Tapahtuma siirtyy Urheilupuiston vierestä Meripuistoon. alv 10 %). – Vaikka tapahtuma pohjautuu edelleen tuttuun kalamarkkinaperinteeseen, tulee Rannikon Antimet-tapahtuma laajenemaan myös muille lähialueen toimijoille, kertoo Erica Roiko. Moni suosii lyhyitä päiväretkiä lähiluontoon Retkeily kiinnostaa suomalaisia vuodesta toiseen. Suosituimpia retkiä ovat lyhyemmät päiväja viikonloppuretket. Näin uskoo Hycamiten hallituksen puheenjohtaja Matti Malkamäki. Viime vuonna kansallispuistoihin tehtiin Metsähallituksen mukaan noin 3,6 miljoonaa käyntiä. 1 Sivu 9 ANT TI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA Christer Erikssonin harrasteauto tuhoutui epäillyssä tuhopoltossa 1 Sivu 4. Ei ole epäilystä, etteikö Lähi-idän lastenkamareissa ja pakolaisleireillä jo haudutettaisi vihamielisiä asenteita ja varttuisi tulevia ääriajattelijoita. Maailmantalous ei horju Maailmantalous ei horju eikä pörssit heittele. Pidempien vaelluksien osallistujamäärät ovat laskeneet, mikä johtuu ainakin siitä, että yhdistysten järjestämästä retkeilytoiminnasta kiinnostuneet ovat usein ikääntyneempiä. Hycamiten hallituksen puheenjohtaja Matti Malkamäki ei usko, että maailmankauppa kovin paljon horjuu Trumpin päätösten seurauksena. Tiistai 24.6.2025 Keskipohjanmaa.fi | Nro 116 Hinta 4,20 €. Kipinä Event Oy osti Kokkolan Kalamarkkinoiden konseptin, ja uuden tapahtuman suunnittelu käynnistettiin toukokuussa ripeällä aikataululla. Ei vaikka Yhdysvaltain presidentti Donald Trump säätää talouttaan suojaavia tulleja ja iskee Iranin maan alaisiin ydinvoimaloihin. 1 Sivut 2–3 EMMA TOIKKANEN 1 Sivu 8 Rannikon Antimet -tapahtuma tuo tuottajien herkut Meripuistoon Heinäkuun alkupuolella järjestettävän Rannikon Antimet -tapahtuman juuret ovat perinteikkäässä Kokkolan Kalamarkkinoissa. (sis. JUKKA LEHOJÄRVI » Muutaman vuosikymmenen kuluttua ketään näistä edellä luetelluista herroista ei enää ole, mutta konflikti jatkuu. 1 Sivu 3 Nainen pystyttää telttaa metsään Lohjalla
Hycamiten hallituksen puheenjohtaja Matti Malkamäki katsoo, että maailmankaupan näkymät eivät taida horjua Iran-pommitusten vuoksi. 1 Paneelissa keskustelee nuoria Kokkolasta: Ruusa Kiiskilä, Hertta Pasanen ja Toivo Kiiskilä. Mutta en kyllä usko tänä päivänä, että Venäjä ja USA tai USA ja Kiina sortuvat suoraan osapuoliksi toisiaan vastaan missään aseellisessa konfliktissa, Lippo Suominen miettii. Maailmanpoliittinen kriisi, joka todella laittaisi markkinat myllerrykseen, ei Lippo Suomisen mukaan ole onneksi ovella. – Näyttää siltä, että Trump todellakin ja tarkoituksella toimii vastoin talouden pelisääntöjä. Keskustelua johtaa Kokkolan kaupungin opetuspalveluiden kehittämiskoordinaattori Pauliina Savolainen. YHDYSVALTOJEN presidentin Donald Trumpin tullija veropolitiikkaa Matti Malkamäki hämmästelee edelleen ja pitää sitä suurena vaarana maailmantaloudelle. Varsinkin Hormuzinsalmen sulkeminen öljyja kaasukuljetuksilta vähentäisi selvästi energian tarjontaa. Hänen mukaansa lähtökohtaisesti iskujen odotettiin nostavan öljyn hintaa, kun tuotanto ja kuljetus voivat kärsiä, jos Iranin kanssa ei tehdä kauppaa aiempaan malliin. Matti Malkamäki on perustanut Kokkolaan Hycamite -nimisen yrityksen, jonka liikeideana on pilkkoa maakaasusta vetyä ja hiiltä. FAKTA Chydeniusseminaari 1 Aiheena seminaarissa on Epävakaa maailma – mihin olemme matkalla. – Yllättäen öljyn hinta ei ole tällä hetkellä noussut lähes ollenkaan. Ne siis eivät ole tulleet isona yllätyksenä. Presidentti Trumpin avaukset uusista tulleista saivat markkinat heilumaan ja kurssit notkahtivat alkuun maailmanlaajuisesti. No totta kai olivat. Antti Savela Kokkolassa Chydenius-seminaarissa puhuvan Hycamiten perustajan ja hallituksen puheenjohtajan Matti Malkamäen mukaan Yhdysvaltojen Iranin pommituksilla voivat olla kauaskantoiset vaikutukset maailmantalouteen. Tosin muutaman päivän perspektiivillä ei vielä tiedetä, syntyykö kriisistä öljyyn pysyvää nousupainetta. YHDYSVALTOJEN iskut Iraniin voivat vaikuttaa Lippo Suomisen mukaan yllättävänkin vähän markkinoihin. Muutenkin hän on puhunut kovia ja lieventänyt sitten reaktioiden jälkeen mielipiteitään. Taustalla on, että Iranin ei uskota pystyvän/haluavan lähteä voimakkaisiin yhteenottoihin USA:n ja Israelin kanssa, vaan toivovan tilanteen rauhoittuvan. Onko Iranilla voimaa tai tahtoa häiritä Hormuzinsalmen öljykuljetuksia, jota sen on lehtitietojen mukaan arveltu tekevän, Malkamäki miettii. Se on USA:lle strategisesti merkittävä kumppani ja myös yksittäisenä maana tärkeä teknologiajätti. Sillä ilmeisesti ei ole enää voimaa eikä ehkä myöskään tahtoa iskeä takaisin, ainakaan USA:n kohteisiin. päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä Hilla Groupista. Markkinoilla siis uskotaan, että tilanne ei eskaloidu pahemmaksi, vaan öljymarkkinat toimivat jatkossakin normaalisti. Hormuzinsalmi erottaa Lähi-Idän öljyntuottajamaita kansainvälisiltä meriltä ja noin 20 prosenttia maailman öljykuljetuksista purjehtii salmen kautta. Olin vasta puhumassa Yhdysvaltojen länsirannikolla ja tuolloin esillä oli maakaasun tuonnin ongelmat Kanadasta USA:aan kiristyneen tullipolitiikan vuoksi. Elämme siis aikoja, jossa suuria päätöksiä tehdään ensin, ja vasta sitten katsotaan, mihin ne johtavat. Vuosien saatossa työvoimaa alkuun pilottilaitokseen ja sitten varsinaiseen teollisuushalliin on palkattu jo noin 70. Jos Kiina pyrkii valtaamaan Taiwania, seuraukset voivat olla suuret. – En tunne sotilaspolitiikkaa kovin hyvin, mutta ilmeisesti Iran ei Hormuzinsalmen häirintään enää kykene, joten kovin mullistavia asioita ei öljyn hinnalle liene tulossa. kello 12.30–16.00. Maailman kauppa vaikeutuu, kun luottamus perinteisten pelisääntöjen toimivuuteen horjuu, Malkamäki kertoo. 1 Pääpuhujat Jukka Vahti, johtava asiantuntija, Sitra, päästrategi Lippo Suominen, OP-ryhmä, hallituksen puheenjohtaja Matti Malkamäki Hycamite ja Suomen Yhdysvaltojen suurlähettiläs Leena-Kaisa Mikkola. – Sitten Trump veti puheitaan takaisin. Markkinoilla onkin alettu puhua jänistävästä Trumpista. Maanantaina kello 10 Suomen aikaa Yhdysvaltojen pörssit eivät olleet vielä auenneet, mutta ennakkopörssit olivat laskeneet vain 0,2 prosenttia. Hänen mukaansa Iran on tuellaan Hamasille ja Huthi-kapinallisille lisännyt kierroksia Israelissa ja Yhdysvalloissa ja nyt sietokyky tuli Malkamäen ja monen muun arvioijan mukaan täyteen. kesäkuuta 2025 2 // Chydeniusseminaari pureutuu Lähiidän kriisiin Iranin pommitusten seuraukset voivat olla suuret. SAMOILLA LINJOILLA on myös OP-ryhmän päästrategi Lippo Suominen. Trump oli tuontitullipäätöksensä jälkeen kummastellut, että miksi kanadalaiset olivat nostaneet kaasun hintaa. Myöskään Hormuzinsalmen sulkuun ei uskota. Tullit ovat osa yritysten kustannuksia ja ne nostavat väistämättä hintoja. " Elämme siis aikoja, jossa suuria päätöksiä tehdään ensin, ja vasta sitten katsotaan, mihin ne johtavat. – Markkinat arvioivat, että Iran pidättäytyy kovista kostoiskuista. KOKKOLASSA suurteollisuusalueella seurataan maailmanpolitiikkaa siksi, että alueella toimivat suuret globaalit yritykset ovat riippuvaisia viennistä ja globaalista vapaasta kaupasta. Analyytikot ovat ottaneet toimintatavan huomioon ja nykyään hänen kommenttinsa eivät enää heiluta pörssikursseja samalla lailla kuin aiemmin. 1 Seminaari pidetään perjantaina 27.6. – Kaiken kaikkiaan markkinoilla siis odotetaan yleisesti tilanteen rauhoittuvan ja, että isommat yhteenotot vältetään, Lippo Suominen lausuu. Maailman kauppa vaikeutuu, kun luottamus perinteisten pelisääntöjen toimivuuteen horjuu. Matti Malkamäki Hallituksen puheenjohtaja, Hycamite. Puheenaihe Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri: kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu: urheilu@keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Keskipohjanmaa // Tiistaina 24. – Yksi maailmantaloutta horjuttava kriisi voisi kohdistua Taiwaniin. 1 Paikkana Kokkolan kaupungintalon Kokkolasali. 1 Järjestäjinä toimivat Anders Chydenius -säätiö, Kokkolan kaupunki ja Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Oliko Yhdysvaltojen iskut Iraniin yllätys. – Eri asia tietysti on se, mitä Iran voi enää tehdä. Odotellaan ja odotellaan, Malkamäki jatkaa. Eivät ne ainakaan Matti Malkamäkeä yllättäneet. Iranin ei uskota lähtevän Hormuzinsalmen sulkemisen tielle myöskään siksi, että suurimmat kärsijät olisivat Israelin kumppanit kuten Kiina ja Qatar ja toisekseen riskinä olisi, että USA siinä tilanteessa jatkaisi iskuja Irania vastaan. – Nyt ovat kaikki vähän niin ja näin. 1 Keskustelua johtaa Keskipohjanmaan va. Raakaöljyn hinta on ollut matalalla tasolla ja pienet muutokset eivät maailman taloutta horjuta, Malkamäki kertoo. Myös Lippo Suominen kertoo olevansa huolissaan Trumpin talousja tullipolitiikasta
VIELÄ TOISSA VIIKOLLA presidentti Donald Trump kertoi Yhdysvaltojen tavoitteena olevan Iranin kanssa sopimus ydinaseohjelmasta. Matti Malkamäki on yksi Chydenius-seminaarin pääpuhujista. Ei ole epäilystä, etteikö Lähi-idän lastenkamareissa ja pakolaisleireillä jo haudutettaisi vihamielisiä asenteita ja varttuisi tulevia ääriajattelijoita. Salmen kautta kulkee noin viidesosa maailman tarvitsemasta öljystä. Maailman irtautuminen riippuvuudesta fossiilisiin polttoaineisiin voi kuitenkin tulevina vuosikymmeninä vähentää kansainvälistä kiinnostusta osallistua ja aseistaa näitä väkivaltaisuuksia. Maassa on salaisia ydinlaitoksia, jotka rikkovat ydinaseiden leviämisen estämiseen tähtäävää ydinsulkusopimusta. Kaasu johdetaan teollisuusprosessiin putkea pitkin. Siksi pääsimme Euroopan unionissa strategisesti merkittävien hankkeiden joukkoon ja työmme nähdään erityisen tärkeänä. EMMA TOIKKANEN Vanhat miehet vaihtuvat, mutta Lähi-idän konflikti jää Vanhat miehet ovat antaneet taas lisää vauhtia Lähi-idän väkivallan syöksykierteelle. Iranin mahdolliset ydinaseet olisivat uhka erityisesti Israelille, jolla tosin on todennäköisesti itselläänkin ydinase. MUUTAMAN VUOSIKYMMENEN kuluttua ketään näistä edellä luetelluista herroista ei enää ole, mutta konflikti jatkuu. Niitä voisivat olla esimerkiksi iskut Yhdysvaltain sotilaskohteisiin Lähi-idässä, missä Yhdysvalloilla on 40 000 sotilasta muutamassa eri tukikohdassa, tai Persianlahdelle johtavan Hormuzinsalmen sulkeminen. Noin 10 miljoonan asukkaan Israel on parlamentaarinen demokratia ja asevoimilla mitattuna Lähi-idän suurvalta. Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 020 750 4007 (pvm/mpm) ti-pe klo 7-11 ja la klo 7-9.30 Lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Asiakaspalvelu asiakaspalvelu@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Kokkolan Mediakulma, Rantakatu 10 Keskipohjanmaa // Tiistaina 24. – Grafiittia käytetään sähköautojen akuissa ja puolustusteollisuudessa ja se on niin sanottu kriittinen aine, Malkamäki kertoo ja sanoo että uuden tuotantolaitoksen käyttöönotto on nyt lähellä. Iranin kostotoimia Yhdysvalloille odotellaan. Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaiaamuna tuli selväksi, että myös Yhdysvaltain osalta neuvottelujen tie on käyty loppuun, kun Yhdysvallat hyökkäsi kolmeen Iranin ydinlaitokseen. Iranin nykyhallinto on maassa epäsuosittu, mutta on hyvin todennäköistä että ulkopuoliset iskut yhdistävät kansaa ja vahvistavat islamilaista hallintoa. Katariina Anttila Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Pääkirjoitus " Ei ole epäilystä, etteikö Lähi-idän lastenkamareissa ja pakolaisleireillä jo haudutettaisi vihamielisiä asenteita ja varttuisi tulevia ääriajattelijoita.. Se käyttää ensimmäisenä Kokkolaan rakennetun LNG-kaasuterminaaliin tuotavaa maakaasua. Iran vastasi lähettämällä kolmekymmentä ohjusta Israeliin. Kesken neuvottelujen Yhdysvaltain liittolainen Israel iski Iraniin noin sataan ydinja sotilaskohteeseen ja Iran vastasi droonihyökkäyksellä Israeliin. – Olemme satsaamassa myös Yhdysvaltojen markkinoille. TÄLLÄ KERTAA ASEELLISEN konfliktin taustalla on muun muassa Iranin ydinohjelma. Maiden välillä on ollut vuoden sisällä yksittäisiä aseellisia iskuja. Ja koska Lähi-idän kriiseissä on aina kysymys myös öljystä, selkkausten vaikutus on maailmanlaajuinen. Iran on 90 miljoonan asukkaan islamilainen tasavalta, jonka korkein poliittinen ja hengellinen johtaja on 86-vuotias suurajatolla Ali Kahmenei. Iranin mukaan se kehittää ydinvoimaloita, ei ydinaseita, mutta selitystä pidetään epäuskottavana. Hycamiten hallituksen puheenjohtaja Matti Malkamäki katsoo, että maailmankaupan näkymät eivät taida horjua Iran-pommitusten vuoksi. Yhdysvaltain 79-vuotias presidentti Donald Trump ei esittelyjä kaivanne. kesäkuuta 2025 // 3 – Onnea tai taitoa, tästä meidän tuotannossa syntyvästä hiilestä voidaan jalostaa grafiittia, jota ei Euroopan luonnosta löydy. Netanjahun hallituksen toimiin Gazassa on kohdistunut kevään ja kesän aikana voimistuvaa kritiikkiä sekä maan sisällä että maailmalta. Meillä on USA:ssa yhteistyökumppaneita ja tarkoituksena on perustaa sinne tytäryhtiö, Malkamäki kertoo. Nyt sotajalalle on johdettu Israel ja Yhdysvallat Irania vastaan. Niinpä lusikkansa keitoksessa on myös muun muassa 72-vuotiailla Venäjän presidentti Valdimir Putinilla ja Kiinan presidentti Xi Jinpingillä. Sen pääministeri, 75-vuotias Benjamin Netanjahu edustaa oikeistolaista Likud-puoluetta. Lähinnä siksi, että monista puheista huolimatta USA:ssa yrityksen toimintaedellytykset ovat paremmat kuin Euroopassa vähemmän ja ennustettavamman sääntelyn vuoksi. Kansainvälinen yhteisö on asettanut maata vastaan talouspakotteita jo liki kahden vuosikymmenen ajan
