hallitusti, siinä tulee kevyttä hallintaa, hallittuja vaihtoja. JOOGABLOKKI on apuna useammassa venytyksessä. – Tässä tulee nyt hieman pohkeeseenkin venytystä, Wirkkala opastaa, ja kehuu osallistujan hallittua suoritusta. Aina käy toinen roikottahan, ja toinen. Kun kello raksahtaa pykälään, ohjaaja astelee mutkattomasti salin keskelle, ja tuo mukanaan pari muovilaatikollista välineitä. KILPAURANSA huipulla jäyhän, jopa tuimankin oloinen keihäsmies on venyttelytunnin ohjaajana puhelias, rempseäkin tuntemusten kuvailija. Saadaan sitä liukua sinne. Osallistujat hakevat tottuneesti paikkansa seinien viereltä, ja punaisten jumppamattojen kehä kiertää pian koko salin. Omaa lajiaan Wirkkala käyttää esimerkkinä vain säästeliäästi, mutta kun kepin avulla venytellään olkavarren lihaksia, se on Venyttely menee talteen Teemu Wirkkala saa kankeat miehet vönymään. Jos on hankalaa, seinän vierehen vaan, seinästä tukea, tai kepistä tukea. Tällasta näin, hän puhelee rauhallisesti. Ohjaaja on oman kehon käytön elämänikäinen ammattilainen: olympiakeihäänheittäjä Teemu Wirkkala, nykyinen liikunnanohjaaja. Kehonhuoltotunti on osunut kohderyhmäänsä: Kankeitten miesten vönyttelyn parketilla ei paljon naisvoimaa näy, eikä yläikärajaa ole. Otetaan vaikka esimerkiksi jumpan aloittava sarja, jossa huomion saa harvemmin huomioitu, mutta kaiken liikkeen kannalta tärkeä kehon kohta, nilkka. Sen päällä seisotaan päkiöillä, ja aletaan laskea kantapäitä alas vuoron perään. Ohjaaja käy vierestä näyttämässä, miten se on tarkoitus vangita jalkapohjan alle ja pyöritellä siellä hierovin liikkein. Toisessa on tiiliskiven kokoisia solumuoviblokkeja ja toisessa vähän pesäpalloa pienempiä palloja. Osasyy voi olla siinä, että Wirkkala osaa ohjatessaan purkaa suorituksen tarkaksi räjäytyskuvaksi, joka mutkattomasti kertoo, mihin liike vaikuttaa ja miksi sitä kannattaa tehdä. Apuvälineet ovat yksinkertaisia: tällä kerralla jumppamatto, keppi, pallo ja joogatiili.. Teemu Wirkkala on kropan kunnossapidon asialla ohjatessaan ”Kankeitten miesten vönyttelyä”. Kun nilkat pelaa, koko kroppa pelaa paremmin. Ammattilaisella on keinot, millä tämä tärkeä jalan liikuttaja saadaan aktivoitua ja venytettyä. – Tämä aukaisee jalkapohjan kalvot. – Tätä voi tuntua pöljältä tehä, mutta se on hyvä tehä. WIRKKALAN opetuslapset eivät ole sitä koulukuntaa, jolle venyttely olisi nolo tai ylimääräinen osa liikunnan harrastamista. Kaikki mukana olevat välineet saavat tässä osansa: esimerkiksi jalkapohjat herätellään yhdenlaisella nuorallatanssilla, kulkemalla kepin päällä sivuttain, sauva jalkaholvin alla. helmikuuta 2026 14 // VIIKONVAIHDE Kaisa Suomala Sali täyttyy hyvissä ajoin. Jos se on nalkissa, niin tällä kun liikutellaan sitä, se lähtee makiasti sitten luistamaan. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Siellä on kerroksittain kalvosto jalan pohjassa
Venyvimmät nousevat vielä blokin päälle kurottamaan lattiaan. Ensin yritetään koskettaa lyhyttä sivua, sitten pitkää, sitten päällistä ja lopulta lattiaa. Ylempi polvi saa painua vartalon kierrossa kohti lattiaa. Markku Törmä venyttelee pakaraa. Vähän kun lihas vahvistuu, niin se myös venyy. Kotioloissa pienen venyttelyn voi liittää vaikka siihen, kun aamulla odottelee kahvin tiputtamista. Olkapäät saadaan rullaamaan ja rinta auki kepin avulla. Ryhmän suoritukset saavat häneltä kannustusta. 