Jessika Ammesmäki leikkaamassa kebabvarrasta. Hiki virtaa, taukoja ei juuri ehdi pitää ja vedet juodaan juostessa. 1 Sivu 14 TIMO VARILA Essayah komission aikeista: Viljelijöille varattava oma osuus 1 Sivu 8. Kulkue käynnisti cupin Katu täyttyi futisjunnujen askelista, kun Kokkola Cupiin osallistuvat joukkueet kävelivät torstai-iltana Kauppatorilta avajaisiin Keskuskentälle. 1 Sivu 4 SINI SULKAKOSKI 1 Sivut 2-3 Helle tekee grillityöstä hikistä hommaa Helle ei pysäytä grillija kioskityöntekijöitä Kokkolassa ja Kaustisella, vaikka lämpö tuntuu kuin saunassa. 44:nnen kerran järjestettävään Kokkola Cupiin osallistuu yli 430 joukkuetta. Huumori ja hyvä työporukka kantavat läpi kuuman työpäivän. 1 Sivu 3 Jaana Pikkarainen-Haapasaari on tyytyväinen asiakkaidensa jälkisiivoukseen. (sis. EMMA TOIKKANEN Kokkola Cupin joukkueet marssivat Antti Chydeniuksenkadulla kohti Keskuskenttää. Nelipäiväinen turnaus päättyy sunnuntain mitalipeleihin. Perjantai 18.7.2025 Keskipohjanmaa.fi | Nro 134 Hinta 4,20 €. Silti asenne pysyy kevyenä. alv 10 %). » Jos Kokkolasta on ensimmäisessä synnytyksessä saanut hyvän ja turvallisen kokemuksen, moni varmasti haluaa palata uudelleen myös seuraavien lasten kohdalla. Juhlien jälkeen siivotaan sopimuksen mukaan Työväentalolla asiakas hoitaa siivouksen itse, Elbassa talon väki hoitaa kaiken. Juhlapaikkojen käytännöt vaihtelevat Kokkolassa, mutta tärkeintä on sopia siivousvastuusta selkeästi
Grillin työläisten mukaan pakkanen haittaa vain luukun avatessa, sillä grillin laitteisto lämmittää sisäilmaa. Kukaan ei Palon mukaan ole esimerkiksi pyörtynyt kuuman grillin sisällä, vaikka kiireen takia taukoja pidetään harvoin. Ammesmäki kertoo työntekemisen olevan hitaampaa oikein kuumalla säällä, mutta itku ei tälläkään kertaa auta markkinoilla. Ei se (Oivi Palo) minua täällä pakota olemaan, Ammesmäki kertoo nauraen. Grillin kolmikko kertoo työhengen pysyvän positiivisena, vaikka olosuhteet olisivat joskus tukalat. Mieluummin mulla on hiki kuin talven kylmillä villapaidoissa ja -sukissa. MYÖS asiakkaat tuovat työntekijöiden mukaan lämpöä, mutta eivät samalla tavalla kuin aurinko. TALVEN PAKKASET eivät tunnu grillin sisällä samalla tavalla. Hiki virtaa, mutta hyvä työhenki ja huumori pitävät mielen viileänä.. Kaikki eivät kuitenkaan työskentele viileässä toimistossa. Taukojen aikana ei ehdi yleensä istahtaa. Toisille tiuskiminen ja negatiivisuus eivät kuulu työporukkaan hikisessäkään grillikopissa. – Ei se auta kun vain juoda paljon vuoron aikana. Severin grillin yrittäjä Oivi Palo ottaa toimittajat nauraen vastaan, sillä Keskipohjanmaalle lähetettiin hänen nimellään juttuvinkki. – Onhan täällä jo kahdeksan vuotta töissä oltu. Hän kertoo, ettei kesän harva kuuma päivä haittaa häntä ollenkaan. – Enemmänkin meillä on vaan pöljiä juttuja! Vähän pöljä tässä pitää ollakin, Ammesmäki täydentää. Palo kertoo, että jokavuotiseen hellejaksoon on grillillä mahdotonta valmistautua. Hellekelit nostavat lämpötilaa myös grillikioskin sisällä. Grillin työntekijä Jessika Ammesmäki kertoo nauttivansa työstä, vaikka se ei ole helpoimmasta päästä, varsinkaan kovilla helteillä. Severin Grillin työntekijät Sara Sikkilä ja Jessika Ammesmäki viettävät hellepäivää töissä kuumassa grillikopissa. Puheenaihe Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri: kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu: urheilu@keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Keskipohjanmaa // Perjantaina 18. Kokkolan grillija kioskityöntekijät työskentelevät silti niin kuin vuoden muinakin päivinä. heinäkuuta 2025 2 // Grillillä käristyy – kirjaimellisesti Milo Vähäsarja Heinäkuun puolivälissä suomalaiset saivat kesän ensimmäisen hellejakson. – Vedetkin juodaan juostessa, Palo kertoo. Ihmiset rientävät sisätiloista rannoille ja nauttivat auringosta. Hän, tai grillin muut työntekijät eivät vieläkään tiedä, kuka vinkin lähetti
Se tavara tietysti maksaakin jotain, Pihlajamaa muistuttaa. Tähän lukuun sisältyvät myös mahdolliset matkasynnytykset ja kotona suunnittelematta tapahtuneet synnytykset. Kaustinen Folk Music Festival tuo suuria määriä ihmisiä joka vuosi myös Kappelin grillin antimien ääreen. Kappelin grillillä työntekijät saavat maksutta juoda virvoitusjuomia. Tärkeimpänä ohjeistuksena työntekijöille Pihlajamaa kertoo riittävän juomisen ja syömisen. – Kesätyöntekijät ohjeistetaan festareita varten jo toukokuussa ja tavaraa tilataan jo pari viikkoa etukäteen. Suomi on yksi maailman turvallisimpia maita syntyä, ja vauvoja kuolee synnytyksessä hyvin harvoin. Majoitusta voidaan järjestää, ja synnytyssairaalaan saapumiseen voi tutustua jo etukäteen etänä netin kautta. Kokkolan kauppatorin grillikioskilla helteen kanssa pärjätään mainiosti. Synnytykset ovatkin Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen merkittävä tulevaisuuden kivijalka. Pihlajamaa kertoo festareiden tuovan mukanaan parin viikon liikevaihdon. Oulussa synnytysten määrä sen sijaan kasvoi ja rikkoi 3 000 synnytyksen rajan. Kappelin grilli suurensi toimitilaansa vuonna 2010. Kun talousvaikeuksien kanssa painivat hyvinvointialueet puolustavat vimmatusti omaa sairaalastatustaan ja rahoitustaan, mielellään vedotaan synnytysten määrään. Lämmin sää tuo mukanaan jonon ja paineen. Kokkolan kauppatorin kioski myy jäätelön ja virvokkeiden lisäksi grilliruokaa. – Tänäkin vuonna huippuporukka meillä töissä, joista olemme erittäin ylpeitä. Myös grillin jäähdytyslaitteet ovat kovilla. Toisille tiuskiminen ja negatiivisuus eivät kuulu työporukkaan hikisessäkään grillikopissa.. Nykyään osassa sairaaloista on synnytysosastoilla myös ajoittaista ruuhkaa, uutisoi STT. Viime vuonna Soitelta esitettiin Keskipohjanmaan jutussa arvio, että Oulun yliopistollisessa sairaalassa varmasti halutaan Pohteen alueen synnyttäjien suuntaavan Ouluun eikä Kokkolaan. KESKI-POHJANMAAN keskussairaalassa syntyy vuosittain noin 1500 lasta. Ihmisillä on kuitenkin oikeus valita minne lähtevät, koska synnytykset kuuluvat valinnanvapauden piiriin. Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 020 750 4007 (pvm/mpm) ti-pe klo 7-11 ja la klo 7-9.30 Lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Asiakaspalvelu asiakaspalvelu@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Kokkolan Mediakulma, Rantakatu 10 Keskipohjanmaa // Perjantaina 18. Tämän vuoksi synnytyssairaaloiden verkostoa ei kannattaisi ajaa alas enää enempää. Kappelin grilli on suursuosiossa Kaustisen festareiden aikaan. Raskaiden vuorojen läpi puurtavat työläiset ehtivät harvoin pitää oikeaoppisia, rauhallisia juomataukoja. Kuumuus iskee kioskityöntekijöille vasta ulkona seisovia pöytiä pyyhkiessä. Viime päivinä on kolmikon mukaan ollut vain yksi hankala asiakasjoukko. Niidenkin turvaamiseen tietysti tarvitaan resursseja, muun muassa edellä mainittuja statusta ja rahaa. STT:n mukaan monella muulla alueella vasta toivotaan esimerkiksi potilashotellia majoittumista varten. Keskiviikkoaamuna kioskin edessä istuu suuri joukko ihmisiä nauttimassa kahvia ja muita virvokkeita. Pääkaupunkiseudun kaltaista liiallista tungosta ei kuitenkaan ole täällä nähtävissä. Asiakkaat ovat usein ystävällisiä ja hauskoja. Pääkirjoitus " Synnytyssairaalatoiminnan lopettaminen Pietarsaaresta ja Oulaisista on korostanut Kokkolan merkitystä entisestään. Synnytyssairaaloita ei ole varaa karsia enempää Suomen synnytyssairaaloiden määrä on 2000-luvun aikana pudonnut puoleen entisestä, noin neljästäkymmenestä pariinkymmeneen. Hiki virtaa, mutta hyvä työhenki ja huumori pitävät mielen viileänä. Myös liikevaihto tuplaantui uudistuksen myötä. Jos kotoa on yli 35 kilometriä tai yli puolen tunnin matka synnytyssairaalaan, matkasynnytysten ja suunnittelemattomien kotisynnytysten määrä alkaa STT:n mukaan kasvaa. Myyjän mukaan kioskin asiakkaat eivät muutu käytökseltään säiden vaihtuessa. Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa synnytyksiä oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan viime vuonna 1 457, mikä on hieman vähemmän kuin edeltävänä vuonna. Kyllä ne lämpöä hillitsevät, mutta eivät aina pidä tarpeeksi viileänä, koska ruoanlaittopisteen laitteet tuottavat lämpöä, Pihlajamaa kertoo. FESTAREIDEN sunnuntaipäivä on Pihlajamaan mukaan erityisen kiireinen, sillä ihmiset käyvät syömässä ennen lähtöä kotipaikkakunnilleen. Pihlajamaa kertoo, että työntekijät palkitaan raskaan festariajan jälkeen yllätyspalkinnoilla. Kioskin myyjä Elli Malherbe kertoo jäähdytyksen pelaavan kopin sisällä. Suomessa tapahtuu vuosittain parisataa sellaista synnytystä, joissa äiti ei ehdi ajoissa sairaalaan. Jos Kokkolasta on ensimmäisessä synnytyksessä saanut hyvän ja turvallisen kokemuksen, moni varmasti haluaa palata uudelleen myös seuraavien lasten kohdalla. – Teho ei meinaa riittää. Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueelle tunnetusti saavutaan synnyttämään paljon Keski-Pohjanmaata laajemmalta alueelta, niin etelästä kuin pohjoisesta. – Meidän ilmalämpöpumppu on tässä säässä niin hyvä, että selviää, kertoo iloisesti hymyilevä Malherbe. Myytävän jäätelön sulamista ei myöskään tarvitse pelätä, sillä laitteet ovat Malherben mukaan tehokkaat. Kokkolassa ei synnytysosastolla ole kesällä ollut erityistä ruuhkaa, vaan synnyttäjiä on ylilääkäri Charlotta Frostdahlin ollut viime aikoina aivan tasaiseen tahtiin. Nämä rajapyykit ylittyvät alueellamme monien kohdalla selvästi, ja matka voi helposti olla yli tunnin. KAUSTISEN Kappelin grillin yrittäjä Tero Pihlajamaa kertoo kuumassa grillissä työskentelyn olevan raskasta. Liian vähäiset resurssit ja kiire ovat herättäneet huolta ainakin pääkaupunkiseudulla. Frida Keränen Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. SAIRAALAVERKON HARVENTUMINEN voi lisätä huolta synnyttäjien terveysriskeistä. Viime vuonna synnytysten määrä kasvoi Suomessa yhdeksässä sairaalassa, mutta Keski-Pohjanmaan keskussairaala ei ollut näiden joukossa. – Heti kun aurinko lämmittää, ihmisistäkin tulee mukavampia, Palo kertoo. Pohjimmiltaan tärkeintä on äidin ja vauvan turvallisuus. Synnytyssairaalatoiminnan lopettaminen Pietarsaaresta ja Oulaisista on korostanut Kokkolan merkitystä entisestään. JUKKA LEHOJÄRVI Grillin kolmikko kertoo työhengen pysyvän positiivisena, vaikka olosuhteet olisivat joskus tukalat. Pihlajamaa arvostaa työntekijöitään suuresti. EMMA TOIKKANEN MILO VÄHÄSARJA " Asennekysymys! Ei saa hosua liikaa. Kokkolassa tähän on varauduttu. Festareihin valmistautuminen aloitetaan hyvissä ajoin. heinäkuuta 2025 // 3 Grillillä käristyy – kirjaimellisesti Severin Grillin työntekijät Sara Sikkilä ja Jessika Ammesmäki viettävät hellepäivää töissä kuumassa grillikopissa. Matkalla ja kotona suunnittelematta tapahtuvissa synnytyksissä on kuitenkin aina riskinsä. Tämä auttoi Pihlajamaan mukaan valmistautumaan kuumiin keleihin ja suuriin ihmismääriin
Salin lattian peseminen talon puolesta perustuu siihen, että Kokkolan Työväentalon salin lattia on tavallista monimutkaisempi hoidettava. Jos salissa on käytetty pöytiä, ne tulee siirtää näyttämön takaosaan takaisin. Juhlia Kokkolan Työväentalolla on kesäisin hiukan vähemmän, mutta syksyisin paikka pullistelee erilaisista tilaisuuksista. SINI SULKAKOSKI Juhlapaikkojen siivouskäytännöt vaihtelevat: toisessa asiakas hoitaa jäljet, toisessa ne jäävät talon huoleksi.. Mikäli astioita on käytetty, ne tulee tiskata. Jungsborgin rakennusta ympäröi iso piha-alue. Tämä siksi, koska seuraava tulija haluaa laittaa ne järjestykseen omalla tavallaan. – Hetki sitten yksi hääpari oli täällä katsomassa paikkoja ja tuli puheeksi, että ensi kesälle on ainoastaan enää yksi-kaksi lauantaita vapaana. Asiakkaalle annetaan ohjeistus siitä, mitä pitää olla siivottuna ja järjesteltynä. – Tämän suhteen ei ole siis väliä, onko kyseessä häät tai jotkin yritysjuhlat. Lattiaa ei tarvitse pestä tai imuroida, mutta jos vaikka kakkupala tai juomalasi tipahtaa lattialle, tulee ne siivota nopeasti pois. Keiski kertoo Nuorisokeskus Villa Elbassa riittävän tänä kesänä juhlia joka viikonlopulle, arkipäivät pitää kiireisenä kesäleirit. Marraskuusta helmikuuhun saakka varauskalenteri on täynnä. – Silloin tällöin tapahtuu niin että ei ole siivottu hyvin, jolloin olemme joutuneet veloittamaan lisäkuluja. Kokkolan Työväentalolta löytyy erikokoisia tiloja erilaisiin tarpeisiin. heinäkuuta 2025 4 // UUTISET Ensin juhlat, sitten siivous Sini Sulkakoski Kesä on erilaisten juhlien sesonkiaikaa. Kurulan mukaan asiakkaat ovat tehneet jälkisiivouksen hyvin. Helppous asiakkaalle on meidän pointtimme, kertoo Nuorisokeskus Villa Elban myyntija asiakasvastaava Mari Keiski. – Joko me siivoamme tai asiakas siivoaa käyttämänsä tilan. – Meillä on asiakkaan mahdollista siivota itse, ja sitä usein toivommekin. – Eli keskellä yötä heti juhlien jälkeen ei tarvitse alkaa siivoamaan. – Jos kyseessä on isot juhlat, niin käytetyt pöydät ja tuolit pitää kasata salin seinän sivuun. Hän kertoo tilaisuuksien jälkisiivouksen toteutumisen riippuvan siitä, miten asiakkaan kanssa on etukäteen sovittu. Meillä on periaatteena, että selkeitä roskia ei jätetä. Mikäli asiakas tekee juhlapaikan loppusiivouksen itse, mitä siihen käytännössä kuuluu ja miellyttääkö jälki juhlapaikkojen vuokraajia. Yksi poikkeus kuitenkin on. – Vaikka kesällä on rauhallisempaa, niin kyllä täällä koko ajan jotain tapahtuu, Pikkarainen-Haapasaari summaa. Kokkolan Työväentalolta löytyy erilaisia tiloja suuresta juhlasalista intiimimpään kokoustilaan. Ohjeistukseen kuuluu esimerkiksi roskien vieminen ulkoroskikseen saakka sekä omien tavaroiden poisvienti. Mikäli jälkisiivouksen suorittaa itse niin periaatteena on, että tilat tulee olla siivottuna samanlaiseen kuntoon, mitä ne olivat paikalle tultaessakin. Kokkolan työväenyhdistyksen puheenjohtajana toimiva Jaana Pikkarainen-Haapasaaren vastuulle kuuluu muun muassa Kokkolan Työväentalosta huolehtiminen. – Jos asiakas tuo hääjuhlaansa omia koristeita mitä haluaa säilyttää, ne asiakas kerää itse pois. Meiltä on myös mahdollista ostaa loppusiivous, kertoo Karleby Ungdomsförening r.f. – Kahviossa olevat pöydät asiakas saa järjestellä niin kuin itse haluaa, ja ne voi jättää sillä tavalla paikalleen. Jos tila vuokrataan vaikka lauantai-illaksi ja muuta ei sovita, tilaa on aikaa siivota seuraavaan päivään kello 12 saakka. Tilanne on tietysti eri siinä tilanteessa, jos seuraava ryhmä on tulossa tiloihin seuraavana päivänä. Paikalla järjestetään yritysja järjestötilaisuuksia, perhejuhlia, koulutuksia ja niin edelleen. Keittiö pitää olla siivottuna, roskat vietynä sekä tyhjät pullot ja tölkit kerättynä. Jos sitä on käytetty, niin silloin sekin tulee siivota. Kun juhlat ovat ohitse, me siivoamme kaikki pois. Heillä ei ole tarjolla vaihtoehtoa, että asiakas siivoaisi tilaisuutensa jälkeen paikat itse. NUORISOKESKUS VILLA ELBASSA talon oma henkilökunta siivoaa paikat kuntoon tilaisuuksien jälkeen. JUNGSBORGILLA jälkisiivouksen toteuttamiseen on muutama vaihtoehto. Salin lattiaa ei tarvitse asiakkaiden pestä, me teemme sen. Keskipohjanmaa // Perjantaina 18. toiminnanjohtaja Mikaela Kurula. – Jungsborgilla on kesällä jonkin verran tilaisuuksia mutta lisääkin mahtuisi. Pikkarainen-Haapasaarella ei ole moitteensijaa tilojen vuokraajien siivousjälkeen. Jaana Pikkarainen-Haapasaarella ei ole pahaa sanaa sanottavana Kokkolan Työväentalon vuokraajien jälkisiivousten suhteen. – Aina on ollut hyvin siivottu ja tarpeeksi siistiä! Jotain satunnaista voi löytyä joskus jostain sohvan nurkasta, mutta todella hyvin asiakkaidemme loppusiivoukset ovat toteutuneet
