Näytelmä käsittelee taitavasti tosi-tv:n hahmojen arkkityyppejä ja yleisön odotuksia. Monta tuulivoiman rakentamiseen liittyvää päätöstä ehdittäneen tehdä ennen kuin Windlife-hankkeen tiedot ovat päättäjien käytössä. 1 Sivu 15 JARNO HERRANEN Tilastokeskus: Työttömyysluvuissa varovaisia merkkejä käänteestä 1 Sivu 8. Liikennettä sujuvoittavat Kasitielle pitkän matkaa rakennettava nelikaistainen osuus sekä monet muut liikennejärjestelyt. Helpotusta ruuhkiin Kokkolan ja Kasitien ruuhkat helpottavat, kun keskustan tieremonttia aletaan tehdä loppuvuodesta. Keskiviikko 23.9.2026 Keskipohjanmaa.fi | Nro 180 1 Sivu 10 Tosi-tv:n raadollisuus avautuu teatterissa Kokkolalaislähtöinen näyttelijä Eeva Mäkinen siirtyi Ykspihlajan kesäteatterin jälkeen lähes suoraan Kansallisteatteriin, jossa hän näyttelee tänä syksynä Kristian Smedsin uutuusnäytelmässä. 1 Sivu 2 TIMO VARILA » Luken hanke käynnistyi vuoden 2023 alussa ja päättyy vasta vuoden 2027 lopussa. Milla Kaitalahti (vas.) ja Eeva Mäkinen taipuvat rooleissaan moneen Viidakon villit naiset -näytelmässä Kansallisteatterissa. Viidakon villit naiset sijoittuu tosi-tv:n maailmaan. SAARA AUTERE Kokkolan ja valtatie 8:n ruuhkat ovat helpottumassa tieremontin myötä. Käytännössä miltei kaikki nousijajoukkueen pelaajat jatkavat joukkueen riveissä myös ensi kaudella superpesiksessä. PesäKuula piti kiinni pelaajistaan Naisten superpesikseen noussut Jokilaakson PesäKuula julkisti tiistaina peräti 14 pelaajan sopimukset. 1 Sivu 3 Pinja Salmela on yksi jatkosopimuksen tehneistä pelaajista. Joukkue täydentyy vielä muutamalla uudella nimellä
Projektipäällikkö Akseli Nurmi Väylävirastosta kertoo, että tietyöt Kokkolan keskustassa alkavat mahdollisesti jo tämän vuoden puolella. Kun se valmistuu vuonna 2028, ruuhkien pitäisi helpottua. Vaasantielle rakennetaan uusi viisihaarainen kiertoliittymä, johon liitetään myös Höyläämönkatu ja Kosilanpolku. Tietyöt valmistuvat vuonna 2028. – Tiesuunnitelma valmistuu tämän vuoden aikana, ja tämän jälkeen on poliitikkojen asia, milloin tälle hankkeelle saadaan budjettirahoitus. Nykyään liikenne puuroutuu juuri näissä osissa Kokkolaa juurikin aamuja iltapäiväruuhkissa. Vaasantielle suunnitellun kiertoliittymän maisemaa. Parhaillaan on tiesuunnittelussa laaja hanke Kasitien muuttamisesta Kruunupyyntien ja Boholmintien risteyksien välissä nelikaistaiseksi. Valmista on tulossa vuoden 2028 aikana. Vaasantien kiertoliittymästä ohjataan liikennettä Prisman suuntaan ja Höyläämönkadulle. Tietöiden yhteydessä alueen tieja katujärjestelyjä menee uusiksi, eikä autoilija tahdo uskoa, mitä tuleman pitää. ETELÄ-POHJANMAAN elinvoimakeskuksen liikenneosaston osastopäällikkö Atte Arkko kertoo, että tulevina vuosina Kasitien turvallisuus ja tehokkuus paranevat myös Kokkolan alapuolella olevalla valtatiellä. Vt 8 etelään (oik.), Satamatie (alhaalla) ja Vaasantie (vas.) keskustaan.. Puheenaihe Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri: kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu: urheilu@keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 23. Yksi keskeinen ja näkyvin uudistus on se, että Kirkkolehdon kiertoliittymästä Kasitieltä aina valtatie 13:n liittymään asti kulkeva tieosuus rakennetaan kahdesta kaistasta nelikaistaiseksi. Kruunuporttiin tulee uusi kanavoitu tasoliittymä ja oma liittymä mahdolliselle uudelle tieyhteydelle Kokkolan satamaan, Atte Arkko kertoo. Hankkeessa valtatie 8:aa parannetaan noin kolmen kilometrin matkalla. TIMO VARILA Tässä Kirkkolehdon nykyistä kiertoliittymää. Parhaillaan on Nurmen mukaan menossa tarjouspyynnön osallistumishakemusvaihe, jonka jälkeen valituille tarjoajille lähetään varsinainen tarjouspyyntö. Valtatie kahdeksan remontti ja liikenneväylien kunnostus tähtää myös Kruunuporttiin suunnitellun suuren alumiinitehtaan palvelemiseen. Samalla rakennustöiden alle joutuvilla tieosuuksilla remonttiin menee myös valo-ohjaus, yksinkertaisesti levenevän tien vuoksi. Samalla suunnittelussa on tarkasteltu Kruunuportin liikennejärjestelyjä. Neljä kaistaa ja uusia liittymiä Kasitien remontti Kokkolan kohdalla alkaa vielä tämän vuoden aikana. KASITIEN Kirkkolehdon kiertoliittymää laajennetaan. Nelikaistaista ohitukseen tarkoitettua tieosuutta voi ajaa jatkossa noin kolmen kilometrin matkalla Kokkolan alapuolelta kohti etelää. syyskuuta 2026 2 // Antti Savela Väylävirasto aloittaa suururakan Kasitiellä Kokkolan keskustan liepeillä ja läheisillä kaduilla. Valtio on jo aiemmin budjetissaan hyväksynyt tiehankkeeseen 13 miljoonaa euroa, ja Kokkolan kaupungin osuus kaikista kustannuksista on viisi miljoonaa. Eteläväylä/vt8 (ylhäällä) menee pohjoiseen. Vaasantielle ja Rautatienkadulle rakennetaan uudet kiertoliittymät. Samalla alueelle tulee uusia katujärjestelyjä. Mittavien liikennejärjestelyjen ansiosta liikenne soljuu paremmin ja tienkäyttäjien turvallisuus kohenee. Osaa teiden nykyisistä silloista jatketaan ja osaan rakennetaan rinnalle toinen silta. Suuren tehtaan suunnittelijat ovat toivoneet Väylävirastolta merkittäviä investointeja Kruunuportin liittymiin ja myös läheisen muun liikenneverkon tehostamiseen
MITÄ TAPAHTUU seuraavaksi. Poliisi sai tiedon miehen katoamisesta perjantaiaamuna 18. Pantaseurantatietojen perusteella Honkakankaan ja Kanniston alueilla poistettiin voimaloita, kaava-alueita supistettiin, sijoitteluja muutettiin sekä tunnettuihin vasomisalueisiin jätettiin suojaetäisyys. Toistaiseksi vuonna 1963 syntynyttä paikkakuntalaista miestä ei ole löydetty. Tällä viikolla tuli julkisuuteen, että Lupaja valvontavirasto vaatii lisäselvityksiä Kokkolan ja Halsuan alueilla sijaitsevan Tuohimaa-Riutanmaan tuulivoimahankkeen vaikutuksista Suomenselän metsäpeurakantaan. Kunta on pyytänyt seurantatietoja viiden vuoden ajanjaksolla 2021–2025. Holmströmin mukaan etsinnät jatkuvat. ONGELMA ON, ETTÄ tutkittua tietoa tuulivoiman vaikutuksista suomalaisiin metsäneläimiin on käytössä vielä perin vähän. Myös lähialueella on useita eri vaiheissa olevia tuulivoimaja voimajohtohankkeita. Sitäkään poliisi ei epäile, että mies olisi kateissa jossain muualla kuin Perhonjoen alueella. Se ei helpota etsintöjä. Metsäpeurojen liikkeistä kaivataan siis kattavaa, tutkittua tietoa ja siihen perustuvaa analyysia, ja mahdollisimman pian. syyskuuta. Luke perusteli, että kyseessä on tutkimuksen perusaineistona salassa pidettävä tieto, jota sillä ei ole lainmukaista velvollisuutta luovuttaa. Halsuan kunta haluaa käyttöönsä tuulivoimaloiden kaavoitusta varten metsäpeurojen pantatietoja. Etsinnät ovat keskittyneet Kaustisen keskustasta katsottuna alajuoksulle päin. Jos hankkeet toteutuvat suunnitellussa laajuudessa, yhteisvaikutukset voivat muodostaa pitkän aikavälin riskin Suomenselän metsäpeurakannan elinvoimaisuudelle. Miehen läheiset ovat sosiaalisen median kautta pyytäneet paikallisilta apua etsintöihin. – Poliisin ja pelastuslaitoksen lisäksi Vapepa (Vapaaehtoinen pelastuspalvelu) on osallistunut etsintöihin. Halsua valitti Luken tietojenluovutuspäätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valituksen. Kiistaan liittyvät tuulivoimaloiden kaavoitus sekä metsäpeurojen seurantatiedot. Tieto on Lukella olemassa, mutta se ei sitä anna, sanoo kunnanjohtaja Jari Penttilä. Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi syyskuun alussa Halsuan kunnan valituksen, joka koski Luonnonvarakeskuksen hallussa olevien metsäpeurojen tarkkojen GPS-pantaseurantatietojen luovuttamista. Viranomainen arvioi, että hankkeet voivan pirstoa elinympäristöjä, heikentää ekologisia yhteyksiä ja vaikeuttaa eläinten liikkumista. Kunta on pyytänyt aineistoa Kairinevan ja Riutanmaan tuulivoimahankkeiden kaavoitusta ja metsäpeuraselvityksiä varten. Toisaalta näytti siltä, että vanhojen tuulivoimapuistojen peuramäärät olivat suurempia kuin uusien eli peurat voivat tottua tuulivoimaloihin ja palata niiden lähelle. Vesi on mutaista, näkyvyys on huono. Maanantaina Halsuan kunnanhallitus päätti lähteä hakemaan asiasta valituslupaa ja ennakkopäätöstä korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Tarkemmin en osaa sanoa, mitä on tapahtunut, sanoo Holmström. – Tässä vaiheessa ei, koska riittävän järkevä alue puuttuu. HALSUAN KUNNALLA ja Lukella on meneillään vääntö metsäpeurojen GPS-seurantatiedoista. Halsuan kunnan mielestä tietojen puuttuminen voi pahimmillaan johtaa siihen, etteivät suunnitellut hankkeet toteudu lainkaan. Pintapelastajat ovat liikkuneet joella veneellä. Onko joessa sukellettu. JUKKA LEHOJÄRVI Metsäpeurojen liikkeistä kaivataan tutkittua tietoa Suomenselällä elää noin 2000 metsäpeuran kanta. Jari Penttilän mukaan haittaa on jo syntynyt, kun seurantatietoja ei ole saatu. Halsua pyysi Lukelta seurantatietoja vuosilta 2021–2025 edellä mainitun Riutanmaan ja likeisen Kairinevan energiahankkeiden kaavoitustarpeisiin, mutta ei ole saanut niitä. Sen verran sakeaa salaliittoteoriaepäilyä keskuksen toiminnan motiiveista ja riippumattomuudesta Halsuan kunnanhallituksen esityslistalla nyt heitetään. Tämän lisäksi jokivesi on hyvin tummaa. Lupaja valvontavirasto (LVV) kritisoi päätelmässään sitä, että hankkeessa ei ole riittävästi selvitetty tuulivoimaloiden vaikutuksia metsäpeuroihin. Niiden osayleiskaavat hyväksyttiin jo marraskuussa 2021. Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 24/7 (vuorokauden ympäri) 020 750 4007 Lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Asiakaspalvelu asiakaspalvelu@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Kokkolan Mediakulma, Rantakatu 10 Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 23. syyskuuta 2026 // 3 Halsua vaatii Lukelta metsäpeurojen seurantatietoja Sanni Aho Halsuan kunta lähtee hakemaan valituslupaa ja ennakkopäätöstä korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Tutkimusaineisto oli pieni, mutta antoi aiheen olettaa, että metsäpeurat välttelevät tuulivoimaloita ja niiden lähialueita. Viranomaiset ovat käyttäneet koiraa etsinnöissä. Kokonaisuudessaan alue on aika iso, sanoo tutkintaa johtava rikoskomisario Juha Holmström Pohjanmaan poliisista. Tiistaina etsintöjä tehtiin droonilla. Kartoitamme eri keinoja, joiden avulla pääsisimme tutkimaan tiettyjä paikkoja entistä tarkemmin. Holmström ei osaa tarkemmin sanoa sitä, kuinka paljon joella on ollut vapaaehtoisia mukana etsinnöissä. Sen verran sakeaa salaliittoteoriaepäilyä keskuksen toiminnan motiiveista nyt heitetään. Luken hanke käynnistyi vuoden 2023 alussa ja päättyy vasta vuoden 2027 lopussa. Miehen etsinnät jatkuvat Jouni Nikula Kalastusreissullaan Kaustisella kadonnutta miestä on etsitty useamman kilometrin alueelta. – Etsinnät jatkuvat. Perhonjoen vesi on korkealla. VIITTEITÄ LUKEN tiedoista saa Oulun yliopistosta vuonna 2025 valmistuneesta pro gradu -tutkielmasta, jossa vertailtiin Luken GPS-seurantatietojen perusteella metsäpeurojen liikkumista hankealueilla ennen ja jälkeen tuulivoimaloiden rakentamisen. Katariina Anttila Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. – Tietenkin jatkuvat, mutta en osaa sanoa, kuinka pitkään. – Näkyvyys on huono. Luonnonvarakeskuksella (Luke) on meneillään neljäntoista tuulivoimayhtiön kanssa tutkimushanke, Windlife, jossa selvitetään tuulivoiman vaikutusta suteen, metsäpeuraan, maakotkaan sekä poronhoitoon. Mies oli lähtenyt torstaina kalastamaan Perhonjoelle, eikä hän ollut palannut kotiin aamuun mennessä. – Koiraa käytetään todennäköisesti vielä uudestaan. Poliisi ei epäile, että Kaustisen katoamiseen liittyisi rikosta.. Kunnanjohtajan esityksen mukaan Halsua hakee nyt muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Kunnan näkemyksen mukaan kyse ei ole ainoastaan tiedonsaannista, vaan myös uusiutuvan energian hankkeiden etenemisestä. Vilkkain talvehtimisalue on Lappajärven seudulla, kesälaidun Oulujärven pohjoispuolella. Tarvitsemme tarkemman paikan sukeltajalle, sanoo Holmström. Facebookin paikallisryhmän perusteella avunpyyntöön on reagoitu aktiivisesti. Peurat vaeltavat Eteläja Pohjois-Pohjanmaan välillä jopa 300 kilometrin matkoja. Tällöin selvityksissä käytettiin Luonnonvarakeskukselta saatuja tietoja lähes sadan peuravaatimen liikkeistä Suomenselän alueilla. Tuohimaa-Riutanmaa -hankealueesta Riutanmaa on Halsuan puolella ja Tuohimaa Kokkolassa. Joen yllä lennetään droonilla. Lisäksi olemme puhuttaneet ihmisiä. Pantaseurantatietojen perusteella alueilta poistettiin voimaloita, kaava-alueita supistettiin, sijoitteluja muutettiin sekä tunnettuihin vasomisalueisiin jätettiin suojaetäisyys. Hankkeessa kartoitetaan myös metsästäjien näkemyksiä ja kokemuksia tuulivoiman vaikutuksista metsästykseen. Kunta hakee valituslupaa ja ennakkopäätöstä korkeimmalta hallinto-oikeudelta. MIEHEN KATOAMISEEN ei epäillä liittyvän rikosta. – Ei ole muita epäilyjä, Holmström sanoo. Halsua on saanut kyseisiä seurantatietoja nyt rakenteilla oleviin Honkakankaan ja Kanniston hankkeisiin. – Kyse on siitä, että tietoja pitää saada jos niitä tarvitaan. Vene oli löydettäessä vedessä olevassa puussa kiinni. Pääkirjoitus " Toivottavasti Lukella on painavat perustelut tietojen salaamiseen. Vielä joitain vuosia sitten Halsua sai Lukelta seurantatietoja lähes sadan peuravaatimen liikkeistä, kun se kaavoitti rakenteilla oleviin Honkakankaan ja Kanniston tuulivoimapuistoja. Olemme koettaneet saada etsintäalueet tärkeysjärjestykseen. – Kalaan oli lähdetty. Miehen vene löytyi noin 750 metrin päästä paikasta, josta hänen epäilleen lähteneen joelle. Toivottavasti Lukella on painavat perustelut tietojen salaamiseen. Siinä välissä ovat Keski-Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaan tuulivoimahankkeet. Kunnan näkemyksen mukaan hallinto-oikeus on arvioinut väärin sen, aiheutuuko tietojen luovuttamatta jättämisestä haittaa kunnalle. Monta tuulivoiman rakentamiseen liittyvää päätöstä ehdittäneen tehdä ennen kuin Windlife-hankkeen tiedot ovat päättäjien käytössä. Olosuhteet lisäävät etsintöjen haastavuutta. Kunnan mielestä ilman yksilötason pantaseurantatietoja metsäpeurojen liikkeitä ei voi riittävän tarkasti selvittää
Yhtiö jätti saatavia koskevan haastehakemuksen Pohjanmaan käräjäoikeuteen toukokuussa 2026. Arkistokuva. Kaupunginhallitus on antanut Lupaja valvontavirastolle selvityksen kaupungin omistamaa Pietarsaaren Yrityskiinteistöt oy:tä koskevasta kantelusta. Selvitys liittyy Pietarsaaren Yrityskiinteistöt oy:tä koskevaan kanteluun. Lisäksi kaupunki aikoo jatkossa arvioida esteellisyysja kaksoisroolit ennakolta, jotta vastaavaa tilannetta ei enää syntyisi. – Tietojemme mukaan ei, kaupunginhallitus vastaa kysymykseen siitä, raportoiko yhtiön hallitus tai toimitusjohtaja kaupungille vuokrasaatavista, niiden kehityksestä, perintätoimista tai riskeistä. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei tilintarkastaja ole havainnut tilinpäätöksissä huomautettavaa, varaumia tai lisätietoja vaativia seikkoja, vaan on katsonut niiden antavan oikeat ja riittävät tiedot yhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tilintarkastuskertomuksissa ei kaupungin mukaan ollut huomautuksia asiaan liittyen. KANTELUN MUKAAN kaupungin omistama yhtiö jätti vuosien ajan perimättä kuntosaliyrittäjältä vuokria noin 720 000 euron edestä. Velkojen annettiin kasvaa vähitellen, koska vuokralaisen uskottiin pystyvän myöhemmin hoitamaan maksunsa. Vuonna 2023 luottotappioita ei kirjattu lainkaan. FAKTA Selvityksen pääkohdat 1 Kaupunginhallituksen selvitys annettiin Lupaja valvontavirastolle vastauksena kanteluun, joka koskee Pietarsaaren kaupungin omistaman Pietarsaaren Yrityskiinteistöt oy:n konserniohjausta ja -valvontaa. Näin konsernijohtoon kuuluva kaupungin ylin viranhaltija toimi samanaikaisesti myös kaupungin tytäryhtiön operatiivisessa johdossa, ja valvonta ja operatiivinen vastuu keskittyivät osittain samalle henkilölle. 1 Kaupunginhallituksen mukaan vuokrasaatavista tai niihin liittyvistä riskeistä ei raportoitu kaupungille. Yhtiön tilintarkastuskertomukset ovat vuosittain olleet niin sanottuja puhtaita kertomuksia. VUOKRASAATAVIA tai niihin liittyviä luottotappioita ei raportoitu kaupungille eikä konsernijohdolle, kaupunginhallitus toteaa selvityksessään. Niitä kertyi vuonna 2019 yhteensä 50 000 euroa, vuonna 2020 ja 2021 kumpanakin 100 000 euroa, ja vuonna 2022 runsaat 88 000 euroa. Kantelussa arvostellaan kaupunginhallituksen, tarkastuslautakunnan sekä talous-, kehittämisja konsernijaoston menettelyä yhtiön konserniohjauksessa ja -valvonnassa. Selvityksessä sanotaan, että Pietarsaaren Yrityskiinteistöt oy on tehnyt vuosittain positiivista tulosta eikä sillä ollut maksuvaikeuksia. PERINTÄTOIMIIN OLISI kaupunginhallituksen arvion mukaan pitänyt ryhtyä aiemmin. 