Sitä ennen C-Lion1 vaurioitui marraskuussa, jolloin vahingonteosta epäiltiin kiinalaisalus Yi Peng 3:a. Vastaanottokeskuksen moniammatillisen tiimin avulla he kotoutuvat Suomeen, löytävät töitä tai esimerkiksi opiskelupaikan. (sis. Lauantai 22.2.2025 Keskipohjanmaa.fi | Nro 37 Hinta 4,20 €. 1 Sivu 3 Ennätys syntyi. Sen kertoo myös Sonja Koposen ilme. C-Lion1 vaurioitui viimeksi joulupäivänä, jolloin Eagle S -tankkerin epäillään vaurioittaneen useita kaapeleita Suomenlahdella. alv 10 %). Taas uusi vaurio merikaapelissa Ainoa suoraan Suomesta Keski-Eurooppaan kulkeva merikaapeli on jälleen vaurioitunut. Kokkolan rannan suurteollisuusalue, Pohjois-Euroopan suurin epäorgaanisen kemian keskittymä on saanut kasvaa harvinaisen rauhassa. Yksikön johtaja Liinu Raatikainen on mielissään siitä, miten hyvin keskipohjalaiset ovat ottaneet ukrainalaiset vastaan. Eagle S -tankkerin epäillään vaurioittaneen useita kaapeleita Suomenlahdella. Rauta oli kevyttä Rauta oli kevyttä ainakin Tampereen Pyrinnön Sonja Koposelle, joka avasi Suomen ja Pohjoismaiden ennätystuloksilla painonnoston SM-kisat Lohtajalla. Kisat jatkuvat Mainingissa läpi viikonlopun. 1 Sivut 18–19 JUKKA LEHOJÄRVI 1 Sivu 10 Kokkolan vastaanottokeskusta pyörittää Kotokunta Oy Kotokunta Oy on ottanut vastuulleen Kokkolan vastaanottokeskuksen pyörittämisen. Suurin osa keskuksen asiakkaista, eli jopa 90 prosenttia on sodan vuoksi tilapäistä suojelua hakevia ukrainalaisia. 1 Sivu 13 VESA MOILANEN / LEHTIKUVA » Luonnonsuojeluun tähtäävä paikallisaktivismi ei kukoista Keski-Pohjanmaalla ja ympäristössä. TIMO VARILA Reserviläisliitto: Suomessa paljon ihmisiä valmiina rauhanturvatehtäviin Ukrainaan 1 Sivu 12
Siihen on kirjoitettu esimerkiksi näin: Hyvinvointialueen asettamien kelpoisuusvaatimusten osalta kärkihakijoiksi valikoituneiden hakijoiden kelpoisuuden tarkastaminen on joko jäänyt tekemättä tai on tehty virheellisesti. Topi Puronhaaralla puolestaan ei ole näyttöä kelpoisuusvaatimuksena olevasta vastuullisista ja itsenäisistä johtamistehtävistä, sillä aluehallintoviraston ylitarkastajan tehtävä on asiantuntijatehtävä, ei siis johtamistehtävä eikä täysin itsenäinen asiantuntijatehtävä. maaliskuuta. Kaksi viikkoa valintakokouksen jälkeen, viime maanantaina (17.2.) aluehallituksen entinen puheenjohtaja ja nykyinen rivijäsen Sari Innanen (kesk.) nosti päätöksen esille. Topi Puronhaara valittiin helmikuun alussa Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen pelastusjohtajaksi. Aluehallituksen käsittelyyn se ehtinee hyvinvointialuejohtaja Komulaisen arvion mukaan vasta kuukautta myöhemmin 24. Tosiasiallisesti Puronhaara ei ymmärtänyt edes kysymyksiä eikä puhunut sanaakaan ruotsia, jonka hän on myös itse todennut haastattelutilanteessa. – Päätös on lainvastainen. Virkaan haki määräaikaan mennessä kuusi (6) hakijaa. Asiasta erikseen kysyttäessä Nurmi vastasi, että hänen oikaisuvaatimuksen tekemiseen käyttämä juristi ei ole Sari Innanen. Erityisesti hakijoiden näyttö toimimisesta vaativissa ja itsenäisissä johtamistehtävissä on käsitelty virheellisesti. Voi olla, että sen jälkeen isketään vielä valituskortti hallinto-oikeuden pöytään. Sitä ennen aluehallitus kokoontuu 3. Ei minulla ole mitään muuta syytä, kun en kumpaakaan hakijaa tunne, Nurmi painottaa. Aluehallitus on kyllä valintansa – vieläpä yksimielisesti – tehnyt, mutta se joutuu ratkaisuaan vielä perustelemaan. Itseoikaisu tarkoittaa sitä, että aluehallitus olisi oma-aloitteisesti pyörtänyt virheellisesti tehdyn päätöksensä. maaliskuuta. Jukka Anias Peli ei ole ohi ennen kuin peli on ohi. Näin ollen Puronhaara ei täytä kielitaidon osalta kelpoisuusvaatimusta, eikä hänen valintansa ole mahdollinen. pelastusjohtaja Joonas Nuoliojaa. Keskipohjanmaan perjantaina tavoittama hyvinvointialuejohtaja Mikko Komulainen kertoi Puronhaaran aloittavan virassaan ”maaliskuun alussa” eli käytännössä maanantaina 3. Oikaisuvaatimus tai -vaatimukset siis menevät aluehallitukseen, jonka päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen. ”Päätös on lainvastainen”, sanoo Soiten pelastusjohtajan valinnasta oikaisuvaatimuksen tehnyt Pekka Nurmi. Nurmen oikaisuvaatimuksen lopputulema on, että Joonas Nuolioja oli ansioituneempi hakija kuin Topi Puronhaara. Kliseistä urheilulausahdusta voi soveltaa myös Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soiten pelastusjohtajan valintaan. Näin: Joonas Nuoliojalla on kelpoisuusehdoksi vaadittu näyttö vastuullisista ja itsenäisistä johtamistehtävistä toimiessaan pelastusjohtajana ja lisäksi toimiessaan projektipäällikön tehtävässä. ja minulla sellainen juristi, joka kyllä auttaa minua. Aluehallitus merkitsi puolen tunnin käsittelyn jälkeen tiedoksi: ”Aluehallituksen jäsen Sari Innasen kysymyksen siitä, onko syytä ryhtyä itseoikaisuun liittyen pelastusjohtajan valintaan”. – On tässä sellaiset argumentit... Virkavalinta on puutteellisen ja virheellisen valmistelun johdosta muutoinkin kohdistunut vähemmän ansioituneeseen hakijaan, joten valintapäätös on siltäkin osin lainvastaisena kumottava, oikaisuvaatimuksen yhteenveto päättyy. – Kun olin jättänyt oikaisuvaatimuksen (viime tiistaina 18.2.) soitin Topille, Joonakselle, aluehallituksen puheenjohtajalle (Tapio Pajunpää) sekä aluevaltuuston puheenjohtajalle (Asko Syrjälä) ja kerroin jättäneeni oikaisuvaatimuksen. Valintatyöryhmä päätyi kutsumaan haastatteluun Pekka Rädyn, Jaakko Pukkisen, Tarmo Läspän, Joonas Nuoliojan ja Topi Puronhaaran. pelastusjohtajana toiminut Joonas Nuolioja jäi virkavalinnassa kakkoseksi. Tämän perusteella Nurmi katsoo, että ”valintapäätös on kohdistunut henkilöön, jolta puuttuu pelastusjohtajan virkaan vaadittava kelpoisuus, joten päätös on lainvastainen ja siksi kumottava”. Kokoomusta edustava Nurmi on pitkäaikainen paikallispoliitikko, joka istuu tällä hetkellä sekä Kokkolan kaupunginvaltuustossa että kaupunginhallituksessa. Mitään päätöstä itseoikaisusta ei kuitenkaan tehty, vaan Innasen kysymys vain merkittiin tiedoksi. Olettaa tosin voi, että ainakin jotkut aluehallituksen varmasti jäsenet tiesivät Pekka Nurmen jättävän seuraavana päivänä (18.2.) oikaisuvaatimuksen. Vs. TIMO VARILA. Hakijoista Räty vetäytyi hakuprosessista ennen haastatteluja. Nurmi korostaa pelanneensa avoimin kortein eikä kenenkään selän takana. Sen sijaan esimerkiksi Nuolioja täyttää – hänellä on ruotsin kielen riittävä taito. Ensin on kuitenkin käsiteltävä oikaisuvaatimus, jonka on tehnyt tunnettu kokkolalainen poliitikko Pekka Nurmi. Mitään muuta en halua kuin, että pelastusjohtajan valinnassa tehdään lainmukainen päätös. maaliskuuta. Se on hakukriteereissä mainittujen pätevyysvaatimusten vastainen, Nurmi kommentoi perjantaina Keskipohjanmaalle syytä miksi päätyi tekemään oikaisuvaatimuksen. Haastattelun perusteella henkilöarviointiin valittiin Joonas Nuolioja ja Topi Puronhaara. Kyllä minä voin viedä asiaa eteenpäin. Kokouspöytäkirjaan on kirjattu, että ”aluehallituksen valintapäätös perustui ansiovertailuun, haastatteluihin ja soveltuvuusteisteihin ja niistä tehtyyn kokonaisarviointiin”. Haastattelut toteutettiin tammikuun puolessa välissä. Puheenaihe Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri: kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu: urheilu@keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Keskipohjanmaa // Lauantaina 22. Nurmen mielestä aluehallitus teki helmikuun alussa (3.2.) lainvastaisen päätökseen valitessaan pelastusjohtajaksi Topi Puronhaaran eikä toisena henkilöarviointiin valittua vs. Kiitosta ei tule valmistelijoillekaan. OIKAISUVAATIMUKSESSA ei jätetä aluehallituksen päätöksestä juuri kiveä kiven päälle. Valitun Puronharan aloittamiseen virassa oikaisuvaatimus ei vaikuta. MÄÄRÄAIKA oikaisuvaatimusten tekemiselle pelastusjohtajan valinnasta päättyy ensi maanantaina (24.2.). Aluehallitus päätti yksimielisesti valita virkaan Puronhaaran. helmikuuta 2025 2 // Valittiinko ansioitunein. PELASTUSJOHTAJAN virka oli haettavana marraskuun lopusta joulukuun puoliväliin saakka. Ja näin: Yhteenvedossa, jonka henkilöstöjohtaja on laatinut on kaikkien muiden hakijoiden kohdalle kirjoitettu välttävä ruotsin kielen taito, mutta Puronhaaran kohdalla on teksti virkamiesruotsi. Pekka Nurmi ei ottanut perjantaina kantaa mahdolliseen valitukseen
SUUNNILLEEN samanlainen on asetelma muilla paikallisilla teollisuusalueilla sekä kaivosja energiahankkeissa. Luvitus on Suomessa tarkoin valvottuja ja säänneltyä. Topi Puronhaara valittiin helmikuun alussa Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen pelastusjohtajaksi. – Ajattelin, että nojaan aika vahvasti siihen mitä valintaryhmä on päättänyt ja minkälaiseen tulokseen tullut, mutta... VAIKEASELKOISUUS. Sitähän pitäisi tietenkin pyytää silloin, mutta kun moka tapahtuu, niin moka tapahtuu. päivänä tehtiin. Me emme ole valinneet ansioituneinta, Innanen vastaa. Yksittäiset ihmiset kyllä saattavat älähtää herkän meriluonnon tai pohjavesialueen puolesta, mutta varsinaista liikettä Kokkolassa ei ole syntynyt. Suomalaiset ja kansainväliset toimijat ovat varsin rauhassa saaneet etsiä malmiesiintymiä tai kartoittaa alueita tuulivoimaloille ja perustaa näiden suunnitelmien pohjalta kaivoksia ja voimaloita. Kantasi siis on, että ansioituneita ei nyt valittu. Yrityksiä, ja varsinkin tiedostuslinjaltaan tiukkoja ylikansallisia yhtiöitä pitää kuitenkin haastaa ja houkutella yhteispeliin ja yhteisillä ehdoilla tapahtuvaan kanssakäymiseen paikallisten ihmisten kanssa. 5. 1. Peruskoulun kemiantunnit eivät anna riittävää pohjaa analsiimihiekan arseenipitoisuuden selvittämiseen. ”Moka” siis tapahtui. Vaikka naapuriin nouseva aurinkovoimala tai kaivos saattaisi tympiä, vaatii kansalaisvaikuttaminen sellaista aikaa, vaivaa ja ymmärrystä, jota harvalla on. Parasta kysyä asianomaiselta itseltään. Alustavan tunnustelun, päätösten, suunnitelmien, lupien ja varsinaisen toteutuksen välissä on aina vuosia. – Kun huomaa jälkeenpäin, että hetkinen, apua, nyt tuli mokattua, itseoikaisu on viisain keino korjata tapahtunut... Ajattelin, että itseoikaisu on se tapa, jolla meidän kannattaa pyrkiä oikaisemaan virheellisesti tekemämme päätös. 4. – Valittiinko ansioitunein, niin näyttäisi siltä – minä en ole valintaryhmässä ollut – että ei. Suvi Tanner Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. 3. TYÖPAIKAT JA ELINVOIMA. Se ei tietenkään ole mahdollista, kun kyse on virkavaalista. Oliko aluehallituksella riittävästi tietoa hakijoista, kun valintapäätös helmikuun 3. Kaustisen Päiväneva tai Kokkolan KIP:n ympäristö ovat kaunista keskipohjalaista suoja meriluontoa. Kunnille ne tuovat verotuloja ja niiden myötä palveluja ihmisille. Työ ja toimeliaisuus tarkoittavat mahdollisuuksia tavallisten ihmisten arjen pyörittämiseen. Ei sen jälkeenkään, kun aluehallitus otti kokouspäivän iltapäivänä muutaman tunnin ”aikalisän” – Innasen vaatimuksesta – lisätiedon saamiseksi. Onko ongelma, että rannat ja metsät eivät kuhise mielenosoittajia ja aktivisteja. Valitettavasti valinta kohdistui siihen, joka ei ollut ansioitunein. – Se informaatio, jonka saimme jäi puutteelliseksi. Innanen huokaa. JUKKA LEHOJÄRVI Tuliko luonnonsuojelusta liian vaikeaa. 2. Tuulimyllyjen kieltäminen vie verotulot koko kunnalta. Kyse ei ole ongelmasta, mutta aktiivisempi vuoropuhelu yritysten, kuntien ja tavallisten ihmisten kesken on aina parempi kuin valitus ja virheiden märehtiminen jälkeenpäin. – Ansioluetteloa ei oltu siihen mennessä laadittu. Kun ryhdyin itsekin katsomaan, niin kielen osalta hallintosäännössä – en nyt muista ulkoa hallintosääntöä – taitaa lukea, että erinomainen toisen kielen ja riittävä toisen kielen hallinta. Käytännössä Ykspihlajan asukasyhdistys on ainoa järjestäytynyt taho, joka on ollut äänessä kuulemistilaisuuksissa tai lausunut luvitusprosesseissa. VALVONTA. Pääkirjoitus. Kokkolan rannan suurteollisuusalue, Pohjois-Euroopan suurin epäorgaanisen kemian keskittymä on saanut kasvaa harvinaisen rauhassa. Luonnonsuojeluun tähtäävä paikallisaktivismi ei kukoista Keski-Pohjanmaalla ja ympäristössä. Kyseenalaistamalla voidaan korjata epäkohtia ja löytää ratkaisuja. moka. Luonnonsuojeluliitto syytti pari vuotta sitten Keliberiä ja sen hyödyntämää konsulttiyhtiötä pyrkimyksestä antaa tahallisesti harhaanjohtavaa tietoa Kaustiselle tulevaisuudessa läjitettävän analsiimihiekan vaarallisuudesta. Oli laadittu yhteenveto, jossa oli merkittäviä puutteita, siis virheellisyyksiä ja (painottaa) merkittäviä puutteita. Koska ne eivät vedä suojelijoita muualta, voi paikallistenkin huomio luontoarvoja puolustettaessa jäädä vähemmälle. Viran hakuilmoitukseen kielitaitovaatimus on kirjattu: ”Toisen kotimaisen kielen erinomainen taito ja toisen kotimaisen kielen riittävä taito.” – Vaikuttaisi siltä, että (valitun Topi Puronhaaran kohdalla) tämä ei täyty, Innanen sanoo. Valtakunnalliset järjestöt ovat välillä ottaneet kantaa suunnitelmiin. Innasen mukaan ei ollut. Tulkintani on myös se, että esimerkiksi kielen osalta kelpoisuusehto ei lainkaan täyty. – Se oli yksimielinen. Paikallista liikehdintää tai kannanottoja nähdään ani harvoin. Aluehallituksen päätös oli kuitenkin yksimielinen. Olen ymmärtänyt, että hakija (Puronhaara) ei esimerkiksi puhu sanaakaan ruotsia, ei sanaakaan, Innanen vastaa. Se, että yritykset kokevat prosessit paikoin niin hankaliksi ja hitaiksi, että haluavat mieluummin muualle kuin Suomeen, vahvistaa turvallisuutta täällä. helmikuuta 2025 // 3 Sari Innanen: ”Nyt tuli mokattua” Onko syytä ryhtyä itseoikaisuun liittyen pelastusjohtajan valintaan?, siis oli Sari Innasen viime maanantain kokouksessa muille aluehallituksen jäsenille esittämä kysymys. PITÄISIKÖ IHMISTEN edes miettiä luonnonsuojelua, luontokatoa tai ilmastonmuutosta paikallisella tasolla. Alueet elävät tai kuolevat yritysten mukana. Pöytäkirjasta asia ei selviä, mutta pöytäkirjan lukijalle syntyy käsitys tai johtopäätös, että aluehallituksen puheenjohtajana valtaosan vaalikaudesta toimineen Innasen mielestä syytä olisi ollut. Verrattuna esimerkiksi Suomussalmen taannoiseen raakkutuhoon tai Lapin avohakkuihin, ovat tehtaat, kaivokset ja voimalat paljon pidemmän tähtäimen hankkeita. Valituskierteitä tai systemaattista hankkeiden torppaamista ei kaipaa kukaan. – Minun tulkintani sen tiedon varassa, joka minulla tällä hetkellä on, että emme valinneet ansioituneinta. Keskipohjanmaa tavoittikin Innasen perjantaina iltapäivällä. AIKAJÄNNE. TUNNUSTETUT LUONTOARVOT. Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Tilaukset, lukijailmoitukset: 020 750 4469 arkisin 9–15 Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 asiakaspalvelu@hillagroup.fi Kokkolan Mediakulma, Rantakatu 10 ma-ke klo 9-11 ja 12-15, suljettu to-pe Keskipohjanmaa // Lauantaina 22. Perinteinen ”käsiraudoilla puskutraktoriin” -aktivismi ei onnistu. Karkeasti karrikoituna normeja valvovat viranhaltijat vievät aktivistien työt. Kaivoshankkeen vastustaminen luontoarvoihin vedoten voi paikalliselle tarkoittaa oman tulevan työpaikan vastustamista. Hankkeiden suunnittelijoilla on vuosin koulutus, kokemus ja ymmärrys toimialasta, potentiaalisella aktivistilla ei ole. Siihen on viisi syytä. Joka tapauksessa aluehallitus valitsi yksimielisesti Topi Puronhaaran. Siinä joukossa oli myös Innanen. En tiedä missä määrin valintaryhmä oli kelpoisuutta pohtinut. Niillä ei kuitenkaan ole samanlaista perinnettä eksoottisena ja tavoiteltavana luontokohteena kuin vaikka Lapin ja Kainuun erämaa-alueilla
