Hänet voi bongata soittamassa muun muassa Soulhousen keikalta. Esa Tarvainen on ollut koko elämänsä myös muusikko. Samalla liigan jumbosija jäi saarelaisille. Kahdeksassa ottelussa Pallo-Veikkojen verkkoon on nyt uponnut jo 32 maalia. Eläkepäiviensä kynnyksellä hän toteaa, ettei olisi halunnut tehdä työkseen mitään muuta. JUKKA LEHOJÄRVI. Sunnuntai 24.5.2026 Keskipohjanmaa.fi | Nro 40 Eläkkeelle pitkältä uralta 1 Sivut 4–5 Esa Tarvainen on tullut kokkolalaisille tutuksi tehtyään pitkän ja vaiherikkaan uran kodinkonekauppiaana. Sen sijaan KPV:n piinaava kausi miesten Ykkösessä sai jatkoa, kun VJS otti vuorostaan murskavoiton maalein 5–0. TIMO VARILA Luvaton mopomiitti keräsi Kokkolassa satoja osallistujia, poliisi kirjasi rikosilmoituksen 1 Sivu 3 1 Sivu 10 Jarolle pilkahti valoa, KPV:lla yhä synkkää FF Jaro otti kauden yhdeksännessä ottelussa ensimmäisen voittonsa, kun se kukisti Veikkausliigan IFK Mariehamnin 3–0. Wegye Wegye ja Akonon Arope joutuivat muiden Pallo-Veikkojen tapaan tyytymään tappioon kuudennen kerran peräkkäin
Ensi vuodeksi ympäri Suomen nousevissa Citykatsastuksissa autoja silti tuskin katsastetaan, ainakaan ensi alkuun. Haluamme laajentaa Citykatsastusta, mutta se on täysin eri polku, Henriksson kertoo. Ajokoepalvelut uudelle tekijälle Viiden toimipisteen katsastusyritys EteläSuomesta vastaa pian ajokokeista myös Kokkolassa ja Ylivieskassa. Traficomin osastopäällikkö Henna Antilan mukaan raha oli kuitenkin suurin yksittäinen vaikuttava tekijä. Citykatsastus nappasi molemmissa kilpailutuksissa suurimman potin. A-KATSASTUS Group ilmoitti maanantaina aloittavansa muutosneuvottelut, joiden mukana irtisanotaan korkeintaan 402 työntekijää. – Kilpailutustapa on täysin Traficomin päätettävissä, Pellikka toteaa. Citykatsastuksen toimitusjohtaja Juha Henriksson (vas.) kertoo, että sopimusta ei solmittu vain rahan perusteella. Toinen laajentaa, toinen aloittaa muutosneuvottelut. Voiko palveluntarjoajien vaihdosaikana tulla katkoksia toiminnassa. Kilpailutus tehtiin alkuvuodesta, ja se jaettiin kahteen osaan. Traficom ilmoitti tammikuussa vähentävänsä ajokorttikokeita ja lupapalveluita tarjoavia palvelupisteitä 77:stä 43:een. Pyrkiikö Ajovarma takaisin yhteistyöhön Traficomin kanssa jälleen kolmen vuoden kuluttua. Paikkoja uusille toimipisteille on Henrikssonin mukaan jo alustavasti katsottu. AJOVARMAN emoyhtön, A-Katsastus Group Oy:n toimitusjohtaja Pekka Elo totesi Ilta-Sanomien haastattelussa, että kilpailutuksessa ei jaettu tyylipisteitä, vaan yksinkertaisesti halvin hinta voitti. Esimerkiksi Pietarsaaren toimipiste lopettaa toimintansa tämän vuoden jälkeen. – Ei missään nimessä vain hinta, sillä ei pitkälle pötkitä. Sillä on tällä hetkellä vain viisi toimipistettä, mutta Traficomin edellyttämiä palvelupaikkakuntia on yhteensä 42. Jatkamme normaalisti tämän vuoden loppuun asti myös nykyisen palveluntarjoajan kanssa, Antila kertoo. Henriksson kertoo, että pienen toimijan hyppääminen koko maan valloitukseen on herättänyt paljon kysymyksiä muun muassa tilojen löytämisestä. Ajovarman toimitusjohtaja Hannu Pellikka kertoo, että muutosneuvottelut ovat kesken, ja paikallisia muutoksia on mahdotonta kommentoida. – Eihän kenelläkään voi olla reservissä tarpeeksi toimijoita ja toimitiloja Traficomin palveluille. Hommia tehdään jo nyt kovasti, vaikka sopimus ei ole vielä virallinen. Miten suunnittelu edistyy Kokkolan ja Ylivieskan toimipisteiden osalta. Lähtökohtaisesti lähdemme pystyttämään ajokoe-, teoriakoeja lupapalvelua, ja katsastuspalvelut ovat täysin eri alaa. Onko kilpailutusmalli reilu. – Se jää nähtäväksi, Pellikka hymähtää. – Tammikuussa julkaistu kilpailutus oli avoin, eikä varsinaisia laatuvaatimuksia ollut. Normaalit, hankintoihin muutoin liittyviä taloudellisia ja soveltuvuusvaatimuksia toki oli. Neuvottelut koskevat sekä Ajovarmaa, A-Katsastusta että K1-Katsastajia. Nimensä mukaisesti Citykatsastus tarjoaa viidessä toimipisteessään auton katsastuspalveluita. Ehtiikö Citykatsastus perustaa melkein 40 toimipistettä ympäri maan, toimitusjohtaja Juha Henriksson. Haluamme palvella vimpan päälle. – Yksittäisiä palvelupisteitä en pysty kommentoimaan, sillä koko asia on vielä niin alkuvaiheessa. TIMO VARILA SATU KUIKKA. Meillä on intohimo ihmisten palvelemiseen, ja haluamme tuoda palvelun 30-luvulle. – Kaiken kattavaa kristallipalloahan minulla ei ole. – Aikaa meillä on mukavasti, koko loppuvuosi. – Tähtäämme kaikin voimin siihen, ettei minkäänlaista häiriötä tule. Ajovarma on tehnyt oikaisupyynnön kilpailutuksista. Citykatsastus on alalla vielä tuore toimija. toukokuuta 2026 2 // UUTISET Milo Vähäsarja Traficom valitsi toukokuun alkupuolella uudet ajokoepalvelu-, teoriakoeja lupapalvelutarjoajat ensi vuodesta alkaen. Henriksson on asiasta eri mieltä. Kesän ja syksyn ajan kartoitamme palvelupisteitä ja etsimme henkilöstöä, Henriksson toteaa. Ajovarman Pietarsaaren toimipiste suljetaan tulevaisuudessa. Ehkä siksi palveluntarjoaja ei ole vaihtunut 20 vuoteen, mutta nythän tämä koko juttu pystytetään, Henriksson muistuttaa. 2000-luvun alusta saakka palveluita tarjonnut Ajovarma joutuu väistymään lähes koko maassa, sillä kilpailutuksen voitti Uudenmaan ja Kanta-Hämeen alueilla toimiva Citykatsastus. Tarkoitus on kuitenkin saada palvelusopimuksiin nimet alle ennen juhannusta. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 24
– Sitten on vanhuksia ja dementikkoja, jotka lähtevät keskellä yötä kävelemään jonnekin. Mopoletka liikkui illan aikana eri puolilla kaupunkia. Kokoontumisesta ei ollut tehty ennakkoilmoitusta. TAPAHTUMAN järjestäjä ei ole poliisin tiedossa. Reilu vuosi sitten Pedersöressä katosi kolme miestä lyhyen ajan sisällä. Ihminen eksyy usein metsään. Aina etsijän tehtävät eivät vie metsään. Kokkolan kurssilla harjoiteltiin ulkona. Niin kävi lauantain vastaisena yönä Kokkolassa, kun iäkäs nainen oli kateissa Koivuhaassa. – Ne ovat poliisilla käytössä. NOORA LIMNELL. VAPAAEHTOISET etsijät eivät käytä drooneja. Grönlund muistuttaa, että myös etsijä voi eksyä. 1 Suomen punainen risti toimii Vapepan yhteysjärjestönä ja koordinoi toimintaa yleisen pelastuspalvelutoiminnan osalta. – Meillä on hälytysjärjestelmä, johon kutsut tulevat henkilökohtaisesti, sanoo Vapaaehtoiseen pelastuspalveluun 1990-luvun alkupuolelta kuulunut Michaela Grönlund. – Siinähän se. Se johtuu marjastuskaudesta. Poliisi pyysi Vapepan eli Vapaaehtoisen pelastuspalvelun mukaan etsintöihin. Sana leviää somen kautta, sanoo Uusimäki. Viime vuonna sama kurssi veti 26 osallistujaa. Grönlund itse on kuulunut koiraryhmään. Hieman sen jälkeen toinen kadonneista löytyi menehtyneenä. " Kokoonkutsujaa ei ole saatu selville, mutta se pyritään selvittämään. – On oltava kunnossa myös henkisesti, koska aina ei voi tietää, löytyykö kadonnut hengissä. Onko miittien järjestäminen pysyvä ilmiö Kokkolassa. Myöhemmin ruumiinosia löytyi lisää. Kokoonkutsujaa ei ole saatu selville, mutta se pyritään selvittämään. Toukokuun alussa Kokkolassa oli luvaton automiitti, jossa liikuttiin jopa viidelläsadalla autolla. Sieltä mopoletka siirtyi niin sanotulle Topparinmäen suoralle. Mopomiitti alkoi Kokkolan Prisman edustalta kello 17 jälkeen. Tutkintaa johtaa Kristina Boholm. Mikko Uusimäki rikoskomisario Poliisin mukaan Kokkolan mopomiittiin osallistui satoja ihmisiä. Meille taas koira on äärimmäisen hyvä apuväline. – Joskus ihminen jää kokonaan löytämättä, sanoo Grönlund. – Kesäaikaan nämä ovat tyypillisiä isommissa kaupungeissa. Kun ihminen katosi Koivuhaassa, poliisilta lähti viesti vapaaehtoisille etsijöille. Ensimmäisenä kadonneista on yhä kateissa. Yksi erikoisimmista tapauksista on niin sanottu Pedersören mysteeri. " On oltava kunnossa myös henkisesti, koska aina ei voi tietää, löytyykö kadonnut hengissä. Hän ei halua kommentoida erikseen Koivuhaan lauantaista tehtävää. Kokkolan kurssille osallistui lauantaina viisitoista ihmistä. Grönlund viittaa syksyyn 2024, kun lenkkeilijä löysi maastosta irtonaisen ihmiskäden Toholammilla. Kouluttajana oli Michaela Grönlund, valmiuskouluttaja. Ryhmiä on useita. Ihmisiä oli paikalla 300–400, sanoo rikoskomisario Mikko Uusimäki, joka toimii viikonloppuna asian päivystävänä tutkinnanjohtajana. Topparinmäen teollisuusalue sijaitsee Sokojantien ja Jyväskyläntien välissä, reilun neljän kilometrin päässä keskustasta. – On ensiarvoisen tärkeää, että etsijästä ei tule etsittävää. Grönlundilla itsellään on ollut seitsemän koiraa; belgianpaimenkoira malinoiseja sekä noutajia ja paimenkoiria. Etsintäkurssilla perehdyttiin kadonneen ihmisen etsintään maastossa. Vaikka kahvin keittäminen. Asiaa aletaan tutkia kokoontumisrikkomuksena. toukokuuta 2026 UUTISET // 3 Etsijä on aina valmiina Jouni Nikula Kun muut nukkuvat ja juhlivat, saattaa etsijän puhelin hälyttää. FAKTA Vapepa 1 Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapepa on yli 50 järjestön tai muun yhteistyötahon verkosto, jonka hälytysryhmät tukevat viranomaisia onnettomuuksissa ja muissa kriisitilanteissa. Poliisi pyrki ohjaamaan mopoilijoita kauemmaksi asutuksesta. 1 Vuonna 1964 perustetussa Vapepassa toimii ympäri Suomen yhteensä yli 13 000 vapaaehtoista yli tuhannessa hälytysryhmässä maalla. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 24. Myös pelastuskoiria koulutetaan järjestelmällisesti. Joskus löytämisessä kestää, kuten Toholammilla viime vuonna. Varhain lauantaiaamuna poliisi tiedotti, että nainen oli löytynyt hyväkuntoisena. Yksi kadonneista löydettiin elossa saman vuoden huhtikuussa. Koira on isossa roolissa ihmisten etsinnässä. 1 Vapepan jäsenjärjestöt järjestävät koulutuksen kaikille vapaaehtoisille. Se on tutkinnan asia sitten arkena, Uusimäki kertoo. Suomen meripelastusseura koordinoi vapaaehtoista meripelastustoimintaa ja Suomen lentopelastusseura vapaaehtoista lentopelastustoimintaa. Metsässä kyse on useimmiten eksymisestä, mutta taajamaetsinnässä katoamisen syytä on usein mahdoton tietää. Osallistumisehtona olikin kyky liikkua turvallisesti maastossa. – Poliisi tiedottaa. Michaela Grönlund valmiuskouluttaja MAIJA RÄSÄNEN Jouni Nikula Poliisi kirjasi Kokkolan perjantaisesta mopomiitistä rikosilmoituksen. LOPPUKESÄ ja syksy ovat vapaaehtoisille etsijöille kiireisintä aikaa. – Sieltä keräännyttiin sitten Postin (Mottisen) terminaalille. Siellä annettiin uusi poistumiskäsky. Sillä ei lopulta ollut erityisempää vaikutusta osallistujamääriin. Kurssin käyneillä on mahdollisuus päästä mukaan paikalliseen hälytysryhmään. Rikosilmoituksella ei siis ole varsinaista osoitetta. – Tehtäviä on myös sisätiloissa johtopaikoilla. Vielä kello 00.00 ihmisiä kerääntyi Topparinmäelle. Poliisi keskeytti kokoontumisen Kemirantiellä ja antoi osallistujille poistumiskäskyn. Perjantaisen mopomiitin tapauksessa poliisi tiedotti näkyvästi paikalle tulemisestaan. Uusimäen mukaan poliisi joutui puuttumaan illan aikana yksittäisiin häiriökäyttäytymisiin, liikennesääntöjen rikkomiseen ja säännösten vastaisilla ajoneuvoilla ajamiseen. – Pahimmillaan Kemiransuoralla oli noin 150 mopoja autokuntaa. Lopulta mopomiitin osallistujat kokoontuivat Kemirantielle, Kokkolan suurteollisuusalueen kylkeen. Poliisi tiedotti seuraavan vuoden puolella, että vainaja oli kesällä 2024 kadonneeksi ilmoitettu noin 70-vuotias mies, josta viimeinen havainto oli tehty Kokkolassa. LAUANTAINA Kokkolassa järjestettiin Etsinnän peruskurssi. – Autoimme poliisia tutkinnallisessa etsinnässä. Pitää osata suunnistaa ja välttää itsekseen sooloilua. Tietoa epävirallisesta tapahtumasta levitettiin somen kautta. – Lisäksi on muun muassa suunnistajien, SPR:n ja Marttojen ryhmiä. Kokkolassa Vapepan toiminnassa on mukana yli sata ihmistä. Kuva ei liity tapaukseen. Järjestöt myös varustavat omat vapaaehtoisensa. Kokkolan mopomiitistä kirjattiin rikosilmoitus Illan edetessä Kemirantielle kokoontui satamäärin ihmisiä
Hänen käsiensä läpi on kokkolalaisperheisiin hankittu uuneja, pesukoneita, kuivureita, jääkaappeja, vedenkeittimiä, tietokoneista ja kopiokoneista puhumattakaan. Kaikki juontaa juurensa Onni Tarvaisen vuonna 1962 perustamaan Pikalähetys-nimiseen, alkujaan postimyyntiliikkeeksi perustettuun yritykseen. Ensimmäinen oma liike avattiin Isokadun alkupäähän vuonna 1966. Yrittäjäperheen jälkikasvu siirtyi luonnostaan perheyritykseen työhön. Onni jäi pois työstään Renlundilta ja alkoi myydä kodinkoneita ovelta ovelle. Eikä aina ollut helppoa, mutta kauppa se oli, joka kannatti, aina lopulta. Nuoripari Onni ja Eeva Tarvainen käärivät iltaisin postipaketteja ja Onni oli Renlundin rautakaupassa työssä. Liike toimi alkujaan pienessä asunnossa Ykspihlajassa. Puoli vuosisataa kodinkonekauppaa Kaikella on aikansa, näin tuumailee kokkolalainen Esa Tarvainen hyvin ansaittujen eläkepäivien kynnyksellä. Kauppakeskus Kallentorilla sijainneessa liikkeessä oli hyvä pöhinä. Vuonna 1964 yritys muutettiin kotitalouskoneiden erikoisliikkeeksi. Moni on saattanut ajatella, että turvallista on mennä kodinkoneostoksille, kun vastassa ovat olleet tutut miehet: Tarvaiset. toukokuuta 2026 4 // UUTISET Minna Mustonen Kesäkuun ensimmäisestä lähtien Esa Tarvainen voi tituleerata itseään eläkeläiseksi. Vuonna 1995 Pikalähetys KY siirtyi uusiin toimitiloihin ja nimi muutettiin Kodintekniikka Tarvaiseksi. Vuoden 1963 postilakko lakkautti postimyynnin. Pitkän linjan kodinkonekauppias on liki kaikille kokkolalaisille tuttu. Keväällä 1972 yritys sai nykyaikaiset tilat Tehtaankadun varrelta, siellä liikkeessä olikin jo tilaa huikeat 300 neliötä. Onni ja Eeva Tarvaisen perheeseen syntyi kolme poikaa: Esa vanhimpana, muutaman vuoden sisällä veljeskaarti kasvoi Arilla ja Pasilla. Myyntiartikkeleina olivat pääasiassa teryleenihameet. Pojat Esa ja Pasi Tarvainen tulivat vakityöhön 1980-luvulla. – Kirjoja olen lukenut koko elämäni ja muutenkin tutkinut kaiken maailman, kertoo Esa Tarvainen. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 24. ESA TARVAISEN työurasta ei voi puhua ilman koko perheen historiaa. Taakse jää upea, vaiherikas ja pitkä ura kodinkonekauppiaana. Johtajana Pikalähetyksessä toimi Onni Tarvainen, henkilökuntaa oli kolme henkeä ja viisi asiamiestä
