1 Sivu 8 Musiikkikeskus Snellmanin palvelupäällikkö Simo Korkia-Aho ja rakennushankkeen projektipäällikkö Riku Parkas sanovat Snellman-salin toimivan jatkossa sekä taidemusiikille että kevyelle musiikille. Pian Kokkolassa on kulttuuritalo, jossa on kaksi konserttisalia ja yhteensä neljä tilaa, joissa järjestää tapahtumia. MTK on nostanut esille sellaisen näkökulman, että ruokakauppa on kriisien keskellä tehnyt ennätystuloksia, mutta ketjun alkupäässä ruokateollisuus ja maatilat ovat vaikeuksissa. JUKKA LEHOJÄRVI 1 Sivu 4 Tuottajat kaipaavat reiluutta ruokaketjun tulonjakoon Ylivieskan Ryskypäivät käynnistyi perjantaina MTK:n Ruokamarssin merkeissä, kun 40 traktorin letka saapui Savariin Ryskypäivien tapahtumakentälle. Traktorimarssilla tuottajat välittivät sanomaansa maatilojen ahdingosta ruokamarkkinoilla. Ruokamarssilla tuottajat halusivat synnyttää keskustelua ruokaketjun tulonjaosta. (sis. ISMO KUNELIUS. Lauantai 23.3.2024 Keskipohjanmaa.fi | Nro 60 Hinta 3,00 €. alv 10 %). Snellman-salin akustiikkaa on sekä säilytetty että muutettu. Kyseisillä tempauksilla tuottajat haluavat herättää keskustelua ruokaketjun tulonjaosta. Anna sen soida Musiikkikeskus Snellmanin pitäisi olla kesäkuun alussa valmis
Siitäkin huolimatta, että krooniselta vaikuttavassa talouskierteessä oleva sosiaalija terveyspuoli siirtyi juuri viime vuoden alussa hyvinvointialueille eli käytännössä valtion rahoitettavaksi. Edellisen tilikauden vastaava ylijäämä oli 8,5 miljoonaa euroa. Perjantaina Kokkolan viime vuoden tilinpäätöstä esitellyt talousjohtaja Mikko Tornikoski myönsi suoraan, että tulevaisuus huolestuttaa. Tälle vuodelle Kokkolan veroprosentti nousi vain marginaalisesti 0,04 prosenttiyksiköllä, kun se pyöristettiin 8,90:een. Tarkoittaa, että 2020-luvun jokaisena vuotena tilinpäätöksen viimeisen viivan alle on kirjattu ylijäämää. TALOUDEN tasapainossa pitäminen edellyttää kulujen hallintaa eli toimintojen tehostamista, kun karsiminen helposti törmää lainsäädännön velvoitteisiin. Pitivät siitä kaikki poliittiset puoleet tai eivät ja istuivat ne hallituksessa tai eivät. Eikä tilanne ole kohti vuosikymmenen loppua mentäessä parantumassa. Sitten on se asia, joka perinteisesti herättää niin kuntalaisissa kuin heidän valitsemissaan päättäjissä sekä intohimoja että päättämisen tuskaa: kuntalaisilta perittävät eurot eli veroprosentista päättäminen. Lainakanta tilinpäätöshetkellä oli 232,5 miljoonaa euroa, eli 4 814 euroa/asukas. CLAS-OLAV SLOT TE JUKKA LEHOJÄRVI " Ei tule olemaan mikään helppo keskustelu, mutta se pitää käydä. Siinä ikiaikainen kysymys, johon oikean vastauksen antaminen riippuu näkökulmasta. Koko maan väestökehitys puolestaan on mitä se on. Otetaan vaikka Kokkolan kaupungin talouden neljä viime vuotta. JOS VIIME vuoden lukuihin vielä mennään, Kokkolan kaupunki liikelaitoksineen kirjasi viime tilikauden ylijäämäksi 10,3 miljoonaa euroa. Ihan aidosti, jos tämä trendi jatkuu, Tornikoski sanoo suoraan. Lainat ja vuokravastuut olivat 285,1 miljoonaa euroa eli 5 904 euroa/asukas. – Painajaista varmasti. Puheenaihe Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri: kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu: urheilu@keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Keskipohjanmaa // Lauantaina 23. Kaupungin ja liikelaitoksen taseen loppusumma oli 489,7 miljoonaa euroa. Lainakanta laski edellisestä vuodesta noin 3,1 miljoonaa euroa. Merkittävimpiä tulokseen vaikuttavia tekijöitä olivat aiemmille vuosille kuuluvat verotulot, jotka maksettiin kunnille viiveellä. SO FAR, SO GOOD, sanoisi engelsmanni. maaliskuuta 2024 2 // Hyvät ajat ovat takana Jukka Anias Onko lasi puoleksi täysi vai yhtä paljon tyhjä. – Kyllä. Ylijäämä kasvoi viime vuoteen verrattuna 22,4 prosenttia. Miltä kuntien ja tässä tapauksessa Kokkolan huolta herättävä talouden tulevaisuus näyttäytyisi, jos sote-puolella elettäisiin edelleen kuntayhtymien aikaa. Kokkolan talousjohtaja Mikko Tornikoski on huolissaan kaupungin tulevien vuosien talouskehityksestä. – Jos ajatellaan tuota 6,5 miljoonan euron miinusta, joka on tulossa tälle vuodelle ja mitä ennusteet näyttävät vuodelle 2025, kyllä se keskustelu on pakko tänä vuonna käydä. Stina Mattila Kokkolan kaupunginjohtaja. Kokkolan kaupunginjohtaja Stina Mattilan mielestä päättäjien on käytävä keskustelu verotuksesta. Riippuen tietysti siitä mitä viranhaltijat esittävät kurssin muuttamiseksi ja ennen kaikkea mitä poliittiset päättäjät päättävät. Nämä tulevat tulevina vuosina heikentämään kuntien valtionosuuksia merkittävästi. Sote-tarkistuslaskelmien johdosta ministeriö ilmoitti kuntien valtionosuuksien 500 miljoonan euron lisäleikkauksista. Vuoden ensimmäisten kuukausien perusteella tehty nykyennuste nimittäin povaa 6,5 miljoonan euron alijäämää. Ei tule olemaan mikään helppo keskustelu, mutta se pitää käydä, kaupunginjohtaja Stina Mattila vastaa. Kokkolan talouden tulevien vuosien näkymät pakottavat poliitikot ainakin keskustelemaan verotuksen kiristämisestä. Ylijäämää on kirjattu niistä jokaisena. Näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa menneiden vuosien ylijäämät ovat vaihtumassa alijäämiksi. Nämä kertaluontoiset erät kuitenkin poistuvat tästä vuodesta lähtien. Ylijäämäisten vuosien aika on takana. Kokkolassa on asetettu suuria toiveita tulevien vuosien vihreän/puhtaan energian investoinneille, jotka olisivat toteutuessaan miljardiluokkaa. Tilinpäätössiirtojen jälkeen kaupungin ja liikelaitoksen tilikauden ylijäämä oli tuo 10,3 miljoonaa euroa. Jos listataan nykyisen tasavallan presidentin tapaa muutama keskeinen ”pointti” Kokkolan tulevien vuosien taloushaasteista, niitä ovat: Valtionosuuksien romahdus, heikentynyt verokehitys, korkokulujen voimakas kasvu sekä viime kevään palkkaratkaisut, jotka nostavat kaupungin henkilökustannuksia merkittävästi. Vuoden 2023 alussa maksetut vuoden 2022 ”verohännät” koostuivat kunnallisveroista ja yhteisöveroista, jossa tammikuun kunnallisverotilitykset olivat 18,6 miljoonaa euroa ja yhteisöveron tilitykset 2,4 miljoonaa euroa. Toki talouden taivaalla on tuoreimpien ennusteiden mukaan nähtävissä jo ensi vuonna sentään muutamia valonpisaroita. Eikä tilannetta varsinaisesti helpota Suomen talouden nykytilanne työtaisteluineen. Hyvät ajat ovat siis kuitenkin takana. Kaupungin ja liikelaitos Kokkolan Veden tilikauden tulokseksi muodostui 8,4 miljoonaa euroa ennen tilinpäätössiirtoja. Vain hiukkasen kärjistäen hyvät ajat Kokkolan taloudessa ovat takana ja huonommat edessä. Niiden taas uskotaan tuovan kaupunkiin lisää väkeä. Näyttääkö Kokkolan kaupungin tulevaisuus siltä, että verotusta on kiristettävä. Vaan kun katsotaan tulevaisuuteen, ei sitten enää olekaan. Siinä mielessä lasi on ollut suorastaan täysi. Se on oikea sana. Tämän vuoden talousarviossakin etumerkki on jouduttu vaihtamaan 3,5 miljoonan euron verran miinukselle. Kunnat saivat valtiovarainministeriöstä epämiellyttävän pikkujoululahjan viime marraskuun puolessa välissä. – Kun katsoo sote-puolen kulujen kasvua, joka on ollut keskimäärin noin viisi prosenttia, kyllä se tietysti olisi meille painetta aiheuttava, Tornikoski vastaa. Loppusumma laski vuodesta 2022 noin 7,4 miljoonalla eurolla. Ilman työperäistä maahanmuuttoa se ei tule tapahtumaan. Kokkolan verotulot viime vuonna olivat yhteensä 124,8 miljoonaa euroa ja valtionosuudet 32,9 miljoonaa euroa. Samalla tietysti kaivattuja veronmaksajia. Sekin on osoittautumassa liian optimistiseksi. Painetta vai painajaista
Suomen lain mukaan näin nykyään onkin. Se on tietysti oikein, kun päätetään yhteisistä asioista.. Kirkkoon saa liittyä kuka tahansa. Voi tuntua nurinkuriselta, että monen portaan valintojen kautta kirkolliskokoukseen valikoituu pieni joukko päättämään toisten ihmissuhteiden kohtalosta. Syyhy tarttuu jo oireettomassa vaiheessa. Tosin kerhohenki on koetuksella. PIISPAT EIVÄT PARI viikkoa sitten järjestetyssä omassa kokouksessaan päässeet asiasta yksimielisyyteen ja ehdottavat kirkolliskokoukselle kaksilla rattailla ajamista eli säännöstä rinnakkaista avioliittokäsityksistä. – Apteekissa tapahtuu lääkevalmistusta päivittäin. Jos kirkko tuntuu sisäänpäin lämpiävältä ja menneisyyteen jumittuneelta, on sitä kritisoivien ainoa vaihtoehto mennä sisälle tekemään muutoksia. Meillä on hyllyssä sekä voiteita että tabletteja, Koivu kertoo. Toistaiseksi syyhylääkkeitä on riittänyt hyvin. Lisäksi Suomen ulkopuolella on hyväksytty syyhyn hoitoon myös muita lääkkeitä, joille ei Suomessa ole myyntilupaa. Koska syyhylääkkeiden kysyntä on runsasta Suomen ulkopuolella, ei ole tietoa, onko valmistajilla kiinnostusta ja kapasiteettia ryhtyä lupaprosessiin Suomessa, Sällinen sanoo. Uskonto ja seurakuntaelämä vaativat paljon äänestämistä. Syyhyvoidetta apteekit valmistavat myös itse. Kaustisella tilanne on huomattavasti rauhallisempi. Vastaus on yksinkertainen: siksi, että nämä edustajat on tähän tehtävään valittu. Toinen rikkivaseliinivoidetta kanta-Kokkolassa valmistava apteekki on Tervahovin apteekki. Soiten potilasohjeiden mukaan kaikki samassa taloudessa asuvat henkilöt hoidetaan samanaikaisesti, vaikka heillä ei oireita olisikaan. YLIVIESKAN Ykkösapteekista löytyy viittä rinnakkaista permetriinivoidetta sekä kolmen valmistajan ivermektiini-tabletteja. Vuodesta 2017 voimassa ollut tasa-arvoinen avioliittolaki on mahdollistanut myös samaa sukupuolta edustavien parien avioliitot. Edellä lueteltuihin lukuihin suhteutettuna se on massa, joka kertalaakista heilauttaisi Suomen evankelisluterilaisen kirkon eri asentoon pelkästään äänestämällä, saati asettumalla ehdolle. – Kaikkia lääkkeitä on tällä hetkellä varastossa, sanoo proviisori Merja Varanka-Hietala. On hyvä, kun asiasta puhutaan. – Näkyy selkeästi, että syyhyä on nyt paljon liikkeellä, paikoittain epidemioittainkin. Kirkon avioliittokäsitys on pienen piirin käsissä Suomessa asuu 5,6 miljoonaa ihmistä, joista 3,6 miljoonaa eli reipas 65 prosenttia kuuluu luterilaiseen kirkkoon. – Joka sorttia, sekä tabletteja että voiteita, löytyy useammalta valmistajalta. Lääkkeiden riittävyydessä ei toistaiseksi ole aukkoja. 1 Käytetyt vaatteet, pyyhkeet, vuodevaatteet, peitot ja tyynyt pestään pesukoneessa (+60 C). Esimerkiksi lääkärin määräämiä tabletteja ja rikkivaseliinia menee enemmän kuin vuosi sitten. Miksi joku muu saa päättää toisten puolesta. Pari viimeistä vuosikymmentä luottamushenkilöt ja papit ovat kiistelleet siitä, kenen tulkinta 2000 vuotta sitten kirjoitetusta kirjasta on oikea ja mikä tulkinta ohjaa sitä, keitä pappi saa vihkiä. Vaikeasti pestävät tekstiilit voi laittaa vuorokaudeksi muovipussissa pakastimeen tai kahdeksi tunniksi 80-asteiseen saunaan. Naisja miesparien sekä tasa-arvoista avioliittoa kannattavien (valtaosa suomalaisista) turhautumisen kirkkoon ymmärtää. 1 Sohvat, päällystetyt tuolit ja matot imuroidaan ja pölypussit hävitetään molempien siivouskertojen jälkeen. Toki se vaatii aina lääkärin määräyksen, sanoo proviisori Suvi Sällinen Kokkolan Keskusapteekista. Hänen mukaansa syyhyn hoitamisessa on kyse paljosta muustakin kuin vain lääkkeen käyttämisestä. Voidetta tehdään myös muualla Keski-Pohjanmaalla, esimerkiksi Kannuksessa ja Kälviällä. He linjaavat, voivatko kaikki kirkon jäsenet halutessaan tulla vihityksi avioliittoon papin siunaamana. Toukokuun kirkolliskokouksessa äänestämisja valitsemismankelin läpikäyneet ihmiset laittavat omantuntonsa, arvonsa ja raamatuntulkintansa peliin. – Kun Etelä-Suomen epidemioista uutisoitiin, syyhy ei näkynyt meillä vielä erityisemmin. Näistä noin joka kymmenes eli 380 000 ihmistä äänesti seurakuntavaaleissa, joissa valittiin 7200 luottamushenkilöä suomalaisiin seurakuntiin. Suvi Tanner Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Hänen mukaansa syyhy on lisääntymään päin Ylivieskan seudulla. Yliopiston apteekin tiedotteen mukaan Suomessa ja muualla Euroopassa on permetriinille vastustuskykyisiä syyhykantoja. Hiihtolomien jälkeen se on kuitenkin näyttänyt lisääntyvän, Varanka-Hietala sanoo. Tällöin päätetään – äänestämällä toki – piispainkokouksen eli Suomen yhdeksän piispan valmistelemista asioista. – Ilman viranomaisen myöntämää myyntilupaa olevia lääkevalmisteita on mahdollista hankkia Suomesta Fimean erityisluvalla ja lääkärin reseptillä. TÄLLÄ HETKELLÄ KIRKON avioliittokäsitys perustuu näkemykseen, jonka mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen. Eikö rakkauden ja sitoutumisen pitäisi olla vain avioliittoon haluavan pariskunnan keskinäinen asia. Syyhy tarttuu ihmisestä toiseen läheisessä kontaktissa, esimerkiksi nukkumalla samassa vuoteessa. Pääkirjoitus " Uskonto ja seurakuntaelämä vaativat paljon äänestämistä. Voiteiden tekeminen on vain yksi osa sitä, sanoo Sällinen. Kaustisen apteekin proviisori Sami Koivun mukaan syyhylääkkeiden menekissä ei ole ollut piikkejä. Suomessa avioliitto on yhteiskunnallinen instituutio. – Lääkkeitä menee säännöllisesti, mutta tilanne ei poikkea normaalista. Myös syyhyä sairastavan lähipiirin hoitaminen osattaisiin ottaa tosissaan, Sällinen sanoo. KOKKOLAN Keskusapteekissa myydään Suvi Sällisen mukaan ”kymmeniä voidetuubeja” viikossa. Nämä luottamushenkilöt ja kirkon papit valitsivat tämän kevään kirkolliskokousvaaleissa 64 maallikkoedustajaa ja 32 pappisedustajaa kirkolliskokoukseen, joka kokoontuu toukokuussa Turussa. Ivermektiini-hoidon jälkeen siivoukset tehdään syyhylääkkeen vaikutusajan (8-15 tuntia jälkeen). Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Tilaukset, lukijailmoitukset: 020 750 4469 arkisin 9–15 Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 asiakaspalvelu@hillagroup.fi Kokkolan Mediakulma, Rantakatu 10 ma-ke klo 9-11 ja 12-15, suljettu to-pe Keskipohjanmaa // Lauantaina 23. Syyhylääkkeitä kehitetään koko ajan. Se on tietysti oikein, kun päätetään yhteisistä asioista. Lisäksi teemme itse rikkivaseliinia eli syyhyvoidetta ainakin viikoittain. Rikkivaseliini-hoidossa siivoussaneeraus tehdään ensimmäisen hoitokerran jälkeen. Piispat on valittu vaaleilla, joissa äänestävät kirkon luottamushenkilöt ja papisto. Siksi vain osa papeista on suostunut vihkimään samaa sukupuolta edustavia pareja. Niitä syntyy, kun lääkettä käytetään laajamittaisesti ja toistuvasti, eivätkä kaikki punkit kuolekaan lääkkeeseen. Valtakunnallisesti viime aikoina on määrätty entistä enemmän rikkivaseliinivoidetta, koska permetriinivoide ei enää tehoa syyhypunkkiin yhtä hyvin kuin ennen. Tasa-arvon asialla marssinut Pride-kulkue keräsi pelkästään Helsingissä viime kesänä 100 000 osallistujaa. – Täytyy muistaa siivoukset ja koko lähipiiri. Hoidossa on huomioitava myös muut henkilöt, joiden kanssa on ollut läheisessä tekemisessä. Näistä ensimmäisessä avioliitto ymmärretään miehen ja naisen välisenä ja toisessa avioliitto ymmärretään kahden henkilön välisenä. Avioliittolaista poikkeava kanta korostaa kirkon erillisyyttä yhteiskunnasta ja siksi kirkko näyttäytyy helposti sisäpiirin kerhona. maaliskuuta 2024 // 3 Syyhyä on yhä paljon Jouni Nikula Syyhylääkkeen menekistäkin sen näkee: syyhy, syyhypunkin aiheuttama ihosairaus, jyllää totuttua kiivaammin myös Keski-Pohjanmaan seudulla. LIISA ÄNGESLEVÄ FAKTA Siivoussaneeraus kotona 1 Yöllisen permetriini-voidehoidon jälkeen vaatteiden vaihdot ja siivoukset tehdään seuraavana aamuna
