Huima hajuaisti auttaa löytämään eksyneen tai raunioihin jääneen. Talouskiistely jumitti kriisiriihen UUTISET 1 Sivu A10 Keltainen jääkaappi on remontoidun rintamamiestalon keittiön keskipiste. 1 Sivut B12–13 Keltainen raikastaa kodin Kodin remontti aloitettiin hankkimalla keltainen jääkaappi. www.keskipohjanmaa.fi Lauantai 24. Vetreällä snautserilla jalka nousee kepeästi ja pelastuskoiralta edellytetäänkin hyvää kuntoa. Nro 110 KUUNTELE päivän uutiset osoitteesta keskipohjanmaa.fi Vuonna 1981 ensimmäinen avaruussukkula, Columbia, laukaistiin avaruuteen, presidentti Urho Kekkonen erosi virastaan, ja Kymmenen uutiset käynnistyi televisiossa. Olemme yksi suurimmista suomalaisista puutalorakentajista, ja meidät tunnetaan kestävistä rakenneratkaisuista, laadukkaista materiaaleista sekä tinkimättömästä asenteesta työhön ja asiakkaiden palvelemiseen. Koirat pääosassa 1 Sivut A2–3 Virallinen hälykoira Mona portailla. Sama voimakas väri toistuu muissakin huoneissa pienissä yksityiskohdissa. Tänään lauantaina vietetään valtakunnallista koiranpäivää. Hinta 3,00 €. Kestotilattuna kotiin 1,15 € (sis. MARKKU JOKELA. PAULIINA PUPUTTI Pelastuskoiratoiminnassa on ohjaajalla tärkeä rooli, mutta tärkeimmän työn etsintätehtävässä tekee silti eläin. Samana vuonna Jetta-Talo oy aloitti toimintansa Perhossa. alv 10 %). huhtikuuta 2021. Kun muu värimaailma on rauhallinen, keltainen pääsee loistamaan kuin kevään aurinko
Keski-Pohjanmaalla tämän välillä elintärkeänkin pelastustoiminnan lippua kannattelee aktiiviseksi harrasteporukaksi itsensä määrittävä Keski-Pohjanmaan pelastuskoirat. Pelastuskoirille ei ole rotuvaatimuksia, mutta metsässä pitää päästä hyvin liikkeelle. Vaihtelevat maastot ja alustat vahvistavat koiran sekä ohjaajan vartalohallintaa ja koordinaatiokykyä, Lackström listaa. Säännölliset ja monipuoliset lenkit pitävät fyysistä kuntoa yllä. VAIKKA kyse on vakavasta harrastuksesta, piilee sen ytimessä myös ilo siitä, että saa toimia oman koiransa kanssa ja kehittää tätä. Lähde: Suomen palveluskoiraliitto MARKKU JOKELA 1 Katso video https://dreambroker.com/channel/kyb7wohk/iframe/3qtdmw68. TOIMINNAN sitouttavuus asettaa tietyn kynnyksen siihen osallistumiselle. Tämän viikon keskiviikkona harjoiteltiin Kokkolan airsoft-kentällä. Standardit ovat kovat, koska maastotai raunioetsinnöissä voi olla sananmukaisesti kyse elämästä ja kuolemasta. Yhteyttä voi ottaa ryhmävastaavaamme Mikael Granlundiin tai Facebookin kautta. Koirallahan on niin paljon ihmistä parempi hajuaisti, ettemme pysty asiaa edes kunnolla ymmärtämään ja hajuaisti tässä on avainasemassa. –?Siellä on monia erilaisia piiloja, joten koirat oppivat katsomaan tarkemmin, että mistä se haju tulee. Oikeissa etsinnöissä toimitaan aina muiden etsintäpartioiden rinnalla ja viranomaisjohtoisesti, Kaija Lackström muistuttaa. –?Itse asiassa viime vuonna oli kolme maastoetsintää, mikä on poikkeuksellisen paljon. Sitä ennen oli useampi vuosi, ettei viranomaisilta tullut avunpyyntöjä lainkaan. Pitää ymmärtää karttaa, GPS:ää, ilmavirtoja ja tuulensuuntia. huhtikuuta vietetään kansainvälistä pelastuskoirapäivää. –?Pitää viedä omaa koiraa eteenpäin, mutta myös oppia lukemaan ryhmän muita koiria ja treenaamaan niiden kanssa. Harjoitukset samoin kuin itse etsinnät ovat myös ryhmätyötä. –?Käytetään positiivisia vahvisteita eli palkkioita. Koiranlukutaito on tietysti ensiarvoisen tärkeää. –?Treenejä pääsee katsomaan ja sitä kautta näkemään, mitä tämä on. Seuraava askel on viranomaistarkastus, jossa poliisi ja tarkastaja arvioivat koirakon toimintaa pitkässä etsinnässä. –?Tämä on hyvin koukuttavaa ja palkitsevaa, mutta viehän se aikaa, Lackström pohtii. Pelastuskoirat FAKTA Hyvää kuntoa ja hajuaistia 1 Pelastuskoiralla tarkoitetaan kadonneiden ihmisten etsintään koulutettua ja tarkastettua koiraa, joka kutsutaan tarvittaessa avustamaan etsinnässä. 1 Koiran on oltava terve, hyväkuntoinen ja sillä pitää olla erinomainen hajuaisti. –?Ensin suoritetaan pelastuskoirakoe, jossa testataan koiran hallintaa sekä koirakon [koira ja ohjaaja] jäljestysja ilmavainutaitoja, näissä joutuu ohjaajakin lujille. Kaikenkarvaiset etsijät Belgianpaimenkoira Malinois Ase ja Michaela Grönlund keskiviikon harjoituksissa. KYSE on monipuolisesta ja sitouttavasta harrastuksesta. –?Tässä toiminnassa ei voi olla mukana kerran puolessa vuodessa juuri silloin, kun itselle sopii. 1 Koiran koulutustasoa on jatkuvasti ylläpidettävä ja kehitettävä. 1 Etsinnät tapahtuvat aina viranomaisen johtamina. Toiminta on lähinnä harjoittelua, josta kuuluukin nauttia. Elokuvista tuttu mielikuva kadonneen henkilön viranomaisetsintään ilmoittautuvasta satunnaisesta koiranomistajasta ei siis voisi olla enempää väärä. –?Viranomaistarkastettuja hälykoiria meillä on viisi ja muita lähemmäs kymmenen, kertoo pelastuskoiraharrastuksessa viihtyvä Kaija Lackström. –?Koiran pitää pystyä vaivattomasti liikkumaan hankalissa maastoissa tai raunioilla. Koiran luonne on tosi tärkeä, sen pitää olla avoin ja ohjaajalähtöinen. –?Ei riitä, että koira on hyvä, vaan ihmisenkin pitää osata aika paljon. –?Sekarotuisetkaan koirat eivät välttämättä ole yhtään huonompia ja pystyvät olemaan toiminnassa mukana. Etsintöjä tulee harvakseltaan, mutta ne ovat täysiverisiä tositilanteita. Ne voivat olla sanallisia kehuja tai makupaloja tai leikkimistä koiran kanssa. PUHEENAIHE: LAUANTAI 24.4.2021 Keskipohjanmaa A2 Kristian Sundqvist KOKKOLA Sunnuntaina 25. Mahdollisuuksien mukaan otetaan sitten mukaan uusia koirakoita. Toisaalta ovet ovat ehdottomasti auki kaikille kiinnostuneille. Pelastuskoirat ohjaajineen valmistautuvat tilanteisiin, joissa on aina tosi kyseessä. Hauvan matka viralliseksi pelastuskoiraksi vie siltä ja ohjaajalta useamman vuoden. Todellisuudessa etsintöihin osallistuvat koirakot ovat alansa koulittuja osaajia ja tehtävässä toimiessaan koirat vertautuvat poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen omiin koiriin. Liikkumiskyvyn määrittelee ensisijaisesti koko; kovin pienet tai massiiviset rodut eivät esimerkiksi vaativiin metsäetsintöihin eli ylipäätään pelastuskoiratoimintaan sovellu. Tietyt perusperiaatteet ovat samat kuin muussakin koirankoulutuksessa
Emme elä enää lintukodossa. Keskipohjanmaassa pääkirjoituksen kirjoittajia on useita, vaikka päätoimittaja kirjoittaakin niistä suurimman osan. Pohjanmaan poliisin talousrikosyksikön rikoskomisario Teuvo Nissilä sanoo, että Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella thaihierontapaikkoihin liittyen ei ole havaittu viitteitä ihmiskaupasta tai laittomasta maassa oleskelusta. Valovirran arvion mukaan Suomessa osa hierontapaikkojen työntekijöistä asuu työpaikalla tai asunnossa, jonka työnantaja on järjestänyt. Millä perusteella aiheet valitaan. Tämä kuvastanee ongelman yhtä isoa osaa. Tiina Ojutkangas Emme elä missään lintukodossa Kun mahdollisen hyväksikäytön kohteena on tuntemattomia ulkomaisia naisia, suljetaan silmät liiankin helposti.. Tavoitteena on tuoda näkökulmia ja herättää keskustelua, antaa ihmisille ajattelemisen apua. On myös sosiaalipoliittinen ongelma, jos työntekijät asuvat työpaikallaan tai huonoissa olosuhteissa silloinkin, kun liiketoiminta on laillista. MARKKU JOKELA MARKKU JOKELA MARKKU JOKELA T änään Keskipohjanmaan pääkirjoituksessa voitaisiin kirjoittaa yhtä hyvin koiranpäivästä kuin valtakunnan politiikasta. Se noudattaa lehden linjaa ja periaatteita. Paritus ja seksin ostaminen paritettavilta henkilöiltä tai ihmiskaupan uhreilta on kiellettyä. Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston ylitarkastaja Anni Valovirta arvioi Keskipohjanmaassa, että thaihierontapaikat saattavat johtaa piilorikollisuuden ytimeen. Suomessa seksin myyminen on sallittua. Nyt ei siis puhuta perinteisestä thaihieronnasta. Tiina Ojutkangas Mikä on lehden pääkirjoitus. Tai osa on ihmetellyt, jotkut ovat tienneet ja monet eivät ole tajunneet. Riitta Maunuksela ohjaa karkeakarvaista hollanninpaimenkoiraa Korua. Jos huonossa asemassa olevat ihmiset joutuvat tilanteeseen, jossa he ovat riippuvaisia ”auttajistaan” ja joutuvat myymään seksiä vastoin tahtoa, kysymys on hyvin vakavista rikosja eettisistä asioista. PÄÄKIRJOITUS Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 24.4.2021 Keskipohjanmaa A3 Sileäkarvainen collie Vega näyttää, että vauhtia löytyy. Australianpaimenkoira Peppi lukeutuu Keski-Pohjanmaan pelastuskoirien junioreihin. Jos puhutaan hieronnan tai muun normaalin liiketoiminnan sijasta prostituutiosta, seksin välittämisestä tai ihmiskaupasta, kysymys ei ole rentouttavasta hoidosta vaan ainakin ihmisoikeuksista. Ylitarkastaja kuitenkin tietää, että toimistoon tulee erittäin vähän yhteydenottoja henkilöiltä, jotka ovat huolissaan thaihierontapaikkojen työntekijöistä. Siitä huolimatta Keskipohjanmaassa on perinteisesti allekirjoitettu pääkirjoitukset. Pääkirjoitushan on lehden kannanotto ajankohtaisiin asioihin. Yksiselitteisen vastauksen saaminen onkin vaikeaa, eikä ole tarkoitus leimata sellaista toimintaa, jossa asiat ovat kunnossa. Pääkirjoituksissa voidaan kommentoida periaatteessa mitä tahansa asiaa. Pääkirjoitus ei ole kirjoittajan henkilökohtainen mielipide vaan lehdessä sovittu linja. Hänen mukaansa laillisen liiketoiminnan alla voi tapahtua asioita, jotka eivät tule esiin. Ikää sillä on 4,5 kuukautta. K eskipohjanmaan jutussa kerrotaan ”thaihierontapaikkojen” taakse kätkeytyvästä toiminnasta. Kokkolassa on jo pitkään ihmetelty, mitä nämä verhojen takana olevat liiketilat ovat. Kun mahdollisen hyväksikäytön kohteena on tuntemattomia ulkomaisia naisia, suljetaan silmät liiankin helposti
Lisäksi 16–69-vuotiaita riskiryhmään 1 kuuluvia ja 18–69-vuotiaita riskiryhmään 2 kuuluvia ihmisiä rokotetaan. –?Alppiruusun voi pitää varjostettuna pidempäänkin kunhan tarkistaa, ettei suoja paina alppiruusua, Ahvenjärvi sanoo. SOITESSA rokotetaan tällä hetkellä kaikkia yli 60-vuotiaita. Alppiruusut ja tuijat kannattaa vielä pitää varjostettuina mutta haalealla vedellä kastelun voi jo aloittaa. Pietarsaaren sosiaalija terveysvirasto tiedotti perjantaina, että ajanvaraus koronarokotuksiin laajenee. JUKKA LEHOJÄRVI Päivi Savela YLIVIESKA Takatalvesta ja viikonlopuksi ennustetuista lumisateista ei ole haittaa pihan istutuksille. Sen sijaan lannoittamisen aika on myöhemmin, sillä ravinteista typpi voi nyt laitettuna mennä hukkaan. Pensasmustikka on pupujen herkkua, Ahvenjärvi muistuttaa. Halsua pitää Keski-Pohjanmaalla kärkipaikkaa eniten rokotettuna kuntana. Myös sipulikasvit ja orvokit kestävät hyvin kylmää. Pohjois-Pohjanmaalla rokotusprosentti on 23,3 prosenttia. Vaasan sairaanhoitopiirissä pistetään 4,7 prosenttiyksikköä paremmaksi, eli siellä rokotukseen on päässyt 29,4 prosenttia asukkaista. Eivät kasvit siihen mitenkään reagoi, Ahvenjärvi lohduttaa. Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella rokotusvuorossa ovat kaikki 65-vuotiaat, sitä vanhemmat ynnä riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat 16–64-vuotiaat. Lisäksi rokotetaan 16–64-vuotiaita riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvia henkilöitä. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 24.4.2021 Keskipohjanmaa A4 Vili Ruuska Noin joka neljäs ihminen on saanut ensimmäisen koronavirusrokoteannoksen Soiten alueella. Rokotusprosentti on huomattavasti suurempi 70–74-vuotiaissa ja 75–79-vuotiaissa. puoliltapäivin). Kallion verkkosivujen mukaan noin puolet 65–69-vuotiaista on saanut ensimmäisen rokotusannoksen. Isompia pihatöitä ei kannata tehdä ennen kuin piha on kuivahtanut, jotta maa ei tiivisty liikaa. Keskipohjanmaan levikkialueelta Vaasan sairaanhoitopiiriin kuuluu neljä kuntaa: Pietarsaari, Uusikaarlepyy, Pedersöre ja Luoto. Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen alueella rokoteaikoja annetaan 65-vuotiaille ja sitä vanhemmille ihmisille. Riskiryhmiin kuulumattomat 50 vuotta täyttäneet voivat varata ajan koronarokotukseen sähköisesti. Alle 65-vuotiaista riskiryhmään 1 kuuluvista on vielä noin neljännes rokottamatta. Samalla voi tarkistaa, ovatko jyrsijät käyneet syömässä omenapuita ja pensaita. –?Lumihan on eriste, ja nyt lumisade on oikeastaan verrattavissa lumisateeseen, sanoo ylivieskalainen puutarhuri Juha Ahvenjärvi Piha ja Puutarhasta. PÄIVI SAVELA. Tässä vertailussa Oulainen ja Pyhäjärvi ovat maakunnan seitsemänneksi eniten rokotettuja kuntia 29,6 prosentin rokotusprosenteillaan. Soiten koronarokotusmittarin mukaan riskiryhmäläisistä 16–64-vuotiaista 63 prosenttia on rokotettu. Hiukan yli puolet 65–69-vuotiaista on rokotettu – 60–64-vuotiaista rokotteen on saanut joka neljäs. –?Sipulikukille on ihan ok, sataako lunta vai ei, Ahvenjärvi sanoo. Kylmää hyvin kestäviä sipulikukkia ja orvokkeja voi kuitenkin istuttaa, jos viherpeukaloa kutittaa. Kalajoen kaupunki tiedotti tällä viikolla Facebook-sivullaan, että kaikki yli 55-vuotiaat voivat varata rokotusaikoja. Tarkka prosenttiosuus on 24,7 (luvut päivitetty perjantaina 23.4. Halsualla 34,2 prosenttia asukkaista on saanut ensimmäisen rokoteannoksen. VIIME viikolla aurinko sai krookukset ponnistamaan esille ja perennapenkissä alkoi näkyä elon merkkejä. –?Sipulikukille on ihan ok, sataako lunta vai ei, sanoo ylivieskalainen puutarhuri Juha Ahvenjärvi. Joka neljäs rokotettu Soiten alueella Näin koronarokotukset etenevät sairaanhoitopiireittäin Keskipohjanmaan vaikutusalueella. Ahvenjärven mukaan nyt on hyvä aika kalkita piha, sillä kalkki myös sulattaa loputkin lumet pois. Väkimäärään suhteutettuna toiseksi eniten on rokotettu Lestijärvellä (28,6 prosenttia), kolmanneksi eniten Toholammilla (28,4). Vähiten on rokotettu Perhossa: 22,5 prosenttia asukkaista. Mitään ei ole kuitenkaan menetetty. Vaasan sairaanhoitopiirissä rokotusvauhti on ollut vikkelintä Kaskisissa, jonka asukkaista peräti 46,8 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksen. Pohjois-Pohjanmaalla Hailuodossa ja Vaalassa on ylitetty 40 prosentin raja, kun tarkastellaan ensimmäisen rokotusannoksen prosenttiosuuksia. Riskiryhmiin kuuluvat 16–69-vuotiaat voivat myös edelleen varata ajan, samoin yli 70-vuotiaat. Takatalvesta ei haittaa puutarhalle Perennat eivät piittaa lumisateesta, joka on verrattavissa vesisateeseen. –?Takatalvi on ennemminkin ihmisen kannalta ikävä. Vähiten Keskipohjanmaan levikkialueen kunnista PohjoisPohjanmaalla on rokotettu Sievissä: 20,3 prosenttia asukkaista. Näiden kuntien rokotusprosentit ovat seuraavat: Pietarsaari 30,7, Uusikaarlepyy 30,0, Pedersöre 24,3 ja Luoto 20,0. Myös riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville on edelleen rokotusaikoja saatavilla
Kallio muistuttaa hyvästä käsihygieniasta sekä turvaetäisyyksistä huolehtimisesta ja maskin käytöstä. Kevättulvat jäänevät pieniksi Keskija Pohjois-Pohjanmaalla Anne Mattila YLIVIESKA Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella Ylivieskassa todettiin perjantaina yksi uusi koronavirustartunta. Eteläja Keski-Pohjanmaan vesistöissä osa järvistä on nyt korkeimmillaan, osassa suurimpia järviä vedenkorkeudet jatkavat vielä nousua. 