– Jos vuosi 2025 toteutuu talousarvion mukaisesti seitsemän miljoonaa euroa alijäämäisenä, vuoden 2026 aikana pitäisi saavuttaa noin 44 miljoonan ylijäämä. VALTIOVARAINMINISTERIÖ on 17. Matkassa on ollut todella huonoa tuuria, sillä auto oli määrä siirtää pian pois paikalta. Auto oli tarkoitus katsastaa muutaman viikon sisällä. Täysimääräisesti talouttaan tasapainottaville hyvinvointialueille voidaan kuitenkin tarjota harkinnanvarainen lisäaika alijäämien kattamiseen. – Se on todennäköisesti palanut yöllä. Ennen kaikkea Eriksson ei ymmärrä, miksi joku tekee jotain tällaista. Tällainen näky Christer Erikssonia odotti, kun hän keskiviikkona meni katsomaan autojaan. Silloin kaikki oli kunnossa. KOSKAAN AIEMMIN autojen säilytyspaikalla ole tehty minkäänlaista ilkivaltaa. Parin vuoden ajan hän ehti laittaa sitä, tarkoituksenaan tehdä siitä veteraaniauto. Jouni Nikula Soitessa toivotaan kahden vuoden lisäaikaa alijäämien kattamiselle. Paikka sijaitsee sen verran syrjässä, ettei Eriksson ajatellut niin edes käyvän. Sitä ei pidetä realistisena, vaan talousarvion 2026 valmistelu aloitetaan neljäntoista miljoonan ylijäämään tähdäten. POLTETTU AUTO on vuoden 1990 Volvo FL10. – Se tarkoittaa sitä, että kumulatiivista alijäämää vuodesta 2023 lukien ei pystyttäisi täysimääräisesti kattamaan lain määräämällä tavalla vuoden 2026 loppuun mennessä. Kokkolalaisen Christer Erikssonin harrasteauto tuhoutui palossa, jota hän epäilee tuhopoltoksi. Valtiovarainministeriö velvoittaa hyvinvointialueita kattamaan alijäämänsä vuoden 2026 loppuun mennessä. Koska autot olivat seisonnassa, niissä ei ollut palovakuutusta. Keskipohjanmaa ei ole saanut poliisilta vahvistusta asiasta. Jonkinlainen onni onnettomuudessa oli tietysti se, ettei maasto ole tällä hetkellä erityisen kuivaa, eikä palo päässyt leviämään metsään. Ikävä jos kaikkien pitää alkaa murehtimaan, milloin oma poltetaan. Arviointiryhmä tekee ehdotukset hyvinvointialueen talouden tervehdyttämiseksi sekä sosiaalija terveyspalvelujen ja pelastustoimen palvelujen järjestämisen edellytysten turvaamiseksi tarvittavista toimista. – Siellä on kyltti yksityisalueesta ja kameroista. Seisonnassa olleista autoista oli poistettu akut, joten itsekseen ne eivät Erikssonin mukaan olleet voineet syttyä. Christer Eriksson. Volvon viereen oli parkkeerattu toinen auto, josta siitäkin oli tarkoitus tulla veteraaniauto. – Paikkaa ei noin vain löydä, kun se ei näy tielle. SOITEN talousarvion laatimisen raamiksi esitetään 14 miljoonan euron ylijäämää. Eriksson epäilee kyseessä olleen tuhopoltto. Keskipohjanmaa // Tiistaina 24. Tapahtunut on herättänyt hänet pohtimaan myös, uskaltaako Kokkolassa säilyttää omaisuuttaan enää missään muualla kuin lukkojen takana. Myös se kärsi palossa pahoin. Autoja Eriksson kertoo säilyttäneensä paikassa, missä niiden ei olisi pitänyt häiritä ketään. – Ei pitänyt olla riskiä, että ne ikinä palaisivat. Eriksson epäilee, että tekijät olivat ajaneet autolla lähettyville, kävelleet metsän läpi paikalle ja heittäneet bensaa auton hyttiin. Valtiovarainministeriö velvoittaa hyvinvointialueita kattamaan alijäämänsä vuoden 2026 loppuun mennessä. Kamerat varastettiin. kesäkuuta 2025 4 // UUTISET Soite toivoo lisäaikaa ”Arvioimme, että alijäämien kattaminen onnistuu vuoden 2028 loppuun mennessä”. Siitä pitäisi tulla hirveät savut, mutta kukaan ei ole huomannut mitään, Eriksson kertoo. Siihen on pistetty myös kova työ, ja nyt koko auto on tuhottu. CHRISTER ERIKSSON " Etsin pitkään tuollaista autoa, joka olisi hyvässä kunnossa. Hänen mukaansa palo oli kirjattu ylös vahingontekona. Eriksson teki asiasta rikosilmoituksen, ja poliisit kävivät paikalla katsomassa. Soiten kumulatiivinen alijäämä 2023–2024 on noin 37 miljoonaa euroa. Etsin pitkään tuollaista autoa, joka olisi hyvässä kunnossa. Siihen on pistetty myös kova työ, ja nyt koko auto on tuhottu. Autoja varten oli omaan metsään raivattu aukea paikka, johon levitettiin pohjaksi sepeliä. Tuhoutuneesta ja vahingoittuneesta autosta syntyi noin 20 000 euron rahalliset tappiot. Eriksson osti sen suoraan ajosta, hyvässä kunnossa. Mitä järkeä on tällaisessa hommassa. Näin ollen Soite toivoo, että alijäämien kattamiselle annettaisiin kahden vuoden lisäaika, kirjoittaa Soiten viestintäkoordinaattori Tupu Riikonen. TAPAHTUNUT luonnollisesti harmittaa Erikssonia, noin lievästi sanottuna. Sitä pitää mennä etsimään. Kun keskiviikkona menin sinne, koko auto oli poltettu, Eriksson kertoo. – Kävin maanantaina katsomassa autoa Möllerintiellä, missä olen sitä säilyttänyt. Alue on yksityisaluetta, eikä näy tielle. JUKKA LEHOJÄRVI Tuhopoltto vei harrasteauton Laura Läspä Kun kokkolalainen Christer Eriksson meni viime viikon keskiviikkona katsomaan harrasteautojaan, häntä tervehti lohduton näky. Arvioimme, että kattaminen onnistuu tuolloin eli vuoden 2028 loppuun mennessä, Riikonen kirjoittaa. kesäkuuta päättänyt käynnistää hyvinvointialueiden arviointimenettelyn Itä-Uudenmaan, Keski-Suomen ja Lapin hyvinvointialueilla. – Minulla ei ole vihamiehiä. Arvioidaan, että loppuosa kumulatiivisesta alijäämästä pystytään kattamaan vuosien 2027–2028 aikana. Sen jälkeen paikalta on todennäköisesti häivytty. – Ei se kovin hienolta tunnu. – Harrasteautoja on paljon. Täysimääräisesti talouttaan tasapainottaville hyvinvointialueille, joille ei kerry uutta alijäämää vuodelta 2025, voitaisiin myöntää mahdollisuus kattaa ennen vuotta 2025 syntyneet alijäämät viimeistään vuoden 2028 loppuun mennessä. Vuosille 2027–2028 jäisi siten katettavaa alijäämää noin 30 miljoonaa euroa. Ethän sä saa siitä mitään, kun käyt polttamassa jotain. Autosta, jota hän oli kunnostanut viimeiset kaksi vuotta, oli jäljellä enää vain hiiltynyt runko
Synsam Chydenia, Tehtaankatu 3–5 Löydä oma tyylisi synsam.fi 12.30 Tervetuloa | Stina Mattila, kaupunginjohtaja, Kokkolan kaupunki Björn Vikström, hallituksen puheenjohtaja, Anders Chydenius -säätiö Ennakointi ja tulevaisuusajattelu epävarmuuden ajassa | Jukka Vahti, johtava asiantuntija, Sitra Demokratiakoulu käynnistyy Kokkolassa ja lähialueilla | Per Stenberg, hallituksen puheenjohtaja, Anders Chydeniuksen pappilayhdistys Tulevaisuus puhuu – kuuleeko demokratia. osoitteessa chydenius.fi/seminaari Keskustelua johtaa va. Keskipohjanmaa // Tiistaina 24. | Paneelissa Ruusa Kiiskilä, Hertta Pasanen ja Toivo Kiiskilä. Näytä parhaalta. päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä, Keskipohjanmaa, Hilla Group Matti Malkamäki, Hycamite. Suurlähettilään tervehdys | Leena-Kaisa Mikkola, Suomen Yhdysvaltain suurlähettiläs Kauppasodan voittajat – onko niitä. KOKKOLAN KAUPUNGINTALON KOKKOLASALI | 27.6.2025 KLO 12:30–16:00 Seminaari on kaikille avoin ja maksuton. kesäkuuta 2025 // 5 Suomen laajin kehysvalikoima ja laadukkaimmat linssit OTA 2, MAKSA 1 Näe paremmin. Keskustelua vetää Kokkolan kaupungin opetuspalveluiden kehittämiskoordinaattori Pauliina Savolainen. | Lippo Suominen, päästrategi, OP ryhmä Matti Malkamäki, hallituksen puheenjohtaja, Hycamite 15.55 Päätössanat | Marko Aittola, johtaja, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Jukka Vahti, Sitra Lippo Suominen, OP ryhmä Ruusa Kiiskilä, Hertta Pasanen ja Toivo Kiiskilä Leena-Kaisa Mikkola, Suomen Yhdysvaltain suurlähettiläs Epävakaa maailma – Mihin olemme matkalla. Ilmoittautumiset viimeistään 25.6
Keskipohjanmaan tietojen mukaan kyseessä on K-Market. sa, ja myös maasto paloi mökin välittömässä läheisyydessä. Poliisi otti paikan päältä kiinni haapajärvisen miehen, jonka epäillään vahingoittaneen toista paikkakuntalaista miestä teräaseella. Sammutustyöt kestivät noin tunnin ajan, ennen kello kolmea iltapäivällä paikalla oli vielä käynnissä jälkisammutus. PÄIVÄLIPPU PUOLEEN HINTAAN Lataamalla Hilla Etukortti– sovelluksen sovelluskaupasta voit lunastaa edun verkosta 23.6.-8.7. välisenä aikana. Teon epäillään tapahtuneen Haapajärven keskustassa iltapäivällä torstaina 19. Asia on käsitelty yleisön läsnäolematta ja oikeudenkäyntiasiakirjat määrätty salassapidettäväksi syyteasian käsittelyyn asti taikka kunnes asia on jätetty sillensä. Mökin asukkaat olivat lähteneet talosta aamupäivällä. kesäkuuta. Oulun poliisilaitoksen mukaan puukotus tapahtui kauppaliikkeen sisätiloissa. Haapajärvisen kauppaliikkeen sisätiloissa epäillään tapahtuneen puukotuksen torstaina. Uhri toimitettiin sairaalahoitoon. Vuonna 1988 syntynyttä miestä epäillään tapon yrityksestä. Keskipohjanmaa // Tiistaina 24. kesäkuuta 2025 6 // Kanta-asiakasetuna TIISTAIN 8.7. Mökki paloi korjauskelvottomaksi. Oulun poliisi sai ilmoituksen puukotuksesta torstaina iltapäivällä hieman kello 14:n jälkeen. Pelastuslaitoksen saapuessa rakennus oli täyden palon vaiheesKesämökki tuhoutui täysin Pietarsaaressa Ilona Tynkkynen, Camilla Uçan Kesähuvila syttyi palamaan Pietarsaaressa Särkitiellä maanantaina. Henkilövahinkoja ei aiheutunut. Syttymissyytä tutkitaan. Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kätevästi keskipohjanmaa.fi. Ohikulkija huomasi tulipalon puoli neljältä. Kyseessä oli noin 30 vuotta vanha mökki. ANT TI SAVELA Mökki paloi korjauskelvottomaksi Kokkolassa Ilona Tynkkynen Kokkolassa paloi maanantaina aamuyöllä rantamökki Uittajantiellä lähellä Öjaa. Päivän ohjelma: kaustinen.net Lisätietoa: keskipohjanmaa.fi/edut ETUKORTTI TIINA TILAAJA 1234567 YHTEYSTIEDOT EDUT Hillaetukortilla -50% alennus Haapajärven puukotuksesta epäilty vangittiin Antti Savela Oulun käräjäoikeus on vanginnut haapajärvisen vuonna 1988 syntyneen miehen todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä. Päivystävä palomestari Jussi Noponen kertoo, että rantamökillä oli saunottu edellisenä päivänä, mutta syttymissyystä ei ole varmuutta. Yksikerroksinen, noin 30-neliöinen rakennus tuhoutui palossa täysin. Vangitsemista koskeva oikeudenkäynti pidettiin maanantaina. Päivällä sivullinen huomasi kesämökin olevan tulessa ja soitti hätäkeskukseen. Syytteen nostamisen määräpäivä on 14.8.2025
Ne eivät kuitenkaan ole johtaneet kiinniottoihin. Rannikon Antimet Kokkolan Meripuistossa 5.–6.7.2025. Varkaat veivät mukanaan paljon tavaraa, esimerkiksi robottiruohonleikkureita, sähkötyökaluja, työvaatteita ja työkenkiä. Mukana tulee olemaan kalastajia ja kalasavustamoa, lohikeittoa, hunajaa, jauhoja..., luettelee Roiko ja jatkaa: – Teemme Meripuistossa toimivien yrittäjien kanssa yhteistyötä. Vuonna 2024 Kokkolan kalamarkkinoita ei enää järjestetty. Havainnot voi ilmoittaa sähköpostitse poliisille osoitteeseen vihjeet.oulu@ poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 0295 416 194. – Aikaisempina vuosina myyjiltä on tullut palautetta siitä, että pitkän mallisen myyntialueen myötä alkupään myyjät saattoivat tehdä enemmän myyntiä, kuin loppupään myyjät. Rannikon Antimet on osa myös Satama Fest -kokonaisuutta. K-RAUDAN FACEBOOK-TILI. – Poliisi tutkii asiaa, mutta ei tässä ole mitään läpimurtoa tullut, tutkinnanjohtaja Minna Vuori kertoo. Poliisi pyytää havaintoja mahdollisista tekijöistä tai teossa käytetystä pakettiautosta. Vuori sanoo esitutkinnan olevan alkuvaiheessa. Kokkolan Kalamarkkinoita on aikaisemmin järjestänyt Kokkolan kalamarkkinayhdistys ry ja tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2002 lähtien. Tuottajien kanssa olen jo vähän puhunut että jos oikein suuresti haluaa ajatella, niin olisi hienoa tehdä mahdollisesti Rannikon Antimet -kiertue joskus tulevaisuudessa. Poliisin epäilyjen mukaan varkaus olisi tapahtunut keskiviikkoillan kello 21:n ja torstaiaamuyön kello 2:n välillä. JUKKA LEHOJÄRVI Camilla Uçan Poliisilla ei ole tietoa siitä, ketkä murtautuivat Kalajoen K-Raudan liikkeeseen viime viikolla keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Tapahtuman tavoitteena on nostaa esiin erityisesti Keski-Pohjanmaan lähialueen alkupään tuottajat, kalastajat, käsityöläiset ja artesaaniruoan valmistajat. – Nyt nämä kaksi tapahtumaa tukevat toisiaan kivasti. PELOTTAAKO, että ihmiset puhuvat jatkossakin edelleen Kokkolan Kalamarkkinoista. – Itseasiassa Rannikon Antimet logossa lukee pienellä Kokkolan Kalamarkkinat, eli halusin pitää sen nimen mukana. Kipinä Event Oy osti Kalamarkkinat-konseptin alkukeväästä 2025, ja uuden tapahtuman suunnittelu käynnistettiin toukokuussa. Ajattelin tässä tätä kesäja lomakausiajatusta, kun ihmiset menevät mökeilleen ja haluavat hakea sinne herkkuja mukaan samalla. kesäkuuta 2025 8 // UUTISET Kokkolan Kalamarkkinat on nyt nimeltään Rannikon Antimet Sini Sulkakoski – Tykkäsin kalamarkkinakonseptista ja oli harmi, että sen järjestäminen loppui. – Meripuisto on minusta ihana paikka, joka sopii tähän teemaan. – Vaikka tapahtuma pohjautuu edelleen tuttuun kalamarkkinaperinteeseen, tulee Rannikon Antimet-tapahtuma laajenemaan myös muille lähialueen toimijoille. Roikon visiona onkin lähteä tekemään tutun tapahtuman ympärille kuitenkin vähän uudenlaista kulttuuria. Murron tekijöistä ei ole tietoa, vaikka yleisövihjeitä on tullut paljon. Kalajoen K-Rauta jakoi viime viikon torstaina Facebook-tililleen useita kuvia varkaiden jäljistä. Hyvät muistot olivatkin syynä sille, että hän halusi lähteä viemään kertaalleen lopetettua tapahtumaa uudestaan eteenpäin. Keskipohjanmaa // Tiistaina 24. Kipinä Event Oy tulee viemään tapahtumaa eteenpäin kehittämällä konseptia niin, että alkupään tuottajat ja yritykset saavat edelleen parhaan mahdollisen paikan esitellä ja myydä tuotteitaan. Ajatus lähteä toteuttamaan tätä tapahtumaa lähtikin oikeastaan siitä harmituksesta, kertoo tapahtuman taustalla oleva Kipinä Eventin toimitusjohtaja Erica Roiko. Roiko toteaa että Meripuistoon ei tapahtuman myötä tarvitse tehdä sen ihmeellisempiä liikennejärjestelyitä. Auto on mahdollisesti nähty teon jälkeen ajavan torstaiaamuna kello 6:n aikaan valtatietä 27 kohti Ylivieskaa. Uutta on myös se, että tänä vuonna tapahtuma järjestetään syksyn sijaan ensimmäistä kertaa keskellä kesää. Nyt pyrimme asettelemaan ruokamyyjät rinkiin, jotta jokainen ruokamyyjä saa tapahtumasta samanlaisen hyödyn. Satama Fest tuo satamaan historiallisia ja moderneja ammattialuksia avoimien ovien merkeissä. OULUN POLIISILAITOKSEN mukaan tapahtunutta tutkitaan törkeänä varkautena. – Kalastajien kanssa on ollut puhetta, että jatkossa tapahtuma voisi sijoittua joko kevääseen tai syksyyn. Rannikon Antimet on kuitenkin se nimi, millä lähdetään tapahtumaa markkinoimaan suuremmin jatkossa. Nyt tapahtuma siirtyy Meripuistoon. Toivon, että tulevina vuosina voimme laajentaa tapahtumaa kattamaan koko Meripuiston alueen! AIKAISEMMIN Kokkolan kalamarkkinat järjestettiin pitkälti Kokkolan urheilutalon viereisellä kävelytiellä Suntin varressa. Epäiltyyn rikokseen liittyy todennäköisesti valkoinen Mercedes-Benz Sprinter -pakettiauto, jossa on vihreä rekisterikilpi. Erica Roiko muistelee Kokkolan kalamarkkinayhdistys ry:n järjestämiä Kokkolan Kalamarkkinoita hyvillä mielin. Kalajoen K-Raudan varkaat vielä vapaana Runsaista yleisövihjeistä huolimatta murtovarkaita ei olla saatu vielä kiinni
