He korostavat toimivansa koko hevosalan hyväksi. – Vaikka olen oikein iloinen siitä, että Porinatupa on löytänyt paikkansa, olen samalla kovin surullinen että sitä hyvinvointiyhteiskunnassa tarvitaan, Laine toteaa. Joulukuuta 2023 • Nro 287 Raviurheilun vahvuus on hevosessa. JUKKA LEHOJÄRVI Riittämättömyyttä yksinäisyydestä Kokkolan suomalaisen seurakunnan erityisdiakoni Anne Laine tuntee surua ihmisten hädän edessä. TIMO VARILA Vetoomus turkistarhauksen puolesta Pohjalaismaakunnat ovat valmistelleet vetoomuksen Suomen hallitukselle turkiselinkeinon puolesta. Etenkin ihmisten yksinäisyys herättää hänessä riittämättömyyden tunnetta. Porinatupa tarjoaa ilmaisen ateria lisäksi seuraa, juttukaverin ja hetken irrottautumisen omasta arjesta. Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet neljän maakuntaliiton johtajat, turkiseläinten kasvattajien etujärjestö Fifurin toiminnanjohtaja ja 16 kaupungintai kunnanjohtajaa. Näin toteavat Pohjanmaan ravien hallituksen puheenjohtaja Katri Helminen ja Kaustisen raviseuran johtokunnan puheenjohtaja Johanna Sundqvist. 1 Sivut 2–3 Aune ja Liisa nauttivat jouluateriasta Porinatuvalla. 1 Sivu 4 1 Sivu 22. www.keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Lauantai 23. Pääosassa hevonen Johanna Sundqvist ja Tuuren Lento, joka on myös valiojuoksija
– Väkeä oli paljon, seurakunnan sali oli ihan täynnä. – Minulla on kaikki aika hyvin. – Ruoka-avun tarve ei todellakaan ole mihinkään hävinnyt. Avuntarvitsijoiden joukkoon kuuluu niin nuoria perheitä kuin eläkeläisiä ja kaikkea siltä väliltä, hän huomauttaa. Sellaistakin on havaittavissa, että jompikumpi on töissä eikä silti tulla toimeen, mikä on huolestuttavaa. KOKKOLAN TYÖTTÖMIEN ruokajakelu tapahtuu omaa paikkaa Apu tulee ruokakasseina Hannu Rekilä on yksi Kokkolassa ruoka-apua organisoivan Hyväkello-ryhmän vastuuhenkilöistä. Sitten tehtiin viisikymmentä kassia lisää. – Yhteistyötä alettiin tehdä organisoidusti heti alkuvaiheessa muiden seurakuntien ja tahojen kanssa. Vielä aaton kynnyksellä varaudutaan jakamaan ruokaa erikseen. Yksinäisyyskään ei vaivaa. Porinatuvalla on aivan erityinen torstai-iltapäivä, sillä katulähetyksen olohuoneessa ”bäggärillä” vietetään joulua. Niitä oli leipomassa neljäkymmentä vapaaehtoista ja jokainen paikalle tullut hakija sai ruokakassin, kuvaa Hannu Rekilä, yksi ruoka-avun vastuuhenkilöistä ja vapaaehtoisista työntekijöistä Kokkolan helluntaiseurakunnassa. Aune kertoilee eläneensä ihan tavallista elämää, tehneensä perushoitajan työtään 68-vuotiaaksi asti, ei ole päihdeongelmista kärsinyt eikä ole sosiaalitukia nostanut. Leskeksi hän jäi nelisen vuotta sitten. Ruokakassin hakijoiden suuri määrä yllätti Kokkolan Hyväkellossa. Torstain jakotilaisuuteen tuli joulun vuoksi odotettua enemmän ruokakassin hakijoita. Ukrainan sota on suuresti lisännyt avuntarvetta. Vapaaehtoinen avustusryhmä jakaa viikossa kaikkiaan jopa 800 erää ruoka-apua.. Laine muistaa, että juuri tämä hetki?–?kokoontuminen yhteiselle aterialle?–?oli hänellä yhtenä missioina Porinatuvan toimintaa käynnistäessä yksitoista vuotta sitten. Ensin tehtiin 275 ruokakassia, sitten vielä 50 lisää. TIE LÄHIMMÄISEN sydämeen vie vatsan kautta, mutta yhtä lailla visiitti Porinatuvalle tarjoaa ilmaisen ateria lisäksi seuraa, juttukaverin ja hetken irrottautumisen omasta arjesta ainakin kahtena iltapäivänä viikossa. Lisäksi yksi kokkolalainen yrittäjä soitti, että on valmiita ruokapaketteja. – Kuka tahansa kadulta on tervetullut. Alussa kasseja jaettiin 60–100 viikossa, sitten alkoi mennä yli sadan. Hyväkello hankkii kootusti elintarvikelahjoituksia ja toimittaa niitä sitten eteenpäin muille jakoryhmille, Rekilä kuvaa. Joskus on tehty kassit niin sanotusti autoon, Rekilä kertoilee. – Vaikka olen oikein iloinen siitä, että Porinatupa on löytänyt paikkansa, olen samalla kovin surullinen että sitä hyvinvointiyhteiskunnassa tarvitaan. –?Ja on niin mukavaa kun on paikka jonne tulla, jos tekee mieli lähteä jonnekin, sanoo Liisa. Paikalla on Kokkolan suomalaisen seurakunnan erityisdiakoni Anne Laineen laskujen mukaan 45 vierasta. HEINILLÄ HÄRKIEN kaukalon sanoma täyttää Rälläkkä-bändin säestyksellä kauniisti Backstagen tilan, josta ei juuri vapaata istumapaikkaa löydy. –?Kylmäsäilytyksen vaativat tuotteet säilytetään omissa isoissa kylmiöissä, joista kassit usein myös jaetaan suoraan. Hain niitä auton täyteen ja me käydään ne erikseen jakamassa tarvitseville ennen aattoa, kertoo Hannu Rekilä. Molempina päivinä jaetaan plus miinus 300 kassia. – Näin joulun aikaan, ja muulloinkin, ihmisten yksinäisyys herättää minussa riittämättömyyden tunnetta. Lapsikuoro Jippii lauloi, tarjolla oli lämmintä glögiä ja ulkona loimotti elävä tuli. HYVÄKELLON ruokakassijako järjestetään kahtena päivänä, maanantaisin ja torstaisin, Helluntaiseurakunnan tiloissa. On tietty vakiporukka ja sitten on heitä, jotka tulevat kun siltä tuntuu. – Ensin tehtiin 275 ruokakassia, jotka eivät riittäneet alkuunkaan. Lisäksi saa ilmaista ruokaa eikä tarvitse itse alkaa sitä värkätä, Aune heläyttää. Yksi jakokerta kestää yleensä vartin, korkeintaan kaksikymmentä minuuttia. Päinvastoin. Päihtyneenä saa tulla, mutta juoda ei saa eikä käyttäytyä häiriöllisesti, Anne Laine huomauttaa. Ennen jakoa tuotteet lajitellaan ja pakataan jaettaviin pusseihin. Muiden tapaaminen katkaisee päivän mukavasti ja tekee mielenterveydelle hyvää. – Tulee soittoja lapsiperheiltä ja muilta eri elämäntilanteessa olevilta ihmisiltä, ettei joulupöytään ole oikein mitään, olisiko vähän ekstraa saatavilla. Meillä käy näissä tiistaisin ja torstaisin pidettävissä tilaisuuksissa keskimäärin 30 ihmistä. Se on meidän toiminnan alkuajoista kasvanut huomattavasti. On lapsia ja sukuperhettä. Toivon, että voisin olla vastaamassa tämän päivän isoon, isoon ongelmaan?–?yksinäisyyteen. – Diakoniassa on ollut useita satoja kohtaamisia. Tilaisuudessa vallitsi jouluinen ja lähimmäisestä välittävä ilmapiiri. Suuri osa elintarvikkeista saadaan lahjoituksena paikallisilta kaupoilta, leipomoista ja seudun elintarviketehtailta; osa elintarvikkeista on päiväysruokaa. Kokonaismäärä nousee viikossa 700–800 erään, sillä lisäksi toimitetaan elintarvikkeita muillekin ruokaavustuksia jakaville tahoille kuten Backstagelle, Kokkolan Työttömien yhdistykselle, Kokkolan Baptisteille ja maakuntiin. On keskustelua, musiikkia, visailuja ja mahdollisuus pelata biljardia. Se tietää pöytien äärellä runsaampaa ateriaa ja joululahjakin on luvassa, villasukat ja suihkusaippua. Vähän häntä surettaa oma riittämättömyyden tunne ihmisten hädän edessä. – Onneksi on reserviä, mistä voi tarjota. PUHEENAIHE: LAUANTAI 23.12.2023 Keskipohjanmaa 2 Ruoka-avustukset Pirkko Högkulla Ruokakassin hakijoiden suuri määrä yllätti Kokkolan Hyväkellossa torstaina illalla. AUNE , 73, on istahtanut samaan pöytään Liisan, 67, kanssa. Porinatuvalla on kiva käydä ihmisten parissa. Työssään Laine on huomannut ihmisten tilanteen kurjistumisen. Joukossa on asiakkaita aivan kaikista ikäryhmistä
Saatamme jopa lähettää apua. Moniko opettaja jaksaisi tsempata lapset harjoittelemaan vuorosanoja ja suunnittelemaan rekvisiittaa musiikkispektaakkeliin, jota varten pitäisi varata esitystila ja saada kutsut sopimaan vanhempien kalentereihin, ellei esitys kuuluisi kiinteästi vuodenkiertoon. PÄÄKIRJOITUS Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Avaa tästä uusin näköislehti puhelimeesi QR-koodilla. Tai soittaa sukulaiselle, josta viimeksi kuulit yli vuosi sitten. SIKSI ON HYVÄ , että kalenterissa on joulu. Kaikki kunnia sitkeille feissareille, jotka hymyillen kyselevät kiinnostustamme ihmisoikeuksiin. Jos ei olisi, se pitäisi keksiä. Silti tyhjästä käyntiin pyöräytetyt kulutuskarnevaalit tuppaavat euroissa jäämään jälkeen vuoden viimeisen kuukauden ostoksille ja sitä seuraavalle alejaksolle. Hän kuvaa yhdistyksen tarjoamaa ruoka-apua pienimuotoiseksi toiminnaksi. Täysin anonyymisti saa käydä. Silti heidänkään heinäkuinen tarmonsa ei saa meitä lahjoittamaan omastamme vähempiosaisten, sorrettujen tai kärsivän maapallon hyväksi yhtä tehokkaasti kuin kalenteriin punaisella merkitty 24.12. MARKKINOINTIGURUT ovat alttiita keksimään ihmisille motiiveja ostamiseen. Suvi Tanner Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. On kuitenkin muutama hetki, jolloin tapakristityt tai seurakunnista eronneet saadaan joukolla houkuteltua kirkonpenkkiin. Työnantajapuoli jaksaa huokailla viikonpäiville osuvan pyhäputken vaikutuksesta bruttokansantuotteeseen, mutta harva valittaa, kun joutuu joulukuussa viettämään ylimääräisiä vapaita tai nostamaan ekstrakorvauksia työvuoron sattuessa kohdalle. Jos ei joulua olisi, se pitäisi keksiä Joulussa sekoittuvat muun muassa kristinuskon, antiikin roomalaisten saturnalian, muinaissuomalaisten kekrin ja talvipäivänseisauksen juhlallisuudet. Ruokaa saa tulla hakemaan kuka tahansa joka sitä tarvitsee, mutta vain yksi hakija taloutta kohden, niin riittää mahdollisimman monelle. Silti on yksi ateria, jota varten monessa kodissa haalitaan jakkarat varastosta ja mietitään, että riittiköhän se perintöliina peittämään koko pidennetyn ruokapöydän. Keskipohjanmaa tekee joulun aikaan juttua siitä, millaisten joulupöytien ääreen ihmiset kokoontuvat jouluaattona, joulupäivänä ja tapaninpäivänä. Tulisiko sinulle tavallisena marraskuisena tiistaina mieleen viedä kukkia ja suklaata naapurille ja huomata samalla, miten mukavaa olikaan vaihtaa kuulumisia. Lisäksi toimitetaan parisensataa erää muille jakoryhmille Kokkolassa ja maakunnassa. Jos joulu luotaisiin nyt, olisi sen taakse luultavasti mahdoton taivutella edes yhtä perhettä, saati kansakuntia. Juhlitaan siis joulua kaikki omalla tavallamme, mutta yhteistä iloa ja rauhaa rakentaen. Saimme suuren karamellierän, josta on jaettu muillekin auttaville tahoille. Entä lähteä hautausmaalle vaihtamaan uudet ledituikut lyhtyihin ja suomaan ajatuksia rakkaille tuonilmaisiin. – Ruokajaot järjestetään silloin kun Hyvänmielentori ei ole auki. Tämä lienee ainoa aika vuodesta, jolloin maltamme kollektiivisesti, vähintäänkin koko läntisen maailman voimin, pysähtyä ajattelemaan inhimillistä hätää sotien ja luonnonkatastrofien runtelemissa maailman osissa. LAUANTAI 23.12.2023 Keskipohjanmaa 3 TIMO VARILA Kokkolan Helluntaiseurakunnan Hyväkello jakaa viikoittain suoraan noin 600 ruokakassia. Vanhaa ja eri tarkoitusperät sekoittavaa sanomaa on vaikeampi kyseenalaistaa. Jopa mummon myrnat tai isotädin posliinimaalaamat kahvikupit kurkotetaan yläkaapista, että kahden käden sormin laskettava ruokailijajoukko saisi samanlaista astiastoa eteensä. Moni jopa väittää nauttivansa tunnelmasta ja sanomasta. Lähetä meille kuva tai video sinun joulupöydästäsi tästä osoitteesta löytyvällä lomakkeella: www.keskipohjanmaa.fi/ uutisvinkki. Ovet aukeavat yhdeltätoista, mutta usein jo aamukahdeksalta tullaan valmiiksi odottamaan ulos, kertoo toiminnanjohtaja Johanna Laakso. odottaessa väliaikaisissa tiloissa Hyvänmielentorilla tiistaisin ja perjantaisin. Mitä teillä syödään jouluna. – Nyt on mukana makeisiakin. Se on neutraali pohja yhteiselle rauhaa painottavalle juhlalle ja pysähtymiselle. Näin vältytään siltä, että kassissa on jotain sellaista mitä ei haluakaan tai pysty käyttämään. Joulussa sekoittuvat muun muassa kristinuskon, antiikin roomalaisten saturnalian, muinaissuomalaisten kekrin ja talvipäivänseisauksen juhlallisuudet. On hienoa, että meillä on joulu. – Laitamme pöydälle esille tavaraa, mistä saa sitten itse valkata mieluista. Kirkko on Suomessa jo vuosia kipuillut alati laskevan jäsenmäärän kanssa. Ruokaa on eteen päin jaettavana vaihteleva määrä, 10–15 laatikollista, aina sen mukaan mitä on saatu lahjoituksena. Joulu rakentuu eri kulttuurien ja aikakausien perinteille. PERHEET SYÖVÄT yhä harvemmin yhdessä arkisin