Tällä kertaa messujen teemana on kierrätä ja tuunaa. 40 traktorin letka saapui Ylivieskan Savariin Ryskypäivien tapahtumakentälle, jossa tuottajat välittivät sanomaansa maatilojen ahdingosta ruokamarkkinoilla. MTK Keski-Pohjanmaan puheenjohtaja Henna Vuotila kertoi, että tarkoituksena on tuoda viestiä ihmisille siitä, mikä huolettaa tuottajia. Tapahtumilla tuottajat haluavat herättää keskustelua ruokaketjun tulonjaosta. MTK on nostanut esille sellaisen näkökulman, että ruokakauppa on kriisien keskellä tehnyt ennätystuloksia, mutta ketjun alkupäässä ruokateollisuus ja maatilat ovat vaikeuksissa. Näyttävä Ruokamarssi saapui Savariin 40 traktorin voimin. Väkeä alkoi liikkua Ryskypäivien ulkoalueilla heti perjantaiaamusta alkaen. – Ruokamarssilla meillä on useampikin kärki. Keskipohjanmaa // Lauantaina 23. ISMO KUNELIUS Ryskypäivien tarjontaan kuului perinteisesti käytännönläheisiä osastoja.. YLIVIESKAN superviikonloppuun kuuluu paljon muutakin. Iso sisäosasto on käytössä K-Rauta Rautapohjan kiinteistössä. Samaan aikaan siellä toisessa päässä tehdä suurta voittoa ja jäätäviä investointeja, Vuotila kiteytti. Ehkä päällimmäisenä sanomana on se, että kaipaamme reiluutta ruokaketjun tulonjakoon, joka ei ole oikeudenmukainen. Ryskypäivien tarjontaan voi tutustua perjantaina ja lauantaina. Ylivieskan marssin pistivät liikkeelle MTK Keski-Pohjanmaa ja MTK Pohjois-Suomi. Molempina päivinä ohjelmassa on myös paneelikeskusteluja. Sunnuntaina ryskätään vielä Keskisen ravikeskuksessa, jossa ravikauden avaus sisältää myös runsaasti muuta oheisohjelmaa. Perjantain paneelin aiheena oli ”Energia, turvallisuus ja omavaraisuus” ja lauantaina keskustellaan maaseudun ja maakuntien mahdollisuuksista. MTK:n Ruokamarssilla Ylivieskassa tuottajat välittivät sanomaansa maatilojen ahdingosta. Perjantaina illansuussa vihittiin käyttöön uusi Kasarmintori. Ketjun alkupäässä ei saada kunnon työpalkkaa siitä, että tuotamme maailman parasta ruokaa. Torilla esiintyivät ylivieskalaislähtöinen tenori Aki Hietala ja puhallinorkesteri Quattro di Bothnia, Päivärinnan lapsikuoro ja stand up-koomikko Matti Patronen. Hän lisäsi marssien sanoman liittyvän myös siihen, että viljelijät kantavat vastuunsa yhteiskunnassa ja pitävät ”pyörät pyörimässä”. YLIVIESKASSA traktorimarssi saapui idän ja lännen suunnasta Ryskypäivien ulkoalueelle, jossa kuultiin puheita ja kannanottoja aiheesta. maaliskuuta 2024 4 // UUTISET Ryskypäivät käyntiin traktorimarssilla Ismo Kunelius Ylivieskan tapahtumien täyteinen superviikonloppu pääsi vauhtiin perjantaina, kun suosittu koneja maatalouskaupan tapahtuma Ryskypäivät strattasi ensimmäiseen päiväänsä. Tänä vuonna palkintolistalta löytyvät muun muassa käytetty traktori sekä mönkijöitä. Tuottajien Ruokamarssin sanoma tuli selväksi myös tekstimuodossa. Samalla starttasivat kymmenet traktorit, sillä tuottajat päräyttivät heti Ryskypäivien alkuun paikalle MTK:n Ruokamarssin merkeissä. Torin avasi kaupunginjohtaja Maria Sorvisto ja tapahtuman huipensi Portion Boysin keikka. Lauantaina ja sunnuntaina superviikonloppu kokoaa kansaa Ylivieskan liikuntakeskuksen Kotona-messuille. RYSKYPÄIVÄT on kevään perinteinen suurtapahtuma Ylivieskassa. Maaja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK järjestää tällä viikolla Ruokamarsseja eri puolella Suomea. Tänä vuonna osastoja on sekä Savarin ulkoalueella että sisätiloissa. Ryskypäivät on perinteisesti myös lähtölaukaus Ylivieskan Kuulan vuotuisille Ryskyarpajaisille, jotka ovat yksi paikallisen urheiluseuran tärkeimmistä varainhankintakampanjoista
Löydetyt linnut eivät olleet aivan vasta kuolleita. Keskipohjanmaa // Lauantaina 23. Naurulokki on rauhoitettu lintulaji. -50 50 %% * Kaikki tuotteet • 50x60 cm • päällinen 100 % polyesteri • täyte hengittävä Blowfill® 100 % polyesteripallokuitu, 390 g UNI-peitto 150x200 cm 17,95 (39,95) UNI-TYYNY 55,,-(16,95) 70 % ® (1999,-) Kannuksen kuolleet linnut oli ammuttu Kaisa Suomala Kannuksessa metsäautotien varresta löytyneet linnunraadot olivat todennäköisesti kaikki kuolleet ampumalla, sanoo erikoistutkija Marja Isomursu Ruokavirastosta. maaliskuuta 2024 UUTISET // 5 — paras vastine rahalle — PATJANVAIHTO PATJANVAIHTO PÄIVÄT PÄIVÄT SUOSITUT ® LA-TO LA-TO YLI 200 YLI 200 PATJAA JA SÄNKYÄ PATJAA JA SÄNKYÄ VÄHINTÄÄN VÄHINTÄÄN -60 60 %% Edut normaalihinnoista, Ei koske SUPERHINTA-tuotteita. JONI MÄKI-PETÄJÄ. Jos ne ovat olleet kylmässä ja lumen ympäröimänä, ne ovat voineet säilyä tietenkin suhteellisesti pitempään, Isomursu sanoo. – Näytti, että linnut oli ammuttu. Linnut oli lähetetty Ruokavirastoon tutkittavaksi sen jälkeen, kun niitä oli löytynyt poikkeuksellisen pieneltä alueelta Kannuksen Rekilästä Ypyäntien metsäautotien varresta. ENSIMMÄISELLÄ löytöpaikalla Kannuksessa oli yhteensä seitsemän kuollutta lintua. Mikael Appel Pohjanmaan poliisista kertoi ensimmäisen löydöksen jälkeen, että poliisin osalta tilanne ei aiheuta enempiä toimenpiteitä. Myöhemmin löytyi koskeloita ja naurulokkeja. Ainakin sepelkyyhky, isokoskelo, naakka, harmaalokki ja variksia lojui pienellä alueella lumihangella. Usean eri lajin luonnonvaraisten lintujen raatoja löytyi lumesta toistakymmentä. EMMA-sijauspatja 160x200 cm 169,(429,-) EMMA-sängynpääty 170 cm 259,(649,-) EMMA-JENKKISÄNKY 160X200 CM • sisältää jalat 699 699,,-5-VYÖHYKEJOUS ITUS 5-VYÖHYKEJOUS ITUS 65 % ® 65 % ® 349 349,,-(999,-) EMMA-RUNKOPATJA 120X200 CM • sisältää jalat EMMA-sijauspatja 120x200 cm 129,(329,-) ELINA-JENKKISÄNKYSETTI 160X200 CM 66 % ® PUSSIJOUSITUS PUSSIJOUSITUS Kokonaisuus sisältää jalat, profiloidun sijauspatjan sekä sängynpäädyn. Appel arveli, että raatoja on saatettu käyttää metsästyskoiran harjoittamiseen. Lintuinfluenssatestien tulos valmistuu ensi viikolla. OSA LINNUISTA on tutkittu Ruokaviraston Oulun toimipaikassa, jossa keskitytään villieläinten tutkimiseen, osa on toimitettu Helsinkiin, jossa niistä on otettu lintuinfluenssanäytteitä. Näin iso linnunraatojen määrä on tutkijan mukaan poikkeuksellinen. Ruokavirasto on tutkinut metsäautotien varresta löytyneet linnunraadot. Niissä oli ampumiseen täsmääviä vammoja ja monesta yksilöstä löytyi hauleja, Marja Isomursu kertoo. Kannuksessa löydettiin toissa ja viime viikolla joukko linnunraatoja pieneltä alueelta lumen päältä. 999 999,,-(2999,-) Kun ostat vähintään 100 €:lla *Etu normaalihinnoista, ei SUPERHINTA-tuotteet. – Näytteeksi tuli reilu kymmenen lintua, ja ne olivat aika pilaantuneita. Vallila-matot -30 %. Löytöjä tehtiin toissa ja viime viikolla. – Monenlaisia kuolleita lintuja meille tulee, mutta oli erikoista, että noin useita löytyi läheltä toisiaan niin, että ilmeisesti ihminen on laittanut ne samaan paikkaan
Tuntevat Suomen metsät, eivät pelkää eksymistä vaan osaavat kulkea siellä jo aiemmalla kokemuksella, Partanen sanoo. Valio ja Kesko kertovat periaatteisiinsa kuuluvan, että tavarantoimittajia vaaditaan korjaamaan epäkohtansa sen sijaan, että yhteistyö automaattisesti lopetettaisiin. –?He ovat kokeneita ja hallitsevat hommat. –?Teollisuusmarjan, jota isot marjafirmat ostavat puhdistamattomana, hinta on sen verran alhainen, että se ei ihan hirveän paljon kotimaista keruuta innosta. Mikäli emme voi ostaa kotimaisia metsämarjoja, on mahdollista, että joudumme ostamaan ulkomaisia luonnonmarjoja, kertoo Valion hankintajohtaja Kirsti Rautio. On todella haastava tilanne, Partanen sanoo STT:lle. –?Tahtotilamme on, että voimme ostaa jatkossa vastuullisesti tuotettuja kotimaisia metsämarjoja. Thaimaalaisia marjanpoimijoita Rumon metsäalueella Valtimolla heinäkuussa vuonna 2013. –?Asiat ovat hyvin pahasti hakusessa. Tämä harjoitus olisi pitänyt tehdä jo vuosi sitten tätä kautta varten, nyt on liian myöhäistä. ULKOMINISTERIÖN päätöksen taustalla ovat marja-alalla esiintyneet laajat väärinkäytökset, joita ministeriö kuvaa systeemisiksi. Sekä Kesko, S-ryhmä että Valio ovat ostaneet marjoja ainakin osalta ihmiskauppasyytösten kohteena olevilta yrityksiltä. Valio myös kertoo päivittäneensä kotimaisten metsämarjojen hankintavaatimuksiaan jo satokaudelle 2023.. Voi olla että jossain vaiheessa loppuvat kaupasta niin pakastemarjat kuin mustikkakeitot kuin mustikkajogurtit ja -hillot, ja puolukat ja muut siinä samalla. –?Teemme arvion tilanteesta kokonaisuutena ja päätökset mahdollisista toimenpiteistä, kun viranomaiskäsittelyn lopputulos on selvillä. –?Muutoksen aikaansaaminen on yleensä kaikkien osapuolten kannalta kannattavampi tie kuin yhteistyön äkillinen lopettaminen, Jäske sanoo. –?Ei tässä ole tarkoitus, että avattaisiin yhtäkkiä aivan vastaavanlainen reitti jonnekin toisaalle. maaliskuuta 2024 6 // UUTISET Mustikkakeitto voi loppua kaupasta Anssi Rulamo, STT Marjoista voi tulla tänä vuonna pula, koska poimijoita ei saada riittävästi. Päätös yllätti marja-alan, jossa luotettiin siihen että tämä vuosi voidaan vielä mennä vanhaan malliin. –?Seuraamme tilannetta ja varmistamme, että asiakkaamme saavat jatkossakin S-ryhmän kaupoista suomalaisia marjoja, S-ryhmän marketkaupan suunnittelujohtaja Mika Lyytikäinen sanoo. Luonnontuotealan toimialayhdistys Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Birgitta Partanen sanoo, että marjayrityksillä ei ole vielä varasuunnitelmia thaimaalaispoimijoiden korvaamiseksi. Olemme toki jo nyt vaatineet korjaavia toimenpiteitä marjanpoiminnan käytäntöihin, minkä lisäksi olemme mukana Reilun kaupan johtamassa pilottihankkeessa, joka pyrkii ratkomaan marjanpoiminnan haasteita Suomessa, Keskon päivittäistavarakaupan vastuullisuusjohtaja Timo Jäske kertoo. KOTIMAISESTA työvoimasta ei ole korvaamaan thaipoimijoita. Marja-ala toivoo vielä keskusteluja ulkoministeriön kanssa thaipoimijoiden saamiseksi Suomeen. Partanen toivoo, että asiasta voitaisiin vielä neuvotella. Yhtiöt pitävät syytteitä vakavina ja kertovat seuraavansa viranomaisprosessit loppuun. Keskipohjanmaa // Lauantaina 23. On siis olemassa aito vaara, että marjatuotteet loppuvat kaupasta. Ulkoministeriö ilmoitti viime viikolla, että thaimaalaisille luonnonmarjanpoimijoille ei myönnetä viisumeja kesän satokaudeksi. Ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner suhtautuu marja-alan toiveisiin keskusteluista varauksellisesti. Mutta emme tietenkään sulje etukäteen mitään pois, Tanner sanoo STT:lle. Marjayrityksistä Kiantaman toimitusjohtajaa ja Polarica Marjahankinta Oy:n entistä toimitusjohtajaa vastaan on nostettu syytteet törkeästä ihmiskaupasta. Tuoremarjaa saanee Partasen mukaan vielä satokaudella varsin normaalisti. Tanner kertoo ulkoministeriön varautuneen myös siihen, että ala yrittää saada työntekijöitä jostakin toisesta maasta samalla toimintatavalla. –?Mutta jalosteissa saattaa olla heikompi saatavuus, mikäli raaka-ainetta ei saada. Siltä se nyt vahvasti näyttää, että aika paljon pitää tapahtua. Siinä missä kotimaisten poimijoiden keräämät marjat menevät pääasiassa suoramyyntiin kuluttajille, thaimaalaiset keräävät enimmäkseen teollisuusmarjaa, joka menee joko jatkojalostukseen tai pakastemarjoina kauppoihin. Ihan liian paljon on kysymyksiä, joihin ei ole vielä vastauksia. Thaimaalaiset ovat poimineet 80–90 prosenttia kaupallisesta luonnonmarjasadosta. –?Tällä hetkellä tuntuu, että on pakko pystyä ratkaisemaan tämä vuosi tällä viisumiasialla. Ensi kesänä mustikat uhkaavat jäädä metsään, mikäli poimijoita ei saada tarpeeksi. Aika noheva kerääjä saa olla, että siinä kunnolla ansioille pääsee, Partanen kertoo. –?Olemme todenneet, että ei ole lainmukaisia edellytyksiä myöntää viisumeja ensi satokaudella. –?Mikäli thaimaalaisia ei tule, marjan talteenotto tulee romahtamaan. Marjayhtiöiden suuret asiakkaat kertovat STT:lle, että päätöksiä kesän marjaostoista ei ole vielä tehty. Yksi mahdollisuus poimijoiden saamiseksi olisi palkata thaimaalaisia työsuhteeseen. Partasen mukaan teollisuusmarjan hinta ei voi kovin paljoa nousta nykyisestä, tai muuten se korvataan tuontimarjalla. Tätä Partanen pitää teoriassa mahdollisena, mutta käytännössä vaikeana niin byrokratian kuin kustannustenkin takia. Myös Arctic Group -yhtiössä epäillään tapahtuneen ihmiskauppaa. Moni thaimaalainen on tullut Suomeen vuodesta toiseen, ja korvaavia poimijoita on vaikea löytää muualta. Ensi kesän marjasato uhkaa jäädä suureksi osaksi poimimatta. KIMMO RAUATMAA / LEHTIKUVA HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA Kauppaketjut ja Valio jatkaneet marjaostoja ihmiskauppasyytöksien kohteena olevilta yrityksiltä STT Ruokakauppaketjut ja elintarviketeollisuus eivät osaa arvioida sitä, miten thaimaalaisten poimijoiden puuttuminen voisi vaikuttaa marjojen saatavuuteen ensi kesänä
Komposti on vielä umpijäässä. – En ole viime aikoina kysynyt kuskeilta ovatko paperipussit enemmistössä tai onko vielä paljon heitä, jotka laittavat biojätteen muovipussiin, kertoo toimitusjohtaja Petri Niemelä Ekokuljetus JNH Oy:stä. – Onneksi ei nyt tarvitse takuta paperipussien kanssa. Muovin käyttö on Östmanin mukaan vähentynyt biojätteessä. On oikein mielenkiintoista nähdä nyt keväämmällä miten se on onnistunut. Stormossenin biokaasulaitokselta on kuitenkin ilmoitettu, että biojätteen laatu on parantunut. PIRKKO HÖGKULLA " Viimeistään kompostin tyhjennysvaiheessa löytyvät kaikki kadonneet hedelmäveitset sun muut pikkutavarat. Me olemme hankkineet uuden erillisen pesuauton kiertämään Kokkolan, Pietarsaaren ja Vaasan alueita, millä pestään astiat tyhjennyksen yhteydessä, kuvaa Petri Niemelä. – Parhaillaan tarjoamme myös Pietarsaaren taloyhtiöille jäteastioiden pesua. – Ekoroskin alueella on poikkeuksellista, ettei yksityisille talouksille tarjota biojäteastioiden pesua. Paperipussissa jäte pääsee helpommin leviämään. – Sotkuisempaa homma on. Ylisaari-Salminen pyrkii arjessa muutoinkin ottamaan kestävää kehitystä huomioon. Keskipohjanmaa // Lauantaina 23. – Meille ei aikoinaan tullut mieleenkään ruveta maksamaan vielä biojätteestä. Ekokuljetuksen kanssa samaan Fluo-konserniin kuulu muun muassa ähtäväläinen Finells Transport Ab, joka hoitaa jäteastioiden tyhjennyksiä Pietarsaaressa ja seutukunnissa. Jälkikompostointi hoituu vanhassa pallokompostorissa. Biojäte kuljetetaan biokaasulaitoksiin, joissa siitä valmistetaan biokaasua ja kompostimultaa. Kypsynyt kompostimassa päätyy maanparannusaineeksi pensaiden juurelle. Pelkona kuljetusyhtiössä on, että kesällä voi biojätteen kanssa tulla suurempia ongelmia, kun märkä jäte nesteytyy enemmän ja valuu astiasta tyhjennyksen mukana jääden lillumaan jäteauton säiliön pohjalle. Ei sitä pieneksi saa. Tärkeänä pointtina hän pitää myös sitä, että kompostointi on ekologista. Kun tehdään martoissa ruokaa tapaankin ottaa biojäteastian mukaan niin saan kompostiin enemmän massaa. Komposti vaatii Ylisaari-Salmisen mielestä vain vähän hoitoa. Taloyhtiöt Kokkolassa ovat jo aiemminkin tilanneet meiltä astioiden pesuja. – Päivässähän kipataan satoja astioita. Biojätteen esikäsittelystä huolimatta voi väärinlajiteltua muovia joutua prosessiin. Lämpötilan noustessa se heräilee. Kompostori on maksanut Eija Ylisaari-Salmisen laskelmien mukaan hintansa vuodessa kun laskee biojätteiden tyhjennykset ja jätepussien ostamiset. – Paperipusseja on joukossa paljon, mutta myös tavallisia muovipusseja valitettavasti vielä löytyy. Eli entinen malli oli meille helpompi. Pietarsaarelainen Eija Ylisaari-Salminen on vuosikausia kompostoinut kodin ruokajätteet. Taustalla on Pohjanmaan jätelautakunnan tekemä päätös, joka kieltää tavallisten muovipussien käyttämisen biojätteelle. Asumismuoto on kuitenkin halpa; talossa on maalämpö ja katolla aurinkopaneeli, missä olen tuottajapuolella. Puutarhakomposti ilmestyi lämpökompostin ja pallokompostin kaveriksi pihapiiriin viime kesänä. Yhden hengen taloudessa kertyy keittiöstä täytettä kompostiin hiljalleen. Lämpökompostoriin takapihalle päätyvät kukkamullat sekä kaikki ruoanlaiton ja ruokailun yhteydessä syntynyt biojäte kuten hedelmien, vihannesten ja kananmunan kuoret, suodatinpussit kahvinporoineen. – Tiedän, ettei omaa hiilijalanjälkeä yksin omakotitalossa asuvana kannata lähteä edes laskemaan. Eija Ylisaari-Salminen Kesällä voi biojätteen kanssa tulla suurempia ongelmia, kun märkä jäte nesteytyy enemmän ja valuu astiasta tyhjennyksen mukana jääden lillumaan jäteauton säiliön pohjalle.. SÄÄSTÖÄKIN ropisee. Jätehuoltomääräysten mukaan ne on pestävä kerran vuodessa. – Olen viime vuodet asunut yksin miehen kuoltua. – Täytin puutarhakompostin lehdillä ja ruoholla. Paperinen, sisällöltään vetinen pussi on jäätynyt herkästi jäteastiaan, ja jätteet repeytyneestä pussista ovat valahtaneet pitkin roska-auton säiliötä. – Viimeistään kompostin tyhjennysvaiheessa löytyvät kaikki kadonneet hedelmäveitset sun muut pikkutavarat, Eija Ylisaari-Salminen naurahtaa. Vielä ei ole tehty laskentaa, joten on liian aikaista antaa tarkempaa tietoa paperipussien määristä ja siitä kuinka paljon on petrattavaa. Yhtiö vastaa jätekuljetuksista Ekoroskin alueella, mihin kuuluu kaikkiaan noin 25 000 taloutta Uudestakaarlepyystä Pietarsaaren ja Kokkolan seutukuntiin. maaliskuuta 2024 UUTISET // 7 Paperipussi on lisännyt ongelmia Pirkko Högkulla Biojäte on viime heinäkuusta lukien pitänyt pakata Ekoroskin alueella paperipusseihin. BIOJÄTEASTIOIDEN pesu kuuluu Ekoroskin alueella asiakkaalle. – Poiminta-analyysi tehdään ensi kesänä. Sekaan kuiviketta. KULJETUSYHTIÖSSÄ biojäte paperipusseissa on lisännyt ongelmia. Hyväksyttyjä paperipusseja on biojätteen joukossa paljon, mutta samoin vielä löytyy kiellettyjä tavallisia muovipusseja. Jätehuoltomääräysten mukaan Ekorosk voi hyväksyä myös biohajoavat pussi, jotka ovat standardin EN 13432 mukaisia. – Vaasassa pestään kaikkien kotitalousasiakkaiden astiat kahdesti vuodessa, keväällä ja syksyllä. Biojäte oli aiemmin suljetussa muovipussissa ja pysyi siellä paljon paremmin. Kaikilla kuljetusyhtiöillä ei ole tällaista kalustoa, että pystyy pesemään. Tavara on selvästi vetelämpää ja sotkuisempaa purkaessa. Kotitalouksilla riittää petrattavaa biojätteen keräilyssä Ekoroskin alueella. – Jotta Ekoroskilla vielä olisi biokaasulaitoksia, jotka ovat valmiita ottamaan biojätteen vastaan, muovipussit on kielletty, toteaa Ekoroskin toimitusjohtaja Michael Östman. – Onneksi ei tarvitse nyt takuta paperipussien kanssa, Ylisaari-Salminen iloitsee. Niemelän mukaan kuitenkin harvassa ovat jäteastiansa pesevät kotitaloudet. Pihapiiristä löytyy myös puutarhakomposti ja pallokomposti. OMAKOTITALOSSA asuvan Eija Ylisaari-Salmisen pihassa on vain yksi roskapönttö ja se on energiajätteelle. Käymme muutoinkin säännöllisesti joka kesän läpi tietyn määrän jätepusseja ja niiden sisältöjä Ekoroskilla osana jätteen laadun seurantaa. Biojäteastiaa pietarsaarelaistaloudessa ei ole nähty vuosikausiin, sillä ruoantähteet päätyvät vanhastaan kompostiin. Koko Ekoroskin toiminta-alueelta kertyy biojätettä kotitalouksilta noin 8?000 tonnia vuodessa. Pahimmassa tapauksessa neste pitää imeä pohjalta pois