24 %). Soiten alueella 16–17-vuotiaiden riskiryhmään 2 kuuluvien rokotukset järjestetään samoissa tiloissa kuin aikuisten rokotukset ja samalla ajanvaraussysteemillä. Peltoja metsäalueiden tulvat ovat mahdollisia. Rokotusajan voi varata haluamaansa rokotuspisteeseen. Osa tilaajista sai lehden, jonka sivut olivat sekoittuneet keskenään painossa. alkaen yli 65-vuotias voi halutessaan valita mRNA-rokotteen ajanvarauksen yhteydessä. Päivät, jolloin on vapaita aikoja tarjolla näkyvät nettikalenterissa vihreällä. Takatalvi iski perjantaina pohjalaismaakuntiin. Pohjanmaalla varoitetaan tuulesta. Ilmatieteen laitoksen varoituskartta on kirkuvan keltainen. Kela-kortti tai kopio epikriisistä tai reseptistä). Tulvatilannetta ja ennusteita voi seurata vesi.fi-palvelussa. K E S K I P O H J A N M A A N S O S I A A L I J A T E R V E Y S PA LV E L U K U N TAY H T Y M Ä S O I T E Ajanvaraus koronavirusrokotuksiin • kaikki yli 60-vuotiaat Soiten alueen asukkaat • riskiryhmään 1 ja 2 kuuluvat 16-64-vuotiaat, joilla on vaikealle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti tai voimakkaasti altistava sairaus tai tila. Varoituksen mukaan joet voivat tulvia pelloille ja katkaista paikallisteitä. Lisätietoa THL:n sivuilla: thl.fi/riskiryhmienrokotukset. Rokotusaikoja avautuu lisää tiistaina 27.4.2021 klo 12. Ylivieskassa todettiin perjantaina uusi koronavirustartunta. Muina aikoina puhelimessa kuuluu tiedote. Viikonloppuna testiin pääsee Oulaskankaalla, tiedotteessa muistutetaan. –?Jos sinulla on vähäisiäkään koronavirustartuntaan viittaavia oireita, vältä kodin ulkopuolisia kontakteja ja hakeudu koronatestiin. Varaudu todistamaan riskiryhmään kuulumisesi rokotuspaikalla (näyttämällä esim. Tule käymään kahvilla ja tutustumassa Mercedes-Benz pakettiautomallistoon. Altistuneiden kartoittaminen aloitettiin saman tien. UUTISET LAUANTAI 24.4.2021 Keskipohjanmaa A5 VEHO KOKKOLA Mestarintie 6a | 010 569 8380 | Ma–pe 9–17 Huolto: 010 569 8371 | Ma–pe 7–18, la 7–15 Puhelun hinta 010-numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min. Puhelinajanvaraus: 06 828 7488 avautuu tiistaina 27.4.2021 klo 12. Näin arvioivat SYKE eli Suomen ympäristökeskus ja Tulvakeskus. VEHOTRUCKS.FI Mercedes-Benz pakettiautot Veho Kokkolasta. Rokotteet 16–64-vuotiaita rokotetaan Suomessa mRNA-rokotteilla (Pfizer-BioNtec Comirnaty ja Moderna). Huonosta ajokelistä varoitetaan kaikissa pohjalaismaakunnissa. Pohjoistuuli on voimakasta iltapäivällä, ja tuulen nopeus voi olla puuskissa jopa 20 metriä sekunnissa. Erheen vuoksi lauantain lehdessä julkaistaan poikkeuksellisesti uudelleen thaihieronnasta kertova artikkeli. Niinhän se tahtoo mennä joka vuosi, eikä tämä vuosi tee poikkeusta. (sis. Puhelinlinja on avoinna niin kauan kuin aikoja on varattavissa. Sateet nostavat etenkin pienten jokien vedenkorkeuksia tulevana viikonloppuna Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa. Pieniä tieliikenneonnettomuuksia sattui Tilannehuoneen hälytyskartan mukaan muun muassa Oulaisissa, Luodossa, Pietarsaaressa,Ylivieskassa, Nivalassa ja Haapajärvellä. Hei, aloitin Kokkolan Veholla vuodenvaihteessa pakettija tila-automyyjänä. Loppuviikon sateiden suuruus ja olomuoto ratkaisevat tulvahuippujen suuruuden. Seuraa ilmoittelua ja lue lisää koronasivustolta: korona.soite.fi/koronarokotteet Koronarokotukset Soiten alueella Joukkorokotukset koronavirusta vastaan jatkuvat Soiten alueella. Niclas Forsbacka 010 569 2165 niclas.forsbacka@veho.fi Koronavirusrokotukseen on varattava aika etukäteen. THL on muuttanut riskiryhmään 2 kuuluvien ikähaarukan alkavaksi jo 16-vuotiaista. HUOM: Jos olet yli 65 vuotta täyttänyt ja olet aikaisemmin sairastanut sinustromboosin eli aivolaskimotukoksen tai hepariinihoitoon liittyvän trombosytopenian (HIT), varaa aika puhelimitse. Juttu löytyy sivuilta B8–9. Pohjois-Pohjanmaan länsiosaan on annettu tulvavaroitus. alv. VILI RUUSKA 1 Katso video https://dreambroker.com/channel/kyb7wohk/iframe/04cm8uvj Vili Ruuska Printtilehden rakenne poikkesi tavanomaisesta perjantain Keskipohjanmaassa. Pohjalaismaakuntiin takatalvi viikonloppuna Viikonloppuna ei ole tarjolla terassikelejä. Tällä hetkellä rokotukseen ovat oikeutettuja: Vili Ruuska Kevät keikkuen tulevi. Sähköinen ajanvaraus sujuu jouhevammin ja suosittelemmekin varaamaan ajan sitä kautta, jos mahdollista. Perjantain Keskipohjanmaassa sivut sekoittuivat Vili Ruuska Keskija Pohjois-Pohjanmaalle odotetaan tavanomaista pienempää kevättulvaa lähipäivinä. Lyhyen kenttätutkimuksen perusteella aamuliikenteessä saa varautua sohjoisiin teihin. Lisäksi länsirannikon merialueille on annettu aallokkovaroitus. Viikonlopun teema on kylmä ja epävakainen sää. Yli 65-vuotiaita rokotetaan pääsääntöisesti Astra Zenecan rokotteella THL:n suositusten mukaisesti, mutta 1.5. Ylivieskassa on tähän mennessä ollut yhteensä 93 koronavirustartuntaa. Perjantaina Keskipohjanmaan levikkialueella vältyttiin isoilta onnettomuuksilta. Viikonloppuna tullee vettä kaikissa olomuodoissaan – enimmäkseen todennäköisesti kuitenkin räntänä ja lumena. Sähköinen ajanvaraus netissä: https://soite.terveytesi.fi on avoinna kaikille tällä hetkellä rokotukseen oikeutetuille
Piispantarkastuksessa käydään läpi mm. Samalla virasto on käynnistänyt arvioinnin rajoitusten nopeutetusta purusta, ja antaa uuden päätöksen viikon kuluessa. Kirkon käsitys on, että avioliitto on miehen ja naisen välinen. Ja se keskustelu on aina luottamuksellista, Keskitalo rohkaisee. Toiveissa on, että kaikki yli 16-vuotiaat on rokotettu elokuussa. Hallituksen muistio 20.4.2021.” PSAVI on käynnistänyt valtioneuvoston suunnitelman ja sen toimeenpanon arvioinnin. Jukka Keskitalo 1 Syntynyt 10.1.1962 Torniossa 1 Teologian tohtori. Niihin oli perehdytty jo oppitunneilla. – Meillä on eduskunnan hyväksymä avioliittolaki, joka mahdollistaa samaa sukupuolta olevien siviilivihkimisen. –?Vaara ei ole ohi, eikä kaupoissa ja palveluasioinnissa voi turvaväleistä, maskeista ja muista turvatoimista hellittää. ROKOTUKSET JATKUVAT ja etenevät hyvää vauhtia. Lähialueillamme virusta on paljon, esimerkiksi Ruotsissa ja Virossa. Koululla tehdään hyvää opetusja kasvatustyötä, sen näki jo tästä keskustelusta, Keskitalo kehui. Vieressä Viljami Koskela. huhtikuuta ylijohtaja Terttu Savolaisen johdolla. Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi järjestää, kun tapahtumissa varmistetaan turvallisuus ja lähikontaktien välttäminen noudattamalla opetusja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjetta, joka täydentää tartuntatautilaista tulevia velvollisuuksia. Piispantarkastus huipentuu sunnuntaina striimattuun piispanmessuun Kannuksen kirkossa. Siitä syystä osa yrityksistä ja toimijoista on saanut kutsun osallistua metsäkirkolla pidettävään piispan iltahartauteen ja kohtaamiseen lauantaiiltana, vierailun isäntä Kannuksen kirkkoherra Erkki Huuki sanoo. 1 Jyväskylän seurakunnan kirkkoherra 2000–2010 1 Kirkkohallituksen kansliapäällikkö 2010–2018 1 Aloitti Oulun hiippakunnan piispana 1.11.2018 Anne Mattila Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (PSAVI) jatkaa voimassa olevia kokoontumisrajoituksia PohjoisPohjanmaalla ja Kainuussa. Rajoituksia voidaan epidemiatilanne huomioiden purkaa hallituksen strategian mukaisesti asteittain seurantajaksoissa. JONI MÄKI-PETÄJÄ KUKA. Tautiryppäät on saatu taltutettua, mutta niitä voi ilmaantua yllättävästikin uudelleen Pohjois-Suomessa, hän sanoo. Tärkeätä on myös muistaa, että seurakunnissa on koulutettuja työntekijöitä. Kaikkien vakaumusta täytyy kunnioittaa. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston aluehallintoylilääkäri Pasi Eskolan mukaan tapausten määrä laskee koko Suomessa suotuisasti. Jokaisella on jakamaton ihmisarvo, Keskitalo alleviivaa. 1 Pappisvihkimys 1988. Kannuksen edellinen tarkastus oli vuonna 2010 piispa Samuel Salmen aikaan. Savolainen totesi, että koronaviruksen tilanne on koko alueellamme perustasolla ja muistutti, että emme ole vielä kuitenkaan varmalla pohjalla. Päätösten mukaan yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin voi Pohjois-Pohjanmaan kuntien alueella osallistua korkeintaan kymmenen ja Kainuun kuntien alueilla korkeintaan kaksikymmentä henkilöä. PSAVI TEKI perjantaina yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia rajoittavat päätökset toimialueelleen ajalle 26.4.–2.5.2021. toukokuuta. Piispantarkastuksia on noin kerran kuukaudessa Oulun Hiippakunnassa. – Olen kantanut huolta samasta asiasta. Kokoontumisrajoitukset säilyvät vapun yli Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. TAPAAMISET ja vierailut jatkuivat perjantaina muun muassa tutustumisella kaupunginjohtaja Jussi Niinistö johdolla kaupungintaloon. Pandemia jatkuu maailmalla vielä pitkään, mm. He osaavat keskustella ja auttaa, jos on ahdistava olo. yritysvierailu Kannustalolle ja Kannuksen Korvenkävijöiden toimintaan tutustuminen. Aamupäivällä piispa kävi Kannuksen yläkoulun ja lukion yhteisen nojatuolikeskustelun, jonka juonsivat lukiolaiset Viljami Koskela ja Enni Syrjälä sekä yläkoululaiset Olivia Niemi-Korpi ja Kirsikka Typpö. Sen takia jaan kirkon käsityksen siitä, ettei samaa sukupuolta olevia vihitä kirkossa. Muun muassa se, miten piispa suhtautuu sukupuolten moninaisuuteen ja samaa sukupuolten olevien vihkimiseen. PIISPAN työ on julkista ja Keskitalo onkin paljon esillä eri medioissa. Lauantaina vuorossa ovat mm. Harrastan myös metsästystä, Keskitalo sanoo. Mäkelään ja Kannuksen maaseutuoppilaitokseen. – Kannuksessa olen käynyt jo kahdesti ollessani piispana. Sen jälkeen piispa vastaa vielä kysymyksiin, joita seurakuntalaisilta on tullut. Piispansauva kuvaa kantajansa hengellistä ohjaajan valtaa paimennettaviensa joukossa. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 24.4.2021 Keskipohjanmaa A6 Joni Mäki-Petäjä KANNUS Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo aloitti perjantaina Kannuksen seurakunnan piispantarkastuksen, joka kestää koko viikonlopun. – Oli sitten homo tai hetero, niin me kaikki olemme yhtä arvokkaita ihmisiä. Suotuisimmassa tilanteessa voidaan sen jälkeen harkita enintään 50 hengen kokoontumisrajoitukseen palaamista, jos hyvä kehitys jatkuu Pohjois-Suomessa. –?Ei siis voi tuudittautua, että tilanne korjaantuisi itsestään ilman toimenpiteitä, Eskola tähdensi. Alueelliset tiekartat rajoitusten asteittaisesta purkamisesta ovat valmisteilla Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen. Piispa ja piispantarkastus ovat jo osalle oppilaista vieraita käsityksiä. Sillä olisi tosi iso merkitys nuorten jaksamiselle. Muutenkin täytyy toivoa, että kaikki normaali toiminta palautuisi mahdollisimman ennalleen koronan jälkeen. huhtikuuta. Viimeksi olin Inarin seurakunnan piispantarkastuksesta, laajassa Oulun hiippakunnassa piispana toimiva Keskitalo kertoi. POHJOIS-SUOMEN päivittäistavarahuollon yhteistoimintaverkosto kokoontui myös perjantaina 23. NUORIA kiinnosti monet asiat. Piispa Jukka Keskitalo esitteli piispansauvaa keskustelun lomassa. 2019 kävin lähetysjuhlilla Kannuksessa ja 2018 kävin joulun alla nauttimassa Kannuksen metsäkirkon tunnelmasta, Keskitalo paljasti. Rajoituksia ja suosituksia puretaan hallitusti valtioneuvoston exit-strategian pohjalta. huhtikuuta, uuden yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittamispäätöksen, mikä tulee voimaan 3. – Vierailukohteita olisi ollut paljon enemmän kuin mitä voimme sijoittaa ohjelmaan. Aluehallintoviraston saamien arvioiden mukaan kokoontumisrajoitusten lieventämistä ei nähdä varovaisuusperiaatteen perusteella mahdollisena vielä 26. Päivittäistavarahuollon yhteistoimintaverkosto kokoontuu seuraavan kerran 21. toukokuuta. – Vastapainoksi haluan vapaaajalla rauhoittua mökkeilemällä. Tosi tärkeää olisi, että esimerkiksi kesän leiritoimintaa voitaisiin viedä suunnitellusti läpi. – Piispantarkastus on satoja vuosia vanha kirkollinen tapa, jossa piispa vierailee säännöllisin väliajoin hiippakuntansa seurakunnissa. Piispa Jukka Keskitalo kehuikin keskustelua ja kysymyksiä erittäin hyviksi. Valtioneuvosto on julkaissut ”Suuntaviivat covid-19-epidemiaan liittyvien rajoitustoimien ja -suositusten hallitulle purkamiselle. Intiassa ja Brasiliassa tilanne on erittäin vaikea. – Tämähän oli kuin talkshow, jonka olisi voinut lähettää missä tahansa kanavassa ulos. Epidemiatilanteen arvioinnin perusteella aluehallintovirasto antaa viikon 17 lopulla, viimeistään 30. Myös Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa ilmenee kuitenkin tartuntaketjuja. Pohjois-Pohjanmaalla voimassa olevat rajoitukset (10 henkeä) ja Kainuussa (20 henkeä) säilyvät vapun yli, 2. toukokuuta asti. Piispa haluaa kuitenkin korostaa, että kaikkia ihmisiä pitää kohdella samanarvoisesti. Keskustelu striimattiin yläkoululaisen Mari Salosen toimesta kaikkiin luokkiin. Myöhemmin iltapäivällä piispa seurueineen tutustui Kuljetusliike R. Nuorten kysymyksissä tuli myös esille koululaisten lisääntyneet mielenterveysongelmat koronan aikana. Illalla metsäkirkolta tulee striimattu piispan iltahartaus. seurakunnan toimintaa ja taloutta. Piispan tehtäviin kuuluu myös paljon hallintotöitä. Kaikki oppilaat olivat päässeet vaikuttamaan ja laatimaan kysymyksiä piispalle nuoria kiinnostavista aiheista. – Piispan tehtävien ehdoton suola on tällaiset keskustelut, joita nytkin käydään eri toimijoiden ja ihmisten kesken Kannuksessa. Piispa nuorten nojatuolivieraana Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo tarkastaa Kannuksen seurakunnan viikonlopun aikana
Ulkoterasseilla jokaisella asiakkaalla pitää olla oma istumapaikka ja etäisyyksien pitämisestä on huolehdittava. *) VÄHINTÄÄN Tuotteet myös verkkokaupasta sotka.fi 39 95 (129,-) Hanna Rautio KOKKOLA Viikko sitten viikonloppuna mukavasti säiden puolesta käynnistynyt ravintoloiden terassikausi sai perjantaina kirjaimellisesti kylmää vettä, kuten myös lunta ja räntää niskaansa. Terassikelejä odotellessa Pohjanmaan ravintoloille tuli eilen pieni yllätyslievennys aukioloihin. Pietarsaaressa KPO:lla ei ole tällä hetkellä baaritoimintaa, mutta Asukas tietää kertoa Pohjanmaalla yllättäen perjantaina lieventyneistä ravintolarajoituksista. COSTA-TUOLI • polyrottinki, pinottava • sisältää pehmusteen 39 95 (99,95) hinta Hu ippuhalpa 60 % hinta Hu ippuhalpa 69 % SÄÄSTÄ 500,399,(899,-) SEVILLA-DIVAANISOHVA • vaalea polyrottinki • tukeva metallirunko • pehmusteet ja pöytä sisältyvät hintaan • divaaniosan voi kiinnittää kummalle puolelle itse haluat 79 95 ECOFURN-TUOLI • tummanharmaa mänty • pehmuste sisältyy hintaan SUPER HINTA Etu voimassa 12.5. Nico Huima toistaa sen, mitä ravintoloitsijat pitkin vuotta ovat todenneet: muuttuvien rajoitusten perässä on vaikea pysyä ja tietoa ei jaeta mistään, vaan se pitää itse etsiä. HANNA RAUTIO. EMILIA-MATTO 140X200 CM MYÖS ULKOKÄYT TÖÖN! päivät X TRA Etu voimassa 12.5. Niin kauan kuin tuotteita riittää. Odotuksissa oli, että rajoituksia tarkastellaan seuraavan kerran vasta vapun jälkeen 3. asti. asti. KAIKKI MATOT 50 % Voimassa 24.–26.4. –?Varmasti sellaisia asiakkaita on uskaltanut tulla käymään terassilla, jotka eivät muuten ole talvella baarissa käyneet. TORSTAINA annetun ja perjantaina voimaan tulleen rajoitusmuutoksen mukaan näiden alueiden ravintoloissa asiakkaat on sisätiloissa ohjattava istumaan paikoilleen. Etu voimassa 12.5. 50 Valitsemasi tuote % 24.–26.4. Ei koske VALLILA-mattoja. Eli Pohjanmaalla ruokaravintolat saavat olla nyt auki kello 5–20 ja sisätiloissa käytössä puolet asiakaspaikoista. Asiakaspaikkojen rajoitukset ja ”tanssikielto” eivät koske ulkoterasseja. KAIKKI KESÄKALUSTEET 50 % 60 % VÄHINTÄÄN JOPA *) 3 PÄIVÄÄ 24.–26.4. Mustakarilla on perinteisesti vappulounas, mutta terassi on toki myös auki. Etu normaalihinnoista 24.–26.4.2021. UUTISET LAUANTAI 24.4.2021 Keskipohjanmaa A7 Katso koko kesämallisto: sotka.fi/kesä *) Tarjoukset normaalihinnoista. –?Kokkolan kolmas kesäterassi eli Mustakari aukeaa vappupäivänä. Isompi vielä pestään ja laitetaan ja avataan myöhemmin, kokkolalaisen Oluthuone Huismannin omistaja Nico Huima kertoo. Ei koske SUPERHINTA-tuotteita. toukokuuta, Asukas sanoo. Ruokaravintoloiden sisätiloissa saa olla käytössä 75 ja anniskeluravintoloissa 50 prosenttia asiakaspaikoista. 1 kuponki/talous. Ei koske SUPERHINTA-tuotteita. Baarien sisätiloissa käytössä saa olla kolmannes asiakaspaikoista ja aukioloaika voi olla 5–19 ja anniskelu sallittu 9–18. OSUUSKAUPPA KPO:n ravintoiloista Amarillon terassi oli niin ikään iskussa viikko sitten ja ihmisiä oli jo runsaasti auringosta nautiskelemassa. Ravintolat saavat olla tällä hetkellä auki Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla kello 5–23, anniskelu on sallittu 9–22. Esimerkiksi karaoke ja tanssiminen sisätiloissa ovat edelleen kiellettyjä. Kokkolan keskustassa muun muassa Rosson terassi on valmiina vappua ja parempia kelejä varten. – Meillä terassin pienempi puoli on ollut auki jo pari viikkoa. Niin ikään vappuna KPO avaa Vaasassa pitkään kiinni olleen Sky-baarin, josta on näkymät kaupungin ylle. Kokkolan Rosson terassille kalusteet laitettiin tällä viikolla ja se on vappua varten valmiina, mikäli säät sallivat, kertoo MaRa-toimialajohtaja Riku Asukas. Meillä katsotaan kuitenkin paljon jalkapalloa, niin nyt televisio pitää sulkea kesken pelin ja ihmiset lähettää kotiin. Huima sanoo, että viimeisen viikon aikana terassilla oli jo huomattavasti paljon enemmän väkeä kuin aiemmin. Huippuhalvat Etu myymälöistä tällä kupongilla tai verkkokaupasta koodilla HUIPPU50. –?Jos saisi puoleen yöhön pitää auki, niin sekin riittäisi kesäksi. asti. –?Torstaina tuli puskista tieto aukioloaikojen pitenemisestä. Sisätiloissa asiakkaiden pöytään ohjaus ja ”tanssikielto” ovat samat kuin Keski-Pohjanmaalla kuten myös ulkoterasseja koskevat säännökset. Anniskelu on sallittu 9–19