Pohjois-Pohjanmaalla alhaisin työttömyysaste oli Nivala-Haapajärven seutukunnassa: 8,6 prosenttia. Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet neljän maakuntaliiton eli kaikkien Pohjanmaiden liittojen johtajat, turkiseläinten kasvattajien etujärjestö Fifurin toiminnanjohtaja ja 16 kaupungintai kunnanjohtajaa. – Kun katsotaan hieman pidempää aikaväliä, voidaan sanoa, että työttömyys on hiipinyt vaivihkaa merkittävästi ylöspäin ja työllisyyden laskukin alkaa olla tuntuvaa, toteaa Jukka Appelqvist. Kunnittain tarkasteltuna työttömyysaste oli matalin Reisjärvellä (6,1 %) ja korkein Pudasjärvellä (15,6 %).. Kannanotossa ilmaistiin seutukunnan voimakas huoli. Lisäksi vetoomuksessa vaaditaan, että turkistilojen bioturvallisuutta on parannettava. Moni alueella toimiva turkistarhausta harjoittava yritys onkin joutunut ajamaan koko tuotantonsa alas hyvin nopealla aikataululla”. Sekä Pohjanmaan että Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus tiedottaa, että työttömyys on kasvussa. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 23.12.2023 Keskipohjanmaa 4 Vili Ruuska Heikkenevä talous näkyy marraskuun työllisyysluvuissa. Vetoomuksen mukaan ”tiedot viimeisimmästä turkisten huutokaupasta ovat lupaavia”. JOUNI NIKULA Vili Ruuska Pohjalaismaakunnat ovat valmistelleet vetoomuksen Suomen hallitukselle turkiselinkeinon puolesta. Näin tilannetta avaa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist tiedotteessa: – Työllisten määrä jatkoi marraskuussa hidasta mutta varmaa laskettelua alaspäin. Lokakuusta työttömien määrä nousi noin 500 henkilöllä. Työttömien määrä kasvoi marraskuussa 26 000 hengellä suhteessa viime vuoteen. Vetoomuksen mukaan ”pakkotoimet ovat edenneet hitaasti, mikä on entisestään vaikeuttanut tarhojen taloudellista tilannetta. VETOOMUKSESSA viitataan kesän ja syksyn tapahtumiin. Heikko kysyntätilanne on vaivannut yrityksiä pitkään, ja koko talouden tasolla kielteiset työllisyysvaikutukset etenevät asteittain. Tiukka vetoomus hallitukselle turkistarhauksen puolesta Lintuinfluenssa on muuttanut oleellisesti pelikenttää turkisalalla tämän vuoden aikana. Naapurikunnassa Halsualla kunta vetosi samoihin aikoihin työja elinkeinoministeriön PÄRM-toimintamalliin, jonka avulla tuetaan äkilliseen rakennemuutokseen joutuvia paikkakuntia tai alueita. Valtio on maksanut ensimmäiset eläintautilain mukaiset korvaukset niille, joiden eläimiä on jouduttu lopettamaan lintuinfluenssan takia. Marraskuun lopussa PohjoisPohjanmaalla oli 21 100 työtöntä työnhakijaa. Vetoomuksessa esitetäänkin, että lopetuskorvaukset on maksettava viipymättä ja turkistarhaus on palautettava maatalouden investointituen piiriin. Kaikkiaan työttömänä oli Tilastokeskuksen määritelmällä mitattuna 190 000 henkeä. Suuri osa korvauksista on maksamatta. Se on 1 030 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yle uutisoi joulukuun alussa, että tänä vuonna Ruokavirasto pystyy maksamaan vain ennakkokorvauksia niille 26 tarhaajalle, jotka ovat hakeneet korvauksia marraskuun loppuun mennessä. Lintuinfluenssan ja sitä seuranneiden terveysturvallisuusmääräysten takia eläimiä on lopetettu turkistarhoilla. Pohjanmaan ely-keskusalueella eli Pohjanmaalla ja KeskiPohjanmaalla oli marraskuun lopussa yhteensä 7 363 työtöntä työnhakijaa. Lukema ei tuo suuria yllätyksiä suhdannekuvaan, mutta vahvistaa sen, mikä jo tiedettiinkin. Koko maassa vastaava lukeTyöttömyysluvut nousussa Keskija Pohjois-Pohjanmaalla Kielteiset työllisyysvaikutukset etenevät, kuvailee Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Elinkeinon jatkon turvaamista perustellaan viimeisimmällä turkishuutokaupalla ja sen tuloksilla. VETOOMUS ei ole ensimmäinen kunnan turkiskannanotto Keskipohjanmaan vaikutusalueella. Toisekseen turkiselinkeinon toimintaedellytykset pitää turvata. Asia ilmenee Keski-Pohjanmaan liiton tiedotteesta. Kohdemaakunnissa eli Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja PohjoisPohjanmaalla toimi vielä keväällä 2023 lähes 450 aktiivista turkistarhaa. PohjoisPohjanmaan työttömyysaste oli marraskuun lopussa 11,1 prosenttia. Syyskuussa Kaustisen kunnanhallitus päätti lähettää Suomen hallitukselle kannanoton turkiselinkeinon puolesta. Työttömiä oli marraskuussa 437 enemmän kuin lokakuussa. Keskipohjanmaan vaikutusalueelta mukana ovat Keski-Pohjanmaan liiton maakuntajohtaja Jyrki Kaiponen, Pohjanmaan liiton maakuntajohtaja Mats Brandt, Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntajohtaja Jussi Rämet, Kokkolan kaupunginjohtaja Stina Mattila, Kaustisen kunnanjohtaja Minna Nikander, Vetelin kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä, Halsuan kunnanjohtaja Jari Penttilä, Kruunupyyn kunnanjohtaja Malin Brännkärr, Pietarsaaren kaupunginjohtaja Anne Ekstrand, Luodon vs. Tuolloin kerrottiin, että tuotannon alasajon vuoksi Halsualla on jäänyt tai jäämässä työttömäksi noin 13 henkilötyövuoden henkilöstöresurssi. TIMO VARILA ma oli 10,0 prosenttia. Se aikoi pyytää elykeskusta kutsumaan koolle alueellisen koordinaatioryhmän arvioimaan, millaisin toimenpitein turkistalouden nopeaan alasajoon ja siitä seuraavaan äkilliseen rakennemuutokseen tulee vastata. POHJANMAAN ely-keskusalueen työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on MannerSuomen alhaisin: 6,5 prosenttia. Luvut mukailevat valtakunnallista kehitystä. Se on 3 200 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten. kunnanjohtaja Johanna Holmbäck, Uudenkaarlepyyn kaupunginjohtaja Martin Norrgård ja Pedersören kunnanjohtaja Stefan Svenfors
Alin hinta viimeisen 30 päivän aikana ennen tarjousta 33 050 € (sis. kulut 600 €), Käyttöetu 505 €, vapaa autoetu 700 €. 30 000 € korko 1,95 % + kulut, rahoitettava osuus 30 001 € 70 000 € korko 2,95 % + kulut. Luottokustannukset yht. toim. MESTARINTIE 6, KOKKOLA, 06–8239 600 AUTOMYYNTI ARK. 1 207,30 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 28 197,30 €, todellinen luottohinta 31 197,30 € ja todellinen vuosikorko 1,25 %. toim. toim. Palvelun tuottaa Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, 5. kulut), käsiraha 3 000,00 €, sopimusaika 60 kk, kuukausierä 279,00 €, luoton määrä yht. 32 875,98 € ja tod. Nissan Juke Esim. Palvelun tuottaa Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 Helsinki. *Kertaluoton rahoitusesimerkki: Nissan Juke DIG-T114 7DCT Acenta, hinta 24 990,00 € (sis. Alin hinta viim. Esim. RAHOITUSTARJOUS ALK. 29 990 € tai 279 €/kk** 0,49 % korolla (+kulut) Nissan X-Trail Esim. Alennettu hinta 24 990 € (sis. Tarjous on voimassa yksityishenkilöille uusiin tilausja kauppasopimuksiin 31.3.2024 asti. yht. Palvelun tuottaa Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 Helsinki. Autoja on rajattu erä. Ei koske Visia-varustelutasoa. 27 180,00 € (sis. **Kertaluoton rahoitusesimerkki: Nissan Qashqai Acenta 140 6M/T, hinta 29 990,00 € (sis. kulut 600 €). luottoh. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Alennettu hinta 29 990 € (sis. Nissan X-Trail e-POWER -malliston kampanjaetu 2 910 €. 1,95 % + KULUT Uusiin varastoja esittelyautoihin TUHANSIA AUTOJA HETI KÄYTTÖÖN Arkeen ja unelmiin *Rahoitettavan osuuden ollessa max. Palvelun tuottaa Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 Helsinki. Alin hinta viimeisen 30 päivän aikana ennen tarjousta 45 900 € (sis. Tarjous on voimassa yksityishenkilöille uusiin tilausja kauppasopimuksiin 31.03.2024 asti. Luottokustannukset yht. Autot rekisteröitävä 14.1.2024 mennessä. 29 900 € (sis. 30 päivän aikana ennen tarjousta 27 535 € (sis. tk. 9–18, LA 10–15. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. 600 €). Autot rekisteröitävä 31.3.2024 mennessä. Korkotarjous uusiin varastoja esittelyautoihin 18.–30.12.2023. korko 1,95 %: kokonaish. toim. perustamismaksun 190,00 €), viimeinen suurempi erä 9 589,74 €. Alennettu hinta 42 990 € (sis. UUTISET LAUANTAI 23.12.2023 Keskipohjanmaa 5 Vapau a, rauhaa ja energiaomavaraisuu a. Autoja on rajattu erä. krs, 00020 Nordea. Kuukausierä sisältää koron 0,49 %, perustamismaksun 190,00 € ja käsittelykulun 9,00 €/kk. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen rahoitusturvalla. 22 180,00 € (sis. vuosikorko 3,31 %. tk. DIG-T 114 7DCT Acenta kampanjahintaan 24 990 € tai 229 €/kk* 0,49 % korolla (+kulut) Nissan Qashqai MHEV 140 6M/T Acenta kampanjahintaan alk. Luottokustannukset yht. QASHQAI: EU-yhdistetty kulutus ja CO2-päästöt (WLTP): Nissan Qashqai MHEV 140 6M/T Acenta: 6,3 l/100 km, 142 g/km. kulut 600 €). 30 184,98 €, tod. e-POWER Acenta kampanjahintaan 42 990 € tai 379 €/kk*** 0,49 % korolla (+kulut) ILOISTA JOULUN AIKAA Tervetuloa autokaupoille 27.–30.12. AUTOMYYNTI I HUOLTO I VARAOSAMYYNTI I VAURIOKORJAAMO KAYTTOAUTO.FI/VALIPAIVAMARKKINAT Hyödynnä nyt Nissanin edullinen rahoitustarjous erään nopean toimituksen autoja JUKE: EU-yhdistetty kulutus ja CO2-päästöt (WLTP): Nissan Juke DIG-T 114 7DCT Acenta: 6,0 l/100 km, 137 g/km. Nissan Juke -malliston kampanjaetu 2 545 €. 38 180,00 € (sis. X-TRAIL: EU-yhd. 600 €). perustamismaksun 190,00 €), viimeinen suurempi erä 11 727,30 €. 15 €/kk, kk-erä 354,25 €, suurempi viimeinen erä 8 970 €. perustamismaksun 190,00 €), viimeinen suurempi erä 17 027,23 €. kulut), käsiraha 5 000,00 €, sopimusaika 60 kk, kuukausierä 379,00 €, luoton määrä yht. kulutus ja CO2-päästöt (WLTP): Nissan X-Trail e-POWER Acenta: 5,8 l/100 km, 132 g/km. tk 600 €). tk 600 €). Luottok. Tarjous on voimassa yksityishenkilöille uusiin tilausja kauppasopimuksiin 31.12.2023 asti. 1 407,23 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 39 397,23 €, todellinen luottohinta 44 397,23 € ja todellinen vuosikorko 1,02 %. toimituskulut), käsiraha 2 990 €, luotto 27 209 €, sopimusaika 60 kk, perustamismaksu 299 €, käsittelyk. Nissan Qashqai MHEV 140 6M/T Acenta 33 050 € (sis. toim. toim. Kuukausierä sisältää koron 0,49 %, perustamismaksun 190,00 € ja käsittelykulun 9,00 €/kk. 2 975,98 €, luotto ja luottok. kulut), käsiraha 3 000,00 €, sopimusaika 60 kk, kuukausierä 229,00 €, luoton määrä yht. Kuukausierä sisältää koron 0,49 %, perustamismaksun 190,00 € ja käsittelykulun 9,00 €/kk. yht. Autot tulee rekisteröidä 31.3.2024 mennessä. ***Kertaluoton rahoitusesimerkki: Nissan X-Trail e-POWER Acenta, hinta 42 990,00 € (sis. S I N Ä O L E T E U R O O P P A . Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. 1 119,74 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 23 109,74 €, todellinen luottohinta 26 109,74 € ja todellinen vuosikorko 1,42 %
