Itävalta uhkasi Suomen kakkospaikkaa loppuun asti. Yhdistetyn sprintti toi Suomeen komeita sijoituksia. . .17-22 Sarjakuvat . . . On kuitenkin toinen asia, mitä hän opettaa. . . . Omatkin vaivat katosivat sen siliän tien. Kuva: Timo Talus Arto Hietalahti (KP) Arkkipiispa Jukka Paarma sanoo suvaitsevaisuutta hyveeksi. Hänellä oli katkeruus ja viha aatelisempaa elämää kohtaan, eikä sieltä varmasti katsottu hyvällä sitä, että kansa vielä ihaili häntä, arvioi Antti-Roiko. . . Silti Mika on yhä suosikkiurheilija. . .2 Maakunta . . . Vierailun suuri haaste on saada tukea Yhdysvaltain Irakin vastaisille pakotteille arabimailta, jotka tällä hetkellä pitävät Israelia suurena uhkana turvallisuudelleen. Keskeisimmissä opeissa kirkon on kuitenkin oltava tiukka. Niin paljon kun se poika on hiihtoon satsannut, Anja harmittelee. . . . . . Sen sijaan asioissa, jotka eivät ole pelastuksen kannalta kaikkein tärkeimpiä kirkolla on varaa olla suvaitsevainen. .9-12 Kulttuuri . . . . Keskipohjalaisedustajista parhaiten menestyi TU:n Marko Kotila, joka kiri mainiosti 3000 metrin voittajaksi kauden kotimaisella kärkiajalla 7.59,67. Myllylän paikallinen lääkäri Pekka Reinvuo kaatui itsekin sairaspetiin. . .5-7 Ulkomaat . Marco Baacken yllätysvoitto tiesi vedonlyönnissä huimaa 725:n kerrointa. . . Molemmissa kilpailuissa otti Saksa selkävoiton meikäläisistä. . Sivu 22 Suomi voitti naisten yleisurheilumaaottelun s Yhteistyö, ammattiohjaajat ja koulutus ovat harrastajateatterien elinvoimaisuuden ja kehityksen avaimia. . . . . . . – Sopivasti jäi parannettavaa ensi talveksi. . . . .3-4 Kotimaa . Yhdistetyn muut mitalit menivät saksalaisille. Vaikka kirkko on raamatullisin perustein naispappeuden kannalla, se hyväksyy työntekijöikseen ja papeikseen niitäkin, jotka ajattelevat tästä asiasta toisin. Kuva: Johnny Holmén Ulkomaat Kulttuuri Urheilu -15 -15 1-4 m/s Haapajärvi poti Myllylän mukana -14 Seppo Luokkala LAHTI (KP) Hopea oli Suomen väri MM-hiihtojen toiseksi viimeisenä kilpailupäivänä. Tiede ei pysty vastaamaan ihmisen ikuisiin peruskysymyksiin esimerkiksi elämän tarkoituksesta. .13 Mielipide . Esimerkkinä Paarma mainitsee naispappeuden. . Taiteilija on taas kansan huulilla tuoreen elämänkertaelokuvan myötä. Vielä torstaina Savola valitteli ärtyneisyyttä ja jopa lievää masennusta. . . . Kuva: Clas-Olav Slotte s Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell aloitti lauantaina virkakautensa ensimmäisen kiertomatkan Lähi-itään. Sivu 12 Opista ei voi tinkiä Arkkipiispa Jukka Paarma: Arkkipiispa Jukka Paarma sanoo, ettei kirkko voi olla suvaitsevainen kristinuskon ydinkohtien osalta. Hän on kova sana viidelläkympilläkin. . . .14-15 Sää . Ensin Samppa Lajunen kiristi ladulla kakkoseksi yhdistetyn sprintissa ja illalla liideltiin kakkoseksi kahdesti siirretyssä suurmäen joukkuekisassa. . . . . . Oman nuoruutensa kyseenalaista sankaria olivat tulleet muistelemaan Krister ja Riitta Bergroth sekä Markku Antti-Roiko. .25 Tv, Radio . . Kunhan sijan tai kaksi tästä mennään eteenpäin, niin sitten on hyvä, kommentoivat Lajunen ja Tallus hiihdon jälkeen. . . . Vaikka Suomi hieman piristyi lopussa Ville Kanteen ja Janne Ahosen hypyillä, jäi eroksi lähes 40 pistettä. . . . – Kristinuskon ytimestä emme halua tinkiä tuumaakaan, Paarma vakuuttaa Keskipohjanmaalle antamassaan haastattelussa. Ruotsin miehet olivat puolestaan ylivoimaisia 120 pisteellä. . – Irwin pilkkasi vallanpitäjää, haistatteli paskat, mikä oli pikkuisen arka asia. . Sivu 8 Powellilla vaikeaa Lähi-idässä. . . . . . . . Suomi sai 107, Ruotsi sata ja baltit 61 pistettä. . . . . . . . Myllylän mukana myötäeläneessä kaupungissa kaikki on taas reilassa. . . . . . . . . . Entinen haapajärvinen Anja Heiskari on asunut muutaman vuoden Kärsämäellä. . . . . . . Verottaja halusi vähän näpäyttää ja ojentaa häntä, arvelee Antti-Roiko elokuvan perusteella. . . Ydinkysymyksissä ne seinät eivät ole niin leveät meidänkään kirkossamme, arkkipiispa toteaa. – Voiko ihanampaa aamua olla. . . Keski-Pohjanmaan Opiston uusi näyttämötaiteen opettaja Jouni Uhlgren uskoo, että koulutus piristää pitkäänkin näyttelemistä harrastaneita. . . . Hän uskoo, että valtiovalta maksoi potut pottuina ja rankaisi miestä ankarilla veromätkyillä. . – Ihmisyys saattaa olla vaarassa, jos ihmisen perimää ruvetaan muuttelemaan. Arkkipiispa Paarman mielestä tieteen kehitys ei uhkaa uskonnon asemaa. . – Pappi voi kyllä ajatella itsenäisesti ja esittää hankalia kysymyksiä. He ovat tärkeitä ryhmän elossapysymiselle ja kehitykselle. . – Pilkanteolla ja renttuilulla oli vaikutusta taloudelliseen syöksyyn. . . . . Jorma arvioi, että koko Haapajärvi on nyt paremmassa kunnossa kuin muutamia päiviä sitten. . . Kuva: Jukka Lehojärvi s Suomi voitti Uumajassa yleisurheilun tämänvuotisen sisäratojen kolmimaaottelun Ruotsia ja Baltian maiden yhdistettyä naisten joukkuetta vastaan. – Jo helpon lykkäs. . Samppa Lajusen hopean jatkona kesti nuori Jaakko Tallus neljänneksi. Näyttämötaiteen läänintaiteilija Eija-Irmeli Lahti on saanut myönteistä palautetta ryhmien tulisieluisten vetäjien koulutuksesta. . Sivu 13 Koulutus piristää Jouni Uhlgren selvittää harrastajien koulutustarpeita. . Hopea varmistui vasta Ahosen viimeisellä siivulla. . . Homoja lesbosuhteiden rekisteröintiä kirkko ei hyväksy eduskunnassa esitetyllä tavalla. .16 Urheilu . . . . . . . . . . .26-27 IRTONUMERO 7 MK Nro 55 SUNNUNTAINA 25. Hiihtohirmu Hannu Manninen porhalsi 20 sijaltaan hiihto-osuudella kuudenneksi. . Perjantaina Jorman olo oli kuin peipposella. Ehdotus vaarantaisi arkkipiispan mielestä avioliiton erityisaseman. . Sitä saatiin kahdesti. Sunnuntaiksi luvataan 12–17 asteen pakkasta, joten miesten 50 ja naisten 30 kilometriä hiihdetään jotenkin siedettävissä oloissa. . . . . Tulisi vaan lauhemmat kelit, että pääsisi itsekin ladulle. Sivu 9 Viesti kirkasti kaikkien mielet Anja Heiskarille tuli sairaan Mikan puolesta kyynel silmänurkkaan. . Saksan kvartetti teki tylyä jälkeä ensimmäisellä kierroksella. . . Geeniteknologian kehitys voi kyllä aiheuttaa suuria eettisiä ongelmia. Sivu 17 Hopea Suomen mitalivärinä Yhdistetyssä hyvät suoritukset, joukkuemäessä Saksa karkasi jo ensimmäisellä kierroksella Janne Ahonen tuuletti hopean merkiksi toisen hyppynsä jälkeen Lahden kisamontussa. . . Uhlgrenin mielestä harrastajien kannattaa hankkia koulutusta perusilmaisustakin eikä keskittyä vain tulossa olevaan produktioon. . . . . . . . Syyksi hän mainitsi Myllylän sairastelun. . . . . . . . Kuva: Clas-Olav Slotte/K-P Arkisto Samppa Lajunen taisteli hänelle jo turhan tutulle hopeasijalle yhdistetyn sprintissä. Siinä tulevat rajat vastaan. Viikolla, kun torstain vapauttava kisa oli vasta edessä, Haapajärvi käpristeli ärtymyksestä ja mielipahasta Mikan puolesta. Paikalla oli yllättävän paljon nuoria yläasteikäisiä, joita rälläkäs meno tuntui viehättävän. K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Sunnuntai A B Tänään . Mika pystyi hiihtämään. Sivu 16 Renttuilun viehätys Irwin -elokuva ihastutti elokuvaväkeä myös Kokkolassa Irwin Goodman Kokkolassa keikalla vuonna 1984. –·Kun käheä-äänistä Mikaa haastateltiin, tuli melkein tippa silmään. Kuva: Jukka Lehojärvi Outi Airola KOKKOLA (KP) Kansantaiteilija Irwinin elämästä kertova elokuva Rentun ruusu sai ensi-iltansa perjantaina Kokkolassa. HELMIKUUTA 2001 Sisältö Sääennuste Sivu 16 Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärvinen Jorma Savola puhkuu virtaa perjantaina aamulla. . Joukkuemäki ratkesi harmillisen nopeasti. . Suomi oli toinen 94 pisteettä. . .8 Viikonvaihde . . . Nyt ei ole huolen häivää. . .
Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Politiikan Taanila jätti 90-luvun puolivälissä. Ihmisen elämä koostuu monista osatekijöistä, perheestä, työstä ja vapaa-ajasta. Sana: "joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Sehän olisi upea saavutus, Aho muistuttaa. – Myllylä on luisteluhiihtäjänä teknisesti erittäin hyvä. Taanila on tyytyväinen Kokkolan koulutusmahdollisuuksiin. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Sydämelliset onnittelumme ja siunausta! Lapset perheineen KIITOS Sain elämäni räsymattoon kirkkaan ja mieleenpainuvan raidan 17.2.2001. Ei ihmisen poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta. – On tärkeää, että kaupunki on elinkeinopolitiikassaan määrätietoinen ja vahvistaa koko organisaationsa ajattelussa ja toiminnassa hyvää ja johdonmukaista palvelurakennetta ja yritysystävällistä mainetta. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@keskipohjanmaa.kpk.fi Toimitus: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.com Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Levikki 28 915 (LT 5/2000) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola . Ostamalla ei menestystä tule. Aho vietti viitisen päivää itsekin MM-Lahdessa. Hän kokenut ja osaa liuvuttaa suksia. Talvisin Taanilan ohjelmaan kuuluvat hiihto ja Lappi. Enimmillään Outokumpu Oy:n Kokkolan tehtaiden palkkalistoilla oli henkilökuntaa lähes 2 000 ja nyt 715, joista kuutisen sataa eläköityy lähimmän kymmenen vuoden aikana. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . – Kaikista on ollut apua, arvaamattoman paljon, vaikka ne ovatkin olleet täysin erilaisia "yrityksiä". – Sitä ei voi ostaa, se pitää ansaita johdonmukaisella työllä, jossa ovat olleet mukana niin yhtiön johto kuin koko henkilökunta. – Vaikka hyvä näinkin. Maria Murtomäki ja Jarmo Kilpeläinen, Kokkola 18.2. Aarne Ahon mukaan hiihtäjän tulisi tarkkailla huolella veriarvoja arvokisojen alla ja jättää tarvittaessa alppimajat väliin. – Meillä ainakaan ei ole mitään merkkejä, että mallia pitäisi muuttaa tai että omistajaohjaus ei toimisi. Aila ja Mika Pottala 16.2. 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . Marika ja Jari Arvola, Nivala 17.2. Virpi Mäkelä ja Jörgen Lillrank, Kruunupyy 17.2. 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Lääketieteellisestä tiedekunnasta lääketieteen lisensiaatin tutkinnon ovat suorittaneet Suvi-Johanna Heikkilä Kokkolasta ja Kaisa Karoliina Peltola Kalajoelta. äiti & isä Kokkolan mummu & vaari Kälviän mummu & vaari Tarja & Jari EN VIETÄ MERKKIPÄIVÄÄNI Leila Hovila Onnittelut Kiitokset LÄMPIMÄT ONNITTELUT 92 v. – Ihmisillä on hyvä olla, jos kaikki osatekijät ovat kunnossa. Muilla ei liene jakoa, Aarne veikkaa. Mikä on ollut KPO:n salaisuus. Katja Pelkonen ja Juha Salmela, Kalajoki 16.2. 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . Mari ja Vesa Ruuska, Halsua 15.2. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . – KPO:ssa konsepti toimii. Ilmoitushinnat 1.1.2001 alkaen mv värillinen 3:s sivu (moduloitu) 12,50 14,50 tekstissä 11,50 13,30 tekstin jälkeen 11,50 13,30 takasivu 12,50 14,50 välikannet 12,50 14,50 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Noora Varila ja Tomi Koskinen, Kaustinen 18.2. Kuva: Timo Talus Maanantaina 26.2. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 7,30 Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 610,-; värillinen 670,Lukijan markkinat (ti,to,la) 25,-/rivi (min. Virikkeitä tarvitaan ja Kokkolassa niitä on. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie , 69700 Veteli . Elofsson ei ole hiihtänyt monta kuninkuusmatkaa, joten varovainen hänenkin tulee olla. Rakenteellisesti olisi tärkeätä, että mies-ja naistyöpaikkoja olisi jokseenkin tasasuhtaisesti. – Meillä on hyvä verkosto koululaitosten ja viranomaisten kanssa, mikä on erittäin tärkeää varsinkin tulevaisuudessa, kun työvoimapula tulee. Kokkolalla on luontaista vetovoimaa. Tiia Hihnala ja Jani Ylikangas, Kokkola 19.2. 0600 16 316 Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. KPO:n hallintoneuvoston puheenjohtajuus jäi ja sitä hän hoitaa edelleen. – Kaikki ovat tärkeitä. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Taina Lehtonen Tyttö 29.1. Sen voittaa joko Mika tai Ruotsin Per Elofsson. Katja Mattinen ja Niko Pirttimaa, Ylivieska 12.2. Niina ja Timo Koutonen, Ylivieska 12.2. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . – Täällä on kaikki edellytykset menestyä. Mielestäni sekin menetelmä olisi ollut outo. Minna Isokääntä ja Kari Ojala, Kalajoki 14.2. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Ann-Charlotte Biskop-Grahn ja Janne Grahn, Kokkola 15.2. WIHURI OY METRO PIKATUKKU Annika Lithén on nimitetty pikatukkupäälliköksi Kokkolan Pikatukkuun 19.2. 2001 s KESKIPOHJANMAA Perhealbumi Tutkinnot Nimityksiä Merkkipäivät s viikko 8 Vihityt Merkkipäivät t. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . Yritystoiminnan on oltava omaehtoista ja perustuttava osaaviin ihmisiin. Valtionyhtiöistä hallintoneuvostoja on lakkautettu. – Luopuminen oli vaikea, mutta tietoinen valinta. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . – Kaupan on joka aamu lunastettava asiakkaansa luottamus Entä osuuskaupan hallintomalli. Aika ja voimavarat eivät riittäneet ja ajoin alas luottamustehtävät sitä mukaa, kun ne erääntyivät. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Meneillään olevaan koulutukseenkin haki yli 260 henkilöä, joista viisi prosenttia voitiin ottaa. Mutta toisaalta. (06) 827 2000 ark. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. – Aika on ollut erittäin mielenkiintoista ja on myös jatkossa, sillä tulevaisuus tuo tullessaan paljon uutta. täyttää 60 vuotta toimitusjohtaja, teollisuusneuvos Martti Haaman Helsingissä. Se auttaisi perheiden työpaikkasuunnittelua. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . Matti ja Pirkko perh. Mielellään. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Eeva ja Jari Jääskä, Ullava Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) Mika Myllylän entinen valmentaja ja nykyinen paikallinen avustaja Aarne Aho luottaa suosikkinsa mahdollisuuksiin tänään hiihdettävällä kuninkuusmatkalla, vapaan tyylin viidelläkympillä. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Päätoimensa ohessa hän toimi vuosia kokkolalaisessa kunnallispolitiikassa, viimeksi kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Riitta Koskela ja Peter Mäkelä, Kälviä Poika 09.2. Kirsi ja Pertti Laitala, Kalajoki 13.2. (06) 827 2234, . Tilille kertyneet varat 16 260 mk käytetään Kaustisen musiikkilukion toiminnan kehittämiseen. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . maaliskuuta. Autolautta Silja Europa on varattu kokonaan haitariväelle eri puolilta Suomea. 10:43-45 Aurinko nousee: Kokkolassa 7.48, (pimeä päättyy 7.00) Helsingissä 7.31, Utsjoella 7.57 Aurinko laskee: Kokkolassa 17.34, (pimeä alkaa 18.22) Helsingissä 17.37, Utsjoella 16.54 Nimipäivät huomenna: Nestori, Ingvar ja Ingval, ortodokseilla Pirkka Nimipäivät tänään: Tuija, Tuire ja Jessica, ortodokseilla Tarasi Tänään 60-vuotias Syntyneet Sunnuntaina 25.2. Sonja Savela ja Kimmo Ojalehto, Nivala 11.2. Maaret ja Kari Kalliokoski, Kokkola 15.2. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 60,1x50 tai 2x25 mm 120,1x75 mm 150,200,1x100 tai 2x50 mm 200,250,Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,50 mk/pmm Määräpaikkakorotus 0,30 mk/pmm Nimimerkkilisä 20,Laskutuslisä 20,+ alv Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Maria ja Risto Kakkuri, Kokkola 20.2. Monessa mukana Hallintojohtaja Antero Taanila viettää 60-vuotispäiväänsä perhepiirissä ilman vastaanottoa. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . 0204 52 1058 Pedersöre, Larsmo: ma-pe 7-9 . Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnasta ovat kasvatustieteen maisterin tutkinnon suorittaneet Aila Anneli Aakko Haapavedeltä ja Janne Ilmari Järnfors Kärsämäeltä. 2 riviä, sis. Nykyisin hän kuntoilee aktiivisesti, eikä osallistu enää seura-tai piiritoimintaan. – Nythän Isometsälle oli esitetty verenluovuttamista hemoglobiinitason laskemiseksi. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.2.2001 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein 12 kk 1056 mk 12 kk 1131 mk 6 kk 538 mk 6 kk 582 mk 4 kk 362 mk 4 kk 410 mk 3 kk 274 mk 3 kk 309 mk 2 kk 186 mk 1 kk 104 mk Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Kuva: Antti Savela Jouko Pensaari KOKKOLA (KP) Outokumpu Zinc Oy:n hallintojohtaja Antero Taanila on seurannut näköalapaikalta kolmen merkittävän keskipohjalaisen yhteisön kehitystä. Hän on koulutukseltaan hotellija ravintolaesimies ja on toiminut yrittäjänä. 480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . Silloin on myös aikaa ajatella monia asioita. KPO on esimerkillinen, menestyvä yritys, jonka taloudellinen rakenne kunnossa ja tuloskunto hyvä. Tuuli ja Ari Leppälä, Kokkola 15.2. Aarne on aika varma siitä, että terveenä ollessaan Myllylä olisi voittanut kaikki hiihtämänsä matkat. 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . Heidi Lappi ja Milko Jokela, Kannus 16.2. Kuninkuus kahden kauppa Aarne Aho luottaa Mika Myllylään Aarne Aho arvelee, että Suomen kansa pääsee lämmittelemään kultamitalista pakkasten keskellä. Laiva on lastattu hanureilla TURKU (STT) Runsaat 2 300 hanurimusiikin ystävää on jo ilmoittautunut Suurelle harmonikkaristeilylle Turusta 4.–5. Katja ja Marko Pesola, Espoo 14.2. Lentsu saattoi viedä kestävyyttä. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Pauliina ja Jaakko Saari, Veteli 15.2. Risteilyn ohjelmassa on Kultaisen ja Hopeisen harmonikan semifinaalikilpailu, joissa valitaan osallistujat kesän finaaliin.. Kokkolan tulevaisuuden Taanila näkee myönteisenä. – Eli pieni reunaehto pitää laittaa. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Päivi ja Marko Berg, Kruunupyy 20.2. Virpi Brandt-Enlund ja Sixten Enlund, Kokkola 18.2. (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . Taanila on ollut vahvasti mukana myös urheilu-ja liikuntaelämässä. Birgit ja Antti Tokola, Kokkola 14.2. – Harri jäi voittajasta 30 kilometrillä vain runsaan minuutin. Erja ja Pauli Kauppila, Merijärvi 18.2. Itse olen pysynyt terveenä, mitä nyt tänään tuntuu olevan kurkku vähän kipeänä. Maanantaina 60 vuotta täyttävä Taanila on pitkän linjan kumpulainen sanan varsinaisessa merkityksessä. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Susanna ja Tom Korhonen, Kokkola 14.2. – Kyllä. Hän on hyvä, mutta niin on Mikakin. Mervi ja Mikko Peltokorpi, Sievi 20.2. – Osaaminen lähtee johdosta ja päättyy suorittavaan portaaseen. Tempoa riittää ja liuku on riittävän pitkä. Doping-kohua Aho haluaa kommentoida sen verran, että hän ihmettelee julkisuudessa ollutta mielipidettä keinosta alentaa sallitulla tavalla veren hemoglobiinia ennen lähtöä. Pois hän lähti Mikan sairastuttua. Kultaa viestissä ja ehkä vielä mitali kuninkuusmatkalta. Anja Laulumaa ja Raimo Lyytikäinen, Nivala 14.2. Marika ja Janne Korkiakangas, Haapajärvi 13.2. Eija ja Timo Krapu, Alavieska 15.2. Perhe hoituu perhepiirissä, työn hoitaa työnantaja, mutta vapaaajan virikkeistä ja tarjonnasta vastaa myös yhteiskunta. Leila Toiviainen ja Ralf Finne, Kokkola 13.2. – Kisa on nähdäkseni kahden kauppa. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Viimeiset 30 vuotta Taanila on työskennellyt henkilöstöhallinnossa ja on voinut seurata lähempää kuin ehkä kukaan muu Kokkolan tehtaiden kehitystä, muodonmuutosta. Itse kaupankäynnissä KPO:n valttina ja nousun taustalla on Taanilan mukaan ollut hintaedullisuus ja luottamus. Taanila kiittää Kokkolan sinkkiyhtiön imagoa. Minna ja Jukka Isomaa, Kokkola 15.2. Kirsi ja Mika Törnvall, Kalajoki 12.2. Evijärvellä avioliittoon vihittiin 1.1.2001 Milena Tuikka ja Arto Nabbvik Valokuvausliike Pesonen Marjatta ja Matti yhteisiä vuosia 40 26.2.01. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Katri ja Sampo Sorvari, Kalajoki 19.2. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Taanila korostaa yritysten ja ympäristön välistä vuorovaikutusta. 2001 lähtien. Sitä käsitystä Aarne ei hyväksy, että Elofsson olisi Mikaa parempi luistelija. Vuodesta 1992 lähtien hän on johtanut Suomen toiseksi merkittävimmän alueosuuskaupan, KPO:n hallintoneuvostoa. Eteläväylä, Kokkola. Terveen Mikan puolesta Aho olisi jo varma, mutta sairastelu on voinut jättää jälkensä kestävyysominaisuuksiin. Koko rintaman täytyy olla kunnossa, kustannustehokas ja laadukas. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . Kun eroa vertaa Mikan ja Harrin vauhtiin SM-kisoissa ja ylipäätään, Mika olisi voittanut selvästi 15 ja 30 kilometriä, Aarne arvioi. Tiina Koskimies ja Markku Ruppa, Mikkeli 11.2. Raili "Muori" Wennman KIITOS Lämmin kiitokseni Teille kaikille, jotka olette muistaneet minua monin eri tavoin. 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . – Kävelen syksyt ja talvet töihin yhteensä 13-14 kilometriä päivässä ja uskon, että sillä on kunnon kannalta todella paljon merkitystä. – Meni paras tunnelma. Olga-mummolle Sieviin t. – Nyt meille on helppo saada uutta henkilökuntaa. Hän otti tuntumaa tulevaan työnantajaan kesällä 1963 ja seuraavana vuonna hän aloitti Kokkolan tehtaiden taloushallinnossa. – Varteenotettava haastaja on Norjan Thomas Alsgård. Hallintoneuvosto vastaa strategioista ja puheenjohtaja toimii toimitusjohtajan sparraajana, mutta emme puutu tietenkään käytännön kaupankäyntiin. Kati Kangas ja Janne Kaattari, Kruunupyy 13.2. Mark
Onneksi kokkolalaiset ihmiset ovat avuliaita näkövammaisia kohtaan. – Maailman vanhimpana biotekniikkana pidetään oluen valmistamista, sanoo Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori Matti Sarvas. Rasmussen kuitenkin muistuttaa biotekniikan eettisistä ongelmista. Seuraavina vuosikymmeninä toiminnan painopiste siirtyi paikallistasolta alueelliseksi ja valtakunnalliseksi. Tyypillisiä bioteknisiä tuotteita ovat kemikaalit, kuten pesupulverien entsyymit. Paikallistoiminnan rynnistys 80-luvulla Sokeiden ja vaikeasti heikkonäköisten järjestötoiminta otti ensi askeleitaan Suomessa reilut 100 vuotta sitten. Osallistujamäärä tippui aikaisemmista vuosista osin siksi, koska jotkut vakiokävijöistä luulivat, että pilkit on kovan pakkasen takia peruttu. Poliisi on ottanut kiinni yhden miehen taposta epäiltynä. maaliskuuta. Tuulta ei ollut. Matkalan tieltä kärkikolmion takaa tullut auto törmäsi Peltokorventietä Kokkolan suuntaan ajaneen auton kylkeen. Biotekniikan katsotaan sisältävän monenlaisia eettisiä ongelmia. Biotekniikan tai bioteknologian määritelmä on laaja, mutta yleensä sillä tarkoitetaan mikrobien sekä eläinja kasvisolujen hyödyntämistä esimerkiksi lääkkeiden valmistamisessa. Tästä on seurannut, että näkövammaisten harrastus-, virkistysja vertaistukitoiminnan rinnalle on noussut paikallisista asioista tiedottaminen näkövammaisille sopivassa muodossa. Paloon ei löytynyt luonnollista syttymissyytä, eli sitä epäillään tahallaan sytytetyksi. Persson on tuonut asian esille mm. Asukkaalla ei ollut hengenvaaraa. Kerhon puheenjohtaja Osmo Leppänen kertoo, että kuhunkin kuukausitapaamiseen on valittu joku kerholaisia kiinnostava aihe. MÄNTTÄ (STT) Kaksi keski-ikäistä miestä on löydetty surmattuina Mäntässä. Nykyinen Renko-koira hänellä on ollut reilut puoli vuotta, mikä aika on mennyt totuttelussa. Noin 40 säätä pelkäämätöntä ja hyvin itsensä vaatettanutta pilkkijää narrasi Vääräjoen mateita Sipilän suvanteella. KRUUNUPYY (KP) Vanhahkon, kaksikerroksisen omakotitalon yläkerta vaurioitui pahoin lauantai-iltana sattuneessa tulipalossa Kruunupyyn Hopsalan kylässä. OULAINEN (KP) Oulaisissa Irvantien varressa syttyi varastorakennus tuleen lauantaina aamuyöstä. Vaikeimmat liittyvät ihmisten ja eläinten geenien muunteluun. Perssonin mielestä päämäärä on vaikea toteuttaa, mikäli EU ei ole biotekniikassa eturintamassa. Kerho toimi aluksi Kokkolan kaupungin vammaisjärjestöjen käyttöön luovuttamissa tiloissa Mariankatu 21 A:n kiinteistössä. Entistä tärkeämmäksi osaksi paikallistoimintaa onkin tullut juuri näkövammaisten tarpeista ja toiminnasta kertominen paikallisille päättäjille, palvelujen tuottajille ja kaikille muillekin. – Vammaisjärjestöjen ja kunnallisten päättäjien sekä palvelujen tuottajien hyvällä yhteistyöllä voidaan turvata kaikille kuntalaisille yhdenvertaiset mahdollisuudet tasa-arvoiseen, täysipainoiseen ja aktiiviseen elämään. – Paikallistoiminnan uusi rynnistys alkoi 1980-luvulla, jolloin muun muassa kuntien asema korostui ja Näkövammaisten Keskusliitto uudisti sääntönsä. Samaa ei valitettavasti voida sanoa lakien käytännön toteutuksesta, josta vastuu on pääasiassa kunnilla. Poliisi kaipaa havaintoja henkilöistä ja tapahtumista, jotka voivat liittyä asiaan. Kerhossa on noin 60 aktiivijäsentä, Pohjanmaan alueyhdistyksen jäsenmäärä on 870. Palon havaitseminen aikaisessa vaiheessa esti mittavien omaisuusvahinkojen synnyn. – Se on sektori, joka tarjoaa mahdollisuuden luoda paljon houkuttelevia työpaikkoja jäsenmaihin, Rasmussen kirjoittaa. Kuutamopilkit arktisissa oloissa Marko Ruonala BRYSSEL (STT) EU-puheenjohtaja Ruotsin pääministerin Göran Perssonin esitys biotekniikan esille nostamisesta Tukholman huippukokouksessa on saanut pidättyvän vastaanoton. Ylivieskalainen Arto Salmela onnistui pilkkimisessä erinomaisesti. Kerhoiltoja kerran kuussa Kokkolanseudun näkövammaisten kerhon perustava kokous oli tammikuun 20. Omakotitalon yläkerta paloi Kruunupyyssä. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 25.2. Vaikka johtajakoulutus onkin tärkeä syy naisten hakeutumiseen asepalvelukseen, heidän motiivinsa armeijaan tuloon ovat moninaisia. Pääministeri Tony Blairin mielestä alaa pitäisi kehittää siten, että yritysten ja työpaikkojen määrä vastaa Yhdysvaltoja. Kaksi miestä tapettiin KÄLVIÄ (KP) Kuljettajat loukkaantuivat lievästi Kälviällä lauantaina iltapäivällä sattuneessa kahden henkilöauton risteyskolarissa. – Päätöksenteko on tullut lähemmäs kuntalaisia. – Veisi aikaa luetella kaikki vierailijat. Poliisi arvioi tähänastisten tutkimusten perusteella, että miehet on surmattu torstaina iltapäivällä tai illalla. Edellinen koira ehti palvella emäntäänsä 12 vuotta. Sääntöuudistus hajautti toiminnan kolmeen organisaatiotasoon, keskusliittoon ja sen jäseninä oleviin alueellisiin ja valtakunnallisiin yhdistyksiin sekä kolmantena tasona alueyhdistysten alaisuudessa toimiviin paikallisyhdistyksiin, alaosastoihin ja kerhoihin. Poliisi sai ilmoituksen onnettomuudesta kello 14.40. Alpo Murtoniemen mukaan pakkasmittari lähenteli 30 miinusastetta, kun kisa iltayhdentoista aikoihin päättyi. Aluehälytyskeskus sai hälytyksen noin seitsemän aikaan. Taivas oli kirkas, joten sekä pilkkijät että yleisö saivat ihastella kaunista kuutamoa. Myös kattorakennelmaa tuhoutui hieman, mutta tuli ei päässyt leviämään varaston sisälle. Tervetuloa kyselemään! -asiantuntija, optikko Juha Miettinen KOKKOLA (KP) – Tunnetusti Suomessa on yksi Euroopan parhaista vammaislainsäädännöistä. Alustajiksi on hankittu päteviä alojensa asiantuntijoita. EU:n komission mukaan ala työllistää Yhdysvalloissa 160 000 ihmistä, mutta unionissa vain 50 000. Kolmiokolari Kälviällä Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Raution perinteiset kuutamopilkit järjestettiin arktisissa olosuhteissa perjantai-iltana. Ruotsalaislähteiden mukaan maassa on ihmetelty, miksi Persson nosti eettisesti ja poliittisesti arkaluontoisen asian esille ennen Tukholman kokousta, joka on jatkoa Lissabonille. – Piippauksia on täällä radanvarrella ja ihan Tehtaankadullakin eli tilanne on aika hyvä. – Voisikohan osasyynä olla myös päättäjien ja palvelujen tuottajien tiedonpuute näkövammaisten tarpeista ja palvelujen tarvitsijoiden määristä. Jalkakäytäville pitäisi saada korkeammat korotukset. Autot romuttuivat pahoin. Englanti kuuluu harvoihin tukijoihin. EU asetti viime vuonna Lissabonissa tavoitteeksi nousta maailman johtavaksi tietoyhteiskuntaan perustuvaksi taloudeksi 2010 mennessä. Vammaislakien käytännön toteutus onnahtelee Kokkolanseudun näkövammaiskerholla 20-vuotisjuhla Kruunupyyssä asuva ja Kokkolassa hierojana työskentelevä Gun-Len Drycksbäck on käyttänyt opaskoiraa vuodesta 1977. Myönteisin on Tanskan pääministeri Poul Nyrup Rasmussen, joka ottaisi biotekniikan ns. Miehistä sotilasjohtajiksi koulutetaan keskimäärin kolmannes ikäluokasta. – Etenkin talvella on koiran kanssa hankala liikkua, kun se ei huomaa missä katu alkaa. Sen jälkeen saatiin omat tilat ensin Tehtaankatu 18:sta, ja sitten Tervakartanon Juttutuvasta Tehtaankatu 29:stä, joka on nykyinen toimipaikka. Kivelän mukaan paikallistason toimintaa tarvitaan yhä enemmän aikana, jolloin kunnille on sälytetty vastuuta julkisten palvelujen tuottajina. Hyvitämme niistä vaihdossa ostaessasi moniteholasit (kehys + linssit) ostaessasi 1-teholasit (kehys + linssit) viimeisintä linssiteknologiaa maailmassa 500,300,tai Pekka Järvinen Kokkolan liikkeessä ma 26.2. 2001 Maakunta 3 MESTARIN MAHTAVA MAALISTARJOUS www.nakomestari.fi Tuo vanhat silmälasisi meille. Hänen mielestä eettisiä kysymyksiä selvitettävä, mutta myös biotekniikan tarjoamia mahdollisuuksia. – Olen paljon pohtinut ja surrut vallitsevaa tilannetta. Varaston seinää paloi muutamia neliöitä. Biotekniikan mullistus tapahtui geeniteknologian myötä. Kuukausitapaamisten lisäksi näkövammaiskerho tekee retkiä ja osallistuu säännöllisesti Pohjanmaan Näkövammaisyhdistyksen tilaisuuksiin. Niinpä jokivarteen pystytyn teltan kamiinasta savu nousi pystysuoraan kohti taivasta. Myös viime vuoden voittaja sieviläinen Jari Anttila sai yli kahden kilon painoisen saaliin. Ruumiit löytyivät perjantaina iltapäivällä Mäntän Savusenmäessä sijaitsevasta usean huoneiston puutalosta. Koska tapahtumalla ei ole pakkasrajaa, se vietiin läpi. Autoissa ei ollut matkustajia. Vahinkojen suuruutta ei vielä iltapimeässä osattu tarkkaan arvioida. "Aika selvä kaupunki" Kerhotoimikunnan jäsen Gun-Len Drycksbäck sanoo, että Kokkola on näkövammaisen kannalta aika selvä kaupunki. Hänen saaliinsa painoi 2 618 grammaa, mikä sekin on pilkkien uusi ennätys. Sen jälkeen on puhuttu modernista biotekniikasta. Talossa asunut vanhempi naishenkilö havaitsi vikaa sähkölaitteissa ja hälytti poikansa paikalle. Vain neljän johtajan kirjeessä asiaan otetaan kantaa. Liikennevalojen ääniopasteista on suuri apu. Palo johtui pakkasen vuoksi ylikuormituksessa olleista sähkölaitteista. Naiset hakeutuvat asepalvelukseen useimmiten juuri saadakseen johtajakoulutusta, käy ilmi tuoreesta selvityksestä. Suurin osa EU-maiden päämiehistä vaikenee biotekniikasta. Molemmat kuskit vietiin tarkastettaviksi ensiapuun. Tulokset; miehet: 1) Arto Salmela Ylivieska 2.168 gr 2) Jari Anttila Sievi 2.148 gr 3) Pentti Papunen Typpö 1.674 gr 4) Erkki Tölli Nivala 1.262 gr 5) Tomi Isokääntä Alavieska 1.210 gr 6) Markku Känsälä Ylivieska 1.122 gr 7) Veli-Matti Raitapuro Kalajoki 1.008 gr 8) Tom Ojanperä Kokkola 500 gr 9) Väinö Tapio Sievi 268 gr 10) Olavi Jaakola Ylivieska 120 gr. Olosuhteet olivat ennätyskylmät, hän kertoi. Kuva: Clas-Olav Slotte Varasto tahallaan tuleen. Alkuun toimittiin paikallisella tasolla, josta järjestöorganisaatio laajeni vähitellen maata kattavaksi alueellisine ja valtakunnallisine yhdistyksineen. Miksi sinällään hyvää lainsäädäntöä ei seuraa hyvä käytännön toteutus. – Koskaan ennen pilkkitapahtuman 15vuotisen historian aikana ei ole ollut yhtä kylmä. Tukholman teemoista keskustellaan, kun Persson aloittaa maanantaina pääkaupunkikierroksensa Irlannin Dublinista. Lissabonin prosessiin. päivänä 1981. Kerhoiltoja on pidetty alusta asti kerran kuussa tiistai-iltaisin. Koska palo ei sammunut paikalla olleiden voimin, Oulaisten palokunta hoiti sammutuksen. Hänen mielestään suurin ongelma on jalkakäytävien ja katujen erottaminen toisistaan. Kivelän mukaan kaikenikäisten näkövammaisten kuntoutus-, -apuvälineja kuljetuspalvelujen saannissa on yhä vakavia puutteita. Kivelän mielestä juuri näkövammaiskerhot paikallistoimijoina tarjoavat resursseja kuntien palvelutoiminnan edelleen kehittämiseen. Jäsenmaista vain muutama on valmis tukemaan asiaa, ilmenee valtiojohtajien Perssonille lähettämistä kirjeistä. Nuoret: 1) Kristoffer Keskisipilä Rautio 612 gr. Samoilla linjoilla on Hollannin Wim Kok. Palokunta joutui avaamaan myös lattiaa ja osaksi vesikattoa. Postinkantaja huomasi varaston päädyn olevan tulessa noin kello 5.30. EU-maat vaikenevat biotekniikasta Persson nostaisi alan esille Tukholmassa YLI puolet Suomessa vapaaehtoisen asepalveluksen viime vuonna suorittaneista naisista sai johtajakoulutuksen. NKL:n sekä terveysja sosiaali-ihmisten lisäksi kerhoilloissa on vieraillut muun muassa, poliisin, verotoimiston, Kelan, Keskussairaalan, Yleisradion, lehtien, pankkien, matkatoimistojen ja VR:n edustajia. Havainnot voi ilmoittaa puhelinnumeroihin (08) 423 800 (poliisin vihjepuhelin) tai Oulaisten poliisille (08) 470 258. Saksa katsoo, että biotekniikkaan keskittyvien yritysten toimintaedellytyksiä pitäisi vahvistaa. Kivelä arveli, etteivät syinä ehkä pelkästään ole jatkuvat säästöpaineet tai lakien jopa tietoinen rikkominen. Suomen johtoa Persson tapaa Helsingissä 9. Saksa haluaisi myös luoda keskitetyn järjestelmän geenimuunneltujen organismien markkinoille tuloa varten. Tätä mieltä on Näkövammaisten Keskusliiton puheenjohtaja Pentti Kivelä, joka puhui Kokkolanseudun näkövammaisten kerhon 20-vuotisjuhlassa Snellman-kodissa lauantaina. Pahiten ontuu ikääntyneiden näkövammaisten palvelujen järjestämisvelvollisuus. Toinen vainajista oli talon asukkaita, toinen ilmeisesti hänen vieraansa. Financial Times -lehdessä. Talon yläkerta ja osittain alakerta kärsivät pahoja savuvaurioita. Näkövammaisten keskusliitto perustettiin 1928. Tämän tullessa yläkerta oli jo liekeissä
Kylmintä oli Lapin pohjoisosassa, missä pakkanen puri 40 asteen voimalla, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Myös tiukat työturvallisuusohjeet piti ottaa huomioon. – Minkäänlaista napinaa ei kuulunut vapaa-ajan menetyksestä. 295,KIERTORISTEILYT TUKHOLMAAN Silja Serenade ja Festival (Helsinki-Tukholma-Turku) 29.4. Stroomi 830,KYLPYLÄLOMAT PÄRNUUN 7.4. Melkein elämys Oppilaille kemian työkokeilu oli hieno kokemus, lähes elämys. alk. 3 vrk 1650,-/2+2 hlö 5 vrk 2300,-/2+2 hlö sis. – Ehkä tällainen työkurssi herättää jossakin oppilaissa kiinnostuksen hakeutua jopa kemian alan ammatteihin. Työt alkoivat perjantaina heti koulun päätyttyä ja jatkuivat varhaiseen iltaan asti. Sen jälkeen oppilaat kokosivat haastatteluista tiedotteen. 06-831 4575, Tehtaankatu 8, Kokkola Silmätautien erikoislääkärit: • Ulla-Riitta Siponen • Elina Kronqvist • Christian Mörtenhumer • Heikki Aurekoski Kalajoen Hiekkasärkille PERHEPAKETIT saunallisessa lomahuoneistossa esim. Laboratoriossa nuoret työskentelivät vapaa-ajalla. (08) 466 622 Fax (08) 466 699 www.tapiontupa.com PARIISI 5-18.6. Itse asiassa oppilaat odottivat lauantaiaamuna opettajien saapumista. Käytännön työn kautta annettava opetus ja ratkaisujen löytyminen voisivat tuoda monissa oppilaissa esiin aivan uusia rakentavia puolia ja helpottaa uuden oppimista ja omaksumista, pohtii MaijaLiisa Karhumaa. Nuoret ovat sitä jo alustavasti miettineetkin. 2 pv 495,HIIHTOMATKA SAARISELÄLLE 26.4. He haastattelivat lääkäreitä rasvan ja suolan käytön vaaroista sekä kaupungin pääemäntää kouluruoasta. 455,23 h RISTEILYT TALLINNAAN M/S Meloodialla 26.3, 9.4., 30.4. Mudaravila 2.020,19.5. – Kurssi pistikin miettimään, että kouluopetusta pitäisi joiltakin osin uudistaa ja monipuolistaa. Siinä missä toinen on erinomainen haastattelija, toinen saa asian näppärästi paperille. – Etukäteen laadittu hypoteesi meni niin ikään uusiksi eli olimme arvioineet etukäteen, mitkä hampurilaiset ovat rasvaisimpia ja suolaisimpia. Nuoret olivat innostuneita ja ryhmän yhteistyö toimi hyvin. Esimakua oikeasta laboratoriosta Länsipuiston oppilaat tutkivat hampurilaisia Ketekissä Länsipuiston koulun kahdeksasluokkalaiset tutkivat Ketekin kanssa yhteistyössä hampurilaisten rasvaja suolapitoisuuksia. Nuorilla ei välttämättä ole käsitystä, mitä kemia voi heille tarjota. Töissä oli oltava koko ajan tarkka ja huolellinen. 3 pv 890,MINIRISTEILYT TUKHOLMAAN Silja Euroopalla 2.4. Myös lumisateet näyttävät yleistyvän ensi viikolla. – Näin estettiin mahdolliset ennakkoluulot, jotka olisivat saattaneet vaikuttaa mittaustuloksiin. aamupala, lounas Kysy myös muita paketteja tai katso www.tapiontupa.com • Hyvät ulkoilumaastot ja latuverkosto vieressä Matkalla pohjoiseen tai etelään, aito kotiruokalounas noutopöydästä ark. 1.150,OOPPERAMATKA SAVONLINNAAN Esitt. Alkuviikolla lämpötilat voivat olla EteläSuomessa 5–10 astetta miinuksella ja Lapissakin 15–20 astetta. 275,M/S Fantaasialla 7.4., 14.4. 28.4., 26.5. – Tutkimuskohteen nuoret olivat saaneet valita itse ja näin tehdään jatkossakin. 06-831 5563 SILMÄLÄÄKÄRIKESKUS Ajanvaraus, puh. – Oikea laboratorio tuntui hienolta. Tulos oli kuitenkin päinvastainen, Kosti Lepojärvi kertoi. Esillä on ollut vuorostaan ranskalaisten perunoiden rasvaja suolapitoisuuden tutkiminen. 1 pv 130,KEVÄTPUUTARHA 2001 Helsingissä 7.4. Oikeusministeriön vankeinhoitolaitoksen ylilääkäri Leena Arpo pitää tilannetta erittäin vakavana. Viikon puolivälin jälkeen Etelä-Suomessa ilmeisesti siirrytään jopa nollakeliin. – Myös haastattelujen tekemisessä ja tiedotteen laatimisessa kukin sai näyttää osaamistaan. Giuseppe Verdin AIDA 18.7. HELSINKI (STT) Lauantain vastainen yö oli Suomessa todella kylmä, ja lähes koko maassa mitattiin talven alimpia lämpötiloja. 3 pv 1.150,TURKU JA TURUN SAARISTO 29.6. Myös jäätelön väriaineet ja sokeripitoisuudet kiinnostavat nuoria, Maija Liisa Karhumaa kertoo. Täällä tarvitaankin tulevaisuudessa paljon kemian osaamista. Itä-Suomessa oli puolestaan yöllä ja vielä aamullakin hieman pilvistä, jolloin alimmat lämpötilat olivat 20 asteen tuntumassa. Tilanne ei ole Arpon mukaan muuttunut radikaalisti; se on ollut vaikea jo pitkään.. 2 pv 970,sis. Itse tutkimustulokset yllättivät. Tutkimukseen oli valittu neljä hampurilaispihviä, jotka olivat lisäksi valikoiman halvimpia eli ehkä juuri niitä, joita nuoret eniten syövät, Maija-Liisa Karhumaa kertoo. Tämä käy ilmi 1. helmikuuta vankiloissa tehdystä virustautiselvityksestä. Mudaravila 2.020,Ter vis 2.410,HOTELLIMATKAT PÄRNUUN 20.4. Oppilaiden mielestä hampurilaiset ovat yllättävän rasvaisia ja suolaisia. 45,-/hlö, sunn. Yksi Kemian kaupunkiohjelman tavoite on nimenomaan tehdä kemiaa tutuksi, Birgitta Brännström toteaa. Kurssin vetäjät Maija-Liisa Karhumaa ja Birgitta Brännström olivat tyytyväisiä.– Kaikki onnistui paremmin kuin osasimme odottaa. – Ei sieltä mitään niin yllättävää tullut vastaan, etteikö silloin tällöin voisi grillillä käydä, vakuuttavat nuoret. Maija-Liisa Karhumaalle oli iloinen yllätys, että käytännön töissä ja oikeissa olosuhteissa onnistuivat erinomaisesti monet sellaiset oppilaat, joille tavallinen kouluopetus ei aina luonnistu parhaalla mahdollisella tavalla. Mudaravila 2.020,5.5. 365,HOTELLIMATKAT TALLINNAAN 13.4., 4.5., 25.5., 8.6. Hampurilaisten rasva oli niin ikään aika likaista. Tutkimustyön lisäksi nuoret keräsivät aiheesta paljon muutakin tietoa. ja 2.6. 14 pv 6.500,SAIMAAN KANAVALLE JA VIIPURIIN 8.6. Hän muistuttaa, että Kokkolassa ja sen lähiympäristössä toimii kemian teollisuuden nopeasti kehittyviä huippuyksiköitä, laadukkaita koulutusyksiköitä sekä korkeatasoisia laboratorioita. SV-suorakorvaus Hammaslääkärikeskus Kokko-Dent Rantakatu 5, 67100 Kokkola puh. 2001 s KESKIPOHJANMAA Lääkäripalvelut Mannerheiminaukio 1, KOKKOLA NOPEA PALVELU Vastaanotollamme on mahdollisuus myös iltavastaanottoon, implanttihoitoon sekä hammashoitoon nukutuksessa. Kurssista vastasivat Länsipuiston koulun kemian opettaja Maija-Liisa Karhumaa ja tutkija Birgitta Brännström sekä kehityspäällikkö Eine Pöllänen Ketekistä. alk. 3 pv 930,KEMIN LUMILINNAAN 24.3. Kurssilaiset sitoutuivat työhönsä. Joni Autio puki kaikkien kasiluokkalaisten mielipiteet oikeasta laboratoriotyöskentelystä sanoiksi:"Mielenkiintoista ja vaihtelevaa. Erityisen ankaria pakkaslukemia mitattiin Keski-Pohjanmaalla (33 astetta) sekä pohjoisimmassa ja käsivarren Lapissa, missä siis käytiin jopa 40 asteen luvuissa. Niin tai näin hampurilaiset maistuvat edelleen. – Mielenkiintoista ja vaihtelevaa opiskelua. Oppilaat tutkivat ja vertailivat hampurilaisten rasvaja suolapitoisuuksia. 4 Maakunta Sunnuntaina 25.2. Ketekin puolesta nuoret ovat jatkossakin tervetulleita oikeisiin tutkimustöihin.Seuraava työkurssi onkin Maija-Liisa Karhumaan mukaan jo suunnitteilla. Mudaravila 2.020,Ter vis 2.530,23.6. alk. Ensimmäinen ei jää viimeiseksi Kemian työkurssi oli ensimmäinen yhteistyössä Ketekin kanssa järjestetty. Yleensä tilanne on toisinpäin, MaijaLiisa Karhumaa naurahtaa. 4 pv alk. 3 pv Hot. Etelässä pakkasen kovuus yöllä oli 20 asteen korvilla. Keski-Pohjanmaan teknologiapalveluskeskuksen, Ketekin ja Länsipuiston koulun kanssa yhteistyössä järjestetyn kurssin tavoitteena oli herättää nuorten kiinnostus kemiaan ja antaa heille esimakua laboratoriotyöskentelystä. oopperalipun, hot.majoituksen, bussimatkat Nouda tai tilaa UUSI KESÄESITTEEMME 365 Matkailu Ihmiseltä ihmiselle. 60,-/hlö Talonpoikaishenkinen ruokailu-, kokousja lomapaikka Hiekkasärkät 85100 KALAJOKI Puh. SUOMEN koko vankiluvusta ainakin yhdellä prosentilla on vankiloiden terveydenhuoltohenkilökunnan tiedossa oleva hiv-infektio. Pakkasennätyksiä Lapissa ja Keski-Pohjanmaalla Riitta-Maija Sykkö KOKKOLA (KP) Länsipuiston koulun 14 kahdeksasluokkalaista osallistui kemian työkurssille, jonka varsinainen huipennus oli itse tehty tutkimustyö oikeassa laboratoriossa Kokkolan teknillisellä oppilaitoksella. ja 14.4. Niin kivaa, että sitä teki mielellään vapaa-ajallakin." Kuvat: Timo Talus Kemian työkurssin vetäjät tutkija Birgitta Brännström Ketekistä ja opettaja Maija-Liisa Karhumaa Länsipuiston koulusta toivovat, että työkurssin avulla kemia tulee tutuksi nuorille. Birgitta ' mukaan se onnistui kuitenkin niin hyvin, että kurssi ei jää viimeiseksi. Kemialla on suuri merkitys myös alueen monille eri pk-yrityksille. ja 24.7. Tällaista pitäisi olla enemmän, tulkitsi Joni Autio kurssilaisten tuntoja. Nuorille tutkijoille ei etukäteen kerrottu, mistä hampurilaispihvit olivat peräisin. Hän muistuttaa, että asia ei koske pelkästään vankeja vaan koko yhteiskuntaa. Lauantaiaamuna kokoonnuttiin jälleen työasemiin ja tutkimuksen käytännön osuus valmistui iltapäivällä. Hyytävä sää jatkuu vielä vähän aikaa, mutta ensi viikon aikana lauhtuu. Käytännön laboratoriotyöskentelyssä tulee esiin paljon sellaista osaamista ja lahjakkuutta, joka ei näy tavallisessa koulutyössä. Kurssi liittyy Kokkolassa parhaillaan meneillään olevaan kemian kaupunkiohjelmaan. Perjantaina ne tuntuivat hieman oudoilta, mutta lauantaina jo ihan luontevilta, kuvailivat Sofia Kattilakoski ja TiinaKaisa Kellokoski. alk
