LEHTIKUVA/MIKKO STIG Taistelu sääilmiöitä vastaan jatkuu Taistelu äärimmäisiä sääilmiöitä vastaan jatkuu Välimeren maissa, joita piinaava äärimmäinen kuumuus saa jatkuvasti aikaan uusia vaaratilanteita. Jaossa ovat myös SMmitalit. 1 Sivut 2–3 Barbenheimer aiheuttaa kuhinaa Barbie-elokuva keräsi innokkaita katsojia jonoksi asti Kokkolassa keskiviikkona. Heinäkuussa Barbie ja Oppenheimer ovat keränneet elokuvateattereihin runsaamman väkimäärän kuin pitkään aikaan niin Kokkolan kuin Pietarsaarenkin elokuvateattereissa. 1 Sivu 13. Esimerkiksi Etelä-Kroatiassa maanantaina syttyneet maastopalot ovat aiheuttaneet maamiinojen räjähdyksiä alueella. Tämän kesän tilastotulosten perusteella keskipohjalaismitalit ovat kahden juoksijan varassa. 1 Sivut 18–19 Nathalie Blomqvist on mitalisuosikki 1 500 metrillä. Falkenin Nathalie Blomqvist kuuluu suosikkien joukkoon 1?500 metrillä. www.keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Torstai 27. Heinäkuuta 2023 • Nro 181 Elokuvien ystäviä on hemmoteltu kuluneen vuoden aikana useammalla suuren mediahuomion saaneella elokuvalla. ANNI ÅGREN Mitalit juoksijoiden varassa Yleisurheilijat antavat viikonloppuna Lahden Kalevan kisoissa viimeiset näytöt MM-valintoja ajatellen. MM-maratonille jo kesäkuussa valittu GIF:n Nina Chydenius jahtaa mitaleja 5?000 ja 10?000 metrillä
On erittäin poikkeuksellista, että kaksi elokuvaa nauttivat näin kovaa suosiota. Hän ei tee huteja. – En muista koska viimeksi olisi ollut näin suuri yleisöryntäys elokuviin, kertoo Pietarsaaren BioRexin teatterivastaava Paavo Katajamäki. Kokkolassa ja Pietarsaaressa on varauduttu Barbie ja Oppenheimerin maraton-katsojiin. Näitä kahta elokuvaa ympäröivää ilmiötä alettiin kutsumaan Barbenheimeriksi. Kuin kaksipäinen vaaleanpunainen lohikäärme, Barbie ja Oppenheimer ovat ahmineet elokuvakävijöitä sankoin joukoin myös Suomessa. Pariskunnan toinen osapuoli ei ollut kovin innoissaan saliin mennessään, mutta poistuessaan hän oli hyvin iloinen, nauraa Katajamäki. Barbiesta hän odotti varmemmin katsojamagneettia. PUHEENAIHE: TORSTAI 27.7.2023 Keskipohjanmaa 2 Barbenheimer Jonna Rantanen Elokuvateattereissa on käynnissä poikkeuksellinen kuhina. Hänen elokuvansa vetävät katsojia aina. – Ensimmäinen Luokkakokous ja Fifty Shades of Grey, niihin voisin verrata, Löytynoja muistelee. Asiakkaille on jouduttu pahoittelemaan kun sali on täynnä. Pietarsaaren BioRexin teatterivastaava ei muista vastaavaa yleisöryntäystä. – Barbiehen on tähän mennessä myyty noin 1?000 lippua. Molemmat elokuvat tulivat ensiiltaan perjantaina 21. – Christopher Nolan on ohjaajana varma. Kummatkin elokuvat herättivät teatteriedustajien huomion jo ennakkonäytöksissä ja somessa käynyt Barbenheimer-mania lupaili hyvää. Heinäkuu on tyypillisesti elokuva-alalla kiireinen kuukausi kun kesäiset toimintaelokuvat valtaavat salit. Myös Pietarsaaressa Barbien näytökset ovat olleet täysiä ensi-illasta saakka. heinäkuuta. Pietarsaaressa ei vastaavaa ole pistetty merkille, mutta Barbie-elokuvan valloittavuus sen sijaan on. Barbie-elokuva sai ennakkoon runsaasti huomiota?–?kiitos nostalgian ja erinomaisen somekampanjan. Oppenheimer on Christopher Nolanin ohjaama elämänkerrallinen jännäri, joka kertoo ensimmäisen ydinaseen kehittämisestä toisen maailmansodan aikana. Itse asiassa monet katsojat ovat käyneet katsomassa molemmat elokuvat peräperään. Barbenheimer riehuu Kokkolassa ja Pietarsaaressa Reetta, Hertta ja Minnamaria Rekilä olivat hyvissä ajoin paikalla keskiviikon Barbie-näytöksessä. BARBIE JA Oppenheimer ovat nauttineet täpötäysistä saleista ensi-illoista lähtien Kokkolassa ja Pietarsaaressa. Barbienkin tiesin vetävän yleisöä, mutta en osannut odottaa sen olevan näin suosittu, linjaa Katajamäki. Kokkolan Bio Rexin teatteripäällikkö Otto Löytynojan on muisteltava jonkin vuoden päähän, milloin viimeksi elokuva veti näin hyvin katsojia. Oppenheimeriin 700, Katajamäki paljastaa. Kokkolassa Barbenheimer-maratoonajia on myös bongattu. Elokuvat esitetään niin, että yhden loputtua on lyhyt odotusaika seuraavaan. Nolanin elokuvat kiinnostavat aina, mutta mietin kuinka paljon pari viikkoa aiemmin julkaistut Indiana Jones ja uusi Mission Impossible vaikuttaisivat uutuuden kävijämääriin, Löytynoja kertoo. Lippuluukuille ryntäystä aiheuttaa ei vain yksi, vaan kaksi hyvin erilaista elokuvaa. Barbien avajaisviikonlopun katsojamäärät ovat sen verran suuret, että ihme saa tapahtua, että muu elokuva tänä vuonna avaa yhtä vahvasti, hän lisää. FAKTA Vuoden 2023 parhaat ensiiltaviikonloput 1 Barbie 74 640 1 Oppenheimer 49 480 1 Super Mario Brothers 49 065 1 Indiana Jones and the Dial of Destiny 41 211 Lähde: Yle. –?Kummatkin elokuvat tulevat ehdottomasti olemaan top 5 vuoden katsotuimmissa. Operaatio tosin vaatii vahvat jalat, koska istumista tulee viisi tuntia. – Barbie-näytökset ovat olleet lähes loppuunmyytyjä ensi-illasta saakka, kertoo Löytynoja. – Odotukset Oppenheimerille olivat maltilliset. Oppenheimerin varovaiset odotukset muuttuivat nekin iloksi, kun aluksi pienemmällä määrällä liikkeelle lähtenyt jännäri paljastui myös yleisömenestykseksi. – Kun Oppenheimeriin alkoi tulemaan varauksia siihen malliin, että iltapäivään mennessä näytös oli puoliksi täynnä lisäsimme näytöksiä, Löytynoja kertoo yllätysmenestyksestä. Sitä, kuinka hyvin elokuvat houkuttelisivat yleisöä, oli kuitenkin vaikea ennustaa. Kummassakin teatterissa luvataan pitää kummatkin elokuvat ohjelmistossa vielä elokuussakin, joka on rauhallisempaa aikaa teattereissa. – Yksi vakiopariskunta kävi katsomassa samalla kertaa Barbien ja Oppenheimerin
– Kritiikit ovat myös olleet positiivisia, ja en muista, milloin viimeksi jokin elokuva olisi kerännyt näin paljon mielenkiintoa osakseen, Huhtala täydentää. HESBURGERIN vuokrasopimus Chydeniassa päättyy vasta ensi kesänä. – Maanantaina yritimme jo tulla katsomaan, mutta silloinkin näytös oli loppuunmyyty, Korhonen kertoo. Trevianin sivuilta vuokrailmoitus kuitenkin jo löytyy. Se on Rantakatu 6. Haku jatkuu edelleen. Esimerkki siitä, että ihan kaikki virrat eivät sentään vie Heinolaan. Chydenian ja samalla koko Kokkolan ydinkeskustan ongelma on helposti saavutettavan päivittäistavarakaupan puute. Elokuvateatterin ulkopuolella Anna-Sofia Korhonen ja Milla Huhtala ovat myös odottavaisin mielin illan elokuvakokemuksen suhteen. Rekilä kertoo, että on nähnyt elokuvasta pätkiä TikTokissa, ja sen perusteella ainakin vaikuttaisi siltä, että elokuva tulee olemaan mielenkiintoinen. Keskipohjanmaan tietojen mukaan mielenkiintoa Ginger & Garlic -ravintolan entisiä tiloja kohtaan onkin jo ollut. Kokkola on kaupunki, jossa ihmiset ovat tottuneet saamaan kaiken läheltä ja helposti. Maantiemaisen kolhouden tilalle saadaan kaupunkimaista otetta. PÄÄKIRJOITUS Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Avaa tästä uusin näköislehti puhelimeesi QR-koodilla. Itsenäisten kauppiaiden vuonna 2006 perustama M-päivittäistavaraketju, johon kuuluu yli 50 myymälää, ilmoitti kevättalvella hakevansa kauppiasta Chydeniaan. Lähitulevaisuudessa kaupungin ytimen vetovoimaa nostattaa katuremontin valmistuminen. Kumpikin kertoo Barbien kuuluneen lapsuuteen, ja ehkä sen takia juuri elokuva kiinnostaakin. Mutta kun yksi ovi sulkeutuu, toinen ovi avautuu. Kuten Rekilöitäkin, kiinnostaa Oppenheimer myös Korhosta ja Huhtalaa – Kyllä sen voisi käydä katsomassa, kun on hyvät arviot saanut sekin, Huhtala kertoo. Tuleva Kauppatorin korjaus laajentaa ydinkeskustan yhtenäistä ilmettä entisestään. Loppuvuodesta Heinolassa avataan vielä Stadium Outlet. – Lapsena leikittiin Barbeilla, mutta myös keräsimme Barbiekirjoja sekä elokuvia, Rekilä jatkaa. heinäkuuta runsaasti ihmisiä, jotka ovat tulleet viideltä alkavaan Barbie-elokuvan näytökseen. Rantakadun Hesburgerin ja Normal-myymälän puoleista Chydeniaa hallinnoiva Trevian Asset Management Oy mainostaa Hesburgerilta jäävää liikepaikkaa ensisijaisesti ravintolatilana. – Jos saan jonkun lähtemään mukaani katsomaan sen, niin silloin luultavasti menen, Rekilä kertoo. Rekilän äiti, Minnamaria, kertoo olevansa jonkin verran skeptisempi elokuvaa kohtaan. Trevianin mukaan siihen on vielä niin paljon aikaa, että uuden vuokralaisen löytämiseksi ei ole aloitettu erityisempiä toimenpiteitä. Kesän toinen hittielokuva Oppenheimer kiinnostaa myöskin, mutta vielä ei tähän ainakaan lippuja ole ostettu. Päällimmäinen syy on valmis keittiö, mutta on tiloista muuhunkin. AUTOISTUMINEN haastaa perinteisten kaupunkikeskustojen asemaa. – Kovat odotukset on Barbieta kohtaan, sillä sitä on hehkutettu niin paljon, Korhonen kertoo. Hesburger taas rakentaa autokaistansa paikalle, joka kuuluu Kokkolan kaupunkikeskustan kehittämisen yhdistys City Kokkolan reviiriin. Hesburgerin tapauksessa mielenkiintoista on, että suuntana Kokkolassa on ydinkeskustan länsipuoli Heinolan kauppa-alueen sijaan. Aiheena Barbie on heille hyvinkin tuttu, kuten varmasti monelle muulle elokuvaa katsomaan tulleelle. Se pakottaa uusiutumaan. Jouni Nikula Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Mitä Hesburgerin tilalle. Entä mitä kuuluu Chydeniaan avattavalle päivittäistavarakaupalle. Ja niin hämmästyttävältä kuin se kuulostaakin, sijainnilla on merkitystä keskustassakin. Oman piristysruiskeensa kivijalkakeskustaan tuo matkapuhelinoperaattori Elisan palvelupisteen muuttaminen uudistettavaan Maximin kauppakäytävään. Parinsadan metrin kävelymatkalla ydinkeskustassa voi olla iso merkitys. Autoileville asiakkaille suunniteltu Heinola on kasvanut viime aikoina muun muassa Clas Ohlsonilla ja astetta artesaanimmista burgereistaan tunnetulla Friends & Brgrsilla. Paikka ja ajankohta ainakin osuvat hyvää saumaan. Ydinkeskustan Hesburgerin tuleva sulkeminen ja uuden rakentaminen Minimanin naapuriin Tehtaankadulle alleviivaa tämän vuosituhannen kehitystä, jossa kaupunki kasvaa ja kukoistaa sivussa keskustasta. – Kyllä tässä on nostalgiaa monella tapaa, Huhtala jatkaa. Esimerkiksi päivittäistavarakaupan haaliminen Hesburgerin paikalle ei ole täysin pois suljettu vaihtoehto. Sen myötä lounaspaikkojen tarve keskustassa korostuu. ANNI ÅGREN Kaupunkikehityksen uhkien ja mahdollisuuksien valokeila Kokkolassa osuu yhteen ja samaan osoitteeseen. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. TORSTAI 27.7.2023 Keskipohjanmaa 3 ”Kovat odotukset on Barbieta kohtaan, sillä sitä on hehkutettu niin paljon” Sampo-Elias Asikainen KOKKOLA Kokkolalaisen Bio Rex -elokuvateatterin ala-aulassa on keskiviikkona 26. Kauppakeskuksen puolelta akuuteinta puutostilaa on suitsinut toissa keväänä avattu Normal-myymälä, joka tunnetaan sillisalaattimaisista erikoisvalikoimistaan. Rekilät ovat ostaneet liput ennakkoon jo hyvissä ajoin. Korhonen ja Huhtala ostivat elokuvalippunsa myös ennakkoon, sillä ensimmäinen yritys päästä elokuviin ei onnistunut suunnitellusti. Autoistuminen haastaa perinteisten kaupunkikeskustojen asemaa.. Kun kivijalkakeskustassa asioidaan ilman autoa, voi ison Halpa-Hallin käyttöliittymä tuntua kankealta pienten jääkaappitäydennysten hakemiseen. Perinteikkään ja vilkkaan hampurilaisravintolan lähteminen kivijalkakeskustan vanhasta postitalosta on Chydenia-kauppakeskukselle tuoreiden avauksien paikka. Onhan ytimessä Halpa-Halli, mutta se on luonteeltaan tavaratalo, jossa asioidaan usein autolla. – Innolla odotamme, millainen elokuva tulee olemaan, kertoo Reetta Rekilä
Mutta ne voivat myös pelkästään ärsyttää ihoa, aiheuttaa kutinaa ja läikkiä, Lassus-Jensen sanoo. Siksi niitä on usein loppukesällä. Seuraavat vesinäytteet otetaan perjantaina 28. Sinilevämyrkkyyn kuolee toisinaan eläimiä, mutta ihmisille ei ole Suomessa sattunut vakavia myrkytyksiä. Vedestä tuli vihreää Pietarsaaressa Uimakielto toistaiseksi Kittholmaan sinilevän takia. –?Kun vedessä on näkyvästi syanobakteereja, meidän on kehotettava ihmisiä olemaan menemättä uimaan. Syynä ovat havainnot syanobakteerista, jota myös sinileväksi kutsutaan. Siksi Maria Lassus-Jensen neuvoo havaintojen tekijöitä ottamaan herkästi yhteyttä paikalliseen ympäristöyksikköön. Sinileväkukinnoista yli puolet on myrkyllisiä. –?Ne tuottavat kuitenkin maksaan ja hermostoon vaikuttavia myrkyllisiä aineita. Tällä hetkellä Pietarsaaren seudun muilla uimarannoilla ei ole uimakieltoja. heinäkuuta. SYANOBAKTEEREJA eli sinibakteereja kutsutaan myös sinileviksi, vaikka ne eivät leviä ole. Keskiviikkona rantaveden mainingit liplattivat selkeästi vihreinä, mikä on sinilevän tunnusväri. PENTTI HÖRI. Uimista on syytä välttää toistaiseksi. Syanobakteeri eli sinilevä värjäsi keskiviikkoaamuna Vanhan sataman uimarannan veden. TERVEYSVALVONTA ottaa näytteitä uimavesistä säännöllisesti, mutta syanobakteeriesiintymät voivat kehittyä ja vaihtaa paikkaa sopivalla tuulella hyvin nopeasti. TORSTAI 27.7.2023 Keskipohjanmaa 4 KOTEJA joita muut eivät esittele Pentti Höri PIETARSAARI Pietarsaaren Vanhassa satamassa sijaitsevalle Kittholman uimarannalle asetettiin keskiviikkona kehotukset välttää uimista toistaiseksi. Maksalle myrkylliset sinilevät ovat yleisempiä kuin hermostolle myrkylliset. Oireet voivat olla oksentelua, kuumetta tai päänsärkyä. YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON päällikön sijainen Maria Lassus-Jensen kertoo, että päältä päin ei voi tietää, minkä verran bakteerikasvusto on haitaksi ihmiselle. –?Eniten esiintymien syntyyn vaikuttaa lämmin sää. Jo maanantaina otetussa vesinäytteissä oli ollut pieniä määriä syanobakteeria. Hän antaa kuitenkin ohjeeksi pikaisen suihkussa käymisen, jos on vahingossa mennyt uimaan sinilevän saastuttamaan veteen. –?Ainakin se vähentää riskiä sairastua. Pietarsaaren seudun ympäristöterveydenhuolto Kallanin terveystarkastaja teki syanobakteerilautoista silmämääräisen havainnon keskiviikkoaamuna. Niiden massakukintoja tavataan lämpimissä ja ravinteikkaissa vesissä