Lähde: Kärkimedia Paneeli 2005-2019 (RAM) Kärkimedia lukijayhteisö 2020 (Digitalist) hi lla gr ou p. Ei SUPERHINTA-tuotteet. LAUANTAI 23.12.2023 Keskipohjanmaa 6 Tuotteet myös verkkokaupasta sotka.fi *Edut normaalihinnoista. KLO 10–18 KAIKKI KAIKKI TUOTTEET TUOTTEET VAIN 26.–27.12. Vallila-matot -30 %. 25-30 pistettä: Huippusuoritus, äkkiä mukaan Haluatko miljonääriksi -ohjelmaan! 16-24 pistettä: Vahva esitys kautta linjan. KUN OSTAT VÄHINTÄÄN 100 €:LLA KUN OSTAT VÄHINTÄÄN 100 €:LLA -60 60 %% ** ETU ETU 70 % 66 9955 (16,95) HIMMELI-MATTO • harmaa 160x230 cm 29,95 (119,-) 200x285 cm 59,95 (179,-) ETU ETU 58 % HOUSTON-MEKANISMITUOLI • musta nahka/keinonahkaverhoilu • L77 x S90 s K101 cm UNI -TYYNY • 50x60 cm • päällinen 100 % polyesteri • täyte hengittävä Blowfill® 100 % polyesteripallokuitu, 390g ERÄ! ERÄ! ETU ETU 77 % 19 19 9955 (89,95) 133X190 cm Ylivieskan kaupunki Haapaveden kaupunki Vetelin kunta Halsuan kunta Perhon kunta Lestijärven kunta Toholammin kunta Kannuksen kaupunki Alavieskan kunta Sievin kunta Lämmin ja valoisa Lämmin ja valoisa joulutervehdys joulutervehdys kuntalaisillemme ja kuntalaisillemme ja yhteistyöyhteistyökumppaneillemme, kumppaneillemme, ja menestystä ja menestystä uudelle vuodelle 2024! uudelle vuodelle 2024! Jouluiloa Jouluiloa ja -rauhaa ja -rauhaa toivottavat toivottavat ”Älkää pelätkö. ”Älkää pelätkö. Minä ilmoitan teille ilosanoman, Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.” suuren ilon koko kansalle.” Ylivieskan seurakunta Haapaveden seurakunta Halsuan seurakunta Perhon seurakunta Vetelin seurakunta Kaustisen ja Ullavan seurakunta Kalajoen seurakunta Sievin seurakunta Tiesitkö. MYYMÄLÄT SULJETTU • VERKKOKAUPPA PALVELEE 24/7 SOTKA.FI SUPER SUPER--TAPANI TAPANI PUSSIJOUSITU S PUSSIJOUSITU S ETU ETU 66 % SONJA-RUNKOPATJA 120X200 CM • sisältää jalat Sijauspatjat 120x200 cm alk. VAIN 26.–27.12. Katso tarkemmat tiedot ja voimassaoloajat sotka.fi. 0-6 pistettä: Pohjalta ponnistaen Jouluvisan oikeat vastaukset: Verkosta tuoreimmat uutiset kätevästi keskipohjanmaa.fi. KLO 10–18 KAIKKI MYYMÄLÄT AVOINNA TAPANINA 26.12. Printtimainonnan huomioarvo on keskimäärin 72 %. 7-15 pistettä: Keskinkertaisiahan me kaikki ollaan. 23.-25.12. SUPERHINTAAN 89,299 299,,-(899,-) 299 299,,-(999,-) Löydä lähin myymäläsi ja katso aukiolotiedot sotka.fi/myymalat. KAIKKI MYYMÄLÄT AVOINNA TAPANINA 26.12. fi/ m ai no st aj al le 1) 1, 2) 2, 3) 2, 4) x, 5) 2, 6) 1, 7) x, 8) 2, 9) x, 10) 2, 11) 1, 12) 1, 13) 2, 14) x, 15) 2, 16) x, 17) 2, 18) 2, 19) 1, 20) 2, 21) 1, 22) 2, 23) 1, 24) x, 25) 1, 26) 1, 27) 1, 28) 2, 29) x, 30) 1. Niin kauan kuin riittää
Lähetä tekstiviesti: KP (väli) TONTTU sekä tonttupiilon sivunnumero tai sivun otsikon ensimmäinen sana ja yhteystietosi numeroon 13525. Etsi Vili ja osallistu arvontaan. MINOR-matto 60 x 110 cm 99 95 95 (29,95) (29,95) etusi 66% -50 % * Kaikki 26.-27.12. Sisältää kuvan jalkasarjan. Ø160 cm 59,95 (129,-), Ø200 cm 98,95 (199,-). Kommentoi juttuja, anna palautetta ja vaihda ajatuksia muiden lukijoiden kanssa. Niin kauan kuin riittää. *Etu normaalihinnoista, ei Huippuetutuotteet. Kommentoi ja keskustele – anna äänesi kuulua keskipohjanmaa.fi. Viestin hinta 1,20 €. n ROSA-sohva 499.(1399,-) etusi 64% Leveys 176 cm. klo 10-18 A sk o – Vu od es ta 19 18 Asko – Sinun kotisi A sk o – Ju ure t Su om es sa timo.pajunpaa@netikka.fi www.kokkolanaluetaksi.fi Kela tilaukset: Auto KP 1138 • 0800 415 720 Kelan taksipalvelun hoitaa Tampereen Aluetaksi Oy Kokkolan Aluetaksi Oy 0440 56 8887 Soita ilman tilausmaksua • Pikkutaksit • Invataksit • 1+6 hlö Kokkolan Aluetaksi Oy | TILAUKSET 0440 56 8887 timo.pajunpaa@netikka.fi www.kokkolanaluetaksi.fi SOITA JA TILAA! • Pikkutaksit • Invataksit • 1+6hlö ja 1+8hlö TAXI . Ø80 cm 9,95 (29,95). 199..(599,-) etusi 66% KENJA-matto 160 x 220 cm 59 59 95 95 (159,-) etusi 62% (159,-) etusi 62% VIVIAN-matto Ø 120 cm 19 19 95 95 (69,95) etusi 71% ETKOT – OLETKO VALMIS. Orinoco-kankaalla. Osallistu joulukisaan keskipohjanmaa.fi/joulukisa Lisäksi voit osallistua päiväarvontaan. LAUANTAI 23.12.2023 Keskipohjanmaa 7 Vikkelä Vili-tonttu seikkailee lehdessä ja verkkosivulla päivittäin aattoon saakka. Leveys 76 cm, korkeus 82 cm. Etsi päivittäin kadonnut Vili-tonttu. 100 € lahjakortteja, puolen vuoden kahvit ja paljon muuta. Voit voittaa mukavia päiväpalkintoja ja pääpalkintona on 500 € lahjakortti. Katso kaikki tiedot ja voimassaoloajat asko.fi PIHLA-runkopatja 120 x 200 cm 399 399.(1099,-) etusi 63% MARIL-lepotuoli 199. Hyvää Joulua & Onnellista Uutta Vuotta Siunausrikasta joulua ja uutta vuotta 2024! Kokkolan Rovastikunta Osallistu keskusteluun. Keskikorkea nukka. 80 x 200 cm 29,95 (79,95) 200 x 290 cm 129,(259,-) VIVIAN-matto on 100% puuvillaa. Värit harmaa, beige ja valkoinen. PIHLA-sijauspatja 120 x 200 cm 169,(349,-), PIHLAsängynpääty 130 cm 249,(499,-). (Esimerkiksi kp tonttu sivu 3 ja yhteystietosi). Useita värejä. Kun ostat 200€ ** +LISÄETU -10% Myymälät avoinna tapanina 26.12. Luonnonvalkoinen, pörröinen kangas. **Ei koskeHuippuetutuotteita eikä Loppuunmyyntituotteita. Arvomme viikon aikana osallistuneiden kesken mm.
Ekopisteillä ja hyötykäyttöasemilla on myös mahdollista palauttaa käytetyt paristot oikeaan paikkaan. Muovit ja kartongit voi viedä myös keräyspisteisiin, joita löytyy esimerkiksi markettien pihoilta. Niitä ei voi laittaa energiajätteeseen ja niiden paristot tuottavat lisähuolta. Vaikka jäteautoa ei näkyisikään maanantaina ja tiistaina, auto saapuu jossain vaiheessa samalla viikolla. Normaalisti jäteautot liikkuvat arkipäivisin, mutta joulutauosta johtuen jätteitä kerätään poikkeuksellisesti myös aatonaattona lauantaina sekä seuraavana lauantaina 30. Oikaisuja Ylivieskan lentokenttäuutiseen. toivottaa Hyvää Joulua Sovellus ja keskipohjanmaa.fi ovat hereillä koko ajan ja tarjoavat ajankohtaisia uutisia ja joulun lukemistoa. Sitten tulevat valosarjat ja sähkökyntteliköt – nämä ovat sähkölaiteromua, jonka oikea osoite on hyötykäyttöasema. hillagroup.fi/tunnukset Tapio Lehtinen Joulun ja uudenvuoden pyhät vaikuttavat Ekoroskin alueen jäteastioiden tyhjennykseen. Oikea nimi on Kalajokilaakson ilmailukerho. Muovikuusen puolestaan voi viedä suoraan hyötykäyttöasemalle. Jäteauto ei välttämättä saavu pihaan totuttuna päivänä. TIMO VARILA Tapio Lehtinen Kun joulu on takana päin, kodit kylpevät lahjapapereiden, pakkauksien ja joulun herkkujen jäänteissä. Samaan tarkoitukseen voi käyttää myös muita kartonkisia tai muovisia pakkauksia, kuten mehupurkkeja, neuvoo Ekoroskin tiedottaja Pia Grankvist. LED-VALOT voivat aiheuttaa päänvaivaa jätteiden lajittelussa. Kun paristoja murskataan, se aiheuttaa riskejä Ekoroskin työturvallisuudelle. Reittiliikenne kentältä loppui 1996 eikä 2003, kuten jutussa kerrottiin. Lisäksi Niemelä muistuttaa asukkaita pitämään jäteastioiden ympäristön lumettomana ja hiekoittamaan liukkaat kohdat tarvittaessa. Keskipohjanmaan uutisessa Ylivieskan lentokentästä (KP 22.12.) ja verkkolehdessä (21.12.) kerroimme alueella toimivan ilmailuyhdistyksen nimen väärin. Vaikka yksittäisen astian viive olisi vähäinen, se kuitenkin moninkertaistuu matkan varrella, kun astioita on paljon. Askarteleva ihminen valaa kynttilänjämistä uusia kynttilöitä. Mutta miten käsitellä kaikki joulun jälkeinen sotku. NORDSTRÖM neuvoo, että roskat kannattaa pakata huolellisesti astiaan. ja uudenvuodenpäivänä 1.1. Ekoroskin käyttöpäällikkö Tommy Nordström rauhoittelee jätetyhjennystä odottavia asukkaita ja toivoo heiltä kärsivällisyyttä. Jäteastioita ei tyhjennetä joulupäivänä ja uudenvuodenpäivänä. Vestian asiakaspalvelu ja kaikki toimipisteet ovat suljettuina joulunpyhinä 25.–26.12. JOULUN JA uudenvuoden vietto vaikuttaa jäteastioiden tyhjennyspäiviin ja toimipisteiden aukioloaikoihin myös Vestian alueella. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 23.12.2023 Keskipohjanmaa 8 Lehti ilmestyy seuraavan kerran keskiviikkona 27.12. Kinkkurasva maitopurkkiin Näin kierrätät oikein joulun jätteet. Tarkemmat tiedot löytyvät Vestian verkkosivuilta. – Jäteautot poimivat nämä säkit mukaansa, vahvistaa Ekokuljetuksen ajojärjestelijä Julia Niemelä Kokkolasta. Entäpä joulukuusi. Sen sijaan voit kaataa rasvan maitotölkkiin ja laittaa sen biojätteiden joukkoon. Tilaaja, ota digisisällöt käyttöösi aktivoimalla Hilla-tilisi. Joulun jälkeen syntyneet roskat voi myös laittaa säkkiin ja sijoittaa säkin jäteastioiden viereen odottamaan noutoa. Kinkun paistinrasva ei ole viemärin ystävä. Ensinnäkin, lahjapaperit ja narut löytävät paikkansa energiajätteessä. Ekoroskin kaikki toimipisteet ovat suljettuna joulupyhinä 24.12.–26.12. Seuran puheenjohtaja on Mikko Kaarto eikä Marko Kaarto, kuten jutussa virheellisesti mainittiin. – Palovaara on aina läsnä, vaikka paristot olisivat vanhoja. – Jouluna ja tapanina kukaan ei ole työvuorossa eikä ole vastaamassa puhelimeen, Nordström muistuttaa. Pakkaukset ansaitsevat erityiskohtelunsa: ne viedään ekopisteelle tai hyötykäyttöasemalle, jossa ne lajitellaan materiaalin mukaan kartongin, muovipakkausten, metallin, lasipakkausten ja paperin keräykseen. sekä maanantaina 1.1.2024. Jätehuoltoa ei ole joulupäivänä maanantaina eikä tapaninpäivänä tiistaina Ekoroskin alueella. – Sulje maitopurkki tiiviisti maalarinteipillä. Jokaisessa kaupassa, jossa myydään paristoja, on lain mukaan vastaanottopiste. Katso ohjeet: asiakaspalvelu. Säkki tulee sulkea huolellisesti, jotta roskat eivät pääse leviämään. Samoin kynttilänjämät voivat sujahtaa energiajätteeseen – tosin tuikkukuppi kuuluu metallinkeräykseen. Henkilökunnan täytyy poistua laitoksesta ja sammutusjärjestelmät joudutaan käynnistämään. Ylivieskan kaupungilla puolestaan on teknisten töiden lautakunta uutisessa mainitun teknisen lautakunnan sijaan. Kotitaloudet voivat viedä jätteensä sinne maksutta Ekoroskin alueella. Juhlapyhät muuttavat normaaleja tyhjennyspäiviä. Aito joulukuusi voi saada uuden elämän polttopuuna, tai sen voi viedä Ekoroskin puutarhajätteen keräyspisteelle. joulukuuta. Hyötykäyttöasemat ovat avoinna normaalisti uudenvuodenaattona 31.12. Joulunaika tuo muutoksia jätehuoltoon Ekokuljetus JNH:n kuljettaja Markku Kero noutaa jätteitä Kokkolassa. Osalla alueesta jäteastioita ei tyhjennetä myöskään tapaninpäivänä. Litiumakut tai paristot ovat erityisen riskialttiita, koska ne eivät sammu vedellä ja niiden käsittely vaatii erityistä varovaisuutta murskauslaitoksessa, sanoo Grankvist