1 Yrityskiinteistöt jätti saatavia koskevan haastehakemuksen Pohjanmaan käräjäoikeuteen toukokuussa 2026. joulukuuta 2025 välisenä aikana. syyskuuta 2026 4 // UUTISET Kuntosaliyrittäjältä kertyi noin 720 000 euron vuokrarästit Pirkko Högkulla Pietarsaaren kaupunginhallituksen mukaan kaupungin sataprosenttisesti omistamassa Pietarsaaren Yrityskiinteistöt oy:ssä kertyneiden suurten vuokrasaatavien taustalla olivat puutteet yhtiön raportoinnissa, liian myöhään käynnistetyt perintätoimet sekä kaupunginjohtajan kaksoisrooli. TAPAUKSEN SUURIN ongelma ja riski liittyi selvityksen mukaan kaksoisrooliin. Vuokrarästejä siirrettiin kantelun mukaan vuosien ajan luottotappioiksi ilman asianmukaisia perintätoimia, ja ensimmäisiin perintätoimiin ryhdyttiin vasta sen jälkeen, kun kuntosali lopetti toimintansa helmikuun lopussa 2026. 1 Tilintarkastuskertomuksissa ei ollut huomautuksia. KAUPUNKI ILMOITTAA ryhtyvänsä useisiin toimiin konsernivalvonnan vahvistamiseksi. 1 Perintätoimiin olisi kaupunginhallituksen arvion mukaan pitänyt ryhtyä aiemmin. Arvio sisältyy selvitykseen, jonka kaupunginhallitus on antanut Lupaja valvontavirastolle. – Vuokrasaatavat ovat kasvaneet kohtuullisen pitkän ajan kuluessa, ja alkuun on yhtiössä ajateltu, että vuokralainen tulee saamaan maksut hoidettua, selvityksessä todetaan. " Velkojen annettiin kasvaa vähitellen, koska vuokralaisen uskottiin pystyvän myöhemmin hoitamaan maksunsa. Kaupunginhallituksen mukaan konsernijohto sai tiedon vuokrasaatavien todellisesta suuruudesta vasta maaliskuun alussa 2026. elokuuta 2020 ja 31. 1 Selvityksen mukaan tapauksen suurin riski liittyi kaupunginjohtajan ja tytäryhtiön toimitusjohtajan kaksoisrooliin. SAATAVIA EI pidetty olennaisena taloudellisena riskinä. Asia on vireillä riita-asiana, ja samalla vuokrasaatavien vanhentuminen katkaistiin. Sama henkilö toimi yhtä aikaa sekä Pietarsaaren kaupunginjohtajana että kaupungin omistaman Pietarsaaren Yrityskiinteistöt oy:n toimitusjohtajana 1. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 23. 1 Konsernijohto sai tiedon vuokrasaatavien todellisesta määrästä vasta maaliskuussa 2026. Vuonna 2024 niitä kertyi jälleen noin 121 000 euroa ja vuonna 2025 jo yli 263 000 euroa. Kaupunginhallituksen mukaan vasta jälkikäteen on selvinnyt, että kirjaukset liittyivät samaan vuokralaiseen, joka on ollut vuokralainen Fastighets Ab Strengberg Kiinteistö oy:ssä. Vuokralaiseen liittyviä luottotappioita kirjattiin tilinpäätöksiin vuodesta 2019 lähtien. Asia on vireillä riita-asiana, ja samalla vuokrasaatavien vanhentuminen katkaistiin. Jatkossa tytäryhtiöiltä vaaditaan aiempaa yksityiskohtaisempaa raportointia, konsernijohto käy säännöllisiä keskusteluja tilintarkastajien kanssa ja olennaiset riskit on tuotava konsernijohdon käsiteltäväksi viipymättä eikä vasta puolivuotisraportoinnin yhteydessä. 1 Kaupunki aikoo vahvistaa konsernivalvontaa, raportointia ja riskien seurantaa. " Sama henkilö toimi yhtä aikaa sekä Pietarsaaren kaupunginjohtajana että kaupungin omistaman Pietarsaaren Yrityskiinteistöt oy:n toimitusjohtajana.. 1 Kantelun mukaan yhtiö on jättänyt ainakin vuodesta 2018 alkaen perimättä kuntosaliyrittäjältä vuokrarästejä yli 720 000 euron edestä. Asiaa ei kaupunginhallituksen mukaan myöskään käsitelty kaupunginhallituksessa tai talous-, kehittämisja konsernijaostossa ennen vuoden 2026 kevättä, koska vuokrasaatavien määrästä ei ollut tietoa. Pietarsaaren kaupungin selvityksen mukaan vuokrasaatavista ei raportoitu, ja suurin ongelma oli kaupunginjohtajan kaksoisrooli. Pietarsaaren kaupungintalo
La 26.9.2026 Tulethan tapaamaan meitä Kokkolan Koti Expoon ! Kantolantie 8, Sievi ma-pe 9-17, la 9-14 www.sievishop.fi 20 % Vapaa-ajan norm. Tule kertomaan pihatoiveistasi Koti Expon osastollemme nro 24.2. kävelykengät Tehtaanmyymälä Kantolantie 8, Sievi 20 % Rolser vetokärry t 20 % Dimex työvaatteet Leevi XL 175€ 195€ Noel 159€ 179€ Emilia 159,20€ 199€ Ellen 189€ 209€ Jutta XL 159€ 189€ Tarjouksessa mm. syyskuuta 2026 // 5 MAISEMASUUNNITTELU LANDSKAPSDESIGN suunnitteluselim.fi Syksyllä suunnittelu, keväällä toteutus! • Luo viihtyisyyttä. Sundin Puutarha Monipuolinen ja elämyksellinen! Sundin Puutarha Monipuolinen ja elämyksellinen! Kytömäentie 66 68660 Pietarsaari Kytömäentie 66 68660 Pietarsaari Kaikki vihreään kotiin, tilaa helposti verkosta www.sunds.fi Kaikki vihreään kotiin, tilaa helposti verkosta www.sunds.fi @sundstradgard @sundstradgard Suunnittele ja rakenna unelmiesi talo kanssamme . 17 € L I V E . • Edistää ihmisen ja luonnon hyvinvointia. 12 € NORMILIPPU ALK . LA 26.9. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 23. D A Y / H E R M E S LUHTA LE!KATUT HINNAT SU 27.9. hint. KLO 17:00 H A L L I X A R E E N A , K O K K O L A L I P U T E N N A K K O O N PYRY K O K K O L A N H E R M E S V S ALENNUSRYHMÄT ALK . • Tuo tontille lisäarvoa. • Lisää pihan käyttöä. ASTI ICEPEAK Austin Mr tai Mskenkä 49,99,95 LUHTA Aholaso shelltakki 69,139,90 LUHTA Iskolakevytvanuparka 119,199,90 RUKKA Viluluotoanorakki 99,149,95 -34% -40% -51% -50% LISÄÄ HUIPPUETUJA MYYMÄLÖISSÄ JA LUHTABRANDSTORE.FI Lisäksi normaalihintaiset tuotteet -20% kantaasiakkaille! v KAUPPAKESKUS CHYDENIA, Kokkola ma-pe 10–19, la 10–17, su 12-16 luhtabrandstore. ISO ERA II-LAATUA TURVAKENKIÄ, TALVIKENKIÄ.... TOIMIVA JA KAUNIS PIHA: Tutustu myös messutarjoukseen! HERMES PELAA ALLE 15-VUOTIAAT ILMAISEKSI OTTELUIHIN KAUDELLA 2026–2027
Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 23. Työvaatteet siis aina suljettuun pussiin ennen kuin laitat niitä omaan autoon, muistuttaa lomitusyksikön työsuojeluasiantuntija Sari Isosaari-Pollari. Asenteella Haaga viittaa siihen, että töitä tehdään vaarallisissakin paikoissa liian uhkarohkeasti. Sekä viljelijöiden että maatalouslomittajien asenteessa olisi parantamisen varaa, sanoo työsuojeluvaltuutettu. Merja Heikkinen sanoo käyttäneensä perustelua tosielämässä. syyskuuta 2026 6 // UUTISET Riskityöt eivät kuulu lomittajan vastuulle Kaisa Suomala Maatalouslomitus on vaativaa ja vastuullista työtä, jossa on lukuisia riskejä. Hilda Haavisto Kannuksesta pohti lomittajien työturvallisuuspäivässä Toholammilla, miten erilaiset työtapaturmat olisi voitu välttää. – Kyllä se on vaikeaa, Merja Heikkinen toteaa. Työvaatteet ovat osa työturvallisuutta, sillä ne suojaavat muun muassa taudinaiheuttajilta. – Asenteessa on monella parannettavaa, niin viljelijöillä kuin lomittajilla, sanoo Camilla Haaga, Toholammin lomituspalveluiden pohjoisen tiimiin työsuojeluvaltuutettu Haapavedeltä. KAISA SUOMALA " Jos vain sellaiset tapaturmat jäisivät jäljelle, joita ei voi mitenkään ennakoida, niitä sattuisi huomattavasti vähemmän. Palveluksessa on noin 275 kuukausipalkkaista lomittajaa, joissa myös haapavetisiä lomittajia. Tällä viikolla jatketaan. Tätä talonväki ei aina ajattele, Merja Heikkinen sanoo. Camilla Haaga on yksi kouluttajista. Kun kieltäytyy esimerkiksi menemästä sonnikarsinaan, voi täydellä syyllä vedota työnantajan eli lomitusyksikön ohjeistukseen, Camilla Haaga neuvoo. – Aika iso kynnys on kieltäytyä, sanoo Heikkisen kollega Aila Siipola Nivalasta. Merja Heikkinen Reisjärveltä ja Aila Siipola Nivalasta osallistuivat ensimmäiseen lomittajien työturvallisuuspäivään Toholammilla. Maataloustyössä joutuu käsittelemään kemikaaleja, joiden haitat on hyvä tiedostaa. Samoja vaarallisia töitä tekevät myös lomittajat, jotka varmistavat tilojen toiminnan yrittäjien ollessa vapaalla. TYÖTURVALLISUUS on moniulotteinen asia, ja työturvallisuuspäivässä sitä tarkastellaan mahdollisimman monelta kantilta. Lika ja pöly itsessään ovat terveyshaittoja, joilta suojautumiseksi lomitusyksikkö hankkii lomittajille asianmukaiset työvaatteet. – Lika sisältää bakteereita ja viruksia, ja jos lähdet töistä autoon likaisissa työvaatteissa, kuljetat niitä myös kotiin. LOMITTAJA työskentelee toisten ihmisten tiloilla, eikä tilan omistajalle ole aina helppo sanoa, jos ympäristö tai tehtävä on liian vaarallinen. – Jos vain sellaiset tapaturmat jäisivät jäljelle, joita ei voi mitenkään ennakoida, niitä sattuisi huomattavasti vähemmän. Yrittäjille työtapaturmia sattuu vuosittain noin 4000. Haapavetisetkin tuottajat käyttävät Toholammin lomituspalveluita. Ensimmäiset ryhmät kerääntyivät koulutukseen Toholammin kunnantalolle viime viikolla. SUOMEN suurin kunnallisten lomituspalveluiden tarjoaja on Toholammin lomituspalvelut, joka palvelee laajaa aluetta Keskija Pohjois-Pohjanmaalla. Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan mukaan keskimäärin neljä maatalousyrittäjää kuolee vuosittain työtapaturman vuoksi. Viime vuoden aikana yksikön lomittajille sattui noin 75 työtapaturmaa. Ohjeiden vastaisessa työssä tapahtunutta vahinkoa ei vakuutus korvaa, joten yrittäjä itse voi lopulta joutua hoitokulujen maksajaksi. Camilla Haaga työsuojeluvaltuutettu. Työtä tehdään eläinten ja koneiden parissa, vaihtelevissa ympäristöissä ja usein yksin. Samalla pohditaan aitojen tapaturmaesimerkkien kautta, mitä olisi voinut tehdä toisin. Yksi esimerkeistä on putoaminen karsinan aidalta, jonka päälle lomittaja oli kiivennyt vaihtaakseen pimenneeseen kattolamppuun uuden polttimon. Risto Liimatainen Pyhäjärveltä sovitti haalaria lomittajien työturvallisuuspäivässä Toholammilla. Harkinta säästäisi paljolta. Siksi lomittajien ryhmät kuulevat muun muassa luentoa kriisitilanteista selviytymisestä ja psyykkisestä palautumisesta, ja saavat ohjausta siihen, kuinka häirinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta voi ilmoittaa. – Olen sanonut että en tohdi; jos jotain sattuu, se ei mene vakuutuksen piikkiin. Maataloustyöt ovat tilastojen mukaan Suomen vaarallisimpia töitä. – Täyttä tyhmyyttä. Asiat myös kietoutuvat toisiinsa. Hänen johdollaan ryhmä käy läpi tapaturmailmoituksen tekemistä lomittajien työpuhelimessa olevalla sovelluksella. KAIKKI Toholammin yksikön lomittajat käyvät tänä syksynä läpi intensiivisen työturvallisuuskoulutuksen. Ei kuulu lomittajan tehtäviin vaihtaa lamppua navettaan, kommentoi Merja Heikkinen Reisjärveltä
klo 10-15 Voita herkkukori!. LAPSILLE PIENTÄ PUUHAA LAUANTAINA KAHVITARJOILU LA 26.9. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 23. -15 % % Kokkolan Suunnistajat (suunnistuskoulu) myymässä arpoja LA 26.9. syyskuuta 2026 // 7 Ma – Pe 07 20 La 08 18 Su 10 18 Prisma Rauta Heinolankaari 4 67600 Kokkola Tarjoukset voimassa ke-su 23.-27.9. klo 10-15 ARVONTAA SOMESSA! Kaikki Tulikiven takat + ilmainen toimitus Tulikivi LIVE -takkakontti Prisma Raudan pihassa! Tulikiven Mikko-Pekka Turunen sekä uunimestari Jukka Andtbacka esittelevät takkoja ja pitävät tulia takkakontissa PE klo 10-17 ja LA klo 10-15 Tikkurilan värisuunnittelija Helen Hersti paikalla LA klo 10-15 LAATTAPISTE edustaja Simo Särme paikalla LA klo 10-15 -20 % % S-Etukortilla -20 % % Kaikki Ryobin akkuja sähkötyökoneet ja tarvikkeet Maalien sävytys kaupan päälle! RYOBI asiantuntija Teo Savuoja paikalla LA klo 10-15 S-Etukortilla -15 % % Varastossa olevat Novafloor vinyylit NOVAFLOOR edustaja Arto Ylinen paikalla LA klo 10-15 S-Etukortilla Kaikki Laattapisteen laatat, Kerakoll -sauma-aineet sekä Fila -puhdistustuotteet MYYMÄLÄ TÄYNNÄ TARJOUKSIA! Seuraa somekanaviamme! SYYSPÄIVÄT SYYSPÄIVÄT LA 26.9
HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA Mies menehtyi ulosajossa Kokkolassa Laura Läspä Kokkolan Ullavassa sattuneessa onnettomuudessa on menehtynyt yksi henkilö. – Työmarkkinoiden nousukäänne saattaa vihdoin olla käsillä, Appelqvist sanoo tiedotteessa. – Tekoälytutkimusten mukaan tekoäly vaikuttaa osaan niistä tehtävistä. – Vuoden ensimmäisellä puoliskolla tiedot talouden kasvusta ja avoimista työpaikoista ovat liittyneet perinteisesti miesvaltaisina pidettyihin aloihin, kuten teollisuuteen ja rakentamiseen, mikä on voinut tuoda miehiä työmarkkinoille. Hallitus on keventämässä työn verotusta ensi vuonna kaikissa tuloluokissa. Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi ihmetteli, mihin katosi vaalilupaus velaksi elämisen lopettamisesta. – Enemmän haasteet liittyvät siihen, että täytyy päivittää omaa osaamista, kun työtehtävien sisällöt kehittyvät. Kauhanen seuraa mielenkiinnolla ohjelmointialaa, koska siellä keskeisiä tehtäviä voidaan entistä paremmin automatisoida tekoälyn avulla. – Työmarkkinat ovat vasta asteittain heräilemässä pitkästä heikosta suhdannejaksosta. On parempi odottaa seuraavien kuukausien tietoja, jos haluaa kehityksen suunnasta varmempia päätelmiä tehdä, sanoo yliaktuaari Tatu Leskinen Tilastokeskuksesta. Työttömiä oli elokuussa 262 000. Suomen Yrittäjien ekonomisti Roope Ohlsbom katsoo, että teollisuuden vahvat vientiluvut ja kuluttajakysynnän elpyminen rohkaisevat yrityksiä palkkaamaan uusia työntekijöitä. Poliisin alustavan arvion mukaan vaikuttaa siltä, että ulosajo on johtunut sairauskohtauksesta. Opposition puheenvuoroissa nousi esiin tyytymättömyys hallituksen politiikan vaikutuksiin tavallisten suomalaisten arkeen. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) hehkutti avauspuheenvuorossaan hallituksen talouspolitiikkaa. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela arvosteli hallitusta siitä, ettei se nettosopeuta julkista taloutta hallituskautensa viimeisenä vuotena, vaan heikentää talouden tilaa tietoisella ”vaalibudjetilla”.. – Työmarkkinoiden kautta vientija teollisuusvetoinen talouskasvu alkaa hitaasti mutta varmasti leviämään muualle talouteen sekä näkymään kuluttajien ja yrittäjien arjessa, sanoo Ohlsbom. TYÖLLISIÄ MIEHIÄ oli 32 000 enemmän kuin viime vuoden elokuussa, kun taas työllisten naisten määrä pysyi suurin piirtein ennallaan. KESKUSKAUPPAKAMARIN pääekonomisti Jukka Appelqvist pitää tilastotietoja lupaavina. Yksittäisissä tilanteissa tekoälyllä on kuitenkin voinut olla merkitystä, hän sanoo. Kauhasen mukaan ammatteja ei siis välttämättä katoa, vaan paremminkin työtehtävät muuttuvat. Julkisen talouden tilanteen niin Purra kuin pääministeri Petteri Orpo (kok.) myönsivät vaikeaksi. Tämä on ensimmäisiä merkkejä siitä, että vahvistuva talous alkaa näkyä myös työpaikoissa, Brotherus kommentoi tiedotteessa. Yksityisen sektorin työllisyydessä ei taas vielä näy vahvaa nousua. TULEVAISUUDESSA työmarkkinoilla voidaan kokea isompia myllerryksiä, mutta massatyöttömyyteen Kauhanen ei usko. On todella vähän ammatteja, jossa se vaikuttaisi kaikkiin tehtäviin. KEHA-KESKUKSEN mukaan pitkäaikaistyöttömyyden määrä kasvoi elokuussa vuoden takaisesta. Pohjanmaan poliisi kertoo tiedotteessa saaneensa tiistaina noin kello kolmen aikaan iltapäivällä ilmoituksen ojassa olevasta henkilöautosta Ullavan Lähenevantiellä. – Uusia ihmisiä on siis tullut työmarkkinoille, mutta työllisyys on kasvanut vielä nopeammin. Orpo selitti korkeita polttoaineiden hintoja ennen kaikkea Hormuzinsalmen tilanteella. Heinäkuun luku on tarkentunut alaspäin aiemmasta arviosta. Samalla se laskee yhteisöveron 20:sta 18 prosenttiin. Tällaisiin ammatteihin sisältyy laaja kirjo erilaisia työtehtäviä. Hän sanoo, että työllisyyden nousu nojaa vahvasti osa-aikatyöhön ja kokoaikaiset työpaikat kehittyvät edelleen heikosti. – Sektoreittain tarkasteltuna näyttää, että etenkin paikallishallinnossa työllisyys on lisääntynyt, mikä tarkoittanee suurimpia hyvinvointialueita, Busk sanoo. Tekoäly ei tee kaikkea Etlan tutkimusjohtajan Antti Kauhasen mukaan tekoälyä voidaan käyttää asiantuntija-ammateissa monissa työtehtävissä, mutta harvoin kaikissa. Kauhanen katsoo, että jos tuottavuutta saataisiin tekoälyllä selkeästi nostettua, niin hyödyt näkyisivät tavalla tai toisella myös ihmisten työllisyydessä. Tilastokeskus näkee luvuissa merkkejä odotetusta käänteestä parempaan, mutta tietoa kaivataan pidemmältä ajalta. Myös työttömyysasteen trendiluku laski hieman. Konsulttiyhtiö EY:n European Economic Outlook -raportin mukaan tekoälyn vaikutus Suomen potentiaaliseen bruttokansantuotteeseen voisi olla vuoteen 2029 mennessä 0,7–1,2 prosenttia, mikä tarkoittaisi miljardeja euroja. Taloudellisiin vaikutuksiin liittyy huomattavaa epävarmuutta. – Sitä on tapahtunut vielä aika vähän, että olisi lähdetty oikeasti isolla tavalla toimintoja uudistamaan tekoälyn myötä. Keha-keskuksen tiedot perustuvat työvoimaviranomaisten asiakasrekisteriin. – Se on kuitenkin noin miljardin vähemmän verrattuna kuluvaan vuoteen, Purra sanoi. syyskuuta 2026 8 // KOTIMAA Emmi Tilvis, STT Vaikka tekoälyn on pelätty vievän työpaikkoja, niin Etlan tutkimusjohtajan Antti Kauhasen mukaan Suomen hitaasti toipunut työllisyys ei johdu tekoälystä. Työttömyyden trendi oli elokuun tietojen perusteella 10,1 prosenttia, kun heinäkuussa vastaava luku oli 10,2 prosenttia. Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita työnhakijoita oli elokuun lopussa yhteensä 11 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Autoa kuljettanut mieshenkilö todettiin onnettomuuspaikalla menehtyneeksi. Suomalainen työ ry:n toimitusjohtaja Juhana Brotherus pitää työvoiman määrän kasvua kiinnostavana. Kauhasen mukaan tekoälyä käytetään tällä hetkellä monissa organisaatioissa kokeilunomaisesti. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman syytti hallitusta ihmisten yksin jättämisestä polttoaineiden hintojen noustessa. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 23. Työvoiman ulkopuolella olevien miesten määrä väheni, Tilastokeskuksen Leskinen sanoo. Olemme siis tehneet aivan oikeita asioita, Purra summasi. Myös PTT:n vanhempi ekonomisti Henna Busk toteaa, että työsuhteiden tyyppejä tarkasteltaessa nousua on varsinkin osa-aikaisissa työsuhteissa. PTT:n Busk uskoo, että pitkäaikaistyöttömien tilanne alkaa parantua vasta viiveellä. – Mutta niissäkin ammateissa on kuitenkin paljon sellaisia tehtäviä, joihin ihmistä tarvitaan. Poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja onnettomuuteen johtaneita syitä. Työttömyyshuippu vaikuttaisi kuitenkin olevan takanapäin. Ensi vuoden budjetti on 12,4 miljardia euroa pakkasen puolella. Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist sanoo, että kokoaikaiset työpaikat kehittyvät edelleen heikosti. Trendiluvut muuttuvat yleensä jonkin verran, kun seuraavan kuukauden tiedot tulevat mukaan aikasarjaan. – Työttömien määrän muutos oli niin pieni, että siinä tilanteen voi sanoa olevan lähes sama kuin vuosi sitten. Purra hehkutti talouspolitiikkaa Kaisu Suopanki, Saila Kiuttu, STT Eduskunta aloitti tiistaina valtion ensi vuoden budjetin läpikäynnin. – Maahan virtaa investointeja, kotitalouksien ja yritysten luottamus on vahvistunut merkittävästi, kaiken kaikkiaan taloudessamme on hyvä pohjavire. – Mitä on Suomessa tutkittu, niin ei havaita, että tekoäly olisi vielä Suomen työmarkkinoilla näkyvissä ammattien tasolla, työllisyydessä tai ansioissa, Kauhanen sanoo STT:lle. – Tuottavuuden kasvu tekisi meistä kansakuntana paljon vauraamman, mikä taas synnyttäisi ihmistyölle kysyntää joissain muissa tehtävissä. Generatiivisen tekoälyn työkalut vaikuttavat erityisesti asiantuntijaja erityisasiantuntija-ammateissa laajasti eri toimialoilla. Hän lupasi, että hallitus pohtii koko ajan lisäkeinoja hintojen alentamiseksi. Tilastokeskuksen mukaan työllisiä miehiä oli elokuussa 32 000 enemmän kuin viime vuoden elokuussa. – Voimakkaammat tuottavuushyödyt voivat kasvattaa potentiaalista tuotantoa, mutta työvoiman korvautuminen tekoälyllä voi samalla heikentää osaa saavutettavista hyödyistä, kommentoi EY:n Suomen-partneri Roope Hyöky tiedotteessa. Ekonomistien mukaan nousua on varsinkin osa-aikaisissa työsuhteissa. Työllisten määrä nousi ja työttömien laski hieman Emmi Tilvis, STT Tilastokeskuksen mukaan työllisiä oli elokuussa yli 34 000 enemmän kuin vuosi sitten, ja työttömien määrä taas laski 5 000:lla
Grönlanti on Tanskalle kuuluva itsehallintoalue, jossa on alle 60 000 asukasta. Tilanne kriisiytyi sotilasliitto Naton sisällä, sillä Tanska varoitti, että Grönlannin haltuunotto merkitsisi käytännössä Naton liittokunnan loppua. Hän toisti väitteen siitä, että hän olisi ollut päättämässä kahdeksaa konfliktia. Hän sanoo, että kansainvälinen yhteisö ei voi antaa kahden valtion mallin kadota silmiensä edessä. Trumpin mukaan Iran odottelee sitä, että hänen asemansa heikkenisi Yhdysvaltain sisäpolitiikassa marraskuun välivaalien tuloksen myötä, mutta Trump uhosi sen olevan turha toivo. PRESIDENTTI Trump otti esille Grönlanti-sopimuksen puheessaan YK:n yleiskokouksessa tiistaina alkuillasta Suomen aikaa. Guterres käsitteli useita teemoja viimeisessä korkean tason viikon puheessaan pääsihteerinä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aloitti puheensa YK:n yleiskokouksessa kehumalla Yhdysvaltoja. – Sopikaa se sota, Trump huikkasi ohi mennessään. – Syntyykö sopimus, joka sallii Iranin rakentaa paljon suuremman ja hienomman maan kuin koskaan, ehkä Lähi-idän hienoimman, vai hävitänkö minä islamilaisen tasavallan, jotta heillä ei ole mahdollisuutta satuttaa enää ketään. Lisäksi Trump vakuutti, että sopimus suojelee myös Eurooppaa. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 23. Donald Trump BRENDAN SMIALOW SKI / AFP / LEHTIKUVA STT–Ritzau Yhdysvallat, Tanska ja Grönlanti ovat allekirjoittaneet New Yorkissa keskinäisen sopimuksen, jota on luonnehdittu arktisen alueen turvallisuutta vahvistavaksi. Yhdysvalloilla on ennestään Grönlannin pohjoisosassa Pituffikissa avaruusvoimien tukikohta. Hän uhkaili syöksevänsä Iranin helvettiin, jos sopua ei synny. Hän puhui monenkeskisen maailmanjärjestyksen puolesta, ilmastonmuutoksesta YK:n turvallisuusneuvoston uudistamisesta ja sodista muun muassa Gazassa, Ukrainassa ja Sudanissa. " Syöksenkö heidät helvettiin. Monet asiantuntijat ovat haastaneet tämän väitteen jo aiemmin. Trump sanoi reippaasti yliajalle venyneessä puheenvuorossaan, että sota Ukrainassa saadaan päätökseen tavalla tai toisella. Hänen mukaansa Venäjä ja Ukraina ovat saaneet tarpeekseen. Trump sanoi niin ikään, että odottaa yhteistyötä tanskalaisten ja grönlantilaisten kanssa. Hän ei kertonut näiden sijaintia. Uuden pääsihteerin valinta on vielä kesken. Yhdysvaltain sisäpolitiikka oli Trumpin puheessa muutenkin johtavassa roolissa, ja paikoin puhe kuulostikin enemmän yhdysvaltalaiselta vaalikampanjapuheelta kuin puheelta YK:n kansainvälisessä ympäristössä. Yhdysvallat, Grönlanti ja Tanska sopimukseen Arktisen turvallisuussopimuksen odotetaan rauhoittavan kärjistynyttä tilannetta.. Republikaanipuolue on ehdolla, ja minä autan heitä, mutta minä en ole ehdolla, Trump sanoi. – Väkivalta, väestön siirtäminen ja Israelin siirtokuntien laajentaminen miehitetyllä Länsirannalla tuhoavat tien rauhaan ja kasvattavat etnisen puhdistuksen uhkaa, Guterres sanoi. Yhdysvaltain puolelta allekirjoittajana oli presidentti Donald Trump, joka aiemmin on sanonut sopimuksen ratkaisevan kaikki Yhdysvaltain huolet ja antavan Yhdysvalloille pysyvän määräysvallan Grönlannin turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Ulkopoliittisen instituutin tutkija Joel Linnainmäki arvioi aiemmin STT:lle, että etukäteistietojen valossa sopimus jossain määrin laajentaa Yhdysvaltojen vaikutusvaltaa, mutta ei merkittävästi rajoita Tanskan suvereniteettia tai Grönlannin itsemääräämisoikeutta. TRUMP ALOITTI puheensa kansainväliselle yleisölle kehumalla Yhdysvaltoja. – He odottavat, miten pärjään välivaaleissa, mutta minä en ole ehdolla, olen täällä vielä 2,5 vuotta. Tanskan vastuulla on alueen ulkoja turvallisuuspolitiikka. Välillä on vaikuttanut siltä, että Trump yrittää saada rauhaa aikaiseksi Venäjän kanssa tuomatta Ukrainaa tai Eurooppaa mukaan neuvotteluihin. YK:n uuden pääsihteerin on määrä aloittaa tehtävässä tammikuussa. Guterres katsoo, että siirtokuntien laajentaminen heikentää israelilaisten ja palestiinalaisten välisen rauhan mahdollisuuksia. ENNEN KUIN sopimukseen päästiin, Yhdysvaltain ja Tanskan perinteisesti hyvät välit joutuivat koetteille, sillä Trump uhkaili toistuvasti erilaisilla aggressiivisilla toimilla Grönlannin haltuun ottamiseksi tai liittämiseksi osaksi Yhdysvaltoja. Tanskan pääministeri Mette Frederiksen on niin ikään ilmaissut tyytyväisyytensä sopimukseen. Uuden pääsihteerin on määrä aloittaa tammikuussa. YK:n päämajaan saapuessaan Trump kehotti Venäjän presidentti Vladimir Putinia löytämään sovitteluratkaisun Ukrainan sotaan. Yhdysvallat alkaa presidentin mukaan rakentaa kahta suurta sotilastukikohtaa Grönlantiin välittömästi. Grönlannin pääministeri Jens-Frederik Nielsen sanoi ennakkoon sopimuksen tunnustavan Grönlannin edut ja aseman. Vuoden 1951 puolustussopimus, jota päivitettiin vuonna 2004, on jo sallinut Yhdysvalloille joukkojen sijoittamisen ja sotilaskohteiden rakentamisen saarelle, kunhan asiasta ilmoitetaan etukäteen Tanskalle ja Grönlannille. Trump kuvaili Yhdysvaltain vaikutusvallan kasvavan arktisella ja Pohjois-Atlantin alueella. Ennen Trumpin puhetta pääsihteeri Antonio Guterres puhui viimeistä kertaa roolissaan YK:n yleiskokouksen korkean tason viikolla. Syöksenkö heidät helvettiin. syyskuuta 2026 ULKOMAAT // 9 Trump heilutti Iranille keppiä ja porkkanaa YK-puheessa Lassi Lapintie, Milja Rämö, STT Yhdysvaltain presidentti Donald Trump heilutti Iranin edessä retorisesti sekä keppiä että porkkanaa YK:n yleiskokouksen puheessaan tiistaina. Trump esitti kommentin toimittajan kysyessä häneltä siitä, minkä viestin hän halusi lähettää Putinille. Trump perusteli puheenvuorossaan Yhdysvaltain ja Israelin sotaa Iranissa tutulla ajatuksella siitä, että Iranilla ei tulisi olla ydinasetta. Trump on monesti yrittänyt saada sopua Ukrainan ja Venäjän välille. Pääsihteeri peräänkuulutti, että tekoälyn supervaltojen – eli erityisesti Kiinan ja Yhdysvaltojen – on aloitettava vuoropuhelu tekoälyn tulevaisuudesta. YK:N VÄISTYVÄ pääsihteeri Antonio Guterres sanoi avauspuheessaan tiistaina, että Israelilaissiirtokuntien laajentaminen Länsirannalla kasvattaa etnisen puhdistuksen uhkaa. Samalla kun Trump perusteli puheessaan sotaa, hän myös onnistui maalaamaan itsestään kuvan rauhanvälittäjänä
Tätä korostaa näyttämön keinotekoisuus: viidakko on lavastettu teollisuushalliin, ja kuvausvalojen ulkopuolella kaikki on mustaa. lokakuuta on luvassa kamarimusiikkia Face to face -konsertissa, joka järjestetään yhteistyössä Keski-Pohjanmaan Konservatorion kanssa. Esitys Suomen Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 18.9. Mäkisen lakoninen ilmaisu on täysin oikealla paikallaan, ja hän saa roolissaan niin kiipeillä kuin laulaa musikaaliakin. SMEDSIN näytelmä käsittelee taitavasti tosi-tv:n hahmojen arkkityyppejä ja yleisön odotuksia. Centria tarjoaa ilmaiskonsertteja pääsääntöisesti Fordell-salissa torstaisin kello 19, mutta niitä on myös muissa tiloissa eri puolella kaupunkia. SAARA AUTERE Anni Saari Centria-ammattikorkeakoulun musiikin koulutus on julkaissut syksyn konserttiohjelmansa. Joulukuussa taas kuullaan Alma ja Gustav Mahlerin sekä Frantz Schubertin lied-musiikkia. Rooleissa mm. Nyt niitä suorastaan hierotaan katsojien naamaan. Viidakon villit naiset. Kokkolan suomalaisen seurakunnan kanssa yhteistyötä tehdään marraskuun lopussa, jolloin Kaarlelan kirkossa kuullaan vanhoja suomalaisia virsiä ja psalmeja kansanmuusikko Tuija Pasasen toimesta. Marraskuun tapahtumat alkavat Musiikkipedagogiikan päivällä. 8. Esityksen muoto on yleensäkin erikoinen: miksi katson tv-studiota teatterilavalla. Näytelmä etenee aivan seikkailu-tosi-tv-ohjelman formaatin mukaisesti. Sen ohjelmassa on monipuolista musiikkia yli genrerajojen. ohelmassa on Suuri kansanmusiikkikonsertti. Tämän näytelmän katsominen on samalla tavalla häiritsevää kuin tosi-tv:n, mikä varmasti on tarkoituskin. Mitä tästä pitäisi ajatella. Fordell-salin vuoden viimeinen konsertti on Centrian osalta 17. Mäkinen näyttelee alavieskalaista Tiia-Maria, joka on yksi tosi-tv-ohjelman osallistujista. Onko Alavieska kartassa Ylivieskan ylävai alapuolella. Se tulee esiin ohjelmaan osallistuvien yhteishengen kautta, mutta myös siinä, miten katsoja asemoi itsensä suhteessa lavalla nähtyyn. Kate Lusenberg ja Eeva Mäkinen näyttelivät molemmat kaksi vuotta sitten Q-teatterin hienossa Tuvi toas eli pulu huoneessa -näytelmässä, ja nytkin Lusenberg on oudossa roolissaan Lumileopardina hyvä. Konservatoriolla järjestetään myös koko perheen tarinallinen konsertti Magdaleena iloa etsimässä perjantaina 6.11. Konserttikausi polkaistaan käyntiin tiistaina 29.9. On hauskaa, että näyttämötyöntekijät ovat nähtävissä: niin vain Kansallisteatterissakin siirrellään lavasteita käsin, aivan kuten Kokkolan kaupunginteatterissa. Eeva Mäkinen, Katariina Kaitue, Kate Lusenberg, Marja Salo ja Hannu-Pekka Björkman. KESKI-POHJANMAAN konservatorion salissa kuullaan rytmiosastolta valmistuvien laulajien Kristiina Hallantien konsertti Dangerous Woman lokakuussa, ja Leena Lehdon konsertti Mielen maisemia joulukuussa. syyskuuta 2026 10 // KULTTUURI Tosi-tv:tä teatterissa Teatteriarvio Teatteri. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 23. Centria tekee syksyn aikana kaksi konserttia, joissa esitetään avioparin sävellyksiä. Centrian ja konservatorion opiskelijoita esiintyy joulukuussa Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin Suuressa jousiorkesterikonsertissa. Loppu tuntuu hätäratkaisulta. Ja onko meillä jokin vastuu ihmisistä, jotka repivät sielunsa auki toisia viihdyttääkseen. Parhaimmillaan näytelmä osoittaa, miten kaukana tosi-tv:n ”tosi” on todellisuudesta. Myös Milla Kaitalahden esittämä vantaalainen Janna laulaa paljon ja mielellään. Anni Saari Eeva Mäkinen siirtyi Ykspihlajan kesäteatterista Kansallisteatterin uutuusnäytelmään. On kuin vaatteiden sisällä olisi jatkuvasti hinkkaava pesuohjelappu. Tämä konsertti liittyy lasten ja nuorten kulttuuriviikkoon ja on samalla Sini Merkkiniemi-Nurmisen opintojen päättökonsertti. Konsertti kestää kello 18– 21.30, ja siellä voi viihtyä koko illan tai tulla vain piipahtamaan, sillä salista voi poistua esitysten välillä. Pergolesin oopperassa La serva padrona. Vai ottavatko sittenkään. joulukuuta, jolloin siellä kuullaan kaikkien laulajien yhteisessä Christmas Carols -konsertti. Ensimmäinen niistä on 22. Viidakon villit naiset kantaa ennen kaikkea taitavien näyttelijöiden ansiosta. Rytmibändit konsertoivat marraskuussa Centrian Talonpojankadun kampuksen suuropetustilassa. Tehtävät tosin ovat absurdeja ja muuttuvat yhä julmemmiksi, kunnes naiset ottavat ohjelmanteon omiin käsiinsä. Klassisen musiikin Instrumentalistien ilta on vuorossa 19.11., ja seuraavalla viikolla laulaa mezzosopraano Tarja Korkeakangas Tunteiden virta -konsertissa. Se, että näyttämöllä nähdään kirurgisesti siloteltujen Barbie-tyyppien sijaan tavallisia naisia selluliitteineen ja jopa ilman meikkiä, on ravistelevaa katsottavaa. lokakuuta, jolloin säveltäjänimiä ovat Clara ja Robert Schumann sekä Hugo Wolf. Lokakuussa Centrian opiskelijoita on mukana Kålkkåbra-oopperafestivaalilla G. Onko voimanaiseuskin vain laskelmoitua viihdettä. Pirjo Määttä on kainuulaisena hoivakodin johtajana erinomainen, samoin Katariina Kaitue, jonka ”syntymässä säikähtänyt” olemus muuttuu melkoisesti. Eeva Mäkinen näyttelee Viidakon villit naiset -näytelmässä tosi-tv-ohjelman kilpailijaa, alavieskalaista Tiia-Maria. Näytelmä tuo myös esiin syitä siihen, miksi ihmiset osallistuvat tosi-tv-ohjelmiin. Tämä selviää Kansallisteatterin Viidakon villit naiset -näytelmässä, jonka näyttelijöistä yksi on Kokkolasta lähtöisin oleva näyttelijä Eeva Mäkinen. Centrian konserttisarja käynnistyy ensi viikolla Hannu-Pekka Björkman näyttelee tosi-tv-sarjan juontajaa.. Tätähän tosi-tv:ltä halutaan: kyyneleitä ja koskettavia tarinoita. Mutta kun näyttelijät näyttelevät toisella puoliskolla kameralle, asetelma on täysin staattinen ja käy tylsäksi. Käsikirjoitus ja ohjaus Kristian Smeds. Kuusi osallistujaa suorittaa erilaisia tehtäviä Hannu-Pekka Björkmanin esittämän juontajan ankarassa komennossa. B. Tauon jälkeen sekä rytmi että tyyli muuttuu. Näytelmän teemana voi nähdä ihmisen tarpeen yhteisöllisyyteen. Kansallisteatterin näyttämö ja oikeastaan katsomokin on näytelmässä Viidakon villit naiset -tosi-tv-ohjelman kuvauspaikka. 12.11. NÄYTELMÄN ensimmäisellä puoliskolla naurattaa, tehtävissä riittää vauhtia ja ison näyttämön mahdollisuuksia hyödynnetään. Ennen isoa loppukohtausta näytelmä sisältää käytännössä kuusi monologia. Fordell-salissa Centria Night Music -tapahtumassa
Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Nostotyöt saatiin päätökseen noin kello 10.30. Kaipaamaan jäivät äiti sekä muut sukulaiset ja ystävät. Lupaja valvontavirasto toteaa, että hyvinvointialue on noudattanut aluehallintoviraston joulukuussa antamaa määräystä, eikä uhkasakkoa tuomita maksettavaksi. 1.9.1949 Sievi k. Tilaaja oli suomalaisen mediatoimialan yhteinen yleisömittausyhtiö Media Metrics Finland. Aluehallintovirasto asetti määräysten tehosteeksi 800 000 euron uhkasakon. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Tiedotteen mukaan hoitotakuu on toteutunut lain edellyttämässä enimmäisajassa koko hyvinvointialueella toukokuusta lähtien. Fintraffic Tieliikennekeskus tiedotti kello 5.30:n aikoihin, että onnettomuuspaikalla tiellä 58 käynnistyivät raskaan ajoneuvon nostotyöt, jonka aikana vain yksi kaista oli käytössä. Suurimmillaan ero oli 1970-luvun lopussa, jolloin se oli yhdeksän vuotta. -Fil. elokuuta hyvinvointialueella ei ollut yhtään potilasta, joka olisi odottanut pääsyä hammaslääkärin kiireettömään hoitoon yli kuusi kuukautta. 10.9.2026 Sievi Nyt aikaa mennyttä katselen ja polkua yhteistä muistelen. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. syyskuuta 2026 PÄIVYRI // 11 LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Hilkka Isää ja pappaa kaivaten ja rakkaudella muistaen Juha, Sinikka, Joonas ja Janne Katja, Teppo, Samu, Lassi ja Ville Muistaen Muut sukulaiset ja ystävät Rakkaamme siunataan 3.10. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 23. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 07:13 19:26 07:10 07:07 19:13 19:18 Laskee Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto. Suomen väkiluku oli elokuun lopussa 5 659 324. klo 11:00 Sievin kirkossa. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Surun koskettaessa keskipohjanmaa.fi/ lukijailmoitukset Sanomalehdet tavoittavat edelleen Suomalaiset ovat edelleen aktiivisia sanomalehtien ja aikakauslehtien lukijoita, ilmenee tämän vuoden Kansallisesta Mediatutkimuksesta. Lisäksi se velvoitti hyvinvointialueen toimittamaan Lupaja valvontavirastolle elokuun loppuun mennessä selvityksen siitä, mihin toimenpiteisiin hyvinvointialue on ryhtynyt epäkohtien korjaamiseksi. Tutkimuksen mukaan painetut tai digitaaliset sanomalehdet tavoittivat viikoittain 93 prosenttia suomalaisista ja aikakauslehdet kuukausittain 81 prosenttia. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Ero sukupuolten välillä oli Tilastokeskuksen mukaan viimeksi näin pieni yli 100 vuotta sitten. Pelastuslaitos siivosi tielle noussutta soraa ja merkitsi onnettomuuspaikan. JUSSI P OHJAVIRTA Rekka ajautui ojaan Haapajärvellä Outi Yli-Arvo Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos sai maanantain ja tiistain välisenä yönä hälytyksen tieliikenneonnettomuudesta Haapajärvelle. Onnettomuuspaikalla ei ollut pelastustoimelle muuta tehtävää. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Hän oli syntynyt 19.1.1961 Halsualla. Pohjanmaan hyvinvointialue on saanut suun terveydenhuollon hoitotakuun toteutumaan ja välttyy uhkasakolta. 1:21 Kuolleet Rakkaamme Markku Oskari JOKINEN s. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Ajoneuvo oli ojassa, eikä haitannut yöllä muuta liikennettä. Tehtävälle hälytettiin kaksi pelastuslaitoksen yksikköä sekä poliisi. Niistä kaikista sidon seppeleen, rakas sinua kiittäen, kaivaten. Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirasto määräsi viime joulukuussa Pohjanmaan hyvinvointialueen saattamaan suun terveydenhuollon hoitoon pääsyn terveydenhuoltolain mukaiseksi. Lupaja valvontavirasto seuraa myös jatkossa Pohjanmaan hyvinvointialueen suun terveydenhuollon hoitoon pääsyn tilannetta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen seurantatietojen perusteella. Vaikka ero sukupuolten välillä on kaventunut, muissa Pohjoismaissa ero tyttöjen ja poikien elinajanodotteessa on vielä pienempi. LUPAJA VALVONTAVIRASTON saaman selvityksen mukaan 10. Väestönkasvu perustuu maahanmuuttoon, sillä syntyneitä oli yli 7 000 vähemmän kuin kuolleita. Viikko 39 Nimipäivät tänään Päivän sana Minja, Miisa, Mielikki (suom.), Tekla (ruots.), Hannes, Hannu, Hans, Iivo, Jani, Janne, Johannes, Joni, Jonne, Jonni, Jouni, Juha, Juhana, Juhani, Juho, Jukka, Jussi, Raija, Raisa (ort.). Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. STT Poikien elinajanodote nousi 80 vuoteen Vastasyntyneiden poikien elinajanodote on noussut 80 vuoteen, kertoo Tilastokeskus. Tyttöjen elinajanodote on hieman alle 85 vuotta. Aikaa tähän oli kahdeksan kuukautta eli 10.8.2026 asti. Rekka pysyi renkaillaan, eikä henkilövahinkoja aiheutunut. Pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan puoliperävaunurekka oli ajautunut ojaan noin 100 metriä Elämäjärventien ja Reisjärventien risteyksestä Haapajärven suuntaan. Oli kukkia varrella polun sen, ilon, onnen myös murheiden. STT. Tutkimuksen toteutti Fifty5Blue, ja siihen vastasi reilut 23 000 yli 15-vuotiasta mannersuomalaista. Suun terveydenhuollon kiireettömän hoidon jonot on saatu kokonaisuudessaan purettua. Suun terveydenhuollon hoitojonot on saatu purettua. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 23.9. Muistotilaisuus pidetään seurakuntatalolla kutsuttujen läheisten kanssa arkun hautaan laskun jälkeen. Maamme väkiluku kasvoi tammi-elokuun aikana 6 443 hengellä. Sukupuolten välinen ero elinajanodotteessa on Suomessa nyt alle viisi vuotta. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuuspaikalle kello kahden jälkeen. Pohjanmaan hyvinvointialue välttyy uhkasakolta Outi Yli-Arvo Pohjanmaan hyvinvointialue on saanut kuntoon kiireettömään suun terveydenhuoltoon pääsyn, tiedottaa Lupaja valvontavirasto. Kuolleita Halsualainen Merja Hannele Uusiaho nukkui pois 20.9.2026 Mäntyvintissä Kokkolassa
Himangan seurakuntatoimisto, Huhdantie 13, 68100 Himanka, avoinna torstaisin klo 12–15. Pe 2.10. Harjoitukset joka toinen viikko. Kannuksen Korvenkävijöiden Puolan maailmanjamboree-leiriryhmä tarjoaa syksyllä 2026 hautojen syyshoitoa sekä kynttilänsytytyksiä. Klo 18-20 Nuortenilta Juttutuvalla. Hintaan voi saada taloudellisin perustein alennusta, ota siinä tapauksessa yhteyttä diakoniatyöntekijään p. Klo 13 Tummun ja tuoran kamari vanhustentalojen kerhohuoneella. Klo 10-11.30 Perhekerho seurakuntakodilla päiväkerhotiloissa. AAMUPALA klo 8.30-9.30 Pappilan salissa. Klo 15 Perheasian neuvottelukeskuksen ”Toimiva parisuhde” -luento Himangan seurakuntakodilla. Aikataulut ja ilmoittautumisohjeet), klo 18.40 pieni iltapala, klo 19 KONSERTTI: juuso (Juuso Pylkkänen). To 24.9. NUORET JA VARHAISNUORET Ke 23.9. 2lk ylöspäin. VÄLIKANNUKSEN KYLÄKIRKKO klo 13 Seurojentalolla, Sakari Typpö, Katja Paananen, Välikannuksen maaja kotitalousnaiset. Klo 12 Ystäväkerhon yhteislähtö kimppakyydein seurakuntakodilta Herkon majalle, makkaranpaistoa, pullakahvit, hartaus ja vapaata yhdessä oloa. Klo 18.30 Seurat Suojarinteellä, Pekka Typpö. Ti 29.9. Klo 15 Perheasian neuvottelukeskuksen ”Toimiva parisuhde” -luento seurakuntakodilla. Muut ETKÖ PÄÄSE ITSE LÄHEISESI HAUDALLE KANNUKSEN HAUTAUSMAALLE. Ke 23.9. NUORTEN KUOROPROJEKTI klo 16.45-17.30 Pappilan salissa. ja jouluksi MAINOS. TULOSSA Pe 2.10. NUORTEN KUOROPROJEKTI klo 16.45 kirkossa. NUORTENILTA klo 18.15 Kivikololla. ELÄKELÄISTEN PÄIVÄKAHVIT klo 13-14.30 Eskolan rukoushuoneella. Klo 19 Nuortenilta seurakuntakodilla. Su 4.10. To 1.10. Klo 10-12 Perhekerho seurakuntakodilla. Heidi Huhtala, Paljaat Jalat Laura Lahtisen johdolla, Lotta Erkkilä (sello), mukana selkorippikoululaiset Opistolta. Klo 18 Himangan kirkkokuoron harjoitukset seurakuntakodilla. Klo 18-20 Nuortenilta Artoksessa. Klo 11 Eläkeläisten kerho seurakuntakodilla. Klo 17-18.30 Toimintailta alakoululaisille seurakuntakodilla. Klo 15 Hartaushetki Mäntyrinteellä, Arvo Pyykölä. Su 27.9. Ei perhekerhoa. Ke 30.9. Maksuton. Klo 18-19 Toimintakerho alakoululaisille ja eskareille Pahkalan koululla. Klo 17.30 Perjantaikerho 1-6 luokkalaisille seurakuntakodilla. Lapset ja perheet To 24.9. Klo 18 Eläkeukkojen saunailta Ruonalla. Klo 12 Sanajumalanpalvelus kirkossa, toim. Kerho alkaa ruokailulla, aterian hinta 6 euroa. To 1.10. 044 282 4514. Klo 10-11.30 Perhekerho seurakuntakodilla päiväkerhotiloissa, ruokailumahdollisuus 6 e / perhe. To 24.9. Luennon jälkeen ruoka noin klo 16.30. Arvaatkos sinä, mikä virsi kenellekin kuuluu. Su 27.9. MUSIIKKIVIIKKO VALO Ke 30.9. Ke 30.9. LAPSET JA PERHEET To 24.9. Syyshoito 50 € Sisältää kesäkukkien poiston, hautakiven pesun, ympäristön siistimisen, kaksi kanervaa, kynttilän sytytyksen sekä kuvan haudalta. SIIONINVIRSIVEISUUT klo 14 Salli Junnilaisella, Kannuksenkatu 35 A 4, veisuuttamassa Salme ja Timo Heikkilä. PYHÄKOULU klo 12 ry:llä. Diakonia To 24.9. KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS klo 16.30 pappilassa. Kanervat on luonnonväriset mutta väri vaihtelee saatavuuden mukaan. Yhdessä ruokaileminen vähentää yksinäisyyttä! Su 27.9. YHTEISET TAPAHTUMAT La 26.9. VIRTAPIIRI pappilassa, Klo 8.30 aamukävely, klo 9 voi osallistua aamupalalle, klo 9.30-10.30 varsinainen ohjelma. Klo 15.30 Himangan lapsikuoron harjoitukset seurakuntakodilla. Nuoret ja varhaisnuoret Ke 23.9. Su 27.9. Aluksi ilmainen ruokailu, kirkkomuskari sekä vapaata leikkiä ja seurustelua. Klo 17 Kesäseurojen kiitosjuhla ja seuratuvan 40 v synttärit Pajalan seuratuvalla (huom.aika). AAMUPALA klo 8.30-9.30 Pappilan salissa. LAULUSEURAT klo 18.30 Mirja ja Eero Niemi-Korvella. Su 27.9. Klo 18-19 Toimintakerho alakoululaisille ja eskareille Pahkalan koululla. Klo 11-13 Raution Varttuneen väen kerho seurakuntakodilla. Klo 9.30-9.50 Aamurukoushetki Kalajoen Kristillisellä Opistolla Toivola asuntolan alakerrassa. Ke 30.9. Ti 29.9. Klo 10 Raamattupiiri seurakuntakodin salissa. Klo 17-18 Raution alakoululaisten kerho juttutuvalla. Ilmoittautuminen lastenhoitoa ja ruokailua varten linkin kautta. Lastenhoito on järjestetty. Elämäni virsi -tapahtumassa visaillaan kutsuttujen paikallisten kanssa, kuka tunnistaa parhaiten, mikä virsi on kenenkin valitsema. RAAMIS klo 17 Pappilan vintillä. Ti 29.9. Klo 12-14 Kalajoen käsityökahvila Ikhtys-salissa. Kuoro tarkoitettu alakouluikäisille lapsille. Yhteistyössä Soiten kanssa. Musiikki ja kuorot Ke 23.9. Ti 29.9. Kannuksen seurakunta Hautaan siunatut Ilkka Sakari Mutka 77v 3kk 12pv Reino Matti Roiko-Jokela 86v 8kk 13pv Altti Johannes Pikkukangas 89v 7kk 13pv Saima Kaarina Anneli Kerola 96v 4kk 13pv Seurakunnan viikko To 24.9. MESSU klo 10 kirkossa, Sakari Typpö, Tom Säilä, Katja Paananen, Terho Pajukoski, Seppo Tastula, Tapio Hirvi, jp-ryhmä 4. KLASSISEN MUSIIKIN KONSERTTI klo 18 kirkossa. Su 27.9. Yhteistyössä Soiten aikuissosiaalityön kanssa. Ma 28.9. Ke 23.9 Klo 16 Mieskuoro seurakuntasalissa. Tervetuloa kokkailemaan ja syömään yhdessä kaupan lahjoittamasta ylijäämäruoasta. RUOKA-APUA klo 19 Juhani Vuorisen koulun keittiön ovella. Kutsukirjeet rippikouluun on jaettu koulun ja Wilman kautta. Varaudu esittämään ruokakortti, toimeentulotukipäätös/tiliote diakoniatyöntekijälle. KIRKKOKAHVIT ja SLEY:n SYYSJUHLA klo 12 kirkossa, Tom Säilä, Johannes Häkämies ja Sakari Typpö. Klo 17-18 Raution toimintailta alakoululaisille seurakuntakodilla. To 24.9. Pe 2.10. Klo 17-19 Iltaperhekerho seurakuntakodilla. ELÄMÄNI VIRSI klo 18 kirkossa. Kolehti: oman seurakunnan lähetystyö, Pasi Palmun työn tukemiseen Saksassa, Sley ry. RUOKA-APUA klo 19 Juhani Vuorisen koulun keittiön ovella. Jarkko Kuusisto, kant. YHTEISÖLOUNAS RUOKATAUKO klo 11-12.30 Pappilan salissa. Klo 12 Voimaa kokemuksesta ry:n ruokajengi seurakuntakodilla. Su 27.9. Kynttilänsytytys 25 € / kerta Sytytämme kynttilät pyhäinpäiväksi 30.10. RAAMATTULUOKKA klo 18.30 ry:llä. Su 27.9. TYÖIKÄISTEN KAFFIPAUSSI klo 13-14.30 kirkossa. Ke 23.9Klo 17 Kirkkokuoro seurakuntasalissa. Klo 19 Nuortenilta seurakuntakodilla. AULAKAFFIT klo 9.45 Kpedun opiskelijoille. Klo 9.30-9.50 Aamurukoushetki Kalajoen Kristillisellä Opistolla Toivola asuntolan alakerrassa. Tiedustelut: anne.vihanta@evl.fi tai 044 2824513. RAUTION KAPPELISEURAKUNTA Ti 22.9. Lopuksi juomme kahvit takkahuoneessa. Puhelin 084640530. Muut Jumalanpalveluksen radiointi joka sunnuntai osoitteessa www.kalajoenseurakunta.fi/verkkokirkko/ ja Kalajoen keskustan alueella taajuudella 95,0 sekä seurakunnan YouTube-kanavalta suorana ja tallenteena 2 viikon ajan Live-välilehdeltä. Ke 30.9. Pe 2.10. Su 27.9. RIPPIKOULU 2027 ALOITUSTAPAHTUMA klo 18-20 kirkossa kaikille uusille rippikoululaisille ja vanhemmille/ huoltajille: klo 18 RIPPIKOULU-INFO (Mitä rippikoulu on. Juttuseuraa ja kevyttä jumppaa keholle ja mielelle. Mahdollisuus henkilökohtaiseen keskusteluun. YHTEISÖLOUNAS RUOKATAUKO klo 11-12.30 Pappilan salissa. To 24.9. Luetaan Johanneksen evankeliumia. Klo 16 Rauhan Sana seurat seurakuntasalissa, Elämän kuormien keskellä sielunhoito, lohdutus ja Jumalan armo, Kristiina Paananen. Kerho alkaa perhekerhon kanssa yhteisellä ruokailulla, josta 6e maksu. Jokaisella ryhmäkerralla pientä ohjelmaa sekä arpajaiset, tuo siis mukanasi pieni arpavoitto!. LAPSET JA PERHEET To 24.9. NUORET JA VARHAISNUORET To 24.9. Ke 30.9. To 1.10. To 1.10. Ma 28.9. Kaikille avoin keittolounas 5 €/aikuinen, lapset syövät ilmaiseksi. Juttuseuraa ja kevyttä jumppaa keholle ja mielelle. Ilmoittautuminen lastenhoitoa ja ruokailua varten linkin kautta. Ke 23.9. Virkatodistustilaukset Oulun aluekeskusrekisteri ma-pe klo 9–15 puh. Klo 15.15-16 Kalajoen lapsikuoro seurakuntasalissa. Su 27.9. VIRTAPIIRI pappilassa, Klo 8.30 aamukävely, klo 9 voi osallistua aamupalalle, klo 9.30-10.30 varsinainen ohjelma. Luvassa monipuolinen kattaus Ollin omia urkusävellyksiä ja Tiia Marian herkkiä laulutulkintoja. Klo 17 Kirkkokuoro seurakuntasalissa. Klo 10 Messu kirkossa, lit. Klo 15 Päiväkuoron harjoitukset seurakuntakodilla. Ohjaajina Heli ja Kirsti. Klo 9 Aamuhartaus ja -kahvit seurakuntakodilla. Klo 16.30-17.30 Kalajoen alakoululaisten kerho Artoksessa. NAISTEN RAAMATTUPIIRI klo 13 pappilan vintillä. Sopraano Tiia Maria Saari ja urkuri, säveltäjä Olli Saari konsertoivat yhdessä. Klo 11.30-12.00 Pyhäkoulu Pahkalan seuratuvalla. Kaikille avoin keittolounas 5 €/aikuinen, lapset syövät ilmaiseksi. Ohjaajana Heikki Saunavaara. Ruokailumahdollisuus 5e perhe. Ke 30.9. To 1.10. Ti 29.9. Klo 15.30 Himangan lapsikuoron harjoitukset seurakuntakodilla Ke 30.9. Maksuton. Su 27.9. La 26.9. Ma 28.9. VARKKIS klo 13.30-16 alakoululaisille Kivikololla. 2lk ylöspäin. Ti 29.9. Klo 10-11.30 Perhekerho seurakuntakodilla päiväkerhotiloissa. https://forms.cloud.microsoft/e/ Piy298Vz02. Luennon jälkeen ruoka noin klo 16.30. To 24.9. LAPSIKUORO klo 17-18 pappilan salissa. Tule mukaan laulamaan ja seuraamaan lämminhenkistä iltaa. Luetaan tulevan sunnuntain raamatuntekstejä. (Ennen konserttia RIPPIKOULUINFO klo 18 kirkossa uusille rippikoululaisille ja vanhemmille.) La 3.10. Klo 17-18 Kehitysvammaisten kerho seurakuntakodin takkahuoneessa. Ma 28.9. Klo 12-16 Ruokakassijako Kalajoen seurakuntakodilla vähävaraisille, kahvitarjoilu, ota ruokakortti, tiliote tai toimeentulotukipäätös mukaasi, paikalla diakoniatyöntekijät. NUORTEN KONSERTTI @ juuso eli kokkolalainen Juuso Pylkkänen klo 19 kirkossa, kaikille avoin (iästä riippumatta), ilmainen konsertti. Kari Akolahti, saarna Hanna Fährich, kant. Yhteistyössä Soiten aikuissosiaalityön kanssa. Heidi Huhtala, musiikissa avustaa Marja-Liisa Nikula (harmonikka) ja Janine Junnikkala (nokkahuilu). Kahvit, hartaus, yhteistä ohjelmaa. Klo 18.30 Mehtäkylän rauhanyhdistyksen seurat ry:llä, Aarne Härö. MUSIIKKI JA KUOROT Ke 23.9. KOULUKAHVILA klo 11 yläkoulun Hulinahalli. Ke 30.9. Mukana monipuolinen musiikillinen säestyskattaus! To 1.10. Viihdyttävä visailuilta, jossa seurakuntalaiset pääsevät seuraamaan rentoa visailua ja laulamaan yhdessä visailijoiden toivevirsiä. Lastenhoito on järjestetty. Ke 30.9. Ke 30.9. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 23. Kauppojen ja koulun hävikkiruokaa vähävaraisille kannuslaisille. Ke 30.9. Luennolle voi osallistua yksin tai puolison kanssa. Su 27.9. Ke 30.9. Klo 14.30 Musiikkihartaus Mäntyrinteellä, kanttori Ma 28.9. MIESTENPIIRI klo 17 Pappilan salissa. HIMANGAN KAPPELISEURAKUNTA Ke 23.9. Luennolle voi osallistua yksin tai puolison kanssa. Rippikoulu To 1.10. Kanervat ovat 10cm ruukussa. 30.9.-4.10. Klo 11-14 Ruokakassijako vähävaraisille Himangan seurakuntakodilla. Pe 25.9. Pe 25.9. Maksuton. Klo 18 Himangan kirkkokuoron harjoitukset seurakuntakodilla. Klo 16.30-17.30 Kalajoen alakoululaisten kerho Artoksessa. Ke 23.9. 6/7-iltapäivä klo 14.3015.45 yläkoulun Hulinahalli. LAPSET JA PERHEET Ke 23.9. Kahvia ja pientä purtavaa, hyvää seuraa ja rentoa yhdessäoloa. syyskuuta 2026 12 // KIRKOLLISET Kalajoen seurakunta Kastetut Elias Leander Isokääntä Aino Olivia Junnikkala Kuulutetut Mona-Lisa Sofia Ijäs ja Jim Nikolai Nissinen Haudatut Anja Milado Koski 91v Seurakunnan viikko KALAJOEN ALUESEURAKUNTA Ke 23.9. KIRKKOKUORO klo 18 pappilan salissa. Klo 12 Eläkeliiton kerho seurakuntakodilla. Klo 18 Työikäisten miesten saunailta Mikko Rahjan luona, Uunimaantie 10, ohjelmassa tarjoilua, jutustelua, hetki Raamatun äärellä ja saunomista. Rauhanyhdistyksen SEURAT klo 18 ry:llä. Kauppojen ja koulun hävikkiruokaa vähävaraisille kannuslaisille. MUSIIKKI JA KUOROT Ke 23.9. Klo 18.30 Kotiompeluseurat Kaisa ja Sakari Kinnusella. Klo 17 Seurat ry:llä, Jouni Hintsala, Arvo Pyykölä. Klo 17.30 Perjantaikerho 1-6 luokkalaisille seurakuntakodilla. Ohjaajana Heikki Saunavaara. Pe 25.9. Pe 25.9. Ke 30.9. Pe 2.10. NUORET JA VARHAISNUORET Pe 25.9. Kirkkoherranvirasto, Jokelan pappila, Plassintie 2, 85100 Kalajoki, avoinna ma-ke ja pe klo 9–14. Klo 16 Mieskuoro seurakuntasalissa. To 1.10. Klo 12.30 Ehtoollinen palvelukoti Mainingin päiväsalissa, Sami Siltanen, Emma Karkulahti. 08 3161 303. Luemme viikon raamantunkohdat ja keskustelemme niistä ennen yhteistä rukousta. DIAKONIA Ke 23.9. Sari Alatalo. DIAKONIA To 24.9. Ti 29.9. Klo 9 Aamuhartaus ja -kahvit seurakuntakodilla. Klo 10 Messu kirkossa, Sami Siltanen, Emma Karkulahti, Himangan kirkkokuoro, maataloustuottajien kirkkopyhä. PERHEKERHO klo 10-12 Kivikololla. Klo 15.15-16 Kalajoen lapsikuoro seurakuntasalissa. Klo 18.30 Horisontti-kuoron harjoitukset