. . .15:30-17 09.08.23 KESKIVIIKKO Kauhava tori . . . .11:30-13 Luoto kirjasto . . . . . . . . . . . .10-10:30 Härmä tori . . Ei jälleenmyyjille. . . . . . . . . . . – Palo on sammutettu ja yksiköt vapautuvat kohteesta, kuittasi palomestari Innanen aamuseitsemältä keskiviikkona. vko 30 /20 23 TARJOUKSET VOIMASSA 26.-30.7.2023 minimani.. . . . .13:30-14 Ruukki K-market . . . . 16-17 05.08.23 LAUANTAI Ylivieska tori . . . .15:30-16 08.08.23 TIISTAI Kaustinen pelimannitori . 11:15-12:30 Kortesjärvi tori . . . . TORSTAI 27.7.2023 Keskipohjanmaa 5 Liikkuvat Arvokulta ostopisteet ympäri Suomen. . . . . . . . . . . . . 11:30-12:30 Isokyrö Neste Express . . . . . . .15:30-17 04.08.23 PERJANTAI Oulainen tori . . . .15-16:30 Kruunupyy Osuuspankki . . . . . . . .14:30-15 Alajärvi tori . . . . . . . .12-12:30 Toholampi tori . . . Löydät meidät ostoautosta. . . . . . – Seinät ja katto ovat aivan täynnä nokea. . . . . . . . . . . . . . . .15:45-18 03.08.23 TORSTAI Siikajoen Kyläkauppa . aska 28 95 kpl Orthex Gastromax PAKASTUSRASIAT • BPA-vapaa, konepesun kestävä pakastusrasia • värit vaihtelevat myymälöittäin • valmistettu Suomessa • yksittäin 2,75 • tämä kampanja vain myymälästä • frysaskar • 6 x 0,3 l • 5 x 0,5 l • 4 x 0,75 l • 3 x 1 l • 2 x 1,2 l BPA-vapaa, konepesun kestävä pakastusrasia BPA-vapaa, konepesun kestävä pakastusrasia BPA-vapaa, konepesun kestävä pakastusrasia 5 00 2 pkt Greenmiler 330-35 Full-LED 7384 KUOMUPERÄKÄRRY • 330 x 150 x 35 cm • ei Jyväskylän, Lempäälän, Rovaniemen eikä Tampereen valikoimassa 2095€ 7 4Living PAVILJONKI BARCELONA • harmaa • trädgårdspaviljong 199 00 kpl (259,00) JYVÄSKYLÄ KOKKOLA LEMPÄÄLÄ ROVANIEMI SEINÄJOKI TAMPERE VAASA Tarjoukset voimassa KE-SU 26.-30.7.2023 tai niin kauan kuin tarjouseriä riittää tarjousaikana ellei toisin mainita. . . . . . . .10-10:30 Haapavesi tori . . . . . . . . . .10-10:30 Raahe Neste Uimahallintie . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Elintarvikkeet eivät kuulu Lempäälän eikä Tampereen myymälöiden valikoimaan. . . . . . . . . . . . . . Palo sai alkunsa kylpyhuoneessa olleesta sähkölaitteesta. . . Asia siirtyy poliisin tutkittavaksi. . . . 10-11 Veteli Seo . . .14-14:30 Kalajoki tori . . 11-12 Tyrnävä tori . . . . . .10-11:30 Sievi tori . – Henkilö on ollut nukkumassa, herännyt savuun ja poistunut talosta koiran kanssa ulos ja soittanut hätänumeroon, Jumpponen kertaa tapahtumia. . . . . . . . . . 2,75 • tämä kampanja vain myymälästä • 6 x 0,3 l, 5 x 0,5 l, 4 x 0,75 l, 3 x 1 l, 2 x 1,2 l Tehtaankatu 43, 67100 Kokkola • puh. . . . . . . . . . . . . . 11:15-12:15 Lappajärvi Rautanet . 14-15 Haapajärvi tori . . . .13-13:30 Nivala tori . . . .10-10.30 Muhos tori . . . . . . . . . . . . . . . . . Tulee vaatimaan joko isompaa remonttia tai vähintäänkin pintojen pesua, Jumpponen arvioi. . . . . . . . . . . Kokkolan Minimanista To-Su 27.-30.7.2023 Katso lisää tarjouksia tämän viikon digitarjouslehdestä >>> minimani.fi Atria Wilhelm GRILLIMAKKARAT JA MAKKARAPIHVIT • 320-400 g (6,25-7,81/kg) • yksittäin 2,99 (7,48-9,34/kg) • grillkorvar och korvbiffar 5 00 2 kpl Dansukker SUOMALAISEN TALOUSSOKERI • 10 x 1 kg (1,00/kg) • yksittäin 1,45 • strösocker 10 00 pkt 10 x 1 kg 99 pss Oululainen REISSUMIES TOSI OHUT • 5 kpl/pss /175 g (5,66/kg) • Reissumies extra tunn 7 95 kpl PALLOKRYSANTEEMI • ruukku 19 cm • bollkrysantem i kruka KRYSANTEEMIVATI • vati 23 cm • krysantemfat Bonanza 3+1 KAASUGRILLI • musta, teräs/musta • teho 12,8 kW • grillausala 54 x 39 cm • grillin koko 117,6x48,4x108 cm • sivupöydät neljä lukittavaa pyörää • takuu 1 vuosi • gasgrill GRILLIPOLTTIMOT 4 X 3,2 KW SIVUKEITIN 3,2 KW 199 00 kpl 9 00 2 pkt Varta Longlife Power* PARISTO • AA, AAA, 12-pack • yksittäin 7,50 • tämä kampanja vain myymälästä • batterier 12-pack, AA eller AAA * ’Premium’ -laatua pitkäkestoista * ’Premium’ -laatua pitkäkestoista ja tehokasta suorituskykyä ja tehokasta suorituskykyä minimani 1 1 Sivun tarjoukset voimassa KE 26. . . Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Sakari Innanen kertoo, että kyseessä oli tyhjillään ollut talo, joten tulipalo ei vaatinut henkilövahinkoja. . . . . . . . 029 080 1660* • www.minimani.fi v Snellman KUNNON SIKA-NAUTA JAUHELIHA • 400 g (6,25/kg) • yksittäin 2,95 (7,38/kg) • malet kött av nöt och gris 5 00 2 pkt 3 50 2 kpl Arla APETINA SNACK • 100 g (17,50/kg) • yksittäin 2,09 (20,90/kg) Saarioinen RUUKUT • 300 g (9,17/kg) • yksittäin 3,29 (10,97/kg) • krukor 5 50 2 kpl 1,99 /rs Daily Green TUMMA TAI VIHREÄ RYPÄLE • siemenetön • 500 g (3,98/kg) • Espanja/Italia AVOKADO • 500 g (2,78/kg) • Peru 1,39 /pss BANAANI • Costa Rica 1,00 /kg Hetki KIRSIKKATOMAATTI • 250 g (3,96/kg) • Suomi 0,99 /rs Merenkurkku BROILERI Herkkugrillattu Herkulliset • 39,90/kg KAMPASIMPUKAT 3,99 /100 g Palvelutiskiltä To-La Naudan TAKUUMUREAT SISÄFILE PIHVIT 39,95 /kg TUOREET AHVENFILEET 27,95 /kg Jani Kauta UUSIKAARLEPYY Pohjanmaan pelastuslaitos sammutti kaksikerroksisen omakotitalon ensimmäisessä kerroksessa syttyneen tulipalon Aspnäsintiellä Uusikaarlepyyssä keskiviikkona. . . . . . . . . . . . .14:30-15 Citymarket Kaakkuri . .10-10:30 Kokkola tori . . 11-12 Vihanti Seo . . . . . . . Tyhjä talo paloi Pietarsaaressa. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin ja lemmikkieläimetkin ovat kunnossa. . .12:30-13 Liminka tori . . . . . ® www.minimani.fi/perhe 5 00 2 kpl Atria Wilhelm GRILLIMAKKARAT JA MAKKARAPIHVIT • 320-400 g (6,25-7,81/kg) • yksittäin 2,99 (7,48-9,34/kg) • grillkorvar och korvbiff ar Dansukker SUOMALAISEN TALOUSSOKERI • 10 x 1 kg (1,00/kg) • yksittäin 1,45 • strösocker 10 00 pkt 10 x 1 kg Snellman KUNNON SIKA-NAUTA JAUHELIHA • 400 g (6,25/kg) • yksittäin 2,95 (7,38/kg) • malet kött av nöt och gris 5 00 2 pkt 9 00 2 pkt 5 00 5 7 95 kpl Teho+ PIENKONEBENSIINI • 2-T tai 4-T • 5 l • småmotorbensin Varta Longlife Power* PARISTO • AA, AAA, 12-pack • yksittäin 7,50 • tämä kampanja vain myymälästä • batterier 12-pack, AA eller AAA Snellman 5 00 • ei Lempäälän eikä Tampereen valikoimassa PALLOKRYSANTEEMI • ruukku 19 cm • bollkrysantem i kruka KRYSANTEEMIVATI • vati 23 cm • krysantemfat * ’Premium’ -laatua * ’Premium’ -laatua pitkäkestoista ja tehokasta suorituskykyä 19 95 kpl Kosan Gas TERÄSPULLON TÄYTTÖ • 11 kg • kierretai painoventtiili • ei Lempäälän eikä Tampereen valikoimassa • påfyllning av gasol. . . .17-17:30 07.08.23 MAANANTAI Uusikaarlepyy tori . . . . . . . . . . . . . . . . . . 5 00 2 pkt Orthex Gastromax PAKASTUSRASIAT • BPA-vapaa, konepesun kestävä pakastusrasia • värit vaihtelevat myymälöittäin • valmistettu Suomessa • yks. Se, miten tyhjillään ollut talo syttyi keskellä yötä, ei ole vielä tiedossa. . Tärkein on kuitenkin tehty. . . . . . . . Mobiilista soitettaessa 0,0835 €/puh + 0,1669 €/min. .16:30-17 06.08.23 SUNNUNTAI Lohtaja kirjasto . . . . .14-14:30 Halsua Osuuspankki . Ei se asumiskuntoon jää. . . . . . . . . . . . . . 10-11 Lapua tori . – SU 30.7.2023 tai niin kauan kuin tarjouseriä riittää ellei toisin mainita. Palo pesutiloissa Uusikaarlepyyssä Jani Kauta PIETARSAARI Pietarsaaren Helanderinkadulla omakotitalo syttyi tuleen keskiviikkona aamuyöstä. . . . . . . . . . . . . .13-13:30 Kannus tori . . . . . . . . . . . . . . . 15-16 Himanka Teboil . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Tervetuloa peremmälle ilman ajanvarausta! KOTIKÄYNNIT 0800 150 150 www.kultahopea.fi todennäköisesti aina paras hinta OSTETAAN JA MYYDÄÄN KULTAA JA HOPEAA sekä vanhoja rahoja, seteleitä, kolikoita, militariaa ja kelloja 02.08.23 KESKIVIIKKO Utajärvi tori . . . .13-13.30 Evijärvi Mäntyhovi . . . . . . . . .13-13:30 Vimpeli Seo . . . . . . . . . . . . . . . . . Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta noin kello 11 aamupäivällä. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Pelastuslaitos sai paloalueen rajattua kylpyhuoneeseen, mutta savu on tehnyt laajaa vahinkoa ympäri taloa. . . . . . . Pohjanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta noin viisitoista yli neljä. .14:30-16 Maalahti K-Market . . . . . . . . Talossa oli syttymishetkellä yksi ihminen, yksi koira ja kaksi kissaa, kertoo Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Teemu Jumpponen. . . . . . . . 11:30-12:30 Kärsämäki Juustoportti . . . . . . . . . .16:30-17 v v v v v v Palvelemme: ma-la 7-23 su 9-23 Kaikkea hyvää loppuviikkoon v v 8,99 /kg *Kiinteästä verkosta soitettaessa 0,0835 €/puh + 0,0691 €/min. . . . . . .13:30-14 Laihia HalpaHalli . .12:30-13 Pyhäjoki Neste Yppäri . . . . . . .14-14:30 Pietarsaari tori . .
Kisaan voit osallistua vain tekstiviestillä. Ensimmäistä kertaa lintuinfluenssaa tavattiin Keskipohjanmaan levikkialueella 13. Lähetä viesti tänään klo 23.59 mennessä. Päivän onnennumerot julkaistaan ti-la lehdissä. Ruokavirasto saa tällä hetkellä viikottain kuolleita lintuja näytteenottoja varten. Tekstiviestin hinta on 1,10€. Ruokaviraston eläinten terveydenja lääkitsemisen yksikön johtaja Sirpa Kiviruusu kertoo, että tällä hetkellä lintuinfluenssa on löydetty yhteensä 14:stä turkiseläintarhasta. Lähetä tekstiviesti: KISA KPLOMA nimesi ja yhteystietosi Osallistu! 17191 numeroon Kesäkisa Kesäkisa 11.-29.7. Esimerkki: kisa kploma Leena Lehtinen, Lukukatu 1, 67100 Kokkola, etunimi.sukunimi@osoite.fi. Lue lisää ja ota yhteyttä: www.creamedia.fi Arvomme suklaalevyjä / tuubihuiveja /Hilla-tuotepaketteja. Voitot postitetaan voittajille ja heidän nimet julkaistaan lehdessä kisan päätyttyä. Lintuinfluenssa on levinnyt uusille turkistarhoille Lintuinfluenssatapauksia on nyt yhteensä 14:llä eri turkistarhalla. Viimeisin uusi paikkakunta, jolla tautia on havaittu, on Kiviruusun mukaan Evijärvi, jossa lintuinfluenssatartunta vahvistettiin 19. 10 34 Sampo-Elias Asikainen Lintuinfluenssaa on löydetty jälleen uusilta turkiseläintarhoilta niin Keskikuin Etelä-Pohjanmaankin alueilta. tällä onnistuttaisiin pysymään paremmin selvillä lintuinfluenssan leviämisestä. – Tärkeintä olisi tarkkailla turkiseläinten terveydentilaa, ja ilmoittaa mahdollisista tautiepäilyistä nopeasti, sekä kertoa, missä päin turkistarhaa tautia on havaittu ja onko se aiheuttanut eläinten kuolemia, Kiviruusu kertoo. TORSTAI 27.7.2023 Keskipohjanmaa 6 Mainostoimisto Creamedia Rantakatu 10 PL 45, 67101 Kokkola www.creamedia.fi Mainostoimisto Painettu asiakaslehti on pitänyt hyvin pintansa digitalisaation myllerryksessä. Viikoittain arvomme vastanneiden kesken lisäksi 100 euron lahjakortin. Turkiseläimissä lintuinfluenssaa on tavattu ainoastaan Keskija Etelä-Pohjanmaan alueilla, joskin linnuista tautia on löydetty laajemmalta alueelta. Tekstiviesti pitää lähettää numerosta, jonka kaksi viimeistä numeroa ovat samat kuin jokin päivän onnennumeroista. Eikä ihme; hyvin toteutettuna se vahvistaa yrityksen brändiä ja sitouttaa olemassa olevia asiakkaita. Viestin lähetys on onnistunut, kun saat paluuviestin: ”Kiitos osallistumisesta Lomalottoon...”. – Tällä hetkellä ei ole tarvetta muuttaa jo annettua ohjeistusta turkistarhoilla esiintyvien lintuinfluenssatapausten suhteen, Kiviruusu kertoo. Palkinnot www.keskipohjanmaa.fi 72 87 91 78 62 54 60 08 76 29 ONNENNUMEROT 27.7. Viimeisimmät vahvistetut tartunnat, numerot 13 ja 14, on todettu Kaustisella ja Kauhavalla, joissa tautia on jo aiemminkin esiintynyt. Ruokavirasto toivoo, että ihmiset ilmoittaisivat matalalla kynnyksellä eläinlääkintäviranomaisille sekä kunnan eläinlääkäreille löytämistään kuolleista linnuista . Kiviruusu kertoo, että turkistarhoilla ei ole vielä tapahtunut eläinten joukkosairastumisia ja -kuolemia, kuten on tapahtunut esimerkiksi lintupopulaatiossa. Huom. Kiviruusu kertoo, että Ruokavirasto tekee tiiviisti yhteistyötä Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton sekä THL:n kanssa. Pääpalkinnot: 4 kpl 100 euron lahjakortteja, vuoden kahvit sekä puolen vuoden lehtitilauksen arvomme kaikkien vastanneiden kesken ti 8.8. EEVA VALTOKARI. Suunnittelemme lehdellesi lukemaan houkuttelevan ulkoasun ja tuotamme halutessasi kiinnostavan sisällönkin – kymmenien vuosien kokemuksella. heinäkuuta. Tilaaja, jos matkapuhelinnumerosi kaksi viimeistä numeroa ovat samat kuin jokin ylläolevista onnennumeroista, voit osallistua tämän päivän arvontaan tekstiviestillä. 14:n turkistarhan lisäksi Ruokaviraston tietojen mukaan muualla Suomessa luonnonvaraisista linnuista on tautia havaittu ainakin 19:stä eri paikasta. heinäkuuta kaustislaisessa turkistarhassa. Kuvituskuva. Lintujen joukkokuolemat tulevat vähenemään Kiviruusun mukaan loppukesän aikana lokkien kausimuuttaessa kauemmas eteläiseen Eurooppaan