UUTISET LAUANTAI 23.12.2023 Keskipohjanmaa 9 ILLALLINEN ILLALLINEN sunnuntaina 31.12. salaatit, keiton, leivät, lämpimät ruoat sekä kahvi/tee) 2 Päivän Lounas 12,50 € (sis. klo 16-20 Menu Menu Jotta ruoallakin olisi tarina Jotta ruoallakin olisi tarina PAAHDETTUA MAA-ARTISOKKAKEITTOA, PAAHDETTUA MAA-ARTISOKKAKEITTOA, OSTERIVINOKASTA JA SIPULIA OSTERIVINOKASTA JA SIPULIA *** *** PAISTETTUA SIIKAA, PAISTETTUA SIIKAA, PAAHDETULLA VALKOSIPULILLA PAAHDETULLA VALKOSIPULILLA MAUSTETTUA PERUNAPYREETÄ JA MAUSTETTUA PERUNAPYREETÄ JA TILLIHOLLANDAISEA TILLIHOLLANDAISEA TAI TAI PIKKUVELIN PIPPURIPIHVIÄ PIKKUVELIN PIPPURIPIHVIÄ ROTUKARJAN SISÄFILEESTÄ, ROTUKARJAN SISÄFILEESTÄ, PIKKUVELIN LOHKOPERUNOITA JA PIKKUVELIN LOHKOPERUNOITA JA PIPPURIKERMAKASTIKETTA PIPPURIKERMAKASTIKETTA *** *** KOTIMAISIA JUUSTOJA JA KOTIMAISIA JUUSTOJA JA MARINOITUA VIIKUNAA MARINOITUA VIIKUNAA *** *** CRÈME BRÛLÉE JA CRÈME BRÛLÉE JA KUOHUVIINISORBETTIA KUOHUVIINISORBETTIA Uudenvuoden Uudenvuoden Varaathan paikkasi ajoissa! Ravintola Pikkuveli, Lintutie 1, p. Valtakadulla lounas katettuna ma-pe klo 10.30-14.30 9€ Lintutiellä lounastat klo 11-15.00 lounaat alkaen 10,50€ Nyt myös LOUNASTOIMITUKSET suoraan yrityksiin/ työpaikoille! KYSY TARJOUSTA! Cocktail Company VS pikkuVELI drinkkejä ja ruokaa special viikonloppu 23.-24.2.2024 Vieraana Drinkkien ”kuningas” Jani Virta Makumatkalle vuoteen 2024 viimeiset tilaukset keittiölle klo 20.00 viimeiset tilaukset keittiölle klo 20.00 55 55 €€ /hlö /hlö. www.pikkuveli.fi No mutta pikkuVELIN lounailla ei nälkä jää... 010 323 3562 Lounasravintola suljettu 23.12.-1.1. 010 323 3563 Tervetuloa Tervetuloa Kysy myös PITOPALVELUTARJOUS! Onko tiedossa juhlia ja kekkereitä. Lounasravintola Pikkuveli, Valtakatu 4, p. Avaamme uudella ilmeellä 2.1.2024 Valtakadulla lounas katettuna ma-pe klo 10.30-14.00 Lounanhinnat 2.1.2024 alkaen: 1 Päivän Lounas 12 € (sis. välisenä ajan. Ota yhteyttä niin suunnitellaan messevät kemut yhdessä! Jos et syö, tulee nälkä! Lounasravintola Pikkuveli, Valtakatu 4, Ylivieska, 010 323 3563 · Ravintola Pikkuveli, Lintutie 1, Ylivieska, 010 323 3562 Ravintola pikkuVELI, Lintutie 1, 84100 Ylivieska, puh. klo 16-20 sunnuntaina 31.12. salaatit, keiton, leivät, lämpimät ruoat sekä kahvi/tee ja jälkiruoka) Opiskelijat ja eläkeläiset saavat lounashinnoistamme 1 € alennuksen voimassa olevalla todistuksella/kortilla. 010 323 3562 www.pikkuveli
Claudette Colbert ja Clark Gable – voiko yhdeltä elokuvalta enempää vaatia. Salametsästäjät rassaavat jo haulikoitaan, mutta sovinnollinen loppu tyydyttää viisaudessaan. Ja Monipuolista katsottavaa joulunaikaan Joulu on jo ovella Aikuisen naisen joulukalenterissa. Kas, siinäpä pulma! Mutta vain eräs monista televisiokanavien jouluisen lahjalaarin runsauksien äärellä. Joulu on paljolti lasten juhla ja uusivuosi aikuisten. KULTTUURI Tuottaja: Anni Saari P. Maanantai 25.12. Sunnuntai 24.12. Kymmenen elokuvaja tv-roolia jo nuorella iällä tehnyt Elina Patrakka on topakka Valo, joka muuttaa uudelle paikkakunnalle ja uuteen kouluun. C’est la vie – häät ranskalaiseen tapaan (klo 14.10 Teema) on katalogimme ainoa nosto, jota en ole vielä nähnyt. Torstai 28.12. Netflixistä voi katsoa vaikka heti kaikki kolme mainiota Joulu-Ukki -elokuvaa peräkkäin. Runoileva poliisi Dalgliesh (klo 21.00 MTV Katsomo) jatkaa kiperien keissien tutkimista uuden sarjan toisella kaudella. Lauantai 23.12. Ohjaajan paras varhaisteinileffa on kuitenkin Lomasankarit (klo 15.00 Nelonen). Mahtipontisen spielbergiaaninen musiikki on paikoittain ristiriidassa kotoisan arkisen, joskaan ei lattean seikkailun kanssa. Elokuvakriitikko Hannu Björkbacka laati suosikkilistansa television tarjonnasta myös välipäiviin. Pääosanesittäjä Bertie Carvelin kuosissa ei ehkä ole rikoskomisariona 1990-luvun version Roy Marsdenin hienostuneisuutta tai 2000-luvun Dalglieshia näytelleen Martin Shaw’n karismaa, mutta päivitys 1970-luvulle on pätevä ja miellyttää laadukkaan brittidekkarin ystäviä. Aiemmat nuorten seikkailut suunnattiin usein pojille, joten olipa aikakin ohjata Susikoira Roista (klo 19.10 MTV3) uusi versio, jossa tytöt ovat keskiössä. Sekin on Frank Capran taattu ohjaus, mutta vuosikymmentä ennen Ihmeellistä elämää valmistunut hauskuutus perijättärestä ja lehden reportterista eriparisina liftareina tien päällä. Jos Elina Patrakka on lapsitähtenä tyttöelokuvien vakio, voi samaa povata poikien sarjassa reippaalle Kuura Rossille. Välipäivien parasta, amerikkalaiseen tapaan säkenöivää klassista romkomia tarjoaa Tapahtui eräänä yönä (klo 12.05 Yle Teema). James Stewartin ja Donna Reedin tähtipölyttämä timantti ei ensi-illassaan ollut menestys, mutta sai kuitenkin viisi Oscarehdokkuutta. Mutta kun se on ranskalainen ja siinä ollaan häähumussa, mikä voisi mennä pieleen. Ohjaajapari NakacheToledano oli myös menestysfilmi Koskemattomien ystävyystarinan takana. Keskiviikko 27.12. Restauroitu suuren luokan luontoseikkailu sai uusintaensi-illan teattereissakin. 040 672 1257 Sähköposti: kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 23.12.2023 Keskipohjanmaa 10 Aikuisen naisen joulukalenteri vai koko perheelle suunnattu Tallipihan joulu Yle Areenasta. Poika ja ilves (klo 12.30. Frank Capran luomus kun näytetään taas uusille sukupolville, eiköhän sillä saada Pisa-tuloksetkin nousemaan. Sen näyttävät puitteet talletettiin Porvoossa. Joulun ikiklassikko Ihmeellinen on elämä ei ilmestyessään ollut menestys, mutta sai sentään viisi Oscar-ehdokkuutta. Kun mies muistetaan sekä vuoden 2000 että 2020-luvun Pertsoista ja Kiluista, ovat nuortenseikkailut selvästi Taavi Vartian leipälaji. Amerikan valloittaneella Sisuelokuvalla jälleen varteenotettavaksi tekijäksi palannut Jalmari Helander aloitti viimeisimmän joulukauhun syklin Rare Exportsilla (klo 21.00 Yle TV2). Siellä ovat myös sketsisarjojen valioiden riemukkaat jouluspesiaalit: Ihmisten puolueen ja Kätevän emännän juhlien pikkujoulujaksot. Joulutunnelman ja horrorin epäilyttävä yhdistelmä toimii sittenkin. Löytökoira Roi auttaa tyttöä sopeutumaan ja samalla ratkaisemaan pikkukaupunkia kuohuttavan pikkupojan katoamistapauksen. Konsta Hietanen näyttelee äidin menettänyttä Tommia, joka pääsee maatilalle Lappiin vapauttamaan eläintutkijaisän kanssa ilvestä luonnolliseen elinpiiriinsä. Niemen paras ohjaus. Myöhemmät filmit, kuten Krampus ja pahan pukin vierailu Violent Night sekä uusi There’s Something in the Barn hurjine tallitonttuineen ovat velkaa mallia näyttäneelle suomifilmille. Tiistai 26.12. Kaikkien aikojen joulufilmi Ihmeellinen on elämä (klo 13.45 Yle Teema & Fem) on myös parhaita ikiklassikoita. Yle TV2) on ilmiselvä kotimainen nuorten klassikko ja Raimo O. Aapelin kertomusten uusi tuleminen koettiin mainiossa lastenelokuvassa Vinski ja näkymättömyyspulveri (klo 18.10 Nelonen). Se tuo kesän talven keskelle. Mari Perankoski yrittää olla tonttua ovelampi. RKO Näillä Keskipohjanmaan poiminnoilla selviää juhlakaudesta niin, ettei tiedä pahassa maailmassa käyneensäkään.. Ville Myllyrinteen esittämän isän uusperhe kokee vauhtia ja vaarallisia tilanteita Kreikan saarella, kun muinaisaarteita ryöväävä rosvoporukka kidnappaa paikallisen tytön, jonka kanssa suomalaispojat ovat ystävystyneet. Näillä Keskipohjanmaan poiminnoilla selviää juhlakaudesta niin, ettei tiedä pahassa maailmassa käyneensäkään. Jouluaattona sitä toivottavasti kilttiä pukkia odotellessa voi kerrata Talvipihan joulun kalenterin, mutta myös legendaarinen Aikuisen naisen joulukalenteri löytyy taas Yle Areenasta. Musiikillista hiukopalaa huippuvuodelta 1984 tarjoaa Hittimittarin joululähetys, josta voi tarkistaa niin Paul McCartneyn, Barbra Streisandin kuin Dolly Partoninkin musavideokunnon. Mutta ohjelmia on välipäivinäkin tarjolla kaikille säädyille ja kaikenikäiselle yleisölle. Se on kevyt, hauska ja romanttinen, mutta syöksyy yllättäen mustan elokuvan psykologisiin syövereihin. Hyvä länkkäri kuuluu itseoikeutetusti välipäivien ohjelmaan. Ohjelmaa tarjolla kaikille säädyille ja kaikenikäiselle yleisölle
Elina Patrakka on topakkana pääosassa Susikoira Roin tyttöversiossa. Nimiroolissa kotimaisen elokuvan Kristen Stewart eli Mimosa Willamo narraa, ärsyttää, kutittelee ja töksäyttää. Sitä Renny Harlinin uutta versiota odotellessa voi ahmia putkeen suomifilmin parasta historiaa suurine näyttelijätähtineen sekä nostalgisoida samalla vanhan Helsingin kaupunkimaisemilla. KIMMO KORHONEN Joulutunnelman ja horrorin epäilyttävä yhdistelmä toimii sittenkin. Koulussa piti opetella ulkoa kaikki Suomen joet, mutta monille jäi paremmin mieleen Kwai-joen silta (klo 12.05 Yle Teema). saakka. YLE Oona Airola ja Mimosa Willamo ovat kauneusalan ammattilaisia pohjoiseen sijoittuvassa Aurora-elokuvassa. Sitä katsoessa tulee mieleen, onko se Citizen Kane sittenkään Orson Wellesin paras elokuva. Maanantai 1.1. Sydänkin on mukana! Mutta niin se on päivän toisessakin kotimaisessa. Uusimman eli kahdeksannen kauden viimeiset herkulliset jaksot löytyvät yhä Areenasta mutta vain 16.1. parhaissa westerneissä on niissäkin usein pääosassa James Stewart – yllätys, yllätys! Winchester ’73 – kohtalon ase (klo 12.05 Yle Teema) oli ensimmäinen Anthony Mannin seitsemästä lännenfilmistä näyttelijäveteraanin kanssa. Kuten Ihmeellisessä elämässä, näyttelijäveteraani käyttää roolin varjopuolten tulkinnassa sotalentäjän kokemuksiaan. Pahan kosketuksen (klo 21.21 Yle Teema) jännittävät hetket sopivat aikuiseen makuun. Perjantai 29.12. Lauantai 30.12. saakka Yle Areenassa. Uudenvuodenpäivänä Yle Teema esittää kolme parasta Komisario Palmua (Erehdys klo 12.21, Kaasua klo 14.09 ja Tähdet kertovat 15.47). Kahdeksannen kauden jaksot vielä katsottavissa 16.1. Mari Perankoski yrittää olla tonttua ovelampi. Tove (klo 21.45 Teema) esitteli Alma Pöystin näyttelijänlahjat suurelle yleisölle Muumien luojana – ja loppu onkin historiaa Golden Globien säihkeessä. Babe – urhea possu (klo 11.10 TV5) on sekin tavallaan jouluelokuva ja perhe-elokuvien moderni klassikko. FC Venus (klo 21.00 Hero) kokoaa seiskadivarin miesten vaimoista ja tyttöystävistä joukkueen vedonlyöntiä varten kalliilla panoksilla. Pääosissa Alec Guinness ja William Holden. Oona Airola on eräässä päärooleista teattereihin juuri tulleessa elokuvassa Neljä pientä aikuista. Jos kaikki muu on kokeiltu, voi bonuksena ja varmana tärppinä vielä muistuttaa Yle Teemalla jo päättyneestä sarjasta Solsidan – Onnea onkimassa ja sen hupsuudessaan rakastettavasta henkilögalleriasta. Aurorassa (klo 21.10 Yle TV2) keskipohjalaislähtöinen näyttelijä tekee erään parhaista sivurooleistaan kauneusalan ammattilaisena. Pikkupossun on opittava farmilla hyödylliseksi apuriksi isännälle (karheanlämmin John Cromwell), jottei päätyisi omena suussa joulupöytään. Eeppistä se on jalkapallokin. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2023 kaikille television katsojille! Hannu Björkbacka. Romanttinen sanomakomedia on suomalaiseksi epätavallisen ilmava, poukkoileva ja katsojaan luottavainen. Toisille riittää, että katsoo filmin alun legendaarisen neliminuuttisen kamera-ajon ja painuu sitten pehkuihin, jos malttaa. Toisille riittää, että katsoo filmin alun legendaarisen neliminuuttisen kamera-ajon ja painuu sitten pehkuihin, jos malttaa. Ja kun katsoo sen perään vielä ilottelumusikaalin Mamma Mia! (klo 18.40 TV5), onkin jo valmis vuoden 2024 koitoksiin. Uudenvuoden aaton eeppisiin tunnelmiin sopii lähes kolmen tunnin elokuva brittivangeista rakentamassa japanilaisille junasiltaa Burmaan. Sunnuntai 31.12. KULTTUURI LAUANTAI 23.12.2023 Keskipohjanmaa 11 Monipuolista katsottavaa joulunaikaan Joulu on jo ovella Aikuisen naisen joulukalenterissa. SAMU RÖTKÖNEN/DIONYSOS FILM Solsidan Onnea onkimassa. JAROWSKIJ/YLE Suomifilmin legendaarinen tähtikaarti elokuvassa Komisario Palmun erehdys: Saara Ranin, Matti Oravisto, Pentti Siimes ja Joel Rinne