1 Pienestä voi lähteä liikkeelle. " Kaikenlaista kropallakin pystyy tekee, kun sitä kouluttaa!. Tämän liikkeen pitäisi mennä paremmaksi, kun me näitä venyttelyjä tehdään, hän sanoo. helmikuuta 2026 VIIKONVAIHDE // 15 luontevaa ottaa puheeksi. Teemu Wirkkala on kropan kunnossapidon asialla ohjatessaan ”Kankeitten miesten vönyttelyä”. KAISA SUOMALA " Heikko lihas ei ota vastaan venytystäkään. Lihaksia kohdellaan tunnin aikana yksilöllisesti. – Tämä vaatii tietyllä tavalla voimaakin, koska oman kehon painoa siellä kyykyssä arvioidaan. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Vähän kun lihas vahvistuu, niin se myös venyy. Hienosti siinä haetahan, vautsi! Jokainen tekee rauhassa, ei tarvi mitään pumppusarjaa lähteä tekemään treenimielessä vaan ihan vain kokeilua, että miten se käy laatuun käydä sinne tempausvalaan. ”Palikka” eli joogatiili auttaa syventämään venytystä pikku hiljaa. Se saa venyä selinmakuulla, polvea lähelle vetäen, ihan huolella. – Heikko lihas ei ota vastaan venytystäkään. – Komian näköistä hakua. Siksi Wirkkala heittää näytiksi kankeille miehille harjoituksia, joiden ei ole tarkoituskaan mennä heti kerralla maaliin. 1 Se on toimintakykyä parantavaa ja kehittävää ja ylläpitävää toimintaa, jotta kaikki rullaa paremmin. Kyykyssä lonkat ovat kovilla siksi, että nivelen koukistuksen lisäksi kehon paino lepää niiden päällä. Oletko koskaan törmännyt ihmiseen, joka pitää venyttelyä nolona. – Kaikenlaista kropallakin pystyy tekee, kun sitä kouluttaa! FAKTA Kolme kysymystä venyttelystä – Teemu Wirkkala: Miksi pitää venytellä. Lähtee pienestä liikkeelle niin siitä ei tule ylivoimaista taakkaa. Tempausvala, syvä kyykkyasento, jossa kädet kannattelevat keppiä suorana ylhäällä, on Wirkkalan mukaan oiva testiliike, ja sillä mielellä hän ryhmää ohjaa. Lonkkia voidellaan liikkuvuusharjoituksilla ennen kuin niitä venytetään. – Pakara on ihmisen isoin lihas, sen pitääkin saada venytystä niin että tuntuu, Wirkkala muistuttaa. 1 En ole. Apuvälineet ovat yksinkertaisia: tällä kerralla jumppamatto, keppi, pallo ja joogatiili. Tapio Saarikoski jumppaa lonkkiin liikettä. Olkanivelet liikkumaan ja rinta auki. Jalkapohjan kalvot kuntoon. Esimerkiksi lonkankoukistajille: Wirkkala näyttää oikean asennon, yhdellä jalalla seisontaa on lupa tukea kepillä, ja sitten toista jalkaa nostetaan rauhallisesti sopivan esteen yli. Wirkkala johdattelee ajattelemaan niveliä loogisena koneistona. Nivusta venytetään kevyellä pumppauksella, mutta pakaralle ei anneta armoa. Pentti Pouttu pyörittelee palloa Teemu Wirkkalan opastuksessa. Matti Jääskä ja Risto Pouttu venyvät. Sarjojen liikkeitä tehdään kahdestakymmenestä neljäänkymmeneen toistoa, ja porukassa ne tulevat tehdyksi huomaamatta. Sopivat haasteet ja ärsykkeet pitävät kehon hereillä. Matti Jääskä rentoutuu. Mikä on hyvä tahti, jolla venyttely pysyy arkielämässä mukana. Siksi venyttelytuntiin kuuluu myös lihaksen kuntoa vahvistavia harjoituksia. KUIN vaivihkaa tunnin aikana tulee käytyä läpi keskeisiä niveliä, voideltua niitä liikkuvuusharjoituksilla ja venyteltyä niihin kytköksissä olevia lihaksia – siis juuri niitä paikkoja, joihin arjen toimintakykyä haittaavat jumit ja jumeja seuraavat kivut iskevät, jos ovat iskeäkseen. Siihen, kun odottelee että kahvi tipahtaa, jotain pientä venytystä. Venytys kohdistuu helposti ojentajalihakseen, kun keppi pidetään pystyasennossa selän takana kaksin käsin, ja pumpataan varovasti alaspäin. TUNNIN aikana ehditään käydä läpi koko keho kunnon sarjoina. Et päästä selän asentoa romahtamaan. – Vaikka kymmenen kertaa. Ehkä jotkut pitää sitä nolona, mutta sanoisin, että talteen menee. – Jos heitetään keihästä kesällä, kolmipäinen olkalihas on se, mikä on kovilla, hän sanoo, ja osoittaa oikeaa kohtaa