On kulunut tasan kaksi vuotta siitä, Samuel Jyrinki kertoi Vauva.fi -sivustolla olevassa Herkkä mies -blogissaan seksuaalisesta suuntautumisestaan. Kirjassa voin käydä tapahtunutta läpi tarkemmin ja kuvata tunnemaailmaa syvällisemmin. Sen voi lukea Samuel Jyringin esikoisteoksesta Paratiisi vai helvetti. Miksi siis kirja, eikö blogi riitä. Kun Samuel Jyrinkiä nuhdeltiin hänen blogikirjoituksestaan, mieheltä kysyttiin, miksi puhua tällaisesta ääneen. Samuel Jyringin perhe on asettunut Järvenpäähän. ELETÄÄN KEVÄTTÄ 2021. Kirja kertoo syvällisemmin, millaista on elämä, jossa ei ole mielen vapautta, vaan loputonta kontrollia toimia vastoin omaa itseään. Tarina liikuttaa, ei voi olla tuntematta suurta surua siitä, kuinka paljon nuori Samuel kärsii. –?1990-luvun lopulla ja 2000-luvulla syntyneet pojat ovat jo next levelillä. Hän on rakastunut puolisoonsa ihmisenä, Samueliin, jota rakastaa nyt ja aina. Sitten jotkut herätysliikeen sisällä kokosivat rivinsä ja oli toisenlaisen palautteen vuoro. MEERI KOUTANIEMI. Hän ei myöskään ole koskaan ollut helposti tulistuvaa tyyppiä, jolle vihan kokeminen on jokapäiväistä. Että hän rakastaisi miestään vain heterona tai tietynlaisena miehenä. –?Blogit ja tekstit somessa henkilöityvät persoonaan, niiden kirjoittajaan. Sen sijaan hän ymmärtää vanhoillislestadiolaisuuden olevan osa perinnettä, vaikenemisen kulttuuria, johon kasvetaan. Jyrinki myöntää, että ratkaisuja ei ehkä ole tehty tietoisesti, mutta tosiasia on, että suurissa asutuskeskuksissa on helpompaa olla oma itsensä. Hän uskoo, että jokainen herätysliike muuttuu ajan saatossa ja että hänenkin hengellisessä kodissaan nuorempi sukupolvi ymmärtää ja hyväksyy erilaisuutta huomattavasti paremmin kuin edelliset sukupolvet. ’Hieno meikki isä!’ hän huikkaa ohimennen ja minä kiitän hymyillen.” Samuel Jyrinki: Paratiisi vai helvetti Helvetistä paratiisiin Samuel Jyrinki kirjoittaa edelleen blogia, mutta toimii enemmän Instagramissa. Itsensä kieltäminen purkautuu lopulta paniikkikohtauksina ja diagnosoituna ahdistuksena. 040 672 1257 Sähköposti: kulttuuri@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 24.4.2021 Keskipohjanmaa A8 Tiina Ruotsala Kun Samuel Jyringin vaimo sanoi miehelleen tahdon, hän ei asettanut ehtoja rakkaudelle. ”Kylpyhuoneen ovella minua vastaan kävelee yksi lapsistamme. He voivat puhua tunteistaan ja aikuisena mieskin saa itkeä. Miksi seksuaalisesta poikkeavuudesta pitää puhua niin paljon. Samuel Jyrinki vastaa puhelimeen Järvenpäästä, missä hän on asunut perheineen puolitoista vuotta. Jyrinki vastaa, että blogeilla on oma lukijakuntansa, jonka ulkopuolelle jää paljon ihmisiä. Mutta tässä kohtaa voi myös tehdä juonipaljastuksen, kirjassa on onnellinen loppu. Eikö hän voi vain olla nelilapsisen perheen isä ja pitää seksuaalinen suuntautumisensa omana tietonaan. Hän uskoo kuitenkin, että ylipäätään miehen rooli on muuttumassa koko Suomessa. KULTTUURI Osaston esimies: Tiina Ruotsala P. Lisäksi blogitekstit ovat lyhyitä pätkiä. Kuinka lohduttoman yksin hän on niin synnyinkodissaan rakastavan perheen keskellä kuin jopa omassa avioliitossaan. Toivon myös, että kirjani lisää ymmärtämystä erilaisuutta kohtaan, Samuel Jyrinki sanoo. Haapajärvellä syntyneen Jyringin tie on vienyt ensin Laukaalle ja sieltä vielä etelämmäksi Järvenpäähän. Mies voi meikata ja olla kaunis eikä tarvitse noudattaa tietynlaista mallia. Haapajärvislähtöinen, vanhoillislestadiolaisiin kuuluva Samuel Jyrinki löysi rauhan ja tunnusti julkisesti olevansa biseksuaali: ”Häpeän ja pelon tilalle on tullut terve ylpeys ja arvostus itseä kohtaan” ” Olen usein kiitellyt, miten kohdalleni osuikin näin ihmeellinen siunaus. Onko muutto etelään ollut tietoista välimatkan kasvattamista synnyinpitäjään. –?Olen usein kiitellyt, miten kohdalleni osuikin näin ihmeellinen siunaus. Jyrinki kuuluu edelleen vanhoillislestadiolaisiin. Tämä rakkauden tunnustus on ehkä kauneinta mitä puolisolleen voi luvata. Paratiisi vai helvetti ilmestyy osana Otavan Digital First kustannusohjelmaa eli se ilmestyy ensisijaisesti vain äänija sähkökirjana. Samuel Jyrinki SAMUEL JYRINKI / INSTAGRAM Samuel Jyrinki on nykyään sinut itsensä kanssa. Samuel Jyrinki on biseksuaali ja vanhoillislestadiolainen. Omaelämäkerrallinen Paratiisi vai helvetti kertoo sananmukaisesti siitä suuresta ristiriidasta, joka varjostaa ja repii Samuelia matkalla pojasta mieheksi ja perheenisäksi – loputtomasta häpeästä, pelosta ja ahdistuksesta, jolle ei näy ratkaisua. TERAPIASSA käsiteltiin myös vihan tunteita, jotka Jyrinki kokee nyt jättäneensä taakseen. Tätä samaa kysellään suomalaisessa yhteiskunnassa laajemminkin. Hän soisi, että omat lapset saisivat kasvaa maailmaan, jossa ihminen hyväksytään sellaisena kuin hän on. Hän sanoo, että pidemmän päälle viha katkeroittaa ja syö ihmistä, eikä siitä ole mitään hyötyä. Tällä hetkellä ei ole suunnitteilla tehdä teoksesta painettua versiota. Hän jää työstään sairauslomalle ja pääsee terapiaan. Aluksi palauteryöppy oli lähinnä suurta helpotusta siitä, että vihdoinkin joku sanoo ääneen totuuden itsestään ja antaa näin rohkeutta muillekin olla se mitä on. 0400 365 582 Toimittaja: Anni Saari P. Ilman puolison tukea ja terapeuttiaan Jyrinki ei olisi voinut kirjoittaa blogitekstiään eikä omaelämäkerrallista esikoisteosta. Asiat, joista ei puhuta ääneen, eivät tavallaan ole olemassakaan. Samuel Jyrinki kirjoittaa kauniisti ja koskettavasti tekstiä, johon lukijan on helppo samaistua
Minerva Kustannus Oy 2021, 288 s. Perhe halusi elää omassa maailmassaan. Lentäjän poika on laulu, josta suuri yleisö Kettusen tuntee. Hienoa, että kirjaa täydentävät myös laulujen tekstit, joista löytää monia elämän sävyjä. Kummankin filmin isät ovat unelmoijia, joita esittävät ikäpolvensa kirkkaimmat lahjakkuudet, Steven Yeun ja Shahab Hosseini. Kossin terveiset kuultavissa Keskipohjanmaan näköislehden ja verkkolehden Kino-Keskipohjanmaa -videolla. Mutta vaikeudet voivat myös yhdistää ja tuoda tietoisuuteen sen, mikä on lopulta tärkeintä. Mutta se on ihan fine, varmaan Edullekin. Edu Kettunen -teos kertoo omaehtoisen tarinankertojan elämästä. ”Itte ku tekee, saa semmosta ku tulee”. Kiinnostavinta olisi ollut lukea vielä enemmän laivamatkasta, joka vei Kettusen perheen vajaaksi neljäksi vuodeksi Perniöstä Saksan ja Ranskan jokien kautta Välimerelle. Perheenpäänä Steven Yeun. Kuten sanottu, Edu Kettunen on kirja, joka antaa kattavan läpileikkauksen lauluntekijän urasta. Kirjaa rytmittävät myös Kettusen piirrokset omaleimaisine teksteineen, kuvat elämän varrelta sekä Kettusen omat lainaukset. PLAN B. H H H H Nimi Minari tulee isoäidin (YuhJung Youn) lammen pientareelle istuttamasta kasvista (oenanthe javanica). Steven Yeun on verraton lahjakkuus, joka perheenisänä petaa Oscaria ensimmäisenä amerikanaasialaisena näyttelijänä. Chungin ja Hamy Ramezanin elokuvien kansainväliset julisteetkin ovat samankaltaisia: kuvissa on välillä nelihenkinen perhe, välillä aikuisten pääosien rinnalle nouseva poika. Suomessa sitä voi seurata suorana Yle Teemalta maanantain vastaisena yönä 26.4., jolloin suomalaisilla on lupa jännittää erityisesti parhaan äänen Oscar-pystin saajaa. Ensi-ilta 7.5. 115 min. Juha Savela Kettusen näköinen teos Hannu Björkbacka Oscar-kisa käydään Los Angelesissa sunnuntaina 25.4. Ensiillassa tai ennakkonäytöksenä Keski-Pohjanmaalla on jo nähty seuraavat elokuvat:6 Oscar-ehdokkuutta: paras elokuva, miespääosa, miessivuosa, paras ääni, paras alkuperäiskäsikirjoitus, paras leikkaus Nomadland (KP 30.3.2021) 6 Oscar-ehdokkuutta: paras elokuva, ohjaus, naispääosa, sovitettu käsikirjoitus, leikkaus, kuvaus Yhdet vielä (KP 20.2.2021) 2 Oscar-ehdokkuutta: paras ohjaus, vieraskielinen elokuva Emma (KP 14.3.2020) 2 Oscar-ehdokkuutta: paras puvustus, maskeeraus ja hiusmuotoilu Tenet (KP 27.8.2020) 2 Oscar-ehdokkuutta: visuaaliset tehosteet ja lavastus. Ei skandaaleja, päihteitä, huumeita –?ei mitään muutakaan klikkaussormia syyhyttävää. Vahva ehdokas on Sound of Metal (KP 24.1.2021), jonka foleyäänet on tehty Heikki Kossin studiolla Kokkolassa. Byrokratia voitti utopian. Mittava diskografiakin löytyy. Jacob Yi (Steven Yeun) ja Monica (Yeri Han) olivat maisemia vaihtamalla luvanneet ”pelastaa toisensa”, mutta nyt tuntuu, että ulkoiset paineet uhkaavat koko avioliittoa. KULTTUURI LAUANTAI 24.4.2021 Keskipohjanmaa A9 Minari. Lentäjän poika. Sekä Ensilumessa että Minarissa tulijat otetaan ystävällisesti ja avuliaasti vastaan. Innoittajana oli ilmailu ja sysäyksen antoi elokuva Valiojoukko, joka kertoo Yhdysvaltojen sotilasilmailun koelentäjistä. Tekstin taustalla on myös Eero Raittisen Holvikirkko, jossa kanttorin poika haaveilee soittavansa vielä isäänsä paremmin. Pääosissa Steven Yeun, Yeri Han, Alan Kim. Kirjassakin laulun syntyhistoria käydään tarkasti läpi. Lääkäriin olisi pitkä matka. KIRJA: Veli-Pekka Hänninen: Edu Kettunen. Rokkipiirien ylenkatsoma Broadcast-yhtye oli Kettuselle oppikoulu alalle ja avasi mahdollisuuden soolouralle. Burningissä Yeun esitti juonittelevaa paholaista, Minarissa hän on melkeinpä sen vastakohta: kaikkensa yrittävä isä. Ei, koska niistä ainespuista lauluntekijä Edu Kettusen ura ei ole rakentunut. Kuvaus Lachlan Milne. Kokkolassakin jännitetään Oscareita PLAN B David-pojalla (Alan Kim) on synnynnäinen sydänvikakin. Tosin Kettunen sanoo, että antoisampaa aikaa oli matkaa edeltänyt viisi vuotta, jolloin hän rakensi tuota Concepta-laivaa, josta oli tarkoitus tulla perheen koti määräämättömäksi ajaksi. Rahastakin on tiukkaa. Äiti odotti muutolta lapsille parempaa kotia kuin pyörien päälle rakennettua parakkia. Kettusen keikoille on riittänyt meitä kuuntelijoita juuri sen verran, että niitä voi tehdä. Kettunen jätti julkiset esiintymiset pariksikymmeneksi vuodeksi, kunnes proosallisesti rahapula ajoi takaisin keikoille. Kirjan sisältö tehdään selväksi heti alkuun. Mahdollisuuksia Steven Yeunilla kuitenkin on vaikka mihin. Isoäiti on kutsuttu apuun, kun isosta kaupungista maaseudulle Arkansasiin vaihtanut eteläkorealainen maahanmuuttajaperhe ei pärjää lastenhoidon ja kanafarmilla tehtyjen päivätöiden puserruksessa. Molemmissa äitejä näyttelevät, vähemmän tunnetut Yeri Han ja Shabnam Ghorbani, pitävät jalat maassa ja nousevat upeiden miesnäyttelijöiden rinnalle ja välillä ohikin. Ihmiselämässä on riittämiin kiehtovaa draamaa. Toki laulu kertoo myös isäpoika-suhteesta, josta Kettunen on tehnyt laulun jos toisenkin. Hannu Björkbacka Pelastetaan toisemme Kuuden Oscarin ehdokas Minari kertoo eteläkorealaisista maahanmuuttajista farmilla Arkansasissa. Arjen seuraaminen voi olla juhlaa. Uusin tulokas on kuuden Oscar-ehdokkuuden Minari. Tai no, kerrotaan kirjassa toki, että Edu on saanut kerran urallaan turpaansa –?Kokkolassa. Useita Oscarehdokkaita on jo nähtävillä suoratoistokanavilla, kuten musiikista ehdolla oleva Da 5 Bloods (KP 18.6.2020) sekä peräti kymmenessä kategoriassa huomioitu Mank (KP 4.12.2020). Sivuosan Will Patton saattaa aluksi tuntua kärjistetyltä erikoishahmolta, kunnes muistaa, että useimmilla taitaa sukutai tuttavapiirissään olla joku tämän Paulin kaltainen risti kannettavanaan. HIENOA NÄHDÄ aikuisten elokuvaa ilman supersankareita ja väkivallasta tai rikoksista luotua keinotekoista jännitystä. Hienostuneen näyttelijän elokuva Burning (2018) tuli äskettäin kansainvälisten kriitikoiden valitsemaksi parhaana korealaisena elokuvana kautta aikain. Toki kisa kategoriassa on tänä vuonna äärimmäisen tiukka, kun kaikki ehdokkaat erottuvat sekä voimakkailla töillä että persoonallisuuksina. Todennäköistä kuitenkin on, että teos jää ennen kaikkea Edu Kettusen ystävien kirjaksi. Kettunen syntyi lentäjän poikana samana päivänä kuin kosmonautti Juri Gagarin lensi ensimmäisenä ihmisenä avaruuteen. Sekä Minari että Ensilumi ovat kauniita ja toiveikkaita tarinoita, vaikka lopussa ei käykään ihan niin kuin toivottiin. Perheenisä käyttää kaiken vapaa-aikansa maanviljelyyn. Minarissa perheen hankaluudet koituvat muualta kuin ympäröivästä yhteisöstä: sadon onnistumisesta ja avioparin toisilleen asettamista odotuksista. Ennakot BioRex, Pietarsaari. Mukana ovat Sound of Metalin kuuron muusikon roolin Riz Ahmed, veteraani Anthony Hopkins, kameleonttimainen Gary Oldman ja postuumisti ehdokkuuden ansainnut Chadwick Boseman. Rajua rokkarielämää. Edu nousi autosta selvittämään asiaa, samoin taakse tulleen auton kuski, joka mitään sanomatta kiskaisi ensi töikseen Kettusta nyrkillä naamaan. Ei vain mustaa ja valkoista, vaan sitä harmaatakin, jota elämä yleensä on. Ohjaus ja käsikirjoitus Lee Isaac Chung. Sinänsä hupaisa yksityiskohta on, että nuori Edu piti päivänselvänä, että Holvikirkon laini ”yöhön kesäiseen fuuga kauniina kulkee” tarkoittaa ilman muuta hävittäjä Fouga Magisteria... Nyt keikkailu alkoi tuntua mukavalta, kun yleisö tuli paikalle kuuntelemaan. ALLEKIRJOITTANEELLE , joka on Kettusen soolouraa aika tarkkaan jo 1990-luvulta lähtien seurannut ja viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana keikoillakin säännöllisen epäsäännöllisesti Kettusta kuunnellut ja häneen jollain tapaa tutustunutkin, kirja ei juuri yllätyksiä tuo. K12. Keskipohjanmaassa moni Oscar-elokuva on voitu arvostella etukäteen, koska täällä teattereita on pidetty avoinna, joskin rajoitetuilla yleisömäärillä. Suurta yleisöä se tuskin tavoittaa jo noista alkulehdillä kerrotuista syistä. Se riittää. Vahingossa, kun Broadcastin aikoina rumpali Miri Miettinen peruutti grillijonossa epähuomiossa takanaolleen auton puskuriin. Kuuden Oscar-ehdokkuuden Minari muistuttaa maahanmuuttajateemallaan suomalaista Ensilunta. Elokuva perustuu ohjaaja Lee Isaac Chungin vanhempien tarinaan. Lachlan Milne on kuvannut Arkansasin luonnon – ja ihmisluonnon – tavattoman kauniisti. Broadcast-aika toi myös keikkakammon, kun yleisö tuli katsomaan – ei kuuntelemaan. Tätä kirjaa ei ole tarkoitettu heille, jotka kaipaavat tarinoita hotellihuoneita bändäreineen hajottavasta rokkarista. Paluuta Suomeen joudutti ranskalainen ja suomalainen byrokratia, joiden rattaissa elämä kävi hankalaksi. Veli-Pekka Hännisen kirjoittama, lauluntekijän nimeä kantava kirja ilmestyi Kettusen 60-vuotissyntymäpäivänä (12.4.). Kinokulma, Oulainen. David-pojalla (Alan Kim) on synnynnäinen sydänvikakin. Silti ei synny sitä postikorttija turismivaikutelmaa, joka paikoin pilasi toisen miellyttävän Oscarehdokkaan, Nomadlandin
Vihreille turpeenpolton alasajo on kynnyskysymys. Perjantaina Marin toisti tempun ja kutsui viisikon eli puheenjohtajat viikonlopputöihin. Keskustalainen elinkeinoministeri Mika Lintilä ei ole peitellyt hallitusyhteistyössä ollutta kitkaa erityisesti koronatoimissa.. Neuvottelut Helsingin Säätytalolla keskeytyivät keskiviikkona heti alkuunsa, kun pääministeri Sanna Marin (sd.) puhalsi viisikon eli puheenjohtajien neuvottelut poikki tehtyään kompromissiesityksen työllisyysja taloustoimista. Osasyytä neuvottelujen tahmeuteen on haettu riihivalmistelujen liian myöhäisestä aloittamisesta. Keskustan vihjailuja hallituksesta lähtemisellä epäiltiin ainakin vielä perjantaina: miksi puolue jättäisi hallituksen, jonka ohjelmaan se sai kaiken haluamansa, kyseltiin. Turpeesta tapellaan siinä ohessa. ”Säätytalolta lähtö kädet nyrkissä” Vaikka tukevaan jumiin ajautuneessa puoliväliriihessä syntyisi sopu, sen kipukohdat leimaavat hallitustyöskentelyä jatkossa. Yhtä mieltä on oltu tarpeesta parantaa työllisyyttä, mutta keinoista ja niiden vaikuttavuudesta ei. Paikallisen sopimisen edistämisessä kädet on sidottu hallitusohjelmaan, jonka mukaan asiassa edetään työja virkaehtosopimusten kautta. Osa pitää väitteitä väärästä priorisoinnista epäreiluna poliittisena spinnauksena tilanteessa, jossa käynnissä on vakava terveyskriisi. Vaikeaa on, myönnettiin. 1 Pohjana on vaalikauden alussa määritelty kehys, jossa linjataan hallituskauden menokatosta. Neuvottelut jatkuvat viikonloppuna. Talouden elvyttäminen koronan vuoksi on hyväksytty laajasti, mutta kysymys on nyt siitä, koska piikki menee kiinni. Neljäs lähde luonnehti keskustalla olevan kokoomuksen ja perussuomalaisten luoman paineen vuoksi tarvetta profiloitua vastuullisena taloudenhoitajapuolueena. Sdp ja vasemmistoliitto ovat lähteneet siitä, että jokainen lisätyöllinen kohentaa julkista taloutta verotulojen kasvamisen ja tukien piiristä putoamisen kautta. 1 2015 lähtien on sovittu julkisen talouden suunnitelmasta, joka linjaa myös kuntataloutta ja sosiaaliturvarahastoja. Marinin mukaan edellytyksiä neuvottelujen jatkamiselle ei sillä erää ollut. Esiin on noussut muun muassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan uudistaminen, joka valtiovarainministeriön mukaan olisi aidosti vaikuttava toimi ja siksi vaikeasti ohitettavissa. Myös toinen lähde totesi turpeen jääneen sivurooliin verrattuna talouden suuren kuvan hoitamiseen. Perustamaltaan kolmikantaiselta työryhmältä hallitus ei ole saanut asiassa vetoapua. Taloudenpidon osalta tämä tarkoitti sitä, ettei menokehys rajoittanut vuotta 2020. Siihen puolue ei yllä vain pehmeitä paketteja siunaamalla. KESKUSTALLE kehysriihi on näyttäytynyt kahden rintaman taistona. Vaikka alustavat valmistelut aloitettiin tiettävästi jo viime vuoden lopulla, erityisesti pääministerin ajan on koettu viime aikoina menneen liikaa koronan hoitoon liikkumisrajoituksineen, joita ei lopulta saatu käyttöön. 1 Koronaepidemia on lisännyt kehysten ulkopuolisia menoja. –?Säätytalolta lähdetään kädet nyrkissä. Kehysriihen keskeisin riita liittyy työllisyyskeinoihin ja niiden vaikutukseen julkiseen talouteen. Myös kuluvan vuoden talousarviossa koronaan liittyvät kustannukset katetaan täysimääräisesti kehyksen ulkopuolisina menoina joko varsinaisessa talousarviossa tai lisätalousarvioissa. HALLITUSLÄHTEESTÄ kuvailtiin Lännen Medialle keskustan haluavan työllisyystoimia, joissa ei puhuta vain tavoitteista vaan myös toimenpiteiden toteutumisesta ja vaikutuksista. Voi olla, että sillä on vaikutuksia syksyn budjettiriiheen, LM:lle kuvailtiin. Oli riihen lopputulos aikanaan millainen tahansa, hallituspuolueiden välille jää arpia, vaikka kausi on vasta puolivälissä. Epidemian rauhoittuminen ja rokotusten eteneminen siirtävät katseen koronamoodista talouteen ja työllisyyteen. A10 LAUANTAI 24.4.2021 Keskipohjanmaa ANALYYSI Jussi Orell @lannenmedia.fi H allituksen puoliväliriihestä kehkeytyi vähintään niin vaikea kuin ennakoitiin. MAURI RATILAINEN FAKTA Budjetin pohjustus 1 Kehysriihessä määritellään tulevan budjetin raamit menoineen ja tuloineen. 1 Tällaisia ovat suhdanteisiin liittyvät kulut, kuten työttömyysturvaja toimeentulotukimenot. Kolmas arvioi, että sen verran isosta asiasta on silti kyse, että turvepäätös on lopuksi kierrätettävä puheenjohtajien pöydän kautta. Toinen lähde vakuutti kuitenkin myös vasemmistopuolueiden hyväksyneen tarpeen ansiosidonnaisen uudistamiseen mutta mieluummin tuen määrää kuin kestoa porrastamalla. Hallitus totesi maaliskuussa 2020 tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi. 1 Suunnitelma on samalla EU:n komissiolle toimitettava vakausohjelma. Vielä ennen riihtä keskustassa tuskailtiin rkp:n tuen puuttumista hallitustyöskentelyssä. Ennen keskeytysilmoitusta neuvottelujen henkeä kuvattiin keskiviikkoista ja torstaista paremmaksi ja ratkaisuhakuisemmaksi. Osasyytä neuvottelujen tahmeuteen on haettu riihivalmistelujen liian myöhäisestä aloittamisesta. –?Jos joku luuli, että riihen suurin jakolinja liittyy turpeeseen, hänelle saattoi tulla yllätyksenä, että se liittyykin talouteen, yksi lähteistä kuitenkin kuvaili. Keskusta puolestaan pöyristyi pääministerin ratkaisusta ja vakuutteli neuvottelukykyään. Kolmas lähde kuvaili keskustan saaneen tukea koville työllisyystoimille rkp:ltä. Suurin kysymys eli se, miten taloutta hoidetaan koronan jälkeen, oli silti auki. Toisessa on kyse taloudesta, toisessa elinkeinon lisäksi identiteettipolitiikkaa pursuavasta turpeesta. Pääministeri Sanna Marin keskeytti kriisiriihen perjantaina. 1 Osa budjettien määrärahoista tulee kehyksien ulkopuolelta, koska kaikkia menoja ei voi ennakoida. Erityisesti pääministerin ajan on koettu menneen liikaa koronan hoitoon liikkumisrajoituksineen, joita ei saatu käyttöön