Eikä maailman maiden ja maaryhmien Dubaissa antama lupaus luopua fossiilisista polttoaineista energia-alalla vuoteen 2050 mennessä ole sekään mikään ihmelääke ilmastonmuutokseen. Vastaavaa mittavaa uusien aloitteiden ryöppyä tuskin heti nähdään. Se 1,5 asteen lämpenemisrajoite uhkaa karata käsistä, Ylä-Mononen sanoo. LAUANTAI 23.12.2023 Keskipohjanmaa 12 Matti Posio Euroopan ympäristökeskusta Kööpenhaminassa johtava Leena Ylä-Mononen on viime päivinä saanut tarkastella monenlaisia asiakirjoja. Meiltä odotetaan laadukasta ja luotettavaa ympäristötietoa jatkossakin, YläMononen kertoo. Suurin osa Euroopan itselleen asettamista tavoitteista ei näytä toteutuvan aikataulussa. Ilmastoja ympäristöpolitiikan perusvire on kuitenkin enimmäkseen synkähköä: maailmanlaajuisen lämpenemisen tavoiterajan 1,5 asteen ohella Euroopan ympäristöohjelman tavoitteet vuodelle 2030 uhkaavat karata käsistä. Ja nythän näyttää tosi huonolta. –?Meillähän on hieno virasto, olemme todella hyvämaineinen ja arvostettu ympäristötiedon ja raporttien tuottaja. VAIHTELEVA t haasteet tekevät työstä mielenkiintoista Ylä-Monoselle, joka ennen viime maaliskuista nimitystään Euroopan ympäristökeskuksen pääjohtajaksi työskenteli ympäristöministeriön ylijohtajana. Skenaario on hurja ja erittäin epätoivottava. Vastuu sitoumuksen viemisestä käytäntöön jää osallistujamaille, joista osa vastusti vimmatusti fossiilisten polttoaineiden haittavaikutusten kirjaamista päätöstekstiin. Eri maista tulevat asiantuntijat Euroopan ympäristökeskuksessa laativat muutenkin työkseen tietopaketteja, joiden tulevaisuudenkuva on usein hiuksia nostattava. EU:n päätöksentekoa läheltä seuraava Ylä-Mononen on toiveikas, että käyntiin tuupattu kunnianhimoinen muutosohjelma saadaan myös toteutettua. Käytännön työssä kulunut ensimmäinen puoli vuotta on ollut innostavaa tutustumista niin talon väkeen kuin yhteistyökumppaneihin. Tavoiteltuun lämpenemisen enimmäistasoon eli 1,5 asteeseen ei todennäköisesti päästä, vaan ollaan matkalla kahden, kolmen asteen lämpenemistasoa kohti. Vaikka seuraava komissio tekisi hiukan toisenlaista politiikkaa, maapallon elinolojen pelastamisessa kelkkaa ei ole varaa kääntää. Esimerkiksi Suomessa on paljon metsiä ja vesistöjä, joihin parannustarvekin liittyy, kun taas Irlannin, Hollannin tai Tanskan kaltaisissa maissa metsät ovat suurelta osin tehneet tilaa muutetulle ympäristölle. ” Mennään kohti kahta, pahimmillaan jopa kolmen asteen lämpenemistä, keskimäärin. –?Luonnolla ei mene hyvin Euroopassa, eikä mene Suomessakaan erityisen hyvin, Ylä-Mononen esittelee useimmilta kohdiltaan oranssinsävyistä paperia. Leena Ylä-Mononen muistuttaa, ettei ilmaston maailmanlaajuisen lämpenemisen etenemistahti näytä hyvältä. Skenaario on hurja ja erittäin epätoivottava, mutta vieläkin mahdollinen, jollei toimia saada aikaan. –?Mennään kohti kahta, pahimmillaan jopa kolmen asteen lämpenemistä, keskimäärin. Sitä meille tarkoittaisi, jos maapallon lämpötila nousisi 2–3 astetta tavoitellun enintään 1,5 asteen sijasta. Kokous saatiin huipennettua tekstikirjaukseen, jota Ylä-Mononen pitää myönteisenä uutisena. Myös Ylä-Mononen seurasi kokouksen loppuvaiheita paikan päällä. Nyt ensi kertaa liikennevalosymbolein toteutetussa raportissa kaikki biodiversiteettiä ja ekosysteemien tilaa koskevien poliittisten tavoitteiden indikaattorit ovat oranssilla. EEA:n (European Environment Agency) työn merkittävyydestä tulee komissiolta, EU:n parlamentaarikoilta ja muilta Brysselin toimijoilta paljon kiitosta. Vastikään julkaistussa raportissa EU:n kahdeksannen ympäristöohjelman toteutumisesta pääviesti luontokadosta on selkeä. Jättimäisten lakipakettien toimeenpano on vasta alkuvaiheessa, joten siinä riittää tekemistä myös ensi kesän eurovaalien jälkeen. –?Saatiin tiedepohja sille, miltä näyttää. Laajemminkin oranssi kukoistaa, harvojen vihreiden ja punaisten asioiden keskellä. Samanaikaisesti EEA:n viesti Euroopan luonnon tilasta on huolestuttava. Ne vievät kokenutta ympäristövirkamiestä tunnelmasta toiseen. Termi tarkoittaa sitä, missä ilmastonmuutoksessa mennään ja millaisen osan kukakin kantaa maapallon taakasta. –?Siitä saa ihan iloita ja olla otettu, Ylä-Mononen sanoo. ILMASTONMUUTOKSESSA pahimmat skenaariot tietäisivät Suomen kaltaiselle maalle jopa 5–6 asteen lämpötilan nousua, ylikin. YLÄ-MONONEN muistuttaa, että komissiolla ja jäsenmailla on vielä edessään tiivis yhteistyön rupeama isojen ympäristöja ilmastolainsäädännön muutosten viemiseksi käytäntöön. Lainsäädäntöä on pistetty alulle niin Ilmastokokouksen iloisten uutisten takana huolestuttava viesti Luotettavan ympäristötiedon tuottaja EEA, Euroopan ympäristökeskus, odottaa roolinsa kasvavan eurovaalien lähestyessä. –?Selvää on, että ainakin toimeenpanotyö nyt jatkuu, tapahtuipa seuraavan komission prioriteeteissa mitä tahansa. Suomen kaltaisessa maassa se tarkoittaisi viiden, kuuden asteen lämpenemistä tai enemmänkin. Leena Ylä-Mononen Euroopan ympäristökeskuksen pääjohtaja. Vihreän kehityksen ohjelma tähtää muun muassa siihen, että Eurooppa olisi ilmastoneutraali vuoteen 2050 mennessä. Suomelle sellainen skenaario tietää järkyttävää lisäasteiden määrää. Yksi tärkeimmistä lainsäädäntöpaketeista tunnetaan nimellä Fit for 55, joka puolestaan viittaa EU:n tavoitteeseen vähentää kasvihuonepäästöjen nettopäästöjä vähintään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Se tarkoittaa, että luontokato on yhteinen jättimäinen haaste koko Euroopalle – olkoonkin, että eri maiden ongelmat ovat keskenään kovinkin erilaisia. Kun Ylä-Mononen saapui paikalle Dubaihin massiivisen COP28-kokoontumisen toisen viikon alussa, käsittelyssä oli niin sanottu Global Stocktake. Euroopan unioni on nykyisen komission aikana saanut toteutukseen isoja lainsäädäntöpaketteja osana vihreän kehityksen ohjelmaa, Green Dealia. Ympäristötiedon tuottamiseen erikoistuneen 32 maan asiantuntijaviraston johdossa elämä onkin ristiriitaista. Vastikään Dubaissa päättyneessä ilmastokokous COP-28:ssa Euroopan ympäristökeskuksen asiantuntijat tukivat neuvotteluissa Euroopan komissiota. Pääjohtaja Leena YläMononen muistuttaa, että EU:n suurten ilmastoja ympäristölakipakettien toimeenpano on jäsenmaissa vasta alussa. Suomen kaltaisessa maassa se tarkoittaisi viiden, kuuden asteen lämpenemistä tai enemmänkin. Vielä ei voi sanoa saaneensa mitään tiettyä aikaan, mutta toimintakenttä on otettu haltuun
–?Täällä satsataan nyt uusiutuvaan energiaan sekä esimerkiksi vaihtoehtoisiin tapoihin tuottaa terästä tai sementtiä. Dubain ilmastokokouksessa puhetta johti Arabiemiraattien teollisuuden ja kehittyneen teknologian ministeri Sultan Al Jaber (keskellä). –?Nähdään, että kolmen asteen lämpenemisen maailmassa puhutaan merkittävistä pakolaisvirroista ja merkittävistä alueista maapallolla, joissa ei voi enää asua eikä viljellä. SUOMESSA KESKUSTELLAAN presidentinvaaleissa siitä, missä määrin ilmastopolitiikka kuuluu presidentin tontille osana turvallisuuspolitiikkaa. Euroopan ja myös Suomen teollisuudessa ollaan muutoksen aallonharjalla joka tapauksessa. Keskus tukee tiedolla ja asiantuntijuudella Euroopan instituutioita ja päätöksentekoa, muun muassa ympäristökysymysten käsittelyä EU-komissiossa tai Euroopan parlamentissa. Vihreän siirtymän ohjelma on vauhdittanut näitä. Sijoitukset yritystoimintaan edellyttävät usein kymmenen vuoden tai joissain investointisykleissä jopa 25 vuoden näkymää. Yhteistyömaita ovat Albania, Bosnia-Hertsegovina, Kosovo, Montenegro, Pohjois-Makedonia ja Serbia. 1 EEA:n jäsenmaita ovat Euroopan unionin 27 jäsenvaltiota ja lisäksi Norja, Islanti, Sveitsi, Liechtenstein ja Turkki. Totta kai toivotaan, että saadaan vielä sopu myös jäljellä olevista Green Dealin luontopakettiin kuuluvista lainsäädäntöesityksistä, Ylä-Mononen sanoo. Voidaan olettaa, että eivät ne nyt aivan samat ole kuin tällä komissiolla. Viime vuosina on nähty, miten riippuvuutta keskitetystä energiatuotannosta – esimerkiksi Venäjän fossiilisten polttoaineiden kaupasta – voidaan käyttää erilaisten vaikuttamispyrkimysten keinona. Esimerkiksi Puolassa vaalien tulos oli erilainen ja EU-myönteinen. 1 Suomalainen Leena YläMononen aloitti työnsä EEA:n pääjohtajana kesäkuussa 2023. LAUANTAI 23.12.2023 Keskipohjanmaa 13 paljon. –?Politiikan ennustaminen on vaikeaa, mutta ilmassa on muitakin merkkejä. SUOMENKIN POLITIIKASSA kuulee aina välillä äärimmäisiä mielipiteitä, joiden mukaan ilmastoponnistusten tai luontokadon kaltaisista asioista ei kannata suuremmin huolta kantaa – ainakaan meillä. 1 Noin 270 työntekijän erikoisviraston tehtävänä on tuottaa luotettavaa tietoa ympäristöja ilmastoasioista. –?Varmaan kukaan ei enää voi kiistää, että erityisesti ilmasto-, mutta myöskin luontokatoja saastumiskysymykset vaativat EU-tason toimia. –?Sitten on jo ihan kilpailukyvyn ja taloudellisen kehityksen kannalta merkittävä asia, että me emme ole jäämässä mantereena hännänhuipuksi, vaan olemme päinvastoin asettamassa globaalin ympäristöpolitiikan agendaa. Nythän viestinä on ollut se, että kriiseistä – Ukrainan sodasta, energiakriisistä ja Covid-pandemiasta huolimatta – ?jatketaan johdonmukaisesti tällä linjalla. –?Tämä ei ole mitenkään tietenkään hyvä asia. EUROOPAN YMPÄRISTÖKESKUS MARTIN DIVISEK. Yhden tai parinkaan maan ei ole mahdollista estää päätöksentekoa asettumalla poikkiteloin. Keskuksen pääkonttori on Tanskassa. –?Ainakaan se ei ole samassa määrin mahdollista, koska käytössä on määräenemmistöpäätös. Päätöksen jarruttamiseen tarvitaan määrävähemmistö eli useita maita yhdessä. Ylä-Mononen kiittää Suomen havahtuneen tähän ajatteluun hyvissä ajoin. Hänen mukaansa kasassa olevan lainsäädännön toimeenpano sitoo komission, EU-parlamentin ja jäsenvaltiot yhteiseen poliittiseen prosessiin myös lähivuosina. Päätösasiakirjaan hyväksyttiin nyt ensi kertaa lausuma, jonka mukaan fossiilisista polttoaineista luovutaan. EU on etujoukoissa, ja se maineemme on tärkeä asia myöskin EU:n teollisuudelle. Samalla ne vaativat aidosti globaaleja toimia, ja nimenomaan Euroopan unionin vahvuutena on edelläkävijyys maailman mitassa, Ylä-Mononen pohtii. Suomelle sellainen skenaario tietää järkyttävää lisäasteiden määrää. Yhdessä asiassa EU-päätöksenteko ympäristöja ilmastolainsäädännön asioissa on kuitenkin erilaista kuin EU:n toiminta turvallisuuspolitiikassa. Silloin palloa ollaan sysäämässä Kiinalle ja muille Euroopan ulkopuolisille suurvalloille. – Mutta totta kai jokainen Euroopan parlamentti, minkälainen kokoonpano sinne syntyykään, ja jokainen komissio puheenjohtajineen, asettaa omat prioriteettinsa. Kokoukseen osallistunut Euroopan ympäristökeskuksen pääjohtaja Leena Ylä-Mononen kuvailee COP28-kokousta kirjoltaan kuin suomalaiseksi maatalousnäyttelyksi jättiläiskoossa. Leena Ylä-Mononen muistuttaa, ettei ilmaston maailmanlaajuisen lämpenemisen etenemistahti näytä hyvältä. –. Tämä nähtiin nyt Dubaissa. Vähintäänkin tätä kautta etenkin ilmaston ja laajemminkin ympäristöpolitiikan merkitys ymmärretään myös turvallisuuspoliittisena kysymyksenä. Sitä ennen keskusta oli johtanut kymmenen vuotta belgialainen Hans Bruyninckx. Ilmastokokouksen iloisten uutisten takana huolestuttava viesti MIKÄ Euroopan ympäristökeskus 1 Euroopan ympäristökeskus eli European Environment Agency (EEA) on ensi vuonna toiminut 30 vuotta. –?Sellaista, että täydellisesti kääntyisi kelkka ja ryhdyttäisiin romuttamaan ympäristöpolitiikkaa, en pidä mitenkään todennäköisenä enkä missään tapauksessa toivottavana, ottaen huomioon nämä meidän ympäristöhaasteidemme mittasuhteet. 1 Ukraina ja Moldova aloittavat EU-jäsenyysneuvottelunsa, ja niistä voi jossain vaiheessa tulla myös Euroopan ympäristökeskuksen jäsenmaita. Se takaa jatkuvuuden EU:n ilmastoja ympäristöpolitiikalle siinäkin tapauksessa, että viime aikainen EU-vastaisten oikeistopopulistien voittokulku joissain jäsenmaissa, kuten Hollannissa, heijastuisi muutoksena tulevan komission painotuksiin ensi kesän eurovaalien jälkeen. Hajautettu uusiutuva energiantuotanto on turvallisempi vaihtoehto, Ylä-Mononen miettii. Ylä-Monosen mukaan etenkin talouselämän etu on, että ympäristöpolitiikkaa tehdään ennustettavasti ja mahdollistaen investointiympäristön ymmärrys pitkällä tähtäyksellä. Tavoiteltuun lämpenemisen enimmäistasoon eli 1,5 asteeseen ei todennäköisesti päästä, vaan ollaan matkalla kahden, kolmen asteen lämpenemistasoa kohti