Käytännössä alueelle lumentuonti sujuu nyt niin, että kaupungin varikolta lunastetaan kulkulupa, ja yrityksiä laskutetaan tuotujen lumikuormien mukaan. Kokkolan kaupungin kaupunkirakennelautakunnan pöytäkirjasta selviää, että Lahdenperän lumenkaatopaikan maksullisuuteen siirtymisestä on päätetty 2.10.2024. Kokkolan kaupungin tiemestari Kari Pihlajamäen mukaan asiasta on tulossa nettisivuille tietoa piakkoin. puisto tai viheralue), vaan ne pitää kuljettaa omalle tontille tai kaupungin lumenkaatopaikalle. Lahdenperään toimitettiin lunta vain ulkopuolisten toimista. Lumia ei saa siirtää kadulle tai yleiselle alueelle (esim. – Onhan se ollut toisaalta hyvä, että on ollut olemassa ilmainen lumenkaatopaikka. 1 Kiinteistön haltija poistaa tarvittaessa jalkakäytävälle tai sen vierelle kertyneet lumivallit. Lisäksi minulla on keskustan puoluejohdon ja piirihallituksen täysi luottamus, eikä minkäänlaisia ongelmia tehdä yhteistyötä joka suuntaan. MAKSULLISUUTEEN siirtymisestä ei ole Pihlajamäen korviin kantautunut ainakaan toistaiseksi sen erityisempää palautetta. Kuluja kerryttää lumien sulaessa myös alueesta koituvat siivouskulut. Pihlajamäki muistuttaa että jokainen saa omalla tontillaan varastoida lunta, mutta siitä ei saa aiheutua vahinkoa naapureille. – Kieltämättä todella hankalaa, omaishoitajan arkea elävä Innanen kertoo, ja jatkaa: – Ehdokkuus ja vaaleissa äänestäjin luottamuksen saaminen ovat kuitenkin ainoita tapoja, joilla voin aidosti vaikuttaa keskipohjalaisten asioihin. Lähde: www.kokkola.fi Riikka Sipilä Kokkolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja Soiten aluehallituksen jäsen Sari Innanen lähtee ehdokkaaksi kevään vaaleihin. – Lumen mukana sinne on siirtynyt muun muassa kaikenlaista rakennusjätettä. Sari Innasen mukaan päätös alueja kuntavaaleihin mukaan lähtemisestä ei tällä kertaa ollut mitenkään erityisen helppo. Aikaisemmin yksityiset lumilastien tuojat ovat saaneet tuoda lumia ilmaiseksi Lahdenperän lumenkaatopaikalle. Lumia ei saa säilöä kadulla tai yleisellä alueella, vaan ne pitää kuljettaa omalle tontille tai kaupungin lumenkaatopaikalle. Innanen lähtee ehdolle kuntaja aluevaaleihin keskustan listoilta. Innanen kertoi asiasta perjantaina Keskipohjanmaan toimitukselle. Poikkeuksena Kokkolassa on vanhan kaupungin Neristanin alue, jossa kiinteistöjen omistajilla ei ole velvollisuutta poistaa lunta jalkakäytäviltä. – Maailma muuttuu, ja maailman mukana muututaan. Liittymä on hoidettava kadun ajoradan reunasta alkaen. Vielä perjantaina Kokkolan kaupungin internetsivuilta ei löytynyt mainintaa maksullisuuteen siirtymisestä. – Keskusta on oma puolueeni ja kovin monet asiat saivat minut päätymään tähän ratkaisuun. Pihlajamäki kertoo kuorma-autoon mahtuvan lunta noin 10–12 kuutiota. Käytäntö perustuu kaupunginhallituksen päätökseen. – Lumen sulamisvedet pitää johtaa hallitusti pois, eikä naapurin tontille. 1 Kiinteistön haltija huolehtii omalle tontilleen johtavan kulkutien kunnossapidosta. JUHA SALLINEN FAKTA Kiinteistön haltijan tehtävät 1 Osa talvikunnossapitotehtävistä kuuluu kiinteistön haltijalle. Jos tonttiliittymän eteen on kertynyt aurausvalli, kulkutien avaaminen kuuluu kiinteistön haltijalle. Hän kertoo keskustelleensa mahdollisesta ehdokkuudesta useiden eri puolueiden kanssa. 1 Kiinteistön haltijan tehtävänä on pitää tontin kohdalla oleva jalkakäytävä kulkukelpoisena poistamalla jalankulkua haittaava lumi ja jää. helmikuuta 2025 4 // UUTISET Kokkolan kaupunki ei tarjoa enää maksutonta lumenkaatopaikkaa Sini Sulkakoski Kokkolassa sijaitseva Lahdenperän lumenkaatopaikka muuttui maksulliseksi yksityisille lumentuojille. Keskiviikkona Lahdenperään on asennettu infotaulu ja kulkemisen estävä puomi. Viime kaudella lunta tuotiin noin 70 000 kuutiota. Kulkulupa-poletista menee kertamaksu. Keskipohjanmaa // Lauantaina 22. Maksullisuuteen liittyviä asioita on selvitelty esimerkiksi Pietarsaaren, Oulun ja Vaasan kanssa, joiden lumenkaatopaikat ovat olleet maksullisia jo vuosia. JUKKA LEHOJÄRVI " Maksullisuuteen liittyviä asioita on selvitelty esimerkiksi Pietarsaaren, Oulun ja Vaasan kanssa, joiden lumenkaatopaikat ovat olleet maksullisia jo vuosia. Sari Innanen asettuu ehdolle myös kevään vaaleihin Päätös ehdolle asettumisesta ei ollut Innasen mukaan helppo. Pihlajamäki kertoo muutoksen takana olevan Lahdenperän lumenkaatopaikkaan liittyvät kustannukset. Kari Pihlajamäki Kokkolan kaupungin tiemestari. Kaupunkirakennelautakunnan pöytäkirjasta selviää seuraavaa: vuonna 2024 kaupunki toimitti lumensa Tervaholman ja Puntuksen lumenvastaanottopaikoille. Lahdenperän lumenkaatopaikka muuttui maksulliseksi yksityisille lumentuojille Lahdenperän lumenkaatopaikalle saatetaan tuoda 100 lumikuormaa päivässä. Olen sitoutunut puolueen arvoihin ja tavoitteisiin. Pöytäkirjasta selviää myös, että maksu on nyt euron kuutiolta. – Alueen hoito vaatii yhden pyöräkuormaajan työpanosta, paikalle saatetaan tuoda 100 lumikuormaa päivässä. AJATUS maksullisuuteen siirtymisestä nousi Pihlajamäen mukaan puheissa esiin jo viime talvena. – Kokoomus, kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset toivottivat tervetulleeksi myös omille listoilleen ja kävimme puolueiden edustajien kanssa todella hyviä keskusteluja asiasta, mistä olen tietysti todella kiitollinen, Sari Innanen sanoo. Jos aluetta ei hoideta, kertyy hoitamattomuudesta nopeasti paljon enemmän töitä, jos lumia ei ole kipattu sinne järjestyksessä. Kun kiinteistön piha-alueen tyhjää kerralla kaikesta lumesta, niin pitkästi menee, ennen kuin uutta lumikuormaa tarvitsee alkaa viemään. Arkistokuva. 1 Kattolumien pudotuksesta katualueelle täytyy ilmoittaa etukäteen sähköpostitse lupapalveluihin. Lahdenperän lumenvastaanottopaikalle ulkopuolisten toimesta tuotava lumimäärä vaihtelee vuosittain. Innasen mukaan päätös mukaan lähtemisestä ei tällä kertaa ollut mitenkään erityisen helppo
Tähän saakka käytössä ovat olleet ne nimet, joilla yksiköt siirtyivät kunnilta ja kuntayhtymiltä Pohteelle. Ei SUPERHINTA-tuotteet. 1431 Pohteella sosiaalija terveyskeskusten nimet on yhtenäistetty Sini Sulkakoski Pohteella laajempaa palvelua tarjoavat sote-keskukset ovat nimeltään sosiaalija terveyskeskuksia. Katso tarkemmat tiedot ja voimassaoloajat sotka.fi. helmikuuta 2025 // 5 -60 % -60 % KUN OSTAT 200 € KUN OSTAT 200 € Kaikki patjat ja sängyt AIR-TUOLI • verhoiltu istuin • jalat metallia NIIN MAKAA KUIN BETAALAA NIIN MAKAA KUIN BETAALAA *Edut normaalihinnoista. Tuotteet myös verkkokaupasta sotka.fi 22.-26.2 22.-26.2 JENNAJENKKISÄNKYSETTI 160X200 CM 999,999,Alin 30 pv hinta ennen kampanjaa 2999,Sotk a UNI Sotk a UNI 66 % Alin 30 pv hinta ennen kampanjaa 396,99,99,Alin 30 pv hinta ennen kampanjaa 1299,NEESON-DIVAANIVUODESOHVA • tummanharmaa Soro-kangasverhoilu • L225 x K82 x S85/150 cm • vuodekoko 140x197 cm • voidaan koota myös käänteiseksi versioksi 69 % Sotk a UNI Sotk a UNI 399,399,jalat, profiloidun sijauspatjan sekä sängynpäädyn ERÄ! ERÄ! -10 % -10 % LISÄETU vain maanantaihin 24.2. Yleisnimenä voidaan käyttää saavutettavuuden vuoksi nimeä sosiaalija terveyskeskus, jos esimerkiksi viitataan kaikkiin yksiköihin. Pienemmät sote-yksiköt ovat sosiaalija terveysasemia. Aiempia nimiä ovat olleet esimerkiksi terveyskeskus, terveysasema, hyvinvointikeskus ja hyvinvointipiste. asti * 4 kpl 4 kpl SETTI Yleinen kokous la 1.3.2025 Vaihda keskelle. Lisäksi muiden palveluiden, kuten röntgentutkimuksien saatavuus palliatiivisessa keskuksessa helpottuu. Soite kertoo tiedotteessaan palliatiivisen keskuksen erityissairaanhoitoon liittymisen lisäävän asiakkaiden valinnanvapautta, kun Soiten palliatiivisen keskuksen palvelut tulevat saataville myös ulkopaikkakuntalaisille. Maksaja: Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry. Nimiä käytetään kaikessa viestinnässä, ja rakennusten seiniin uudet nimet pyritään muuttamaan vuoden 2025 aikana. 1.3.2025 Perjantai 28.2. Nimestä ei ole voinut päätellä paikan palvelutasoa. Hotelli Kaustinen Pajalantie 24, Kaustinen Kahvitarjoilu ja ilmoittautuminen klo 11:30 alkaen Yleinen kokous klo 12:30 Käsittelyssä aluevaaleihin liittyvät asiat Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry:n ylimääräinen Kokkolan Antiikkimessut 28.2. Keskipohjanmaa // Lauantaina 22. Lisäksi päätöksenteossa on puhuttu sote-keskuksista ja sote-yksiköistä. Samalla asiakasmaksu nousee perusterveydenhuollon maksusta erityissairaanhoidon maksuksi. TARINOITA joita muut eivät kerro. Uudet nimet on jo otettu käyttöön esimerkiksi verkkosivuilla, muualla yhtenäistäminen voi kestää hetken. Niin kauan kuin riittää. Palliatiivinen keskus osaksi erityissairaanhoitoa Sini Sulkakoski Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soiten organisaatiomuutoksen myötä palliatiivinen keskus on siirtynyt perusterveydenhoidosta erityissairaanhoitoon. 1412 • k. 044 913 8284 / Raul Pohjonen Jeanne D’Arc s. Varsinainen Antiikkimessupäivä Liput ovelta klo 10.00 18.00 • Sisäänpääsy 10€ Vanha Tullipakkahuone, Tullikamarinkatu 1, Kokkola Järjestäjät: Kokkolan Huutokauppakamari Oy ja Osto ja myyntiliike R Pohjonen puh. Avajaiset & Collectors evening, VIP Liput ovelta klo 16.00 22.00 • Sisäänpääsy 25€ Lauantai 1.3. 040 5515 702 / Maria-Liisa Tuomisto • puh
30 pv. Viime vuosina siellä on sattunut vain muutama onnettomuus, joista yksi vuonna 2022 johti pelkästään peltivaurioihin, ja vuonna 2021 sähköpotkulautailija ajoi kärkikolmion takaa auton eteen. Orinoco-kankaalla. Poliisi on saanut joitain vihjetietoja ja niiden merkitystä esitutkinnalle selvitellään myös. RAUMAN mukaan kyseinen risteys ei ole onnettomuustilastojen perusteella erityisen ongelmallinen liikenneturvallisuuden kannalta. Hän ajoi kevyen liikenteen väylää risteykseen nähden vasemmalla puolella tietä. POHJANMAAN poliisin rikoskomisario ja tutkinnanjohtaja Tony Rauma kertoo, että esitutkinta on vielä alkuvaiheessa, eikä osallisia tai todistajia ole ennätetty kuulustella. alin hinta 469,AADA-sijauspatja 90 x 200 cm 199,60,(499,-) AADA-sijauspatja 80 x 200 cm 187 60 (469,-) etusi 60% -60 % * vähintään As ko Bo nne ll® -mallisto uud istu u -60 % * Kotimaiset AADA-, ADELEja ANNIA-patjat ja -sängyt -10 % LISÄETU MYÖS TARJOUSHINNOISTA MA 24.2. Henkilöauton kuljettaja oli ajamassa Läntistä Kirkkokatua pitkin ja saapui Torikadun risteykseen, jossa sillä oli väistämisvelvollisuus muuta liikennettä kohtaan. Samaan aikaan polkupyöräilijä lähestyi risteystä Torikatua pitkin. Useita värejä. Ei Huippuetutuotteet. Keskipohjanmaa // Lauantaina 22. Koko 120 x 150 cm. 99 95 (149,-) etusi 32% SAFIIRI-matto 160 x 220 cm Pehmeää villasekoitetta. Muut värit 29,95 (49,95) HELMI-torkkupeitto Valkoinen ja beige 25.(49,95) etusi 49% 30 pv. alin hinta 1299,Saatavana myös sadoilla muilla kangasvaihtoehdoilla Pehmeä ja matala nukka. 30 pv. 30 pv. Yksi tiedossa oleva todistaja tapahtumalle löytyy. – Tästä syystä tapahtumien tarkka kulku ja onnettomuuden syy eivät ole vielä selvillä, sanoo Rauma. Vihjeitä voi ilmoittaa numeroon 0295 415 501 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi. Ennuste/ Prognos www.tropiclandia.fi Poliisi selvittää risteysonnettomuuden syitä Tapio Lehtinen Torstaiaamuna sattuneessa liikenneonnettomuudessa Kokkolan keskustassa loukkaantunut polkupyöräilijä on reilu 60-vuotias mies. 30 pv. Poliisi tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, mutta tutkinnan edetessä selviää, onko aihetta tutkia myös muita rikosnimikkeitä. PALJON TUOTTEITA ALENNETUIN HINNOIN JOPA ROSA 3-hengen sohva 599.(1299,-) etusi 53% Leveys 176 cm. Polkupyöräilijä loukkaantui vakavasti torstaiaamuna Kokkolassa. TIMO VARILA Etuja ja elämyksiä keskipohjanmaa.fi/edut ETUKORTTI TIINA TILAAJA 1234567. alin hinta 499,* Asko – Kotimainen A sk o – Vu od es ta 19 18 A sk o – Ju ure t Su om es sa Talvilomalla Vaasaan! Sportlov i Vasa! Tropiclandiassa on aina kesä! Vid Tropiclandia är det alltid sommar! Tervetuloa – Välkommen! Ma, Ti , Ke, To, Pe, La, Su Kaikki päivät lämpöä yli +30 o C. helmikuuta 2025 6 // päivät *Etu normaalihinnoista. alin hinta 49,95. Hän on elossa, mutta edelleen tehohoidossa Oulussa. Poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä ja pyytää mahdollisia lisähavaintoja onnettomuudesta. ASTI Uutiskirjeen tilanneille Valikoima vaihtelee myymälöittäin ROSA rahi koko 85x62 299 40 (499,-) etusi -40% Orinoco-kangas. Väistämisvelvollisuudesta kertoi risteyksessä oleva kärkikolmio. alin hinta 149,-. Tilaustuote. Myymälöiden yhteystiedot asko.fi/myymalat. Poliisi tutkii onnettomuuden syitä
Vähemmistö hovioikeuden jäsenistä olisi kuitenkin ajoittanut rikoksen alun syksyyn 2023, jolloin vastaaja hankki oman aseen. Hovioikeus päätyi samalle kannalle kuin Pohjanmaan käräjäoikeus ja katsoi, että kyse oli yhdestä törkeästä henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta, ei useista. LESTIJÄRVI on ollut jo pitkään vailla vakinaista teknistä johtajaa, sillä viimeksi virkaan valittu ei ottanutkaan tehtävää vastaan. helmikuuta 2025 UUTISET // 7 Tien kunto huolestuttaa Kaustisella Katariina Poranen Kaustisella sijaitsevan Virkkalantien vaarallisista polanteista on ilmoitettu ely-keskukselle jo helmikuun alussa. Sieltä voi myös katsoa muiden tekemät ilmoitukset. TIMO AALTO. Rautio sanoi, että tarkan talouskurin avulla kunnan asukkaiden palvelut voidaan turvata, mutta riski onkin sitten toisaalla: palveluita tuottamaan tarvitaan työntekijöitä, joista on jo nyt pulaa. helmikuuta. Polanteisella Virkkalantiellä sattui keskiviikkona onnettomuus, jossa auto päätyi katolleen ojaan. Palauteväylä on internetin palvelu, jossa voi ilmoittaa esimerkiksi tien talvihoidon ongelmista. Virkkalantiellä on niin syvät polanteet, että siellä on sattunut jo useampia onnettomuuksia ja vaaratilanteita. SAMALLA tieosuudella Virkkalantiellä sattui keskiviikkoaamuna onnettomuus, jossa henkilöauto suistui ojaan ja pyörähti katolleen. – Se on huoli: meillä puuttuu työntekijöitä ja tulee puuttumaan. Ehdotusta avasi valtuutetuille kunnanjohtaja Päivi Rautio, joka kertasi, että vuoteen 2026 mennessä konsernin tase olisi laskelmien mukaan plussalla 462?000 euroa. Hovioikeus määräsi mielentilatutkimuksen Isonkyrön kouluiskun suunnittelusta tuomitun vangitsemista jatketaan. Palaute päättyy näihin sanoihin: – Hinaamalla pois ja kuulin, että en ollut ensimmäinen ojaan ajanut tällä viikolla! Nyt tiekarhu paikalle! Tässä palautteessa on mukana myös kuvatodisteita, joissa näkyy penkereeseen juuttunut auto ja tien urat. Syyttäjä vaati rangaistuksen koventamista ja katsoi, että vastaaja oli valmistellut useita törkeitä rikoksia. Lopullinen tuomio annetaan, kun tutkimus on valmistunut. Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi vastaajan kesäkuussa 2024 törkeän rikoksen valmistelusta ja ampuma-aserikoksesta kolmen vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Kaisa Suomala Lestijärven valtuustolla ei ollut keskusteltavaa kunnan taloutta tarkastelleen arviointiryhmän ehdotuksesta, jonka mukaan taloutta pitämällä kunta saa katettua taseeseen kertyneet alijäämät, kuntakonsernissa vuoteen 2026 ja emokunnassa vuoteen 2027 mennessä. Samalta tieltä on tehty polanteita koskeva ilmoitus myös torstaina 20. Hän muisteli haastattelutilannetta viisi vuotta sitten, kun Susanna Tuikka oli tehnyt vaikutuksen. – Ei ole sinulla ollut helppo kausi näiden vuosien aikana, eikä ole ollut meillä muillakaan. Onnettomuus oli hänen mukaansa jo toinen samassa kohdassa lyhyen ajan sisällä. – Kyllä tässä hyvin tarkkaan saadaan taloutta seurata ja hyvin hillitysti toimia, ja toivotaan, että mitään isompia ongelmia ei synny, että selvitään tästä. Virkkalantien hoidosta vastaa ely-keskus. HUOLTA henkilöstöpulasta alleviivasi se, että valtuuston kokous oli viimeinen, jossa hallintojohtaja Susanna Tuikka Lestijärvellä työskenteli. Hovioikeus hyväksyi syyttäjän vaatimuksen mielentilatutkimuksesta ja määräsi vastaajan pysymään vangittuna. Valtuuston liikuttunut puheenjohtaja Marja Tiala muisti Tuikkaa lahjalla valtuustoryhmän puolesta. He ovat Mauno Honkanen, automaatiotekniikan insinööri Sotkajärveltä, Minna Kainulainen, rakennusja ympäristöinsinööri Kivijärveltä, Risto Laaksonen, Master of Science in Engineering ja Executive MBA Tampereelta, Juha Liukkonen, tuotantotalouden insinööri Tampereelta ja Mika Rajaniemi, tuotantoja taloustekniikan insinööri Alavieskasta. Hänen irtisanoutumisensa oli hyväksytty valtuustoa edeltäneessä kunnanhallituksen kokouksessa, ja hallintojohtajan virka julistettu haettavaksi. Uudessa haussa haaviin oli osunut viisi pätevää hakijaa, kunnanjohtaja Päivi Rautio ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Jorma Koski-Vähälä kertoivat. Haastatteluun kutsuttiin kaikki viisi. Tie kuuluu talvihoitoluokkaan Ic, eli se on kriteerien mukaan pääosin hiekoitettava, jossa ohut lumipolanne sallittu. Asia selviää viranomaisten netissä ylläpitämästä Palauteväylä-kanavasta. Palauteväylässä ei kuitenkaan näy, että urakoitsija olisi vastaanottanut palautetta. – Paljon ei ole särkymävaraa, Rautio tähdensi. Myös paikalliset kertovat, että tie on ollut kuluvana talvena todella huonossa kunnossa: auto on saattanut lähteä syvien polanteiden vuoksi liirtoon hyvin pienessäkin ajonopeudessa. Perjantaina annetussa välituomiossa hovioikeus katsoi, ettei vastaaja ollut luopunut rikoksensa valmistelusta tavalla, joka vapauttaisi hänet rikosoikeudellisesta vastuusta. Vastaaja puolestaan vaati syytteen hylkäämistä vedoten siihen, että hän oli vapaaehtoisesti luopunut suunnitelmastaan. Palauteväylästä selviää, että urakoitsija on kuitenkin vastaanottanut viestin torstai-iltana ja aloittanut selvityksen, pitääkö tielle nyt tehdä jotain. KATARIINA P ORANEN Lestijärven valtuusto hyväksyi arviointiryhmän ehdotuksen Lestijärven valtuuston kokous oli hallintojohtaja Susanna Tuikalle (vas.) viimeinen ennen tämän siirtymistä Sievin hallintojohtajaksi. Keskipohjanmaa // Lauantaina 22. Sekä syyttäjä että vastaaja valittivat tuomiosta. ”Pystymme tarjoamaan palvelut, jos meillä on työntekijöitä” KAISA SUOMALA Tapio Lehtinen Vaasan hovioikeus on määrännyt Isonkyrön kouluiskun suunnittelusta tuomitun Evita Kolmosen mielentilatutkimukseen. Vaasan hovioikeus antoi välituomion Isonkyrön kouluiskun valmistelua koskevassa asiassa ja määräsi vastaajan mielentilatutkimukseen. Tuikka on valittu Sievin hallintojohtajaksi. Lisäksi teko katsottiin alkaneeksi jo syksyllä 2021, kun vastaaja osallistui ensimmäiselle ampumakurssille. Tuolloin Keski-Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestarikin kertoi, että kyseinen tie oli erittäin urainen. Tunnemyrskyiltäkään ei ole vältytty. Löydät Palauteväylän netistä osoitteesta palautevayla.fi. Palauteväylään on kirjattu 9.2.2025 kello 17 annettu ja Virkkalantielle osoitettu raportti, jonka mukaan tiessä on niin suuret polanteet ja urat, että palautteen antajan auton perä oli lähtenyt liirtoon, auto ajautunut poikittain tielle ja lopulta penkereeseen kiinni. Lisäksi syyttäjä piti häntä edelleen vaarallisena