Poliisin ei osaa sanoa, liittyikö tapaukseen alkoholia tai huumeita. Poliisin mukaan henkirikokset Ahvenanmaalla ovat harvinaisia. – Poliisi lähtee paikan päälle hyvin varustautuneina ja monen partion voimin, Granholm kertoo. – Siinä oikeastaan kaikki, mitä pystyn tässä vaiheessa kertomaan asiasta, Granholm sanoo. 044 294 2432 Palokas Harri, p. Keskipohjanmaa // Perjantaina 18. Osalliset ovat poliisin mukaan henkilöitä, jotka asuvat virallisesti Ruotsissa. Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen. klo 19 – Lohtajan kirkko Etuasiakasetuna 2 LIPPUA YHDEN HINNALLA (norm. heinäkuuta 2025 // 5 Tankarin karikokous Tankarstämman 27.7. 050 325 2571 Herlevi Kari, p. mennessä. 044 300 0284 Forss Janne, p. 0440 561 560 Ylivieska, Kalajoki, Nivala: Mari-Pauliina Kaarlela, 0503009480 www.kirkkomusiikkijuhlat.fi www.kirkkomusiikkijuhlat.fi 22.-27.7.2025 22.-27.7.2025 SÄVELIÄ SÄVELIÄ SIELULLE SIELULLE Esiintyjinä mm. Ahvenanmaalla henkirikokset ovat harvinaisia. Popkanteletar Ida Elina Bravade-nokkahuilukvartetti Maria Ylipää, Marzi Nyman Jukka ja Tove Leppilampi Minna-Leena Lahti Teppo Lampela Lotus Tinat Lily-Marlene Puusepp Vaasan kaupunginorkesteri Kokkola Oulu Ensemble Juhani Lamminmäki Taivaallisia näkyjä -konsertti la 26.7. 040 823 5938 | 0400 661 379 www.taipaleenteras.fi KATTOJA SEINÄPELLIT Julkiset kaupanvahvistajat Kaupanvahvistajien toimialueena on koko Suomi. 040 550 0868 Sievi: Ahokas Raimo, p. 30 €) Osta etuliput ennakkoon 21.7. Partioiden tarkkaa määrää Granholm ei osaa sanoa, mutta niitä on ollut paikalla useita. 0400 755 737 Ylivieska, Kannus: Toikkanen Jukka, p. Mies kuoli puukotuksessa Ahvenanmaalla STT Yksi mies kuoli ja kolme muuta ihmistä loukkaantui puukotuksessa Ahvenanmaalla, uutisoivat ahvenanmaalaismediat. 044 571 0782 Kalajoki: Siermala Juha, p. Poliisi teki tilanteessa yhden kiinnioton. Ohjeet löydät: hillagroup.fi/edut ETUKORTTI TIINA TILAAJA 1234567 YHTEYSTIEDOT EDUT Hillaetukortilla -50% alennus Poliisi teki pidätyksen Alavetelissä Jani Kauta Pohjanmaan poliisi sai noin kello viideltä keskiviikkoiltapäivänä 16. Utresa kl. Halsua, Kaustinen, Kruunupyy, Lestijärvi Purola Manu, p. Lataa sovelluskaupasta Hilla-etukortti ja edut ovat aina mukanasi. 050 597 7957 Isosaari Jouko, p. Epäilty sekä toinen mies ja nainen loukkaantuivat lievästi. Tunnistaudu tilaajaksi Hilla-tunnuksilla. 040 533 0353 Salo Maija, p. Kun tehtävään liittyy aseita, poliisi ottaa sen asiaankuuluvalla vakavuudella, sanoo poliisin viestintäasiantuntija Jasmin Granholm. heinäkuuta tehtävän Kruunupyyn Alaveteliin, joka kohdistui henkeen ja terveyteen. Puoli kahdeksaan mennessä operaatio oli jo ohi. 13.00 inleds med andakt i kyrkan kl. 2 lippua/etukortti. Etukoodin löydät Hilla-etukortti sovelluksesta. Poliisi epäilee miestä taposta ja kahdesta tapon yrityksestä. klo 18.00 Lohtajan pappila, Alaviirteentie 105, Lohtaja Vuoden taiteilija on Iines Niemelä. 044 089 7720 Heikkilä Mika, p. 040 537 3801 Kaustinen: Järvenpää Susanna, p. 040 779 7372 Kokkola: Brandt Jori, p. Poliisin mukaan mies puukotti toista miestä useita kertoja ylävartaloon ja kaulaan, minkä seurauksena uhri kuoli. Esiintyjinä kylämuusikot. Vapaa pääsy! Viikon ohjelma ja lisätietoa: www.kirkkomusiikkijuhlat.fi oheistuotteineen tehtaalta suoraan asiakkaalle edullisesti ja nopeasti Linjalantie 4 | 43700 | Kyyjärvi P. 050 533 7375, 0400 683 940 Veteli: Siirilä Jari, p. Ahvenanmaan poliisi kertoi epäillystä henkirikoksesta torstaina iltapäivällä. Smuggling som årets tema! Tankarstämman kl. 12.30. Lähtö klo 10.00 Meripuiston satamasta ja paluumatka klo 15.00-16.30 M/S Jennyllä. Poliisin mukaan epäiltyä kuullaan mahdollisimman pian. 050 595 4960 Rinta-aho Juha, p. 0400 564 433 manupu@kase.fi Himanka: Haanmäki Kari, p. Poliisi sai tehtävän noin kello viideltä. Voit luottaa lukemaasi: keskipohjanmaa.fi Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kätevästi mistä vain. Henkirikos tapahtui mökillä Lumparlandin kunnassa keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Tilanteesta ei lopulta koitunut suoranaista vaaraa poliiseille tai sivullisille. Kaikki osalliset vietiin sairaalaan. Alustavien tietojen mukaan yhdellä henkilöllä oli ase. POLIISI OTTI paikan päällä kiinni noin 40-vuotiaan miehen. 044 294 2432 Kokkonen Heidi, p. 15.00-16.30 med M/S Jenny. klo 13.00 Vuoden teemana salakuljetus! Hartaus kirkossa klo 12.30, karikokous klo 13.00. Liput/Biljetter: visitkokkola.fi (Verkkokauppa/Webbshop) Lohtajan kirkkomusiikkijuhlien ja taidenäyttelyn avajaiset 22.7. 010 258 7288 Perho: Pajula Pekka, p. 10.00 från Havsparkens kaj och returresa kl. 050 597 7957 Toholampi: Ahokas Raimo, p. 050 400 3347 Kannus: Salo Maija, p
1 Kun sinileväesiintymä on erittäin runsas, se saattaa muistuttaa paksua maalia tai hernerokkaa. OSALLISTUVIIN työnantajiin lukeutuvat muun muassa yritykset Mirka, Snellman, Pohjanmaan hyvinvointialue, Rantalainen, UPM, Beamex ja Solving. Onnistuimme operatiivisessa toiminnassamme ja otimme merkittäviä strategisia askeleita yhtiön tulevaisuuden rakentamisessa, kommentoi toimitusjohtaja Christophe Sut tiedotteessa. Sinileväseurannan havainnot kertovat tilanteesta havaintopaikalla ainoastaan kyseisenä ajankohtana ja tilanne voi vaihdella nopeasti sääolosuhteiden muuttuessa. – Meripuiston ja Potin uimarannoilla on havaittu sinilevää, ilmoitti Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuolto Kokkolan kaupungin Facebook sivuilla torstaina. Mukana on myös useita koulutustoimijoita, toisen ja kolmannen asteen oppilaitoksia. SINILEVÄT viihtyvät erityisesti ravinteikkaissa ja lämpimissä vesissä. – Yhä useampi haluaa pois suurkaupunkien ruuhkista. Keski-Euroopassa ja Pohjois-Euroopassa liikevaihto laski hieman. – Kokoamalla eri toimijat saman katon alle haluamme näyttää kävijöille, että Pietarsaaren seutu on paikka, jossa koko perhe voi löytää tulevaisuuden, kertoo tapahtuman pääjärjestäjä ja aluekehittäjä Fredrik Sandelin. – Odotuksemme vuoden lopusta säilyvät positiivisina ja odotamme toisen vuosineljänneksen hyvän kehityksen jatkuvan ja vauhdittuvan entisestään, Sut sanoo. Lämmin sää on lisännyt sinilevähavaintoja ympäri Suomea. Yhtiön liikevaihto kasvoi tammi–kesäkuun aikana 394,8 miljoonaan euroon (kasvua 0,1 prosenttia). 1 Tuulinen sää voi vaikeuttaa sinilevän havaitsemista, koska tuuli saa sinilevälautat hajoamaan vedenpinnalta ja sekoittumaan veden sekaan.. Miksei siis palata kotiin Pietarsaaren seudulle, sanoo Sandelin. – Toinen vuosineljännes oli rohkaiseva. Kierroksella kerrotaan myös, millaisia uramahdollisuuksia yrityksillä on tarjota. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen tiedotteen mukaan sinilevien esiintyminen on usein paikallista. Kokkolan uimarannoilla on havaittu sinilevää Siitepölyä ja sinilevää meren pinnassa Kemiönsaaristossa. Keskipohjanmaa // Perjantaina 18. Ennen veteen kastautumista tai sen käyttöä on hyvä tarkkailla vettä mahdollisten leväesiintymien varalta. Jani Kauta Sieviläinen elektroniikan sopimusvalmistaja Scanfil tiedottaa vakaasta kasvusta. Jaakon päivien yhteydessä järjestetään jälleen Pietarsaaren seudun Tule Tänne -rekrytointitapahtuma. ADCO Circuits Inc:n kaupan toteutuminen edellyttää Yhdysvaltojen viranomaisten hyväksyntää, jonka on arvioitu saatavan vuoden 2025 kolmannella vuosineljänneksellä. TÄNÄ VUONNA tapahtumassa on Pietarsaaren seudun työllisyysalueen järjestämä ”urakahvilan”. Tule Tänne -rekrytointimessut järjestetään torstaina 24.7. heinäkuuta 2025 6 // UUTISET Scanfil kasvaa vakaasti Sieviläinen Scanfil tiedottaa vakaasta kasvusta. 