–?Nythän kaikki raja-asemat on suljettu ja jos toivottavasti tilanne jonain päivänä lähtee paranemaan, katsotaan sen jälkeen, kuinka paljon niitä avataan. Se edellyttää lainsäädännön uudistamista ja erilaisia varautumisia. Kopra on heittänyt ilmoille myös ajatuksen raja-asemien lakkauttamisesta kokonaan. Myöskään EU ei ole kohdistanut sanktioita Israelia kohtaan. Nopeutetulla menettelyllä pyritään ulkorajalla siihen, että todennäköisesti kielteisen turvapaikkapäätöksen saavat hakijat eivät päätöstä odottaessaan voisi liikkua muualle Suomeen ja kielteisen päätöksen tullessa heidät voi nopeasti käännyttää lähtömaahan. joulukuuta 2023. VILÉN KERTOI Ilta-Sanomille aiemmin saaneensa tekaistuja englanninkielisiä kaavamaisia viestejä, joissa vaadittiin Euroviisujen boikotointia. Paitsi EU-lainsäädäntö myös Suomen perustuslaki sitoo virkamiehiä. Kuvassa Orpo vieraana Ylen Ykkösaamussa Helsingissä 16. tammikuuta asti, mutta sulkua jatketaan, jos tarve vaatii. –?Nyt näitä, sanotaanko englanninkielisiä viestejä, ei ole tullut ollenkaan. –?Boikotit ovat olleet harvinaisia, ja koordinoidut boikotit eivät ole juuri koskaan ottaneet tuulta alleen. Yleä on vaadittu vetäytymään Euroviisuista, jos Israel saa osallistua kisaan. Suomen ja Venäjän väliset raja-asemat ovat tällä erää kiinni 14. Orpo pitää hyvänä, että niin sanottu rajamenettelylaki etenee sisäministeriössä. Esimerkiksi koronapandemian takia kilpailuja ei järjestetty. –?Tämä on niitä, jotka pitää selvittää. Muun muassa Puola ja Liettua ovat käyttäneet turvapaikanhakijoihin vastaavaa menettelyä Valko-Venäjän hybridioperaation alettua niiden ulkorajoilla vuonna 2021. Oletan, että Euroviisuja ei edes järjestettäisi, jos jotain niin isoa tapahtuu. Suomella on ollut haasteita palauttaa kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita joihinkin maihin. Euroopan yleisradiounioni EBU on toistaiseksi vahvistanut Israelin osallistumisen ensi vuoden Euroviisuihin. Heille on varmasti mennyt myös viestejä boikotoinnista. Olemme keskustelleet Pohjoismaiden kanssa, ja kaikilla on hyvin samantyyppinen tilanne kaikissa maissa. ”Rajamenettelylaki on tarpeen, mutta ei ratkaise mitään, jos toinen maa ei ota vastaan”, Orpo sanoo. Vuletic sanoo, että EBU:n linjaus Israelin osallistumisesta Euroviisuihin on poliittisesta näkökulmasta järkeenkäyvää, koska Israelia kohtaan ei ole samalla tavalla kohdistunut kansainvälisiä sanktioita kuin esimerkiksi Venäjää kohtaan. Siitä on apua sitten, kun raja jälleen avataan. Tämä oli tämmöinen varhaisempi vaihe useampi viikko sitten. EUROVIISUJEN HISTORIAA tutkinut Dean Vuletic kertoo STT:lle, että boikotit Euroviisuissa ovat melko harvinaisia. Rajalla jokainen turvapaikanhakijan tapaus tulisi lain mukaan käsitellä yksilöllisesti, eikä niin sanottuja massaratkaisuja saisi tehdä. Se tarkoittaa ihmisten palauttamista rajalta takaisin Venäjälle ilman turvapaikkahakemusten käsittelyä tietyissä tilanteissa. LAUANTAI 23.12.2023 Keskipohjanmaa 14 STT, Sanna Nikula Hallitus valmistelee lakiin useita uusia keinoja siltä varalta, että itärajan tilanne pysyy pitkään vaikeana tai saa uusia piirteitä. –?Euroviisut ovat EBU:n kilpailu, ja he tekevät linjauksia, joita me kuulostelemme. Kansainvälisen suojelun tarve arvioidaan suhteessa hakijan kotimaahan. –?Vajaat kaksi vuotta sitten kerroimme muiden Pohjoismaiden tavoin, että Venäjän osallistuminen ei käy. PÄÄMINISTERI MUISTUTTAA , että tilanne oli rauhallinen, kun raja viimeksi oli kaksi viikkoa suljettu, mutta ilmiö jatkui heti, kun se vähäksi aikaa avattiin. Toimet on sittemmin katsottu ihmisoikeussopimusten ja EU-oikeuden vastaisiksi tilanteesta huolimatta. Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, että kaikki mahdolliset skenaariot käydään nyt läpi, jotta sopivia lisätoimia on tarpeen vaatiessa käytössä. Boikotit Euroviisuissa yleensä heijastelevat kahden maan välistä jännitettä sen sijaan, että toimittaisiin ryhmänä yhteisen kannanoton tekemiseksi yhtä maata vastaan. Vuletic arvioi, että Venäjän poistaminen Euroviisuista viime vuodesta lähtien oli osittain Euroviisuihin osallistuneiden maiden luoman paineen tulos. Kokonaisuus on oikeudellisesti vaativa. Jutun julkaisun jälkeen Vilén kertoo saaneensa asiallisia ihmisten itsensä kirjoittamia viestejä, joissa he perustelevat boikotointia ja pyytävät harkintaa. Suomi aikoo edelleen osallistua Euroviisuihin. Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on tyytyväinen, että niin sanottu rajamenettelylaki etenee sisäministeriössä. Orpon mielestä se ei ole kovin olennaista nyt. Julkisessa keskustelussa on esiintynyt niin sanottu push back -menettely. Hänen mukaansa siitä on apua, kun raja avataan jälleen. Ylen luovien sisältöjen ja median johtaja Ville Vilén ei osaa spekuloida, mitä pitäisi tapahtua, jotta Suomi vetäytyisi Euroviisuista. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra (kok.) on sitä mieltä, että push back -lainsäädäntö tarvitaan, vaikkei se hänenkään mielestään ole mikään miellyttävä toimi. Orpo: Kaikki skenaariot käydään läpi VESA MOILANEN / LEHTIKUVA / ARKISTO STT, Jenna Rautio Yleen on viime aikoina kohdistunut boikottivaatimuksia Euroviisuihin osallistumisesta. Sen takia en tässä vaiheessa halua ottaa niihin kantaa, Orpo kommentoi Kopran ehdotusta STT:lle. Mutta en osaa sanoa, mikä olisi nyt sellainen asia. Suurin vaikutus oli kuitenkin Venäjään kohdistuneilla kansainvälisillä sanktioilla, eikä lopputulos perustunut Euroviisuihin osallistuneiden maiden organisoituihin boikotteihin. Yksi selvitettävistä vaihtoehdoista on, miten Suomi toimii tilanteessa, jossa rajan yli pyrkii tulemaan ihmisiä suluista huolimatta. Pidän boikotointia hyvänä keinona silloin, kun se tulee aidosti ihmisiltä. –?Sekään ei yksistään ratkaise yhtään mitään vaikka kuinka nopeasti menetellään, jos se toinen maa ei ota vastaan, Orpo sanoo. –?Kun määräaika tammikuun puolivälissä loppuu, meillä täytyy olla tarkka tieto ja kuva siitä, mikä tilanne on Venäjällä ja sen mukaan tehdään sitten päätöksiä. ORPON MUKAAN hybridioperaatioihin vastaamiseen ei ole mitään yksittäistä keinoa, vaan siihen vaaditaan hyvin laajaa keinovalikoimaa. Viestejä on kaikkiin yhtiöihin tullut, Vilén sanoo STT:lle
Noin 20 minuuttia ampumisen aloittamisen jälkeen epäilty tekijä surmasi itsensä. JULKISEN RAHAN pumppaaminen talouteen on johtanut siihen, että Venäjän talous on ylikuumentunut. Venäjän inflaatio on karannut kauas tavoitellusta. Asiasta kertoi poliisipäällikkö Martin Vondrasek. –?Laatu on kärsinyt, mutta määrää siellä on. Solangon sanoin ”aika tumpelo siinä saisikin olla”, jos ei saisi bruttokansantuotetta kasvamaan sen jälkeen, kun julkisia menoja on lisätty 25 prosenttia. Sotatalouteen siirtyneessä autoritaarisessa maassa sotaponnistelujen rahoittaminen on laitettu kaiken muun edelle. Kaarlen yliopiston 25-vuotias maisteriopiskelija ja toimittaja Jakob Weizman kertoi lehdelle olleensa tekemässä kielikoetta, kun hän kuuli ampumista ja kiljumista. –?Resursseja ohjataan ensisijaisesti sotateollisuuteen sekä armeijan ja sisäisen turvallisuuden joukkojen käyttöön ja kaikkeen muuhun vain siinä tapauksessa, että jotain jää jäljelle, Solanko kuvailee STT:lle. Ampumisessa haavoittui 25 ihmistä, joista yksi kuoli myöhemmin sairaalassa, kertoi uutistoimisto AFP. Lopputuloksena on se, että sotaa käyvässä maassa julkisen talouden alijäämä on vaatimattomasti vain muutaman prosenttiyksikön luokkaa. Presidentti Vladimir Putin ei poikkeuksellisesti edes valehdellut, kun hän kertoi suuressa lehdistötilaisuudessaan Venäjän talouden kasvavan. Näitä tuotteita tuodaan yhä enemmän Kiinasta. Solangon mukaan Venäjän keskuspankkikin on ennustanut, että nykyisen nopean kasvun on pakko loppua. –?Siitähän vasta riemu syntyisi, jos me yhtäkkiä päättäisimme lopettaa pakotteet vain siksi, että niitä jossain kierretään, Solanko sanoo. Omat kukkansa laski myös Tshekin pääministeri Petr Fiala. Poliisin mukaan epäillyllä Prahan joukkoampujalla oli aseenkantolupa ja hän omisti useita aseita. Poliisi kertoi perjantaina selvittävänsä teon motiivia. Solanko kuitenkin korostaa parjatuilla pakotteilla olleen puutteineenkin todellista vaikutusta. VENÄJÄ ON iso talous, joka ei käy hyökkäyssotaa omalla, vaan Ukrainan maaperällä. Kynttilämeri valaisi yliopiston pihan Opiskelijamies kertoi selviytymisestään Prahan yliopistoampumisesta kasasi tuoleja luokkahuoneen eteen. RADEK MICA / AFP / LEHTIKUVA. Venäjän sotatalous ei näytä pysähtyvän Venäjän valtion kassassa riittää rahaa, koska sotamenot laitetaan nyt kaiken muun edelle. Prahan Kaarlen yliopiston päärakennuksen ulkopuolella paloi perjantaina lukuisia kynttilöitä, jotka kertoivat traagisesta joukkoampumisesta. Venäläisiä T-80 panssarivaunuja yleisötapahtumassa Pietarin lähettyvillä. YLIOPISTOAMPUMISESTA epäillyn miehen uskotaan olevan myös toisen hiljattaisen surmatyön takana. Muutaman kuukausi olikin hyvin vaikeaa, mutta Venäjä sai tilanteen hallintaan. Poliisi uskoo ampujan surmanneen kävelyllä olleen nuoren miehen ja tämän kahden kuukauden ikäisen vauvan Prahan laitamilla viime viikolla. Wezman uskoo tämän olleen epäilty ampuja. Epäilty joukkoampuja kulki yliopiston luokkahuoneesta toiseen etsiäkseen surmattavia ihmisiä, kertoi silminnäkijä brittilehti Guardianille. Brittilehti Telegraphin mukaan epäilty oli historian opiskelija, joka oli jakanut väkivaltafantasioita viestipalvelu Telegramissa ennen tekoaan. Venäjän sotatalous pysyy vielä pystyssä. OLGA MALTSEVA / AFP / LEHTIKUVA / ARKISTO STT, työryhmä Prahassa Kaarlen yliopiston päärakennuksen ulkopuolella paloivat perjantaina lukuisat kynttilät muistuttamassa edellisen päivän tragediasta. Talouden kasvu kuitenkin koskee sotataloudessa vain muutamia painopistealueita. Sodan rahoittamiseksi Venäjällä oli entuudestaan puskurirahastoa. Pakotteista tai hintakatoista huolimatta maan öljynvientitulot ovat nyt kuukausitasolla jo suuremmat kuin ennen sotaa, kertoi Bloomberg kuun alussa. –?Eli sodan tuhot eivät tule tällä hetkellä juuri millään tavalla Venäjän maksettaviksi. Sen jälkeen poliisi alkoi etsiä epäiltyä tekijää ja sai pian selville, että tämä oli matkalla kohti yhtä yliopiston kampuksista. Tshekin sisäministerin Vit Rakushanin mukaan yliopistoampumisella ei ole yhteyttä kansainväliseen terrorismiin. Poliisi kertoi perjantaina tunnistaneensa kaikki surmatut ihmiset. Esimerkiksi henkilöautojen ja pesukoneiden tuotanto on vähentynyt merkittävästi. Poliisin mukaan haavoittuneiden joukossa oli kolme ulkomaalaista, joista kaksi oli Arabiemiraateista ja yksi Hollannista, kertoi Guardian. LAUANTAI 23.12.2023 Keskipohjanmaa 15 STT, Niilo Simojoki Mikään ei todennäköisesti uhkaa lähivuosina Venäjän talouden kykyä rahoittaa sotaa Ukrainassa, arvioi vanhempi neuvonantaja Laura Solanko Suomen Pankista. Vähän ennen kello kolmea läheisellä kampusalueella alkoi ampuminen, minkä jälkeen poliisi saapui pian paikalle. Suomalaisen sotilaslähteen mukaan ammukset tai miehet eivät ole Venäjältä loppumassa suurista tappioista huolimatta. Sodan alettua länsi määräsi Venäjälle pakotteita, ja maan talouden odotettiin jopa romahtavan. Kysyntä ylittää tarjonnan, mutta tuotanto kasvaa vain sotaan liittyvillä sektoreilla. BRITTILEHTI GUARDIANIN mukaan poliisi jakoi perjantaina tarkempia tietoja epäillyn torstaisista liikkeistä. –?Ensi vuodelle ennakoidaan hyvin maltillista kasvua, koska enempää ei saada enää tuotettua, Solanko kertoo. Poliisi kertoi saaneensa ensin varoituksen epäillyn miehen ystävältä, jolle mies oli lähettänyt itsemurhaviestin. Ihmiset olivat tuoneet paikalle myös kukkia. Tämän jälkeen poliisi löysi epäillyn kotitalosta Prahan lähistöltä kuolleen miehen, jonka se tunnisti epäillyn isäksi. Tekijäksi epäilty 24-vuotias opiskelija ampui torstaina yliopiston sisällä 13 ihmistä ja surmasi lopuksi itsensä. Weizman kertoi, että lopulta poliisi evakuoi hänet ja professorin. Tämän jälkeen hän ja koetta valvonut professori alkoivat kasata tuoleja ja pöytiä luokanoven eteen. Poliisi alkoi evakuoida yhtä kampusalueista iltapäivällä kello kahden jälkeen paikallista aikaa. Vain muutamia minuutteja tämän jälkeen Weizman sanoi kuulleensa, miten joku yritti avata oven. Kanavalla hän puhui myös avoimesti halustaan toteuttaa kouluampuminen