Puhelinten päivittäismyynnistä noin puolet menee ekaja tokaluokkalaisille, arvioi puhelinpuolen tuoteryhmävastaava Roope Solajoki. Älypuhelinkauppa käy kuumana ennen koulujen alkua. NYKYÄÄN EI OLE harvinaista, että jo päiväkoti-ikäisillä on oma kännykkä. – Kerromme asiakkaille, mitä hyötyä näistä on. Onko koululla jouduttu selvittelemään tilanteita, joissa kännykätön lapsi on jäänyt ulkopuoliseksi luokan keskusteluista. Jos haluaa vähänkään paremman mallin, ne ovat kuitenkin sen verran kalliita, että ekaluokkalaisille sellaisia ei juuri osteta. Siinä missä vanhemmat haluavat lähinnä yhteydenpitokanavan lapseensa, monen koululaisen toiveena on tehokas laite pelien pyörittämiseen. Tietoturvaohjelmien avulla voi esimerkiksi rajoittaa lapsen pääsyä sopimattomille sivustoille. Kannuslaisen Takalo-Raasakan koulun rehtori Tarja Mäkelä kertoo huomanneensa, että joillakin lapsilla on puhelimen sijaan käytössä älykello. 5–6-vuotiaistakin 80 prosentilla oli puhelin. DNA:n tämänvuotisessa koululaiskyselyssä puhelimen omistavien ekaluokkalaisten määrä oli 92 prosenttia. TELIAN KOKKOLAN myymälässä kouluunpaluu on vuoden suurin sesonki Black Friday -sesongin jälkeen, kertoo myymäläpäällikkö Mikko Linna. – Siinä ikään kuin halutaan katsoa, kuinka laitteen käyttö lähtee sujumaan. Solajoki kertoo, että lapselle puhelinta ostavilla ei välttämättä ole etukäteen paljoa tietoa erilaisista tietoturvavaihtoehdoista. Jos puhelin menee hukkaan ja varastetaan, sen voi näiden avulla yleensä paikantaa ja nollata, Solajoki kertoo. Ekaja tokaluokkalaisten ei tarvitse itse katsoa Wilmaa ja vastaavia sovelluksia, Kuosmanen sanoo. Takalo-Raasakan koulussakaan pienimpien koululaisten puhelimenkäyttö ei ole muodostunut ongelmaksi. He saattavat sanoa, että onneksi en ole noissa ongelmissa mukana ja mihin sitä puhelinta muka tarvitsee, Kuosmanen kertoo. Nyt ostetaan paitsi ensipuhelimia lapsille, myös esimerkiksi tietokoneita aikuisille opiskelijoille. Kannattaa olla sellainen malli, joka vastaa tarpeisiin vielä parin tai kolmenkin vuoden päästä, ettei heti tarvitse ostaa uutta. – Lapsi kasvaa ja kehittyy puhelimen käyttäjänä nopeasti. Koulupäivän aikana kännykkää ei kuitenkaan tarvita turvallisuuden näkökulmasta eikä muuhunkaan. VAPAA-AJALLA koululaiset saattavat tehdä vaikkapa Whatsappryhmän ja keskustella siellä. Minusta tuntuu, että puhelimettomille lapsille se on päinvastoin jopa ylpeydenaihe olla sekaantumatta tällaisiin. Yleensä niitä käytetään pari vuotta ja sitten siirrytään normaaliin puhelimeen. Hollihaan koulussa on onnistuttu luomaan ilmapiiri, jossa puhelimen häiriökäyttöä koulupäivien aikana ei esiinny juuri lainkaan. Lähes kaikille laitetaan myös suojakuoret ja panssarilasi. Ne ovat joka tapauksessa tulleet jäädäkseen, ja mahdollisuus lapsen ja vanhemman väliseen viestintään lisää turvallisuudentunnetta. Linnan mukaan vanhempien kannattaa kuitenkin miettiä lapsen tarpeita myös pidemmälle tulevaisuuteen. – Yleensä lapset kysyvät luvan opettajalta, jos heillä on tarvetta soittaa vanhemmilleen. ANNI ÅGREN. Älykelloissa on monia samoja ominaisuuksia kuin älypuhelimissa, kuten mahdollisuus soittaa puheluita. – Puhelin on hyvä asia, ja siitä on paljon hyötyä. Älykelloja on ostettu yllättävänkin paljon. Harvemmassa nykyään ovat kuitenkin ne kodit, jotka odottavat hankintaa pidemmälle kuin ekaluokkaan, Kuosmanen sanoo. Lapset usein käyttävät puhelinta paljon enemmän kuin aikuiset, Linna huomauttaa. Ensipuhelimen ostajat näkyvät tähän aikaan vuodesta Kokkolan Gigantissa. Minulle ei ole kantautunut sellaista tietoa, että puhelimen käyttö koulussa olisi mikään iso ilmiö. UUTISET TORSTAI 27.7.2023 Keskipohjanmaa 7 Frida Keränen Koulujen alun lähestyessä monessa perheessä joudutaan pohtimaan sitä, hankitaanko pienelle koululaiselle puhelin. – Puhelimia ei näy koulussa edes välitunneilla, arvostamme offline-tekemistä ja yhdessä olemista. Ensipuhelimiksi hankitaan yleensä halvimpia malleja perusliittymillä. – Älykellot ovat kyllä kasvava markkina. Telialla ei ole havaittu, että älykelloilla olisi suurta menekkiä koululaisille. – Haluan korostaa, että koulu ei vaadi puhelimen tai muidenkaan laitteiden omistamista. Useimmat kuitenkin ostavat puhelimen ekaluokkalaiselle. – Jos tällaisia ryhmiä tehdään ilman vanhempia, niissä yleensä lopulta tapahtuu ylilyöntejä: viestimäärä on valtava, sinne lähetetään jotain asiatonta tai kiusataan. – Enimmäkseen ostetaan 100– 250 euron hintaluokassa olevia älypuhelimia. Koulun aloitus ei vaadi puhelinta Chydenian Telia-kaupan myymäläpäällikkö Mikko Linna kertoo, että ensipuhelimen hankkimisen ajankohta vaihtelee perheittäin. Kokkolalaisen Hollihaan koulun rehtori Pertti Kuosmanen kertoo, että puhelimen omistaminen on ekaluokkalaisten keskuudessa yleistynyt selvästi viime vuosina. Hollihaassa ei haluta ottaa sellaista asennetta, että puhelimet olisivat ongelma. Joissakin perheissä valitaan kännykän sijaan ranteessa mukana kulkeva älykello
ELOKUVAN VALTTI on Cillian Murphy Robert Oppenheimerina. Poikkeuksena tästä Oppenheimerissa on ydinpommin räjähdys. OPPENHEIMERIN , ihmisen ja elokuvan, tärkeimmät hetket eivät jää keksintöjen läpimurtoihin, testin onnistumiseen tai pommien pudottamiseen Hiroshimaan ja Nagasakiin. K12. Oppenheimer. Ne tiivistävät aikaa olennaisimpaan unohtamatta roolitöiden ja vuoropuhelun sävyjä ja painotuksia, jotka kaikki jäävät katsojan mieleen. Pääosissa Cillian Murphy, Emily Blunt, Robert Downey Jr., Matt Damon, Benny Safdie. Hän ei koskaan ilmaissut itseään tyhjentävästi. Bio Rex, Pietarsaari. Siinä Nolan yllättäAmerikan Prometeus Cillian Murphy esittää hienostuneesti Robert Oppenheimeria. . Hän oli selvinnyt voittajaksi.” Pian onnistumisen tuottama hybris vaihtuu huoleen tuhoaseen seurauksista ja vaikutuksesta kilpavarustelukierteeseen Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välillä. Robert Oppenheimer (19041967) oli kolminkertainen Nobelehdokas, joka tutki elektroneja ja positroneja sekä tähtien romahtamista mustiksi aukoiksi. Bio Rex, Kokkola. Miehen voitonpuhe työryhmälleen on sisällöltään tsemppaava ja uhmakas, mutta kontrapunktina tälle elokuva näyttää mielen synkät syöverit. Hänen kävelynsä oli kuin elokuvasta Sheriffi, mahtailevaa saapastelua. Kuvaus Hoyte Van Hoytema. 180 min. Alusta saakka filmi on edennyt takautumatekniikalla, enimmäkseen lyhyissä, kiihkeissä kohtauksissa. MELINDA SUE GORDON/UNIVERSAL PICTURES. Ja myös hyvä filmi?–?melkein yhtä hyvä kuin Barbie. Me muistamme hänet toisen maailmansodan päättymiseen vaikuttaneen atomipommin isänä. Mutta juuri hänen henkinen ominaisuutensa, tämä hienostuneisuus, joka ilmeni puheessa ja käytöksessä, oli hänen karismansa perusta. Nämä kuulustelut Christopher Nolan nostaa ohjauksessaan yhtä tärkeään asemaan kuin pommin kehittelyn. Pommin hän kehitti tutkijaporukassa johtamassaan Los Alamosin laboratoriossa, New Mexicossa. Hän on näyttelijä, joka on syntynyt esittämään elokuvan nimiosan sellaisena kuin tiedemiehen ystävä ja kollega tätä kuvasi: ”Oppenheimerissa maanläheisyys näkyi heikosti. Nolanin käsikirjoitus pohjautuu tietoteokseen American Prometheus. Sen ohjasi Timo Bergholm ja kirjoitti Jouko Turkka Heinar Kipphardtin näytelmän pohjalta. Christopher Nolanin menestysfilmi Oppenheimer on juuri niitä teoksia, joista samaan aikaan ensi-iltaan tullut ja vielä suositumpi, toisen Oscar-ehdokkaan, Greta Gerwigin Barbie laskee leikkiä. Hänellä on ollut pääosia myös hienoissa elokuvissa, kuten 28 päivää myöhemmin (2002), Aamiainen Plutolla (2005), The Wind That Shakes the Barley (2006), Sunshine (2007) sekä komeita konnanrooleja Batman-filmeissä. Sen johdosta Oppenheimer, näkökulmasta riippuen, joko pelasti satojatuhansia ihmisiä tai toimi heidän massamurhaajanaan. 47-vuotias irlantilaisnäyttelijä nousi suursuosioon tv-sarjassa Peaky Blinders, jossa hän esittää ensimmäisen maailmansodan jälkeistä rikollispomoa Englannissa. . . Kino Virta, Kalajoki. Tv-elokuva perustui Oppenheimerin kuulustelupöytäkirjoihin vuodelta 1954, jolloin fyysikon turvallisuusselvitys käsiteltiin uudelleen senaattori Joseph McCarthyn käynnistämien kommunistivainojen varjossa. Teatterin äänilaitteet ovat taas koetuksella, niin kuin ohjaajan edellisessä rymistelyssä Tenet (2020). Hän jätti aina tunteen, että alla oli vielä syvempää herkkyyttä ja oivallusta, mitä ei vielä paljastettu.” Lisäksi Isidor Rabi mainitsi asian, johon ohjaaja-käsikirjoittaja Nolan on filmissään ilmiselvästi tarttunut. Vasta Oppenheimer nostaa persoonallisen ja taidokkaan luonnenäyttelijän supertähtiluokkaan. Kinokulma, Oulainen. Salaista tehtävää kutsuttiin Manhattan-projektiksi. Ohjaus Christopher Nolan. Musiikki ja äänitehosteet pauhaavat jatkuvasti ja kertovat, mitä hahmot milläkin hetkellä mielessään kokevat – tai mitä meidän pitäisi yleisönä tuntea. Tätä ristiriitaa Nolan kuvaa hyvin Oppenheimerin kiusatuilla kasvoilla. Se sai nimensä kreikkalaisen mytologian titaanilta, joka varasti tulen jumalilta ja antoi sen ihmisille. Ensimmäisten joukossa oli suomalainen Oppenheimerin tapaus (1967). Christopher Nolania ei silti vieläkään voi sanoa hienovaraiseksi elokuvantekijäksi. KULTTUURI TORSTAI 27.7.2023 Keskipohjanmaa 8 Hannu Björkbacka . Käsikirjoitus Nolan Kai Birdin ja Martin Sherwinin tietokirjan American Prometheus pohjalta. Ja välillä kuin lännenfilmissä Sheriffi. Jälkimmäisiä ei edes näytetä, vaan ne mainitaan puheissa. Sitä, miten hän astui autosta. Oppenheimer on kolmen tunnin mammuttielokuva miesnerosta, kaikkien miesselittäjien märkä uni. Cillian Murphyn kasvoilta paistaa äly. Kun ensimmäinen pommitesti erämaassa oli onnistunut, työtoveri kiinnitti huomion muutokseen Oppenheimerissa: ”En ikinä unohda hänen kävelyään. Hänestä onkin tehty useita. Oppenheimer on kiinnostava hahmo, hyvinkin filmin arvoinen. Christopher Nolanin filmissä Oppenheimer upeita saavutuksia ja pieniä horjahduksia
Mukana on myös joitain Jyrki Portinin kuvia. Soita on tosiaan pidetty kylmyyden ja hallan lähteinä, vaikka moiselle ei ole tieteellisiä perusteita. Loppukuvissa viimeisiltä vuosilta joudutaan näyttelijöitä tosin vanhentamaan keinotekoisesti, eikä se taaskaan oikein vakuuta. Sama ylilyövä ”taiteellistisuus” vaivaa aiemmin mainittua voitonpuhekohtausta. Parempaa tulevaisuutta tavoiteltaessa huomio kannattakin monessa asiassa suunnata abstraktien asioiden taivaanrannasta ihmisen kokoiseen konkretiaan: tähän ja nyt. Teos sisältää Hannu Katajamäen kirjoittaman Pilvinevan manifestin ja Jyrki Portinin runon. Robert oli vasta ”Kittyn” neljäs aviomies. Upeat maisemaja eläinkuvat kuljettavat lukijaa suon mystiseen tunnelmaan ja aina välillä – kuten soilla oikeastikin liikkuessa – pääosan varastaa avara taivas. Manhattan-projektiin osallistui yksi alkuperäiskansojen edustaja, mohawk-fyysikko Herbert York. Kristian Sundqvist Myönnetään alkuun lähtökohta: tämän artikkelin on kirjoittanut pietarsaarelais-evijärveläinen toimittaja, joka ei ole koskaan käynyt Pilvinevalla. ELOKUVA EI MAINITSE niitä satoja naispuolisia fyysikkoja, kemistejä ja matemaatikkoja, jotka työskentelivät Oppenheimerin Manhattan-projektissa. Suurempi ongelma filmissä on loppuvaiheissa tapahtuva otteen löystyminen, kun elokuva talttuu risuihin ja männynkäpyihin. Alkukesällä julkaistu kirja Keidas – Retkiä Pilvinevalle valtaosin koostuu Veikko Siponkosken luontokuvista. Päinvastoin, Pilvinevalla ja soilla ylipäätään voi kesällä olla tukahduttavankin kuuma ja kosteus säilyttää päivän lämpöä. Muille tietämättömille taustaksi, että Pilvineva on valtaosin Veteliin sijoittuva 3667:n hehtaarin kokoinen suojeltu suoalue, jonne nyt matkataan kuvakirjan siivin. Puebloille, umatilloille, yakimoilla, sahaptineille ja wanapumeille ei. Kyseessä siis on ensisijaisesti kuvateos, muttei pelkästään sitä. Jos menneiden aikojen ihmiset olisivat saaneet tällaisia kuvia nähdäkseen he olisivat ehkä pelänneet soita vieläkin enemmän. Elämää isommat aiheet ohittaakin kilpailevien mahtimiesten, atomienergiakomitean puheenjohtaja Lewis Straussin (erinomainen Robert Downey Jr.) ja Oppenheimerin välinen pitkällinen kauna. Päätetään tämä artikkeli Keidas – Retkiä Pilvinevalle -teoksen päätössanoihin: ”Pilvineva on vain pieni tilkku Suomea, niin kuin on jokainen kulkija hetken aikaa pieni palanen luomakuntaa ja Pilvinevaa siellä astellessaan. Kun Alma-vaimo torui Jussia moisista puheista päätti Jussi, että suo sen hallan hänen neitseellisille saroilleen teki. Siihen nähden meidän varmaankin tulee olla kiitollisia siitä Emily Bluntin vahvasta tulkinnasta usein perinteiseksi mielletyssä vaimon roolissa. Elokuvan mukaan hän ei myöskään ollut kovin hyvä äiti. MELINDA SUE GORDON/UNIVERSAL PICTURES JAAP BUITENDIJK/PATHE PICTURES en ja ihailtavasti pidättäytyy panemasta torttua tortun päälle, ja onnistuu. syyskuuta 1988. Matkaan lähdetään Puntariharjun ja Neitsytharjun maisemista. Kun suomalaisista suonraivaajista tunnetuin eli romaanihenkilö Jussi Koskelan ensimmäisen kunnollisemman sadon vei halla syytti hän ensin Jumalaa. Neil Jordanin filmissä Aamiainen Plutolla Cillian Murphy näytteli transnaista nimeltä Kitten. Tuhannelle viidellesadalle valkoiselle asukkaalle maksettiin korvauksia. Kirjan vaakamuoto mahdollistaa myös laajat panoraamakuvat. Perhe-elämän kuvaus jää lähinnä pariskunnan alati rääkyviin lapsiin. Pilvineva suojeltiin valtioneuvoston päätöksellä 30. Hän oli entinen kommunisti ja sen hetkinen alkoholisti, joka tupakoinnillaan sytytti talon ainakin kerran tuleen. Hoyte Van Hoyteman filmille kuvaama Oppenheimer kuuluu pienistä varauksista huolimatta ohjaajan parhaisiin töihin. TEOS VIE lukijan toiseen maailmaan ja aikaankin ja tässä kirjoittajan tapauksessa pois digitaalisten laitteiden ja humisen koneellisen ilmanvaihdon ankeudesta. Tarinan muutamat seksikohtaukset käyvät päälle kömpelösti ja töksähtäen. Suopursun ja raa’an maan ja suolampien tuoksujen muistot muilta soilta hiipivät nenään, tuttujen ja tunnistamattomien lintujen äänet – täksi kesäksi toki jo suurimmalta osin hiljentyneet – soivat lupauksina mielessä, kun kuvat näyttävät, millaista Pilvinevalla on. Silti Los Alamosin intiaaniheimoille annettiin vain yhdeksänkymmentä päivää aikaa muuttaa pois alueelta. Kateudesta johtuva ja salaliitoksi kärjistyvä kisa on faktapohjaista, mutta filmin näissä kohdissa käyttämä teatraalisuus saa sen vaikuttamaan lapselliselta turhamaisuudelta. Oppenheimer nähdään kuulusteluissa alastomana rakastajansa kanssa, kun intiimit salaisuudet paljastuvat. Samoin Suomi on pieni osanen maapalloa ja maapallo pieni osanen maailmankaikkeutta. Viitataan vain intiaanien vanhoihin hautausmaihin. Nolanin on pakko tuoda ydinaseen uhrit konkreettisina kuviin mukaan. Retken aloittavat ilmakuvat ovat vaikuttavia; jotenkin ei tule ajatelleeksi, että tuollaista on tuossa aivan lähellä. KULTTUURI TORSTAI 27.7.2023 Keskipohjanmaa 9 Emily Blunt esittää Oppenheimerin voimakastahtoista vaimoa, Kittyä. TARINASSA