– Jälkimmäisessä maalataan näkyjä maallisesta ja taivaallisesta Jerusalemista, kuvaa Lamminmäki. Vanhimmat kappaleet ovat 1100-luvulla eläneeltä Hildegard Bingeniläiseltä. – Uudempaan musiikkiin kuuluu sitten Riikka Talvitien viime vuonna valmistunut teos Vuodenkierto. ANNI SAARI Perjantaisuositus: Maitotyttöjä nämäkin – Näin maaseutu näkyy sarjoissa ja elokuvissa Lomittajat rikkoo ennakkoluuloja hahmojensakin kautta. Ehkä suurin erottuja on tatuoitu ja ulkonäöstään huolehtiva Aki, joka on lomittaja, opettaja ja tangokuningas. MAIJU LANDSTRÖM / IT V STUDIOS FINLAND. Jani Kauta Ylen tuottama Maitotyttö-kuunnelma on herättänyt suomalaisissa kaksijakoisia reaktioita. Häntä kosketti syvästi se, miten hellästi teurastamotyöntekijät kohtelivat eläimiä, jotka pian esineellistetään ruoan muotoon. Vuoden taiteilija on Iines Niemelä. Clarksonin pääasialliset avustajat ovat Kaleb Cooper ja Charlie Ireland. Konsertin nimi Säveliä sielulle on samalla tämän vuoden kirkkomusiikkijuhlien tunnus. Bravade esittää nimittäin jo torstai-aamupäivänä Keski-Pohjanmaan konservatorion salissa pienillekin lapsille sopivan Neljän vuodenajan metsästys -konsertin. KOTIMAISELTA rintamalta löytyy myöskin dokumentaarinen seurantareality Lomittajat. Esimerkiksi Sanaa ja musiikkia -konsertit järjestetään juhlien aikaan joka päivä. Maanviljely ei ole helppoa; se vaatii suunnittelua, diplomatiaa, lakimiestaitoja, biologiaa sekä muita taitoja ja varmuutta suorittaa. Elokuva lähestyy kahta päähenkilöä poikkeuksellisella herkkyydellä, jonka se suo myös teurastamon eläimille, niin hahmojen kuin tuotannon itsensä kautta. Keskipohjanmaa // Lauantaina 22. Parhaillaan kartoitetaan esineitä yleisöltä lainaksi näyttelyyn. Päivähoito toteutuu perjantai-iltana Gospelin juhlaa -konsertin yhteydessä. Kiihkoton ja monella tavalla varsin neutraali sarja seuraa neljää lomittajaa Akia, Joukia, Annea ja Outia. – Tarjoamme toisiaan täydentäviä konsertteja, joista jokaisesta aukeaa uusi maailma, luonnehtii kirkkomusiikkijuhlien taiteellinen johtaja Juhani Lamminmäki. Kaikki jaksot voi katsoa Prime Video -palvelusta. Lohtajan kirkkomusiikkijuhlat 22.27.7.2025 Lohtajan kirkkomusiikkijuhlilla soivat kantele, harppu ja barokkihuilut. Kun Clarkson onnistuu tuottamaan yhden ainoan kananmunan, repeää riemu hänessä ja katsojassa. Amazonin tuottamassa tv-sarjassa Clarkson’s Farm hän kunnostautuu maanviljelijänä. Festivaalin avajaiskonsertissa Jukkolanmäen Navetanvintillä esiintyy keskiviikkona 23.7. SUNNUNTAIN juhlamessussa on tuttuun tapaan avustajia, tällä kertaa urkuri Matti Pohjoisaho ja oboisti Maria Ojamaa. Cooperin ja Irelandin kautta maaseutu avautuu paikkana, joka vaatii tietoa ja taitoa. helmikuuta 2025 8 // KULTTUURI Gospelista taivaallisiin näkyihin Anni Saari Lohtajan kirkkomusiikkijuhlat jatkaa tulevana kesänä hyväksi havaitulla linjalla: konsertteja ei ole ahdettu tietyn teeman sisälle. Renessassiin vie Palestrina, ja barokkiaikaan J.S.Bach. – On kiva esitellä juhlilla tämä kokoonpano, Lamminmäki toteaa. Keskustelun innoittamana tarjoamme kolme esimerkkiä, jossa maaseutua ei esitetä julmana ja lohduttomana paikkana, mutta ei myöskään takavuosien epätodellisena paratiisina. – Näyttely on tänä vuonna esillä pari viikkoa, eli myös juhlien jälkeen, kertoo Kaakinen. Tässä sarjassa puhutaan suoraan siitä, mikä Maitotyttö-kritiikissä toistuu, eli eläinten huolenpidosta. KIRKKOMUSIIKKIJUHLIEN konsertteihin on alle 12-vuotiaille lapsille vapaa pääsy, mutta lapsille on myös oma konsertti. Veteen piirretty viiva -näyttely esittelee Pohjanmaan rannikon luonnosta inspiroitunutta keramiikkaa. – Viime vuonna kokeilimme ohjelmallista päivähoitoa, eli sitä, että lapsille oli omaa ohjelmaa konsertin ajaksi. Kaikki, missä Clarkson onnistuu, on ansaittava – ja ansaittua. Aseinaan hänellä on lähinnä loputon usko, että kaikki järjestyy, sekä ruusunpunaiset lasit, joiden läpi katsella maatalousyrityksensä menoa. Vivaldin ja Sibeliuksen musiikkia. pop-kantelisti Ida Elina. Hän on Aalto-yliopistosta vuonna 2022 valmistunut taidekeraamikko ja muotoilija. KAIKKI MUUT Lohtajan kirkkomusiikkijuhlien konsertit kuullaan tänä vuonna Lohtajan kirkossa. Se näyttää, että empatia kuuluu erottamattomasti myös tähän osaan ruoantuotantoketjua. Sarja oli myös Kultainen Venla -ehdokas, ja ansaitsee kyllä kehusanansa. Todellisuus iskee vasten kasvoja pian, kun uusi Lamborghini-merkkinen traktori on niin suuri, ettei se mahdu maatilan portista. Sama liikutus on havaittavissa myös elokuvassa. Tässä konsertissa Maria Ylipää, Tove ja Jukka Leppilampi sekä Marzi Nyman esittävät Jukka Leppilammen tuotantoa vuosien varrelta. Elokuva on vuokrattavissa Viaplaysta ja Elisa Viihteestä. Sid Hillen sävellys Bravade on vuodelta 2020, kertoo Lamminmäki. SUOSITUSTEN yllättäjä tulee Unkarista. Tarjolla on esimerkiksi kirkkomuskari ja tietovisa. Niissä esiintyy lähialueen musiikkiharrastajia sekä konservatorion laulunopiskelijoita. Lauantain Taivaallisia näkyjä -konsertin ohjelmassa on Debussyn Danses sacrée et profane (taivaallinen ja maallinen tanssi) sekä John Rutterin Visions. Klassikkoteoksena kuullaan Pergolesin Stabat Mater, jonka solisteina laulavat Minna-Leena Lahti ja Teppo Lampela. Pelkästään hahmovalinnoillaan sarja avaa maaseudun ihmisten moninaisuutta, sillä joukossa on miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja. Lapset huomioidaan kirkkomusiikkijuhlilla muutenkin. Se on käsikirjoitettu ja ohjattu, vuorovaikutuksellinen kokonaisuus, joka sisältää mm. Erkkilä valmisti ylijäämämateriaaleista sekä käyttöesineitä että koriste-esineitä, esimerkiksi Lohtajan kirkon lähetyskynttelikön. Nämä kaksi on asetettu Clarksonin vastinpariksi: missä Clarkson on taitamaton, on Cooper taitava, ja missä Clarkson on tietämätön, on Ireland viisas. Juhlien aikana esitellään myös Lohtajan pitkäaikaisen kanttorin Samuli Erkkilän kädentaitoja. Kirkkomusiikkijuhlien liput tulevat myyntiin huhtikuussa. Ohjaaja Ildikó Enyedi piti elokuvan tekemisen aikana hyvin tärkeänä, että tuotannossa työskentelevät ihmiset näkevät, mistä ruoka on peräisin. Jos mielessä pyörii kauhukuvia, kannattaa Lomittajien kautta piipahtaa nykyaikaisessa navetassa. Marita Kaakinen ja Juhani Lamminmäki järjestävät Lohtajan kirkkomusiikkijuhlia. Sarjan kaikki jaksot voi katsoa Yle Areenasta. Kun poikamaisesta kohelluksesta puhutaan, ei voi sivuuttaa Top Gearista maailmanmaineeseen noussutta Jeremy Clarksonia. Lamminmäki johtaa konsertissa Vaasan kaupunginorkesteria, ja konsertissa kuullaan myös sooloviulua, harppua sekä naiskuoro Kokkola Oulu Ensemblea. Ensimmäinen niistä on torstaina, jolloin nokkahuilukvartetti Bravade tarjoaa musiikkia lähes tuhannen vuoden aikajänteeltä. Niinpä niillä voidaan soittaa esimerkiksi Bachin urkuteoksia. Tässä elokuvassa kahden ihmisen rakkaustarina käynnistyy teurastamossa, kun Endre ja Mária huomaavat näkevänsä joka yö samaa unta. Henkilöistä jokaiselle on kunnia-asia saada toimia työssään sekä tilallisten että eläinten hyvinvoinnin puolesta – joskus jopa oman terveyden uhalla. Tarjolla on niin gospelia kuin perinteistä ja aivan uutta kirkkomusiikkia. Bravade on viime vuonna 20-vuotisjuhlaansa viettänyt kokoonpano, jonka sointi voi olla nykykuulijalle harvinainen elämys. Aikansa elänyt maalaisjunttikuvasto loistaa poissaolollaan. Testr?l és lélekr?l, suomenkieliseltä nimeltään Kosketuksissa, ei varsinaisesti sijoitu maaseudulle, mutta ansaitsee paikkansa listalla siksi, että siinäkin työskennellään ruoantuotannon parissa. Myös muut aiemmilta vuosilta tutut tapahtumat jatkuvat. – Hän esittää sekä tuttuja virsiä että omia sävellyksiään, kertoo Lamminmäki. Ja että rakkaus voi kukoistaa missä tahansa, missä muita kohdellaan arvokkaasti ja inhimillisesti. Siitä tuli hyvää palautetta, ja sitä jatketaan, kertoo toiminnanjohtaja Marita Kaakinen. Bravaden soittimet ovat puisia renessanssi-nokkahuiluja, ja niillä saadaan aikaan Lamminmäen mukaan urkumaistakin soundia. Samaan aikaan se on tarpeellista, eikä leipä tule alalla todellakaan helpolla. Sarjaa on tehty kolme tuotantokautta, ja neljäs julkaistaan toukokuussa
KUNNALLA ON VASTUU luoda edellytyksiä yhdistystoiminnalle, mutta me olemme toimijoita. KEVÄÄLLÄ 2025 kuntavaaleissa valitaan seuraavat kuntapäättäjät, jotka pääsevät ”oikeisiin töihin” päättämään Kokkolan kasvatuksen ja koulutuksen järjestämisestä ja resurssoinnista seuraaville vuosille. Tieverkko on tärkeä myös muille maaseudun elinkeinoille, paloja pelastustoimelle sekä virkistyskäytölle. Joten, välitä. Samaan aikaan on kuitenkin varmistettava, ettei säästöillä syödä kunnan tulevan menestyksen eväitä. Jokaisella oppijalla ja henkilöstöllä on oikeus terveellisiin ja turvallisiin tiloihin. Siksi olen itse mielelläni mukana eri yhdistyksissä antaakseni takaisin yhteiskunnalle, samalla tavalla kuin olen lapsena saanut kokea elämyksiä ja vapaa-ajan toimintaa. Yhdistystoiminta, sekä urheilun että kulttuurin saralla, on riippuvainen ihmisistä, jotka sitoutuvat vapaaehtoistyöhön. Kyösti Marttila, Aki Kaivola, Anders Lillandt, Seppo Miettunen, Maija Perävainio, Pauli Rintala, Timo Saraketo, Anne Tolvanen, Riitta Torikka, Toni Tuomala, Harri Välimäki Kirjoittajat ovat alueellisten metsäneuvostojen puheenjohtajia. Mielipideaineistoa koskevat tiedustelut Puh. Kyse ei ole siitä, että luovuttaisi kaiken vapaa-aikansa, vaan että osoittaisi välittämistä – ehkä vain yksi ilta kuukaudessa valmentajana, apulaisena tai toimitsijana. Metsäpoliittisten tavoitteiden kannalta välttämättömät investoinnit metsään voivat jäädä kokonaan tekemättä tai niiden tekeminen viivästyy. JATKUVA OPPIMINEN lisää myös työllisyyttä. Kun ammatillisen koulutuksen rahoitusta leikataan valtakunnallisesti, on entistäkin tärkeämpää, että kunnan oma rahoitus on riittävää. OAJ:n Kokkolan paikallisyhdistys " Toimivat peruspalvelut, kuten laadukas varhaiskasvatus ja peruskoulutus, tuovat Kokkolaan lapsiperheitä. Yhdessä rakennamme vahvemman yhteisön ja varmistamme, että Pietarsaari on myös tulevaisuudessa kaupunki, jossa elää monipuolinen, osallistava ja inspiroiva yhdistyselämä. Koska vuodelta 2024 siirtyvät toteutusilmoitukset kuluttavat vuodelle 2025 osoitettuja tukimäärärahoja jopa 13–14 miljoonalla eurolla, on erittäin todennäköistä, että kyseisen momentin määrärahat loppuvat kesken myös kuluvana vuotena. On kuntapäättäjien käsissä, varataanko koulutukselle riittävä rahoitus vai lähdetäänkö leikkausten tielle. Valtakunnallinen koulutusta koskeva lainsäädäntö asettaa vain alariman. 050 477 9966 Yksityiskohtaiset ohjeet ja periaatteet joita Keskipohjanmaa mielipidekirjoituksien julkaisussa noudattaa: keskipohjanmaa.fi/ohjeita-lukijoille Yksityismetsille tarvitaan lisää tukea Yksityismetsiin kohdistuu Suomessa kasvavia kansallisia ja globaaleja odotuksia. Ota yhteyttä yhdistykseen, ilmoittaudu vapaaehtoiseksi tai kysy, mitä juuri sinä voisit tehdä. Vuodelta 2024 siirtyi vuodelle 2025 käsiteltäväksi metkaja kemera-lain mukaisia toteutusilmoituksia noin 13–14 miljoonan euron edestä. Toimivat peruspalvelut, kuten laadukas varhaiskasvatus ja peruskoulutus, tuovat Kokkolaan lapsiperheitä. Kokkolan elinkeinoelämän tulevaisuus nojaa ammatilliseen koulutukseen ja korkeakoulutukseen, joista valmistuu uusia osaajia ja veronmaksajia. Mutta entä jos me kaikki antaisimme pienen osan ajastamme. Niiltä odotetaan mm. Sen lisäksi että se tuottaa kuntalaisille iloa, ruokkii se esimerkiksi matkailua. Myös tiloilla on merkitystä. Antaisitko sinä omasta ajastasi. VUONNA 2024 momentille 30.40.44 osoitetut tukimäärärahat loppuivat kesken. ERILAISTEN kansallisten ja globaalien metsäpoliittisten tavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että tukirahoitusta on saatavilla tavoitteisiin nähden riittävästi ja että se ei lopu kesken. Me allekirjoittaneet katsomme myös, että tukien haku ja myöntäminen on oltava helppoa ja nopeaa, ettei myöskään siitä synny pullonkaulaa metsässä tehtävien töiden tekemiselle. Ida-Marie Jungell Aktiivinen seurahenkilö ja RKP:n kuntavaaliehdokas Pietarsaaressa Ota yhteyttä yhdistykseen, ilmoittaudu vapaaehtoiseksi tai kysy, mitä juuri sinä voisit tehdä.. Kunnilla on todella suuri valta siinä, miten kasvatus ja koulutus on järjestetty ja millaiset resurssit päiväkodeilla, kouluilla ja oppilaitoksilla on niiden toimintaan. Lisäksi tulee varmistaa, että Suomen metsäkeskuksen ei tarvitse tehdä tukihakemuksiin hylkääviä päätöksiä sillä perusteella, että määrärahat ovat kyseiseltä vuodelta loppuneet, koska tällainen menettely asettaisi metsänomistajat keskenään eriarvoiseen asemaan. Keskipohjanmaa // Lauantaina 22. Marjut Levoska, pj., Tiina Hagström, siht. kasvun ja hiilinielujen lisääntymistä sekä ilmastonmuutoksen hillintää ja siihen varautumista. Kokkolassa onkin investoitu uusiin kouluihin ja päiväkoteihin, joista uusimpana käyttöön otetaan elokuussa 2025 Piispanmäen koulu ja päiväkoti. Me, jotka asumme täällä, me, jotka haluamme, että lapsillamme ja nuorillamme on mahdollisuus valita eri urheilulajien ja kulttuuriharrastusten välillä. Lähetä viesti numeroon 13525. Näihin satsaaminen käynnistää hyvän kierteen, joka säteilee asukkaiden hyvinvointiin ja alueen talouteen. Kuntapäättäjät päättävät Kokkolan kasvatuksen ja koulutuksen laadusta Jokainen tietää, että tällä hetkellä kuntien päätöksenteossa pitää laskea euroja tarkkaan. Nimimerkkiä voi käyttää vain erityisistä, painavista syistä ja silloinkin toimituksella on oltava kirjoittajan yhteystiedot. helmikuuta 2025 MIELIPIDE // 9 OTA KANTAA! SÄHKÖPOSTILLA mielipide@keskipohjanmaa.fi VERKOSSA keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki LUKIJAN KUVAT keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki LYHYET keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki TEKSTIVIESTILLÄ Kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Yhtä lailla tärkeitä vetovoimatekijöitä ovat toimivat harrastusmahdollisuudet ja rikas kulttuurielämä. Kasvatus ja koulutus ovat avainasemassa sen suhteen, että Kokkola säilyy elinvoimaisena vastaisuudessakin. Arvokkain lahja, jonka voi antaa, on pala omaa aikaansa. KEVÄÄN KUNTAVAALIEN keskeisimmät kysymykset tulevat liittymään kasvatukseen ja koulutukseen. Siksi esitämme, että momentin 30.40.44 (Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen) määrärahaa vuodelle 2025 lisätään vähintään 14 miljoonalla eurolla. Siksi vapaaseen sivistystyöhön ja taiteen perusopetukseen kannattaa satsata. Viime kädessä eri tavoitteiden saavuttaminen ja taloudellisen toimeliaisuuden toteutuminen riippuvat yksityisten metsänomistajien omia metsiään koskevista päätöksistä ja niitä tukevista, aineellisista tai aineettomista, kannustimista. Tuella pyritään aktivoimaan myös ympäri vuoden toimivan vähäliikenteisen tieverkon ylläpitoa elintärkeiden metsäja energiateollisuuden raakapuukuljetusten, työkoneiden kuljetusten ja työmatkakulkemisen turvaamiseksi. Liitä kirjoitukseen mukaan yhteystietosi: nimi ja puhelinnumero. Uskon, että jos tekee hyvän teon, saa itsekin jotain hyvää takaisin. Talkoovoima pitää yhdistyksemme elossa ja kukoistavana, ja ilman sitä menetämme