Orkesteri saa uudisosan yläkertaan kunnon harjoitustilat, viisi pulttihuonetta sekä lämpiön ja pukuhuoneet. Aulan ja ravintolan väliin tulee lasiseinät, joilla tilat voidaan tarvittaessa erottaa. Salin katto on kuusi metriä korkealla, ja seiniin tulee ulkonevat elementit, jotka varmistavat toimivan akustiikan. Toinen ydinkysymys on se, tuleeko Snellman-salin akustiikka toimimaan myös rock-konserteissa. Tänne tulee myös oma esiintymislava, jossa on liikuteltavat kamat, Korkia-Aho kertoo. Tämä vaikuttaa siihen, miten ääni käyttäytyy lavalla. – Tavoitteena on, että vuonna 2026 täällä olisi 150 tapahtumaa vuodessa. Erilaiset yleisöt on huomioitu. Ravintola on nyt valoisampi ja tilavampi kuin ennen, sillä ikkunoita on suurennettu ja keittiönkin paikka on siirtynyt. Tämän yhtälön mahdollistaa ääntä eristävä Molton-kangas. Kamariorkesterin kirjasto, nuotisto, kahvio ja intendentin huone ovat upouusia. 1 Hankkeen kokonaisbudjetti 8 miljoonaa. – Kyllä pysyy, vakuuttaa Parkas. Parkas kertoo, että ne purettiin täysin, ja nyt mm. Naisten vessaan tulee kymmenen koppia, kun aiemmin niitä oli neljä. Seiniä on purettu, ja tuloksena on tila, joka voi toimia myös itsenäisenä tapahtumapaikkana. PARKAS SANOO , että hänen työnsä on jatkuvaa ongelmanratkaisua. Korkia-Aho sanoo, että saliin voidaan laittaa esimerkiksi gaalapöytiä. Alakertaan tulee isojen soittimien säilytystila, jonka kosteusprosentti mahdollistaa arvokkaiden soitinten säilytyksen. Mutta ei. PARHAILLAAN Kokkolan Raatihuoneella pakataan ja seulotaan tavaroita, sillä Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin on määrä siirtyä kesäkuun alussa Musiikkikeskukseen. Musiikkikeskus Snellmanissa tulee siis olemaan kaikkiaan neljä tilaa, joissa voidaan järjestää konsertteja ja tapahtumia. Se laski väärin. Tällä viikolla esimerkiksi selvisi, että Snellman-salin lavaa on jatkettu jo aiemmin, ja jatko on toteutettu eri rakenneratkaisulla kuin alkuperäinen. Olisiko tässä siis paikka mahdolliselle Keski-Pohjanmaan kulttuurigaalalle. Soittimien vieminen lavalle helpottuu huomattavasti, sillä musiikkikeskukseen on rakennettu kunnon roudausovi. YLEISÖÄ helpottaa jatkossa ainakin se, että wc-tilojen määrä yli kaksinkertaistuu. maaliskuuta 2024 8 // KULTTUURI ”Ei mitään paniikkia” Anni Saari Kun Musiikkikeskus Snellmanin luovutukseen on aikaa vain reilut kaksi kuukautta, voisi kuvitella, että rakentajilla olisi paniikki päällä. Rakennusurakan projektipäällikkö Riku Parkas sanoo, että mitään erityistä kriisiä ei ole. Ja tästä päästäänkin Musiikkikeskuksen yhteen ydinkysymykseen: pysyykö Snellman-salin kehuttu akustiikka jatkossakin klassisille konserteille hyvänä. – Ravintolana tulee 156 paikkaa. Lastenhoitohuone löytyy myös. Tuolit ovat liikuteltavia, ja niihin mahtuu enimmillään 508 kuulijaa. Musiikkitalon palvelupäällikkö Simo Korkia-Aho lisää, että tilassa voidaan hyvin järjestää myös esimerkiksi kokouksia, sillä sinne tulee valkokangas ja viimeisen päälle oleva av-laitteisto. 1 Urakka alkoi tammikuussa 2023 ja valmista pitäisi olla toukokuun loppuun mennessä. Aulaa on vaikea tunnistaa samaksi. Ensi syksyn viikonloput ovat Korkia-Ahon mukaan jo täynnä, ja tapahtumia on jo 40 sovittu. Niitä asennetaan parhaillaan uudisosan yläkertaan. Näin ollen sen ei pitäisi vahvistetussa musiikissa puuroutua, kuten aiemmin on tapahtunut. Rakentaminen on edennyt suunnitellusti, mutta ongelmanratkaisukykyäkin on tarvittu. Uudisosan alakertaan tulee uusi, 106-paikkainen Fordell-sali, joka toimii Keski-Kamariorkesterin harjoitussalina ja tietysti myös yhtenä konserttipaikkana. Orkesterin hallinto siirtyy tiloihin, joissa aikaisemmin oli luokkia. Esimerkiksi kaikissa harjoitushuoneissa on tuplaseinät, joten sankaritenorikin voi avata ääntään rauhassa. Siellä ei siis valmisteta ruokia alusta asti, vaan lämmitetään ja valmistellaan sopimusvalmistajan toimittamia annoksia. Akustiikkaan on koko Musiikkikeskuksessa kiinnitetty erityistä huomiota. Kattoon tulee yhteensä neljä trussia, jotka varustetaan sellaisilla äänentoistoja valokamoilla, että tunnelman ei pitäisi jäädä ainakaan niistä kiinni. Itse salia ei remontissa nimittäin ole juuri muutettu, mutta sinne tulee moltonista tehdyt verhot sekä salin taakse että sivuille. Lavaa on jatkettu aiemmasta vielä puolellatoista metrillä, ja sinne on puhkaistu kaksi uutta kulkureittiä. Lavalle on kolme sisääntuloa. Siellä on myös oma lämpiötila. – Koko rakennus on esteetön, Korkia-Aho korostaa. Kun ne rullataan auki, ääni ei enää pääse kimpoamaan kovasta seinäpinnasta. FAKTA Musiikkikeskus Snellman 1 Snellman-salin kiinteistön peruskorjaus ja laajennus. Jatkossa Snellman-salin lavalle pitäisi mahtua niin sinfoniaorkesterin, tanssiesityksen kuin rock-bändinkin. Korkia-Aho kertoo, että keittiöstä tulee alkuvaiheessa jakelukeittiö. Toisella yrittämällä konekin pääsi kyllä samoihin, oikeaksi varmistettuihin lukuihin kuin Parkas. – Olin laskenut elementtien kulmat, ja kokeilin sitten tarjota tietoja tekoälylle. Tilaa takeille tulee olemaan aiempaa huomattavasti enemmän. 1 Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin toiminnot siirtyvät kokonaan Musiikkikeskukseen. Mutta siinä vaiheessa ihminen oli jo toiminnassa edellä. Rakentamisessa eteen voi tulla odottamattomia asioita, joihin joutuu hakemaan luoviakin ratkaisuja. Tenorille ja muille vierailijoille uudiosan alakertaan tulee oma huone, samoin kapellimestarille. Riku Parkas laski Fordell-salin seinäelementtien kallistukset oikein, tekoäly väärin. Lattiaparketitkin ehdittiin saada ennen lakkoa. JUKKA LEHOJÄRVI Musiikkikeskuksen palvelupäällikkö Simo Korkia-Aho halusi jättää vanhan pommisuojan seinän betonille, jotta artistit voivat jättää siihen puumerkkinsä.. Yläkerrassa on lisäksi neljä harjoitushuonetta ja muun muassa nuottivarasto. Se sopii esimerkiksi kamarimusiikkikonserteille. Musiikkikeskus Snellmanin pitäisi olla valmis toukokuun lopussa. Snellman-sali valaistaan jatkossa ledeillä. Niitä rakennettaessa Parkas havaitsi, että tekoälyn käyttö vaatii oikeaa älyä. Koko projektissa akustiikkaan on kiinnitetty erityistä huomiota. Keskipohjanmaa // Lauantaina 23. – Kyllä tulee, vastaa Korkia-Aho. Nousevaa katsomoa saliin ei kuitenkaan saada. Koripallokentän rajat häviävät lattiasta
Kotimaisista bändeistä lähimmäksi asettuu jyväskyläläinen Leverage, joka sekin on jäänyt harmittavan vähälle huomiolle. Vuosien myötä tyyli on entisestään kehittynyt. Lapset menivät kiertämisen edelle. – Mutta 4-5 biisiä olisi pitänyt tehdä uusiksi, jotta ne eivät poikkea tietystä tyylistä, Vapola kertoo. 1 Julkaissut albumit Cold Reality (2006) ja Farewell To Saints (2009). JOKU TOINEN olisi ehkä hylännyt koko levyn, niin pitkältä ja hankalalta prosessi tuntuu. 1 Kolmas levy Break Another Day ilmestyi 15.3. Keikkoja Winterborn ei tällä hetkellä tee. Levyarvio Jouni Nikula Winterborn: Break Another Day, 2024 ???. Myös dynamiikka, kitarasovitukset ja kälviäläislähtöisen Teemu Koskelan raspisireeni ovat timanttia. Tuossa vaiheessa kolmas levy oli jo valmis, mutta sitten Vapola itse hylkäsi sen. Kiertueen jälkeen hän oli aivan lopussa. Paluulevyllään Winterborn soi kuitenkin energisesti kuin debyytillään Cold Reality, joka melodisen metallin kentällä oli pieni ilmiö 18 vuotta sitten. – Soundien valinta on tosi vaikeaa. Tämä kaikki kuuluu Break Another Daylla. Tai toinen seikkailupala Washed Away By Tide, joka kumartelee Iron Maidenille pastissimaisuuteen asti. Vapolaa ei kiinnosta tehdä musiikkia, joka täyttää muodoltaan tietyn genren vaatimukset, mutta josta puuttuu tunne. Levy sai ylistäviä arvioita ja yhtye lähti Euroopan kiertueelle. Sekin on sääli, jos seuraavasta levystä tulee uusi päättymätön seikkailu. Tyylilliset hyppynsä Winterborn toteuttaa taitavasti, mutta samalla tuntuu kuin bändi ei osaisi päättää, mikä ja mitä se on. Prosessin voisi kuvitella vieneen lopullisesti mehut ihmisestä, mutta Vapolalle kävi päinvastoin. Break Another Day -levyllä on nopeiden runttausten ohella balladeja, ja eräässä kappaleessa vierailee kokkolalainen saksofonisti Joonas Rintala. Kuudentoista vuoden kuuloinen paketti. Sitä on vaikea lokeroida, jolloin musiikin markkinointi tietylle kohderyhmälle on vaikeampaa. Parasta antia on levyn oikeutetusti avaava Another Sleepless Night, jonka voisi lähettää euroviisuihin vaikka tänäkin päivänä. SITTEN ON VIELÄ Winterbornin tyyli. Rakenteita ei voi suunnitella kuin excel-taulukossa. Mutta neuvotteluja julkaisusta käytiin pitkään ja monen levy-yhtiön kanssa. Tästä hyvinä esimerkkeinä ovat On The Greatest Day ja Silver Dreams, jotka neoklassisina rypistyksinä voisivat löytyä Symphony X:n levyltä. Viimeisen kuudentoista vuoden aikana Winterbornille on tapahtunut paljon, ja samaan aikaan ei oikeastaan yhtään mitään. Kolmatta levyä on tehty pikku hiljaa, ja sapluuna oli valmiina jo vuonna 2012. Nuotteja on paljon, mutta ei yhtään liikaa. Mutta silloin meno keikkabussissa ei ollut enää rentoa. Vapolan mukaan levy-yhtiöt kokevat bändin liian monipuoliseksi. Sitä osastoa kaipaisi lisää. Minähän olen soittajana bändin musiikillinen Remu Aaltonen, Vapola kuvaa. maaliskuuta 2024 KULTTUURI // 9 Elämä tuli väliin Anni Saari Kun metalliyhtye Winterborn vuonna 2006 julkaisi esikoislevynsä, ovet kansainväliseen musiikkimaailmaan tuntuivat heilahtavan kerrasta auki. Vapola on jo tehnyt kappaleita kosketinsoittaja Jukka Hännisen kanssa. – Vuonna 2016 olisimme saaneet kansainvälisen sopimuksen. Tosin fokus siirtyy tiukasti kirjoitetusta radiometallista perinteisempään, eri alagenreillä flirttailevaan melodiseen metalliin. Onnistuneimmillaan Break Another Day on parasta Winterbornia tähän asti. Juuri tämä piirre erotti Winterbornin kilpailijoistaan kuusitoista vuotta sitten. Tavastialla ja Radio Rockissakin bändi ehti käydä juhlistamassa debyyttilevynsä kymppivuotisia. Yhtenä päivänä jokin kuulostaa hyvältä, ja seuraavana päivänä kuulee jotain muuta, ja päättää, että ei kun haluankin tällaista. Vielä päivää ennen kolmannen levyn julkaisua Winterborn sai levy-yhtiöltä tarjouksen. – Hyvä levy tarjoaa myös mahdollisuuden yllättyä. Hän myöntää, että nykyinen systeemi, jossa kaikkea pystyy muokkaamaan loputtomiin, on kaksiteräinen miekka. Seurasi pitkä oikeustaistelu. Sen sijaan paukut on suunnattu uuden musiikin tekemiseen. Ennätyskorkeuteen asetettua rimaa ei loppulevyllä enää ylitetä. Vapola ei ole tästä katkera. Viehettä on viskottu moniin vesiin, mutta isoin palo maailmalle tuntui tyssänneen kakkoslevy Farewell to Saintsin jälkeiseen suvantoon. 55-minuuttisella Break Another Daylla vuosien vieriminen ja monet tuulet kuuluvat monipuolisuutena – tai hajanaisuutena. Tähän bändi ei enää suostunut, ja niinpä levy ilmestyy omakustanteena, yhteistyössä amerikkalaisen RFL Entertainmentin kanssa. Kitarat ja laulu rymyävät ahneesti eteenpäin jykevässä mutta hengittävässä maisemassa. 1 Albumilla koskettimia soittaa Henrik Klingenberg. Pian ilmestyi toinen levy, ja jälleen seurasi kiertue Euroopassa. – Aika ei ollut oikea. Myös se, että Winterbornilla on faneja ympäri maailmaa, ja monet heistä ovat lähetelleet viestejä toivoen levyä, vaikutti. Ja erottaa vieläkin. Viiden tähden veto. Samaan aikaan Vapolan lähipiirissä sattui useita kuolemantapauksia, ja kaiken huipuksi hän oli juuri aloittanut uuden, perehtymistä vaativan työn. Meillä ei ole mitään hävittävää. Winterborn aloitti vielä kolmannen levyn tekemisen, mutta sitten Vapolan ja hänen puolisonsa ostama talo paljastui hometaloksi. Levylle mahtuu myös kasarisävyjä aor-progen hengessä, mutta tekstillisesti etenkin The Moon From The Sky olisi kaivannut parin yön yli nukkumista. 1 Jäsenet Teemu Koskela, laulu; Pasi Vapola, kitara, taustalaulu; Antti Hokkala, kitara, taustalaulu; Jukka Hänninen, koskettimet, taustalaulu; Pasi Kauppinen, basso, taustalaulu; Lauri Bexar: rummut. Kotona Suomessa odotti kaksi lasta, toinen alle vuoden ikäinen. Samalla kaatui levytyssopimus. Siitä eteenpäin luvassa on hyvin mietittyjä jippoja ja taivaansinistä rullaavuutta. He ovat niin loistavia soittajia, ja Teemun laulut ovat maailmanluokkaa. Winterbornin isoin potentiaali on edelleen lunastamatta. EI KUITENKAAN sitä 16 vuotta, jonka levytystauko lopulta kesti. Nyt tätä tekee rennommalla asenteella. Meistä monella on monipuolista musiikkitaustaa ja itse en juuri edes kuuntele heviä, Vapola sanoo. – Harmitti muiden puolesta. Keskipohjanmaa // Lauantaina 23. Kitaristi-biisintekijä Pasi Vapolan johtama sekstetti työsti pitkään supisemaansa kolmoslevyään niin Kokkolan seudun tutuilla kulmilla kuin nimituottaja Jimmy Westerlundin kanssa Los Angelesissa. Levyn ensimmäinen maistiainen Silver Dreams julkaistiin jo huikeat kolmetoista vuotta sitten. FAKTA Winterborn 1 Perustettu vuonna 2004 Kokkolassa. Kuulijalle tehtävä raamien asettamisesta olisi huomattavasti helpompi rasti: uskottavimmillaan Winterborn on ydinalueellaan, mikä avauskappaleen lisäksi kulminoituu eeppisessä Winterbornissa ja elokuvallisesti orkestroidussa päätösbiisissä Through Different Eyes. Ensimmäisen levyn jälkeen Winterborn niputettiin power metal -genreen, mutta bändin tyylissä oli jo silloin esimerkiksi hard rockia ja progea. Kokkolalainen Winterborn-yhtye julkaisi levyn 16 vuoden tauon jälkeen. Yhtyeen kitaristi ja perustajajäsen Pasi Vapola teki päivät tietokoneella etätöitä ja illat keikkoja. – Tekemisen ilo on löytynyt uudestaan. Seurauksena oli vakava burnout, josta toipuminen vei vuosia. On sääli, jos bändi ei suostu keikkailemaan sen siivin. Mutta neljännen levyn ilmestyminen siitä on ehkä viisainta olla sanomatta mitään. Siihen suurin syy on musiikkiteollisuuden toimintalogiikassa sekä itse elämässä. Mutta se olisi vaatinut kiertueita, ja bändissä monelle oli juuri silloin syntymässä lapsia, Vapola sanoo. Mehän olemme ihan eri ihmisiä kuin silloin, kun aloitimme. Vapola halusi viedä prosessin loppuun bändin muiden jäsenten takia. Kappale on kirjoitettu yhdessä sen tuottaneen Jimmy Westerlundin kanssa. Jos ulkoavaruuden asukkaalle pitäisi tiivistää, mistä Winterbornissa on kyse, ei tarvitse muuta tehdä kuin klikata Through Different Eyes pyörimään kohdasta 2:15. – Miksi musiikki ei saisi muuttua. Kun aina vaan muokkaa, lopulta sitä alkaa ajatella, että olenko tehnyt mitään julkaisemisen arvoista, hän kuvaa. Pasi Vapola on Winterborn-yhtyeen pääasiallinen biisintekijä ja primus motor
