Hän pitääkin siirtolapuutarhaa hyvän terveytensä salaisuutena. Hän toivoisi, että ihmiset tervehtisivät tai edes hymyilisivät hänelle. Sunnuntai 26.7.2026 Keskipohjanmaa.fi | Nro 57 Kun edes hymyiltäisiin 1 Sivu 3 Kokkolan katukuvassa myös Lintumiehenä tunnetulla Matti Uutelalla on painavaa sanottavaa. Matti Uutelan tunnistaa sulkapäähineestä. 1 Sivu 7. Ajan myötä painopiste on siirtynyt hyötyviljelystä kohti mökkimäisempää tunnelmaa, ja nykyään lähes jokaisessa mökissä on nykyään sähköt. JANI KAUTA 1 Sivu 6 Siirtolapuutarhalla ei tarvitse olla kummoinen viherpeukalo Tullimäen siirtolapuutarhalla juhlitaan puutarhan 80-vuotispäivää. Kohta ysikymppinen Kaisa Syri on löytänyt siirtolapuutarhalta ”nuoruuden lähteen”. 87-vuotias Kaisa Syri on viljellyt palstaansa jo 40 vuotta. JANI KAUTA Jääkö yleisö uutispimentoon, kun onnettomuustiedottaminen muuttuu. Hän aikoo lopettaa vapaaehtoisen roskien keruun
Hartikaisesta on mukavaa, että Ykspihlajan kirppistapahtumaa järjestetään vuodesta toiseen. Eniten kaupaksi meni lastenvaatteita ja leluja. – Aika paljon täällä käyvät lapsiperheet, myös eläkeläisiä näkyy. Se kannatti, sillä heti kymmeneltä tapahtuman alkaessa puisen talon pihamaan portilla oli kiinnostuneita ostajia, jotka olivat saaneet vinkkiä Facebookista. Myytävää kyllä löytyy, sillä myös lapset ja lapsenlapset tuovat tavaroitaan mummujen myytäväksi. – Päästiin vierailemaan, kun laitettiin viltti ja vaaterekki naapurin puolelle. Tarvetta olisi miehiselle krääsälle, kerrankin yksi mies kysyi, että eikö ole työkaluja myynnissä, Hartikainen nauroi. – Mutta jos jotain kivaa löytyisi, joka vuosi löytyy kyllä jotain. – Joku vuosi kun meillä ei vielä ollut autotallia, satoi niin että kyhjötettiin terassin suojissa. Jos on lomareissu päällä samaan aikaan, äiti tulee myymään puolestani. Tämä on niin yksinkertaista ja helppoa, kun ei tarvitse lähteä mihinkään, hän kiitteli. Tuttujen ja tuntemattomien kanssa juteltiin. Siinä tutustui hyvin ihmisiin, Hartikainen muisteli. – Kulttuuriviikolla kaikki tiet vievät Pihlajaan, Rita-Pekuri tiivisti. Lauantaina järjestettiin vielä perinteinen Yxpila kirppis race. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 26. Me emme ole tainneet olla muuten mukana tässä tapahtumassa, mutta Satamakadun markkinoilla olemme olleet myymässä, Rita-Pekuri kertoi. SAMOILLA LINJOILLA olivat ykspihlajalaiset Suvi Rita-Pekuri ja Olivia Pekuri. – Pihlajaviikko on pienen kylän iso tapahtuma. Jaana Vähäkangas (vas.) ja Sari Nissilä kertovat, että kirpputoritapahtumassa käy yleensä paljon tuttuja, mutta tänä vuonna aamun ensimmäiset kävijät olivat tulleet Oulusta. Yhtenäkin vuonna kirppiskierroksella kävivät talon entiset asukkaat, ja välillä kuulee vanhemmalta väeltä tarinoita siitä, keitä naapurustossa on milloinkin asunut. Ykspihlajassa tavaraa myymässä vasemmalta oikealle Sonja, Venla ja Leevi Hartikainen. Suvi Rita-Pekuri (vas.) ja Olivia Pekuri aloittavat kirppiskierroksensa naapurista. Tuntuu, että jokaiselle löytyy täältä jotakin, Välikangas kertoi. Kaksikko oli kiertelemässä kirpputoreja, ja he aloittivat läheltä, nimittäin naapuristaan. heinäkuuta 2026 2 // UUTISET Ykspihlajassa pihat muuttuivat kirpputoreiksi Camilla Uçan Ykspihlajan kulttuuriviikko on kääntymässä kohti loppuaan. 16-vuotiaalla Pekurilla oli toiveissa löytää tapahtumasta kirjoja ja lamppuja, kirjoista mieluiten fantasiakirjoja. Myyjät kuitenkin kiittelivät siitä, että ihmisiä saapui säästä huolimatta paikalle. VAIKKA AAMUPÄIVÄLLÄ tihkutti vettä, autotallin suojissa se ei haitannut. Yhtenä vuonna he olivat myymässä Yxpila kirppis racessa yhdessä kyseisten naapurien kanssa. Lapsilla oli pulmaan heti ratkaisu, että miksi ei myytäisi autotallin seinältä löytyviä työkaluja. Rita-Pekurilla ei ollut erityisesti etsinnässä mitään. Kaksikko myy vuosittain tavaraa ykspihlajalaisessa kirpputoritapahtumassa vähän sen mukaan, miten sattuvat olemaan vapaana. Varsinaisesta kirppiskilpailusta ei kuitenkaan ollut kyse, vaan satamakaupunginosa heräili sateiseen päivään rauhassa, eikä tungosta päässyt syntymään. Välikankaan mukaan kirppistapahtumassa näkee vuosittain samoja, tuttuja naamoja. CAMILLA UÇAN. Tutut ja tuntemattomat ovat viettäneet Ykspihlajassa kulttuuriviikkoa, joka päättyy tämän vuoden osalta tänään. Keskustelu kulki käytetystä tavarasta Ykspihlajan kulttuuriviikkoon. – Lähes joka vuosi olemme myymässä. – Tämä on vanhan asuinalueen etu, uudella ei ehkä ole näin paljon historiaa. – Aamun ensimmäiset asiakkaat olivat Oulusta, Nissilä kertoi. Venlalla ja Leevillä on ikäeroa vain vuosi ja kolme kuukautta. Jossakin kohtaa autotalliin juoksivat 11-vuotias Venla Hartikainen ja vuotta nuorempi Leevi Hartikainen. Hartikaisella tämä oli kuudes kerta, kun hän oli mukana myymässä tavaraa Yxpila kirppis racessa. Autotallin siimeksessä odotti Sonja Hartikainen ja tämän täti, joka oli tuonut tavaraa myyntiin. Jaana Välikangas ja Sari Nissilä laittoivat Puskaradioon jo aamulla videon myytävistä tuotteistaan
Sen sijaan pystytetään joku betonikolossi siihen paikkaan, missä susien kuuluisi asua, Uutela sanoo. Seitsemän kertaa minäkin olen ollut syöpäleikkauksessa ja piti saada kunto nousemaan. SAMALLA Uutela perää kaupungilta rakenteellisia muutoksia. Ja kun sen joutuu tekemään yksin, pitkiä matkoja ja pitkiä päiviä, Uutela sanoo. Lenkki kulkee siellä, missä tarve on: jos täällä ei näy roskia mutta tuolla näkyy, suunta on sillä selvä. – Vissiin minä kuulun eri kategoriaan kuin muut. – Olen saanut terveyteni takaisin tällä hommalla. Myös Suntin kohtalo panee miehen mietteliääksi. Eivätkä pussit ole mitään 40 litran kauppakasseja, vaan suuria, 75 litran säkkejä. Vaikka roskien kerääminen päättyisikin, eläinten auttaminen ei pääty. Pian nuo samaiset litrat jäävät poimimatta. Tällä kertaa päätös pitää, hän vakuuttaa. Siinä on vain ne, mitä minä olen kerännyt, Uutela sanoo. Uutela arvelee, että ihmiset tietävät, kuka hän on ja mitä hän tekee. ROSKIEN kerääminen on tuonut Uutelan elämään jaksamista ja terveyttä. Pitkät matkat ovat kohottaneet kuntoa, ja pitkään roskien keräämisestä sai hyvää mieltäkin. Jos kaupungista häviää naakat ja varikset, tilalle tulevat rotat. Tässä ei ole kiireellä mitään tekemistä, haittaa vain. JANI KAUTA " Hän toivoisikin, että myös hänet kohdattaisiin kuin kenet tahansa – tervehdittäisiin tai edes hymyiltäisi.. – Ihmiset voisivat käyttää jo olemassa olevia alueita tarkoituksiinsa, eikä vallata uusia. Hän kertoo keräävänsä tyypillisesti kahdesta kuuteen pussia roskaa päivittäin. – Eikä se roska siihen lopu. Linnutkin ovat vähentyneet täällä niin paljon, että menee päiviäkin, ettei niistä kuule mitään. Se on hänen mukaansa päästetty liian huonoon kuntoon. Vaakakupissa painaa myös arvostuksen puute. Tänä vuonna hän on kerännyt jo 200 pussia roskaa, viime vuonna 1500 pussia, Uutela laskeskelee. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 26. – Se varmaan laitetaan kohta tukkoon ja mökkejä päälle. heinäkuuta 2026 UUTISET // 3 Lintumies laittaa roskapihdit naulaan Jani Kauta Jo toista vuosikymmentä Kokkolan katukuvaa vapaaehtoisesti siistinyt Matti Uutela – tai kokkolalaisten keskuudessa Lintumies – on saanut tarpeekseen. Kävelyä tulee jopa 20 kilometriä päivässä. – Susia jatkuvasti jahdataan ja tapetaan, eikä niille anneta ympäristöä, missä he voivat kasvaa, pesiä ja elää. – Kyllä minä mieluummin heitä katson kuin rottia, Uutela toteaa. Päätöstä hän on kypsytellyt jo vuosia. Sen vuoksi hän toivoisikin, että myös hänet kohdattaisiin kuin kenet tahansa – tervehdittäisiin tai edes hymyiltäisi. Kävelykadulla hyppii pieni, kuparipäinen pikkuvarpunen. – Alkaa kaksikymmentä vuotta yhtä hommaa kyllästyttää. Ihminen on kaapannut luonnosta jo liian ison haukkauksen. Jos laitettaisiin kunnon startti hommalle, Suntin varteen voisi tehdä vaikkapa virkistyspaikkoja, joissa ihmiset voisivat nauttia, olla brunssilla tai syödä aamupalaa. Tästäkin jos lähdetään kohti sairaalaa, matkalla ei ole ensimmäistäkään roskista, Uutela sanoo. Uutela on huolissaan muiden muassa susien elinalueista. – Minulla on usein linnuille evästä, on jäniksille ja ketuillekin. VAIKKA roskankeruu päättyy, luontoja eläinrakas Uutela ei aio jättää paikallista, yhden miehen luontoaktivismiaan. Sanavalinnat ovat painavia, mutta hyvästä syystä. Uutela nimittäin ilmoittaa, että tämä riittää. – Kyllä minä jo muutama vuosi sitten lehdessäkin ilmoittelin, että pistän hanskat naulaan; että alan elelemään kokkolalaisittain ja alan vain katsomaan, kun muut roskaa. – Kuka kantaa kilometritolkulla roskia mukanaan. Minä olen eri mieltä: luonnosta ei välitetä lainkaan. Työnsarkaa olisi vaikka lopuksi ikää. Kokkolalainen eksentrikko vaatii kaupungilta ratkaisuja roskaamiseen. Pelkästään viime vuonna hän on noukkinut siis 112 500 litraa roskaa, vuosien saatossa se tekee miljoonia litroja. Hän keskittyy tästä lähtien kaupungin eläinten hyvinvointiin. Kuka rottia tänne haluaa. Jopa puolet siitä on ollut lasinsiruja, Uutela kertoo. Kun jo ostetut roskapussit kuluvat loppuun, Uutela vannoo laittavansa roskapihdit naulaan lopullisesti. – Niitä pitäisi nimenomaan lisätä. Ja kun kaupungista poistuu, löytyy korjattavaa vielä lisää. Urakka olisi pienempi, jos roskakoreja olisi katukuvassa enemmän. Tai ehkä oikeammin: kävelyä tuli jopa 20 kilometriä päivässä. Silloin kun on vatsapeitteet auki, ei siinä mihinkään punttisalille lähdetä, Uutela sanoo. – Lehdissä aina kirjoittelevat, että ihmiset tykkäävät puhtaasta luonnosta. Ihmiset ovat ennakkoluuloisia, Uutela sanoo. – Mieluummin sellaista rauhallista, hiljaista kävelyä ja kulkemista. Katkeruus syntyy vähemmästäkin. Kävelykadullakin näkee roskaa, kun vain tarkkailee ympäristöä sillä silmällä. Luonto ja eläimet ovat Uutelalle sydämen asioita
– Ja postasit sen Facebookiin, Maja Bogdanović naurahtaa. – Sama juttu minulla. LOPULTA mahdollisuus kunnon tutustumiseen tuli kesällä 2017, kun Vladimir Mendelssohn kutsui heidät jälleen Kamarimusiikkiin. Kun he olivat pieniä, hulluin ja monimutkaisin moderni musiikki sai heidät nukahtamaan, pariskunta nauraa. " Jos Kuhmossa paistaa aurinko, maailmassa ei ole parempaa paikkaa olla. En halunnut paljastaa tunteitani liian avoimesti Majalle, koska olin vähän ujo, Rowland kertoo. Maja Bogdanović muistaa yhä, kuinka vaikuttunut hän oli kuullessaan tulevan puolisonsa soittoa festivaalikonsertissa. Lily soittaa jo selloa ja hieman myös pianoa. Gvetadzen ansiosta he saivat viestiyhteyden auki. Siinä vaiheessa Rowland oli jo Kamarimusiikin vakiokasvo, mutta Bogdanović oli festivaalilla ensimmäistä kertaa. – Jos Kuhmoa ei olisi ollut, emme olisi 99,9 prosentin varmuudella yhdessä. Rowlandin mukaan Kuhmo oli täydellinen tutustumispaikka, koska pikkukaupunki oli eristyksissä muusikoiden kiireisestä, matkustamisen täyteisestä arjesta. – Oli absurdia, että minä olin Belgradissa, Majan kaupungissa yhden musiikkiprojektin takia ja Maja oli Amsterdamissa. – Lapsille on ihanaa saada kotiin mielenkiintoisia muusikoita ympäri maailmaa. Tehnyt yhteistyötä erityisesti Krzysztof Pendereckin kanssa. Musiikki täydensi rakkauden Huippumuusikoiden rakkaustarina ei olisi alkanut ilman Kuhmon taikaa. KUHMON KAMARIMUSIIKKI / JONAS KUKKONEN. Nyt he saapuvat festivaalille joka kesä kahden tyttärensä, pian kolme vuotta täyttävän Evin ja viisivuotiaan Lilyn, kanssa. Paikan päällä kummallakin oli huonoa onnea mökkimajoituksen kanssa: Rowlandin mökissä oli hämähäkkejä ja Bogdanovićilla äänekäs kämppäkaveri. Ajattelin, että ehkä Maja kokee viestini vähän liian suoraksi ja hulluksi, mutta päätin tekstata hänelle, että olisiko sinun mahdollista tulla kolmen päivän päästä Tanskaan, Rowland muistelee. 1 Esiintynyt kamarimuusikkona monilla maineikkailla konserttilavoilla sekä muun muassa Zürichin Tonhalle-orkesterin, Berliinin sinfoniaorkesterin ja Tokion filharmonisen orkesterin solistina. Tuttavuus ei edennyt yhdessä syötyä lettua ja satunnaisia kohtaamisia pidemmälle, sillä molemmat olivat parisuhteissa. Se tapahtui pari viikkoa Kuhmon Kamarimusiikin jälkeen lastenkonsertissa, joka oli osa tanskalaista Fejø-festivaalia. Tämä on taianomainen festivaali järvien, metsien ja muutaman itikan keskellä, Rowland kiteyttää. 1 Levyttänyt useille levymerkeille. heinäkuuta 2026 4 // KULTTUURI Katja Mabrouk ”Tuossa on tuleva aviomieheni, mutta hän ei vielä tiedä sitä.” Näin viestitti sellisti Maja Bogdanović äidilleen, kun viulisti Daniel Rowland oli kymmenkunta vuotta sitten konsertoimassa Serbiassa hänen synnyinkaupungissaan Belgradissa. Maja Bogdanović 1 Lukuisissa kansainvälisissä kilpailuissa menestynyt sellisti, joka on syntynyt vuonna 1982 Belgradissa. HUOLI oli turha, sillä innokkaasta fanista ei aiheutunut ongelmaa. NYT JÄLKEENPÄIN heitä ihmetyttää ensitapaamisen myöhäinen ajankohta, sillä heillä on monia yhteisiä muusikkoystäviä. Bogdanovićin ei pitänyt alun perin edes soittaa tapahtumassa. – Hän kysyi, tiedänkö ketään, joka voisi tulla. Kiireistä lapsiperhearkea helpottaakseen he ovat luoneet kodistaan keskuksen, jossa he voivat kokoontua yhteen soittamaan muusikkoystäviensä kanssa. Voit ihailla jotakuta, mutta jos näet hänen soittavan huonosti ja intohimottomasti, kiinnostus ei ole mahdollista, Bogdanović paljastaa. Niin heille on helpompaa laittaa lapset iltaisin nukkumaan. Musiikki täydentää kokonaisuutta, Rowland lisää. 1 Viulunsoiton professori Lontoon Royal College of Musicissa. 