1 Sivut 2–3 Kokkolan Santahaassa sijaitseva entinen asevarikkoalue. Maanantai 21.9.2026 Keskipohjanmaa.fi | Nro 74 Pelastushelikopteri Aslakin toiminta uhkaa päättyä keskellä ruskasesonkia rahapulaan 1 Sivu 7 Kokoelmat kaipaavat tilaa K.H. Kuva viime torstaina pelatusta alkulohkon päätösottelusta Viroa vastaan. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA. Loppunumerot Suomelle olivat 3–2 (22–25, 25–16, 22–25, 25–23, 15–13). Lentopallomiehet kohtasivat pudotuspeleissä Kreikan sunnuntai-iltana. Lopussa kuitenkin kiitos seisoi, kun ”Veljekset” kaatoivat Kreikan pitkässä ja tasaisessa ottelussa viidessä erässä. Renlundin museon kokoelmia säilytetään nyt useissa eri paikoissa, osa puutteellisissa oloissa. TIMO VARILA 1 Sivu 10 Suomen lentopallomiehet taistelivat EM-puolivälierään Pahaltakin ehti jo näyttää Suomen miesten EM-lentopallojoukkueelle sunnuntain neljännesvälieräottelussa Kreikkaa vastaan sunnuntai-iltana. Santahaan asevarikko-alueelle suunniteltu kokoelmakeskus kokoaisi aineistot saman katon alle, mutta hankkeen toteutumisesta ei ole vielä päätöstä
– Siinä mielessä kyseessä on aika kypsä hanke etenemään. Nykyisissä tiloissa siihen ei ole kunnollisia mahdollisuuksia. Santahaan entiselle asevarikkoalueelle suunnitellulle hankkeelle oli varattu investointimäärärahaa jo tälle vuodelle, mutta hanke on venynyt muun muassa pitkään kestäneiden lupaja suunnitteluprosessien vuoksi. JOS KOKOELMAKESKUS toteutuisi suunnitellusti, museon kaikki kokoelmat saataisiin saman katon alle. PAREMPAA kokoelmatilaratkaisua on etsitty jo pitkään. Kurthin mukaan nykyiset tilat toimivat varastoina, mutta eivät mahdollista varsinaista kokoelmatyötä ollenkaan. Kurthin mukaan suunnittelu on käytännössä jo valmis. Roosin kellarissa puolestaan säilytetään mahdollisesti keisarin käyttämiä vanhoja hevoskärryjä sekä lasinegatiiveja. TIMO VARILA. Kello niin sanotusti tikittää. – Huomattiin, että se olisi kokonaiskustannuksiltaan edullisempaa. Varsinaisia toimistotiloja sinne ei kuitenkaan ole suunnitteilla. Myös rakennuslupakäsittely on ollut käynnissä jo pidemmän aikaa. Nykyisin tilanne on toinen. Osa tiloista olisi tavanomaisissa sisälämpötiloissa, mutta suuri osa kokoelmatiloista voitaisiin pitää hieman viileämpänä. Museon kokoelmille kaivataan kipeästi uusia tiloja TIMO VARILA Joanna Kurthin mukaan museon kokoelmille tarvitaan nykyistä paremmat tilat. – Kokkolan kaupungilla on ihan mielettömän hienot kokoelmat. Sen vuoksi rakennuksen yhteyteen on suunniteltu nivelosaa ja hallimaista lisärakennusta. Me haluamme kokoelmat käyttöön ja tehdä niiden kanssa töitä. SANTAHAAN vanha lataamoja ammusvarasto on Kurthin mukaan rakennuksena hyvin sopiva museon kokoelmakeskukseksi. Pelkkä vanha lataamorakennus ei yksinään kuitenkaan riitä museon kokoelmille. Rakennus on jykevärakenteinen. syyskuuta 2026 2 // UUTISET Timo Nurila Kokkolassa K.H. Kun hän aloitti tehtävässään noin kolme vuotta sitten, linjauksena oli jo se, että uusi Santahaan entisen asevarikkoalueella sijaitsee useita rakennuksia. Myös Roosin talossa säilytetään aineistoa. Lisäksi suuri kokoelmakeskittymä sijaitsee ulkopuoliselta vuokratuissa tiloissa, joiden irtisanomisaika on kuusi kuukautta. Keskipohjanmaa // Maanantaina 21. Entinen lataamoja ammusvarasto on tällä hetkellä tyhjillään. Ei tarvita mitään kauhean monimutkaista. Renlundin museolle suunnitellun kokoelmakeskuksen toteutumisesta ei ole vielä tehty päätöstä. Laajentunut kokonaisuus tarkoittaa sitä, että hanke menee vielä kaupungin päättäjien työpöydälle. – Kerrosalat ovat käytännössä tyhjää tilaa. Siinä on massiiviset seinät ja välipohjat, iso tavarahissi sekä paljon avointa tilaa. Kurthin mukaan suunnittelussa ei ole lähdetty tekemään mitään erityisen monimutkaista. Tilassa on useita satoja hyllymetrejä paikallisesti merkittävää aineistoa. – Meillä on materiaalia, jolle riittää asiakkaita. Työskentelytilaa kuitenkin tarvitaan. Tarkkaa kustannusarviota Kurth ei osaa sanoa. Kurthin käsityksen mukaan asiaa on selvitetty ainakin 2010-luvulta lähtien. Nykyisin rakennus on tyhjillään ja kylmillään. Se on aivan mitä mainioin museon käyttötarkoitukseen. Niiden pelastamisella alkaa olla jo aika kiire, Kurth kertoo Roosin kellarista. Peruskorjauksessa rakennuksen sisälle olisi tarkoitus tehdä käytännössä uutta tilaa nykyisten rakenteiden sisään. Kokoelmakeskus odottaa vielä päätöstä Kokkolassa. Samalla hintalappu on noussut, koska kyseessä on laajempi toteutus, museopalveluiden johtaja Joanna Kurth kertoo. – Kun museolta on kuvattu, mitä tarvitaan, olen käyttänyt vertauksena Ikean varastoa. Suunnittelun edetessä on kuitenkin päädytty siihen, että molemmat kannattaisi toteuttaa samalla kertaa. Hän ei myöskään usko, että hankkeen hintalappua halutaan tässä vaiheessa avata tarkasti ennen mahdollista kilpailutusta. – Kylmä säilytys on niille hyvä, mutta kostea ja kylmä on huono. Rakennuksesta on tehty kaupungin omana työnä arkkitehtisuunnittelua, minkä lisäksi LVIja sähkösuunnitelmat ovat valmiina. Nivelosa toimisi rakennusten välisenä logistiikkatilana. Museon kokoelmia säilytetään useissa eri paikoissa, ja osa tiloista on vuokrattu ulkopuolisilta toimijoilta. Muun muassa sukututkijat ja paikallishistoriasta kiinnostuneet käyttävät museon aineistoja ja lisäksi haluttaisiin kokoelmalle lisää muutakin tutkijaja museokäyttöä. Suurin rakennus on entinen lataamoja ammusvarasto. Museo ei Kurthin mukaan tarvitse kokoelmilleen erityisen vaativia olosuhteita. Etenkin lasinegatiiveille kaivataan kiireellisesti parempia säilytysolosuhteita. Rakennukseen tulisi esimerkiksi työskentelyja asiakaspalvelutilaa. Emme ole pystyneet palvelemaan heitä tällä hetkellä kauhean hyvin, ja siitä olemme saaneet myös negatiivista palautetta. Sinne olisi suunnitelmien mukaan tulossa esimerkiksi konservaattorin työtila. Alun perin tarkoituksena oli peruskorjata entinen lataamoja ammusvarasto ensin ja rakentaa myöhemmin sen yhteyteen lisärakennus. Roosin talon ullakolla oleva materiaali pitäisi Kurthin mukaan saada pois palokuorman vuoksi, mutta sille ei tällä hetkellä ole paikkaa. Esimerkiksi museon kotiseutuarkistoa säilytetään tällä hetkellä väestönsuojassa, joka pitäisi hädän sattuessa saada tyhjäksi 72 tunnissa
– Kun paha tapahtui, se tuntui pahalta. – Katsoin Wordista, että kohta kolmesataa sivua on materiaalia. 1 Hän on julkaissut omakustanteisesti kaksi kirjaa: Venäjä hyökkää – Ukraina puolustautuu: sotapäiväkirja etänä sekä Rauha Ukrainaan maailmanjärjestyksen murroksessa. JOUNI NIKULA FAKTA Jukka Jylhä 1 Vuonna 1945 Kokkolassa syntynyt Jukka Jylhä on eläkkeellä oleva psykologi. Se on tärkeä asiakirja, vaikka se ei olekaan päätös siitä, että hanke toteutuu. syyskuuta 2026 UUTISET // 3 kokoelmatilaratkaisu pyritään sijoittamaan Santahaan entiselle varikkoalueelle. – Sanotaan, että aika parantaa haavat, mutta joskus yksittäinen kokemus tai kokemusten sarja on niin rankka, että ihmisen omat selviytymiskeinot eivät riitä kaiken putsaamiseen. Jylhä oli lauantain kirjailijavieras Kokkolan kaupunginkirjastossa. Kirjoittaminen taas linkittyy maailmanmenon seuraamiseen. KOKKOLASTA kotoisin olevan Jukka Jylhän lähestymistavan mieltä kalvaviin asioihin ymmärtää. Luottamushenkilöt tekevät ne päätökset, mitkä tekevät. Keskipohjanmaa // Maanantaina 21. Vuosina 1970–1992 hän toimi Helsingissä psykologina, psykoterapeuttina, valtionhallinnon asiantuntijatehtävissä ja konsulttina. Talven 2022 jälkeen Jylhä on julkaissut omakustanteisesti kaksi tietokirjaa Putinin Venäjästä. Sitä vastaan rikottiin. Oli yksi toivomus; että enää näillä kulmilla riitoja ei ratkaistaisi sotimalla. Pitää juosta ja kiirehtiä joka paikkaan. Sekä Putin että Trump haluavat pilkkoa Euroopan hajanaiseksi ja heikoksi. – Ei ole sanottu, että hanke edistyy. Ensinnäkin Jylhä kertoo toivovansa Euroopan vahvistumista. Hyvin vaikeitakin asioita voi ikään kuin purkaa, Jylhä sanoo. Traumapsykoterapeuttina hän työskenteli vuodet 1998– 2020. Jouni Nikula Parvekelasit ovat Suomessakin joskus traagisen huonoja, mutta Venäjällä ne ovat vieläkin huonompia. Kaustisella nykyään asuva Jukka Jylhä viittaa Vladimir Putinin vastustajien outoihin kuolemiin. Toivoisin, että Eurooppa kokoaisi voimansa. Jos joku asia herättää kysymyksen, haen eri lähteistä ymmärrystä siihen. Usein syynä on putoaminen korkealta. Suurin rakennus on entinen lataamoja ammusvarasto. Jylhän ja hänen puolisonsa nykyinen koti on Jylhän kylässä. Kun jokin menee rikki, tarvitaan ammattilaisen asiantuntemusta. Se on minulle tapa kanavoida ajatuksia, pysähtyä ja ilmaista itseäni, Jylhä sanoo. Hän on koulutukseltaan psykologi ja traumapsykoterapeutti, joka on työskennellyt niin Helsingissä kuin Kokkolassakin. Kuten aiemmin uutisoimme, Santahaan museohanke sai hiljattain poikkeamisluvan. Roosin talon ullakko ja kellari eivät ole parhaita mahdollisia säilytystiloja, sanoo Joanna Kurth. En halua sotaa, mutta ilman poweria emme pääse neuvottelupöytiin. – Eurooppa on kuin katsomossa. Se oli syy kirjoittaa, Jylhä sanoo. Poikkeamisluvan aikana on selvitetty myös sitä, onko rakentaminen alueelle ylipäätään mahdollista. Tiedossa on, että Kokkolan kaupungin taloudellinen tilanne on aika tiukka. – En kaipaa sitä tunnetta, että olet jalkakäytävällä ja näet liikennevalot vihreinä. Jukka Jylhä on kirjoittanut kaksi kirjaa Putinin Venäjästä, joka on syössyt Ukrainan ja koko Euroopan epävarmuuden aikaan. Sen sijaan, että sulkisin epämiellyttävät asiat pois mielestä, menen tulta päin. 1 Vuodesta 1992 vuoteen 2000 hän työskenteli kliinisenä psykologina Kokkolassa silloisessa sairaanhoitopiirissä. Viimeiset ansiotyötulonsa vuonna 1945 syntynyt Jylhä sai puolitoista vuotta sitten. Juuri nämä asiat ovat osaltaan pidentäneet lupakäsittelyä. Museojohtaja muistuttaa kuitenkin, ettei hankkeen toteutumisesta ole vielä päätöstä. Missä olemme olleet tärkeistä neuvotteluista. Sen hän tekee säännöllisesti kuin sähköpostia kävisi läpi. Jylhä ei kaupunkiin kaipaa. Milloin hulluus loppuu. JUHA SALLINEN. Santahaan entisen asevarikkoalueella sijaitsee useita rakennuksia. Se on Jukka Jylhän isän kotipaikka, jossa oleva kesäpaikka jalostui pikku hiljaa ympärivuotisiin tarpeisiin. – Museon näkökulmasta tärkeintä on saada kokoelmat turvallisesti säilytettyä ja päästä pienentämään kokoelmahoitovelkaa sekä saada kokoelmat käyttöön. Jylhä kertoo aloittavansa päivänsä klikkaamalla uutiset auki. Tänäänkään ukrainalaisissa kaupungeissa kukaan ei tiedä, herätäänkö aamulla ehyinä. TIMO VARILA Kirjoittamisella mielenrauha Kaustiselle asettunut entinen traumapsykoterapeutti Jukka Jylhä käsittelee Putinin Venäjän julmuuksia kirjoissaan. – Vasta kun lupa saatiin, tuli varmuus siitä, että sinne voidaan rakentaa. Entisellä asevarikkoalueella on useita rakennuksia, mutta museolla ei ole suunnitelmia muille alueen rakennuksille. – Korostan, etten tee tiedettä, vaan lähtökohtana on kertoa myös sarkasmin ja ironian kautta, miten pahalta sota tuntuu. Lisäksi alue sijaitsee pohjavesialueella. Nythän rintamat eivät ole liikkuneet aikoihin, mutta ballistisiin ohjuksiin ei Ukrainalla ole kunnon puolustuskykyä. Kolmas kirja on työn alla. Pahalla hän viittaa Venäjän aloittamaan hyökkäyssotaan Ukrainassa. Lupa tarvittiin, koska kyseessä on vanha sotilasalue, jolla ei ole voimassa olevaa asemakaavaa. Kouluttajana hän keskittyi akuutin kriisityön ohjaajakoulutuksiin. Nykyään arki täyttyy ulkopuuhista, erityisesti polttopuiden teosta, ja kirjoittamisesta. JYLHÄN kolmas kirja on parhaillaan työn alla. Hän kertoi sotaisasta Venäjästä kirjoittamiensa kirjojen teemoista. Tällä vuosituhannella hän toimi oman toiminimensä puitteissa traumapsykoterapeuttina, terapiakouluttajana ja työnohjaajana. – Sodan alku järkytti