KÄSITELLÄÄN jonkin verran nimihenkilön nuorta aikuisuutta. Paikallisen mahtisuon ylistys kansien välissä Suovillaa Pilvinevalla. SOITA ON myös suorastaan pelätty, on ajateltu niillä asuvan pahoja henkiä ja muita pakanallisia voimia. VEIKKO SIPONKOSKI Keltavästi oksallaan. Kaikki tekstisisältö on suomen lisäksi myös englannin kielellä. Nestori Siponkosken käännöstyö on tarkkaa ja osaavaa. Oppenheimerissa väitetään, että alue oli autio ennen laboratorion pystytystä. Aivan kuin Christopher Nolan ei olisi luottanut yleisön pysyvän mukana maailmaa syleilevissä pohdinnoissa ilman yksilökeskeisten ihmissuhdesotkujen selkään puukottamisia. Ruskean ja vihreän sävyiseltä, vaahtopäisenä aaltoilevalta, mutta silti paikalleen jähmettyneeltä mereltä avosuo kirjan tekstiä mukaillen todellakin näyttää. KUVATEOKSEN sanallinen referointi ei ole mielekästä, joten tiivistetään loppukierros luetteloon: Isokangas ja Haukkaneva, Haukkaniemet, Pilvilampi, Lapinneva, Äijänsilia ja Karhusaari. Millaisen kierroksen kirja Pilvinevalla tekee. Tämän Pilvineva ja sen suojelupäätös voivat meille opettaa.” Keidas – Retkiä Pilvinevalle -teosta on saatavilla Kaustisen Sinisestä Siveltimestä, Vetelin SEO:lta sekä suoraan Veikko Siponkoskelta. Vähemmälläkin ymmärtäisi. Merkityksettömiä suuren kokonaisuuden kannalta, voisi joku väittää, mutta silti kiistattomasti sen osia. VEIKKO SIPONKOSKI. Kiehtova pohja Oppenheimerin sulkeutuneen persoonallisuuden kehittymiselle ja sen käsittelylle olisi voinut olla amerikkalaisen juutalaisvastaisuuden vaikutus sekä lapsuudessa koettu vakava kiusaaminen. Heti esipuheessa käsitellään tiiviisti mutta ansiokkaasti sitä, mitä suot ovat suomalaisille historiallisesti edustaneet: ”rappeutunutta” luontoa, joutomaata, jopa niin sanotun oikean metsän uhkaa, joka tulisi ottaa haltuun ja saattaa ihmistä palvelemaan. Kokonaisuudessaan merkitys kuitenkin syntyy vain ja ainoastaan sen osista. Lujatahtoinen Katherine Oppenheimer ei kangistunut niihin kaavoihin, mitä amerikkalaisnaiselta 1940-luvulla odotettiin. Ja kauhufilmeistähän tiedämme, miten käy, kun niiden päälle alkaa rakentaa
Ihminen katsoo toista helposti ylhäältä alas eikä silmien tasolta. Tekoäly kiihdyttää ja pönkittää ennakkoluuloja sosiaalisessa mediassa. Toinen nimitys oli ”hikitupamiehet” ( sweat lodge men ). ”Huolenaiheena on suvaitsevaisuus, mutta poliitikon menneisyydessä ei suvaita harharetkiä. Neljännen hallituspuolueen rkp:n kannattajista näin ajattelee 71 prosenttia. Sohrabin mukaan naisia huivitetaan pakolla myös Suomessa. Yhdysvalloissa nähtiin myös onnistuneita ja yllättäviä kohtaamisia. Monelle rasismi tulee yhä tutuksi lähinnä mediasta. Syynä välinpitämättömyyteen voi olla se, että rasismia ei nähdä omassa elämässä. MonesRasismisyytökset pakottamassa Orpon hallituksen sanoista tekoihin Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on joutunut vakuuttamaan medialle, että valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) vuosia sitten internetiin kirjoittamat rasistiset kirjoitukset ovat historiaa, eivätkä määrittele hallituksen tekemisiä. KYSE VOI OLLA siitä, että harva meistä näkee rasismia ympärillään. Perussuomalaisten kannattajista vain 13 prosenttia pitää erittäin tärkeänä, että Suomessa ei hyväksytä rasismia missään muodossa. Yhdysvaltojen Minnesotan alueelle muuttaneet, enimmäkseen pohjalaiset, siirtolaiset tulivat kutsutuiksi ”pyöreäpäiksi” (roundheads) tai ”Kiinan ruotsalaisiksi” ( China swedes ). Mitä en näe, ei voi olla ongelma. Meillä ihmisillä on siinä karmea osaamisvaje.” Saarikivi sai pikatuomion rasistien ymmärtäjänä. Nyt voi jo turvallisesti sanoa, että tämä kesä jää Suomen poliittiseen historiaan suurena rasistikesänä. Suhtautuminen rasismiin jakaa suomalaisia. Sauna savusi niin suomalaisilla kuin intiaaneilla. Jotkut amerikkalaiset väittivät suomalaisten olevan ”aasialaisia”, joiden muuttaminen Yhdysvaltoihin pitäisi estää aasialaisten maahantulon kieltäneen asetuksen nojalla. Oman egon pönkittäminen istuu lujassa – ja sitä Twitter tukee. Välillä kulissit repeävät. Oppositio näkyy ajattelevan toisin, vihreiden kannattajista 95, vasemmistoliittolaisista 92 ja sosiaalidemokraateista 80 prosenttia määritteli rasismin torjumisen erittäin tärkeäksi. Monen mielestä perussuomalaisten johtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra ei ole katunut riittävästi vanhoja kirjoituksiaan netin keskustelupalstalla. Vähäpuheiset ja englantia taitamattomat suomalaissiirtolaiset kykenivät solmimaan tiiviit suhteet Pohjois-Amerikan alkuperäiskansaan. Keskustalaisista tätä mieltä on 66 prosenttia. Voi olla, että jakautumisen taustalla ovat erilaiset asuinympäristöt, joissa ihmiset elävät. Suvaitsevaisuuskysymyksissä aktivoitunut muusikko, Espoon kaupunginvaltuutettu ja vihreän liiton kulttuurityöryhmän puheenjohtaja Mikki Kauste mitätöi lapsena Irakin pakolaisleiriltä Suomeen muuttaneen Seida Sohrabin (kok.) kriittisen arvion islamilaisten naisten huntujen käyttämisestä. ”Seida ei nyt jostain syystä ymmärrä, että hän myötäilee äärioikeiston ja rasistien näkemyksiä...”, Kauste aloitti kiintiöpakolaisena Suomeen vuonna 1996 tulleen Sohrabin sivistämisen. Suomalaiset ovat silti itsekin kokeneet jopa tappavaa rasismia Neuvostoliitossa, jonne tuhannet muuttivat Yhdysvalloista.. Kokoomuksen kannattajista tätä mieltä on 58 prosenttia ja kristillisdemokraattien 59 prosenttia. Kielitieteilijä Janne Saarikiven kolumni Helsingin Sanomissa aiheutti somemyrskyn hänen pyytäessään laupeutta jopa päättäjien tuomitsemiseen. Tyypillistä on ohi puhuminen: leirit vahvistavat omaa käsitystään eivätkä kuuntele toista. Amerikkalaiset työnantajat karsastivat lukutaitoisia suomalaisia, jotka alkoivat puhua työolojen parantamisesta kaivoksissa. Jakautuminen näkyy numeroissa: 48 prosenttia suomalaisista arvioi, että Suomessa ei suhtauduta rasismiin riittävän vakavasti, 43 prosenttia on sitä mieltä, että se otetaan tarpeeksi vakavasti. Suomalaisten jakautumista kiihdyttää Twitter, jossa oma kanta on syytä sanoa lyhyesti ja liioitellusti maksimaalisen näkyvyyden vuoksi. Suomalaisten suhtautuminen rasismiin hämmästyttää monia. Yksityiset viestit ovat yhtä merkittäviä poliittisia viestejä kuin julkiset – elleivät jopa tärkeämpiä.” Saarikivi kirjoittaa, kuinka voisimme kaikki paremmin, jos emme tuomitsisi lähimmäisiämme, koska ”tuomio on Jumalan osaamisaluetta. Intiaanien parissa suomalaisia määriteltiin jopa ”valkoisiksi, jotka ovat kuten me” ( whiteswho-are-like-us ) . Silti rasistinen kohtelu ei ole tuntematonta suomalaisillekaan. Taustalla on myös maahanmuuton ohut historia Suomessa. 10 TORSTAI 27.7.2023 Keskipohjanmaa NÄKÖKULMA Toni Viljanmaa @lannenmedia.fi R asismi on poliitikolle siitä vaarallinen kaveri, että se nostaa pohjamudista pintaan monenlaista myrkyllistä ainesta, jonka olisi suonut jo maatuvan vuosikymmenten kerroksiin. Sen voi nähdä paljastavan, kuinka rasistisia suomalaiset ja etenkin perussuomalaiset ovat. Tuomareista on runsaudenpulaa. SAMAAN AIKAAN Ylen maanantainen rasismikysely hätkähdyttää
Sen ovat tehneet jo Tanska ja Norja. Että siinä mielessä tietenkin tämä on ollut jollain tavalla myös puhdistava keskustelu, hän sanoo. Ensimmäinen isompi maahanmuuttoaalto nähtiin 1990-luvun alussa, kun sisällissotaa paenneet somalialaiset löysivät Suomen. Tietosuoja-asioissa vastaan tulee myös laki. Kaksoisviestinnällä viitataan siihen, että esimerkiksi pienelle joukolle äärioikeistoa ilmaistaan tukea symboleilla, joita suuri yleisö ei välttämättä havaitse. TEKOÄLYN OTTAMINEN oppilaitosten repertuaariin ei ole yksinkertaista. Kirjoituksen mukaan ”pääkaupunkiseudulla kävelee tunnistamattomia mustia säkkejä, jotka tunnistaa ihmisiksi vain siitä, että ne yleensä vetävät perässään pieniä ihmisiä”. Tekoälyyn tutustuminen ja sen omaksuminen vaatii myös opettajilta aikaa. Essayah kommentoi STT:lle tiistaina illalla puhelimitse näkemystään muun muassa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran anteeksipyynnöstä sekä ilmi tulleista rasistisista kirjoituksista. Tällä hän tarkoittaa perusymmärrystä tekoälyn toiminnasta, ja sitä, että tunnistaa tekoälyn mahdollisuudet ja riskit. Kuinka Essayhah näkee sen. PURRA JOUTUI myrskyn silmään eduskunnan nykyisen puhemiehen Jussi Halla-ahon (ps.) vanhan blogin vieraskirjaan kirjoittamiensa tekstien takia. Samanlainen sillan ylittäminen ei monessa maassa tulisi kuuloonkaan. Viimeinen kauhukuva ei toteutunut, vaan ostajiksi valikoituivat venäläiset, joiden tekemien mökkikauppojen arvostelua pidettiin vuosia yhtenä tuomittavan ”ryssävihan” ilmentymänä. Stalinin rasismi ei suomalaisia häirinnyt, vaan kommunismista tuli suosittu aate Suomessa siihen asti, kunnes Neuvostoliitto hajosi. Eettiset koukeronsa aiheeseen tuo etenkin peruskoulussa se, että oppilaat ovat alaikäisiä. –?Ei meillä suomalaisessa yhteiskunnassa mitään tällaista saa olla. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA STT, Markus Puolakanaho Tekoälyn opetuskäytössä olennaisia ovat eettiset kysymykset, jotka liittyvät esimerkiksi datan keräämiseen, säilyttämiseen ja jakamiseen. Ajattelen niin, että meidän pitäisi ennen kaikkea nähdä toinen ihminen lähimmäisenä ja sitä kautta kohdella kaikkia ihmisiä, Essayah sanoo. Suomalaiset ovat silti itsekin kokeneet jopa tappavaa rasismia Neuvostoliitossa, jonne tuhannet muuttivat Yhdysvalloista. Ja sitten toisaalta, että meillä hallituksessa on nyt myöskin perustettu tämä työryhmä, jonka johdolla tehdään vielä tätä toimenpideohjelmaa, hän sanoo. ESSAYAH KERTOO pitävänsä hyvänä, että ”kaksoisviestintä” ja muut mahdollisesti pinnan alla olleet asiat ovat nousseet Suomessa esille. Samaan aikaan tv:n täytti sketsihuumori, jossa tehtiin pilaa saamelaisista, romaneista, mustaihoisista ja turkkilaisista. –?Minulla ei ole mitään sellaista epäilystä, etteikö tässä päästäisi asioissa eteenpäin. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja pitää keskustelua puhdistavana, mutta toivoo lisää ”anteeksiantopuhetta”. VALTIONEUVOSTO Suomalaisten suhtautuminen rasismiin hämmästyttää monia. Purra on perustellut tekstiään sillä, että hän olisi puolustanut sillä muun muassa naisten oikeuksia ja tasa-arvoa. Pilaa tehtiin toki myös junttisuomalaisista, jotka räpiköivät kaislikossa, kun saksalaiset tulivat ostamaan mökkejä järvien rannoilta. Essayahin mainitseman irtisanoutumisen kaikki hallituspuolueet tuntuvat olevan valmiita tekemään kutakuinkin vastaavan lausunnon tasolla. Allekirjoitusta on siirretty saamelaisen määritelmään kytkeytyneiden riitojen takia. Sekä Suomessa että maailmalla lainsäädäntö on tekoälyn osalta vielä auki, kertoo Oulun yliopiston apulaisprofessori Jonna Malmberg STT:lle. Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja. Stalinin vainoissa murhattiin pitkälti etnisyyden perusteella jopa 25?000 suomalaista, jotka halusivat rakentaa omanlaisensa kommunistisen ihannevaltion Karjalaan. Näiden sketsien päänäyttelijänä hääri myöhempi vihreiden kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius. Ratifointi oli mukana esimerkiksi Alexander Stubbin (kok.) hallitusohjelmassa vuonna 2014, mutta sitä ei tapahtunut. Orpo saattaa joutua ryhtymään sanoista tekoihin. –?Osa tekoälyratkaisuista on aika kalliita, mutta sitten on ilmaistyökaluja, joita myös pystyy hyödyntämään, HaagaHelia ammattikorkeakoulun yliopettaja ja Turun yliopiston dosentti Ari Alamäki kertoo. Osa muuttikin aatteen perässä Neuvostoliittoon. Resurssit ovat rajalliset. Purra pyysi Scripta-blogin vieraskirjan 15 vuotta vanhoja kirjoituksia anteeksi, kun julkinen paine oli kasvanut riittävän suureksi. Purra on kuitenkin kieltäytynyt irtisanoutumasta vuoden 2019 blogikirjoituksestaan, jossa hän kutsuu ihmisiä mustiksi säkeiksi. Essayahin mainitsemalla toimenpideohjelmalla olisi määrä kitkeä rasistista puhetta. Essayah: Ei saa nimitellä natsiksi tai mustaksi säkiksi KD:n puheenjohtaja Sari Essayah menossa hallitusneuvotteluihin Säätytalolle viime toukokuussa. Perussuomalaisten hallituskumppani RKP on puolestaan kyseenalaistanut sitä, kuinka aidosti Purra on irtisanoutunut rasismista. Sekä perussuomalaisista että RKP:stä on myös ehditty nostaa esille huoli hallituksen toimintakyvystä. Syynä välinpitämättömyyteen voi olla se, että rasismia ei nähdä omassa elämässä. STT, Mikko Gustafsson Hallituspuolue kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah kertoo olleensa harmistunut ja osin yllättynyt kirjoituksista, joita hallituksen alkutaipaleella on noussut esille. Orpon hallitus voi kokea painetta allekirjoittaa vuodesta 1989 roikkuneen kansainvälisen työjärjestön ILO:n alkuperäiskansoja koskevan sopimuksen numero 169. Tekoäly voi siksi tehdä virheellisiä suosituksia tai päätelmiä, ja se saattaa suosia jotain ryhmää ja syrjiä toisia, Alamäki sanoo. –?Chat GPT antaa kyllä vastauksen kysymykseen kuin kysymykseen, mutta onko vastaus totta, sitä täytyy osata arvioida, toteaa Malmberg. Alamäki lisää, että sekä opettajilta että oppilailta vaaditaan tekoälyn lukutaitoa. Hän sanoo, että suomalaisessa yhteiskunnassa täytyy selkeästi irtisanoutua rasismista, antisemitismistä ja vihapuheesta. Rasismin vastustaja – joita uskon yhä valtaosan suomalaisista olevan – voi nähdä hopeareunuksen myös siinä, että Petteri Orpon (kok.) hallitukselle eivät välttämättä julkilausumat enää riitä, vaan se joutuu ryhtymään sanoista tekoihin. –?Minun mielestäni on ollut todella tärkeää, että niitä on nyt pyydetty anteeksi ja niistä on haluttu irtisanoutua. –?Toki Chat GPT on herättänyt paljon kiinnostusta opettajakunnassa, ja aina on olemassa niin sanottuja pioneereja, jotka innostuvat ja ottavat asian omakseen ja haltuun, hän kertoo. TORSTAI 27.7.2023 Keskipohjanmaa 11 ta tuli kommunisti. Suomessa nämä tekoälyratkaisut jäävät