1 Esiintyy sekä orkestereiden solistina että kapellimestarina eri puolilla Eurooppaa, mutta myös sen ulkopuolella. Muusikot saivat yhteistä aikaa harjoitusten ja esiintymisten lomassa, vaikka he eivät soittaneet samoissa kamarimusiikkikokoonpanoissa. KAMARIMUSIIKKIFESTIVAALEILLE perhe tulee joka kesä, jos se vain on mahdollista. Balettia rakastavat tytöt jaksavat seurata harjoituksia, koska he ovat tottuneet siihen. – On tosi liikuttavaa ja koskettavaa tulla tänne aina takaisin. Viime viikolla Rowland yhytti sieltä äitinsä kotikaupungista, Alankomaiden Enschedestä kotoisin olevan pariskunnan, joka on käynyt festivaalilla toistakymmentä vuotta. – Olimme yli viikon kivassa, rennossa yhteisössä, jossa vietimme aikaa pyöräillen, järven rannalla, Salakamarilla ja nuotion äärellä saunabileissä. KUKA. Daniel Rowlandilla ja Maja Bogdanovićilla on monia yhteisiä muusikkoystäviä, mutta siitä huolimatta vei vuosia ennen kuin he onnistuivat tutustumaan toisiinsa. Kamarimusiikkifestivaalille perheen tuovat Bogdanovićin ja Rowlandin esiintymiset, mutta myös se, että heidän rakkaustarinansa sai alkunsa siellä. Musiikilliset maailmamme olivat yhteydessä toisiinsa, mutta jotenkin emme koskaan soittaneet yhdessä, tuolloin Pariisissa asunut Bogdanović sanoo. 1 Tehnyt yli 35 levyä. Kumpikin oli soittanut tahoillaan muun muassa Kamarimusiikin edesmenneen taiteellisen johtajan, alttoviulisti Vladimir Mendelssohnin sekä pianistien Nino Gvetadzen ja Natacha Kudritskayan kanssa. Muusikoille tärkeä elementti on myös uskollinen yleisö, joka tulee vuodesta toiseen festivaaleille pitkienkin matkojen päästä. Daniel Rowland tuli Kuhmoon Etelä-Afrikasta kintereillään naisihailija, joka seurasi muusikkoa kaikkialle. Keksin heti, että tiedän. 1 Perusti vuonna 2005 Alankomaihin Stift-festivaalin, jonka taiteellisena johtajana toimii. KUKA. Vanhemmat eivät odota lapsistaan muusikoita, mutta pitävät tärkeänä sitä, että nämä oppivat ymmärtämään musiikin kieltä. Kirjoitimme toisillemme, mutta emme silti tavanneet, Rowland kertoo. 1 Opettaa ympäri maailmaa eri mestarikursseilla. – Otin kuvan Majasta ja hänen silloisesta poikaystävästään järven äärellä, Daniel Rowland muistelee. Heitä ilahduttaa se, että nykyisten taiteellisten johtajien Minna Pensolan ja Antti Tikkasen kaudella festivaali on säilyttänyt juurensa, mutta kehittyy ja luo uutta. VUONNA 2021 avioituneet taiteilijat asuvat Amsterdamissa tyttäriensä, viisivuotiaan Lilyn ja pian kolme vuotta täyttävän Evin, kanssa. – En usko, että voisin olla huonon muusikon kanssa. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 26. Kuhmo on Maja Bogdanovićin ja Daniel Rowlandin mielestä magneettinen paikka, johon liittyy esiintymisen ilon lisäksi nostalgiaa heidän tutustumisestaan, Vladimir Mendelssohnista ja festivaalin musiikkiperheestä. Kuhmo on aitoa iloa musiikin tekemisestä yhdessä, mikä on hyvin erityistä. Huhujen välttämiseksi johtaja kehotti heitä esittämään pariskuntaa. Kun molemmista tuli lopulta sinkkuja, sekä Nino Gvetadze että Vladimir Mendelssohn vihjailivat, että heidän kannattaisi tutustua. Tunnetaan perinteisen sello-ohjelmiston lisäksi myös kiinnostuksestaan nykymusiikkiin. Tekee tiivistä yhteistyötä nykysäveltäjien kanssa ja on kantaesittänyt lukuisia teoksia. YLIMÄÄRÄISIÄ kipinöitä oli ilmassa, kun he pääsivät lopulta soittamaan samaan kokoonpanoon. Lily ja Evi ovat vanhempiensa mukana suurimman osan ajasta. Oli monta ihanaa tilaisuutta tutustua paremmin. Ystävät aavistivat kaksikon yhteensopivuuden jo ennen heitä itseään. Bogdanović pyysi miestä liittymään seuraan, mutta tämä ei ollut kaupungissa. Kun molemmat tiedustelivat mahdollisuutta vaihtaa majoitusta, taiteellinen johtaja hoksasi sijoittaa heidät samaan, yllättäen vapautuneeseen taloon. Seuraava ilmestyy alkuvuonna 2027 säveltäjä Philip Glassin 90-vuotispäivän kunniaksi. " Musiikilliset maailmamme olivat yhteydessä toisiinsa, mutta jotenkin emme koskaan soittaneet yhdessä. BOGDANOVIĆ tuli, vaikka paikkaus osui hänen ainoalle lomaviikolleen koko kesän aikana. Kun heihin nyt törmää joka kesä Kuhmon Kamarimusiikissa kahden pienen tyttärensä kanssa, lauseen sisällön voi todeta olleen muutakin kuin huumoria. – Menimme ristiin koko ajan. SELLISTI ja viulisti ehtivät kiertää tahoillaan kansainvälisiä konserttilavoja pitkään ennen kuin he osuivat samaan aikaan Kamarimusiikkiin vuonna 2015. – Naureskelin asialle, mutta hän tiesi jo, hymyilee Rowland, jonka syntymäpäivänä 31. Hän pelkäsi, että Bogdanović saattaisi saada tilanteesta väärän kuvan ja koetti avata tilannetta sellistille etukäteen viestillä. Viulisti Daniel Rowlandin ja sellisti Maja Bogdanovićin yhteinen polku alkoi Kuhmon Kamarimusiikista vuonna 2017. Daniel Rowland 1 Hollantilais-englantilainen viulisti, joka on syntynyt vuonna 1972 Lontoossa. Jos Kuhmossa paistaa aurinko, maailmassa ei ole parempaa paikkaa olla. Pianisti patisti Bogdanovićia lähettämään Rowlandille viestin, kun naiset olivat istumassa yhdessä iltaa Rowlandin kotikaupungissa Amsterdamissa. heinäkuuta pariskunta alkoi olla virallisesti yhdessä yhdeksän vuotta sitten. Silloinkaan tähdet eivät olleet alussa aivan kohdillaan, vaikka molemminpuolista kiinnostusta oli jo ilmassa. Viesti oli tarkoitettu vitsiksi, sillä kansainvälisesti menestyneet huippumuusikot eivät vielä tuolloin juuri tunteneet toisiaan. – Siinä oli hieman huvittavia elementtejä. Taiteilijakuntaan kiinnitetty Rowland keksi pyytää häntä paikalle, kun festivaalin taiteellinen johtaja etsi paikkaajaa tulonsa peruneelle sellistille
Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 26. heinäkuuta 2026 KULTTUURI // 5 KUHMON KAMARIMUSIIKKI / JONAS KUKKONEN
Tarinoita on monenlaisia, Nukarinen tuumaa. Keskusta on käden ulottuvilla, mutta villi luonto ei ole yhtään sen kauempana – hyvässä ja pahassa. – Sanoin, että mennään nyt katsomaan, missä se on, mutta ei ainakaan osteta mitään. Veljen vaimo sen sanoiksi virtti: osta siirtolapuutarhamökki. – Olin ihastellut pääkaupunkiseudun ja Tampereen siirtolapuutarhoja, mutta ajatellut, että se on saavuttamaton unelma, kun ne on niin kalliita. Puutarha onkin osa kansallista kaupunkipuistojen verkostoa. Puutarha kiinnostaa myös nuoria. – Istuin iltaa kahden veljeni ja siskon sekä heidän perheidensä kanssa. Tulet mökille, eikä salaatteja olekaan enää missään, hän parahtaa. Olin heti, että mikä on myynnissä, Raittila sanoo. Panen sen tämän siirtolapuutarhan ansioksi. 100 € lahjakortin ja Hillatuotepaketteja, osallistu vaikka joka päivä. Sitä ei ennalta voi tietää, mutta alue on suojeltu, joten se myös säilynee perinteikkäänä vielä pitkälle ajan hämärään. – Myyjä tunsi minut, oli asunut samassa talossa, hän ja tuttavansa viereisestä mökistä innostuivat kamalasti, että osta nyt, osta. – Sehän helpottaa mökillä olemista, kun öitäkin pystyy olemaan, saa jääkaapit ja kaikki. Lähdin Lappiin patikoimaan niin hätäpäissäni ostin, Syri kertoo. Puutarhalaiset tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä, että tämä on hieno ja tavoiteltava asia. Palstan nähtyään hän ajatteli heti: – No niin, se on menoa. Tärkeintä on, että siirtolapuutarhan henki on jatkunut hyvänä vuodesta toiseen. Tästä sakista pisimpään puutarhalla on ollut Kaisa Syri, joka löi oman kuokkansa palstan multiin jo 40 vuotta sitten. Usein puhutaan, että tämä on ”mummoilua”, mutta täällä ainakin on onneksi myös nuorisoa. Ne syö kaiken minkä voi, Raittila sanoo. Samalla hän tuli löytäneeksi nuoruuden lähteen. Ei niitä enää näy, yksittäisiä toki on. Hän asui lapsuutensa ja nuoruutensa maalla, ja sen rinnalla kerrostalo oli asteen karu. Ilona Raittila ei ollut edes uskoa, että Tullimäellä on siirtolapuutarha. Tullimäen siirtolapuutarhan aktiiveja, vasemmalta oikealle Heidi Lohilahti, Ilona Raittila, Anja Linnanmäki, Kaisa Syri ja Ulla Nukarinen. Täällä hinnatkin on tolkullisia. Linnanmäki on pannut myös kauriit merkille. – Usein on käynyt niin, että salaatit ovat lähteneet. OMAT PALSTAT tulivat osaksi omaa elämää joskus suoraan, joskus mutkienkin kautta, kertovat puutarhalaiset. – Täällä puhutaan ilmoista ja kasveista. Jotakin on pysynyt vuosien läpi myös samana: täällä ei esimerkiksi kysellä, mitä kukakin tekee leipätyökseen. Mutta minulla ei ole sähköä, Syri naurahtaa. – Ja kaikki lähti pienestä kateudesta. Heidi Lohilahtikin löysi mökkinsä ilmoituksen kautta, tosin Regionlinessa. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 26. Voit voittaa mm. – Vaihtuvuutta on. Rakenteissakin on selkeä muutos: lähes jokaisessa torpassa on nykyään sähköt. Tarkemmat ohjeet löydät osoitteesta: keskipohjanmaa.fi/kesäkisa Siirtolapuutarhassa kaikki ovat samalla viivalla Jani Kauta Tullimäellä on eletty luonnonläheistä siirtolapuutarhaelämää nyt jo 80 vuoden ajan. Entäpä seuraavat 80 vuotta, millainen on tulevaisuuden Tullimäen siirtolapuutarha. Paljon on vuosien varrella muuttunut, mutta paljon on myös pysynyt samana. Toinen veljistä oli ostanut asuntovaunun ja toinen oli juuri tehnyt kauppaa kesämökistä. – Asuin kerrostalokaksiossa ja tuli kaipuu maalaismaisemaan. TULLIMÄKI on hienolla tavalla juuri sopivan kaupungissa. – Olen onnellinen, että minulla on tämä mökki. Se yhdistää jokaista siirtolapuutarhalaista, Syri sanoo. Kaikki ovat samalla viivalla, kaikki ovat vain puutarhalaisia. heinäkuuta 2026 6 // UUTISET Kesäpörriäinen pörrää lehdessä ja verkkosivuilla koko heinäkuun. – Kaikki tehdään omin voimin: täältä löytyy esiintyjiä, meillä on oma miesporukka – ”Pottupolun pojat”, kolme laulajaa ja haitarinsoittaja – ja heidän lisäksi on muitakin esiintyjiä, kertoo Nukarinen. ULLA NUKARISEN polku puutarhaan alkoi 21 vuotta sitten. Olen täyttänyt tammikuussa 87 vuotta, eikä minulla ole mitään lääkkeitä tai mitään. Toisaalta alue on luonnonkaunis ja täynnä linnunlaulua. 90 vuoden ikää lähentelevä Syri kertoo, että vuosien saatossa painopiste on muuttunut hyötyviljelystä mökkimäisempään, mutta toisaalta myös kaupunkilaisempaan suuntaan. – Jotenkin tuntui, että kesällä pitää viljellä jotain, hoitaa kukkia. Pääpalkintona on 300 € lahjakortti ja puolen vuoden kahvit. Eilen tapasin sen nuorimman puutarhalaisen, viiden viikon ikäisen, sanoo Nukarinen hymyillen. Osallistu kesäkisaan! keskipohjanmaa.fi/kesäkisa Pörriäinen surisee myös verkossa! Etsi se osoitteesta keskipohjanmaa.fi, klikkaa ja osallistu arvontoihin. Asukaskadosta alueen säilyminen tuskin jää kiinni. Ihasteltiin pihoja täällä, ja sitten minulle sanottiin, että täällä on muuten mökkejä myynnissä. Etsi Pörriäinen ja osallistu arvontaan. PYÖREITÄ juhlitaan sunnuntaina 26. – Täällä on paljon kauriita, aivan riesaksi asti. Toisin kuitenkin kävi. Tuolloin oma väki saa kystä kyllä. Sijaintinsa puolesta se on myös oivallinen ulkoilualue. Tullimäen siirtolapuutarhalla on ikää jo kunnioitettavat 80 vuotta. Esimerkiksi Syri sanoi heti alkuun, ettei ota kontolleen tuollaista työmaata. Hän kävi siskonsa kanssa kääntymässä alueella ja jätti Keskipohjanmaa-lehteen rivi-ilmoituksen: ostetaan mökki. Hän sai ilmoitukseen yhden vastauksen. ANJA LINNANMÄKI kertoo, että hänen innostuksensa lähti käytännön halusta iskeä kädet multaan. Nyt on kaupungilla paljon tapahtumia, kun taas ennen kaikki olivat enimmäkseen täällä, muistelee Syri. En halunnut, että perhe tietää, että edes suunnittelen tällaista, niin jätin ilmoituksen feikkisähköpostiosoitteella, Lohilahti paljastaa. Tulin kateelliseksi ja ajattelin, että mitäs minä sitten ostaisin, Nukarinen sanoo. Kukat ovat minun juttu, tykkään eniten siitä, että on kauniita kukkia, Linnanmäki kertoo. heinäkuuta. – Viime vuosina tänne on tullut paljon nuoria pariskuntia. – Hyötyviljely on minusta vähentynyt, ja ennen venetsialaisten aikaan joka mökillä paloi soihdut. En mikään erikoinen viherpeukalo ole, mutta tämä on pitänyt minut kunnossa. JANI KAUTA. Jos vuosia onkin kertynyt kahmalokaupalla, ikä ei puutarhaa paina, vaan ”vanhus” on iästään huolimatta varsin vireässä kunnossa. Tytär sai kuitenkin vakuutettua, että kyllä täältä sellainen löytyy. Näin kertovat siirtolapuutarhan innokkaat asukkaat ja yhdistysaktiivit Heidi Lohilahti, Ilona Raittila, Anja Linnanmäki, Kaisa Syri ja Ulla Nukarinen