Liikkuvan poliisin aikana oli kunnia-asia, että poliisi näkyi tien päällä mahdollisimman paljon. ”Jos paria vuotta aikaisemmin lakkautettu liikkuva poliisi olisi istunut ruorissa, tällaista ei todennäköisesti olisi tapahtunut”, Hassel arvioi kirjassa. Ne eivät ole poliisin ydintehtäviä. Kameroiden siirtely sitoo työvoimaa ja kuluttaa laitteita turhaan. Hän myös arvostelee ankarasti liikkuvan poliisin alasajoa vuonna 2013 sekä liikennevalvonnan nykytilaa, mutta tekee sen sivistyneesti ja perustelee kantansa vankalla tiedolla ja kokemuksella. NORJASSA KEHITETTIIN jo vuonna 2009 toimiva ratkaisu liikenteen niin sanottuun keskinopeusvalvontaan. –?En ymmärrä, miksi yhteydet Norjan tiehallintoon katkaistiin. KERTOMUS 34 VUODEN takaa sisältyy Sven-Olof Hasselin muistelmakirjaan Matkani peltipoliiseista kansainvälisiin tehtäviin (Grafiro Oy 2025). Sven-Olof Hassel haluaisi lisää poliisin näkyvää liikennevalvontaa. Norja on Euroopan liikenneturvallisin maa. Siinä mitataan jopa 20 kilometrin etäisyydellä toisistaan olevan kahden kameratolpan välinen ajoaika. Viimeksi keskinopeusvalvontaa esitettiin Tampereen Rantatunneliin, joka valmistui 2016. Silloisen liikkuvan poliisin ylikomisario Sven-Olof Hassel vieraili Ruotsin poliisihallituksessa ja törmäsi sen käytävillä lojuneisiin kameroihin. Ostohintaa hänelle ei kerrottu, mutta neuvottelut onnistuivat. Heinolassa toteutettu kokeilu epäonnistui teknisesti. Hassel soitti sisäasiainministeriön poliisiosastolle ja ehdotti neuvotteluja ruotsalaisten kanssa. Suomessa keskinopeusvalvontaa ei ole saatu käyttöön 15 vuodessa, monista yrityksistä ja lupauksista huolimatta. Niitä oli käytetty valvontakokeilussa, joka epäonnistui ja piti keskeyttää. Kamerat räpsivät kuvia väärissä paikoissa, turvavälejä ei valvota eikä poliisi näy riittävästi tien päällä. Näin ei ole missään muualla. Hassel ehdotti, että kamerat myytäisiin Suomeen alehinnalla. Hasselin yhteydet Norjaan ja siellä tehtävään liikenneturvallisuustyöhön ovat jatkuneet tähän päivään saakka. Hassel kertoo kirjassa monipuolisesta työurastaan kotimaassa ja ulkomaisissa koulutusprojekteissa. Hasselia surettaa, että sieltä saatua esimerkkejä ja tietotaitoa ei ole joko osattu tai haluttu soveltaa käyttöön Suomessa. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Kameratolppia oli 12 kappaletta. Vastaus oli yllättäen myönteinen. Niiden seurauksena Suomen ensimmäinen automaattivalvontakokeilu käynnistyi Piikkiö– Muurla-välillä valtatie 1:llä vuonna 1992. Hassel tutustui projektiin mukanaan LP:tä johtanut poliisineuvos Knut Aas. Sven-Olof Hasselin esittämä Peltipoliisit Suomeen tuonut ylikomisario on harmissaan Entinen liikkuvan poliisin ylikomisario Sven-Olof Hassel roimii liikennevalvonnan nykytilaa. Ilmeisesti meillä haluttiin irtautua täysin liikkuvan poliisin käytännöistä, Hassel sanoo Lännen Median haastattelussa. –?Meillä vain joka viidennessä tolpassa on kamera sisällä. KARI PITKÄNEN. Norjalaiset auttoivat meitä automaattivalvonnan kehittämisessä. Ei