Heinolankaaren Powerissa Tarvaiset työskentelivät rinnakkain. – Kokkola oli ennen kuuluisa tinkimisestä. PUOLI VUOSISATAA kokkolalaista kodinkonekauppaa, kymmeniä tuhansia asiakaskontakteja, mieletön määrä tehtyjä kauppoja. PARIKYMMENTÄ vuotta sitten Esa ja Pasi Tarvainen tekivät ison liikun, asia vaati jopa opintomatkan Teksasiin saakka. toukokuuta 2026 UUTISET // 5 Onni Tarvainen siirtyi osa-aikaeläkkeelle ja sairastuttuaan kokonaan pois liike-elämästä vuonna 1998. Kodinkonekauppa haki tuolloin uomaansa ja oikeaa tapaa tavoittaa asiakkaat. Kokkolan lisäksi mukana olivat Seinäjoki, Tampere ja Turun seudulta Paimio. Seuraavana keväänä Teksasista palattuamme isot pyörät lähtivät pyörimään. – Pasin kuolema oli ankara isku. Vajaan kuuden vuoden jälkeen ketju suli altamme, ja mietimme Pasin kanssa jatkoa itsenäisinä yrittäjinä. Aikamme neuvoteltiin ja menin. Kuntoani hoidan pitkillä kävelylenkeillä irlanninsetteriemme kanssa. Vaikutukset tuntuivat Kokkolassa saakka. Veljeskaarti on ollut aina toisilleen tärkeitä. Seuraava yrityskauppa tapahtui vuonna 2013, kun Elisa Oyj osti PPOn. Vuonna 2008 USA:ssa puhkesi Lehman Brothersin konkurssin vanavedessä valtaisa pankkikriisi, jonka laineet löivät ympäri maailman. Lyhyesti sanottuna maahantuojat rakensivat omaan piikkiinsä upeat näyttelyosastot. Avajaishulinoissa meni jopa Oulun moottoritie tukkoon. Puuveneily on vienyt Tarvaisen mennessään, jo viidettä kesää hän järjestää Ykspihlajan kulttuuriviikolle Puuvenenäyttelyä. Kokkola-lehteenkin mies on aikanaan ”Kerran Kokkolassa”-palstaa kirjoittanut. Se oli ikävin vaihe koko prosessissa. Jo pelkästään rahayksikkökin on muuttunut, miksipä ei kaikki muukin. Powerilla ehdin työskentelemään 10 vuotta ja olen tyytyväinen. Ihan varmasti Eeva-äitini. Hän kyllästyi, lähti pois alalta ja opiskeli itselleen LKV-tutkinnon sekä Isännöinti-tutkinnon ja siirtyi välittäjäksi. TIMO VARILA TIMO VARILA MINNA MUSTONEN MINNA MUSTONEN. Sekä Helsingissä että Oulussa olivat Shop in Shop -myymälät, jotka vielä tuohon aikaan olivat toiminnaltaan varsin uutta maassamme. Avasimme myymälät Euronics-nimellä paikkakunnilla Helsinki, Riihimäki, Paimio, kaksi myymälää Tampereella, Vaasa, Seinäjoki, Lapua, Kokkola, Oulu, ja pienen verkkokaupan, kertoo pesunkestävä kauppias. " Kokkola oli ennen kuuluisa tinkimisestä. Seuraava käänne oli se, kun Pohjois-Pohjanmaan Puhelin Oy (PPO Oy) otti yhteyttä ja pyysi osaavaa miestä kodinkoneliikkeen vetäjäksi. Pasi käski neuvotella, ja saimmekin hyvän sopimuksen aikaiseksi. Ei ollut tavaraa myymälässä, ja kaikki tämä meni sukunimemme piikkiin. PASI TARVAINEN sai moisesta menosta tarpeekseen. Harva voi sanoa taiteilija Martti Innasen kutsuneen itseään Kokkolan ottopojaksi. Upea vanha villa Pietarsaaren saaristossa kutsuu, ja Mäntykankaan asukasyhdistyksen aktiivilla riittää puuhaa. Olisitko halunnut tehdä päivätyöksesi jotakin muuta. Näin tapahtui. Esa Tarvainen on koko elämänsä ollut muusikko ja on sitä edelleen. – Soitin Pasille, joka lomaili silloin Espanjassa, että eikö tämä ole hyvä juttu. Soihtu palaa edelleen. Muusikoiden henkilökuvia kynäniekan kynästä voi lukea Viidakkorumpu-julkaisusta. Kerrottakoon, että Viidakkorumpu on pohjoismaiden ainoa lyömäsoitinjulkaisu. MIKÄ MENEE YLÖS , tulee myös alas, se on surullinen tosiasia. Pasi sitten lopulta tuli. – Liikevaihtomme kohosi peräti 35 miljoonaan euroon per tilikausi. – Vuonna 2006 rupesimme kaavailemaan isompaa kuviota, jossa yhteiseen osakeyhtiöön tulisi mukaan useampi kauppias. Verkkokauppa otti tuolloin ensimmäisiä askeleitaan, panostus oli palvelevaan myymälään. Siitäkin huolimatta, että kilpailu kodinkonerintamalla on ollut kovaa, ovat alan kollegat olleet toisiaan arvostavia ystäviä keskenään. Tätä Powerin nousujohteista tarinaa on ollut upeaa läheltä seurata. Tehdään samaa kuin ennenkin, mutta tällä kertaa muiden rahoilla. – Kirjoja olen lukenut koko elämäni ja muutenkin tutkinut kaiken maailman, kertoo Esa Tarvainen Pikalähetys KY toimi Isokadun alkupäässä vuosina 1966–1972. Edesmenneen ystävänsä Kari Sallin kanssa perustettu kokoonpano Soulhouse keikkailee edelleen. – Kohta tämän jälkeen ihmisenä arvostamani Haaralan Heikki soitti, hänellä tuli tämmöinen hullu idea, että tuu Esa meille Expertille töihin. – Rakas äitini on säilyttänyt kätköissään ensimmäisen tekemäni kaupan käsinkirjoittamani kuitin. Oulussa avattiin Suomen upein myymälä. Mutta koko tinkimisen kulttuuri on häviämässä, ei nuoriväki sitä enää tunne samalla tavalla, aprikoi pitkän linjan kauppias. Kaikki perheen kolme lasta ovat lentäneet pesästä jo aikoja sitten ja aloittaneet omat elämät. Pakkohan se on kysäistä, että kun me keskipohjalaiset olemme nuukaa porukkaa, niin Tarvainen lienee työuransa aikana kuullut kaikki mahdolliset tavat tinkata hintaa alemmaksi. Se on mielessäni ”askiin” saakka. – Rehellisesti sanottuna minä jo mietin, että tuskin ne Elisa-yhtiöt toivottavat minua Helsinkiin punainen matto rautatieasemalla levitettynä ja sanoisivat vielä, että Esa vihdoinkin sä tulit, naurahtaa Tarvainen muistellen ja lisää: – Firma myytiin oululaisille miljonääreille, ja jatkoimme Kokkolan, Kannuksen, Ylivieskan, Raahen ja Oulun myymälöillä. Muutoinkin Tarvaisen muusikkokontaktit ovat ihan uskomattomia. Arvaahan, kuka tulee olemaan viimeinen asiakkaani. – Taisi olla 80-lukua kun minut palkittiin Timanttimyyjänä. Elämä kuuluu olevan mukavasti mallillaan. Musiikki on muutoinkin vahvasti arjessa läsnä. Missään nimessä toiminta-ajatus ei ollut huono, se olisi vain pitänyt tehdä jo paljon aikaisemmin. Kolme vuotta mentiin näin, ja kun tuottoa ei ollut tarpeeksi, rahamiehet sulkivat rahahanat. Mainos vuosien takaa. – En missään nimessä. ESA TARVAINEN on koko elämänsä ollut muusikko, ja on sitä edelleen. Mutta koko tinkimisen kulttuuri on häviämässä, ei nuoriväki sitä enää tunne samalla tavalla. Ja onpa kirjoittaminen miehen yksi osaamisalue. Heistä jokaisella on tarina, jonka minä tallennan sieluni kiintolevylle. Muusikon tarinat ovat vertaansa vailla, niistä kirjoittaisi kirjan jos toisenkin. – Lensin viisi vuotta joka kuukausi Helsinkiin hallituksen kokoukseen ja toin parin vuoden jälkeen joka kerta palatessani huonoja uutisia. Hän taitaa ostaa pölypusseja, ja sen kuitin tulen kehystämään seinälle, suunnittelee viimeisen kuitin kohtaloa eläköityvä mies. – Oli muuten Pasilta kova temppu, joka monelta välittäjältä on jäänyt tekemättä. Esa Tarvainen on huhtikuussa vuonna 1974 kirjoittanut ensimmäisen käteiskuitin. Se on reilu talo ja siellä kauppa käy. – Kirjoja olen lukenut koko elämäni ja muutenkin tutkinut kaiken maailman. – Karin lähtö oli niin kova juttu minulle, että se tulee uniin vieläkin, kertoo lahjakasta ystäväänsä kaipaava mies hetkeksi hiljentyen. – Oulun Kaakkurin myymälä oli peräti 4000 neliötä kooltaan. Perheen matriarkka Eeva Tarvainen paiski töitä vuosituhannen vaihteeseen saakka. Olen edelleen innoissani jokaisesta kaupasta, jokaisesta tapaamastani ihmisestä. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 24. Vanhin poika ihan Brasilian São Pauloon saakka. Suuri suru kohtasi perheyhteisöä, kun veljeskaartista Pasi menehtyi vuonna 2025 ALS-sairauteen. Velipoika Arska tuumasi yksvakaan tituleeraavansa itseään Timanttimyyjän veljeksi, naurahtaa Esa muistolleen. Pyytelin Pasia monta kertaa liittymään joukkoomme, olihan hän alan valtakunnan huippuja. Expert muuttui kohta tämän jälkeen osaksi monta numeroa isompaa Power-ketjua. Maailma ja kaupanteko on monella tapaa vuosikymmenten aikana muuttunut. Eläkepäivien kynnyksellä on aika katsoa paitsi takapeiliin, myös tiukasti eteenpäin
Kaikeksi onneksi sponsorit eli tukijat avasivat kukkaron nyörejä. Villa Elban luontokoulussa pystytään jatkamaan kummiluokkatoimintaa myös lukuvuonna 2026–2027. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. MINNA MUSTONEN " Villa Elban luontokoulun kummiluokkatoiminta mahdollistaa pitkäjänteisen ympäristökasvatuksen järjestämisen koululuokille.. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Kummiluokkien luontokoulupäivien ohjelma perustuu luontokoulun omaan opetussuunnitelmaan, joka puolestaan perustuu perusopetuksen opetussuunnitelmaan. Syyskuun ja huhtikuun välillä luokka viettää luontokoulussa kuukausittain kahdeksan koko koulupäivän kestävää luontokoulupäivää. Kummiluokkatoimintaa arvioidaan opettajilta ja oppilailta kerätyn palautteen perusteella. Joh. VILLA ELBAN luontokoulu on Suomen vanhin kaksikielinen luontokoulu, ja se on tarjonnut jo yli 30 vuoden ajan laadukasta ympäristökasvatusta yli 7000 alueen koululaiselle. Vakaan rahoituksen myötä tärkeää toimintaa pystyttäisiin kehittämään. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. toukokuuta 2026 6 // LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Toiminta saa toistaiseksi jatkoa yhteistyökumppaneiden tuella, mutta pienemmällä ryhmämäärällä kuin aiemmin. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 03:48 23:00 03:36 04:21 23:04 22:12 Laskee Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Luontokoulun kummiluokkatoiminta tarjoaa mahdollisuuksia oppia luonnosta ja vahvistaa luontosuhdetta. Kummiluokkavuosi alkaa elokuussa kummiluokkien haulla ja valittujen kummiopettajien tapaamisella. Ympäristökasvattaja Elina Viirre kertoo, että toiminnan tavoitteena on kehittää lapsille ja nuorille läheisempi luontosuhde positiivisten elämysten kautta. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. VILLA ELBAN luontokoulun kummiluokkatoiminta mahdollistaa pitkäjänteisen ympäristökasvatuksen järjestämisen koululuokille ja toimii samalla ulko-opetuksen inspiraation lähteenä opettajille. Viikko 21 Nimipäivät tänään Päivän sana Tuukka, Touko (suom.), Alarik (ruots.), PYHÄN KOLMINAISUUDEN PÄIVÄ, Helluntai, Kristian, Risto, Simeon, Simeoni, Simo (ort.). Lisäksi Kokkolan kaupungin ympäristötoimi jatkaa sopimusta tulevana lukuvuonna. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. – Päällimmäinen ajatus on ilo ja helpotus siitä, että toimintamme jatkuu, riemuitsi ympäristökasvattaja Elina Viirre kesken päivän leirikoulutoiminnan ohjaamisen. luokat. Kummiluokaksi voivat hakea kokkolalaisten alakoulujen 3.– 5. – Villa Elba etsii edelleen mukaan uusia tukijoita, jotta laadukasta ympäristökasvatusta voidaan tarjota myös jatkossa kokkolalaisille lapsille. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 24.5. Toiminta on kouluille maksutonta. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Kummiluokka on koululuokka, jolla on säännöllisesti luontokoulupäiviä yhden lukuvuoden aikana. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 24. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Kummiluokkavuosi huipentuu toukokuussa opettajan ja luokan suunnittelemaan omatoimiseen retkeen. Heidän ansiostaan mukaan pääsi kymmenen kokkolalaista koululuokkaa. 3:16 Luontokoulun kummiluokat jatkavat taas vuoden Minna Mustonen Villa Elbassa järjestetty kummiluokkatoiminta oli jo vaarassa loppua kokonaan Kokkolan kaupungin budjettileikkausten ja sivistyspalvelujen sopimuksen päättymisen vuoksi, mikä jätti noin 25 000 euron vuosittaisen rahoitusvajeen. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Nyt toimintaa ovat lähteneet tukemaan Boliden, Yara, CABB, Jervois ja Kokkolan Energia. Rahoitus on nyt noin kahdeksalle luokalle. Toiminta tukee koulujen opetussuunnitelmaa muun muassa ympäristökasvatuksen ja kestävän kehityksen näkökulmista – unohtamatta iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä. " Toiminta saa toistaiseksi jatkoa yhteistyökumppaneiden tuella, mutta pienemmällä ryhmämäärällä kuin aiemmin. Villa Elban luontokoulun kummiluokkatoiminnalle löytyi sponsoreita. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Lukuvuonna 2025–2026 toimintaa rahoitettiin yrityssponsoreilla, mukana olivat yksityishenkilö, kaupungin ympäristötoimi sekä Yara, Kokkolan Energia ja Boliden. IHANNETILANNE olisi ilman muuta se, että kummiluokkatoiminta olisi turvattuna aina muutamaksi vuodeksi eteenpäin. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Sponsorointi tarjoaa yrityksille konkreettisen tavan edistää kestävää kehitystä ja mahdollistaa koululaisille mieleenpainuvia oppimiskokemuksia sekä luontosuhteen vahvistumista, summaa aihetta viestintäkoordinaattori Sara Forsström