1 Runsaina määrinä sinilevää muodostuu tyynellä ilmalla veteen vihertäviksi tai kellertäviksi levälautoiksi ja sitä kasautuu myös rannoille. Miksei siis palata kotiin Pietarsaaren seudulle. Ne nousevat pintaan erityisesti kun sää on tyyni, lämmin ja aurinkoinen. Lisäksi tarjolla on ilmainen bussikierros Alholmen Industrial Parkiin, jossa matkustajat saavat tietoa siitä, mitä alueen yritykset tekevät. Kunnat ovat paikalla työnantajina mutta myös esittelemässä palveluitaan uusille asukkaille. Osinkoa maksettiin 0,24 euroa osakkeelta, mikä on jo kahdestoista peräkkäinen korotus. Scanfil arvioi tiedotteessa vuoden 2025 liikevaihdon olevan 780–920 miljoonaa euroa ja vertailukelpoisen käyttökatteen noin 55–68 miljoonaa euroa. Levää on tällä hetkellä vuosien 1988– 2024 keskiarvoa enemmän sekä sisävesillä että merialueilla. Kävijät voivat myös keskustella yritysneuvojien kanssa, jotka antavat palautetta ideoista ja tarjoavat käytännön vinkkejä. YHTIÖ otti merkittäviä askeleita strategiansa toteuttamisessa ostamalla enemmistön yhdysvaltalaisesta ADCO Circuits Inc:stä ja sopimalla italialaisen MB Elettronican hankinnasta. Amerikkalaismarkkinan vetovoiman tukemiseksi Scanfil investoi toiseen tuotantolinjaan Atlantassa ja nimitti Christina Wiklundin alueen vetäjäksi. " Yhä useampi haluaa pois suurkaupunkien ruuhkista. Sinne voi tulla kuka tahansa, joka kaipaa vinkkejä uransa seuraaviin askeliin. Kasper Säkkinen Sinilevähavainnot ovat lisääntyneet Keski-Pohjanmaalla. Siihen osallistuu noin 40 työnantajaa ja paikalle odotetaan satoja kävijöitä. Erityisen vahvaa kasvua nähtiin Amerikassa (+33,4 %) ja Aasian ja Tyynenmeren alueella (+30,9 %). klo 13–17 Campus Allegron aulassa. Jaakon päivien yhteydessä järjestetään jälleen Pietarsaaren seudun Tule Tänne -rekrytointitapahtuma. CLAS-OLAV SLOT TE Ruuhkista rauhaan ja töihin Kasper Säkkinen Tapahtuman tavoitteena on järjestäjän mukaan esitellä ihmisille alueen monipuolista elinkeinoelämää ja mahdollisesti houkutella uusia asukkaita. RONI REKOMAA FAKTA Näin tunnistat sinilevän 1 Vähäinen sinilevämäärä esiintyy vedessä vihertävinä tai kellertävinä hiukkasina ja rannalle ajautuessaan se saattaa muodostaa kapeita leväraitoja. Vertailukelpoinen käyttökate pysyi puolen vuoden aikana lähes ennallaan (27,4 miljoonaa euroa) ja liikevoitto oli 25,1 miljoonaa euroa (edellisvuonna 26,6 miljoonaa euroa), eli liikevoiton laskua oli 5,6 prosenttia. Lisäksi runsaiden sateiden myötä vesistöihin valuvat ravinteet luovat leville otolliset lisääntymisolosuhteet. Vuosineljänneksen aikana Scanfilin lakiasiainhoitaja Teemu Ohtamaa nimitettiin Scanfilin johtoryhmään. Lisäksi kaikki Pietarsaaren seudun kunnat, Kruunupyy, Luoto, Pietarsaari, Pedersöre ja Uusikaarlepyy ovat mukana. Jos vedessä näkyy sinilevää, uimista ja veden käyttöä saunaja talousvetenä on syytä välttää. Huhtija kesäkuun välissä kasvu oli hieman vauhdikkaampaa, liikevaihto oli tuona aikana 202,2 miljoonaa euroa (kasvua 3,4 prosenttia). Molemmat toimivat Aerospace & Defense -sektorilla, joka on Scanfilille yhä tärkeämpi kasvualue
Hänestä vaikuttaa ikävästi siltä, että teokset ovat päätyneet romuraudaksi. Mies kertoi pojan kävelleen rauhallisesti häntä kohti, ja noin kahden metrin päässä mies oli huomannut pojalla puukon. Huonoa tuuria oli se, että koiraa oli käytetty uimassa edellisiltana. Hän sanoo aina kuvitelleensa, että heräisi siihen, jos joku tulisi pihaan ”yrittämään jotakin”. –?On ollut onnekas sattuma, että kolmesta puukoniskusta vain yksi on tehnyt varsin syvän ja vertavuotavan haavan uhrin selkään lähelle oikeata kylkeä eikä vamma ole ollut henkeä uhkaava, tuomiossa todetaan. Keskipohjanmaa // Perjantaina 18. Poliisi epäilee, että patsaat on nostettu niiden viereen ajetun auton kyytiin. Tuomion mukaan asiassa jäi selvittämättä, että pojan tarkoituksena olisi ollut tappaa mies. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska teoksen pronssiosa on pultattu kiinni tonnin painoiseen kiveen. VARASTETTUJEN patsaiden yhteenlaskettu arvo on noin 140?000 euroa. Poika sai tuomion nuorena henkilönä tehdystä tapon yrityksestä. Veistospuisto on kohdannut aiemmin ilkivaltaa ja pienempiä varkauksia, mutta ei mitään tämänkaltaista, Ramsay sanoo. Oikeuden mukaan poika löi uhria kerran puukolla selkään ja yritti lyödä kahdesti muualle ylävartalon alueelle. Pienempi teos Torso on vuodelta 1972. Miehen mukaan pojan väite solvauksesta tuntui absurdilta ja että on hänen arvomaailmansa vastaista syrjiä. EMMI KORHONEN Puukotuksesta kolme vuotta vankeutta Simu Perälä, STT Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona 17-vuotiaan pojan Nurmijärven toukokuisesta puukotuksesta kolmen vuoden vankeuteen. Se oli niin rättiväsynyt, ettei se reagoinut mitenkään. Nurmijärvellä kunnanvaltuutettua haavoittanut 17-vuotias poika tuomittiin tapon yrityksestä.. –?Nämä ovat etabloituneita teoksia, jotka ovat olleet kaikissa Lailan retrospektiivisissä näyttelyissä mukana ja jopa kansainvälisellä areenalla. Ramsay sanoo, että puistossa jäljellä olevat patsaat on pultattu kiinni kiviin. –?Teokset ovat täysin korvaamattomia, koska näistä ei ole olemassa mitään toisia versioita. Ramsay kertoo aamulla herättyään huomanneensa yhden patsaan olevan kumossa. –?Menimme vaimon kanssa katsomaan ja huomasimme, että yksi patsas puuttuu siitä vierestä. KEVYTTÄ anastettavaa patsaat eivät olleet. Poika myönsi lyöneensä uhria puukolla, mutta kiisti syyllistyneensä pahoinpitelyä vakavampaan tekoon. Suurempi varastetuista teoksista, Pako kolmanteen todellisuuteen, on peräisin vuodelta 1969. –?Nyt on sen tason ammattilaisia ollut, että edes kevyesti nukkuva labradorinnoutaja ei ole herännyt siihen. Patsaat varastettiin poliisin mukaan keskiviikkoillan ja torstaiaamun välisenä aikana. Museo lupaa teosten löytymiseen johtavista vinkeistä rahapalkkion. Patsaita on tuupittu kumoon ja esimerkiksi 1990-luvun alussa puistosta varastettiin jalkapallon kokoinen marmorikuula. Patsaiden arvo on noin 140 000 euroa. Museo on luvannut teosten löytymiseen johtavista vinkeistä rahapalkkion. –?Museona koitamme säilyttää helminauhaa kaikilta hänen kausiltaan. Poika taas kertoi, että mies oli kieltäytynyt tulemasta hänen luokseen ja siinä yhteydessä solvannut häntä rasistisesti. Vuonna 2015 kuollut Pullinen oli yksi menestyneimmistä ja tunnetuimmista suomalaisista kuvanveistäjistä. Pojan kertomuksen oikeus katsoi olleen osin ristiriidassa asiassa esitetyn näytön kanssa. Ramsay ei usko, että kyseessä olisi taidekeräilijän tilaama keikka. Varkauden vuoksi valvontaa aiotaan myös lisätä alueella. POLIISI TUTKII tekoa törkeänä varkautena. Kyllä minun sydämeni itkee verta. Ja sitten kun soitimme poliisille, huomasimme toisenkin puuttuvan, hän kertoo. –?Ihmiset kovasti sanovat, että toivottavasti teokset saadaan takaisin, mutta itse suhtaudun aika pessimistisesti siihen, että näitä teoksia olisi enää olemassa. Teko jäi oikeuden mukaan yritykseksi vain siksi, että uhri pääsi pakenemaan tilanteesta eikä puukolla lyönti vaurioittanut suuria verisuonia tai elintärkeitä sisäelimiä. Tämän jälkeen mies kertoi tunteneensa osuman, huutaneensa kovaa ja lähteneensä juoksemaan. OIKEUDEN MUKAAN uhrin kertomus oli uskottava ja yhteneväinen todisteiden ja todistajan kertomuksen kanssa. Pienempi taas on noin puolitoista metriä korkea, metrin leveä ja painaa 200 kiloa. Mies kertoi vastanneensa kohteliaasti, ettei ehdi, koska on matkalla kokoukseen. Ramsay kuvaa teoksia merkittäviksi Pullisen nivelvaiheen teoksiksi, jotka sijoittuvat kuvanveistäjän tuotannossa Montrealin vuoden 1967 maailmannäyttelyn jälkeisiin vuosiin. Poika kertoi suuttuneensa tästä ja halunneensa siksi pelotella uhria. Hän sanoo, että myös kumoon kaatunutta patsasta on ilmeisesti yritetty nostaa irti. Laila Pullisen veistospuistosta varastettiin kaksi arvokasta pronssipatsasta keskiviikkoillan ja torstaiaamun välisenä aikana. Olen aina sanonut, että nämä veistokset ovat kuin veljiä ja siskoja minulle. –?Otan tämän tosi henkilökohtaisesti. Hän on myös veistospuiston ja kotimuseon museonjohtaja. –?Käsittämättömintä tässä on se, että me nukuimme talossa 20 metrin päässä, ikkunat ja ovet helteen takia auki. STT ei julkaise alaikäisen tuomitun nimeä. Teosten puuttumisen huomasi aamuviiden jälkeen veistospuiston pihapiirissä asuva Jean Ramsay, Laila Pullisen poika. Nyt siinä on sellainen puuttuva lenkki. Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja veistospuiston läheisyydestä keskiviikkoillan kello yhdeksän ja torstaiaamun kello viisi väliseltä ajalta epäiltyjen tekijöiden tavoittamiseksi. PUUKOTUKSEN UHRIKSI joutunut mies kertoi olleensa puistossa syömässä lounasta ja lähteneensä kävelemään sieltä pois, kun poika pyysi häntä luokseen. Samalla hän oli soittanut hätäkeskukseen ja kävellyt kohti kunnanvirastotaloa, jossa häntä tultiin auttamaan. Museonjohtaja ja kuvanveistäjä Laila Pullisen poika Jean Ramsay kaatuneen pronssiteoksen vieressä veistospuistossa. Romumetallina Ramsay arvelee teosten arvon olevan parin tuhannen euron luokkaa. –?Kun on näin tarkkaan suunniteltu, että on osattu napsia ne tuosta pimeyden turvin, niin se kertoo mielestäni siitä, että on myös suunniteltu jatkovaiheet. Puukotus tapahtui päiväsaikaan julkisella paikalla puistossa Nurmijärvellä. RAMSAY hämmästelee sitä, miten varkaus on onnistunut. Patsaista suurempi on noin kaksi ja puoli metriä korkea, puolitoista metriä leveä ja painaa 300 kiloa. Poliisi tutkii tekoa törkeänä varkautena. heinäkuuta 2025 KOTIMAA // 7 Veistospuistosta katosi arvotaidetta Simu Perälä, Jenna Rautio, STT Kuvanveistäjä Laila Pullisen veistospuistosta Vantaan Sotungista on varastettu kaksi erittäin arvokasta pronssipatsasta, Itä-Uudenmaan poliisi kertoi torstaina. Itä-Uudenmaan poliisin tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Rauno Jämsä kertoi STT:lle, että rikospaikalla oli renkaanjäljet, joiden poliisi arvelee olevan peräisin pakettiautosta, umpitai avolavamallisesta. Oikeus kuitenkin katsoi, että pojan on täytynyt pitää miehen kuolemaa tekojensa varsin todennäköisenä seurauksena. Suurten pronssipatsaiden varastaminen on Ramsayn mukaan kuitenkin ihan toisen luokan juttu. Jos nämä on menetetty lopullisesti, se on iso menetys, Ramsay sanoo
Monessa muussa EU-maassa maataloustuki on ollut aika pitkälti EU:n kassasta rahoitettua, Niemi sanoo. Pääministeri Petteri Orpo (kok.) nostaa yhdeksi jatkoneuvotteluiden tärkeimmistä tavoitteista maatalouden rahoituksen ja suomalaisen ruoantuotannon turvaamisen. Suomessa on neuvoteltu näitä erillisjärjestelyitä maatalouteen koko EU-jäsenyyden ajan. Siten on ollut selkeää, miten paljon kuuluu maataloudelle. Maataloustuet on uudessa mallissa yhdistetty samaan rahastoon aluetukien kanssa. –?Tästä on helposti tehty se suoraviivainen tulkinta, että rahoihin tulisi reilun 20 prosentin leikkaus. Nykyisestä pilarirakenteesta luovuttaisiin. Ne joutuvat tekemään sitten itse valintoja, kuinka sitä rahaa ohjaavat. Tästä on tarkoitus varmistaa noin 300 miljardia maataloudelle. Leikkaamisesta huolimatta komissio esittää budjetin tuntuvaa kasvattamista noin 2?000 miljardiin euroon vuosille 2028–2034. Essayahin mukaan budjetin rakenteen muuttumisesta huolimatta iso osa nykyisistä maaseudun kehittämistoimenpiteistä on edelleen mukana CAP:ssä eli EU:n yhteisessä maatalouspolitiikassa. Maataloustuet on uudessa mallissa yhdistetty samaan rahastoon aluetukien kanssa. Nykyisellä seitsenvuotiskaudella maataloudelle korvamerkitty raha on ollut 386 miljardia euroa. Tutkimusprofessori Jyrki Niemi arvioi, että komissio haluaa lisätä kansallista rahoitusosuutta ja jäsenmaiden päätösvaltaa. Hän ajoi maatalouden erillisrahoitusta, ja nyt se ei toteutunut. Kakkospilari poistetaan, mistä Suomella on ollut vahva saanto. Me turvaamme suomalaisen ruuantuotannon edellytykset ja huoltovarmuuden. Tuotantotuet kuitenkin säilyvät, Orpo kommentoi. Hänen mukaansa EU-komission budjettiesityksen suurin muutos maatalouspolitiikassa onkin rahoitusrakenteen muutos, kun niin sanotusta kahden pilarin järjestelmästä luovutaan. Tämä vaatii paljon jatkotyötä. Essayah kommentoi asiaa torstaina viestipalvelu X:ssä. Maatalousrahoitus ei välttämättä vähene, arvioi asiantuntija Sanna Nikula, STT EU:n jäsenmaille tulee jatkossa enemmän valtaa päättää, miten paljon ne käyttävät rahaa maatalouteen, arvioi Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Jyrki Niemi. Vanhaa ja uutta rahoitusjärjestelmää on Niemen mukaan hyvin vaikea verrata suoraan keskenään. Suomelle EU-komission ehdottama maatalouspolitiikan uusi rahoitusjärjestelmä luontuu Niemen arvion mukaan hyvin, mutta se vaatii vielä paljon jatkoneuvotteluja. Hän ymmärtää myös tuottajajärjestöjen huolen ja epävarmuuden. –?Suomelle on tärkeää, että rahoitus takaa ruoantuotannon jatkumisen ja kannattavuuden, ja viljelijöiden tuloihin vaikuttavan rahoituksen, Essayah kirjoittaa. –?Ei haluta enää määrittää liian tarkasti, mikä osuus kuuluu maataloudelle. Minä olen tulkinnut tämän niin, että ei se välttämättä vähennä maatalousrahoitusta. –?Nyt näyttäisi siltä, että kaikki EU-rahoitus tulee osarahoitteiseksi, joten jonkin verran täytyy pistää myös kansallisesta budjetista rahaa jatkossa. EU-komission keskiviikkona julkaistussa budjettiesityksessä maataloustukia leikattaisiin. NIEMI ARVIOI , että rahoitusrakenteen muutoksella komissio haluaa valmistautua EU:n tulevaan laajentumiseen, kun mukaan tulee Ukraina ja Länsi-Balkanin maita. Orpon mukaan Suomen keskeinen viesti on, että maataloutta on voitava harjoittaa kannattavasti myös Suomen vaikeissa olosuhteissa. –?Suomessa on totuttu siihen, että vain osa maataloustuista tulee EU:sta ja merkittävä osa maksetaan omasta kassasta. Keskipohjanmaa // Perjantaina 18. Komissio leikkaisi viljelijätukia Suomelle on tärkeää, että rahoitus takaa ruoantuotannon jatkumisen ja kannattavuuden, sanoo maatalousministeri Sari Essayah. –?Euroopan yhteistä maatalouspolitiikkaa (CAP) uudistetaan paljon, sen rakenne muuttuu. Jatkoneuvotteluihin jäi vielä täysin auki muun muassa, miten paljon kukin jäsenmaa rahaa saa ja tuleeko siihen jotakin uusia kriteereitä. Meillä on pohjoisen kansallista tukea ja muuta, että ei tämä nyt sinänsä outo tilanne Suomelle ole. –?Jäsenmaakohtaisia lukuja ei ole vielä saatu, joten Suomen osuutta on ennenaikaista arvioida, Essayah sanoo maataloustuista. Nykyisessä maatalouspolitiikassa maataloustuki on ollut kokonaan EU-rahoitettua. Niillä on Suomessa ollut suhteellisesti merkittävämpi rooli kuin monessa muussa EU-maassa. Orpon mukaan ehdotuksessa on kuitenkin mukana jo nyt myös Suomelle tärkeitä elementtejä, kuten luonnonhaitta-alueiden ja nuorten viljelijöiden tukeminen, tuotantosidonnaiset tuet sekä maatalousinvestoinnit. Maanviljelijä kuljettaa traktorilla pyöröpaaleja pellolla Porvoossa. Vanha järjestelmä kuulostaa ennustettavammalta, kun EU:ssa on päätetty rahoituksen jako. Nykyinen budjetti on noin 1?200 miljardia. NIEMEN MUKAAN näyttää siltä, että komissio haluaa lisätä kansallista rahoitusosuutta. Tämä on neuvottelukokonaisuus, johon tullaan pistämään todella paljon paukkuja. Maatalouspolitiikan rahoituksen rakennetta uudistetaan merkittävästi komission budjettiehdotuksessa. –?Viljelijöiden tuloihin vaikuttavan rahoituksen turvaaminen on meille erittäin tärkeää. heinäkuuta 2025 8 // KOTIMAA Heli Laakkonen, Sanna Nikula, STT Maatalousministeri Sari Essayahin (kd.) mukaan on tärkeää, että tulevassa EU-budjetissa viljelijöiden tuille varataan oma suojattu osuutensa. Suomessa on jo kannettu huolta siitä, että maatalousrahoituksen yhdistäminen aluekehitysrahoituksen kanssa yhdeksi uudeksi rahastoksi lisäisi epävarmuutta suomalaiselle ruokaketjulle. Maatalouskomissaari Christophe Hansenille komission linjaus oli Niemen mukaan varmasti pettymys. Hän katsoo, että uudistus ei välttämättä vähennä maatalouden rahoitusta. –?Jäsenmaat saavat jatkossa isommasta rahasammiosta tietyn määrän rahaa maatalouteen, maaseudun kehittämiseen ja aluepolitiikkaan. MAATALOUSPOLITIIKAN rahoituksen rakennetta uudistetaan merkittävästi komission budjettiehdotuksessa. Tästä on tarkoitus varmistaa noin 300 miljardia maataloudelle. VESA MOILANEN. Kakkospilarin tuet, joita ovat olleet maaseudun kehittäminen, esimerkiksi Suomessakin luonnonhaittakorvaus ja ympäristökorvaus, ovat jo olleet osarahoitettuja. Muutos voi Niemen mukaan olla muille jäsenmaille vaikeampaa kuin Suomelle senkin vuoksi, että Suomessa tahtotila maatalouden tukemiseen on ollut hyvin vahva