6.2.2001 Pietarsaari Rakkaudestasi kiittäen, sinua kaivaten Merja ja Hannu perh. Sen sijaan enemmistö kansalaisista torjui ajatuksen, että homopareilla olisi mahdollisuus tulla vihityksi aviopariksi. L in n u sp e rä 3 ,3 , km Indola K o u lu Autol. Kaipauksella muistaen Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Perhon kirkossa sunnuntaina 4.3.2001 klo 12.30, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 25.2. Lämmin kiitos osanotosta. Lämmin kiitos osanotosta. 15.02.2001 Tunkkarin terveyskeskuksessa Kiittäen ja kaivaten Martti Reino ja Salli perh. 040-702 2092, 06-822 9198 Terho Isokoski HAUTAKIVET ILMAINEN ILKIVALTAVAKUUTUS SUORAAN KIVIVEISTÄMÖLTÄ Puh. 11.7.1916 Kälviällä k. Tutkimusta varten Suomen Gallup haastatteli 1 001:tä suomalaista puhelimitse 13.–20. 19.2.2001 Kokkolassa Rakkaudella kiittäen ja kaivaten Arvo Kerttu sisaren lapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Sydän sairas loppuun löi alkoi ikuinen sunnuntai. Adoptio-oikeuteen suhtautuu myönteisimmin 35–49-vuotiaiden ikäryhmä, joista 26 prosenttia kannattaa tätä oikeutta. Sen yksityiskohdista järjestäjät kuitenkin ennakolta vaikenevat visusti. Kaksitoista muuta sai sakkoja. Seppo ja Britta perh Senni perh. Naiset miehiä sallivampia Naiset suhtautuivat ylipäätään homoliittoihin suvaitsevammin kuin miehet. 20.08.1907 Sievi k. liikkeiden tapaaminen. Siunaus toimitetaan Marian kappelissa lauantaina 10.3.2001 klo 13. Usein potilas joutuu hakemaan yksityislääkäriltä palveluja, joita oma kunta ei enää tarjoa. 18.2.2001 Perhossa Seija o.s. Valtaosa eli yli 70 prosenttia yksityisvastaanotoilla käyneistä on muita kuin hyvätuloisia, korostaa Klaukka. Suomessakin puolustusmenoja pitää punnita suhteessa muihin menoihin, Ojala muistutti. Sinikka Suosalmi HELSINKI (STT) Yksityislääkärien suosio on viime vuosina taas hiukan lisääntynyt, mutta läheskään lamavuosia edeltäneellä tasolla ei vielä olla. 6 mk/1/2 h PALVELEVA PUHELIN 10071 HAUTAKIVET, KAIVERRUKSET ja muut alan työt yli 40 v:n kokemuksella Esko Tuurinmaa Puh. Kamsula s. Johtokunta Rakkaamme Hilkka Tuulikki VIHANTA o.s. Veljemme ja enomme Antti Lauri HAKUNTI s. Tänä vuonna ohjelmassa on keskustelutilaisuuksia mm. Naiset menevät yksityislääkäriin selvästi useammin kuin miehet. Ojala perää suunnanvalintaa puolustuspuheisiin. lut. Rakkaamme Aino Esteri VAINIO o.s. Kaikkein kielteisimmin suhtauduttiin homoparien oikeuteen adoptoida lapsia: vain vajaa neljännes hyväksyi ajatuksen. Muistojen kauniit kiteet vain pysyviksi jää. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Muistotilaisuus vietettiin seurakuntakeskuksessa. 21.2.2001 Kannuksen terv.keskuksessa Puolisoa ja isää rakkaudella kaivaten Taimi Seppo ja Anne perheineen Pirjo ja Pertti perheineen Hannu, Marko ja Hanna sisko ja veljet perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät Nyt jätän tuvan tutun polut rakkaan pihamaan. Eniten toisistaan eroavat kyselyn perusteella vihreitä kannattavien pääkaupunkilaisnaisten ja keskustaa kannattavien yli 65-vuotiaiden itäsuomalaisten miesten arvomaailmat. Kyselyn luottamusväli on kolme prosenttia. muut sukulaiset ja ystävät Vain Taivaan Isä tiesi sen sydämenlyönnin viimeisen Hän luokseen kutsui veljemme taivaan rauhaan iäiseen. helmikuuta. muut sukulaiset ja ystävät Käyt enkeli vierelläs taivaan rantaan, on kulkusi kevyttä jalkasi kantaa. Monistettuun ohjelmaan on merkitty myös mielenosoitus turkistarhausta vastaan sunnuntaina. Mä olen kypsää viljaa pois pyyhkikää kyyneleet, kodin helmasta poistun hiljaa kotiin uuteen vie mun askeleet. 06-830 2077, 0400-560 058 Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte setämme VÄINÖ HOTAKAISEN muistoa ja otitte osaa suruumme. Pauli Eerik KINNUNEN s. Ojala huomautti, että kylmän sodan päättyminen on johtanut uusiin arvioihin useissa Euroopan maissa. Myös ikä selittää suhtautumista homoparien oikeuksiin. Rakas äiti, mummu ja isomummu Aira Josefina MUSTAJÄRVI o.s. Naisista vain kolmannes ilmoittaa vastustavansa liittojen virallistamista, kun taas miehistä edes liittojen virallistaminen ei saa enemmistön hyväksyntää. Siunauksen toimitti rovasti Jorma Osari. Miehistäkin yksityislääkäreitä suosii eniten kaikkein vanhin ikäluokka eli yli 75-vuotiaat. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. ydinvoimasta, geeniteknologiasta ja huumepolitiikasta sekä konsertteja. – Samaa niukkaa rahaa yritetään jakaa niin laajan asevelvollisuusarmeijan kuin yhä kalliimmaksi käyvien asejärjestelmien välillä. Vihkimistä kannatti kolmannes kyselyyn vastanneista. Eva ja Anna-Maija Esa, Seppo ja Veli-Matti perh. siskot perh. Iäkkäät hakeutuvat yksityisvastaanotolle Nykyisin myös vanhempi väki eli yli 65vuotiaat valitsevat yksityislääkärin aiempaa hanakammin. Naistenkin enemmistö vastustaa silti homoparien vihkimistä ja adoptio-oikeutta. Sanna, Johanna ja Jenni Murtuu elon siteet, kaikki häviää. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. Viime vuonna yksityislääkärin palveluista sai sairausvakuutuskorvausta vajaat 1,4 miljoonaa suomalaista. 1.7.1921 Kannus k. Hän arvioi, että tekeillä oleva puolustusselonteon tarkistus jää välivaiheeksi. Myös koulutus ja työssäkäynti lisäävät selvästi suvaitsevaisuutta. sijalla. Ev. Kankaanpää s. 2001 Kotimaa 5 Kuolleita Hautakivipalvelut Hautakivipalvelut Hautauksia Suoraan valmistajalta Jy vä sk yl ä n tie 3 ,1 km Kirkonmäki Ventus Kuokkasuont. Lauantain näyttävin tapahtuma, ydinvoimaa vastustava mielenosoitus, kokosi poliisin arvion mukaan noin 350 henkeä lähes 20 asteen pakkasesta huolimatta. Lämmin kiitos osanotosta. 01.02.1927 Oulaisissa k. helmikuuta Marian kappelissa. Tolmonen s. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että veljemme siunataan perjantaina 2.3.2001 klo 11 Kälviän kirkossa. Espoo oli 20. Tuula ja Jouko Anneli ja Aarne, Hannu Mervi ja Göran perh. Saman verran yksityislääkärikäyntejä on silmälääkäreille. muut sukulaiset ja ystävät Soi temppelin kellot hiljaa, yli talvisen kirkkomaan, sinne saatamme äitimme rakkaan, isän vierelle nukkumaan. Oikotie erikoislääkärille ja mahdollisuuteen valita Suomalaiset ovat Klaukan mukaan tyypillisesti eri sektorien rinnakkaiskäyttäjiä. Lämmin kiitos osanotosta. Suhteessa eniten yksityislääkärikäyntejä oli kuitenkin Kauniaisissa (41%), Keravalla, Raisiossa, Luumäellä ja Merimaskussa (37%). Mustavihreät päivät alkoivat rauhallisesti HELSINKI (STT) Suomalaisten enemmistö hyväksyy homosuhteiden virallistamisen. Olavi ja Jadwiga perh. Vaasan läänin alueella ja klo 20–24 Pohjanmaan ja Haapajärven verkkoryhmissä Hinta n. 15.2.2001 kotonaan Kokkolassa Kaipauksella muistaen Heikki Ari ja Irja äiti siskot ja veljet perh. 1.6.1905 Ylivieska k. seurakunnat Päivystää joka ilta klo 19–24 ent. 20.2.2001 Kokkola Syvästi kaivaten Orvokki ja Hanne perh. 11.5.1940 Kokkolassa k. Hautauksen jälkeen pidetään muistotilaisuus Koivuristin seurakuntatalolla. – KUOPION Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys juhlii tulevana viikonloppuna satavuotista taivaltaan. Antti ja Hilkka perh. Kaikkiaan suomalaiset käyvät lääkärin avohoidon vastaanotolla noin 20 miljoonaa kertaa vuodessa, ja näistä käynneistä viidennes suuntautuu yksityisvastaanotoille. Sinä ansaitset kiitokset kauneimmat ikilevon pyhän ja rauhaisan. Omaiset Kokoukset Sekalaiset Hilkka Tuulikki Vihanta e. Liisa ja Leif perh. Rakkaamme siunataan Kannuksen siunauskappelissa perjantaina 2.3.2001 klo 11. Mustavihreät päivät ovat eläinsuojelijoiden, ekoanarkistien, aseistakieltäytyjien yms. Pois riisun arkinutun puvun uuden nyt mä saan. Tämä ei aina ole edes mikään valinta. Pentti ja Alli perh. Eniten ymmärtämystä homoparien asialle löytyy pääkaupunkiseudulta ja vähiten maaseudulta. Yksityissektorilla asiakas voi useimmiten valita hoitavan lääkärin itse, ja se tarjoaa tavallaan myös oikotien erikoislääkärin luo, sanoo Klaukka. Esimerkiksi Karjaan viiden miljoonan markan säästöpäätös, jolla tyrät ja suonikohjut jätetään kylmästi kunnan palveluista pois, merkitsee, että leikkaukset on haettava muualta, sanoo Klaukka. ja Helsinki oli 28. 10.02.2001 Kokkolassa Rakkaudella kaivaten Sinikka Kari, Merja, Laura ja Meri Kirsi, Aki, Milja ja Eeli sisar perheineen muut sukulaiset ja ystävät Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Sunnuntain juhlajumalanpalveluksessa saarnaa Kuopion piispa Wille Riekkinen. Myöhemmät Mustavihreät päivät ovat sujuneet rauhallisemmin. KOKKOLAN RINTAMAVETERAANIT Kevätkokous pidetään perjantaina 9.3.2001 klo 14.30 Tervakartanon juttutuvassa. Joensuu siunattiin haudan lepoon perjantaina 23. Esimerkiksi gynekologin yksityisvastaanotolla käydään liki puoli miljoonaa kertaa vuodessa. Enemmistö virallistaisi homosuhteet HELSINKI (STT) Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Ojala ennustaa, että Suomessa joudutaan valitsemaan laajan asevelvollisuusarmeijan ja kalliiden asejärjestelmien välillä. Selvää kuitenkin on, että suunnan valinta on ennen pitkää edessä. Klaukka kumoaa kuitenkin väitteet, että yksityislääkärien palvelut olisivat pääasiassa hyvätuloisten palveluja. Tätä selittää Klaukan mukaan se, että julkisella puolella näöntarkastuksiin ja muihin vastaaviin ongelmiin ei palveluja juuri tarjota. Vuonna 1998 Mustavihreiden päivien osanottajat ottivat rajusti yhteen järjestyspoliisin kanssa, ja poliisia arvosteltiin kohtuuttoman kovista otteista. Äiti ja isä Rakkaamme, varatuomari Olli Esko SUVANTO s. Rakkaamme Paavo Aapraham VÄLI-TAINIO s. Psalmista 23 Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Yhteiskunnalle halvaksi, potilaalle kalliiksi Yhdestä yksityislääkärikäynnistä aiheutui vuonna 1999 yhteiskunnalle keskimäärin sadan markan kustannus, kun terveyskeskuslääkärillä käyvä potilas maksoi yhteiskunnalle 2–3 kertaa enemmän. Pikki Sanna, Johanna ja Jenni äiti ja isä sisaret ja veljet perh. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Vähiten yksityislääkärillä käytiin Halsualla, Ullavalla, Perhossa, Merijärvellä ja Kuivanniemellä, missä vain 9–11 prosenttia väestöstä käytti yksityislääkärin palveluja. Tänä vuonna päivät järjestetään neljännen kerran. Osanottajia on järjestäjien arvion mukaan ainakin muutamia satoja. 27.1.1962 Perhossa k. Yksityislääkärien suosio kasvamassa Yli 70 prosenttia kävijöistä muita kuin hyvätuloisia TAMPERE (STT) Nuorten radikaaliliikkeiden Mustavihreät päivät ovat alkaneet Tampereella rauhallisesti. Suurimittaisen kahden leirin välisen sodan uhkaa ei enää pidetä suurena, nyt varaudutaan pikemminkin kriiisinhallintaan. 10.3.1929 Kannuksessa k. Kiitokset myös Kannelman henkilökunnalle hyvästä hoidosta. Henna, Janne ja Sini Siunaus on toimitettu 17.2 lähimpien läsnäollessa. Et suruja tunne taivaan tiellä, on monet rakkaat vastassa siellä. Eniten yksityislääkäriin turvaudutaan pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Perhon kirkossa 03.03.2001 klo 12.00. sekä Leena sukulaiset ja ystävät Jäi muisto niin kaunis ja kallis meille, hyvän sydämes siunaus teille, kädet rakkaat vuoksemme uurastaneet lepoon hiljaiseen ovat vaipuneet. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalossa. Mummu sinä olit meidän aarteemme. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla, minkä täten ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitamme. 24.09.1921 Perhossa k. Valtaosa potilaista ei ole hyvätuloisia Suhteessa eniten yksityislääkärillä käyvät suurituloisimmat. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla yksityislääkärille ajaa myös julkisten palvelujen niukka tarjonta. Päättyneen vuosikymmenen alussa korvauksen saajia oli vielä 1,5 miljoonaa eli noin 30 prosenttia väestöstä, mutta lamavuosina määrä putosi 1,3 miljoonaan. Sydämelliset kiitokset Libeckin sairaalan osasto 3:n henkilökunnalle. Kysely edustaa maamme 15 vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaan ulkopuolella. Naisten osuus yksityiskäynneistä on peräti kaksi kolmannesta. Yhteiskunnalle yksityislääkärillä käynnit tulevat siis halvaksi, mutta potilaalle kalliiksi. Haluamme kiittää myös kaikkia Hilkkaa auttaneita ja tukeneita vaikean sairauden aikana. Taivaan Isä otti vastaan matkalaisen uupuneen. Julkisella puolella erikoislääkärille tarvitaan yleensä yleislääkärin lähete, mikä kasvattaa kokonaiskustannuksia niissä tapauksissa, joissa erikoislääkärikäynti katsotaan aiheelliseksi. Anneli ja Reijo perh. Vähiten ansaitsevia eli alimpaan tuloviidennekseen kuuluvia oli yksityislääkäreillä käyneistä potilaista noin 14 prosenttia. Valtaosa ensimmäisen ryhmän vastaajista suhtautui homoliittoihin myönteisesti, kun taas jälkimmäisessä ryhmässä asiaa ei näytetty hyväksyvän ollenkaan. 040-5459796, 0400-560804 KIVIVEISTÄMÖ KOKKOLAN HAUTAKIVIPALVELU HAUTAKIVET AINA EDULLISIMMIN Veljemme Matti Johannes MAANSELKÄ s. Vähemmistö eli 40 prosenttia kyselyyn vastanneista suhtautui asiaan kielteisesti. Kaupungintalon kutsuvierasjuhlassa palkitaan ansioituneita yhdistyksen jäseniä. Ida Pikki sukulaiset ja ystävät Rakkaamme Et ole ikiunessa, et ole poissa, olet tuhat tuulta puistikoissa, olet valon välke aallokossa, olet timantti hankien loistossa. 04.02.2001 Nivala Kaipauksella muistaen Olavi ja Sirkka Sirpa, Jouko, Taru ja Joel Jouko, Yvonne, Teemu, Thomas, Tony, Samuel ja Sebastian muut sukulaiset ja ystävät Ehti iltaan elonpäivät tuli rauha sydämeen. Korvauksia yksityislääkärien palveluista maksettiin viime vuonna kaikkiaan 356 miljoonaa markkaa. Aamulehden Suomen Gallupilla teettämän kyselyn mukaan 52 prosenttia kansalaisista suhtautuu myönteisesti homoparien haluun virallistaa suhteensa. Käsitellään sääntöjen 8 §:ssä mainitut asiat. Toisaalta tarpeetonta erikoislääkärille hakeutumista voidaan näin vähentää. Et jättänyt meitä, et ole vaiti, olet lintujen laulu taivaalla, olet kuiskaus viljapellolla, olet henkäys rakkaasi poskella, Seija Kevään tuulilta pyydämme hiljaa, te lauhasti puhaltakaa, kun kuljette yli sen kummun, jossa isimme uinahtaa. Turun hovioikeus antoi tällä viikolla päätöksensä, joka piti voimassa yhden nuoren saaman ehdollisen vankeusrangaistuksen. Tapani ja Seija perh. Joensuu s. Kansaneläkelaitoksen asiantuntijalääkäri, dosentti Timo Klaukka on koonnut Kelan tuoreimpia tilastoja yksityislääkärien käytöstä Suomen Lääkärilehteen. Ojala puhui vasemmistoliiton piirikokouksessa Kuopiossa lauantaina. puh. Rakas äitimme ja mummumme Aili Eliisa HOURULA o.s. Terveyskeskuksesta tai työterveyshuollosta haetaan peruspalvelut, mutta erikoislääkäriä haetaan yksityiseltä puolelta
Lehtikuva/Pekka Sakki HELSINKI (STT) Ammatillisen aikuiskoulutuksen rahoittamiseen tarvitaan pikaisesti lisäbudjetti, vaati eduskunnan sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Jukka Gustafsson (sd.) lauantaina. Terveydenhuollon kustannusten nousu ylittää kuitenkin monissa kunnissa taloudelliset mahdollisuudet. Ihmiset haluavat asua kotona ja näkevät tulevaisuuden myönteisenä. Ohuen jään päälle on satanut lumikerros, ja jää saattaa näyttää petollisen kantavalta. Humalassa hurjastellut vaaransi Sallan liikennettä SALLA (STT) Henkilöautolla yli kahden promillen humalassa hurjastellut mies aiheutti useita vakavia vaaratilanteita Sallan kirkonkylän keskustassa perjantai-iltana. Tuen muoto on neuvottelukysymys, Lipponen sanoi. – Buzekin hallituksen suosio on kärsinyt viime aikoina. Mitään erityistä ei tapahdu, vaikka rajat avattaisiin ensimmäisenä päivänä, Buzek vakuutti. Fakta HELSINKI (STT) Kokoomuksen varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa haluaa uusia vaihtoehtoja lastenhoitoon. Työttömyys on noussut yli 15 prosentin teollisuuden saneerauksen myötä. Sarkomaa kannattaa hoitoseteliä Puola kiihdyttäisi EU-tahtia Buzek haluaa aloittaa jäsenyysneuvottelut jo Ruotsin kauden aikana HELSINKI (STT) Ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi (kok.) haluaa keskittää EU-parlamentin toiminnan Brysseliin. Puolalaiset muuttavat hänen mukaansa nyt kotiin EU-maista, eikä mitään ryntäystä ole tulossa. Puolan jäsenyydestä Lipponen totesi olevansa samaa mieltä kun Saksan liittokansleri Gerhard Schröder: Puolan tulisi olla ensimmäisten uusien EU-jäsenten joukossa. Ohjelmassa mm. Sasi perusteli ehdotustaan tehokkuudella ja säästöillä. Peltoalaa on enemmän kuin Saksassa. Esimerkkinä Sarkomaa tarjoaa hoitoseteliä. Kaavailujen mukaan ensimmäisen vuoden tuki työnantajalle olisi nykyinen työmarkkinatuen ja työllistämistuen yhdistelmä, mutta toisena vuonna maksettaisiin vain työmarkkinatukea. – Jos työ kartuttaisi nykyiseen tapaan työttömyysturvan työssäoloehtoa vain kolmanneksen osuudella, kahdenkaan vuoden yhdistelmätukityö ei riittäisi uudistamaan työttömyysturvan 43 viikon työssäoloehtoa. Myös parlamentti haluaa keskittää toimintansa Brysseliin, hän huomautti. EU ei ole ollut tähän valmis. hauskoja tapahtumia.Huom! joistakin ennakkotiedoista huolimatta tapahtumassa ei ole hiihdon opetusta. – Ei ole tiedossa ainoatakaan argumenttia, jolla parlamentin toiminnan keskittämistä yksinomaan Brysseliin voitaisiin vastustaa, hän sanoi. Puola vaatii myös EU:ta maksamaan täydet tuet Puolan maataloudelle heti liittymispäivästä lähtien ja päästämään puolalaiset vapaasti muiden EU-maiden työmarkkinoille. Jos asiat menevät kuten odotamme työmarkkinoilla, voisi siirtymäaikoja lyhentää, Lipponen sanoi. Heistä työllistämistukilaisia oli noin 12 000 ja yhdistelmätukilaisia noin 4 000. Myös kuntien sosiaalija terveyspalveluista sekä muista peruspalveluista on tingitty. – Jonkinlaista tukea tarvitaan. Virkaveljet Paavo Lipponen ja Puolan Jerzy Buzek keskustelivat EU:n neuvottelutahdista lauantaina. Poliisin mukaan linja-auto lähti kääntymään vasemmalle ja törmäsi henkilöautoon, jota bussin kuljettaja ei ollut huomannut. Reilua ylinopeutta ajanut henkilöauto kolhi aluksi henkilöautoa lähellä Sallan yläastetta. Tämä näkyy leikkausjonojen pituudessa ja kuuluu ihmisten arkipuheissa. Kuinka paljon, sitä en ole valmis sanomaan, koska positiomme ei ole valmis. Työmarkkinatuella tapahtuvassa työharjoitteluissa oli 5 000 henkilöä. Lipponen ei ottanut kantaa Puolan vaatimuksiin, mutta lupasi Suomen tekevän parhaansa neuvottelutahdin tiivistämiseksi. – Liittokanslerin ajatus siirtymäajasta seitsemän vuoden joustavuudella on tutkimisen arvoinen. Siirtymäajat rauhoittavat Lipponen ymmärsi kuitenkin myös Saksan huolta puolalaisen työvoiman vyörystä. 2001 s KESKIPOHJANMAA Lyhyesti Tervetuloa mukaan iloiseen perhetapahtumaan liikkumaan ja nauttimaan laskiaissunnuntaista yhdessä lapsesi kanssa. Buzek sanoi lauantaina Helsingissä Puolan haluavan avata neuvottelut maataloudesta, aluetuista ja budjettikysymyksistä jo Ruotsin kauden aikana. Viime vuoden lopussa kunnissa oli erilaisin työllistämistoimin työskenteleviä lähes 30 000. Hän kuuluu Puolan luterilaiseen vähemmistöön ja on koulutukseltaan kemian insinööri. Muina viikkoina kokouksia pidetään Brysselissä. Aiempi hallituskumppani Vapausunioni jätti hallituksen viime kesänä. Gustafssonin mukaan rahapula uhkaa johtaa lähes 500 opettajan irtisanomiseen ja lomautukseen sekä opetuksen tason romahdukseen. TAPAHTUMAT OVAT MAKSUTTOMIA Järjestää: Juniori Hermes Yhteistyössä mukana Citymarket ja Plussa Kaikki mukaan sporttisenhauskaan LASKIAISRIEHAAN Halkokarin mäelle tänään klo 13–16. Hieman myöhemmin sumaan törmäsi vielä kaksi henkilöautoa. KTV:ssä on laskettu, että mm. Suomi ei ole vielä määrittänyt kantaansa, vaan asiaa selvitellään parhaillaan muun muassa työmarkkinajärjestöjen kanssa. Lisäbudjetti pitäisi Gustafssonin mielestä saada eduskuntaan jo maaliskuussa, jotta koulutustoiminta voi jatkua. Paikalta poistuessaan mies ajoi ohittamassa ollutta poliisiautoa vastaan ja oli kovassa ylinopeudessa törmätä tähänkin. Päätös olisi myös looginen seuraus yllättävästä ratkaisusta, jonka Ranska ajoi läpi Nizzan huippukokouksessa. Sasi keskittäisi EU-parlamentin Brysseliin KUOPIO (STT) Vasemmistoliiton Kuopion piirijärjestö vaatii valtiolta suoraa rahallista panostusta terveydenhuollon kustannusten kattamiseen. Työmarkkinatuen siirto heikentäisi kuntien taloutta KTV:n Santamäki-Vuori:. Pelastuslaitos korosti lauantaina, että meren jäälle ei tule mennä. Hän ehdotti lauantaina lapsiperheille annettavaa hoitoseteliä, jolla perheet voisivat joko käyttää päivähoitoa tai rahoittaa lasten kotihoitoa. Poliisin mukaan hän aiheutti tuolloin lukuisia vaaratilanteita jalankulkijoille ja muulle liikenteelle. Hurjastelija yritti paeta poliisiautoa Sallan ydinkeskustassa vajaan kymmenen minuutin ajan. Schröder on esittänyt uusille EU-maille seitsemän vuoden siirtymäaikaa ennen kuin muuttaminen tulisi vapaaksi. Lipponen huomautti, että Puolan maatalouden tulevaisuus on huolenaihe sekä EU:lle että Puolalle. Valtiolta vaaditaan terveysrahaa HELSINKI (STT) SAK:laisen Kunta-alan ammattiliiton puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori (sd.) pitää työministeriön kaavailemia työvoimapoliittisia uudistuksia hätiköityinä. Poliisipartion onnistui pysäyttää hurjastelija Sallantiellä tämän suunnatessa kulkuaan kohti Kemijärveä. Suomi valmistelee myös kantaansa EU:n maataloustukien maksamiseen uusissa jäsenmaissa. Hänen mukaansa budjetista puuttuu 80 miljoonan määräraha ammatilliseen koulutukseen, josta sovittiin tuponeuvotteluissa. Taas Lahteen Malyszin kunniaksi Neuvottelujen jälkeen molemmat pääministerit suuntasivat matkansa Lahteen seuraamaan mäkihypyn joukkuekisaa ja palkintojenjakoa. Santamäki-Vuori arvostele myös suunnitelmia pidentää yhdistelmätuen kertymissäännöksiä yhdestä vuodesta kahteen ilman, että myös työssäoloehdon kertymäsäännöksiä muutettaisiin. Pelti rytisi ketjukolarissa Imatralla IMATRA (STT) Pelti rytisi ketjukolarissa Imatralla lauantaina iltapäivällä, kun linja-auto ja yhteensä kuusi henkilöautoa kolaroivat. Kokkola Nina Törnudd HELSINKI (STT) Puolan pääministeri Jerzy Buzek haluaa EU:n ja puheenjohtajamaa Ruotsin kiihdyttävän tahtia jäsenyysneuvotteluissa. Esimerkiksi työmarkkinatuen rahoitusvastuun siirtäminen kunnille heikentäisi KTV:n mielestä entisestään pitkäaikaistyöttömyydestä kärsivien kuntien taloutta. Tässä mallissa päivähoitomaksua, joka on nyt on enintään 1 100 markkaa, korotettaisiin vastaamaan hoidon todellisia kustannuksia, jotka ovat noin 4 000 markkaa kuussa. 6 Kotimaa Sunnuntaina 25.2. Kukaan ei loukkaantunut ketjukolarissa. – Ei ole toivottava tilanne, että joissakin kunnissa työllistettyjä on jopa 15–20 prosenttia koko henkilöstöstä, Santamäki-Vuori sanoi lauantaina Porissa. – Buzek, 61, oli Solidaarisuus-liikkeen aktivisteja jo 1980-luvulla. EU-parlamentti pitää joka vuosi 12 vajaan viikon mittaista täysistuntoa Strasbourgissa. Sen pitää kehittyä rakenteeltaan kestäväksi, hän korosti. Buzekin mielestä mitään siirtymäaikoja ei tarvita. kouluavustajien, puistotyöntekijöiden, kotipalveluapulaisten ja kirjastoapulaisten ammattiryhmissä työllistettyjä on jo yli puolet. Buzek tapasi lauantaina pääministeri Paavo Lipposen (sd.) ja presidentti Tarja Halosen. Sasi sanoi lauantaina Ruotsalaisen kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan vuosijuhlassa Helsingissä, että asiasta olisi päätettävä EU:n seuraavassa sääntöuudistuksessa vuonna 2004. Turma sattui kello 14.10 Korvankannontien ja Keskuskadun risteyksessä. – Tällä Ranskan esittämällä tiellä on hyvä jatkaa, Sasi katsoi. Alueen kunnat ovat vaikean taloustilanteen vuoksi säästäneet vuoden 1997 jälkeen erikoissairaanhoidossa yli 200 miljoonaa markkaa. Henkilövahingoilta oli toistaiseksi vältytty. Hän kehotti sosiaalija terveysministeriötä selvittämään eri mallien toimivuutta, vaikutuksia ja kustannuksia perusteellisesti. Työnsuunnittelijoista lähes kaikki ovat tukityöllistettyjä. Meri jäätyi Helsingin edustalla monin paikoin vasta muutama päivä sitten. Pelastuslaitoksen mukaan jäillä oli pääkaupungin edustalla lauantaina runsaasti kulkijoita, joten tilanne oli vaarallinen. Viime vuosina paluumuuttajia on ollut jopa 700 000, pääministeri kertoi. Lauantaina Kuopiossa kokoontunut piirikokous pitää tärkeänä peruspalveluiden turvaamista. Puolan maatalouden täyden tuen pelätään käyvän unionille kestämättömän kalliiksi, sillä maassa on valtava tuotantopotentiaali. Se voisi rauhoittaa pelkoja meidän maissamme. Piirijärjestön kannanoton mukaan rahoitusongelmat korostuvat erityisesti Pohjois-Savossa, jossa sairastavuus aiheuttaa muuta maata suuremman palveluiden tarpeen. arpajaiset, buffetti, mäenlaskukisa, saappaanheittoa, poniratsastusta (säävaraus), tutkaan lämäyskisa (mukana Hermeksen mestis-pelaajia), paloautoesittely (hälytysvarauksella), rekiajelua ym. Kajaanissa puhunut Sarkomaa kehotti peruspalveluministeri Osmo Soininvaaraa (vihr.) kehittämään uusia ratkaisuja, jotka sallisivat perheille enemmän valinnanvaraa. – Järjestelmän läpinäkyvyys paranisi ja kaikkia hoitomuotoja tuettaisiin tasavertaisesti, Sarkomaa perusteli. Aikuiskoulutukselle vaaditaan lisää rahaa – Jerzy Buzek on toiminut pääministerinä vuodesta 1997. Saman tien ajokkeihin törmäsi kaksi muuta henkilöautoa. Korvaukseksi vanhemmat saisivat noin 3 000 markan hoitosetelin, jonka voisi käyttää kunnallisessa tai yksityisessä hoitopaikassa tai lunastaa rahaksi, jos lapsi hoidetaan kotona. Buzek oli Adam Malyszin normaalimäen mestaruudesta niin innoissaan, että vakuutti Suomen voittavan sunnuntaina. Santamäki-Vuori arvostelee suunnitelmia myös siksi, että runsas työllistettyjen käyttö heikentäisi hänen mukaansa kuntien palvelutason kehittämistä. Sen mukaan EU:n huippukokoukset keskitetään Brysseliin, Sasi perusteli. Hän johtaa vähemmistöhallitusta, jonka muodostaa Solidaarisuus-liikkeestä lähtenyt konservatiivinen AWS-puolue. Tämä edellyttää kunnilta poliittista tahtoa. – Kun Espanja liittyi, ei kovinkaan moni muuttanut. Helsingin seudulla oli lauantai-iltapäivään mennessä sattunut kolme jäihin putoamista. Näin ollen työssäoloehdon karttumiseen liittyvä epäkohta vain pahenisi. Helsingin edustan jäät vaarallisen ohuet HELSINKI (STT) Helsingin edustan merialueen jäät ovat vaarallisen ohuet
kesäkuuta Helsingissä Suomi ja kehitysapu – Olen ollut mukana poliittisessa liikkeessä, joka edellyttää avun nostamista. Halonen käy maatalousnäyttelyssä Seinäjoella ja saa lahjaksi keramiikkalehmän. Halonen käy Ahvenanmaalla ja Porin jatseissa. Huhtikuu: Halonen osallistuu saamelaiskäräjien avajaisiin Utsjoella ja vierailee Kööpenhaminassa kuningatar Margareetan 60vuotispäivillä. Tasapaino vasenoikea-suuntaan osoittautuu keskimääräistä paremmaksi ja eteen-taakse keskimääräistä heikommaksi. Kansan Uutisten Viikkolehti 15. Presidentti ja valiokuntaneuvos Arajärvi lomailevat Thaimaassa. Olen tyytyväinen siitä, että kuluneen vuoden aikana eri yhteyksissä on ihmisten tasa-arvo otettu esille – – – Tarvitaan lainsäädäntöä ja sopimista, mutta myös sitoutumista yhteiseen hyvään – eettisiä sääntöjä. Halonen osallistuu Lissabonissa ensimmäiseen EU:n huippukokoukseen presidenttinä. Maailmanpyörä-lehti 3/2000 Kansanäänestykset – Vaikka lainsäädäntö sinänsä mahdollistaa neuvoa-antavan kansanäänestyksen, tätä oikeutta on käytetty hyvin harvoin. Presidentti on puhunut... Olen koettanut olla marisematta. – – – – Uskon että suomalaisten kannalta on hyödyllisempää jatkaa sitä linjaa, jota edeltäjäni ovat ajaneet. Halonen tapaa presidentti Bill Clintonin ja ulkoministeri Madeleine Albrightin. Hakijamaissa on selkeitä eroja, mutta kaikissa on vielä paljon tehtävää. Halonen vastaa, ettei Suomen ja Venäjän välillä voi olla kiellettyjä keskustelunaiheita. Kesäkuu: Vuorossa virallinen vierailu Moskovaan. Sport VERKKAHOUSU • lasten 130-170cm • värit: sin., musta 49,D.O.C. Turun Sanomat ja Aamulehti 2. Hän puhuu lämpimästi omaishoitajista ja suhtautuu varauksellisesti kansanäänestyksiin. Riitaisa kokous venyy kaksi päivää yli aikataulunsa, valiokuntaneuvos isännöi yksin presidentinlinnan lastenkutsuja. Valtiopäivien avajaiset 2. Presidentti vierailee Islannissa sekä Sydneyn olympiakisoissa ja tuomitsee Hakunilan väkivaltaisuudet. Uudenvuoden puhe 1. Toivon, että yhteistoiminnan henki vallitsisi yleisesti eri instituutioissa. Heikkous johtuu kipeästä jalasta. helmikuuta 2001 Tasa-arvo – Markkinatalous on tunnetusti tehokas, mutta ihmistä ei voi jättää markkinoiden varaan. kesäkuuta 2000 Karjala – Keskustelu Karjalasta on luonnollista, koska suomalaiset eivät voineet juuri puhua tunnoistaan kylmän sodan aikana. Nyt katsotaan myös, mikä on yhteisen integraation aste. Nina Törnudd HELSINKI (STT) Ensi torstaina tulee täyteen Tarja Halosen ensimmäinen vuosi presidenttinä. Valtiopäivien avajaiset 2. Syyskuu: Halonen sivuuttaa sekä alivaltiosihteeri Johnny Åkerholmin että kansanedustaja Mauri Pekkarisen ja nimittää Suomen Pankin johtokuntaan Sinikka Salon. joulukuuta 2000 ...ja tiiviimpi yhteistyö – Nyt katsotaan kaikessa rauhassa, onko yhdentyminen puolustusja turvallisuuspolitiikassa hyödyllistä Suomelle vai ei. Mäntyniemessä järjestetään jatsi-iltamat, joissa soittaa amerikkalainen Rick DellaRatta Trio. hintaan • takuu 1-vuosi • retail-pakattu 850,Metallinen VARASTOHYLLY • 4 hyllytasoa • koko lev. Ystäväpiiri oli kutsuttu sadonkorjuujuhliin Mäntyniemeen. Mutta mitä ensimmäisenä vuotena tapahtuikaan. elokuuta. Halonen saa kansalaisilta tyydyttävän arvosanan ensimmäisestä vuodestaan presidenttinä ja viihtyy silminnähden itsekin. Heinäkuu: Halonen ja Arajärvi lomailevat Kultarannassa. Hän vastaa kuulijoiden kysymykseen suorassa Radio Suomen lähetyksessä ja johtaa puhetta YK:n millennium-huippukokouksessa New Yorkissa yhdessä Namibian presidentin Sam Nujoman kanssa. Siniharmaata iltapukua moititaan rumaksi. Helmikuu: Halonen avaa Yhteisvastuu-keräyksen ja valtiopäivät. Sport VERKKAHOUSU • miesten S-XXL • väri: musta 65,Aikuisten ja lasten TOPPAA POISTOHINTAAN! Hannu Kuparinen (STT) Presidentin supistunut valta – Minä syön, mitä olen itse keittänyt. Valiokuntaneuvos Pentti Arajärven tituloinnista syntyy hämmennystä – onko hän "make" eli puoliso, vai "sambo" eli avopuoliso. Tammikuu: Halonen pitää ensimmäisen uuden vuoden puheensa. Muut Pohjoismaat pidättäytyvät. Lokakuu: Halonen edustaa Suomea EU:n ja Aasian huippukokouksessa Soulissa ja pääsee onnittelemaan tuoretta rauhannobelistia, EteläKorean presidenttiä Kim Dae Jungia. Tiedotustilaisuus 8. Halosen kommentti presidentti Vladimir Putinin varoitettua, että Karjala-keskustelu voi tuhota Suomen ja Venäjän hyvät suhteet. Ensimmäisen ulkomaanmatkansa Halonen tekee Chileen, presidentti Ricardo Lagosin virkaanastujaisiin. Euroopan neuvostossa 24. 150cm Ferm FP-82 SÄHKÖHÖYLÄ • teho 600W • höyläysleveys 82mm • höyläyssyvyys 0-2mm • 2kpl kovapalateriä 289,Tuuhea VIIRIVEHKA • kork. BP 2510 VERENPAINEMITTARI • UUTUUS! 399,129,Aito KANINKARVALAKKI • todella lämmin • aitoa kaninkarvaa 149,YHTE YHTEISHINT NTAAN! AN! • Pyramid SCS-105 2-TIEKAIUTIN • Pyramid WL.810 8” BASSO MM170-1 MIKROAALTOUUNI • teho 700W 595,69,Ferm FRS-600 PUUKKOSAHA • teho 600W • 300-2000 rpm • max katkaisuvahvuus 115mm 495,U-571 DVD • kevään odotetuin DVD-uutuus • myös tuplalevy-versio! Parkanon TALVIKAS • suomen lämpimin talvikenkä • koot: 40-48 498,129,CD-RW 8x/8x/32x • ohjelmat sis. Puheessaan Halonen lupaa olla koko kansan presidentti eikä näe tarvetta valmistella Nato-jäsenyyttä. Vuoden aikana presidentti on ehtinyt naimisiin, Porin jazzeille, Nizzaan, Yhdysvaltoihin ja puhumaan lämpimästi omaishoitajista Yhteisvastuu-keräyksen avauspuheessaan. Perinteinen jouluhauki, -kinkku ja -kuusi otetaan vastaan Mäntyniemessä. Puhe on pitkä, presidentti käy läpi aiheita äidinkielen opetuksesta EU:n laajentumiseen. Palvelujen ammattiliittojen yhdistymiskokous 29. Mielestäni näin olisi hyvä tehdä jatkossakin, koska monitahoisten asioiden yksinkertaistaminen neuvoaantavan kansanäänestyksen edellyttämään kysymykseen ei helpolla onnistu. kesäkuuta 2000, STT Suomi ja Nato – Niin kauan kuin ovi Natoon ei ole lukossa eikä sepposen selällään, eiköhän haluava pääse sisään ja ulos. Moskova, 7. Ulkoministerinä monta juhlaa jäi kokousmatkojen takia väliin. Juhannushäitä odotelleet jäävät nuolemaan näppejään. Meillä eduskunta on hyvin mukana ja jälkeenpäin ollaan aika sopuisa porukka. Kansainvälistä julkisuutta Suomen ensimmäinen naispresidentti saa vieraillessaan Washingtonissa avaamassa viikinkinäyttelyä. Eeva-lehden lukijat valitsevat presidentin vuoden Eevaksi. Halonen kantaa isoa käsilaukkua kunniakomppanian tarkastuksessa ja kirvoittaa Muumimamma-vertauksia. Jos oikein muistan, en ole tainnut olla koskaan maatalousnäyttelyssä. Norjan-vierailullaan Halonen arvostelee YK-lähettiläs Marjatta Rasin ratkaisua äänestää Israelin tuomitsevan päätöslauselman puolesta. Halonen riemastuttaa boikotoidut itävaltalaiset toivomalla pikaista loppua Itävallan vastaisille toimille. Meillä on kaikki syy vaalia tätä yhteistä saavutustamme. heinäkuuta 2000 Naton laajentuminen – Nato kantaa vastuun siitä, että se ottaa uusia jäseniä ja Nato kantaa vastuun siitä, ettei se ota uusia jäseniä. Halonen on juhlittu vieras Euroopan neuvoston istunnossa Strasbourgissa. Lamavuosien jälkeen meillä olisi siihen myös varaa. Iltalehti 14. heinäkuuta 2000 Suomi ja Venäjä – Poliittisten päättäjien sitkeä työ ja avoin kansalaiskeskustelu ovat parantaneet sotien ja vääryyksien haavoja ja rakentaneet sovinnon. Elokuu: Presidentti ja valiokuntaneuvos yllättävät kaikki menemällä naimisiin 26. Kansa tykkää Tarjasta ja työ maistuu Presidenttihäät vuoden yllätys Tarja Halonen on saavuttanut kansan suosion. lokakuuta 2000 Suomi ja EU – Pienen maan voima on se, että pyritään valmistelemaan asiat mahdollisimman hyvin ja saamaan laaja poliittinen tuki sille mitä tehdään. Venäjää kannattaa auttaa ja tukea sen valtaisan kehitystehtävän toteuttamiseksi. Olen ollut tämän uudistuksen pääidean takana. Puhe Berliinissä 24. Turun Sanomat ja Aamulehti 2. Jälkeenpäin Halonen arvioi, että EU:ssa on aiempaa kovempi tyyli. Minä olisin melkein voinut lyödä vetoa tästä vastauksesta etukäteen. marraskuuta 2000 Maatalousnäyttely – Näyttely on yksi niitä tilaisuuksia, joita olen todella odottanut. marraskuuta 2000 – Mitä muuta te olisitte voineet odottaa hänen vastaavan. 30cm, kork. Presidentin Internet-sivulla kissat Miska ja Rontti vaanivat haukea, kilpikonnat Miki ja Kiki poseeraavat terraariossaan. Ahtisaarten hankkimat tyylihuonekalut poistetaan ja Mäntyniemessä palataan alkuperäiseen sisustukseen. Kaapin paikkaa haetaan myös suhteessa hallitukseen – Halonen ilmoittaa aikovansa johtaa puhetta ulkoja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa, jos on paikalla. Valtiovierailulla Moskovassa 7. Lopuksi Halonen karsii pois Ahtisaaren aloittaman tavan eikä toivota Suomen kansalle Jumalan siunausta. helmikuuta 2001 Syrjintä Suomessa – Olen erittäin huolestunut kuluneen vuoden aikana tulleista viesteistä, jotka kertovat kasvaneesta suvaitsemattomuudesta ja taipumuksesta ratkaista väkivallalla esiintyneitä ongelmia. Valtiopäivien avajaiset 2. helmikuuta 2001 EU ja Venäjä – On myös meidän muiden eurooppalaisten ja EU:n etu, että Venäjä pärjää. 2001 Kotimaa 7 50.000 tuotetta... Ei kuitenkaan ole selkään puukottamista, jos sanon, että apua pitäisi nostaa alkuperäiseen suuntaan. Talvisodan päättymisen muistojuhla jää väliin. Toukokuulle osuu myös Halosen toinen valtiovierailu Viroon. Presidentti ei ole budjettineuvottelija, ja vältänkin arvioimasta hallituksen budjettiesitystä. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 25.2. 45cm 34,Worker poikien PUUVILLAHOUSU • väri: sininen • koot: 130-170cm 49,D.O.C. Toukokuu: Ensimmäinen valtiovierailu tehdään Ruotsiin, kuten perinteeseen kuuluu. Seuraavana päivänä Halonen lähtee Nizzan EU-huippukokoukseen, jossa hän istuu tiiviisti neuvotteluissa pääministeri Lipposen ja ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) kanssa. Presidentti osallistuu Santa Maria da Feiran EU-huippukokoukseen. Turun Sanomat ja Aamulehti 2. tammikuuta 2001 ... Jakoa ei voi tehdä niin, että Nato sanoo yhtä ja toiset kantaisivat vastuun. Presidentti Vladimir Putin varoittaa Karjalakeskustelun voivan "tuhota" Suomen ja Venäjän suhteet. Joulukuu: Halonen pääsee ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa itsenäisyyspäivän vastaanotolle. heinäkuuta 2000 EU:n laajentuminen – Laajentuminen on tärkeää Euroopan vakauden ja kansalaisten hyvinvoinnin näkökulmasta. tammikuuta 2001 Työelämä – Työntekijöiden ammatillisen järjestäytymisen edistäminen niin omassa maassa kuin muuallakin on paras keino vaikuttaa siihen, että työelämässä noudatetaan sovittuja pelisääntöjä. Lomakohde yritetään pitää salaisena – turhaan. Arkisto. ja muuallakin – Kaikissa Euroopan maissa esiintyy edelleen syrjintää monessa eri muodossa – – – Uskon, että nyt hyväksytyt vahvemmat syrjintäkiellot tulevat ajan myötä kohentamaan Euroopan vähemmistöjen ihmisoikeustilannetta. Oma siirtolapuutarhapalsta saa jäädä, mutta uusi emäntä päättää lisätä luomuviljelyä Kultarannassa. 75cm, syv. Maaliskuu: Halonen astuu virkaansa. Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) pysyy kotona potemassa vatsatautia. Marraskuu: Maakuntamatkalla Jyväskylään Halonen joutuu yliopiston tasapainotestiin. Eduskunnan korokkeella hänen vierellään on presidenttivaalien kolmonen, puhemies Riitta Uosukainen (kok.)
Saksa käännytti kurdeja JAKARTA (STT–AFP) Voimakas maanjäristys ravisteli lauantaina Indonesialle kuuluvia Molukkien saaria. – Emme jäljitä lihaa sen takia, että se olisi taudin saastuttamaa. Tähän päättyvätkin jäljet. – Kaikkein todennäköisintä on, että liha on jo syöty, arvioi Brådenmark. Kolmas nauta teurastettiin Helsinborgissa, ja tätä lihaa yritetään yhä jäljittää. Asiasta kertoi uutistoimisto Interfax sen jälkeen kun maiden ulkoministerit olivat tavanneet lauantaina Egyptissä. Saksalaiset rajaviranomaiset kertoivat lauantaina, että 13 kurdin ryhmä oli pidätetty perjantaina Kölnissä ja käännytetty takaisin Ranskaan. Levottomuuksien on pelätty leviävän Sampitista myös muualle Borneoon. Hänen mukaansa oli kuitenkin ollut liian optimistista odottaa, että ministerit olisivat voineet ensimmäisessä tapaamisessaan selvittää kaikki osapuolten erimielisyydet. Suharto leikkaukseen JAKARTA (STT–AFP) Indonesian entinen presidentti Suharto joutui lauantaina sairaalahoitoon, hänen avustajansa kertoi lehdistölle. Ranskaan saapui viikko sitten yli 900 Irakin kurdia aluksella, joka ajoi karille Ranskan Rivieralla. Emme voi antaa takuita sellaisesta, Winberg sanoi. Borneossa evakuoidaan. Yhdeksän ihmistä katosi, ja heidän uskotaan hukkuneen. 12 ihmistä, joista kaksi naisia, ruoskittiin. Venäjän valtuuskunnassa mukana ollut lähde kertoi Interfaxille, että kaksi asiantuntijaryhmää kutsutaan koolle viipymättä selvittämään molempia ehdotuksia. Asiasta kertoi maan virallinen radio Shariat lauantaina. Suharton, 79, terveys on horjunut sen jälkeen kun hän sai lievän aivoinfarktin astuttuaan syrjään presidentinvirasta vuonna 1998. Alueella on usein tapahtunut maakiistoihin liittyviä etnisiä levottomuuksia. Powell ja Ivanov sopivat tiiviistä yhteistyöstä TUKHOLMA (STT–TT) Ruotsin elintarvikevirasto alkoi viikonvaihteessa jäljittää naudanlihaa, joka on peräisin BSE-epäilysten kohteeksi joutuneelta maatilalta. Viikonlopun aikana Powell keskustelee sekä Israelin että palestiinalaisten johdon kanssa. Lähi-idän arabivaltioissa Powellin vierailuun on jo etukäteen suhtauduttu kriittisesti. *) Efektiivinen tuotto 4,35 % emissiokurssilla 100 %. – Se oli vain pieni leikkaus. Länsirannalla lähellä Betlehemiä israelilaissotilaat haavoittivat ainakin neljää palestiinalaista levottomuuksissa, jotka alkoivat perjantaina surmatun palestiinalaismiehen hautajaisten jälkeen. Heidän mukaansa haudassa olevat ruumiit kuuluvat tshetsheenitaistelijoille, jotka saivat surmansa Groznyin hallinnasta käydyissä taisteluissa viime vuoden alkupuolella. Yhdysvaltain ulkoministeriön edustajan mukaan ministeritapaamisessa keskusteltiin myös Tshetshenian tilanteesta ja lehdistönvapaudesta. Ruoskimiseen tuomitut saivat myös vankeustuomion. Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat sanoi puolestaan odottavansa Yhdysvalloilta vahvaa kannanottoa Lähi-idän rauhanprosessiin. Maatalousministeri muistutti myös, että Ruotsi ei ole vuoden 1986 jälkeen sallinut eläinraadoista tehdyn liha-luujauhon käyttöä eläinten rehussa. 31.3.2001 Nimelliskorko 4,35 % *) Vaihtuva emissiokurssi Laina-aika 3 vuotta Ei vakuutta Merkintäpaikat: Osuuspankkikeskus-OPK osuuskunnan jäsenosuuspankit ja Okopankki Oyj Merkinnät myös netissä osoitteessa www.osuuspankki.fi/merkinta Listalleottoesite on saatavilla merkintäpaikoissa. Bushilta. Ivanovin mukaan tapaamisessa sovittiin tiiviin ja rakentavan vuoropuheluyhteyden luomisesta. Mahdollinen BSE-tautitapaus löytyi eteläruotsalaiselta maatilalta, joka määrättiin eristettäväksi perjantai-iltana. Yhdysvaltalainen sukellusvene törmäsi japanilaiseen troolariin Havaijin saarien edustalla helmikuun alussa. Ruotsissa on aiemminkin löydetty epäilyttäviä BSE-tautitapauksia, mutta tarkemmissa tutkimuksissa ne ovat osoittautuneet perusteettomiksi. Maiden mukaan Ranskaan tulijat käyttävät oleskeluaikansa kadotakseen maan alle tai hakeutuakseen muualle Eurooppaan. Kaksi naista teloitettu aviorikoksesta Afganistanissa KABUL (STT–AFP) Afganistania hallitseva ääri-islamilainen Taleban-liike on julkisesti teloittanut kaksi naista, jotka oli tuomittu aviorikoksesta. – Tästä alkaa Bushin hallinnon ja Putinin hallinnon yhteensitominen, Powell totesi toimittajille aamupäivällä ennen tapaamista. Viranomaisten tiedossa on, että tilalta on toimitettu myyntiin viime aikoina kolme nautaeläintä, mutta lihan jäljittämisessä on törmätty vaikeuksiin. USA hakee tukea Irak-pakotteille Powell aloitti Lähi-idän kiertomatkansa vaikeassa tilanteessa USA:n ulkoministerin Colin Powellin Lähi-idän-vierailua vastustettiin kansannousuin eri puolilla, muun muassa Bagdadissa. Uutistoimisto Interfaxin mukaan Ivanov oli esitellyt tapaamisessa Powellille Venäjän tekemää vastasuunnitelmaa eurooppalaisesta ohjuspuolustuksesta. Hän vie viestit Japanin pääministerille Yoshiro Morille ja kertoo maan viranomaisille onnettomuuden tutkinnan etenemisestä. Hallitus on lähettänyt lisää aluksia noutamaan kymmeniä tuhansia pakolaisia. Hän lisäsi kuitenkin, että maassa on jatkettu kaikkia niitä toimia, mitä asian hyväksi on voitu tehdä. Silminnäkijöiden mukaan järistys aiheutti paniikkia ainakin Sulawesin saarella sijaitsevassa Manadon kaupungissa, jossa ihmiset ryntäsivät ulos kaduille ja käyttäytyivät hysteerisesti. Molemmat osapuolet kuvailivat yli tunnin kestäneitä keskusteluja "erinomaisiksi" ja "ystävällisiksi". Hallituksen edustajan mukaan tilanne Sampitin kaupungissa on parantumassa, mutta yhä kireä. Tshetsheniasta löytyi iso joukkohauta MOSKOVA (STT–REUTERS–AFP) Tshetshenian pääkaupungin Groznyin lähistöltä on löytynyt yli 200 ruumiin joukkohauta, kertoi uutistoimisto Interfax lauantaina. Ministerit olivat yhtä mieltä siitä, että Yhdysvaltojen ja Venäjän on tehtävä tiivistä yhteistyötä kansainvälisen turvallisuuden eteen. Indonesiassa voimakas maanjäristys SAMPIT (STT–REUTERS) Viikon jatkuneet etniset väkivaltaisuudet ovat vaatineet ainakin 210 kuolonuhria Borneon saaren Indonesialle kuuluvassa osassa. Järistyksen uhreista tai aineellisista tuhoista ei ollut heti tietoa. – Heillä ei ollut lupaa oleskella Saksassa, mutta kylläkin Ranskassa, sanoi saksalaisviranomainen. Tapaamisen hyvästä hengestä kertoi se, että ministerit sopivat sinuttelevansa toisiaan. Suharton hallintokaudella Indonesiassa pakkosiirrettiin runsaasti ihmisiä taajaan asutuilta alueilta harvemmin asutuille seuduille, kuten maduralaisia Borneolle. Sunnuntaiksi palestiinalaiset ovat suunnitelleet neljän tunnin yleislakkoa, jolla vastustetaan Powellin vierailua ja Yhdysvaltojen Lähi-idän-politiikkaa. Palestiinalaiset ovat raivoissaan Irakin vastaisista ilmahyökkäyksistä ja pelkäävät Yhdysvaltojen yhtyvän Israelin uuden pääministerin Ariel Sharonin kantaan siitä, että palestiinalaisten kansannousun on loputtava ennen kuin Lähi-idän rauhanneuvotteluja voidaan jatkaa. Eristetyn tilan lihaa etsitään Ruotsissa Maatalousministeri pitää BSE-riskiä pienenä METZ/STRASBOURG (STT–DPA–REUTERS) Saksa on käännyttänyt joukon kurdeja, jotka saapuivat viime viikolla Ranskan Rivieralle huonokuntoisessa rahtilaivassa. Winbergin mukaan BSE-riski on edelleen pieni Ruotsissa. Siksi uskon, että hän (Suharto) on sairaalassa vain kolmesta neljään päivään, Syahrir sanoi. 2001 s KESKIPOHJANMAA Lyhyesti Liikkeeseenlaskijat: Osuuspankkikeskus-OPK osuuskunnan jäsenosuuspankit ja Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Merkintäaika 26.2. Poliisi on pidättänyt 80 ihmistä. Vierailun suuri haaste on saada tukea Yhdysvaltain Irakin vastaisille pakotteille arabimailta, jotka tällä hetkellä pitävät Israelia paljon suurempana uhkana alueelliselle turvallisuudelle. Powellin mukaan pakotteita on harkittava uudelleen, koska monella taholla, varsinkin arabimaissa, uskotaan taloudellisten pakotteiden vahingoittavan Irakin siviilejä. Mielenosoittajat kutsuivat Powellia "lapsenmurhaajaksi" ja polttivat Yhdysvaltain lippuja. Yhdysvaltain laivastolta anteeksipyyntö Japanille WASHINGTON (STT–REUTERS–AP) Yhdysvallat on lähettämässä korkean laivaston upseerin Japaniin viemään mukanaan kirjeen ja anteeksipyynnön presidentti George W. Savuttuaan lauantaina Egyptin pääkaupunkiin Kairoon Powell kertoi tulleensa kuuntelemaan arabimaiden ajatuksia – ei sanelemaan, kuinka Irakin kanssa pitäisi toimia. Alueen sanomalehdissä varoiteltiin lauantaina, että Powell saattaa yrittää käännyttää arabit Irakia vastaan ja painaa villaisella väkivaltaisuudet, joihin Israelin armeija on syyllistynyt palestiinalaisten kapinointia taltuttaessaan. Muiden muassa Saksa ja Britannia ovat arvostelleet Ranskan maahanmuuttoviranomaisia väliaikaisten lupien myöntämisestä. Maiden välillä on syviä erimielisyyksiä esimerkiksi Irakin vastaisista ilmaiskuista ja talouspakotteista sekä Yhdysvaltain suunnittelemasta uudesta ohjuspuolustusjärjestelmästä, jota Venäjä vastustaa jyrkästi. Teloituksen tapaa ei kerrottu, mutta aiemmin aviorikoksesta tuomittuja on kivitetty kuoliaaksi. Hullun lehmän taudista epäilty eläin oli teurastettaessa vain 28 kuukauden ikäinen, ja vain kerran aikaisemmin BSE:tä on EU:n alueelta löytynyt näin nuoresta eläimestä. Powell myönsi, että viimeviikkoiset ilmaiskut Irakiin ovat hankaloittaneet hänen Lähi-idän-matkaansa, ja nyt hänen on entistä vaikeampaa vakuuttaa arabijohtajille, että syy Irakin kansan kurjuuteen löytyy maan johdosta eikä kansainvälisistä pakotteista. Kaksi niistä on teurastettu läheisessä Lammhultissa, minkä jälkeen eläinten liha on toimitettu Tukholmaan. – Bushin hallinto aloitti työnsä pommittamalla Irakia ja kääntämällä selkänsä palestiinalaisten oikeuksille. Syyskuussa alkaneessa väkivaltaisuuksien aallossa on tähän mennessä saanut surmansa yli 400 ihmistä. Palestiinalaisten Fatah-järjestön johtajiin kuuluva Marwan Barghouti sanoi lauantaina, ettei Yhdysvaltain uusi presidentti George W. KAIRO (STT–REUTERS–AFP) Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell aloitti lauantaina virkakautensa ensimmäisen kiertomatkan Lähi-itään. BSE-riski yhä pieni Maatalousministeri Margareta Winberg on yrittänyt rauhoittaa ruotsalaisten pelkoja hullun lehmän taudista. Eristetyksi määrätyltä tilalta on tuotu teurastettavaksi kolme nautaa. Radion mukaan naiset teloitettiin perjantaina. Kun tieto mahdollisesta BSE-tapauksesta tuli julkisuuteen myöhään perjantaina, maatalousministeri Margareta Winberg antoi määräyksen jäljittää oitis kaikki Hallandin läänissä sijaitsevalta maatilalta lähiaikoina markkinoille toimitettu naudanliha. Amiraali William J. Palestiinalaiset osoittivat mieltään Useita satoja palestiinalaisia osoitti lauantaina mieltään Powellin vierailua vastaan Länsirannalla. Saaren alkuperäisväestön, dajakkien, ja läheiseltä Maduran saarelta tulleiden siirtolaisten väliset yhteenotot puhkesivat sunnuntaina Sampitissa, joka sijaitsee noin 800 kilometriä Indonesian pääkaupungista Jakartasta koilliseen. Paikalliset asukkaat ovat tunnistaneet kolme ruumista ja vieneet ne haudattaviksi muualle, sotilasviranomaiset sanoivat. Ranska myönsi maahanpyrkijöille luvan olla maassa 8 päivää, jotta he ehtisivät laatia turvapaikka-anomuksen. Sotilaallinen optio Irakia vastaan Matkalla Egyptiin Powell sanoi mukana seuranneille toimittajille, että Yhdysvallat pitää edelleen Irakia vastaan suunnatun voimankäytön mahdollisuuden avoimena, vaikka tarkoitus onkin alkaa keskustella pakotteiden lieventämisestä. Haudan löytymisestä kertoi uutistoimistolle Tshetsheniassa toimiva venäläisten sotilashallinto. – Näyttää epätodennäköiseltä, että löytäisimme lihat, mutta teemme kaiken voitavamme, sanoi elintarvikeviraston valtiontarkastaja Peter Brådenmark lauantaina. Järistys oli voimakkuudeltaan 6,5 richteriä. – Korostan, että en ole koskaan luvannut että Ruotsi olisi puhdas BSE:stä. Indonesian seismologien mukaan järistys sattui kahdelta iltapäivällä paikallista aikaa ja sen voimakkuus oli 6,5 richterin asteikolla. Tämä on täydellisen vääristynyttä politiikkaa Israelin eduksi, Barghouti sanoi. Muualla maailmassa järistyksen voimakkuudeksi saatiin vieläkin suurempia lukemia, esimerkiksi Ranskassa voimakkuudeksi mitattiin 7,1 richteriä ja Hongkongissa 6,9 richteriä. Häneltä leikattiin tulehtunut umpilisäke, Suhartoa hoitavan jakartalaisen Pertaminan sairaalan tiedotuksen edustaja Syahrir kertoi. – Todennäköisesti kyseessä on väärä hälytys, sanoi Leif Danneberg maatalousviraston eläinosastolta. Kuluttajien on kuitenkin saatava varmuus siitä, ettei kyseisen maatilan lihaa ole kauppojen tiskeillä, hän sanoi. Bush ole oppinut mitään edeltäjiensä virheistä. Hän kuitenkin lisäsi, että toistaiseksi toimitaan samalla tavalla kuin jos kyseessä olisi todellinen BSE-tapaus. Mielenosoittajat vaativat kyltissään: "rikollinen Powell poistu alueelta!" Reuters/Faleh Kheiber KAIRO (STT–REUTERS–AFP–DPA) Yhdysvallat ja Venäjä ovat sopineet kutsuvansa koolle kaksi asiantuntijaryhmää selvittämään suunniteltua ohjuspuolustusjärjestelmää. BSE-prioneja ei ole lihassa. Tilan hätäteurastetulle nuorelle hieholle tehty pikatesti ei pystynyt sulkemaan pois mahdollisuutta, että eläimellä olisi ollut BSE-tauti. Yhdysvaltain uusi ulkoministeri Colin Powell ja Venäjän Igor Ivanov tapasivat Kairossa ensimmäistä kertaa kasvotusten. Matkaohjelmassa ovat myös lyhyet vierailut Jordaniassa, Syyriassa, Kuwaitissa ja Saudi-Arabiassa. Kyseinen lypsylehmä teurastettiin selkävaivojen takia maanantaina. Fallonin on määrä matkustaa Japaniin ensi viikolla. 8 Ulkomaat Sunnuntaina 25.2. Indonesian laivasto evakuoi mellakoita pakenevia asukkaita lauantaina. Koepala lähetetään Britanniaan tutkittavaksi, ja tulos selviää muutamassa viikossa