Inka osallistuu Tipan kanssa myös Ponikypäriin eli poniohjastajien kilpailuun, joka ratkeaa vuoden aikana karttuneiden parhaiden sijoitusten ja mahdollisimman virheettömän ajon yhteistuloksesta. – On vielä hieman auki, kuinka pitkään Tippa on meillä, mutta haaveissa olisi saada se avoimelle tasolle. Tällä hetkellä Jennalla on yksi oma hevonen ja Sarilla kaksi, varsa sekä kuusivuotias oma kasvatti. Poneista hänelläkään ei tosin ollut aiempaa kokemusta. Hurahdus hevosurheiluun on tullut äidinmaidon mukana, Heikkisten äiti Sari Sormunen kun on pitkäaikainen raviharrastaja. Poniajoluvan hän hankki 12-vuotiaana. Ravien jälkeen palautuminen eli juominen ja syöminen on tärkeää. Gotlanninrussien kanssa harrastuksessa tarvitaan myös paljon joustoa ja huumoria, koska rotu osaa olla kovapäinen, Heikkiset summaavat jo Tipan kanssa yhdessä opittua. Kahtena päivänä juokseminen peräkkäin oli uutta, sanoo Inka. B-PONEISSA kilpaileva Tippa asuu Sotkamon Sumsalla Heikkisillä. RAVIHARRASTUS on isossa roolissa perheen arjessa. INNIMARI HY VÄRINEN MILLA SORMUNEN INKA HEIKKINEN " Tänne Sotkamoon muutto on mahdollistanut sen.. – Sittenhän se on kamalan jännä se ajon hetki. Hevoset olivat aiemmin vieraalla tallissa, mutta nyt on pystynyt ottamaan useamman hevosen, Jenna sanoo. TIPPA ON ollut Heikkisillä varsasta saakka, ja treenaaminen alkoi, kun se oli puolitoistavuotias. Se menikin sitten aika hyvin, Inka hymyilee. – Paikalla ollaan hyvissä ajoin, ponia varustellaan ja lämmitellään, ja se ehtii hetken huilata ennen esittelyä, Inka ja Jenna kertovat. Sen valmentajaohjastajalla Inka Heikkisellä on raviharrastuksessa tavoitteet korkealla. Keväällä poni ravasi voittoon Kuopiossa Poni Stakes -kilpailussa, mikä oli merkki hyvästä kilpavauhdista. Little Drops eli Tippa on B-ponien ruhtinatar. Tippa tuli tasaisella avausmatkalla ensimmäiseksi ja oli toisella matkalla neljäs. Little Drops kuvattuna Ponikuninkuusravien palkitsemisen jälkeisissä tunnelmissa. Little Drops ja Inka Heikkinen vauhtiharjoituksissa tänä kesänä. Lisäksi sisarukset oppivat uutta esimerkiksi kuuntelemalla ja lukemalla huippuammattilaisten ajatuksia lajista. Tippa on kilpavuokrauksella sitä valmentavalla ja ohjastavalla 15-vuotiaalla Inka Heikkisellä ja hänen isosiskollaan Jennalla, joka toimii ponin hoitajana. Pihassa on perheen koti sekä talli hevosille, joita on yhteensä seitsemän. Ponikuninkuusravien yhteydessä Heikkiset hakivat samalta kasvattajalta vuokralle uuden ponin, Tipan vuoden ikäinen siskopuoli Dianan. Voisi melkein sanoa, että tällä ponilla on ruhtinattaren elkeet – seppelöitiinhän se voittajaksi tämän vuoden Ponikuninkuusraveissa. – Se meni Kuopiossa sen verran kovan ennätyksen, että ajattelimme lähteä ikään kuin opintomatkalle pääkisaan. syyskuuta 2026 4 // UUTISET Tippa ja Inka Heikkinen voitokkaassa vauhdissa Innimari Hyvärinen Palkintoloimi on puettu ylle kuvia varten, mutta viisivuotias ponitamma Little Drops, tuttavallisemmin Tippa, tuntuu kiinnostuvan paljon enemmän herkullisesta pihanurmesta. Tipan omistaja ja kasvattaja on Jaana Ristonmaa. – Oli se hevonen tai poni, siinä on sama periaate. Lisäksi ponien kanssa tarvitaan mielen virkistykseksi erilaista leikkiä, Sormunen sanoo. Ponikuninkuusravien jälkeen Tippa on juossut vielä Oulussa autolähdössä viisivuotiaiden ponitammojen Suomen ennätysajan. PONIKUNINKUUSRAVIT eli ravien vuoden päätapahtuma käytiin Jyväskylässä elokuussa. Jenna on opiskellut hevosenhoitajaksi ja ollut ammattivalmentajilla harjoitteluissa ja töissä. – On ollut jotenkin tosi hyvä kausi. Ennen Ponikuninkuusraveja Tipalla oli kahta vaille kaikki startit Totossa kolmen parhaan joukossa. Oma tavoitteeni on osallistua suomenmestaruuskisoihin Kuninkuusraveissa, Inka Heikkinen kertoo. Inka on kulkenut tallilla äidin mukana vauvasta asti. Matkat ravikilpailuihin ovat pitkiä, minkä vuoksi niistä saatetaan palata yötä vasten. Säännöllinen liikunta ja hyvä peruskunto ovat tärkeitä lähtökohtia kisailevalle hevoselle. Keskipohjanmaa // Maanantaina 21. Heikkisillä on meneillään Tipan kanssa vauhdikas vuosi. Little Drops eli Tippa-poni on yllättänyt vauhdillaan myös sen valmentaja-ohjastajan Inka Heikkisen. Poniraviharrastus on alkanut sen jälkeen, kun Heikkiset muuttivat Sotkamoon. Vuosi on kaikkiaan mennyt hyvin. Suorituksillaan se vei lopulta koko kisan voiton ja julistettiin poniruhtinattareksi jännittävän tiukalla 0,2 sekunnin aikaerolla. – Ei sitä osattu uskoa, kun poni on vasta niin nuori ja oltiin mukana ensimmäistä kertaa. – Tänne Sotkamoon muutto on mahdollistanut sen
Riittääkö se. Lisäksi työmaalla on riittänyt tänä vuonna ylimääräisiä yllätyksiä, kun kattoelementeissä huomattiin virheellisesti asennetut höyrysulut. Arsi-areena on nimetty olympiamitalisti Arsi Harjun mukaan. 1 Kannuksessa sijaitseva Eskolan kylä on noussut kansainväliseksi esimerkkikohteeksi. Yhteenvedolla on tarkoitus havainnollistaa, miten projekti ja sen kustannukset ovat eläneet matkan varrella. Keskipohjanmaa // Maanantaina 21. Anisimaan mukaan syynä tämän vuoden budjettiylitykseen on viime syksynä tehty arviointivirhe projektin venymisen takia. Alun perin vuoden 2026 budjettiin on varattu 700 000 euroa Arsi-areenan loppuun saattamiseen. – Olemme keskustelleet paljon kunnan ja kylien välisestä yhteistyöstä. 1 Hanketta johtavat yhteistyössä Tampereen ja Helsingin yliopistot. Tuolloin hallin arvioitiin maksavan yhteensä 6,61 miljoonaa euroa. Nyt kun kaikki on valmista, hallin hintalapuksi on muodostumassa 7,64 miljoonaa euroa. Ryo Omeda (vasemmalta), Sofi Perikangas, Kirsti Luoma, Reetta Kolppanen ja Anja Törmä seuraavat. JONI MÄKI-PETÄJÄ Mitä Arsi-areena tuli lopulta maksamaan. Rakennuksessa on liikuntahallin lisäksi koulukeskuksen keittola ja ruokala. Päivi Hintikka tekee verkostot näkyviksi paperille. Kun yritys päätyi lopulta konkurssiin helmikuussa 2025, kunta päätti viedä hankkeen itse loppuun. Alun perin valmista olisi pitänyt olla jo vuoden 2024 lopussa. Haastatteluiden aikana kävi selväksi kuinka laajasti Eskola on jo verkostoitunut. – Olemme yhdessä pitäneet työpajaa ja haastatelleet aktiiveja. Tanja Eskola, Mio Dambata, Ryo Omeda, Sofi Perikangas, Anja Törmä, Reetta Kolppanen ja Päivi Hintikka pitivät työpajaa Eskola-talolla. MAIJA AHONEN Verkosto laajenee. Japanissa tutustumme samankaltaisiin yhteisöihin kuin täällä Eskolassa, Helsingin yliopiston japanilaislähtöinen Ryo Umeda kertoo. Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan projektiin on kulunut tänä vuonna 1,23 miljoonaa euroa arvioitua enemmän. – Pitäisi riittää. Miten kuntayhteistyö toimii ja millaisia verkostoja on syntynyt. Uudelleenvalmistelun jälkeen määrärahamuutos palaa takaisin kunnanhallituksen käsittelyyn ja vaatii tämän jälkeen vielä valtuuston hyväksynnän. " Hallihankkeen investointipäätös tehtiin edellisen kunnanvaltuuston aikana syksyllä 2022.. HANKKEELLA on myös japanilainen ulottuvuus. Hallihankkeen investointipäätös tehtiin edellisen kunnanvaltuuston aikana syksyllä 2022. Hankkeen aikana on ollut kuntavaalit ja osa päättäjistä vaihtunut. Se mitä kylillä kehitetään synnyttää koko kaupungille elinvoimaa, Törma sanoi. Puitteet ovat valmiina moneen muuhunkin toimintaan. Talousarviota laadittaessa oli vaikea arvioida, paljonko töitä ja siten myös maksettavia laskuja jää viimeiselle vuodelle. – Kun kartoitimme asioita ja teimme rohkeasti viisivuotissuunnitelman, niin samalla itsellekin valkenee mitä mahdollisuuksia meillä on, Hintikka sanoo. PAIKALLA OLI myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anja Törmä, joka kehui eskolalaisten aktiivisuutta. Kylä mukana kolmen yliopiston yhteishankkeessa. Vuorovaikutusta täytyy olla koko ajan, mitä yhdessä viedään eteenpäin. Pääasiassa kyse on sähkötöiden loppulaskusta. – Kylillä tehdään se työ. Tämän jälkeen työmaalla on huhkinut sekä kunnan omia työntekijöitä että aliurakoitsijoita. Paikalla olijat olivat samaa mieltä, että kyläläisten tarpeesta kaikki lähtee. Asialistalla oli määrärahamuutos tämän vuoden talousarvioon. Aikanaan Eskolassa on tehty yhteistyötä japanilaisten toimijoiden kanssa, kun kylällä vieraili japanilainen yliopistoryhmä. Meidän kaikkien tulisi enemmän arvostaa kyläläisten panosta. – Olemme kuulleet paljon hyvää Eskolasta ja täällä on valtavan laaja verkosto toimijoita jo olemassa, Perikangas kehui. Nyt Perhon kovan onnen suurhankeen hintalappu on selvä. Maija Ahonen Perhossa elokuussa käyttöön vihityn Arsi-areenan lopullinen hintalappu on nyt selvillä. Tekninen johtaja Anisimaa kertoo, että ylitys suhteessa varattuun määrärahaan huomattiin jo keväällä, mutta asia päätettiin tuoda kunnanhallituksen käsiteltäväksi vasta kun loputkin kulut ovat selvillä. FATKA RURAL COPE -hanke 1 Suomen Akatemian rahoittama yhteistutkimushanke, joka selvittää maaseutuyhteisöjen roolia julkisten palvelujen tuottajina. Tampereen yliopiston tutkijatohtori Sofi Perikangas ja Helsingin yliopiston Ruralia-insituutin väitöskirjatutkija Ryo Umeda sekä Osakan yliopiston apulaisprofessori Mio Dambata olivat RURAL COPE -hankkeen puitteissa Eskola-talolla – Hanke tutkii, kuinka maaseudun yksiköt organisoituvat itsenäisesti ja pyrkivät järjestämään sellaista, mitä julkinen puoli tai yksityiset yritykset eivät pysty tarjoamaan kylälle. 1 Hanke tuottaa vertailevaa tutkimusta Suomen ja Japanin maaseudun yhteistuotannon käytännöistä. Joka kylällä on ne omat vahvuudet ja se on myös rikkaus Kannukselle, Törmä kertoi. syyskuuta 2026 UUTISET // 5 Eskola tunnetaan Osakan yliopistossakin Joni Mäki-Petäjä Kannuksen Eskolassa oli viikolla harvinaisia vieraita. PERHON kunnanhallitus käsitteli hallihankkeen lopullista hintalappua kokouksessaan syyskuun alussa. Tilanne olisi ollut toisenlainen, jos hanke olisi pystytty viemään loppuun kvr-urakkana. Eskola-talo ry:n Päivi Hintikka ja Reetta Kolppanen sekä Eskolan Kyläyhdistyksen Tanja Eskola kertoivat, että ajatusten vaihto antaa aina uutta virtaa toiminnan kehittämiseen. – Teemme yhteistyötä Osakan yliopiston kanssa ja saamme vertailevaa näkökulmaa. Aluksi aikataulu venyi kvr-urakoitsijan talousvaikeuksien takia. Olemme kyselleet tulevaisuuden suunnitelmista. Eskola valikoitui erinomaiseksi esimerkiksi, koska täällä on pitkät perinteet yhteisöllisestä toiminnasta ja yrittäjämäisyydestä, Perikangas perusteli. Kynnykset tulee olla mahdollisimman matalat. Eskola-talolla on tauon jälkeen taas alkanut keittolounas maanantaisin, ikäihmisten Keskiviikkokerho ja kansalaisopiston piirit. KUNNANHALLITUS päätti palauttaa liikuntahalliin liittyvän talousarviomuutoksen uudelleen valmisteluun, koska hallin kokonaiskustannuksista halutaan laatia vielä yhteenveto. Eskolassa on myös juuri alkanut uusi aikakausi, kun Eskola-talo ry on vastikään perustettu. Halli valmistui kesällä ja vihittiin käyttöön elokuussa. – Eskolasta on tehty aikanaan tieteellinen artikkeli japaniksi ja sen kautta Eskola on jo tuttu tutkijoiden keskuudessa Japanissakin, Umeda sanoo. Hankkeella on useita kohteita ja Eskola on pohjoisin kohde, Perikangas taustoittaa. Tekninen johtaja Alpo Anisimaa kertoo, että kunta odottaa vielä viimeisiä loppulaskuja, joiden on laskettu olevan yhteensä noin 110 000 euroa. Lukemaa on Perhossa jännitetty syystä, sillä hallihanke on ollut poikkeuksellisen pitkä ja monipolvinen projekti