Hedelmistä te heidät tunnette.” Matt. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Hälytyksen syy voi olla esimerkiksi keskisuuri rakennuspalo. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. heinäkuuta aamuyöstä poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän, jonka mukaan ilmoittajana olevan miehen autoon oltiin tahallaan törmätty Halsualla. Jos onnettomuudesta on vaaraa väestölle, siitä tiedotetaan aina välittömästi. Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta puoli neljän jälkeen. Peto-mediapalvelussa näkyvät onnettomuuden tapahtumakunta ja kadun tai tien nimi, hälytyksen syy yleisellä tasolla, ilmoituksen tuloaika ja paikalle lähetettyjen yksikköjen määrä. – Tässä ei missään nimessä ole tarkoitus lähteä salaamaan tai pimittämään tietoa onnettomuustilanteista, Virolainen sanoo. Tähän saakka ensitiedote onnettomuudesta on lähetetty medialle samaan aikaan kuin pelastuslaitoksille. Pelastuslaitoksilla on hänen mukaansa kuitenkin viestintävelvollisuus muun muassa onnettomuuksista ja turvallisuudesta pelastuslain kautta. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Tämän jälkeen epäilty oli pahoinpidellyt asianomistajaa, joka pääsi pakenemaan tilanteesta. Poliisi otti rikoksesta epäillyn miehen kiinni. – Onnettomuustilanteissa ihmisten pelastaminen on pelastustoiminnan prioriteettina, mutta se tehdään heti, kun on mahdollisuus tiedottamiselle. Sahalla syttyi tulipalo Kruunupyyssä Laura Läspä Kruunupyyn Murikantiellä sijaitsevalla sahalla syttyi lauantaina iltapäivällä tulipalo. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Virolainen ei kuitenkaan osaa sanoa, kuinka nopeasti esimerkiksi päivystävät palomestarit ehtivät kirjata tietoja järjestelmään. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 26.7. Partio tapasi lähellä tapahtumapaikkaa asianomistajan. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. – Ennakoin, että siitä tulee ongelmia ja se tulee työllistämään sekä mediaa että pelastustoimia, jos muutosta ei tehdä hallitusti ja uusia, yhtä tehokkaita keinoja ei oteta käyttöön, ennustaa Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen STT:lle. PETO-MEDIAN tilalle tulossa oleva palvelu käyttää samaa alustaa kuin poliisi ja Rajavartiolaitos, kertoo sisäministeriön pelastusylitarkastaja Juha Virolainen. Pelastuslaitos sammutti palon ja jatkoi jälkisammutusta. Tähän saakka ensitiedote onnettomuudesta on lähetetty medialle samaan aikaan kuin pelastuslaitoksille, mutta jatkossa pelastusviranomaiset voivat itse päättää, mitä ja milloin ne tiedottavat. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. Rikosnimikkeet voivat tarkentua tutkinnan edetessä. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. – Sahanpurua syttyi palamaan rakennuksen ulkopuolella ja varmuuden vuoksi avattiin putkistoa, päivystävä paloesimies Malin Åminne kertoo. Kuinka reaaliaikainen uusi järjestelmä on. 7:15–16 Poliisi tutkii tapon yritystä Halsualla Camilla Uçan Lauantaina 25. HEIKKI SAUKKOMAA Kommentoi ja keskustele – anna äänesi kuulua keskipohjanmaa.fi. Sisäministeriö on kertonut lakkauttavansa medialle tarkoitetun Peto-mediapalvelun ja korvaavansa sen toisella palvelulla syksyn aikana, sillä vanha järjestelmä on tullut tiensä päähän. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 04:19 22:49 04:14 04:46 22:39 22:07 Laskee Jeesus sanoi: ”Varokaa vääriä profeettoja. Suomessa on yhteensä 21 pelastuslaitosta. Sisäministeriö on perustellut uudistusta muun muassa muuttuneella turvallisuusympäristöllä. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. – Tällaisesta tiedosta voisi olla hyötyä hybridivaikuttamisessa, Voutilainen sanoo. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 26. Pelastustehtävistä tiedottaminen muuttumassa Heli Laakkonen, STT Yleisö ei välttämättä saa enää mistään tietoa siitä, onko naapuritalosta nousevasta savusta soitettu jo hätäkeskukseen, kun pelastustehtävistä tiedottaminen muuttuu syksyllä. Sisäministeriö lakkauttaa palvelun, jossa on tähän saakka tiedotettu pelastustehtävistä reaaliajassa. Jatkossa pelastusviranomaiset voivat itse päättää, mitä ja milloin ne tiedottavat. Julkisuuslaki edellyttää viranomaisilta tiedon jakamista mutta ei mediapalvelun ylläpitämistä. Turvallisuusongelma ei Voutilaisen mukaan kuitenkaan ole Peto-mediassa vaan siinä, että yleisö jakaa tietoja paikalla olevista yksiköistä ja niiden määrästä esimerkiksi Tilannehuone-sivulla. Tämä kertoi rikoksesta epäillyn ensin törmänneen hänen autoonsa suistaen auton tieltä. Viikko 30 Nimipäivät tänään Päivän sana Martta (suom.), Marta (ruots.), Paraske (ort.). Tiedottamisesta uudessa palvelussa vastaa jokainen pelastuslaitos erikseen. Palo syttyi kiinteistön purunpoistojärjestelmässä. Jatkossa tiedot eivät kuitenkaan tule järjestelmään automaattisesti, vaan pelastusviranomainen kirjaa ja vahvistaa tiedot ennen niiden julkaisua. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. – Tällä varmistetaan, että misinformaatiolle tai disinformaatiolle ei tule tilaa, koska tiedotteen antaa aina pelastusviranomainen, Virolainen sanoo STT:lle. Virolaisen mukaan ensitiedot hälytyksestä eivät ole aina vastanneet todellista tilannekuvaa. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Häntä epäillään tässä vaiheessa tapon yrityksestä, törkeästä rattijuopumisesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. heinäkuuta 2026 KOTIMAA // 7 LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. VOUTILAISEN mukaan julkisuuslaki edellyttää viranomaisilta tiedon tuottamista ja jakamista, mutta laki ei vaadi ylläpitämään mediapalvelua. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Ennen iltapäiväviittä viimeiset yksiköt olivat poistumassa paikalta. Peto-median lisäksi ensitiedotteet ovat päivittyneet muun muassa yksityisesti ylläpidetylle Tilannehuone-sivustolle. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Palo rajoittui saharakennuksen ulkopuolelle. Tilannehuone on saanut tietonsa viranomaistiedotteiden julkisesta syötteestä. Voutilainen arvioi myös, että hätäkeskukset voivat kuormittua, kun tietoa jo annetuista hätäilmoituksista ei saa enää yhdestä paikasta
– Heidän menetelmänsä käyttää välineellistettyä maahantuloa hybridivaikuttamisen keinona ei tule loppumaan. HEIKKO SAUKKOMAA / LEHTIKUVA Ihmisiä ehkä salakuljetettu Suomen kautta Eurooppaan Simu Perälä, STT Rajavartiolaitoksella on Suomessa käynnissä kaksi esitutkintaa, jotka liittyvät epäilyihin Valko-Venäjän harjoittamasta välineellistetystä maahantulosta. Rajavartiolaitos kertoo paljastaneensa laajan ihmissalakuljetuskokonaisuuden, jossa Suomea käytettiin kauttakulkumaana. Miten ilmiöön voidaan puuttua etelärajalla. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA. SIITARI pidättäytyy toistaiseksi kommentoimasta tutkinnassa olevia rikosepäilyjä sen tarkemmin. Valko-Venäjältä voi tulla myös aidosti apua tarvitsevia ihmisiä, Siitari muistuttaa. Helppoa ratkaisua ei ole. SUOMI puuttui välineellistettyyn maahantuloon itärajalla sulkemalla rajan kokonaan loppuvuonna 2023. Siellä ihmiset ylittävät maastorajan ja tulevat Suomeen, mistä matka jatkuu edelleen esimerkiksi Ruotsiin, Tanskaan tai Saksaan. Kuvassa matkustajia Helsingin Länsisatamassa. Sitä seuraavana vuonna se alkoi kunnolla – eikä mennyt kauaa, kun ilmiö alkoi näkyä myös Suomessa, Siitari sanoo. Rajavartiolaitos epäilee, että kolmansien maiden kansalaisia on autettu Valko-Venäjältä Suomen kautta muualle EU:n alueelle. Tutkinnanjohtaja Siitari kertoo, että viranomaiset pysäyttävät satamissa ihmisiä päivittäin ja tarkastavat heidän matkustusasiakirjansa. Ihmissalakuljetuksessa on Siitarin mukaan usein taloudellinen motiivi. Kesäkuussa hallitus päätti jatkaa rajasulkua toistaiseksi. Lämpötila voi kohota yli 20 asteeseen. Välineellistetyn maahantulon avulla Valko-Venäjä ja Venäjä voivat kuitenkin tuoda Suomeen myös ihmisiä, joiden saapuminen aiheuttaa todellisia riskejä. Tutkinnanjohtajan mukaan ValkoVenäjä käyttää välineellistettyä maahantuloa hybridivaikuttamiseen. Samanlaista säätä on luvassa maanantaille. Käynnissä olevissa esitutkinnoissa tutkitaan hänen mukaansa kymmenien ihmisten epäiltyä laitonta maahantulon järjestämistä. Kaikkein kylmintä on Käsivarren Lapissa, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eevi Silvennoinen sanoi lauantai-iltapäivänä. Siksi pohjoinen reitti Eurooppaan kiinnostaa. Lisäksi merialueille oli annettu tuulivaroituksia ja Ahvenanmaalle maastopalovaroitus. Lännessä ja pohjoisessa sataa hieman sunnuntaita runsaammin, ja lännessä voi ukkostaa. Asiasta kertoi STT:lle tutkinnanjohtaja, yliluutnantti Jyri Siitari Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksiköstä. Tutkintojen keskeneräisyyden vuoksi hän ei kerro esimerkiksi rikoksista epäiltyjen lukumäärää, kansallisuuksia tai sitä, onko epäiltyjä vangittu. – Yksi käytetyistä kulkureiteistä on ollut Suomen kautta kulkeva niin sanottu pohjoinen reitti, jossa on hyödynnetty Viron laivaja lentoliikennettä. – Muualla maassa ollaan 15–18 asteen välillä. SIITARIN mukaan kyse ei ole uudesta ilmiöstä, vaan Valko-Venäjän harjoittama välineellistetty maahantulo on ollut eurooppalaisten viranomaisten tiedossa jo vuodesta 2020. Epäillyissä järjestelyissä on käytetty muun muassa toisille henkilöille kuuluvia matkustusasiakirjoja, tekaistuja henkilöllisyyksiä sekä väärennettyjä asiakirjoja, hän sanoo. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 26. Erityisesti lännessä on ukkosen mahdollisuus, ja Ilmatieteen laitos oli lauantaina antanut ennakkovaroituksia ukkospuuskista useisiin läntisiin maakuntiin. Suomessa on aiemminkin tutkittu ilmiöön liittyviä törkeitä maahantulon järjestämisiä. Suomi ei missään vaiheessa ole ollut ihmisten pääkohde, vaan pelkkä kauttakulkumaa, Siitari sanoo. Maan länsija pohjoisosissa on pilvistä ja tulee sadekuuroja. Samoin lentoliikenteessä tehdään kohdistettua ulkomaalaisvalvontaa. Idässä voidaan päästä lähelle hellelukemia. Epävakainen sää jatkuu, lännessä ehkä ukkostaa Tänä kesänä on usein näyttänyt juuri tältä. Saksassa, Puolassa ja Liettuassa on Siitarin mukaan kiristetty Schengen-alueen sisäisiä rajatarkastuksia, mikä on tehnyt liikkumisesta vaikeampaa. heinäkuuta 2026 8 // KOTIMAA STT Sateet jatkuvat Suomessa laajalti sunnuntaina. Siitarin mukaan ihmissalakuljetuksen epäillään olleen järjestelmällistä. Tapauksia tutkitaan rikosnimikkeellä törkeä laittoman maahantulon järjestäminen. Ilmiö koskee kuitenkin kokonaisuudessaan satoja ihmisiä, Siitari arvioi. Myös itäisessä Suomessa voi sunnuntaina tulla sadekuuroja. – Nyt kun tiedetään, että sieltä tulee ihmisiä, niin totta kai on järkevää, että olemme siellä myös läsnä. Pilviä on kuitenkin vähemmän, ja paikoin sää on selkeää. Rahaa vastaan salakuljettajat auttavat ihmisiä matkustamiseen liittyvissä käytännön asioissa sekä hankkivat näille väärennettyjä tai toisille ihmisille kuuluvia asiakirjoja. Siitari uumoilee, että laiton maahantulo Valko-Venäjän kautta jatkuu myös tulevaisuudessa. Siitarin mukaan tällä hetkellä Suomeen tulee kaikista eniten ihmisiä laittomasti Valko-Venäjältä. Laittoman maahantulon järjestäminen on kirjaimellisesti rajat ylittävää rikollisuutta, ja siksi suomalaisviranomaiset tekevät laajaa yhteistyötä erityisesti Latvian ja Viron viranomaisten kanssa
Se on sotaa, se on paha asia, mies sanoo ja katkaisee puhelun. Ainakin kaksi palopelastajaa on kuollut aiemmin tällä viikolla sammutustöissä. Ihmisiä jonottamassa bensa-asemalle Venäjän Jaroslavlissa. Polttoaine on silti loppunut usein kesken. ESPANJASSA Madridin ja ympäröivien alueiden maastopalojen takia oli lauantai-iltapäivään mennessä evakuoitu ainakin 70 000 ihmistä. – En ajattele sitä. Asiasta kertoi Espanjan hallinnon Madridin edustaja Francisco Martin. Paikallishuoltamolla bensiinin hinta oli 130 ruplan (noin 1,5 euroa) luokkaa ja dieselin 140 ruplaa (1,6 euroa). Ranskassa maastoa kerrottiin palaneen noin 100 000 hehtaaria. Sevastopolin asiakkaat maksavat jopa suomalaisittain kalliin hinnan: litra 95-bensiiniä maksoi keskiviikkona 190 ruplaa (2,1 euroa) ja litra dieseliä 195 ruplaa (2,2 euroa). UME / AFP / LEHTIKUVA. Bensakuljetukset ovat jatkuneet sen jälkeen, kun rajoitukset poistettiin kolme päivää aiemmin. Maan puolustusministeriö kertoi lauantaina, että sotilaita määrätään apuun 500 lisää, mikä nosti asevoimien avun yhteensä 1 500 sotilaaseen. STT teki soittokierroksen huoltoasemille Venäjällä ja miehitetyllä Krimillä. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 26. Ranskan lounaisosissa oli evakuoitu lauantai-iltapäivään mennessä ainakin 197 000 ihmistä. Monilla Venäjän alueilla polttoainetilanteen kerrotaan helpottaneen, vaikka Ukraina onkin jatkanut iskujaan. – Vain sellaista onnistuimme löytämään, pahoittelee kauppias. Maan sisäministerin Laurent Nunezin mukaan kyseessä voi olla maan historian suurin rauhanaikainen evakuoimisoperaatio. – Aiemmin oli, mutta nyt on jo polttoainetta kaikille, kertoo Asco-huoltoaseman työntekijä. STT ei jutussa yksilöi huoltoasemia tai niiden työntekijöitä. ENSIKSI soitettiin Viipurin seudulle. Lisäksi kymmeniätuhansia oli määrätty pysymään kodeissaan. Asemilta Nasa viestii galaksin kaukaisia osia tutkivien avaruusalustensa kanssa. VAIKEIN polttoainetilanne on Ukrainaan kuuluvalla, Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla. Koska venäläiset ovat usein haluttomia jakamaan edes arkista tietoa ulkomaisten toimittajien kanssa, STT:n toimittaja esittäytyi puhelun aikana Venäjän-matkaa suunnittelevaksi asiakkaaksi. – Niin. Pääministeri Sebastien Lecornu sanoi lauantaina viestipalvelu X:ssä, että Gironden alueelle toimitetaan 1,5 miljoonaa hengityssuojainta, joilla ihmiset voivat suojautua terveydelle haitalliselta savulta. – Tällä hetkellä meillä ei ole bensiiniä, vastattiin eräältä huoltoasemalta Viipurin alueelta keskiviikkona iltapäivällä. – Bensiinistä on tietysti pulaa, mutta tilanne on paranemaan päin, kertoo huoltamon työntekijä. Säiliöauto ei yksinkertaisesti ehdi, huoltoasemalta kerrotaan. Tilanteen kerrotaan jatkuneen jo toista kuukautta. Krimillä ei ole polttoainetta ollenkaan, ei minkäänlaista, sanoo alueen Atan-huoltoasemaketjun työntekijä. Lauantaina Bordeaux’n läheiset kaupungit määrättiin evakuoitavaksi varotoimenpiteenä palojen levitessä alueella. Ukrainalaiset. Useilta paikkakunnilta kerrottiin STT:lle keskiviikkona, että polttoainetilanne oli paranemaan päin ja rajoitukset poistuneet. Ranskassa ainakin kaksi palopelastajaa on kuollut aiemmin tällä viikolla maastopalojen sammutustöissä. Nasalla on maailmanlaajuisesti kolme syvän avaruuden viestintäasemaa, joista yksi sijaitsee muutaman kymmenen kilometrin päässä Madridin keskustasta. Iltapäivään mennessä palo ei ollut vielä levinnyt Bordeaux’n satamakaupunkiin. Moskovassa polttoainetta on saatavilla rajoituksetta, eikä jonojakaan kuulemma ole – ainakaan enää. Alueella oli aiemmin parin viikon ajan käytössä 20 litran ostorajoitus, eikä polttoainetta voinut ostaa kanisteriin. KESKUSTELU muuttuu jäykäksi, kun asiakkaana esiintyvä STT:n toimittaja kysyy tilanteen syistä. Ukraina on onnistunut logistisesti eristämään Krimin Venäjästä droonistrategiallaan. – No, he iskevät öljyvarastoihin, sanoo Pietarin Kirishiavtoservis-aseman mies. STT–AFP Ranskassa ja Espanjassa ainakin 267 000 ihmistä on jouduttu evakuoimaan maastopalojen