hänen mukaansa useimmiten kuitenkin yksittäisten opettajien harteille. ASIANTUNTIJOIDEN VIESTI on, että tekoäly itsessään ei tuo armahdusta. Tärkeää olisi Alamäen mukaan keksiä tekoälylle aitoa hyötykäyttöä, jotta se ei jäisi päälle liimatuksi kokeiluksi. Esiin tulleen rasismi-datan perusteella perussuomalaisilla on myös todistustaakka niskassaan. –?Tekoälyn hyödyntämä data voi olla vinoutunutta. Tekoälyn keräämä tieto voi olla vinoutunutta. –?Minun mielestäni voisi sanoa, että suomalaisessa yhteiskunnassa ei ketään saa sen paremmin nimitellä natsiksi kuin mustaksi säkiksikään. Essayah lisää toivovansa, että ”suvaitsevaisuuspuheen” rinnalle tulisi ”anteeksiantopuhe”. Sen sijaan erimielisyyttä on ollut hallituksen sisälläkin siitä, onko hallitus ja etenkin perussuomalaiset todella toiminut näin vai vain sanonut toimivansa. Euroopan ainoan alkuperäiskansan, saamelaisten, huomioiminen voi tarjota mahdollisuuden näihin tekoihin, vaikkapa heti syyskuussa, kun hallitus antaa eduskunnalle tiedonannon yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa. MAAHANMUUTTO ON Suomessa uusi ilmiö, jos sitä vertaa vaikkapa Ruotsiin. Rasismisyytökset pakottamassa Orpon hallituksen sanoista tekoihin Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on joutunut vakuuttamaan medialle, että valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) vuosia sitten internetiin kirjoittamat rasistiset kirjoitukset ovat historiaa, eivätkä määrittele hallituksen tekemisiä. Oppilailta ja opettajilta vaaditaan tietotaitoa ja kriittisyyttä tekoälyn tuottamaan tietoon. Onko Purran irtioton aitous mietityttänyt Essayahia ja kristillisdemokraatteja. RIITAISASTA NYKYTILANTEESTA voi halutessaan ajatella myös positiivisesti. On ennen kuulumatonta – ja ehkä jopa rakkaimpien suomalaisten sopimusperinteiden mukaista – että juuri ”liberaali” rkp ja ”konservatiivinen” perussuomalaiset löytävät toisensa samasta hallituksesta. Viime hallituskaudella kiista saamelaiskäräjälaista oli kaataa hallituksen, ja pääministeri Sanna Marin (sd.) tyytyi lopulta tutuiksi tulleisiin korusanoihin
–?Uskaltaisin ehkä sanoa että sellaisen politiikan aika on jo ohi. Useimmat Afrikan maat kuitenkin vain toivoisivat sodan päättyvän. –?Näkisin sen symbolisena kumppanien tai ystävien hakemisena enemmän kuin konkreettisena strategisena tai kaupallisena yhteistyönä, Laakso sanoo. Sen sijaan alukseen onnistuttiin kiinnittämään hinaajalla kaapeli, jotta se ei lähtisi ajelehtimaan ja tukkisi keskeistä laivareittiä Saksaan. STT, Anssi Rulamo Afrikan maat ja Venäjä aloittavat kaksipäiväisen huippukokouksen torstaina Pietarissa tilanteessa, jossa Venäjä kaipaa kipeästi kumppaneita. Uutistoimisto AFP:n mukaan heistä ainakin seitsemän oli hypännyt alukselta mereen, josta heidät pelastettiin. Hylkiöksi ajautunut Venäjä hakee kumppaneita Afrikasta Venäjän esiintyminen lännen hegemonian vastavoimana on professorin mukaan mennyt yllättävän hyvin läpi Afrikassa. Loput miehistön jäsenet saatiin pelastettua laivasta helikoptereilla. Aluksella oli uutistoimisto AFP:n tietojen mukaan reilut parikymmentä sähköautoa. –?Venäjä tarvitsee enemmän Afrikkaa kuin Afrikka Venäjää, Laakso tiivistää STT:lle. Yli 18?000 tonnia painava rahtilaiva oli matkalla Saksan Bremenistä Välimerelle Egyptin Port Saidiin. RAMIL SITDIKOV / LEHTIKUVA / AFP. Laakso huomauttaa, että Afrikan maat eivät ole mitenkään Ukraina-vastaisia, mutta niiden näkökulmasta sota on näyttäytynyt kaukaisena ja ennen kaikkea Venäjän ja lännen konfliktina. kesäkuuta julkaisema valokuva näyttää Venäjän presidentin Vladimir Putinin kättelemässä Etelä-Afrikan presidenttiä Cyril Ramaphosaa ennen Afrikan johtajien valtuuskunnan tapaamista Konstantinuksen palatsissa Pietarin ulkopuolella. Ria Novostin 17. Viranomaisten mukaan laivan miehistö oli yrittänyt sammuttaa paloa siinä onnistumatta. Useat Afrikan maat ovat välttäneet voimakkaiden kannanottojen tekemistä sodan aikana ja ovat pyrkineet esiintymään puolueettomina. Venäjällä ei ole ollut resursseja investoida Afrikkaan lainkaan samalla tavalla kuin Kiinalla. Laivassa oli runsaat 20 miehistön jäsentä, jotka on evakuoitu. Friiseinsaarilla elää yli 10?000 merenalaista ja maanpäällistä lajia. Rahtilaivan tulipalo saattaa kestää päiväkausia Hollannin rannikkovartioston edustajan mukaan palo saattoi saada alkunsa laivan rahtina olleesta sähköautosta. Venäjä on ajautunut Ukrainan sodan takia kansainvälisen politiikan hylkiöksi, minkä vuoksi Afrikan merkitys Venäjälle on tällä hetkellä suurempi kuin toisinpäin, arvioi professori Liisa Laakso Pohjoismaisesta Afrikka-instituutista. Monet afrikkalaisjohtajat ovat harmistuneet sitä, että Venäjä vetäytyi tässä kuussa Mustanmeren viljasopimuksesta, joka on mahdollistanut ukrainalaisen viljan viennin.Ruokahuollon turvaaminen on Afrikalle tärkeää, ja viljasopimus nousseekin esille tämän viikon huippukokouksessa. Hollannin edustalla sijaitseva saaristo on Unescon maailmanperintökohde. Kauppasuhteet Venäjän ja Afrikan välillä ovat varsin pienimuotoiset ja perustuvat lähinnä aseviennille. VENÄJÄ ON viime vuosina saanut palkkasotilasyhtiö Wagnerin joukkojen avulla vaikutusvaltaa tietyissä Afrikan maissa kuten Malissa. Venäjä väitti tiistaina, että länsimaat ovat painostaneet Afrikan maita olemaan osallistumatta huippukokoukseen. Paloa on yritetty sammuttaa tuntikausia. Alkuperäinen suunnitelma oli kuljettaa helikopterilla pelastajia laivalle sammuttamaan paloa. Laakso muistuttaa, ettei Afrikka käytännössä pysty esiintymään yhtenäisenä. –?Lähes kaikki Afrikan valtiot ovat kokeneet ennennäkemätöntä painetta Yhdysvalloilta, ja Ranskan suurlähetystöt ovat olleet aktiivisia, Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoi. 12 TORSTAI 27.7.2023 Keskipohjanmaa STT, AFP AMSTERDAM Pohjanmerellä Hollannin edustalla syttynyt rahtilaivan tulipalo saattaa kestää useita päiviä, arvioi paikallisen rannikkovartioston edustaja. Lisäksi Kremlillä on tiiviit suhteet muun muassa Etelä-Afrikkaan neuvostoaikojen perintönä. Panamaan rekisteröidyssä Fremantle Highway -nimisessä rahtilaivassa syttyi keskiviikon vastaisena yönä tulipalo. Lisäksi alueella on suuri hyljeja pyöriäispopulaatio. Osa Afrikan maista on esimerkiksi Ukrainan sotaan liittyvissä YK:n äänestyksissä äänestänyt kuten länsimaat, kun taas osa on pidättäytynyt äänestämästä. Hollannin rannikkovartioston edustaja kertoi sikäläiselle yleisradiolle NOS:lle, että palo saattoi saada alkunsa rahtina olleesta sähköautosta. Alus palaa Pohjanmerellä noin 27 kilometrin päässä Amelandin saaresta pohjoiseen. Friiseinsaaret sijaitsevat Pohjanmeren Vattimeri-nimisellä vuorovesialueella, jonka meriluonto on erittäin herkkää. ONNETTOMUUS ON herättänyt huolta myös mahdollisista ympäristötuhoista. Kylmän sodan jälkeen kehitysapua ehdollistettiin voimakkaasti muun muassa demokratiakehitykselle, hyvälle hallinnolle ja ihmisoikeuksille. VENÄJÄN JA AFRIKAN maiden suhteet eivät ole ongelmattomat. Länsi voisi osoittaa kunnioitusta afrikkalaisia kohtaan esimerkiksi tarjoamalla vähintään jotain samankaltaista kuin huippukokoukset, joita Venäjä ja Kiina Afrikan maiden kanssa pitävät. Laakso näkee kuitenkin Afrikkasuhteiden merkityksen Venäjälle ennen kaikkea symbolisina. Onnettomuudessa kuoli ainakin yksi aluksen miehistön jäsen. –?Venäjä haluaa esiintyä vastavoimana lännen hegemonialle, ja sille löytyy tietysti kasvualustaa entisistä siirtomaista. Nyt on vaikea mennä kolmannen maailman maihin sanomaan miten niiden pitää toimia, Laakso kertoo. Tulipalo levisi kuitenkin niin nopeasti, ettei pelastajien vieminen alukselle ollut enää turvallista. Hollannin rannikkovartioston mukaan palava alus on kallistunut. Aluksen uppoaminen olisi hollantilaisen De Telegraaf -lehden mukaan ”pahimman luokan” ympäristökatastrofi. Tulipalossa kuoli ainakin yksi miehistön jäsen ja useita muita jäseniä loukkaantui. Lännen pitäisi Laakson mielestä löytää uusia keinoja saada viestinsä kuulumaan Afrikassa. –?Ehkä se kaikkein merkillepantavin ilmiö on kuitenkin siinä, että Afrikan maat ovat hajautuneet. Ameland on yksi neljästä saaresta, jotka muodostavat Friiseinsaariksi kutsutun ryhmän. NOS KERTOO, että pelastusalukset yrittävät sammuttaa paloa ja estää laivan uppoamisen. VENÄJÄN PROPAGANDA on Laakson mukaan mennyt yllättävän hyvin läpi Afrikan eliitin keskuudessa. Noin 3?000:ta autoa kuljettanut alus syttyi tuleen puoliltaöin
Suurpadon tuho aiheuttaa lisäksi viljelysmaiden kuivumista, mikä voi edelleen nostaa elintarvikkeiden hintoja. Tuhansia ihmisiä on jouduttu evakuoimaan palojen tieltä sammutustöiden jatkuessa. Joukoittain alueella asuvia ihmisiä on jouduttu evakuoimaan. Filippiinien säävirasto Pagasa varoitti, että taifuuni voi aiheuttaa hengenvaaralliset olosuhteet maan suurimman ja väkirikkaimman saaren Luzonin joillekin alueille. Lämpötilojen odotetaan nousevan Kreikassa keskiviikkona 43– 45 asteeseen maan keskija eteläosissa. Esimerkiksi Etelä-Kroatiassa maanantaina syttyneet maastopalot ovat aiheuttaneet maamiinojen räjähdyksiä alueella, uutistoimisto AFP kertoo. Euroopan lämpöennätys vuodelta 2021 on 48,8 astetta. Maan pelastuspalveluministeriö varoitti keskiviikkona erittäin suuresta maastopalojen vaarasta yhteensä kuudella hallinnollisella alueella. Ainakin viisi ihmistä on kuollut Italiassa rajuissa myrskyissä pohjoisessa ja tulipaloissa. Lisäksi ainakin kaksi ihmistä oli loukkaantunut saarivaltion pohjoisosiin iskeneen taifuunin vuoksi. VÄLIMEREN TOISELLA puolella Algeriassa Pohjois-Afrikassa ainakin 34 ihmistä on kuollut asuinalueilla riehuneissa maastopaloissa. Myös sammutuskoneita on lähetetty apuun. Sisilian saarella sijaitseva Palermon lentokenttä piti tiistaina sulkea useiksi tunneiksi, koska palot olivat levinneet liian lähelle kenttää. Kaupungin lähialueilla on edelleen maahan kätkettyjä miinoja 1990-luvulla käytyjen Jugoslavian hajoamissotien jäljiltä. Dneprjoen eteläpuolinen alue on kärsinyt tilanteesta eniten. Italian pohjoisosissa on puolestaan kärsitty kovista myrskyistä. Ilmastotutkijoiden mukaan Pohjois-Amerikkaa ja Eurooppaa heinäkuussa piinanneet helleaallot eivät olisi mahdollisia ilman ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Tutkijat eivät kuitenkaan tiedä, miksi niin tapahtuu. Maastopalot ovat riehuneet erityisen tuhoisasti turistien suosimilla Rodoksen, Korfun ja Euboian saarilla. –?Kahovkan padon tuhoutumisesta johtuva humanitaarinen kriisi on monimutkainen, ja sen pitkäaikaiset vaikutukset alkavat vasta näkyä, sanoo Pelastakaa Lasten Ukrainan maajohtaja Sonia Khush. Kroatiassa maastopalot räjäyttivät maamiinoja Taistelu äärimmäisiä sääilmiöitä vastaan jatkuu Välimeren maissa. KREIKASSA ON sammutettu laajalle levinneitä maastopaloja yli 10 päivää putkeen. Doksuri-nimen saanut hirmumyrsky on aiheuttanut laajoja tulvia ja maanvyörymiä. Silti se vastasi maalle iskiessään Atlantin toiseksi vahvinta eli luokan neljä hurrikaania. Pelastakaa Lasten laskelmien mukaan heistä noin 310?000 on lapsia. Heistä ainakin yksi, 88-vuotias terveysongelmista kärsinyt nainen, kuoli Palermon lähistöllä, koska lääkärit eivät päässeet hänen luokseen maastopalojen takia. Hirmumyrsky rantautui Filippiineille aamukolmelta keskiviikkona paikallista aikaa eli ennen puoltayötä Suomen aikaa. Kaikkiaan alueita on maassa 13. CNN:N MUKAAN lämpötila kipusi 47,4 asteeseen osissa Sisiliaa maanantaina. Doksuri oli heikentynyt tuolloin supertaifuunin voimakkuudesta. Keskiviikkoiltana annettiin paloevakuointimääräykset Voloksen ja Lamian kaupunkien laitamille, joissa oli syttynyt uusia paloja. STT Yli 50 valasta kuoli rannalle Länsi-Australiassa SYDNEY Ainakin 51 pallopäävalasta on kuollut rannalle Australian länsiosassa, viranomaiset kertoivat keskiviikkona. Doksurin odotettiin jatkavan matkaansa Taiwanin ja Kiinan itärannikon suuntaan. Mies katselee talon palamista Messinan Tonon kaupunginosassa Sisiliassa tulipalon riehuessa. Yli miljoona ihmistä Ukrainassa kärsii vakavasta vesipulasta Kahovkan padon tuhoutumisen vuoksi. Suurien pallopäävalasjoukkojen juuttuminen rannoille ei ole harvinaista Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. World Weather Attribution -tutkijaryhmä varoittaa, että pahempaa on tulossa, jos ilmastopäästöjä ei vähennetä. Pelastajat sammuttivat keskiviikkona maastopaloa Kreikan Egeanmeren Rodoksen saarella lähellä Vatia. Esimerkiksi Kreikan toiseksi suurimmalla saarella Euboialla paloja sammuttaa vähintään sadan pelastajan joukko. Räjähdyksissä ei ole tiettävästi sattunut henkilövahinkoja. Voloksessa palo oli lähellä kaupungin teollisuuskeskusta. Australian länsiosan luonnonsuojelusta vastaavat viranomaiset ja vapaaehtoiset ovat yrittäneet pelastaa loput 46 hengissä olevaa valasta ohjaamalla ne syvempään veteen. Maastopalot alkoivat levitä Etelä-Kroatiassa maanantaina reilun kymmenen kilometrin päässä turistien suosimasta Dubrovnikin historiallisesta satamakaupungista. Tiistaina 16-vuotias tyttö ja aikuinen nainen kuolivat rajuilmassa retkellä jäätyään kaatuneiden puiden alle. Yhteensä lähes sata valasta havaittiin tiistaina rannalla lähellä Albanyn kaupunkia, joka sijaitsee noin 400 kilometriä Perthistä kaakkoon. Saarelta löytyi myös kolmas maastopaloissa kuollut ihminen. Vakaita vesihuoltopalveluja vailla on etenkin moni Dnipron, Zaporizhzhjan, Mykolajivin ja Hersonin alueiden asukas. Tiistaina saarella kuoli kaksi lentäjää, kun sammutuskone tippui maahan kesken pelastustöiden. Toinen palo oli Lamian ulkopuolella. TORSTAI 27.7.2023 Keskipohjanmaa 13 STT, Eetu Halonen Välimeren maita piinaava äärimmäinen kuumuus saa jatkuvasti aikaan uusia vaaratilanteita. Italian eteläosissa on niin ikään sammutettu kuluvan viikon aikana laajoja maastopaloja. Viranomaisten mukaan jopa kuuden metrin pituisiksi kasvavat valaat kuolivat vain tunteja sen jälkeen, kun ne olivat juuttuneet rannalle. STT, AFP Sadoillatuhansilla lapsilla vaikeuksia saada puhdasta vettä UKRAINA Sadoillatuhansilla lapsilla Ukrainassa on vaikeuksia saada puhdasta vettä Kahovkan padon tuhoutumisen seurauksena, varoittaa Pelastakaa Lapset -järjestö. STT CNN: Ainakin yksi kuoli taifuunissa Filippiineillä. Maastopaloja sammutettiin edelleen keskiviikkona yli sadan pelastajan voimin Dubrovnikin lähistöllä. Kesän lämpöaallot eivät sinänsä ole maassa uusi ilmiö, mutta tällä hetkellä Kreikkaa koettelee yksi viime vuosien pisimmistä kuumuusjaksoista. ANGELOS TZORTZINIS / LEHTIKUVA / AFP GIOVANNI ISOLINO / LEHTIKUVA / AFP MANILA Filippiineillä KaakkoisAasiassa voimakas taifuuni on vaatinut ainakin yhden kuolonuhrinCNN kertoi keskiviikkona. Uutiskanava CNN:n mukaan Etelä-Italian maastopaloissa kuoli tiistaina neljä vanhusta