Sitä ovat vaikeuttaneet talven poikkeuksellisen niukka lumipeite, aikainen kevät ja vähäsateinen alkukevät. – Hyttysmäärien seurantaa ei ole oikeastaan tehty, etenkään mitenkään tieteellisesti. Myös viime vuoden alhaiset hyttysmäärät voivat vaikuttaa tämän kesän volyymiin. Puoli kuuden aikaan pelastuslaitokselta kerrottiin, että palo oli saatu sammutettua ja maastoa paloi muutama kymmenen neliötä. Presidentti Stubb vihittiin taas kunniatohtoriksi Ensimmäiset kesähyttyset ovat jo kuoriutuneet Saimi Juutinen, STT Ensimmäiset kesähyttyset ovat jo kuoriutuneet tällä viikolla ainakin Itä-Suomessa, jossa helleraja rikottiin ensimmäisenä. Siellä, missä lumet sulivat tavallista aiemmin, myös hyttyset kuoriutuivat aiemmin. Esimerkiksi Länsi-Lapissa, jossa lunta on ollut paljon, hyttysiä saattaa olla kesällä jopa runsaasti. Kuivuus on Syken mukaan vaivannut erityisesti Itä-Suomen pohjavesialueita. Suomessa maaliskuu oli Ilmatieteen laitoksen mukaan tänä vuonna mittaushistorian lämpimin. – Nämä kesähyttyset ovat yleensä se riesa, hän sanoo. Maastoa paloi noin 50 kertaa 20 metrin alue. Suomen ympäristökeskus Syken mukaan kevät on ollut poikkeuksellisen kuiva, mikä on näkynyt esimerkiksi pohjavedessä, maankosteudessa ja järvissä. Alueellinen vaihtelu voi kuitenkin olla suurta. Paikalla olleet saivat palon sammutettua kantamalla sangolla vettä palopaikalle. Kuva on Taideyliopiston promootioaktista elokuulta 2024. Lämpö sai lumet sulamaan vauhdilla koko Suomessa, ja lunta oli maaliskuun lopussa idässä ja pohjoisessa monin paikoin ennätyksellisen vähän. Aiemmin Stubb on saanut kunniatohtorin arvonimen muun muassa Taideyliopistosta, Vaasan yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. Perjantaina Stubb promovoitiin poissaolevana Kauppakorkeakoulun kunniatohtoriksi. MUTANEN ARVIOI , että tulevasta hyttyskesästä on tulossa tavallista rauhallisempi, mutta hyttysmäärissä voi olla voimakkaitakin alueellisia vaihteluita. Mutanen tarkentaa puhuvansa nimenomaan kesähyttysistä, sillä keväällä lentelee myös muita hyttyslajeja. Tänä vuonna hyttysille on tarjolla vähemmän sopivia elinympäristöjä kuivan kevään ja vähälumisen talven vuoksi, mikä enteilee vähäisempiä hyttysmääriä. Mutanen kertoo, että hyttysmääriä tutkitaan tällä hetkellä laajemmin kuin aiemmin. Seuranta mahdollistaa jatkossa tuloksien vertaamisen aiempaa paremmin esimerkiksi edellisvuoteen. OLIVIER MORIN / AFP / LEHTIKUVA Maastopaloja sammutettiin Kokkolassa ja Pietarsaaressa Pia Räihälä Kokkolassa sammutettiin maastopaloa lauantaina iltapäivällä. Lisäksi Ilmatieteen laitoksen mukaan yli 30 asteen raja rikkoutui tavallista aiemmin. Tänä vuonna hyttysille on tarjolla vähemmän sopivia elinympäristöjä kuivan kevään ja vähälumisen talven vuoksi. Poikkeuksena on Lappi, jossa hyttysten kuoriutumista odotettaneen vielä muutamia viikkoja viileämpinä pysytelleiden lämpötilojen ja runsaamman lumimäärän vuoksi. Asiasta kertoo STT:lle Oulun yliopiston professori ja hyönteistutkija Marko Mutanen. Pohjanmaan pelastuslaitos puolestaan sai hälytyksen keskisuuresta maastopalosta Pietarsaaren Fänäsvikintien varressa lauantaina kello 16.22. Pelastuslaitos varmisti vielä tilanteen kastelemalla paloaluetta. Tasavallan presidentti Alexander Stubb on saanut useita kunniatohtorin arvonimiä. Kunniatohtoreiden lisäksi promootiossa vihittiin 80 maisteria ja 117 tohtoria. Esimerkiksi viime kesänä oli pitkä hellejakso ja vähän hyttysiä. Maankosteus on ollut ajankohtaan nähden Syken mukaan poikkeuksellisen vähäistä muualla paitsi Lapissa. Ensimmäiset hyttyset kuoriutuivat Mutasen mukaan tänä keväänä tavallista aikaisemmin, mutta kuoriutumisajankohdassa on alueellista vaihtelua. Palon syttymissyystä ei vielä ollut tietoa. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 24. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA. Maastopalovaroituksia ei ole nyt voimassa. Muuallakin Suomessa hyttysten kuoriutuminen on hänen mukaansa juuri alkanut tai alkaa piakkoin. Yliopiston mukaan kunniatohtoreiksi vihittiin yksitoista yhteiskunnallista vaikuttajaa sekä tieteessä ja tutkimuksessa ansioitunutta henkilöä. Palopaikka oli Vaasantien varressa viitisen kilometriä keskustasta. MUTANEN huomauttaa, että hyttysmäärien arviointi on perustunut maankosteuden seurannan lisäksi pääosin ihmisten havaintoihin. Kunniatohtorin arvo on korkein yliopiston myöntämä tunnustus. toukokuuta 2026 KOTIMAA // 7 STT Presidentti Alexander Stubb vihittiin lauantaina poissaolevana Jyväskylän yliopiston liikuntatieteiden kunniatohtoriksi. Keski-Pohjanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta maastopalosta hiukan ennen kello viittä. Paikalla oli poltettu jotain tynnyrissä, ja sieltä oli ilmeisesti lentänyt kipinä metsäiseen maastoon. Ainakin Pohjois-Karjalassa mitattiin keskiviikkona yli 30 asteen lämpötila. – Hyttysillä kesä ei mene meidän almanakan vaan luonnon mukaan, Mutanen kuvailee. Mutanen ei osannut kertoa tarkkoja kevään hyttyslukuja. Mutanen arvioi hyttysmäärien jäävän tänä kesänä erityisen alhaisiksi idässä. Siihen, kuinka monta hyttystä kesällä lopulta kuoriutuu, vaikuttaa Mutasen mukaan monta tekijää. Hyttysiä ennustetaan kuoriutuvan tänä kesänä tavallista vähemmän. Määriä on hänen mukaansa perinteisesti arvioitu ja ennustettu esimerkiksi maankosteutta seuraamalla. Heidän joukossaan oli muun muassa Euroopan komission johtava varapuheenjohtaja Henna Virkkunen. Tuoreessa EU-rahoitteisessa Oulun yliopiston ja Syken tutkimuksessa seurataan hyttysmääriä Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa
TURKULAINEN Virta on johtanut puoluetta vuodesta 2023. Lindtmanin mukaan keinovalikoimassa on siis oltava menoleikkauksia ja veronkiristyksiä, mutta myös rakenneja työllisyystoimia. Hyrkkö esitteli oman vaihtoehtonsa ensi vaalikauden sopeutuksille Ilta-Sanomien haastattelussa aiemmin viikolla. Hän ehdotti esimerkiksi, että asfaltoitujen teiden vähentämisellä voitaisiin säästää. Lindtman kuvaili avauspuheessaan ohjelmaa kunnianpalautukseksi suomalaiselle työlle ja työntekijöiden oikeuksille. – En ole vielä kuullut uskottavia perusteluja, että meidän ajamia tavoitteita voitaisiin saavuttaa olemalla mukana velkajarrussa, sanoi esimerkiksi Ninni Saarinen Joensuusta. SDP:N TEHTÄVÄ ei Lindtmanin mielestä ole ainoastaan voittaa seuraavat vaalit, vaan myös uudistaa hyvinvointivaltio. Vihreiden kannatus oli Helsingin Sanomien tuoreessa kannatusmittauksessa 9,1 prosenttia. – Meidän vaihtoehdossa kaikki, jotka ansaitsevat alle 90 000 euroa voittavat enemmän kuin nykyisen hallituksen veropolitiikassa, Lindtman sanoi. Heiltä kysyttiin muun muassa eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkön nostosta teiden ylläpidosta. Myöskään puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärveä ei ole haastettu, joten hänet valitaan sunnuntaina jatkoon. Lakimuutoksen myötä työsopimus on jatkossa mahdollista solmia määräaikaisena enintään vuodeksi ilman perusteltua syytä, jos kysymys on ensimmäisestä työsopimuksesta työnantajan ja työntekijän välillä. Myös turvallisuusympäristö on muuttunut pysyvästi. Saila Kiuttu, STT Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta ei spekuloinut lauantaina sillä, mitä velkajarrualoitteelle puoluekokouksessa käy. PUOLUEKOKOUS hyväksyi lauantaina säännöt, joiden mukaan puoluekokousedustajien määrä vähenee nykyisestä 500:sta 350:een ja puoluejohto valitaan jatkossa neljäksi vuodeksi kerrallaan. Puoluekokous kuitenkin jatkuu vielä kaksi päivää. Silloin kuullaan myös Lindtmanin varsinainen linjapuhe. Ne jäivät ainakin ensimmäisen päivän puheenvuoroissa sivuosaan, vaikka ennakkoon niiden arvioitiin herättävän paljon keskustelua. LEHDISTÖTILAISUUDESSA puoluejohdolta kysyttiin vihreille mieluisista sopeutustoimista. – SDP ei tule hyväksymään työelämää, jossa ihmisen arki muuttuu perusteettomaksi pätkätyöksi, Lindtman sanoi puheessaan. Vaan sen takia, että tämä maa tarvitsee johtajuutta, joka uskaltaa ajatella seuraavia sukupolvia. Puolue menetti eduskunnassa seitsemän paikkaa. AVATESSAAN puoluekokouksen Lindtman linjasi, että SDP puuttuu perusteettomiin määräaikaisiin työsuhteisiin, jos on seuraavassa hallituksessa. Salissa soi Samu Haberin Täältä tullaan. Eduskunta hyväksyi lain tällä viikolla. Lindtmanilta kysyttiin, miten SDP haluaisi muuttaa marginaaliveroasteita. SDP:n kolmipäiväinen puoluekokous alkoi Tampereella. – Ei ole mitään ristiriitaa siitä, mitä tässä pohjimmiltaan tavoitellaan ja minkälaista yhteiskuntaa rakennetaan, hän totesi. VIHREIDEN puoluekokoukseen on tehty aloite, jossa vaaditaan, että puolue irrottautuu parlamentaarisesti sovitusta velkajarrusopimuksesta. – Ei sen takia, että vallalla olisi itseisarvoa. Lindtman kukitettiin lauantaina illansuussa jatkamaan puheenjohtajana ilman vastaehdokkaita. Viime eduskuntavaaleissa vihreät sai 7 prosenttia äänistä. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 24. Aloite kirvoitti pitkän keskustelun puoluekokouksessa. LAURA UKKONEN / STR / LEHTIKUVA. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA Velkajarru puhutti vihreitä Puolujohto vakuutti, ettei velkajarrua koskeviin tavoitteisiin liity ristiriitaa. Tämä nainen tässä aikoo ensi kevään vaaleissa voittaa pääministeri Orpon yhtä kirkkaasti kuin viime keväänä, hän sanoi. Virta sai viime vuoden kuntavaaleissa reilusti enemmän ääniä kuin niin ikään turkulainen Orpo. – Tämä nainen tässä aikoo olla ehdolla Varsinais-Suomessa ensi kevään vaaleissa ja varmistaa yhdessä vihreiden joukkojen kanssa, että meitä on sen jälkeen täällä kaksi kansanedustajaa. – Uskallan väittää, että suomalaiset valitsevat ennemmin vaikka sen, että ikäihmisistä voidaan pitää huolta ja turvata turvalliset olosuhteet synnytyksille kuin sen, että joka ikinen tie on asfaltoitu, Virta vastasi toimittajien kysymykseen. Ja tiedättekö mitä. Hänen mukaansa se on vahvin työelämäohjelma vuosikausiin. Konkreettiset toimet SDP esittelee myöhemmin. – Meillä on puolueessa erilaisia näkemyksiä, ja niin se kuuluu ollakin, hän sanoi tiedotustilaisuudessa puoluekokouksen yhteydessä. Hän ei suoraan sanonut, peruisiko SDP lain. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta aikoo voittaa pääministeri Petteri Orpon ensi kevään vaaleissa. Tynkkynen sanoi, että puoluekokouksesta saadaan eduskuntaryhmään ja puoluejohdolle evästystä, mihin suuntaan velkajarrusopua pitää kehittää, kun vaikuttamisen paikkoja tulee eteen. Aloitetta on perusteltu muun muassa sillä, että kansallinen velkajarru on EU:n finanssipoliittista kehikkoa tiukempi. Hän sanoi Suomen olevan jälleen uuden murroksen keskellä, kun tekoäly muuttaa työtä ja puhdas energia teollisuutta ja taloutta. Seuraava kokous järjestetään kahden vuoden kuluttua. PUOLUEKOKOUS päättää eduskuntavaaleihin suuntaa linjaavasta poliittisesta ohjelmasta maanantaina. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen sanoi, että tavoitteet vihreissä ovat hänestä täysin yhteneväisiä. Hän sanoi, että jokainen ääni vihreille on viesti siitä, että se, mitä Suomessa hallituksen toimesta nyt tapahtuu, ei voi jatkua. Antti Lindtman valittiin puoluekokouksessa jatkamaan SDP:n puheenjohtajana. Virta ja Tynkkynen olivat samaa mieltä. Velkajarruun sitoutuneet puolueet ovat sopineet tavoitteesta, jonka mukaan julkista taloutta tulee sopeuttaa 8–11 miljardilla vuoteen 2031 mennessä. Myöskään Lindtman ei tunnelmannostatuspuheessaan näitä teemoja juuri käsitellyt. Ohjelmassa niitataan SDP:n kanta myös muun muassa velkajarruun ja rajaturvallisuuslakiin. toukokuuta 2026 8 // KOTIMAA Lindtman: Sopeutuksesta ei voi laskea mitään pääkeinoa pois Sanna Nikula, STT Suomen julkisen talouden vahvistaminen, joka meillä on edessä, on niin mittava, että siitä ei voi laskea mitään pääkeinoa pois. Hän myös sanoi uskovansa siihen, että vielä jonain päivänä Suomessa on vihreä pääministeri. Näin linjasi SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman puoluekokouksen tiedotustilaisuudessa lauantai-iltana. SDP ei leikkaa maksussa olevia eläkkeitä, hän linjasi myös. Hän kertoi avauspuheessaan olevansa ehdolla eduskuntavaaleissa ja tavoittelevansa pääministeri Petteri Orpon (kok.) voittamista omassa vaalipiirissään. Velkajarru jäi ensimmäisenä päivänä sivuosaan puheenvuoroissa
VALKOISEN TALON julkinen kalenteri Trumpin viikonlopulle oli lauantaina tyhjää täynnä. – Hän sanoi, että olemme terroristeja ja nauroi meille, Snickars sanoi. Naisten kädet ja jalat olivat tiukasti käsiraudoissa, ja joidenkin kädet niin tiukassa, että niissä ei ollut enää tuntoa. Lehden mukaan välittäjien tavoitteena ei ole muodollinen rauhansopimus vaan jonkinlainen pöytäkirja, jolla osapuolet saataisiin sitoutumaan aselevon jatkamiseen ja jatkoneuvottelujen yleisiin puitteisiin. USEAT MAAT tuomitsivat Gaza-avustuslaivueen aktivistien kohtelun sen jälkeen, kun Israelin kansallisen turvallisuuden ministeri Itamar Ben-Gvir nöyryytti Israelin kiinni ottamia aktivisteja keskiviikkona julkaistulla videolla. IRAN SYYTTÄÄ Yhdysvaltoja liiallisista vaatimuksista tuoreimmassa rauhanesityksessä, kertoi iranilaismedia lauantaina. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 24. Öljyliikenteelle erittäin tärkeän pullonkaulan sulkeutuminen on sotkenut maailman energiamarkkinoita jo kuukausien ajan ja hilannut polttoaineen hintoja ylöspäin. ANT TI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA. AFP / LEHTIKUVA " Trump on tällä viikolla kommenteissaan kuvaillut tilanteen tasapainottelevan sodan jatkamisen ja sopimuksen syntymisen välimaastossa. Salih sanoi lisäksi, että merivankilassa kiinniotettuja ammuttiin kumiluodeilla, ja moni haavoittui. Osapuolten välillä on käyty epäsuoria neuvotteluita, joita on välittänyt erityisesti Pakistan. Välittäjämaat yrittävät saada jatkoaikaa Iranin ja Yhdysvaltojen neuvotteluille. – Me emme nukkuneet kolmeen päivään melkein yhtään. Pakistanin asevoimien komentaja Syed Asim Munir (vas.) tapasi lauantaina Teheranissa Iranin ulkoministerin Abbas Araghchin. Suomalaiset saapuivat maahan lennolla Turkista, jonne heidät lennätettiin aiemmin Israelista. Meitä pidettiin kylmässä avovankilalaivassa, me olimme litimärkiä, ja paikkaa myös kosteutettiin jatkuvasti letkuilla, hän sanoi. – Todella moni meidän ystävämme koki paljon pahempaa ja rajumpaa väkivaltaa. Hormuzinsalmi on ollut pitkälti tukossa sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Israel aloittivat sodan Irania vastaan helmikuun lopulla. – Meitä potkittiin, meille laitettiin nippusiteet, ja käsiä väännettiin todella voimakkaasti, puskettiin seiniin ja maahan ja pidettiin pitkään todella epämukavissa asennoissa, Ämäl Salih kertoi. VANKILOISSA olosuhteet olivat Salihin mukaan erittäin epäinhimilliset. Axiosin mukaan Trump tapasi kansallisen turvallisuuden tiiminsä perjantaina aamulla ja tapaamisen aiheena oli Iran. Hän arvelee saaneensa ranteeseensa hermovaurion. Salih vaatii, että Suomen presidentti Alexander Stubb ja pääministeri Petteri Orpo (kok.) ottavat kantaa Israelin toimiin. Salih sanoi kuitenkin itse välttyneensä pahimmalta. Snickars kertoi tiedotustilaisuudessa tavanneensa Ben-Gvirin maavankilassa ollessaan. Snickars sanoi olleensa noin kymmenen naisen joukossa bussissa. Päivisin taas oli tukalan kuuma, eikä tilaa varjossa ollut kaikille. Frida Ahonen, Minja Viitanen, STT Gazan avustuslaivueen kolme suomalaisaktivistia palasivat lauantaina Suomeen. Myös Axios kertoi sekä Pakistanin että Qatarin edustajien saapuneen Iranin Teheraniin perjantaina viime hetken ratkaisun löytämiseksi. Lehden Lähi-idän-lähteet odottavat, että iskut alkavat uudelleen jo lähipäivinä, jos viime hetken diplomaattista läpimurtoa ei saavuteta. Salih saapui Helsinki-Vantaan lentokentälle käsi harsoon sidottuna. Ruokaa ja vettä ei juuri ollut. Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi kertoi puhelussa YK:n pääsihteeri Antonio Guterresin kanssa, että Iran jatkaa diplomaattiseen prosessiin osallistumista huolimatta Yhdysvaltojen ”useista diplomaattisista petoksista ja sotilaallisesta aggressiosta”. Uutiskanava CBS ja verkkomedia Axios kertoivat suunnitelmista samoihin aikoihin, kun presidentti Donald Trump kertoi perjantaina Truth Social -alustallaan jättävänsä väliin poikansa Donald Trump Jr:n häät. Aktivistit kertoivat lentokentällä toimittajille, että heihin kohdistettiin sekä fyysistä että seksuaalista väkivaltaa. Rauhanneuvotteluissa yritetään viime hetken läpimurtoa. Yhdysvallat ja Iran ovat enimmäkseen pidättäytyneet iskuista toisiaan vastaan sen jälkeen, kun maiden välillä alkoi tilapäinen aselepo huhtikuun alussa. Salihia pidettiin avovankilalaivassa, jossa oli hänen arvionsa mukaan yhteensä parisataa kiinniotettua. Trump on tällä viikolla kommenteissaan kuvaillut tilanteen tasapainottelevan sodan jatkamisen ja sopimuksen syntymisen välimaastossa. Ämäl Salih kertoo, että Gazan avustuslaivueen aktivisteja muun muassa potkittiin. Kiistakapulat liittyvät Iranin ydinohjelmaan sekä siihen, miten liikennöinti Hormuzinsalmen kautta jatkossa toimii. – Jatkuvasti eri tarkastuspisteissä meidät pakotettiin riisuutumaan uudestaan ja uudestaan ja meitä kosketeltiin, hän jatkoi. Golfmatkan peruuntumiseen voi tosin liittyä myös se, että sääennusteen mukaan Trumpin golfklubin alueella sataa läpi viikonlopun. CBS:n mukaan jotkut maan asevoimien ja tiedustelupalvelujen päättäjistä ovat myös peruneet viikonloppusuunnitelmiaan. Emmy Snickars sanoi, että sotilaat olivat niin väkivaltaisia kuin pystyivät, ilman että aktivisteille tulisi liian näkyviä vammoja. – Presidentti on tehnyt selväksi seuraukset, jos Iran ei tee sopimusta, sanoi CBS:lle Valkoisen talon tiedottaja Anna Kelly. He joko täysin tuomitsevat ja puuttuvat tähän tai ovat osallisena kaikkeen, mitä tässä tapahtuu, hän sanoi. – Joitain leipiä heiteltiin, joista osa oli homehtuneita, ja vesipulloja saimme rajoitetusti, Salih sanoi. Wall Street Journalin mukaan välittäjämaat työskentelevät kuumeisesti sen eteen, että iskuilta vältyttäisiin ja neuvotteluille saataisiin jatkoaikaa. Axiosin lähteiden mukaan Trump on ollut viime päivinä entistä turhautuneempi Iranin kanssa käytyjen neuvottelujen etenemisestä, ja viikon mittaan hänen kantansa ovat siirtyneet diplomatian jatkamisesta kohti uusien iskujen määräämistä. Gazan aktivistit palasivat Suomeen Aktivistien mukaan heihin kohdistettiin sekä fyysistä että seksuaalista väkivaltaa. Yhdysvalloissa on nyt pitkä viikonloppu, sillä maanantaina vietetään muistopäivää (Memorial Day), joka on liittovaltion virallinen vapaapäivä Yhdysvaltain asevoimissa kaatuneiden muistoksi. Hän kertoi, että hänen ranteessaan oli todennäköisesti hermovaurio. – Toivon selkärankaa presidentiltämme ja pääministeriltämme. toukokuuta 2026 ULKOMAAT // 9 Mediat: Yhdysvallat harkitsee uusia iskuja Iraniin lähipäivinä Lassi Lapintie, STT Yhdysvallat harkitsee uusien sotilaallisten iskujen tekemistä Iraniin ehkä jo lähipäivinä, kertoivat useat yhdysvaltalaismediat Suomen aikaan lauantaina. Aktivistit viettivät meriavovankilassa noin kaksi vuorokautta, ennen kuin heidät siirrettiin maihin toiseen vankilaan, jossa he olivat vajaan vuorokauden ajan. Perjantai-iltapäivään mennessä lopullista päätöstä iskuista ei ollut tehty, mediat kertoivat. Myös viikonlopulle suunniteltu Trumpin golfmatka New Jerseyyn peruttiin, kertoivat Axios ja CBS
Viime elokuussa Suoraniemi sai pelata yhden 45-minuuttisen KPV:n Ykkösen pelissä Mikkelin Palloilijoita vastaan Otto Märsylän loukkaantumisen takia. KPV:lla ei vieläkään toiminut oikein mikään pelillinen osa-alue. Jaro oli kahdeksan ja MIFK seitsemän pelin jälkeen voitoitta, joten jumbofinaalissa voitiin huoletta puhua kuuden pisteen ottelusta. Ennen sitä hän oli pelannut miesjoukkueotteluita VJS:n kakkosporukassa. Riikonen venyi komeaan torjuntaan estäen Jaron toisen osuman vielä tässä vaiheessa. Vierasjoukkue sai pallon kerran maaliin, mutta väärään. Joukkueen pitää parantaa. Paikkoja avautui varsinkin Vuoriselle, mutta Riikonen piti vierasjoukkuetta lähes yksinään pystyssä. Ne eivät tietenkään johtaneet mihinkään sellaista joukkuetta vastaan, joka on päästänyt seitsemässä ottelussa toiseksi vähiten maaleja koko sarjassa, eli seitsemän. Räväkkä alku tuotti kaksi maalia ja ne takasivat 3–0 (2–0) -kotivoiton. Toisen jakson osalta olen tyytyväinen puolustuspeliimme, Jaron päävalmentaja Jens Karlsson totesi Ruudun haastattelussa pelin jälkeen. JARON TOINEN osuma oli hyvin kuvaava joukkueiden pelivalmiudesta avausjaksolla. Se on hieno laji, vaikka tulokset menevät miten menevät. Kolme minuuttia myöhemmin Vuorinen oli taas paikassa. – Ensimmäiseen jaksoon olen erittäin tyytyväinen. Iso osa maaleista on tullut hetkellisestä nukahduksesta tai aivottomasta päätöksestä, torstaina kaksikymppisiä viettänyt maalivahti Kaarle Suoraniemi hymähti. Jalkapallo KPV:n maaliton putki venyi Vantaalla ja omiin meni viisi osumaa. – Kurinalaisuus on heikolla tasolla. toukokuuta 2026 10 // URHEILU Sarjanousijakin oli liian kova Miska Miettinen Jalkapallon Ykkösen sarjanousija Vantaan Jalkapalloseurakin osoittautui liian kovaksi palaksi hännillä ilman voittoja taapertavalle Kokkolan Pallo-Veikoille. Mennään kovalla asenteella ja näytetään meidän hienolle kannattajille, että osaamme. – Nyt minulla on jo uusi sopimus. Terävään laukaukseen maalivahti Matias Riikonen sai sen verran käsiään väliin, että pallo osui ylärimaan. EI VJS Suoraniemeä päässyt tulittamaan jatkuvalla syötöllä, mutta ei ole väärin todettu, että maalivahti oli joukkueensa yksi eniten töihin päässeistä. Viimein sellainen nähtiin lisäajalla, kun hetkeä aikaisemmin vaihdosta kentälle päässyt Rudi Vikström iski kauden ensimmäisen pelitilannemaalinsa. Jaron leirissä valmistautuminen oli hoidettu huomattavasti saarelaisia paremmin, sillä Jaro tuli otteluun todella terävästi. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 24. – Tässä oli vanhoja joukkuekavereita vastassa ja sellaisia junnuja, joita olen valmentanut. Hän palasi maalille huilattuaan Kokkolan uuden areenan debyyttipelin. Avausjakson laukaukset kertovat jaksosta kaiken: Jaro 7, MIFK 1. Kyllähän tässä henkinen puoli kasvaa, viime kaudella VJS:n 20-vuotiaissa ja kolmosen joukkueessa pelannut maalivahti tuumi. Yhdeksäs kerta toden sanoi Jalkapallo Jaro sai viimein voittotilinsä auki. Kokkolalaisilla oli tuossa vaiheessa päästettyjä maaleja yhtä paljon kuin viime kaudella takaiskuja vähiten kokeneella Mikkelin Palloilijoilla (31). MIFK:lla ei ollut omissa mitään hätää, mutta Pontus Lindgrenin syöttö Tuomas Koivistolle oli avain liian hiljainen. Kaius Hardén ennätti palloon ja tarjosi maalipaikan Sjögrellille, joka viimeisteli vasurillaan varmasti. Ottelun avausmaalia saatiin odotella vain seitsemän minuuttia. Toisen jakson alun oma maali 5–0-osuma. Heti ensimmäisellä minuutilla kävi selväksi, että Jaro on valmis ja on tullut otteluun oikealla asenteella. Maalivahti Kaarle Suoraniemellä riitti töitä myös Vantaalla. Jaron lisämaali oli koko ajan lähempänä kuin saarelaisten ensimmäinen. – Asenteeseen todellakin panostettiin ennen peliä. KPV:n maaliton putki venyi kuuden pelin mittaiseksi. Joose Rahjan 3–0-osuma syntyi juuri ennen taukoa, kun pallo pomppasi Deng Madutin jalkojen alta avopaikkaan. VJS:n Elias Hannula pääsi ampumaan rangaistuspotkun, kun Suoraniemi rikkoi Olli Saksista jo viidennellä minuutilla. Harden aiheutti vasemmalla laidalla lähes jatkuvasti ongelmia MIFK-puolustajille. – Oli meillä kakkua silloin kopissa, mutta ihmeemmin ei juhlittu. Viime viikot ovat olleet vaikeita, joten oli positiivista nähdä, millaisella energialla tulimme peliin. Jaro voitti kaksinkamppailuita, ensimmäiset kosketukset olivat vieraita parempia ja myöskin syötöt laadukkaampia. Sitä pitää parantaa. Jalkapallosta pystyn nauttimaan. Kaius Hardén rakensi Jarolle useamman maalipaikan. Avausjaksoon voi olla tyytyväinen, mutta peli ei ole vielä ohi, Harden totesi Ruudun taukohaastattelussa. JUKKA LEHOJÄRVI. KPV hävisi lauantaina tuttuun tapaan murskaavasti, nyt VJS:lle jo yhdeltä iltapäivällä alkaneen matsin maalein 5–0 (4–0). Haluan näyttää heidän edessään esimerkkiä enkä mennä pää maassa koppiin ja kiroilla. JUKKA LEHOJÄRVI Jarno Herranen Mollivoittoisesti ovat käynnistyneet Pietarsaaren Jaron ja IFK Mariehamnin kaudet miesten jalkapalloliigassa. Maalivahti siirtyi Pallo-Veikkoihin sopimuksella, joka oli mallia 1+1. PALLO-VEIKOT SAI joitain hyökkäyksiä lähinnä yksilöiden haastoilla. – Vastuun saaminen on hyvä asia, siksi tänne lähdinkin. Toisella jaksolla MIFK sai palloa haltuunsa huomattavasti enemmän kuin ennen taukoa, mutta ei Jarolla suurta hätää omissa ollut. Itseluottamukselle se näytti tekevän hyvää ja sen näki puolustuslinjan elekielestä, sillä jokaista katkaistua hyökkäystä seurasi läpyt Jaro-pelajien kesken. Tauon 4–0-tilanne johti kenties kaikkien koomisimpaan huomioon. Naamani ja nimeni ovat heille pienille tuttuja. Jaro riisti jälleen pallon nopeasti takaisin itselleen ja pallonhallintajakson päätteeksi heilahti. Se oli hyvin hankala kakkosvahti Petrus Kytölaaksolle. Hänellä riitti huumoria jakaa pelin jälkeen nimikirjoituksia pienille VJS-vaatteisiin pukeutuneille. Maalia edeltäneessä tilanteessa kävi taas ilmi asenne, kun Herman Sjögrell voitti oman kaksinkamppailunsa ja sai pudotettua pelivälineen Mats Pedersenille. Siitä se kimposi suoraan Ville Vuoriselle, joka viimeisteli varmasti
Avausjaksolla Puhti oli huolimaton räpylässä ja PesäKuula kiitti ilmaisista tilanteista. Ville Takalan komea lyönti kolmosjatkeelle muutti numeroiksi 1–5 ja viimeisenä lyöjänä Mikkolanaho takoi lyöntivuorolle jatkoa. Uralle pari pistettä Simosta Dramaattinen loppu Suvannolla Jarno Herranen Jokilaakson PesäKuula sai naisten ykköspesiksen ristikkäisotteluissa vastaansa etelälohkossa kakkosena olleen Kuusankosken Puhdin. minuutilla. PesäKuulan viimeinen vastaus tuli neljännen aloittavalla. Ottelun loppu herättää varmasti keskustelua Puhdin leirissä. Ottelu keräsi Areenalle 420 katsojaa. Kakkospelinjohtaja Jari Ylipahkala oli ”mailassa” hereillä ja merkin saatuaan Kerttu Siipola spurttasi kotipesään tasoitusjuoksun arvoisesti. Loppuluvut 4–0:aan viimeisteli Tomas Maldonado lisäajalla. Puhdin Inka Hovi (6/7) taituroi puhtaan hudin Vilma Järvisen tarjoamaan syöttöön. Ensimmäinen kokkolalaisjoukkueelle merkattu maali oli tosin vastustajan tekemä, kun SJK teki oman maalin 10. PesäKuulan palkitut olivat Saaga Rautionaho ja Lottaliina Markkula. Avausjaksolla Pesä-Kiilojen sisäpeli jauhoi tasaisesti juoksuja, mutta toisella jaksolla kotijoukkue oli parempi. Vaikka taskussa on kolme voittoa neljästä pelistä, ei Kauppinen ole täysin tyytyväinen suojattiensa alkukauteen. Ainoastaan Emma Syrjälän ottamaton pallo tuotti vieraille juoksun. Hatanpää on ollut mukana FC Unitedin toiminnassa jo seuran liigavuosista lähtien. Laura Eerikäinen toi kolme. Kolme juoksua lyönyt jokeri Kai Korkeakoski pokkasi kakkospalkinnon. Ura otti tukevan otteen voitosta heti ensimmäisessä vuoroparissa, kun Sami Mikkolanaho pamautti kolmosluukusta läpi kunnarin ja kolmen tavallisen juoksun arvoisesti. Neljännen tasoittavalla tilanne oli tasan, joten yhdellä juoksulla Puhti olisi venyttänyt ratkaisun kotiutuslyöntikilpailuun. Toisella jaksolla Ura määräsi tahdin aivan täysin ja Simo sai kaunistelua tilastojaan vasta jakson lopussa. Täydet pisteet lähtivät Haapajärvelle jaksoin 0–2 (3–6, 2–4). Vaikeina aikoina hänen sitoutumisensa ja periksiantamattomuutensa olivat ratkaisevassa roolissa seuran toiminnan jatkuvuuden kannalta. Jakson aikana johtoasema vaihteli, ja lopulta päädyttiin tasoihin, kun Miika Keski-Petäjä iski Uran taseituken neljännessa vuorossa. Hän on toiminut seuran hallituksessa sekä puheenjohtajana ja kantanut vastuuta monissa eri rooleissa: edustusjoukkueen maalivahtina, maalivahtivalmentajana ja joukkueenjohtajana. Kolme juoksua tuonut kakkospolttaja Joona Kinnunen (kärkilyönnit 6/6) palkittiin Pesä-Kiilojen parhaana. Perjantaina Ura pääsi hieman kaunistelemaan vierassaldoaan, kun Ura voitti lukemin 0–1 (4–4, 2–7). – Kaikki pisteet on aina tervetulleita, mutta onhan meillä kova nimilista, joten omat odotukset ovat sen mukaiset. Toisen jakson toisessa vuorossa PesäKuula nousi tappioasemasta 3–1-johtoon Fiona Soinin, Huhtalan ja Vilja Valkosen hyvillä lyönneillä. Ensimmäinen jakso oli virheiden sävyttämä, sillä kummallekin joukkueelle tuli virheitä sekä räpylässä että sisäpelissä. minuutilla. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 24. Kotijoukkueen tehokkaan startin täydensi Eemeli Kukkola tekemällä 3–0-maalin 24. Kotivoittoon ylsi myös Kannuksen Ura, kun Kirittäret/2 kaatui Kannuksessa jaksoin 2–0 (3–1, 7–4). Kärki Janica Salmela toi neljä. Kiia Jauhiainen ja Sanni Kumpula palkittiin kotijoukkueen parhaina. Myös Rosalia Savola löi kolme juoksua. Tulostakin tuli toisella jaksolla, kun oli Puhdin vuoro tulla rinnalle ja ohi. KP NiPe jatkaa murskatahtia Nivala Pesis jatkoi lauantaina murskaavaa tahtiaan pesäpallon naisten suomensarjan Poikki-Suomen lohkossa. Hovi ei missään nimessä minkäänlaista kontaktia tilanteessa aiheuttanut, mutta steppailullaan antoi tuomaristolle mahdollisuuden tuohon ratkaisuun. Samalla syntyi ensimmäinen kokkolalaisten tekemä maalikin, kun GBK kaatoi SJK Akatemian kakkosjoukkueen 4–0 (3–0) miesten Kakkosen ottelussa. Hatanpää on ollut aktiivisesti mukana myös seuran varainhankinnassa ja tehnyt valtavan määrän näkymätöntä työtä FC Unitedin hyväksi. NiPe kaatoi kotikentällään Viinijärven Urheilijat jaksoin 2–0 (10–1, 10–0). Pari minuuttia myöhemmin Luigi Moraes teki GBK:n toisen osuman. KP Palloliitto palkitsi Hatanpään Pietarsaarelainen Leena Hatanpää palkittiin perjantai-iltana Palloliiton Futsalja Respect-gaalassa Kaijan Kannulla, joka on tunnustuspalkinto suomalaisen tyttöja naisjalkapallon edistämiseksi tehdystä työstä sekä naisten ja tyttöjen tasavertaisesta huomioimisesta seuratoiminnassa. Respect-palkinnon sai A-maajoukkueen runkopelaajiin vuosia kuulunut Rasmus Schüller. KP. Cecilia Barkar tasoitti pelin 1–1:een, mutta Ninna Immonen osui tauon molemmin puolin ja johdatti keskisuomalaiset selkeään kotivoittoon. JBK hävisi Vaajakoskella, kun FCV:n oli parempi luvuin 3–2 (1–1). Jokeri Korpela kotiutti kolmesti. Kankaanpää onnistui lukkarina, löi yhden ja toi kaksi juoksua. Saimme siitä jakson loistavasti käyntiin ja ihan eri tavalla saimme siitä ilmettä peliimme, Uran pelinjohtaja Joonas Kauppinen mietti. Palloliiton kunniagalleriaan Hall of Fameen nimettiin jalkapallon puolelta Esa Pekonen ja futsalin puolelta Daniela Tjäder.KP GBK otti avausvoiton hybridillä GBK miesten edustusjoukkue oli ensimmäinen kokkolalainen joukkue, joka liiton alaisissa sarjoissa otti voiton Kokkola Areenan uudella jalkapallostadionilla. Alkukauden tapaan NiPe jyräsi koko arsenaalillaan, eikä ViU pysynyt mukana kyydissä. – Tosi hyvä lyönti siihen ja heti neljä juoksua. Emmi Kalajanniskan kotiutus toisen kotiutuskisan tasoittavalla toi bonuspisteen. Puhdin kärki toimi hyvin läpi pelin ja tilanteita syntyi. Puhti ei tästä enää toipunut, vaan PesäKuula napsi taululle kolmannen palon ja pääsi juhlimaan voittoa. Ura pisti lopullisesti pelin pakettiin kolmannessa vuoroparissa. Kakkospesältä lähteneen Inka Hovin katsottiin estäneen ulkopelaajaa, joten voittojuoksun sijaan tuloksena oli kaksi paloa. Naisten Kakkosen C-lohkossa Palokan Riento palautti viime viikolla avausvoittonsa ottaneen FC Unitedin arkeen, kun se kaatoi pietarsaarelaiset maalein 4–1 (2–1). Toisella jaksolla Pesä-Kiilat nykäisi heti alussa riittävälle etumatkalle. Pesä-Kiiloista Viviana Konu ja Aada Skantz löivät kolme juoksua. Avausjaksolla Ura karkasi alussa ja toisella jaksolla ratkaisu syntyi neljännen aloittavalla, kun joukkue teki neljä juoksua. Palkintoperusteissa todetaan, että Hatanpää tunnetaan ihmisenä, joka on aina valmis auttamaan. PUHDIN LEIRISSÄ tappio varmasti kismittää myös siksi, että vierasjoukkue pelasi Suvannolla erittäin hyvää sisäpeliä ja kolmostilanteet Puhti voitti 13–20. Kolmeen tuotuun ylsivät Kumpula, Karita Valtonen ja Ingrid Sandholm. Valkonen oli nostamassa koppia, mutta ihan täydellistä osumaa Valkonen ei palloon saanut. Siitä kiitti Mikkolanahon kotiuttanut Torppa. Roni Björkskog ja William Nyman tekivät vierasmaalit. toukokuuta 2026 URHEILU // 11 Jarno Herranen Simon pesäpallokenttä on viime vuosina ollut melkoisen hankala paikka Kannuksen Uralle miesten ykköspesiksessä. Avausjaksolla Pesä-Kiilat teki tasaista jälkeä vuoroparista toiseen, kun Lipon onnistumiset jäivät ensimmäisen tasoittavaan. Jauhiainen, Iina Koskela ja Roosa Jussi-Pekka löivät neljä juoksua. PesäKuulan tapaan sarjan kärkijoukkueisiin povattu Puhti kärsi kauden ensimmäisen tappionsa, sillä voitto jäi PesäKuulalle jaksoin 1–0 (2–1, 4–4). Etenkin tähtihankinnoilta aina odottaa hyviä pelejä ja toistaiseksi on mielestäni vähän jäänyt piippuun, Kauppinen analysoi. Pinja Huhtala ja Saaga Rautionaho onnistuivat kotiutuksissaan ja se riitti PesäKuulalle, sillä takatilanteissa kotijoukkueen ulkopeli oli rautaa. Jokeri Nea Forsell laittoi painepallon linjaan ja jokaiselta pesältä etenijä irtosi. JARNO HERRANEN Pesä-Kiilat lohkokärkeen Haapajärven Pesä-Kiilat nappasi pesäpallon miesten suomensarjan pohjoislohkon kärkipaikan naapuriseura Ylivieskan Kuulalta, kun Pesä-Kiilat peittosi lauantaina vieraissa Oulun Lipon. Urasta palkittiin Aamu Kankaanpää ja Sara Korpela. Haapajärven Pesä-Kiilat haki kaksi pistettä Kuopiosta, kun Puijon Pesis kaatui kotiutuskisan jälkeen 1–2 (4–10, 4–2, 2–3)
Kotiradan ison kisan voittoa pitää arvostaa, Iikka Nurmonen kommentoi. Jarmo Saarelan ohjastamalla Annanilla oli ennen lauantaita jo 176 starttia, mutta se tuntuu kilpailevan elämänsä kunnossa. Pesäpallo Miesten superpesis: SoJy–PattU 2–0 (13–1, 3–0). B-lohko: Tanska–Slovenia 4–0 (0–0, 2–0, 2–0), Slovakia–Tshekki 2–3 (0–1, 2–1, 0-1). erä: 58.50 Henri Jokiharju (Vili Saarijärvi– Jesse Puljujärvi) 4–0. Miesten suomensarja, pohjoislohko: NaPe–MuPS 0–2 (2–4, 2–5), Lippo-j– Pesä-Kiilat 0–2 (3–6, 2–4). Naisten Kakkonen, lohko C: HauPa–ToU 1–2 (1–0), PaRi–FC United 4–1 (2–1). Suomen kaikki maalit tekivät puolustajat. – Se on ihan mahtava juttu. Timo Mäkäräisen valmentama Tuhti-Lotta taisteli kärkipaikalta oman lähtönsä parhaaksi. Harvemmin tulee kahta, mutta kiva kun menee sisään. Magnitude taisteli loppuun saakka voitosta, mutta Piccolo Cocktail sai maalisuoran puolivälissä turbovauhdin silmään ja ehti juuri ennen maalilinjaa edelle. Oikein hieno kiri hevoselta. – En kyllä muista yhtään. Jääkiekko Zürich/Fribourg: MM–kisat: A–lohko: Latvia–USA 4–2 (1–0, 0–1, 3–1), Sveitsi–Unkari 9–0 (1–0, 6–0, 2–0). Hyvä pelikäsitys ja puolusti hyvin myös niissä hetkissä, kun piti puolustaa, Pennanen arvioi. Naiset: 1) Silja Kosonen TuUL 76,40, 2) Pinja Kärhä NoormNo 68,02, 3) Emmi Mäkäläinen JyväskKU 64,77.. Timo Korvenheimo on Piccolo Cocktailin valmentaja, ja sen kasvattaja sekä omistaja on Tapani Sirviö. Puolustaja Ville Heinola (vas.) ja Henri Jokiharju onnistuivat maalinteossa, kun Suomi voitti Britannian. Valmistautuminen on sama. Santtu Raitalan ohjastama Goodwin Zet oli keulasta omaa luokkaansa. Aika varmasti se lopulta tilanteen selvitti, Moilanen kiitteli. Helenius pelasi myös ylivoimaa, mutta Suomi ei kolmella ylivoimallaan saanut aikaan maalia. – Oikein hyvä tänään, tuli hyvin sisään ja nopea, taitava. Kansallinen liiga: HJK–PK-35 Vantaa 5–0 (3–0). Naisten suomensarja, Poikki-Suomen lohko: JoMa/2–SiiPe/2 1–2 (9–3, 4–13, 0–2), PuPe– Pesä-Kiilat/2 1–2 (4–10, 4–2, 2–3), Ura–Kirittäret/2 2–0 (3–1, 7–4), NiPe–ViU 2–0 (10–1, 10–0). Zürichiin torstaina saapunut Konsta Helenius oli nostettu Suomen ykkösketjuun Mikael Granlundin ja Aleksander Barkovin rinnalle, ja hän toi kiekon laidalta syvälle hyökkäysalueelle. Perjantaina: KuPS–Gnistan 2–1 (0–0), Ilves– HPS 1–0 (0–0). Kuningatarkisan suosikiksi on tuoreimpien näyttöjen perusteella nousemassa harrastajavalmentajan 15-vuotias tamma Annan. Perjantaina: JoMa–Manse 2–1 (1–3, 5–4, 3–2), AA–Tahko 0–2 (0–6, 0–2), KPL–ViVe 1–0 (2– 2, 1–0). Vegas johtaa voitoin 2–0. Heleniuksen syöttö keskustaan meni pelaajien välistä läpi mutta päätyi Ville Heinolalle, joka lämäsi Suomen 1–0-johtoon 58 sekunnin kohdalla. RONI REKOMAA/LEHTIKUVA Piccolo Cocktail Kuopio Stakesin sankariksi Lauri Jääskeläinen, STT Kuopiossa kisattiin lauantaina perinteinen suurkilpailu 29 000 euron ykköspalkinnolla. – Hyvältä tuntuu. Saksa–Unkari 6–2 (2–0, 2–0, 2–2). Kierroksen suurin yllättäjä Fenice Degli Dei toi valmentaja Tuomo Holmalle hänen ensimmäisen Toto75-voittonsa. Annan kiihdytti keulaan, josta se piti ykkösenä. Perjantaina: HP–SiiPe 2–0 (8–2, 3–2), PuPe– Kiri 0–2 (2–4, 1–4), SiKi–Ura 0–1 (4–4, 2–7). Ville Heinola iski kaksi, Mikko Lehtonen sekä Henri Jokiharju kumpikin yhden. Lopulta ajassa 28.30 Heinola osui toisen kerran ja vei Suomen 2–0-johtoon Patrik Puistolan maskin takaa lähteneellä laukauksella. Miesten Ykkösliiga: Jippo–PK-35 0–1 (0–1), EIF–KäPa 1–0 (0–0). Hannu-Pekka Korven tallin Magnitude näytti maalisuoralla lipuvan johtaneen Arctic Fionan rinnalta ykköseksi. Kuopio Stakesissa ajettiin ravien alussa kaksi karsintaa, ja kahden tunnin päästä juostiin finaali. Sunnuntain Itävalta-pelin jälkeen tiistaina on vihdoin edessä Zürichin alkulohkon kärkikamppailu Sveitsiä vastaan. Hän ei heti pelin jälkeen muistanut, milloin näin olisi käynyt ylipäätään missään pelissä. Perjantaina: VPS–HJK 2–1 (0–1). Toto75-kierros alkoi räväkästi, kun Hannu-Pekka Korven valmentama ja Santtu Raitalan ohjastama Reason To Rock kaasutti keulasta kolmevuotiaiden oriiden ja ruunien täyden matkan voltin Suomen ennätyksen 13,4. Aina vedetään ihan sata lasissa, ja meillä on aina tietyt pisteet, joihin kiinnitetään huomiota. Se eteni kovimman kiihdytyksen jälkeen keulapaikalle, ja sen jälkeen tilanne oli täysin Ari Moilasen ajokin hallussa. toukokuuta 2026 12 // URHEILU Puolustajilla tehoilta Raiko Häyrinen, STT Leijonat teki tarvittavan ja väänsi puolustajien maaleilla 4–0-voiton Britanniasta jääkiekon MM-kisojen viidennessä alkulohkopelissään Sveitsin Zürichissä. Miesten Kolmonen: Virkiä–LBK 3–0 (1–0), VIFK–SJK-j 0–0. erä: 28.30 Heinola (Henri Jokiharju–Lenni Hämeenaho) 2–0, 31.51 Mikko Lehtonen (Aatu Räty–Mikael Granlund) 3–0. Perjantaina: Sääripotku–SIF 0–5 (0–1). Mitään ilotulitusta tästä ei kuitenkaan käynnistynyt, vaikka Suomi hallitsikin ottelua täysin ja piti kiekkoa pitkiä yhtenäisiä jaksoja hyökkäysalueella. Miesten Kakkonen, lohko C: GBK–SJK Ak/2 4–0 (3–0), TP-47–Huima/Urho 4–4 (2–3), FCV–JBK 3–2 (1–1), Hercules– Kraft 1–2 (0–0). – V.G. – Olen yrittänyt paljon, että saisin enemmän kuteja maalille asti. Miesten Ykkönen: VJS–KPV 5–0 (4–0), SalPa–TPV 4–2 (3–1). Miltä tuntui pelata etukäteen selkeästi heikompaa vastustajaa vastaan. Naisten superpesis: Pesäkarhut–Jussittaret 0–2 (0–2, 3–7), JoMa– Jyske 2–0 (4–2, 8–0). Vauhti pysyi reippaana ja saatiin aika pitkään seurata parijonossa muita, eikä tarvinnut kuluttaa voimia missään vaiheessa. Yleisöä: 7049. erä: 0.58 Ville Heinola (Konsta Helenius– Aleksander Barkov) 1–0. – Meille on ihan sama, kuka sieltä tulee vastaan. Jalkapallo Miesten liiga: FC Inter–TPS 2–1 (2–1), SJK–AC Oulu 0–1 (0–1), Ilves–Gnistan 2–0 (1–0), KuPS–FC Lahti 2–1 (2–1), Jaro–IFK Mhamn 3–0 (2–0). Jokaisen ylivoiman Suomelle tuotti Britannian Nathanael Halbert jäähyilyllään. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Heinola on miesten maaottelussa osunut kahdesti. Saatiin säästää voimia loppukiriin. Päävalmentaja kertoi uskovansa, että Vaakanainen palaa jäälle tässä turnauksessa. Jäähyt: Suomi 1x2 min, Britannia 4x2 min=8 min. Iikka Nurmosen ohjastama Piccolo Cocktail kiri viimeiset 700 metriä 09,7-vauhtia. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 24. Suomen ensimmäistä maalia ei tarvinnut odottaa minuuttiakaan. Niiden kautta yritän kehittää peliä, Heinola kertoi. Hyökkääjillä oli paljon paikkoja, he jättivät vielä tulevaisuuteen maaleja, Pennanen sanoi. Kaikki viisi otteluaan MM-kisoissa toistaiseksi hävinnyt Britannia kamppailee paikastaan MM-kisojen ylimmällä tasolla eikä pystynyt kuin sitkeään puolustustaisteluun Suomea vastaan. Yleisurheilu Tammela: Kansalliset, tuloksia: Moukari, miehet: 1) Henri Liipola TammRy 75,88, 2) Roope Auvinen EsboIF 71,98, 3) Aaron Kangas KanksL 71,07. Kahtena edellisvuonna kuninkuuden vienyt V.G. Perjantaina: SJK Akatemia–Haka 0–1 (0–0), JäPS–MP 0–2 (0–0). 3. Perjantaina: TamU–JJK 1–0 (0–0). Jääkiekko Ville Heinola ei muistanut, milloin olisi viimeksi tehnyt kaksi maalia yhdessä ottelussa. 2. Voitto lähti nätisti liikkeelle, mutta meinasi lähteä ryntäämään, kun hevosia tuli ympärille. – Piccolo Cocktail ei alkuun ollut suurkilpailuvoittajan näköinen hevonen, mutta siitä on kasvanut superhevonen, joka yrittää aina kaikkensa, Korvenheimo ihasteli. Molemmat osasivat ottaa ilon irti voitosta. Pennanen kertoi, että loukkaantumisen takia sivussa olevan Urho Vaakanaisen tilannetta seurataan päivittäin. Minun mielestäni tänään oli vähän parempaa siinä, että sain niitä sinne maalille asti, Heinola arvioi. Poikien superpesis, lohko B: Perjantaina: KeKi–KiPa 2–0 (3–2, 7–6). Perjantaina: Kirittäret–Jyske 2–0 (10–2, 5–3), Lippo–Manse 0–2 (0–12, 1–5), Jussittaret–Pesäkarhut 1–0 (5–5, 4–2), Roihuttaret–Fera 1–2 (2–3, 7–3, 1–3). Voitto jatkoi Kuopiossa marssia kohti kolmatta peräkkäistä kuninkuutta. Antti Ojanperän valmennustalliin tuli toinenkin voitto, kun Wish Will Win kiri ykköseksi. Naisten ykköspesis: TyTe–Tarmo 2–0 (9–4, 6–5), PesäKuula–Puhti 1–0 (2–1, 4–4), MyVe–Lavepesis 2–0 (1–0, 1–0), HP–AA 2–0 (4–3, 6–2), ViU–SMJ 2–0 (5–4, 8–4). – Hyvä peli, hyvä voitto, päävalmentaja Antti Pennanen tiivisti. Autourheilu Montreal: Kanadan GP:n sprintti, lopputulokset: 1) George Russell Mercedes, 2) Lando Norris McLaren, 3) Kimi Antonelli Mercedes, 4) Oscar Piastri McLaren, 5) Charles Leclerc Ferrari, 6) Lewis Hamilton Ferrari, 11) Sergio Perez Cadillac, 14) Sergio Perez Cadillac, 17) Valtteri Bottas Cadillac. NHL:n pudotuspelien 3. SUOMEN kokoonpanon viimeinen lisäys Helenius sai kehut päävalmentaja Pennaselta. – No joo, on siinä tietysti omat haasteensa, mutta mukavaa on pelata, kun saa hyökätä paljon. Perjantaina: Pesä Ysit–AA 2–0 (6–2, 4–2). Perjantaina: Kanada–Slovenia 3–1 (1–0, 1–0, 1–1), Ruotsi–Italia 3–0 (2–0, 1–0, 0–0). Miesten ykköspesis: KaMa–SMJ 2–0 (3–1, 3–1), PuMu–SiiPe 2–0 (13–0, 10–2). Leijonilla on vielä kaksi ottelua alkulohkossa jäljellä. kierrosta, länsilohkon 2/7 loppuottelu (neljällä voitolla finaaleihin): Colorado–Vegas 1–3 (1–0, 0–0, 0–3). Perjantaina: Suomi–Britannia 4–0 (1–0, 2–0, 1–0) 1