Eikä mikä tahansa perhonen vaan suuri, pörröinen kehrääjä. Varmasti kurja. – Kisoja tulee ja menee, mutta terveyttä ei saa vaarantaa, rykivä lääkäri tietää. Mitä se syö. Riemunkiljahdus kiiri läpi talon:"Heinähukka on kuoriutunut, imago on syntynyt!" Purkkiprojektissa oli ilmiselvästi siirrytty loppuraportin aikaan. Kuvat: Timo Talus Jorma Savolalle Haapajärven karpaasin huono vointi aiheutti ärtyneisyyttä. Ulospäin näytti siltä, että purkissa vallitsi täydellinen tapahtumattomuus. Pieni luonnontutkija oli tehnyt omat tulkintansa orkideakokeilujeni onnistumisen tasosta, ja kasvilamppu oli siirretty tuloksellisempaan projektiin. Orkideat ja orastavat appelsiinipuun alut saivat väistyä kasvilampun alta. Lahden reissulla oli kuulema ollut hauskaa. Sitkeä kuumetauti ja lihassärky kaatoi viikolla petiin Mikan paikallisen lääkärin Pekka Reinvuon. Sitähän ei tapahdu edes kaikissa EU-rahoilla pyöritetyissä ja suurin puhein käyntiin polkaistuissa projekteissa. Se etsii itselleen puolison, munii munansa ja kuolee pois" Tieto pisti mietteliääksi. – Moni unohtaa terveenä, miltä tuntuu olla kovassa lentsussa. Käytännöllisyys minussa heräsi. – Mika on tuttu mies. Olimme pitkään työtovereita, kun Mika oli koululiikunnan ohjaaja. Syksyn tullen törmäsin purkkiin kellarissa. "Ei se syö, ei sillä ole edes suuta", minua valistettiin. Mikalla on nyt hurja hinku hiihtää, Savola luottaa karpaasiinsa. 2001 Viikonvaihde Yhteystiedot Osaston esimies: Maija Myllykangas (06) 827 2355 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärven hiihtokansa elää sankarinsa Mika Myllylän vanavedessä niin myötä kuin vastamäessä. "Perhosen imagovaihe kestää ehkä vain muutaman päivän. – Tuolloin lentsu ja ilmeinen kurkunpäätulehdus oli tulollaan. Myös siellä Martinmäen koululla Mika on suosikki numero ykkönen. Eikä kaikkien ikkunalautaprojektien tietenkään tarvitse päätyä katastrofiin, yritin vakuuttaa itselleni. Entinen haapajärvinen Anja Heiskari on asunut muutaman vuoden Kärsämäellä. Vastakuoriutuneen kehrääjän siivet olivat kurtussa, mutta siipisuoniin virtaava ruumiinneste sai ne oikenemaan. Ne ovat näin kevään korvalla mukava piristys, Riitta kertoo. Olen Mika Myllylä -fani, Riitta kertoo. Takavuosilta Riitta muistelee, että hän ei ole nähnyt kuin yhden Mikan voittohiihdon maaliin saakka. Reinvuo kertoo Mikan soittaneen hänelle Otepään maailmancupin aikoihin ja valitelleen harrimarstiomaisella äänellään huonoa vointia. Anttia ja Tiinaa hieman vanhempi Myllylä-fani kävelee vastaan kaupassa. Mikasta ja Mikan voinnista on lisäksi juteltu vähän joka välitunnilla. Minimuumiot vetivät villamaiset palttoot yltään ja tunkivat ahtaudestaan. – Mulla on ollut lievää masennusta ja ärtyneisyyttä. Silti Mika on yhä suosikkiurheilija. – Me pojat ollaan puhuttu myös siitä Jarista, Antti tarkentaa. Puolukkamättäältä syksyllä yllätetty ruskea karvamato valmistautui vauhdilla muodonmuutoksen. Rupean miettimään jo hiihdon aikana, mitä minun pitää hoitaa seuraavaksi. Kieltämättä jotain hukkamaista tuossa pörröisessä olemuksessa oli. Siitä on kokemuksia minullakin. Me ollaan harmiteltu Mikan puolesta ja toivottu kovasti, että hän pääsee takaisin ladulle, kuudesluokkalaiset Antti Heikkinen ja Tiina Niinikoski kertovat. – Joo. Hinku ladulle on varmasti ollut kova, tutun miehen puolesta kovasti pahoillaan oleva Reinvuo kertoo. Ainakin lehtikirvoja. Monet langat vaan ovat Riitan hyppysissä. Imagon syntymäpäivä Kuva: Pekka Helo Luonnollisesti. Haapajärvi toipilaana Karpaasin kotikaupunki eli sankarinsa mukana myös vastamäessä Riitta Itäpalo järjestelee Mikan juhlat. Kuumaa mehua hörppiessään Reinvuo korostaa, että sairaana ei kenenkään pidä hiihtää. Eräänä pakkaspäivänä odotus palkittiin. Antti Heikkinen ja Tiina Niinikoski kannustavat hiihtosankariaan. 9 KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 25.2. – Olemme käyneet perheen kanssa Mikan kaikki juhlat niin Haapajärveltä kuin Kärsämäeltä. Purkkiprojektin puuhamies pyörähti hoidokkiensa äärellä tuon tuosta, suihkutteli ja pyöritti aarrettaan. Kasvilamppu oli työnsä tehnyt. Lievää masennusta ja ärtyneisyyttä Martinmäen koulun eläkkeellä oleva rehtori Jorma Savola tiiraa torstaina miesten viestiä HalpaHallin pienestä televisiosta. Lasisessa palatsissaan perhonen ojenteli sulkamaisia tuntosarviaan ja kuivatteli uutukaisia siipiään. Viikollakin, kun torstain loistokkaasta paluusta ei ole vielä tietoa, Mika kerää kansan sympatiat puolelleen. Neuvoin Mikaa petiin ja lepoon, vaan ei hän varmaan malttanut riittävästi hidastella. Lapset muistelevat, että Mika on käynyt koululla usein. – Ehdottomasti. Se siirrettiin valaisemaan toisarvoisempia projekteja. – Ehdottomasti. Olemme jo niin tottuneet puuhaamaan juhlia. Hiljaisuus oli vain näennäistä. Sitten Mika kertoi siitä, kun oli ollut eka kerran suksilla, Tiina selvittää. Mikan sairastellessa on innostuskin laantunut. Eräänä viikonlopun aamuna odotettu tapahtui (aivan liian varhain). Haapajärven kaupunginjohtajan sihteerille Riitta Itäpalolle Mikan sairastelu on merkinnyt toisenlaisia kisoja. Haapajärvellä Mikan sairastelua myötäelettiin myös kirjaimellisesti. Savolan mukaan päättäväisyys tekee Myllylästä maailman parhaan hiihtäjän. – Kun käheä-äänistä Mikaa haastateltiin, tuli melkein tippa silmään. Purkinhaltija esitteli innoissaan koteloita. Kulkutauti kulkee ajallaan, Pekka toteaa. Jossain vaiheessa olin havaitsevinani syveneviä ryppyjä purkinhaltijan yleensä niin siloisen aurinkoisella otsalla. Sitä Mika-fanit harmittelevat, kun eivät päässeet niiden 15 onnekkaan joukkoon, jotka lapsista arvottiin kannustamaan Mikaa lauantain takaa-ajossa. Mitä korkeammalle talviaurinko kiipesi, sitä kiihkeämmin purkinhaltija pyöri huollettaviensa ympärillä. – Ensimmäiset rupeavat soittamaan juhlajärjestelyistä silloin, kun Mika oli vielä ladulla. Odotan paljon myös viideltäkympiltä. Välillä purkkia kiikutettiin viileämpiin olosuhteisiin, välillä eteläiseltä ikkunalta pohjoiselle, television päälle ja sieltä kirjahyllyyn. Jotain tuoretta ehkä. Siellä se kökötti mehupullojen seassa ja karikkeiden kätkössä uinuivat palleroiset karvamadot. – Vaan ei lentsulle mitään mahda. Onhan ikkunalauta ihanteellinen paikka kasvattaa hyönteisiä. Ja ymmärtäähän tuon. Riitta ja vapaa-ajan ohjaaja Jarmo Eronen ovat niitä, jotka ovat ehkä eniten järjestelleet hiihtosankarin kotiinpaluujuhlia. Se edellytti, että kaikki menee nappiin, mitä epäilin, mutta en missään vaiheessa pukenut sanoiksi. Nyt oli siirrytty uuteen vaiheeseen. – Mika sanoi, että kun johonkin uskoo vakaasti, se myös toteutuu. Jorma otaksuu, että toipilaanakin Myllylä kepittää muut. – Mika myös pitää asettamansa tavoitteen. Se on tullut siitä, kun Mika ei ole voinut hiihtää, Savola päättelee. Heiskari kertoo, että "oli hirviä" katsoa, kun Mika joutui jättämään leikin sikseen lauantaina. Ehkä sen valo piankin herättää orkidean lehden alla mitä todennäköisimmin uinuvat ötökät. – Ensimmäiseksi laitan kuitenkin Mikalle onnittelusähkeen, hän korostaa. Katsotaan tämä viesti ja viisikymppiä. Heiskari arvioi, että kiinnostus hiihtoon on Haapajärvellä ailahdellut Myllylän voinnin mukaan. Minä tiedän nyt, mikä oli Mikan vointi. Seuraavien päivien aikana purkissa vietettiin syntymäpäiviä tihenevästi. – Viestin jälkeen näyttää paremmalta. Antti ja Tiina sanovat kuvataideluokkien tehneen hienoja plakaatteja hiihtosankarinsa tueksi. Kilpailuhenki on tarttunut myös minuun. Lääkäri petiin myötätunnosta. Mika on toipilaanakin hurjassa kunnossa. Ensilennolle lähtöä se joutui odottelemaan yli tunnin. Tiina kertoo, että Mika on puhunut haaveista ja niiden toteutumisesta. – Ainakin Haapajärvellä kisoja seurataan pitkälti Mikan kautta. Vuoden tärkein tapahtuma edessä. Riitta muistuttaa, että järjestelyihin osallistuu Haapajärvellä kymmeniä ihmisiä. Hän vastailee tiedusteluihin, järjestelee haastatteluja, sopii poliisin kanssa mitä katuja kansanjuhlan ajaksi suljetaan ja miettii missä juodaan kahvit ja kuka tuo kakun paikalle. Karpaasin sairastelua Jorma sanoo myötäeläneensä voimakkaasti. Liikkumattomina, villamaisen harson alla ne toivat mieleeni lähinnä minikokoiset muumiot. Monen monta imagoa näki päivänvalon. Nyt se valaisi epämääräistä hiekan, mullan, kivien, sammaleiden ja syksyn lehtien sekamelskaa. Mutta Mika tulee vielä, Anja tietää. Illalla viimeiseksi purkinhaltija sammutti kasvilampun ja aamulla ensitöikseen napsautti sen valaisemaan lasista perhospesää, jossa karvamatojen piti lämmön ja valon innoittamina ryhtyä luomaan koteloa ympärilleen. Tunnistin purkin samaksi, jonne syksyn marjaja sieniretkiltä kertyi tuliaisina pieni, likainen kourallinen perhosten toukkia. – Alkuviikolla oli outo ja tyhjä olo. Mikaa juhlittaessa Riitan työsarka on moninainen. Niin paljon kun se poika on hiihtoon satsannut, Anja harmittelee. Riitta-Maija Sykkö (KP) Iso lasinen hillopurkki ilmestyi ikkunalaudalle heti, kun joulu oli siivottu talosta. – Sinällään ehkä oikealla ihmisellä
Mies ei vaivautunut pyytämään lehdistötilaisuutensa aluksi anteeksi sitä, että vei koko kisakansan huomion pois Virpi Kuitusen kullasta. Hiihto on yksilölaji, mutta kotimaan MM-kisat ovat joukkuelaji. Dzugasvili rohkaistui suuren Leninin myötämielestä. Yhtäkkiä rupes repihin korvaa, Jumalan tähen, niinkö ois haulikolla ammuttu. Venäläiset menivät sinne. Vaikken sinänsä olekaan humoristisen kirjallisuuden harrastaja, niin ironiasta pidän. Kun alkuperäinen Pecoul on voimakasaromista ja tulista, on tämä uusi Pekuli nöyrä ja hyvänluontoinen, pikkuisen arankin sorttinen. Makkara oli rasvainen verimakkara täynnään sipulia ja ryynejä. Hän levitti kätensä levälleen kuin koko maailmaa syleillen ja pyörähti hitaasti täyden ympyrän torilla. Hän innostui: – Aivan totta. Tyttökoiralle tuli nimeksi Pimu, ja sitä se on totellut, vaihtelevasti. – Äitinsä kans ne jäytää luita pihalla, riitelee välisäns: koko piha on jäläkiä täynnä. Pekuli. – Koivuniemen herrakin on joskus käyny mielesä, mutta en minä raaski – vähä pipolla oon huitassu. Isoisän olkihattu (Kanarialta). Myllylä muuten kumarsi yleisölle hiihtonsa päätteeksi, kun taas Isometsä tvistasi luultuaan onnistuneensa hämäyksessä. Ja kun äitikoira aikanaan tuli nimettömänä taloon, niin tällepä lapselle olikin nimi valmiina. mutta hupanen. Käsiteltävä varovasti on tarinankertojien paikka. Onneksi muut suomalaishiihtäjät Mika Myllylän johdolla nousivat ja nostivat kansan murheen alhosta. – Antaa linnun lentää ja jäniksen juosta, niin paljo hupasempi mennä mehtähän. Sunnuntaina 25.2. Omaa tyhymyyttäni ko menin sillälailla unenhortheesa huitasehan. Otethan evhät mukhan ja maathan mäthäällä ja syöjähän kurjenkarpaloita. – On se niin viheliäinen... Isometsälle vinkki: jos säännöt ovat huonot, nosta meteli ennen kisoja ja vaadi muutosta tai poikkeuslupa. – Matti kehu kovin: "Voi kahto, ko se tykkää sinusta kolokosti!" Koitti puhua minua ympäri. Joko välähti. Valitse lempikirjailijaltasi sopiva katkelma ja perustele se! Voipi olla syvämietteistä filosofiaa, kutkuttavaa lauseenjuoksua, ankaraa kritiikkiä, lyyrillistä tunnelmointia. – Pimulta loppu pensa ja se joutu vejätykseen. Pekuli. Pekulin isäntä on ajat sitten heittänyt metsästyksen kokonaan pois, ja Pimukin on ollut aina arka paukaukselle. Kohta kymmenen vuotta on menny eikä oo vielä tullu soitettua... Antti päätti säästää sen, jolla oli rumempi naama. Ja vaikka sitä kuinka moititaan, niin torutkin tulevat Antilta aikalailla hellämielisesti. Jokaisella kansalla on makkaransa. Mikä on kallein muistoesineesi – sellainen jota ei hävitetä muutossa ja jota ei rahalla voi korvata. Toki Antin poikamieshuusholli on muutenkin kodikas ja siisti, mutta nyt tuvassa on aivan erityinen tunnelmansa. – Join ennen oikein pahaa viinaa, länsi-intialaista tummaa rommia, väkevintä mitä viinakaupasta sillon sai, Pecoulia. No minä sanoin, että jätä nyt sitte, mutta minä saatan soittaa myöhemmin, että tuu hakehen pois. Clas-Olav Slotte, kuva Outi Airola, teksti Maija Myllykangas KÄLVIÄ (KP) – Minen ota koiraa. – Mutta ko lumet laskee, niin ruvethan Pekulin kans kahtohan pälävipaikkoja. Mikä mielen päällä kaihertaa. Mutta penikka mikä penikka, ei siitä vielä tiedä eikä kouluttamaankaan kannata ruveta ennen kuin vuoden päästä. Oikasin sängyn päälle ja Pekuli tuli kainalokroophin. No, ainahan sitä tulee luvatuksi kaikenlaista, kun innostuu... Kerro! Maija Myllykangas Puhelin: (06) 827 2355 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Kerro, soita, käy! 10 Viikonvaihde. – Syöthin ja rupes niin raukasehan. – Hyvvää, toisteli Dzugasvilikin. Ei kumpaakaan. Hiihtäjän perässä Pekuli ei jaksaisi juosta näin vähälumisenakaan talvena, läkähtyisihän se. Suomi on oleva tästä lähtien alituisessa suojeluksessamme, ja kannatamme kaikin tavoin Suomen autonomiapyrkimyksiä! Kaikki venäläiset taputtivat käsiään. Tervetuloa pyhäkylään! Ja tässä vaiheessa uusi emäntä ovelasti siirtääkin vastuun lukijalleen. Ja kun Pimu on oikea myyräkone, niin totta se on vienyt tyttärensä kangaspellolle myyrähommiin. Iso asia voi olla vaikka koiranpentu tai rullakelkka tai oikein ajoitettu kassan hymy. Mustamakkara sai venäläisten yksimieliset kehut. – Hyvvää, sanoi Lenin suutaan maiskutellen. Heitin sen pois, mutta päätin, että piru vietä, jos mulla joskus koira on, sen nimeksi tulee Pekuli. Kuvat: Maija Myllykangas Iso asia S unnuntaisivuilla on uusi emäntä ja uudet kujeet. Kunnes muuan Tessu kirkonkylältä tuli käymään, juuri kun Pimu oli juoksullaan ja... Mistä viimeksi rupesit kertomaan naapurillesi aloittaen, että "on se niin kumma paikka...". Tukeva, punaposkinen nainen möi siinä aitoa mustaa makkaraa. Tempasin pennun pois, niin samalla se otti kiinni nenähän. Jokainen korosti, että makkara oli ravitsevaa ja maukasta. Ritva Tainio, Kaustinen Sunnuntaisitaatti Jari Isometsä hallitsi koko alkuviikon Lahden MM-kisoja. Meidän bolshevikkien tulee olla avaramielisiä eri kansojen asemaa ratkottaessa. Kerro siis, oi lukija, juttuvinkkisi ja ideasi! Mietipä vaikka seuraavia palstoja: Kumma paikka ihmettelee, pohtii ja päivittelee maailmanmenoa. Venäläiset ostivat uteliaisuuttaan korttelin pituisen pätkän mieheen. Tädin kermanekka. Vähintä mitä mies olisi voinut tehdä, olisi ollut painua pois kisanäyttämöltä ja olla hiljaa aiheesta "minun hiihtoni". Iso asia kertoo elämän suurista ja varsinkin pienistä valoisista puolista, hyvistä uutisista, arjen iloista. 2001 s KESKIPOHJANMAA Hetkinen! ’’ Eräällä myyntipöydällä keittimen päällä höyrysi suuri kattila. Puolityhjä muropaketti tai kunnanvaltuuston pöhölö päätös. Festarikrääsää juuri siltä kesältä. Sunnuntaisitaatti houkuttelee lukemaan lisää tai antaa vain namipalan lepopäivän ratoksi. Talossa on lapsi – ja se on iso asia. Kenkiä se pelemuuttaa kutukopin ja tummunkamarin väliä ja hukattaa kaikki kinttahat. Ystävien kanssa luemme usein tekstejä ääneen, ja tämä on yksi lempikatkelmistani: Lenin ja Stalin Tammelan torilla Tampereella. Hän ei myöskään tajunnut pilanneensa koko hiihtojoukkueen tunnelmaa ja mainetta. Puhumattakaan katsojista – vähiten yleisö odotti filunkia omalta mieheltä. Tarkoituksena on tehdä pyhäpäivän ratoksi sivuja, jotka monipuolisesti kertovat eri-ikäisten ihmisten asioista eri puolilta maakuntaa. – Jokaisella kansalla on omat makkaransa, sanoi Iosif Vissarionovitsh Dzugasvili syvämietteisesti. Isometsän tiedotustilaisuutta hallitsi minä-muoto: minun hemoglobiinini, minun suoritukseni, minun pääsyni starttiviivalle... Niin terävät, että naapuri tässä taannoin Antin nähdessään kyseli, oliko tämä tapellut vai kaatunut. Tämä on aina muistettava kansallisuuskysymyksiä pohdittaessa. Joka vuosi se on pennut tehnyt, mutta nyt Antti luuli jo säästyvänsä niiltä jutuilta vanhan rouvan kanssa. Nyt on pureminen jäänyt vähemmälle, kun Antin sisko toi pennulle leikkinallen kaveriksi. Viheliäinen ja hupanen Antti Pajala eli Palon Antti sanoo puhuttelevansa paljon koiriaan Pimua ja Pekulia. Tai heitä alppimajasi nuotioon ja ole iloinen hyvästä hemoglobiinistasi. Ja hampaat sillä peijakkaalla on terävät. Voi halavatun halavattu! Joulukuun puolivälissä syntyi sitten kaksi penikkaa. Jotenkin tuolla ainutlaatuisella hetkellä, kirkkaana pakkasaamuna, Lenin näki nuoren gruusialaisen sanoissa jotain yleispätevää ja vertauskuvallista. – Kyllä niien puhetta oppii tulukihtehan. Isometsä halusi pysyä otsikoissa ja löi vielä muutaman päivän vettä myllyyn kääntelemällä kelkkaansa. Pimu opettaa sitä peppuroihtehen lumesa. Samaan reikään vain! Kun Pekuli on kärtypäällä, se viskoo ruokakuppejaan pitkin tuvan lattiaa niin että murot lentävät. Minen ota koiraa..! Palon Antti yritti olla tiukkana, kun Toivosen Matti aikanaan toi hänelle vuoden vanhan nimettömän narttukoiran. Jostakin syystä tämä pätkä naurattaa minua aina, ankeanakin päivänä. Hän julisti: – Kansa, jolla on tällainen makkara, on lunastanut paikkansa maailman kansakuntien joukossa
Eipä siis ole mikään ihme, että viime keskiviikonkin aihe – ikääntyminen – luiskahti välillä dopingin puolelle. – Saa olla kaikella tapaa oman itsensä herra: nukkua myöhään, mennä minne haluaa... Siis kolme lasta ja elämä puuhakasta – ja äiti Tiina paljastuu heti kättelyssä "aivan älyttömäksi muistojen haalaajaksi ja hamsteriksi". Tässä yksi muisto Sundbäckin perheestä: vauhdikkaassa potretissa Antti, Nico, Tiina ja Jere, keskellä pikkuinen Kia. Eteisessä ovat vastassa Nico (5), Jere (2,5) ja Kia (1). Neuvostoliittoa ei ole, mutta yleisliittolaisen journalismin henki elää vahvana Suomen Yleisradiossa. Suomen mieskvartetti hiihti kultaa. "Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki On yksi keino valittaa, vaikk ois mielipidevanki..." – En tiedä, mitä he ovat asiassa puhuneet, en ole saanut tietoa. ei. – Eihän lopullista totuutta olekaan, mutta ristiriita panee aina pohtimaan. – Kun olemme molemmat tottuneet asumaan syrjemmässä, ei puhettakaan, että olisimme jääneet kaupunkiin, sanovat nuoret vanhemmat. Runollisesta vetoomuksesta huolimatta Nygårdia ei hyväksytty edes haastatteluun muiden chydeniusten joukkoon. Kun Sundbäckit aikanaan löivät hynttyyt yhteen, he asuivat ensin Mariankadulla, sitten Kirkonmäellä ja viimeiset viisi vuotta Öjassa Antin kotikylässä. Joka keskiviikko he sonnustautuvat vanhalle työväenopistolle aikaihmisten keskustelupiiriin, jonka päätehtävä on ihmetellä maailmanmenoa monelta kantilta. Oman mielipiteen voi esittää pelkäämättä, että tulee mollatuksi. Halusin runoilemalla näyttää, etten voi ihan mahdoton hirviö olla, kun väsään runojakin. "Ei, ei, ei, ei, ei, ei, ei, ei, ei, ei, ei, ei, ei, ei, ei, ei... Niin, Nicosta tulee palomies ja Jerestä jätskikuski. Kuvat: Clas-Olav Slotte Käsiteltävä varovasti Outi Airola (KP) Filosofian lisensiaatti Mauri Nygård haki vastikään Kokkolan uudeksi Antti Chydeniukseksi eli kehitysjohtajaksi runomuotoisella hakemuksella: Yllättää nyt teidät aion, pienen runon tästä taion. Outo aine, joka tulee iltaan mennessä tutuksi. Viime syksynä keskusteltiin esimerkiksi luomuruuasta, rahasta, avantouinnista ja Irwinistä. Nicon aurinkolasit. Olihan runo jatkunut: Tutuiks' täytyis meidän tulla, siis rohkeutta onko sulla. Bubille ja katsojille saa riittää syväanalyysi "pumpusta", "wassusta" ja "herkästä" suksesta. päivältä 2000 sekä Kokkola-lehdet samoilta viikoilta. Kansa näyttää olevan tuohtunut FIS:n hemoglobiinirajasta. Maija Myllykangas KOKKOLA (KP) Ihminen voi tulla riippuvaiseksi monenlaisista asioista. MM-hiihtojen miesten takaaajon ensimmäisen osan asetelmat kirkastuivat viimeistään siinä vaiheessa, kun urheilujournalismin Sokrates, Bubi Wallenius toruu kolmoisvoittoa hetken epäillyttä Pekka Vähäsöyrinkiä pessimismistä. Ajattelin kuitenkin osoittaa, että olen monipuolinen hakija, etsihän Kokkolan kaupunki uutta Chydeniusta. Selostaja ei kysy entiseltä päävalmentajalta tavuakaan Isometsä-kohusta. Mutta puhelin, yksinäisen ilo, saa paljon kiitosta, ja tekstiviestit on todettu tosi käteviksi. 4 4 T Tii 2 20 0..2 2.. päivältä 1998 ja helmikuun 10. Mutta pääasiastakin toki puhuttiin, ja aika positiivisesti, krempoista huolimatta. Kerran tehtiin kuvitteellinen pakkolasku Saharaan. Aamulehdessä Isometsän kannalta ikävä juttu. Hemohesin käytön tarkoituksena ei edes ollut hemoglobiinin alentaminen, vaan nimenomaan suorituskyvyn parantaminen. – OIikos se Kekkonen, joka sanoi, että vanhana ainakin vihamiehet ovat vähentyneet, virnistää Risto Hakala ja tunnustaa vanhemmiten opetelleensa sivistyneitä, valkoisia valheitakin. Hamsteriäiti laittaa talteen Kian olkihattu. Voi sallia itselleen yhtä ja toista, miettii Helena Koivu. Innokkaimmat – Helena Koivu ja Terttu Kalliainen – ovat olleet mukana jo kymmenen vuotta. huh huh!", Kalakankaan kommentaattori kontraa. Että pakkotilanteessa syntyy runokin. Mauri Nygård jatkoi valitsemallaan linjalla ja lähetti kaupunginhallitukselle oikaisuvaatimuksen päätöksestä. Hän ei suostu häpeämään edes rullakelkkaa; on oltava sopivat kulkuvälineet joka lähtöön. – Ilmapiiri on suvaitsevainen. Hajakappaleina on Iltalehteä, Pohjalaista ja muuta. Isometsä näköjään ei. – Joskus kun siivoilee näistä pölyjä, sitä ajattelee olevansa kyllä aivan hullu. Taas runosuoni sykki, alkuun Eino Leinon innoittamana. Lea Kesälä sanoo rakastavansa erilaisia mielipiteitä ja omaperäisiä näkemyksiä. Aamukahdeksalta Arto Teronen puhuu radiouutisissa plasmaekspanderista. Esimerkiksi Kokkolassa on kymmynkunta henkilöä, jotka ovat täysin keskustelun koukussa. Hänellä itsellään on tallessa omat valkoiset talvikenkänsä sekä pikkuinen punainen sandaali. – Mutta pitää muistaa, että emme me vanhat ihmiset ole mitään massaa. Ei auttanut Bubin onnensolmio, ei "wassu" ei "pumppu". Isometsä on ottanut korkeimmat voimat käyttöön. 3 3 M Ma a 1 19 9..2 2.. Pitäisikin laittaa niitten vauvauikkarit vaihtokehyksiin! keksii Tiina. Myös Antin siskolla on samaa vikaa. Ainakin hän on jo valmis uimamaisteri. Ja kummasteltavaa riittää. Jes! Tulihan se sieltä. Jäämme odottamaan ensi keskiviikkoa, jolloin Isometsä – todennäköisesti asianajajansa välityksellä – oikaisee väärät tiedot. Eikä venäläisnaisten suksi ollut herkkä. Pirjo Mannisen sprinttikullan Pekka Vähäsöyrinki aikoo katsoa kotona videolta "ainakin sata kertaa". Joskus taas keinutuoli on hyvä kulkuväline rentoutumiseen. Vanha kansa tiesi, mitä paskan pöyhimisestä seuraa. Julia rules! Jukka Anias Sen seitsemät uutiset Kuvat: Clas-Olav Slotte Maija Myllykangas KOKKOLA (KP) Joka väittää, ettei nykyajan nuorilla vanhemmilla ole perinteitä tai historian tajua, menköön käymään Öjassa, Sundbäckin perheen luona. Pekka ja Bubi jatkavat hiihtoselostuksia kuin ei mitään. Toppatakkimiehet eivät ole nyt kusella, vaan kusessa. – Kunnosta pitää huolehtia! On niin helppo sanoa, etten minä nyt jaksa, minä sitten huomenna... – Ihan automaattisesti halusin tallentaa jotakin jokaisen lapsen syntymän päivältä, kertoo Tiina. Riku Kytösalmen totaalisen tietämättömäksi pesäpallon sopupeleistä julistaneen Ari Huhtamäen voimin kilpailukielto aiotaan kumota. Siis joukoss' siinä saanhan olla jot' katsotte te suosiolla Mua kättelyssä hylkää ette työläistä kun valitsette... Sitä en kyllä tiennyt kuin vasta äskettäin, kun työttömänä ja rahattomana keksin lahjoittaa sukulaiselle runon 50vuotislahjaksi. – Anoppi laittaa kaiken ylös ja talteen. Hyvä. päivältä 1995, kesäkuun 17. Ryhmän pani aikanaan alulle Matti Suhonen, jonka vetäjänmanttelin on nyt perinyt Seija Johnson. Eikä niitä pidetä missään piironginlaatikossa piilossa, vaan ne ovat lastenhuoneen hyllyillä (tosin ylimmillä). muistuttaa Valma Jokisalo. In deep shit, sanoisi amerikkalainen. Keltaisen omakotitalon piipusta nouseva savu kiemurtelee jo siihen malliin, ettei vieras odotakaan näkevänsä sisällä putkihuonekaluja ja coolinpaljaita seiniä. 7 7 P Pe e 2 23 3..2 2.. Kehitysjohtaja valittiin. Omaperäistä kyllä, mutta aavistuksen hämmentävää. Tässä ehdotus huoltoasemaparlamenttien käsittelyyn: uusi raja olkoon yhden yksikön korkeampi kuin ylin suomalaisilta mitattu lukema kulloisessakin kisassa. Ensin hän levittää keittiön pöydälle kasan lehtiä. Kuva: Clas-Olav Slotte Kumma paikka. Aika urbaania ja modernia, vai mitä. Antti selvästi murahtelee muistojen hamstraajalle, vaikka itse asiassa kälviäläinen Tiina (o.s. 2 2 S Su u 1 18 8..2 2.. 6 6 T To o 2 22 2..2 2.. Venäjä voitti naisten viestin ja ratkaisija oli Julia Tshepalova. – Hämmästytti ja ihmetytti, etten päässyt haastatteluun. Miksi, Mauri, miksi. Sitten ensimmäiset tutit, hammasharjat, lenkkarit, lippikset, aurinkolasit... He molemmat asuvat tässä aivan lähellä, kertoo Tiina. Nämä kuksat ostettiin pojille Ylläkseltä, Kia ei ole vielä pohjoisessa käynyt. 5 5 K Ke e 2 21 1..2 2.. Viikonvaihde 11 KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 25.2. Perkkiö) on tainnut saada aika paljon vaikutteita öjalaiselta Sundbäckin suvulta. Tiina tunnustaa, että perheen reissuilta hän haalaa mukaan kaiken mahdollisen. Sitten piti pistää talteen synnytysosaston rannekkeet. Jeren lippalakki. Me olemme yksilöitä! julistaa Anita Jääskä. Ulkona paukkuu pakkanen ja keltainen talo tuntuu säteilevän aurinkoisia muistoja. Kotona Ruotsalolla on vielä kaunis pieni posliiniastiasto, jonka Kia tulee aikanaan saamaan. Eikä se siihen jäänyt. Äiti Tiina (27) myy hampurilaisia, isä Antti (27) ajaa jäätelöautoa. Eri mieltä voidaan olla, pitää olla ja eri mieltä ollaankin usein, sanoo Johnson, jonka mukaan provosoidakin saa eikä huumoria unohdeta koskaan. On Keskipohjanmaat joulukuun 28. Hiihdon jumalat ja jumalattaret oikaisivat syntymässä olevan valtavan vääryyden. Jari Isometsä näyttää voivan tiedotustilaisuudessa hyvin, Paavo M. Tänne on helppo tulla – ja kiinni jää! Saharasta avantoon Keskustelu käyntiin! Vas. Tämä hiukan nyppi. Ja toisaalta miettii, raaskiiko näitä koskaan antaa lapsille heidän aikuistuttuaan, nauraa Tiina. Valma Jokisalo, Anita Jääskä, Seija Johnson, Risto Hakala, Lea Kesälä ja Helena Koivu. 2001 Pitääpä kysyä 1 1 L La a 1 17 7..2 2.. Netissä ei tämä porukka keskustele, kun "sen tietokoneen kanssa on niin huono mennä jälkeenpäin kahville". – On kiva pitää niitä esillä, ja lapset ovat antaneet niiden olla rauhassa. – Juu, kaikki ovat käyneet vauvauinnissa. Entäs Kiia. – On Muumimaailman ranneketta ja Korkeasaaren lippua... Pohjana on usein ajankohtainen lehtijuttu, mutta etukäteen sovittu aihe voidaan tarpeen vaatiessa muuttaakin
Paarma myöntää, että ylenmääräisestä rikastumisesta on kirkossakin kahdenlaista ilmaa. – Ei kirkon kirkon pidä välttämättä olla diplomaattinen, vaan meidän pitää olla totuuden puolesta. – Raamatun tulkinnan ja tutkimisen perusteella kirkko on naispappeuden kannalla. Kirkon kutsumus on puolustaa köyhiä 12 Viikonvaihde. Kannanotto optioihin on arkkipiispallekin monimutkainen kysymys. Muunlaiset kumppanuusasiat pitäisi hoitaa sellaisella lainsäädännöllä, joka voisi kyllä parantaa perintöoikeuksia silloinkin, kun esimerkiksi sukulaiset asuvat samassa taloudessa. – Ei ruuan jakelu ole ollut kirkolle mikään suunniteltu PR-toimi. – Mutta jos hän asettaa Raamatun keskeiset asiat kyseenalaisiksi, voi kyllä hyvin kysyä, mikä on se motivaatio, minkä perusteella hän on sitten kirkon pappina. – Kun annetaan ihmisten tunteille valta, oikealla tiellä pysyminen on erittäin vaikeaa. Heikkojen puolustaminen on kuitenkin kristillisyyden ydinsanomaa. Nämä ilmiöt ovat yleisuskonnollisia, eivätkä erityisesti kristillisiä. Nimenomaan kristinuskon ydinkysymyksissä ne seinät eivät ehkä ole niin kovin leveät meidänkään kirkossamme. – Se on kristillisyyttä, jossa pannaan hyvin paljon painoa voimakkaille kokemuksille ja elämyksille. – On sitten toinen asia mitä pappi opettaa. Jotkut arvostelivat sitä yrittäjien unohtamisesta. Arkkipiispa on iloinen siitä, että viime aikoina useampikin ministeri on kiinnittänyt huomiota köyhyysongelmaan. – Kyllä minä ajatellen, että nämä ovat eri asioita. Silloin Ihminen on ottanut Jumalan roolin. – Meidän on jatkuvasti oltava suvaitsevaisia ja ymmärtäväisiä erilaisia ihmisiä kohtaan, mutta toisaalta pidettävä tiukasti kiinni siitä, minkä ymmärrämme totuudeksi. Jos jonkun kohdalle sattuu se lottovoitto, niin nauttikoon voittonsa. – Me olemme tuoneet tämän asian julkisuuteen. Heillä on vastuu siitä, ettei toiminta mene pelkästään hurmoksellisten ilmiöiden tai kielillä puhumisten tavoittelemiseksi, ikäänkuin ne olisivat jotakin erityisiä Jumalan merkkejä. Paarman mielestä ehdotus vaarantaisi avioliiton erityisaseman. Tästä huolimatta kirkon ei pidä arkkipiispan mielestä liiaksi tasapainoilla rikkaitten ja köyhien välillä. Totuudesta ei voi tinkiä Piispantalon alttarille sijoitetun, viimeistä ehtoollista esittävän puuveistoksen on lahjoittanut palestiinalaisten presidenti Jasser Arafat Suomen vierailullaan. Lama jätti nälkäjonot, jotka ovat arkkipiispan mielestä häpeäpilkku vauraalle hyvinvointimaalle. Kaikkien kuntien asenteeseen hän ei sen sijaan ole tyytyväinen. Me voimme ottaa tieteen tulokset vakavasti, kun ne on kunnon metodein tehty. 2001 s KESKIPOHJANMAA Arto Hietalahti TURKU (KP) K yllä heikkojen ja vähäosaisimpien puolustaminen on kristillisyydessä aika ydinsanomaa, vaikka ei se tietysti ole koko evankeliumi, arkkipiispa Jukka Paarma pohtii. – Raamatussahan on näitä Jeesuksen esimerkkejä rikkaista. Kirkon erityinen kutsumus on pitää ääntä huono-osaisten puolesta, arkkipiispa Jukka Paarma sanoo. Hän sanoo arvostelun lähteneen piispojen taannoisen kannanoton pohjalta. – Minä ajattelen niin, että silloin kun on yleisesti hyväksytyt pelisäännöt näissä optiohommissa, niin se on vähän niinkuin arpajaiset ja lotto. Paarma vertaa kielillä puhumista sielullisena kokemuksena lestadiolaisuuden liikutuksiin. – Optiomiljonääri tai erityisen paljon perinyt joutuu kyllä kristillisen etiikan kannalta miettimään, mihin rikkautensa käyttää. Vaikka naispappeuden vastustajat eivät ole halukkaita kompromisseihin, kirkon johto haluaa pitää heidät yhteydessään. Lehtikirjoitusten ja kuulemansa perusteella hän kuitenkin sanoo, etteivät Kylliäisen teesit ole teologeille sinänsä uusia. Geeniteknologian kehitystäkään arkkipiispa ei näe uskonnon uhkana. Meidän järjestelmässämme vastuuta leipäjonojen kaltaisista asioista ei kuitenkaan voi jättää kirkolle tai muulle kolmannelle sektorille. Se vain kaatui meidän diakonityöntekijöidemme päälle. Maailman kaikkiin ihmisiin verrattuna arkkipiispa laskee useimmat suomalaiset aikamoisen arpajaisvoiton saajiin. Kielillä puhumisessa tai sairaiden puolesta rukoilemisessa ei ole arkkipiispan mielestä pahaa. Haluamme kuitenkin olla niin suvaitsevaisia, että hyväksymme joukkoomme ihan papeiksi ja työntekijöiksi sellaisiakin, jotka ajattelevat tästä asiasta toisin. Kirkko ja kansa lähentyneet Yhteistyö köyhien auttamiseksi muun muassa työttömien yhdistysten ja muiden järjestöjen kautta on arkkipiispankin mielestä lähentänyt monia ihmisryhmiä kirkkoon. – Kirjanen "Kohti yhteistä hyvää" ymmärrettiin joissakin piireissä väärin. Optiomiljonääri kuin arpajaisvoittaja Paarma ei kuitenkaan tuomitse myöskään vaurastumista synniksi. Keskustelua käydään nyt pelisäännöistä. Tämä on Paarman mielestä turhaan mielletty yrittäjävastaisuudeksi. Suvaitsevaisuuteen kuuluu sekin, että papit voivat ajatella itsenäisesti ja esittää hankalia ja kriittisiä kysymyksiä. Maailmankatsomuksellista ongelmaa tässä ei ole. Se on väärin. Tämän ydinsanoman parissa kirkko sai tehdä todellista ruohonjuuritason työtä liki koko viime vuosikymmenen. Virallista linjaa vastustava vähemmistö ei ole kovin suuri, mutta se on aktiivinen ja hyvin tiukka omassa kannassaan. Ei se vie uskonnolta tilaa, mutta eettisiä ongelmia se kieltämättä tuo. Se joka käyttää sen yksinomaan omaksi hyödykseen ja huvikseen, ei ehkä käytä lahjoja oikein. Paarma pelkää, että naispappeus kaikesta huolimatta hiertää kirkon sisällä vielä pitkään. – Totuuden kohdalla emme ole suvaitsevaisia. Jalkautuminen ruohonjuuritasolle ihan konkreettisella tavalla on lähentänyt ihmisiä, ja monet ovat nähneet uudella tavalla kirkon merkityksen ja arvon. Tiede kehittyy, se löytää enemmän, se korjaa entisiä virheitänsä. – Minä lasken näihin rikkaisiin, hyvinvoiviin ihmisiin myöskin itseni ja meidän useimmat suomalaiset, jotka elämme täällä varsin hyvää ja turvattua elämää, siis me joilla on työtä ja säännölliset palkkatulot. ” Iloitkoot rehellisesti rikastuneet hyvällä omallatunnolla vaurastumisestaan, arkkipiispa Jukka Paarma sanoo. Arkkipiispa Paarma muistuttaa kuitenkin mitalin toisesta puolesta. 90-luvulla kirkkoon liittymisten määrä kasvoi. – Mutta kun me puhuimme siitä, miten yhteistä kakkua pitää jakaa, että se tapahtuisi oikein ja eettisesti vastuunalaisesti, joidenkin mielestä olisi pitänyt enemmän puhua myös siitä, miten sitä kakkua kasvatetaan. Keskeisimmissä opeissa ja Raamatun kohdissa haluamme olla aika tiukkoja. Sunnuntaina 25.2. Me emme pitäneet tätä arvostelua oikeutettuna. – Kun kunnatkin ovat ahtaalla taloudellisesti, jotkut ovat voineet laskea, että seurakunnathan hoitavat tämän, eivätkä ole panostaneet asiaan. Kirkon erityinen kutsumus on pitää ääntä huonompiosaisten, köyhien ja ahdistuneitten ihmisten puolesta. Samalla kun olemme auttaneet hädänalaisia ihmisiä, olemme myös vedonneet valtiovaltaan, että julkisen vallan pitäisi hoitaa tämä asia. Kirkosta eroamisten määrä myös vähentyi, joskin tämä suuntaus on nyt jämähtänyt paikalleen. Emme voineet ummistaa silmiämme, vaan pyrimme vastaamaan ihmisten hätään. – Riittävä aineellinen hyvinvointi, taloudellinen turvallisuus on välttämätön ja tarpeellinen edellytys hyvään elämään, yksi osa sitä. – Ihmisyys saattaa olla vaarassa, jos ihmisen perimää ryhdytään muuttelemaan. Sellaista me emme hyväksy. Karismaattisten liikkeiden johtajilla ja opettajilla on arkkipiispan mielestä kuitenkin suuri vastuu. Siinä tulee tottakai rajat vastaan. – Me ajattelemme, että rikkaus sinänsä ei ole ongelma vaan se, että rikkaus tuo ihmiselle viettelyksen käyttää sitä itsekkäästi. Kristinuskon ytimestä emme haluaisi tinkiä tuumaakaan. – Yrittämistä arvostamme suuresti. Tiede ei syrjäytä uskontoa Paarma ei pelkää tieteen kehityksen uhkaavan uskonnon asemaa. Ihmisellä on myös vastuu käyttää omia varojaan ja voimavarojaan yhteiseksi ja toisten hyväksi. Arkkipiispa Paarma myöntää, ettei hän ole lukenut esimerkiksi pastori Antti Kylliäisen uusinta kohukirjaa. Se täytyy sallia, hän painottaa. Me emme ole keksineet tälle kehitykselle muuta niin hyvää selitystä kuin tämä kirkon auttamistyö. – Kunhan ei lupaa, että kun minä rukoilen sinun puolesta, paranet. Tiede tutkii maailmaa ja sen ilmiöitä tieteen keinoin ja pyrkii totuuteen. Arkkipiispan mielestä tällaisissa tapauksissa kunta on vetäytynyt vastuusta. Buumi on hieman heikentynyt, mutta jatkuu kuitenkin. – On tietysti tapoja rikastua väärällä tavalla, jolloin käytetään toisia ihmisiä hyväksi ja riistetään tosia. Heistä monille kävi huonosti. Aineellinen hyvinvointi niinkuin muutkin lahjat on tarkoitettu yhteiseksi hyväksi. Kyllä siellä hyvin selvästi sanotaan, että me arvostamme ja tarvitsemme yrittäjyyttä. – Kyllä minä ne hyväksyn, mutta on hyvin tarkkaan mietittävä, että niille ei panna sellaista painoa, että vain ne olisivat todelliset uskossa olemisen tai Pyhän Hengen kokemuksen merkit. Ei liian diplomaattinen Arkkipiispa Paarma ei hyväksy eräiden yrittäjäpiirien kritiikkiä kirkon puolueellisuudesta. Paarma myöntää, että avustustyöstä on haluttu pitää ääntä. Karismaattisuuteen liittyy iso vastuu Arkkipiispa Paarman mielestä myös karismaattisuudelle on tilaa luterilaisuudessa. Siinä suhteessa kirkko voi olla vähän "puolueellinen". Kuvat: Johnny Holmén Arto Hietalahti TURKU (KP) – Suvaitsevaisuus on hyve, arkkipiispa Jukka Paarma sanoo yksiselitteisesti. Homoja lesboparien rekisteröintiä kirkko ei kuitenkaan hyväksy eduskunnassa esitetyllä tavalla. Jos joku työllänsä ansaitsee hyvän toimeentulon ja vaurastuu, niin iloitkoon siitä hyvällä omallatunnolla, ei siinä ole mitään pahaa. Naispappeus "pienempi asia" Naispappeuden Paarma laskee asiaksi, josta kirkon piirissä on varaa olla suvaitsevainen. Ihmisen ikuisiin peruskysymyksiin tiede ei kuitenkaan pysty tuomaan arkkipiispan mielestä vastausta: – Mikä on ihminen, mikä on hänen elämänsä tarkoitus, mistä hän saa voiman elää... Tiedän itsekin ihan lähipiiristä, että yrittäjät ovat aika kovilla, ja että he tekevät erittäin tärkeätä työtä. – Ei rikastumista sinänsä voi pitää vääränä, jos se tapahtuu oikein keinoin. Niitä on esitetty niin kauan kuin kriittistä raamatuntutkintaa on harjoitettu. Ruuasta ja riittävästä perusturvasta huolehtiminen jos mikä kuuluu kuuluu yhteiskunnalle