arvokkaita mahdollisuuksia merkitykselliseen vapaa-aikaan. Kyseisen momentin tukien avulla pyritään edistämään metsäpoliittisia tavoitteita, kuten suometsien terveyslannoitusten ja suometsän hoitosuunnitelmien määrän kasvattamista sekä metsien terveyden, puutuotannon kasvun ja ilmastonäkökulmien edistämistä. Uusia tukipäätöksiä saa momentin myöntövaltuuden mukaan tehdä vuonna 2025 enintään 15 000 000 eurolla. Lisäksi yksityismetsät ja metsätaloutta palveleva infrastruktuuri, kuten maaseudun alempiasteinen tiestö ja sen kunto, ovat tärkeä osa maamme huoltovarmuutta. Ammatilliset oppilaitokset ovat kokeneita aikuisten kouluttajia ja tuntevat alueen työvoimantarpeen ja elinkeinoelämän. Riittävillä resursseilla voidaan turvata hyvä johtaminen, päiväkotien ja koulujen toimivat ryhmäkoot, oppilaitosten opintotarjonta ja laadukkaat oppimateriaalit. Jos ajatellaan kuntien elinvoimaa ja houkuttelevuutta, koulutuksen laadulla varhaiskasvatuksesta korkeakouluasteelle saakka on kunnan elinvoiman kannalta merkittävä asema. Tänä päivänä vastuu kaatuu usein pienen joukon innokkaiden harteille, jotka kantavat suuren taakan. Töiden teettäminen ja tekeminen on taloudellinen riski molemmille tilanteessa, jossa tukirahoituksen maksu voi siirtyä jopa kuukausilla eteenpäin seuraavaan vuoteen. Samaan aikaan edellisten kanssa yksityismetsien kestävä taloudellinen hyödyntäminen on tärkeä osa kansantaloutemme kivijalkaa. Yhdessä voimme jakaa vastuuta ja luoda elävän vapaa-ajan toiminnan, jossa jokainen tuntee itsensä tervetulleeksi. Lisäksi odotettavissa oleva tukien loppuminen kesken vuoden myös tänä vuonna on sekä metsäalan toimijoiden että yksityisten metsänomistajien kannalta kestämätöntä. VALTION VUODEN 2025 talousarviossa on osoitettu momentin 30.40.44 (Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen) tukien maksamiseen 37 277 000 euroa. Kannustammekin puolueesta riippumatta kaikkia ehdokkaita miettimään erityisesti kasvatuksen ja koulutuksen asioita ja niiden merkitystä Kokkolan menestykselle. Myös vilkkaalla kulttuurielämällä on tärkeä merkitys Kokkolan elinvoimaan. ME ALLEKIRJOITTANEET alueellisten metsäneuvostojen puheenjohtajat katsomme, että yksityismetsien puuntuotannon turvaamiseen osoitetut varat ovat niille asetettuihin tavoitteisiin nähden liian pienet. Ilman sitoutumista ja yhteisöllisyyttä emme voi odottaa, että yhdistykset pysyvät elinvoimaisina. Vaalit 2025 Aikana, jolloin lasten, nuorten ja aikuisten vapaa-ajan harrastukset ovat tärkeämpiä kuin koskaan, kohtaamme haasteen: tarvitsemme lisää ihmisiä, jotka välittävät
KOKKOLAN vastaanottokeskuksen kautta Suomeen on tullut paljon ukrainalaisia laajalle alueelle, esimerkiksi Nivalaan ja Ylivieskaan saakka. Kokkolan vastaanottokeskuksen yksikön johtaja Liinu Raatikainen kiittelee sitä, miten hyvin Keski-Pohjanmaalla sujuu kotoutujien hyväksi tehtävä yhteistyö. Pääosin kyse on perheistä. Tavoitteena on, että Suomeen tulleet ukrainalaiset kotoutuisivat täysin ja voisivat halutessaan jäädä maahan vaikka loppuelämän ajaksi. Osa asiakkaista on yksityismajoittujia, eli vuokraavat asuntonsa itse. Samalla muuttui myös vastaanottokeskuksen toimitila Torikadulta sijaintinsa puolesta parempaan paikkaan Isollekadulle, rautatieaseman lähistölle. Kotokunta Oy:n Kokkolan yksikön johtaja Liinu Raatikainen ja ohjaaja Kristina Narkevitsj. Toiminta siirtyi SPR:ltä Kotokunnalle Maahanmuuttoviraston kilpailutuksen myötä, eli käytännössä vastaanottokeskuksen työntekijöiden työnantaja vaihtui. TIMO VARILA. Työtä tehdään moniammatillisesti: mukana on terveydenja sosiaalihuollon ammattilaisia sekä ohjaajia, jotka auttavat majoittumisessa ja arjessa. Sen jälkeen tieto suojelua hakevasta tulee vastaanottokeskukseen, missä asiakas otetaan vastaan. Ukrainalaisten hätään vastataan Kokkolassa Suurin osa Kokkolan vastaanottokeskuksen asiakkaista tulee Ukrainasta. Mitä ukrainalaiset useimmiten ajattelevat Keski-Pohjanmaasta, kun tänne saapuvat. 1 Jopa 90 prosenttia asiakkaista on tilapäistä suojelua hakevia ukrainalaisia, loput turvapaikanhakijoita muista maista. 1 Vastaanottokeskus vuokraa Kokkolassa asuntoja, joissa asiakkaat asuvat. 1 Taustalla Kotokunta Oy, jolla on vastaanottopalveluita 29 paikkakunnalla. Ensimmäistä kertaa Suomeen tuleva ukrainalainen saapuu maahan rajan kautta ja käy sitten ulkomaalaispoliisilla rekisteröitymässä. Maahanmuuttovirasto ohjaa sitä, mihin vastaanottokeskukseen asiakkaat ohjataan. – Tämä on kuin yhteiskunta kakkonen, kaikki palvelut saman katon alla. Vastaanottokeskuksessa toimii laaja, moniammatillinen tiimi, jossa on mukana esimerkiksi terveydenja sosiaalihuollon ammattilaisia. – Varsinkin talviaikaan päällimmäisenä on varmasti kylmyys. Kun kotoutuja on saanut kotikuntamerkinnän, vastaanottopalvelut päättyvät ja asiakas hankkii oman vuokra-asunnon. Kaikille tehdään työtai opintotoimintasuunnitelma, eli kartoitetaan, onko asiakas menossa työelämään tai opiskelemaan. Kotikuntamerkintä antaa oikeudet esimerkiksi julkiseen terveydenhuoltoon ja varhaiskasvatukseen. Lisäksi järjestetään mahdollisuus osallistua suomen kielen opetukseen. – Aluksi varataan myös aika alkuinfoon, missä kerrotaan Suomesta, maan tavoista ja kulttuurista, Liinu Raatikainen kertoo. ASIAKKAAT saavat valtiolta lakisääteistä vastaanottorahaa, jolla toimeentulo Suomessa turvataan. – Ihmiset, työnantajat, koulut ja organisaatiot ovat ottaneet asiakkaitamme hyvillä mielin vastaan. Onneksi tulkkauspalveluita on hyvin saatavilla, ja niitä käytetäänkin päivittäin. Kotokunnan Kokkolan yksikön johtaja Liinu Raatikainen kertoo ihailevansa työntekijöiden joustavuutta muutoksessa. Toinen usein esillä oleva asia on kieli: suomen kieli koetaan haastavaksi, Liinu Raatikainen sanoo. TILAPÄISTÄ SUOJELUA saavilla asiakkailla on mahdollisuus hakea kotikuntamerkintää vuoden Suomessa olon jälkeen. Asiakas saa tässä vaiheessa tiedon siitä, missä hän majoittuu. Vastaanottokeskuksessa asiakas tulee ensimmäisenä ”helpdeskiin”, eli keskuksen vastaanottoon, jossa hänet rekisteröidään. helmikuuta 2025 10 // UUTISET Katariina Poranen Vastaanottokeskuksen toiminnasta on Kokkolassa vastannut viime vuoden heinäkuusta lähtien Kotokunta Oy -niminen yritys. – Meillä on ollut tehokas puolivuotinen, kiitän ihan jokaista! SUURIN OSA Kokkolan vastaanottokeskuksen asiakkaista tulee Ukrainasta. Ihmisten hyvän tahdon huomaa! Se on ihan mahtavaa ja itsellekin merkityksellistä. Kotikunta on siis Suomessa, vaikka asujalla ei olisi Suomen kansalaisuutta. Keskipohjanmaa // Lauantaina 22. Asiakkaalla voi olla vaikkapa jo valmiiksi työ, opiskelupaikka tai läheinen perhesuhde Keski-Pohjanmaalla, minkä vuoksi hänet ohjataan samaan paikkaan. 1 Keskuksella on 13 työntekijää. Moni kuitenkin luonnollisesti odottaa myös mahdollista paluuta kotimaahan. Meillä onkin avoin jakelupiste, mistä asiakkaat ovat saaneet hakea itselleen lämmintä vaatetta, kuten villasukkia ja -paitoja. FAKTA Kokkolan vastaanottokeskus 1 300-paikkainen yksikkö, jossa on tällä hetkellä asiakkaita reilut 250
Työntekijöistä lähes kahden kolmesta kerrotaan oireilevan psyykkisesti. Sadealueen eteläosissa sateet tulevat vetenä, pohjoisempana myös räntänä tai lumena. Sunnuntaina huonosta ajokelistä varoitetaan osissa maan itäja pohjoisosia. Ilmatieteen laitos varoittaa huomattavasta liukastumisriskistä. Lakkovaroitus elokuvaja tv-alalle. Vainion mukaan käynnissä oleva esitutkinta ei vaikuta Kivimäen jutun etenemiseen. Paltan neuvottelujohtaja Kaisa Lakovaara sanoo tiedotteessa, että tilanne alalla on erittäin vaikea, sillä tuotantojen tilaaminen on vähentynyt. Niin syntyy varmasti myös parempia ohjelmia ja elokuvia. Varoituskartta hehkuu keltaisena Koko maahan povataan lauhaa ja epävakaista säätä. Ensi viikolla hiihtolomat jatkuvat, ja vuorossa on Hämeen, Pirkanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Kymenlaakson, Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan kouluja. Paltan mukaan alan neuvotteluja jatketaan työtaisteluilmoituksen vuoksi sovittelijan johdolla. Heikkoja vesisateita esiintyy maan keskija pohjoisosissa, ja jäätävät tihkusateet ovat mahdollisia etenkin idässä ja pohjoisessa. –?On mukavampi katsoa suomalaisia televisio-ohjelmia ja elokuvia, joiden tekeminen on ollut eettistä ja työntekijöiden jaksaminen on huomioitu. helmikuuta 2025 KOTIMAA // 11 Anniina Korpela, STT Talvilomailijoiden on syytä olla tarkkana liikenteessä, sillä Ilmatieteen laitoksen varoituskartta on loppuviikon lähes kokonaan keltaisella. Lakon toteutuessa suorat lähetykset, kuten Lotto, MTV:n uutiset, Emma-gaala ja viihdeohjelma Putous, jäisivät tekemättä, kertoo Journalistiliitto. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA Emma-gaala, MTV:n uutiset ja Putous uhkaavat jäädä näkymättä Terhi Riolo Uusivaara, STT Journalistiliitto sekä Teatterija mediatyöntekijöiden liitto Teme ovat jättäneet elokuvaja tv-alaa koskevan lakkovaroituksen. fi-juristi Jenni Raiskio kertoi. Journalistiliiton mukaan lakon syynä on huoli ohjelmia tekevien ihmisten jaksamisongelmista. Maria Rosvall Toista epäiltyä koskeva rikostutkinta voi muuttaa Vastaamon tietomurrosta jo tuomitun Aleksanteri Kivimäen tilannetta, arvioi hänen asianajajansa. Asianajaja Peter Jaari sanoi perjantaina STT:lle, että tuntuisi erikoiselta, jos asia etenisi Kivimäen osalta hovioikeuteen ennen kuin uudet rikosepäilyt on selvitetty. Ei olisi huono idea, että olisi nastakengät, ettei kaadu, Idoko muistutti. Syyttäjä katsoo, ettei käynnissä oleva esitutkinta vaikuta sen aikatauluun. Vastaamo-jutun syyttäjistä aluesyyttäjä Pasi Vainio sanoi samaa. –?Tämä ei vaikuta korvauksiin, kaikki jatkuu ennallaan uhrien näkökulmasta, Vastaamonuhrit. maaliskuuta ja koskisi kaikkia työehtosopimuksen mukaisia tehtäviä. Työpäivät ovat liiton mukaan säännöllisesti yli 12-tuntisia, lomat lyhyitä ja työajoissa joustetaan jatkuvasti. Sunnuntaina sadealue ulottuu Pohjanmaalta kohti Itä-Lappia. Näyttelijät Inkeri Hyvönen, Joonas Kääriäinen, Miila Virtanen, Nicklas Pohjola, Annika Hartikka ja Ville Mikkonen MTV:n Putouksen kauden ensimmäisessä suorassa lähetyksessä 8. Liki koko Suomessa on viikonloppuna myös liukas jalankulkusää. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA Toinen rikostutkinta voi venyttää käsittelyä Asianajaja Peter Jaari (vas.) ja Vastaamon tietomurrosta syytetty Aleksanteri Kivimäki viime vuoden helmikuussa. Virolaismedia Delfi Forte uutisoi torstaina, että Viron keskusrikospoliisi on ottanut kiinni toisen epäillyn Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurrosta. helmikuuta. Yhden päivän lakko toteutuisi lauantaina 8. Hän on valittanut tuomiosta Helsingin hovioikeuteen, jossa käsittelyn on määrä alkaa elokuussa. –?En näe, että kesken oleva tutkinta vaikuttaisi siihen, etteikö asiaa voitaisi hovissa käsitellä siten, kuin suunnitelma on, Vainio sanoi. Jalkakäytävät voivat olla erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä. On valitettavaa, että palkansaajapuolella päädyttiin ilmoittamaan työtaistelutoimista neuvottelujen jatkamisen sijaan. Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen toivoo, että sopimukseen työehdoista päästään ja ohjelmat näkyvät normaalisti kanavilla. Viron valtionsyyttäjä Vahur Verte sanoi lehdelle, että Virossa asuvan miehen epäillään lähettäneen kiristysviestin Vastaamon johdolle ja uhanneen julkaista Vastaamon asiakastiedot, jotka tämän rikoskumppani oli aiemmin varastanut. –?Työehtosopimusneuvotteluissa pyrimme löytämään alan toimintakykyä turvaavia ratkaisuja. KRP:n Lepomäki ei kommentoi, onko kyseessä sama henkilö. Lauantaina huonosta ajokelistä varoitetaan koko maassa. Useita Vastaamon tietomurron uhreja edustavat juristit korostavat, että tieto toisesta epäillystä ei muuta myöskään tietomurron uhrien tilannetta. Sen mukaan kiinniotto tapahtui tammikuussa. –?Sen oikaisen, (virolaismedian) uutisesta saa nyt mielikuvan, että olisi joku kiinnipidossa, niin ei ole, Vainio kertoi STT:lle. Leponen ei halunnut tarkemmin kommentoida virolaismediassa olleita tietoja, mutta kertoi, että ketään ei ole KRP:n pyynnöstä kiinni otettuna. Tulevien päivien sää näyttää hiihtolomalaisten näkövinkkelistä synkältä. Keskipohjanmaa // Lauantaina 22. Journalistiliitto ja Teme ovat neuvotelleet alan työehdoista ja palkoista Palvelualojen työnantajien Paltan kanssa joulukuun puolivälistä lähtien. KESKUSRIKOSPOLIISIN (KRP) tutkinnanjohtaja Marko Leponen sanoi STT:lle perjantaina, että KRP:llä on käynnissä Vastaamon tietomurtoon liittyvä tutkintakokonaisuus, johon liittyy Virossa asuva henkilö. Journalistiliiton mukaan lakon syynä on huoli ohjelmia tekevien ihmisten jaksamisongelmista, joita tuotantoyhtiöt eivät ole suostuneet ottamaan tosissaan ratkaistavaksi. Alalle on julistettu myös ylityöja venymiskielto, joka alkoi perjantaina. –?On hankala ajokeli. Kivimäki tuomittiin viime vuoden huhtikuussa yli kuuden vuoden vankeuteen. –?Jos lähtee retkeilemään metsäpolutkin voivat mennä aika liukkaiksi. Luvassa on plusasteita, vesisateita ja jäätävää tihkua. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA. KRP:n lisätutkinnan mukaan Vastaamon kiristäjälle tehtyjä maksuja oli päätynyt erinäisten käänteiden jälkeen Kivimäen sekä toisen, Virossa asuvan miehen, tileille. Autojen tuulilasiin voi kertyä jääpintaa, jos jäätävä sade osuu kohdalle, päivystävä meteorologi Iiris Idoko Ilmatieteen laitokselta kertoi perjantaina STT:lle. Eräs Virossa asuva mies oli esillä jo Kivimäen käräjäoikeudenkäynnissä. NEUVOTTELUISSA mukana ollut Suomen elokuvaja mediatyöntekijöiden puheenjohtaja Matleena Kuusela sanoo tiedotteessa, että esillä on ollut konkreettisia työssä jaksamista parantavia esityksiä, jotka koskevat esimerkiksi työajan tasaisempaa tasoittamista jaksotyössä ja lepoajan pidentämistä jaksotyössä. Sää lauhtuu lauantaina entisestään ja Eteläja Keski-Lappia myöten mennään plussan puolelle. Odotettavissa on monin paikoin jäätävää vesisadetta
Toimintavalmiuteen hyväksyttiin viime vuonna yli 2?300 henkilöä. helmikuuta 2025 12 // KOTIMAA Suomessa paljon vapaaehtoisia lähtijöitä Ukrainaan Lassi Lapintie, STT Julkisuudessa on palloteltu mahdollisuutta, että Suomi lähettäisi Ukrainaan joukkoja osana kansainvälistä operaatiota, jolla valvottaisiin mahdollisen aselevon tai rauhansopimuksen toteutumista. Salonius-Pasternak pitää erityisesti Britanniaa todennäköisimpänä johtajana operaatiolle. –?Tässä vaiheessa on vielä aikaista puhua mistään tiettyjen joukkojen lähettämisestä tai rauhanturvaamisoperaatioista, kun ei tiedetä niitä rauhanehtoja, Särkkä sanoo. –?Vaikuttaa siltä, että tarve on enemmänkin ilmaja meripuolustuksen kyvyille, ja silloin tietysti katse kohdistuu niihin maihin, joilla näitä kykyjä on enemmän käytettävissä. Nenosen mukaan reserviläisten joukossa on rauhanturvatehtäviin valmiita ja halukkaita ihmisiä, joten vapaaehtoisista lähtijöistä ei pitäisi olla pulaa. Suomen osallistuminen YK:n ulkopuoliseen operaatioon vaatisi harkintaa, mutta laki sallii myös ilman YK:n mandaattia toimimisen. Lassi Lapintie, STT Toistaiseksi on avoin kysymys, minkä tyyppinen operaatio Ukrainassa järjestettäisiin, jos maahan lähetettäisiin kansainvälisiä joukkoja osana rauhanprosessia. –?Omasta mielestäni Suomen pitää ehdottomasti olla mukana, osana tietenkin paljon laajempaa kokonaisuutta, tutkija sanoo. Sellaisia on aikaisemminkin ollut, Särkkä sanoo. Ranskahan on pitänyt esillä sitä, että he haluavat edistää Euroopan strategista autonomiaa. Lisäksi näiltä valtioilta, erityisesti Ranskalta, peräänkuulutetaan eurooppalaista johtajuutta. KOSKA SEKÄ YK-operaatio että Nato-operaatio olisivat poliittisesti vaikeita toteuttaa, olisi Ukrainan operaatio todennäköisesti improvisoidumpi kansainvälinen hanke, arvelee Upin vanhempi tutkija Iro Särkkä. Tammikuussa kriisinhallintatehtäviin eri puolilla maailmaa osallistui Suomesta hieman yli 370 sotilasta ja runsaat 140 siviiliasiantuntijaa. Sanotaan tietenkin, että se oli vahinko. Kriisinhallintalaissa sanotaan, että Suomi voi osallistua ”poikkeuksellisesti” muuhun kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan. –?Se luultavasti tulisi olemaan jonkinlainen halukkaiden koalitio. Jos kyseessä olisi YK:n mandaatilla toimiva rauhanturvaoperaatio, Suomella olisi Ulkopoliittisen instituutin (Upi) johtavan tutkijan Charly Salonius-Pasternakin mukaan jo olemassa olevat prosessit osallistumiseen. Reserviläisliitosta kerrotaan STT:lle, että he ovat valmiina tukemaan hallituksen poliittista päätöstä mahdollisesta