takia. IGOR IVANKO / AFP / LEHTIKUVA Yli 260 000 evakuoitu Etelä-Euroopassa maastopalojen alta Pelkästään LounaisRanskassa on evakuoitu lähes 200 000 ihmistä. Tämä kävi ilmi STT:n soittokierroksella huoltoasemille eri puolilla Venäjää ja Krimiä. Lähialueilla riehuu samanaikaisesti useita maastopaloja, jotka olivat lauantaihin mennessä polttaneet maastoa ainakin 25 000 hehtaaria. Espanja on julistanut maastopalojen vuoksi hätätilan muun muassa Madridin alueelle. – Kaikki ostetaan niin nopeasti, että se loppuu. Kauppaan tarvitsee viranomaisten QR-koodin. Pietarilaiselta Kirishiavtoservis-ketjun huoltoasemalta vastattiin. Sotilaat auttavat ihmisten evakuoimisessa ja pitävät vahtia evakuoiduilla alueilla. Mitä työntekijä ajattelee sodasta. Suuryhtiön asiakaspalvelunumeroon ei Suomesta saanut yhteyttä. heinäkuuta 2026 ULKOMAAT // 9 Krimiläiset ovat jopa kokonaan vailla polttoainetta Lassi Lapintie, Ilja Minkin, STT Ukrainan drooni-iskut ovat häirinneet polttoaineiden kuljetusketjuja ympäri Venäjää ja miehitetyllä Krimillä, mutta venäläiset joutuvat kantamaan seuraukset epätasa-arvoisesti. Sitä tapahtuu ihan kaikkialla. Perjantaina maan presidentti Emmanuel Macron määräsi asevoimat apuun maastopalojen sammuttamiseksi. PIETARIN lähellä sijaitsevasta hotellista, jonka pihalla on itsepalveluasemia, bensiiniä ei löytynyt – vain dieseliä. Bensaa saadakseen asiakasta kehotettiin kääntymään Lukoilin puoleen. Moskovassa polttoaineen hintahaitari on leveä ja suurketjut pystyvät myymään muita halvemmalla. – Polttoainetta ei ole saatavilla myytäväksi ollenkaan. Krimin satamakaupungista Sevastopolista STT:lle kerrotaan Tes-ketjun huoltoasemalta, että polttoainetta olisi kyllä saatavilla, mutta vain 20 litraa ajoneuvoa kohden. Espanjassa riehuvat maastopalot pakottivat myös Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan henkilöstön poistumaan sen viestintäasemalta lähellä Madridia. Lukoililla litrahinnat liikkuivat tällä viikolla 70 ruplan eli noin 0,80 euron tuntumassa. – (Ihmiset) elävät ja pärjäävät, nainen sanoo
Se tympäiseekin, kun hyvien esitysten jälkeen kärkipelissä pelaamme tällä tasolla. Tarmo karkasi 3–0-johdon myötä kuskin paikalle, eikä Pesä-Kiilat enää kotijoukkuetta kiinni saanut. Pesäpallo Hamina antoi kärkipelissä muistutuksen siitä, mitä voittaminen vaatii. Tuossakin vuorossa autoimme kaveria, kun varma palo jäi vaihtotilanteessa tekemättä, Kauppinen jatkoi. Pesä-Kiilat kävi perjantaina Ikaalisissa, jossa Tarmo vei voiton luvuin 2–0 (7–4, 7–3). Kakkospalkittu oli neljä juoksua lyönyt Laura Pulkkinen. Ura sai kuparisensa rikki neljännen tasoittavalla, kun Sami Mikkolanaho kotiutti huonon palautusheiton avittamana Eliel Koskelan. heinäkuuta 2026 10 // URHEILU Uralle tyly opetus Juha Savela Viime peleissä voitosta toiseen edennyt Kannuksen Ura kohtasi lauantaina parempansa miesten ykköspesiksessä. Akseli Toikka ja Erik Lahti juoksivat etupesiltä vieraat kahden juoksun johtoon. Ura ei siirtoon suostunut ja kaksivuotisen sopimuksen keväällä tehnyt Keski-Petäjä jatkaa Kannuksessa. Neljä juoksua tuonut Pinja Salmela sai kakkospalkinnon. Ellistiina Pihlajamaa ja Katri Kangas onnistuivat sisäpelissä (molemmilla kärkilyönnit 5/6). Tilanteita toki tuli, mutta pääsääntöisesti taululla oli jo paloja ja kotiutustilanteet päättyivät vuoronvaihtoihin. Haminan Palloilijat oli tyly vieras ja vei myös toisen täyden pistepotin viikonlopun vieraskiertueellaan. Uran parhaina palkittiin sisäpelissä onnistuneet Eliel Koskela ja Niklas Vähä. Kenttä kiersi kunnarin ja kahden tavallisen edestä. Avausjaksolla HP otti hallinnan tunteen, kun kokenut jokeri Juha Leskinen iski vaihtotilanteessa kakkosluukusta läpi. Elias Lahti iski kolmosrajasta vieraiden kolmannen juoksun. Siitä vastustaja sai ilmaiseksi tilannetta, jotka se käytti hyväkseen, Kauppinen myönsi. Arkistokuva kevään ottelusta. Avausjaksolla Pesä-Kiilat nousi pariin otteeseen tasoihin tai juoksun päähän Laura Pulkkisen onnistuessa kolmesti kotiutuksissaan. Salmela onnistui sataprosenttisesti kärkilyönneissään (7/7). Lukkariksi tuli pikahälytyksellä Janne Kivipelto, joka ehti jo pari kautta sitten päättämään pelaajauransa. Avausjaksolla onnistumisia riitti myös jakson muissa vuoroissa tasaiseen kolmen juoksun vuoroparitahtiin. Sisäpeliharjoituksen Suvannolla vetänyt PesäKuula kuittasi sarjapisteet jaksoin 2–0 (14–1, 8–2). PesäKuula teki pelin selväksi heti ensimmäisen aloittavalla, jossa se tehtaili viisi juoksua. Pesäkarhut aloitti juoksulla, mutta PesäKuula palasi kuskin paikalle tekemällä neljä juoksua. SUPERPESIKSESSÄ lukkariongelmista pitkin kautta kärsinyt Kempeleen Kiri on Keskipohjanmaan tietojen mukaan kesän aikana kysynyt myös Uran lukkari Miika Keski-Petäjää riveihinsä. Toisella jaksolla PesäKuulan suurin juoksunälkä oli jo tyydytetty, mutta peli pysyi kotijoukkueen näpeissä. Haminan palkitut olivat Mico Huttunen ja Juha Leskinen. Tahtia näyttiä nelosena lyönyt Fiona Soini, joka puhkaisi takakentän. Toisella jaksolla Urakin sai maistaa hallinnan tunnetta. PesäKuulan parhaana palkittu Soini oli joukkueen sisäpeliveturi lyömällä kaikkiaan 1+6-juoksua. – Saimme kohtuullisesti tilannetta, mutta hukkasimme paikat. Tarmolta löytyi enemmän ratkaisijoita ja jakso kääntyi kotijoukkueelle. Uran viimeisen yrityksen päätös kuvasi osuvasti illan kulkua: aikalisän jälkeen merkkivirhe, tuplahaava ja kenttä takapesät tyhjiksi. heinäkuuta, joten kokoonpanot ovat siten lukitut. Kolmannen tasoittavalla tuli lopullinen niitti, kun jokerit Lahti ja Leskinen siirsivät vieraat 4-6-johtoon. Toinen neljän juoksun vuoropari osui kolmannen tasoittavalle. PESÄKARHUJEN Akatemia pelaa sunnuntaina Haapajärvellä Pesä-Kiilojen vieraana. Toisella jaksolla jatkui sama tahti. – Saimme nopeasti otteen, mutta melkein yhtä nopeasti se myös meni. PesäKuula näytti tasoeron naisten ykköspesiksessä Fiona Soini löysi tehoja sisäpeliinsä. Tuotuja tuli viisi ja kärkilyöntejäkin 9/11. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 26. Siitä kertoo sekin, että kaikki 12 pelaajaa saivat merkintöjä tehotilastoihin. Uran neljän ottelun voittoputki katkesi luvuin 0–2 (1–3, 4–6). Vaisua kautta pelanneen Kempeleen lukkariongelma kärjistyi perjantaina, kun Ville Väliaho joutui Pattijoella juuri ennen ottelun alkua jättämään pelin väliin. Tasoittavalla vuorolla HP rakensi ajon, josta se otti juoksu kerrallaan kolme etenijää kotiin. Monet kerrat olimme jo tekemässä paloa, mutta ne jäivät tekemättä. – Tämä oli meille hyvä muistutus siitä, mitä voittaminen sarjassa vaatii. Kun Leevi Vuollet vielä kotiutti Timo Torpan, Ura johti 4-1 toisen aloittavan jälkeen. PesäKuula pelasi lauantaina koko joukkueen voimin. Niklas Vähä iski etupesätilanteessa takaa läpi. Yhden lyönyt ja kaksi juoksua tuonut Anni Mäyrä palkittiin Pesä-Kiilojen parhaana. 31 kärkilyöntiä toi 20 kolmostilannetta ja 14 juoksua liki 70 prosentin onnistumisilla. Jatkossa pitää olla keskittyneempi ja hoitaa perusasiat paremmin, Uran pelinjohtaja Joonas Kauppinen tiivisti pettymykseen päättynyttä iltaa. Tilanne oli 4-4. Tilanne kipsasi selvästi Uran sisäpeliä. Hamina kuitenkin osoitti vahvuutensa. Uran hallinnan tunne haihtui ilmaan ja vieraat istuivat kuski paikalle. Niklas Vähän läpilyönti nosti Uran peliin mukaan toisella jaksolla. Sama koski myös ulkopeliä. Se oli yllättäen vasta kesän ensimmäinen PesäKuulan kunniajuoksu kotikentällä. JARNO HERRANEN. Tuloksena oli kunnari ja kaksi tavallista. Tällä kaudella pesäpallon siirtoikkuna sulkeutui 21. JUKKA LEHOJÄRVI Juha Savela Niasten ykköspesiksen pohjoislohkon voitosta kamppaileva Jokilaakson PesäKuula näytti selkeän tasoeron etelälohkon jumbojoukkueeseen Porin Pesäkarhujen Akatemiaan
Lippuja meni paljon ennakkoon, mikä oli aika poikkeavaa. Benjamin Holmbäck IFÅs ilman tulosta. Peltokangas karsiutui. Pika-aituri kertoo kuitenkin olevansa tyytyväinen uraansa ja saavutuksiinsa. Keihäs: 1) Emilia Karell SjundIF 54,59, 2) Jatta-Mari Jääskeläinen TuUL 53,80, 3) Rebecca Nelimarkka NoormN 53,60, 10) Minna Hollanti YK 48,15, 13) Salla Koskimäki KP-V 44,14. Sitä, että kaikki tehdään urheilun ehdoilla ja joutuu jäämään ystävien häistä pois. Boateng finaaliin. Kisojen VIP-kokonaisuudesta ja kumppanuuksista minulla on ollut päävastuu, 33-vuotias Lakka kertaa toimenkuvaansa. Hän joutuu ensitöikseen etsimään seuralle uuden toimistotilan, sillä Eläintarhan kentällä on alkamassa ensi vuonna remontti. Viimeistelytreenien kautta haen juoksuun vielä irtiottokykyä. päivän tuloksia: Loppukilpailut: Miehet, 100 m: 1) Riku Illukka VantSa 10,38, 2) Samuel Purola OulPy 10,46, 3) Valtteri Louko LapVi 10,52. Hän kärkkyy EM-paikkaa rankingin kautta, joten ennätysparannus tuli 23-vuotiaalle juoksijalle tarpeeseen. Perjantaina SM-kultaa aitonut Elmo Lakka toimii myös Kalevan kisojen myyntipäällikkönä Jyväskylässä. Kuukauden kisataukonsa Jyväskylässä päättänyt Mononen leireili juhannuksen jälkeen kolmen viikon ajan Sierra Nevadassa. Lakka on kiitollinen työstään ja ajastaan menestysseura JKU:ssa. Yksilöurheilijana hän on manageroinut itse itseään, ja oppi on auttanut paljon myös nykyisessä seuratyössä. Siellä hän tähtää kauden parhaaseen menoonsa. ae: 1) Tessa Moisio KaipVi 11,61, 3) Priscilla Boateng Drott 11,75. Kiekko: 1) Mico Lampinen KU-58 59,49, 2) Antti Pränni PudasjU 57,50, 3) Juho Suominen PiikKe 56,04. Mononen kiri lauantaina naisten 3 000 metrin estematkalla voittoon ajalla 9.46,76. En halua enää, että joka päivä on saman toistamista. 3. ANT TI AIMO-KOIVISTO/LEHTIKUVA. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 26. Tyhmähän sitä olisi, jos lähtisi sellaisella tavoitteella arvokisoihin, 22-vuotias juoksija hymähti. Korkeus (19): 1) Ella Mikkola TampPy 175, 2) Mia Känsäkangas GIF, Vilma Knutar GIF, Jemina Eskola KU 170. – Olen pystynyt juoksemaan harjoitusohjelman mukaisesti. – Olen saanut tietyllä tavalla vatsani täyteen. Kuula: 1) Aatu Kangasniemi EspTa 18,45, 2) Miika Lahtonen TuUL 17,99, 3) Eero Ahola PorYu 17,12. – Aion olla siellä kaikkeen valmis. LIIKUNTATIETEIDEN maisteri Lakka on tehnyt aituriurallaan paljon järjestötöitä urheilun parissa ja aikoo tulevaisuudessakin jatkaa alalla. Vaikka Lakka saatetaankin nähdä tulevaisuudessa vielä kotimaan kilpakentillä, hänen viimeinen mahdollisuutensa arvokisamenestykseen on elokuussa Birminghamin EM-kisoissa. Lakan ja JKU:n aherrus on kantanut hedelmää, sillä lauantain kisapäivä myytiin jo hyvä tovi sitten loppuun. – Uskon, että sukkamme pysyvät kuivina. Nämä 13 vuotta Jyväskylässä ovat olleet hienoa aikaa, mutta aika aikansa kutakin, Elimäeltä kotoisin oleva Lakka toteaa. Olen myynyt itse itseäni pitkän aikaa. – Lähdin hakemaan onnistuneita esteylityksiä sekä kiihtyvää ja ehjää kilpailua. Lakka arvioi saaneensa urheilu-uraltaan valtavasti asioita elämäänsä ja tulevaan siviiliuraansa. Naiset, 1500 m: 1) Aino Suni TuUL 4.29,98, 2) Heini Ikonen JKU 4.29,99, 3) Hannah Anderson HIFK 4.30,70. – Olisi ihan mahtavaa päästä sinne. Mäkelä karsiutui. ae: 1) Riku Illukka VantSa 10,38, 6) Adrian Björkgren Drott 11,05. Korkeus: 1) Daniel Kosonen TampPy 207, 2) Julius Kuusela LänsiUU 207, 3) Arttu Mattila JyvKU 207. – Hanskat eivät ole vielä missään nimessä pudonneet, Lakka vahvistaa. Samalla hän on erittäin innoissaan tulevasta. ANT TI AIMO-KOIVISTO/LEHTIKUVA ”Aion olla siellä kaikkeen valmis” Paavali Pastila, STT Estejuoksun suomalaistähti Ilona Mononen tyylitteli Jyväskylän Kalevan kisoissa odotetusti SM-kultaan ja siirsi voittojuoksun jälkeen katseensa reilun kahden viikon siintävään EM-tavoitteeseen. Tuorila karsiutui, Moukari (17): 1) Suvi Niiranen KauhajK 65,41, 6) Charlotta Sandkulla IFÅs 60,62. Kalevan kisojen 2. Mononen on puhunut jo pitkään tavoittelevansa Birminghamin EM-kisoissa mitalia. HKV:ssä Lakka haluaa edistää sekä lasten ja nuorten urheilua että seuran huippuvaiheen toimintaa. Yleisurheilu Estetähti Ilona Mononen ei peittele EMmitalitavoitettaan. Se olisi unelma ja bonari tähän kauteen, Ilona Virtanen tunnelmoi. – Olen ollut rakentamassa seuran ja Kalevan kisojen taloutta. Keihäs: 1) Teemu Narvi KankSL 75,74, 15) Eetu Peltokangas TU 64,10. Alkukilpailut ja karsinnat: Naiset, seiväs: 1) Tuuli Järvinen KeurKi, Elli Rantala EspTa, Saga Andersson EsboIF, Elina Lampela OP, Wilma Heltelä SalVil 380, 10) Pinja Koivumäki HU 370. Mononen saattaa saada Birminghamiin suomalaisseuraa päälajiinsa, sillä Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Alisa Virtanen paineli kotikisoissaan SM-estehopealle. Alkuerät ja karsinnat: Miehet, 100 m, 1. Perjantaina Harjun uudistetulla stadionilla oli hyvin vähän tyhjiä istuimia, ja sunnuntaillekin on tarjolla enää niukasti paikkoja. 800 m, 2. Suomen mestaruuden 110 metrin aidoissa täpötäyden Harjun katsomon edessä. Yleisurheilu Kotimaan menestysaituri juhlii Kalevan kisoissa juoksuradalla ja kirstunvartijana. Sandkulla finaaliin. Perjantain tuloksia: Miehet, 1500 m: 1) Joonas Rinne SaarijPu 3.49,35, 2) Santtu Heikkinen LempKi 3.49,67, 3) Joonas Kumpulainen OrimJy 3.50,99 110 m aj (0,3): 1) Elmo Lakka JKU 13,79, 2) Santeri Kuusiniemi JKU 13,89, 3) Ilari Manninen JKU 13,90. Sopivaa estetuntumaa pienen tauon jälkeen, Mononen kertoi. Kisojen myyntitiimiin kuuluvat Lakan lisäksi kisojen pääsihteeri Oskari Eskola, JKU:n toiminnanjohtaja Markku Koistinen sekä puheenjohtaja Pasi Valoranta. – Urheilu opettaa sitoutumista ja pitkäjänteistä otetta työskentelyyn ja antaa tietynlaista resilienssiä vastoinkäymisille. Lakka on painanut läpi kesän kovasti töitä, ja viikonloppuna uurastus palkittiin kahdella rintamalla Jyväskylän Harjulla. ae: 1) Aapo Mäkiniemi LimNM 1.53,40, 8) Onni Mäkelä GIF 1.57,32. heinäkuuta 2026 URHEILU // 11 Lakalla kaksi roolia Paavali Pastila, STT Yleisurheilun kotimainen menestysnimi Elmo Lakka ilmoitti juhannuksen jälkeen lopettavansa ammattilaisuransa tähän kauteen, mutta aitajuoksun Suomen ennätysmies ei aio missään nimessä jäädä laakereilleen lepäämään. Ilona Mononen oli omaa luokkaansa estejuoksussa. – Tiedostin, että urheilu-urani päättyy vähintäänkin kansainvälisellä tasolla ja jostain pitäisi saada leipää pöytään. Björkgren karsiutui. Hautakoski karsiutui. Naiset, 100 m: 1) Lotta Kemppinen HIFK 11,51, 2) Tessa Moisio KaipV 11,59, 3) Emma Tainio PaimU 11,81, 5) Priscilla Boateng Drott 11,89. 