HANDOUT. Meillä oli iso jalkapallokenttä, mutta nyt vesi on tuhonnut kaiken, hän sanoo. –?Kun meri käy ylitse, kaikki menee. TYYNENMEREN pienet saarivaltiot, kuten Vanuatu ja Tuvalu, ovat vielä tunnetumpia niiden alueiden joukossa joita merenpinnan nousu uhkaa. HASSAN KARGBO , 35-vuotias kalastaja, kahlaa polviaan myöten vedessä ja osoittaa edessään aukeavaa merta. –?Se on vain ajan kysymys, hän sanoo. Tiiviisti ja ahtaasti asuttu saari on enää noin 200 metriä pitkä ja sata metriä leveä. Australia on sitoutunut tarjoamaan 280 viisumia vuodessa tuvalulaisille aikuisille. Venäjä ja Ukraina ovat vaihtaneet kesän aikana lukuisia vankeja sekä sotilaiden ruumiita. heinäkuuta 2025 ULKOMAAT // 9 Meri nielaisi paratiisisaaren STT–AFP Länsiafrikkalaiseen Sierra Leoneen kuuluva pieni Nyangain saari näyttää ensisilmäyksellä paratiisilta: valkeita hiekkarantoja, palmuja ja pelikaaniyhdyskuntia. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin viimeaikaisesta painostuksesta huolimatta Venäjä ja Ukraina eivät vaikuta olevan aiempaa lähempänä rauhansopimusta. Merkittävä osa sopimusta ovat ilmastoviisumit. Juomavedestä on pulaa, koska maaperä on käynyt suolaiseksi. –?Meillä oli ennen täällä paljon puita – mangopuita, kookospalmuja ja muitakin – mutta vuosien mittaan vesi on tuhonnut ne. Tuvalu sijaitsee Australian ja Havaijin puolivälissä. Vainajien palauttaminen ja sopimus vankienvaihdosta olivat neuvottelujen ainoat tulokset. Sierraleonelainen ympäristöasiantuntija Joseph Rahall arvioi, että 10–15 vuoden kuluessa koko Turtle Islands -nimellä tunnettu saariryhmä katoaa. Keskipohjanmaa // Perjantaina 18. KÖYHÄSSÄ Sierra Leonessa meren pinnan nousu uhkaa yli kahta miljoonaa asukasta rannikolla ja saarilla. Uuden talon rakentaminen kerta toisensa jälkeen tulee pienituloiselle kalastajalle kalliiksi. Enemmistö asukkaista on joutunut muuttamaan mantereelle tai korkeammille saarille. Kun jäätiköt sulavat tulevaisuudessa yhä nopeammin, myös merenpinnan nousu jatkuu yhä tuhoisampana. –?En luota enää siihen, että Nyangaita on tulevaisuudessa edes olemassa, Kargbo sanoo. Hän kertoo tehneensä vaikean päätöksen muuttaa läheiselle Sein saarelle, jossa maa on vähemmän tasaista. Vaihdot ja palautukset ovat osa maiden välistä sopimusta, joka solmittiin rauhanneuvotteluissa Istanbulissa kesäkuun alussa. Myös asukkaista valtaosa on muuttanut muualle. Alle kymmenessä vuodessa meri on noussut niin, että saaren pinta-alasta on kadonnut noin kaksi kolmasosaa. Virallista väestönlaskentaa ei ole tehty, mutta paikalliset johtajat arvioivat, että asukkaita on nyt jäljellä alle 300. Ukraina on luovuttanut 19 kuollutta venäläissotilasta, viestissä sanotaan. Tuvalussa on alle 11?000 asukasta. Ilmastonmuutoksen taustalla on etenkin fossiilisten polttoaineiden käyttö. Tarkempi vilkaisu paljastaa tuulen ja aaltojen kaatamia puita sekä aikaa sitten lähteneiden ihmisten jättämiä huonekaluja. Pienestä Nyangain saaresta Sierra Leonen edustalla on jäljellä enää kolmasosa. Kalastaja Hassan Kargbo poseeraa kahden talon edustalla nousuveden aikaan Nyangain saarella Sierra Leonessa. Burehin mukaan Sierra Leonen viranomaiset ja kansainväliset järjestöt eivät ole tarjonneet käytännön apua, vaan ovat suositelleet muuttoa pois Nyangailta. Kargbo kertoo, että hänen perheensä on jo kahdesti menettänyt omaisuutensa myrskyjen ja merenpinnan nousun vuoksi ja rakentanut uuden talon Nyangaille. Maan ympäristöja ilmastonmuutosministerin Jiwoh Abdulain mukaan tilanne Nyangailla ja lähisaarilla on nyt hätätilaakin pahempi. Viime kuussa Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi, että jotkin Venäjän palauttamista vainajista ovat olleet ukrainalaisten sijaan venäläissotilaiden ruumiita. Saarivaltion yhdeksästä saaresta kaksi on jo suurelta osin kadonnut mereen. Meidän pitää saada heidät pois sieltä, ja yritämme hankkia siihen resurssit. Yli kaksi miljoonaa maan rannikkoalueilla asuvaa ihmistä on vaarassa menettää kotinsa merenpinnan nousun vuoksi. Kaatuneiden vaihdot jatkuvat Ukrainassa Venäjä ja Ukraina ovat vaihtaneet kesän aikana lukuisia vankeja sekä sotilaiden ruumiita. Kymmenkunta vuotta sitten Nyangain saarella asui noin tuhat ihmistä. Australian ulkopolitiikassa sopimus on keino hillitä Kiinan vaikutusvaltaa Tyynellämerellä, tuvalulaisille taas tapa hakeutua järjestäytyneesti pois uppoavasta kotimaastaan. –?Tuhannen kuolleen henkilön ruumiit on palautettu Ukrainaan, sotavankien kohtelusta vastaava Ukrainan valtionvirasto tiedotti. Nyangain asukkaiden osuus siihen on käytännössä olematon, mutta he ovat Sierra Leonessa ensimmäisten joukossa menettämässä kotinsa ja kotiseutunsa. –?Tässä, missä olemme nyt, oli ennen taloni. Rahall toteaa, että ilmastonmuutos pyyhkii samalla pois paikalliset perinteet, kulttuurin, kalastukseen perustuvan toimeentulon ja koko elämäntavan. Ensimmäinen viisumierä arvotaan heinäkuussa, ja perheenjäsenet mukaan lukien arvontaan on ilmoittautunut yli 4?000 tuvalulaista. Falepili-sopimus on ensimmäinen sopimus, jolla on luotu erityisviisumi ilmastonmuutoksesta kärsiviä ihmisiä varten. Viraston mukaan Venäjä sanoi ruumiiden olevan Ukrainan kansalaisten, mukaan lukien sotilaiden. ILMASTON lämpenemisen myötä myrskyt ovat käyneet rajummiksi niin Nyangailla kuin muuallakin. Venäjä luovutti Ukrainalle tuhannen kaatuneen sotilaan ruumiit osana viime kuussa käytyjen rauhanneuvottelujen tuloksena sovittua järjestelyä. Viime vuonna tuli voimaan Australian ja Tuvalun Falepili-sopimus, joka mahdollistaa tuvalulaisille muuttamisen Australiaan. Vesi nousee yhä uudelleen ja tuhoaa meidät ja omaisuutemme, sanoo kalastaja ja kyläpäällikkö Amidou Bureh, 60. PATRICK MEINHARDT STT–AFP Venäjä on luovuttanut Ukrainalle tuhat maiden välisessä sodassa kuolleen sotilaan ruumista, Venäjän neuvottelija ilmoittaa viestipalvelu Telegramissa. Nyt meri on jälleen tulossa ovelle. Ilmastonmuutoksella ei ole tuhoisat vaikutukset pelkästään ihmisiin, vaan myös valtion budjettiin, hän sanoo. Myös Ukraina on vahvistanut ruumiiden luovutuksen. Ilmastotutkijat ovat arvioineet, että koko saarivaltio muuttuu asuinkelvottomaksi noin 80 vuodessa. –?On todella sydäntäsärkevää nähdä, miten musertava sen vaikutus on ihmisten elämään. Viisumien määrä saattaa osoittautua aivan liian pieneksi