Farssi sujuu heiltä. Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksella, Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolla sekä Teatterikoulussa ylimääräisenä opiskelijana. Roiha oli kiinnitettynä ohjaajaksi Kajaanin kaupunginteatteriin 1998–1999. Taiteiden kandidaatiksi hän valmistui 1997. Ne menevät hurjasti eteenpäin sen kautta, että huomataan toiset. Nuoret näyttelijät ovat tarttuneet rooleihinsa innolla ja myös taidolla. Fantasian huippusarjoihin lukeutuu kanadalaisen Guy Gavriel Kayn kirjoittama Kesäpuu. Kun ohjelmiston suunnittelussa katsotaan vähän pitemmälle taso nousee ja ihmiset kehittyvät. Ohjelmisto saanee lisää suomalaisen draaman ja komedian sävyjä. Yhteisön ihmissuhdeasioissa opasti yrityskonsultti Tuija Nissilä toiminimi Taikamielestä. Kokkolassa yhteistyö toimii Lahden mukaan hyvin Iltatähden, YTN:n ja KUF:n välillä. Kuva: Heikki Gummerus Teatteri SEINÄJOKI (STT) Ohjaaja Mikko Roiha on valittu Seinäjoen kaupunginteatterin uudeksi teatterinjohtajaksi elokuun alusta. Kosiminen käy monimutkaiseksi, kun ei oikein tiedä, kuka olisi Peräkylän "yhteiskunnallisen hekemoonin" arvolle sopiva ja tarpeeksi rikas. Hän on ohjannut eri puolilla Suomea, viimeksi Kouvolan kaupunginteatterissa Tohvelisankarin rouvan. sijasta, heti Helsingin ja Tampereen teattereiden jälkeen. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 25.2. Ohjaajapulaan Uhlgren lupailee apua tulevaisuudessa, sillä opiston on tarkoitus aloittaa ensi vuonna ammattikorkeakoulutasoinen teatteri-ilmaisun ohjaajakoulutus. He ovat omaksuneet Pekkarisen tekstin ytimen ja se näkyy näyttämöllä. Hauskuus tarttuu myös yleisöön. Tuottajan toiminta johtajan rinnalla jatkuu myös Roihan kaudella. Poikia ei ole mukana yhtään, mutta se ei katsojaa haittaa. Musiikki: Tango for four. Ohjaaja ja sovittaja Raimo Hentunen on halunnut säilyttää vanhan seuranäytelmän tyylin lavastuksessa ja puvustuksessa. Se katsoo, että johtajan ei tarvitse osallistua hallinnolliseen päätöksentekoon siinä määrin kuin ennen. Äiti vaikuttaa hölmöltä, kun jättää itsemurhaa hautovan 14-vuotiaan yksin kotiin viikoksi ja lähtee etelään huvittelemaan. – Ryhmät tarvitsevat ammattiohjaajia ja myös erikoiskursseilla koulutettuja harrastajaohjaajia. Puhe ja liike sujuu enimmäkseen varsin luontevasti. – Se oli mulle äärimmäisen tärkeä juttu, sanoo Lahti. Ulla Vaaramo: Zikhi Bara Nastar. – He eivät ole ohjaajia, vaan keskushenkilöitä jotka pitävät ryhmän elossa ja vievät sitä eteenpäin. Yleisön vaatimustaso nousee eikä pelkkä pahvinen koivukulissi enää riitä. Hän osallistui lauantaina Ykspihlajan Työväennäyttämön isännöimään harrastajateatteripäivään. Nykyinen teatterinjohtaja Tiina Puumalainen siirtyy free lancer ohjaajaksi. Päähenkilöä Minnaa esittää Paula Kosonen (keskellä edessä). Kulttuurijohtaja Juhana Lassila Keski-Pohjanmaan kulttuuriliitosta kertoi, miten maakunnan kulttuurielämä hyödyntää yrityselämää ja päinvastoin. Avointen näytösten lisäksi kansalaisopiston piirissä valmistetusta näytelmästä on myös koululaisesityksiä. Nyt häneltä vaaditaan etenkin taiteellisuutta ja lahjakkuutta, joka näkyy ohjauksissa ja taiteellisen henkilöstön valinnoissa. Tuottaja on jo valittu, mutta hän haluaa pysytellä vielä jonkin aikaa julkisuuden tavoittamattomissa ja informoida yhtiökumppaneitaan. Ensi-illassa esityksestä iloitsivat monen ikäiset. Erityisesti päähenkilöä Minnaa esittävä Paula Kosonen ansaitsee kiitosta. Muuten katsoja olisi täysin tyrmistynyt. YTN esitti vierailleen Maratontanssit, jonka läänintaiteilija ohjasi syksyllä. Valojen suuntaus: Jarkko Pinola, Heikki Knuutila. Pasi Kivioja kuvaa esikoisteoksessaan omia kokemuksiaan. Jokainen hoitaa oman osuutensa täysillä. Tietysti valitaan hyvän voitto kuin vanhassa sadussa. Hän on maailmannainen, puhuu ranskaa, joten hänestä valtiomiesainesta omaava Juntunen saa sopivan edustusvaimon. Vähintään kolme vuotta kestävän johtajuutensa aikana 29-vuotiaalla Roihalla on mahdollisuus myös ohjaustöihin. Kariston kevätuutuuksia HELSINKI (STT) Viitasaaren musiikin ajassa kohtaavat kevyt ja vakava, itä ja länsi. Tapahtumat etenevät jouhevasti. Kaverien asioita sekoittaa juoruämmäksi nimitetty Taina. Sen jäsen Samu Niemelä esiintyy myös puheroolissa ainoana poikana. Mukana oli kymmeniä harrastajia eri puolilta vanhaa Vaasan lääniä, Kokkolan ja ympäristön lisäksi Kristiinankaupunkia, Jurvaa PeräSeinäjokea myöten. Puvustuksella ja elekielellä voimakkaasti karrikoitua hahmoa esittää Aino Koskinen. Aikuisten vastuusta muistuttaa Minnan äiti varoittavana esimerkkinä. Hänen luomansa kiltti, hieman epävarma ja erilaisten kaveriporukoiden välillä häilyvä roolihahmo vaikuttaa varsin uskottavalta. Roiha on vanha tuttavuus Seinäjoella, sillä hän ohjasi Orvokki Aution kirjoittaman ja syksyllä 1999 ensi-iltansa saaneen näytelmän Valokuvavarkaat. Erityisesti Etelä-Pohjanmaalla on yhteistyö edistynyt viime vuosina, vaikka sen esteenä oli kontaktien puutetta ja kateuttakin, joka suoraan tunnustettiin. Juhlilla kuullaan myös Tempera -jousikvartettia. Seinäjoen kaupunginteatterin hallituksen mielestä perinteisten teatterinjohtajien aika on ohi. Festivaalin pitkäaikainen taiteellinen johtaja Jukka Tiensuu palaa niinikään muutaman vuoden tauon jälkeen cembalonsa kanssa Viitasaarelle. Ohjaus: Marja Raudaskoski. Ernesti Juntunen (Johanna Moilanen) edustaa mielestään valtiomiesainesta, mutta akka puuttuu. Uhlgrenin mielestä teatteriilmaisun perusasioiden, puheen, liikkeen ja näyttämöllä olon, opiskelusta lyhyelläkin kurssilla on hyötyä nuorille ja muillekin vasta-alkajille. Ohjelmisto tarjoaa mm. Uutena toiminnanjohtajana on aloittanut Leena HautsaloNurmenniemi. Harrastajateattereilla on nyt suuri elämän hetki. Kahdeksan nuoren joukosta pääosa aloitti teatteriharrastuksensa seitsemän vuotta sitten, joten he ovat työskennelleet Hentusen kanssa jo vuosia. ja 7. YTY-nuorten ensi-ilta Ylivieskan teatterissa 23.2. Päivän tavoitteena oli harrastajaryhmien yhteistyöverkoston tiivistäminen ja laajentaminen. Rooleissa: Paula Kosonen, Ninni-Kaisa Sipilä, Hanna Haikola, Hanna Rautio, Samu Niemelä, Riikka Paakkinen, Suvi Vähäkangas, Aino Koskinen, Tea Korkiaaho, Elina Korhonen, Marja Korpi ja Tanja Pinola. – He eivät katsoneet edes toistensa esityksiä. Tekniikassa ryhmillä on paljon yhteistyömahdollisuuksia. Kuva: Clas-Olav Slotte Leena Ahlholm YLIVIESKA (KP) Omituisesta nimestään huolimatta Zikhi Bara Nastar on onnistunut valinta Ylivieskan Teatteriyhdistyksen (YTY) nuorten ryhmän esitettäväksi. – Olen käyttänyt sitä esimerkkinä muillekin. Vallanvaihdoksen merkiksi emäntä luovuttaa isännälle piironginavaimet. Näytelmän ensi-ilta oli Merenojasalissa lauantaina. Käännöskirjallisuudessa keskitytään mm. – Tarkoitus on vaihtaa kokemuksia sekä tuoda tasoa ja sisältöä toimintaan. fantasiaan. Brittiläisen kulttikirjailija Terry Pratchettin on julkaissut Valon tanssin. Paitsi New Yorkista kuullaan Viitasaarella myös venäläisten säveltäjien teoksia, tulkitsijana Juri Dronovin johtama Uuden Musiikin Studio Moskovasta. Koulutusta tarjolla Keski-Pohjanmaan Opiston uusi näyttämötaiteen opettaja Jouni Uhlgren tutustuu harrastajiin ja selvittämää ryhmien koulutustarpeita ja -toiveita. Festivaali järjestetään 5.–11. Olen sanonut, että kannattaa olla iloinen ja ylpeä myös toisten onnistumisesta. Monen mutkan ja väärinkäsityksen jälkeen sirkustanssijatar on lopulta se oikea valittu. Vuonna 2000 Seinäjoen teatterilla oli 72 000 katsojaa. Teatterinjohtajalta edellytetään myös hyviä suhteita eturivin ohjaajiin ja kyvykkäisiin näyttelijöihin sekä kykyä sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Tärkeintä on avata ovia ja nähdä, mitä muut tekevät. Ohjaajista pulaa Koulutettujen ohjaajien ja teknisen valmiuden puute ovat Lahden mukaan harrastajaryhmien pahimpia ongelmia. Kyseessä on yksi seuranäytelmiemme klassikoista, joten sen esittämiseen sisältyy myös melkoinen haaste, mutta hyvin nuoret siihen vastaavat. Taiteellisena johtajana jatkaa edelleen säveltäjä Tapio Tuomela. Ohjaus: Raimo Hentunen, lavastus ja sen toteutus Raimo Hentunen, Markku Hernetkoski, Heikki Joensuu, ryhmä. Päivän avasi YTN:n puheenjohtaja Matti Simpanen. Pään sisällä taistelevat hyvä ja paha ilmenevät näyttämöllä mielikuvituksellisina jäniksen ja vanhan naisen hahmoina. – Varmaan opiskelu on piristävää ja hyödyllistä myös pitkään harrastaneille. Naapuripitäjissä harjoiteltiin samaa näytelmää, kun ei tiedetty, mitä toiset tekevät. Kevyttä ja vakavaa Viitasaarella. Hän sanoo, että mallia ja saatuja kokemuksia voidaan hyödyntää Keski-Pohjanmaallakin. Loppuratkaisuja on ehdolla kaksittain jälkimoderniin tyyliin. Valoissa: Marja Raudaskoski. Särkkäin Näyttämön ennakkoesitys 23.2. Henkilöt: Ernesti Juntunen Johanna Moilanen, Aaprami Hurumykkylä Henna Stolp, Karoliina Hurumykkylä Tiina Okkonen, Pirkko heidän tyttärensä Katariina Myllylä, Pelle Vuorio kanttori Hanna Rahkola, Josephine Pakarinen tanssijatar Lotta Roukala, Edwardos Canttor sirkuspelle Annuliina Ikäheimo, Kaisa juoruakka Henna-Mari Hentunen, rovasti Annuliina Ikäheimo. Kevään toinen esikoiskirjailija Mervi Pakkanen pureutuu perheen äidin alkoholiongelmaan romaanissa Kanootti. – Toiminnan järjestäjä voisi olla vaikka Keski-Pohjanmaan kulttuuriliitto, ehdottaa Lahti. Akanottopuuhan aikana Juntusen naapuri, Aaprami Hurumykkylä (Henna Stolp) kasvaa oikean isännän mittoihin, mistä osoituksena hän hyppää kaivon kannelle. Kokonaisuus ja näyttelijäsuoritukset ovat myönteinen yllätys, kun ottaa huomioon, että suurin osa yhdentoista Jokirannan koulun tytön porukasta on ensikertalaisia YTYnuorten esityksissä. Talontytär (Katariina Myllylä), sirkustanssijatar (Lotta Roukala) ja talonemäntä (Tiina Okkonen) tulevat kihlatuiksi. Asia varmistuu huhtikuussa. Yhteistyö teatteriryhmien elinehto Läänintaiteilija Eija-Irmeli Lahti kehottaa unohtamaan kateuden ja iloitsemaan toistenkin onnistumisista. Lahden koulutuksessa vetäjille on ensin 160 tuntia opetusta ja sitten kukin tekee oman ohjauksen. Grass Smokers -bändi: Janne Säilynkangas, Matias Myllymäki, Samu Niemelä ja Aleksi Koivu. Nuoret valitsevat hyvän YTY-nuorten näytelmässä on sanomaa aikuisillekin. heinäkuuta. Kirjailijan aiemmasta tuotannosta julkaistaan pokkareina Valkoparta karjupukki sekä Vartijat hoi. Lahti on saanut Etel-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueella myönteistä palautetta kouluttaessaan ryhmien vetäjiä. Tekstissä on sekä nuorten elämän ulkoisen todellisuuden että päähenkilön sisäisen maailman kuvausta. Robert Jordanin Ajan Pyörä -fantasiasarjan 11. Edelliseltä ilmestyy romaani Parfyymia peräkammarista ja jälkimmäiseltä Tippa testosteronia. Onni, innostus, vihastuminen ja epätoivo vuorottelevat äkkinäisesti. Raha on yksi pulma, mutta hän arvelee, että rahastoilta olisi apua saatavissa enemmänkin, kun harrastajateatterit älyäisivät hakea. Pohjalaiskertoja Eira Pättikangas kertoo ihmisen selviytymistarinan historiallisessa romaanissaan Kirkas taivas, jäinen maa. Lahdella on ollut sydämenasiana teatterien yhteistyön kehittäminen ja harrastajaryhmien vetäjien koulutus. Anneli Salosen romaani Kaarnamorsian on särkyneen naiseuden ja rikotun lapsuuden kuvaus. Pääosa musiikista on Grass Smokers -bändin omaa tuotantoa ja bändi on näyttämöllä koko ajan. Tempo sitä vastoin on televisioaikakaudelta. Puvustus: ryhmä, valo ja ääni: Heikki Joensuu. Ohjaajatilanne riippuu Lahden mielestä osaksi ammattilaisten innostuksesta ja siitä, uhraavatko he vapaa-aikaansa harrastajaryhmille. Katsojamäärissä Seinäjoki kisaa Turun kanssa 6. Silloin kehitystä tapahtuu. Vahva teatteri Seinäjoen kaupunginteatterissa on 16 vakituista näyttelijää ja lisäksi vierailijat. Pekka Reinikka ja Heikki Okkonen jatkavat erätarinoillaan. Teatteriharrastusta on kuitenkin takana. – Koulutus vaikuttaa pian, sillä opiskelijat voivat tehdä työharjoitteluna yhteistyötä ryhmien kanssa. Hän sanoo, että ensi syksystä lähtien järjestetään aiempaa enemmän lyhytja viikonloppukursseja kentän toiveiden pohjalta. Naisviihdettä edustavat Katarina Mazetti ja Gaby Hauptmann. Moninkertainen Viitasaaren kävijä, kapellimestari John Storgårds tulee Musiikin aikaan "oman" Lapin kamariorkesterin kanssa. Taiteellista rimaa nostetaan Roiha on ilmoittanut nostavansa edelleen teatterin taiteellista rimaa. Farssia innolla ja taidolla Ernesti Juntunen (Johanna Moilanen) on juuri kihlannut Pirkko Hurumykkylän (Katariina Myllylä). Roiha teatterin johtoon Seinäjoelle HELSINKI (STT) Kariston kevätuutuuksissa julkaistaan kaksi kotimaista esikoisteosta: Pasi Kiviojan Legendat ja Mervi Pakkasen Kanootti. Kun väärinkäsityksiä tulee eikä ihastus etene toivotulla tavalla, tuntuu Minnasta ettei kukaan väitä. Näin sanoo Pohjanmaan taidetoimikunnan alueella näyttämötaiteen läänintaiteilijana heinäkuuhun asti toimiva Eija-Irmeli Lahti. Roiha on opiskellut mm. Siinä on mahdollisuuksia kehittää sisältöä ja laatua. 2001 13 Kulttuuri Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Toimittaja: Leena Ahlholm (06) 827 2317/(08) 411 0302 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Leena Ahlholm KOKKOLA (KP) – Yhteistyö on harrastajateatterien elinehto ja voima. Nuoruus on heidän suuri voimavaransa, mutta heittäytyminen näytelmäklassikon ilmapiiriin ei tuota vaikeuksia. – Valot, äänet, lavasteet, puvut ja maskit tukevat esityksen rakentamista. Virolainen Olari Elts, viime Sibelius-kapellimestarikilvan voittaja, tuo festivaalille oman NYYD ensemblensa. Lavastus, puvustus ja koreografia: Työryhmä. Nuorten maailman tunnelmaa tässä YTY:n versiossa tehostaa tanssin ja erityisesti musiikin osuus, joka on merkittävä. Hentusen ryhmä koostuu lukiossa opiskelevista tytöistä. Kuva: Leena Ahlholm Teatteri Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Särkkäin Näyttämön nuoret ovat käyneet rohkeasti käsiksi suomalaiseen kansanfarssiin, jota Tatu Pekkarisen kirjoittama Peräkylän profeetta edustaa. Toukokuussa päättyvällä näytäntökaudella uskotaan päästävän jo liki 80 000 katsojaan. newyorkilaisen Bang on aCan ryhmän musiikkia, amerikkalaisten minimalistien sävellyksiä ja kotimaista konemusiikkia. Juhlilla kuullaan useita nykymusiikkiteoksia, jotka ovat saaneet vaikutteensa populaarimusiikista. Minnan tunteiden ailahtelu rakkaussuruissa ja kavereiden väliset suhteet ovat näytelmän keskeistä sisältöä. Peräkylän profeetta, käsikirjoitus: Tatu Pekkarinen. Pienellä näyttämöllä esitetty näytelmä saavutti suuren suosion. osa on nimeltään Hopeinen nuoli. Hahmo korostaa, kuinka kaukana aikuisten ja nuorten maailmat voivat olla toisistaan. Arto Kivimäen Suureen latinakirjaan on koottu yksiin kansiin roomalaisten keskeinen perintö: lentäviä lauseita, sanontatapoja ja sananparsia sekä latinankielisiä sitaatteja suomennoksineen
Siksi virasto pitää sijoittaa maahan, jonka maine puhtaan ruoan tuottajana on vahva. Maallikkokin oppii kun opetetaan. Ja samoin toisin kuin usein takavuosina merkittävälle osalle tiimiä voisi ennustella vahvaa menestystä myös missipuolen mittelöissä. Ei niitä voi jättää kirkon tai minkään järjestön vapaaehtoistyön varaan. Arkkipiispa Paarma kuitenkin muistuttaa, että opin ydinkysymyksissä kirkko ei voi olla kovin suvaitsevainen. Parivaljakko Wallenius-Vähäsöyrinki on varsinainen valjakko. Stakesin köyhyystutkijan Jouko Karjalaisen mukaan (Kotimaa 23.2.) on äärimmäisen tyhmää yhteiskuntapolitiikkaa tuottaa ehdoin tahdoin monen kerroksen yhteiskunta, jossa työttömyyden periytyminen on enemmän sääntö kuin poikkeus. Nimittäin vanhan ajan vessanpöntön. Istuinosa ei ole välttämätön, vesisäiliö varusteineen piisaa. Puhelinäänestys on gsm-yhteiskunnassa mainio ajatus. Vaaliohjelman hyväksymisen jälkeen Yhdysvaltain taloudessa on tapahtunut jyrkkä käänne huonompaan. Prodin perustelut ovat kestämättömiä niin kauan kuin Euroopan parlamentti jatkaa järjetöntä ja kalliiksi tulevaa jatkuvaa matkustamista Brysselin ja Ranskan Strasbourgin välillä. Se keskustelu hautaa alleen Floridan vaalisotkut tai kiistan äärikonservatiivi John Ashcroftin nimittämisestä oikeusministeriksi. Kuva: Johnny Holmén Sunnuntain vieras. Kiihottavimmissa mitalikohtauksissa kaksikko hirnuu toistensa ohi yhteisen kansan nimissä kiihkeitä rakkaudentunnustuksia naishiihtäjälle. Ja mylly pyörii 14 Sunnuntaina 25.2. Tai alalta eläköityneen urakoitsijan – joka ei ole koskaan heittänyt mitään pois, koska voi tulla sota tai muuton vaan sellainen päivä, että tuota kapinetta taas tarvitsee – hehtaarin laajuiselta varastopihalta. Lama jakoi kansalaiset entistä perusteellisemmin hyväja huono-osaisiin. Tuomittavinta Prodin esiintymisessä on se, että hänen mukaansa EU-laitoksia ei edes pidä yrittää sijoittaa tasapuolisesti unionin jäsenmaihin vaan on yksinkertaisesti siedettävä se, että joitakin maita tässä suhteessa syrjitään. Kotitaloudet ja yritykset ovat rajusti velkaantuneet. Se siis sopii kirkon rooliin. Kun Yhdysvallat runsas kuukausi sitten vaihtoi presidenttiä, Bill Clinton saatettiin sivuun yleisesti hyväksyttynä ja arvostettuna valtiomiehenä. Paarma ei esitä näkemyksiään suurieleisesti, mutta harkitun selkeästi. Lupaukset veronkevennyksistä ja menojen lisäyksistä perustuivat talouden kasvunäkymiin, jotka eivät ainakaan tänä ja ensi vuonna toteudu. Vaikka asiat ovat menneet viime vuosina parempaan suuntaan työllisyyden kohoamisen ansiosta, avuntarve ei ole vieläkään loppunut. s EU-virasto kuuluu Helsinkiin. Suomalaisten kannattaa seurata Yhdysvaltain talouskehitystä erityisen tarkalla silmällä, sillä kaikki käänteet vaikuttavat meihin enemmän kuin useimpiin muihin Euroopan talouksiin. Silti en jaksa uskoa siihen, että kaikki voisi korjaantua pelkällä koron laskulla ja rahan tarjonnan lisäyksellä. Se tervehti samanlaisin saundein iltaista appeentuojaa. Kirkon piispat ovat nykyisin aktiivisia yhteiskunnallisia keskustelijoita, joiden sanomiset saavat huomiota. Hän epäilee, ettei kansa välitä perehtyä aiheeseen ja siihen, mistä oikein on kysymys. Suomen toiveet saada EU:n tuleva elintarvikevirasto Helsinkiin eivät suinkaan ole hiipumassa, vaikka komission puheenjohtaja Romano Prodi asettui vastustamaan EUvirastojen ripottelemista eri puolille unionia. Meillä olisi hyvin varaa estää sellainen kehitys, hän muistuttaa. Ääntenlaskennan sotkujen aiheuttamasta viivästyksestä huolimatta uusi hallinto syntyi ripeästi ja uusi presidentti on saanut ansaitusti kehuja pätevyyttä ja kokemusta arvostavista henkilövalinnoista. Valonheittimien pimeydestä rajaaman taikapiirin keskiössä herkästi kyynelöiden kansallishymniä kuuntelevan voittajaneidon voi laajemmassa merkityksessä katsoa edustavan Suomi-neitoa. Todellinen koitos edessäpäin Näyttää siltä, että presidentti Bush on läpäissyt kunnialla ensimmäisen tulikasteensa. Paarma on kuitenkin hyvin selvästi samaa mieltä kuin esimerkiksi peruspalveluministeri Osmo Soininvaara, että laajamittainen nälkäjonojen ruokkiminen ja koko perusturvasta huolehtiminen kuuluvat kunnille ja valtiolle. Presidentti Bush on samassa asemassa. Bill Clintonista tuli ensimmäinen todellinen kylmän sodan jälkeinen presidentti. K irkko ei ole enää samanlainen maallisen vallan käyttäjä kuin vuosisatoja sitten. Edellytyksenä on tietenkin suksihommiin kuuluvan itsensä kiduttamisen lopettaminen heti eli ennen kuin se ehtii jättää kelkanjälkiä vielä vauvansiloisiin poskiin. No joo. Helsingin pörssin viime viikkojen kehitys antaa siitä mainion esimerkin. Vaihtotaseen alijäämä on yli miljardi dollaria päivässä eli Yhdysvaltoihin pitää tulla noin seitsemän miljardin markan arvosta ulkomaista pääomaa joka päivä, jotta alijäämä kyetään rahoittamaan. Juuri niin. Arkiseen elämään kirkko osallistuu diakoniaja muuta avustustyötä tekemällä, mutta varsinaista vaikuttamista se harrastaa myös julkisen keskustelun avulla. Miksi sitä ei järjestetä ja molemmilla kielillä. Tunnelma on välitön ja kotoisa. Pikemminkin ne vahvistavat mielikuvaa entisen presidentin henkilökohtaisen moraalin heikkouksista. Voi vain kuvitella, miten hyvin uusi Clinton jupakka ja siihen liittyvät mahdolliset oikeus prosessit sopivat republikaanien pirtaan. P utkisaneerauksia suorittavan puulaakin roskalavalta sen saattaisi käsittää. Ja kun ei ole ylijäämää, puuttuu kassa, jonka avulla lupaukset veronkevennyksistä, sosiaaliturvan parannuksista ja puolustusmäärärahojen nostosta toteutetaan. Hihtämisen ohella naisjoukkue hallitsee julkisuuden, mikä vasta tekee urheilusta bisneksen. Ja häntä tulee puolustaa. Tuuli kääntyy Runsaassa neljässä viikossa lähtöasetelma on täydellisesti kääntynyt. Hänen johdollaan amerikkalaiset pääsivät nauttimaan historiallisen pitkästä yhtäjaksoisesta nousukaudesta, joka loi vaurautta sekä miljoonia uusia työpaikkoja. Samalla Yhdysvaltain vaikutusvalta kansainvälisessä taloudessa ja politiikassa kasvoi. Kassojen kilinän alle peittyvät kuitenkin liian helposti syrjäytyvät ja syrjäytyneet, köyhät. Mediatta ei ole urheilua. 2001 s KESKIPOHJANMAA Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Jyrki Aro (vast.), Leena Hjelt Kolumni Muut lehdet ERKKI HANNI Pääkirjoitus A merikkalaisen yhteiskunnan tyyliin kuuluu, että se vie kaiken äärimmäisyyksiin. Julkisuuteen ymmärrettävästi seuloutuvat kannanotot, joilla on uutisarvoa. Esko Aho Kirjoittaja opiskelee ja luennoi Harvardin yliopistossa Yhdysvalloissa. Kirkolla on työmaata henkisen ja hengellisen avun antajana sielläkin, missä asiat näyttävät olevan ulospäin hyvin. Eri asia on, pystyvätkö kirkon edustajat enää ratkaisevasti vaikuttamaan päätösten lopulliseen sisältöön. Keskipohjanmaalle antamassaan haastattelussa arkkipiispa Paarma toteaa, että köyhien ja heikkojen puolustamisen on kristillisyydessä aivan ydinasiaa. Ja hänestä kannattaa muukalaisten, etenkin eriväristen pitää näppinsä irti ja ottaa vastaan mitä työtä tahansa millä palkalla tahansa, opiskella kieltä ja kulttuuria sekä hankkia pesuainetta, joka ajan kanssa vähitellen kyllä vaalentaa. Sitä paitsi lentoyhteydet Suomesta ovat jopa paremmat kuin Prodin ehdottamasta viraston sijaintipaikasta Luxemburgista. Työntämään oppii vetämällä, sen tietää vaikuttavaa valmentajanuraa vaikuttavalla selostaja/kommentaattoriuralla jatkava Söyrinki jos kukaan. Eikä siinä pelissämikään ole pysyvää; sankari muuttuu hetkessä konnaksi ja päin vastoin. Paarma ei pidä kovin suurena huolenaiheena sitä, että piispojen näkyvä esiintyminen julkisuudessa vakavasti hämärtäisi kuvaa kirkon varsinaisesta tehtävästi. Yhteiskunnan muuttuessa kirkkokin joutuu suvaitsemaan yhä enemmän erilaisuutta. Yleinen mielipide jakaa asiat ja ihmiset vuohiin ja lampaisiin, hyviin ja pahoihin tai sankareihin j konniin. Tätä mieltä on lauantain HELSINGIN SANOMAT pääkirjoituksessaan. Kirkon arvovalta rakentuu sen varsinaista tehtävästä. Hän haluaa olla presidentti, joka tekee mitä lupaa. Yhdysvaltain talous on kulutusvetoinen. Eli miten myllyn on pyörittävä, kuinka pumppu pelaa tai koska vapaan puolella on yhdestoista hetki vaihtaa kuokalta vassulle. Tässä sinänsä kunnioitettavassa pyrkimyksessä piilee uuden presidenttiyden suurin riski. Clintonin persoonan presidentillisyyden rapistuminen näyttää vastaavasti vahvistavan Bushin asemaa ja hänen arvovaltaansa ilman, että hänen tarvitsee yltää näyttäviin suorituksiin. Bush puolestaan sai varautuneen vastaanoton. Asiantuntemuksen ja kokemuksen puutteet hän korvaa tukeutumalla ammattitaitoiseen lähipiiriinsä, jossa varsinkin varapresidentti Dick Cheneyn saa paljon valtaa ja vastuuta. Helsingissä on virastolle myös vahva tieteellinen ja tutkimustuki. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimitussihteeri. Valkoista taloa kohti Marssiva presidentti George W. Tuossa kohdin ehdottomuus on ymmärrettävää. Kun vielä vuosi sitten näytti siltä, että Yhdysvaltain talous kasvaa liian kovalla vauhdilla, nyt kasvu uhkaa kokonaan loppua. Ja nyt alkaa olla korkea aika valmistautua myös huonompien vaihtoehtojen varalle. Tietenkään kaikki hätä ei ole vain aineellista. Hän toi Valkoiseen taloon myös uuden sukupolven ja sen arvomaailman. Jos se siitä tinkii tai antaa periksi, se samalla menettää mahdollisuuksiaan toimia muissakaan rooleissaan. Varsinainen sananjulistus jää muille foorumeille kuin päivälehtien palstoille. pöntön vetämistä. Mutta ongelmia syntyy, vaikka talouskasvu pysyisi koko ajan plussan puolella. Bushin henkilökohtaiset ominaisuudet ja kokemus riittää maailman tärkeimpään virkaan. Sellaista löytyy esimerkiksi painavista yhteiskunnallisista tai talouseettisistä mielipiteistä. Arto Hietalahti Kirkolla riittää tehtävää Arkkipiispa Jukka Paarma on aktiivisesti mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa. Säiliöstä saa erinomaisen treenausvehkeen perinteisen tasamaatekniikan harjoitteluun. Ruunamaisen hörähtelyn ohella valjakosta lähtee toki muunkinlaista ääntä. Uudella elintarvikevirastolla on tärkeä tehtävä EU-maiden kuluttajien etujen valvojana ja unionin kolhiintuneen elintarvikemaineen puhdistajana. Suomi on kehitysmaa energiakeskustelussa. Tuttuja ongelmia Amerikkalaisen talouden ongelmat ovat suomalaisille kahdeksankymmentäluvun lopulta tuttuja. Vähäsöyringin mukaan tasamaan tasatyöntöjen tulee olla kuin e.m. Pariskunnan turinointi ja ulkopuoliselle avautumattoman sisäpiirin naurishuumorin aika ajoin kopissa herättämä äännähtely tuo mieleen kotitalon edesmenneen Uljas-merkkisen työruunan. Viime aikoina näkemykset ovat päässeet esiin keskusteltaessa esimerkiksi kaupan aukioloista tai homosuhteen rekisteröinnistä. Maaperäkin on ollut viime vuosina otollinen piispojen esiintymiselle. 90-luvulla ei puuttunut niitä, jotka tarvitsivat paitsi ruuantarjoajia myös arvostettuja puolestapuhujia. Köyhyyden ytimeen jääneiden asema tuskin on yhtään parantunut, vaikka tämä joukko olisikin jonkin verran pienentynyt. s Hyvinvointi-Suomen kipupiste on TURUN SANOMIEN mukaan periytyvä työttömyys. Clinton joutui huonoon valoon myönnettyään aivan virkakautensa viime hetkillä epämääräisin perustein armahduksia sekä viemällä Valkoisesta talosta satojen tuhansien dollarien arvosta lahjoja. Perusasioista ei voi tinkiä. Selvää onkin, että kirkon diakoniatyölle jää aina riittävästi kenttää, vaikka yhteiskunta hoitaisi oman tonttinsa paljon nykyistä paremmin. Perinteisen teollisuustuotannon ja uuden teknologian yritysten kilpailukyky täytyy saada sellaiseen kuntoon, että luottamus tulevaisuuteen elpyy. Kannanotoille tuli tilausta. Jotkut ovat kin alkaneet puhua hänestä uuden hallinnon pääministerinä. Riittää, kun tuottavuuden nousu putoaa yhdeksänkymmentäluvun huipputasolta sodanjälkeisten vuosikymmenten keskiarvoon, niin mitään liittovaltion budjetin ylijäämää ei enää synny. Tavallinen kansa on paljon kiinnostuneempi ydinvoimasta ja energiapolitiikasta yleensä kuin mitä oikeusministeri jaksaa uskookaan. Mutta kirkolle avautuu kyllä tilaisuuksia muistuttaa myös opillisesta perustastaan mediassakin, ainakin epäsuorasti. Julkisuuden paineessa tehdyt perääntymiset tai annetut selitykset eivät näytä purevan. Hänen seuraajansa Jukka Paarma on jatkanut samalla linjalla. Siitä kehittyi suurvalta vailla haastajaa. Toki Bushilla on myötäsukaisen ilmapiirin syntyyn kiistattomat omat ansionsa, mutta hän saa kiittää hyvästä startista myös edeltäjänsä pahoja arviointivirheitä. s KARJALAINEN on HS:n linjoilla ja ihmettelee Prodin puuttumista elintarvikeviraston sijaintiasiaan. Bush on saanut nauttia presidenttikauden alun kuherruskuukaudesta. Hän hävisi Al Gorelle kokonaisäänissä ja sai viikkojen kädenväännön jälkeen lopulta haltuunsa Valkoisen talon avaimet korkeimman oikeuden yhden äänen enemmistön avulla. George W. Sukset jalassa, lumipuku hartioilla ja pystykorva poikittain selässä. Ehkä kyseisiä iltatilaisuuksia kannattaisi hieman keventää riisumalla kansallisia tunnuksia. Noihin tunnustuksiin koko tiimille on muuten ihroittuneen äijähenkilön kevyt yhtyä näin penkiltä käsin. Bush on läpäissyt kunnialla ensimmäisen tulikokeensa. Toisin kuin muinaisina aikoina, joukkueelta irtoaa aivan järjellistä lausuntoa. Mielipidemittaukset osoittavat sitä paitsi, että 70 prosenttia nuorista vastustaa ydinvoimaa. Monet epäilivät ääneen, mahtavatko edes George W. Ainakin hörähtelyn suhteen. Bush näyttää rakentavan uuden presidenttiyden sisältöä pitäytymällä tiukasti vaalien alla antamiinsa lupauksiin verojen alentamisesta, amerikkalaisen koulujärjestelmän kriisin ratkaisemisesta, sosiaaliturvan ja terveyspalvelujen kehittämisestä sekä puolustuskyvyn vahvistamisesta. Siinä missä Bill Clinton on tammikuisen vaihdoksen jälkeen joutunut kamppailemaan tuimaan vastatuuleen, George W. Vaikka viime vuoden loppu toi epävarmuutta maamme talousnäkymiin, maallamme menee yhä hyvin ellei erinomaisesti. Laman pelko kasvaa päivä päivältä. Pelkkä keskuspankin koronlaskun tukeminen tai veronkevennysten lupaaminen ei ole uskottava keino torjua päivä päivältä todennäköisemmältä ja pidempiaikaiselta näyttävää talouden taantumaa. Vaikka presidenttiehdokas Bush varoitteli jo viime syksynä talouden heikentyvistä näkymistä, häneltä puuttui ohjelma, jolla tilanne korjataan. Edellinen arkkipiispa John Vikström kritisoi usein ja voimakkaasti vahvojen yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta. Ajatellaanpa vaikka, että tulokset pitäisi käydä lukaisemassa kisojen jälkeen valitusajan päätyttyä tolpasta Lahdessa. Muutoinkin maastohiihdon tekniikkapuoli alkaa puolentoista viikon paahtamisen jälkeen olla hallinnassa. Ilman nöyryyttävää Lewinski-skandaalia Clinton olisi ilman muuta saavuttanut paikan suurten presidenttien sarjassa. Hiihto, etenkin naisten, on isänmaallista toimintaa. Yhteiskunnallinen vaikuttaja se kuitenkin edelleen on. Maammelaulun voisi korvata vaikkapa piisillä Mä hiihtelen hankia hiljalleen. Kuva: Lehtikuva/EPA Bushin tulikoe s VASABLADET ihmettelee oikeusministeri Johannes Koskisen mielipidettä, ettei olisi viisasta järjestää kansanäänestys ydinvoiman lisärakentamisesta
2.) otsikolla "Jos". Tilastot osoittavat, että Koivuhaan, Mäntykankaan ja Halkokarin koulujen oppilasmäärät ovat kymmenessä vuodessa vähentyneet 410 oppilaalla. Isopalkkaisimmasta voi aloittaa. Tähän on siis tultu. Näin tehtiin esimerkiksi Eestissä Neuvostoliiton aikana. Epäpätevät opettajat ovat historiaa ainakin isommassa mittakaavassa. Ruumisautoja menee päivittäin, ja saattajina on joskus kymmeniä autoja. Tulostavoitteet ovat päätöksiä asioiden tutkimiseksi ja selvitysten tekemiseksi siinä mielessä, että nähtäisiin, voidaanko ja kannattaako tulostavoitteeksi asetettua asiaa panna käytäntöön. Asia luokitellaan silloin talousarvion toiminnallisissa tavoitteissa tulostavoitteeksi. Vastauksia saatiin 898, mikä on riittävä määrä, jotta tuloksista voi antaa uskottavan kuvan. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Ainakin tulostavoitteiden tulkintojen tulisi olla yhteisiä koko hallinnolle ja niiden kesken, joihin hallinnon päätökset vaikuttavat. Jollet tottele, joudut karenssiin ja rahat pois. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Eikö ole sairasta. Mielipiteeni tässä vaiheessa on myönteinen. Ymmärrän kyllä opettajien vastustusta. Paul Lipiäinen KOKKOLA (KP) Jukka Vapola KOKKOLA – Paha kysymys...toivottavasti, ehkä jopa kultaisen. Silloin ohjelma oli vain kehys ongelmaalueille, jotka jaetaan pienempiin osiin. Vuonna 2000 te-keskuksiin jätettiin 592 luopumistuen hakemusta. autoissakin käytetty Airbag-järjestelmä, jossa tulenkestävä sammutuspeite olisi silmänräpäyksessä TV:n päällä ja palo tukehtuisi. Valtuusto päättää tulostavoitteet lautakuntien ja viime kädessä kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen. Esimerkiksi television liiallisesta kuumenemisesta laukeaisi vastaanottimen sisällä vaahto tai jauhesammutusjärjestelmä, tai ns. Merkille pantavaa on, että kuva on puutteellinen johtuen siitä, että investointituen hakemukset eivät olleet suuremman osan vuodesta mahdollisia. – Heh, heh, heh, ei taida jäädä muille mitään tänään, heh, heh, heh, sellaiset asetelmat tässä nyt on. Jos säästöä pitää saada, niin sitähän löytyy sieltä kunnantalon sisältä. Käytäntö toinen KOKKOLA Renlundinkatu kovassa käytössä Osuipa kohdalleni jälleen ilmaislehti "Norra Posten", äänenkannattaja rannikkoPohjanmaalle, johon Kokkolakin kuuluu. Mitä tekikään onnetar Fortuna. Pitää olla harrastusta harrastusten päälle. Minulle tutkimuksessa oli yllättävää se, että viljelemättömyyssopimukset ovat yhtä tärkeitä luovuttajille kuin vuokramahdollisuudet. Anita Nordström KOKKOLA Rantatiestä Timo Harakka kirjoitti (Kp 19. Kun tullaan "murkkuikään", aletaan käydä saleilla hakemassa lisää voimaa ja lihaksia. KOKKOLA. Itseään suojelevat kansalaiset ovat Jos on nyt Ainakin täällä Lohtajalla teiden talvikunnossapito huononee vuosi vuodelta. Vaikka elää 90-vuotiaaksi, ei muuta kuin tooppinkia. Ei tullut mitaliakaan, vaan käry. Pieni ryhmä oli saanut aikaan oppaan "7 sillan saaristo" ("Sju broars skärgård"), mikä on hieno asia. Ne maanviljelijät, jotka ovat 52 – 64 vuoden ikäisiä, saivat vastata niille suunnattuihin kysymyksiin. 2001 Gallup Tuoko Mika mitalin. Rehellinen toimittaja uskaltaa kirjoittaa vain peitellyssä aikamuodossa. Luulin että vuokramahdollisuus olisi paljon tärkeämpi kuin viljelemättömyyssopimukset. Mielipide 15 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 827 2356 FAKSI: (suunta 06) 822 0208 SÄHKÖPOSTI: mielipide@keskipohjanmaa.kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, mieluimmin koneella, käsin erityisen selkeästi, jätä rivien väliin aina reilusti tilaa. Ennen ei ollut kiinteistöveroa, ja silti tiet oli ensimmäisen kerran aurattu jo kun töihin piti lähteä aamuviiden jälkeen. Kyllä on onni, että tulee Keskipohjanmaa-lehti, että saa lukea, mitä suorassa uutisoinnissa puhuttiin dopingkärystä, sillä selostajat puhuivat ja kommentoivat täysin asiattomasti spekuloiden. Tulostavoitteista ei tarvitse välittää. Molemmissa ryhmissä on noin 22 – 23 prosenttia niitä, jotka eivät joko voi tai halua ottaa luopumiseläkettä, jos joudutaan myymään jollekin perheen ulkopuolella. Ymmärrän tietysti tunteelliset kannat johtuen meidän perinteestä viedä tila sukupolvesta sukupolveen. Hannu Kuusniemi koulutuslautakunnan puheenjohtaja KOKKOLA Tulostavoitteiden monet tulkinnat Koulujärjestelmän muutokset lakkauttamisuhkineen herättävät voimakkaita tunteita niin oppilaissa, vanhemmissa kuin opettajistossakin. Olemme saaneet viimeaikoina yhä useammin lukea lehdistä kuinka vanha televisio on räjähdysmäisesti syttynyt tuleen ja ällistyttävän nopeasti tuhonnut huoneiston. Tooppinkia Tulee olla hyvä kaikessa. Voi pieniä viattomia lapsia, millaiseen maailmaan he ovat syntyneet. Emäntä oli saanut sen käsityksen, että kunta oli aurannut tiet hyvää hyvyyttään. Näiden päätösten tulee johtaa konkreettisiin toimenpiteisiin aluepolitiikassa. Tämän kehyksen piti johtaa toimenpide-ehdotuksiin. Ihmettelen, etteivät alan ammattilaiset ole lähteneet kehittämään sammutusjärjestelmää tv-vastaanottimiin. Koivuhaan kasvun aikoina oli esillä ylä-asteen perustaminen Koivuhakaan. Kaiken huippu oli se, kun tuli aikamerkki, ja sitten joku nainen sanoi uutisten alkavan. Tuskin ollaan päästy kouluikään, kun alkaa kilpailu paremmuudesta. Ihmettelen, miksi järjestää suora lähetys, jos kommentoijat sen pilaavat. Eduskunnasta Mediakritiikiä KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 25.2. Nyt kun ihmisen elämää on voitu pidentää, eivät eläkepäivätkään käy pitkiksi. Miksi kiinteistöveroa. Maaja metsätalousvaliokunta on saanut selonteon ja pannut merkille muutaman suuntaviivan, nämä eivät kuitenkaan tuota isompia yllätyksiä. Heh, heh, heh, kyllä se Immonen hiihtää Elofssonin kiinni, meille kolmoisvoitto, heh, heh, hee. Siellä oli hyvää asiaa matkailusta, jossa lähes "pääosassa" oli rantatie 749. Haapajärvinen nuori mies on ollut kahdeksan kuukautta työttömänä, minkä aikana hän on itsekin suoraan hakenut töitä siinä onnistumatta. Sitten kilpaura katkeaa kuin kanan lento, jos jää kiiinni. Syksyllä 1999, kun laki maatalousyrittäjien luopumistuesta hyväksyttiin, eduskunta pyysi selonteon vuokra-mahdollisuuksien ja viljelemättömyyssopimusten pois jättämisen vaikutuksista. Pitäisi tietää jo lapsena, mihin urheilulajiin alat suuntautua. Lukumäärä on todella alhainen. Johtajaa ei tarvita, kun täällä ei ole teollisuuttakaan, jonka vuoksi pitää esirippua pitää. Mainiota ja kiitokset! Tuon kirjoituksen soisi olevan huoneen tauluna erityisesti jokaisella toimituksella ja toimittajalla. Tästä hyötyy vain lääkefirmat ja välittäjät. Jos "harjoituksista" on tullut tulosta, että pääsee kilpailemaan, on pitänyt syödä jos minkälaista nappia, lisänä suihkeet ja hajusteet. Kirjeen lopusta sai sen kuvan, että jollei lähde kurssille, voi menettää työttömyysturvan. Kysymys on kuitenkin siitä, että hyötyykö kukaan päätöksen lykkäämisestä, jos on selvää, että kukaan perheessä ei voi tai halua jatkaa tilan hoitamista. Jos joku "televisiomerkki" tällaisen keksisi, se olisi huippukova myyntivaltti kiristyneillä tv-markkinoilla! Markku Hyytiäinen lehden lukija VANTAA Televisioihin sammutusjärjestelmä H allitus hyväksyi 4. Heillehän työ ja vastuu lisääntyisi, varsinkin rehtorille. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Ennakkotiedot ilmeisesti osoittavat suunnan olevan edelleen laskeva. Näyttää siltä, että Renlundinkatu on otettu pääväyläksi. 1. lokakuuta 2000 ohjelman aluepolitiikan ja seutukuntayhteistyön tehostamiseksi. Asiallisuutta selostuksiin, niin onnetar voi ehkä antaakin jotain. Muutenkin virkoja yhdistelemällä saadaan säästöjä näin pienessä kunnassa. Mutta kun asia on monimutkainen, monia koskeva ja lisävaroja vaativa tai kun on kyseessä huomattava toiminnan supistaminen, siitä tehdään ensin periaatteellinen päätös. Nyt siihen ilmeisesti olisi mahdollisuus ja on hyvä, että sekin vaihtoehto tutkitaan. Pidetään kaksi lukiota ja oppilaat. Nimi ja osoite sekä puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkillä kirjoitettaessa. Timo Harakka sen sijaan kirjoittaa mainiosti hypoteettisesta tulevaisuudesta, kun tarkoittaa Suomen nykyisyyttä. Tähän asti se on ollut ainoastaan häviäjien pulma. Outi Olli KOKKOLA Yleislukio ei houkuta Kyllä on mieletöntä, kun teeveehen ei saada kunnon selostajia. Tämä loukkaa ihmisoikeuksia ja itsemääräämisoikeutta, mikä turvataan perustuslaissa. Onko maailmassa mitään aitoa. Vuosien varrella on rantatiestä puhuttu ja kirjoitettu paljon, toivottu siitä turistitietä, että raskas liikenne siirtyisi valtatielle 8, mutta turhaan. MN KOKKOLA Kaiken huippu oli, kun yhdelle emännälle oli kunnasta sanottu, ettei teiden auraus kuulu kunnalle, kun hän oli tiedustellut asiasta. Tämä on ukaasi ellei peräti uhkaus. Nyt on aika esittää perusteluja, ja jos mahdollista huhtikuun loppupuolella koulutuslautakunta tekee päätöksiä asioiden muuttamiseksi tai nykyisen tilanteen säilyttämiseksi. Jos nyt vielä kaiken muun lisäksi Pietarsaareen alkaa ympärivuorokautinen turveralli, on tilanne mahdoton meluja muine saasteineen. Tässä pitää kuitenkin muistaa yllämainitut syyt. Yleislukio ei houkuttele. Eläkeaika on jo ansaittu ja jopa tarpeellinen, jos on tehnyt 40 vuotta töitä yrittäjänä. Enkä tahdo tässä uskoa, että se johtuisi auraajista. Konkreettiset toimenpiteet laaditaan työryhmissä niissä hallinnonaloissa, joita nämä asiat koskettavat, ja esitetään hallitukselle päätöksentekoa varten. Aluepolitiikka koskee koko kansaa NILS-ANDERS GRANVIK Lyhyet usein ennenkin puhuneet, kirjoittaneet ja näytelleet, maalanneet tai tehneet elokuvia historiasta, kun ovat halunneet arvostella maan valloittajia ja tämän päivän sortajia. Seuraavaksi on vaikeudet tooppinkien viemässä kyvykkyydessä, sitä tietysti on muillakin kuin urheilijoilla. On ilmeistä, että tämänkin vuoden Kokkolan kaupungin talousarviossa on tulostavoitteita, joita on valmisteltu ja joihin suhtaudutaan valtuustopäätöksen jälkeenkin ainakin näillä kolmella tavalla. Muutokset varmasti tuntuvat vaikeilta, vuosia on ollut sama tuttu koulu lapsilla. Muuten olen sitä mieltä, että tulosjohtamista pitäisi varmaan viritellä vielä aika lailla, ennen kuin se sopii monitahoiseen kunnalliseen päätöksentekoon. 2. Tiedon janoinen LOHTAJA Ei voi kuin surkutella elämäämme nykymaailmassa. Yrityksille se taitaa sopia paremmin. Elinkeinoasiamies voi viedä kunnan imagoa maailmalle, jos on jotain vietävää. Vai oliko kysymys vain tehokeinosta. Työkkäri on melkein kuin valvontakomissio. Nyt onkin Mesilä-Matalamaan oppilailla ihanteellinen mahdollisuus valita opinahjoksi lähellä oleva Koivuhaan koulu, joka on turvallisemman ja lyhyemmän matkan päässä verrattuna muihin Kokkolan kouluihin. Lautakunta voi omalta osaltaan tehdä päätöksen silloin, kun on pieni tai selvästi rajattu asia, jonka virkamies on valmistellut. Sama selostus jatkui, mutta entistä sekaisempana radiotoimittajien pulinasta ja kommentoinnista Taka-alalla kuului, kuinka asianomaiset kertoivat tietämättömyydestä ja "talonmiehistä". Opetuksen ja opettajien pätevyydessä kaikki Kokkolan koulut ovat samalla tasolla. Tämä tapahtui sunnuntaina Radio Suomessa. Jos ei sitten onnistu, tulee pillerikauppiaat kuvaan. Esimerkiksi takaa-ajokisan selostus oli aivan ala-arvoista. Se onkin tärkeä seikka. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään yksi kuukausi tiedusteluja varten. Mutta joskus on ajateltava lapsen parasta ja luovuttava vanhoista asenteista. Ne ovat vain hurskaita toiveita asioiden tilan korjaamiseksi. Siis että valtuustossa hyväksytyt tulostavoitteet ovat suuntaaantavia, mutta vasta perusteellisen selvityksen lähtölaukauksia. Ei hätää, on keksitty siihenkin tooppingit, naisillekin. Sellaistako olette suunnittelemassa Kokkolaan. Tauno Kivelä, valtuutettu KOKKOLA Koivuhaan koulu lähellä Useimmat lukiot ovat erikoistuneet tai ainakin painottavat joitain aloja. Tulostavoitteet on asetettu ainakin lautakunnan päätöksissä siinä hengessä, että niiden toteuttamisen mahdollisuudet selvitellään ja toteuttamista koskevat seikkaperäiset päätökset tehdään myöhemmin tänä keväänä. Kirjoittaja on kruunupyyläinen kansanedustaja (r.). Mikahan on paras ilman muuta! Daniel Hägblom PIETARSAARI – Kultaa tulee! Anne-Marie Hästbacka ALAVETELI – Mika voittaa, jos vain pääsee jaloilleen. Tulostavoitteet ovat lähtölaukauksia asioiden käytäntöön panemiseksi. Kirsi Heittokangas HAAPAJÄRVI – Mika voittaa ilman muuta, kun se on Haapajärveltä kuten minäkin Raivo Adman ALAVETELI Mika voittaa kultaa mennen tullen! K aupunkilainen, virkamies tai luottamusmies tekee aloitteen, joka tulee asianmukaisessa järjestyksessä valmisteltuna siihen lautakuntaan, jonka toimialaa asia on. Kun asia on saanut valtuuston hyväksymän tulostavoitteen arvon ja aseman, hallinto, kaupungin työntekijät ja kaupunkilaiset tulkitsevat sitä ainakin kolmella tavalla. Koulutuslautakunnan puheenjohtajana suhtaudun kohdan kolme tavoin niihin tulostavoitteisiin, joiden tähden olemme perustaneet kolme työryhmää selvittämään perusja lukio-opetuksen mahdollisesti uusia toteuttamisvaihtoehtoja. Asiakaspalvelu ykköstavoitteeksi HAAPAJÄRVI Työkkäriltä tuli ukaasi Olen sitä mieltä, että Herman Renlundinkadun ja Antti Chydeniuksenkadun risteys olisi syytä tarkistaa ja laittaa laskenta, sillä olen seurannut, miten Renlundinkatua ajaa autoja kymmenen kertaa enemmän kuin Chydeniuksenkatua, koska sairaaloihin menevät käyttävät Renlundinkatua. Kuva: Timo Talus On hyvä, että koulutoimi on asettanut työryhmiä selvittämään Kokkolan koulutilannetta. Toimitus otsikoi, korjaa, kuvittaa ja lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Työkkäriltä tuli tieto muutaman päivän työnhakukurssista. 3. Kiitos lehtien urheilutoimittajille KOKKOLA Ala-arvoista selostamista Työvoimatoimiston tehtävä on hommata työnhakijalle ihan oikeata työtä. Arto Junttila KOKKOLA – Mika voittaa! Mika on satsannut 50 kilometrille. Jos tehtaiden ja laitosten päättäjillä olisi kosolti hyvää tahtoa ja ympäristöystävällisyyttä, ei tien jonkinmoinen rauhoittaminen liene ylivoimainen tehtävä. Peruskouluoppilaat ovat vähentyneet samassa ajassa 725 oppilaalla. Kuvia tai piirroksia voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Mielestäni aluepolitiikasta on tullut enemmän ja enemmän koko kansaa koskeva kysymys. Enimmäispituus on nimellä kirjoittaville 1,5 A4-sivua ja nimimerkillä yksi sivu. Pienet sairastelut ovat vain olleet taktikointia, jolla hän on hämännyt vastustajia. Se että hallitus vihdoinkin reagoi on merkki siitä, että hallitus kuulee väestön mielipiteet. Muuttoliike on ongelmallinen riippumatta siitä, onko luopuva tai vastaanottava osapuoli. Tiestä voisi tulla tie, jolle turistit todella uskaltautuisivat. Jos tarvitaan rakentamista tai lisää rahaa päätöksien toteuttamiseksi, silloin asiat menevät uudelleen valtuustoon asti. Ei muuta kuin mummot ja vaarit pilleripurkille yhdessä. Mielipidekirjoituksissa lasten vanhemmat ovat olleet huolissaan lastensa koulumatkan turvallisuudesta
Toivottavasti heillä on ollut hauskaa. Mikan suunnaton kilpailuvietti sysää kuitenkin luovuttamisajatukset sivuun. Janne Ahosen 112,5 metriä oli hirvittävä pettymys kotiyleisön ja koko kilpailun kannalta. Kisakatsomoissa on ollut jo pitkästi yli 300 000 ihmistä. Nihkeällä kelillä hiihtäjät joutuvat tekemään tavallista enemmän työtä tasamaallakin. Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n pääsihteeri Sarah Lewis vahvisti aikataulun lauantai-iltana. Mika Myllylä vakuutti olevansa fyysisesti sellaisessa kunnossa, että jaksaa hiihtää viisikymppisen. Se analysoi myös MM-hiihtojen mitalivoittajien ja arvalla testiin joutuneiden urheilijoiden dopingnäytteet. Saksa takoi läpi kisan loistavia hyppyjä 110,5:n ja 123,5:n väliin. Sen Lahti2001 osoitti. "Räkä laitetaan huomenna roiskumaan", sanoi päättäväinen pohjalainen. "Rane hoitaa kyllä homman" Suomalaishyppääjien mietteet pyörivät Lahdesta tutun tuulen lailla suorituksesta toiseen. Todellinen haamuhyppy jäi mestareilta tekemättä. Mäkiennätyksen leiskauttanut Kantee ei pystynyt mitenkään tekemään kunnon alastuloa ylipitkään hyppyynsä. Ville Kantee oli pahoillaan, että riittävä hyppyvire löytyi vasta henkilökohtaisten kilpailujen mentyä ohi. Suomalaishyppääjien hurtti huumorimieli oli palannut tasapaksujen yksilölajien jäljiltä. Avauskierroksella Kanteen 120-metrinen jäi vain puolimetriä Adam Malyszin mittauttamasta siivusta. Läheskään terve mies ei ole. Monien mielestä on rohkeaa, tai peräti uhkarohkeaa, lähteä huonosti sairastelusta palautuneena pitkään hiihtokisaan. Avauskierroksella suomalaisista onnistui täydellisesti vain Ville Kantee. Hyppääjien vertailu oli lauantaina melko turhaa. Kuninkuusmatkoista veikataan harvinaisen rankkoja. Samanlaisen saa myös miesten viestijoukkue, jota luovutustilaisuudessa edusti Harri Kirvesniemi. Myös kisojen järjestäjä voi olla tyytyväinen. Maailman anti-doping neuvosto (WADA) testautti torstaina illansuussa lähes koko Suomen joukkueen eli 17 hiihtäjää, kuusi mäkihyppääjää ja viisi yhdistetyn miestä. – Nyt loppui kielillä puhuminen, sanoi Kantee kuvailtuaan Jussilaisen yritys surkeaksi raakkumiseksi. Hän nauratti VIP-hallin väkeä arvioimalla, että työssä on joillakin hiihtäjillä pää jo vähän kenossa. Taiteilija Juhani Palmu on päättänyt lahjoittaa kaikille kotimaisille voittajille työnsä Hämeen hiihto. Kaikki muu nostaa mitalin merkityksen Mikan kohdalla kuusinumeroiseksi. En tiedä, mistä siinä oli kysymys. Testien tuloksista tiedottaminen on FIS:n vastuulla. Se on varma, tokaisi Ahonen saksalaisten ja itävaltalaisten kuullen. Sunnuntain joukkuemäkeen päävalmentaja Kojonkoski vaihtaa Matti Hautamäen hyppäämään Jani Soinisen tilalle. Koko kilpailun ylivoimaisesti paras hyppääjä oli Kuopion Hiihtoseuran Ville Kantee. Hopea oli varma ennen viimeistä hyppyä. Koehyppääjänä kisoissa nähty Veli-Matti Lindström on jatkuvasti tehnyt parempia hyppyjä kuin itse kilpailuihin päässeet suomalaiset mäkikotkat. Näistä viimeisin on toivoista pitävin. Yksi uusi mitali, vaikka himmeämpikin, mitataan isossa rahassa. Tiesin, että Rane hoitaa homman, sanoi Kantee tarkoittaen Ranella Janne Ahosta. Joukkuemäelle ominaisesti puomin paikkaa vaihdeltiin tiuhaan. Itselleni kolme mitalia näistä kisoista on uskomaton suoritus, myönsi punaiseksi tukkansa värjännyt Schmitt. Samaan sävyyn luottava Andreas Goldberger kertoi lauantain kisan olleen osaltaan harjoitusta pyhälle. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan urheilutoimittaja Räkä roiskumaan Kolumni H I I H T O SEPPO LUOKKALA 17 Lottokierros 8/2001: 1, 3, 4, 5, 17, 18, 24 Lisänumerot: 15, 20, 21 Jokeri: 6151152 Voitonjako sivulla 22 B Lyhyesti Seppo Luokkala LAHTI (KP) Joukkuemäkeä hypätään Lahdessa näinä päivinä ahkerasti. Ammattimies on työhönsä keskittynyt, ja haluaa nyt korjata talteen sen, minkä vielä ehtii. Se vei Suomelta useamman pisteen. Myllylä tekee hiihtoa työkseen ja on jatkuvilla voitoillaan turvannut tulevaisuutta. Alkaa olla yhteenvetojen aika. Näytteet ovat tutkittavana Yhtyneissä Laboratorioissa Helsingissä. Ennalta tasaiseksi tiedetyssä ryhmässä ei tosipaikan tullen ollut kultaan oikeuttavaa tasaisuutta ja tasoa. Eikä vain lenkkeilemään, vaan voittamaan. Tiesin osaavani homman, mutta olisi tuo saanut lähteä kulkemaan vähän aiemmin. – Toista saattoi sanoa mäkihypyksi. Kyse on varmasti myös rahasta. Astmasta kärsivä herkästi varpaitaan palelluttava juuri sairastellut mies kahdeksi tunniksi hiihtämään kilpaa. Sitä ne varmasti ovat, vaikka Lahden laduilla on aika paljon tasaistakin. Lauantaina laskettiin suurmäestä ja sunnuntaiksi siirrytään normaalimäkeen. Suomalaisjoukkue esiintyi kultatukissa Soinista lukuunottamatta. 2001 S uomen mitalitoivot Lahden viidensien virallisten MM-hiihtojen viimeisenä kilpailupäivänä ovat Mika Myllylä, Kaisa Varis ja mäkijoukkue. Suomen lopullinen mitalimäärä täyttää tavoitteet. Suomalaisten panokset kastuivat pahasti jo ensimmäisissä hypyissä. Janne Ahonen uskoi Suomen pudottavan sunnuntaina Saksan ykköspallilta. Illan myötä virinnyt lumisade aiheutti epätietoisuutta tuomariston puolelle, minkä vuoksi vauhdit menivät välillä turhan koviksi. Toisella kierroksella Kantee riuhtaisi 132 -metrisen ja otti Lahden Betonin mäkiennätyksen nimiinsä. Mutta paljon hauskempaakin olisi voinut olla. Yllättäjiä olivat kuitenkin Alexander Herr ja varsinkin Michael Uhrmann, jotka pystyivät aivan Martin Schmittin ja Sven Hannawaldin kaltaisiin suorituksiin. Itse en näissä keleissä kuntoilisi pätkääkään. Jani Soinisella oli jälkimmäinen aika lähellä loistavan toisen hypyn myötä. – Ensin sain pronssin, sitten hopean ja sunnuntaina otetaan kultaa. Kullasta grafiikkaa LAHTI (STT) Jokainen suomalainen kultamitalisti saa Lahdesta kotiinviemisiksi suurikokoista grafiikkaa. Joukkuemäessä varaa parantaa Saksan tasaisuus tiesi kultamitaleita Ville Kantee oli joukkuemäessä ykkönen, mutta Suomi jäi silti kakkoseksi. Kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa mäkimiehet yrittivät tulla toimeen englannin kielellä. Norjalaisilla tuo kyky on ollut aina olemassa, eikä se suomalaisiltakaan vielä kokonaan ole kadonnut. Kun pakkasta on 20 astetta ja tuulta 10 m/s, vaatii nautinnon löytäminen poikkeuksellisia kykyjä. Ensimmäinen yritys ei ollut oikeastaan sukuakaan lajille. Kuva: Lehtikuva/Jussi Nukari Joukkuemäki oli Saksan juhlaa.. Mäestä, mikä varsinkin lahtelaisille tuntuu olevan oikein iso asia, olisi saanut tulla parempia henkilökohtaisia sijoituksia. Toisen joukkuemäen voitto päättäisi hienosti Lahden kisat. Räkä röhisi erittäin kuuluvasti Myllylän rööreissä, kun mies esitteli pyydettäessä olotilaansa. Myllylän ja Variksen sunnuntaiset suoritukset ovat hieman pitkäkestoisempia ja siksi epävarmempia. Myllylä uhkui menestymishalua lauantaina. Saksan voitto ei ollut suuri yllätys. Liuku jää pakosta lyhyeksi, kun kirskuva lumi haraa senttejä pois jokaisesta potkusta. – Ensimmäisestä hypystä tuli hyvä tunne. En ainakaan ulkona. Kymmenettuhannet ihmiset jäivät nälkäisiksi Ahosen yllettyä vain pronssiin ja kuudenteen sijaan. Mitalisteista vain Hannawald, Soininen ja Kantee turvautuivat omaan äidinkieleensä. Hiihtoliitolta tulee mitalista ennalta luvattu summa. Joukkueen nestori Hannawald on hieman muita vanhempi. Sellaisia nähtiin kilpailun toisella kierroksella kolmansien hyppääjien tekemänä. Hermoilusta kärsinyt Jussilainen pitää paikkansa ryhmässä. "Kapteeni" Schmittin mukaan voitto Lahden joukkuemäessä oli heille suuri yllätys. Jussilainen yritti englannilla, mutta Kanteen leukailu pilasi hyvän yrityksen. Suomalaisten kompastuskivenä oli tavallaan se tasaisuus, joka pakotti Kojonkosken joukkueen karsimaan karsimasta päästyään. – Emme uskoneet tällaiseen Suomen kotimäessä. Lopulta oltiin hopeaankin aavistuksen tyytyväisiä. Onko sitten kuinka terveellistä hiihtää lähes maksimitempolla kaksi tuntia 20 asteen pakkasessa. FIS ja WADA saavat laboratoriolta suomalaisten joukkotestin tulokset samanaikaisesti. Siinä on yhtälö, joka ei selity pelkällä kilpailuvietillä. Ensimmäiseksi taidepalkinnon vastaanotti lauantaina Virpi Kuitunen. Itävallan ja Japanin ahdistellessa oli neljäs tilakin Mika Kojonkosken suojateille tarjolla. Kyseisen grafiikan lehden markkinahinnaksi ilmoitettiin 6 000 markkaa. Kuvat: Jukka Lehojärvi LAHTI (STT) Suomen hiihtojoukkueelle torstaina tehtyjen dopingtestien tulokset valmistuvat aikaisintaan ensi keskiviikkona. – Hyppään pienestä mäestä yhtä pitkälle kuin tänään, totesi hyvin normaalimäessä viihtyvä "Goldi". Ensimmäinen näytös toi Suomelle aivan kunniakkaan hopean. Risto Jussilaisella oli toisen hypyn jäljiltä tarjolla kaksi vaihtoehtoa. Saksalla on koossa nuori ja kehityskelpoinen joukkue. Schmitt, Herr ja Uhrmann ovat keskenään samaa ikäluokkaa. Lisäksi kansa joutui värjöttelemään eläimellisissä oloissa. Saksa oli kiistatta parempi. Risto Jussilaisen 110, 5 ja Jani Soinisen 100,5 merkitsivät kiusallisen työlästä takaa-ajoa. Hannawald oli mestarijoukkueen paras hyppääjä ennen samoille metriluvuille päässeitä Schmittiä ja Uhrmannia. Myllylä uskoi hiihdon avaavan paikkoja. Laboratoriolla on Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n akkreditointi. Suomalaisten joukkotestin tulokset aikaisintaan keskiviikkona Harri Kirvesniemi ja Virpi Kuitunen saivat kisaponnistuksistaan lahjaksi lauantaina Juhani Palmun taidetta. Urheilu Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Juha Savela (06) 827 2343 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2343 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 25.2. Se näkyi tuloksissa 39,6 pisteen erona. Itkeä tai nauraa