operaatiosta sitten, kun sellainen tehdään. –?Ukrainan tukeminen on ollut Suomelle niin tärkeää, että tässä voitaisiin tehdä poikkeus. Särkän mukaan johtovastuu tällaisessa operaatiossa lankeaisi todennäköisesti Britannian ja Ranskan harteille, jos Yhdysvallat pesee kätensä asiasta täysin. Reserviläisliiton mukaan Suomessa on paljon vapaaehtoisia lähtijöitä, jos hallitus päättää lähettää rauhanturvaajia Ukrainaan. Vuonna 2024 sotilaallisiin kriisinhallintatehtäviin hakeutui yli 3 000 reserviläistä, ja toimintavalmiuteen hyväksyttiin yli 2 300 henkilöä. –?Ammutaan tykistökranaatti johonkin paikkaan, missä tiedetään olevan rauhanturvaajia. Suomen poliittinen johto on korostanut, ettei tästä ole vielä päätetty mitään, mutta joukkojen lähettämistä ei myöskään ole poissuljettu. Ne eivät ole Naton etulinjassa. JULKISUUDESSA olleiden tietojen mukaan Ukrainan mahdollisen rauhanprosessin turvaamiseksi kaivattaisiin ulkomailta ennen kaikkea ilmaja meritukea. –?Prosessi on olemassa, koska Suomella on koulutettuja reserviläisiä, tutkija sanoo. YK-tyyppisessä rauhanturvaoperaatiossa yksi ”ilmeinen riski” olisi Salonius-Pasternakin mukaan se, että Venäjä koettelisi lännen vastareaktioita mahdollisen aselevon rikkomuksiin. Laki määrittelee rauhanturvatehtävissä käytettävien sotilaiden enimmäismääräksi 2?000. ULKOPOLIITTISEN instituutin (Upi) vanhemman tutkijan Iro Särkän mielestä keskustelu suomalaisjoukkojen lähettämisestä on ennenaikaista, kun Ukrainassa riehuu edelleen täysi sota eikä rauhanneuvotteluista ole vielä tarkempaa tietoa. Näin ollen on Särkän mukaan epätodennäköistä, että juuri maavoimistaan tunnettu, Naton etulinjassa sijaitseva Suomi olisi antamassa suurta sotilaallista panosta operaatioon Ukrainassa. Upin johtavan tutkijan Charly Salonius-Pasternakin mukaan on kuitenkin tervetullutta, että asiasta keskustellaan julkisesti. –?Kyllä me luotetaan siihen, että mitä meidän valtiojohto päättää ja parhaaksi katsoo, Reserviläisliitto aikanaan tukee sitä ratkaisua, kertoo STT:lle liiton toiminnanjohtaja Minna Nenonen. Ilmavoimien Ruska 22 -harjoitus Rovaniemellä lokakuussa vuonna 2022. Venäjä saattaisi koetella rauhanturvaajia. Mutta se olisi varmasti tarkkaan mietitty niin, että Suomi ei vaarantaisi missään tilanteessa oman kansallisen puolustuksensa tai Naton yhteisen puolustuksen toteutumista, Särkkä sanoo. –?Kummallakin maalla on kuitenkin voimakas ilmavoimakomponentti suhteessa moniin muihin Nato-maihin. Kumpikaan tutkija ei usko siihen, että Saksa kykenisi ottamaan vetovastuuta asiassa. Ja jos joku kuolee, niin katsotaan, reagoiko kukaan. Neuvoston pysyvänä jäsenenä Venäjä voisi sen kumota veto-oikeudellaan. Maavoimat tiedotti tammikuun lopulla, että vuonna 2024 sotilaallisiin kriisinhallintatehtäviin hakeutui yli 3?000 reserviläistä, eli suurin määrä yli 20 vuoteen. Venäjä on myös sanonut, ettei se voi hyväksyä Nato-maiden joukkoja Ukrainassa osana aselepoa. JOUNI P ORSANGER / LEHTIKUVA Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Ukrainan mahdollisen rauhanprosessin turvaamiseksi kaivattaisiin ulkomailta ennen kaikkea ilmaja meritukea. Rauhanturvaoperaatio eli kriisinhallintaoperaatio vaatisi YK:n turvallisuusneuvoston hyväksynnän. Keskipohjanmaa // Lauantaina 22
Asiasta kertoi ukrainalainen hallituslähde uutistoimisto AFP:lle perjantaina. Trump on väittänyt Yhdysvaltain tukeneen Ukrainaa 500 miljardilla dollarilla, mikä ei pidä paikkaansa. VIRKKUSEN mukaan komissio esittää uuden teknologian käyttöä merikaapelien valvontaan. C-LION1 vaurioitui viimeksi joulupäivänä, jolloin Eagle S -tankkerin epäillään vaurioittaneen useita kaapeleita Suomenlahdella. Ruotsin viranomaiset takavarikoivat Maltan lipun alla seilaavan Vezhen-rahtilaivan. –?Pitkä ja intensiivinen päivä Ukrainan ylimmän johdon kanssa. Itämeren viime kuukausien kaapelirikoista on epäilty Venäjän niin sanottuun varjolaivastoon kuuluvia aluksia. –?Esitutkinnan aiheeksi on luokiteltu sabotaasi, ja yritämme selvittää mitä on tapahtunut, Mathias Rutegård poliisin viestinnästä kertoi uutistoimisto TT:lle. Perjantaina Kellogg kommentoi vierailuaan sävyllä, joka oli varsin erilainen kuin Trumpilla. Tällä viikolla Zelenskyin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin jännitteet tulivat näkyvästi julkisuuteen, kun Trump ryöpytti ukrainalaiskollegaansa. KRP:n tiedotteen mukaan kaapelivaurio todettiin keskiviikkona ja esiselvitys käynnistettiin torstaina saatujen tietojen ja tutkintapyynnön perusteella. Vauriolla ei ole Cinian mukaan vaikutusta tietoliikenneyhteyksiin. KRP tiedotti perjantaina aloittaneensa esiselvityksen suomalaisen yrityksen omistaman kaapelin vaurioitumisesta. Sopimus ei sisältänyt turvatakuita Ukrainalle. Keskusrikospoliisi on saanut asiasta tiedon 20.2. Trumpin Ukraina-erityislähettiläs Keith Kellogg vieraili tällä viikolla Kiovassa ja tapasi Zelenskyin torstaina. Kriittiseen infrastruktuuriin ja kyberturvallisuuteen on kohdistettu hyökkäyksiä, joiden tavoitteena on kylvää epäluuloa ja hämmennystä, Virkkunen sanoi Helsingissä. –?Otamme kaikki tiedot mahdollisista vaurioista infrastruktuuriin Itämerellä hyvin vakavasti. Kävin pitkät ja positiiviset keskustelut sodassa olevan kansakunnan kovia kokeneen ja urhoollisen johtajan Zelenskyin ja hänen lahjakkaan kansallisen turvallisuuden tiiminsä kanssa, Kellogg kirjoitti viestipalvelu X:ssä. Perjantaina hän vakuutti, että Ukraina allekirjoittaa sopimuksen varsin pian. Kuten olen aiemmin sanonut, ne pitää nähdä olemassaolevan vakavan turvallisuustilanteen taustaa vasten, Kristersson kirjoitti perjantaina. Tapauksessa tehdään kansainvälistä yhteistyötä tapahtumankulun selvittämiseksi. Laiva vapautettiin myöhemmin, kun tutkinta oli ruotsalaissyyttäjän mukaan osoittanut, ettei kyseessä ollut tahallinen sabotaasi. Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson sanoi viestipalvelu X:ssä olleensa jo jonkin aikaa tietoinen mediassa uutisoidusta kaapelirikosta. Sitä ennen C-Lion1 vaurioitui marraskuussa, jolloin vahingonteosta epäiltiin kiinalaisalus Yi Peng 3:a. –?Jatkamme keskusteluja yhdessä jäsenvaltioiden kanssa siitä, kuinka monta alusta tarvitaan, mitä drooneilla tehdään ja miten älykaapeleita käytetään. Aiemmin muun muassa kiinalaisalus Newnew Polar Bearin on epäilty vahingoittaneen merenalaista infrastruktuuria Itämerellä. –?Olemme nähneet, kuinka lähes kaikkea voidaan käyttää aseena meitä vastaan. Virkkusen mukaan komissio esittää, että jäsenmaita tuetaan kaapeleihin integroitujen valvontamekanismien kehittämisessä ja käyttöönottamisessa. Siksi ensinnäkin esitämme EU:n kaapelialusreservin perustamista, jolla kasvatetaan EU:n kykyä korjata vaurioituneet kaapelit. Trump muun muassa kutsui Zelenskyiä diktaattoriksi, väitti tämän olevan hyvin epäsuosittu Ukrainassa ja syytti Ukrainaa sodan alkamisesta. Toiseksi tuemme kaapeleiden varaosien strategisen reservin perustamista. Komission johtava varapuheenjohtaja Henna Virkkunen (kok.) esitteli perjantaina Helsingissä komission ja EU:n ulkoasiainedustajan yhteisen tiedonannon. KRP:n mukaan vaurio todettiin keskiviikkona. Itämeren tuorein kaapelirikkotapaus tuli julkisuuteen sattumalta samaan aikaan komission julkistuksen kanssa. –?Jonkin aikaa sitten on jo tunnistettu, että kaapelissa saattaa olla vaurio, ja sitä on selvitetty merikaapelijärjestelmän toimittajan ASN:n (Alcatel Submarine Networks) kanssa. Sea Lion -merikaapelin (C-Lion) lasku alkoi Santahaminan varuskunta-alueella Helsingissä lokakuussa 2015. YHDYSVALLAT on tukenut Ukrainaa Venäjän hyökkäyssodan aikana kymmenillä miljardeilla dollareilla. Zelenskyi puolestaan sanoi Trumpin olevan Venäjän levittämän disinformaation pauloissa. Zelenskyi on sanonut olevansa valmis pyrkimään vakavaan sopimukseen mineraaleista mutta on korostanut Ukrainan tarvitsevan turvatakuita. Vahvistus vauriolle on saatu tällä viikolla, Järvinen kertoi tapahtumien aikajanasta STT:lle. Rannikkovartioston alus on lähetetty kaapelirikon paikalle avustamaan tutkinnassa. -Kaapelirikot osoittavat sen, että on erittäin tärkeää, että pystymme näitä ennaltaehkäisemään ja nopeasti havaitsemaan, Virkkunen sanoi lehdistötilaisuudessa. ja aloittanut heti asian selvittämisen omalta osaltaan, KRP:stä kerrottiin STT:lle sähköpostitse. Viimeksi tammikuussa Ruotsin Gotlannin saaren ja Latvian välinen tietoliikennekaapeli vaurioitui. Mineraalit olisivat toimineet takaisinmaksuna Yhdysvaltojen tuesta Ukrainalle sodan aikana. Kolmanneksi kehitämme yhteistyötämme Naton kanssa, Virkkunen sanoi. –?Tekninen havainto potentiaalisesta häiriöstä on aamupäivältä 19.2. Keskipohjanmaa // Lauantaina 22. Cinia kertoi, että kaapelin korjaustyöt saatiin valmiiksi loppiaisena ja suora merikaapeliyhteys Suomen ja Saksan välillä palautui täysin toimintakuntoiseksi. Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Mike Waltz sanoi torstaina, että Ukrainan tulisi tutustua sopimukseen ja allekirjoittaa se. Hänen mukaansa Cinia ilmoitti torstaina Keskusrikospoliisille (KRP) kaapelin vaurioitumisesta. STT. –?Meidän on toivuttava näistä tilanteista ja korjattava vauriot nopeammin. AFP:n lähteen mukaan Yhdysvallat ja Ukraina ovat julkisista jännitteistä huolimatta jatkaneet keskusteluja mineraalisopimuksesta. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi torjui viime viikonloppuna alustavan sopimuksen, jossa Yhdysvallat olisi saanut oikeudet suureen osaan Ukrainan arvomineraaleista. Ruotsin poliisi on kertonut epäilevänsä sabotaasia. “Lähes kaikkea voidaan käyttää aseena meitä vastaan” USA:n ja Ukrainan mineraalineuvottelut jatkuvat yhä Yhdysvallat ja Ukraina ovat jatkaneet julkisesta sanasodastaan huolimatta neuvotteluja sopimuksesta, jolla Yhdysvallat saisi oikeuksia Ukrainan mineraalivarantoihin. Komission tavoitteena on tehostaa ennaltaehkäisyä, havaitsemista, vaurioihin reagointia ja pelotetta vihamielisiä toimijoita vastaan. Cinian mukaan vaurioon johtaneita yksityiskohtia selvitetään parhaillaan. Ruotsin poliisi on kertonut epäilevänsä sabotaasia. Lassi Lapintie, STT EU-komissio esittää merenalaisten kaapeleiden turvallisuuden parantamista. –?Kaapelin yli voidaan välittää tietoliikennettä tällä hetkellä ihan normaalisti, Minna Järvinen Cinian viestinnästä kertoi STT:lle. Tuen jatkuminen on kuitenkin vaakalaudalla, sillä Trumpin hallinto on tehnyt jyrkän linjanmuutoksen Yhdysvaltain Ukraina-politiikkaan ja aloittanut vuoropuhelun Venäjän kanssa. Komissiolla ei vielä ollut perjantaina antaa konkreettisia tietoja siitä, kuinka monta uutta kaapelikorjausalusta ja droonia otettaisiin käyttöön ja mistä ne tulisivat. helmikuuta 2025 ULKOMAAT // 13 Merikaapelissa havaittiin jälleen uusi vaurio STT-työryhmä Ainoa suoraan Suomesta Keski-Eurooppaan kulkeva merikaapeli on jälleen vaurioitunut. Järvisen mukaan perjantaina iltapäivällä oli vielä selvityksessä, milloin Saksan ja Suomen välillä kulkeva kaapeli tarkalleen on vaurioitunut. –?Viranomaiset tutkivat asiaa, ja saamme siitä lisää tietoa myöhemmin. Valtionyhtiö Cinia kertoi perjantaina, että C-Lion1-merikaapelin vaurio on kuitenkin vähäinen eikä sillä ole vaikutusta kaapelin kautta kulkeviin tietoliikenneyhteyksiin. Keinoihin kuuluisivat sekä lentävät että vedenalaiset droonit, satelliitit ja kaapeleihin yhdistetyt tarkkailujärjestelmät. Kristerssonin mukaan tapausta tutkivat viranomaiset pitävät hallituksen ajan tasalla. RUOTSISSA sekä syyttäjä että poliisi ovat aloittaneet asiasta esitutkinnan. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA Ruotsissa sekä syyttäjä että poliisi ovat aloittaneet asiasta esitutkinnan
Ps. Henkilö on poliisille tuttu muistakin teoista. -On olemassa tietty porukka, joka aika ajoin käyn tankilla, mutta ei maksa. Yleensä nämä henkilöt ovat tuttuja. Sitten pitää katsoa valvontakameroista nauhat ja verrata tankkauksia kuitteihin. Liikennemyymäläpäällikkö Kai Virkkalan mukaan KPO:n uudella ABC-asemallakin on jo ehditty jättää tankkauksia maksamatta. Kai Virkkalan mukaan teko pitäisi luokitelle näpistystä vakavammaksi, koska nyt rangaistus teosta on pieni.. Tilauksesta on iloa koko perheelle Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Hän on tankannut lähinnä omaan tarpeeseen. -Syksyllä menee vielä hyvin, mutta hiihtokaudella pitää olla paljon poissa. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. 18:3 Nimipäivät tänään Tuuli, Hilda, Tuulikki, (Tuulia) (suom.), Hilda, Hildur (ruots.), Leo, Leon, Leonti (ort.). Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Hänen mukaansa bensanäpistyksiä on Kokkolan alueella kuitenkin jatkuvasti. Tosin hän on joskus varastanut säiliön ja myynyt tai antanut polttoainetta kavereilleen. -Voimaa, kovuutta minä tarvitsen lisää. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta.Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Virkkala vahvistaa, että joskus ihmiset tulevat syömään ja yksinkertaisesti unohtavat myös tankanneensa. helmikuuta 2025 14 // PÄIVYRI JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Sieltä polttoaineen näpistäminen on aika vaikeaa, koska miehitetyn aseman kaikki tankkauspisteet ovat automaatteja. Se vie usein paljon aikaa. -Kesä on ilmaiseksi tankkaavien sesonkiaikaa. Valvontakuva on niin tarkka, että siitä tunnistaa ihmisen ja näkee auton rekisterinumeron. Keskipohjanmaa // Lauantaina 22. Saan kyllä luvan, mutta itsepähän myös kärsin. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Hän on 18-vuotias ja kuuluu maansa 10 parhaan naishiihtäjän joukkoon. Kotona voimaa hankitaan maatöillä sekä sauvaharjoituksena suojuoksulla Perhon soilla. Esimerkiksi yli 50 litran näpistyksen tappion korvaamiskesi joutuu myymään paljon bensaa. Hän on syntynyt 12. 0400 365601 LÄHETÄ VALOKUVA, VIDEO, JUTTUVINKKI TAI MIELIPIDEKIRJOITUS keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki MIELIPIDELUURI Puh. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi MEDIAKULMA Asiakaspalvelupiste avoinna ma–ke klo 9–11, 12–15 Rantakatu 10, Kokkola TILAUSJA LASKUASIAT asiakaspalvelu@hillagroup.fi LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi Päivän sana Sinä päästit minut turvaan, sinä olet vuorilinnani. -Oudoillekin tämä palvelu on olemassa, mutta juuri näissä tapauksissa ei rahoja ole saatu. Hän vastaa myös Vittsarin Shellin toiminnasta ja harmittelee, että valitettavan usein bensat jäävät maksamatta. Yksi kokkolalainen on jäänyt kiinni jo yli kymmenen kertaa. Kerallaan juoksua on kumisaappaat jalassa keskimäärin 10-20 km. Tyttö on hiihtänyt tosissaan 12-vuotiaasta. marraskuuta 1956 ja on tuolloin 23-vuotias. LOHTAJAN ST1-asema on vilkkaan kasitien varressa. Myyjät pyrkivätkin kysymään maksun yhteydessä, että oliko muutakin kuin vain esimerkiksi ruoka. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Vaatii melkoista röyhkeyttä tulla kassalle ja pyytää automaattia auki ja kaasuttaa sitten pois käymättä kassalla uudestaan, sanoo myyjä Maarit Huhtala. Lohtajan ST1 kuten KPO:n asematkin ilmoittavat aina poliisille näpistyksestä. Jumalani, sinuun minä turvaudun, sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan. Koulu kärsii tietysti hiihdosta. Vuoden 1980 olympialaiset ovat puolestaan pronssitytön Elina Huopanan tähtäimessä. Hän hiihtää samoilla ulkomaisilla suksilla kuin Teemu Pitkänenkin. -Lopussa oli hankalaa, kun sukset lipsuivat jäisellä ladulla, sanoo Elina ja on tyytyväinen mitaliinsa. Maksuton jakelupäivystys 0800 30101 UUTISPÄIVYSTYS toimitus@keskipohjanmaa.fi Puh. Virkkalan mukaan polttoaineiden myyntikatteet ovat pieniä. -Kyllä mieltäkin on viety maksutta bensaa, mutta ei ihan vähään aikaan. 050 477 9966 TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Suvi Tanner LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Huomaamme kyllä kassalla, jos jotain tankkausta ei ole maksettu. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. 50 vuotta sitten 20 vuotta sitten Tyttöjen 5 kilometrin mestari DDR:n Marion Büchner oli jo viime vuonna hiihtämässä viestihopeaa. Elina hakee kuntonsa Perhon suurilta soilta Rahatta tankannut jäänyt kiinni jo yli kymmenen kertaa Jukka Pärssinen KOKKOLA Kovin pahana ongelmana ei rikoskomisario Erkki Kerola pidä henkilöitä, jotka jättävät huoltoasemilla maksamatta tankkauksensa. Kotiseutunsa Perhon Kiriä edustava Elina opiskelee Kaustisen evankelisen kansanopiston lukiossa. Voimme avata jonkin tankkauspisteen, jos asiakas haluaa maksaa ostoksensa kassalle. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Eli maksamatta jättänyt paljastuu aina. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää
Hautauksia Kalajokinen Helvi Annikki Alasuutari siunattiin Vuorenkallion kappelissa 20.2.2025. – Olihan se melkoinen yllätys, Holmström myöntää. Kuolleita Kokkolalainen Vieno Inkeri Puolitaival-Poranen kuoli 21.2.2025 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Ahonen s. – Skånessa ollaan totuttu omaan murteeseen. KAJ:n henki kuuluu biisissä ihan selvästi, Holmström kertoo. Kyseessä on musiikkikilpailu, joka vastaa Suomen Uuden Musiikin Kilpailua. Haapajärven kirkossa klo 15. Ehkä siksi täällä ihmiset suhtautuvat siihen myönteisesti. – Måns on varmasti omaa luokkaansa, ja me muut kilpailemme muista sijoista, Holmström arvioi. helmikuuta Malmössä. Muistotilaisuus on Siiponkosken Jokikeskuksessa. Siunauksen toimitti rovasti Rauli Junttila. KAJ on aiemmin säveltänyt ja sanoittanut itse kaikki kappaleensa, mutta tällä kertaa heillä on mukana myös ruotsalaisia musiikintekijöitä, joilla on aiempaa kisakokemusta. Ruotsalaismediat ovat hehkuttaneet sitä. Yksi heistä on euroviisuvoittaja Måns Zelmerlöw, jonka kappaleen on säveltänyt kaksinkertainen viisuvoittaja Loreen. 016 571 178 tai annasirola@gmail.com. Yksi trion suurimmista hetkistä koettiin Pietarsaaren Jaakon päivillä, kun heidän keikalleen Koulupuistoon saapui 12 000 kuulijaa. Anhava)) Hyvää matkaa! omaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Päivi siunataan 8.3. 03.02.2025 Ullava Suunnattomasti kaivaten, kaikesta kiittäen Jussi Tuija ja Pertti Anne ja Erkki Riikka ja Matti Kaija ja Jukka Tanja ja Risto Mika Lastenlapset perheineen Veli perheineen Jos aamun hohdossa vieläkin minä rantaan kulkea saisin, ujo polku ruohossa kyynelin kun kiiltää voi ylimaisin! Jos alle tuttujen koivujen sijan sais edes hennot luuni! Tutut oksat ylläni humisten levon toisivat uinailuuni. Voiko Melodifestivalen ylittää sen. Silja ja Marko Rantala, Kalajoki, Typpö Vöyrin murre kohtaa Ruotsin Tapio Lehtinen Vöyriltä lähtöisin oleva huumoriryhmä KAJ on noussut yllättäen Melodifestivalenin puhutuimpien nimien joukkoon. (Saima Harmaja) Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Ullavan kirkossa la 1.3.2025 klo 11.00. T. Pohjalaistrio kilpailee neljännessä osakilpailussa lauantaina 22. Miten esimerkiksi yksi KAJ:n suosituimmista kappaleista Jåo nåo e ja jåo yolo ja nåo, kääntyisi kirjakielelle ruotsiksi . Hän oli syntynyt 28.9.1937 Käkisalmella. KAJ:lle osallistuminen ei ollut pitkäaikainen suunnitelma vaan mahdollisuus putosi suoraan syliin. Kisakappaleen voit kuunnella SVT:n sivuilta tai Spotifysta. Kaipaamaan jäivät dukulaiset ja ystävät. KAJ:n huumori ja Vöyrin murre ovat heidän tavaramerkkinsä Jos Vöyrin murre ei avaudu ihan kaikille suomenkielisille, niin eipä se aukea automaattisesti ruotsalaisillekaan. Vedonlyöntitilastoissa KAJ on kivunnut jopa kärkipäähän. 27.2. Salla ja Juha Haaponiemi, Toholampi 6.2.Venla ja Teemu Klemola, Rahkonen Poika 15.2. KAJ osallistuu Melodifestivalenin osakilpailuun lauantaina Malmössä. mennessä. Melodifestivalen taas on ollut tiedossa pitkään. Mutta eilen en tiennyt, että lähtisin tänään.” ((suom. KAPPALE Bara bada bastu (sauno vain) on herättänyt jo ennen kilpailua runsaasti huomiota. Haapajärven Kukkakauppa ja Hautaustoimistossa on Hoitokoti Peipposen henkilökunnan virkistykseksi muistolista, jonka toivomme valitsevanne kukkien sijasta. EVA LINGON KAJ-yhtyeen kolme jäsentä ovat Kevin Holmström, Axel Åhman ja Jakob Norrgård, joiden etunimistä yhtyeen nimi tulee.. Ilmoittautumiset muistotilaisuuteen puh. Suomenruotsalaisessa yhteisössä KAJ on jo pitkään ollut ilmiö, mutta suomenkielisen yleisön joukossa he eivät ole vielä yhtä tunnettuja. Olemme osanneet varautua siihen, Holmström kuvailee. – Ei olla vielä mietitty niin pitkälle, Holmström myöntää. Äidin toivomuksesta muistotilaisuus lähiomaisten ja kutsuttujen kesken. JOS KAJ voittaa koko kisan, trio voisi edustaa Ruotsia Euroviisuissa. – Päätimme itse teeman ja tyylilajin. Tyttö 16.2. 27.03.1939 Toholampi k. Suomeksi: ”Ja kyllähän minä olen nuori ja hullu, kyllä vain.” Kappaleella on lähes 1,5 miljoonaa katselukertaa Youtubessa. Mutta kyllä me ollaan hieman siistineet murretta kisabiisissä, Holmström myöntää. – Kilpailuorganisaatiosta otettiin meihin yhteyttä ja kysyi halukkuutta. Keskipohjanmaa // Lauantaina 22. Jenny ja Patrick Brunell, Kokkola 14.2. Heidi ja Jukka Kero, Mustasaari 15.2. KAJ tunnetaan ruotsinkielisessä Suomessa paitsi musiikistaan, myös heidän käsikirjoittamistaan musikaaleista. Tämä on ollut iso haave ja päätös syntyi nopeasti, kertoo Malmöstä tavoitettu yhtyeen jäsen Kevin Holmström. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. – Jaakon päivillä yleisömäärä tuli meille täytenä shokkina, koska kukaan ei osannut ennustaa sellaista yleisöryntäystä. Savikko * 19.8.1941 Tampere † 14.2.2025 Haapajärvi ”Tiesinhän minä: Tälle tielle tulisi lopulta lähtö. Melodifestivalenin neljättä osakilpailua kutsutaan ”kuoleman ryhmäksi”, koska mukana on peräti neljä kovaa osallistujaa. – Emme ole sulkeneet sitä ovea, Holmström paljastaa. helmikuuta 2025 PÄIVYRI // 15 Syntyneitä Kuolleet Rakas isä, vaari, seppä ja teknisten aineiden lehtori Mauno Juhani ELOMAA * 23.3.1935 Lapua † 15.1.2025 Nokia Sen tietää yksin vain taivahan Herra; ajan milloin mun päiväni tulleet on täyteen; Kiittäen ja kaivaten Timo perheineen ystävät, sukulaiset Siunaus toimitettu Kokkolassa läheisten läsnä ollessa. Tämä liittyy kilpailun sääntöihin: kappaleen tekijätiimissä on oltava vähintään yksi Ruotsin kansalainen. Meille kaikille niin rakas Linne Maria KORPI o.s. Lauantaina nähdään, miten suomenruotsalainen bastu-pop pärjää Ruotsin viisukarsinnoissa. Pohjalainen huumoriryhmä tavoittelee viisupaikkaa Malmössä. – Ja nog är jag ung och galen, ja nog, Holmström vastaa. Päivi Kylli KAUPPINEN ent. Maija ja Markus Kailajärvi, Kälviä 14.2. Voisiko KAJ joskus osallistua Suomen Uuden Musiikin Kilpailuun ja tavoitella paikkaa Euroviisuihin sitä kautta
ma klo 12, Tehtaankatu 37. Satutunnit Kokkolan kaupunginkirjastossa, 25.2. KOKKOLA Neulekahvila, 26.2. PERHO Naperokirjasto, 4.2. K-P:n Muistiluotsin kahvitreffit. Läksyparkki Kaustisen kirjastossa, Kaustisen kirjasto. su klo 13, Kokkolan Perinteinen Helluntaiseurakunta. ei kerhoa (talviloma)), Kruunupyyntie 3. ti klo 11-16 / ke klo 11-16 / to klo 11-18 / pe klo 11-16 / la klo 11-16 / su klo 11-16, . KANNUS Omaishoitajien vesijumppa, 26.2. Muut KANNUS Eläkeliiton Kannuksen yhdistys. Tervetuloa ihailemaan kirjastonaukioloaikoina. 29.5. fuskun alkeet klo 16.30-17.55 ja hitaan lavafoksin jatkotaso klo18.05-19.30 Kokkolan työväentalolla. Vertaistukea, tietoa muistisairauksista, tekemistä aivoille ja koko kropalle.Nuppi ja ruppi on muistisairaille ihmisille ja heidän läheiselleen suunnatturyhmä. klo 13.00-15.00, 24.2. fusku klo 18-20 Kokkolan Työväentalolla. Tapahtumapaikka MajataloKurkela Nivalantie 872 Haapajärvi. KOKKOLA KoS:n Talvirastit, 22.2. ti klo 9.30-11.30, Koulutie 4. ke klo 14, Pitkänsillankatu 18. ti klo 18, Pormestarinkatu 28. Kepparikerho, 28.1. Elämän tiivistymä Aleksei Poliakovin maalauksia Kokkolan kaupunginkirjastossa4.-27.2.2025. /19.3. ma klo 18, Kalajoen pääkirjasto. / 21.5. Yhdistys-, vertaisja vapaaehtoistoiminta KALAJOKI Kalajoen diabeteskerho ja Kalajokilaakson AVH yhdistys, 24.2. Kaverikoirat kirjastossa. Elokuva. Tilaisuudessa puhuu Hannu Ojamäki Tervetuloa!. ke klo 12-13.30, Lampintie 3d. 044 770 0025. Kesäteatteri ilmoittautuminen. ti klo 12, Haikolantie. La 22.2. Myynnissä on kokoelmassapoistettuja kirjoja ja aikakauslehtiä uloskantohintaan!. Omaishoitajien kuntosali naisille, 26.2. la klo 18, Kokkolan Kaupunginteatteri. 14.5. la klo 13, Nivalantie 872. alkaen. Kurssit, luennot ja seminaarit HAAPAJÄRVI Meediotilaisuus, 22.2. 27.2. TOHOLAMPI Neulekahvila, 8.1. 25.3. to klo 19-20 (Kielikahvilan vetäjänä toimii Outi Pesola), Kappelintie 13. ke klo 13, Tehtaankatu 18 b13. Lisätietojatarvittaessa p. Neulekahvila keskiviikkoisin 7.1. klo 13-15.Muistiluotsi p. 2.3. Museot ja näyttelyt KOKKOLA Piirustuksia ja tarinoita: Jouko Järven näyttely sota-ajalta, 10.2. Tervetuloa seuraamaan gerontologian professori Marja Jylhän (TAU) etäluentoa:Ikääntymisen ilot ja huolet miten palvelut vastaavat pitenevän eliniänhaasteisiin?. Vetäjänä toimii OutiPesola. Kielikahvila on palannut uudella nimellä! Kielikirjasto Outi Pesolan vetämänäkokoontuu Kaustisen kirjastossa torstaisin klo 19-20. 22.5. Ruoka ja juoma KOKKOLA Talvilomaviikon Junnukokkikurssit, 24.2. Lauantaina 22.2. Koukutu kirjaan -käsityöillat Kaustisen kirjastossa, Kaustisen kirjasto. Tuftauksen taikaa Kalajoen pääkirjastossa. Bridget Jones: Mad About the Boy, Kalajoentie 1. la klo 10, Isokylän koulu. Lohtajan kirkonkylän maaseutunaisten ja kirjaston järjestämään neulekahvilaanovat tervetulleita kaikki käsityön ystävät. Arkisin klo 9-15 sekäviikonloppuisin (la-su) klo 11-16. Marinkaislaisen käsityötaituri Maria Hilpeän valmistamia lampaannahkaisiatossuja ja vällyjä kirjaston näyttelyssä. Honkaharjussa Kokkolanseudun Omaishoitajien kuntosali naisille. ti klo 17.30, Kokkolan kaupunginkirjasto. KOKKOLA Lautapelikerho Board Game Club, 24.2. kello 17-19. 13.5. PARTHENOPE, Kalajoentie 1. 24.2.2025 klo 13-15 kuukausikokoontuminen. su klo 18, Vanhainkodintie 2. ennakkoonkokkolanveikot. Hersyvänrunsas näyttely esittelee 18 nykytaiteilijan näkemyksiä identiteetistä. K.H.Renlundin museon näyttelyvuoden 2025 avaa KESKIÖSSÄ: Identiteetti. Joka maanantai klo 19 alkaen Sandy Keltissä visaillaan Pubivisaa! Visa onkesätauolla kesäkuusta elokuun loppuun. Satutunnit Kokkolan kaupunginkirjastossa tiistaina 28.1., 11.2., 25.2., 11.3.,25.3., 8.4., 22.4. Lehmuskodillaklo 13 ja Puistolassa klo 14. Ilm. Kielikirjasto torstaisin klo 19-20 Kaustisen kirjastossa. Talvilomaviikon leiripäivät alakouluikäisille Tiistai 25.Perjantai 28.2.202510:0015:00 Ti 25.2. klo12.00. 29.4. su klo 16.30, Pormestarinkatu 28. Muistin neuvontapiste, 13.1. Omaishoitajien ja läheisestään huolta pitävien vesijumppa. Alkutuotannon MATCH-tapahtuma, 26.2. Urheilu ja liikunta KANNUS Kansallinen hiihtopäivä Kannuksessa, 22.2. Tervetuloa!. Tukikeskustelut mielenterveysomaisille, FinFami Pohjanmaa ry. Onni suosii rohkeaa –näyttely tarjoaa välähdyksiä ja näkökulmia Kokkolankaupungin värikkääseen historiaan, jossa rohkeat ja yritteliäät kokkolalaisetovat päärooleissa. Lukukoira on taas tavattavissa Kaustisen kirjastossa! Lukukoira Hele saapuukirjastoon kevätkaudella keskiviikkoisin klo 18-19 seuraavina päivinä 19.2. Realife Gaming -kerho on lasten energinen jamukaansatempaava kerho, jossa yhdistyvät videopelien maailma ja tosielämän. Verrattomat -liikuntaryhmässä jumpataan Urheilutalolla torstaisin.Muistisairautta sairastaville ja heidän läheisilleen suunnattu ryhmä onmaksuton. tangon harjoitukset, 25.2. Tervetuloa tutustumaan YKN-työllisyysalueen Kalajoen toimipisteeseen jaasiantuntijoihin tiistaina 25.2. Lentopallon Mestaruusliigan runkosarjapeli. Eläkeliiton Kannuksen yhdistys. Voimavaralähtöisyys arjessa -luento Kaarlelan seurakuntakodilla, 26.2. su klo 10.30, Asentajantie 13. Kohtaamispaikka Virtapiiri, 9.1. Tervetuloa talvilomaviikon Junnukokkikursseille!. Kyläja kaupunkitapahtumat KOKKOLA OKLA.n Eläkeläiset ry, 24.2. ke klo 12, Kalajoentie 5. Eläinsuunnistus lapsille Kokkolan kaupunginkirjastossa talvilomaviikolla 22.2. luokkalaisille. Onni suosii rohkeaa, 7.6. klo 13.00 Meedio Elise Raitakallio. ke klo 12, Hautapurontie 69410 Sykäräinen. Merellinen tarinakävely Hiekkasärkillä, 26.2. 26.2 kerh.klo.11:30 Himankatalolla.Aloitamme hallituksen kokouksella senjälkeen kahvitus. Rukousilta, 25.2. Annu tavattavissa erillisenaikataulun mukaan tiistaisin ja torstaisin. Realife gaming, 4.2. 28.2. suljettu / Fre 7.2 stängt) / la klo 9-15, Kokkolan kaupunginkirjasto. ma klo 18, . ma klo 10-16 / ti klo 1016 / ke klo 12-19 / to klo 12-19 / pe klo 10-16, Lohtajan kirjasto. Keskipohjanmaa // Lauantaina 22. Kielikirjasto Kaustisella, Kaustisen kirjasto. Oletko sinä tai läheisesi sairastunut muistisairauteen. KOKKOLA Kokkolan Eläkeläiset Vk 9, 24.2. Villa Elban Mono Café palvelee ulkoilijoita 17.2. Lasketteluretki Jämsän Himokselle Ilmoittautuminen 17.2 mennessä sähköpostitseaija.jarvenpaa@kaustinen.fi . Vertaistukea, kun muistisairautta sairastavapuoliso on muuttanut pitkäaikaishoitoon. 13.5. 28.3. Taitorata,hiihtokilpailu (matkat 100-800 m). Kokkolan suomalaisen seurakunnan diakoniatyön sekä Kokkolanseudun Omaishoitajienjärjestämä, kaikille avoin luento hyvinvoinnista. ma klo 10-16 / ti klo 12-19 / ke klo 12-19 / to klo 12-19 / pe klo 10-16 / la klo 1014, Kirkkotie 2. 24.2. Vetelin kirjaston poistokirjamyynti starttaa! Uudet poistot, joissa mm.aikuisten, lasten ja nuorten kaunokirjallisuutta sekä tietokirjallisuutta.Tervetuloa tekemään löytöjä kirjaston aukioloaikoina!. Avoimet ovet Keski-Pohjanmaan Muistiluotsissa joka maanantai klo 9-13.30. Kokkolan Tanssiklubin argent. Miksi leirintäalueella on Kekkosensauna. Babypoesi i Karleby bibliotek, 25.2. Kaikki j jotka haluatte laulaen olla mukana,Tervetuloa!. Aivoliiton Keski-Pohjanmaan Aivoyhdistys ry puutyökerho. ma klo 9, Rantakatu 27. kello 17.30-18. Kerhot vk:lla 9 normaalisti Maanantaina klo 9.00 ja Tiistaina Klo 10.00Tiistaina Klo 12.00 Bingo !. Tukikeskustelut mielenterveysomaisille. ke klo 14, Kirkkotie 2. PERHO Bingo, 23.2. Kälviäläissyntyinen Jouko Järvi piirsi sodassa ollessaan vihkoonsa kuviamaisemista, korsuista, arkisistakin asioista, joihin kaikkiin liittyy tarina.Näyttelyn isänsä töistä on koonnut Juha Järvi. Kokkolan Tanssiklubin harjoitukset, 25.2. Omaishoitajamiehet kokoontuvat aamukahveille yhdistyksen tiloihin. 28.2. Koko perheen hiihtotapahtuma LEIJONA-HIIHTO 4-12 -VUOTIAILLE. ma klo 18, . ma klo 10-13 / ti klo 10-13 / ke klo 1013 / to klo 10-13 / pe klo 10-13, Keskija Etelä-Pohjanmaan Martat ry. Läksyparkki jatkuu Kaustisen kirjastossa taas! Koulunuorisotyön ja kirjastonyhteistyössä toteuttama Läksyparkki auttaa 4-9 -luokkalaisia kotiläksyissäkeskiviikkoisin klo 14.45-15.30. ti klo 11-16 / ke klo 11-16 / to klo 11-18 / pe klo 11-16 / la klo 11-16 / su klo 11-16, Pitkänsillankatu 39. Elämän tiivistymä, 4.2. Kaffestund för föräldrarna efteråt. Himangan eläkeläiset ry, 26.2. to klo 9-10.30, Valtakatu 13. KESKIÖSSÄ: Identiteetti, 14.2. Tervetuloa alle kouluikäiset lapset yhdessä aikuisen kanssa liikkumaan jaleikkimään. Tule mukaan kuulemaan lisää alkutuotannontehtävistä, koulutusmahdollisuuksista ja keskustelemaan tilallisten kanssa sekäosallistumaan pikahaastatteluun!. MLL:n perhekahvila + kirjasto = Naperokirjasto!. helmikuuta 2025 16 // TAPAHTUMAT Kulttuuri KALAJOKI Captain AmericaBrave New World, 22.2. argentiinalainen tango klo 19-21 Niittykatu 1. Jumalanpalvelus. Tarjolla monenlaista makeaa ja suolaistasyötävää sekä tietysti lämpimiä juomia. RISTO RÄPPÄÄJÄ JA KAKSOISOLENTO, Kalajoentie 1. ma klo 9-19 / ti klo 9-19 / ke klo 9-19 / to klo 9-19 / pe klo 9-18 / la klo 9-15, Kokkolan kaupunginkirjasto. klo 1214.Hiihtämisiin. Alun alkaen, Merja Pohjonen, keramiikkaa, 17.9. Pidron pel. Kokkolan Jymyn ja KTU:n yhteinen uintivuoro, 22.2. kello 12–15. 044 770 0025. Omaishoitajien kuntosali miehille, 25.2. Läksyparkki 4-9 -luokkalaisille keskiviikkoisin klo 14.4515.30 Kaustisenkirjastossa. Ulkoilupäivä Sykäräisissä. ti klo 12, Sairaalakatu 2. Kokoonnutaan jokakuukauden viimeinen maanantai klo 13-15. Kansainvälinen käsityökerho International handicraft club, 24.2. Honkaharjussa Kokkolanseudun Omaishoitajien kuntosali miehille. Alkutalven tanssitunnit ajalla 3.2. Su 23.2. SIEVI Rinnalla-näyttely Taidelaarissa helmikuun ajan, Haikolantie 19. Ti 25.2. Kahvitarjoilu. ma klo 9-13.30, Tehtaankatu 18. 14.4. la klo 11, Silmäjärventie 420. Kaikille lautapeleistä kiinnostuneille!. Uudet neulojat, tervetuloa mukaan!. Ti 25.2. Maksuton ryhmä kokoontuu 1 x kktiistaisin. ma klo 9-19 / ti klo 9-19 / ke klo 9-19 / to klo 9-19 / pe klo 9-18 / la klo 9-15, Kokkolan kaupunginkirjasto. ke klo 18, Fordell-sali. Maksuton. Kaverikoirat kirjastossa, 24.2. Lukupiirissä luetaan yhdessä suomeksi ja keskustellaan tekstistä. ” RaimonVartti ” Jäsenmaksu 15€. ke klo 13, Tehtaankatu 18. ma klo 13, Venteläntie 1. Kokoonnutaan Vetelin uimahalliin, Vetelinliikuntakeskukselle, Lehtisaarentie 9. ma klo 17.30-18.30, Pormestarinkatu 28. ke klo 17.52, Lohtajan kirjasto. Aivoliiton Keski-Pohjanmaan Aivoyhdistys ry Puutyökerho, 4.9. ma klo 19-21, Kalakuja 7. Tervetuloa merelliselletarinakävelylle Hiekkasärkille!. Seniorikahvit, 25.2. ti klo 11-16 / ke klo 11-16 / to klo 11-18 / pe klo 11-16 / la klo 11-16 / su klo 11-16, . Liikuntaryhmä: Muistisairautta sairastaville ja läheisille, 9.1. ke klo 9, Pitkänsillankatu 39. Omaishoitajamiesten aamukahvit, 26.2. Kielikirjastossa harjoitellaan ja puhutaan suomea ja tutustutaan uusiinihmisiin. Tervetuloa rukoilemaan yhteisten asioiden puolesta. Bingo Perhon seurojentalolla su 2.2.klo18.00. 