onnistunut sielläkään. Eläkkeelle hän jäi elokuun lopussa 1996 Liikkuvan poliisin Länsi-Suomen osaston päällikön virasta. Ratkaisua pidetään tehokkaampana nopeuksien tasaajana kuin pistemäistä kameravalvontaa. helmikuuta 2026 16 // AUTOT JA LIIKENNE Kari Pitkänen Liikenteen kameravalvonta Suomessa olisi voinut viivästyä vuosia ilman erästä episodia Ruotsissa 1990-luvun alussa. Hassel syntyi Kokkolassa ja aloitti konstaapelina synnyinkaupunkinsa liikkuvan poliisin komennuskunnassa vuonna 1958. Poliisin resursseja kuluu nyt valvontatekniikan omistamiseen sekä järjestelmän kehittämiseen ja ylläpitoon. Ensimmäiset pohjoismaiset nopeusvalvontakokeilut tehtiin Norjassa 1980-luvulla. Ylikomisario evp. Jos se on liian lyhyt, kuljettaja on ajanut ylinopeutta
Turun paikallispoliisin päällikkö, komisario Veijo Tanner kävi kertomassa kameravalvonnasta ykköstien varren asukkaille. Näin ei ole missään muualla. –?Siirrettävänkin nopeusvalvonnan pitäisi olla myös Suomessa avointa eli valvojat reilusti näkyvillä, Hassel kehottaa. Hänen mielestään Suomessa pitäisi ottaa enemmän mallia ja oppia muiden maiden hyvistä kokemuksista. Hassel sanoo. Minulle vastattiin, että auraa tarvitaan mielenosoittajien auraamiseksi sivuun mellakoissa”, Hassel kertoo kokemuksen Ugandasta. Tällainen oli ajonopeuden näyttölaite, jonka kokeilut käynnistettiin valtatie 1:llä ja Ahvenanmaalla vuonna 1989. Sakotuskynnys ylittyi, jos etäisyys edellä ajavaan oli henkilöautoilla alle 1 ja raskailla ajoneuvoilla alle 1,5 sekuntia. Sven-Olof Hassel opetti liikenneonnettomuustutkintaa Yhdistyneissä arabiemiraateissa vuosina 2006–2007. 1 Kansainväliset tehtävät: Vuodesta 1979 alkaen Keniassa ja sen jälkeen lähes 20 maassa. Sven-Olof Hassel 1 Syntynyt: Kokkolassa 1936. Autoilija voi ajaa jopa vuosia pääteillä näkemättä koppalakkia kertaakaan. Eräässä talossa hän pyysi isäntäväkeä pitämään silmällä läheistä kameratolppaa. Sittemmin vierailuja koulutuskohteita on riittänyt parikymmentä Mongoliaa, Thaimaata ja Bangladeshia myöten. Liikkuvan poliisin aikanaan esittelemä automaattivalvonta kääntyikin lopulta sitä itseään vastaan. Esimerkiksi Norjassa ei ”kytätä puskissa”, vaan kaikki liikennevalvonta on näkyvää. Hassel kävi paikan päällä toteamassa ja laskemassa kahdeksan osumaa. Hasselin mukaan poliisi vaikuttaa nykyisin suosivan piilovalvontaa. ”Tilasto oli hämäävä, sillä siinä oli paikallispoliisin osalta laskettu mukaan sekä kiinteän että siirrettävän automaattisen valvonnan tulokset. Sven-Olof Hassel ylikomisario evp. Nykyisin poliisi vaikuttaa toimivan hieman toisenlaisilla periaatteilla. Ymmärrän kyllä ongelmat, mutta en sitä, miten poliisin resurssit on päästetty tällaisiksi, ylikomisario evp. Kuvia otetaan suhteellisen pienistäkin ylinopeuksista suotuisissa liikenneja kelioloissa. 1 Työura: Konstaapeli Kokkolaan 1958, ylikonstaapeli 1962, LP:n Kokkolan komennuskunnan päällikkö 1964, LP:n lääninkomisario (Turku) 1965. Kamerakaappeja kohti jopa ammuttiin. Ensimmäiset kokemukset tulivat Keniasta vuodesta 1979 alkaen. Ensimmäiset automaattivalvonnan nopeusanturit kaivettiin maahan valtatiellä 1 Paimiossa vuonna 1991. HASSELIN MIELESTÄ peltipoliiseja käytetään osittain väärin. Ensimmäiset ajoratamerkinnät eli ”chevronit” maalattiin valtatie 8:lle Mynämäelle vuonna 1992. KUKA. Näyttötaulu oli asennettu liikkuvan poliisin partioauton katolle. Kun ensimmäiset peltipoliisit ilmestyivät Turkuun vuonna 1992, suhtautuminen vaihteli. ”Poliisi ei näytä olevan kiinnostunut ennalta ehkäisevästä toiminnasta, luotetaan vain sakotuksen voimaan”, Hassel huomauttaa kirjassaan ja tyrmää Helsingin liikenneturvallisuustoimiston päällikön, ylikomisario Dennis Pastersteinin esittämän näkemyksen: ”Hän totesi haastattelussa, että miksei poliisi voisi toimia kuten liikelaitos. 