. . . . Tuomaristoon pyritään saamaan niin Laasasen, Lampisen, Peltosen kuin Järvisenkin kunniakkaita sukuja. . – En tiedä, riittävätkö näytöt olympiajoukkueeseen. . . . . . . TAMMIKUUTA 2002 Sisältö Sääennuste Sivu 12 Päivi Savela YLIVIESKA/NIVALA (KP) Ylivieskan seudun musiikkiopistossa ja Jokilaaksojen musiikkiopistossa on alkanut lapsiorkesteritoiminta. . Kyllä tämän puolesta voi itsensä likoon laittaa, toteaa tammikuun alussa tehtävän vastaanottanut Murtokoivisto. . . . Naisten takaa-ajon suvereeni mestari oli Ilomantsin Urheilijoiden Kaisa Varis, jolle Annmari Viljanmaa ja Satu Salonen jäivät selvästi. . . . . . . . . . . .14 Piste . . . . . . . . . Pimeänmasennuksesta kärsii muutama prosentti suomalaisista. . saako tästä tinkiä. . – Ihmiset sisustavat kotiaan ja sijoittavat samalla rahaa. .12-13 Sää . Sen edustajat ovat olleet valmiita luopumaan EU–avusta jo vuosi sitten ja siirtymään ruokakuponkeihin. . . . . Vennola jättää johtopaikan levollisin mielin, vaikka vähän haikeana. Kuva: Jukka Lehojärvi Vastuu yhteiskunnalle Jukka Anias TAMPERE (KP) Kalajoen Junkkarien Kuisma Taipale otti tiukan otteen Salt Lake Cityn olympiakisalipusta lauantaina Tampereen Kaupin SM-hiihtojen toisena päivänä. . . . Käytännössä ruokapusseja on vaikeaa vetää pois, sillä kyse on vastaamisesta avuntarpeeseen, Laulaja huomauttaa. . . . . . . . . . . Sivu 3 Johtaja vaihtui Maitokolmiossa Anne Saarikettu (KP) Sähkönkulutuksen ja laskun paisumista uhmaten KeskiPohjanmaan keskussairaalan psykologi Raimo Lindberg neuvoo valaisemaan kodit ja työpaikat hyvin näinä yhä valottomina ja vähälumisina vuodenvaihteen jälkeisinä aikoina. – Tämä on mukavaa hommaa. . Saa enemmän kokemuksia, kun soittaa isossa ryhmässä. . . Uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin parinkymmenen hakijan joukosta Kymppimeijerien ryhmästä tuttu mies, viimeksi Hirvijärven osuusmeijeriä johtanut Juha Murto-Koivisto. . Yksija kaksiriviset hiihtävät perinteisellä ja viisiriviset vapaalla tyylillä. . Kansallinen sääntökomitea on saanut juuri mietintönsä valmiiksi. Sivu 8 Yhteissoitto innostaa Kahden opiston oppilaita: Kaisa-Sisko Kangas Nivalasta ja Ida-Maria Kukko Kalajoelta. Hiihtoliitto todennäköisesti tulee esittämään perinteisen tyyliin "kiintiöön" Taipaletta Karri Hietamäen seuraksi. Kuva: Jukka Lehojärvi Maakunta Viikonvaihde -10 -10 -9 -8 -9 3-7 m/s s Murtomaahiihdon ja kansanmusiikin luvatussa maakunnassa on kaikessa hiljaisuudessa kehitelty uutta kansallista lajia, jolle povataan tulevaisuudessa ainakin suurta kansansuosiota ja ehkäpä maailmanmainettakin. Ruoka-avun suurin jakaja on kirkko. . Sivu 3 ”Lehmäkannu nyt tiukassa” Antiikkimessujen suosio on noussut tasaisesti Sonja Jokela löysi kokoelmistaan puuttuvan Arabian Lehmä-kannun, ja kaupat syntyivät pienen tinkaamisen jälkeen. . . . .16-18 Sarjakuvat . . . . Orkesterissa hän tapaa myös kauempana asuvia kavereita, joita muuten näkee harvoin. . . Toivottavasti, Taipale tuumaili rauhallisesti kisan jälkeen. . Taipaleella ei toki ollut mitään asiaa estää Sami Repoa karkaamasta takaa-ajon Suomen mestariksi. . Sivu 2 Valoa talvikansalle! Anne Saarikettu EVIJÄRVI (KP) Lapuan hiippakunnan piispa Jorma Laulaja on periaatteessa samaa mieltä peruspalveluministeri Osmo Soininvaaran (vihr.) kanssa siitä, että EU:n ruoka-avun jakaminen pitäisi lopettaa ja kuntien olisi alettava kantaa suurempaa vastuuta asiasta. .3-5 Kotimaa . . . . .8-9 Ulkomaat . . . . . . . . . – Talon toiminnot ja monet henkilöt olivat ennestään tuttuja. . Lehmä-kannu se on tiukassa nykyään, ei ole puoleen vuoteen tullut yhtään vastaan, sanoo pieksämäkinen messumyyjä MarjaLeena Kohvakka. . . . . . . . . s Alkanut vuosi toi merkittävän muutoksen Toholammilla maitoa pakkaavan Maitokolmion johtoon, sillä 31 vuotta osuuskuntaa johtanut Esko Vennola siirtyi eläkkeelle. . . . . – Näkymät ovat nyt seesteiset, kun osuuskuntia repinyt veljessota on ohi, arvioi Vennola. Sivu 13 Haitarihiihto tekee tuloaan Antti Hosioja palaamassa vaativalta hiihto-osuudelta. . Tiukan taistelun Lehtimäen Jyskeen Juha Hauta-ahon kanssa Taipale kuitenkin vei kiistattomasti nimiinsä ja nappasi SM-hopeaa. Sivu 5 Lapuan piispa Laulaja luopuisi EU:n ruoka-avusta: Lapuan hiippakunnan piispa Jorma Laulaja on valmis periaatteessa luopumaan EU:n ruoka-avusta ja vastuuttamaan kuntia asiassa. – Minulla on tästä sarjasta yksi pienempi ja yksi isompi ... . . .6-7 Talous . .11 Mielipide . Uutinen voi olla vaikkapa se, paljonko ehyitä Arabian Fasaani-kannuja vielä on liikenteessä ja mikä niiden arvo tänä päivänä on. kyseli löydön tehnyt opiskelija. Tiukasti Arabian Lehmämaitokannuun tarrasi myös messuvieras Sonja Jokela. . Se on ottanut pääperiaatteensa ampumahiihdon puolelta: vaihdetaan kivääri haitariin. . .15 Urheilu . . . . . Sivu 16 Hopea maistui Taipaleelle Kuisma Taipale hiihti toiseksi kukistettuaan Juha Hauta-Ahon maali suoralla. . . . . Antiikkiin sijoittamalla saa kohta paremman koron kuin pankeissa, väittää Partala. .19 Tv, Radio . . Lajin kostean paikan leirit tullaan järjestämään ainakin Piazzollan kotimaassa Argentiinassa ja myös Mantshurian kukkuloista on käyty neuvotteluita. . . . . 14-vuotias nivalalaisviulisti Kaisa-Sisko Kangas soittaa kuudetta vuotta Jokilaaksojen musiikkiopistossa. . . . . .20-21 IRTONUMERO 1,18 € 7 MK Nro 19 SUNNUNTAINA 20. . . Kansalaisjärjestöt haluaisivat jatkaa toimintaa edelleen. . Varma kisoihin lähtijä on Alavieskan Virin Teemu Kattilakoski, joka jätti nuhan vuoksi väliin Tampereen SM-kisat. . . . Kahden musiikkiopiston nuorista viulisteista ja sellisteistä koottu orkesteri pitää ensikonserttinsa tänään Ylivieskassa musiikkiopistossa. . . . . . . . . . . . PR-Antiikkimessujen järjestäjä Reijo Partala on tyytyväinen siihen, että antiikki kiinnostaa ihmisiä yhä enemmän.Väkeä riittää ja kauppa käy, eikä se Partalan mielestä ole mikään ihme. . . Syksyllä perustetun orkesterin soittajat ovat 7–17vuotiaita. . . . . . Pahin oireiluaika kestää lokakuusta vuodenvaihteelle. . . . – Tietoisuus siitä, että oireilu menee ohi, on hyvä asia. . Hehkulamput ja loisteputket ajavat osaltaan kirkasvalolamppujen virkaa: luonnonvalon ollessa vähissä, keinovalosta on ainakin jossain määrin korvaajaksi ja mielialan nostattajaksi. . .10 Kulttuuri . Kuva: Päivi Savela Outi Airola (KP) Antiikkimessuilla sanalla "uutinen" on oma merkityksensä. . . . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Sunnuntai A B Tänään . . . . . . . . Psykologi korostaa, että oireilu alkaa hiljalleen lievittää, sillä toivo kevään tulosta nostaa päätään. . Lisäksi pimeänmasennuksesta kärsivät tunnistavat yleensä, milloin oireilu alkaa ja loppuu, psykologi muistuttaa. . . . Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman Tiukka ote olympiakisalippuun. Mistään vakavasta sairaudesta Kattilakosken kohdalla ei ole kysymys. Lopullinen ratkaisu on olympiakomitealla, joka julkistaa huomenna viimeiset kisavalinnat. .2 Maakunta . – Kolmannen sektorin apuun ei pidä oppia nojaamaan, vaan yhteiskuntamme pitäisi pitää huolta kaikista. . . . Laulajan mielestä mitalin kääntöpuoli on, kuinka riittämättömiltä tuntuvin rahkein monet kunnat jo huolehtivat asukkaistaan. – Aina saa tinkiä, mutta viimeinen hinta on 78 euroa – enempää ei kärsi pudottaa. . . . Kuva: Esa Melametsä. . . . – Kuntien vastuulle heitellään kaikkea, vaikka tuntuu siltä, että joidenkin on vaikea pitää huolta perusvastuistaankin, piispa pohtii tarkemmin yksilöimättä
480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . Anssi Kela – vuoden iljetys! Vuoden kotimaisen biisin teki Rumban lukijoiden mielestä The Crash (Lauren Caught My Eye). 2002 s KESKIPOHJANMAA s viikko 3 t. Mahdollisen konsertin järjestelyistä vastaavalla Colleen Ironsidella riitti kaikesta huolimatta ymmärrystä The Bee Geesille. Hanna-Mari Junnikkala ja Antti Kois, Alavieska 06.01. Luonteenpiirteillä sen sijaan Lindbergin kokemuksen mukaan ei ole vaikutusta, herkistyykö pimeälle vai ei. Vuoden ulkomaisesta albumista (This Is It) ja biisistä (Last Nite) vastasi The Strokes. Näillä näkymin kimitys jää hongkongilaisilta kuulematta, sillä The Bee Geesin hintapyyntöä pidetään asiantuntijapiireissä mahdottomana. Jääkööt oireilu siis tähän ainokaiseen kertaan, kiitos. Pimeänmasennus kavahtaa kevättä Kaamosmasennus vaivaa etenkin nuoria, hedelmällisessä iässä naisia. Marianne ja Ari Pirinen, Haapajärvi 09.01. Eteläväylä, Kokkola. 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Hanna ja Tuomas Rinne, Kokkola 12.01. Vastassa vain ovat usein taloudelliset esteet. Pimeänmasennuksesta kärsivien oireet ovat siis kohtuullisen yksiselitteiset. Keski-Pohjanmaan keskussairaalan psykologin Raimo Lindbergin mukaan kaamoseli pimeänmasennusta esiintyy kahdella-kolmella prosentilla ihmisistä, vaikka he olisivat muuten terveitä. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Kelan jälkeen listalta löytyvät ”Suomi-rap”, Tony Halme, Fintelligens ja Joonas Hytönen. Egypti-näyttelyn kuraattori Anna Maria Donadoni sanoo. Julkisuudessa esitetty kaamosmasentuneiden "ulkomaan hoitopaketti" saakin Lindbergin kannatuksen. (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . Anne Saarikettu Kommentti KAKSOSTYTÖT 27.12. Kaamosmasentunut myös syö paljon ja lihoo. Kotimaisten bändien sarjassa Flaming Sideburnsin perässä hiihtivät kärkisijoille tyylikäs lahtelaissynkistelijä Viikate, kansainväliset mitat popillaan täyttävä The Crash, ”Suomen Jethro Tull” YUP ja ikuinen menestyjä 22-Pistepirkko. Lisäksi mieliala on masentunut, ärtynyt tai hermostunut ja yleistunnelma tympeä. Tytöt kiidätettiin sairaalaan ja heidät tutkittiin, mutta syytä pyörtyilemiselle ei löytynyt. Riina ja Joni Rita, Kälviä 10.01. Heti helpotti. Anita Pahkala ja Otto Salo, Kokkola 09.01. aviomies T TT TE E E ER R R RV V V VE E E ET TT TU U U UL L L LO O O OA A A A 77770000----vvvvuuuuoooottttiiiissss---ssssyyyynnnnttttyyyym m m määääppppääääiiiivvvvääää---kkkkaaaahhhhvvvveeeeiiiilllllllleeeem m m mm m m meeee la 26.1.02 klo 15-19 Koski-Hovin alakertaan. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. The Bee Gees on esiintynyt Hongkongissa 26 vuotta sitten. Aino ja Samuel Paananen, Sievi 11.01. Pimeänmasennus vaivaa yleisimmin lokakuusta vuodenvaihteeseen. Tuntuuko työnteko työläältä. Kirsi Tikka ja Ari Luotoniemi, Reisjärvi 13.01. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . Reeta ja Sampo Ylikoski, Nivala 15.01. Masentaako. Vuoden kotimaiseksi artistiksi Rumban lukijat valitsivat Jonna Tervomaan, uudeksi kyvyksi ponnisti Liekki, paras musiikkivideo oli The Crashin Lauren Caught My Eye ja seksiobjektisarjaa hallitsi Janina Frostell ennen Jonna Tervomaata ja Ville Valoa. Hiljattain kolme muumioita ihastellutta koulutyttöä pyörtyi, ja samassa paikassa on tuntemattomasta syystä pyörtyilty aiemminkin. Riitta Jaakonaho ja Juha Hyvönen, Haapajärvi Antti Eerola HELSINKI (STT) Rouhean kitaravetoisesti 1960ja 70-lukujen taitteen äänimaisemat hallitseva The Flaming Sideburns hallitsi rocklehti Rumban perinteistä lukijaäänestystä. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Vetreät veteraanit Parhaaksi ulkomaiseksi yhtyeeksi eniten ääniä keräsi vanhojen kettujen ryhmä Depeche Mode perässään toinen vanhojen kettujen joukkio REM. Vuosi sitten sattuneiden pyörtymistapausten jälkeen museon ilmaa ja ilmastointia alettiin tutkia. Kuukaudet ovat usein normaalia ongelmallisempia myös mielenterveysongelmista kärsiville. Kuva: Clas-Olav Slotte Olen ollut väsynyt ja ailahteleva. Tällä viikolla diagnosoin tilani omatoimisesti. Heli ja Jouko Pahikainen, Kokkola 08.01. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Saija ja Jukka Seppälä, Toholampi 11.01. Lisää valoa! Pimeänmasennusta ei voi ennaltaehkäistä, mutta jos havaitsee esimerkiksi valohoidosta olevan hyötyä, "annoksia" kannattaa suosia mahdollisimman paljon. Pari viikkoa etelän lämmössä voi katkaista sopivasti kaamosmasennukselta kärjen. The Bee Gees tunnetaan, paitsi lukuisista hiteistään kuten Tragedy, I’ve Gotta Get A Message To You ja Stayin´Alive, myös poikkeuksellisen ylärekisterissä kimittävästä laulutyylistään. Marjo ja Sami Keckman, Haapavesi 08.01. Anne ja Pasi Peltosaari, Nivala 10.01. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . Muumion kosto Rocklehden lukijaäänestystä. (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . Tilastovääristymiä syntyy kuitenkin, sillä miehet eivät puhu oireistaan herkästi ääneen. Etenkin makea ja epäterveellinen ruoka maistuvat. 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Minna Lillvik ja Robert Riska, Kruunupyy 09.01. – Kaamosmasentunutta väsyttää koko ajan. Niina ja Leo Nieminen, Nivala 11.01. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Toisaalta psykologi tietää, että tilastovääristymä syntyy helposti. Piia Paasila ja Timo Laitala, Kokkola 08.01. Vuoden ulkomaiseksi artistiksi valittiin Björk, uudeksi kyvyksi yllätyksettömästi The Strokes, musiikkivideoksi REM:in Imitation Of Life ja seksiobjektiksi Kylie Minogue. Olen syönyt ja nukkunut paljon palan painikkeeksi. The Bee Geesin Hongkongin keikan epäillään tyssäävän siihenkin, ettei sieltä löydy riittävän suurta areenaa. Ruoka maistuu ja väsyttää jatkuvasti Kaamosmasennus vaivaa etenkin nuoria, hedelmällisessä iässä olevia naisia. Katja Kankainen ja Lasse Arsti, Kokkola TYTTÖ 07.01. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.6.2001 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein € mk € mk 12 kk 181,64 1080 12 kk 194,26 1155 6 kk 92,50 550 6 kk 99,90 594 4 kk 62,23 370 4 kk 70,30 418 3 kk 47,09 280 3 kk 52,98 315 2 kk 31,96 190 1 kk 17,83 106 Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Kolmanneksi sijoittui Zen Café kiekollaan Helvetisti järkeä, neljänneksi Liekki-yhtyeen Magio ja viidenneksi YUP:n Lauluja metsästä. – Niistäkään ei ilmennyt mitään, mikä selittäisi pyörtyilemiset, Donadoni hämmästelee. 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . – Naiset tuovat asian miehiä helpommin julki. Tuija ja Janne Forss, Kokkola 14.01. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Britney Spearsin ykköstila iljetyssarjassa yllätti yhtä vähän kuin The Strokesin valitseminen vuoden uudeksi kyvyksi. Annelie ja Björn Enfors, Kokkola 08.01. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Oireet sopivat tuntemuksiini kuin nenä päähän. Työnteko voi olla muutaman kuukauden työlästä, psykologi listaa. Eila ja Pekka Palola, Nivala 13.01. Minna ja Jouni Mäkinen, Pietarsaari POIKA 16.12. Tosin muutenkin herkästi masentuvat oireilevat kaamoksessa helposti. Sana: ” Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Joh. Johanna Kaskela ja Petri Väisänen, Kokkola 11.01. – Suomalaisten tulisi ylipäänsä pitää enemmän valoja päällä, Lindberg neuvoo. Tutkimusten mukaan pimeänmasennus liittyy nimenomaan valon vähyyteen. Kallista kimitystä TORINO (STT–Reuters) Torinon museossa Italiassa tapahtuu kummia. Jos tunnistat itsesi kuvauksesta, saatat kärsiä pimeänmasennuksesta. Mecci ja Jouni Merimaa, Pietarsaari 04.01. 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . – Kysymys ei ole pelkästään siitä, että yhtye nousee koneeseen ja lentää tänne, Ironside toteaa. Annemari ja Arto Laurila, Nivala 07.01. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Siksi sitä onkin helpointa hoitaa kirkasvalolla, joka alkaa olla tunnettu juttu ihmisten keskuudessa. Teija Kurikkala ja Jarmo Tokola, Kalajoki 11.01. Hongkong ei lukeudu popmusiikin suurimpien nimien suosikkikeikkapaikkoihin. 0600 16 316 Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. 0204 52 1058 Pedersöre, Larsmo: ma-pe 7-9 . (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie , 69700 Veteli . Tietoisuus siitä, että oireilu menee ohi, on hyvä asia. Sitä poteva ei ole vuoden "välivaiheiden" eläjä, vaan odottaa aina oikeaa talvea, kevättä, kesää. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,24 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Lukijan markkinat (ti,to,la) 5 €/rivi (min. 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. E E E Eeeeevvvvaaaa jjjjaaaa T TT Toooorrrrsssstttteeeennnn T TT Tuuuulllliiiinnnniiiieeeem m m miiii L ämmin K iitos K aikille syntymäpäivääni eri tavoin muistaneille ja tuulta purjeisiin. – Mutta sitä emme tiedä, mikä pyörtymiset on aiheuttanut, hän myöntää. 4:10 Aurinko nousee: Kokkolassa 9.40 (pimeys päättyy 8.37), Helsingissä 9.01, Utsjoella 11.13 Aurinko laskee: Kokkolassa 15.38 (pimeys alkaa 16.41), Helsingissä 16.02, Utsjoella 13.33 Nimipäivät huomenna: Aune,Oona,Auni,Agnes ja Agneta ortodokseilla Maksima,Visa,Jouko,Valeri ja Auni Nimipäivät tänään: Henna,Henni,Henriikka,Sebastian ja Fabian ortodokseilla Jehki Tänään Syntyneet Sunnuntaina 20.1. Rumban lukijat valitsivat Flaming Sideburnsin Suomen parhaaksi bändiksi ja yhtyeen albumin Hallelujah Rock’n’Rollah voitti kotimaisten albumien sarjan. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Heikki Kajomeri Kiitokset Onnittelut Merkkipäivät Anne Saarikettu (KP) Väsyttääkö jatkuvasti. Toinen oli Zen Café (Eipä tiennyt tyttö), kolmanneksi sijoittui The Rasmuksen F-F-FFalling, neljänneksi Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus (Nyt on mies) ja viidenneksi Manboyn A Bore. Ulkomaanmatkailua psykologi kannattaa myös. Gibbin veljesten railakas hintapyyntö perustuu siihen, että Elton Johnille maksettiin viime vuoden Hongkongin konsertista ”useita satoja tuhansia dollareita”. Minuahan vaivaa nimenomaan pimeänmasennus. Nina ja Anders Blomqvist, Uusikaarlepyy 10.01. – Heidän täytyy harjoitella, pestata taustamuusikoita ja he haluaisivat samalla esiintyä parilla muullakin tämän kulmakunnan paikkakunnalla, Ironside lisää. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . Vaikka ihmismieli on mysteeri, on keventävää tietää, että tilanteen pitäisi piakkoin helpottaa. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Silti olo on ollut raskas ja outo. Anna-Maija ja Jari Ojala, Pyhäjärvi 08.01. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . (06) 827 2000 ark. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Suurin on 40 000-paikkainen Hong Kong Stadium, mutta sen riesana on sille asetetut ankarat meluukaasit. Flaming Sideburnsin albumin jälkeen kakkoseksi Rumban lukijat äänestivät Viikatteen levyn Vuoden synkin juhla. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 10 € 1x50 tai 2x25 mm 20 € 1x75 mm 25 € 30 € 1x100 tai 2x50 mm 30 € 35 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. 2 riviä, sis. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . Sari ja Kari Saari, Reisjärvi 10.01. Ilmoitushinnat 1.1.2002 alkaen mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,47 tekstissä 1,95 2,29 tekstin jälkeen 1,95 2,29 takasivu 2,14 2,47 välikannet 2,14 2,47 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Tapauskohtaisesti myös lääkitys, psykoterapia ja pitempi sairasloma voivat olla paikallaan. – Pakkohan tälle on olla joku järkevä selitys, mutta ihmiset tuntuvat mielellään uskovan faaraon mysteeriin ja kiroukseen. Nälättääkö. Marja Hannila ja Jukka Torppa, Kaustinen 11.01. Viime vuosina Hongkongissa on nähty ainoastaan Elton John, Celine Dion, The Corrs, Robbie Williams ja Oasis. Muusta kuin kaamosmasennuksesta kärsivän tunnistaa siitä, että hän kärsii päinvastaisesti unettomuudesta ja ruokahaluttomuudesta. Saksalaismetallistinen Rammstein otti kolmannen tilan, The Strokes ponnisti nuoruuden vimmalla neljänneksi ja Radiohead vanhasta muistista viidenneksi. 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. – Pimeänmasennus alkaa kuitenkin nyt pikkuhiljaa helpottaa, sillä toivo kevään tulosta alkaa herätä. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Museon Egypti-näyttelyssä on muumioita, joita töllisteleville museovieraille sattuu mitä milloinkin. 2001 28 385 kpl Lukijoita 85.000 (KMT syksy 2001) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. Tätä kummallista puolivelttoutta olisi pitemmän päälle tuskallista sietää – minun ja muiden. Tea Saastamoinen ja Jani Pajukangas, Kokkola 16.01. Nukkumisen määrästä ei ole hyötyä: mitä enemmän nukkuu, sitä enemmän väsyttää. The Flaming Sideburns paras Kallion karpaasit The Flaming Sideburns: ”Meidän ensimmäinen single kuulosti vuodelta 1966, seuraavan vuoden äänitykset toivat mieleen vuoden 1967 ja nyt olemme edenneet vuoteen 1971.” Kuva: STT/grafiikka HONGKONG (STT–DPA) Popmusiikin pitkän linjan menestyjä The Bee Gees vaatii yli 1,1 miljoonan euron (yli 6,5 miljoonaa markkaa) suuruista esiintymispalkkiota yhdestä konsertista Hongkongissa. Lisäksi pimeänmasennuksesta kärsivät tunnistavat yleensä, milloin oireilu alkaa ja loppuu, Lindberg muistuttaa. Suomi-rockin vuoden 2001 ehdoton komeetta Anssi Kela otti Rumba-pollissa ainoan voittonsa vuoden iljetys -sarjassa. Terhi ja Jari Hurnasti, Oulainen 14.01. Eräässä Hong Kong Stadiumin konsertissa neljä vuotta sitten yleisölle jaettiin valkoisia käsineitä, jotta aplodit eivät häiritsisi lähialueen asiakkaita. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Suunniteltu vuoden 1999 konsertti peruuntui lipunmyynnissä ilmenneisiin sotkuihin. (06) 827 2234, . Sonja ja Jukka Mäkinen, Himanka 10.01. Riitta ja Markku Sammalkangas, Ylivieska 08.01. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien
– Se oli 1300 markkaa vanhassa rahassa...Veivigrammaria minulla ei vielä ole, toteaa keräilijä. Meijerit menevät ylöspäin Toimitusjohtaja Juha Murto-Koivisto: Maitokolmion uudella toimitusjohtajalla Juha Murto-Koivistolla on lähes 20 vuoden kokemus meijerialalta. Esko Vennola on kotoisin Pelkosenniemeltä. Järventauksen malli ei Asara-Laaksosen mielestä tue kumpaakaan näistä tavoitteista. Maitokolmiota auttoivat kilpailijoiden tekemät virheet, vaikka virheitä teimme mekin. Verokeskustelun toivotaan pohtivan myös veromuutosten vaikutuksia palveluihin ja koko hyvinvointiyhteiskunnan rakenteisiin. – Siirtoraaka-aineen alhainen hinta ja epäterve kilpailu rasittivat aiempien vuosien tulosta. Se on viimeinen hinta, sanoo myyjä, joka sanoo ehjien lehmäkannujen olevan kiven alla tänä päivänä. Similä, yrittäjä. – Nuoret parit hankkivat paljon antiikkihuonekaluja. Vielä hiukan harkintaa ja kannu lähtee ostajan matkaan. Vuoden alussa eläkkeelle siirtyneen toimitusjohtajan Esko Vennolan mukaan markkinat vastasivat toimintaa, minkä ansiosta kannattavuus ja tuottajille maksettu hinta paranivat. Tuottajilta kerättiin maitoa 33,3 miljoonaa litraa, jossa oli 8 miljoonan litran vähennys. Tai vanha teekannu, 12 euroa. – Olen kasvanut alaan kiinni. Lapset: Laura 14 vuotta, Anni 12 ja Olli 9 vuotta. Tärkeintä on miten asiat hoidetaan. Työ on haasteellista ja tunnen alan omakseni. Tiski pursuaa seinäkelloja, taskukelloja, herättikelloja... Alalla tulee varmasti vielä muutoksia, mutta tällä hetkellä voi olla turvallisin mielin, Murto-Koivisto toteaa. Helsinki (STT) SAK:lainen Kunta-alan ammattiliitto KTV ihmettelee Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Jussi Järventauksen esitystä verojen kevennyksistä. Vennola jättää kolme vuosikymmentä Toholammilla kestäneen savotan taakseen ja suuntaa viettämään eläkepäiviään Satakuntaan. – Käytännössähän esitys tarkoittaa sitä, että yrittäjät haluavat maksattaa palkankorotukset työntekijöillä itsellään. Viime vuonna raaka-ainetta ei tarvinnut myydä ja kaupan asenteet kehittyivät. Tässä on ehjä lehmäkannu, joka minulta puuttuu, selvittää opiskelija Sonja Jokela kannu tiukasti kourassaan. – Hinta on tietysti opiskelijalle kova, harmeilee Jokela mietteissään. – On seinäkelloja, bendyylikelloja, viisikymmenluvun taidelasia, koruja, taskukelloja, kunniamerkkejä, postimerkkejä... – Olemme ostaneet omakotitalon Kankaanpään keskustan tuntumasta läheltä vaimon kotitilaa. Kuntasektorin työntekijöitä edustavan KTV:n toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen (vas.) pitää yrittäjien nokkamiehen ehdotusta kehnona yrityksenä perustella sitä, että työnantajat voisivat maksaa vielä nykyistäkin pienempiä palkkoja. Antiikki kiinnostaa Kokkolassa nyt pidetyillä antiikkimessuilla väkeä riitti heti aamusta alkaen. Lopulta virheiden summa ratkaisee, toteaa Vennola takavuosien maitosodasta. – Arabian posliini on kysytyintä tavaraa messuilla, tietää järjestäjä Reijo Partala. Antiikkimessuilla kannattaa varata rahaa mukaan vain välttävä määrä, sillä hurmaava kattokruunu tai renessanssihenkinen pieni koristesuihkulähde voivat hyvinkin saattaa ihmisen ostovilliin, jonka ehkäisykeinoksi ei riitä vierustoverin toppuutus. Asiakasta ja omistajaa on kuunneltava. Rieskalähteentie 85:ssä syttynyt palo ulottui kattorakenteisiin, ennen kuin palo saatiin rajatuksi. Veivigrammari 1300 markkaa Antiikkimessuilla tavaroiden hinnat ovat vuoroin markoissa, vuoroin euroissa. Ehjä ja siisti lehmäkannu löytää kyllä ostajansa, jos ei ensimmäiselle kelpaa. Maamme EU-jäsenyydestä alkanut meijerien taistelu reviireistä johti lopulta Aito Maidon, Mouhijärven ja Limingan lopettamiseen ja epäterveen kilpailun päättymiseen kesällä 2000. Marja-Leena Kohvakka jatkaa kannurivistönsä esittelyä uusille asiakkaille, joita tuntuu piisaavan. Koulutus: Valmistunut meijeriteknikoksi 1985. Järventauksen esityksen taustalla lienee raadollisesti tulevaan sopimuskierrokseen valmistautuminen, Riihimäellä lauantaina puhunut Asara-Laaksonen arvioi. Kalleimman Olli Joen taulun hinta on 38 000 markkaa. Vennoloiden tytär Virva asuu perheineen Sodankylässä. KTV:n mielestä Järventaus haluaa maksattaa tulevan sopimuskierroksen palkankorotukset yhteiskunnan ja työntekijöiden pussista. He tietävät, että niissä ei arvo laske, eikä niitä syö ajan hammas, sanoo Partala. Toinen mukaan tarttuva pieni lapinleuku on vain koriste-esine, jonka tekijä tiedetään jo kuolleeksi. Murto-Koivisto aloitti vuonna 1985 Sysmän osuusmeijerissä, muutti sitten toimitusjohtajaksi Rantasalmen osuusmeijeriin ja sieltä Kauhajoen osuusmeijeriin vuonna 1989. – Onpa outo puukkomestari tämä Emil Vaittinen! Mikäs vuosiluku tähän on kaiverrettu.... Onpa outo puukkomestari! Kaustislainen Heikki Harjukoski löysi antiikkimessuilta parikin kiinnostavaa puukkoa: Heikki Harjukoski löysi messuilta laatikollisen puukkoja, joiden seasta seuloontui muutama mielenkiintoinen tapaus. Tulen pelättiin leviävän pitkään rakennukseen, jossa oli myös polttoainetta. Hän sanoi KTV:n kantana olevan, että jokaisen kokopäiväistä työtä tekevän on tultava toimeen palkallaan ja että yhteiskunnan on kerättävä sen verran veroja, että kansalaisten tarvitsemat, pääosin kuntien tuottamat peruspalvelut voidaan turvata. Rahkatuotteita meni oman verkoston kautta markkinoille 0,4 miljoonaa kiloa. Kuva: Kaija Vähäsöyrinki Syntynyt: vuonna 1961 Teuvalla maanviljelijä Olavi ja Liisa Murto-Koiviston viisilapsiseen perheeseen. Esitys merkitsisi hänen mukaansa sitä, että veronalaennuksilla korvattaisiin pienipalkkaisten palkankorotukset. Toholammilla uusi mies on meijerialalla vanha tekijä. Myyjät puhuvat Suomen rahasta ja vanhasta rahasta euroja kansankielelle käännellessään. Nyt kiinnostavat puukot. Kauppanesteiden kasvaessa on rasvanjalostusta vähennetty 1,2 miljoonaan kiloon. kansanedustaja Marjatta Stenius-Kaukonen (vas.). Verotuksen rakennemuutosta on jatkettava siirtämällä edelleen verotuksen painopistettä pääomatulojen sekä kiinteistöja ympäristöverotuksen suuntaan. Hänellä on Kaustisella vanha 1700-luvulta peräisin oleva aitta, jonne hän on kerännyt vuosikymmenten mittaan vanhaa tavaraa kimpihöylästä rukinlapoihin. – Nyt eletään melko hyvää aikaa antiikkikaupan kannalta, sillä ihmiset ovat alkaneet ymmärtämään antiikin idean. Toimitusjohtajana Rantasalmen, Kauhajoen ja Hirvijärven osuusmeijereissä. Huomisen sunnuntain jälkeen messut jatkavat matkaansa Ouluun. Toisaalta moni päättää jo lähtiessään ostaa sitä jotakin, jos vain sattuu kohdalle. Meijerillä on työntekijöitä 50 ja maidonlähettäjiä on 250. Hanketta ilmoitti tukevansa mm. Pesti vaihtui seitsemän vuoden kuluttua valiolaisesta meijeristä Kymppiryhmään, kun Kauhajoen osuusmeijerin juustojen valmistus siirtyi Valiolle ja osuuskunta sulautui Maitojalosteeseen. Tästä vuodesta odotetaan selvästi parempaa, kunhan rahkan myynti Keskon merkillä käynnistyy. luettelee Partala. – Tämä on työtä omistajien hyväksi. Siinä on kuitenkin luupää ja se on erikoinen – eikä mikään kallis. Asara-Laaksosen mielestä parempi keino helpottaa pienituloisten asemaa olisi poistaa heiltä työmatkakulujen omavastuuosuus. Perhesuhteet: Puoliso Leena Murto-Koivisto s. Antiikissa arvo yleensä säilyy ja paranee, myhäilee Partala. Päättynyt vuosi oli osuuskunnan Sievin meijerissä hiljainen, sillä rahkan myynti Ingmanin ja Aito Maidon kautta loppui. Hän valmistui meijeriopistosta vuonna 1966 ja toimi konttoriesimiehenä Savonlinnan Seudun Osuuskunta Tuotteen juustolassa Särkisalmella ennen Maitokolmioon tuloaan vuonna 1970. Tarjolla on teoksia Olli Joelta, Soile Yli-Mäyryltä, Nelimarkoilta, Alangolta... Harrastukset: Kuntoliikunta ja lukeminen. Myyjä Kusti Raudaskoski on ylivieskalainen antiikkikauppias, joka vetää puoleensa puukkoporukan lisäksi kellomiehiä. Talo on nyt toimintakuntoinen ja työvälineet sekä markkinat ovat kunnossa. Maitokolmio jalosti viime vuonna historiansa suurimman määrän kauppanesteitä, yli 30 miljoonaa litraa. Järventaus esitti viikko sitten pienipalkkaisten veronkevennyksiä, jotta heidän kannattaisi ottaa vastaan myös matalapalkkaisia töitä. Kokkolassa messutiskejä oli parikymmentä, joissa liikkui tavaraa vanhoista sanomalehdistä kustavilaisiin rokokookalustoihin. Juha MurtoKoivisto Outi Airola (KP) Ihminen voi hurahtaa heräteostoksiin muuallakin kuin Ikeassa ja isoissa kauppakeskuksissa. Oli meidän etumme, että saatoimme investoida EU:n tuella teolliseen toimintaamme heti jäsenyyden alkuvuosina. Murto-Koivisto jatkoi Hirvijärven osuusmeijerin toimitusjohtajana Jalasjärvellä sekä osallistui perheen pesulayrityksen toimintaan. KTV:ssä katsotaan, että veropohjan kaventaminen uhkaisi välittömästi hyvinvointipalveluja, koska monissa kunnissa verovarat eivät riitä edes välttämättömien palvelujen tarjoamiseen. – Mutta ei kärsi laskea enempää. Veljessota kestettiin – Veljessota oli kova, mutta se kestettiin. Kuvat: Jukka Lehojärvi Antiikkia moneen makuun. Harjukosken silmään tarttuu myös massiivinen aitan oven lukko 1700-luvulta. 2002 Maakunta 3 Tarj. KTV ymmällään veroalepuheista TURKU (STT) Linja-auton latauslaitteesta alkanut tulipalo levisi varhain lauantaina Turussa autokorjaamoon. Muuttokuormia on jo viety monia. voimassa 2.1.–1.2.02 Varaa aika näöntutkimukseen SUURET MÄÄRÄT KEHYKSIÄ 1/2 -hintaan Kaija Vähäsöyrinki TOHOLAMPI (KP) – Pahimmat taistelut ovat takana ja meijerien talous menee nyt ylöspäin, arvioi Maitokolmion tuore toimitusjohtaja Juha Murto-Koivisto. Kattorakenteita oli revittävä 30 neliön alalta. Luxus-auto irtoaa 20 eurolla. Järjestäjä Reijo Partalan mielestä ilmiö on sama joka paikassa: antiikki kiinnostaa yhä enemmän – myös nuoria. Saatoimme nostaa hintoja varovaisesti toukokuussa ja uudelleen syksyllä. Linja-auto paloi, ja korjaamon sisustus tuhoutui pahoin. Useita yksiköitä oli sammuttamassa paloa. Maustettuihin rahkoihin on tulossa uusia tuotteita. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 20.1. Taide on myös esillä, eikä vain vanha taide. – Keskikokoisilla meijereillä sanottiin olevan vaikeinta jo vuonna 1995, mutta niin olemme vain eläneet. Upea miekka punaisessa samettitupessa, 300 markkaa. – Minä kerään Arabian maitokannuja, pottia ja purkkeja, niitä on jo parikymmentä. – Kaksi puukkoa, kaksikymmentä euroa, esittelee Heikki Harjukoski pienen pohdinnan jälkeen syntyneitä ostoksiaan. Vaimo Maire on jo aiemmin jäänyt eläkkeelle Juustokunnasta. Ystävällinen myyjä lupaa ostajan tinkiä, mutta laskee lopulta hintaa vain jonkun euron. – Onpas, onpas! Mutta minulla on jo hyvä lukko ovessa, selvittää mies. Tuli turmeli autokorjaamoa. Hän ehkä palaa vielä toiselle tiskille, josta vanha veivigrammari jäi pyörimään mielen pohjalle. He voivat sisustaa kotejaan ja samalla sijoittaa rahojaan turvallisesti