Y70: 1) RMY (Honkaharju, Rauno Heikkiniemi, Polvi) 216, 2) KP-V (Erkki Kaustinen, Erkki Leino, Risto Paavola) 209. Miehet: 1) Timo Polvi RMY 89, 2) Mika Tastula KP-V 73. 14,7a (81,27), 4) Sir Heartbreaker* 14,7a (7,13). 13,63 Leo-Pekka Tähti 2012), 5) Esa-Pekka Mattila Suomi 14,18. Amerikkalaisen tulos oli 167 kiloa, joka on myös uusi ME. 800 m (17): 1) Hilla Ruokostenpohja Jämsänjoen yhtenäiskoulu 2.20,88, 4) Veera Saarikoski Juhani Vuorisen koulu 2.23,11. 100 m lk (8): 1) Tuunainen 12,15, 7) Korpela 12,83. 100 m ae (10): 1) Emilia Vehniäinen Jyväskylän kristill. toukokuuta 2026 URHEILU // 13 Striimi alkaa lauantaina 15.4. Tuloksia: Yleinen (61): 1) Tommi Savela OuMK/UA, 2) Taneli Moilanen PuMK/UA, 3) Janne Taskila OuMK/UA, 4) Henri Säävälä RaaUA, 5) Juha Suotula HvMK/UA, 6) Topi Savela OuMK/UA. Naiset: 1) Merja Korhonen HCHäjyt 58. Isoin ajatus ennen kilpailua oli, että loppu on tultava rennosti. Miehet 10 km (23): 1) Eric Storvall Pietarsaari 35.52, 2) Oula Järvensivu RaniPlast +2.36, 3) Jonas Renlund RaniPlast +6.01, 4) Tomas Knutar RaniPlast +10.23, 5) Sami Jauhojärvi Must +10.31, 6) Johan Stenfors Kokkola +12.04. Suomen toinen edustaja Stefan Hörhammer oli kahdeksas tuloksella 105 kiloa. 60 m lk (8): 1) Pöllänen 7,78, 8) Luokkala 8,99. Pariisin paralympiavoittaja, belgialainen Lea Bayekula oli kolmas ajalla 15,74. Kuula (6): 1) Martta Mattila Sammon keskuslukio 16.16, 5) Netta Kähtävä Kalajoen kristillinen opisto 11.22. Pituus (9): 1) Erik Korpela Pohjois-Haagan yhteiskoulu 6,27, 7) Korpela 5,08. Ranskan Herve France (185) ja Japanin Shinji Tanabe (150) veivät muut mitalit. VESA MOILANEN/LEHTIKUVA Yleisurheilu Alavus: KLL:n mestaruuskisat, 1. Painonnosto Pori: 15ja 17-vuotiaiden SM-kilpailut. Moukari (8): 1) Janne Verho Sammon keskuslukio 68.49, 2) Jere Murto Kalajoen lukio 68.03, 5) Arttu Syväkoski Kaustisen keskuskoulu 52.71. Toto75: 1. 100 m kelaus, luokka 54 (0,9 m/s): 1) Athiwat Paeng-Nuea Thaimaa 13,54 (ME), 2) Mamudo Balde Portugali 13,61 (EE, ent. Avauspäivän toinen PV:n edustaja oli Jari Salste, joka sijoittui kahdeksanneksi 60-vuotiaiden 93 kilon sarjassa tuloksella 135. 5. 65 kg (8): 1) Rene Koskela PuKa (74+87) 161, 2) Kannus (73+87) 160, 8) Sisu Sevola RK (53+60) 113. Parayleisurheilu Nottwil: Paraurheilijoiden GP-kilpailut, tuloksia: Miehet, 100 m kelaus, luokka 34 (1,2 m/s): 1) Chaiwat Rattana Thaimaa 14,73, 11) Henry Manni Suomi 15,68 (kkk). 4. T15, 100 m ae (23): 1) Vieno Mäkinen Seinäjoen lyseo 12,82, 5) Silja Kähtävä Alavieskan yhtenäiskoulu 13,34, 12) Lotta Piispanen Kiviniityn koulu 14,11. Poissa: 10. Ravit Kuopio 23.5. Y70 (7): 1) Ari Ojala IMS 77, 2) Veli Ala-Honkola HCHäjyt 76/4, 3) Kari Polvi RMY 76/3. Tähden aika 13,63 syntyi vuonna 2012. Mestaruuden voitti Puolan Jan Wegiera tuloksella 190 kiloa. Koska EM-kilpailut on peruutettu, niin tämä oli vuoden tärkein kilpailu, jossa kaikki parhaat olivat mukana. M17, 2000 m ej (7): 1) Antti Ristanen Kerttulin lukio 5.56,34, 2) Otto Kolppanen Lucina Hagmanin koulu 6.14,72. Pudas (42+55) 97. lähtö, Toto75-1, lv 2100 m: 1) Reason To Rock/Santtu Raitala 13,4, 2) Tiffany Ale 13,5, 3) Arctic Greetta 14,0, 4) Viking Wania* 15,2 x. Rajala kilpailu 60-vuotiaiden 74 kilon sarjassa, jossa hän kamppaili mestaruudesta USA:n Damian Fronzaglian kanssa. P15, 1500 m ej (3): 1) Oliver Viitanen Kerimäen koulu 4.47,52, 3) Veikko Kolppanen Lucina Hagmanin koulu 5.09,38. Sarjaan osallistui 13 kilpailijaa. 100 m lk (6): 1) Leevi Nissilä Lohtajan koulu 11,67, 3) Jaakko Vuotila Kalajoen lukio 12,10. Kisat jatkuvat Puolassa toukokuun loppuun. Kotaja sivusi kolme vuotta vanhaa Euroopan ennätystään ja jäi vain sekunnin sadasosan Tatyana McFaddenin kymmenen vuotta vanhasta maailmanennätyksestä 15,35. – Tosi tyytyväinen, tämä on iso juttu. lähtö, sh 2100 m: 1) Vipinän Vihellys/Heikki Mikkonen 27,1a (5,42), 2) Villiniitti 27,2a (1,93), 3) Hiilakas 27,3a x (16,03), 4) Maijan Arska 27,4a (21,72). Nuoret (25): 1) Riki Rautio LakUA, 2) Samu Savolainen OuMK/UA, 3) Kaapo Ahonen KvanUA, 5) Petteri Kettu VetUA, 6) Lauri Sillanpää VetUA. Naiset 5 km (63): 1) Julia Kunelius Kaustinen 27.44, 2) Kaisla Keiski KPO +1.42, 3) Iina Hyvärinen Haapavesi +1.46, 4) Rebekka Olef +2.34, 5) Ansku Olef +2.35, 6) Mirka Linna PekanPizz +3.29. Pronssia vei Japanin Juji Otani tuloksella 155 kiloa. Avauspäivänä nostettiin klassisen penkkipunnerruksen masters-sarjoja. Hän jäi kilpailun toiseksi. Eemeli Kumpumäki RK (71-). Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 24. Ammunta Kaustinen: Kansallisen trapin Pohjanmaan am-kilpailu, tuloksia: 1-trap: Y80: 1) Reino Kriikkula HCHäjyt 75, 2) Taisto Mäkinen YMS 74. lähtö, lv 1609 m: 1) Arctic Fiona/Santtu Raitala 12,2a, 2) Artful Iceman 12,6a, 3) Silver Stahl 12,8a, 4) Lafayette 12,8a. P13, keihäs (10): 1) Jimi Pitkämäki Ahonkylän koulu 56.40, 6) Urho Pelttari Ruotsalon koulu 33.94. 60 m lk (8): 1) Ojala 8,26. koulu 12,71, 3) Ines Piispanen Kokkolan ammattilukio 12,91. Voitto korkealuokkaisessa seurassa maistui Kotajalle. Miehet 5 km (35): 1) Sami Viitasalo RaniPlast 19.01, 2) Tomi Junkkila BestH +2.31, 3) Juho Pirkola Hartman +2.53, 4) Veeti Moilanen KPO +3.18, 5) Pyry Pirttimäki Hartman +3.23, 6) Juuso Kuoppamaa KPO +4.02. 3. Kun kolme vuotta sitten kelasin 15,36, mietin pääsenkö samaan enää uudestaan, Kotaja kertoi Suomen Urheiluliiton tiedotteessa. M50 (6): 1) Marko Honkonen KP-V 91, 2) Matti Arentti YMS 82, 3) Mauno Ylikangas KannA 81. Katso suorana tai tallenteena: kainuunsanomat.fi K AINUUN SA NOM AT LIVE Nyrkkeilyn Kajaani-turnaus Liikuntaseura Triolin kevätnäytökset sunnuntaina 24.5. lähtö, TROIKKA-1, lv 1609 m: 1) Piccolo Cocktail/Iikka Nurmonen 11,5a (4,56), 2) Magnitude 11,5a (5,49), 3) Arctic Fiona 11,7a (1,57), 4) Lafayette 11,8a (32,66). Etuveto/kardaani (40): 1) Joni Lehtonen OMU, 2) Jyrki Ylimäki PuMK/UA, 3) Aleksi Marjoniemi PokyUA. 2. lähtö, Toto75-3, lv 2100 m: 1) Goodwin Zet/ Santtu Raitala 13,0a, 2) The Lost Battalion 13,1a, 3) Jarel Boko* 13,1a, 4) Vincent Vici 13,2a. 9. Naiset, 100 m kelaus, luokka 54 (0,4 m/s): 1) Amanda Kotaja Suomi 15,36 (kk & sivuaa EE:tä). 8. Rajalan tulos 166,5 kiloa on uusi SE. lähtö, Toto75-4 Toto4-1, sh 2600 m KK-26: 1) Annan/Jarmo Saarela 25,9a, 2) Virran Välke 26,1a, 3) Landen Iita 26,1a, 4) Lumi-Oosa 26,1a, 5) Varjosi 26,1a. Sitten edessä on kotimaisia kilpailuja. lähtö, Toto75-6 Toto4-3 DUO-1, sh 2100 m: 1) V.G. P17, 56 kg: 1) Luuka Kyppö RoRe (65+76), 5) Säilynkangas (51+65) 116, 7) K. Kehässä karsitaan osanottajia myös aikuisten SM-kisoihin. N19, 100 m (5): 1) Anni Niskala Kastellin urheilulukio 12,18, 3) Minea Perttu Kuortaneen urheilulukio 13,11. 60 kg (4): 1) Joosua Kilpiäinen KelVi (55+70) 125, 3) Roope Hilli KJ (41+50) 91. Yhdysvaltalainen McFadden oli lähtöviivalla myös lauantaina ja kelasi ajan 15,37. Tuloksia: P15, 52 kg (8): 1) Lenni Grönstrand PuKa (56+68) 124 kg, 2) Jerry Säilynkangas RK (51+65) 116, 3) Kalle Pudas RK (42+55) 97, 8) Otto Pudas RK (30+37) 67. Pituus (8): 1) Reino Raiski Virtain yhtenäiskoulu 5,33, 5) Luokkala 4,41, 7) Kujala 3,91. Kiekko (21): 1) Paananen 45,33, 3) Ojala 33,51, 20) Nissilä 12.67. Hänen valmentamansa Esa-Pekka Mattila oli lauantaina viides ajalla 14,18. 100 m lk (8): 1) Mäkinen 12,84, 8) Kähtävä 13,66. Portugalin Mamudo Balde kelasi toiseksi ajalla 13,61 ja rosvosi Leo-Pekka Tähdeltä Euroopan ennätyksen. Suomesta kisoihin osallistuu 73 voimanostajaa. Voitto/Ari Moilanen 23,4a (1,41), 2) Lumettaja 23,6a (87,14), 3) Stallone 23,6a (3,17), 4) Wertti 23,8a (17,08). Amanda Kotaja kukisti ME-naisen ja jäi sadasosan maailmanennätyksestä. lähtö, Toto75-2, sh 2100 m: 1) Tuhti-Lotta/ Jukka Torvinen 27,0 (13,76), 2) Boscon Visa 26,2 (3,31), 3) Villihumu 26,3 x (21,82), 4) Toviiri 26,3 (20,01). Sarjaan osallistui kahdeksan kilpailijaa. 800 m (18): 1) Minttu Patana Pajuluoman koulu 2.23,93, 4) Selina Ruokoja Marttilan koulu 2.29,44. Pituus (30): 1) Jokinen 5.17, 18) Korpela 4.12, 30) Veera Nissilä Lohtajan kk:n koulu 3.10. Seniorit (20): 1) Matti Leiviskä OMU, 2) Antti Suonvieri OuMK/UA, 3) Juha Autio NivUA, 4) Taskila, 6) Kai Haarala OuMK/UA. Kotaja suunnitteli harjoittelevansa kesäkuussa jonkin aikaa Hollannissa. päivän tuloksia: T13, 200 m aj (10): Nella Jokinen Sääksjärven koulu 31,61, 10) Sofia Korpela Marinkaisten koulu 38,62. Aiemmin loppu on monesti ollut puristamista, mutta nyt onnistuin siinä loistavasti. lähtö, Toto75-7 Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-3, lv 2600 m: 1) Wish Will Win/Santtu Raitala 14,3a (1,88), 2) Boulder Titan 14,4a (37,58), 3) Illuminati I.H. Mukana on 7 Kuohun nyrkkeilijää. M20: 1) Jonas Boren RMY 74. klo 16 ja sunnuntaina 16.11. 11. klo 12.00 ja klo 15.00 Katso suorana: keskipohjanmaa.fi KESKIP OHJANMA A LIVE Triolin kevätnäytökset Kotaja jäi sadasosan ME:stä Petteri Ikonen, STT Suomen Amanda Kotaja puhkui erinomaista kevätkuntoa parayleisurheilun gp-kilpailuissa Sveitsissä ja voitti lauantaina naisten 54-luokan 100 metrin kelauksen ajalla 15,36. Rajala punnersi mastersien MM-hopeaa Pietarsaaren Voimailijoita edustava Erkki Rajala sijoittui tiukan kamppailun jälkeen hopealle, kun penkkipunnerruksen MM-kisat alkoivat lauantaina Varsovassa Puolassa. Startti oli hyvä. Thaimaan Athiwat Paeng-nuea paransi miesten 54-luokan 100 metrin maailmanennätyksensä lukemiin 13,54. 6. 71 kg (6): 1) Ilja Korkalo RoRe (64+80) 144. lähtö, Toto75-5 Toto4-2 TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Fenice Degli Dei/Hannu Torvinen 14,1 (21,07), 2) Macabeo 13,5 (12,54), 3) Dorothea Strong 13,6 (6,15), 4) Gabrielle Tie 14,3 (17,58). 60 m ae (23): 1) Milla-Maria Hopiavuori Munakan koulu 8,23, 2) Ojala 8,30. Fronzaglia voitti mestaruuden puolen kilon erolla. Ensin kilpaillaan klassisessa ja sitten varustepenkkipunnerruksessa. 10. KP. Naiset (32): 1) Inka Hillilä HvMK/UA, 2) Minna Kerttula OuMK/UA, 3) Sanna-Mari Mastokangas NivUA, 5) Iina Saastamoinen OuMK/UA. Autourheilu Oulainen: JM-kisat. – Antaa itseluottamusta ME:n rikkomiseen, että nyt lähes nollatuulessa pystyin tällaiseen aikaan. Tuloksia: Naiset 10 km (15): 1) Taina Mustonen Himanka 56.56, 2) Pia Ravald RaniPlast +14, 3) Siiri Johansson Kokkola +1.18, 4) Eeva Koski KPO +2.59, 5) Liisa Pehkonen Ylivieska +5.20, 6) Päivi Lindell Kokkola +10.46. 7. – Tämä oli tärkeä voitto. Kokkola: SlowRun 22.5. N17, keihäs (10): 1) Siiri Ikäläinen Kaisaniemen koulu 45.64. Y75: 1) Matti Honkaharju RMY 79, 2) Risto Paavola KP-V 64. Tuupparit (44): 1) Niko Koskinen VetUA, 2) Topi Savela, 3) Tommi Savela, 4) Juuso Maijala NivUA, 5) Arttu Savolainen HvMK/UA. 65 kg (3): 1) Santeri Kannus KJ (73+87) 160. Kuula (20): 1) Veera Paananen Siivikkalan koulu 12.15, 2) Saaga Ojala Marinkaisten koulu 11.28. 100 m lk (8): 1) Anna Njie Gradia J-kylä 12,81, 3) Piispanen 12,87. M19, 3000 m ej (3): 1) Jani Tytärniemi Haapajärven lukio 10.11,05. klo 11. Hänen edellinen ME-tuloksensa oli 13,62 viime vuodelta. 60 m ae (17): 1) Redgie Pöllänen Säijän koulu 7,89, 8) Eemeli Luokkala Halkokarin koulu 8,91, 11) Anton Kujala Kyösti Kallion koulu 9,15. lähtö, lv 1609 m: 1) Magnitude/Hannu Torvinen 11,7a (2,71), 2) Piccolo Cocktail 11,7a (3,13), 3) Legacy Luca 12,3a (24,72), 4) Prince Casper 12,4a (32,59). 100 m ae (9): 1) Daniel Tuunainen Kauhajoen yhteiskoulu 12,18, 7) Oliver Korpela Lohtajan koulu 12,74. Joukkue, Y50: 1) YMS (Juhani Sinnemäki, Arentti, Mäkinen) 224
missä olet ollut. ai, vuohi.... keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Va. hei, possu.... toukokuuta. toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. ei sitä tarvitse pyytää anteeksi. se henkinen matka on elämän tarkoitus! ai on. 2026 SARJAKUVAT // 14 haloo. joskus se etsintä kestää vuosikausia. mutta mitä ikinä teetkin, niin älä lannistu. tai käden töillä. luulen, että yritän vain etsiä itseäni. jotkut löytävät sen matkustelun kautta. vuohi tässä.... 11/15/15 olet tässä 5 9 8 7 1 2 4 3 2 8 1 1 4 7 5 9 3 6 8 2 4 5 6 4 9 4 5 7 5 3 9 1 2 8 2 3 5 9 4 1 8 2 7 3 9 2 7 4 6 5 9 7 9 1 8 1 9 2 4 2 9 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 24/7 (vuorokauden ympäri) 020 750 4007 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Matti Posio 040 7717 828 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula 040 1278 803 Pia Mustola-Lamsijärvi 050 599 4237 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 24. toki. anteeksi. sitten joudun olemaan ostoskeskuksessa hyvin kauan aikaa. en ole nähnyt sinua pitkään aikaan. minä en ikinä tiedä mitä on meneillään. jotkut lukemalla. tai henkisyydellä