aika) Lähetys Ti 29.9 klo 12 Lähetyksen päiväkahvit Toholammin pappilassa Lapset ja perheet Ti 22.9 klo 09.30-11.30 Perhekerho Toholammin srk-kodissa, vietetään yhdessä aikaa leikkien, kahvitellen, välipalaa syöden, Ari-Pekka Paananen Nuoret ja varhaisnuoret Ke 30.9 klo 18-20 Nuortenilta Lestin srk-kodissa, Nieminen, Paananen Rippikoulu TULOSSA: Ke 7.10 klo 18 Rippikouluinfo Toholammin srk-kodissa, yleistä tietoa vuoden 2027 rippikoulusta ja leiristä, jaetaan rippikoulukortit, myös huoltajat ovat tervetulleita TULOSSA: Ke 7.10 klo 18 Rippikouluinfo Toholammin srk-kodissa, yleistä tietoa vuoden 2027 rippikoulusta ja leiristä, jaetaan rippikoulukortit, myös huoltajat ovat tervetulleita Muut RAUHANYHDISTYS Pe 25.9 klo 19 Nupe ry:llä Su 27.9 klo 12 Pyhäkoulu ry:llä ja Isokangas Mirka ja Matti Su 27.9 klo 13 Hartaus Männistössä, Aimo Kattilakoski Su 27.9 klo 18 Seurat ry:llä, Petri Silver Ti 29.9 klo 17.30 Päiväkerho ry:llä Ke 30.9 klo 18 Lauluseurat Helena ja Lasse Haaponiemellä KIRKKOHERRANVIRASTO avoinna Ma ja To klo 9-12, p 050 400 8052 RAUHANYHDISTYS Pe 18.9 klo 19 Raamattuluokka Pauliina ja Jouni Paanasella La 19.9 klo 18 Iltamessu Lestin kirkossa, Jari Kolmonen Su 20.9 klo 14 Syysseurat Lestin srk-kodilla, Antti Rahkola, Markus Runtti Ti 22.9 klo 17.30 Kaverikerho ry:llä KIRKKOHERRANVIRASTO avoinna Ma ja To klo 9-12, p 050 400 8052 Ylivieskan seurakunta Kastetut Mimosa Kerttu Benita Happo Milo Oliver Jantunen Lulu Diana Helena Laukka Hautaan siunatut Lahja Siviä Suominen 87v Katja Camilla Sorvoja 51v Seurakunnan viikko Ke 23.9. Talousarvioavustukset vuodelle 2027 tulee jättää kirkkoherranvirastoon tai sähköpostilla pauli. mennessä Niina Korkatille p. Tuotolla tuetaan jalkautuvaa vanhustyötä ja oman seurakunnan diakoniaa Suomessa sekä viedään hätäapua kriisialueille Kirkon Ulkomaanavun kautta. klo 14 Hartaus Terveyskeskuksen kuntoutusosastolla, Tapio Karjula; klo 18 Tammenlehvän Keski-Pohjanmaan perinneyhdistyksen Perinnelipun naulausja siunaustilaisuus Pyhän Kolminaisuuden kirkossa, tilaisuuden jälkeen kahvit seurakuntasali Mariassa; klo 18.30 Ompeluseurat Rauhanyhdistyksellä, seurapuhe klo 19.30, Veli Matti Linnanmäki Pe 25.9. Hartauden jälkeen kahvitarjoilu ja mahdollisuus keskusteluun, Sari Viitala, Miia Pernaa, Päivi Aho, Mirja Lehkonen ja Niina Korkatti To 24.9. Päivä on tarkoitettu ensisijaisesti diakonian vapaaehtoisille ja diakoniasta kiinnostuneille, sillä paikkoja on rajoitetusti. 044 700 1310. Eskarista kuudesluokkalaisiin tarkoitettu tilaisuus, jossa herkkunyyttärit, lauluja, rastiratoja, nukketeatteri Saku ja Ruut, Raamattuopetus, palkintoja ja mukavaa yhdessäoloa isosten ja työntekijöiden johdolla. Kynttilänsytytykset tulee tilata viimeistään viikkoa ennen sytytyspäivää. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 23. klo 17 Vapaaehtoisten virkistyspäivä Louetin leirimajalla. klo 17 Aarteiden ilta seurakuntakodilla. klo 18 Aikuisten ilta Rauhanyhdistyksellä, alustus aiheesta Ajan ilmiöt, uskossa valvominen, Ilkka Tahkola Su 4.10. Tutustuminen tavaroihin klo 12 alkaen, myynnissä mm. klo 18 Kukonkoski, syysseurat, Veli-Matti Huhtala Su 27.9. Diakonia Diakoniavastaanotto ajanvarauksella 040 563 8418. Teemana Päriääkkö sä. – hyvä mieli vanhetessa, puhetta varautumisesta, lounas ja esittelypöytiin tutustuminen, geriatri Marja-Liisa Karjulan luento ”Hyvä mieli vanhetessa”. klo 11 Perhekirkko, Mikkelinpäivän sanajumalanpalvelus kirkossa, Miia Pernaa, Eija Seppä, Päivi Aho. Tervetuloa yksin tai yhdessä seurakuntakodille, mukana Eija Seppä, Sari Viitala, Niina Korkatti ja Päivi Aho. fi tai seurakunnan kotisivulta Info ja asiointi -otsikon alta löytyvällä verkkolomakkeella. klo 14 Hartaus Terveyskeskuksen kuntoutusosastolla, Jukka Kesola; klo 18 Raamattupiiri Bäckmanissa; klo 18 Keskiviikon rukoushetki kirkon sivualttarilla; klo 18.30 Ompeluseurat Rauhanyhdistyksellä, seurapuhe klo 19.30, Rauno Hietala To 1.10. Olkkari on käsityöilta, jossa voi kutoa villasukkia, lapasia, askarrella kortteja seurakunnan tarpeisiin tai tehdä omaa käsityötä. klo 10 Mikkelinpäivän perhekirkko Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Tämän jälkeen muuta ohjelmaa ja viikkomessu leirikirkossa. Pe 2.10. klo 13 Kiiskilän ry, seurat, Tuomo Jokitalo Su 4.10. Musiikki ja kuorot Kirkkokuoron harjoitukset seurakuntakodilla keskiviikkoisin klo 18.30. Kokoonnumme 5 kertaa: 8.10, 21.10, 5.11, 19.11 ja 3.12 klo 17-18.30 Toholammin seurakuntakodissa, ilm 30.9 mennessä diakonille p 044 081 9314 Ti 22.9 klo 12 Senioreiden päiväkahvit pappilassa, Lintilä Ke 23.9. Puh. klo 18 Ehtoollisavustajien koulutus kirkossa. Tervetuloa mukaan laulamaan kuorossa. Molemmat päivät yhteensä 50 €. klo 16 Sievin ry, seurat, Ari-Pekka Palola Ti 6.10. Nivalan ry, alueellinen naistenilta Pe 2.10. klo 19 Kiiskilän ry, raamattuluokka ja lauluseurat La 3.10. Messu kuunneltavissa ja katsottavissa myös suorana osoitteessa ylivieskanseurakunta.fi/tutki_uskoa; klo 13.30 Hartaus Kotikartano 2:ssa, Markku Launonen; klo 14.30 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Erkki Savela ja klo 16 Seurat, Jukka Tölli Ma 28.9. klo 13.30 Pihlajakoti, seurat, Simo Joentakanen Su 27.9. Vertaisryhmässä on lupa surra, keskustella ja kysyä vaikeitakin kysymyksiä. syyskuuta 2026 KIRKOLLISET // 13 23.12.2026. Kirkkoherranvirastossa on myytävänä adresseja 14 €/kpl. Mikäli tarvitset tukea, ota rohkeasti yhteyttä. klo 18.30 Veli-Matti Huhtala, kotiseurat, kukonkyläntie 256 Kaikista jumalanpalveluksista ei ole nettilähetystä, tervetuloa kirkkoon! Ajantasainen tieto seurakunnan toiminnasta ja mahdollisista muutoksista ilmoitetaan nettisivuilla. Ryhmä on suljettu ryhmä ja keskustelut siellä luottamuksellisia, ryhmä on tarkoitettu sinulle, jos menetyksestä on kulunut vähintään puoli vuotta ja enintään 2 vuotta. Kirkkoherranvirasto avoinna: ma ja ti klo 9–12. klo 10–15 Kaustisella. Tavarat on otsonoitu. klo 18 Kiitosmielellä, Miikka Lehtoahon urkukonsertti ja yhteislaulutilaisuus kirkossa. fi/4blj tai qr-koodilla. Ryhmä on suljettu ryhmä ja keskustelut siellä luottamuksellisia, ryhmä on tarkoitettu sinulle, jos menetyksestä on kulunut vähintään puoli vuotta ja enintään 2 vuotta. klo 18 Kukonkoski, syysseurat, Keijo Kukkola ja Heikki Vänttilä Ma 28.9. porkka@evl.fi 4.10.2026 mennessä. klo 18 Kristittyjen yhteinen rukousilta Betanissa, Kyöstintie 18 La 26.9. klo 18 Raamattupiiri kokoushuone Lydiassa, Pekka Lehto; Klo 18 Naistenpiiri Betaniassa, Kyöstintie 18, ”Menkää kaikkeen maailmaan”, Ajatuksia lähetyksestä ja kristityn vastuusta, mukana Namibian lähetti Sisko Järviluoma, Kaija Olkkonen ja Katja Tuunanen, iltateetarjoilu ja arpajaiset. Tilaukset: https://urly. Lämpimästi tervetuloa vanhustenviikon tapahtumaan! Kyläkamari/Kirppis: Avoinna ti-to klo 10–14. klo 13 Kukonkoski, syysseurat, Keijo Kukkola ja Heikki Vänttilä Su 27.9. Rauhanyhdistys ja srk Su 20.9 klo 10 Messu Toholammin kirkossa, messukumppanina Herättäjäyhdistys, Herättäjän palveluryhmä, saarna Merja Jyrkkä, Heinilä, Rautiola Su 20.9 klo 11.45 Herättäjäyhdistyksen seurat Toholammin srk-kodissa, puheenvuoroja ja Siioninvirsiä, Merja Jyrkkä, Tarja Niku-Raitanen Su 20.9 klo 14 Rauhanyhdistyksen syysseurat Lestin srk-kodilla, Antti Rahkola, Markus Runtti Ke 23.9 klo 14 ja klo 14.30 Hartaudet Männistössä, Lintilä Diakonia To 24.9 klo 10-11 Hävikkiruuanjako Toholammin srk-kodin ovella ruoka-apua tarvitseville TULOSSA: Kutsumme sururyhmään sinut, joka olet menettänyt läheisesi. Ks. klo 17. 044 732 5309. klo 13. Vapaaehtoinen kolehti Sievin seurakunnan flyygelirahastoon. klo 18 Kuolleiden lasten muistohartaus kirkossa. La 3.10. Entisten työvälineiden tunnistamista, keskustelua ja tuttujen koululaulujen lauluja. Kutsu ystäväsikin mukaan. Aloitamme kahvilla ja lopetamme hartaudella. Miia Pernaa, Päivi Aho Su 27.9. Kirkkopalvelujen keräyslupa Manner-Suomessa RA/2020/639, voimassa toistaiseksi.Verkkosivut: yhteisvastuu.fi/sievi Muut Tervetuloa kaikki, jotka olette mukana vapaaehtoisena seurakunnan eri toiminnoissa virkistyspäivään Louetin leirimajalle ke 30.9. Ke 30.9. Lahjoita oman seurakuntasi kautta: MobilePay: 92276 tai tilisiirto: Nordea FI16 2089 1800 0067 75, saaja: Kirkkopalvelut ry, viite: 303626. Katsottavissa myös suorana osoitteessa ylivieskanseurakunta.fi/tutki_uskoa; klo 14.30 Pyhäkouluseurat Rauhanyhdistyksellä, Esa Kinnunen ja klo 16 Seurat, Hannu Inkeroinen; klo 18 Seurat BetaMAINOS Jatkuu seuraavalla sivulla. Vertaisryhmässä on lupa surra, keskustella ja kysyä vaikeitakin kysymyksiä. Su 4.10. tarkempi ilmoitus kohdasta muut Pe 2.10. Tuotoilla tuetaan myös partiolaistemme matkaa Puolan maailmanjamboreelle vuonna 2027. Huom! Jos sää sallii, perhekerho kokoontuu Puistotreffien merkeissä Puuhaparkissa. Ilmoittautuminen diakonille p 044 081 9314 viim 21.9 Musiikki ja kuorot To 24.9 klo 15 Ilonjyvä pappilassa eskarija ala-asteikäisille To 1.10 klo 18 Kirkkokuoro pappilassa To 17.9 klo 15 Ilonjyvä pappilassa Ke 23.9 klo 19 Kirkkokuoro pappilassa (huom. Meklarina Eero Polso, maksutavat mobilepay, kortti tai käteinen La 19.9 klo 18 Iltamessu Lestin kirkossa, Jari Kolmonen, Heinilä, Suvi Toikkanen, Rautiola. Sähköposti: sievi.seurakunta@evl.fi, Kotisivu: www.sievinseurakunta.fi Virkatodistukset Oulun aluekeskusrekisteristä p. klo 18 Lapsensa menettäneiden iltahetki Toholammin kirkossa, Lintilä, Rautiola To 24.9 klo 10-11 Hävikkiruuanjako Toholammin seurakuntakodin ovelta, ruoka-apua tarvitseville TULOSSA: Kutsumme sururyhmään sinut, joka olet menettänyt läheisesi. klo 12 Kotirinne, seurat, Simo Joentakanen Su 27.9. Pe 25.9. Kokoonnumme 5 kertaa: 8.10, 21.10, 5.11, 19.11 ja 3.12 klo 17-18.30 Toholammin seurakuntakodissa, ilm 30.9 mennessä diakonille p 044 081 9314 Kokkolan rovastikunnan diakoniapäivä 30.9. Ilta alkaa ruokailulla. klo 13 Vanhustenviikon tapahtuma aiheella; kuin silloin ennen. Varttuneen väen kerholaiset kutsutaan viettämään yhteistä kerhokertaa muiden kanssa seurakuntakodille tiistaina 6.10. klo 10 Messu kirkossa, liturgi Eija Nivala, saarnaaja kirkkoherra Sanna Komulainen Iisalmesta, kanttori Eeva Korhonen, suntio Katri Koivumäki, Herättäjäjuhlien kiitospyhä, Raudaskylän sekakuoro joht. Eija Nivala, Eeva Korhonen, suntio Hannu Jussi-Pekka, lapsikuoro ja päiväkerholaiset, sanajumalanpalveluksen jälkeen tarjolla jauhelihakeitto. Järj. Toholammin seurakunta Kastetut Selma Lempi Maria Kattilakoski Anton Emiel Aamos Mehtälä Hautaan siunatut Helvi Maria Kopsala 84v Seurakunnan viikko Su 27.9 klo 10 Messu Lestin kirkossa, Nieminen, Anna-Kaisa ja Timo Syrjälä, Anneli Koskela Su 27.9 klo 17 Messu Toholammin kirkossa, Nieminen, Metsämiehet, Mari Peltokangas Ma 28.9 klo 17 Ekumeeninen miestenpiiri Yhdistysten tiloissa, Jukolantie 2, roomalaiskirjeen 5 luku, kyyti Toholammin srk-kodilta klo 16.15, Heimo p.050 354 6114 Ti 29.9 klo 18 Naiset kaivolla, Virkkalat Muuntajantie 1 Ke 30.9 klo 14 Hartaus Kotipirtissä, Nieminen To 17.9 klo 13 Sykäräisen kappelin irtaimiston huutokauppa Kuljetus ja Maansiirto Toivolan hallilla, Kirkkotie 278, Toholampi. Maataloustuottajien kirkkopyhä, messun jälkeen ohrapuurotarjoilu ja kahvit seurakuntakodilla. Su 4.10. Kynttilänsytytykseen sisältyy noin 90 tuntia palava kynttilä, sytytys ja kuva haudalta. klo 10 Messu kirkossa. Jumalanpalveluksen jälkeen ruokailu kaikille seurakuntakodilla. Ke 7.10. 08 316 1303 ma-pe klo 9–15, keskusrekisteri.oulu@evl. Olena Mikhailova, messun jälkeen lounas ja siioninvirsiseurat, seuroissa puhuvat Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Kalle Hiltunen, Iisalmen herättäjuhlien pääsihteeri Jari Nousiainen ja perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja Anne Sumela. Oletko miettinyt, voisitko sinä olla ehtoollisavustajana, jos niin lämpimästi tervetuloa lyhyeen koulutukseen kirkkoherran ohjauksessa. klo 19 Kiiskilän ry, myyjäiset, Tuomo Jokitalo La 26.9. klo 18 Rauhan Sanan seurat Siltalan seurahuoneella, Tomas Gäddnäs; klo 20.30 Rauhan Sanan Nuortenilta Siltalan seurahuoneella, Tomas Gäddnäs Su 27.9. Neulekerho maanantaisin klo 12–14 Kyläkamari/Kirppiksellä. Avustusta voivat hakea seurakunnallista toimintaa harjoittavat yhteisöt, yhdistykset ja järjestöt. klo 18 Olkkari-ilta toimitalo Pietarin nuorisotila Vitiksessä, B-ovi. klo 18 Kaikille avoin rukouspiiri seurakuntakodilla Ke 30.9. Saunomismahdollisuus ja iltapala. Lisätietoja: Sonja Karppi, 044 33 78 163, lippukunnanjohtaja Sievin seurakunta Kuolleet Mikko Olavi Linna 74v Seurakunnan viikko Ke 23.9. Ilmoittautumiset erityisruokavalioineen 23.9. Lapset ja perheet Perhekerho kokoontuu Lusiinassa (Kallentie 2) keskiviikkoisin klo 10– 12. astioita, kirkonpenkkejä, kassakaappi, ilmalämpöpumppu sekä pappilasta pehmustettuja tuoleja, pöytiä ja lasten kalusteita: matalia pöytiä, pieniä tuoleja. Lahjoitamme jokaisesta tilauksesta 10 € Yhteisvastuukeräykseen. Tervetuloa! Yhteisvastuu Yhteisvastuukeräys 2026 lievittää ikäihmisten hätää ja yksinäisyyttä. Väliajalla on ostettavissa herättäjäjuhlatalkoista jääneitä tekstiilikäsitöitä vapaaehtoiseen, omavalintaiseen hintaan
To 1.10. EA:n palkintorahamuutos on sangen merkittävä, sillä Rooman EM-kisoissa 2024 ja elokuun EM-kisoissa Birminghamissa rahabonuksen saivat vain harvat ja valitut. klo 18 Kristittyjen yhteinen rukousilta Betanissa, Kyöstintie 18 La 10.10. 044 7118601. syyskuuta 2026 14 // KIRKOLLISET niassa, Kyöstintie 18, Matti Silvola; klo 18 Siioninvirsiseurat Mariassa, kahvit 17.30 Ti 6.10. klo 9–11 ja klo 12–14 Perhekerho Toimitalo Pietarissa Ti 6.10. klo 14 -15:30 Varttuneen väen kerho seurakuntasali Mariassa. klo 13 Kahvihetki Palvelutalolla, Salmentie 8 A 3, ei ennakkoilmoittautumista, tervetuloa! Pe 2.10. klo 17.30 Lautapeli-ilta K16, Nuorisotila Vitis To 8.10. klo 13 Kantokylän ja Tuomelan kyläkerhojen kokoontuminen Suvannon kappelissa; klo 18 Sururyhmään ilmoittautuneiden ensimmäinen kokoontuminen toimitalo Pietarin kokoushuone Bäckmannissa, C-ovi. Voittaja saa 30 000 euroa, hopeamitalisti 15 000 euroa ja pronssimitalisti 10 000 euroa. Puolan kisoissa rahapalkintoja on tarjolla jokaisessa lajissa kahdeksalle parhaalle. klo 18 Rauhanyhdistyksen rippikouluilta Merijärvellä Su 4.10. Lapsikuoron harjoitukset kirkossa; klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset kirkossa To 8.10. klo 19 Alueellinen nuortenilta Kalajoella ”Ihminen on Jumalan kuva” Su 27.9. klo 18 Päiväkerho Rauhanyhdistyksellä Pe 9.10. Silja Kosonen voitti moukarikultaa viime kuussa. Aterian hinta eläkeläiset ja opiskelijat 8,80 e, muut 10,80 e. ANT TI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA Sportin tulos painui rajusti miinukselle Miesten jääkiekkoliigassa pelaavan Vaasan Sportin taustayhtiö teki viime tilikaudellaan noin 740 000 euroa tappiota. 084395010, perjantaisin suljettu MAINOS Euroopan liitto avaa lompakkoaan Euroopan yleisurheiluliitto (EA) avaa kukkaroaan ja jakaa seuraavissa ulkoratojen EM-kilpailuissaan yhteensä 3,5 miljoonaa euroa lajien parhaille urheilijoille. klo 19 Alueellinen nuortenilta Alavieskassa ”Näin me uskomme” Su 11.10. klo 9–11 Lapsiarkki Pappilassa, ilmoittaudu keskiviikosta perjantaihin klo 10 mennessä p. Viesteihin pyritään vastaamaan ajanvarausaikoina. Seuraavat EM-kisat järjestetään alkukesällä 2028 Puolan Chorzowissa ennen Los Angelesin olympialaisia. 08 3161 303 ma-pe klo 9–15. Valmistamme käsitöitä diakonian tarpeisiin, alussa kahvitarjoilu, varaathan mukaasi kahvirahan. Kesän 2028 EM-kisoissa kultamitalisti palkitaan 30 000 eurolla. Heikon alkukauden jälkeen Sport myi parhaita pelaajiaan muualle jo viime vuodenvaihteessa. Virkatodistusten tilaus Oulun aluekeskusrekisteristä p. STT Yleisurheilu Olympiakesän EMkilpailuissa jaossa 3,5 miljoonaa euroa palkintorahaa. Klo 14-16.30 Minivitis 1-6lk, Nuorisotila Vitis; klo 17.30 Lautapeli-ilta K16, Nuorisotila Vitis Pe 9.10. klo 9-11ja klo 12–14 Perhekerho Toimitalo Pietarissa Nuoret ja varhaisnuoret To 24.9. Runo ja musiikki vuorottelevat muodostaen kokonaisuuden aiheista usko, toivo, rakkaus ja valo. Lämpimästi tervetuloa! Musiikki ja kuorot Ke 23.9. Klo 14–16.30 MiniVitis 1-6lk, Nuorisotila Vitis; klo 17.30 Lautapeli-ilta K16, Nuorisotila Vitis Pe 25.9. klo 18 Kansanlähetyksen Yhteysilta Suvannon kappelilla, Kaikki tapahtuu parhaaksemme, Marko Mitronen; klo 18 Virsiseurat Raudaskylän Opistolla opiskelijaravintola Taimissa Tervetuloa hiljentymään ja hidastamaan arjen keskellä! Ke 7.10.klo 13 aikuisten kerho Rauhanyhdistyksellä; klo 18 Keskiviikon rukoushetki kirkon sivualttarilla; klo 18.30 ompeluseurat, seurapuhe klo 19.30, Ismo Iso-Heiniemi To 8.10. 