Käräjäoikeus siirsi tuomion antoa Jenni Kankaanpää Käräjäoikeudessa helmikuun 14. Se aloitti toimintansa elokuussa 2021. Tapauksessa syyttäjä vaatii 10–12 vuoden vankeustuomiota taposta ja hautarauhan rikkomisesta. – Päällystyskauden jälkeen jää alueellemme kuitenkin edelleen satoja kilometrejä huonokuntoisia tai erittäin huonokuntoisia teitä, Östergård sanoo. Mies ja nainen, molemmat syntyneet 1950-luvulla, syyttivät toisiaan pahoinpitelystä samalla kun olivat myös toistensa uhreja. Mies ja nainen ajautuivat kotiriitaan Nivalassa, kumpikin syytti toisiaan Tapio Lehtinen Ylivieskan käräjäoikeudessa selvitettiin nivalalaisen avioparin välistä kotiriitaa, joka tapahtui 15. JUKKA LEHOJÄRVI FAKTA Merkittävimmät päällystyskohteet pohjalaismaakunnissa 1 Valtatie 3, Yli-Koskue – Koskue, Kurikka (15,6 kilometriä). Odotusta syntyy, kun krematoriossa on ajoittain käyttökatkoksia remontin vuoksi. Seurakuntayhtymän alueen osalta tuhkausten osuus oli 34 prosenttia. Keskipohjanmaa // Lauantaina 23. Kokkolan seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö Janne Korkiakangas sanoo, että Kokkolan krematoriossa pystytään vastaamaan avun tarpeeseen. Liikennevastuualueen johtaja Anders Östergård Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksesta kertoo tiedotteessa, että korjausvelkarahan avulla korjausvelan kasvu saadaan pysäytettyä. päivä käsitellyn Ylivieskassa tapahtuneen poikkeuksellisen henkirikostapauksen ratkaisun antaminen on siirtynyt. Tuhkausta ei tarvitse odottaa Kokkolassa yli kahta viikkoa, ja hyvin usein se pystytään järjestämään nopeammin. Päällystyskohteet sijoittuvat tänä vuonna vahvasti päätieverkolle eli valtaja kantateille. Henkirikoksessa on kyse Ylivieskassa kesäkuussa 2022 kerrostaloasunnosta kuolleena löydetystä noin 40-vuotiaasta paikkakuntalaisesta naisesta. Osapuolet saavuttivat oikeudenkäynnin aikana kirjallisen sovinnon, joka poisti kaikki rangaistusja korvausvaatimukset. – Normipäivänä pystymme tuhkaamaan viisi vainajaa ilman että työvuorot pitenevät, Korkiakangas sanoo. TÄLLÄ HETKELLÄ Kokkolassa on tuhkauksia kolmena tai neljänä päivänä viikossa. Lisäksi päällystetään kävelyja pyöräteitä ja huonokuntoisia päällystettyjä teitä parannetaan sorateiksi. Rahoituksen määrä on merkittävästi suurempi aiempiin vuosiin verrattuna, kiitos eduskunnan myöntämän korjausvelkapaketin, josta lähes 33 miljoonaa euroa tuli Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksen alueelle. Käräjäoikeus ei vanginnut miestä helmikuussa syyttäjän vaatimuksista huolimatta. TÄNÄ VUONNA tieverkon korjaukseen on käytössä 41,5 miljoonaa euroa, joka mahdollistaa noin 400 kilometrin pituisen päällystysohjelman. Kokkolassa on tuhkauksia tällä hetkellä kolmena tai neljänä päivänä viikossa. Kevään ajan Oulun krematorio keskittyy vain Oulusta kotoisin olevien vainajien tuhkaukseen. Tuhkauksia järjestettiin Kokkolan lisäksi myös muissa krematorioissa. Vuoden 2023 aikana Kokkolassa tuhkattiin 656 vainajaa, joista seurakuntayhtymään kuuluvia oli 206. Ensimmäiset paikkaustoimenpiteet tehdään siten, että kohteista korjataan pahimmat liikenneturvallisuutta vaarantavat vauriot. Miestä ei ole pidätetty tapauksen takia käsittelyn aikana, paitsi kesällä 2022 kuulusteluiden aikaan. 1 Kävelyja pyöräteitä parannetaan Härmän kuntokeskuksen kohdalla (1,7 km) ja Luoto– Öja välillä Kokkolassa (4,6 km). Pohjalaismaakuntien teiden kunnostamiseen myönnettiin tälle vuodenne 41,5 miljoonaa euroa. Syytettynä on naisen 38-vuotias seurustelukumppani, joka on kiistänyt syytteet kuoleman aiheuttamisesta sekä ruumiin kanssa asumisesta. 1 Sorateiksi parannetaan maantiellä 17661 Aitasaari, Alajärvi (6,8 km) ja maantiellä 17189 Kyröneva–Koivuneva, Seinäjoki (2,6 km). 1 Valtatie 16, Lapua – Alajärvi (41 km). Käräjäoikeuden piti antaa asiasta ratkaisunsa tänään 22.3. Kokkolan seurakuntayhtymän krematorio sijaitsee Keski-Pohjanmaan keskussairaalan kiinteistössä. Tuhkauksia pystytään lisäämään neljään tai viiteen päiväänkin. Miestä syytettiin siitä, että hän oli lyönyt vaimoaan nyrkillä kasvoihin, repinyt tämän hiuksia ja potkaissut polveen, mikä aiheutti vaimolle kipua ja mustelman kasvoihin. 1 Kantatie 63, Viitasalo-Toholampi (17,5 km). Nainen syytettiin siitä, että hän oli tarttunut miestä kaulasta, mikä aiheutti miehelle kaulan ihorikkoja. Käräjäoikeus tiedotti, että ratkaisun antaminen siirretään myöhempään ajankohtaan ja sen antamispäivä ilmoitetaan myöhemmin. – Sellaista huolta ei ole, että odotusajat tulevat pitenemään Oulun remontin myötä. Oulun seurakuntayhtymästä on tullut Kokkolaan kyselyä, onko mahdollista auttaa jonojen purkamisessa. Kokkolan seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö Janne Korkiakangas sanoo, että Kokkolan krematoriossa pystytään lisäämään tuhkauspäiviä. Samalla oikeuden piti ottaa kantaa mahdolliseen mielentilatutkimukseen. Tänä kesänä parannusta ei kuitenkaan ole luvassa tälle tieosuudelle. Tie 757 välillä Ullava-Kälviä sai Keskipohjanmaan lukijoiden äänestyksessä kehnoimman tien tittelin. Merkittävimmät päällystyskohteet Keskipohjanmaan vaikutusalueella ovat kantatie 63 välillä Viitasalo–Toholampi (17,5 kilometriä) ja Luodon ja Öjan välinen kevyenliikenteenväylä (4,6 kilometriä). Sovinnon seurauksena syyttäjä päätti peruuttaa syytteet.. Kokkolan krematorio auttoi Oulun krematoriota myös vuonna 2023, jolloin Oulun krematoriota ei pystytty vaurioitumisen takia käyttämään reiluun neljään kuukauteen. tammikuuta kaksi vuotta sitten. JUKKA LEHOJÄRVI Kesän päällystyskohteet tiedossa Laura Läspä Pohjalaismaakunnissa päällystetään tulevana kesänä yli kolminkertainen määrä tieverkkoa viime vuoteen verrattuna. Pohjalaismaakuntien alueella maantieverkon pituus on yhteensä noin 8 600 kilometriä, josta päällystettyjä teitä on noin 6 000 kilometriä. maaliskuuta 2024 10 // UUTISET Kokkolassa puretaan taas Oulun krematorion ruuhkaa Päivi Savela Kokkolan krematoriossa on kahden viikon aikana purettu ruuhkaa, joka johtuu Intiön kappelin remontista Oulussa. Ruumiin kanssa asuneelle vaaditaan vähintään 10 vuoden tuomiota. Uhrin lapsi vaatii kärsimyskorvausta 15 000 euroa. Päällystystyöt käynnistyvät tämänhetkisen tiedon mukaan toukokuun puolessa välissä ja jatkuvat lokakuun loppuun
Eloranta kertoi kuulleensa Murron ja Rytkösen selvitystyöstä median kautta. Harkimon mukaan puolue julkistaa ensimmäiset viisi ehdokastaan pääsiäisen jälkeen. Emme ole päättäneet sitä vielä, vaan päätämme sitten, kun joku on sinne valittu, Harkimo kommentoi parlamenttiryhmän valintaa. –?Se tarkoittaa, että äänet eivät mene hukkaan. SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta totesi, ettei keskusjärjestön kanta ole muuttunut miksikään. Onko teillä niin hyviä ehdokkaita, että uskotte ainakin yhden menevän läpi. maaliskuuta 2024 KOTIMAA // 11 Harkimo harkitsee eurovaaliehdokkuutta Liike nyt on vaaliliitossa kristillisdemokraattien kanssa. Murtokin sanoi toivovansa, että vientimallin vieminen lakiin vältettäisiin. Takaraja ehdokkuuksille on vappuun mennessä. Tämä on henkilövaali enemmän kuin puoluevaali. Myöskään Murto ei halunnut vielä arvioida, miten tehtävä tulee onnistumaan. Satonen kertoi perjantaina pyytäneensä, että puheenjohtajat selvittäisivät, miten kaikki palkansaajajärjestöt saataisiin neuvottelemaan yhdessä työnantajaliittojen kanssa niin sanotusta vientivetoisesta palkkamallista. Harkimo oli presidenttiehdokkaana. –?Kun lasket meidän kannatuksen yhteen, kyllä me vähintään yhden mepin saamme. Se katsoo, että samalla tulee neuvotella myös työrauhakysymyksistä ja paikallisen sopimisen pelisäännöistä. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA. EU on tosi kiinnostava, ja ne ovat tärkeät vaalit Suomelle. Keskipohjanmaa // Lauantaina 23. Hän toipuu vielä pitkästä vaalikampanjasta. Onko kiinnostusta lähteä ehdolle eurovaaleihin. ÄÄNESTÄJÄLLE lisäpähkäilyä aiheuttaa se, että Liike nyt -meppi voisi sijoittua europarlamentissa eri ryhmään kuin kristillisdemokraattien meppi, joka menee EPP:hen. Hän kertoo päättävänsä mahdollisesta ehdokkuudestaan pääsiäisen jälkeen. Kristillisdemokraattien listalla ovat muun muassa kokoomuksen entinen meppi Eija-Riitta Korhola ja puolueen varapuheenjohtaja, eduskunta-avustaja Katriina Hiippavuori. –?Se on kiinni siitä, kuka valitaan. Nehän tässä ovat kaksi vaihtoehtoa. Puheenjohtaja Harry Harkimo ei kuitenkaan ole vielä päättänyt, mihin europarlamenttiryhmään puolueen mahdollinen meppi menisi. Liike nytillä ei ole vielä eurovaaliohjelmaa, vaan se julkaistaan yhdessä ehdokkaiden kanssa. Aina on kiinnostusta lähteä vaaleihin. Hän perusteli Murron ja Rytkösen apuun pyytämistä sillä, että palkansaajapuolen on nyt keskusteltava asiasta keskenään. MART TIINA SAIRANEN Satonen pyysi Murtoa ja Rytköstä apuun työmarkkinakiistassa Terhi Riolo Uusivaara, Liisa Kujala, STT Työministeri Arto Satonen (kok.) on pyytänyt Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtajaa Katarina Murtoa sekä sosiaali-, terveysja kasvatusalojen ammattijärjestö Tehyn puheenjohtajaa Millariikka Rytköstä apuun työmarkkinasolmujen selvittämisessä. Satonen totesi myös, että asiaa koskeva lainvalmistelu jatkuu toistaiseksi normaalisti. –?Käytännössä silloin muutamat vientiliitot määrittäisivät palkankorotuskaton kaikille aloille, ja me emme voi hyväksyä sitä, että naisvaltaisen ja julkisen sektorin ansiokehitys jäisi laahaamaan perässä, koska liukumia ei ole. Sitä kautta Harkimo laskee, että puolueella on yhtä hyvät mahdollisuudet meppipaikkaan kuin kristillisdemokraateilla. Hän ei halunnut vielä ottaa kantaa siihen, millä keinoin kaikki voitaisiin saada mukaan neuvottelupöytään. Jos yhteislistalta menee läpi yksi ehdokas, hän voi kuulua myös vähemmän ääniä saaneeseen puolueeseen. LIIKE NYT ON Suomessa vaaliliitossa kristillisdemokraattien kanssa. Yksi seikka pohdinnassa on, että takana ovat Harkimon mukaan uuvuttavat presidentinvaalit. Pitää käydä se läpi, kun olen nähnyt, ketä me saadaan ehdokkaiksi. Hän huomautti Satosen pyynnön tulleen hyvin lyhyellä viipeellä, eikä esimerkiksi toimeksiannon sisällöstä ja prosessin etenemisestä ole vielä käyty tarkempia keskusteluja. –?Olen kansanedustaja, enkä mikään ennustaja, Harkimo naurahtaa. Työministeri Arto Satonen (kok.) työmarkkinamalliin liittyvässä tiedotustilaisuudessa Eduskunnan valtiosalissa Helsingissä perjantaina. –?En osaa rehellisesti sanoen sanoa yhtään, että mitä tässä tapahtuu. –?En ole päättänyt vielä. –?Se riippuu vaan siitä, kuka saa eniten ääniä. –?En pysty vastaamaan. –?Jos se kaksikantainen ratkaisu täyttää sisällöltään hallitusohjelman hengen ja itse asiassa toimii vielä paremmin kuin tämä lakimalli, niin toki olemme silloin valmiita vetämään sen pois, Satonen sanoi. Hän ei vielä ota kantaa siihenkään, olisiko ryhmä esimerkiksi oikeistokonservatiivinen EPP tai keskustaliberaali Renew Europe. Loput viisi on tarkoitus kertoa pari viikkoa myöhemmin. EPP:tä edustavat suomalaispuolueista kokoomus ja kristillisdemokraatit, Renew Europea taas keskusta ja rkp. Joonas Kuikka Liike nyt -puolueen puheenjohtaja Harry Harkimo kertoo harkitsevansa eurovaaliehdokkuutta. PALKANSAAJAKESKUSJÄRJESTÖ SAK on jo aiemmin ilmoittanut, ettei se lähde neuvottelemaan pelkästä vientivetoisesta palkkamallista. EU on ratkaisevassa vaiheessa, Harkimo sanoo. Kun muut puolueet asettavat eurovaaleihin täyden 20 ehdokkaan listan, Liike nyt ja kristillisdemokraatit asettavat molemmat kymmenen ehdokasta ja puolueiden saamat äänet lasketaan yhteen. –?Kaksikantaisen neuvottelun alkamiseen tarvitaan kaikki, en näe sitä muuten mahdollisena. Satonen korosti, että neuvottelupöytään pitää saada kaikki osapuolet. Harkimo on varma, että vaaliliitto siivittää vähintään yhden ehdokkaan listalta europarlamenttiin. SEKÄ OAJ että Tehy ovat jo pitkään tehneet selväksi, että ne vastustavat vientivetoisen mallin viemistä lakiin ja toivovat neuvotteluratkaisua työmarkkinaosapuolten kesken. Se pääpointtihan on, että muodostuuko meille lopulta neuvottelut työmarkkinamallista vai runnooko hallitus tämän lakiteitse. Paikallista sopimista koskeva esitys on parhaillaan lausuntokierroksella. –?Eikä tämä kanta ole tässä muuttunut miksikään, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta totesi STT:lle Satosen ilmoituksen jälkeen. Työrauhaa koskeva lainsäädäntö on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä, ja työministeri Satonen on ilmoittanut, että se etenee siellä normaalisti. Ja sen takia ainakin itse tähän tartuin, ministerin sitä kysyttyä, sanoi Tehyn puheenjohtaja Rytkönen STT:lle. OAJ kuuluu korkeasti koulutettujen keskusjärjestöön Akavaan ja Tehy toimihenkilökeskusjärjestö STTK:hon. Tilanne voi muuttua, jos työmarkkinaosapuolet pääsevät asiasta sopuun. KRISTILLISDEMOKRAATIT on jo julkaissut täyden kymmenen ehdokkaan listan. Liike nyt kertoo ehdokkaistaan pääsiäisen jälkeen. Ei siitä ole epäilystä. –?Tämä vaihtoehto, mitä nyt ministeri Satonen tarjoilee, niin sehän on juurikin tämä neuvottelun tie. –?Sitten, kun kyseiset henkilöt varmaan käyvät kierrosta, niin kuullaan enemmän, että onko heillä niin sanotusti eväitä repussa
maaliskuuta 2024 12 // KOTIMAA Liisa Kujala, Heli Laakkonen, STT Suomi jatkaa tuen maksamista YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestölle UNRWA:lle, ja tuesta kymmenesosa eli 500?000 euroa käytetään riskien hallintaan eli väärinkäytösten valvontaan. Tavion mukaan selvityslöydöksistä on keskusteltu UNRWA:n kanssa ja he ovat vakuuttaneet ottavansa riskienhallinnan puutteiden korjaamisen vakavasti. Tavio arvioi, että tuen keskeyttämisellä ei ole ollut negatiivisia vaikutuksia Gazan siviileille. Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kätteli valiokunnan puheenjohtaja Heikki Auttoa (kok.) ennen menoa eduskunnan suuren valiokunnan kuultavaksi keskiviikkona. Suomi jatkaa UNRWA:n tukemista Epäillyistä kytköksistä Hamasin terrorismiin ei ole vielä saatu riippumatonta selvitystä. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA. –?Jos se Suomen kannasta on kiinni, niin tämä ennallistamisasetus nykymuodossaan kaatuu, Mykkänen sanoi torstaina eduskunnan kyselytunnilla. Siihen, millaisia yhteyksiä UNRWA:n työntekijöiden ja Hamasin välillä mahdollisesti on, ei Tavio ota kantaa tarkemmin. –?Epäilyt terrorismin tukemisesta ovat vakavia, ja odotan erityisesti YK:n sisäisen tarkastuksen yksikön OIOS:n loppuselvitystä. –?Tutkimukset ovat kesken, enkä halua rikkoa luottamusta YK:n suuntaan, Tavio sanoo. Vihreitä valiokunnassa edustaneet Maria Ohisalo ja Inka Hopsu katsovat, että Suomen keskeiset huolenaiheet saatiin asetuksen neuvotteluvaiheessa otettua huomioon ja että käytettävissä olevat keinot ovat joustavia. Suomessa niitä on noin 50?000 neliökilometriä, mikä on noin 13 prosenttia Suomen koko pinta-alasta. Joudutaanko epäilyä Hamas-yhteyksistä sietämään siksi, että apu saataisiin perille mahdollisimman tehokkaasti. Suomi edellyttää UNRWA:lta jatkossa myös vuosittaisia kahdenvälisiä keskusteluja siitä, kuinka riskienhallinnan tehostaminen etenee. Tavion mukaan Suomi toivoo eurooppalaisen linjan mukaisesti Hamasilta pankkivankien vapauttamista ja Israelilta tulitaukoa. Tavio näkee useiden maiden tuen keskeyttämisillä myös sen positiivisen vaikutuksen, että se on pakottanut UNRWA:ta tarkastelemaan riskienhallintaansa uudelleen. –?Riskienhallinnan näkökulmasta ja UNRWA:n ollessa tässä akuutissa kriisissä tarvittava toimija on perusteltua jatkaa maksatuksia, Tavio sanoo STT:lle. Hänen mukaansa asetuksen velvoitteet ja kustannukset painottuvat kohtuuttomalla tavalla Suomeen verrattuna useimpiin muihin maihin. Ulkomaankauppaja kehitysministeri Ville Tavio (ps.) YK:n palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA:lle annettavaa tukea koskevassa tiedotustilaisuudessa perjantaina. Suomi pääsi asetuksen kohtalossa vaa’ankieliasemaan Unkarin vedettyä asetukselta tukensa. Valtaosa niistä on valtion maita ja vesiä. Suomi tuki myös Gazan siviilien hädän lievittämistä viime vuoden lopulla neljällä miljoonalla eurolla. SUUREN VALIOKUNNAN puheenjohtajan Heikki Autton (kok.) mukaan asetus olisi pannut yhteisiä eurooppalaisia tavoitteita lähinnä suomalaisten veronmaksajien maksettavaksi. Vihreiden kansanedustajat olivat pettyneitä päätökseen. Euroopan parlamentti äänesti asetuksen puolesta helmikuun lopussa, mutta sen voimaantulo vaatii jäsenmaiden hyväksynnän. –?UNRWA:n riskienhallinnan parantamisen eli väärinkäytösten estämisen ja tarkan valvonnan aloittaminen antaa meille tässä vaiheessa riittävät takeet riskienhallinnan näkökulmasta, että tukea voidaan jatkaa, Tavio sanoi tiedotustilaisuudessa. Oppositiopuolueet SDP sekä vihreät ja vasemmistoliitto ehdottivat asetuksen hyväksymistä, mutta ehdotukset torpattiin. Suomi on päätynyt asiassa yllättäen vaa’ankieliasemaan sen jälkeen, kun Unkari äskettäin veti tukensa asetukselta. –?Suomelle koituva osuus kustannuksista on edelleen kohtuuton verrattuna muihin jäsenmaihin, eikä Suomi voi hyväksyä epäreilua ratkaisua, hän sanoo tiedotteessa. Suomen tuki UNRWA:lle katkaistiin tammikuussa Tavion päätöksellä. ASETUS VELVOITTAISI EU-maita torjumaan luontokatoa ja edistämään luonnon monimuotoisuutta palauttamalla erilaisia alueita luonnontilaisiksi tai lähelle sitä. Taustalla ovat epäilyt, joiden mukaan joitakin UNRWA:n työntekijöitä olisi osallistunut äärijärjestö Hamasin hyökkäykseen Israeliin lokakuussa. Asetus koskisi muun muassa soita, kosteikkoja, niittyjä, vesistöjä, metsiä ja kaupunkeja. Ohisalon ja Hopsun mukaan ennallistaminen auttaisi torjumaan kuivuutta, metsäpaloja ja tulvia ja sillä olisi pitkällä aikavälillä keskeinen merkitys ruokaturvalle ja maanviljelijöiden toimeentulolle. –?Saadun tiedon perusteella on havaittu, että UNRWA:n riskienhallinnassa on selkeitä puutoksia, jotka liittyvät esimerkiksi varojen ja tilojen käyttämiseen. –?Ei ole selvää, mikä hallitusta enää hiertää, jos luontotavoitteita ylipäätään haluaa Euroopan laajuisesti edistää, Hopsu sanoo tiedotteessa. Epäillyistä kytköksistä Hamasin terrorismiin ei kuitenkaan ole vielä saatu riippumatonta selvitystä. Lisäksi hänen käytössään on ollut ulkoministeriön itse tilaama selvitys. –?Tavoitteena täytyy olla kriisin loppuminen. maaliskuuta. Toimenpiteiden olisi katettava vähintään viidesosa EU:n maaja merialueista vuoteen 2030 mennessä. Selvityksen tekeminen kuitenkin kestää, eikä UNRWA:n voida Gazan humanitaarisena toimijana ajatella olevan korvattavissa lyhyellä aikavälillä. Asiasta kertoi ulkomaankauppaja kehitysministeri Ville Tavio (ps.) perjantaina aamulla. Kokouksessa Suomea edustaa ympäristöja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.). UNRWA:n tuen jäädyttämisen jälkeen Suomi myönsi helmikuussa vastaavansuuruisen, eli viiden miljoonan euron, tuen Punaisen Ristin kansainvälisen komitean (ICRC) ja Maailman ruokaohjelman (WFP) kautta. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA Hallituksen aikomus kaataa EU:n ennallistamisasetus sai siunauksen Tapio Pellinen, STT Eduskunnan suuri valiokunta hyväksyi perjantaina hallituksen aikomuksen äänestää EU:n luontokatoa torjuvaa ennallistamisasetusta vastaan. Ensimmäiseksi ennallistaminen koskisi Natura 2000 -alueita, joilla suojellaan EU:ssa tärkeitä luontotyyppejä ja lajeja. Etenkin heikentyneitä luontotyyppejä pitäisi saattaa takaisin hyvään kuntoon. Asia on kuitenkin vielä epävarma. Valiokunnan tiedotteen mukaan lopullinen päätös asetuksesta tehdään mahdollisesti EU:n ympäristöneuvoston kokouksessa 25. TAVIO KERTOI saaneensa UNRWA:n tilanteesta tietoja kahdesta eri YK-selvityksestä. –?Suomen tuki on ollut jatkuvaa, ja Suomi on tehnyt jatkuvaa yhteistyötä Maailman ruokaohjelman ja Punaisen Ristin kansainvälisen komitean kanssa. Keskipohjanmaa // Lauantaina 23. Suomi keskeytti UNRWA:n viiden miljoonan euron vuosittaisen tuen maksatuksen tammikuussa epäiltyjen Hamas-terroristijärjestökytkösten vuoksi