1) Saksan x) Sveitsin 2) Puolan 14. Tiedätkö, minkä nimisellä suolla Mika Myllylä veti raastavia lenkkejään. Se on sleesialainen kansansävelmä. Kuinka kauan kesti talvisota 1939-1940. 1) Kuortaneelta x) Kaustiselta 2) Kortesjärveltä 7. Lohtajalla syntynyt Mannerheim-ristin ritari, lentoupseeri Paavo Kahla katosi Lapin sodassa syksyllä -44 ja hänen ruumiinsa löytyi vasta vuotta myöhemmin. 1) Ollut karkotettuna Siperiassa x) toiminut ministerinä neljässä eri hallituksessa 2) ollut puolustusvoimien komentajana Haasta aivonystyrät liikkeelle! Uutiskuva keskipohjalaisesta kesätapahtumasta mutta minkä nimisestä. Millä nimellä Lestin lava tunnettiin. Himangan jokakesäinen tapahtuma on nimeltään 1) Raumankarin kalaasit x) Raumankarin ryskööt 2) Raumankarin markkinat 6. Mitä muuta Joukahainen muun muassa on tehnyt. Kalajoen vaakunassa on kuvattuna 1) siika x) kaljaasi 2) minkki 10. Kuka on Ylivieskan kaupunginjohtaja. Yhtyeen nimi tulee viulupelimanni Elias Tallarista. 1) Maria Kuusisto x) Maria Hongisto 2) Maria Sorvisto 9. Vastausvaihtoehdot ovat tutut 1X2. Minkä maan alueella Sleesia nykyisin pääosin sijaitsee. Milloin Kokkolan kaupunki on perustettu. 1) Rauhala x) Urhola 2) Suojala 11. 1) 105 päivää x) 150 päivää 2) 255 päivää 13. Sibeliuksen säveltämän joululaulun On hanget korkeat nietokset sanoittaja on Vilkku Joukahainen. Minkä kaupungin vaakuna. Kaustisella toimii kansanmusiikin ammattiorkesteri Tallari. Lestijärvellä oli, nyt jo purettu, suosittu tanssipaikka. Vetelin Kainussa on entinen suojeluskuntatalo, joka myöhemmin on toiminut koulukäytössä. Renell 2) Jacob Rifj 5. Kenen lausuma on viisaus: ”Poikani, kunpa tietäisit, kuinka vähällä järjellä maailmaa hallitaan. Mistä hän oli kotoisin. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 23.12.2023 Keskipohjanmaa 16 Simo Kattilakoski 1. 1) pappi x) lukkari 2) talonpoika 8. Mikä on talon nimi. 1) Axel Oxenstierna x) C.G.E. 1) Eero Kiiski x) Niilo Peltola 2) Paavo Latva-Rasku 3. Maa on niin kaunis, on yksi tunnetuimmista joululauluista. Mannerheim 2) Juho Kusti Paasikivi 12. 1) Honey moon x) Disneyland 2) Discoland 4. Mikä oli Paavo Kahlan isän ammatti. Kenestä tuli samalla ensimmäinen Kannuksen kaupunginjohtaja. CLAS-OLAV SLOTTE. Nämä ja 27 muuta kysymystä sisältyvät Keskipohjanmaan perinteiseen jouluvisaan, johon pätee vanha sääntö ”arvaa, ellet tiedä”. Kälviän kirkon on suunnitellut 1) Jaakko Kuorikoski x) Odert W. Kannus muuttui kaupungiksi vuoden 1986 alussa. 1) 1620 x) 1640 2) 1710 2. Tai millä sanoilla edesmennyt poliitikko Ilkka Kanerva luonnehti eduskuntaan vastavalittua Sauli Niinistöä
1) aitajuoksu x) seiväshyppy 2) moukarinheitto 28. Mikä on Kaustisen Pohjan-Veikkojen paras sijoitus Jukolan viestissä. 1) karvalakki x) villapaita 2) kalossit 18. JUSSI POHJAVIRTA 24. Painosten kuningas Kalle Päätalo täytti 75 vuotta vuonna 1994. 1) pelkkä paimenpoika x) herrojen juoksupoika 2) tyypillinen yhden kauden kansanedustaja 19. Mitä oli Haanpään kassissa. Kuinka pitkää ajanjaksoa romaanin tapahtumat kuvaavat. Kriitikot ovat nimenneet teoksen Suomen kaikkien aikojen parhaaksi romaaniksi. 1) kuutta tuntia x) kuutta päivää 2) kahta kuukautta Jouluvisan oikeat vastaukset sivulla 6.. Jukolan viestiä suunnitellaan järjestettäväksi Kaustisella. Mitä Juice Leskinen vei Päätalolle syntymäpäivälahjaksi. Mihin luovutetun Karjalan kuntaan Elisenvaaran taajama kuului. Mikä oli Ropon aktiiviurallaan edustama urheiluseura. 1) serkkuja x) pikkuserkkuja 2) Elina on Kallen täti 23. Kornetti on paitsi soitin myös sotilasarvo. Korkeushyppääjä Ella Junnilan äiti Ringa Ropo pitää edelleen hallussaan naisten pituushypyn Suomen ennätystä 685. Hänen setänsä Börje Strandvall oli myös hyvä yleisurheilija. 1) yksi x) kaksi 2) kolme 17. Minkä ikäisenä. 1) Tervanevalla x) Pilvinevalla 2) Jauhonevalla 22. Millä nevalla Myllylä kuntonsa pohjusti. Kuinka monta Suomen pääministereistä on syntynyt Vetelissä. 1) 1945 x) 1956 2) 1961 21. Haapajärvinen olympiavoittaja Mika Myllylä tuli tunnetuksi armottomasta suoharjoittelustaan. Minä vuonna rakennettiin 1989 kaadettu Berliinin muuri. UUTISET LAUANTAI 23.12.2023 Keskipohjanmaa 17 CLAS-OLAV SLOTTE 15. 1) 32-vuotiaana x) 39-vuotiaana 2) 49-vuotiaana 30. SILJA VIITALA Keskipohjanmaan toimittaja Jukka Anias ja kuvaaja Esa Melametsä kävivät reportaasimatkalla Itä-Saksassa vuonna 1989. 50 vuotta sitten ensimmäisenä naisena vuoden urheilijaksi valittu Mona-Lisa Pursiainen (s. Volter Kilven kirjoittama Alastalon salissa on yli 800-sivuinen järkäle. Minä vuonna ja missä järjestettiin suunnistuksen ensimmäinen Venlojen viesti. Minkä tylyn arvion samasta vaalipiiristä valittu puoluetoveri Ilkka Kanerva (kok.) Niinistöstä tuolloin esitti. Hänen matkatavaransa sopivat yhteen paperikassiin. 1) 8:s x) 36:s 2) 58:s 26. Valtuuskuntaan kuului myös kirjailija Pentti Haanpää. ESA MELAMETSÄ Tasavallan presidentti Sauli Niinistö itsenäisyyspäivän vastaanotolla. 1) Kangasalan Kisa x) Kangasniemen Kalske 2) Karihaaran Tenho 25. KePLin aluejohtaja, ex-maajoukkuehiihtäjä, veteliläislähtöinen Kalle Lassila ja 1970ja 1980-lukujen arvokisahiihtäjä, perholaissyntyinen Elina Huopana (myöh. Strandvall) oli kotoisin Kruunupyystä. Hämäläinen) ovat sukulaisia keskenään. 1) vänrikki x) vääpeli 2) majuri 20. 1) Reijo Pahkamäki x) Timo Virolainen 2) Eero Milonoff 29. Suomalainen iso kulttuurivaltuuskunta vieraili Kiinassa 1954 Sylvi Kekkosen johdolla. 1) kolme rieskaa x) kapan perunoita 2) kaksi puolen kilon pakettia Koskenlaskija-juustoa 16. Hiihtäjälegenda Veikko Hakulinen oli syntynyt Elisenvaarassa. Kuka esitti nyrkkeilijä Olli Mäestä tehdyssä Hymyilevä mies -elokuvassa promoottori Elis Askin roolin. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran 1987. 1) Kuorevedellä 1978 x) Lapualla 1979 2) Rovaniemellä 1980 27. Miten. Kalajokinen Jussi Kurikkala oli suomalainen huippuhiihtäjä ja -juoksija. Hän kuoli vuonna 1951. Mitä sotilasarvoa ratsuväen kornetti vastasi maavoimissa. Mikä oli hänen lajinsa. 1) Kurkijokeen x) Hiitolaan 2) Sortavalaan Tällaista urheilun suurtapahtumaa havitellaan Keski-Pohjanmaalle
Alavieskassa oli aikoinaan toistakymmentä puukkomestaria, jotka talvikaudet valmistivat päätoimenaan puukkoja. -Nykyään kuulia laitetaan täytekakkujen päälle tai väliin. Yksi kuula painaa 22 grammaa. Vaikka Budapest on selkeä joulutuote, sitä menee ympäri vuoden. Postia tuntuu lähtevän ympäri Suomen. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Vuodessa noita palloja valmistetaan 16 miljoona kappaletta. Kyse on tietenkin Budapest-puolueesta ja Vihreiden kuulien puolueesta. Kysyntä on vilkkainta näin joulun alla ja turistikausina. Kauppaliikkeiden kautta menisi miltei rajattomasti. -Fazer on valmistanut vihreitä kuulia vuodesta 1908, tosin alkuun nimellä Pärön-kuulat. 1: 20–21 1 Nimipäivä tänään: Noel, Senni (suom.), Noel (ruots.), Vilho (ort.). 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. Niin nimeksi tuli Budapest. -Niistä tuli heti klassikkoja, Vihreät kuulat ovat olleet ylivoimaisesti suurin marmeladituote niin kauan kuin markkinoita on tutkittu, kertoo Lipsanen. Jo 30-luvulla kiinnitettiin huomiota pakkauksiin. Ei ole enää Taneli Lähetkangas lähtemässä kaupalle, joten nyt puukot on muutoin markkinoitava. Maksuton jakelupäivystys 0800 30101 ma-pe klo 7-11 ja la-su 7-9:30. Toki Sisu on vanhempi, mutta se on tullut yrityskaupan myötä. MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Puukkoperinne ulottuu Alavieskassa yli sadan vuoden taakse. -Budapest palkittiin kansainvälisillä pakkausmessuilla Lontoossa 1947. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. presidentinlinnassa ja eduskunnassa. Näitä korkealla käsityötaidolla tehtyjä puukkoja on myyty miltei kaikkialla Suomessa. PÄÄRYNÄNMAKUISTEN pyöreitten pallojen nimi muuttui Viheiksi kuuliksi 1929. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Päärynäkuulat ja Budapestin sävelet kuuluvat jouluun. TILAUSJA LASKUASIAT asiakaspalvelu@hillagroup.fi LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi asiakaspalvelu.hillagroup.fi/ www.hillagroup.fi/yhteystiedot LAUANTAI 23.12.2023 Keskipohjanmaa 18 Hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi… Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa hänelle nimeksi Jeesus.” -Matt. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. SUOMEN ja Unkarin heimoveljeys oli kovaa huutoa. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta asiakaspalvelu.hillagroup.fi MEDIAKULMA Asiakaspalvelupiste avoinna ma-ke klo 9-11, 12-15. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Ulkosuomalaisilta tulee joka vuosi tiedusteluja Australiaa ja PohjoisAmerikkaa myöten. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Aikoinaan markkinoinnista piti huolen Taneli Lähetkangas. Näistäkään paikoista hänen ei tarvinnut poistua häveten, sillä tuote tunnustettiin ja tavara vaihtui rahaksi. -Jos ne laitettaisiin jonoon, tulisi sille mittaa 64 kilometriä. Vientiin ei Budapestiä juuri ole mennyt paitsi entiseen Neuvostoliittoon. Lähetä meille juttuvinkkisi! toimitus@keskipohjanmaa.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN Otamme vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. -Budapest on Hellaksen tehtaan vanhin tuote. Hänen pajassaan valmistuu edelleenkin puukkoja vanhaa käsityöperinnettä noudattaen. Paljon niitä haetaan myös kotoa. Isompi tuotanto vaatisi rationalisoimista, sanoi Krapu. Ei hän tietenkään kaikkea kerro, mutta kuula syntyy pääosin liivatteesta, vedestä ja sokerista sekä salaperäisestä päärynänmausta. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. -Sitä myydään tax free -kaupoissa, se on edelleen ylellisyyttä. Lipsanen itse tunnustaa syövänsä joulun aikana ainakin 25 kuulaa. Kummatkin herkut ovat olleet klassikkoja melkein syntymästään ja niihin liittyy mahdottomasti suomalaista joulukulttuurihistoriaa. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Suvi Tanner LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Hän kävi junkikaupalla mm. Leaf Oy:n tuoteryhmäpäällikkö Annika Brusila siirtää ajatuksensa vuoteen 1936 Turun Kärsämäkeen vanhalle Hellaksen tehtaalle. Alavieskasta puukkoja presidenteille Maija Myllykangas KOKKOLA Joulun alla on liikkeellä selkeästi kaksi puoluetta, tosin on niitäkin liikkuvia äänestäjiä, jotka kuuluvat kumpaankin. Budapest oli alusta alkaen ylellisyystuote. -Pääjohtaja toi Leipzigistä pakkauksia malliksi, että tällaisia ne siellä tekevät juhlaviksi liikelahjoiksi. -Sisus on tryffeliä, jossa on hivenen rommin makua, mantelia ja vohvelinmurua, päällä tummaa suklaata. Ne sopivat mainiosti myös boolien koristeluun niin aikuisten kuin lastenkin juomiin. Tilauksesta on iloa koko perheelle Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. -Viime vuosina kuulia on ryhdytty käyttämään esimerkiksi joulupöydän koristelussa. Marmeladituotanto alkoi Fazerilla 1895, jolloin ryhdyttiin tekemään Pihlaja-marmeladia., Aku Lipsanen Fazerilta sanoo. AIVAN EILISEN teeren karkkeja eivät ole Budapest-konvehditkaan. Suomalaiselle joulu ei tule ilman Budapestiä ulkomaillakaan. Tällä hetkellä taito on yhden miehen takana, talouskyläläisen Helge Kravun