Lajunen laittaa arvokisoja enemmän painoa maailmancupin kokonaiskilpailulle. Baacken kulta palautti saksalaisen yhdistetyn MM-voittokantaan 16 vuoden tauon jälkeen. Vielä koekierroksella Lajunen etsi virettään ponnistettuaan 101,5 metriä. Uutterat japanilaiset toimittajat ja valokuvaajat paiskivat Lahden MM-hiihdoissakin pitkää päivää. 2001 s KESKIPOHJANMAA Yhdistetyn sprintti: 1) Marco Baacke Saksa (124,0/2–19.40,3/9) 0, 2) Samppa Lajunen Suomi (111,9/7–19.00,5/3) –6,2, 3) Ronny Ackermann Saksa (115,8/6–19.19,0/4) –9,7, 4) Jaakko Tallus Suomi (125,4/1–20.20,4/29) –35,1, 5) Kenji Ogiwara Japani (118,45/4–20.01,9/18) –42,6, 6) Hannu Manninen Suomi (94,2/20–18.38,5/1) –50,2, 7) Kristian Hammer Norja (98,2/16–18.54,5/2) –51,2, 8) Felix Gottwald Itävalta (109,8/8–19.43,9/10) –57,6, 9) Bjarte Engen Vik Norja (106,7/12–19.50,3/12) –1.15,0, 10) David Kreiner Itävalta (116,7/5–20.28,1/34) –1.15,8, 11) Kenneth Braaten Norja (97,0/17–19.36,8/8) –1.38,5, 12) Christoph Eugen Itävalta (95,1/19–19.32,0/6) –1.40,7, 13) Georg Hettich Saksa (109,8/8–20.27,5/33) –1.41,2, 14) John Spillane USA (103,5/13–20.19,7/28) –1.56,4, 15) Jens Deimel Saksa (108,0/10–20.50,9/43) –2.10,6, 16) Denis Tishagin Venäjä (93,5/22–19.59,9/16) –2,14,6, 17) Jens Salumäe Viro (119,3/3–21.40,2/51) –2.17,9, 18) Satoshi Mori Japani (99,3/15–20.26,6/32) –2.19,3, 19) Tambet Pikkor Viro (95,3/18–20.18,1/27) –2.25,8, 20) Michael Gruber Itävalta (106,9/11–21.04,2/46) –2.27,9, 21) Antti Kuisma Suomi (93,6/21–20.15,2/25) –2.28,9, 22) Bill Demong USA (92,0/23–20.10,5/22) –2.30,2, 23) Ludovic Roux Ranska (88,2/25–19.55,9/13) –2.30,6, 24) Daito Takahashi Japani (100,1/14–20.51,0/44) –2.40,7, 25) Todd Lodwick USA (74,7/33–19.36,4/7) –3.01,1, 26) Frederic Baud Ranska (77,8/32–19.47,7/11) –3.01,4, 27) Matt Dayton USA (79,4/31–19.59,4/15) –3.07,1, 28) Ladislav Rygl Tshekki (70,2/41–19.27,3/5) –3.09,0, 29) Kevin Arnould Ranska (88,2/25–20.35,8/35) –3.09,0, 30) Chris Holland Kanada (88,2/25–20.39,4/36) –3.14,1, 31) Sylvain Guillaume Ranska (71,3/39–19.56,4//14) –3.34,1, 32) Aleksei Fadejev Venäjä (83,1/30–20.47,2/41) –3.40,9, 33) Norihito Kobayashi Japani (69,3/42–20.02,9/19) –3.47,6, 34) Jason Myslicki Kanada (88,8/24–21.20,3/49) –3.52,0, 35) Andrea Longo Italia (67,9/44–20.26,2/31) –4.16,9, 36) Jochen Strobl Italia (66,2/46–20.26,2/30) –4.17,3, 37) Vladimir Smid Tshekki (72,6/37–20.45,3/39) –4.18,0, 38) Valeri Stoljarov Venäjä (74,1/34–20.52,4/45) –4.19,1, 39) Milan Kucera Tshekki (71,4/38–20.43,2/38) –4.20,9, 40) Kazimierz Bafia Puola (73,0/36–20.49,9/42) –4.21,6, 41) Ivan Rieder Sveitsi (63,9/47–20.16,5/26) –4.22,2, 42) Villu Teder Viro (60,2/51–20.06,9/20) –4.26,6, 43) Gregor Verbajs Slovenia (73,8/35– 21.07,2/47) –4.35,9, 44) Andrej Jezersek Slovenia (59,0/52–20.13,0/23) –4.36,7, 45) Daniel Bachleda Puola (85,0/29–21.59,3/53) –4.46,0, 46) Konstantin Kalinovski V-Venäjä (63,2/49–20.46,8/40) –4.54,5, 47) Marko Simic Slovenia (85,9/28–22.15,5/55) –4.58,2, 48) Sverre Rotevatn Norja (49,1/55– 20.08,3/21) –5.09,0, 49) Preben Fjäre Brynemo Norja (46,7/56–20.00,2/17) –5.09,9, 50) Aleksei Barannikov Venäjä (57,0/53–20.42,5/37) –5.14,2, 51) Demian Carson Kanada (70,5/40–21.38,4/50) –5.19,1, 52) Sergei Diiatshuk Ukraina (43,8/57–20.13,6/24) –5.34,3, 53) Vahur Tasane Viro (63,6/48–21.43,4/52) –5.50,1, 54) Peter Dica Slovakia (55,1/54–21.19,4/48) –5.58,1, 55) Dmitri Seleznev V-Venäjä (62,4/50–22.07,4/54) –6.18,1. – Meidän on saatava kesän ja syksyn aikana riittävän tiheä korkeanpaikan leiritys. Kuisma oli hiihto-osuuden 25:s. – Yritin vain pitää itseni lämpimänä ja testasin sukset. Sen huomaa helposti, kun seuraa vierestä äänekkäiden ystävien touhua. Viimeisen kierroksen alkaessa Baacken suksenkannat katosivat Talluksen näköpiiristä, ja nuorukainen joutui luovuttamaan myös muut mitalisijat. Hiihtoosuudella Baacke hämmästyi, kun ohittajia ei löytynyt. Niin ja Kuisma Taipale, joka ei tällä kertaa päässyt kisoihin, tiesi nuorehko japanilaistoimittaja todeta. Viime talvena Lajusen maailmancup-voitto tuli suvereenin näytöksen seurauksena. Lajunen oli silti kutakuinkin tyytyväinen sprintin kisahyppyynsä. He olivat löytäneet Veikkauksen pelipisteen ja joukkuemäen kohteeksi. Rahat eivät varmaan riitä kuukauden välein pidettäviin alppileireihin, joten osa ohueen ilmaan sopeutumisesta on tehtävä alppimajassa, Karjalainen kertoi. Ladulle lähtiessään Lajunen ounasteli mitalimahdollisuuksia, mutta hopea oli odotuksia kirkkaampi palkinto. Perjantaina 20 vuoden virstanpylvään ohittanut Tallus oli sprintin yllättäjä. Se näkyy väistämättä väsähtämisinä aina, kun siihen vain vähänkin on tilaisuutta. Se palkittiin kuudennella sijalla. Kahdeskymmenes sija ja etenkin minuutin ja 57 sekunnin ero kärkeen tekivät takaa-ajon armottomaksi. Tämä meni hyvin siihen haarukkaan, jyväskyläläinen ilahtui. – Mika Myllylä ja Pekka Vähäsöyrinki ovat kotoisin sieltä samalta suunnalta. Lauantaina japsit olivat tohinassa. – Kunnonajoituksemme osui kohdalleen, Karjalainen ilahtui. Mäki K116, 1 hyppy: 1) Tallus 125,4 (123 m) 0, 2) Baacke 124,0 (123,5) –5 sek., 3) Salumäe 119,3 (120) –23, 4) Ogiwara 118,5 (118,5) –26, 5) Kreiner 116,7 (117) –33, 6) Ackermann 115,8 (117,5) –36, 7) Lajunen 111,9 (113) –51, 8) Gottwald ja Hettich 109,8 (112,5) –59, 10) Deimel 108,0 (111) –1.05, 11) Gruber 106,9 (110,5) –1.09, 12) Vik 106,7 (109,5) –1.10, 13) Spillane 103,5 (108,5) –1.22, 14) Takahashi 100,1 (106,5) –1.35, 15) Mori 99,3 (105) –1.38, 16) Hammer 98,2 (104,5) –1.42, 17) Braaten 97,0 (103,5) –1.47, 18) Pikkor 95,3 (102,5)–1.53, 19) Eugen 95,1 (101,5) –1.54, 20) Manninen 94,2 (102) –1.57, 21) Kuisma 93,6 (101,5) –1.59, 22) Tishagin 93,5 (101) –2.00, 23) Demong 92,0 (106) –2.05, 24) Myslicki 88,8 (97,5) –2.17, 25) Roux, Arnould ja Holland 88,2 (97) –2.20, 28) Simic 85,9 (95,5) –2.28, 29) Bachleda 85,0 (96) –2.32, 30) Fadejev 83,1 (94) –2.39. Esimerkiksi kisoihin lähetetyt toimittajat, jotka tietävät tavattomasti asioita, joista heillä ei luulisi olevan mitään käsitystä. Aikaero uuvuttaa japanilaiset Japanilaiset käyttävät pienenkin tauon tarkasti hyväkseen, koska aikaero pakottaa sikäläisen tiedotusväen valvomaan paljon öisinkin. Nousevan auringon maassa painetaan lehdet Suomen aikaan aamupäivällä. Suomen yössä heidän tulee kuljettaa toimitettu materiaalinsa maapallon toiselle puolelle. – Ilmeisesti kova pakkanen on suomalaisille ominaisempi ilma kuin keskieurooppalaisille, Lajunen tokaisi. Michal Psenko Slovakia ja Sergei Zaharenko V-Venäjä keskeyttivät kilpailun. – Vielä viiden kilometrin kohdalla elättelin mitalitoiveita, mutta ne romuttuivat aika nopeasti, Tallus hymyili. Hän hiihti ensimmäiset viisi kilometriä yhdessä maailmanmestariksi rynnineen saksalaisen Marco Baacken kanssa. Maailmancup mitaleja tärkeämpi Jyväskyläläinen vakuutteli kisan jälkeen olevansa tyytyväinen hopeaan, vaikka palkintokaapissa niitä on nyt jo kuusi. Lajunen kilpaili MM-kisoissa koko ajan paremmalla tasolla kuin tämän kauden maailmancupissa, kahta cupin kisaa lukuunottamatta. 51) Salumäe 21.40,2. Japanilaiset elävät vuorokautta yötöntä vuorokautta, joka sisältää oikeastaan kaksi päivää. Eräs japanilainen kyseli kotipaikkaa tämän jutun kirjoittajalta muutama päivä sitten. 18 Urheilu Sunnuntaina 25.2. Japsien päivärytmi ei asetu arvokisoissa mitenkään kohdalleen. Kuvat: Jukka Lehojärvi LAHTI (STT) Yhdistetyn MM-sprinttikilpailu käänsi Suomen valmennusjohdon suupielet ylöspäin. Kuva: Jukka Lehojärvi LAHTI (STT) Jaakko Tallus näytti hiihtävänsä elämänsä parasta yhdistetyn kisan hiihto-osuutta Lahdessa lauantaina, mutta viiden kilometrin jälkeen lieksalaisen eteen rakentui seinä. Lahdessa Baacke sai hyppykierroksen parhaat vastatuulet (3,9 m/s) K116-mäkeen ja hyödynsi erinomaiset olot 123,5 metrin hypyllään. Hän on voittanut cupin kokonaiskilpailun kaksi kertaa urallaan: 17-vuotiaana kaudella 1996–97 sekä vuosi sitten. Hän voitti kauden 20 kilpailusta kahdeksan ja oli kuusi kertaa toinen. Maailmancupissa perusongelma on ollut hyppääminen, ja monessa kisassa asetelmat ovat olleet kaikkea muuta kuin ihanteelliset hiihtoon lähdettäessä. Ero kärjessä startanneeseen joukkuekaveriin Jaakko Tallukseen venyi 51 hiihtosekunnin mittaiseksi. Hän kuuluu samaan harjoitusrinkiin Ackermannin ja lauantain kisasta pois jääneen Sebastian Haseneyn kanssa. Tilanne oli samanlainen lauantainakin MM-kisojen sprinttikilpailussa, jossa Lajusen 113-metrinen suurmäestä jätti hänet seitsemänneksi. Hänen hyppynsä kantoi 101,5 metriä. Lajunen yllättyi, etteivät kahdeksantena startannut Felix Gottwald ja kuudentena ladulle lähtenyt Ronny Ackermann pystyneet iskemään kiinni samaan mitalisaumaan. Henkilökohtainen kultamitali olisi kruunannut kisat, mutta sitä suomalaisille ei suotu pitkästä odotuksesta huolimatta. Myhäily oli lauantaina pääosassa, mutta päävalmentaja Jouko Karjalainen myönsi, että suurin unelma haihtui Lahdessa kuitenkin tuuleen. Kun Suomessa eletään kiireintä kilpailupäivää, on japanilaistenkin pakko olla virkeinä seuraamassa kisoja. Taustalta löytyy kuitenkin kaksi nuorten MM-hopeaa viime talvelta. Minulla oli huono tuuri tuuliraossa enkä päässyt taistelemallakaan tämän pitemmälle, Manninen totesi. Lajusella kolmen mitalin kisat ”Kiva lähteä maailmancupiin” Samppa Lajunen otti sprinttikisassa kuudennen arvokisahopeansa. Leiskaus kantoi 123 metriä eli seitsemän metriä Lahden "betonin" K-pisteen yli. Cupista ei ole irronnut tällä kaudella yhtään voittoa, ja suomalainen on noussut kolmen parhaan joukkoonkin vain kolmesti. Heille päivä on vielä pidempi kuin esimerkiksi suomalaisille kolleegoilleen. Maailmancupin tämän kauden esityksiin nähden kolme mitalia on kuitenkin hyvä saavutus. Tallus rakensi menestyksensä kivijalan mäkiosuudella, jolla hän ponnisti kärkeen vieneet pisteet. Välineet kunnossa Japani on kameroiden ja tekniikan luvattu maa. Kuva: Jukka Lehojärvi Kaija Yliniemi LAHTI (STT) Samppa Lajunen sai Lahden MM-hiihdoista mukavan viestin kuntonsa kehittymisestä. – Koekierroksella hyppäsin 110,5 metriä. Uran ensimmäinen henkilökohtainen mitali karkasi taas toivottoman kauas. Saksalaisten väliin kiilasi 21vuotias Samppa Lajunen, joten sprintti oli nuorukaisten näytös. Japanilaisten digikamerat ja matkapäätteet eivät todellakaan ole hintahaitarin alapäästä. Suomalaiset starttaavat Aasian suuntaan sunnuntaina. Kerroin on aivan loistava, hihkuivat toimittajat vetolappuja täyttäessään. – Yleisöllä oli iso osa, että jaksoin hiihtää näinkin hyvin, Kuisma kiitteli kannustajiaan. Normaalikisassa Ackermann oli 16:s ja joukkuekilpailussakin Saksa jäi neljänneksi. En oikein tiennyt, mitä hyppyrin keulalla olisi pitänyt tehdä, Lajunen kuvaili. – Stadionille tullessani pää oli tyhjä ja silmät kyynelissä. Hiihtoon ei tarvitse keskittyä sen kummemmin, kilpailijan ominaisuutensa taas todistanut Lajunen mietiskeli. – Hiihto oli aika maksimivauhtia, Manninen myönsi. Yhdistetyn maailmancup jatkuu jo ensi torstaina Japanissa. Viimeisestä 2,5 kilometrin lenkistä voisin sen sijaan kirjoittaa romaanin, sen verran pitkä taival se oli, Tallus naurahti pudottuaan viimeisellä kiekalla 35 sekuntia kärjestä. – Maailmancupissa paras sijoitukseni on 16:s ja toiseksi paras 23:s. Totaalinen sippaaminen antaa ehkä turhankin dramaattisen kuvan Talluksen kisasta. Sprintti käänsi suupielet ylöspäin LAHTI (STT) Ronny Ackermann on nostanut saksalaisen yhdistetyn hiihdon tällä kaudella hovikelpoiseksi, ja lauantaina hän sinetöi maan nuorukaisten nousun maailman kärkitasolle. Tuloksekkaampi ote löytyi ennen kisakierrosta tehdyillä mielikuvaharjoitteilla ja kuivaponnistuksilla. Talluksen kanssa samana päivänä synttäreitään viettänyt Antti Kuisma, 23, venyi arvokisadebyytissään 21:nneksi. – Elämäni hiihto kesti viisi kilometriä. Maailmancup jatkuu heti ensi viikolla, mutta silti ajatukset on pikapikaa käännettävä vuoden päässä häämöttäviin Salt Lake Cityn olympialaisiin. – Nyt on kiva lähteä maailmancupiin, kun tietää olevansa hyvässä kunnossa, Lajunen totesi. – Jos Japani voittaa, saamme rahat takaisin vähintään 40-kertaisesti. Arvokisojen kulta Lajuselta kyllä löytyy, mutta se on Ramsaun MM-joukkuekilpailusta. Tallus jaksoi kovaa viisi kilometriä Hannu Manninen nousi ladulla kuudenneksi. Ackermann kantoi Lahdessa saksalaisten ankarimmat mitalipaineet, mutta onnistui vasta viimeisessä mahdollisessa MM-kilpailussa. Baacke on aikuisten menestyjänä tuore kasvo, jolla on maailmancupista vain yksi kakkossija tältä kaudelta. Mitali karkasi taas Manniselta Hannu Manninenkin joutui luopumaan mitalihaaveesta jo mäkiosuuden jälkeen. Mestari ei kuitenkaan ollut maailmancupin kakkonen Ackermann, vaan yllättäjä Marco Baacke, 21. – Sampallakin alkaa olla noita hopeita jo niin paljon, Karjalainen huokasi. Jaakko Tallus oli paras yhdistetyn mäessä. Edellinen saksalaisvoittaja oli Hermann Weinbuch vuoden 1985 kisoista. Molempien yhdistetyn henkilökohtaisten kilpailujen hopea ja joukkuekisan pronssi nostattivat Lajusen tunnelmaa monta piirua ylöspäin loppukautta varten. Alkukausi tärvääntyi, kun huono lumitilanne pakotti matkailemaan harjoitusolojen perässä ja osa tärkeistä harjoituksista jäi pitämättä. Oma lukunsa on japanilainen osaaminen henkisellä tasolla. Hiihto, 7,5 km (v): 1) Manninen 18.38,5, 2) Hammer 18.54,5, 3) Lajunen 19.00,5, 4) Ackermann 19.19,0, 5) Rygl 19.27,3, 6) Eugen 19.32,0, 7) Lodwick 19.36,4, 8) Braaten 19.36,8, 9) Baacke 19.40,3, 10) Gottwald 19.43,9, 11) Baud 19.47,7, 12) Vik 19.50,3, 13) Roux 19.55,9, 14) Guillaume 19.56,4, 15) Dayton 19.59,4, 16) Tishagin 19.59,9, 17) Brynemo 20.00,2, 18) Ogiwara 20.01,9, 19) Kobayashi 20.02,9, 20) Teder 20.06,9, 21) Rotevatn 20.08,3, 22) Demong 20.10,5, 23) Jezersek 20.13,0, 24) Diiatshuk 20.13,6, 25) Kuisma 20.15,2, 26) Rieder 20.16,5, 27) Pikkor 20.18,1, 28) Spillane 20.19,7, 29) Tallus 20.20,4, 30) Strobl 20.20,6, ... Samppa Lajusen hopea oli lajin kolmas mitali kotikisoista, ja kruunuksi suomalaiset saivat sprintissä kolme miestä kuuden parhaan joukkoon. Hiihdossa ero kärkeen venähti 28 sekuntia lähtötilanteesta. Joukkuemäki: Suurmäki (K116, J127): 1) Saksa 939,8 pistettä (Sven Hannawald 225,3 pistettä/120–110,5 metriä, Michael Uhrmann 243,5/116–123,5, Alexander Herr 227,5/119–113, Martin Schmitt 243,5/117–122,5), 2) Suomi 900,2 (Risto Jussilainen 177,2/110,5–95,5, Jani Soininen 216,3/100,5–125, Ville Kantee 261,5/120–132, Janne Ahonen 245,2/112,5–126), 3) Itävalta 880,2 (Andreas Goldberger 141/90,5–96,5, Wolfgang Loitzl 253,2/116,5–127, Martin Höllwarth 256,4/116,5–128,5, Stefan Horngacher 229,6/114–117,5), 4) Japani 837,9 (Hideharu Miyahira 189,1/113–98,5, Kazuya Yoshioka 188,9/89–126, Masahiko Harada 242,1/114–125, Noriaki Kasai 217,8/110–115,5), 5) Slovenia 701,3 (Damjan Fras 144,5/113–76,5, Primoz Urh-Zupan 192,2/102–111,5, Igor Medved 216,1/118,5–108, Jure Radelj 148,5/86,5–105,5), 6) Tshekki 692,2 (Jakub Janda 159,6/109–87,5, Jakub Hlava 205,7/109,5–111,5, Michal Dolezal 156,1/94,5–102, Jaroslav Sakala 170,8/98,5–104,5), 7) Norja 680,7 (Björn Einar Romoren 175,8/100,5–105, Roar Ljökelsöy 149,9/89–103,5, Henning Stensrud 241,6/117,5–121,5, Tommy Ingebrigtsen 113,4/86–91,5), 8) Puola 531,6 (Marcin Bachleda 55,5/71–86, Wojciech Skupien 142/104,5–87,5, Robert Mateja 187/99–113, Adam Malysz 249,8/120,5–122,5), 9) Sveitsi 573,8 (Marco Steinauer 140,5/103,5–83,5, Marc Vogel 90,1/88,5–78, Sylvain Freiholz 197,1/104–112,5, Andreas Küttel 146,1/89–102,5), 10) Ruotsi 388 (Jens Brännlund 83,2/88–73, Rickard Fröier 63,2/70,5–80,5, Johan Munters 159,5/97–102,5, Kristoffer Jåfs 82,1/78,5–85,5), 11) Kazakstan 291,2 (Stanislav Filimonov 91/86–76, Pavel Gaiduk 103,2/84,5–84, Radik Zhaparov 40,6/70,5–71,5, Juri Rulev 56,4/74–71). Epäonni ei lannistanut Mannista, vaan 22-vuotias rovaniemeläinen lähti ladulle rajuun takaa-ajoon. Välineet ovat kunnossa myös muun varustuksen puolella. – Arvostan maailmancupin kokonaisvoitot korkeammalle kuin hopeat. Itävallan maailmancup-ykkönen Gottwald hiihti vaisusti ja sijoittui kahdeksanneksi, saksalainen Ackermann nousi sentään pronssisijalle 3,5 sekuntia Lajuselle hävinneenä. Suomi voitti Paavo Korhonen ansiosta yhdistetyn henkilökohtaisen MM-kultamitalin viimeksi vuoden 1958 kisoissa Lahdessa. Kisassa pääsin paremmalla hypyllä vain 102 metriä. Tähän asti Lahden kisoja oli hallinnut norjalainen konkari Bjarte Engen Vik. Pikkupakkaset eivät nujerra muhkeisiin haalareihin pukeutuneita tiedotusalan ammattilaisia. Kanakeittoa poskeen Ennen hiihto-osuutta Lajunen otti elämän rennosti, pisteli poskeensa kanakeittoa ja loikoili joukkueen asuntovaunussa. Voi jopa jossitella, että sananmukaisesti, sillä suomalaiset eivät olleet sprintissäkään onnettaren suosiossa mäen tuulirakojen osalta. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa, Baacke tunnelmoi. Kuva: Jukka Lehojärvi. Vastauksen kuultuaan hän osoitti huomattavaa Suomitietoutta. – Koekierroksella kämmäsin enkä saanut fiilistä hyppyyn. – Emme olleet alussa tarpeeksi vahvoja, pronssiin tyytyväinen Ackermann myönsi. – Kisahyppy tuntui paremmalta kuin koekierroksen 130metrinen, mutta mäki oli paljon tyhjempi, Tallus selitti. Baacke sprintin yllätysmestariksi Seppo Luokkala LAHTI (KP) Pienet viirusilmäiset miehet hämmästyttävät kisa kisalta. Niiden hiihto-osuudet kilpaillaan reilun 1 700 metrin korkeudessa, mikä lyö leimansa harjoitteluun. Kirkkain mitali suomalaisilla on kuitenkin paljon tuoreempana tuomisena, sillä Suomi voitti joukkuekilpailun Ramsaussa kaksi vuotta sitten. Baacke nousi sprintin maailmanmestariksi ilman ainoankaan maailmancup-voiton kokemusta, ja 23-vuotias Ackermann täydensi Saksan mainion päivän pronssimitalillaan. Olen aika varma, että arvostus olisi samanlainen, vaikka minulla olisi henkilökohtainen kultakin, Lajunen sanaili. Neljäs sija oli parempaa kuin nuorten kolminkertaiselta MM-hopeamitalistilta oli lupa odottaa. Syynä siihen on aikaero kotimaan ja Euroopan välillä
– Ne hidastavat ainakin viisi sekuntia kilometrillä. Tytöt olivat soittaneet musiikkia kisakylässä kovempaa kuin kukaan koskaan. Tällainen ilma sopii minulle aivan hyvin, myönteli Jussi Ylimäki lauantaina. Kari-Pekka Kyröä ei hirvitä laittaa nuorukaista rankkaan tehtävään. Maasto on pakkaskelillä rankka näin pitkälle matkalle. Sippaamisia tulee ja kärjen tuntumaan voi nousta yllättäviä nimiä, veikkaa Myllylä. Jopa mitalia. MM-hiihdoista jälleen kirja LAHTI (STT) Lahden vuoden 1978 MMhiihtojen pääsihteeri Jorma Varis sanoo, että suurin ero silloisiin kisoihin on ammattimaisempi ote. Baarimestari Rune Latvala esittelee Hemohesdrinkkiä. Viittäkymppiä ei ole aikoihin hiihdetty arvokisoissa luistelutyylillä. Rennoin mielin Kolmikko osallistuu 30 kilometrin hiihtoon, joka alkaa varhain aamulla. Tavoitteemme on pitää ajoradat ja jalankulkualueet hyvässä kunnossa, mutta se tahtoo olla ylivoimaista, kun sää vaihtuu tunnissa–parissa nollasta kunnon pakkaseksi, sanoo Haara. Baarimikko Juha Peltonen kertoo kehittäneensä Hemohes-drinkin yhdessä virkaveljensä Rune Latvalan kanssa eräänä yönä työvuoron päätteeksi. Hän edustaa nimittäin sekä suurta sponsoria että kisojen järjestelytoimikuntaa. – Alkoi kulkemaan paremmin 50 kilometreille, kun lopetin tankkaamisen. – Viidestäkympistä tulee erittäin vaikea kisa. – Se ei olisi mahdollista, elleivät Keski-Euroopan ja erityisesti Saksan televisioyhtiöt olisi niin kiinnostuneita mäkihypystä ja yhdistetystä. – Elofssonin päämatkat ovat jo takana. He ovat keskittyneet täällä liikaa noihin dopingtestauksiin, naureskeli oikein hyväntuulinen Myllylä. Oppia ja kestävyyttä hankkii Myllylän mukaan parhaiten kilpailemalla Lahden viisikymppisen kaltaisissa lähdöissä. Varvasasia ratkaisutta Mika Myllylä huilasi perjantaina, mikä valmisti miestä tuimaan kamppailuun. Urheilijat äänestivät LAHTI (STT) Hemohes oli vielä viikko sitten kansalle tuntematon lääke, mutta nyt siitä on jo tullut menestystuote MM-Lahdessa. Saksan Dieter Thoma ja Ranskan Fabrice Guy joutuvat jättämään paikkansa, koska he ovat lopettaneet aktiiviuransa. Todennäköisesti Pohjola ei olisi palannut hiihdon sponsoriksi viitisen vuotta sitten, jos tällainen olisi ollut tiedossa. Sponsorina velvoitan Hiihtoliiton selvittämään juurta jaksaen, mistä oikein oli kysymys. Kullakin urheilijalla on äänestyksessä yksi ääni, jonka hän voi antaa kenelle tahansa. Pakkaskeli ei ole Myllylän mieleen. Sprinttimiehille päävalmentaja ei aseta mitään sijoitustavoitteita. Suomen joukkueen tiedotusihmiset olivat ymmällään, kun Varista ei saapunut määräaikana määräpaikkaan. Keskustan tiemestari Teuvo Haara kertoo, että soraa on MM-hiihtojen aikana levitetty arviolta 1 500 kuutiota, mikä määrä kuluu normaalisti kuukaudessa. Jorma Varis muistelee 23 vuoden takaista mainoskiistaa. Kuva: Lehtikuva/Jussi Nukari SUNNUNTAI 25.2. Hän ei osallistunut edes "pakolliseen" tiedotustilaisuuteen. Myllylä ei vielä lauantaina katsonut palautuneensa täysin viestihiihdosta. – Laitettiin lanteet liikkeelle. Haluan ehdottomasti päättää nämä kisat kunnon kilpailuun ja palkita sille mahtavaa kotiyleisöä. Pekka Vähäsöyringin lanseeraamaa äärimmäistä kestävyyttä tarvitaan poikkeuksellisen paljon. Eniten ääniä saaneet eivät välttämättä tule lopullisesti valituksi, sillä millään maalla ei voi olla urheilijavaliokunnassa enempää kuin yksi edustaja. Ei sitä ole näkynyt sitten illan. Ne kylmettyvät Mikalla yleensä jo 10 asteen pakkasessa. – Ehkä nyt on saavutettu jokin raja, kun Saksan Martin Schmitt ei enää voi paljon paremmin pärjätä. Aine on tosin tällä välin muuttunut juotavaksi ja verenpunaiseksi. Baarimestari Peltonen on kuullut, että perjantaina ilmaantui Lahden markkinoille toinenkin Hemohes-paukku. Näistä Ylönen keskittyi kilpailuun kotonaan Hyvinkäällä. Hemohes on ollut tässä ravintolassa niin suosittu, että punainen mehu on päässyt loppumaan ja juomasta on tullut aidon Hemohesin värinen, siis väritön. Riikka Sirviö on hiihtänyt kyseisen kilpailun viimeksi vuonna 1996. Maastohiihtoa ovat edustaneet vanhassa valiokunnassa Tshekin Katerina Neumannova ja Italian Silvio Fauner. Jalkeille saadaan neljä hiihtäjää. Variksella on taskussaan viestihopea ja avausmatkan pronssi, mutta enempikin kelpaisi. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 25.2. Ainoastaan hiihtotapa vähän mietityttää. Jorma Varis on pohdiskellut kisojen kasvua. Se voi olla kohtalokasta. Hän on itse Pohjolan johtajana kutsunut Lahteen 1 100 henkeä, lähinnä yritysmaailmasta. Jari Isometsän doping-käry on saanut Jorma Variksen kummastelemaan, istuuko hän näissä kisoissa liian monella pallilla. Variksesta vain yksi näköhavainto Suomen naisilla pukeutumishuolia Sprintin hopeamitalisti Kati Sundqvist uskoo myös naisten maratonmatkan sopivan hänelle. Ei tätä tapausta voi ymmärtää, vaikka kuinka haluaisi. Monon sisälle on jotakin löydettävä. – Ryhdyimme myymään sitä torstaina. Kuva: Jukka Lehojärvi Seppo Luokkala LAHTI (KP) Sääennusteiden mukaan sunnuntaiset pitkät matkat hiihdetään lähes 20 asteen pakkasessa. Minulla on luistelun kanssa päiväkohtainen diili. Lihakset olivat kipeinä, mutta psyyke sitäkin terveempi. Tietoa oli ehditty jo sulatella; ei sitä olisi voinut ruveta tarjoamaan ensimmäisenä päivänä doping-uutisen jälkeen. Kun vuoden 1978 televisiosopimus toi järjestäjille puoli miljoonaa markkaa, ollaan nyt jo parissa kymmenessä miljoonassa. Hiihtotyyli oli silloin perinteinen. Seppo Luokkala LAHTI (KP) Hiihdon päävalmentaja KariPekka Kyröllä oli suuria vaikeuksia löytää miehiä 50 kilometrin hiihtoon. – Kun mentiin aamupalalle, oli Kaisan ovi kiinni. Toivottavasti tekniikka pysyy kasassa ja pääsen maaliin, tilitti Sirviö. Pohjoisen poikaa ei Lahdessa palele. Maratonmatkan suosikiksi Myllylä nimeää Espanjaa edustavan saksalaisen, Johan Mühleggin. Pitää keksiä illalla jotakin, mikä pitäisi jalat kilpailukunnossa. – Meiltä lähtee hiihtoon Mika Myllylä, joka on raudanluja mies 50 kilometrille. Ankara luistelija teki kovan hiihdon jo takaa-ajossa, ja on sen jälkeen saanut palautella tähän kisaan. Ongelmana ovat varpaat. – Joskus aikoinaan käytettiin "Kapsoliinia". – En ole koskaan hiihtänyt vapaalla tyylillä kilpaa tällä matkalla. Asiasta oli sovittu perjantai-iltana ja tyttöjä oli vielä aamulla muistutettu tekstiviesteillä. Luistelumonossa varpaat tököttävät yhdessä asennossa. Olen tyytyväinen, jos mahdun 30 parhaan sakkiin, sanoi Saarinen. Veum Norja, 22 Natalia Issatshenko Kazakstan, 23 Chizuru Soneta Japani, 24 Aino-Kaisa Saarinen Suomi, 25) Andreja Mali Slovenia, 26 Marianne Vlasveld Hollanti, 27 Yuxie Hou Kiina, 28 Natalia Sviridova-Kalinovskaja, 29 Elena Curea, 30 Martina Negele Liechtenstein, 31 Mariana Handler Ruotsi, 32 Ludmila Korolek V-Venäjä, 33 Jelena Gajasova Ukraina, 34 Natascia Leonardi-Cortesi Sveitsi, 35 Ines Hizar Slovenia, 36 Jaroslava Bukvajova Slovakia, 37 Natasa Lacen Slovenia, 38 Dorota KwasnyLejawa Puola, 39 Elin Ek Ruotsi, 40 Sumiko Yokoyama Japani, 41 Jelena Kolomina Kazakstan, 42 Monica Lazarut Romania, 43 Arianna Follis Italia, 44 Milaine Theriault Kanada, 45 Kamila Rajdlova Tshekki, 46 Annick Pierrel Ranska, 47 Irina Skripnik V-Venäjä, 48 Oksana Jatskaja Kazakstan, 49 Evi Sachenbacher Saksa, 50 Katrin Smigun Viro, 51 Nina Kemppel USA, 52 Kanoko Goto Japani, 53 Riikka Sirviö Suomi, 54 Elin Nielsen, 55 Jenny Olsson Ruotsi, 56 Kati Sundqvist Suomi, 57 Nina Gavriljuk Venäjä, 58 Claudia Künzel Saksa, 59 Kaisa Varis Suomi, 60 Gabriella Paruzzi Italia, 61 Karine Phillipot Ranska, 62 Irina Terelia Ukraina, 63 Larissa Lazutina Venäjä, 64 Sabina Valbusa Italia, 65 Hilde G. Sundqvist, Riikka Sirviö ja Aino-Kaisa Saarinen kertoivat hieman vaivaantuneina suhteistaan Varikseen. Pedersen Norja, 66 Kristina Smigun Viro, 67 Beckie Scott Kanada, 68 Olga Danilova Venäjä, 69 Olga Savjalova Venäjä, 70 Stefania Belmondo Italia, 71 Julia Tshepalova Venäjä, 72) Manuela Henkel Saksa, 73 Zuxana Kocumova Tshekki. Kohta se ei pääse 15 kilometriäkään läpi ilman sumppia, arveli Myllylä. Niinpä drinkkiin tarvittavaa vadelmalimonadia jouduttiin hakemaan lisää torin ravintolateltasta. Myötätunnosta sekoituksen teimme. Sitten päätin, ettei tällaista tilaisuutta saa jättää käyttämättä. Vaalikausi on kaksi vuotta, ja äänestykset pannaan toimeen aina MM-kisoissa. Ainakin siellä meni joku, jolla oli samanlainen poropusero päällä, kertoi Kati Sundqvist näköhavainnostaan. Ei sinne muita löydy, se tuumasi, kertoo ennakkoluulottoman oloinen Ylimäki. Keli on nihkeä ja kuluttaa yllättävästi energiavarastoja. Jos hiihto kulkee, saatan sijoittua johonkin kymppisijan paikkeille, arvelee Sundqvist. – Tässä tilanteessa tavoitteena on vain päästä maaliin. Norjalaiset eivät ainakaan pärjää. MM-kilpailut, lähtöjärjestys (klo 12.00): Miesten 50 km (v): 1 Aleksei Prokurorov Venäjä, 2 Vladislavas Zybailo Liettua, 3 Juan Jesus Gutierrez Espanja, 4 Nikos Kalofyris Kreikka, 5 Stefan Kunz Sveitsi, 6 Dawai Han Kiina, 7 Volodimir Ivanov Ukraina, 8 Jiri Magal Tshekki, 9 Nikolai Semenjako V-Venäjä, 10 Hiroshi Kudo Japani, 11 Anders Södergren Ruotsi, 12 Andrei Golovko Kazakstan, 13 Gion-Andrea Bundi Sveitsi, 14 Robert Whitney USA, 15 Ari Palolahti Suomi, 16 Wilhelm Aschwanden Sveitsi, 17 Robin McKeever Kanada, 18 Slavtsho Batinkov Bulgaria, 19 Andrei Nutrihin Venäjä, 20 Peter Schlickenrieder Saksa, 21 Lukas Bauer Tshekki, 22 Pavo Raudsepp Viro, 23 David Chamberlain USA, 24 Pascal Parmentier Belgia, 25 Haritz Zunzunegui Espanja, 26 Roman Virolainen V-Venäjä, 27 Jussi Ylimäki Suomi, 28 Magnus Ingesson Ruotsi, 29 Zsolt Antal Romania, 30 Vladimir Bortsov Kazakstan, 31 Katsuhito Ebisawa Japani, 32 Ben Derrick Australia, 33 Vladimir Olstshanski Ukraina, 34 Lefteris Fafalis Kreikka, 35 Alexandre Rousselet Ranska, 36 Zoltan Tagscherer Unkari, 37 Justin Wadsworth USA, 38 Martin Bajcicak Slovakia, 39 Markus Hasler Liechtenstein, 40 Ron Spanuth Saksa, 41 Carl Swenson USA, 42 Petr Michl Tshekki, 43 Sergei Krjanin Venäjä, 44 Petri Ylönen Suomi, 45 Emmanuel Jonnier Ranska, 46 Patrick Mächler Sveitsi, 47 Andrei Kustov Kazakstan, 48 Patrick Rölli Sveitsi, 49 Sergei Dolidovitsh V-Venäjä, 50 Oleksandr Zarovni Ukraina, 51 Donald Farley Kanada, 52 Alois Blassnig Itävalta, 53 Meelis Aasmae Viro, 54 Hirojuki Imai Japani, 55 Andrei Nevzorov Kazakstan, 56 Dimitris Tsurekas Kreikka, 57 Aleksandr Sannikov V-Venäjä, 58 Mathias Fredriksson Ruotsi, 59 Roman Leibjuk Ukraina, 60 Martin Koukal Tshekki, 61 Joze Kavalar Slovenia, 62 Pietro Piller Cottrer Italia, 63 Rene Sommerfeldt Saksa, 64 Kristen Skjeldal Norja, 65 Tor Arne Hetland Norja, 66 Silvio Fauner Italia, 67 Johann Mühlegg Espanja, 68 Vladimir Vilisov Venäjä, 69 Christian Zorzi Italia, 70 Fulvio Valbusa Italia, 71 Jan Jacob Verdenius Norja, 72 Per Elofsson Ruotsi, 73 Mihail Botvinov Itävalta, 74 Christian Hoffmann Itävalta, 75 Mika Myllylä Suomi, 76 Vincent Vittoz Ranska. Kisan aikana nautin erittäin sokeripitoista urheilujuomaa. Matkan olympiavoittajaa ja maailmanmestaria, Mika Myllylää, ei Kyrön tarvinnut kahdesti kisaan kysyä. ”Raudanluja mies kuninkuusmatkalle” Sprintistä tuli täydennystä LAHTI (STT) Lahdessa on muun tohinan ohella järjestetty vaalit. – Laajemmin ottaen dopingkäry koskee kaikkea urheilua. Kyllä tuli pahaa jälkeä, jos sitä tuhrasi väärään paikkaan. Mika Myllylän mielestä Ylimäki tekee oikein lähtiessään vähäisestä kokemuksesta huolimatta rankkaan kilpailuun. Kylmä ei saisi tulla, mutta toisaalta hiihtämisestä ei tule mitään liian kankeana, selvitti sprintin hopeanainen Sundqvist. – Pettymyksiä on tullut jo tarpeeksi. – Eivätkä sponsorit hae enää pelkästään näkyvyyttä, vaan tuovat kisoihin paljon vieraita, sanoo Varis. Ei voi lähteä seuraamaan toisten vauhtia. Itseasiassa kukaan ei tiennyt, missä Varis aamupäiväänsä vietti. – Luultavasti näin Kaisan juoksevan tiellä. Mainosja televisiointikuvioita ei ollut selvitetty kisajärjestäjien, kansainvälisen hiihtoliiton ja televisioyhtiön kesken lähellekään siihen malliin kuin nyt. – Määrätyt kaverit ovat vastanneet huoltotöistä kellon ympäri. Se on hyvää valmistautumista luisteluhiihtoon, valaisi Sirviö. Se koskee sekä urheilijoita että varsinkin mainontaa, joka sekin oli ennen pitkälti vapaaehtoisten voimien hoidossa. Suursuosikki Espanjasta Haapajärven karpaasi ei lue itseään kilpailun suurimpiin ennakkosuosikkeihin. – Ei pelota lainkaan. Tietysti jotain Mühleggiä voisi peesailla, mietti Myllylä. Tasapainoinen suoritus ja maaliin hiihtäminen tyydyttäisivät Kyröä. Mitään ehdokaslistoja ei ole. Jussi ei ole mikä tahansa juniori, vaan nuorten maailmanmestari 30 kilometriltä. Kirvesniemen Harrihan juo pitkällä matkalla monta kupillista kahvia. Mutta minun tekee mieli osallistua, vaikka susiturkki päällä, uhkui Myllylän kilpailuhalua. – Kaikki aineet ovat kotimaisia, ja "lääke" alentaa verensokeria, mainostaa Peltonen. Kirveli ja poltti hirvittävästi. Vielä pari päivää sitten teki Sirviö lähtöä kisoista kotiin. – Pertsa käy pakkasellakin, koska siinä päkiä taittuu ja veri kiertää. Päävalmentaja Kari-Pekka Kyrön mukaan Suomella on laittaa kisaan yksi todellinen valtti. – Onneksi minut valittiin markkinointitoimikunnan johtoon asiantuntijana eikä Hiihtoliiton tai Lahden Hiihtoseuran edustajana, kiittelee Varis. Alatornion Pirkkojen Jussi Ylimäki on latautunut viime päivät uransa ensimmäiseen viisikymppiseen. Se oli ankaraa ainetta. Ainakin kaksi pohjoismaisten lajien edustajaa vaihtuu tänä vuonna. Erityiseen tankkaukseen ei Myllylä enää nykyisin ryhdy ennen pitkäkestoista kilpailua. Viestikulta ja edessä oleva 50 kilometrin vapaan tyylin hiihto antavat kuitenkin lohtua. Mika Myllylä on harjoitellut viimeisen kuukauden pelkästään perinteistä tyyliä, joten kunto ei varmaankaan ole täysin kohdallaan. – Parin kympin pakkasessa kisa on raaka. – Henkilökohtaisesti olen kauhean pettynyt. Ne muut aineet ovat Koskenkorva ja karpalolikööri. Monon ulkopuolisia suojia Myllylä ei käytä. – Tälle matkalle on lähdettävä omalla vauhdinjaolla, ja katsottava sitten mihin se riittää. Juon ja syön tietysti vähän tavallista enemmän hiilihydraatteja ennen kilpailua. Kuvateos ilmestyy suomenja englanninkielisinä versioina maaliskuun loppupuolella. – Hän on keskittynyt pelkästään tähän kilpailuun. Ruotsin Per Elofssoniin Myllylä ei usko. Palolahti ei ollut muuten kiinnostunut kertomaan mietteistään toisen arvokisastarttinsa aattona. Toisaalta käryllä ei ole ollut suurta vaikutusta näihin kisoihin – fiilinkiin ehkä, mutta ei yleisömääriin. Eiköhän mies liene aika väsynyt kilpailemisesta. Tulokset vahvistaa FIS:n hallitus toukokuun lopun kokouksessaan. Juomaa on mennyt "hullun lailla". Ei varsinkaan silloin, kun hiihdetään vapaalla tyylillä. Tulokset selviävät toukokuun lopussa. – Rennoin mielin, vaan ei löysin rantein kisaan lähdetään. Nyt on kotimatkan sijasta edessä lyhyempi, mutta paljon rankempi 30 kilometrin matka. Matkaan vaikka turkki päällä Varpaiden jäätyminen Myllylän peikkona Mika Myllylä haluaa päättää Lahden kisat kunnon kilpailuun. Lisäksi se kertoo kisojen sankareista ja järjestelyistä. Mietin kahdesti lähdenkö mukaan. Taitaa mennä voitto Espanjaan, Myllylä tuumii. Joskus kulkee, toisinaan taas ei. Myllylän osalta kisat menivät pieleen flunssan vuoksi. Hiekkaa kuluu. FIS:n urheilijavaliokuntaan valitaan neljä jäsentä alppilajeista, kaksi freestylestä, lumilautailusta ja hiihdosta sekä yksi mäkihypystä ja yhdistetystä. Hemohesistä tuli myyntivaltti Janottaako. – Pakkanen on varmasti vaikea asia. Suomen muut edustajat ovat Jussi Ylimäki (19), Ari Palolahti (32) ja Petri Ylönen (29). Sundqvist uskoo matkan sopivan hyvin hänelle. Varis keskittyi sunnuntain kilpailuun omassa rauhassa. Hän käy Torniosta pyörällä Vuokatin leireillä, joten kovasta sällistä on kysymys, tietää Kyrö. Hän ei ehkä ole maailman paras luistelutyylin hiihtäjä, mutta kuntoa riittää. Ilmaista luikuttelua on hyvin vähän, mikä suosii Mikaa, totesi Kyrö lauantaina. Kisakirjaan tallennetaan kisojen huippuhetket. En ehtinyt rakentamaan kuntoa taudin jälkeen. Viime päivien pakkanen ja lumisade ovat omalta osaltaan lieventäneet liukkautta. Kuva: Jukka Lehojärvi Seppo Luokkala LAHTI (KP) Ilomantsin Urheilijoiden Kaisa Varis on Suomen suurin toivo naisten 30 kilometrin hiihdossa. TV 2 klo 8.45-11.20 naisten 30 km (v) klo 11.45-18.35 miesten 50 km (v) ja joukkuemäki K90 Suomalaiset kisoissa tänään: Naisten 30km (V): Aino-Kaisa Saarinen, Riikka Sirviö, Kati Sindqvist, Kaisa Varis Miesten 50km (V): Mika Myllylä, Ari Palolahti, Jussi Ylimäki, Petri Ylönen Joukkuemäki (K90): Matti Hautamäki, Risto Jussilainen, Ville Kantee, Janne Ahonen STT MITALITAULUKKO NORJA SUOMI SAKSA RUOTSI VENÄJÄ PUOLA VIRO ITÄVALTA ITALIA ESPANJA 2 5 1 1 3 1 1 1 1 Hopea 5 3 3 2 1 1 1 Kulta 3 3 1 1 5 3 Pronssi 16/19 lajia STT LAHTI (STT) Lahden MM-hiihdoista tehdään tälläkin kertaa kisakirja. Pukeutuminen on melkoinen pulma. Tiedot jatkuvasta kylmyydestä saavat naiset mietteliäiksi. – Joskus ennen hörppäsin kahvikupinkin matkalla, mutta se alkoi vain janottamaan enemmän. Olo on sen verran epävarma sairastelun jäljiltä. Ammattimaisuus suurin ero vuoden 1978 MM-kisoihin LAHTI (STT) Kunnossapitäjillä on vaikeuksia pysyä Lahden vaihtelevien kisasäiden perässä. Ensimmäiset 12,5 kilometriä hiihdettyäni tiedän, miten äärimmäinen kestävyys toimii sunnuntain hiihdossa. – Olen harjoitellut paljon kovissa pakkasissa. Valiokunta tapaa kerran vuodessa joko FIS:n teknisten kokousten tai arvokisojen aikana. Isä aavisti edustustehtävän – Isä sanoi pari päivää ennen kuin ottivat yhteyttä, että alapa poika valmistautumaan 50 kilometrin hiihtoon. Urheilijat saivat kisakylässä äänestää siitä, kenet he haluaisivat edustajakseen Kansainvälisen hiihtoliiton urheilijavaliokuntaan. – Olisinkohan kolmesti hiihtänyt kolmekymppisen luistelemalla. Aino-Kaisa Saarinen sijoittui toissa vuonna SM-hiihdoissa 30 kilometrillä kakkoseksi. Sen keskustelee ja tekee aloitteita urheilijoita koskevista asioista. 2001 Urheilu 19 Naiset, 30 km (v), lähtöjärjestys: 1 Jelena Mihailova V-Venäjä, 2 Helena Balatkova Tshekki, 3 Lada Nesterenko Ukraina, 4 Viktoria Zambo Unkari, 5) Fumiko Aoki Japani, 6 Jelena Antonova Kazakstan, 7 Anna Dahlberg Ruotsi, 8 Camille Melvey Australia, 9 Teja Gregorin Slovenia, 10 Zhengrong Luan Kiina, 11 Tessa Benoit USA, 12 Amanda Fortier Kanada, 13 Tina Bay Norja, 14 Anke Reschwamm Saksa, 15 Jaime Fortier Kanada, 16 Andrea Senteler Sveitsi, 17 Gyöngyi Markovickh Unkari, 18 Petra Letenska Tshekki, 19 Barbara Jones USA, 20 Vita Jakimtshuk Ukraina, 21 Anja R. Mikäli varpaat eivät jäädy, voi Myllylältä kaikesta huolimatta odottaa hyvää sijoitusta sunnuntaina. Illalla nostettiin vähän joukkuehenkeä jammaamalla oikein kunnolla, sanoi Riikka Sirviö. Loistava suoritus viestissä nosti tunnelmaa mestarin pipon alla. Stadionin liikenneympyrän vaiheilla ovat tarjolla Hemohesin lisäksi myös A-näyte ja B-näyte