–?Venäjä ja Kiina eivät yksinkertaisesti halua äänestää Yhdysvaltain kirjoittaman esityksen puolesta. –?Venäläisohjuksilla ei ole viiveitä, maahamme tulevilla apupaketeilla on. maaliskuuta. On tärkeää ymmärtää viivästysten ja päätösten lykkäämisen hinta, hän sanoi. Tähän saakka sodasta puhuminen on ollut Venäjällä rangaistavaa. TURVALLISUUSNEUVOSTON kaikista jäsenmaista luonnoksen puolesta äänesti 11, mukaan lukien pysyvät jäsenet Britannia ja Ranska. Vesivoimala on Ukrainan suurin. Suomen ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) sanoi viestipalvelu X:ssä perjantaina, että Suomi tuomitsee Venäjän iskut voimakkaasti ja että Suomen tuki Ukrainalle on vankkaa. Venäjä ja Kiina ovat entistä useammin napit vastakkain läntisten jäsenmaiden Yhdysvaltojen, Britannian ja Ranskan kanssa, joten turvallisuusneuvosto on ollut kyvytön tekemään päätöslauselmia kriisitilanteissa. Guyana jätti äänestämättä. Kiina ja Venäjä kumosivat aselepo-aikeen Kreml sanoi ensi kertaa Venäjän käyvän sotaa Ukrainassa STT-AFP Virallisen Venäjän viestinnässä nähtiin perjantaina huomattava retorinen käänne, kun Kreml tiedottajansa Dmitri Peskovin suulla ensi kertaa sanoi käyvänsä sotaa Ukrainassa. Venäjän isku vahingoitti yhtä kahdesta voimalinjasta, jotka syöttävät virtaa Euroopan suurimpaan ydinvoimalaan Ukrainassa. YK:n mukaan tilanne on paha, sillä Haitin maakunnilla ei ole tarvittavaa infrastruktuuria tai majoitustiloja pääkaupungista paenneille ihmisjoukoille. Peskovin mukaan erikoisoperaation muuttuminen sodaksi johtuu siitä, että länsimaat ovat sekaantuneet sodan osapuoleksi Ukrainan rinnalle. Venäjän puolustusministeriö sanoi perjantaina tehneensä ilmaiskuja Ukrainaan kostona Venäjän raja-alueille tehdyistä hyökkäyksistä. Turvallisuusneuvoston asetelma on kääntynyt päälaelleen, sillä Yhdysvallat itse ampui alas kolme aiempaa aselepoesitystä omalla veto-oikeudellaan, kertoi New York Times. Ukrainan viranomaiset ovat kertoneet iskujen kohdistuneen muun muassa energiainfrastruktuuriin, voimalaitospatoon ja siviilien asuintaloihin. VENÄJÄ ISKI Ukrainan energiainfraan esimerkiksi Harkovassa ja Hmelnytskyissä. Ukrainan valtiollinen energiayhtiö Ukrenergo kertoi iskujen jälkeen, että sähköt olivat perjantaina poikki useilla eri alueilla ja sähköjärjestelmä oli monin paikoin vaurioitunut. Iltapäivällä Harkovan kaupungin pormestari Ihor Terehov sanoi Telegramissa, että kaupunki on kokonaan ilman sähköä eivätkä vedenja lämmönjakelu toimi. VENÄJÄ ISKI perjantain vastaisena yönä Ukrainaan yli 90 ohjuksella ja kymmenillä lennokeilla, kertoi Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi. Myöhemmin Peskov tarkensi toimittajille, että de jure eli lain mukaan kyse on sotilasoperaatiosta, mutta de facto eli tosiasiassa se on muuttunut sodaksi. UKRAINAN ZELENSKYI toisti jälleen perjantaina pyyntönsä saada lännestä lisää apua. Turvallisuusneuvoston viidellä pysyvällä jäsenellä on veto-oikeus, eli mikään esitys ei voi läpäistä äänestystä, jos yksikin näistä viidestä maasta asettuu sitä vastaan. STT-AFP ULKOMAAT // 13. YK:n ihmisoikeustarkkailijoiden mukaan yli 1,5 miljoonaa ihmistä oli vailla sähköä Ukrainassa perjantaina. helmikuuta 2022. Luonnoksessa myös tuomittiin äärijärjestö Hamasin 7. Lennokit olivat Zelenskyin mukaan iranilaisvalmisteisia Shahed-lennokkeja. Aiemmin Venäjän johto on käyttänyt kurinalaisesti termiä sotilaallinen erikoisoperaatio. Kiinan ja Venäjän ohella myös vaihtuva jäsen Algeria äänesti luonnosta vastaan. lokakuuta Israeliin tekemä hyökkäys, jonka vastaiskuna Israel aloitti Gazan pommitukset ja maaoperaation. Ukrainan sotaa hän on kuitenkin kutsunut erikoisoperaatioksi. 2024 STT–AFP YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet Kiina ja Venäjä käyttivät veto-oikeuttaan kumotakseen Yhdysvaltain tekemän päätöslauselmaluonnoksen aselevon vaatimisesta Gazan kaistalle. Hyökkäys oli yksi viime aikojen laajimmista. maaliskuuta. SERGEY BOBOK / LEHTIKUVA / AFP Yli 30?000 paennut Haitissa väkivaltaa YK:n arvion mukaan yli 33?000 ihmistä on lähtenyt pakoon Haitin pääkaupungin Port-au-Princen väkivaltaa. Ukrainan mukaan kahdeksan venäläisohjusta osui Dneprin vesivoimalaitokseen aiheuttaen merkittäviä vaurioita. Hän painotti käyttävänsä sanaa sota erilaisessa kontekstissa. Shahedit eivät jahkaile, kuten jotkut poliitikot. Väkivaltaiset jengit ovat ottaneet valtaansa suurimman osan pääkaupungista ja syösseet rutiköyhän Karibian valtion poliittiseen kurimukseen. Peskov käytti sanaa hallintoa tukevan venäläislehden perjantaina julkaistussa haastattelussa. Ollaan nyt rehellisiä, kaikesta tulisesta retoriikastaan huolimatta Venäjä ja Kiina eivät ole tehneet diplomaattisesti mitään kestävän rauhan tai humanitaarisen avun puolesta, sanoi Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs Linda Thomas-Greenfield. YHDYSVALTAIN luonnoksessa vaadittiin taisteluiden välitöntä keskeyttämistä Gazassa yhdistettynä panttivankien vapauttamiseen. Yli 33?000 ihmisen kerrottiin lähteneen pääkaupungista 8.–20. Venäjä syytti Yhdysvaltoja ”tekopyhästä spektaakkelista” ja siitä, ettei se painosta tarpeeksi liittolaistaan Israelia. Aiemmin presidentti Vladimir Putin on syyttänyt länttä hybridisodan aloittamisesta Venäjää vastaan. Ohjusiskuja Venäjä teki monentyyppisillä ohjuksilla. Peskovilta kysyttiin Venäjän hallintoa vastustavien saamista syytteistä nyt, kun hän hallinnon edustajana käyttää sanaa itse. KREMLIN TULKINNAN mukaan Ukraina miehittää osia Venäjästä, koska ukrainalaisten hallussa on osia Venäjän itseensä laittomasti liittämistä Ukrainan alueista. Venäjä ampui Ukrainaan yli 90 ohjusta perjantain vastaisena yönä. Iskuissa on tullut siviiliuhreja. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun Venäjän johdon virallinen edustaja puhuu sodasta. Esitys yhdisti aselevon vaatimisen parhaillaan Qatarissa käytäviin neuvotteluihin, joissa aselepo yritetään kytkeä Hamasin ottamien panttivankien vapauttamiseen. Yhdysvaltojen mukaan Kiinan ja Venäjän tempaus on ”kyyninen ja pikkumainen”. Voimalinja saatiin korjattua. Keskipohjanmaa // Lauantaina 23. Tuntemattoman sotilaan ruumis makasi palavan venäläisen panssarivaunun lähellä taistelun aikana Harkovassa 27
Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Sää oli kyseiseen aikaan, klo 14.20 tienoilla jo hyvinkin selkeä. Kookkaat, arviolta noin 8 x 10 sentin läpimittaiset jäljet jäivät selkeäksi todistuskappaleeksi tuoreeseen lumeen. Ojala on havainnostaan täysin varma. Keskipohjanmaa // Lauantaina 23. Rakennustekniset virheet olivat sellaisia, että ne olisi pitänyt kertoa. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta.Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Hän viittasi kuntokartoitukseen ja ostajan velvollisuuteen ottaa selvää ostokohteesta. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. 1973. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. -Näillä virheillä rakennus oli arvoton. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. If korostaa, että kiinteistö myytiin puutteineen päivineen, joita kaikissa yli 60 vuotta vanhoissa kiinteistöissä on. Pienet puutteet ja vauriot todettiin, mutta korjausmenot ja muutostyöt yllättivät.. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Kuntotarkastuksessa ei tullut esille sellaisia asioita, joita olisi pitänyt tarkastella tarkemmin. Eivätkä suunnittelun tai suorittajan virheet siirry omistajalle, sanoi asiamies Milla Heino. Havaintopaikalla, mille Ojala tuli Kaustisen suunnasta kuorma-autolla on hyvä näkyvyys. Luonnossa hän ei aikaisemmin ole sutta nähnyt, mutta eläintarhassa kylläkin sekä tietenkin täytettynä. Susi on rauhoitettu koko maassa poronhoitoalueita lukuun ottamatta aina vuoden 1977 loppuun. Me lähdimme siitä, että riski oli vuokrauksessa, ei kiinteistössä. maaliskuuta 2024 14 // PÄIVYRI JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. 050 477 9966 TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Suvi Tanner LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Heino korosti myös sitä, että ostajien joukossa oli kiinteistökaupan ammattitietoa. Jos Nikkaset pystyvät näyttämään, että heitä on harhautettu tai heille on annettu väärää tietoa, heillä on oikeus saada tuottamuksen perusteella vahingonkorvausta tai hinnanalennusta. Arviokirjan hankki Sampo oman etunsa takia. Susi tuli tielle Linnusperän puolelta ja häipyi kiivaalla loikalla Sokojan suuntaan. 0400 365601 LÄHETÄ VALOKUVA, VIDEO, JUTTUVINKKI TAI MIELIPIDEKIRJOITUS keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki MIELIPIDELUURI Puh. Takkuisen, kookkaan, harmahtavan eläimen näki noin 50 metrin päästä kannuslainen autonkuljettaja Olavi Ojala. -If kiistää rakennusvirheet. Susi liikkui Sokojalle Ilmarinkulman kuntoa arvioidaan oikeudessa Jouko Pensaari KOKKOLA Salasiko vakuutusyhtiö Sampo/If nykyisestä Ilmarinkulmasta myöhemmin ostajille paljastuneet kosteusja homevauriot, kun se myi kiinteistön vuonna 2001 Jorma, Olli ja Seppo Nikkaselle 500 000 eurolla. -Niin sanotun vanhan osan, joka on tehty hienommaksi kuin se oli, ostohinta neliöltä oli noin 210 euroa ja korjausten neliöhinta lähes 1 000 euroa. Ylistyspaikka on noin neljän kilometrin päässä kaupungista. -Ostajat ovat nyt liikkeellä sillä ajatuksella, että kun paljon pyytää, vähän saa. Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani. Susi oli Ojalan mukaan varsin kookas, luultavasti uros. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Eli korjaaminen tuli maksamaan lähes uuden hinnan. NIKKASTEN mukana kauppahinta oli oikea hyväkuntoisesta kiinteistöstä, jollaisia oli vuonna 2001 Kokkolassa tarjolla lukuisia. -Ps. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi MEDIAKULMA Asiakaspalvelupiste avoinna ma–ke klo 9–11, 12–15 Rantakatu 10, Kokkola TILAUSJA LASKUASIAT asiakaspalvelu@hillagroup.fi LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi Päivän sana Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton. Kuntoarvio antoi Nikkasten mukaan positiivisen kuvan rakennuksesta. 43: 5 Nimipäivät tänään Akseli, Selina (suom.), Axel, Celina (ruots.), – (ort.). Maksuton jakelupäivystys 0800 30101 UUTISPÄIVYSTYS toimitus@keskipohjanmaa.fi Puh. NIKKASET ja heidän asiamiehensä Harri Ojala lähtevät siitä, ettei rakennus ollut sellainen kuin oli sovittu. Kyseinen asetus on annettu 14.9. Tilauksesta on iloa koko perheelle Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. 50 vuotta sitten 20 vuotta sitten Susi ylitti Jyväskyläntien Linnusperällä perjantaina. Ifin mukaan ei. Nikkasten mukaan salasi. Virheistä merkittävimmät olivat heidän mukaansa vuoden 1981 peruskorjauksessa tehdyt välipohjien rakennusvirheet, joiden korjaaminen vaati satojatuhansia euroja, lähes kauppahinnan verran. -Ostajalla on aina selonottovelvollisuus. MILLA HEINON mukaan kauppahinta oli mikä oli sen takia, että kiinteistö kaipasi ostajienkin mukaan noin miljoonan markan eli vajaan 170 000 euron korjaukset ja ylläpitoremontin lähivuosina. Se ei suunnitellut eikä toteuttanut peruskorjauksia, vaan ne tilattiin alan ammattilaisilta. Jos näin kävisi kukaan ei uskalla enää myydä kiinteistöjä
Visuri poistui Voice of Finlandista aplodien saattelemana. VAPAA-AJANASUNTOJEN ominaisuudet ja varustelutaso vaihtelevat kuitenkin suuresti, joten myös yksittäisten mökkien hiilijalanjälkien välillä on suurta vaihtelua, Syke muistuttaa. Tiia ja Tuomas Hukka, Kalajoki 20.3. Tässä osuudessa suuri osa kilpailijoista tippuu pelistä pois kerralla. Kameroiden ja yleisön edessä oleminen ei hänestä lopulta ollutkaan kamalaa, vaan mieleenpainuva kokemus. Siunauksen toimitti rovasti Rauli Junttila. veneilystä sekä tavaroiden ja palveluiden kulutuksesta. PIRJO KUNELIUS omaa jo mielestäni kaiken mitä hän tarvitsee ollakseen artisti, ja mä uskon häneen tosi syvästi. –?Yli 90 prosenttia mökkimatkoista tehdään henkilöautoilla, koska monesti mökit sijaitsevat paikoissa, joihin julkisilla voi olla vaikea päästä, Syken erikoistutkija Johanna Niemistö sanoo STT:lle. Laskenta perustuu pääosin vuoden 2021 tietoihin. – Tykkään tästä biisistä kun tämä on surullinen mutta silti tässä on sellainen toiveikkuus. Muistotilaisuus pidettiin kotona. Knockout-vaiheessa kaikki saman valmentajan joukkuelaiset esiintyvät perätysten. Kalajokinen Eila Inkeri Pahkala siunattiin Kalajoen kirkossa 22.3.2024. Syntyneitä Tyttö 12.3. Kaupan ehtoihin liittyy sanktiomaksu, joka laukeaa, mikäli sovitut investoinnit eivät toteudu. Noora Visuri kiinnitettiin jo esiintymään Sun Pampas -festivaalin avajaispäivänä jäähallissa. sisaren tytär perh. – Päällimmäinen tunne nyt on tietenkin harmitus, mutta myös todella onnellinen ja kiitollinen että on päässyt tänne asti, hän kommentoi. Syken laskelma mökkeilyn hiilijalanjäljestä perustuu pääasiassa vuoden 2021 tilastoihin ja vuoden 2023 alussa käytössä olleisiin päästökertoimiin. Sannin tiimin knockout-jaksossa nähtiin ylivieskalainen Noora Visuri. Näiden mökkien kokonaishiilijalanjäljeksi Syke arvioi 1,2 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia vuodessa. Suurin osuus keskimääräisen vapaa-ajanasunnon kasvihuonekaasupäästöistä syntyy liikenteestä, joka kattaa mökkeilyn hiilijalanjäljestä yli puolet. Aili ja Jere Koponen, Haapavesi 12.3. Tänään matka voicessa päättyy Nooralla, Sanni päätti. – Sä oot hieno melankolisten biisien tulkitsija, mitä olen susta nähnyt, ja haluaisin nähdä lisää, Sanni sanoi. – Noorassa on poikkeuksellinen herkkyys ja totisuus tekemisessä, mistä tykkään. Rakkaudella kaivaten ja yhteisistä vuosista kiittäen Anneli veli perh. maaliskuuta 2024 PÄIVYRI // 15 Kuolleet Surukiitos Rakkaamme Kalevi Johannes PAANANEN s. muut sukulaiset ja ystävät Jää lähellemme Jeesus, jää kaikkiin vaiheisiin, myös luopumiseen, lähtöön suruihin suurimpiin Vk 464:4 Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. – Orrella istuu henkilö joka Noora Visuri sai jännittää jatkoonpääsyään Voice of Finlandin knockoutvaiheessa. Se oli Sannin mielestä täydellinen kappalevalinta, joten Haapiaiselle oli tehtävä tilaa tuoleilla. Tästä syystä ympäristökeskus kertoo laatineensa laskurin, jonka avulla voi laskea oman mökin hiilijalanjäljen. 24.12.1939 Konginkangas k. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Iina Rahkola. Jenni Hietala ja Juho Hakasalo, Kokkola ”Noora on ihan selkeä tarinankertoja” Frida Keränen Voice of Finlandissa -laulukilpailussa on nyt edetty niin kutsuttuun knockout-vaiheeseen, jossa kilpailijat esittävät bravuurikappaleitaan. Laulun loputtua Sanni kuvaili sitä Visurin parhaaksi esitykseksi koko kisassa. Syke laski suomalaisten mökkeilyn hiilijalanjäljen Julia Blomqvist, STT Kesämökkeilyn osuus mökkeilevän suomalaisen keskimääräisestä vuosittaisesta hiilijalanjäljestä on 7,5 prosenttia, Suomen ympäristökeskus (Syke) arvioi tutkimusraportissaan. Musta tuntuu että Noora on muuttunut koko ajan rohkeammaksi esiintyjäksi ja ottaa paikkansa lavalta koko ajan varmemmin, Sanni arvioi ennen esitystä. Yhden mökin keskimääräinen hiilijalanjälki on raportin mukaan noin 2,3 hiilidioksidiekvivalenttitonnia vuodessa, kun yhden keskimääräisen suomalaisen hiilijalanjälki on 7,7 ekvivalenttitonnia. Viidennes keskimääräisestä mökkeilyn hiilijalanjäljestä aiheutuu mökin energiankulutuksesta ja toinen viidennes tavaroiden ja palveluiden kulutuksesta. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Neuvotteluiden pohjalta Suomi Campingin kanssa on päädytty järjestelyyn, jossa yhtiö suorittaisi rakennuksista ja rakennelmista sekä irtokalusteista 250 000 euron kauppasumman. Tutkimusta rahoittivat maaja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus Syke.. Kauniit kiitoksemme Alavieskan kotipalvelulle ja Nivalan tk:lle äitimme hyvästä hoidosta. Noora on ihan selkeä tarinankertoja. Lapset perheineen Hautauksia Himankalainen Petri Sakari Kivelä siunattiin Himangan kirkossa 22.3.2024. Samalla on sovittu, että yhtiö sitoutuisi 300 000 euron investointeihin leirintäalueelle seuraavan viiden vuoden aikana. Ylivieskalaisen kappalevalinta oli Robynin Dancing on my own. Jo jatkoon valittu kilpailija voidaan kuitenkin tiputtaa pois, jos joku seuraavista esityksistä on tuomarin mielestä parempi. Arttu Wiskari kommentoi Visurin olevan mieleenjäävä kilpailija. Visuri itse kertoi haaveilevansa kilpailun livevaiheeseen pääsystä. Puolivälissä ohjelmaa Karlo Haapiainen tulkitsi Vesa-Matti Loirin Nocturnen. Laskuriin voi syöttää tietoja omista mökkimatkoista, lämmityksestä, sähköstä, Yksityisautoilu kesäasunnoille paisuttaa mökkeilyn hiilijalanjälkeä. Julia ja Antti Hintsala, Kokkola Poika 1.3. Julia ja Joni Kunelius, Kaustinen 14.3. – Nyt vedetään hyvä show. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme SiiriIsokäännän muistoa ja otitte osaa suruumme. Tiina ja Tuomas Laakko, Kalajoki 18.3. Myöskään ulkomailla sijaitsevien suomalaisten mökkien päästöjä ei ole sisällytetty laskelmaan. Keskipohjanmaa // Lauantaina 23. 21.2.2024 Kannus tk. Erika Hohenthal ja Ville Brandt, Kokkola 14.3. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Syke on laskenut mökkeilyn hiilijalanjäljen. Laskelmaan ei sisälly rakentamisvaiheesta, maankäyttösektorista tai ruokaja päivittäistavaroista syntyviä päästöjä. Lämmin kiitos osanotosta. Veneilyn osuus hiilijalanjäljestä on tutkimuksen mukaan noin 5 prosenttia. Jatkoon pääsijöille on varattu neljä tuolia. Suomessa on Syken mukaan yli puoli miljoonaa kesämökkiä, ja yli puolet suomalaisista viettää aikaa mökeillä. Juuri näin lopulta kävi Visurille. Päivi ja Teemu Paananen, Kaustinen 12.3. Leirintäalueen rakennuksista 250 000 euroa Jouni Nikula Kaupunginjohtaja Stina Mattila esittää maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy Kokkolan leirintäalueen rakennusten ja rakennelmien sekä irtaimen myynnin Suomi Camping oy:lle 250 000 euron kauppahinnalla
Kysy ilmoittautumisinfoa kirjastosta!. la klo 13, Nikulan ravirata. ??????????. OPH Eläkeläiset K-P osaston teatteriretki 14.4.24 Kaustisen Salonkylälle. Yleisötilaisuudessa Kannuksen kaupunginviraston valtuustosalissa esitellään hanketta. Kokkolan Tanssiklubin harjoitukset, 24.3. Erityislasten ja -nuorten soveltavan liikunnan ryhmä, Antti Chydeniuksenkatu. Aivoliiton Keski-Pohjanmaan Aivoyhdistys ry jäsentapaamiset kevät 2024, 27.3. REJOICE Gospelkonsert med Evelina Gard och mass choir, 24.3. Tanja Yli-Tokolan valokuvanäyttely Perhoseni Kokkolan kaupunginkirjastossa 11.-28.3.2024. Essi Cleen Erilaisia-taidenäyttelyn työt ovat esillä Kannuksen kirjastossa 29.2.–7.4. Jälkiä – Toholammin yläkoulun ja lukion oppilastöiden näyttely Toholammin kunnantalolla, Lampintie 5. la klo 13, Kalajoentie 1. ma klo 10, Satamakatu 40. ti klo 8, Matkailutie 3. klo 13. TOHOLAMPI Kertoisin sinulle Mervi Puolivälin taidenäyttely Toholammin kirjastossa, 4.3. Ma 25.3 klo 9.00 Käsityökerho klo 12.00 Kuoron harjoitus Ti 26.3 EI OLE KERHOJA VAAN keskiviikkona! Ke 27.3 klo 10.00 Boccia klo 11.30 Bingo. ???. KOKKOLA Ya-lukupiiri, 25.3. ke klo 19-21, Kilta Bar. KAUSTINEN Domumentti elokuva Konsta Jylhästä, 23.3. Tervetuloa! KOKKOLA Kevätnäyttely La Dolce Vita, 4.3. ??????. 31.12. Toimittaa isä Jelisei Rotko. ELOKUVA. Visertäjien lauluryhmä, 25.3. argentiinalainen tango klo 19-21. Anni Laukan koskettavia teoksia Ukrainan sodasta ja lapsista sodan keskellä.?????????. Kokkolan kuvataideyhdistyksen järjestämä kevätnäyttely, jossa esillä on 42 teosta 25 paikalliselta taiteilijalta. ma klo 13.30, 69600 Kaustinen. ti klo 18, Pormestarinkatu 28. Tervetuloa! KAUSTINEN Heikki Virkkalan Kevätnäyttely, 1.3. ????. KAUSTINEN Lukukoira Kaustisen kirjastossa alkaen ti 30.1. 7.4. la klo 18, Kokkolan työväentalo. NIVALA Sairaanvoitelu ja Ennen pyhitettyjen lahjojen liturgia Karvoskylän kirkossa, 26.3. KÄRSÄMÄKI Tanssit Kataja-Areenalla, 24.3. Renlundin museo. 29.5. ma klo 15-16.30 (Paikkana Kalajoen Kristillisen Opiston Toivola-rakennus ja sen alakerrassa sijaitseva kokoushuone.), Kalajoen Kristillinen Opisto. Kokkolan Tanssiklubin argent. Viikottain kokoontuva puutyökerho. 2.6. GAME 2 pelataan lauantaina 23.3. Hissi pyötuoleille alakerrasta. ti klo 11-12, Valtakatu 20. ELOKUVA. ti klo 17, Kauppisentie 5. Perhoseni, 11.3. Luvassa makkaraa, kahvia ja kelkkakyytiä. KOKKOLA KoS:n Talvirastit, 23.3. . Keskiviikkona 27.3.kerho klo.12 ja kevätkokous klo.13, kahvitarjoilu, tervetuloa. Huom! 30.3. Mielen maisemia, 4.3. la klo 13, Storgatan 3. ??. Kokkolan Naisvoimistelijat ja liikuntapalvelut. Tapahtuman teema on lasten ja nuorten hyvinvointi. Jäsentapaamiset kevät kaudella 2024. Faabelimetsän pöllöt, Jani Ylikangas, valokuvia, 14.2. su klo 0.01, Salonkyläntie 457. su klo 15-21, Metsäkatu 7. la klo 19, Kulttuurikeskus Akustiikka. klo 18.00 menemme yhdessä Hiljaisen viikon kirkkoiltaan Kokkolan kirkkoon. klo 14–16, 26.3. Sandy Keltin Pubivisa, 5.2. Ilmoitus. klo 18. Lähtö Kokkolan Urheilutalolta klo 11:45 Tiedustelut ja ilmoittaudu viim. Puistokävelyt, 25.3. to klo 9-11.30 (Arkipyhinä Virtapiiriä ei ole.), Valtakatu 20. Ravien pääsylippu 15 euroa.Kausikortin tms vapaaseen sisäänpääsyyn oikeutetut voivat ostaa pelkän HeviDelin paikan (sis. hitaan lavafoksin alkeet klo 16.30-17.55 ja tangon jatkotaso klo 18.05-19.30 Kokkolan Työväentalolla. Esillä on maalauksia, piirustuksia ja valokuvia. Muistiterveyttä luovasta liikkeestä WiseMotion, 16.1. ma klo 10-16 / ti klo 12-19 / ke klo 12-19, Kirkkotie 2. ma klo 17, Pokelantie 3. klo 12:sta Himankatalolla, johtokunta kokoontuu hyväksymään kevätkokoukseen vietävät asiat, ja heti 12:10 alkaa siirtynyt kevätkokous. Maanantaina 25.3 Visertäjien keikka Tervakartanossa klo.10. ELOKUVA. KALAJOKI HEINÄHATTU, VILTTITOSSU JA KANA ELOKUVA, 23.3. 28.3. Musiikki ja konsertit KOKKOLA Kansainvälinen Green Melodies -konsertti, 23.3. Pieneen porukkaan on helppo tulla mukaan! Ilmoittautuminen: 044 770 0025. Ya-lukupiirissä luemme nuorten aikuisten kirjoja. Mielen maisemia Elli Väisäsen maalauksia Kokkolan kaupunginkirjastossa 4.-28.3.2024. ELOKUVA. Onni suosii rohkeaa, 7.6. ma klo 12-19 / ti klo 12-16 / ke klo 12-19 / to klo 12-19 / pe klo 12-16, Leipämäentie 4. ma klo 18, Koulukatu 10. 27.3. Ke 27.3. Vanha varvi 1. ke klo 12.30, Pormestarinkatu 28. Vilttiketju klubi auki alkoholioikeuksineen. su klo 18.45, Kalajoentie 1. vapaa pääsy. Hematologiseen syöpään sairastuneiden vertaisryhmä, 25.3. Kauniita melodioita, vahvoja tulkintoja ja leppoisaa yhdessäoloa. Kokkolan kansalliset seniorit:Tarinatuokio 3 eur sis. Vapaehtoistyön lauluryhmä maanantaina 25.3 2024. la klo 20, Ravintola Casa Bar Banco. Myös pankkikortti käy maksuvälineenä. Kataja-Areenalla tanssitaan sunnuntai-iltapäivisin. Tuohirämeen ja Linnanharjun tuulivoimahanke on vireillä ja ympäristöviranomaiset arvioivat ympäristövaikutuksia. Liikuntaryhmä: Muistisairautta sairastaville ja läheisille, 11.1. 30.5. Salibandyn Divarin nousukarsintaottelu Nibacos Pelicans SB (Lahti)Käynti haliin yläkerran ovista. la klo 13, Pitkänsillankatu 16. Kokkolan eläkkeensaajat Oy Hengellinen tilaisuus, 27.3. Pidron pelaajat klo 8.30. Teatteri KAUSTINEN OPH Eläkeläiset Keski-Pohjanmaan osasto, 24.3. Tarinatuokio Kokkolan kaupunginkirjaston lukuseuran huone ti 26.3. su klo 11, Asentajantie 13. klo 14-16.30. KALAJOKI Kerhoa ja kokousta, 27.3. ma klo 14, Tehtaankatu 18 b13. Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite järjestää kaikille avoimia asukkaiden ja sidosryhmien kuulemistilaisuuksia palvelujärjestelmäuudistuksesta kevään aikana eri puolilla maakuntaa. Tapahtuma on ilmainen ja tarkoitettu kaikille itsensä senioriksi kokeville ja juttuseuraa kaipaaville. ti klo 10-11 / ke klo 9.3010.30, Pormestarinkatu 32. 31.3. jiven alkeisjatkotunti 18-19 ja jatkotaso klo 19-20 Kokkolan Työväentalolla. Myrkkykaapin salat kielletyt kirjat näyttely, 1.3. Seniorikahvit, 26.3. Dokumentti elokuva Konsta Jylhästä. Onni suosii rohkeaa –näyttely tarjoaa välähdyksiä ja näkökulmia Kokkolan kaupungin värikkääseen historiaan, jossa rohkeat ja yritteliäät kokkolalaiset ovat päärooleissa. Baaripähkinä–pubivisa, 6.3. Martin Näse och Carola Wiik från Kvarnen kommer och berättar om vandringsleden, som startar vid Sockenkyrkan. ti klo 11-16 / ke klo 11-16, Pitkänsillankatu 28. Tervetuloa nauttimaan vegaanisesta pääsiäsbuffetista Snellmankodille sunnuntaina 24.3. ????. ti klo 17, Jokikyläntie 7. Vapaaehtoistyön lauluryhmä maanantaina 25.3.2024, 25.3. Ti 26.3. ma klo 12-20 / ti klo 12-19 / ke klo 1219, Kannuksen kaupunginkirjasto. Kokkolanseudun keliakiayhdistyksen Gluteeniton ilta 25.3.2024, 25.3. Läksyparkki, 6.3. 30.5. Ykspihlajan eläkeläisten keskiviikkokerho, 27.3. Ilm.viim.24.3.tytti.blomqvist@ outlook.com tai 050 3570921. kahvin,tarinan ja tilan, 26.3. ke klo 12, Raumankarintie 2. Jumalanpalvelus. Ukrainankielinen satutunti Kokkolan kaupunginkirjastossa kello 17. Ruoan lisäksi tarjolla livemusiikkia, esiintymässä lauluntekijät Aleksi Mattila ja Regina Launivuo. Tiistaitreffit Lohtajan kirjastossa 26.3. EI SEURAVUOROA. Näyttelyn avajaiset järjestetään to 29.2. ma klo 18, Ryövärinkarintie 1. Hematologiseen syöpään sairastuneiden vertaisryhmä kokoontuu ma 29.1 klo 16.30, lisää tietoja puh 050 443 1107. Muistisairautta sairastaville ja heidän läheisilleen suunnattu ryhmä on maksuton. KAUSTINEN Ravilauantai, 23.3. 7.4. ti klo 17, Asematie 1. Nuorisokeskus Villa Elban perinteinen Talvipäivä järjestetään 23.3.2024 klo 11-15. Kahvitreffit muistisairaan puolisolle, 26.3. ruokailun)Lapset alle 16-v. ti klo 13, Metsäpellontie 2. ma klo 1921, Kalakuja 7. 28.5. la klo 18.45, Kalajoentie 1. 25.3. ke klo 12-13.30, Lampintie 3d. Visionäristien alitajunnasta kumpuava taide kurkistaa rinnakkaismaailmoihin. Läksyparkki on jokakeskiviikkoinen tapahtuma 5.–9.-luokkalaisille ja siellä tehdään nimensä mukaan läksyjä. Kansainvälinen Green Melodies -konsertti la 23.3.2024 klo 13 Keski-Pohjanmaan Konservatorion konserttisalissa. Vertaistukiryhmä henkilöille, joiden muistisairautta sairastava puoliso on muuttanut pitkäaikaishoitoon. Maksuton aamupala, kevyttä liikuntaa ja mukavaa yhdessäoloa. Anders Bagge berättar om sitt liv och bjuder på låtar i unika tolkningar.Thomas Enroth sitter vid flygeln.Schaumansalen Ons 27.3 kl. ti klo 13, Isokatu 3. la klo 13, Kokkolan Kaupunginteatteri. Hyvänmielen Martat / 27.03. KTU Seuran kevätpäivä majalla lauantaina 23.3 klo 11.00-14.00. ma klo 9-19 / ti klo 9-19 / ke klo 9-19, Isokatu 3. FM Pentti Niemelä esittelee Lohtajanruotsalaisten tarinaa, ruotsinkielisten muuttoja Suur-Lohtajalle 1780-1860 ja merkitystä koko Lestijokilaaksoon. Liikuntahalliin on rakennettu erilaisia toimintapisteitä ja temppuratoja. ti klo 9, Ryövärinkarintie 1. la klo 11, Vanha Varvi 1. Ti 26.3. Hengellinen toiminta KAUSTINEN Samppa Lajunen, Voittajan puolella!, 24.3. Faabelimetsän pöllöt -näyttely on matka Kokkolan alueen pöllöjen elämään eri vuodenaikoina. ma klo 13, Joki-Annalankatu 6. Mäntykankaan koululla keskiviikkoisin klo 17-18. ti klo 14, Kappelintie 13. Southern Comfort -bändi hurmaa yleisön southern rockin muhkeilla saundeilla ja sointuvilla stemmalauluilla. Ottelu alkaa 18:00, ovet aukeavat klo 17:00 Ottelussa kahvio jossa monenlaista myytävää. 12.5. Kaikille lautapelaamisesta innostuneille avoin ja ilmainen lautapelikerho kokoontuu kirjaston Lukuseuran huoneessa kello 9-15. Ilmoittautuminen: 044 770 0025. Lisätietoja puh. Kokkolanseudun Keliakiayhdistyksen Gluteeniton ilta maanantaina 25.3.2024 klo 18.00 Kokkolassa os. Liput 12 €. Kokkolan Eläkeläiset Ry Vk 13, 25.3. Verrattomat -liikuntaryhmässä jumpataan Urheilutalolla torstaisin. La 23.3. Maksuton ryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa tiistaisin. . Visertäjien lauluryhmän kokoontuminen joka maanantai kello 10:00 12:00 pois lukien aina kuukauden ensimmäinen maanantai, jolloin Ykspihlajan eläkeläiset ry:n kokous. ????. Punaisella matolla näyttely, 24.3. 24.4. ke klo 18, Läntinen Kirkkokatu 12. Kurssit, luennot ja seminaarit KOKKOLA Kansanomaisten paritanssien kurssi, 24.3. Keski-Pohjanmaan Muistiluotsi, Kokkola. ke klo 12, Satamakatu 40. KUNG FU PANDA 4 ELOKUVA, Kalajoentie 1. Anita Simosen ”Punaisella Matolla” näyttely Tapion Tuvalla. Kertamaksulliset vapaavuorot Sirkuskoulu Kuussa, 28.1. ma klo 8 / 27.3. ma klo 18, Isokatu 3. ??????????. la klo 8 / 25.3. ke klo 17.30, Rantakatu 27. la klo 18, Kampushalli. En kväll med Anders Bagge, 27.3. klo 11-12 Kirkonmäen entinen koulu, Kruunupyyntie 5. ??. Tervetuloa!. su klo 18, Frosteruksenkatu 17. YLIVIESKA Matti Patronen Kelpo versio itsestäni, 23.3. Gluteeniton tarjoilu Tervetuloa!. ke klo 9.30, Kipparihalli. Lisätietoa puh 0504431107. ma klo 10, Satamakatu 40. Matkalla kivikauteen -tehtävärata, 26.2. KOKKOLA PERHETEMMELLYS, 23.3. la klo 17.30, Kaarlelankatu 55. ma klo 15-20 / ti klo 15-20 / ke klo 15-20, Kansakoulukatu 6. la klo 9, Kokkolan kaupunginkirjasto. la klo 19, Restaurang Pavis. KÄRSÄMÄKI Virsikonsertti Kärsämäen kirkossa su 24.3.2024 klo 18, 24.3. Hanna Viitala ja K. Salibandyn divarinousukarsinta ¨GAME 2” Nibacos -Pelincans SB (Lahti), 23.3. la klo 18, Kampushalli. ti klo 14, Mannerheiminaukio 5. Mervi Puolivälin Kertoisin sinulle -taidenäyttelyn maalaukset ovat esillä Toholammin kirjastossa 4.-28.3.2024. Kokkolassa pääsee edistämään aivoterveyttään uudella liikettä ja neurotiedettä yhdistävällä menetelmällä. St Olav Ostroborthnia är en österbottnisk, nordisk och europeisk pilgrimsvandringsled. Tervetuloa mittelemään voitosta ja nauttimaan samalla maittavia virvokkeita!. KAUSTINEN EL Kaustisen Laulutuokio Iltaruskon Tyynelässä., 25.3. Laitesukelluksen peruskurssi, Kaarlelankatu 55. Uinnin seuravuoro lauantaisin klo 17.30-19 KTU:n ja Jymyn seurojen jäsenille. Kuorokeikka ja kokous, 25.3. kello 13.00 Kitinkodilla ja kello 14.00 Puistolassa. ma klo 9-19 / ti klo 9-19 / ke klo 9-19, Isokatu 3. to klo 11-12 (Urheilutalo), Vapaudentie 1. Tervetuloa alle kouluikäiset lapset yhdessä aikuisen kanssa liikkumaan ja leikkimään. la klo 11, Sannanrannantie 60. Pe 29.3. ke klo 17.30, Vingenkatu 15. ?????. Southern Comfort Live, 23.3. Kansankeittiö Kokkola: Pääsiäisteemainen buffet, artistivieraana Regina Launivuo, 24.3. Keskiviikkokerhon kokoontuminen. Kurssilla tutustutaan kansanomaisten paritanssien perusrytmiikkaan ja askeleisiin sekä viemisja seuraamisperiaatteisiin. su klo 15, Schaumansali. Urheilu ja liikunta KANNUS Virtapiiri työelämän ulkopuolella olevien kohtaamispaikka, 11.1. ONE LIFE ELOKUVA, Kalajoentie 1. 29.5. la klo 19 / 24.3. su klo 13, Opintie 6. ti klo 13, Tehtaankatu 18 B 13. maaliskuuta 2024 16 // TAPAHTUMAT Kulttuuri ALAVIESKA Mangailta kirjastossa, 25.3. klo 18:00 Kampushallissa. Tapahtumien Keski-Pohjanmaa 23.