Huumejemman tai vaikkapa hylsyn etsiminen on koiralle täyttä työtä. Ilmaispeli veti jäähalliin lähes 1400 katsojaa. alv 10 %). –?Jos mennään hiukan taaksepäin ajassa, niin ei tämä poikkea siitä, mitä Putin lausui Kultarannassa mielestäni 2015-2016 siitä, että mikä on Venäjän reaktio, jos Suomi päätyisi Naton jäseneksi. 1 Sivut A2–3, A6–9 Kokkolan Hermes pääsi kolmen tappiollisen pelin jälkeen taas makustelemaan voittoa, kun Savonlinnan Pallokerho kukistui 3–0. EETU KUPULISOJA MARKKU JOKELA. En näe tässä mitään muutosta, Niinistö sanoi. Hinta 3,00 €. 1 Sivu A3 Tiina Ojutkangas laittaa painetta Suomen Venäjä-suhteelle. ” Suomi ei saa olla liian sinisilmäinen suhteessa Venäjään. Vladimir Putinin äänitorvena toimiva Zaharova totesi, että Suomelle koituisi seurauksia, jos maa liittyisi Natoon. Samanlaista tekstiä sieltä tuli, että jos Natoon mennään, niin Venäjä muuttaa suhtautumistaan. Venäjän uhittelu vanhan toistoa Presidentti Sauli Niinistö kertoi, että Naton huippukokouksessa todettiin tapahtuneen perustuvanlaatuisen muutoksen Ukrainan jouduttua hyökkäyksen kohteeksi. Nro 55 KUUNTELE päivän uutiset osoitteesta keskipohjanmaa.fi Kokkolan Vesi yhä selvityksen alla UUTISET 1 Sivu A11 Presidentti Sauli Niinistön mukaan Venäjän uhkaus ei ole uusi, kun hän kuuli Venäjän ulkoministeriön edustajan Maria Zaharovan perjantaisia kommentteja. helmikuuta 2022. Klik ja tehtävä suoritettu 1 Sivut B1-3 Marski löysi treenissä ysimillisen hylsyn lumihangesta ja saa palkaksi vetoleikin johtajansa Andreas Granbackan kanssa. www.keskipohjanmaa.fi Lauantai 26. 1 Sivu A16 Kotijoukkueen juhlat ilmaispelissä Hermeksellä oli mukavaa perjantai-iltana. Kestotilattuna kotiin 1,15 € (sis. Poliisikoiran tärkein työväline on nenä, jota hyödynnetään ja huolletaan säännöllisellä treenillä. Naksuttimen ”klik” vapauttaa tehtävästä, palkaksi tulee leikki tai namu
–?Tämän parempia terveisiä en pyhäjokisille osaa nyt laittaa, Esa Härmälä päättää. Jäähdytysveden ottoja poistorakenteiden laadinta on muokannut rantaa voimakkaasti. 1 Fennovoima oli aiemmin käynyt neuvotteluja myös japanilaisen Toshiban ja ranskalaisen Arevan kanssa. Toholampilainen elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) lausui torstaina eduskunnan kyselytunnilla, ettei näe voivansa esitellä Fennovoiman (eli käytännössä samalla laitostoimittajan eli venäläisen Rosatomin) ydinvoiman rakentamislupaa valtioneuvostolle. Hanhikiven työmaalla on jo tehty muun muassa massiivisia louhintatöitä. Millä mielin pitkän uran yhteiskuntavaikuttajana tehnyt Esa Härmälä on ylipäätään seurannut kuluvan viikon tapahtumia. Yhtiö myös ilmaisi pahoittelunsa tapahtuneen johdosta. Paikka näyttää kohteliaasti sanoen rujolta. –?En tietenkään voi erottaa rooliani yksityishenkilönä ja Fennovoiman hallituksen puheenjohtaja, mutta varmaan samalla tavalla kuin kaikki suomalaiset eli raskain mielin ja syvästi huolestuneena. Kaiken lisäksi voimalan reaktorin paineastia on ollut tarkoitus takoa Rosatomin pääomistamalla tehtaalla Ukrainan Kramatorskissa. Kuoppaan tai uusi alku Viime lokakuussa Hanhikiven ydinvoimalatyömaalta otetusta kuvasta voi tämän viikon tapahtumien myötä etsiä monenlaista symboliikkaa. Pyhäjoen ydinvoimalahanke FAKTA Ei aluksi ainoa vaihtoehto 1 Fennovoima solmi vuonna 2013 Rosatomin kanssa sopimuksen laitostoimituksesta Hanhikivi1 -ydinvoimalaan. –?Käytännössä varmaan näin, toki sitä yleistä infrastruktuuria jonkin verran voisi hyödyntää, mutten lähde sillä spekuloimaan. Eli aloitettaisiin uudelleen nollasta. –?No, insinöörit jotka näitä suunnittelevat ja rakentavat sanovat, että se olisi silloin uusi projekti. –?Minusta yksi viisaimpia tässä käytettyjä puheenvuoroja viime aikoina on puolustusministeri Antti Kaikkoselta. Hän sanoi, että menkää aamulla töihin, laittakaa lapset kouluun ja mummollekin voi soittaa. HÄRMÄLÄN mukaan paljon riippuu siitä, millaisia pakotteita Euroopan unioni Venäjälle ja venäläisille toimijoille tarkemmin ottaen asettaa. Viime lokakuuhun mennessä oli Fennovoiman mukaan paikalla louhittu kalliota ja ruopattu maata yhteensä liki 1,7 miljoonan kuutiometrin verran. –?Kramatorsk on siellä Donetskin alueella ja on hyvin todennäköistä, että ne elementit tulevat olemaan pakotteiden piirissä, sanoo Lintilä. Pysyviksi tarkoitettuja rakennuksiakin tontille on jo noussut hallintorakennusta myöten. PYHÄJOELLA asia tulee kuntalaisia hyvin lähelle paikallisestikin, onhan Hanhikiven työmaa jo ollut valtava projekti ja työllistäjä. –?Siellä on monennäköistä. –?Sitten niitä tulkitaan ja yritetään katsoa, että mitä mikin tarkoittaa, varmaan aika paljon tästä tilanteesta selviää sen myötä. JOS ja vallitsevan laajan tilannekuvan pohjalta kun Rosatom ei ydinvoimaa Hanhikivelle koskaan rakenna olisivat hankkeen omistavan Fennovoiman vaihtoehtoina hylätä projekti tai etsiä uusi laitetoimittaja. – Olemme hyvin pahoillamme ja surullisia tapahtumista ja tilanteesta Ukrainassa, tiedotteessa kerrotaan. Tai olisi työllistänyt; tällä hetkellä hankkeen yllä leijuu läpitunkematon epävarmuuden sumu. Fennovoiman laskelmien mukaan ydinvoimala työllistäisi valmistuttuaan seudulla oheisvaikutuksineen noin 1700 henkeä. –?Eihän STUK:lta lähetettäisi sinne porukkaa tällaisessa tilanteessa, se on selvä, Lintilä jatkaa. Käytännössä se olisi uusi projekti. Fennovoiman hallituksen puheenjohtaja Esa Härmälä, mitä laitetoimittajan vaihtaminen käytännössä tarkoittaisi. 1 Eduskunta hyväksyi Rosatomilla täydennetyn lupahakemuksen vuonna 2014. PUHEENAIHE: LAUANTAI 26.2.2022 Keskipohjanmaa A2 Kristian Sundqvist Pyhäjoen Hanhikivelle kaavaillun ydinvoimalan tulevaisuus näyttää päivä päivältä epävarmemmalta, kun Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan etenee ja tuhot laajenevat. Voimalan toimittajan muutos tarkoittaisi käytännössä uutta projektia, arvelee Esa Härmälä. MARKKU JOKELA. Moisten ilmaisujen käyttö on Venäjällä tällä hetkellä kiellettyä. Fennovoima julkaisi jo torstaina tiedotteen, jossa kaartelematta käytetään ilmaisua ”Venäjän invaasio Ukrainaan”. Keskeinen kysymys on, että onko laitetoimittajalla mahdollisuudet jatkaa niiden sanktioiden puitteissa. UKRAINA taistelee olemassaolostaan, mutta sodalle saattaa jäädä hiljainen monumentti myös pohjoispohjalaiseen merenrantaan. 1 Fennovoimasta arvioitiin viime syksynä, että laitos voisi olla tuotannossa aikaisintaan vuonna 2029. Ilmaus ei myötäile Venäjän valtiollista propagandaa, pikemminkin päinvastoin. Millaista viestiä Fennovoiman hallituksen puheenjohtaja nyt lähettäisi pyhäjokisille. Kysymys olisi jo turvallisuudestakin, astia kun olisi Säteilyturvakeskuksen toimesta tarkastettava. Entä Kramatorsk, joka nyt näyttää joutuvan sodan pauhuihin ja vähintäänkin yhteiskuntarauha alueella on uhattuna
Valio vie Venäjälle tällä hetkellä muun muassa Oddlygood® Barista kaurajuomaa, laktoositonta maitoa, mehuja, mehukeittoja ja lastenruokia. Me suomalaiset emme taida paljon arvostaa piristäviä puheenvuoroja. Ja niin on tapahtunutkin. –?Se tietysti vaikuttaa kansainväliseen tilanteeseen ja heijastuu myös Suomen ulkoja turvallisuuspolitiikkaan, se on selvä asia. Kokoukseen osallistui myös presidentti Niinistö, vaikka Suomi ei ole Naton jäsen. Paitsi perustavaa laatua oleva muutos, niin myöskin aikajänteeltään määrittelemätön. Valion hallituksen veteliläinen puheenjohtaja Vesa Kaunisto kertoo, että yhtiössä on valmisteltu erilaisia skenaarioita ja toimintamalleja sen mukaan, mitä EU:n ja Suomen päättäjät linjaavat. –?Me kaikki näemme, sinänsä hyvin ymmärrettäviä, nopeita kommentteja siitä, että hakemus tänään ja jäsenyys huomenna, mutta eivät ne oikein reaalimaailmassa voi toimia, sanoi presidentti Niinistö torstaina. Tiedän läheisten tuntemusten kautta, miltä tuntui Elisenvaaran pommitus, ja mitä surua oman kotikylän jättäminen aiheutti. Suomen pitää katsoa tulevaisuuteen Putin kaikkine sotaisine puheineen ja mielivaltaisine tekoineen on Suomen naapurimaan presidentti. On syytä katsoa tulevaisuuteen. Venäjän hyökkäyksen alettua Niinistö totesi mieleen jääneen lauseen: ”Nyt on naamiot riisuttu.” Jo sillä hetkellä tiesi, että nämä sanat jäävät kaikumaan myös jälkipolville. Suomen ja Ruotsin mahdollisella pääsyllä sotilasliiton jäseneksi olisi vakavia sotilaallisia ja poliittisia seurauksia, jotka edellyttäisivät Venäjältä vastavuoroisia toimia, sanoi Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharova uutistoimisto RIA Novostin mukaan. Sodan keskellä olevat ukrainalaiset eivät saa lohtua EU-kokouksesta tai Naton hätäkokouksesta vaikka pakotteista onkin tulossa raskaita. Suomen ja Venäjän erityissuhteesta on puhuttu kauan. Tehdas sijaitsee Moskovan lähistöllä. Nato-kokoukseen oli kutsuttu edustaja myös sotilasliittoon kuulumattomasta Ruotsista sekä EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja Eurooppaneuvoston puheenjohtaja Charles Michel. Kun pelottaa, niin pelottaa. Vielä ei ole tullut toimintaan vaikuttavia päätöksiä. Toiseksi esillä olivat sanktiot, eli talous. Venäjällä Valiolla on yksi sulatejuustotehdas, jossa pakataan myös kypsytettyjä juustoja. Mitä sitten tulee meidän Venäjä-suhteeseemme, kyllä tämä tietysti siirtää sen toiselle tasolle, hän sanoi torstaiaamulla muun valtiojohdon kanssa pitämässään tiedotustilaisuudessa. SOTILASLIITTO NATO piti perjantaina ylimääräiseen huippukokouksen liittyen Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan. Nato ei ratkaise kaikkea, mutta keskustelu ja prosessi on avattava oli lopputulos sitten mikä tahansa. Niinistö täsmensi perjantaisessa tiedotustilaisuudessaan Venäjän puhuneen ”vasta-askeleista” ja painotti että kommentissa ei ole mitään uutta. Euroopan turvallisuusja puolustusyhteistyön syventämisen on arvioitu vahvistavan Suomen turvallisuutta. Ulkopoliittisen instituutin asiantuntija Jyri Lavikainen arvioi torstaina Ylen lähetyksessä, että Suomen turvallisuuspoliittinen liikkumavara on kaventunut selvästi. Valio valmistautunut Venäjä-päätöksiin Valion veteliläinen hallituksen puheenjohtaja Vesa Kaunisto: Yhtiö seuraa herkeämättä, mitä EU ja Suomi määräävät Venäjän suhteen. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Liiallisen sinisilmäisyyden aika taitaa olla Suomessakin ohi. Valion koko liikevaihto on kahden miljardin luokkaa, Kaunisto toteaa. Monesta syystä on totuttu ajattelemaan, että olemme turvassa Ruotsin ja Venäjän välissä. Niinistö kommentoi myös Venäjän presidentti Vladimir Putinin lausuntoa siitä, että Venäjä olisi valmis lähettämään delegaation neuvotteluihin ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin kommenttia jonkinlaisen neutraliteetin vahvistamisesta. LEHTIKUVA/SEPPO SAMULI. Periaatelinja on luettavissa lehden B-osan päivyrisivulta ja verkkosivuilla. Meijerit hankkivat maitoa tuotteisiinsa paikallisilta tiloilta. Suomen ja Yhdysvaltojen kumppanuudesta kertokoon esimerkiksi tuore hävittäjäkauppa. Vaikka Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa, mitä me tiedämme tulevaisuudesta. Tasavallan presidentin Sauli Niinistön näkemyksiä on kuunneltu huolella. On todettu jo monta kertaa, että kryptisesti puhuva ja vakava Niinistö sopii kriisitilanteiden presidentiksi. Tiina Ojutkangas Sota ja pelko jättää jäljet U krainan sota on yksi niitä valitettavia historiallisia tapahtumia, jotka eivät unohdu. Ruotsin kanssa tehdään niin tiivistä yhteistyötä, että Nato-puheitakin peilataan koko ajan yhteen. Aiemmin Niinistö on kommentoinut Venäjän hyökkäyksen vaikutusta Suomelle muun muassa toteamalla, että se muuttaa Suomen suhteita Venäjän kanssa. PÄÄKIRJOITUS Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 26.2.2022 Keskipohjanmaa A3 Ukrainan presidentti on todennut, että Ukraina on jätetty yksin. Valion hallituksen puheenjohtaja Vesa Kaunisto on myös Keskipohjanmaa-lehteä kustantavan Hilla Groupin puheenjohtaja. Siitä Venäjän viennin osuus on vain viisi prosenttia. Presidentti Sauli Niinistön mukaan Naton huippukokouksessa painotettiin vastauksen antamista Venäjän aggressioon. Huippukokouksessa esillä tärkeys pysyä yhdessä ja taloussanktiot Mahdollisen neuvotteluratkaisun suhteen ei presidentti Sauli Niinistön mukaan ole tapahtunut merkittävää edistystä. Jotenka tässä suhteessa ei näyttäisi olevan minkäänlaisia ratkaisevia askeleita eteenpäin. Venäjän ulkoministeriö toisti perjantaina aiemman kantansa Suomen Nato-jäsenyydestä. Suomalaisten varovaista Nato-kantaa on ollut syytä arvostaa. Tiina Ojutkangas Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Niinistön mukaan Nato-jäsenyyden kiirehtimiseen ei kuitenkaan ole aihetta. Jecaterina Mantsinen HELSINKI (STT) Presidentti Sauli Niinistön mukaan Naton huippukokouksessa painotettiin vastauksen antamista Venäjän aggressioon. Venäjän presidentti Vladimir Putin kaikkine sotaisine puheineen ja mielivaltaisine tekoineen on Suomen naapurimaan presidentti. –?Tähän puolestaan Venäjältä on kuulunut vastauksia, että aseet on laskettava, totesi (Sergei) Lavrov, ja onpa ollut näkemyksiä siitäkin, että hallinnonkin tulisi vaihtua. –?Meidän liikevaihtomme Venäjältä on 85 miljoonaa euroa. Keskustelussa nousi esille kaksi elementtiä. Tasavallan presidentti on vakaa, turvallinen ja asiantunteva. Suomalainen asiaperusteinen ja diplomaattinen eteneminen maiden välisissä suhteissa voi olla kuin toisesta maailmasta. –?Hyvin monet näkivät, että tässä on tapahtunut hyvin perustavaa laatua oleva muutos Euroopassa ja nimenomaan Venäjän suhteessa. Suomi on elänyt erikoisessa tilanteessa Venäjän naapurissa jo kauan. Sellainen historia jättää jälkensä oltiin Suomessa tai Ukrainassa. Moni suomalainenkin tietää omasta ja esivanhempien kokemuksesta miltä tuntuu, kun oma koti, talo, karja ja koira pitää jättää ja lähteä pitkälle matkalle. VALION VENÄLÄISET sopimusmeijerit tekevät Venäjällä tuoremaitotuotteita. –?Aivan ensiarvoisen tärkeää olisi saada rauha Ukrainaan, hän lisäsi. Ihmisiä ei pidä pelotella, mutta ei saa olla tyhmän luottavainen. Hannu Verronen Valiolla Venäjän tilannetta seurataan herkeämättä. Ensiksi se, kuinka tärkeää on pysyä yhtenäisenä. Minun sukupolveni muistaa hyvin sota-ajan kertomukset. Suomi ja Suomen johto ovat tulkanneet monessa tilanteessa Venäjän ajatuksia ja tarkoitusperiä. Hyvin vaikea nähdä tilanteiden palaavan, Niinistö sanoi medialle Mäntyniemessä perjantaina. On ajateltu, että erityissuhteesta Suomi hyötyy. Juustoraaka-ainetta hankitaan paikallisesti
Norm. 5,90 € HESBURGER Kreikan kanahampurilainen 4,95 € SPICE ICE Normaali Fantasia-annos pienen hinnalla 4,90 € ROSSO Lasten pääruoka-annokset –50 % S-etukortilla 4–12-vuotiaille, ei koske aterioita. Tarjoukset voimassa 26.2.–6.3.2022 Kauppakeskus Chydenian liikkeissä, ellei toisin mainita sekä niin kauan kuin tavaraa riittää. ja käynti 11.3. ARNOLDS Toast 5 € Omavalintainen täytetty toast. tutkiminen, hoito ja omahoito-ohjeet. Norm. Tarjous voimassa 13.3.2022 asti. mennessä. 99,90 € Tarjous voimassa 26.2.–5.3.2022. Norm. JUNGLE JUICE BAR Pink Panther 4 dl 3,99 € Raakaa voimaa luonnosta! Norm. HAIRLEKIINI Kaikki Cutrin-tuotteet Osta 3, maksa 2 Edullisin veloituksetta. 5,49 € LUHTA BRAND STORE Naisten Luhta-kevättakki 69,95 € 3 väriä. DEN’S Kaikki isot matot, käsija kylpypyyhkeet Ota 2, maksa 1 THE BODY SHOP Kaikki normaalihintaiset kasvotuotteet –20 % Tarjous voimassa 26.2–5.3.2022. Norm. TIMANTTISET Kaikki hopeakorut –20 % KUNTOKESKUS ACTILIFE Alennus sarjakorteista –10 € 10x, senioripassi ja kk-kortti. TALVI-ILOA LIIKKEET: AUKIA, BIK BOK, CLICK SHOES, CUBUS, DEN’S, DRESSMANN, GINA TRICOT, GLITTER, H&M, INTERSPORT KOKKOLA, KAPPAHL, KICKS, LUHTA BRAND STORE, PERHESALONKI MILANA, SPECSAVERS OPTIKKO, SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA, TELIA KAUPPA, THE BODY SHOP, TIMANTTISET RAVINTOLAT: ARNOLDS, ESPRESSO HOUSE, HESBURGER, JUNGLE JUICE BAR, ROSSO, SPICE ICE, SUBWAY PALVELUT: HAIRLEKIINI, KUNTOKESKUS ACTILIFE, MEHILÄINEN, NOOGA, PAKETTIPISTE, RELA-HIEROJA KOKKOLA, SILTA YHTEISKLUBI, SYNLAB Rantakatu 2–4, 6 ja Tehtaankatu 3–5, 67100 Kokkola Kauppakeskuksen ovet avoinna ma–la 7–21, su 9–21. Katso liikekohtaiset aukiolot chydenia.fi. SKIN TREAT Face -20% KICKS Skin Treat -kasvojenhoitotuotteet –20 % Tarjous voimassa 26.2.–5.3.2022. CLICK SHOES Rieker-talvitennareita 49,90 € Useita värejä. CUBUS Kaikki tuotteet Ota 3, maksa 2 Tarjoamme edullisimman. Norm. 7,50–12,50 € MEHILÄINEN KOKKOLA 45 min fysioterapiakäynnit 49 € Yksityisasiakkaille, sis. Voimassa 8.3.2022 asti. SYNLAB Kaikki laboratoriopaketit –15 % Voimassa kampanja-aikana tehtyihin tutkimuksiin. 64 € Tarjous koskee käyntejä, jotka varattu 28.2.–6.3. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 26.2.2022 Keskipohjanmaa A4 HIIHTOLOMASHOPPAILUA CHYDENIASSA 26.2.–6.3. PERHESALONKI MILANA Hemmottelupäivä 5 € alennus palveluista Kun varaat itsellesi ja läheisellesi hoitoajan. LISÄÄ TARJOUKSIA CHYDENIAN SOMESSA! SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA Puuhakirjat 10 €/3 kpl Suuri erä lasten puuhaja värityskirjoja suomeksi ja ruotsiksi. GINA TRICOT Mindy zip -pusero 15 € KAPPAHL Farkut –20 % Ei Newbie tai Minories. Tarjoukset voimassa 13.3.2022 asti. Ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tarjouksiin. DRESSMANN Kaikki kauluspaidat –40 % Alennus normaalihinnasta. Mainitse varatessa ja vastaanotolla Chydenia Talvilomakampanja.. 79,90 € AUKIA Valikoidut Peak Performance -tuotteet –30 % Alennus normaalihinnasta