0447118640 Ke 30.9. klo 9–11 ja klo 12–14 Perhekerho Toimitalo Pietarissa Ti 29.9. klo 17–19 LapsiArkki Toimitalo Pietarissa, ilmoittaudu keskiviikosta perjantaihin klo 10 mennessä p. Eri lajien välisessä vertailussa apuvälineenä oli Kansainvälisen yleisurheiluliiton pistetaulukko. klo 16.30 Lapsikuoron harjoitukset kirkossa; klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset kirkossa Pe 25.9. Sportin tiedotteen mukaan tuloksen taustatekijänä oli urheilullisesti epäonnistunut kausi. 0447118640 Ke 7.10. Joukkueella oli kauden aikana kolme eri vastuuvalmentajaa: Juuso Hahl, Doug Shedden ja Jussi Tapio. 044 7118631 työskentelee Merijärvellä parillisilla viikoilla maanantaista perjantaihin Muut Merijärven seurakuntatoimisto, Vanhatie 20, avoinna torstaisin klo 9–12, p. klo 16.30. Kirkkopalvelujen keräyslupa RA/2020/639. fi/tutki-uskoa; klo 17 Seurakuntapäivä Rauhanyhdistyksellä, alustus Olli-Pekka Telkki: ”Huomaanko lähimmäisen?” To 1.10. Sport voitti viime kaudella vain 10 ottelua 60:stä ja sijoittui selvällä erolla Liigan viimeiselle sijalle. klo 18 Kaverikerho Ristivuorella ; klo 19 Ompeluseurat Ristivuorella, järjestää lapsityötoimikunta La 10.10. Ajanvarausajat Tiistaisin klo 8.30–9.30 Keskiviikkoisin klo 8.30–9.30 Torstaisin klo 8.30–9.30 Ti 29.9. Ruokailun hinta 1 €/ruokailija tai vapaaehtoinen maksu diakoniatyön hyväksi. klo 18 Toivon sanoja ja säveliä -konsertti kirkossa. Sport vakuutti tiedotteessaan, että tappiollisesta tilikaudesta huolimatta yhtiön oma pääoma on vakaalla tasolla eikä yhtiöllä ole ulkopuolista pitkäaikaista velkaa. Maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9–12 yhteydenotot Ylivieskan kirkkoherranvirastoon p. klo 12–13.30 Ekavauvakerho Toimitalo Pietarissa To 8.10. Avustuksista päättää kirkkovaltuusto ensi vuoden talousarviota vahvistaessaan. klo 17–19 Walk in terapia Ohjaamossa, Rautatiekatu 3, 2.kerros To 1.10. Lajiryhmien parhaan tuloksen tehnyt sai 50 000 euroa. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 23. Seurakunnan ateriapalvelu Maria avoinna kirkon seurakuntasalissa maanantaista torstaihin klo 10.30– 13.00 ja perjantaisin 10.30–12.00. Euroopan kattojärjestö jakoi kisoissa sekä miesten että naisten lajiryhmät viiteen kategoriaan, jotka olivat pikajuoksut, keskija pitkän matkan ratajuoksut, heittolajit, hyppylajit sekä maantielajien, otteluiden sekä viestien yhdistelmä. Raudaskylän sekakuoro vahvistettuna Nivalan sekakuoron laulajilla sekä Runoja Musiikkiryhmä MuRu esittävät uusintana herättäjäjuhlilla kuullun konsertin. Muistathan lisätä viestiin nimesi. Viestijuoksuissa palkintoraha jaetaan joukkueen kesken. Puhelinpäivystyksessä voit keskustella tilanteestasi, ja tarvittaessa sovimme ajan tapaamiseen diakoniatyöntekijän kanssa. klo 18 Päiväkerho Rauhanyhdistyksellä Pe 25.9. klo 18.30 Gospelkuoro Riemun harjoitukset Vitiksessä To 24.9. klo 11–13 ruokailu srk talolla. Päivike aloittaa Sportin hallituksen uutena puheenjohtajana. klo 19–22 Oloilta Nuorisotila Vitiksessä Ti 29.9. Linkit sähköisiin lomakkeisiin ylivieskanseurakunta.fi-sivun Info ja asiointi -otsikon alta. klo 11 Pyhäkoulut Ry:llä sekä Mirja ja Marko Saukolla; klo 13 messu Merijärven kirkossa, Tapio Karjula, Veera Ahola, Eeva Korhonen, kuunneltavissa myös suorana osoitteessa ylivieskanseurakunta. klo 18.30 Gospelkuoro Riemun harjoitukset nuorisotila Vitiksessä, kerhohuone Viikunassa To 1.10. Mukavaa yhdessäoloa, kahvi/ teetarjoilu ja pientä askartelua, Leena. klo 10 Messu kirkossa, varttuneen väen kirkkopyhä, liturgi Tapio Karjula, saarnaaja Jukka Kesola, kanttori Silja-Maria Paimen, diakoniatyöntekijät Leena Karjula ja Anniina Syrjälä, suntio Teemu Savela, kirkkokahvit. klo 14 syysmyyjäiset Rauhanyhdistyksellä (ruokailu klo 13 alkaen); klo 18.30 nuortenilta Rauhanyhdistyksellä, alustus aiheesta ”Luonto puhuttelee ja ihastuttaa”, Erkki Alasaarela Su 11.10. klo 18 Käsityöilta käsityön ystävien kokoontumispaikka.Voit tulla iltaan käsityön kanssa tai ilman, tapaamaan muita. klo 16.30 Lapsikuoron harjoitukset kirkossa; klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset kirkossa Su 11.10. klo 19–22 Oloilta Nuorisotila Vitiksessä Yhteisvastuu Tee avusta totta – lahjoita Yhteisvastuulle Ylivieskan seurakunnan kannatukseen MobilePaylla nro 20777 tai viitenumerolla 303817 tileille Aktia FI82 4055 0010 4148 41, Nordea FI16 2089 1800 0067 75, OP FI14 5000 0120 2362 28 Yhteisvastuukeräys 2026 tukee jalkautuvaa ja kohtaavaa vanhustyötä, jossa vahvistetaan arjen turvaa ja osallisuutta kotona asuvien ikääntyvien parissa. STT Sportin tulos oli roimasti tappiollinen tyhjennysmyynnistä huolimatta. Myyjäiset Rauhanyhdistyksellä La 26.9. Tervetuloa koko perheellä tai yksin/ystävän kanssa! ; klo 13 perhekirkko Merijärven kirkossa, toimittaa Veli-Matti Linnanmäki, avustaa Elisa Torvikoski, kanttori Silja-Maria Paimen, lapsikuoro, suntio Veera Ahola, kuunneltavissa myös suorana osoitteessa ylivieskanseurakunta. ma-ti klo 9 15, ke klo 9 13, to klo 11 16, pe suljettu, kirkkoherranvirasto p. 08 439 5010; taloustoimisto p. Vapaa pääsy, ohjelma 15 euroa. ANT TI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA. Tarjolla jauhelihakeitto, leipää, juomat ja jälkiruokana marjakiisseli. klo 18 Urkukonsertti kirkossa, Christian Ahlskog Lapset ja perheet Ke 23.9. Avustusta voivat hakea seurakunnallista toimintaa harjoittavat yhteisöt, yhdistykset ja järjestöt. Hockey Team Vaasan Sport Oy valitsi maanantaina järjestetyssä yhtiökokouksessaan myös uuden hallituksen, johon kuuluvat Juha Päivike, Matti Manner, Mikael Hallbäck, Hans Bertell, Kaj Wiik ja Tuomas Saikkonen. fi/tutki-uskoa; klo 14 Vanhusten viikon kirkkokahvit messun jälkeen seurakuntatalolla Diakonia Diakoniatyöntekijä Ruut Hirvilammi p. Talousarvioavustukset vuodelle 2027 tulee jättää taloustoimistoon, Terveystie 11, tai sähköpostilla marjo.rattya@evl.fi 30.9.2026 mennessä. klo 12–13.30 Ekavauvakerho Toimitalo Pietarissa To 24.9. Muut Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto avoinna talvikaudella 1.9.31.5. 08-4395070. To 1.10. klo 15–16 Lapsikuoron harjoitukset Silja-Marian Paimenen johdolla seurakuntakodilla Ti 6.10. Ke 30.9. Merijärven kappeliseurakunta Seurakunnan viikko To 24.9. klo 14 Hartaus Kotikartano 2, Jukka Kesola Pe 9.10. Kahdeksannesta sijasta neljänteen sijaan palkintohaitari on 1 000–5 000 euroa. Pyhäkoulut Rauhanyhdistyksellä sekä Tuija ja Joonas Ylisellä Ma 28.9. Katsottavissa myös suorana osoitteessa ylivieskanseurakunta.fi/tutki_uskoa; klo 14.30 seurat Rauhanyhdistyksellä, Jouni Tissari ja klo 16 seurat, Kimmo Heikkilä Diakonia Diakoniatyön puhelinneuvonta ja ajanvaraus Soita ajanvarauspuhelimeen 044 711 8670.Voit myös jättää soittopyynnön tekstiviestillä tai WhatsAppilla. klo 12–13.30 Ekavauvakerho Toimitalo Pietarissa To 1.10. 0447118640 To 8.10. klo 17-19 LapsiArkki Toimitalo Pietarissa, ilmoittaudu keskiviikosta perjantaihin klo 10 mennessä p
Suurin ja näkyvin toimenpide koskee katsomoa, jonka remontoimisesta superpesiskelpoiseksi kaupunki on käynyt seuran edustajien kanssa keskusteluja jo pitempään. PesäKuulan runko jatkaa Pesäpallo Sopimuksissa olleet optiot käytöön nousun myötä. Kemppainen kertoo, että ensimmäisen vaiheen alustava kustannusarvio on noin 470 000 euroa. Viime kaudella PesäKuulassa kaksoisedustuksella pelannut Vilja Valkonen ei jatka PesäKuulassa, vaan hän on tehnyt sopimuksen toisen superpesisseuran kanssa. Superpesisnousun myötä käyttöön otetulla optiolla seurassa jatkavat Saaga Rautionaho, Jenny Niemelä, Pinja Huhtala, Fiona Soini, Meeri Seppälä, Kerttu Siipola, Nina Jutila, Laura Puurula, Pinja Salmela, Janika Vierimaa ja Kukka-Maria Koutonen. PesäKuulan pelinjohdossa jatkavat jo aiemmin julkistetut Toni Seppälä ja Jari Ylipahkala. Asiasta tehdään tällä viikolla viralliset päätökset myös joukkueen sarjapaikkaa tällä kaudella hallinnoineessa Ylivieskan Kuulassa. Mäkelä puolestaan pelasi naisten ykköspesistä Haapajärven Pesä-Kiiloissa. – Kahden uuden pelaajan sopimukset julkistetaan todennäköisesti tällä viikolla. syyskuuta 2026 URHEILU // 15 Kahden vaiheen projekti Juha Savela Nousu pesäpallon naisten superpesikseen edellyttää selkeitä toimenpiteitä myös Ylivieskan Suvannon pesäpallokentällä, jossa Jokilaakson PesäKuula aikoo pelata valtaosan ensi kauden kotipeleistään. – Asiasta on keskusteltu PesäKuulan edustajien kanssa jo kesällä pesäpallokauden aikana, koska tiedossa oli joukkueen tavoite nousta superpesikseen, kertoo Ylivieskan kaupungin hyvinvointijohtaja Joose Kemppainen. Toisessa vaiheessa toteutettaisiin molemmille sivuille omat katsomolohkot, jonka jälkeen Suvannolla olisi yhteensä noin 700 katettua paikkaa. Naisten superpesiksen lisenssiehdoissahan edellytetään 500 katettua katsomopaikkaa. Kemppaisen mukaan Pesäpalloliiton edustajien kanssa asiasta keskustellaan lisää lähiaikoina. PesäKuula on siten lähdössä superpesiskauteen 18 pelaajan ringillä. PAULA HAAPAKOSKI. – Keskusteluissa on mukana myös PesäKuulan edustus. Kaupungin hyvinvointilautakunta kokoontuu keskiviikkona ja esityslistalla on mm. Hyvinvointijohtajan esityksessä Suvannon pesäpallokenttää esitetään vuodelle 2027. Pesäpallo Ylivieskan Suvannon katetun katsomon toteutuksella 600 000 euron hintalappu. Valtaosa PesäKuulan nousijajoukkueesta jatkaa ensi kaudella superpesiksessä joukkueen riveissä. Hankkeen rahoituksesta keskustellaan, kun Ylivieskassa päätetään ensi vuoden talousarviosta. – Pidän epätodennäköisenä, että heti ensi kauden alussa Suvannolla olisi katettua katsomotilaa. – Tämä on tällä erää ohjeellinen lukema. Kemppainen jatkaa, että keskustelujen pohjalta on luotu hankesuunnitelma naisten superpesiksen lisenssikriteerit täyttävien olosuhteiden luomiseksi. Naisten superpesiksen lisenssi edellyttää 500 katettua katsomopaikkaa. Tarkoitus on käydä läpi niitä akuutteja muutoksia, joita Suvannon kentälle pitää tehdä. Esimerkiksi otteluiden monikameratuotanto edellyttää toimenpiteitä kuvausja selostamopaikkojen suhteen, Kemppainen kertoo. Sopimuspelaajat ovat joko viime kaudella seurassa ykköspesistä pelanneita pelaajia tai nuoria sopimuspelaajia, jotka jo viime kaudella tekivät suorat kaksivuotiset sopimukset. Haapakoski pelasi naisten suomensarjaa Nivala Pesiksessä, joka nousi ensi kaudeksi ykköspesikseen. Neuvotteluja käydään vielä kolmannen uuden pelaajan kanssa. PesäKuulalle täytyy antaa kiitosta siitä, että he ovat olleet aktiivisia ja etsineet myös vaihtoehtoja, miten katsomot voitaisiin toteuttaa. " Asiasta on keskusteltu PesäKuulan edustajien kanssa jo kesällä pesäpallokauden aikana, koska tiedossa oli joukkueen tavoite nousta superpesikseen. Ensimmäiseen vaiheeseen kuuluu kotipesän taustalle rakennettava 250 hengen katettu katsomo pukuhuoneineen ja oheistiloineen. Markkula pelasi jo päättyneellä kaudella PesäKuulassa. Se toteutettaisiin kahdessa vaiheessa. Mikäli suunnitelma toteutuu, ensimmäisessä vaiheessa Suvannon kentälle rakennetaan katettu katsomo kotipesän taakse ja toisessa vaiheessa molemmille sivustoille. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 23. liikuntapaikkarakentamisen investointiohjelma vuosille 2027–30. Lisäksi joukkueeseen haetaan kakkoslukkaria lähialueen seuroista, pelaajaneuvotteluista vastaava manageri Petri Huhtala kertoo. Kemppaisen mukaan keskustelujen alla on myös hankkeen rahoitusmalli. SUVANNON KENTÄLLE laadittu hankesuunnitelma käsittää tässä vaiheessa katsomon, jossa on 700 katettua katsomopaikkaa. Naisten superpesiksen lisenssikriteereihin liittyen PesäKuulan toiminta eriytetään omaksi osakeyhtiökseen. VIIME SYKSYNÄ suoran kaksivuotisen sopimuksen tekivät Lottaliina Markkula, Mila Haapakoski ja Julianna Mäkelä. Koko suunnitelman alustava kustannusarvio on noin 650 000 euroa. Nousijajoukkueilla on kahden vuoden siirtymäaika, mutta uskottava suunnitelma pitää olla olemassa jo tulevassa lisenssihakemuksessa, joka tulee jättää Pesäpalloliittoon 20. – Kaikkia vaihtoehtoja pohditaan eli vastaako kaupunki kustannuksista vai onko projektiin saatavissa yksityistä rahoitusta. lokakuuta mennessä. Se käytännössä edellyttäisi, että rakentamistöihin päästäisiin jo loppusyksyllä, Kemppainen arvioi. Joose Kemppainen JUKKA LEHOJÄRVI Juha Savela Naisten superpesikseen ensi kaudeksi noussut Jokilaakson PesäKuula julkisti tiistaina 14 pelaajan sopimukset
044 9883716 www.kspuhtaus.fi info@kspuhtaus.fi Etsitään autoa, asuntoautoa tai vaunua. 70 kg: 1) Santeri Kannus KJ 60+77=137. Painonnosto Kalajoki: Junior cup 19.9., tuloksia: P16 51 kg: 1) Frans Rautio KJ 19+27=46. Belgia kohtaa keskiviikkona puolivälierissä Slovenian. Sivutoimilupahakemuksen aikajänne vahvistaa, että Komulaisen sopimus on kaksivuotinen. Loukon mukaan parhaillaan mietitään katsomo-osan jakoa kahteen osaan pesäpallokentän kolmospuolelle. Kokkolan Keskuskentältä tuotavaan katsomoon mahtuu noin 800 katsojaa. Ratamestari Jarmo Kattilakoski. Uusi katsomo pystytetään jo puretun kolmospuolen katsomon paikalle. Golf Maailmanlistat (suluissa edellinen sijoitus): Miehet: 1) Scottie Scheffler USA pistekeskiarvo 17,74 (1), 2) Rory McIlroy Pohjois-Irlanti 8,98 (2), 3) Cameron Young USA 7,46 (3), 4) Matt Fitzpatrick Englanti 6,97 (4), 5) Wyndham Clark USA 6,65 (5), 6) Russell Henley USA 5,44 (6), 7) Chris Gotterup USA 5,38 (7), 8) Sam Burns USA 5,29 (9), 9) Tommy Fleetwood Englanti 5,26 (8), 10) Xander Schauffele USA 5,11 (10),... Tuloksia: E-rata 7,1 km (12): 1) Rönnqvist Andre Botnia 44.27, 2) Wahlberg Jonas Brahe 45.15, 3) Wentjärvi Mathias 50.19, 4) Fagerholm Jonne Brahe 52.22, 5) Hyyppä Tuomas KoS 53.11, 6) Linnala Tomi KoS 54.30. Matti ja Taru Laitinen lahjoittivat katsomon Kannuksen kaupungille. puh. Maansiirtotöitä kentällä on jo tehty. Projekti pääsi vauhtiin, kun FW Service Oy osti Kokkolan kaupungilta Keskuskentän kateosan runkoineen. Viallisuus ei ole esteenä. Sarjan lisenssiehdot edellyttävät 1 100 hengen katettua katsomoa. Komulainen on siviiliammatiltaan Vuokatin koulun koulunjohtaja Sotkamossa. Soita ja esittele omasi, Mika 040-3740055 Lentopallo Torino: Miesten EM-turnaus, neljännesvälieriä: Belgia–Tshekki 3–1 (20–25, 26–24, 25–14, 25– 15), Slovenia–Serbia 3–0 (25–14, 25–13, 25–22). syyskuuta 2026 16 // URHEILU Ostetaan Tiikerit vastaan Vaasan Kiisto keskiviikkona 23.9. Hän hakee siviilityölleen sivutoimilupaa 1. Kuljetuksen, maansiirtotöiden ja pystytyksen kustannusarvio on noin 60 000 euroa. Katsomon istuinosista on lähetetty tarjouskyselyjä eri tahoille. Olemme nyt tehneet töitä, jotta katsomo saataisiin vielä ennen lumien tuloa pystyyn, Kannuksen kaupungin tekninen johtaja Anssi Loukko kertoo. B-rata 3,6 km (42): 1) Tanttinen Ilkka KoS 33.43, 2) Furubacka Jonas Botnia 33.46, 3) Sjöström Jari IS Söderby 35.09. Naiset: 1) Nelly Korda USA 13,49 (1), 2) Jeeno Thitikul Thaimaa 10,60 (2), 3) Ryu Hae-ran Etelä-Korea 8,46 (3), 4) Kim Hyo-joo Etelä-Korea 7,59 (4), 5) Miyu Yamashita Japani 7,11 (5), 6) Yin Ruoning Kiina 6,61 (6), 7) Lottie Woad Englanti 6,20 (7), 8) Charley Hull Englanti 6,08 (8), 9) Kim Sei-young Etelä-Korea 5,52 (9), 10) Hannah Green Australia 4,74 (10),... VESA MOILANEN / LEHTIKUVA. Noudatamme asiassa hankintalakia, pyydämme tarjoukset ja kilpailutamme hankinnan, Loukko kertoo. – Tämä oli meille todella arvokas lahjoitus. Tuossa tapauksessa istuinosan kustannuksiksi on muodostumassa arviolta 600 000 euroa, mutta lopullinen kustannusarvio on vielä auki. – Kun katsomoa jaetaan limittäin kolmospuolelle, katsomopaikkoja tulee noin 600, Loukko arvioi. Pesäpallo Kannuksessa on päästy nopeasti liikkeelle, istuinosasta on lähetetty tarjouspyyntöjä. Komulaisen on määrä toimia Puna-Mustien pelinjohtajana ja päävalmentajana. C-rata 1,9 km (35): 1) Kettu Oskari KoS 19.23, 2) Herrala Sara KoS 19.35, 3) Penttilä Marja 19.52. A-rata 5,2 km (29): 1) Willman Jani KoS 33.44, 2) Björklund Tom Botnia 39.22, 3) Åkerblom Erik GIF 40.06. Kaupunginhallituksen tiistain kokouksessa esitetään, että summa katettaisiin investointimäärärahojen siirrolla tämän vuoden talousarvion sisällä. UUSI KATSOMO katteineen on 72 metriä pitkä. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 23. – Kakkospuolen uudehko puukatsomo katetaan mahdollisesti myöhemmin, Loukko lisää. – Kartoitamme nyt, voimmeko saada katsomo-osaa käytettynä vai pitääkö hankkia uusi istuinosa. D-rata 1,3 km (13): 1) Hongell Otso KoS 14.29, 2) Hongell Sisu KoS 16.06, 3) Hongell Timo SK Chydäri 16.19. Puolivälierä: Ranska–Romania 3–0 (25–16, 25–19 ja 25–19). 178) Noora Komulainen 0,73 (178), 519) Ursula Wikström 0,17 (509), 683) Anna Backman 0,10 (682). Päivän toinen ottelu on Italia–Suomi. Uuden katsomon rakentaminen tuli ajankohtaiseksi, kun Kannuksen Ura nousi miesten superpesikseen. STT Jani Komulainen paljastui Puna-Mustien pelinjohtajaksi sivutoimilupahakemuksesta. JUKKA LEHOJÄRVI Hakemus paljasti Komulaisen suunnitelman Jani Komulainen paljastui miesten Superpesikseen nousseen helsinkiläisen Puna-Mustien pelinjohtajaksi sivutoimilupahakemuksesta, jonka hän oli tehnyt Sotkamon kunnanhallitukselle, kertoo supervuoro.com-sivusto. Suunnistus Kokkola: KoS:n Maanantairastit 21.9., Harriniemi. 84) Sami Välimäki 1,55 (84), 113) Oliver Lindell 1,24 (109), 379) Tapio Pulkkanen 0,40 (373). Uusi katsomo pystytetään pääasiassa kolmospuolen vanhan katsomon paikalle. Katsomo pystyyn vielä syksyllä Juha Savela Kannuksen pesäpallokentälle pyritään saamaan uusi katsomo pystyyn vielä loppuvuoden aikana. Miesten Superpesistä on pelattu Helsingissä viimeksi kaudella 1998, kun sarjassa pelasi Kaisaniemen Tiikerit. lokakuuta 2026–30. Salibandy Miesten F-liiga: SPV–Jymy 11–4 (3–1, 3–2, 5–1). 60 kg: 1) Roope Hilli KJ 43+53=96. Millaisesta summasta istuinosan hankinnassa on kyse. Tällä hetkellä kentällä on 240 katettua katsomopaikkaa. syyskuuta 2028. kello 19.00. Puna-Mustien pääsarjapaikka ratkesi viime viikolla, kun joukkue kaatoi Koskenkorvan Urheilijat karsintapeleissä kolmella voitolla. keskipohjanmaa.fi KESKIPOHJANMA A LIVE Tiikereiden harjoitusottelu TARVITSETKO APUA SIIVOUKSESSA. Laskennallisesti yhden kuppi-istuimen hinnaksi on arvioitu 1 000 euroa, Loukko vastaa. Ranska kohtaa välierässä voittajan ottelusta Italia–Suomi. – Riippuu paljon siitä, hankitaanko käytettyä vai uutta