HALLITUKSEN neuvotteluissa puolueet ovat korostaneet erilaisia aikajänteitä. Ratkaisua haetaan niin pitkään kuin tarvitsee, eräs hallituslähde muotoili STT:lle. –?Niin kauan kuin on neuvotteluhalukkuutta, ei ole hallituskriisiä. Vasemmistoliiton Jussi Saramo puolestaan sanoi, että talousennusteet ovat parempia kuin aiemmin. Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo kommentoi poikkeuksellisen kirpeästi keskustan toimintaa saapuessaan neuvottelupaikalle. –?Asiat ovat isoja, ja puolueita on viisi. –?Päinvastoin. Neuvotteluhalukkuutta on kaikissa puolueissa edelleen, myös keskustassa, joka on väläytellyt jopa hallituksesta lähdöllä, jos neuvottelujen lopputulos ei ole sille mieluinen. Ohisalo kitkeränä keskustan suuntaan Urakka jatkuu puheenjohtajien voimin viikonloppuna. PUHEENJOHTAJIEN pöydässä sen sijaan on ratkottu vaikeinta kokonaisuutta muun muassa talouden raamista, menoista, tuloista, velasta ja työllisyystoimista. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo kommentoi ennen neuvotteluja poikkeuksellisen kirpeästi keskustan toimintaa.. Ainakin keskustan mielestä viisikolta puuttuu kuitenkin vielä riittävän yhteinen näkymä lähivuosien taloudenpidosta. Nyt kysymys on siitä, voidaanko tuo neuvottelutavoite saavuttaa, Saarikko jatkoi. KESKUSTAN Annika Saarikko tyrmäsi oikopäätä Ohisalon arviot hänen neuvottelumandaattinsa heikkoudesta. Hallituslähteistä kerrottiin STT:lle, että pienryhmissä työ on viety pitkälle ja seuraavaksi asioiden täytyy edistyä viisikon pöydässä ennen kuin koko hallitus voi kokonaisuutta käsitellä. Neuvotteluja jatketaan siksi, että lopputulokseen voitaisiin päästä ja yhdessä jatkaa suomalaisten asioiden hoitamista. Valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan asiat ovat niin vaikeita, että päätöksien saaminen kestää, vaikka kehysriihen asioita on valmisteltu pitkään. ”Niin kauan kuin on neuvotteluhalukkuutta, ei ole hallituskriisiä”, luonnehdittiin STT:lle. Vihreiden Maria Ohisalo sanoi perjantain päätteeksi, että elvytystä pitää jatkaa tietyn aikaa, mutta ei ole olemassa tarkkaa vastausta siitä, milloin se pitäisi lopettaa. Ohisalo kummeksui keskustan puheenjohtajan, tiedeja kulttuuriministeri Annika Saarikon heikolta vaikuttavaa neuvottelumandaattia ja puolueen haluttomuutta edetä neuvotteluissa. Sen sijaan Vanhanen on viikon mittaan nostanut esille näkemyksen, että maailmantaloudessa nähdään koronakriisin hellittäessä vuoden tai kahden kasvupyrähdys, jonka jälkeen kuitenkin uhkaa paluu matalan kasvun aikaan. Olemme edelleen kuitenkin vakavassa tilanteessa, hän jatkoi. –?Välillä on sellainen tunnelma, että tässä nyt pitkitetään asioita ja tehdään jotain näytelmää. Pääministeri Sanna Marin (sd.) puhalsi pelin poikki alkuillasta perjantaina ja ilmoitti Twitterissä, että puheenjohtajaviisikko jatkaa neuvottelua viikonlopun aikana. Meillä on hyvin yhtenäinen käsitys keskustassa siitä, minkälaista lopputulosta me täältä odotamme. Perjantaina keskustan puheenjohtaja Annika Saarikolta kysyttiin, uskooko hän saman hallituspohjan jatkavan puoliväliriihen jälkeenkin. Siitä tänään täällä muun muassa neuvotellaan, hän sanoi ennen neuvotteluja. –?Voisi olla helpompaa, jos olisi mandaattia keskustella ja jos olisi halua mennä eteenpäin, Ohisalo sanoi. Osasta on päästy yhteisymmärrykseen, osasta on vielä näkemyseroja. MINISTERIT PYSYIVÄT kuitenkin vaitonaisina siitä, mistä kenkä eniten puristaa, koska kyse on kokonaisuudesta. –?Keskellä kriisiä ainakaan ei voi tehdä sellaisia päätöksiä, jotka eivät kannustaisi ihmisiä nousemaan kriisistä, Ohisalo sanoi. Keskustan puheenjohtaja, tiedeja kulttuuriministeri Annika Saarikko tyrmäsi Maria Ohisalon arviot hänen neuvottelumandaattinsa heikkoudesta. Puolue on tässä hyvin yhtenäinen. Pienryhmissä on pohdittu muun muassa turpeeseen, verotukseen ja teollisuuden toimintaedellytyksiin liittyviä kysymyksiä. –?Ehkä on hyvä, että nyt on hetken hengähdystauko kaikilla. Saarikko myönsi, että keskustalla ja vihreillä on selviä linjaeroja kehysriihineuvotteluissa. –?Minulla on hyvin selkeä käsitys siitä, mikä on neuvottelujemme tavoite. Ohisalo ihmetteli keskustalaisten kommentteja tiedotusvälineille kehysriihineuvottelujen hitaasta etenemisestä. –?Ei kenellekään ole yllätys, että vihreillä ja keskustalla on näkemyseroja siitä, millaista on kestävä ilmastopolitiikka, jonka kyydissä suomalaiset pysyvät mukana. Se on sellainen lopputulos, jossa meillä kaikilla on yhteinen näky siitä, että valtion menot ja tulot tulevat tasapainoon ja että velaksi eläminen saadaan päättymään, Saarikko sanoi saapuessaan neuvotteluihin. Tämä selviää, kun neuvottelut jatkuvat, hän vastasi Säätytalolla. Marin puhalsi neuvottelut tauolle STT, Tuomas Savonen Keskustan ja vihreiden puheenjohtajien kipakka sanailu toi kipinöintiä harmaaseen ja koleaan perjantaiaamuun, kun hallituksen ministerit kokoontuivat kolmatta päivää jatkuviin kehysriihineuvotteluihin Helsingin Säätytaloon. LAUANTAI 24.4.2021 Keskipohjanmaa A11 STT, Ilkka Hemmilä, Saila Kiuttu, Sanna Nikula Hallitus ei vielä kolmantenakaan neuvottelupäivänä löytänyt yhteistä säveltä tulevien vuosien menokehyksistä ja työllisyystoimista. –?Me olemme yrittäneet keskittyä siihen, että asiat menisivät eteenpäin ja että Suomi keskellä kriisiä menisi eteenpäin. –?Tuntuu, että pöydälle tuodaan koko ajan uusia asioita ja tehdään asioista hieman vaikeampia
Rokotustodistus hyväksytään 11. Priorisoimme edunvalvonta-asioita, Lehto tähdentää. Elo arvioi, ettei digitalisaatio ole DVV:ssä sillä tasolla kuin sen pitäisi olla. TIETTYJEN PALVELUJEN hitaus on ollut Lehdon mukaan virastolle yllätys. THL täsmensi rokotusjärjestyksen kohtaa 1.5, jossa voidaan rokottaa rajoitetusti kriittistä sotehenkilöstöä. Nyt on ilmennyt, ettei viraston turvasähköposti ole välttämättä toiminut. Kuluvana ja tulevina vuosina panostamme kaikki liikenevät resurssimme suunnitelmallisesti sähköisen asioinnin kehittämiseen. Esimerkiksi edunvalvonta-asiat ja perukirjat ovat ruuhkautuneet. Prosessi on edelleen kesken. –?Rokotetun todennäköisyys sairastua koronavirukseen ja levittää virusta on erittäin pieni, sanoo Finnairin lääketieteellinen johtaja Kimmo Ketola tiedotteessa. –?Yksi perinnönjakoon liittyvä osapuoli kyseli jo sitä, että missä vaiheessa voisi ruveta kyselemään oikeusasiamieheltä tai joltakin taholta, mikä on kohtuullista viranomaistoimintaa, Elo kertoo. DVV:n kaikki palvelut diginä vuosien päästä Helsingissä sijaitseva digija väestötietovirasto aloitti toimintansa viime vuoden alussa. Huhtikuun alkupuolella hän otti yhteyttä turvasähköpostin kautta. Se ei yksinkertaisesti ole nopeata toimintaa, painottaa viraston viestintäja markkinointijohtaja Liinu Lehto. Asiakirjojen siirtäminen digimuotoon on ollut hidasta. Muun muassa väestötietojärjestelmästä tilattavien otteiden eli niin sanottujen virkatodistusten automatisointi on kehittynyt. A12 LAUANTAI 24.4.2021 Keskipohjanmaa STT, Antti Autio Palvelujen kohtuuttomista viivästyksistä syytetty Digija väestötietovirasto (DVV) arvioi, että palvelujen täyteen digitalisoimiseen kuluu vielä vuosia. toukokuuta alkaen. Tällä hetkellä hän istuu kokoomuksen edustajana Espoon kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa. Näillä toiminnoilla turvataan potilaan lakisääteinen oikeus päästä kiireelliseen hoitoon. Lentoyhtiön mukaan rokotteet ovat jo osoittaneet tehonsa koronapandemian torjunnassa, ja rokotustodistus on siksi luonteva tapa sujuvoittaa matkustamista. Matkustaja voi yhä esittää todistuksen negatiivisesta koronatestistä tai aiemmin sairastetusta infektiosta päästäkseen matkalle. Finnair kuitenkin suosittelee negatiivisen testitodistuksen hankkimista 12–15-vuotiaille sujuvoittamaan saapumista Helsinki-Vantaalle. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA DVV:n viestintäja markkinointijohtaja Liinu Lehto. Digija väestötietovirasto aloitti toimintansa viime vuoden alussa, kun yhdeksän maistraattia, maistraattien ohjausja kehittämisyksikkö sekä Väestörekisterikeskus yhdistettiin. Paperisten asiakirjojen skannaus on hidasta. Näin vaikka viraston tehtävänä on edistää digitalisaatiota. Elon mukaan DVV ei vastannut viime syksynä ja tämän vuoden tammikuussa yhteydenottoihin. Samalla terveystodistusvaatimus poistuu alle 16-vuotiailta matkustajilta. –?Meillä on hyvin suunniteltu vuosille jaoteltu suunnitelma, miten kaikki palvelut digitalisoidaan. Päätöksen viivästymisen vuoksi perinnönjako seisoo. Hän on ehdokkaana kesäkuun kuntavaaleissa. Myös kirkosta eroamisen tai liittymisen voi hoitaa itse sähköisessä palvelussa. Finnair hyväksyy pian myös koronarokotustodistuksen Suomeen tulevilta matkustajiltaan. Virasto perustelee viivästyksiä sillä, että asiointi tapahtuu tällä hetkellä puoliksi sähköisesti ja puoliksi paperilla, mikä hidastaa toimintaa osassa palveluita. Osan otteista saa nykyisin täysin itsepalveluna, eli otteen saa heti. LEHTO KERTOO , että muissa palveluissa on saatu ratkaisuja aikaan. Ryhmään 1.5 kuuluvat henkilöt menevät rokotusjärjestyksessä esimerkiksi iän tai perussairauksien takia rokotettavien edelle. Nyt THL tarkentaa ja laajentaa ryhmän kattavuutta. Ruuhkaa on vain osassa palveluita kuten edunvalvontaasioissa ja perukirjoissa. THL:n mukaan ryhmässä voidaan rokottaa sote-henkilöstöä niissä toiminnoissa, jotka ovat alueen arvion mukaan kiireellisiä ja kriittisiä. Lähtötilanne oli, että suuri osa maistraattien asioiden käsittelystä tapahtui vielä paperilla. Asiaan liittyy edunvalvontakysymys, sillä perijöiden joukossa on alaikäinen. Digija väestötietoviraston tietyt palvelut ovat ruuhkautuneet pahoin. Synnytyshenkilökunta ohittaa iän perusteella rokotettavat THL tarkensi sote-henkilöstön rokotusjärjestystä. Nimenmuutoksen haku onnistuu myös verkossa. Kriittinen ryhmä laajeni. Suomessa on rokotettu koronavirusta vastaan tähän mennessä yli 1,4 miljoonaa ihmistä, eli reilu neljännes väestöstä. MIKKO STIG / LEHTIKUVA STT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tarkentanut koronarokotusjärjestystä sosiaalija terveydenhuollon henkilöstön osalta. Tällä hetkellä Finnair edellyttää kaikilta Suomeen saapuvilta matkustajilta THL:n suosituksen mukaisesti negatiivista koronatestitodistusta tai todistusta sairastetusta koronavirusinfektiosta. Niitä joudutaan nyt skannaamaan, mikä on osoittautunut hitaaksi puuhaksi. Ymmärrämme hyvin, että esimerkiksi sukuselvitysten viivästyminen saattaa hankaloittaa kuolinpesän asioiden hoitamista, Lehto sanoo. LEHTO KOROSTAA , että kaikki viraston palvelut eivät ole ruuhkautuneita. Finnair hyväksyy pian koronarokotetodistuksen Suomeen saapuvilta. Tähän asti kohta 1.5 oli muotoiltu niin, että se koskee kriittistä sosiaalija terveydenhuollon henkilöstöä rajatusti, käsittäen esimerkiksi elinsiirtoyksikköjen henkilökunnan. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA Simon Elolla (kok.) on kokemusta DVV:n ruuhkista. Finnair hyväksyy rokotustodistuksen kaikista WHO:n tai EMA:n hyväksymistä koronarokotteista, kunhan rokotus on otettu vähintään kolme viikkoa ennen matkaa. –?Olemme äärimmäisen pahoillamme, mikäli asiakkaillemme aiheutuu haittaa ruuhkautuneista käsittelyajoista. Ryhmään kuuluvat muun muassa akuutin psykiatrian yksiköiden henkilökunta, päivystyksellistä tai kiireellistä hoitoa antavien vuodeosastojen henkilökunta, synnytyksiä hoitava henkilökunta sekä kiireellisen päihdehoidon henkilökunta. Entinen kansanedustaja Simon Elo kertoo, että kuolinpesän hoitajana hän toimitti DVV:lle asiakirjoja viime kesäkuun lopussa. Elo on perussuomalaisten ja puoluehajaannuksen jälkeen sinisten entinen kansanedustaja. Hän kertoo ymmärtävänsä kuitenkin, että saranavaiheessa tiettyjä ongelmia tulee. –?Aavistelin, että aika solmussa asiat ovat, kun vastauksia ei tule. –?Viraston vuoden 2021 keskeisin painopiste on ruuhkien purkaminen
Nelikko matkusti avaruusasemalle Elon Muskin SpaceXyhtiön kehittämällä Falcon 9 -kantoraketilla ja Crew Dragon -avaruuskapselilla. Näin arvioi Venäjä-tutkimusryhmän johtaja, everstiluutnantti Simo Pesu Maanpuolustuskorkeakoulusta. Kokouksen aiheina ovat koronaviruskriisi, ilmastonmuutos ja jännitteet Venäjän kanssa. Lääkärien mukaan Navalnyi ei olisi koskaan päässyt siviilisairaalaan ilman mielenilmauksia. Kyse oli nyt talvikoulutuskauden päätösharjoituksesta. –?Jos joukkojen siirto kalustoineen Keski-Venäjältä Ukrainan rajalle vie kaksi viikkoa, niin pelkkä henkilöstö voidaan tuoda kalustonsa luo päivissä, Pesu sanoi. Navalnyi pääsi tiistaina siviilisairaalaan tutkittavaksi. EU-viranomaisia on turhauttanut se, että päätöksenteko videoyhteyksien avulla on hidasta, koska epäviralliset käytäväkeskustelut eivät ole mahdollisia. STT, AFP MOSKOVA Venäjällä oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi kertoi perjantaina lopettavansa syömälakkonsa. Se ei ole ollut sotilaallisesti mahdollista aiemminkaan ennen viimeaikaisia tapahtumia. Vetäytymisilmoitus koskee pitkälti henkilöstöä. Alueelle on kerrottu jäävän ylimääräisten joukkojen aseistusta ja muuta kalustoa. Määrä on yli puolet korkeampi kuin terveysviranomaisten perjantaina ilmoittama runsaat 107?000 koronavainajaa. VENÄJÄLLÄ ON LUOVUTTU lähes kaikista koronarajoituksista, ja elämä esimerkiksi maan viruskeskuksessa Moskovassa on palautunut liki normaaliksi. Vapaiden myöntämisen uskotaan olevan myös Putinin yritys lisätä hallinnon kannatusta ennen ensi syksyn parlamenttivaaleja. Molemmat ovat kierrätystavaraa, sillä niillä on matkustettu avaruuteen aikaisemminkin. Avaruuteen lähtivät astronautit Shane Kimbrough ja Megan McArthur, Euroopan avaruusjärjestön ranskalainen astronautti Thomas Pesquet ja Japanin avaruusjärjestön astronautti Akihiko Hoshide. –?Asevoimien kuljettaminen rajalle ja sen toimintakyvyn osoittaminen siellä toimii sekä mahdollisuutena sotilaalliseen hyökkäykseen että pelotteena, jolla toivottaisiin Venäjän näkökulmasta olevan vaikutusta Ukrainan päätöksentekoon. STT, Mia Peltola, Merja Könönen MOSKOVA Venäjä vankisti tuoreimmalla sotaharjoituksellaan sotilaallista otettaan Ukrainan ympäristössä. Venäjä on perustellut asiaa syyskuisella Zapadeli Länsi-harjoituksella. Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Jyri Lavikaisen mukaan Venäjä yritti lypsää monenlaista hyötyä keskittäessään joukkoja Ukrainan rajan tuntumaan. Navalnyin lääkärit kehottivat häntä jo torstaina avoimessa kirjeessään lopettamaan syömälakon, koska hänen henkensä oli vaarassa. Venäjä on tukenut Lukashenkaa Valko-Venäjän kuohunnan aikana ja luvannut antaa maan hallinnolle tarvittaessa apua. Lisäksi kuun alussa on vappu ja toukokuun 9. –?Jos olet sitä mieltä, että se on tarpeellista, tehdään niin. Vapaa kestää toukokuun 1. STT, AFP Kreml: Putin ja Lukashenka eivät puhuneet maiden yhdistymisestä MOSKOVA. –?Ei ollut mitään erityistä syytä tuoda joukkoja Keskija EteläVenäjältä Krimille ja Ukrainan rajalle vain tätä harjoitusta varten, Pesu sanoi. Tuen hintana Venäjän on epäilty kiristävän Lukashenkalta merkittäviä myönnytyksiä. –?Ukrainalla ei ole ollut toistaiseksi minkäänlaista aietta ottaa sotilaallisesti takaisin niitä alueita, joissa Venäjä ylläpitää joukkojaan. Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukashenka eivät keskustelleet tapaamisessaan maiden yhdistymisestä, kertoo Putinin tiedottaja Dmitri Peskov. Kaluston pitäminen alueella merkitsee sitä, että joukkoja voidaan tuoda paikalle vastaisuudessa aiempaa nopeammin. Mailla on laaja valtioliitto, joka kytkee yhteen niiden taloutta ja asevoimia. Lääkäriryhmän mukaan Navalnyin hoito Vladimirissa sijaitsevassa sairaalassa ”muistutti jopa läheisesti riippumatonta tutkimusta”. Venäjä kertoi perjantaina aloittaneensa joukkojensa vetämisen Ukrainan rajalta. PESUN MUKAAN Venäjän ilmoittama harjoitus on toisaalta osa asevoimien vuosittaista toimintaa. Näin pyritään estämään koronaviruksen leviämistä. Hän oli ollut syömättä runsaat kolme viikkoa. ”Viesti kyvystä kukistaa Ukrainan asevoimat” Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu ilmoitti torstaina, että ennalta ilmoittamaton sotaharjoitus on ohi ja Keskija Etelä-Venäjältä siirretyt joukot saadaan vedettyä pois viikossa. Viime aikoina useat tapaamiset on pidetty videoyhteyden välityksellä koronaturvallisuuden vuoksi, mutta nyt johtajat saapuvat Brysseliin, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel sanoi. –?On todella surullista, että tämän saavuttaakseen on kieltäydyttävä ruuasta 23 päivän ajan, sanoi Navalnyin läheisiin tukijoihin kuuluva Leonid Volkov. Venäjä viestitti harjoituksellaan kykenevänsä tuomaan Ukrainan rajalle varsin nopeasti sellaisen sotilaallisen voiman, jolla Ukrainan asevoimat voidaan tarvittaessa lyödä Itä-Ukrainassa ja mahdollisesti Krimin niemimaan ja Itä-Ukrainan välillä olevalla rannikolla. Aiempaa itsevarmemmin käyttäytyneen Ukrainan suuntaan Venäjän operaatiolla oli Lavikaisen mukaan selvä viesti: Venäjä ei anna kriisin päättyä, ellei saa tavoitteitaan läpi ja Ukrainaa toteuttamaan Minskin sopimusta haluamallaan tavalla. Puolustusministeri Sergei Shoigu ilmoitti torstaina, että ennalta ilmoittamaton harjoitus on ohi ja Keskija EteläVenäjältä siirretyt joukot saadaan vedettyä pois viikossa. – Monikärkiohjus on hyvä sana kuvaamaan Venäjän tämäntyyppisiä operaatioita. Popovan mukaan paussi töistä helpottaisi virustilannetta, koska esimerkiksi julkisissa kulkuneuvoissa olisi paljon vähemmän väkeä. EU:n johtajat kokoontuvat ensi kuun lopulla huippukokoukseen, EU kertoi perjantaina. Hän muistutti, että Venäjällä on ollut jo aiemmin ilman mainittuja lisäjoukkoja sellainen aseellinen voima Itä-Ukrainassa sekä Ukrainan rajan toisella puolella, jolla pystytään valvomaan Venäjän etuja ja taistelemaan Ukrainan asevoimia vastaan. Maa viesti, että se on otettava kansainvälisessä politiikassa suurvaltana vakavasti. Sotaharjoituksellaan Venäjä painosti Ukrainaa ja testasi lännen reaktioita. Erityistä asiassa oli se, että taisteluvalmiuden testaaminen tehtiin Ukrainan rajan tuntumassa ja Krimillä. Hän sanoi Kommersant-lehden mukaan presidenttien puhuneen torstaina Moskovassa sen sijaan maiden väliseen valtioliittoon liittyvistä kysymyksistä, erityisesti taloudesta. –?Ottaen huomioon kaikkien olosuhteiden kehittymisen, alan lopetella syömälakkoani, Navalnyi kirjoitti Instagramissa. Navalnyi kertoi lopettavansa syömälakon VADIM SAVITSKY / AFP / LEHTIKUVA BRYSSEL. Lähtö siirtyi päivällä. Ehdotuksen töiden keskeyttämisestä reiluksi viikoksi teki maan terveysvirastoa Rospotrebnadzoria johtava Anna Popova. Toimimalla näin Venäjä harjoitti siis paitsi omia joukkojaan myös ilmaisi, että se kykenee aloittamaan isomman sotilaallisen operaation itäisessä ja eteläisessä Ukrainassa, jos tälle on tarvetta, Pesu sanoi. Venäjän tilastoviraston Rosstatin mukaan Venäjällä on rekisteröity yli 224?000 koronakuolemaa. Putin sanoi linjapuheessaan keskiviikkona, että kolme Venäjän kehittämää koronarokotetta ovat avainasemassa taudin torjunnassa. päivästä 11:nteen. Kansainväliselle avaruusasemalle matkustetaan ensi kertaa kantoraketilla ja kapselilla, joita on käytetty jo aikaisemmin. Sopimuksen tarkoituksena on ollut vakauttaa tilanne Ukrainan ja Venäjän välillä, lopettaa sotatoimet Itä-Ukrainassa ja ylläpitää tulitaukoa. STT, AFP EU-johtajat koolle ensi kuun lopulla keskustelemaan Venäjästä. STT Astronauttinelikko lähti matkaan kierrätysraketilla Kansainväliselle ISS-avaruusasemalle lähti perjantaina miehitetty lento Kennedyn avaruuskeskuksesta Floridasta. päivä taas vietetään voitonpäivä. toukokuuta. Putin on halunnut tiukentaa sitä, mutta Lukashenka vastustaa. Käytännössä lisävapaapäiviä on vain neljä, 4.– 7. He eivät ole päässeet tapamaan Navalnyita. Molemmat päivät ovat yleisiä vapaapäiviä. Allekirjoitan tarvittavan asetuksen tänään, Putin sanoi parivaljakon televisioidussa tapaamisessa. Putin tukee reilun viikon vapaata koronan estämiseksi Venäläiset lomailevat muutenkin usein toukokuun alussa. LAUANTAI 24.4.2021 Keskipohjanmaa A13 STT, AFP BUDAPEST/DELHI Venäjän presidentti Vladimir Putin aikoo vahvistaa asetuksen, jolla venäläiset saavat ensi kuussa kymmenen perättäistä päivää vapaata töistä. Venäjän puolustusministeriön kuvassa Venäjän joukkoja on rantautumassa sotaharjoituksessa. Valtaosa venäläisistä pitää muutenkin lomaa toukokuun alussa. Ulkopoliittisen instituutin tutkija luonnehtii Venäjän operaatiota sanalla monikärkiohjus. Navalnyin omat lääkärit saivat torstaina tutkimuksien tulokset. Rosstatin lukujen mukaan Venäjällä olisi kolmanneksi eniten koronaviruksen seurauksena kuolleita Yhdysvaltojen ja Brasilian jälkeen
Crit. Indeksi (A1 EUR) 15,85 +0,83 +5,39 +57,71 +15,90 3,47 Handelsbanken Pohjoismaat (A1 EUR) 157,04 +0,30 +4,01 +54,19 +11,15 3,30 Handelsbanken Pohjoismaat Selective A 56,57 +1,25 +6,10 +62,09 +17,49 3,51 Handelsbanken Pohjoismaiset Pienyhtiö 177,22 +0,72 +5,90 +86,04 +20,22 4,56 Handelsbanken Ruotsalaiset Pienyhtiöt 309,19 -0,21 +8,14 +99,13 +26,15 4,61 Handelsbanken Ruotsi Selective (A1 EUR) 62,59 +1,08 +7,28 +71,15 +17,18 3,65 Handelsbanken Suomi (A1 EUR) 12,48 +2,89 +8,71 +77,27 +18,08 4,74 Handelsbanken Terveys Teema (A1 EUR) 30,21 +0,40 +2,10 +14,91 +17,40 1,01 Handelsbanken USA Indeksi Crit. Luku kertoo rahaston tekemän ylituoton suhteen toteutuneeseen riskiin vuoden jaksolla. Näin myös listalla olevat rahastot voivat vaihtua. Valinta Tasapaino A (SEK) 109,19 -0,02 +2,65 +25,24 2,61 Nordea Vastuullinen Val. Corporate Credit 109,73 +0,10 +1,45 +17,47 +3,52 2,60 Nordea Euro Midi Korko A K 1,54 -0,01 -0,13 +1,83 -0,16 3,82 Nordea Euro Obligaatio A K 0,51 +0,08 -0,23 +4,51 +2,71 1,42 Nordea Hållbarhetsfond Obl. Mitä suurempi luku on, sitä paremmin rahasto on menestynyt suhteessa riskiin. Osakemarkkinat K 2,35 -0,18 +0,28 +34,34 +6,50 2,30 Danske Invest Kestävä Arvo Osake K 0,90 -0,37 +4,31 +47,24 +19,61 2,53 Danske Invest Kompassi Osake K 1,53 +0,30 +3,54 +40,54 +8,94 3,07 Danske Invest MediLife K 2,27 +1,32 +4,35 +14,32 +17,64 0,80 Danske Invest Pohjois-Amerikka Osake K 0,23 -0,40 +5,14 +36,35 +12,52 1,87 Danske Invest Russia K 3,81 +0,94 -0,62 +32,16 +10,54 1,54 Danske Invest Suomi Osake K 0,85 +2,17 +6,81 +62,74 +10,77 3,51 Danske Invest Teknologia Indeksi K 1,09 -1,73 +5,96 +49,73 +29,61 2,00 EVLI Evli Emerging Frontier B 221,51 -0,82 +0,06 +92,90 +10,61 7,09 Evli Eurooppa B 168,44 -0,75 +3,66 +57,12 +8,29 2,78 Evli GEM B 193,10 +1,76 +6,28 +51,62 +8,36 3,65 Evli Osakefaktori Eurooppa B 140,40 -0,19 +3,29 +33,83 +5,48 2,16 Evli Osakefaktori USA B 164,02 +0,02 +3,73 +31,52 +13,60 1,73 Evli Ruotsi Pienyhtiöt B 9042,74 -2,37 +7,62 +121,26 +34,99 5,48 Evli Suomi Pienyhtiöt B 688,01 +1,39 +9,66 +101,91 +26,12 6,53 Evli Suomi Select B 57,77 +0,23 +5,85 +69,85 +14,25 4,22 FIM VARAINHOITO OY FIM Brands 43,49 -0,43 +3,65 +36,11 +17,25 2,28 FIM Eurooppa 15,59 -0,54 +2,66 +32,46 +4,21 1,85 FIM Fenno 407,87 +0,28 +6,94 +81,19 +17,47 4,70 FIM Fossiiliton Eurooppa ESG A 12,73 +0,13 +4,03 FIM Frontier B 11,38 -0,45 +2,05 +22,68 -3,43 1,73 FIM Kehittyvät Markkinat ESG 18,11 -1,19 -0,30 +34,46 +6,22 2,20 FIM Passiivinen USA ESG 13,24 -0,54 +5,15 +35,47 1,89 FIM USA 40,74 -0,69 +4,73 +39,65 +18,74 2,05 LT Vastuullinen Kehittynyt Aasia 19,48 -1,23 -0,06 +32,19 +5,57 2,30 LT Vastuullinen Kehittyvät Markkinat 32,11 -0,20 -0,07 +34,44 +4,01 2,30 LähiTapiola Vastuullinen Hyvinvointi 42,55 +0,05 +4,05 +19,78 +13,63 1,41 LähiTapiola Vastuullinen Kasvu 30,31 -2,00 +5,33 +58,63 +21,18 2,85 LähiTapiola Vastuullinen Kuluttaja 33,98 -0,28 +4,77 +30,66 +6,59 2,21 LähiTapiola Vastuullinen Osinko Suomi 31,06 +1,13 +5,52 +58,72 +14,61 3,68 LähiTapiola Vastuullinen USA Keskisuu 35,32 +0,41 +4,74 +45,94 +15,98 2,34 LähiTapiola Vastuullinen Ympäristö 22,18 -1,12 +4,52 +43,96 +15,72 2,57 HANDELSBANKEN Handelsbank. LAUANTAI 24.4.2021 Keskipohjanmaa A15 OSAKERAHASTOT AKTIA Aktia America B 3,91 -1,51 +4,84 +37,35 +18,63 2,11 Aktia Capital B 5,48 +0,30 +7,19 +79,69 +18,53 4,76 Aktia Emerging Market Equity Select B 1,76 -0,28 -0,53 +40,42 +9,90 2,15 Aktia Eurooppa B 0,47 -0,94 +2,20 +33,34 +6,05 1,91 Aktia Europe Small Cap A 1,46 -1,19 +3,52 +53,18 +9,74 2,99 Aktia Global B 0,67 -1,09 +3,97 +37,63 +13,67 2,58 Aktia Nordic B 3,62 -1,45 +5,60 +76,98 +19,61 4,13 Aktia Nordic Micro Cap A 2,98 -1,26 +10,79 +148,84 +42,23 7,33 Aktia Nordic Small Cap B 6,66 -1,67 +7,66 +122,07 +30,62 6,15 DANSKE INVEST Danske Invest China K 4,81 +1,00 -0,49 +37,11 +11,09 1,80 Danske Invest Euroopan Pienyhtiöt K 0,36 +1,83 +7,20 +69,43 +13,16 5,57 Danske Invest Eurooppa Osake K 0,50 +1,31 +5,59 +36,71 +10,33 2,33 Danske Invest Eurooppa Osinko K 70,66 -0,21 +2,00 +29,93 +5,11 1,76 Danske Invest India K 1,79 -3,94 -7,42 +37,58 +5,11 2,03 Danske Invest Itä-Eurooppa Konvergens 0,89 -1,13 +1,21 +24,96 -4,55 1,42 Danske Invest Kehitt. 3 kk 12 kk Saksa Suomi USA 1 vk 1 kk 1 v 3 v Arvo Tuotto, % Sharpe 1 vk 1 kk 1 v 3 v Arvo Tuotto, % Sharpe. Taulukossa kerrotaan rahaston kasvuosuuden arvo sekä tuotto eri ajanjaksoina. Toimitus ei vastaa esitettyjen tietojen oikeellisuudesta. A 33,00 +2,91 +2,09 -1,95 +11,48 -0,11 Seligson Phoenix A 35,92 -0,18 -0,80 +52,93 +6,89 3,80 SP POP Eurooppa 2,34 -0,30 +2,01 +51,89 +5,62 2,48 POP Maailma 2,26 -0,18 +3,32 +44,56 +13,04 2,71 POP Pohjoismaat 3,53 -1,02 +4,74 +78,16 +18,40 4,56 POP Suomi 4,50 +0,41 +5,59 +68,00 +14,48 3,97 Säästöpankki Aasia B 134,78 -0,75 -5,72 +44,24 +20,57 2,03 Säästöpankki Amerikka B 201,00 +0,36 +4,84 +47,84 +15,55 2,27 Säästöpankki Eurooppa B 147,09 -0,27 +2,03 +52,41 +6,57 2,48 Säästöpankki Itämeri B 165,66 -1,02 +4,78 +79,08 +16,88 4,56 Säästöpankki Kehittyvät Markkinat 98,43 -1,36 -1,78 +38,64 +7,60 2,07 Säästöpankki Kotimaa B 345,26 +0,41 +5,66 +68,81 +12,31 3,98 Säästöpankki Osake Maailma B 158,04 -0,15 +3,39 +45,10 +12,31 2,72 Säästöpankki Pienyhtiöt B 256,61 +0,24 +8,04 +102,59 +24,31 6,41 Säästöpankki Venäjä B 92,30 +0,16 +0,30 +30,03 +12,63 1,43 ÅLANDSBANKEN RAHASTOYHTIÖ Ålandsbanken Eurooppa Osake B 39,23 -0,21 +3,43 +37,73 +6,66 2,13 Ålandsbanken Maailma Osake B 15,38 -0,97 +2,94 +34,18 +12,57 2,27 Ålandsbanken Norden Aktie B (EUR) -0,11 +3,88 +57,54 +11,87 3,05 Ålandsbanken Pohjoismaiset Pienyhtiö +0,07 +8,26 KORKORAHASTOT AKTIA Aktia Korkosalkku B 1,62 -0,18 +0,56 +8,49 +2,39 4,17 Aktia Lyhyt Yrityskorko+ B 0,27 +0,01 +0,19 +3,63 +0,32 5,70 DANSKE INVEST Danske Invest Euro Gov Bond Index K 1,79 -0,14 -0,42 +3,58 +2,81 1,10 Danske Invest Euro Yrityslaina K 0,37 0,00 +0,19 +6,77 +1,93 3,34 Danske Invest Kompassi Korko K 2,09 +0,22 +0,20 +9,81 +2,48 4,67 Danske Invest Korko K 0,27 +0,02 +0,37 +3,56 +0,14 0,73 Danske Invest Yhteisökorko K 30,46 +0,01 +0,10 +2,26 +0,25 6,78 EAB Elite Alfred Berg Korko A 113,98 -0,07 +0,19 +6,34 +2,51 3,24 EVLI Evli High Yield Yrityslaina B 301,80 -0,13 +0,64 +16,47 +1,44 5,04 Evli Likvidi B 25,42 +0,01 +0,08 +2,62 +0,44 8,91 Evli Lyhyt Yrityslaina B 30,09 -0,06 +0,27 +8,02 +1,17 6,19 Evli Pohjoismaat Yrityslaina B 145,04 +0,01 +0,33 +9,18 +1,29 9,86 FIM VARAINHOITO OY FIM Euro 39,59 -0,13 -0,50 +3,09 +2,44 0,98 FIM Lyhyt Korko 24,12 -0,00 -0,01 +0,93 -0,46 6,81 LähiTapiola Vastuullinen Lyhytkorko 14,40 0,00 +0,07 +1,54 +0,10 2,43 HANDELSBANKEN Handelsbanken Euro Obligaatio (A1 EUR) 422,05 +0,04 -0,34 +3,60 +2,50 1,08 NORDEA FUNDS OY Nordea Corporate Bond A K 2,38 +0,04 +0,31 +6,26 +2,35 2,98 Nordea Discr. Maltti (SEK) 106,68 +0,02 +1,97 +20,69 2,72 Nordea Vastuullinen Valinta Kasvu A (SEK) 112,23 -0,06 +3,32 +30,04 2,51 OP OP-Kestävä Maailma A 119,60 -0,33 +1,99 +16,92 +5,04 2,22 OP-Maltillinen A 148,58 -0,38 +1,69 +20,23 +5,24 2,81 OP-Private Strategia 25 A 151,86 -0,28 +0,90 +12,54 +3,95 2,95 OP-Private Strategia 50 A 184,97 -0,42 +1,63 +19,65 +6,01 2,69 OP-Private Strategia 75 A 222,44 -0,63 +2,22 +26,91 +8,13 2,58 OP-Rohkea A 114,97 -0,58 +2,47 +29,35 +7,51 2,68 OP-Taktinen Salkku A 239,89 -0,35 +2,48 +24,07 +5,94 2,24 OP-Tavoite 4 A 123,11 -0,44 +4,08 OP-Varovainen A 138,76 -0,20 +0,74 +11,31 +2,60 3,14 SELIGSON & CO Seligson & Co Pharos A 25,33 -0,03 +1,75 +22,00 +6,81 2,97 SP POP Optimi 2,10 -0,33 +1,40 +25,04 +6,41 2,75 POP Vakaa 1,72 -0,12 +0,88 +15,27 +4,17 3,58 Säästöpankki Kantti B 127,30 -0,31 +2,39 +37,26 2,83 Säästöpankki Korko Plus B 81,21 -0,14 +0,89 +15,41 +2,99 3,59 Säästöpankki Maltti B 111,02 -0,23 +0,74 +14,71 3,16 Säästöpankki Ryhti B 117,38 -0,30 +1,51 +26,33 +6,58 2,87 ÅLANDSBANKEN RAHASTOYHTIÖ Ålandsbanken Premium 50 B 33,32 -0,18 +2,37 +27,29 +6,52 2,83 SIJOITUSRAHASTOT 1 vk 1 kk 1 v 3 v Arvo Tuotto, % Sharpe MARKKINAKATSAUS HINNAT 3 KK:N JA 12 KK:N EURIBOR PITKÄ KORKO EURON ARVO DOLLAREINA RAAKAÖLJY OMX Helsinki Euribor 360 USA:n dollaria dollaria/barreli 2031 erääntyvä korko Taulukossa esitetään suomalaisten yleisimmin omistamien rahastojen arvot. Ind. Taulukon tiedot toimittaa Suomen Sijoitustutkimus. Global K 105,37 +0,14 +0,98 +15,51 2,47 Nordea Kehittyvät Korkomarkkinat A K 23,04 +0,56 +2,22 +21,63 +1,31 2,92 Nordea Korko A K 10,39 -0,00 -0,02 +1,08 -0,19 7,34 Nordea Korkotuotto A 14,52 +0,01 +0,23 +6,93 +0,81 3,37 Nordea Säästö Korko K 14,60 +0,02 +0,15 +4,87 +2,53 2,62 Nordea Vastuulliset Korot Maailma A 10,52 +0,07 +0,62 +6,96 3,01 Nordea Yrityslaina Plus 28,93 +0,00 +1,03 +15,24 +3,95 3,66 OP OP-Euro A 21,42 0,00 0,00 +0,47 -0,09 2,61 OP-High Yield A 215,96 -0,10 +0,77 +14,61 +2,38 4,32 OP-Korkosalkku A 32,94 +0,03 +0,21 +6,12 +0,52 6,33 OP-Korkotuotto II B 89,97 0,00 +0,13 +3,73 +0,43 6,16 OP-Obligaatio Prima A 198,06 -0,10 +0,32 -2,99 +1,64 -0,90 OP-Obligaatio Tuotto A 139,53 -0,11 -0,39 +3,93 +2,45 1,28 OP-Yrityslaina A 215,61 -0,05 +0,10 +6,12 +2,12 3,99 OP-Yrityslaina Amerikka A 122,86 -0,66 +0,63 -5,02 +7,44 -0,60 SELIGSON & CO Seligson & Co Euro Corporate Bond A 21,29 -0,02 +0,09 +4,91 +1,98 2,50 Seligson & Co Euro-obligaatio A 4,32 -0,11 -0,45 +3,50 +2,47 1,13 Seligson & Co Rahamarkkinarahasto A 2,49 -0,01 -0,02 -0,20 -0,24 4,69 SP POP Korkosalkku B 1,65 0,00 +0,30 +10,07 +2,87 4,95 Säästöpankki Korkosalkku 56,66 +0,01 +0,35 +12,77 +2,55 6,31 Säästöpankki Lyhytkorko B 65,78 +0,06 +0,25 +4,50 +0,72 9,11 Säästöpankki Yrityslaina B 92,83 -0,03 +0,18 +8,73 +1,67 5,12 ÅLANDSBANKEN RAHASTOYHTIÖ Ålandsbanken Euro Bond B 35,06 0,00 +0,34 +7,68 +0,96 6,72 Ålandsbanken Euro High Yield B 45,72 +0,04 +0,77 +16,94 +1,39 6,71 Ålandsbanken Green Bond ESG B -0,01 +0,46 +9,79 5,92 Ålandsbanken Lyhyt Yrityskorko B 26,55 +0,04 +0,26 +4,82 +0,44 5,70 YHDISTELMÄRAHASTOT AKTIA Aktia Osakesalkku A 1,20 -1,28 +1,91 +47,33 +11,85 3,66 Aktia Secura B 1,16 -0,32 +2,76 +26,99 +7,57 3,48 Aktia Solida B 1,99 -0,15 +0,71 +8,75 +2,84 3,88 Aktia Varainhoitosalkku 25 A 1,04 -0,40 +0,86 +16,68 +4,29 4,57 Aktia Varainhoitosalkku 50 A 1,10 -0,74 +1,11 +26,63 +7,00 4,06 Aktia Varainhoitosalkku 75 A 1,18 -1,05 +1,42 +37,09 +9,67 3,86 DANSKE INVEST Danske Invest Kompassi 25 K 2,17 +0,24 +1,39 +17,71 +4,69 3,54 Danske Invest Kompassi 50 K 2,35 +0,30 +2,25 +25,55 +6,44 3,17 Danske Invest Kompassi 75 K 2,46 +0,28 +2,99 +34,33 +8,27 3,10 Danske Invest Tavoite 2030 K 2,35 +0,25 +3,51 +39,38 +9,04 3,05 Danske Invest Tavoite 2040 K 2,96 +0,27 +3,60 +39,28 +8,34 3,07 EAB EAB Optimaalivarainhoito A Kasvu 11,10 -0,41 +1,96 +19,47 +5,55 2,91 FIM VARAINHOITO OY LähiTapiola Maailma 20 19,40 -0,54 +0,59 +16,25 +4,65 3,24 LähiTapiola Maailma 50 26,02 -0,64 +1,17 +24,25 +7,46 3,39 LähiTapiola Maailma 80 29,64 -0,88 +0,97 +33,19 +9,05 3,34 S-Pankki Säästäjä Maltillinen K 10,99 -0,14 +0,44 +11,88 2,69 S-Pankki Säästäjä Uskalias K 13,54 -0,59 +3,58 +36,15 2,59 S-Säästörahasto Kohtuullinen S 22,37 -0,49 +2,62 +27,40 +8,76 2,66 S-Säästörahasto Rohkea S 20,18 -0,65 +3,44 +35,69 +12,09 2,55 S-Säästörahasto Varovainen S 18,52 -0,27 +1,15 +15,28 +4,19 3,11 HANDELSBANKEN Handelsbanken Varainhoito 50 23,40 -0,26 +1,69 +26,49 +7,25 3,27 Handelsbanken Varainhoito 75 15,11 -0,40 +2,58 +38,37 +10,50 3,27 NORDEA FUNDS OY Nora Four (EUR) 13,12 -0,23 +2,64 +27,80 +9,78 2,35 Nora Four (SEK) 130,30 -0,16 +2,70 +30,33 +9,91 2,46 Nora Three (EUR) 12,29 -0,13 +1,96 +20,12 +7,36 2,49 Nora Three (NOK) 129,03 -0,14 +2,44 +29,86 +7,05 2,50 Nora Three (SEK) 121,74 -0,06 +2,19 +24,96 +7,75 2,63 Nordea Discr. Ind. Sharpen luvun avulla on mahdollista verrata rahastoja toisiinsa toteutuneen tuotto/riski-suhteen perusteella. Pi.yht. Asset Allocation I K 136,24 +0,44 +2,96 +21,43 +6,47 2,33 Nordea Premium Varainhoito Kasvu K 1963,56 +0,12 +3,48 +33,22 +9,76 2,70 Nordea Premium Varainhoito Maltti K 21,37 +0,13 +1,87 +15,48 +5,31 2,96 Nordea Premium Varainhoito Tasapaino K 25,21 +0,11 +2,65 +23,87 +7,58 2,74 Nordea Premium Varainhoito Varovainen 12,90 +0,17 +1,42 +11,21 +4,15 3,23 Nordea Premium Vastuullinen Global Kas 14,38 -0,14 +3,24 +27,30 +9,75 2,43 Nordea Premium Vastuullinen Global Mal 12,06 -0,04 +1,74 +14,76 +5,31 2,79 Nordea Premium Vastuullinen Global Tas 13,19 -0,09 +2,48 +20,85 +7,54 2,53 Nordea Säästö 15 K 15,16 +0,10 +1,17 +9,34 +3,98 2,99 Nordea Säästö 30 K 20,95 +0,13 +1,73 +14,25 +5,36 2,74 Nordea Säästö 50 K 25,14 +0,13 +2,66 +22,38 +7,57 2,51 Nordea Säästö 75 K 28,31 +0,13 +3,60 +31,37 +9,97 2,47 Nordea Vakaa Tuotto A K 19,51 +0,66 +3,15 +19,02 +5,91 2,11 Nordea Vast. (A1 EUR) 15,00 -0,20 +1,97 +58,06 +13,50 