07.15 Smurffit. 18.15 Peltsin Lappi: Saamenmaa. & Mrs. 13.10 IS esittää: Sain sen videolle. 13.45 Stugor. Kolme värikästä ja yksi vähän vähemmän värikäs koti etsii asukastaan. 18.00 Suurmestari. 17.10 Agatha Christie: Hallavan hevosen majatalo. 13.20 Luontomatkalla. 16.50 Novosti Yle. 01.25 Joonas Nordman Show: Grillikausi. 21.10 ELOKUVA Syke-elokuva: Hätätila. fi. 7,4 mm Virolahti +9 +3 10 11 14 15 13 13 13 14 17 19 18 8 5 7 12 9 4 4 5 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 15 +9 11 +9 12 +9 12 +9 12 10 13 +8 10 +6 12 +5 10 +5 11 +5 12 +5 10 +4 13 +2 12 +4 12 +3 6 6 6 6 3 5 Kokkola 23.5. 08.05 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 07.50 LEGO City Adventures. Lastenohjelma. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Pilvisyys on runsasta ja monin paikoin sataa vettä. 16.10 Peltsin toinen luonto. 23.35 Tuontirakkautta. 11.55 Sydänmailla. 07.05 Smurffit. 07.25 Myyrän seikkailut. Viimeinen aamu vuoristossa alkaa yllättävillä uutisilla. 09.00 Näin meillä. Mistä on kyse. 10.00 Jaksa paremmin. 12.37 Sydänmailla. 20.29 Yle Uutiset. 03.15 Elsbeth. 21.45 Linna. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 23.5. 07.30 LEGO Friends: Uusi luku. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Koko retkikunta kohtaa toisensa ratkaistakseen palkintopotin kohtalon. Ja kuka on se yksi, jonka kotona on paljon valkoista. 00.30 Levyraati. 20.30 Järviemme helmet: Lappajärvi. 09.23 Olipa kerran keksintö. 21.00 MM-kisastudio. 14.00 Unelmia Italiassa. 08.00 Avara Luonto: Sään armoilla. 08.50 Perjantai-dokkari. Rikoksia on paljon. 18.53 Kirjava luonto. Kotimainen lifestyleohjelma. Retriitti ei suju suunnitelman mukaan, mutta jotain hyvää saadaan silti aikaan. HS:n Lasten uutiset kertoo alakoululaisille viikon uutistapahtumista innostavalla ja helposti ymmärrettävällä tavalla. 07.45 Viidakon veijarit. 11.30 Mikaela & Thomas. Vierailijana Robin Packalen. Heli kokee yllätyksen: voi olla, että hän on jo kiinni isän lähisuvussa. 08.55 Huomenta Suomi. 23.35 6 päivää zeniin. 21.55 Tappava yölento. 06.15 Muumilaakson tarinoita. 14.15 Puolet minusta. 22.00 Kymmenen uutiset ja sää. MTV3 06.30 Muumilaakson tarinoita. Smith. 08.00 Kenen kotona. 11.00 Remppa vai muutto UK. 08.25 Heinähattu ja Vilttitossu. 07.00 Sunny Bunnies. 08.50 HS Lasten Uutiset. 18.55 Lumileopardien jäljillä. 14.50 Tubettavat konemiehet. Kolttien luona Sevettijärvellä poro taipuu käsitöiksi ja kielikulttuuri kukoistaa. Näkymiä Huippuvuorilta droonilla kuvattuna. 19.45 Maailman kauneimmat junareitit. Järviset löytävät burnoutista kärsivän Roosin mökin sohvalta, ja päättävät auttaa häntä järjestämällä retriitin muiden naapuriensa kanssa. 18.00 Huvila & Huussi. 10.00 Jumalanpalvelus. 11.45 Unelmakoti. °C -0,3 Kilpisjärvi Lämpimintä 22.5. 22.41 Ulkolinja: USA: rasismin varjo. 10.00 Itse asiassa kuultuna: Ulpu Iivari. NELONEN 06.00 Bingin seikkailut. toukokuuta 2026 TELEVISIO // 15 YLE TV1 07.00 Ykkösaamu. 09.00 Remppa vai muutto Suomi. 14.30 Suurmestari UK. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 24. 19.00 Kummeli esittää: Mökkinaapurit. Shamaanin kehottamana Peltsi lähtee meloen etsimään Inarijärven seitakiveä. Vähitellen selviää, että uhrilla oli paineita sekä töissä että kotona. (The Angry Birds Movie 2 2019). 18.00 Yle Uutiset. 21.05 ELOKUVA Tulossa: Syke. 23.20 ELOKUVA Mr. 19.30 The Summit Suomi. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Toholampi Laitala Jaa digilukuoikeuksia perheenjäsenillesi asiakaspalvelu.hillagroup. 10.30 Maryn helpot kokkailut. 22.15 Katastrofi. 06.55 Muumilaakson tarinoita. Vihaiset linnut ja kujeilevat possut joutuvat yhdistämään voimansa, kun uusi uhka nousee sekä Lintusaaren että Possusaaren ylle. 18.10 Rallin SM. Kunpa auto nyt toimisi. 09.42 Mitä jos. 18.45 Yle Uutiset Sunnuntai. 23.40 MM-kisastudio. Kotijärven puolesta noustaan vaikka kapinaan. 18.10 Urheiluruutu. 19.00 Seitsemän Uutiset. Seuraa törnipöllön hiljaista metsästystä. 17.40 Huippuvuoret yläilmoista. 15.40 Rahdinmetsästäjät. 09.05 Kadonneet maailmat: Nabatealaiset. Kotimainen ohjelma. 17.00 Yle Uutiset. klo 15 °C +20,0 (23.5. Tulossa Nelonen Median kanavilla. Asiantuntija kertoo, miten SteadyBody-lakanat voivat tukea unta ja palautumista, Ohjelman lopuksi Nina Kuulas testaa koripalloa Helsinki Seagullsin mukana. 22.11 Jääkiekon MM. Äidin vankilassa olon syyt paljastuvat. 22.05 Milli arvontalähetys. 15.30 Suurmestari UK. Tehtävänä on myös ottaa jotain kiinni näyttävästi ja laittaa glitterkulho jääkaappiin. (2012). 21.15 Jääkiekon MM: Suomi Itävalta. 17.00 Savotta (S). Mikä piristäisi vanhaa miestä. 12.05 Remppa vai muutto UK. 10.58 Itse asiassa kuultuna: Katri Helena Kalaoja. Pilkkiessä ryppy otsassa siliää. 06.35 Muumilaakson tarinoita. Kuka asuu satumaisessa mökissä ja kenen kotona soitetaan äänimaljoja. Yliopiston valintapäällikkö löytyy kuolleena miekkailusalilta, ja Elsbeth alkaa heti epäillä rikosta. Vakuutusyhtiön virkailija on surmattu. 06.50 Pikku Kakkonen. Ensimmäiset dna-testitulokset saapuvat. 19.30 Syyttäjä. 20.45 Urheiluruutu. Päivän ylin lämpötila on 15 ja 20, idässä ja pohjoisessa 10 ja 15 asteen välillä. 12.30 MasterChef Suomi. Länsirannikolla on vanhoja kaupunkeja. 23.05 Avoimena. Huippu häämöttää jo, mutta selviävätkö kaikki perille. JP saa kuulla isävaihtoehdoistaan, mutta luvassa on myös huonoja uutisia. 01.50 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! YLE TEEMA & FEM 07.45 BUU-klubben 08.15 BUU-klubben 09.05 Ei enää vaatekriisiä 09.34 Komeetan lumous 10.02 Huutokauppakesä 11.02 Elämä käännekohdassa 11.31 Taivaallista menoa: Rakas yleisö 12.00 Jumalanpalvelus: Helluntaipäivän jumalanpalvelus Betesda-kirkossa 12.54 Norjaa ristiin rastiin 13.00 Toive-elokuva: Pikku Pietarin piha 14.10 Toive-elokuva: Kivenpyörittäjän kylä 15.40 Uusi Kino: Mörkö 16.00 Arvo Pärtin päiväkirjat 16.35 Womex 2025 17.20 Egenlandin matkakohteet 17.25 Strömsö 2019 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Miia ja Roni 18.04 Do, Re & Mi 18.14 Pensasaidan takana 18.22 Näätäset 18.30 Unelmapuutarha 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.39 Sportnytt 19.48 Sportliv 20.00 Jokaisen miehen takana 20.30 Maailmannaiset 21.00 Vahtikoirat 21.45 Porkkala muistoja vuokra-ajalta 22.48 Yle ja MTV varoittavat sosiaalisen median huijauksista 22.50 Kauneudella on hintansa MTV SUB 06.00 MTV sääkamera 07.00 Kaisu Kuu 07.15 Muumilaakson tarinoita 07.40 Muumilaakson tarinoita 08.05 Code Lyoko 08.30 Iholla 09.00 Lauma 10.00 Olet mitä syöt 11.00 Love Island Suomi 12.00 Love Island Suomi 13.00 Love Island Suomi 14.00 Love Island Suomi 15.00 Love Island Suomi 16.00 Mestarien liigan viikkomakasiini 16.30 Myyrä 18.00 Pitääkö olla huolissaan. 07.35 Viidakon veijarit. 14.20 Tanskalainen maajussi. 09.30 Voihan Poni. 15.00 ELOKUVA Angry Birds -elokuva 2. 19.20 Urheiluextra. 16.40 Matkalla Vindeljokea pitkin. Aviomies kertoo, että uhrilla oli kiistaa asiakkaan kanssa. Matka jatkuu Mongoliaan etsimään alueen suurinta lumileopardia, josta ei ole ollut havaintoja yli vuoteen. 21.00 Sekunnit. 09.11 3 muskettisoturia. 07.40 Koko Suomen viikko. 12.45 Ruokamatka Euroopan kaupunkeihin. Päivällä maan eteläja länsiosassa sää poutaantuu ja selkenee lounaasta alkaen. 00.00 Kolmosvaihde. 07.40 LEGO City Adventures. klo 15 °C +20,6 Pello Sateisinta 21.5. 11.00 Sinivalkoinen rakkaus. Dokumentissa matkataan upealla kraatterijärvellä kesällä ja talvella. Näyttävästä kukkapenkistä unelmoivan Mandin toive toteutuu, kun Puutarhuri-Jussin tiimi saapuu Kesäheinään. 07.20 Ava, Riko ja Teo. Lande ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 23 26 29 2 5 8 11 14 17 20 Huhtikuu Toukokuu 2026 -15 -5 5 15 25 24 27 30 3 6 9 12 15 18 21 Huhtikuu Toukokuu 2026 4 8 12 16 Su Alanya 21 Amsterdam 24 Budapest 29 Dubai 39 Dubrovnik 26 Hania 21 Las Palmas 22 Lissabon 29 Malaga 24 New York 16 Nizza 25 Oimjakon 21 Phuket 29 Riika 22 Skellefteå 18 Sydney 20 Tukholma 23 Tokio 22 Venetsia 29 Ma 22 26 31 42 24 21 23 28 25 24 27 18 29 20 16 19 19 25 29 Ti 23 28 31 39 25 21 24 31 24 26 26 18 30 17 15 20 19 27 28 Su Haapavesi 12 Halsua 12 Helsinki 20 Joensuu 14 Jyväskylä 12 Kajaani 15 Kalajoki 11 Kokkola 15 Kuopio 13 Kuusamo 15 Lahti 18 Lappeenranta 16 Oulu 13 Pietarsaari 15 Pori 16 Rovaniemi 15 Tampere 17 Toholampi 12 Turku 17 Utsjoki 10 Vaasa 15 Ylivieska 12 Ma 10 12 18 12 14 10 10 14 12 +4 16 15 10 13 14 10 15 12 16 +8 14 11 Ti 12 13 16 +7 15 +5 10 11 13 +2 16 14 10 12 13 +6 13 12 15 +6 13 12 Ke +8 +7 14 +8 +9 +6 +7 +7 +8 +5 10 +7 +6 +8 11 +8 10 +7 14 +5 11 +8 To +8 +9 12 +8 10 +7 +8 +8 +8 +6 10 +8 +8 +9 11 +9 +9 +8 12 +5 10 +9 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 22.5. 12.00 Ihanat siirtolapuutarhat. Vesijuoksu luonnossa vie mukanaan. Tutustumme Porton historiaan, ja matka jatkuu vanhaan suolakaupunkiin Aveiroon. 09.45 Sori siitä. Tutkijoiden löytö herättää pelottavan kysymyksen: onko muitakin rakennuksia parhaillaan sortumavaarassa. 15.10 Punkaharjun pojat. Jade ja Henri Ventoniemi suuntaavat UnikLab-mittaukseen. 02.20 Race Across The World Suomi. 19.30 Tähdet, tähdet. Kalaankin on päästävä. Kirgisian vuoristossa yritetään tallentaa villin lumileopardin elämää alueella, jossa ihmiskontaktit ovat äärimmäisen harvinaisia. Samaan aikaan hän pohtii, toimiko itse oikein poikansa tulevaisuuden suhteen. 16.30 Myyrä. 21.00 Tukkahevin hullu 80-luku. 19.00 Ibiza: Bilesaaren salaisuudet 20.00 The Floor USA 21.00 ELOKUVA: Päiväni murmelina 23.05 ELOKUVA: Wallander: Ampuja 01.00 Suurmestari 02.00 Roba 02.55 Roba 03.50 Stadi vs. Retriitti. 14.45 Tangomarkkinoiden laulukilpailun semifinaali. 13.25 Farmi Suomi. Lännenpuoleinen tuuli on navakkaa ja puuskaista, maan pohjoisosassa tuuli on heikompaa. 17.45 Kohti FIFAn jalkapallon MM-kisoja 2026. 08.58 Pikku Kakkonen. YLE TV2 06.20 Meidän maamme Vårt land. klo 15) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi 14 °C +4 cm Oulu 10 °C +3 cm Raahe 13 °C -1 cm Pietarsaari 15 °C -3 cm Vaasa 14 °C -6 cm SADESUMMA 18.5.– 23.5. 19.10 Tulosruutu
11.00 Australian rajalla. 18.02 Olli Haapakangas Tekstinkäsittelijä. 17.30 Frendit. etappi. Eva Tigerstedt avaa polkuja musiikkiin. 20.00 Lentoturmatutkinta. 13.15 Elämää tutkimassa. FRII 06.00 Lottovoittajan unelmakoti. 20.30 Rillit huurussa. 18.00 Tucci makumatkalla Italiassa. 04.30 Autojen ensiapu. 18.00 Veckan med Efter fem. 08.22 Radio Suomen Viikonloppu. 19.55 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 00.15 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 02.45 Kämppikset. 13.35 Mahlers symfoni nr 9. 23.00 Dokument utifrån: USA vs Kina – giganternas handelskrig. 17.00 Betania-kodin kesäjuhlat. 10.15 Teho-osasto. 06.30 Grand Designs Suomi. 03.15 The rookie. 08.10 Moderni perhe. Viikon luontoäänen esittelee Juha Laaksonen. 16.00 Say Yes To The Dress. 01.50 The Rookie. 16.00 K-popfamiljen. 22.00 Nimettömät vainajat. 18.05 OS i överlevnad: Alone Australien. 06.55 Sofarin ääni. 23.15 9-1-1. 02.20 Murhan digitaaliset jäljet. 21.50 Merisää. 17.00 Rapport. 18.55 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 15.37 Radio Suomen Viikonloppu. 13.25 Päivä Marsissa. 21.30 Poliisit 2017 (S). 11.00 Yle Uutiset. SVT2 11.00 Gudstjänst. 13.00 Simpsonit. 17.55 Mentalisti. 15.00 Yle Uutiset. 14.20 Engelska Antikrundan. Tulossa Nelonen Median kanavilla. 02.15 Pako Janne ”Nacci” Tranbergin tarina. 23.45 Lentoturmatutkinta. 17.08 Radio Suomen Viikonloppu. 12.00 Raharemontti. 20.20 Vädret. 11.02 Sillanpään sunnuntai. 09.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen. TAIVAS TV7 06.05 Asburyn herätys. 21.00 CIA: salaisuuksia ja vakoojia. 20.00 Nyheterna. 03.40 Midsomerin murhat. 19.15 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. 11.30 Australian rajalla. 20.00 Yle Uutiset. 02.25 Kiven sisällä. Josh on ajattelija, Nat taas tekijä, mutta silti kipinät sinkoilevat heidän välillään. 15.20 Fotbollens historia: Straffmiss och bragdguld. 16.30 Frendit. 13.50 Juhlapyhät. 17.00 Frendit. 04.20 Pyöräily: Miehet Eliitti Syöksylasku, Yongpyong. Outi Paananen penkoo levyhyllyjä ja tutkailee taiteilijaelämää. 13.00 Yle Uutiset. 14.30 Simpsonit. 11.35 Simpsonit. Lyhyt dokumenttielokuva nuoresta Vilmasta, joka pyrkii Teatterikorkeakouluun. 09.10 Moderni perhe. 10.00 Huvila & Huussi. 04.10 En familj som vår. 10.50 Husdrömmar. 21.02 Urheiluradio. 00.55 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 19.00 Midsomerin murhat. 12.00 Simpsonit. 19.00 Panttilainaamo. 17.00 Puutarhan pelastajat. 23.00 Nyheterna. 23.15 ELOKUVA Beck: Annonsmannen. 20.02 Sää. 15.50 Viikon luontoääni: Sepelhanhi. 00.40 CIA: salaisuuksia ja vakoojia. MIKKO KELLONIEMI. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 24. 23.05 Vädret. 20.00 Pelastusarmeijan Tampereen osaston jumalanpalvelus. 12.05 Urheiluradio. 23.00 Jumalanpalvelus. 18.55 Menneisyyden mysteerit. 14.00 Uusi alku etelässä. 15.10 Star Talk. 21.25 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 03.10 Melkein MENSA. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. Uusi jakso joka sunnuntai. 10.20 Latela 2022. 15.00 Bytt är bytt. 09.15 Teho-osasto. 20.30 Rapport. 04.20 Naked Attraction. 20.00 Sportspegeln. 12.55 Koti koiralle Australia. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 03.55 Maanteiden sankarit Tanska. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu: Kysy säästä. 02.00 Ruotsin rajavartijat. 11.00 Viki ja Köpi Show. Tavattuaan toisensa ensi kerran juhlissa kunnianhimoinen menestyjä Nat ja kituuttava kirjailija Josh ovat onnesta soikeina erilaisuudestaan huolimatta. Haastateltavat kertovat myös mieleenpainuneista kulttuurikokemuksistaan. Tuottaja: Annina Aho Vastaava tuottaja: Karoliina Vesa Vastaava toimittaja: Johanna Törn-Mangs. 