syyskuuta 2026 SARJAKUVAT // 17 B. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi HEI KAVERIT! MILLAISTA TAIDEMUSEOSSA OLI. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 24/7 (vuorokauden ympäri) 020 750 4007 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Matti Posio 040 7717 828 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula 040 1278 803 Pia Mustola-Lamsijärvi 050 599 4237 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 23. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. TAVOITTEITA. 1297 1188 8 2 6 1 9 3 8 2 7 4 4 5 9 6 8 1 4 7 9 1 2 8 4 3 1 8 5 8 4 3 6 9 8 2 5 1 7 5 8 9 9 3 2 6 7 9 1 8 2 4 8 7 4 6 9 3 1 9 5 6 2 4 1 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. MAHTAVAA! UPEETA! MINÄ SAIN KORVAKORUT JA KYNÄN JA SAKU SAI KUMISEN DINOSAURUKSEN, JOKA HOHTAA PIMEÄSSÄ! ENSI KERRALLA TOIVOMME PÄÄSEVÄMME LAHJATAVARAKAUPAN OHI
syyskuuta 2026 18 // TELEVISIO YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 18.30 Puoli seitsemän. 7.39 Prinsessa Dianasta kertova kirja kuohuttaa Briteissä 7.44 Eturivi 8.24 Miten järviruoko taipuu meluaidaksi 8.50 Parempaa pastaa 09.30 Puoli seitsemän. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 16.05 MOT. 16.00 Salatut elämät. 01.00 Hercule Poirot. klo 15 °C +13,8 (22.9. Pintaan nousee tunteita. 00.15 Ranuan kummit. Anne S. Billy pääsee kiinni uuden elämän syrjään, mutta Dawnin ja Joen onni kaihertaa. 21.36 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 21.00 Remppa vai muutto Suomi. 06.41 Egenlandin matkakohteet. Murheen murtama Daphne ei tiedä, miten kertoa huonot uutiset Carterille. 12.55 Eränkävijät. 06.30 Smurffit. Kotimainen sketsisarja. 13.30 Putous. Evelinin ja Tarvon välit lähenevät. 16.30 Kauniit ja rohkeat. korvamerkitsee possuja, Anne A:n työtä tarkkailee työsuojeluvaltuutettu. 14.15 Tanskalainen maajussi. 21.45 Pako Boliviasta. 18.21 Puoli seitsemän. 10.00 SuomiLOVE. 23.35 Race Across The World Suomi. 12.00 Tähtiarpa. 13.23 Erätulilla – kalavesillä. 06.40 LEGO Friends: Uusi luku. 15.00 Muisti. 06.25 Huomenta Suomi. 16.45 Novosti Yle. 14.48 Elävä arkisto: Pisara kerrallaan. Katri suunnittelee Kontun tulevaisuutta. 17.00 Pikku Kakkonen. 11.54 Oddasat. 17.15 Petolliset. Ahtin äiti tulee vierailulle. 20.29 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 16.40 Yle Oddasat. 19.20 Päivän sää. 19.30 Eränkävijät. 20.30 M/S Mystery. Hänen pitää voittaa Sonic edes jossain. Strängnäsin tuomiokirkon vieressä on vanha kaupunkitalo. 21.05 A-studio. Hän alkaa kuitenkin epäillä, että joku hautoo oikeaa murhaa, ja kutsuu Poirot’n avukseen. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 17.00 Viiden jälkeen. 17.05 IS esittää: Sain sen videolle. 22,1 mm Salla Naruska 10 +9 10 12 11 13 13 14 14 11 14 11 15 3 7 4 5 6 1 2 2 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 11 +3 +9 +2 13 −0 13 +2 14 12 +8 12 +7 11 +8 11 +7 12 +9 15 +8 16 +8 15 +6 15 +7 15 +7 1 2 2 2 4 4 Kokkola 22.9. klo 15 °C +17,2 Salo Sateisinta 20.9. 17.10 Kätilö Grace. 21.00 Mieheni vaimo. Marjo pääsee kaurispassiin. 12.05 Kotkan Ruusu. Maan eteläja itäosassa sekä Lapissa on enimmäkseen pilvistä, lännestä kohti Koillismaata on selkeää. Päivän ylin lämpötila on 10 ja 16 asteen välillä. Tove Janssonin rakastettujen muumihahmojen seikkailut vievät katsojat Muumilaakson tarinoiden maailmaan. 11.00 Suomen huutokauppakeisari. 22.25 Tulosruutu. Mikko selvittää, mitä itse tehty pajurysä on yön aikana syönyt. 02.15 Leijonan luola USA. Kuvailutulkattu. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. Akin päivät täyttävät vasikat ja murheet valvottavat Anna-Maijaa. 22.21 Päivän sää. 19.00 Suezin kriisin vuorokausi. Robert ei suhtaudu suopeasti Johnin auttamisyrityksiin, ja Victoria joutuu jälleen välikäteen. °C -2,8 Muonio Lämpimintä 21.9. Ariadne Oliver on saanut tehtäväkseen järjestää leikkimielisen murhajahdin puutarhajuhlille. 18.23 Yle Uutiset Alueeltasi. 16.00 Talot huokuvat historiaa. 22.20 Milli arvontalähetys. YLE TEEMA & FEM 07.40 Luontoretkellä 08.18 Eräelämää 08.48 Miljoonien rakkauspetos 09.33 Kuin kaikki muut 10.01 Elias on pelastettava 11.00 Vanhan talon uusi elämä 11.25 Ruotsi tutkii 11.30 Pienet kodit 12.00 Kaamos suomalaisen metallin viisi vuodenaikaa 12.51 fml 12.57 fml 13.04 fml 13.11 fml 13.16 Toinen maailmansota ruotsalaisten silmin 14.15 Gran Hotel 15.01 La Promesa Salaisuuksien kartano 16.00 Syyttäjä Imma Tataranni 16.50 Norjalaisarkkitehtien koteja 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Tuntematon perillinen 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.54 Tarinoita järviltä 20.00 Syyttäjä Imma Tataranni 21.00 Kino: Tie sydämeen 23.10 Historia: Cambridgen vakoojat MTV SUB 06.00 MTV sääkamera 07.00 Monchhichi 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Masked Singer Suomi 09.30 Iholla 10.00 Pitääkö olla huolissaan. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 23. 15.30 A-studio viittomakielellä. Jacob tekee Sarahille yllättävän tarjouksen, jossa on miettimistä. Kaikki järjestelevät juhlia, mutta Eggmanilla on huoli, hän ei ole täyttänyt uudenvuoden lupaustaan. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 22.9. 11.50 Yle Oddasat. Pysyykö Suomi kasvun tiellä. 23.05 Paratiisi. Joe on varma, että Billy pelaa likaista peliä häntä vastaan. Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia. 12.25 Naissotilaat. 10.00 Raharemontti. Työllisyydessä näkyy vihdoin elpymisen merkkejä. Katsellaan Markon kanssa Hau Hau, Piip ja Veli, Leikitään pihalla, Puuhailukylä, Laurin laiva, Eläinystäväni sekä Robottijunat. 17.00 Yle Uutiset. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Toholampi Laitala. 09.00 Antiikkimies. NELONEN 06.00 Bing. 12.30 Kauniit ja rohkeat. 22.35 Pirjon rumempi Suomi. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Aamulla lännessä on sumuista. 19.30 Salatut elämät. 06.50 Pikku Kakkonen. 20.00 Pirunpeli. 00.45 Ranuan kummit. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 12.00 Emmerdale. YLE TV2 06.38 Egenlandin matkakohteet. Sateita leviää päivän aikana maan eteläja keskiosaan kaakosta, myös Pohjois-Lapissa sataa ajoittain. 18.50 Vain elämää. Sisäpiiriläisten vihjeet ja Jesperin omaisten kertomukset saavat miettimään, miksi katoamiset leimataan usein itsetuhoisuudeksi. 22.00 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Kape Aihinen! 22.05 Haluatko miljonääriksi. 6.44 YK:n yleiskokous jatkuu 7.14 Etätyömahdollisuuksia kiristetään missä menee raja. Onko salaperäinen kellariholvi toiminut ehkä vankilana. 08.50 Jumppahetki. 01.45 Ranuan kummit. klo 15) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi 12 °C 28 cm Oulu 12 °C 29 cm Raahe 12 °C 27 cm Pietarsaari 13 °C 29 cm Vaasa 13 °C 31 cm SADESUMMA 17.9.– 22.9. Britannian joukot nousevat maihin Egyptissä Edenin julistaessa rauhanturvatehtävää. Liittyykö talo jotenkin tuomiokirkkoon. 22.50 Oddasat. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.55 Kabul. Mv. 09.30 Pirtutrokarit. 20.00 Lomittajat. Akille kalajumalat ovat suotuisia, mutta Luontoäiti haastaa Mehtämikkoa Finnmarkissa. Electra ei purematta niele Forrestereiden Spencereihin kohdistuvaa vastenmielisyyttä, vaikka RJ lyö parhaansa mukaan pökköä pesään. 19.25 Tulosruutu. 12.35 Kätilö Grace. 21.30 Asian ytimessä. Kulttimaineen saavuttaneen sarjan on käsikirjoittanut nimekäs tiimi, ja pääosissa loistavat Mari Perankoski, Elina Knihtilä, Pirjo Lonka sekä Kari-Pekka Toivonen. 07.05 LEGO DreamZzz. Ranuan kummit on Jani Volasen ohjaama 12-osainen sketsisarja, joka perkaa lappilaista mielenmaisemaa ronskilla ja absurdilla otteella. 11.00 Ei saa nauraa 11.25 Liikennepoliisit UK 12.25 Salatut elämät 12.55 Liikennepoliisit UK 13.55 Pitääkö olla huolissaan. 20.00 Kulttuuricocktail. 11.00 Yle Alueuutiset. 18.00 Yle Uutiset. Tuuli on heikkoa tai kohtalaista. 16.55 Yle Uutiset Alueeltasi. 17.55 Yle 100 -kunniavieras. Riku palaa Gotlantiin selvittämään Sarahin katoamista. 23.05 Tältä tuntuu Veikkausliiga. 16.05 Leijonan luola USA. 09.00 Remppa vai muutto UK. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. 11.00 Teatterikorkea 2 näyttämölle valitut. Uudenvuoden juhlat. 15.00 Remppa vai muutto UK. 11.30 Ammatti: kirjailija: Hannu Salama. 07.50 Sonic Boom. Romanttinen tukkilaiselokuva talollisen pojasta, joka rakastuu torpan tyttöön (1947) (Mv) (U). 15.00 Huutokauppakesä. 13.00 Unelmia Italiassa. MTV3 06.15 Aamusää. 08.00 Huvila & Huussi. Aaron ja John patistavat kumpikin tahoillaan Robertia lähtemään kylästä. 18.45 Tulossa elokuvateattereihin: Pirjo i Sverige. Sarah ja Jacob kertovat suunnitelmastaan Charitylle ja Cainille. 19.50 Kansallismaisemat. Tuotanto Oy Säihkyn tuottama sarja on säälimättömän rehellinen ja nyrjähtänyt kuvaus pohjoisen eksentrisestä elämäntavasta. 13.25 ELOKUVA Koskenkylän laulu. 15.00 Koko Suomi leipoo. 23.00 Ambulanssi apuun! 23.40 Modernit miehet. 22.35 Rikospaikka. Daphnella on lääkäriaika, joka ei olekaan pelkkä rutiinitarkastus. 22.00 Kymmenen Uutiset. 01.15 Ranuan kummit. 19.00 Varikkounelmia. 03.15 Australian rajalla. 18.00 SuomiLOVE. 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.30 Emmerdale. On uudenvuoden aatto. 14.55 Suurmestari Australia 16.00 Liikennepoliisit UK 17.00 Poliisit UK: Ajojahti 18.05 Selviytyjät 19.30 Bob’s Burgers 20.00 Suurmestari UK 21.00 ELOKUVA: Vares 2 jäätynyt enkeli 23.00 ELOKUVA: Medusan isku 01.00 Hamilton 02.10 Oderbruch 03.15 Suurmestari UK 04.15 The Gold Katso suorat lähetykset keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 22 25 28 31 3 6 9 12 15 18 21 Elokuu Syyskuu 2026 -10 10 20 30 23 26 29 1 4 7 10 13 16 19 Elokuu Syyskuu 2026 10 20 Ke Alanya 26 Amsterdam 19 Budapest 20 Dubai 42 Dubrovnik 24 Hania 24 Las Palmas 26 Lissabon 32 Malaga 26 New York 19 Nizza 23 Oimjakon +8 Phuket 30 Riika 14 Skellefteå 15 Sydney 20 Tukholma 17 Tokio 23 Venetsia 22 To 25 17 22 41 23 22 28 32 28 19 24 +7 28 14 11 21 15 28 24 Pe 25 19 17 40 23 22 28 28 26 22 23 +4 29 13 10 23 14 25 22 Ke Haapavesi 13 Halsua 13 Helsinki 12 Joensuu 13 Jyväskylä 13 Kajaani 12 Kalajoki +9 Kokkola 11 Kuopio 14 Kuusamo 11 Lahti 11 Lappeenranta 11 Oulu 11 Pietarsaari 11 Pori 15 Rovaniemi 11 Tampere 14 Toholampi 13 Turku 15 Utsjoki 11 Vaasa 12 Ylivieska 13 To 11 11 13 17 12 12 12 13 13 11 11 15 13 12 13 11 12 12 14 11 12 12 Pe 15 15 14 15 13 15 16 15 14 13 14 16 15 15 16 11 14 15 14 +8 15 15 La 14 13 15 15 13 13 15 15 14 13 15 15 14 15 15 14 14 13 15 +9 14 14 Su 14 14 15 15 14 13 15 14 14 11 14 15 14 14 15 13 14 14 15 11 14 14 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 21.9. Finn paljastaa Lille, että hänen mielikuvansa Sheilasta on muuttunut. Dylan päättää ottaa härkää sarvista. 14.43 Tulossa: Maija löytää sävelen. 13.30 Tiettömän taipaleen takana. 23.15 Suomen huutokauppakeisari. Kausi 9, osa 1/6: Kaupunkitalo Strängnäsissä. 02.55 Ensitreffit alttarilla UK
23.00 Yle Uutiset. 19.05 Panttilainaamo. 08.25 Rillit huurussa. 11.05 Mystery Diners. 02.05 Vaaniva saalistaja. Melkein 5 000 vuotta sen jälkeen, kun hänelle suotiin muinaisten jumalten voimat ja hänet vangittiin, Black Adam vapautetaan maallisesta haudastaan, ja hän on valmis jakamaan nykymaailmalle oikeutta omaan tyyliinsä. 09.00 Lähteellä. 16.35 Asunnon metsästäjät maailmalla. 20.00 Rony Rex. 20.30 Ratsastus: Hypyt, Lanaken. Karol Szymanowski: Sinfonia nro 3 “Yön laulu”. 13.55 Bad Chad Customs. 21.30 Esy Flow. 11.30 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 12.20 Miten kaikki tehdään. 02.10 ELOKUVA The Circle. 01.10 Futurama. 06.05 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 08.25 Colosseum: nousu ja tuho. 17.00 YleX Ilta: Linne Kivelä. 12.50 Gift vid första ögonkastet XL. 10.30 The Harlins. 10.00 Havaintoja muutoksesta: Terveys ja sairaus eivät ole vain yksilön harteilla. 12.05 Sukuni murhamysteeri K4J2: Myrkkylaboratoriosta salamurha-aseeksi. 02.30 Arvokaman etsijät. 10.50 Yksi on hyvää seuraa. 11.30 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 12.30 Suomen tulli (S). 14.25 Arktinen retkikunta. 07.30 Iloa arkeen Joyce Meyer. 18.50 Slöjdreportage. Matti Pulkkinen: Ehdotus rakkausromaaniksi,1992. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 07.06 Aamusoitto. 21.15 Voimaa Sanasta. 04.25 Naked Attraction Suomi. 08.50 Rillit huurussa. 04.05 Say Yes to the Dress Lancashire. 00.10 ELOKUVA Talo järven rannalla. 23.40 Moderni perhe. 10.40 Sampo ja kotivideot. 10.05 Asunnon metsästäjät: Koti veden äärellä. 16.30 Northwind Kids Nyt kyllä tuntuu! 16.45 Bible Project. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 23.55 Vädret. 11.05 Koti koiralle UK. 21.00 TV7 Israel News. 18.50 Kadonneen kullan metsästys. 07.50 Merisää. 22.00 Hetki ennen tuhoa. 23.00 Politikbyrån. 08.50 Kadonneen kullan metsästys. 17.05 You, Me & My Ex. 04.30 Autojen fiksaajat. Juontajana Jarmo Laitaneva. 22.05 The Sex Trafficker’s Wife. 12.00 Simpsonit. 17.00 Unelmia Italiassa. 19.14 Lokala nyheter. 21.00 Poliisit 2022. 10.00 Uuden musiikin X: Sonny Kylä-Liuhala. 09.35 Asunnon metsästäjät: Koti veden äärellä. S. 16.00 Theo ja ystävät. 09.04 Muistojen bulevardi. 21.31 Havaintoja muutoksesta. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 23. 20.02 Sää. 12.35 Satakiloiset parhaat ystävät. 13.25 Autourheilu kestävyysajo: Endurance Uncovered Racing for Excellence. 18.05 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 23.40 Maailman salatuimmat hotellit. 17.05 Uutispodcast. 15.20 Alaskan rakentajat. 23.00 Amsterdam Central 24/7. 19.00 Världens historia: Hitlers DNA. 15.00 Kulttuuriykkönen. 19.55 Oslon ensiapuasema. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 23.05 Golf: Chicago. 07.00 Morgonstudion. 10.05 Huvila & Huussi. 15.30 Iloa arkeen Joyce Meyer. 02.35 Poliisit 10 vuotta (S). 19.24 Kulturnyheterna. 13.30 Kirjailijahaastattelu. Tarina on kuohuttanut satojatuhansia ihmisiä sosiaalisessa mediassa, mutta tätä ennen toimittajat eivät ole tarttuneet siihen. 21.50 Merisää. 19.00 Rapport. SVT1 06.00 Husdrömmar. 12.10 Tähdet, tähdet. 12.05 Lentoturmatutkinta. 19.00 Lottovoittajan unelmakoti. 11.50 Husdrömmar. TV5 06.05 Asunnon metsästäjät: Koti veden äärellä. 10.10 Sampo ja kotivideot. 06.50 Aamuhartaus. 10.35 Asunnon metsästäjät: Koti veden äärellä. 11.00 Yle Uutiset. 12.05 Urheiluradio. 18.00 Efter fem. 17.07 Radio Suomen Alkuilta esittää: Kysymys vai vastaus. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 14.10 Caribbean Life. 23.40 Yöradio. 20.40 Juha Laaksosen luontoretki. 10.02 Koko Suomen Radio. 08.00 Viki ja Köpi Show. 15.10 Din flock. 17.15 Isännän pöydässä. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 23.50 Uppdrag AI. 08.05 Sofian enkelit. 17.30 Pyöreä pöytä. 16.55 Gold Rush Kultakuume. Heikkilä: Neuvonantaja (Sakari Heikkilä). 17.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 18.00 Alaskan jäälentokenttä. 15.45 Koti koiralle UK. Eriarvoisuus ja lapsiperheköyhyys voivat heikentää ihmisen terveyttä jopa vuosikymmenien päähän. 22.30 Poliisit 10 vuotta (S). 03.00 112. 20.00 Kaulasten maailma. 09.20 Sydneyn lentokentällä. 03.05 Suomen huutokauppakeisari. 16.10 Lasten kotipuu. 22.00 Yle Uutiset ja sää. Haapala: Siipesi levitit (Mustarastas). 15.02 Radio Suomi lähelläsi. 05.00 Näin minut murhattiin. etappi. 00.30 Naked Attraction Suomi. 03.30 Paluu Egyptiin. 07.05 Kokkaushaaste. 22.05 Yöradio Lasse Olkinuora. 02.40 Espanjan rannikkovartiosto. 20.00 Epätoivoinen tehtävä. 19.30 Purjehdus: SailGP, Geneve. 14.02 Radio Suomi lähelläsi. 14.00 Jumalanmiehii. 05.00 Autojen fiksaajat. 