-27.3.. ma klo 16.30, Mannerheiminaukio 5. Kyläja kaupunkitapahtumat HALSUA Asukkaiden kuulemistilaisuus Halsualla, 26.3. ?. Tulethan Sinäkin mukaan !. Lisätiedot 040 4882 826. Tapaaminen Juttutuvalla ma. KOKKOLA Luther-säätiön messu, 24.3. Ruuansulatuskanavan syöpään sairastuneiden vertaisryhmä, 26.3. Kalajokiseudun Taideyhdistyksen kevätnäyttely. la klo 21, Kauppakatu 14. Mukavaa yhdessäoloa, hartaus ja kahvit. Vapaa pääsy. ti klo 11-16 / ke klo 11-16, Pitkänsillankatu 26. la klo 12 / 23.3. Tervetuloa Kulttuurifoorumiin keskustelemaan haapavetisestä kulttuurista tiistaina 26.3.2024 klo 18 yhteisöja kerhotila Olokkarille! KALAJOKI Suomen kielen ja kulttuurin kaverit -kerho, 26.2. Tervetuloa! YLIVIESKA Pienet Musamessut, 23.3. 30.5. ke klo 8, Matkailutie 3. Hyvänmielen Marttojen tapaaminen 27.03. ke klo 19, Schaumansali. Suositut puistokävelyvuorot Kipparihallissa jatkuvat! Tutut ajat: maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 9.30-10.30Tervetuloa mukaan kävelemään / lenkkeilemään turvallisella alustalla iloisessa joukossa!Wanhat Wiheltäjät -kahvila avoinna kävelyjen aikana!. Mikko Alatalo, 23.3. Hengellinen tilaisuus, paikalla pastori Jukka Saarenpää. Kasviskeittiöstä kaikille-kurssilla valmistetaan herkullista kasvipohjaista ruokaa yhdessä. Kahvitarjoilu. Käteinen. 12.6. ke klo 14.45-15.30, Kappelintie 13. Kaikille lautapeleistä kiinnostuneille!. 19.00Biljett 45 €. Viihde HALSUA Bingo, 26.3. 28.3. 4.4. ????, 26.1. Anni Laukka · Varjoissa . ti klo 18, Lallunniementie 2. la klo 10, Isokylän koulu. Kahvitus!Vapaa pääsy!. ti klo 11-16 / ke klo 11-16, Pitkänsillankatu 39. Kerhon toimintamuutos, 25.3. JOOJOOARTS TAIDENÄYTTELY, Kalajoentie 1. 044 770 0025. ????. ti klo 18, Laukkatie 1. ti klo 19, Niittykatu 1. ti klo 12, Valtakatu 20. ma klo 10, Satamakatu 40. Pistä harmaat aivosolusi töihin Kilta Barin Pubivisassa! Visaisten kysymysten äärellä ollaan joka keskiviikko klo 19. Kirkonmäen Herkku-Pirtti, Koulukatu 10 b . Perinteinen Pelimanni-ajo Ravilauantai Nikulassa.Tasokkaiden lähtöjen ohessa pääsee herkuttelemaan Ravintola HeviDelissä. 28.3. la klo 11, Kirkonmäen entinen koulu. ke klo 17, Isokatu 3. klo 13 Aiheena merkkihenkilöt Brita Maria ja Karl Herman Renlund. Nousukarsintaottelu Nibacos -Pelicans SB, 23.3. ohjaajina Pia Klemets ja Eero Kivistö Niittykatu 1. Tervetuloa!. TOHOLAMPI Neulekahvila Lampin tuvalla, 10.1. Nina Mya ja Söderbacka-Matikainen Duo, 23.3. 27.5. su klo 8 / 26.3. Museot ja näyttelyt KALAJOKI Kalajokiseudun Taideyhdistyksen kevätnäyttely, 23.3. ma klo 12-20 / ti klo 12-19 / ke klo 12-19, Kannuksen kaupunginkirjasto. Keskipohjanmaa // Lauantaina 23. ke klo 1618 (Huom! Ei koulujen loma-aikoina), Pikiruukintie 4. Vetäjänä Daniel Westman. LUOTTOMIES-ELOKUVA: ALL IN, 24.3. PIETARSAARI Mello på PavisEuroviisut Paviksella, 23.3. Vertaistukea, tietoa muistisairauksista, tekemistä aivoille ja koko kropalle. Tschährä Maailmojen välillä, 1.3. Vapaa pääsy!. KOKKOLA Lautapelikerho, 23.3. KANNUS Eläkeliiton Kannuksen yhdistys. Buffetti ja arvontaa. Järj. su klo 14 / 27.3. Seniorikahveilla jutellaan ja kahvitellaan mukavassa seurassa. ma klo 12-18 / ti klo 12-18 / ke klo 9-18, Kappelintie 13. Varjojen valtakunta, 23.3. la klo 14, Jyväskyläntie 3. ma klo 12, Tehtaankatu 37. ma klo 9.30 / 27.3. ke klo 19, Ratakatu 14. Lapset ja perhe KANNUS Yhteisölounas Ruokatauko Seurakuntatalolla, 9.1. Muut KANNUS Päiväkahvit eläkeläisille Seurakuntatalolla, 26.3. Yhdessä ruokaileminen vähentää yksinäisyyttä, ja edullinen keittolounas mahdollistaa tämän kaikille. CMAS One Star Diver -kurssi Kokkolassa. ??. Eero 045 855 5299 tai Birgitta 044 981 4826. Nuppi ja Ruppi ryhmä muistisairauteen sairastuneille ja heidän läheisilleen, 25.3. Konsertti sopii kaikenikäisille – vapaa pääsy!. su klo 13.30, Kansakoulukatu 6. la klo 22, Kilta Bar. KTU:n ja Jymyn yhteinen seurauintivuoro, 23.3. tangon harjoitukset, 26.3. Kokkolan Tanssiklubin harjoitukset, 26.3. ????. KANNUS Erilaisia-taidenäyttely, 29.2. 28.3. 26.5. su klo 16.30, Pormestarinkatu 28. ????. Musiikissa Sistöörs ja Elieser. ti klo 11-16 / ke klo 11-16, K.H. Tervetuloa mukaan!. Ruoka ja juoma KOKKOLA Kasviskeittiöstä kaikilleruokakurssi, 27.3. OKLA;n Eläkeläiset ry, 25.3. koulutetulle lukukoiralle, joka ei arvostele taitoasi. Heikki Virkkalan Kevätnäyttely on nähtävillä Kaustisen kirjastossa kirjaston aukioloaikoina koko maaliskuun ajan. HAAPAVESI Haapaveden kulttuurifoorumi, 26.3. ELOKUVA. KOKKOLA Adalmiinan helmi, 23.3. Ruuansulatuskanavan syöpään sairastuneiden vertaisryhmä kokoontuu ti 23.1 klo 14, Mannerheiminaukio 5. Paikalla on seurana ja läksyapuna koulunuorisotyöntekijä Satu. Villa Elban perinteinen Talvipäivä, 23.3. Tuohirämeen ja Linnanharjun tuulivoimahankkeen yleisötilaisuus, 26.3. Joka maanantai klo 19 alkaen Sandy Keltissä visaillaan Pubivisaa! Visa on kesätauolla kesäkuusta elokuun loppuun. ?????. su klo 14, Rantakatu 28. Kiellettyjen kirjojen näyttely. Keskiviikkona 27,3 kerhon aloitus jo klo.11 pelataan boccia, kerho alkaa klo.12 ja kevätkokous klo.13. DYYNI: OSA KAKSI ELOKUVA, 23.3. KOKKOLA Infotillfälle om pilgrimsvandringsleden St Olav Ostrobothnia, 23.3. Kaustisen kirjastossa alkaa lukukoiratoiminta, jossa voi harjoitella ääneen lukemista, vierasta kieltä yms. KTU seuran kevätpäivä majalla, 23.3. Ilmoittautuminen: 044 772 0093. Tiistaitreffit Lohtajan kirjastossa: Lohtajanruotsalaisten tarina, 26.3. Ukrainankielinen satutunti, 27.3. 28.3. Lautapelikerho Board Game Club, 25.3. Varaa aika osoitteesta kannus.kirja@kannus.fi tai numerosta 044 4745 440. su klo 15, Salonkyläntie 457. klo 18.00 Kokkolan kirkko, 27.3. Helppo harjoitus virkistää muistia ja tekee hyvää. 25.3.2024 klo 12.00.Kevään suuunnitelimat ja Kesäretki Koillismaalle. Su 24.3. Maanantaina 25.3 Visertäjien laulukeikka Tervakartnossa klo.10. Kokkolan kaupunginteatteriPäänäyttämö, Torikatu 48, KokkolaEnsi-ilta 23.3.2024 klo 13.00Liput: 20 / 16 €Kesto 1h 40min, sisältäen väliajan 20 min. ei jumpaa. Eläkeliiton Halsuan yhdistyksen BINGO tiistaisin Käpyhovilla, Laukkatie 1, Halsua klo 18.00. Tervetuloa!. Aivoliiton Keski-Pohjanmaan Aivoyhdistys ry Puutyökerho, 23.8. Samppa kertoo omasta elämästä. ma klo 9, Rantakatu 27
– Ottelutapahtumassa töissä olevat ymmärtävät, että pleijareiden aikaan pitää vain mennä päivä kerrallaan. Pelini on kehittynyt odotetusti. Nyt on maksimissaan kaksi peliä aikaa hoitaa tämä homma voitoksemme. Kolppanen nollasi kilpitorjunnallaan heti 31. Lauantain otteluun on odotettavissa runsaasti yleisöä. Vieläkö pituuskasvusi jatkuu. Sen matsin Hermeksen maalivahti on jo kahdesti voittanut. – Yhteistyö heidän suuntaansa toimii erittäin hyvin. Katsojamäärä 4067 putosi merkittävästi aiemmista Helsingin (4274 ja 5065) otteluista, koska jatkopaikan olo katkolla kokkolalaisille selvästikin pelotti Jokerien kannattajia. He ilmoittavat, paljonko heitä suunnilleen on tulossa ja me varaamme tarvittavan määrän lippuja. Kun bussiin hypätään, tämä peli on jo unohdettu. Niinhän se menee, että lauantaisin Helsingistä on lyhyempi matka Kokkolaan kuin arkena, joten mukavasti Jokerit-faneja on paikalle tulossa, Aho naurahtaa. – Vaikka torstain pelin lopputulos ei ollut tiedossa, olimme jo ilmoittaneet tavarantoimittajille, että tämän verran meillä on tavaraa varastossa. Jokerit teki maaleistaan kolme ylivoimalla ja yhden läpiajosta alivoimalla. Nyt meidän piti aamulla vain laittaa tilaukset vetämään, koska tavarantoimittajat olivat mahdolliseen tilaukseen varautuneet, Aho selvittää. Voi sanoa, että Hermes hiljensi Nordista. Hermeksen vieminen välieriin Jokerien kustannuksella olisi maalivahdille koko Suomessa havaittava uroteko, vaikka Seattle Krakenin NHL:ään varaama 18-vuotias Vedenpää olikin torjumassa viime keväänä Kärppien 18-vuotiaita SM-kultaan. Klintrup syötti johtomaalissaan ylivoimalla kiekon maalinedustalle, missä se kimposi Kolppasen taakse Jokerien oman pelaajan kautta. – Onhan näissä peleissä kovempi mekkala ja intensiteetti, mutta ihan sama fiilis muuten on pelata playoffseja, on se C-nuorten tai miesten matsi, kuvaili torstaina 19 kiekkoa pysäyttänyt Vedenpää. Se tiesi sitä, että sarja jatkuu vielä ainakin kuudennen ottelun verran. Miten oululaistorjuja itse koki ottelunsa. Kuudes matsi pelataan lauantaina Kokkolassa ja lippukauppa käynnistyi vilkkaana heti perjantaiaamuna. Voi sanoa, että 31-vuotias Kolppanen antautui Hermeksen laukausten edessä vasta puolitoista minuuttia ennen päätössummeria. Ei voi sanoa, että Hermes olisi hiljentänyt Nordiksen. Vedenpäälle kokemus on kohtuullisen uusi. HERMES PÄÄSI kaukaloon täysin samalla kokoonpanolla kuin voitokkaassa nelospelissä Kokkolassa. Viime kaudella Hermeksessä pelannut Oskari Kalajanniska rokotti entistä seuraansa alivoiman läpiajosta. Palloilussa puhutaan usein bussijaloista sarjoissa, joissa matkustetaan pelipäivänä. Vedenpää pelaa joka tapauksessa läpimurtokautta Hermeksen maalilla, vaikka Mestiksen pelejä kertyikin runkosarjassa vain 15 eli kaksi vähemmän kuin Kärppien nuorten maalilla. Kuudennen ottelun pelaaminen varmistui vasta torstaina, mutta Hermeksen leirissä oltiin ottelusarjan venymiseen osattu varautua. – Eihän vielä pari lisäsenttiä pahaa tekisi. – Tämä kausi on kuitenkin mennyt hyvin. Toivottavasti halli on lauantaina loppuunmyyty. Yritys siirtyi lauantaiksi Kokkolaan jääkiekkoilun Mestiksen puolivälieräsarjan kuutoskohtaamiseen. Keskipohjanmaa // Lauantaina 23. He ovat siis varautuneet siihen, että heitä lauantaina ottelutapahtumassa saatetaan tarvita. Vai Visa Vedenpää vastaan Henri Risikko. Kaikkemme teemme, että ottelutapahtuma sujuisi mahdollisimman hyvin heti sisääntulosta lähtien, Aho sanoo. – Näitä pelejä tulee, kun kiekko pomppii vastustajalle. Kokkolassa edellispelissä sössinyt Risikko joutui penkille, kun Kolppanen pääsi loistamaan 33 torjullaan ja jopa loistokkaalla syöttöpisteen arvoisella passillaan pelin voittomaaliin. JUKKA LEHOJÄRVI ”Toivottavasti halli on lauantaina loppuunmyyty” Jarno Herranen Kokkolan Hermes hävisi Mestiksen viidennen puolivälierän torstai-iltana Helsingin Jokereille. Lauantain peliin on odotettavissa paljon myös Jokereiden kannattajia. minuutin maalisyöttönsä jälkeen Hermeksen Eero Klintrupin täydellisessä avopaikassa. Visa Vedenpää oli vaikeassa paikassa viidennessä puolivälierässä, sillä Jokerit rokotti Hermestä kolmesti ylivoimalla. Jos kuudes peli pelataan, niin tuon ja tuon verran tarvitsemme lisää. Kahdessa ensimäisessä Kokkolassa pelatussa ottelussa katsojia oli hieman yli 2300. maaliskuuta 2024 URHEILU // 17 Kolppanen kuoppasi katkotoiveet Pas Peltola Hermes vastaan Jokerit, niinkö. Kaikki valmistelut teemme sillä ajatuksella, että mökki on täynnä, Hermeksen toiminnanjohtaja Mikko Aho kertoo. JUKKA LEHOJÄRVI. Ehkä oikein sijoittumisessa olen mennyt eniten eteenpäin. Helsinkiläiset kavensivat otteluvoitot 2–3:een voitollaan maalein 6–2 (2–1, 1–0, 3–1). Huonosti ei pelannut Vedenpääkään. Torstaina olisi tarvinnut voittaa toistamiseen myös Jokerien konkaritorjuja Ville Kolppanen. – Keskittyminen kyllä on helpompaa, kun on yleisön ansiosta tällainen sytyke, Vedenpää totesi. VAIKKA JOKERIT teki torstaina vain yhden maalin vähemmän kuin ottelusarjan neljässä aiemmassa kohtaamisessa yhteensä, Vedenpää keikkuu yhä maalivahtitilastossa ylhäällä vahvalla torjuntaprosentilla 91,1. Papereissa lukee kai nyt 189 senttiä, mutta pyöristä se 190:ään! Jääkiekko Mestiksen puolivälieräsarja jatkuu lauantaina Kokkolassa. Klintrup merkittiin Hermeksen avauserän johtomaalin tekijäksi. Jos lauantaina yleisömäärä alkaa kolmosella, tarvitaan tavaran lisäksi myös enemmän henkilökuntaa. – Liput tulivat myyntiin aamulla yhdeksältä ja ennen puoltapäivää oli myyty jo 1000 lippua. – Joo, Kärppien junnuissa matkustimme usein jo edellisenä päivänä, myönsi marraskuun siirrostaan lähtien käytännössä Kokkolassa asunut Vedenpää
–?Eiköhän me jotain juonita, Vuorela arveli. Äänekoskelle on luvassa raskasta hiihtokeliä myös lauantaiksi, mutta rennolla asenteella kevään kisoja koluava Hyvärinen ei murehtinut sitä. –?Kympin kisassa on tosi kova taso, Joensuu korosti. Oli sen puolesta vähän helpompi työpäivä. Keskipohjanmaa // Lauantaina 23. Rata oli aika pehmeä, tuli lunta, ja keli hidastui, Hakola totesi. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER. 13 veikkaajaa sai oikein kärkikaksikon Kalajoki-Ylivieska. Kuuden parhaan järjestys oli Kalajoki, Ylivieska, Himanka, Pedersöre, Sievi, Kokkola. Hakola koki perjantain olot hankaliksi. Me muut lähdemme taistelemaan seuraavista sijoista. Kalajoen viestivoitto oli hyvin veikkaajien tiedossa, sillä kaikkiaan 148 veikkaajaa oli sijoittanut Kalajoen ykköseksi. Vuorela paljasti, että illan ohjelmassa oli taktiikkapalaveri Hakolan kanssa. Sekä Torvikoski että Torvi olivat sijoittaneet kuudenneksi Kokkolan, joten tältäkin osin heidän veikkauksensa olivat samanlaiset. –?Pahimmat viholliset pronssipusakat tulevat takaa, mutta voitto on tavoitteena, Hyvärinen totesi. –?Ja tiesin ennen lähtöä, ettei Iivo hiihdä. Hyvärisen seuratoveri, olympiavoittaja Iivo Niskanen ei osallistunut kilpailuun, kun alkuverryttelyssä oli iskenyt noidannuolen kaltainen kipu. Kerttu Niskanen starttaa lauantain takaa-ajoon 18,5 sekunnin erolla Pärmäkoskeen ja 33,4 sekuntia ennen Joensuuta. Niskanen saattoi jo karata vastustajiltaan tavoittamattomiin. Perttu Hyvärinen sai jahtaajikseen Markus Vuorelan ja Ristomatti Hakolan. Joensuu saa peräänsä perinteisen taiturit Anne Kyllösen ja Johanna Matintalon, joten hän uhkaa joutua 10 kilometrin kilpailussa lujille. Kerttu Niskanen juhli viiden kilometrin kisan päätteeksi. Hyvärisen oli helppo päätellä lauantain takaa-ajon juoni, kun seuratoverukset Vuorela ja Hakola ottivat seuraavat sijat. Kärkihiihtäjien erot kasvoivat lumisateessa yllättävän isoiksi. –?Luvassa on lumisadetta ja pitopohjakeliä, joten takaa-ajoon on aika selkeä voittajasuosikki, Pärmäkoski korosti Niskasen etumatkaa ja menestystä pitopohjasuksilla. PÄRMÄKOSKI VAHVISTI takaa-ajon näkymät kannaltaan hankaliksi. Torvikoski oli sijoittanut viidenneksi Pietarsaaren ja Torvi Pyhäjärven. Neljä oikein toi voiton Maakuntaviesti tarjosi veikkaajille tavallista kiperämmän tehtävän. –?Ero muihin oli isompi kuin ajattelin, mutta katsotaan, millaisella kokoonpanolla muut lähtevät jahtaamaan minua, Niskanen arvioi mahdollisuuksiaan takaa-ajossa. –?Tuli aika isot erot, joten aika yksittäisinä joudumme hiihtämään. Ensimmäisenä ratkaisi veikkauksissa neljänneksi sijoitetun joukkueen oikea sijoitus. –?Onnistuin nyt saamaan mitalin, miksei takaa-ajossakin, Joensuu sanoi, mutta tunnusti seuraavina lähtevien kyvyt. –?Hiihdetään, vaikka riekkoja sataisi, Hyvärinen naureskeli. Ylivieskalaisella Juha Torvikoskella ja himankalaisella Heikki Torvella neljäntenä oli Veteli, joka tuli maaliin 12:nnella sijalla. Jykevässä johdossa takaa-ajoon Pasi Rein (STT) Äänekosken SM-hiihdot alkoivat perjantaina isommitta yllätyksittä, kun arvokisaedustajat valtasivat mitalisijat. Uusikaarlepyytä oli veikattu ykköseksi 32 kertaa helmikuun aikana. Kaikkiaan veikkaukseen osallistui hieman yli 200 veikkausta, joista suurin osa lähetettiin verkkosivujen kautta. –?Vahingossa voitin, kun oli hyvä suksi ja väliaikalähdössä takaa oli hyvä tulla. Niskanen ei pääse myöskään lauantain takaa-ajoon, mutta yrittää toipua sunnuntain viestiin. Olen aika väsynyt, mutta onneksi ovat muutkin, Hyvärinen kertoi. Hyvärisen ero Vuorelaan on 17,8 ja Hakolaan 25,8 sekuntia. Viestiveikkauksen voitto irtosi siis neljä oikein tuloksella, jonka ainoana oli veikannut Sinikka Jämbäck Lestijärveltä. maaliskuuta 2024 18 // URHEILU Juha Savela Keskipohjanmaa-lehden perinteinen maakuntaviestin lukijaveikkaus oli tällä kertaa tavallista kiperämpi tehtävä valtaosalle veikkaajista. Maakuntaviestiveikkaus järjestettiin tänä vuonna kahdessa osassa, kun viesti jouduttiin siirtämään helmikuulta maaliskuulle. Sipilä oli siten veikkauksen kakkonen ja hän saa neljän kuukauden digitilauksen. Iivo Niskanen jätti kilpailun hiihtämättä noidannuolen takia. Heistä neljä sai kärkikolmikon oikein. Maastohiihto Kerttu Niskanen sai lähes 20 sekunnin etumatkan. Kaikkien veikkaajien kesken arvotun palkinnon voitti halsualainen Jaakko Kujala eli hän saa kahden kuukauden digitilauksen. Viestiveikkauksen protestiaika päättyy torstaina 28.3. Tällä kertaa viestiveikkaukseen hyväksyttiin molemmat veikkaukset heiltä, jotka ehtivät osallistua jo helmikuun veikkaukseen. PUIJON HIIHTOSEURAN Perttu Hyvärinen jätti perjantaina Jämin Jänteen Markus Vuorelan ja Ristomatti Hakolan himmeämmille mitaleille. Lauantain takaa-ajoon Niskanen pääsee reilussa johtoasemassa. Miesten kympillä Puijon Hiihtoseuran Perttu Hyvärinen jätti Jämin Jänteen Markus Vuorelan ja Ristomatti Hakolan himmeämmille mitaleille. Lopputulos kuuden kärjen osalta oli yllätys ja se näkyi veikkaustuloksissa. Viestiveikkauksen voittoon nimittäin riitti neljä oikein tulos, joka löytyi yhdeltä veikkaajalta. Hän on nivusvaivansa takia hiihtänyt niukasti vapaata, joten hänelle olisi sopinut mahdollisimman helppo keli. Ylivieskalainen Tero Sipilä oli sijoittanut neljänneksi Haapajärven, joka sijoittui seitsemänneksi. Mestaruudesta nautiskellut Hyvärinen tuomitsi kilpailun pitkän kauden uuvuttamien hiihtäjien mittelöksi. –?Minulle sopii tällainen keli, jossa tarvitaan vahvaa selkää ja tyhmää päätä, Vuorela nauratti toimittajarinkiä. Hän saa ykköspalkinnon eli Keskipohjanmaan kuuden kuukauden digitilauksen. VIESTIVEIKKAUKSEN sääntöjen mukaan kuusi joukkuetta tulee sijoittaa kärjestä lähtien oikein. Keskipohjanmaa onnittelee voittajia ja kiittää kaikkia osallistumisesta. Hyvärinen voitti vapaalla hiihtotavalla 10 kilometrin väliaikalähdön mestaruuden 17,8 sekunnin erolla Vuorelaan ja 25,8 sekunnin erolla Hakolaan. Kakkosja kolmospalkinto ratkaistiin kolme oikein veikanneiden kesken. –?Aika kettumaista oli hiihtää. HOPEAN SAAVUTTANUT Vuorela arveli hyötyneensä säästä vapaan kympillä. Pietarsaaren sijoitus maalintulojärjestyksessä oli 11:s ja Pyhäjärven 20:s, joten Torvikoski saa kolmospalkinnon eli kahden kuukauden digitilauksen. Hajaääniä voittajaksi saivat lisäksi Kokkola, Haapajärvi, Himanka, Ylivieska, Pietarsaari, Veteli ja Pyhäjärvi. klo 16.00, johon mennessä huomautusten on oltava Keskipohjanmaan urheilutoimituksessa, puhelin 020 750 4469 (ma-pe klo 9-15) tai urheilu@keskipohjanmaa.fi Protestiajan jälkeen palkinnot toimitetaan voittajille. Vieremän Koiton Kerttu Niskanen voitti vapaalla hiihtotavalla naisten vitosen mestaruuden ennen Ikaalisten Urheilijoiden Krista Pärmäkoskea ja Vantaa Hiihtoseuran Jasmi Joensuuta. Jo Ylivieskan kakkossija karsi joukosta valtaosin veikkauksista