Palo uhkasi omakotitaloa ja muun muassa rakennuksen julkisivu ehti kärsiä lämpövahinkoja. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Juhlasalissa Kälviän Mieslaulajat sekä laulattavat yleisöä että esittävät lauluja Hannu Ilmolahden johdolla, luettelee suunnittelijaopettaja päivän hengästyttävän hienoa ohjelmaa ja muistuttaa vielä, että Senjoriinat kuoro pitää kahvilaa. KAIKKI halukkaat tervetulleiksi toivotetaan Opistotalolta lähtevälle yhteiselle roskalenkille. – Opistolla järjestetään myös perinteeksi muodostunut Kässäkirppis, jossa voi myydä ja ostaa käsityötarvikkeita. Kestävän kehityksen päivää vietetään Opistotalolla 26.9. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. – Suuren suosion saaneesta Runokioskista voi tilata itselleen tai vaikkapa ystävälleen runon. Puolenpäivän aikaan luvassa on ruotsinkielinen luento alueemme kansallispuvuista, kun Maria Lindén Bragen pukutoimistosta saapuu kertomaan niiden historiasta, perinteistä ja käytöstä eri aikakausina. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Ps. Vaarana oli, että tuli leviäisi vieressä olleeseen omakotitaloon ja muihin rakennuksiin, Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos kertoi tiedotteessaan. Yhdistys järjestää tuolloin lemmikkieläinten ruokakeräyksen, johon toivotaan runsaasti lahjoituksia. Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta liikennevälinepalosta kello 15.51, mutta tehtäväluokkaa korotettiin palon leviämisvaaran vuoksi. PÄIVÄN ruotsinkielisestä ohjelmasta vastaa Karleby Marthaförening, joka tarjoaa käytännön vinkkejä kestävään arkeen ja varautumiseen. Viikko 39 Nimipäivät tänään Päivän sana Mervi (suom.), Gunborg, Gunlög (ruots.), Dimitri (ort.). Pelastuslaitoksen ensimmäinen yksikkö sammutti palavan ajoneuvon. Ajoneuvon palo oli edennyt nopeasti, eikä sitä saatu alkusammutuksella sammumaan. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Palo ei kuitenkaan levinnyt rakenteisiin, tiedotteessa kerrotaan. Kestävän kehityksen päivää vietetään Opistotalolla 26.9. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Palaneen ajoneuvon hieman vuotava polttoainetankki tyhjennettiin ympäristövahinkojen ehkäisemiseksi. Päivän aikana on mahdollista tutustua muun muassa Kokkolan seudun eläinsuojeluyhdistys ry:n toimintaan. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 21.9. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Ketään ei ollut auton sisällä palon syttymishetkellä. Ohjatulle kaupunkikeskustan alueella kulkevalle roskalenkille opiston rehtori Pasi Ojala saa mukaan ”lintumiehen” Matti Uutelan. Lisäksi heiltä saa kuulla, kuinka luonnonvaraisia eläimiä voidaan auttaa hädän sattuessa. Kässäkirppikselle myyjäksi haluavan tulee tehdä pöytävaraus opiston verkkokaupan kautta. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 07:08 19:33 07:05 07:02 19:20 19:24 Laskee Sinä pelastit minut kuolemasta, et antanut jalkani astua harhaan. Opistotalolle voi tulla päivän aikana myös korjaamaan rikki menneen vaatteen. Keskipohjanmaa // Maanantaina 21. syyskuuta 2026 6 // LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Kuvataidekoululaiset ovat valmistaneet käytetyistä kirjoista taideteoksia. Esillä on myös Silta-yhteisöklubin piste, jossa on mahdollista tutustua vapaaehtoistyötä tekevien yhdistysten toimintaan. Roskalenkillä yhdistetään liikunta ja roskien kerääminen. 56:14 Juuri pysäköity matkailuauto syttyi palamaan Kalajoella Roskalenkille Kokkolaan hyvässä seurassa Minna Mustonen Kestävän kehityksen arvot näkyvät Kokkolan seudun opistossa konkreettisina tekoina paitsi kurssien sisällöissä, myös toimintakulttuurissa. PÄIVI MAKKONEN. Jukka Anias Juuri ajossa ollut ja pysäköity matkailuauto syttyi palamaan Kalajoen Etelänkylällä sunnuntaina hieman ennen iltapäiväneljää. Pääsymaksuttomaan tapahtumaan toivotetaan tervetulleeksi kaikki asiasta kiinnostuneet, summaa suunnittelijaopettaja Päivi Makkonen tiedotteessa. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Nämä teokset ovat päivän aikana esillä Opistotalolla. – Opiston toiminnassa osallisuus ja yhteisöllisyys ovat tärkeitä, ja ne ovat osa myös Opistotatalolla lauantaina järjestettävää toiminnallista tapahtumaa. – Kanna kortesi kekoon ja lähde mukaan roskalenkille Matin (Uutela) ja Pasin (Ojala) kanssa lauantaina, lenkki starttaa Opistotalon pihalta puolilta päivin. klo 11-14 Kuluvalla viikolla Kokkolan seudun opisto on erityisesti kestävän kehityksen asialla. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua
– Mielestäni olisi järkevää, että ensihoidolla ja pelastustoimella olisi yhteinen kopteri jatkuvassa valmiudessa. Liiallinen ravinnekuormitus lisää levätuotantoa ja voi heikentää pohjanläheisiä happiolosuhteita. Mittaukset kertovat meren tilasta ja kehityksen suunnasta. – Jotakin kautta tämä tulee valtion maksettavaksi, Lindberg sanoo. Toissa kesän maastopaloihin apua saatiin Puolustusvoimilta ja Rajavartiolaitokselta. VIIME TALVEN ja kevään Aslakin toimintaa ylläpidettiin valtion Lapin hyvinvointialueelle myöntämän erillismäärärahan turvin. Rahoituspohjaa on pyritty vahvistamaan omalla varainhankinnalla. Suorituskyky on äärimmäisen tärkeää, kun resurssit ovat tiukassa ja etäisyydet pitkiä, Lindberg kertoo STT:lle. Poikkeuksellisen märkä kesä säästi Lapin suuremmilta maastopaloilta. syyskuuta 2026 KOTIMAA // 7 Pelastushelikopteri Aslakin tulevaisuus on vaakalaudalla Anniina Korpela, STT Pelastushelikopteri Aslakin poistuminen valmiudesta voi aiheuttaa Lapissa pitkiäkin viiveitä avun saamiseen. Paldanius huomauttaa, että Aslak oli valmiudessa vain aamukymmenestä iltakuuteen. Välttäviä tilaltaan oli reilu neljännes ja huonoja kolme prosenttia. Lindbergin mukaan on realistista, että toiminta voi lähiaikoina päättyä kokonaan. Selkämeren rannikon vesien tila puolestaan laski hyvästä tyydyttävään. Pelastushelikopterin valmiustoiminta keskeytyi heinäkuun alussa rahoituspulan vuoksi. PINTAVESIMUODOSTUMIEN tarkastelussa esimerkiksi järvien tila on selvästi parempi kuin rannikkovesien. Pohjois-Suomessa ja Lapissa tarvitaan pelastushelikopteria johtuen maantieteestä ja pitkistä välimatkoista. – Viimeistään sisäministeriön linjaukset lentotuntien korvauksista ja yleinen taloustilanne ovat johtaneet siihen, että raha ei kerta kaikkiaan enää riitä, Lindberg sanoo. Kesäkuussa julkaistun vesien tila-arvion mukaan järvivesimuodostumista lähes 80 prosenttia on tilaltaan hyviä tai erinomaisia ja alle viisi prosenttia tilaltaan välttäviä tai huonoja. Ympäristöministeriön mukaan rannikkovesissä hyvä tila on saavutettu muun muassa Selkämeren ulommilla rannikkovesillä Merikarvian ja Porin edustalla ja Merenkurkussa Östra Gloppetissa. Yksi alus keräsi tietoa avomereltä, toinen rannikolta osana Itämeren pitkäaikaista seurantaa. Keskipohjanmaa // Maanantaina 21. – Tänä vuonna happikatoa esiintyi pohjan läheisissä vesikerroksissa laajemmalla alueella kuin aiemmin, tiedotteessa sanotaan. Finnhems vastaa ympärivuorokautisen päivystyksen tarpeeseen, vaikka matka-aika on pidempi. Alustavien tulosten mukaan avomeren ravinnepitoisuudet ovat Suomenlahdella, Selkämerellä, Perämerellä ja Itämeren pääaltaan pohjoisosassa pääosin samalla tasolla kuin edellisinä vuosina. Kyseessä on Lapin pelastuslaitoksen sopimusyksikkö, joka on tehnyt kiireellisiä pelastus-, etsintäja sammutustehtäviä Lapin alueella. Paldanius toivoo, että Aslak voisi jatkaa toimintaansa tai että valtio kustantaisi Lappiin viranomaishelikopterin. Aslakin valmiustoiminta keskeytyi heinäkuun alussa rahoituspulan vuoksi. Matkailuvirtojen hyödyntämistä varainkeruussa on kehitetty ja EU-rahoituksen mahdollisuuksista käydään keskusteluja. Valmiustoimintaa on rahoittanut yksityinen yhdistys, mutta jatkamiseen tarvittavia varoja ei ole enää saatu kokoon. Käynnistyneessä pilotissa helikopterihenkilöstöä on perehdytetty pelastustoimen tehtäviin ja pelastustoimen henkilöstöä on koulutettu työskentelemään Finnhemsin helikopterissa. Toiminta voi lähiaikoina päättyä kokonaan. Yhdistyksen mukaan tilanne johtuu muun muassa toissa vuonna muuttuneista operatiivisten lentotuntien korvausperusteista. PELASTUSPÄÄLLIKKÖ Harri Paldanius Lapin hyvinvointialueelta kertoo, että Aslak on ollut hyvä lisä harvaan asutun alueen pelastuspalveluissa, sillä sen ansiosta pelastushenkilöstöä ja -kalustoa on saatu nopeasti liikkeelle Sodankylästä. Suomenlahden ja Itämeren pääaltaan syvemmillä alueilla meren pohja on säännönmukaisesti hapeton. HEIKKI LINDBERG / ASLAK Anna-Elina Perttula, STT Itämeren tila on yhä kaukana tavoitteista, kertoo Suomen ympäristökeskus Syke. Ympäristöministeriön mukaan vesienhoidon tavoitteena on saavuttaa ja ylläpitää vesien ja meren vähintään hyvä tila. Aslakin poistuminen valmiudesta kasvattaa muiden viranomaisresurssien kuormitusta. Rannikkovesissä tehtyjen mittausten mukaan happitilanne on ulkosaariston havaintopaikoilla pääosin parempi kuin sisäja välisaaristossa. – Nähtäväksi sitten jää, minkälainen ruskaturismikausi tästä syksystä tulee, Lindberg pohtii. Happikatoa esiintyy siellä myös pohjan läheisissä vesikerroksissa, Syke kertoi. – Aika on meille se pahin vihollinen, Lindberg myöntää. Rannikkovesimuodostumista kuusi prosenttia on tilaltaan hyviä, vähän yli 60 prosenttia tyydyttäviä. Rovaniemellä pelastustoimen tukena on valtionyhtiö Finnhemsin lääkintähelikopteri. Näin arvioi STT:lle Aslakia hallinnoivan yhdistyksen toiminnanjohtaja Heikki Lindberg. Syke toteutti elokuussa Itämerellä kaksi seurantamatkaa. Pelastushelikopteri Aslak Oratunturilla Sodankylässä elokuussa 2026. Paldaniuksen mukaan kyseinen kopteri on kuitenkin liian pieni kuljettamaan pelastustoimen resursseja. – Pahimmassa tapauksessa henkeäkin uhkaavan tilanteen syntyminen on mahdollista. Paldanius ei osaa sanoa, onko valmiuden puuttuminen toistaiseksi johtanut kriittisiin tilanteisiin. Lindbergin mukaan valmiutta ei voida pitää poissa pitkään. Itämeren tila on kaukana tavoitteista Suomen ympäristökeskuksen seurantamatkalla keräämien tietojen mukaan avomeren ravinnepitoisuudet olisivat pääosin edellisten vuosien tasolla.. Valmiuteen ei voida palata ennen kuin yhdistyksellä on konkreettista näyttöä toiminnan vakaammasta rahoituksesta. Ravinteita päätyy mereen maalta, erityisesti maataloudesta. Tarvittaessa virka-apua antaa myös Rajavartiolaitos
Ne aina katsotaan, että saadaan lentoturvallisuus ja ilmailun turvallisuus säilytettyä. Puustisen mukaan vastaavat viat ovat normaaleja. Suomen Pankin mukaan jatkossa tulisi arvioida, kuinka paljon ensisijoituksella saataisiin lisättyä sijoittamista ja nousevatko järjestelmän hyödyt vastaamaan kustannuksia. Samalla se huomauttaa, että suomalaisten kotitalouksien into sijoittaa osakkeisiin ja rahastoihin on kasvanut selvästi noin 15 vuoden aikana. Hän arvioi, että alkavalla viikolla saadaan tietoa aikataulusta hävittäjän siirtämiseksi Suomeen. Lasten sijoitusvarallisuuden mediaani eli keskimmäinen luku oli vajaat 2 700 euroa ja keskiarvo reilut 6 300 euroa. Tiedossa vain ei ole, milloin matkasta jäänyt F-35-kone tarkalleen päästään toimittamaan Suomeen. Ilmavoimien mukaan kone jäi Azoreille avioniikkavian vuoksi. Ensimmäisten ohjaajien koulutus on loppumassa Yhdysvalloissa, ja ensi vuoden alussa koulutustoiminta on tarkoitus aloittaa Suomen päässä. Osakesäästötilille ei nykysääntöjen mukaan voi ostaa muuta kuin osakkeita. – Normaalioloissa ja rauhan aikana lentoturvallisuuden näkökulmasta länsimaissa ei ainakaan juuri hyväksytä, että koneessa herjaavat tietokoneet. Arviona on, että lentotoiminta päästään aloittamaan jo ensi kuun puolella. Varsinaista hallituksen esitystä ei ole tehty, koska selvitettävää on vielä paljon. SUOMEN Pankin mielestä ohjelmaan tulisi saada mukaan selkeä ja saavutettava oppimiskokonaisuus, jotta se aidosti edistäisi kansalaisten talousosaamista. Kelalle tulisi myös uutta tehtävää. Vaihtoehtoina on pohdittu ensisijoitusten hallinnointia Valtion eläkerahaston kautta tai yksityisellä puolella joko osakesäästötileillä tai rahastosijoituksina. Valvontatoiminnassa hävittäjät voisivat olla mukana ensi vuoden aikana, kunhan tarpeeksi henkilökuntaa on saatu koulutettua. Yleisintä sijoittaminen oli 35–44-vuotiaiden ikäryhmässä. Hävittäjiä ei siirretä yksinään, sillä matkalle tarvitaan ilmatankkaustukea. Ensisijoitusta ja sen tuottoja ei voisi nostaa ennen täysi-ikäisyyttä, eikä sijoituksen tulisi vaikuttaa sosiaalietuuksiin eikä verotukseen alaikäisenä. Viivästyksestä ja osan vaihdosta ei Puustisen mukaan synny lisäkustannuksia, vaan korjaus kuuluu siirtolennoista tehtyyn sopimukseen. Valtiovarainministeriön selvityksessä tutkittiin mallia, jossa jokaiselle Suomessa syntyvälle tai Suomen kansalaisuuden saavalle vastasyntyneelle lapselle annettaisiin 300 euron ensisijoitus. VALTIOVARAINMINISTERIÖ laskee, että 300 euron ensisijoitus voisi 18 vuodessa keskimäärin kasvaa noin 1 075 euroon. – Yksittäistä konetta ei kustannussyistä kannata lähteä tuomaan. Suomalaiset ovat jo nyt ruotsalaisten jälkeen Euroopan aktiivisimpia sijoittajia. Kela tosin toteaa lausunnossaan, ettei se pidä sijoitustoiminnan hallinnoinnin lisäämistä laitoksen tehtäviin tarkoituksenmukaisena. Kaksi Suomen ensimmäistä F-35A-hävittäjää saapui Rovaniemen lentokentälle viime perjantaina (18.9.). Matkasta jäänyt F-35-hävittäjä siirretään Suomeen seuraavan kone-erän mukana. SUOMEEN saapuneille kahdelle F-35-hävittäjälle tehdään vastaanottotarkastukset, minkä jälkeen niihin asennetaan jarruvarjot. Alle 16-vuotiaista vain 23 prosentilla oli sijoitusvarallisuutta. syyskuuta 2026 8 // KOTIMAA Azoreille jäänyt F-35-hävittäjä Suomeen syksyn aikana Joona Laukkanen, STT Suomen ensimmäisestä F-35-hävittäjien erästä uupunut hävittäjä siirretään Portugalin Azoreilta Suomeen syksyn aikana, Ilmavoimat tiedotti sunnuntaina. Samassa kuljetuserässä oli mukana myös kolme Belgiaan menevää hävittäjää. PUUSTINEN SANOI, ettei varaosalla pitäisi mennä kauaa perille, eikä osan vaihtamisen pitäisi olla mutkikas projekti. – Sen mitä ohjaajien välityksellä kuulin on, että yksittäinen pieni osa pitäisi vaihtaa, mutta juuri sitä varaosaa ei Azoreilla ollut, Ilmavoimien esikuntapäällikkö prikaatikenraali