13.00 Kapen keittiökaappaus. 09.34 Ilmastonmuutoksen jäljillä. 18.30 Huvila & Huussi. 20.51 Jalkapallon EURO 2025: kooste puolivälieräottelu. 11.25 Maryn helpot kokkailut. 11.28 Yle Uutiset Itä-Suomi. 11.00 Haluatko miljonääriksi. Bean. 07.40 Denver. 22.25 Tulosruutu. 07.43 Manu Monikone. 21.00 ELOKUVA 007 – Kuuraketti. 17.00 Yle Uutiset. 13.20 Salatut elämät. 12.10 Elämää luonnon armoilla. heinäkuuta 2025 10 // LAUANTAI 19.07. 10.15 Yleisurheilun EM U23: Aamupäivä. 09.02 Valitut lapset. 18.30 Puutarhakausi. 09.30 Eränkävijät. 21.10 ELOKUVA Kino: Kausi Ranskassa. 12.00 Kapen keittiökaappaus. 16.40 Kapen keittiökaappaus. 12.00 Koiralle koti. 10.25 Alone yksin erämaassa. 08.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 11.10 Yle Uutiset Uusimaa. 15.55 Stadi vs. 14.01 Exploring Earth. 20.00 Koiralle koti. Google. 07.42 Pikku Kakkonen. 19.48 Sportliv. 15.50 Muutto. 11.00 Yleisurheilun EM U23: Aamupäivä, Bergen. 22.20 Milli arvontalähetys. 23.30 ELOKUVA Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta. 21.55 Suurmestari. 19.25 Tulosruutu. 19.00 Kasvatusmatka vanhemmuuteen. 19.30 Selviytyjät. 08.25 LEGO City Adventures. 19.56 Egenlandin matkakohteet. 10.26 Lauman uusi jäsen. 18.35 Villikot. 16.55 Pikku Kakkonen. 07.40 Muumilaakson tarinoita. 06.05 Sunny Bunnies. 21.00 ELOKUVA Wallander: Petos. 12.40 Koiralle koti. 18.00 Tyra-pennun seikkailut. 12.20 Grand Designs Uusi-Seelanti. 11.10 Simpsonit uusi kausi. 14.30 Mr. 19.00 Seitsemän Uutiset. 14.30 MM-rallistudio. 15.45 Vakuum. 17.05 Halln. 08.36 Romppu, Rasse ja Sikuriina. 08.55 Nimipäiväonnittelu: 20.7. 13.05 Eränkävijät. 11.19 Yle Uutiset Häme. 18.15 Luontohetki: Afrikan savannilla. 18.30 Race Across The World Suomi. 18.15 Unelmakoti: dokumentti. 15.20 Lomamatka 80-luvulle. 10.15 Leijoilla Grönlannin yli. 22.50 Francon jälkeen Alcántaran perhe. 15.35 La Promesa Salaisuuksien kartano. 12.30 MM-rallistudio. 18.11 Metsän minisankarit. 19.36 Egenlandin matkakohteet. 06.30 Smurffit. 23.31 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. 19.10 Tulosruutu. 16.00 Superpesis, Naiset. 13.33 Eränkävijät. 18.09 Raksajengi. 21.00 ELOKUVA 007 rakastettuni. 22.35 Murha Helsingörissä. 13.55 Valitut Palat Collection. 08.05 Prisma: Energian tarina. 08.23 Tyttöjen erämaaseikkailu. 08.55 Poliisit UK: Ajojahti. 12.11 Exploring Earth. 10.47 Vakavaa pelleilyä. 06.55 Smurffit. 07.11 Pikku Kakkonen. Dokumentti Göran Schildtistä ja hänen suhteestaan Välimeren kulttuuriin. 17.08 Neiti Scarlet ja Herttua. 18.00 Emmerdale. 16.10 Elämää äärirajoilla: Alaska. 09.00 Lomakoti auringon alta. 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 22.35 Ralliextra. 14.00 Tähtiarpa. 15.35 Selviytyjät. 17.15 Egenlandin matkakohteet: Kiipeilyä Vaasan vesitornissa. 10.20 Tulossa: Haluatko miljonääriksi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 09.00 Korkeasaari. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Lande. 08.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 08.53 Kierroksilla. 10.52 Huippuvuorten vesillä. MTV SUB 07.00 Viidakon veijarit. PERJANTAI 18.07. 20.29 Yle Uutiset. 11.25 Leilan superruokaa. 20.28 Painkiller. YLE TV1 07.00 Tarina Ruotsin historiasta. 11.16 Vuosisadan taidevarkaudet. 23.15 Vuosisadan taidevarkaudet. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. 08.10 Ryhmä Hau. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 18.00 Melkein kuusivuotias. 20.00 Raha-Suomi: Miljardimokat. 22.45 ELOKUVA Elokuva: Missouri. 11.00 Kesäkasvo. 10.02 Ruokamakasiini. 16.00 Rantahotelli. 09.31 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto. 23.50 ELOKUVA Play Rape. 09.00 Näin meillä. 10.30 Emmerdale. 08.55 Huomenta Suomi. 07.54 Oktonautit. 21.50 Jalkapallon EURO 2025: Puolivälieräottelu. 19.20 Päivän sää. 11.00 Unelmakoti. 09.00 Patu-koira. 18.18 Supersankarikoulu. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 22.30 Själö Island of souls. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 22.15 Milli arvontalähetys. 18.30 Huvila & Huussi. YLE TV1 07.00 Kadonneet perijät. YLE TEEMA & FEM 07.52 Vakuum. 18.31 Agenttitoimisto. 22.00 Kymmenen Uutiset. 15.30 Julkkisten tietotoimisto. 21.00 Vanhempien vaikea valinta. 10.15 Mielensäpahoittaja ennen kaikki oli paremmin. 10.00 Jaksa paremmin. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.45 Jalkapallon EURO 2025: kooste puolivälieräottelu. YLE TEEMA & FEM 07.57 Häähuumaa. 07.50 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. YLE TEEMA & FEM 07.45 Pystyt enempään kuin uskot. 09.42 Eilinen oli leffa. Bean. 20.00 Midsomerin murhat. 19.05 Frendit. 09.00 Muodin edelläkävijät. 17.35 Kauniit ja rohkeat. 15.00 Stadi vs. 10.15 Riistametsällä. 21.00 ELOKUVA Mies ja alaston ase. 18.20 Jengin puolesta. – TORSTAI 24.07.. 17.05 Ultimate Police Interceptors. 11.20 Alone yksin erämaassa. 09.00 Valtateiden sankarit. 22.35 Ralliextra. 14.10 Pitääkö olla huolissaan. 11.55 Tulossa: Haluatko miljonääriksi. 16.45 Alone yksin erämaassa. 13.30 Ikuinen liike. 13.00 Kapen keittiökaappaus. 07.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 14.00 Tähdet, tähdet. 20.29 Yle Uutiset. 20.47 Majakka: Tankar. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 07.05 Muumilaakson tarinoita. 11.10 Panttilainaamo. 17.25 Unelmakoti: dokumentti. 15.20 Panttilainaamo. 09.50 The Harlins. 10.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Terapiakanan vatsavaivat. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 16.25 Tähtiarpa Hyvän tähden. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 10.00 Yle Uutiset. 15.01 Nikki rides bikes. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 14.50 Kummeli. MTV3 06.40 Muumilaakson tarinoita. 16.35 100 Places to Be. 20.00 Rantahotelli. 13.35 Onnela. 08.25 LEGO City Adventures. 18.10 Urheiluruutu. 19.30 Urheilun huippuhetkiä. 11.00 Tuntematon perillinen. 22.45 ELOKUVA Elokuva: American Assassin. 18.40 Exploring Earth. 10.31 Antiikkikaksintaistelu. 18.00 Yle Uutiset. 19.00 Perienglantilainen skandaali. 19.30 Selviytyjät. 06.30 Muumilaakson tarinoita. 11.01 Riistametsällä. 09.00 Yle Uutiset 9.00. 15.13 John Neumeierin Lasinen eläintarha. 22.15 Tehtaantyttöjen murhat. 21.15 Jalkapallon EURO 2025: kooste puolivälieräottelu. 20.50 Urheilun huippuhetkiä. 13.00 ELOKUVA Elokuva: Koiranpäivät. 18.45 Itse asiassa kuultuna: Jorma Panula. 21.50 Jalkapallon EURO 2025: Puolivälieräottelu. 09.00 MasterChef Australia. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 06.05 Sunny Bunnies. 09.11 Keltainen Lumimies. 14.55 Rantabaari. 19.45 Erikoisryhmä Potsdam. 22.50 Naissotilaat 2. 22.50 ELOKUVA Bill & Ted Face the Music. 22.00 Kymmenen Uutiset. 23.30 Konflikti. 18.50 Vain elämää. 21.30 Jalkapallon EURO 2025: ennakkostudio puolivälieräottelu. 21.00 Sodankylän parhaat. 15.40 Superpesis, Naiset. 16.45 Selviytyjät. 10.00 Luontoretkellä. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 08.14 Kotijumppaa Sofian kanssa. 07.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 21.00 Murha Sandhamnissa. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 08.05 HYRRÄ: Uusi laji. 15.35 Elämäni Biisi. 09.55 Vintiöt. 14.00 Tähdet, tähdet. 09.20 Auri ja maailman eläimet. 09.31 Alex Player. 15.10 Avara luonto: Saarten taikaa. 11.35 The Harlins. 21.00 Sodankylän parhaat. 09.05 Historia: Amerikan biisonin tarina. 08.30 Leilan superruokaa. 08.55 Huomenta Suomi. 09.13 Agentti isän elämä ja valheet. 14.35 Urheilu-Suomi. MTV SUB 07.00 Ava, Riko ja Teo. 16.30 100 Places to Be. 19.00 Seitsemän Uutiset. 20.45 Urheiluruutu. 17.25 Antiikkimakasiini. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 22.10 Lotto, Jokeri ja Milli. 10.05 Tulevaisuuden unelmapuutarhat. 08.00 Suurmestari UK. 16.30 Haave Välimerestä. 20.00 Kun Suomi muuttui levottomat ajat 1961-1981. 15.00 Unelmia Italiassa. 21.00 ELOKUVA Elokuva: Cliffhanger kuilun partaalla. 12.45 Palanen: Minnesota tango. 11.50 Leilan superruokaa. 14.06 Eränkävijät. 06.25 Huomenta Suomi. 12.15 Prisma: Villin härän paluu. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa. 21.00 Murha Helsingörissä. 18.10 Fire Country. 07.05 S.M.A.S.H! 07.20 S.M.A.S.H! 07.30 Sunny Bunnies. 22.25 Tulosruutu. 23.40 ELOKUVA Elokuva: Collide. 21.15 Hullu hullumpi yläaste. 07.30 Zig & Sharko. 08.50 Jumppahetki. 16.35 Vintiöiden kosto. 17.10 Täydellinen kesä. 16.34 Kummeli. (1991) TV VIIKKO PERJANTAI 18.07. 11.50 Asuntoflippaajat triplaavat. 12.55 Salatut elämät. 19.44 Kasvis-tv. MTV SUB 07.00 Lastenohjelmaa 08.30 Mun maailma. 17.10 Sanditon. 11.05 Kauniit ja rohkeat. 15.10 The Harlins. 