RETKEILYN aloittaminen on helppoa ja harrastus on joustava, kertoo Pöllä. STT Suomen yleisten rantojen uimavesistä 93 prosenttia on luokiteltu laadultaan erinomaiseksi tai hyväksi, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Sinilevän esiintymistä ei oteta huomioon uimavesiluokan määrittämisessä. Kokeneemmat metsänkävijät taas haluavat useammin välttää ruuhkat ja suunnata pidemmille vaelluksille erämaihin. Kolmella uimarannalla uimaveden laatu luokiteltiin huonoksi. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA Retkeilyn suosion kasvulla voi olla myös kääntöpuoli, kun kävijämäärät suosituimmissa ja helposti saavutettavissa kohteissa kasvavat. Oulangan kansallispuiston Karhunkierros on Suomen suosituimpia vaellusreittejä. –?Luonto antaa mahdollisuuden rauhoittua ja olla vaikka hiljaa. Hiljaisuutta etsivän retkeilijän on silloin suunnattava syrjempään ja vähemmän tunnetuille reiteille. SUOSITUIMPIA retkiä ovat Pöllän mukaan lyhyemmät päiväja viikonloppuretket. Suomen yleisten rantojen uimavesistä 93 prosenttia on luokiteltu laadultaan erinomaiseksi tai hyväksi. Lähiluonnon merkitys on suuri, Pöllä kertoo. Viime vuonna kansallispuistoihin tehtiin Metsähallituksen mukaan noin 3,6 miljoonaa käyntiä, suunnilleen saman verran kuin edellisvuonna. Autoakaan ei välttämättä tarvita: moneen kohteeseen pääsee myös julkisilla. Keskipohjanmaa // Tiistaina 24. AADA PETÄJÄ / LEHTIKUVA. Retkeilyliiton järjestämien pidempien vaelluksien osallistujamäärät ovat laskeneet, mikä johtuu Pöllän mukaan ainakin siitä, että yhdistysten järjestämästä retkeilytoiminnasta kiinnostuneet ovat usein ikääntyneempiä. Metsähallituksen kävijämäärätietojen perusteella suosituimmat kansallispuistot olivat viime vuonna Pallas-Yllästunturin, Urho Kekkosen ja Nuuksion kansallispuistot. Neljä uutta uimarantaa jäivät ilman laadun luokkaa, koska veden laatua ei ollut seurattu vielä riittävän pitkään. Vaeltaminen kiinnostaa nuorempiakin, mutta he tekevät retkiään enemmän omilla pienemmillä porukoillaan. Lyhyemmät retket lähimetsiin taas houkuttelevat kiireisempiäkin luonnonystäviä. Kansallispuistojen kävijämäärissä nähtiin koronavuosina piikki, josta on sittemmin tultu alas. Suosittuja reittejä ovat esimerkiksi pohjoisen Hetta-Pallas, Karhunkierros sekä Kevo. Retkeilyharrastuksen voi aloittaa päiväretkillä ja kasvattaa pituutta ja haastavuutta hiljalleen. Moni suosii lyhyitä päiväretkiä lähiluontoon, mutta pidemmilläkin reiteillä riittää vaeltajia. Esimerkiksi Etelä-Suomessa suosittuja retkikohteita ovat Pöllän mukaan pääkaupunkiseudulta helposti tavoitettavat Nuuksion ja Sipoonkorven kansallispuistot. Harrastuksen muuttuessa vaeltamiseksi kustannuksetkin toki kasvavat helposti, sillä matkat ja varusteet maksavat. Myös pohjoisen suosituimpien reittien suuret kävijämäärät ovat erotettavissa paljain silmin. Tiedot selviävät Euroopan ympäristökeskuksen uimavesiraportista. Pöllän mukaan esimerkiksi Karhunkierroksella maaston kuluminen näkyy selvästi. Pöllä kuitenkin vinkkaa, että aloitteleva vaeltaja voi säästää esimerkiksi lainaamalla varusteita ja kulkemalla kohteeseen kimppakyydeillä. Suomen Retkeilyliiton puheenjohtajan Hannele Pöllän mukaan retkeilyharrastuksen suosio on kasvanut viime vuosina ja on edelleen hyvä. Kuvassa Veijarivuoren uimaranta Lauttasaaressa Helsingissä. Viime vuonna kansallispuistoihin tehtiin Metsähallituksen mukaan noin 3,6 miljoonaa käyntiä, suunnilleen saman verran kuin edellisvuonna. Valtaosa Suomen uimavesistä laadultaan erinomaisia tai hyviä Sisämaassa uimavesi luokiteltiin laadultaan useammin erinomaiseksi tai hyväksi kuin rannikolla. Kustannuksia ei juuri alussa kerry, kunhan ulkoiluvaatteet ja hyvät kengät löytyvät. Uimaveden laatu määritellään bakteerimääriä seuraamalla. Retkeilyn suosion kasvulla voi olla Pöllän mukaan myös kääntöpuoli, kun kävijämäärät suosituimmissa ja helposti saavutettavissa kohteissa kasvavat. Sisämaassa uimavesi luokiteltiin laadultaan useammin erinomaiseksi tai hyväksi kuin rannikolla. –?Siellähän näkyy enemmän väkeä, kun sinne menee viikonloppuna. Tämä on yhden prosenttiyksikön vähemmän kuin edellisenä seurantakautena. Hiljaisuutta etsivän retkeilijän on silloin suunnattava syrjempään ja vähemmän tunnetuille reiteille. Heidän suosiossaan ovat selkeät reitit sekä vaihtelevat maisemat esimerkiksi Hossan, Repoveden ja Kolin kansallispuistoissa. kesäkuuta 2025 KOTIMAA // 9 Luonnosta etsitään hengähdystaukoa hektiseen työelämään Eevi Grönlund, STT Retkeily kiinnostaa suomalaisia vuodesta toiseen. Moni hakee retkeilystä luonnon rauhaa vastapainoksi hektiselle ja stressaavalle työelämälle. Tyydyttävään eli alimpaan hyväksyttyyn luokkaan kuului 12 rantaa. Metsähallituksen mukaan aloittelevia retkeilijöitä kiinnostavat helposti saavutettavat kohteet ja lyhyemmät retket. Kaikki kolme huonoksi luokiteltua uimavettä olivat rannikon uimarannalla. Vierailijoita on silti nyt enemmän kuin ennen korona-aikaa. –?Se on helppo harrastus, kun luontoa on meillä niin lähellä joka paikassa. Moni hakee retkeilystä luonnon rauhaa vastapainoksi hektiselle ja stressaavalle työelämälle
MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA Naton huippukokous sai epävireisen alun Lassi Lapintie, STT Nato aloittaa tiistaina vuotuisen huippukokouksensa, jonka on määrä jäädä historiankirjoihin hetkenä, jona liittokunta sopii uudesta yhteisestä puolustusmenotavoitteestaan. –?Kuluttajien on voitava luottaa siihen, että palveluita tarjotaan lain mukaisin ehdoin. Kuluttaja-asiamies katsoo, että palvelut ovat kuluttajille tarjottavia matkapalveluita. Suomen Urheiluopiston toimintaa markkinaoikeuteen Suomen Urheiluopisto sijaitsee Vierumäellä Heinolassa. Asiasta kertoi maanantaina Yhdysvaltain Nato-suurlähettiläs Matthew Whitaker toimittajille pidetyssä puhelussa. Maksukyvyttömyysvakuus kuuluu kuluttajansuojaan. Syytteen saanut yhdistyksen sihteeri jätti sihteerin tehtävänsä vuonna 2019. –?Kaikki liittolaiset ovat yhtä mieltä suorituskykytavoitteista. Karjalan kielen seura perustettiin Joensuussa vuonna 1995 elvyttämään karjalan kieltä ja kulttuuria. Kiellettäväksi vaaditaan lomapaketit, joissa asiakkaalta peritään maksu etukäteen, kun matkanjärjestäjän maksukyvyttömyyden varalle ei ole asetettu lain edellyttämää maksukyvyttömyysvakuutta. RUTTE KIISTI sen, että Espanja olisi saanut varsinaista erivapautta puolustusmenotavoitteesta. Naton pääsihteeri Mark Rutte lehdistötilaisuudessa, jonka hän piti maanantaina ennen ensimmäisen isännöimänsä huippukokouksen alkua kotikaupungissaan Hollannin Haagissa. Epäiltyinä on ollut kaikkiaan seitsemän henkilöä, jotka olivat yhdistyksen hallituksen jäseniä vuosina 2017–2020. Hän on aiemmin kommentoinut kirkon Aamun koitto -lehdelle, että Karjalan kielen seuran toiminta ei ole liittynyt kirkon toimintaan, vaan kyseessä on ollut arkkipiispa Leon osalta hänen vapaa-aikaansa kuuluva asia. Espanjan ja muiden jäsenmaiden välillä näyttää kuitenkin olevan sovittamaton ristiriita siitä, onko puolustusmenotavoite tarpeellinen yhteisten suorituskykytavoitteiden saavuttamiseksi. kesäkuuta 2025 10 // KOTIMAA Elina Korkee, STT Karjalan kielen seuran hallituksen puheenjohtajaa ja entistä sihteeriä vastaan on nostettu syytteet törkeästä avustuspetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta, kertoi Syyttäjälaitos maanantaina. Tiistain ja keskiviikon kokoukseen osallistuvat Suomesta presidentti Alexander Stubb, puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) ja ulkoministeri Elina Valtonen (kok.). Heistä viiden osalta syyttäjä on tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen. Liittolaisten on määrä luvata saavuttaa 3,5 prosentin puolustusmenot sotilaallisiin ydintarpeisiin seuraavan vuosikymmenen aikana, minkä lisäksi jäsenmaat lupaavat käyttää 1,5 prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustukseen liittyviin menoihin. Naton pääsihteeri Mark Rutte kiisti Espanjan erivapauden ja korosti yhtenäisyyttä. Poliisitutkinnan aikana hän on sanonut muun muassa Ylelle, että ei halua kommentoida tutkintaa millään tavoin. Hän jäi eläkkeelle viime vuonna. Kirkon nykyinen arkkipiispa Elia ei maanantaina halunnut kommentoida asiaa STT:lle. Epäilyt ovat koskeneet opetusja kulttuuriministeriön myöntämien erityisavustusten saantiin, määrään ja käyttöön liittyviä väärinkäytöksiä sekä avustusten kirjanpidolliseen käsittelyyn liittyviä epäselvyyksiä. Vakuus turvaa kuluttajalle etukäteen maksettujen maksujen palauttamisen ja kotiinkuljetuksen, jos matkanjärjestäjä on esimerkiksi ajautunut konkurssiin. Molemmat ovat syyttäjän mukaan kiistäneet syyllistyneensä rikokseen. SYYTTÄJÄN mukaan Karjalan kielen seuran puheenjohtaja ja entinen sihteeri ovat viime kädessä tienneet ja vastanneet yhdistyksen talousasioista. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA. Rutten mukaan Nato tarkastelee suorituskykytavoitteiden täyttymistä vuonna 2029, johon mennessä nähdään myös se, miten Espanja on onnistunut. Lomapaketin ostajalla on oikeus samanlaiseen suojaan riippumatta siitä, kuka toimintaa harjoittaa, sanoo KKV:n ryhmäpäällikkö Mika Hakamäki tiedotteessa. Kiellolle vaaditaan 100?000 euron uhkasakkoa. Seuran puheenjohtajana on toiminut Suomen ortodoksisen kirkon entinen arkkipiispa Leo eli Leo Makkonen. Whitaker ei suoraan vastannut kysymykseen siitä, tukeeko Yhdysvallat julkilausumassa sellaista kieltä, jossa Venäjä nimettäisiin liittokunnan suurimmaksi uhaksi. Leo Makkonen oli Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispana vuosina 2001–2024. Opistolla ja kuluttaja-asiamiehellä on erilaiset näkemykset palveluiden luonteesta. Opetusja kulttuuriministeriön myöntämiä erityisavustuksia epäillään käytetyn väärin. –?Uskon täysin, että julkilausuma on suorapuheinen ja ytimekäs, ja se heijastaa kaikkien liittolaisten puolustustarpeita. NEUVOTTELUT Nato-maiden yhteisestä julkilausumasta jatkuivat viime hetkiin asti maanantaina. Opisto pitää palveluita koulutuksina, jolloin asiakkaat olisivat asemaltaan opiskelijoita. Naton pääsihteeri Mark Rutte sai hiki hatussa vaalia Naton yhtenäisyyden julkisivua lehdistötilaisuudessa, jonka hän piti maanantaina ennen ensimmäisen isännöimänsä huippukokouksen alkua kotikaupungissaan Hollannin Haagissa. Naton vuotuinen huippukokous pidetään tänä vuonna lyhyen kaavan mukaan. Karjalan kielen seuran avustuspetosepäilyistä nostettu syytteet Ortodoksisen seurakunnan silloinen arkkipiispa Leo kuvattuna mediatilaisuudessa vuonna 2022. Syyttäjälaitoksen tiedotteessa ei kerrota, miten suurista rahasummista rikosepäilyissä on kyse. Se alkaa tiistaina valtionjohtajien illallisilla, ja keskiviikkona järjestetään Pohjois-Atlantin neuvoston kokous valtionjohtajien tasolla. SAARA PELTOLA / LEHTIKUVA STT Kuluttaja-asiamies vie Vierumäellä toimivan Suomen Urheiluopiston toimintaa markkinaoikeuteen, kertoi Kilpailuja kuluttajavirasto KKV tiedotteessa maanantaina. Seura ajautui konkurssiin syyskuussa 2020. Yhtenäisyyttä vaativa hetki sai kuitenkin epävireisen alkusoinnun, sillä viikonloppuna ja maanantaina Espanja irrottautui prosenttitavoitteesta ja ilmaisi sopineensa itselleen erivapauden tavoitteesta. –?Espanja on sitä mieltä, että se voi saavuttaa ne (suorituskykytavoitteet) käyttämällä 2,1 prosenttia, Nato on vakuuttunut että Espanjan on käytettävä 3,5 prosenttia, Rutte sanoo. Keskipohjanmaa // Tiistaina 24. Vierumäki Sports vastaa muun muassa myynti-, markkinointija asiakaspalvelutoiminnoista alueella. Tutkintaa johtanut rikoskomisario kertoi viime syksynä Ylelle, että maaliskuun 2017 ja syyskuun 2020 välisenä aikana Karjalan kielen seura sai avustuksia kaikkiaan noin 565?000 euroa. Myös STT:n tietojen mukaan Espanja ei olisi saamassa erivapautta. STT:n lähde arvioi, että kyse on ainoastaan Espanjan omasta tulkinnasta, jonka taustalla on sisäpoliittisesti vaikea tilanne. Kuluttaja-asiamies vaatii, että markkinaoikeus kieltää Suomen Urheiluopiston Kannatusosakeyhtiötä ja Vierumäki Sportsia tarjoamasta kuluttajille tiettyjä lomapaketteja. Olemme liittokunnassa, jossa me taistelemme yhdessä ja tarvittaessa kärsimme sekä kuolemme yhdessä yhteisen puolustuksemme puolesta, Rutte sanoo. Suomen Urheiluopiston Kannatusosakeyhtiö ylläpitää opiston toimintaa. Makkonen ei maanantai-iltapäivään mennessä vastannut STT:n yhteydenottopyyntöön. Yksittäiset maat eivät hänen mukaansa voi jättäytyä liittokunnan yhteisten päätösten ulkopuolelle
Maiden ulkoministerit lähettivät torstaina asiasta kirjeen Kallakselle Belgian aloitteesta. Sopimus on hyödyttänyt etenkin Israelia, jolle EU on suurin kauppakumppani. Sireenit soivat ympäri Israelia yli puolen tunnin ajan Iranin jatkaessa maanantaiaamuna ohjusiskuja Israeliin. Moniin toimiin tarvitaan kuitenkin jäsenmaiden yksimielinen päätös tai edes määräenemmistö, jota sitäkään ei välttämättä löydy. Israelin puolustusministeri Israel Katz sanoi Israelin iskeneen ennennäkemättömällä voimalla Teheraniin kohdistaen iskuja muun muassa hallinnon virastoihin. Kallaksen mukaan aloitteesta keskusteltiin ja se voisi olla yksi mahdollinen toimenpide Israelia kohtaan, mutta ei avannut aikataulua sen tarkemmin. EU:n ja Israelin välinen assosiaatiosopimus on ollut pohja EU:n ja Israelin taloudelliselle ja poliittiselle yhteistyölle. Laitos sijaitsee noin sadan kilometrin päässä pääkaupunki Teheranista etelään. SUOMEN ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) sanoi kokoukseen saapuessaan, että ministerit lähtevät pohtimaan, miten arvioinnin pohjalta edetään. Se on helpottanut muun muassa kaupankäyntiä EU:n ja Israelin välillä. Vankilassa pidetään myös ruotsalais-iranilaista tutkijaa Ahmadreza Djalalia, joka uutistoimisto TT:lle puhuneen sukulaisen mukaan selvisi iskusta. –?Tässä on laajasti arvioitu erilaisia toimenpiteitä, joita Israel on paitsi Gazassa, myös Länsirannalla ja laajemminkin viime kuukausina tehnyt. Tarkoituksemme ei ole rankaista Israelia, vaan parantaa gazalaisten tilannetta, Kallas sanoi. Israelin iskuissa Iraniin on sen jälkeen kuollut satoja ihmisiä. Sanna Raita-aho, STT EU:n ulkoministerit kokoontuivat maanantaina Brysseliin keskustelemaan muun muassa Lähi-idän tilanteesta, joka kiristyi viikonloppuna entisestään Yhdysvaltojen iskettyä Iraniin. Israelin armeija ilmoitti myöhemmin tehneensä iskuja estääkseen pääsyn ydinlaitokselle. Keskipohjanmaa // Tiistaina 24. Israelin ja Iranin lisäksi agendalla oli myös Gaza. SUOMI JA kahdeksan muuta EU-maata haluavat myös komissiolta näkemyksiä siitä, kuinka EU voisi lopettaa kaupan Israelin miehittämien palestiinalaisalueiden siirtokuntien kanssa. Asiantuntijat kehottavat Israelia välttämään iskuja ei-sotilaallisiin kohteisiin ja Irania siirtämään vangit turvaan. Iranin iskut Israeliin ovat tappaneet virallisten lukujen mukaan runsaat 20 ihmistä. AT TA KENARE / AFP / LEHTIKUVA. –?Haluamme nähdä, miten Israel reagoi tähän prosessiin. Uutistoimisto AFP:n journalistit raportoivat kovaäänisistä räjähdyksistä Jerusalemissa. YK:n asiantuntijat tuomitsevat lausunnossaan iskut, jotka vaikuttivat kohdistuneen ei-sotilaallisiin kohteisiin. Iskut Israelin ja Iranin välillä jatkuivat maanantaina jo yhdettätoista päivää peräjälkeen. Ministerit nostivat esille YK:n alaisen kansainvälisen tuomioistuimen (ICJ) neuvoa-antavan lausunnon, jonka mukaan kolmansien maiden on pidättäydyttävä kaikenlaisesta kaupankäynnistä, joka ylläpitää kansainvälisen oikeuden vastaista tilannetta miehitetyillä alueilla. –?Tämä on mahdotonta hyväksyä, maan