. . . . Näin Jokilaaksonkin karsintasarjapaikka oli varmistunut jo ennen tätä peliä. Ne järjestävät edelleen vuosina 2002–2004 Nordic Tournamentin osana maailman cup -kiertuetta. . Jo putoamiskarsintaan tuomittujen ESRC II:n ja KajaSq:n peli jäi pelaamatta, kun kumpikaan joukkue ei tullut pelipaikalle. . T13 kuula: 1) Matleena Mäki-Petäjä KU 7,72, 2) Anna Kivelä HU 7,30, 3) Heidi Kero HU 6,42. 4 3 1 11– 3 10 Pateri . Ehkä vamma paranee ilman leikkausta, mutta tässä viikonvaihteessa minusta ei ollut kunnon pelaajaksi. Kuva: Lehtikuva/Reuters Falun: Hiihtosuunnistuksen maailmancup, 5/10 osakilpailu, keskipitkä matka: Miehet, 17,5 km: 1) Matti Keskinarkaus Suomi 52.14, 2) Claes Turesson Ruotsi –0.56, 3) Jukka Lanki Suomi –0.57, 4) Bertil Nordqvist Ruotsi –0.58, 5) Nikolai Bondar Venäjä –0.59, 6) Anders Hauge Norja –1.00, 7) Tobias Åslund Ruotsi –1.01, 8) Viktor Kortshagin Venäjä –1.02, 9) Jakub Vodrazka Tshekki –1.04, 10) Teemu Köngäs Suomi –1.06,... . . . Veli-Matti Lindström jäi koehyppääjäksi ja teki perjantaina yhden parhaista normaalimäen leiskautuksista, muistutti Tiilikainen. Isku-Volley . . . D20-sarjassa neljä nuorten MM-kisakävijää vei kärkisijat ennen NivU:n Leena Haapalehtoa, joka hävisi vain 14 sekuntia Länsi-Rajan Rastin Teija Hyväriselle. Kuva: Lehtikuva/Sari Gustafsson Antero Vauhkonen PYHÄJÄRVI Tiukkatahtinen hiihtosuunnistuskisa käytiin Pyhäjärven Lamminaholla Honkavuoren hiihtokeskuksessa. . . 22 17 1 4 109– 72 35 Oilers . . . 4 4 3– 12 1 Seuraavat ottelut: 25.2. . M17 kuula: 1) Ville Torvi HU 15,10. . . 19) Urpalainen 90. . M19 3-loikka: 1) Jussi Heikkilä KJ 12,79. . . . . .7 5 2 21– 7 17 MyyrSq . . P13 3-loikka: 1) Jukka Keskisipilä TU 9,39. H18-sarjassa OK Botnian Simon Fröjdö oli kolmas edellään nuorten MM-kisoissa Suomea edustanut Epilän Jonne Lehto ja sarjan voittajana Kouvolan Tuukka Turkka, jolle Fröjdö hävisi puolisentoista minuuttia. Hopeasompaikäisten pääkilpailu eli Hopeasomman loppukilpailu käydään ensi viikonvaiheessa Simpeleellä. . . . Liikkumisesta ei tullut mitään, Saarela kommentoi 0-3-tappiotaan Erno Teitille. Classic . . PoPon ykköspelaaja Matti Saarela loukkasi koulun liikuntatunnilla reitensä lähentäjälihaksen pahasti. 22 11 4 7 95– 74 26 Jymy . MuurLe – Etta, VaLePa – East Volley, Isku-Volley – Rocks. H40 5,6 km: 1) Hannu Heiskanen SonPa 24.47, 2) Pasi Martikainen HU 25.04, 3) Rolf Helander OuHu 26.10, 4) Markku Kotamäki S-101 29.37, 5) Jarmo Oikarinen S-101 30.45, 6) Matti Haveri-Heikkilä S-101 38.58. Lahden Hiihtoseuran varapuheenjohtajana ja Hiihtoliiton johtokunnan jäsenenä hän miettii käyttöä MM-hiihtojen tuotolle, joka nousee ainakin muutaman miljoonan budjetoiduista 15 miljoonasta markasta. . . . Maailmancupin kokonaispisteet: 1) Janica Kostelic Kroatia 1 172, 2) Götschl 1 077, 3) Cavagnoud 1 020, 4) Sonja Nef Sveitsi 860, 5) Dorfmeister 853, 6) Kostner 715, 7) Martina Ertl Saksa 666, 8) Brigitte Obermoser Itävalta 633. Loimu . 4 3 1 9– 5 9 Pieksämäki . . . . . 4 3 1 9– 4 11 Salo . . 4 1 3 5– 10 4 VaLePa . . . . . . . – Alku meni tappeluksi, mutta sitten iskut osuivat tehokkaasti. 4 2 2 8– 9 4 Sampo . . . D55 3,5 km: 1) Anna-Liisa Hankonen IiSu 22.33, 2) Pirkko Härkönen RasPi 25.08, 3) Anneli Vilppola IiSu 25.09, 4) Tuulikki Liuha RasPi 25.18, 5) Riitta Talka RaKaS 27.32, 6) Mirja-Liisa Sulander RasPi 31.04. . Nousukarsinnassa pelataan yksinkertainen sarja. 4 2 2 8– 8 5 MuurLe . Se tietää LHS:n osuuden nousua etukäteen varmistetuista 3,3 miljoonasta markasta. . 23 11 3 9 93– 94 25 Happee . D21C 3,5 km: 1) Hanna Vaitiniemi SalRe 18.13, 2) Kati Lotvonen SalRe 18.25, 3) Outi Ahola KaSu 18.59. D50 3,5 km: 1) Ritva Halme KiimU 18.33, 2) Kaija Dahlman JoKu 19.30, 3) Sirpa Tarkiainen SuSe 19.43, 4) Anneli Rajaniemi OTaru 30.31. Tätä ennen melko hyvätasoinen peli oli edennyt tasatahtia. H75 3,1 km: 1) Heino Pietiläinen S101 29.45. Jokilaakso kärsi niukan kotitappion Kuula kaatui Nurmossa NURMO (KP) Ylivieskan Kuula hävisi Nurmo-Volleylle lentopallon miesten kolmossarjan vierasottelun erin 2-3. . LHS maksoi velat Yli 15 miljoonan markan menevä MM-kisavoitto jaetaan järjestelysopimuksen mukaan Hiihtoliiton, Lahden Hiihtoseuran ja kaupungin kesken suhteessa 60–27–13. Tulokset T9 40 m: 1) Mari Mäki-Maunus YK 7,75, 2) Hanna-Mari Kaunismäki KyrönV 8,22, 3) Piia Hilli HU 8,24, 4) Mari Humalajoki HU 8,34. T9 kuula: 1) Hanna-Mari Kaunismäki KyrönV 4,52, 2) Mari Mäki-Maunus YK 4,36, 3) Piia Hilli HU 4,31, 4) Mari Humalajoki HU 4,06. 15) Jarkko Urpalainen –1.41, 16) Arto Lilja –1.42, 20) Tomi Ruutiainen –2.51. – Realistisia mahdollisuuksia seitsemänteen kisaisännyyteen ei ole 12 vuoteen. Tampereen kokenut Risto Kuoppala taisteli kuitenkin vastaan kaksi erää. . . . . Lentopalloliiton päätöksen mukaan ykkössarjan kymmeneskin joukkue pääsee vielä superkarsintasarjaan ensi kauden ykkössarjapaikasta. . II-passari Jouni Rajaniemi oli oli myös hyvä. . . SCH . P15 seiväs: 1) Jani Santala HU 315. ja meidän lohkoon tulevat alustavien tietojen mukaan vastustajiksi juuri KaNMKY, SalSa, supersarjasta Tornio Lentis ja II-sarjan lohkovoittaja Taivalkosken Kuohu, Sarkkinen kertoo. . N19 3-loikka: 1) Maija Tulasalo HU 9,96. H16 4,2 km (14): 1) Ilkka Torniainen LappRi 15.43, 2) Juuso Tuomaala KoS 16.13, 3) Jouko Liuha PetPe 16.52, 4) Fredrik Hagström Botnia 17.36, 5) Ville Ruokamo ONMKY 17.54, 6) Olli Puustinen SK-Savo 18.13. . . .7 2 3 2 14–14 9 Nousukarsinnan päätöskierros 31.3. – Superkarsintasarja alkaa 11.3. . Jo ensi talvena maailman cup -kiertueen avaavat Rokua ja Saariselkä. H21B 4,5 km (8): 1) Pasi Pesola VetU 18.09, 2) Sami Löfbacka Hiisi 18.14, 3) Risto Oja YK 18.16, 4) Marko Kivelä PK 19.43, 5) Markku Häyrinen KonnU 20.05, 6) Juha Ekola AlahK 21.02. . KaNMKY:n ykkönen oli kokenut Matti Heikkinen, joka oli tehokas joka osa-alueella. . . . . . . D12 1,8 km: 1) Katja Laakso RaKaS 13.50, 2) Reetta Hämäläinen KaSu 14.13, 3) Jenni Vatanen SK-Savo 15.01, 4) Suvi Hyvönen KuoSu 16.54, 5) Taru Kilpeläinen RasPi 19.08. . H50 4,8 km (19): 1) Seppo Ollikainen AnttU 18.51, 2) Veikko Möykkynen SK-Savo 20.00, 3) Pauli Toropainen ONMKY 20.43, 4) Ossi Lakkala SalRe 21.44, 5) Risto Partanen HyRa 22.50, 6) Raimo Hyyryläinen AnttU 23.02. P15 kuula: 1) Jani Santala HU 12,94, 2) Mauri Kaattari HU 11,47, 3) Antti Kivelä HU 9,29, 4) Timo Turpeinen LV 8,57. Kilpailut siirtyvät kevääseen, sillä sunnuntaina Lumikurun tilat on varattu muihin tarkoituksiin. . . Tiukka kisa käytiin myös naisten sarjassa, jossa Saloisten Maria Ruutiainen ja Maarit Dahlman-Tervala muodostivat kärkiparin 37 sekunnin erolla. . . . N17 seiväs: 1) Johanna Haapaharju YK-V 315. . . . 4 2 2 6– 7 6 Eura . – Hiihtoon tarvitaan kansainvälisen tason paikkoja pohjoiseen. . Kirsten Clarkilla oli tuuletukseen aihetta Lenzerheiden syöksyn päätteeksi. Juha Sliden onnistui mukavasti niin hyökkäyskuin nostopelissä. . . Vastustajaansa ulottuvampi pietarsaarelainen tarkkaili ensin vahvan tamperelaisen Juhani Rytkösen tyyliä. . . Hyvää virettä jatkoi H16-sarjassa toiseksi sijoittunut KoS:n Juuso Tuomaala, jonka edelle ennätti vain Lappeen Riennon Ilkka Torniainen puoli minuuttia nopeampana. N17 3-loikka: 1) Miia Sinko KV 9,78. Miesten SM-sarja Kouvot – Pyrbasket 101 – 71 , PuHu – SäyRi 98 – 95 . Siellä täällä muuallakin on nyt vireillä ajatus hiihtämisestä jäähileillä ulkotiloissa. Pakkanen vei voiton Alavieskassa Lenzerheide: Naisten maailmancupin syöksylasku: 1) Kirsten Clark USA 1.27,07, 2) Regine Cavagnoud Ranska 1.27,41, 3) Petra Haltmayer Saksa 1.27,71, 4) Ingeborg Helen Marken Norja 1.27,73, 5) Corinne Rey Bellet Sveitsi 1.27,82, 6) Isolde Kostner Italia 1.27,86, 7) Picabo Street USA 1.27,87, 8) Megan Gerety USA 1.27,92, 9) Hilde Gerg Saksa 1.27,99, 10) Carole Montillet Ranska 1.28,08, 11) Stefanie Schuster Itävalta 1.28,09, 12) Renate Götschl Itävalta 1.28,13, 13) Michaela Dorfmeister Itävalta ja Ingrid Jacquemod Ranska 1.28,14, 15) Melanie Turgeon Kanada 1.28,26, 16) Alexandra Meissnitzer Itävalta 1.28,29, ... SCH . .6 2 3 1 13–11 9 MiSq . . . . OrPo – Tango, Vasama – Kajo. – LHS ei lähde sijoitusmarkkinoille, vaan numero yksi on urheilutoiminnan kehittäminen. 5 5 15– 3 13 OrPo . Pelin taso jäi heikoksi. Salibandyliiga Alempi jatkosarja OLS – ÅSC 2 – 3 (1 – 1, – 1, 1 – 0), Classic – HIFK 6 – 3 (2 – 0, 1 – 0, 3 – 3). P13 kuula: 1) Joni Mattila HU 10,38, 2) Jukka Keskisipilä TU 9,50, 3) Tuomas Saari HU 9,32. .5 5 2–18 Neljän parhaan nousukarsinnan avauskierros: MyyrSq – MiSq 1-3, SCH – PoPoSquash 3-1 (Erno Teitti–Matti Saarela 3-0 (9-0, 9-2, 9-4), Ville Väyrynen–Teuvo Määttänen 3-1 (4-9, 9-1, 9-6, 9-4), Henri Korhonen–Jari Huhtakangas 3-0 (9-0, 9-6, 9-4), Riku Salminen–Harri Valasma 0-3 (4-9, 5-9, 2-9). . 118–119 (T: Carter 38/10, Davis 20/12 Oakley 11/12, Williams 18/13s, S: Stojakovic 39/12, Divac 25, Christie 20, Pollard 19/17), Cleveland–Indiana 90–92 (C: Jackson 23, Miller 9/11s, I: Miller 25, O'Neal 15/12, Tabak 5/12), New York–Phoenix ja. . Kotijoukkueen peli ailahteli kuitenkin liikaa. . . . . . . . divisioona: Runkosarjan päätöskierros: EKA – MiSq 1-3, MyyrSq – SCH 2-2. 23 8 4 11 95– 101 20 HIFK . . 23 10 3 10 102– 102 23 AC Haki . 23 7 5 11 89– 105 19 ÅSC . . . . Hämeenlinna . . Voittoisa kaksikko kehui Pietarsaaren valmennuksen huipputasoiseksi. . .7 4 2 1 19– 9 14 MiSq . . . D40 4,4 km: 1) Sari Maijala EE 19.48, 2) Anne Pelto-Huikko EE 20.54, 3) Päivi Raatikainen Hanka 22.23, 4) Kirsi Kihlström Hanka 23.12, 5) Sirkka Oikarinen S-101 24.33. . . . . Syöksyn mc-pisteet: 1) Kostner 516, 2) Götschl 455, 3) Cavagnoud 360, 4) Montillet 273, 5) Obermoser 259. . hallikilpailut: 60 m: 1) Glorie Alozie Nigeria 7,23, 2) Chryste Gaines USA 7,24, 3) Susanthika Jayasinghe Sri Lanka 7,32. . Tuotolla voimme pitää päätoimiset valmentajamme ja kehittää junioritoimintaa. . . Tilanne: 1) Lanki 169, 2) Nordqvist 163, 3) Eduard Hrennikov Venäjä 160, 4) Keskinarkaus 153, 5) Bandar 135, 6) Hauge 132, 7) Eivind Tonna Norja 126, 8) Lilja 119, 9) Köngäs 117, 10) Vasili Gluharev Venäjä 116... OLS – Steelers. Tulokset: H21A 6,3 km (38): 1) Mika Hakkarainen SoJy 21.06, Topi Suomalainen ORa 21.06, 3) Petri Saari PoRa 21.08, 4) Jussi Syrjälä LHR 21.13, Jari Kantomaa S-2000 21.13, 6) Mikko Salmela SK-Savo 21.24, 7) Pasi Kiiskinen RasPi 21.29, 8) Kalle Junnikkala KaJu 21.35, 9) Lasse Köngäs SoJy 21.36, 10) Petri Kiiskinen RasPi 21.50, 15) Tuomas Haapalehto VetU 22.33, 23) Tero Myllymäki VetU 23.13, 26) Markus Kainu VetU 23.39, 27) Veli-Matti Junnikkala KaJu 24.00, 37) Sami Karvonen VetU 29.26. . . . T11 kuula: 1) Satu Tilus HU 8,02, 2) Sonja Tilus HU 5,72, 3) Iida Kero HU 5,65, 4) Miia Lapinoja HU 5,37, 5) Mia Mäki-Maunus YK 4,89. . . . . N19 seiväs: 1) Maija Tulasalo HU 305. . . . . .5 2 3 5–15 2 KajaSq . . . . Honkavuorella 29 sekunnin tappio riitti KaJu:n Kalle Junnikkalalle vasta kahdeksanteen sijaan. . Kun Antin ylivoima jatkui, joutui tuomari laskemaan heti uudelleen lukua. . – Alussa jännitti, mutta pian pääsin hallitsemaan. Yhteistyö auttaa Lahti, Falun ja Holmenkollen ovat MM-hiihtojen aikana uudistaneet yhteistyösopimuksensa. . D45 4,2 km: 1) Anne Määttä KEV 21.44, 2) Liisa Pyykönen RasPi 22.07. . Nurmo nosti aloitukset selvästi Kuulaa paremmin ja tämä ratkaisi osaltaan ottelun. . . 4 1 3 4– 11 2 Somero . . T15 kuula: 1) Annu Kunto KT 9,06, 2) Katja Heikkilä HU 7,58, 3) Niina Ketonen KV 7,53, 4) Pauliina Tuoreniemi KV 6,68. . – Karsinta alkoi heikosti, mutta liigakarsintaan on vielä mahdollisuuksia. . . D18 4,5 km (9): 1) Anne Puustinen SK-Savo 19.39, 2) Kaisa Karjalainen SaRa 19.43, 3) Laura Salmi PoPy 20.19, 4) Sini Nousiainen SaRa 20.38, 5) Kaisa Honkanen RasPi 20.50, 6) Essi Koskela RasTiimi 22.25. . D14 2,1 km: 1) Mira Kaikkonen ONMKY 13.18, 2) Reija Hytönen PetPe 13.24, 3) Anna-Sofia Vainio MS-52 14.26, 4) Asta Kaalimaa RasPi 15.03, 5) Heidi Jaakkonen OTaru 22.35. . . Suorat ja koukut osuivat ja ratkaisu tuli alakoukulla tamperelaisen vatsaan, kertasi Antti Vilkas. Tänään Jokilaakso kohtaa runkosarjan viimeisellä kierroksella HU:n Himangalla. . . – Voi olla, että myöhemmin yhteistyö ulottuu myös Viroon, arvioi Tiilikainen. H12 1,8 km: 1) Antti Vainio MS-52 9.57, 2) Rauli Koskela RasTiimi 10.30, 3) Markku Oikarinen S-101 13.07, 4) Sampo Rahko SK-Pohjant 18.52, 5) Eero-Matti Vainio MS-52 29.21. – Lisäapua tarjonnee mäkihypyn aluevalmennus, jota Hiihtoliitto puolestaan suunnittelee. M seiväs: 1) Teppo Hekkala HU 410. .6 3 3 12–12 9 EKA . NaPa – Sampo, Pateri – Loimu, KuPS-Volley – Salo. . . . ja. . Toisen puolen mäki-mc-kisoista saisivat vuorotellen Kuopio ja jokin muu paikkakunta. . . . . . Alppihiihto Hiihtosuunnistus Koripallo 20 Urheilu Sunnuntaina 25.2. M17 seiväs: 1) Johan Westö Femman 390. . H55 4,5 km (14): 1) Jorma Hyyryläinen AnttU 17.02, 2) Lauri Koskenkorva NU 19.07, 3) Seppo Karjalainen KuoSu 19.11, 4) Asko Harvala OH 19.12, 5) Esko Linna NU 19.32, 6) Heikki Nurminen IPR 19.51. Lisämarkat tekevät seuralle hyvää, sillä muutamana vuotena on Salpausselän kisojen tulos jäänyt nollan pintaan, summaa Ilkka Tiilikainen. 84–88 (NY: Sprewell 26, Houston 21, Camby 9/23, P: Marion 19/11, Kidd 16/9/7), Detroit–Philadelphia 78–99 (D: Stackhouse 22, Wallace 6/17, P: Iverson 43/10, Mutombo 17/13), Minnesota–Golden State 122–83, Houston–Orlando 105–95, Milwaukee–Vancouver 93–81, San Antonio–Boston 100–82, Seattle–Utah 84–96, LA Lakers–Atlanta 113–106 (LA: O'Neal 30, Shaw 22, A: Crawford 27, Terry 25, Hanno Möttölä 20 min/8/5). Viiden joukkueen kaksi parasta lunastaa paikan ensi kauden squash-liigaan. . . Hän haluaisi järjestää katsojille entistä lyhyempiä ja tiiviimpiä kisapäiviä. 4 1 3 5– 11 4 Seuraavat ottelut: 25.2. . Näin suuri osa kilpailijoista ei olisi hiihtänyt lauantaina Alavieskassa, vaikka pakkanen olisi ollutkin juuri alle 17 astetta. – Se on palvellut lokakuusta lähtien. Viidennessä erässä meillä oli jo ottelupallokin, mutta niin vain vastustaja pystyi vielä hyvillä suorituksillaan ja osin meidän virheilläkin kääntämään pelin voitoksi, Jokilaakson valmentaja Mikko Sarkkinen selvitti. Lentopallo Salibandy Yleisurheilu. LHS haluaa tuleviin arvokisoihin enemmän edustajia kuin näihin kotikisoihin, joihin saatiin tavoiteltua vähemmän osanottajia. . Ateena: Kv. Oikea koukku lopetti ottelun. – Pystyimme ennakkotilityksillä hoitamaan pois velkamme. Kuulan parhaan palkittiin Tommi Sorvoja, joka pelasi loppupelissä passarina ihan kohtuullisesti. . . Yleensä voittajalle alle puoli minuuttia hävinnyt kiipeää hiihtosuunnistuskisassa palkintopallille. . . . . . 4 3 1 11– 3 10 Prihat . H35 5,8 km: 1) Seppo Koskinen S2000 22.27, 2) Arto Vilppola S-2000 23.52, 3) Jari Loukusa PudU 26.00, 4) Matti Turunen RasPi 28.36, 5) Pekka Lampela HaU 55.36. – Toki voittoa yritimme ja lähelle pääsimmekin. 23 9 3 11 84– 93 21 OLS . . . . Alavieskassa oli siksi paljon pakkasta, että järjestäjät päättivät jo perjantai-iltana perua lauantain kilpailun. NBA perjantaina: Toronto–Sacramento 3. Kun myös Teuvo Määttänen ja Jari Huhtakangas hävisivät ottelunsa, jäi Harri Valasman voitto laihaksi lohduksi. . Jokilaakso oli onnistunut kääntämään jo kaksi tiukkaa erää edukseen. . . . Sinne suunnitellaan mäkeä suomalaisten asiantuntijoiden avulla. Ilkka Tiilikaisen mukaan ryhmä on sopinut, että Lahti järjestäisi puolet Suomen mc-kisoista. . . H70 3,1 km: 1) Eelis Hautala IisVi 16.55, 2) Pentti Siimelä NaTe 17.01, 3) Erkki Salli RiSu 20.08, 4) Ahti Marjakangas YK 22.53, 5) Jaakko Paasivirta S-101 26.35, 6) Maks Uusitalo S101 27.18. . Himanka: Piirikunnalliset hallikilpailut Urheiluhallilla. . . – Telttoja emme voi kustannussyistä pystyttää, mutta suurhalli-messukeskuksesta löytyisi lämmintä tilaa varmasti sekä VIP-vieraille että muille. . Naisten SM-liiga Alempi jatkosarja OrPo – Vasama – 3 (12 – 25, 25 – 27, 25 – 27), Kajo – Tango 1 – 3 (21 – 25, 25 – 23, 20 – 25, 12 – 25). . . . 5 3 2 10– 10 8 Vasama . PoPo-Squashin nousukarsinta alkoi tappiolla Pekka Kuusela TAMPERE Pietarsaaren Voimailijat löi kahden miehen voimin Tampereen kehässä lauantaina. . . Hiihtovalmennuksen tueksi ja kuntoilijoiden iloksi Tiilikainen toivoo Lahteen latua, joka olisi pidempään käytössä. . .7 4 3 15–15 12 PoPo-Squash . . . . . . . . MIKKELI (KP) PoPo-Squashin karsinta kohti squashin SM-liigaa alkoi heikosti lauantaina Mikkelissä. Viihtyvyyteenkin tulisi kiinnittää enemmän huomiota. . . 4 2 2 7– 8 7 Salo . . . . . D16-sarjassa Rastiimin Essi Koskela oli kuudes ja D16-sarjassa samalle sijalle ylti KoS:n Jaana Pulkkinen. Pakkasen lauhtuminen sallittuihin lukemiin sunnuntaina ei sekään ole varmaa. . 23 15 3 5 124– 74 33 Gunners . Tango . . 4 1 3 5– 10 5 East Volley . . . . . . SSV . . . 4 4 3– 12 Seuraavat ottelut: 25.2. . Miesten SM-liiga Alempi jatkosarja East Volley – MuurLe 3 – 1 (25 – 17, 28 – 26, 22 – 25, 25 – 19), Rocks – VaLePa 3 – . . . . . Tuuliverkko ja hilelatu Ilkka Tiilikainen arvelee, että Lahti virittää uuden MM-kisahankkeen vuoden–kahden kuluessa. – Osa putosi kalkkiviivoilla, kuten Toni Nieminen, Mikko Hietamäki ja Jouni Kaitainen. Taktiikkana olikin lyödä vasemman suoran perään kova oikea, myhäili Jani Kytölä. . 4 2 2 7– 8 9 KuPS-Volley . . Myös toinen Sarsenbajevin suojatti, 71 kilon Antti Vilkas oli tehokas. . H45 5,5 km (25): 1) Jarmo Lehto KyS 24.32, 2) Ari Torniainen LappR 24.36, 3) Aimo Arffman SoJy 24.48, 4) Hannu Väätäinen ViPa 25.03, 5) Seppo Keltamäki IiSu 25.10, 6) Tapani Ojala KaKa 25.47. . Nairobi: IAAF:n maastojuoksusarja (kaikki Keniasta): Miehet, 12 km: 1) John Korir 36.10,0, 2) Paul Kosgei 36.29,0, 3) Paul Tergat 36.38,0, 4) Charles Kamathi 36.41,0, 5) Richard Limo 36.46,0, 6) Enock Mitei 36.48,0, 7) Joshua Chelanga 36.59,0, 8) Kimutai Kosgei 37.01,0, 9) Paul Koech 37.04,0, 10) Willy Cheruiyot 37.11,0. Jokilaaksolta puuttui sairauden takia libero Timo Koutonen. 5 2 3 8– 9 5 Kajo . . . Kytölä ja Vilkas löivät voitot OULAINEN (KP) Jokilaakson Lentopallo kärsi kotisalissaan lentopallon miesten ykkössarjassa Kajaanin NMKY:lle niukan tappion erin 2-3 (20-25, 26-24, 16-25, 2624, 16-18). H18 5,5 km (17): 1) Tuukka Turkka KouRa 20.31, 2) Jonne Lehto EE 20.45, 3) Simon Fröjdö Botnia 21.56, 4) Matti Liukkonen ORa 22.04, 5) Jyri Mäkäläinen RaKaS 22.09, 6) Tuomas Koivumäki SiiRa 22.58. . Kirkevik Norja –0.22, 4) Salla Lehto Suomi –0.25, 5) Erja Jokinen Suomi –0.26, 6) Stina Grenholm Ruotsi –0.26, 7) Terhi Hämäläinen Suomi –0.27, 8) Katja Rajaniemi Suomi –2.11, 9) Erica Johansson Ruotsi –2.14, 10) Irina Onitshenko Venäjä –2.17, 11) Hannele Valkonen Suomi –3.05. Peli päättyi 2-2 ja SCH vei runkosarjan voiton paremman eräsuhteen ansiosta. . . . Sitten Vilkas lisäsi vauhtia ja heti vastustajalle laskettiin lukua. Runkosarjan voitto ratkesi MyyrSq:n ja SCH:n keskinäisessä ottelussa. 23 3 2 18 85– 137 8 Seuraavat ottelut: 25.2. Molemmat joukkueet tekivät tosi paljon virheitä, kotijoukkue kuitenkin hieman vähempi. H20 5,8 km (14): 1) Tapani Väisänen SoJy 20.15, 2) Staffan Tunis Femman 20.54, 3) Matti Juutinen IiSu 21.15, 4) Hannu-Pekka Pukema OH 21.21, 5) Jan Tolkkinen EE 21.35, 6) Ville Siven ÄhtU 21.57. Runkosarjan pisteet mukaan lukien kolme parasta pääsee varsinaiseen liigakarsintaan, johon tulee mukaan liigan kaksi heikointa. . . . . Ennen nousukarsinnan avauskierrosta pelattiin myös runkosarjan viimeinen kierros. Naisten SM-sarja FoA – PuHu 80 – 72 , BC Nokia – Huima 55 – 83 Miesten II-divisioona Huimaajat – KiiRi 105 – 71 . Sekunnin Junnikkalalle hävisi Sotkamon Lasse Köngäs. SSV – Josba. . . . D35 4,4 km: 1) Anita Lampela HaU 26.27, 2) Pirkko Ekdahl NU 32.38. . Jo sitä ennen tulisi hänen mielestään saada suurmäkeen toinen tuuliverkko, pohjoispuhureita vastaan. . Sprintti jää Salpausselälle Kilpailuvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Tiilikainen lupaa sprinttihiihdolle pysyvän sijan Salpausselän kisoihin. Joukkue joutui siipirikkona nousukarsinnan avauspeliin ja Heinolan SCH vei voiton luvuin 3-1. Hyvässä yleisöottelussa 18vuotias Jani vastasi kovilla osumilla ja tamperelainen kuunteli lukua kahdesti ennen keskeytystappiotaan. . . Miesten SM-liiga Ylempi jatkosarja Sampo – KuPS-Volley 2 – 3 , Salo – Pateri 3 – 1 (22 – 25, 25 – 14, 25 – 22, 25 – 21), Loimu – NaPa 3 – (25 – 16, 25 – 16, 25 – 19). Lauantaiaamuna Lumikurussa pakkasta oli lähes 27 astetta, joten päätös oli oikea. . – Vanha vamma uusiutui sählypelissä ja välillä tuntui, että edessä on leikkaus. 4 2 2 8– 7 5 NaPa . Olin kaveria nopeampi. T13 3-loikka: 1) Ursula Ylikoski KJ 9,22, 2) Päivi Orava KU 8,68, 3) Anni Mantela KV 8,67. . – Mäki on minusta enemmänkin iltalaji yleisön ja television kannalta, toteaa Tiilikainen ja kaavailee kahta kisaa valaistuun suurmäkeen vuonna 2002. . . . – Joka kategoriassa, hän täsmentää. . . . . . . . . Jani Kytölä ja Antti Vilkas takoivat tehokkaasti ja voittivat sarjansa jopa ylivoimaisesti. Kolmannessa erässä Tampereen kulmasta heitettiin pyyhe kehään Kytölän ylivoiman vuoksi ja ottelu päättyi ennen täyttä aikaa. 5 5 4– 15 Seuraavat ottelut: 25.2. . – Askar on huippunyrkkeilijä, tuore Suomen mestari, mutta myös erittäin taitava valmentaja. . . . T15 seiväs: 1) Jessica Westö Femman 250, 2) Niina Ketonen KV 170. . 49) Pia Käyhkö Suomi 1.32,15. Miesten sarjan nopeimpina 6,3 kilometrin matkalla Sotkamon Mika Hakkarainen ja Olavin Rasti Topi Suomalainen jakoivat ykkössijan, Pohjankyrön Petri Saari kaksi sekuntia hitaampana oli kolmas ja hänelle viisi sekuntia hävinneet LounaisHämeen Rastin Petri Saari ja S2000:n Jari Kantomaa jakoivat neljännen sijan. .6 4 2 18– 6 14 PoPo-Squash . . . Hämeenlinna – Salo, Eura – Pieksämäki, Prihat – Somero. D20 4,8 km (10): 1) Katri Mehtälä LänRa 18.11, 2) Kirsi Vanhalakka KouRa 18.27, 3) Outi-Maria Saastamoinen SK-Savo 20.21, 4) Teija Hyvärinen LänRa 21.23, 5) Leena Haapalehto NU 21.37, 6) Eeva Karvonen HyRa 22.54. P11 kuula: 1) Matti Harju VetU 8,23, 2) Mika Kaunismäki KyrönV 7,90, 3) Joonas Verronen HU 7,87, 4) Olli Kivelä HU 5,41. . . P9 kuula: 1) Ari Kaunismäki KyrönV 6,89. . Pisteitäkään ei siten ottelusta jaettu kummallekaan. . . . . . D16 3,7 km (18): 1) Saara Turkka KouRa 16.32, 2) Jaana Jaako LänRa 17.05, 3) Jutta Karhunen KuoSu 17.44, 4) Marjo Hämäläinen KaSu 17.47, 5) Tuula Kilpeläinen RasPi 17.54, 6) Jaana Pulkkinen KoS 18.02. Valmentaja Askar Sarsenbajevin opissa nyt puolitoista vuotta nyrkkeilyyn perehtynyt 67 kilon Kytölä pystyi pitämään keskikehän hallussaan. . . H65 3,5 km (11): 1) Toivo Ryyppö NaTe 16.09, 2) Pauli Halonen OulRe 16.34, 3) Toivo Korhonen KuoSu 17.52, 4) Paavo Moisio SaPu 18.30, 5) Valto Puustinen IisVi 18.55, 6) Tapio Patana VetU 22.09. Hiihtotunnelia parempana ratkaisuna hän pitää hilelatua, jollainen on Kuortaneen urheiluopistolla. . . Nurmo oli tasaisen vahva joukkue. . . . Vierumäellä. . T15 3-loikka: 1) Tarja Vapola KV 9,56, 2) Pauliina Tuoreniemi KV 9,14, 3) Annu Kunto KT 8,59. Squashin 1. . . . . LHS:lla on Tiilikaisen mukaan hyvä junioriporukka, vaikka 500 pojan mäkipäivät kuuluvat kultaiseen historiaan. Hän osaa ja tietää nyrkkeilyn hienoudet, kehui Vilkas valmentajaansa. . . . . H80 3,1 km: 1) Alpo Mäkelä S-101 26.57. Tällä ottelulla ei lopulta ollut suurtakaan merkitystä kummallekaan joukkueelle. . Tiilikaisen mukaan Lahti on valmis järjestämään myös yhden päivän takaa-ajoja ja jopa yhteislähtöjä. Erät päättyivät kotijoukkueelle 25-19, 22-25, 25-22, 18-25, 15-10. . P15 3-loikka: 1) Mauri Kaattari HU 11,80, 2) Timo Turpeinen LV 9,53. . . Tiilikaisen mielestä Salpausselän pitäisi yltää MM-kisojen kaltaisiin yleisömääriin tai ainakin puoleen. H60 4,2 km (11): 1) Reijo Oja NU 18.52, 2) Matti Näkkilä KonnU 19.29, 3) Ilmari Tupitsa Jyry 20.15, 4) Matti Keskinen TikSu 20.25, 5) Pentti Ingerttilä LaiVe 20.33, 6) Kalle Männikkö LaiVe 20.46. . . Vierumäellä maaliskuun lopussa meidän on voitettava Mikkeli ja noustava takaisin kolmanneksi, Saarela suunnitteli. Naiset, 13,0 km: 1) Lena Hasselström Ruotsi 43.05, 2) Hanna Kosonen Suomi –0.06, 3) Stine H. H14 2,1 km (9): 1) Simo Turunen RasPi 9.57, 2) Jarkko Jermakka RasPi 11.02, 3) Joona Putkonen KuoSu 11.06, 4) Joona Forss KuoSu 11.41, 5) Sami Hyvönen KuoSu 11.46, 6) Eero Leinonen KaSu 13.24. . . . . . . . Sipoon Katri Jalovaara jätti sekunnilla Kooveen Hanna-Maija Mäkelän neljänneksi. . D21A, 5,6 km (28): 1) Maria Ruutiainen SalRe 22.45, 2) Maarit DahlmanTervala SalRe 23.22, 3) Katri Jalovaara SV 25.16, 4) Hanna-Maija Mäkelä KooVee 25.17, 5) Mervi Anttila RR 25.40, 6) Sanna Sevanto SV 26.04, 7) Niina Huuhka KooVee 26.11, 8) Johanna Perkkalainen EE 26.25, 8) Heli Pallonen SonPa 26.25, 10) Johanna Niittymäki KooVee 26.39, 28) Taija Antikainen VetU 45.18. P11 40 m: 1) Matti Harju VetU 6,61, 2) Mika Kaunismäki KyrönV 7,00, 3) Olli Kivelä HU 8,28. . . T11 40 m: 1) Saara Luoto LV 7,06, 2) Laura Kivelä HU 7,18, 3) Miia Lapinoja HU 7,22, 4) Iida Kero HU 8,12, Mia Mäki-Maunus YK 8,12. 4 4 12– 2 12 Etta . .6 4 2 18– 6 14 MyyrSq . 2001 s KESKIPOHJANMAA Merja Åkerlind LAHTI (STT) – Sprinttihiihto jää pysyvästi Salpausselän kisalajiksi, lupaa kilpailuvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Tiilikainen. 23 7 1 15 96– 110 15 Steelers . . . Sprinttihiihto on jo sovittu Salpausselälle ensi vuodelle. MiSq nousi neljän parhaan joukkoon voittamalla Turun EKA:n 3-1. H21C 3,7 km: 1) Tero Vesisenaho S101 15.13, 2) Heikki Laininen SiiRa 15.44, 3) Juha Leinonen KeitNu 15.59, 4) Jukka Tikkanen SK-Pohjant 17.18, 5) Kauko Koskinen KeitNu 17.53. . . . .6 1 3 2 12–12 6 ESRC II . . . . . . . Päivän toisessa pelissä viimeisenä nousukarsintaan selvinnyt Mikkelin Squash käytti tilaisuutensa ja yllätti kolmen pelaajan voimin karsinnan aloittaneen Myyrmäen Squashin 3-1. . 4 4 12– 3 13 Rocks . Naisten SM-liiga Ylempi jatkosarja Pieksämäki – Prihat 3 – (25 – 19, 25 – 18, 26 – 24), Somero – Hämeenlinna – 3 (23 – 25, 14 – 25, 23 – 25). . . . . P13 seiväs: 1) Markus Eronen HK 270. . . . . . . . 23 10 1 12 90– 102 21 Seuraavat ottelut: 25.2. . Tilanne: 1) Hasselström 200, 2) Jokinen 153, 3) Lehto 152, 4) Kirkevik 146, 5) Kosonen 145, 6) Hämäläinen 143, 7) Tatjana Vlasova Venäjä 142, 8) Grenholm 136, 9) Natalia Tomilova Venäjä 135, 10) Rajaniemi 132. . . . . . Ottelu päättyikin keskeytykseen jo ensi erän lopulla. . . . D65 3,1 km: 1) Ulla Borgenström HyRa 30.42, 2) Anja Tiainen SaPu 43.56. SHL on perustanut työryhmän koordinoimaan kotimaisten hiihtokeskusten maailman cup -yhteistyötä. . Naiset, 8 km: 1) Lydia Cheromei 27.46,0, 2) Susan Chepkemei 27.55,0, 3) Pamela Chepchumba 28.04,0, 4) Pauline Chemeli 28.06,0, 5) Irene Kwambai 28.08,0. . . . . . . . . . . . P9 40 m: 1) Ari Kaunismäki KyrönV 7,27. VetU:n Tuomas Haapalehto oli 15:s ja Markus Kainu vasta 26:s tiukkatahtisessa kisassa. Sekuntipeliä Honkavuorella Hakkarainen ja Suomalainen jakoivat voiton Pyhäsalmen hiihtosuunnistusrasteilla ALAVIESKA (KP) Keskipohjanmaa-cupin neljäs osakilpailu eli sprittikisa jäi lauantaina Alavieskan Lumikurussa hiihtämättä. . Salibandyliiga Ylempi jatkosarja Happee – Gunners 2 – 3 , Oilers – Jymy 10 – 3 . – Otepää on tulevaisuudessa merkittävä kisapaikka. . . . . 23 13 2 8 87– 83 28 Josba . .
Pittsburgh–NY Rangers 6–4 P: Kovalev 3, Lemieux, Beranek, Straka. 33 13 3 17 125– 171 29 RoKi-79 . . erä: 54.04 Somervuori (Pärssinen) 4–1 yv. Loppulukemat kirjattiin JHT:lle 4–6 (4–1, 0–3, 0–2). erä: 0.41 Vladimir Machulda (Sami Ahlberg) 1–0, 11.45 Mika Skyttä (Machulda–Juri Kuznetsov) 2–0 yv. Riksman huuteli "Juupea" puolisen minuuttia ennen ottelun viimeistä maalia, kun Hermes oli painanut väkisin kiekon hyökkäysalueelleen. 3. . Raahe-K . Vieraat saavat mennä itseensä, sillä kotijoukkue ei tehnyt muuta kuin erikoistilannemaaleja. Tuomarit: Marko Lepaus ja Reijo Ringbom (Seppo Lindroos ja Ilkka Salminen). . 2. Jäähyt yht: Ilves 2x2 min, Pelicans 3x2 min. erä: Maaliton, TPS aikalisä 59.23. . . . erä: 43.06 Petteri Linnonmaa (Vilen–Mika Peltonen) 0–3. Voitolla Nieminen voi saada jopa 50 ATP-pistettä. erä: 15.05 Kimmo Koskenkorva (Juha Joenväärä–Mikko Haapakoski) 1–0 av, 16.32 Tuomo Jääskeläinen 1–1 av. Jatkoaika: Maaliton. . Ilves–Pelicans 4–2 (3–1, 1–1, 0–0) 1. . . erä: 2.57 Pavel Rosa 1–0, 9.21 Toni Koivisto (Marko Kivenmäki–Janne Siivonen) 1–1, 15.44 Sami Nuutinen (Tomas Vlasak–Tommi Santala) 2–1 yv. 49 21 3 25 133– 137 45 Lukko . 3. . Louis 4–2 D: Fedorov, Draper, Holmström, Yzerman. 47 18 7 22 129– 131 43 HPK . . Tuomarit: Arto Järvelä ja Markku Kruus (Henri Tukia ja Tomi Virolainen). Yleisöä 3 740. . Tuomarit: Tuomas Pöyhönen (Tommi Lehtinen ja Jani Nykänen). Ruotsin Elitserien: Luulaja–AIK 4–1 (1–1, 0–1, 3–0), HV 71–Malmö 2–4 (1–0, 1–2, 0–2), MoDo–Timrå 4–2 (2–1, 0–1, 2–0), Leksand–Björklöven 2–4 (0–1, 2–0, 0–3), Djurgården–Brynäs 3–2 rl-kilpailun jälkeen (0–1, 1–1, 1–0, 0–0, 1–0). KJT–Hermes 4–2 (2–1, 1–0, 1–1). – Kaikki kolme kenttää pelasivat hyvin. Sarjassa PaKa oli hienokseltaan YJK.n niskan päällä, mutta pudotuspelit ovat tunnetusti oma juttunsa. P: Roenick 3, Doan 2, Juha Ylönen 2, Teppo Numminen 0+1. 2. Muuten hyvin torjuneen Hermesvahdin Juuso Riksmanin ja valmentaja Juha Pajuojan välinen kommunikointi takerteli pahan kerran takaiskussa. 48 28 4 16 144– 111 60 Ilves . Colorado–Minnesota 4–1 C: Drury 2, Forsberg, Sakic, Ville Nieminen 0+2. . . 33 6 4 23 110– 198 16 Junkkarit . erä: Maaliton, Pelicans aikalisä 59.25. Välierissä hän kukisti tutun vastustajan Itävallan Jürgen Meltzerin 3–6, 6–4, 7–6 (7–2). PaKan laukaukset tulivat niin kaukaa ja huonoista kulmista, ettei meillä ollut hätää, YJK:n valmentaja Keijo Vierimaa totesi. 32 19 5 8 187– 95 43 Ahmat . . . . – Tyrimme ottelun jo avauserässä, kun yksi idiootti otti täystyperän jäähyn. 47 30 6 11 154– 107 66 Tappara . erä: 21.44 Immonen (Jani Tuominen–Tuomas Jalava) 1–1, 25.12 Immonen (Jouni Saarinen–Juha Peltonen) 1–2 tv, 26.21 Kangas (Jussi Passi–Jari Korhonen) 2–2 tv, 28.55 Immonen (Vuorisalo–Jalava) 2–3, 36.36 Topi Riutta (Mika Välilä–Laitila) 3–3 yv, 39.30 Jalava (Tero Koponen) 3–4. Tuomarit: Hannu Leikkilä (Tony Kuloaro ja Marco Villarreal). . – Sanoin pojille tämän olleen ensimmäinen hyökkäys, joka hävittiin, mutta sota jatkuu. . 250 ksm: 1) Marko Laine, 2) Vehniäinen, 3) Tuukka Heinäaho, 4) Mikko Huttunen, 5) Vainikka, 6) Ari Mulli. 2001 Urheilu 21 Robert Monstovics JÄRVENPÄÄ KJT – Hermes 2-4 (1-2, 0-1, 1-1) Otteluja voitetaan harvemmin jäähyaitiosta. KooKoo–K-Vantaa 0–3 (0–0, 0–2, 0–1). . Tuomarit: Kari Aarvala (Toni Aaltonen ja Marcus Lindfors). Ässät–Jokerit 1–4 (1–2, 0–1, 0–1) 1. . L-Team voitti ottelun 6–8 (0–3, 4–3, 2–2). 2. – Se nyt oli sellaista räpellystä molemmilta, kun ei ollut kuin kymmenen ja kaksitoista pelaajaa, valmentaja Juha Laitila totesi. Yleisöä 325. . . . . . . – Joukkue puolusti (maalivahti Reiskasen johdolla) hyvin, emmekä päässeet kuin enintään kakkoskiekkoihin. Nieminen ensimmäiseen ATP-finaaliinsa WOLFSBURG (STT) Jarkko Nieminen, 21, selviytyi ensimmäisen kerran urallaan tenniksen ATP-haastajaturnauksen loppuotteluun. . 13 1 1 11 21– 84 3 Seuraavat ottelut: 25.2. Tuomarit: Timo Favorin ja Jukka Pakaslahti (Panu Bruun ja Torkel Saarnio). 32 7 25 127– 204 14 Seuraavat ottelut: 25.2. Henri Mustonen kaunisteli päätöserässä lukemia tekemällä Junkkareiden molemmat maalit. Henrik Invenius nostatti vielä toivoa, kun hän pääsi sivaltamaan erän viidennellä minuutilla paluukiekosta tilanteeksi 34. Viime kierroksilla yhä paranevia otteita esittäneellä Junkkareilla on Suomi-sarjassa jäljellä kaksi peliä. . . . . . Sunnuntaina olemme varmasti entistä ehompia, eikä kesälomalle helpolla lähdetä, Kukonlehto vakuutti. IPK liian vahva Junkkareille Tapani Kuoppala PIETARSAARI (KP) Jeppis Hockeyn rahkeet eivät riittäneet Kurikan Ryhdin kaatamiseen ensimmäisessä pudotuspelissä kohti jääkiekon Suomi-sarjan karsintoja. – Joukkue otti ylivoimalla pelatessaan tyhmiä jäähyjä. – Tilanne oli kieltämättä sekava, enkä ollut sen tasalla, Pajuoja otti tapahtuneesta aimo siivun kontolleen. Suomi-sarja Pohjoislohko Hokki – KoMu HT 12 – 9 , Junkkarit – IPK 2 – 4 , Raahe-K – RoKi-79 3 – 3 (2 – 1, – 1, 1 – 1, – 0). YJK:n pistenikkari lauantain ottelussa oli Mika Hautamäki, joka teki maalin ja syötti neljä. B: Knuble, McLaren, Guerin, Thornton. Lauantaina PaKasta ei ollut uhkaamaan YJK:n voittoa juuri missään vaiheessa. . Lopullinen sinetti tuli erän puolivälissä, kun Tommi Laitinen päätti alivoimalla hienon kuvion Jyri Sarvikkaan syötöstä ja täräytti takuutyönä loppunumeroiksi 3-6. Torjunnat: Jussi Reiskanen K 6+9+12=27, Juuso Riksman H 9+16+6=31 (pois 59.25–59.29). . Washington–Montreal 3–1 W: Halpern, Hristish, Johansson. 3. erä: 40.35 Kärkkäinen (Mikko Inkinen–Teemu Kohvakka) 4–4. Torjunnat: Timo Laaksoharju S 7+13+4=24, Matias Valavuo U 10+5+12=27. 32 19 2 11 152– 121 40 K-Oulu . . erä: 43.22 Hentunen (Marko Kauppinen) 1–4 yv. . . Ratkaisevalla 20-minuuttisella hyvin peliin mukaan päässeen Hermeksen pyristely loppui vieraiden kannalta äärimmäisen nolosti. . . Laitahyökkääjä Petri Laitinen huitoi erän lopussa KJT-pakki Kaj Öhbergiä mailan päällä, eikä Öhbergin tarvinnut liikoja kalastella jäähyä maattuaan jään pinnassa usemmankin tovin. 1. Lukko – Ilves, Ässät – Tappara, JHT – Sport, Kärpät – IFK Lepplax. erä: 22.40 Semi Pekki (Ville Reikko) 1–0. . IPK ratkaisi pelin toisessa erässä kolmella maalillaan. 48 18 7 23 134– 153 43 JYP . Viime vuonna Nieminen selviytyi kahdesti ATP-turnausten välieriin: Tampereella ja Portugalissa. Vastukset on kovia, mutta poikien kanssa päätettiin, että taistelemme loppuun saakka. erä: 40.31 Antti Karhula (Lasse Kanerva) 3–2 yv, 41.17 Jani Väänänen (Petri Lehtonen) 3–3, 51.21 Väänänen (Laakso) 3–4 sr, 53.14 Väänänen (Lehtonen–Laakso) 3–5. erä: 22.14 Janne Vilhunen (Turpeinen) 3–1 yv. erä: Maaliton. Loppuottelussa Niemisen vastustaja on Sveitsin Ivo Heuberger tai Saksan Andy Fahlke, joka pudotti turnauksessa aiemmin Kim Tiilikaisen. JHT nousi voittoon IFK Lepplaxista Moottoriurheilu. . . HPK–Lukko 4–1 (2–1, 1–0, 1–0). 2. . Jäähyt yht: Ässät 3x2 min ja Korpisalo 5 min + PRK, Jokerit 8x2 min. . Ahmat – K-Oulu. . – Edessä on todella herkullinen viikko. San Jose–Anaheim 3–1 SJ: Matteau 2, Sundström. erä: 22.24 Lehtinen (Samuli Suhonen) 0–1, 36.05 Markku Takala 0–2 rl. Maanantaisille 33-vuotispäivilleen ennakkosynttärilahjan vastaanottanut KJT:n valmentaja Harri Ahola oli tyytyväinen, kun Mestiksessä ei ole enää yhtään joukkuetta, jota Team Ahola ei olisi voittanut. Jo niinsanotun voittomaalin 3-1 tehnyt laitahyökkääjä Janne Vilhunen pääsi Mikko Vesterisen syötöstä nostamaan hyökkäyssiniseltä kiekon tyhjään maaliin päätösnumeroiksi 31 sekuntia ennen loppusummeria. erä: 29.08 Myllyaho (Ari-Pekka Pajuluoma–Markus Jämsä) 3–0, 35.57 Sami Lehtinen (Krister Pietsalo–Toni Ronkainen) 3–1 yv. . 41 19 8 14 148– 125 46 K-Vantaa . Carolina–New Jersey 3–2 C: Willis 2, Wesley, Sami Kapanen 0+1. . L-Team kukisti PyPon PIETARSAARI (KP) Kalajoen Junkkarit nousi kolmen maalin tappioasemasta voittoon C-nuorten SM-sarjan kohtaamisessa IFK Lepplaxia vastaan Pietarsaaressa. . . . Numerot eivät kerro koko totuutta, sillä Cowboys oli hyvin pelissä mukana vielä pitkälle yli pelin puolen välin. Kokkolalaisittain ei muuta katastrofiin tarvittu. EtPolle yliote Cowboysista PYHÄJÄRVI (KP) Pyhäjärven Pohti koki tappion kauden toiseksi viimeisessä ottelussaan kajaanilaista L-Teamia vastaan. . . . . . PaKa voitti kyllä laukaukset ottelussa, mutta YJK:n voitto oli silti ansaittu. . Yleisöä 5 611. Karsintoja ei vielä edes ajatella, Vehmanen vakuutti. 13 7 2 4 58– 37 16 Ässät . Kärpät–JYP 6–1 (1–1, 2–0, 3–0) 1. . Yleisöä 2 729. . RoKilla on jäljellä enää yksi peli ja Junkkareilla on parempi maaliero. . Torjunnat: Mika Pietilä I 4+7+10=21, Pasi Kuivalainen P 0+6+6=12 (vaihto 1.23/2–0) (pois 58.52–60.00), Sami Lehtinen P 6+(0)+(0)=6 (vaihto 20.00/3–1). . 1. 1. erä: 8.03 Mikko Luoma (Aleksandr Barkov–Timo Vertala) 0–1 tv, 9.58 Vertala (Barkov–Jaakko Uhlbäck) 0–2, 11.43 Toni Mäkiaho (Marek Zidlicky–Erkki Rajamäki) 1–2. Päätöserän alussa turhat jäähyt tarkalla linjallaan kitkenyt erotuomari Hannu Leikkilä palkitsi Honkasen pelirangaistuksella (5+20) ja Mattilankin pikkukakkosella ja kympillä. – Toivottavasti Junkkarit voittaa Sportin, jottemme jää viimeiseksi, lähetteli Riska terveisiä rannikkoa ylöspäin. Eroa on nyt kaksi pistettä. YJK:lle ensimmäinen selätys PaKasta YLITORNIO (KP) Nivalan Cowboys joutuu lähtemään tämänpäiväiseen toiseen II-divisioonan play-off peliin kotikentällään altavastaajan asemasta, sillä joukkue hävisi ensimmäisen kohtaamisen ylitorniolaista EtPoa vastaan maalein 9–3 (1–0, 4–2, 4–1). 41 20 5 16 147– 132 45 Sport . . Pudotuspelit pelataan pisteistä, eli YJK:lle riittää tänään tasapelikin jatkopaikkaan, jossa vastaan tulee otteluparin EtPoCowboys voittaja. Torjunnat: Niklas Bäckström S 11+21+23=55, Fredrik Norrena T 3+3+3=9 (pois 58.19–60.00). . Tuomarit: Marko Virtanen (Mikko Juva ja Jukka Närväinen). . . Niinpä ottelusta ei voinut kovin korkeatasoista tullakaan. 48 9 7 32 118– 191 25 Seuraavat ottelut: 25.2. Värikkään ottelun ratkaisun Pajuoja löysi aiheellisesti jo avauserästä. . erä: 3.09 Petri Varis (Jukka Hentunen) 0–1, 8.12 Jan Benda (Raymond Giroux–Hentunen) 0–2 yv, 16.52 Vesa Salo (Jari Korpisalo) 1–2 yv. 48 17 11 20 127– 131 45 Blues . . NJ: Madden, Elias. . Cowboysien peliä sekoitti myös joukkueen sielun, puolustaja Kari Stenrothin loukkaantuminen ensimmäisessä erässä. . . C-nuorten SM-sarja Lohko 3 Tappara – Lukko 3 – 3 (1 – 0, 1 – 1, 1 – 2), Ilves – Ässät 3 – 2 (0 – 0, 2 – 1, 1 – 1), Sport – Kärpät – 9 (0 – 2, – 4, – 3), IFK Lepplax – JHT 4 – 6 (4 – 1, – 3, – 2). . KuRy karkasi lopullisesti kolmannen erän puolivälissä ja vei voiton maalein 3-6 (1-1, 1-2, 1-3). . . Torjunnat: Sami Heikkinen KO 2+5+4=11, Jaakko Suomalainen K12+8+15=35. Inveniuksen lisäksi Jeppikseltä viimeistelivät Jan Sandberg ja Tommy Isaksson. . Torjunnat: Joni Puurula F 14+14+17=45, Tero Leinonen J 2+9+3=14. Jäähyt yht: FPS 6x2 min ja Marko Ronkainen 10 min, Jukurit 5x2 min. . Jäähyt yht: HIFK 5x2 min, Tappara 5x2 min. . . . Jeppikseltä kävi pokkaamassa tasaisen varmasti puolustanut Jani Ranta. Jäähyt: 26.21 Koivunen H 2 min, 26.52 Juuso Riksman (kärsi Henri Hietaharju) H 2 min, 31.54 Kotajärvi H 2 min, 32.25 Samuli Piiroinen K 2 min. Detroit–St. 49 31 4 14 158– 97 66 Jokerit . 2. Vieraat pelasivat viisaasti tarkka puolustuspeliä ja antoivat Junkkareiden hyökätä. Olimme tänään vastustajaa selkeästi parempia, mutta taistelu jatkuu. . Yleisöä 458. TuTo . . 49 23 10 16 128– 122 56 HIFK . – Ajatuksena oli eliminoida PaKan maalintekopaikat ja siinä onnistuttiin. 3. SM-liiga: HIFK–Tappara 2–3 (1–2, 0–1, 1–0). . Tilanne: 1) Laine 35, 2) Vehniäinen 34, 3) Huttunen 33, 4) Heinäöaho 25, 5) Korhonen 22. Hermes sortui jäähyihinsä Vilhunen päästi KJT:n irti Kokkolan-kammosta Kiekkoa maalille, miestä maalille, miestä kiekon kanssa maalille -teesit toteutuivat välillä kirjaimellisesti HIFK:n ja Tapparan ottelussa. 41 12 6 23 101– 155 30 Jää-Kotkat . Ahmat – Sport, Jukurit – KooKoo, K-Vantaa – Diskos, Hermes HT – Jää-Kotkat, Jokipojat – FPS. . 3. Omat virheet veivät kuitenkin mahdollisuuden voittoon. FPS–Jukurit 3–5 (1–0, 2–1, 0–4). kilpailu: 125 ksm: 1) Mika Kallio, 2) Timo Immonen, 3) Matti Kiiveri, 4) Kari Vehniäinen, 5) Jarkko Laulainen, 6) Mika Vainikka. 31 20 1 10 183– 132 41 IPK . . 41 13 4 24 96– 139 30 Jokipojat . Jäähyt yht: Ahmat 4x2 min ja Loikas 5 min + PRK, Jokipojat 2x2 min. 2. . Tilanne: 1) Kallio 40 pistettä, 2) Immonen 34, 3) Laulainen 26, 4) Vainikka 20, 5) Janne Paulanto 16. 49 18 10 21 149– 147 46 Kärpät . 3. Molemmissa oteltiin massakentillä ulkona, kun nyt pelataan nopealla alustalla sisällä. . 48 19 8 21 141– 153 46 SaiPa . Voittajallekin Pajuoja antoi sen kunnian minkä KJT eittämättä ansaitsi. . . 500 ksm: 1) Heinäaho, 2) Lasse Kurvinen, 3) Laine, 4) Ari Korhonen, 5) Huttunen, 6) Timo Immonen. Jo nyt tietää muutaman kaverin olevan lähdössä, Laitila murehti. 41 19 3 19 144– 130 41 FPS . St.L: Young, Mellanby. . . Sarjapaikan suora säilyttäminen on periaatteessa Junkkareiden omissa käsissä. . . Kalajokelaisten voitto oli kylllä täysin ansaittu, Risk myönsi. 1. NYR: Dvorak, Messier, Leetch, Kamenski. . Chigaco–Atlanta 1–0 C: Calder. 1. Neljä sekuntia ennen ottelun loppumista KJT:n puolustaja Jani Honkanen ja Hermeksen laitahyökkääjä Kalle Mattila olivat ryhtyneet NHL-tyyppisen paritanssiin, jossa Honkanen sai kiskottua paidan Mattilalta silmille. Tämä oli vasta ensimmäinen osa, Vehmanen muistutti. 3. . . Lepplaxin valmentaja Göran Riska selitti joukkueensa notkahdusta osittain loukkaantumistilanteella. . 3. . Maaliltaan Riksman oli ehtinyt liukua jo turhan liki vaihtoaitiota, kun Vilhunen ehti saada kiekon. . 2. Jäähyt yht: KJT 7x2 min ja Honkanen OR = 39 min, Hermes 8x2 min ja Laitinen 5 min + PRK ja Mattila 10 min = 51 min. – Pahalta näyttää. . 3. Jäähyt yht: HPK 5x2 min ja Rosa 5 min + PRK, Lukko 9x2 min ja Bruce Racine 10 min. . . 3. Laitila silmäili jo huolestuneena ensi kauteen: jos pelaajia ei löydy lisää, saatetaan Pyhäjärvellä joutua laittamaan lappu kiekkoluukulle. . . Torjunnat: Kristian Antila Ä 3+9+10=22, Pasi Nurminen J 10+11+8=29. . NHL perjantaina: Buffalo–Phoenix 3–7 B: Barnes, Brown, Dumont. erä: 42.23 Pekki (Jukka Penttinen–Mikko Viitanen) 2–0, 42.55 Jari Mannila (Henri Huohvanainen) 2–1, Jokipojat aikalisä 59.04, 59.32 Huohvanainen (Kurki) 2–2 im. Torjunnat: Sakari Lindfors H 8+6+6=20 (pois 58.14–60.00), Jussi Markkanen T 6+7+8=21. M: Blouin. . 41 11 4 26 99– 169 26 Seuraavat ottelut: 28.2. . Lepplax matkaa Ouluun ja JHT kohtaa kotonaan Sportin. Kuva: Lehtikuva/Pekka Sakki KALAJOKI (KP) Kalajoen Junkkarit ei pystynyt lisäämään pistetiliään kotiottelussa Iisalmen Peli-Karhuja vastaan, vaan IPK vei pisteet YläSavoon maalein 2–4 (0–1, 0–3, 2–0). erä: 40.45 Ma Jämsä (Lönnberg–Myllyaho) 4–1 yv, 45.25 Happo (Sysimies) 5–1, 54.30 Toni Alasaarela (Ronkainen–Marko Väkiparta) 5–2 yv, 56.23 Petri Isotalus (Pajuluoma) 6–2 yv, 58.41 Ma Jämsä (Pajuluoma–Olli Hällfors) 7–2. Jeppis Hockey jäi KuRy:n kyydistä KUUSAMO (KP) Ylivieskan Jääkarhut otti ensimmäisen kiinnityksen jatkopaikkaan II-divisioonan playoffseissa kaatamalla kuusamolaisen Pallo-Karhut vieraissa maalein 2–7 (1–1, 1–3, 0–3). 2. . . Hermes törmäsi vanhaan kanadalaiseen jääkiekkoviisauteen lauantain Mestis-kierroksella Järvenpäässä, kun kokkolalaiset hävisivät KJT:lle ensi kerran tällä kaudella. Tilanne: 1) Heinäaho 35, 2) Laine 32, 3) Immonen 30, 4) Kurvinen 28, 5) Korhonen 26. IFK Lepplaxin parhaana palkittiin Kristoffer Larsson. Tuomarit: Leo Harra (Timo Mustikkamaa ja Jouni Saukkonen). 13 9 2 2 56– 29 20 Tappara . Tuomarit: Jari Levonen (Tomi Harjanne ja Sami Seppälä). 41 13 4 24 124– 165 30 KooKoo . M: Petrov. . erä: 12.01 Pasi Kangas (Vesa Ek–Tero Kujala) 1–0. erä: 0.19 Timo Koskela (Tommi Miettinen–Tony Salmelainen) 1–0, 1.23 Kimmo Vähä-Ruohola (Antti Bruun–Oliver Setzinger) 2–0, 2.20 Lasse Jämsen (Mika Niskanen) 2–1, 6.14 Koskela (Miettinen–Salmelainen) 3–1. Selvästä tappiosta huolimatta ei Kukonlehto heitä kirvestä kaivoon, vaan vakuuttaa joukkueen tekevän tänään kaikkensa, jotta kiekkokausi jatkuisi sunnuntain jälkeenkin. Torjunnat: Kimmo Kapanen H 10+19+10=39, Bruce Racine L 10+5+13=28. 1. Cowboysin maalit tekivät Pasi Backman, Markus Pekkala ja Marko Rojola. Mikko Niininen sai Marko Ojaniemeltä keskelle hyvän syötön ja sai tällätä vapaasti laatan Jeppiksen maalin yläpesään. erä: 24.00 Eero Somervuori (Teemu Aalto–Timo Pärssinen) 3–1. 13 4 9 52– 58 8 IFK Lepplax . . Jäähyt yht: SaiPa 4x2 min, TPS 3x2 min. Vaikka (laitahyökkääjä) Olli Sillanpään kuume nousikin tulomatkalla linja-autossa, saimme kasaan neljä ketjua kasaan, mietti Pajuoja, jota hieman tyydytti joukkueen nousu Laitisen "uroteon" jälkeen. Iloa kesti tasan kaksi minuuttia: Juha Kallio katkaisi Inveniuksen laukauksen ja karkasi tekemään tilanteeksi 3-5. . Silti maalintekomme on edelleen liian tukkoista, enkä tiedä johtuuko se liiasta harjoittelusta. . 3. erä: 33.03 Ales Kratoska (Vopat) 3–2, 33.21 Juha Hautamaa (Matt Smith–Jarkko Nikander) 4–2. . Yleisöä 397. Lukko – Tappara. Pisteet ovat tiukassa, sillä ottelut ovat keskikastin KoMu HT:tä ja sarjakakkosta Haukiputaan Ahmoja vastaan. . Mestis: Diskos–TuTo 5–4 (1–0, 2–4, 1–0, 1–0) 1. . Matti Perkiö merkkautti tehopisteet 2+1. IPK puolusti nöyrästi ja plokkasi meidän hyökkäykset jo keskialueella. PyPolla on vielä tänään jäljellä rästipeli OYUS:aa vastaan, jonka jälkeen kausi onkin paketissa. . . On mukava lähteä taistelemaan, kun pelissä on kunnolla panosta. . 31 20 11 149– 137 40 Hokki . Maalit IPK kävi iskemässä osittain meidän virheistä, mutta kokonaisuutena täytyy kiittää joukkuetta hyvästä taistelusta, Junkkareiden valmentaja Petri Vehmanen totesi. – Kolmannessa erässä meidän poikien takki alkoi olla jo tyhjä, sillä pelasimme vain kolmella ketjulla ja kahdella pakkiparilla. Mäntsälä: SM-jäärata, 2. erä: 12.39 Kimmo Happo 1–0, 15.28 Toni Sysimies (Harri Lönnberg–Vesa Myllyaho) 2–0 yv. . 41 26 7 8 190– 117 59 Jukurit . . kierroksella. Torjunnat: Markus Korhonen K 4+5+11=20, Mika Lehto J 5+16+0=21. . Ottelun ratkaisuosuma syntyi lopulta jo viimeisen erän ensimmäisellä minuutilla. 32 16 1 15 157– 132 33 KoMu HT . 41 14 4 23 125– 169 32 Ahmat . 1. . Riksmanista ei ollut syntipukiksi Pajuojalle, Laitisesta sitävastoin oli ja raskain sanakääntein. TPS . . Wolfsburgin 25 000 dollarin turnauksessa hänellä on koossa vähintään 35 ATP-pistettä. 13 10 3 64– 30 20 Lukko . . 2. Miehet ovat samanikäisiä ja kohtasivat 1999 Wimbledonin poikasarjan kaksinpelin 1. . Jäähyt yht: Kärpät 7x2 min, JYP 7x2 min ja Jouni Kulonen 5 min + PRK ja Tuomas Pihlman 10 min. III-divisioona Pohjoinen LiKi – OYUS 8 – 5 , PyPo – L-Team 6 – 8 . Yleisöä 462. Maalinsa IPK iski vastahyökkäyksistä. Silloin Nieminen hävisi kolmessa erässä, ja Meltzer voitti Wimbledonin mestaruuden. erä: 23.51 Jarno Tiilikainen (Aku JokiErkkilä–Marko Tauriainen) 1–1, 26.36 Seikkula (Jussi Tie–Sami Nummi) 2–1 yv, 28.07 Andrei Makrov (Nummi) 3–1 yv. Jäähyt yht: KOOKOO 4x2 min, K-Vantaa 9x2 min ja Henri Ekholm 10 min. . Myös C-nuorten SM-sarja saadaan päätökseen tänään. . 41 28 1 12 172– 89 57 Hermes HT . Jäähyt: 42.39 Honkanen K 2 min, 43.41 Tero Saari K 2 min, 44.54 Kalle Mattila H 2 min, 45.44 Juha Jusslin K 2 min, 46.16 Heikki Kettunen H 2 min, 48.38 Vesterinen K 2 min, 59.56 Honkanen K 25 min, 59.56 Mattila H 2+10 min. . Toisessa otteluparissa Närpiön Kraft voitti vieraskentällä Seinäjoen Hockey Teamin 1–5 (1–0, 0–2, 0–3). JHT:n tehopelaaja oli kaksi maalia tehnyt Jarkko Ranta. Yleisöä 3 231. . A: Teemu Selänne. Yleisöä 315. . – IPK pelasi todella hyvää jääkiekkoa, joten huonolle vastustajalle emme hävinneet. erä: 20.53 Mikko Lehtonen (Potaitshuk–Niklas Hagman) 2–1 yv, 31.30 Brett Lievers (Potaitshuk) 3–1. Dallas–Boston 5–4 ja. . Jääkiekko KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 25.2. 13 2 11 25– 97 4 Sport . Yleisöä 7 980. 49 13 8 28 112– 159 34 Ässät . erä: 11.16 Timo Seikkula 1–0. Torjunnat: Tero Kujala D 9+18+11+0=38, Timo Kinnunen T 8+5+5+1=19. Jäähyt yht: Sport 6x2 min, UJK 5x2 min ja Vikki Tammelin 5 min + PRK. Laitisen mahdollisesta kymppitilin täyttymisestä Pajuojalla ei ollut tietoa eikä se tainnut ottelun jälkitunnelmissa paljon kiinnostakaan, mutta loppusekuntien mannekiinina ollut Mattila kuulemma huilii seuraavan ottelun. 2. Ahmat–Jokipojat 2–2 (0–0, 1–0, 1–2, 0–0). . . 13 6 1 6 61– 43 13 JHT . erä: 10.36 Jani Honkanen (Matti Tevanen–Janne Turpeinen) 1–0 yv, 12.10 Antti Rahkonen (Karo Koivunen–Teemu Normio) 1–1, 19.59 Turpeinen (M Tevanen) 2–1 yv. Laitinen kusi tempullaan koko joukkueen kintuille, Hermesluotsi tiputteli paremminkin todeten kuin tuomiten. Voittajien parhaana palkittiin varmasti torjunut maalivahti Juha Välimäki. Yritimme myös liian hienoja ratkaisuja ja purkukiekkojen kanssa oli ongelmia, listasi nivalalaisten valmentaja Tapio Kukonlehto tappion syitä. 13 10 3 82– 41 20 Kärpät . Torjunnat: Sami Heinonen A 13+12+16+3=44, Pekka Mäkitalo J 8+5+6+2=21 (pois 59.25–59.32). . Tuomarit: Pekka Kruus ja Ilkka Nurmi (Juha Kautto ja Kimmo Siipo). . Kangasala: Urkuralli, nuorten SM-sarjaa Lopptulokset: 1) Aki Keinänen/Jari Schuurman JyvUA/LievUA 45.54, 2) Jarkko Miettinen/Mikko Markkula RiihimUA 46.02, 3) Rami Räikkönen/Juha Rapala VääUA 46.16. . erä: 29.52 Ahlberg (Ville Immonen) 3–0, 34.10 Miikka Rousu (Martti Järventie–Jarkko Varvio) 3–1. 41 19 5 17 141– 123 43 Diskos . . Jatkoaika: Diskos aikalisä 63.40, 64.03 Kärkkäinen (Inkinen) 5–4 yv. D: Morrow 2, Hull, Sydor, Nieuwendyk (61.00). Joukkueet kohtaavat tänään uudelleen Ylivieskassa. erä: 45.21 Kimmo Salminen (Hagman–Markus Korhonen) 4–1, 52.50 Hagman (Lievers–Potaitshuk) 5–1, 59.21 Hagman (Lehtonen–Potaitshuk) 6–1 yv. Jäähyt: 0.52 Kai Öhberg K 2 min, 4.29 Mikko Kaukokari K 2 min, 10.21 Petri Laitinen H 2 min, 12.31 Marko Kotajärvi H 2 min, 18.39 Laitinen H 5+20 min. . . erä: 56.32 Juho Luoma (Rami Uusitalo) 3–2, 59.29 Vilhunen (Mikko Vesterinen) 4–2 tm. – Hieno voitto, sillä Hermes on yksi sarjan mestarisuosikeista. Pitkään pelaajien vähyyden kanssa taistellut PyPo sai vieraakseen saman ongelman tunnistavan kajaanilaisyhdistelmän. . . . . Jäähyt yht: Diskos 6x2 min, TuTo 6x2 min ja Markku Vuorisalo 10 min. . . . . . . Tappion myötä Junkkareiden asema sarjan hännillä tukaloitui taas aavistuksen, kun pahin kilpakumppani RoKi-79 venyi tasapeliin Raahessa. Tuomarit: Juha Repo ja Rami Savolainen (Petteri Broström ja Stefan Fonselius). . Totuttelimme jo pudotuspelirytmiin muuttamalla pelityyliämme vähemmän kuluttavaksi, Ahola kertoi. . Yleisöä 1 069. . . Ilves . . 3. 41 23 7 11 143– 117 53 KJT . . Peliä pitää yksinkertaistaa yön aikana. 2. 2. . Sport–UJK 7–2 (2–0, 1–1, 4–1). erä: Maaliton. SaiPa–TPS 3–1 (2–0, 1–1, 0–0) 1. Hallitsimme erityisesti ensimmäistä erää täysin, mutta Junkkarit taas loppua. erä: 20.32 Jussi Tarvainen (Janne Ojanen) 1–3 av. erä: 44.27 Bednar (Jan Caloun–Aki Tuominen) 2–3, HIFK aikalisä 59.10. . Tuomarit: Pekka Haajanen ja Kimmo Männistö (Riku Peltonen ja Kari-Pekka Tarko). . Yleisöä 4 620. . . . erä: 34.58 Aigars Cipruss (Giroux–Pasi Nurminen) 1–3 tv. 49 23 7 19 154– 142 53 Pelicans .