Kaalin historia ulottuu kauas. Jos haluat nauttia niistä vielä satokauden jälkeen, valNappaa kesän maut talteen Loppukesä on säilöjän unelma-aikaa. Sekoita keskenään suola, sokeri ja riisiviinietikka. Japanilainen tsukemono kaalista Neljälle tai kuudelle pieneksi lisukkeeksi 200 g kesäkaalia . Aprikoosi ja muut hedelmät, marjat ja vihannekset ovat parhaimmillaan ja edullisimmillaan. Se on C-vitamiinipitoisuutensa ja säilyvyytensä ansioista monen kansan terveyden tukipilari. Ne nopeuttavat arkiruoan valmistusta ja tuovat iloa pimeneviin päiviin. Tästä reseptistä valmista salaattia tulee yksi iso purkillinen, ja oikein puhdistetussa purkissa salaatti säilyy hyvänä useamman viikon. Mausta liemi suolalla, yrteillä tai vaikkapa chilillä ja valkosipulilla. 14 TORSTAI 27.7.2023 Keskipohjanmaa Nina Karlsson, teksti ja kuvat Kesän makuja voi säilöä monella tavalla. Hillot säilyvät puhtaissa purkeissa ainakin vuoden, pakkaseen tehty pesto muutamia kuukausia ja etikkaan säilötyt vihannessäilykkeet muutamista viikoista muutamaan kuukauteen. Pese kädet, katso ettei hiuksia pääse putoamaan ruokaan ja varmista, että kaikki työvälineet ja purkit ovat puhtaita. Säilykevarastot – tarkoittivatpa ne sitten erilaisia hilloja, liemeen säilöttyjä päärynöitä, kuivatettuja yrttikimppuja, pakastettuja tahnoja tai vaikkapa itsetehtyä ketsuppia – ovat keittiön selkäranka. Hillosokerin käyttö taas parantaa marjojen ja hedelmien ravintoarvojen säilyvyyttä, sillä sokerin ansiosta hillojen keittoaika on lyhyehkö. Tsukemono on yleistermi japanilaiselle pikkelöidyle lisukkeelle. Pieni annos satokauden pikkelöityjä kurkkuja tai tomaatteja piristää arkiruokailuja. Tässä ohjeessa olevan kurkun voi vaihtaa vaikkapa sokeriherneeseen tai paprikaan. Kokeile vaikka lihaleikkeleen kaveriksi patongin väliin tai sellaisenaan sivusalaattina kotilounaiden kanssa. Se on monen ruokakulttuurin perusvihannes, josta kannattaa valmistaa maistuvia lisukkeita jääkaappiin seuraavaa ruokailua odottamaan. Kiinankaalista tehtävä fermentoitu kimchi on Etelä-Korean kansallisruokaa, hapankaali kuuluu saksalaisen ruokakulttuurin kulmakiviin ja skandinaaviset kaalikääryleet ovat lohturuokien parhaimmistoa. Kesän makujen säilöjälle syksy ja talvi voivat olla mukavaa aikaa ruoanlaiton vinkkelistä. Hillosokeri myös sitoo itseensä vettä, jolloin home ei pääse leviämään hillossa. Hapokkaaseen liemeen voi laittaa oikeastaan mitä tahansa kauden kasviksia, mutta kesäkaali ja kiinankaali sopivat siihen erinomaisesti. Kaalia kahdella tapaa. Se sopii ruoan kuin ruoan pariksi. Kun säilöt, pidä huolta hyvästä keittiöhygieniasta. Etikka, suola ja sokeri antavat ruokaan makua ja vaikuttavat säilyvyyteen. Älä siis laita säilykkeisiin sellaisia raaka-aineita, joita et muutenkaan söisi. APRIKOOSIT eivät kestä pitkää säilytystä. Lehtikaalipesto ja säilötyt tomaatit sopivat salaattien ja pastojen pariksi. isosta kurkusta 2 lehtisellerin vartta 1 tl suolaa 1 tl sokeria ½ dl riisiviinietikkaa Pilko kaali reiluiksi paloiksi. Pidä elokuussa annos pikkelilientä valmiina jääkaapissa, ja voit tehdä nopean satokausisalaatin mistä tahansa vihanneksista. Se on kaalisalaattien aatelia. Kaali on halpaa, arkista ja terveellistä. Tsukemonoa syödään vain pieni keko esimerkiksi riisiruoan kanssa, jolloin siinä pitää olla koukuttavaa ytyä. Muistisääntö perinteiselle pikkeliliemelle on 1:2:3, eli yksi osa etikkaa, kaksi osaa sokeria ja kolme osaa vettä. Tsukemono on yleistermi japanilaiselle pikkelssille. Anna maustua kylmässä ainakin puoli tuntia. Säilyvyyttä edistävät purkkien ja rasioiden puhtaus ja myös raaka-aineiden tuoreus. Moni on ehkä törmännyt virolaiseen kaalisalaattiin myös Suomenlahden tällä puolen. Etikkasäilykkeitä voi kuitenkin tehdä helposti vain muutamaksi viikoksi. Huuhtele ja leikkaa kurkku ja lehtiselleri. MONILLE kylmäsäilytystila tarkoittaa yhtä jääkaappia, jolloin säilykkeitä ei voi tietenkään tehdä koko talveksi. Nina Karlsson, teksti ja kuvat Kaalissa on kaikki kohdallaan. Niitä voi hillota, kuivata, pakastaa tai säilöä etikkaan. Kaada liemi kasvisten joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Vihannesten ja marjojen vitamiinit säilyvät hyvin säilykkeissä. Kaalista saat salaattia japanilaiseen tai virolaiseen tapaan. Bakteerit eivät pääse kasvamaan happamassa etikassa. Monipuolinen varautuminen kesällä pienentää myös syksyn kauppalaskua. Älä pelästy ohjeessa olevaa suolan määrää
VINKIT Näin desinfioit lasipurkit 1 Pese astianpesuaineella säilöntäpurkit ja kannet. TORSTAI 27.7.2023 Keskipohjanmaa 15 mista niistä hilloa. Lado varovasti tomaatit, ohueksi leikatut valkosipulin siivut ja kourallinen oreganoa steriloituun lasipurkkiin. Lisää aina pieni loraus öljyä pinnalle, niin säilyvyys paranee. Pestyt astiat voi myös kuumentaa 125-asteisessa uunissa noin 15 minuutin ajan. Kaali on C-vitamiinipitoisuutensa ja säilyvyytensä ansioista monen kansan terveyden tukipilari. Pestosta saa myös hyvän salaatinkastikkeen notkistamalla sitä öljyllä. Anna jäähtyä kannen alla täysin ja purkita hyvin steriloituihin purkkeihin. Pestoon saa jäädä rakennetta manteleista. Täytä pintaan saakka, jotta purkkiin ei jää turhaa ilmatilaa. Käytä tomaatteja myös salaatteihin ja pastakastikkeisiin. Aseta pellille ja mausta suolalla tasaisesti. Lehtikaalilla on kuitenkin hyvä kylmänkestävyys, joten jos on istuttanut lehtikaalia maahan, pääsee satoa korjaamaan pitkälle syksyyn saakka. Laita astiat likoamaan yön yli kylmään veteen. Siivuta valkosipuli. Salaatti säilyy hyvänä muutamia viikkoja. Jos valmistat pestoa pakastimeen, lusikoi se puhtaisiin rasioihin tai annospusseihin. Lisää suola ja kaada kuuma neste kaaliraasteen päälle. Virolainen kaalisalaatti 1 kg kesäkaalia 3 porkkanaa 5 valkosipulin kynttä ½ dl rypsiöljyä LIEMI: 1 l vettä 1 dl sokeria 1 rkl suolaa 1½ dl väkiviinaetikkaa Raasta kaali ja porkkanat. Tämän jutun reseptissä hillo maustetaan sitruunamehulla, ja se tekee hillosta juuri sopivan kirpeää. Virolainen kaalisalaatti on hieman makeaa ja maistuu usein lapsillekin.. Marinoidut kirsikkatomaatit ovat makean etikkaisia, ja ne ovat oiva pari paahdetun leivän päällä mozzarellan tai kotijuuston kanssa. Tsukemono säilyy raikkaana jääkaapissa noin 4–5 päivää. Vegaaninen lehtikaalipesto 2 dl valmista kastiketta noin 2 dl lehtikaalia tiukkaan painettuna kourallinen tuoreita yrttejä (esim. 1 Nostele pihtien avulla purkit puhtaan keittiöpyyhkeen päälle ja purkita hillot tai muut säilykkeet heti kuumiin lasipurkkeihin. MUUTAMASSA minuutissa valmistuva vegaaninen lehtikaalipesto on supertahna, joka sopii lähes mihin vain. Silloin se kannattaa leikata pieneksi ja ryöpätä nopeasti kuumassa vedessä ennen pakastusta. Sulje purkit heti kuumana. Aprikoosihillo 600 g aprikooseja ½ dl vettä 2½ dl hillosokeria 2 rkl sitruunan mehua Pese aprikoosit ja poista kivet. Pesto säilyy noin viisi päivää jääkaapissa. Pelkkää lehtikaaliakin voi pakastaa. 1 Varmista, että purkit reunat ovat puhtaat, sillä sokerinen hillo toimii kuin liima ja purkkia voi olla vaikea saada myöhemmin auki. Etikassa marinoidut kirsikkatomaatit 750 g kirsikkatomaatteja 1½ dl vettä 1½ dl punaviinietikkaa ¾ dl sokeria 1½ tl suolaa 10 kokonaista mustapippuria kourallinen tuoretta oreganoa 3 valkosipulinkynttä Huuhdo ja halkaise kirsikkatomaatit. Pakkasessa pesto säilyy noin pari kuukautta. Mausta mustapippureilla. Keittele hilloa noin 15 minuuttia. Kuumenna kattilassa vesi, etikka ja sokeri. 1 Huomioi, etteivät muoviset tiivisteet kestä pitkään kiehuvassa vedessä. Laita aprikoosit kattilaan ja lisää mukaan vesi ja hillosokeri. Mittaa kaikki ainekset astiaan ja soseuta sauvasekoittimella nopeasti tasaiseksi. Kun pakastat pestoa, laita annospussit vielä erilliseen muovipussiin tai ilmatiiviiseen rasiaan, jotta valkosipulin ja yrttien maku ei tartu pakkasen muihin ruokiin. Varmista, että kaikki työvälineet ja purkit ovat puhtaita. Kaada liemi mukaan. Kun kaapeissa on aprikoosihilloa ja laadukasta paahtoleipää, alat odottaa malttamattomasti aamupalaa. Laita kaali, porkkanat ja valkosipuli isohkoon kattilaan, ja sekoita mukaan öljy. Valmista liemi kuumentamalla vesi, sokeri ja etikka. Aprikoosihillo on tuttu sacherkakun välistä, mutta anna sen piristää myös unelmatortun välissä. Kaada liemi päälle ja sulje purkki tiiviisti. Lehtikaalipestoa kannattaa valmistaa nyt kun lehtikaalin ja yrttien satokausi on parhaimmillaan. basilikaa, oreganoa tai lehtipersiljaa) 1 dl kuorittuja manteleita puolikkaan sitruunan mehu ½ tl suolaa rouhaus mustapippuria 1 pieni valkosipulinkynsi 1 dl mietoa vaaleaa oliiviöljyä tai rypsiöljyä Pilko lehtikaali pienemmäksi. Lehtikaalipesto säilyy jääkaapissa noin 5 päivää ja pakastimessa noin 2 kuukautta. Tomaatit säilyvät jääkaapissa hyvin steriloidussa avaamattomassa purkissa noin kuukauden. Punaviinietikan happopitoisuus on väkiviinaetikkaa matalampi. Kuori vaalea vaahto pois ennen kuin purkitat hillon. Kokeile levitteenä leivän kanssa, nosta lusikallinen tomaattisen lihakeiton tai pastan päälle tai pyöräytä uudet perunat pestossa. Kun säilöt, pidä huolta hyvästä keittiöhygieniasta. 1 Keitä lasipurkkeja kansineen muutaman minuutin ajan kiehuvassa vedessä. Paahda 120-asteisessa uunissa 30 minuuttia. Parhaiten hillo pääsee kuitenkin oikeuksiinsa aamupalapöydässä paahtoleivän ja valkohomejuuston kanssa
50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. Tanhun taitajina he luonnollisesti osallistuvat myös hääpurppuriin, johon tullee yhteensä noin 70 tanssijaa. 6.35. Matonpesupaikalta kuuluu jo ahkeraa harjojen suhinaa. 5.40. Ykspihlajan kierros ei silti vielä pääty, sillä Hesarit on vielä haettava ja jaettava. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa asiakaspalvelu. NÄIN KIRJAUDUT VERKKOPALVELUUMME Saat Hilla-tilin käyttöön ja pääset jatkossa nauttimaan lehden digisisällöistä vaihtamalla verkkosivuston salasanasi Unohtunut salasana -toiminnon kautta. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Vaihtelua yöhön on tuonut ukkonen, kun piti jännittää pysyvätkö laitteet päällä. Oikea pari Kalajoen kruunuhäissä. Hääparina on kaustislainen Marja-Sisko Nikula ja Vetelistä kotoisin oleva Pasi Sillanpää. -Mutta ei oltu ensimmäisiä. -Näin kesällä tämä on ihan kivaa, mutta talvella en tekisi. Samalla myös Hilla-tilisi aktivoituu. Moni ei ole kukonlaulun aikaan hereillä, mutta aamuvirkkujakin löytyy. ASIAKASPALVELUMME PALVELEE ARKISIN KLO 9–15 Soita numeroon 020 750 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@hillagroup.fi www.asiakaspalvelu.hillagroup.fi www.hillagroup.fi/yhteystiedot TORSTAI 27.7.2023 Keskipohjanmaa 16 Jumala sanoi vielä Moosekselle: ”Sinun tulee sanoa israelilaisille: Jahve, Herra, teidän isienne Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, on lähettänyt minut teidän luoksenne.” -2. Etelän juna on jatkanut kolistellen matkaansa. Kai Brandt viilettää Outokummuntietä. Matonpesijät ahkeroivat. -Ei tuota vaikeuksia, kaikkeen tottuu. • Lisää salasana (vähintään 6 merkkiä) ja klikkaa ” Vahvista uusi salasana”. Kesä on parhaimmillaan heti varhain aamulla Keski-Pohjanmaan nuorisoseuran järjestämissä maakunnallisissa kruunuhäissä Kalajoella 3.-6. Kruunuhäillä halutaan korostaa Keski-Pohjanmaan omaperäistä ja perinteellistä juhlakulttuuria. Keskipohjanmaat alkavat olla lopuillaan lehdenjakaja Anna Paakkamäen laukussa kuuden jälkeen. Lähetä meille juttuvinkkisi! toimitus@kpk.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN. Takana on normaaliin tapaan sujunut arkinen ravintolailta. Nyt hän tuli ensimmäistä kertaa Kaustisen festivaaleille. Ravintolan yö päättyy. Hotellija ravintola-alan opiskelija sanoo sopeutuvansa yövuoroihin ja jatkuvaan vuorojen vaihteluun hyvin. He ovat päättäneet tulla hyvissä ajoin saadakseen parhaat paikat. Ruotsalainen Birgitta Lagerkvist on juuri herännyt junassa ja kävellyt unenpöpperöisenä linja-autoasemalle. elokuuta vihitään avioliittoon aivan oikea hääpari. • Saat sähköpostiisi viestin, joka sisältää linkin ja ohjeet salasanan nollaamiseen. Molemmat ovat innokkaita nuorisoseuralaisia ja varsinkin tanhun harrastajia. Kruunuhäiden suosio onkin viime aikoina entisestään kasvanut. Moos. 6.15. 3: 15 1 Nimipäivä tänään: Heidi (suom.), Heidi (ruots.), (ort.). Viikonvaihdetoimitus kävi katsastamassa, minkälaisia ihmisiä oli valveilla Kokkolassa kello viiden jälkeen. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Venesatamassa Ykspihlajassa paatit kelluvat auringossa. • Pääset aloittamaan salasanasi vaihdon klikkaamalla Kirjaudu-painiketta sivun oikeassa yläkulmassa. Pasi on toiminut tanhuohjaajanakin. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Lehtien jako loppusuoralla. Valomerkki tuli puoli kolmelta, mutta Toni Haapasalo vakuuttaa hommaa riittävän tarpeeksi vielä senkin jälkeen. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. 