22.30 Familj. 21.05 Vaatekaapin vallankumous. 19.35 Purjehdus: SailGP, Geneve. 00.00 Petolliset UK. 21.00 Yle Uutiset. 00.30 Tapaus Aarnio. Otsikoiden takana joka arkipäivä. 20.00 Nyheterna. 09.50 Gold Rush Kultakuume. 18.02 Luonto-Suomi: Eläinten levittämät taudit. 06.55 Löytöretki tuntemattomaan. Sopraano Emma Kajanderia kuvaillaan sanoilla uljasääninen ja hurja. 14.30 Duudsonit tuli taloon (S). 23.10 Oslon ensiapuasema. 13.02 Radio Suomi lähelläsi. 15.10 Pikkukodista tilaihme. 21.00 ELOKUVA Black Adam. 17.30 Futurama. 04.20 Maantiepyöräily: Grand Prix Montreal. 17.05 Havaijin remonttiaviopari. 04.10 Criminal Minds: Evolution. 11.30 Koputus. 22.05 Rata auki. 12.45 Merisää. Onko Elias siepattu vai pelastettu. 20.30 Love Israel Baruch Korman. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.05 Kuin tuhka tuuleen. 00.00 Naked Attraction Suomi. 18.00 Kreikan kadonneet aarteet. 16.55 Maantiepyöräily: Montreal. 02.45 The rookie. 19.50 Små mer eller mindre kända museer. 09.20 Moderni perhe. 18.30 Parannusta herätyksen keskellä. 00.00 Monsen och nationalparkerna. 09.30 Matteuksen evankeliumi. 22.05 Tulossa: Temptation Island Suomi. Tiesitkö, että myönteiset sosiaaliset suhteet vahvistavat jopa immuunijärjestelmän toimintaa. 22.10 Frendit. 20.00 Yle Uutiset. 13.40 100 Places to Be. 21.35 Pelastajat Helsinki. 20.35 Syke. 15.35 Love & Translation. 11.35 Futurama. 18.00 Simpsonit. 18.55 Luonto-Suomi: Eläinten levittämät taudit. 01.05 Unelmatalo Australiassa. 20.03 Radio Suomen Ilta. 13.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 07.35 Unelmakoti 100 päivässä. 18.15 112. Jazzklubin vieraana on saksofonisti Pauli Lyytinen. 01.30 TBA. 18.05 Pikkukaupungin unelmakodit. ”Tyhjän pinnasängyn suru” Psykoterapeutti Seppo Laakso Klaukkalasta puhuu varastossa olevan tyhjän ja tarpeettoman pinnasängyn herättämästä erilaisesta surusta. EUROSPORT 1 07.00 Maantiepyöräily: Championship of Flanders. 10.15 Salakuljettajat satimeen. Pirtutrokarit, Yle TV2 klo 09.30. RUOTSIN TV4 06.10 Hem till gården. 23.30 Bröllopsfesten. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Tulossa elokuvateattereihin: Pirjo i Sverige. 20.55 Lokala nyheter. 23.55 Maantiepyöräily: Montreal. 17.50 Arbediehtu (samiska). 21.00 NCIS Rikostutkijat. 17.45 Rakkaus puhuu. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.40 Pikkukodista tilaihme. syyskuuta 2026 RADIO JA TELEVISIO // 19 TLC 06.00 Kakkukuningas. 12.30 Jerusalem studio. 16.05 Lottovoittajan unelmakoti. 01.00 Etelävaltioiden murhamysteerit. 02.20 Urheilu: Poolo. 16.55 Tulossa: Amispäiväkirjat. 23.00 Nyheterna och sporten. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 11.50 Miten kaikki tehdään. Sarja päättyy (6/6). 23.20 Ulkolinja-podcast. Juhlistamme myös 100-vuotiasta John Coltranea. 22.46 Sportnytt. 00.10 Kova laki. 06.45 Silent Library Suomi. 20.20 Vädret. 19.41 Sverige idag. 15.00 Yle Uutiset. Jakso 2: Uusi mahtava vastustaja. 17.35 Jazzklubi. 21.00 Bonde söker fru. TAIVAS TV7 06.00 Jumalanmiehii. 12.55 Paikka auringossa. Poika on kadonnut jäljettömiin. 20.30 Rapport. 06.30 Onnela. 20.10 Minna Pyykön maailma. 16.09 Radio Suomen Alkuilta esittää: Kysymys vai vastaus. 13.35 Aitiovieras. 19.02 Luonto-Suomi: Eläinten levittämät taudit. 17.30 Yksi on hyvää seuraa. 22.00 Tulossa: Pimeä Puoli: Riku Rantala & Kale Puonti. 11.00 Herätysliikehdintä. 08.07 Radio 1:n aamu. 14.00 Moderni perhe. 18.35 Hartaita säveliä. 10.00 Emmerdale. SV T BILDARKIV. FRII 06.10 Caribbean Life. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. 22.03 Urheiluradio. 14.55 Wheeler Dealers. 12.00 Jumala puhuu. 06.35 Kökets middagstips. 13.00 Yle Uutiset. 20.00 KOPLA. 01.40 Futurama. 08.07 Ykkösaamu. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Ensitreffit alttarilla UK. 20.00 Rekkakuskit Suomi. 22.40 Frendit. 07.53 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 00.10 Lasten kotipuu. 13.30 Yksi on hyvää seuraa. 16.07 Faunin iltapäivä. 11.20 Fråga doktorn. 12.00 Restaurant: Impossible. 16.00 Lemmen viemää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 14.45 Huvila & Huussi. 00.35 Brottet minut för minut. 12.07 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. 22.21 Jussi Halla-aho kylmä peli: Kitkerä voitto. 23.35 Maistissa maailmalla. Olisiko mahdollista, että itänaapurimme on järjestelmällisesti salamurhannut tiedustelu-upseereitamme yksi toisensa jälkeen. 09.06 Koko Suomen Radio. 04.00 Arktinen retkikunta. 18.30 Simpsonit. 07.35 Frendit. 13.40 ELOKUVA I dur och skur. 23.00 Rikoksen anatomia. 06.45 Nyhetsmorgon. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 22.30 Elävä yhteys. 00.10 Simpsonit. Salakuljettajina tunnettujen Johannes Manitskin ja Algot Niskan legendat ovat kauan eläneet virolaisella Mohnin saarella. 15.00 Maantiepyöräily: Kroatian ympäriajo, 2. 06.20 Lapin poliisit. 15.55 Arvokaman etsijät. 18.00 Yle Uutiset. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää. 13.50 Maantiepyöräily: Kroatian ympäriajo, 1. 07.10 Kotikulmat kuntoon. 19.05 Jeopardy! Suomi. 18.30 Top Gear Suomi. LIV 09.00 Maailman salatuimmat hotellit. 14.40 Caribbean Life. 06.35 Hääpukuja kurvikkaille. 06.45 Caribbean Life. 12.30 Simpsonit. 13.35 Satakiloiset parhaat ystävät. 05.00 TV7 Israel News. 20.05 Australian design remontit. 23.35 Allt om kön. 07.10 Silent Library Suomi. 02.45 Koti koiralle UK. 18.50 Iltahartaus. 13.20 Kokkaushaaste. 19.34 Sportnytt. 03.55 Naked Attraction Suomi. SVT2 15.50 Babel. 23.00 Burgerimiehet Välimerellä (S). 22.05 ELOKUVA Poseidon. 16.00 Hurrikaani Katrinan selviytyjät. 21.00 Criminal Minds: Evolution. 01.45 Sullivan’s Crossing. 09.00 Snooker: : English Open. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. 16.00 Rillit huurussa. 01.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 02.05 Poliisit 10 vuotta. 01.45 Huvila & Huussi. 23.40 Ekonominyheterna. 21.00 Pelastajat Helsinki. 21.00 Uppdrag granskning. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 21.00 Politiikkaradio. 14.00 Yle Uutiset. 11.10 10 suomalaista huijaria. 11.00 Klassinen kattaus. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 19.25 Asunnon metsästäjät maailmalla. 19.00 Kapen keittiökaappaus. 16.15 Mökin rakentajat. 19.30 Frendit. 15.00 Hurrikaani Katrinan selviytyjät. 14.30 Moderni perhe. 00.45 Uusi alku etelässä. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Illallinen kansallismaisemassa. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 16.50 Engelska Antikrundan. 03.35 Valvontakamera vahtii. 17.00 Sverige live. Dwayne Johnson esittää DC-supersankari Black Adamia New Line Cineman toimintaseikkailussa, jonka on ohjannut Jaume Collet-Serra. 19.02 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 08.00 Frendit. 08.15 Ratsastus: Hypyt, Spruce Meadows. etappi. 04.30 Love Israel Baruch Korman. 23.05 Amerikan kovimmat keräilijät. 22.20 Golf: Chicago. etappi. 07.35 Egyptin kadonneet aarteet. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 17.25 Unelmatalo Australiassa. 09.05 Asunnon metsästäjät: Koti veden äärellä. 17.00 Autojen ensiapu. Sarjan kaikki neljä tuotantokautta ovat kuunneltavissa Yle Areenassa. 01.05 Din flock. 06.45 Eurooppa ylhäältä päin. Suoran lähetyksen Musiikkitalosta juontaa Lotta Emanuelsson. 15.30 Petolliset UK. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Akvaarioiden valtiaat. 11.00 Maantiepyöräily: Luxemburgin ympäriajo, 5. Toimittajina Laura Korhonen ja Eero Koski. 05.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 21.00 Baylen: Elämäni Touretten kanssa. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 19.50 Wheeler Dealers. 13.10 Komisario Lynley. 00.05 Alaskan jäälentokenttä. 09.03 Urheiluradio. 11.05 Futurama. 11.00 Hemmagympa med Sofia. 18.20 Nyhetstecken. 11.10 Päiväntasaajan villit salaisuudet. 23.10 Moderni perhe. 22.00 YleX Aamu: Parhaat palat. 21.00 Maailman mystiset saaret. 13.15 Voimaa Sanasta. 21.40 Bränder och jäkelskap. 17.55 Erämaan metsurit. 16.55 Armon kalliolla. 00.00 The rookie. 16.07 Urheiluradio. 21.00 Mentalisti. 03.40 MTV Uutiset Live. 06.35 Asunnon metsästäjät: Koti veden äärellä. 16.20 Fråga doktorn. 17.05 Urheiluradio. 21.55 Radio Suomen Ilta. 13.00 Kalliovuorten raiteilla. 10.00 Yle Uutiset. 22.00 Poliisit 10 vuotta. 15.30 Frendit. 08.35 1+5 tytärtä. 00.05 Min ångest och jag. 12.47 Yksi on hyvää seuraa. 19.00 Lentoturmatutkinta. 07.00 Kujalla. 12.15 Maantiepyöräily: Championship of Flanders. Hannu Lintu, kapellimestari, Mihails Čuļpajevs, tenori, sekä Musiikkitalon kuoro. 02.45 Maantiepyöräily: Grand Prix Quebec. 18.40 Uutiset. 00.40 Simpsonit. 23.30 Rapport. 16.30 Rillit huurussa. 02.45 Unelma-asunto auringon alta. 02.05 Mentalisti. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Världens natur: Underdogs. 03.30 Ghost Adventures: House Calls. 08.30 Love Israel Baruch Korman. 17.55 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Kape Aihinen! 18.00 Uusi alku etelässä. YLEX 06.00 YleX Aamu: Sikke ja Womma. 11.02 Koko Suomen Radio. 04.55 Asunnon metsästäjät: Koti veden äärellä. 01.45 Rakkaus puhuu. 00.05 Tohtori Paise. 10.30 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 22.00 Alla mina bokstäver. 09.10 Oslon ensiapuasema. 23.00 Herätys! 00.00 Theo ja ystävät. 01.05 Australian design remontit. 22.50 Lokala nyheter. 16.10 Drömslottet. 02.05 Baylen: Elämäni Touretten kanssa. 23.10 Kova laki. Franz Liszt: Faust-sinfonia. 11.00 Grand Designs Suomi. STAR CHANNEL 06.00 Lapin poliisit. 16.50 Maailman salatuimmat hotellit. 14.00 Kalliovuorten raiteilla. 22.30 Solsidan. 03.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 09.00 Yle Uutiset. Viinistun kylässä Virossa tapasivat pirtunpolttajat ja pirtutrokarit toisensa. 04.00 Rakkauden kosketuksessa. 14.00 Musiikkiaitio: Kanttarellijahti. 03.40 In flight. 11.35 Mystery Diners. 09.35 Alastomat selviytyjät rakkautta etsimässä. 00.00 Oppikirjana katastrofi. 20.55 Tulossa: Temptation Island Suomi. 21.02 Urheiluradio. 00.50 The rookie. 10.10 Tunnelbanan. 07.55 Erämaan metsurit. 22.10 Selviytyjät Suomi. 00.30 Northwind Kids Nyt kyllä tuntuu! 00.45 Bible Project. 18.35 Autourheilu kestävyysajo: Endurance Uncovered Racing for Excellence. 22.38 Kulturnyheterna. 19.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla. Tositapahtumiin pohjaava, fiktiivinen sarja kuvaa populismin nousua Suomessa, Perussuomalaisten murrosta ja Jussi Halla-ahon ja Timo Soinin kamppailua puolueen suunnasta ja johtajuudesta. 04.45 The hunting party. 15.00 Kujalla. Löytty: On meillä unelma (Esa Eloranta ja Jaakko Löytyn yhtye). HERO 15.50 Suuri seikkailu. 19.00 Polkujuoksu: GT World Series, Myoko. 02.05 Diagnoser. 03.05 Valvontakamera vahtii. 09.00 Yle Uutiset. Ohjaus Tiina Madisson (2009) Elias on pelastettava, Yle Teema & Fem klo 10.00. 20.00 Suuret rakenteet: megaluokan alukset. Ruotsin television kolmiosaisessa dokumenttisarjassa seurataan kahdeksanvuotiaan Eliaksen tapausta. 07.07 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 13.00 Politiikkaradio. 13.00 Nyhetsdagen. 13.00 9-1-1. 01.10 Jakttid. 09.45 Moderni perhe. 08.00 Superkirja. 18.25 Tulossa: Korkeasaari. 18.30 Oddasat. 17.00 Futurama. 18.50 Merisää. Jussi Halla-ahoa esittää Jussi Vatanen. 21.07 Radio Suomen Ilta. 15.00 Frendit. 20.52 Radio Suomen Ilta. ”Elämä on mennyt niin kuin on mennyt” Rovasti Arto Köykkä Pirkkalasta puhuu omaelämäkerrallisen hartaussarjansa päättävässä jaksossa elämänsä kirjoista ja Raamatusta ajan huvetessa. 02.30 Parannusta herätyksen keskellä. 20.30 Robinson. 13.45 Uusi alku etelässä. 08.00 Daydreamer. 13.00 TV7 Israel News. 20.35 Radio Suomen Ilta. 12.00 Tanssii Tähtien Kanssa. Miksi terveyttä ja sairautta tulee tarkastella yhteiskunnallisesta näkökulmasta yksilön sijaan. 20.00 Rakkauden kosketuksessa. 23.00 IFS – invandrare för svenskar. 23.40 Yöklassinen. 08.10 Eläinlääkärin elämää. 10.40 Urheilu: Poolo. 00.55 Armon kalliolla. 17.00 Farmi Suomi: Revanssi. 10.00 Petolliset UK. 22.00 Aktuellt. 01.30 Maatilan pelastajat. 22.35 Valvontakamera vahtii. 12.50 Maatilan pelastajat. 00.55 Maailman mystiset saaret. 20.00 Utrikesbyrån. 07.05 Urheiluradio. 13.30 Suomen huutokauppakeisari. 10.00 Ilouutiset. 01.50 Hetki ennen tuhoa. 06.25 Miten kaikki tehdään. 04.20 Autojen ensiapu. 01.15 Isännän pöydässä. 20.00 Syke. 22.05 Valvontakamera vahtii. KUTONEN 06.00 Miten kaikki tehdään. Useita Neuvostoliittoon kohdistuneen tiedustelumme johtohahmoja on kuollut epäilyttävästi. 14.35 Sisarvaimot. 20.30 Studio 65. 17.15 Kööpenhaminan lentokentällä. 19.00 Frendit. 23.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. 10.50 Löytöretki tuntemattomaan. 19.47 Sverige live. 07.00 Lemmen viemää
Ajallisesti eniten olemme varmaan levänneet, Kunnari valotti suomalaisten valmistautumista. Lentopallo Suomen miehet haastavat hallitsevan maailmanmestarin Italian keskiviikon myöhäisillan EMpuolivälierässä. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 23. klo 14-17 KRUUNUPYYN KUNNANKIRJASTO Kirkkotie 6 Pe 25.9. Vuonna 1978 Puolassa pelatun kansainvälisen turnauksen suomalaisvoiton jälkeen Italia on ollut suomalaisia parempi 22 kertaa peräkkäin. Lentopallon EM-kisoissa maat ovat kohdanneet 13 kertaa, ja Suomen voittotili on yhä tyhjä. – Olemme koettaneet kasata energiaa, palautella ja hoitaa kolotuksia, joten siinähän se menee. METALLIROMUN OSTO mm. 9-17 Kiireetön ja yksilöllinen palvelu! OSTAMME KULTAA & HOPEAA ----Leikkaa talteen! Kelloja, vanhoja rahoja, militariaa, kunniamerkkejä, hammaskultaa K e l l o j a , v a n h o j a r a h o j a , m i l i t a r i a a , k u n n i a m e r k k e j ä, h a m m a s k u l t a a Kelloja, vanhoja rahoja, militariaa, kunniamerkkejä, hammaskultaa Tervetuloa ostoautolle! Ilman ajanvarausta! Autossa on odotustila istumapaikkoineen. Tilastot ovat Suomelle tylyt, ja Italian joukkue pääsee kotiyleisönsä eteen huippuiskussa. He ovat pelipaikoillaan maailman parhaita ja tottuneet pärjäämään, joten henkinen puoli on iso osa heidän joukkuettaan, Kunnari sanoi. Joukkueiden edelliset maaottelut Italia voitti seitsemän vuotta sitten 3–1 ja 3–0, kun pelipaikkana oli paremmin maastohiihdosta tuttu Val di Fiemmen keskuspaikka Cavalese. Kierrätä korut . Ole kultu . 040 707 5846 | 040 707 5846 | SIEVI SIEVI | | moduvia.fi moduvia.fi Isack Hadjar takaisin rattiin Formula ykkösten MM-sarjan ranskalaiskuljettaja Isack Hadjar palaa Red Bullin rattiin tulevana viikonloppuna järjestettävässä Azerbaidzhanin gp-kilpailussa. Myös kultalaatat, kultahampaat ja pöytähopeat kelpaavat eikä korujen tarvitse olla edes ehjiä. Hadjar satutti rannettaan F1-sarjan kesätauolla, mutta Red Bullin mukaan vaiva on nyt selätetty. Noutopalvelu. Teemme myös kotikäyntejä! Soita ja kysy: 040 758 7499 KULTATUKKU.FI YLIVIESKA • Kauppakeskus Kärkkäinen (entinen Sepon Kulta liiketila), Ollilanojankatu 2, avoinna ma-pe 10-18, la 10-16 Ostamme kultaiset ja hopeiset korut, kellot ja rahat. – Italialla ei ole paljon heikkoja kohtia, ja sillä on maailmanluokan pelaajia. klo 10-13 K-MARKET KAUSTINEN Terveystie 1 To 24.9. Arvion saat myymälässämme saman tien ja rahatkin ihan hetkessä vaikka käteisenä. VASTUSTAJAN PELIÄ Suomi on opiskellut videoilta, mutta Kunnari pyrkii miehistöineen saamaan oman pelinsä parhaaseen mahdolliseen vireeseen. Italian ja Suomen ottelun voittaja kohtaa perjantain välierässä Ranskan, joka kukisti tiistain puolivälierässään Romanian suoraan kolmessa erässä. 040 758 7499 ark. Suomen voitto torinolaisyleisön edessä olisi maailmanluokan urheiluyllätys. Tiiviissä kisarupeamassa parin päivän lepo on ollut joukkueelle mannaa. Alkulohkon Tampereella viime torstaina päättänyt Viro-ottelu ja sunnuntainen neljännesvälierä Kreikkaa vastaan olivat Suomelta ailahtelevat. – Tämä on hieno mahdollisuus joukkueelle näyttää osaamistaan ja haastaa maailmanmestareita, Suomen päävalmentaja Olli Kunnari linjasi asetelmat Lentopalloliiton välittämässä äänitallenteessa. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA. – Italialla ei ole paljon heikkoja kohtia, Olli Kunnari sanoo. Suomen edellisestä Italia-voitosta on kulunut 48 vuotta. Neljässä maassa alkaneen turnauksen huipennus pelataan loppuviikolla Italian Milanossa. akut, autot, katalysaattorit. syyskuuta 2026 20 // URHEILU Maksamme HETI käteen tai tilille! Suomen Arvo-Ostot Oy www.arvo-ostot.fi Asiakaspalvelu p. Vuodesta 2017 To 24.9. klo 10-17 K-CITYMARKET KOKKOLA Heinolankaari 9 Haluatko myydä isomman tavaraerän. STT ”Mahdollisuus näyttää” Kaija Yliniemi, STT Lentopallofanit toivovat parasta, mutta tunnustavat realiteetit, kun Suomi mittaa keskiviikon myöhäisillassa hallitsevan maailmanmestarin Italian pelitason. Hadjar, 21, joutui jättämään Hollannin, Italian ja Espanjan osakilpailut väliin rannevamman takia, ja ranskalaisen korvaajaksi tuli Uuden-Seelannin Liam Lawson