1 Eläkkeelle: 31.8.1996 LP:n Länsi-Suomen osaston päällikön virasta. Oliko tiellä tapahtunut mitään erityistä, hän kyseli. Suomessa on virassa noin 7?600 poliisia. AJATUS LIIKKUVAN poliisin lakkauttamisesta oli herännyt jo 1970-luvulla, ja vuonna 2013 siitä tuli totta. Oikeuskanslerin viraston edustaja ja tietosuojavaltuutettu vierailivat Turun poliisitalolla näkemässä ja varmistamassa itse, kuinka valvontakuvien negatiivit päätyivät silppuriin. Kepeät mullat LP:n päälle heittelivät silloinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero, sisäministeri Päivi Räsänen ja pääministeri Jyrki Katainen. Tiedustelin, mitä tämä tarkoittaa, eihän Afrikassa ole lunta. SvenOlof Hassel esitteli vieraille poliisin ajoneuvokalustoa. Poliisi valvoi turvavälejä myös videolla. Ajoetäisyys oli riittävä, mikäli autojen väliin jäi vähintään kaksi nuolimerkkiä. Nuolenkärkiopasteet sijaitsivat 50 metrin etäisyydellä toisistaan 80 kilometrin rajoitusalueella. Kuukauden päästä Tanner pistäytyi talossa uudelleen. Yhtenä lakkautusperusteena oli se, että paikallispoliisi hoiti jo 55 prosenttia liikennevalvonnasta. Innostus uuteen ja halu kehittää kotija ulkomaista liikenneturvallisuutta veivät Hasselin myös kansainvälisiin tehtäviin. Kuwaitista käytiin tutustumassa Suomen liikennepoliisin toimintaan. Siitä oli suuri apu valvontateknologian ja tutkintamenetelmien kehittämisessä. Voitaisiin esimerkiksi asettaa kameravalvonnalle tavoitteeksi miljoona välähdystä vuodessa.” PELTIPOLIISIEN lisäksi Sven-Olof Hassel toi Suomeen teihin maalatut ajoetäisyysmerkinnät ja kehitti riittävän turvavälin valvontatekniikkaa. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Peltipoliiseilla voitiin muka osoittaa, että LP:tä ei Suomessa tarvita. –?Liikkuva poliisi oli aina kiinnostunut uusista asioista ja myös kokeili niitä käytännössä. ”Nopeuden näyttölaite on vain yksi esimerkki siitä, miten viranomaiset voivat palvella tienkäyttäjiä”, hän huomauttaa kirjassaan. Erityisesti kamera-autoilla voitiin kirjata suurehko määrä ylinopeusrikkomuksia, ja niitä hankittiin lisää”, Hassel muistelee. SVEN-OLOF HASSELIN mielestä automaattivalvonnasta tuli tehokas työkalu, jolla pystyttiin osoittamaan, että liikkuva poliisi on tarpeeton. Resurssit pitäisi kohdistaa tilanteisiin, joissa säätila heikkenee ja liikenne on vilkasta. Ruotsissa on kaksi kertaa enemmän asukkaita, mutta kolme kertaa enemmän poliiseja kuin meillä. KARI PITKÄNEN. Osan projekteista rahoitti Maailmanpankki, ja haasteet vaihtelivat: ”Näin poliisikuorma-auton pysäköitynä tien varteen… auton etuosaan oli kiinnitetty iso aura. Asukasluvultaan yhtä suuressa Norjassa poliiseja on 3?500 meitä enemmän. Tällainen vastuujako on yleinen muissa maissa. Perusteet löytyivät läheltä: eräänä vuonna Varsinais-Suomen liikennevahinkojen tutkijalautakunta tutki kuusi kuolonkolaria, joissa syynä oli ajaminen liian lähellä toista ajoneuvoa. Jos jokin ei toiminut, se hylättiin. Poliisi