Kyläkaupan vuosiliikevaihto on viime aikoina ollut päälle 3 milj. Tarkkaa suunnitelmaa siitä, missä järjestyksessä työt tehdään, ei vielä ole tehty. Tänään sunnuntaina 20.1. Työssä on kantavana ajatuksena yhteistyö. Keskellä on Ebba Brahen kuva. Nykyhetken osaan on kuvattu muun muassa Jaakon Päivien katutanssit, Raatihuone ja tori sekä Jacobstads Wapen. Rakennustöiden on määrä alkaa vapun jälkeen, johon mennessä urakkasopimusten pitää olla valmiina. Vahinko oli pian korjattu, ja juhlapuheet pääsivät alkamaan. Auditorion tieltä raivattavan lämpiön viereen rakennetaan uusi 250 neliön lämpiö kattamalla nykyinen sisäpiha. Jopa lämpiöönkin saattaisi ajatella puuta, koska sekin tulisi sisustaa lämpimään henkeen. Tule katsomaan ja ostamaan yli sadan taulun valikoimasta mieleisesi taulu. Kreikkalaista tunnelmaa Vikingin Turun laivoilla 10.2. Yksi nykyisistä pienistä kokoushuoneista muutetaan yleisöä varten wctiloiksi. – Lähtökohta on, että salista tulee pääasiallisesti puhesali. – Päätimme että emme osallistu ompelemiseen, mutta emme voineet pitää käsiämme irti, Tuula Tahvanainen kertoo. Ulkoseinää siirretään pykälän verran ulommaksi, mutta ruokalan kokoa ei suurenneta. Idea ommella seinävaate sai alkunsa, kun juhlatoimikunta aikanaan lähestyi kaupungin yhdistyksiä toiveella näiden osallistumisesta juhlavuoteen kukin omalla tavallaan. Kun tarvitset palvelua, se on valmiina käytettävissä. Nyt myymme kaikki taulut vähintään puoleen (1/2) hintaan. Runeberg ja kaupungin vaakuna. Lappbitenin sihteeri Siv Rönnbacka tiivisti vielä runollisesti tilkkutyön kuvaaman kesäillan: – On lämmin, kaunis kesäilta, kun Jacobstads Wapen lähtee seilaamaan; voi kuulla lokkien huutavan, ja vesi loiskii rantakiville venevajan luona Vanhassa Satamassa. Kaksikymmentäkuusi naista suunnitteli ja ompeli kahden ja puolen vuoden ajan. Mukana oli myös viisijäseninen suunnittelutyöryhmä, johon kuuluvat Tuula Tahvanainen, Kaarina Österlund, Johanna Svenfors, Linnea Fagerlund ja Karin Lindholm. euroa).. – Reunaosilla oli yksi vastuuhenkilö kullakin ja keskiosalla kaksi. puh. Valitamme työmaan johdosta aiheutuvaa häiriötä. Hän toivoi, että mahdollisimman moni pietarsaarelainen tulisi katsomaan "tätä upeaa lahjaa" juhlavuoden aikana. Ruokalasta otetaan salin laajennukseen 70 neliötä, samoin kokoustiloista. Kun kumartuu lähemmäksi, yksityiskohtien paljous hämmästyttää. Tulevaisuutta taas kuvastaa ylhäälle vasemmalle kirjottu Ristikarin messualueen kaava. markkaa (0,5 milj. Tekijät tunnustavatkin työn kestäneen niin kauan, että sen saaminen käsistä tuntui helpottavalta. 0400-541 800 Ajanvaraus puh. 2002 s KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Suuri TAULUALE Kokkolan urheilutalolla Vapaudentie 1. Kuva: Jukka Lehojärvi Pietarsaari sai seinävaatteen 350-vuotiaan kaupungin koko kuva värihehkussa kankaalla Karin Lindholm, Johanna Svenfors, Linnea Fagerlund, Kaarina Österlund ja Tuula Tahvanainen suunnittelivat seinävaatteen ja osallistuivat sen ompeluun. Ilmeeseen pehmeyttä puulla Nils-Erik Stenman haluaa rakentaa niin auditoriosta kuin lämpiöstäkin ilmeeltään pehmeän tilan ja mielii käyttää materiaalina puuta, jota on nytkin valtuustosalin katossa. – Baltianeito pyritään saamaan sisälle. Kokkola-salin rakentamiseen on varattu määrärahaa kuluvan vuoden talousarviossa seitsemän miljoonaa markkaa (1,17 miljoonaa euroa). Nyt mietimme, miten akustiikka käytännössä tehdään. 9–16 ajanvaraus 8–9 NIKULAN RAVIRATA Kaustinen Puh. Nykyisin se on vähän persoonaton. Kulttuuriosassa nähdään usko, toivo ja rakkaus, Otto Malm, J.L. Onerva Leisti PIETARSAARI (KP) Kauhun huudahdukset pääsivät satapäisen vierasjoukon suista, kun Pietarsaaren 350-vuotisjuhlavuoden kunniaksi ommeltu seinävaate paljastettiin dramaattisella eleellä ja irtosi saman tien kannattimistaan lysähtäen puolittain maahan. Laivan ruori keskellä luo teokseen ryhtiä ja rytmiä. T ila a te k st iv ie st in ä! Parannamme rataa Oulu-Kemi-välillä 7.1.2002 alkaen Oulu–Kemi-välillä korvataan maanantai–torstai-päivinä seuraavat junat linja-autoilla: Oulu-Kemi Kemi-Oulu P601 Oulusta klo 9.55 P54 Kemistä klo 11.09 Kemistä juna P601 ja Oulusta juna P54 jatkaa normaalisti aikataulunsa mukaan. K ä r k i m e d i a k e s k e l l ä P o h j a n m a a t a www.keskipohjanmaa.net Onko apteekki hukassa. Kivelä & kumpp. 06-824 1650, fax 06-823 3640, ma–to 9–17, pe 9–15 www.kpnet.com/kprontgen Mannerheiminaukio 1, KOKKOLA Lääkäritalossa Nyt saat päivystävän apteekin nimen, osoitteen, aukioloajan sekä puhelinnumeron kätevästi kännykkääsi. Loukkaantunut hirvi ehti karata metsään, josta sitä ei vielä iltakymmeneen mennessä oltu tavoitettu. Kirjoita tekstiviesti HAE APTEEKKI KOKKOLA tai HAE APTEEKKI PIETARSAARI Lähetä viesti numeroon 13525 Apteekin nimi, osoite aukioloaika ja puhelinnumero tekstiviestinä Palvelu toimii Soneran ja Radiolinjan liittymissä. asti! Tampere (03) 249 0111 (joka päivä klo 7.30-21.30) Varaukset matkatoimistosta tai suoraan! TAX FREE ALE! Vuorokaudeksi merelle Turusta! Koko hytti ja 2-4 henkilöä alk. Lisäksi Johanna Svenfors oli taiteellisena silmänä, kertoo Kaarina Österlund. Lisää ilmettä lämpiön ympäristöön hän haluaa vesielementeillä. Olimme silloin ehkä vähän väsyneitä, Tuula Tahvanainen muistelee. Suunnittelutyöryhmä luki kaupungin historiaa ja piirsi sitten alustavan suunnitelman. Seinävaatteen keskiosassa nähdään hetkiä kaupungin historiasta. Kokkola-salista on tarkoitus rakentaa 500 neliön porrastettu auditorio. – Olen esittänyt, että lämpiön ulkopuolelle rakennettaisiin pieni, matala vesiallas, joka peilautuisi kongressihalliin. Sen ympärillä kiertävät historialliset rakennukset, joista osa kuvastaa vanhaa ja uutta teollisuutta. Parhaillaan suunnitellaan salin akustiikkaa ja av-tekniikkaa. Ideoita 500 hengen auditorion ja uuden lämpiön ilmeestä on paljon. Linja-autot lähtevät rautatieaseman edestä. Ruokala siirtyy ulos päin Suntin suuntaan Kokkola-salin tieltä. HAE APTEEKKI KOKKOLA 13525 Saat päivystävän apteekin tiedot tekstiviestinä. Hankkeen pääsuunnittelijalta, kaupunginarkkitehti Nils-Erik Stenmanilta ne eivät lopu. Avtekniikka on tyyristä, ja tarkoitus on hankkia keskihintaista tekniikkaa, Nils-Erik Stenman kertoo. Seinävaatetta ompeli 26 naista, ja työ vei yhteensä kaksi ja puoli vuotta. Uusia, 20 hengen kokoustiloja rakennetaan pysäköinninvalvonnan tiloihin kolme. Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Kokkola-salin suunnittelu etenee reipasta tahtia. Ilmeeseen pitäisi löytää pehmeyttä, hän miettii. Perusratkaisut on tehty ja lyöty lukkoon kaupunginhallitusta myöten. Olen nähnyt julkisissa tiloissa jopa öljyttyä puuta. Hirvi ja auto yhteen Himangalla Oikaisu Vasikka-ahon kyläkaupasta kertovassa lauantain Keskipohjanmaan jutussa John, Marja-Leena ja Tommi Söderlundin nimi oli vääntynyt Sjölundiksi. Se voisi olla vaikkapa parkettia, jolla voi vaikka tanssia itsenäisyyspäivän tanssit. Kuva: Onerva Leisti HIMANKA (KP) Perjantai-iltana sattui Himangan Rautilassa hirven ja henkilöauton yhteentörmäys. Myymme kaikilla maksutavoilla. Yksi erikoisimmista on siirtää Suntin varrella vastapäätä kaupungintaloa oleva Baltianeito-patsas lämpiöön. – Yksi ihminen ei olisi voinut tehdä tätä. Valtakunnalliseen Tilkkuyhdistykseen kuuluva kilta lahjoitti seinävaatteen kaupungille lauantaina Tupakkamakasiinilla, jossa työ paljastettiin yleisölle. Koulupuisto suihkulähteineen on mukana, ja alaosassa Pietarsaaren palo lyö lieskoja. Esimerkiksi Pietarsaaren vaakunat ja pensaiden kukat on tehty pikkutarkasti. 06-8611 151, fax 06-8611 173 Näyttelyt Lääkäripalvelut Matkailu Lue tuoreita uutisia pitkin päivää! www.keskipohjanmaa.net Baltianeito voi päästä lämpiöön Kokkola-salin suunnittelu etenee rivakasti Baltianeito halutaan siirtää Suntin toiselle puolelle kaupungintaloon rakennettavan uuden Kokkola-salin lämpiöön. – Nykyisin käytetään paljon valkoista kiviainesta, mutta ilmeisesti käytämme pehmeämpiä materiaaleja. Vihje: Tallenna viesti numeroineen puhelimeesi jo valmiiksi. Nykyistä valtuustosalia laajennetaan kolmeen suuntaan eli ruokalaan, kokoustiloihin ja lämpiöön. Nyt työstetään toteutusta. Se toisi merellistä vesihenkeä. Toimittaja pahoittelee syvästi virhettä. – Kulttuuri tehtiin viimeiseksi. klo 12–18. – Salissa ainakin pitäisi olla puulattia. Samoin kartoitetaan, mitä av-laitteita tarvitaan. Tekijät halusivat näyttää, että tällaisen työn voi tehdä kankaastakin eikä vain maalaamalla. Kaupungin torilla hehkuvat pienen pienet porkkanat ja muut vihannekset. 14 € NIKULAN ELÄINLÄÄKÄRIASEMA hevosille ja pieneläimille ark. Valtuustosalin kokolattiamatto hävitetään, ja uusi materiaali on mietinnässä. Seinävaate on ommeltu pienistä palasista, jotka on liitetty yhteen. Samoin Pietarsaaren palon liekit ja venetsialaisten ilotulitukset liekkivanat on saatu ikuistetuksi kankaalle pienin neulanpistoin. Saneerattavia neliöitä on 730 ja uusia tiloja 330 neliötä. Puheiden arvoinen Quiltgruppen Lappbitenin suururakalla valmistama tilkkutyö onkin. – On paras, että tämä upea taideteos pidetään tällä paikalla koko juhlavuoden ajan, ja sen jälkeen asetetaan esille arvoiseensa paikkaan, Mats Nyby, juhlatoimikunnan johtaja, sanoi. Kaikki ompelivat kotonaan, ja joka toinen viikko työ näytettiin muille, Österlund sanoo. Auto vaurioitui rysäyksessä melkoisesti, mutta henkilövahinkoja ei syntynyt. Yllättäen patsaan materiaali on haurasta ja se näyttää rapistuvan. Hinta 0,65 euroa (3,65 mk)/haku. Käytetyt kankaat ovat osaksi itse värjättyjä, ja tilkkutyötekniikan lisäksi kangasta on kirjottu. Onhan neito vähän korkea, mutta katsotaan nyt, miten se saataisiin sijoitettua. Kuuden neliömetrin suuruinen, kolmiosainen seinävaate kuvaa Pietarsaaren kaupungin kulttuuria, historiaa ja nykypäivää. Sunnuntaina 20.1. Tervetuloa! Järj
ja työttömät. Siunaus toimitettu Marian kappelissa 19.1.2002 omaisten ja ystävien läsnäollessa. Erityismaininta annettiin Mustilan arboretum ja viini -osastolle. Tänä vuonna palkinnon saivat Pohjanmaan kautta -osasto ja Finnmatkat. Opetusneuvos Jari Koivisto, opetushallitus 14.40-15.00 Musiikkikasvatuksen perustelut Professori Jukka Louhivuori, Jyväskylän yliopisto 15.00-15.10 Yrityelämän näkökulma Toimitusjohtaja Hannu Jyrkkä, Botnia-Hightech OY 15.10-15.30 Hanke-esittely Viestintäteknologia oppimisen välineenä Tutkija Ilkka Luoto, Jyväskylän yliopisto, ChydeniusInstituutti & rehtori Taina Lehtonen, Kaustisen musiikkilukio Keskustelu, yhteenveto Seminaarin järjestävät Chydenius-Instituutti, Jyväskylän yliopisto Kaustisen musiikkilukio, Kaustisen kunta Keski-Pohjanmaan liitto Tilaisuus on avoin yleisölle. Tervetuloa! Rakkaamme, filosofian maisteri Maarit Riitta Kaarina PELTONIEMI-OJALA s. – Vastuu on kuitenkin kaikkien yhteinen, sillä ongelma on monitahoinen, piispa myöntää. 29.10.1962 Kokkolassa k. Henkilökunta oli aktiivista ja toi messuteeman hyvin esille. 12.1.2002 Kalajoella Kaivaten Tuija ja Jorma Marjo ja Janne Niko, Noora ja Niklas Pasi Äiti Sisarukset perheineen Helena muut sukulaiset ja ystävät Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän. Isämme, vaarimme, isovaarimme Vilho Anders LESKELÄ s. Piispa painottaa, että vastuu ratkaista ja katkaista pahan olon kierre kuuluu ennen kaikkea kodeille ja vanhemmille. Valintaperusteina olivat osaston idea, informatiivisuus, tekninen toteutus ja toimivuus. Menestyvä maaseutu-hanke Y LIVIESKAN S EUTUKUNT A Alavieska • Kalajoki • Merijärvi • Oulainen • Sievi • Ylivieska Rakkaamme Kauko Juhani SAARELA s. FL Sari Lehto, Jyväskylän yliopisto, Chydenius-Instituutti 14.20-14.40 Koulut tietoyhteiskunnan majakoita. 18.03.1908 Sievissä k. Suurimmat kaupunkiseurakunnat ovat Jyväskylä, Vaasa ja Seinäjoki. Juho Adler Juho Artturi Adler kuoli lauantaina 19.1. Murto paljastui lauantaina omistajan käytyä mökillään ensimmäistä kertaa viime marraskuun jälkeen. Wallin ent. Pieniä alle 3 000:nnen seurakuntia on 22, keskisuuria alle 10 000:n on 33 ja suuria yli 10 000:n seurakuntia 11. Lapsi ja nuori hakevat kokeilemalla rajojaan ja aikuisen tulisi kyetä asettamaan ne. Jäi suru ja kaipaus meille. Suurin osa hiippakunnan 65 seurakunnasta siirrettiin Turun arkkihiippakunnasta. Tilanne oli sikäli haasteellinen, että piispalle ei helposti synny välitöntä yhteyttä nuoriin. 11.07.1912 Perhossa k. Etenkin hiippakunnan länsiosan seurakunnissa vaikuttavat kirkkomme perinteiset herätysliikkeet. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus Kaarlelan seurakuntatalolla. 08.01.2002 Kokkola Kaivaten Risto, Paula, Tiiu ja Viivi Ritva, Seppo ja Ninni Antti ja Kaisa Liisa lukuisat ystävät On Luojamme kädessä ihmisen tie, hän matkamme ohjaa ja kotihin vie. Käytännössä yhteistyötä olisi mahdollista lisätä esimerkiksi atk:hon, taloushallintoon ja rekisteröinteihin liittyvissä työtehtävissä. Rakkaamme Sylvi Kristina KALLIO o.s. – Puristus on kova, Laulaja tiivistää. Selviytyminen korostuu Lapuan piispa Laulaja vastuuttaa vanhempia nuorison pahasta olosta Lapuan piispa Jorma Laulaja huomauttaa, että yhteiskunnallinen paha olo on näkynyt jo pitkään. Hän uskoo, että suhteellisesti kovimpien paineiden alla niin taloudellisesti kuin työmäärällisesti työskennellään 3 000 – 5 000 ihmisen seurakunnissa, joissa työskentelee usein kaksi pappia. 07.07.1919 Kokkola k. Värivalinnat olivat osuvia, osaston rakenne hyvä ja kaiken kaikkiaan osasto oli raadin mukaan yrityksensä näköinen. Piispantarkastus jatkuu vielä tänään aamumessulla. Kannuksen poliisi pyytää ottamaan yhteyttä puhelinnumeroon 06–8681 700, jos törmää epäilyttäviin kalastusvälinekauppiaisiin. Kuva: Jukka Lehojärvi (KP) Paras kotimainen ja ulkomainen messuosasto on valittu Matka 2002 -messuilla. Hän kotiin kutsui väsyneen onneen ja rauhaan iäiseen. On tärkeää osata johtaa, mutta myös pärjätä tiimissä, Jorma Laulaja sanoo. SUORAAN KIVIVEISTÄMÖLTÄ Puh. On viileä ilta, eräs päivä on mennyt, on painunut metsien taa. Muina aikoina 040-547 0625, Lipun hinnat: 13 €/9 € lapset, opisk. Edellisen kerran piispantarkastus pidettiin Evijärvellä seitsemän – kahdeksan vuotta sitten. Yhtenä käytännön ratkaisuna hän ottaa esille erilaiset katupartiot, joissa vanhemmat ovat mukana iltaisin. 16.9.1945 Kalajoella k. Mökkimurto Niskakoskella. Lapset Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Himangan kirkossa lauantaina 26.1.2002 klo 12.00. Siunattu läheisten läsnäollessa. Muistotilaisuus siunauksen jälkeen seurakuntakodissa. (Äidin toive) Rakkaudella muistaen Aaro lapset ja lastenlapset perheineen sisaret perheineen sukulaiset ja ystävät Sinun sydämes hiljaa sammui lähdit luotamme kauas pois. Kuolleita Anne Saarikettu EVIJÄRVI (KP) Tiedotusvälineistä on joutunut seuraamaan viime aikoina toinen toistaan järkyttävämpiä uutisointeja nuorten silmittömistä, käsittämättömistä ja selittämättömistä väkivallanteoista. klo 19.30, 26.1. Koululaiset ja opiskelijat esittivät piispalleen kysymyksiä muun muassa Lähi-idän tilanteesta, abortista, eutanasiasta, naispappeudesta, terrorista ja asepalveluksesta. HUOM! Emme ota vastaan pankkikorttimaksuja. Passoja syntynyt 12.9.1945 Kälviällä nukkui pois perjantaina 18.01.2002 Toholammin terveyskeskuksen vuodeosastolla. Muistot kauniit voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Laulaja täsmentää, että lapselle ja nuorelle ei voi antaa samanlaisia, täysiä oikeuksia kuin aikuisella on. Vanhin kirkkorakennus on Isonkyrön Pyhän Laurin kirkko keskiajalta (1304). Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. lut. klo 18.00 Lippuvaraukset Luckan ma-to 11-17, pe 11-15, p. Raadin mielestä Pohjanmaan kautta -osasto ei ole tavanomaisen standardimainen, vaan pysäyttää väreillään ja kylän raitillaan. – Ei mikään voi kuolla, ei kukat, ei tuuli, ei rakkaus kuolla voi. Kaipaamaan jäivät lähinnä lapset perheineen, sekä muut sukulaiset ja ystävät. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Marian kappelissa lauantaina 26.01.2002 klo 12.00, jonka jälkeen vietämme muistotilaisuutta seurakuntatalon Alasalissa. 822 3646. Seurakunnat sijaitsevat enimmäkseen maaseudulla. Jorma Laulaja, 60, on toiminut Lapuan hiippakunnan piispana vuodesta 1995. Yht'äkkiä, huomaa, se päättyikin tähän. Työnohjaus ja sitä kautta työntekijöiden ja johtajuuden tukeminen on tärkeää. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 20.1. Pohjanmaan kautta -osastolla ovat mukana keskipohjalaiset, eteläpohjalaiset ja Pohjanmaan maakunnan matkailukohteet. Piispa näkee myös, että perheissä lapsilla ja nuorilla on liiaksi valtaa päättää omista asioistaan. seurakunnat Päivystää joka ilta klo 19–24 ent. Kannuksen poliisi luonnehtii saalista arvokkaaksi. – Yhteistyön syventäminen on tärkeää pienissä seurakunnissa jo työyhteisön hyvinvoinninkin kannalta. Särkijärvi s. Seurakuntien väkiluku oli vuonna 1991 noin 460 000. 06.01.2002 Kokkolassa Kaipauksella muistaen Maija ja Raimo Timo, Anette ja Nina Eija ja Miia Onni perheineen Irja perheineen muut sukulaiset ja ystävät Näin Taivaan Isä päätti sen sydämen lyönnin viimeisen. Lapuan hiippakunnan piispa Jorma Laulaja muistuttaa, että julkisuuteen nyt ryöpsähtänyt paha olo on näkynyt yhteiskunnassamme jo pitkään. Suora yhteys nuoriin harvinainen Evijärvellä viikonlopun ajan piispantarkastuksen noin 2 800 seurakuntalaisen keskuudessa suorittanut tapasi nuoria perjantaina vieraillessaan kirkonkylän koulukeskuksessa. Hän oli syntynyt 31.10.1915 Vetelissä. Pohjanmaan osasto paras matkamessuilla Lapuan hiippakunta on perustettu vuonna 1956 kirkkomme nykyisestä kahdeksasta hiippakunnasta seitsemäntenä. Ilmoittautumiset 25.1.02 mennessä 040-5649 826 tai 08-8443 319. OVIA OPPIMISEEN – OVIA MAAILMAAN Keskustelu, tauko 28.1.2002 klo 12.00-16.00, Kansantaiteenkeskus, Kaustinen Seminaarin puheenjohtaja Sivistystoimen johtaja Veli-Matti Koljonen, Kaustisen kunta 12.00-12.10 Seminaarin avaus Rehtori Taina Lehtonen, Kaustisen musiikkilukio 12.10-12.30 Kaustisen musiikkilukio oppimisympäristönä – uudet haasteet Kaustisen musiikkilukion opiskelijatiimi 12.30-12.50 Kommentipuheenvuoro edelliseen Professori Juhani Aaltola, Jyväskylän yliopisto, Chydenius-Instituutti 12.50-13.10 Sonera yhteistyökumppanina Kehityspäällikkö Jaakko Panula, Sonera tietoyhteiskuntayksikkö, kuntaja yhteistyöpalvelut 13.10-13.30 Musiikin verkko-opetus: Kuopion ja Kuhmon aluekehityshanke Erikoissuunnittelija Matti Ruippo, SibeliusAkatemia, Kuopion osasto 14.00-14.20 Opiskelu muuttuu entä opetusviestintä. Lisätietoa: www.kirkko.fi Lapuan hiippakunta Fakta HIMANKA (KP) Himangan Niskakoskella sijaitsevasta mökistä on viety kalastusvälineistöä, kuten vapoja, perhoja ja keloja. Hiippakunnan seurakunnat sijaitsevat neljän maakunnan, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Hämeen ja Pohjois-Satakunnan alueella. Hän kuitenkin tietää, että kirkkohallitus on luvannut porkkanarahaa yhteistyön tiivistämistä tukevista toimista. klo 18.00, 25.1. Erityisesti kiitettiin tietojen jakamista ja kodikkuutta. Vaasan läänin alueella ja klo 20–24 Pohjanmaan ja Haapajärven verkkoryhmissä Hinta n. – Talouden realiteetit tulevat vastaan, hän tunnustaa. 13.1.2002 Himangalla Ihanaa on nukkua viimeisen kerran vaipua syliin elämän Herran. lis., varatuomari Ilkka Ojala MTK:sta kertoo ajankohtaisia maatalousverotuksesta, verotoimiston edustaja kertoo maatalousverotuksen verotusperusteista vuonna 2001 ja Maaseutuasiamies Pekka Nikula kertoo maaseutuelinkeinojen investointituista ja niiden vaikutuksista verotukseen. Jorma Laulajan mielestä ajassamme korostuukin yksilöllinen selviytyminen, sillä yhteisöissä, kuten perheissä, sen jäseniin ei ehditä kiinnittää riittävästi huomiota. Rakkaamme Anna Mirjami YLI-TORVI o.s. 2002 Maakunta 5 Kuolleita Sekalaiset Karleby Ungdomsförenings uudenvuodenrevyy 2002 Ohj: Frank Skog Musiikki: Alf Mylläri Esitykset: 20.1. MAATALOUSVEROTUKSEN AJANKOHTAISPÄIVÄ Ylivieskassa 29.1.2002 klo 9.30-14.15 KPAMK sosiaalialan yksikkö (Kuusitie 6) Tilaisuudessa oik. 8.1.1919 Kalajoella k. Mustilan arboretumja viiniosastolla raatia viehätti kaunis esillepano, jonka eteen oli selvästi nähty vaivaa. Pyykölä s. 12.01.2002 Himangalla Muistoa siunaten Mirja ja Aaro Lauri ja Elina Pirkko ja Matti Marja-Leena ja Taisto Maire ja Seppo Arja ja Odd Sirkka-Liisa ja Seppo Markku ja Tuula lastenlapset lastenlastenlapset sukulaiset ja ystävät Kallis on Herran silmissä Hänen hurskastensa kuolema Siunaus toimitetaan Kaarlelan kirkossa lauantaina 26.01.2002 klo 13. Hän tietää, että esimerkiksi nuorisotyön kautta autetaan, mutta ei riittävästi. (Aila Meriluoto) Siunaus toimitettu lähimpien läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan! Hinta 8 ¤ sisältää kahvin, luennot ja materiaalin. Finnmatkojen osasto ihastutti palkintoraatia selkeydellään ja ja hyvällä huomioarvollaan. Pahan olon lievittämisestä Laulaja vastuuttaa myös kirkkoa. 040-5459796, 0400-560804 KIVIVEISTÄMÖ KOKKOLAN HAUTAKIVIPALVELU HAUTAKIVET AINA EDULLISIMMIN Ev. Lähimpinä kaipaamaan jäivät puoliso, tytär perheineen, veli ja siskot perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Keskipohjalaiskunnista osastolla esittäytyvät muun muassa Kokkola ja Pietarsaari Seitsemän sillan saaristoreitillään sekä musiikkipitäjä Kaustinen. Pisteenä i:n päällä on poikkeuksellisen hyvä nimi. Kävijän on helppo tulla osastolle ja sen asiakaskierto toimi hyvin. 05.01.2002 kotonaan Kauniaisissa Kiittäen ja ikävöiden Mikko, Lauri ja Veikko Äiti Jarmo, Gunilla, Annika ja Henrik Arto, Margaretha, Martina ja Patrik Aino ja Paavo Ritva, Vesa, Konsta, Jaakko ja Hannes Olli, Sari, Maija ja Jutta sukulaiset ja ystävät Olen polkuni päässä, tuhansistani erään – ja niitä on täynnä maa. Tarkastus päättyy iltapäivällä yhteisvastuulounaan jälkeen. Lämpimät kiitokset kaikille osanotosta. Iso-Pahkala ent. – Tiedettiin, että 90-luvun lamasta maksetaan myöhemmin, piispa sanoo painokkaasti. Hän muistuttaa, että jo hyvissä ajoin tiedettiin, että 90-luvun lamasta maksetaan myöhemmin. Rakas äitini, mummomme ja isomummomme Elina (Elli) KOTILAINEN s. Jorma Laulaja uskoo kuitenkin, että kuva, missä mennään, syntyy nuorisotyöntekijöiden kautta. Sinut luoksensa Luojasi kutsui ei paremmin sinun nyt olla vois. klo 19.30, 27.1. Pakkoratkaisuja ei tarvitse tehdä, Laulaja painottaa. Nuorten tapaamisen ohella piispa etsi seurakunnan työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa keinoja tiivistää yhteistyötä hiippakunnan seurakuntien välillä entisestään. Kiitos osanotosta suruumme. Ohi polku vain kulkee ja kukat jää taakse ja muualla tuuli soi. Sitä ennen hän toimi kenttäpiispana ja seurakuntapappina useissa eri seurakunnissa. Työilmapiirit vaihtelevat paljon: iloja ja vaikeuksia on sekaisin. Pyydämme ystävällisesti, että muistamiset kukkasten sijaan ohjataan Närvilän rukoushuoneen rakennusrahastoon tilinro 405594-110034 tai Varvin kesäkodilla tehtävään nuorisotyöhön tilinro 516259-2752146. 1 €/1/2 h PALVELEVA PUHELIN 10071 Hautaustoimistot Kulttuuri Sekalaiset Teatterit Sinikka Honkimaa Raija Sinikka Honkimaa, os. – Käytännöt eivät ole hetkessä muutettavissa
– Mitä isompi liitto, sitä paremmin meitä kuunnellaan. Myös Uosukainen panttaa vielä suunnitelmiaan. Kuva: Lehtikuva/Jaakko Avikainen Sinikka Suosalmi HELSINKI (STT) Sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksut ja omavastuuosuudet olisi arvioitava perusteellisesti uudelleen ensi vuoden aikana, katsoo kansallisen terveydenhuoltoprojektin selvitysmies pääjohtaja Jussi Huttunen. Asiakasmaksujen osuus julkisten terveyspalvelujen kokonaismenoista on keskimäärin noin yhdeksän prosenttia, mutta hammashuollossa se on peräti 22 prosenttia. Pienituloisten kotitalouksien käyttörahoihin asiakasmaksut voivat sen sijaan tehdä suurenkin loven, ja ne voivat vähentää myös tarpeellisten palvelujen käyttöä. Massatuotanto lähtee ulkomaille Laakson ja Lepolan mukaan sekä Nokiassa että Elcoteqissa on viime aikoina ollut havaittavissa samansuuntainen ilmiö: edullisten massatuotteiden tuotanto siirretään ulkomaille, ja suomalaiset yksiköt keskittyvät kalliimpiin edelläkävijätuotteisiin. Kodittomat tarvitsevat kaikenlaista apua, kuten telttoja, huopia, ruokaa, vettä, astioita ja ensiapua. Hurjimpina vuosina 1990-luvun lopulla Salon tehtaille rekrytoitiin jopa 1 500 uutta työntekijää, mikä tuotti kosolti työtä myös pääluottamusmiehelle. Tällä haavaa meillä on varsinaisen perhekohtaisen maksukaton lisäksi välikatot terveyskeskusmaksuissa ja sarjahoidon maksuissa sekä alle 18-vuotiaiden lyhytaikaisessa laitoshoidossa. Naisvaltaisessa elektroniikkateollisuudessa palkat ovat monia muita metalliteollisuuden aloja alemmat. Metalliteollisuuden järjestäytymisaste on Virossa vain 30–40 prosenttia, kun se Suomessa on noin 90 prosenttia. Elektroniikkateollisuuden työt mielletään metalliteollisuuden sisäisessä vertailussa varsin keveiksi, joten bruttopalkat jäävät alimmillaan alle 8 000 markan. Ilmatyynyalus pelasti naisen jäälautalta HELSINKI (STT) Suomen Punainen Risti lähettää 70 000 euroa (runsas 416 000 markkaa) hätäavuksi Kongon demokraattisen tasavallan tulivuorenpurkauksen uhreille. Maalahden palolaitoksen toinen partio opasti miehet karikolta maihin. Tuotannon siirtäminen halvemman työvoiman ja kevyemmän verotuksen maihin kummittelee päivittäin mielessä, mutta toisaalta ay-aktiivit luottavat korkeatasoisen osaamisen siunauksellisuuteen. Toisin kuin muissa Länsi-Euroopan maissa, Suomessa asiakasmaksuja on Huttusen mukaan ajateltu lähinnä rahoituslähteenä. Laakso on toiminut pääluottamusmiehenä vuodesta 1993 lähtien. Viron metallityöntekijöitä suomalaistyyppisen ay-liikkeen luomisessa, mikä ajan myötä saattaa edesauttaa maan palkkatasoa nousemaan pohjoismaiselle tasolle. Poliisin mukaan tilanne oli kuitenkin vakava ja vahingon mahdollisuus lähellä. Kantansa jättivät avoimeksi nyt muun muassa kansanedustajat Ulla Anttila, Tuija Brax ja Erkki Pulliainen. Hän esittää myös kunnalliseen ja yksityiseen hammashuoltoon samansuuruista omavastuuosuutta, maksukattojen yhdistämistä sekä kansallisen terveydenhuollon maksukortin käyttöönottoa vuoteen 2006 mennessä. Missään muussa EU-maassa asiakasmaksujen osuus terveydenhuollon kokonaismenoista ei Huttusen mukaan ole yli viittä prosenttia. Imatralaisen Uutisvuoksi-lehden haastattelussa Uosukainen arvelee, ettei Aho arvosta työtään eduskunnassa ja suuren valiokunnan puheenjohtajana. 2002 s KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa Lyhyesti LAHTI (STT) Vihreiden valtuuskunnassa ja eduskuntaryhmässä kannatetaan yleisesti hallituksen jättämistä, mikäli eduskunta aikanaan hyväksyy periaatepäätöksen ydinvoiman lisärakentamisesta. Sen vieminen ulkomaille ei ole helppoa, Lepola huomauttaa. Puheenjohtaja, peruspalveluministeri Osmo Soininvaara ei vastannut kyselyyn. Asiakasmaksupoliittiset linjaukset tehtiin vuonna 1993 annetussa laissa, mutta jälkeenpäin tehdyt lukuisat muutokset ovat näitä linjauksia hämärtäneet. Asiakasmaksuilla voidaan joko rahoittaa palveluja tai ohjata palvelujen käyttöä. Asiakasmaksut ovat lähes ainoita terveydenhuollon korvamerkittyjä rahoituslähteitä, jotka menevät suoraan palvelujen tuottajille. Etelä-Suomen Sanomien lauantaina julkaiseman selvityksen mukaan ainakin 18 valtuuskunnan ja eduskuntaryhmän jäsentä haluaa siinä tapauksessa puolueen siirtyvän oppositioon. Sunnuntaina 20.1. Huttusen mukaan tilanne yksinkertaistuisi jo sillä, että asiakas maksaisi palveluista omalle kunnalleen, eikä palvelun tuottajalle kuten sairaalalle. Hän ei tainnut juuri lausetta enempää uhrata sille, että hän on myös kansanedustaja, Uosukainen moittii. Huttusen mukaan erotus on riittävä ohjaamaan potilaita yksityislääkäriltä kunnan hammashoitoiloihin. Kirkon Ulkomaanavulla on ollut useiden vuosien ajan kehitysohjelma Ruandassa, ja se on juuri aloittamassa uutta humanitaarista ohjelmaa Ruhengerissa. Sasi lisäisi tiemäärärahoja JÄRVENPÄÄ (STT) Teinipoika aiheutti vakavan vaaratilanteen perjantai-iltana Järvenpäässä räjäyttämällä kadulla omatekoisen pommin. – Nykyisellä kustannustasolla ei sellaisella palkalla paljon juhlita, Lepola kiteyttää. Myöhemminhän lääkäri yleensä päättää potilaan puolesta. Ensivaiheessa tarvitaan ainakin 2,25 miljoonaa euroa. Hän ei sanonut, miten hän haluaa puoleen toimivan, jos eduskuntakin puoltaa ydinvoimaa. Osan mielestä oven paukauttaminen kiinni vasta eduskunnan myönteisen päätöksen jälkeen olisi eduskunnan päätöstä vastaan kiukuttelemista. Naisia poljetaan metalliteollisuudessa Jari Lepolan näkemys matkapuhelinteollisuuden sisäisistä tuloeroista on astetta synkempi. Uosukainen muistuttaa Helsingin vaalipiiristä valittua Ahoa, että äänestäjiltä saatu valtakirja velvoittaa. Maalahden palolaitoksen miehet löysivät naisen ja koiran jääsohjon seasta. – Toivon, että kasvan silloin jo horsmaa, kun Nokia seuraavan kerran joutuu samanlaisiin vaikeuksiin, Laakso naurahtaa. Nokian Salon tehdas on yksi Metallityöväen Liiton suurimmista paikallisosastoista, sillä laitoksella työskentelee noin 2 400 metalliliittolaista. Ympäristöministeri Satu Hassi (vihr.) sanoi torstaina, että hänen mielestään vihreiden on nyt jatkettava hallituksessa eduskunnan päätökseen asti. Kotinsa menettäneet ihmiset tarvitsevat kiireisesti tilapäisiä suojia. Poliisi tutkii tapahtumien kulkua. Perustienpitoa varten on varattu tälle vuodelle yli 600 miljoonaa euroa (3,6 miljardia markkaa). – Toivon todella, että hän aktivoituisi, puhemies patistaa. – Nimenomaan eduskunnan puhemiehenä hämmästelen kansanedustaja Esko Ahon lausuntoja, kun hän ilmoitti luopuvansa keskustan puheenjohtajuudesta. Asiakasmaksut arvioitava perusteellisesti uudestaan Terveydenhuoltoprojektin selvitysmies pääjohtaja Jussi Huttunen IMATRA (STT) Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen moittii keskustan puheenjohtajan Esko Ahon suhtautumista eduskunnan työhön. Ne kohtelevat eri väestöryhmiä eri tavalla. Hampaansa yksityislääkärillä hoidattava maksaa hammashoidostaan itse noin 60 prosenttia, jos hän on ikänsä puolesta oikeutettu Kelan korvaukseen. Nokian menestys perustuu osaamiseen Kännykkäteollisuuden pääluottamusmiehet luottavat tietotaidon voimaan Seitsemäntoista vuoden aikana Lilja Laakso on saanut nähdä niin 90-luvun alun kriisin kuin viime vuosien loistavan menestyksenkin. Silloin pitäisi oikeastaan lähteä pois eduskunnasta, nämä perustelivat. Suuren valiokunnan puheenjohtajan pitäisi osallistua puhemiesneuvoston kokouksiin, joita pidetään 3– 4 kertaa viikossa. Laakson mukaan Nokian johtajiston tulot tuntuvat työntekijöiden näkökulmasta usein kohtuuttomilta. Punainen Risti aikoo auttaa 250 000 ihmistä seuraavien kolmen kuukauden aikana. Puhemies moittii Esko Ahon eduskuntatyötä -Aivan kuin hän pitäisi eduskuntaa hätävarana, puhemies Riitta Uosukainen moitti Ahon suhtautumista eduskunnan työhön. Hallituksen jättämistä vaativat perustelivat lähtöä sillä, että ydinvoiman vastustaminen on vihreille ollut ydinasia ja linjakysymys. Rahoituslähteenä asiakasmaksuilla ei ole kuitenkaan kovinkaan suurta merkitystä. – Suomalaisten valttikorttina on korkea osaaminen. Pohjanlahden merivartiosto varoittaa jäällä kulkijoita vuoden aikaan nähden heikoista jäistä. Valtuuskunta ja eduskuntaryhmä kokoontuvat helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna päättämään, jatkaako puolue hallituksessa ydinvoimapäätöksestä huolimatta. Teinipoika räjäytti omatekoisen pommin MAALAHTI (STT) Nainen, kaksi miestä ja koira joutuivat moottorikelkallaan jäihin lauantain vastaisena yönä Maalahdella, kun moottorikelkka ajoi virtapaikkaan, jossa jää ei enää kantanut. Asiakasmaksuihin liittyy Huttusen mukaan useitakin ongelmia. Elcoteqlaisille globalisaatiokysymykset ovat hyvinkin konkreettisia, sillä yhtiöllä on Suomenlahden takana Tallinnan tehtaallaan kosolti käyttämätöntä kapasiteettia. Laakson mukaan suomalaisuus ei ole Nokian omistajakunnalle erityinen arvo, sillä yli 90 prosenttia Nokian osakekannasta on ulkomaisessa omistuksessa. – Nokian menestystarina perustuu paljolti juuri suomalaiseen osaamiseen ja tietotaitoon. Väli-Suomen sanomalehtien mukaan Sasi pitää asiaa kiireellisenä, ja toivoo hallituksen lisäävän tierahoja jo kesällä. – Minua suorastaan ihmetyttää ja surettaa, ettei hänellä ole tässä arvostelukykyä. Kunnan hammashoitolassa oma maksuosuus jää 35 prosenttiin. Paikalla ovat Kongon ja Ruandan Punaisten Ristien työntekijät sekä Kansainvälisen Punaisen Ristin lääkintä-, vesija kuljetusryhmä. Tehokkaimmin palvelumaksuilla voitaisiin vaikuttaa ensikäynteihin, joissa potilailla on aitoa päätäntävaltaa. Täällä on paljon pääomaa, mitä muualta ei löydy, uskoo Nokian Salon tehtaan pääluottamusmies Lilja Laakso. Uosukaisen mukaan Aho on syksyn jälkeen Yhdysvalloista palattuaan osallistunut yhteen ainoaan kokoukseen. Rosa Meriläisen mielestä jatkaminen olisi erittäin vaikeaa jos eduskunta hyväksyy ydinvoiman. Asiakasmaksupolitiikan linjaukset hämärtyneet Suomessa valtaosa julkisista terveyspalveluista on maksullisia. Me toimimme tiiviissä yhteistyössä yhtiön tuotekehitysosaston kanssa. Jorma Ollilan ansiotulot olivat toissa vuonna reilut 50 miljoonaa euroa, ja ansiotulolistan kärjestä löytyi myös lukuisia muita Nokian johtajia. – Jos asiakasmaksuja käytetään ohjaamaan kansalaisia, niillä pitäisi ohjata ihmisiä hakeutumaan tarkoituksenmukaisimpaan hoitopaikkaan, mutta ne eivät saisi estää palvelujen käyttöä, katsoo Huttunen. Hän ymmärtääkin, että yhtiön johdon täytyy jatkuvasti pohtia, missä toiminta on kannattavinta. – Omistajien intressissä on, että yhtiön toiminta on mahdollisimman kannattavaa, ei sen maantieteellinen sijainti, Laakso pohtii. Poliisin mukaan 15-vuotias poika oli valmistanut koulussa suljettuun metalliputkeen omatekoisen räjähteen ja räjäyttänyt sen Ratsukadulla noin iltakymmenen aikaan. Pääluottamusmiesten mielestä on hyvä, että Metallityöväen Liitto auttaa esim. – Sukupuolten tasa-arvosta puhutaan paljon, mutta käytännössä se ei kuitenkaan toteudu, Lepola katsoo. Nokian alihankkijan Elcoteqin Lohjan tehtaan pääluottamusmies Jari Lepola on Laakson kanssa yhtä mieltä. Laakson onneksi hänen kaudellaan ei Salon tehtaiden työntekijöitä ole tarvinnut irtisanoa, vaan ongelmana on ollut pikemminkin puute osaavasta työvoimasta. Ilmatyynyaluksen miehistö pelasti naisen ja koiran jäälautalta. Räjähdyksessä ei loukkaantunut ketään, myös materiaalisilta vahingoilta vältyttiin. Hän opasti palolaitoksen miehet etsimään naista ja hakemaan miehet karikolta. Aho on eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja ja siinä asemassa keskeinen eduskunnan Eurooppa-politiikan muovaaja. Sasin haaveilema tierahojen korotus on varsin suuri, sillä hän toivoo perustienpitoon vuodessa lisää sata miljoonaa euroa (600 miljoonaa markkaa). Pienituloisilla ne vaikuttavat palvelujen käyttöön tuntuvastikin, mutta suurituloisille niillä ei ole kovinkaan suurta merkitystä. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman HELSINKI (STT) Uusi liikenneja viestintäministeri Kimmo Sasi (kok.) varoittaa teiden rappeutumisesta. Aho ilmoitti viikko sitten ettei pyri enää keskustan puheenjohtajaksi uudelle kaudelle, mutta jätti avoimeksi sen, asettuako uudelleen ehdolle eduskuntavaaleissa. Myös Kirkon Ulkomaanapu on myöntänyt varoja Kongon tulivuorenpurkauksen uhrien hätäapuun. Laavavirrat ovat jättäneet alueella kodittomiksi ainakin 400 000 ihmistä. Niiden perimisestä aiheutuvat hallintokulut ovat tuottoihin nähden suuria, ja niiden keräämisen kannattavuusrajaksi onkin arvioitu 8–10 euroa. Apua jaetaan aluksi Gisenyin ja Ruhengerin alueella Ruandan puolella, jonne suuri osa Goman asukkaista on paennut. Hallituksessa jatkamista kannattaa tässä vaiheessa julkisesti viisi valtuuskunnan jäsentä, seitsemäntoista vihreää vaikuttajaa ei kertonut kantaansa. Asia ratkesi hänen mielestään jo hallitusneuvotteluissa. Puolueen kaksi varapuheenjohtajaa olivat eri linjoilla. Sitä paitsi muu metalliteollisuus tasapainottaa hyvin elektroniikkateollisuuden varsin jyrkkiä suhdannevaihteluita, Laakso muistuttaa. Sulevi Riukulehto taas ei pidä hallituksen jättämistä nyt johdonmukaisena. Toinen miehistä sai yhteyden kännykällä Vaasan aluehälytyskeskukseen. Suomesta lähtee hätäapua Kongoon. Haasteellisimmat tuotteet tehdään täällä, kun taas tuotantovalmiimpien puhelimien tuotanto siirretään lähemmäs markkinoita, Laakso luonnehtii. Kelan matkaja lääkekustannuksissa on puolestaan oma vuosikattonsa. Lepola ja Laakso ovat yhtä mieltä siitä, ettei elektroniikkateollisuuden työntekijöiden kannata kuitenkaan perustaa omaa ammattiliittoa. Myös hammashoidon omavastuut olisi yhtenäistettävä joko nostamalla terveyskeskuksissa perittäviä asiakasmaksuja tai korottamalla yksityisestä hoidosta maksettavia sairausvakuutuskorvauksia. – Onneksi he joutuvat maksamaan tuloistaan kohtuullisen veron suomalaiselle yhteiskunnalle, joten sitä kautta me kaikki pääsemme niistä osallisiksi, Laakso arvioi. Vaasalainen iäkäs seurue oli lähtenyt liikkeelle Petolahden Öjnan satamasta ja päässyt sataman edustalle, kun moottorikelkka ajoi kello 2:n aikaan sulaan. Maksukatot ja omavastuut yhtenäistettävä Terveydenhuollon lukuisten maksukattojen yhdistäminen olisi Huttusen mielestä ainakin asiakkaan kannalta perusteltua. Vihreillä paineita jättää hallitus Tuomas Savonen Helsinki (STT) Matkapuhelinteollisuuden pääluottamusmiehet luottavat suomalaiseen osaamiseen globalisaation puristuksessa. Vesija räntäsade heikensivät merellä näkyvyyttä. Elcoteqin suurimman omistajan Antti Piipon verotettava varallisuus oli vuonna 2000 vajaat 75 miljoonaa euroa, mikä saa 29-vuotiaan pääluottamusmiehen manaamaan. 90-luvun alun kriisivuosia Laakso luonnehtii ”traumaattisiksi”. Asiakas maksaa sairautensa aikana useita erillisiä maksuja, joista osa päättyy kotikunnalle, osa perusterveydenhuollon kuntayhtymälle ja osa erikoissairaanhoidon kuntayhtymälle. Miehet selviytyivät karikolle ja hälyttivät apua. Kyselyssä oli mukana 40 kaikkiaan 46:sta jäsenestä. äititehdas. Lisäksi maksuja kertyy matkoista ja lääkkeistä. He ohjasivat paikalle ilmatyynyaluksen, johon pelastettiin nainen, palolaitoksen pelastajat ja koira. Yhteensä 35 000 euroa (noin 208 000 markan) avulla hankitaan suojamuoveja, huopia, vesikanistereita, astioita ja hygieniatarvikkeita Goman kaupungista paenneille ihmisille. Ilmatyynyalus rikkoi jäätä reitillä Långskär-Smultergrund-Björkören-Åminne. Eduskunnasta ei millä tahansa perusteilla edes pääse pois. – Nokian Salon tuotantolaitos on ns. – Tiestön kunnossapitoja rakentamisrahat ovat nyt siinä määrin rajallisia, että tiestö rappeutuu hitaasti ja varmasti, Sasi varoittaa