Aki Puustinen sanoi sunnuntaina STT:lle. Suomi hankkii Yhdysvalloista kaikkiaan 64 Lockheed Martinin valmistamaa F-35A-monitoimihävittäjää nykyisten F/A-18 Hornet -hävittäjien seuraajiksi. Kela ei innostu vauvojen ensisijoituksista Valtion maksama 300 euron alkupotti voisi kasvaa reiluun tuhanteen euroon, kun lapsi varttuu täysi-ikäiseksi.. Järjestelmän tavoitteena ei ole rahoittaa lapsen vaurastumista valtion piikkiin, vaan kannustaa pitkäjänteiseen säästämiseen, ministeriö linjaa. Yksittäistä hävittäjää ei kustannussyistä siirretä yksin, sillä tueksi tarvitaan ilmatankkauskonetta. Mahdollisia lapselle tehtäviä lisäsijoituksia nämä rajoitukset eivät koskisi. Tehtävästä aiheutuvat kulut tulisi Kelan mukaan siinä tapauksessa kattaa täysimääräisesti jostain muualta kuin sosiaaliturvarahoituksesta. Vian korjaamiseen tarvittavaa varaosaa ollaan toimittamassa Azoreille. Hakemus ensisijoituksesta tehtäisiin OmaKelan kautta ja Kela vastaisi etuuspäätöksistä, maksatuksista, asiointialustasta ja tiedottamisesta. Vuoden 2024 lopussa sijoitusrahastoja tai pörssiosakkeita omisti Tilastokeskuksen mukaan hiukan yli kaksi miljoonaa Suomen asukkaista, eli 37 prosenttia. Hankkeeseen varattiin noin 10 miljardia euroa, mikä teki siitä Suomen kaikkien aikojen suurimman aseostoksen. Rahoitusalan toimijat toivovat, että toteuttavasta mallista tulee kilpailuneutraali, huoltajille helppokäyttöinen ja lisäsäästöihin kannustava. JARNO VUORINEN / LEHTIKUVA Nina Törnudd, STT Hallitusohjelman ajatus vauvoille annettavasta ensisijoituksesta on kerännyt kannatusta lausuntokierroksella. On useita eurooppalaisia maita, joille tulee tasaisesti koneita sitä myötä, kun niitä linjalta valmistuu. Puustinen ei osannut sanoa, millaisesta avioniikkaviasta on tarkalleen kyse. Nykyaikaiset hävittäjät sisältävät niin paljon erilaisia komponentteja, että vikoja saattaa syntyä. Finanssiala painottaa lausunnossaan, että suorien osakesijoituksien ohella tarjolle tulisi olla myös mahdollisuus valita kohteeksi sijoitusrahastoja ja sijoitusvakuutuksia. Ensimmäisen erän toimitusta ei viivästetty, sillä hävittäjiä olivat lisäksi saattamassa ilmatankkauskoneet. Myös sosiaalija terveysministeriö huomauttaa, että Kelalle ehdotetut uudet tehtävät ovat kaukana Kelan ydintehtävistä. Keskipohjanmaa // Maanantaina 21. Aloitusvuonna ensisijoituksen kustannukset olisivat arviolta 15–22 miljoonaa euroa
Hyökkäyksissä kuoli Venäjän mukaan kaksi ja haavoittui kuusi ihmistä Moskovan alueella, mukaan lukien lapsia, kertoi BBC. AfD kärkkyi uutta voittoa Saksassa MecklenburgEtu-Pommerin lisäksi sunnuntaina äänestettiin Berliinin edustajainhuoneen vaaleissa.. – Hänen kannaltaan tilanne on melkoisen dramaattinen. Berliinissä AfD:n asema ei ole yhtä vahva kuin entisen Itä-Saksan osavaltioissa, mutta sielläkin puolueelle ennustetaan noin 18 prosentin kannatusta. Vaaliasetelma oli niin tasainen, että tulevaa koalitiota oli vaikea ennakoida. Siellä valtaa ovat pitäneet CDU ja SPD. Kaksi viikkoa aiemmin AfD voitti ylivoimaisesti Saksi-Anhaltin osavaltion maapäivävaalit ja sai lähes 44 prosenttia äänistä, jolla se saattaa päästä valtaan osavaltiossa. Kolmipäiväiset duuman vaalit päättyivät Venäjällä sunnuntaina, ja Sobjaninin mukaan droonihyökkäyksen tarkoitus oli häiritä niitä. Kyseessä oli hänen mukaansa ennennäkemättömän suuri yksittäinen hyökkäys Ukrainalta. Merz ei myöskään osallistu YK:n yleiskokoukseen New Yorkissa alkavalla viikolla ja on tyhjentänyt kalenterinsa muiltakin osilta tuleviksi päiviksi. AFD:N TAI LINKEN voitot voisivat olla uusi isku liittokansleri Friedrich Merzille. Pääkaupunki Berliini on oma osavaltionsa, ja sen edustajainhuone vastaa osavaltioiden maapäiviä. – – Viimeisimmässä kannatusmittauksessamme syyskuussa 13 prosenttia oli yhä tyytyväisiä hänen toimiinsa. Merz kutsui CDU:n johdon sunnuntai-illaksi kriisikokoukseen keskustellakseen alustavista tuloksista Mecklenburg-Etu-Pommerin osavaltiosta ja Berliinistä, jossa äänestettiin kaupungin edustajainhuoneen vaaleissa. BBC julkaisi videokuvaa, jossa sen mukaan näkyi öljynjalostamolla syttyneestä tulipalosta noussut korkea tulipatsas ja runsaasti savua. Molemmille ennustettiin noin 20 prosentin kannatusta. Siellä hänen keskustaoikeistolaisen CDU-puolueensa kannatus romahti. Moskovan pormestarin mukaan kaksi ihmistä kuoli hyökkäyksessä Moskovan alueelle. Oppositiopoliitikot Ilja Jashin ja Julija Navalnaja kehottivat ihmisiä tulemaan äänestyspaikoille tasan puolenpäivän aikaan, jotta jonot kasvaisivat mahdollisimman pitkiksi. BERLIININ edustajainhuoneen vaaleissa vielä täpärämpi ennakkosuosikki oli Linke ennen CDU:ta. Mielipidetiedustelun mukaan täpäränä ennakkosuosikkina vaaleihin lähti radikaalioikeistolainen ja maahanmuuttovastainen Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD), joka kamppaili voitosta sosiaalidemokraattien SPD:n kanssa. Osavaltiossa valtaa on pitänyt sosiaalidemokraattien SPD:n ja vasemmistopuolue Linken yhteishallitus. Tämä tarkoittaa miljardeja dollareita, jotka ylläpitävät sotakoneistoa, Zelenskyi kirjoitti X:ssä. Maata 26 vuotta hallinneen presidentti Vladimir Putinin odotettiin vahvistavan valtaansa, sillä hänen Yhtenäinen Venäjä -puolueensa saanee vaaleissa lähes varmasti enemmistön 450-paikkaiseen duumaan eli parlamentin alahuoneeseen. Vaalit ovat ensimmäiset sen jälkeen, kun Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa vuonna 2022. Jablokon vaalitarkkailijoita estettiin useissa paikoissa pääsemästä uurnille, ja yhden poliisi pidätti Pietarissa niin väkivaltaisesti, että tämä meni tajuttomaksi, Meduza kertoi. Toisaalta Kiina on uhannut Saksan pitkäaikaista asemaa teollisuustuotteiden, kuten autojen, viennissä. AfD:n ennustettiin saavan runsaan kolmanneksen äänistä ja SPD:n muutaman prosenttiyksikön vähemmän. Merzin asema on ollut tukalampi Saksi-Anhaltin vaalien jäljiltä. Jonoprotestin ajatuksena oli, että tällaista mielenosoitusta ei voitaisi hajottaa eikä mielenosoittajilla olisi kylttejä tai muuta, minkä perusteella heidät voitaisiin pidättää. MAANPAOSSA oleva oppositio oli kehottanut kansalaisia niin sanottuun jonoprotestiin. Ukrainassa ja Lähi-idässä käydyt sodat ovat nostaneet öljyn ja sitä myötä kulutustuotteiden hintoja, ja Saksa on käyttänyt mittavasti rahaa aseistautumiseen. 70-vuotias Merz on ollut vallassa lähes puolitoista vuotta, mutta hänen kannatuksensa on jo nyt alamaissa. Hänen mukaansa Ukraina ei kuitenkaan onnistunut tavoitteessaan. Vaaleja pidettiin vilpillisinä, kuten aiempiakin Venäjän vaaleja tällä vuosituhannella. VENÄJÄLLÄ äänestettiin sunnuntaina kolmatta ja viimeistä päivää tiukasti valvotuissa duuman vaaleissa. Korkein oikeus oli kieltänyt ainoaa sotaa vastaan olevaa Venäjällä rekisteröityä puoluetta Jablokoa osallistumasta vaaleihin. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ylisti iskuja ja sanoi Ukrainan pitkän kantaman iskujen saaneen aikaan ”merkittävän vaikutuksen” Moskovan alueella sunnuntain vastaisena yönä. STRINGER / AFP / LEHTIKUVA Jussi Lankinen, Ayla Albayrak, STT Saksassa äänestettiin sunnuntaina Mecklenburg-Etu-Pommerin osavaltion maapäivävaaleissa. – Yksi Venäjän tärkeimmistä öljyteollisuuden laitoksista ja hyökkääjän logistinen keskus saivat osuman. Nämä ovat alimmat luvut mitä koskaan olemme mitanneet istuvalle liittokanslerille, sanoi tutkija Roland Abold Infrafest Dimap -tutkimuslaitoksesta uutistoimisto AFP:lle. Riippumattoman venäläismedia Meduzan live-seurannan perusteella ei ollut selvää, oliko laajamittaista sodanvastaista protestointia kyetty toteuttamaan. Äänien laskenta alkoi Venäjän hallitsemassa Donetskissa sunnuntaina. Ehdolla oli vain Putinia sekä Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa tukeneita puolueita. syyskuuta 2026 ULKOMAAT // 9 Ukrainasta satoja drooneja Venäjälle vaalipäivänä STT–AFP Venäjän mukaan Ukraina ampui sunnuntaina ja sen vastaisena yönä yli 1 600 droonia häiritäkseen Venäjän duuman vaaleja. Molemmissa vaaleissa ennusteet olivat epävarmoja, sillä kummassakin osavaltiossa yli viidennes äänestäjistä oli vaalien alla epävarmoja valinnastaan, kertoi Deutsche Welle -kanava. Venäjän alas ampumista drooneista 450 oli suunnattu Moskovaan, sanoi pormestari Sergei Sobjanin. Keskipohjanmaa // Maanantaina 21
Kolmas erä kääntyi puolestaan Kreikalle, joka hallitsi neljättäkin erää aina erän loppupuolelle saakka. Torinossa pelatun viisieräisen jännitysnäytelmän erälukemat olivat Suomelle 22–25, 25–16, 22–25, 25–23, 15–13. LAUANTAINA IK Falkenia edustava Nathalie Blomqvist juoksi 21:nneksi naisten 5 kilometrillä ajalla 15.38. Neljännen erän ratkaisupalloilla yleispelaaja Luka Marttila ja hakkuri Joonas Jokela tekivät rohkeita ja pisteitä tuottaneita ratkaisuja. – Onneksi saatiin koneet käyntiin. Keskipohjanmaa // Maanantaina 21. Suomella oli ottelussa vaikeita jaksoja, mutta ne eivät päävalmentajan mukaan määrittäneet koko peliä. Almgren kellotti Kööpenhaminan kaduilla voittoajan 58.06 ja kohensi viime syksynä juoksemaansa Euroopan ennätystä komeasti 35 sekunnilla. Etiopian Likina Amebaw juoksi mestariksi ajalla 14.41 halliten juoksua selvästi jo parilla viimeisellä kilometrillä. Ratkaisuerässä Kunnari teki pisteen kääntäneen haaston, kun kreikkalaispelaajan jalka ylitti keskiviivan. – Treenit alkoivat tuntua pikkuhiljaa paremmalta, joten halusin antaa itselleni vielä yhden mahdollisuuden. Blomqvist harjoittelee ammattimaisesti kansainvälisessä On-kenkämerkin ryhmässä. Suomi pelasi avauserän heikosti, mutta teki sen jälkeen ryhtiliikkeen. Suomi eteni tiukan taistelun jälkeen EM-kisojen puolivälieriin. Tiukasta väännöstä kertoi myös keskipelaaja Severi Savonsalmi. – Olemme olleet todella paljon vuoristossa, mutta itse olen kokenut, että olen antanut korkeanpaikan harjoittelulle enemmän kuin olen siitä saanut. Näköjään EM-kisat kiinnostavat paikalla olevia joukkueita. Sillä ne (voitot) yleensä tulee, kun jaksaa puskea, Savonsalmi sanoi. Onneksi voitettiin. Meillä oli selkeä tavoite päästä tästä pelistä jatkoon, Kunnari jatkoi. Ottelu päättyi Luka Marttilan ratkaisevaan iskuun. Toiseen erään Suomi nosti tasoaan ja vei sen selkein lukemin. Suomi sai otteen neljännen erän voitosta ja hallitsi viidettä erää, joka toki eteni tasaisena. Lentopallo Suomi kukisti Kreikan viisieräisen jännitysnäytelmän päätteeksi. Jatkossa haluan, että saan parempaa boostia kuntooni vuoristosta.STT–TT Almgren juoksi puolimaratonin mestaruuteen Ruotsalaistähti Andreas Almgren katkaisi afrikkalaisten hallinnan MM-puolimaratonilla. Nämä eivät missään nimessä ole helppoja pelejä, joten pirun tyytyväinen voi olla, Kunnari sanoi. Viidennen erän ratkaisuhetkillä libero Voitto Köykkä puolusti hienosti palloja peliin ja antoi Suomebn hyökkäykselle mahdollisuuden voittaa. Alisa Vainion nimissä oleva naisten puolimaratonin Suomen ennätys on 1.09.30. Hallissa oli paljon suomalaisia, jotka pitivät hurjaa mökää. Terveyden suhteen kaikki on kunnossa. Almgrenista tuli ensimmäinen miesten puolimaratonin eurooppalainen maailmanmestari 30 vuoteen. Ugandan Joshua Cheptegei sijoittui pronssille ajalla 58.26. syyskuuta 2026 10 // URHEILU Ruotsin yleisurheilutähti Andreas Almgren juoksi sunnuntaina miesten puolimaratonin maailmanmestariksi Tanskan Kööpenhaminassa järjestetyissä maantiejuoksun MM-kilpailuissa. Norjan entinen hiihtotähti Therese Johaug osallistui Kööpenhaminan puolimaratonille 35–39-vuotiaiden naisten sarjassa ja juoksi loistavan ajan 1.08.43. Nyt pidän hiukan lomaa ja otan seuraavat viikot iisisti. Mielestäni ansaitsimme voiton, Savonsalmi kertoi Ylelle. Suomi lunasti jatkopaikan vaikeuksien kautta. – Minulta meni tilanne ohi, mutta Luka ilmoitti vastustajan astuneen jalkansa päälle. EMMI KORHONEN/LEHTIKUVA. HEIKKI SAUKKOMAA/LEHTIKUVA Vaikeuksien kautta voittoon Juha Savela Suomen miesten lentopallomaajoukkue voitti EM-kisojen neljännesvälierissä Kreikan erin 3–2. PÄÄVALMENTAJA Olli Kunnari myönsi Ylelle joukkueen aloittaneen ottelun todella nihkeästi. Juoksu tuntuikin hyvältä, ja sain kiristettyä loppua kohti. Varsinkin ottelun alku oli Suomelle nihkeä ja Kreikka veikin avauserän. Naisten MM-puolimaratonilla Kenian Agnes Jebet Ngetich juoksi voittoajan 1.05.15, joka on uusi naisten sarjan maailmanennätys. Vuoden alussa toisen lapsensa synnyttänyt Johaug kohensi puolimaratonin ennätystään liki kolmella minuutilla. Suomi kohtaa keskiviikkona puolivälierissä Italian tai Tanskan, jotka kohtasivat neljännesvälierissä myöhään sunnuntai-iltana. Vainio juoksi ennätystuloksensa kaksi vuotta sitten juuri Kööpenhaminassa. Ruotsalainen kukisti vahvalla loppukirillään Kenian Nicholas Kipkoririn viiden sekunnin turvin. 5000 metrillä hänen kesän paras tuloksensa oli 15.15. Kotikentällään pelaava hallitseva maailmanmestari Italia lähti otteluun suosikkina. Puolivälierissä pelaa turnauksen kahdeksan parasta joukkuetta. Vastustaja oli hyvä, mutta me olimme kovia ratkaisuhetkillä, Luka Marttila totesi Yle Urheilun haastattelussa. – Ei voi paljon paremmalta tuntua. Varsin vaikean kauden jälkeen Blomqvist kertoi hetken miettineensä, onko järkeä enää kisata kauden päätteeksi, mutta lopulta juoksija oli varsin tyytyväinen kilpailuunsa. Blomqvist kertoi oman suorituksensa olleen samaa tasoa kuin hänen menneen kesän ratatuloksensa. – Pystimme jälleen nousemaan vaikeista paikoista. – Mielestäni asenne oli hyvä. Italian Stefano Baldini voitti tittelin 1996, mutta sen jälkeen kaikki mestaruudet olivat menneet Afrikkaan. Kunnia siis hänelle, Kunnari totesi. Kreikka taisteli kovasti kuten mekin. – Joukkuetta mitattiin tänään. Omasta harjoittelustaan Blomqvist on löytänyt yhden ongelmakohdan. – Tulevaa harjoituskautta emme ole vielä tarkemmin suunnitelleen. En odottanut mitään huippusuoritusta, joten siihen nähden ihan hyvät fiilikset kisasta, Blomqvist kommentoi. Nähtiin paljon hienoja palloralleja ja peli oli vääntämistä ja kääntämistä. Tuntuu uskomattoman hyvältä, että onnistuin tekemään näin hyvän juoksun, Almgren iloitsi SVT:llä. Suomi on yltänyt miesten EM-kisoissa parhaimmillaan neljänneksi. Norjalaisen NRK:n mukaan Johaug olisi sijoittunut naisten MM-kisassa parhaana eurooppalaisena 19:nneksi. – Ensin minusta tuli Euroopan mestari (elokuussa 10 000 metrillä), ja täällä maailmanmestaruus oli selkeä tavoitteeni
Haluamme osaltamme varmistaa, että kehitys jatkuu tulevina vuosina, sanoi FDJ Unitedin Suomen general manager Joel Häkämies. – Kaikki ovat pelejä, pelataan ne kotona tai vieraissa. Samaan aikaan naisten Superpesis on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Suomen seuratuimmista palloilusarjoista. – Meillä on hyvin kokenut joukkue. Ensi lauantaina haetaan vierasvoitto ensimmäisen kerran näissä finaaleissa, Vartia sanoi. Kotijoukkueella oli sunnuntaina monta sankaria. Vaikka Mansella on enemmän finaalikokemusta, niin tulossa on yksittäinen ottelu, korosti Jussittarien pelinjohtaja Erno Tuomainen. Alakoski jäi kympin kisassa 6,4 sekuntia mestaruuden voittaneelle Emmi Lämsälle. KP Kaivo-oja iski jatkoon EMkisoissa Pihla Kaivo-ojan paluu nyrkkeilykehiin pitkän tauon jälkeen sujui myönteisesti, sillä hän voitti puolalaisen Wiktoria Beata Rogalinskan EM-kisojen toisella kierroksella. Suomesta kisoihin osallistuu kaikkiaan 77 nostajaa. Lauantai-iltana Laura Myllymäki hävisi turkkilaiselle Nurselen Yalgettekinille 48-kiloisten sarjassa 0–5. – Unibetin kanssa löysimme nopeasti yhteisen näkemyksen siitä, mihin pesäpalloilu ja seurat voivat kehittyä tulevina vuosina – sekä miesten että naisten pääsarjan osalta, Karjalahti sanoi. syyskuuta 2026 URHEILU // 11 Alakoski hopealle rullahiihdon SM-kisoissa Ylivieskan Kuulaa edustava Anni Alakoski otti hopeaa rullahiihdon SM-kisojen päätöspäivänä Kuopiossa, jossa ohjelmassa oli vapaan tyyliin normaalimatkan startit. Pariisin olympialaisissa 50-kiloisten sarjassa viidenneksi yltänyt Kaivo-oja kertoi hiljattain MTV:lle kärsineensä alkukaudesta henkisestä väsymyksestä. Raudasoja ei ihmetellyt, miksi kotijoukkue pystyi nousemaan, vaikka Jussittaret oli lauantaina kotikentällään Superpesiksen ennätysyleisön edessä selvästi parempi. Superpesikselle oli tärkeää, että pääyhteistyökumppani sitoutuu koko lajiin eikä vain sen näkyvimpään osaan. Yritykset 68 ja 69 kilon painoilla epäonnistuivat. Aino-Kaisa Mantere voitti sen 2016 Jyväskylän Kirittärissä ja Tiia Peltonen 2021 sekä 2023 Porin Pesäkarhuissa. Keskipohjanmaa // Maanantaina 21. – Lajin yleisömäärät, mediakiinnostavuus ja näkyvyys ovat kasvaneet, ja kasvu on ollut erityisen voimakasta suurissa kaupungeissa. SUOMEN rahapelimarkkinat vapautuvat 1. – Meillä on yhdessä vahva usko siihen, että saamme rakennettua Superpesiksestä kesälajien ykkössarjan kiinnostavuudeltaan sekä entisestään vahvistettua naisten Superpesiksen asemaa Suomen top 5 -palloilusarjana. Oulaisten Huiman kasvatti Saaga-Angelia Raudasoja toi Manselle peräti kuusi juoksua. Mestaruuden voitti Unkarin Peter Papp tuloksella 168 kiloa (78+90). MM-kisat jatkuvat Kreikassa ensi lauantaihin saakka. MANSE PP on siis voittanut suunnilleen samalla joukkueella kaksi edellistä mestaruutta. Sarja on jo nyt noussut upeasti Pohjoismaiden seuratuimmaksi naisten palloilusarjaksi, kertoi Superpesiksen hallituksen puheenjohtaja Vesa Karjalahti. heinäkuuta ensi vuonna edellyttäen, että Unibetille myönnetään lisenssi Suomen uudistuvassa rahapelijärjestelmässä. Miesten superpesiskausi päättyi Vimpelin Vedon juhliin. Syksyn neljää finaalia on seurannut yhteensä 13 403 katsojaa eli hulppeat 3 350 ottelua kohden. Sarjaan ei osallistunut muita kilpailijoita. Pohti Ski Teamin Katariina Lonka otti pronssia ennen Ylivieskan Kuulan Anna-Kaisa Saarta. ANT TI AIMO-KOIVISTO/LEHTIKUVA Superpesis kansainvälisen vedonlyöntiyhtiön syliin Petteri Ikonen, STT Pesäpallon pääsarjatoimintaa pyörittävä Superpesis Oy teki rahapeliyhtiö FDJ Unitedin kanssa monivuotisen yhteistyösopimuksen, Superpesis tiedotti sunnuntaina. Suomen seuratuin palloilusarja jääkiekon Liiga tiedotti jo viime joulukuussa tehneensä vuoteen 2031 ulottuvan sopimuksen tutun yhteistyökumppaninsa Veikkauksen kanssa. Oulaisten Huiman kasvatti Saaga-Angelia Raudasoja sivusi Superpesiksen ennätystään kuudella tuodulla juoksulla, Lina Olenius löi neljä ja Anna Ala-Kauhaluoma kolme juoksua. Ratkaiseva finaali pelataan ensi lauantaina Seinäjoella. Kaikki loppuottelut ovat päättyneet kotijoukkueelle 2–0. – Kotiyleisöt antavat ekstraa, siinä syy, Tuomainen tiivisti yleisön merkityksen. Pesäpallo Kumppanuus kattaa miesten ja naisten Superpesiksen seuroineen. Suomalaisiskijöistä Ismail Umar ottelee tänään iltatilaisuudessa, kun hän kohtaa toisella kierroksella venäläisen Rasul Magomedovin 65 kilon sarjassa. Mestaruuspokaali Silmu teki siis turhan matkan Tampereelle, sillä Manse PP tasoitti finaalivoitot 2–2:een kaatamalla Seinäjoen Jussittaret 2–0 (7–3, 4–1). Sopimuksen myötä yhtiön brändi Unibet on Superpesiksen tuleva pääyhteistyökumppani. Kaivo-oja vei kaksi ensimmäistä erää nimiinsä hajaäänin 4–1, mutta käänsi ottelun lopulta itselleen kaikin tuomariäänin. heinäkuuta ensi vuonna, joten yhteistyökumppanuuksiin on odotettavissa liikehdintää. Täytyy vain toivoa, ettei ottelu ratkea mihinkään sattumaan, Raudasoja korosti. Miesten kympillä Vuokatin Emil Liekari vei mestaruuden ennen Minkenin Alexander Ståhlbergiä ja Puijon Niilo Mäkistä. TIMO AALTO/LEHTIKUVA. Nuorten sarjoissa mestaruudet voittivat mm. Tiedotteen mukaan yhteistyö on kokoluokaltaan ja kattavuudeltaan laajin suomalaisessa joukkueurheilussa solmittu kumppanuus. KP Paavola jäi ilman tulosta Lohtajan Veikkojen Simo Paavola jäi ilman tulosta, kun Masters-sarjojen painonnoston MM-kisat jatkuivat sunnuntaina Ateenassa Kreikassa. Manse PP:n pelinjohtaja Manu Vartia ei ollut huolestunut ennen ottelua. Ydinryhmä pelaa kolmatta vuotta. Kumppanuus kattaa miesten ja naisten Superpesiksen sekä niissä pelaavat seurat ja käynnistyy 1. Liiga kertoi, että sen seuroilla on tulevaisuudessa mahdollisuus tehdä myös omia paikallisia sopimuksiaan rahapelitoimijoiden kanssa. Helsinkiläisen Puna-Mustien nousu miesten Superpesikseen sopii suunnitelmiin, kun laji suurkaupunkilaistuu. Kaksikon edellisen kohtaamisen Kaivo-oja voitti hajaäänin. Ensi kaudella Superpesis OY:n pääyhteistyökumppani on kansainvälinen vedonlyöntitoimisto. Paavola kilpaili 50-vuotiaiden 65 kilon sarjassa, jossa hän ei saanut tulosta tempauksessa. – Meillä ei ole ensi lauantaina mitään paineita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta. Suoraan 54-kiloisten sarjan toiselle kierrokselle päässeen Kaivo-ojan voitto tuli sunnuntaina tuomariäänin 5–0. Jussittarista mestaruus on vain kahdella pelaajalla. – Vireystila ratkaisee. Minkenin Topias Vuorela ja Pohti ST:n Josefiina Kankaanpää. Ei me häkellytty yhtään tappioasemassa, Raudasoja vakuutti. Paavola ei enää työntöön osallistunut. Pesäpallo Kuusi juoksua tuonut Saaga-Angelia Raudasoja Mansen ratkaisijana. Suomalaisnyrkkeilijä kohtaa keskiviikkona ranskalaisen Wassila Lkhadirin. STT Ratkaisu siirtyi viidenteen Juha Aaltonen, STT Viidettä kertaa peräkkäin naisten Superpesiksen finaaleissa pelaava Manse PP näytti sunnuntaina monta syytä sille, miksi sen kaksi edellistä finaalisarjaa on päättynyt mestaruusjuhliin
– Meni vaikeimman kautta tämä homma, mutta pääasia, että mestaruus varmistui. Alueen lupaavista nuorista joukkueen riveissä pelaavat mm. 6. Naiset 4,99 km: 1) Lillhonga Elin GIF 54.41, 2) Karvonen Hanna OKT +14.31. PÄÄVALMENTAJA Nikola Ercegin koutsaama Vieska Futsal koostuu pääosin nuorista pelaajista, jota täydentää muutama kokenut kasvo. H85 1,59 km: 1) Nieminen Mauno YK 34.36. Polkujuoksu Ylivieska: Törmälä TrailRun. Poissa: 8. D40 3,46 km: 1) Lindfors Lina Falken 49.06, 2) Hietala Maija KU +1.24, 3) Sundholm Ingrid NOK +42.55. Ravit Rovaniemi: 1. H75 2,2 km (10): 1) Jokinen Leo KoS 25.09, 2) Koivukangas Erkki KoS +36, 3) Juola Eero KoS +39. D65 2,2 km: 1) Kankaanpää Tarja KaWi 26.42, 2) Taanila Sisko NiS +7. Vieska Futsal avasi kauden 1–4 (0–3)-tappiolla. Naisten Suomi-sarja, lohko 2: Hokki–RoKi 0–6 (0–2, 0–2, 0–2), KalPa Ak– KuRy/MIF 4–5 (0–2, 0–1, 4–2). Naisten Divari: M-Team–Welhot 6–3 (2–0, 0–2, 4–1), YT Jalpa–O2 JKL 5–7 (1–3, 2–2, 2–2). Miesten Divari: LNM–Blackbirds 4–8 (1–1, 0–2, 3–5), Karhut– Rangers 8–6 (3–1, 1–2, 2–3), Josba–Pirkat 9–2 (3–1, 3–0, 2–0). Kolmesti vieraat kuitenkin pallon Savolaisen taakse saivat. 3. lähtö, sh 2120 m: 1) Safiiri/Marian Lukkari 39,2 (6,43), 2) Lemmy 38,3 (1,74), 3) Pekka Evo 39,6 x (3,34), 4) Tahitin Helmi 41,9 x (52,36). Kotijoukkueen palkittu oli ansaitusti maalivahti Savolainen. Liigapaikkansa luovuttaneesta ToPV:sta Vieskaan siirtyivät Sergei Pichugin, Aatu Metsä-Ketelä ja Aake Alisaari. Miehet, 14 km (28) :1) Jarkko Reijonen Kuop 1.07.19, 2) Juho Nikula Oulu 1.07.55, 3) Sami Jussilainen Yliv 1.08.27. lähtö, sh 2100 m: 1) Appesnabb*/Markku Ranta 31,3, 2) James 30,7, 3) Sisunautti 30,8, 4) Suvelan Roihu 31,1. Sammalisto ajoi Italian F4-mestariksi Ylöjärveläinen Luka Sammalisto teki sunnuntaina suomalaista autourheiluhistoriaa ajamalla Italian Formula 4 -sarjan mestariksi. Tornion Palloveikkojen luovuttua sarjasta Futsal-liiga pelataan 11 joukkueen kaksinkertaisena sarjana. P9, 1.5 km: 1) Manuel Laurila Pyhänt 8.03, 2) Miro Sammalmaa YlivKu 10.21. 2,4 km (8): 1) Rantala Aulis KoS 28.15, 2) Pihlajamaa Martti VetU +2.14, 3) Joki Sauli VetU +3.44. H14 2,27 km (5): 1) Haldin Emil Femman 17.51, 2) Borgmästars Marcus Femman +1.17, 3) Vanhamäki Veikko KoS +3.20. Sarjasta ei putoa yhtään joukkuetta suoraan. H50 4,09 km (8): 1) Hautala Jari Femman 39.09, 2) Grankull Kenneth Kronan +1.45, 3) Nyman Patrik Brahe +3.41. Jääkiekko Suomi-sarja: Laser HT–Hunters 5–3 (1–2, 2–0, 2–1), Virkiä– SaPKo 2–3 ja. Akaan parhaana palkittiin Enderson Suarez. M20 10 km (33): 1) Topias Vuorela Minken 21.03,5, 2) Kalle Tossavainen HollU-46 +11,7, 3) Iiro Säisä KiurU +28,1, 17) Evert Ikonen Pohti ST +2.16,6, 26) Aleksi Kyllönen Pohti ST +2.46,6, 32) Elmer Halmesmäki Brahe +4.47,4. D70 2,07 km: 1) Kattilakoski Kirsti KoS 29.48, 2) Fred Bodil Femman +3.27, 3) Björklund Gunilla Falken +3.51. H65 3,22 km: 1) Helander Rolf OuHu 31.34, 2) Stubb Stefan Falken +3.57, 3) Saarenpää Matti SS +26.59. Poissa: 8. Kauden tavoite saavutettiin ja hienosti vielä ennen viimeistä kilpailuviikonloppua, Sammalisto sanoi tiedotteessaan. Miehet 10 km (47): 1) Emil Liekari Vuokatti STK 19.57,3, 2) Alexander Ståhlberg Minken +12,6, 3) Niilo Mäkinen PuijHS +30,1, 4) Remi Lindholm ImatrU +32,0, 5) Ville Ahonen ImatrU +42,6, 6) Pyry Riissanen InarY +47,5, 15) Ike Melnits Pohti ST +1.25,7, 17) Niilo Moilanen Pohti ST +1.27,0, 21) Anton Packalén Minken +1.42,5, 24) Eelis Meriläinen T Skiers +1.49,0, 26) Markus Kasanen Pohti ST +1.56,5, 27) Daniel Onnela Pohti ST +1.58,1, 37) Iiro-Mikko Harju Pohti ST +3.08,9. Salibandy Miesten F-liiga: KrP–LASB 14–3 (5–0, 3–2, 6–1), OLS–O2 JKL 3–4 ja. Keskipohjanmaa // Maanantaina 21. lähtö, Toto4-2, lv 2100 m: 1) Helan*/Kari Alapekkala 15,6 (6,16), 2) Adde S.H. Elmer Kääntä pelasi laukaisupaikan ensimmäistä liigamatsiaan pelanneelle Joar Laaksolle, joka laukoi tarkasti takanurkkaan. Elmer Kääntä pohjusti syötöllään Vieska Futsalin avausmaalin. lähtö, Toto4-3 DUO-1, sh 2600 m: 1) Loisto-Apassi/Martti Aikio 33,7a (9,62), 2) Meleko Viksu 33,8a (7,73), 3) Harjan Valtias 33,8a (2,03), 4) Weeti 34,2a (48,11). T12 1.5 km: 1) Minea Laurila Pyhänt 8.00, 2) Eevi Rautakoski Yliv 8.02, 3) Inna Kylliäinen Yliv 13.20. Poissa: 3. Miesten Suomisarja, lohko A: SB Vaasa–Sastamolo 6–12 (1–2, 3–3, 2–7), Blue Fox–SC Luppo II 7–6 (3–3, 0–1, 4–2). Toisella jaksolla Leevi-Eelis Lindberg teki vielä 0–4-osuman ennen kuin Vieska Futsal rikkoi kuparisen. H70 . lähtö, Toto4-1, lv 2100 m: 1) Olivia Dana*/ Kari Alapekkala 17,2 (1,59), 2) Moon Lightning 16,8 (12,56), 3) Eternal Fire 16,8 (33,63), 4) Matteo Von Bentz 17,6 (23,66). 