puolestaan keskittyisi valvonnan suorittamiseen ja rangaistusten täytäntöönpanoon. Nopeusnäyttöä kokeiltiin ensi kerran ykköstiellä vuonna 1989. LP:n tehtävät yhdistettiin paikallispoliisiin vuoden 2014 alusta lukien. " Meillä vain joka viidennessä tolpassa on kamera sisällä. Silloin liikenneonnettomuuksien vaara on suurin. Lisäksi osallistuttiin eri tutkimuksiin ja tehtiin myös omia. –?Liikennevalvonnan tila ei ole hyvä. LIIKKUVAN POLIISIN aikana pidettiin tärkeänä, että vähintään 80 prosenttia liikennevalvonnasta olisi näkyvää. Kuva on paikallispoliisin kenttäharjoituksista. ”Ei ole mitään muuta kerrottavaa, kuin että ennen vaimo vietti illat olohuoneessa tuijottamassa TV:tä, mutta nyt hän viettää aikansa aina keittiön ikkunan ääressä katsomassa kamerakaappia”, kuului vastaus. Suomessa ei ollut mitään ohjeita valvontakuvien käsittelystä. SVEN-OLOF HASSELIN ARKISTO SVEN-OLOF HASSELIN ARKISTO SVEN-OLOF HASSELIN ARKISTO SVEN-OLOF HASSELIN ARKISTO Sven-Olof Hasselin ura poliisina ja liikennekouluttajana on jatkunut kohta 70 vuotta. Ampuja saatiin myöhemmin kiinni Halikosta. Sen perinteitä jatkaa Liikkuvan Poliisin Perinneyhdistys, johon Hasselkin kuuluu. ”Tänä päivänä poliisi ei ainakaan näkyvästi näytä valvovan ajoetäisyyksiä, vaikka tarvetta olisi”, Hassel toteaa kirjassa. 1 Nyt: Asuu Turussa ja seuraa aktiivisesti poliisityötä ja liikenneturvallisuuden kehitystä sekä pitää yllä yhteyksiä Norjan tiehallintoon. helmikuuta 2026 AUTOT JA LIIKENNE // 17 vaihtoehto on, että Väylävirasto omistaisi kiinteän automaattivalvonnan välineistön ja kehittäisi koko järjestelmää. Kameroiden siirtely sitoo työvoimaa ja kuluttaa laitteita turhaan. HASSEL KERTOO aina olleensa kiinnostunut tekniikasta
Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. helmikuuta 2026 PUUHAT // 19 Ristikko
Kansalaisen tärkeimpiä luontoja ympäristö tekoja saattaa olla äänestäminen, seuraavaksi ensi vuoden eduskuntavaaleissa. Suomi on ennenkin hyötynyt luonnonvarojen kulutuksen ja päästöjen vähentämisen teknologioista. Paitsi tietenkin siinä tapauksessa, että omat myrkylliset ajatukset ja sisäsiittoisuus ovat mielestäsi siistejä ja hyviä asioita. Tähänkin työhön tarvitaan tekijöitä ja konevoimia. Jokainen toivoo tulleensa kuulluksi, jokainen haluaa tulla rakastetuksi. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut tonkivani tätä koria, ja heittäneeni kaikki paskat lattialle. Onko elämää se, että saat ajatella aina tehneesi yksin kaiken. Muutosta kestävämpään yhteiskuntaan ei ole odotettavissa ilman kansalaisten vaatimusta ja olosuhteita, jotka tuovat väistämättömän muutostarpeen esiin. Tuolloin kehitettyä suomalaista puhdistusteknologiaa myydään maailmanmarkkinoilla edelleen. Omien, sekä ennen kaikkea muiden silmien eteen. Ilosta on aina maksettava kuitenkin hintaa, toisinaan sieluraukkaa täytyy tuulettaa pistävässä pakkasessa, ja sen täytyy särkyä, jotta se voidaan leipoa kokonaan uudestaan kasaan. Elämän jin ja jang – siinä missä pahaa tapahtuu, tapahtuu myös hyvää. Vilpitön ilo toisen ihmisen onnistumisista ja onnesta on tavoittelemisen arvoinen tunne, eikä se ole koskaan suorassa suhteessa verrattavissa omiin onnistumisiin. Omat henkiset solmut ovat auenneet suhisten, ja tämän myötä myös muiden ihmisten ymmärtämisestä ja vastaanottamisesta on tullut paljon helpompaa. Kaikki haluavat tuntea onnistumisen tuoman ilon sekä