5.18. Gävlessä asuva nainen kertoo olevansa metsäsuomalaista syntyperää. PÄÄTOIMITTAJA Sanni Aho | sanni.aho@hillagroup.fi LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Marja-Sisko on työssä valtion puhelinkeskuksessa ja Pasi on ammatiltaan asentaja. Yövuoro OMG:llä prosessihommissa on päättynyt kymmenen minuuttia aikaisemmin. Yksi tuli jo vastaan, kun viiden aikaan tultiin, Keskikastari sanoo. Iltayhdeltätoista alkanut vuoro on päättymäisillään. Ne ovat olleet yleisiä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla ja Perhonjokilaaksossa. Kesäinen tiistaiaamu valkeni yöllisen ukkosmyräkän jälkeen virkistävänä, mutta edelleen helteisenä. hillagroup.fi/jakelupalautteet MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin kello 7.00–11.00 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. Paavo Leskinen ja Pirjo Keskikastari suihkivat mattoja vieretysten. • Mene www.keskipohjanmaa.fi -verkkosivustolle. • Mikäli sähköpostillasi ei löydy tilausta, aktivoi tilisi asiakasnumerolla www.hillagroup.fi/tunnukset (asiakasnumero löytyy tilauslaskusta tai etukortistasi). Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi VA. Hääpari on lupautunut osallistumaan mahdollisimman moneen tilaisuuteen kruunuhäiden aikana. Siellä hän odottelee Kaustiselle menevää bussia. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. 5.55. • Saat sähköpostiisi vahvistuksen salasanan vaihtamisesta. Nyt lehden digisisällöt ovat käytössäsi. Lagerkvist on kansanmusiikkiyhtye Värttinän innokas fani ja ollut jo monena kesänä kuuntelemassa yhtyettä Suomessa. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Värttinä-fani linja-autoasemalla. Ykspihlajan satamasta tuleva tie on puoli kuuden jälkeen melkeinpä ruuhkainen, kun yötyöläiset palailevat työstä. Otamme vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. Henna-Kaisa Sivonen KOKKOLA Raikas, aikainen aamu on suomalaista kesää kauneimmillaan. Anna Paakkamäki tuuraa vakituista jakajaa heinäkuun ajan. Yötyöläinen pyöräilee kotiin. Toni Haapasalo putsailee pöytiä Seurahuoneen terassilla puoli seitsemän jälkeen. Tapaus on ensimmäinen laatuaan nuorisoseuran järjestämien häiden yhteydessä ja harvinainen myös koko maassa. • Klikkaa alhaalta kohtaa ” Oletko unohtanut salasanasi?” • Lisää sähköposti-osoitteesi ja klikkaa ” Lähetä”. • Avaa sähköpostisi. Paremman puolella Paakkamäki kuitenkin on, sillä kolmen aikaan aloitettu homma on yleensä hoidettu seitsemän jälkeen. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa
Iäkäs nainen kuoli jouduttuaan veden varaan Uudessakaupungissa. Kaipaamaan jäivät lapset, Tarja, sisko perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. HAUTAUKSIA Hagar Maria Nikula, o.s. –?Pariskunta oli ilmeisesti ollut kalassa joutuessaan veteen todennäköisesti sairaskohtauksen seurauksena, kertoi Jim Kvarnström, vuorossa ollut meripelastusjohtaja. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sisar ja veli perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Marketta Junttila Kalajokinen Leena Marketta Junttila kuoli 25.7.2023 Kalajoen terveyskeskuksessa 78 vuoden ikäisenä. TORSTAI 27.7.2023 Keskipohjanmaa 17 Surukiitos Lämmin kiitos Kaikille teille, jotka kunnioititte rakkaamme IRMA HILLEVI NYKÄSEN muistoa ja otitte osaa suruumme. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Meripelastusjohtajan mukaan etsintöjä laajennettiin pian, kun kävi ilmi, että miehen puoliso on yhä veden varassa. Hotakainen, siunattiin haudan lepoon Kaustisen kirkossa 22.7.2023. Siunaamisen toimitti kirkkoherra Veli-Pekka Harju. Knuutila, kuoli 24.7.2023 Honkaharjun Toivontuvalla. Jakomäessä hukkuneen pojan kaverit olivat etsineet tätä, mutta lähteneet sitten kotiin STT Iäkäs nainen kuoli jouduttuaan veden varaan Uudenkaupungin Ruissaarenaukolla Varsinais-Suomessa, kertoi Länsi-Suomen merivartioston johtokeskus keskiviikkona. STT Helsingin Jakomäessä hukkuneen 10-vuotiaan pojan samanikäiset kaverit olivat etsineet poikaa, kun tämä oli joutunut syvälle veteen ja hävinnyt näkyvistä, poliisi kertoi keskiviikkona. Hän oli syntynyt 24.3.1967. Marja Kristiina Lampinen Marja Kristiina Lampinen nukkui pois Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa 16.7.2023. Kaipaamaan jäivät vanhemmat, lapset perheineen, sisarukset, muut sukulaiset ja ystäväpiiri. Pariskunnan mies sekä koira pystyivät uimaan läheiselle luodolle. Vesa Rättyä Nivalalainen Vesa Antero Rättyä kuoli 19.7.2023 Nivalassa 53 vuoden ikäisenä. Lapset olivat olleet yhdessä leikkimässä lammen rannalla, vaikka heitä oli poliisin mukaan kielletty menemästä lammelle. Isohalme, siunattiin haudan lepoon Ullavan kirkossa 21.7.2023. Ulkopuolinen henkilö oli huomannut veneen meressä ilman airoja. Nainen löytyi myöhemmin kaislikosta kuolleena. Muistotilaisuus järjestettin Merijärven seurakuntakodissa. Hätäkeskus sai keskiviikkona iltapäivällä kahden aikaan ilmoituksen tyhjänä ajelehtineesta soutuveneestä. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Helvi Östman Kalajokinen Helvi Marjatta Östman kuoli 24.7.2023 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa 86 vuoden ikäisenä. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Ketään ei epäillä rikoksesta. Kaipaamaan jäivät veli, lähiomaiset sekä muut sukulaiset ja ystävät. Eila Elisabet Savukoski Merijärvinen Eila Elisabet Savukoski on kuollut 23.7.2023 Salmenrannan palvelukeskuksessa 81 vuoden ikäisenä. Kaipaamaan jäivät sisarusten lapset perheineen, sukulaiset ja ystävät. Nivalalainen Väinö Johannes Kuoppala siunattiin Maliskylän kappelissa 21.7.2023. Siunaamisen toimitti kirkkoherra Veli-Pekka Harju. Merijärveläinen Pekka Olavi Tohola siunattiin haudan lepoon Merijärven kirkossa 25.7.2023. Tapausta tutkitaan kuolemansyyn selvittämisen lisäksi pelastustoimen laiminlyöntinä ja kuolemantuottamuksena. Sanni Rakel Korkeakangas, o.s. Aikansa etsittyään kaverit olivat kuitenkin lähteneet kotiin. Siunaamisen toimitti kappalainen Janne Isomaa. Pelastuslaitoksen sukeltaja löysi tämän kuolleena lammesta maanantain vastaisena yönä. Poliisin mukaan pojan vanhemmat soittivat sunnuntai-iltana hätäkeskukseen, kun poika ei ollut tullut kotiin. Omaiset KP 27.07.2023 Seppo Hietala KUOLLEITA Aino Vertanen Kokkolalainen Aino Lilli Vertanen, o.s. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Anitta Kuusinen. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakeskuksessa. Hän oli syntynyt 26.3.1929 Ylivieskassa
Mia Känsäkangas GIF 176, 8. Aada Määttälä TU 64,20) 16:20 M 400m aj, alkuerät (16. URHEILU Urheilutoimitus P. Falkenin Nathalie Blomqvist lähtee naisten 1?500 metrille tilastokakkosena. Kasper Biskop GIF 10.10,50) 20:20 M 110m aj, loppukilpailu (Björkqvist?) 20:35 N 100m aj, loppukilpailu Sunnuntai 30.7. Juoksijat mitalijahtiin Gamlakarleby IF:n Nina Chydenius puolustaa viime vuonna Joensuussa juoksemaansa 10 000 metrin Suomen mestaruutta. Gamlakarleby IF on tässä suhteessa selvästi aktiivisin ja tasokkain seura, sillä yhdeksän GIF:n edustajaa on mukana Lahdessa. Simon Solvin Falken 60.42) 14:55 N korkeus, karsinta (7. Tällä kertaa Chydenius ei ole tilastojen valossa ykkössuosikki, sillä Esbo IF:n Camilla Richardsson juoksi keväällä Lontoossa matkan aikaan 31.12,78. Kristian Hautakoski AV 56,03) 16:30 M keihäs, karsinta (11. He ovat GIF:n kestävyysjuoksija Nina Chydenius ja Falkenin maileri Nathalie Blomqvist. Chydeniuksella ei ole tältä kaudelta vielä tilastoaikaa 10 000 metrille. 2023 välisenä aikana. Miesten juoksumatkoilla GIF:n Filiph Johansson (400 metriä) ja Åsarnan Fredrik Björkqvist (110 metrin aidat) ovat yhdeksäntenä tilastoissa. Kannuksen Uran kasvatti Kortetmaa on 100 metrillä kakkosena ja 200 metrillä ykkösenä. Nathalie Westman GIF 588) 15:50 N 400m aj, alkuerät (11. MAISA JÄRVELÄ Kalevan kisat ovat osa Chydeniuksen valmistautumista Budapestissä järjestettäviin MM-kisoihin.. Kälviäläislähtöinen Alatupa löytyy kolmossijalta miesten 400 metrillä. Aika on noin 2,5 minuuttia Chydeniuksen henkilökohtaista ennätystä parempi. IF Åsarnasta tulee kolme ja Falkenista kaksi kilpailijaa. Naisten 1 500 metrille Kälviän Tarmon Kaisa Honkaharju starttaa tilastojen kahdeksannelta sijalta. Perjantain 10 000 metrille Chydenius lähtee hallitsevana mestarina, sillä hän voitti kymppitonnin mestaruudet sekä Joensuussa 2022 että Tampereella 2021. Miika Tenhunen NU 31.48,13) 19:20 N keihäs, loppukilpailu (Koskimäki?) 19:35 M pituus, loppukilpailu 19:35 N 100m, loppukilpailu 19:45 M 100m, loppukilpailu 20:28 N 1500m, loppukilpailu (2. Minna-Marjatta Liimatainen HU 13.55) 11:30 M 10-ottelu, kiekko (Erkkilä) 13:00 M kiekko, loppukilpailu 13:15 M 10-ottelu, seiväs (Erkkilä) 14:00 M/N Ratakelaus 100m, loppukilpailu 14:35 N moukari, loppukilpailu (Sandkulla?, Kivinen?) 15:35 M 3-loikka, loppukilpailu (Sjölind?) 15:50 M/N Ratakelaus 400m, loppukilpailu 16:10 N 5000m, loppukilpailu (4. Eetu Peltokangas TU 68.26) 16:50 N 800m, alkuerät (14. Juuso Erkkilä LoVe 5806) 11:20 M 10-ottelu, pituus (Erkkilä) 12:35 N moukari, karsinta (5. 14:50 M moukari, karsinta (17. Väinö Venetjoki GIF 4.00,75) Lauantai 29.7. Keskipohjalaisseurojen kasvateista Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustavat pikajuoksijat Anniina Kortetmaa ja Konsta Alatupa ovat top3-tilastonimiä lajeissaan. Kalevan kisat ovat osa Chydenuksen valmistautumista elokuussa Budapestissä järjestettäviin MMkisoihin, johon hänet valittiin jo kesäkuun alussa rankingin perusteella. Lahden tapahtumaan päästäkseen tulosraja tuli olla tehtynä 1.5. Kalevan kisat ja keskipohjalaisurheilijat: Kisojen ohjelmassa lajin perässä suluissa keskipohjalaisedustajan tämän kauden tilastosijoitus ja tulos. Daniel Sjölind Åsarna 13,94) 17:45 N 3000m ej, loppukilpailu 17:45 N korkeus, loppukilpailu (Känsäkangas?, Knutar?) 18:05 M 10-ottelu, 400m (Erkkilä) 18:10 N seiväs, loppukilpailu (Vornanen?) 18:20 M 400m, loppukilpailu (Johansson?, Envall?) 18:30 N 400m, loppukilpailu 18:45 N 7-ottelu, 800m 19:05 M moukari, loppukilpailu (Solvin?) 19:05 M 110m aj, alkuerät (9. 2022–19.7. 5?000 metrille Chydenius lähtee kesän tilastokolmosena. Joni Virkkala GIF 1.53,57, 24. Torstai 27.7. Äskettäin Espoossa järjestetyissä alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Blomqvist juoksi lupaavasti viidenneksi. 10:45 M 10-ottelu, 110m aj (Erkkilä) 11:30 N kuula, karsinta (15. Hanna Vornanen HU 341) 17:05 N 10 000m, loppukilpailu (Nina Chydenius GIF, ei tilastoaikaa 2023, vuoden 2022 aika 33.41,81 3.) 17:05 N kiekko, loppukilpailu 18:20 M kuula, loppukilpailu 18:40 M seiväs, loppukilpailu 18:55 M 10 000m, loppukilpailu (12. Mitali mielessä Chydenius joka tapauksessa Lahteen lähtee. Filiph Johansson GIF 48,31, 13. Richardssonin on tämänkin matkan selkeä ykkönen, mutta Ilona Mononen (15.56,94) ja Chydenius (15.58,01) kamppailevat tiukasta hopeasijasta. Julia Kivinen KP-V 61.05). Myös Blomqvistilla on ollut kesän aikana loukkantumismurheita. Yleisurheilu Nina Chydenius ja Nathalie Blomqvist alueen kärkinimet Lahden Kalevan kisoissa. KePY:n seuroista kolmeen urheilijaan yltää Toholammin Urheilijat, kahden urheilijan voimin edustettuna ovat Kaustisen Pohjan-Veikot ja Himangan Urheilijat. Jarmo Marttila YK 71.67, 18. 13:05 M 10-ottelu, kuula (Erkkilä) 15:20 M 10-ottelu, korkeus (Erkkilä) 15:30 N pituus, karsinta (13. Keskipohjanmaan levikkialueen ÖID:n piirin seuroista 15 urheilijaa kilpailee Lahdessa. Realistisesti arvioituna Keskipohjanmaan levikkialueelta löytyy kaksi ÖID:n seuraa edustavaa juoksijaa, jotka täyttävät todennäköisten mitalistien kriteerit. Kaisa Honkaharju KäTa 4.29,29) 20:38 M 1500m, loppukilpailu (11. Lassi Yli-Kotila KU 74.58, 12. Charlotta Sandkulla Åsarna 63.07, 6. Kaisa Honkaharju KäTa 2.11,01) 17:20 M 800m, alkuerät (14. Salla Koskimäki KP-V 49.90) 19:00 M 20km kävely, loppukilpailu 19:00 N 10km kävely, loppukilpailu Perjantai 28.7. Chydenius omaa mitalisaumat sekä perjantain 10?000 metrillä että sunnuntain 5?000 metrillä. Vilma Knutar GIF 173) 15:50 M 400m, alkuerät (9. klo 24:n jälkeen, kun kaikki osallistujat ovat varmistuneet ja rankingista nostetut urheilijat ovat selvillä. Lopulliset osallistujalistat julkaistaan 26.7. Nea Hassila Drott 61.74, 17. Väinö Venetjoki GIF 1.55,35) 17:20 M 3-loikka, karsinta (14. Christopher Envall Falken 49,24) 16:45 N seiväs, karsinta (19. Lahden Ahkeraa edustavat Tshekin maajoukkuejuoksija Kristiina Mäki on selkeä ykkönen yli seitsemän sekuntia paremmalla ajalla. 17:00 N keihäs, karsinta (12. Kalevan kisojen osanottajat valitaan tulosrankingin perusteella. Miesten 10-ottelussa Lohtajan Veikkojen Juuso Erkkilällä on viidenneksi paras tilastotulos tältä kesältä, mutta kisaan on lähdössä viisi ottelijaa, joilla on aikaisemmilta kausilta Erkkilää kovempi tilastotulos. 10:30 M 10-ottelu, 100m (5. TULOSRANKINGIN perusteella Keski-Pohjanmaan Yleisurheilun seuroista 13 urheilijaa on saanut osallistumisoikeuden tuleviin Kalevan kisoihin. Teemu Wirkkala TU 74.30, 16. Joni Virkkala GIF 3.51,77, 18. Nina Chydenius GIF 15.58,01) 16:15 M 10-ottelu, keihäs (Erkkilä) 16:25 M korkeus, loppukilpailu 16:30 N kuula, loppukilpailu (Liimatainen?) 16:45 M 400m aj, loppukilpailu (Hautakoski?) 17:00 N 400m aj, loppukilpailu (Hassila?, Määttälä?) 17:15 M 5000m, loppukilpailu 17:20 N pituus, loppukilpailu (Westman?) 17:35 M keihäs, loppukilpailu (Yli-Kotila?, Wirkkala?, Marttila?, Peltokangas?) 17:55 N 200m, loppukilpailu 18:05 M 200m, loppukilpailu 18:15 M 10-ottelu, 1500m (Erkkilä) 18:30 M 800m, loppukilpailu (Honkaharju?) 18:45 N 800m, loppukilpailu (Virkkala?, Venetjoki?) Lähteet: Kalevan kisojen verkkosivut, Tilastopaja. Tilastojen perusteella Lahdessa loppukilpailupaikassa ovat kenttälajeissa kiinni GIF:n korkeuskaksikko Mia Känsäkangas ja Vilma Knutar sekä moukarinheittäjät Charlotta Sandkulla (Åsarna) ja Julia Kivinen (KP-V). Fredrik Björkqvist Åsarna 14,79) 19:20 N 3-loikka, loppukilpailu 19:55 M 3000m ej, loppukilpailu (15. Nathalie Blomqvist Falken 4.10,74, 8. Matkan kärkinimistä Sara Lappalainen on puolestaan ollut terveydellisistä syistä koko kesän kilpailutauolla. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 27.7.2023 Keskipohjanmaa 18 Juha Savela Jos mitalisijoja ajatellaan, keskipohjalaismenestys on viikonloppuna Lahdessa kilpailtavissa yleisurheilun Kalevan kisoissa harvojen harteilla