Norm. UUTISET LAUANTAI 26.2.2022 Keskipohjanmaa A5 HIIHTOLOMASHOPPAILUA CHYDENIASSA 26.2.–6.3. HAIRLEKIINI Kaikki Cutrin-tuotteet Osta 3, maksa 2 Edullisin veloituksetta. 7,50–12,50 € MEHILÄINEN KOKKOLA 45 min fysioterapiakäynnit 49 € Yksityisasiakkaille, sis. CLICK SHOES Rieker-talvitennareita 49,90 € Useita värejä. tutkiminen, hoito ja omahoito-ohjeet. DEN’S Kaikki isot matot, käsija kylpypyyhkeet Ota 2, maksa 1 THE BODY SHOP Kaikki normaalihintaiset kasvotuotteet –20 % Tarjous voimassa 26.2–5.3.2022. Norm. Tarjoukset voimassa 13.3.2022 asti. SKIN TREAT Face -20% KICKS Skin Treat -kasvojenhoitotuotteet –20 % Tarjous voimassa 26.2.–5.3.2022. 79,90 € AUKIA Valikoidut Peak Performance -tuotteet –30 % Alennus normaalihinnasta. PERHESALONKI MILANA Hemmottelupäivä 5 € alennus palveluista Kun varaat itsellesi ja läheisellesi hoitoajan. Mainitse varatessa ja vastaanotolla Chydenia Talvilomakampanja.. Norm. 5,49 € LUHTA BRAND STORE Naisten Luhta-kevättakki 69,95 € 3 väriä. LISÄÄ TARJOUKSIA CHYDENIAN SOMESSA! SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA Puuhakirjat 10 €/3 kpl Suuri erä lasten puuhaja värityskirjoja suomeksi ja ruotsiksi. 5,90 € HESBURGER Kreikan kanahampurilainen 4,95 € SPICE ICE Normaali Fantasia-annos pienen hinnalla 4,90 € ROSSO Lasten pääruoka-annokset –50 % S-etukortilla 4–12-vuotiaille, ei koske aterioita. Norm. ja käynti 11.3. GINA TRICOT Mindy zip -pusero 15 € KAPPAHL Farkut –20 % Ei Newbie tai Minories. ARNOLDS Toast 5 € Omavalintainen täytetty toast. DRESSMANN Kaikki kauluspaidat –40 % Alennus normaalihinnasta. mennessä. Ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tarjouksiin. JUNGLE JUICE BAR Pink Panther 4 dl 3,99 € Raakaa voimaa luonnosta! Norm. Katso liikekohtaiset aukiolot chydenia.fi. Voimassa 8.3.2022 asti. Tarjoukset voimassa 26.2.–6.3.2022 Kauppakeskus Chydenian liikkeissä, ellei toisin mainita sekä niin kauan kuin tavaraa riittää. TIMANTTISET Kaikki hopeakorut –20 % KUNTOKESKUS ACTILIFE Alennus sarjakorteista –10 € 10x, senioripassi ja kk-kortti. TALVI-ILOA LIIKKEET: AUKIA, BIK BOK, CLICK SHOES, CUBUS, DEN’S, DRESSMANN, GINA TRICOT, GLITTER, H&M, INTERSPORT KOKKOLA, KAPPAHL, KICKS, LUHTA BRAND STORE, PERHESALONKI MILANA, SPECSAVERS OPTIKKO, SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA, TELIA KAUPPA, THE BODY SHOP, TIMANTTISET RAVINTOLAT: ARNOLDS, ESPRESSO HOUSE, HESBURGER, JUNGLE JUICE BAR, ROSSO, SPICE ICE, SUBWAY PALVELUT: HAIRLEKIINI, KUNTOKESKUS ACTILIFE, MEHILÄINEN, NOOGA, PAKETTIPISTE, RELA-HIEROJA KOKKOLA, SILTA YHTEISKLUBI, SYNLAB Rantakatu 2–4, 6 ja Tehtaankatu 3–5, 67100 Kokkola Kauppakeskuksen ovet avoinna ma–la 7–21, su 9–21. Norm. SYNLAB Kaikki laboratoriopaketit –15 % Voimassa kampanja-aikana tehtyihin tutkimuksiin. 64 € Tarjous koskee käyntejä, jotka varattu 28.2.–6.3. 99,90 € Tarjous voimassa 26.2.–5.3.2022. Tarjous voimassa 13.3.2022 asti. CUBUS Kaikki tuotteet Ota 3, maksa 2 Tarjoamme edullisimman
Hyökkäys ei ollut mikään pieni tunnustelu. Tavoitteena on vaihtaa Ukrainan valtionjohto, kenties marssia Kiovan demokratian tyyssijaan Maidanille (Itsenäisyyden aukiolle). Toki Suomessakin voi kutsua taisteluun valtavan reservin, mutta iän myötä taistelukyky heikkenee. Venäjä käytti siinä ukrainalaislähteiden mukaan noin 30 helikopterin voimaa. Uhkana taas on, että Ukraina jää yksin, ja puolustuskyvyllä on rajansa. Se kuitenkin pystyy tekemään siitä Venäjälle äärimmäisen kallista venäläissotilaiden hengillä ja menetetyllä kalustolla mitattuna. Ensimmäinen vaihtoehto ei ole yksin Suomen päätettävissä. Perjantaina Venäjä onnistui maajoukoilla tunkeutumaan Kiovaan. Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja. Venäjän ensimmäiset hyökkäykset ovatkin pääosin suurjoen itäpuolella. Dnipron eli venäjäksi Dneprin länsipuolella Ukrainan puolustusmahdollisuudet kohenevat. Ukrainaa tikarilla sydämeen SERGEY DOLZHENKO / EPA Venäjä hyökkäsi perjantaina koko voimallaan Kiovaan. Kaupungissa ukrainalaissotilaat taistelevat maahantunkeutujaa vastaan. A6 LAUANTAI 26.2.2022 Keskipohjanmaa VENÄJÄN HYÖKKÄYS UKRAINAAN ANALYYSI Joonas Kuikka @lannenmedia.fi V enäjän raakaa täysimittaista sotaa Ukrainassa on takana puolitoista vuorokautta. Suomen asevoimat ovat paremmin varustellut kuin Ukrainan, mutta ne ovat myös pienemmät. Tapahtumien tulkintaa vaikeuttavat myös molempien osapuolien propagandaväitteet. Ukraina on kertonut 800 kuolleesta Venäjän sotilaasta, ja aluettaan puolustavan armeijan riveissä uhriluvut ovat samaten kolminumeroisia. UKRAINAN MAHDOLLISUUS sodassa piilee Venäjän kotirintaman sodanvastaisissa mielenosoituksissa. SODAN SUMU on sankka, eikä kaikkia sotatapahtumia pysty kertomaan yksityiskohtaisesti. Ainakaan pitkäaikaisesti ja siten, etteivät omat menetykset olisi valtavia. Johtopäätökset pitäisi vetää poliittisessa johdossa. Niissä pidätettiin perjantaihin mennessä tiettävästi 1?700 ihmistä. Keväällä sama maaperä on myös upottavaa, mikä tekee liikkuvasta sodankäynnistä idässä hitaampaa. Joko Suomi ei voi päätyä sotaan, tai sotaan ei voi joutua ikinä yksin. Alkuperäinen ”huoli” Donbasin ”separatistialueista” idässä olikin harhautusta. Suomessa on runsaasti peitteistä metsää, mikä heikentää venäläisten mahdollisuuksia käyttää tuliylivoimaansa. Venäjän tuliylivoima kapenee miljoonakaupunkien sokkeloissa ja vihamielisessä ympäristössä. Ukrainan valtionjohto pyrkii neuvotteluihin. VENÄJÄ YRITTI torstaina sodan ensimmäisenä päivänä salamahyökkäystä Kiovaan, kun se toi maahanlaskujoukkoja helikoptereilla kaupungin viereen Hostomelin lentokentälle. Kadut, risteykset ja kerrostalot tarjoavat kolmiulotteisen tilan sissisodalle maahantunkeutujaa vastaan. Ukrainan sodan pitäisi kuitenkin opettaa jokaiselle sivustaseuraajalle, että nykyaikaisia Venäjän asevoimia vastaan on mahdotonta pärjätä yksin. Neuvottelut näin aikaisessa vaiheessa voisivat murentaa puolustustahtoa. Sama raja-alue kohoaa vuoristomaisemmaksi ja on osa Karpaattien vuoristoa. Se on vähintään Ukrainan alistaminen tahtoonsa. Jokainen päivä ja viikko, jonka Ukraina kestää, tekee Venäjälle ja Putinille vaikeammaksi perustella sotaa kansalleen ja sotilailleen. Nykyiset Venäjän asevoimat eivät ole Tshetsheniassa 1990-luvulla kurittomasti töppäillyt alokasjoukko. Entisen puolustusvoimain komentajan Jarmo Lindbergin myönteinen Nato-kanta Aamulehdessä on asioista perillä olevan ammattisotilaan kanta.. UKRAINA tuskin pystyy loputtomasti estämään venäläisiä valtaamasta tärkeitä avainkohteitaan. Mihin se riittää, selviää jo lähipäivinä –?ellei sitten lähitunteina jonkin yllätyskäänteen muodossa. Venäjän tavoitteesta ei ole epäselvyyttä. Kyseinen maaperä on yksi maailman viljavimmista ja Ukraina on valtava vehnän viejä. Ukrainassa liikkeellä on kylmäverinen tappaja. Suomea Venäjä ei voisi piirittää joka suunnalta kuten Ukrainaa. Nyt Ukrainan kannalta on ratkaisevaa, saako se aseistettua laajan reservinsä Venäjän jatkuvan tulen alla. Jälkikäteen voi ihmetellä, olisiko liikekannallepano pitänyt tehdä aiemmin. Ukraina tarvitsee yhä sotilaallista ja aseellista tukea, kuten presidentti Volodomyr Zelenskyi on toistuvasti painottanut. Ukraina ei kuitenkaan halunnut provosoida Putinia. Jo vajaan kahden päivän perusteella voi sanoa, että puolustautuminen yksin olisi hirvittävä ponnistus Suomen kansakunnalle. Lännessä Ukrainalla on pitkä maaraja Puolan, Slovakian, Unkarin ja Romanian kanssa, mikä mahdollistaa varustetoimitukset ulkomailta pitkäksikin aikaa. Ukraina onnistui illalla kertomansa mukaan piirittämään maahanlaskujoukot ja valtaamaan lentokentän takaisin. Siitä kertoo muun muassa Ukrainan puolustusministeriön kehotus kiovalaisille tehdä Molotovin koktaileja ja hyökätä niillä kaupunkiin tunkeutujia kohti. Taistelujen kumu on siirtynyt jo maan suurimpien pohjoisten kaupunkien Kiovan ja Harkovan liepeille. Venäjän hyökätessä olisi myös riski, että se uhkaisi samalla Nato-maita Baltiassa tai Pohjois-Norjassa. Ukrainan armeija sulki perjantaina kaupunkiin sisääntulon muissa kuin välttämättömissä tilanteissa. Venäjä sai Ukrainan hyökkäykseen varustautuessaan alistettua naapurimaan vasallikseen, jolta ei lupaa kysytä. Jo nyt on selvää, että Ukraina taistelee tosissaan vastaan ja kaikin käytettävissä olevin voimin. Ukrainan pääkaupungin ja sieltä itsenäistä valtiota johtavan demokraattisen hallituksen kohtalo selviää lähipäivinä. Venäjä pystyy sotimaan nopeasti ja häikäilemättömästi. Ukraina pystyy – jos maanpuolustustahtoa riittää – myös jatkamaan sotatoimia miehitetyillä alueilla ja tekemään miehityksestä tuskallista venäläisille sotilaille, kotirintamalle ja Vladimir Putinille. Myös Etelä-Ukrainassa on vallattu alueita ja sodittu. Talvisodassa maailmanmaineeseen noussut halpa-ase on korkeintaan hidaste. Läntisen Ukrainan Eurooppa-mielisyys tarjoaa tukialueen pitkääkin vastarintaa varten. Nyt maa on täydessä liikekannallepanossa ja totaalisessa sodassa. Jos maan ihmiset kokevat, ettei apua tule muualta, puolustautuminen voi tuntua toivottomalta. Maata halkoo leveä ja vuolas Dnipro-joki, jonka itäpuolella on laajaa tasaista ja aukeaa Ukrainan aroa. Entistä katalamman siitä tekee seikka, että tikari tulee ”veljeskansan” Valko-Venäjän maaperältä. Se on tottunut siihen historiassa ja sotinut käytännössä Tshetsheniasta asti vain kiihdyttäen tahtiaan Georgiassa, Syyriassa ja Ukrainassa. UKRAINAN MAASTO ei enimmäkseen suosi puolustajia miljoonakaupunkien ulkopuolella. Venäjän hyökkäystä Kiovaan voi luonnehtia tikariniskuna Ukrainan sydämeen. Venäjän joukkojen hyökkäyksen voima ja nopeus on hirvittävä. Venäjää vastaan ei pidä jäädä yksin KOMMENTTI Joonas Kuikka @lannenmedia.fi Mitä hyökkäyksestä Ukrainaan voi päätellä Suomen Puolustusvoimien kannalta, jos se joutuisi samaan tilanteeseen. Raaka, kohtuuton ja perusteeton hyökkäys voi yhdistää kansan entistä lujemmin, sillä ukrainalaiset eivät olleet siihen syyllisiä millään tasolla. Ukrainan pääkaupunki Kiova on Venäjän ensimmäinen kohde täysimittaisessa hyökkäyksessä Ukrainaa vastaan. Venäjä on keskittänyt Kiovaa vastaa merkittävimmän osan iskukyvystään. Myös Venäjä kestää sotaa. Sekin haluaa lopettaa verenvuodatuksen ja toissijaisesti ostaa aikaa. Reagointiaika Venäjän yllättäviin liikkeisiin pitäisi laskea nykyajan sodassa minuuteissa, ei tunneissa. Ukrainan nykyinen aseistus ei ole yksin riittävää venäläisten pysäyttämiseen. Suomen etuna on maantiede. Jokainen sinkkiarkku, jokainen poikansa menettänyt äiti Venäjällä ajaa Ukrainan asiaa. On kuitenkin selvää, että hyökkäys on täysivoimainen ja kuolonuhreja sekä kalustotappioita on tullut runsaasti puolin ja toisin
Putinin ja Lavrovin varojen jäädytyksestä sovittiin sen jälkeen, kun EU-johtajat ottivat sen esille yön yli pidetyissä keskusteluissa uudesta pakotepaketista, jossa asetetaan pakotteita muun muassa venäläispankeille. SERGEY DOLZHENKO / EPA MIKHAIL PALINCHAK / EPA STT, Heta Hassinen, Pertti Mattila BRYSSEL EU-maiden ulkoministerit ovat vahvistaneet päätöksen Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin ja ulkoministeri Sergei Lavroviin liittyvien eurooppalaisten varojen jäädyttämisestä. Niinistö kertoi Suomen tuomitsevan jyrkästi Venäjän sotilaalliset toimet Ukrainassa. –?Taistelut jatkuvat kaikkialla Ukrainassa. –?Tässä mielessä Suomi seisoo näiden päätösten takana, Haavisto sanoi saapuessaan ulkoministerikokoukseen. Päätöksen syyksi ilmoitettiin Venäjän hyökkäys Ukrainaa vastaan. HAAVISTO ARVIOI , että EU ottaa käyttöönsä ”aika tehokkaat” pakotteet. LAUANTAI 26.2.2022 Keskipohjanmaa A7 VENÄJÄN HYÖKKÄYS UKRAINAAN STT, Työryhmä KIOVA/MOSKOVA Venäjän presidentti Vladimir Putin on valmis lähettämään korkean tason edustajista koostuvan delegaation neuvotteluihin Ukrainan tilanteesta. EU-MAIDEN johtajien sopimat uudet pakotteet Venäjää vastaan iskevät erityisesti pankkisektoriin sekä teknologiavientiin. Pakotteiden lisäksi EU-maat keskustelivat siitä, miten sodan jalkoihin jääneitä ukrainalaisia voidaan auttaa. Euroopan neuvosto ilmoitti perjantaina, että se estää Venäjän edustajilta osallistumisen tämän yleiseurooppalaisen ihmisoikeuselimen toimintaan. Tämä näkyy Twitterissä. Ukrainan hallitus kehotti kansalaisia valmistamaan Molotovin cocktaileja eli polttopulloja ja puolustamaan kaupunkia. Venäläinen tennistähti Andrei Rublev kirjoitti Dubain tennisturnauksessa sanat ”No war please” eli ”Ei kiitos sodalle” kameraan. Putin kuvaili Ukrainan johtoa muun muassa ”narkomaaneiksi” ja ”uusnatseiksi”. Niinistön mukaan Suomi tukee Ukrainan itsenäisyyttä, suvereniteettia, itsemääräämisoikeutta ja alueellista koskemattomuutta. KIOVA/HELSINKI. Zaharova antoi vastaavan lausunnon joulukuun lopulla. Istutaan neuvottelupöytään ihmisten kuolemien pysäyttämiseksi, hän sanoi. Aihetunniste näkyy muun muassa useiden venäläisten kuuluisuuksien profiileissa, kertoo BBC. Komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin mukaan EU:n pakotteiden kohteena on 70 prosenttia Venäjän pankkisektorista. Puhelu käytiin Suomen aloitteesta. Televisiossa Putin omisti sanansa Ukrainan armeijalle ja kehotti sitä ”ottamaan vallan omiin käsiin”. UKRAINAN presidentti Volodymyr Zelenskyi pyysi aiemmin perjantaina julkisesti Venäjän presidenttiä neuvotteluihin. Sosiaalisessa mediassa julkaistuilla videoilla näkyi yksittäisiä tankkeja kadulla ja asuinalueella. Tasavallan presidentin kanslian mukaan tuki kohdistuu Ukrainan resilienssiä tukevaan rahastoon ja humanitääriseen apuun. Lisäksi pakotteiden kohteena on myös Venäjän valtio-omisteisia yhtiöitä. YK:N PAKOLAISJÄRJESTÖ UNHCR on sanonut, että Ukrainassa jo noin 100?000 ihmistä on taisteluiden takia joutunut jättämään kotinsa ja tuhannet muut ovat paenneet rajan yli muihin maihin. Lisäksi satoja ihmisiä on leiriytynyt rautatieasemalle puolalaisessa Przemyslin rajakaupungissa. Televisiopuheessaan perjantaina päivällä Zelenskyi esitti venäjäksi Putinille pyynnön istua neuvottelupöytään. Euroopan neuvosto on vuonna 1949 perustettu hallitustenvälinen organisaatio. STT Venäjän ulkoministeriö toisti kantansa Suomen Nato-jäsenyydestä Suomen ja Ruotsin mahdollisella pääsyllä sotilasliitto Naton jäseneksi olisi vakavia sotilaallisia ja poliittisia seurauksia, jotka edellyttäisivät Venäjältä vastavuoroisia toimia, sanoi Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharova perjantaina uutistoimisto Ria Novostin mukaan. Venäjä hyökkäsi torstaina Ukrainaan Putinin ilmoitettua varhain aamulla ”sotilasoperaation” aloittamisesta. Neuvostossa on 47 jäsenvaltiota. EU kieltää myös öljynjalostamojen päivittämiseen tarvittavien varusteiden ja teknologian viennin Venäjälle. Tankkeja oli liikkeellä Obolonskin kaupunginosassa. Asiasta kertoivat muun muassa BBC ja Guardian. Kokoukseen oli kutsuttu edustaja myös Ruotsista sekä EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel. Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan on tärkeää, että sotatoimista päättäneitä henkilöitä kohtaan kohdistuu rangaistuksia ja pakotteita. Puheenvuorosta uutisoi Suomessa ainakin Ilta-Sanomat. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on juutalainen. Puhelun jälkeen Niinistö tapasi Mäntyniemessä Ukrainan Suomensuurlähettiläs Olga Dibrovan. Aiemmin perjantaina Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi, että Venäjä olisi valmis neuvotteluihin Ukrainan kanssa, jos Ukrainan armeija antautuisi. Zelenskyi kutsui puheessaan myös eurooppalaisia, joilla on taistelukokemusta, tulemaan Ukrainaan ”puolustamaan Eurooppaa”. STT Euroopan neuvosto sulki Venäjän pois toiminnastaan. Presidentti Sauli Niinistö keskusteli perjantaiaamuna Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin kanssa puhelimessa Ukrainaan kohdistuvista hyökkäystoimista. BBC:n mukaan videoiden sijainniksi on vahvistettu Obolonskin kaupunginosa. Venäjänkielisessä sosiaalisessa mediassa näkyy nyt aihetunniste ”No to War” eli ”Ei sodalle”. Lisäksi EU kieltää lentokoneiden ja esimerkiksi lentokoneiden osien viennin Venäjälle. Haarukka sodan uhrimääristä on suuri. Asiasta kertoi Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov perjantaina. Kreml: Putin valmis lähettämään delegaation neuvotteluihin Perjantain vastaisen yön pommituksen jälkiä pääkaupunki Kiovassa. Venäläisiä joukkoja on Ukrainan mukaan Kiovan pohjoispuolisilla alueilla, ja videokuvissa näkyy panssaroituja ajoneuvoja, kertoi BBC. Putinin ja Lavrovin matkustamista EU:n jäsenvaltioihin ei varojen jäädytyksestä huolimatta kuitenkaan aiota kieltää, kertoi Financial Times. Ihmiset menivät torstaina metroaseman suojiin yöksi Kiovassa. Niinistö kertoi Suomen myöntäneen lähes 15 miljoonan euron suuruisen lisätuen Ukrainalle. Sotilasliitto Nato kokoontui perjantaina ylimääräiseen huippukokoukseen, joka koski Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. EU-ulkoministerit kokoontuivat perjantaina iltapäivällä Brysseliin keskustelemaan pakotteista. Ukrainalaispuoli kertoi jopa 2 800:sta Venäjän miestappiosta ja muun muassa 80 tuhotusta tankista. Presidentti myös syytti länsimaita hitaasta reagoinnista Ukrainan auttamiseksi Venäjän hyökkäystä vastaan. Pakotteet tulevat voimaan sitten, kun ne on muodollisesti hyväksytty ja julkaistu EU:n virallisessa lehdessä. Presidentti Zelenskyi pyysi Putinia neuvottelupöytään. Samaan aikaan kun ukrainalaiset puolustavat pääkaupunkiaan, Vladimir Putin kehotti Ukrainan armeijaa suistamaan vallasta maan johdon, jota hän luonnehti ”terroristeiksi” ja ”narkomaanien ja uusnatsien koplaksi”. Pakotteita on koordinoitu yhdessä kumppaneiden kuten Yhdysvaltojen ja Britannian kanssa. Ihmisvirta on paennut autoilla ja jalan Unkariin, Puolaan ja Romaniaan. Kokoukseen osallistui myös presidentti Sauli Niinistö, vaikka Suomi ei ole Naton jäsen. Niinistö välitti puhelussa myös suomalaisten syvän myötätunnon Ukrainaa kohtaan. Valko-Venäjän itsevaltainen johtaja Aljaksandr Lukashenka on Peskovin mukaan valmis ”luomaan puitteet” tapaamiselle Minskissä. Asiasta kertoo Ruotsin ulkoministeri Ann Linde uutistoimisto TT:lle. Kiovassa monet asukkaat ovat paenneet kodeistaan ja hakeutuneet turvaan kaupungin metro-asemille. EU jäädyttää Putinin ja Lavrovin varat Ulkoministeri Haavisto: Suomi seisoo näiden päätösten takana. STT, AFP Niinistö keskusteli Ukrainan presidentin kanssa HELSINKI/KIOVA