Sadattuhannet ihmiset viettivät lauantain vastaisen yön ulkosalla Kongon itäosassa ja naapurimaassa Ruandassa. Temo-laitoksen tekemä tutkimus julkaistiin Sydsvenska Dagbladetja Dagens Nyheter -lehdissä. Isohanni lensi lauantaina käymään Gisenyissä, ja samassa yhteydessä kone lensi myös muutaman kierroksen matalalla Goman yllä. Keflavikin lentokentän edustajan Thor Marissonin mukaan pommiuhkaus tuli noin puolitoista tuntia ennen laskeutumista Islantiin. NYIRAGONGON PURKAUS Afrikan tektoniset laatat Arabian laatta Somalian laatta Nyiragongo Itä-Afrikan hautavajoama Afrikan laatta Nyiragongon kraateri Tuhkaja laavakartio Laavajärvi, 300 m reunan alapuolella Pengermämuodostelmia, 175 m reunan alapuolella Kraaterin reuna Pienempiä kartiorakenteita, joista virtaa laavaa Nyiragongon purkausvuodet 2002, 2001, 1994-96, 1982, 1977, 1927-77, 1920-21, 1918, 1911, 1908, 1906, 1905, 1902, 1901, 1900, 1899, 1898, 1894, 1891, 1884 1977 Laavajärvi tyhjeni äkillisesti vuoren sivuhalkeaman kautta 60 km:n tuntinopeudella. Palestiinalaiset ovat torjuneet syytökset ja sanoneet Israelin yrittävän vaientaa palestiinalaismedian. Hänen mukaansa ihmiset kävelivät jäähtyneen laavan päällä, ilmeisesti tietämättä, että laavavirta ainakin paikoin liikkui vielä hitaasti. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 20.1. Israelin armeija ilmoitti myöhemmin lausunnossaan, että isku liittyi Haderan veriseen hyökkäykseen. 10kpl tomuliina • 12kpl staattinen liina ja pehmuste Wettex TALOUSLIINA RULLA 1.5m Final Fantasy ELOKUVA Ennennäkemätyömän kaunista katseltavaa Scifi/tieteisseikkailu Original Sin Perisynti Tomb Raider pääosan näyttelijän Angeline Jolien uutuuselokuva Miesten NAHKANILKKURI • vetoketjulla, mustana Erä Naisten TALVINILKKUREITA Erä Delos TOPPASAAPPAITA • musta, valk, harmaa • 36-39 Erä Delos Sport TOPPANILKKUREITA • 36-41 Olympus VIEWZOOM 120 Kit • 38-120mm zoom • iso etsin • monipuoliset toiminnot • lahjapakkaus: sis. Hän toivoi, että hänen järjestönsä pääsisi aloittamaan pakolaisten auttamisen sunnuntaina. Osa Gomasta paenneista ihmisistä alkoi lauantaina saada apua, kun avustusjärjestöt kuten Lääkärit ilman rajoja, Oxfam ja Kansainvälinen Punainen Risti jakoivat vettä ja ruokapaketteja ruandalaisessa Gisenyin kaupungissa ja sen lähettyvillä. Nyiragongo (3 469m) Baruta-kraateri Shaheru-kraateri Kivujärvi (1 460m) Tulivuoria STT/Reuters TULKARM (STT–REUTERS) Israelin armeijan panssarivaunuja tunkeutui lauantaina palestiinalaiskylään Länsirannalla lähellä Tulkarmin kaupunkia, kertoivat silminnäkijät. Sotilaat tunkeutuivat Palestiinan Ääni -radioaseman viisikerroksiseen toimistorakennukseen ja sijoittivat eri puolille räjähteitä. Avun jakamiseksi on luotava ensin verkosto, muuten tilanne menee kaaokseksi, hän huomautti. Satelliitilla ohjattavia laitteita löytyi koelennon aikana mm. joulukuuta. varsi, puristin ja mopinpää Vileda QUICK MOPPISETTI • sis. Noin kuukausi sitten Israelin armeija tuhosi Palestiinan äänen radiolähettimen . Ruandan hallitus pyysi kiireellistä apua kansainväliseltä yhteisöltä. zoom • 2.5” lcd • 7 valotusohjelmaa • e-kuvanvakaaja • DV in/out Olympus MJU II kit • roiskevesisuojattu • huippuvalovoimanen ja teräväpiirtoinen 35mm F2.8 optiikka • sis. – Me nukumme ulkona, meillä ei ole ruokaa, ei vettä, sanoi 32-vuotias nainen puristaen kaksivuotiasta lasta syliinsä. – Ruandan hallitus tekee kaikkensa, mutta se ei selviydy tästä jättiläismäisestä tehtävästä omin voimin, sanottiin maan radiossa luetussa vetoomuksessa. 2002 Ulkomaat 7 Lyhyesti Yli 50.000 tuotetta Sini MONITOIMIMOPIN VARUSTEPAKETTI • sis. Monet kertoivat, etteivät he olleet syöneet tai juoneet mitään torstaista lähtien. Myös ihmisiä näkyi Gomassa. Rakennuksessa oli myös Palestiinan television studioita. Palestiinalaisten johto tuomitsi iskun ja totesi lausunnossaan, että se tehtiin ”Palestiinan äänen hiljentämiseksi, jotta maailma ei enää saisi tietää, minkälaisia julmuuksia Israel miehittäjänä tekee kansallemme”. Silminnäkijöiden mukaan useat panssarivaunut läheisestä Israelin armeijan tukikohdasta tunkeutuivat Iktaban kylään. Puolet ruotsalaista haluaa euron. Israel määräsi Arafatin väkivaltaisuuksien vuoksi matkustuskieltoon 3. Sen mukaan 53 prosenttia ruotsalaisista äänestäisi euroon liittymisen puolesta, jos kansanäänestys asiasta pidettäisiin nyt. Koneessa oli viisi miehistönjäsentä ja 21 matkustajaa. Israelin armeija kiisti tiedon. Isohanni toimi ennen järistystä Gomassa Fida Internationalin (entisen Suomen vapaan ulkolähetyksen) avustustyöntekijänä. – Pahalta näyttää, kuvasi suomalainen avustustyöntekijä Heidi Isohanni Goman tilannetta puhelimitse Ruandan pääkaupungista Kigalista. Palestiinan äänen johtaja Bassem Abusumaya kertoi myöhemmin perjantaina, että asema oli jatkanut lähetyksiään muilla kanavilla. Kun valtavat ihmismassat vielä torstaina ja perjantaina kulkivat Kongosta rajan yli Ruandan puolelle, nyt liikennettä oli Isohannin mukaan rajalla molempiin suuntiin, myös Ruandasta takaisin. 1994 Laavajärvi aktivoitui purkauksen jälkeen 5 km Laavavirta Goman lentokenttä Kerosiinisäiliöt liekeissä Goma Laava on tuhonnut kaupungin lähes täysin R U A N D A K O N G O N D E M . Ruanda 500 m Gisenye Laavavirrat uhkaavat kaupunkia Torstaina alkanut Nyiragongo-tulivuoren purkaus on pakottanut sadattuhannet ihmiset pakenemaan laavavirtoja naapurimaa Ruandan puolelle. TA S AV. koneen wc:stä ja presidentin sängyn päänpuoleisesta päädystä syyskuussa. Perätön uhkaus aiheutti pakkolaskun MALMÖ (STT–TT) Ruotsalaiset suhtautuvat yhä myönteisemmin Euroopan yhteisvaluuttaan, kertoo tuore mielipidemittaus. Samalla palestiinalaisjohtajat vaativat YK:ta ja ihmisoikeusjärjestöjä tuomitsemaan iskun. Kuva: Lehtikuva/Reuters 400 km Goma KONGON D.T. Noin 70 ihmistä kuoli. Hän vetosi kansainväliseen yhteisöön avun saamiseksi Kongoon ja Ruandaan. Israel on syyttänyt palestiinalaisradiota väkivaltaisuuksien lietsomisesta. Uhkaus osoittautui kuitenkin perättömäksi, kertoi brittiläisen Virgin Atlantic -lentoyhtiön edustaja. Kiinan presidentin koneessa salakuuntelulaitteita QUITO (STT–DPA) Kaikki ecuadorilaisessa matkustajakoneessa olleet 26 ihmistä saivat surmansa Kolumbiassa torstaina sattuneessa maahansyöksyssä, kertoi Ecuadorin armeija myöhään perjantai-iltana. Palestiinan Ääni palasi aalloille Räjähdykset sytyttivät talon tuleen ja puolet siitä romahti. Nyiragongo-tulivuoren purkauksen aiheuttamat laavavirrat ovat uhanneet myös Gisenyin kaupunkia, jonne valtaosa Goman kaupungin asukkaista pakeni torstaista purkausta. laukku 12 € 71,35mk VHS 23,50 € 139,72mk DVD 23,50 € 139,72mk DVD 11,60 € 68,97mk 129mk 150 € 891,86mk 995mk 999 € 5939,78mk 6990mk Syksyn KAFFE-MALLISTO 135 € 802,67mk 895mk 150 € 891,86mk päivyrillä 995mk -50% 5,90 € 35,09mk 45mk 15 € 89,19mk 99mk 1,80 € 10,70mk 11mk Sini PARKETTIMOPPISETTI • sis. Lentoturma Kolumbiassa vaati 26 kuolonuhria TUKHOLMA (STT–AFP–DPA) Britanniasta Yhdysvaltoihin matkalla ollut matkustajakone joutui lauantaina tekemään hätälaskun Islantiin lentokoneen saaman pommiuhkauksen vuoksi. Sotilaat olivat ennen räjäyttämistä tyhjentäneet rakennuksen ihmisistä ja karkottaneet ohikulkijat kauemmaksi. Tuore mittaus tehtiin 14.–17. Kone teki onnistuneen hätälaskun Keflavikin lentokentälle lauantai-iltana, ja matkustajat sekä miehistö evakuoitiin koneesta. Osa asukkaista palasi jo Gomaan Tulivuorenpurkausta paenneet pyysivät vettä ja ruokaa Goman kaupungin pääkatu muuttui laavamereksi Nyiragongo-tulivuoren purkauksessa. Arviot, joiden mukaan ainakin puolet Goman kaupungista on tuhoutunut, tuntuvat oikeilta, Isohanni sanoi näkemänsä perusteella. Siihen osallistui tuhat ruotsalaista. Kuva: Lehtikuva/EPA Israel kiisti tunkeutumisen kylään LONTOO (STT–REUTERS) Kiinan tiedustelupalvelu on Financial Times -lehden mukaan löytänyt yli 20 salakuuntelulaitetta presidentti Jiang Zeminin virallisesta uudesta Boeing 767 -koneesta. tammikuuta. Vastustajien määrä on supistunut saman verran. Palestiinalaisen viranomaisen mukaan räjähdykset olivat niin voimakkaita, että ne rikkoivat myös lähitalojen ikkunoita. Asema on sen jälkeen toiminut epäsäännöllisesti muiden lähetyskanavien kautta. Avustusjärjestöt kuvasivat tilannetta Gisenyissä kaoottiseksi ja varoittivat humanitaarisesta katastrofista. moppi+varsi, sanko ja puristin 33,40 € 198,59mk 345mk -50% 11,60 € 68,97mk 69mk 11,60 € 68,97mk 85mk Todellakin, uuden valuutan tulo vaikuttaa positiivisesti lompsaasi; Hinnat laskivat ja voit upouudella valuutallasi ostaa vieläkin enemmän! Kärkkäinen, Jotta voisit ostaa enemmän. Paikalla oli parikymmentä israelilaista panssariajoneuvoa ja joukko puskutraktoreita. – Ihmiset ovat alkaneet palata kaupunkiin katsomaan, miltä siellä näyttää ja pystyykö siellä elämään, Isohanni kuvasi. Tieto tuli julki harvinaisen pahaan aikaa; Yhdysvaltain presidentin George W. Presidentti Jiang Zeminin kerrotaan olevan raivoissaan tapauksesta, kirjoitti Financial Times nimettömään kiinalaislähteisiin viitaten. Hänen mukaansa päälaavavirta kulki tulivuorelta Kivujärveen laajimmillaan lähes kilometrin levyisenä, ja laavavirtojen reunamilla näkyi tulipaloja. Kymmeniä vaunuja liikkui kylän ympäristössä. Bushin on määrä matkustaa ensi kuussa Pekingiin tapaamaan Jiangia. Osa Gomasta paenneista asukkaista alkoi jo lauantaina palata takaisin selvittämään, mitä heidän kodeilleen oli tapahtunut. Radio jatkoi myöhemmin lauantaina lähetyksiään yksityisten kanavien kautta. Israelilaiset joukot partioivat lauantaina palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin päämajan lähellä Ramallahin toisessa osassa. Poliisit ja koirat alkoivat tarkastaa konetta pommien varalta. laukku ja filmi Canon MV400i DIGIVIDEO • 10x optinen/200x digit. Kone löytyi vasemmistosissien miehittämältä puskurivyöhykkeeltä Kolumbian puolelta rajaa. Boeing 747-koneessa oli 350 ihmistä. Euro tuli, hinnat tippuivat GOMA/HELSINKI (STT–REUTERS–AFP–DPA) Kongon tulivuorenpurkauksen kodeistaan ajamat sadattuhannet ihmiset vetosivat lauantaina veden ja ruuan saamiseksi samalla, kun purkauksen aiheuttamat laavavirrat liikkuivat edelleen hitaasti eteenpäin. Yhteensä 33 prosenttia äänestäisi kruunun säilyttämisen puolesta. Israelin armeijan tiedotteen mukaan hyökkäys liittyi Haderan torstaiseen terroriiskuun, jossa palestiinalaismies surmasi kuusi israelilaista juhlavierasta. Ecuadorilaiselle öljy-yhtiölle kuulunut kaksimoottorinen Fairchild-kone katosi torstaina. Israelin joukot tuhosivat varhain lauantaina palestiinalaisten radioaseman Ramallahissa Länsirannalla. Edelliseen lokakuussa tehtyyn Temon mittaukseen nähden euron kannattajat ovat lisääntyneet 10 prosenttiyksikköä. Paikallinen tulivuoriasiantuntija sanoi kuitenkin lauantaina uutistoimisto AFP:lle, ettei Gisenyi näytä olevan välittömässä vaarassa
He ovat kotoisin Nivalasta, Ylivieskasta, Haapajärveltä, Pyhäjärveltä, Kalajoelta ja Pyhäjoelta. – Tapahtumia ja seikkailua oli tarpeeksi, vaikka eniten pidänkin Spy Kidsin ja Harry Potterin tapaisista filmeistä. Kyllä peikkometsä juhlan järjestää siinä missä Bilbo Reppulikin! Rölli on kuopattu eläköön Rölli! Olli Saarelan upea lastenelokuva kilpailee sunnuntaina neljästä Jussi-palkinnosta (Maria Järvenhelmi, Allu Tuppurainen). Orkesterisoitto kuuluu olennaisena osana opiskeluun. Kuva: Hannu Björkbacka Päivi Savela YLIVIESKA/NIVALA (KP) Isossa jousiorkesterissa soittaminen on uusi kokemus Ylivieskan seudun musiikkiopiston ja Jokilaaksojen musiikkiopiston nuorille viulisteille ja sellisteille. Röllikansan juuret ovat syvällä Näky veneillä usvan keskeltä piirtyvistä rölleistä voisi olla Kalevalan kuvitusta, mutta ei häviä myöskään nykyisten fantasiasuosikkien, Harry Potterin tai Sormusten tarun visioille. – Orkesterin tarkoitus on innostaa ja potkia eteenpäin. Tikan mielestä on tärkeää, että ihan pienet oppilaatkin pääsevät soittamaan orkesteriin. Pini Hellstedtin kuvausjälki on kerrassaan upeaa, puvut satumaisia ja Pertti Hilkamon lavastus huokuu mielikuvituksellisten yksityiskohtien runsautta. Koululla ei vielä ole omaa flyygeliä, mutta sellaisen hankinta on suunnitelmissa. Allu Tuppuraisen 16 vuoden urakka päättyy komeasti. Intiaani-, viikinkija Asterixviitteiden täyttämä kyläelämä siivittää erilaisuuden hyväksymistä, yhteiselon rikkautta ylistävää ja vain hiukan saarnaavaa sanomaa. Elokuvat Hannu Björkbacka KOKKOLA – Milli oli kaunis ja rohkea hahmo. 040 704 0695. Vaimentavia akustiikkalevyjä on kuitenkin vähemmän kuin normaaleissa urheilusaleissa. – Yllättävän hyvin on mennyt. Jokilaaksojen musiikkiopiston konsertteja salissa tullaan järjestämään. palkinto 300 euroa 3. Noin 50 soittajan orkesterissa soittaa 7-17-vuotiaita musiikkiopistolaisia, jotka ovat suorittaneet 1 tutkinnon. Se ei vielä ole täysin valmis kulttuurikäyttöön, sanoo kulttuurisihteeri Anita Ohtamaa. Laulujen oltava samat kuin kilpailussa esitettävät. Myös Jemima asettaa elokuvan tv-sarjan edelle. Kantelisen musiikki on merkittävässä roolissa ja useita muistettavia lauluja jää katsojalle kotiin viemisiksi. 16-20 vuotiaat: Ei pakollista laulua. Ulrika Ferm asuu ja työskentelee nykyisin noin puolet vuodesta Berliinissä ja toisen puolen Vaasassa. Sunnuntaina 20.1. Siinä tulevat tutuksi orkesterisoiton perusteet. Molempien oppilaat harjoittelivat syksyn aikana samoja kappaleita. 7–15 vuotiaat: Pakollinen laulu ”Lapin äidin kehtolaulu” tai ”Auringon alla”. Takaosassa on isot, ulosvievät roudausovet, joista onnistuu orkesterisoittimien sisääntuonti. 2002 s KESKIPOHJANMAA 8 Kulttuuri Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Toimittaja: Leena Ahlholm (06) 827 2317/(08) 411 0302 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi • taideteokset • valokuvat • peilit • käsityöt Valikoimissamme yli 400 kehystä Sarjat: 1. Valot puuttuvat Salin varustetaso ei ole vielä täydellinen eikä kulttuuritoimi ole vielä tehnyt hankinnoista budjettia. – Pitäisi kuunnella vielä useampi konsertti. Kevään aikana edistyneimmistä opiskelijoista kootaan Vivaldi-orkesteri esittämään kahta konserttoa. Kilpailussa esitetään kaksi yksinlaulua korkeintaan 6 minuuttia/laulu. Laulunäytteiden perusteella lautakunta valitsee loppukilpailuun kuusi osallistujaa/sarja. "Rölli The Movie" säilyttää onneksi alkuperäisaiheen iloisen ilkikurisuuden, samalla kun hahmon vaiheita lavennetaan ikiaikaisen legendan suuntaan ja teemoja syvennetään vakaviin pohdintoihin. Tunnin mittainen ohjelma on melko kirjava, sillä eri-ikäisille soittajille on pyritty löytämään mielenkiintoista soitettavaa. päivään asti. Laulut voivat olla perinteisiä tai klassisia, mutta eivät ns. Riippuu menestyksestä, Tikka vitsailee. Lapsiorkesteri soittaa sisukkaasti Musiikkiopistot perustivat yhteisen jousiorkesterin Soile Tikka harjoituttaa musiikkiopistojen yhteistä orkesteria. Saarelan elokuva luo alun perin melkoiselle sooloilijapeikolle myyttistä perustaa ja sen ympärille elävän yhteisön. Yhteissoitto on jo tuonut uutta pontta oppilaiden harjoitteluun. Kyösti Kallion koulun saliin mahtuu yleisöä enimmillään 500, sillä liukuovien takana oleva ruokasali voidaan myös ottaa käyttöön. Jokilaaksojen musiikkiopiston virkavapaalla oleva rehtori Erkki Vähäsarja ei ensikonsertin perusteella lähde arvioimaan salin akustiikkaa. Filmin ennennäkemättömään ilmeeseen ja näyttelijäkaartiin suurin osa budjetista onkin kulunut, koska käsikirjoituksen viimeistelylle ei ole jäänyt tarmoa tai aikaa. – Tässä vaiheessa kerätään kokemuksia, mitä saliin pitäisi hankkia. Kaikki raha myös näkyy, erityisesti Röllin ja metsänhengen ulkoisessa ilmeessä. 29-vuotias Ferm opiskeli aikanaan maalaustaidetta, mutta keskittyy nykyään suurikokoisiin valokuviin. – Myös näyttämön taustan akustiikkaa voi muunnella verhoilla ja pinnoilla. Osallistumismaksu ääninäytteen lähettajiltä 10 euroa. Ulrika Ferm kuvaa paljon mm. Näyttämön alla puolestaan on ulosvedettävät korokkeet kuoroja varten. Hänen töissään on runsaasti erilaisia taidehistoriallisia viittauksia. http://www.jmp.fi/~amkoivis/kalervo.htm LASTEN JA NUORTEN KALERVO HÄMÄLÄINEN-LAULUKILPAILU 14.4.2002 KLO 13.00 VESANTO HALLISSA Finalisteille kunniakirjat. 1. Jemima, kohta 10, tykkäsi filmin musiikistakin, vaikka rytmisemmän menon ystävä Joanna, 12, ei siihen puoleen niin ihastunut. Rölli on kuitenkin oma itsensä! Neronleimauksena syntynyt mörökölli jää nyt historiaan kirkkaalla lieskalla. Ohjelmisto ulottuu barokista nykyaikaan pelimannisävelmiä unohtamatta. Järvenhelmi on ehdolla Jussi-palkinnolle parhaasta naispääosasta, kilpailijana Irina Björklundin Millalle siis. Kyseessä ei kuitenkaan ole musiikkipainotteinen koulu. Kyseessä on Nivalan isoin sali, jos ei laske mukaan kirkkoa ja lukion salia, jonka näyttämö on pienempi. Eniten pidin lopusta, jossa oli se juhla ja musiikki, ihastelee Jemima. Tytöt pitivät peukkuja menninkäisten puolesta Jemima ja Joanna Owusu pitivät Rölli-filmiä hauskana. Lopputekstikin vakuuttaa, ettei elokuvan eläimiä vahingoitettu Anu Pirilän fantastisiin asukokonaisuuksiin käytetty karvakin on kierrätetty! Ohjaaja Olli Saarela on pannut kaiken osaamisensa näyttelijä Allu Tuppuraisen keksimän, kehittelemän ja valloittavasti esittämän peikkohahmon suurimpaan ja viimeiseksi jäävään seikkailuun. Kukaan ei halua jäädä huonommaksi kuin toinen, Tikka sanoo. Röllin suusta tulevat parhaat sutkaukset, terävät huomiot menninkäisten ulkonäön puutteista tai sisiliskonhäntäkeitosta: karmee gourmet! Sen enempää kuin Sormusten tarun kääpiö-Gimli, sukulaishahmo totta kai, ei Röllikään suostu heittopussiksi, vaikka tarinassa on muitakin katseenvangitsijoita. Akustiikassa tekemistä Kyösti Kallion koulun sali varustellaan kulttuurikäyttöön Näkymä valoja äänitarkkaamosta Kyösti Kallion koulun juhlavaan saliin. Kuva: Päivi Savela. Kuva: Päivi Savela TAMPERE (STT) Vuoden nuoren taiteilijan Ulrika Fermin näyttely on avoinna Tampereen taidemuseossa lauantaista lähtien. Lauantaina pidettiin Nivalassa toinen yhteisharjoitus ennen tänään Ylivieskassa tapahtuvaa ensiesiintymistä. Vaasalaisnäyttelijän ilmeet, eleet, ääni ja reaktiot säilyttävät suurellakin kankaalla omaperäisen tuoreutensa. Suomeen kai, vaikka joku sitä Afrikaksi arveleekin. palkinto 150 euroa Tiedustelut ja laulunäytteet: Mauri Haapamaa, Strandmanintie 3, 72300 Vesanto puh. Leikillisesti voisi luonnehtia, että kristillisistä käsityksistään tunnettu Saarela tässä sadun suomilla valtuuksilla lähentyy luonnonuskontoja tai luottosäveltäjänsä Tuomas Kantelisen mystiikkaa. Koulun liikuntasaliin on tehty akustisia ratkaisuja, jotta salia voidaan käyttää myös konserttitilana. Tekniikaltaan Kyösti Kallion sali on modernein, sillä siirreltävien seinäelementtien takana on valoja äänitarkkaamo, joista tekniikkaa voi ohjata. Mättäitä ja puskia lienee kuvissa rukattu, sillä ei luonto omin avuin näin vihreäksi satumetsääkään värjää. Rohkeasti Saarela ja toinen käsikirjoittaja Ilkka Matila tuovat tarinaan selittämättömiä mysteereitä Kylänvanhimman kuoleman ja Vaakamestarin hahmossa. Siellä on myös valmiuksia lisätä katosta riippuvia levyjä ja valaistusta, Paloranta sanoo. Vuoropuhelu on nopeasti kyhättyä pikkukivaa, osin ehkä esittäjiensä heikompina päivinä improvisoimaa huuleilua. Sisarukset Joanna ja Jemima Owusu pitivät Rölli-elokuvasta, vaikka suosikkihahmo, siis Milli, olikin välillä uhattuna. Ulrika Ferm Tampereella Hannu Björkbacka KOKKOLA Rölli ja metsänhenki (Rex 1) on kaikkien olentojen yhteiselon asialla hellyttävän perinpohjaisesti. Viikko sitten järjestetyssä avajaiskonsertissa soitti Haapaveden kamariorkesteri puhaltimilla vahvistettuna, lauluja trumpettisolistien kanssa. Kilpailu ei koske musiikkioppilaitoksissa laulua opiskelevia. Lähes kaikissa maan musiikkiopistoissa on jo lapsiorkesterit. Päivi Savela NIVALA (KP) Kyösti Kallion koulun salin akustiikkaa ei vielä uskalleta arvostella Nivalassa. Näyttämöllä on kokoa sata neliötä. Orkesteri on niin tuore tapaus, ettei sille ole vielä keksitty nimeä. Yhteistyö Ylivieskan seudun musiikkiopiston ja Jokilaaksojen musiikkiopiston välillä ei ole uutta. – Nimi päätetään ekan konsertin jälkeen. Sieltä siirtolaiset valtaavat rauhaisan menninkäismetsän asuinsijat omikseen. Liukulevyt avaamalla salista saadaan kaikuisampi, sanoo koulun arkkitehtisuunnittelusta vastannut Jorma Paloranta. Näyttelyyn on tulossa useita sellaisia töitä, jotka Ferm on tehnyt Berliinissä ja jotka eivät ole olleet aiemmin esillä Suomessa. erilaisia seinäpintoja, julkisivuja ja ikkunoita. (017) 650 155, Anna-Maija Koivisto, Paavonpolku 112, 72300 Vesanto puh. Jussi Lampi kasvaa isona röllinä samoihin jättimittoihin kuin Potterin Hagrid. Tähtenä, kukkana ja lintusena sadussa on Milli, ihana menninkäisneito, jonka nahkoihin Maria Järvenhelmi asettuu luontojaan. Pitäisi kuulla kuoroja, pianoa, yksinlaulajia ja soittokuntia. Molemmat naiset ovat soittaneet 1970-luvulla lapsiorkestereissa ja halusivat suoda sen ilon myös oppilailleen. Kalle Holmberg on elämän punnitsija, joka valvoo hyvän ja pahan tasapainoa. – Jousisoittajat ovat kuitenkin orkesterisoittajia. Se vain oli vähän surullista, kun sai pelätä kuoleeko menninkäistyttö sen kivilohkareen alle. Peter Franzén on huikaisevan luihu neuvonantaja, joka omassa musavideossaan luikauttaa Nurmiomaisen hurjan hengenkohotusrenkutuksen. Sen sijaan lapsiorkesteritoiminta on molemmissa oppilaitoksissa jokseenkin uutta. Kertomuksen alussa hännäkäs rölliheimo rantautuu uudelle mannulle. Muita Jussi-ehdokkuuksia Röllillä on parhaasta kuvauksesta, lavastuksesta ja puvustuksesta. 2. Nuorimmat soittajat yrittävät sisukkaasti pysyä mukana, Anna Kuusniemi sanoo. Vivaldi-orkesteri edistyneemmille Musiikkiopistoissa on kehitteillä orkesteri myös isommille soittajille. Vesannon Musiikinystävät ry:n tili: 551000-418279. Uudelle salille tulee varmasti olemaan paljon käyttöä. Kun tunnistamattomaksi maskeerattu Samuli Edelmann lopuksi paasaa juhlaa alkavaksi, Saarelan ja Hellstedtin kamera vetäytyy yläilmoihin tarkastelemaan rölliheimon ja menninkäisten ilonpitoa. Omat poikani ihastuivat kuvauspaikkoina käytettyihin Hailuodon ja Puolangan röllikylän maisemiin. Esimerkiksi teatteriesityksissä tarvittavat valot puuttuvat vielä. Ylivieskan konsertin jälkeen jousiorkesteri pitää koululaiskonsertit Nivalassa ja Kalajoella. Kapellimestarit toivovat kokeiluna alkaneelle orkesterille jatkuvuutta. Kahden musiikkiopiston yhteinen orkesteri sai alkunsa, kun viulunsoitonopettajat Soile Tikka ja Anna Kuusniemi päättivät yhdistää pienet oppilasryhmänsä isoksi orkesteriksi. Musiikkikäyttöä ajatellen kaiku saisi olla suurempi. Järjestäjien puolesta mahdollisuus saada säestäjä. palkinto 500 euroa 2. – Tässä oli hienommat värit ja asut ja muutenkin se oli paremmin tehty. Kevään aikana salissa järjestetään useita konsertteja, joiden aikana akustiikka tulee testattua. Akustiikkaa on mahdollisuus muunnella takaseinän seinäelementeillä. Oppilaitoksilla on jo olemassa yhteinen vaskiorkesteri JYMY Brass Band. kevyttä musiikkia. Juonta ja tarinaa elokuva-Röllistä jää kaipaamaan, vaikka kohellusta ja lapsia naurattavaa pyllähtelyä onkin riittävästi. Yhteissoitto muutaman kerran vuodessa antaa pontta harjoitteluun. Toinen vapaavalintainen. Kerrankin lastenelokuva on Suomessa saatu tehdä kunnon budjetilla, parilla miljoonalla eurolla. Sali on suunniteltu yhteiskäyttösaliksi ja etupäässä liikuntaa ja koulun juhlia varten. 040 574 2094, Marjaana Hukka, Sonkarintie 236, 72300 Vesanto puh. Anna Kuusniemi teettää lisämerkintöjä soittajien nuotteihin. Toimitus 28.2.2002 mennessä C-kasetilla tai CD-levyllä. Harvoista tulee solisteja vaan suurin osa on orkesterimuusikoita, Tikka sanoo. – Kyllä päähenkilö Röllikin oli ihan hyvä, hauskempi elokuvassa kuin tv-sarjassa, miettii Joanna ja antaa kouluarvosanaksi kahdeksan. Akustiikka on tärkeä asia ja tekemistä varmasti vielä on, Vähäsarja sanoo. Se myös auttaa hahmottamaan musiikkia. Näyttely on esillä maaliskuun 3
Halonen kieltää kuitenkin kiivaasti vertaamasta teoksia toisiinsa. Esimerkiksi ennakkotiedot elokuvan karkeasta kielenkäytöstä arveluttivat. – Tätä elokuvaa varjostaa kaksi negaatiota. Sen Helsingin ensi-iltaa aikaistettiin joulukuun puolelle, jotta Minä ja Morrison saatiin vuoden 2001 kisaan mukaan. Kiven ajan traditiota on Nummisuutarin Eskon ”tilulii”, täysin tunteille aukinainen tila. – Asiavirheistä voidaan tietysti saivarrella loputtomiin, mutta kysymyksessähän on ennen kaikkea taideteos, sanoo Raitis. – Helppo elokuva ei kuitenkaan ole. Halonenkaan ei ole tehnyt elokuvaansa akateemiselle kulttuurieliitille, vaan suurelle yleisölle, joka käy elokuvissa keskimäärin kerran vuodessa. Ehkä käsikirjoitus-Jussikin silti kuuluu Jarmo Lampelalle, niin jäntevä ja rikas ihmiselon vinjetti häneltä syntyi Joki-filmin pohjaksi. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 20.1. Cyclomanialle syytäisin Jussipatsaita vielä kerrontaa eteenpäin vievästä leikkauksesta Jukka Nykäselle ja Timo Hietalalle oivaltavasta musiikista: voi niitä munniharpun värähtelyitä vanhan kaivoksen uumenissa! Parhaasta äänisuunnittelusta Jussi kuuluisi Jari Innaselle, hänen tehtävässään oli varmaankin pahin vaikeuskerroin Pölösen mielettömässä yhden päivän kuvausputkessa. Lehmuskallio on kansainvälisesti tunnetuimpia ohjaajiamme. – Lapset matkivat television ja elokuvien ilmeettömyyttä. Aivan täysin se ei onnistunut. Hän toivookin, että vanhemmat patistelisivat myös nuorisoa katsomaan elokuvaa, jotta he ymmärtäisivät, ”mistä me olemme kotoisin”. Viimeksi Hietala nähtiin tv:ssä Kauko Röyhkän aiheesta ohjatussa Joona Tenan lyhytelokuvassa Lapin poika. Yhtä hyvin ehdokkuuden olisi myös ansainnut entinen kokkolalainen, Sanna Hietala, filmiä koossa pitävän ja koskettavan yksinhuoltajan roolista. Jo ensimmäisten kymmenen minuutin jälkeen ymmärtää, että elokuva ei ole Markku Pölösen, Timo Koivusalon tai Olli Saarelan käsialaa. Varsinkin kun aiheena on kansalliskirjailija, joka sekin on melkein kuin kirosana. Uutena kategoriana mukana Jussi-kisassa ovat nyt myös dokumenttielokuvat, joista ehdokkaina ovat vankilakuvaus Blatnoi Mir, musiikkimatka Cleaning Up!, työttömyyskuvaus Joutilaat ja vaihteeksi Suomi-dokumentin ohjanneen Veikko Aaltosen Maa. Kivi uskoi suomenkieliseen kirjallisuuteen aikana, jolloin suurin osa kansasta ei osannut lukea – ja ne jotka osasivat, pitivät ruotsia maamme ainoana mahdollisena sivistyskielenä. Samasta asiasta ovat huolissaan psykologitkin. Erityisesti Marko Tiusasen (Kivi) ja Jari Salmen (Emil Nervander) ilmaisutapa nostaa välittömästi mieleen Jouko Turkan taannoin televisiolle ohjaaman Seitsemän veljestä. Jos uutta ja lupaavaa pidetään arvossa, saisi Jussi mennä kuitenkin Pekka Strangille elokuvasta Leijat Helsingin yllä harvoin näkee niin vaikuttavaa debyyttisuoritusta, kuin Strangin ruotsinsuomalainen hippi-punkkari. Aurinkoteatterin lavalla Sanna on esiintynyt Leea Klemolan ohjauksessa kohunäytelmässä Anne Krankin päiväkirja. – No, joskus tuntuu siltä, ettei kukaan enää uskalla tarjota mitään! Sanna naurahtaa. Jarmo Lampelan kuvakertomus pikkupaikkakunnan toisiaan sivuavista ihmiskohtaloista on koko joukon varmin, vakavin ja vakuuttavin. Olisi ollut karseaa tehdä tämä elokuva hollywoodilaiseen tai ranskalaiseen tapaan, jossa ihmiset toljottavat toisiinsa ja puhuvat syvällisiä. Halosen mukaan ilmaisutapa on nimenomaan aleksiskiviläinen. – Kyllä tätä kehtaa näyttää, totesi Luostarinen. Jari Halosen nimi nousi julkisuuteen 1980-luvun lopulla Jumalan teatterin myötä. Peräti kolme teosta on saanut kahdeksan Jussi-ehdokkuutta kukin, ja ansaitusti. Juhlapaikaksi on vaihtunut Finlandia-talon tilalle Fredrikinkadun ravintola Vanha Maestro. Töitä on siis riittänyt 26-vuotiaalle, joulukuussa valmistuneelle teatteritaiteen maisterille. Suomalaisten matka metsästä sivistyskansaksi on kestänyt 150 vuotta. Jos yksin päättäisin, antaisin tärkeimmät Jussit elokuvasta ja ohjauksesta episodifilmille Joki. Tasokkaan ja monipuolisen filmivuoden Jussi-palkinnot jaossa Entinen kokkolalainen Sanna Hietala näyttelee yksinhuoltajan keskeisen roolin episodielokuvassa Joki. Perinteikäs Jussi-gaala kokoaa yhteen vuoden kerman, elokuvat ja niiden tekijät. Samasta Pölösen "dogmafilmistä" on Puntti Valtosen suoritus rankattu parhaan miespääosan listalle. – Olin yrittänyt olla lukematta mitään, mitä elokuvasta on etukäteen kirjoitettu, jotta pääsisin katsomaan sitä puhtaalta pöydältä. Tänään sunnuntaina parhaat palkitaan neljässätoista sarjassa. helmikuuta eli viikkoa ennen tapahtuman varsinaista alkua. Toinen olen minä ja toinen on Aleksis Kivi, Halonen myöntää. Onko näyttelijä näin hienon filmin jälkeen entistä vaativampi tulevien roolien suhteen. Halisen Cyclomania ja Pölösen Emmaus ovat suosikkeja tälläkin saralla. Suosalon delirium tremens lopun aikojen Irwininä mainettaan paremmassa Rentun ruusussa on ällistyttävä taidonnäyte. Hippi-punkkari ja susiruma veteraani Peter Franzén on onnistunut paremminkin kuin Emmauksen tiellä. Hietala on iloinen, että juuri Joen tapainen elokuva ja Lampelan tyylinen ohjaaja sattui hänen elokuvadebyyttiinsä. Siitä me Lampelan kanssa paljon keskustelimme. Myöhemminkään Halonen ei ole taipunut sovinnaisuuden muottiin, vaan kantanut vähintäänkin radikaalin, ellei peräti anarkistin leimaa otsassaan. Halosen elokuva yllätti Turun Kivi-kerholaiset HELSINKI (STT) Ohjaaja Markku Lehmuskallio saa Helsingin dokumenttifestivaalin ensimmäisen Aho & Soldan -elämäntyöpalkinnon. – Innostuvatko ihmiset lähtemään, ymmärretäänkö elokuvaa ja miten, ja ketkä ymmärtävät, Halonen listaa jännitystekijöitä. Nuori tulokas, useissa elokuvaja tv-rooleissa vuoden aikana ahkeroinut Elena Leeve saattaa hyvinkin napata naispääosa-Jussin Cyclomanian opiskelijatyttönä valovoimaisten Irina Björklundin (Morrison) ja Maria Järvenhelmen (Rölli) nenien edestä. Iloisena yllätyksenä kovalla rummutuksella markkinoitu Minä ja Morrison sekä uusia suuntia lastenelokuvalle etsivä Rölli ja metsänhenki antoivat vahvan vastuksen loppuvuoden amerikkalaisille megabudjettien fantasiafilmeille. Jotkut yksityiskohdat, kuten esimerkiksi Kiven kotimökin rähjäisyys, pistivät miehet pohtimaan, ”mahtoikohan se aivan noin olla”. Tyylivalinnallaan Halonen haluaa kiinnittää huomiota tunneilmaisun köyhtymiseen myös arkielämässä. Molemmilla on ansionsa: Cyclomanialla kokonaiskuvan johdonmukaisuus ja Emmauksella yllättävät koukkaukset puskafarssista hetken tragiikkaan. Ulkoministeri Erkki Tuomioja ja TV1:n draamaosaston päällikkö Kari Kyrönseppä luovuttavat tunnustuksen ohjaajalle DocPoint-festivaalin avajaisissa 7. – Annia näytellessä oli tärkeää saada purkautua ja työstää roolia ohjaajan kanssa. Kirjoittaja on Jussi-palkinnot kotimaiselle elokuvalle jakavan Filmiauran jäsen. Jarmo Lampela vain on siitä ihmeellinen ohjaaja, että hän pystyi jälkikäteen yhdistämään Joen eri osaset yhdeksi, tiiviiksi kokonaisuudeksi, kehuu Sanna ohjaajaansa, jonka aiempia töitä ovat elokuva Sairaan kaunis maailma ja tv-filmi Rakastin epätoivoista naista. Miten ilmentää kaiken sisälleen painavaa ja masentunutta ihmistä, niin että hänen ratkaisunsa ovat ymmärrettäviä. Kiven ajan tyyli oli ”tilulii” Aleksis Kiven elämä on ehdottomasti tekijänsä näköinen. Liian vaativa näyttelijä. Uutta tietoa elokuva ei Kivi-harrastajille tuonut, mutta tarjosipa erilaisen näkökulman. Aleksis Kiven roolissa nähdään Marko Tiusanen. Jos henkistä pääroolia tälle koskettavalla suomifilmille haluaa etsiä, voisi se olla kokkolalaisen Sanna Hietalan yksinhuoltaja Anni, jonka tukalan tilanteen ja ratkaisujen jännevälille Joki-elokuva tuntuu rakentuvan. – Suuret tunteet kuten ilo, suru, viha ja pelko olivat Kiven aikana paljon lähempänä ihmistä kuin nykyään. – Ei Turkka keksinyt ilmaista isosti! Elokuvassa tunteet ja niiden pidättely näkyvät näyttelijän koko keholla. Halonen haluaa rikkoa kansalliskirjailijan myyttiä. Joki taas on saanut kaksikin naissivuosaehdokkuutta: vanhenemisen arvokkuutta hienosti ilmentänyt Elina Hoffrén ja rakastumisen hurmaa ympäristöön levittänyt Liisa Vuori. Miessivuosista ehdolla on