2,84 Handelsbanken Aasia Teema (A1 EUR) 89,46 -1,04 -1,93 +37,65 +11,79 2,04 Handelsbanken Am Pienyhtiöt Teema A1 126,56 -0,11 +2,31 +68,32 2,93 Handelsbanken Amerikka Teema (A1 EUR) 148,98 -0,41 +5,76 +48,40 +21,60 2,56 Handelsbanken EMEA Teema (A1 EUR) 45,54 -0,52 +1,04 +50,89 +2,39 3,03 Handelsbanken Eur. Omistajien määrä päivitetään kuukausittain. Luku on yhteismitallinen kaikille rahastoille, mutta erityisen hyödyllinen rahastojen vertailussa rahastoluokkien sisällä. (A1 EUR) 54,30 -0,18 +5,11 +39,12 +20,75 2,21 NORDEA FUNDS OY Nordea 1 Emerging Markets Small Cap 111,46 +1,60 +1,16 +54,96 +2,49 3,52 Nordea Aasialaiset Tähdet A 42,04 -1,51 -0,73 +50,00 +17,69 2,48 Nordea Discretionary Global Equity I K 165,26 -0,21 +3,60 +39,93 +14,23 2,49 Nordea Discretionary Swedish Equity I 156,94 +0,21 +2,21 +64,18 +11,77 3,18 Nordea Euroopan Pienet Yhtiöt K 25,70 +1,31 +5,96 +43,98 +11,99 3,47 Nordea Eurooppa Passiivinen B 30,36 +0,27 +3,49 +34,52 +7,04 2,01 Nordea Eurooppalaiset Tähdet A 2050,40 +1,14 +6,24 +45,63 +10,69 2,70 Nordea Global Enhanced K 15,50 -0,27 +4,57 +37,69 +14,61 2,27 Nordea Innovation Stars A K 14,27 +0,18 +5,65 Nordea Intia K 26,99 -1,45 -6,40 +53,47 +4,62 2,50 Nordea Itä-Eurooppa K 28,86 +0,26 -0,05 +25,31 +2,69 1,25 Nordea Japani A K 0,28 -1,26 -1,07 +21,11 +3,87 1,40 Nordea Kehittyvät Osakemarkkinat A K 32,46 -1,00 +0,95 +42,37 +10,05 2,56 Nordea Kiina 37,53 +1,14 -2,68 +39,31 +14,97 1,62 Nordea Maailma A K 0,54 -0,38 +4,50 +39,48 +14,13 2,30 Nordea Maailma Osinko A kasvu 21,87 +0,22 +3,54 +35,30 +11,48 2,34 Nordea Maailma Passivinen B K 27,21 -0,05 +3,96 +37,25 +14,41 2,29 Nordea Nordic Small Cap A K 23,45 +0,92 +7,37 +77,05 +22,57 4,55 Nordea North American Enhanced K 16,75 -0,28 +5,24 +38,55 +17,29 2,08 Nordea Pohjois-Amerikka Osinko A K 26,86 +0,26 +5,06 +39,31 +16,37 2,27 Nordea Pohjoismaat K 0,26 +0,79 +5,16 +67,49 +15,94 4,01 Nordea Suomalaiset Tähdet K 3,89 +1,84 +6,05 +73,78 +16,54 4,37 Nordea Suomi Passiivinen B 36,41 +2,12 +6,07 +54,16 +11,00 3,07 Nordea Swedish Ideas Equity 211,55 +0,03 +1,79 +62,43 +10,25 3,05 Nordea Vastuulliset Osakkeet Maailma A 13,70 -0,32 +3,96 +35,41 2,25 Nordea Venäjä K 18,17 +2,08 +1,40 +32,33 +11,71 1,51 ODIN FORVALTNING AS ODIN Europa C 21,51 +0,60 +4,96 +36,84 +2,91 2,19 ODIN Global C 39,83 +0,77 +6,91 +51,21 +17,38 2,80 ODIN Kiinteistö C 170,66 +2,75 +12,11 +63,81 +25,22 2,93 ODIN Norden C 413,04 +0,96 +8,31 +73,85 +17,75 4,11 ODIN Norge C 444,27 -0,35 +2,88 +77,79 +8,65 3,39 ODIN Sverige C 972,50 +0,18 +12,21 +107,69 +29,02 5,04 OP OP-Aasia Indeksi A 227,00 -2,81 -2,22 +26,77 +6,48 1,77 OP-Amerikka Arvo A 191,22 +0,15 +3,12 +36,60 +8,91 1,83 OP-Amerikka Indeksi II A 318,47 -0,45 +5,51 +38,13 +18,69 2,05 OP-Amerikka Kasvu A 301,34 -1,81 +4,85 +43,88 +23,19 1,85 OP-Amerikka Pienyhtiöt A 218,39 -1,01 +1,47 +64,45 +10,97 2,39 OP-Amerikka Vakaa A 118,59 +0,35 +5,65 OP-Eurooppa Indeksi II A 159,82 -0,14 +3,66 +32,69 +6,52 1,87 OP-Eurooppa Nousevat Tähdet A 127,74 -0,72 +3,87 +48,41 +3,70 2,78 OP-Eurooppa Osinkoyhtiöt A 156,06 -0,09 +3,29 +31,98 +4,52 1,86 OP-Ilmasto A 56,65 -0,95 +1,70 +58,58 +16,60 3,19 OP-Intia A 363,54 -2,33 -7,37 +40,37 -1,26 2,04 OP-Japani A 225,27 -3,46 -0,39 +27,88 +11,41 1,48 OP-Japanin Tähdet A 134,20 -4,07 -6,53 +23,85 +5,28 1,38 OP-Kehittyvä Aasia A 206,72 -0,43 -3,69 +23,64 +0,30 1,53 OP-Kehittyvät Osakemarkkinat A 170,66 -0,74 -0,56 +30,26 +4,99 1,88 OP-Kiina A 671,86 +1,13 +0,57 +50,32 +22,23 2,03 OP-Kiinteistö A 249,47 +0,21 +6,54 +26,26 +4,18 1,38 OP-Latinalainen Amerikka A 118,14 -0,50 +3,86 +39,35 -3,08 1,43 OP-Maailma A 53,01 -0,79 +2,11 +33,12 +10,08 2,17 OP-Maailma Indeksi A 149,18 -0,63 +4,27 +35,42 +14,16 2,29 OP-Pohjoismaat Indeksi A 304,46 -0,11 +3,76 +48,34 +13,96 2,79 OP-Puhdas Vesi A 241,42 +0,21 +6,70 +37,75 +14,22 2,23 OP-Suomi A 438,45 +0,68 +4,88 +58,30 +10,02 3,36 OP-Suomi Indeksi -sijoitusrahasto A 132,04 +0,57 +4,47 +52,16 2,98 OP-Suomi Mikroyhtiöt A 202,75 +1,09 +12,51 +96,71 6,66 OP-Suomi Pienyhtiöt A 775,56 +1,09 +8,97 +99,19 +20,82 6,04 OP-Vaurastuva Keskiluokka A 158,90 -0,61 -2,85 +29,05 +0,90 1,71 OP-Venäjä A 336,82 -0,53 +1,10 +28,45 +12,33 1,39 OP-Vähähiilinen Maailma A 136,42 -0,35 +3,78 +35,88 +9,44 2,42 SEB INVESTMENT MANAGEMENT AB SEB Finlandia A 471,36 +1,75 +6,21 +53,00 +10,17 3,03 SELIGSON & CO Seligson & Co Aasia Indeksirahasto A 6,90 -0,98 -0,12 +37,19 +7,59 2,39 Seligson & Co Eurooppa Indeksirahasto 3,62 +0,72 +3,91 +25,58 +8,15 1,59 Seligson & Co Kehittyvät markkinat A 15,27 +0,28 +0,15 +40,84 +5,55 3,42 Seligson & Co OMX Helsinki 25 pörssin 65,29 +0,42 +4,01 +51,28 +10,78 2,80 Seligson & Co Phoebus A 83,61 +1,18 +4,38 +46,22 +14,54 3,40 Seligson & Co Pohjois-Amerikka Indeksi 34,77 0,00 +4,96 +36,62 +18,12 2,10 Seligson & Co Russian Prosperity Euro 125,60 +0,38 -2,61 +26,95 +5,91 1,38 Seligson & Co Suomi Indeksirahasto A 11,38 +1,89 +5,30 +51,29 +10,34 2,81 Seligson & Co Tropico LatAm A 14,24 +0,89 +0,95 +33,83 -0,45 0,94 Seligson Global Top 25 Brands A 12,91 +0,82 +5,16 +36,60 +18,27 2,59 Seligson Global Top 25 Pharmac. Glob. Ind (A1 EU 18,51 -0,59 -0,59 +37,31 2,18 Handelsbanken Kehittyvät Markkinat Te 39,39 -1,06 -2,26 +32,72 +7,22 1,83 Handelsbanken Kestävä Energia (A1 EUR) 39,48 +1,57 +2,17 +141,03 +33,86 4,75 Handelsbanken Kiina (A1 EUR) 30,20 -0,46 -2,11 +39,11 +14,57 1,92 Handelsbanken Latinalainen Amerikka A 23,59 -0,04 +0,77 +13,91 -8,60 0,49 Handelsbanken Multi Asset 100 (A1 EUR) 41,13 -0,34 +3,50 +51,44 +14,04 3,30 Handelsbanken Pohjoism. (B1 EUR) 10,52 +0,29 +3,95 +34,98 +6,56 2,14 Handelsbanken Eurooppa Selective A1 E 31,89 +0,06 +4,18 +28,23 +7,60 1,61 Handelsbanken Eurooppa Teema (A1 EUR) 56,27 -0,58 +5,24 +59,18 +13,25 3,54 Handelsbanken Gl Indeksi Criteria A1 E 36,50 -0,30 +3,46 +37,17 2,41 Handelsbanken Global Selektiv (A1 EUR) 28,09 +0,36 +4,19 +30,05 1,97 Handelsbanken Global Teema (A1 EUR) 74,09 +0,16 +3,54 +45,79 +16,66 2,88 Handelsbanken Japani Teema (A1 EUR) 10,68 -1,93 -1,11 +31,69 +8,46 1,93 Handelsbanken Kehitt.Markk
URAN MIEHISTÖ sai vapaata tälle viikonlopulle. Dublinin EM-pelit siirretään Pietariin ja Lontooseen, jotka oli vahvistettu jo aiemmin turnausisänniksi. Tällä hetkellä Ura tekee farmiyhteistyötä sekä Pattijoen Urheilijoiden että Kempeleen Kirin kanssa. Pesäpallo Talvisemmaksi muuttunut keli perui Kannuksen Uran treenipelin lauantailta. Kööpenhamina on ilmoittanut, että Parkenin stadionille voitaisiin ottaa EM-peleihin 11?000–12?000 katsojaa. Pietarin stadionille on tarkoitus ottaa vähintään puolet yleisökapasiteetista eli yli 30?000 katsojaa. Yleisörajoitukset ovat pesäpalloväelle tuttuja viime kesältä. –?Useampi hallipeli palveli meitä hyvin, sillä meillä on erittäin laaja rinki. Miehistössä jatkaa kymmenkunta vähintään viime kaudelta tuttua pelaajaa. URAN NYKYINEN joukkue on sekoitus vanhaa ja uutta. Myös siihen, että korona tavoittaa jonkin pesäpallojoukkueen. URHEILU Urheilutoimitus P. Ainoastaan Budapest pyrkii täysiin katsomoihin. Tilanne on hyvä, sillä ykköspesiksessä meidän kakkospelinjohtajana toimiva Petri Mäki-Korvela on suomensarjassa viuhka kädessä. Esimerkiksi Kannuksessa yleisö jaettiin kolmeen katsomoon, eivätkä katsojat saaneet liikkua katsomosta toiseen. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi LAUANTAI 24.4.2021 Keskipohjanmaa A16 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 Jarno Herranen Miesten ykköspesiksen avauskierroksen piti olla ohjelmassa 15. Koronarajoituksista huolimatta ykköspesisjoukkueet ovat voineet valmistautua kauteen lähes normaalisti ilman kokoontumisrajoituksia. Kun kauden alku siirtyy parilla viikolla, niin vastaavasti elokuussa pelataan pari viikkoa pidempään, Kannuksen Uran pelinjohtaja Eetu Rekonen selvittää. Miesten ykköspesiksen runkosarjassa pelataan kaksinkertainen sarja. TALVIKAUDELLA URA pelasi poikkeuksellisen monta peliä, sillä hallipelejä kertyi vyölle kuusi kappaletta. Muilla paikkakunnilla katsojamääriä on rajoitettu koronatilanteen takia. –?Pari viikkoa ennätimme harjoitella ulkona. Rekonen huomauttaa, että ykköspesis kuuluu Olympiakomitean linjauksissa huippu-urheilustatuksen saaneisiin sarjoihin. Päästiin vähän hiomaan merkkija kaaripeliä. Dublinin alkulohkon ottelut siirretään Pietariin ja neljännesvälieräpeli Lontooseen. Dublinin ja Bilbaon lisäksi vaakalaudalla oli München. Kuopio-matsin sekä toisen Vähäkyrö-ottelun Ura pelasi pikahälytyksellä alkuperäisten vastustajien peruttua ottelut. Vaikka kelien puolesta nyt tulikin hieman takapakkia, niin aikataulussa silti ollaan sarjaa ajatellen, Rekonen summaa. Lähtökohtana oli neljä matsia, mutta ottelumäärä kipusi kuuteen. Jos meidän pitäisi jo muutaman viikon päästä pelata pisteistä, niin sitten olisi pelattu keleistä huolimatta, Rekonen sanoo. –?Hallipeli on hallipeli, eikä tuloksia saa liikaa tuijottaa, mutta oli siellä paljon asioita, jotka valmistivat kautta kohti. Turnauksen on määrä alkaa 11. Näin siis siinä tapauksessa, että kausi voidaan viedä läpi suunnitellusti. EM-lopputurnaus oli alun perin määrä järjestää 12 kaupungissa ja yhtä monessa maassa. Uefa oli jo aiemmin ilmoittanut päättävänsä lopullisista turnauskaupungeista tänään. Vähänkyrön Viestiä vastaan Ura pelasi kahdesti. Eikä harjoituspelille ollut pakottavaa tarvetta senkään takia, kun kauden aloitus siirtyi kesäkuun puolelle. Dublinin lähdön myötä turnauskaupunkeja on 11. –?Ykköspesisseuroilla oli yhtenäinen näkemys siitä, ettei tyhjille katsomoille haluta pelata. Kuuden pelin aikana yli 20 jätkää pääsi antamaan näyttöjä ja minäkin pääsin näkemään, miten uudet kaverit suoriutuvat pelitilanteessa, Rekonen toteaa. Myöhemmin nähdään, kuka pelaajista on ykköspesisringissä ja kuka suomensarjassa. kesäkuuta Roomassa ottelulla Turkki–Italia. Viimeisen parin viikon aikana kelit olivat paremmat ja Urakin siirtyi ulkoharjoitteluun heti säiden salliessa. Kaikkeen pitää varautua Eetu Rekonen sanoo, että ykköspesisseuroilla oli yhtenäinen näkemys siitä, ettei tyhjille katsomoille haluta pelata. Suomen on määrä kohdata Kööpenhaminassa Tanska 12.6., Pietarissa Venäjä 16.6. Päätöksen taustalla on toive päästä pelaamaan yleisön edessä. –?Näinä aikoina pitää varautua kaikkeen. Toki se on ollut meidän tilanteessa muutenkin järkevää, kun osa porukasta on Kannuksessa, osa Raahessa ja osa Kempeleessä. –?Kun kelit menivät tuollaisiksi, niin ajattelimme, että pelistä olisi mahdollisesti ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Koska mukana on 12 joukkuetta, tulee yhden joukkueen ottelumääräksi 22. Uskon, että ilmasilta ykkösja kakkosjoukkueiden välillä on napsun parempi kuin aikaisemmin, Rekonen toteaa. Paljon on harjoiteltu pienryhmissä. München ilmoitti vähintään 14?500 katsojan vähimmäismäärästä jokaiseen EM-otteluunsa, joten Uefa säilytti sen kisakaupunkina. Sekä Bilbaossa että Dublinissa oli tarkoitus pelata kolme alkulohkon ottelua ja yksi neljännesvälieräkamppailu. –?Ennen kauden alkua Pesäpalloliitolta tulee seuroille viralliset ohjeet, ja tulemme ottelutapahtumat järjestämään liiton ohjeiden mukaisesti, Rekonen sanoo. Viikko sitten meillä oli leiriviikonloppu, jonka aikana saimme tehtyä kolme laadukasta treeniä. toukokuuta, mutta viime viikon perjantaina Pesäpalloliitto tiedotti, että kauden alku siirtyy kesäkuun puolelle niin Superpesiksessä kuin ykköspesiksessä. Puijon Pesikselle Ura hävisi 0–1, mutta voitti pelin jälkeen käydyn kotiutuslyöntikilpailun. Toisen pelin Ura voitti ja toinen päättyi tasan, kun aika loppui kesken. ja Pietarissa Belgia 21.6. CLAS-OLAV SLOTTE LAUSANNE/HELSINKI (STT) Dublinia ja Bilbaota ei nähdä miesten EM-jalkapallon isäntäkaupunkeina tulevana kesänä, Euroopan jalkapalloliitto Uefa kertoi perjantaina kotisivuillaan. –?Iso rinki takaa sen, että peliajasta on päällä aito kilpailutilanne. –?Emme silti ole lähteneet hölmöilemään, vaan olemme yrittäneet olla mahdollisimman varovaisia. Uefa on vaatinut isäntäkaupungeilta takeet siitä, että ne pystyvät ottamaan ainakin rajoitetun määrän katsojia EM-peleihinsä koronavirustilanteesta huolimatta. Toivotaan, että kesäkuussa peleihin voidaan ottaa edes jonkin verran yleisöä. Ensimmäisessä harjoituspelissään Ura kohtasi Simon Kirin ja voitti superin jälkeen 2–1. Ryhmää täydentävät seuran omat kasvatit sekä farmin kautta tulevat nuoret pelaajat. EM-jalkapallossa 11 isäntäkaupunkia. Lisäksi pelaajat saivat hyvän määrän toistoja oikeissa pelitilanteissa, Rekonen pohtii. Pietarin, Lontoon ja Sevillan lisäksi EM-pelejä nähdään Münchenissä, Budapestissä, Bakussa, Amsterdamissa, Bukarestissa, Glasgow’ssa, Kööpenhaminassa sekä Roomassa. On mahdollista, että pesäpallossakin mennään jääkiekosta tuttuun tilanteeseen, jossa paremmuus ratkaistaan pistekeskiarvon perusteella, Rekonen kertoo. Kempeleen Kirin suomensarjajoukkueen Ura kepitti kahdesti. Bilbaoon kaavaillut ottelut pelataan Sevillassa. Uran piti lauantaina ottaa Kannuksessa mittaa Alajärven Ankkureista, mutta kelien muuttuminen talvisempaan suuntaan sai joukkueet perumaan harjoitusottelun
–. –?Olimme jo aika lähellä avauspätkän maalia. KooKoo julkisti jatkoja Aki Hietavala ZAGREB (STT) Toyotan Kalle Rovanperä keskeytti Kroatian MM-rallin jo ensikilometreillä perjantaina. Eihän sitä koskaan varsinkaan näin alussa haluaisi keskeyttää, mutta tällaista ralli on. Rovanperän kilpuri meni niin rujoon kuntoon ulosajossa, ettei suomalaiskuski voi jatkaa kilpailua enää lauantaina. Pelitapaan ei sinänsä isoja mullistuksia tarvita. –?Siinä viimeisessä jarrutuksessa en päässyt yhtään linjalle. Serbialaisesta Sebastian Kolomparista ei ollut Poutaselle vastusta. JHT-kasvatti Häkkilä Jukureihin KOUVOLA Jääkiekon liigassa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella kautensa päättämnyt KooKoo julkisti verkkosivuillaan neljä jatkosopimusta. tilalla. –?Azeri aavisti käsivarsiheittoyritykseni ja pääsi päälle, noukki pisteitä, ja se oli sitten siinä, Latvala tilitti. –?Osalla pelaajista on pikkukolhuja. Koska Sefershaev otti lohkovoiton ja paini finaaliin, Poutanen jatkaa pronssijahtia lauantain keräilyissä. Äkkipysähdystä ei tullut, mikä on onni, koska se on aina pahin mahdollinen. Tulin varmaan liian kovaa ja kun auto myös aliohjasi, en saanut käännettyä mutkaan. –?Loppuluvuista huolimatta peli oli tasainen, maalipaikat saattoivat jopa mennä meille. Härkälä myöntää, että Hermeksellä on parannettavaa. URHEILU LAUANTAI 24.4.2021 Keskipohjanmaa A17 Juha Savela Kokkolan Hermes jatkaa lauantaina kamppailua jääkiekon Mestiksen mestaruudesta. Toisessa ottelussani en millään saanut omaa painiani kulkemaan. Myös hyökkäyspeliä on yleisesti parannettava. Eipä se homma kovin kauan tällä kertaa kestänyt. Olemme Jonnen (kartanlukija Halttunen) kanssa molemmat kunnossa, Rovanperä summasi. Sen vuoksi Veeti Lehmuskallio on mukana tällä reissulla. Voittaessaan niissä Saksan Fabian Schmittin, on Poutasen tie auki pronssimatsiin. Maalivahtien sopimukset ovat 1+1-vuotisia ja Häkkilän 2+1-vuotinen. –?Viitosvaihde siinä oli päällä, että vauhtia oli aika paljon. Tuskin kukaan ennakoi, että sarja katkeaa suoraan kolmesta voitosta, Hermeksen valmentaja Jere Härkälä kertoi perjantaina iltapäivällä, kun joukkue teki matkaa tuttuun välietappiin Kouvolaan. Ulosajossa olisi ollut aineksia pahempaankin, koska vauhtia oli tilanteessa yli sata kilometriä tunnissa. CLAS-OLAV SLOTTE MIKKELI Mikkelin Jukurit kertoi verkkosivuillaan vahvistavansa maalivahtiosastoaan Oskari Salmisella ja Waltteri Ignatjewilla sekä puolustusta Hannes Häkkilällä. Mutta voitoistahan tässä pelataan. – Jatkosopimuksen allekirjoittaneet pelaajat ovat syvällä KooKoon laadukkaan arjen ytimessä ja he antavat myös pelillisen selkärangan kaukalossa, seuran urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi seuran verkkosivuilla. Keskipohjanmaa seuraa Ketterä–Hermes-ottelun tapahtumia suorana verkkosivuillaan. Jari-Matti Latvalan johtamalla Toyotan tiimillä on Rovanperän ulosajosta huolimatta hyvä tilanne, sillä Sebastien Ogier on toisena ja Elfyn Evans kolmantena. –?Olemme aloittaneet molemmat pelit huonosti. Jouduin taistelemaan alusta asti aliohjaamisen kanssa, Rovanperä aloitti selvityksensä. Monipuolinen Sefershaev kuittasi Poutasesta 7–0-voiton. Kilpailun johdossa avauspäivän jälkeen ajaa Hyundain Thierry Neuville. Voitot ovat tällä hetkellä 1–1, joten lauantain pelin voittaja saa mestaruuden tiistaiksi Kokkolaan katkolle. Skodan Emil Lindholm on puolestaan WRC3-luokassa niin ikään kolmantena. Poutasella hyvää ja huonoa EM-paineissa. sijalla. Ulosajossa ryttääntyneen auton kunto ei salli suomalaisen jatkamista viikonloppuna. Titaanien kasvatti Salminen, 21, on edustanut kaksi edellistä kautta KooKoota. Kun Ketterä voitti torstaina, se nappasi kotiedun itselleen. Vieraissa emme olekaan näissä pudotuspeleissä hävinneet. Rovanperän MM-ralli loppui lyhyeen Kalle Rovanperä ralli päättyi alkuunsa Kroatiassa. Onneksi ei sattunut mitään muuta. En vain saanut pelastettua tilannetta. Siihen on nyt saatava muutos. Etenkin takavyöheittäjänä venäläinen esiintyi edukseen. Sulejmanov napsi 77-kiloisissa suomalaisesta ylivoimaisen pistevoiton numeroin 10–0. Konsta Mäenpää kärsi 130-kiloisissa pistetappion Liettuan Romas Fridrikasille. Se on ollutta ja mennyttä, Rovanperä tokaisi. Tuoreita jatkajia ovat puolustajat Martin Berger, Oskari Manninen ja Juho Rautanen sekä hyökkääjä Toni Suuronen. Jokerien kasvatti Ignatjew, 21, on torjunut puolestaan edelliset kolme kautta Mestiksessä Kiekko-Vantaan riveissä. EM-painien ensikertalainen Waltteri Latvala ei voinut mitään viime vuoden Euroopan mestarille, Azerbaidzhanin Sanan Sulejmanoville. Heidän pelikuntonsa selviää vasta ottelun alla. Niskavammasta toipunut ja perin aktiivinen Poutanen työnsi serbialaisen ulos ja voitti 5–0. –?Koronarajoitusten vuoksi kotiyleisön tuki puuttuu ja kaukalot ovat samankokoiset. Jääkiekko Päävalmentaja Härkälä haluaa Hermeksen olevan terävänä heti ottelun alusta lähtien. Siinä oli tosi liukas viimeinen alamäki, mikä oli kyllä nuotissa. Härkälän mukaan kotiedulla on nyt huomattavasti vähemmän merkitystä. Kärkikolmikko on kahdeksan sekunnin sisässä. Nuori jyväskyläläinen ehti ajaa avauserikoiskoetta reilut viisi kilometriä, kunnes Yaris WRC lipsahti ojaan. Lauantain pelin kokoonpanoon saattaa tulla pieniä muutoksia. Kaikkiaan seurassa jatkaa 11 pelaajaa. Häkkilä, 18, on JHT Kalajoen kasvatti, joka pelasi kuluneella kaudella Oulun Kärppien joukkueessa U20 SM-sarjassa 37 ottelua tehoin 3+13. Torstaina Kokkolassa Ketterä vei voiton maalein 2–7. LEHTIKUVA/AFP/ANDREJ ISAKOVIC VARSOVA/HELSINKI (STT) Mynämäeltä muinoin liikenteeseen lähtenyt Mattias Poutanen paini 55-kiloisten avausottelunsa EM-Varsovassa sangen päättäväisesti. –?Avausmatsissani kaikki tuntui hyvältä heti, matsi meni suunnitelmieni mukaan. Yleiskilpailussa Lindholm majailee 17. –?Tämä muuttui nyt paras kolmesta -sarjaksi, mutta se ei ole yllätys. Venäjän taidokas Emin Sefershaev näytti vastaavasti Poutaselle painimisen mallia. Kolmas näytös Imatralla Hermeksen Jesper Ahlgren (vas.) ja Ketterän Einari Luhanka jatkavat kamppailua Mestiksen mestaruudesta. Olemme olleet liian arkoja alussa. Puoli minuuttia pienen ulosajon vuoksi menettänyt Fordin Teemu Suninen on perjantain jälkeen WRC2-luokassa kolmantena ja yleiskilpailussa sijalla 12. Pitoa oli vaikea tietää. Sieltä matka jatkuu lauantaina Imatralle. Paikkoja oli, mutta ne tyrehtyivät, Poutanen sanoi. Ihan oma ajovirhe se oli. Molemmat ajavat päivää ennen lähelle pelipaikkakuntaa, joten matkarasitustakaan ei merkittävästi ole. Luotamme omaan peliin, mutta vastustajaan on myös reagoitava, Härkälä kertoo. Näin ollen MM-sarjan johtajana Kroatiaan matkannut Rovanperä ei saa Kroatiasta yhtään MM-pistettä