–?Hänellä (Kanervalla) on sopimus vuoden loppuun. Tällä hetkellä lähtökohtaisesti tilanne on se, että hän jatkaa vuoden loppuun, mutta kuten sanoin, siitä keskustelemme näiden otteluiden jälkeen, Lahti sanoi HS:lle. –?Olen mukana ainakin nämä tämän vuoden pelit. Katsotaan sitten loppuvuodesta, mikä on fiilis. PÄÄTTYNYT EM-KARSINTA saattoi olla monelle Suomen runkopelaajalle uran viimeinen mahdollisuus päästä arvokisoihin. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN. David Brooks ja Brennan Johnson rokottivat Huuhkajia puoliaikojen ensihetkillä, ja Teemu Pukin 1–2-kavennus oli lopulta vain laiha lohtu. Useiden valioliigapelaajien rutinoima Wales oli ottelussa niin selvästi kuskin paikalla, etteivät Kanerva, Pukki ja kapteeni Lukas Hradecky voineet muuta kuin tunnustaa Walesin paremmuuden. Jätkät jättivät kaiken kentälle, mutta paremmalle hävisimme, Hradecky kuvaili. HUUHKAJAT historiallisesti vuoden 2021 EM-kisoihin valmentanut Kanerva on kiistatta maajoukkuehistorian menestyksekkäin päävalmentaja, mutta joukkueen viime aikojen tuloskäyrä on ollut pahasti laskeva. Se on minun tehtäväni, Kanerva sanoi. maaliskuuta 2024 URHEILU // 19 ISTUMAPAIKKA 18€ (ENNAKKOON 16€) ISTUMAPAIKKA OPISKELIJAT JA ELÄKELÄISET 15€ SEISOMAPAIKKA 15€ (ENNAKKOON 13€) SEISOMAPAIKKA OPISKELIJAT JA ELÄKELÄISET 13€ SEISOMAPAIKKA NUORISO 7-18V JA VARUSMIEHET, CENTRIA / KP URHEILUAKATEMIA 5€ PERHELIPPU: 2 AIK JA 2 LASTA(ALLE 15V) ISTUMAAN 30€ KUMPPANUUSKAUSIKORTIT JA TÄYSIHINTAISET KAUSIKORTIT OVAT VOIMASSA PLAYOFFS PELEISSÄ. Oli isot toivot, että päästäisiin viemään vika matsi (jatkokarsinnassa) Olympiastadionille ja ratkaisemaan siinä EM-kisapaikka, 21-vuotias puolustaja Matti Peltola sanoi pettyneenä. –?Tuntuu ilkeältä. –?Se on muiden päätettävissä. Tämä oli yksi tappio, karvas sellainen, mutta töitä teen niin kauan kuin sopimus kattaa ja tässä ollaan. Tappion myötä kritiikki päävalmentaja Markku Kanervaa kohtaan kiihtyi entisestään. Ensi viikolla 34 vuotta täyttävä Pukki kertoi pohtivansa maajoukkuejatkoaan syksyn Kansojen liigan otteluiden jälkeen. Kanervan jatkosta keskustellaan tiistain Viro-ottelun jälkeen. Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kertoi perjantaina Helsingin Sanomille, että hän keskustelee Kanervan kanssa valmennusjatkosta Olympiastadionilla tiistaina pelattavan Viro-maaottelun jälkeen. Prosessi jatkuu. Lahden mukaan Palloliitto on tehnyt ”peruskartoitusta” Kanervan seuraajasta, ja pöydällä on niin kotimaisia kuin ulkomaisia vaihtoehtoja. Keskipohjanmaa // Lauantaina 23. Jalkapallo Ari Lahti kertoi HS:lle, että Palloliitto on tehnyt kartoitusta Markku Kanervan seuraajaehdokkaista. Daniel Håkans ja muut Huuhkajien pelaajat joutuivat pettymään Cardiffin illassa. Kyllä minulla on paloa pelata vielä maajoukkueelle, tänne on aina niin siistiä tulla, Pukki totesi. Me emme pystyneet siihen vastaamaan. Olemme puhuneet, että pelaamme nämä kaksi ottelua Walesia ja Viroa vastaan ja sitten keskustelemme. Suomalaismedia kysyi päävalmentajalta, kokeeko hän järkevänä, että hän valmentaa karsintapettymyksen jälkeen joukkuetta loppuvuoden ajan. MM-karsinnat Suomi aloittaa vasta vuoden päästä maaliskuussa. KLO 17.00 Kanerva ei heitä pyyhettä kehään Paavali Pastila (STT) Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen haaveet kesän EM-lopputurnauksesta haihtuivat karulla tavalla myöhään torstaina Cardiffin illassa, kun kotijoukkue Wales kuritti Huuhkajia jatkokarsintaottelussa murskalukemin 4–1. Myynnissä vain jäähallin ovelta Myynnissä jäähallin ovelta tai ennakkoon osoitteessa lippu.fi VS K O K K O L A N H E R M E S H E L S I N G I N J O K E R I T P U D O T U S P E L I E N A J A N K A I K K I V A R A S T O T U O T T E E T J Ä Ä H A L L I N M Y Y M Ä L Ä S S Ä K A I K K I E N A I K O J E N O T T E L U 6 K O K K O L A S S A LA 23.3. Kanerva on tehnyt viime vuosina Huuhkajissa nuorennusleikkausta ja pyrkinyt monipuolistamaan joukkueen pelitapaa, mutta se ei ole tuonut toivottuja tuloksia. Jo reilun seitsemän vuoden ajan Huuhkajia luotsanneen Kanervan nykyinen sopimus on voimassa tämän vuoden loppuun, eli se kattaa vielä syksyn Kansojen liigan lohkopelit. –?He olivat tehokkaampia ja heillä oli selkeä suunnitelma, jonka he toteuttivat täysin. Kanerva otti Wales-pelin jälkeen kantaa asemaansa Huuhkajien peräsimessä. Cardiffin jatkokarsintaottelu muistutti paljon Sloveniassa lokakuussa kärsittyä 0–3-vierastappiota, sillä Suomi kyykkäsi jälleen heti tärkeän vierasottelun alussa. Ennen syksyn Kansojen liigaa Huuhkajilla on ohjelmassa vielä kesäkuun alussa kaksi vierasmaaottelua Portugalin ja Skotlannin EM-joukkueita vastaan. Samalla Suomi on hukannut identiteettinsä ikävänä ja tiukasti puolustavana vastustajana, jollaisena se tunnettiin vielä edellisissä EM-kisoissa
P14, 1.1 km: 1) Kasper Ekonoja Kilpisen yhtenäiskoulu 1:41.18, 2) Eemeli Suutari Kilpisen yhtenäiskoulu 1:41.51, 3) Urho Haverinen Maunulan yhteiskoulu 1:42.44, 35) Oliver Rahja Merenojan yhtenäiskoulu 1:55.43. Taitoluistelu Montreal: MM-kilpailut: Naiset, lyhytohjelma: 1) Loena Hendrickx Belgia 76,98, 2) Isabeau Levito USA 73,73, 3) Haein Lee Etelä-Korea 73,55, ...21) Nella Pelkonen Suomi 56,82. Hae Kuntarekryn kautta 7.4.2024 klo 22.00 mennessä. Islanti ja Ukraina kohtaavat jatkokarsinnan finaalissa. Kois taivutti veteraanien EM-hopealle TORUN Himangan Urheilijoiden Antti Kois saavutti hopeaa Puolan Torunissa käynnissä olevissa veteraanien yleisurheilun EM-hallikisoissa. Ensimmäisissä MM-kilpailuissaan luisteleva pari oli lyhytohjelman jälkeen 19:ntenä, mutta kohensi lopputulostaan sijan perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa luistellussa vapaaohjelmassa. Mukana oli 40 luistelijaa. LEHTIKUVA/AFP/MINAS PANAGIOTAKIS Liiga ja liitto etenevät aikataulussa (STT) Suomen jääkiekkoliitto ja kotimaisen pääsarjan Liigan taustalla toimiva Jääkiekon SM-liiga Oy kertoivat perjantaina verkkosivuillaan, että liiton ja Liigan väliset sopimusneuvottelut etenevät vuoden alussa asetetun aikataulun mukaan. Finaalien voittajat etenevät 14. He kasasivat 156,02 pistettä. Nathan Broadhead), Ethan Ampadu, Connor Roberts, David Brooks (60. Miehet, lyhytohjelma: 1) Shoma Uno Japani 107,72, 2) Yuma Kagiyama Japani 106,35, 3) Ilia Malinin USA 105,97, ...34) Valtter Virtanen Suomi 66,55. maaliskuuta. klo 18 Heinolankaaren ABC:n kabinetissa, Kokkola Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. T12, 1.1 km: 1) Mette Korhonen Toivalan koulu 1:52.10, 2) Aino Myllylä Nivan Koulu 1:52.60, 3) Emilia Siponen Kalliokylän koulu 1:54.35, 43) Iida Harmaala K.J. 9 m 9 m 22 999 Voimassa vain la-su n. Georgia ja Kreikka kohtaavat jatkokarsinnan finaalissa. Molemmat ylittivät korkeuden 360, mutta 375 oli tällä kertaa liikaa. Kahvitarjoilu. Kanadan Deanna Stellato-Dudek ja Maxime Deschamps (221,56) voittivat maailmanmestaruuden, Japanin Riku Miura ja Ryuichi Kihara (217,88) olivat toinen, ja Saksan Minerva Fabienne Hase ja Nikita Volodin (210,40) kolmas. Miehet 10km (179): 1) Perttu Hyvärinen PuijHS 26.51,7, 2) Markus Vuorela JämJä +17,8, 3) Ristomatti Hakola JämJä +25,8, 4) Arsi Ruuskanen KuusEV +26,4, 5) Joonas Sarkkinen Proski +38,1, 6) Oskari Hökkä Proski +46,4, 7) Joel Ikonen PohtiST +47,3, 9) Juuso Haarala PohtiST +59,3, 25) Alexander Ståhlberg Minken +1.51,9, 26) Anssi Koirikivi HaapKi +1.53,5, 27) Niilo Moilanen PohtiST +1.55,9, 29) Joni Mäki PohtiST +1.59,3, 38) Topias Vuorela Minken +2.26,5, 43) Iiro-Mikko Harju PohtiST +2.37.6, 50) Juuso Mäkelä PohtiST +2.43,4, 67) Petteri Mattila Minken +3.16,6, 69) Samppo Kumpumäki PohtiST +3.18,6, 77) Jirka Oja PohtiST +3.36,7, 81) Alex Svartsjö Minken +3.43,4, 112) Petter Laurén Skiers +4.37,2, 116) Benjamin Sundqvist Minken +4.46,4, 122) Eelis Meriläinen Skiers +4.57,5, 153) Jaakko Mattila HimU +6.25,6, 157) Patrik Kuuttinen Minken +6.46,8, 159) Matti Korhonen HaapKi +6.57,8. Salibandy Miesten F-liiga: Puolivälierien 4/7 ottelut (neljällä voitolla välieriin): Happee–Classic 4–7 (2–2, 1–1, 1–4) Classic johtaa voitoin 3–1. Milania Väänänen ja Filippo Clerici sijoittuivat 18:nneksi. kesäkuuta–14. Taitoluistelu Milania Väänänen ja Filippo Clerici kohensivat sijan vapaaohjelmassaan. Teemu Pukki 2–1, 47. Mukana oli 35 luistelijaa. 24 parasta eteni vapaaohjelmaan, joka luistellaan varhain lauantaina Suomen aikaa. Maastohiihto Äänekoski: SM-kilpailut (V): Naiset 5km (125): 1) Kerttu Niskanen VierKo 13:39.7, 2) Krista Pärmäkoski IkaalU +18,5, 3) Jasmi Joensuu VantHS +33,4, 4) Anne Kyllönen KainHS +45,8, 5) Johanna Matintalo PöytU +1.00,4, 6) Jasmin Kähärä VuokSTK +1.09,9, 16) Tiia Olkkonen HaapKi +1.38,2, 21) Tuuli Raunio PohtiST +1.54,2, 24) Miia Säilynoja Skiers +2.01,9, 28) Oona Kettunen PohtiST +2.10,5, 30) Anna-Kaisa Saari YlivKu +2.12,7, 34) Julia Häger Minken +2.17,5, 35) Assi Hakala HimU +2.21,1, 40) Iida Vuollet KaJu +2.31,8, 48) Sandra Jordman Minken +2.34,0, 51) Eerika Konu Skiers +2.39,6, 52) Ida Meriläinen Skiers +2.40,1, 54) Enni-Sofia Saari YlivKu +2.45,8, 59) Josefina Kankaanpää PyPo +2.50,3, 76) Heidi Kuuttinen Minken +3.02,3, 77) Amanda Nyfors Brahe +3.04,7, 93) Ilana Onnela PohtiST +3.39,0, 95) Eeva Antikainen Minken +3.42,6, 99) Roosa Juuska Skiers +3.51,5, 107) Sanni Vuollet KaJu +4.12,6, 108) Miina Koivisto KaJu +4.18,3, 114) Katriina Autti Skiers +5.08,1. Virtanen karsiutui vapaaohjelmasta. Hallitus PALVELUHAKEMISTO Jalkapallo Cardiff: Miesten EM-jatkokarsinta, A-polun välierä: Wales–Suomi 4–1 (2–1) 3. Fredrik Jensen), Robin Lod (v) (73. maaliskuuta 2024 20 // URHEILU Kokouksia Myytävänä Palvelukseen halutaan Lakipalvelut ILMALÄMPÖPUMPPU ILMALÄMPÖPUMPPU AIWA 12 T-Pro Nordic AIWA 12 T-Pro Nordic ULTIMATE SÄILYTYSVAJA Täydellinen toimitus. Wales: Danny Ward; Joe Rodon, Ben Davies (c), Chris Mepham (v), Neco Williams, Jordan James (v), Harry Wilson (v) (90. Kauden arvokilpailut sujuivat kaikkiaan mukavasti, kun tammikuisissa EM-kilpailuissa Liettuassa he olivat 14:s. Kaan Kairinen), Glen Kamara, Joel Pohjanpalo (77. 1.850 Kaikki Kaikki mitä tarvitset! mitä tarvitset! Käyttöala Käyttöala 30-120 m 30-120 m 22 Upea mallisto 6-30 m Upea mallisto 6-30 m 22 . Keskipohjanmaa // Lauantaina 23. Maanantaina 25. Suoritusta varjosti Väänäsen selkävaiva, joka on kiusannut koko loppukauden. Suomi: Lukas Hradecky (c); Matti Peltola, Robert Ivanov, Miro Tenho (v), Nikolai Alho (87. –?Olen onnellinen, sillä onnistuimme yhteisessä tavoitteessamme päästä myös MM-kilpailuissa finaaliin, vaikka emme nyt pystyneet antamaan ihan sataprosenttista panostamme, Clerici sanoi. Erotuomari: Istvan Kovacs, Romania. Ohjausryhmänä toimivan Huippukiekon neuvottelukunnan nimeämien työryhmien valmistelutyö on tiedotteen mukaan saatu päätökseen. 1.980 VIIKONLOPPUTARJOUS JÄTTIPAKETTI 799 Voimassa vain la-su n. T16, 1.1 km: 1) Lumia Nurmela Napapiirin peruskoulu 1:39.95, 2) Venla Mennala Turengin yhteiskoulu 1:40.22, 3) Siiri Lindholm Talvisalon koulu 1:41.14, 21) Emma Parkkila Haapajärven yläaste 1:53.15 T14, 1.1 km: 1) Eden Sieppi Napapiirin peruskoulu 1:45.39, 2) Ella Ahtonen Vieremän Itäinen koulu 1:48.77, 3) Martta Pekkala Haapaveden Yläkoulu 1:49.15, 41) Neea Murto Haapajärven Yläaste 2:20.77, 57) Lilli Eerikäinen Niemenkartano 2:12.33, 66) Nella Aho Kaustisen keskuskoulu 2:33.55. maaliskuuta alkavissa välierissä kohtaavat Kuusamo ja Puijo Wolley sekä LP Kangasala ja LP-Vampula. Lentopallo Naisten Mestaruusliiga: Puolivälierien 5/5 ottelu (kolmella voitolla välieriin): LP-Vampula–OrPo 3–2 (21–25, 25–19, 18–25, 25–18, 15–12) LP-Vampula jatkoon voitoin 3–2. Daniel James 4–1. P12, 1.1 km: 1) Abel Sieppi Saaren koulu 1:51.92, 2) Topias Karjaluoto Keljonkankaan yhtenäiskoulu 1:52.09, 3) Eino Lattunen Lempoisten koulu 1:53.07, 9) Atte Kähtävä Merenojan yhtenäiskoulu 2:00.35, 10) Iivari Murto K.J.Ståhlbergin koulu 2:03.60. Debytanttipari onnistui Petteri Ikonen (STT) Suomen Milania Väänänen ja Filippo Clerici sijoittuivat 18:nneksi taitoluistelun MM-kilpailujen pariluistelussa Kanadan Montrealissa. VALMISBETONITEHTAAT Mustasaari, Närpiö, Pietarsaari, Kokkola, Seinäjoki KESKI-POHJANMAAN KEVÄTKOKOUS pidetään to 4.4.2024. Katso! . Talouteen ja pelaajapolkuun keskittyvät työryhmät ovat laatineet neuvottelukunnalle esitykset siitä, miten sopimuksen eri osa-alueista olisi viisainta sopia. –?Mutta tämä kilpailu oli hyvä osoitus osaamisestamme, ja uskon, että annoimme hyvän vaikutelman myös tuomaristoon, mikä sekin on tuoreelle parille tärkeää. Täydellinen toimitus. 55-vuotiaiden miesten seiväskisassa hopea meni jakoon, sillä Kois ja Tanskan Morten Kyndböl hyppäsivät identtiset sarjat. 06 781 0680 www.cheriksson.fi Asianajaja Christer Eriksson Asianajaja Thomas Lillqvist Kalajoen kaupungin maaseutupalvelut hakee Alavieskan toimipisteeseen MAASEUTUASIAMIESTÄ vakituiseen virkaan. Jatkokarsintojen finaalit pelataan 26. –?Heti MM-kilpailujen jälkeen matkustan Suomeen tsekkauttamaan selkäni, jotta tiedämme, mikä on vikana ja kuinka pääsemme jälleen työskentelemään yhdessä täysillä, 20-vuotias Väänänen avasi Suomen taitoluisteluliiton tiedotteessa. Benjamin Källman), Teemu Pukki (78. XCX-skicrossin (v) tuloksia: P16, 1.1 km: 1) Aatos Hämäläinen Pohjois-Haagan yhteiskoulu 1:32.10, 2) Kasperi Rinta-Jaskari Lauritsalan Koulu 1:32.28, 3) Santtu Mylläri Teuvan yhtenäiskoulu 1:33.04. Ståhlbergin koulu 2:24.33. Brennan Johnson 3–1, 86. –?Tavoitteena on, että neuvottelukunnan esitys sopimuksesta on valmis huhtikuun loppuun mennessä, neuvottelukunnan ja liiton puheenjohtajana toimiva Heikki Hietanen kertoi. Rovaniemi Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailut. Kieffer Moore, v), Brennan Johnson (73. info@ultimatemarket.com ASIANAJOTOIMISTO Ch. A-polku: Puola–Viro 5–1. LASB–Oilers 2–7 (1–2, 1–3, 0–2) Oilers jatkoon voitoin 4–0. Wales etenee jatkokarsinnan A-polun finaaliin, jossa se kohtaa Puolan. Daniel James). Katso! ”Tuote 10+” Katso asiakaspalaute. B-polku: Israel–Islanti 1–4, Bosnia-Hertsegovina– Ukraina 1–2. heinäkuuta Saksassa pelattavaan EM-lopputurnaukseen. Eriksson Isokatu 17 (Citytalo) puh. Vapaaohjelma (100,62) oli koko joukon 17:nneksi paras. Ilmari Niskanen), Daniel Håkans (v), Rasmus Schüller (73. Neco Williams 2–0, 45. C-polku: Georgia–Luxemburg 2–0, Kreikka–Kazakstan 5–0. David Brooks 1–0, 38. Myös italialainen Clerici oli tyytyväinen vielä melko tuoreen parin MM-debyyttiin. Päätöksen lopullisesta sopimuksesta odotetaan syntyvän kesäkuussa, jolloin kokoontuvat Suomen jääkiekkoliiton liittovaltuusto ja Jääkiekon SM-liiga Oy:n yhtiökokous.. Oliver Antman). Sitä se ei ollut Tshekin Jiri Burdalle, joka korkeuden ylitti ja voitti sen ansiosta EM-kultaa. Joulukuussa Kroatissa syntyi ennätys 172,31