1 500 m: 1) Kristin Ahlepil Ruotsi 4.22,49, 2) Monika Kinnunen Suomi 4.22,72, 3) Riina Tolonen Suomi 4.23,07, 4) Ulrika Johansson Ruotsi 4.23,07, 5) Irina Krakovjak Liettua 4.26,37, 6) Inna Poljushkina Latvia 4.30,13. 32 6 14 12 33– 48 32 Sheffield W . . Suomalaisnaiset kokosivat 107 pistettä, ruotsalaiset 100 pistettä ja baltit 61 pistettä. Suvi juoksi 400 metriä aikaan 55,49 ja Mari 800 metriä 2.09,90. 30 12 8 10 51– 34 44 Norwich . Toto (7-4-2): 10,37 2,98-2,29-3,68 30,34. Se on sille ehkä paras paikka juosta, Antti Teivainen totesi. . Gyllenhammar, Kelo ja Kliukotyte juoksivat B-erässä. Johan Meriluodon ponnistukset olivat kohdallaan Uumajassa lauantaina kisatussa yleisurheilun hallimaaottelussa. Derby–Aston Villa 1–0 (1–0) 42. 33 9 10 14 46– 50 37 Portsmouth . Mönchengladbach–Aachen 6–1, Arminia Bielefeld–St. . . . Takaa-ajon 2. Suomi hylättiin. 28 5 12 11 31– 35 27 Manch C . 19,1a (260), 3) Pendolino Express 19,1a (30), 4) One Rose 19,1a (83), poissa 4. . Yleisöä: 19 480. 33 7 14 12 33– 41 35 Grimsby . KV:n Suvi Myllymäki, Mari Järvenpää ja LK:n Hali Paloranta olivat omissa lajeissaan kolmantena. 3 140m, 1. Lopullisen ratkaisun 2-0:aan tykitti Katri Nokso-Koivisto, jonka latinki kymmenkunta minuuttia ennen loppua 20 metristä takanurkkaan oli todella näkemisen arvoinen. Ipswich–Everton 2–0 (0–0) 82. Osanottomaksu 20 mk. Muutamaa minuuttia myöhemmin Nokso-Koiviston veto meni tolppaa hipoen ohi. klo 18.30. . Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka uudet pelaajat pärjäävät, Paajanen pohti. 26 8 9 9 28– 28 33 Everton . Huom! 6-8 vuotiaat hiihtävät normaali väliaikalähdöllä. Tiedustelut: Ulla Torppa 040-585 3959. Hopeafinaali, 2 140m, 1. Lähtö 4, lv 2 600 m: 1) Josef Dahlia/Jan Kauhanen 19,5, 2) Simon Dahlia 19,5 (51), 3) Rainbow Nugget 20,2x (166), 4) Vic Welldone 20,5x (92), poissa 8,9. . Seiväs: 1) Patrik Kristiansson Ruotsi 544, 2) Vesa Rantanen Suomi 532, 3) Jarno Koivunen Suomi 505, 4) Lennart Oja Viro 465, 5) Aivar Hommik Viro 440. Yleisurheilun hallimaaottelu Suomi–Ruotsi–Baltian maat: Miehet: Ruotsi 120, Suomi 94, Baltian maat 57. . Toto (14-6-13): 11,99 3,91-2,86-9,46 138,06. Les Ferdinand 1–0, 45. Pitkäveto Perjantain 23. 28 6 8 14 31– 46 26 Coventry . 32 9 10 13 32– 35 37 Crystal P . – Kova kilpailutilanne on tehnyt joukkueelle hyvä. Maalivahti Noora Matikainen oli kuitenkin alusta loppuun oivassa torjuntavireessä ja toimi joukkueensa viimeisenä lukkona monessa tilanteessa. Olssonin tulos oli sama kuin Meriluodon viikko sitten SM-kilpailuissa Oulussa hyppäämä aiempi SE. . Antti Teivainen ajoi Halsuan tamman kuutosradalta keulaan, jossa se sai säädellä vauhtia mielensä mukaan. Ljunggren ja Salivaara juoksivat Berässä. Johtohevoselle piikin antanut Island Fox taisteli kovassa seurassa kakkoseksi. Hiihtotapa vapaa. 27 14 8 5 43– 23 50 Liverpool . . Kösteri 35,1 (946), poissa 8,16. 27 8 11 8 35– 32 35 A Villa . 34 9 5 20 35– 60 32 Huddersfield 32 6 10 16 32– 46 28 Tranmere . Myös kontaktipeli oli kovaa, Paajanen totesi. – Pelattiin hyvä peli, mutta maalit tulivat ikävästi kaukolaukauksilla. 5–1. . 3 000 m: 1) Marko Kotila Suomi 7.59,67 (kkk), 2) Henrik Skoog Ruotsi 8.01,11, 3) Tuomo Lehtinen Suomi 8.01,89, 4) Pavel Loskutov Viro 8.07,37, 5) Kent Claesson Ruotsi 8.11,46, 6) Mindaugas Puktas Liettua 8.24,82. Sunnuntaina Suomi kohtaa Espanjan. V4-kerroin 43,18. 60 m: 1) Lenny Martinez Ruotsi 6,74, 2) Peter Häggström Ruotsi 6,78, 3) Tuomas Näsi Suomi 6,78, 4) Samsa Tuikka Suomi 6,82, 5) Sergei Inshakov Latvia 6,92, 6) Argo Golberg Viro 7,02. Seinäjoki: Koskenkorva–Alajärvi 2–0 (4–1, 2–0), Hyvinkä–Koskenkorva 1–2 (3–0, 1–4, 0–3), Hyvinkää–Alajärvi 2–0 (9–3, 4–2), Seinäjoki–Ulvila 1–2 (5–2, 1–2, 2–3), Ulvila–Loimaa 2–0 (9–1, 9–0), Seinäjoki–Loimaa 2–0 (3–1, 5–2). Jokeri Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 1 326 457 mk, 5 oikein 24 117 mk, 4 oikein 2 261 mk, 3 oikein 255 mk, 2 oikein 56 mk. Tottenham–Leeds 1–2 (1–1) 33. 6) Baron Pepper/Stig H Johansson 14,7a. klo 16.00 Nyt jos koskaan, kaikki kannustamaan Jääkarhuja VS Kuusamo Vain voittaja jatkaa eteenpäin PaKa PaKa PaKa Ottelussa mukana: Av. Suomen A-maajoukkueen valmentaja Antti Muurinen valitsi Kolkan tilalle kokeneen Harri Ylösen. FC United punnersi voiton PU-62:sta KUOPIO (KP) Jalkapalloliigaan viime syksynä noussut Kuopion Palloseura voitti kotikentällään käydyssä harjoitusottelussa Pietarsaaren Jaron 2–1 (1–1). Yleisöä: 22 220. klo 19.30. Sarjat ja matkat: T/P 6-8 0,4 km, T/P10-12 1 km, T/P 14-16 2,5 km. . Soska on noussut elämänsä kuntoon. 400 m: 1) Irena Zauna Latvia 54,73, 2) Lena Udd Ruotsi 55,31, 3) Suvi Myllymäki Suomi 55,49, 4) Caroline Gyllenhammar Ruotsi 55,72, 5) Milla Kelo Suomi 56,07, 6) Inesa Kliukoityte Liettua 56,11. Tämän jälkeen alkoivat mikkeliläisten parhaat hetket. Vakio 1 Oikea rivi: 122 121 2X1 X211 Alustava voitonjako: 13 oikein 6 kpl voitto-osuus 153 885 mk, 12 oikein 2 583 mk, 11 oikein 189 mk, 10 oikein 37 mk. Eoin Jess 1–1, 75. Vaikka United hallitsi emännän ottein ensi jaksoa, sattui sille puolustuksessa muutama merkkausvirhe. Meriluoto loikki jälleen SE:n Ruotsi voitti miesten ja Suomi naisten maaottelun Johan Meriluoto kohensi jälleen kolmiloikan SE-lukuja. Jaron tasoitusmaalin avauserässä teki Ridvan Zeneli, joka pääsi yksin läpi Fredrik Svanbäckin oivasta syötöstä. Lähtö 3, lv 2 100 m: 1) Rue De Noble/Mauri Jaara 19,2a, 2) Lucky Legend 19,3a (67), 3) Fair Victoria 19,6a (23), 4) V.G. päivä Kaustisen hiihtokeskuksessa keskiviikkona 28.2. Vaarallisimpia otteita esitti taitava Sanna Räsänen, joka ensin laukoi tarkasti kohti alanurkka, mutta Matikainen venytti hienon torjunnan. 5–0. 800 m: 1) Linda Olsson Ruotsi 2.08,71, 2) Venla Lampén Suomi 2.09,61, 3) Mari Järvenpää Suomi 2.09,90, 4) Anna Anfinogentova Latvia 2.09,95, 5) Camilla Nyqvist Ruotsi 2.10,53, 6) Maria Saharova Viro 2.11,49. 34 6 14 14 42– 57 32 Queen’s PR . Alun Armstrong. Jarkko Wiss ei pelannut pelikiellon vuoksi. Valioliiga: Bradford–West Ham 1–2 (0–1) 18. 27 13 4 10 39– 33 43 Leeds . Toto (11-9-5): 6,80 2,69-1,60-1,62 12,54. . RB Oulu–Kikka-88, 26. lähtö: 10 Good Leasing, poissa: 2, 3 Alustava voitonjako: 7 oikein 51 kpl voitto-osuus 32 948 mk, 6 oikein 165 mk, 5 oikein 19 mk. Toto (4-91): 3,83 1,46-1,64-3,84 6,89. . Toto (6-1-11): 11,64 1,82-1,35-5,09 11,17. Oliko onnea Jalkapallo Ravit 22 Urheilu Sunnuntaina 25.2. . Lähtö 6, lv 2100 m: 1) Ridgehead Emilia/Antti Teivainen 18,8a, 2) Fairyland I.T. Yleisöä: 51 981. Lähtö 11, sh 2 100 m: 1) Feijo/Reino Sinjoi 33,8, 2) Piirron Mari 33,9 (416), 3) Suikun Jussi 36,0 (83), 4) K.T. Frank Lampard 0–1, 62. Goldmaker 19,8ax (999), poissa 8. 32 18 8 6 51– 31 62 Birmingham 31 18 5 8 45– 32 59 W Bromwich 34 17 8 9 47– 39 59 Watford . päivä Huom! piirin kalenterissa virheelliset päivät. . 400 m: 1) Magnus Aare Ruotsi 47,29, 2) Ignuns Sviklins Latvia 47,82, 3) Magnus Norberg Ruotsi 48,65, 4) Arbo Maisa Viro 48,91, 5) Jaakko Aaltonen Suomi 49,04, 6) Ari-Pekka Lattu Suomi 49,33. 10–0. Hansen Norja–Timo Pahkala Suomi pv. Kolkka väänsi nilkkansa perjantain harjoituksissa niin pahasti, että lepoa tulee vähintään viikko. Heidi Hannula varmisti pikamatkan kaksoisvoiton ajallaan 7,34. . 28 12 7 9 41– 36 43 Leicester . V75-raviveikkaus Oikea rivi: 1. . Tiedustelut: KP–V:n toimisto puh. Yleisöä: 21 086. Saksan Bundesliiga: Bayern München–FC Köln 1–1, Hertha–Unterhaching siirr., Freiburg–1860 München 0–3, Hampurin SV–Wolfsburg 3–2, Schalke–Borussia Dortmund 0–0. Mark Draper. 34 19 9 6 57– 33 66 Blackburn . 3–1. Alhaji Jeng Ruotsi jäi ilman tulosta. . Zeneli nosti pallon hallitusti yli KuPS:n maalivahdin. Sisäradalla toisena matkannut Rainbow Nugget täydensi totokolmikon. . Kaukalopalloliiga: Välierien 1. 34 10 8 16 34– 43 38 Wolves . Pronssifinaali, 2 140m, 1. lähtö: 14 Soska, poissa: 7 5. . IK Falkenin Simon Sundsten tuli pituudessa viidenneksi tuloksella 742. 28 5 8 15 26– 48 23 Bradford C . 60 m:n aj: 1) Hanna Korell Suomi 8,42, 2) Maria Eriksson Ruotsi 8,55, 3) Anna Saari Suomi 8,61, 4) Diana Randaviciene Liettua 8,76, 5) Mirjam Liimask Viro 8,78, 6) Ellinor Stuhrmann Ruotsi 8,91. 10–0 (4.44), Marko Isokoski Suomi–Petr Srchla Tshekki 3–2, Isokoski–Ala-Huikku ypv. Copacabana/Veijo Heiskanen hylätty. 4x200 m: 1) Ruotsi 1.36,36, 2) Baltian maat 1.39,34. Kun keulassa taivaltanut Myrskyn Tähti laukkasi loppusuoralle kaarruttaessa, jatkoi Pekka Hynysen suojatti selvästi ensimmäisenä maaliin. Tänään United kohtaa oman lohkonsa viimeisessä ottelussa Raumalla Pallo-Iirot. KuPS kaatoi Jaron harjoitusottelussa LONTOO/HELSINKI (STT) Jonatan Johansson teki kauden 11. . Argo Golberg Viro hylättiin. . John Hartson 2–2. 4-vuotiaat tammat, 2 140m, 1 palkinto 50 000 kruunua, 1) Callela Elegant/Jorma Kontio 17,8a. Parin minuutin päästä Räsäsen ohjauksen luultiin menevän maalin, mutta pallo osui tolppaan ja kimmahti siitä Matikaisen käsiin. Tuulennopea Ridgehead Emilia kesti suosikin paineet Tammadivisioonassa. Kuula: 1) Linda-Marie Mårtensson Ruotsi 16,41, 2) Helene Engman Ruotsi 15,53, 3) Eha Rünne Viro 14,65, 4) Niina Kelo Suomi 13,94 (kkk), 5) Riitta Pelli Suomi 13,70, 6) Liga Klavina Latvia 13,34. Kolmiloikka: 1) Sari Kulmala Suomi 13,14 (kkk), 2) Sanna Saarman Suomi 12,99, 3) Sara Brankell Ruotsi 12,87, 4) Virginija Petkeviciene Liettua 12,84, 5) Zivile Zebarauskaite Liettua 12,44, 6) Desiree Carlberg Ruotsi 12,11. Serge Bozonet Ranska–Juha Lappalainen pv. Lähtö 10, lv 1 600 m: 1) Pretty Vex/Kari Viisterä 20,0a, 2) Liidia 20,1a (53), 3) My Jexpress 20,2a (34), 4) Fine Valentine 20,2a (85), poissa 6,8,10. divisioonassa Stockport pelasi 2-2 tasapelin vieraskentällä Watfordia vastaan. Bundesliiga: Bor. Brannin puolustaja on pelannut ennen keskiviikon ottelua jo 40 A-maaottelua. V4-kerroin 678,22. . Toto (9-7-3): 6,39 1,65-1,521,22 16,25. Hänen edellään ovat enää olympiakkonen Adam Nelson, Venäjän uusi tulokas Pavel Tshumatshenko, espanjalainen Manuel Martinez, tshekki Miroslav Menc, eteläafrikkalainen junioreiden MEtyöntäjä Janus Robberts ja kaksinkertainen maailmanmestari John Godina. Kaikkiaan maajoukkuehyökkääjä on tehnyt tällä kaudella 14 maalia. Coventry–Charlton 2–2 (1–1) 10. Wissman, Engblom ja Golberg juoksivat B-erässä. Ilmoittautumiset 1 tunti ennen kisojen alkua. Isäntien maalit viimeistelivät Yrjö Happonen ja Janne Reinikainen Ottelu pelattiin Kuopion kuplassa hiekkakentällä, joten alustassa oli Jaron pelaajille hieman totuteltavaa. 60 m aj: 1) Philip Nossmy Ruotsi 7,76, 2) Jarno Jokihaara Suomi 7,82, 3) Stefan Heinås Ruotsi 7,93, 4) Joni Myllyntaus Suomi 8,00, 5) Tarmo Jallai Viro 8,02, 6) Rene Oruman Viro 8,12. . Toto (16-4-13): 35,40 6,36-7,902,36 345,64. 2.25. . ottelut: Bewe Sport–RC Lahti 7–3 (2–2, 1–1, 4–0), RB Oulu–Kikka-88 11–4 (5–0, 2–2, 4–2) Seuraavat ottelut: 25. Kotijoukkue meni johtoon reilun puolen tunnin jälkeen, kun Marjo Ikola nosti päällään Laura Kivistön keskityksen riman alle. divisioona W Bromwich – Portsmouth 2 – , Watford – Stockport 2 – 2 , Sheffield U – Crystal P 1 – , Preston – Sheffield W 2 – , Nottingham – Grimsby 3 – 1 , Norwich – Wolves 1 – , Gillingham – Fulham – 2 , Burnley – Huddersfield 1 – , Bolton – Blackburn 1 – 4 , Barnsley – Crewe 3 – . – Puhuimme jo etukäteen omistajan kanssa, että kuolemanpaikka sopii Passerille hyvin. Naisten pituushyppykilpailussa Johanna Halkoaho venytti kauden kotimaiseen kärkitulokseen 619, joka riitti lajivoittoon. 2001 s KESKIPOHJANMAA Urheilumuistio HUIKEA PLAY OFF KAMPPAILU HUIKEA PLAY OFF KAMPPAILU HUIKEA PLAY OFF KAMPPAILU Liput: 35 ja 20 mk Sunnuntaina 25.02. Johansson on Charltonin paras maalintekijä tällä kaudella. . 4x200 m: 1) Ruotsi 1.25,10, 2) Suomi 1.26,21 (kkk), 3) Baltian maat 1.26,90. SS:n Tarja Vesaluoma oli puolestaan kuudes 300 metrillä, aika 10.04,07. 10–0 (4.15). Ian Harte 1–1, 57. V4-kerroin 97,94. 32 14 6 12 34– 38 48 Wimbledon . palkinto 300 000 kruunua, 1) Good As Gold/Mats Rånlund 14,0a, ... . 85 kg: Ara Abrahamian Ruotsi–Tomi Rajamäki Suomi pv. 63 kg: Stig A. 26 13 6 7 47– 28 45 Sunderland . – Saimme sitä, mitä lähdimme hakemaan. Korkeus: 1) Stefan Holm Ruotsi 230, 2) Marko Aleksejev Viro 222, 3) Mika Polku Suomi 216, 4) Heikki Taneli Suomi 209, 5) Andreas Block Ruotsi 205, 6) Deividas Rinkevicius Liettua 205. Kuula: 1) Timo Aaltonen Suomi 20,27 (kkk), 2) Jimmy Nordin Ruotsi 19,39, 3) Conny Karlsson Suomi 19,37, 4) Kristian Pettersson Ruotsi 19,24, 5) Roland Mändla Viro 16,87, 6) Raigo Toompuu Viro 15,94. Ridgehead Emilia kiskaisi maalisuoralla selvän raon pääjoukkoon ja nappasi toisen V75-voittonsa tällä kaudella. Vielä ennen maaliskuun puolenvälin Sampo Cupia Jaro kohtaa harjoitusotteluissa Tampere Unitedin ja kotona Närpiön Kraftin. 800 m: 1) Rizak Dirshe Ruotsi 1.54,89, 2) Mindaugas Norbutas Liettua 1.55,23, 3) Mathias Björkqvist Suomi 1.55,80, 4) Göran Olofsson Ruotsi 1.56,35, 5) Vesa Kukkamo Suomi 1.56,56, 6) Priit Poldmaa Viro 1.56,82. Kuva: Lehtikuva/Arkisto KUOPIO (STT/KP) Antti Teivaisen ohjastama Passeri ja Jan Kauhasen Josef Dahlia puolustivat kotimaakuntansa mainetta V75-kierroksella Kuopion Sorsasalossa. Silver Baron/Jorma Kontio 17,0. . Dean Sturridge, 65. Veli-Erkki Paavolan Liptus kiri takamatkalta toiseksi ohi laukanneen Myrskyn Tähden. 94 kpl 4 oikein kerroin 2206,82. . Jaaralle tuplat Mauri Jaara oli raviveikkauskohteiden kaksoisvoittaja. . 28 11 8 9 38– 40 41 Chelsea . Unitedilla oli heti toisen jakson alussa mahdollisuus ratkaista ottelu, mutta Heidi Matinlassin pusku osui rimaan. Piirikunnalliset hiihdot Takaa-ajon 1. 34 24 6 4 72– 24 78 Bolton . . . Jugoslavialainen Mladen Milinkovic tulee Pietarsaareen vasta kauden jo alettua, kun oman maan sarja on päätöksessä. Yleisöä: 27 289. Middlesbrough–Southampton 0–1 (0–0) 49. Ridgehead Emilia V75-voittoon HELSINKI (STT) PSV Eindhovenin ja Suomen A-maajoukkueen hyökkääjä Joonas Kolkka joutuu jättämään ensi keskiviikon maaottelun Luxemburgia vastaan väliin. Toista kierrosta: 54 kg: Im Dae Won E-Korea–Tero Katajisto Suomi ypv. Naiset: Suomi 107, Ruotsi 100, Baltian maat 61. Malmö: Sweden Cup, 1. . Ajat olivat 7,31 ja 23,55. Lähdön suosikki EkaTyttö jätettiin neljänneksi. 28 12 8 8 32– 27 44 Ipswich . 6–0. lähtö: 7 Kaltt Capitain, poissa: 8 7. Lähtö 8, lv 2 100 m: 1) Good Leasing/Ari Moilanen 18,2a, 2) Bar Tribute 18,5a (128), 3) La Primavera 18,5a (414), 4) Bwt Bijou 18,5a (119), poissa 2,3. Charltonin ja Coventryn ottelu päättyi 2–2. . Josef Dahlian kovin vastustaja tuli myös iisalmelaisesta Kauhasen tallista, kun Simon Dahlia sijoittui toiseksi. 2. Hiihtotapa perinteinen. palkinto 50 000 kruunua, 1) Super Dust/Lars Lindberg 17,5, 2) V.G. Lähtö 9, sh 2 100 m: 1) Roleksi/Esa Holopainen 304a, 2) Vokkeluusi 30,5a (16), 3) Reisu-Juuso 30,6a (322), 4) Lino 30,6a (112). 32 9 6 17 31– 45 33 Stockport . Ajetaan sitten, kun hevonen on terveen ja pirteän oloinen, uransa ensimmäisen raviveikkausvoiton ajanut Jan Kauhanen kertoi. 27 3 7 17 17– 50 16 Englannin 1. TU:n Samsa Tuikka oli neljäs niin 60 kuin 200 metrillä ajoilla 6,82 ja 21,78. Tulosveto Perjantai 23. . 2. 69 kg: Ari Härkänen Suomi–Max Schwindt Saksa pv. Muutkin K-P:n edustajat selvisivät maaottelussa ihan mukavasti. . Muutaman kuukauden tauon jälkeen kolmannen kilpailunsa juossut ori kiri hieman yllättäen voittoon 2 600 metrin tasoituksessa. . Troikka: 5552,30.V4-kerroin 1 152,45. Kotilan lisäksi vain kaksi suomalaista on 1990ja 2000-luvun aikana juossut hallissa alle kahdeksan minuutin. Ruotsalainen, nuorten kaksinkertainen Euroopan mestari Christian Olsson laittoi Meriluodon tiukalle hyppäämällä 16,51. 126 kpl 4 oikein – kerroin 1 361,84. Parempi toki, että tuollaisia maaleja tulee nyt, eikä sitten enää kauden aikana, Paajanen totesi. . Ulkomaanavuista Andrei Borissov ja Wojciech Stryzkos liittyvät Jaroon maaliskuun alussa. Daniel Snellman, Rami Louke ja Tero Suominen parantelevat leikkausarpiaan. Newcastle–Manchester C 0–1 (0–0) 61. Lee Bowyer 1–2. Heli hyppäsi pituutta 602. Onneksi saimme tärkeän vieraspisteen, Johansson sanoi. Nokso-Koiviston upea maali lannisti samalla vieraat ja loppu oli pelailua lähinnä keskialueella. . Troikka: 174,55. . 7–4. 58 kg: Jarkko Ala-Huikku Suomi Håkan Nyblom Tanska ypv. 33 16 5 12 44– 41 53 Burnley . lähtö: 4 Passeri, poissa: 6, 7 2. 3 000 m: 1) Inga Juodeshkiene Liettua 9.34,45, 2) Zivile Balciunaite Liettua 9.37,74, 3) Heléne Willix Ruotsi 9.41,78, 4) Maria Söderström Suomi 9.41,87, 5) Flo Jonsson Ruotsi 9.51,73, 6) Tarja Vesaluoma Suomi 10.04,07. . Ihar Tshikin VVenäjä–Härkänen sv. Deon Burton rp. . Vetelin Urheilijat Kaustisen Pohjan-Veikot Lotto Alustava voitonjako: 7 oikein 3 kpl voitto-osuus 3 212 636 mk, 6+lisänumero oikein 68 119 mk, 6 oikein 5 765 mk, 5 oikein 181 mk, 4 oikein 48 mk. 32 9 7 16 31– 46 34 Crewe . . Katajiston niska loukkaantui, eikä suomalainen pysty jatkamaan turnausta. Yleisöä: 28 725. Hän kannusti ensin Rue De Noblen näyttävään kirivoittoon ennen Aki Antti-Roikon Lucky Legendiä ja Veli-Erkki Paavolan Fair Victoriaa. . Elina Ringa Latvia ja Margit Randver Viro jäivät ilman tulosta. palkinto 200 000 kruunua, 1) Als Lille John/Jim Frick 15,1a, 2) Sahara Shadow/Jörgen Sjunnesson (valmentaja/omistaja Tuomo Mäenpää) 15,1a. . Kotila juoksi alle 8 minuutin Suomalaisittain ilahduttavimpia suorituksia nähtiin miesten 3000 metrin juoksussa, kun viimekesäinen 5000 metrin Suomen mestari TU:n Marko Kotila kiri irtonaisesti voittajaksi, vaikka lähti kilpailuun ennakkoon toiseksi heikoimmalla tuloksella. 1 500 m: 1) Patrik Johansson Ruotsi 3.53,31, 2) Jari Matinlauri Suomi 3.53,66, 3) Juha Kukkamo Suomi 3.53,77, 4) Mattias Norling Ruotsi 3.54,23, 5) Darius Gruzdys Liettua 3.58,07, 6) Märtins Alksnis Latvia 4.01,12. kohde 2 Bolton–Blackburn 1–4 Lopullinen kerroin: 51,46 3 HIFK–Tappara 2–3 Alustava kerroin: 20,67 4 HPK–Lukko 4–1 Alustava kerroin: 20,28 5 Coventry–Charlton 2–2 Alustava kerroin: 11,89 Supertripla 2: Lahden MM-kisat, joukkuemäen kilpailu K 116 m Voittoyhdistelmä: 4 Saksa – 1 Suomi – 2 Itävalta Alustava kerroin: 6,30 Poissa: – Superkaksari 5: Lahden MM-kisat, yhdistetyn sprinttikilpailu (mäki K 116 m + hiihto 7,5 km) Voittajapari: 11 Baacke M–2 Lajunen S Alustava kerroin: 725,11 Poissa: 16 Päivän Pari 2: Koripallo, Kouvot–Pyrbasket 1.kilpailu: Kouvojen pisteet 2.kilpailu: Pyrbasketin pisteet Voittoyhdistelmä: 8 (101–105 pistettä)–2 (71–75 pistettä) Alustava kerroin: 286,62 Tapani Kuoppala PIETARSAARI (KP) FC United–PU-62 2-0 (1-0) FC United joutui yllättävän tiukalle naisten SM-hallisarjan ottelussa mikkeliläistä PU62:sta vastaan. lähtö: 9 Rue De Noble, poissa: 8 3. 30 7 6 17 29– 49 27 Johansson palasi tehokkaana UUMAJA (STT/KP) Ruotsi voitti yleisurheilun tämänvuotisen sisäratojen kolmimaaottelun Suomea ja Baltianmaiden yhdistettyä miesten joukkuetta vastaan selvästi pistein 120. 33 16 6 11 56– 47 54 Nottingham 33 16 5 12 43– 37 53 Sheffield U . Hän voitti kauden kotimaisella kärkiajalla ja omalla halliennätyksellään 7.59,67. Lähtö 1, lv 2 100 m: 1) Micro Spin L.G./Alpo Ojaluoto 20,5, 2) Spiderman 21,8 (169), 3) Rally Rosy 21,1 (81), 4) Whereque 21,3 (132), poissa 6. Ade Akinbiyi. Miesten ykköscup: SalPa–TPS 2–1. . Kotilan voittoaika painui alle kahdeksan minuutin. V4-kerroin 14,77. Matt Holland, 84. Oulu: Miesten halli SM: Pattijoki–Kempele 2–0 (4–0, 5–0), Oulu–Kajaani 2–0 (6–0, 9–1), Kankaanpää–Kempele 2–0 (1–0, 3–1), Pattijoki–Kajaani 2–0 (11–0, 4–0), Kajaani–Kempele 2–1 (3–5, 1–0, 1–0), Oulu–Kankaanpää 2–0 (6–1, 2–0). . 4–0. Luxemburg -ottelu olisi myös kiinnostanut todella paljon, Kolkka sanoi. Meriluoto voitti Suomen, Ruotsin sekä Baltian maiden yhdistetyn joukkueen kolmimaaottelun loikkakilpailun tuloksella 16,75. . Johanna Manninen voitti Uumajassa sekä 60 että 200 metriä. Richard Rufus 1–1, 46. 2. . 27 11 4 12 32– 38 37 Tottenham . . 10–0 (5.04). Seiväs: 1) Hanna-Mia Persson Ruotsi 401, 2) Kirsten Belin Ruotsi 393, 3) Teija Saari Suomi 385, 4) Anne Latvala Suomi 360. Vain Kaustisella hiihtävät väliaikalähdöllä n. Aaltonen voitti kuulantyönnön tuloksella 20,27. 2. 200 m: 1) Manninen 23,55, 2) Amundin 24,49, 3) Jenny Ljunggren Ruotsi 24,54, 4) Katja Salivaara Suomi 25,00, 5) Lingyte 25,22. Naisten maaottelussa Suomen voittoa ei vienyt edes vaihtokapulan putoaminen päätöslajissa 4x200 metrin viestinjuoksussa. Tämän kauden MM-tilastossa Aaltonen nousi kuulan voittotuloksellaan seitsemännelle sijalle. 76 kg: Marko Yli-Hannuksela Suomi–Avraan Tatidis Kreikka ypv. 58 kg: Marko Isokoski Suomi–Thomas Kathan Itävalta pv. 60 m: 1) Johanna Manninen Suomi 7,31, 2) Heidi Hannula Suomi 7,34, 3) Annika Amundin Ruotsi 7,41, 4) Lena Berntsson Ruotsi 7,63, 5) Edita Lingyte Liettua 7,74, 6) Rutti Luksepp Viro 7,76. Norberg, Maisa ja Aaltonen juoksivat B-erässä. . Englannin 1. 28 9 9 10 32– 36 36 West Ham . Muut suomalaispelaajat eivät olleet lauantaina valioliigassa tositoimisssa. Shefki Kuqi oli joukkueensa avauksessa. 28 8 7 13 30– 42 31 Derby . . V4: Vaihto 329 272 mk; oikea rivi 9-614-6, poissa I/8, II/8,9, III/7, IV/4. Pituus: 1) Johanna Halkoaho Suomi 619 (kkk), 2) Sara Brankell Ruotsi 603, 3) Heli Paloranta Suomi 602, 4) Ineta Radevica Latvia 588, 5) Sofie Andersson Ruotsi 585, 6) Zivile Zebarauskaite Liettua 576. lähto: 6 Ridgehead Emilia, poissa: 4 6. Toto (6-7-5): 8,50 2,18-1,95-2,56 13,90. Manch U . . . lähtö: 6 Josef Dahlia, poissa: 8, 9 4. . Nyt Kuopiosta irtosi jo kolmas peräkkäin ykkössija valtakunnan kovimmalta tasolta. . 27 12 6 9 29– 29 42 Charlton . Lampard 1–2. Isokoski loppuja Ala-Huikku pronssiotteluun Kolkka loukkasi nilkkansa Skotlannin valioliiga: Dundee–Rangers 0–1. Ori juoksi aluksi 36 kilpailua ilman voittoa. Algarve, Portugali: 16-vuotiaitten turnaus: Portugali–Suomi 2–0 (1–0), Espanja–Englanti 2–1. Jaron valmentaja Keijo Paananen oli tyytyväinen Savon reissun antiin, vaikka tappio tulikin hieman harmittavalla tavalla. Jaro on pelannut harjoituspelejään 22 miehen ringillä, johon kevään kuluessa liittyy vielä kuusi pelaajaa. kohteet 01 MSV Duisburg–FC Nürnberg 1 (3–2) 2,30 02 Leverkusen–En. Porvoolainen paransi toisen kerran viikon kuluessa kolmiloikan Suomen ennätystä. Kolmiloikka: 1) Johan Meriluoto Suomi 16,75 (SE), 2) Christian Olsson Ruotsi 16,51, 3) Conny Malm Ruotsi 15,78, 4) Arinijus Veiknys Liettua 15,68, 5) Antti Rintakoski Suomi 15,27, 6) Jaanus Uudmäe Viro 15,24. klo 18.30 Sarjat ja matkat: T/P 6 0,4 km, T/P 8 0,8 km, T/P 10-12 1,5 km, T/P 14-16 2 km. Myös sisäratojen Euroopan mestari Timo Aaltonen parantaa kilpailu kilpailulta. 28 7 10 11 28– 43 31 M´brough . 27 19 6 2 59– 17 63 Arsenal . . 200 m: 1) Inshakov 21,51, 2) Johan Wissman Ruotsi 21,59, 3) Jimisola Laursen Ruotsi 21,68, 4) Tuikka 21,78, 5) Thomas Engblom Suomi 22,05. . Lähtö 7, lv 2100 m: 1) Kaltt Capitain/Mauri Jaara 18,0a, 2) Island Fox 18,2a (86), 3) Lake's Queen 18,3a (211), 4) Le Baron 18,3a (79), poissa 8. Jonathan Johansson 1–2, 67. Kaukalopallo Pesäpallo Paini. Lähtö 5, sh 2 100 m: 1) Soska/Jyrki Tammimetsä 31,6, 2) Hetkaus 31,9 (306), 3) Kihin Uljas 32,5 (417), 4) Lehto-Vinski 32,8 (521), poissa 7. Toisen tolppansa Jaara suitsi Kaltt Capitainilla, joka hallitsi kisaa avauspuolikkaan jälkeen varmoin ottein. Korkeus: 1) Katja Vainikainen Suomi 187 (kkk), 2) Liga Klavina Latvia 187. Craig Bellamy 1–0, 22. Jarmo AlaHuikku lepäsi. . V4: Vaihto 272 368 mk; oikea rivi 106-11-13, poissa I/2,3, III/6,8,10, IV/8,16. – Harmittaa todella pahasti, sillä olisin ollut avauskokoonpanossa sunnuntain kärkiottelussa Feyenoordia vastaan. Toto (6-3-9): 4,49 1,78-3,821,56 42,64. Antti Teivaisen kärryilleen saanut Passeri oli vakuuttava, vaikka se juoksi toisella radalla ilman vetoapua. Pituus: 1) Peter Häggström Ruotsi 803, 2) Mattias Sunneborn Ruotsi 784, 3) Tommi Evilä Suomi 760, 4) Andrei Tolstik Latvia 744, 5) Simon Sundstén Suomi 742, 6) Arvydas Nazarovas Latvia 696. Suomen miehet kokosivat 94 pistettä ja Viron, Latvian sekä Liettuan yhdistetty joukkue 57 pistettä. Vetelin Puusaaressa tiistaina 27.2. palkinto 175 000 kruunua, 1) Human Behaviour/Erik Adielsson 15,8, ... kilpailupäivä: 54 kg: Tero Katajisto Suomi–Kim Holk Ruotsi pv. Josef Dahlian ura on viime vuosien aikana ollut katkonainen, mutta nyt näyttää jälleen paremmalta. . . . Simo Valakari toipuu nilkkavammastaan, Hannu Tihinen oli flussassa, Peter Enckelman Aston Villan vaihtopenkillä ja Liverpool keskittyy sunnuntain liigacupin finaaliin. Voitolla United takaa itselleen paikan talvisarjan loppuotteluun. United hallitsi pelillisesti avausjaksoa, mutta toisella puoliajalla PU-62 painosti ajoittain vahvasti eikä tasoitus ollut pariin otteeseen kaukana. . 26 10 8 8 48– 33 38 Southampton 27 10 8 9 32– 34 38 Newcastle . Lähtö 2, sh 2 100 m: 1) Passeri/Antti Teivainen 27,7, 2) Liptus 27,3x (26), 3) Myrskyn Tähti 28,3x (230), 4) EkaTyttö 28,1 (20), poissa 6,7. . Pauli 3–3. – Minulla oli erittäin hyvä tilanne tehdä jopa voittomaali, mutta en onnistunut. Osanottomaksu 20 mk. Fulham . Yleisöä: 20 469. . . – Jatkossakin mennään Josef Dahlian ehdoilla. Pysyimme liigajoukkueen kovassa tempossa hyvin mukana. Saksan 2. 33 15 8 10 37– 31 53 Preston . . Toto (137-1): 7,43 3,42-10,54-4,76 132,55. Toto (10-6-9): 1,83 1,20-2,314,73 7,92. 8611620. Yleisöä 1 087, pelivaihto 2 431 074 mk. Shaun Goater. . . Tukholma: Solvallan kultafinaali, 2 140m, 1. Leicester–Sunderland 2–0 (1–0) 30. maalinsa Englannin valioliigassa. Cottbus 2 (1–3) 7,70 03 Bolton–Blackburn 2 (1–4) 2,80 04 HIFK–Tappara 2 (2–3) 2,20 05 HPK–Lukko 1 (4–1) 1,70 06 Ilves–Pelicans 1 (4–2) 1,60 07 Kärpät–JYP 1 (6–1) 1,35 08 SaiPa–TPS 1 (3–1) 2,30 09 Ässät–Jokerit 2 (1–4) 1,55 10 Luleå–AIK 1 (4–2) 1,50 11 HV–71–Malmö 2 (2–4) 1,90 12 MoDo–Timrå 1 (4–2) 1,20 13 Färjestad–VFrölunda 1 (5–3) 1,65 14 Djurgården–Brynäs X (2–2) 4,25 15 Leksand–Björklöven 2 (2–4) 3,60 16 Leicester–Sunderland 1 (2–0) 1,95 17 Tottenham–Leeds 2 (1–2) 2,65 18 Newcastle–Manchester C 2 (0–1) 4,60 19 Ipswich–Everton 1 (2–0) 1,65 20 Middlesbrough–Southampton 2 (0–1) 3,60 21 Derby–Aston Villa 1 (1–0) 2,15 22 Bradford C–West Ham 2 (1–2) 2,05 23 Coventry–Charlton X (2–2) 2,60. RC Lahti–Bewe Sport. . 34 11 10 13 34– 39 43 Gillingham . V4-kerroin 164,37. . 33 9 12 12 42– 45 39 Barnsley
KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 25.2. 2001 23
Osaavaksi www-kirjoittajaksi 30.3. (OY) 17.4.–15.5. Ammunta Yleisurheilu Jalkapallo Gent, Belgia: Yleisurheilun hallikilpailut: Miehet: 60 m: 1) Tim Montgomery USA 6,53, 2) Deji Aliu Nigeria 6,54, 3) Greg Saddler USA 6,55. 1 000 m: 1) Noah Ngeny Kenia 2.17,26, 2) Mehdi Baala Ranska 2.17,36, 3) Rui Silva Portugali 2.17,36. Olympiakivääri 40 ls: 1) Manfred Kurzer Saksa 392, 2) Krister Holmberg Suomi 381, 3) Oleg Moldovan Moldova 380, 4) Pasi Wedman Suomi 378, 5) Vesa Saviahde Suomi 374, 6) Teppo Koskue Suomi 371. Maaliskuun alusta lähtien voi sosiaalihuollon asiakkaat soittaa ke-pe klo 12.30-14.00 numeroon 8289 418. 24 Sunnuntaina 25.2. Pätkätyö ja muut epätyypilliset erityistyösuhteet 23.3. VALTION ASUNTORAHASTON MYÖNTÄMÄT AVUSTUKSET: 1) Hissin rakentaminen ja korjaaminen liikuntaesteen poistamiseksi 2) Muun liikuntaesteen poistaminen – kulkuluiskien rakentaminen, kynnyskorkeuksien madaltaminen, askelmien poistaminen, oviaukkojen leventäminen, kaiteiden asentaminen ja muut vastaavat toimenpiteet – enintään 40 % hyväksytyistä kustannuksista 3) Laitosrakennuksen käyttötarkoituksen muuttaminen – sosiaalija terveydenhuoltoalan laitoksen muuttaminen erityisasunnoiksi 4) Palvelutilan toteuttaminen 5) Terveyshaitan poistaminen – myöntämisessä huomioidaan korjaustoimenpiteen laajuus, tarkoituksenmukaisuus sekä hakijaruokakunnan vaikea taloudellinen tilanne – kohteet, joissa terveyshaitan tai kosteusvaurion poistamisesta aiheutuvat kustannukset ovat pääsääntöisesti vähintään 50.000 markkaa – erityisestä syystä asuntorahasto voi hyväksyä jossain määrin pienempiäkin kustannuksia – myönnetään pääsääntöisesti kohteisiin, joiden osalta kunnan viranomainen (terveystarkastaja) on todennut terveyshaitan olemassaolon. Ranskan mestaruussarja: Troyes–Rennes 3–1. Saksan kertauskurssi 2 ov. Seiväs: 1) Rodion Gataullin Venäjä 570, 2) Romain Mesnil Ranska 560, 3) Adam Ptacek Tshekki 560. 2 viikkoa ennen (06) 8294 290, teija.myllymaki@chydenius.fi Himangan kunta VESILAITOS TIEDOTTAA 23.2. 400 m: 1) Jamie Baulch Britannia 46,74, 2) Ramon Clay USA 47,11, 3) Jiri Muzik Tshekki 47,54. Vertaisarviointikoulutus 21.–22.3. Hollannin mestaruussarja: Nijmegen–Sparta Rottrdam 0–3, Willem II Tilburg–Heerenveen 1–6. Paperilta verkkoon mikä muuttuu kirjoitustyössä. TÄYDENNYSKOULUTUS Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta sekä lastensuojelulaki 20.3. Benghazi: MM-karsinta, Afrikan lohko A: Libya–Togo 3–3 Sarjatilanne (3): Kamerun 9, Angola 6, Sambia 3 (2), Togo 1, Libya 1. Tiedustelut ja ilmoittautumiset n. Englannin 1. Tietotekniikan jatkokurssi ikääntyville 6.3.–3.4. Sosiaaliasiamiehen Kerstin Peltosen toimisto sijaitsee Kokkolan kaupungintalolla, 1-kerros, osoite: Kauppatori 1 PL 43, 67101 Kokkola. (06) 825 4102 tai 040 525 4128 Sähköposti: etunimi.sukunimi@cop.fi Kokkolan ja Kannuksen kaupunkien sekä Himangan, Kruunupyyn, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan (mahdollisesti myös Luodon) kuntien yhteinen SOSIAALIASIAMIES aloittaa toimintansa 1.3.2001 lähtien. Asiakastapaamiset on sovittava ajanvarauksella. (VY) 9.–31.3. Järjestämme koulutuksia myös asiakaskohtaisesti räätälöiden yrityksen/organisaation tarpeisiin. 200 m: 1) Patrick Van Balkom Hollanti 20,85, 2) Anthony Ferro Belgia 21,09, 3) Christophe Cheval Ranska 21,50. Asiakaspalvelua saa myös sähköpostiosoitteesta: sosiaaliasiamies@kokkola.fi Kokkola 23.2.2001 Sosiaaliasiamies vuoksi 28.2. Suhl: Kv. Saksan Bundesliiga: Leverkusen–Cottbus 1–3. 60 m:n aj: 1) Shaun Bownes E-Afrikka 7,52, 2) Robert Kronberg Ruotsi 7,62, 3) Stanislav Olijar Latvia 7,62. Tulospalkkaus yritykseen 6.3.2001, 600 mk Yhdessä enemmän 9.3.2001, 600 mk Henkilökohtainen myyntityö NLP:tä hyödyntäen 23.–24.3.2001, 800 mk Vakuuttava esittäminen 6.4.2001, 600 mk Ihmisten johtaminen 17.–18.4.2001, 800 mk Markkinointiviestinnän suunnittelu ja toteutus 20.–21.4.2001, 800 mk Mitä yrityksen tunnusluvut kertovat. Internetin jatkokurssi ikääntyville 10.4.–15.5. (LY) 8.–10.3. SOSIAALIASIAMIES * neuvoo asiakkaita sosiaalihuollon asiakaslain soveltamiseen liittyvissä asioissa ja avustaa muistutusten tekemisessä. Pituus: 1) Gregor Cankar Slovakia 794, 2) Aleksei Lukasevitsh Ukraina 787, 3) Bogdan Taurus Romania 772. 3.5.2001, 600 mk Vaikuttamisen taito 4.5.2001, 600 mk Yrityksen toiminnanohjausjärjestelmät 22.5.2001, 600 mk KERROMME MIELELLÄMME LISÄÄ! Kaija Pikkarainen puh. Bundesliiga: Duisburg–Nürnberg 3–2, Saarbrücken–Ulm 1–1. 2 mailia: 1) Hicham El Guerrouj Marokko 8.09,89, 2) Paul Bitok Kenia 8.20,55, 3) Said Berioui Marokko 8.21,16. Englanti 3 ov. divisioona perjantaina: Bolton–Blackburn 1–4. ilmoitettu veden jakelun keskeytystyö siirtyy pakkasen vuoksi 26.2. 2. (pakkasvaraus). 800 m: 1) Joao Pires Portugali 1.47,97, 2) Emmanuel Kemboi Kenia 1.48,44, 3) Paskal Owor Uganda 1.48,90. 23.2.2001 Himangan, Kruunupyyn, Kälviän, Perhon ja Toholammin kunnanhallitukset Kokkolan ja Kannuksen kaupunginhallitukset AVOIN YLIOPISTO-OPETUS Työja sosiaalioikeus 5 ov. Naiset: 60 m: 1) Petja Pendareva Bulgaria 7,12, 2) Mercy Nku Nigeria 7,17, 3) Susanthika Jayasinghe Sri Lanka 7,20.. (06) 825 4141 tai 040 525 4129 Maija Haulos puh. Lisätietoja ja hakulomakkeita saa kunnantai kaupunginvirastoista korjausavustusasioita hoitavilta henkilöiltä. 2001 s KESKIPOHJANMAA Kuulutukset Kuulutukset KORJAUSAVUSTUSTEN HAKEMINEN Vuonna 2001 myönnettäviä korjausavustuksia haettaessa noudatetaan yleistä valtakunnallista hakuaikaa, joka päättyy kuntien myönnettävien avustusten osalta 30.3.2001 ja asuntorahaston myönnettävien avustusten osalta 27.4.2001. (pakkasvaraus). KUNNAN MYÖNTÄMÄT AVUSTUKSET: 1) Vanhusväestön ja vammaisten asuntojen korjaaminen – sosiaalinen ja taloudellinen tarveharkinta (tulorajat) – enintään 40 % hyväksytyistä korjauskustannuksista – jos ruokakuntaan kuuluu rintamaveteraani, voidaan myöntää lisäksi 30 % veteraanilisä 2) Suunnitelmallisen korjaustoiminnan edistäminen – kuntoarvioja kuntotutkimuksiin sekä perusparannustoimenpiteiden suunnitteluun 3) Asunto-osakeyhtiöiden korjaustoimenpiteisiin Kokkolan Koivuhaan alueella. EU-projektien hallinnointi kaudella 2000–2006 19.3. 29.3. Laki lapsen elatuksesta ja elatusturvalaki 21.3. kilpailut. Tekninen toimisto Koulutus Koulutus Vingenkatu 18, Vingesgatan 67100 Kokkola, Karleby http://lokki.cop.fi/ TEHOKAS TAPA KARTUTTAA OMAA JA TYÖYHTEISÖN OSAAMISTA KURSSEJA JUURI SINULLE Liiketalouden osaamisyksikkö LOKKIn kursseilta saat uutta energiaa työhön ja työyhteisöön. * Tiedottaa ja toimii asiakkaan oikeuksien edistämiseksi ja toteuttamiseksi sekä seuraa asiakkaiden oikeuksien ja aseman kehitystä
Lasialan erikoisliike – Specialist i glasbranschen Kirveskuja 4, Mesilä 67100 Kokkola. 200 ja viennin osuus n. Asianajotoimisto Laakso & Mäkelä Torikatu 31 A, 67100 Kokkola AA Hannu Laakso AA Anne Mäkelä Puh. 8745 259 VT Ulla Pentti Sivuvastaanotto: Kaustinen AUTOMYYNTI KOKKOLA Indolantie 5, Kokkola 06-831 9977 0400-564 430, 0400-485 964 www.bilarikokkola.fi VOLVO S70 TDi 2.5 D 98 280 tkm, huoltok, ilmast. Lisätietoja antavat kirkkoherra Erkki Murtomäki, puh. (06) 831 2042 Kokkolan Lasi ja Tarvike Oy Kokkolan Lasi ja Tarvike Oy – PEILILIUKUOVET – SUIHKUSEINÄT – SISUSTUSPEILIT – KAIKKI LASITUSTYÖT – KOKOLASI SAUNANOVET Inspecta on puolueeton ja riippumaton palveluyritys, joka tuottaa teollisuuden ja kaupan tarpeisiin tarkastus-, testaus-, sertifiointi-, mittausja jalometallitarkastuspalveluita. (06) 8296 241 tai 050-5624 938. (06) 8296 217 tai 050-5624 936, sekä talousjohtaja Veikko Hillilä, puh. KWH Plast on KWH-yhtymään kuuluva yritys, joka kehittää, valmistaa ja markkinoi polyvinyylikloridi(PVC) ja polypropeenipohjaisia (PP) kalvoja toimistoja pakkaustekniseen käyttöön. 416 3342 www.moak.fi ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. ja ajanvar. Avoimet virat KIINNOSTAAKO MARKKINOINTI. ja ajanvar. Etsimme nyt tämän lehden levikkialueelle Vastaat oman alueesi asiakkaista ja tuloksesta. 87 205 tkm, 2 renkaat, keskusluk. Edellytämme, että Sinulla on myyntikokemusta tai kaupallinen peruskoulutus. 050 385 4813 Lähetä vapaamuotoinen hakemus palkkatoivomuksineen viimeistään 9.3.2001 mennessä osoitteella: Huber Testing Oy Vapaudentie 41 60100 Seinäjoki HUBER TESTING Myytävänä Myytävänä moottoriajoneuvoja Ostamme uudehkoja henkilöautoja Käteismaksu, tarvittaessa loppuvelan lunastus. Asiakkaitamme ovat teollisuuslaitokset ja energiayhtiöt. 0500 429 159 Raahe; Pentti Sorsa, puh. Osuuskunnantie 30, 00660 Helsinki E: leolonglife@leolonglife.fi Faksi: 09-754 29 80 LASIMESTARILTA MITTATILAUKSENA... Lähempiä tietoja toimesta antaa Business Controller Ulf-Erik Widd, puh. Karvinen Lassi ja Leevi KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 25.2. Liikevaihto on n. Kaupunkimme on Keski-Pohjanmaan kehittyvä maakuntakeskus, jolla on rikkaat kirkolliset perinteet. www.inspecta.fi Toimintamme laajetessa haemme palvelukseemme omaaloitteisia, asiakaspalvelusta kiinnostuneita ja matkustushaluisia henkilöitä Pietarsaaren ja Raahen konttoreihimme. Toivomme, että sinulla on aikaisempaa kokemusta vastaavista suunnittelutehtävistä. Lähetä vapaamuotoinen hakemus viikon sisällä, merkki:"myyntiedustaja". Täytämme viran 1.5.2001 tai sopimuksen mukaan. otto kahdesti kuukaudessa MTK-Keski-Pohjanmaan toimistossa Pitkänsillankatu 20 B, Kokkola, ajanvaraus p. Ostetaan Lakiasiaintoimistot Luettavaa aamusta iltaan.. (08) 420 475 Telefax (08) 425 818 PIETARSAARESSA: Asianajotoimisto Ch. Viran tehtävät tarkennetaan johtosäännöllä. ATK-kokemus ja kielitaito lasketaan hakijalle eduksi. (06) 822 0393 Telefax (06) 822 3865 e-mail: aimo-koivisto.suutari@lawoffice.inet.fi KOKKOLASSA: Asianajotoimisto Takala Oy Virastokatu 1 B 20 Ylivieska AA Tapani Takala AA Aila Kännö-Takala Puh. Etusijalla ovat hakijat, joilla on kokemusta teollisuuden NDT-tarkastuksista ja voimassa olevat EN 473 tason 2 pätevyydet RT-, PT-, MTja UT-menetelmissä tai joissakin edellämainituissa menetelmissä. A u t o m y y n t i JOHNSON R Maa-, vesija ympäristöoikeus, kaavoitus ja rakentaminen, lunastukset, ympäristölupaasiat, perintöja sopimusoikeus VT Katja Apaja Vast. (06) 723 5944 e-mail: etunimi.sukunimi@cheriksson.fi YLIVIESKASSA: Asianajotoimisto Pirkko Brax Virastokatu 7 A 3, Ylivieska AA Pirkko Brax Puh.(08) 410 331, (0400) 563 370 Telefax (08) 410 471 e-mail: asianajotoimisto.pirkko.brax@kolumbus.fi Kokkolan Oikeusaputoimisto Rantakatu 6, Pl 198 67101 Kokkola Puh. 2001 25 Palvelukseen halutaan Palveluhakemisto Asianajotoimistot Kirjalliset hakemukset palkkatoivomuksineen pyydämme lähettämään osoitteeseen: Oy KWH Plast Ab, PL 32, 68601 Pietarsaari 12.3.2001 mennessä. Menestyjät palkitaan kuukausittain bonuksella ja hyvällä palkalla. (06) 8234 500 Telefax (06) 8234 550 e-mail: kokkola.oikapu@om.fi etunimi.sukunimi@om.fi Asianajajat: Jari Lehtelä ja Riitta Korpijärvi Muut lakimiehet: VT Anne Ekstrand ja VT Ulla Pentti Kannuksen sivutoimisto Asematie 1, Pl 42 69101 Kannus Puh. Eriksson Isokatu 17, Pietarsaari AA Christer Eriksson AA Thomas Lillqvist AA Monika Avellan Puh. Sinun tulee kyetä itsenäisesti hallinnoimaan projekteja ja viemään ne päätökseen. Merkki: “IT-sovelluskehittäjä”. Edellisellä hakuajalla saapuneet hakemukset otetaan huomioon. sisäinen ja ulkoinen tiedottaminen, lehtija radiotyö). (06) 831 5083 Telefax (06) 8220 415 e-mail: asianajotoimisto@kaitaluoma.kpnet.com Asianajotoimisto Ch. Edellytämme kirkon ja seurakuntatyön tuntemusta, soveltuvaa,vähintään opistotasoista tutkintoa sekä hyvää perehtyneisyyttä tiedotusalalla (mm. Soita Jarmo 040 570 0807 tai Jari 0400 566 234. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. Vahvistamme organisaatiotamme ja haemme Haemme nuorekkaaseen suunnitteluryhmäämme Pietarsaareen S U U N N I T T E L I J A A Koulutukseltasi olet insinööri tai teknikko sähkötai automaatiotekniikan alalta. Yhteiselle kirkkoneuvostolle osoitetut hakemukset on jätettävä seurakuntayhtymän taloustoimistoon, os. 50 MEUR, henkilöstö n. Tarkempia tietoja yrityksestämme sekä tuotteistamme saat internet-sivultamme www.elkamo.fi. 13.900,Kokkolan seurakuntayhtymän TIEDOTTAJAN VIRAN hakuaikaa on jatkettu 15.3.2001 klo 15 saakka. (06) 868 0460 Telefax (06) 868 0464 e-mail: Asianajotoimisto@Sippola-Wargelin.inet.fi Asianajotoimisto Hannu Kaitaluoma Oy AA Hannu Kaitaluoma Isokatu 5, 67100 Kokkola Puh. (06) 768 6202 IT-sovelluskehittäjää jonka vastuualueena on vetää projekteja, joiden avulla kehitetään tulevaisuuden liiketoimintajärjestelmiä ja työrutiineita tavoitteena sähköinen kaupankäynti ja jakelu toimia myyntiorganisaation ns. Leo Longlife Oyj. Laita kuoreen merkintä “SUUNNITTELIJA”. Yhtymämme on kaksikielinen (asukasmäärä n. Business Intelligence -tukena internetin käytössä ja vastata KWH Plastin kotisivuista ja internet-palveluista onnistuaksesi näissä tehtävissä Sinulla on oltava muutaman vuoden kokemus myyntihallinnon IT-järjestelmistä hyvä internet-tuntemus sekä kokemusta sähköisistä yrityspalveluista ja kaupankäynnistä Sinulla tulee mielellään olla yliopistotai ammattikorkeakoulutasoinen tutkinto. 06-7245000 Lähetä lyhyt hakemuksesi viimeistään 09.03.2001 osoitteella: Oy ELKAMO Ab , PL 18, 68601 Pietarsaari. 32.000, joista suomenkielisten osuus 78 %). ym 159.000,CHRYSLER VOYAGER 2.4 SE 97 130 tkm, hk, 7 h tila-auto 159.000,OPEL VECTRA 1.7 TD 97 144 tkm, hk, ilmast, cd 99.800,VW PASSAT 1.9 TDi 11/96 268 tkm, hk, aluvant, vetok. Kuoreen merkintä “Tiedottaja”. (06) 831 0099 Telefax (06) 831 0095 kotisivu: http://personal.inet.fi/yritys/laakso.makela Asianajotoimisto Sippola & Wargelin Oy Isokatu 15A, Kokkola AA Osmo Sippola AA Ari Wargelin Puh. Kustaa Aadolfinkatu 16, 67100 Kokkola, 15.3.2001 klo 15 mennessä. Palkkaus pätevyydestä riippuen B02/R 22-27 (8.476-14.303 mk/kk). Tutustu myös meihin sivuillamme: www.leolonglife.fi MYYNTIEDUSTAJAA Leo Longlife Oyj on voimakkaasti kehittyvä ja vakavarainen yhtiö. Sinulta edellytetään ruotsin, suomen ja englannin kielen taitoa, saksa lasketaan eduksi. Eriksson Isokatu 11, 67100 Kokkola AA Christer Eriksson AA Thomas Lillqvist VT Monika Avellan Puh. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliittoja oikeuskansleri. Liiketoimintaryhmään kuuluu suomalainen emoyhtiö Oy KWH Plast Ab sekä myynti-yhtiöt Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa ja Englannissa. (06) 831 6295 e-mail: etunimi.sukunimi@cheriksson.fi Asianajotoimisto Aimo-Koivisto & Suutari Oy Isokatu 15 B, 67100 Kokkola AA Timo Aimo-Koivisto AA Tapio Suutari Puh. Puh. Sinun tulee olla vuorovaikutustaitoinen ja tiimityökykyinen ja pystyä työskentelemään järjestelmällisesti. 100 hengen tarkastusyhtiö. Kielitaitosi äidinkielen suomi / ruotsi lisäksi on englanti. 90 %. 95.000,OPEL ASTRA 1.6 16V Farmari 96 82 tkm, hk, Comfort-varustus 74.000,VW TRANSPORTER 1.6 TD 88 189 tkm, hyväkunt, pak.auto 22.000,VOLVO 740 GL 86 340 tkm, aluvant, vetok, hyvä 22.000,VOLVO 340 GL 4-ov. Oy ELKAMO Ab on sähkönjakelujärjestelmiä kehittävä, valmistava ja markkinoiva yritys. Pääset toteuttamaan projekteja alan johtavien tuotteiden avulla itsenäisesti ja yhdessä osaavan työryhmän kanssa. Lisätietoja antavat Jouko Pihlajamaa tai Hannu Teirikangas, puh. Tiedusteluihin vastaavat Pietarsaari; Juha Forssell, puh. Huber Testing Oy on Inspecta konserniin kuuluva n