Avausjakson Kuula ratkaisi kolmannessa vuorossa, jossa teki kolme juoksua. MYÖS JARO ON vahvistanut rivejään paikallispelin alla. Yleisurheilu Keihäänheittäjä Lassi Etelätalo palaa takaisin kisojen pariin loukkaantumisista huolimatta. –?MM-valinnoista ei välttämättä tule aivan helppoa tälläkään kertaa, Etelätalo ennusti. Alkukaudella 2022 Akpoveta pelasi Höganäsissa Ruotsin kakkosdivarissa. Viimeisimmät kisat Kaustisella järjestettiin vuonna 2022. –?Ei ole tässä tilanteessa mikään helpoin vaihtoehto, kun pitää heittää peräkkäisinä päivinä. Se johtuu terveystilanteesta ja siitä, ettei ole tuntumaa täyden vauhdin heittoihin, Etelätalo tunnusti. Keihäänheittäjän kausi katkesi kesäkuun alussa kantapäävammaan, jota seurasi pakaralihaksen revähdys jalkakyykkytreenissä pari viikkoa myöhemmin. Kotimaansa sarjojen ohella Holness, 29, Yhdysvalloissa MLS:ssä ja USL:ssä. Kaustisen Pohjan-Veikot on ollut aikaisemmin SM-kisajärjestäjinä yhdeksän kertaa. Pietarsaarelaisseura julkaisi keskiviikkona solmineensa loppukauden kattavan sopimuksen jamaikalaisen keskikenttäpelaaja Omar Holnessin kanssa. Kuluva kilpailukausi huipentuu Budapestin MM-kisoihin elokuun lopulla, mutta Etelätalo lähtee loppukesään varovaisin askelin. elokuuta. Suomalaista Oliver Helander ja Etelätalo ovat ylittäneet MM-kisojen tulosrajan 85,20. Etelätalon arvokisasaldo on vakuuttava. –?Olen ehtinyt käydä loukkaantumisten jälkeen pari kertaa heittämässä, mutta vauhdit olivat aika maltillisia. Haluamme ennen sitä nähdä hänet treeneissämme. Sen hän myös teki ja tapansa mukaan viimeisellä heitollaan. Topias Laine ja Toni Keränen tavoittelevat Kalevan kisoissa tulosrajaa tai hyvällä tuloksella ja sijoituksella rankingpaikkaa. Kalevan kisojen ohjelma on hankalampi. –?Nyt ajatus on vain Kalevan kisoissa ja ensimmäinen tavoite on päästä karsinnasta finaaliin. Kakkospalkittu oli kolme juoksua lyönyt Tuomo Rautio, joka tällä kertaa pelasi jokeripaidan sijaan kolmoskopparina. TOMMY LÅGLAND Pasi Rein HELSINKI (STT) Münchenin EM-kisojen pronssimitalisti Lassi Etelätalo palaa kilparadoille Lahden Kalevan kisoissa loppuviikosta. Kisan aikana on käytössä kolme rataa. Akpoveta saapui keskiviikkona Norjasta Suomeen ja hän on torstaina mukana KPV:n treeneissä, sanoo KPV:n kakkosvalmentaja Aki Sipilä. URHEILU TORSTAI 27.7.2023 Keskipohjanmaa 19 Juha Savela KOKKOLA Nigerialaishyökkääjä Oke Akpovetan paluu Kokkolan Pallo-Veikkoihin on sinettiä vaille. Akpoveta purki sopimuksensa viime vuoden lopulla, eikä ole sen jälkeen pelannut. Sen jälkeenkään ei ole sen täsmällisempää tavoitetta kuin heittää mahdollisimman pitkälle, Etelätalo kertoi asenteestaan. Etelätalo voitti Suomen mestaruuden tuloksella 84,62. KEIHÄSKARSINTA heitetään Budapestin MM-kisoissa 25. Muutenhan Oke on meille tuttu kaveri, joten tiedämme mitä saamme, mutta pelikunto pitää tietysti varmistaa, Sipilä jatkaa. Sieltä hän siirtyi Maltalle FC Vallettaan. Mikäli viime hetken yllätyksiä ei tule, Akpovetan pelilupa pyritään saamaan kuntoon mahdollisimman pian. Lukkari Niklas Vähä toi kolme juoksua ja nappasi ykköspalkinnon. Kruupakan ampumarata kerää haulikkolajien SM-kisaan noin 110 osallistujaa. Hän pelasi 13 ottelua, joissa teki yhdeksän maalia. Akpoveta, 31, pelasi Pallo-Veikoissa Ykköstä kaudella 2021. Silloin hän ilmoitti rauhallisesti, että ”pitää vain vastata vielä pidemmällä heitolla, jos muut heittävät pitkälle”. – Sopimusneuvottelut ovat loppusuoralla, mutta nimiä ei ole vielä papereissa. Etelätalo myöntää, että pakollinen kilpailutauko sievästi muotoiltuna harmitti varsinkin kesäkuussa, kun väliin jäi kotimaan kauden mieluisimpia kilpailutapahtumia Paavo Nurmen kisoista alkaen. Viimeiset kolme kautta Holness on pelannut Englannissa National Leaguessa Darlingtonissa, Bath Cityssä ja Gloucester Cityssä. Jaron valmentaja Stephen Ward kertoo seuran verkkosivuilla Holnessin olevan hyvin liikkuva keskikenttäpelaaja, joka pystyy juoksemaan ”boksista boksiin”. Ei niin valmiina kuin haluaisi, mutta hän on odottanut tilaisuutta monta viikkoa. Jalkapallo Tuttu nigerialaishyökkääjä voi olla KPV:n riveissä jo lauantain paikallispelissä, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Vaikeuksista huolimatta Etelätalo pääsee kilpailemaan. Aina kilpaillaan, kun se on mahdollista, joten on mukava päästä taas mukaan. Kalevan kisoihin Etelätalo joutuu keskenkuntoisena, mutta kilpailu on silti yksi kesän kohokohdista. Toisella jaksolla Kuula teki kaikki juoksunsa toisen vuoron tasoittavalla. Toni Kuusela on valintakelpoinen rankingin perusteella. –?”Voi tulla mitä vaan” -fiilis, mutta kisoihin menossa, Etelätalo tiivisti tilanteensa keskiviikkona. Kuula otti kotivoiton. Nyt ne ovat vielä mahdollisimman lähekkäin, Etelätalo totesi. Budapestiin ehtisi valmistautua kuukauden ajan, ja neljä viikkoa on aika pitkä aika. Ei ollut silloin sekään mukavaa. Aiemmin tällä viikolla Jaro julkisti loppukauden kattavan sopimuksen hyökkääjä Keanu MarshBrownin kanssa. Tänä vuonna Akpoveta on hakenut pelipaikkaa Norjasta ennen Kokkolaan paluutaan. Lahdessa Etelätalo heittää toipilaana. –?Tähän kilpailuun tuli kiire, mutta MM-kisat olisi eri juttu. –?Kisaaminen on tämän homman paras juttu. Toipilas puolustaa mestaruutta Keihäänheittäjä Lassi Etelätalo osallistuu Kalevan kisoihin loppuviikosta. –?Siinä oli paljon hyviä kisoja, joissa olisin mielelläni heittänyt, Etelätalo vahvisti. –?Reittä pääsin kuntouttamaan nopeasti, mutta kantapää vaivasi jopa kävellessä, kun yritin pysyä 2,5-vuotiaan lapsen vauhdissa. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO KAUSTINEN Kaustisella järjestetään viikonloppuna automaatti-trapin SMkilpailut. Akpovetan paluu sinettiä vailla Oke Akpoveta (oik.) pelasi kaudella 2021 13 ottelua KPV:n paidassa. –?Minulle olisi nyt helpointa, jos olisi vain yksi kisa. Keihään karsinta alkaa lauantaina 16.30 ja finaali sunnuntaina 17.35. – Pelilupa-asiat eivät ole yksin meidän käsissämme, mutta kaiken onnistuessa on mahdollista, että Akpovetalla on pelilupa jo ennen lauantain paikallispeliä Jaroa vastaan, Sipilä jatkaa. Etelätalo kilpailee Suomen mestaruudesta päinvastaisissa tunnelmissa kuin viime vuonna Joensuussa. Kisat alkavat perjantaina ja päättyvät sunnuntaina. Hän on heittänyt aina kahdeksan parhaan joukkoon. Jamaikan maajoukkuepaidassa Holness on esiintynyt viisi kertaa. Tokion 2021 olympialaisissa hän oli kahdeksas. Ennen viime syksyn EM-mitalia hänellä oli neljännet sijat MMja EM-kisoista. elokuuta ja loppukilpailu välipäivän jälkeen 27. –?Nyt ei ole samanlaista varmaa fiilistä. Kaustiselle A-trapin SM-kisoihin yli sata ampujaa YLIVIESKA Ylivieskan Kuula kasvatti pistetiliään pesäpallon miesten suomensarjan länsilohkossa, kun se kaatoi kotonaan Alajärven Ankkureiden kakkosen jaksoin 2–0 (5–2, 4–1)
päivä, loppukilpailut: Miehet, 50 m ru: 1) Qin Haiyang Kiina 26,29, 2) Nic Fink USA 26,59, 3) Sun Jiajun Kiina 26,79. Tuuri, Caijus, Veeran Poika, Sheikki, Herra Heinämies, Kartier, Vixeli, Enon Vilppi, Hissun Feeniks ja Uljas Suomalainen. klo 18 AREENA: Tervetuloa kuumaan pesistunnelmaan! LIPUT 12,/ ALLE 16-V. Lahtinen oli alkuerissä 25:s ajalla 2.13,65, kun välieriin eteni 16 nopeinta. Tuossakin pelissä joukkue käyttäytyi epäurheilijamaisesti, joten teimme päätöksen joukkueen sulkemisesta turnauksesta. Tapahtumat saivat alkunsa perjantaina, kun FK Smiltene/BJSS:n ottelu Paimion Hakaa vastaan D12-poikien sarjassa jouduttiin keskeyttämään. Lahtinen karsiutui välieristä. Henkilökohtainen mielipiteeni on, ettei seuralla ole asiaa Kokkola Cupiin, turnauksen kilpailupäällikkö Kimmo Koivukoski kertoo. Lisäksi kyseisen joukkueen kaikki ottelut merkittiin latvialaisten tappioksi 0-3, Koivukoski kertoo. CUPIN KILPAILUPÄÄLLIKKÖ Koivukoski on ollut tehtävässään reilut kymmenen vuotta ja tämä oli hänen aikanaan ensimmäinen kerta, kun jokin joukkue on suljettu epäurheilijamaisen käytöksen vuoksi ulos turnauksesta. Jalkapallo Epäurheilijamainen käytös toi latvialaisseuralle porttikiellon turnaukseen. Lahtinen on tottunut aloittamaan päämatkansa rauhallisella vauhdilla, mutta MM-altaassa 20-vuotias suomalainen säpsähti kilpakumppaniensa räväkkää aloitusta. Fukuoka: Pitkän radan (50 m) MM-kilpailut, 4. – Saimme raportit tuomarilta ja muilta asianosaisilta. Meidän pitää järjestäjinä entistä tarkemmin käydä näitä asioita joukkueiden kanssa etukäteen läpi. Joukkue pelasi tarpeettoman kovaa, protestoi tuomioita, näytti kansainvälisiä käsimerkkejä ja haastoi vastustajaa tappeluun. Clas-Olav Slotte FUKUOKA (STT) Laura Lahtisen kisapäivä päättyi pettymykseen Japanin Fukuokassa järjestettävissä uinnin MMkilpailuissa, kun suomalaisuimari karsiutui välierävaiheesta naisten 200 metrin perhosuinnissa. Lisäksi seura sai toistaiseksi voimassaolevan porttikiellon Kokkola Cupiin. Valmennus ei mitenkään puuttunut pelaajien käytökseen, vaan pikemminkin ruokki sitä. Ottelu oli muutenkin joukkueen viimeinen tässä turnauksessa, koska se oli menettänyt mahdollisuutensa jatkopeleihin, Koivukoski kertoo. Hetviinan valitsemisen myötä Varoitus tipahti kilpailun varahevoseksi Humu-Liisan kanssa. – Osittain sen vuoksi nyt annettiin myös kova rangaistus. Matkan alkuerät ja välierät uidaan torstaina. En vain saanut enää tekniikkaa oikeille raiteille, Lahtinen sanoi Uimaliiton äänitallenteella. Kuninkuuskilpailuun ilmoitettiin 13 oria, joista paikan pääkilpailuun saivat pistejärjestyksessä Evartti, Parvelan Retu, H.V. Latvialaisseuran toinenkin joukkue sortui vastaavaan käytökseen lauantaina. Piste, Virin Varpu, Lumi-Oosa, Lakan Leija, Sirpsakka, Pirttilän Olga, Hulluduunari, Vennelmon Varma, Sanahelinä, Tutun Impi ja Hetviina, joka lunasti paikkansa kisaan villillä kortilla. TORSTAI 27.7.2023 Keskipohjanmaa 20 PE 28.7. ILMAISEKSI! YKKÖSPESISTÄ KANNUKSESSA! An tti To ivo la OTTELUISÄNTÄ: OTTELUISÄNTÄ: Juha Savela KOKKOLA Latvialaisseura FK Smiltene/ BJSS:n kahden joukkueen epäurheilijamainen käytös viime viikonloppuna pelatussa Kokkola Cupissa johti joukkueiden sulkemiseen turnauksesta. Koivukoski kertoo saaneensa joukkueen edustajilta vielä myöhään perjantai-iltana yhteydenottoja, jossa perättiin päätöksen perusteluja. ILMAISEKSI! Tervetuloa kuumaan pesistunnelmaan! LIPUT 12,/ ALLE 16-V. Minulle on kerrottu, että viime vuosituhannen puolella joku venäläisjoukkue olisi suljettu tappelun vuoksi turnauksesta, Koivukoski kertoo. Valistus, valvonta ja sanktiot ovat ensisijaiset keinot, joilla asiaan pyritään vaikuttamaan. 200 m pu: 1) Leon Marchand Ranska 1.52,43, 2) Krzysztof Chmielewski Puola 1.53,62, 3) Tomoru Honda Japani 1.53,66. Naiset, 200 m vu: 1) Mollie O’Callaghan Australia 1.52,85 (ME), 2) Ariarne Titmus Australia 1.53,01, 3) Summer McIntosh Kanada 1.53,65. Tammojen puolella valinnat olivat kohtuullisen selkeät, mutta orien kohdalla viimeisen paikan lunastajaa saatiin jännittää viimeiseen saakka. Se oli Kohti Kuninkuusraveja -pisteytyksessä Uljas Suomalaista korkeammalla, mutta päätoimikunta päätti nostaa Tapio Perttusen valmennettavan mukaan kuninkuuskisaan ohi Vixenin. Ensimmäisten 50 metrin jälkeen menin vähän paniikkiin ja ajattelin, ettei tästä voi tulla enää mitään, kun olen niin paljon muita jäljessä. – Kyse oli seuran vanhemman ikäluokan ottelusta virolaisseuraa vastaan. Tapahtumat johtivat siihen, että peli keskeytettiin noin 15 minuutin jälkeen. Sekajoukkueet, 4x100 m skuv: 1) Kiina 3.38,57, 2) Australia 3.39,03, 3) USA 3.40,19. Kahden joukkueen rähinöinti toi siis seuralle porttikiellon tuleviin turnauksiin. Lahtinen kisaa MM-kisoissa vielä 200 metrin rintauinnissa. Koivukoski sanoo, että cupin järjestäjät kiinnittävät jatkossa entistä enemmän huomiota siihen, että vastaavilta tapauksilta vältyttäisiin. – Seuran kahden joukkueen käytös pelikentillä oli niin poikkeuksellista ja jalkapalloon kuulumatonta, että se pitää kitkeä jatkossa pois. Delffarit (delfiinipotkut) toimivat ihan okei, mutta uinti lähti taivaan tuuliin heti. ”Seuralla ei ole asiaa Kokkola Cupiin” Latvialaisjoukkueiden käytös jäi kauas reilusta pelistä ja johti seura porttikieltoon Kokkola Cupiin. Alkukilpailujen suomalaislaji: Naiset, 200 m pu: 1) Helena Rosendahl Bach Tanska 2.07,57, ...25) Laura Lahtinen Suomi 2.13,65. Kuningatarkilpailuun ilmoitettiin 17 tammaa, joista valituksi tulivat Kohti Kuninkuusraveja -pistejärjestyksessä Suven Sametti, M.A. Tästä asiasta keskustellaan myös, kun me järjestäjäorganisaationa käymme nyt päättyneen turnauksen kokemuksia läpi. 15-vuotias Vixen jäi orien puolella ainoaksi varahevoseksi. Vein asian turnauksen juryn käsittelyyn, joka yksimielisesti päätti sulkea joukkueen turnauksesta. Lahtinen putosi päämatkallaan MM-välieristä –?Oli omasta mielestäni aika katastrofiuinti. 800 m vu: 1) Ahmed Hafnaoui Tunisia 7.37,00, 2) Samuel Short Australia 7.37,76, 3) Bobby Finke USA 7.38,67. Villin kortin mahdollisuutta käytettiin nyt ensimmäistä kertaa, kun Kohti Kuninkuusraveja -pistejärjestelmä on käytössä toista vuotta.. – Yleensäkin tällaiset tapaukset ovat poikkeuksellisia koko cupin historiassa. HELSINKI (STT) Kuninkuusravien päätoimikunta Kuninkuusravien pääkilpailujen osallistujat nimetty julkisti keskiviikkona Kouvolassa puolentoista viikon kuluttua ajettavien Kuninkuusravien pääkilpailujen hevoset