400 m aj, 2. Loistavassa vireessä tällä kaudella olleen Monosen Suomen ennätys 9.15,18 on kesäkuulta, ja sillä hän on Euroopan tämän kauden tilastossa neljäntenä. – En lähde hakemaan tilaston mukaista neljättä sijaa. Lahden Ahkeran juoksija on väläyttänyt hyvää kisataktiikkaansa jo viime vuosien arvokisoissa, joten menestysodotukselle on katetta. URAN PÄÄTÖSKAUSI on herättänyt Lakassa ristiriitaisia tuntemuksia, vaikka Kalevan kisojen tuore kultamitali toikin kesään kirkastusta. Virtanen kohensi ennätystään runsaalla kahdella sekunnilla lukemiin 9.54,83. Känsäkangas, Knutar, Eskola finaaliin. Kalevan kisojen tämän vuoden vastaava myyntipäällikkö Lakka voitti perjantai-iltana jo uransa 11. Hän aloittaa syyskuun alussa Helsingin Kisa-Veikkojen (HKV) toiminnanjohtajana. 100 m aj (0,3): 1) Saara Keskitalo EspTa 12,97, 2) Vilma Mäki KuortKu 13,24, 3) Enni Virjonen TuUL 13,31. 10 000 m: 1) Nina Chydenius HIFK 33.38,32, 2) Nelli Nordlund-Anttolainen LA 34.24,43, 3) Liina Winborn TuUL 34.27,13, 10) Jenni Judin UK 37.20,47. Joku yritys saattaa sanoa joskus ei, mutta sitten sanotaan kiitos ja näkemiin ja otetaan uusi kohde tähtäimeen. Lakka on toiminut Jyväskylän Kenttäurheilijoissa (JKU) vajaan kahden vuoden ajan ensin tapahtumatuottajana ja nykyään myyntipäällikkönä. ae: 1) Kalle Kompuinen LiedPa 54,31, 6) Kristian Hautakoski AV 57,56. Naiset, 100 m, 3. 800 m, 2. Kuula: 1) Emilia Kangas KuortKu 18,10, 2) Senja Mäkitörmä VarpaisjVi 17,52, 3) Minttu Laurila TuUL 16,52, 10) Salla Koskimäki KP-V 13,15, 11) Julia Nystrand Falken 12,86. Mononen vakuutteli, että hänelle sopii Birminghamissa niin vauhdinpito kuin hitaampi ja taktisempikin juoksu. 3000 m ej: 1) Ilona Mononen LahdA 9.46,76, 2) Alisa Virtanen JyvKU 9.54,83, 3) Pihla Pekkola JyvKU 10.30,12. Siitä oravanpyörästä on mukava päästä irti. ae: 1) Valtteri Louko LapVi 10,46, 7) Alexander Björkgren Drott 10,91. Pituus: 1) Kristian Pulli OP 784, 2) Kasperi Vehmaa LUM 782, 3) Otto Pulkkinen ImatrU 776, 4) Eetu Jokela AV 740. Björkgren karsiutui. – Urasta on jäänyt valtavasti käteen. ae: 1) Veera Mattila VammSV 2.11,50, 3) Katri Tuorila HU 2.11,81. Lakka otti viisi vuotta sitten 110 metrin aitojen Suomen ennätyksen haltuunsa tuloksella 13,31
– Se oli klassinen derby-ottelu. Hyökkääjä ohitti Jaron puolustuksen, ja loistava viimeistely napsahti vasempaan alakulmaan. Miesten Kolmonen, lohko C: Virkiä–Sääripotku 18–0 (11–0). Ottelu päättyi kuumana, ja välejä selviteltiin vielä päätösvihellyksen jälkeen. Ykkösliiga: FC Haka–KäPa 3–1 (2–1), MP–KTP 3–3 (2–1), JäPS–Klubi 04 2–0 (1–0), SJK Ak–EIF 0–0, PK35–Jippo 1–1 (0–1), Miesten Ykkönen: SalPa–PKKU 0–1 (0–0), RoPS–JJK 4–0 (3–0). – Hienoa voittaa täällä. heinäkuuta 2026 12 // URHEILU Jaro piti pintansa Milo Vähäsarja Perjantain vaiheikas Veikkausliiga-ottelu Jaron ja SJK:n välillä päättyi lopulta kotijoukkueen 2–1-voittoon. minuutille, kunnes Roni Björkskog teki vapauttavan maalin. peliminuutilla, mutta pallo ei löytynyt vieläkään maalin perukoilta. Perjantaina: SiiPe–PuPe 0–1 (1–5, 2–2), SiKi– HP 0–2 (0–4, 1–4), Kiri–PuMu 2–1 (5–3, 0–2, 6–5), KaMa–UPV 2–0 (1–0, 2–0). 11 pelaajan voimin ilman vaihtomiehiä Lapualle lähtenyt Sääripotku avasi ottelun maalihanat osumalla toisella minuutilla omiin. Maaliero on nyt 4–73. Kolmannen kohteen voitti Mika Forss kotiradan Tarja Jussilan Västerbo Outlanderilla. Päivän päälähtönä ajettiin 4–5-vuotiaiden lämminveristen Midnight Cup. KP Sääripotkulle selkäsauna Talousvaikeuksien kanssa kipuillut Sääripotku joutui lauantaina todelliseen lauantaisaunaan Lapualla, kun Virkiä murskasi kokkolalaisjoukkueen peräti 18–0 (11–0). KP HJK lainasi Nallon Miesten jalkapalloliigassa pelaava HJK teki perjantaina loppukauden lainasopimuksen englantilaispuolustaja Amara Nallon, 19, kanssa. peliminuutilla, kun Fabian Nessin keskitys osui SJK:n Oskari Väistön käteen, ja pallo vietiin pilkulle. Vaikka olen valmentanut 30 vuotta Bodenissa, Tornio se oikea kotirata on, valmentaja Petri Salmela painotti voittajakehässä. Voiton myötä Jaro kapusi SJK:n ohi sarjataulukossa yhdellä pisteellä. Ensin voittivat Vesa-Pekka Kellokummun valmentama Global Crossover rattaillaan Petteri Joki ja Tino Flinkin Camaro Hall Ville Koiviston ajamana – molemmat Rovaniemeltä. minuutilla. Ville Koiviston ajama Vapassi ja Karlas toivat laihialaisen Hannu Hietasen talliin kaksoisvoiton. Paine kuitenkin tukahtui nopeasti maalin jälkeen, ja kotijoukkue palasi hallintaan. Jalkapallo Voitto SJK:sta nosti pietarsaarelaiset pois karsijan paikalta. minuuttia. 11 ottelusta Sääripotku on hävinnyt kymmenen ja pelannut kerran tasan. Jaro pakotettiin matalaan blokkiin, mutta se todistetusti punapaidoilta onnistuu. Tunteet olivat pinnassa, kun Tuomas Vasalan ajama Pyrypolun Tande löi rivin suurimman suosikin Lumi-Ukin maalikuvassa. JBK sai otteluun tehokkaan startin, kun Benjamin Östman onnistui maalinteossa jo 6. Takeita palkintorahojen jäämisestä omalle seudulle ei kuitenkaan ole, sillä tavoittelemaan niitä saa tulla mistä tahansa – jopa Ruotsin puolelta. VIERAILLE tappioasema ei sopinut, ja toisen puoliajan alku oli selvästi SJK:n heiniä. Perjantaina: Tahko–IPV 2–0 (4–0, 4–0), PattU–KeKi 2–0 (2–0, 6–1), Manse–SoJy 1–0 (8– 0, 2–2). Perjantaina: Fera–Jyske 2–0 (4–1, 4–2), Virkiä–Jussittaret 2–1 (0–2, 12–4, 4–3), Pesäkarhut–Kirittäret 2–1 (3–0, 3–5, 3–2), Roihuttaret–Manse 0–1 (3–3, 0–7). Keskuspuolustaja Nallo saapuu HJK:hon Liverpoolista. HJK kertoi perjantaina kotisivuillaan, että Nallo on jo harjoitellut joukkueen kanssa, mutta hänen pelilupaansa odotetaan vielä. Voittajan oululainen omistaja-valmentaja Antti Harju täytti samana päivänä 50 vuotta. Sarjan häntäpäässä tahkoaville joukkueille ottelu oli äärimmäisen tärkeä, ja Project Liv Arena oli odotetusti täynnä. Paljon taistelua, paljon tunteita, Karlsson totesi Ruudun haastattelussa. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 26. Joukkoa johti Millstout rinnallaan Where’s The Party, mutta kummankaan veto ei kestänyt perille saakka. Halsualaisen Ville Hakalan Lake’s Action oli kultadivisioonan kirissä omaa luokkaansa Santtu Raitalan tarjoaman nappijuoksun jälkeen. Myös Rudi Vikström sai aiempaa enemmän kosketuksia palloon. Loppuminuuteilla Kareem Moses sai toisen varoituksen ja joutui ulos, mutta JBK piti maalin puhtaana loppuun asti. Kaksi vuotta on taisteltu, ja nyt hevonen on henkisesti löytänyt itsensä. Jaro-luotsi uskoo, että tärkein yksittäinen tekijä voitossa oli joukkueen henki. Jaron hinkkaaminen päättyi kuitenkin 30. STT Jalkapallo Miesten liiga: IFK Mariehamn–AC Oulu 1–1 (1–0), KuPS–VPS 3–1 (3–0). Perjantaina: Jaro-SJK 2–1 (1–0). Ottelun ensimmäisen vartin aikana hallitsevaa joukkuetta saatiin vielä etsiä. Loppusuoralla kärkeen kirivät verekset voimat Mika Forssin ajaman kanadalaissyntyisen Robinhoodin johdolla. Lapualaisista 11 pelaajaa pääsi maalin makuun. Lauantaina Torniossa Pohjois-Suomen ravurit olivat elementissään ja kahmivat ison osan päivän palkintokakusta. Fabian Østigård Ness täräytti toisella puoliajalla näyttävästi ylärimaan. Kansallinen liiga: ÅlandU–VIFK 6–1 (2–0), PK-35 Vantaa–HJK 0–2 (0–1), Gnistan–KuPS 0–1 (0–0), HPS–Ilves 1–2 (0–1). Kolmen sarjapisteen myötä pietarsaarelaiset nousivat C-lohkossa maalieron turvin kahdeksanneksi pois suoran putoajan paikalta. – Voit tuntea, kuinka pelaajat uhrautuvat toistensa puolesta. Ottelun ainoasta maalista vastasi Nicolina Enkvist, kun peliä oli pelattu jo 84. Tappio oli Kolmosen C-lohkon jumbolle kauden suurinumeroisin. Miesten ykköspesis: Ura–HP 0–2 (1–3, 4–6), PuPe–SiiPe 2–0 (6–0, 8–0), SMJ–NuJy 1–2 (2–1, 3–7, 2–3). Hän on Liverpoolin alle 21-vuotiaiden joukkueen kapteeni ja pelannut suurseuran edustusmiehistössä kolmessa ottelussa. Vierailta vaadittiin vahvaa loppukiriä, ja sellainen pelissä nähtiin. – Amerikkalainen hevonen on tottunut hyökkäämään siivekkeestä, joten takarivi ei ollut toivepaikka, mutta juoksu meni lopulta kuin elokuvissa. Brasilialainen Kelwin Souza väläytti 50. Naisten Kakkonen, lohko C: FC United–RoPS 1–0 (0–0), VPS–SJK-j 4–0 (2–0). Naisten ykköspesis, ristikkäisottelut: PesäKuula–Pesäkarhut Ak 2–0 (14–1, 8–2), KPK–ViU 2–0 (6–3, 8–2), LaVe–Jana 2–0 (2– 1, 4–3). Pesäpallo Miesten superpesis: AA–ViVe 0–2 (0–6, 1–5), JoMa–KoU 2–0 (4– 1, 3–2). Osittain Ylikylän jätkänä esiintynyt Sjögrell jakoi hyvin palloa ja antoi näytteitä nopeista ohituksistaan, mutta muuten kotijoukkueen hyökkäys oli lähinnä varjojen mailla ensimmäisen puoliajan alkuvaiheilla. Miesten Kakkonen, lohko C: Huima/Urho–SJK Ak/2 4–0 (3–0), JBK–VPS Ak 2–0 (1–0). Avausmaali oli selvä piristysruiske Jarolle, ja pallo alkoi pyöriä enemmän vieraiden maalin läheisyydessä. Naisten superpesis: Jyske–Fera 0–2 (2–3, 2–4), Lippo–PöU 1–0 (4–2, 2–2). peliminuutilla väkevällä yksilösuorituksella. Toto75-pelissä ei löytynyt yhtään täysosumaa. JBK kohensi asemiaan JBK kohensi kolme sarjapykälää jalkapallon miesten Kakkosen C-lohkossa, kun se voitti lauantaina kotonaan VPS Akatemian maalein 2–0 (1–0). Perjantaina: Tarmo–Pesä-Kiilat 2–0 (7–4, 7–3).. Sjögrell napautti pilkun varmoin ottein sisään, ja kotijoukkue hyppäsi jopa yllättäen 1–0-johtoon. TIMO VARILA Robinhoodilla isännän elkeet Jari-Pekka Rättyä, STT Toto75-ravit kiertävät lauantaisin maata sillä ajatuksella, että viikon parhaat palkinnot tulevat vuorollaan eri maakuntaratojen alueen hevosten lähiulottuville. KP Unitedille tärkeä voitto Sarjapaikastaan jalkapallon naisten Kakkosessa kamppaileva FC United otti tärkeän voiton, kun se kukisti lauantaina kotiareenallaan RoPS:n 1–0 (0– 0). 2–0-osumaa saatiin odotella 77. Vikström sai ensimmäisen hyvän maalipaikkansa 60. Vain hetkeä myöhemmin Vikström kuitenkin syötti loistavasti Hardénin läpi, ja laitahyökkääjän upea viimeistely vei Jaron 2–1-johtoon. Päävalmentaja Jens Karlssonille voitto maistui. Pelin edetessä Jaro piti palloa hallussaan keskialueella, mutta rangaistusalueelle ei edelleenkään asiaa ollut. Ravit Pohjois-Suomen ravurit olivat Toto75raveissa elementissään ja kahmivat ison osan päivän palkintokakusta. Juho Niemelä ja Nico Korpela tekivät kolme maalia mieheen. Perjantaina: TP-47–Hercules 0–1 (0–0). Perjantaina: FC Jazz–TPV 4–0 (1–0), TamU–FC Inter/2 2–2 (2–0). Etelämmäs Torniosta lähtivät vain lämminveristen kultadivisioonan ja kylmäveristen lyhyen tasoituksen voitot. Voitto nosti pietarsaarelaiset sarjassa kuudenneksi
Seiväs: 1) Hanni 135. Naisten vakiopistoolissa Ahokangas voitti naisten mestaruuden seitsemän pisteen erolla Susanna Saksaan. Roadsport C, 2B ja 2C: 1) Tomi Jutila 11.56,628, 2) Arto Leskinen –19,455, 3) Jere Ruotsalainen –47,670. Roadsport A, B, 2A ja V8: 1) Anders Skullbacka 11.55,759, 2) Tommi Leino –2,057, 3) Jouni Mänttäri –13,092. Sitten jossain kohtaa kepit aiheuttivat pieniä teknisiä haasteita. 200 m aidat: 1) Into Uusitalo HU 37,94, 2) Matias Koivusaari KV 40,04, 3) Luokkala 40,24. päivän tuloksia: Vakiopistooli: Miehet (41): 1) Teemu Lahti YK 564, 2) Sampo Voutilainen YK 561, 3) Marko Talvitie LehA 559, 19) Lauri Lauste KokMAS 523. Joukkuekisoissa KokMAS otti hopeaa vakiopistoolissa ja pronssia pistoolissa. Pituus: 1) Utriainen 3,93, 2) Haikara 3,86, 3) Laakkonen 3,81. T11 60 m 1) Aino Hihnala KaJu 9,56, 2) Mette Haikara RP 9,66, 3) Elsa Laakkonen HK 9,69. Joukkue (9): 1) RS 1623, 2) KokMAS (Ahokangas, Lauste, Karri) 1567, 3) SA 1555. M60: 1) Alahautala 518, 2) Rajala 517, 3) Uusivirta 503. Pituus: 1) Järvelä 4,21, 2) Sofia Menekse KV 4,07, 3) Korpela 4,01. Voutilainen puolestaan otti mestaruuden pistoolin 25 metrin matkalla. Keihäs: 1) Pelttari 34,81. lähtö, Toto75-2, lv 2100 m: 1) Camaro Hall*/ Ville Koivisto 13,6a (19,56), 2) Backwoods Ferguson* 14,2a (9,19), 3) Fantasy Boy 14,5a (9,77), 4) No Regrets Renka* 14,8a (5,67). Siellä oli paikoin aika peitteistä maastoa ja ajoin monestakin risteyksestä ohi. Poissa: 4. SSL/TIMO MIKKOLA Ammunta Pori Pistoolin SM-kisojen 2. Poissa: 2. lähtö, Toto75-7 Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-2, sh 1600 m: 1) Vapassi/Ville Koivisto 25,4, 2) Karlas 24,4, 3) Gott Klirr* 23,5, 4) Sipisee 23,6. M60: 1) Henry Rajala KokMAS 592,5, 2) Yrjö Uusivirta NU 592,2, 3) Terho Alahautala YK 588,4. Keihäs: 1) Hilma Honkaharju KäTa 9,87, 2) Mea Hänninen KäTa 9,53, 3) Tienhaara 9,24. Moukari: 1) Utriainen 23,14, 2) Hietala 13,95. Pistooli 25 m: Miehet (51): 1) Voutilainen 580, 2) Lasse Kurkela RS 578, 3) Oskari Tuominen SA 575, 5) Lahti 568, 19) Lauste 548. 800 m: 1) Cederlund 2.33,67, 2) Jere Hämäläinen HU 2.35,50, 3) Niilo Vanhamäki KäTa 2.37,10. lähtö, sh 2100 m: 1) Prosentti/Hannu Hietanen 29,4a (2,05), 2) Ohran Prinssi 29,4a (12,22), 3) Orjanruusu 29,9a (16,04), 4) Salamyhke 30,1a x (61,58). 800 m: 1) Tuikkanen 2.52,31, 2) Saaga Myllylahti YK 2.55,82, 3) Inka Hanni KU 2.57,58. 300 m aidat: 1) Jenina Jänkä PK 1.01,73. 