Hän oli syntynyt Limingan Alatemmeksellä 9-lapsisen perheen kuopuksena 8.6.1926. Viimeiset vuodet hän vietti Kitinkodin palveluasunnossa. Erkki oli vuorotellen äitinsä sukulaisten luona Piippolassa, meijerska-sisaren hoivissa Pyhännällä ja jonkin aikaa kansakoulunopettajaksi valmistuneen veljensä taloudessa Päijät-Hämeen Kärkölässä. Virkamiehen toimenkuvaa ei aina ymmärretty, maalaisisännät kun olivat sitä mieltä, että jokaisen pitäisi saada rakentaa omalle maalleen kuten haluaa, kaikenlaiset rakennusluvat ja tarkastukset olivat turhaa byrokratiaa ja sellaisesta vastaavat virkamiehet tarpeettomia rasitteita rehellisille veronmaksajille. Paljon työtä toi myös vilkas kesämökkien rakentaminen meren rannalle. Kaipaamaan jäivät tytär perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Mut sydämessä viivyt, tiedän sen. Siunauksen toimitti kirkkoherra Kari Lauri. Isällä ei ollut kykyä huolehtia lapsilaumasta ja alaikäiset lapset hajotettiin sukulaisten hoiviin. PenttiKeskikurun lapset perheineen Rakennusmestari Erkki Ylitalo kuoli 97-vuotiaana 2.10.2023. Marja ja Toni Ruotsalainen, Lappajärvi POIKA 19.12. Susanna ja Jari Kalliokoski, Perho TYTTÖ 20.12. Reetta Satomaa ja Joonas Kääntä, Alavieska 14.12. Kotitalo oli kylän vauraimpia, mutta lapsuus ei ollut onnellinen. Kaipaamaan jäivät omaiset. Huusko * 25.6.1937 Halsua † 9.12.2023 K-PKS Tänään maasta sataa taivaaseen kauniimmin kuin koskaan ikuisuuteen haihtuen. Anja Luoto Kokkolalainen Anja Maria Luoto, o.s. Parivuotinen viranhoito Pudasjärven kunnanrakennusmestarina oli hyvä meriitti hakiessa samaa virkaa kotikunta Limingasta. 200 mallia Teemme värivedoksen hautakivestä jonka saatte mukaan, vaihtoehtoisesti voimme lähettää vedoksen myös sähköpostitse. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka monin eri tavoin otitte osaa suruumme ja kunnioititte Jan-Erik Källströmin muistoa. Lämmin kiitos osanotosta. Yhteisadressin varat ohjataan Raumankarin koulun oppilaiden virkistystoimintaan. Kokkolan Hautakivipalvelu Oy Laajalahdentie 22, Kokkola www.hautakivipalvelu.fi Avoinna 24/7 KUOLLEITA Eila Simi Kalajokinen Eila Kaarina Simi kuoli 22.12.2023 Kalajoen terveyskeskuksessa 69 vuoden ikäisenä. Lämmin kiitos osanotosta suuressa surussamme. Kiitokset Kestinpuiston palvelutalon Toivolan hoitajille ja henkilökunnalle. LOPUN VIRKAURANSA Erkki Ylitalo viihtyi Kälviällä, sinne nousi itse suunniteltu omakotitalo, ja eläkkeelle hän jäi Kälviän kunnan rakennustarkastajan virasta 1989. Ei kauniimmin täältä lähteä vois, kuin unessa hiljaa nukkua pois. Kesän 1944 koviin torjuntataisteluihin nostomies ei vakavasti sairastuttuaan ehtinyt. Hän oli syntynyt 16.1.1929 Oulussa. Jussila, kuoli 21.12.2023 Kannuksen terveyskeskuksen vuodeosastolla. TOISEN KERRAN siviiliin päästyään Erkki Ylitalo haki Oulun teknilliseen oppilaitokseen. Marita Ja Roope Oja, Oulunsalo/Himanka 11.12. En voi sua täällä pitää, et voi mukaan ottaa mua. Laura ja Hannu Eskola, Nivala 16.12. Tiina ja Hannu Pietikäinen, Haapajärvi Surun koskettaessa asiakaspalvelu.hillagroup.fi/ kuolinilmoitukset hillagroup.fi/mainostajalle. Oli pakko irtisanoutua. Linnea ja Robert Wargh, Kruunupyy 12.12. Kälviän kunnan pitkäaikainen rakennustarkastaja Rakennusmestari Erkki Ylitalo 8.6.1926 2.10.2023 MUISTOKIRJOITUS HAUTAKIVIVEISTÄMÖ KOKKOLASSA Kenneth 0400 594600 · kenneth@hautakivipalvelu.fi Toni 040 7328890 · toni@hautakivipalvelu.fi Sakari 0400 560804 · sakari@hautakivipalvelu.fi Hautakivet suoraan valmistajalta Näyttelykivet ulkotiloissa jossa n. Paluu kotikylään toteutui, kun opettaja-veli sai paikan Alatemmeksen kansakoulusta. Rankinta työssä oli kuitenkin kunnasta riippumatta rakennuslautakunnan kokouksiin osallistuminen. Siihen mennessä perheeseen oli syntynyt kolme poikaa, vanhimmat Limingassa ja nuorin Kärsämäellä. Paremmin palkattua virkaa etsittiin Kemin maalaiskunnasta, Kärsämäeltä ja Maaningalta, kunnes 1968 tuli muutto Kälviälle. Sinne muuttaessaan 1953 nuori mestari oli ehtinyt avioitua, puoliso Hilkka (o.s. Jäätyään leskeksi uuden vuosituhannen alussa Erkki Ylitalo myi omakotitalonsa ja muutti 2008 Kannukseen. Sota-ajan aseellista palvelua ei kuitenkaan otettu huomioon varsinaisen asevelvollisuuden suorittamisessa, kun sen aika tuli 1946. Palvelemme myös etänä. Erkki Ylitalo oli tullut viisi vuotta aiemmin sopimuspalkalle eikä palkkaa nostettu inflaatiosta huolimatta. Marianna ja Jani-Matti Ylilehto, Kokkola 7.12. Vihollissotilaita hän näki vain sotavankeja vartioidessaan, kunnes kotiutettiin syksyllä 1944. 3.11.2023 Nivala Hetkenä aamun hiljaisen, tuli luoksesi rauha ikuinen. Rakkaudella muistaen ja kiittäen Antti Raija ja Timo Otto ja Kamilla Vili ja Sanna Marjaana Joonas, Piia, Toivo, Tuomas Sanna ja Janne Noora ja Antti Jesse sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 22.12.2023. LAUANTAI 23.12.2023 Keskipohjanmaa 19 Kuolleet Surukiitos Rakkaamme Juhani Matias KANALA s. Lämmin kiitoksemme osanotosta. HAUTAUKSIA Rautiolainen Helo Elo Sipi siunattiin Raution kirkossa 22.12.2023. Liminkaan olisi perhe muuten voinut jäädäkin, mutta kesällä 1958 kunnanhallitus päätti yhtenäistää kunnanvirkailijoiden vuokrat – ottamatta huomioon millaista palkkaa työntekijöille maksettiin. SYNTYNEITÄ KAKSOSPOJAT 19.12. Helmikuussa 1944 isänmaa kutsui 17-vuotiasta Erkkiäkin. Talvisodan alettua Erkki siirtyi toisen sisaren luokse Yli-Arolaan. puoliso ja tytär perheineen Rakkaamme Elli Maria ISOSAARI o.s. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Pyy) löytyi kotikylältä jo edellisellä vuosikymmenellä. Toinen lempiharrastus oli kirjallisuus, erityisesti ammattiveli Kalle Päätalon tuotanto, jonka hän sai kirja kerrallaan isänpäivätai joululahjana. Pojat muistavatkin isän kotiutuneen kokouksista puolikuolleena, aivastelu ja nenän valuminen jatkui päiväkausia. Äiti kuoli seuraavana keväänä ja isoisä kesällä. Uudessa kiinteistössä oli rakennusmestarin perheelle asunto, josta oli oven kautta pääsy rakennustoimistoon niin, ettei työpaikalta kauas päässyt kotonakaan. Ennen tupakoinnin vähentämiseen tähtäävää lainsäädäntöä oli tupakointi kokouksissa normaalia ja hengitystieallergikolle sankassa tupakansavussa istuminen silkkaa piinaa. Isä-Toivo erehtyi takaamaan liian monia lainoja, ja vuosikymmenen vaihteen pula-aikana Ylitalo myytiin pakkohuutokaupalla. 16.6.1937 Halsua k. Limingan kunnantalo valmistui 1955. Valmistuttuaan rakennusmestariksi hän työskenteli ensin Lapin Rakennuksen palveluksessa, kunnes päätyi kunnallisvirkamieheksi. Eero Ylitalo Kirjoittaja on Erkki Ylitalon vanhin poika. Ensimmäisen lentomatkansa Erkki Ylitalo teki vasta 60-vuotiaana, mutta innostui sittemmin matkailusta, jolloin Keski-Euroopan kulttuurikaupungit ja Välimeren kohteet tulivat tutuiksi. Juhania rakkaudella muistaen Marja ja Taisto perheineen Anne ja Ari perheineen Siskot ja veljet perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 9.12.2023 läheisten läsnä ollessa
Toivoo:Rauni ja Leo Kero Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! T. Pirkko ja Sauli Klemola Sukulaisille, ystäville ja naapureille Rauhallista joulua ja menestystä uudelle vuodelle 2024! Toivottavat Riikka ja Timo Järvenpää perheineen Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2024! Toivottaa Aila ja Tuomo Pajala Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Pirjo Rahkonen ja Heikki Jokitalo Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! tv. Anneli Ojatalo Mukavaa joulua ja hyvää uutta vuotta Anne ja Erkki Ylimäki Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2024 Erkki Kerola Jussi, Piia ja Miina Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Toivottavat Kyllikki ja Taisto Kangas. Hyvää Joulua & Onnellista Uutta Vuotta 2024! LAUANTAI 23.12.2023 Keskipohjanmaa 20 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Toivottavat Tellervo ja Ahti Kero Päivi ja Pentti Kero Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! tv. Helena ja Erkki Peitso Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! tv. Ensi, Jing, Juha ja Kallen perhe Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. Ritva, Marko ja Laura Kujala Samuli Pajala Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2024! Toivottaa Raija ja Teuvo Siipo & lapset perheineen Keijo Siipo Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! ¬ Hihnala Heikki Iloista Joulua ja Onnea vuodelle 2024 t. Mauri Kangas Aura ja Kalle Kivilahti Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! ¬ t. Anna-Liisa Äijälä Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! ¬ Kaija ja Unto Saukko Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta t.Marja-Terttu ja Teuvo Kero Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Toivottavat Anki ja Leo Karhulahti Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta ! T: Lea ja Jarkko Haasala perheineen Hyvää Joulua ja Onnellista Uuttavuotta! Saara Känsälä Anneli ja Jukka Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Tuula ja Lauri Keski-Rahkonen Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2024 Toivoo:Elisa ja Matti Ala-Norppa Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2024! t. Kerttu ja Juha Kangas Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! ¬ toivoo Riikka-Liisa ja Eero Rantamäki Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Toivoo Enni ja Jouni Perttula perheineen Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta T. Ritva Heikkilä Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Toivoo: Tuomas Kyösti Hauskaa Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle 2024 sukulaisille ja tutuille! ¬ tv. Eero Luostari Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2024 sukulaisille ja ystäville! Tv. Maire, Pentti ja Sami Erkkilä Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! tv. Kaarina Ala-Hillilä Petri Ala-Hillilä Hyvää Joulua! Aira ja Reino Tuikka Himanka Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta