” Tekniikan aloja pidetään tulevaisuuden ammatteina. Savustettua siikaa sai ostettua mukaankin pieninä tai suurina annoksina. 1 Sivu A4. www.keskipohjanmaa.fi Maanantai 22. ANTTI VARONEN Englantilainen FDS West Bromwich Albion vei kolme sarjavoittoa, kun Kokkola Cup pelattiin tämän kesän osalta sunnuntaina päätökseen Santahaan kentillä. Heinäkuun helteet alkoivat 1 Sivut A2–3 Kokkolan Meripuiston uimarannassakin oli viimein uimareita viikonloppuna. heinäkuuta 2019. Keski-Pohjanmaalla oltiin eilen 26 asteessa. Viimeistään perjantaina lämpömittarin odotetaan näyttävän 30 astetta. Lavakonkarista tangokilpailijaksi 1 Sivut B2–3 ANTTI VARONEN Ykspihlajan kulttuuriviikko onnistui yli odotusten UUTISET 1 Sivu A6 Hellerajat paukkuivat, ja sunnuntain korkeimmat lukemat mitattiin Kankaanpään Niinisalossa, jossa lämpötila nousi 28,7 asteeseen. Hinta 3,00 €. alv 10 %). 1 Sivu A10 Tripla lähti Englantiin E11-sarjan finaalissa FDS voitti KPV:n 5-0. Kestotilattuna kotiin 1,00 € (sis. 1 Sivu B3 Robert Kauppinen pohtii kolumnissaan nykynuorten ammatinvalintaa. MARKKU JOKELA Pahkalan kylässä ihasteltiin vanhoja ajoneuvoja ja kaupattiin koulun irtaimistoa. Kalaherkkuja kesäsäässä 1 Sivu B5 Savuja hiilisiian paistajat Simo Nissilä ja Kari Karvinen valmistivat uutta kalaa tasaiseen tahtiin. Nro 197 Lohtajalla Ohtakarin kalastajakylässä nautittiin sunnuntaina kalajuhlien antimista
–?Esimerkiksi Kruunupyyn lentoasemalla kyseessä oli kolmanneksi lämpimin kesä 54 vuoden mittaushistoriassa. Minna Haikonen Meteorologi, Ilmatieteen laitos Tällä viikolla auringonpalvojat pääsevät nauttimaan helteestä Keski-Pohjanmaalla. Viimeistään perjantaina lämpötilat kohoavat lähelle 30 astetta. Kesä koitti viimein! Uimavesi on lämpenemään päin. Ilma on kosteaa. Paikoitellen harvinaisen kolea. Hellepäiviä oli Keski-Pohjanmaalla viime kesänä harvinaisen paljon, mikä tarkoittaa, että vastaavanlaista on kerran kymmenessä vuodessa tai harvemmin, mutta useammin kuin kerran kolmessakymmenessä vuodessa. PUHEENAIHE: MAANANTAI 22.7.2019 Keskipohjanmaa A2 Hyinen heinäkuu on historiaa Outi Jaatinen Viikonloppuna päästiin KeskiPohjanmaalla jo hellelukemiin, ja lisää on tulossa. Kittilässä näitä oli 47. KESÄKUUSSA 2018 keskilämpötila oli asteen tai puolentoista verran keskimääräistä viileämpi, ja saman vuoden heinäja elokuu taas olivat keskivertoa lämpimämpiä. On ollut harvinaisen viileää. Sateen mahdollisuus on kuitenkin aika pieni. –?Helle voi tuntua tukalalta loppuviikosta. Kesäkuu oli keskimääräistä lämpimämpi. KeskiPohjanmaalle annettiin hellevaroitus jo sunnuntaina. Niinimäki arvioi, että tämä poikkeama tulee kuitenkin luultavasti pienenemään, koska sää näyttää nyt alkaneen lämmetä. Ilmatieteen laitoksen meteorologi Niina Niinimäki kertoi, että Ilmatieteen laitos pitää poikkeuksellisena sellaista säätä, joka toistuu kerran kolmessakymmenessä vuodessa tai harvemmin. Keskiviikkonakin päästään lähelle hellelukemia. Aivan rannikolla lämpötila jää 25 asteen tienoille. Niiniahon mukaan kuukaudet hieman ”nollaavat” toisiaan, joten kesän keskilämpötila kesäkuun alusta tähän hetkeen menee todennäköisesti aika lähelle pitkän ajan keskiarvoa. Hellevaroituksia tullaan antamaan laajalle alueelle. Keskiviikkona aamupäivällä Pohjanmaan yli menee näillä näkymin matalapaineen keskus lännestä itään. ” Helle voi tuntua tukalalta loppuviikosta. Ei se ihan poikkeuksellista ollut, mutta ei kaukanakaan siitä, Niinimäki arvioi. Luvassa on poutaa ja aurinkoista säätä. – Heinäkuun alku on ollut harvinaisen kolea. Hellepäivällä tarkoitetaan sellaista päivää, jolloin päivän ylin lämpötila nousee yli 25 asteen. MARKKU JOKELA. Viime kesä meni heidän tilastoissaan ykköseksi, hän kertoo. TAVALLINEN IHMINEN saattaa herkästi taivastella, että onpas tänä kesänä poikkeuksellinen sää, jos vettä tuntuu tulevan enemmän kuin itse muistelee vaikkapa edelliskesänä. – Esimerkiksi Lapissa oli viime kesänä poikkeuksellisen paljon hellepäiviä. Kesä oli harvinaisen lämmin. Hyinen heinäkuu on historiaa. Loppuviikosta Keski-Pohjanmaalle saadaan uusi annos hyvin lämmintä ilmaa. Viikon lopulla lännen puolelta on Suomeen tyrkyllä matalapainetta. Voi sataa. Heinäkuun alku taas on ollut selvästi keskimääräistä kylmempi. – Kruunupyyn lentoaseman tilastoon perustuen Keski-Pohjanmaalla normaali määrä hellepäiviä on 11 päivää vuodessa. Sää näyttää enimmäkseen poutaiselta, joskin yksittäisiä sadekuuroja saattaa tulla. Koko heinäkuun kohdalta on Niinimäen mukaan vielä vaikea sanoa arvioita tai vertailla, koska kuukausi on vasta puolessavälissä. – Jos verrataan keskilämpötiloja heinäkuun puoleen väliin mennessä, alkukesä oli lämpimämpi ja heinäkuu on ollut kovin viileä. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Minna Haikonen kertoi, että lämpötilat kohoavat maanantaina reippaasti +25 asteen yläpuolelle etenkin sisämaassa. Aamupäivän aikana voi siis sataa vettä ja ukkostaa, mutta iltapäiväksi sää poutaantuu. NIINIMÄEN mukaan tämä ja viime kesä ovat olleet tähän mennessä luonteeltaan hieman päinvastaisia. – Lämpötilan puolesta kesäiset lukemat näyttävät jatkuvan. Kun ne laitetaan järjestykseen pienimmästä suurimpaan ensimmäiseltä seitsemältätoista päivältä, ollaan kylmyyden suhteen kolmosena vuositilastoissa. Taivaalle kerääntynee korkeintaan yksittäisiä pilviä. Kokkolan Ykspihlajan Pontinrannassa uimassa olivat Jami, Suvi ja Sara. Koko kesän keskilämpötila oli vähän vajaa kaksi astetta keskimääräistä lämpimämpi Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueella. Helteestä päästään nauttimaan myös tiistaina. Maanantaille luvassa on myös poutaa. – Tämä kesä on ollut kolme astetta keskimääräistä koleampi. Niinimäki tarkasteli muun muassa Kruunupyyn lentoaseman heinäkuun keskilämpötiloja
Salamoita voi tutkailla myös Forecan salamatutkassa. Olen helteen ystävä, joten tänään perjantaina on oikein hyvä sää. On selvää, että kaikki eivät iloitse kuumista sateettomista päivistä, mutta lomalaisille soisi joitakin ”vanhan ajan” lämpimiä rantapäiviä. Matkalla vettä piti litkiä koko ajan, ja se tuntui vähän nihkeältä, kun ei janottanut yhtään. Nyt kuitenkin tiedetään, että tämä kesä on ollut viime vuotta viileämpi. Esa Keski-Korhonen Kokkola Millainen kesän sää on mielestäsi ollut. Ilmatieteen laitoksen meteorologi Niina Niinimäki kertoo Keskipohjanmaassa, että Ilmatieteen laitos pitää poikkeuksellisena sellaista säätä, joka toistuu kerran kolmessakymmenessä vuodessa tai harvemmin, joten harvinaisuuden määritelmää ei ihan helposti saavuteta. Ilmatieteen laitoksen mukaan ukkoskausi alkaa toukokuussa ja päättyy syyskuuhun. On pidetty sääpäiväkirjoja ja tiedetty erilaisista merkeistä ja kokemuksen perusteella, minkälaista säätä on tulossa. NIINIMÄKI kertoi, että Keski-Pohjanmaalla on tähän mennessä tänä vuonna paikannettu 982 maasalamaa. Keskimääräistä vähemmän on siis ukkosia tänä kesänä ollut, Niinimäki arvioi. Millaisia kesähetkiä olet kuvannut. Keskipohjanmaa julkaisee kesäkuvia LÄHETÄ KESÄHETKET. En katunut sinnikkyyttäni, sillä huono olo ei iskenyt kertaakaan. Kruunupyyn lentoaseman tilastoon perustuen Keski-Pohjanmaalla normaali määrä hellepäiviä on 11 päivää vuodessa. Juha Latvala Lapua Ihan hyvä kesä on ollut. Maasalamatiheys tarkoittaa sitä, montako salamaniskua esiintyy sataa neliökilometriä kohden. Pitkän ajan keskiarvo koko ukkoskaudelle on 2688 salamaa. Vuoden 2018 helteet eivät hevin unohdu; niin paljon hellepäiviä oli kaikkialla Suomessa. Säätilaa on seurattu ja seurataan edelleen muutenkin kuin huvin vuoksi. GALLUP Mitä mieltä sinä olet kesän säästä. Tilastojen mukaan tuntuu, ettei kovinkaan usein ole tilastollisesti merkittäviä muutoksia lämpötiloissa, jos asiaa kysytään Ilmatieteen laitokselta. Ihoon tuli punaisia pilkkuja. Puhelinvaihde 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 PÄÄKIRJOITUS MAANANTAI 22.7.2019 Keskipohjanmaa A3 Kerro meille mielipiteesi! Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Keskimääräistä vähemmän ukkosia Outi Jaatinen Kesään kuuluvat kärpästen lisäksi myös ukkoset. H ellerajat paukkuivat sunnuntaina, kun todellinen kesä tuntui vihdoin saapuvan Keskipohjanmaan levikkialueelle ja koko Suomeen. Salamatiheyden perusteella pohjanmaan seutu on Suomen salamoivinta seutua. Reissu oli ihana, sillä kyllähän lämpö tuntuu hyvältä ja aurinko piristää mieltä. Mukavia ja tunnelmallisia hetkiä mökiltä, matkoilta ja kalareissuilta on varmasti tarttunut kännykän kameraan. ”Etenkin teidän skandinaavien kannattaa välttää aurinkoa tuolloin”, hän totesi viitaten meihin, ruotsalaisiin, norjalaisiin ja islantilaisiin. Ukkosia on ollut keskimääräistä vähemmän. Ollaan oltu mökillä ja on ollut kamalan tuulista. Nykyään salamoiden liikkumista voi seurata vaikkapa Ilmatieteen laitoksen sivuilta tai muista palveluista. Yhtenä erittäin kuumana ja aurinkoisena päivänä eräs opettajistamme neuvoi meitä kurssilaisia olemaan varjossa päivän kuumimpana aikana. Tiina Ojutkangas Tilastot sikseen, kesä tuntuu vihdoin kesältä Säätilaa on seurattu ja seurataan edelleen muutenkin kuin huvin vuoksi. Mielipidekirjoitukset lähetetään sähköpostilla osoitteeseen mielipide@kpk.fi. Hellepäiviä oli Keski-Pohjanmaalla viime kesänä harvinaisen paljon, mikä tarkoittaa, että vastaavanlaista on kerran kymmenessä vuodessa tai harvemmin, mutta useammin kuin kerran kolmessakymmenessä vuodessa. Mutta. Illalla nukutti oikein makeasti. – Eli jos ajatellaan, että ollaan kuitenkin jo yli puolivälissä ukkoskaudella, niin ollaan vähän pitkän ajan keskiarvojen alapuolella. Keskustele asiasta Keskipohjanmaan Facebookissa tai Twitterissä. Pitkän ajankeskiarvo vuosilta 2002-2016 on tällä alueella 50. EI PIDÄ KÄSITTÄÄ VÄÄRIN. En tajunnut suojata kyynärtarpeita ja päivän päätteeksihän ne olivat palaneet. Juttuvinkit voit lähettää WhatsAppilla tai soittamalla numeroon 0400-365 601. Maasalama tarkoittaa maahan iskevää salamaa. Lähetä kesäisiä kuvia Keskipohjanmaan toimitukseen sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi. Tuntui myös, että aurinko kosti saman tien, jos olin ollut huolimaton levittäessäni rasvaa. Aurinkorasvaa sai olla levittämässä koko ajan, ja tuntui, että se ei siitäkään huolimatta oikein auttanut mitään. Olen ollut töissä. Ihan hyvä työkeli. Lämpöä oli joka päivä lähes kolmenkymmentä astetta, ja 11 päivän reissun lopulla istuskelin mieluummin varjossa. Kroatian reissulla tuli todettua, että taidan olla vähän liian tottunut Suomen viileään ilmastoon. Tänä kesänä on toistaiseksi vältytty pahemmilta paukkeilta. Salamointi on kahdenkymmenen viime vuoden aika keskittynyt syystä tai toisesta maan länsiosiin, ja Keski-Pohjanmaa kuuluu Suomessa alueisiin, joissa salamoi kaikkein eniten. Ukkoset ja salamoiden määrä ovat yksi kiinnostuksen kohteista. Jos salamoiden havainnointi reaaliaikaisesti Suomessa ja lähialueilla kiinnostaa, niitä voi käydä kurkkimassa esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen Sadealueet Suomessa –sivuilla. Pelastuslaitosten työtaakka kasvaa, kun maastoja metsäpaloja syttyy milloin koneista tulevista kipinöistä tai huolimattoman tulen käsittelyn seurauksena. Arvatkaa vain, oliko minulla hellehattua, koska en ole sellaisia tottunut käyttämään. Sää on ollut monista syistä ihmisten kiinnostuksen kohteena kauan aikaa. Että ehkä en nyt ihan mitään käristyskupolia kaipaa. Toivon viileää tuulahdusta KOMMENTTI Outi Jaatinen outi.jaatinen@kpk.fi Helle on ihanaa, mutta liika on liikaa. Mia Lindqvist Kokkola Aika huono kesä on ollut tähän mennessä verrattuna viime kesään. Todella pitkän välin muutokset ja ilmastonmuutos ovat asia erikseen. Salamointi on Ilmatieteen laitoksen mukaan viimeisen noin 20 vuoden aikana painottunut maan länsiosiin, etenkin Keskija EteläPohjanmaalle. Lämpötilat, tuulet ja sateet vaikuttavat ruuantuotantoon ja vesillä liikkumiseen. Ei ole ollut liian kylmä tai kuuma. Päivystävä meteorologi Niina Niinimäki kertoo, että maasalamatiheys on tähän mennessä tänä vuonna ollut Keski-Pohjanmaalla 18,16. Oli myös jännittävää huomata, miten uupuneeksi sitä tunsi itsensä vain muutaman tunnin ulkonaolon jälkeen, koska aurinko porotti koko ajan. Muita vaihtoehtoja ovat esimerkiksi englanninkielinen Weather.com-sivusto. Julkaisemme kuvia mielipidesivulla. KUVAPANKKI. MIELEENI MUISTUU eräs tapaus vuodelta 2006, kun olin kielikurssilla Ranskassa. Viime reissusta viisastuneena olin kuitenkin päättänyt, että tällä reissulla ei nestehukka yllätä
Salmut luonnehtivat tapahtuman tunnelmaa lämpimäksi. PÄIVÄN AIKANA nähtiin myös vanhojen ajoneuvojen moottorimarssi, joka kiersi Pahkalan koulun ympäristössä, jossa yleisö pääsi seuraamaan kulkuetta. Ensimmäistä kertaa kokoontumisajojen yhteydessä järjestettiin myös rompetori. – Myynnissä olevien opetustaulujen vuoksi tänne lähdimme, mutta hyvin voisimme tulla ensi kesänä uudestaankin, Salmut toteavat. – Myynnin tuotto menee kyläyhdistykselle ja suurin osa siitä kuluu koulun ylläpitojen kustantamiseen esimerkiksi lämmitykseen, kertoo Kivelä. Myynnissä rompetorilla on Pahkalan koulun irtaimistoa muun muassa opetustauluja, ovia ja pulpetteja. Koulun pihalla on myös muutama myyntikoju ja kahvio sekä Ari Pöntiö on grillaamassa varrassikaa, jolle on jonosta päätellen kysyntää. – Yleensä vanhojen ajoneuvojen kokoontumiset ovat määritelty tietyn merkin tai ajoneuvon mukaan, joten me halusimme järjestää matalan kynnyksen tapahtuman, jonne kaikki halukkaat voivat tulla, Markus Pahkala kertoo. EMMA HALLA-AHO. Edullisesti alkuviikkoon! MA-KE 22.-24.7. Moottorimarssi toi ihmiset Pahkalaan Markus Pahkala (vas.), Kai Pahkala ja Antti Alatalo järjestivät Himangan Pahkalaan vanhojen ajoneuvojen kokoontumisajot, joihin kaikki halukkaat olivat tervetulleita. Paikalle ovat saapuneet myös kalajokiset Mikko ja Heini Salmu, jotka ovat huomanneet tapahtuman Facebookista. Tapahtumaa järjestämässä olleet Markus Pahkala, Kai Pahkala ja Antti Alatalo odottivat paikalle tuhatta kävijää. PAHKALAN KYLÄN idyllisessä ympäristössä aurinko paistoi sunnuntaina pilvettömältä taivaalta ja paikallaolijat saivat nauttia kesän aurinkoisimmista säistä hyvän tunnelman saattelemana. Paikalle on saapunut iso kirjo vanhoja autoja, traktoreita ja mopoja, monessa eri värissä ja mallissa. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi MAANANTAI 22.7.2019 Keskipohjanmaa A4 Palvelemme: ma-pe 8–22 la 8–21 su 10–21 ® www.minimani.fi/perhe 3 99 KG Karkkikatu IRTOKARKIT ANANAS • Costa Rica Siikli UUDEN SADON PERUNA • Säävaraus • Suomi 99 KG 99 KPL SIPULINIPPU • Säävaraus • Suomi 1 59 KG 5,99 /kg VILJAPOSSUN JAUHELIHA Tehtaankatu 43, 67100 Kokkola • puh. – Toivon, että Pahkalan kylä tulisi tänään mahdollisimman monelle tutuksi ja ihmiset huomaisivat, että täälläkin on elämää, Markus Pahkala naurahtaa. Pahkala kertoo myös, että mainonta, joka on pääosin keskittynyt Facebookiin sekä kauppojen ilmoitustauluille on onnistunut paremmin kuin viime vuonna ja tavoittanut enemmän ihmisiä. Markus Pahkalan mukaan paikalle on saapunut niin kyläläisiä kuin alan ihmisiä ihastelemaan vanhojen ajoneuvojen marssia. Vanhat ajoneuvot kokoontuivat sunnuntaina Himangalla. Kyläaktiivi Päivi Kivelän mukaan opetustauluille on etukäteen ollut eniten kysyntää. Tapahtuman järjestänyt Pahkala-Pernu kyläyhdistys ry osti viime marraskuussa Pahkalan koulun Kalajoen kaupungilta, jonka vuoksi irtaimistoa löytyy myyntiin melko paljon. 044 4013 737 PALVELUTISKILTÄMME: 7,99 /kg PIKKU SIIKA Paikallinen 1 99 PKT 5 95 KPL 2 89 KPL 1 49 PSS Jatkuvasti edullinen! Jatkuvasti edullinen! Jatkuvasti edullinen! Jatkuvasti edullinen! Tarjoukset voimassa Ma-Ke 22.–24.7.2019 tai niin kauan kuin tarjouseriä riittää tarjousaikana. 3 00 2 KPL Atria HIILLOS GRILLIMAKKARAT • 400 g (3,75/kg) JA MAKKARAPIHVIT • 320 g (4,69/kg) • yksittäin 1,89-1,99 (4,73-6,22/kg) Snellman SIKA-NAUTA JAUHELIHA • 400 g (4,98/kg) Atria KANAN GRILLILEIKE • bbq-marinoitu • 900 g (6,61/kg) Arla Natura KERMAJUUSTO • 500 g (5,78/kg) • myös 17 % Valio JOGURTTI • 1 kg KPL 1 59 Fazer ALKUPERÄINEN JÄLKIUUNIPALA • 4 kpl/240g (6,21/kg) Emma Halla-aho HIMANKA Himangan Pahkalan kylä täyttyi sunnuntaina vanhoista ajoneuvoista, kun entisen koulun pihalla järjestettiin jo toista kertaa vanhojen ajoneuvojen kokoontumisajot. – Syökää, juokaa ja seurustelkaa tuttujen kanssa, kuuluu avauspuheen kehotus koulun pihamaalle vanhoista kaiuttimista
www.keskipohjanmaa.fi. 2 erää/tal. Ilman Plussa-korttia 1,75ps (4,38-5,00/kg) 1,75ps (4,38-5,00/kg) 1 .ps Vaasan RUISPALAT OHUT HERKKU 6 kpl/195 g 5,13/kg 1 .kpl Pingviini SYDÄNtai KEKSITUUTIT 100-106 g, PUFFET 62 g tai Fazer JÄÄTELÖPUIKOT 53-72 g 9,43-18,87/kg, raj. 1 .Valiojogurtti MAUSTETUT JOGURTIT 200 g ei laktoositon, 1,25/kg, raj. Osmo Ojala on uusi Laiska-Jaakko Rabbe Ede luovutti Laiska-Jaakon hatun Osmo Ojalalle. Mitä tuore Jaakko tuumii kaupungin tulevaisuudennäkymistä. 2 kpl/tal. En tiedä, mitä titteli minulta edellyttää, mutta toivon mukaan se kerrotaan minulle lähiaikoina. alv. 1 .ps Vaasan Taika PAAHDOT 350-400 g 2,50-2,86/kg. 3 pkt/tal. Muualta Suomesta tietysti, mutta myös ulkomailta. ”Olin aivan ihmeissäni” HEIMO RIIHIMÄKI Laiska-Jaakon hatun luovutti viime vuoden Laiska-Jaakko, rehtori Rabbe Ede. Hänellä on vaimo, poika ja kolme lapsenlasta. Kalajoen Kaalikoskentiellä paloi peltoa Heimo Riihimäki PIETARSAARI Laiska-Jaakko numero 36 on Osmo Ojala, Pietarsaaren Sanomien pitkäaikainen päätoimittaja. 3 kpl/tal. 24%) 1 .pkt Atria NAUTA-VILJAPOSSU JAUHELIHA 250 g 4,00/kg, raj. 3 kpl/tal. 1 .rs/pl Flora MARGARIINI 400 g tai CULINESSE JUOKSEVA 500 ml 2,50/kg, 2,00/l, ei Flora&voi, raj. 1 .kg/kpl /ps/rs ERÄ HEDELMIÄ ja VIHANNEKSIA Hinnat voimassa MA-KE 22.-24.7.2019, ellei toisin mainita. MAANANTAI 22.7.2019 Keskipohjanmaa A5 Prismantie 1 ma–pe 9–19, la 10–16, su 12–16 NANSOSHOP.COM Alen viimeinen viikko! Paljon tuotteita -60% Kaikki aletuotteet vähintään -50% w w w .k -c ity m ar ke t. pantin 0,15 1 .rs Atria Kunnon Arki LAATIKOT 350-400 g 2,50-2,86/kg 1 .kpl Saarioinen PIENET RIISIPIIRAKAT 6 kpl/240 g tai KIISSELI 200 g 4,17-5,00/kg, raj. Laiska-Jaakon hatun luovutti viime vuoden Laiska-Jaakko, rehtori Rabbe Ede. 3 pkt/tal. Paloalue oli suuruudeltaan noin 100 metriä kertaa 200 metriä. Peltopalosta ei myöskään tullut henkilövahinkoja. Ellei tänne saada lisää väkeä, niin ei näytä hyvältä. . 3 ps/tal. Palo saatiin hallintaan, eikä se levinnyt suuremmaksi. Ilman Plussa-korttia 1,29-1,69/kpl (3,23/kg, 3,38/l) 1 .ps Pouttu PIZZASUIKALE 250 g 4,00/kg, raj. 1 .pkt MSC KALAPUIKKO 250 g 4,00/kg Ilman Plussa-korttia 0,49/prk (2,45/kg) -48% 3 PRK 4 PRK -22-40% -42% Tuuli Tahkokorpi Kalajoella Kaalikoskentiellä syttyi palamaan peltoa noin puoli neljältä sunnuntaina iltapäivällä. 3 kpl/tal. –?Tänne pitäisi nopeasti saada lisää työntekijöitä. 5,13/kg 1 .rs VIRIKE KANANMUNA M10 580 g 1,72/kg, raj.3 rs/tal. Osmo Ojala kirjoitti ylioppilaaksi Pietarsaaren lukiosta vuonna 1976 ja opiskeli itsensä sittemmin yhteiskuntatieteiden lisensiaatiksi. 1 .pkt HK HERKKUMAKSAMAKKARAT 150 g 6,67/kg, raj. Paloyksiköt poistuivat paikalta noin kellp viiden jälkeen. Viime kesänä viitta, mitali ja hattu kiinnostivat erityisesti muualta tulleita suomenkielisiä Jaakon päivien vieraita. KOKKOLA Heinolankaari 9, puh. Pelastuslaitoksen arvion mukaan palo syttyi kipinästä, joka lähti niittokoneen terän osuessa kiveen. Hän toimi tuossa tehtävässä parisenkymmentä vuotta 1990-luvun puolivälistä alkaen, mutta oli lehden palveluksessa jo 1980-luvulla, kunnes siirtyi muutamaksi vuodeksi Keskipohjanmaa-lehden Pietarsaaren aluetoimituksen esimieheksi. 0105 379 100 MA-LA 8-21, SU 10-21 Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. 3 pkt/tal. 1 .pkt Old El Paso Medium VEHNÄTORTILLA 326 g ei täysjyvä, 3,07/kg, raj. –?Täytyy sanoa, että olin aivan ihmeissäni, kun minulle kerrottiin tästä nimityksestä. 1 .tlk Herra Hakkarainen VADELMAtai PÄÄRYNÄLIMONAADI 0,33 l 2,58/l, sis. –?Opiskeluvuosia lukuun ottamatta olen asunut koko ikäni Pietarsaaressa, Osmo Ojala kertoi. En onneksi ollut suunnitellut matkaa tälle viikolle. 1 .pkt Ballerina TÄYTEKEKSIT 180-190 g 5,26-5,56/kg (3,23/kg, 3,38/l) 1 .Jacky Makupala VANUKKAAT 120 g 2,78/kg Yksittäin 0,47/prk (3,92/kg) 1 .kpl HoviRuoka LIHAPIIRAKKA 400 g 2,50/kg, raj. Maastopalo ei uhannut rakennuksia tai metsää. 10 kpl/tal. 1 .kpl Oltermanni JUUSTOT 250 g 4,00/kg, raj. Eden mielestä Laiska-Jaakon hahmoa voisi hyödyntää enemmänkin
Hallitusneuvotteluissa eläinsuojelulain uudistuksesta sovittiin pääosin edellisen vaalikauden esityksen pohjalta, mutta lain avaamista vaatineet puolueet saivat lakiin eräitä muutoksia. –?Haluan, että se menee rivakasti eteenpäin. Eläinsuojelulain uudistusta edeltää vielä kiista sikaloista Erityisesti vihreät ja vasemmistoliitto ovat ajaneet porsitushäkkien kieltämistä siirtymäajalla. Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Emma Kari sanoo, että eläinten mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen tulisi näkyä myös lakitekstissä. Lisäksi porsaille kastraation yhteydessä annettava kivunlievitys taataan ja eläimen itseisarvo kirjataan lain perusteluihin. Alueelle on tullut paljon ihmisiä vain viettämään aikaa ja tunnelmoimaan. Maija Vilkkumaan keikka veti paljon porukkaa, mikä oli Airolan mukaan arvattavissa. TIMO AALTO. Eläinsuojelulain uudistuksen aikataulusta ei vielä ole päätetty. –?Ei liene mikään salaisuus, että tämä on vaikea kysymys. Vihreät oli hallituksessa vuonna 2011 alkaneella vaalikaudella muun muassa kokoomuksen ja SDP:n kanssa. Yksi syy viivästykseen oli eläinsuojelulain valvonnan kytkeminen valmisteilla olleeseen maakuntauudistukseen. –?Jos täällä toiminta lakkaa, niin samalla meillä myös kontrolli lakkaa siihen, miten eläimet voivat. Parsinavetassa lehmät ovat jatkuvasti kytkettyinä. Me haluamme pitää sen omissa käsissämme, Leppä toteaa. Kaikki sujui mainiosti, ja väkeä tuli paikalle enemmän kuin koskaan aiemmin. Yllättävän hyvin toimi myös ensimmäistä kertaa järjestetty Kansainvälinen ruokapäivä. Kulttuuritapahtuman järjestäjiin kuuluva Outi Airola Ykspihlajan Asukasyhdistyksestä kertoi sunnuntaina olevansa hyvin tyytyväinen kuluneeseen viikkoon. Ensi vuoden suhteen pitää miettiä, miten saadaan resurssit riittämään. – Että siinä mielessä on kivaa, että tämä tästä loppuu, hän naurahti. Toivon, että laki saadaan hyväksyttyä ensi vuonna. Konsertitkin sujuivat hyvin. –?Meillähän ei ole tavoitteena kasvattaa tapahtumaa. – Siellä oli hirveän hyvä intiimi tunnelma ja esiintyjät ovat lähellä yleisöä. Lainsäädäntötyön nopeuttamiseksi puolueilla voi olla halua jättää valvonta nykymallin mukaisesti pääosin kunnille. ELÄINSUOJELULAIN kokonaisuudistuksen tiedettiin muodostuvan vaikeaksi kysymykseksi hallituskumppanien välille. Kulttuuriviikko oli yleisömenestys Maija Vilkkumaa esiintyi bändinsä kanssa Ykspihlajan kulttuuriviikolla torstaina. Kaikki eivät pakkautuneet telttaan lavan eteen kuuntelemaan musiikkia, vaan musisointia oli jääty kuuntelemaan kauemmas. Erityisesti vihreät ja vasemmistoliitto ovat ajaneet porsitushäkkien kieltämistä siirtymäajalla. – Emme me tarkkaa kävijämäärää ole laskeneet, mutta näppituntumalla voisi sanoa, että kävijöitä on kaikissa tapahtumissa ollut todella paljon enemmän kuin viime vuonna. AIROLA toteaa, että tämän suurempaa tapahtumaa he eivät pysty järjestämään. Eläinten liikkumisen estäviä tuotantotapoja ei Suomessa pitäisi olla. SUOSITTUJA TAPAHTUMIA oli kulttuuriviikon aikana paljon. Vilkkumaan keikalla oli eri yleisö kuin Woodstockissa, ja Uusivirran keikalle oli tulossa muita kävijöitä. ANTTI VARONEN Taneli Kontiainen HELSINKI (STT) Hallitus joutuu vielä ratkaisemaan sitkeän kiistan sikojen tuotantooloista ennen kuin vuosikausia valmisteltu eläinsuojelulain uudistus saadaan valmiiksi. Airola oli iloinen siitä, että konsertteihin riitti paljon eri yleisöä. Menestyksiä olivat muun muassa Ilmainen Lasten päivä, Lempilevyjä-tapahtuma, Ykspihlajan Kino-Orkesteri sekä Woodstock 50 vuotta, jota isännöi Wentus Blues Band. Tekemistä on ollut paljon. Edellisellä kerralla kun olimme hallituksessa ja samaa uudistusta yritettiin, lakiesitystä ei koskaan tullut. – Meitä ehkä hieman yllätti se, että monet tulivat vain fiilistelemään alueelle. Tapahtuma ei pyri enää kasvuun, mutta kehittymään kyllä. Jos aiempina vuosina paikalle on ollut noin 9?000–?10?000 kävijää, tänä vuonna mennään varmasti reilusti yli kymppitonnin, hän arvioi. Aikatauluja pitää hieman sumplia, jotta järjestäjätkin jaksavat paremmin. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi MAANANTAI 22.7.2019 Keskipohjanmaa A6 Outi Jaatinen KOKKOLA Ykspihlajan kulttuuriviikko päättyi sunnuntaina Olavi Uusivirran konserttiin. Uudistuksesta vastaavan maaja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk.) mukaan linjaukset kysymykseen tehdään asiantuntijatyön pohjalta ja kaikki vaihtoehdot ovat pöydällä. Keskusta on torjunut muutokset. Artistien majoittaminen ja ruokkiminenkin piti hoitaa kaiken muun ohella, joten arkipuuhaa riitti. TÄLLÄ HETKELLÄ on vielä päättämättä, miten valvonta uudessa laissa järjestetään. – Me olemme täällä ihan äimän käkenä siitä, että mistä näitä kaikkia ihmisiä aina vain riittää, hän nauraa. – Lauantaina tapahtuma loppui kahdelta ja tänään kymmeneltä alkoi jo Kalajuhla, Airola kertoo. Ruuvataan taas ensi vuonna jotenkin uuteen uskoon tämä. – Yllättäen eläkeläisten iltapäivä oli ihan täynnä! Ehkä hieman myös yllätti raptapahtuman suosio. Keskusta on torjunut muutokset. Hallitusneuvotteluissa kysymystä sikojen liikkumisen estävien porsitushäkkien kieltämisestä puitiin jo puolueiden puheenjohtajien ryhmää myöten, ja kompromissina kysymys siirrettiin asiantuntijaryhmän selvitettäväksi. Tietyt henkilöt ovat olleet vastuussa kaikesta koko ajan. Viime hallituskaudella keskustavetoinen hallitus puolestaan sai valmiiksi uudistusesityksensä, mutta lakia eläinten hyvinvoinnista ei ehditty käsitellä eduskunnassa loppuun. Puolueen mukaan kotimaisen tuotannon kustannusten kasvattaminen ajaisi eläintalouden huonompiin oloihin ulkomaille. Tapahtuman suosio tuntui järjestäjiltäkin hieman yllättävältä. Uusien parsinavetoiden rakentaminen esimerkiksi kielletään. Tänä vuonna testattiin telttaa, ja se toimi Airolan mukaan paljon paremmin kuin vanha iso lava
–?Tarvitsemme suomalaisten kielitaitoon lisää vaihtuvuutta. Tästä on hallituksen pidettävä kiinni, Henriksson vaatii. Tästä lähtien kokelaan ei ole tarvinnut kirjoittaa ruotsia, jos hän kirjoittaa äidinkielen lisäksi matematiikan, englannin sekä vähintään yhden reaaliaineen kokeen. Silloin termi levisi pakollista toista kotimaista kieltä vastustavien argumentteihin, kun eduskunnassa käytiin keskustelua koulutuspoliittisesta selonteosta vuonna 1990. Hallitus suunnittelee ruotsin pakollisuuden palauttamista yo-kokeisiin. Hän kertoo, että asiaan palataan lähemmin lomakauden jälkeen. Aihe on noussut jälleen keskusteluun, sillä hallitus haluaa palauttaa toisen kotimaisen kielen pakolliseksi ylioppilaskirjoituksissa. Vääntö ruotsin pakollisuudesta ei ole uutta Ruotsin kielen asema ylioppilaskirjoituksissa on muuttunut historiassa useasti. Selvityksessä arvioidaan, millaisia vaikutuksia muutoksella tulisi olemaan. Toisen kotimaisen kielen opiskelu tuli pakolliseksi vuonna 1874. Sebastian Tynkkynen: Pakkoruotsi lopetettava. Hänen mielestään kielen opetus on ylimitoitettua Suomessa ruotsia puhuvien osuuteen verrattuna. Ylioppilaskirjoituksia on järjestetty vuodesta 1852 lähtien. Tämä on heidän näkemyksensä ja toki sitä pitää kuunnella, Henriksson sanoo. Lukiolaisten Liiton mielestä pakollisuus haittaisi opiskelijoiden hyvinvointia ja lisäisi väsymystä. Moni ottaisi opiskeltavaksi ruotsin sijaan esimerkiksi espanjaa, ranskaa tai kiinaa. Tynkkysen mielestä ”pakkoruotsi”-keskustelussa on tapahtunut vuosien varrella merkittävä muutos. JUKKA RITOLA / ARKISTO Juho Korpela Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen (ps.) ei niele hallituksen suunnitelmia ruotsin kielen palauttamisesta ylioppilaskirjoituksiin, vaan vaatii kaiken pakollisen ruotsin opiskelun lopettamista. Termiä käyttivät muun muassa kokoomuslaiset opetusministeri Riitta Uosukainen ja puolueen puheenjohtaja Erkki Pystynen. Henriksson haluaakin, että hallitus tekee tiekartan ruotsin opetuksen kehittämiseksi varsinkin peruskoulussa. Hänen mukaansa vielä jonkun aikaa sitten osa poliitikoista laskelmoi ja jäi harmaalle vyöhykkeelle mielipiteessään asiasta. Vuonna 2004 Lukiolaisten Liitto vaati kokeilun vakinaistamista ja järjesti seisauksen, johon osallistui 40?000 lukiolaista. –?Tiekartta voidaan tehdä tämän hallituksen aikana ja päätökset voisivat astua voimaan myöhemmin. Tynkkynen kritisoi ”pakkoruotsia” instituutiona. Nykyään suomalaisten näkökannat ovat kuitenkin kääntyneet pakkoruotsia vastaan. Matti Vanhasen hallitus uudisti ylioppilaskirjoitukset ja ruotsista tuli vapaaehtoinen kirjoitettava kieli vuonna 2005. 2010-luvulla ”pakkoruotsista” ovat puhuneet lähinnä perussuomalaiset. Lisäksi ruotsinkieliset säätiöt ovat merkittäviä vaalirahoittajia. Ylioppilaskirjoituksia on uudistettu vastikään, eikä uusia muutoksia kirjoituksiin voida tehdä hetkessä. Vuonna 2016 perussuomalaiset nuoret kohauttivat ”pakkoruotsia” vastustavalla videollaan, jossa silloista puheenjohtaja Sebastian Tynkkystä ruoskittiin Senaatintorin portailla saatesanoilla ”pakko ei ole kuin kuolla ja opiskella ruotsia.” Juha Sipilän johtama hallitus järjesti kielikokeilun, jossa valikoitujen kaupunkien oppilaille olisi tarjottu mahdollisuutta valita ruotsin sijasta jotain vierasta kieltä. MAANANTAI 22.7.2019 Keskipohjanmaa A7 Juho Korpela Ruotsin kielen asemasta ylioppilaskirjoituksissa on väännetty useita vuosikymmeniä. Lupa myönnettiin viidelle eri kaupungille, mutta kokeilu jäi torsoksi: kaikki kaupungit peruivat kokeilun opiskelijoiden vähäisen halukkuuden takia. Ruotsin ylioppilaskoe muutettiin vuonna 1972 kolmiosaiseksi, jolloin testattiin abiturienttien taitoja tekstin ymmärtämisessä, kirjoitelmassa sekä kuullunymmärtämisessä. Vuonna 1995 käynnistettiin kokeilu, johon osallistuneissa lukioissa vain äidinkieli oli pakollinen kirjoitettava aine. Vuonna 2006 kielen kirjoitti ylioppilaskokeessa 29?897, vuonna 2014 17?509 ja vuonna 2018 14?144 abiturienttia. Hänen mielestään on väärin, että tavalliset ihmiset pakotetaan opiskelemaan ruotsia, kun edes Suomen pääministeri ei pysty vastaamaan medialle ruotsiksi. Silloin kaikki ei voi olla vapaaehtoista. JULKISESSA KESKUSTELUSSA paljon käytetyn, poliittisesti latautuneen ”pakkoruotsi”-termin historia ulottuu 1980-luvun loppuun. Opetusministerin on hoidettava asia. –?Poliitikot olivat epävarmoja kansalaisten suhtautumisesta pakolliseen ruotsiin. RKP:N puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson perustelee pakollisuutta ruotsin kielen laskeneilla kirjoittajamäärillä. Kansalaisaloite keräsi 61?000 allekirjoitusta. –?Kouluja käydään, jotta opitaan jotain. Vain sotavuosina ylioppilaaksi pääsi suorittamatta ruotsin koetta. –?Lukiolaiset eivät varmaankaan voineet huonommin silloin, kun ruotsi oli vielä pakollinen kirjoitettava. Opetusneuvos Aki Tornbergin mukaan asiasta tehtävän selvityksen pohjalta päätetään, millaisiin toimenpiteisiin ryhdytään. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon mukaan kokeilu epäonnistui muun muassa siksi, että perussuomalaiset eivät halunneet tukea sinisten yritystä profiloitua hallituksessa ”pakkoruotsin” vastustajana. Hallitusohjelman kirjaus ruotsin pakollisuuden palauttamisesta on Henrikssonin mukaan yhtä sitova kuin muutkin kirjaukset. Lähteet: Ylioppilastutkintolautakunta, Magma Antti Rinteen hallitusohjelmassa todetaan, että hallitus tavoittelee toisen kotimaisen kielen palauttamista pakolliseksi ylioppilaskirjoituksessa. Vapaaehtoisuudesta lähtien ruotsin suosio kirjoitettavana aineena on ollut laskussa. Lähivuosien kiivain keskustelu käytiin vuonna 2015, kun eduskunta hylkäsi ruotsin valinnaisuutta ajaneen kansalaisaloitteen luvuin 134–48
Mielenosoitukset alkoivat kiistellystä lakiesityksestä, joka olisi mahdollistanut rikollisten luovuttamisen Manner-Kiinaan. pääministeri. Egypti on parantanut Kairon kansainvälisen lentokentän turvallisuuskontrollia viime vuosina. Tämän kertoo tavoitteeksi 3,5 miljoonan asukkaan maan uusi pääministeri, kesäkuussa virkaan nimitetty Maia Sandu. Lentojen peruutukset saivat egyptiläiset pelkäämään terrorismin suunnanmuutosta kohti isompia iskuja ja ulkomaalaisia. Entinen neuvostotasavalta on etsinyt suuntaa muuttuvien poliittisten ryhmien sekä idän ja lännen keskellä. pääministeri. –?Meillä on ollut Eurooppa-mielisiä ja Venäjä-mielisiä hallituksia, mutta ne kaikki johtivat maata huonosti, mikä johti korruptioon, köyhyyteen ja maastamuuttoon, Sandu kertoi Reutersille viime viikolla. MAANANTAI 22.7.2019 Keskipohjanmaa A8 MAAILMA Koonnut: Maarit Uber Ilkka Hemmilä Euroopan köyhimpiin maihin lukeutuva Moldova haluaa vapauttaa itsensä oligarkkien vaikutusvallasta. REUTERS VENÄJÄ HUOLISSAAN MEHILÄISKADOSTA 100 000 MOSKOVA. REUTERS Egyptin lentojen peruutukset herättivät pelon KAIRO. Hongkongin poliisi turvautui sunnuntaina kyynelkaasuun hajottaakseen mielenosoituksia. Egyptin viime vuosien terrori-iskut ovat kohdistuneet lähinnä turvallisuusviranomaisiin. Sandun nimitys sai heti aikaan yhden konkreettisen toimen: maan rikkaimpiin henkilöihin Oligarkki pakeni maasta uutta pääministeriä Moldovan kesäkuussa muodostettua hallitusta syytettiin aluksi laittomaksi. Harvardissa kouluttautunut, Maailmanpankin entinen ekonomisti Sandu on vuonna 1991 itsenäistyneen maan 13. Syyksi peruutuksiin ilmoitettiin turvallisuussyyt ja kohonnut terroririski lentoliikenteessä. LM PRESIDENTTIÄ VASTUSTAMAAN KADULLE FR AN CIS R. Sunnuntaina itsehallintoalueen kaduilla nähtiin jälleen kymmeniä tuhansia ihmisiä jo viikkoja jatkuneissa protesteissa. Boris Johnsonin ainoa haastaja on ulkoministeri Jeremy Hunt. Maa tuottaa hunajaa noin 100?000 tonnia vuodessa. LM Manila. M AL AS IG / EP A Kolme ministeriä eroaa, jos Boris Johnson valitaan LO N TO O. LM. Sotilaallisten ryhmittymien odotetaan järjestävän mielenosoituksia maanantaina presidentin puheen aikana. Hallituskriisi raukesi, kun puolueelliseksi epäilty perustuslakituomioistuin erosi. DUMITRU DORU / EPA Hongkongin poliisi käytti kyynelkaasua HONGKONG. Harvardissa koulutuksen saanut Maailmanpankin entinen ekonomisti Maia Sandu on alle 30-vuotiaan Moldovan 13. B r it a n n i a n valtiovarainministeri Philip Hammond on ilmoittanut jättävänsä tehtävänsä, mikäli Boris Johnson nousee pääministeriksi. UUTEEN HALLITUKSEEN kohdistuu suuria odotuksia. Myös oikeusministeri David Gauke ja kehitysyhteistyöministeri Rory Stewart aikovat erota, mikäli Johnson valitaan. Jopa 20 aluetta on raportoinut massiivisista mehiläiskuolemista. Egyptiläiset pelästyivät pahoin British Airwaysin ja Lufhansan peruutettua viikonloppuna lentojaan Egyptiin. Sen tavoitteena on korruption ja oligarkkivallan purkaminen. Iskut eivät ole olleet selkeästi turisteja tai ulkomaalaisia vastaan suunnattuja, vaikka tienvarsipommien räjähtäessä kohdalle on osunut 20 miljoonan asukkaan Kairossa myös turisteja kuljettavia ajoneuvoja. Duterte tunnetaan muun muassa törkeistä julkisista lausunnoistaan ja demokratian tukahduttamisesta. Filippiineillä mielenosoittajat hakeutuvat valmiusasemiin maan epäsuositun presidentin Rodrigo Duterten kansakunnan tilaa käsittelevän puheen aattona. Mehiläisten määrä on vähentynyt viime kuukausina merkittävästi Eteläja Keski-Venäjällä. Syyksi epäillään liiallista torjunta-aineiden käyttöä
X Sen väkiluku on noin 3,5 miljoonaa, josta noin viidennes asuu pääkaupunki Chisin?ussa. PUOLUE KOROSTI kampanjas saan sitä, että sen ehdokkaat ovat politiikassa uusia kasvoja. Ovensuukyselyjen mu kaan 11,5 prosentin kannatus ta nauttiva puolue haluaa pa rantaa suhteita Moskovaan ja antaa itsenäisyyden Donets kin ja Luhanskin kapinallista savalloille. MYÖS KOLME MUUTA länsi mielistä puoluetta on nouse massa parlamenttiin. Länsimielisyydestään tun nettu presidentti on luvannut talousuudistuksia sekä tun tuvia muutoksia oikeuslaitok sen ja poliisin toimintaan sekä muun muassa vaalilakeihin. Presidentti on myös selvästi onnistunut nostamaan kansa laisten mielialoja. TATYANA ZENKOVICH / EPA. Ennen politiikkaan siirtymistään hän työskenteli pankki ja liikemaailmassa sekä perusti omia mediayhtiöitään. Länsimieliset puolueet jyräsivät Ukrainan sunnuntaisissa parlamenttivaaleissa. Lupaukset vahvistaisivat to teutuessaan oikeusvaltiokehi tystä ja ukrainalaisten luottoa valtion toimintaan. Lämpimistä Venäjäsuhteis ta kertoo myös se, että Venä jän presidentti Vladimir Putin on puolueen oligarkkipuheen johtaja Viktor Medvedtshukin tyttären kummisetä. Häntä tu kee noin 60 prosenttia kan sasta. Transnistria X Moldovaa halkoo Dnestr-joki, jonka itäpuolinen osa on julistautunut itsenäiseksi Transnistrian valtioksi. X Maan pinta-ala on 34?000 neliökilometriä eli se on noin kahden Pirkanmaan kokoinen. Poroshenkon puolue on me nettämässä parlamentin suu rimman puolueen aseman ja yli puolet parlamenttipaikois taan. –?Tämä ei ole luonnollinen liitto. Se on neuvotellut EU:n kanssa muun muassa viisumivapauden. Hallituspohja rakentui muun muassa korruption kitkemisen varaan. Tulos on hurja puolueel le, joka perustettiin vasta vii me vuonna ja jolla ei ole ollut aiemmin yhtään edustajaa par lamentissa. Plahotniuc on kiistänyt syytökset, kuten myös korruption. Vaalitulos sinetöi presidentti Volodymyr Zelenskyin kannatuksen. Presidentin puolue voitti ANALYYSI Maarit Uber maarit.uber @lannenmedia.fi Presidentti Volodymyr Zelenskyin Kansan palvelija puolue oli saamassa sunnuntaiiltana ovensuukyselyjen mukaan lä hes 44 prosenttia parlamentti vaaleissa annetuista äänistä. MAANANTAI 22.7.2019 Keskipohjanmaa A9 kuuluva oligarkki Vladimir Plahotniuc pakeni maasta. ZELENSKYIN KANNATUS on säilynyt vahvana. X Maa sijaitsee Itä-Euroopassa Ukrainan ja Romanian välissä. Ensimmäis tä kertaa sitten vuoden 2011 suurempi osa ukrainalaisista katsoo maan olevan menossa oikeaan kuin väärään suun taan. Moldovassa järjestettiin par lamenttivaalit helmikuussa. X Mikään yleisesti tunnustettu valtio ei ole tunnustanut neuvostosymboleja käyttävän Transnistrian itsenäisyyttä. Zelenskyille oman puolueen selvä vaalivoitto on tärkeä, sil lä se vahvistaa hänen man daattiaan presidenttinä ja hel pottaa asioiden läpi viemistä. Ukraina laiset odottavat uuden parla mentin jatkavan presidentin viitoittamalla tiellä. Reuters kuiten kin arvioi, että koalition suosiota ja yhtenäisyyttä testataan jo ensi vuoden presidentinvaaleissa. Viimein kesäkuussa Sandun edustamat länsimieliset liberaa lit ja Venäjämyönteinen sosialis tipuolue ilmoittivat yhteistyös tä. Vaalien piti alun perin olla vasta lokakuussa. KANSAN PALVELIJAN lähim mällä haastajalla, Venäjämie lisellä Oppositiorintamalla, on tukijoita etenkin maan itä osissa. Ukrainalaiset äänestivät sunnuntaina ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa. Sandun tavoitteena on, että hä nen hallituksensa toimii koko ne livuotiskauden. Viiden prosentin äänikyn nyksen ovat ylittämässä län simielisistä puolueista Kansan palvelijan lisäksi expresident ti Petro Poroshenkon Euroop palainen solidaarisuus, enti sen pääministerin Julija Tymoshenkon Isänmaa sekä Uk rainan menestyksekkäimmän rockbändin Okean Elzyn vo kalistin Vsjatoslav Vakartshukin vasta tämän vuoden puo lella perustama Ääniniminen puolue. Siitä ei ole epäilystäkään, ja var maan puoli vuotta sitten kukaan ei olisi uskonut tämän toteutumi seen, Sandu kommentoi Deutsche Wellelle. Parlamentista on myös tippumassa pieniä puolueita. Kansan palvelija puolue on rynninyt vain muu tamassa kuukaudessa maan ylivoimaisesti suosituimmak si puolueeksi. Nii den jälkeen kolmen tasavahvan puolueen oli vaikeaa muodostaa uutta hallitusta. Tulos on linjassa eri tutki muslaitosten vaalien alla puo lueelle mittaamien kannatus lukujen kanssa. Pian tämän jälkeen Plahotniu cin johtama demokraattipuolue ja sen vaikutuspiiriin luettu pe rustuslakituomioistuin haastoi vat hallituksen laillisuuden. Oikeuslaitoksen hallinnasta syytetty oligarkki Vladimir Plahotniuc on vaikuttanut pankki-, yritysja puoluemaailmassa. X Valtio kuuluu EU:n itäiseen kumppanuusohjelmaan. Yhdysvallat ja Ve näjä ovat ilmaisseet sille tukensa, ja EU on valmis jatkamaan viime vuonna jäädytettyä avustusohjel maa. Sittemmin Venäjä on syyttä nyt häntä huumeiden mittavasta salakuljetuksesta. Plahotniuc toimi valtaa aiem min pitäneen demokraattipuo lueen puheenjohtajana joulu kuusta 2016. VIRANOMAISTEN SIDOKSISTA saatiin näytös jo kesällä, kun San du muodosti hallitustaan. ULKOMAAT OVAT suhtautuneet uuteen hallitukseen yksimielisen myönteisesti. Se tarkoittaa luultavasti pait si korruptoitumattomuutta, myös kokemuksen puutetta. DUMITRU DORU / EPA MOLDOVA EU:n itäinen kumppani X Moldova on vuonna 1991 itsenäistynyt entinen neuvostotasavalta. Puolet Ukrainan 450paik kaisen parlamentin kansan edustajista valitaan puolue listoilta ja puolet niiden ulko puolelta yhden edustajan vaa lipiireistä. Ennen pakoaan Plahotniucia syytettiin korruptiosta, oikeuslai toksen hallinnasta ja omien talou dellisten etujensa edistämisestä. Kaikki sen tuomarit erosi vat, ja Plahotniuc poistui maasta. –?Meillä oli valtion toimielimet haltuunsa ottanut valtajärjestel mä, ja nyt teemme kyseisistä ins tituutioista riippumattomia, San du totesi Reutersille. Kannatus on tasaista ympäri maata. Syn tyi viikon mittainen hallituskriisi, kunnes tuomioistuin pyörsi kan tansa
– Kyllä harmittaa tyttöjen puolesta. Tytöt antoivat tässä ottelussa kaikkensa pientä mustaa hetkeä lukuunottamatta. Englantilaisseura on siis ollut vakiovieras cupissa. URHEILU Urheilutoimitus P. Kyse ei ole kilpasarjasta, vaan taso 2:sta, joka ei ole kilpailullisesti yhtä haasteellinen kuin ykköstaso, Koivukoski jatkoi. Englannissa seurassamme on yhteensä seitsemän juniorijoukkuetta, pelaajia on noin 150, Peasgood kertoi. Pronssin joukkue vei C14-ikäluokassa. Samassa rytäkässä meni Wallikselta olkapääsijoiltaan. Perinteiseen tapaan jaettiin myös herrasmiespalkinnot hyvin käyttäytyneille joukkueille. – Toinen jakso oli sitten ihan kauden parasta peliä meiltä. Myös huoli kännykän kohtalosta haihtui voitonjuhlien alle. Slotte arvioi, että sairaslistalta palaa joitakin pelaajia ensi viikon peliin, johon vastustajaksi asettuu Honka. Jalkapallo Kokkola Cupiin viidellä joukkueella osallistunut FDS West Bromwich vei kolme sarjavoittoa ANTTI VARONEN NAISTEN LIIGA KuPS–IK Myran 2–1 (2–0) KUOPIO Naisten liigassa perää pitävä IK Myran koki harvinaisen kovia sunnuntaina vieraspelissä Kuopion pääareenalla. Ongelmat kulminoituivat muutamaan minuuttiin avausjakson viimeisen vartin aikana. Seuran FDS (Football Development Schools) -ohjelmaa on kehitetty Suomessa jo vuodesta 2008, jolloin seurasta osallistuttiin ensi kertaa Kokkola Cupiin. Olen ottanut yhteyttä mahdollisen lahjontayrityksen kohteena olevan tuomariryhmän yhteishenkilöön, joka myös tahollaan selvittää asiaa, Kokkola Cupin kilpailupäällikkö Kimmo Koivukoski kertoi sunnuntaina aamupäivällä. –?Pelaajat joukkueeseemme on valittu eri puolilta Suomea seuramme nimeä kantavien jalkapallokoulujen kautta. Viimein, pelin 88. – Näillä näytöillä on vaikea uskoa, että näin olisi todella käynyt. Heames tuli tutuksi myös Pietarsaaren Jaron edustusjoukkueen valmentajana kausilla 2016–17. Viimeisen 20 minuutin aikana oli useita hyviä paikkoja kaventaa, Slotte kertasi. PEASGOODIN joukkueen rungon muodostivat suomalaisjunnut, joita joukkueessa oli yhdeksän. Peasgood puolestaan oli turnauksessa ensimmäistä kertaa. Kumpikin lienee peleistä sivussa pidemmän aikaa. –?Yleensä turnauksen juryn käsittelyyn on mennyt joukkueiden tekemiä protesteja, jotka liittyvät esimerkiksi pelitapahtumiin, tuomaritulkintoihin tai vastaaviin asioihin. Järjestäjät selvittivät lahjontayritysepäilyä. Märkä puhelin siirtyi Peasgoodin taskusta joukkueen huoltajalle. Poikien sarjassa palkinnon sai ensi kertaa Kokkolassa esiintynyt kiinalainen Fushun Football Team (E11), tyttöjen sarjassa palkinnon vei Oulun Harrastefutis (E10). –?Hyvin järjestetty turnaus, jossa kaikki on toiminut. Ensimmäisen jakson lopussa alaveteliläiset painostivat, mutta pallo ei suostunut menemään maaliin esimerkiksi useiden kulmapotkujen jälkitilanteista. minuutilla, verkko heilui. ENGLANTILAISSEURA oli siis turnauksen 1-tason sarjojen ehdoton ykkösnimi neljällä sarjavoitollaan. Koivukosken tietojen mukaan Kokkola Cupin historiassa ei ole aiemmin törmätty lahjontaepäilyihin. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi MAANANTAI 22.7.2019 Keskipohjanmaa A10 Juha Savela KOKKOLA – My phone! FDS West Bromwich Albionin valmentaja Harry Peasgood parahti puhelimensa perään, kun hän pääsi märkään mestaruuskylpyyn E11-poikien voitokkaan loppuottelun jälkimainingeissa. –?Tarkoitus oli pysyä pallossa, pitää etäisyydet kentällä lyhyinä ja pelata joukkueena, Peasgood selvitti voitokasta reseptiä. –?Turnaus meni meiltä todella hyvin. Kyseenalaiseksi jäi mm. – Kaksi pelaajaa sairaalaan, kun tilanne oli jo entuudestaan hankala. Heti perään laukoi Marina Kiskonen irtopallon verkkoon ja kotijoukkueen johtoon. se, mikä olisi ollut motivaatio lähteä yrittämään tuomareiden lahjontaa, kun kyse on kuitenkin lasten turnauksesta, jossa ei jaeta esimerkiksi rahapalkintoja. Vain kaksi minuuttia lisää ja Kiskonen tykitti paristakympistä toisen osuman riman alle. Nyt kyllä käy tunteiden päälle, totesi Slotte voimasanojen lomassa. Alle 10-vuotiaiden sarjoissa ei loppuotteluja pelattu. Poikien sarjoissa 1-tason finaaleissa voittoihin ylsivät myös GBK (B16/17), KPV (C15) ja PK-37 (D13). Olimme täällä viidellä joukkueella ja tuloksena oli kolme sarjavoittoa, Peasgood myhäili, kun joukkueen pelaajat nykivät valmentajaa hihasta ja kyselivät palkintopizzojen perään. Ohjelmaa johtavat Kristian Heames ja Scott Baines. Myran oli matkassa kapealla ryhmällä, kun sairastelut ja loukkaantumiset olivat karsineet pelaajiston neljääntoista. –?Olen myös saanut kisakanslian kautta näitä viestejä ja selvitämme parhaillaan asiaa. Järjestäjien päivällä tekemien selvitysten perusteella vahvaa näyttöä asiaan ei saatu. Sosiaalisessa mediassa alkoi viikonloppuna levitä asiaa koskevia kuvakaappauksia, joita välitettiin myös turnauksen kisakansliaan. Tästä jäi hyvät kokemukset, Peasgood totesi ja lähti valmistautumaan palkintojenjakoon. KuPS onnistui puolustamaan lopun virheittä ja nappasi tililleen arvokkaan kotivoiton. Tyttöjen sarjoissa kaksi voittoa veivät LaPa-95 (C15, D12) ja MeLU (D13, E11), yhden voiton veivät latvialainen AFA Olaine (B16/18), HBK (C14) ja OHF (E10). Tuomareihin kohdistuneesta lahjontayrityksestä epäillään turnaukseen osallistunutta ulkomaalaisjoukkuetta. McVicker sai polvesta päähänsä ja joutui sairaalaan aivotärähdyksen vuoksi. Englantilaisten juhlaa Valmentaja Harry Peasgood sai suihkun pelaajilta ottelun jälkeen. E11-poikien finaalissa FDS WBA voitti KPV:n 5–0. Mustia minuutteja IK Myranille Jalkapallo Kaksi pelaajaa sairaalaan ja kaksi palloa maaliin Juha Savela Kokkola Cupin järjestäjät saivat sunnuntaina selvitettäväkseen tuomareihin kohdistuneen lahjontayritysepäilyn. Viktoria Byskata tykitti rankkarialueen kulmalta unelmakudin etuylänurkkaan. Tämän vuoden turnauksessa jurylle ei tehty yhtään protestia, Koivukoski sanoi. Englantilaiskasvatteja oli lopulta vain kolme. Valmentaja Magnus Slotte joutui käyttämään varhain kaksi vaihtoa, kun KuPS:n hyökkääjä ja Sabina Wallis törmäsivät palloa vastaan tulleeseen maalivahti Jillian McVickeriin. Muut seuran voitot tulivat tulivat E10ja D12-junioreiden ykköstason sarjoissa
Ville-Veikko Korhonen iski vuoroparin aikana peräti kaksi kunnaria, mikä varmisti voiton sotkamolaisille. Lowry kesytti tuulet ja sateet. Pesäpallo Mestarin tappioton heinäkuu piti edelleen LEHTIKUVA/JORMA VAINIO/ARKISTO PORTRUSH (STT) Irlantilainen Shane Lowry voitti sunnuntaina golfin Britannian avoimen mestaruuskilpailun Pohjois-Irlannissa ylivoimaisesti. Veli-Matti Kivilahti ja Joona Kinnunen toivat viisi juoksua mieheen. Pesä-Kiilat ratkaisi molemmat jaksot alkupuoliskolla, eikä antanut vieraiden enää yllättää. Sunnuntain sääolot olivat merkittävästi kolmea edellistä päivää vaikeammat. Sen myönsi myös Kuulan pelinjohtaja Erno Hautamäki. –?Meillä oli sama ongelma kuin usein ennenkin tällä kaudella eli sisäpelissä tuli liikaa virheitä. Avausjakson neljännen tasoittavalla Ura teki kaksi juoksua, mutta se ei paljon lohduttanut. 20 lyöntiä voittajasta jäänyt Korhonen oli kilpailussa 63:s. Pelikentille palannut kokenut Jari Hiltunen ratkaisi avausjakson, toisella jaksolla ratkaisijaksi nousi Atte Kuosmanen. Avausjaksollakin Nivala avasi kotijoukkueen juoksutilin, mutta jakson varsinainen ratkaisija oli Juho Vänskä, jonka kakkosrajaleikkuri toi kunnarin ja kaksi tavallista juoksua. HP-K:lle täysi pistepotti MIESTEN YKKÖSPESIS Kuopio–Kannus 2–0 (6–3, 2–0) Juha Savela Kannuksen Uran ahdinko miesten ykköspesiksessä suoran putoajan paikalla ei helpottanut sunnuntainakaan, kun Puijon Pesis jätti Uran pisteittä. Avausjaksolla taisi olla neljä kahden palon lyöntivuoroa, joten sillä ei menestystä tässä sarjassa tule, tunnusti Uran pelinjohtaja Eetu Rekonen. GBK kehitti toisella jaksolla asiallisen takaa-ajon. Juuso Väisänen iski kaksi juoksua tuottaneen kunnarin ja heti perään Tommi Piirainen kotiutti Jymy-pelaajan kahteen otteeseen. JoMa kukisti Vimpelin Sami Haapakoski löi Vedolle ensimmäisen jakson kolmannen juoksun. Lowryn voittotulos oli 269 lyöntiä (15 alle par-tuloksen). –?Kaikesta huolimatta kisa oli kokonaisuudessaan todella hieno kokemus, ja oli hienoa päästä jatkoon täällä. Seitsemän minuuttia myöhemmin oli toinen pallo kotijoukkueen maalissa. Uran parhaina palkittiin kärkipari Miro Märsylä–Niko Märsylä. Sunnuntain kamppailua oli käyty 32. URHEILU MAANANTAI 22.7.2019 Keskipohjanmaa A11 KOKKOLA Naisten jalkapallon Ykkösen perää pitävä GBK ei saanut sunnuntain helteessä helpotusta oloonsa. minuuttia, kun Henni Rinkinen vei pohjoiskarjalalaiset johtoon. Onhan se ollut jonkinlainen unelma joskus päästä pelaamaan tässä kilpailussa, Korhonen totesi tiedotteessaan. Vänskä palkittiin kuopiolaisten parhaana. Tuntuu, että ihan paukusta jäätiin jälkeen, vaikka jaksojen alut olikin tasaisia. Saarikentällä nähtiin kotiutuskisaan venynyt kolmen tunnin taistelu, jonka Veto hävisi 1–2 (3–4, 2–1, 0–0, 1–2). – Tänään oltiin ihan vastaantulijoita. Täytyy toivoa, että sivussa olleita pelaajia saadaan mukaan ja sitä kautta etenemisvoimaa lisää. Kuulan juoksun takaa-ajoasema kasvoi kahdeksaan, kun pallo alkoi huilaamaan joka puolelta kenttää. – Tiedettiin, että vastustaja on sellainen joukkue, joka hakee läpilyöntejä ja sellaisen tarvitseekin, jotta heidän sisäpeli aukeaa. GBK taas on kolme pistettä jäljessä viimeistä säilyjää, eli Ilveksen kakkosjoukkuetta. Juoksuttoman supervuoroparin jälkeen JoMan Niemen ja Rautiaisen yksi lyöty juoksu mieheen kotiutuskisan avaavalla riitti vierasvoittoon. Nyt saivat aukaisevat kunnarit ja lukemat olivat tuollaiset. Jokeri Tommi Angervisto löi yhden juoksun, loput tulivat harhalla ja vapaataipaleena. JoMan sankareiksi nousivat koppari Kivinen (5/8) ja polttaja Tuomas Jussila (7/10). –?Helppo kotiviikko, Rekonen naurahti kärkijoukkueiden kohtaamisista. Tosin neljä viimeistä peliä vasta lopullisesti näyttävät, mihin sarjassa päädymme, Rekonen jatkoi. Vedon kotiutusprosentti oli vielä toisenkin jakson jälkeen sata, kun Perttu Ruuska ja Matias Rinta-aho takasivat isännille pisteen kotiutuksillaan. Mikko Lukkarin onnistuttua vielä kertaalleen, lähdettiin vuoronvaihtoon 7–1 lukemissa. Ura kohtaa seuraavaksi Oulun Lipon kotikentällään keskiviikkona ja lauantaina Hamina tulee Kannukseen. Hertalle voitto maistui, sillä joukkue teki nyt ensimmäiseen putoajaan pesäeroa kuuden pisteen verran. Kotijoukkueen paremmuudesta kertovat myös kolmostilanteet, jotka menivät Kuopiolle 17–9. Se tuotti Sanna Ögin tekemän kavennuksen. JoMan Samuel Tirkkosen kolmannessa vuoroparissa tuoma vapaataivaljuoksu sai voitokkaalla jaksolla jatkeeksi neljännen avaavalla Lauri Kivisen, Juha Niemen ja Aleksi Rautiaisen lyömät juoksut. – Kyllä meidän täytyy jokaisella osa-alueella parantaa. Hän jätti kakkoseksi jääneen Englannin Tommy Fleetwoodin kuuden lyönnin päähän. Kerran aiemmin hän oli sijoittunut toiseksi. Ensimmäisen jakso ratkesi Sotkamon astellessa 2–1 johtoaseasemassa kolmanteen sisävuoroon. Tärkeintä kuitenkin on, että pelaamme ehjän ottelun, silloin jotain voi tilille jäädäkin. GBK on pelannut kaksi ottelua Ilvestä enemmän. Kaksikko palkittiin voittajien parhaina. Voitto oli Lowryn, 32, uran ensimmäinen major-kilpailussa. Kuula pääsee hakemaan revanssia heti tulevana lauantaina, kun Sotkamo saapuu Suvannolle vieraaksi. Kuula jaksoi roikkua molempien jaksojen puoliväliin asti mukana, jonka jälkeen Sotkamo meni menojaan. Railakkaalla lyöntipelillä ottelun vienyt Jymyn kakkosjoukkue hallitsi kentällä alusta loppuun, eikä paremmuudesta jäänyt epäselvyyttä. Nopeat jalat antaa lyöjille enemmän vaihtoehtoja, mikä helpottaa sisäpeliä, kommentoi Hautamäki. Uran ahdinko jatkuu Pesäpallo Kuopion jokeri Teemu Nivala koulutti kasvattajaseuraansa MIESTEN YKKÖSPESIS Sotkamo–Ylivieska 2–0 (12–2, 8–0) Ari-Pekka Ojala Kynsin hampain kansintaviivan päälle pyristelevä Ylivieskan Kuula joutui poistumaan Hiukasta ilman ainuttakaan sarjapistettä, kun Sotkamo löi ylivieskalaiset murskaavasti 2–0 (12–2, 8–0). Samalla kaavalla mentiin myös toinen jakso. Vedon osaavimmat olivat sieppari Rinta-aho (3/6) ja polttaja Severi Lassila (1/4). – Meidän sauma piilee siinä, että vastustaja tulee hakemaan helppoa rutiinivoittoa. Pesäpallon siirtoikkuna meni tämän kauden osalta kiinni sunnuntaina keskiyöllä. Kuulalle rökäletappio Sotkamossa Pasi Peltola (STT) Miesten Superpesiksen kärkijoukkue Vimpelin Veto kärsi hurjaa heinäkuuta pelaavan Joensuun Mailan käsittelyssä vasta kauden kolmannen tappionsa. GBK hävisi kotipelinsä HAAPAJÄRVI Haapajärven Pesä-Kiilat kasvatti täydellä kolmen pisteen potilla pistetiliään meisten suomensarjassa, kun Suomussalmen Rasti kaatui Ronkaalassa 2–0 (8–6, 8–5). Sami Haapakoski löi kunnarillaan (1+0) Vedon avausjakson puolivälissä jo kolmen juoksun johtoon. Kuulan kirin sijaan Sotkamo laittoi lisää kaasua viimeisessä vuoroparissa latomalla toiset viisi juoksua taululle. Sisällä ei saatu painetta aikaiseksi. Niukkajuoksuinen avauspuolikas kääntyi kolmannen lopettavalla vuoroparilla. Nyt viimeistelijänä oli Kati Kauppinen. Uraa koulutti oma kasvatti, kun kuopiolaisten lyöjäjokeri Teemu Nivala iski toisen jakson molemmat juoksut, joista ensimmäisen toi toinen Uran kasvatti Misa Märsylä. Joensuulainen FC Hertta vieraili Keskuskentällä ja raapi pisteet mukaansa maalein 1–2 (0–2). Ura jatkaa nykyisellä miehistöllä kauden loppuun. Suomen Mikko Korhonen oli kilpailuunsa kokonaisuutena tyytyväinen, vaikka valahti päätöspäivänä tuloslistalla lähes 30 sijaa
Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä hän oli juuri sellaisessa paikassa, että mitalitaistelu oli mahdollinen. – Silloin oli aika suuri ero, mutta nyt oli niin lähellä. Moukari (5): 1) Markus Kokkonen PyhäsU 68,00, 2) Joni Syrjälä TampPy 62,45, 3) Juhana Karjanlahti AlajA 57,45, 4) Victor Hongell Åsarna 54,45. –?Kaksi kansallista ennätystä Ingebrigtseneille, pidämme siitä. 5000 m (6): 1) Harri Hietamäki VIS 15.47,32, 2) Joonas Harjamäki HK-V 16.01,70, 3) Tuomas Ahola NU 16.32,95, 4) Lasse Raudaskoski NU 17.04,93. Hassanilla ovat mielessään Dohassa järjestettävät yleisurheilun MM-kisat, jotka järjestetään syyslokakuun vaihteessa. Naiset: 800 m (15): 1) Kaisa Honkaharju KT 2.13,60, 2) Veera Hakomäki SeinSU 2.14,81, 3) Saana Lappalainen SeinSU 2.16,31, 5) Hanna Frostdahl Falken 2.18,72, 9) Enni Katajalaakso KU 2.22,86, 10) Suzette Finne Falken 2.23,88, 12) Heta Jauhiainen KaJu 2.28,01. Pölkky oli yhdeksäs heitettyään kolmannellaan 50,01. Ingebrigtsenin veljeksistä sunnuntaina parrasvaloissa oli Filip Ingebrigtsen, joka paransi maililla Norjan ennätyksen aikaan 3.49,60. Joten kun Jakob juoksi Norjan ennätyksen, ajattelin, että täytyy seurata vähintään omalla ennätyksellä, Filip Ingebrigtsen sanoi kisajärjestäjille. Anderssonin tämän kauden paras ulkoratatulos on 426. Tulos takaa hänelle osallistumisoikeuden Lappeenrannan Kalevan kisoihin, jotka kilpaillaan kahden viikon kuluttua. Filip Ingebrigtsen otti mallia pikkuveljestään ja juoksi maililla Norjan ennätyksen EPA/NEIL HALL. Kuusi vuotta sitten juniorien estejuoksun EM-voittoon juossut Oona Kettunen palasi estekisoihin yli kolmen vuoden tauon jälkeen. 200 m (12): 1) Meeri Elomaa SeinSU 26,19, 2) Aada Määttälä TU 26,31, 3) Tessa Moisio KaipVi 26,47, 4) Maria Jääskä KP-V 26,85, 7) Nelli Mustola KaJu 27,63. Päivän hienoimpiin suorituksiin lukeutui toholampisen Teemu Wirkkalan keihäässä heittämä tulos 78,91. Kiekko: 1) Vilma Räsänen ViitVi 44,83, 2) Sofia Hagman IK Falken 24,53, 3) Michelle Nyback IFN 21,42. Hän oli lopulta omaa luokkaansa ylitettyään 222 sentin korkeudella killuneen riman. Seiväs (3): 1) Essi Melender VaasV 370, 3) Friida Kivistö KaJu 310. Hassan kertoi kisan jälkeen olleensa yhä fyysisesti ja henkisesti väsynyt viime viikon Monacon kisoista. Blomqvistista EM-nelonen Nathalie Blomqvist juoksi upeasti nuorten arvokisoissa. Nelossija nosti tuoreeltaan pintaan ennen kaikkea suunnattoman harmituksen, sillä samalla sijalla Blomqvist oli kaksi vuotta sitten EYOF-kilpailuissa. KORKEUSHYPPÄÄJÄ Arttu Mattila ponnahti pronssille. 400 m aj (6): 1) Oona Hujanen HK-V 1.00,29, 2) Anniina Laitinen HK-V 1.03,54, 4) Helmi Kortetmaa KU 1.06,10. Juoksun voitti Kenian Helen Obiri kauden kärkiajalla 14.20,36. He karsiutuivat kisasta kolmen kierroksen jälkeen. –?Tänään kilpailussa oli kova taso. Norjalaisten vahva juoksuvoima jatkui Lontoon kisojen toisenakin päivänä. Äänekosken Urheilijoita edustava 18-vuotias Mattila varmisti pronssin ylittämällä 212 kolmannella yrityksellään. Normaalisti saatan olla hidas alussa ja sitten ottaa kiinni, Hassan sanoi kisajärjestäjille. – Jos maaliviiva olisi ollut edempänä tai jos olisin aloittanut (kirini) aikaisemmin, Blomqvist mietiskeli. Kolmiloikka (3): 1) Eetu Jokela AV 12,89. Valtanen oli 11:s tuloksella 47,58. 2000 m ej: 1) Kaisla Keiski GIF 8.03,89, 2) Hanna Kyösti HU 8.04,08. – Ajattelin, että nyt vaan kaikki peliin, en halua hävitä. Kälviän Kaisa Honkaharju oli ykkönen naisten 800 metrillä ja 200 metriä meni Uusikaarlepyyn Anna Julinin nimiin. Matkan entinen Norjan ennätys oli isoveli Henrik Ingebrigtsenin 3.50,72 vuodelta 2014. Hän kilpailee seuraavaksi Kalevan kisoissa, jossa ohjelmassa on 800 ja 1500 metriä. Seiväs: 1) Tuuli Kujala SeinSU 360. Kukaan ei halua hävitä veljelleen. Pituus (8): 1) Meeri Elomaa SeinSU 5,62, 2) Aada Mikkilä SeinSU 5,28, 3) Oona Kiljala YK 5,24, 8) Maria Jääskä KP-V 4,92. Hän onnistui juoksussaan hyvin myös taktisesti. Yleisurheilu IK Falkenin juoksija kahden sadasosan päähän mitalista LEHTIKUVA/VESA MOILANEN/ARKISTO SEINÄJOKI Neljän alueen yhteiset aluemestaruudet kisattiin sunnuntaina loppuun Seinäjoella. Korkeuden mestariksi ponnisti Belgian Thomas Carmoy. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Eemil Helander jakoi voimansa oikein 3?000 metrin estejuoksun finaalissa ja nousi viidenneksi ennätyksellään 9.04,01. Minulla on nyt aikaa valmistautua. Mattila oli korkeuspaikalla sunnuntain onnistujia, mutta seiväshyppypaikalta poistui pettynyt suomalainen. Mattilan jälkeen Boråsin stadionilla kisasivat vielä keihäänheittäjät Julia Valtanen ja Sofia Pölkky. Korkeus: 1) Aleksi Klemola UK 199, 2) Artturi Tiipiö TeuvRi 196, 3) Christoffer Westman GIF 184. Hassan juoksi vitosella kolmanneksi ajalla 14.22,12 ja paransi viimevuotista ennätystään 22 sekunnin sadasosaa. GIF:n Filiph Johansson, Ullavan Kilvan Aleksi Klemola ja IF Åsarnan Daniel Sjölind. URHEILU Urheilutoimitus P. Moukari: 1) Jaakko Tenhunen LappVe 57,38, 2) Viljami Paavola KP-V 53,60. 200 m (11): 1) Valtteri Louko LapVi 23,55, 2) Ive Ntumba VIS 23,80, 3) Samuli Takkunen AV 24,35, 5) Viljami Kari VU 25,18, 6) Tomi Simonen AV 25,38. Hän hyppäsi sen juhannuksena Kuortaneella. 200 m (11): 1) Anna Julin IFN 25,43, 2) Jandeh Jallow OulPy 25,70, 3) Malva Nylund VIS 25,82, 6) Maisa Laakso IF Drott 26,26, 8) Simone Wiklund IFN 26,83, 10) Nathalie Westman GIF 27,26. Kyse on siitä, miten treenaamme ja kuinka kiritämme toisiamme eteenpäin. Saga Andersson teki kolme tuloksetonta yritystä aloituskorkeudestaan 406. Blomqvistin loppukiri oli niin vahva, että pronssin vienyt Elisa Ducoli sai luultavasti kiittää onneaan, ettei matkaa ollut enempää. Keihäs: 1) Teemu Wirkkala TU 78,91, 2) Rasmus YliKotila KU 63,75. Toiseksi juoksi Kenian Agnes Jebet Tirop ajalla 14.20,38. Kuula (5): 1) Emilia Kangas SeinSU 13,81, 2) Suvi Arvela VehmKi 13,32, 3) Hanna Vuolteenaho YK 12,38, 4) Venla Ruotanen YK 10,73. Hopeaa vei Ukrainan Oleh Dorostshuk tuloksella 214. Pituus (8): 1) Katja Kangas PohjK 580, 2) Roosa Määttälä KV 579, 3) Oona Nieminen JyvKU 568, 8) Hanna Vuolteenaho YK 470. –?Minun on parannettava kestävyyttä ja levättävä kunnolla, jotta voin valmistautua Dohaan. Teemu Wirkkalalle hyvä keihästulos LONTOO/HELSINKI (STT) Hollantilainen Sifan Hassan paransi naisten 5?000 metrin juoksun Euroopan ennätystään yleisurheilun Timanttiliigan kilpailussa Lontoossa sunnuntaina. päivän tuloksia: Miehet: 800 m (13): 1) Jussi Raittinen KuRy 1.56,52, 2) Eetu Pöyry TampPy 1.56,61, 3) Roope Kangasvieri TU 1.57,14, 6) Lassi Korpijärvi TU 2.03,71. Mestariksi nousi Turkin Murat Yalcinkaya ajalla 8.58,20. Miesten sarjoissa olivat muita mestareita mm. Erilaisista vammoista kärsinyt Kettunen juoksi sunnuntaina Seinäjoella 3?000 metrin esteet soolojuoksuna aikaan 11.09,02. Lauantaina Lontoossa Jakob Ingebrigtsen juoksi vitosella Norjan ennätyksen, ja aitajuoksija Karsten Warholm kellotti aidatulla ratakierroksella Euroopan ennätyksen. Päivän tulos oli hänen kauden parhaansa. Hassan juoksi Euroopan ennätyksen uusiksi Kenian Obiri voitti ja Hollannin Hassan juoksi EE:n. 3000 m ej: 1) Oona Kettunen KarhKa 11.09,02. Aluemestaruuskisojen 2. Mattilan mitali jäi suomalaisten ainoaksi Boråsissa. Timanttiliigan Lontoon viimeisen kisan, naisten 100 metrin juoksun voitti jamaikalainen ShellyAnn Fraser-Pryce ajalla 10,78. 200 m (3): 1) Filiph Johansson GIF 22,29. Hän on edustanut Suomea useammissa arvokisoissa. M17: 110 m aj (5): 1) Fredrik Björkqvist Åsarna 14,72, 3) Eetu Jokela AV 15,42, 5) Tomi Simonen AV 16,18. 100 m aj (5): 1) Wilma Jungar Esbo IF 14,72, 3) Oona Kiljala YK 15,51, 5) Elli-Noora Puustinen KU 16,06. Kuula (8): 1) Jessika Mursula TöysV 14,19, 7) Nelli Mustola KaJu 10,63, 8) Nathalie Nyback IFN 8,29. Wirkkala voitti Kalevan Kisoissa kymmenen vuotta sitten, mutta on ollut viime vuodet sivussa kilpailuista. Harmittaa aika paljon, mutta tein kuitenkin parhaani, pitää olla iloinen, Blomqvist jutteli. Tiesin, että se on mahdollista. Kolmiloikka: 1) Daniel Sjölind IF Åsarna 14,40, 2) Marko Jokela KristU 13,06, 3) Frans Häggblom IK Falken 12,96. N17: 800 m (9): 1) Elina Paavola LoVe 2.30,69, 2) Justiina Juntunen GIF 2.32,02. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi MAANANTAI 22.7.2019 Keskipohjanmaa A12 Heidi Lehikoinen IK Falkenin Nathalie Blomqvist ylsi kahden sadasosan päähän uransa ensimmäistä arvokisamitalista 19-vuotiaiden yleisurheilun EM-kilpailuissa Boråsissa
Matka on käynyt Vuolaksilla tällä kaudella myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Toisen sijan otti RTC Racing 29 pisteellä. Lahtinen paransi ennätystään lähes kolmella sekunnilla. Veljekset kisasivat viikko sitten speedwayn Baltic Cupissa, josta Antti nappasi varsin mojovan pistesaaliin. Joukkueen ankkuri Nathan Adrian palasi kisa-altaisiin toukokuussa toivuttuaan kivessyövästä. Scott on Suomen ja Yhdysvaltain kaksoiskansalainen, jonka äiti on suomalainen. Suomi karsiutui 1. Naisten vapaauintiviestin mestariksi ui Australia MM-kisojen ennätysajalla 3.30,21. Kojootit kaasutteli kolmanneksi Kotiradallaan sunnuntaina kilpaillut Antti Vuolas auttoi suorituksillaan Kojootit kolmannelle sijalle. Helsingfors Simsällskapin Lahtinen kisaa arvokisaputkessa, sillä heinäkuun alussa hän saavutti nuorten EM-kisoista 200 metrin perhosuinnin pronssia ja saman matkan rintauinnin nelossijan. Jatkopaikka olisi vaatinut ennätysvauhtia eli kolme sekunnin kymmenystä parempaa. Alkukauden ottelut ovat Antti Vuolaksen mukaan menneet hieman kaksijakoisesti. Haapajärvi osallistui tällä kaudella ensimmäistä kertaa sarjaan täysin omalla joukkueella, vaikka Kauniskankaan speedway-rata on ollut käytössä jo 1990-luvun puolivälistä saakka. Lahtinen karsiutui finaalista. Laukkanen ui lähelle kauden parastaan ajalla 2.16,28, mutta jäi selvästi matkan ennätyksestään (2.14,70). Seuratuimmat kuljettajat olivat luonnollisesti kotikaupungin ajajat Antti ja Niilo Vuolas, jotka muodostavat Haapajärven Moottorikerho kojoottien selkärangan. Viikon päästä Haapajärvellä ratkotaan pariajon SM-mitaleita. Hän ui kesäkuun lopun SM-uinneissa matkan ensi kertaa alle 4.20:n. AVAUSPÄIVÄN kaikki suomalaiset karsiutuivat iltauinneista, sillä Jenna Laukkanen oli 200 metrin sekauinnissa 23:s ja Riku Pöytäkivi 50 metrin perhosuinnissa 31:s. päivä: Suomalaisten alkuerät: Miehet: 50?m?pu: 1) Caeleb Dressel USA ja Andrii Govorov Ukraina 22,84, 3) Oleg Kostin Venäjä 23,01, ...31) Riku Pöytäkivi Suomi 23,93. Loppukauteen ei ole asetettu sen suurempia tavoitteita. Naiset: 400 m vu: 1) Ariarne Titmus Australia 3.58,76, 2) Katie Ledecky USA 3.59,97, 3) Leah Smith USA 4.01,29. –?Aika mitäänsanomaton olo, kun ei minulla ollut mitään odotuksia, uintinsa kanssa tuskaillut Laukkanen sanoi. Vapaauinnin 400 metrin entinen Suomen ennätys oli Sandra Scottin 4.16,81 viime kesältä. Matkan hopeamitalisti, Australian Mack Horton, protestoi Sunin voittoa palkintojen jaossa. Lahtinen paransi Gwangjun alkuerissä naisten 400 metrin vapaauinnin Suomen ennätyksen aikaan 4.16,43. Pöytäkivi karsiutui välieristä. KOTIYLEISÖN kannustamat Kojootti-ajajat nappasivat Haapajärvellä kolmannen sijan. URHEILU MAANANTAI 22.7.2019 Keskipohjanmaa A13 Kaija Yliniemi GWANGJU/HELSINKI (STT) Vasta 16-vuotias Laura Lahtinen debytoi komeasti aikuisten MMuinneissa Etelä-Koreassa. Peaty on kahden altaanmitan rintauinnissa omaa luokkaansa, sillä muut uimarit eivät ole päässeet alle 58 sekunnin aikoihin. Ari-Pekka Ojala HAAPAJÄRVI Speedwayn SM-liigan puoliväli ohitettiin sunnuntaina, kun ohjelmassa oli kauden viides ottelu Haapajärven Kauniskankaalla. Gwangjussa hän jatkaa MM-kisoja keskiviikkona 200 metrin perhosella. Miesten vastaavan matkan voitti kiinalainen Sun Yang, jolle maailmanmestaruus oli ennätyksellisesti neljäs peräkkäinen. Uinti Kiinan kohu-uimari Sun vei 400 metrin vapaauinnissa neljännen MMkullan peräkkäin LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN GWANGJU (STT) Britannian Adam Peaty rusikoi maailmanennätyksensä murskaksi pitkän radan MM-uintien avauspäivänä. Lahtinen debytoi SE-tuloksella Laura Lahtinen ui komean SE-ajan, mutta ei päässyt silti jatkoon. Haapajärvisten 22 pisteestä Antti Vuolas keräsi 13, Niilo Vuolas 7 ja Allan Angelstok 2. Speedwayn SM-liiga koki kuluneelle kaudelle uudistuksia, kun vuodesta 2010 käytössä ollut neljän joukkueen otteluformaatti siirrettiin syrjään ja joukkuekokoa pienennettiin neljästä ajajasta kolmeen. Olisi se hieno kuitenkin ottaa mitali sarjasta. Kyllähän se aina väsyttää, jos vedetään 500 kilometriä toiselle puolelle Suomea. Joukkueita saadaan mukaan enemmän, mikä on tietysti hyvä asia sarjalle. Yhdysvallat ui Gwangjussa miesten 4x100 metrin vapaauintiviestissä mestariksi MM-kisojen ennätysajalla 3.09,06. Välieriin pääsi 16 parasta. SM-liigan kokonaispisteissä Kojootit ovat tällä hetkellä toisella sijalla, joten Vuolaksen asettama mitalitavoite näyttää tässä vaiheessa varsin hyvältä, kun kolme ottelua vielä kilpailematta. – Se on minun mielestä hyvä, että saadaan joukkueisiin täydet kuskit. kierroksen jälkeen.. Kaksikkoa Kojootti-haalarissa täydentää virolainen Allan Angelstok. Tuloksena kolmesta ottelusta on napsahtanut voitto sekä neljäs ja kolmas sija. Sunnuntaina aurinkoisella Kauniskankaalla koitti viikonlopun odotetuin hetki. Iltakisoissa matkan mestaruuden vei Australian 18-vuotias Ariarne Titmus ajalla 3.58,76. –?Kun SM-kisoissa tuli se 4.19, niin ajattelin, että enkka voisi parantua johonkin 4.18:aan, ja siihen voisi olla tyytyväinen, Lahtinen kertoi Uimaliiton tiedotteessa. Kotiradalla mitaleista taisteleminen ei ole jokapäiväistä herkkua, mikä tuo oman jännitteensä kilpailuun. – Kyllä se on hienoa päästä aina kotiradalla ajamaan. Pöytäkivi ui altaanmitan aikaan 23,93. Hän on viime aikoina ollut otsikoissa dopingkohun takia, sillä australialaisen Sunday Telegraph -lehden mukaan Sun olisi tuhonnut viime syksynä verinäytteensä vasaroimalla näytepullot rikki. 400?m?vu: 1) Katie Ledecky USA 4.01,84, 2) Ariarne Titmus Australia 4.02,42, 3) Ajna Kesely Unkari 4.03,51, ...25) Laura Lahtinen Suomi 4.16,43 (SE). –?Satanen on se pääjuttu tällä kaudella, eli ei saa antaa tämän haitata sitä, Pöytäkivi sanoi. Kuudesta erästä tuli 13 pistettä, mikä on mielestäni hyvä saavutus. Avauspäivän loppukilpailut: Miehet: 400 m vu: 1) Sun Yang Kiina 3.42,44, 2) Mack Horton Australia 3.43,17, 3) Gabriele Detti Italia 3.43,23. Hurja maailmanennätys miesten rintauinnissa 2 Uinti Gwangju, Etelä-Korea: Pitkän radan (50 m) MM-kilpailut, 1. Viimevuotista maailmanennätystään hän paransi 0,22 sekuntia. Kotirata tuo aina oman mausteensa kilpailuun ja on se mieluisin paikka päästä taistelemaan voitosta. Peaty ui Etelä-Korean Gwangjussa 100 metrin rintauinnin ensimmäisenä miehenä alle 57 sekunnin, kun hän voitti välierän ennätysajalla 56,88. Voittoon ottelussa kaasutteli ennakkosuosikki MadCroc Speedway 36 pisteellä. Välieriä: Miehet, 100 m ru: 1) Adam Peaty Britannia 56,88 (ME), 2) Yan Zibei Kiina 58,67, 3) James Wilby Britannia 58,83. – Kyllä se meni ihan mukavasti. Yritetään tehdä parhaamme ja katsotaan, mihin se riittää. Se on etu aina sekin, ettei tarvitse matkustaa, niin pitkää matkaa. – Ensimmäinen kilpailu oli hyvä meiltä, mutta toinen ja kolmas vähän huonompia. Naiset: 200?m?sku: 1) Katinka Hosszu Unkari 2.07,02, 2) Ye Shiwen Kiina 2.09,45, 3) Melanie Margalis USA 2.09,69, ...23) Jenna Laukkanen Suomi 2.16,28. Entinen ME oli 57,10 EM-kisoista Glasgow’sta Peaty on ollut arvokisoissa voittamaton viiden vuoden ajan 100 metrin rintauinnissa. Lahtinen oli alkuerien 25:s. Se on aina vähän isompi rulianssi. Laukkanen karsiutui välieristä. Hän ei noussut hopeakorokkeelle, vaan vastaanotti mitalin korokkeen takana. Viisi joukkuetta saapui estradille taistelemaan SM-liigan pisteistä. Haapajärven omat pojat taistelevat tiukasti SM-liigan mitalista ARI-PEKKA OJALA 2 Mäkihyppy Wisla: Miesten kesä-gp, joukkuekilpailu: Suurmäki, HS134: 1) Puola 1?094,1 pistettä (Piotr Zyla, Aleksander Zniszczol, Kamil Stoch, Dawid Kubacki), 2) Slovenia 1?035,7 (Tilen Bartol, Anze Lanisek, Peter Prevc, Timi Zajc), 3) Norja 1?029,2 (Johann Andre Forfang, Robin Pedersen, Marius Lindvik, Daniel Andre Tande), ...10) Suomi 386,6 (Niko Kytösaho 100,2 pistettä/113 metriä, Arttu Pohjola 74,3/100, Eetu Nousiainen 98/112,5, Antti Aalto 114,1/117). Hänellä on kolme välipäivää ennen torstain 200 metrin rintauintia
Toto (1-9-14): 4,90 2,23-3,59-2,65 26,65. T12 7,3 km (7): 1) Elisabet Kapanen Uviversa CT 28.40, 3) Sanni Tuukkanen GIF 32.16. M 105 kg: 1) Tuomas Hautala LaPo 862,5 (280, 212,5, 370). Cameron Evo ravasi toista rataa ilman vetoapua perässään kisan suosikki Makethemark, joka hyökkäsi viimeisellä takasuoralla ja runnoi maalisuoralla niukasti mutta varman oloisesti kärkeen. 10. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi MAANANTAI 22.7.2019 Keskipohjanmaa A14 MIKKELI (STT/KP) Ravikesän kohokohtiin lukeutuva St. Troikka: 870,05. M 120 kg: 1) Jussi Kangasvieri NPower 705 (250, 180, 275), 2) Daniel Holmstedt PV 687,5 (252,5, 165, 270). Makethemarkin voittoaika oli 10,2aly. ARI MOILASEN ajama Graceful Swamp vei odotetusti Eugen Pylvänäisen muistoajon. 11. Troikka: 93,36. Kimmo Määttänen tarjosi sille hyvän juoksun toisessa parissa ulkona, mistä valjakko sai kiritilaa loppukaarteessa. Troikka: 107,88. 2. Tuloksia: Naiset 23,9 km (9): 1) Sini Alusniemi JyPS 1.19,45, 2) Noora Kanerva KorsKa 1.27,22, 3) Henna-Mari Havana OTC 1.30,35, 6) Antonia Haga GIF 1.23,23. M40 20 km: 1) Mikko Kupiainen HyPy 1.01.43, 4) Antti Tuukkanen GIF 1.03.47, 10) Mattias Stenmark LIF 1.07.08. Salmela kehui seremonioissa hevosta ja Mikkelin raviviikonlopun tunnelmaa. M60 66 kg: 1) Timo Leino PV 440 (150, 100, 190). lähtö, Toto75-5 Toto4-2 TROIKKA-4, sh 1609 m St Michel Tammatähti: 1) Piskon Pouta/Kimmo Määttänen 22,7a (6,96), 2) Loikkaus 22,8a (13,11).3) Vilma Lyydia 23,2a (24,98).4) Hetviina 23,3a (3,9). Troikka: 208,05. 8. P14 12,2 km (17): 1) Anselmi Eskelinen JyPS 40.24, 7) Johannes Alarotu GIF 47.37, 9) William Sundkvist LIF 50.43. 5. Ranskalaispolkijan etumatka toisena olevaan Geraint Thomasiin on runsaat puolitoista minuuttia. Toto4 voitto-osuus: 3,76. 6. M70 59 kg: 1) Seppo Helander HAK 267,5 (75, 62,5, 130). Ruotsalaisen Makethemarkin takaa löytyy suomalaisosaamista, sillä sitä valmentaa torniolainen Petri Salmela ja hoitaa Anne Raatikainen. lähtö, sh 2060 m: 1) Shamaanitar/Martti Aikio 32,4 (10,16), 2) Oralunastus 34,5 (3,91).3) Kultaseppä 33,7 x (2,91).4) Suvimyrsky Ram 34,6 x (8,02).poissa: 3. 80?000 euron ykköspalkinnolla sunnuntaina ajettua lähtöä pidettiin etukäteen suhteellisen tasaisena. lähtö, sh 1609 m: 1) A.T. lähtö, sh 2060 m: 1) Bofori/Aarne Ranta 30,1 (3,65), 2) Miksutar 31,4 (21,59).3) Kairan Kukka 31,5 (10,79).4) Järnäs Joplin* 34,9 x (32,39). lähtö, lv 1609 m: 1) Arvika by Knight/ Mika Forss 12,1a (5,28), 2) Queen Adele 12,5a (4,42).3) Miss Senorita 12,7a (35,8).4) Mascot Match 13,1a (10,55).poissa: 6. Yatesille etappivoitto oli toinen tämän vuoden kisassa. etapin voittoa. St. –?Ihmiset täällä ovat mahtavia. M60 120 kg: 1) Jouko Suvanto PTVAK 412,5 (75, 137,5, 200). 6. Aina on yhtä hienoa ja yhtä tervetullut olo tulla tänne. Pastore Bob latasi keskeltä rataa keulaan. M40 93 kg: 1) Mathias Björklund VIS 477,5 (170, 137,5, 170). Oulu: SM-compak, tuloksia: Naiset (10): 1) Liina Laine SSA 174, 2) Wilhelmina Wadstein SSG 170, 3) Johanna Huotari OMAS 165, 7) Lotta Seppinen KPV 136, 8) Anne Tölli NU 109, 10) Susanne Kilponen JSF 76. M40 74 kg: 1) Jonas Enkvist PV 555 (190, 145, 220). Sydän tänne palaa joka vuosi, vaikkei olisi ykköstason hevosia. lähtö, Toto75-2 TROIKKA-2, lv 1609 m: 1) Sultan Journey*/Esa Holopainen 12,4a (1,67), 2) Veloce Vald 12,7a (19,32).3) Die Kaiserin 12,7a (29,5).4) She Is Cecilia 13,0a (16,43).poissa: 11, 12. lähtö, Toto75-4 Toto4-1, lv 1609 m Eugen Pylvänäisen muistoajo: 1) Graceful Swamp/Ari Moilanen 11,7a (1,18), 2) Zinco Jet* 11,8a x (13,83).3) Effronte Photo 12,2a (74,57).4) Lake’s Action 13,0a (91,97).poissa: 6. N 63 kg: 1) Emelie Wikblad HeTarmo 317,5 (105, 67,5, 145). Rääkkylän Piskon Pouta voitti suomenhevostammojen St. M 93 kg: 1) Richard Byggmästar PV 682,5 (237,5, 165, 280). Michel Makethemarkille Makethemark kurkotti voittoon Mikkelin päälähdössä. M70 +120 kg: 1) Raimo Sandelin PTVAK 265 (65, 100, 100). Espanjan Mikel Landa oli Prat d’Albisin nousuun päättyneen ajopäivän kolmas samalla ajalla ranskalaisen Pinot’n kanssa. Toto4 voitto-osuus: 11,19. Tourissa on maanantaina vuorossa välipäivä, jonka jälkeen ympäriajo jatkuu Nimesissä ajettavalla tasamaaetapilla. Toto (2-1-8): 1,67 1,292,67-4,27 7,46. Micheliin. Toto (76-8): 4,71 1,84-2,02-1,45 14,53. Päivän Duo: 10-1, kerroin: 13,94. Troikka: 424,53. Rivi antoi vain reilut 14 euroa. Päivän Duo: 2-1, kerroin: 5,66. Voitto oli 12?000 euron arvoinen. Valtroksin omistaa ja sitä valmentaa haapajärvinen Kati Pekkala. Toto4 voitto-osuus: 10,13. FOIX PRAT D’ALBIS (STT) Simon Yates juhli maantiepyöräilyn Ranskan ympäriajon eli Tourin 15. Koen, että olemme Makethemarkin kanssa jo maailman eliitissä. 4. Sunnuntain Toto75-kierroksen avanneessa Varsakunkku-finaalissa Tapio Perttusen valmentama ja ajama Vixeli puristi Sippimiehen ohi maalisuoralla. Lauantaina voittoon ja sunnuntaina kakkoseksi kiiruhtanut Pinot nousi kokonaisajoissa neljänneksi. lähtö, TROIKKA-1, lv 2100 m Salamakypärät: 1) Smiley Match/Niki Finnström 14,0a (2,27), 2) Kathy Heel 14,2a (18,32).3) He’s a Keeper 14,5a (39,1).4) Knows Everything 14,5a (6,89). lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2060 m: 1) Remote Control/Ville Pohjola 14,9 (3,94), 2) Maffioso Face 15,5 (2,82).3) Bold Choice* 16,7 (31,79).4) Impress It 17,0 (9,17).poissa: 5, 7. Salmelan mukaan St. 7. St. Toto (4-1-9): 2,27 1,633,31-3,81 15,18. Michel oli suomalaisja ruotsalaishevosten välinen ottelu tänä vuonna. 4. Michel Tammatähden tuloksella 22,7aly. Mikkeli: 1. Toto (5-1-9): 5,28 2,17-1,56-3,17 13,14. Toto (5-4-3): 6,96 2,95-4,60-5,92 68,78. lähtö, Toto75-1, sh 2120 m Varsakunkku-finaali: 1) Vixeli/Tapio Perttunen 24,2 (1,62), 2) Sippimies 24,2 (5,71).3) Ypäjä Luotsi 25,3 (9,7).4) Ciiran Tähti 26,8 x (24,15). Tulokset: N 47 kg: 1) Trang Le PV 215 (82,5, 42,5, 90). 2 Ammunta Keitele: Kasa-ammunnan SM-pistelajit 21.7. M23 93 kg: 1) David Liljeqvist PV 650 (227,5, 142,5, 280), 2) Richard Nylund NyKK 525 (202,5, 122,5, 200). Michel Stayer eli kolmen kilometrin matkalla ajettu tasoitusajo oli Sahara Sandstormin hallintaa. Toto (10-8-6): 3,94 1,64-1,54-4,00 5,50. lähtö, Toto75-6 Toto4-3 DUO-1 TROIKKA-5, lv 1609 m St Michel -ajo: 1) Makethemark*/Ulf Ohlsson 10,2a (2,01), 2) Next Direction 10,3a (5,89).3) Pastore Bob* 10,3a (12,03).4) Cameron Evo 10,4a (9,83).poissa: 6. 8. Ulf Ohlsson ohjasti voittajaa. lähtö, Toto75-3 TROIKKA-3, lv 3100 m St Michel Stayer: 1) Sahara Sandstorm/Henri Bollström 14,6 (3,28), 2) North Lexus 14,2 (3,48).3) Cupido Sisu* 13,8 (11,21).4) Elliot Web 14,5 (12,27). 2 Pyöräily Hyvinkää: XCO-pyöräilyn SM-kisa 21.7. Siihen luottaa paljon, mutta silti se aina yllättää. Y (91): 1) Tero Rantonen OMAS 188, 2) Harri Heinonen SMY, Ville Korkea-Aho JSF 184, 16) Toni Rautio JSF 176, 27) Hans Sundström JSF 172, 30) Roger Sundström JSF 171, 45) Teemu Lenkola JSF, Ari Viiliäinen JSF 163. Toto (10-9-4): 7,63 2,12-1,69-2,10 14,20. Toto (3-13-16): 3,28 1,411,53-2,54 6,89. Toto (7-6-5): 2,28 1,15-1,15-1,29 4,13. Toto4 voitto-osuus: 14,76. etappi, Limoux–Foix Prat D’Albis, 185 km: 1) Simon Yates Britannia 4.47.04, 2) Thibaut Pinot Ranska jäljessä 33 sekuntia, 3) Mikel Landa Espanja sama aika, 4) Emanuel Buchmann Saksa –51, 5) Egan Bernal Kolumbia s.a., 6) Lennard Kämna Saksa –1.03, 7) Geraint Thomas Britannia –1.22, 8) Steven Kruijswijk Hollanti s.a., 9) Alejandro Valverde Espanja s.a., 10) Richie Porte Australia –1.30. M18 120 kg: 1) Mikael Salomäki KaVo 540 (200, 107,5, 232,5). M23 +120 kg: 1) Nuutti Mansukoski PP 500 (300, 100, 100). M18 74 kg: 1) Hugo Forsman PV 462,5 (140, 115, 207,5). Stall Nian Ruotsista omistaa hevosen. Toto (1-5-4): 1,84 1,74-12,34-0,00 37,77. Yates kovin vuoristossa 2 Tennis Amersfoort, Hollanti: ATP-haastajakiertueen turnaus: Miesten nelinpelin loppuottelu: Harri Heliövaara/Emil Ruusuvuori Suomi–Jesper De Jong/Ryan Nijboer Hollanti 6–3, 6–4.. Valmentaja Erkki-Pekka Mäkinen kertoi seremonioissa, että Graceful Swampilla tähdätään ensi vuoden St. N50 72 kg: 1) Monica Liljestrand-Jutila PV 227,5 (72,5, 45, 110). Ravit Petri Salmela valmentaa Mikkelissä juhlinutta ruotsalaistähteä HANNA LAAKSO 2 Ravit Kurtakko: 1. Troikka: 33,06. M60 83 kg: 1) Jorma Immonen OPT 330 (90, 80, 160). lähtö, lv 2060 m Arctic Monté Cuposakilpailu: 1) Dominum/Noora Hirvimäki m1,18,0 (7,63), 2) Quick Sugar m1,19,3 (3,57).3) Cranberg m1,20,4 x (6,26).4) Minmind m1,19,7 (14,44). Kiihdytys oli odotetusti tulinen. Pienet piirteet vielä, mitä hevoseen voi tulla, tulee kovien kilpailujen myötä, jos se saa vain olla terveenä, Salmela sanoi. Miehet 27,8 km (10): 1) Sakari Lehtinen HyPy 1.31,53, 2) Samuel Pökälä TWD-Länken 1.32,27, 3) Sasu Halme Motion Finland 1.33,35, 4) André Haga GIF 1.36,07. Veeti/Juha Länsimäki 22,8a (2,12), 2) Tee Wee Paroni 23,0a (2,85).3) Vennelmon Varma 23,2a (72,39).4) Tejas* 23,5a (24,83). Toto4 voittoosuus: 4,63. 2 Voimanosto Pietarsaari: Jaakon Päivien klassinen voimanostokisa. Alaphilippe säilytti kokonaiskilpailun johtonsa. –?Mikkeli on vaan sellainen rata, mutta tämä on ihan uskomaton hevonen. 3. Next Direction tuli ulkoa vauhdilla rinnalle ja pääsi keulaan. M18 66 kg: 1) Juho Kopola SiSi 357,5 (130, 92,5, 135). Toto (11-12-6): 1,62 1,16-1,641,69 2,94. Toto (2-84): 1,95 1,14-1,44-1,59 3,37. lähtö, Toto4-1, lv 2060 m: 1) Gagarin*/Jorma Särkiniva 17,9 (4,71), 2) Kivarin Salsa 18,0 (9,58).3) Ginger Halm 18,0 (3,75).4) Lina Lee* 18,8 (92,69). Michel ei ole helppo lähtö ohjastajalle pyöreän ja nopean radan takia. Kilpailu päättyy Pariisiin 28.?heinäkuuta. Tuloksia: Pienoiskivääri Sporter 50 m (17): 1) Tapani Nousiainen KarttA 743/40X (SE), 2) Risto Murisoja HaaAs 735/29X, 3) Aappo Korpi ESF 735/24X, 9) Ulla Murisoja HaaAs 717/21X, 14) Eija Murisoja HaaAs 711/20X. Toto (4-7-1): 1,18 1,13-1,65-2,58 5,10. Se eteni kovassa avauksessa keulaan, mistä piti maalisuoralla hyvin kirineen Zinco Jetin takanaan tienaten 10?000 euroa. Kokonaiskilpailun tilanne 15/21 etapin jälkeen: 1) Julian Alaphilippe Ranska 61.00.22, 2) Thomas –1.35, 3) Kruijswijk –1.47, 4) Pinot –1.50, 5) Bernal –2.02, 6) Buchmann –2.14, 7) Landa –4.54, 8) Valverde –5.00, 9) Jakob Fuglsang Tanska –5.27, 10) Rigoberto Uran Kolumbia –5.33. Ranskan Julian Alaphilippe sijoittui 11:nneksi hävittyään kärjelle 1.49 minuuttia. 9. Toto (8-2-7): 10,16 3,19-1,28-1,29 33,89. Troikka: 40,06. Mitchelton-Scotttallin brittiajaja kukisti 185 kilometrin mittaisella vuoristoetapilla toiseksi tulleen Thibaut Pinot’n 33 sekunnilla. Voittotulos 14,6 on uusi Suomen ennätys. Y66 (7): 1) Rune Sundqvist JSF 174, 6) Mauri Korkeamäki JSF 134. Toto (1-3-5): 3,28 1,68-1,77-2,16 8,47. 5. 2. P10 3,9 km (14): 1) Emil Lindgren LIF 15.59, 6) Alfons Lindgren LIF 16.49. 3. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2060 m: 1) Spartan Fury/Jere Hurme 17,3 (4,9), 2) Black Reaction 17,3 (13,76).3) Wannabe Star 16,8 (6,78).4) Super Filly 17,6 (165,14).poissa: 8, 10. N23 63 kg: 1) Alexandra Asplund PV 332,5 (122,5, 70, 140), 2) Johanne Pettersen PV 205 (80, 35, 90). Toto4 voitto-osuus: 11,57. T10 3,9 km (3): 1) Lumia Laakkonen JoensP 19.01, 2) Sanni Suomu GIF 21.03. Toto4 pelivaihto 62?105,60 e, voittoosuus 14,75 e Pelivaihto 1?028?772,25 e, yleisöä 11?955. Toto (5-3-2): 3,65 1,473,08-2,74 15,47. lähtö, Toto75-7 Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-6, sh 1609 m: 1) Valtroks/Santtu Raitala 25,8a, 2) Malkkin 26,0a.3) Viksu Vilivei 26,3a.4) Sisu-Syke 26,4a.poissa: 10. lähtö, lv 2100 m Kasvattajakruunualkuerä: 1) Sahara Peyote/Ari Moilanen 14,6a (1,84), 2) Ferus Galax 14,7a (30,63).3) Combatant Motion 14,8a (25,06).4) Racing Boy 14,9a (20,47). Toto (8-5-4): 2,12 1,21-1,33-2,61 2,61. URHEILU Urheilutoimitus P. Foix Prat D’Albis, Ranska: Maantiepyöräilyn Ranskan ympäriajo: 15. Sultan Journey ja Valtroks voittivat myös Toto75-rivin kohdelähdöt. M50 20 km: 1) Roger Aspholm Akilles 1.03.59, 3) Markus Parkkinen NCK 1.06.45, 5) Peter Johansson LIF 1.11.51. M18 93 kg: 1) Oscar Sandler PV 545 (175, 140, 230). 7. Tourissa on maanantaina välipäivä. lähtö, Toto4-2, sh 2060 m: 1) Niemen Eemil/Petteri Joki 29,3 (1,95), 2) Pireus 27,8 (6,41).3) Feetteri 29,5 (16,49).4) Trö Fax Stjärna* 30,0 (5,65). lähtö, sh 2060 m: 1) Oryx Tjern*/Mika Jauhola 37,1 x (2,28), 2) Kairan Kipinä 37,8 x (4,89).3) Jokivarren Kingi 39,5 (3,25).4) Anitar 40,7 x (24,47). Toto4 voitto-osuus: 14,75. Next Direction piti toiseksi ennen sisäkautta lopussa kirimään päässyttä Pastore Bobia, jolle näytti jäävän voimia talteen. Toto4 voitto-osuus: 1,99. Toto (2-7-4): 2,01 1,24-1,76-2,19 5,98
Pattijoki .......14 13 1 328– 62 41 Muhos ......... 5?000 m: 1) Klara Lukan Slovenia 16.03,62. HJK ..............14 11 3 34– 11 36 Honka ..........14 8 5 1 26– 10 29 TiPS .............14 7 3 4 22– 13 24 KuPS ............14 7 2 5 25– 18 23 JyPK.............14 6 2 6 19– 19 20 Åland United 14 5 4 5 16– 14 19 TPS ..............14 5 2 7 14– 16 17 Ilves .............14 3 3 8 17– 28 12 ONS .............14 3 11 16– 35 9 IK Myran ......14 2 2 10 12– 37 8 Seuraavat ottelut: 27.?7. sija sivuaa Lindellin uran parasta sijoitusta. 4x400 m: 1) Turkki 3.08,34. 400?m?aidat: 1) Carl Bengtström Ruotsi 50,32. 17 6 4 3 4 160– 160 29 Oulunsalo .... Puolivälierät: Pussinen–Jukka Suhonen YlTe 6-3, 7-6, Peltokorpi–Ristola 6-0, 6-4, Keskisarja–Seppänen 6-1, 6-3, Koskinen– Rahkala 6-1, 6-3. Inter–Honka 3–1 (1–0) 6. Tytöt: B16/18: Girls AFA Olaine–GBK 1-1 5-3 (rp), IK Myran–ONS 1-0. MAANANTAI 22.7.2019 Keskipohjanmaa A15 Palveluhakemisto 1 Ti 23.7. 2 Yleisurheilu Borås, Ruotsi: Alle 20-vuotiaiden EM-kilpailut, 4. kierros: Joona Pussinen RoVS–Jouko Luukkanen LaVS 6-3, 6-2, Tapani Peltokorpi YlTe–Aleksanteri Ylimäki Sata-T 6-2, 6-0, Eero Ristola Smash–Ilpo Tuikkala OVS 6-2, 6-3, Henri Seppänen RoVS–Antti Ahlholm KTK 6-3, 6-2, Janne Keskisarja KVS–Petri Ylimäki Smash 6-3, 6-0, Petri Rahkala YlTe–Joonas Sorvisto RoVS 4-6, 6-0, 1513, Pasi Koskinen KemTe–Rami Kuusirati RaVS 6-1, 6-2. Oulunsalo Kajaani. Viktoria Byskata 2–1. Janni Mönkkönen), Maarit Toppinen, Marina Kiskonen (v). 17 5 7 3 2 168– 129 32 Oulu .............16 8 3 1 4 138– 90 31 Ulvila ...........18 4 8 2 4 118– 147 30 Kuopio ......... 17 10 3 1 3 192– 93 37 Sotkamo II ... 12 4 3 3 2 125– 132 21 Alajärvi II.......11 3 5 3 130– 120 19 Vimpeli II ..... Kuula: 1) Jorinde van Klinken Hollanti 17,39, 2) Pinar Akyol Turkki 16,19, 3) Erna Soley Gunnarsdottir Islanti 15,65, ...12) Kaisu Eskelinen Suomi 14,42. Yleisöä: 2?103. D12 Taso 1: Jyväskylän Komeetat musta–FDS WBA FC 0-5, KPV/vihreä–KajHa/yj 2-0. C14 Taso 1: PK-37–OLS 1-4, FDS WBA FC–KePS/P05 1-0. Suarez 2–1, 90. 2 Pesäpallo Miesten Superpesis: Raahe–Alajärvi 2–0 (5–1, 6–1) Raahe: Jere Achren 0/3, Timo Kallio 0/1, Paavo Pelto 0/3, Topi Kosonen 5/0, Harri Kolehmainen 2/0, Juuso Keski-Koukkari 3/0, Jan Hankala 1+0/3, Tuukka Sarkkinen 0/1. Ella Vanhanen, v), Jannica Lintunen (70. 17 1 3 9 4 114– 171 18 Laukaa ......... 17 4 2 5 6 106– 123 21 Pöytyä ......... E10: OHF/T09–Karjalan Tytöt 0-0 rp 2-1, Klubi-36–HJK/City 0-0 rp 2-1. Tervetuloa! Kotipelin 28.7. 10 4 1 5 24– 20 13 VIFK II ......... 12 4 1 2 5 130– 149 16 Haapajärvi ....11 4 1 6 95– 104 14 Kannus ........14 3 2 1 8 132– 221 14 Oulainen ......10 2 3 1 4 102– 86 13 Oulunsalo .... Ylivieska II ... Yleisöä: 3?247. 17 5 4 5 3 173– 149 28 Vähäkyrö ..... Yleisöä: 1775. 10 1 3 6 10– 27 6 GBK..............13 1 1 11 9– 37 4 Seuraavat ottelut: 27.7. 17 3 2 1 11 110– 156 14 Simo ............ Seiväs: 1) Aksana Gataullina Neutraali/ Venäjä 436, 2) Marie-Julie Bonnin Ranska 416, 3) Elien Vekemans Belgia 416. 17 2 1 2 12 131– 229 10 Ylivieska ...... 21 7 4 1 9 121– 137 30 Seinäjoki ......22 4 7 4 7 195– 165 30 Kankaanpää 22 2 6 5 9 132– 174 23 Imatra ..........22 3 5 3 11 149– 213 22 Kitee ............22 2 6 4 10 149– 186 22 Kempele ......22 1 5 7 9 155– 202 20 Siilinjärvi ......22 2 4 5 11 109– 193 19 Koskenkorva 21 1 4 5 11 108– 186 16 Alajärvi ........22 1 4 4 13 96– 209 15 Seuraavat ottelut: 23.?7. Yleisöä: 386. Rovaniemi Oulu II, 28.7. Joensuu: Konsta Piironen 0/1, Lauri Kivinen 1/1, Juha Puhtimäki 1/0, Mikko Kemppainen 0/1, Konsta Kettunen 0/1, Juha Niemi 1/0, Aleksi Rautiainen 1/0, Samuel Tirkkonen 0/1, vapaat 1. 4x400 m: 1) Britannia 3.33,03. 15 4 2 1 8 88– 132 17 Ylivieska ...... Filip Valencic 2–0, 82. 12 3 6 1 2 132– 115 22 Sotkamo III ..10 3 6 1 148– 101 21 Muhos ..........11 4 3 3 1 138– 111 21 Oulu II ...........11 3 2 2 4 127– 124 15 Kempele II ...10 3 2 2 3 101– 85 15 Suomussalmi 12 2 2 8 115– 121 10 Rovaniemi ....11 1 1 4 5 89– 126 9 Pattijoki II .....11 1 3 7 102– 210 5 Seuraavat ottelut: 27.7. Naisten Kakkonen lohko C TP-47 VIFK II 1-0. Kouvola: Tommi Mäentausta 0/2, Matti Saukko 0/4, Antti Hartikainen 0/1, Juho Hacklin 3/2, Toni Laakso 3/1, Matti Latvala 1+3/1, Janne Kivipelto 2/0, Roope Koskelainen 0/1, Ville Pesu 0/1, harhat 1. Pori–Seinäjoki, Mynämäki–Hyvinkää. 17 12 1 2 2 195– 75 40 Siilinjärvi ...... päivä: Alkuerät: Miehet: 4x100?m: 1) Saksa 39,86. Elin Gripenberg), Laura Wentjärvi, Emma Malkamäki (74. RoPS–Inter, IFK Mariehamn–HIFK, KPV–KuPS. Naisten Ykkönen GBK FC Hertta 1-2. Laukaa Oulu. Yleisöä: 2?077. Päiväarvonta Oikeat numerot: 5, 9, 11, 15, 17, 23, 29, 30, 31, 33, 34, 36, 39, 40, 47, 53, 54, 60, 61, 67 Kunkkunumero: 9 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 1, 2, 12, 14, 19, 20, 21, 31, 35, 38, 41, 42, 44, 51, 54, 55, 58, 59, 63, 70 Kunkkunumero: 2 2 Golf Portrush, Pohjois-Irlanti: Miesten kauden 4/4 major-turnaus Britannian avoin mestaruuskilpailu: Lopputulokset 72/72 reikää (par 71): 269 lyöntiä (–15): Shane Lowry Irlanti 67+67+63+72, 275 (–9): Tommy Fleetwood Englanti 68+67+66+74, 277 (–7): Tony Finau USA 68+70+68+71, 278 (–6): Brooks Koepka USA 68+69+67+74, Lee Westwood Englanti 68+67+70+73, ...289 (+5): mm. (KuPS) Lehdistöennakko Matto ja Maalauspalvelu Sandkvist Oy P. 10?000 m kävely: 1) Mikita Kaliada ValkoVenäjä 41.10,03. 11 9 2 30– 14 27 Esse IK ..........9 5 3 1 17– 9 18 Kufu98 .........9 5 2 2 28– 10 17 ToU ...............9 4 3 2 15– 11 15 PaRi ..............9 5 4 16– 16 15 FC Wimma .. Ramsau, Itävalta: Euroopan haastajakiertueen kilpailu Euram Bank Open, palkintoarvo 185?000 euroa: Lopputulokset 72/72 reikää, par 70: 262 lyöntiä (18 alle parin): Calum Hill Skotlanti 65+64+67+66, 266 (–14): Ewen Ferguson Skotlanti 68+67+67+64, Jose-Filipe Lima Portugali 67+69,+65+65, 267 (–13): Oliver Lindell Suomi 66+66+68+67, Jaettu 4. B1-lk, miehet 4-peli: Puolivälierät: Keskisarja/Koskinen–Kuusirati/PaavoPitkäaho RaVS 6-3, 6-2, Mika Hakala YlTe/Riku Koivisto KTK–Vesa Mikkonen PyTS/Tuikkala 6-4, 7-6. Hyvinkää–Kouvola 1–0 (9–7, 6–6) Hyvinkää: Teemu Rouhiainen 0/1, Riku Hokkanen 0/2, Patrik Vartama 1+2/4, Teemu Nikkanen 1+3/3, Kalle-Tapio Huusko 1/2, Juha Korhonen 2+4/2, Roni Wahl 1/0, Aleksanteri Haukka 0/1. E10 Taso 2: PK-37/sininen–PK-37/valkoinen 1-6, FF Jaro P10 punainen–LBK/ svart 4-1. Naisten ykköspesis Pöytyä Tyrnävä 2-0 (5-2, 8-4), Vaasa Pori 2-0 (6-4, 2-0), Roihuttaret Siilinjärvi 2-1 (1-4, 4-0, 1-0), Espoo Joensuu 0-2 (4-5, 0-13), Janakkala Oulunsalo 1-2 (7-8, 2-1, 0-1). 12 4 4 3 1 166– 125 23 Haapajärvi ... Naiset: 4x100?m: 1) Britannia 44,06, ...16) Suomi 53,84 (Frida Hämäläinen, Saara Keskitalo, Jenna Kokkonen, Kerttu Latvala). Haastattelun jälkeen lehdistöllä ja kannattajilla vapaat kysymykset. Palkitut: I Matias Rinta-aho, II Severi Lassila, A Matias Rinta-aho. 12 10 2 168– 54 30 Kempele II ... 11 1 10 10– 40 3 Seuraavat ottelut: 27.7. Alavus Peräseinäjoki, 27.7. Haapajärvi Pattijoki II, Kempele II Sotkamo III. D12 Taso 2: Esse IK–FF Jaro/röd 5-4, FF Jaro/vit–PK37/sininen 1-0. Finaali: Keskisarja/Koskinen–Hakala/Koivisto 0-6, 6-1, 10-4. Saga Andersson Suomi ei tulosta. Kankaanpää–Siilinjärvi 2–1 (6–8, 8–6, 2–0) Kankaanpää: Topias Lilja 1+0/3, Arttu Ruuska 0/7, Jouni Itävalo 0/3, Kari Kellokoski 5/1, Niko J Korhonen 1/0, Petteri Kortelainen 5/0, Joona Anttila 3/0, Mikko Pauna 0/2, vapaat 1. Rebecca Dahl), Viktoria Byskata, Topliss Rachel, Chelsy Swackhamer (v), Amanda Kass, Tilde Hellund, Annika Grundvall, Sabina Wallis (28. SJK–FC Lahti, 27.?7. Hyvinkää. 17 2 3 12 80– 165 7 Lappajärvi ...19 1 18 47– 259 2 Seuraavat ottelut: 23.?7. Välierät: Peltokorpi–Pussinen 7-6, 4-6, 10-3, Koskinen–Keskisarja 6-4, 0-6, 10-8. D12: IK Myran–LaPa-95/yj 2-2 rp 3-5, LoVe–AFA Olaine 1-1 rp 5-6. Vimpeli II Alajärvi II. Kiskonen 2–0, 88. Yleisöä: 1?156. Ilves .............15 8 5 2 19– 9 29 Inter .............16 8 3 5 30– 20 27 KuPS ............16 7 6 3 25– 19 27 Honka ..........16 8 3 5 24– 19 27 HJK ..............17 6 8 3 19– 17 26 SJK ...............16 7 5 4 16– 15 26 IFK M-hamn .15 6 4 5 23– 16 22 FC Lahti........16 4 7 5 15– 19 19 HIFK .............15 4 6 5 11– 14 18 RoPS ............16 4 3 9 10– 18 15 KPV ..............16 2 4 10 12– 30 10 VPS ..............16 8 8 13– 21 8 Seuraavat ottelut: 26.?7. Mikko Korhonen Suomi (jaettu 63. B-tyttöjen Ykkönen: Avauskierros: FC United–Ajax 3–0, KPV yj–TP-47 5–3. Keihäs: 1) Carolina Visca Italia 56,48, 2) Julia Ulbricht Saksa 54,98, 3) Gedly Tugi Viro 54,52, ...9) Sofia Pölkky Suomi 50,01, ...11) Julia Valtanen Suomi 47,58. Keihäs: 1) Simon Wieland Sveitsi 79,44, 2) Krisjanis Suntazs Latvia 79,23, 3) Dimitrios Tsitsos Kreikka 77,79, ...6) Topias Laine Suomi 72,20, ...8) Teemu Narvi Suomi 71,30. 12 3 3 2 4 205– 149 17 Ylistaro ........ 2 Moottoripyöräily Haapajärvi: Speedwayn SM-liigan 5/8 kilpailu: Lopputulokset: 1) Mad-Croc Speedway, KMMK 36 pistettä (Timo Lahti 18, Teemu Lahti 9, Niko Siltaniemi 9), 2) RTC Racing, KauhjMK 29 (Lasse Fredriksen 4, Rasmus Broberg 21, Jarno Kokkonen 4), 3) Kojootit, HjMK 22 (Niilo Vuolas 7, Antti Vuolas 13, Allan Angelstok 2), 4) Kotkat, SeMK 17 (Jesse Mustonen 16, Seppo Pitkämäki 0, Pessi Sillanpää 1), 5) Sand Blowers, HyMK 16 (Timi Salonen 7, Toni Hyyryläinen 5, Janne Ruismäki 4). 5?000 m: 1) Aaron Las Heras Espanja 14.02,76, 2) Ayetullah Aslanhan Turkki 14.05,01, 3) Darragh McElhinney Irlanti 14.06,05, ...13) Mika Kotiranta Suomi 14.39,70. Palkitut: I Niilo Piiponniemi, II Joni Rytkönen. 12 1 1 10 65– 276 3 Seuraavat ottelut: 28.7. Turnaus päättyi B-poikien finaaliin, jossa raitapaitainen GBK kukisti Sääripotkun 2-0. FC Hertta RoPS, PK-35 HauPa, TuWe FC Sport-j, 28.7. Timo Furuholm 3–1. Elias Mastokangas 1–0, 59. C14 Taso 2: Kokkola YJ musta–Kokkola YJ valkoinen 1-1, rp 3-2, Närpes Kraft–Petrozavodsk 0-3. Kolmiloikka: 1) Artem Konovalenko Ukraina 16,50. IK Myran II Kufu98, Virkiä ToU. Rovaniemi Oulainen, 30.7. KuPS: Daniela Solera, Nanne Ruuskanen (v), Saana Hartikainen, Aino Kröger, Anni-Maija Kauppila, Paula Auvinen (18. 10?000 m kävely: 1) Meryem Bekmez Turkki 44.44,50. Palkitut: I Kimmo Lukkari, II Toni Toivanen. Siilinjärvi: Simo Vainikainen 0/2, Antti Rinnevuori 0/2, Samu Vainikainen 2/2, Mikko Hakomäki 0/1, Toni Toivanen 1+2/2, Eino Puustinen 0/1, Teemu Kinnunen 1/0, Kimmo Lukkari 1+7/2, Ville Pietinen 0/2. Erotuomari: Mikko Leino. 17 1 2 14 117– 216 5 Seuraavat ottelut: 22.7. Palkitut: I Kari Kellokoski, II Arttu Ruuska. 2 Rahapelit Keno: Sunnuntai 21. 13 6 2 3 2 161– 98 25 Seinäjoki ...... C14: HJS–HBK 1-2, KPV/T05–RoPS/T04-06 2-2 rp 5-3. Tampere ......18 13 4 1 218– 64 47 Hamina ........ 17 1 3 3 10 101– 172 12 Kannus ........18 1 2 1 14 83– 183 8 Seuraavat ottelut: 21.7. Ilves II HPS. 17 5 6 1 5 174– 163 28 Tyrnävä .......18 5 3 3 7 156– 174 24 Vaasa ...........18 3 5 3 7 110– 128 22 Nurmo ......... E11 Taso 2: GBK/P08 vit–IK Myran/p08 2-1, HBK–FF Jaro/Vit 0-2. Pituus: 1) Larissa Iapichino Italia 658. 4x100 m: 1) Britannia 44,11. C15: Pärnu JK Vaprus–KPV 1-2, Fakel, Petrozavodsk–VetU 0-1. 10 4 1 5 14– 18 13 Kanu .............9 3 6 12– 14 9 IK Myran II ....9 2 2 5 13– 27 8 Virkiä ........... 3?000?m: 1) Zofia Dudek Puola 9.30,06, 2) Mariana Machado Portugali 9.30,66, 3) Elisa Ducoli Italia 9.32,42, 4) Nathalie Blomqvist Suomi 9.32,44. 0400 560 583 e-mail: jari.sandkvist@anvianet.fi PYYDÄ ILMAINEN TARJOUS! Peltikattojen ja oktalojen maalaukset. Loppukilpailut: Miehet: 800 m: 1) Oliver Dustin Britannia 1.50,56. Kankaanpää Jalasjärvi, Miesten suomensarja länsilohko Peräseinäjoki Vimpeli II 2-1 (11-26, 1916, 7-1). E11: ONS/valkoinen–MeLU/T08 1-2, BK Hekla–HauPa/T08 2-0. Seuraava kilpailu: 22.?7. • Myös kaikki muut ulkomaalaukset Maalaustyöt yli 20 vuoden kokemuksella. klo 14.30 Kahvila Kulmassa Kokkolassa Valmentajan ja 1-2 pelaajan haastattelu. Alavus...........11 8 3 154– 40 30 Veteli ........... IK Myran: Jillian McVicker (34. sija). PK-35 Vantaa 13 13 56– 3 39 PK-35 ...........13 11 1 1 48– 8 34 HPS .............. 400?m?aidat: 1) Femke Bol Hollanti 56,25. Vimpeli ........22 14 5 1 2 256– 104 53 Sotkamo ......22 12 8 2 229– 114 52 Kouvola .......22 13 5 1 3 218– 146 50 Joensuu .......22 10 5 4 3 191– 123 44 Hyvinkää .....22 10 3 3 6 198– 154 39 Raahe .......... 2 Tennis Ylivieska: Kesäkansallisten tuloksia: C1-lk, miehet 2-peli: 1. Palkitut: I Matti Latvala, II Juho Hacklin. Palkitut: I Patrik Vartama, II Juha Korhonen, A Kalle-Tapio Huusko. Miesten liiga: HIFK–RoPS 1–0 (1–0) 23. 13 6 3 4 178– 119 24 Kajaani ........ KuPS–IFK Mariehamn 0–0 Erotuomari: Mattias Gestranius. elokuuta.. 63:s sija on Korhosen uran paras major-kilpailuissa. Seuraava kilpailu: Vierumäki Finnish Challenge 1.–4. 4x100 m: 1) Saksa 39,79. 12 1 1 10 60– 187 3 Rovaniemi ... Muista kotitalous vähennys ! 2 Jalkapallo Kokkola: Kokkola Cup, mitalipelit (ensin loppuottelu, sitten pronssipeli): Pojat: B16/17: Sääripotku–GBK/B 0-2, FC Hiiumaa–Tervarit-j 1-0. Yleisöä: 2?921. Miesten suomensarja pohjoislohko Haapajärvi Suomussalmi 2-0 (8-6, 8-5). Palkitut: I Topi Kosonen, II Jan Hankala. Alajärvi: Ville Posti 0/2, Markus Hallasuo 2/0. Miesten ykköspesis Sotkamo II Ylivieska 2-0 (12-2, 8-0), Kuopio Kannus 2-0 (6-3, 2-0), Laukaa Oulu -. D13: ONS/05/06–MeLU/T06 0-2, ONS–GBK/ röd 6-0. Naiset: 1?500 m: 1) Delia Sclabas Sveitsi 4.25,95. Sakari Tukiainen 1–0. Fanny Lindholm), Katie Murray. Kempele–Sotkamo 0–2 (2–4, 2–6) Kempele: Jani Lassila 0/1, Markus Keski-Petäjä 0/1, Valtteri Kleemola 0/1, Aki Hanhela 0/1, Ossi Meriläinen 3/0, Matti Korhonen 1/0. TP-47 ........... Yleisöä: 921. 17 4 7 4 2 152– 110 30 Kajaani ........ Naisten Superpesis: Mynämäki–Lappajärvi 1–0 (5–2, 1–1) Rauma–Lapua 0–2 (1–4, 0–1) Seinäjoki–Hyvinkää 2–1 (5–1, 3–4, 2–0) Tampere–Pori 0–2 (1–9, 2–3) Lapua .........20 14 4 2 203– 72 50 Pori ..............19 14 3 1 1 181– 75 49 Jyväskylä .....18 9 6 1 2 215– 61 40 Seinäjoki ......18 7 4 1 6 122– 107 30 Tampere ......18 7 3 8 114– 99 27 Rauma ........20 5 5 2 8 116– 109 27 Hyvinkää .....19 2 6 6 5 119– 134 24 Kempele .....20 2 5 2 11 95– 136 18 PesäYsit ......20 1 4 4 11 97– 172 15 Mynämäki ... Mitalitilaston kärki: 1) Britannia 15 mitalia (6 kultaa+3 hopeaa+6 pronssia), 2) Italia 11 (5+3+6), 3) Hollanti 10 (4+5+1), ...24) Suomi 1 (0+0+1). Palkitut: I Lauri Kivinen, II Tuomas Jussila. 11 9 2 46– 7 27 VIFK .............12 8 4 28– 17 24 PKKU ...........13 6 2 5 26– 22 20 RoPS ............13 5 2 6 19– 34 17 FC Hertta .....12 4 8 21– 38 12 HauPa ..........13 3 3 7 15– 40 12 FC Sport-j .....12 2 2 8 8– 39 8 Ilves II .......... Yleisöä: 1?732. E11 Taso 1: FDS WBA FC yellow–KPV 5-0, Kälviän Tarmo/sininen–OLS sininen 0-2. 7. Välierät: Keskisarja/Koskinen–Sami Markkanen YlTe/Peltokorpi 7-6, 4-6, 10-7, Hakala/Koivisto–Luukkanen/Ristola 6-1, 6-2. ANTTI VARONEN Naisten liiga: KuPS–IK Myran 2–1 (2–0) 36. Korkeus: 1) Thomas Carmoy Belgia 222, 2) Oleh Dorostshuk Ukraina 214, 3) Arttu Mattila Suomi 212. Finaali: Koskinen–Peltokorpi 6-0, 6-0. 3?000 m esteet: 1) Murat Yalcinkaya Turkki 8.58,20, 2) Omar Nuur Ruotsi 8.59,79, 3) Etson Barros Portugali 9.01,85, ...5) Eemil Helander Suomi 9.04,01. SM-tilanne: 1) RTC-Racing 3 ottelua (+79 eräpistettä), 13 sarjapistettä, 2) Kojootit 4 (+78), 13, 3) Porin Nopea Racing 3 (+97), 11, 4) Mad-Croc Speedway 2 (+81), 10, 5) Riga Speedway Club, Latvia 4 (+72), 9, 6) Sand Blowers 3 (+61), 8, 7) Wasamat 4 (+55), 6, 8) Kotkat 2 (+36), 5. Kaisa Kotka), Neea Berg, Elina Kettunen (63. KuPS–HJK, Ilves– TiPS, IK Myran–Honka, JyPK–Åland United, TPS–ONS. Vimpeli–Joensuu 1–2 (3–4, 2–1, 0–0, 1–2) Vimpeli: Olli Heikkala 0/1, Mikko Kanala 0/1, Sami Haapakoski 1+0/1, Matias Rintaaho 1/0, Elmeri Anttila 1/0, Jere Saukko 0/2, Perttu Ruuska 2/0. Marina Kiskonen 1–0, 38. Suomi (Jesse Väyrynen, Eero Hirvinen, Chibunna Ezeabasirim, Samuel Purola) hylättiin vaihtorikkeen vuoksi. D13: LoVe–PK-37 0-1, GBK/valkoinen–KPV/ Vihreä 1-3. HJK–VPS, Honka–Ilves, 28.?7. Naisten suomensarja pohjoislohko Kempele II Rovaniemi 2-0 (20-4, 15-3). E10 Taso 1: FDS WBA FC–Harju JK 2-0, OTP punainen–Futbola Parks Academy 0-0 rp 2-1. Sotkamo: Niilo Piiponniemi 2+0/5, Joni Rytkönen 1+1/3, Niko Korhonen 1/1, Antti Korhonen 1/0, Roope Korhonen 2/0, Lauri Rönkkö 1/0, Jere Vikström 0/1, vapaat 1. Erotuomari: Miika Pesonen. 13 2 6 5 108– 143 12 Peräseinäjoki 10 2 1 7 96– 195 5 Kannus II .....10 2 8 42– 144 4 Seuraavat ottelut: 25.7. C15: FC United/-04–HJS 0-1, HPS–FC Ylivieska 0-5. Kankaanpää Nurmo, 23.7. Seinäjoki–Alajärvi, Kempele–Vimpeli, Koskenkorva–Raahe, Hyvinkää–Kankaanpää. Joensuu ....... Kiekko (1,75 kg): 1) Yasiel Brayan Sotero Espanja 62,93. 11 1 4 6 13– 27 7 TuWe .......... Palkitut: I Ossi Meriläinen, II Heikki Savikoski. Palkitut: I Severi Piispanen, II Markus Hallasuo. Erotuomari: Oskari Hämäläinen. Lowry voitti uransa ensimmäisen majorkilpailun
Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus kulkevat käsi kädessä Reisjärven kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kalle Paavola, kunnanjohtaja Raija Potila, kirkkoherra Sanna-Leena Lavanti ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Jouni Tilli nauttivat Reisjärven 150-vuotisjuhlan tunnelmasta täysin rinnoin. He pelkäsivät rasituksensa kasvavan muutoksen myötä, Reisjärven kunnanhallituksen puheenjohtaja, YTT Jouni Tilli kertoi juhlan alussa poimien itsenäisen Reisjärven varhaisesta historiasta muutamia, myös omaa aikaamme puhuttelevia esimerkkejä. Poliisin mukaan hukkunut on vuonna 1957 syntynyt kuopiolaismies. Tapaukseen ei epäillä liittyvän rikosta, ja poliisi jatkaa asian selvittämistä kuolemansyyn tutkintana. – Toissavuonna juhlimme satavuotiasta isänmaatamme, ja viime vuonna muistimme sisällissotaamme. tienoilla 1 Reisjärven ensimmäiset tunnetut vakituiset asukkaat olivatkin savolaiset kaskenpolttajat, Pekka Heikinpoika Räisänen, Heikki Parkkinen ja Antti Pesoinen (v. Suomen perustuslaki astui voimaan 17.7.1919 ja loi pohjan Suomen muuttumiselle kehitysmaasta yhdeksi maailman johtavista hyvinvointivaltioista. VAIKKA SEURAKUNTA ja kunta erotettiin toisistaan valtiovallan toimesta, Reisjärvellä elettiin omaan tahtiin. –?Kuten roomalainen valtiomies ja filosofi Cicero painotti yli 2000 vuotta sitten, menneisyydellä on aina sanansa sanottavana nykyhetkelle ja tulevaisuudelle. MYÖS TAPAHTUMAN pääpuhuja, Suomen entinen pääministeri Esko Aho oli perehtynyt Reisjärven kunnan ja seurakunnan historiaan ja kertoi hämmästyneensä sitä, miten nopeasti valtakunnalliset ja kunnalliset mullistukset ovat näkyneet myös tavallisten reisjärvisten arjessa. Lopuksi Aho peräänkuulutti kärsivällisyyttä ja sitä, ettei yhteiskuntaa korjata yhden vaalikauden aikana. 1556) 1 Hallinnollisesti Reisjärven asutus jaettiin Kalajoen ja Lohtajan hallintopitäjien kesken siten, että Kalajanjärven ympäristö kuului Kalajokeen ja Reisjärven kylä Lohtajaan, kirkollisesti seutu oli osa Kalajokea 1 Vuonna 1647 Reisjärvestä muodostettiin Kalajoen kirkkopitäjän rukoushuonekunta. Kumisaapas tarjous 39€ (Norm.49€) Mansikkaa Porkon mansikkatila puh. SATU KANGAS-VILJAMÄKI FAKTA Reisjärvi ennen vuotta 1865 1 Ensimmäisten asukkaiden arvioidaan saapuneen Reisjärvelle vuoden 6000 eaa. –?Puhelin, rautatiet ja polkupyörä mahdollistivat sen, että kansallinen herääminen uusine aatteineen rantautui lähes kaikkialle Suomeen yhtä aikaa, Aho sanoi. TUUSNIEMI (STT) Kadonneeksi ilmoitettu mies löytyi hukkuneena Tuusniemellä Pohjois-Savossa sunnuntaina. Silloin me päätimme yhdessä luoda oikeusvaltion, mahdollisuuden sosiaaliseen nousuun ja demokraattiseen päätöksentekoon, mikä on nykyisyytemme ja tulevaisuutemme perusta. Miestä oli etsitty perjantaista alkaen muun muassa poliisikoiran avulla. – Papisto teki lain toteutumisen eteen ylivoimaisesti eniten töitä, sillä seurakuntalaiset olivat nihkeitä muutokselle. Mies löytyi hukkuneena Tuusniemellä. 0400 934 437, 0400 934 427 Porkontie, Ruotsalo Satu Kangas-Viljamäki REISJÄRVI Vuonna 1865 annettiin kunnallisasetus, jossa maallinen ja kirkollinen hallinto erotettiin toisistaan ja jonka mukaan jokaisesta kirkkoseurakunnasta sekä kappeliseurakunnasta piti muodostaa kunta. Pidisjärvi (Nivala) ja Reisjärvi erosivat Haapajärvestä omiksi itsenäisiksi kunnikseen. Vuonna 1868 Reisjärvestä tuli myös kirkkoherrakunta, vaikkakin omaa pappia reisjärviset pääsivät valitsemaan vasta 1876, sillä ajan tavan mukaan heidän tuli maksaa palkkaa Haapajärven kirkkoherralle tämän virkakauden loppuun. Kunnan syntymän kanssa samaan aikaan Reisjärvellä koettiin historiamme kovimmat katovuodet, ja väkilukuun suhteutettuna Reisjärvellä kuoli nälkään ja tauteihin kolmanneksi eniten ihmisiä koko Suomessa. Reisjärven seurakunta ja kunta juhlivat yhdessä yhteistä 150-vuotista taivaltaan. 1 Reisjärven kunta itsenäistyi Haapajärvestä 1865 ja seurakunta 1868. –?Muun muassa pappila korjattiin kunnan varoilla vuonna 1893 ja kunnan hallinto piti kokouksiaan kirkossa kirkonmenojen jälkeen, Tilli jatkoi. 1 Vuonna 1826 Reisjärvestä tuli kappeliseurakunta, joka liitettiin 1838 Haapajärven kirkkopitäjään. Sunnuntaina pelastuslaitoksen sukeltajat löysivät vainajan Kolonjärven eteläpäästä. – Se on mahdotonta ja siksi historian pitkä linja on ymmärrettävä. Miksi lopetimme juhlinnan siihen. MAANANTAI 22.7.2019 Keskipohjanmaa A16 Myös verkkokaupasta www.heistore.fi KIMMON KENKÄ TI 23.7.HIMANGAN TORILLA 9-17 (TÄNÄÄN TOHOLAMMIN TORILLA 9-17) KAIKKI kesä RIEKERIT ALE-HINNOILLA ORTOKENKIÄ ONGELMAJALOILLE Laaja valikoima Työ-ja Terveyssandaaleja Säädettäviä TARRATOSSUJA sisä-ja ulkokäyttöön NOKIAN KUMISAAPPAITA, puutarhakenkiä..
Maanantai 22. HEINÄKUUTA 2019 Keikkakonkaria jännittää kilpaileminen Senioritangokuninkaaksi kruunattu kaustislainen Mauri Peltoniemi on nähnyt tanssilavakulttuurin kukoistuksen ja kuihtumisen. 1 Sivut B2–3 ANTTI VARONEN
Tanssiorkesterin solistin homma on sellaista, että sitä ei voi hampaat irvessä tehdä. Peltoniemien perhe ei ole kuitenkaan niihin kompuroinut vaan perheen isän liikkuva työ solahti osaksi arkea. INNOSTUS tanssimusiikkiin ja eritoten tangoon syttyi 60-luvulla Peltoniemen ollessa parikymppinen. Silloin nousi kova ukkosmyrsky, kovempi mitä Peltoniemi on koskaan sitä ennen tai sen jälMauri Peltoniemi voitti viime perjantaina Seinäjoella tangoseniorien (+65) kilpailun. 1 Esiintyy silloin tällöin ja on levyttänyt yhdessä myös tyttärensä Maarit Peltoniemen kanssa. Myöhemmin syntynyt Mauri Peltoniemi ja Juhonpojat pääsi viihdyttämään tanssikansaa myös yhtäaikaa samoille lavoille Peltoniemen idolin Reijo Taipaleen kanssa. Veljen nimeä kantava kokoonpano ”Markku Peltoniemi ja yhtye” keikkaili Amerikassa asti tanssittaen väkeä paikallisissa suomalaiskeskittymissä. –?Silloin kun Maarit oli pieni, kyllä minä ensin jäin kotiin itkemään kun Mauri lähti keikalle, mutta ihmeesti siihen tottui. KUKA. SITTEMMIN lapsista Maarit Peltoniemi lähtikin seuraamaan isänsä jalanjälkiä. Nekin kuitenkin loppuivat kymmenen, yhdentoista aikaan illalla, joten ei kotona Kaustisella kovin aikaisin oltu. Keikkoja oli lähes joka viikonloppu, joskus niitä mahtui viikonloppuun kolmekin: Ensin iltatanssit perjantaina ja lauantaina, sitten vielä sunnuntaina iltapäivätanssit. Seitsemänkymmentäluvun alkupuolelta lähtien Peltoniemi jo kiersi veljensä kanssa perustetun tanssiorkesterin mukana lavoja Rovaniemeltä Helsinkiin. –?Sitten seuraavana maanantaiaamuna sai vetää haalarit niskaan ja lähteä vetelemään tasoitetta seinään, Peltoniemi sanoo. Pitkän laulutauon jälkeen Peltoniemi on nyt tehnyt viime vuosina muutamia laulukeikkoja sekä osallistunut erilaisiin laulukilpailuihin. Yhdellä keikkareissulla Kainuussa Suomussalmella oli 40 astetta pakkasta. 51 vuotta tässä nyt ollaan naimisissa oltu, että kyllä luotto isäntään on ollut kova, Raili Peltoniemi naurahtaa. Toinen pää toimi mikrofonina ja hella oli luonnollisestikin vahvistin. Lapsi viritti hyppynarun keittiön lieteen kiinni. Mauri Peltoniemi 1 Ahkerasti varsinkin 80-luvulla keikkailleen tanssiorkesteri Mauri Peltoniemi ja Juhonpojat solisti. Tanssiorkesterille oli 80-luvulla vientiä sen verran, että musiikki olisi voinut olla päätyökin. Mauri Peltoniemi muistelee, miten hänen työnsä näkyi tyttären leikeissä. 1 Vuoden 2019 senioritangokuningas.. TANSSILAVOILLE Peltoniemeä on vetänyt voimakas esiintymisvietti sekä rakkaus musiikkiin. Viimeisimpänä hän vei voiton tangoseniorikisassa Seinäjoella. KEIKKAKILOMETREJÄ kertyi Osmo Ahon vanhasta bussista keikkailukäyttöön muokatulle autolle Mauri Peltoniemi ja Juhonpojat -orkesterin aikoihin lukemattomia. Olin ajatellut, että keikkailevaa muusikkoa en mieheksi ota, eikä Mauri sellainen tavatessamme seurusteluaikoina vielä ollutkaan. MAANANTAI 22.7.2019 Keskipohjanmaa B2 Maanantai: Laulajan vuosikymmenet Satu Hotakainen, teksti Antti Varonen, kuvat Kolmekymmentäviisi vuotta tanssilavoja puoliammattilaisena kiertänyt Mauri Peltoniemi toteaa olevansa kilpailijana untuvikko. Muitakin keikkamuistoja on ja mieleenpainuvimmat niistä ovat jollain tapaa liittyneet säähän. Silloin bussin perälle oli varattu koivuhalkoja ja sytytysvärkkejä mukaan siltä varalta, että auto hyytyy ja orkesteri jää pakkaseen. Mauri Peltoniemellä on vaimonsa Railin kanssa kaksi lasta, Maarit ja Tero. Musiikkiala tuntui kuitenkin sen verran epävarmalta, että Peltoniemi ei uskaltautunut heittäytyä ainoastaan sen varaan vaan työskenteli keikkojen väliset arkipäivät rakennusmiehenä. 80-luvun alkupuolella Peltoniemi oli keikalla Alavudella Aulavan lavalla. Hänet kruunattiin tangoprinsessaksi vuonna 1994, samana vuonna jolloin Jari Sillanpää ja Marita Taavitsainen saivat kisojen kirkkaimmat kruunut. Mikä tahansa puolison reissutyö voisi aiheuttaa perhe-elämälle haasteita. Silloin hän anoi armeijasta lomaa, jotta pääsi kuuntelemaan Kaustiselle Kalliopaviljongille Olavi Virtaa ja Reijo Taipaletta
Tällaiset uutiset ja kommentit voivat saada elämän suuntaansa hakevan nuoren pään sekaisin: entä jos oma haaveammatti ei kuulukaan julkisuudessa esillä olevien kuumien alojen joukkoon. Katoavien töiden joukossa on myös kasa korkeakoulutettujen töitä. Nokian entinen pääjohtaja Jorma Ollila patisti jo vuosia sitten nuoria hakeutumaan hyödyllisille tekniikan aloille. TANSSILAVAKULTTUURI kuoli Mauri Peltoniemen mielestä siihen, kun tuli tanssipaikat, joissa ihmiset asettavat laukkunsa lattialle kasaksi ja tanssahtelevat niiden ympärillä. Hankalimpana Mauri kokee sen, että kilpailuihin ei voi ottaa nuottikirjaa tueksi ja turvaksi mukaan. Siihen olen toki omankin uravalintani kohdalla kallistunut, mutta tarkemmin ajateltuna asia ei olekaan aivan näin yksinkertainen. –?Kilpailuista on saanut jännitystä elämään, adrenaliini virtaa kun saa panna itsensä likoon. Kun tanssilavat eivät enää työllistä artistia jokainen viikonloppu, on pariskunta käynyt pari kertaa lavatansseissakin parketin puolella. Elämänarvojen ohjattava uravalintaa KOLUMNI Robert Kauppinen robert.kauppinen@kpk.fi Kirjoittaja on Keskipohjanmaan kesätoimittaja Entä jos oma haaveammatti ei kuulukaan julkisuudessa esillä olevien kuumien alojen joukkoon?. Tarkoituksena oli pitää vain pieni lepotauko, mutta tauko venähtikin noin 15 vuoden mittaiseksi. K orkeakoulujen kevään yhteishaussa ilman opiskelupaikkaa jäi reilu kaksi kolmasosaa kaikista hakijoista. Tärkeintä ei ole voitto vaan se, että saa vedettyä kappaleen niin, että itse tietää ettei se paremmin olisi voinut mennä. Tangosenioripysti sekä karaokekilpailujen palkinnot ovat pääseet kunniapaikalle. Kaustisella perustettiin viihderavintola Konsta vuonna 1998, missä Peltoniemen kuvailema traditio eli vahvana aina viime vuoteen saakka. Rakkaus musiikkiin roihahti uudelleen. Lukioaikojeni rehtori korosti omassa ylioppilasjuhlassani sitä, kuinka välivuosi voi olla monille hyväksi, sillä sen aikana on aikaa miettiä omaa tulevaisuuttaan. Peltoniemen oma innostus keikkailuun sammui suurin piirtein samoihin aikoihin. Nyt lähes jokaisella heistä on edessään välivuosi. Tanssiorkesterin solistin homma on sellaista, että sitä ei voi hampaat irvessä tehdä. Joka päivä: Uutisdeskin puhelin, tekstiviesti ja WhatsApp 0400 365 601 Juttuvinkit sähköpostilla toimitus@kpk.fi MAANANTAI 22.7.2019 Keskipohjanmaa B3 Raili ja Mauri Peltoniemi ovat olleet aviossa jo 51 vuotta. Sitten kun menee lavalle ja saa mikrofonin käteen, jännitys onneksi katoaa. Se on tärkeää edelleenkin, mutta nykyisin Peltoniemi pyrkii myös tavoitteellisemmin kehittämään itseään laulajana. –?Silloin tuntui, että takki oli tyhjä eikä ollut enää mitään annettavaa. LAPSET ovat lentäneet jo pesästä ja Raili Peltoniemi pystyy kulkemaan miehensä mukana kilpailuissa. EI OLE olemassa yhtä oikeaa vastausta siitä, kumpaan seikkaan pohjautuen oma uravalinta kannattaa tehdä. Onko mielessäsi uutinen, jonka taustoja toivot avattavan. Moni saattaa kysyä itseltään: ”Tuleeko minun hakeutua niille aloille, joissa on työpaikkoja ja tulevaisuutta vai tuleeko minun tavoitella sitä, mikä tuntuu itseni kannalta mieleisimmältä.” Saatan jo kuulla useimpien huutavan jälkimmäisen vaihtoehdon puolesta. Siihen saakka, että sähköt menivät, väki kuitenkin tanssia rytkytti ja Mauri viihdytti, vaikka huulissa tuntui kuin mikrofonista lentäisi pieniä nuppineuvoja. Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi OTA YHTEYTTÄ Kerro toimitukselle juttuaiheesi. Enää laulaminen ei maistunut hyvältä. Vaikka välivuosi on monille ei-toivottu asia, ei sen takia kannata vaipua epätoivoon. Sairaanhoitajia, lääkäreitä ja farmaseutteja kaivataan yhä enemmän lähes kaikkialla Suomessa. MIETITÄÄNPÄS NYT sitten näitä välivuosi edessään olevien nuorten tulevaisuudennäkymiä olettaen, että he päättävät hakeutua korkeakouluun uudemmankin kerran. Viime vuonna julkaistun Tekoälyajan työ -raportin mukaan tekoälyn käyttöönoton myötä miljoona suomalaista on koulutettava uudelleen kymmenen vuoden sisällä ja 15 prosenttia nykyisistä työtehtävistä häviää kokonaan vuoteen 2035 mennessä. Tänä vuonna jopa Iltalehden pääkirjoitustoimittaja Kreeta Karvala sanoi eräässä Ylen Jälkiviisaat -lähetyksessä, että suuntaisi nyt opiskelemaan tekniikan aloille, jos olisi tämän päivän nuori. –?Kävimme Reijo Taipaleen viimeisellä keikalla Sievissä kolme vuotta sitten, Raili Peltoniemi muistaa. KYNNYS aloittaa uudelleen laulun harrastaminen kasvoi kasvamistaan. Jokaisen on henkilökohtaisesti puntaroitava sitä, kumpi arvo merkitsee omassa elämässä enemmän: koulutuksen jälkeisen varman työpaikan takaama turvallisuus vai omassa unelma-ammatissa toimimisesta saatava mielihyvä, johon liittyy kuitenkin samalla jatkuva epävarmuus työn olemassaolosta. Tanssilavakulttuuri alkoi hiipumaan Keski-Pohjanmaalla 2000-luvun alkupuolella. keen kokenut. Tämä tarkoittaa noin 102 000 henkilöä. Aiemmin into laulamiseen pysyi yllä artistin nauttiessa vuorovaikutuksesta yleisön kanssa. Mitä asiaa haluat toimituksen penkovan. –?Siellä kun ollaan numerolappu kaulassa verhojen takana niin kyllä pulssi on korkealla ja jännittää. Lukuisissa suomalaisissa medioissa on tämän vuoden aikana uutisoitu laajasti työvoimapulasta terveydenhuollon ja farmasian aloilla. Kuutisen vuotta sitten Peltoniemi luopui tupakasta ja kolme vuotta sitten hän pääsi kynnyksen yli kotitalon yläkerran huoneeseen, jonne soittokamat oli säilötty. TANSSILAVOILLA Mauri Peltoniemeä ei koskaan jännittänyt esiintyminen, laulukilpailut ovatkin sitten olleet aivan eri juttu. Myös tekniikan aloja pidetään tulevaisuuden ammatteina. Peltoniemi on harjoitellut laulamista ahkerasti ja ottanut elämänsä ensimmäiset laulutunnitkin
Se on seurannut tiiviisti amerikkalaisten astronauttien Armstrongin, Aldrinin ja Collinsin lähtöä kohti Kuuta, kuumodulin irrottautumista ja laskeutumista maaliinsa, kahden astronautin kävelyä ennen tuntemattomassa maisemassa, jännittävien hetkien sävyttämää nousua Kuusta ja telakoitumista emäalukseen. Taivas on sininen ja valkoinen ja tähtösiä täynnä, niin on nuori sydämeni ajatuksia täynnä... KUN arvelen suomalaisen uuden kansanmusiikintekijöiden hieman vähätelleen sanojen osuutta, Laitinen myöntää saman. Mielipidesivulla julkaistaan lukijoiden lähettämiä mielipiteitä. Laitinen mainitsee, etteivät tekstinikkarit ole liikkeellä leikkispäältään säveliä täyttämässä. Laitista viehättävät usein juuri laulujen erinomaiset sanat. Tosin tekijät eivät näitä lakeja tiedostaneet, ne olivat heidän alitajunnassaan aivan kuin äidinkielen kielioppi. Yhden vuorokauden aikana on tapahtunut sellaista, josta maailma ei vielä todella muutamia vuosia sitten voinut uneksiakaan. Vanhat palstat koostetaan myös verkkoon, josta ne ovat luettavissa. Että se herra trad. 1969 on merkitty historian aikakirjoihin dramaattisin kirjaimin: inhimillinen olento on kävellyt avaruuskappaleen, Kuun pinnalla ja todistanut televisiokuvin tämän tapahtuman. Kulttuurijutut löytyvät arkisin ja lauantaisin lehden uutissivuilta. Kansanlauluista löytyy tiettyjä malleja ja sanontoja. Ne tarjoavat kuulijalleen mielikuvia, vaikka ovat välillä aivan epäloogisia ja sisältävät älyttömyyksiä, listaa Laitinen ja poimii yksinkertaisen esimerkin. LAITISEN mielestä vanha suomalainen runous jatkuu rocklyriikassa. -1. Kaikki tämä on merkinnyt sietämätöntä jännitystä koko maailman väestölle. osasikin kirjoittaa niin mainioita tekstejä. Tekstit ovat mietittyjä, mutta samalla aukollisia. Ensimmäiset kävelyt Kuussa Tiina Ruotsala KAUSTINEN SUOMI on Euroopan laulavaisinta aluetta, tietää taitelijaprofessori Heikki Laitinen, jolla on tekeillä väitöskirja rekilauluista ja yleensä suomalaisen kansanlaulun runomitasta ja rakenteista. Hyvät sanat eivät kuitenkaan synny vahingossa, vaan jo kansanlauluissa ne noudattivat tiettyjä lainalaisuuksia. Suomalainen on aina rakastanut sanoja www.keskipohjanmaa.fi Ota yhteyttä toimitukseen ja kerro juttuvinkkejä tai anna palautetta: WhatsApp ja tekstiviesti numeroon 0400 365601 Sähköpostilla toimitus@kpk.fi Päivyrissä muistellaan menneitä. Laitinen listaa koko joukon nimekkäitä sanoittajia Tuomari Nurmiosta, Juice Leskiseen ja Heikki Saloon unohtamatta J. Jokainen mainituista suhtautuu äärimmäisen vakavasti laulujen sanoihin ja se myös tuntuu suosiossa. Laitinen viittaa hittilistoihin, joiden kärjessä harvoin komeilee instrumenttikappaleita. Karjalaista tai Eppu Normaalia. Niinpä instrumentaalinen kansanmusiikki on jäänyt valtaväestölle hieman etäiseksi, marginaalimusiikiksi. Mitä tapahtui 20 vuotta sitten, entäs 50 vuotta sitten. Suomalaisille laulujen tekstit ovat aina olleet tärkeitä ja tämä tiedostetaan erittäin hyvin esimerkiksi Suomi-rockissa. LAULUT eivät ole pelkästään runoutta tai musiikkia, vana jotain vielä enemmän. Kyseessä on tiivis kokonaisuus. Sunnuntaina lehden B-osassa on kulttuuriaukeama. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI MAANANTAI 22.7.2019 Keskipohjanmaa B4 Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille. Kansanmuusikot eivät ole suhtautuneet sanoitukseen yhtä vakavasti kuin suomirokkarit, valitettavasti suomalaisen kansanmusiikin uudessa aallossa on korostettu instrumentaalisuutta, mikä ei kuitenkaan Suomen kansalle ole lainkaan tavanomaista. ”Tämä on lyhyt askel yhdelle ihmiselle, mutta pitkä ihmiskunnalle”, olivat Armstrongin ensimmäiset sanat sen jälkeen, kun hän seisoi Kuun pinnalla. Mielipiteitä voi lähettää sähköpostilla mielipide@kpk.fi. 12: 3 1 1 Nimipäivä tänään: Leena, Matleena, Lenita, Leeni (suom.), Magdalena, Malin, Malena, Madeleine, Lena, Lenita (ruots.), Maria, Magdaleena (ort.). Päivyrissä muistellaan menneitä. Ensimmäisenä ihmisenä Kuun pinnalle astunut Armstrong laskeutui Kuun kamaralle ja käveli miltei kaksi tuntia 40 minuuttia kuumodulin läheisyydessä. Sanat eivät toimi yleensä itsenäisinä, vaan liittyvät lauluun sävelen kanssa. Laitinen muistuttaa Juice Leskisenkin todenneen, että suurin opettaja rocklyyrikoille on ollut Lauri Viidan runous. HEINÄKUUN 21. LAITINEN sanoo Kalevalankin olevan tylsän lukea, koska se on kirjoitettua runonlaulua. Moos