30.4. Kokkolan kaupunginteatteri Musiikkikeskus Snellman, Fordell-sali, VinTapahtumien Keski-Pohjanmaa. Hengellinen toiminta KOKKOLA Luther-säätiön messu, 23.2. –1.3. la klo 17.30, Kalajoentie 1. Runoja aforisminäyttely Kallot vitriinien yllä. Markkinat ja myyjäiset TOHOLAMPI Toholammin kirjaston poistomyynti, 18.2. VETELI Poistokirjamyynti Vetelin kirjastossa, Koulukuja 1. Harrastetaiteilija P. Kepparikerho on luova ja innostava harrastusryhmä 4.-6.-luokkalaisille lapsille,jotka haluavat suunnitella ja valmistaa oman keppihevosen!. KAUSTINEN Kielikirjasto, 23.1. ma klo 16.30, Mannerheiminaukio 5. Toholammin kirjaston suuri poistomyynti 18.2.-7.3.2025. ma klo 1219 / ti klo 10-16 / ke klo 12-19 / to klo 12-19 / pe klo 10-16, Kälviän kirjasto. . ti klo 18, Kokkolan Perinteinen Helluntaiseurakunta. Maria Hilpeän lampaannahkatossuja ja -vällyjä, 27.2. 31.12. Kokkolan kaupunginteatteri Päänäyttämö, Torikatu 48, Kokkola Ensi-ilta 22.2.2025klo 18 Liput: 34 / 30 / 24 € Esityksen kesto noin 2 tuntia. Tapahtuman konsertit alkavat tasatunnein ja välissä ontaukoja. Babypoesi i Karleby bibliotek tisdag 25.2 klockan 1010.30. klo 11-12 Terveystien kiinteistön pysäköintialue. Elokuva. Vesijumppa tuttuuntapaan n. Elokuva. ti klo 14, Mannerheiminaukio 5. 1.-6. Läksyparkki tarjoaa apua läksyihin. Kokkolan Tanssiklubin harjoitukset, 23.2. Talvilomaviikon leiripäivät 1-6lk, 25.2. ke klo 14.45-15.30 (Läksyparkki Nurkkiksessa eli nuorten aikuisten osastolla), Kappelintie 13. la klo 10, Opintie 6. la klo 11, Alaviirteentie 4. ke klo 13.30, Liikuntatie 2. ti klo 10, Leiripaikka vaihtelee päiväkohtaisesti. Loiston talvikarnevaalit 22.2.2025. Kiinnostaako työskentely tilalla. Kokkolan Tiikerit Akaa Volley, 26.2. ti klo 19, Niittykatu 1. Hematologiseen syöpään sairastuneiden vertaisryhmä, 24.2. Musiikki ja konsertit KALAJOKI Loiston talvikarnevaalit 22.2.2025, 22.2. 30.4.2025 klo 12 13.30 Minttutalolla(Lampin tupa, Lampintie 3D). ke klo 10, Jukupolku 5. Ruuansulatuskanavan syöpään sairastuneiden vertaisryhmä, 25.2. to klo 11-12 (Urheilutalo), Vapaudentie 1. Lisätietoja puh. Merja Pohjosen keramiikassa seikkaillaan avaruudessa, maalla ja meressä.Näyttelyn töissä hän on käyttänyt erilaisia valmistusmenetelmiä. Vertaistukea, kahvittelua, jumppaa, muistipelaamista ym. Viihde KALAJOKI Sandy Keltin Pubivisa, 2.9. KOKKOLA Elämää muistisairauden kanssa -kurssi Muistiluotsissa, 26.2. Tervetuloa!. ti klo 18-19 (viikolla 9 ei kerhoa (talviloma)), Kokkolan suomalainen seurakunta. 22.5. klo11-14. Tony Hollannin tekstejäkolmelta vuosikymmeneltä Kokkolan kaupunginkirjastossa 1.-28.2.2025. Tapahtuma on kaikille avoin. Auki kirjaston aukioloaikoina. Tervetuloa!. 21.5. Ke. Vi sjunger ochramsar med de allra yngsta. ma klo 13, Venteläntie 1 85100 Kalajoki. SIEVI Työkkärin avoimet ovet ti 25.2., 25.2. Ilmoittaudu nytmaaliskuussa alkavalle maksuttomalle kurssille. TOHOLAMPI Eläkeliiton Toholammin yhdistyksen ulkoilupäivä, 26.2. Elokuva. Nuppi ja Ruppi -ryhmä muistisairauteen sairastuneille ja heidän läheisilleen (Keskiviikko), 26.2. Vapaaehtoistyön lauluryhmä 24.2., 24.2. Koukutu kirjaan -käsityöillat Kaustisen kirjastossa ovat käynnistyneet! Puikotkilkattavat taas kirjaa kuunnellen parillisina viikkoina tiistaisin klo18.00-19.30. Kalajoen diabetes kerho ja Kalajokilaakson AVH Kuukausikokoontuminen 27.1. 044 772 0093. Tulekeskustelemaan muistiasiantuntijan kanssa ilman ajanvarausta. ti klo 10, Kokkolan kaupunginkirjasto. 16.6. Kansallisen hiihtopäivän,la 22.2.25, teemallalähdetään yhdessä ladulle.Tankkauspaikka Laurin laavulla pientä korvaustavastaan makkaraa ja mehua. sporttisaitti.com. ti klo 9, Ryövärinkarintie 1. 7.3. ma klo 9-19 / ti klo 9-19 / ke klo 9-19 / to klo 9-19 / pe klo 9-18 (Pe 7.2. Lauantaina 22.2.2025 klo 10.00-15.00 ”Yhdessä!” -pianokatselmus KärsämäelläFrosteruksen koululla. Kaiken kielisille tarkoitettu kerho, johon kokoonnutaan käsitöiden pariin jarentoon yhdessäoloon. Missä se Maakalla onkaan, ja mikä se on. Kansallisen hiihtopäivän ulkoilutapahtuma Silmäjärvellä Kannuksessa la 22.2. 27.2. KOKKOLA Eläinsuunnistus lapsille, 22.2. 1.3. Puoliso hoivakodissa -vertaistukiryhmä Kahvitreffit, 25.2. Torstait 20.3.-10.4. Maksuton aamupala, kevyttä liikuntaa ja muuta yhteistä ohjelmaa Pappilassakaikille työelämän ulkopuolella oleville. Loma täynnä iloa, säpinää ja herkuttelua! Tule viettämään talven hauskimmatviikot Kohtaamispaikka Loistoon!?. la klo 11, Terveystie 1. ja 6.5. / 16.4. Vapaaehtoistyön lauluryhmä 24.2. Tervetuloa uinnin seuravuorolle lauantaisin klo 17.30-19. Tapahtuma onilmainen ja tarkoitettu kaikille itsensä senioriksi kokeville ja juttuseuraakaipaaville. Jonna Arolan tuftaustöitä, Kalajoentie 1. TOHOLAMPI Ikääntyvien yliopiston etäluento: Ikääntymisen ilot ja huolet, 26.2. Molli ja ystävyyden talo, 26.2. Järjestää Kennelliitonkaverikoiratoiminta. Tule rapsuttelemaan kaverikoiria Kokkolankaupunginkirjastoon maanantaina 24.2. ma klo 7.30, Lähtö Pelimannitorilta. Ura ja koulutus KALAJOKI Kalajoen työllisyyspalvelujen avoimet ovet, 25.2. Talven tanssikurssit, Rantakatu 2-4. ke klo 16-18 (Huom! Ei koulujen loma-aikoina), Pikiruukintie 4. Tule tutustumaan YKN-työllisyysalueen toimipisteisiin ja asiantuntijoihin!. Ilmoittautuminen: 044 772 0093. Lukukoira Kaustisen kunnankirjastossa, Kaustisen kirjasto. Elokuva. la klo 11, Köykärinmäki. Koko perheen hiihtotapahtuma LEIJONA-HIIHTO 4-12 -VUOTIAILLE, 22.2. KAUSTINEN Lasketteluretki Jämsän Himokselle, 24.2. Seniorikahveilla jutellaan ja kahvitellaan mukavassa seurassa. ti klo 12, Kalajoentie 5. Eläkeliiton Lohtajan yhdistys ry, 22.2. Läksyparkki, 22.1. ke klo 13, Sairaalakatu 2. la klo 17.30, Uintikeskus Vesiveijari. KOKKOLA Raija ja Pasi, 22.2. la klo 20, Matkailutie 312. klo 8.30. Tapaaminen Juttutupa ma. Hematologiseen syöpään sairastuneiden vertaisryhmä kokoontuu ma 30.9 klo 16.30,lisää tietoja puh 050 443 1107. ma klo 13, Kitinkuja 2. ti klo 16.3017.30 (viikolla 9. Villa Elban Mono Café, . S2-lukupiiri suomen kielen opiskelijoille, 24.2. 4.5. KÄRSÄMÄKI Kansi auki!, 22.2. ke klo 11.30, Raumankarintie 2. Askartelukerho 2., 4.2. Askartelukerho on seurakunnan lämminhenkinen ja luova kokoontumispaikka, jossalapset voivat käyttää mielikuvitustaan ja oppia uusia kädentaitoja. Päivätilaisuus, 23.2. ke klo 18.30, Hollihaan koulu ja liikuntahalli. ti klo 16-17.30 (viikolla 9 ei kerhoa!), Halkokarintie 19. 13.5. KAIKKI LOHTAJALLA LADULLE. PERHETEMMELLYS, 22.2. Soolotanssia, 13.1. ma klo 17, Kokkolan kaupunginkirjasto. Lisätietoa puh 0504431107. Runoja aforisminäyttely Kallot vitriinien yllä, 1.2. Tervetuloa mukaan!. Lapset ja perhe KALAJOKI Loiston hiihtolomaviikot, Matkailutie 312. Liikuntahalliin on rakennettu erilaisia toimintapisteitä jatemppuratoja. Ruuansulatuskanavan syöpään sairastuneiden vertaisryhmä kokoontuu ti 10.9 klo14, Mannerheiminaukio 5. 27.5. ti klo 13, Tehtaankatu 18 B 13. Kahvio, makkaraa ym. Klo 17.40/17.45 alkaen Uintivuoro Kokkolan Jymyn ja Kokkolan Työväenurheilijoiden jäsenille. Mistä Hilmantorin nimi juontaakaan juurensa. Soolotanssia maanantaisin Kokkolan Työväentalolla klo 17.30. HÄJYT, Kalajoentie 1. Pieneen porukkaan on helppo tulla mukaan! Ilmoittautuminen: 044 7700025
su klo 10, Terveystie 11. Tilassa on viime vuosina ollut lähinnä popup–toimintaa, samassa paikassa toimi aikanaan myös English pub. La Strada viihdekonsertti matkaa Italian taivaan alla ja siihen on kerättykaikki parhaimmat palat italialaisesta musiikista. Levykauppa 33 RPM tekee pian muuttoa Kokkolassa uusiin tiloihin, jotka löytyivät yllättävän läheltä. Kokkolan Tiikerit-Akaa Volley, 26.2. LEVYKAUPAN porukka tuntuu olevan silminnähden tyytyväisiä tulevaan muutokseen. Vähitellen Holm alkoi kertomaan ajatuksistaan muille. Häjyt 2, 25.2. Hyllyt ovat niin piripintaan täynnä, että emme saa kaikkea edes esille ja myyntiin, kertovat Levykauppa 33 RPM:n yrittäjät Reijo Holm, Mika Rintala ja A-P Savolainen. Goja 24 karat, 22.2. ti klo 18, Pyhän Kolminaisuuden kirkko. la klo 18, Kulttuurikeskus Akustiikka. Lopulta iso pyörä lähti liikkeelle melko nopeasti. Aamusatutunti, 24.2. Yhteisesti todetaan, että myös ”muuta pientä laittamista” tulee kyllä löytymään. Iltasatutunti tiistaisin Ylivieskan kirjastossa. – Muistojen myötä tuli sellainen jonkinlainen mukava yhteys, kun täällä on itse ollut aikanaan musiikkia veivaamassa. Tulemukaan merkitykselliseen toimintaan!. Lautapeli-iltoja järjestetään torstaisin klo 17.30-21.00 Ylivieskassa, ToimitaloPietarissa. Tule rohkeasti piipahtamaan kirjastolla keskiviikkoisin klo 15-19 välisenäaikana. vuotissynttäreiden tienoille, joten muuttaminen on omalla tavallaan hyvä virstanpylväs, toteavat Reijo Holm, Mika Rintala ja A-P Savolainen. la klo 19 / 23.2. Badding-musikaali Paratiisi, 22.2. Levykauppa 33 RPM on auki nykyisissä tiloissaan 1.3. Holm kertoo varovaisesti alkaneen alkusyksystä silmäilemään seinän takana olevaa tyhjää liiketilaa. ma klo 10, Ylivieskan kaupunginkirjasto. Goja 24 -karat, har premiär på Brankis iJakobstad lördag 25.1.2025 kl 19.00 och spelas varje helg framtill 23.2. Keskipohjanmaa // Lauantaina 22. Visioita löytyy ja katseet on kohti tulevaa. to klo 17.30-21, Terveystie 11. GENGREEN projects monthly coffee talks for anyone interested in sustainablebusiness!. PIETARSAARI La Strada konsertti, 22.2. su klo 9, Huhmarintie 165. Haluaisitko antaa aikaasi lapsille ja auttaa heitä innostumaan lukemisesta. Kokkolan Tiikerit lentopalloa vuodesta 1974. Exploring Biodiversity Art exhibition. Kokkolan seudun opiston kursseille ilmoittautuminen käynnissä!, Kokkolan seudun opisto. Kevään kursseilleilmoittautuminen on käynnissä monilla kursseilla on vielä tilaa. Teater Jacobs revyer kallas Goja. su klo 17, Ylivieskan kulttuurikeskus Akustiikka. su klo 15, Ylivieskan kulttuurikeskus Akustiikka. Esiintymislava tullaan kuulemma koeponnistamaan henkilökunnan omissa juhlissa. AMERIIKAN MEININKI, 23.2. Tapahtumien Keski-Pohjanmaa Musiikki jatkuu tutussa kulmauksessa Sini Sulkakoski – Onhan tunnelmat tavallaan haikeat, kun vanhasta tilasta tehdään lähtöä. 18.12. ke klo 18.30, Kokkolan jäähalli. ke klo 12.30, Terveystie 11. Kellot soivat ja kynttilät syttyvät Ukrainan ja koko maailman rauhan puolestavanhan kirkon raunioilla Muistokirkossa. Tapahtuma on kaikille avoin. SIEVI Digineuvontaa Sievin kirjastolla, 26.2. ti klo 18-18.45, Ylivieskan kaupunginkirjasto. Coffee Talks, 30.1. Reijo vaan sitten totesi, että katsotaan ja mietitään, Rintala muistelee. saakka, minkä jälkeen kolmikon mukaan alkaakin “kolmen päivän ankara muuttohärdelli”. Rati riti ralla Talvilaulujen yhteislaulutilaisuus, 25.2. Komiikan maisteri Sottinen tuo mehevimmät juttunsa Ylivieskan lauteille janaurattaa koko illan show’llaan!. ke klo 18.30, Hollihaan Liikuntahalli. Kalevalan päivän juhla Suvannon kappelilla. Lukumummi ja -vaarikoulutus, 26.2. ma klo 18, Pyhän Kolminaisuuden kirkko. – Silloin testataan, tuleeko töpseleihin virtaa, kolmikko nauraa. 26.3. Kokkolan seudun opiston kursseille on ilmoittautuminen käynnissä!, Opistotalo Institutshus. Osa ikkunateippauksista on tehty, ja levykaupan kyltit odottavat laittamistaan. Rintala palautui esiintymislavaa kootessaan mielessään muistoihin vuosien taakse, jolloin English Pubin aikaan tilassa järjestettiin live-esiintymisiä. “Meduusalla ei ole sydäntä” on elokuva, joka kertoo tyttären yrityksestäparantaa alkoholisoituneen ja traumatisoituneen äitinsä elämää. – Tavoitteena on saada uudet ovet auki keskiviikkona 5.3. Hamarin sauna lämmin keskiviikkoisin, 8.1. Kursseille voi ilmoittautua opiston kotisivuilla www.kokkola.fi/kso-kni. – Mikään tämänkaltainen yritys ei ole oikein koskaan valmis, vaan täytyy elää maailman mukana ja pitää kauppaa mielenkiintoisena. ma klo 9.15 / 24.2. Kalevalan päivän juhla, 26.2. 22.5. su klo 16, Brandkårshuset radnumrering. Tutustuopinto-ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan. la klo 19, Ratakatu 14. Stand Up Riku Sottinen!, 22.2. Reitin HuhmariYlivieskan liikuntakeskus Huhmari voi aloittaa Huhmarin tailiikuntakeskuksen päästä. Tällä hetkellä uudessa tilassa on käynnissä remontti, jonka myötä seinät saavat uutta tapettia ja maalipintaa. Ylivieskan työllisyyspalvelujen avoimet ovet, 25.2. to klo 13-14 (Lukuseuran huone), Kokkolan kaupunginkirjasto. Kalajokilaakso Hiihtoretki-Cup: Rieskaretki, 23.2. Rieskaretki on Kalajokilaakso Hiihtoretki-Cupin toinen tapahtuma. kello 12–15. Ylivieskan kirjaston aamusatutunti pidetään kuukauden viimeisenä maanantaina. Mielessä on paljon ideoita, mitä olisi mahtava tehdä, Holm kertoo. klo 18. SINI SULKAKOSKI. Ensimmäinen artisti on lyöty jo lukkoon, ja meet and greet–tapahtumien järjestämistä tullaan jatkamaan myös. Luonnon monimuotoisuutta tutkimassa -näyttely, Ylivieskan kaupunginkirjasto. Nyt sitten sitä on itse vuosia myöhemmin täällä järjestämässä tulevia tapahtumia. su klo 14 / 25.2. Risto Räppääjä ja kaksoisolento, 23.2. helmikuuta 2025 TAPAHTUMAT // 17 genkatu 18,Kokkola Vierailuesitykset 26.27.2.2025 Fordell-salissa Liput: 12€ Kesto: 50 min. LaaksoCon on maksuton pelitapahtuma, joka järjestetään 22.-23.2.2025Ylivieskassa. la klo 11 / 23.2. Silti ei voi kuitenkaan mennä tunteet edellä, sillä suurin painava syy muuttamiselle on tilanpuute. – Ei kuitenkaan yötä myöten olevia tapahtumia, vaan ennemminkin sellaisia alkuillan konsertteja. Muutto ajoittuu levykaupan 5-vuotissynttäreiden tienoille, joten muuttaminen on omalla tavallaan hyvä virstanpylväs. – Muutto ajoittuu levykaupan 5. ke klo 13, Suvannon kappeli. Levykaupan perälle on jo rakentunut esiintymislava. Tarkoitus olisi saada järjestettyä tapahtumiin anniskeluoikeudet. Iltasatutunti, 14.1. su klo 13, Ylivieskan kulttuurikeskus Akustiikka. ti klo 17, Ylivieskan kulttuurikeskus Akustiikka. Kiinnostaako kielet, käsityöt, taide, hyvinvointi tai tanssi. Hermes Hokki, 26.2. Tule talviuinnille ja rantasaunan lämpöön Hamarille keskiviikkoiltaisin!. ti klo 12, Vierimaantie 3. la klo 11, Kettukallionkatu 1. Kokkolalaisen levykaupan yrittäjiin kuuluvat myös Pekka Hietalahti ja Risto Hannula. Rukoushetki rauhan puolesta, 24.2. 25.2. -. VANHAAN tilaan nähden neliöt tulevat uudessa paikassa laajenemaan hurjasti. Tervetuloa tutustumaan YKN-työllisyysalueen Ylivieskan toimipisteeseen jaasiantuntijoihin tiistaina 25.2. Aamuvirkut esittävät helmikuussa 2025 komedian AMERIIKAN MEININKI!. Häjyt 2, 23.2. 2025.Biljett 27 € Gruppbiljett 20 €, minst 15 personer Servering ingår i prisetPlatserna säljs radvis! Längd 2,5 h med paus Anders Hassel regisser. ti klo 19, Ratakatu 14. – Tästä kuultuani ajattelin ensin, että voisikohan se oikeasti toimia. Ota halutessasi mukaan oma kännykkä, tabletti tai tietokone. ke klo 16-20, Hamarintie. Kevään kursseille ilmoittautuminen on käynnissä monilla kursseilla on vielätilaa. Meduusalla ei ole sydäntä, 25.2. ke klo 15, Haikolantie 19. Open Gym, 22.2. Matka noin 35 km. Open Gym on vapaan harjoittelun vuoro Voikkarilla. Tervetuloa laulamaan hauskoja, vauhdikkaita, tunnelmallisia ja perinteisiätalvilauluja yhdessä Ylivieskan kirkkoon tiistaina 25.2. ti klo 19, Ylivieskan kulttuurikeskus Akustiikka. la klo 14, Schaumansali. YLIVIESKA LaaksoCon K2025, 22.2. Lautapeli-illat, 2.1. Levykaupan väellä on suunnitelmissa järjestää erilaisia keikkoja, niin akustisia kuin sähköisiä. Captain America: Brave New World, 23.2