ulkoministeri Jean-Noel Barrot sanoo viestipalvelu X:ssä. kesäkuuta 2025 ULKOMAAT // 11 EU:n mahdolliset sanktiot Israelia kohtaan jäivät odotustilaan Kallaksen mukaan Israel on rikkonut EU:n kanssa tehdyn sopimuksen ehtoja. –?Keskustelemme seuraavaksi Israelin kanssa tuloksistamme ja miten voimme parantaa tilannetta Gazassa. Yhdysvaltain mukaan iskujen kohteena olleet uraanin rikastuslaitokset tuhoutuivat. EU:n ulkosuhteiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas esitteli ministereille EU:n ja Israelin välisen assosiaatiosopimuksen arvioinnin tuloksia. Israel iski maanantaina muun muassa Iranin pääkaupungissa sijaitsevaan Evinin vankilaan, jossa pidetään lukuisia poliittisia vankeja. Pääministeri Ulf Kristersson sanoi TT:lle, ettei ollut saanut mitään tietoa iskusta. –?Islamin taistelijat tulevat aiheuttamaan teille vakavia ja ennalta arvaamattomia seuraamuksia voimakkailla ja kohdennetuilla operaatioilla, Zolfaghari sanoi. Ranska arvostelee Israelin iskua vankilaan, jossa pidetään kahta ranskalaista ja muita eurooppalaisia. Arvioinnin käynnistämisellä on tarkoitus luoda painetta Israelin suuntaan, eräs korkea diplomaattilähde kuvasi ennen kokousta. –?Arviointi on selvä ja meidän täytyy parantaa tilannetta. Tilanne maiden välillä kärjistyi sen jälkeen, kun Israel iski Iraniin 13. Israel on rikkonut sopimuksen artikla kakkosta. Myöhemmin samana päivänä viranomaiset ilmoittivat sähkönjakelun palaamisesta normaaliksi. ISRAEL ISKI maanantaina lisäksi Iranin maanalaiseen ydinlaitokseen Fordowissa, jota Yhdysvallat oli pommittanut viikonloppuna. EU:n ulkosuhteiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas esitteli ministereille EU:n ja Israelin välisen assosiaatiosopimuksen arvioinnin tuloksia, mutta toimenpiteet sopimuksen osalta jäivät odottamaan. Ne todennäköisesti ovat merkittävässä ristiriidassa ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa. FREDERICK FLORIN / AFP / LEHTIKUVA Yksi Israelin iskuista kohdistui iranilaiseen vankilaan STT-AFP-TT Israel iski maanantaina muun muassa Iranin pääkaupungissa Iranissa sijaitsevaan Evinin vankilaan, jossa pidetään lukuisia poliittisia vankeja. Israel on syyttänyt arkkivihollisensa Iranin olevan kehittämässä ydinasetta, minkä Iran kiistää. Ulkoministerin mukaan iskun ei kuitenkaan uskota vahingoittaneen vankilassa pidettyjä Ranskan kansalaisia. Jos tilanne ei parane, voimme jatkaa keskustelua heinäkuussa, hän sanoi. IRANIN asevoimien tiedottaja Ebrahim Zolfaghari varoitti maanantaiaamuna Yhdysvaltoja vakavista seurauksista vastauksena Yhdysvaltojen Iranin ydinlaitoksiin tekemiin iskuihin. Iranilaismedian mukaan Israelin iskut aiheuttivat sähkökatkoksia osassa kaupunkia. Monien asiantuntija-arvioiden mukaan sopimuksen kaupankäynnin helpottamista koskevan osion keskeyttäminen olisi yksi EU:n tehokkaimmista keinoista painostaa Israelia. Zolfagharin mukaan Yhdysvaltojen iskut laajentavat niiden kohteiden piiriä, joihin Iran voi laillisesti iskeä, ja luovat tietä sodan leviämiselle alueella. KALLAKSEN mukaan EU:n suurin huoli on se, ettei humanitaarinen apu pääse tällä hetkellä perille Gazaan. Vankilan sisäänkäynnin raportoitiin tuhoutuneen iskussa täysin. Etukäteen oli jo odotettavissa, etteivät ministerit vielä päätä tässä kokouksessa mahdollisista toimenpiteistä sopimuksen osalta. kesäkuuta. Iranin Teheranissa sijaitsevassa vankilassa pidetään muun muassa kahta Ranskan kansalaista. Asian vahvistivat niin Iranin oikeuslaitos kuin Israelin puolustusministeri Israel Katz. Israelin iskun on raportoitu kohdistuneen vain vankilan sisäänkäyntiin ja hallinnollisiin osiin. MYÖS IRAN jatkoi maanantaiaamuna Israeliin kohdistettuja ohjusiskuja. Kuva Teheranin kaupungista. Niiden jälkeen Israelin valtiollinen sähköyhtiö kertoi häiriöistä sähkönjakelussa maan eteläosassa. Yhdysvallat teki sunnuntain vastaisena yönä iskuja kolmeen ydinlaitokseen Iranissa. Kallaksen johtama EU:n ulkosuhdehallinto käynnisti toukokuussa jäsenmaiden pyynnöstä arvioinnin siitä, onko Israel rikkonut sopimuksen ihmisoikeuksien kunnioittamista koskevaa artikla kakkosta toimillaan Gazassa
Sen sijaan jokainen vuosi nykymallin ihmeparantumista odotellen vie miljardeja Kankkulan kaivoon. Ohjaajien mukaan leiriläiset sopeutuvat sääntöihin hämmästyttävän nopeasti. Maksuttomien, valmiiksi lähellä potilaita olevien lääkkeiden jakelu kestäisi myös tietoliikenteen ja energiahuollon pitkäaikaisen laman. Maksuttomuudesta hyötyisivät erityisesti varakkaimmat, sillä he eivät enää joutuisi kustantamaan köyhimpien akuuttiin terveydenhoitoon liittyviä tarpeettomia lisäkuluja. Hoito julkisella puolella olisi maksutonta ja yksityisellä puolella siitä saisi suorakorvauksen julkisen puolen omakustannushintaan. TALOYHTIÖ VOI TEHDÄ monia toimia asukkaiden hyvinvoinnin ja rakennuksen kunnon turvaamiseksi. Passiivisten viilennystapojen, kuten varjostimien ja kasvillisuuden, etu on se, että ne eivät kuluta energiaa. Asuntojen ylikuumeneminen heikentää asuinmukavuutta ja aiheuttaa sairastapauksia, pahimmillaan jopa hellekuolemia. Jonot jäisivät historiaan ja kilpailu sekä valinnanvapaus tuottaisivat kansalaisia parhaiten tyydyttävän hoidon. Tästä ei kuitenkaan kannata panna someen riviäkään, sillä kalastus on kyseenalainen harrastus alkaen niistä madoista... Osana suunnitelmallista kiinteistönpitoa hallituksen ja isännöitsijän on syytä kartoittaa, mikä on taloyhtiön lähtötilanne eli millaiset riskit siihen kohdistuvat ja kuinka haavoittuvainen yhtiö on niille. Toki me olemme laumaeläimiä ja tarvitsemme toisiamme, mutta osin surullistahan tämä on, että omalla nimellä ja kasvoilla voi sivaltaa tuntematonta lajitoveria kuin vierasta sikaa tai heitellä ivallisia huomautuksia huumorin varjolla. " ”Asia on juuri niin kuin minä tässä nyt kirjoitan, koska minä tiedän!” " Aikuistenkin kannattaisi kerätä päivän mittaan itseltään puhelimet pois ja viettää laatuaikaa ihan reaalimaailmassa.. Hän on ehkä lukenut otsikon ja tehnyt päätelmänsä sen perusteella, tai sitten hän iskee suoraan asian ytimeen, koska ei innoltaan jaksa lukea edes otsikkoa saatikka sataa ensimmäistä kommenttia. MAKSUTTOMUUS POISTAISI rahan puutteesta johtuvat ja kalliiksi tulevat hoitoviiveet sekä valtavan määrän rahoitus-, laskutus-, korvaus-, perintä-, tukija sääntelybyrokratiaa. SOTE-UUDISTUKSELLE voidaan siis asettaa paljon kunnianhimoisemmat tavoitteet kuin poliitikot osaavat edes uneksia. Mielipideaineistoa koskevat tiedustelut Puh. Kaivaa vaikka niitä matoja, tai ainakin lähteä kalaan. Tehokkain keino viilentää sisätiloja on koneellinen jäähdytys, mutta myös passiiviset viilennystavat ovat tärkeässä roolissa. Eikö Internet, verkko, digi – mikälie – ole perustettu maksuttomaksi kanavaksi meille kaikille! Tämän jälkeen, ja suorastaan hämmästyttävän nopeasti, kommentoija on ottanut haltuunsa aiheen kuin aiheen ja ui mukaan keskusteluun. Mervi Ala-Prinkkilä Kirjoittaja on Kiinteistöliitto Pohjanmaan toiminnanjohtaja. LASTEN JA NUORTEN kesäleirillä kerätään kuulemma puhelimet pois päivän ajaksi. kesäkuuta 2025 12 // MIELIPIDE OTA KANTAA! SÄHKÖPOSTILLA mielipide@keskipohjanmaa.fi VERKOSSA keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki LUKIJAN KUVAT keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki LYHYET keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki TEKSTIVIESTILLÄ Kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. " Myös rakennukset voivat vaurioituvat lämpölaajenemisen seurauksena, ja rakennukset ulkopinnat voivat kulua ennenaikaisesti. Lääkkeiden jakelun ja varmuusvarastoinnin yhdentäminen perusterveydenhuoltoon tuottaisi kaikkine sivuvaikutuksineen jopa miljardiluokan vuotuiset säästöt. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan uutistoimittaja. Rakennusten sisätilojen ylikuumeneminen voi aiheuttaa vakavia terveysriskejä erityisesti ikäihmisille, sairaille, lapsille ja lemmikeille. Apteekit voisivat vastata pääasiassa itsehoitolääkkeiden jakelusta. SOMEKOMMENTAATTORI on usein myös kokemusasiantuntija. Kaupunkilaislapselle saattaa päivän kohokohta olla matojen kaivuu onkiretkeä varten. TYÖTERVEYSHUOLLON sairaanhoito-osuuden käydessä tarpeettomaksi omalääkäriperiaate johtaisi lääkärikapasiteetin entistä vaikuttavampaan kohdentumiseen, jolloin lääkäripulakin loppuisi eikä tarvittaisi kaupallisia terveysvakuutuksia. Vaikka nykymallilla tuskin voidaan saavuttaa ainuttakaan sote-uudistuksen tavoitteista, tässä ehdotetussa pelkistetyssä mallissa ne jopa ylitettäisiin. Kiinteistöliiton Vaikeutuvat sääolosuhteet ja sään ääri-ilmiöt -opas sisältää taloyhtiön tarkastuslistan, joka auttaa tilannekuvan kartoittamisessa. Näin varaudut helteisiin taloyhtiössä Vaikka hellepäiviä ei tänä kesänä montaa olekaan ollut, tuo ilmastonmuutos mukanaan yhä kuumempia ja pidempiä hellejaksoja, jotka koettelevat rakennuksia ja niiden asukkaita. Terveyskeskuksiin ja sairaaloihin hajauttaminen antaisi reseptilääkkeille ylivertaisen toimitusja huoltovarmuuden. Tarvitaan kaikki vuorovaikutukset huomioiva mahdollisimman yksinkertainen kokonaisratkaisu, johon voidaan päästä vain pelkistämällä soten rahoitus verotukseen. Aivo ja mieli kiittävät, kun vain tekee ja nauttii, ehkä ihailee kättensä töitä tai askeltensa määrää, eikä kerro kenellekään. Aikuistenkin kannattaisi kerätä päivän mittaan itseltään puhelimet pois ja viettää laatuaikaa ihan reaalimaailmassa. Tai ehkä tämä naisvaltainen ala suojelee itseään eikä vietä vapaa-aikaansa sosiaalisessa mediassa taistelemassa tuulimyllyjä vastaan. Siinäpä muutamia sanoja, joihin somekommentaattori tarttuu hanakasti kuin sika limppuun päästäen oman sisäisen, ehkä usein piilotetun, jopa kadotetun, älypersoonansa valloilleen. Hei, me kommentoidaan! Kolumni Tiina Ruotsala tiina.ruotsala@hillagroup.fi Eipä ole herkkua työskennellä lastensuojelussa nykyajan someinkvisition kourissa. Helteisiin varautuminen on koko taloyhtiön yhteinen rutistus: asunto-osakeyhtiön hallitus, isännöitsijä, osakkaat ja vuokralaiset voivat kukin toimillaan vaikuttaa kokonaisuuteen. Samaten kauaskatseinen taloyhtiö voi laatia käyttöönsä strategian, jossa varautuminen ja ilmastokriisin hillintä huomioidaan. Maksuttomuus on taloudellisin keino saavuttaa perustuslain edellyttämä kansalaisten yhdenvertainen ja riittävä hoito sosiaalisesti oikeudenmukaisesti jakautuvin kustannuksin. Lähetä viesti numeroon 13525. Keskipohjanmaa // Tiistaina 24. Siinä kännykkä unohtuu. 050 477 9966 Yksityiskohtaiset ohjeet ja periaatteet joita Keskipohjanmaa mielipidekirjoituksien julkaisussa noudattaa: keskipohjanmaa.fi/ohjeita-lukijoille Maksuton terveydenhuolto ratkaisisi sote-uudistuksen ongelmat Poliittisilla osaoptimoinneilla, olivatpa ne itsessään miten tehokkaita tahansa, ei monimutkaista sote-järjestelmää saada koskaan kuntoon. Samalla kuumuus, kuivuus ja säteily kuluttavat rakenteita, kuivattavat maaperää ja voivat lisätä metsäja maastopalojen riskiä. Leiriaika täyttyy kaikenlaisesta mukavasta. Hänelle tai tutun tutulle (mutta ei mainita sitä) on käynyt niin ja ainakin näin, joten: ”Asia on juuri niin kuin minä tässä nyt kirjoitan, koska minä tiedän!” Ainahan väki on turissut ja ottanut kantaa, mutta nykyään mölyt eivät jää huoltoaseman kahvipöytään tai illan neulepiiriin, vaan ne julistetaan kaikelle kansalle avoimesti kuten sananvapauteen kuuluu. Siellä ei muuten kannata muidenkaan liiaksi aikaansa kuluttaa, koska tyhjästä tulee tyhjä olo. Päätöksenteon tueksi voi myös toteuttaa ilmastoriskien kartoituksen yhdessä asiantuntijan kanssa. Liitä kirjoitukseen mukaan yhteystietosi: nimi ja puhelinnumero. Strategia kohti pysyvästi sujuvaa, tehokasta ja turvallista terveydenhuoltoa ei vaadi leikkauksia tai lisärahaa. Susi, tuulivoima, lastensuojelu, avioliitto, kissat ja elokapina. Valtion kustannukset olisivat palvelun tuottajasta riippumattomia. RESEPTILÄÄKKEIDEN maksuttomuus antaisi parhaat edellytykset kokonaisvaltaiselle lääkehuollolle. Myös rakennukset voivat vaurioituvat lämpölaajenemisen seurauksena, ja rakennukset ulkopinnat voivat kulua ennenaikaisesti. Kalevi Salonen ekologi, Kaustinen Mika Seppälä yleislääketieteen erikoislääkäri, Keuruu " Maksuttomuudesta hyötyisivät erityisesti varakkaimmat, sillä he eivät enää joutuisi kustantamaan köyhimpien akuuttiin terveydenhoitoon liittyviä tarpeettomia lisäkuluja. Somekommentaattori ei jaksa lukea mediasta muuta kuin ilmaiset jutut, jos edes niitä. Nimimerkkiä voi käyttää vain erityisistä, painavista syistä ja silloinkin toimituksella on oltava kirjoittajan yhteystiedot. Illalla saa sitten soitella kotiin ja sometella kavereitten kanssa tietyn aikaa. Usein hän hämmästeleekin ensimmäisessä kommentissaan, miten palkkatyönä uutisia tekevien toimittajien jutuista pitäisi maksaa ja kas, ensimmäiset peukut on tienattu. Taloyhtiöiden on syytä kartoittaa kiinteistöön kohdistuvat riskit ja varautua ennalta, jotta asunnot pysyvät turvallisina ja miellyttävinä myös kuumimpina kesäpäivinä
Muistotilaisuus pidettiin Rauhanyhdistyksellä. Kalottireitti on noin 800 kilometriä pitkä vaellusreitti, joka kulkee Suomen, Ruotsin ja Norjan tuntureilla. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. – Asiakasta tiedotetaan yksilöllisesti hänen mahdollisesta toisen silmän leikkaustarpeesta jatkossa, Soiten silmäyksikön esihenkilö Mervi Takalo. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Juhannusviikonloppuna todettiin uusi vatsatautitapaus myös Kalottireitillä Enontekiöllä. Hautauksia Veteliläinen Mirja Eliisabet Jyrkkä, o.s. Valmistuneita Anna Kivelä Pyhäjoelta (Himangalta) on valmistunut terveydenhoitajaksi Oulun ammattikorkeakoulusta. Jos retkelle lähdetään, on suositeltavaa käyttää omaa majoitetta ja keittää juomavesi. Kustaa II Aadolf -veistoksen kunto on herättänyt kaupunkilaisissa huolestumista. Englanninpuistossa pönöttää Kustaa II Aadolf. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 03:03 23:56 02:53 03:55 23:55 22:50 Laskee Joka rakastaa rahaa, ei saa sitä kyllin, eikä se, joka rakastaa rikkautta, saa voittoa tarpeekseen. Toimintamalli parantaa hoidon saatavuutta ja lyhentää jonotusaikoja. Teoksen kunnostamista on arvioitu ja suunniteltu viime syksyn ja kevään aikana. Kaipaamaan jäivät tyttäret perheineen, sisko perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Metsähallitus pyytää toistaiseksi välttämään reitillä ainakin Guonjarjohkan ja Saarijärven autioja varaustupien sekä käymälöiden käyttöä.. Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen Soiten tiedotteessa kerrotaan, että jatkossa yhdellä käynnillä leikataan vain yksi kaihisilmä. CLAS-OLAV SLOT TE Soite leikkaa elokuusta alkaen kaihia yksi silmä kerrallaan Ilona Tynkkynen Keski-Pohjanmaan keskussairaalan silmäyksikössä aloitetaan elokuussa leikkaamaan kaihia yksi silmä kerrallaan. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Keskipohjanmaa // Tiistaina 24. Hän oli syntynyt 28.4.1938. Kunnostusta varten veistos siirretään sisätiloihin, jossa sen annetaan rauhassa ensin tasaantua kosteudeltaan ja lämpötilaltaan. Metsähallitus suosittelee edelleen, ettei yön yli vaellukselle Urho Kekkosen kansallispuistoon lähdettäisi, ja että tupia ja muita retkeilyrakenteita vältettäisiin. Juhannusviikonlopun aikana Urho Kekkosen kansallispuistossa evakuoitiin kolme henkilöä, kansallispuiston virkistyskäytön asiantuntija Leena Leppälä kertoi STT:lle. 23.5.2025 Kotonaan Lehtimäellä Kaipaamaan jäivät Esa ja Minna Alex ja Noora veli ja sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Tuli enkeli hiljaa vuoteesi luo, silitti harmaata tukkaa.Lähde kanssani Taivaan Isän luo, siellä kaikki rakkaasi sua odottaa. Lämmin kiitos kotisairaanhoidolle isän hyvästä hoidosta.Kiitokset myötäelämisestä. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Viikko 26 Nimipäivät tänään Päivän sana Juha, Jukka, Janne, (Jani, Jussi, Juho, Juhani, Johannes, Juhana) (suom.), Jan, Johan, (John, Jens, Johnny,) Johannes, (Janne, Jon, Jack, Ian, Jean) (ruots.), Anto, Antton, Antoni, Antto, Anttoni, Toni, Hannes, Hannu, Hans, Iivo, Jani, Janne, Johannes, Joni, Jonne, Jonni, Jouni, Juha, Juhana, Juhani, Juho, Jukka, Jussi (ort.). Veistos on tehty pintakäsitellystä kuusipuusta ja siinä on havaittu runsaasti halkeamia. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Metsähallitukselta kerrottiin maanantaina STT:lle, että yksi ihminen evakuoitiin Guonjarjohkan tuvalta. Toholampilainen Jaakko Ilmari Oikemus nukkui pois palvelukeskus Männistössä 18.6.2025. Haglund on erikoistunut moottorisahalla tehtyihin näköisveistoksiin. Puuveistos siirretään kunnostettavaksi ensi maanantaina. Muistotilaisuus pidettiin Vetelin seurakuntatalolla. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Siunauksen toimitti rovasti Mauno Soronen. Rautiolainen Kaisu Annikki Vasalampi siunattiin Raution kirkossa 20.6.2025. Hän oli syntynyt 7.9.1945 Kälviällä. 5:9 Kuolleet Rakas isä ja pappa Aimo Elias MAUNULA s. Lähimpinä jäivät kaipaamaan sisarukset perheineen ja muut sukulaiset ja ystävät. Tämäkin on turhuutta. Suositeltavaa on myös pysyä merkityillä reiteillä, koska pelastusviranomaisten on helpompi tarvittaessa päästä paikalle merkityn reitin varrelle. Vuonna 2023 Soitessa tehtiin 564 kaihileikkausta, kun taas vuonna 2024 vastaava lukumäärä oli 744 kaihileikkausta, kerrotaan tiedotteessa. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Kunnostuksen tekee teoksen luonut kuvanveistäjä Ulla Haglund. Lapin kansallispuistojen vatsatauti on levinnyt Laur Forsén, STT Metsähallitus kertoi maanantaina, että Lapin kansallispuistojen vatsatautiepidemia ei ota laantuakseen. Kansallispuistossa on tehty tänä kesänä yli 60 ilmoitusta vatsatautioireista sairastuneilla retkeilijöillä. Kaihileikkausten tarve on kasvanut nopeasti väestön ikääntyessä Keski-Pohjanmaalla. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. On hiljaisuus ja suru sanaton, mutta tiedämme, että sun siellä hyvä on. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 24.6. -Saarn. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Kokkolan kuningasveistos lähtee kunnostettavaksi Ilona Tynkkynen Kokkolan Englanninpuistossa sijaitseva kuningas Kustaa II Aadolfia kuvaava veistos siirretään kunnostettavaksi. Emma Aarnio Himangalta on valmistunut rakennusarkkitehdiksi Oulun ammattikorkeakoulusta. kesäkuuta 2025 PÄIVYRI // 13 LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Heikkilä, siunattiin 22.6.2025 Vetelin kirkossa. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Ylivieskalainen Seemi Johannes Soukka kuoli 21.6.2025. Suomen osuus on noin 80 kilometriä, ja se kulkee Mallan luonnonpuistosta Käsivarren erämaa-alueen kautta Haltille. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Aiemmin Lapin hyvinvointialue testasi yhden maastossa sairastuneen retkeilijän ja tauti osoittautui norovirukseksi. 10.6.1934 Lohtaja k. Jos kaihileikkauksen jälkeen toisen silmän kaihileikkauskriteerit kuitenkin täyttyvät, asiakas laitetaan tarvittaessa toisen silmän leikkausjonoon. Kuolleita Kälviäläinen Seppo Antero Roimas kuoli 20.6.2025 Lepolassa. Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa Lehtimäen kirkossa 14.6.2025. Siunauksen toimitti Vesa Parpala. Hän oli 96-vuotias. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Tiedotteen mukaan usein leikatun silmän näöntarkkuus paranee niin hyvälle tasolle, ettei toista silmää tarvitse leikata
He eivät vielä pysty fyysisesti pelaamaan, vaan joutuvat keksimään keinoja pärjätä. Raiko Häyrinen, STT NHL-jääkiekkoliigan uusien pelaajien varaustilaisuus järjestetään perjantaina Los Angelesissa, ja Suomessa se tarkoittaa viime vuosien keskustelunaiheen nousemista pintaan: pitääkö olla huolissaan. Mikkola myöntää, että varaustilaisuusiässä olevia 18-vuotiaita vertailtaessa suomalaiset jäävät hieman muista jälkeen. Kaudella 2023-24 hän oli joukkueensa tehokkain pelaaja saldolla 11+20=31. Jäätkö silloin voivottelemaan, se on ratkaiseva juttu, Mikkola alleviivaa. Jo aiemmin tamperelaisen Manse PP:n Jani Komulainen nimettiin miesten Lännen pelinjohtajaksi. Vuonna 2023 ykköskierroksella ei varattu yhtään suomalaista, vuonna 2022 kaksi. Randklev pelasi Wichitassa 16 ottelua, joissa syntyi 2+3=5-pörssipistettä. TOISAALTA myöskään korkea varaus ei takaa mitään. Meillä on hyviä esimerkkejä NHL-pelaajista, jotka ovat maltillisesti ja määrätietoisesti menneet eteenpäin, vaikka eivät ole olleet ensimmäisen kierroksen varauksia, Mikkola sanoo. –?16-vuotiaiden maajoukkueeseen valitaan sen hetken kärkipelaajia, mutta valmentajan taito on ymmärtää, että biologisesti ei niin vahvoilla voi olla erittäin hyvä pelitausta. BRUCE BENNET T/GET T Y IMAGES/AFP/LEHTIKUVA Hermes pestasi Randklevin Mestikseen joukkuetta ensi kaudeksi kokoava Kokkolan Hermes julkisti maanantaina tehneensä sopimuksen yhdysvaltalaisen Carter Randklevin kanssa. –?Jos tilastoja katsoo, kierroksilla yhdestä kolmeen varattujen (suomalaisten) pelaajien määrä on aika tasainen. Nämä ovat hienoja tarinoita siitä, että takaa on tultu ohi. Ennen yliopistouraa Randklev pelasi USHL-junioriliigaa. Sports Medicine -julkaisussa esiteltiin viime vuonna yli 4?700:n ruotsalaisissa urheilulukioissa vuosina 1998–2017 opiskelleen kiekkoilijan uraa kartoittanut tutkimus. Kokemusta edustavat Lapuan Virkiän Janette Lepistö yhdeksännessä sekä Vimpelin Vedon Elmeri Anttila ja Mansen Raudasoja viidennessä Itä-Lännessään. Se on monesti käänteentekevä juttu, joka kehittää heitä, kunnes biologinen ikä pyörähtää eteenpäin. Samaan hengenvetoon Mikkola haluaa muistuttaa pitemmästä tarkastelujaksosta. Siellä ollaankin yhtäkkiä yksin, eikä tuki ole samanlaista. Historiallisesti samassa arvo-ottelujoukkueessa nähdään isä ja poika. Se on todella tyly maailma verrattuna Suomeen, jossa puhutaan, ettei yhtään lahjakkuutta voi hukata. kesäkuuta 2025 14 // URHEILU Missä seuraavat Barkovit. Se juttu, miksi niitä nostetaan on myös se, että ne motivoivat monia junioreita, Mikkola sanoo. Jokaiseen aikuisten Itä-Länsi-joukkueeseen on nyt valittu kaksi pelinjohtajaa ja neljä pelaajaa. Se on seitsemän ja kahdentoista välillä aika vakio. Ratkaisevaa on, mitä sen jälkeen tapahtuu, Mikkola sanoo. Suomalaisia ei povata kärkeen. Mikkola arvioi pitkällä nuorten valmentajan urallaan keräämiensä havaintojen perusteella, että suomalaiskiekkoilijat kypsyvät keskimäärin hieman pohjoisamerikkalaisia myöhemmin. Pitkäselle aikuisten arvo-ottelu on uran ensimmäinen – samoin kuin Tahkon Santtu Patovalle ja Roihuttarien Erica Rosendahlille. –?Tuo on havainnoitu myös Suomessa, Mikkola sanoo. Loput valinnat vahvistetaan 30. Loukkaantumiset ovat vaikuttaneet heistä jokaisen uraan, mutta selvää on, etteivät erityisesti Puljujärven ja Juolevin NHL-urat ole vastanneet heihin kohdistettuja toiveita. KP Komulaiset Itä–Länteen Jokeripelaajat ja lukkarit olivat suurimmat suosikit, kun yleisö äänesti pelaajia pesäpallon Itä-Länsi-otteluihin, jotka pelataan Kouvolassa 19.–20. Kotikentällään Itä-Lännen pääsevät kokemaan Kouvolan Pallonlyöjien lukkari Elias Pitkänen ja jokerikotiuttaja Patrik Wahlsten. Jääkiekko NHL:n uusien pelaajien varaustilaisuus järjestetään viikonloppuna. –?Aina pitää olla huolissaan, ja kriittinen tarkastelu on hyväksi toiminnalle, Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Lauri Mikkola vastaa. Tämän kesän NHL-mestarijoukkueen Florida Panthersin suomalaispelaajista Eetu Luostarinen ja Niko Mikkola debytoivat nuorten maajoukkueissa vasta alle 20-vuotiaiden ikäluokassa. – Eivät ne NHL-scoutit turhaa työtä tee. Suomalaisten osalta siitä muistuttaa kesän 2016 varaustilaisuus, jonka viiden ensimmäisen valinnan joukossa oli kolme suomalaista: Patrik Laine, Jesse Puljujärvi ja Olli Juolevi. Konsta Helenius varattiin viime kesänä ensimmäisellä kierroksella. Meillä on vahvasti valloillaan joukkuepeli-identiteetti, Mikkola sanoo. Kaiken päälle Komulaisen kumppani Saaga-Angelia Raudasoja valitaan arvo-otteluun naisten Superpesiksen äänikuningattarena. Sieltä löytyy vastauksia, miten voitaisiin viedä eteenpäin yksilön kehittämistä. Randklev tunnetaan vahvasti hyökkäävänä pelaajana. heinäkuuta. –?Meidän pitää miettiä harjoittelun rakennetta, paljonko yksilöharjoituksia tuotetaan akatemiamaailmassa. kesäkuuta. Kärkikierroksilla varatut miehet pelaavat todennäköisemmin pitkän NHL-uran kuin myöhään varatut. Ei tässä mikään iso huoli ole, Mikkola laskee. Täällä nuoria autetaan tosi paljon kaikessa, myös elämänhallinnassa. – Näin se vaan menee, ettei se takaa pitkää ja hienoa uraa. KP. Ennakkoarvioiden perusteella yhtäkään suomalaista ei varata ensimmäisellä kierroksella. –?Harvoin puhutaan siellä odottavasta kilpailusta. Mikkola korostaa nuoren pelaajan henkistä valmiutta. Kokonaan varaamatta jääneiden kiekkoilijoidenkin joukosta on noussut hyviä NHL-pelaajia, kuten Antti Niemi tai Jussi Jokinen, muttei NHL:n varaustilaisuus merkityksetön ole. He tulevat jossain vaiheessa läpi. Yleisön ääniä rekisteröitiin kaikkiaan 15 405. Minnesotan Moorheadista kotoisin oleva Randklev, 25, pelasi osan viime kaudesta ECHL-liigaa Wichita Thunderissa. Keskipohjanmaa // Tiistaina 24. Esimerkiksi The Athleticin varaustilaisuusennakossa korkeimmalle, sijalle 86, suomalaiskiekkoilijoista veikataan Lasse Boeliusta. Se on 18-vuotiaasta tehty arvio. Nyt hän haluaa ottaa askeleen ammattilaisurallaan. Siinä on isoja eroja, montako ykköstai kakkoskierroksen varausta on ollut. –?Tilastofaktaa minulla ei ole, mutta havaintopohjalta sanoisin, että pohjoisamerikkalaiset ovat ehkä biologisessa kypsymisessä edellä suomalaisia. NHL:N varaustilaisuus kuvaa arviota pelaajista 18-vuotiaina. Nimittäin suomalaisten nuorten pelaajien tasosta. Aiemmin Randklev pelasi useita kausia Niagara Universityn joukkueessa Yhdysvaltain NCAA-yliopistosarjassa. Viime vuonna ykköskierroksella varattiin kaksi suomalaista, Konsta Helenius ja Emil Hemming. Luostarinen oli toisen kierroksen valinta vuoden 2017 varaustilaisuudessa, Mikkola viidennen kierroksen valinta 2015. Sen mukaan varhainen murrosikä auttoi pääsemään alle 16-vuotiaiden maajoukkueeseen, mutta myöhäinen murrosikä pääsemään NHL:ään. Nyt saimme sadan pelaajan (testileiri) combinella vain yhden pelaajan, joten tässä tulee pieni poikkeama, mutta pitkässä aikajanassa välillä tulee poikkeamia molempiin suuntiin. Nyt samaan joukkueeseen liittyy lukkariksi yleisön ääniä eniten kerännyt myös Mansea edustava Sotkamon Jymyn kasvatti Aapo Komulainen. Kokkolalaisseuran verkkosivuilla Randklev kertoo odottavansa innokkaana tulevaa kautta Hermeksessä ja Kokkolassa
Keskipohjanmaa // Tiistaina 24. –?En muistanut, kuinka hauskaa on taistella paineen alla, Salonen sanoi voittohaastattelussa DGN:llä. Vaikka Salonen on voittanut kolme viimeisintä majoriaan 14 kuukauden sisällä, hän oli epävarma nykytasostaan. Huippupesistä kolmannessa polvessa Pasi Peltola Lahtea ja huippupesäpalloilua ei ole voinut juurikaan yhdistää toisiinsa 1960-luvun jälkeen, vaikka Lahden Mailaveikkojen (LMV) kahdeksaa enempää miesten Suomen mestaruuksia ei ole voittanut kuin Sotkamon Jymy (21). Isoisä Heikki (vas.) ja isä Timo ylsivät pääsarjaurillaan myös Itä-Länsi-otteluihin. VUOSIA LAINEEN ohjelmaan kuuluivat 60 kilometrin matkat Lahden ja Kouvolan välillä. kesäkuuta 2025 URHEILU // 15 Topias Mikkonen, STT Suomen Eveliina Salonen osoitti Yhdysvaltain naisten avoimessa mestaruusturnauksessa, että hän kuuluu kiistatta frisbeegolfsuuruuksien joukkoon. Eroa lähimpiin uhkaajiin, yhdysvaltalaisiin Cadence Burgeen ja Hailey Kingiin jäi yhden heiton verran. –?Pikkujunnuna kävin kaikki ulkopelipaikat läpi, mutta Kouvolaan siirtymisen jälkeen tontti löytyi etukentältä. Isoisä Heikki Laine, 84, pelasi LMV:ssä SM-sarjaa neljä kautta (1960–63), mutta tuli valituksi Itä–Länteen peräti seitsemästi, ja jopa Vuoden pesäpalloilijaksi LMV:n suomensarjajoukkueesta vuonna 1968. Salonen ja Henna Blomroos, suomalaisen naisfrisbeegolfin pioneerit, ovat noudattaneet kuluvalla kaudella tuttua kilpailusuunnitelmaansa: alku Yhdysvalloissa ja touko–kesäkuussa taukoa. –?Lahdessa on talvisin hyvät harjoituspaikat, parikin satasen juoksurataa, korostaa isänsä ja isoisänsä tapaan LMV:n kasvatti Eemeli Laine. Koti-MM:t Tampereella ja Nokialla ovat päätavoite, mutta jo tulevana viikonloppuna kilpaillaan EM-mitaleista Norjassa. Nelikierroksinen kilpailu päättyi Salosen (17 alle parin) tyyliteltyyn voittoon Suomen aikaa maanantain vastaisena yönä, kun suomalainen sai tulostilanteen vuoksi laittaa kuudesta metristä korin alle ja asettaa sitten kiekon koriin. KALLE PARKKINEN/LEHTIKUVA. En mahtunut silloin kovalle polttolinjalle. Viime kesänä otin paikan ulkopelissä ja tällä kaudella olen päässyt sisäpelissäkin suureen rooliin. Eveliina Salonen nousi neljänteen major-voittoonsa frisbeegolfissa. Viimeisin pelataan yleisimmin Suomessa, mutta Salonen juhli poikkeuksellisesti Tshekissä vuonna 2018. Miten olet kokenut nopean harppauksesi huipulle. –?Kuulostaa hienolta olla edes vaihtoehtona Idän joukkueeseen. Jokainen pelasi niin hyvin. –?Kun lensin tänne, tekstailin ystävilleni, etten tiedä, voinko voittaa enää. Katsoin suorana Preserveä (edellinen kisa) ja näin naisten luokan korkean tason. Myös Blomroos (–10) palasi kilpailuihin loistavasti, ja hän jopa johti Yhdysvaltain avoimia toisen ja kolmannen kierroksen jälkeen. Rytmitys pyrkii pitämään mielen virkeänä, kun kausi on pitkä ja matkapäiviä kertyy. –?Katselin isompia staroja, (Lionel) Messiä ja (Sidney) Crosbya! Pesiksessä idolini olivat Sami Haapakoski ja isäni! Perintötekijät Laineilla ovat kunnossa. –?Selkävaivojen jälkeen pääsin 2023 pelaamaan puolet kaudesta. Salonen, 25, on nyt lajin nelinkertainen – ja ainoa suomalainen – major-voittaja. heinäkuuta pelattavaan miesten Itä–Länteen etukentälle yhdessä Jymyn Hannes Pekkisen kanssa. Silloin nähtäisiin erikoislaatuista historiaa, koska Laine olisi ensimmäinen kolmannen polven miespelaaja Itä–Lännessä. Tällä kaudella Superpesiksessä pelanneista Elias ja Akseli Pitkänen ovat myös kolmannen sekä Valtteri ja Jasper Luoma, Teemu Nikkanen, Patrik Vartama ja Jiri Joukainen toisen polven pääsarjapelaajia. Heittokäden voimallakin on arvoa. Hän on todennäköinen valinta Kouvolassa 20. Eivätkö Jari Litmasen tai Marko Jantusen esikuvat iskeneet tarpeeksi. Siellä ovat joukkuekavereista jo valmiiksi Elias Pitkänen ja Aapo Kinnunen. Hän tienasi ykkössijastaan 8?500 dollaria. Eemelin isä Timo Laine, 55, edusti kopparina Jyväskylän Kiriä (1992–95) sekä Haminan Palloilijoita (1996–2000) ja pelasi Itä–Lännessä vuonna 2000. –?Etukentällä on tarpeeksi tapahtumia. Keväällä pääsarjan pelinjohtajien mestarisuosikiksi nostamassa KPL:ssä pesisperinteet ovat syvällä. Nopeus on pesäpalloilijan tärkein ominaisuus. TIMO LAINEEN KOTIALBUMI Salonen nousi voittoon Frisbeegolf Suomalainen on lajin viides naispelaaja, joka on voittanut lajin neljä arvoturnausta. –?Olisikin mielenkiintoista kellottaa sadan metrin aikani. Hän kuitenkin valahti yhdeksänneksi finaalikierroksen heikolla tuloksella +4. Timo arvelee olleensa Heikin tapaan 12 sekunnin juoksija sadalla metrillä. Salosen neljän kierroksen tulos oli 247 heittoa. Pesäpalloilussa tärkeintä on kuitenkin 30 metrin tulos, Eemeli pohtii. –?Meitä oli samassa junnujoukkueessa kolme lahtelaista, joten kyyditsijä vaihtui, ja välillä mentiin junallakin, Eemeli kertoo. Kopparina ”Eppu” pitkästyisi, Timo Laine hymähtää. Silva Saarinen (–11) tuli kilpailuun kahden voiton putkessa, mutta jäi kahdeksanneksi. Lisäksi frisbeegolfkesä on heille tänä vuonna tärkeämpi kuin koskaan, koska Euroopassa pelataan isoja kisoja enemmän kuin koskaan. Pesäpallo Timo-isä ja Heikki-isoisä ovat pelanneet miesten Itä-Lännessä, jonne Eemeli Lainekin on matkalla. Toukokuussa riitti myös juhlan aihetta, sillä Blomroos meni naimisiin ja Salonen oli juhlistamassa ystäväänsä. Hän on lajin viides naispelaaja, joka on voittanut frisbeegolfin neljä arvoturnausta. LAHTELAISENA jääkiekkokaukalot ja futisviheriöt houkuttelivat Eemeliä, kunnes hän lähti kymmenvuotiaana kokeilemaan pesäpalloa. Jotain on tehty oikein, Laine sanoo STT:n haastattelussa. –?Pian pitäisi selvitä, pääsenkö Joensuun yliopistoon opiskelemaan kauppatieteitä. –?Pysyin kärsivällisenä ja odotin mahdollisuuksia ottaa heittoja takaisin. Rämäpäisyyttä Eemeliltä taitaa löytyä eri lailla kuin kauempana kotipesästä ulkopelissä pelanneilla isällä ja isoisällä. Yksi poikkeus on ollut, kunhan sukunimenä on Laine. Eemeli Laine (kesk.) on kolmannen polven pesäpalloilija. Salosen pelistä paistoi takaysillä rentous, ja oli hänen vuoronsa nousta tiukan väännön ykköseksi muiden vajotessa edeltä. Suomalaistähti lähti päätöspäivään neljänneltä sijalta ja tarvitsi väylien 13–16 neljää peräkkäistä birdietään noustakseen voittokamppailuun. Mahtuuko elämään muutakin kuin pesistä. Niihin lukeutuvat USWDGC:n lisäksi MM-kisat, Champions Cup ja eurooppalainen major. Kouvolan Pallonlyöjien 21-vuotias Eemeli Laine oli juhannustauolla Superpesiksen etenijätilastossa kymmenentenä ja kärkilyöntitilastossa viidentenä
150?000 kruunua: 1) A Fair Day/Oscar Ginman (Elisabeth Almheden) 09,1a. Kivijalan korjaukset, pinnoitukset. KLO 10-20 KOKKOLAN TORILLA (JOKA KESÄAJAN KESKIVIIKKO) LA 28.6. Nick Woltemade 1–1, 87. Tarkastuselimen presidentti Pierre Moscovici oli arvioinut ennen kisoja, että kulut olisivat ”kolme, ehkä neljä, viisi miljardia euroa”. 400 m, 1. Quentin Merlin 2–2, 85. Haliburtonin isä kertoi ESPN:n mukaan, että hänen pojallaan olisi akillesvamma. Moukari: 1) Pinja Kärhä NoormN 63,92, 5) Jonna Järvelä KP-V 45,00. YKSI NBA:N kirkkaimmista tähdistä, Kevin Durant, liittyy tuoreimpaan mestaruuteen hämmentävän monella tavalla, vaikka 36-vuotias laitahyökkääjä on pelannut viime kaudet Phoenixissa. Durant voitti neljä korikuninkuutta viiteen kauteen, joista viimeisimmän päätteeksi hänet valittiin NBA:n arvokkaimmaksi pelaajaksi. Keihäs: 1) Minna Hollanti GIF 46,79. erä: 1) Emma Juntunen KuivA 55,96. ILMAISEKSI ALLE 16-V. Ottelun selkeä tehopelaaja oli Oklahoma Cityn Shai Gilgeous-Alexander 29 pisteellä. 2. kesäkuuta 2025 16 // Ostetaan Myytävänä KE 25.6. Kisojen infrastruktuuriin paloi yli kolme miljardia. KLO 9-15 EVIJÄRVEN MARKKINOILLA Voissa paistettua ja tuoretta, perattua MUIKKUA, suosittuja savuahven-ja muikkusäilykkeitä Rivit Oklahoma juhli mestaruutta Elias Peltonen, Topias Mikkonen, STT Oklahoma City Thunder voitti koripallon NBA:n mestaruuden seiskapelissä varhain maanantaina Suomen aikaa. Miesten seurajoukkueiden MM-turnaus: Lohko G: Juventus–Wydad 4–1 (2–1), Manchester City–Al-Ain 6–0 (3–0), Lohko H: Real Madrid–Pachuca 3–1 (2–0), Salzburg–Al-Hilal 0–0. Ulkomaalaukset/katto maalaukset. Tuloksia: Miehet, 200 m, 1. Luca Koleosho 0–1, 68. Puh. Sekä runkosarjan että finaalien arvokkaimpana pelaajana palkittu pelintekijä pokkasi ratkaisuottelusta lisäksi tupla-tuplan, sillä hänelle kertyi 12 koriin johtanutta syöttöä. Indiana kertoi viestipalvelu X:ssä, että Haliburton oli loukannut oikean jalkansa. Mathys Tel 2–3. Djaoui Cisse 1–1, 49. Viallisuus ei ole esteenä. Silloinen SuperSonics varasi hänet vuonna 2007, ja Durant raahasi Oklahomaan muuttaneen seuran loppuotteluihin vuonna 2012. erä: 1) Katri Tuorila HU 57,30, 4) Emilia Arvola HK 62,91. Oklahoma City Thunderille mestaruus oli ensimmäinen nykyisessä kotikaupungissaan. Saksa–Italia 3–2 ja. Koripallo NBA:n arvokkain Shai Gilgeous-Alexander loisti ratkaisevassa seitsemännessä finaalissa. Vaikka tämä kohtalo mukailee lähes täydellisesti Haliburtonia ja Pacersia, Durant liittyy vielä vahvemmin Thunderiin. loppuottelu: Oklahoma City–Indiana 103–91 (47–48). erä: 1) Veeti Savolainen LahdA 1.54,89, 5) Kasper Björkbacka GIF 2.01,65. erä: Topi Timonen OulPy 49,22, 2) Albin Söderman Drott 49,54, 4) Alfons Söderman Drott 50,52. ILMAISEKSI Ka sp er i Sa lm ela YKKÖSPESISTÄ KANNUKSESSA! OTTELUOTTELUISÄNTÄ: ISÄNTÄ: KAUDEN ENSIMMÄINEN KUUMA PAIKALLISOTATUS! NYT KANNATTAA TULLA! KAUDEN ENSIMMÄINEN KUUMA PAIKALLISOTATUS! NYT KANNATTAA TULLA! Etsitään autoa, asuntoautoa tai vaunua. Koripallo NBA:n 7. 2. Soita ja esittele omasi, Mika 040-3740055 Kaikenlaista Suor. Keskipohjanmaa // Tiistaina 24. (2–2, 0–0) 58. erä: 4) Peetu Mastokangas YK 24,24. Tervetuloa kala-ja karkkikaupoille! KIISKILÄN KALATUOTE P. 2. sija), 283 (+19): Jenni Karppinen 72+70+68+73 (49. erä: 2) Kristian Hautakoski AV 51,74. erä: 1) Aleksi Lehto SeinSU 22,17, 2) Toni Simonen AV 22,68. Jalkapallo Presov/Dunajska Streda: Alle 21-vuotiaiden miesten EM-lopputurnaus, puolivälierät: Tanska–Ranska 2–3 (1–1) 18. Kun Durant jahtasi kolmatta peräkkäistä mestaruuttaan Golden Statessa vuonna 2019, hän saapui pohjevaivaisena viidenteen finaaliotteluun Torontoa vastan. Indianan tähtitakamies Tyrese Haliburton jätti kentän ensimmäisen neljänneksen jälkeen loukkaantumisen vuoksi. sija), 254 (–10): Henna Blomroos 60+62+63+69 (9. Urheilutapahtumat maksoivat itsessään 2,77 miljardia, joista 1,4 käytettiin turvallisuuteen. Golden State hävisi loppuottelusarjan 2–4. Oklahoma City mestariksi voitoin 4–3. Oklahoman Shai Gilgeous-Alexander valittiin pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi. Nelson Weiper 2–1, 90+6. Naiset, 100 m lk: 1) Jenni Väänänen LahdA 12,30, 8) Viivi-Leena Kari VetU 13,26 (ae 13,12). Kaiken kukkuraksi Durant kaupattiin myöhään sunnuntaina Houston Rocketsiin. PIHALAATOITUKSET, TERASSIEN, PIHA AITOJEN TEOT. Tarkastuselimestä tiedotettiin, että luvut kiinnostivat tällä kertaa erityisen paljon, koska Ranska valmistautuu isännöimään talven 2030 olympialaisia. Edelliset kymmenen mestaria (vuodesta 2024 taaksepäin): Boston, Denver, Golden State, Milwaukee, LA Lakers, Toronto, Golden State, Golden State, Cleveland, Golden State. 253 (–11): Silva Saarinen 66+62+63+62 (8. Hän oli kärsinyt jo aiemmin pohjevaivoista. Pariisin kisojen menot julki Pariisin kesän 2024 olympialaiset ja paralympialaiset maksoivat Ranskalle lähes kuusi miljardia euroa, käy ilmi valtiontalouden tarkastuselimen raportista maanantaina. 800 m, 1. Golf Frisco: Naisten kauden 3/5 arvoturnaus PGA-mestaruuskilpailu, palkintoarvo 12 miljoonaa dollaria: Lopputulokset 72 reiän jälkeen (par 72): 284 lyöntiä (4 alle parin): Minjee Lee Australia 69+72+69+74, 287 (–1): Auston Kim USA 71+72+76+68, Chanettee Wannasaen Thaimaa 75+72+72+68, 289 (+1): Akie Iwai Japani 71+72+75+71, Atthaya Thitikul Thaimaa 68+70+76+75. 400 m, 1. Clement Bischoff 1–0, 44. Kotijoukkue Thunder karkasi ratkaisuottelun toisella puoliskolla selkeään johtoon ja kaatoi lopulta Indiana Pacersin lukemin 103–91. 045 1251653 Metrilakuteltta, monine herkkuineen. Kalmarsundspokalen, 1?640m, 1. klo 18 AREENA: LIPUT 12,/ ELÄKELÄISET/OPISKELIJA 10,/ LIPUT 12,/ ELÄKELÄISET/OPISKELIJA 10,/ ALLE 16-V. STT. 125?000 kruunua: 1) Knight Journey/Ulf Ohlsson (valmentaja Marko Korpi) 15,0a. 044-0535451 KE 25.6. Merlin Rohl 3–2. Ravit Kalmar: Klass III, 2?640m, 1.palk. sija). N17, moukari: 1) Venla Siekkinen KeitN 61,20, 3) Anni Syväkoski KP-V 56,79. Oklahomaan joukkue siirtyi vuonna 2008. Thunder vei loppuottelusarjan voitoin 4–3. Hän dominoi ottelua, kunnes kipeän jalan akilles repesi. palk. Frisbeegolf Manitowoc: Naisten kauden 2/4 arvoturnaus Yhdysvaltain avoimet, palkintoarvo 108?110 dollaria: Lopputulokset 72 väylän jälkeen, par 67/65: 247 heittoa (17 alle parin): Eveliina Salonen Suomi 59+65+63+60, 248 (–16): Cadence Burge USA 65+61+63+59, Hailey King USA 62+61+63+62,... Aiemmin Seattle SuperSonics -nimellä tunnettu joukkue voitti mestaruuden vuonna 1979. MAT THEW STOCKMAN/AFP/LEHTIKUVA Yleisurheilu Saarijärvi: Juhannuskisat 22.6. Kilpailussa ei ollut suomalaisia. Giuseppe Ambrosino 2–2, 117. Oliver Sörensen 2–1, 84
...MUTTA AINAKIN NYT TIEDÄMME, ETTÄ JOKAINEN ELÄINOHJELMA EI OLE PERHEOHJELMA. 914 765 9 7 2 8 3 1 4 8 5 6 1 1 4 5 3 7 3 8 8 7 9 5 4 3 9 4 6 3 1 5 9 5 3 2 4 8 9 1 7 7 8 3 1 9 2 9 6 8 2 7 6 1 1 6 2 4 9 5 9 4 1 5 3 2 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä 020 750 4499 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula, 040 1278 803 Anssi Mäkelä, 050 5982 061 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Tiistaina 24. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Va. 020 750 4007 (pvm/mpm) ti-pe klo 7.00 11.00, la klo 7.00 9:30 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Va. ME KAIKKI TEEMME JOSKUS VIRHEITÄ... TÄSTÄ LÄHTIEN ME KATSOMME VAIN OHJELMIA KASVISSYÖJISTÄ. kesäkuuta 2025 SARJAKUVAT // 17 B. toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi NOH, ILMEISESTI IKINÄ EI LAKKAA OPPIMASTA VANHEMMUUDESTA. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute p
11.40 Elävä arkisto: Saaristomerellä. 26,3 mm Juupajoki +8 +3 10 14 13 13 12 13 13 14 13 12 12 8 7 3 4 7 4 5 5 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 14 10 13 10 12 +9 13 +9 13 +9 11 +8 12 +6 12 +4 15 +6 14 +7 15 +7 13 +5 15 +4 15 +6 14 +5 3 3 6 3 3 4 Kokkola 23.6. Freyja tutustuu Maggaan koko ajan paremmin, ja tyttö alkaa vähitellen olla valmis kertomaan tapahtumista hänelle. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.6. 16.30 Täydellinen kesä. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. 06.53 Maijuli. 06.58 Ruskea pikkukarhu. 18.10 Karjalan kunnailla. °C -0,9 Salla Naruska Lämpimintä 22.6. 15.25 Poliisikoira Rex. 18.40 MasterChef Australia. 19.25 Tulosruutu. Maisemia maailmalta pieninä paketteina. 18.00 Emmerdale. 19.00 Seitsemän Uutiset. Vierailemme maisemasuunnittelija Kati Jukaraisen uudessa kaupunkiyksiössä Unikulman asiantuntijan kanssa. 19.20 Päivän sää. Siggen hankkii veneen, mutta kaupat syntyvät liiankin helposti. 22.18 Varistyttö. 14.55 Maryn helpot kokkailut. 07.45 Tara Duncan. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema. 19.51 Egenlandin matkakohteet. klo 15) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi 14 °C 34 cm Oulu 15 °C 34 cm Raahe 14 °C 26 cm Pietarsaari 11 °C 21 cm Vaasa 15 °C 18 cm SADESUMMA 18.6.– 23.6. Päivällä eniten sataa maan keskiosassa, vähiten Lapissa. Norjalainen komediasarja. Keskipohjanmaa // Tiistaina 24. 20.55 Urheiluruutu. 16.35 Tähdet, tähdet. Etelän ja idän välinen tuuli on heikkoa tai kohtalaista. 09.00 Lomakoti auringon alta. entisen vakoojan Vesper Lyndin, baccarat-asiantuntija Evelyn Tremblen sekä tyttärensä. 22.25 Tulosruutu. 21.00 ELOKUVA Casino Royale. 16.00 Täydellinen kesä. 14.45 Kahdet jäähyväiset. 19.30 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä. 12.45 Tanskalainen maajussi. Egil ja Siggen eivät pääse kahdestaan paljuun yllätysvieraiden takia. 11.00 Rikkaat ja rahattomat. 13.15 ELOKUVA Kulkurin valssi. 20.00 Akuutti: Sodan traumat eivät jätä rauhaan. 08.50 Jumppahetki. Pohjalliset. 10.00 Maryn helpot kokkailut. Joka kerta kun Sonic lähtee juoksuun, kuuluu karmea ääni. 11.10 Yle Alueuutiset. 08.00 Huvila & Huussi. 17.00 Pikku Kakkonen. 23.05 Ulkolinja: Venäjä valloittaa Afrikkaa. 22.40 Pimeän sperman kauppa. 21.00 Allsång på Skansen. 20.29 Yle Uutiset. 10.00 Emmerdale. kesäkuuta 2025 18 // TELEVISIO YLE TV1 06.55 Suomi on ruotsalainen. 10.55 Pieni suuri maailma. Itävaltalainen rikossarja. H 11.30 Ostoskanava Myori.fi. 07.36 Puu Fu Tom. Kylpylöitä ja valkosipulia. 22.00 Yle Uutiset. 07.20 S.M.A.S.H! 07.35 Sonic Boom. Norjalainen komediasarja. 13.30 Grillimestarit. Murharyhmä kohtaa lohduttoman näyn, kun kaatopaikalta löytyy jätesäkkiin sullottu kuollut lapsi. Perustuu tositapahtumiin. 14.55 Maailmaa muuttavia eläimiä. 06.45 LEGO Friends: Uusi luku. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. 22.00 Kymmenen Uutiset. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Laaja matalapaine on PohjoisEuroopan yllä ja sää on pilvistä sekä epävakaista lähes kaikkialla Suomessa. O: Toivo Särkkä. 12.30 Vera Stanhope tutkii. 14.00 ARPA.FI. 20.00 Maailman kauneimmat junareitit. klo 15 °C +11,3 (23.6. Miksi lapset kärsivät. Terje haluaa tehdä vaikutuksen treffikumppaniinsa. 11.00 Kesäkasvo. 06.35 Smurffit. 18.00 Yle Uutiset. 07.00 LEGO DreamZzz. Sievä kuvaus Saaristomeren kansallispuiston luonnosta ja eläimistä. 