uuden ja jännittävän tuoman kutkuttavan tunteen vatsan pohjassa. Tietysti omien huonojen puolien ja vikojen perusteellinen perkaaminen on todella raadollista, mutta se jos mikä on ollut antoisaa ja opettavaista. Suomi on ennenkin hyötynyt luonnonvarojen kulutuksen ja päästöjen vähentämisen teknologioista. NÄKÖKULMA Aku Iivari Kirjoittaja on kälviäläinen kaivinkoneenkuljettaja ja myyntiedustaja. SUOMALAISET OVAT sillä tavalla järki-ihmisiä, että kun tilanne vaatii, meistä löytyy tomeruutta ja toimintakykyä. Ehkä hänkin on jo pohtinut vastaustaan jälkikasvun mahdolliseen kysymykseen: mitä teit silloin, kun asiat olisi vielä voitu ratkaista. Moni on onneksi valmis muuttamaan asenteitaan, kun tietoa tulee lisää ja ymmärrys kasvaa. Kaikki kulutus ei ole välttämätöntä ja osaa siitä pystyy säätämään ajoituksen suhteen. Kulutuksen ei pidä kasvaa, vaan vähentyä Suomessa luonnonvarojen kulutus henkeä kohden on Euroopan suurinta. Ovatko erävoitot makeampia muistoissasi, kun koet olevasi niistä täysin yksin vastuussa. Suomen pieneen kokoon ja väkimäärän vähyyteen vedoten kuulee joskus puhetta täysin turhista ilmastoja luontotoimista. Keskipohjanmaa // Lauantaina 28. Pahat asiat ovat aina ikäviä, ne tuntuvat inhottavalta sielumme ihoa vasten ja saavat toisinaan kyseenalaistamaan kaiken. Polttoaineita ja sähköä Suomessa kuluu runsaasti. Luonnonvarojen kulutustasapainon saavuttamiseksi tarvitaan koko yhteiskunnan järjestelmiä ja elinkeinoelämää läpileikkaavia laajoja rakenteellisia muutoksia. Luonnon kantokykyä tukevien prosessien palauttaminen, kuten tummuneiden ja rehevöityneiden vesistöjen puhdistuminen, vaatii turhien ojien tukkimista ja kosteikkojen palauttamista ennalleen. Vaikka selittäviä syitä ovat toki lämmitystarve ja liikenne, on energiatehokkuuden ja kohtuukäytön suhteen yhä kirimisen varaa. Minkään valtion ihmisten hyvinvoinnin ei tule perustua ylikulutukseen, sillä se aiheuttaa ihmiskunnan tulevaisuudelle tuhoa ja varastaa useiden sukupolvien hyvän elämän edellykset. helmikuuta 2026 20 // VIIKONVAIHDE Olit sitten kuinka ylimielinen tahansa, kiistaton fakta on, ettei kukaan pärjää täällä yksin. Niinpä säästimme sähköä hyvinkin rivakasti, lähes yhden ydinvoimalan tuotannon verran. Ehkä aika on vain viimein kypsä sille, että olen löytänyt elämääni tietyn järjestyksen, paljon puhutun tasapainon. Eikä siitä ajattelutavasta ole ollut haittaa myöskään silloin, kun yrittää ymmärtää muita. Valtiojohtoa myöten meitä kehotettiin sähkön säästö talkoisiin, jotta vältyttäisiin sähköverkon kaatumiselta ja kiertäviltä sähkökatkoilta. Materiaalien hyödyntämisaste on vain 4,4 prosenttia, selvästi alle EU:n keskiarvon. Kiertotaloudella ei voida vieläkään isosti kehuskella, haaskuuseen menee liikaa hyödyntämiskelpoista. Kannattaa ajatella taloutta ja työllisyyttä. NÄKÖKULMA Hanna Halmeenpää Kirjoittaja on kalajokinen Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja. Parjattu rikkidirektiivi pakotti aikanaan laivaliikenteen leikkaamaan päästöjään. Viime syksynä julkaistu Euroopan ympäristöviraston raportti korostaa kiireellistä tarvetta muuttaa tuotantoja kulutusmalleja kestävämmiksi koko Euroopan kilpailukyvyn ylläpitämiseksi. Miksi olen yhtäkkiä uskaltanut tämän tehdä. Vienti siis kasvoi kestävästi, eikä Suomen elinkeinoelämä runsaasta uhkakuvien lietsonnasta huolimatta romahtanut. Tämä koskee varsin paljon