800 m: 1) Vili Koivumäki YK 2.26,03, 2) Kyösti 2.28,24. lähtö, Toto75-3 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Västerbo Outlander*/Mika Forss 14,5 (4,97), 2) Nordic Beauti 13,9 (6,83), 3) Lykke Li Hoss 14,9 (1,87), 4) Global Freedom 15,6 (88,09). Loppuottelu: Laakeri–Vuorinen 6–4, 7–5. Pyöräsuunnistus Loppukesän päätavoite on Ruotsin MM-kisoissa. Korkeus: 1) Kähtävä 103, 2) Samuel Pennanen PyPo 95, 3) Pieti Hanni KU 85, Veikko Nivala KV 85. lähtö, Toto75-1, lv 2100 m: 1) Global Crossover/Petteri Joki 14,8a (26,61), 2) Global Deputy 14,8a (12,42), 3) Boomtown 14,8a (24,71), 4) Goosebumps 14,9a (34,6). 8. Kolmiloikka: 1) Korpela 11,34. M60: Piippo 477. Asentokilpailu 3x20 ja 2x30: M50: 1) Kaarta 512. 25 metrin pistoolin kahdeksan sarjan finaalissa Karri ja Ahokangas etenivät pudotuspelissä kahden parhaan joukkoon. Kuula: 1) Pelttari 9,96. Teimme muutaman päivityksen. M60: 1) Jorma Piippo RaaA 444. 800 m: 1) Olivia Noponen KäTa 2.59,43, 2) Viola Järvenpää KU 3.01,33, 3) Utriainen 3.03,71. Kolmiloikka: 1) Eräpuu 9,34, 2) Hanni 6,71. T12 60 m: 1) Milja Järvelä VetU 8,72, 2) Alisa Tienhaara YK 8,91, 3) Sofia Korpela LoVe 9,10. Lahden tulos oli 564, Voutilaisen 561. Miesten vakiopistoolissa Lahti ja Sampo Voutilainen ottivat Kuulalle kaksoisvoiton. 800 m: 1) Utriainen 2.49,36, 2) Fiia Myllylahti YK 2.59,33, 3) Vilja Ruokoja KäTa 3.01,67. Kuula: 1) Hanni 9,84, 2) Eräpuu 8,11, 3) Torvikoski 7,20. P12 60 m: 1) Veeti Pinola TU 9,76. Pienoispistooli, M: 1) Peltoniemi 494, 2) Seppälä 493. Pyöräily Alpe d’Huez: Maantiepyöräilyn miesten Ranskan ympäriajo: Etappi 20/21, Le Bourg d’Oisans–Alpe d’Huez, 170,9 km: 1) Richard Carapaz Ecuador 4.59.39, 2) Remco Evenepoel Belgia jäljessä 26 sekuntia, 3) Sepp Kuss USA –31. Kiekko: 1) Mila Hänninen KäTa 26,80, 2) Ellen Lahti TU 24,89, 3) Järvelä 24,38. Pistoolilajit: Vakiopistooli, M: 1) Mikko Peltoniemi RaaA 499, 2) Hannes Seppälä YK 396. Loppukesän päätavoite on elokuun lopun MM-kisoissa Ruotsissa. P9 40 m: 1) Tomi Saukko NU 6,81, 2) Veetu Lehto KP-V 7,00, 3) Aarre Kähtävä AV 7,15. Ryhmä B: 1) Mika Kouhi OTC 4, 2) Alexander Wentin KTK 2, 3) Rasmus Kataja T-61 0. Poissa: 9. Moukari 1) Ojala 30,20, 2) Hanni 21,37. Ferrarin Lewis Hamiltonilla oli paalupaikka hallussaan aika-ajojen loppuhetkillä, mutta Norris nappasi kärkitilan päätöskierroksen vedollaan 0,012 sekunnin erolla Hamiltoniin. 4. Ryhmä B: 1) Elma Vuorinen 4, 2) Sara Puutio KTK 0/3–12, 3) Essi Kannosto Smash 0/0–12. T13 60 m: 1) Saaga Ojala LoVe 8,49, 2) Venla Kananen HK 8,92, 3) Eedla Tuikkanen KU 9,06. Korkeus: 1) Niilo Tofferi KV 118, 2) Hietala 118, 3) Gonzalez 112. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 26. Miesten mestaruuden vei Samuel Pökälä kahden sekunnin erolla Tomi Nykäseen. P14 100 m: 1) Oliver Korpela LoVe 13,13, 2) Carl Cederlund PyPo 14,31. Seiväs: 1) Utriainen 165, 2) Järvenpää 145, Lahja Uusitalo HU 145. 800m: 1) Pinola 2.52,32. Toivottavasti seuraava kuukausi ennen MM-kisoja menee hyvin, Saarela jatkoi. Kiekko: 1) Laakkonen 16,41, 2) Janna Jänkä PK 16,33, 3) Milka Kähtävä AV 14,56. lähtö, Toto75-6 Toto4-3 DUO-1, lv 2100 m: 1) Robinhood C.A.*/Mika Forss 13,1a (8,4), 2) French Kronos* 13,2a (8,5), 3) Ja Ba Da Ba Doooo* 13,3a (26,0), 4) Millstout* 13,4a (3,89). heinäkuuta 2026 URHEILU // 13 Saarelalle keskimatkan SM-kultaa Juha Savela Kokkolan Suunnistajien Ruska Saarela jatkoi menestyskulkuaan pyörärasteilla, kun hän voitti lauantaina Heinolassa pyöräsuunnistuksen keskimatkan SM-kultaa. Formulat F3, F4 ja J: 1) Tuomo Pio 12.05,234, 2) Sami Hartikainen –21,972, 3) Jenni Silventoinen –1.17,666. P10 60 m: 1) Viljo Nivala KV 9,36, 2) Verneri Hietala KaJu 10,11, 3) Christian Gonzalez KV 10,13. Miehet: 1) Ossi Härkönen YK 524, 2) Erkkilä 511, 3) Uusivirta 493. Pituus: 1) Kähtävä 4,54, 2) Veera Mäntylä KV 4,11, 3) Iida Harmaala HK 3,98. 200 m aidat: 1) Ruokoja 35,05, 2) Tienhaara 37,20, 3) Korpela 37,36. 800 m: 1) Selina Ruokoja KäTa 2.30,31, 2) Neea Herlevi LoVe 2.32,88, 3) Emmi Halmetoja YK 2.41,94. T14 100 m: 1) Silja Kähtävä AV 13,62, 2) Laura Aitta KaJu 13,72, 3) Veera Mäntylä KV 14,48. Pituus: 1) Annariina Kahelin TU 4,17. Kolmiloikka: 1) Pinola 6,98. G-H/r1 ja H2-I/r1: 1) Jukka Karpiola 14.29,005, 2) Pekka Salenius –3,958, 3) Kari Erkintalo –4,414. lähtö, lv 2100 m: 1) Saga Orden/Santtu Raitala 17,0a (2,14), 2) Northwind Mega 17,1a (15,07), 3) Mr Blackbird 17,3a (4,75), 4) Pereyra L.A.* 17,4a (5,52). M50: 1) Mika Kaarta YK 585,8. 580 pistettä ampunut Voutilainen voitti kahdella pisteellä Lasse Kurkelan. Kokonaiskilpailun tilanne: 1) Tadej Pogacar Slovenia 72.53.44, 2) Evenepoel –6.26 minuuttia, 3) Isaac del Toro Meksiko –9.42. Tennis Kokkola: KTK:n kansalliset, tuloksia: E1-lk M 2-peli, ryhmä A: 1) Tommi Möttönen HLTK 4 pistettä, 2) Anthon Aukia T-61 2, 3) Jakob Kanckos TKJ 0. Miehet: 1) Jarno Uusvirta NU 588,2, 2) Santeri Erkkilä YK 571,2. Kolmiloikka: 1) Luokkala 9,87, 2) Koivusaari 9,26. Ryhmä 2:n sarjoissa KoS:n Timo Hongell voitti 35-vuotiaiden mestaruuden. Loppuottelu: Kouhi–Möttönen 6–1, 6–0. Pistoolilla neljä mestaruutta Ylivieskan Kuulan Sampo Voutilainen sekä Teemu Lahti ja Kokkolan MAS:n Vilja-Alina Ahokangas ja Ritva Karri veivät Suomen mestaruudet, kun pistooliammunnan SM-kisat jatkuivat Porissa. Kiekko: 1) Kähtävä 21,07, 2) Niklas Tasala KV 20,83, 3) Kalle Ikäläinen YK 13,17. Historic Formulat B, C, D ja H: 1) Nora Svensson 14.50,915, 2) Manu Skyttä –4,515, 3) Jyrki Laine –10,606. N50: 1) Sari Nivala YK 600,4. KP Yleisurheilu Kokkola: Keski-Pohjanmaan 9–15-vuotiaiden piirihuipentuma, tuloksia: T9 40 m: 1) Isa Vertanen KäTa 7,15, 2) Emma Tienhaara YK 7,28, 3) Emilia Hautakoski KV 7,32. 800 m: 1) Nivala 2.50,57, 2) Niilo Tofferi KV 2.55,53, 3) Linus Heikkilä YK 3.01,12. Kuula: 1) Kähtävä 6,83, 2) Tiitus Torvikoski LoVe 6,46, 3) Rasmus Puronaho KP-V 6,18. 3. lähtö, sh 2100 m: 1) Retuliini/Ville Pohjola 31,8a, 2) Sääksen Cassius 32,0a, 3) Peetu 33,1a, 4) Sundbo Vass* 33,2a. Mutta lopussa sain yllättäen edellä lähteneiden selkiä näkyviin ja loppu sujui paremmin, Saarela kertoi liiton tiedotteessa. Moukari: 1) Lahti 31,23, 2) Järvelä 26,24, 3) Verna Välikangas TU 25,33. Korkeus: 1) Anton Suomala RP 121, 2) Kaspian Torvikoski LoVe 118, Eetvi Hanni KU 118. Y75: 1) Kaarta 548. Poissa: 3. Moukari: 1) Luokkala 16,26, 2) Välikangas 13,31, 3) Utriainen 9,92. Karri vei lopulta mestaruuden 23 osumalla. H35 9,5 km (3): 1) Timo Hongell KoS 41.06. Kiekko: 1) Hanni 26,09, 2) Niemi 15,69, 3) Veera Nissilä LoVe 13,64. Kiekko: 1) Järvenpää 12,61, 2) Vieno Välikangas TU 11,69, 3) Kaisa Luokkala KV 11,68. P13 60 m: 1) Eemeli Luokkala KV 8,76, 2) Stefan Jegorov KV 8,84, 3) Jimi Vinkka RP 8,92. Korkeus 1) Uusitalo 127. Pituus: 1) Hanni 4,00, 2) Tuikkanen 3,98, 3) Sofia Salonen KU 3,92. Ahokankaan ja Karri lisäksi joukkueessa ampuiLauri Lauste. Moukari: 1) Kahelin 41,97. Kuula: 1) Cederlund 8,68. Ahokangas sai hopeaa 17 osumalla. H45 9,5 km (8): 1) Vesa Malila VaaSu 40.40, 3) Kim Harlamow KoS 43.32, 6) Juha Lassila VetU 49.39. H40 9,5 km (8): 1) Lauri Oikarinen TP 39.54, 5) Kai Paavola KoS 43.07. G/A,G/C,G/D,H/A,H/B,H/D, I/A ja I/B: 1) Mika Mansukoski 11.54,657, 2) Ossi Lehtimäki –30,248, 3) Peter Hasselgren –31,364. Kiekko: 1) Jänkä 26,06, 2) Ellen Lahtinen LoVe 24,59, 3) Elsi Herlevi LoVe 20,08. Poissa: 3. Ahokankaan tulos oli 542 pistettä. T15 1500 m esteet: 1) Maisa Niemi KP-V 6.10,21. Saarela voitti 10,8 kilometrin kisassa OK Botnian Antonia Hagan liki kahdella minuutilla. D1-lk N 2-peli, ryhmä A: 1) Emma Laakeri KTK 4, 2) Viivi Kaasonen TapTe 2, 3) Elina Keski-Vinkka KTK 0. – Kesä on mennyt aika hankalasti, kun olen sairastellut useamman kerran. Kolmiloikka: 1) Nivala 8,36, 2) Tofferi 7,75, 3) Toivo Kyösti HU 7,42. Autourheilu Veteli: Historic Race Finland -sarjan osakilpailu Kemoralla, tuloksia: Mini 1000: 1) Niko Hirvonen 13.20,577, 2) Max Svensson –17,07, 3) Lauri Sillanpää –17,434. 800 m: 1) Puukangas 2.35,93. Seiväs: 1) Aate Kois HU 185. N60: 1) Nygård 544. Ylivieska: Kuulan ilma-aseiden aluekilpailut, tuloksia: Pienoiskivääri: R6 SH1: 1) Jarkko Mylly YK 609,7. Keihäs: 1) Tofferi 21,40, 2) Nivala 17,95, 3) Halonen 11,98. H75 5,8 km (12): 1) Seppo Ollikainen IPR 31.14, 3) Leo Jokinen KoS 35.59, 6) Harald Slotte Botnia 51.11. Y75: 1) Veikko Kaarta YK 577,8. Kiekko: 1) Kahelin 34,52. Norris paalulle McLarenin Lando Norris ajoi voittoon formula ykkösten Unkarin gp:n aika-ajoissa. Moukari: 1) Lahtinen 31,59. Seiväs: 1) Hanni 185. lähtö, lv 2100 m: 1) Hopeful Step/Jonne Niemelä 15,8a, 2) Federer Broline* 15,8a, 3) Sunspirit 16,7a, 4) Matteo Von Bentz 17,0a. Naiset (13): 1) Vilja-Alina Ahokangas KokMAS 542, 2) Susanna Saksa HSA 535, 3) Olga Wolkoff ESA 532, 9) Ritva Karri KokMAS 502. Poissa: 7, 13, 15, 16. Pituus: 1) Utriainen 3,67, 2) Järvenpää 3,57, 3) Niemelä 3,51. KoS:n mitalisaldoa täydensivät myös Marja Penttilä hopealla sekä Kim Harlamov ja Leo Jokinen pronssilla. 2. 11. M50: 1) Kenneth Kulla KokMAS 490. Seiväs: 1) Halmetoja 195. lähtö, Toto75-4 Toto4-1, sh 2100 m: 1) Pyrypolun Tande/Tuomas Vasala 28,0a (19,02), 2) Lumi-Ukki 28,0a (1,72), 3) Kopran Uute 28,7a (42,92), 4) Pihlajan Iita 29,0a (5,43). 7. Seiväs: Bonde 205. Keihäs: 1) Melarti 29,09, 2) Elias Santaholma KV 22,36, 3) Anton Mölder KV 20,10. Moukari: 1) Tienhaara 8,87, 2) Matilda Pihlajamaa KV 8,87, 3) Oona Tuominen KV 8,64. 9. D40 7,8 km (3): 1) Eve Lahti S-JKL 37.21, 2) Marja Penttilä KoS 44.17. Naiset, finaali (8): 1) Karri 23, 2) Ahokangas 17, 3) Lumi Saikkonen RS 13, 7) Anne Hotakainen KP-V 4. F/A, F/B, F/C, F/D ja F/GTP: 1) Harri Ukkonen 14.11,736, 2) Andre Nybacka –4,413, 3) Henrik Weiner –5,851. Kuula: 1) Vinkka 8,65, 2) Uusitalo 8,46, 3) Koivusaari 8,37. Ranskan ympäriajo päättyy sunnuntaina Pariisiin. Mogyorod: Formula ykkösten MM-sarjan 11/22 kilpailu: Unkarin gp:n aika-ajo: 1) Lando Norris Britannia, McLaren 1.17,207, 2) Lewis Hamilton Britannia, Ferrari jäljessä 0,012 sekuntia, 3) Charles Leclerc Monaco, Ferrari –0,238, 4) Kimi Antonelli Italia, Mercedes –0,272, 5) Oscar Piastri Australia McLaren –0,477, 6) Max Verstappen Hollanti, Red Bull –0,518, ...21) Valtteri Bottas Suomi, Cadillac. Siihen nähden kunto on kuitenkin kohtuullinen. Korkeus 1) Benjamin Melarti KV 151 M15 Kuula 1) Melarti 9,43. Seiväs: 1) Utriainen 215, 2) Nelli Hietala KaJu 125. Subaru Sport, SS1300 ja Locost: 1) Jukka Ello 12.44,274, 2) Miika Koivisto –0,607, 3) Jyri Kellosalo –1,373. Pyöräsuunnistus Heinola: SM-keskimatkan tuloksia: Miehet 14,1 km (17): 1) Samuel Pökälä AR 46.44, 2) Tomi Nykänen LS-37 46.46, 3) Jussi Laurila JalJa 49.23. Vaikea sanoa, kuinka paljon ne auttoivat tänään, Norris sanoi formula ykkösten kotisivuilla.STT. Ravit Tornio Toto75: 1. 5. T10 60 m: 1) Helmi Paananen PyPo 9,66, 2) Emilia Niemelä KU 9,68, 3) Pinja Utriainen YK 9,76. 200 m aidat: 1) Ojala 33,96, 2) Hanni 38,03, 3) Taru Niemi KP-V 42,34. Keihäs: 1) Hanni 26,89, 2) Aleksanteri Kahelin TU 18,55, 3) Eemil Hietala YK 17,12. lähtö, Toto75-5 Toto4-2, lv 1609 m: 1) Lake’s Action/Santtu Raitala 11,7a (7,16), 2) Henry Flyer Sisu* 12,0a (3,28), 3) Colibri Jet 12,3a (11,95), 4) Swagger* 12,3a (5,02). Naiset 10,8 km (8): 1) Ruska Saarela KoS 43.22, 2) Antonia Haga Botnia 45.21, 3) Emma-Riikka Laamanen TarpSu 47.33. Seiväs: 1) Tofferi 165, 2) Hietala 95. Joukkue (12): 1) SA I 1671, 2) RS 1670, 3) KokMAS (Ahokangas, Karri, Lauste) 1655. Isopistooli, M50: 1) Kulla 505. Alkukilpailu (19): 1) Olga Wolkoff ESA 558, 2) Ahokangas 554, 4) Karri 553, 8) Hotakainen 538. Keihäs 1) Vinkka 33,37, 2) Onni Luoma TU 28,32, 3) Robert Appelqvist VetU 18,62. N60: 1) Minna Nygård KokMAS 603,6. Pituus: 1) Mimmi Ferreira KaJu 3,21, 2) Vertanen 3,17, 3) Hautakoski 3,16. KoS:n Ruska Saarela jatkoi menestystään keskimatkan SM-kisassa Heinolassa. Poissa: 1. P15 100 m: 1) Elia Aurolahti TU 12,80, 2) Eino Kyösti HU 12,93. 10. 6. Kuula: 1) Nivala 6,00, 2) Saku Halonen PyPo 5,86, 3) Heikkilä 5,79. P11 60 m: 1) Santeri Eräpuu YK 8,63, 2) Tuukka Taskinen KU 9,75, 3) Alvar Puukangas KäTa 9,82. – Ferrarit olivat tosi nopeita, ja koko viikonloppu on ollut tasainen. – Kokonaisuutena kisani ei ollut kovin sujuvaa, mutta onneksi välillä pääsi selkeämmillä kohdilla ajamaan kovempaa
olen odottanut jonossa 40 minuuttia, jotta joku teknoheppu pääsee kysymään minulta tuota. katsotaan mitä voin tehdä. hyvä. no, tässä minun tarkistuslistani.... niin, sir. onko se kiinni. sepä ikävää. 2026 SARJAKUVAT // 14 tekninen tuki. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 24/7 (vuorokauden ympäri) 020 750 4007 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Matti Posio 040 7717 828 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula 040 1278 803 Pia Mustola-Lamsijärvi 050 599 4237 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 26. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Va. virtajohto kiinni. okei, alkajaiseksi haluaisin, että tarkistatte onko koneenne virtajohto kiinni. niinpä. minun pitää käydä tarkistuslista läpi. toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. heinäkuuta. niin, sir. niin, latasin ohjelmanne tietokoneelleni ja nyt se ei toimi ollenkaan. miten voin auttaa. kohta 1: lakatkaa ostamasta ohjelmistoja yrityksiltä, jotka kohtelevat sinua kuin ääliötä! kohta 2: lakatkaa kuluttamasta 40 minuuttia jonossa vain puhuaksenne jonkun niin hyödyttömän tyypin kanssa kuin te! anteeksi, se on vain käytäntömme 2/21/16 6 7 6 8 5 2 1 3 9 5 9 2 3 5 8 7 2 1 3 9 5 1 2 4 6 3 8 7 4 4 3 9 7 7 2 6 9 2 1 8 5 1 3 7 4 7 8 6 5 2 9 7 1 2 9 5 9 6 7 5 1 3 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea
15.50 Akuutti: Matkakumppanina tourette. 08.58 Kansallismaisemat: Lappia. 08.00 Avara luonto: Monimuotoinen Eurooppa. Osa 3/5. 13.05 Ruokamatka Ranskaan. 22.25 Tulosruutu. Seppo Jokisen Komisario Koskinen -kirjasarjaan perustuvassa rikosdraamassa Paja Kongressikeskukseen on tehty nimetön pommiuhkaus. 12.05 Vardagstjuvar. Osa 2/5. 15.45 Grillimestarit. Simon Reeve aloittaa matkansa käymällä Huippuvuorilla kaukana Jäämerellä. 17.10 Uusi alku etelässä. 19.10 Tulosruutu. 01.10 Levyraati. 22.20 Milli arvontalähetys. 12.05 Ei myytävänä. Kristitty joutuu elämässään kamppailemaan erottaakseen totuuden valheesta ja oikean väärästä. 23.15 Avoimena. 22.35 Poromafia. Rikolliset tajuavat, että heidän suunnitelmansa ovat vuotaneet poliisille. 11.22 Cowboy ja kuningas. Jarno Saarinen saapuu Imatranajoihin Soilin toimiessa hänen mekaanikkonaan, ja he tutustuvat kilpakumppaneihin. 07.25 LEGO Friends: Uusi luku. 18.00 Murha paratiisissa. 21,7 mm Juupajoki 18 11 15 15 15 16 18 15 16 19 15 18 18 10 10 8 5 8 4 4 5 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 16 13 16 14 15 13 15 13 16 13 19 12 19 13 19 13 19 13 20 13 18 12 17 12 18 +8 19 +9 18 +9 6 5 4 3 4 3 Kokkola 25.7. 07.20 Ava, Riko ja Teo. 16.15 Midsomerin murhat. 12.40 Koti koiralle UK. 07.25 Myyrän seikkailut. 14.50 Yleisurheilun Kalevan Kisat, sunnuntain kilpailut. 08.50 Kansallismaisemat: Utsjoki. Loman kynnyksellä Kaitsu, Janne ja Eve pysähtyvät pohtimaan elettyä elämää ja haaveilemaan tulevaisuudesta. 17.55 Kansallismaisemat: Lounaisrannikkoa ja saaristoa. Nyt mies palaa kotikyläänsä ja pääsee sydänpotilaiden yhdistyksen jäseneksi. 13.34 Luontopäiväkirja. 11.05 Raha-Suomi: Kaikki meni. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Pilvisyys on maan länsija pohjoisosassa runsasta, idässä pilvisyys vaihtelee pilvisestä puolipilviseen. 09.00 Kapen keittiökaappaus. 17.10 Alexa ratkaisee. 07.45 Viidakon veijarit. Poliisit tutkivat lisäksi murhan yritystä, jolla on suora yhteys Warmwalliin. 20.55 Yöpysäkki. klo 15 °C +18,3 (25.7. Jakso 1/6. Peltsi saapuu Lappiin kaamoksen kynnyksellä, ensilumen sataessa maahan. 10.00 Suomen historian myytit: Talvisota. 06.05 Bing. 09.53 Egenlandin matkakohteet. 08.00 Meidän remppa. 19.30 Tervetuloa Sjölyckaniin. 22.21 Viikon sää. Saksan ensimmäinen astronautti työnnetään alas planetaarion katolta. 23.30 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. 06.50 Pikku Kakkonen. 08.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. Legenda vetää kylään väkeä, mutta leikki muuttuu todeksi, kun metsästä löytyy vainaja. 08.55 Ihanat siirtolapuutarhat. 08.35 Heinähattu ja Vilttitossu. 18.10 ELOKUVA Vinski ja näkymättömyyspulveri. 02.45 Kova laki. (2025). Jussi saa vihdoin keikan ja Juuso korjailee rekkaansa kotitilallaan. Maan länsija pohjoisosassa tulee yleisetsi sadekuuroja, myös idässä voi jokunen kuuro tulla. 12.45 Tanskalainen maajussi. 16.50 Novosti Yle. 18.15 Peltsin Lappi. Alexa ja Madison selvittävät visailujoukkueen jäsenen kuolemaa. 11.10 Grand Designs Suomi. 14.35 Karjalan kierros. 17.05 Tältä tuntuu Veikkausliiga. Vuosien takaisen murhatapauksen oikeudenkäynti johti väitetyn syyllisen vapautumiseen. 14.05 Stugor. Päivän ylin lämpötila on 12 ja 20 asteen välillä. 13.15 Tubettavat konemiehet. 07.00 Smurffit. Kosmetiikkayrittäjän neuvonantaja uskoo ampuneensa ystävänsä, mutta muistinmenetys saattaa kätkeä alleen monimutkaisemman tapauksen. 22.00 Kymmenen Uutiset. 07.35 Viidakon veijarit. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Toholampi Laitala. 18.10 Urheiluruutu. YLE TV2 06.40 Kansallismaisemat: Utsjoki. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. Andalucian kierros perinteisellä luksusjunalla alkaa Sevillasta ja ajaa Etelä-Espanjan upeiden kaupunkien kautta. 21.00 ELOKUVA Mission impossible – fallout. 09.48 Royalty. Eemilin jokkisauton laitto nostattaa monta voimasanaa, varsinkin kun epäonni osuu kohdalle. 19.20 Urheiluextra. Kutiseva tulokas. 11.00 Digitreenit. 20.29 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Little Worthyn kylä saa kilpailun kautta oman urbaanilegendan susimaisesta hahmosta, joka houkuttelee uhreja surman suuhun. Etelänpuoleinen tuuli on kohtalaista ja maan eteläja keskiosassa puuskaista. 16.20 Velipuolikuu. klo 15 °C +21,8 Mäkiluoto Sateisinta 23.7. 12.05 Suomen kaunein koti. 11.40 Huvila & Huussi. 10.45 Cowboy ja kuningas. 22.00 Veljen luo. 23.30 The Rainmaker. 19.15 Rahdinmetsästäjät. 18.45 Simon Reeve Pohjoismaissa. 18.00 Yle Uutiset. 07.15 Smurffit. 14.44 Kansallismaisemat: Lappia. 18.15 Lasse Virénin Montrealin kultamitalijuoksut. Huippusuositun Mission: Impossible -toimintaelokuvasarjan kuudennessa osassa superagentti Ethan Hunt tiimeinen yrittää estää terroristeja saamasta käsiinsä plutoniumia. 14.45 Veikkausliiga LIVE: FC Inter IF Gnistan. Uhkaus keskeyttää Warmwall-nimisen rakennusfirman tärkeän sijoittajatapaamisen. Päivi Vainio kertoo, mitä vuoteen uudistamisessa käytännössä tapahtuu. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Lindan unelmana on menestyä kenttäratsastajana kansainvälisellä tasolla. Unelmana corgi. 18.45 Punkaharjun pojat. 15.25 Grillimestarit. Klara saa tarpeekseen kaikkialle ilmestyvistä somevaikuttajista. 02.55 Suomen huutokauppakeisari. 13.55 The Summit Suomi. Aapelin klassikkokirjaan Koko kaupungin Vinski (1954) pohjautuva koko perheen seikkailuelokuva, jossa Hömpstadin kaupunki joutuu rikosaallon valtaan ja poliisin avuksi tarvittaisiin kipeästi ihka oikeaa supersankaria. MTV3 06.30 Muumilaakson tarinoita. 21.00 Jarno ja minä. 22.36 Ulkolinja: Italian myrkytetty maa. 12.35 Shake. Intohimo leimahtaa, mutta Janasta tuntuu kuin he olisivat tavanneet ennenkin. 21.50 Karu maa. 01.55 Burgerimiehet Välimerellä. 09.15 Unelma-asunto auringon alta. Syntyikö kuuluisa talvisodan henki kuin taikaiskusta. 19.00 Seitsemän Uutiset. Karua kauneutta muodot vaihtelevat kimaltavasta joen pinnasta jyrkkiin rinteisiin ja tunturien pyöreisiin muotoihin. NELONEN 06.00 Bing. 22.45 Jengirikolliset. 03.30 Murha paratiisissa. 09.05 Sue Perkins: Pariisista Istanbuliin. 10.00 Jumalanpalvelus. 06.55 Muumilaakson tarinoita. 13.00 Suomen kaunein koti. 20.00 Suurmestari UK 21.00 ELOKUVA: Tie länteen 23.25 ELOKUVA: Uuno Turhapuro kaksoisagentti 01.15 Alone yksin erämaassa 02.05 Pitääkö olla huolissaan. 19.45 Erikoisryhmä Hampuri. 20.30 SAVOlife. 23.55 ELOKUVA Koskinen: Rottasankari. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 25.7. °C -0,1 Ylivieska Lämpimintä 24.7. 07.50 LEGO CITY Ei rajoja. 02.55 Kotka 10 03.45 Kotka 10 04.35 Alone Suomi Katso suorat lähetykset keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 25 28 1 4 7 10 13 16 19 22 Kesäkuu Heinäkuu 2026 10 20 30 26 29 2 5 8 11 14 17 20 23 Kesäkuu Heinäkuu 2026 10 20 Su Alanya 29 Amsterdam 21 Budapest 32 Dubai 43 Dubrovnik 29 Hania 26 Las Palmas 24 Lissabon 29 Malaga 30 New York 30 Nizza 25 Oimjakon 24 Phuket 30 Riika 26 Skellefteå 17 Sydney 17 Tukholma 20 Tokio 34 Venetsia 26 Ma 31 22 30 42 26 28 24 31 28 31 27 26 29 21 21 17 19 29 27 Ti 33 27 30 39 29 30 24 32 29 24 29 22 29 20 21 18 21 30 30 Su Haapavesi 15 Halsua 15 Helsinki 18 Joensuu 19 Jyväskylä 17 Kajaani 17 Kalajoki 16 Kokkola 16 Kuopio 18 Kuusamo 16 Lahti 17 Lappeenranta 20 Oulu 16 Pietarsaari 16 Pori 16 Rovaniemi 17 Tampere 17 Toholampi 16 Turku 17 Utsjoki 19 Vaasa 16 Ylivieska 16 Ma 19 19 18 23 18 18 19 21 20 17 17 23 21 19 17 19 18 18 19 18 19 19 Ti 19 18 19 20 19 18 17 18 19 19 19 18 17 18 18 18 19 18 19 19 18 18 Ke 20 20 21 22 21 20 19 21 20 20 20 22 18 21 19 21 20 19 21 17 20 20 To 21 21 22 23 21 20 19 22 21 19 22 22 20 21 21 20 21 19 23 18 22 20 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 24.7. 00.25 The Rainmaker. 06.15 Muumilaakson tarinoita. Ei aikaakaan, kun jonkun sydän pysähtyy. Pyhän aiheena on Totuus ja harha. Jana palaa kotikyläänsä Smalångeriin, missä naapurin John tarjoaa hänelle suojaa lumimyrskyltä. 13.45 Luontomatkalla. 06.40 Muumilaakson tarinoita. 07.30 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa. Vierailemme kokki Linnea Vihosen luonaa. 17.00 Yle Uutiset. 19.55 Tulossa: Vain elämää. heinäkuuta 2026 TELEVISIO // 15 YLE TV1 07.00 Maailmannaiset. 19.45 Maailman kauneimmat junareitit. YLE TEEMA & FEM 07.46 BUU-klubben 08.15 BUU-klubben 08.45 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.05 Gigantit 09.42 Kaipuu maalle 10.04 Kauppakaupunkien aarteita 11.02 Elämä käännekohdassa 11.32 Taivaallista menoa: Satanisti marraskuussa, kristitty toukokuussa 12.00 Toive-elokuva: Kiljusen herrasväen uudet seikkailut 13.25 Neljä pientä aikuista 15.25 Enkeleistä oudoin 16.25 Womex 2025 17.25 Strömsön puutarha 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Pikku Tuutti 18.07 Pensaiden takana 18.14 Kesä Toasty-hepan kanssa 18.30 Huutokauppakesä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.44 Sportliv 19.56 Huippuvuoret yläilmoista 20.00 Särkyneet siteet 20.30 Sälander 20.45 Sälander 21.02 Tanskalainen nainen 21.55 Toinen maailmansota ruotsalaisten silmin 22.55 Näin Ruotsi käyttää huumeita 23.25 Haavoittuvaiset MTV SUB 06.00 MTV sääkamera 07.00 Kaisu Kuu 07.15 Muumilaakson tarinoita 07.40 Muumilaakson tarinoita 08.05 Lucky Luken uudet seikkailut 08.30 Iholla 09.00 Olet mitä syöt 10.00 Ota rahat ja juokse 11.00 Liikennepoliisit UK 12.00 Liikennepoliisit UK 13.00 Liikennepoliisit UK 14.00 Race Across The World Suomi 15.00 Race Across The World Suomi 16.00 Lomalle lompsis 17.00 Alone yksin erämaassa 18.00 Simpsonit 18.30 Simpsonit 19.00 Pitääkö olla huolissaan. 21.10 Operaatio Dark Phone. 23.50 Play rape. 08.00 LEGO CITY Ei rajoja. ”Danial” saapuu haastatteluun aseistettuna. 13.45 Koti koiralle UK. 10.15 Unelma-asunto auringon alta. klo 15) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi 15 °C 29 cm Oulu 17 °C 22 cm Raahe 14 °C 22 cm Pietarsaari 15 °C 24 cm Vaasa 17 °C 19 cm SADESUMMA 20.7.– 25.7. 10.00 Jaksa paremmin. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 26. 02.00 Kova laki. 10.30 MasterChef Australia. 20.00 Midsomerin murhat
08.30 Minna Pyykön maailma. 04.40 Komppania Ketonen & Gustafsberg. 14.30 Kova laki: Erikoisyksikkö. 22.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 17.05 Urheiluradio. 04.55 100 kokkia, yksi voittaja. 21.00 Hotell Romantik. 21.02 Urheiluradio. 16.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. 10.35 Kakkukuningas. 00.25 Var är Odin. 19.00 Australian rajalla. 10.00 Yle Uutiset. 11.00 Muistojen bulevardi. 13.20 Rakas ulkomailta. 11.30 Auktionssommar. 03.30 Maanteiden sankarit Tanska. 19.00 Dag och natt. 13.00 Savotta. 19.30 Turvassa tie peloista rauhaan. 18.50 Merisää. etappi. 22.30 Kumman kaa (S). 23.40 Poliisit 2020. 09.08 Iskelmäradio. STAR CHANNEL 06.00 Melkein MENSA. 04.20 Silent Library Suomi. 21.00 Katastrofitutkinta. 08.30 Fråga doktorn. 04.25 Asunnon metsästäjät. etappi. 07.35 Silent Library Suomi. 08.00 Kaikki lajit: Päivän kohokohdat Glasgow. 03.00 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. 23.00 KOPLA. 22.00 Rapport. 11.35 Jazz: Silje Nergaard och Vince Mendoza. 22.35 L/ over ikuisesti minun. 11.15 Voitto Jerusalemissa. 03.00 Alaska: ensimmäiset selviytyjät. 09.35 Rakastunut mammanpoikaan. 11.45 ELOKUVA Kaikenkattava kauneus. 18.50 Rillit huurussa. 07.53 Radio Suomen Viikonloppu. 21.00 ELOKUVA 007 Älä kieltäydy kahdesti. 22.55 Historia kaupunkien alla. 11.35 Aku, Kalle ja Euroopan ihmeet. 18.55 ELOKUVA Tarzanin legenda. 12.40 Radio Suomen Viikonloppu Jenny Lehtinen. 01.25 Pompeji: Oppaana Tom Hiddleston. 07.45 Lottovoittajan unelmakoti maailmalla. 01.40 Mieletön vilppi. 17.00 Betania-kodin kesäjuhlat. 12.25 Latela Lauri ja superautot. 12.30 Kaikki vastaan kaikki. 09.00 Gospel First Evankeliumi ensin. 20.00 Nyheterna. 23.45 Maantiepyöräily: Tour de France, 21. 14.00 Montreux jazzfestival. 11.45 ELOKUVA Tenavat-elokuva. 08.50 Mökin rakentajat. 01.15 Moottoriurheilu: Formula E: Tokio, 2. 15.30 Frendit. 00.20 Rapport. 13.50 Moottoriurheilu: Formula E: Tokio, 2. 11.00 TV7 Jerusalem uutiset. 19.02 Urheiluradio. 23.10 ELOKUVA Beck: Flickan i jordkällaren. 13.40 Radio Suomen Viikonloppu. 15.30 Klassikkokuunnelma: Työmiehen perhe. 19.00 Jakten på jättetonfisken. 08.50 Rajavartijat: Salakuljetus merellä. 11.00 Yle Uutiset. 19.00 Rapport. 20.03 Elämäni kesä: Heikki Salo. 18.30 Australian rajalla. Mary ja Matthew valmistautuvat häihinsä, ja sukua kokoontuu kartanoon. 01.15 Tillbaka till vilda västern. 23.20 Finlandsfärjornas försvunna passagerare. 17.06 Etnokonsertti Le Mali 70 Earkestra. 17.08 Radio Suomen Viikonloppu Olli Haapakangas. 22.50 Kova laki: Erikoisyksikkö. 09.55 Teho-osasto. 17.35 Unelma-asunto auringon alta. 17.00 YleX Iltapäivä: Viikon Parhaat. 23.00 Jumalanpalvelus. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 09.35 Maantiepyöräily: Giro d’Italia, Kooste. 19.50 Res med Jovan. 05.00 Vaaralliset vaimot. 11.30 90 päivää morsiamena UK. 20.50 Äventyr på sommarfjället. 18.25 Rillit huurussa. 14.35 Kaaoksen kesyttäjät. 01.05 Suomen kaunein koti: Kesämökit. RUOTSIN TV4 06.00 En plats i solen. 16.00 Northwind Kids Nyt kyllä tuntuu! 16.15 Rakkaus puhuu. 17.15 ELOKUVA Muumiot: Seikkailu ajan halki. 13.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 07.00 En plats i solen. 12.15 Lentoturmatutkinta. 17.00 Komiker utan gränser. 02.30 Frendit. 00.15 L/over ikuisesti minun. 20.00 Ehtoopalvelus Pyhien apostolienvertaisten Vladimir Kiovalaisen ja Magdalan Marian kirkosta Hangosta. 20.00 Yle Uutiset. 11.30 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 03.40 Australian rajalla. 22.00 YleX Vaihtoehto: Raine Laaksonen (u). 07.02 Sää. 15.45 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 21.00 Uutispodcast. 10.35 Maajussille morsian: Kaikki tarinat. 21.00 Yle Uutiset. 00.30 Criminal Minds 17. 12.45 Merisää. 08.25 Arktiset vedet. 19.30 Australian rajalla. 13.30 Billy Graham Olympiastadionilla 1987. 03.50 Maalaistaloa rakentamassa. 12.00 Savotta. 21.50 Merisää. 12.30 Arvinge okänd – Danmark. 18.30 Unelma-asunto auringon alta. 23.10 ELOKUVA Kunnes toisin todistetaan. 20.30 Usko ja tiede. 19.30 Downton Abbey. 18.10 Peltsi & Juuso – Zuppi zahvia. 23.40 Yöklassinen. Leif puhuu musiikin tekemisestä intohimolla ja sydämellä. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 03.45 Hurrikaani Katrinan selviytyjät. 17.00 Studio Allsvenskan. 23.50 Gudstjänst. 04.30 Kakkukuningas. Le Mali 70 Earkestra -on berliiniläisen The Omniversal Earkestran ja malilaisten muusikoiden yhteistyön tulos. 14.30 Sipoon herttua. 08.55 Radio Suomen Viikonloppu. 09.00 Yle Uutiset ja sää. 04.15 Usko ja tiede. 00.35 Pompeji: Oppaana Tom Hiddleston. Jakson kirjat: Riina Tanskanen: Tympeät tytöt: Luokkakipuja Marjo Niemi: Pienen budjetin sotaelokuva Oliver Lovrenski: Silloin ennen. 09.40 Lääkärihelikopteri. 15.15 Australian design remontit. 14.15 Amerikan rajavartijat: Meksiko. etappi. 16.30 Maantiepyöräily: Road to Yellow. 21.55 Kova laki: Erikoisyksikkö. 15.00 Sipoon herttua. 08.50 Moderni perhe. 23.20 ELOKUVA Babylon. 09.45 Euron unelmatalo Italiasta. 09.03 Urheiluradio. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 26. 13.25 Kaikki vastaan kaikki. 02.50 Frendit. 03.05 The rookie. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu. 15.00 Klassikkokuunnelma: Työmiehen perhe. 00.05 Maailman salatuimmat hotellit. He osallistuvat seuraavaan tietokilpailuun, missä uhrin joukkue voitti monta kertaa. 08.30 Kosketuskohta. 10.00 Jumalanpalvelus. 07.30 Tucci makumatkalla Italiassa. 02.10 Selviytyjät Suomi. 00.11 Patience. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Seniorsurfarna. 15.05 Världens historia: Den störste vikingakungen. 01.10 Ranuan kummit. 20.00 Världens natur: Kingdom. 16.40 Puutarhan pelastajat. 16.45 Frendit. 20.00 Erikoisjoukot. 08.25 Moderni perhe. Ehtoopalvelus Pyhien apostolienvertaisten Vladimir Kiovalaisen ja Magdalan Marian kirkosta Hangosta. 19.05 ELOKUVA Finding Neverland tarinan lähteillä. 19.05 Kissankehto Susanna Vainiola. 04.05 En plats i solen. 08.55 Eläinlääkärin elämää. 02.05 Frendit. 02.40 Australian rajalla. 10.00 Hjälp, vi har köpt ett franskt ruckel! 10.30 Vi på Saltkråkan. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 21.00 Savotta. 20.30 Rapport. 17.15 Pompeji: Oppaana Tom Hiddleston. 07.55 En plats i solen. 08.20 Nasta raamis. 03.45 Uintiurheilu: Kansainyhteisön kisat, Glasgow. 08.45 Maajussille morsian. Riina Tanskanen, Marjo Niemi ja Oliver Lovrenski ovat jakson kirjailijavieraita. 00.00 Farmi Suomi. 09.40 Moderni perhe. 07.03 Radio Suomen Viikonloppu Kati Lahtinen. 23.05 Parantaja. 21.00 Lyhytkasvuiset sinkut. 02.40 Kova laki: Erikoisyksikkö. 14.00 Yle Uutiset. 06.40 Alaskan rakentajat. 07.10 Lapin poliisit. lähtö. 08.20 Kotikeittiömestarit. 07.00 Yle Uutiset. 18.00 Rillit huurussa. 18.10 Mentalisti. 08.00 Ikuisia kertomuksia. 14.00 Uudet levyt. 22.00 Muinaisen lääketieteen mysteerit. 21.00 Café Raamattu. 20.00 Huvila & Huussi. 17.35 Frendit. 09.40 Maajussille morsian. 11.20 Sampo ja kotivideot. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 08.15 Tucci makumatkalla Italiassa. 01.55 Voimanosto: World Classic Championship. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset. 18.00 Resan längs älven – Torneälven. 13.30 Friidrotts-SM. 06.35 Hawaii Life. 21.30 Uintiurheilu: Kansainyhteisön kisat, Glasgow. 20.30 Rillit huurussa. 12.07 Kansanradio. 10.03 Pekka Laineen Ihmemaa. 20.00 Sportspegeln. 23.05 Vädret. 01.35 Tanskan rajavartijat. 17.40 Maailman salatuimmat hotellit. Utelias äänimatkailija tepastelee maanpinnalla ja kuulostelee, josko musiikista voisi löytää kivien ja maakerrostumien värejä ja muodostelmia. 13.25 Latela Lauri ja superautot. Ensilähetys: 1949 17/22. 16.15 Poliisikamera Ruotsi. 16.10 Radio Suomen Viikonloppu. 23.45 9-1-1: Nashville. Liturgina ja saarnaajana pastori Heta Kallioranta. 15.35 Oppikirjana katastrofi. 18.15 Lauluja sydämelle. Maa jolla astelemme tuntuisi olevan vakaa ja varma. 15.15 Poliisikamera Ruotsi. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 07.00 Klasariparatiisi: Kivisellä kamaralla. 21.12 Radio Suomen Ilta. Kirjoittanut ja ohjannut Juhani Tervapää (Hella Wuolijoki). 21.00 ELOKUVA The Gentlemen. 18.55 Sportnytt. 02.00 Lauluja sydämelle. 09.00 Muinaiset mysteerimonumentit. 00.00 Rakkaus puhuu. 18.02 Radio Suomen Viikonloppu. heinäkuuta 2026 16 // RADIO JA TELEVISIO TLC 06.00 Apua! Tyttäreni on raskaana. 07.20 Rosa Nyman duo. Avustavana pastorina Leena Santaharju. 01.55 Remontilla rahoiksi. 04.45 Maantiepyöräily: La Tour du Pin. Kausi 3, jakso 1. 06.45 Lapin poliisit. 08.10 Eläinlääkärin elämää. 01.40 Mean Girl Murders. 04.55 Asunnon metsästäjät. 03.45 Vain yksi tie. TAIVAS TV7 06.05 Voitto Jerusalemissa. 16.25 Oppikirjana katastrofi. 19.15 På resa med Bachstad i Afrika. 00.45 Betania-kodin kesäjuhlat. 15.10 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 15.15 Maantiepyöräily: Puolan ympäriajo, 3. 23.10 Sjung min sång. 03.35 Naked Attraction. 14.45 Oppikirjana katastrofi. 16.07 Urheiluradio. 01.45 Etupenkillä. 15.55 Frendit. 19.40 Pilsnerraggarna. 17.30 Stanley Tucci i Italien. 07.55 Unelmakoti 100 päivässä. 21.25 Klasariparatiisi: Kivisellä kamaralla. 14.35 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 13.00 Yle Uutiset. 07.20 Asunnon metsästäjät. 21.00 ELOKUVA Ocean’s Thirteen. 17.05 Operation rädda ejdern. 22.00 Skilsmässobarn. 08.10 Mökin rakentajat. 02.55 Alastomat selviytyjät extreme. 20.20 Vädret. 20.00 Savotta (S). 16.20 Frendit. 01.40 Lyhytkasvuiset sinkut. 11.55 Remontilla rahoiksi. YLEX 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat. 17.00 Maantiepyöräily: Tour de France, 21. 17.10 Sisarvaimoa etsimässä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 01.35 Lätt att hata. 14.50 Allsvenskan: Sirius Göteborg. 04.30 Autojen ensiapu parhaat palat. 15.05 Frendit. 14.50 Todistuksia. etappi. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu: Kysy säästä. 13.50 Latela Lauri ja superautot. 18.00 Etupenkillä. 17.05 Grönlannin kultamaat. 13.05 Oppikirjana katastrofi. 12.30 Lyhytkasvuiset sinkut. 14.30 Studio Allsvenskan. 04.50 Lapin poliisit. 23.45 Katastrofitutkinta. 16.10 Pontikankeittäjät: Whiskey Business. 23.12 Romanitarinoita: Leif Åkerlund Kun musiikki ei tunnu työltä. 22.00 Kumman kaa (S). 02.50 Remontilla rahoiksi. 12.35 Himohamstraajat. 08.00 Silent Library Suomi. 03.55 Silent Library Suomi. 12.55 Latela Lauri ja superautot. Alexa ja Madison selvittävät visailujoukkueen jäsenen kuolemaa. 11.05 Laten ja Sarkun hurjat suunnitelmat. 18.45 MasterChef Australia. 04.30 Vaaralliset vaimot. 20.00 Baylen: Elämäni Touretten kanssa. 19.00 Panttilainaamo. 21.00 ELOKUVA Godzilla vs. 21.00 Joe Kenda: Murha joka ei unohdu. 17.00 Yle Uutiset ja sää. KUTONEN 06.00 Arktiset vedet. 13.00 Remontilla rahoiksi. 09.00 Maastopyöräily: Enduro, Aletsch Arena. 22.00 ELOKUVA Beck: Flickan i jordkällaren. 18.05 Pompeji: Oppaana Tom Hiddleston. Älyhuiput. 12.05 Elävä historia: Suomalaiset ensimmäisen maailmansodan verisellä itärintamalla. 13.35 Himohamstraajat. 11.00 Makumatka Kreikkaan. 13.25 Simpsonit. MAT T KLITSCHER / YLE. 08.05 Radio Suomen Viikonloppu. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.05 Maantiepyöräily: Tour de France, 20. 13.50 Simpsonit. 00.40 Ranuan kummit. 17.10 Frendit. 23.02 Yöradio Vellu Salminen. 15.47 Musiikkikamari. 15.00 Yle Uutiset. TV5 06.15 Järvenrantataloa etsimässä. 22.15 Den svarta svanen. 07.50 Merisää. 10.00 Jumalanpalvelus Espoonlahden kirkosta. 07.00 Antikmagasinet. 15.40 Puutarhan pelastajat. 17.15 Mentalisti. 23.25 L/over ikuisesti minun. 16.15 Duudsonit tuli taloon (S). 22.50 Sista tagningen. HERO 15.30 Duudsonit tuli taloon (S). 17.00 Rapport. 01.10 Remppa vai muutto Uusi-Seelanti. 07.45 Asunnon metsästäjät. 06.25 Amerikan rajavartijat: Meksiko. Kausi 5, 4/8. 08.58 Nyhetsmorgon. 23.50 Kuka on syyllinen. Alexan on ratkaistava tapaus visan aikana, jotta epäilyksenalaiset eivät pääse karkaamaan omille teilleen illan päätyttyä. 23.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 20.00 Vain yksi tie. 22.03 Urheiluradio. 18.00 Panttilainaamo. 08.00 Arktiset vedet. 10.35 Oppikirjana katastrofi. Otsikoiden takana joka arkipäivä. 16.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 17.00 Panttilainaamo. 14.55 Ykköskolumni. Tässä jaksossa pääsemme kurkistamaan lauluntekemisen maailmaan yhdessä Leif Åkerlundin kanssa. 10.35 Maantiepyöräily: Tour de France, 19. 22.00 Armon kalliolla. 01.10 Morden i Helsingör. Alexa ratkaisee, Yle TV1 klo 17.10. Virret: 484; 135; 115:1-4,7; 923; 228; 342:1,4. 18.15 Där ingen skulle tro att någon kunde bo. 03.15 Turvassa tie peloista rauhaan. LIV 09.00 Huvila & Huussi. Mutta valtavat voimat muokkaavat jatkuvasti kalliota ja kiveä, siirtää mannerlaattoja, syöksee tulta. Näkemyserot nousevat pintaan illallispöydässä. 08.22 Radio Suomen Viikonloppu. 08.10 Juha Laaksosen luontoretki. 19.55 Clarksonin farmi. 22.50 Harvinainen kehoni. 07.20 Lottovoittajan unelmakoti maailmalla. 12.55 Radio Suomen Viikonloppu. 01.45 Maantiepyöräily: Road to Yellow. 15.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. 15.00 Ilpoistenpiiri. 19.15 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. 21.00 Så byggdes Sverige. 17.30 Postkodmiljonären med sommarvinnare. Keskustelu vie syvemmälle säveltämiseen, sanoittamiseen ja sovittamiseen. 14.00 Sipoon herttua (S). 20.05 Rillit huurussa. 01.46 Miekkailu. 10.00 Huvila & Huussi. etappi. 14.20 Baylen: Elämäni Touretten kanssa. 20.02 Sää. 01.00 Sjukhuset – med livet i händerna. 20.00 YleX Sessarit: Ella Ossi (u). 15.30 Sipoon herttua. 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 11.00 Suomalainen menestysresepti. 19.00 Pompeji: Oppaana Tom Hiddleston. 09.30 Apokalypsis. 18.40 Radio Suomen Viikonloppu. 11.00 Australian rajalla. Haastateltavina tutkija ja tietokirjailija Tuomas Hoppu sekä sotahistorian dosentti Lasse Laaksonen. 09.30 Vilda kockar. 04.40 MTV Uutiset Live. 11.30 Peter Crouch: Jalkapalloklubin pelastaja. Perusteltuja näkökulmia ajankohtaisiin aiheisiin. 11.02 Sillanpään sunnuntai. 03.35 Say Yes to the Dress. 15.55 Viikon luontoääni: Kuningaskalastaja. 07.00 Hawaii Life. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Turvatarkastus: Peru and Brasilia. Kuuntele ja ylläty, riemastu tai ärsyynny. 08.40 Apua! Tyttäreni on raskaana. 18.05 Katoamismysteerit. Kirjoittanut ja ohjannut Juhani Tervapää (Hella Wuolijoki). 02.35 90 päivää morsiamena: Rakkautta etsimässä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 00.45 Kohtalokas lomamatka. 10.55 Sampo ja kotivideot. 11.00 Viki ja Köpi Show. 06.45 Hääpukuja kurvikkaille. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 02.35 Aku, Kalle ja Euroopan ihmeet. 06.45 Tucci makumatkalla Italiassa. 10.35 Laten ja Sarkun hurjat suunnitelmat. 13.00 YleX Viikonloppu: Riina Lehtola. 13.35 Maantiepyöräily: Essential Cycling Stories. 08.05 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Miten Verdi teki Shakespearen näytelmistä vielä alkuperäistä parempia. 19.40 Rillit huurussa. 10.05 Kokkisota. 22.05 Valoon päin. EUROSPORT 1 07.00 Maantiepyöräily: Sabinanigo. 13.55 Oppikirjana katastrofi. lähtö. SVT1 06.00 Moraeus med mera. 11.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 18.10 90 päivää morsiamena. 22.20 Raamattu on ihmeellinen! 22.50 Israelilaiset kohtaavat Messiaan. 09.15 Moderni perhe. Kong. SVT2 11.00 Gudstjänst. 09.03 Aamusoitto. 07.30 Allsång på Skansen. 23.50 Tohtori Paise: Poksautustarinat. 21.30 Etsikää minun kasvojani. 07.25 Maalaistaloa rakentamassa. 18.00 Yle Uutiset. 15.02 Radio Suomen Viikonloppu. 23.00 Nyheterna. 14.25 Poliisikamera Ruotsi. 16.00 Matadorerna – Dynastin Mærsk. 16.40 Unelma-asunto auringon alta. 13.00 Välilevyjä: Tarinoita kulta-ajalta. 16.10 100 kokkia, yksi voittaja. 20.30 Bingolottos sommarfest. 00.45 Baylen: Elämäni Touretten kanssa. 13.35 När jazzlegenderna kom till Sverige. 17.00 Suuri seikkailu. 14.15 Simpsonit. 11.30 Australian rajalla. 13.00 Bytt är bytt. 03.10 Australian rajalla. 15.45 Radio Suomen Viikonloppu. 12.50 Callas i Tosca från Covent Garden. 21.07 Uutisviikko selkosuomeksi. 13.02 Radio Suomen Viikonloppu. 09.45 Katastrofitutkinta. Downton Abbey, MTV Ava klo 19.30. 21.55 Radio Suomen Ilta. 16.07 Faunin iltapäivä. 02.10 The rookie. 06.30 Los Angelesin luksuslukaalit. 07.10 Miten kaikki tehdään. 21.55 90 päivää morsiamena: Rakkautta etsimässä. 14.50 Den stora kyrkflytten på 15 minuter. 22.30 Kriminalarkivet: Flickmorden. 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu ja sää Mia Sivula. 11.25 Historian parhaat palat. 23.00 Yle Uutiset. 09.05 Tennis: : Wimbledon. 22.23 KC Kirjapodcast: Tympeitä tyttöjä ja jenginuoria – Mitä jälkiä luokka jättää ihmiseen. 00.25 Misstänkt. 19.05 Menneisyyden mysteerit. 18.00 Sommar med Ernst. 21.00 Huone 301. 13.35 Kova laki: Erikoisyksikkö. 14.05 Ihanat siirtolapuutarhat. 12.05 Urheiluradio. 1900-luvun alkupuolen legendaariset muusikot olivat poikkeusyksilöitä, mutta elivätkö he sen takia poikkeukselliset elämät. 07.30 Kakkukuningas. Ensilähetys: 1949 16/22. 19.15 Rillit huurussa. 19.10 Lokala nyheter. 02.15 Pompeji: Oppaana Tom Hiddleston. 10.35 Lääkärihelikopteri. Juontajana Anna Tulusto. Robert saa ikäviä uutisia, ja herra Carson palkkaa uuden lakeijan. 07.35 Miten kaikki tehdään. 21.00 ELOKUVA Swingers. 14.40 Simpsonit. 12.30 Konsta Jylhä Uusi virsi Herran armosta. 10.50 Teho-osasto. 03.15 Melkein MENSA. FRII 06.10 Hawaii Life. 15.15 Viimeinen ateria: Saunaterapeutti Terhi Ruutu. 01.20 Criminal Minds 17. 20.55 Lokala nyheter. 20.00 Poliisien matkassa