– Kisapaikka laitettiin kuntoon torstai-iltana. Täällä he voivat punnituksen jälkeen syödä aamupalan. VERRYTTELYALUEEN puolella Suomen tämän hetken ykkösnostaja Saara Retulainen on tehnyt lämmittelynsä. Kuten sanottu Ahon kädet käyvät koko viikonlopun. helmikuuta 2025 18 // URHEILU Juha Savela Lohtajan Maininki, perjantaiaamuna kello lähestyy kymmentä. Perjantaiaamuna Rautapuro on tullut Maininkiin aamuseitsemältä, edellisyönä hän oli lähtenyt Mainingista kotiinsa Kokkolaan yhden maissa aamuyöstä. PITKIEN PÄIVIEN aikana pitää syödäkin, että jaksaa. Kahviovastaava Paula Haapoja on ylpeä kisakanttiinin tarjonnasta. Viime vuonna EM-hopeaa (työntö) ja pronssia (yhteistulos) 59 kilon sarjassa saavuttanut Retulainen pakkaa nostokamat reppuunsa. Kisajärjestäjien johtoryhmään kuuluva Heikki Rautapuro liikkuu nostolavan liepeillä ja jakaa viime hetken ohjeita. – Aamukolmelta lähdettiin ajamaan. Sieltä lähden hakemaan jatkoa viime vuoden mitalisijoilleni. Itsekin harrastan painonnostoa, joten jonkin sortin painonnostohulluudesta voi puhua, Aho naurahtaa. – Siinä ensin eväitä kasaan, jonka jälkeen ajeltiin tänne kahdeksaksi punnitukseen. – Jos hyvin menee, päivä on ohi kuuden seitsemän välillä illalla. – Vaaka näytti 60,85 kiloa. Alkamassa on painonnoston SM-kisojen ensimmäinen päivä. Tulostavoitekin on mielessä. Olemme kisapaikalla koko viikonlopun aamusta iltaan. – Uskoisin, että ainakin kaksi paria saan valmiiksi asti. Montako sinistä sukkaa viikonlopun aikana syntyy. Keskipohjanmaa // Lauantaina 22. Hallin yleisöpuolelle pystytettiin yksi nostolava ja sermin taakse kuusi verryttelylavaa. Ei ollut järkeä kuormittaa kroppaa ja vetää painoja alas 59 kilon sarjaan. Mestaruutta Retulainen Lohtajaltakin haki. Painonnostoa kellon ympäri JUKKA LEHOJÄRVI " Nämä kisat ovat yksi askel kohti huhtikuun EM-kisoja Moldovassa. Kasvisvaihtoehto ja erityisruokavaliot on myös otettu huomioon, Haapoja kertoo. Kun ensimmäinen nostaja tulee lavalle, kiire helpottuu ja asiat lähtevät rullaamaan, Rautapuro uskoo kymmenien kisojen kokemuksella. LeKi on lyhenne Lempäälän Kisasta. Itse kisoissa tarvitaan tietysti kymmeniä toimitsijoita. – Minulla on aina kudelma käsissäni, miksei siis täälläkin. Aho kutoo. – Tässä ajattelemme kilpailijoita, jotka tulevat aamukahdeksaksi punnitukseen. Samaa aikataulua noudattaa viikonloppuna noudattaa myös Mikko Niemi, kisat järjestävän Lohtajan Veikkojen painonnostojaoston puheenjohtaja. – Perjantaina lounaaksi on lihakeittoa, lauantaina lohikeittoa ja sunnuntaina jälleen lihakeittoa. Miten Retulainen käyttää noin kolmen tunnin tauon lämmittelyn ja kilpailunostojen välillä. – Kisoja on valmistellut vuoden ajan noin kymmenen hengen tiivis ryhmä. Olen sitten valmis, kun kisa alkaa. Halliin tehtiin myös katsomot, toimitsijaja tuomaripöydät, someseinät... Aamupalan ohella tarjolla on lounasta ja normaalit kahviotuotteet. Mieheni ja poikani ovat kisoissa tuomaritehtävissä. Erityisesti siitä, että tarjolla on myös aamupalaa. – Lepäilen, seuraan vähän kavereiden nostoja, kattelen jotain videoita, täytän sudokuja ja todennäköisesti otan puhelun valmentajalle, jossa käymme kisakuvion vielä läpi, Retulainen avaa ajantapposuunnitelmaansa. Kädet käy ja katse on nostolavan suuntaan. Olen nyt kilpaillut kolme kertaa Saksan Bundesliigassa ja tulin just Turkista harjoitusleiriltä. Retulaisen aamu on lähtenyt käyntiin ennen seitsemää Kokkolasta, josta hänen seuransa on vuokrannut nostajilleen omakotitalon kisaviikonlopun ajaksi. – Kaikki, kuuluu Rautapuron vastaus kysymykseen, kuinka monta lankaa sinulla on nyt järjestelyjen suhteen käsissäsi. Nyt työn alla on yhden perheen kymmenen LeKi-sukkaparin tilaus, Aho sanoo ja kaivaa kassistaan mallikappaleen. Lohtajan Veikkojen lisäksi apua tulee naapuriseuroista Raution Kisailijoista ja Kalajoen Junkkareista sekä Painonnostoliitosta, josta tulee omat virkailijat paikalle. KATSOMON PUOLELTA löytyy Maija Aho, jolla ajantapposuunnitelma on kirjaimellisesti omissa käsissä. Sonja Koponen aloitti SM-kisat ennätystuloksilla. Saara Retulainen. Aho on tullut Lohtajalle miehensä ja poikansa kanssa Lempäälästä. – Tämä on kiireisimpiä hetkiä varmistaa, että kaikki asiat toimivat ja jokainen hoitaa tehtävänsä. Punnitus ei tuottanut tällä kertaa Retulaiselle minkään sortin tuskaa, kun hän kilpailee nyt varsinaista sarjaansa ylemmässä 64 kilon sarjassa. Nämä SM-kisat ovat yksi askel kohti huhtikuun EM-kisoja Moldovassa. Lähelle tavoitettaan Retulainen pääsi, sillä mestaruus irtosi tuloksella 207 (90+117) kiloa. Onko painonnostoväen joukossa kasvissyöjiä. Vaa alta aamupalalle, lämmittelyt ja odottelemaan kisaa. Tarvittaessa ollaan pitempään. Monenlaista tekemistä riittää, että homma pyörii, Niemi sanoo. Monta käsiparia varmistaa, että homma toimii Mainingissa. – Jos tempauksessa nousee 96 ja työnnössä 118 kiloa, voin olla tyytyväinen, Retulainen ennakoi. – Kroppaa tuossa just herättelin. Lauantaina ja sunnuntaina sama homma, Rautapuro vastaa ja siirtää huomionsa kohti toimitsijapöytää. Painonnosto Lohtajan Veikot järjestää viikonloppuna SM-kisat
Kanadalaisten riemu repesi, kun supertähti Connor McDavid upotti voittomaalin jatkoajalla b-pisteiden välistä. – Kyllä heitäkin on. Suonenveto vai nousu uudelle tasolle. Jaccob Slavin Telluksen kenties kovin puolustava puolustaja kiilasi raadin papereissa tähtipakki Cale Makarin edelle. Louisin mestaruusvuoden perimmäinen lukko onnistui hurjista paineista huolimatta. Kiekollisesti varma ja suht jalkava puolustaja korvasi loukkaantuneen Quinn Hughesin ykkösylivoimassa erinomaisesti. Painonnoston SM-kisat Lohtajalla jatkuvat perjantaista sunnuntaihin. Kanadan pääministeri Justin Trudeau intoutui kommentoimaan voitokasta ottelua viestipalvelu X:ssä. Otetaan nekin nyt käyttöön, Niemi sanoo. Yhdysvaltain maalintekijät olivat Tkachuk ja Jake Sanderson, joka vei joukkueensa 2–1-johtoon toisessa erässä. helmikuuta 2025 URHEILU // 19 Kaija Yliniemi, Arttu Mäkelä, STT Connor McDavidin voittomaali jatkoajalla ratkaisi jääkiekon neljän maan NHL-huipputurnauksen Kanadalle varhain perjantaina Suomen aikaa. Kanada voitti olympiakultaa vuonna 2010 Vancouverissa ja 2014 Sotshissa sekä World Cup -turnauksen vuonna 2016. Haapoja arveli kisapäivänsä venähtävän kellonympäryksen mittaiseksi. Kanadan sankareihin kuului myös 31 kertaa torjunut maalivahti Jordan Binnington. Heikki Rautapuro pitää huolta, että homma toimii järjestelyjen suhteen. Parin henkilön työvuoro kestää parisen tuntia. Tässä pelaajat ja perustelut. Tappio harmittaa, sillä joukkue olisi ansainnut enemmän. Varsinkin USA osasi puolustaa maailman parhaalta pelaajalta tilan ja vauhdin pois, joten kanukki ei päässyt riehumaan räjähtävällä luistelullaan ja uskomattomalla kiekonkäsittelyllään. Alkusarjan ottelussa Montrealissa kanadalaisyleisö teki samoin Yhdysvaltain kansallislaululle. Keskipohjanmaa // Lauantaina 22. Seuraavan kerran parhaat pelaavat vastakkain ensi talven olympialaisissa Italian Milanossa. –?Ette voi viedä meidän maatamme – ettekä meidän peliämme, Trudeau tiivisti. Nathan MacKinnon Voitonnälkäinen ja luisteluvoimainen pelin moottori, joka vei maalipörssin. Brady Tkachuk USA:n hyökkääjä Turnauksen tähdet Vili Ruuska Kanadan Nathan MacKinnon palkittiin turnauksen parhaana pelaajana. Haastajat: Jack Eichel, USA; Matthew Tkachuk, USA Zach Werenski Tykkikautta vetävä Columbus-pakki oli USA:n takalinjan liideri. Oikeaoppisen sijoittumisen, mailapuolustuksen ja blokkien mestari pelasi isot minuutit USA:n alakerrassa. Panokset olivat kovat, kun maailman parhaat pelaajat tavoittelivat turnauksen voittoa, kommentoi turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittu kanadalaishyökkääjä Nathan MacKinnon uutistoimisto AFP:n mukaan. Suomen ykkösnostaja Saara Retulainen virittelee kroppaansa valmiiksi kisasuorituksiin. Ennen finaalia Trump soitti Yhdysvaltain joukkueelle ja kannusti sitä voittoon. Juomakaappi saa täydennystä seuran omasta nimikkolimsasta, joka tulee Teerijärven limonaaditehtaalta. Sopiva tutkapari vaikutti olevan hakusessa. Parhaalle puolustajalle jaettava Norris kotiin kesällä. Nollasi loppuottelussa Sidney Crosbyn avopaikasta ja teki Connor McDavidin ottelusta vaikean. KANADAN ja Yhdysvaltain finaalikohtaaminen oli kiintoisa myös maiden välisten poliittisten jännitteiden vuoksi. Yhteistyö toisen Nova Scotian miehen, idolinsa Sidney Crosbyn, kanssa toimi mukavasti läpi turnauksen. – Lohtajan Veikkojen limpparia teetimme paikallisista marjoista seuran jalkapalloturnaukseen. Bostonissa MacKinnon avasi illan maalitilin ensimmäisen erän viidennellä minuutilla, kun taas Sam Bennettin rannelaukaus vei Kanadan tasoihin Yhdysvaltain kanssa toisen erän loppupuoliskolla. – Binnington teki ihan uskomattomia torjuntoja, MacKinnon ihasteli ja arveli voitonjuhlissa kuluvan huomattava määrä olutta. osavaltio. Haastaja: Connor Hellebuyck, USA. Puheenjohtaja Mikko Niemikin pyörähtää kanttiiniin kantamuksineen. MADDIE MEYER/LEHTIKUVA/AFP/GET T Y IMAGES " Saamme tästä finaalitappiosta rutkasti motivaatiota ensi vuoteen. Meillä oli mahdollisuutemme ratkaista ottelu, sanoi Yhdysvaltain avausmaalin tehnyt Brady Tkachuk. Ottawan voimahyökkääjä hämmensi totuttuun tapaan mutta oli myös tehokas hyökkäyspäässä. Lounaalle kasviskeiton yhteyteen on kuitenkin varattu proteiinin lisälähteiksi raejuustoa ja kananmunaa, Haapoja sanoo. – Kanttiinivastuut on jaettu seuran eri jaostojen kesken. Kanttiinissa olivat perjantaina aamupäivällä vuorossa Maija Niemelä (vas.), Anne Huhtala, Paula Haapoja ja Marjut Yrjänä. St. Maija Ahon kädet käyvät ja sukkaa syntyy nostoja seuratessa. Yhdysvaltain Bostonissa pelatussa loppuottelussa Kanada kaatoi Yhdysvallat maalein 3–2. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja hänen hallintonsa ovat olleet viime viikkoina lietsomassa kauppasotaa pohjoisnaapurinsa kanssa, minkä lisäksi Trump on väläytellyt, että Kanadasta pitäisi tehdä Yhdysvaltain 51. Kanada piti kiekkovaltikan Jääkiekko Connor McDavid ratkaisi neljän maan turnauksen loppuottelun jatkoajalla. Haastajat: Cale Makar, Kanada; Brock Faber, USA Jordan Binnington Huuteleeko joku vielä Kanadan maalivahtiongelmasta. Neljän maan turnauksessa NHL-pelaajat ottivat yhteen ensi kertaa yhdeksään vuoteen. Tämä turnaus sai ihmiset liekkeihin, ja on hienoa olla osa tätä historiaa, MacKinnon sanoi. Connor McDavid Jos tekee 1,25 pistettä per peli ja ratkaisee loppuottelun, voiko turnaus olla pettymys. Brady Tkachuk Ärhäkän veljessarjan nuorempi painos oli USA:n sielupelaaja. Toimitus valitsi arvoturnauksien hengessä tähdistökuusikon. Bostonin finaalissa osa yleisöstä buuasi Kanadan kansallislaululle. Loppuottelijoiden takana Ruotsi oli kolmas ja Suomi neljäs. KANADALLA on yliote viime vuosien huipputurnauksista, joissa NHL-pelaajat ovat olleet mukana. – Voitolla on iso merkitys. – En tiedä paljon politiikasta, mutta me otamme USA:n kanssa yhteen urheilussa. – Saamme tästä finaalitappiosta rutkasti motivaatiota ensi vuoteen. Voittomaali syntyi ajassa 68.18. Kuumaverinen ja sähäkkä torjuja ihastutti erityisesti mailapelaamisellaan. Maiden aiempi kohtaaminen turnauksessa päättyi Yhdysvaltain voittoon lukemin 3–1
Sihteeri ottaa vastaan asiakirjat Pedersören kunnantalossa, Skrufvilankatu 2, Pännäinen ennakkoon varattuna aikana, varaukset puh. lähtö, sh 2120 m: 1) Lumi-Vili/Antti Laurukainen 35,1, 2) Korven Lempi 34,3 x.3) Kukkarosuon Elli 34,4.4) Kaunis Elsa 34,4 x. KLO 18.30 Tule huoltoasentajaksi Vaihteleva ja monipuolinen työpaikkasi odottaa Kokkolassa. lähtö, sh 2120 m: 1) Uskotoivo/Riku M Lindgren 34,5a, 2) Kiieksen Salama 34,8a.3) Virkun Hohto 34,9a x.4) Sirkan Sulo 35,0a. Tervetuloa! Hallitus. lähtö, lv 2120 m: 1) Marttistrip*/Niko Jokela 19,6a, 2) Rock Vice 19,7a.3) Jerome di Quattro* 19,7a x.4) Fantom Factor 19,9a. 6. Esillä sääntömääräiset sekä kuntaja aluevaaliasiat. YritysKannus hakee tekijöitä! ASIANAJOTOIMISTO Ch. lähtö, lv 2120 m: 1) Devi Deveron/Markus Pulkkinen 19,3a, 2) Shinelikeadiamond 19,7a.3) Vesper Lynd 19,9a.4) Ipanema Picdom 20,1a.poissa: 1. 040 522 4074. Haluatko aidosti tukea oman maakuntasi yritysten kehittymistä ja kasvamista. Odotamme sinulta aikaisempaa kokemusta teollisuuden huoltoja kunnossapitotehtävistä – nosturikokemus ei ole välttämätöntä. 2. 5. puh. Toimipisteesi sijaitsee Kokkolassa. Tutustu lisää www.yrityskannus.fi Jos koet digiasiat vahvuudeksesi ja oman alueen kehittäminen saa sydämesi sykkimään, hyppää mukaan parhaaseen kehitysporukkaan! Lähetä hakemuksesi viimeistään 3.3.2025. lähtö, Toto5-3, lv 2120 m: 1) Frozen A.F./Veera Vekola 16,4a, 2) Huron Bro 16,5a.3) Exit Fastback 16,7a.4) Jula Sunshine 16,9a. Etsimme huoltoasentajaa vastaamaan asiakkaidemme nostureiden ja nostolaitteiden huolloista, tarkastuksista, modernisaatioista sekä uusien nostureiden asennuksista ja vikapalveluista. Toto5 1. Ajatteletko, että vastuullisuuden ja kiertotalouden kautta voimme luoda alueelle reilusti lisää työpaikkoja. lähtö, Toto5-4 DUO-1 TROIKKA-1, lv 2120 m: 1) Gatlin Zet/Tuomas Pakkanen 17,4a, 2) Field’s Gimmick 17,5a.3) Mamas Little Devil 17,9a.4) Vera Töll 17,9a. lähtö, Toto5-2, lv 2120 m: 1) Awesome Caviar/Ville Pohjola 18,3, 2) Ewe’s Birthday 17,7.3) Naughty Nighthawk 17,8.4) Olympia Luxi 17,2. Kumparelaskun cup-kärki, 7/9 kilpailua: Miehet: 1) Kingsbury 575, 2) Horishima 438, 3) Benjamin Cavet Ranska 338, ...suomalaiset: 7) Vierelä 217, 15) Penttala 117, 32) Ahvenainen 34, 45) Rasmus Karjalainen 8, 56) Aleksi Kaisla 1. Tehtävässä työskentelet itsenäisesti perehdytyksen jälkeen. 4. erä! HETI VARASTOSTA! HETI VARASTOSTA! Saunat, kodat, paljut TALVIEHDOIN! Saunat, kodat, paljut TALVIEHDOIN! Hittikonsepti liikkuva 10 m2 laituri! Hittikonsepti liikkuva 10 m2 laituri! Icorene ponttoonit, kantokyky 1500 kg Icorene ponttoonit, kantokyky 1500 kg TIIKERIT VS. HUHTIKUUTA 2025 toimitettavissa vaaleissa valitaan Pedersören kunnanvaltustoon 35 valtuutettua toimikaudeksi 1.6.2025 31.5.2029. Ravit Oulu 20.2. PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ (Keski-Pohjanmaan Vastuullisuuskumppanit -hanke, 1.3.2025 31.8.2027) Onko kestävän kehityksen edistäminen lähellä sydäntäsi. 8. Freestyle Beida Lake, Kiina: Maailmancup, kumparelasku: Miehet, finaali: 1) Ikuma Horishima Japani 86,57, 2) Mikael Kingsbury Kanada 85,91, 3) Filip Gravenfors Ruotsi 83,79, ...6) Severi Vierelä Suomi 76,72. Silloin tämä on juurikin SE hanke, joka tarjoaa sinulle merkityksellistä kehittämistyötä tulevalle 2,5 vuoden ajalle! Tunnistatko itsesi seuraavista: • Kiinnostusta, kokemusta ja näyttöjä vastuullisuusasioihin, kiertotalouteen tai kestävään kehitykseen liittyen • Kokemusta ja näyttöjä hanketoiminnasta ja kehittämisestä • Ymmärrystä kunta-alan toimintaympäristöstä, vastuista ja raportoinnista • Erinomaiset vuorovaikutustaidot – pärjäät erilaisten yrittäjien ja yhteistyötahojen kanssa • Aktiivinen, oma-aloitteinen ja tavoitteellinen työskentelytapa • Taitava sillanrakentaja ja hyvä tyyppi Tutustu lisää www.yrityskannus.fi ja hae mukaan parhaaseen kehitysporukkaan 3.3.2025 mennessä! HANKETYÖNTEKIJÄ (Kuidut Käyttöön -hanke, 1.9.2024 31.7.2026) Hoi digitalisaatiota sujuvasti puhuva kehittäjä! Haemme erityisesti yrityskentän ratkaisuja ja kehittämisen kokeiluja aktiivisesti tekevää henkilöä. Työtehtäviisi kuuluvat esim. 9. maaliskuuta 2025 ennen klo 16.00. +358 40 513 8020). Tutustu ilmoitukseen ja lähetä hakemuksesi viimeistään 9.3.2025 osoitteessa: konecranes.careers/fi > Haku > Huoltoasentaja Lisätietoja tehtävästä antaa alueen huoltopäällikkö Arto Hirvelä (p. www.talomeri.fi KATAMARAANI info@ultimatemarket.com 999 TALVIHINTA Raj. Liput: 18/15/6€ , perhelippu 25€ Lentopallon Mestaruusliiga Tervetulo a! AKAA VOLLEY IHE-Group Oy kokkolantiike rit.fi lippu.fi HOLLIHAKA KE 26.2. lähtö, Toto5-5 DUO-2, sh 2120 m: 1) Helmi-Leena/Markus Porokka 30,7, 2) Niemen Julius 29,2.3) Wanttera 30,9.4) Sillankorvan Uljas 30,1 x. Naiset: 1) Laffont 570, 2) Kauf 496, 3) Giaccio 401.. Keskipohjanmaa // Lauantaina 22. uusien digitaalisten ratkaisujen, toimintaympäristöjen, sovellusten ja työkalujen pilotointi erilaisiin kylien, yritysten, yhteisöjen yhteisiin tarpeisiin. 3. Eriksson Isokatu 17 (Citytalo) puh. lähtö, Toto5-1, lv 2120 m: 1) Global Deputy/ Tuukka Varis 18,7a, 2) Fellaini Zet 18,7a.3) Scorzone 18,9a.4) The Great Kemp 19,0a.poissa: 2. Kysy ilmainen tarjous! · Julkisivujen maalaus · Tiilikattojen pinnoitus · Peltikattojen maalaus · Sokkeleiden pinnoitus · Sisämaalaukset Jussi-Matti Rahja +358 40 674 9167| myynti@prpintakasittely.fi Myydään polttopuuta, Talomeri Osakeyhtiö. Soita ja esittele omasi, Mika 0403740055 Keskustan Vetelin kuntayhdistyksen vuosikokous pe 28.2.-25 klo 19:00 kunnantalolla. helmikuuta 2025 20 // Palvelukseen halutaan Kuulutuksia Seuratoiminta Lakipalvelut PALVELUHAKEMISTO Ostetaan Myydään KUNTAVAALIT 2025 SUNNUNTAINA 13. Puolueiden ja valitsijayhdistysten ehdokashakemukset sekä ilmoitukset vaaliliitoista ja yhteislistoista toimitetaan keskusvaalilautakunnan sihteerille viimeistään tiistaina 4. Naiset, finaali: 1) Jaelin Kauf USA 82,19, 2) Perrine Laffont Ranska 79,23, 3) Olivia Giaccio USA 78,43. Viallisuus ei ole esteenä. 06 781 0680 www.cheriksson.fi Asianajaja Christer Eriksson Asianajaja Thomas Lillqvist Etsitään autoa, asuntoautoa tai vaunua. (06) 785 0103 tai 044-042 2103. 7