–?Kun me puhumme hyvin luottamuksellisesta aineistosta, sitä halutaan lähettää omassa tietoverkossaan, sanoo Suomen Pankin maksujärjestelmät-osaston päällikkö Päivi Heikkinen. –?Swift katkaisisi ensisijaisesti ulkomaalaisen maksuliikenteen, jolloin Venäjä joutuisi ennen kaikkia miettimään energiaja raaka-ainekaupan maksuliikennettä, sanoo Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Petri Vuorio. –?Swift-pakote on erittäin iso leka, joka aiheuttaisi paljon vahinkoa, mutta ei yksinään kuitenkaan riitä. Pystymme järjestämään majoitusta nopealla aikataululla ja voimme siirtää viranomaisia rajalle hoitamaan muun muassa turvapaikanhakijoiden rekisteröintiä, hän sanoo. SISÄMINISTERI Krista Mikkosen (vihr.) mukaan Suomella on tarkat varautumissuunnitelmat, jos Ukrainasta sotaa pakenevia ihmisiä tulee Suomeen. Yhdysvaltojen presidentti Joe Bidenin mukaan Yhdysvallat olisi ollut Swift-pakotteeseen valmis, mutta osa Euroopan unionin jäsenmaista on vielä vastustanut toimen ulottamista pakotteisiin. –?Meillä on 12 vastaanottokeskusta eri puolella Suomea ja parhaillaan kartoitamme Maahanmuuttoviraston pyynnöstä sitä, miten paljon niissä on tilaa, SPR:n maahanmuuttotyön yksikön päällikkö Erja Reinikainen sanoo. Swift-järjestelmästä eristämistä on käytetty talouspakotteena jo aiemmin vuonna 2012, kun länsimaat sulkivat Iranin rahoituslaitokset järjestelmän ulkopuolelle. Yhdysvallat kertoi torstaina kohdistavansa pakotteita useisiin venäläispankkeihin, joihin lukeutuvat kaksi Venäjän suurinta pankkia Sberbank ja VTB. Myös Euroopan unioni julkisti torstaina päätelmän pakotteistaan, jotka ulottuvat muun muassa finanssisektorille, energiaan, liikenteeseen sekä vientiin ja viisumipolitiikkaan. Swift on keskeinen osa globaalia maksuliikennejärjestelmän infrastruktuuria. –?Näihin vuosiin nähden varautuminen on paremmalla tasolla ja niistä vuosista on opittu paljon. SWIFT ON globaali pankkien välinen maksujen välitysjärjestelmä. SUOMI on Mikkosen mukaan nyt paljon valmiimpi turvapaikanhakijoiden tulemiseen kuin vuonna 2015, jolloin maahan saapui yli 30?000 turvapaikanhakijaa LähiIdästä. JUHA SINISALO / LÄNSI-SUOMI ” Viranomaisilla on valmiit suunnitelmat näitä tilanteita varten. Tarvittaessa voimme perustaa nopeasti myös hätämajoitusyksiköitä. –?Swift on äärikeino, ja jotain halutaan ehkä jättää vielä takataskuun. Huolehdimme myös siitä, että jo nyt koululaisilla on mahdollisuus saada keskusteluapua, Kattelus sanoo. Kansalaisten turvattomuutta kasvattaa sekin, millä tavalla pakotteet vaikuttavat tavalliseen arkeen. Sisäministeri Mikkosen mukaan Suomi on varautunut niin turvapaikanhakijoiden tuloon Ukrainasta kuin vastamielenosoituksiin. 1 Swift eli Society for Worldwide Interbank Financial Telecommunication maksujen välitysjärjestelmä perustettiin vuonna 1973. VENÄJÄN POISTAMISTA Swiftjärjestelmästä väläytettiin ensimmäistä kertaa jo vuonna 2014, kun Venäjä valtasi Ukrainan Krimin. Pystymme ottamaan turvapaikanhakijoita vastaan ja antamaan heille apua, Mikkonen sanoo. Pidemmällä aikavälillä kunnassa huolehditaan siitä, että lapsille on riittävästi varhaiskasvatuspaikkoja. 1 Swift toimii yli 200 valtiossa ja siihen kuuluu yli 11?000 rahoituslaitosta ympäri maailmaa. UKRAINAN sodalla on myös vaikutuksia Suomen sisäiseen turvallisuuteen, vaikka sotilaallista uhkaa ei ole. –?Pidämme esimerkiksi perheasuntoja tietyn määrän tyhjillään. Siitä lähtien Venäjä on rakentanut omaa kansallista maksujen välitysjärjestelmäänsä. –?Yksi vaihtoehto on se, että he löytävät työtä ja hakevat sen vuoksi työlupaa, eivätkä kaikki rekisteröidy turvapaikanhakijaksi, Mikkonen sanoo. –?Venäläispankit voisivat todennäköisesti siirtyä sen käyttöön enenevässä määrin heti, joten Swift-pakote ei vaikuttaisi paljoa maan sisäiseen maksuliikenteeseen. Arvioissa on puhuttu kahdesta, kolmesta miljoonasta ihmisestä. Sitä käyttää yli 11 000 rahoituslaitosta ja pankkia ympäri maailmaa. Tilanne on jännitteinen. Useissa Euroopan maissa asuu ukrainalaisyhteisöjä ja on todennäköistä, että ihmiset hakeutuvat sukulaisten ja ystävien luokse turvaan. Sulku maailmanlaajuisen maksujen välitysjärjestelmän ulkopuolelle iskisi rajusti. Toimien vaikutus näiden pankkien kohdalla voi olla jopa Swiftistä sulkemista merkittävämpi. –?Väliaikaisia majoituspaikkoja saadaan nopeasti lisää. Varsinais-Suomessa sijaitsevassa Laitilan kaupungissa alettiin varautua muuttuvaan tilanteeseen heti torstaina. Krista Mikkonen sisäministeri (vihr.). –?Swift-pakote sulkisi huomattavassa määrin Venäjän pankkijärjestelmän kytköksen länsimaisiin markkinoihin. Maksuliikennettä Venäjän ja muiden maiden välillä toimi silti merkittävästi vähentäisi. Swiftiin kuuluvan tietoverkon kautta pankit ja rahoituslaitokset ympäri maailmaa voivat lähettää ja vastaanottaa toisiltaan nopeasti ja luotettavasti maksuja. JARNO KUUSINEN Julia Blomqvist Puolustussotaa käyvän Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on toistuvasti vaatinut länsimaita poistamaan venäläiset pankit Swift-pankkijärjestelmästä, mutta länsi ei ole ollut halukas sitä vielä tekemään. Määrä riippuu tietenkin siitä, miten tilanne Ukrainassa kehittyy ja miten laajasti ihmiset lähtevät pakoon. –?Näillä kohdistetuilla pankkipakotteilla pyritään ehkä samoihin vaikutuksiin kuin Swiftillä, Vuorio uskoo. Venäläispankkien poistaminen Swift-järjestelmästä iskisi rajusti Venäjän kansainväliseen maksuliikenteeseen, mutta ei välttämättä lamaannuttaisi sitä täysin. Myös Suomessa asuu paljon ukrainalaisia, jotka ovat tulleet tänne töiden perässä. –?Viranomaisilla on valmiit suunnitelmat näitä tilanteita varten. Tänä päivänä pankit voisivat välittää maksuja toisilleen esimerkiksi sähköpostin kautta. Jos koko Venäjän pankkijärjestelmä kytkettäisiin pois Swift-järjestelmästä, se vaikeuttaisi pääomapakoa pois Venäjältä, Vuorio sanoo. Pakotteet voivat vaikuttaa suoraan kansalaisten arkeen. A8 LAUANTAI 26.2.2022 Keskipohjanmaa VENÄJÄN HYÖKKÄYS UKRAINAAN Minna Akimo Suomi varautuu yhdessä muiden EU-maiden kanssa vastaanottamaan sotaa pakenevia ihmisiä Ukrainasta. Järjestelmän kautta kulkevat niin kuluttajien maksamat sähkölaskut kuin kansainvälisten suuryritysten väliset maksut. 1 Organisaation päämaja sijaitsee Brysselissä.. Pääkaupunki Kiovan jouduttua hyökkääjien saartamaksi perjantaina ihmisiä lähti kohti turvallisempia oloja suuria määriä, ja esimerkiksi Ukrainan ja Romanian rajalle syntyi ruuhkaa. Me puolustamme yhteisiä arvojamme. Kaupunginjohtaja Lauri Kattelus kertoo, että kaupunki on varannut asuntoja turvaa hakevien ihmisten varalle. Kaupungissa asuu jo nyt toistasataa ukrainalaisia, jotka työskentelevät alueella. Pystymme ottamaan turvapaikanhakijoita vastaan ja antamaan heille apua. –?EU:n tasolla on tehty erilaisia skenaarioita siitä, miten suuria ihmismääriä Ukrainasta voi paeta. –?Varaudumme siihen, että Ukrainaista tulee tänne täällä asuvien sukulaisia ja perhettä, jos he pääsevät lähtemään maasta, Laitilan kaupunginjohtaja Lauri Kattelus sanoo. Tällöin he voivat olla maassa kolme kuukautta ja hakea turvapaikkaa vasta sen jälkeen. Myös Suomen Punainen Risti on varautunut siihen, että Suomesta haetaan turvaa. Kaupunki on varautunut ukrainalaisten tuloon muun muassa pitämällä asuntoja muuttovalmiina. Suurin paine kohdistuu naapurimaihin, mutta mahdollinen muuttoaalto koskettaa koko Eurooppaa. Venäjän poisto Swiftistä on vielä EU:n takataskussa FAKTA Mikä on Swift. Sisäisiä jännitteitä lisäävät informaatioja hybridivaikuttaminen sekä mahdollinen turvapaikanhakijoiden määrä. Swiftistä sulkemisen lisäksi tarvitaan yksittäisiä toimijoita koskevia sanktioita, Heikkinen sanoo. –?Pakotepolitiikka vaikuttaa suomalaisiin, mutta se meidän täytyy yhdessä kestää. Tähän tosin pyritään varmasti myös näillä kohdennetuilla pakotteilla, jotka näyttävät kattavan 70 prosenttia Venäjän pankkisektorista. Perjantaina kerrottiin, että Romaniaan on paennut lähes 11?000 ukrainalaista. –?Laajamittainen maahantulo voi aiheuttaa vastamielenosoituksia ja pakotteiden vaikutus suomalaisten arkeen voi nostaa tyytymättömyyttä. Tällä hetkellä kukaan ei tiedä tarkasti, miten paljon Ukrainasta lähdetään sotaa pakoon. –?Ennen Swiftiä pankit vaihtoivat viestejä niinkin muinaisella välineellä kuin telefaxilla. Sisäministeri Krista Mikkosen (vihr.) mukaan pakotteiden vaikutukset on kestettävä yhdessä. Valmistautuminen sotapakolaisiin alkoi Laitilassa alettiin varautua heti siihen, että Ukrainaista sotaa pakenevat ihmiset voivat tulla myös Suomeen. Toinen mahdollisuus olisi paljon pahempi. Ukrainalaiset voivat liikkua Schengen-maissa ilman viisumia. Ilmassa on monenlaisia sisäisen turvallisuuden riskejä ja niihin on varauduttu. –?Toimijoihin kohdistuvat sanktiot estävät vaihtoehtoisten maksujen välityskanavien käytön, sillä ne kieltävät läntisiä pankkeja lähettämästä ja vastaanottamasta maksuja sanktioiden kohteelta käytettävästä kanavasta riippumatta. Suomessa on kaikkiaan 27 vastaanottokeskusta, joissa sisäministeri Mikkosen mukaan on tuhat majoituspaikkaa vapaana
Ennen poikkeusaikaa seura järjesti kulttuuritoimintaa, seminaareja ja jäsenmatkoja Venäjälle. Suominen sanoo, että Suomen asiat eivät kovin usein ylitä kansainvälistä uutiskynnystä, mutta nyt kansainvälisessä lehdistössä on ollut lähes päivittäin esillä Suomeen liittyviä uutisia. Jo ennen hyökkäystä Ukrainaan kansalaisyhteiskunnan tilanne Venäjällä on mennyt ahtaaksi. Suominen muistuttaa, että Nato on nimenomaan poliittinen järjestö, mikä Suomessa usein unohdetaan, kun puhutaan puolustusliitosta. Seuran pääsihteeri Niina Sinkko on varautunut hyökkäävien kommenttien lisääntymiseen, kun Venäjä käynnisti sotatoimet Ukrainassa torstaina. 1 Edistää euro-atlanttista ulkoja turvallisuuspoliittista keskustelua, tutkimusta ja koulutusta Suomessa. MIKÄ Suomen Atlantti-seura 1 Poliittisesti riippumaton kansalaisjärjestö, joka on perustettu 1999. Me emme saa esimerkiksi rahoitusta Venäjältä, vaan olemme selkeästi suomalainen järjestö. –?Kun raja on ollut kiinni, niitä ei ole voitu järjestää. 1 Yli tuhat eri yhteiskunnan aloja edustavaa jäsentä. MIKÄ Suomi-Venäjä -seura 1 Poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka edistää kulttuuriyhteistyötä ruohonjuuritasolla. Kansalaisaloitteen tekemisestä on tullut useita tiedusteluja. Erityisesti raportin skenaario Natosta Suomen jäsenenä on puhuttanut verkon keskusteluryhmissä. Valitettavasti ihmiset kohtaavat myös yksilöinä arjessa vihaisia ulostuloja, jotka eivät välttämättä välity meille, Sinkko sanoo. Suomisen mukaan on selvää, että Suomi täyttää sotilaalliset kriteerit, mutta päätös uusien jäsenten ottamisesta on myös poliittinen kysymys. Myös maailman mielenkiinto on kohdistunut Suomeen uudella tavalla. Suomi–Venäjä -seuraan somessa kovaa vihapuhetta Seura tuomitsi alkuviikosta Venäjän toimet. NATO DEFENCE COLLEGE Marjo Oikarinen Suomi–Venäjä-seura (SVS) on sosiaalisen median tileillään ja jäsenkirjeessään tuominnut selkeästi Venäjän toimet Ukrainassa. Jäsenistä suurin osa on suomalaisia, mutta mukana on myös Suomessa asuvia venäläistaustaisia ja kaksoiskansalaisia.. Seura on saanut aika ajoin niskaansa vihapuhetta sosiaalisessa mediassa, koska se on ymmärretty jollain tavalla Venäjän hallinnon kumppaniksi. Sinkko sanoo, että varsinkin moni kaksoiskansalainen kokee olevansa vaikeassa tilanteessa eikä halua tulla esiin. –?Se on Suomelle myös identiteettikysymys, kenen joukoissa halutaan seistä ja missä pöydissä istua. Seuran ensimmäinen puheenjohtaja oli ministeri Jaakko Iloniemi, joka on yhdistyksen kunniapuheenjohtaja. Aktivoitunut keskustelu Natosta huomataan muuallakin ja suomalaisten näkemyksiä halutaan kuulla, kertoo seuran pääsihteeri Terhi Suominen. Mielikuvissa SVS rinnastetaan usein edeltäjäänsä Suomi-Neuvostoliitto-seuraan (SNS), jota pidettiin Kremlin äänitorvena. Niistä tuli jäseniä 2004. Suomalaiset kysyvät nyt paljon Natosta Nato-tietoutta pitkään esillä pitänyt pääsihteeri Terhi Suominen kertoo, että tällä viikolla suomalaisilta on tullut Natojäsenyyteen liittyvien yhteydenottojen ryöppy. Atlantti-seuroja on 37 maassa. Järjestö ei ole millään lailla poliittinen toimija, Honkonen totesi Ilkka-Pohjalaiselle. Hän toivoo, että tavallisiin venäläistaustaisiin ihmisiin suhtauduttaisiin järkevästi eikä annettaisi tilaa vihapuheelle. Suomessa asuvat venäläiset ovat toistaiseksi pysyneet hiljaa eivätkä ole kommentoineet mitenkään Ukrainan tapahtumia. –?Kun ennen EU-jäsenyyttä käytiin keskustelua siitä, miksi Suomen pitäisi liittyä, esiin nousi turvallisuuspoliittinen ulottuvuus, Suominen kertoo. –?Tästä ei tietenkään ole kyse vaan kulttuurijärjestöstä, seuran puheenjohtaja, kansanedustaja Petri Honkonen (kesk.) korostaa. 1 Järjestää tilaisuuksia sekä harjoittaa julkaisuja koulutustoimintaa. Olisiko pitänyt liittyä Natoon aikaisemmin. Venäjänkielisiä on noin 80?000. Jos Suomi katsoo aiheelliseksi alkaa valmistella Nato-hakemusta, Atlantti-seuran rooli tiedon jakajana ja keskusteluareenana on Suomisen mukaan keskeinen. 1 Noin 9?500 jäsentä ja 169 paikallisosastoa eri puolilla Suomea. Suomalaiset ovat poliittisesti lukutaitoisia ja haluavat perehtyä asiaan ennen kuin muodostavat mielipidettä. Jos haluaisimme, onnistuisiko liittyminen kriisiytyneessä maailmanpoliittisessa tilanteessa, Suominen kuvailee kysymysten sisältöä. –?Suomalaisissa on herännyt aitoa huolta siitä, mitä Venäjän hyökkäys Ukrainaan tarkoittaa meidän kannaltamme. Toimii kohtaamispaikkana ulkoja turvallisuuspolitiikasta kiinnostuneille suomalaisille. –?On ymmärrettävää, että ihmiset haluavat purkaa pahan olonsa johonkin. Toisaalta Venäjän rajan yli asioidessa kaksoiskansalaisuus on myös etu. Laajeneminen on iso kysymys Naton sisällä. Uusia jäseniä otetaan mieluummin silloin, kun ”aurinko paistaa maailmanpolitiikassa”, eikä silloin, kun sota on käynnissä ja maailmanpoliittinen tilanne kriisiytynyt. Suomi oli liittynyt Euroopan unioniin 1995, mikä avasi Suomisen mukaan transatlanttisen ikkunan uudella tavalla. LAUANTAI 26.2.2022 Keskipohjanmaa A9 VENÄJÄN HYÖKKÄYS UKRAINAAN Marjo Oikarinen Suomen Atlantti-seura on saanut tällä viikolla ryöpyn yhteydenottoja suomalaisilta, jotka janoavat tietoa turvallisuuspolitiikasta ja Natosta ja haluavat liittyä yhdistyksen jäseniksi. –?Venäjän valtapolitiikka ja kansalaiset on syytä pitää erillään. Puheenjohtaja ja pääsihteeri toivovat, että Venäjän valtapolitiikka ja kansalaiset osattaisiin pitää erillään. Jokaisen jäsenmaan on oltava valmis osallistumaan uuden jäsenmaan puolustukseen. Sinkko sanoo, että kaikki murheenkryynit tuntuvat nyt kulminoituvan. Meillä Nato-keskustelua ei käyty 1990-luvulla, vaan Suomi valitsi EU-tien. Suominen pitää Naton laajentumista epätodennäköisenä nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa asui vuoden 2020 lopussa vajaat 30?000 Venäjän kansalaista, joista osa on kaksoiskansalaisia. Atlantti-seura on kansalaisjärjestö, jonka tehtävä on edistää transatlanttista eli Pohjois-Amerikan ja Euroopan välistä ulkoja turvallisuuspoliittista keskustelua. Suomisen mielestä on turha pohtia jälkikäteen, olisiko meidän pitänyt liittyä Natoon silloin, kun maailmanpoliittinen tilanne oli parempi. Suomen Atlanttiseuran pääsihteeri Terhi Suominen pitää epätodennäköisenä, että Nato ottaisi nyt uusia jäseniä. SVS:n noin 9?500 jäsenestä suurin osa on suomalaistaustaisia, mutta mukana on myös Venäjän kaksoiskansalaisia ja muita Suomessa asuvia venäläistaustaisia. Jotkut ovat suunnitelleet Naton puolesta jopa mielenosoitusta. Nato on arvoyhteisö. Kansalaisuudesta luopuminen ei ole aina mahdollista halukkaillekaan, koska se on tehty niin byrokraattiseksi. Suomen Atlanttiseura on järjestänyt tilaisuuksia ja julkaissut useita turvallisuuspolitiikkaa koskevia raportteja. MIELIPIDEMITTAUSTEN mukaan Naton kannattajien määrä Suomessa on kasvanut viime viikkoina Ukrainan sodan takia. Yhdistys seuraa maailmanpolitiikan tilannetta ja Venäjän toimia. Seura on perustettu vuonna 1999. Niina Sinkko kertoo, että normaalioloissa SVS:llä on monipuolista toimintaa, jota pandemia on hiljentänyt. Putinin maanantaisen Ukraina-puheen jälkeen tuli Suomisen mukaan selvä kiinnostuspiikki, joka kasvoi torstaina Venäjän hyökkäyksen jälkeen. 1 Perustettu 1944 SuomiNeuvostoliitto-seuran nimellä. –?Kaikkien 30 jäsenmaan pitää hyväksyä laajentuminen yksimielisesti. – Seura on itsenäinen ja poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on ihmisten välisen vuorovaikutuksen lisääminen ruohonjuuritasolla kulttuurin ja kielen harrastamisen kautta. Atlantti-seuran tehtävä ei ole arvioida, voiko Suomi joutua Venäjän hyökkäyksen kohteeksi. –?Moni pohtii nyt kantaansa Nato-jäsenyyteen. Heti Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Baltian maiden ensisijainen tavoite oli liittyä Natoon. –?Maailmanpolitiikan kriisiytyminen asettaa transatlanttisille suhteille ja Suomen Atlantti-seuran toiminnalle aivan uudet vaatimukset, Suominen sanoo. TIEDONJANO on nyt ehkä suurempi kuin koskaan Suomen Atlanttiseuran historiassa. Meillä on ollut monipuolista virtuaalista toimintaa, ja jotain tapahtumia on pystytty Suomessa järjestämään normaalistikin. Heidän on vaikea käsittää, että seura on ruohonjuuritason toimija, joka yrittää edistää mahdollisimman laajasti kansalaisyhteistyötä. Suominen kertoo, että esimerkiksi Nato 70 vuotta -julkaisua on kiitetty ja jaettu paljon. Moni pohtii, olisiko liittyminen Natoon mahdollista, jos Suomi päättäisi hakea jäsenyyttä. SEURA EI TEE tänä päivänä minkäänlaista yhteistyötä Venäjän hallinnon kanssa, kertoi Petri Honkonen tiistaina Ilkka-Pohjalaisen haastattelussa. Pandemian aikana jotkut ovat luopuneet Venäjän kansalaisuudesta, koska se on vaikeuttanut liikkumista
–?Tuo onkin vaikea kysymys... päivänä. Tilapäinen valiokunta voi esittää koko puheenjohtajiston erottamista tai tämänhetkisen kokoonpanon säilyttämistä. Viime syksynä alkoi turvetuotannon alasajo koko Suomessa markkinavetoisesti, kun turpeen verotus ja päästökaupan hinta kohosivat. Lisäksi tulisi varmistaa, että lämpövoimalaitokset kykenevät käyttämään polttoainetta kannattavasti. –?Kokouksia on ollut, mutta olen ilmoittanut, että ei ole mitään tiedotettavaa, tilapäisen valiokunnan ullavalainen puheenjohtaja Riitta Rahkola (kesk.) kertoi perjantaina. varapuheenjohtaja perussuomalaisten Mauri Peltokangas). (Markus Anttila, kesk.) 1 Marlén Timonen, r. Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Tiina Isotaluksen ja samalla koko puheenjohtajiston luottamuksesta äänestetään mahdollisesti vasta toukokuussa. Minkälaisessa hengessä päätösesityksen valmistelua on valiokunnassa tehty. TILAPÄISEEN valiokuntaan kuuluu viisi jäsentä, joilla kaikilla on henkilökohtainen varajäsen. Kun yritystoimintaa ei ole, koneet ja laitteet on romutettu ja tuotantoalueet suljettu, turvetuotanto käytännössä loppuu maassamme. HALLITUSOHJELMAN mukaan turpeen energiakäyttö vähintään puolitetaan vuoteen 2030 mennessä. – Mikäli energiamarkkinoiden kuumentuminen jatkuu edelleen, kotimaisen turpeen hinta tulee olemaan kilpailukykyinen. Tuotantoja toimitusketjut voivat myös vaarantua, sanotaan vetoomuksessa. Vetoomuksessa esitetään, että turpeen käyttö tulisi mahdollistaa verotuksellisin keinoin. POHJANMAAN käräjäoikeuden Kokkolan toimipisteessä käsiteltiin loppuvuodesta toisenkin Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtajistoon kuuluvan rikossyytettä. Tilapäisen valiokunnan jäsenet voivat olla valtuutettuja tai varavaltuutettuja. HANNU VERRONEN Turvetuotannolle jatkoa, vaatii Kaustisen seutukunta.. ”Alasajo on tapahtumassa pahimpaan mahdolliseen aikaan ” Turvetuotannon asema on kaventunut Suomessa. Ei ole ollut mitään ongelmia. Turvetuotannosta luopumista tukeva JTF-rahasto on vielä valmistelussa. (Emma Haapasaari, sd.) Vili Ruuska Turvetuotannon alasajo on keskeytettävä, linjaa Kaustisen seutukunnan johtoryhmä vetoomuksessaan. Kaupunginvaltuusto päätti valiokunnan asettamisesta äänin 28–15 viime joulukuun 13. Valittiinko sinut sillä perusteella, että olet valtuuston suurimman ryhmän keskustan Kokkolan kunnallisjärjestön puheenjohtaja. Asiaa valmisteleva tilapäinen valiokunta piti ensimmäisen kokouksensa tammikuun 11. Kysynnän ylläpito varmistaa turvetuotannon kapasiteetin pysyvyyden ja kehittämisen. vpj (Kauko Niemi, vas.) 1 Timo Sillanpää, ps. Järjestyksessään kuudes kokous on sovittu pidettäväksi perjantaina 11. Marraskuussa 26 kaikkiaan 43 valtuutetusta allekirjoitti valtuustoaloitteen, jossa esitettiin tilapäisen valiokunnan perustamista. Näiden kymmenen joukossa Rahkola on ainoa, joka on varavaltuutettu. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen ei käräjäoikeuden tuomioon kuitenkaan tyytynyt, vaan hakee muutosta hovioikeudesta. pj (henkilökohtainen varajäsen Hannu Kippo, kd.) 1 Risto Koljonen, sd. Turvetuottajat voivat saada esimerkiksi romutustukea turvetuotannon laitteille ja kehittämisja investointitukea uuden liiketoiminnan kehittämiseen. Demarivaltuutetuista Sirpa Orjala ja Petri Partanen äänestivät tilapäisen valiokunnan perustamisen puolesta. (Hanna Cygnel, vihr.) 1 Juha Puurula, kok. Kuvituskuva. Johtoryhmään kuuluvat Kaustisen seutukunnan kehittämisjohtaja Petri Jylhä, Kaustisen kunnanjohtaja Arto Alpia, Halsuan kunnanjohtaja Jari Penttilä, Lestijärven kunnanjohtaja Anne Kurkela, Vetelin kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä ja Toholammin kunnanjohtaja Jukka Hillukkala. päivänä. –?Ei missään nimessä. Valmisteluvaiheessa tilapäinen valiokunta kuulee asianosaisina koko puheenjohtajistoa. Kyse on samalla koko puheenjohtajistosta (1. Aikamuodosta (”oli toivomus”) voi päätellä, että valiokunnan työn valmistuminen eli päätösesitys kaupunginvaltuustolle menee toukokuun puolelle. Huoltovarmuuden ylläpitämiseksi turvetuotantoa tulisi pitää käynnissä, vetoomuksessa todetaan. – Turvetuotannon alasajo on tapahtumassa pahimpaan mahdolliseen aikaan. –?Me olemme hyvin keskusteleva porukka. Itselläni oli toivomus, että saataisiin huhtikuun aikana asia loppuun käsiteltyä. Valitettavasti en voi sanoa, että... Mauri Peltokankaan saama syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan kaatui kolmen tuomarin yksimielisellä päätöksellä. Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Isotaluksen ja koko puheenjohtajiston luottamusta käsittelevä tilapäinen valiokunta jatkaa kuulemisia. (saadaanko), Rahkola toteaa. Sen jälkeen kokouksia on ollut neljä. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 26.2.2022 Keskipohjanmaa A10 Jukka Anias Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Isotaluksen (sd.) ja samalla koko puheenjohtajiston luottamus ratkaistaan joskus kevätkesän korvalla, mahdollisesti vasta toukokuussa pidettävässä kaupunginvaltuuston kokouksessa. CLAS-OLAV SLOTTE FAKTA Tilapäinen valiokunta 1 Riitta Rahkola, kesk. NYT MENOSSA olevan prosessin alkujuurena oli Tiina Isotaluksen viime vuoden lokakuussa saamat kaksi kunnianloukkaustuomiota, jotka ovat lainvoimaisia. Radiohiljaisuus tilapäisessä valiokunnassa käydyistä keskusteluista siis on päällä, mutta mikä on arvio valiokunnan työn päättymisen ajankohdasta. Kaikki muut ovat varsinaisia valtuutettuja. Turvetta on riittävästi ylläpitämään yhteiskuntamme huoltovarmuutta myös poikkeusoloissa. Vetoamme, että hallitus ryhtyy turvetuotannon ylläpitämiseksi tarpeellisiin toimiin, vetoomuksen lopussa argumentoidaan. varapuheenjohtaja on keskustan Johanna Paloranta ja 2. Näemme parhaillaan, kuinka Euroopassa tapahtuva muutos on ollut vielä nopeampi ja energiasta on tulossa entistäkin kriittisempi resurssi ja kiistojen kohde. Päätösesitys valmistunee kevätkesän korvalla. Tilapäinen valiokunta on Riitta Rahkolan yli kolme vuosikymmentä kestäneellä kuntapäättäjän uralla uusi kokemus. Energian hinta on noussut lyhyessä ajassa, ja hintojen nousun voi odottaa jatkuvan nykyisessä levottomassa tilanteessa. Luottamusäänestys toukokuussa. Tuotannon uudelleen käynnistäminen on hyvin vaikeaa, kallista ja vaatii vuosien työn – käytännössä se on jopa mahdotonta. EU ja valtio ovat suunnitelleet turvetuotannon alasajon vaikutusten vähentämiseksi sekä yrittäjille että alueille erilaisia tukija avustuspaketteja. Kaupunginvaltuuston äänestyksessä Isotaluksen oma valtuustoryhmä hajosi. Tätä johtopäätöstä Rahkola ei tosin vahvista. vaikea on sanoa. – Vihreä siirtymä on tapahtumassa vauhdilla. Minua pyydettiin tehtävään. maaliskuuta. Hyvin on viety asioita eteenpäin, Rahkola vakuuttaa
Puhelinajanvaraus numerosta 06 828 7488. CLAS-OLAV SLOTTE Vesilaitosjohtokunnan puheenjohtaja Jukka Ylikarjula toteaa, että vesilaitoksen toiminnassa on ollut ”huonoa hallintoa”. Lue lisää koronasivustolta: korona.soite.fi/koronarokotteet 3. klo 9-19.30 Kokkolan Rokotuskeskus (Kaarlelankatu 7). Sen uskallan sanoa, että vesilaitoksen toiminnassa on ollut huonoa hallintoa. Ei ole ihan helppo juttu tehdä tutkintapyyntöä (poliisille), jos ei ole mitään perusteita tai näyttöä keihin tutkinta kohdistetaan. Rokotteet: Pfizer ja Moderna • 28.2.-4.3. Rokote: Pfizer • 3.3. Walk?in?rokotuspäivät • 26.2. Viikkoa aiemmin, 1. maaliskuuta, Ylikarjula ja vesilaitosjohtokunnan varapuheenjohtaja Johanna Laakso ovat kaupungin tarkastuslautakunnan kuultavina. Koronavirus on selkeästi turvallisempaa kohdata rokotettuna, sillä rokotukset suojaavat tehokkaasti koronaviruksen vaikeaa tautimuotoa vastaan. Vesilaitosjohtokunnan puheenjohtaja Jukka Ylikarjula: ”Sen uskallan sanoa, että vesilaitoksen toiminnassa on ollut huonoa hallintoa”. päivänä. Täyttyykö joissakin havaituissa epäkohdissa myös rikoksen tunnusmerkistö tai ainakin esitutkintapyynnön tekemisen kynnys ylittyy, on nyt selvityksen alla. klo 8.30-15.30 Kannuksen seurakuntakeskus (Valtakatu 20). Voit myös varata ajan rokotukseen puhelimitse tai netissä. klo 8.30-15 Toholammin seurakuntakoti (Lampintie 7). Rokotusten painopiste on ajanvarauksettomissa walk-in-rokotuspäivissä, jolloin rokotukseen voi tulla itselle parhaiten sopivalla hetkellä. ”Kaupungilla” on puhuttu ja huhuttu jopa satojentuhansien eurojen suuruisista väärinkäytöksistä. klo 9-18 Perhonjokilaakson rokotuskeskus (Kirkkotanhua 1, Veteli). Siinä hyvät uutiset tältä viikolta. Kokkolan Veteen liittyvät mahdolliset rikosilmoitusperusteet selvityksessä Kokkolan Veden takavuosien toimintakulttuurin perkaaminen jatkuu. rokotuksesta on kulunut vähintään kuusi viikkoa. maaliskuuta pidettävässä ylimääräisessä kokouksessaan. – Huonon hallinnon seuraushan on, että virkamiehiä ensin kuullaan ja he voivat sitten saada varoituksen tai potkut. klo 16?19. Rokotteet: Pfizer ja Moderna • 4.3. Omana mielipiteenään Ylikarjula sanoo, että hänen mielestään asianosaisia pitäisi kuulla vielä tarkemmin. Puhelinaika ma-to klo 9-15 ja pe klo 9-14 tai omasta terveyskeskuksesta. Pohjana olivat syksyn tarkastuksessa ilmenneet epäkohdat. 5–11?vuotiaille lapsille järjestetään koronarokotuksia ajanvarauksella Soiten rokotuskeskuksissa. Rokotteet: Pfizer ja Moderna • 2.3. Selväksi on jo nyt käynyt, että Kokkolan Vedessä ei ole tehty kaikista hankinnoista asianmukaisia hankintapäätöksiä. Lisäksi järjestämme 5–11-vuotiaille lapsille ajanvarauksettoman walk-in-rokotusillan Soiten lastensairaalassa ti 8.3. Jukka Anias Liikelaitos Kokkolan Vesi sai viime maanantaina uuden vesilaitosjohtajan, kun kaupunginhallitus päätti yksimielisesti valita virkaan nykyisen kaupunkilupapäällikkö Minna Väisäsen. Vesilaitosta pitkään, vuodesta 2001, johtanut Esa Jokela irtisanoutui viime marraskuun 17. –?Kyllä se käytännössä sitä tarkoittaa. rokotusannoksia annetaan kaikille 18–59?vuotiaille, mikäli toisesta rokotuksesta on kulunut vähintään 4 kk. Jos tehtäisiin yleinen tutkintapyyntö, sittenhän tutkittavana olisi koko kaupunkiorganisaatio, Ylikarjula huomauttaa. Lisäksi 3. Sinänsä Kokkolan Vesi on tehnyt vuodesta toiseen hyvää taloudellista tulosta. VESILAITOSJOHTOKUNNASSA päätettiin viime vuoden puolella kehittämisohjelman toimeenpanosta Kokkolan Vedessä. 3. rokotteita annetaan voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille. UUTISET LAUANTAI 26.2.2022 Keskipohjanmaa A11 Koronarokotukset ovat käynnissä kaikille yli 5?vuotiaille Soiten alueen asukkaille. rokotusannoksia annetaan kaikille yli 60?vuotialle ja lääketieteellisiin riskiryhmiin (1 ja 2) kuuluville yli 18?vuotiaille, mikäli toisesta rokotuksesta on kulunut vähintään 3 kk. Jokelan virkasuhde päättyy elokuun lopussa. klo 12-16.45 Perhon terveyskeskus (Vanhainkodintie 20). Rokotteet: Pfizer ja Moderna • 3.3. Nyt selvityksen alla on, onko Kokkolan Vedessä tapahtunut mahdollisesti rikosilmoituksen tekemiseen johtavia väärinkäytöksiä. P O H J A N M A A N S O S I A A L I . KAUPUNGINHALLITUS on pyytänyt vesilaitosjohtokunnalta asiasta lausuntoa, josta se päättää 8. Toista rokotusannosta voi aikaistaa, mikäli 1. Vesilaitosjohtokunta pestasi viime viikolla (17.2.) juristin (Juha Koittola) selvittämään KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy:n viime lokakuussa tekemässä tarkastuksessa ilmenneitä puutteita Kokkolan Veden hallinnossa. Rokote: Pfizer Koronarokotukset Soiten alueella K E S K I . Juuri tätä varten Juha Koittola on palkattu. Vesilaitosjohtokunnan puheenjohtaja Jukka Ylikarjula vahvistaa asian Keskipohjanmaalle. – Asianosaisten kuulemisessa tämän prosessin aikana on ollut selkeitä puutteita. – Vesilaitokselle ei ole todettu näillä selvityksillä aiheutuneen taloudellista tappiota hankintamenettelyistä, vaikka joitakin hankintapäätöksiä on jäänyt tekemättä, Ylikarjula vastaa. Sitä ennen hän pitää rästissä olevia erilaisia vapaitaan. Miten kommentoit. J A T E R V E Y S PA LV E L U K U N TAY H T Y M Ä S O I T E On turvallisempa a kohdata korona rokotettuna kuin ilman rokotetta Ajanvaraus puhelimitse tai netissä Sähköinen ajanvaraus netissä: https://soite.terveytesi.fi on avoinna 24/7. –?Vesilaitosjohtokunta tarkastelee nyt juridisia näkökulmia, että onko huonon hallinnon lisäksi tapahtunut myös joitakin tiettyjä väärinkäytöksiä vai ei, Ylikarjula kertoo. Huono hallinto ei välttämättä tarkoita, että rikoksia olisi tehty tai niitä olisi edes syytä epäillä. Aika varataan netissä: https://soite.terveytesi.fi. Sen perusteella tehdään päätös mahdollisesta rikosilmoituksen jättämisestä. Päivät, jolloin on vapaita aikoja tarjolla näkyvät nettikalenterissa vihreällä. Jokela täyttää huhtikuussa 64 vuotta. klo 9-15 Kokkolan Rokotuskeskus (Kaarlelankatu 7). CLAS-OLAV SLOTTE. Perattavaa kuitenkin riittää edellisen johtajan, viime marraskuussa irtisanoutuneen Esa Jokelan, aikakaudelta. ja 4
Kokemuksen Mika Hietanen sai viime kesänä idean pidemmän tähtäimen keikkasuunnitelmasta, ja niinpä halutut keikat buukattiin ajoissa. Toukokuun esiintyjiä ovat esimerkiksi Muska Babitzin ja Kai Jämsä, jotka esittävät Kirkan musiikkia, sekä Costello Hautamäki, joka soittaa suomalaisia rockklassikoita. – Sinne tulee kolme lavaa ja tosi erilaista musiikkia. Kokemus halusi monipuolistaa Kokkolan keikkatarjontaa ja lisätä naispuolisten esiintyjien osuutta. CLAS-OLAV SLOTTE 1 Katso video https://dreambroker.com/channel/kyb7wohk/iframe/ai6h2v5z. huhtikuuta Seurahuoneella järjestämiin pääsiäisjameihin on tulossa paljon esiintyjiä. Hän on Tampereella asuva laulaja ja lauluntekijä, joka on julkaissut kolme sooloalbumia. – Halusimme valita nuoria ja lupaavia artisteja, joilla on jo positiivinen kuhina ympärillään. Aleksi Mattila Kertsi Kokkola ry:stä kertoo, että esiintyjiä tulee olemaan jokaisella klubilla aina kaksi. Huhtikuussa esiintyvät Behm, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Ellinoora sekä Kalevauva.fi. Lyyti on julkaissut kaksi albumia, joista viimeisin, Toiveet ja helyt ilmestyi viime syksynä. MAALISKUUN klubilla esiintyy Lyyti. Kuuma keikkakevät Jennifer Markin, Aleksi Mattila ja Mika Hietanen luovat osaltaan Kokkolaan aktiivista musiikkielämää. Draama-Helmi eli Helmi Kajaste on suomalainen rapja spoken word -artisti, joka on julkaissut kaksi sooloalbumia. Mattila pitää tärkeänä, että Kokkolassa on tarjolla pienimuotoisia keikkoja, jotka osaltaan kasvattavat musiikkikenttää. Paikalliset lauluntekijät ovat Aleksi Mattila, Jennifer Markin sekä Tom Stenman. Meidän budjetillamme ei koko maan laajuista uraa tekeviä esiintyjiä hankita, mutta koitimme valita mielenkiintoisia artisteja. Jokaisella keikalla esiintyy myös paikallinen bändi. PIETARSAAREN Schauman-salia hallitsee maaliskuussa musikaali Tjugo sekunder. Hän on julkaissut myös esseeteoksen Rakenna, kärsi ja unhoita, joka voitti Kalevi Jäntin palkinnon. Maaliskuussa Akustiikassa nähdään muuan muassa Mikko Alatalon 70-vuotisjuhlakiertue ja Kotiteollisuus. Hevisaurus esiintyy toukokuussa. – Halusimme lisätä musiikin monimuotoisuutta, että ei olisi vain rockia tai punkia, toteaa Hietanen. Sen esityskauden loputtua Pietarsaaressa esiintyvät mm. Kokkolassa riittää Hietasen mukaan bändejä, esimerkiksi Kokemuksen 16. Kokkolassa nähdään tänä keväänä monta suomalaista indie-musiikin kärkinimeä. NÄIN on käynyt esimerkiksi Litku Klemetille, joka saapuu Kokkolaan maaliskuussa Kokemus ry:n järjestämälle keikalle. – Vähintään toinen esiintyjä on aina paikallinen tai ainakin hänellä on jokin kytkös Kokkolaan, Mattila sanoo. Ohjelmistossa on myös tanssiteatteriteos Keski-ikä, musiikkinäytelmä Kulkukoirat, Lapin taikaa -konsertti ja stand-uppia Sami Hedbergin sekä Ilari Johanssonin esityksinä. Viime vuonna käynnistynyt lauluntekijäklubi jatkuu West Coast Billiardissa. 0400 365 582 Toimittaja: Anni Saari P. 040 672 1257 Sähköposti: kulttuuri@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 26.2.2022 Keskipohjanmaa A12 Anni Saari KOKKOLA Koronarajoitusten vapauttamisen myötä Keski-Pohjanmaalla on tänä keväänä tarjolla varsin paljon konsertteja. Akustiikka bändi-keikkojen kärkipaikka Anni Saari Ylivieska on valtakunnallisten bändikeikkojen osalta Keskipohjanmaan vaikutusalueen kärkipaikka. Toukokuussa kuullaan La Riippa Groupia, ja Pietarsaareen saapuu myös ranskalainen Tanssija teatteriryhmä Le Sixièmétage ”Maan Sirpaleet”-esityksensä kanssa. Popesiintyjistä Kokkolassa nähdään huhtikuussa Ida Paul & Kalle Lindroth, ja myös Pate Mustajärvi on ennakkotietojen mukaan tulossa kaupunkiin. – Ainakin kuusi keikkaa tulee olemaan tämän vuoden aikana Westissä, Hietanen kertoo. Litku Klemetin jälkeen toukokuussa esiintyy rock´n roll -yhtye RelaxTrio, jonka kärkihahmo on kontrabasisti ja laulaja Linda Teränen. Näin pyritään kasvattamaan tapahtuman yleisömäärää aiemmasta. Hän kuuluu myös maailmanmusiikkiyhtye Belizeen. Huhtikuun artisti on Kielo Kärkkäinen. Kalajoen Virta-salissa nähdään maaliskuussa Johanna Iivanainen ja huhtikuussa Mari Rantasila sekä esitys, jossa kuullaan Eino Leinon runoihin tehtyjä lauluja. Laivaston soittokunta kolmen naissolistin kanssa, Emma Klingenberg, joka esittää Tove Janssonin sanoihin tehtyjä lauluja, Charles Plogman, ruotsalainen juontaja ja koomikko Fredrik Lindström sekä joikua popmusiikkiin yhdistävä Jon Henrik Fjällgren. Lyyti eli Lydia Lehtola on joensuulaislähtöinen lauluntekijä ja kirjoittaja, jonka tuotantoa kuvataan runoelmapopiksi. Kokkolassa nähdäänkin kolme nimeä suoraan Suomen indie-musiikin kärjestä. SNELLMAN-SALISSA painottuu taidemusiikkiohjelmisto. Mattilan mukaan esiintyjät valittiin huolellisesti. Toukokuussa klubia tähdittää Draama-Helmi. – Moni pienellä klubilla esiintynyt artisti voi vielä nousta suuremmaksi jutuksi. KULTTUURI Osaston esimies: Tiina Ruotsala P. Elokuussa Westiin saapuvat Timo Rautiainen ja Ville Ojanen. Kertsi lauluntekijäklubi & open mic alkoi jo viime viikolla, ja jatkossa tapahtuma järjestetään kerran kuukaudessa. Litku Klemettiä lämmittelee Burning tales
Omintakeinen idea toimii kuvatessaan nuoren ihmisen epävarmuutta. Horrokseen vaipuminen alkaa kesäkuun 2000 puolivälissä. Hahmoista ei hiota pois karkeata elämänmakua. Muisteluilla saadaan elämänkuviot täyttymään ja loogisiksi. Eila Rekilä Kirjallisuusblogi: Vuosi horroksessa. Heitä katsojan on helppo sympata. Leikkaus luo tarinaan rytmin ja takaa, että kuvat iskevät kipinää toisistaan. ”sivistynyt”. Samalla se kritisoi ulkonäköpaineita. Suomen Kesäteatteriin jo vuodelle 2020 valmistunut Aira-musikaali saa vihdoin kesäkuun puolivälissä ensi-iltansa Valkeakosken Apianniemessä. Työpaikallaan galleriassa hän on silmänilo, mutta ottaa päikkäreitä siivouskomerossa. Siinä menisi kuitenkin tarinan lumo. Filmi näyttää halpikselta, joka korvaa budjetin puutteet idearikkaudella. Johdanto koulubussiin hyökkäävästä kidnappaajasta on kolho alku. MUTTA reseptejä tohtori kirjoittaa ahkerasti. Vetää peitot korviin ja jättää kurjalta tuntuva maailma. Unettomuus vaivaa ja ihmispelko. Teppo Airaksinen lyö jauhot suuhun epäilijöille. Ne aiheuttavat unissakävelyä, unissapuhumista, unichattailua, unissasyömistä. Kauniin ulkokuoren vuoksi hän on satimessa maailmassa, joka arvostaa ulkonäköä yli kaiken muun. Teppo Airaksisen ohjaama suomifilmi on kuvattu amerikkalaisin näyttelijöin Yhdysvaltain Alabamassa. Muodonmuutos nörtistä superviileään onnistuu kasvoja (näyttelijää) vaihtamalla. H H H H Nörttikaverukset Neil (Jake Short) ja Gilbert (Miles J. Hän hoitaa työnsä kelvottomasti ja irtisanotaan. Koreografiasta vastaa Jani Rasimus. Aina kaksi mukia kerralla. Airan menestyksekäs ura viihteen ja muodin parissa syntyy 40ja 50-luvun Suomessa. K12. Toki Airaksinen on väläyttänyt osaamistaan jo mainiossa jalkapallokomediassa Kulman pojat ja Cannes-palkitussa Katto-lyhärissä sekä upeassa Juice-elokuvassa. Tohtori se vasta outo on: ”Tohtorin kasvot olivat kuin verikoiralla, poimuille valahtaneet, ja kuoppiinsa vajonneet silmät kätkeytyivät erittäin pienten silmälasien taakse, joissa oli pullonpohjalinssit. Filmin onnistuminen onkin pieni ihme. Sikäläinen perusosaaminen on korkealla tasolla. Pääosissa Jake Short, Miles J. TEKISI mieli kirjata tähän koko horrostarina ja erityisesti kirjan yllättävä loppu. ROMAANIN kaikki henkilöt ovat minun maailmaani nähden outoja, mutta kirjan aiheeseen nähden uskottavilta tuntuvia. Päähän alkaa tulla kielteisiä ajatuksia. Rinnakkaisten tapahtumien kuljetus on taitavaa ja yllättävät poikkeamat tuovat farssimaista runsautta. Käsikirjoitus Ali Moussavi, Olli Haikka, Patricia Goren, Eric Goren. Käsikirjoitus suoltaa hillittömyyksiä hellittämättömästi. Osoittautui, että tummuusaste vain synkkenee loppua kohti. Musikaali Aira Samulinin elämästä Supercool. Infermiterol on kaikista paras. 100 min. He ovat jättäneet rahaa ja ison talon. Samulin on itse todennut haastatteluissa, että pitää tarttua tilanteeseen, eikä jäädä vain haaveilemaan. Musikaalissa kerrotaan myös elämän tragedioista, selviämisestä sekä Airan loppumattomasta intohimosta tanssia, luovuutta ja mielen hyvinvointia kohtaan. Ruokottomuuden alla sykkii silti lämmin sydän. Perheessä ”kenelläkään ei ollut sydämessä paljon lämpöä”. Musikaalin käsikirjoittaja-ohjaaja on Heikki Paavilainen. Tarina seuraa nimeä myöten räävitöntä menestyskomedia Superbadia (2007). Bio Rex, Kokkola. Siis vain suosittelen. Sitä Supercool enimmältään onkin, mutta silti ihan super ja aika cool. Se tuntuu itsesuojelulta, se pelastaisi hänen henkensä ja turruttaisi kielteiset ajatukset. Olemme saaneet tämä ainutlaatuisen elämä lahjaksi, siksi pitää tehdä kaikkensa, ettemme olisi vain vapaamatkustajia. Se suorastaan ryöstää päiviä elämästä: ”Ikäänkuin olisin vain räpäyttänyt silmiäni ja heräsin Long Islandin junasta farkuissa ja vanhoissa lenkkareissa, ylläni pitkä valkea turkki ja päässäni soi Tootsien tunnussävel.” Hän päätää ottaa kolmen kuukauden unen, jonka jälkeen voisi herätä uudestisyntyneenä ja aloittaa uuden elämän: ”Tavoitteena puhdistaa mieli, kirkastaa ajattelua, virkistää ja uudistaa aivojen, silmien, hermojärjestelmän ja sydämen solut.” Ja se tapahtuu, mutta kuinka, jätän kertomatta. AIRAKSISEN filmin hauskuus on osuvien roolivalintojenkinn ansiota. Tutut ja puolitutut amerikkalaiset tarttuvat tilaisuuteen vastustamattomalla energialla. Isä on kuollut syöpään, äiti lääkkeisiin ja viinaan. Musikaalin ensemblessä ovat mukana myös Ilkka Koivula, Lauri Mikkola, Natalil Lintala, Harri Penttilä ja Leea Lepistö. Hannu Björkbacka Ruokotonta hupia ”What is love?” Supercool on ennen kaikkea ystävyyden ylistys. Kieli on sujuvaa ja ilmeikästä. Tämä Reva on aivan toisesta maailmasta, hän palvoo ja vihaa. Vauhtikomedian hahmoista moni on muutaman kerran näyttäytyvä sivuosa. Teinikomedia voikin olla ohjaajallen kansainvälinen näytönpaikka, kuten kauhufilmi Prison (1987) oli Renny Harlinillel. Niitä saa keltaisilta sivuilta löytyneeltä tohtori Tuttlelta. Se kuitenkin esittelee keskushenkilöt ja asetelman. Tuntuuko tutulta. Ohjaajan, käsikirjoituksen ja kuvaajan panostan väheksymättä suuri ansio onnistumisesta kuuluu vetävälle leikkaukselle. SUPERCOOL lainaa surutta ennen nähtyjä koomisia tilanteita. Harvey, Madison Davenport, Odessa A’zion. Hän päättää vaipua horrokseen. On tehtävä välitön vaikutus. Hän on tanssittanut Suomen kansaa jo kahdeksalla eri vuosikymmenellä. Ilman kolminkertaisen Oscar-voittaja Thelma Schoonmakerin leikkausta ei olisi yhtäkään Martin Scorsesen mestariteosta. Romaani ei ole kuitenkaan ahdistava, mutta ei se humoristiseltakaan tunnu. Tässäkin tavispojat poistuvat mukavuusalueeltaan ja tyylinä on rimanalitus olympiamaisin ennätyksin törkeillä puheilla ja sensuuria kaipaavilla ajatuksilla. Parketilla Miles J. Onneksi tohtori on lääkealan shamaani, taikuri, velho ja tietäjä. Supercool tietää taukojenkin paikat ja niiden merkityksen. Niin tekee nimetön päähenkilö Manhattanilta Otteessa Moshfeghin teoksessa Vuosi horroksessa, suomentanut Kristiina Drews (Aula, 254 s.). VAIKKA lukija ei tiedä tämän kauniin henkilön nimeä, hän tietää asuinpaikan ja tapahtumien ajankohdan. Romaanin päähenkilöllä on valokuvamallin ulkomuoto, hän on suorittanut loppututkinnon, on ns. Airan tarina alkaa Raja-Karjalasta Salmin kylästä läheltä Hyrsylän mutkaa. VIIMEISTÄÄN tässä vaiheessa minulle lukijana selviää, että mustan huumorin varassa mennään. Päähenkilöllä on yksi ystävä opiskeluajoilta. Haasteet on otettava vastaan. Musikaalin nimiroolissa nähdään suurista (Cats, Sugar – Piukat paikat, Evita) musikaalirooleistaan tunnettu näyttelijä Helena Rängman. Tai pannaan toimimaan ja katsoja tuntee itsensä jyrätyksi kekseliäisyyden äärellä. Kuvaus Cory Geryak. Ohjaus Teppo Airaksinen. Editoija on Hymyilevästä miehestä, Hytti nro 6:sta ja joka toisen kotimaisen trailerista tuttu mestari, Jussi Rautaniemi. Onneksi on rahaa. Hänellä on rahaa jota ei ole itse ansainnut, hän ostaa merkkivaatteita, vaikkei edes käytä niitä. Pääkaksikon Jake Short tuulimyllyjä vastaan taistelevana ritari Neilinä ja Miles J. Kauniitahan kaikki Tuhkimotkin ovat elokuvissa.) Kaksoisolentoteema sallii komedialle tärkeät väärinkäsityksistä syntyvät kommellukset. Hollywoodin puleerattuihin tuotoksiin verrattuna Supercoolin suomalaisuus näkyy astetta arkisemmassa konstailemattomuudessa. KULTTUURI LAUANTAI 26.2.2022 Keskipohjanmaa A13 Tiina Ruotsala Tanssitaiteilija, diskotanssin äiti, Aira Samulin täyttää 95-vuotta tänään sunnuntaina. Sitten kuvaan tulevat lääkkeet. Tultuaan New Yorkiin hän aluksi yrittää olla kuten muut, käydä suolihuuhteluissa ja kasvohoidoissa, ottaa raitoja hiuksiin ja treenata törkeän kalliilla salilla ja löhöillä turkkilaisessa saunassa. Laskut menevät suoravelotukseen, ei enää lakanoiden vaihtoa, ei pesua, tavaroita netistä ja kahvia lähikaupan egyptiläisiltä. DAN ANDERSON/YELLOW FILM & TV Suuri ansio onnistumisesta kuuluu vetävälle leikkaukselle. Unilääkettä surullisuuteen, toista ärtyneisyyteen, kolmatta yksinäisyyteen. Leikkausta on syytä korostaa, kun keskeinen taiteenlaji ollaan Yhdysvaltain elokuva-akatemian toimesta jättämässä pois Oscargaalan suorasta lähetyksestä. KESTO on standardi tunti ja 40 minuuttia, mutta tuntuu iholla tunteroiselta. (Toki Jake Short on yhtä hyvännäköinen kuin sijais-Acen näyttelijä. Menestyksekäs ura muodin ja viihteen parissa on vienyt häntä ympäri maailmaa etsimään sitä, mikä on uutta ja kiinnostavaa. Kukapa meistä ei olisi joskus halunnut vain nukkua koko ajan. Se vie Helsingin tanssipiirien kautta kohti tätä päivää. Varoituksia on, pääkallo ja sääriluut ristissä. Harvey) haaveilevat tytöistä ja yrittävät päästä kaupungin parhaisiin bileisiin monen mutkan kautta. Rikas poikakaveri oikuttelee. Neilin kuvittelu ja sarjakuvaharrastus antavat Supercoolille luvan fantasiaan. Harvey uskollisena aseenkantaja Gilbertinä ovat altavastaajia, puutteellisia antisankareita. Ystävyys on Neilille ja Gilbertille arvoista pyhin. Supercoolin syke ei sammu. Useimmiten ne toimivat. Harvey ja Jake Short
Toimitus ei vastaa esitettyjen tietojen oikeellisuudesta. Ind. Indeksi (A1 EUR) 14,65 -7,10 -6,03 +1,52 +12,72 0,11 Handelsbanken Pohjoismaat (A1 EUR) 141,15 -7,02 -5,94 -3,10 +8,13 -0,14 Handelsbanken Pohjoismaat Selective 51,41 -7,07 -6,88 +1,74 +12,24 0,13 Handelsbanken Pohjoismaiset Pienyhtiö 156,23 -7,58 -6,02 -3,72 +14,24 -0,15 Handelsbanken Ruotsalaiset Pienyhtiöt 257,30 -9,04 -9,52 -7,17 +16,59 -0,27 Handelsbanken Ruotsi Selective (A1 EUR) 57,35 -7,90 -8,11 +2,87 +13,67 0,17 Handelsbanken Suomi (A1 EUR) 11,17 -7,53 -6,37 +0,54 +14,45 0,06 Handelsbanken Terveys Teema (A1 EUR) 31,02 -1,84 -0,45 +4,94 +12,08 0,41 Handelsbanken USA Indeksi Crit. (A1 EUR) 57,88 -4,27 -2,36 +15,58 +18,06 1,09 NORDEA FUNDS OY Nordea Aasialaiset Tähdet A 36,14 -6,11 -8,69 -18,88 +12,73 -1,07 Nordea Discretionary Global Equity I K 179,30 -4,78 -3,24 +9,29 +12,70 0,82 Nordea Discretionary Swedish Equity I 153,02 -10,26 -11,03 -1,54 +8,72 -0,05 Nordea Euroopan Pienet Yhtiöt K 24,22 -5,39 -6,03 +2,41 +9,40 0,23 Nordea Eurooppa Passiivinen B 31,05 -5,45 -3,90 +9,84 +8,15 0,71 Nordea Eurooppalaiset Tähdet A 1988,28 -5,85 -3,97 +6,61 +12,46 0,49 Nordea Global Enhanced K 16,63 -4,45 -2,38 +15,41 +14,61 1,19 Nordea Innovation Stars A K 12,19 -6,89 -7,43 -10,39 -0,50 Nordea Intia K 31,74 -4,48 -7,73 +11,04 +12,14 0,66 Nordea Itä-Eurooppa K 20,61 -36,03 -30,66 -27,10 -9,59 -0,69 Nordea Japani A K 0,28 -2,08 -4,58 +4,28 +5,58 0,32 Nordea Kehittyvät Osakemarkkinat A K 29,17 -7,76 -6,98 -9,05 +6,11 -0,59 Nordea Kiina 28,11 -6,49 -9,00 -30,61 +5,72 -1,19 Nordea Maailma A K 0,58 -4,51 -2,22 +16,42 +14,11 1,24 Nordea Maailma Osinko A kasvu 23,13 -3,52 -2,57 +14,72 +11,49 1,36 Nordea Maailma Passivinen B K 28,68 -4,31 -2,23 +12,90 +13,29 1,00 Nordea Nordic Small Cap A K 21,81 -8,45 -6,38 +1,98 +20,53 0,13 Nordea North American Enhanced K 18,04 -4,37 -1,94 +17,23 +16,21 1,20 Nordea Pohjois-Amerikka Osinko A K 28,99 -3,66 -1,90 +19,55 +14,96 1,46 Nordea Pohjoismaat K 0,24 -6,93 -6,01 +0,71 +11,74 0,08 Nordea Suomalaiset Tähdet K 3,55 -7,89 -6,83 -0,96 +12,62 -0,02 Nordea Suomi Passiivinen B 33,73 -7,27 -6,45 +0,41 +8,68 0,06 Nordea Swedish Ideas Equity 202,69 -10,45 -11,36 -4,11 +7,10 -0,19 Nordea Vastuulliset Osakkeet Maailma A 14,38 -4,65 -2,06 +12,24 +12,21 1,00 Nordea Venäjä K 10,20 -47,34 -40,86 -40,92 -11,87 -0,75 ODIN FORVALTNING AS ODIN Europa C 21,92 -4,04 -4,69 +10,30 +5,80 0,79 ODIN Global C 40,61 -3,93 -4,12 +8,81 +13,17 0,60 ODIN Kiinteistö C 185,49 -9,69 -8,95 +24,37 +21,02 1,02 ODIN Norden C 364,14 -6,04 -8,69 -1,52 +13,61 -0,05 ODIN Norge C 466,71 -2,22 +0,09 +13,29 +9,56 0,76 ODIN Sverige C 830,31 -7,98 -11,60 -0,92 +21,03 -0,01 OP OP-Aasia Indeksi A 224,62 -2,16 -2,65 +0,38 +6,04 0,07 OP-Amerikka Arvo A 217,26 -2,33 -2,72 +20,07 +10,46 1,45 OP-Amerikka Indeksi II A 355,34 -3,22 -4,54 +14,89 +16,03 0,99 OP-Amerikka Kasvu A 292,60 -4,51 -4,55 -6,21 +13,42 -0,24 OP-Amerikka Pienyhtiöt A 221,37 -3,77 -4,27 +0,84 +7,95 0,07 OP-Amerikka Vakaa A 129,59 -2,00 -5,34 +15,53 1,25 OP-Eurooppa Arvo A 128,63 -2,81 +0,81 +16,60 1,19 OP-Eurooppa Indeksi II A 163,14 -2,07 -0,68 +13,53 +8,88 0,98 OP-Eurooppa Nousevat Tähdet A 120,75 -2,91 -1,44 +5,81 +7,26 0,43 OP-Eurooppa Osinkoyhtiöt A 159,01 -2,51 -0,28 +13,29 +7,50 0,99 OP-Eurooppa Vakaa A 115,35 -1,77 -1,59 +13,34 1,21 OP-Ilmasto A 54,75 -4,65 -6,32 +0,34 +13,09 0,05 OP-Intia A 433,85 -0,22 -1,91 +17,20 +9,81 1,16 OP-Japani A 193,02 -2,93 -9,58 -15,54 +8,15 -0,72 OP-Japanin Tähdet A 129,63 -2,95 -3,21 -5,04 +4,54 -0,27 OP-Kehittyvä Aasia A 204,25 -0,90 +0,89 -4,88 +0,02 -0,38 OP-Kehittyvät Osakemarkkinat A 159,48 -2,57 +0,47 -4,72 +4,66 -0,30 OP-Kiina A 521,17 -3,49 -8,26 -26,81 +14,90 -1,06 OP-Latinalainen Amerikka A 118,04 -0,32 +8,64 +2,40 -4,65 0,14 OP-Maailma A 54,53 -2,54 -1,29 +8,21 +10,89 0,69 OP-Maailma Indeksi A 161,13 -2,85 -3,65 +12,99 +13,16 1,07 OP-Pohjoismaat Indeksi A 291,55 -3,51 -2,60 +6,28 +12,92 0,39 OP-Pohjoismaat Mikroyhtiöt A 82,14 -4,23 -7,95 OP-Puhdas Vesi A 243,47 -3,15 -7,03 +7,37 +11,71 0,54 OP-Reaaliomaisuusyhtiöt A 255,22 -2,20 -1,23 +14,20 +6,22 0,94 OP-Suomi A 407,34 -3,05 -2,18 +4,70 +12,01 0,34 OP-Suomi Indeksi -sijoitusrahasto A 123,18 -3,19 -2,43 +4,96 +10,52 0,35 OP-Suomi Mikroyhtiöt A 157,92 -3,39 -3,62 -9,90 +20,95 -0,52 OP-Suomi Pienyhtiöt A 647,54 -3,19 -2,87 -1,11 +20,40 -0,03 OP-Vaurastuva Keskiluokka A 123,24 -5,31 -3,93 -20,62 -3,04 -1,08 OP-Venäjä A 203,77 -14,46 -4,03 -5,00 +3,67 -0,16 OP-Vähähiilinen Maailma A 143,76 -2,56 -3,59 +10,84 +9,03 0,87 SELIGSON & CO LähiTapiola Hyvinvointi ESG A 42,23 -0,41 -1,11 +6,58 +7,33 0,67 LähiTapiola Kasvu ESG 24,76 -5,61 -8,20 -18,05 +9,46 -0,89 LähiTapiola Kehittynyt Aasia ESG 19,32 -1,42 -0,87 +3,83 +6,16 0,38 LähiTapiola USA Markkina 19,21 -3,24 -4,24 +16,48 +17,29 1,10 LähiTapiola Vastuullinen USA Keskisuur. Pi.yht. 36,89 -3,01 -5,23 +10,12 +15,18 0,66 LähiTapiola Vastuullinen Ympäristö 21,41 -3,10 -3,40 +0,73 +11,55 0,09 Seligson & Co Aasia Indeksirahasto A 6,87 -2,49 -2,60 -0,07 +6,51 0,04 Seligson & Co Eurooppa Indeksirahasto 3,78 -5,82 -6,02 +8,99 +7,27 0,75 Seligson & Co Kehittyvät markkinat A 15,04 -4,29 -2,97 -1,61 +5,78 -0,10 Seligson & Co OMX Helsinki 25 pörssin 61,98 -7,23 -6,80 +1,84 +9,31 0,15 Seligson & Co Phoebus A 82,23 -7,71 -8,35 +4,42 +11,21 0,44 Seligson & Co Pohjois-Amerikka Indeksi 37,88 -3,51 -1,54 +19,84 +16,27 1,44 Seligson & Co Russian Prosperity Euro 82,28 -18,97 -9,07 -12,79 +0,39 -0,42 Seligson & Co Suomi Indeksirahasto A 11,11 -8,76 -8,15 +0,67 +8,61 0,08 Seligson Global Top 25 Brands A 14,25 -3,00 -2,49 +20,88 +17,18 2,05 Seligson Global Top 25 Pharmac. Omistajien määrä päivitetään kuukausittain. Valinta Tasapaino A (SEK) 111,57 -3,54 -4,02 -0,24 0,04 Nordea Vastuullinen Val. Osakemarkkinat K 2,09 -4,39 -3,74 -12,43 +3,19 -0,84 Danske Invest Kompassi Osake K 1,48 -5,81 -5,15 +2,62 +8,31 0,28 Danske Invest MediLife K 2,45 -1,41 -0,41 +14,19 +12,66 1,01 Danske Invest Pohjois-Amerikka Osake K 0,25 -3,46 -4,59 +15,64 +10,59 1,03 Danske Invest Russia K 2,38 -43,50 -35,49 -35,84 -8,34 -0,76 Danske Invest Suomi Osake K 0,76 -9,64 -8,64 -3,34 +8,24 -0,16 Danske Invest Teknologia Indeksi K 1,10 -4,63 -7,35 +4,36 +22,30 0,21 EVLI Evli Emerging Frontier B 236,78 +0,14 +1,48 +10,36 +17,09 0,95 Evli Eurooppa B 161,54 -2,97 -1,64 +6,97 +10,86 0,51 Evli GEM A 143,53 -0,92 +0,60 +0,09 +5,29 0,05 Evli Ruotsi Pienyhtiöt B 8074,43 -4,64 -5,19 -2,48 +26,52 -0,07 Evli Suomi Pienyhtiöt B 599,50 -3,63 -1,12 +3,58 +23,93 0,22 Evli Suomi Select B 53,91 -3,67 -2,03 +5,83 +13,57 0,39 FINLANDIA Finlandia 2030 167,02 -4,37 -6,61 -10,41 +8,73 -0,54 Finlandia Laatuyhtiöt 159,48 -4,24 -7,20 +3,27 +7,56 0,23 HANDELSBANKEN Handelsbank. Taulukossa kerrotaan rahaston kasvuosuuden arvo sekä tuotto eri ajanjaksoina. Luku on yhteismitallinen kaikille rahastoille, mutta erityisen hyödyllinen rahastojen vertailussa rahastoluokkien sisällä. 11,79 -1,89 -3,03 +0,05 +4,20 0,12 Nordea Premium Vastuullinen Global Tas. A 37,07 -1,55 -1,67 +16,49 +9,01 1,45 Seligson Phoenix A 35,25 -3,58 -3,19 +2,93 +9,12 0,32 SP POP Eurooppa 2,30 -2,59 -1,58 +6,90 +7,93 0,59 POP Maailma 2,37 -2,78 -3,02 +8,72 +12,68 0,71 POP Pohjoismaat 3,11 -3,53 -2,80 -1,96 +15,66 -0,08 POP Suomi 4,11 -3,65 -2,88 +3,48 +13,44 0,24 Säästöpankki Aasia B 101,55 -4,80 -1,45 -29,92 +11,65 -1,35 Säästöpankki Amerikka B 220,80 -2,84 -2,93 +12,99 +14,18 0,82 Säästöpankki Eurooppa B 144,80 -2,62 -1,58 +6,93 +7,19 0,59 Säästöpankki Itämeri B 145,33 -3,57 -2,84 -2,02 +14,63 -0,08 Säästöpankki Kehittyvät Markkinat 84,28 -3,47 -2,97 -14,14 +6,20 -0,87 Säästöpankki Kotimaa B 315,05 -3,66 -2,88 +3,47 +12,13 0,24 Säästöpankki Osake Maailma B 165,57 -2,79 -3,07 +8,68 +11,85 0,70 Säästöpankki Pienyhtiöt B 223,56 -3,29 -2,50 +0,33 +24,35 0,05 S-PANKKI S-Pankki Brändit Osake A 43,87 -2,77 -2,40 +9,68 +13,70 0,82 S-Pankki Eurooppa Osake A 15,72 -2,76 -0,25 +11,52 +6,62 0,81 S-Pankki Fenno Osake?A 370,16 -3,96 -3,13 +3,72 +16,43 0,26 S-Pankki Fossiiliton Eurooppa?ESG Osa 12,06 -3,00 -2,85 +4,98 0,38 S-Pankki Kehittyvät Markkinat?ESG Osa 17,45 -3,87 -0,84 -1,09 +6,00 -0,04 S-Pankki Passiivinen Eurooppa?ESG Osa 12,42 -2,11 -1,31 +12,38 0,95 S-Pankki Passiivinen USA?ESG Osake A 14,57 -3,49 -5,21 +11,61 0,76 S-Pankki Reunamarkkinat Osake B 13,35 -0,86 +3,72 +18,21 +2,09 1,78 S-Pankki USA Osake A 45,21 -3,54 -3,96 +13,81 +16,85 0,91 ÅLANDSBANKEN RAHASTOYHTIÖ Ålandsbanken Eurooppa Osake B 39,71 -2,32 -0,75 +12,74 +9,45 0,93 Ålandsbanken Maailma Osake B 16,17 -3,25 -2,84 +9,62 +11,61 0,82 Ålandsbanken Norden Aktie B (EUR) 143,50 -3,39 -2,83 +6,51 +12,09 0,40 Ålandsbanken Pohjoismaiset Pienyhtiö 204,63 -3,44 -4,12 +14,28 0,71 KORKORAHASTOT AKTIA Aktia Korkosalkku B 1,59 -0,37 -2,49 -1,36 +1,76 -0,35 Aktia Lyhyt Yrityskorko+ B 0,27 -0,20 -1,10 -1,23 -0,06 -1,01 DANSKE INVEST Danske Invest Euro Gov Bond Index K 1,70 -0,19 -3,42 -4,96 +0,92 -1,09 Danske Invest Euro Yrityslaina K 0,35 -0,53 -3,43 -4,82 +0,28 -1,80 Danske Invest Kompassi Korko K 2,00 -0,70 -3,49 -4,63 +0,86 -1,68 Danske Invest Korko K 0,27 -0,15 -0,45 -0,00 +0,09 1,31 Danske Invest Yhteisökorko K 30,37 -0,09 -0,26 -0,18 +0,16 2,28 EAB Elite Alfred Berg Korko A 111,41 -0,29 -2,10 -2,83 +2,00 -1,35 EVLI Evli High Yield Yrityslaina B 291,19 -0,47 -2,60 -2,10 +1,08 -0,68 Evli Likvidi B 25,42 -0,03 -0,15 +0,20 +0,41 4,56 Evli Lyhyt Yrityslaina B 29,42 -0,33 -1,71 -1,56 +0,67 -0,99 Evli Pohjoismaat Yrityslaina B 141,67 -0,40 -2,14 -1,49 +0,58 -0,91 HANDELSBANKEN Handelsbanken Euro Obligaatio (A1 EUR) 405,01 +0,21 -2,63 -4,16 +1,04 -1,01 NORDEA FUNDS OY Nordea Corporate Bond A K 2,26 -0,82 -3,69 -4,77 +0,34 -1,73 Nordea Discretionary Corporate Credit 104,92 -2,56 -5,76 -10,13 +0,68 -1,46 Nordea Euro Midi Korko A K 1,52 -0,09 -0,74 -1,56 -0,49 -1,57 Nordea Euro Obligaatio A K 0,49 +0,02 -3,29 -4,93 +0,75 -1,19 Nordea Hållbarhetsfond Obl. Ind. Mitä suurempi luku on, sitä paremmin rahasto on menestynyt suhteessa riskiin. 3 kk 12 kk Saksa Suomi USA 1 vk 1 kk 1 v 3 v Arvo Tuotto, % Sharpe 1 vk 1 kk 1 v 3 v Arvo Tuotto, % Sharpe. Ind (A1 EUR) 17,29 -4,95 -3,46 -8,23 +5,51 -0,54 Handelsbanken Kehittyvät Markkinat Teema 36,77 -5,72 -3,16 -10,16 +5,03 -0,68 Handelsbanken Kestävä Energia (A1 EUR) 35,23 -6,28 -4,55 -13,80 +29,08 -0,54 Handelsbanken Kiina (A1 EUR) 26,25 -5,75 -5,54 -17,09 +9,34 -0,87 Handelsbanken Latinalainen Amerikka 23,76 -1,45 +7,56 +2,06 -8,55 0,13 Handelsbanken Multi Asset 100 (A1 EUR) 40,93 -3,81 -5,36 +6,20 +13,06 0,44 Handelsbanken Pohjoism. Teema A1 EUR 118,11 -5,16 -1,77 -4,32 +12,91 -0,20 Handelsbanken Amerikka Teema (A1 EUR) 154,21 -4,50 -2,00 +11,40 +19,10 0,72 Handelsbanken EMEA Teema (A1 EUR) 44,61 -13,18 -7,24 +2,69 +4,82 0,18 Handelsbanken Eur. 14,44 -3,47 -2,84 +5,58 +8,76 0,64 Nordea Premium Vastuullinen Global Mal. Näin myös listalla olevat rahastot voivat vaihtua. 13,07 -2,68 -2,93 +2,75 +6,45 0,46 Nordea Säästö 15 K 14,80 -1,32 -2,88 -0,73 +2,80 -0,05 Nordea Säästö 30 K 20,68 -1,93 -2,88 +1,61 +4,40 0,41 Nordea Säästö 50 K 25,11 -2,74 -2,96 +4,85 +6,70 0,72 Nordea Säästö 75 K 28,79 -3,77 -3,04 +8,87 +9,37 0,89 Nordea Vakaa Tuotto A K 19,17 -2,56 -3,87 +3,92 +4,65 0,61 Nordea Vast. Global K 100,76 -2,22 -5,47 -10,15 -1,54 Nordea Kehittyvät Korkomarkkinat A K 21,23 -3,55 -5,25 -7,47 -1,21 -1,33 Nordea Korko A K 10,34 -0,09 -0,24 -0,53 -0,24 0,11 Nordea Korkotuotto A 14,00 -1,26 -2,98 -3,60 +0,43 -1,53 Nordea Säästö Korko K 13,95 -0,45 -3,00 -4,60 +0,62 -1,71 Nordea Vastuulliset Korot Maailma A 10,03 -0,92 -3,35 -4,73 -1,72 Nordea Yrityslaina Plus 27,53 -1,32 -3,88 -4,64 +2,16 -1,32 OP OP-Euro A 21,31 -0,05 -0,23 -0,47 -0,20 0,32 OP-High Yield A 207,84 -0,51 -3,07 -2,26 +1,37 -0,73 OP-Korkosalkku A 32,34 -0,55 -1,31 -1,49 +0,45 -1,03 OP-Korkotuotto II B 89,02 -0,15 -0,77 -0,74 +0,20 -0,39 OP-Obligaatio Tuotto A 133,86 -0,28 -3,27 -4,93 +0,79 -1,17 OP-Yrityslaina A 206,88 -0,40 -2,75 -3,92 +0,44 -1,83 OP-Yrityslaina Amerikka A 126,88 -0,20 -3,77 +1,88 +4,23 0,32 SELIGSON & CO LähiTapiola Lyhytkorko ESG 14,26 -0,20 -0,85 -0,72 -0,03 -0,36 Seligson & Co Euro Corporate Bond A 20,21 -0,38 -3,37 -4,95 -0,02 -1,76 Seligson & Co Euro-obligaatio A 4,14 +0,46 -2,88 -4,67 +0,92 -1,02 Seligson & Co Rahamarkkinarahasto A 2,49 -0,00 -0,04 -0,32 -0,28 6,37 SP POP Korkosalkku B 1,60 -0,37 -1,35 -2,66 +1,80 -1,62 Säästöpankki Korkosalkku 55,30 -0,41 -1,31 -2,13 +2,62 -1,26 Säästöpankki Lyhytkorko B 66,18 -0,06 -0,24 +1,18 +0,89 5,60 Säästöpankki Yrityslaina B 88,67 -0,52 -3,22 -4,18 +0,31 -1,95 S-PANKKI S-Pankki Euro Valtionlaina Korko A 37,98 -0,25 -3,26 -5,18 +0,44 -1,16 S-Pankki Lyhyt Korko A 24,07 -0,02 -0,08 -0,20 -0,55 5,65 ÅLANDSBANKEN RAHASTOYHTIÖ Ålandsbanken Euro Bond B 34,48 -0,37 -1,85 -0,89 +0,75 -0,34 Ålandsbanken Euro High Yield B 45,52 -0,56 -2,22 +1,24 +1,45 1,27 Ålandsbanken Green Bond ESG B 101,59 -0,61 -3,16 -2,94 -1,43 Ålandsbanken Lyhyt Yrityskorko B 26,58 -0,11 -0,45 +0,57 +0,58 2,95 YHDISTELMÄRAHASTOT AKTIA Aktia Osakesalkku A 1,13 -3,09 -2,04 +0,15 +10,41 0,06 Aktia Secura B 1,10 -2,20 -3,68 -1,07 +5,98 -0,07 Aktia Solida B 1,93 -0,82 -2,78 -2,40 +1,59 -0,71 Aktia Varainhoitosalkku 25 A 1,02 -0,98 -1,94 +0,04 +4,04 0,17 Aktia Varainhoitosalkku 50 A 1,07 -1,63 -1,83 +0,12 +6,45 0,11 Aktia Varainhoitosalkku 75 A 1,14 -2,49 -2,23 +0,25 +8,84 0,10 DANSKE INVEST Danske Invest Kompassi 25 K 2,10 -2,04 -3,50 -1,55 +3,53 -0,25 Danske Invest Kompassi 50 K 2,27 -3,53 -4,07 -0,21 +5,34 0,05 Danske Invest Kompassi 75 K 2,37 -5,08 -4,78 +1,02 +7,19 0,17 Danske Invest Tavoite 2030 K 2,28 -5,60 -5,12 +2,42 +8,27 0,26 Danske Invest Tavoite 2040 K 2,86 -5,85 -5,20 +2,19 +7,72 0,24 EAB EAB Optimaalivarainhoito A Kasvu 11,12 -1,52 -1,92 +3,39 +5,57 0,57 HANDELSBANKEN Handelsbanken Varainhoito 50 23,23 -2,02 -3,33 +2,61 +6,69 0,39 Handelsbanken Varainhoito 75 15,08 -2,84 -4,07 +4,87 +9,93 0,47 NORDEA FUNDS OY Nora Five (EUR) 14,02 -4,26 -2,94 +8,22 +10,29 0,78 Nora Five (SEK) 146,42 -4,80 -3,35 +7,53 +9,94 0,71 Nora Four (EUR) 13,31 -3,72 -2,99 +6,04 +8,72 0,70 Nora Four (SEK) 138,21 -4,39 -3,66 +4,41 +8,51 0,49 Nora Three (EUR) 12,23 -2,79 -3,07 +2,44 +6,12 0,46 Nora Three (NOK) 129,15 -2,67 -2,78 +3,58 +5,98 0,45 Nora Three (SEK) 124,93 -3,68 -4,21 -0,44 +5,91 0,01 Nordea Discretionary Asset Allocation 126,73 -4,20 -7,64 -9,07 +2,76 -0,60 Nordea Premium Varainhoito Kasvu K 1967,31 -4,14 -3,60 +6,73 +9,09 0,71 Nordea Premium Varainhoito Maltti K 20,99 -2,14 -3,24 +1,02 +4,37 0,30 Nordea Premium Varainhoito Tasapaino K 24,95 -3,05 -3,41 +3,54 +6,64 0,55 Nordea Premium Varainhoito Varovainen 12,56 -1,46 -3,19 -0,77 +3,08 -0,05 Nordea Premium Vastuullinen Global Kas. Crit. Glob. Sharpen luvun avulla on mahdollista verrata rahastoja toisiinsa toteutuneen tuotto/riski-suhteen perusteella. Maltti (SEK) 106,26 -2,93 -4,54 -4,11 -0,47 Nordea Vastuullinen Valinta Kasvu A (SEK) 117,74 -4,14 -3,54 +3,88 0,43 OP OP-Kestävä Maailma A 121,44 -1,35 -3,34 +4,84 +4,74 0,86 OP-Maltillinen A 146,87 -1,74 -2,73 +1,63 +4,85 0,34 OP-Private Strategia 25 A 150,10 -1,09 -2,41 +0,36 +2,91 0,24 OP-Private Strategia 50 A 185,12 -1,71 -2,53 +2,88 +5,02 0,54 OP-Private Strategia 75 A 225,12 -2,38 -2,71 +5,36 +7,35 0,65 OP-Rohkea A 115,24 -2,47 -2,86 +4,69 +7,43 0,56 OP-Taktinen Salkku A 250,35 -2,00 -1,62 +10,11 +7,04 1,18 OP-Tavoite 4 A 138,82 -2,50 -2,99 +18,41 1,67 OP-Varovainen A 135,36 -0,96 -2,60 -1,45 +1,95 -0,26 SELIGSON & CO LähiTapiola Maailma 20 19,24 -0,92 -1,65 0,00 +4,05 0,12 LähiTapiola Maailma 50 25,65 -1,30 -1,57 +0,81 +6,15 0,21 LähiTapiola Maailma 80 28,89 -1,86 -1,26 +1,35 +7,55 0,21 Seligson & Co Pharos A 25,58 -2,84 -2,90 +5,29 +6,40 0,93 SP POP Optimi 2,05 -1,66 -2,04 +0,93 +5,76 0,21 POP Vakaa 1,70 -0,58 -1,27 +1,25 +3,80 0,43 Säästöpankki Kantti B 125,73 -2,34 -1,65 +4,67 0,50 Säästöpankki Korko Plus B 80,23 -0,58 -1,30 +1,25 +3,63 0,43 Säästöpankki Maltti B 107,57 -1,02 -2,47 -1,25 -0,18 Säästöpankki Ryhti B 115,00 -1,68 -2,02 +1,72 +6,60 0,32 S-PANKKI S-Pankki Varainhoito 100 A 20,78 -3,07 -2,08 +9,26 +11,30 0,88 S-Pankki Varainhoito 30 A K 18,44 -1,19 -2,01 +1,44 +3,67 0,51 S-Pankki Varainhoito 50 A K 24,99 -1,69 -2,12 +3,79 +6,60 0,73 S-Pankki Varainhoito 70 A 22,70 -2,32 -2,34 +5,71 +7,97 0,78 S-Pankki Varainhoito Säästäjä?10 10,84 -0,61 -1,86 -0,63 +2,60 -0,03 S-Pankki Varainhoito Säästäjä?100 14,02 -3,02 -1,99 +10,00 +11,72 0,96 ÅLANDSBANKEN RAHASTOYHTIÖ Ålandsbanken Varainhoito Sijoitusraha 32,87 -2,29 -2,55 +4,36 +6,51 0,60 SIJOITUSRAHASTOT 1 vk 1 kk 1 v 3 v Arvo Tuotto, % Sharpe MARKKINAKATSAUS HINNAT 3 KK:N JA 12 KK:N EURIBOR PITKÄ KORKO EURON ARVO DOLLAREINA RAAKAÖLJY OMX Helsinki Euribor 360 USA:n dollaria dollaria/barreli 2032 erääntyvä korko Taulukossa esitetään suomalaisten yleisimmin omistamien rahastojen arvot. (B1 EUR) 10,66 -5,50 -4,57 +9,39 +7,46 0,71 Handelsbanken Eurooppa Selective (A1 EUR) 30,64 -4,82 -6,10 +3,23 +6,95 0,29 Handelsbanken Eurooppa Teema (A1 EUR) 48,33 -8,38 -8,79 -8,12 +8,36 -0,44 Handelsbanken Gl Indeksi Criteria A1 EUR 37,19 -4,45 -2,87 +8,11 +13,07 0,68 Handelsbanken Global Osinkoyht C (A1 EUR) 12,05 -1,63 -2,19 +16,65 1,82 Handelsbanken Global Selektiv (A1 EUR) 28,92 -3,95 -5,30 +8,97 +11,05 0,72 Handelsbanken Global Teema (A1 EUR) 73,37 -4,43 -2,74 +2,96 +15,73 0,24 Handelsbanken Japani Teema (A1 EUR) 10,19 -2,11 -6,60 -5,12 +10,27 -0,26 Handelsbanken Kehitt.Markk. Taulukon tiedot toimittaa Suomen Sijoitustutkimus. (A1 EUR) 14,15 -4,84 -1,60 -1,80 +9,22 -0,07 Handelsbanken Aasia Teema (A1 EUR) 82,33 -5,02 -4,36 -11,52 +8,70 -0,71 Handelsbanken Am Pienyht. LAUANTAI 26.2.2022 Keskipohjanmaa A15 OSAKERAHASTOT AKTIA Aktia America B 4,27 -3,25 -4,85 +12,34 +15,87 0,83 Aktia Capital B 4,76 -4,00 -3,18 -1,39 +15,55 -0,05 Aktia Emerging Market Equity Select B 1,54 -4,09 -2,54 -11,25 +5,30 -0,70 Aktia Eurooppa B 0,44 -2,86 -3,24 +1,75 +6,89 0,16 Aktia Europe Small Cap A 1,18 -4,82 -6,25 -11,85 +5,07 -0,70 Aktia Global B 0,68 -3,19 -4,21 +7,22 +12,85 0,59 Aktia Nordic B 3,10 -3,99 -4,01 -4,66 +15,66 -0,20 Aktia Nordic Micro Cap A 2,36 -4,06 -5,13 -9,69 +32,04 -0,40 Aktia Nordic Small Cap B 5,01 -5,48 -4,97 -15,71 +20,20 -0,71 DANSKE INVEST Danske Invest China K 3,91 -6,55 -6,11 -24,09 +4,15 -1,02 Danske Invest ESG Osake K 0,92 -3,11 -4,03 +9,42 +15,23 0,72 Danske Invest Euroopan Pienyhtiöt K 0,32 -8,95 -10,71 -3,54 +14,01 -0,22 Danske Invest Eurooppa Osake K 0,50 -5,25 -5,67 +8,30 +9,74 0,67 Danske Invest India K 1,94 -3,53 -6,06 +2,66 +8,83 0,19 Danske Invest Itä-Eurooppa Konvergens 0,94 -15,83 -14,59 +4,30 -0,67 0,24 Danske Invest Kehitt. Luku kertoo rahaston tekemän ylituoton suhteen toteutuneeseen riskiin vuoden jaksolla
Hetkeä myöhemmin oli Korhosen vuoro estää Perttu Kiesilän maaliaikeet. Kuti Randelinin räpyläpuolelle oli juuri sopivan korkuinen, joten Takala pääsi tuulettamaan kauden 17:ttä maaliaan. Koska Hermes määräsi tahdin kaukalossa, ei SaPKo tahtonut millään päästä kunnolla myllyttämään. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi LAUANTAI 26.2.2022 Keskipohjanmaa A16 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 Juha Savela KOKKOLA Kokkolan jäähalli ja perjantai-ilta, hieman kello 17 jälkeen. Joskus arki-iltoina kotimatkat ovat pimeitä ja pitkiä. Päinvastoin, sillä Hermes pelasi aktiivisesti ja pysyi kiekossa kuluttaen sillä tavalla sekunteja kellosta. Ei siis voi Simodeukselta kysyä, miten hän aikoo ehtiä vielä iltakasilta telkkariin Voiceen, mutta kysytään Tikkakoskelta, mikä hänet veti jäähalliin. Korhosen suoritusten jälkeen päätään jäivät vuorollaan pyörittelemään Juho Järvelä sekä Krisztian Nagy. –?Hyvä homma. Suhde on syntynyt jo pikkupoikana. Suhde on kevyesti kestänyt myös 120 kilometrin välimatkan. MARKKU JOKELA. URHEILU Urheilutoimitus P. SaPKon kultakypärää tällä hetkellä kantaa Hermes-kasvatti Eetu Mäki, mutta hyökkääjä pysyi entisessä kotihallissaan todella näkymättömissä. Tikkakoskella on kausikortti, joten perjantai-illan ilmaispeli ei häntä sinänsä hetkauttanut. Otetaan talteen. Mäki sai aikaiseksi yhden laukauksen kohti Hermeksen maalia ja jäi tehotilastossa pakkaselle parin takaiskumaalin verran. Aksberg on syntyisin Kokkolassa, mutta asuu nykyään Vaasan kupeessa Mustasaaressa. –?Oli tasapainoinen esitys ja pelasimme kiekolla tosi laadukkaasti. HALLIN pääovella vastaan tulee Henri Aksberg. ”Hieno fiilis, kun halliin taas pääsee” Henri Aksberg ajoi perjantai-iltanakin Mustasaaresta Hermeksen peliin. Päällä on Hermeksen fanipaita puolen vuosikymmenen takaa, koska selässä lukee Lehto ja 8. –?On tosi hieno fiilis, kun hallille taas koronatauon jälkeen pääsee. Jälkimmäinen kymppi päästiin pelaamaan tasakentällisin, ja laadukkaita maalipaikkoja nähtiin kummassakin päässä. Aksberg osoittautuu pitkän linjan kannattajaksi. Laukaus kiistämättä oli tarkka kuin mikä, mutta SaPKo-vahti Eetu Randelinkin katseli uusintaa screeniltä siihen malliin, että kenties kiekko olisi pitänyt räpylään vangita. Lähimpänä osumaa vieraat olivat erän lopussa, kun Niilo Romppaisen toimitus siniviivalta muutti suuntaa Juuso Forsströmin lavasta. Sentit olivat tällä kertaa maalivahti Rasmus Korhosen ja Hermeksen puolella, sillä ohjaus kilahti maalirautoihin. Tämän kudin jälkeen Eemeli Takala sai nostaa kädet kohti Kokkolan jäähallin kattoa. Kumpikaan joukkue ei onnistunut ylivoimalla, mutta Hermes kävi räppäämässä yhden osuman alivoimalla. Oliko syynä halu tappioputken katkaisemiseen, 1363-henkisen kotiyleisön tuoma fiilis vai kenties molemmat, mutta Hermes tuli kaukaloon isännän ottein. Minulla ei ole maksukanavaakaan, joten tuloksia on pitänyt etsiä milloin mistäkin, Tikkakoski sanoo. Paras paikka aukesi Juho Juvosen hölmöilyn jälkeen, mutta Nagyn veto meni ohi, joten Juvosen tehotilasto (-13) ei rumentunut entisestään. Maalin muodossa palkinto tuli ajassa 7.25, kun Ville Heikkala polki vasemmalta laidalta sisään ja painoi napakalla rannarilla kiekon yläpesään. Kolmannen erän puolustimme jämäkästi ja Korhonen pelasi hieno pelin maalissa, Hermeksen päävalmentaja Tuukka Poikoinen summasi C Moren haastattelussa. Kun pystymme kiekolla pelaamaan, peli käy ja päästään paineesta pois. Jääkiekko Ilmaispeli veti Kokkolan jäähalliin lähes 1400 katsojaa. Idea toki sai kannatusta. Kokkolalainen Esa Tikkakoski nojailee jäähallin pubin pystypöytään ja kuuntelee, kun Simodeus vetää vastakkaisessa nurkkauksessa ”Ukkometsoa”. Eikä kiekkoa maaliinsa halunnut päästää myöskään Korhonen, joka venyi kahteen komeaan torjuntaan. Samu Koskenkorvan syöttö vapautti Eemeli Takalan vetopaikkaan, eikä kultakuuppa jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä. Arttu Lausniemellä ja Takalalla oli tilaisuus niitata numeroiksi 3–0 hyökkäyspään riiston jälkeen, mutta puolustaja Niko Ervasti ja Randelin olivat toista mieltä. Ikävä on ollut livekiekon pariin. –?Olen käynyt enoni kanssa pelejä seuraamassa ennen kuin Kokkolassa oli jäähalli. MARKKU JOKELA 1 Katso video https://dreambroker.com/channel/kyb7wohk/iframe/4093dh3u MESTIS Hermes–SaPKo 3–0 (1–0, 1–0, 1–0) Jarno Herranen Hermes katkaisi kolmen ottelun mittaisen tappioputkensa Savonlinnan Pallokerhon kustannuksella. HERMES EI lähtenyt kolmanteen erään aristelemaan ja pelkästään puolustamaan. Tällä tavoin voidaan saada lisää meininkiä halliin ja ehkä joku innostuu tulemaan myös seuraaviin peleihin. Toinen erä alkoi alivoimalla ja se vähän vaikutti momentumiin, mutta erän aikana pystyimme parantamaan. –?Kyllä Hermes hoitaa. Kun Hermes voittaa, kotimatkakin tuntuu lyhyemmältä. Lopussa SaPKo haki kavennusta ilman maalivahtia ja Lausniemi kävi niittaamassa Hermeksen kolmannen osuman. 4–1 on tulos. SaPKo ei avauserässä vaarallisilla maalipaikoilla juhlinut. Hermes ansaittuun voittoon Tästä lähtee ja verkko heilahtaa. TOISEN ERÄN ensimmäinen kymppi oli kampitusjäähyjen sävyttämä. –?Olen Kokkolaan kotipeleihin säännöllisesti ajanut. Lopputuloksesta Tikkakoski oli myös varma
Yritin vain rauhoitella itseäni, ettei tämä ole sen kummempaa kuin Continental-cupissakaan, sanoi Nousiainen, joka on hakenut vauhtia alemmalta tasolta. Satamapalveluiden lisäksi seura tarjoaa jäsentensä käyttöön hyvän valikoiman harjoitusveneitä ja monipuoliset toimintamahdollisuudet. –?Toivon, että sekä lauantaina että sunnuntaina olisi tupa täynnä, ja saisimme monttuun kunnon karkelot, Aalto fiilisteli. Seuran kommodori Torbjörn Witting kiittää merkkipäivän yhteydessä seuran kaikkia jäseniä, yhteistyökumppaneita ja vieraita yhteistyöstä. Tuuletuksen perimmäinen syy oli valtavan iso helpotus. Edes kova lumisade ei pysäyttänyt Nousiaista, joka ponkaisi uran parhaan maailmancupin sijoituksen. –?Ihan hyvä maku jäi. Virkiä tasoitti, kunnes oli Nilkas Sundforsin vuoro maalata Centers uudelleen johtoon. Virallinen juhla järjestetään 9. GSF täyttää 150 vuotta Mustakari on juhlavuottaan viettävän GSF:n toiminnan keskuspaikka. Elizaveta Bekisheva varmisti Venäjän kaksoisvoiton ennen Norjan Emma Kirkeberg Mörkiä. Syvissä vesissä uinut hyppääjä päästi kurkustaan sellaisen huudon toisen hyppynsä jälkeen, että se kuului ydinkeskustaan asti. Pannussa oli nimittäin aika paljon painetta. Centers sai peliin todellisen unelma-alun, sillä Jani Nylund osui tolppien väliin jo toisella minuutilla. 13:nneksi sijoittunut Elsa Torvinen oli kisan paras suomalainen. Seuran paviljongissa toimiva perinteikäs Mustakari on suosittu kesäravintola. Mustakarin saarella toimivalla seuralla on vireää kurssija koulutustoimintaa, noin sata venepaikkaa sekä vierasvenesatama hyvine palveluineen. –?Jumankauta, että siinä purkautui läjä paineita. URHEILU LAUANTAI 26.2.2022 Keskipohjanmaa A17 KOKKOLA Kokkolan ja myös Keski-Pohjanmaan vanhin urheiluseura, purjehdusseura GSF eli Gamlakarleby Segelförening täyttää 150 vuotta 28. Anttolalle nuorten MM-hopeaa ROVANIEMI Painonnoston yleisen sarjan SMkisojen avauspäivänä lavalla nähtiin yksi keskipohjalaisnostaja. Christian Eriksen sai sydänpysähdyksen kesäkuussa Suomen ja Tanskan välisessä EM-kisaottelussa. Nousiaisen paras maailmancupin sijoitus ennen perjantaita oli vuodelta 2017, kun hän oli TitiseeNeustadtissa 25:s. Tässä on niin monta vuotta hakattu päätä seinään, että oli jo aikakin onnistua, ensimmäisen kierroksen jälkeen hienosti kymmenentenä ollut Nousiainen sanoi silminnähden helpottuneena. PIETARSAARI Jääkiekon Keskimaan alueen IIdivaria ylivoimaisesti johtava Lapuan Virkiä ei kompastunut Pietarsaaren Centersin vieraana, vaan kuittasi voiton maalein 3–7 (2–4, 1–0, 0–3). –?Toimintamme perustuu jäsenten aktiivisuuteen. Salpausselällä riittää mäkikisoja koko viikonlopuksi. Työnnössä Pajunpää joutui tekemään enemmän töitä mitalinsa eteen, sillä vasta kolmas yritys 50 kilosta tuotti hyväksytyn suorituksen. Brita-Maria Renlundin rahaston myöntämän apurahan turvin seura palkkaa opettajan kesäkauden purjehduskursseille. heinäkuuta Mustakarilla seuran paviljongissa. Mäkihyppy Eetu Nousiainen liiteli uran parhaaseensa EPA/KIMMO BRANDT LONTOO (STT) Tanskalaisjalkapalloilija Christian Eriksen pelaa ensimmäisen Eriksen peliin kilpailullisen pelinsä sitten viime kesäkuun dramaattisten tapahtumien, kun Brentford kohtaa Englannin Valioliigassa lauantaina Newcastlen. Toisessa erässä Nylund osui taas, joten Centers oli jälleen maalin päässä. Anttola nousi loppuvetonsa turvin hopealle vajaan sekunnin eron turvin Venäjän Aleksander Ivishiniin. Lisäksi seura järjestää yhteistyössä Kokkolan Purjehtijoiden ja Kokkolan Venekerhon kanssa ensimmäiset veneilijäkurssit. Brentfordin tanskalaisvalmentaja Thomas Frank vahvisti ottelun aattona maanmiehensä pelaamisen. Rytmihäiriötahdistimen saanut keskikenttätähti siirtyi tammikuun lopulla Brentfordiin italialaisesta Milanon Interistä, sillä Italian terveyssäännökset estivät uran jatkumisen saapasmaassa. Centers taipui kärkijoukkueelle. –?Pekingin pettymys on pyyhitty jo ajat sitten pois. Aalto oli tyytyväinen kahteen tasaiseen siivuunsa. Kisan tulosta en voi käsittää. Kaikesta huolimatta Nousiainen oli pomminvarmasti mäkimontun onnellisin mies. Reisjärven Pilkettä edustava Peppi Leppälä sijoittui 34:nneksi 20-vuotiaiden naisten viidellä kilometrillä. Tempauksessa SMpronssi irtosi 40 kilon suorituksella. JUHLAVUOTTAAN viettävä GSF on yli 400 jäsenen pursiseura. Lohtajan Veikkojen vasta 14-vuotias Tessa Pajunpää saavutti kolme pronssia alle 45 kilon sarjassa. –?Olin tyytyväinen jo pelkästään siihen, etten jäänyt toisella hypyllä sataan metriin. Leppälä jäi voittaja Darija Neprjajevasta 1.22 minuuttia. Myös seuran juniorija koulutustoimintaan panostetaan juhlavuoden aikana. Suomen purjehdusseuroista GSF on neljänneksi vanhin. Seura on alan harrastajien parissa tunnettu aktiivisista kilpaja matkapurjehtijoistaan. Kolmas erä ei kuitenkaan tuottanut tasoitusta, vaan Virkiä kaunisteli numeroiksi 3–7. Purjehdus KeskiPohjanmaan vanhimman urheiluseuran syntymäpäivä on maanantaina, merkkipäivää juhlitaan kesällä monin eri tapahtumin. Todella iso pettymys. Päivän pettynein suomalainen oli Niko Kytösaho (41.), joka putosi ulos toiselta kierrokselta. GSF LYGNE Nuorten MM-hiihtojen parhaasta suomalaissuorituksesta perjantaina Norjan Lygnessä vastasi kemiläistä Visa Ski Teamia edustava Niko Anttola, joka otti MM-hopeaa 21,4 sekuntia kisan voittaneesta Venäjän Saveli Korostelevistä jääneenä. Pyhäjärven Pohti Ski Teamin Konsta Mäntyvaara oli 42:s yli kaksi minuuttia kärjen perässä. Merkkipäivää ja -vuotta juhlitaan kesällä monin eri tapahtumin. Se ei kuitenkaan riittänyt parhaan suomalaisen titteliin, sillä Pekingin olympialaisissa oivaa nousukuntoa esittänyt Antti Aalto keräsi 0,7 pistettä enemmän ja oli kisan 17:s. Veneilyharrastuksen ei tarvitse maksaa paljoa eikä sen aloittamiseen tarvita edes omaa venettä, uusia harrastajia seuran pariin toivova Witting sanoo GSF:n tiedotteessa. Sitä ennen keväällä jaetaan Kokkola-lehden välissä juhlaliite. Tämän huonommin ei voi enää mennä, heikkoa tuulirakoaan manannut Kytösaho sadatteli. Häneltä jäivät olympialaiset väliin koronatartunnan vuoksi. Nousiainen oli lopputuloksissa 18:s. Avauserän viimeiset kuusi minuuttia olivat synkät kotijoukkueelle, sillä Virkiä räppäsi kolme maalia. ”Jumankauta, että tuntuu hyvältä” Eetu Nousiainen oli perjantain yllättäjä. Yhteistulokseksi kirjattiin siis 90 kiloa, joka sekin tuotti SM-pronssin. helmikuuta. Juhlaviikonlopun aikana seura järjestää myös Hai-veneiden SMkisan, ranking-kisat Haija H-veneille, köliveneiden matkakilpailun, junioripurjehduksia optimistija zoom-jollilla sekä radio-ohjattujen veneiden kilpailun. Juhlavuoden kunniaksi GSF julkaisee syksyllä 150-vuotishistoriikin. Sarjan kakkonen oli Alppilan Puntti-Weikkojen Anne Isokangas ja mestaruuden vei Tampereen Pyrinnön Sonja Koponen. Jos olisi osunut täydellisesti lankulle, niin olisihan siinä ollut sijoja napattavissa, mutta hyvä näinkin. Pajunpäälle SM-pronssia Eerikki Lyytikäinen LAHTI (STT) Puijon Hiihtoseuraa edustava Eetu Nousiainen, 24, oli päivän nimi, kun Salpausselän kisat polkaistiin käyntiin miesten mäkihypyn suurmäen kilpailulla perjantaina
Uefa myös vaati, että venäläisten ja ukrainalaisten seurojen on pelattava ottelunsa neutraaleissa maissa. Yhtiön omistavat Venäjän sotatoimien takia lännen pakotelistalla oleva Gennadi Timtshenko sekä Arkadi ja Boris Rotenberg. helmikuuta. Venäjän masinoimalla Ukrainan sodalla on urheilussa laajoja heijastusvaikutuksia. helmikuuta. Hän noudatti helsinkiläisseuran tiedotuslinjaa. Kaikki ajatuksemme ovat tilanteesta kärsivien ihmisten luona. Muut hallituksen jäsenet ovat Anne Polso, Timo Ronkainen, Piia Laitala, Juha Lerssi, Pasi Santapakka, Jarmo Nivala, Sami Löfbacka ja Markus Keski-Ojala. JOKERIEN oli määrä kohdata pudotuspeleissä Moskovan Spartak. Vuoden 2021 palkitut suunnistajat: Vuoden suunnistaja: Rasmus Huhtamäki PieHi Vuoden nuori suunnistaja: Liina Hyyppä KoS Vuoden veteraanisuunnistaja: Jorma Nissilä KoS Vuoden kisajärjestäjä: Kalajoen Junkkarit (maakuntasuunnistusviesti) Nuorten Kompassi-cup: Pronssikompassi (D10RR): 1) Paavola Elsa KP-V, 2) Ketola Mette KoS, 3) Hyväluoma Nelli VetU Pronssikompassi (H10RR): 1) Harju Frans KP-V, 2) Ojajärvi Oiva KoS, 3) Alasuvanto Manu KaJu Hopeakompassi (D12): 1) Hietala LiinaMaija KP-V, 2) Jussinmäki Aada HT, 3) Hyyppä Alisa KoS Hopeakompassi (H12): 1) Mikkola Nooa VetU Kultakompassi (D14): 1) Ketola Matleena KoS, Määttälä Selma KoS, 3) Tukala Eeva KoS, Tukala Oona KoS, Vähäsöyrinki Lotta NiS Kultakompassi (H14): 1) Jussinmäki Joona HT, 2) Kallio Santeri KoS, 3) Anttila Niklas KP-V AM-ranking 2021: D21: 1) Johanna Tiitto Rastiimi, 2) Anne Polso VetU, 3) Hanna Hangasmaa YK H21: 1) Teppo Isokoski KoS, 2) Sami Löfbacka KP-V, 3) Timo Hongell KoS Stipendit arvokisamenestyksestä: Ruska Saarela KoS, Marja Penttilä KoS, Milja Hyyppä KoS, Liina Viitasaari KoS, Liina Hyyppä KoS, Liinu Tiainen NiS, Inka Lakanen PK, Rasmus Huhtamäki PieHi, Santeri Kallio KoS. 2 Koripallo NBA torstaina: Detroit–Cleveland 106–103 (C: Lauri Markkanen 22/6, pelasi paluuottelussaan 27.43), Brooklyn–Boston 106–129, Chicago–Atlanta 112–108, Minnesota–Memphis 119–114, Oklahoma City–Phoenix 104–124, Portland–Golden State 95–132, Sacramento–Denver 110–128. maaliskuuta. –?Venäläiset ja ukrainalaiset jalkapallojoukkueet eivät saa pelata kansainvälisten sarjojen kotiottelujaan kotimaissaan. Suomalaisittain näkyvimmän peliliikkeen teki perjantaina Jokerit, joka ilmoitti keskeyttävänsä jääkiekkoilussa KHL-liigakauden. Televisiokanava Discovery Finland keskeyttää Venäjän jääkiekkoliiga KHL:n esittämisen. –?Maailmassa eletään juuri nyt todella vaikeita aikoja. KHL:n puheenjohtaja Aleksei Morozov pahoitteli seuran päätöstä KHL:n verkkosivuilla. Jokerien mukaan puheenjohtaja Jari Kurri päätti kauden jättämisestä kesken jo torstaina, mutta hänen piti keskustella päätöksestä KHL:n kanssa. Kaustisella pidetyssä vuosikokouksessa valittiin Keski-Pohjanmaan suunnistus ry:n uusi hallitus. Nummela ei halunnut spekuloida, voitaisiinko Venäjä sulkea jääkiekkoperheestä. Pelit olisivat alkaneet kahdella kotiottelulla. Puheenjohtajana jatkaa Pekka Päivärinta. –?Freestylen maailmancupin skicrossia ei kilpailla Sunny Valleyssa 25.–27. Kurri vastasi STT:n soittopyyntöihin vaikenemista perustelleella tekstiviestillä. Leijonat pelaa ottelunsa Tampereen uudessa areenassa, mutta toinen lohko on määrä järjestää Helsingissä Jokerien kotihallissa. elokuuta. Kaikki varmasti sydämensä pohjasta toivovat, että sotatoimet pikaisesti päättyisivät, löytyisi diplomaattinen ratkaisu, jolloin rauhalle ja elämän jatkumiselle olisivat edellytykset, Nummela sanoi STT:lle. HELSINKI (STT) Venäjän sotatoimet Ukrainassa vaikuttavat useisiin urheilutapahtumiin ja urheilujärjestöjen linjanvetoihin, tässä tuoreita esimerkkejä: Venäjältä siirretyt tai perutut kilpailut: –?Jalkapallon miesten Mestarien liigan finaali siirtyy Pietarista Pariisiin, pelipäivä 28. Kotimaan toimena Jääkiekkoliitto kertoi poistavansa Leijonien mestaruuksia symboloivat paidat ja mestaruusviirit Hartwall Arenan katosta. Suomi isännöi MM-kisoja toukokuussa. –?Mäkihypyn naisten maailmancup-kisoja ei hypätä Nizhni Tagilissa 18.–20. maaliskuuta. SUOMESSA Uimaliitto vaatii Venäjän sulkemista kansainvälisestä urheiluyhteisöstä. LEHTIKUVA/AFP/OLGA MALTSEVA. Heliövaara ja Glasspool etenivät ensi kertaa urallaan ATP500-turnauksen välieriin. Kansainvälinen hiihtoliitto FIS etsii uutta kisapaikkaa. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 26.2.2022 Keskipohjanmaa A18 Kaija Yliniemi, Reima Rautiainen LOS ANGELES/HELSINKI (STT) Venäjän masinoimalla Ukrainan sodalla on laajoja heijastusvaikutuksia urheiluelämään. Tiistaina alkavia KHL-liigan pudotuspelejä ei nähdä kanavalla. Siihen voi tulla muutos. – Suomi pelaa käsipallon miesten MM-karsinnoissa Ukrainaa vastaan kaksi kotiottelua maaliskuussa. Liitto aikoo vaikuttaa lajinsa kansainvälisiin järjestöihin niin, että Venäjä menettäisi sille myönnetyt uintilajien arvokisat. maaliskuuta. heinäkuuta–8. Toivomme, että tilanteeseen löytyy pikaisesti rauhanomainen ratkaisu, Kurri viittasi tiedotteessa Ukrainan sotaan. –?Jokerit keskeyttää kautensa ja vetäytyy KHL:n liigan pudotuspeleistä, jotka alkavat 1. Ensi vuonna miesten MM-kisat on määrä järjestää Venäjällä, Pietarissa. Venäjän miesten maajoukkue kohtaa MM-karsinnoissa 24. Kansainvälinen hiihtoliitto FIS perui Venäjälle aiotut maailmancupin kilpailut loppukaudelta. Hartwall Arenan nimellä tunnetun hallin on vuodesta 2013 omistanut Arena Events Oy. –?Olemme päättäneet, ettemme kommentoi asiaa tiedotettamme enempää, Jokerien viestintäpäällikkö Iiro Keurulainen kertoi STT:lle. JÄÄKIEKKOLIITON puheenjohtaja Harri Nummela ei halua ennakoida, millaisia vaikutuksia Ukrainan sodalla lajiin. Sama pätee maiden maajoukkueisiin, jotka eivät voi isännöidä kotiotteluja. Jokerit on pelannut KHL:ssä vuodesta 2014. Huhtamäki sijoittui kymmenen parhaan joukkoon useilla KePSu palkitsi PieHi:n Huhtamäen matkoilla hiihtosuunnistuksessa (sprintti 10., pitkä matka 5.), kesäsuunnistuksessa (sprintti 6., keskimatka 6., pitkä matka 4.) ja pyöräsuunnistuksessa (sprintti 6., keskimatka 6., pitkä matka 4.). –?Maastohiihdon maailmancup-finaalia ei kilpailla Venäjän Tjumenissa 18.– 20. –?Curlingin EM-kisoja ei pelata Permissä 19.–26. toukokuuta. marraskuuta. maaliskuuta Puolan. maaliskuuta. Jokerien oli määrä jatkaa kautta pudotuspeleillä ensi tiistaina, mutta seura kertoi tiedotteessa, että pelit jäävät pelaamatta. URHEILU Urheilutoimitus P. –?Formula 1:n MM-sarjan kilpailua ei ajeta Sotshissa 23.–25. ”Eletään todella vaikeita aikoja” Krestovskyn stadionilla ei pelata mestareiden liigan finaalia tänä vuonna. 2 Tennis Acapulco: Miesten ATP-turnaus, palkintoarvo 1?678?065 dollaria: Nelinpelin puolivälierä: Harri Heliövaara Suomi/Lloyd Glasspool Britannia–Jamie Murray Britannia/Bruno Soares Brasilia (3) 4–6, 6–3, 10–6. –?Freestylen m-cupin hyppyjä ei kisata Jaroslavlissa 26.–27. –?On ikävää, että Jokerien lähtö ei liity urheilullisiin asioihin, vaan poliittisiin, Morozov kommentoi. –?Shakkiliiton mukaan Suomi ei osallistu shakkiolympialaisiin, jos ne pidetään Venäjällä 19. – Uimaliitto ei lähetä urheilijoitaan Venäjällä kilpailtaviin kisoihin ja vaatii Venäjän sulkemista kansainvälisestä kilpailutoiminnasta. Mestarien liigan finaali siirtyi Pariisiin KAUSTINEN Keski-Pohjanmaan vuoden 2021 suunnistajaksi on valittu Pietarsaaren Hiihtäjien Rasmus Huhtamäki, joka viime vuonna menestyi monipuolisesti nuorten sarjojen SM-kilpailuissa. Vuoden kisajärjestäjäksi valittiin Kalajoen Junkkarit. Jalkapallossa Pietari menetti jalkapallon miesten Mestarien liigan loppuottelun Pariisille. He ostivat hallin sen rakennuttaneelta Harry Harkimolta. Ottelu oli määrä pelata Venäjällä. –?Tämän vuoksi pystymme valitettavasti tiedottamaan asiasta vasta nyt, Kurri kertoi tiedotteessa. Seurojen ja urheilujärjestöjen linjauksia: –?Jääkiekkoliitto poistaa Leijonien mestaruustunnukset Helsingin areenalta, jolla on venäläisomistusta. syyskuuta. Euroopan jalkapalloliitto Uefa päätti ettei ottelua voi järjestää Venäjällä maan sotatoimien takia. maaliskuuta eikä Tshaikovskissa 25.–27. Vuoden nuorena suunnistajana palkittiin Kokkolan Suunnistajien Liina Hyyppä ja vuoden veteraanisuunnistajana Kokkolan Suunnistajien Jorma Nissilä. Sama pätee maajoukkueisiin, ja Venäjällä on edessä MM-jatkokarsinta Puolaa vastaan 24. –?Ratkaisevaa on, miten tilanne Ukrainassa ja Euroopassa laajemminkin kehittyy
Real Sociedad, Espanja–Leipzig, Saksa 1–3. erä: 7.25 Ville Heikkala (Arttu Nevasaari, Nikita Mateiko) 1–0. Napoli, Italia–Barcelona, Espanja 2–4. ottelut: Lazio, Italia–Porto Portugali 2–2. 2–1. Lähdön kysymysmerkki on Im Your Captain, joka starttaa ensimmäistä kertaa Suomessa. 17 2 3 12 47– 89 9 RoKi ............. 42 13 4 7 18 117– 128 54 Peliitat ........ Jäähyt: JYP 1x2 min, Ässät 3x2 min. Hermes SaiPa, Ilves Ketterä, RoKi K-Espoo Ch, K-Kissat Jukurit, KooVee TuTo, Sport KooKoo III divisioona Keskimaa, ylempi He-Ki Muik II 4-2. T5-3: 5 Jugador, 7 Pajas Face, 4 Im Your Captain (1, 6). Lämpöisten 2600 metrin voltissa lienee hienosti mennyt Minnie Windcape pelisuosikki, vaikka suljettu rata alkuun onkin hidasteena. Kaustinen sunnuntaina: T5-1: 1 Ditchback Dice, 5 Allyhills Dream, 11 New Sensation (9, 10). NHL torstaina: Toronto–Minnesota 3–1 (0–0, 1–1, 2–0) M: Kaapo Kähkönen 22/24 torjuntaa (pelasi 57.55). Mega-Kulta on siinäkin mielessä hyvä varmaehdokas, että muutoin T5-pelin toinen kohde vaatisi melkoisen määrän merkkejä. Yhteismaalit 2–2, Braga jatkoon rangaistuspotkuilla 3–2. 15 2 2 11 36– 66 8 TuTo .............16 7 1 8 50– 58 23 KooVee ........19 7 1 1 10 58– 78 24 Seuraavat ottelut: 26.2. Braga, Portugali–Sheriff Tiraspol, Moldova 2–0. 2 Jalkapallo Eurooppa-liigan neljännesvälierien 2. Laadukkaat asennukset nopeasti! Seppo Luokkala KAUSTINEN Poutaista, jopa aurinkoista, ravipäivää lupailee ennuste sunnuntaiksi Kaustiselle. 38 18 5 3 12 127– 101 67 FPS ..............41 20 4 4 13 143– 127 72 KeuPa HT.....41 20 2 4 15 133– 130 68 Hokki .......... 1–1. 21 4 2 15 52– 87 16 Hermes........ Torjunnat: Rasmus Korhonen H 6+8+4=18, Eetu Randelin S 5+10+6=21. 21 9 3 9 118– 102 33 LASB ........... 13 5 1 7 75– 108 16 PTU .............. erä: 59.17 Arttu Lausniemi (Ville Sippala, Koskenkorva) 3–0 tm. Katso lisää asiakaspalautteita AIWA ilmalämpöpumpuista ja tilaa omasi! Erä ULTIMATE ilmalämpöpumppuja nopeille VAIN 399 €. Nashvillessa 15 kautta pelannut Rinne oli kunnianosoituksesta otettu. Nicolas Pepe 1–1, 90. 1–0. II divisioona Pohjoinen Et-Po TIHC 2-6 (0-2, 2-1, 0-3). (1–1, 1–0, 1–0) 1.erä: 09.48 Valtteri Viljanen (Shaun Heshka, Turo Asplund) yv. Rangers jatkoon yhteismaalein 4–2. 13 5 1 7 84– 104 16 SB Vaasa ...... Yleisöä: 2551. 38 8 2 6 22 98– 141 34 Seuraavat ottelut: 26?2. erä: 27.48 Eemeli Takala (Samu Koskenkorva, Juuso Ketola) 2–0 av. Sport–TPS 3–2 ja. Jäähyt: HPK 2x2 min, Kärpät 2x2 min, 1x10 min. San Jose–NY Islanders vl. Ilves–Tappara 4–3 (1–0, 1–2, 2–1) 1.erä: 13.35 Matias Mäntykivi (Joonas Oden, Eemeli Suomi) 1–0. 1–0, 16.10 Mikael Pyyhtiä (Markus Nurmi, Aarne Intonen) yv. 59) Sameli Joronen Suomi –7.02,1 (6),... Florida–Columbus 3–6 (1–1, 0–1, 2–4) F: Aleksander Barkov 0+2, C: Patrik Laine 1+0. 3. 3–2, 58.39 Koponen (Benjamin Korhonen, Joona Riekkinen) 4–2. Sevilla jatkoon yhteismaalein 3–2. Leipzig jatkoon yhteismaalein 5–3. JoKP–FPS, RoKi– SaPKo, Hokki–K-Espoo, IPK–K-Vantaa, Ketterä–KeuPa HT, Koovee–Hermes. 12 3 2 1 6 75– 81 14 Ilves ............. 67) Patrik Kuuttinen Suomi –9.22,5 (8). T5-2: 6 Mega-Kulta (2 Pystin Virkku, 5 Siirin Elli). Se oli hänelle illan parasta antia, sillä Rinne ei viihdy huomion keskipisteenä. Jatkoaika: 62.27 Sebastian Ståhlberg (Emil Johansson, Jesse Paukku) yv. Niittykosken ero kärkeen olisi 3.48, Hirvosen 4.16 ja Pääkkösen 5.49. 24 15 3 1 5 169– 91 52 Happee .......22 14 2 2 4 140– 97 48 Oilers ...........22 13 1 2 6 153– 103 43 Indians.........22 12 1 1 8 129– 99 39 EräViikingit . Jos varakilpailu otetaan käyttöön, Herola pääsisi ladulle 2.04 Rehrlin takana. T5-4: 9 Minnie Windcape, 11 Irvin Star, 3 Taigo Blessed, 2 Zulamit, 1 Steam Vici (10, 12). Jäähyt: Hermes 3x2 min, SaPKo 3x2 min. Torjunnat: Marek Langhamer I 14+6+11=31, Christian Heljanko T 6+7+6=19. Rinteen pelipaita numero 35 nostettiin hallin kattoon. 42 12 7 4 19 113– 124 54 K-Vantaa ..... Tämä oli erityisen hienoa Pekalle ja hänen perheelleen. Viitisenkymmentä Rinteen läheistä osallistui juhlaan, ja Suomesta olivat tulleet muun muassa hänen vanhempansa Jukka ja Helena. JYP–Ässät 4–3 ja. Tappara ......49 25 6 3 15 160– 105 90 Jukurit ........50 24 7 4 15 139– 125 90 Ilves ............48 23 7 6 12 155– 135 89 HPK ............48 21 8 5 14 121– 103 84 TPS .............49 23 4 3 19 114– 112 80 HIFK ...........46 22 4 6 14 144– 117 80 Kärpät ........50 21 5 5 19 150– 123 78 Lukko ......... 9: 13 Kasima, 4 Tuikun Helmi, 6 Hiekan Lilian. Jääkiekko Maalivahtisuuruus nautti juhlailtaan kuuluneista hetkistä Predatorsin pukukopissa. 4–3. Barcelona jatkoon yhteismaalein 5–3. LASB–OLS, Steelers–Karhut. Keli oli kuitenkin sen verran kehno, että voittoaika ei kerro mitään ruunan vauhdeista. Hän sanoi muistavansa tilaisuuden ikuisesti. 24 7 3 14 103– 140 24 Jymy ............22 4 2 3 13 111– 162 19 Steelers .......22 4 1 1 16 89– 165 15 Karhut .........22 3 1 2 16 98– 173 13 Tiikerit ........ 2.erä: Maaliton. Muut lähdöt: 1: 8 Korpivelho, 10 Viplinda, 4 Tulituiri. 4–3 (2–1, 1–2, 0–0, 0–0, 1–0) 2 Salibandy Miesten F-liiga: Indians–Happee 5–8 (0–1, 2–3, 3–4) Tiikerit–TPS 1–14 (0–4, 0–4, 1–6) Nokian KrP–Oilers 13–4 (3–0, 5–2, 5–2) Classic..........23 20 3 183– 97 63 Nokian KrP . Miesten Suomisarja MLT SB Vaasa 8-3 (2-0, 2-1, 4-2),Classic Utd Ilves 4-8 (1-3, 0-1, 3-4). (1–0, 0–1, 2–2, 1–0) 1.erä: 19.58 Braden Christoffer (Jerry Turkulainen, Anttoni Honka) yv. 12 3 3 6 56– 80 15 KrP Ak.......... Nashville kukisti juhlaottelussa Dallas Starsin 2–1, ja ottelun ratkaisi voittolaukauksellaan Mikael Granlund. Mestis: Hermes–SaPKo 3–0 (1–0, 1–0, 1–0) 1. 2.erä: 39.00 Viljanen (Asplund, Roope Talaja) yv. Yleisö eli juhlassa vahvasti mukana, ja Pekka Rinne kiitti Predatorsin faneja NHL:n parhaiksi. 3.erä: 43.49 Erholtz (Kalle Myllymaa) 1–2, 46.22 Barach (Nick Moutrey, Aleksi Heimosalmi) 1–3, 47.54 Juha-Pekka Hytönen (Turkulainen, Severi Lahtinen) 2–3, 51.20 Rasmus Heljanko (Turkulainen, Jan Scotka) 3–3. Vancouver–Calgary 7–1 (0–0, 5–0, 2–1) Seattle–Boston ja. Jose Sa om. Se merkitsee minulle paljon, sillä pelaajat ovat osa perhettä, Rinne sanoi Predatorsin nettisivuilla. T5-5: 1 Vuaran Viima, 8 Koveri (7 Pitska, 5 Taistelu Jaska). Betis jatkoon yhteismaalein 3–2. III divisioona Keskimaa, alempi JPK IKK 2 13-0. 24 1 3 20 91– 201 6 Seuraavat ottelut: 26.2. 42 19 3 6 14 126– 118 69 RoKi ............ T5:n avauksessa yrittää paalun Ditchback Dice karkuun muilta mielessään kolmas peräkkäinen Kaustisen voitto. Torjunnat: Rasmus Reijola S 10+3+5+0=19, Eetu Anttila 3+9+13+0=25. Hwang Hee-Chan 0–1, 82. Rivin päättää kylmäveristen aikatasoitus. LEHTIKUVA/AFP/BRETT CARLSEN 2 Maastohiihto Lygne: Nuorten MM-kisat, tuloksia (p): N20 5 km (82): 1) Darija Neprjajeva Venäjä 14.30,1, 2) Elizaveta Bekisheva Venäjä –2,9, 3) Emma Kirkeberg Mörk Norja –4,0, 13) Elsa Torvinen Suomi –37,7, 18) Tuuli Raunio Suomi –43,6, 30) Fanny Kukonlehto Suomi –1.13,1, 34) Peppi Leppälä Suomi –1.22,0. 42 13 4 5 20 110– 143 52 TuTo ............40 12 5 2 21 106– 113 48 Koovee ....... 43 16 6 6 15 132– 136 66 SaPKo ..........41 15 4 5 17 113– 113 58 IPK .............. Atalanta jatkoon yhteismaalein 5–1. 12 6 1 2 3 72– 70 22 Classic Utd ....11 5 2 1 3 93– 64 20 MLT ..............11 4 2 1 4 73– 76 17 Konnat ........ Englannin Valioliiga: Arsenal–Wolverhampton 2–1 (0–1) 10. Yleisöä: 2739. 2. Jäähyt: Sport 4x2 min, TPS 8x2 min. LAUANTAI 26.2.2022 Keskipohjanmaa A19 Myytävänä 1 Palveluhakemisto 1 AIWA 09 T-Pro WiFi Nordic 02 2590 200 • info@ultimatemarket.com AIWA 09 T-Pro WiFi Nordic 549 Heti varastosta! Raj. –?Nashville on aina kotini, ja tulen aina olemaan Nashville Predator, Rinne sanoi kiitospuheessaan, joka julkaistiin joukkueen Twittertilillä. Jatkoaika: 63.23 Christoffer (Turkulainen, Honka) yv. 2: 4 Sultan Maharajah, 3 Amour Lover, 7 Nemea Katana. KalPa–Lukko 4–2 (2–2, 0–0, 2–0) 1.erä: 01.06 Jaakko Rissanen (Aleksi Klemetti, Elias Koponen) 1–0, 04.12 Niklas Ylitalo (Miska Kukkonen, Iivari Säkkinen) 1–1, 15.45 Juuso Könönen (Aapeli Räsänen, Kasper Simontaival) 2–1, 18.20 Jeremi Tammela (Samuli Piipponen, Vili Saarijärvi) 2–2. 2.erä: 29.25 Eemil Erholtz (Derek Barach, Olli Vainio) 1–1. 3–2. 2–0. 2.erä: 22.39 Philippe Cornet (Arttu Pelli, Markus Nenonen) 1–0. U20 SM-sarja. Betis, Espanja–Zenit, Venäjä 0–0. Jäähyt: KalPa 3x2 min, Lukko 4x2 min. 3.erä: 55.21 Klemetti (Tuomas Kiiskinen, Räsänen) yv. 13 8 1 3 1 119– 69 29 Nibacos ....... Yleisöä: 11629. 17 10 1 6 67– 60 31 Ilves .............18 9 1 8 72– 63 29 KooVee ........19 7 1 1 10 58– 78 24 TuTo .............16 7 1 8 50– 58 23 K-Kissat .......19 6 1 1 11 64– 75 21 Ketterä ........ Torjunnat: Eetu Laurikainen H 5+6+9=20, Stanislav Galimov K 6+9+6=21. Laskiaisraveihin kylmäverilähdön varma Hietaselta NASHVILLE (STT) Viime kesänä uransa lopettanut maalivahti Pekka Rinne sai NHL-jääkiekkoseuraltaan Nashville Predatorsilta kunnianosoituksen, jota yksikään muu pelaaja ei ollut aiemmin saanut. Se on ennalta kahden kauppa. 3.erä: 44.15 Pyyhtiä (Ruben Rafkin, Niklas Arell) 2–2. 3: 5 Very Gone Face, 4 Jagger Zon, 8 Umberto Croft. 2 Yhdistetty Lahti: Maailmancup: Mäkiosuuden varakilpailu (HS130-mäki): 1) Franz-Josef Rehrl Itävalta 122,4 pistettä (131,5 metriä), 2) Kristjan Ilves Viro 121,9 (121,5), 3) Espen Björnstad Norja 120,7 (128), 4) Jarl Magnus Riiber Norja 114,3 (113), 5) Matteo Baud Ranska 113,5 (124), 6) Manuel Faisst Saksa 112,8 (122,5), ...suomalaiset: 22) Ilkka Herola 91,5 (113), 36) Otto Niittykoski 65,4 (100), 40) Eero Hirvonen 58,5 (95), 46) Jesse Pääkkönen 35,1 (83,5). 2–1 (1–0, 0–1, 0–0, 0–0, 1–0) N: Juuse Saros 27/28 torjuntaa, Mikael Granlund teki voittolaukauskilpailun voittomaalin. Lopputalven ulkoilun ohessa sopii kokeilla osumistarkkuuttaan mm. 17 13 1 3 89– 50 41 KooKoo ....... Puolet uransa vähistä starteista voittanut 7-vuotias oli ylivoimainen viimeksi Porissa. Merikoski..... 45 21 4 5 15 135– 108 76 KalPa ..........50 16 9 10 15 141– 134 76 KooKoo ......48 20 4 6 18 116– 114 74 Pelicans ......49 19 3 9 18 115– 125 72 Sport ...........47 15 6 6 20 100– 123 63 Ässät ............ Jukurit .........18 14 4 78– 41 42 SaiPa ............ –?Ilta oli erityinen, ja me kaikki rakastamme Pekkaa. 24 9 3 1 11 123– 131 34 OLS ..............22 8 4 2 8 106– 128 34 SPV .............. Yleisöä: 2301. erä! Ilmalämpöpumppu kylmiin talviin ja kesähelteisiin! Viisas tilaa nyt! ”Miinus 29 ja lämpöä pukkaa” sanoo asiakkaamme Rovaniemeltä. Jos varmaksi ottaa esimerkiksi kolmannen kohteen Jugadorin, voi MegaKullan varmistaa ainakin kahden pakin Vivakalla ja Kuusirantasella sekä Siirin Ellillä ja paalun kaksikolla. Yleisöä: 1363. Pittsburgh–New Jersey 1–6 (0–3, 1–2, 0–1) NY Rangers–Washington 4–1 (1–0, 1–0, 2–1) Nashville–Dallas vl. Torjunnat: Konstantin Shostak J 8+7+11+0=26, Linus Söderström Ä 6+5+8+0=19. 2–1 2 Jääkiekko Liiga: HPK–Kärpät 2–0 (0–0, 1–0, 1–0) 1.erä: Maaliton. 2 Ampumahiihto Soldier Hollow: Nuorten MM-kilpailut: Miesjuniorit, 15 km normaalimatka: 1) Jonas Marecek Tshekki 43.19,8 (2 sakkoa), 2) Vetle Paulsen Norja jäljessä 17,0 sekuntia (2), 3) Martin Uldal Norja –31,7 (2), 4) Aleksei Zubarev Venäjä –32,3 (2), 5) Otto Invenius Suomi –47,9 (2),... 51 10 6 6 29 113– 151 48 SaiPa ...........49 12 2 6 29 104– 158 46 JYP .............49 10 7 2 30 113– 187 46 Seuraavat ottelut: 26.2. 10: 3 Stoneisle Tornado, 5 Reneda Gran, 2 Braxton. 39 21 5 4 9 122– 94 76 JoKP ........... IPK–FPS 5–2 (1–1, 2–0, 2–1) Peliitat–KeuPa HT 6–2 (1–0, 4–1, 1–1) RoKi–K-Espoo ja. 24 15 4 1 4 185– 109 54 TPS ............. 44) Jonni Mukkala Suomi –5.32,2 (6),... 17 11 3 3 76– 38 39 K-Espoo Ch ..18 11 2 5 91– 75 35 Sport ........... Jäähyt: Ilves 3x2 min, Tappara 3x2 min. Eija Sorviston valmennukseen siirtynyt Jugador on siis yksi sunnuntain suosikeista. alempi Ilves KooKoo 7-3 (3-1, 3-1, 1-1), Sport Ketterä 4-2 (0-1, 3-1, 1-0), K-Kissat TuTo 1-2 (0-1, 1-1, 0-0), RoKi SaiPa 1-6 (0-2, 0-3, 1-1), Jukurit KooVee 5-4 (4-1, 0-1, 1-2). Lauantaina kisataan parisprintti ja sunnuntaina henkilökohtainen kilpailu. 3–4 (2–0, 0–2, 1–1, 0–1) TuTo Hockey–Ketterä 3–1 (1–1, 0–0, 2–0) Ketterä ........41 23 5 1 12 151– 107 80 K-Espoo ...... M20 10 km (100): 1) Saveli Korostelev Venäjä 26.15,8, 2) Niko Anttola Suomi –21,4, 3) Alexander Ivishin Venäjä –22,2, 28) Alexander Ståhlberg Suomi –1.40,7, 33) Iiro Uusitalo Suomi –1.56,2, 42) Konsta Mäntyvaara –2.06,9. Olympiakos, Kreikka–Atalanta, Italia 0–3. Onneksi saimme myös kaksi pistettä, Granlund sanoi NHL:n verkkosivuilla. T5pelissä. 13 7 1 2 3 90– 78 25 Blue Fox ....... Dinamo Zagreb, Kroatia–Sevilla, Espanja 1–0. Nikulassa ajetaan kymmenen lähtöä ilmaisraveissa, joissa etenkin lapsille järjestetään yhtä sun toista laskiaispäivän huvitusta. II divisioona Keskimaa Centers Virkiä 3-7 (2-4, 1-0, 0-3). Jos Vuoran Viima ei innostu menemään yksinään paalulta 28:aa, tulee Koveri takaa iskuetäisyydellä ja mahdollisesti ohikin. 2–3 (1–1, 1–1, 0–0, 0–1) B: Erik Haula 0+1. Rinteen paita nousi kattoon Pekka Rinnettä juhlittiin perjantaina Nashvillessä. HPK–Kärpät, SaiPa–KalPa, Pelicans–JYP, KooKoo–Lukko, Tappara–HIFK, TPS–Sport, Ässät–Jukurit. 12 3 9 79– 86 9 M2 Pohjanmaa Amerikaarto ISB/Team At 9-4 (2-0, 3-3, 4-1).. Rangers, Skotlanti–Dortmund, Saksa 2–2. Porto jatkoon yhteismaalein 4–3. Yleisöä: 2576. 42 13 7 6 16 108– 124 59 Hermes....... –?Pelaajat pitävät minua vielä yhtenä heistä. 3.erä: 47.36 Oden (Mäntykivi, Suomi) 3–2, 49.24 Levtchi (Joni Tuulola, Tyler Morley) 3–3, 59.54 Mäntykivi (Suomi) 4–3. Torjunnat: Eero Kilpeläinen K 7+3+5=15, Artjom Zagidulin L 9+11+9=29. Tässä vihjeessä peliin tarjotaan varmaksi Hannu Hietasen valmentamaa Mega-Kultaa. 2.erä: 24.54 Oden (Simon Johansson, Suomi) 2–0, 27.33 Waltteri Merelä (Mikael Seppälä, Anton Levtchi) 2–1, 38.05 Kristian Tanus (Brady Austin, Kyle Platzer) 2–2. Se menee tasaista 15:ttä ja kohtaa aika sopivan porukan. Ennen ottelua Rinne sai viettää viitisen minuuttia joukkueen pukukopissa. 3.erä: 58.37 Nenonen (Sean Collins, Antti Pihlström) tm
Toto4 pelivaihto 20?285,60 e, voitto-osuus 2?197,60 e Pelivaihto 76?822,10 e. Se onnistui, sillä ottelun tempo pysyi hitaana ja molempien joukkueiden pelitilanneheittoprosentit alhaisina. 83 kg (4): 1) Harri Vahtolammi TVN 157,5, 3) Jari Salste PV 130, 4) Aarre Laurila NiVo 110. Yritimme vain selviytyä ja pääsimme päivän läpi. 5. Naisten Mestaruusliiga: JymyVolley–Kuusamo 0–3 (12–25, 11–25, 19–25) Kuusamo ...26 21 2 1 2 73– 17 68 Kangasala .. HS130-mäki (Lahti). Minimoimme tappiot aika hyvin. 52) Aalto 22,... Koripallo Miro Little teki miesten maajoukkuedebyyttinsä 17-vuotiaana. Miro Little, 17, tuli kentälle toisen neljänneksen alussa ja teki samalla miesten maajoukkuedebyyttinsä tämän vuosituhannen nuorimpana suomalaiskoripalloilijana. Ilman virheitä tulimme. Mestaruuden voitti Italian Marco Mastrolorenzi tuloksella 170. 83 kg (4): 1) Juha Kivinen KoJy 145. Auto vaan luisti ja luisti. Naiset: Noora Antikainen Orimattilan Seudun Urheiluampujat, Mopsi Veromaa Sibbo Skyttegille.. lähtö, Toto4-1, sh 2100 m: 1) Laviori/ Harri Kotilainen 31,3a (12,89), 2) Armando 31,4a (13,11).3) Velvet 31,5a (6,61).4) Ökymäen Silvia 31,5a (6,61).poissa: 2, 6. Siinä sai sivuikkunasta katsella aika paljon maisemia. Vaikka vauhti oli hienolla tasolla, jäi pieksämäkeläisellä myös hampaankoloon. –?Kahdella viimeisellä pätkällä minulla ei ollut takana nastoja ollenkaan. maaliskuuta: Skeet: Miehet: Eetu Kallioinen Ala-Hämeen Ampujat, Oskari Kössi Sibbo Skyttegille, Lari Pesonen Ilomantsin Erämiehet, Tommi Takanen Lahden Ampumaseura, Timi Vallioniemi Ala-Hämeen Ampujat. Toto4 voitto-osuus: 29,63. 58) Nousiainen 13. Seuraavat kilpailut: 26.?2. Maajoukkue sai huonoja uutisia vuorokausi ennen peliä. Toto (9-8-7): 12,89 3,44-3,14-2,36 67,76. 2 Voimanosto Oulu: Klassisen penkkipunnerruksen SM-kisat, 1. 93 kg (6): 1) Jukka Hänninen TVN 150, 2) Stig-Erik Björkqvist NyKK 140. Päivän Duo: 1-10, kerroin: 34,66. Varsinkin iltapäivän erikoiskokeilla \”auramiehen\” rooli oli äärimmäisen vaikea. Toto (15-311): 8,74 2,60-1,70-3,41 12,12. 60) Eetu Meriläinen Suomi 68,4 (93), 61) Andreas Alamommo Suomi 65,7 (92), 64) Arttu Pohjola Suomi 58,7 (83), 65) Henri Kavilo Suomi 56,4 (84,5). Siinä meillä on töitä tehtävänä, että miten saamme ne kestämään erikoiskokeiden toisilla ajokerroilla, Lappi totesi. Little haki hyökkäyslevypallon, käynnisti nopean hyökkäyksen riistolla ja johti Suomen 21–17-johtoon runsaan 13 minuutin pelin jälkeen. Toto4 voitto-osuus: 338,09. Koisin tulos oli 410, jolla mestaruus irtosi jännittävien vaiheiden jälkeen ennen Espanjan Carlos Ortizia. Koponen ja Maxhuni ovat viiden vuorokauden mittaisessa karanteenissa, joten he eivät pääse pelaamaan myöskään maanantain vieraspelissä Sloveniassa. Kisan kärkinelikko mahtuu vain 8,8 sekunnin sisään. 6. Ortiz hyppäsi tuloksen 400. päivän jälkeen, 7/17 ek:ta: 1) Thierry Neuville Belgia, Hyundai 1.02.31,2, 2) Kalle Rovanperä/Jonne Halttunen Suomi, Toyota jäljessä 4,3 sekuntia, 3) Elfyn Evans Britannia, Toyota –7,4, 4) Esapekka Lappi/Janne Ferm Suomi, Toyota –8,8, 5) Oliver Solberg Ruotsi, Hyundai –28,1, 6) Takamoto Katsuta Japani, Toyota –1.18,9, 7) Adrien Fourmaux Ranska, Ford –1.32,9, 8) Gus Greensmith Britannia, Ford –1.48,1, 9) Andreas Mikkelsen Norja, Skoda –3.08,9, 10) Ole Christian Veiby Norja, Volkswagen –3.13,0,...13) Jari Huttunen/Mikko Lukka Suomi, Ford –3.23,2, ...15) Eerik Pietarinen/Antti Linnaketo Suomi, Volkswagen –4.07,4. 3. 2 Lentopallo Miesten Mestaruusliiga: TuTo Volley–Hurrikaani 0–3 (18–25, 17– 25, 21–25) VaLePa–PerPo 3–1 (25–17, 25–14, 18–25, 25–21) VaLePa ......23 14 6 1 2 64– 25 55 Savo Volley 25 17 2 2 4 63– 31 57 Akaa-Volley 27 18 2 7 61– 37 56 Tiikerit .......26 12 6 1 7 61– 42 49 Hurrikaani 27 12 3 3 9 55– 47 45 Loimu ........24 10 3 1 10 47– 46 37 Hurmos .....24 10 7 7 47– 47 37 Ducks ........ Lauantaina ajetaan kuusi erikoiskoetta. Raiko Häyrinen ESPOO (STT) Sasu Salin upotti seitsemän kolmosta ja johti 25 pisteellä Suomen koripallomaajoukkueen 86–76-voittoon Sloveniasta MM-karsintapelissä Espoossa. 10. 2 Rahapelit Keno: Perjantai 25. 7. joulukuuta jälkeen. WRC2-luokassa Jari Huttunen ajaa neljännellä sijalla 14 sekunnin päässä kärjestä. 53) Kalle Heikkinen Suomi 86,5 (101,5),... 2. Maailmancupin pistetilanne 20/28 kilpailun jälkeen: 1) Geiger 1?234, 2) Ryoyu Kobayashi Japani 1?222, 3) Granerud 990,... 4. joukkuemäki (Lahti), 27.?2. Tuommoisissa olosuhteissa virheet ovat lähellä, kun mennään koko ajan penkkoja pitkin, mutta tulimme virheittä läpi. lähtö, lv 2100 m: 1) Ne Quitte Pas/Mauri Jaara 19,6 (2,16), 2) Clapton Treb 19,1 (4,35).3) Sandcastle 19,1 (12,19).4) Pastor’s Son 20,1 (14,46).poissa: 8. Voimme olla erittäin tyytyväisiä suoritukseemme, Rovanperä sanoi. Rovanperä ja Lappi voittotaistelussa Autourheilu Rovanperä lähti reitille auramiehenä. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) GlobalSatisfaction*/Santtu Raitala 15,9 (9,05), 2) Vesuvio Wise L.* 16,7 (3,6).3) Ida’s Owen 16,5 (24,64).4) Uconn Grif 16,6 (38,5). Koko viikon kestävät kisat ovat edelleen käynnissä. Troikka: 807,64. –?Lähtöpaikan pitäisi olla tosi hyvä, joten yritetään käyttää se mahdollisimman hyvin. Edelle ennätti vain Hyundain Thierry Neuville 4,3 sekunnin turvin. LP-Vampula–Helsinki Volley, LP Kangasala–OrPo, LP Viesti–Puijo Wolley. Vauhti oli ihan okei, mutta renkaat kuluivat liikaa. Trap: Miehet: Vili Kopra Orimattilan Seudun Urheiluampujat, Jukka Laakso Orimattilan Seudun Urheiluampujat. Kansainvälisen koripalloliiton määräysten mukaan MM-karsintapeleihin osallistuvat pelaajat joutuivat PCR-testiin peliä edeltävänä päivänä, jos eivät olleet sairastaneet koronaa 1. Häntä ennen Suomen peliä olivat johtaneet Ilari Seppälä ja Jamar Wilson, mutta Littlen urheilullisuus ja fyysisyys jo 17-vuotiaana ovat Suomen takamieskaartin parasta laatua, vaikka hän ei pisteitä vielä onnistunutkaan tekemään. Kois hyppäsi mestaruuden EM-hallissa 2 Autourheilu Uumaja, Ruotsi: Rallin MM-sarjan 2/13 kilpailu, Ruotsin ralli: Tilanne 1. Viiden ensimmäisen kilpailupäivän aikana suomalaiset ovat saavuttaneet kolme kultaa, yhdeksän hopeaa ja yhdeksän pronssia. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI Aki Hietavala UUMAJA (STT) Toyotan Kalle Rovanperä on Ruotsin MM-rallissa toisella sijalla perjantain ajopäivän jälkeen. Little keräsi yhteensä kuusi korisyöttöä, kolme levypalloa ja kaksi riistoa runsaassa kahdessatoista peliminuutissa. Eerik Pietarinen on kuudentena. Naiset: Marjut Heinonen Oulun Seudun Haulikkoampujat, Heidi Hämäläinen Sibbo Skyttegille. Loimu–Tiikerit, Ducks–Savo Volley. 8) Suomi (Julia Tervahartiala, Sofia Mattila, Jenny Rautionaho, Julia Kykkänen) 587,7. Toto (1-7-11): 2,16 1,98-1,89-3,18 5,97. Toto (6-7-13): 19,75 5,25-2,38-3,40 34,11. TOYOTAN vahvaa panosta avauspäivänä täydensivät Elfyn Evans kolmannella ja Esapekka Lappi neljännellä sijallaan. Toto (7-6-2): 1,55 1,10-1,53-1,23 11,04. –?Tämä oli varmasti maksimisuoritus, mitä voi tehdä aura-autona. Toto (1-11-9): 4,31 1,50-2,20-2,23 14,99. lähtö, lv 2100 m Aloittelevien ohjastajien lähtö: 1) Gonjamin/Viljami Pylkkänen 18,3a (21,58), 2) Some Come 18,4a (4,39).3) Daniel Speed 18,7a (22,24).4) Kwakiuti Boko 19,0a (24,46).poissa: 5. Kolmannen neljänneksen lopullla Suomi käväisi parhaimmillaan 52–42-johdossa, mutta viimeiseen taukoon mennessä Slovenia imi eron pisteeseen (58– 57). 27 4 2 2 19 29– 67 18 PerPo .........26 5 3 18 29– 65 18 Etta ............22 4 1 17 23– 56 14 Seuraavat ottelut: 26.?2. Kisoihin osallistuu noin 3?000 yleisurheilijaa eri puolilta Eurooppaa. M60, 66 kg (2): 1) Jari Friis KoJy 97,5. Mutta toisen epäonni on toisen mahdollisuus. Ralli päättyy sunnuntaina. päivän tuloksia: M70, 120 kg (2): 1) Mikko Seikkula KoJy 135. lähtö, lv 2120 m: 1) Iron Queen/Mauri Jaara 19,6 (2,1), 2) Francis Coccola 19,8 (4,2).3) Fiador 19,2 (8,35).4) Fast Flash 19,6 (62,65).poissa: 5, 6. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2100 m: 1) Amiraal Victor/Jukka-Pekka Kauhanen 16,0a (4,31), 2) Benjamin Song 16,2a (8,54).3) Zio Paperone Jet 16,3a (10,18).4) All In Laddie 16,3a (9,38).poissa: 8. 2 Mäkihyppy Lahti: Miesten maailmancupin kilpailu (HS130): 1) Stefan Kraft Itävalta 283,1 pistettä (124,5–131 metriä), 2) Halvor Egner Granerud Norja 268,2 (127,5–125,5), 3) Piotr Zyla Puola 268,0 (120,5–129,5), 4) Markus Eisenbichler Saksa 267,9 (127–125), 5) Karl Geiger Saksa 267,5 (122–127,5), 6) Ulrich Wohlgenannt Itävalta 263,0 (126–118),... Hinzenbach, Itävalta: Naisten maailmancup, joukkuemäki (HS90): 1) Itävalta 819,0 pistettä, 2) Venäjä 783,9, 3) Slovenia 783,4,... 2. Toto4 voittoosuus: 599,34. 50) Kytösaho 23,... 8. Vapaaheittojen jälkeen Suomi käytti koko kentän puolustusta hidastamaan Slovenian pelinrakentelua. Toto (2-1-3): 2,10 1,42-1,36-1,71 3,63. –?Tilanne on aika hyvä. Kolme minuuttia ennen loppua Suomi irtautui 73–65-johtoon, eikä enää päästänyt Sloveniaa voittokamppailuun. 41) Niko Kytösaho Suomi 103,6 (107,5),... LAUANTAI 26.2.2022 Keskipohjanmaa A20 BRAGA Himangan Urheilijoita edustava Kalajoella asuva Antti Kois hyppäsi 50-vuotiaiden sarjan mestariksi Euroopan aikuisyleisurheilujärjestön (EMA) järjestämissä hallimestaruuskisoissa Portugalin Bragassa. M50, 74 kg (3): 1) Timo Parviainen HVV 137,5, 2) Anders Enkvist PV 125. 9. Espoossa nähtiin vahva mielipide siihen, kenestä on tulossa koripallomaajoukkueen ykköspelinjohtaja Koposen uran kääntyessä loppusuoralleen. Suomen saldo kolmen ensimmäisen MMkarsintapelin jälkeen on kaksi voittoa ja yksi tappio. Päiväarvonta Oikeat numerot: 2, 5, 19, 22, 24, 29, 32, 34, 35, 38, 39, 40, 42, 43, 47, 49, 53, 55, 61, 63 Kunkkunumero: 34 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 6, 13, 16, 20, 21, 23, 28, 31, 33, 34, 37, 39, 40, 41, 45, 54, 55, 56, 65, 67 Kunkkunumero: 16 2 Ammunta Helsinki: Suomen joukkue haulikkolajien maailmancup Kyproksen Nikosiaan 8.–19. 27 9 1 2 15 41– 57 31 TuTo ........... Toto (10-5-12): 9,05 2,86-2,17-5,99 15,99. Suomen tärkein taktinen tavoite otteluun oli Slovenian vauhtipelin pysäyttäminen. Hänen ensimmäinen kolmosensa jäi eturautaan, mutta sen jälkeen vahvat suoritukset seurasivat toisiaan. Lappi ajoi päivän aikana yhden pohja-ajan ja nakutti tukun aikoja kärkikolmikkoon. lähtö, sh 2120 m: 1) Varjohehku/Timo Mäkäräinen 37,1 (4,56), 2) Zähikäinen 36,7 (14,97).3) Rautianna 36,2 (49,21).4) Lentopetroli 36,2 x (3,57).poissa: 13. Toto (8-1-2): 21,58 3,28-2,41-4,10 27,99. 17) Antti Aalto Suomi 247,1 (121–122,5), 18) Eetu Nousiainen Suomi 246,4 (118–122),... Toholammin Urheilijoiden Antti Koskela puolestaan sijoittui seitsemänneksi 60-vuotiaiden korkeushypyssä tuloksella 145. Troikka: 895,50. 2 Ravit Kuopio: 1. 74 kg (3): 1) Erkki Rajala PV 165. lähtö, lv 2100 m: 1) Gambling Face/ Martta Smura m1,17,5 (1,55), 2) Easy Vacation m1,18,2 (20,51).3) Silica One m1,20,9 (5,99).4) Triple Ray m1,19,3 (21,33). Toto (210-11): 4,56 3,13-3,19-5,38 41,24. Lauantain kuudelle erikoiskokeelle Rovanperän lähtöpaikka paranee huomattavasti, kun hän pääsee takajoukoissa reitille. lähtö, sh 2100 m: 1) Fuego/Santtu Raitala 31,7 (8,74), 2) Meleko Rinsessa 33,5 (3,89).3) Vuoren Isommus 32,7 (15,05).4) Kona 32,0 (18,69).poissa: 12. 105 kg (3): 1) Harri Tirronen JoPuPo 165, 3) Heikki Sammallahti KoJy 130. 27 19 4 1 3 74– 26 66 LP Viesti ....26 20 1 3 2 70– 25 65 OrPo ..........25 12 3 1 9 52– 40 43 H-linna.......25 11 2 2 10 46– 44 39 Puijo Wolley 26 10 3 3 10 46– 50 39 JymyVolley 26 9 3 2 12 44– 54 35 Vampula ....26 10 1 3 12 41– 50 35 LiigaPloki ...28 8 1 2 17 41– 61 28 WoVo .........28 8 2 18 34– 61 26 Helsinki .....26 1 25 9– 76 3 Seuraavat ottelut: 26.?2. Toto4 voitto-osuus: 2197,60. Rovanperän suoritus oli kova, sillä nuori suomalaiskuski joutui lähtemään reitille ensimmäisenä autona. –?Tiesimme, että toinen lenkki tulee olemaan tosi vaikea. Susijengi komeaan voittoon Sasu Salin oli Suomen avainpelaaja Sloveniaa vastaan. Suomen kärkipelinjohtajat Petteri Koponen ja Edon Maxhuni joutuivat pois kokoonpanosta koronavirustartuntojen takia ja ovat karanteenin takia sivussa myös maanantain vieraspelistä Sloveniassa. Asetelmat ovat aika hyvät, ja pystymme varmasti taistelemaan voitosta, Rovanperä summasi. lähtö, Toto4-2 TROIKKA-1, sh 2100 m: 1) Piitaikuri/Janne Räisänen 28,6 (19,75), 2) Walene 27,9 (3,4).3) Larkko 28,2 (8,98).4) Kukkarosuon Veera 29,4 (34,35).poissa: 2, 4