00.20 Fördomsshowen. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 18.00 Jazzklubi. 18.30 Rillit huurussa. 16.50 Kultaa, valheita ja videonauhaa. 19.00 Huvila & Huussi. 22.00 Där solen alltid skiner. 22.00 Armon kalliolla. 19.55 Komisario Lynley. 08.05 Narrin aamulaulu Säveltäjä Vítězslava Kaprálován lyhyt, intensiivinen elämä. 13.50 ELOKUVA Kaameat pomot. 10.10 Sampo ja kotivideot. 10.00 Jumalanpalvelus. 03.30 Pyöräily: Naiset Eliitti Syöksylasku, Yongpyong. 02.00 Studio Krypta. 20.10 Pingvinernas hemligheter. 20.55 Lokala nyheter. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1926, jolloin Lisko Scamander on juuri saanut päätökseen maailmanlaajuisen tutkimusmatkansa löytääkseen ja dokumentoidakseen erikoislaatuisen joukon taikaolentoja. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. 07.55 Science of Stupid. 09.40 Moderni perhe. 18.00 Korta tv-historier. 23.45 Bilhandlarens dotter. 11.00 Valtakunta rukoilee. 23.15 Uusi alku etelässä. Toimittajina Markus Virtanen ja Miika Lauriala. 10.55 Jeopardy! Suomi. 07.15 Kymppitonni. 00.00 Petolliset UK. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 22.00 YleX Vaihtoehto: Raine Laaksonen (u). 17.00 Panttilainaamo. 11.00 Selviytyjät Suomi. 20.00 Erikoisjoukot. 00.10 Frendit. 12.07 Kansanradio. 10.00 Gift vid första ögonkastet. 08.20 Eurooppa ylhäältä päin. 00.25 Koripallo: NBA, Pudotuspelit. Hyväntuulista, leppoisaa ja tunteikasta musiikkia Radio 1:n iltapäivässä soi kevyt jazz, kansanja maailmanmusiikki sekä populaarimusiikin helmet. 22.05 Valoon päin. 07.53 Radio Suomen Viikonloppu. 15.02 Radio Suomen Viikonloppu. 08.55 Jeopardy! Suomi. 23.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. 14.00 Uudet levyt. 11.55 ELOKUVA Scooby-Doo! Elinikäiset ystävykset Scooby ja Shaggy paljastavat kuinka he tapasivat toisensa ja perustivat kuuluisan Mysteeri Oy:n nuorten etsivien kanssa. 17.00 Etnokonsertteja. 19.55 Alastomat selviytyjät: Talvihaaste. 09.00 Arvinge okänd. 01.16 Kortfilmsklubben – spanska. 23.05 Clarksons farm. . 20.00 Rillit huurussa. Lähetyksiä juontavat vuoropäivinä Miia Lahti ja Jarmo Laitaneva. 18.50 Merisää. 12.45 Merisää. 12.55 Elintärkeät elinsiirrot. TV5 06.00 Asunnon metsästäjät. 20.00 Maailman salatuimmat hotellit. 16.10 Koti koiralle UK. You can also keep up with the latest updates from Yle News via Facebook, Instagram, WhatsApp and our weekly newsletter. 19.02 Urheiluradio. 13.55 Baylen: Elämäni Touretten kanssa. 21.35 Syke. 01.16 Golden boys. 07.30 Grand Designs Suomi. 22.15 Agenda. 18.00 Unelma-asunto auringon alta. 15.15 Sunnuntaivieras. 10.30 Meidän remppa. 20.00 Poliisit 2017 (S). 22.20 Jerusalemin vartijat. 19.30 Rillit huurussa. 04.05 Kymppitonni. 15.50 Pontikankeittäjät. 15.57 Poiminta Radio 1:n iltapäivästä. Perusteltuja näkökulmia ajankohtaisiin aiheisiin. 08.30 Kosketuskohta. Yle News broadcasts in English daily on Yle Radio 1 (3:55 pm) and Yle Mondo (3:30 pm). NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Lentokenttien löytötavarat. 23.55 ELOKUVA Tartunta. 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu ja sää. 13.30 Simpsonit. 22.40 Syke. 17.00 Unelma-asunto auringon alta. Tuottaja Kati Turtola. 18.45 Tennis: Tennis : Roland Garros. 09.08 Iskelmäradio. 22.10 Hiljainen todistaja. 12.40 Radio Suomen Viikonloppu. 11.45 Messiah och kulturkanon. 21.30 Anna Sanan sytyttää. 02.15 The rookie. etappi. 12.50 Grönlannin kultamaat. 15.00 Klassikkokuunnelma: Taistelu Heikkilän talosta. 12.50 Falkenbergsrevyn 2026: Högt spel. Ennen kotiinpaluutaan Lisko tekee välipysähdyksen New Yorkissa. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 07.25 Mökin rakentajat. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 15.00 Uusi alku etelässä. 16.00 Frendit. 18.30 The Box Suomi. 06.30 Arvokaman metsästäjät USA. 07.30 Science of Stupid. 17.05 Urheiluradio. 12.25 Polkujuoksu: GT World Series, Zegama. 21.12 Radio Suomen Ilta. Neljä Jussi-ehdokkuutta kerännyt elokuva Remu Aaltosen vaikeista nuoruusvuosista ja innostuksesta rock-musiikkiin. 06.30 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 11.50 Latela 2022. 01.50 Gift vid första ögonkastet. 20.30 Poliisit 2017. 07.35 Irwinin perheen eläintarha. 18.10 Vetenskapens värld: da Vinci-mysteriet i Söderköping. 06.45 Akvaariomestarit. 20.30 Pyhä Henki tänään. KUTONEN 06.05 Tuhoutunut sekunneissa. 03.15 Äärimmäinen selviytyjä. Joka arkipäivä tapaamme klo 14:n jälkeen studiovieraita kulttuurielämän eri aloilta. 07.50 En plats i solen. 01.25 Digital senior. 13.00 TV7 Jerusalem uutiset. 12.20 Latela 2022. 13.00 Boxen. 09.30 Salatut elämät. 00.45 Kulturkvarten på romani. 08.10 Juha Laaksosen luontoretki. 09.30 Herätysliikehdintä. 08.50 Lääkärihelikopteri. 01.00 Kortfilmsklubben – italienska. 05.00 Joanna Gainesin ruokapöydässä. 16.07 Urheiluradio. 13.00 Tennis: Tennis : Roland Garros. 19.30 Poliisit 2017 (S). 09.03 Urheiluradio. 15.00 Pyöräily: Maantiepyöräily : Giro d’Italia, 15. 03.00 Say Yes to the Dress Amerikka. LIV 09.00 Huvila & Huussi. 11.55 Eristyksissä: Plathin suurperhe. 09.00 Vakioautot: Maailmankiertue, Misano. 23.00 NCIS Rikostutkijat. 11.20 Latela 2022. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 01.55 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 07.00 En plats i solen. Iltapäivän haastatteluilla on useita toimittajia. 16.10 Radio Suomen Viikonloppu. 22.45 Savotta (S). 09.00 Usko, veri ja risti. 17.00 Mentalisti. 16.00 Yle Uutiset ja sää. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 07.00 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt. 13.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 16.07 Faunin iltapäivä. 15.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 23.10 ELOKUVA Tulossa: Syke. 22.00 90 päivää morsiamena: Rakkautta etsimässä. 10.40 Sampo ja kotivideot. 07.00 Yle Uutiset. EUROSPORT 1 06.25 Polkujuoksu: GT World Series, Zegama. 17.55 Löytöretki tuntemattomaan: Mysteerit. 14.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 14.30 MasterChef Suomi. 08.00 Fröken Frimans krig. 03.00 Oslon ensiapuasema. 09.00 Salatut elämät. Elämän käänteet johtavat lopulta Hurriganes-yhtyeen perustamiseen. 22.23 Sari Valto: Hiilijalanjäljen pienentäminen voi tuoda paljon hyvää elämään. 12.30 Lentoturmatutkinta. 06.45 Mökin rakentajat. 02.40 Simpsonit. 04.45 Pontikankeittäjät. 08.58 Nyhetsmorgon. 20.00 Tennis: Tennis : Roland Garros. 23.40 Yöradio Laura Savolainen. 21.05 Syke. 13.00 YleX Viikonloppu. 14.00 Valtakunta rukoilee. 20.30 Bingolotto. 14.00 Simpsonit. 22.50 Israelilaiset kohtaavat Messiaan. 03.45 Fast n’ loud. 00.40 Frendit. 10.00 Jumalanpalvelus Keltinmäen kirkosta Jyväskylästä. 06.50 Arvokaman metsästäjät USA. Pankkivirkailija Andy Dufresne tuomitaan murhasta elinkautiseen vankeuteen ja hänet passitetaan Shawshankin pahamaineiseen vankilaan. 12.00 Discovery Golf. 11.50 Kungen och jag. 17.00 YleX Iltapäivä: Viikon Parhaat. 22.00 Rapport. Ajankohtaista asiaa romaneista. 12.00 Mahler i New York. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset. 18.00 Rillit huurussa. 01.35 Natsien jättimäiset rakennusurakat: Amerikan sota. 23.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 21.30 Vem ska jag tro på. 19.00 Bingolotto. 18.55 Komisario Lynley. 11.30 Unelmia Italiassa. 00.45 Poliisit 10 vuotta (S). 01.10 Frendit. YLEX 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat. 14.30 Robinson. 21.00 ELOKUVA Rita Hayworth Avain pakoon. 00.15 Rapport. 09.30 Polkujuoksu: GT World Series, Trentino. 08.05 Radio Suomen Viikonloppu. STAR CHANNEL 06.00 Melkein MENSA. 00.05 ELOKUVA Matrix Reloaded. 08.00 Ikuisia kertomuksia. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 21.00 Uutispodcast. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 08.35 Maantiepyöräily : La Vuelta, Kooste. 19.10 Lokala nyheter. 15.30 Frendit. 08.20 Nasta raamis. 09.50 Latela 2022. 19.00 Rapport. 08.00 Lääkärihelikopteri. Kuuntele ja ylläty, riemastu tai ärsyynny. 01.55 Pyöräily: Maantiepyöräily : Giro d’Italia, 14. 21.00 ELOKUVA Ganes. 08.30 Minna Pyykön maailma. 08.55 Radio Suomen Viikonloppu. 13.00 The Summit Suomi. 10.55 Musiikkivideoita. 23.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Merisää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Vain yksi tie. 23.55 Tohtori Paise. SVT1 06.20 Äntligen! 07.05 Den makalösa familjen Forsyte. 15.00 Frendit. 01.40 Frendit. 04.05 Science of Stupid. 10.50 CIA: salaisuuksia ja vakoojia. 16.00 Puutarhan pelastajat. 09.03 Aamusoitto. 00.00 Gudstjänst. Reipas Vilma tuntee olevansa limbossa, jossa pyrkiminen ei johda opiskelupaikkaan, vaan aina seuraavaan kevääseen ja hakuprosessiin. 02.10 Simpsonit. 06.20 Asunnon metsästäjät. 23.20 Kohtalokas vihanpito. 09.55 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 09.55 Jeopardy! Suomi. 13.02 Radio Suomen Viikonloppu. 00.20 Paljastavat vankilapuhelut. 08.10 Euron unelmatalo Italiasta. 10.00 Raamatun kadonneet aarteet: uskon salat. 19.50 Hundraåringar berättar. 07.15 Helvetillinen seikkailu viidakossa. 23.26 Romano mirits. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 01.15 Poliisit 10 vuotta (S). 14.55 Villit vihkiäiset. 09.10 Eurooppa ylhäältä päin. 09.25 Psalmit. 17.00 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 00.45 Betania-kodin kesäjuhlat. 21.07 Uutisviikko selkosuomeksi. 13.40 Todistuksia. 19.02 Jazzklubin viikon keikka. 13.40 Radio Suomen Viikonloppu. 05.00 Silent Library Suomi. 06.45 Silent Library Suomi. 12.00 Yle Uutiset ja sää. Musiikkituottaja Salla Matusiak. Otsikoiden takana joka arkipäivä. 00.50 Confessions of a Swedish man. etappi. 13.45 ELOKUVA Ihmeotukset ja niiden olinpaikat. 11.00 Muistojen bulevardi. Radion sinfoniaorkesterin konserttipäivinä kuulemme illan konsertin tekijöiden ajatuksia. 20.03 Radio Suomen Viikonloppu. toukokuuta 2026 16 // RADIO JA TELEVISIO TLC 06.05 Say Yes To The Dress: Britannia. 22.45 Veriset tarinat. 13.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 20.00 YleX Ilta: Viikon parhaat. 13.00 Välilevyjä: Lännessä on itä. 14.00 Yle Uutiset. 12.05 Elävä historia: Kun köyhiä myytiin kuin tavaraa köyhyyttä on yritetty ratkoa monin tavoin. 22.00 NCIS Rikostutkijat. 08.50 Äiti bestiksenä. 21.55 Radio Suomen Ilta. 23.45 Poliisit 10 vuotta (S). 07.02 Sää. 16.00 Northwind Kids Kaikki lapset tulkaa! 16.15 Rakkaus puhuu. Kuuntele musiikkia uusilta äänilevyiltä! Ohjelmassa vaihtelevat vuoroviikoin klassisen musiikin sekä kansanmusiikin ja jazzin uutuuslevyt. 03.20 Murhaaja kotonani. 08.05 Apua! Tyttäreni on raskaana. 16.30 Joanna Gainesin ruokapöydässä. 08.30 Salatut elämät. 19.00 Rillit huurussa. 21.00 ELOKUVA Wonder Woman 1984. 10.55 90 päivää morsiamena UK. 12.00 Suurmestari. 22.00 Robinson. 10.00 Yle Uutiset. 19.05 Kissankehto Susanna Vainiola. 21.00 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 06.25 Lottovoittajan unelmakoti. Jumalanpalvelukset Yle Radio 1:ssä ja Yle Areenassa. 07.15 El Moussan remonttipari. 00.00 The Rookie. Uusi Kino: Mörkö, Yle Teema & Fem klo 15.40. 21.00 ELOKUVA Wallander: Kuoleman enkeli. 17.00 Diili. 10.00 Salatut elämät. 21.00 Robinson – Gränslandet. 11.10 ELOKUVA Vuoden se kestää. 04.55 Oman saaren metsästäjät. 19.10 Musiikkivideoita. 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 22.03 Urheiluradio. 22.35 Dips. Lyhyeksi suunniteltu pysähdys kuitenkin pitkittyy, kun kuvioihin astuvat Jacob-niminen ei-taik, kadonnut taikasalkku, sekä Liskon karanneet ihmeotukset, jotka tapaavat aiheuttaa harmia niin velhoille kuin ei-taikeille. 18.00 Michelin-kokkien keittiöissä. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu. 19.15 Landet runt. 00.00 Rakkaus puhuu. 10.50 Latela 2022. 15.05 Tillbaka till framtiden: Filmen som blev ett fenomen. 16.05 Auringon pimeä puoli. 09.00 Yle Uutiset. 11.10 Simpsonit. 07.03 Radio Suomen Viikonloppu. 16.30 Sveriges mästerkock. 18.00 Panttilainaamo. 00.15 Poliisit 10 vuotta (S). 08.40 Moderni perhe. 16.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 01.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. 18.00 Yle Uutiset. 21.00 Tennis: Tennis : Roland Garros. 11.40 Salakuljettajat satimeen. 19.30 Kutsu muutokseen. 08.25 Irwinin perheen eläintarha. 17.00 Exomars: Euroopan avaruusprojekti. 10.03 Pekka Laineen Ihmemaa. 21.00 Café Raamattu. 19.00 Clarksonin farmi. 19.00 Redo för katastrofen. 04.00 Hääpukuja kurvikkaille. 01.45 Etupenkillä. 12.30 Simpsonit. 01.45 Poliisit 10 vuotta (S). 21.00 Antikrundan. 15.00 Rekkakuskit Suomi. Eri yhteiskuntaluokilla on ollut aina omalaisensa kesämökit. 15.50 Fotboll: Damallsvenskan. 07.00 Pyöräily: Maantiepyöräily : Giro d’Italia, 14. 15.55 Yle News. 16.00 Leijonan luola USA. 21.00 Fördomsshowen. 09.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 12.55 Radio Suomen Viikonloppu. 21.00 ELOKUVA Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 00.55 The Rookie. HERO 15.20 Koti koiralle UK. 06.45 Auringon pimeä puoli. RUOTSIN TV4 06.00 En plats i solen. 13.20 ELOKUVA Mystery 101: Killer Timing. Kotimainen ohjelma. 23.55 Musiikkivideoita. 17.05 Engelska Antikrundan. 18.15 Studio Krypta. 21.00 Hiljainen todistaja. 14.55 Ykköskolumni. 16.25 ELOKUVA Kiinni jäit! 18.35 ELOKUVA Crazy Rich Asians. 18.00 Etupenkillä. 22.05 Syke. 18.10 Äntligen! 18.55 Sportnytt. 21.00 Poliisit 2017 (S). Tänään nähdään klassinen yläluokan huvila, keskiluokkainen kesämökki sekä Tarja Halosen siirtolapuutarhamökki. Stugor, Yle TV1 klo 13.45