lisäksi Pertti Sveholm mielettömästä poliisi-irvailusta Hotakaisen Klassikkoromaanin pätevässä filmisovituksessa. Naisella ei ole paljon repliikkejä. Jos perheessä tapahtuu jotain järkyttävää ja vanhemmilta pulpahtaa esiin aito tunnetila, lapset eivät tajua, mistä on kysymys. Häiritsevää kieli ei kuitenkaan Luostarisen mielestä ollut. – Innostus esittämiseen minulla syntyi laulamisen ja musiikin kautta. – Elokuva on voittopuolisesti iloluonteinen ja kaunis, hän luonnehtii. Annin jakso on juuri se, jonka viimeiseksi olisi filmistä voinut pois jättää. Hän kuvaa Kiveä ennen kaikkea ihmisenä ja sankarina. – Me kuvasimme kunkin osuuden eri aikaan, joten yhteisiä kohtaamisia tai palavereita ei muiden episodien näyttelijöiden kanssa ollut. Halonen tavoittelee Kiven aikaa Suomalaisten kehitystä metsäläisistä kelvollisiksi yhteiskunnan jäseniksi kuvaava romaanin Seitsemän veljestä Aleksis Kivi (Marko Tiusanen) kirjoitti Charlotta Lönnqvistin (Sue Lemström) suojissa. Nähtävästi uhkapeli kannatti, sillä ainakin yleisön mielenkiinto on herätetty tähtinäyttelijöillä, Anssi Kelan teemalaululla ja missimallikirjailijan persoonalla. Televisiointi filmikilvasta nähdään melkein suorana: lähetys alkaa Neloselta välittömästi palkintojen jaon jälkeen, jolloin ohjelmasta voidaan tarjota parhaat palat kotikatsomoihin, kun löysät kohdat, odottelu ja tekniset kömmähdykset, on leikattu pois. – Halonen on onnistunut luomaan tarinan, joka kertoo Aleksis Kiven elämästä olematta kuitenkaan realistinen kuvaus. Parhaasta kuvauksesta Pentti Keskimäellä ja Kari Sohlbergilla on hyvät mahdollisuudet Jussiin Cyclomanian liitävistä pyöräilynäkymistä. Palkinto on 5 000 euroa (noin 30 000 markkaa). Ainoa näyttelijälle tärkeä vastus on se pieni lapsi, jossa Anni on koko ajan kiinni. Parhaan elokuvan ehdokaslistalla on neljäntenä vielä Minä ja Morrison. Lehmuskalliolle elämäntyöpalkinto. Vuoden 2001 Jussi-filmeissä käsikirjoituksetkin ovat ohjaajien omia. Perjantaina ensi-iltansa saanut elokuva Aleksis Kiven elämä on seitsemän vuoden projekti, jonka kunnianhimoisena tavoitteena on kuvata kansalliskirjailijamme uudessa valossa: ei masennukseen taipuvaisena juoppona luuserina vaan intohimoisena suomalaisuuden esitaistelijana. Hietalan roolihahmo on huolten ahdistama ja yksin vauvansa kanssa. Ja toki Esko Nikkari oli syötävän hyvä ja "susiruma" Rentun ruusun suharina. Mikäs siinä, Valtonen luo nahkansa maalle palaajan hahmossa, vaikka rooliin onkin jäänyt kulmikkuutta ja koomikon elkeitä. Kaikkiaan festivaalilla nähdään Lehmuskallion elokuvia 11 näytöksessä, jotka alkavat 3. Kerhon puheenjohtaja Luostarinen myöntää, että ennen elokuvan alkua häntä jännitti hurjasti – eikä vähiten siksi, että käsikirjoittaja ja ohjaaja on juuri Halonen. Elämän äidit on valittu Berliinin elokuvajuhlille, ja Lehmuskallion ja Lapsuin Seitsemän laulua tundralta pyörii parhaillaan teatterilevityksessä Ranskassa. Omia juuriaan kansan ei pidä eurohuumassakaan unohtaa, Halonen korostaa. – Harjoittelin Kokkolan kaupunginteatterissa vuoden ja pidän Kokkolaa yhä kotikaupunkina – Oulussa olen käynyt vain syntymässä! Kokkolalaisella Sannalla on Joen keskeisin rooli Anneli Tervo TURKU (STT) Ohjaaja Jari Halosta jännittää. Toinenkin elokuvatarinoiden tuhlaajapoika, Samuli Edelmann, on ehdolla Minä ja Morrisonista. Kerääkö Lampelan Joki parhaat päältä. Lavastuksen ja puvustuksen osalta ennakkosuosikki on Rölli ja metsänhenki, joka aiheena tarjoaa rajattoman haasteen mielikuvituksen leikille. Ja ehkä sillä hopean säilyttämisellä filmin esityskopioissa oli vaikutuksensa Cyclomanian poikkeavan "cooliin" ilmeeseen. TURKU (STT) – Positiivinen yllätys, summaavat turkulaiset Aleksis Kivi -kerholaiset Veikko Luostarinen ja Harri Raitis ensivaikutelmiaan Jari Halosen uutuuselokuvasta. Tarina sisältää kuusi pikkukaupunkitarinaa ja jokaisessa episodissa on omat näyttelijänsä. Lapsen isä käy kotona vain lapsilisäpäivänä, tai kun hänen kaverille myytyä Annin telkkaria tullaan noutamaan. Muita kuvaajaehdokkaita ovat Röllin fantasiamaailman tallentanut Pini Hellstedt ja Tango Kabareen omaperäisen väriskaalan luonut Esa Vuorinen. Avajaisia juhlistaa Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin uusimman dokumentin Elämän äidit ensi-ilta. Yleisen käsityksen mukaanhan ohjaajaa saa syyttää tai kiittää lähes kaikesta mikä elokuvassa näkyy ja kuuluu. Musiikkiluokalta lähdin Keski-Pohjanmaan ja Lahden kansanopistojen näyttämölinjoille ja sieltä Teatterikorkeaan, selvittää Sanna uravalintaansa. Suomalainen elokuvatuotanto näyttää vihdoin saavuttaneen sen jatkuvuuden, joka on välttämätöntä, jos halutaan säilyttää niin suuren yleisön kuin erikoistuneempien katsojaryhmien kiinnostus ja luottamus kotitekoiseen laatuun. Viimeistään Pölösen olisi ohjaajana pitänyt pysäyttää kuvaus, kun näyttelijä putoaa roolista omalta naurultaan. – Kun minunlaiseni kaveri kajoaa johonkin, ihmisiä pelottaa, että lopputulos on vaikeaa ja omituista. Parhaan elokuvan ja ohjauksen sarja sisältää johdonmukaisesti samoja filmejä. Veteraaninäyttelijä voi saattaa saada ansaittuja sympatiapisteitä pelkästä esillä olostaan vuoden aikana. helmikuuta. Hannu Björkbacka HELSINKI Vuoden kehutuin kotimainen, Jarmo Lampelan elokuva Joki, on siitä erikoinen, ettei siinä ole pääosia ollenkaan. Markku Pölösen Emmauksen tiellä, Jarmo Lampelan Joki ja Simo Halisen filmidebyytti Cyclomania ovat raikkaita näyttöjä osaamisesta useilla tekemisen tasoilla. Taide-elokuvaa vai markkinamoottoreita. – Olen ehkä välillä liiankin tiukka, mutta toki haluan tehdä monenlaisia rooleja sekä elokuvissa että teatterissa. Jari Halonen haluaa elokuvallaan nostaa kansalliskirjailijamme uuteen valoon. Jussi-konkari Martti Suosalo voi kuitenkin olla kova vastus nuoremmilleen. Elokuva on kertomus kirjailijasta, jonka suuri tehtävä on luoda kirjallisuus tyhjästä, pohtii Raitis. Mutta lähden kyllä pois, jos näyttää, että jossakin projektissa yhteistyö ei vain toimi. Oman suorituksensahan näkee vasta sitten, kun filmi on valmis. Ehdolle asetetuista oma veikkaukseni osuisi kuitenkin Sanna-Kaisa Paloon, jonka hörhöilevä, vuolas slangimonologi sai katsojan vaan ei näyttelijää haukkomaan henkeä filmissä Emmauksen tiellä. 2002 Kulttuuri 9 Hannu Björkbacka HELSINKI Tulihan siitä hyvä kotimainen elokuvavuosi sittenkin! Jaossa olevat vuoden 2001 Jussi-patsaat eivät tunnu lohdutuspalkinnoilta, kun niinkin moni onnistuminen voidaan kirjata yritteliäiden ja kunnianhimoisten suomifilmien joukosta. Aleksis Kiven elämä nähtiin Turussa ennakkoesityksenä Kivi-kerhon järjestämässä tilaisuudessa
Mutta kahdeksan kilometrin pituinen lenkkini tuli tehdyksi, vaikkei sen väliin jättäminenkään olisi suuremmin vaikuttanut maailmankaikkeuteen. Oman tiensä kulkija Sodanjälkeisen suomalaisen lyriikan valtavirta vei kuitenkin toiseen suuntaan. Teologisesti kiinnostavia ovat myös Raittilan Maria-virret n:o 51 ja 52. Se ei silti tarkoita, että se katselisi Naton tuloa Pietarin porteille hyvällä. Natoa ja sen laajenemista ei entiseksi suurvallaksi muuttunut Venäjä enää koe sellaiseksi mörköksi kuin vielä muutama vuosi sitten. Se ei onnistu seminaarien eikä julistusten avulla. Epäilemättä veljespuolueiden johtajien mieltä painoi myös sosiaalidemokraattien oman kannatuksen voimakas aleneminen, vaikka se haluttiinkin kätkeä laajempien teemojen alle. Virsirunoilijana Anna-Maija Raittila korostaa sellaisia kristityn hyveitä kuin toivo ja luottamus, totuudellisuus ja yksinkertaisuus, palvelumieli ja uskollisuus. Italiassa on vakava valtataistelu jo täydessä vauhdissa. Kevättä kohti Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Erkki Hanni (vast.), Kari Viiperi Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus R unoilija Anna-Maija Raittila on yksi oman aikamme merkittävimpiä hengellisen elämän tulkitsijoita. Suosioon johtava retoriikka noudattaa usein samaa kaavaa. Surullista on, että hurmahenkinen johtaja saattaa kerätä kannattajikseen juuri niitä, jotka tarvitsisivat eniten häneltä suojaa. Se käsittää runoutta ja proosaa, teologisia ja filosofisia tutkielmia, hartauskirjoja, lastenkirjoja, oppikirjoja ja käännöstöitä; kaiken kaikkiaan noin kolmesataa nimikettä, mikä on lähellä Suomen ennätystä. Suomen kirkossa ekumeniasta tuli muotisana oikeastaan vasta Mikko Juvan arkkipiispakaudella. Paljon pahemmalla tiellä on esimerkiksi Italia. Olisi tyhmää hirttäytyä nyt eduskunnan myönteiseen ratkaisuun. Monissa muissa maailman kirkkokunnissa retriitit ovat tavanomaisia, mutta Suomessa kysymys oli uudesta ideasta. s SATAKUNNAN KANSAN mielestä Viron Nato-jäsenyys vaikuttaa myös Suomeen. Merkillistä suhdettaan pyhimykseen Raittila on kuvannut tunnustuksellisessa teoksessaan ”Franciscus astui ovestani”, joka on hänen ehkäpä merkittävin proosateoksensa. Arto Hietalahti Syytäkin olla huolissaan Hämeenlinnan demaritapaamiseen osallistunutta Paavo Lipposta pyrkii naurattamaan vaikka huoli hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta painaa. Puolueet tulevat yhteiskunnalle kalliiksi, jos ne kutistuvat pelkiksi ehdokkaita värvääviksi vaalikoneistoiksi. Siitä ei ole ollut nyt tietoakaan, mutta on hyvä muistaa, että talvi oli vasta puolessa Heikin päivänä. Säätermostaatin säätämiseen olisi halukkuutta, mutta kenen mielen mukaan se tehtäisiin, siitä ei päästäisi yksimielisyyteen. Kansalaisten on kiinnostuttava asioista omasta halustaan. Vähäpätöinen juttu kaikkiaan, mutta minulle sillä oli merkitystä. Ensimmäiset, isänmaalliset runonsa Anna-Maija Raittila kirjoitti viisitoistavuotiaana pikkulottana kesällä 1944. Nämä runot sisältyvät Raittilan esikoiskokoelmaan ”Ruiskukkaehtoo” (1947), joka oli ilmestyessään sensaatio ja ylsi kuuteen painokseen. Sen ei kuitenkaan tarvitse merkitä, että meidän olisi jotenkin itse muutettava nykyistä turvallisuuspoliittista linjaamme. Virsikirjauudistus herätti aikanaan kiihkeitä tunteita, mutta nyttemmin nämäkin uudet virret koetaan jo osaksi suomalaista perinnettä. Samaan sisarussarjaan kuuluvat kirkkohistorian professori Pekka Raittila ja taidemaalari Tapani Raittila. Talin-Ihantalan ratkaisutaistelujen kumisuttaessa Karjalan kannasta Raittila rukoilee, että suomalaisten rintama kestäisi. Globalisaatio ja talouden merkityksen kasvu ovat tarkoittaneet vallansiirtoa poliittisilta päättäjiltä markkinoille. Puolueja ayohjailu on vuosikymmenien kuluessa alkanut kyllästyttää. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan Kalajoen aluetoimittaja. Anna-Maija Raittila syntyi 1928 Joensuussa kaksitoistalapsiseen vanhoillislestadiolaiseen kotiin. Kaikkein rakkainta hänelle on ollut veljeskansan Unkarin runous. Hiljaisuuden ja virsien runoilija s KALEVA myöntää, että alueiden tyhjentymiskierrettä on vaikea pysähdyttää. Kuva: Lehtikuva/Pekka Sakki HEIKKI GUMMERUS Sunnuntaina 20.1. Fransiskaanista köyhyyden ja yksinkertaisuuden ihannetta noudattaen Raittila on pyrkinyt luomaan Suomeen luostaria muistuttavia kristillisiä yhteisöjä. Liikuntaa en ole silti jättänyt, vaikka olosuhteet jalkalenkeille ovat olleet jopa kohtuuttomat. Anna-Maija Raittilan elämäntyö voidaan nähdä osana suomalaisen kulttuurin laajempaa avautumista ja integroitumista Eurooppaan. Joulun aikaan saimme toki tuntea, millaista on kipakka pakkaskeli. Viime maanantai oli 33vuotisen hölkkäurani mieleenpainuvin. Uhka on olemassa, mutta eivät Suomen, Euroopan ja koko maailman nopeat muutokset ole sentään kokonaan pyyhkäisseet olemattomiin puolueiden aatteita. Jos tapoihini kuuluisi palata lenkiltä takaisin, maanantaina sen olisin tehnyt ensimmäisen kerran. Raittilan julkaistu tuotanto on valtava. Viimeksimainitun poika taas on Finlandia-palkittu kirjailija Hannu Raittila. Politiikka on koettu monessa maassa liian holhoavaksi. Jos väestökehitys jatkuu ennusteiden mukaisena, väestökatoalueiden tulevaisuudesta tulee yhä suurempi yhteiskuntapoliittinen ongelma. Lehti pelkää, että syrjäseutujen vanhusväestölle on jatkossa vaikea löytää hoitoa. Kun matkaan kului vielä normaalia enemmän aikaa, sain happeakin arvioitua runsaammin. Mutta ei. Raittilasta on vasta ilmestynyt Mari Teinilän kirjoittama elämäkerta ”Luottamuksen pyhiinvaeltaja”. Pitkän oppositiotaivalluksen pelko ahdistaa vihreitä. Pihapiireissä tilanne on ollut aivan samanlainen. Tuskin kukaan voi vakavissakaan myöskään väittää, että nykyinen viime vuosituhannen puoluejako olisi tätä päivää. Kehityksessä on silti vaaransakin. Paremmin ovat menestyneet Kaarinaan ja Enonkoskelle perustetut yhteisöt, joiden tukijärjestönä toimii vuonna 1986 perustettu Hiljaisuuden ystävät ry. Ensimmäinen näistä kokeiluista, aikanaan suurta mediajulkisuutta saanut Omenapuukylä, osoittautui liian utopistiseksi ja hajosi. Kylmä jakso oli yllättävän pitkä, mikä antoi aiheen ennakoida kylmää ja lumista talvea. Tämän vierailu Turun ekumeenisilla kirkkopäivillä vuonna 1979 oli avainkokemus monille sen ajan kristillisille vaikuttajille. Mutta muun muassa meillä Kalajoen kaupungissa lumi suli olemattomiin, mikä ei ole hiihtoa harrastavien mieleen. Puolueet ja poliitikot eivät ole olleet itsekään tähän kehitykseen syyttömiä. Vierellä virkaveli Ruotsin Göran Persson. Ensin politiikan isot ongelmat yksinkertaistetaan helpoksi iskulauseiksi, sitten puheisiin lisätään ripaus vapausihanteita mukaisänmaallisuuksineen, ja niin on valitettavan iso osa ihmisistä höynäytetty vetoavan opin taakse. Kirkkokansan keskuudessa Raittilaa sen sijaan on aina arvostettu. Pääministeri Silvio Berlusconi, joka Renato Ruggieron eron jälkeen otti itselleen ulkoministerinkin salkun, on siirtämässä myös oikeuslaitosta poliittiseen kontrolliin. Samalla ajatusmallilla meidän olisi toisen maailmansodan jälkeen pitänyt liittyä Varsovan liittoon. Yhteiskunnan lisätuella puolueiden keskeiset ongelmat eivät noin vain ratkea. Suomessa Taizén laulut ovat tulleet yleisesti tunnetuiksi suositun Tuomasmessun kautta. Teinilä kuvaa kirjassaan myös Raittilan elämän vastoinkäymisiä kuten kirkon riitoja ja kirkollisten byrokraattien uusille ideoille tekemää vastarintaa. Vielä ei täällä olla niin pitkällä, vaikka varsinkin Norjassa ja Tanskassa populistiset liikkeet ovat nostaneet suosiotaan. Hänen ansiostaan suomalaiseen virsikirjaan pääsivät esimerkiksi Franciscus Assisilaisen kuuluisa Aurinkolaulu (virsi 455) ja natsien surmaaman Dietrich Bonhoefferin taisteluvirsi ”Hyvyyden voiman uskolliseen suojaan...” (virsi 600). Hiekka on painunut veden sekaan ja jotta liukkaus on pysynyt edes jotenkin hallinnassa, pieniä kivennäisrakeita on pitänyt ripotella jään päälle tavan takaa. Taizén liikkeen esikuva näkyy myös seurakuntiemme uudessa työmuodossa, retriittien eli hiljentymispäivien järjestämisessä suorituspaineissa uupuneiden virvoittamiseksi. Oikealla asialla demarijohtajat kaikesta huolimatta nyt ovat. ”Sisällöltään ja muodoltaan virren on oltava selkeä, eräässä mielessä yksiselitteinen. Satu Hassi vain ei voi sitä vielä tunnustaa. Ei voi olla epäilystäkään siitä, etteikö kysymys olisi poikkeuksellisesta nerokkuudesta, joka helähdyttää kuuluville ensimmäisen kevätsävelensä. Raittilat ovat olleet mahtava klaani, joka on harjoittanut suomalaisen kulttuurin, kirjallisuuden ja kirkon syväkyntöä. Kaikkien demokratian puolustajien on täysi syy miettiä keinoja politiikan oikeutuksen ja vetovoiman palauttamiseen. Pelisääntöjä kunnioittavien poliittisten johtajien on kyettävä avaamaan helppoheikkien sanoman sisältö ja paljastettava heidän saavutuksensa niin että äänestäjätkin sen ymmärtävät. Kysymys on siitäkin, miten muuttotappiokuntien rahkeet riittävät vastaamaan haasteisiin, kun työvoiman tarve tällä alalla kasvaa mutta rahat vähenevät. Vaikka liikenneväyliä on hiekoitettu, vesisade ja lumen sulaminen ovat heikentäneet sen vaikutusta. Esimerkiksi Itävallassa tapahtunutta äärioikeiston nousua on selitetty liian pitkään jatkuneella poliittisella konsensuksella. Jos hän nyt sanoisi, että ydinvoima ei olekaan vihreille hallituskysymys, se voisi heilauttaa ilmapiiriä ratkaisevasti kannattajille edulliseen suuntaan. Vesisateesta huolimatta jäiselle Mehtäkyläntielle. Autot ajoivat korkeintaan kolmeakymppiä, mikä kuvasti kelioloja. Vaikka sosialidemokraatit ovat olleet keskeisesti ja ansiokkaasti mukana rakentamassa hyvinvointiyhteiskuntia, he ovat olleet myös antamassa aihetta kritiikkiin. Anna-Maija Raittilan runous elää yli sadan virren sanoituksissa. 2002 s KESKIPOHJANMAA 10. Taizé on ollut erityisesti nuorisoliike, joka tunnetaan meditatiivisista, yksinkertaisia sanoja latinaksi toistavista lauluistaan. Jouduin taivaltamaan tien reunassa olevalla matalalla lumivallilla ja luiskalla, koska muu tiealue oli mahdottoman liukas. Italia ja Ranska vaikuttaneet Erityisen paljon Raittilalle merkitsi 1200-luvulla eläneen italialaisen pyhimyksen Franciscus Assisilaisen eli ”Jumalan pienen köyhän” esikuva. Arviot, että Suomen pitää liittyä Natoon, jos Baltian maatkin ovat jäseniä, ovat perusteluja vailla. Politiikka näyttää varsinkin nuorempien sukupolvien silmissä seisovalta vedeltä. Kun niiden haltijalle luovutetaan vielä poliittinen valta, oikeusvaltion arvot joutuvat uhatuiksi. Sen takia oma hiihtokautenikin on vielä avaamatta, koska tykkään lylytä valkeilla hangilla, jotka toisivat myös valoisuutta tammikuun päiviin. Suomen kirkko oli vielä pitkään sotien jälkeen itseensä sulkeutunut yksinäinen umpio Euroopan pohjoisella laidalla. Omia runokokoelmia on yksitoista, joista viimeisin ”Paratiisini puut” ilmestyi 1999. Siksi on parempi, että säät tulevat ja menevät. Leutous ei ole edustanut tyypillisintä sydäntalven säätä. Vapaapäiväni kunniaksi puin jo aamusta lenkkiasun päälleni, koska aioin hoitaa kuntoiluni heti kättelyssä. Kirjallisuuspiireissä Anna-Maija Raittila jäi yksinäiseksi oman tiensä kulkijaksi, tavallaan lajinsa viimeiseksi, jonka teoksia valtamedia ei juuri vaivautunut esittelemään. Huoli hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta ja politiikan merkityksen kaventumisesta on täysin aiheellinen ja sopii koko poliittisen kentän pohdittaviksi. Tunnuslauseenaan hän on pitänyt englantilaisen mystikon Juliana Norwichilaisen kolminkertaista toteamusta: ”Kaikki kääntyy hyväksi, ja kaikki kääntyy hyväksi, ja kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi.” Osmo Pekonen pekonen@maths.jyu.fi Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija. Raittila on myös suomentanut lyriikan klassikoita lähes kaikista Euroopan suurista kielistä. Lauantaina lumitilanne sitten koheni. Unto Kupiainen kirjoitti Uudessa Suomessa: Tämän runoilijan täytyy olla synnynnäinen, luonnon armoittama lyyrikko, jolla on laulun vaivattomuus veressään ja joka myös pystyy ohjaamaan ja hallitsemaan tuon luonnonlahjansa milteipä selvänäkijän varmuudella ja tihentämään herkän herkkiin impressioihinsa samalla kertaa sekä lyyrillisen lumon että harvinaisen syvyysulottuvuuden. Populistijohtajat heittävät politiikan ja demokratian puolustajille ison haasteen, mutta antavat myös mahdollisuuden. Omien lahjusepäilyiden tutkinta keskeytyy, jos Berlusconi saa aikaan haluamansa muutokset. Vuonna 1980 hänestä tehtiin teologian kunniatohtori. Se ei saa olla yksilöllinen, subjektiivinen samassa mielessä kuin runo”, Raittila toteaa. Modernistit hylkäsivät perinteiset runomitat ja kristillis-isänmaalliset aiheet. Esimerkkeinä mainittakoon Anna Ahmatova, Hermann Hesse, Charles Péguy, Rainer Maria Rilke ja Mihaly Vaci. Sen kiinnostuksen herättämisessä on todella tekemistä. Hyvin tuottelias virsirunoilija Syvimmät jäljet Anna-Maija Raittilan runous on jättänyt vuonna 1986 uudistettuun virsikirjaan. Poliittisen vieraantumisen pahimmat seuraukset toteutuvat juuri silloin, jos Berlusconin kaltaiset kansallismielisyyttä hyväkseen käyttävät populistit pääsevät valtaan. Raittilan sepittämiä, suomentamia tai uudistamia virsiä on peräti 101 kappaletta eli noin kuudesosa virsistä. Talven selkä taittui siis lauantaina, joten kevättä kohti mennään, vaikka monta pakkasja pyrypäivää vielä mahtuu toiseen puoliskoon. I lmoja säätelevä termostaatti on tainnut olla epävireessä. Tämä saattaa tarkoittaa sitä, että yleisestä työttömyydestä huolimatta syrjäseutujen hoitoalan henkilökunnan saatavuus voi tulla vaikeaksi. Puolueiden tulevaisuus on niiden omissa käsissä. Kenraalien arviot siitä, että turvallisuuspoliittinen tilanteemme muuttuu Viron Nato-jäsenyyden mukana, on erittäin perusteltu. Me otamme niihin vain kantaa, mikä on varma puheenaihe, kun kaksi tai kolme on koolla. Karjalaisneidon ehyessä kokoelmassa ensirakkaus, luonnontunne ja luottamus Jumalaan sulautuvat yhteen. Ekumenian varhaisena edelläkävijänä Raittila oli jo 1950-luvulla aktiivisesti solmimassa yhteyksiä kristinuskon vanhoihin maihin kuten Italiaan ja Ranskaan. Vastoinkäymisetkin ovat kuitenkin jalostuneet Raittilan käsissä runoudeksi. Vaikeimman kautta asia tapahtuu silloin, jos pohjoismaisen hallintomallin hyvät puolet huomataan vasta sitten, kun ne joutuvat ensin vakavasti uhatuiksi. Säätermostaatin epävireydestä kertoo sekin, että lunta on satanut muun muassa Saudi-Arabiassa ja Kreikassa. Liukkaudesta on plussakelien myötä tullut riesa. Puolueiden on kyettävä päivittämään sekä aateperustansa että toimintatapansa. Raittilan toinen tärkeä esikuva on ollut ranskalainen Taizén liike, jonka keskushenkilö on pastori Roger Schütz. Kummassakin maassa lumisade on harvinaisuus, joten lumikolasta on sikäläisellä väellä ollut varmasti puute. s HÄMEEN SANOMIEN mielestä on hyvä, että puolueiden valta vähenee. Huoltoa se ainakin kaipaisi, jos vertaa viime päivien ilmoja ja kalenteria. Monet tuntevat olevansa järjestelmän ulkopuolella, jolloin vaikutusmahdollisuudet ovat olemattomat. Niin tai näin, politiikan ryhtiliikkeille alkaa olla tilausta. Siinä työssä hänellä on vahvasti oma lehmä ojassa. Anna-Maija Raittilan runoilijankutsumukseen vaikutti toinen lestadiolaisrunoilija, naapuritalosta jatkosotaan lähtenyt ja siellä kapteenina kaatunut Väinö Havas. Rahaja mediavallan keskittyminen yksiin tai harvoihin käsiin on jo riittävän suuri uhka kansanvallalle. Kieli on pitänyt laittaa keskelle suuta, eikä sekään ole tahtonut riittää, sillä lenkkikengän pito veden hiomalla jäällä on ollut korkeintaan kesärenkaan luokkaa. P ohjoismaiset demarijohtajat olivat Hämeenlinnan työväenpuolueiden tapaamisessa otsa kurtussa. s ILTA-SANOMAT uskoo, että oppositiotaival pelottaa vihreitä ydinvoiman vastustajia. Hänet tunnetaan virsikirjan uudistajana ja monien kirkon uusien toimintamuotojen kuten retriittiliikkeen ja Tuomasmessun kehittäjänä
Hän pitää pahana puhua talouden noususta ja siksi veronalennuspuheet ovat kovasti pahasta. On todella hyvä, että meillä on rikkaita, jotka maksavat mittavat verotulot myös sakkojen muodossa yhteiskunnalle. Mutta kuinka kukaan voi "täydessä ymmärryksessä" puukottaa satunnaisen vastaantulijan ja vielä potkia maassa makaavaa uhria. Pelkkä sähköpostiosoite ei riitä. Sievä, pyöreä moskelo se oli styroksikääreissään, ei muuta kuin hieromaan kauppaa. Harrastuksena lukeminen, maailmanparantaminen, soffafilosofointi ja päämäärätön kävely sauvoin tai ilman. Siinä tuvassa olisi puuhella, jolla mummo paistaisi lättyjä voissa. Seksuaalirikoksissa tukahdutetuista tunteista tulee torjuttuna uhka tarkoittamattakin. Pientä tingiskelyä, mutta eihän se suurelta tuntunut summa siitä juuri murentunut. Yhden asian opin: Kun seuraavan it-kaupan teen, kierrän tämäisen liikkeen kaukaa – sitä vaille, etten mene aina Pietarsaareen asti. Sitäpaitsi sakot ovat suhteellisesti ottaen ihan paikallaan. Evijärvelläkin on useita pieniä minivoimalaitoksia. Haki vielä takahuoneesta USB-kaapelin ja sanoi sen tulevan kaupanpäällisenä kaiken varalta, jos tulee lähiaikoina vaikka tietokonekin vaihdettavaksi uudempaan. Ihmiset saavat väärän kuvan, kun puhutaan perusja ydinvoimasta. Ahti Kuoppa-aho, EVIJÄRVI – Niin kauan on hyvä, kun ei tule omalle tontille. SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Numero on 050-598 2038. Kummassakaan kuviossa ei nimittäin näkynyt Keski-Pohjanmaan eikä Pohjanmaan maakunnan nimeä. Järjestetään seminaaria ja tv-paneelia, kuunnellaan esasaarisia ja mennään joogaan tai avantoon. Mutta yllätys, yllätys. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. On monen kanta tahon aika on jättänyt Ahon. Siinä tuvassa ei kännykkä soittaisi toccaita eikä fuugaa, siinä talossa ei räppäisi tv:n ja tietsikan silmäniskut. Vinoillen voisin kysyä, eikö näillä alueilla ole varallisuutta ja hyvinvointia lainkaan. Toivottavasti tuo taho ilmoittautuu ja kertoo sitten vastauksen tässä lehdessä. Seurauksia, joita mitkään tuomiot eivät "hyvitä", kauhistellaan ja kummastellaan tiedotusvälineissä suurin otsakkein. Maa makaa niin kuin petaa. Muuten: turhemmistakin asioista kuin maakuntakäsitteestä ja sen rappeutumisesta on tehty graduja ja väitöskirjoja. Pelkästä pahoinvoinnista ja välittämisestä, saati vähenevistä voimavaroista puhuminen ei riitä. Kirjoittaja on viittä vaille nelikymppinen kokkolalainen ilmaisukouluttaja ja kirjoittaja. Siinä talossa olisi aina aikaa ja lepoa ja virkistystä, yhteyttä ja ymmärrystä. Aggressioita ja patoumia ei pureta kuvaruudun ääressä vaan kaduilla ja kujilla voimantunnossa ja harhojen vallassa. Ikkuna KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 20.1. Suomi alkaa olla musta lammas Pohjoismaissa: Ruotsissakaan ydinvoimaa ei enää niin kannateta eikä lisää ydinvoimaloita aiota rakentaa. Ainakaan täällä Vetelinjokilaaksossa ei tietokoneiden kauppa näytä kannattavan. Yksinkertaisimpiakin konsteja löytyy. Kodeissa ei ole ketään, kaikki ovat suorittamassa. Suomeen ei tarvita lisää ydinvoimaloita. Tosiasiat puhuvat puolestaan. Harvemmin tekoa voidaan pitää tietoisena edes mustasukkaisuusdraamoissa, niin harkitulta kuin ulospäin saattaa näyttääkin. Paluu punaiseen tupaan LAILA LAMPINENHIETIKKO Valtionvarainministeri on todennut, että talouden keskeisin kilpailutekijä on myönteinen tulevaisuudenusko. Otetaan huomioon itsemme ja toisemme! Kevätaurinkoa odotellessa KOKKOLA Muista tekstiviesti puh. Jos taas vertaamme peruspäivärahalla toimeentulevaa henkilöä, joka ajelee 152-305 euron (1000–2000 mk:n) rautalankavirityksellä, hänenkin saamansa 76 euron (500 mk:n) sakko on riittävän suuri lovi hänen budjettiinsa. Mukaan aina nimi ja osoite. Suurenteluna Maijat ja Matit pitävät valtiovarainministerin puheita koulutuksen, terveydenhuollon ja eläkeläisten sekä köyhien katastrofaalisista etuisuuksien nostamisista. Kannatan vesivoimaa, se on puhtainta. Siinä ovat vaarassa kaikki tiellä liikkujat, joita varsinkin aamuisin on ruuhkaksi asti. Anne Saarikettu, teksti Jukka Lehojärvi, kuvat EVIJÄRVI (KP) Liisa Puotinen, EVIJÄRVI – Suomessa on niin paljon energiaa omasta takaa, että sitä pitäisi käyttää. "Hyväkään" koti, sati hyvinvoipa ei enää välttämättä merkitse hyvää kasvualustaa, mikä on osoitus perhekeskeisyyden pirstoutumisesta. Eikä tietenkään ajomiehen ajanhaaskausta – jaa, mutta eläkeläisillähän ei muuta olekaan kuin aikaa: niinhän se on, vai. Ne jotka jäävät, eivät edellä kerrottua idylliä elä. 2002 Gallup lyhyet Mitä mieltä ydinvoimalapäätöksestä. Miia Kataja, EVIJÄRVI – Hallitus teki huonon päätöksen, olin sitä vastaan. Pentti Nevala HAAPAJÄRVI Ydinvoimalan tuottama sähkö ei ole sen ydinpää kuin muutoinkaan saatu. Nimenomaan sakkojensa kohtuuttomuuteen, josta valitetaan ja näin kuormitetaan oikeuslaitosta. Erkki Peltola PERHO Tulevaisuudenuskolla eteenpäin. Antti Vainionpää, EVIJÄRVI – Olin vastaan. Tarkoitukseton raaka väkivalta leimaa yhä nuorempien käyttäytymistä, eikä vain päihteiden yleistymisen seurauksena. Sillä en ole vielä kuullut kenenkään valittavan palkkaansa kohtuuttoman suureksi. Eikä kukaan niitä karkottaisi. Ja metsän takana olisi järvi, kimaltava kuin kattilan kylki. Enimmäispituus nimellä kirjoittaville noin 4000 merkkiä ja nimimerkillä 1500 merkkiä. Tulevia sukupolvia ajatellen vastustan lisäydinvoimaa. Väkivalta vetoaa ja käy kaupaksi. Siinä tuvassa olisi rauhaa ja hiljaisuutta, onnellista vierekkäin oloa, räsymattoja, toisiaan silmiin katsovia ihmisiä. Hän työskentelee freelancerina ja opettaa luovaa kirjoittamista, kirjallisuutta ja kokonaisilmaisua sekä toimii keskipohjalaisen kirjoittajakoulutuksen projektinvetäjänä ja tutorina. Oma napa on kaiken keskus, omat tarpeet tärkeimmät. Tunnen ainoastaan yhden suurituloisen, joka maksoi sakkonsa mukisematta, vaikka sekin oli mittava 12 196 € (80 000 mk). Älykäs Tuomiojan Erkki oli demarileirissä esimerkki. Pikku summa se on, mitä mokomasta nariset, saattaa moni ajatella. Matti Tunkkari VETELI Asiakaspalvelua. Yhteisyyden puute, arvottomuuden tunne ja tarkoituksettomuus eivät anna kiinnekohtia elämään. Sitähän Maija ja Matti Meikäläiset ovat sanoneet ja vaatineet, että rahan ja omaisuuden omistajat pitäisi panna varojaan julkiseen talouteen enemmän. Jos henkirikoksiin löytyisi "todellisia" syitä, tilanne kävisi yhteiskunnassa kestämättömäksi. Siinä tuvassa olisi lukemattomia kirjoja, tarinoita menneestä ja tulevasta, asukkaita monessa polvessa. Siitä tulee hyvä mieli – antamisesta ja jakamisesta – jos vielä muistaa mitä se tarkoittaa. Kaikki kaipaavat elämässä tunnustusta ja hyväksyntää, nuoret siinä kuin aikuiset, ja mielekästä tekemistä. Kaikesta huolimatta tärkein asia on, että julkista taloutta kohennetaan, jotta luottamus pysyy kansakunnassa lujana ja päättäväisenä. Ei muuta kuin rahat tänne ja jaloista pois! Asiakaspalvelusta ei nykyisin juurikaan kannata puhua. Jos joskus on, niin tappavat toisiaan. Tätä surkiankuriaa ovat tiedotusvälineet pullollaan. Laukaiseva tekijä voi olla hyvin vähästä kiinni, mutta johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin, traagisimmillaan perhepiiriin kohdistuneena. Pakkauksesta puuttui juuri se kaapeli, joka olisi tarvittu. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Mielentilaa voidaan tutkia ja selvittää, muttei syytä tekoon kiistää tai syyntakeettomuuteen vedota. Ne olivat niin vähäisiä, että organisaatio söi ne matkalla kohteeseen. Enää ei voi odottaa tarkoitusta ylhäältä tai ulkopuolelta annettuna. Sitten vain paikan päälle katsomaan tarkemmin. Ei nähdä metsää puilta. Kalevi Nurmela KOKKOLA Aamuinen kulkija Pyöräilijöille, ja kävelijöillekin, vinkkinä, että lamppu ja heijastin ovat halpa henkivakuutus pimeinä aamuina. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Siinä talossa olisi piha, jossa aina olisi kevätkesän kirkkaus ja talviaamun sininen hetki. USB-liitäntää kun sen vuosikerran tietokoneessa ei vielä ollut, ja juuri siitä oli ollut puhetta myyjän kanssa edellisenä päivänä. Tuulivoima olisi aika hyvä vaihtoehto ja vesistöjäkin on käytettävissä. Emme tervehdi, emme väistä vastaantulijaa, emme anna tilaa jonoissa. Minä ainakin hoidan omat hommani. Kallis se oli, mutta eihän köyhän eläkeläisen kannata halpaa ostaa. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Kaikki psyykehäiriöt eivät johda väkivaltakäyttäytymiseen ja henkirikoksiin, mutta väkivaltatilastoja ei tule lukea kuin säätilastoja. Siinä talossa naapurit poikkeaisivat kuulumisia vaihtamassa. Muista myös, että sähköpostia lähettäessäsi laitat aina mukaan sekä kirjoittajan nimen että tarkat yhteystiedot. Antakaamme tukea ruohonjuuritasolle. Välinpitämättömyys tarttuu ilman kosketusta ja juuri siksi. Paluu punaiseen tupaan myöhäistä. Kenen hyvänsä mieli voi järkkyä olosuhteista johtuen tilapäisesti tai pitempiaikaisesti. Maaseutu autioituu. Olen saanut tartunnan. Tietoa on, keinot vain tuntuvat olevan vähissä. Onhan tekoja pyritty pitkälle ymmärtämään juuri "harhautuneiden" nuorten kasvualustalta käsin epäsosiaalisena käyttäytymisenä ja normipoikkeavuutena. Myyjä vakuutti kaiken tarvittavan olevan mukana. Raha on uskonto ja tavara rakkautta. Nyt kun luntakin on vain nimeksi, on autoilijan mahdotonta havaita valotonta pyöräilijää. Eikä siinä ole vielä mukana auton pääoman kuoletusta, vakuutusmaksuja eikä ajamisen ihanuuden verotusta. Lapset voivat huonosti. Jokainen putsatkoon oman katuosuutensa ja ellei jaksa, menköön laitokseen, pois silmistä. Vaikeaa se usein jälkeenpäin onkin mielentilasta riippuen. Runsas sata kilometriä maantietä, noin kahdeksan litraa bensiiniä á noin yksi euro tekee kahdeksan euroa, eli voiteluöljyineen pyöreästi 50 fimiä. Vaikka kaupungissa on paljon väkeä ja elämme lähekkäin, olemme kaukana toisistamme. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Ydinvoimasta on ikävää näyttöä naapurimaasta. Atomia halkaisemalla syntyy höyryä, joka laittaa generaattorin pyörimään ja tuottamaan sähköä verkkoon. Aamulla puhelinsoitto liikkeeseen ja armollinen lupaus, että täältä sen saat senkuin tulet hakemaan! Ilmaiseksikin vielä luvattiin. Tarkoitan yhteensattumaa, kun mielipidekirjotukseni "Maakuntakäsite on hämärtynyt" kanssa samassa numerossa (Kp 16.1.) oli STT/Tilastokeskuksen tuottama diagrammipari maakuntien varallisuudesta ja kotitalouksien taloudellisesta hyvinvoinnista. Naapuri saa rauhassa maata kuolleena omassa kopissaan, kunhan ei haisemaan ala. Nimi,osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin ja sähköposteihin. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään kuukausi tiedusteluja varten. Kun sitten vedotaan sen olevan kohtuuttoman suuri, jopa auton hinta, niin sehän puolittuu vaihtamalla ajokki puolta kalliimpaan, niin yksinkertaista se on. Ihmetyttää, miksi kalliita ja monimutkaisia laitteita hankitaan höyryn kehittämiseen. Viimeksi sakostaan napisi Anssi Vanjoki, tuomio oli kuitenkin täysin oikea. J atkuvasti saa kuulla ja lukea lööppien täydeltä nuorten tekemistä väkivaltarikoksista milloin mistäkin ailahtelevasta syystä, useimmiten syyttä ja satunnaisesti, ainakaan syytä järjettömiin tekoihin ei löydy tai ei osata kertoa. Nuorten tekemistä henkirikoksista ja raaistuneista tavoista on hämmentynein mielin puhuttu ja syitä pohdittu – ja ammattiauttajineen tehtykin – loputtomiin. Hän kirjoittaa runoja sekä teatterija kirjallisuuskritiikkiä. Näin menetellen yhtälö toimisi hyvinvointivaltion puolesta ja kansakunta kukoistaisi. Siinä tuvassa ei kenelläkään olisi kiire pois tai johonkin. 14:ta päiväsakkoa on hänen rikkeestään paikallaan, jos siitä sitten kertyy sakkoa 106 714 € (700.000 mk), johtuu se yksinkertaisesti valtavista tuloista. En ole miettinyt asiaa tarkemmin, mutta kannatan ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja. Tavaraa on esillä vähän siihen henkeen, että siinä sitä on, osta jos tarvitset. Kuvitus: Clas-Olav Slotte K aipuu: Taas on päivä, jolloin tahtoisi mennä punaiseen tupaan ja vetää oven tiukasti kiinni. Kuka tosissaan jaksaa enää välittää. Mukahuoli: Monissa punaisissa tuvissa on totisesti nykyjään ikuinen rauha ja hiljaisuus, kun asukkaat ovat lähteneet paremmille puolukkamaille. Maasta ja eläimistä on puristettava kaikki tehot irti, jotta jotenkin pärjäisi. Väkivaltarikoksissa kyse on nimenomaan mielentilan muutoksesta, johon ei ole olemassa vain yhtä tekijää. Sattuipa somasti Ei ydinvoimalalle Tosiasiat puhuvat puolestaan. Talon takana olisi perunamaa, jonka multaan saisi työntää varpaat. Martti Pykäri EVIJÄRVI – En hyväksy hallituksen päätöstä. 11 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 827 2356 FAX: (06) 822 0208. Pasi Eskola KALAJOKI Kaksi kisaa Lipponen tuo pääministeri hampaitansa kiristeli, kun Tuomioja ehdokkuuden ilmoitti, se demareitten ilmapiiriä kirvoitti. Perheeseen kuuluu aviomies, ala-asteikäiset tytär ja poika sekä kaksi kissaa. Mauno Määttänen TOHOLAMPI Samat säännöt kaikille Tulipa aika uusia aikansa palvellut tietokoneen tulostin. Miksi etsiä teolle motiivia, jos taposta tuomittu on "raivonsekaisessa fiiliksessä?" Eikö mielenhäiriössä ole riittävästi syytä – mitä muuta odottaakaan – aiheutuipa mielentila mistä tahansa ja olipa häiriötila hetkellinen tai psykoottinen. Eikä vähiten amerikkalaisesta "mallimaasta" omaksutusta, tv:n ja netin ruokkimasta jo koulumaailmaan ulottuvasta seksija väkivaltakulttuurista. 050-598 2038 Mielipiteisiin voi lähettää ajatuksen myös tekstiviestinä. Omaisetkin ovat yhtä ymmällään ja kauhistuneita. Kylmää ja rapistuvaa. Mutta minäpä mittaankin koko asialla sitä välinpitämättömyyttä, jota nuoret tai nuorehkot myyjät tuntevat asiakastaan kohtaan tällaisissa "pikkukaupoissa", jollaiseksi kaiketi runsaat puolen kolmatta tonnia fimeinä maksettava laitekauppa luetaan. Totta onkin, ettei se taida minua vararikkoon ahdistaa. Ja nuoret lähtevät kaupunkeihin, maailmalle. Ei edes hiiriä. Ihmiset ovat pian mahdottomuus tällä pallolla. Hän ei nimittäin huomannut stopmerkkiä Siilinjärvellä ajellessaan. Keskustan leirissä helpotus, nyt Jäätteenmäelle kelpuutus, Aholta näet ilmoitus kielteinen oli se kepulla mieleinen. Näin pystymme takaamaan jonkinlaisen perustoimeentuloturvan kaikille tässä rakkaassa isänmaassa. Siinä tuvassa ei olisi välinpitämättömiä naamoja, ei piruilevia puheita. Ehdotus: Te joilla niitä tyhjiä tupia on, kutsukaa sinne kiireen ja rahan raskauttamia ihmisiä, antakaa heidän kuvitella hetki, ettei muulla ole väliä kuin hiljaisuudella ja rakastamisella. Tehköön muut mitä lystää. Ei paljoa päivittäistavarakaupassa, mutta ei näköjään erikoisliikkeissäkään. Jotta uskoa on, pitää julkinen talous olla kunnossa, on valtionvarainministeri todennut. Kalevi Rahkola KOKKOLA Nuorisoväkivalta on yhteiskunnan heijastuma On aika huvittavaa, mutta toisaalta risoo vietävästi tämä miljonäärien raukkamainen suhtautuminen liikennerikkomuksista saamiinsa rangaistuksiin. Sitten vain pakkaus kiinni, maksu, laatikko kyydille ja takaisin kotiin. Mutta hän olikin entinen koneurakoitsija, nykyinen toimitusjohtaja Einari Wigren, joka totesi vain tyynesti sakkoa maksaessaan, että kyllähän tämä vähän kirvelee, mutta olisihan siinä tilanteessa pitänyt pysähtyä. Mielenkiintoista olisi saada selvitys esimerkiksi maakuntien nimien "uusjaon" syntytarinasta. Aikuiset vielä huonommin. Nuorten eriasteinen häiriökäyttäytyminen ei ole mikään erillinen ilmiö. Ainakin Kokkolassa Ventuksentiellä he lähes poikkeuksetta ajelevat väärällä puolen tietä ja tupsahtavat mustana hahmona kuin tyhjästä auton eteen. Siinä talossa olisi ympärillä sankka metsä ja metsässä asuisi kaikki sen väki; maahiset ja hirvet, keijut ja karhut, peikot ja muurahaiset. Valinta kohdistui tunnettuun kansainväliseen merkkiin. Tarkoitukseton raaka väkivalta leimaa yhä nuorempien käyttäytymistä, eikä vain päihteiden yleistymisen seurauksena. Tunnepatoutumassa tilanne vain kärjistyy ja riistäytyy hetkessä käsistä. Muutama konsultointi alan asiantuntijoiden kanssa, tuttavien kokemukset omistaan ja tietysti perheneuvottelu johtivat puhelinsoittoihin kokkolalaisiin liikkeisiin. Alakulttuurina se on heijastuma yhteiskunnassa laajalti esiintyvästä rahanahneesta, taloudellisen eriarvoisuuden ja hyväksikäyttöön perustuvasta häikäilemättömästä valtapelistä ja pohjattomasta tuhokäyttäytymisestä. Kuinkahan ilmainen se mahtoi olla. Siinä talossa olisi vintti, jossa kuunnella sateen ropinaa, kellari jossa purkeittain puolukkahyytelöä. Kuolemalla ja onnettomuuksilla on aina syynsä; veriteoille on löydettävä motiivi ikään kuin se tekisi teon hyväksyttävämmäksi. Päivitellään ja on mukahuoli. Lisäksi haluan kysyä, minkä tahon tehtäväksi kuuluu tiedustella STT/Tilastokeskukselta selitystä tuollaiseen kömmähdykseen. Ei yksi mies voi kauan jatkaa, muuten hän saa hatkaa
13 KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 20.1. Sopii vain kummastella, miksi tätä ei ole aikaisemmin keksitty: haitarihiihtoa. Etenkin kun ihmispolo suuressa viisaudessaan on paljossa kyseisten tuhojen kummi muutettuaan rahanahneudessaan monimuotoiset, monen puulajin metsät mäntypelloiksi. Kuudenkympin lisäkilpi olisi hyvä. Aukot ovat järkyttäviä. Joskus hirvittää, kuinka paljon hyvää puuta tärvääntyy joutavien lehtijuttujen painamiseen. Kilpailijoiden patruunavyössä killuu tietenkin soma rivi pikkuruisia pulloja, joissa on kuivaa valkoviiniä Koskenkorvan alueelta. Notkian pojan polkka Sakkokappale: Juokin 2. Säkkijärven polkka voi joskus ratkaista tiukankin sekuntipelin, ja sen selostaminen tulee olemaan haaste liukaskielisimmällekin ammattilaiselle. Porin Jussin Italian marssi 5. Näkemykseen on kevyt yhtyä. Hirvenmetsästäjiltä perittävin lupamaksuin korvataan 252 euron omavastuuosuuden ylittävä osuus. Sääntökomitea lähti siitä, että vähärivisten sarjoissa kappaleet vaikeutuvat loppua kohden, kun taas painavan viisirivisen kohdalla ne helpottuvat kilpailun edetessä. Kyllä Finninkalliolta hypätessä ehtisi ainakin muutaman tahdin soittaa Lentäjän valssista. Tai kuten muuan vaikuttavan lapsikatraan hankkinut naisihminen taannoin kauhisteli sitä, kuinka hänen räkäiset kakaransa talven aikana niistävät ainakin hehtaarin aukon, samanlaisen, joka tarvittiin ensimmäisen television hankkimiseen. Polkka mollissa (T. Ei ainakaan maallikon yhdellä silmällä. makuulta: Rantakoivun alla (O.Laihanen) 4. Soittopaikoilla soitetaan pystystä, makuulta sekä kaksirivisissä selän takaa (perseen päältä). Kun nyt EU-aikana ollaan menossa kaikenlaisiin rauhankumppanuusliittoihin, olisi kaukopartiot parempi vaihtaa haitaripartioihin hyvän sään aikana. Ja seuraavalle soittopaikalle! Säännöt: Haitarihiihtokilpailun kansallisen sääntökomitean jäsenet Simo Westerholm (oik) ja Antti Hosioja työssään. Entäpä jos uudistusaloille jätettäisiin/istutettaisiin/kylvettäisiin muutakin mäntyä: koivua, haapaa, pihlajaa, raitaa, pajua, leppää, katajaa. Jenkka Varusteet: puusukset, mäystimet tai rotanloukkusiteet, nahkakintaat tai villavanttuut. Sääli, ettei lajia keksitty Höyry Häyrisen aikana. Mäkelän Sulon polkka 3. makuulta: Kohmelovalssi 4. Niiden määrään voi heikommillakin lahjoilla ennustaa kasvua, siksi kova kanta rajusta harvennuksesta huolimatta keskipohjalaispuskikoihinkin jäi. Itse etupäässä Kokkola–Kajaani-tien länsija osin myös itäpuolella kyseisen tien tuntumassa yli neljän vuosikymmenen ajan viattomien eläinten jäljillä tepastelleena tuntuu siltä, että ainakin noilla alueilla hirvituhot ovat lähinnä nimellisiä. Kuva makuultasoittotilanteesta. Morjensta Manta 2. Vesterisen perikunta. Todennäköistä on, että hirven turpiin joutuisivat ennen mäntyä nuo. Hirvistä varoittavaan merkkiin olisi saatava tehoa. Hän kuitenkin tälläytyy mielellään uuden isänmaallisen lajin mainoskuviin. Eniten sakkokierroksia puolestaan saa, jos soittaa jotain aivan muuta kuin mitä on pyydetty. Omavastuun katsotaan ehkäisevän aiheettomia korvaushakemuksia, joiden määrä saattaa osin olla kytköksissä paikallisen mhy:n metsäsuunnittelijan asenteisiin ja aktiviteettiin. Perinteisen tyylin varusteet on määritelty tarkkaan, mutta nahkakintaat tai villavanttuut saa kilpailija riisua soittaessaan (mikäli haluaa). Talvehtivan lauman käsittelyn jäljiltä sopivassa iässä oleva taimikko näyttää kevätkorvalla samanlaiselta kuin tykistöja krh-keskitysten runtelema maisema itärajalla, missä toveri Stalin joutui käyttämään mainittuja työkaluja Mannerheimiläis-Tannerilaisen rosvokoplan (ilmaus V. Metsiä on kyörätty sahoille ja sellunkeittämöille ennätysvauhdilla. PERINTEINEN 1-rivisen sarja: Matka: 1899 metriä 1. Toisin paikoin homma toimii hyvin niin, että asialle vihkiytynyt metsäkeskuksen mies kiertelee reviirillään työssään ja työnsä ohella ja vihjaa omistajille, koska hänen mielestään kannattaa lähteä korvauksia hakemaan. Leilinvirutespolkka Sakkokappale: Pappilan pellossa Sakkoa saa : 3 kierrosta, jos kappaletta ei tunnisteta 2 kierrosta, jos kaatuu tai makuulla kääntyy kyljelleen 1 kierroksen, jos soittaa 2–5 väärää nuottia Mitä nopeammin soittaa, sitä nopeammin pääsee jatkamaan. Sääntökomitea jää seuraavaksi pohtimaan yhdistetyn sääntöjä. Matkojen pituus on määritelty niin, että Vili Vesterisen (s.1907), Aapeli Hautasen (s.1899) ja Tauno Krossin (s. Manninen) 3. Jatkossa suomalaisten kostean paikan leirit voidaan järjestää vaikkapa Piazzollan argentiinalaisissa kotimaisemissa tai Mantshurian kukkuloilla. Talvehtivasta autokannasta olisi syytä harventaa ainakin kolmannes. Tätä mieltä on monivuotinen mehtuukaveri. Tai ainakin oli taannoin, kun hirvituho-ongelmaa taas kerran märehdittiin rasvan pyrkiessä leualle mustapippurilla ja kohtuullisella suolalla maustetusta, maakunnan viimeisillä tervaksilla viritellyllä valakialla lämmitetystä viljasian niskaviipaleesta. Ihmisjälki keskipohjalaismetsissä on vaikuttavaa. Maanomistajan etu hirvivahingoissa on turvattu, joidenkin mielestä jopa turhankin tehokkaasti. Eränkäyntiä Maija Myllykangas, teksti Esa Melametsä, kuvat T ämä Suomen kansahan rakastaa kahta asiaa yli kaiken: hiihtokilpailuita ja haitarinsoittoa. Uusi kansallinen laji tulee uppoamaan suoraan suomalaisten sydämiin B. Haitarihiihto kunniaan! Koska Tallarin johtaja Antti Hosioja on ammattilainen, hän ei voi koskaan osallistua haitarihiihdon kansallisiin kilpailuihin. trad.) Sakkokappale: Säkkijärven polkka Tuomarit: Martti "Atomic" Tiuri, Eero "Elanto" Rantala, ulkomailta Eddie Fischer ja Jean Rossignol, pj. 1925) syntymävuodet on muutettu metreiksi. Nykyisinhän siihen ei reagoi kukaan. Saara Karhu Sponsorit: Kansanhiihteen keskus, Valio Rantakangas py., Taito Saarioinen Oy, Eskolan Valo Ky, Viljo S. makuulta: Kuuselan Loviisan falssi 4. Huovisen) taltuttamiseksi. Oi voi, kun olisi Paavo Noponen vielä remmissä! Siinä Kuusamon ahmojen karvat pölisisivät tappajaja kossuhaitaristien tieltä. perseen päältä: Kloperonperänloukkoosten riihipolkka 5. Tico tico (Abreu) 2. Ihmeellistä kuitenkin on, että mäntymetsällä on taipumus itsehoitoon. Samasta pussista korvataan teillä sattuneet vahingot. Siksi tuomaristoon on heti pyydettävä myös kansainvälinen jäsen. Hirvet hampsivat pötsiinsä vesakkoa, eikä isännän tarvitse käydä sen kimppuun raivaussahoitse. Mitä nopeammin soittaa, sen pikemmin pääsee taas ladulle. Ei ainakaan yläpäässä. Hirvituhoalueelle jää kuitenkin kehityskelpoinen metsä. Yleensä pahimmilta näyttävät vahingot syntyvät talvehtimisalueiden hoitamattomissa, ylitiheissä taimikoissa. Keskipohjanmaan sunnuntaitoimitus pyysi Kansanmusiikki-instituutin apulaisjohtajaa Simo Westerholmia ja ammattilaisorkesteri Tallarin johtajaa Antti Hosiojaa laatimaan lajille säännöt. Kun "pommituksesta" kuluu alun toistakymmentä vuotta, ei hirvituhoja enää juurikaan huomaa. Kumpi ompi pahempi, hirvi vaiko... Tai sitten merkkiä voisi kasvattaa lähelle luonnollista kokoa, jota edustivat jo edesmenneen kollegan kirjoittaman jutun mukaan enkelit Kälviän tapulissa. Varpuuspolska 3. Voitelu: tervasnapsi Perinteisen tuomarit: Kullervo Laasanen, Lasse Harju, Katja Lampinen, Lasse Peltonen, pj. Kustaa Järvisen suvun edustaja VAPAA TYYLI eli 5-rivisen sarja: Matka: 1907 metriä 1. Tulevana keväänä, suvena ja syksynä kannattaa asiaan kiinnittää erityistä huomiota. Hirvellä kun on urbanisoituneenakin taipumus hakeutua tiheiköihin. Taas kerran ylikuumennut keskustelu hirvien metsille aiheuttamista tuhoista vaikuttaa täysin suhteettomalta ihmisen vaikutuksiin verrattuna. Puupuulaakit ja koneenrakentajat ovat pitäneet huolen siitä, että kolmanteen nelivetovalmetiin omistusoikeutta mielivän isännän on pistettävä puuta nurin aivan toiseen tyyliin, kuin 50-luvun harmaan Fergusonin hankkijan. 2-rivisen sarja: Matka: 1925 metriä 1. Metsäkukkia (venäl. No, metsistähän tässä toki paljossa elellään. Konikaakarin masurkka 2. Vesterinen) 5. Uudelle kansalliselle lajille löytyy muitakin perusteita kuin pelkästään geeniperimä. Hyvä sää onkin seuraava peruste: kun nyt talvet muuttuvat leudommiksi ja lauhemmiksi, voidaan kalliimmanpuoleisiakin haitareita soittaa ulkotiloissa. 2002 Viikonvaihde Yhteystiedot Osaston esimies: Maija Myllykangas (06) 827 2355 Sähköposti: maija.myllykangas@kpk.fi Erkki Hanni (KP) s Pahin metsän tuholainen käveleskelee kahdella, 45 numeron nokialaisilla suojatulla, sorkattomalla jalalla, eikä sillä yleensä ole sarvia. Sirkkojen tanssi (V. Kirittäjänä on horisontissa häämöttävä metsäveron muutos myyntipohjalle. Aikaa myöten haitarihiihto saadaan varmasti kansainväliseksi lajiksi, joten suomalaisilla olisi hyviäkin mahdollisuuksia. Joidenkin hengenheimolaisten ja metsäasioista myös muutakin kuin mutu-tietoa omaavan mielestä hirvistä on jopa enemmän hyötyä kuin haittaa
Hän meni juomaan jotain kylmää. Kappaleen loputtua Jaakko sanoi. Niin ne aatokset vaihtelevat kuskista riippuen. 14 Viikonvaihde Sunnuntaina 20.1. Milka nosti kätensä Jaakon kaulalle, ja tuntui kuin kaikki ajatukset katoaisivat hänen päästään. Ihanaa! Ei enää tarvitse tulla tänne yläasteelle kitumaan, Milka ajatteli. Meikäläisen Samarinin oloinen ja näköinen rohto on määrä nauttia illalla (tai yöllä) maata mennessä, ja aamulla kaikki on toisin. Illanistujaiset ovat saaneet historian saatossa romanttisen vivahteen, ja toisaalta jälkipolvet ovat nähneet taulun vain kuvana nuorten taiteilijoiden ryyppyilloista. Kotona Milka kirjoitti päiväkirjaansa: "No onhan Jaakko komee ja silleen, mutta se jättäis mut heti. MIlka ei vastannut. Siis kohmelo tulee Venäjältä, kuten moni hyvin tietää. Kenestä mahtaa tulla poliisikoiralaitoksen päällikkö. Milkaa janotti. Niin nuoripari hyvästeli Oliivian. Jaakko sekä Milka olivat kummatkin onnellisia. Aurinko porotti vielä kuumasti. Voi, ei ! Määhän lähden huomenna jo kymmeneltä aamulla Oliivian kanssa shoppaileen. Ilta meni nopeasti. Löysin tässä eräänä päivänä kellaristani lantun, joka mielestäni muistuttaa Merikantoa, vain muutamia yksityiskohtia puuttuu. Milka ja Jaakko kävivät saattelemassa hänet. Eksä tajuu, että mä pidän susta enemmän kuin muista tytöistä. Mähän oon sanonut sulle jo monta kertaa, että en oo kiinnostunut susta! Joten lopeta! – Älä puhu sellaisia, johon et itsekkään usko! Oonhan mä nähnyt, miten sä mua katsot! – Ai... Käsityötunnilla ei ikinä ommeltaisi yöpaitaa. Kukaan ei jäisi yksin seisomaan pesäpallokentän reunalle häpeissään. Se särkis mun sydämen niinkuin muiltakin tytöiltä." Milka ja Oliivia tanssivat muiden tyttöjen kanssa salissa. Loppuilta meni hyvin. Ne voisin lisätä jos saisin lainata Sinulta hänestä tekemiäni piirustuksia samoin kuin joitain valokuvia, joita Sinulla pitäisi olla." Pian tämän jälkeen, 28. Jaakko lähti sitten kavereiden tykö, Milka helpottui. He kävelivät koululle, koska matka oli vaivaiset neljäsataa metriä. Jaakko tietenkin seurasi perässä. Se vois olla hyvä ajatus. Tytöt lähtivät kotia kohti. Lapsia ei kiusattaisi liian pitkälle menevillä laskutoimituksilla, ynnä ja pois saattaisivat riittää. Tavaraa löytyi paljon. Sen jälkeen he menivät syömään hampurilaiset ja puhelivat siitä, mitä laittaisivat päälleen Lauran pippaloihin. Aivan kuin Milka leijuisi pilvissä, mutta hänen täytyisi ryhdistäytyä ja olla ajattelematta Jaakkoa. Mitä pahaa oon sulle tehnyt. Ei viitsinyt päästää sitä yksin lähtemään, joten lähdin sitten itsekin. Se pitää joka vuosi isot kemut. Jaakko rupesi hyräilemään Milkan lempilaulua, joka oli Yesterday. Tytöt olivat viimeinkin valmiit lähtemään. Se on liian vaikeaa... Tajuuksä?! Mä pidän susta. Hänen tehtävänään on rähistä hajupankille vuosittain lisää määrärahoja. Pihapiirin mukavasta koristelusta on vastannut kylän oma kansantaiteilija Niilo Mäkiniemi. Hänen paras kaverinsa Oliivia oli lähdössä ulkomaille tätinsä luokse koko kesäksi. Jaakko oli maineeltaan jätkä, joka vietteli naisen kuin naisen ja sitten jätti. Oliivia tuli vähän ennemmin hakemaan Milkaa, että kerkeäisi laittaa tämän hiukset. Se oli vaikeaa, Jaakkohan oli komein jätkä, jonka Milka oli tavannut. Milkan ei tarvinnut enää pelätä. – Mitä sä teet?! huudahti Milka. Kaunis ja herkkä. Se oli yksi Milkan ihanimmista suosikkikappaleista. Siellä on 47 oppilasta ja kolme opettajaa. No nyt! Oli viimeinen koulupäivä. Mitä tästä opimme. Clas-Olav Slotte, kuva Outi Airola, teksti Poliisikoiralaitos on kodikas K u va : M a ija M y lly ka n g a s K u va : E sa M e la m e ts ä. Kummatkin olivat tyytyväisiä kerrottuaan salat. Poliisikoiralaitokselle tulee myös hajupankki. Jaakko laittoi oven kiinni. mä en tajuu... Matematiikan opetusta vähennettäisiin välittömästi tai ainakin siitä puhuttaisiin kovin hienotunteisesti. Ilta koitti, ja tytöt olivat valmiita lähtemään Lauralle. Siksi mun on pakko pysyy erossa siitä. Hoitelin Merikannon, sen lanttupään, antamalla hänen nukahtaa pöytään." s Pöytäseurue on tuttu: Akseli Gallen-Kallela, Oskar Merikanto, Robert Kajanus ja Jean Sibelius ravintola Kämpissä Helsingissä vuonna 1894. – Mikset. Hän kääntyi ja huomasi Jaakon seisovan siinä niin komeana kuin voi ollakaan. et mitään! – No. Myös Milka kertoi tunteistaan Jaakolle. Milka etsiskeli sopivia vaatteita ja penko kaapin ylösalaisin. Se oli varmasti käynyt juomaan jonkun pullosta. He kävivät kaikki muotivaatekaupat läpi. Esimerkiksi Symposionin vaiheita lukee kuin parhainta jännityskertomusta – ja samalla oppii paljon taidehistoriasta. Heidän työpaikkaromanssinsa kuohuttaa koko maata. Sana on lainattu suomen itämurteisiin pohmelona ja kääntynyt sitten lännessä kohmeloksi. Vai oonko. Paljon tanssittuaan ja juotuaan Milka meni käymään vessassa. Kun hän pääsi WC:n ovelle, Jaakko otti häntä kädestä kiinni ja vetäisi vessaan. Tunnin etsiskelyn jälkeen vaatteet löytyi kuin löytyikin. huhtikuuta, Gallén kirjoitti ystävälleen Louis Sparrelle viitaten jälleen Symposioniin: "Olen saanut melkein valmiiksi maalauksen, jossa Kajus, Sibbe ja minä esiinnymme. – Mitä... Jaakko, joka on tykännyt Milkasta koko vuoden seurasi tyttöjä matkalla. Aamulla tytöt lähtivät kaupungille. Koulun pihalle päästyään, Milka näki Jaakon. Tytöillä oli oikein mukavaa. Pitäisiköhän mun mennä, Milka ajatteli. Ainakin rajan takana Bizon on kysyttyä kamaa; venäläisethän rakastavat ihmetarinoita – ja votkaa. – Ööö... He huomasivat Jaakon parin kaverinsa kanssa puistossa potkimassa jalkapalloa. Samassa koulun rikkain tyttö, Laura Karinki ilmoitti, että pitäisi perjantaina kemut. Milka ja Oliivia menivät yhtä matkaa kotiin. Hän oli yrittänyt iskeä tyttöä jo monta kertaa. 2002 s KESKIPOHJANMAA Hetkinen! "Taulu valmistuu pian. Hän matkasi kohti Kreikkaa. Milkaa harmitti. – No, mitä kauheeta siinä oli?! Milka ei vastannut. Mä en oo tehnyt sulle mitään pahaa. No, menköön nyt kertoja jakolaskukin, mutta kuten sanottu: lempeän varovasti. Sä oot erityinen. Jaakko huusi Milkan perään: – Mä tiedän, et sä välität musta ainakin vähän. – Tulethan illalla Lauran bileisiin, huudahti Jaakko Milkalle. Myllykankaan koulu sijaitsee Alajärven Kurejoella, Myllykankaan kylällä. Väärin, sanoo Janne Gallen-Kallela-Sirén isoisoisästään kertovassa kirjassaan Minä palaan jalanjäljilleni. Suoraan sanottuna mä rakastan sua! Milka oli yhä hämillään. Kun minun piti lähteä Helsingistä etsin häntä pitkään koko Ratakadulta joka pihalta ja ovelta kunnes löysin – hänen piikansa. Milka ei enää jaksanut Jaakkoa, joten kääntyi ja sanoi: – Mitä sä seuraat mua koko ajan. – En mä voi, Milka vastasi heiveröisellä äänellä. mitenkö katson..! Sää olet aivan kaheli, etkö sä jo voi painaa siihen isoon kalloos, et mä en välitä susta tipan vertaa! Sen sanottuaan Milka juoksi täysillä itkien pois. Kuka vielä väittää, että valtion virastot ovat tylsiä paikkoja. kysyi Jaakko. Koulu loppui. Tavallisiksi hajukoiriksi soveltuvat saksanpaimenkoirat ja noutajat. Jaakko ja Milka lupasivat Oliivialle viettää iloisen kesäloman hänenkin puolestaan, sillä hänhän joutui tätinsä luokse siivoamaan... Milka laittoi päälleen mustan lyhyen hameen, punaisen topin, uudet kengät ja tukka oli hienosti laitettu ylös kiinni. Ei voinut sille mitään. Miten jaksan herätä, jos kello on kaksitoista. Siellä oli paljon outoja ihmisiä, mutta tytöt sulautuivat hyvin joukkoon. Siitä syntyy taas haukunrähinää ja työpaikkakänää koko vuodeksi. "Satu Anneli 88" YLIVIESKA Pelko pois Kuva: Clas-Olav Slotte Rakkauden Paikka VI Kuva kirjasta Minä palaan jalanjäljilleni (Otava). Milka jatkoi yksin matkaa. Mitä hän olisi vastannut, jos Jaakko olisi odottanut vastausta. Oliivia tuli paikalle ja ehdotti, että mentäisi. Sä et oo niin kuin muut. – Kyllä sä tajuut, jos sä vain haluat. Vain Merikannon naama puuttuu. Milka katsoi Jaakkoa ihmetellen. Hellävaraisesti Jaakko laski kätensä Milkan vyötärölle. Poliisikoiralaitoksen vahtimestariksi nimitetään tietysti suomenpystykorva ja keskusneidiksi joku pikkutuikea tiibetinspanieli. Jaa-a. Milka huomasi, miten Jaakko oli katsonut häntä koko illan. Mun pitää pysyy erossa siitä jätkästä. voin kai mää. Sä et oo kuin muut. Milka oli jo kesän tunnelmissa päästä lomalle. Yhtä´äkkiä joku tönäisi Milkaa. Jaakko on niin ihana. Mun täytyy mennä, koska lupauduin sinne töihin. Oliivialla tuli paha olo. Eläköön, eräs ihmiskuntaa kipeimmin vaivaavista ongelmista on ratkaistu! Lääkkeen nimi on Bizon eli se käy krapulan kimppuun biisonin raivolla. Kesäloma oli alkamassa. – Älä lähde, minulla ei ole mitään tekemistä koko kesänä, jos menet! – No, kyllä sä jotain keksit. Ruokalassa ei koskaan haisisi tilliliha eikä kanaviillokki eikä kesäkeitto eikä... Viimeisillä hitailla Jaakko tuli taas kysymään, mutta Milka ei voinut mennä. Tytöt lähtivät sieltä sitten aikaisemmin. Kotona nukkumaan mennessä, Milka ajatteli vain Jaakkoa. Joku toinen ohikulkija saattaisi hymähtää, että onpa hyvä että on tuommoinenkin laitos olemassa – missä jukuripäisiä myllykangaslaisia koetetaan kouluttaa ihmisiksi. Miten voin pysyä erossa hänestä. rakastat... Urheilutunnilla ei nolattaisi ketään. – Nyt kuuntelet mua! sanoi Jaakko. Vau! Oma koulu! No nythän tämä kuulostaa joltakin – Myllykankaan koulu! Vihdoinkin paikka, jossa minä saisin sanoa, miten tehdään. Vielä pari tuntia niin koulu loppuu. Lähde mun kanssa tanssimaan. Patalappuja voitaisiin tehdä aika paljon. Sitten rupesi soimaan hitaat kappaleet. Se on vaikeeta, kun se seuraa mua koko ajan." Illalla oli koulun päättäjäisdisco, johon kaikki olivat tietenkin menossa. – Mä sanon tän, koska mä haluun olla sun kaa. Mutta sai sanottua pari sanaa. en pysty siihen... Uskokoon sen voimaan ken tahtoo. Aamulla Oliivia lähti aamukoneessa. Se, joka kartuttaa eniten hajupankin varastoa, saa pikkujouluissa mitalin. Ne nimitetään nuoremmiksi ja vanhemmiksi hajukonstaapeleiksi vaikkapa hajusaaliskertymän eli hajusaldon perusteella. Ainakin sen, että rohtopaketin kannessa lukee Bizonin alla että POHMEL´JE. Vaatteet olivat hukassa. Näin ollen ei tullut maalattua yhtäkään istuntoa Merikannon kanssa. Tytöt halusivat myös viettää viimeisen illan yhdessä, koska Oliivia joutuu lähtemään seuravana aamuna tätinsä luokse ulkomaille koko kesäksi. – Lähdetkö tanssimaan. Todista se. Niinhän se aina tekee. Presidentti nimittää tehtävään varmaan jonkun asiantuntevan mutta puolueettoman venäjänvinttikoiran, vaikka hallitus esittää kahta ärhäkkää dobermannia. Sitten Jaakko suuteli Milkaa. Eikä merkattaisi tyynyliinoja. s Suomeen on tulossa oma poliisikoiralaitos Hämeenlinnaan, kertoi alkuviikon uutinen. Oliivia kääntyi kotiin. – No joo... Biisonin raivolla Maija Myllykangas (KP) s Keltainen kynä aidan päällä saa heti ajatuksen liikkeelle. Ei Milka siihen ansaan mennyt. Uusi koulurakennus valmistui vuoden 2000 syksyllä. Hän etsii ratkaisua nuorsuomalaisen aatemaailman aarremetsästä ja tuo julki myös monta herkullista aikalaisjuttua. Poliisikoiralaitos keskittyy hajun perusteella tehtävään rikostutkintaan, sillä haju päihittää jopa DNA:n tutkintamuotona. Hän itse oli matkustanut pois. Milka ajatteli: "Siellä se seisoo kaikessa komeudessaan. Hajupankinjohtajaksi valitaan joku pahanhajuinen, vanha rottweileri. Maija Myllykangas Sunnuntaisitaatti Maija Myllykangas (KP) s Ihmeiden aika ei ole ohi: Venäjällä on keksitty lääke krapulaan. Pitää ruveta heti nukkumaan
Senkin Maija jo tietää, ettei hänen tarvitse itse olla hämmentämässä joka asiaa. Merkit ovat onneksi hyvät: toimintaterapeuttia kiinnostaa jo, onko aamulla vanhuksille laulamassa käynyt Patanan Liisa jättänyt hänelle suklaapatukan niin kuin yleensä. 18.1. – Kukas meitä nyt vartioi ritarikilven ja miekan kanssa. Nesteytyksen poisjättäminen (katastrofaalisen typerä päätös muuten) korkeassa ilmanalassa takaa sen, että hiihtomatkoilla parinkymmenen parhaan joukosta ei montaa suomalaista tarvitse haeskella. Sadattuhannet ihmiset joutuvat pakenemaan telttamajoitukseen Ruandan puolelle. Maijan arkkitehtiveli Lasse teki laajennussuunnitelmat, joiden toteuduttua tilaa oli yli 400 neliötä. Alussa tuntui, ettei millään voi olla poissa, mutta nyt hoivayrittäjä osaa ottaa lomapäiviäkin. Mutta kun tämä on vain tavallista totista elämää. Vaikka en kuulukaan sen paremmin "perässähiihtäjien" kaartiin saati demarilaisiin "ilkkujiin", on pakko tunnustaa, että tunnen pikkuriikkisen sympatiaa Kannuksen miestä kohtaan. Se vaatii kovuutta ja rohkeutta ja nöyryyttä. Maija meni naisyrittäjäkoulutukseen. Ai niin, mistäkö hoivakodin nimi tulee. Edelleen 1,5 miljoonan suomalaisen verenpaine ylittää tason 140/90 mmHg, ja vain puolet tämän tason ylittävistä on itse edes tietoisia kohonneesta paineestaan. 6 6 To. Maija, omaa sukua Minkkinen, on nimittäin suurperheen kasvatti – ja kasvattaja. Niinpä on pantu pystyyn kansalaisopiston opintokerho, mikä tarkoittaa porukan yhteisiä retkiä ja opiskelua. 17.1. – Aleksi on tosi hyvä kaveri vanhusten kanssa. Ensimmäinen asukas muutti Mirjamitupaan 16. 15.1. Kortetmaat myivät oman talonsa ja ostivat hoivakodiksi sopivan talon Toholammin keskustasta. "Uraani halkeaa ja tuottaa lamppuun valkeaa" riimitteli Eppu Normaali jo 1980-luvulla. Vaikkapa niin, että jokaiselle vanhukselle annetaan yhtä paljon huomiota. Kongolaisille Äiti Maa kääntää selkänsä: rajusti purkautuva Nyiragongo-tulivuori lähes hautaa laavaan 400 000 asukkaan Goman kaupungin. Päivittäisten askareiden lisäksi Maija haluaa tarjota asukkailleen muutakin virkistystä. Maijaa huvittavat sellaiset vanhainkotijutut, joissa kaikki on yhtä päivänpaistetta. Samaa mieltä on tasavallan hallitus, joka äänin 10 – 6 siunaa viidennen ydinvoimalahankkeen. Mutta päivän pituus tai fyysinen rasitus ei yllättäen ollutkaan se raskain asia. Keittäjäksi oli lupautunut Vuokko Rautio, joka oli Maijan tuttuja jo ammattiyhdistystouhuista. Koko talon sielu ja tuli ja leimaus on Maija Kortetmaa, 45, emäntä ja piika samassa persoonassa. Kauhistuttavaa. Kun 12-lapsisen perheen äiti kuoli, oli Maija kahdentoista vuoden vanha. huhtikuuta 1999. Seinäjoen koulusta oli käyty tutustumassa yksityiseen vanhainkotiin, ja sieltä taisi kuitenkin jäädä jotain itämään. Toholammin kunnassa ajatusta yksityisestä hoivakodista pidettiin aluksi hyvinkin outona. Hegelmäisesti ajatellen synteesi on se, että iskiasvaivainen varapääjohtaja Matti Louekoski on harvinaisen fiksu herra, koska on hankkinut sellaisen virka-auton, jolla kelpaa ajella vapaa-ajallakin. Valmistuin sosiaaliohjaajaksi vuonna 1995 ja samana vuonna syntyi Aleksi. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 20.1. Kortetmaan Henna-tytär opiskelee sairaanhoitajaksi Tampereella, ja hän on ollut Mirjamituvassa töissä kesäisin ja viikonloppuisin. Half-pipe rules! 3 3 Ma 14.1. Ihaninta on valtava vapaus: jos Mirjamituvalta päätetään lähteä invataksilla retkelle, ei siinä anomuksia tarvitse täytellä. Antiteesinä Suomen Pankin pääjohtaja Matti Vanhala ilmaisi, että ohjeet virka-auton käytöstä ovat tiukat ja asialliset. Toimintaterapeutti Aleksi Kortetmaa on jo kiinnostunut suklaasta. Onneksi on videonauhuri. Perjantain uutispuuro on kuin vetistä velliä. Se vaatii kovuutta ja rohkeutta ja nöyryyttä. Sitä paitsi parin päivän poissaolon jälkeen vanhusten tervetulotoivotukset tuntuvat tarkoittavan aivan totta. On tutustuttu päiväkotiin ja Härkänevan toimintakeskukseen, seuraavaksi mennään koulun kemian tunnille katsomaan mitä siellä tapahtuu. – Pari kuukautta meni esimerkiksi sen opettelemiseen, että yöllä nukutaan ja päivällä valvotaan. 7 7 Pe. Mutta kun tämä on vain tavallista totista elämää. – Joo, kaikki hyvin ja teoriat putkeen... Kova pähkinä purtavaksi – kansanedustajillekin. formulaviikonloppuna, voi kulmasohvalla köllöttää kuusikin tuntia. Tai pyhäaamuisin kun hiipii keittiöön, panee hiljaisen musiikin soimaan ja juo aamukahvit tuvassa odottaen väkeä herääväksi – siitäkin saa voimaa. Maija tykkää siitä, että mikään ei pysähdy, että asioita kehitellään koko ajan. Kaikki kuusi tummua ja kolme pappaa toivovat, että toimintaterapeutti paranisi erittäin pian. Sääliksi käy. Kukaan ei ole huonompi kuin toinen, mutta ei myöskään parempi. Iltavuoroissa tv:n katselu tahtoo pakostakin jäädä vähemmäksi. 2002 Viikonvaihde 15 1 1 La 12.1. Mieheni Eero ja ystävät kannustivat tosi paljon, ja onneksi yritysasiamies Mia Kippo ymmärsi unelmani. – Yhdessä lyötiin päätä seinään ja hoettiin, että "kaikki mikä ei tapa, vahvistaa". Kuva: Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa Kuva: Lehtikuva/Pekka Sakki Kuva: Lehtikuva/Pekka Sakki Kuva: Lehtikuva/EPA/ Marco Longari. Nyt Mirjamitupaan suhtaudutaan Toholammilla lämmöllä. Kun vaan muistaa välillä kipaista jääkaapilla. Kuka tänään taikoo Harry Potter -hatussaan. – Samoin suvaitsevaisuus ja rehellisyys ovat arvokasta kodinperintöä. Kansalaiskoulun käytyään hän jäi kotiin äidiksi viidelle nuoremmalle veljelleen, joista nuorimmainen oli juuri kouluun menossa. Liikunnan ja lukemisen lisäksi televisiokin orjuuttaa. Esimerkiksi rauhoittavien lääkkeiden käyttöä on pystytty vähentämään. – Meidän Antti-poikamme on lukion toisella, ja meinaammekin yhdessä mennä katsomaan vanhojenpäivän tanssiaisia, kertoo Maija. Aivan samoin kuten suolan käytön vähentämisessäkin. Senkin hän on oppinut, että aina ei voi olla kaikille mieliksi. Ampumahiihto, yhdistetty ja mäkihyppy saattaa tuottaa muutaman mitskun. Kun sadevesi valuu hien kanssa kevyttoppapuvun alla niskasta persvakoon 9 kilsan lenkillä, on aikaa funtsia lähestyviä talviolympialaisia. – Tämä on minun elämääni, tämä on minun suurperheeni, hän sanoo yksinkertaisesti. Addiktiot ahdistavat. Viisihenkinen perhe asuu Toholammilla samaa taloa yhdessä vanhainkodin asukkaiden kanssa. – Sinä päivänä kun kaikki on valmista, on jokin mennyt pieleen. Maija naurahtaa ja kuulijakin jo arvaa: Mirjami oli tietenkin hänen äitinsä nimi. Mirjamituvan asukkaiden keski-ikä on 83 vuotta; vanhimmat ovat jo päälle yhdeksänkymmenen. – Näin jälkeenpäin ajatellen olen minä käynyt paljon arvokkaamman korkeakoulun, kun jäin veljille äidiksi. Lähellä on, ettei rasvattomalla kurrilla terästetty aamusumppi solahda väärään kurkkuun, kun Keskustan puheenjohtaja Esko Aho ilmoittaa TV1:n Lauantaiseurassa, että hän ei jatka puheenjohtajana ensi kesän Hämeenlinnan puoluekokouksen jälkeen. Maija oli silloin neljätoistavuotias ja olisi halunnut mennä ammattikouluun ompelijalinjalle. Vuonna 1993 Arkadianmäen valitut kävelivät hallituksen esityksen ylitse. Äitiysloman jälkeen ei löytynytkään mitään hommia. Ja kesäisin monet pysähtyvät ihailemaan meidän kukkaistutuksiamme. Lampintien varressa olevan omakotitalon terassilla on rivi porontaljoilla verhottuja tuoleja, tuvan pöytään mahtuvat kaikki yhdessä syömään, viittä työntekijää myöten. Hyvä! Alli Vehkala (vas.), Vuokko Rautio, Vilma Niemi, Hilkka Kerola ja Paavo Viitasalo ovat jo päässeet jälkiruokaan, Maija Kortetmaa huutelee omaa kuppiaan. Yhdistetyn erikoismies Hannu Manninen näyttää spurttihiihdon mallia ja pesee sprintin erikoismiehet Tampereella. – Meillä kaikilla oli elämä muuttunut: vanhukset ikävöivät kotiin ja meidän perheemme oli uudessa tilanteessa. 5 5 Ke. Kuolonuhrit noussevat satoihin ellei tuhansiin. Seurakunnasta käydään säännöllisesti, ja kuntoiltukin on keppijumpasta lähtien. Eikä tee edes vaikeaa. – Minä kun sain mahdollisuuden käydä koulua vasta aikuisena. Nyt on aika toinen ja palavan kiven lämpövoimalatkin pannaan julistettuja ekologisina katastrofeina. Tai sitten 15 000 euron kuukausipalkka on aivan liian pieni, koska edes pankkiporholla ei ole varaa istua pirssikyydissä. – Raskaimmaksi osoittautui henkinen puoli, se että vastuu on kokonaan minun. Siitä minä suutuin: nyt kun olisi ihmisellä ammatti, ei ole töitä! Maija ei ollut koskaan ajatellut yrittäjäksi ryhtymistä. Kenen kyydissä nyt päästään mielikuvitukselliselle helikopterilennolle. Puhumattakaan "cooleista" alppilajeista. Toisaalta, jos on vapaata sunnuntaina esim. Ja – kuten sanottu – kuusivuotias toimintaterapeutti Aleksi työskentelee hoivakodissa aina kun esikoulultaan ehtii. Ihanimpia hetkiä ovat Maijan mielestä ne, kun iltaisin on saanut koko porukan nukkumaan ja joku asukkaista sanoo kauniin kiitoksen tästä päivästä. Sen verran kovalla kädellä on Harvardin kävijää julkisuudessa viime kuukausina riepoteltu. Kotoaan – etenkin isältään Aarre Minkkiseltä – Maija sanoo oppineensa paljon hyviä asioita. – Ensinnäkin sain kauhean voimakkaan pyrkimyksen tasa-arvoisuuteen. Joskus huokaan, että mitenkähän tästä selvitään – mutta aina on selvitty! Pitää yhtäkkiä pystyä hyppäämään monenlaisiin housuihin. 4 4 Ti. Maija haluaa tarjota asukkailleen "hellyyttä, hulluutta ja hyvää hoitoa". TV1:n MOT-ohjelma hutki taas herroja kuin vierasta sikaa. Ja pitää myös pystyä peruuttamaan! Maijaa huvittavat sellaiset vanhainkotijutut, joissa kaikki on yhtä päivänpaistetta. 16.1. Minä olen oppinut sanomaan senkin, että nyt minulta vaaditaan liikaa – en minä mikään pohjaton kaivo ole. Innostus on yleensä ohimenevää. Maijalle hoivaaminen ei ole työtä eikä hoivakoti työpaikka. Mirjamituvassa eletään aivan tavallista elämää. 2 2 Su 13.1. Vaikka täytyy myöntää, että joskus terapeuttia viedään niskasta omalle puolelle... Mutta minulla oli vain joku mahdoton usko, että tästä selvitään. Tavallinen elämä vaatii myös rajoja. Työssään Maija soveltaa näitä kaikkia. Näin härkäviikoilla joulumässäilyn kuolemansyntiin syyllistyneet hinkkaavat lisäläskejään pois hölkkäpoluilla, keppijumpissa tai kuntosaleilla. Mutta yhtään kertaa en ole ajatellut, että miksi aloitin. Maija tunnustaa, että ensimmäistä puolta vuotta hän ei kyllä haluaisi takaisin. Kortetmaan porukan perhekäsite on vähän tavallista laajempi. "Terveysfasisti" Pekka Puskan teesit pitäisi lailla säätää osaksi peruskoulun ala-asteen oppimäärää. Euroonkin on tehty tuttavuutta. Tuoreen mittaustutkimuksen mukaan Finluxia tulee töllötettyä keskimäärin 2 tuntia 47 minuuttia päivittäin. – Mutta minusta vain tuntui, että tämä onnistuu – vaikka tietoa joutuikin hakemalla hakemaan, ja asian kehittely jäi kokonaan itselle. – Se ei, kuule, ole vähäinen se tavallisten ihmisten kannustus! Siitä saa voimia, kun joku tuo meille päiväkahvipullat tai joulun alla vuokakakkuja. Hulluutta ja hellyyttä Mirjamituvan suurperhe elää tavallista elämää – Tasa-arvoisuus, suvaitsevaisuus ja rehellisyys, luettelee Maija Kortetmaa lapsuuskotinsa elämäneväitä. Tunnepuolen asioihin me kiinnitämme paljon huomiota. – Joo, kaikki hyvin ja teoriat putkeen... Se ei ole aivan yksinkertainen asia opittavaksi! Mutta siksi minä en niin kauheasti pelkää mennä asioimaan vaikkapa virastoihin, sillä samanlaisia ihmisiä me kaikki olemme. Nyt käynnistyy varsinainen lobbaus, sillä eduskunta päättää asiasta kevään aikana. – Mihinkään ei ole olemassa yhtä ainoaa ratkaisua: yhtenä päivänä yhdenlaista, toisena toisenlaista. Jyrki Aro Sen seitsemät uutiset Maija Myllykangas, teksti Esa Melametsä, kuvat H oivakoti Mirjamituvan asukkaat ovat vähän huolissaan: toimintaterapeutti Aleksi Kortetmaa on ilmoittanut olevansa sairaslomalla, oksennustaudissa. Sieltähän voi ropista mitä tahansa. – Kritiikkiäkin on kestettävä, jos on päätöksensä takana. Minä olen oppinut sanomaan senkin, että nyt minulta vaaditaan liikaa – en minä mikään pohjaton kaivo ole
– Teemulla on tavallinen nuha. Toisaalta mies suksien päällä vaikuttaisi olevan iskussa. Kovin tyytyväinen hän ei silti ollut: – Vapaalla en päässyt käyntiin. Köngäs ykkönen MM-katsastuksessa. Puhtaasti ampunut Poiree jätti iltakisassa muita yli puoli minuuttia, ja otti kauden toisen voittonsa maailmancupissa. Ei edes päivän mestarilla: – Vapaalla suksi ei ollut paras mahdollinen. Viljanmaakin tekee mitä todennäköisimmin seuraa Varikselle, Lassilalle, lauantain pronssinaiselle Satu Saloselle, Kati Sundqvistille ja Elina Pienimäelle Salt Lake Cityn kisakoneeseen. Norjalaiset ovat kosiskelleet häntä oman, surkeassa jamassa olevan mäkihyppynsä pelastajaksi. Tuomarineuvoston toiminta vaihtelevissa tuulioloissa ei miellyttänyt ketään, ja radikaalimmin vastalauseensa esittivät Saksan ja Suomen joukkueet. Viime kaudella oli lisäksi selkävaivoja, jotka ovat kuitenkin nyt voitettu kanta. Kultamitali luonnollisesti lämmitti Variksen mieltä, mutta ehkä sitäkin huojentavammaksi mielen teki sairauksien voittaminen: – Kyllä terveystilanne on parempi kuin moneen viikkoon. Hiihtoliitto jatkoi valmentajien pestejä RUHPOLDING (STT) Norjan Liv Grete Poiree oli ylivoimainen ampumahiihdon naisten maailmancupin sprinttikisassa lauantai-iltana Ruhpoldingissa. Heidän uusi sopimuksensa päättyy seuraavan olympiadin jälkeen eli huhtikuun lopussa vuonna 2006. Ehkä tässä vanhetessa oppii ja viisastuu. Nikusenkin mukaan erityisesti saksalaisurheilijoille hakemalla haettiin hyviä tuulirakoja. Jury pääosassa Liberecin mäessä JYVÄSKYLÄ (STT) Puolangan Ryhdin Teemu Köngäs ja Oulaisten Tarmon Katja Rajaniemi olivat nopeimmat hiihtosuunnistuksen MM-katsastusten pikamatkalla lauantaina Jyväskylässä. Maailmancupin avauksessa Kuopiossa elimistöön livahtanut ja kiusallisen nielurisatulehduksen aiheuttanut pöpö on kukistettu. Takaa-ajokisan Suomen mestaruus oli asiallisesti selvä jo ensimmäisen puolikkaan jälkeen. Kuisma Taipale ei olympiavalintoja vielä lauantaina isommin kommentoinut: – Enpä osaa sanoa, oliko tämä riittävä olympianäyttö. Bulgarian Irina Nikultshina oli sprintin kolmas, ja pääsee ladulle 47,4 sekuntia Poireen jälkeen. Alppihiihdon miesten päävalmentaja Christian Leitner pidensi sopimustaan Hiihtoliiton kanssa kevääseen 2004 kestäväksi. Perusteena Taipaleen valinnalle on erityisesti viesti. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman Jukka Anias TAMPERE (KP) Suomalaisen naishiihdon ykkösnimi Kaisa Varis on kunnossa kahdessakin mielessä. Poiree tarkin Ruhpoldingissa LIBEREC (STT) Jury nousi pääosaan yhdistetyn maailmancupin osakilpailussa Liberecissa lauantaina. Heille olisi suonut toisen hypyn, Nikunen sanoi. – Kyllähän Satun kanssa on pitkään kisailtu. Kaitainen oli kolmikosta parhaissa asemissa 20. Nyt oli sitten minun vuoroni, Viljanmaa hymyili tyytyväisenä. Uransa kolmannen SM-kullan pokannut Sami Repo repäisi heti luistelussa vajaan 17 sekunnin etumatkan. Suomen joukkueen valmentaja Tommi Nikunen oli syystäkin tuohtunut. – Yhden kerran voi vielä jotenkin ymmärtää, että sellaista voi välillä sattua. Salt Lake Cityssä häntä kiinnostaa ennen kaikkea avausmatkana hiihdettävä vapaan tyylin 15 kilometriä. Vastaansanomaton osoitus Variksen kansallisesti ylivoimaisesta lennosta saatiin lauantaina Tampereen Kaupissa. Jukka Anias TAMPERE (KP) Jos Hannu Mannisen sprinttimestaruus kohahdutti hiihtokansaa perjantaina, niin lauantaina Tampereen Kaupin koiranilmassa hiihdetyn miesten takaa-ajon mestarin nimi ei varmasti yllättänyt ketään. sija ei tyydyttänyt alkuunkaan. Kaupin koiranilmassa voitelu ja oikean suksen valinta olivat lauantaina isossa roolissa. Muussa tapauksessa seuraava startti on olympiakisojen avauslaji, 30 kilometrin yhteislähtökilpailu, Repo kertoi. Luistelu kuitenkin kulki hyvin. Mitalikolmikon lähiajan suunnitelmissa päällimmäisenä ovat luonnollisesti olympialaiset. – Neuvottelut Mika Kojonkosken kanssa ovat hyvässä vaiheessa, Hiihtoliiton toimitusjohtaja Jari Piirainen kertoi lauantai-iltana. – Vaikea paikka. Kolmikko oli täysin odotettu. Hän oli tyytyväinen hieman erikoiseen takaa-ajon hiihtojärjestykseen. Oikeastaan homma tosin ratkesi jo matkalla. Ensimmäinen katsastuskilpailu sujui kaikkiaankin yllätyksittä, sillä Avalmennusryhmän urheilijat ottivat kärkisijat. Onneksi vapaalla osuudella eroa tuli niin paljon, että perinteisellä ei tarvinnut aivan täyttä latoa, Varis jutteli kisan jälkeen. Toivotaan nyt, että ei tule mitään jälkiseurauksia, Varis syystäkin siunaili. Leitnerin aiempi pesti olisi päättynyt keväällä 2003, mutta nyt siihen sinetöityi vuoden pidennys. Kuntoonsa Taipale on joka tapauksessa tyytyväinen: – Kyllähän ura on ollut melkoista vuoristorataa. Sunnuntain katsastuksessa suunnistetaan keskipitkä matka, vajaan tunnin kestävä kilpailu yhteislähtönä. Tämän lisäsi Ilomantsin Urheilijoiden latuässä on myös hyvässä kilpailukunnossa. Kalajoen Junkkarien Mauno Juola petrasi komeasti sijoitustaan (luistelun 34.) ja nousi 17:nneksi. B-ryhmäläiset Hankasalmen Hankan Hannele Valkonen ja Epilän Esan Aino-Maria Hirvi jäivät Valkosesta jo yli kaksi minuuttia. Kaikkiaan vain 19 urheilijaa suoritti molemmat hyppynsä. Hiihtoliitto ei kuitenkaan halua luopua pätevästä valmentajasta. Lanki on mukana sunnuntaina, mutta Anttila pitäytyy koko viikonlopun maastohiihdossa. Päivin iloisin mitalisti oli Parkanon Urheilijoiden Annmari Viljanmaa, joka nousi luisteluosuuden kolmannelta sijalta SM-hopealle. Keskipohjalaisittain naisten takaa-ajosta ei suuria legendoja syntynyt. Sitä ennen Salonen ja Varis kuitenkin suunnittelivat osallistumista ensi viikonvaihteessa piiriensä mestaruushiihtoihin.Viljanmaa aikoo odottaa ensin olympiakomitean herrojen ratkaisua: – Oma jatko-ohjelmani selviää maanantaina (olympiajoukkueen valinnat julkistetaan), Viljanmaa naurahti. Thorsten Schmittin jälkeen toisena on Itävallan Michael Gruber ja kolmantena Japanin Daito Takahashi. Toisaalta etukäteen kisa hieman hirvitti: – Voikohan sitä enää suurempaa terveysriskiä olla kuin yhden päivän takaa-ajo. Jo tiistaina hän lähtee yhdessä Reijo Jylhän ja Riitta-Liisa Lassilan kanssa kohti Soldier Hollow´n kisamaastoja. Joutsenon Kullervon Jarkko Urpalainen oli neljäs ennen takavuosien maailmanmestaria ja MM-joukkueeseen tavoittelevaa, forssalaisen Lounais-Hämeen Rastin Raino Pesua. – Epätasaisissa oloissa juryn toiminnassa ei ollut mitään järkeä, Nikunen kiteytti. Lisäksi maastohiihdon huoltopäällikkö Per-Ole Lindell jatkaa tehtävässään uuden nelivuotiskauden. – Pitkä tauon jälkeen vapaa on varmempi hiihtomuoto, Varis perusteli. Kattilakoskella nuha Alavieskan Virin luisteluspesialisti Teemu Kattilakoskea ei Kaupin maisemissa nähty. Revon takana sen sijaan käytiin ankara maakuntaottelu, jonka pukareina olivat Kalajoen Junkkarien Kuisma Taipale ja Lehtimäen Jyskeen Juha Hauta-aho. Sampalla esimerkiksi odotettiin 22 sekuntia ja sitten kamalaan takatuuleen vihreä valo, Nikunen taivasteli. Eikä myöskään hiihto: – Olo on ollut jo pitkään kumman voimaton. Lassilan takana erot olivat huomattavasti pienempiä, joten himmeämpiä mitaleita sentään ajettiin tuimasti takaa. – Saattaa olla, että siellä järjestetään joitakin harjoituskilpailuja. Luokaton suoritus, Similä sätti itseään. Halsuan Toivon Jari Kalliokoski pueskeli tyytyväisenä lämmintä päälleen kisan jälkeen. Maakunnan kovin naishiihtäjä, IF Minkenin Heidi Sundberg on angiinan kourissa eikä lainkaan hiihtokunnossa. Ylivieskan Kuulan Tero Similä oli vieläkin synkemmällä mielellä. Mäkihypyn päävalmentajan Mika Kojonkosken sopimus on muiden tavoin katkolla tämän kauden päätyttyä. Taipaleen tasatyöntö oli lopulta liikaa Hauta-aholle, jolle SM-pronssi toki kelpasi. Kilpailun hiihto-osuus käydään sunnuntaina. Urheilu Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Lea Mäntylä (06) 827 2343 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2343 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Sunnuntaina 20.1. Joutuu hikisenä pyörimään kisapaikalla koko päivän. Hieman hopean karkaaminen tosin kismitti: – Aamulla en kyllä uskonut mitaliin. Katsastuksesta olivat poissa MM-joukkueeseen vankasti ehdolla olevat Lounais-Hämeen Jukka Lanki ja tamperelaisen KooVeen Liisa Anttila. sijalla. Ari Palolahti ja Keijo Kurttila keskittyvät sprinttiin. Hiihtoliiton valmennusjohto eli päävalmentaja Reijo Jylhä ja kakkosvalmentaja Jan-Olof Näs kyllä laittaisi Taipaleen olympiataipaleelle, mutta kyse on siitä, mihin olympiakomitea vetää rajan. Repo kohti kisapaikkaa Lauantain kisasää oli siis suoraan sanottuna viheliäinen. Rajamäen Rykmentin Mervi Väisänen on kahden vuoden tauon jälkeen kuntoutumassa ja sijoittui kuudenneksi. Perinteiselle lähdettäessä meinasi tulla kiire, sillä sukset olivat puolikunnossa vielä 15 minuuttia ennen starttia, Repo kuvaili ongelmiaan. 22. – Joillekin odotettiin pitkäänkin hyvää rakoa, otettiin välillä puomilta pois ja odotettiin toiset 45 sekuntia. Liberecin vaihtelevat tuuliolot puhuttivat jo perjantaina. Mutta toisen kerran peräkkäin, tätä ei enää ymmärrä. Outi Kettunen oli 38:s ja neljästi pummannut Anita Nyman 76:s. Toisaalta Lauri Pyykönen ja Petri Ylönen saattavat kiilata ainakin kisaehdokkaiden listalle mahdollisella tämän päivän (15 km p) nappihiihdolla. 2002 s KESKIPOHJANMAA 16 Lottokierros 3/2001: 3, 10, 16, 27, 28, 31, 33 Lisänumerot: 21, 29, 32. Perinteisellä sivakoidulla takaa-ajo-osuudella hänellä ei ollut minkäänlaisissa vaikeuksia, vaikka ero perässähiihtäjiin muutaman merkityksettömän sekunnin verran kaventuikin. Vuosien ajalta toisilleen tutut kiistakumppanit hiihtivät peräkkäin aina loppusuoralle saakka. Schmitt johti kilpailua ensimmäisen kierroksen jälkeen ja säilytti asemansa toisellakin kierroksella. Jokeri: 6166506 Voitonjako sivulla 19. Sami Repo hiihtää haluamansa matkat, Teemu Kattilakoski ja Sami Pietilä ovat luistelijoita, Karri Hietamäki ja Kuisma Taipale taas perinteisen miehiä, luotolainen Näs selvitti valmennusjohdon näkemyksiä. Alkuviikosta tuli ehkä tehtyä liian pitkiä lenkkejä, Juola mietti. Yleensähän kisa aloitetaan perinteisellä, mutta Tampereella tehtiin toisin. Neljän vuoden jatkopestin saivat maastohiihdon päävalmentaja Reijo Jylhä, freestylen lajipäällikkö Marko Mustonen, alppihiihdon ja freestylen lajijohtaja Janne Leskinen ja mäkihypyn sekä yhdistetyn lajijohtaja Janne Marvaila. Toivottavasti. Mikäli joukkueessa on vain neljä "normaalimatkojen" hiihtäjää, särkymävaraa ei ole yhtään.Timo Topparin näytöt eivät kisamatkaan riitä. Miesten 9,1 kilometrillä Ounasvaaran Hiihtoseuran Matti Keskinarkaus jäi voittajasta 22 sekuntia ja B-ryhmän Savon Suunnan Tomi Ruutiainen hieman minuutin. Valmentajaa harmitti Kaitaisen ja Kuisman puolesta. Repo pysyi takaa-ajettuna Kuisma Taipale tarrasi tiukasti kiinni Salt Lake Cityn kisalippuun Sami Repo hiihti Tampereella uransa kolmanteen Suomen mestaruuteen. Jo viime talven loppupuoli sujui hyvin, ja nytkin on tuntunut pikkuhiljaa paremmalta, Hauta-aho kertoi. Sain sitten tehdä ylämaissa kovasti töitä eron kuromiseksi kiinni, Salonen selvitti. Kolmikko on joka tapauksesa ladulla tänään perinteisen tyylin SM-kympillä. Sunnuntain takaa-ajoon lajin maailmanmestari Poiree saa lähinnä peräänsä Ukrainan Olena Zubrilovan, joka pääsee maastoon 30,2 sekuntia norjalaisen jälkeen. Naisten 7,8 kilometrillä savonlinnalaisen Olavin Rastin Hanna Kosonen jäi voittajasta kahdeksan sekuntia ja Haapamäen Urheilijoiden Erja Jokinen minuutin verran. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman TAMPERE (STT) Suomen hiihtoliiton johtokunta siunasi lauantaina muutaman valmennuksellisen avainhenkilön työsuhteen jatkumisen tämän kauden jälkeen. Sopiva suksi ja sopiva voitelu ei todellakaan ollut itsestäänselvyys. Perinteisellä alku oli vaikeaa, mutta sitten alkoi sujua kohtuullisesti ja pääsin tarkkailemaan poikien vauhtia. Varis luisteli vitosen peräti 32 sekuntia nopeammin kuin Johan Lindin valmentama Oulun Hiihtoseuran Riitta-Liisa Lassila. Kelpasi hopean hohde myös Taipaleelle, jolle Tampereen SMkisat ovat tärkeä näyttöpaikka olympialaisiin. Maailmancupia edelleen ylivoimaisesti johtava Ruotsin Magdalena Forsberg oli viides. Maailmancupissa säilyäkseen kaksikolle jokainen piste on tärkeä. Juha Hauta-ahon pronssilla ei valintakuvioita sekoiteta, mutta miehelle itselleen mitali luonnollisesti oli mieluisa: – Viimeiset pari vuotta olen päässyt harjoittelemaan hyvin. Viljanmaan välineet olivat paremmassa iskussa kuin Salosen. Katsoimme kuitenkin, että hänen ei ollut järkevää tulla hiihtämään SM-kisoihin, päävalmentaja Jylhä rauhoitteli. – Annmari meni alamäissä helposti karkuun. Hapanta naamaa ei tosin näyttänyt Vahdon Tuiskun Salonenkaan. Suomalaisista Samppa Lajunen räpiköi ensimmäisellään 94 metriä, Antti Kuisma 95 metriä ja Jouni Kaitainen 102 metriä. Tänään ei kulkenut kumpikaan. – Kuisma saisi mielellään voittaa sunnuntaina, Näs evästi urallaan kiusallisen pitkään kansallisen huipun ja kansainvälisen tason välimaastossa sivakoinutta Vetelin miestä. Pahaenteisesti syynä on nuha, mutta viriläistä aikaisempina talvina lähes kirouksenomaisesti riivanneista taudeista ei ole nyt kyse. Suomalaisista Katja Holanti oli paras, mutta kaksi pummia, yksi makuulta ja yksi pystystä, pudotti hänet vasta 30:nneksi yli kaksi minuuttia voittajasta. – Me lähdemme siitä, että miesten joukkueessa olisi vähintään seitsemän hiihtäjää sekä lisäksi Hannu Manninen yhdistetyn puolelta sprinttiä varten. Keminmaalaisen Suunta 2000:n Jari Kantomaa sijoittui Pesun tavoin valmennusryhmien ulkopuolelta kuudenneksi ennen A-ryhmän mikkeliläisen Navin Arto Liljaa. Litimärkää räntää tippui taivaalta pakottaen huoltojoukot pitkiin tuumaustuokioihin. Seitsemäs sija tyydyttää kovasti, sillä se on urani toiseksi paras SM-kisasijoitus, kolme vuotta sitten Inarissa pronssia pokannut Kalliokoski myhäili perirauhalliseen tyyliinsä. Kiteellä 87 oli tiukka taistelu, jonka Satu voitti. Oikeastaan nyt vähän harmittaa, kun hopea jäi noinkin lähelle (0,7 sekuntia), vasta loppusuoralla antautunut Salonen totesi. Kotimaan kisat on Revon osalta nyt kisailtu. Saksalaisista vain Thorsten Schmitt kiipesi torniin toiselle kierrokselle. Toipunut Varis ylivoimainen Kaisa Varis matkalla kohti mestaruutta. Harjoittelu on viime viikkojen aikana jäänyt aika vähälle. Vaikka urakkatahti ei niin miellyttänytkään: – Aika epäinhimillistä hiihtää kaksi kisaa peräkkäin. Me kuitenkin tulemme tosissamme kilpailemaan, joten myös juryn pitäisi ottaa työnsä tosissaan, Nikunen puhisi. – Luistelun alku sujui takkuisasti, mutta sen jälkeen kulki hyvin. Viljanmaa vahvempi Hopealle hiihtänyt Annmari Viljanmaa maksoi Satu Saloselle kohtuullisen vanhoja kalavelkoja tyttövuosilta. Aikaisemmin palautumisaika on jäänyt liian vähiin, mutta nyt olen jo oppinut antamaan aikaa palautumiselle, Taipale arvioi
Lauantaina Zakopanessa kauden 15. Tilanne maailmancupin kokonaiskilpailussa: 1) Dorfmeister 708, 2) Nef 651, 3) Pärson 629, 4) Hilde Gerg Saksa 575, 5) Renate Götschl Itävalta 500, 6) Isolde Kostner Italia 453, 7) Laure Pequegnot Ranska 412, 8) Kristina Koznick USA 367, 9) Pernilla Wiberg Ruotsi 360, 10) Putzer 352, ...15) Poutiainen 308,...58) Henna Raita Suomi 71. kilpailu: Mäki: 1) Thorsten Schmitt Saksa 223,4 (124–113), 2) Michael Gruber Itävalta 220,3 (116,5–115,5), jäljessä 16 sekuntia, 3) Daito Takahashi Japani 212,6 (107,5–125,5), –54, 4) Bill Demong USA 209,3 (120–104), –1.11, 5) Felix Gottwald Itävalta 208,7 (111–112,5), –1.14, 6) Ronny Heer Sveitsi 207,8 (106,5–117,5), –1.18, 7) Gen Tomii Japani 207,5 (108,5–116,5), –1.20, 8) Christoph Bieler Itävalta 207,1 (105,5–120), –1.22, 9) Pavel Churavy Tshekki 204,6 (112–111), –1.34, 10) Milan Kucera Tshekki 200,1 (105–113), –1.57. Liberec, Tshekki: Yhdistetyn maailmancupin 14. – Kyllä olen jatkuvasti tiennyt, että suurpujottelukin kulkee. Edelle menevät vain kaksi kuudetta sijaa, joista ensimmäinen tuli Semmeringistä joulukuussa 2000 ja toinen Val d’Idserestä viime joulukuussa. Vaajakosken vaikeaksi moititussa maastossa ensimmäisen katsastuksen voittanut Marttiina Joensuu joutui tyytymään kuudenteen sijaan. Kokonaisuus oli töksähtelevää, enkä urilla päässyt vauhtiin. Kumpikin putosi toiselta kierrokselta. Suurmäki (K120, J134): 1) Matti Hautamäki Suomi 259,6 (123,5–131), 2) Sven Hannawald Saksa 259,2 (124–130), 3) Andreas Widhölzl Itävalta 249,8 (124–124,5), 4) Martin Schmitt Saksa 247,9(122–128,5), 5) Martin Höllwarth Itävalta 241,5 (120,5–124,5), 6) Martin Koch Itävalta 237 (125–120), 7) Adam Malysz Puola 236,7 (120,5–121), 8) Robert Kranjec Slovenia 229,8 (119,5–121,5), 9) Robert Mateja Puola 226,8 (118,5–120), 10) Peter Zonta Slovenia 225,4 (121,5–116,5) ja Wolfgang Loitzl Itävalta 225,4 (121,5–116,5), 12) Dirk Else Saksa 225 (125–115), 13) Risto Jussilainen Suomi 221,1 (114–123), 14) Toni Nieminen Suomi 219,4 (118,5–117), 15) Michael Uhrmann Saksa 218,4 (117,5–118) ja Primoz Peterka Slovenia 218,4 (117,5–118), 17) Tomasz Pochwala Puola 217,2 (116–118), 18) Veli-Matti Lindström Suomi 214,9 (112–121), 19) Stephan Hocke Saksa 208,8 (112,5–123,5), 20) Anders Bardal Norja 207,9 (120,5–112,5), 21) Georg Späth Saksa 206,6 (113,5–116) ja Damjan Fras Slovenia 206,6 (110,5–119), 23) Blaz Vrhovnik Slovenia 204,3 (112–116,5), 24) Lars Bystöl Norja 203,5 (116–111,5), 25) Christof Duffner Saksa 203,2 (112–119,5), 26) Lukasz Kruczek Puola 202,2 (110–116,5), 27) Roberto Cecon Italia 199,5 (110,5–114,5), 28) Alexander Herr Saksa 197,2 (113–111), 29) Stefan Kaiser Itävalta 178,7 (110,5–106), 30) Igor Medved Slovenia 176,4 (110–105,5), ...34) Janne Ahonen Suomi 86,4 (108), ...37) Tami Kiuru Suomi 83,4 (105,5). Harrachovissa järjestettävistä MM-kisoista Joensuu sanoo lähtevänsä mitaleita jahtaamaan. Poutiainen seitsemäs suurpujottelussa Eberharter Kitzbühelin valtias Eberharter voitti taas Hamar: Sprintterien MM-kilpailu, 1. Pyrin normaalisuoritukseen ja sen uskon riittävän korkealla, normaalisuorituksella Joutsenossa muut suomalaistytöt minuuttikaupalla päihittänyt Nivalan lupaus toteaa. Viikon sairastelu maakuntaviestin jälkeen tuntui kuitenkin loppumatkasta. Berchtesgaden, Saksa: Alppihiihdon maailmancup lauantaina: Naiset, suurpujottelu: 1) Michaela Dorfmeister Itävalta 2.24,32 (1.11,10+1.13,32), 2) Stina Hofgard-Nilsen Norja 2.25,33 (1.12,01+1.13,32), 3) Genevieve Simard Kanada 2.25,43 (1.12,00+1.13,43), 4) Sonja Nef Sveitsi 2.25,55 (1.11,92+1.13,63), 5) Corinne Rey Bellet Sveitsi 2.25,74 (1.11,29+1.14,45), 6) Fraenzi Aufdenblatten Sveitsi 2.25,79 (1.12,56+1.13,23), 7) Tanja Poutiainen Suomi (1.11,80+1.14,09) ja Allison Forsyth Kanada (1.11,95+1.13,94) 2.25,89, 9) Andrine Flemmen Norja 2.25,91 (1.11,87+1.14,04), 10) Janica Kostelic Kroatia 2.25,98 (1.12,36+1.13,62). Kärkikolmikon lisäksi Poutiaisen edelle ennättivät sveitsiläiset Sonja Nef (4:s, –1,23 kärjestä), Corinne ReyBellet (5:s, –1,42) ja Fraenzi Aufdenblatten (6:s, –1,47). Hofgard-Nilsen jäi voittajasta 1,01 sekuntia ja Simard 1,11 sekuntia. Dorfmeisterin ohella palkintopallille nousivat toiseksi yltänyt Norjan Stina HofgardNilsen ja kolmanneksi ehtinyt Kanadan Genevieve Simard. Tilanne suurpujottelucupissa: 1) Nef 390, 2) Dorfmeister 304, 3) Flemmen 255, 4) Forsyth 235, 5) Hofgard-Nilsen 230, 6) Anja Pärson Ruotsi 229, 7) Karen Putzer Italia 194, 8) Tina Maze Slovenia 174, 9) Ylva Nowen Ruotsi 152, 10) Maria-Jose Rienda-Contreras Espanja 133, ...12) Poutiainen 123. Hieman erilainen tämä voitto oli, koska nyt oli kahden kierroksen normaali kisa. Tällä raskaalla kelillä olisi pitänyt pystyä työntämään tiukkaa tasatahtia. Hautamäki 711, 4) Höllwarth 620, 5) Widhölzl 565, 6) Schmitt 494, 7) Hocke 469, 8) Simon Ammann Sveitsi 402, 9) Jussilainen 462, 10) Andreas Goldberger Itävalta 360, 11) Kazujoshi Funaki Japani 328, 12) Koch 299, 13) Cecon 263, 14) Stefan Horngacher Itävalta 239, 15) Lindström 213, ...Toni Nieminen 142, Janne Ahonen ja Jussi Hautamäki 133. Erityisen hyvillään Kojonkoski oli tavasta, jolla Hautamäki kokosi itsensä kisaan. Tyttöjen nopein oli Ylitornion Katri Mehtälä, joka1.11 minuutilla päihitti Porin Laura Salmen. Vanha ongelma, ponnistuksen myöhästyminen, vaivasi harjoituksissa ja näkyi vielä jonkin verran lauantain kisan koekierroksella, jolla Hautamäki pääsi vain 114 ja paras mies 136 metriä. Zakopane: Maailmancupin kilpailu 15/23. – Suunnistuspuolella tuli muutamia risteysten ohiajoja, muttei mitään isompaa. Hyvä kuntokin auttaa paineiden sietämisessä, Eberharter sanoi. Löytyy jo tehoja keulalla, joka kertoo siitä, että oikea liukuasento on löytymässä, Kojonkoski kertoi. Mäkelä lähti jälki-ilmoittautuneena puoli minuuttia ennen Törnvallia matkaan. Strobl 412, 10) Benjamin Raich Itävalta 372, ...21) Kalle Palander Suomi 231,...24) Sami Uotila Suomi 189. Tämä oli varsin helppo rinne, aika loiva. Kauden ensimmäistä voittoa edelsi kolme toista sijaa (Villach, Bischofshofen ja Willingen). – Minulle ei ollut mitään vaikeuksia keskittymisessä, sillä teen vain sitä mistä pidän. Kaksikko karkasikin alusta lähtien muilta. Miesten takaa-ajo, 10 km v+10km p (179): 1) Sami Repo JoensK 54.07,6, 2) Kuisma Taipale KalajJ ( kolmas vapaan jälkeen) –16,7, 3) Juha Hauta-aho LehtimJ –18,8, 4) Valeri Rodohlebov KuusE-V –1.05,6, 5) Sami Pietilä ValkH –1.06,1, 6) Olli Ohtonen Vuokatti ST –1.43,4, 7) Jari Kalliokoski Halsuan T (10:s vapaan jälkeen) –1.44,9, 8) Asso Erävuoma Espoon HS –1.52,2, 9) Ari Palolahti AlatP –2.17,4, 10) Hannu Riipinen ToijV –2.25,0, 11) Sami Jauhojärvi AlatP –2.30,8, 12) Jarno Tyyskä ValkK –2.34,0, 13) Jukka Pekkala HaapamU (19.) –2.37,1, 14) Tero Lemmetyinen Kiteen U –2.46,1, 15) Esa Mursu KuusE-V –2.46,4, 16) Timo Toppari Yppärin U –2-46,8, 17) Mauno Juola KalajJ (34.) –2.47,1, 18) Juha Alm YläkemU –2.47,8, 19) Andrei Gavrikov IF Vom –2.48,8, 20) Esa Romppainen Vuokatti ST –2.49,8, 21) Jirka Ilomäki SeinHS –2.53,2, 22) Tero Similä YlivK (30.) –3.02,9, 23) Alexander Schwarz Vuokatti ST –3.03,7, 24) Niklas Dahllund IK Falken (48.)–3.04,5, 25) Jouni Ratilainen Kiteen U –3.11,0, 26) Jarmo Karhu HaapavU (42.) –3.19,5, 27) Veli-Pekka Kurunmäki JyvHS –3.30,8, 28) Tommi Rokkanen ToijV –3.35,7, 29) Sebastian Ginman IK Trissan –3.36,0, 30) Marko Mänttäri Sippolan K –3.42,0..., 48) Hannu Oja KaJu (80.) -4.40, 56) Sam Sundberg IF Minken (65.) 5.25, 61) Veli-Matti Nurkkala AV (66.) 6.06. Jepualaiselle Julia Finskasille käy niin perinteinen kuin vapaa tyyli. Vuosi sitten Puijolla Hautamäki otti uransa ensimmäisen ja lauantaihin asti ainoan voittonsa. Miehet 10 km (21): 1) Törnvall Simo KaJu 27.50, 2) Mäkelä Jarkko HU 27.55, 3) Tarvainen Hannu ÄH 28,27, 4) Torppa Olli VetU 28.36, 5) Latomaa Juha OHS 28,49, 6) Kuusisto Juha HU 29.22, 7) Auvinen Juha PH 29,23, 8) Kuosmanen Juha PyPo 29.24, 9) Ylikangas Timo PyPo 29,26, 10) Paavola Teemu HaU 29,33, 11) Rantakangas Arto TU 29,34, 12) Mäkelä Jari VetU 29,50, 13) Auvinen Pasi PH 30,16, 14) Lampinen Pauli HK 30,43, 15) Wikberg Christer YR 31,58 M10 2 km (9): 1) Välikangas Matias TU 9,31, 2) Hakala Timo TU 9,33, 3) Kanala Mikko HT 10,05, 4) Heikkala Antti VU 10,26, 5) Etelämäki Rami TU 10,41, Hanhikoski Tero KJ-V 10.41 M12 2 km (7): 1) Sjölund Oskar IF Brahe 8,00, 2) Hakola Jari KP-V 8,09, 3) Ojanen Simo-Viljami KP-V 8,20, 4) Kangasvieri Markus YK 8,24, 5) Forsblom Christoffer IK Falken 8,30, 6) Sundqvist Simon IF Brahe 10,35 M14 3 km (28): 1) Ypyä Antti NU 9,21, 2) Huhtala Aleksi LoVe 9,38, 3) Nyman Magnus IF Minken 9,39, 4) Kivinen Joonas KP-V 9,40, 5) Junno Kari NU 9,50, 6) Kärjä Tapani KaJu 9,59, 7) Ahokas Arto TU 10,12, 8) Koivisto Tuomas KäKa 10,16, 9) Wiik Toni IF Minken 10,21, Vilkuna Antti YK 10,21 M16 5 km (22): 1) Koivula Sami KH 14,45, 2) Pulkkinen Toni VetU 15,05, 3) Takala Ari VetU 15,21, 4) Kanninen Timo VetU 15,24, 5) Sjölund Björn IF Brahe 15,36, 6) Ryynänen Esa PyPo 15,37, 7) Kauppi Mikko KaJu 15,49, 8) Peltokangas Mikko TU 15,54, 9) Ruhala Janne HK 16,00, Orjala Antti LoVe 16,00 M18 8 km (12): 1) Wiik Niklas IF Brahe 23,23, 2) Julin Staffan IF Minken 23,30, 3) Krokvik Joel IF Brahe 23,54, 4)Torvi Juho Sisu 24,11, 5) Suni Mikko KaJu 24,13, 6) Ahola Tuomas NU 24,57, 7) Lampinen Pekka HK 25,04, 8) Krokvik Josef IF Brahe 25,04 M40 5 km (10): 1) Roimas Heikki KT 13,54, 2) Ylitalo Tapani KaJu 14,26, 3) Pitkänen Seppo ÄH 14,32, 4) Helander Veijo NU 15,11, 5) Niemonen Tapio KUra 15,40, 6) Pelkonen Matti KaJu 15,41 M8 1 km: 1) Torppa Timo HT 4,54, 2) Ojanen Onni-Vilhelm KP-V 4.55, 3) Polso Lasse TU 6,22, 4) Hanhikoski Teemu KJ-V 6,23, 5) Mäntypuro Lauri TU 6,40 N 5 km: 1) Finskas Julia IF Minken 16.28, 2) Aho Milka KT 17,20, 3) Stenvall Sofia IF Minken 18.02, 4) Åbacka Heidi SK Åsen 18,13, 5) Laakso Minna TU 21,00 N10 2 km: 1) Jylhä Suvi HT 10,12, 2) Björk Sofia IF Brahe 10.45, 3) Salmi Taija KiKi 11,22, 4) Niemi Annika LoVe 11,34, 5) Torppa Tiina HT 13,12, N12 2 km (12): 1) Pelkonen Emma KaJu 8,28, 2) Harju Marianne KP-V 8,35, 3) Sandvik Josefin IF Brahe 8,36, 4) Hautasaari Tiia KJ-V 8,37, 5) Torvi Kaisa Sisu 8.45, 6) Mäntypuro Tiina TU 9,07, 7) Latomaa Eveliina VetU 9,39, 8) Bäck Emilia SK Åsen 9,41 N14 3 km (12): 1) Stenman Jenna IK Falken 10.37, 2) Polet Elina KaJu 11.06, 3) Urpilainen Vilma PK 11.15, 4) Nevala Johanna HK 11.26, 5) Björk Johanna IF Brahe 11,33, 6) Lönnvik Linda IK Falken 11.36, 7) Kainberg Sandra SK Åsen 12,02, 8) Virta Linda YK 12,15 N16 5 km (11): 1) Söderholm Linda IF Minken 16.36, 2) Saarimaa Kaisa NU 17,31, 3) Söderholm Camilla IF Minken 18,10, 4) Pulkkinen Sini VetU 18.25, 5) Mäkelä Pauliina Sisu 18.38, 6) Laurila Jonna NU 18.44, 7) Ahola Tuula NU 19.42, 8) Harju Maarit KP-V 19.44 N18 8 km (11): 1) Holma Paula IF VOM 16,12, 2) Räisänen Niina PieSa 17.01, 3) Myllylahti Eija HK 17.03, 4) Nevamäki Niina KJ-V 17.21, 5) Mäkelä Johanna Sisu 17.39, 6) Syväjärvi Saija KJV 17.46, 7) Ahlfors Caroline IF Minken 17.53, 8) Saaranen Satu HK 18.09 N8 1 km: 1) Salmi Eeva-Kaisa KiKi 5,19, 2) Ali-Haapala Siiri TU 6,11. – Tämä oli tärkeä voitto ja tärkeä opetus Masalle siitä, miten rauhallinen ja nöyrä keskittyminen perusasioihin, ja lopputuloksen saavuttaminen sitä kautta johtaa hyvään tulokseen, Kojonkoski sanoi. – On se tietyllä tavalla stressaavaa ja rasittavaa, mutta on se helpompaa reissata, kun hyppy kulkee hyvin, Hautamäki sanoi. Vaikka mahdollisuuksia voittoon oli, kuitenkin se yllätti, Hautamäki sanoi. – Masa pystyi kuitenkin kokoamaan itsensä kisaan ja tekemään kaksi erittäin hyvää hyppyä. – Ahosen hypyssä oli paljon hyvääkin. Meno oli levotonta ja perusasiat jäivät tekemättä. – Hopeasompasarjoissa olen ollut parhaimmillani kaksi kertaa neljäntenä. – Kaksi hyvää laskua. Silloin yleensä menee pieleen, Poutiainen kertasi. Eberharterin kemuja korostivat edellispäivänä irronnut voitto supersuurpujottelussa ja kymmenien tuhansien vahvuinen kotikatsomo. Näin Törnvallilla oli hyvä tarkkailuasema. Kovan vastuksen antoi kuitenkin HU:n Jarkko Mäkelä, joka hävisi lopulta vain viisi sekuntia. Vapaan tyylin 5 km:n kisan jälkeen 50 parasta pääsi perinteisen tyylin 5 km:n takaa-ajoon. Salt Lake Cityn olympialaisten suosikista ei ole epäilystä. Yöllinen lumisade tiesi vielä ylimääräistä työtä latumestareilta. Toivottavasti silloin pääsee hiihtämään muutakin kuin tiukkaa tasatyöntöä, Törnvall selvitti. Eberharterin paras saavutus Kitzbühelin klassikko-syöksyssä ennen lauantaita oli kolmas sija. Seitsemäs sija on Poutiaisen uran toiseksi paras saavutus maailmancupin suurpujotteluissa. Toni Nieminen ja Kiuru karsivat Zakopanessa olympiajoukkueen viidennestä paikasta. Risto Lintilä TOHOLAMPI (KP) Kalajoen Junkkarien kokenut Simo Törnvall piti ykköspaikkansa Toholammin Urheilijain kansallisten hiihtojen miesten pääsarjassa maaliin asti. KITZBÜHEL, ITÄVALTA (STT–REUTERS) Itävaltalaisen Stephan Eberharterin 12 vuotta kestänyt odotus päättyi lauantaina. 2002 Urheilu 17 Tampereen SM-hiihdot Lauantain maailmancupit ZAKOPANE (STT) Matti Hautamäki on ollut tänä talvena Suomen mäkijoukkueen tasaisin ja menestyksekkäin hyppääjä. – Risto vielä ’tuhosi’ ensimmäisen kierroksen hyppynsä ilmalennossa mahdollisuuksiaan, mutta ainekset hyvään olivat olemassa. Toholammille oli talkootyöllä saatu viiden kilometrin latu olot huomioiden hyvään kuntoon. Hautamäki oli lievästi yllättynyt voitostaan. Westerlund totesi, että Raita keskittyy yhteisellä sopimuksella paraatilajiinsa pujotteluun. Eka varsinkin meni virheittä ja sen tunsi, että suksi kulki hyvin. Tilanne maailmancupissa: 1) Malysz 1 110 pistettä, 2) Hannawald 979, 3) M. Mäkijoukkueen päävalmentaja Mika Kojonkoski oli Hautamäen tempusta mielissään. Kuva: Lehtikuva/EPA Naisten takaa-ajo, 5 km v+5 km p (90): 1) Kaisa Varis IlomU 30.33,2, 2) Annmari Viljanmaa ParkU –24,6, 3) Satu Salonen Vahdon T –25,3, 4) Riikka Sirviö JyvHS –53,3, 5) Riitta-Liisa Lassila Oulun HS –58,7, 6) Kirsi Välimaa Jämin J –1.21,2, 7) Reija Kouki Puijon HS –1.41,8, 8) Elina Pienimäki SeinHS –1.44,4, 9) Heli Peltonen Vihdin V –1.46,2, 10) Aino-Kaisa Saarinen HollU -46 –1.53,5, 11) Pirjo Porvari HartV –2.24,5, 12) Marjo Korander Vihdin V –2.47,1, 13) Maire Leppänen Vuokarri ST –2.47,5, 14) Marjo Loukkola Oulun HS – 2.48,2, 15) Jaana Teurajärvi SieppS –2.49,0, 16) Mirva Rintala Lahden HS –2.50,3, 17) Katja Hiipakka SeinHS –2.50,6, 18) Krista Uusitalo MarttM –2.58,6, 19) Maija Saarinen HollU _3.16,8, 20) Anni Arola LappR –3.25,9, 21) Tiina Rönkö Puijon HS –336,1, 22) Kati Iivanainen Puijon HS –3.38,6, 23) Marjut Siitonen LappR –3.40,4, 24) Johanna Aaltonen Forssan S –3.41,3, 25) Niina Hietakangas Ähtärin U –3.42,4, 26) Anu Kopra Nakkilan V –3.48,2, 27) Mari Myllymäki NoormN –3.55,2, 28) Sanja Granat Vuokatti ST –357,6, 29) Tuula Rasimus JyvHS –3.58,0, 30) Rauni Parantainen ÄänekU –4.07,2.., 37) Elina Puusaari HU (vapaan 5 km:n jälkeen 30.) 4.39, 38) Rinna-Marika Ikola Reima (41.) 4.46,6. Raskas kausi Mäkimiesten kausi on perinteisesti matkustelun raskauttamaa. Välillä olin jo johdossa jo yli 15 sekuntia, Törnvall kertoi. Nyt Maier toipuu syksyn moottoripyöräonnettomuudestaan ja Eberharter mellastaa maailmancupissa. Äänekosken Huiman 44-vuotias Hannu Tarvainen oli lopputuloksissa kolmas, mutta eroa voittajaan jo 37 sekuntia kympin perinteisen tyylin kilpailussa. – Vain 19 miestä hyppäsi toisen kierroksen. Vapaan tyylin 10 km:n kisan jälkeen 80 parasta pääsi perinteisen tyylin 10 km:n takaa-ajoon. Kiljuvien kannattajien jahtaama 20-vuotias kuopiolainen esiintyi harjoituksissa vielä vaisusti. Seuraava kilpailu: 20. – En oikein jaksanut tehdä töitä koko matkaa. – Tiesin kuitenkin, mistä kenkä puristaa. Ennen Zakopanea Hannawald oli voittanut viisi cupin kisaa perätysten. – Tamikin oli hieman epäonninen, ja oli vielä pieni virhe ilmalennossa, Kojonkoski sanoi. Mäkiviikon kaikki neljä kisaa saivat seurakseen vielä voiton Willingenistä, mutta ei enää Zakopanessa. Syöksylaskun maailmanmestari Hannes Trinkl valtasi kolmannen paikan 0,4 sekuntia Eberharterille jääneenä. Kaikesta huokui se, että vauhti on ollut viime aikoina aika kovaa, Kojonkoski mietti rasittavia viime viikkoja. Törnvall kukisti niukasti Mäkelän Junia Finskas vei naisten sarjan Toholammilla Kalajoen Simo Törnvall voitti miesten pääsarjan Toholammilla. Pujottelussa Poutiainen paistatteli toista sijaa joulukuussa Sestrieressä. Oli pieni virhe ja voimakas takavirtaus, joten se oli siinä. Kaikki suomalaiset jättivät kilpailun toisen kierroksen väliin. Oli ihan hyvä olympianäyttö, Kojonkoski arvioi. Oravaisista kotoisin oleva 17vuotias Holm on hiihtänyt tällä kaudella muutenkin hyvin. Joensuu varmisti MM-matkansa BERCHTESGADEN/KITZBÜHEL (STT) Tanja Poutiainen sijoittui seitsemänneksi alppihiihdon naisten maailmancupin suurpujottelussa Saksan Berchtesgadenissa. Saksalaisten mahtimies Sven Hannawald hävisi suomalaiselle 0,4 pistettä eli pituudeksi muutettuna runsaan vaaksan. – Normaalitasollaan hän kilpailee kuuden sakissa maailmancupissa. Menestyspaineita en väkisin ota kantaakseni. Otetta en löytänyt eikä keskittyminen riittänyt parempaan. Erot on tässäkin pieniä, ja nyt kun sai aikaiseksi kaksi aikalailla onnistunutta laskua, niin lähestyn tätäkin (suurpujottelun) kärkeä, Poutiainen tuumi. Strobl 345, 3) Aamodt 302, 4) Sulzenbacher 266, 5) Franco Cavegn Sveitsi 253, 6) Kristian Ghedina Italia 252, 7) Christian Greber Itävalta 245, 8) Josef Strobl Itävalta 238, 9) Rzehak 198, 10) Walchhofer 181. Sunnuntaina Poutiainen ja Raita pääsevät Berchtesgadenin pujotteluradalle. Ahosella oli huonoin hyppyväli koko kierroksella, eikä Kiurullakaan ollut onnea tässä mielessä. – Viime vuonna olin SM-kisoissa parhaimmillani kahdeksastoista 20-vuotisten sarjassa. Ensimmäisessä oli kaikki kohdallaan, mutta toiminta hieman malttamatonta. Tilanne maailmancupin kokonaiskilpailussa: 1) Eberharter 1 032, 2) Aamodt 710, 3) Bode Miller USA 660, 4) Cuche 606, 5) Ivica Kostelic Kroatia 448, 6) Fredrik Nyberg Ruotsi 419, 7) Lasse Kjus Norja 418, 8) Frederic Covili Ranska 413, 9) F. Kitzbühel, Itävalta: Miehet, syöksylasku: 1) Stephan Eberharter Itävalta 1.54,21, 2) Kjetil-Andre Aamodt Norja 1.54,58, 3) Hannes Trinkl Itävalta 1.54,61, 4) Kurt Sulzenbacher Italia 1.54,99, 5) Fritz Strobl Itävalta 1.55,25, 6) Peter Rzehak Itävalta ja Didier Cuche Sveitsi 1.55,30, 8) Klaus Kröll Itävalta 1.55,48, 9) Pierre-Emmanuel Dalcin Ranska 1.55,58, 10) Michael Walchhofer Itävalta 1.55,72. Hyvin tärkeä esitys nyt, kun ollaan matkalla olympialaisiin. Tuo oli suomalaisen alppihiihtohistorian ensimmäinen paikka maailmancupin kilpailun palkintopallilla. Eberharter pieksi lauantaina toiseksi ennättäneen norjalaisen Kjetil-Andre Aamodtin 0,37 sekunnilla. Tämän talven nuorten SM-hiihdoissa tavoite on päästä kymmenen joukkoon, Holma mainitsi. maailmancupin kisassa Hautamäki vihdoin otti kauden ensimmäisen ja uransa toisen voiton. Oli aineksia ihan toisenlaiseenkin tulokseen, Kojonkoski sanoi. Zakopane. Tilanne syöksycupissa: 1) Eberharter 570 pistettä, 2) F. – Mitali miltä matkalta tahansa riittää. Ei sujunut, se on myönnettävä, viestin kultaa ja pikamatkan pronssia viime talvena Italiassa voittanut Joensuu totesi ja sanoi Vaajakosken urien olleen vaikeita hiihtää. – Tämä on ehdottomasti urani makeimpia menestyksiä, mutta älkää unohtako, että minusta tuli kaksinkertainen maailmanmestari nuorella iällä, Eberharter muistutti vuodesta 1991 ja kahdesta MM-tittelistään Saalbachista. – Kyllä tähän tosiaan saa olla tyytyväinen, Poutiainen luokitteli lauantain saavutuksen. Eberharter voitti alppihiihdon maailmancupin syöksylaskuista arvostetuimman, Kitzbühelin hurjan kilpailun. Nieminen oli 14:s. Parhaan ajan naisten sarjoissa hiihti kuitenkin IF VOM:n Paula Holma, joka voitti 18-vuotiaiden sarjan. päivä: Pistetilanne: Miehet: 1) Jeremy Wotherspoonm Kanada 69,885 pistettä, 2) Gerard van Velde Hollanti 70,425, 3) Mike Ireland Kanada 70,535, ...10) Janne Hänninen Suomi 71,020. Toinen kierros oli hyvä. Näissä karkeloissa ei isoja virheitä tehdä, vaan ratkaisut tulevat pienistä virheistä, Kojonkoski muistutti. Eberharter kertoi, ettei hän antanut pelätyn rinteen aiheuttaa hermoilua. IF Minkenin Julia Finskas teki naisten viidellä kilometrillä selvästi parhaan ajan. Veli-Matti Lindström oli 18:s. Kansalliset hiihdot Toholampi 19.1. Viime viikon nuorten (alle 18v.) katsastuskisoissa Holm pääsi PM-joukkueeseen varalle. Mittaillessaan viikonlopun kaksoisvoittoaan Eberharter, 32, löysi vastaavaa nautintoa tuottaneen saavutuksen vuosikymmenen takaa. Voitto oli myös niukka ja yllätti varmasti kaikki. – Ei oikein sujunut; ei suunnistus eikä hiihto. Puijolla Hautamäki vielä etsi itseään, eivätkä tulokset Neustadtissakaan vielä olleet kovin kummoiset. – Niemisen hypyt eivät ole teknisesti ihan puhtaita, mutta se on tyydyttävää, että tuollaisilla suorituksilla pystyy 15:n joukkoon. – Voitto oli silti yllätys, koska minulla oli vaikeuksia harjoituksissa ja olin vasta neljäs ensimmäisen kierroksen jälkeen. Kilpailijoita TU:n kansalliset keräsivät hyvin, sillä maaliin asti tuli nollan kelissä 180 hiihtäjää. Henna Raita ei osallistunut Berchtesgadenin lauantain kisaan, vaikka on yleensä laskenut suurpujotteluakin. Viime aikoina Poutiaisen parhaat laskut ovat osuneet pujottelukisoihin. Ruhpolding: Naisten ampumahiihdon maailmancupia: 7,5 km: 1) Liv Grete Poiree Norja 22.52,5 (0 sakkokierrosta), 2) Olena Zubrilova Ukraina jäljessä 30,2 sekuntia (0), 3) Irina Nikultshina Bulgaria –47,4 (0+1), 4) Olga Pileva Venäjä –51,5 (1+0), 5) Magdalena Forsberg Ruotsi –54,9 (0+1), 6) Katja Beer Saksa –56,4 (0), 7) Shume Yu –59,1 (0), 8) Kati Wilhelm Saksa –1.00,1 (0+1), 9) Martina Glagow Saksa –1.14,7 (1+0), 10) Uschi Disl Saksa –1.17,5 (0+2), 11) Corinne Niogret Ranska –1.19,2, (0), 12) Svetlana Ishmuratova Venäjä –1.24,3 (1+0), 13) Jekaterina Dafovska Bulgaria –1.25,5 (0+1), 14) Pavlina Filipova Bulgaria –1.26,5 (0+1), 15) Galina Kukleva Venäjä –1.28,8 (1+1), ...29) Katja Holanti Suomi –2.17,5 (1+1), ...37) Outi Kettunen –2.30 (0+1), 72) Anita Nyman –4.05,0 (1+3). Poutiainen jäi kisan voittaneesta Itävallan Michaela Dorfmeisterista 1,57 sekuntia sekuntia ja jakoi seitsemännen sijan kanadalaisen Allison Forsythin kanssa. Puijon kisa päättyi yhden kierroksen jälkeen. – Olympiamatkasta tulee hieno, nämä voitot antavat hurjasti itseluottamusta, Eberharter sanoi. Normaalimäen kisa Villachissa tuotti kuitenkin jo toisen sijan ja sen jälkeen puijolainen ei olekaan sijoittunut seitsemättä sijaa huonommin missään. Kälviän Milka Aho jäi 52 sekuntia. Jussilainen parantaa Risto Jussilaisen sijoitus (13:s) ei ollut vielä miehen kykyjen mukainen, mutta hyvää lauantain kisa tarjosi siinä mielessä, että Jussilainen vihdoin näyttää löytäneen oikean asennon vauhtimäessä. – Sunnuntaina hiihdän Raahessa samoin perinteisen tyylin kilpailun. Ehkä tämä kohta kolahtaa minunkin kalloon, Hautamäki kertoi. Kuva: Risto Lintilä Antero Vauhkonen JYVÄSKYLÄ Vaajakosken pohjoispuolella käydyissä aikuisten ja nuorten MM-katsastuksissa varmisti Nivalan Marttiina Joensuu MMmatkansa Tsekin Harrachoviin. Janne Ahonen ja Tami Kiuru olivat epäonnisia ensimmäisellä kierroksella. Yritin vain laskea niin kuin treeneissä, en lähtenyt tekemään mitään erikoisuuksia. Kuudenneksi sijoittunut Joensuu hävisi sekuntia vaille kaksi minuuttia kolmansiin kisoihinsa matkaavalle Mehtälälle. Eberharter johtaa maailmancupia hirmuisella 322 pisteen erolla ennen Aamodtia. Harjoituksissa oli aika lailla vaikeuksia, mutta kun sain selvän mielikuvan hypystä ja korjattua virheen, sain taas juonesta kiinni, kylmänrauhallinen Hautamäki kertoi. Maiden cup: 1) Saksa 2 981, 2) Itävalta 2 754, 3) Suomi 2 600. Matti Hautamäki liiteli voittoon Hannawald jäi Zakopanessa suomalaisen taakse Matti Hautamäki otti Zakopanessa kauden ensimmäisen ja uransa toisen maailmancup-voiton. – Harjoituksissa Masa oli vaisumpi kuin monessa muussa kisassa. Poutiainen mahtuu suurpujottelucupin pisteissä sijalle 12, pujottelupisteissä hän on seitsemäntenä ja maailmancupin kokonaiskilpailussa 15:ntenä. 1. Tämän vuoden alku on ollut tavallista uuvuttavampi, sillä Willingenin ja Zakopanen välissä suomalaisilla vielä oli oma SM-kisansa keskiviikkona. – Pienikin ero riittää. Hautamäen hypyt alkoivat kolahtaa kohdalleen Neustadtin kisoissa Puijon avauksen jälkeen. Viime kaudella hän jäi maanmiehensä Hermann Maierin varjoon alati. 500 m: 1) Wotherspoon 35,06, 2) Casey Fitzrandolph USA 35,25, 3) Jan Bos Hollanti 35,28, 4) Hirojasu Shimuzu Japani 35,32, 5) Kyu-Huk Lee E-Korea 35,42, 6) Joey Cheek USA 35,47, ...14) Hänninen 35,80.. Luistelu KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 20.1. Holmin loppuaika oli 16 sekuntia parempi kuin Finskasilla
. Pietarsaarelaisten viimeistely ei enää onnistunut. . "Yksi tauko pelin muuttaa voi" täytyy todeta, kun kolmas erä alkoi. . . Kotijoukkue puolusti kuitenkin viimeiset minuutin kurinalaisesti ja viimeisteli 3-1 loppulukemat tyhjään maaliin. . . . . Tämän jälkeen ote pystyi kotijoukkueella pelin loppuun saakka. . 2. . . Kiisto – MuRi. . . . . . 40 27 3 2 8 128– 72 59 Jokerit . . . . . . . . . . . Kolmannessa erässä oli molemmilla hyviä tilanteita ratkaista ottelu. . . 41 11 2 28 93– 142 24 Seuraavat ottelut: 20.1. . . . Tuomarit: Markku Kruus ja Teemu Salminen. Tukio oli illan onnistuja keräämällä tehopisteet 1+2. . . Yleisöä: 431. Torjunnat: Marko Härkönen S 6+6+13=25, Mikko Hankaniemi H 13+12+8=33 (pois 59.18–60.00). Blue Foxin loput syntyivät Ulf Wikmanin komeasta ylänurkkavedosta ja Ronnie Ludénin ylivoimalla aivan maalinsuulta nostamalla osumalla. . Maalinteossa onnistuivat: Jani Svärd 4, Sauli Tapaninaho 2, Juha Laitila, Esko Laitila, Jan-Erik Huttunen ja Seppo Ruotoistenmäki. Tapani Kuoppala PIETARSAARI (KP) Blue Fox–LoSB 4–1 (2–0, 1–0, 1–1) Pietarsaaressa kotipelinsä otteleva Uudenkaarlepyyn Blue Fox ei ole luopunut vielä ajatuksesta pitää sarjapaikkaansa salibandyn 1. . Pakkopelissä laukaukset jäivät puuttumaan ja maalinedustalla otteet olivat kesyjä. . . 17 8 9 27– 33 16 NaPa . . 17 3 14 21– 48 6 Seuraavat ottelut: 20.1. . Se siirtyi Ville Snellmanin viimeistelemällä osumalla 1-0-johtoon avauserän lopussa. Toisessa erässä Kraft otti peräkkäin kolme turhaa jäähyä. . . . . . 14 9 5 31– 24 18 Kajo . . . Oilers . . . . . 15 3 12 17– 40 6 Seuraavat ottelut: 20.1. . Jokerit hävisi Ilvekselle Ilves kesti maalivahti Bruce Racinen torjunnoin Antti Törmäsen ja muiden Jokerien maalintekoyritykset. erä: 24.22 Mikko Kinnunen (Tony Grönroos) 2–1 yv, 29.20 Hyrkäs (J Korhonen–Tuomo Jormakka) 2–2 yv. . . peliminuutin täyttymistä. . . . 14 7 7 27– 34 14 Lentis-88 . 41 23 4 1 13 120– 112 51 TPS . . 17 11 6 35– 29 22 Pateri . . . . . Hermes sai Vaasaan kasaan kolme täyttä kentällistä, mutta minkään ketjun otteissa ei ollut paikallispelin vaatimaa terävyyttä. . 12 7 5 24– 19 14 Ploki . LoSB:n kahdelta pelaajalta paloivat sulakkeet niin pahasti, että toinen sai viisi minuuttia ja toinen vitosen lisäksi suihkukomennuksen. . . . . . . . . 18 5 13 23– 45 10 MuurLe . . Kavennuksen jälkeen Hermeksellä oli hyvä ote ja tasoitus roikkui ilmassa. Cowboys oli kaksi erää hyvin pelissä mukana. . . . . 17 8 1 8 76– 69 17 H-linna . erä: 40.35 Jukka Leikkilä (Aaltonen) 3–4, 46.04 Näätänen (Mustonen–Mikko Ilkka) 4–4, 51.14 Ville Kiiskinen (Raunio) 4–5, 56.11 Kivelä (Heikki Saarinen–Raunio) 4–6 yv, 59.58 Aaltonen 4–7 tm. . – Meidän pelimme ei tosiaankaan kaadu maalivahteihin. . . . . . . . . 2. Hokki – Et-Po-72, Junkkarit – IPK, Ahmat – K-Oulu. . . Helsinkiläiset ehtivät pelata huolestuttavan pitkän jakson onnistumatta kertaakaan maalinteossa. . . . . 3. . . 13 2 11 14– 36 4 Seuraavat ottelut: 20.1. . . . 3. . Yleisöä: 496. . . erä: KooKoo aikalisä 55.16, 57.51 Grönroos (Nurmberg–Kinnunen) 3–2 yv, Jukurit aikalisä 58.23. Lopulta kiekko pommi onnekkaasti puolustuksen luistimien kautta maaliin. 14 9 5 29– 27 18 KaNMKY . 15 5 10 24– 33 10 OrPo . . . . . . . . Naisten 2-sarja Lohko 2 Vasama III – HK 3 – (27 – 25, 25 – 14, 25 – 19). erä: Maaliton. . Kotiyleisö näytti pääsevän lauantaisaunaan hyvissä ajoin. 19 7 1 11 78– 97 15 Classic . Ässät–HIFK 0–4 (0–0, 0–2, 0–2) 1. . . Ilves taas osasi hyödyntää erikoistilanteet. 2002 s KESKIPOHJANMAA VS J Ä ÄK IEK ON II-D IVIS IOO N AA Y LEMPI LOP PU SARJA JAT KUU KIIH KE Ä NÄ Laser HT Sunnuntaina 20.1. . . . . OuHu – KeKi, Cowboys – SoPa. . . 13 10 3 34– 16 20 KemPy . . . 11 7 4 24– 20 14 Viri . Tappion kera Jokerien ikävin uutinen oli lauantaina kapteeni Ville Peltosen loukkaantuminen. . . . Torjunnat: Fredrik Norrena T 4+6+3=13, Mika Oksa B 8+15+7=30 (pois 59.35–60.00). 12 4 8 23– 27 8 PuijoW . . Kraft tuli peliin hieman vieraita terävämpänä. . . . Antti Törmänen ja Pakaslahti saivat kiekon vielä onnekkaasti viimeisellä minuutilla Racinen ohi supistaen eron 2–4:ksi. . . . 24 12 2 10 97– 113 26 IPK . . Torjunnat: Kari Lehtonen J 5+10+10=25 (pois 59.18–60.00), Bruce Racine I 15+18+9=42. 3 1 2 5– 21 1 Cowboys . Peli ratkesi jäähyihin, joiden aikana Hokki viimeisteli peräti viisi kertaa. erä: 14.32 Mikko Peltola 1–0 av. . divisioonassa. Rovaniemen kokenut Päivi Hanni-Vaara asteli aloittamaan ja jakeli Plokille sellaisia tyrmäystippoja, joista toivuttiin vasta ottelun ratkaisuhetkillä. . 18 15 3 48– 17 30 Piivolley . 2. . Viidettä otteluaan Blue Foxin puikoissa oleva valmentaja Patrik Björk oli tyytyväinen, kun hyvä ote kesti kaikki kolme erää: Meillä on karvaita kokemuksia, kun vastustaja on punnertanut kolmannessa ohi ja vienyt pisteet, Björk totesi. . . 2. . . . 32 17 2 2 11 105– 89 38 Hermes . . Hokin pelaajat kärsivät viisi kahden minuutin rangaistusta. . . . Miesten SM-liiga Isku-Volley – NaPa 3 – (25 – 19, 25 – 23, 25 – 13), PerPo – VaLePa 3 – (25 – 21, 25 – 21, 25 – 20), MuurLe – Piivolley – 3 (23 – 25, 25 – 27, 19 – 25). . . Tuomarit: Marko Virolainen (Markus Kivioja ja Antti Kyllönen). 17 4 13 26– 41 8 VaLePa . . . Kokonaisuutena Junkkareiden esitys oli Hokkia vastaan selvästi parempi kuin pari viikkoa sitten joukkueiden edellisessä kohtaamisessa. . . . II-divisioona Lohko 3 ylempi Kraft – Jeppis 2 – 2 (2 – 1, – 1, – 0, – 0). . . Tosin kahdessa viimeisessäkin se näytti vierailleen, kumpi on tällä kertaa parempi ja juonikkaampi. . . . . Yleisöä: 6 263. . . . Sport–Hermes 3–1 (2–0, 0–0, 1–1) 1. . . . . . . Kentälle päästyään Tiina Pesonen pelasi upean pelin. erä: 16.41 Ville Snellman (Arto Tukio–Antti Bruun) 0–1 yv. . Kotijoukkue siirtyi johtoon reilun neljän minuutin pelin jälkeen. . . 17 4 13 23– 45 8 Seinäjoki . . . Ja Jokerit viimeisteli mukavasti 20 maalia, kunnes osumasuoni ehtyi yllättäen. . Torjunnat: Mikko Rämö P 6+8+11+4=29, Tomas Duba S 7+12+11+1=31. . . . 23 9 3 11 97– 107 21 RoKi-79 . 25 8 3 1 13 97– 127 20 Ahmat . . Ensimmäinen erä oli Blue Foxilta vahvinta esitystä. . . Hermeksen Jarno Niinimäellä ja Mikko Pukalla oli parhaat paikat pelin tasoittamiseen. erä: 21.35 Jarkko Aaltonen 3–1 yv, 22.16 Matti Raunio 3–2, 29.12 Raunio (Samuli Kivelä) 3–3, KJT aikalisä 29.12. Miesten 1-sarja Lohko 1 Laihia – MuRi 3 – 2 (17 – 25, 16 – 25, 25 – 19, 25 – 20, 15 – 12), Lentis-88 – PuijoW 3 – (25 – 20, 25 – 15, 25 – 11). . erä: 49.18 Ville Vahalahti (Alatalo) 2–0, 53.09 Valeri Krykov (Jan Caloun) 2–1 yv, Blues aikalisä 59.48. . . 2 2 4– 15 Seuraavat ottelut: 20.1. . . . erä: 55.36 Jari Hyvärinen (Lari Virtanen–Tuomas Montonen) 1–3, 56.48 Rami Kaupinsalo (Sauli Seikkula–Mikko Hänninen) 2–3. . Pohjoisen miehet saivat nostella liian vapaasti kiekkoja sisään torjujan edestä. . . . Muutama minuutti myöhemmin Sportin Sami Kaartinen karkasi kahden Hermes-pakin välistä läpiajoon ja sutaisi Hankaniemen alta pelin voittomaaliin. . . 19 4 15 64– 118 8 Seuraavat ottelut: 20.1. . 3. . . . Cowboys teki virheitä PYHÄJÄRVI (KP) Pyhäjärven Pohti kasvatti lauantaina pistetiliään jääkiekon III-divisioonassa. . . . . . . . Hankaniemi pelasti erän alussa muutaman avopaikan ja Sportin meno hiipui heppoisiin jäähyihin. 12 4 8 16– 29 8 Seuraavat ottelut: 20.1. . Ploki vei jälleen viisieräisen Jääkiekko Suomi-sarja Pohjoislohko Et-Po-72 – Ahmat 5 – 7 (2 – 2, 3 – 2, – 3), Hokki – Junkkarit 8 – 3 (2 – 0, 3 – 2, 3 – 1), IPK – Raahe-K 3 – 4 (0 – 3, 1 – 0, 2 – 1), K-Oulu – RoKi79 4 – 3 (2 – 0, 1 – 0, – 3, 1 – 0). . 12 4 8 16– 29 8 Laihia . . – Oman pään peli on hyvässä mallissa. . . Mustonen ja Kimmo Tuunala esiintyivät vieraista pirteimmin. . Ilves – TPS. . . . Kiisto . . Voitto nosti samalla uusikaarlepyyläiset pitkästä aikaa pois jumbopaikalta ohi Thunderin. Yleisöä 1 571. . . . . erä: 13.01 Jari Korhonen (Ville Hyrkäs–Jarno Honkonen) 0–1, 17.33 Tatu Kattelus (Timo Nurmberg) 1–1. Mies selvisi ilmeisesti ikävästä tilanteesta nk. . . Linjala sai syötön avopaikkaan Jonas Sjöholmilta eikä Linjala erehtynyt vedossaan. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa NIVALA (KP) Kemijärven Kiekko hyödynsi tarjotut tilaisuudet tylysti, kun Cowboys toimi sen isäntänä jääkiekon II-divisioonan alemmassa jatkosarjassa. . erä: Maaliton. . . Ottelu ratkesi nivalalaisten virheisiin omalla alueella. . PyPo laittoi heti alussa täyden höyryn päälle. Tuomarit: Juha Pajunen (Antti Jokelainen ja Sami Laine). 24 20 4 175– 87 40 Hokki . . . . . . 18 15 3 46– 21 30 East Volley . Josba – Happee, AC HaKi – SSV, HIFK – Loviisa, SBS Pori – Classic, ÅSC – OLS. . Niinimäki suti kuitenkin tyhjän maalin ohi ja Pukka tuhri oman paikkansa laukomalla kiekon maassa makaavan Härkösen hanskaan. Jäähyt: 28.38 Mikko Manner S 2 min, 35.40 Marko Kotajärvi H 2 min, 37.44 Hallbäck S 2 min, 40.00 Teemu Viemerö S 2 min, 40.00 Kimmo Salmela H 2 min. . . . . . . . . . . 15 7 8 25– 32 14 Eura . Tasoihin Ploki nousi Hannan torjunnalla. Jokerit tahkosi tiistaina JYPin kanssa 0–0-tuloksen ja hävisi torstaina HPK:lle 0–1. . 11 4 7 16– 24 8 HK . 16 8 8 29– 31 16 Etta . . . Jussi-Pekka Kangas jäi pelin alussa polvitaklauksen uhriksi. . . KooKoo–Jukurit 3–2 (1–1, 1–1, 1–0) 1. . . 41 13 4 3 21 105– 125 33 Lukko . . erä: Maaliton. Tuomarit: Marko Lepaus ja Reijo Ringbom. . 13 4 9 21– 32 8 KaWi . Naisten SM-liiga Salo – Hämeenlinna 3 – (25 – 20, 25 – 22, 27 – 25). Tuomarit: Kari Aarvala ja Petri Kaislehto. . Otteet olivat rauhallisia ja maaleille hän ei voinut mitään. Yleisöä: 3 671. erä: 45.16 Tatu Backman 2–1, Hermes aikalisä 59.32, 59.57 Vesa Myllyaho (Pajuluoma) 3–1 yv tm. . JYP–Lukko 3–2 (0–0, 1–0, 2–2) 1. . . Hän torjui 42 kiekkoa. . . . . Jokerien kirin pureminen kahden maalin arvoisesti viimeisen neljän minuutin aikana oli vahva esitys, mutta sinänsä melko kosmeettinen. erä: 28.55 Vladimir Machulda 1–1, 30.37 Joonas Jääskeläinen (Peltola–Jan Latvala) 2–1 yv, 34.35 Lubomir Vaic (Paul Brousseau) 2–2. 3 3 18– 7 6 OuHu . 16 10 3 3 68– 44 23 TPS . . . . 3. joulukuuta-12. Huima hallitsi peliä selvästi. Tuomarit: Jukka Pakaslahti ja Kimmo Siipo. . . . . . . . . . Miettinen kasvatti johdon 3–0:aan tasavajaalla ja Bruun niittasi kamppailun neljännen osuman ylivoimalla ajassa 55.59. . . . Jäähyt: 48.06 Jani Uski H 2 min, 49.45 Karo Koivunen H 2 min, 52.13 Viemerö S 2 min, 59.43 Mikko Pukka H 2 min. . . Rovaniemeläisillä oli jo kaksi ottelupalloa tilanteessa 14-12. Hermeksen purkukiekko jäi puolitiehen ja Sportin ykköstykki Ari-Pekka Pajuluoma pääsi kokeilemaan kahdesti Mikko Hankaniemen torjuntataitoja. . . . . . . 19 16 1 2 127– 66 33 Josba . . 32 16 5 1 10 113– 92 38 K-Vantaa . . . . Cowboysin maalareina toimivat Janne Räsänen, Tero Ohtamaa ja Mikko Ahola. Naisten 1-sarja Lohko 1 Puijo-Volley – SaWo 3 – (25 – 22, 25 – 22, 25 – 23), Laihia – Lentis-88 1 – 3 (21 – 25, 25 – 9, 20 – 25, 24 – 26), Kerimäki – Muhos-Volley 3 – (25 – 17, 26 – 24, 25 – 17), Ploki – WoVo 3 – 2 (25 – 12, 25 – 13, 13 – 25, 8 – 25, 17 – 15). Tappara . erä: 10.33 Matias Loppi (Pasi Engman–Janne Turpeinen) 1–0 yv, 15.17 Matti Näätänen (Ville Viitaluoma–Toni Mustonen) 2–0, 16.12 Turpeinen (Loppi–Miikka Lindholm) 3–0. . . . . . . . 40 17 6 1 16 103– 121 41 JYP . . . . . . . . Kolmatta otteluaan Hermeksen maalilla pelannut Hankaniemi oli avauserässä kovassa kiekkosateessa, mutta selvisi erän takaiskuista huolimatta hyvin. . 15 11 4 36– 19 22 Somero . . . 40 15 6 19 97– 118 36 HIFK . . . Hämeenlinna . tammikuuta. . . . . . 16 9 7 70– 59 18 Pirkat . 8 4 4 17– 14 8 Nurmo . . . . 16 4 1 11 73– 112 9 Seuraavat ottelut: 20.1. . . . Oulainen piti nollan HELSINKI (STT) Jääkiekon SM-liigan kärkipaikkaa Tapparan takana kyttäävä Jokerit on pelillisesti kriisissä. . . 12 11 1 35– 6 22 HU . . . Yhden mestariehdokkaan menossa kaatuivat peräkkäin Lukko, Blues, Pelicans, Tappara, Ässät ja TPS. . 32 16 7 9 110– 86 39 KooKoo . . . Tuomarit: Sebastien Auger (Marcus Lindfors ja Marco Villarreal). . . . 3. . JHT istui 8x2 ja 1x10 minuuttia. . . 18 5 13 21– 45 10 Loimu . 18 17 1 53– 9 34 PerPo . . . 13 8 5 27– 19 16 Puijo-Volley . . . Backman otti puhtaan aloitusvoiton, laukoi päin Härköstä ja ohjasi lopulta reboundin ilmasta verkkoon. Isku-Volley . Ottelun maaleista vastasivat Jarmo Törmälä, Timo Karsikas, Pekka Mäkinen, Jani Honkimaa, Antti Juopperi 2, Mika Korpela, Jouni Perälä ja rangaistuslaukauksessa onnistunut Jarmo Malmi. . . . erä: Maaliton. Torjunnat: Tommi Satosaari Ä 11+10+6=27, Juuso Riksman H 11+5+6=22. . . . . . Toisen alussa Lohja yritti samaa vastakarvapeliä kuin Blue Foxkin, mutta hyvä tempo kesti vain viitisen minuuttia. . 10 7 3 23– 10 14 SMJ II . . Kajaanin Hokin tasokas joukkue peittosi vieraansa maalein 8–3 (2–0, 3–2, 3–1). . . . . . Yleisöä: 8 992. 19 11 8 85– 61 22 HIFK . Jäähyt: 10.07 Mikael Hallbäck S 2 min, 14.51 Juha-Matti Tomunen H 2 min. . . . . . . Tässä tilanteessa Hanna käytti rohkeasti kentälle päässyttä Eeva Antilaa, joka veti pallon keskitorjujan käsistä päin kelloa. Torjunnat: Carl Grahn K 11+9+10=30, Jussi Reiskanen J 6+9+9=24 (pois 58.23–60.00). Rangers . . . Hermeksen ykkösnimi oli selvästi maalivahti Hankaniemi, mutta myös Tatu Backman erottui yritteliäänä muuten harmaasta hyökkääjäkatraasta. . Joukkueet kohtaavat heti sunnuntaina toisen kerran. 1 1 2– 4 4 Kronan . . . . . . . 3. . . . . . . 40 11 4 3 22 83– 123 29 Ässät . . . . . 32 16 4 12 110– 91 36 FPS . . . Vieraaksi tullut Kuhmon Kiva HT sai palata kotiinsa 10–6 (6–1, 2–2, 2–3) hävinneenä. . . . 16 4 12 26– 40 8 SaWo . Jeppis . . 14 3 11 16– 37 6 WoVo . . . . Vielä juniori-ikäinen Filip Riska tekaisi Jeppiksen osuman. . . . . 40 23 7 1 9 127– 74 54 HPK . . Salibandyliiga Oilers – Loviisa 8 – 5 (2 – 1, 3 – 2, 3 – 2), ÅSC – Gunners 2 – 9 (0 – 2, 1 – 2, 1 – 5), SSV – OLS 4 – 1 (2 – 0, – 0, 2 – 1), Classic – AC HaKi 2 – 7 (1 – 2, 1 – 2, – 3). . . erä: 42.57 Andrei Potaitshuk 1–2, 51.35 Mikko Lehtonen (Jari Viuhkola–Lasse Pirjetä) 1–3 yv, Tappara aikalisä 56.33. . 14 9 5 31– 25 18 Muhos-Volley . 3 2 1 19– 3 5 SoKi . . Blue Foxin maalivahti Mikael Enlund torjui hienosti LoSB:n kaksi hyvää yritystä. . Yleisöä: 1 570. . . Vielä kerran vieraat nousivat ottelupalloon, mutta senkin kotijoukkue kuittasi. . . erä: 26.09 Petr Ton (Jarkko Glad) 1–0 tv. . 32 16 3 1 12 116– 94 36 KalPa . . 16 4 12 20– 42 8 MesTo . 3 1 1 1 8– 8 3 SoPa . 2. . . 17 8 9 59– 63 16 LoSB . . . . 23 3 1 1 18 86– 151 8 Seuraavat ottelut: 23.1. . . Se iski kuusi osumaa ennen 11. Kälviäläinen pysäytti vaikeassa avauserässä 16 laukausta ja koko ottelussa torjuntoja kertyi 34. erä: 25.10 Harjula (Sakari Palsola) 1–1. 3. Yleisöä: 3 890. 17 12 5 65– 37 24 FBC Turku . Asko Rantanen F 2 min, 19.04 Janne Vilhunen K 2 min. . . erä: 21.07 Aigars Cipruss (Alexander Moger–Kimmo Salminen) 0–1, 25.12 Carlo Gr~nn (Ilkka Pikkarainen) 0–2. Sport aloitti ottelun hyvällä liikkeellä ja vyörytti hyökkäyksiä heti alkuminuuteistä lähtien Hermes-päätyyn. . . 2. . . . . 2. . Hokki iski ylivoimalla NÄRPIÖ (KP) Jeppis Hockeyn raivokas yritys ei tuonut lauantaina toivottua tulosta jääkiekon II-divisioonan ylemmässä jatkosarjassa. Junkkareiden maalintekijöitä ottelussa olivat Henri Mustonen, Ville Aappola ja Janne Kivelä. . 16 5 11 23– 35 10 Vasama . Huima istui kaikkiaan 12 ja SoPa 11 kaksiminuuttista. Jääkiekko 18 Urheilu Sunnuntaina 20.1. . . 2 2 3– 26 1 Seuraavat ottelut: 20.1. KeKi haki Nivalasta pisteet maalein 3–7 (1–1, 2–2, 0–4). . tappaen tehokkaasti Kimmo Vähä-Ruoholan saaman viiden minuutin jäähyn. . . . . . 19 3 16 24– 49 6 KoVe . 19 13 2 4 103– 74 28 SSV . . II-divisioona Lohko 1 alempi Cowboys – KeKi 3 – 7 (1 – 1, 2 – 2, – 4), OuHu – SoPa 9 – (4 – 0, 3 – 0, 2 – 0). Vaikka Lohja pääsi kaventamaan reilut kahdeksan minuuttia ennen loppua, ei Blue Foxilla ollut vaikeuksia pitää otetta itsellään. . . Kun SoPa pysyi kesynä, ei oulaistelaisten tarvinnut avauserän jälkeen esittää mitään ihmeitä. . . Tasokkaassa ottelussa harasi Närpiön Kraft vastaan kovin ja ylsi 2–2 (2–1, 0–1, 0–0, 0–0) -tasapeliin. Tamperelaiset kestivät maalivahti Bruce Racinen torjunnoin isäntien prässin mm. . . Eli helsinkiläisten maalein tipattoman tammikuun rutikuiva vaihe kesti kaukalossa peräti yli kolme tuntia. Yleisöä: 8 401. 2 1 1 16– 4 5 KoMu HT . Ottelu ratkesi lopulta jo kuudessa ja puolessa minuutissa, kun isännät johtivat Tuukka Linjalan ja Patrik Holmin osumilla 2–0. . . . . . . . . Alakerrassa Juha Salmulla oli raskas ilta ja hurja peliaika kostautui lukuisina virheinä. . . . . . . 17 7 2 8 67– 71 16 TTKK SR . . . . Viimeksi mainittu pelasi ensimmäisen pelinsä murrettuaan syksyllä jalkansa. . 3. . . . . erä: 52.37 Tommi Miettinen (Nemirovsky) 0–3 tv, 55.59 Bruun (Tukio) 0–4 yv, 56.23 Pavel Rosa (Petri Pakaslahti–N Mikkola) 1–4, 59.18 Antti Törmänen (Pakaslahti) 2–4, Jokerit aikalisä 59.57. Joukkue kaatoi eilen hyvällä pelillä Lohjan Salibandyn. Yleisöä: 3 750. Neljännessä erässä tilanteessa 6-8 Ploki sähläsi kaksi palloa peräkkäin väärän kenttäjärjestyksen ja aikalisän kanssa. . . . 20 7 1 12 85– 108 15 Loviisa . Plokista palkittiin tasaisesti vaativalla keskipelaajan tontilla uurastanut Mirva Leukkunen. . – Ensimmäiselle maalille en voinut mitään, mutta toinen olisi ollut otettavissa. Helsinkiläiset hävisivät toisen peräkkäisen ottelun, kun Ilves kaatoi sen lauantaina 4–2 (1–0, 1–0, 2–2). . Turhan monet jäähyt kuitenkin söivät joukkuetta, joka taisteli hyvällä asenteella. . . 19 12 1 6 86– 57 25 Gunners . Blue Fox saalisti täyden potin PIHTIPUDAS Sarjapaikkansa jo varmistanut Plokin naisjoukkue järjesti jälleen kerran pihtiputaalaisyleisölle makeaa mahan täydeltä, kun se kohtasi sarjapaikkansa puolesta taistelevan Woman Volleyn Rovaniemeltä. . . 12 6 6 23– 22 12 MuRi . . 31 11 3 17 78– 109 25 Ahmat . Kaivattua kavennusta ei kuitenkaan tullut vaikka Hermes pääsi yrittämään ylivoimalla kahdesti. . 19 10 2 7 86– 79 22 OLS . Toisessa erässä Hermes sai hieman pelin juonesta kiinni. . 13 3 10 17– 35 6 MuurLe . . Sport terävämpi paikallisessa Hankaniemi piti numerot siedettävinä KAJAANI (KP) Kalajoen Junkkarit HT ei piristynyt heti valmentajavaihdon jälkeen voittovireeseen. SM-liiga: Tappara–Kärpät 1–3 (1–0, 0–1, 0–2) 1. . Tuomarit: Timo Favorin ja Jari Levonen. OrPo – MesTo, Pieksämäki – Eura, Prihat – Kajo, Salo – Vasama, Somero – Hämeenlinna. 32 14 3 1 14 117– 103 32 KJT . . . Ottelun puolivälissä tamperelaisten erikoistilannepelaaminen sai vieläkin makeamman palkinnon. . 32 10 8 14 105– 107 28 UJK . Kotijoukkue rankaisi myös tylysti Hermeksen alakerran hölmöilyistä. . . . . . . . Maalivahti Mikko Löytynoja torjui hyvin, mutta oli liiaksi yksin. . . . . Jäähyt yht: Sport 5x2 min = 10 min, Hermes 6x2 min = 12 min. erä: 34.26 Heikki Löfman (Teemu Kuusisto–Petteri Linnonmaa) 0–3. . . klo 16.00 Liput 6 € (35 mk) ja 4 € (25 mk) Ottelussa mukana: Ilkka Palola VAASA Sport–Hermes 3–1 (2–0, 0–0, 1–1) Hermeksen alavire Mestiksessa sai jatkoa kun Vaasan Sport otti kotonaan pisteet väsyneeltä kokkolalaisjoukkueelta. 39 19 5 1 14 111– 102 44 Blues . 11 10 1 31– 11 20 Vasama III . Olen tosi tyytyväinen Mikon peliin. Etta . . 39 25 3 11 149– 100 53 Pelicans . . 24 7 1 16 103– 152 15 Junkkarit . puujalalla. 2. Maalivahti Jussi Ruokoja oli myös mies paikallaan. . Jokereiden ensimmäisen kavennuksen Ilvestä vastaan teki joukkueen pisteja maalihai Pavel Rosa, joka sai siirtää kiekon helposti Racinen taakse Petri Pakaslahden ja Niko Mikkolan tehtyä oivan esityön. . . . . I divisioona Länsilohko Pirkat – TTKK SR 4 – 1 (2 – 1, 1 – 0, 1 – 0), Blue Fox – LoSB 4 – 1 (2 – 0, 1 – 0, 1 – 1). Lauantaina Huima piti hienosti nollan ja rökitti Sodankylän Palloa maalein 9–0 (4–0, 3–0, 2–0). 40 16 6 2 16 102– 106 40 Ilves . KeKi . . Torjunnat: Mikko Strömberg K 7+7+8=22 (vaihto 51.14/4–5), Mika Nyman K (0)+(0)+2=2 (pois 57.49–59.58), Pasi Keinänen F 13+15+15=43. . . . . 12 11 1 33– 8 22 Prihat . . . erä: 40.55 Ton 2–0, 55.32 Mika Laaksonen (Toni Koivisto–Janne Jokila) 2–1 tv, Lukko aikalisä 55.32, 56.32 Chlubna (Ton) 3–1 tv, 59.46 Petri Lätti (Sami Torkki) 3–2 tv im. . Mentiin kuitenkin jatkoajalle, missä kiekko pyöri alituiseen Kraftin maalin tuntumassa. 19 7 1 11 77– 106 15 Happee . Toinen maali syntyi jo vajaa minuutti edellisestä, kun Patrik Holmin ja Nils-Johan Englundin nopea vastaisku päättyi Holmin iskemään maaliin. . . . . . 20 9 3 8 79– 82 21 SBS Pori . . Tuomarit: Mika Eronen (Joonas Turtonen ja Antti Yliaho). . . . 2. . . . 25 18 1 1 5 152– 92 38 Et-Po-72 . 2. Kolmannessa erässä ei kotijoukkue enää jaksanut ryhdistäytyä Kemijärven mentyä 4–3 johtoon. . . . . . erä: 5.42 Jussi Tarvainen 1–0 yv. . . . Maali oli Backmanille kauden ensimmäinen. . 24 13 1 10 145– 123 27 Raahe-K . 3 1 1 1 7– 8 8 SHT . . . Nytkin pystyttiin tasakentillisin tulokseen 3–3, kommentoi Junkkareiden joukkueenjohtaja Jarmo Rantala. 16 6 10 58– 63 12 Blue Fox . . . . Jeppis – Kraft, KoMu HT – SHT. . Sunnuntaina Nivala kohtaa Sodankylän, jolloin pisteiden pitäisi jo jäädä kotiin. . . . 32 15 1 2 14 108– 120 33 TuTo . . . Se pystyi avauserässä yllättämään kaksi kertaa hienosti torjuneen maalivahti Mika Vackerin. . Hermes kesti vielä Sportin kahden miehen ylivoimankin ja haki tasoitusta loppuminuuteilla ilman maalivahtia. . . . . . . erä: 43.00 Moger (Vopat) 0–3, 46.33 Seppo (Zidlicky) 0–4. . erä: 0.21 Teemu Laine (Jaska Vilen–Jonni Kiiski) 0–1, 13.11 Pete Suonpää (Mikko Puranen–Jukka Hakkarainen) 0–2. . . . . . . 19 6 2 11 83– 84 14 AC HaKi . . . . Jeppis rankaisi Magnus Saarmanin toimesta. . . . Molemmat avauserän takaiskut merkittiin Hermeksen ykkösketjulle, jonka luistin näytti painavan heti ensimmäisessä vaihdossa. . . . 31 22 5 4 129– 75 49 Sport . . . . 18 5 13 58– 79 10 Thunder . Myös Vuorinen kehui nuoren veskarin pelisuoritusta ja piti Hankaniemen valintaa kuumaan paikallispeliin itsestään selvänä. . . – Alija ylivoimapelaamisessa on meillä ongelmia. Ottelu pelataan Pietarsaaressa. . . Rosan osuma syntyi ajassa 56.23, eli Jokerien maalittomaksi ajanjaksoksi mitattiin TPS-ottelun jälkeen 181 minuuttia ja 23 sekuntia. . . . Ennen kolmen voitottoman pelin putkea Jokerit ehti kulkea voitosta voittoon aikavälillä 29. . Laihia – WoVo, Puijo-Volley – Muhos-Volley, SaWo – Etta, Ploki – Lentis-88. . 17 6 2 9 52– 68 14 SPV . 17 11 6 37– 22 22 Sampo . . Jeppis haki pisteen OULAINEN (KP) Oulaisten Huiman hyvä vire jääkiekon II-divisioonan alemmassa jatkosarjassa jatkuu. –Osalle pelaajista on kertynyt viime peleissä todella paljon peliminuutteja ja se näkyy kentällä fyysisenä ja psyykkisenä väsymyksenä. . . Viri – Nurmo, HK – Tarmo, SMJ II – Kimara, Vasama III – Vasama II. Jukurit . . . erä: 32.44 Tukio (David Nemirovsky) 0–2 av. Jokerien piinaa kasvattivat päätöserässä keskushyökkääjä Tommi Miettinen ja puolustaja Antti Bruun. Torjunnat: Thomas Draper T 14+10+7=31 (pois 59.16–60.00), Tim Thomas K 7+16+6=29. . Lentopallo Salibandy. . erä: Maaliton. . . KalPa – UJK, Ahmat – Diskos, Hermes – TuTo, FPS – Sport, K-Vantaa – KooKoo, KJT – Jukurit. . . Tämä kannatti, sillä varsinkin Hanna Anttila osoitti ratkaisuerässä kylmäpäisyytensä. . . . . . Jatkoaika: 62.05 Jääskeläinen (Niskanen) 3–2 tv. . Nollapeli on aina hieno juttu, iloitsi Huiman valmentaja Pasi Tammela. . . Varsin kaksijakoinen ottelu päättyi emännille 3-2 (25-12,25-13,1325,8-25,17-15). . Tuomarit: Hannu Henriksson ja Simo Saarinen. . . 17 10 3 4 60– 54 23 SB-Pro . Kolmas erä oli Hermeksen paras ja Tatu Backman nostatti kokkolalaistoiveita kaventamalla 45 minuutin kohdalla hienolla soolomaalilla. Hyökkäyspäähän Jouni Vuorinen kaipaa kipeästi Juho Luomaa, joka saattaa ehtiä pelikuntoon jo keskiviikon TuTo-peliin. . 14 12 2 37– 10 24 Salo . K-Oulu . . . Sportin Marko Härkönen selvisi 18 torjunnalla. . . . . Kiekot pomppii ja peliin tulee huolimattomuutta, tuskaili Hermeksen kakkosluotsi Jouni Vuorinen. Ilves – Tappara. 32 6 1 25 65– 160 13 Seuraavat ottelut: 23.1. . Ottelu ratkesi Hanna Anttilan ässäaloitukseen. . Pelicans–SaiPa 3–2 (1–0, 1–2, 0–0, 1–0) 1. . 41 12 4 1 24 99– 144 29 SaiPa . 15 12 3 38– 15 24 Laihia . 40 22 2 2 14 101– 79 48 Kärpät . . . . Kimara . Muuten oli kiva pelata ja kantaa vastuuta, selvitti Hankaniemi. . . 10 1 9 8– 27 2 Tarmo . . . KoVe – Isku-Volley, Loimu – Etta, MuurLe – East Volley, NaPa – Sampo, Pateri – Piivolley. 10 1 9 7– 28 2 Seuraavat ottelut: 20.1. . . . Torjunnat: Antti Jokela U 8+(0)+(0)=8 (vaihto 20.00/0–2), Matias Valavuo U (0)+11+11=22 (pois 59.20–60.00), Joni Hallikainen K 9+9+6=24. Peltonen sai tällin olkapäähänsä Vähä-Ruoholan taklauksesta yhdeksännellä minuutilla, eikä enää palannut kaukaloon. . 16 8 2 6 88– 75 18 Ilves . . . . 3. Kaksi ensimmäistä erää KLL:n SM-kisoissa juhlinut kotijoukkue esitti kauden parastaan. Jouni Rinteen johdolla ei vielä tällä viikolla ehditty pureutua erikoistilanteisiin. . erä: 4.07 Ari-Pekka Pajuluoma 1–0, 7.36 Sami Kaartinen (Kimmo Happo–Jori Kokkonen) 2–0 sr. 3. . . 15 11 4 37– 18 22 Pieksämäki . . Erän lopulla valmentaja Honkanen otti runkokolmikkonsa Anttila, Oikarinen, Tähtinen vetämään henkeä. . 9 6 3 19– 11 12 Vasama II . . . . . . PyPo ratkaisi heti alussa Mestis: UJK–K-Vantaa 2–3 (0–2, 0–1, 2–0) 1. erä: 17.05 Mikael Holmqvist (Kai Nurminen–Marko Kauppinen) 1–0. 14 14 42– 2 28 Kerimäki . . Puolustaja Arto Tukio iski vieraat 2–0-karkuun alivoimalla. . . Pudotuspelipaikkaa tavoitteleva Ilves esiintyi Helsinki Areenalla pirteästi, vaikka olikin alussa puolustuskannalla Jokerien kovassa hyökkäystulvassa. . 19 5 2 12 65– 86 12 ÅSC . . 2 2 16– 2 7 Kraft . . . 12 4 8 17– 26 8 Lentis-88 . . . . . Jokerit–Ilves 2–4 (0–1, 0–1, 2–2) 1. Hänen aloitusvuorollaan Napapiirin tytöt karkasivat 12-0 johtoon, ja erä oli ratkennut. . . KJT–FPS 4–7 (3–0, 0–3, 1–4) 1. Torjunnat: Mika Lehto J 11+12+8=31, Petri Vehanen L 9+11+7=27 (pois 58.38–60.00). 32 11 1 1 19 87– 117 24 Diskos . TPS–Blues 2–1 (1–0, 0–0, 1–1) 1. .
. 23 13 4 6 42– 29 43 Leeds . . . 4 2 1 1 23– 15 5 ToPV . Ek 11, 23,47 km: 1) Mäkinen 16.21,4, 2) Loeb –7,5, 3) Solberg –8,4, 4) Panizzi –10,2, 5) Sainz –13,5, 6) Grönholm –20,1, 7) Burns –28,5, 8) Delecour –35,3, 9) Gardemeister –37,8, 10) Stohl –47,5. . divisioona Sheff Utd – Nottingham – , Preston – Gillingham – 2 (0 – 1), Portsmouth – Wolves 2 – 3 (1 – 1), Crystal P – Rotherham 2 – (0 – 0), Crewe – Grimsby 2 – (2 – 0), Coventry – Stockport – , Burnley – Sheff Wed 1 – 2 (0 – 1), Birmingham – Wimbledon – 2 (0 – 0), Barnsley – Bradford 3 – 3 (2 – 1). . (06) 822 0393 Telefax (06) 822 3865 e-mail: aimo-koivisto.suutari@lawoffice.inet.fi Asianajotoimisto Kari Autio Rantakatu 5, 67100 Kokkola AA Kari Autio puh. 6 1 5 6– 18 1 EKA . Sampras ratkaisi pelin ottelun 33. . . Erät päättyivät kotijoukkueelle 27-25, 25-14 ja 25-19. 21 11 10 1612– 1556 22 1. Kokkolan Vanhusneuvosto järjestää – Karleby Äldreråd ordnar Kuulutukset Englannin Valioliiga Tottenham – Everton 1 – 1 (1 – 1), Sunderland – Fulham 1 – 1 (0 – 1), M´brough – Bolton 1 – 1 (1 – 0), Man Utd – Blackburn 2 – 1 (1 – 0), Liverpool – S´hampton 1 – 1 (1 – 0), Leicester – Newcastle – , Derby – Ipswich 1 – 3 (0 – 0). . . Helsingin Luistelijoita edustava Kettunen paransi suoritusvarmuuttaan koko tiukan EM-kilpailun ajan. Kettunen tarrasi olympiapaikkaan Vakio 1 Oikea rivi: 1XX XXX 2X2 X21X Alustava voitonjako: 13 oikein 1 kpl voitto–osuus 138 987,00 e, 12 oikein 4 441,30 e, 11 oikein 362,10 e, 10 oikein 67,90 e. . . . . . . . . Neljännessä erässä Sampras mähelsi kolme ottelupalloa, ja joutui venyttämään ratkaisun viidenteen erään. Länsilohkon parhaaksi valittiin Loiskeen Jarno Aaltonen ja etelälohkon parhaaksi WIFK:n Mikko Hyyrynen. Neljättä perättäistä Monte Carlo -rallin voittoa jahtaavan Mäkisen luottamus Subarutallin WRC-ajokkiin kasvaa erikoiskoe toisensa jälkeen. . Esittämispisteet nousivat vielä korkeammalle: 5,3–5,6. Botnia . Loeb ujosteli rahtusen kahta Turinin erikoiskoetta ensimmäisellä kerralla, mutta ajoi toisella kerralla toiselle niistä 8,8 sekunnin pohja-ajan. 29 16 7 6 46– 26 55 Millwall . . . Hyppyihin jäi pientä haparointia, kolmoisritti helpottui kakkoseksi ja hyppy-yhdistelmässä sattui käsikosketus jäähän. 29 13 5 11 34– 29 44 Preston . . . Saarela Matti Valtola Lauri 3-1 (97,2-9,9-4,9-1) 2. Loeb piti kärkisijan Monte Carlossa Mäkinen rynni mukaan voittotaisteluun Tommi Mäkinen ajaa reilun 28 sekunnin päässä Monte Carlon -rallia johtavasta Sebastien Loebista. – Mutta kovaa saa ajaa sunnuntaina kuka tahansa, joka tämän rallin aikoo voittaa, Mäkinen vakuutti mahdollisuuksiaan taistella voitoista sunnuntaina. 13 12 1 129– 76 24 Top Team . Eriksson Isokatu 11, 67100 Kokkola AA Christer Eriksson AA Thomas Lillqvist Puh. . 3 3 18– 9 6 Akilles . 30 16 2 12 54– 41 50 Norwich . Nanukit – Napapiiri. . Naisten ylempi SM-jatkosarja Honka – Pussihukat 99 – 80 (51 – 50), Pantterit – Espoo BT 69 – 54 (37 – 35), FoA – Huima 89 – 69 (43 – 26). . 23 5 10 8 27– 35 25 Ipswich . 22 3 8 11 14– 37 17 Seuraavat ottelut: 29.1. . . Kuva: Lehtikuva/Tor Wennström ISOKYRÖ (KP) Pohjankyrön Urheiluautoilijoiden järjestämässä Isokyrön Rallissa saatiin juhlia kälviäläisvoittajaa. . VAASA Vaasan Salama löi kotisalissaan A-poikien SM-sarjan ottelussa Kotkan Työväen Palloilijat 8881. . . . 4 2 2 13– 25 2 Seuraavat ottelut: 20.1. ESQ . . . 6 1 5 6– 18 3 NääsSq . 6 4 2 16– 8 12 Sq88 . Valioliiga OPS – WP-35 7 – 3 (4 – 1), JPS – OLS 6 – 6 (2 – 3), ToPV – HIFK 6 – 2 (4 – 0). 18 5 13 142– 179 10 Kuhmo . . 18 7 11 152– 167 14 Pyrkivä . . 21 17 4 1846– 1443 34 Huima . 22 7 7 8 26– 34 28 Everton . . . Bewe . . . . . Watford – Man City, West Brom – Walsall. 13 6 7 105– 119 12 P-Ketut . McRae –34,3, 7) Burns –40,9, 8) Grönholm –42,6, 9) Delecour –52,0, 10) Stohl –52,8, 11) Gardemeister –53,5. . EM-kisojen hieno suomaismenestys tiesi sitä, että Suomi saa vuoden 2003 EM-kilpailuihin kolme naisedustajaa. . Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. 22 8 10 4 35– 22 34 Tottenham . (06) 8349 441 E-mail kari.autio@surfeu.fi Asianajotoimisto Takala Oy Virastokatu 1 B 20 Ylivieska AA Tapani Takala AA Aila Kännö-Takala Puh. . . . . . 8745 259 VT Ulla Pentti Sivuvastaanotto: Kaustinen Asianajotoimistot Avoimet toimet AVOIMEN KESKUSTELUTILAISUUDEN – ETT ÖPPET DISKUSSIONSTILLFÄLLE KOKKOLAN KAUPUNKI Perusturvakeskus Kaupungintalolla valtuustosalissa torstaina 24.1. Jokeri Jokerinumero: 6 1 6 6 5 6 Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 2 kpl voitto-osuus 497 537,70 e, 5 oikein 5 870,80 e, 4 oikein 525,00 e, 3 oikein 50,70 e, 2 oikein 11,50 e. . . . . HK:n erottui Arja KeckmanHedetniemi. . . . . 28 7 10 11 34– 43 31 Sheff Wed . . . . Jalkapallo KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 20.1. . . Ek 7, 26,76 km: 1) Loeb 17.30,7, 2) Grönholm –4,8, 3) Mäkinen –10,6, 4) Panizzi –11,0, 5) McRae –15,3, 6) Burns –22,4, 7) Delecour –24,6, 8) Sainz –34,0, 10) Manfred Stohl Itävalta, Toyota –35,7,...13) Gardemeister –41,6. 29 7 9 13 30– 46 30 Walsall . . . 18 14 1 3 194– 120 29 AVM . Erät olivat 6–2, 3–6, 6–1. 4 1 2 1 18– 18 4 Narukerä . 19 16 1 2 204– 121 33 Oulu . . . . . Erikoiskokeet olivat kuivia, mutta paikoin mustan jään ja sulaneen jään liukastamia. . . 12 8 1 3 159– 99 17 Kuohu . Erät päättyivät 28-18, 17-20, 23-15 ja 20-28. 12 3 9 87– 147 6 VKV . ToPV – WP-35, Narukerä – OLS, OPS – WP-35. . . . 17 8 9 113– 151 16 BJB . OLS . . – En tiedä, ajoinko pikkuisen liian rennosti toiseksi viimeisen erikoiskokeen, mutta Loeb tuli sen kyllä todella lujaa. 1. 6 3 2 1 15– 9 11 ESRC II . . . . . . . . . . PoPo-Squashille voitto ja tasapeli LAUSANNE (STT) Elina Kettunen tarrasi taitoluistelun olympiapaikkaan sijoittumalla hulppeasti viidenneksi EM-kilpailuissa Lausannessa. 22 11 8 3 34– 20 41 Arsenal . 3 2 1 21– 8 4 OPS . 23 7 6 10 25– 30 27 S´hampton . . . Man City . 6 5 1 18– 6 16 SCH . . . . . Mäkinen ajoi pohja-aikansa iltapäivällä ja illalla Col de Turinin kukkulan ympäristön teillä. . Saarela voitti Lauri Valtolan erin 3-1. . . 6 6 21– 3 18 PoPo . 23 7 7 9 19– 25 28 West Ham . . . päivän jälkeen: 1) Loeb 2.49.19,5, 2) Mäkinen –28,2, 3) Sainz –2.16,9, 4) Grönholm –2.21,4, 5) Colin McRae –2.52,4, 6) Solberg –3.37,1, 7) Burns –3.59,0, 8) Panizzi –4.26,5, 9) Delecour –4.50,0, 10) Gardemeister –5.49,9. . . Kettunen kiilasi nipinnapin hypyissään hieman haparoineen Susanna Pöykiön, joka ylsi jännitysnäytelmässä kuudenneksi. . . Seuraavaksi Sampras kohtaa venäläisen Marat Safinin. . Syrjävaara on käynyt tarkkailemassa TP-Seurahuoneen pelejä, nähdäkseen Paavolaisen otteita ja pelikuntoa. . Pöykiön valmentajana toimii Berit Kaijomaa. Capriati yllättyi kreikkalaisen taidoista. . . 18) Dan Löfvik – John Eklund NNSB +1.01,7, 21) Sami Koskimäki – Lasse Koskimäki VetUA +1.55,4, 22) Jan Granbacka – Päivi Granbacka J-PMK +9.54,2. Määttänen Teuvo Aulin Valtteri 23 (7-9,9-7,6-9,10-9,5-9) 3. Teuvo Määttänen ja Tommi Ryyppö ottivat myös puhtaat 3voitot. (08) 420 475 Telefax (08) 425 818 PIETARSAARESSA: Asianajotoimisto Ch. . Korsikan ralliin mennessä se on korjattu, Mäkinen vakuutti. . . Jari Huhtakangas kärsi puolestaan 1-3 tappion. Vuoden pistepörssin ja maalitykin tittelin voitti Ruutupaitojen Pasi Nevanperä, joka kauden aikana teki peräti 22 maalia. . . 22 6 5 11 21– 31 23 Derby . . Huhtakangas Jari Valtola Oskari 13 (9-6,3-9,2-9,3-9) PoPo -OSK , ottelut 3-1 ,erät 10-3 , pisteet 103-53 1. . Fair Play palkinnon puolestaan sain TPK Turusta. . – Vähän on vielä varaa lyödä lisää löylyä, vaikka pätkät sujuivatkin ilman virheitä, Mäkinen kuvaili pohja-aikojaan. . . Lyhytohjelmassa hän esitti varmasti ja näyttävästi teknisesti puhtaan ohjelman, joka vei hänet kilpailun kuudenneksi. 30 7 11 12 42– 55 32 Crewe . Honka . Tulosta rasittivat spinnaus, 10 sekunnin aikasakko vaihdelaatikon vaihtamisen takia myöhästyneestä huollosta ja koneen käyntihäiriöt viimeisellä erikoiskokeella. Yleisessä sarjassa oli keskipohjalaisista mukana vain Tomi Lindell. (06) 8349 440 fax. 2 2 4– 9 Seuraavat ottelut: 20.1. . . . 2002 Urheilu 19 ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. . . MiSq (Mikkeli) OSK (Oulu) ottelut 4-0 , erät 12-2 , pisteet 118-63 1. 3 2 1 22– 9 5 HIFK . Kuhmo – Oulu. 21 11 7 3 42– 25 40 Liverpool . Yleinen: 1) Hannu Mäki-Ikola Poky UA 12.33,1, 2) Timo Bäck LapUA +13,3, 3) Kari Kamila LaihUA +16,3, ... . 21 12 9 1661– 1549 24 Espoo BT . . 29 7 6 16 32– 48 27 Grimsby . 2 1 1 6– 6 2 Vastus . . Tervetuloa. . . . . . . McRae –29,3, 9) Martin –32,9, 10) A. . Mikkelin Sq:n kanssa PoPo pelasi tasan 2-2. Virheet pudottivat Pöykiön niukasti Kettusen taakse. . erikoiskokeella. . Asianajotoimisto Laakso & Mäkelä Torikatu 31 A, 67100 Kokkola AA Hannu Laakso AA Anne Mäkelä Puh. . . . . . . . Suomen Taitoluisteluliitto nimeää ehdokkaansa Salt Lake Cityn olympialaisiin maanantaiaamuun mennessä. . . . . Tilanne ek:n 11 ja 2. Lauantain pohja-aikojen jälkeen hän arveli, että vauhdissa on vielä kiristämisen varaa. . Liigavalmentajat valitsivat pohjoislohkon parhaaksi TPSeurahuoneen Tuomo Paavolaisen, jonka nimi on alleviivattu myös maajoukkuevalmentaja Simo Syrjävaaran paperissa. 23 6 6 11 31– 33 24 M´brough . 23 11 7 5 32– 24 40 Chelsea . ja ajanvar. . (06) 8234 500 Telefax (06) 8234 550 e-mail: kokkola.oikapu@om.fi etunimi.sukunimi@om.fi Asianajajat: Jari Lehtelä ja Riitta Korpijärvi Muut lakimiehet: VT Ulla Pentti Kannuksen sivutoimisto Asematie 1, Pl 42 69101 Kannus Puh. 29 11 10 8 44– 38 43 Gillingham . Ilman teknisiä tai muita takaiskuja Mäkinen ja Loeb ratkovat rallin MM-sarjan avauskisan voiton sunnuntain neljän erikoiskokeen reitillä. . . Kettusta valmentaa Susanna Haarala. 12 8 4 129– 67 16 Napapiiri . . . 28 11 7 10 42– 33 40 Nottingham 30 9 13 8 32– 27 40 Wimbledon . . . . 30 2 7 21 25– 67 13 Seuraavat ottelut: 20.1. Citroenien Sebastien Loeb piti kahdella pohja-ajalla rallin kärkipaikan 28,2 sekunnin turvin ennen Mäkistä. 29 10 6 13 42– 47 36 Barnsley . . . . Häkkinen Tuomas -Salminen JukkaPekka 3-1 (9-3,9-8,3-9,9-1) 4. Ari Moilanen ajoi Keskisen kaksikkoa, joista päivän päälähdössä juossut Durvalo oli koko raviveikkausrivin pelatuin hevonen. Tämän vuoden EM-kilpailuissa moinen kiintiö naisluistelijoita oli ainoastaan Venäjällä ja Ukrainalla. Neljänneksi sijoitetulla Kim Clijstersilla sen sijaan ei ollut hädän päivää, kun hän kukisti Cindy Watsonin erin 6–1, 6–2. . . . toto:(9-4-3): 4,10 1,46-7,732,96 68,25 SuperV4-kerroin: 30,24 Lähtö 5, 75-4, SuperV4-2, 7 oikein -lähtö, lv 2100 m: 1) Rosita Victory/Ari Moilanen 21,8a, 2) Frendi Bay 21,8a (33), 3) Bigwig 22,0a (126), 4) Sergeant Miller 22,0a (374), poissa:-, toto:(1-7-4): 2,39 1,57-1,35-2,05 6,84 SuperV4kerroin: 36,80 Lähtö 6, 75-5, SuperV4-3, Mäenpään Grilli -lähtö, lv 2100 m: 1) Line Demolition Man/Antti Teivainen 20,0a, 2) Chauncey Roller 20,8a (125), 3) Golden Touch 21,1a (35), 4) Belle De Nuit 21,1a (221), poissa:4,10, toto:(3-8-2): 2,75 1,39-2,30-1,63 18,24 SuperV4kerroin: 45,36 Lähtö 7, 75-6, SuperV4-4, Vientipainolähtö, sh 2100 m: 1) Huvi-Musta/Pertti Puikkonen 30,8 , 2) Pietarsaaren Poju 32,1 (469), 3) Juli Pat 31,4 (600), 4) Rate 31,4 (556), poissa:11, toto:(8-49): 4,82 1,95-12,30-9,82 126,22 SuperV4-kerroin: 99,88 SuperV4: 9-1-38 SuperV4-vaihto: 106673,80 poissa: III/4,10, IV/11, SuperV4-kerroin: 99,88 Päivän Duo: 6-8 vaihto: 39464,00 poissa: I/4,10, II/11, kerroin: 13,40 Lähtö 8, 75-7, Leipomo Salonen -lähtö, lv 2100 m: 1) Durvalo/Ari Moilanen 19,3a, 2) Incognito Kemp 19,6a (121), 3) Up To Date 19,6a (46), 4) Huge Van Kemp 19,7a (541), poissa: 5,10, toto:(8-4-2): 1,28 1,18-1,76-1,47 8,28 Lähtö 9, Varsinais-Suomen Hevosjalostusliiton lähtö, lv 2100 m: 1) Crown Jewel/Hannu Nyman 23,4a, 2) Durannah’s 23,5a (483), 3) Rapp Nalan 23,8ax (58), 4) Madhatter Brave 23,9a (150), poissa:3,6, toto:(9-7-1): 1,95 1,35-6,72-1,44 44,4 troikka: 312,91 Durvalo voittoon MELBOURNE (STT–REUTERS) Pete Sampras ja Jennifer Capriati selviytyivät urakoimalla jatkoon tenniksen Australian avoimessa mestaruuskilpailussa lauantaina. . . . . – Nyt auto aliohjaa liikaa liukkaissa mutkissa. Suosikkipitoisen rivin täysosumilla saa vain 16,10 euroa. . . päivä: Ek 6, 12,08 km: 1) Petter Solberg Norja, Subaru 9.44,5, 2) Tommi Mäkinen Suomi, Subaru –4,6, 3) Colin McRae Skotlanti, Ford –5,5, 4) Sabastien Loeb Ranska, Citroen –5,9, 5) Marcus Grönholm Suomi, Peugeot –6,2, 6) Carlos Sainz Espanja, Ford –8,9, 7) Gilles Panizzi Ranska, Peugeot –9,6, 8) Francois Delecour Ranska, Mitsubishi –12,5, 9) Richard Burns Britannia, Peugeot –14,7, 10) Toni Gardemeister Suomi, Skoda –15,9, 11) Harri Rovanperä Suomi Peugeot –16,4. . 30 12 6 12 44– 42 42 Watford . . . . Kolmanneksi lauantain viimeisellä erikoiskokeella noussut Fordin Carlos Sainz on jäänyt kärjestä jo 2.16 minuuttia ja neljännen sija pitänyt Peugeotin Marcus Grönholm 2.21 minuuttia. . . Eriksson Isokatu 17, Pietarsaari AA Christer Eriksson AA Thomas Lillqvist Puh. Viimeisen erän lopussa KTP pääsi hyvien heittojensa ja Salaman pallonmenetysten takia varsin lähelle, mutta peliaika päättyi Salaman onneksi tarpeeksi aikaisin. . Valtola Lauri Annala Timo 3-0 (92,9-3,9-5) 2. . Vapaaohjelmansa Pöykiö luisteli kuuman ryhmän viimeisenä. Hän oli karsintaryhmässään viides, lähestulkoon virheetön lyhytohjelma nosti hänet seitsemänneksi ja upea vapaaohjelma kruunasi kisat komealla viidennellä sijalla. . . 28 15 6 7 50– 40 51 Crystal P . Pöykiön tekniset pisteet osuivat välille 4,9–5,5, esittämisestä hän sai pisteitä väliltä 5,1–5,5. . Escude tarjosi Samprasille kovan vastuksen. 19 9 10 157– 155 18 Kikka . . . . Kettunen sai yhdeksänjäseniseltä tuomaristolta korkeat tekniset pisteet väliltä 5,2–5,5. (06) 831 6295 e-mail: etunimi.sukunimi@cheriksson.fi KOKKOLASSA: Asianajotoimisto Aimo-Koivisto & Suutari Oy Isokatu 15 B, 67100 Kokkola AA Timo Aimo-Koivisto AA Tapio Suutari Puh. . . (06) 831 0099 Telefax (06) 831 0095 kotisivu: http://personal.inet.fi/yritys/laakso.makela Asianajotoimisto Sippola Oy Isokatu 15A, Kokkola AA Osmo Sippola Puh. . 30 6 9 15 25– 50 27 Stockport . 22 8 8 6 29– 27 32 Fulham . 2 1 1 10– 11 2 PaSa Bandy . 1.divisioona Lapponia P-Ketut – Kuohu 3 – 10 , Top Team – Napapiiri 6 – 3 . Aulin Valtteri Rautiola Mikko 3-1 (69,10-9,9-4,9-3) 3. . . . . . . . 29 15 4 10 42– 39 49 West Brom . Ykköspelaajien pelissä Matti Saarela oli omaa luokkaansa ja löi Timo Annalan erin 3-0 (9-3, 9-0, 9-1). Ryyppö Tommi Salminen Jukka-Pekka 3-0 (9-0,9-3,9-5) 4. 17) Tomi Lindell – Markus Silfast KälMU +51,3. B-juniorit: 1) Kimmo Viero PokyUA 13.13,1, 2) Petri Hartvik LaihUA +12,8, 3) Petri Jussila AL-Härmä +21,9, ... . . . . . Parhaaksi erotuomariksi valittiin helsinkiläinen Jyrki Filppu, joka on toinen maamme kansainvälisistä erotuomareista. . Salama voitti KTP:n TURKU (STT) Keliolot lauantain V75-raveissa olivat kaukana parhaasta, mutta raskas rata ei tuntunut haittaavan pelaajien luottohevosia. . . Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliittoja oikeuskansleri. Martti Keskisen valmentamat Rosita Victory ja Durvalo voittivat lähtönsä. erä olivat Salaman selvää hallintaa, mutta toisessa ja neljännessä erässä Salama sortui liikaa yksityisyritteliäisyyteen ja joukkuepeli unohtui ajoittain. . . . . . – Se taas lisää kuljettajan luottamusta autoon, Mäkinen setvi Monte Carlo: Ralliautoilun MM-sarjan kilpailu 1/14, Monte Carlo -ralli, 2. 19 11 1 7 190– 132 23 Kärpät . Kaukisliiga Kuhmo – AVM 5 – 8 , Kikka – Oulu 7 – 6 . . . Harri Rovanperä keskeytti 7. Ryyppö otti toisen voiton puhtaasti 3-0. Amerikkalainen joutui turvautumaan kaikkiin taitoihinsa, ennen kuin ranskalainen talttui 7–6, 5–7, 6–4, 6–7, 6–3. . . 29 14 6 9 33– 23 48 Birmingham 30 13 8 9 45– 35 47 Coventry . Bandyliigan jatkosarja Akilles – Veiterä 3 – 5 (3 – 2), Vastus – Vesta 5 – 2 (0 – 1). McRae –40,0, 11) Gardemeister –43,0. 19 1 18 89– 224 2 Seuraavat ottelut: 20.1. . . . . Kuortaneelta ja Lapualta tulleet pahimmat kilpailijat jäivät tasaisessa rallissa kuuden sekunnin päähän voittajaparista. . 23 8 2 13 27– 37 26 Blackburn . (06) 831 5083 Telefax (06) 8220 415 e-mail: asianajotoimisto@kaitaluoma.kpnet.com Asianajotoimisto Ch. Oulun Luistelukerhoa edustava Pöykiö aloitti EM-kisat erittäin vahvasti sijoittumalla karsintaryhmänsä kolmanneksi. . Huhtakangas Jari Reinilä Jaakko 13 (2-9,10-9,5-9,5-9) Paavolainen valittiin parhaaksi TAMPERE Tampereella järjestetyssä Futsal-gaalassa palkittiin kauden parhaita. . . Ek 10, 23,05 km: 1) Loeb 16.08,2, 2) Mäkinen –8,8, 3) Panizzi –23,2, 4) Sainz –25,4, 5) Solberg –26,0, 6) C. (06) 868 0460 Telefax (06) 868 0464 e-mail: asianajotoimisto@sippola.inet.fi Asianajotoimisto Hannu Kaitaluoma Oy AA Hannu Kaitaluoma Isokatu 5, 67100 Kokkola Puh. . Kiilojen kannalta ratkaisevaa oli ensimmäisen erän menetys. . . . . 1 1 6– 11 Vesta . . ja ajanvar. Kotijoukkue johti avauserää jo 24-17, kun Kiilat kiri hyvin tasoihin 24-24. . Määttänen Teuvo Rautila Mikko 3(9-1,0-4,9-0) 3. . Äänestyksessä toiseksi nousi F.T.K.:n Keijo Huusko, jonka pelitaidot on huomioitu myös kansainvälisillä kentillä – Sporting Lissabon tarjosi hänelle kaksivuotista ammattilaissopimusta futsalkentille. Ryyppö Tommi -Häkkinen Tuomas 3(9-2,9-0,9-0) 4. 22 7 10 5 23– 22 31 Charlton . . . . . Vesta – Veiterä, Vastus – Botnia, Akilles – PaSa Bandy. Kahvitarjoilu. A-juniorit: 1) Jarmo Autio – Kaj Ahlstrand KälMU 13.10,1, 2) Janne Prusti KuortUA +6,0, 3) Janne Haapoja LapUA +6,3, ... . Fordin McRae putosi lauantaina viidenneksi. . . . . RBA . . 6 1 1 4 8– 16 4 OSK . . . 21 13 8 1582– 1549 26 Pussihukat . . . 28 17 4 7 66– 37 55 Wolves . . Mitaleille mahtui vain venäläisiä. . . . Sampras jatkoon. . Lähtö 1, lv 2100 m: 1) BWT Reprinted/Harri Koivunen 23,7a, 2) Jack Horn 24,2a (82), 3) Alma Jat 24,2a (26), 4) Lousiana 24,5a (68), poissa:-, toto:(63-2): 11,88 3,08-2,25-1,40 50,46 Lähtö 2, 75-1, Mira Tex -lähtö, lv 2100 m: 1) Blue Pine Elf/Ari Hartikainen 22,0 , 2) Do It Better 22,9 (40), 3) Indyana Hovsten 23,0 (152), 4) Silent Jolene 23,1 (33), poissa:13, toto:(11-6-4): 3,92 1,69-1,85-3,36 10,50 Lähtö 3, 75-2, Totobar Mynämäki -lähtö, lv 2100 m: 1) Fur Caesar/Antti Teivainen 21,0a, 2) Jatuto Vitas 21,3a (150), 3) Slybowl Dan 21,5a (33), 4) Nobil Sunbird 21,7a (256), poissa:3, toto:(6-5-9): 3,37 1,49-1,90-1,36 18,46 Lähtö 4, 75-3, SuperV4-1, Naxin Pub lähtö, sh 1609 m: 1) Soiliina/Seppo Sarkola 33,5a, 2) Ripari 34,2a (285), 3) Sipsi 34,2a (105), 4) Vilo-Viisu 34,4a (380), poissa:-. KälMU:n kuski ylsi lopputuloksissa sijalle 17. 28 8 8 12 28– 42 32 Rotherham . 6 1 5 4– 20 1 Kaukalopallo Jääpallo Koripallo Squash Oliko onnea MONACO (STT) Tommi Mäkinen rynni kolmella pohja-ajalla mukaan Monte Carlo -rallin voittotaisteluun lauantaina iltapäivällä ja illalla legendaarisen Col de Turinin kukkulan maisemissa Monacon tuntumassa ajetuilla erikoiskokeilla. . . . . . . . . 6 4 2 14– 10 12 MiSq . Jatkopalloilla Kiilat kaatui muutamiin pahoihin omiin virheisiin. . HK:lle lentistappio VAASA (KP) Haapajärven Kiilat kärsi lentopallon naisten kakkossarjassa tappion Vaasassa Vasama III:lle. Lotto Oikeat numerot: 3, 10, 16, 27, 28, 31, 33 Lisänumerot: 21, 29, 32 Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+lisänumero oikein 26 kpl voitto-osuus 7 936,20 e, 6 oikein 1 079,30 e, 5 oikein 33,30 e, 4 oikein 8,70 e. . . Englannin 1. . Safinillekaan ei tuottanut ongelmia maanmiehen Mihail Juzhnin voittaminen 6–4, 6–4, 6–4. . . 22 7 8 7 28– 28 29 Sunderland . . . . Mäkisen suunnittelemille muutostöillä vaikutetaan jousituksen tasapainoon ja lisätään sitä kautta auton ajettavuutta. Saarela-Matti Annala Timo 3-0 (93,9-0,9-1) 2. Myös Capriati joutui yllättävän tiukille kreikkalaista voimapelaajaa Eleni Daniilidouta vastaan, ja voitti erin 2–1. . klo 14.00-16.00 Yleisö voi esittää kysymyksiä paneelille, jossa on edustajia mm. . . . . . Turnauksen voittoa puolustava Capriati oli ajoittain ongelmissa Daniilidouta vastaan. Vaikka Mäkisen silmissä lauantaina vilkkui MM-sarjan klassikkokisan voitto, hän arveli, että kevättalvella Korsikassa ajettavaan seuraavaan asfalttiralliin mennessä hänen nykyinen työkalunsa on jo astetta parempi. 3 1 2 8– 19 2 JPS . (06) 723 5944 e-mail: etunimi.sukunimi@cheriksson.fi YLIVIESKASSA: Asianajotoimisto Pirkko Brax Virastokatu 7 A 3, Ylivieska AA Pirkko Brax Puh.(08) 410 331, (0400) 563 370 Telefax (08) 410 471 e-mail: asianajotoimisto.pirkko.brax@kolumbus.fi Kokkolan Oikeusaputoimisto Torikatu 40, Pl 198 67101 Kokkola Puh. . 28 10 9 9 44– 39 39 Sheff Utd . . . 21 18 3 1944– 1513 36 Pantterit . . läpisyötöllään. Ek 9, 23,47 km: 1) Mäkinen 15.58,6, 2) Solberg –7,8, 3) Loeb –12,8, 4) Sainz –20,9, 5) Panizzi –22,8, 6) Grönholm –23,2, 7) Burns –27,2, 8) C. PoPo voitti OSK:n Oulusta otteluin 3-1. . Ek 8, 23,05 km: 1) Mäkinen 15.56,6, 2) Loeb –6,3, 3) Sainz –8,6, 4) McRae –14,0, 5) Solberg –14,5, 6) Panizzi –19,4, 7) Markko Martin Viro, Ford –24,2, 8) Grönholm –25,8, 9) Burns –31,3, 10) Alister McRae Skotlanti, Mitsubishi –35,2,...13) Gardemeister –43,4. Autio ajoi ykköseksi Isossakyrössä OULU (KP) Pohjois-Pohjanmaa-Squash taisteli lauantaina voiton ja tasapelin Oulussa käydyissä squashin I-divisioonan kierroksen otteluissa. Olen tiennyt testeistä asti mistä vika johtuu, mutta sille ei ole ollut mahdollista tehdä mitään. . divisioona Sq88 – ESRC II 3 – 1 , ESQ – ESRC II 3 – 1 , Sq88 – ESQ 1 – 3 , PoPo – OSK 3 – 1 , PoPo – MiSq 2 – 2 , MiSq – OSK 4 – , EKA – SCH – 4 , SCH – NääsSq 4 – , EKA – NääsSq 2 – 2 . . KälMU:n kaksikko Jarmo Autio – Kaj Ahlstrand sompaili voittoon A-junioreiden yleiskilpailussa. 19 10 1 8 159– 151 21 UKP . Man Utd . . . . Viime vuonna EM-kilpailuissa Kettunen oli seitsemäs ja MM-kilpailuissa 11:s. . 30 9 12 9 32– 35 39 Bradford . . . . 11 2 9 69– 135 4 Nanukit . . . . . . . . . . . . 23 9 5 9 34– 30 32 A Villa . . . . . . 29 15 7 7 50– 30 52 Burnley . ja 3. Valtola Oskari Reinilä Jaakko 3-0 (93,9-4,9-0) PoPo (Pohjois Pohjanmaa)MiSq Ottelut 2-2, erät 9-7 , pisteet 110-99 1. 23 14 3 6 56– 33 45 Newcastle . . . . 23 6 7 10 30– 29 25 Bolton . . . Bolton – Man Utd, Charlton – Derby, Ipswich – Fulham, Sunderland – M´brough. . . . 21 14 7 1705– 1600 28 FoA . Neljänneksi ylsi ukrainalainen Galina Maniatshenko. . . . . Näköjään on pakko painaa koko ajan kaasu ihan pohjassa, Mäkinen mietti lauantain viimeisen erikoiskokeen jälkeen. . Clijsters teki peräti 24 tahatonta erhettä. . . . Sampras kukisti sunnuntain puolelle edenneessä ottelussa erin 3–2 Nicolas Escuden. . . Perusturvasta, Terveyskeskuksesta, Ekoroskista. . 23 5 4 14 17– 41 19 Leicester . Maria Butirskaja vei Euroopan mestaruuden, Irina Slutskaja hopeaa ja Viktoria Voltshkova pronssia. . 19) Tommy Häll – Bruce Forsbacka J-PMK +1.13,2, 21) Mika Järvelä – Jari Järvelä KausMK/UA +1.52,4. . 29 10 6 13 52– 56 36 Portsmouth . 12 1 11 63– 121 2 Seuraavat ottelut: 20.1. 12 5 1 6 87– 87 11 Toki Team . 3 2 1 9– 20 2 WP-35 . 2 1 1 12– 10 2 Veiterä . . 13 8 2 3 113– 90 18 Kemppi .
Olemme mukana luomassa uusia yrityksiä ja työpaikkoja. Haemme nyt Ylivieskan talousalueelle talomyyjää talomyyjää www.kastelli.fi Ostetuin! Ostetuin! Kastelli on ollut vuodesta 1994 Suomen ostetuin talomerkki. Vahvan kotimarkkinaosuuden lisäksi Skaala-tuotteita viedään Länsi-Eurooppaan, Kauko-Itään ja Venäjälle. Tuotantoyksiköt sijaitsevat Ylihärmässä ja Kurikassa. 0400 695 380. A M I C A Tiedusteluihin vastaa aluemyyntipäällikkö Jouni Pietarila, puh. Odotamme hakijalta tuloshakuisuutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä neuvotteluja ihmissuhdetaitoja. Aktia on kasvava ja kannattava, Suomen suurin säästöpankki. Henkilöstömäärämme on noin 140. Haemme Pohjanmaan TE-keskukseen Kokkolan toimipisteeseen teknologia-asiantuntijaa. 050-598 0742, os. Sähköiset hakemukset: jouni.pietarila @ kastelli.fi. Kokkolaan Rantakadulle maaliskuussa avattavaan Vapaamuotoiset hakemukset ilman liitteitä 5. Palkkaus on metsäkeskuksen työehtosopimuksen mukainen. Metsätalouden tarkastajan tehtävänä on hoitaa itsenäisesti piirillään metsäkeskukseen tulevien metsänkäyttöilmoitusten ja rahoitushakemusten maastotarkastukset viranomaispäällikön alaisuudessa. mennessä: Amica Ravintolat Oy PL 537, 67701 Kokkola. 010 247 5061. Vimpelin naiset ovat marraskuusta lähtien harjoitelleet Eveliina Lassilan ohjauksessa. Vimpelin Vedon lähin tavoite kohdistuu SM-hallikarsintaturnaukseen, jossa joukkue kohtaa Oulun, Pattijoen ja Tyrnävän. www.tekes.fi www.te-keskus.fi Tekes on yritysten ja tutkimuslaitosten haastavien tuotekehitysja tutkimusprojektien rahoittaja ja aktivoija. Tehostamme ja vahvistamme konttoreidemme myyntiorganisaatiota ja haemme nyt Myyntihenkistä palveluneuvojaa Kokkolaan Tehtäviisi kuuluu ensisijaisesti neuvontatyö laina-asioissa. Toivomme Sinulta kaupallista koulutusta ja rakennusalan kokemusta. Tuotamme metsänparannus-, metsäsuunnittelu-, koulutusja neuvontapalveluja sekä hoidamme metsälakien toimeenpanon. Tarjoamme Sinulle myyntiin Suomen ostetuimman talopaketin ja sen avuksi markkinointituen ja koulutuksen. Metsäsuunnittelijan toimeen kuuluu alueellisten ja tilakohtaisten metsäsuunnitelmien laatiminen sekä metsänomistajien neuvonta. Me palvelemme asiakkaitamme silmän korkeudelta ja huolehdimme asiakkaistamme niin että voimme katsoa heitä silmiin. Puhelintiedusteluihin emme valitettavasti pysty vastaamaan. Kuulumme Harjavalta-konserniin, joka on markkinajohtaja myös Puustelli-keittiöillään. Kuoreen merkintä ”talomyyjä”. Me kasvamme, haluatko kasvaa mukanamme. Olemme maakunnallinen toimija metsätaloudessa Eteläja Keski-Pohjanmaalla. Liiketoiminta-, tuotekehityssekä pk-yrityskokemus katsotaan eduksi. Hämäläinen, 36, johdatti viime kaudella Jyväskylän Kirittäret SM-hopealle. Olemme maakunnallinen toimija metsätaloudessa Eteläja Keski-Pohjanmaalla. TE-keskusten teknologiayksiköt tarjoavat Tekesin palveluja osana Tekesin verkostoa. Koko toiminnan laajuus vuonna 2001 oli n. Linjankäyttäjälle on sähköpuolen ja/tai teknikkotason koulutus eduksi. Kanerva ja Olin valittiin marraskuun syyskokouksessa uudelle kaksivuotiskaudelle SLU:n hallitukseen. Edellytämme tehtäviin soveltuvaa metsäalan koulutusta sekä tarkastajan osalta hyvää metsälakien tuntemusta. 010 521 5363 tai 050 3546 311, Vesa.Kojola@tekes.fi Pasi Peltola, puh. mennessä osoitteeseen Vesa Kojola, Pohjanmaan TEkeskus, Teknologiayksikkö, PL 131 (Hovioikeudenpuistikko 19), 65100 Vaasa. Olet aloiteja organisointikykyinen, palvelualtis ja viestintätaitoinen. Asuntotilanne Ylihärmässä on hyvä. Yhteydenotot 5.2.2002 mennessä jari.kasvio@skaala.com tai puh. 100 milj. Joukkueen johtajana toimii Timo Ahopelto. Pystyt työskentelemään sekä itsenäisesti että tiimimme aktiivisena jäsenenä. Valmistelet ja koordinoit tutkimusja kehityshankkeita ja vaikutat niiden suuntaamiseen kotimaassa ja kansainvälisesti yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta oikealla tavalla. Kemianteknologian asiantuntija Kokkolaan Tahdotko luoda tulevaisuutta teknologian näköalapaikalla. Haemme vakinaiseen toimeen eteläiselle piirille METSÄTALOUDEN TARKASTAJAA sekä Seinäjoen alueelle, Järviseudun – Kuusiokuntien alueelle ja Lohtajalle määräaikaisiin toimiin kolmea METSÄSUUNNITTELIJAA Metsäsuunnittelijoiden toimet täytetään vuoden 2002 loppuun saakka. Tarjoamme sinulle haasteellisia asiakasläheisiä tehtäviä uudistetussa myyntiorganisaatiossamme sekä mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi. Lähetä lyhyt hakemuksesi sekä ansioluettelo viimeistään 31.1.2002 sähköpostitse osoitteeseen rekrytointi@aktia.fi (liitteet MS-Word-tiedostoina). 20 Sunnuntaina 20.1. Huolenpito asiakkaasta on Aktian pääperiaate. Kanerva, Mäkipunto ja Olin SLU:n varapuheenjohtajiksi. Tiimimme jäsenenä sinulle tarjoutuu hyvä mahdollisuus kehittää omaa asiantuntemustasi sekä olla vaikuttamassa alan teknologian kehittymiseen. Odotamme sinulta tehtävään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, riittävää työkokemusta yrityssektorilta tai muutoin alan yritystoiminnan tuntemusta sekä kotimaisten kielten lisäksi hyvää englannin kielen taitoa. (06) 3296 329 tai 050 3546 329, kaj.suomela@te-keskus.fi Odotamme hakemustasi ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen 4.2. 2002 s KESKIPOHJANMAA Aktia Säästöpankki on ihmisen kokoinen pankki. Joukkoomme kuuluu yli 800 henkilöä. Henkilöstöä verkostossamme on yli 1000. Tekesin toimipisteet ovat Helsingissä ja neljässä kaupungissa ulkomailla. ammattikorkeakoulututkinto Työssäsi tulet tarvitsemaan molempia kotimaisia kieliä. Tuotamme metsänparannus-, metsäsuunnittelu-, koulutusja neuvontapalveluja sekä hoidamme metsälakien toimeenpanon. Kotisivultamme löytyy lisätietoa toiminnastamme www.skaala.fi. Liiketoimintamme volyymi on noin 120 Mmk ja henkilöstöä on noin 140. Hakemukset 31.1.02 mennessä postitse osoitteella: Kastelli-talot, Teollisuuskylänraitti 23, 94450 Keminmaa. (06) 3296 320 tai 050 3546 320, pasi.peltola@te-keskus.fi Kaj Suomela, puh. Turkulainen kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva, 53, on toiminut SLU:n varapuheenjohtajana vuosina 1993–97 ja toistamiseen vuodesta 2000 lähtien. Hakemukset 31.1. SLU:n puheenjohtaja on Carl-Olaf Homén. Haemme ikkunatehtaallemme Ylihärmään PINTAKÄSITTELYLINJAN KÄYTTÄJÄÄ Kokemus vastaavissa tehtävissä katsotaan eduksi, mutta henkilö voidaan myös kouluttaa tehtäviin. Hämäläinen Vimpelin Vedon naisten pelinjohtajaksi Täsmäsää myös netissä www.keskipohjanmaa.net HELSINKI (STT) Urheiluliiton Ilkka Kanerva, Lentopalloliiton Tarja MäkiPunto ja Työväen Urheiluliiton Kalevi Olin valittiin jatkamaan Suomen Liikunta ja Urheilun (SLU) varapuheenjohtajina hallituksen järjestäytymiskokouksessa perjantaina Helsingissä. Toimintamme tavoitteena on yhteiskunnan hyvinvointi, viennin kasvu ja teollisen pohjan laajentaminen. Hakemukset tulee lähettää 1.2.2002 mennessä osoitteella Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus, Huhtalantie 2, 60220 Seinäjoki. Niiden tehtävänä on alueellisen elinkeinoelämän edistäminen koulutuksen, neuvonnan ja rahoituksen keinoin. Sinulla on jossain määrin mahdollisuus vaikuttaa toimenkuvaasi riippuen aikaisemmasta kokemuksestasi ja erityisistä vahvuuksistasi. Merkitse hakemukseen "Kokkola". Toivomme, että • sinulla on kokemusta pankkityöstä, mieluiten laina-asioissa • olet myyntihenkinen ja järjestelmällinen • olet yhteistyökykyinen ja joustava • sinulla on esim. Skaala, PL 17 62375 Ylihärmä. Tarvittaessa sinulla on mahdollisuus tehokkaaseen kielikoulutukseen. euroa. Jos lisäksi olet yrittäjähenkinen, positiivisesti asennoitunut ja kykenet itsenäiseen työskentelyyn, olet etsimämme. Aktialla on tällä hetkellä 61 konttoria ja 7 palvelupistettä. helmikuuta mennessä osoitteeseen: Kari Aukia Oy Rewell Center 134 65100 Vaasa Kuoreen tunnus myymälänhoitaja, myyjä, myyjä/myymälänhoitaja MYYMÄLÄNHOITAJAA JA MYYJIÄ Haetaan Tärkeinä ominaisuuksina pidämme: – Palvelualttiutta – Kokemusta – Reipasta otetta työhön – Suomen ja ruotsin kielen hyvää osaamista :iin Palvelukseen halutaan Palvelukseen halutaan VIMPELI (STT) Paavo Hämäläinen johtaa Vimpelin Vedon naisten superpesisjoukkueen peliä kaudella 2002. Skaala Ikkunat ja Ovet on valtakunnallisesti toimiva ikkunoiden ja ovien markkinointiin ja valmistukseen erikoistunut yritys. Ruotsinkielen taito välttämätön. Lisätietoja tarkastajan toimesta antaa viranomaispäällikkö Tuomo Nikander (06-4163 203, 040-5444 827) sekä metsäsuunnittelijoiden toimista piiripäälliköt Mauri Hyytiä (06-4163 201, 040-5547 325) Seinäjoen alue, Antti Pajula (06-4163 209, 040-7261 709) Järviseudun-Kuusiokuntien alue ja Pekka Hovila (06-8292 202, 0400-268 733) Lohtaja. Pohjanmaan TE-keskuksella on toimipiste sekä Vaasassa että Kokkolassa. Lähempiä tietoja tehtävistä antaa konttorinjohtaja Jukka Vainio, puh. Olemme saaneet hoitaaksemme Pietarsaaressa Beamex Oy Ab:n henkilöstöravintolan 16.2. TE-keskukset ovat kauppaja teollisuusministeriön, maaja metsätalousministeriön ja työministeriön hallinnonalojen yhteisiä palvelukeskuksia. Lisätietoja: Vesa Kojola, puh. Osaat valmistaa herkullista ruokaa, olet asiakaspalvelutaitoinen, joustava ja omaat kokemusta ravintola-alalta. Jyväskyläläinen sosialidemokraattien kansanedustaja Kalevi Olin, 56, ja samasta kaupungista kotoisin oleva kasvatustieteiden opiskelija Tarja Mäki-Punto, 29, ovat toimineet SLU:n varapuheenjohtajina yhtäjaksoisesti vuodesta 1997. Teknologia-asiantuntijana tehtäväkenttäsi on laaja. Vuoden 2000 syyskokouksen ääniharavalla Mäki-Punnolla on omaa hallituskauttaan vielä vuosi jäljellä. Sinulla on kokemusta kemianteknologian tuomista mahdollisuuksista elinkeinoelämässä tai tutkimuksessa ja näkemystä kemianteknologian teollisesta soveltamisesta. alkaen, jonne etsimme RAVINTOLAPÄÄLLIKKÖÄ vastaamaan henkilöstöruokailun ja kahvilapalveluiden hoitamisesta. Henkilöstömäärämme on noin 140. Tarjoamme haastavan, itsenäisen ja monipuolisen tehtävän