Lapualainen Johanna Alavainio, porilainen Kaarina Anolin ja Veijo Aapasuo Tampereelta ovat kohtalotovereita, jotka yli viisi vuotta sitten tapasivat sopeutumiskursseilla ja ovat siitä saakka olleet ystäviä. Kahdeksanneksi sijoittunut Parker Bohn ylitti neljäntenä ammattilaisena kahden miljoonan dollarin rajan uran tienesteissä. Kaikki muuttuu. Turkin Pamukkale, Israelin Kuollut meri, Pekingin Kielletty kaupunki ja Tunisia. 4247090 12.50 Vuosisadan valokuvat. 63075 18.10 Kakkosen talvisää. Haastattelussa mm. Mukana katsaus päättyneen viikon osakekursseihin, rahastoihin ja korkoihin. 325922 22.15 Viikon sää. Käärmelaatikko, tuulimyllyn siiven kyydissä, autolla bussin läpi ja leijona hyppää yli. Hesperiasta. (Uutiset ottelun 1. 68534 17.00 Tv-uutiset. 2964903 22.20 Tulosruutu. Korppikotkan kolme viikkoa. 1090545 22.00 Kymmenen Uutiset. elokuva Vihreä maili. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Jyrki Aro (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 08.00 Tv-uutiset YLE24. Refereras i flerljud av Leif Lampenius och Jan-Olof Näs. Naisten 30 km vapaalla hiihtotavalla. 6839309 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen 26 Sunnuntaina 25.2. erätauolla noin klo 17.35) 52617651 18.35 Motor Forum. Silloin niitä yhdisti halu itsenäisyyteen ja vahva viha Neuvostoliittoa kohtaan. 2829767 08.50 Arttu Aavikko. Kesto 88 min. Englantilainen piirrossarja kertoo maailman meriä purjehtivalla saarella asuvista eläimistä. Osa 6/10. 2258274 10.00 MM-hiihdot 2001. Rahastoyhtiöstä. Talvikiertue päättyy virallisesti tähän turnaukseen. 894201 20.00 Kahdeksan uutiset. 8016552 09.00 MM-hiihdot 2001. Live-esiintyjinä Mel B, Mystikal ja Dane Bowers. Humoristinen ja romanttinen draamaelokuva. 1038 08.30 Veturi. Tarvitsevatko ne yhteistyötä. 3084212 11.20 Saldo – Kodin rahat. Osa 5/12: Voiko uskottomuuden antaa anteeksi. Vaikka hoidot ja ennusteet ovat parantuneet, niin edelleen kuolema vie ennenaikaisesti puolet syöpäpotilaista. Yhdysvalloissa rotukysymys on yhä arka asia. Roy Jones, 1990-luvun ylivoimaisin nyrkkeilijä puolustaa raskaan keskisarjan titteliään Chicagon kivinyrkkiä Derrick Harmonia vastaan. 334. 2001 s KESKIPOHJANMAA Auktorisoidut tilitoimistot Kiinteistöjä myydään 1.00 Siemens kodinkoneet Tarvaiselta, tottakai! Tietokoneet ja tarvikkeet Meiltä internet-liittymä 2 kk veloituksetta (ei sisällä puhelinmaksuja) SIEMENS WM 24000SN PESUKONE • Pesutulos B (= erittäin hyvä) • Energiansäästö B (= erittäin hyvä) • Linkous 1000 r/min. Pätevätkö perinteiset peukalosäännöt enää osakekaupassa. 8829651 12.25 TosiTV. 1847800 11.50 MM-hiihdot 2001. Osa 8/19. Se on mystinen nukahtamistauti, joka tappaa. 70922 10.00 Tv-uutiset YLE24. • Määräautomatiikka • Takuu 2 vuotta OVH. 4720941 19.00 Seitsemän Uutiset. 3972019 17.00 Dawson’s Creek. 66361 17.05 FST: Falkenswärdin mööpelit. 365380 09.25 Nakke Nakuttaja. 7836057 18.35 Pohjantähden alla: Syöpärinki. 1829699 23.00 Myöhäisuutiset. – Derrick Harmon. – tilaa yli 40 kanavaa lisää, vain 158,-/kk Kun tavallinen ei riitä Huom! 21 kpl ruotsinkielistä kanvaa VAIN 158 mk/kk OBS! Nästan alla kanaler på svenska. Artun ja Eetun jännittävät seikkailut Purkkalan kaupungissa jatkuvat. 1315090 09.35 Stiller. 851922 18.05 Poliisikoira Rex. 1155106 15.45 SM-liiga Hockey Night. Osa 26/60: Alastomat ja kuolleet. Maaliskuussa virolaiset järjestivät kansanäänestyksen itsenäisyydestä. Videoita esittelee Tea Khalifa. Osallistu ja vaikuta! Tuotanto: Funny-Films Oy. Koivuniemi kohensi vain hiukan Kurnikovalla jalka kipeä LONTOO (STT–REUTERS) Venäläisellä Anna Kurnikovalla on rasitusmurtuma vasemmassa jalassaan. 288011 19.50 Sunnuntairaportti. 4931106 19.25 Karpolla on asiaa. 1796496 19.55 Katkonen – Silmäys tuleviin ohjelmiin. Karen on hämmentynyt vauhdista, jolla hänen ja Leon suhde etenee. Farmariperheen rauhallinen elämä järkkyy pahoin, kun heidän poikansa kuolee 12-vuotiaan pikkuveljen ampumasta vahingonlaukauksesta. Veteraanien viimeinen kamppailu ihmisarvoisesta vanhuudesta alkaa, etulinjassa jälleen jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth. 5995361 12.35 Fashion TV. Miesten 50 km vapaalla hiihtotavalla ja K 90 joukkuemäki. 3562767 11.35 Ylen avoin yliopisto: Kasvava aikuinen. Voiton huuma hälvenee. 886767 18.30 Viittomakieliset uutiset. Oppaana Folke West. 610477 13.00 Beverly Hills, 90210. 91038 18.15 FST: TV-nytt. Teksti-tv s. F1 testit Barcelonassa, viimeiset säädöt ennen kauden kuumaa starttia. 2264477 11.20 Kuuskyt ja risat. Simon Taikateltta Jokeri -Pokeri Box :Huipputaikuri. Osa 9/39: Tunteiden paloa. Stereo 21651 18.40 Sohvanvaltaajat. Musiikkivideolla R. 5972800 16.00 Renessanssin aika. Kurnikova ei päässe pelaamaan Acapulcon ja Indiana Wellsin kisoihin.. Koivuniemi on mukana. Koivuniemi voitti viime vuonna arvoturnauksista Mastersin ja oli vuoden lopun tienestilistalla kymmenes. 548380 13.05 Rautavaara: On the Last Frontier. Suora lähetys. Selostus Bror-Erik Wallenius. Kaapeliongelmia. 11580309 08.00 Nyrkkeilyä:Roy Jones Jr v Derrick Harmon. Kuivuudesta kärsivään kansasilaiseen pikkukaupunkiin saapuva muukalainen esiintyy sateentekijänä ja onnistuu sulattamaan vannoutuneen vanhanpiian sydämen. Kreikka-Sveitsi-Bulgaria 1997. 72903 17.35 FST: Luovuuden lähteillä. Kaikki kolme Baltian maata itsenäistyivät vuonna 1991. 2221380 11.00 Tv-uutiset YLE24. 28729 11.05 Ylen avoin yliopisto: DDT – petollinen ystävä. Kirkkonummelaisen Leila Preisfreundin maailma kaatui yhtenä päivä muutama vuosi sitten, kun hänen miehensä Mischa tunnusti pitkäaikaisen uskottomuuden. Hän on päättänyt jäljittää 40-jalkaisen tappaja-anakondan.USA 1997. Tarjous on voimassa rajoitetun ajan. 306632 13.45 Sateentekijä. 474187 15.10 Pepsi Chart. 951361 19.10 Tulosruutu. 88632 20.45 Varustamo. Trilleri. 4709293 09.50 Huomenta Suomi. 1466380 10.30 Sunnuntain matkaopas. 888922 14.20 Simpsonit. Arttu Aavikko ratkoo arvoituksia ja Nooan saarella ovat tunteet pinnalla. Ilmetty Nakke. Puhumme suomea. USA 1956. Marissa tarttuu heti uusiin haasteisiin, sen sijaan Marty ja Corey kokeilevat onneaan Las Vegasissa. Vanessa Redgrave on Neiti Bentley, joka on rakastunut. – Yritin aamulla etsiä jotain, jotta olisin saanut isoja sarjoja, mutta kävi päinvastoin.Torstaina ja perjantaina keilasin vain kerran yli 228, eli kaadot karttoivat minua, lähes kaikkea mahdollista radoilla kokeillut Koivuniemi kertoi. 670 20.30 Tv-uutiset ja sää. Palava ihminen, sumopaini ja veneestä helikopteriin. Lopputulos merkitsi Koivuniemelle sitä, että kauden tienestilistalla hän on sijalla 10. 78748 10.05 Anna ystävämme. Ranskalainen piirrossarja. Älä unohda minua. 4339477 22.20 Pimeyden sydän (K). 661651 21.05 Wall Streetin pörssihait. Osa 1: Ruumiin ja sielun hyväksi. Lahti. Puolen tunnin speciaali Fashion Night -tapahtumasta Helsingin hot. 4670545 14.45 Caroline. 1804632 17.45 FST: Magneetti. 582835 18.00 Kuuden uutiset. Ilonan sunnuntaiveturissa tavataan tänään Simo Taikuri ja Museohiiret sekä kuullaan Nimipäivälaulu. Elokuvan valmistuminen vaikeutuu, kun ruumiita kasaantuu enemmän kuin valkokankaalla. 8512748 20.00 Kaken pesula. Kooste aamuyön nyrkkeilyottelusta Roy Jones Jr. Alkukilpailun voitti Jason Couch, joka tavoittele uransa yhdeksättä voittoa. Ota pensseli käteen ja kirjoita oma lapsuutesi uudestaan! Muistojen voimasta ja tulkinnasta puhuvat taidegraafikko Kuutti Lavonen, kuvataiteilija Maarit Mäkelä ja taidepedagogiikan professori Inkeri Sava. Työministeri hukkuu kansalaiskirjeisiin, mistä ihmiset kirjoittavat. Juontaa Minna O. Vieraana salkunhoitaja Petter Langenskiöld Seligson & Co. Auttaisiko EU. 6740800 09.35 Teletapit. 9673090 14.40 Vuosisadan valokuvat. Simon taikakortit ja ihmeelliset vähennyslaskut. Huuda, Murray, huuda. 8449019 23.10 Haku päällä. 12106 08.05 Avara luonto: Metsän eläimet. Capesiden herrasmiehet. 4941651 10.50 Maailmanmenoa: Laukkakisa ilman ratsastajia. 3543632 12.05 Molto piacere!: Kahvilaelämää ja hääjuhlia. 83583 19.05 Huvin vuoksi. Harri Paananen, Lola Odusoga, Jenni Ahola, Karita Tuomola, Helmut Lotti sekä tapahtumassa esiintynyt Janina Frostell. 806212 13.50 Frendit. Joka vuosi 20.000 suomalaista sairastuu syöpään. Mutta Italian lomarannalla voi tapahtua mitä vain. Afrikassa riehuu uusi epidemia, jonka arvellaan olevan yhtä vaarallinen kuin Aids. Kelly. 230361 14.50 Jyrki Countdown. Naisten 30 km vapaalla hiihtotavalla. Pässinkivekset ovat Turpeisen uraputken tiellä. 34137688 08.00 FST: Anatole. Kesto 95 min. Lukko Tappara. 89309 22.15 Urheilu-uutiset. 7903361 09.05 Nooan saari. Lahti. 7330038 23.35-00.17 Äärirajoilla. Yhdistääkö niitä enää mikään. Joidenkin mielestä kohtelu on huonompaa kuin kuolemaantuomittujen osastolla, jollaisesta kertoi mm. Stereo 371496 21.15 Via Baltica. Arizonassa on vankila, jonka johtaja kehuu koiransakin syövän paremmin kuin vangit. Avausmaksu 295,-. Kesto 92 min. Neuvostojoukot surmasivat itsenäisyyden puolesta mieltään osoittavia liettualaisia Vilnassa ja ampuivat ihmisjoukkoon Riian keskustassa. 3590,3590 ,Siemens kodinkoneet Tarvaiselta, tottakai! 2990 ,SIEMENS WT7200SN KUIVAUSRUMPU • Kuivaa pyykkiä suoraan koneesta kaappiin • Älykäs määräautomatiikka säästää energiaa ja aikaa pienillä kuivausmäärillä • Suuri täyttöluukku helppo täyttää ja käyttää Tietokoneet ja tarvikkeet CanoScan N640P VÄRISKANNERI • Erittäin helppokäyttöinen rinnakkaisliitäntäinen väriskanneri • Optinen tarkkuus 600 x 600 dpi Canon BJC-2100 VÄRITULOSTIN • Tarkkuus 720 x 360 dpi • Nopeus max 5 sivua/min • Rinnakkaisliitäntä sekä USB-liitäntä vakiona 695,495,Lara Croft Tomb Rider IVpeli* ja PrintStudio kaupan päälle! * 10 tasoa 6990 ,COMPAQ Pressario 5000 5WV235 700 Mhz TIETOKONEPAKETTI • 700 Mhz AMD Duron-prosessori • Vaihdettavat värikuoret • 64 Mt keskusmuisti • 10 GB kiintolevy • 40xCD-ROM • 8 Mt Vidia Vanta-näytönohjain • 17” näyttö • Modeemi • Monipuolinen esiasennettu suomenkielinen ohjelmistopaketti, mukana mm. Dokumenttia tekevä kuvausryhmä matkustaa Amazoniin tutkimaan legendaarisia Shirishama intiaaneja. Stereo. Viikonlopun ajankohtaiset ihmiset ja asiat suorassa lähetyksessä. 4700361 23.05 Terveisiä perheestä. erätauolla noin klo 16.40, Tulosruutu 2. 1814019 17.40 FST: ”K-merkitty”. Unelmieni gorilla. Yhdysvaltain PBA-kiertueen kilpailu (osanottajat yhdysvaltalaisia, jos ei muuta mainita): Tilanne sarjan 48/48 jälkeen: 1) Jason Couch 10 102 pistettä, 2) Chris Barnes 9 917, 3) Mike Aulby 9 704, 4) Doug Kent 9 632, 5) Pete Weber 9 617, ...24) Mika Koivuniemi Suomi 8 857. Perjantain 16 ottelusta suomalainen voitti seitsemän, mutta kun hän keilasi vain 197:n keskiarvolla, sijoitus ei kohentunut mihinkään. 346651 21.00 Anaconda. Ehtiikö kunniavelka maksuun. 4051477 22.45 Balkan Express. 7603477 20.15 Yllytyshullut. 94117816 18.00 Tv-uutiset. Ohjaus Maria Asikainen, tuotanto TV1 Lastenja nuortenohjelmat. 6076212 22.45 Ren & Stimpy. 747814 23.05 Urheilu-uutiset. Meiltä internet-liittymä 2 kk veloituksetta Korotonta ja kulutonta maksuaikaa toukokuun loppuun! THE VILLAGES, FLORIDA (STT) Ammattilaiskeilaaja Mika Koivuniemelle Yhdysvaltain talvikiertueen seitsemäs kilpailu ei paljon antanut. 2246496 00.20 Euronews. 4522922 01.45-05.00 GSM Yöshow: Juonnettu Chat. Juontajana Lasse Lehtinen. 4161458 12.35 Inside the British Isles: An Apprentice in Cornwall. Nakke Nakuttaja ystävineen uusissa seikkailuissa. 4292496 18.15 MM-hiihdot 2001. Suora lähetys jääkiekon SM-liigan ottelusta. Ditto tapaa isänsä. 2801038 08.35 Simon Taikateltta. 770038 11.30 60 minuuttia. Kesto 117 min. Mischa oli varma, että edessä on avioero. Koivuniemi oli eksyksissä pelitavan suhteen suurimman osan matsipeleistä, voitti kahdeksan ottelua 24:stä ja jäi 24:nneksi. 3211361 22.40-00.15 Stone Boy. Erilaisia aamuja.4055019 00.05-01.00 Silkkiä ja luoteja. Selostus Bror-Erik Wallenius ja Hannu-Pekka Hänninen. 58309 19.10 Määränpäänä rakkaus. 5957903 16.05 Pala omenaa. Pää pyörällä. – Viisi pääsi pudotuspeleihin. Kissanpentuaan epätoivoisesti etsivä gorilla aiheuttaa erityisesti Takulle lähes hengenlähdön, kun ilkiö pakottaa sen auttamaan itseään rikollisissa puuhissa. Kesto 86 min. Suomalainen pääsi Bowlinglehden kakkosviisikkoon. USA 1995. Tämänkertainen jakso: Makeaa mahan täydeltä. Couch on voittanut tänä vuotena alkukisan aiemmin jo kaksi kertaa, mutta hävinnyt loppuottelun molemmilla kerroilla. Listan sijat 10-1. 3289065 08.10 MTV-Akatemia. Ykkösviisikossa ovat Norm Duke, Walter Ray Williams, Chris Barnes, Ryan Shafer ja Parker Bohn, ja kakkosessa Jason Couch, Danny Wiseman, Robert Smith, Doug Kent sekä Koivuniemi. Koivuniemen menestys kiertueella on otettu näkyvästi huomioon viime vuoden tähdistöjoukkueiden valinnassa. 8901794 00.30-03.59 Uutisikkuna. Studiovieraina päätoimittaja Heikki Parkkonen, tiedottaja Mustafa Memisoglu ja Netti-Jenni. 595729 20.10 Urheilu-uutiset. 2992903 11.45 Joka kodin asuntomarkkinat. 5933274 08.55 Tv-uutiset YLE24. Aiheina myös eettinen sijoittaminen ja ulkomaan päivärahat. Nuorten ja naisten SM-ralli Kangasalla, Heinolan SM-rallin ennakkotunnelmia. 4166903 12.20 Pique-nique 2. Vamma pakottaa 19-vuotiaan tennistähden noin kuukaudeksi syrjään turnauksista. USA 1984. Työterveys tuuliajolla, painostavatko yritykset työterveysasemia vähentämään sairaslomia. Omasta arjestaan kertoo kolme potilasta, joiden syöpäsairauden tilastollinen ennuste on kohtalaisen hyvä. 69370423 04.00-07.00 Nyrkkeilyä: Roy Jones Jr. Saronella on kuitenkin oma motiivinsa, kun hän johdattaa ryhmän syvemmälle viidakkoon. 10 vuotta sitten Baltiassa lähti liikkeelle historian pyörä, jota Neuvostoliiton johto ei voinut enää pysäyttää. Maailman parhaat musiikkivideot äänestämässäsi järjestyksessä. 5865854 15.40 Clueless – Huolettomat. Kuusiosainen sarja renessanssin ajasta ja sen merkityksestä nyt alkaneen uuden vuosituhannen ajatusmaailmaan. Matkalla he tapaavat Paul Saronen, jonka asiantuntemus Shirishamoista tekee ryhmään suuren vaikutuksen. Lisäksi nyrkkeillään höyhensarjan WBA-liiton maailmanmestaruudesta. 151545 13.00 Kuukausi järvellä. Nyt pariskunnasta tuntuu, että vasta rehellisyys antoi heidän suhteelleen todellisen pohjan. Derrick Harmon. 6474274 09.00 Disneyn piirretyt: Tikun ja Takun pelastuspartio. Illan aikana esiteltiin tuoreinta hiusmuotia, Davidin alusasuja sekä In Wearin kevättä. Mc AFFEE-viruksentorjuntaohjelma Family-kanavapaketin tilaajalle nyt yli 20 huippukanavaa ja 20 digitaalista musiikkikanavaa, sekä lautasantenni omaksi ja digiboxi vuokralle yhteishintaan 158,-/kk. Esittelyssä espanjalaispankki BSCH. 6625274 20.00 Kova laki. Aamun päätteeksi nähdään taas Teletapit. 224038 21.30 Elämän suola. 735835 20.10 Vielä kerran. Toimittajat Leo Lehdistö ja Harriet Finne. Talvi huipentuu ensi viikolla Virginia Beachissä, jossa pelataan 32 pelaajan kutsuturnaus. 2538767 15.50 Tuhat vuotta, sata kirjaa. Naisten 30 km:n, miesten 50 km:n ja K 90 joukkuemäen palkintojen jako. Hilpeä road movie kreikkalaisista kaveruksista, jotka helpon rahan toivossa lähtevät keikalle Balkanin halki länteen. 58106 20.45 Urheiluruutu. Entä nyt. Hänen valittunsa on majuri Wilshaw, varakas herrasmies. 8300038 19.05 Haluatko miljonääriksi?. 251854 15.20 Kukkulan kuningas
2.05 Le temps d'un eclair. 18.05 Marsianernas planet. 16.00 Anslagstavlan. 12.45 P.S. Kotimainen ruokaohjelmasarja. 0.15 Watts-makasiini.0.45 Tennis: ATP-turnaus, Rotterdam, Hollanti. 23.00 Nyheterna och vädret. 13.00 Regionala sändningar. Hetkinenà mitäs täällä tapahtuu. 14.03 Leila ja Annukka. 10.00 Skid-VM i Lahtis. Sitten löytyi aine, joka tappoi kaikki taudit. Amerikkalainen draamasarja. 23.15 Le temps d'un eclair. Tauti on hoitamattomana tappava, mutta joissakin syöpälajeissa paranemisennuste on hoidossa jopa 75–85 prosenttia. 22.15 Packat & klart. Turpiinhan siinä pikkuisen tuli, mutta vastaus oli oikea. Seksiongelmat vaivaavat vähän jokaista, Melissaa ja Leetä, Garyä ja Susannah’aa sekä Nancya ja Elliottia. Hän lähtee liikkeelle fransiskaanimunkkien liikehdinnästä, 1200-luvun Alppien eteläpuolisista tapahtumista ja kirkkotaiteesta. 10.03 Radio Fnatt 10.30 Profilen. 1.30 Soir 3. 19.00 Aktuellt. 11.15 Kansanradio. 22.05 Todellisia tarinoita. Vai kertaako hän uskollisesti renessanssia kuvataiteen silmälasit päässään. 21.30 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 08.20 Äänikuvia luonnosta. Lenny Kravitz Egos & Icons -dokumentti. Ehkä tämä on tarkoituskin, eli poistaa syövän ympäriltä turha juhlavuus. Raha ei suoranaisesti tulvi vastaan, mutta mielenkiintoiset ihmiset kylläkin. 16.10 Sunburn. 00.00 Uutiset ja sää. Radiomafia 94,0 ja 96,1 MHz 07.00 Uutiset ja sää. 16.30 Vinna eller försvinna. 5.30 Journal des Journaux. 17.03 Hiihdon MM-kilpailut: normaalimäen joukkuekilpailu. Kokonaisia kaupunkeja upotettiin jauheeseen. Vuonna 1991 kesken Perianlahden sodan ja Moskovan sisäisen valtataistelun Vilnassa, Riikassa ja Tallinnassa huomattiin historiallinen hetki: nyt tai ei koskaan CCCP-napanuora poikki ja sassiin. Greg tietää löytäneensä elämälleen tarkoituksen, mutta Dharma ei jaksa uskoa ihmeisiin. IAAFn hallikisat, Lievin, Ranska. 08.00 Uutiset ja sää. Suora. 11.03 Hiihdon MM-kilpailut: naisten 30 km (v). 15.15 Question pour un Champion. 11.30 Genies en herbe. 08.30 Maatalousradio. Ainakin pohjalainen Alavainio on säilyttänyt väliin kipakkasorttisenkin huumorinsa, mutta suru ei ole puserossa muillakaan. 11.30 Yhdistetty: Lahden MM. 22.05 Satumaa. 01.00 Yölinja/Uutiset tasatunnein. 19.20 Aftonandakt 19.27 Musik. 20.03 Urheiluradio. 15.00 IT.nu 16.00 Nyheter. Amerikkalainen nuorisodraama. 4-miehiskelkat, 1. 14.00 Speak Easy. 16.03 X-Sporten med VM på skidor. 15.03 Alivaltiosihteeri. kierros. Tuotanto: Paramount Pictures,. K90 joukkuemäki. Suomen perusteellisin peliohjelma. 09.00 STT:n uutiset ja sää. 16.00 Uutiset ja sää. 08.45 Radioteatteri esittää: Pontius Pilatuksen kirjeet. Suora. 20.00 Tonic. 09.00 Aktuellt. 13.00 Musiikkia tauottomasti aamuun saakka. 23.50 Parasit-TV. 18.00 Aktuellt. Eurosport 9.00 Hiihto: Lahden MM. 555 (117 min) TV1 klo 13.45 Jennifer ja iso käärme Anacondassa (1997) kirkuva jättiläiskäärme vainoaa Amazonille saapunutta tutkimusretkikuntaa. Kaarina Suonperä ja hyvät tavat 13.45. 8.05 Les Zaps. 17.30 Paljastuksia. Michael Stipe. 24.00 Urheilu-uutiset. Huomentaàmitäs täällä tapahtuu. 20.20 Naisten ilta 0203-17600 jatkuu. 12.55 Löpsedeln. Dokumentti ei paljasta mitään uutta, mutta kertoo vanhan tarinan hyvin. 18.00 Johannes 1:1 19.00 Rock and Akt. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 2.15–2.30 Urheilu-uutiset. 20.00 Uutiset. Ei edes hänen huomautuksensa renessanssista keskiajan kulttuurin kulminaationa ole omaperäinen. Burt Lancaster esittää helppoheikkiä, joka lupailee vettä kuivuuden koettelemalle kansasilaiskaupungille ja lempeä reippaalle vanhallepiialle Katharine Hepburnille. 11.15 Un clic pour un clip. 13.00 Nanna Ripattila Uutiset tasatunnein. 17.15 Löpsedeln. Queer TVn rooli kaapinovien narahdusprosessissa. 22.00 Radio Hottentott. 23.20 Ekg. 2.00 TV5 Infos. 14.00 Nyheter. Amerikkalainen fantasiasarja. Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 25.2. 18.30 Lokal TV. Amerikkalainen saippuadokumenttisarja. 19.30 Nyheterna. Sitten kävi niin kuin kävi. 23.30 Queer TV (K). Viheriöiden kutsu. 20.55 Urheiluradio. On kauheaa katsoa, kun nauravat lapset kylpevät ddt:ssä ikionnellisina. Stavros ja Fotis ovat Odysseuksen jälkeläisiä, jotka löytävät rähjäisellä reissulla ainakin jotakin itsestään. 09.00 Sami Sirkiä Uutiset tasatunnein. 07.53 Herää Suomi! jatkuu. 9.30 I Mumindalen. 5555 (95 min, E) TV1 klo 22.45 Englantilaiset turistimaisemissa Kuukausi järvellä (A Month by the Lake, 1995) ei ole mikään omaperäisyyden huippu, mutta juuri nyt sitä katsoo harvinaisen mielikseen. 17.20 Evert Taube – konstnären och människan. 17.30 Tipsbingo. Sano se sydneyksi ja tule ristiinpukeutujan matkaan gay-vyöhykkeelle Oxford Streetille! Q-seum kertoo huulipunalesbo Helena Rubinsteinin kauneudenjanosta. 17.55 Keno. Ohjaaja Goritsas kypsyttää kaksikkoaan hiljaisella tulella, mikä elokuvan kannalta on vain eduksi. 10.00 Ruukin seurakunnan jumalanpalvelus. Ihmepulverin voittokulku alkoi toisesta maailmansodasta, kun malaria tappoi enemmän amerikkalaissotilaita kuin vihollisen aseet. 12.30 Carte Postale Gourmande. 13.00 Making the Video: Destiny's Child. 8.00 TV5 Infos. 1.50 Världens värsta skilsmässor. 15.15 Tre Kronor. 17.00 Uutiset. 13.00 STT:n uutiset ja sää. Eläinkokeet ja AIDS: pitäisikö HIV-rokotteet testata mieluummin poliitikoilla ja journalisteilla kuin eläimillä. 12.55 Urheiluradio/ Hiihdon MM-kilpailut: miesten 50 km (v). Tasaisen arvattavasti eteenpäin luikertava tarinakin on ikävä kyllä kuin jonkin matelijan kirjoittama. Viljelijöiden sadot moninkertaistuivat, kun ddt tappoi tuholaiset ja heinäsirkat. 9.01 På teatern. 18.55 Urheiluradio/Jääkiekkoa. Renessanssi, joka alkuperältään tarkoittaa elpymistä ja uudelleensyntymistä, ei ole mikään äkkinäinen käännekohta ihmiskunnan historiassa. Balkan Express kuvaa madaltuvien rajojen Eurooppaa, mutta syvemmällä jylläävät ikuisemmat voimat. 23.03 Fritt fram 00.00 Musik. 18.50 Merisää. 19.15 Star trek: Voyager 4. Toisin kävi. 20.00 Ur Radioverkstaden: Tystnaden i Phnom Penh 21.00 Aktuellt. Menneen maailman idyllin taustalla kumahtelevat synkemmät äänet, Hitlerin ja kumppaneiden vahvistuva marssinjyske. 19.15 Söndagsöppet. 20.00 So 90's. Renessanssin tarkastelu pelkästään taidehistoriallisin painotuksin jää perin kapeaksi. 15.30 The Lick Weekend. 12.45 Merisää. Tien päällä 17.15. Liittoutuneiden riemu oli valtava, kun sama lentokone pommitti japanilaiset ja suihkutti kuoliaaksi Japanin moskiitot. 10.00 Drömträffen. 10.30 Bytesize. 17.00 Vinnare: V5. 15.30 Radio Ilona. 13.00 TV5 Infos. 19.01 Kulleby sjukhus. 22.00 Uutiset ja sää. 23.15 Mördande vänskap, forts. varhaisrenessanssin nimet nousevat tässäkin ohjelmassa esiin. 18.00 Uutiset. 14.03 X-Sporten med VM på skidor. 17.00 Journal TV5. 15.00–16.00 TV-universitetet. 18.05 Kiosque. 19.00 Alppihiihto: Miesten maailmancupia, Snowbasin, USA. Mukana uutuuksia, vinkkejä ja kilpailuja sekä paljon uusia jekkuja. 23.00 Uutiset. 09.00 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 0.20–1.20 Musikbyrån. 18.00 Rattikelkkailu: Maailmancupia, Park City, USA. 15.55 Urheiluradio/Hiihdon MM-kilpailut: normaalimäen joukkuekilpailu. 08.00 Aktuellt. Lapuan kaupungintalon keittäjä Johanna Alavainio, nykyään työtön mutta kutimien, kissojen ja lastenlasten kanssa viihtyvä porilainen Kaarina Anolin sekä pelastustoiminnan järjestötyöstä osa-aikaeläkkeellä oleva tamperelainen Veijo Aapasuo tapaavat Turun Meri-Karinassa pidettävällä syöpäpotilaiden valmennuskurssilla. 12.30 Lunchmusik. 10.00 Aktuellt med väderrapport. Tosin tätä samaa toivon ja rakkauden kaihoa on puserrettu Suomessa vieläkin vakuuttavammin – Waltarin ja Vaalan draamassa Gabriel, tule takaisin. 20.20 Naisten ilta 0203-17600 jatkuu. 17.00 Dokument Utifrån: Det radioaktiva kriget. 21.03 Naisten ilta 020317600 jatkuu. 17.30 Päivän peili ja sää. Sodan jälkeen suihkutettiin julkinen terveydenhuolto kautta maailman. Suora. 19.00 Nyheter från FNB. 4.00–4.05 Nationalsången. Tanskalaisdokumentissa ääneen pääsevät laajasti sekä ddt:n kehittelijät että kriitikot. 00.05 Satumaa. 23.00 Journal TV5. 07.53 Herää Suomi! jatkuu. 17.45 Urheiluradio/Hiihdon MM-kilpailut: normaalimäen joukkuekilpailu/Jääkiekkoa. 01.00 Yölinja/Uutiset tasatunnein. 16.00 Mäkihyppy: Lahden MM. 19.55 Urheiluradio. Ruotsin tv 2 8.55 Skid-VM i Lahtis. 4-miehiskelkat, 2. 16.00 Uutiset ja sää. Sen ovat monet muutkin taiteenja kulttuurin tutkijat jo todenneet. 11.00 Uutiset. 23.00 Jazzradio. 17.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla, 18.00 Ortodoksinen ehtoopalvelus Jyväskylästä. Kahden omillaan jo pitkään pärjänneen ihmisen rakkaus ei kuitenkaan ihan vaivattomasti lutviudu. 23.35 Stop! 0.05–1.05 Dokumentären: Mordet på en tidning. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 Pop i pyjamasen. 22.00 Biorythm: Beck. 13.35 Sundgren & Wiklund. 23.30 Rapport. 21.30 Journal France 2. Baltian maissa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa kysymykseen – liityttekö Neuvostoliittoon vai liitetäänkö teidät – vastattiin da, kyllä. Toivottavasti jatkoosat pystyvät tuomaan luvattua tuoreutta. 15.30 Hiihto: Lahden MM. 20.30 Rapport. 0108-06000.Cafe Nova 11-12. 19.55 Urheiluradio. 22.20 Agenda. 08.20 Äänikuvia luonnosta. 19.30 Fanatic: Missy Elliott/Wyclef. Suora. Puhelinkoppi 10-11, puh. 11.00–11.45 Livnära. 07.00 Uutiset ja sää. 09.00 STT:n uutiset ja sää. 19.00 Bolibompa. 07.02 Herää Suomi! jatkuu. 21.00 Sporten. Väki vähenee ja pidot paranee – ainakin siis saaliinhimoisen luontokappaleen näkökulmasta. 20.00 Hiss. 17.00 Tosielämää Seattle. 2.00 Sunday Night Music Mix. 555 (93 min, E) MTV3 klo 22.40 Pekka Eronen Reissun päällä. Ikävä kyllä, ainakin ensimmäisen jakson peruteella hän pitäytyy kaikkein tutuimmissa lähtöasetelmista. 18.47 Taisto ja Irmeli. 10.03 Hiihdon MM-kilpailut: naisten 30 km (v). 8.50 Nicke & Mojje. Musiikkia. 21.00 Uutiset. 09.50 Melodiradion. 2.45 CBS 60 minutes. 21.00 UrheiluTV 5 6.00 TV5 Infos. Miksi – vanha autenttinen filmi kertoo enemmän kuin tuhat saarnaa. 1.00 Journal Suisse. 23.00 Groove Bag. 07.00 Uutiset ja sää. 13.05 Gudstjänst 14.00 Aktuellt. 17.00 Aktuellt med väderrapport. 08.05 Radioteatteri esittää: Kantolan perhe. 17.30 Sjung min själ. 22.05 Satumaa. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. 21.03 Naisten ilta 020317600 jatkuu. 17.00 Kimmo Vehviläinen Uutiset tasatunnein. Illan Via Baltica-teemailta sortuu jaaritteluun. 10.03 Hiihdon MM-kilpailut: naisten 30 km (v). 15.00 Journal TV5. Miesten 50km, v. 16.05 Kamera: Farfar och revolten. 08.05 Radioteatteri esittää: Kantolan perhe. 11.15 Lilla Sportspegeln. 12.05 Va savoir. 3.30 Telecinema. 18.30 Livskraft. 21.50 Merisää. 4.00 TV5 Infos. 18.50 Joonas ja Puttonen. 21.00 En fot i graven. 21.30 Carola i Sydafrika. Hoidon aikaistumisesta ja hoitomenetelmien parantumisesta huolimatta kaikki eivät palaudu terveiksi. 06.30 Morgonkonsert. 06.02 Herää Suomi! jatkuu. Hyökyaalto. 7.00 Journal TV5. 15.00 Uutiset. 15.00 Diary of Jay: Z. Donatello, Brunelleschi, Giotto ja muun ns. Muutoksen aika. 12.00 Nyheter. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 00.10 Nattklassiskt. 08.55 Radio Ylen Ykkösessä tänään. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.00 Morgonstämning. Mutta ilo on pakko ymmärtää. 14.00 TV5 Infos. 21.00 Kolkyt ja risat. Music tv 7.00 Kickstart. 14.00 Ghost Stories. 5555 (92 min, E) Nelonen klo 13.00 Sadetta ja rakkautta Toivo on ikuisen käypä kauppatavara. Edward Fox tyylittelee taidolla ja Uma Thurman tiivistää tunnelmia viehkona lastenhoitajana. Ainakin minä siirryn mieluusti hetkeksi laskiaispakkasista Como-järven kesään. 07.20 Naturens under: De vises sten. 16.00 Aktuellt med väderrapport. 21.00 Radio Novan yö Uutiset tasatunnein. 21.45 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 15.45 Asi vivimos – olika sidor av livet i Spanien. Ensin kuolivat linnut kuolivat ja sitten ilmeni, että ddt etenee ravintoketjussa linkki linkiltä, hyvin tuhoisasti. 9.30 A toi l'actu@. 12.00 Musiikin ykköstuotantoa. 0.10 Sen kväll med Luuk. 13.55 Dolda kameran. 21.10 Kvällskonsert. BBC.n tuottama sunnuntai-iltapäivien kulttuurisarja on kuusiosainen Renessanssi, johon katsojia johdattaa taidekriitikko Andrew Graham-Dixon. 19.30 Pikkukaupungin tytöt. 12.45 Merisää. 09.10 Reflektion. QT-onlinessa aiheena mm. 17.30 Telecinema. kierros. 14.30 Under ytan. 23.06 Novosti po-russki. 15.30 I Dur och moll. Sotainvalidin poikana olen ylpeä suomalaisista, jotka uskalsivat sanoa Suurelle ja Mahtavalle njet, ei, jo 1939 ja ryösiä sen jälkeen pystykorvan kanssa poteroon torjumaan passittomia tulijoita. 10.00 Uutiset ja sää. 12.55 Urheiluradio/ Hiihdon MM-kilpailut: miesten 50 km (v). 15.55 Urheiluradio/Hiihdon MM-kilpailut: normaalimäen joukkuekilpailu. 22.00 Aktuellt. 16.00 The Late Lick Special. Ilta pilalla. 13.30 The Lick Weekend. 13.00 STT:n uutiset ja sää. Alkuhuumaan osallistuneen tutkijan loppulause sopisi huoneentauluksi tähän kehitysuskoiseen aikaan. 17.00 Uutiset. Aapasuon sanoilla ’’kuolleisuus tässä kylässä on yks’ nokkoo kohti’’, eli kukaan ei jää tänne. 14.55 Saturday Night Live. 16.05 Herraseurassa Seija Wallius. Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 9.25 Raamattu kannesta kanteen 10.00 Jumalanpalvelus Alajärven kirkosta 11.00 Hengellisen musiikin toivekonsertti puh.0700-98300 (30 mk puhelu + pvm) 18.30 Tietokilpailu Uusimaa vastaan Välisuomi 19.30Pyhis. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz Syöpään sairastuu Suomessa vuosittain yli 20 000 ihmistä ja siihen kuolee lähes puolet määrästä eli vajaat 10 000. 13.10 Kulttuurikahvila. 19.10 Naisten ilta 0203-17600. 12.03 X-Sporten med VM på skidor. Väitettään selventääkseen hän kirjoitti ja ohjasi elokuvan Balkan Express (Balkanisatér, 1997), jossa yritys on edetä sanoista tekoihin. Haastattelussa Paradise Lost. 12.00 Uutiset ja sää. Jatkuvasti torailevat kaverukset astuvat röttelöön Pösöön ja ottavat suunnan luoteeseen, jossa olisi tarkoitus pistää sujuvasti rahoiksi. Mukana mm. Tietoisuus elämän rajallisuudesta johtaa arvostamaan pienten hetkien lisäksi toisia ihmisiä, Aapasuo toteaa. 11.55 Urheiluradio/Hiihdon MM-kilpailut: miesten 50 km (v). eläinaktivisteja, PETAn väkeä [People for the Ethical Treatment of Animals] ja biolääketieteen edustajia. 16.05 Hiihdon MM-kilpailut: normaalimäen joukkuekilpailu/Urheiluradio/Jääkiekkoa. 07.50 Merisää. 1.00 Three. 18.00 TV5 Infos. On ironista, että silloinkin kehityskriitikoita uhkailtiin paluulla keskiajalle. 23.03 News in English. 20.15 Rattikelkkailu: Maailmancupia, Park City, USA. Parit. 16.35 Tilt!. Toisaalta itsekukin on ottanut omankin lähtönsä huomioon. Se on pitkäaikaisen yhteiskuntakehityksen vaihe, joka näyttäytyy kulloisenkin tarkastelukulman mukaisesti eri asioita painottaen. Sveitsiläiskeksijä Paul Müller palkittiin Nobelilla. 20.00 Uutiset. Kehitysmaissa ddt:tä käytetään yhä. 12.00 Jyrki+. 23.00 Uutiset. 06.02 Herää Suomi! jatkuu. 08.00 Uutiset ja sää. 22.00 Aktuellt. Yli kolmekymppiset Stavros (Gerassimos Skiadaressis) ja Fotis (Stelios Mainas) ovat ehtineet kypsytellä keski-iän kriisiään jo siihen mittaan, että mieli tekee ottaa hatkat. Tv 4 Nordisk 8.00 Teletubbies. 22.15 Regionala nyheter. 19.15 Vivement Dimanche. 17.30 Päivän peili ja sää. Loppuottelu. 20.00 En ängels tålamod. 19.55 Vädret. 19.00 Journal TV5. 14.00 Uutiset ja sää. 15.00 Ooppera. Ruotsin tv 1 9.00 MorgonBolibompa. Batesin romaaniin pohjautuvassa brittidraamassa vuoden 1937 Italiassa lomaileva keski-ikäinen neiti Bentley kokee sydänten sympatiaa ikätoverin, majuri Whitleyn kanssa. 18.00 US Top 20. 18.55 Urheiluradio/Jääkiekkoa. Ddt:n piti olla ihmisen liittolainen taistelussa kontrolloimatonta luontoa vastaan. 17.00 Hit List UK. 14.00 Uutiset. 12.35 Singel. 21.03 Sportradion. 16.00 Uutiset ja sää. 09.03 Löpsedeln. Suora. 12.03 Gänget. 9.00 Journal Radio-Canada. 21.00 Uutiset. Amerikkalainen komediasarja. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 05.30 Herää Suomi! 06.00 Uutiset ja sää. 23.06 Novosti po-russki. Ohjaaja John Irvin herkuttelee Comon klassisilla turistimaisemilla ja antaa pätevien näyttelijöiden loistaa. Juontajana Jaana Pelkonen. 11.03 Hiihdon MM-kilpailut: naisten 30 km (v). 11.00 Journal TV5. Tuotanto: Bravo/Kanada. 21.15 Athletics: Energizer Euro -sarjaa. 22.00 Uutiset ja sää. 09.55 Paavolan kirkon kellot kutsuvat. 16.05 Hiihdon MM-kilpailut: normaalimäen joukkuekilpailu/Urheiluradio/Jääkiekkoa. Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 05.30 Herää Suomi! 06.00 Uutiset ja sää. 555 TV1 klo 11.05 Merja Määttänen Stavros ja Fotis onnea etsimässä Sotiris Goritsasin mukaan yhteinen nykykreikkalainen unelma on ”tienata hikoilematta”. Glenn Close ja Robert Duvall ovat surun musertamia vanhempia, jotka jättävät poikansa (Jason Presson) pärjäilemään yksikseen. 07.02 Herää Suomi! jatkuu. Mukana pelkäävät myös Eric Stoltz, Jon Voight ja Ice Cube – mikäli se nyt jotakuta kiinnostaa. Kuva kansanluonteesta kehittyy kuin varkain. 20.00 Piloillaan. 11.55 Skid-VM i Lahtis. Minun kuntani kaunis on! 09.35. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. 6.05 TV5 l'invite. 12.35. 23.00 MTV Live. Naisten 30km, v. 08.30 Maatalousradio. 12.03 Sävellahja. 12.00 Alppihiihto: Naisten maailmancupia, Lenzerheide, Sveitsi. 15.03 Alivaltiosihteeri. Markun tarina 19.25 Rossinin Pieni juhlamessu. 23.00 Arts & Minds. 3.35 M.A.S.H. 7.15 Journal des Journaux. 22.00 Sielun ruokaa. 10.00 Uutiset ja sää. 5.00 Journal RDI. 17.15 TV5 l'invite. Ongelmakimppuja kerrakseen. Final. 13.05 Vivement Dimanche Prochain. 20.30 Dharma & Greg. Matka vie sirpaloituvan Jugoslavian kautta Bulgariaan ja Sveitsiin. 18.00 Suositut. 15.00 Hjärnkontoret. 24.00 MTV Amour. 09.05. 12-vuotias maalaispoika juuttuu piikkilanka-aitaan ja haulikkoa kohottaessaan ampuu isoveljensä. 12.00 TV5 Infos. 15.50 Xena. 20.55 Urheiluradio. 22.05 Faut pas Rever. Vanessa Redgrave ottaa roolin taas kerran antaumuksella omakseen. Epävarmuus vie sivupoluille ja mustasukkaisuuskuvioihin. 18.45 Då fasters morbror var liten. 7.30 Les Zaps. 21.50 Merisää. 21.00 Journal Belge. 10.30 Faut que ca saute. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. 15.00 Uutiset. 55 TV1 klo 21.15 Ilkka Heiskari Ihminen löytää itsensä Renessanssi ei ole yksiselitteinen käsite. 11.15 Kansanradio. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 11.35 När & fjärran. 19.15 Kymmenen pientä minuuttia. 14.30 ”Näistä levyistä en luovu”. Supersuurpujottelu. 18.00 Veckans konsert: Leve Lidholm! 18.55 Regionala nyheter. Amerikkalainen nuorisosarja. 00.05 Yöklassinen. 10.03 X-Sporten med VM på skidor. Viidakko kyllä kuhisee, efektit ovat hurjia ja reissua tekee myös keveästi vaatetettu Jennifer Lopez. Joonas Hytösen ja HC Puttosen isännöimä ajankohtainen haastatteluohjelma. Arkkitehtuuria, elokuvataiteita, tanssia, suunnittelua, kirjallisuutta, musiikkia, oopperaa, teatteria ja kuvataiteita vauhdikkaasti ja viihdyttävästi asiaa silti unohtamatta. 22.30 Tom Green Show. Naisten 30km, v. Amerikkalainen komediasarja. Jäin kaipaamaan lisää historiallista tv-kuvaa kriisin käänteitä, koska niissä seisoo totuus, joka luo tulevaisuuden: vapaudentahto ja kiitollisuus. 10.00 Nyheter. Silti vihaiset tiedemiehet jaksoivat puolustaa ystäväänsä. 15.30 Sajber. 15.00 Reseda. 10.05 Mission Pirattak. 00.05 Nattklassiskt. 17.45 Urheiluradio/Hiihdon MM-kilpailut: normaalimäen joukkuekilpailu/Jääkiekkoa. 22.00 Mördande vänskap (USA 1991). 14.25 Skilda världar. 19.10 Naisten ilta 0203-17600. Jouluhuolia. 9.35 Pokémon. Sokeutuva homoseksuaali John Dugdale näkee vain osan New Yorkin silmänruuasta, mutta valokuvaa ihmisiä koskettavammin kuin koskaan. 16.05 Pirjo Hassinens roman Mansikoita marraskuussa 16.15 Kulturmagasinet Razzia. 23.09 Helmiviihdettä 1951 00.00 Uutiset ja sää. 19.00 News Weekend Edition. 14.00 Uutiset. 07.02 Tyttöjen Aamu. 11.00 Uutiset. 08.55 Hiihdon MM-kilpailut: naisten 30 km (v). 08.50 Maamiehen tietolaari. 21.30 Sportspegeln. 13.00 Skid-VM i Lahtis. 14.05 Outremers. 12.00 Aktuellt. 13.30 Journal de France 3. 00.05 Satumaa. 55 (89 min, E) Nelonen klo 21.00 Pikkuveljen armoton taakka Perhedraamassa Stone Boy (1984) korjataan kohtalokkaan vahingon pitkää ja katkeraa satoa. 00.00 Nattmusik. 18.05 Verkko soi. 14.00 The Late Lick Bytesize Special. 19.00 Ilmainen lounas. 09.05 Iskelmäradio. 08.00 Listan. 11.45 Disneydags. 19.00 Bingo. 4.05 Outremers. Puhutaan myös uudesta Cyclomania -elokuvasta sen päätähtien kera. 14.03 Tänään iltapäivällä/Hiihdon MMkilpailut/Urheiluradio. 18.47 Taisto ja Irmeli. 13.10 Tänään iltapäivällä/Hiihdon MM-kilpailut/Urheiluradio. 12.00 The Lick Chart. 19.10 Tulossa Radio Ylen Ykkösessä. 14.03 Vägskäl. 22.00 Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 09.55 Hiihdon MM-kilpailut: naisten 30 km (v). 14.15 Kapusta – ryska bokstäver. 12.00 Uutiset ja sää. Kolme kansannousua vaati uhrinsa, joista suurin oli Neuvostoliiton lorun loppuminen. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 18.00 Uutiset. Rohkeneeko Graham-Dixon tarkastella renessanssia toisin kuin muut, pystyykö hän kuljettamaan inhimillisen tiedon eri ulottuvuudet, uskonnon ja maalliset yhteentörmäykset uskonpuhdistuksen tai kapitalismin synnyn samassa kokonaisuudessa. 13.05 Inför Formel 1 säsongen 2001. 09.05 Iskelmäradio. 14.03 Tänään iltapäivällä/Hiihdon MMkilpailut/Urheiluradio. Ajankohtaista. 11.03 LISTA. Toki Nagan ohimolla. 22.45 Sopranos. Radio Ylen Ykkönen 91,4 ja 89,0 MHz 07.00 ”Näistä levyistä en luovu”. 21.00 Mitt i naturen – film. Sarjan ennakkomainoksissa on korostettu tuoreen näkökulman avaamista renessanssiin. Ohjaaja Chris Cain vie tarinaa vähin elkein ja saa ahdistuksen huutamaan tuulen tuivertamasta maisemasta. 23.09 Helmiviihdettä 1951 00.00 Uutiset ja sää. Kiireettömässä elokuvassa paneudutaan perheen kriisiin osaavalla joukolla. Tämän lajin roolit Hepburn puski täyteen elämää vaikka säkkiin suljettuna, ja hänen kaihostaan sekä kipakkuudestaan Sateentekijäkin energiansa ammentaa. 11.45 Musik i alla väder. 13.10 Tänään iltapäivällä/Hiihdon MM-kilpailut/Urheiluradio. 19.00 Glitter. 14.00 Radioteatteri esittää: Patagonia, Patagonia. 14.40 Palabras al Aire. 10.00 TV5 Infos. 11.00 Horisontti. 07.50 Merisää. 18.05 Verkko soi. Taidehistoriallinen lähestymistapa korostaa ennen muuta visuaalisen kulttuurin kukoistusta, talousja sosiaalihistoria Euroopan aineellisen hyvinvoinnin kasvua ja feodaaliyhteiskunnan hajoamista. 19.30 I naturen. 08.10 Tack och lov. Joukkoa vakavoittaa hetkeksi viesti potilastoverin kuolemasta. 18.45 Maallista musiikkia 1400-luvun Espanjasta. 11.55 Urheiluradio/Hiihdon MM-kilpailut: miesten 50 km (v). 555 TV1 klo 16.00 Maila-Katriina Tuominen. Radio Pooki 90,9, 95,0, 100,5, 100,1 ja 103,3 MHz 0.00 Kukonlaulua odotellessa -tauotonta 9.00 Viikon varrelta 10.00 Jumalanpalvelus Nivalan kirkosta 12.00 Toiveet ja terveiset;koko kansan puhelintoivekonsertti:studio 0700-92111(9,95mk+pvm) Uutiset 12.00 Lääkäriasema 15-15.30 Raahe tiedottaa 15.30-15.45 15.45 Tähtikaarti -tauotonta Seurat Saloisten kirkosta 17-18 24.00 Radio Kokkola 96,7, 92,7 ja 103,7 MHz 9.45 Sunnuntaiaamua Radio Kokkolasta 10.00 Gudstjänst från Karleby Kyrka 11.15 Vägen genom Bibeln 12.00 Jumalanpalvelus Kaarlelan kirkosta. 00.05 Yöklassinen. 10.50 Öronfröjd. 11.00 Uutiset ja sää. uutiset. 2001 Radio & TV 27 TVTV! 06.00 Pelichat. Hostina Jussi. 11.00 Lumilautailu: FISn maailmancupia, Berchtesgaden, Saksa. 8.25 Babar. 09.55 Hiihdon MM-kilpailut: naisten 30 km (v). Ranskalainen komediasarja. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. Supersuurpujottelu. 22.30 Jalkapallo: Futsalin EM, Moskova, Venäjä. 00.00 Uutiset ja sää. Kreikkalainen elokuva Balkan Express vie katsojat kolmekymppisten miesten seurassa sirpaloituvan Jugoslavian halki Bulgariaan ja aina Sveitsiin asti. 13.00 Nyheter från FNB. Sitä voi myydä ihmisille rakkautena, IT-osakkeina tai vaikka ihan perinteisesti sateena, kuten elokuvassa Sateentekijä (Rainmaker, 1956). 08.00 Uutiset ja sää. 18.00 På jobbet. Suora. 22.15 Svenska krusbär 23.00 Aktuellt. 21.55 Urheiluradio. 21.55 Urheiluradio. 20.30 Parlamentet. 12.05 Frivolt. 0.45 Images de Pub. 17.03 Hiihdon MM-kilpailut: normaalimäen joukkuekilpailu. Monenlaista seksiä. 08.55 Hiihdon MM-kilpailut: naisten 30 km (v). 23.03 News in English. 20.30 Bildjournalen. H.E. 08.50 Maamiehen tietolaari. 20.03 Urheiluradio. Aikuismakasiini seksuaalisista vähemmistöistä. 20.50 Gidon Kremer ja Alfred Schnittken viulukonsertto nro 4. 13.30 Hiihto: Lahden MM. Ohjelmassa saadaan hieman tietoa syövästä, sen hoidosta ja jälkitarkkailusta, mutta syvälliseksi ei Tarja Flemingin dokumenttia voi sanoa. Over and out! 00.00-06.00 Deittichat. Viihdettä sunnuntai-iltaan. 19.23 Dagens namn. Rakkauden oppitunnit. 18.20 Musik till kvällskaffet. 11.05 Äntligen hemma. 18.00 Så tokigt det kan bli. Samannimiseen elokuvaan perustuva amerikkalainen draamasarja, jossa seurataan afroamerikkalaisen perheen matriarkan kuoltua kolmen aikuisen tyttären ja tomeran pojanpojan edesottamuksia. Tämäniltainen Pohjantähden alla -dokumentti Syöpärinki – kohtalotoveruus yhdistää kertoo parantuneista syöpäpotilaista. Masters d'Or. Kuva: Yle – Kuvapalvelu 50 da-vuoden jälkeen Baltiassa uskallettiin jo sanoa njet Vitsin mukaan Ahti Karjalainen oli saada sätkyn, kun Urho Kekkonen kesken Moskovan da-da-da-puhelun töksäytti tiukasti njet! Myöhemmin Urkki selitti, että Kremlistä vaan kysyttiin, eikö kielesi väsy, kun joudut koko ajan hokemaan da. 12.03 Sävellahja. 10.00 UR-Akademin. Kivulla syntyy kirjakieli. Suora. 555 TV2 klo 18.35 Oiva Miettinen Syövästä toipuneet kertovat Ihmepulveri, joka näytti kehityksen hinnan DDT – petollinen ystävä -dokumentilla on osuva nimi. 22.00 TV5 Infos. 22.00 Koe-eläinpuisto. 08.03 Lepakko nostattaa lemmen, orava tuo tulipalon
Pääministerin oltava myös puheenjohtaja Pertti Paasio:. – Puolueen harjoittaman politiikan johtaminen kuuluu puheenjohtajalle ja järjestön luotsaaminen muille tahoille. Silti turisti hyötyy itse paikalla Turkissa. Puh. Kokkola, puh. Kopterissa matkusti paikalle myös Vantaan pelastuslaitoksen sukeltaja, joka lähtee mukaan aina tämänkaltaisissa tehtävissä. Kannus. Medi-Helin tullessa paikalle avannossa ollut mies vajosi pohjaan. 831 1421, Kokkola LOPPUUNMYYNTI ovh:sta ,UNTUVATAKIT 250,(398,-) UNTUVALIIVIT 150 (298,-) FLEECET –50% KAIKKI ALENNETTU – KEVÄTUUTUUDET –1 –10 % –50 –50 % NYT TALVEN TAKIT vähint. Paasio katsoo, että puolueiden sisäinen keskustelu olisi tuotava julkisuuteen. 827 1217 Ikkuna Rauta • Järn NYT ON IKKUNA-REMONTIN AIKA! • Hartman-ikkunat ja -ovet • ulkoverhoukset • katot • kaikki myös asennettuna ja takuutyönä PYY DÄ ILMA INEN TARJ OUS w w w .a k ti a .f i HIIHDOT LAPSILLE KÖYKÄRILLÄ La 17.3. 827 1111 Sten Ahlstrand Puh. Uudet matkailuvaunut, etusi nyt 6.000–10.000,matkailuautot suoralla kaupalla, etusi väh. Kielteistä on se, että esille nousevat asiat henkilöidään. Turkkiin matkaavien on syytä olla nyt tarkkana valuutan vaihdossa, sillä Turkin valuutan arvosta on kadonnut noin 30 prosenttia. 90 dataja faxmodeemi • Ohjelmistot: Windows ME, WP Suite 8 Fin-monitoimiohjelmisto, Euro Translator-sanakirjaohjelmisto Meiltä myös sopivat rahoitusratkaisut ja ykkösbonus! Toimitamme ko-neet myös postiennakolla kauemmaksikin. 06-870860, Fax. Puolueen evästykset eivät kuulu hallitukseen asti niin kuin pitäisi. Jos Turkin liira pysyy nykyisellä devalvoituneella tasollaan tai laskee vielä lisää, tulevana kesänä on Matkailulehden nettiuutisten mukaan odotettavissa matkailuryntäys Suomesta Turkkiin. Näitä kauppaehtoja ei tehdä Turkin valuutassa. Helsingin hätäkeskus sai kello 10.45 ilmoituksen, jonka mukaan mies oli vajonnut mereen Villingin edustalla. Pakoputkien valmistus omalla koneella! O & I Määttälä AKKUTARVIKE Renkaat: Akut: Huoltotyöt: Pakoputket: Asennukset odottaessa! TORIKATU 18, Kokkola puh. 08-420 437, 0407619 815 OMPELUJA SAUMAUSKONEET MYYNTI – VAIHTO – HUOLTO S v e n s k a tä lt AL -K O PR IM US AUTIO-CARAVAN JUHLII Olemme toimineet 15 vuotta Kiitos siitä kuuluu asiakkaillemme Varastossa olevat 15 kpl. Jäihin vajonnut Medi-Helillä hoitoon HELSINKI (STT) Pääministerin tulee olla myös puolueensa puheenjohtaja, katsoo SDP:n entinen puheenjohtaja Pertti Paasio. Hän on toiseksi tärkein henkilö puolueessa puheenjohtajan jälkeen, Paasio huomauttaa. Email: kokkola@aktia.fi Herman Renlundinkatu 3. Luettavaa aamusta iltaan. 831 3086 PEKKALAN OMPELUKONE JÄTTIVALIKOIMASTA KAIKKI MERKIT AINA SOPUHINTAAN UUTENA TAI KÄYTETTYNÄ • MYÖS HUOLTO: KAIKKI MERKIT. Turkin valuuttaa ei osteta ennen kuin se vakaantuu, kertoi Kari Timonen Change Group Finlandista perjantaina. 010-247 5060. Turkin-matkojen hinnat eivät laske nykykurssien mukaisiksi, koska sopimukset hotellien kanssa perustuvat aiemmin tehtyihin kauppoihin ja ehtoihin. – Meilläkin alettiin heti kysellä, onko Paavo Lipposen lähdettävä. Sukeltaja sai kuitenkin uhrin jään alta rantaan. 827 1227 Hannu Soini Puh. 90 faxmodeemi • Windows ME • Vuoden takuu ARC Hitower D800/G2 • 800 MHz AMD Duron-suoritin • 128 MB PC 133 SDRAM • 20 GB DMA/100 HDD • 12 x DVD-asema • GeForce 2 MXnäytönohjaus (32 MB) • 17” ARC-näyttö • AC 97-äänet ja 140 W kaiuttimet • 56 K V. Länsi-Pirkanmaan Sanomien lauantaina julkaisemassa haastattelussa Paasio toteaa, etteivät Norjassa ja Saksassa tehdyt kokeilut toisenlaisesta työnjaosta ole osoittautuneet toimiviksi. Paikalle lähetettiin Helsingin pelastuslaitoksen ja merivartioston yksiköitä sekä Medi-Heli. – Emme tällä hetkellä osta Turkin liiraa lainkaan. Näin käy siitä huolimatta, että matkanjärjestäjät eivät Matkalehden nettiuutisten mukaan aio halventaa matkojen hintoja. 06-8224190, 040-8224190 ja ja Juhlien ajan tarvikkeet –15% ovh:sta Kokkotori puh. 873565 POIST OREK ISTÄ TEKS TIILE JÄ PIPO T TOPP AKÄS INEET LUMI LAUD AT JA KENG ÄT KENG ÄT LOPU T KISA VOIT EET LUIST IMET JÄÄK IEKK OSUOJ AT MUR TOM AASU KSET SUKS ET Tervahovintie 9 67100 Kokkola Puh. HELSINKI (STT) Turkin valuutan viime päivien raju devalvaatio merkitsee myös sitä, että suomalaisten matkailijoiden ostovoima Turkissa kasvaa selvästi. (06) 870 457 Avoinna: ma-pe 9.00-17.30, la 9.00-14.00 ARC Protower SB/633V • 633 MHz Intel Celeron • 64 MB RAM Q • 10 GB HDD • 52 x CD-ROM-asema • SiS 3D-näytönohjaus • 17” ARC M700-näyttö • AC97-äänet • 140 W kaiuttimet • 56 K V. 0400-668 813 (joustavat maksuehdot) Tukkitie 8. Juhlimme 15 päivää pullakahvin kera 26.2.–12.3. Järvi-Suomen Taide p. SUNNUNTAINA 25. Kylmettynyt mies kuljetettiin lääkintähelikopteri MediHelillä Meilahden sairaalaan. 831 8611. Onnettomuuspaikalle saapui myös merivartioston kelirikkoalus, jonka henkilöstö avusti pelastusja elvytystoimissa. klo 14.00. Myönteistä Paasion mielestä on, että puolueessakin on oivallettu keskustelun tarve. Tutustu tosi hienoihin internet-sivuihimme www.expert.fi Tietokone kotikäyttöön Supertehokas paketti pelaajalle tai multimediaan! PLUSSAA OSTOISTA Kokkola Pietarsaari PLUSSAA OSTOISTA Avoinna Ma-To 9.30-18.00 Pe 9.30-19.00, La 9-15.00 www.intersport.fi Voimassa viikot 9 ja 10 (talven norm.hintaiset tuotteet, ei kevät 2001-uutuudet) TAIDEMYYNTINÄYTTELY KOKKOLAN URHEILUTALOLLA VAIN TÄNÄÄN SUNNUNTAINA KLO 12–18 • Nyt tunnettujen kotimaisten taiteilijoiden upeita öljyja vesivärimaalauksia rajusti alennettuun hintaan! • Paljon tauluja myös hintaluokassa 390–950,Järj. Puh. Hänen mielestään SDP:n ongelmat eivät liity henkilöihin vaan menettelytapoihin. Turkin-matkailija hyötyy devalvaatiosta Matkanjärjestäjät eivät laske hintojaan HELSINKI (STT) Vantaan palokunnan sukeltaja sai lauantaina aamupäivällä pelastettua jäihin vajonneen miehen Helsingin merialueella. Kokkola. Paasion mielestä eduskuntaryhmän puheenjohtajan asemaa pitäisi korostaa. Paasio sanoo uskovansa, että Lipposen toinen hallitus istuu kautensa loppuun. 15.000,TERVETULOA Höyläämönkadulle KOKKOLAAN Puh. (ei nahka) ,S-Markettia vastapäätä, p. HELMIKUUTA 2001 VIKING OMPELU JA SAUMAUS Vieskankatu 4 Ylivieska Puh