Suomea, emme ole lähelläkään mitalisijoja kestävyyden mittareilla mitattuna. Tokikin, meitä ihmisiä on ihan himputin paljon ja jokainen on yksilö. Presidenttinä Niinistö ryhtyi vuosien saatossa kuitenkin puhumaan yhä painokkaammin luonnonsuojelun tärkeydestä ja ilmastonmuutoksen torjunnasta. Molempia on nähty ennenkin. Hyvät asiat harvoin myöskään tapahtuvat suoraan huonojen perään, toisinaan voi kulua kokonainen elämä välissä. Se oli oppimisen paikka monelle. En tiedä. Yhtä lailla kaikki ovat oikeassa, elän kuitenkin ensimmäistä kertaa täällä, ja koen saavani elämästä enemmän irti, kun yritän nähdä niissä sielua raastavissa karikoissa ja huonoissa päivissä myös jotain hyvää. Hyviä muutoksen ajureita ovat raha tai sen puute sekä pahempien seurausten välttämisen pakko. Ensiluokkaista tutkimustietoa Suomessa on runsaasti. Ne on tuntunut luonnolliselta peittää ja hukata. Suomella on vaikeuksia luontokadon pysäyttämisessä vuoteen 2030 mennessä ja hiilineutraaliuden saavuttamisessa vuoteen 2035 mennessä. Jokaisen on hyvä muistaa, että ihminen on laumaeläin ja elämä on vahvasti muissa ihmisissä. Suosittelenkin siis lämmöllä jokaista tänne asti selviytynyttä tuomaan ne rumat ja inhottavat puolet itsestään esille, siitä todistetusti voi saada aivan käsittämättömän ahaa!-elämyksen. Tarvittiin vähärikkisiä polttoaineita ja savukaasuja puhdistavia rikkipesureita. Yritä ymmärtää " Ei kukaan halua olla hankala kusipää, joillekin vain tapahtuu kerralla liikaa pahaa, eikä hyviä asioita ole välttämättä enää mahdollista nähdä. OMAN ELÄMÄNI likapyykkikorista löytyy yhtä sun toista, asioita joihin en ole aikoihin uskaltanut edes vilkaista. Moni yritys etsii kuumeisesti luontohyvityskohteita kompensoidakseen toimintansa aiheuttamia luontohaittoja ja on valmis maksamaan luonnon ennallistamisesta. Ne ovat johtaneet moniin saasteiden vähentämisen ja luonnonsuojelun ratkaisuihin ja lakimuutoksiin. Joku saattaa ajatella että onpas naiivia, toiset puoltavat suoraan typeryyden suuntaan ja kolmas saattaa nähdä tässä vahvaa optimismia. TARPEEMME OVAT varsin yksinkertaisia ja keskenään samankaltaisia, jos unohdetaan se häviävän pieni osa väestöstä, jotka elävät oikeasti vain itselleen, täysin erakoituneena kaikesta ja kaikista ympäröivästä. Keinot, joilla tavoitteisiin päästäisiin, ovat kyllä hyvin tiedossa. Hommaa ei hoideta vain yksittäisten ihmisten toimilla. Pari vuotta sitten kova pakkanen, sähkön hintapiikki ja energialaitosten, etenkin Olkiluoto kolmosen ongelmat toteutuivat yhtä aikaa. Näin on tehnyt presidenttikin.. Eikä se edes satu, kuin kerran. Moni on onneksi valmis muuttamaan asenteitaan, kun tietoa tulee lisää ja ymmärrys kasvaa. Yhtä kaikki, itse uskon vakaasti siihen, että elämässä jäädään aina plussalle, vaikka sitten niukin naukin. Ei kukaan halua olla hankala kusipää, joillekin vain tapahtuu kerralla liikaa pahaa, eikä hyviä asioita ole välttämättä enää mahdollista nähdä. Näin on tehnyt presidenttikin, jonka lausahdus tupajumien ja torakoiden suojelutarpeesta jäi ministeriaikanaan eduskunnan pöytäkirjoihin ja ihmisten mieliin. Kulutusta todella voidaan ja osataan omilla toimilla vähentää. JOTTA LUONNONVAROJEN kulutuksessa saavutetaan ekologisen kestävyyden rajat – siis sen, että emme kuluta enempää kuin maapallo kykenee tuottamaan – on talouskasvu ja materiaalien kulutuksen kasvu kytkettävä irti toisistaan