Tapparan voittomaaliksi jäi Jukka Peltolan kolmannessa erässä tekemä 3–2-osuma. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 24.4.2021 Keskipohjanmaa A18 Seppo Luokkala KAUSTINEN Nikulan sunnuntaiset ravit ovat kuin suoraa jatkoa Ylivieskan perjantai-illalle. –?Jos en ota niitä heittoja, niin ei minusta ole silloin paljon hyötyä kentällä. Vilpas peittosi kotihallissaan Kauhajoen Karhu Basketin 92–81 (49–39) ja siirtyi finaalisarjassa 3–1-johtoon. Maize ja kylmäveristen erittäin tapahtumarikkaan voltin keulasta voittanut Passin Liinu olivat vain muutaman prosentin hevosia. Aikatasoitus suosii hieman Tähtisekkiä, joka on kyllä paha päästessään kirimään vain suoran mitan. Pelillisesti kohteet ovat toki mielekkäitä. Lämpöisten maililla latasi Tuomas Pakkanen kovat piippuun kiihdytyksessä ja prässäsi Flash Sprucen kanssa pelisuosikki Zultanion laukalle ensimmäiseen kurviin. Santtu Kinnunen aloitti Kuopiossa maalinteon jo 39 sekunnin jälkeen, kun hän vei Tapparan 1–0-johtoon. Anthony Hilliard jäi 20 pisteellään liian yksinäiseksi Karhun hyökkäyksessä. Pitska ja Tähtisekki taisteluparina Seppo Luokkala YLIVIESKA Landen Paukku oli uskomattoman hieno ravuri Jani Suonperän tallista joitakin vuosia sitten. – Eilinen startti piristi ruunaa. Koiviston käsi kuumana Vilppaan Mikko Koivisto (kesk.) pelasi vahvan finaalin ja jätti varjoonsa Jeffrey Garrettin ja Okko Järven. Lasse Lappalainen vei KalPan toisen erän alussa ylivoimalla johtoon. T4:n toisessakin kohteessa olivat suosikit laukkatuulella. 5: 3 She Will Be, 6 Will Daisy Beat, 5 Birthday Cloud. Kaustisen T4-pelissä on tiedossa kaksi selkeää kaksinkamppailua. Tappara voitti KalPan runkosarjassa kaikissa neljässä kohtaamisessa. Radalla nähdään paljon vähemmän ohjastavia kuskeja ja ajokit eivät ole kaikkineen aivan kovimpia sarjoissaan menestyjiä. Jani Suonperän ilta täydentyi tuplavoitoksi, kun meneväisen Maizen voimat säästyivät loppusuoralle. 8: 6 Maize, 4 Larry Bell, 3 Cradled In Love. Nyt päästiin heti johtoon ja yksin mennessään se keskittyi tosissaan asiaan, tuumi kaustislainen Suonperä, jonka mukaan päätöskierroksen 29,5 ravannut ruuna on maksettu kaikkiin ikäluokkakilpailuihin. Viime pelin huilannut Okko Järvi palasi vieraiden pelaavaan kokoonpanoon, mutta ei tehnyt pisteitä. Kahdenkympin pakki voi koitua Tähtisekin kohtaloksi voittovireeseen nousseeseen Pitskaan nähden. Lämpöisten kolmen kierroksen voltti päättää rivin. Passin Liinun vierelle vyöryi hevosia viiden radan leveydellä, mutta Mika Jauholan ajokki säilytti vauhdin maaliin saakka. Filip Chlapikin ylivoimalla laukoma 4–1-osuma saatteli Pelicansin viimeiselle erätauolle turvallisessa johdossa, mutta kotijoukkue päästi holtittomilla jäähyillään TPS:n vielä kantaan. Koivisto nakutti kaaren takaa seitsemän kolmosta oikeaan osoitteeseen, ja siihen päälle kaksi kakkosta. Isokyröläinen malttoi mielensä ja käänteli hyökkäykseen vasta edellä menneiden hyytyessä. Nikulassa näyttää vastus Will Daisy Beatia lukuunottamatta aika sopivalta. Pelicans tyrmäsi runkosarjassa kolmanneksi sijoittuneen TPS:n toisen erän alussa. 10: 1 Perry Breezer, 6 Miracle Mystar, 3 Belluka. Torstaina Kuopiossa kilpaillut 11-vuotias Flash Spruce sooloili voittoon ajalla 13,9a, vaikka avaus oli kympin lukemissa. RAVIT avattiin lämpöisten voltilla, jossa kurikkalaisen Kari Lehtosen talliin tuli kaksoisvoitto. 6: 3 Pitska, 9 Tähtisekki, 10 Tutun Impi. Runkosarjakuutonen Pelicans voitti Lahdessa kotijäällään TPS:n 5–3 ja tasoitti puolivälieräsarjan 2–2:een. 4: 9 Tosi Innokas, 2 Larvan Lempi, 6 Touho Tähkä, 3 Turen Touhu, 8 Tatriina, 5 Meno-Wille. yrittämällä. Ennätyksestä putosi yli kuusi sekuntia, kun Suonperä ja Landen Vinkka karistivat Keskisessä muut kauas taakseen. LEHTIKUVA/VILLE VUORINEN KUOPIO (STT) Tappara varmisti perjantaina jääkiekkoliigassa paikan neljän parhaan joukkoon välieriin. KESKISESSÄ nähtiin nuorta voimaa ja konkarin nopeutta. Susijengin ryhmään kuuluva Koivisto, 34, tulitti kentän korkeimman pistemäärän 25. Halsuan Umberto Croft kerää paljon peliä, mutta sen veikkaaminen on ollut jo parin vuoden ajan vaikeaa. Siihen vieraiden kiri kuitenkin tyssäsi. Alle 50 starttia urallaan ohjastaneiden ryhmässä oli Marika Riihimäen Mr Money Robber paras. Kun Pakkanen tuikkasi To The Beginningin johtaneen Julienne Canen takaa voittoon illan päätöslähdössä, ei kenelläkään ollut nelospelissä täysosumaa. Lämmityksen jälkeen vielä muutettiin koko laput. Hannu Hietanen on ohjastanut Kiuruveden tamma Pitskan kahteen peräkkäiseen voittoon. Ravit Konkari Flash Spruce piristyi toisena peräkkäisenä ajopäivänä. KalPan Sami Tavernier kuittasi johto-osuman avauserän puolivälin jälkeen 1–1-tasoituksella. Isäntä itse oli ykkönen Charly Du Tremblellä. Kotijoukkueesta esimerkkiä näytti Hannes Björninen, joka teki kolme maalia. Suonperän tallissa uusi kyky Madams Darkman ja Hannu Hietanen (oik.) valmiina lataamaan pitävään piikkiin auton takaa. Tällä hetkellä siitostehtävissä vaikuttavan tallikaveri Landen Vinkka aloittelee omaa uraansa vahvassa myötätuulessa. SEN SIJAAN neljäs joukkue välieräkvartettiin on vielä haussa. Kaustinen sunnuntaina: 1: 3 Landen Vinkka, 1 Sipilä, 6 Fiktus. Vilppaan hyökkäyspelin laadukkuudesta kertoo paljon se, että kotijoukkueen pelaajat jakoivat kaikkiaan 28 koriin johtanutta syöttöä. Se kukisti vieraskaukalossa KalPan 3–2 ja voitti puolivälieräsarjan otteluvoitoin 3–1. Koivistoa tuki parhaiten erinomaisena puolustuspään spesialistina tunnettu Myles Stephens, joka pussitti 21 pistettä ja kahmi 11 levypalloa. Iloa johtomaalista kesti vain 37 sekuntia, kun Petteri Puhakka luisteli tekemään 2–2. Hannu Hietasen ajokeista vain Madam´s Darkman pystyi tällä kertaa valloittamaan Keskisen. Kotijoukkueen kapellimestarina hääri kapteeni Björninen joka iski Pelicansin kaksi ensimmäistä maalia 36 sekunnin välein. Riihimäelle voitto oli uran kolmas, kun startteja on takana 38. Fromadream, 1 Leon. Se nostaa itseluottamusta, pudotuspelien alla Vilppaan kanssa 2+1-vuotisen jatkosopimuksen tehnyt Koivisto kiteytti. 3: 3 Bugs Bunny Buzz, 7 I.P. Petteri Wirtanen kavensi vain sekunti Pelicansin Rudolf Cervenyn jäähyn jälkeen 2–4:ään. Kylmäveristen ryhmä avaa T4-pelin ja sen voittajaksi on ehdolla likimain 11 valjakkoa. URHEILU Urheilutoimitus P. Sitä ajoi valmentaja Roni Waarna. Tamma kiri vinhasti kovassa lähdössä ja ehti kakkoseksi. Olemme tosi hyvässä tilanteessa, Koivisto alleviivasi. 2: 4 Leemark´s Jackpot, 2 Carl Rapid, 1 Univerza Lloyd. Selvästi vähemmän ansainnut Special Present kuuluu myös kaikkiin peleihin. Björninen täydensi hattutemppunsa tehtyään 5–2 lopussa vastustajan tyhjään maaliin. Vilppaalla on mahdollisuus varmistaa seurahistoriansa ensimmäinen koripallon Suomen mestaruus viidennessä finaalissa Kauhajoella sunnuntaina. –?Ei tässä ole pitkään aikaan ollut tilaa, Koivisto hymähti. Koivistolta udeltiin pelin jälkeen, oliko heittotykillä nyt aiempaa enemmän tilaa viimeistellä koreja. Satu Haaraojan tamma onnistui kotiradallaan rikkomaan nollan voittojen sarakkeesta 46. – Ensimmäisellä kerralla Landen Vinkka vain seuraili muita. 9: 5 Miran Krister, 13 Tulen Poika, 10 Tarok. Landen Vinkka ravasi kakkoseksi uran avauksessa ja paransi siitä tuntuvasti perjantaina Ylivieskassa. Vilpas on voiton päässä seurahistoriansa ensimmäisestä koripallomestaruudesta. Tappara sijoittui runkosarjassa neljänneksi, kauden yllättäjiin kuuluva KalPa viidenneksi. Kauhajoen ori Tosi Innokas oli asiallinen Kaustisella kuun alussa, joten nostetaan se ykkösmerkiksi. Flash Spruce hallitsi helposti keulasta, kun sinne päästiin, selvitti Pakkanen yllätysvoittajana. Leevijengin omistama Koivikon Leevi oli illan toinen kaustislainen kylmäverilähdön voittaja. Jenna Jylkän Hajapusa oli hyvä kakkonen pahan alkulaukan jälkeen. Karhu oli Vilpasta perässä kolmannella jaksolla jo 19 pistettä, mutta punnersi päätösneljänneksellä parhaimmillaan viiden pisteen päähän. 11: 2 Laurila´s Faramir, 10 Hogan Star, 5 Taiga Caramell. Turha lähteä vielä sen pidemmälle ajattelemaan. –?Hyvä juttu, että se peli tulee nopeasti vastaan. Tilannetta auttaa, kun saa muutaman heiton aluksi sisään. JARNO HERRANEN SALO (STT) Salon Vilppaan Mikko Koivisto esitti railakasta hyökkäyspään ilotulitusta miesten Korisliigan neljännessä loppuottelussa perjantaina. Koska kahden merkin lähdöissä se ”väärä” merkki maksaa paljon, on varma otettava toisesta näistä. Tappara selviytyi Liigan välieriin. Keväällä 2017 Tappara kukisti KalPan finaalisarjassa voitoin 4–2. Pelicans iski alle kolmen minuutin sisällä kolme maalia ja kipusi 0–1-tappiolta 3–1-johtoon. 7: 4 Umberto Croft, 7 Special Present, 8 Flash Spurce, 5 She Is Cecilia, 11 The Swede. Viikon takainen Seinäjoen startti olkoon perusteena sille, että Tiina Koskisen valmentama She Will Be jää yksin pelilapulle
lähtö, lv 2100 m: 1) Charly Du Tremble/ Kari Lehtonen 20,4 (17,14), 2) Amongst Stars 20,4 (5,78).3) Shiny Beatrix 19,8 (6,37).4) Rerack 20,5 (27,62). Opinnot voi suorittaa yksilöllisesti ja aloittaa ympäri vuoden. erä: 44.11 Peltola (Michal Moravcik–Ben Blood) 2–3. Toto (2-7-4): 20,94 3,31-2,75-2,37 37,50. Italian Serie A: AS Roma–Atalanta 1–1, Napoli–Lazio 5–2. 3. Katariina Kosola 0–2. erä: 24.42 Hannes Björninen (Iikka Kangasniemi–Aleksi Laakso) 1–1, 25.18 Björninen (Casimir Jürgens) 2–1, 27.36 Matias Rajaniemi (Juuso Jämsen) 3–1, 36.41 Filip Chlapik (Kangasniemi–Joonas Jalvanti) 4–1 yv. Torjunnat: Patrik Bartosak P 8+6+11=25 (vaihto 59.21/5–2), Jasper Patrikainen P 0+0+0=0, Andrei Karejev T 9+7+7=23 (pois 57.06–58.25, 59.21–59.45). 3. 2 Paini Varsova: EM-kilpailujen kreikkalais-roomalaisen painin suomalaistuloksia: Miehet, 55 kg, 1. lähtö, lv 2140 m: 1) American Zakke/Hannu-Pekka Korpi 17,0 (2,41), 2) Comanche XO 17,8 (3,74).3) My Match 18,3 (12,02).4) Mei Tai 18,3 (29,55). Toto (4-3-8): 30,46 2,31-1,21-1,73 9,78. kierros: Sanan Sulejmanov Azerbaidzhan–Waltteri Latvala Suomi 10–0. poissa: 7, 16. lähtö, Toto4-2 TROIKKA-1, lv 2120 m: 1) Maize/Jani Suonperä 18,0 (33,13), 2) Shackhills Desiree 18,9 (5,47).3) Flirting 18,4 (21,37).4) Cankus Rebel 18,7 (21,37). 50 m su: 1) Bohus 25,36, 2) Brännkärr 26,24, 3) Aku Kaila Suomi 28,11, 4) Jami Ihalainen Suomi 28,65. Kokouksen pöytäkirja on nähtävillä toukokuun ajan, MT-tilitoimistolla, Leipämäentie1, Himanka. NBA torstaina: Boston–Phoenix 99–86, Orlando–New Orleans 100–135, Milwaukee–Philadelphia 124–117, San Antonio–Detroit 106–91, Chicago–Charlotte 108–91 (Chi: Lauri Markkanen 11/4/0), Dallas–LA Lakers 115–110. Voitot 2–2. KalPa–Tappara 2–3 (1–1, 1–1, 0–1) 1. · Puuseppä Teollisuuspuuseppä ja perinteiset puusepäntyöt. Oikeat numerot: 4, 6, 9, 11, 13, 14, 15, 16, 19, 25, 26, 29, 31, 37, 41, 42, 43, 48, 49, 51. 200 m vu: 1) Balazs Hollo Unkari 1.50,07, 2) Ronny Brännkärr Suomi 1.51,50, 3) Bohus 1.53,57, 4) Lassi Haimi Suomi 1.54,92. Toto5 voitto-osuus: 197,14. Yhteyshenkilö: Mari Rajamäki, p. Mahdollisuus suorittaa myös tutkinnon osia ja vain osan tutkinnosta. 300 e Norm. KHL:n 3/7 loppuottelu (liigamestariksi neljällä voitolla): Avangard Omsk–Moskovan TsSKA 1–2 (1–1, 0–0, 0–1). Tappara välieriin voitoin 3–1. 6. 044 465 7100. Toto5 voitto-osuus: 49,35. lähtö, lv 2100 m: 1) Mr Money Robber/Marika Riihimäki 17,3a (3,44), 2) Hazella 17,4a (3,01).3) Jeppas Roulett 18,1a (7,26).4) Emmanuel De Gigue 18,2a (4,44). 8. 7. Castren ei selvinnyt viikonlopun kierroksille. Mauri 0400 568229, Kai 0400 563732 • KATTOJEN ASENNUSPALVELU • PIIPUN PELLITYKSET YM. Troikka: 817,13. Kunkkunumero: 31 2 Ravit Ylivieska: 1. – Liukkonen alitti olympialaisten A-rajan 22,01. päivän A-finaalit (50 metrin allas): Naiset: 100 m vu: 1) Michelle Coleman Ruotsi 54,53, 2) Fanny Teijonsalo Suomi 55,63, 3) Evelin Verraszto Unkari 56,48, 4) Olivia Weuro Suomi 58,37. Kalle Rovanperä/Jonne Halttunen Suomi, Toyota ajoi ulos 1. Toto (4-3-5): 30,21 4,53-1,553,65 25,17. -12.30, Kannus 13.-14.30 Puh. Kokonaiskilpailun lopputulokset: 1) Simon Yates Britannia 18.36.06, 2) Pello Bilbao Lopez De Armentia Espanja –58, 3) Aleksandr Vlasov Venäjä –1.06, 4) Jefferson Cepeda Ecuador –2.25, 5) Hugh Carthy Britannia –2.37, 6) Pavel Sivakov Venäjä –2.44, ...30) Hänninen –12.31.. Henderson Kanada 69+65, Angela Stanford USA 68+66, ...146 (+4): Matilda Castren Suomi 73+73 (jaettu 90. 0–1, Tampa Bay– Columbus 3–1 (C: Patrik Laine 0+1), Florida–Carolina 2–4 (F: Aleksander Barkov 2+0, C: Sebastian Aho 2+0), NY Rangers– Philadelphia 2–3, Pittsburgh–New Jersey 5–1 (P: Kasperi Kapanen 1+1), Detroit–Dallas 7–3 (Da: Roope Hintz 0+1, Esa Lindell 0+1), St. Jäähyt: KalPa 2x2 min, Tappara 3x2 min. 50 m ru: 1) Ida Hulkko Suomi 30,80, 2) Jenna Laukkanen Suomi 31,59, 3) Veera Kivirinta Suomi 31,61, 4) Anniina Murto Suomi 31,94. Seuraava ottelu: 25?4. Toto (5-7-4): 2,74 1,30-1,36-2,79 5,25. Ruoste osallistuu lauantaina gp-vapaaohjelmaan Kontestro DB:llä. Seuraava ottelu: 24.?4. 0400 454 098. 040 358 0922. erikoiskokeella. luomusiemen@luomusiemen.fi 0400 273 873. 4. 200 m su: 1) Bernek 2.01,43, 2) Verraszto 2.03,75, 3) Kaila 2.05,80. Päivän Duo: 7-7, kerroin: 6,98. lähtö, Toto5-4 DUO-1 TROIKKA-1, lv 2140 m: 1) EL Houdini/Iikka Nurmonen 16,0a (1,31), 2) Ray Boy 16,4a (8,94).3) Rim Bay Duchess 16,4a (113,98).4) Highlove Tech 16,6a (8,87). 100 m su: 1) Mimosa Jallow Suomi 1.00,61, 2) Teijonsalo 1.02,42, 3) Caroline Pilhatsch Itävalta 1.02,52, 4) Mia Pentti Suomi 1.04,89. 7. 2 Pyöräily Riva del Garda: Maantiepyöräilyn miesten etappikilpailu Tour of the Alps: Etappi 5/5, Idroland–Riva del Garda, 120,9 km: 1) Felix Grossschartner Itävalta 3.03.38, 2) Nicolas Roche Irlanti jäljessä 34 sekuntia, 3) Alessandro De Marchi Italia sama aika, 4) Gianni Moscon Italia –40, 5) Alejandro Osorio Carvajal Kolumbia s.a., 6) Romain Bardet Ranska s.a., ...49) Jaakko Hänninen Suomi jäljessä –3.51. Kelechi Iheanacho 3–0. Tähän kokoukseen osoitetut valtakirjat esitettävä vaadittaessa. 2 Koripallo Miesten Korisliiga, 4/7 loppuottelu (4 voitolla Suomen mestariksi): Vilpas–Karhu Basket 92–81 (49–39) Vilpas: Mikko Koivisto 25/4/5 syöttöä, Myles Stephens 21/11, Jeremiah Wood 14/9, Riku Laine 10/4, Ladarien Griffin 8/0, Aatu Kivimäki 7/0/7 syöttöä, Teemu Rannikko 4/2/8 syöttöä, Juho Nenonen 3/1. Toto4 voitto-osuus: 236,09. 2 Jalkapallo Kansallinen liiga: TiPS–HJK 0–2 (0–1) 22. 050 323 0840 Tilaa heti! 02 2590 200 VIIKONLOPPUTARJOUS 549 ERÄ rajoitetusti! (norm.1480) ILMALÄMPÖPUMPPU Pumput alk. erä: 44.41 Petteri Wirtanen (Aarne Intonen–Henrik Larsson) 4–2, 58.25 Björninen 5–2 tm, 59.40 Wirtanen (Ruslan Ishakov– Josh Kestner) 5–3 yv, im. Espanjan liiga: Atletico Madrid–Huesca 2–0, Granada– Eibar 4–1, Real Sociedad–Celta Vigo 2–1, Barcelona–Getafe 5–2. erä: 3.05 Aleksi Anttalainen (Ruben Rafkin–Topias Haapanen) 0–1 sr. 77 kg, 1. 