19.30 Salatut elämät. Leena Väisälä kertoo esivaihdevuosista, ja lopuksi testataan tennistä Heikki Vihisen ohjauksessa. Tails yrittää selvittää, mistä se johtuu, mutta vastausta ei tunnu löytyvän. 08.25 Täysi susi. 11.25 Kandit. 19.23 Pirjo. 22.21 Päivän sää. 18.30 Eränkävijät. 12.00 Kalasota Haaparannan kalastajien taistelu. 17.10 Vera Stanhope tutkii. Lämpötila on 10...15 astetta, PohjoisLapissa paikoin viileämpää. 08.18 Pikku Kakkonen. Poliisi löytää toisen samalla tavalla murhatun uhrin, ja Huldar huomaa etsivänsä sarjamurhaajaa. 08.20 Ihan pohjalla. 11.55 Karjalan kunnailla. 13.45 Syntynyt vuonna 2010. 07.06 Minirekat. 10.30 Jaksa paremmin. 07.16 Pikku Kakkonen. 20.00 Huvila & Huussi. 07.25 Ylen aamu. Per Ivar miettii pelastusliivien hankintaa, mutta anopin koko mietityttää. 23.35 Aallonmurtaja. MTV3 06.15 Aamusää. 09.30 Micken puuvene. 16.30 Tähtiarpa. 12.00 Tähtiarpa. 09.45 Latela. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 07.11 Rikke. 10.55 Veljesten keittiössä. 16.00 Talot huokuvat historiaa. 18.30 Emmerdale. ”Keitäs täällä istuu omenapuussa?” 21.00 ELOKUVA The Guardian Angel – Suojelusenkeli. 17.56 Pieni suuri maailma. 07.58 Askarrellaan. 14.52 Elävä arkisto: Ennen lentoonlähtöä. 09.30 Eränkävijät. 08.19 Galaxi. 17.00 Yle Uutiset. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 10.15 Riistametsällä. Rhona yrittää suostutella Vanessan muuttamaan lausuntoa. Etelässä voi paikoin ukkostaa. 06.25 Huomenta Suomi. 23.45 Pohjolan laki. 07.23 Vilja hoitaa. 18.00 Egenlandin matkakohteet: Kaurilan saunan rentouttavat löylyt. Pankkiryöstöjen ja murhien sarja syöksee rikosetsivän syvälle hypnoosin ja henkisen manipulaation maailmaan. Tutkinta johdattaa julman bisneksen jäljille. 17.00 Salatut elämät. Kotimainen lifestyleohjelma. 19.00 Prisma: Alppien tulevaisuus. 22.04 Urheiluruutu. 12.10 The Summit Suomi. 15.15 Kissapetojen matkassa. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 23.6. Luukaksen onni kääntyy, Arkivuo ja Eevan elämät tulevat käännekohtiin. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 09.00 Stugor. klo 15 °C +19,4 Turku Sateisinta 21.6. 22.20 Milli arvontalähetys. Myrskyn piiskaamalla reitillä Vera hoksaa tien pientareelta auton, josta löytyy pieni vauva. 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.18 Kaija Kurpitsa. Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia. 18.20 Kesäkasvo. Mihin meidän on keskityttävä, mitä mietittävä uudelleen ja mitä työtä jatkettava, kun maailma ympärillämme muuttuu. 20.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 21.00 SuomiAreena: Turvallinen Suomi 2030. 15.00 Tämä on tämä. Liamin ehdotuksesta Chas käy tyynen keskustelun Aaronin kanssa. YLE TEEMA & FEM 07.43 Arkkitehdin kotona 08.12 Kilot pois parempi elämä. 20.45 ELOKUVA Tyttöbileet. 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 07.05 Pikku Kakkonen. 06.05 Bing. 19.00 Modernit miehet. 08.54 Minun totuuteni 09.52 Tuomiopäivä 10.21 Sportliv 10.31 Bondeblod 11.01 Lentopelastajat arktisten olojen armoilla 12.00 Francon jälkeen Alcántaran perhe 13.10 Tukdam elämän ja kuoleman rajoilla 14.05 Kesämökin myymisestä 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano 16.00 Raha-Suomi: Nokian nousu ja uho 17.00 Pienviljelijöitä: Sakari ja Liisa 17.15 Ruotsin kuningaskunnan historia 17.25 Kiravas ruokaa ja perinteitä romanikielellä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Fantoran maailma 18.13 Do, Re , Mi 18.24 Leenan maatila 18.30 Tarina Ruotsin historiasta 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.44 Unelmasauna 20.00 Rantahotelli 20.45 Majakka: Porkkala 21.00 Lesbos, naisten saari 22.20 Kun saa rakastaa 22.50 Kino Suomi: Likainen tarina MTV SUB 07.00 Viidakon veijarit 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Suurmestari UK 09.00 Poliisit UK: Ajojahti 10.00 Valtateiden sankarit 11.00 Panttilainaamo 11.30 Vintiöt 12.00 Salatut elämät 14.30 Kaiken maailman ennätykset 15.00 Panttilainaamo 16.00 Suurmestari 17.00 Poliisit UK: Ajojahti 18.00 Frendit 18.30 Frendit 19.00 Yleisurheilua: Ostrava, Tshekki 21.00 Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin 22.40 Kolmosvaihde 23.10 Frendit 23.35 Frendit 00.05 Simpsonit uusi kausi 00.30 Simpsonit uusi kausi 00.55 Simpsonit uusi kausi 01.20 Poliisit UK: Ajojahti 02.05 Alone yksin erämaassa 02.50 Suurmestari UK Monipuoliset livet keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 23 26 29 1 4 7 10 13 16 19 22 Toukokuu Kesäkuu 2025 -5 5 15 25 24 27 30 2 5 8 11 14 17 20 Toukokuu Kesäkuu 2025 4 8 12 Ti Alanya 30 Amsterdam 20 Budapest 31 Dubai 40 Dubrovnik 27 Hania 28 Las Palmas 23 Lissabon 23 Malaga 28 New York 40 Nizza 26 Oimjakon 18 Phuket 29 Riika 16 Skellefteå 14 Sydney 19 Tukholma 16 Tokio 30 Venetsia 29 Ke 31 23 35 40 29 29 23 27 31 39 26 18 29 17 13 16 17 28 29 To 31 22 36 40 29 30 23 29 31 32 26 19 29 18 18 14 22 31 30 Ti Haapavesi 13 Halsua 12 Helsinki 13 Joensuu 15 Jyväskylä 15 Kajaani 13 Kalajoki 13 Kokkola 14 Kuopio 15 Kuusamo 13 Lahti 13 Lappeenranta 14 Oulu 14 Pietarsaari 14 Pori 14 Rovaniemi 13 Tampere 14 Toholampi 13 Turku 15 Utsjoki +9 Vaasa 12 Ylivieska 15 Ke 15 12 15 16 15 12 12 11 15 +7 16 14 11 11 14 10 14 13 14 10 11 13 To 15 15 16 12 14 13 13 14 13 13 15 12 15 15 16 16 16 15 19 12 15 15 Pe 18 19 17 17 19 17 17 18 17 15 19 19 17 20 19 17 18 19 20 11 19 20 La 19 18 18 19 18 17 19 17 19 16 18 18 19 18 17 18 17 18 18 13 16 20 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 22.6. Tom juhlii työkavereiden kanssa uutta asiakasta, vaikka on luvannut syödä Bellen kanssa. 22.35 Reykjavik 112. 16.50 Novosti Yle. Ohjelmassa pohditaan asiantuntijoiden kanssa, mitä tarkoittaa turvallinen Suomi 2030-luvulla. Romanttinen elokuva kulkurista, joka johdattaa morsiamen unohtumattomaan valssiin. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 06.10 Muumilaakson tarinoita. Hän värvää avukseen mm. Matti yrittää kerätä itsensä Sofian siirron jäljiltä, Eeva käyttää omalaatuisia keinoja hankkiessaan isoa asiakasta. Hulvaton agenttikomedia, jossa eläkkeelle jäänyt, puhtoisen miehen maineessa oleva James Bond kutsutaan takaisin hommiin auttamaan salaperäisen vihollisen etsimisessä. 16.10 A-studio. 15.05 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle. Eggman ilmestyy apuun. Tuotanto Yle TV1 Opetusohjelmat. 13.15 Petra saa vauvan. 08.16 Nimipäiväonnittelu: 24.6. 08.04 Safari. N: Ansa Ikonen, Tauno Palo, Regina Linnanheimo
16.10 Faunin iltapäivä. 03.50 Naisten autopaja. 15.00 Maastopyöräily: Maailmancup Val di Sole, naiset. 19.00 Vetenskapens värld: Mayakungarnas fall. 18.50 Merisää. 15.00 Yle Uutiset. 17.13 Radio Suomen Kesäradio. JIM 09.00 Diili. 19.30 Pyhä Henki matkakumppanina. 20.00 Almedalen: Tal av Jimmie Åkesson (SD). 22.20 Raamattu puhuu sinulle. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. Majuri Maarit Vuollet, Pelastusarmeija, Salosta pohtii tuhlaajapojan kertomusta ja elämän mittaisen seikkailun edessä olevaa nuorta ihmistä. 21.00 ELOKUVA Kauhea Kankkunen 2. 06.45 Miten kaikki tehdään. 19.55 Sisarvaimoa etsimässä. 16.10 Kate & Charles: Kuninkaallisten erityinen suhde. 07.05 Rantataloa etsimässä. 11.02 Radio Suomen Päivä. 19.02 Ääniversumi. 12.00 Remppa vai muutto UK. KUTONEN 06.20 Miten kaikki tehdään. 21.12 Radio Suomen Ilta. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 23.40 Futurama. 07.10 Urheiluradio. Elämäntapa. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 14.30 Yle Uutiset alueeltasi. 20.55 Lokala nyheter. 13.40 Forum. 15.55 Yle News. 16.00 Maastopyöräily: Maailmancup Val di Sole, miehet. 15.00 Hudson & Rex. 09.00 Yle Uutiset. 07.00 Pyhä Henki tänään. 1950-luvun New Yorkissa Touretten oireyhtymästä kärsinyt yksinäinen yksityisetsivä yrittää ratkaista mentorinsa ja ainoan ystävänsä murhan. 18.50 Latela 2022. 10.40 Egyptin kadonneet aarteet. 19.00 Lentoturmatutkinta. 15.30 Nooan jälkeläiset. 20.00 Kapen keittiökaappaus. 22.08 Yöradio. 06.45 Rantataloa etsimässä. 21.00 Rillit huurussa. 21.00 Allsång på Skansen. 19.15 Lokala nyheter. 18.50 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki. 01.00 Sisarvaimoa etsimässä. 17.00 YleX Ilta: Henkka Remes. 11.20 Gilmore girls. 11.00 Jumalan läsnäolossa. 10.55 Futurama. 13.45 Huutokaupan metsästäjät. 14.00 Kockarnas kamp. 01.55 Ruotsin rajavartijat. 21.02 Urheiluradio. 11.55 Saitureiden säästövinkit Brasilia. 11.45 Simpsonit. 23.30 Remppa vai muutto UK. 15.00 Karl Fredrik på Österlen. 00.30 Poliisit 2017 (S). 18.00 Raamatun kertomuksia. 21.55 Radio Suomen Ilta. 13.02 Paikka auringossa Hanna Kataja-Rahko. 12.35 Kymppitonni. 12.13 Radio Suomen Päivä. 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi. 01.30 Lomakoti auringon alta. 10.00 Puutarhan pelastajat. 18.00 Yle Uutiset. 17.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. 10.55 Hengenvaarallisesti lihava. Ukrainalainen sotilas Oleh Stahanov haavoittui vakavasti kranaatti-iskussa. 19.00 Rapport. 18.20 ELOKUVA Hearts In The Game. YLEX 06.00 YleX Soittolista. 09.00 Antarktis. 10.05 Rantataloa etsimässä. 03.30 Maantiepyöräily: Sveitsin ympäriajo. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 00.35 Lentoturmat hetki hetkeltä. 10.30 Raharemontti. 19.05 Mentalisti. 13.30 Suomen huutokauppakeisari. kesäkuuta 2025 RADIO JA TELEVISIO // 19 TLC 06.05 Serving the Hamptons. 02.40 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 14.50 Äärimmäinen selviytyjä. 04.45 Tohtori Paise: Poksautustarinat. 19.55 Teho-osasto. 03.00 Enkeleiden maailma. J.P. Hartaudessa lauletaan virsi 511 ”Tie valmis on”. 12.05 Renées brygga. 07.30 Nooan jälkeläiset. Stadin kadonneet styget Millainen oli Helsingin äänimaisema 1900-luvun alussa. 07.53 Radio Suomen Aamu. 00.10 Vaarallinen läheinen. 00.00 Poliisit 2017 (S). 15.02 Radio Suomen Kesäradio. Tuossa elämäntavassa on jotain tavoiteltavaa. 02.20 Gold Rush Kultakuume. 15.05 Teho-osasto. FRII 06.15 Asunnon metsästäjät maailmalla. 02.30 Onko peli pelattu Darwin. 17.30 Golf: Travelers Championship, 4.päivä. 19.30 Hundskolan. 11.30 Motocross: Iso-Britannia, MX2 | 1.lähtö. 23.30 Konflikt. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 01.30 Klubi 700. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 13.05 Beat Bobby Flay: Kokit vastakkain. 00.00 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0 (S). 16.00 Almedalen: Tal av Liberalernas nyvalda partiledare. 22.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 23.10 Jalkapaiseklinikka. 04.35 Wheeler Dealers. 23.35 Rapport. 15.05 Lomakoti auringon alta. 00.30 Simpsonit. 07.05 Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi. 21.15 Voimaa Sanasta. 01.00 Uskosta totta. 16.00 Christian World News. 08.40 Eläinten auttaja. 23.15 Se löytyi. 19.19 Sportnytt. 01.50 Inblick (romani). 13.35 Romuautot rahaksi. 18.05 Hundraåringar berättar. 02.15 Dubain lentokenttä. 11.30 Ihanat siirtolapuutarhat. 11.30 Äärimmäiset pelastustarinat. 12.10 Urheiluradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 02.50 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 18.55 Luonto-Suomi: Kasvien kesä. 16.30 Vuorien sankarit. 02.00 Sisarvaimot. 11.00 Klasariparatiisi: Hildegardin taivaalliset näyt. 01.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 16.13 Radio Suomen Kesäradio. 12.00 YleX Etusivu: Teemu Seppänen. 01.55 Paholainen naapurissa. 02.00 Leijonan luola USA. 13.00 Yle Uutiset. 09.00 Jerusalem studio. 00.30 Iloa arkeen Joyce Meyer. 21.00 Huvila & Huussi. 02.45 Remontilla rahoiksi. 01.55 Kohtalomme viinitarha. 15.35 Top Gear. 17.00 Sinkkuillallinen. Tukka seisoo kuin tuliliekit, kun Hildegard vastaanottaa näkyjä suoraan taivaasta. 11.30 Madventures Suomi. 17.00 Husdrömmar Sicilien. 11.40 Fourth Down And Love. 02.25 The rookie: Feds. 08.15 Junamatkat ylhäältä päin. 17.30 Barnmorskan i East End. 23.00 Yle Uutiset. 18.30 Puutarhan pelastajat. 21.00 Mentalisti. 20.15 Öronmask. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 13.10 Nytt liv i gamla hus. 20.00 Jumala puhuu. Vieressä munkki Volmar kirjaa näyt muistiin. 08.05 Hääpukuja kurvikkaille. 09.40 Gold Rush Kultakuume. 10.35 Koukussa naimisiinmenoon. 02.00 Maantiepyöräily: Sveitsin ympäriajo. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. RUOTSIN TV4 06.10 Halv åtta hos mig. 04.30 Historialliset katastrofit. 16.33 Radio Suomen Kesäradio. 22.30 Jumalanpalvelus. 01.25 Top Gear. 14.10 Miehen puolikkaat. 23.00 TV4 Nyheterna och sporten. 18.00 En plats i solen. Hemmottelumusiikkia ja laulun mittaisia tarinoita tarjoilee musiikkitoimittaja Susanna Vainiola. 10.00 Ratsastus: Hypyt, Rotterdam. 08.30 Love Israel Baruch Korman. 07.30 NG Wild: Eläinmaailman kuningattaret. 15.00 Pyhä Henki tänään. 13.30 Ratsastus: Hypyt, Pariisi. SVT1 06.00 Cleo. 07.35 Kökets middagstips. Ulkolinjan toimittaja Viivi Berghem seurasi Stahanovin evakuointia ja hoitoa Pokrovskin rintamalla. 09.10 Sää. STAR CHANNEL 06.00 Huutokaupan metsästäjät. 02.45 Katselkaa Herran tekoja. 23.20 ELOKUVA Motherless Brooklyn. TAIVAS TV7 06.00 Come Home. 18.30 Nyhetstecken. 17.20 Dubain lentokenttä. 07.10 Aamusoitto. 16.30 Autojen ensiapu. 18.35 Hartaita säveliä. 22.05 Mrs Sidhu. 23.05 Naked Attraction Suomi. 23.02 Paikka auringossa Hanna Kataja-Rahko. 03.45 Äärimmäinen selviytyjä: Afrikan safari. 10.40 Miten kaikki tehdään. 13.05 Naisten autopaja. 10.40 Kulmakivi. 22.00 Grand designs Sverige – renoveringar. 1 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 22.00 The Voice of Finland. 07.05 Lemmen viemää. 10.33 Radio Suomen Päivä. 17.35 Kissankehto Susanna Vainiola. 20.20 TV4Vädret. 15.35 Radio Suomen Kesäradio. 08.00 Miehen puolikkaat. 17.05 Jazzsommar: Curtis Stigers. 12.55 Radio Suomen Päivä. Pankkiryöstöjen ja murhien sarja syöksee rikosetsivän syvälle hypnoosin ja henkisen manipulaation maailmaan. 15.25 Moderni perhe. HERO 14.40 Lomakoti auringon alta. 01.01 The Serial Killer’s Wife. 19.24 Kulturnyheterna. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 09.35 Bronxin eläintarha. 16.10 Urheiluradio. 20.03 Metsä-Suomi. 16.05 Himohamstraajat. 06.30 Kvartersdoktorn. Pulkkisen kanssa kertomuksia täydellisestä keksinnöstä jakavat Mikko Leisti, Olli Sinivaara, Tiitu Takalo, Kirsi Kukkurainen, Andreas Laurent ja Tiina Männistö-Funk. 20.00 Melkein MENSA. 18.05 Unelmahäät. 06.05 Radio Suomen Aamu. 16.25 Asunnon metsästäjät maailmalla. 09.50 Panjo ja kaverit. 11.20 Futurama. 12.25 Saitureiden säästövinkit. 07.10 Museoiden mysteerit. 15.25 Huvila & Huussi parhaat remontit. 18.25 Nyheter på lätt svenska. 11.00 Sommargympa med Sofia. 01.25 Historialliset katastrofit. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 22.55 Viikinkimiekan salaisuudet. 03.20 Married at first sight UK. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 21.00 Drömkåkar utomlands. 02.05 Sportnytt. 23.30 Maistissa maailmalla. 07.30 Beat Bobby Flay: Kokit vastakkain. 23.30 One point six seconds. 20.00 Rooman kadonneet aarteet parhaat palat. 15.55 Pieni suuri perhe. 19.30 Cycling Show. 18.45 Katselkaa Herran tekoja. 13.30 Jumalan äänen kuuleminen. 18.40 Uutiset. 20.05 112. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 00.05 Tohtori Paise: Poksautustarinat. 16.30 Love Israel Baruch Korman. 15.25 Rantatalon metsästäjät. 04.45 Siepatut. 22.30 Sportnytt. 12.00 Emmerdale. 12.05 Där ingen skulle tro att någon kunde bo: Sommarstunder. 21.05 Kohtalomme viinitarha. 20.30 Rapport. 18.02 Luonto-Suomi: Kasvien kesä. 13.00 Amazing Race Suomi. 08.20 Maailman herkullisimmat ruoat. 15.02 Kulttuuriykkönen. 09.11 Radio Suomen Aamu. 00.20 Top Gear. 11.00 Yle Uutiset. 17.30 Klubi 700. 22.05 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 11.10 Miten kaikki tehdään. 13.45 Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa. 13.00 Politiikkaradio. 20.20 Romano mirits. 19.05 Luonto-Suomi: Kasvien kesä. 14.46 Moottoriurheilu: Fim Speedway GP, Manchester. 10.00 Yle Uutiset. 07.55 Komppania Ketonen & Gustafsberg. 17.00 Remppa vai muutto. 22.00 Ett fall för Vera. 09.05 Muistojen bulevardi. 17.55 Romuautot rahaksi. 12.55 Jay & Pamela. 07.45 Nyhetsmorgon. 16.05 Komppania Ketonen & Gustafsberg. TV5 06.20 Maailman herkullisimmat ruoat. 07.50 Lomakoti ilmaiseksi. 13.35 Drömmen om ett småbruk. 11.00 Koti koiralle. 18.30 Viikon luontoääni: Merikihu. 11.33 Radio Suomen Päivä. 20.00 Maastopyöräily: Maailmancup Cheile Gradistei. 09.00 Yle Uutiset. 20.10 Anslagstavlan. 17.00 Pieni suuri perhe. 11.05 Maatalot remonttiin. 16.45 Top Gear. 06.40 En plats i solen. 14.25 Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi. 13.46 Moottoriurheilu: Fia WEC, Le Mans 24 tuntia. 07.00 Fråga Lund. 14.05 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 01.20 Miehen puolikkaat. 21.00 Lentoturmat hetki hetkeltä. 06.30 YleX Kesäaamu: Womma & Sikke. 05.00 Tennis: Roland Garros. 15.30 Fråga Lund. 18.00 Iholla. 19.30 Petolliset UK. 10.20 Viikon raamattulaulu. Virren esittävät Psallamus-kuoro, johtajanaan Ilmo Riihimäki, Jukka Helin, kitara. 12.45 Merisää. 14.02 Radio Suomen Kesäradio. 12.10 Epa. 17.05 Futurama. 10.05 Melkein MENSA. 09.15 Castle. 17.00 Rapport. 01.20 Other people’s money. 20.00 TV4Nyheterna. 23.45 Egyptin kadonneet aarteet. 15.30 Yle Uutiset alueeltasi. 00.30 Konflikt. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 112 Hätäkeskus. 21.00 Yle Uutiset. 04.00 Muinaiset avaruusoliot. 16.30 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00 Yle Uutiset. 11.05 Bytt är bytt. 18.25 Iholla. 17.00 Uskosta totta. 19.00 Enkeleiden maailma. 07.10 Simpsonit. 08.00 Morgonstudion. 02.30 Silent Library Suomi. 14.55 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki. 02.20 Nyhetstecken. 04.25 Iholla. 14.00 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka Rooma. 14.35 Wheeler Dealers. 18.10 Egyptin kadonneet aarteet. 09.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 08.50 90 päivää morsiamena: Maailmalla: Jälkipyykki. 23.40 Yöklassinen. 12.30 Duudsonit tuli taloon. 08.25 Täydellinen kesä. 14.55 Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi. 19.02 Urheiluradio. 02.45 Kova laki: Erikoisyksikkö. 13.00 Almedalen: Tal av Liberalernas nyvalda partiledare. 19.50 Wheeler Dealers. 22.00 Armon kalliolla. 13.20 Silent Library Suomi. Hän ehti tehdä juoksuhaudassa vaimolleen jäähyväisvideon, mutta jäi kuin jäikin henkiin. 07.15 Superhamstraajat. 17.30 Diili. 20.00 Mitä polkupyörä tarkoittaa: kertomuksia täydellisestä keksinnöstä. 23.30 Poliisit 2017 (S). 09.05 Asunnon metsästäjät. 18.00 Korkeasaari. 12.30 Aristoteleen kantapää: Yrttien nimet kertovat parantamisesta ja maustamisesta. 12.20 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 20.50 IS esittää: Sain sen videolle. 01.30 The rookie. 05.00 MTV Uutiset Live. Nyt se on toki palailemassa, mutta niin pätkittäin, että on aiheuttaa ulkomaankauppapoliittisen selkkauksen. 18.30 Onko peli pelattu Darwin. 18.50 Oddasat. 12.05 Restaurant: Impossible. 19.05 Unelma-asunto auringon alta. Teologian tohtori Marjukka Laiho Hämeenlinnasta siirtää katseen maasta taivaaseen kohti yllämme tuikkivaa valomerta ja pohtii elämän mittasuhteita. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 04.20 Siepatut. 09.10 Unelma-asunto auringon alta. 00.35 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0 (S). 07.50 Merisää. 03.30 Yhä mysteeri. 12.30 Israel-raportti Euroopan parlamentista. 19.55 Anslagstavlan. 18.50 Iltahartaus. 06.50 Aamuhartaus. 10.25 Minun ihmeeni. 07.13 Radio Suomen Aamu. Mutta me aavistamme jo, että hän on enemmän, ja kaikki tuollaisessa kaupungissa aamuruskossa ranskalaisilla pyörillään laskettelevat ja kissanpentua rapsuttavat ovat myös enemmän. 08.30 Maantiepyöräily: Sveitsin ympäriajo. 15.40 Historian parhaat palat. 05.00 Restaurant: Impossible. 21.00 Jakarta, Kooste. 14.00 Hjälp, vi har köpt ett franskt ruckel! 14.30 Gift vid första ögonkastet – vad hände sen. 17.10 Ulkolinja-podcast: Elämä ei loppunut vaikka kranaatti vei jalan. Muistatteko Flashdancen. 06.45 Historian parhaat palat. 09.05 Urheiluradio. 23.30 Lokala nyheter. 22.00 Vakioautot: Maailmankiertue, Valencia. 08.40 Alaska: Viimeinen rintama. 06.55 Pomo keittiössä. 15.00 Yle Uutiset. 17.05 Ruotsin rajavartijat. 20.45 SM-veckan. 00.50 Sno inte min kjol. 08.00 Ihanat siirtolapuutarhat. 13.25 Vintage-kodit kuntoon. 08.13 Radio Suomen Aamu. 21.00 Sisarvaimot. 22.30 Golf. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää. 03.35 Upea lihava elämäni. 02.30 The Real Housewives Suomi (S). 01.20 Möte med (romani). Elokuva: Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin, MTV Sub klo 21.00. 03.35 Maajussille morsian Australia. 03.05 Ghost adventures. 20.30 Jerusalem studio. 04.01 Maastopyöräily: Maailmancup Val di Sole. 17.00 Unelma-asunto auringon alta. 22.00 ELOKUVA Kesäkaverit. 00.10 Utmaningen. 21.00 Yle Uutiset. 14.00 Ensitreffit alttarilla UK. 13.10 Lentoturmatutkinta. 12.35 Naisten autopaja. 02.05 The bay. Keskipohjanmaa // Tiistaina 24. EUROSPORT 1 07.00 Maantiepyöräily: Sveitsin ympäriajo. 09.50 Rooman kadonneet aarteet: Toscanan amfiteatteri. 12.30 Motocross: Iso-Britannia, MX2 | 2.lähtö. 00.30 Sinkkuillallinen. 08.10 Urheiluradio. 04.30 Futurama. 19.00 En plats i solen. 06.30 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. Ensimmäisessä kuvassa nainen pysäyttää polkupyöränsä ja rapsuttaa kissanpentua. 21.50 Merisää. 21.00 TV7 Israel News. 15.30 Leijonan luola USA. 21.00 Blue Bloods. Ajankohtaista asiaa romaneista. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 06.45 Silent Library Suomi. 17.55 Simpsonit. SVT2 09.55 Forum. 02.00 Raamatun kertomuksia. 16.55 Grand designs Australien. 11.40 Museoiden mysteerit. Kuten muistamme, vanha ystävämme Uuno Turhapuro on menettänyt muistinsa. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 10.05 Remontilla rahoiksi. 18.00 Remontilla rahoiksi. 16.30 Kvartersdoktorn. 04.15 Naisten autopaja. 15.55 Sommar med Ernst. 13.00 Unelma-asunto auringon alta. 13.00 TV7 Israel News. 13.55 Say Yes to the Dress. 10.00 Sari Valto. 16.00 Lemmen viemää. 21.00 Top Gear Suomi. 18.45 Miehen puolikkaat. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 06.35 Tiny House Hunting. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.15 Rillit huurussa. 04.15 Maailman herkullisimmat ruoat. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 00.05 Hudson & Rex. 23.40 ELOKUVA National anthem. 20.02 Sää. 22.00 Historialliset katastrofit. 04.35 Desperate measures. a world made of steel, made of stone”, josta glamour on periaatteessa yhtä kaukana kuin se oli polkupyöristä vuosikymmenten ajan. 23.20 TV4Vädret. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 ELOKUVA Godzilla. 20.30 Halv åtta hos mig. Perustuu tositapahtumiin.. 18.30 Cleo. Siluetti tuuheatukkaisesta naisesta, auringonnousu, alapuolella Pittsburgh, teollisuuskaupunki, “. 01.05 Eriejärven murhat. 21.30 Gospel First Evankeliumi ensin. 23.00 Burgerimiehet Aasiassa (S). 12.10 Mitä polkupyörä tarkoittaa: kertomuksia täydellisestä keksinnöstä. 14.00 Yle Uutiset. 14.00 Come Home. 09.55 90 päivää morsiamena: Maailmalla: Jälkipyykki. 07.35 Simpsonit. Elokuva: The Guardian Angel Suojelusenkeli, Yle TV2 klo 21.00. 18.00 Maryn helpot kokkailut. 18.55 Sju sorters kakor. 23.40 Naked Attraction Suomi. 19.00 Remppa vai muutto UK. 22.00 Aktuellt. 13.30 Radio 1:n iltapäivä. 14.33 Radio Suomen Kesäradio. 02.55 Lapin poliisit. 20.00 YleX Dream: Lina Schiffer ja Taika Mannila. 14.30 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 08.10 Ykkösaamu. 10.00 KIDS kesä. 13.05 Tillsammans med Strömstedts. 22.05 Urheiluradio. 03.25 Naked Attraction Suomi. 20.30 Moottoriurheilu: Rally Raid: Etelä-Afrikka. 22.00 Arman Pohjantähden alla (S). 14.30 Burgerimiehet Aasiassa (S). 17.10 Urheiluradio. 08.00 Christian World News. 00.00 Kujalla. 19.00 Panttilainaamo. 13.15 Voimaa Sanasta. 20.05 Ensitreffit alttarilla UK. 23.30 Anna Sanan sytyttää. 03.00 Toinen maailmansota: Pinnanalainen helvetti. 22.45 Dox: Okänt landskap. 03.00 Duudsonit tuli taloon. 10.02 Radio Suomen päivä
Tavoitteena on yhdistää Siikaluoto keskustaan ja mahdollistaa sinne liikerakentamista, asumista ja palveluja. Yksi merkittävimmistä muutoksista uudessa ehdotuksessa koskee Pirilön teollisuusaluetta, jonka kaavamerkintä muutetaan T/Kem-alueeksi. Varauksia on tehty myös merituulivoiman rantautumispaikalle sekä suuremman sähkölinjan sijoittamiseen Alholmenin pohjoisosaan. – Tämä on selkeä parannus aiempaan, kehuu Kokkolan kaupungin liikenneinsinööri Anette Korkiakangas. KAUPUNGIN teollisuustontit alkavat olla vähissä, joten uusia alueita tarvitaan erityisesti vihreän siirtymän edistämiseksi. Nyt tekeillä oleva kaava ulottuu vuoteen 2040. Hänen mukaansa ensimmäinen ajatus uudistusta suunnitellessa oli, että hinnan tulee olla houkutteleva. Jatkossa kertalippu maksaa bussista ostettuna käteisellä 3 euroa ja kortilla 2,5 euroa. Tämä tarkoittaa, että alueelle voidaan sijoittaa myös merkittäviä vaarallisten kemikaalien tuotantotai varastointilaitoksia – samaan tapaan kuin Alholmenissa. Hanke voi edetä, kun yleiskaava saa oikeusvaikutuksen. Uudistuksen myötä merkittävimpiä muutoksia ovat uudet linja-autojen reitit, aikataulut ja matkalippujen hinnasto. Keskipohjanmaa // Tiistaina 24. Yleiskaava ohjaa koko kaupungin alueen maankäyttöä yleispiirteisesti. Uusi kuukausilippu tulee maksamaan kaikille 40 euroa. Uusi yleiskaava hahmottaa kaupungin tulevaisuuden suuntaa ja kasvua. syyskuuta saakka. Viime vuosien aikana vaatimukset kulttuurihistoriallisista selvityksistä ovat tiukentuneet. Täydennysrakentamista suunnitellaan muun muassa Nyåkerissa, Kisorissa, Vestersundissa, Ruusulehdossa ja Ruusasholmassa. Kaavailtujen alueiden yhteenlaskettua tonttimäärää ei voida vielä arvioida tarkasti. TIMO VARILA Pietarsaaren uusi yleiskaava nähtäville Tapio Lehtinen Pietarsaaren kaupunkia ohjaavan uuden yleiskaavan kolmas ja todennäköisesti viimeinen ehdotus asetetaan nähtäville 27.6.– 8.9. – Toivottavasti yleiskaava saadaan hyväksyttyä vielä tämän vuoden puolella tai viimeistään alkuvuodesta, sanoo asemakaava-arkkitehti Sören Öhberg. Yleiskaavatyö on ollut käynnissä vuodesta 2019, ja nyt muokattu versio on valmis kommentoitavaksi. Kokkolan bussiliikenne uudistuu Kokkolan kaupunkiliikenteeseen on tulossa uudistus heinäkuussa. Lisäksi useilla alueilla on tehty luontoinventointeja, jotka ovat vaikuttaneet rakentamiseen soveltuvien alueiden määrittelyyn. Kaavaa on täydennetty kattavalla inventoinnilla. Asuintaloja saatetaan tulevaisuudessa rakentaa myös entisille Pursisalmen koulun ja Maskenin kerrostalon tonteille. Rantatonttejakin on luvassa. Tämä tarkoittaa aikuisen kertalipun hinnan laskevan yhdellä ja puolella eurolla nykyiseen hintaan verrattuna. Uudet reitit ja aikataulut julkaistiin juhannuksen jälkeen. Uutta kuukausilippua voi käyttää kaiken kaupunkiliikenteen lisäksi myös Lohtajalle, Ullavaan, Kälviälle, Marinkaisiin ja Öjaan ajettavilla reiteillä. Mukana teollisuuslaajennuksia, keskustan kasvu ja rantatontteja. Hällanin pohjoisosaan on lisätty laajempi AP-alue eli omakotirakentamiseen tarkoitettu alue. Se määrittää kaupungin kehittämisen periaatteet ja toimii pohjana tarkemmalle asemakaavoitukselle ja rakentamiselle. Myös Kilisaaren itäpuolelle on piirretty pieni laajennus nykyisen asuinalueen jatkeeksi. – Se riippuu tulevasta palautteesta ja mahdollisista tarkennuksista, Öhberg sanoo. Lisäksi syksyn aikana pysäkeille lisätään nimikyltit. kesäkuuta 2025 20 // UUTISET Kasper Säkkinen, Camilla Uçan Kokkolan kaupunkiliikenteeseen on tulossa merkittävä uudistus heinäkuussa. Se on huomattava hinnan alennus nykyiseen 70 euroa maksavaan aikuisten kuukausilippuun verrattuna. Pietarsaaren keskustan kaupunkirakenne ylhäältä nähtynä. Myös Alholmenin sataman ympärillä olevaa teollisuusaluetta laajennetaan merkittävästi. JUKKA LEHOJÄRVI KUKKA-HALLI Ouluntie 27, Kokkola TERVETULOA! AVOINNA JOKA PÄIVÄ KLO 9-20 KUKKA-ALE ALKAA NYT! KAIKKI AMPPELIT / 8.90 € / KPL. Yleisötilaisuus järjestetään elokuun puolivälissä, ja kirjallisia muistutuksia voi toimittaa kaupungin kirjaamoon tai sähköpostitse 8. Sovelluksesta ennakkoon ostettuna lipunhinta on 2,5 euroa. Yrityksen toimitusjohtaja Jonas Dahlin mukaan uudistuksen tavoitteena on helpottaa kaupunkiliikenteen käyttöä. KESKUSTATOIMINTOJEN aluetta laajennetaan kaavassa merkittävästi. Uusia asuinalueita esitetään muun muassa Itäiseen Lammassaareen, Hällaniin ja Lysarholmeniin. EHDOTUS asetetaan nähtäville kaupungin verkkosivuille, teknisten palvelujen keskukseen ja kirjastoon. Uudistus seuraa Dahl-Linjaliikenne Oy:n liittymistä Kokkolan kaupunkiliikenteen liikennöintiin. Ilmaiset matkat alle 7-vuotiaille, sotaveteraaneille, avustajakorttia käyttäville sekä lastenrattaiden, rollaattorin tai pyörätuolin kanssa matkustaville säilyvät entisellään. Iso Hietasaari on vielä erillisselvityksen kohteena, mutta alueelle kaavaillaan sekä mökkejä että omakotitalotontteja. –?Siikaluodon liittäminen keskustaan parantaa keskustan toimivuutta ja laajentaa sen rajaa Itäiselle Rengastielle saakka, sanoo Öhberg. Öhbergin mukaan turvallisuusselvitykset on tehty ja ne puoltavat tätä muutosta. Hän kertoo että jatkossa Byssen reittiopas löytyy Matkahuollon Reitit ja Liput -sovelluksesta. Kaavaan sisältyy myös Fäbodantien uusi linjaus. Uutta teollisuusaluetta kaavaillaan OSTP:n ja Joutsenen leirintäalueen väliselle alueelle