15,1 (1,72), 3) Libertin 16,7 (6,01), 4) Brolle F. (1–2, 1–0, 1–1, 0–1). N20 10 km (14): 1) Josefina Kankaanpää Pohti ST 26.20,3, 2) Hanni Koski TampPy +3,2, 3) Mandi Mäkinen JoensKa +58,7. JARNO HERRANEN Rullahiihto Kuopio: Rullahiihdon SM-kilpailu, tuloksia (v): N18 5 km (19): 1) Venla Mennala VantHS 12.22,6, 2) Venla Vuorikari KitU +34,7, 3) Saaga Pesämaa IinHS +48,4. 9. Naisten Kakkonen, lohko C: FC Sport Ak–PaRi 3–2 (1–1) Englannin Valioliiga: Bournemouth–Liverpool 0–1, Leeds–Crystal P 0–0, ManC–Sunderland 5–3, Fulham–ManU 1–1. Toni ja Kimi Heikkilä, Juuso Kokkoniemi, Luka Kykyri ja Joar Laakso. H45 4,09 km (5): 1) Haldin Ove Femman 39.37, 2) Willman Jani KoS +13.06, 3) Gripenberg Mattias Brahe +18.25. Voitot 2–2. Poissa: 3. Pesäpallo Naisten superpesis, 4/5 loppuottelu: Manse PP–Jussittaret 2–0 (7–3, 4–1). D60 2,2 km: 1) Lassila Päivi RasTiimi 20.50, 2) Strandberg Annika Femman +4.26. Futsal Vieska Futsal avasi kauden kotitappiolla. D12 1,82 km (4): 1) Hyväluoma Nelli VetU 14.00, 2) Haldin Emma Femman +20, 3) Herrala Sara KoS +4.19. sijalta, mutta hän onnistui nousemaan molemmissa kisoissa 12:nneksi. Auroraliiga: Pelicans–K-Espoo 1–6 (1–3, 0–2, 0–1), HIFK– Kärpät 3–1 (2–0, 1–0, 0–1), Ilves–Kuortane 4–3 ja. divisioona: RöVe–Remix 8–5 (2–1, 3–1, 1–3). P19 SM, lohko A: ErVi–Nibacos 9–5 (3–1, 3–1, 3–3), Tiikerit–KrP 4–12 (1–3, 1–4, 2–5), Oilers NG–TPS 9–6 (2–0, 3–3, 4–3). H12 1,82 km (9): 1) Gulin Vincent NOK 14.41, 2) Tunis Einar Femman +2.13, 3) Smeds Leo NOK +2.16. Turkin liiga on yksi Euroopan kovimmista sarjoista, Maxhuni sanoi Koripalloliiton tiedotteessa. Jalkapallo Miesten Ykkönen, alempi jatkosarja: FC Inter/2–TPV 3–0 (2–0). H90 1,59 km: 1) Patana Tapio VetU 32.16. D45 3,22 km: 1) Torrkulla Josefin Femman 40.36, 2) Möuts Anette Femman +7.09. – Uutta seuraa etsiessä tavoitteena oli löytää uusi haaste ja paikka, jossa saan mahdollisuuden pelata korkealla tasolla. T16, 5 km (6): 1) Lyyli Hyyppä Yliv 23.45, 2) Aava Nissilä YlivKu 27.33, 3) Emma Tienhaara YlivKu 29.31. lähtö, lv 3100 m: 1) Fabulous Time*/Kari Alapekkala 18,3a (6,38), 2) Hell Of A Dance 18,4a (3,42), 3) MAS Gunnar 18,5a (5,97), 4) Father 20,5a x (2,92). Urallaan mm. H16 3,65 km (4): 1) Smeds Linus NOK 28.32, 2) Vähäsöyrinki Jonne NiS +7.38, 3) Norrgård Isak Femman +10.34. syyskuuta 2026 12 // URHEILU Mestarisuosikki oli liian vahva Juha Savela Alkaneen Futsal-liigan kauden mestarisuosikkeihin lukeutuva Akaa Futsal oli liian vahva vastustaja, kun viime kaudesta uudistunut Vieska Futsal aloitti kautensa sunnuntaina Ylivieskassa. Toisella jaksolla Vieskakin sai paremmin otetta pelistä, mutta vieraat pysyivät pelin päällä loppuun asti. Kahdeksan parasta pääsee pudotuspeleihin ja viimeiseksi sijoittunut joutuu liigakarsintaan. Poissa: 2, 6, 7. P12, 1.5 km (4): 1) Linus Heikkilä Yliv 7.53, 2) Elian Laurila Pyhänt 8.58, 3) Jero Sammalmaa YlivKu 9.25. Naisten Futsal-liiga: PaRi–PU-62 2–0 (2–0), Mad Max–FC Sport 8–3 (5–1), Riemu–FC Sjoki 6–4 (2–3). Tuloksia: T9, 1.5 km: 1) Saima Kaivosoja YlivKu 10.20, 2) Aino Mottisenkangas Yliv 17.37. Kansallisen liigan karsintasarja: VIFK–HJS 3–4 (1–2), FC Honka–EBK 1–1 (1–1). Lentopallo Torino/Sofia: Miesten EM-turnaus, neljännesvälieriä: Suomi–Kreikka 3–2 (22–25, 25–15, 22–25, 25– 23, 15–13), Puola–Latvia 3–0 (25–17, 25–16, 25– 16), Saksa–Bulgaria 3–2 (21–25, 21–25, 25–19, 25–23, 15–12), Ukraina–Romania 0–3 (22–25, 21–25, 28–30). H35 5,36 km: 1) Orjala Jarkko KoS 1.20.24. D55 2,4 km: 1) Snickars Virpi Solf IK 48.15. Jussi Virtanen, Matin Ahmadi ja Niklas Kurvinen vastasivat Akaan maaleista. H55 3,44 km (7): 1) Tuomisto Juha VaaSu 34.53, 2) Snickars Christer Solf IK +5.15, 3) Biskop Kim KoS +9.25. P16, 5 km (5): 1) Vili Koivumäki Yliv 22.47, 2) Vilho Saari Yliv 23.06, 3) Eelis Ekdahl Yliv 23.54. 16,0 (17,41). D18 3,89 km: 1) Nynäs Matilda Botnia 52.28, 2) Backlund Thelma Femman +2.20. Liigaa Savolainen, 35, on pelannut myös Akaa Futsalissa, Kampuksen Dynamossa ja Tervareissa. P17 SM, lohko A: Duo Jämsä–OFBC 2–7 (1–2, 1–3, 0–2), OLS– Nibacos 17–10 (6–5, 6–3, 6–2). Miesten 2. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Highlight Flash/Janne Lukkari 16,4a (2,12), 2) Grand Rally 16,4a (3,48), 3) La Grange 16,8a (5,82), 4) Vera Töll 17,3a (12,15). H40 5,36 km (9): 1) Jern Jens Femman 48.42, 2) Tunis Staffan Femman +2.37, 3) Vähäsöyrinki Erkki NiS +9.22. Futsal Miesten Futsal-liiga: AU–FC Kemi 6–3 (3–1), Vieska F–Akaa F 1–4 (0–3). Vieskan maalilla Juha-Matti Savolainen oli täystyöllistetty. (0–2, 2–0, 0–0, 0–1), LeKi–Muik H 4–1 (2–0, 0–1, 2–0). Turkin liiga on Maxhunille, 28, tuttu paikka, sillä hän pelasi keväällä 2025 neljä ottelua Pinar Karsiyakassa. D75 2,07 km: 1) Stoor Anne KoS 39.39, 2) Erkinheimo Ritva KortJ-V +1.53, 3) Eriksson-Kronberg Monica Femman +11.08. D14 2,27 km (8): 1) Paavola Elsa KP-V 19.43, 2) Mitts Emma MIF +1.49, 3) Smeds Klara NOK +2.01. D50 3,22 km: 1) Backman Yvonne Falken 38.36, 2) Määttälä Johanna EspSu +22, 3) Grankull Jaana Kronan +1.57. H80 1,85 km (4): 1) Erkinheimo Voitto KortJV 23.23, 2) Backman Sven-Olof Falken +9, 3) Byskata Henry Femman +6.06. Naiset, 14 km (11) :1) Anna Haataja Oulu 1.08.37, 2) Jenna Hyyppä Yliv 1.20.02, 3) Seela Peuralahti 1.30.17. 5. Miesten maajoukkueessa 78 ottelua tililleen saanut Maxhuni on pelannut kolmen viime kauden ajan pääasiassa Ranskan pääsarjassa. H60 3,44 km (10): 1) Kuoppala Esa RasKu 33.44, 2) Tiainen Hannu NiS +24, 3) Höstman Stefan Solf IK +3.50. STT. (1–1, 1–0, 1–2, 1–0), HIFK–TPS 6–7 (3– 0, 2–4, 1–3). 7. Avausjaksolla viime kauden hopeamitalisti Akaa ei juuri palloa kotijoukkueelle antanut. H18 4,78 km: 1) Åbacka Petter NOK 48.20. viisi Suomen mestaruutta voittanut ja ammattilaisena Kroatiassa ja Italiassa pelannut Savolainen siirtyi Ylivieskaan FC Kemistä. Poissa: 3. Uusista pelaajista tunnetuin on maajoukkueenkin maalivahtina kunnostautunut Savolainen. Naiset 10 km (27): 1) Emmi Lämsä AT SkiTeam 24.28,1, 2) Anni Alakoski YK +6,4, 3) Katariina Lonka Pohti ST +30,2, 4) Anna-Kaisa Saari YK+47,7, 5) Fanny Kukonlehto TampPy +59,5, 6) Vilma Jylhä AT SkiTeam +1.05,6, 18) Maj Köykkä Minken +3.40,2, 19) Assi Hakala Pohti ST +3.52,6, 23) Miina Koivisto T Skiers +4.45,8, 24) Aada Föhr T Skiers +5.15,0, 25) Jenna Rautiala T Skiers +5.17,2. 4. II-divisioona, lohko 3: Kronan–KuRy 2–4 (1–0, 1–3, 0–1). Kokemusta joukkueeseen tuovat Ykkösen BFF Gazijesta siirtyneet Samir Isanovic ja Nedim Ibric. Suunnistus Kaustinen: Avoin K-P:n ja ÖID:n yösuunnistuksen aluemestaruuskilpailu, tuloksia: Miehet 7,1 km (21): 1) Jansson Emil PaimRa 48.59, 2) Nissinen Niko LapVi +35, 3) Hautala Rasmus Brahe +1.19, 4) Ketonen Miikka HU +5.16, 5) Luoma Juha LapVi +5.33, 6) Kronberg Christian Femman +6.31. Viimeksi kaudella 2021–22 Vieska Futsalissa pelannut Kasper Ojala palasi kotimaan kierrokseltaan joukkueen riveihin. Sammalisto joutui lähtemään heikon aika-ajon jälkeen viikonlopun kahteen kilpailulähtöön 24. D16 2,92 km (8): 1) Sved Ines NOK 27.02, 2) Storgård Lova Femman +1.27, 3) Mitts Emilia MIF +2.54. 8. M18 10 km (33): 1) Herkko Heikkinen Ski JKL 22.24,3, 2) Kent Lindholm Tor +13,2, 3) Leevi Kiukkonen Ski JKL +22,9, 10) Vidar Halmesmäki Brahe +57,4, 22) Vinski Ruotsalainen Brahe +2.49,1. Sammalisto lähti Misanon kilpailuviikonloppuun peräti 99 pisteen sarjajohdossa, mutta sateinen sää teki 18-vuotiaan suomalaisen viikonlopusta hankalan. STT Maxhuni siirtyy Turkin liigaan Suomen miesten koripallomaajoukkueen pelinrakentaja Edon Maxhuni siirtyy Turkin liigaan nousseeseen Bandirma Bordoon tulevaksi kaudeksi. lähtö, lv 2100 m: 1) The Thrill/Niko Riekkinen 21,0a x (1,62), 2) La Buena 21,2a (9,01), 3) Gleipner Vendil 21,3a (10,21), 4) MAS Heiress 21,6a (13,64). Sammalistoa ennen Italian F4-mestaruuden ovat voittaneet muun muassa Lance Stroll, Oliver Bearman sekä formula ykkösten MM-sarjaa paraikaa johtava Kimi Antonelli.Sammaliston tavoitteena on nousta ensi kaudeksi Formula Regional -sarjaan. D20 3,89 km: 1) Enroth Emma Rasti-Nokia 50.58, 2) Enlund Isabella Femman +7.42. Lauantaina: Nottingham–Coventry 0–1. 2. lähtö, lv 2100 m: 1) Mr King Star/Kari Alapekkala 19,3 (1,46), 2) Bone’s My Way 20,6 (36,64), 3) Golda Zone 20,6 (13,02), 4) Longbeach 19,9 (7,66). Tulokset varmistivat historiallisen suomalaismestaruuden
1295 1211 7 9 6 4 1 4 2 8 4 2 7 3 5 1 8 9 3 9 5 2 8 6 1 5 4 6 4 5 2 7 5 7 6 8 1 6 5 4 3 3 9 7 6 2 5 4 3 7 5 6 9 7 1 5 3 8 4 5 8 3 4 7 2 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. syyskuuta 2026 SARJAKUVAT // 13 B. SITTEN SINÄ SAAT ITSE PÄÄTTÄÄ RANGAISTUKSESI. JOS HÄNTÄ RANGAISTAAN, NIIN MINÄKIN HALUAN RANGAISTUKSEN. HMM... Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 24/7 (vuorokauden ympäri) 020 750 4007 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Matti Posio 040 7717 828 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula 040 1278 803 Pia Mustola-Lamsijärvi 050 599 4237 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Maanantaina 21. ÄLÄ VIITSI, ÄITI. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi KOTIARESTIA?. SINUN PITÄISI PESTÄ SUUNI, SILLÄ JÄÄTELÖMAULLA JOSTA PIDÄN VÄHITEN
klo 15 °C +16,9 Piikkiö Sateisinta 18.9. Hamilton joutuu säntäämään töihin kesken kihlajaisten, vaikka haluaisi elää tavallista elämää. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. (Suomi 2023) (U). 19.00 Teatterikorkea 2 näyttämölle valitut. 18.23 Yle Uutiset Alueeltasi. 23.05 Tanssii Tähtien Kanssa. 12.00 Tähtiarpa. Knuckles aloittaa uuden trendin laittamalla roskiksen päähänsä. MTV3 06.15 Aamusää. 06.30 Smurffit. Palkkasotilaana toimivan Tommyn kanssa he matkustavat rajalle tavoitteena on selvitä Norjan suurlähetystöön Brasíliassa. NELONEN 06.00 Bing. 03.20 Australian rajalla. 14.45 Valitut Palat Collection. 19.30 M/S Mystery. Toimintaelokuvassa Hämähäkkimies Peter Parker (Tom Holland) on kyllästynyt auttamaan vain oman naapurustonsa asukkaita. Mv) (U). 01.00 Rakkaat Maajussit. Väsymys alkaa painaa näyttelijäopiskelijoita. Aaron ja John vastustavat miehen uutta elämää kylässä. 20.00 MOT. 08.00 Huvila & Huussi. Mihkku tasapainoilee perinteisten odotusten ja omien tulevaisuuden suunnitelmien välillä. 19.25 Tulosruutu. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Päivällä on puolipilvistä tai pilvistä. 20,3 mm Lappenranta lentoas. (1951) (U). 10.15 Revontulten räppäri. 14.30 Valitut Palat Collection. 20.00 Game of Wool suuri lankasota. 15.00 Huutokauppakesä. Cain saa tietää Sarahin aikeista, ja Tracy kyllästyy uteluihin hautajaissuunnitelmista. 12.30 Kauniit ja rohkeat. 21.49 Urheiluruutu. 13.30 Pirunpeli. Musiikki-iloittelu Uskosta, Toivosta ja rakkaudesta. 15.00 Koko Suomi leipoo. 13.45 Valitut Palat Collection. 09.00 Elämäni Biisi. Sheila on jo ehtinyt rientää hakemaan lohtua poikansa luota. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 20.9. Riku palaa Gotlantiin selvittämään Sarahin katoamista. Psykopaatteja kuvataan usein hirviöiksi, mutta onko asia niin yksinkertainen. 12.00 Egenland. Pohjoisenpuoleinen tuuli on heikkoa tai kohtalaista. 14.55 Suurmestari UK 16.00 Liikennepoliisit UK 16.55 Poliisit UK: Ajojahti 17.55 Suurmestari UK 19.00 Simpsonit 19.30 Simpsonit 20.00 The Rookie 21.00 ELOKUVA: Beck: Houkutuslintu (1) 22.55 Vesillä 23.50 Rikospaikka.doc: Karhu poliisin erikoisjoukko 00.35 Hamilton 01.40 Race Across The World Suomi 03.05 The Gold 04.25 The Rookie Katso suorat lähetykset keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 20 23 26 29 1 4 7 10 13 16 19 Elokuu Syyskuu 2026 -5 5 15 25 21 24 27 30 2 5 8 11 14 17 Elokuu Syyskuu 2026 10 20 Ma Alanya 28 Amsterdam 18 Budapest 20 Dubai 43 Dubrovnik 27 Hania 26 Las Palmas 25 Lissabon 32 Malaga 26 New York 22 Nizza 25 Oimjakon +5 Phuket 30 Riika 16 Skellefteå 13 Sydney 26 Tukholma 16 Tokio 25 Venetsia 27 Ti 27 19 18 40 24 26 25 30 26 19 25 +6 29 16 14 17 16 29 23 Ke 26 20 20 40 24 25 27 33 26 18 23 +6 28 13 15 21 15 26 22 Ma Haapavesi 13 Halsua 14 Helsinki 16 Joensuu 15 Jyväskylä 14 Kajaani 12 Kalajoki 13 Kokkola 13 Kuopio 14 Kuusamo +9 Lahti 16 Lappeenranta 13 Oulu 12 Pietarsaari 14 Pori 17 Rovaniemi 11 Tampere 15 Toholampi 13 Turku 17 Utsjoki 10 Vaasa 15 Ylivieska 13 Ti 13 13 15 14 13 11 12 13 13 10 14 14 12 13 15 11 14 13 15 10 13 14 Ke 13 13 13 11 14 12 13 12 14 11 12 12 13 12 15 +9 13 13 15 10 13 13 To 13 13 15 15 14 13 14 14 14 11 14 15 14 14 15 13 13 14 15 +9 14 14 Pe 14 14 15 15 14 14 15 14 14 12 13 15 14 14 15 12 14 14 16 +9 14 15 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 19.9. 18.30 Puoli seitsemän. 22.00 Kymmenen Uutiset. 06.25 Huomenta Suomi. Syvennymme neljään poikkeukselliseen tapaukseen. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.30 Puoli seitsemän. 19.30 Eränkävijät. 21.45 Yle Uutiset. 19.30 Salatut elämät. 06.05 Muumilaakson tarinoita. °C -1,5 Kittilä Lompolonvuoma Lämpimintä 19.9. 01.30 Hamilton. 07.50 Sonic Boom. 11.00 Studiokirkko. 15.50 Yle Uutiset Sunnuntai. 13.10 Luontotuokio. Bill neuvoo Williä unohtamaan Electran. 21.00 Pako Boliviasta. 18.00 SuomiLOVE. 16.30 Kauniit ja rohkeat. Mehtämikon matka Finnmarkissa jatkuu hikisissä tunnelmissa. Tärkeää tutkimustietoa on joutumassa vääriin käsiin. 19.00 Rajauksen ulkopuolella. YLE TV2 06.40 Egenlandin matkakohteet. 13.00 Unelmia Italiassa. Henkilökuva Jari Tervosta. Billin ja Ridgen kukkotappelu yltyy sanoista tekoihin. Tanskalaisen maajussin tytär Alma auttaa tekemään täydellisen joulukuusenjalan. 23.00 Havukka-ahon ajattelija. Ylen MOT tutkii poliisin tekemiä rikoksia, joissa on vaarantunut suomalaisten terveys tai jopa henki. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. Milla ja Samuli puolestaan aloittavat perhokalastuskauden hyisissä vesissä. YLE TEEMA & FEM 07.39 Luontoretkellä 08.17 Sportliv 08.28 Norjalaisia tarinoita 08.53 Koiraperheet käytöskoulussa 09.35 Romusta radalle 09.51 Unelmakoti 10.51 Felix & Klara 11.24 Felix & Klara 12.00 Suomen suurin teatteri 13.00 Ruoka-Suomi 13.45 Kaipaus: Kangastus 14.15 Gran Hotel 15.01 La Promesa Salaisuuksien kartano 16.00 Taylor 16.46 Tämäkin on totta 17.00 Miljoonien rakkauspetos 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Hääkuvaajat 19.00 Vuoroviikoin 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.55 Miksi Malinin vauva vietiin. 17.00 Pikku Kakkonen. (2017). 21.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 22.00 Tulossa: Temptation Island Suomi. (1960) (Mv) (U). 15.00 Petolliset. 22.21 Päivän sää. 16.40 Yle Oddasat. Mikael potee koti-ikävää ja Janika suree alan ulkonäköpaineita. 20.00 Maajussille morsian. 12.31 Irtiotto oravanpyörästä. 17.00 Viiden jälkeen. John puolestaan ottaa kantaa Robertin työllistymiseen. jatko 20.42 Spotlight: Koulupakolaiset 21.00 Efter Nio 22.00 Ihmeiden äärellä 22.43 Vasikka 23.32 Jospa tietäisit MTV SUB 06.00 MTV sääkamera 07.00 Monchhichi 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Race Across The World Suomi 09.30 Myyrä 10.55 Poliisit UK: Ajojahti 12.00 Liikennepoliisit UK 13.00 Liikennepoliisit UK 14.00 Pitääkö olla huolissaan. Komedia Simppa lähtee kasvojenkohotukseen ja tarvitsee siksi itselleen sijaisen tv-ohjelmansa juontajaksi. 21.55 Le bureau, vakoojaverkosto. 14.00 Valitut Palat Collection. 17.10 Kätilö Grace. 06.50 Pikku Kakkonen. 13.15 ELOKUVA Kaks’ tavallista Lahtista. 13.30 Tiettömän taipaleen takana. Maan eteläja keskiosassa on paikoin sadekuuroja, pohjoisosassa on suureksi osaksi poutaa. 06.44 Egenlandin matkakohteet. Tove Janssonin rakastettujen muumihahmojen seikkailut vievät katsojat Muumilaakson tarinoiden maailmaan. klo 15 °C +14,4 (20.9. Kontiolahdella Mikko rakentaa pajurysää. 22.35 Hockey Night Maanantai. Rovaniemen terävin kynä valloitti koko maan. 11.30 Ammatti: kirjailija: Jari Tervo. 20.00 Remppa vai muutto Suomi. 11.00 Suomen huutokauppakeisari. 22.20 Paratiisi. 21.30 Rakkaat Maajussit. 12.30 Kätilö Grace. 12.00 Emmerdale. 23.10 Sisällä. 14.36 Elävä arkisto: Suuren tammen tarina. (2009) (U). Charity on huolissaan Sarahista, joka tuuraa ryyppäämisestä toipuvaa Cainia. 18.00 Yle Uutiset. Uskon ja Toivon ystävyys joutuu koetukselle kun molemmat ihastuvat samaan tyttöön. 16.55 Yle Uutiset Alueeltasi. Saamelainen Mihkku Laiti on 18-vuotias ja haluaa rap-artistiksi. 22.05 ELOKUVA Spider-Man: Homecoming. 09.00 Remppa vai muutto UK. Niina luotti poliisiin, mutta sitten poliisi pahoinpiteli hänen 16-vuotiaan poikansa. 17.57 Kovan viikon ilta. 22.50 Oddasat. +9 +6 10 11 +9 13 14 14 15 14 16 15 15 6 6 10 3 7 1 2 2 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 14 +6 13 +6 14 +5 13 +3 13 +4 13 +5 12 +3 13 +2 13 +1 14 +1 12 +4 13 +4 13 +1 13 +1 13 +1 3 3 3 2 1 1 Kokkola 20.9. Andrés Villanuevan Suomen vierailu saa uuden käänteen, kun hän ryhtyy avustamaan Hilkkaa ja Kimiä tutkimuksissa. Ohjaaja: Petteri Saario. Taylor yrittää varovasti puhua Sheilan puolesta, mutta Steffy pysyy vankkumattomana. 16.45 Novosti Yle. 23.50 Modernit miehet. 02.50 Australian rajalla. 17.00 Yle Uutiset. 22.25 Tulosruutu. Hotelliperijäksi tekeytynyt Ida piileksii poikansa kanssa Boliviassa. 18.30 Emmerdale. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 14.50 Kadonneet perijät. 20.50 Tanskalaisen maajussin vihjeitä. Hän tahtoo todistaa kykynsä Tony Starkille (Robert Downey Jr.) päästäkseen osaksi isompia sankarikuvioita. 20.29 Yle Uutiset. Electra kaipaa juttukaveria ja kertoo tilanteestaan Dylanille, joka pitää Electran ratkaisua ylimitoitettuna. 14.15 Tanskalainen maajussi. 10.00 Raharemontti. 16.00 Sunnuntailounas. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. Nuori urheilijalupaus Timo saa huonoja uutisia. 19.00 Seitsemän Uutiset. 08.50 Jumppahetki. Keskipohjanmaa // Maanantaina 21. 14.15 Valitut Palat Collection. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Toholampi Laitala. 06.40 LEGO Friends: Uusi luku. 19.20 Päivän sää. 21.36 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 21.50 Pirjon rumempi Suomi. 16.00 Talot huokuvat historiaa. syyskuuta 2026 14 // TELEVISIO YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 16.35 Haluatko miljonääriksi. Ruotsalainen trillerisarja. 17.35 MasterChef Australia. Victoria on järkyttynyt Robertin teosta, mutta pysyy vankkumatta veljensä tukena. Steffyä huolettaa, että Finn antaa periksi Sheilalle. Kaikkia huolestuttaa kulttuurialan työtilanne. klo 15) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi 12 °C 81 cm Oulu 13 °C 111 cm Raahe 13 °C 86 cm Pietarsaari 13 °C 63 cm Vaasa 13 °C 42 cm SADESUMMA 15.9.– 20.9. 22.20 Milli arvontalähetys. 19.00 Rata auki. Victoria on ottanut vankilasta vapautuneen Robertin luokseen, missä on omat ongelmansa. 07.05 LEGO DreamZzz. Tähän tarjoutuukin tilaisuus, kun mystinen lentävä rikollinen (Michael Keaton) alkaa myydä vierasta teknologiaa hyödyntäviä aseita. 11.45 Elävä arkisto: Työ ja terveys. 18.21 Puoli seitsemän. Knuckles TV-tähtenä. Lämpötila on 10 ja 16, Pohjois-Lapissa 6 ja 10 asteen välillä. 20.55 Urheiluruutu. 01.50 Grillit tulessa. 21.00 A-studio. 00.50 Suomen huutokauppakeisari
07.35 Egyptin kadonneet aarteet. 09.00 Arvokaman etsijät. 10.00 Gold Rush Kultakuume spesiaali. Yllättävän tapahtuman kautta perhe saa tilapäisjäsenen, ja arki menee uusiksi. 14.02 Radio Suomi lähelläsi. 21.07 Radio Suomen Ilta. 21.00 Marko & Irma upptäcker Europa. 13.10 Spelet. 23.00 Nyheterna och sporten. 17.05 Uutispodcast. 12.00 Simpsonit. 15.05 Unelmaremontit Kaliforniassa. 10.30 Farmi Suomi. 08.25 Rillit huurussa. 21.45 Signaali sydämiin. 18.50 Maantiepyöräily: Montreal. 20.00 Nyheterna. Ryhmätreffien hurmaa. 06.35 Asunnon metsästäjät: Koti veden äärellä. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 03.45 MTV Uutiset Live. 17.30 Unelmia Italiassa. 21.00 Sanningen om protein. 15.00 Tsunamin selviytyjät. 22.40 Maantiepyöräily: Luxemburgin ympäriajo, 5. 15.00 Yle Uutiset. 01.05 Erilainen kehoni. 19.50 Wheeler Dealers World Tour. 23.00 YleX Iltapäivä: Parhaat palat. Haastattelu laittaa liikkeelle tapahtumaketjun, jolla on kauaskantoisia seurauksia. 01.30 Animal Control. Maanantaista lauantaihin. 11.00 Välilevyjä Kare Eskola. etappi. 21.00 Tulossa: Temptation Island Suomi. 10.00 Emmerdale. 00.30 Agenda. 12.00 Race Across The World Suomi. 12.55 Paikka auringossa. 07.05 Asunnon metsästäjät: Koti veden äärellä. 21.02 Urheiluradio. 21.05 ELOKUVA Koskinen: Hukan enkelit. 09.06 Koko Suomen Radio. Vieraana on Autotuojat ja teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio. 18.35 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 20.30 Robinson. 19.55 Oslon ensiapuasema. 18.50 Iltahartaus. 11.10 Päiväntasaajan villit salaisuudet. 00.20 Jippii -lasten raamattukoulu. 12.05 Urheiluradio. 18.40 Uutiset. 06.50 Kymppitonni. Kun Nils Idman pidätettiin vuonna 1912, koko Tampere pysähtyi ja mummot itkivät kauppahallissa. 16.07 Urheiluradio. 07.06 Aamusoitto. 19.00 Huutokaupan metsästäjät. 18.00 Colosseum: nousu ja tuho. 22.00 Historialliset katastrofit. 21.05 ELOKUVA Tarhapäivä. 10.00 Virtasen taloushistoria. 12.30 Miten kaikki tehdään. 00.55 Etelävaltioiden murhamysteerit. etappi. 18.00 Efter fem. 03.55 Kööpenhaminan lentokentällä. 11.05 Alttari. 15.00 Jumalanpalvelus. 20.25 Pelastajat Helsinki. 19.30 Huutokaupan metsästäjät. 17.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 18.00 Alaskan jäälentokenttä. 15.02 Radio Suomi lähelläsi. 00.50 The rookie. 19.41 Sverige idag. 17.00 Futurama. 20.30 Rillit huurussa. 15.50 Maantiepyöräily: Montreal. 11.00 Yle Uutiset. 17.00 Farmi Suomi: Revanssi. 17.00 Unelmia Italiassa. 21.00 ELOKUVA Näkymätön vihollinen. 18.50 Jeopardy! Suomi. 23.30 Aarteita saviastioissa. 00.05 Alaskan jäälentokenttä. 00.00 Petolliset UK. 00.55 Suuret rakenteet: megaluokan alukset. 13.45 Maantiepyöräily: Luxemburgin ympäriajo, 4. 01.00 Christian World News. 19.02 Radio Suomen Musiikki-ilta. Simojoki: Aamuruskon siivin (Arja Simojoki, laulu, ja yhtye). 15.00 Koti koiralle. Mitä yhdistyksessä ajatellaan liettualaisen koiratarhan toiminnasta. 13.00 Politiikkaradio. 00.00 The rookie. 10.47 Yksi on hyvää seuraa. 08.10 Eläinlääkärin elämää. 20.55 Yksi on hyvää seuraa. 09.00 Yle Uutiset. 06.30 Kakkukuningas. Kuulemme myös reelin Kaustisen Folkkareilta sekä reel-sikermän Irish Festival of Oulun pääesiintyjältä Altanilta. YLEX 06.00 YleX Aamu: Sikke ja Womma. 08.07 Ykkösaamu. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 00.00 Rooman kadonneet aarteet. 23.35 ELOKUVA The Batman. 08.00 Kohtalomme viinitarha. Klassista musiikkia. 18.30 Top Gear Suomi. Talon eteishalli saa takaisin vanhan värityksen. 13.05 Apua! Tyttäreni on raskaana. 03.00 Criminal Minds: Evolution. 23.55 Golf: Biltmore Championship, 4. Keskipohjanmaa // Maanantaina 21. 16.30 Rillit huurussa. 07.45 Northwind Kids Nyt kyllä tuntuu! 08.00 Rakkaus puhuu. 00.25 Naked Attraction Suomi. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. 11.30 Toivon postia. 05.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla. etappi. 06.15 Profeetan ääni. 19.05 Unelmien poikamies. Isä-Antti pyörittää arkea ja haaveilee parisuhteesta. 22.05 Elintärkeät elinsiirrot. 16.07 Faunin iltapäivä. 16.00 Tsunamin selviytyjät. 19.50 Pelastajat Helsinki. 14.40 Caribbean Life. 14.30 Moderni perhe. Rentoa puhetta, kiinnostavimmat vieraat ja kulttuurin ajankohtaisaiheet debatoitavina. 02.00 Moderni perhe. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 03.05 Suomen huutokauppakeisari. 08.50 Rillit huurussa. 07.05 Urheiluradio. STAR CHANNEL 06.00 Lapin poliisit. 01.55 Arvokaman etsijät. 19.00 Ruotsin rajavartijat. 13.00 Café Raamattu. 03.00 Mentalisti. 08.00 Pontikankeittäjät: Mestaritislaaja. 14.00 Moderni perhe. 20.05 Erilainen kehoni. 11.05 You, Me & My Ex. 06.25 Lapin poliisit. 04.50 Tennis: : US Open. 21.55 Kova laki: Erikoisyksikkö. 11.35 Futurama. 23.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. 12.05 Kuin tuhka tuuleen. 13.10 Komisario Lynley. 07.00 Golf: Chicago. 20.00 Epätoivoinen tehtävä. Lämminhenkistä keskustelua kulttuurista. 19.34 Sportnytt. 23.10 Face Doctors. 13.30 Maryn helpot kokkailut. 07.40 Alavan seurakunnan virsiä. 06.45 Jumalanpalvelus. 12.30 Simpsonit. 01.15 Bröllopsfesten. Joukkio ottaa tehtäväkseen kostaa hänelle ja hänen perheelleen. Lähde mukaan musiikin maailmankiertueelle! Lähetyksessä mukana myös kulttuurikokemuksia ja kurkistuksia konserttien kulisseihin. 21.55 Radio Suomen Ilta. 15.05 Sisarvaimot. Huttunen: Katso, Kristus kadulla kulkee (Viestiveljet/Jarmo Ojanperä, kitara, sekä Samuli Virtanen, piano). 06.45 Eurooppa ylhäältä päin. 21.00 Tulossa: Pimeä Puoli: Riku Rantala & Kale Puonti. 06.45 Nyhetsmorgon. ”Luovuttaminen johtaa luottamukseen” Seurakuntapastori Laura Tanskanen Kuopiosta puhuu ihmisen tarpeesta yrittää kontrolloida epävarmaa elämää ja suostumisesta Jumalan tahtoon. 20.05 Rekkakuskit Suomi. 17.05 You, Me & My Ex. 06.35 Kökets middagstips. 14.10 Caribbean Life. 13.30 Yökylässä Maria Veitola. etappi. 23.00 Fotbollsstudion. 21.30 Hjälp, vi har köpt ett franskt ruckel! 22.00 Diagnoser. 04.45 The hunting party. 14.00 Kalliovuorten raiteilla. 14.00 Armon kalliolla. 14.00 Yle Uutiset. 23.55 Ratkaisematon tapaus Suomi. 23.50 Kråkflickan. 14.30 Sinkkulaiva. 15.00 Wheeler Dealers. 23.30 Australian rajalla. 20.03 Radio Suomen Musiikki-ilta. 07.53 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. etappi. Etsiessään tietoja Vretan talosta Rickard Thunér törmää 1600-luvun noitaoikeudenkäyntiin ja tutustuu vuosisadan vaihteen tukholmalaiseen ravintolaelämään. 18.05 Uusi alku etelässä. 09.05 1+5 tytärtä. 18.00 Yle Uutiset. 20.30 Iskonstnärerna. 18.05 90 päivää morsiamena: Maailmalla. Maajussille morsian, MTV3 klo 20.00. 22.00 Yle Uutiset ja sää. SVT2 15.30 Gudstjänst. 08.05 Unelmakoti 100 päivässä. YLE RADIO SUOMI 06.05 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 11.05 Futurama. 01.45 Kriminalarkivet: Åmselemorden. 09.20 Legendaarinen Tsingis-kaani. 08.07 Radio 1:n aamu. 07.00 Yle Uutiset ja sää. KUTONEN 06.00 Miten kaikki tehdään. Ajankohtainen tiedeohjelma tutkii aikamme ilmiöitä tieteen näkökulmasta ja lisää ymmärrystä itsestämme ja maailmasta. 13.00 Nyhetsdagen. 21.00 Yle Uutiset. 22.00 Döden vid fjorden. 10.05 Alastomat selviytyjät rakkautta etsimässä. 07.00 Yle Uutiset ja sää. Suomalainen rescueyhdistys tuo vuosittain satoja liettualaisen koiratarhan koiria Suomeen. 01.55 Unelma-asunto auringon alta. 00.15 Uusi alku etelässä. 22.40 Vi går inte härifrån. 02.35 Poliisit 10 vuotta (S). 01.50 Historialliset katastrofit. 20.00 YleX Vaihtoehto: Raine Laaksonen. 21.00 Tanssii Tähtien Kanssa. 18.50 Merisää. 16.20 Mökin rakentajat. 00.00 Ikuisia kertomuksia. 19.02 Tosi tarina. 03.40 In flight. 00.10 Tohtori Paise. 20.00 Legendaarinen Tsingis-kaani. 17.00 Gold Rush Kultakuume spesiaali. 16.00 Rillit huurussa. 19.55 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Kape Aihinen! 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 17.00 Sverige live. 02.15 Koti koiralle. 11.50 Landet runt. 22.25 Musiikkivideoita. 01.30 Maantiepyöräily: Tour of Abruzzo, 1. 12.30 Suomen tulli (S). Talo Tumbassa. 15.00 På spåret. 20.00 Rillit huurussa. 23.00 Australian rajalla. syyskuuta 2026 RADIO JA TELEVISIO // 15 TLC 06.00 Kakkukuningas. Jack Ryan sekaantuu mutta myös estää IRA:n suunniteleman salamurhan. Kausi 19, 5/12. 13.35 Aitiovieras. 13.30 Suomen huutokauppakeisari. 20.10 Hyviä aikeita 3: Takavarikko. Autot sähköistyvät muuttuuko verotus. 11.05 Asunnon metsästäjät: Koti veden äärellä. 23.00 Ekonomibyrån. 21.10 Christina-lehden luontokuvat. 14.05 Apua! Tyttäreni on raskaana. 20.02 Sää. 18.30 Simpsonit. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 18.00 Jeopardy! Suomi. 21.50 Golf: Chicago. 21.00 ELOKUVA Toiset 48 tuntia. 22.00 Tulossa: Pimeä Puoli: Riku Rantala & Kale Puonti. 12.00 Vain yksi tie. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 06.50 Aamuhartaus. 11.20 Sportspegeln. 17.15 Kööpenhaminan lentokentällä. 23.00 Hercule Poirot. 14.25 Arktinen retkikunta. 18.55 Radio Suomen Musiikki-ilta. 09.03 Urheiluradio. 20.00 Yle Uutiset. 23.45 Rapport. 07.50 Merisää. 21.00 Israelilaiset kohtaavat Messiaan. 20.00 Arbediehtu (samiska). 22.05 Yöradio Laura Haikala. 03.05 Elintärkeät elinsiirrot. 14.30 Duudsonit tuli taloon (S). 09.00 Yle Uutiset. 10.35 Asunnon metsästäjät: Koti veden äärellä. 00.30 Futurama. 23.55 Naked Attraction Suomi. 20.00 Tulossa: Amispäiväkirjat. 23.05 Maistissa maailmalla. 10.00 Yle Uutiset. 02.20 Maantiepyöräily: Tour of Abruzzo, 2. Rakastettu pankinjohtaja jäi kiinni tehtyään Suomen suurimman talousrikokseen, mutta silti Nils Idmania kutsutaan Tampereen Robin Hoodiksi. 16.00 Ikuisia kertomuksia. Eve Hietamiehen romaaniin perustuvassa draamakomediassa Yösyöttö-elokuvasta tutun Antti Pasasen Paavo-poika on päiväkoti-iässä. Taidemusiikin tarinoita kertoo ja purkaa Kare Eskola. 13.25 Kokkaushaaste. 13.00 Yle Uutiset. 11.00 Hemmagympa med Sofia. 10.30 Selviytyjät Suomi. RUOTSIN TV4 06.10 Hem till gården. 22.46 Sportnytt. 18.20 Nyhetstecken. 23.46 Kortfilmsklubben – engelska. 21.30 Tiedeykkönen. 23.30 Simpsonit. 18.05 Urheilu: Poolo. 09.20 Moderni perhe. 14.20 Israelilaiset kohtaavat Messiaan. 06.40 Caribbean Life. 00.55 Maatilan pelastajat. 22.38 Kulturnyheterna. 08.00 Frendit. 08.00 Viki ja Köpi Show. 18.00 Grand Designs unelma-asunnot. 10.00 Uuden musiikin X: Sonny Kylä-Liuhala. 23.10 Maailman salatuimmat hotellit. 13.30 Yksi on hyvää seuraa. TV5 06.05 Asunnon metsästäjät: Koti veden äärellä. 08.45 Kartalla Risto Huvilan kanssa. 09.35 Asunnon metsästäjät: Koti veden äärellä. MAGNUS LIAM KARLSSON / SV T / YLE. 13.00 Maatilan pelastajat. 21.00 Mentalisti. 14.10 Gift vid första ögonkastet XL. 23.00 Marttyyrien Ääni. 15.55 Alavan seurakunnan virsiä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Huvila & Huussi. 08.25 Colosseum: nousu ja tuho. 16.00 Arvokaman etsijät. 01.00 Kova laki. 21.50 Merisää. 09.04 Muistojen bulevardi. 15.25 Alaskan rakentajat. 14.30 Profeetan ääni. 01.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 02.05 Poliisit 10 vuotta (S). 18.30 Miksi Israel. LIV 09.00 Selviytyjät Suomi. 22.00 Aktuellt. 09.30 Kutsumus. 17.35 Keinuva talo Mika Kauhanen. 02.55 Ghost Adventures: House Calls. 22.50 Lokala nyheter. 04.05 Criminal Minds: Evolution. 17.10 Havaijin remonttiaviopari. Vaiherikkaalla ryhmätreffipäivällä maajussit ja ehdokkaat tutustuvat toisiinsa taiteen ja lavatanssien merkeissä ja yhteiset kokemukset syventävät ihastusta. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Grand Designs unelma-asunnot. 10.05 Asunnon metsästäjät: Koti veden äärellä. 00.23 Kortfilmsklubben – svenska. 22.21 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 21.50 OS i överlevnad: Alone Australien. 21.00 Politiikkaradio. P. 07.00 Morgonstudion. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Kaulasten maailma. 12.07 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. Toimittajana Mika Kauhanen. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 19.24 Kulturnyheterna. 12.00 Miten kaikki tehdään. etappi. 15.00 Kulttuuriykkönen. 10.30 The Harlins. 22.00 Kivitalon tarinoita. 08.35 Sofian enkelit. 22.30 Frendit. 15.30 Petolliset UK. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Erikoinen ensiaputapaukseni. 17.07 Radio Suomen Alkuilta Jenny Lehtinen. 19.47 Sverige live. 22.30 Taistele voittaaksesi. 20.55 Lokala nyheter. 14.35 Maantiepyöräily: Luxemburgin ympäriajo, 5. 02.55 Kova laki: Erikoisyksikkö. 09.55 1UP. 08.40 Kiipeilyurheilu: Miehet ja Naiset Nopeus, Finaali. 16.05 Unelmakoti 100 päivässä. 10.10 Melkein MENSA. 10.15 Studio Krypta. 09.10 Poliisikoirat Norja. 01.55 Houkuteltu tappamaan. 17.00 Christian World News. 21.00 Jorden runt med tio barn. Otsikoiden takana joka arkipäivä. 12.00 Mystery Diners. 19.00 Elämä Hengessä. 07.00 Meidän remppa. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.50 Purjehdus: SailGP, Valencia. 10.00 TV7:n aamukahvi. 18.30 Oddasat. 04.00 Maantiepyöräily: Tour of Abruzzo, 4. 14.00 Musiikkiaitio. etappi. 11.00 Löytöretki tuntemattomaan. 07.10 Kotikulmat kuntoon. 09.45 Moderni perhe. 16.15 Spårlöst försvunnen. TAIVAS TV7 06.05 Israelilaiset kohtaavat Messiaan. 13.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 18.05 Pikkukaupungin unelmakodit. 23.40 Ekonominyheterna. 07.35 Frendit. 12.05 Lentoturmatutkinta. 13.00 Kalliovuorten raiteilla. 12.00 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta. 11.02 Koko Suomen Radio. 16.00 Maailman salatuimmat hotellit. 12.05 Australian design remontit. 00.07 Kortfilmsklubben – tyska. 09.50 Uskallatko kysyä. 20.30 Elävä yhteys. 10.10 Tunnelbanan. 19.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 19.00 Rapport. 00.00 Futurama. Yhtä juhlavuosilevyjen juhlaa keitämme kokoon tässä jaksossa. 16.20 Jippii -lasten raamattukoulu. 06.30 Onnela. 15.30 Frendit. 17.30 Futurama. FRII 06.10 Caribbean Life. Suorana maanantaista perjantaihin. 02.05 Erikoinen ensiaputapaukseni. 19.00 Frendit. 23.00 Simpsonit. 16.30 Enkeleiden maailma. 19.30 Frendit. 13.00 9-1-1. 01.00 Animal Control. 11.15 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. 02.30 Moderni perhe. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 18.02 Radio Suomen Musiikki-ilta. 12.40 Svenska nyheter. 16.09 Radio Suomen Alkuilta Jenny Lehtinen. 02.50 Kaaoksen kesyttäjät. 12.05 Elävä historia. 00.30 Enkeleiden maailma. 17.05 Urheiluradio. 21.15 Voimaa Sanasta. 18.50 Livet – berättelser från Svenskfinland. 16.55 ELOKUVA Flickan från tredje raden. HERO 15.50 Suuri seikkailu. 23.40 Yöklassinen. 19.14 Lokala nyheter. Brittifolkin ykköslauluntekijä Martin Simpson saavutti 50 vuotta urallaan, Itä-Euroopan naisten perinnettä jatkava lauluyhtye Kitka päätti juhlia jo 45 vuoden merkkipaalua, Unkarin merkittävin etnolevymerkki Fonó täytti 30. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. JIM 09.00 Farmi Suomi. 22.00 Frendit. 07.07 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 00.40 ELOKUVA School of rock. 23.00 Muinaisen lääketieteen mysteerit. Äänisuunittelu: Laura Koso. 13.02 Radio Suomi lähelläsi. 14.00 Bad Chad Customs. päivä. 10.15 Salakuljettajat satimeen. 20.20 Vädret. 03.10 Maantiepyöräily: Tour of Abruzzo, 3. 17.05 Vaatekaapin vallankumous. 23.30 Kulturkvarten på svenskt teckenspråk. 19.00 Vandringar. 17.00 YleX Ilta: Linne Kivelä. 10.25 Maantiepyöräily: La Vuelta, Kooste. 01.45 The hunting party. 20.30 Rapport. 18.00 Simpsonit. 11.10 Kadonneet Suomi. 11.15 Tennis: : US Open. 23.55 Vädret. SVT1 06.15 Landet runt. 07.35 Kokkaushaaste. 16.00 Husdrömmar. Käy ilmi, ettei uhrilla ole ollut mahdollisuutta paeta tappajaansa. 11.35 Mystery Diners. 09.30 Ratsastus: Hypyt, Spruce Meadows. 17.00 Autojen ensiapu. Miksi. Toimittaja: Kaisa Pulakka Haastateltavat: Ari Järvelä, Petra Käppi Lukijat: Harri Alanne, Sampo Mäkelä, Anna Sirén. 02.45 The rookie. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Gloryline. 06.35 Miten kaikki tehdään. 17.30 Puhalla Jumalan tuuli. 22.00 YleX Aamu: Parhaat palat. 13.30 Anna Sanan sytyttää. Talot huokuvat historiaa, Yle TV2 klo 16.00. 22.45 Näistä levyistä en luovu. 04.05 Say Yes to the Dress Lancashire. 19.00 Panttilainaamo. 04.50 Arktinen retkikunta. 12.45 Merisää. 07.50 Amerikkalainen jalkapallo: Hard Knocks. 16.05 Alastomat selviytyjät rakkautta etsimässä. 21.00 Tracker. 10.02 Koko Suomen Radio. Kausi 8, 5/6. 07.05 Löytöretki tuntemattomaan. 18.10 Maanteiden sankarit. 23.00 Yle Uutiset. Tutkimukset johtavat Hukantupa -nimiseen palvelutaloon. 12.35 Svenska designklassiker. EUROSPORT 1 06.05 Maantiepyöräily: La Vuelta, Kooste. 18.00 Hannu Grönroos Sananlastuja. 22.03 Urheiluradio. 15.00 Frendit. 22.55 Rikoksen anatomia. 23.40 Yöradio. 17.30 Yksi on hyvää seuraa. Palavien sydänten maa (Bass’n Helen). NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Akvaarioiden valtiaat. 12.00 Tähdet, tähdet. 16.00 Lemmen viemää. 01.15 Huvila & Huussi. 21.30 Kirkossa keskustellaan. 21.00 Suuret rakenteet: megaluokan alukset. 07.05 Hääpukuja kurvikkaille. 22.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 23.05 Amerikan kovimmat keräilijät. Peltolammilta löytyy tuntemattoman miehen ruumis. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Restaurant: Impossible