50 m pu: 1) Jallow 26,57, 2) Hosszu 27,67, 3) Susanne Hirvonen Suomi 27,73, 4) Kivirinta 28,57. Vilma Hakala 0–1, 52. kierros: Mattias Poutanen Suomi–Sebastian Kolompar Serbia 5–0, puolivälierä: Emin Sefershaev Venäjä–Poutanen 7–0. Vilpas johtaa voitoin 3–1. erä: 21.38 Lasse Lappalainen (Jeremy Bracco–Pitkänen) 2–1 yv, 22.15 Petteri Puhakka (Jere Henriksson) 2–2. www.keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi 2 Jääkiekko Liigan 4. Karhu Basket: Anthony Hilliard 20/3, Bojan Sarcevic 14/2/9 syöttöä, Collin Malcolm 12/8, Osasumwen Osaghae Jr 12/5/3 torjuntaa, Jeffery Garrett Jr 11/1, Eero Innamaa 9/1, Antti Niskanen 3/5, Okko Järvi 0/1. Toto4 voitto-osuus: 2360,98. Toto (7-1-4): 1,31 1,151,25-7,24 3,10. AO:Oliwer Kaski 0+1. Toto (7-5-8): 2,41 1,191,35-1,67 5,22. 2. 9. 800 m vu: 1) David Verraszto Unkari 8.17,02, 2) Peter Bernek Unkari 8.24,69. 3. Haku netin kautta www.jamin.fi (Jamin hakulomake) 7.5. Jamie Vardy 1–0, 26. Jonny Evans 2–0, 36. Toto4 pelivaihto 18?161,40 e, voitto-osuus 2?360,98 e. Toto4 voitto-osuus: 245,93. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Erotuomari: Lotta Vuorio. 3. lähtö, sh 2140 m: 1) Hiipeli/Hannu Torvinen 30,2 (2,11), 2) Villi Vilpertti 29,7 (20,79).3) Poken Roope 31,1 (6,79).4) Aamulento 31,2 (5,14). 2. mennessä. 2. Jäähyt: Pelicans 6x2 min ja Bartosak 5+20 min, TPS 5x2 min. RAK.PELLIT RST/ALUMIINI KOSKI-KOURU alk. Englannin Valioliiga: Leicester–West Bromwich 3–0 (3–0) 23. Troikka: 637,08. lähtö, Toto4-1, lv 1600 m: 1) Flash Spruce/Tuomas Pakkanen 13,9a (11,33), 2) Armani Press 14,6a (4,35).3) Diablo Sisu 14,6a (6,41).4) Quartam De Caelo 14,6a (60,94).poissa: 7. Pelivaihto 59?921,90 e. TPS–Pelicans. lähtö, Toto4-3 DUO-1, sh 2100 m: 1) Passin Liinu/Mika Jauhola 30,8 (30,21), 2) Meno-Wilho 30,8 (3,51).3) Salli Sorjonen 30,0 (18,88).4) Mandan Mainio 30,1 (45,32). 0400 465 7131. Gp-vapaaohjelmassa on mukana myös Suomen Emma Kanerva Dambacu NL:llä. Seuraavat ottelut: 25.4. 8. Toto (9-1-8): 5,12 1,73-2,56-1,86 15,57. 5. 200 m sku: 1) Verraszto 2.00,23, 2) Hollo 2.01,54, 3) Jesper Lietzen Suomi 2.05,46, 4) Aleksi Koprinen Suomi 2.12,77. 200 m ru: 1) Eszter Bekesi Unkari 2.27,54, 2) Martta Ruuska 2.28,04, 3) Laukkanen 2.30,26, 4) Katinka Hosszu Unkari 2.32,98. Päivän Duo: 4-2, kerroin: 270,00. Toto5 voitto-osuus: 734,47. Toto (5-2-10): 11,33 3,031,95-2,79 14,28. lähtö, lv 2100 m: 1) Madams Darkman/ Hannu Hietanen 18,7a (1,91), 2) Giovan Star 19,0a (17,38).3) Plastic Bag 19,1a (4,2).4) Super Ben 19,2a x (6,63).poissa: 6, 7. TsSKA johtaa voitoin 2–1. LAUANTAI 24.4.2021 Keskipohjanmaa A19 Kokoukset 1 Koulutus 1 Myytävänä 1 Palveluhakemisto 1 Himangan Urheilijat ry:n KEVÄTKOKOUS Urheiluhallilla sunnuntaina 02.05.2021 klo 18.00 alkaen kahvituksella. 400m vu: 1) Verraszto 4.23,94, 2) Ada Hakkarainen Suomi 4.24,70, 3) Tuuli Pippuri Suomi 4.29,21, 4) Louna Kasvio Suomi 4.29,99. lähtö, sh 2100 m: 1) Koivikon Leevi/Roni Waarna 35,3a (7,61), 2) Päivän Onni 35,4a (10,92).3) Vilman 35,4a x (100,49).4) Vilberth 35,5a (1,59). Yhteyshenkilö: Henna Latvala, koulutusalajohtaja p. 5. lähtö, lv 2160 m: 1) Sahara Flames/Santtu Raitala 18,8 (2,74), 2) Cream Candy 18,1 (3,31).3) Salpaus Delicious 19,3 (32,16).4) Rim Bay Diva 19,6 (30,47). Opiskelu mahdollista työn ohessa! Maksuton opiskelu, lähijaksoilla maksuton asunto ja ruoat. 399 €. 400 m sku: 1) Hosszu 4.45,59, 2) Laura Vanda Ilyes Unkari 4.52,61, 3) Kasvio 4.59,95. Louis–Colorado 2–4, Vancouver– Ottawa 0–3. 2 Rahapelit Keno Päiväarvonta. Troikka: 114,22. 2. Oikeat numerot: 2, 3, 14, 15, 19, 23, 29, 30, 32, 41, 43, 48, 49, 52, 53, 56, 57, 61, 65, 68. 400,29e Kokkola Jäniskatu 11, puh. Kunkkunumero: 43 Ilta-arvonta. 7 e /m 2 noutohinta, musta Kattopeltiä 2,5 jm, 3,5 jm ja 4,5 jm suoraan varastosta Ethän maksa liikaa. Miehet: 50 m vu: 1) Ari-Pekka Liukkonen Suomi 21,92, 2) Nicolas Lia Norja 22,62, 3) Richard Bohus Unkari 22,69, 4) Anton Herrala Suomi 23,07. sija). 040 522 4670. Torjunnat: Eero Kilpeläinen K 11+4+5=20 (Pois 59.19–60.00), Christian Heljanko T 8+6+6=20. Toto (12-15-11): 2,11 1,40-2,77-1,75 17,23. · Ympäristönhoitaja/ ympäristönhuoltaja Ympäristöneuvonta, ympäristön hoito ja kunnostaminen. 6. poissa: 9. 2 Ratsastus Hagen: Kouluratsastuksen neljän tähden kilpailut: Gp-luokka: 1) Jessica von Bredow-Werndl Saksa/TSF Dalera BB 81,652 prosenttia, 2) Charlotte Dujardin Britannia/Mound St John Freestyle 81,475, 3) Isabell Werth Saksa/DSP Quantaz 78,630, \…17) Henri Ruoste Suomi/Rossetti 72,522. Karhu Basket–Vilpas. Yhteyshenkilö: Heli Hämäläinen, p. Toto (4-1-3): 1,91 1,28-3,68-1,68 49,21. Toto (5-27): 17,14 2,86-1,73-1,49 21,48. 130 kg, puolivälierä: Romas Fridrikas Liettua–Konsta Mäenpää Suomi 4–1. 100 m pu: 1) Niko Mäkelä Suomi 54,62, 2) Herrala Suomi 54,95, 3) Bernek 55,10, 4) Tuomas Kiviluoma Suomi 55,12. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) To The Beginning/Tuomas Pakkanen 16,9a (20,94), 2) Julienne Cane 17,0a (7,17).3) Fernando Vixi 17,3a (8,05).4) Memento Vivere* 17,5a (9,87).poissa: 5, 12. Kahvitarjoilu! Tervetuloa! Himangalla 24.4.2021 Hoitokunta MA 26.4. puolivälierät (kolmella voitolla välieriin): Pelicans–TPS 5–3 (0–1, 4–0, 1–2) 1. lähtö, Toto5-2, lv 2140 m: 1) Pegasos Evo/Tapio Perttunen 15,5a (30,46), 2) Piece Of Hero 15,6a (1,67).3) Making Match 16,2a (11,09).4) Business School 16,4a x (5,72). Toto (7-2-1): 8,09 1,84-2,00-1,17 26,60. Toto5 voittoosuus: 174,33. Tervetuloa keskustelemaan ajankohtaisista asioista! HU:n johtokunta Lahdensuun jakokunnan osakaskunnan yhteisalueet sääntömääräinen VUOSIKOKOUS la 8.5.2021 klo 10.00 Himangalla, Uunilan Maatila Pohjoinen Satamatie 55. erä: 0.39 Santtu Kinnunen (Jarkko Malinen–Jukka Peltola) 0–1, 12.46 Sami Tavernier (Miikka Pitkänen–Alexander Ruuttu) 1–1. Toto (2-6-7): 3,44 1,93-1,86-2,07 5,19. lähtö, Toto5-3, lv 2140 m: 1) Fiorini/Olli Koivunen 15,4a (7,93), 2) Rahajamatch 15,8a (2,78).3) Mickan 16,0a (4,52).4) Gyro Gearloose 16,5a (20,75). Yhteyshenkilö: Seppo Prusti, p. 2 Uinti Helsinki: Kv. Forssa: 1. Toto (2-9-5): 7,93 1,84-1,39-1,51 8,20. Helsinki Swim Meet -kilpailujen 2. · Luonto-ohjaaja Luontomatkailu ja luontokuntoutus. Toto (13-3-12): 33,13 7,55-3,917,17 70,86. 2 Käsipallo Naisten SM-sarja, 3/5 loppuottelu (3 voitolla Suomen mestariksi): HIFK–Dicken 16–23 (4–11) Dicken voitti Suomen mestaruuden voitoin 3–0. 2 Golf Los Angeles, USA: Naisten LPGA-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 1,5 miljoonaa dollaria: Tilanne 36/72 reiän jälkeen, par 71: 129 lyöntiä (13 alle parin): Jessica Korda USA 64+65, 132 (–10): Ko Jin-young Etelä-Korea 67+65, 133 (–9): Kim Sei-young Etelä-Korea 67+66, 134 (–8): Brooke M. Ethän Tarjoushinta SIEMENTÄ LUOMUUN! Myös kaikki seokset. Toto4 voitto-osuus: 14,39. Toto (1-3-9): 7,61 1,842,58-11,79 60,76. sä hk öp os tit : et un im i.s uk un im i@ ja m in .fi 40 m kourua, 4 alastuloa alk. sertifioitua SIEMENPERUNAA sekä RUOKAPERUNAA useita lajikkeita; Sievi tori klo 9-10.30, Toholampi 11. 2 Autourheilu Zagreb: MM-sarjan 3/12 kilpailu, Kroatian MM-ralli: Kärjen tilanne 8/20 erikoiskokeen jälkeen: 1) Thierry Neuville Belgia, Hyundai 55.36,8, 2) Sebastien Ogier Ranska, Toyota jäljessä 7,7 sekuntia, 3) Elfyn Evans Britannia, Toyota –8,0, 4) Ott Tänak Viro, Hyundai –31,9, 5) Craig Breen Irlanti, Hyundai –54,8, 6) Adrien Fourmaux Ranska, Ford –1.14,7, ...12) Teemu Suninen/Mikko Markkula Suomi, Ford –4.10,1, ...17) Emil Lindholm/Mikael Korhonen Suomi, Skoda –4.48,9. Avangard–TsSKA. NHL torstaina: Winnipeg–Toronto 3–5, Buffalo–Boston 1–5 (Bu: Arttu Ruotsalainen 1+0), NY Islanders–Washington vl. lähtö, Toto5-1, lv 2140 m: 1) EL Indeed/ Hannu Torvinen 16,2a (5,12), 2) My Radio Gaga 16,2a (12,3).3) Jetman Luxi 16,5a (4,26).4) Skyfall Sofie 17,0a (19,09).poissa: 4. Yhteyshenkilö: Petteri Karvinen, p. lähtö, Toto5-5 DUO-2, lv 2140 m: 1) Grainfield Emma/Seppo Markkula 16,2a (8,09), 2) Gambino* 16,4a (14,85).3) Chestnut Sala 16,4a (1,78).4) Rachael 16,4a (12,38). 200 m pu: 1) Hosszu 2.12,60, 2) Laura Lahtinen Suomi 2.14,19, 3) Lotta Pälsi Suomi 2.23,08. · Maaseutuyrittäjä Kone-, hevostai tuotantoeläinpainotteinen linja. Kysy asennusta! GREE 18 WiFi teho max 7 kW, käyttöala 60-150 m2 Järviseudun ammatti-instituutti Kurejoentie 390, 62900 Alajärvi Lisätietoa koulutuksista löydät myös netistä! Aikuinen: Opiskele uusi suunta elämääsi! Green Care -koulutusta · Puutarhuri Viherala, kukkaja puutarhakauppa ja puutarhatuotanto. Esityslista nähtävillä MT-tilitoimiston ilmoitustaululla. 100 m ru: 1) Matti Mattsson Suomi 1.00,46 (SE), 2) Marco Koch Saksa 1.01,16, 3) Christopher Rothbauer Itävalta 1.01,23, 4) Erik Nurmi Suomi 1.03,24. Toto5 voitto-osuus: 2,43
Tapio Keskitalo HELSINKI (STT) Kun Janne Saksela makasi viime vuoden syyskuussa HJK-ottelussa nilkkaansa pidellen nurmella, moni jalkapalloihminen tunsi normaaliakin suurempaa myötätuntoa. NOUSIJOILLA EI koskaan ole helppoa, se tiedetään myös jalkapalloliigan historiasta. Kotimaan liigapelejä hänellä on tilillään JJK:ssa, RoPSissa ja Ilveksessä. LOUKKAANTUMISET ovat opettaneet Sakselalle, ettei asioita voi suunnitella millimetrin tarkasti tulevaisuuteen. Eroa hallitsijaksi yhden lipsahduskauden (viides 2019) jälkeen palanneen ja nyt jo 30-kertaisen mestarin ja muiden välillä on, jos ei välttämättä ihan noin paljon, niin... Pelaaminen maistuu hyvältä. Nyt paluu aloitetaan ilman intohimostaan kuuluisia kotkalaiskannattajia, koronan pitäessä vielä kenttien portit kiinni. Saksela jaksoi, ja se kannatti. HJK:ssa jo juniorina pelannut Saksela tiedostaa tilanteen. Meillä oli hyvä joukkue, ja taisteltiin kovasti. Aikoinaan muun muassa Suden arvoitus -elokuvassa näytelleellä Sakselalla on tietyssä mielessä ympyrä sulkeutunut paluussa HJK:hon. –?Ei voi olettaa, että mennään voitosta voittoon. Ei voi sanoa, että se oli onni onnettomuudessa, mutta lähtölaukaus sille, että tehdään asioita oikein. Koen, että on parempi keskittyä vain päivittäiseen tekemiseen, Saksela sanoo. Paluumuuttajat mukana paluussa ylimmälle oksalle Viime kaudella Aleksi Tarvonen pelasi KPV:ssa. –?Se oli järkytys kaikille. –?Kun pääsee pallon kanssa kuntouttelemaan, motivaatio tulee takaisin. –?Ei. –?Pitkän poissaolon jälkeen pelituntuma ei ole ihan paras mahdollinen, mutta siihen täytyy sopeutua. AC Oulun Jarkko Hurme ja KTP:n Aleksi Tarvonen toivovat parempaa kuin edellisellä kerralla. –?Kävi mielessä, oliko tämä tässä. Meilläkin paikan vakiinnuttaminen liigakartalle on selvä tavoite, ja uskomme, että kaikki saumat siihen on, vakuuttaa puolestaan Tarvonen Kotkan puolesta. Mietin, jaksaako sitä enää, jos tulee uusia vammoja. Nilkka ja pohjeluu olivat murtuneet. Torilla saa kuulla, jos menee huonosti. Kun pääsee kuntoon, tekee mieli taas pelata. Ne pitää vain osata käsitellä, hän tiivistää. Haluan nyt vain nauttia jokaisesta treenistä ja pelistä. Saksela oli kärsinyt lukuisista pahoista loukkaantumisista, ja nyt Ilveksen pelaajalla oli edessään jälleen pitkä kuntoutus. –?Sieltä on jäänyt hyvät muistot. AC Oulu säilyi tuolloin pelillisesti sarjassa, mutta talousvaikeuksien myötä seuraavan kauden liigalisenssi jäi saamatta. Alkuhuumalla mennään jokunen peli, mutta tärkeintä on löytää tasaisuus koko kauden mittaan. no, paljon. MARKKU JOKELA HELSINKI (STT) Jalkapalloliigan päävalmentajille ja joukkueiden kapteeneille tekemässä kyselyssä 65 prosenttia (15/23) vastaajista ennakoi HJK:n mestaruutta. Oulussa AC:lle on puolestaan alkanut tulla enemmän ja enemmän fanipohjaa, näkee Hurme. Ei sille mitään voi, jos kaikesta huolimatta sattuu jotain. Kuntoutin nilkkaa ja irtauduin mentaalisesti futiksesta. Surullisestihan se kyllä sitten päättyi…, urallaan 12 A-maaottelua pelannut 34-vuotias Hurme muistelee kesää 2010. No, se olisi onnistunut kausi, vaikka enemmänkin kyllä halutaan. Siellä otteluita kertyi Hollannin liigaa myöten, mutta loukkaantumiset olivat riesana. Tappioita ei toki pidä hyväksyä, mutta ne on osattava käsitellä. Tai hyvinkin, KTPkasvatti, urallaan Kokkolaa ennen myös Ilveksessä piipahtanut Tarvonen virnuilee vielä. Nilkka on tuntunut tosi hyvältä, Saksela sanoo. Voiko HJK:ta pysäyttää. Sama tilanne toistuu vuodesta toiseen. Tarvonen, 26, pelasi tuolloin 16 liigapeliä. Laitapuolustaja Sakselan, 28, loukkaantumishistoria on tyly kertomus, sillä pelkästään polven eturistiside on hajonnut kolmesti. Täksi kaudeksi hyökkääjä palasi Kotkaan. –?Kotka on palloilukaupunki. Oli innokkaita faneja, stadion täynnä ja hyvä tunnelma, Saksela muistelee. Joka kerta paluu peleihin on vienyt pitkän ajan. Niin. –?Hienoahan se vielä joskus olisi pelata maajoukkueessa. Meininki oli tosi hyvä, ja yleisöä oli ihan törkeästi, Tarvonen muistaa kuuden vuoden taa. ostaa myös pihapiirin ympäriltä peltoa ja metsää) Tilaa maksuton Tilavahti -palvelu ja saat heti uudet kohdetiedot alueeltasi! Kustaa Aadolfink. HJK lähtee lauantaina alkavaan liigakauteen suurimpana mestarisuosikkina. Meidän mestaruus on säilyminen, Hurme toteaa. Oikeana laitapuolustajana viihtyvä ja vahvasti hyökkäyksiin nouseva Saksela on pelannut kahdeksassa miesten maaottelussa. KÄLVIÄ, Leukunjärvi 4,0 ha + Hirsimetsäosuudet 2901 kpl, 12 000 €/24.5. HJK jälleen suosikkina liigakauteen. LAUANTAI 24.4.2021 Keskipohjanmaa A20 LOHTAJA, Kauppila 26,5 ha Alaviirteentien varressa, 1535 m 3 35 000 €/26.4. Koen joka päivä ja viikko, että tuntuu paremmalta. Ei se kuitenkaan ole nyt päällimmäisenä mielessä. Pelkästään vaikkapa nimillä kuin Roope ja Riku Riski, Atomu Tanaka, Luis Murillo, Daniel O’Shaughnessy ja tuoreet hjklaiset Filip Valencic, Jair ja Janne Saksela. Kaikki tietävät, mistä puhutaan, koris ja futis on ne isoimmat jutut. Urani tarina on vähän ollut, että on ollut isoja tavoitteita, ja kun on mennyt paremmin, on lyöty alaspäin. Saksela myöntää, että tuorein vamma vei ajatukset myös lopettamiseen. –?Ei oltu mikään heittopussi, se oli tasainen säilymistaisto. HJK:n mahdollisiksi uhkaajiksi tarjoillaan KuPS:aa, Interiä, Honkaa ja SJK:ta. Koen, että ainoat asiat, joihin voin itse vaikuttaa, on treenata ja tehdä asiat hyvin. –?Jos kaikki menee hyvin, pysyn kunnossa ja urallani on vuosia jäljellä, eihän sitä tiedä, mitä tapahtuu. HJK KERTOI huhtikuun alussa tehneensä Sakselan kanssa kauden mittaisen sopimuksen, jossa on optio seuraavasta kaudesta. Saksela edusti hollantilaista Sparta Rotterdamia 2017–2019. –?Ensimmäinen vuosi kotikaupungin seurassa liigassa jätti päällimmäisenä hyvät muistot. KOTKASSA KAUSI 2015 jätti suoran säilymisen parin pisteen päähän, ja karsinnassa KTP taipui PK-35 Vantaalle. –?Tällä hetkellä en asettele oikeastaan henkilökohtaisia tavoitteita. KÄLVIÄ, Välikylä 1,3 ha metsä/tonttipalsta maantien varressa, 7 000 €/24.5. –?On se ollut henkisesti raskasta. Ja vaikka sekä AC Oulu että KTP toivovatkin tämänkertaisen nousun aloittavan juurtumisen pääsarjaan, ovat realiteetit tiedossa: haastetta riittää yllin kyllin. Kuluja kurissa, järkevin askelin eteenpäin, OLS-kasvatti, AC Oulun jälkeen vuosikymmenen mittaan TPS:aa, norjalaista Oddsia, SJK:ta ja KPV:ta edustanut Hurme miettii. 2?800€ (sis. Samankaltainen on vastaus kysymykseen, siintävätkö ulkomaat enää mielessä. Mennään siihen asti, kun kroppa kantaa. 0400?167?825 timo.heikkila@metsatilat.fi Palkkio 4,5 % /sopimuksen mukaan, min. PERHO, Mökälä asuinrakennus/halli/sauna/navetta pihapiiri 48 000 €/tarjous (mahd. –?Aina on paineita menestyä. Janne Saksela löysi peli-ilon Laitapuolustaja Janne Saksela liittyi huhtikuun alussa suurimman mestarisuosikin HJK:n paitaan. Luulen, että he voittavat vaikka juoksisivat takaperin, vastaa IFK Mariehamnin ruotsalaisvalmentaja Lukas Syberyjski. AC Oulun kokenut puolustaja Jarkko Hurme ja KTP:n hyökkääjä Aleksi Tarvonen pelasivat kumpikin viime kaudella Ykkösen KPV:ssä, jossa nousu jäi haaveeksi. Nousijoista löytyy kummastakin yksi pelaaja, joka pelasi seurassa sen edellisellä pääsarjavisiitillä. 3, 67100 Kokkola Metsäarviot, kartat ja valokuvat nettisivuiltamme www.metsatilat.fi/lansisuomi P. Kuntoutuksen ohessa hän teki Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opintoja. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN Janne Lehikoinen HELSINKI (STT) Miesten pääsarjajalkapallokartan pari haalentunutta pistettä saivat alkavaksi kaudeksi täytettä, kun perinteiset jalkapallokaupungit Oulu ja Kotka palaavat liigaan. Maajoukkuekutsuista on pitkä aika, osin loukkaantumisten takia. Jalkapallo HJK:n laitapuolustaja myöntää jatkuvien loukkaantumisten olleen henkisesti raskaita. KÄLVIÄ, Marinkaisneva 11,1 ha EU-pelto + 1,4 ha metsä, 60 000 €/17.5. Jalkapalloliigan kausi alkaa lauantaina. –?Säilyminen. alv 24 %). HALSUA, Etelähaara 54,0 ha, nuoria/hoidettuja metsiä 1310 m 3 39 000 €/24.5. Nyt tarkoitus on vakiinnuttaa paikka pääsarjassa, ettei hissiliikuttaisi. Vähän tuntuu, että jokainen vamma on henkisesti raskaampi kuin edellinen, nykyään HJK:ssa pelaava Saksela sanoo. Aina pelasin, kun olin kunnossa. AC Oulun edellisestä liigakaudesta on 11 vuotta, KTP:llä evakko kesti kuusi vuotta. Paluu ylimmälle tasolle kuitenkin toteutui Hurmeen ja Tarvosen palattua juurilleen. Hän on ehtinyt pelata muun muassa parissa Suomen cupin pelissä ja tehnyt maalinkin. Ja viime hetken paluumuuttaja Sebastian Dahlström. Ja tällä hetkellä se kestää