11.55 RSO Musiikkitalossa. 19.05 Fire Country. 10.55 Yleisurheilun EM U23: Aamupäivä, Bergen. 15.10 Suuri keramiikkakisa. 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 08.30 Leilan superruokaa. 16.05 Kummeli. 18.00 Murha paratiisissa. 15.59 Historia: Villin lännen valloitus. 08.57 Pikku Kakkonen. 15.55 Kuokkavieras Kataja. 14.25 Egenlandin matkakohteet. 07.25 Ylen aamu. Mandart Production. 13.47 La Promesa Salaisuuksien kartano. 07.35 Muumilaakson tarinoita. MTV3 06.15 Aamusää. 17.34 Luottomies 2. 11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 15.20 Selviytyjät. 11.13 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 14.55 Amazing Race Australia. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 12.25 Urheilun huippuhetkiä. SUNNUNTAI 20.07. 16.50 Novosti Yle. 08.00 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu. 10.00 Emmerdale. 15.40 Superpesis, Miehet. 19.00 Seitsemän Uutiset. 09.05 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa. 23.45 Keikka. 12.00 Kapen keittiökaappaus. 12.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 12.00 ELOKUVA Kino Suomi: Gabriel, tule takaisin! 13.20 Unelmia ja bändihommia. Lande. 14.41 La Promesa Salaisuuksien kartano. 13.10 Onnela. 19.30 Top Gear Suomi. 07.00 Muumilaakson tarinoita. 12.53 La Promesa Salaisuuksien kartano. 20.00 Koiralle koti. 08.25 Eka & Helmi. 09.48 Galaxin olohuone. 13.45 Salatut elämät. 13.00 MM-ralli: Viro, EK 20 Power Stage. 07.45 Denver. 09.33 Kalassa! 09.45 Latela. 07.50 Denver. 08.05 Code Lyoko. 07.25 Zig & Sharko. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 16.00 Talot huokuvat historiaa. 18.30 Eränkävijät. 16.50 Yleisurheilun EM U23: Ilta, Bergen. 09.23 Olipa kerran keksintö. 15.25 The Floor Suomi. 08.05 Ihanat siirtolapuutarhat. 11.10 Yle Alueuutiset. 14.35 Vuosirenkaita. 18.20 Kesäkasvo. 07.05 Professori Balthazar. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 16.05 Maailman kauneimmat junareitit. 06.30 Muumilaakson tarinoita. 12.30 Tom ja Lola. YLE TV1 06.55 Hurjia suomalaisia. 15.50 Minun maisemani. 18.00 Yle Uutiset. 16.50 Novosti Yle. 11.30 Ostoskanava Myori.fi. Haave Välimerestä, Yle Teema & Fem lauantaina klo 16.30. 14.21 Kummeli. 07.40 S.M.A.S.H! 07.50 Tara Duncan. 20.45 Urheiluruutu. 19.45 Sherlock ja tytär. 13.10 Eränkävijät. 17.45 Superpesis. 11.00 Ihanat siirtolapuutarhat. 22.20 Viikon sää. 14.20 John Neumeier: Elämä tanssille. 16.00 Superpesis, Miehet. 22.00 Hormonit! 22.45 Syyrian tytöt. 08.50 Perjantai-dokkari: Oman elämän piti alkaa. 12.00 Wienin filharmonikot Pariisissa. 06.10 Muumilaakson tarinoita. 09.00 Valtateiden sankarit. 20.50 Urheilun huippuhetkiä. 09.05 Lars Monsenin koiravaljakko. 08.00 Yle Uutiset 8.00. 22.00 Kymmenen Uutiset. 19.35 Jarkko Tamminen Show. 17.50 Burgerimiehet Välimerellä. 21.55 Suurmestari. 18.30 Emmerdale. 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo. 08.30 Mun maailma. 11.31 Yle Uutiset Pohjanmaa. 14.30 Pitääkö olla huolissaan. 16.50 Novosti Yle. 14.30 Teatterikorkea näyttämölle valitut. 10.00 Nojatuolikirkko. 22.05 Kuoleman kolmio. 09.53 Antiikin aikaan keksittyä. 08.00 Avara luonto: Jäinen planeetta II. 22.20 Päivän sää. 16.45 Selviytyjät. 17.00 Yle Uutiset. 13.20 ELOKUVA Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla. 19.37 Egenlandin matkakohteet. 07.23 Pippa ja Popi. 09.50 Elämää äärirajoilla: Alaska. 21.00 Elämäni Biisi. 08.00 Huvila & Huussi. 08.33 Pii ja Poju. 18.08 Idefix ja Voittamattomat. 07.50 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. Keskipohjanmaa // Perjantaina 18. 13.00 Race Across The World Suomi. 12.30 Kolmosvaihde. 13.37 Eränkävijät. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 21.30 Jalkapallon EURO 2025: ennakkostudio puolivälieräottelu. 22.40 Miinavaara ja jälkikirjoitus. 09.45 Luontoretkellä. 14.50 Iskelmä-Suomi: Kohtalon tähdet. 10.45 Panttilainaamo. 22.45 ELOKUVA Elokuva: Johnny English. 18.00 Yleisurheilun EM U23: Ilta, Bergen. 23.30 ELOKUVA Beck: Mainostaja. 13.20 ELOKUVA Silmät hämärässä. 18.51 Saaren nuoret asukkaat. 17.25 Luottomies 2. 11.40 Katoava Pohjola: Valaanpyytäjien valtio. 09.46 Antiikkimakasiini. 08.05 Puutarhakausi. 06.53 Minimuksut. 14.55 Urheilun huippuhetkiä. 06.55 Smurffit. 06.10 Muumilaakson tarinoita. 15.05 Mr. 12.30 Salatut elämät. 22.21 Päivän sää. 20.30 Koiralle koti. 17.05 Poliisit UK: Ajojahti. 10.31 Nuorisourheilu puntarissa. 13.00 Tähdet vs. 18.00 Murha paratiisissa. 07.05 S.M.A.S.H! 07.20 S.M.A.S.H! 07.30 Sunny Bunnies. 18.45 Avara luonto: Jäinen planeetta II. 10.00 Kapen keittiökaappaus. 21.05 The New Pope uusi paavi. 18.23 Pensasaidan takana. 19.39 Sportnytt. 15.55 Lapset puhuvat. 07.12 Dalin leikkiseikkailut. 18.10 Elämää luonnon armoilla. 11.37 Yle Uutiset Lappi. 10.30 MasterChef Australia. 07.31 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan. 06.55 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 21.00 Murha paratiisissa. 11.34 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 16.49 Korkeasaaren eläinlapset. 17.00 Yleisurheilun EM U23: Ilta, Bergen. 19.10 Tulosruutu. 22.25 Tulosruutu. 12.00 Tähtiarpa. 19.39 Sportnytt. 11.00 Kotoisa. Ohjaaja: Pekka Mandart. 08.00 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu. 18.20 Hiekkarannalla. 18.05 Pikku Pörri. 18.10 Urheiluruutu. 19.20 Ralliextra. 14.40 Romanien vaiettu historia. 14.05 Harakkamurhat. 20.55 Urheiluruutu. 12.00 Sometähtien sinkkuelämää. 07.35 Denver. 17.10 Tom ja Lola. 18.00 Yle Uutiset. 08.59 Galaxi. 08.05 Ihanat siirtolapuutarhat. 16.45 Täydellinen kesä. 19.30 Erikoisjoukot. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 08.24 Galaxi. 08.35 Kierroksilla. 15.32 Luontotuokio. 21.45 Asian ytimessä.doc: Jonojen kuningatar. 06.40 LEGO Friends: Uusi luku. 09.01 Exploring Earth. 20.29 Yle Uutiset. 07.15 Muumilaakson tarinoita. 23.17 Naissotilaat 2. 19.20 Urheilun huippuhetkiä. 09.30 Siskonpeti: Suomi-laulu. MTV3 06.35 Muumilaakson tarinoita. 17.00 Yle Uutiset. 21.00 ELOKUVA Elokuva: Kotkat kuuntelevat. 10.25 Poliisikoira Rex. 12.15 Urheilun huippuhetkiä. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 20.7. 22.45 ELOKUVA Elokuva: Alien: Covenant. 16.20 Höyhensarja. 09.08 Voihan Poni. 11.40 Luontoretkellä kottaraisia katsomassa. 21.10 ELOKUVA Tarkoin vartioidut junat
11.03 100-vuotias, joka uskoo tulevaisuuteen. 11.01 Minun totuuteni. 12.00 Sometähtien sinkkuelämää. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 09.00 Korkeasaari. 20.00 Stadi vs. 19.20 Päivän sää. 13.20 Salatut elämät. 10.00 Emmerdale. 22.18 Toivon revontulet. 18.12 Alvan maailma. 20.00 Digihuijatut. 18.00 Emmerdale. 14.38 Vakuum. 08.50 Jumppahetki. 07.16 Popi Kissa. 22.00 Toisten rahat. 19.00 Seitsemän Uutiset. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. 13.35 Onnela. 18.40 MasterChef Australia. 18.30 Eränkävijät. 09.30 Eränkävijät. 09.32 Kalassa! 09.45 Latela. 11.00 Haluatko miljonääriksi. 16.43 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.15 Raskaana. 13.10 Onnela. 07.10 Muumilaakson tarinoita. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 15.05 Naurun tasavalta. 15.20 Panttilainaamo. 23.00 ELOKUVA Elokuva: Overdrive. 16.55 Tähtiarpa Hyvän tähden. 11.00 Haluatko miljonääriksi. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 21.50 Jalkapallon EURO 2025: Välieräottelu. 07.25 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan. 21.55 Tämä on tämä. 19.35 Frendit. 20.00 Rantahotelli. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 10.00 Koti koiralle UK. 12.00 Tähtiarpa. 21.00 ELOKUVA 007 – Erittäin salainen. 17.30 Leijonan luola Suomi. 16.49 Ruokamatka menneisyyteen: Louhisaari. 16.58 Yle Uutiset. 11.30 Kandit. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. TORSTAI 24.07. 11.35 The Harlins. 23.15 Kierroksilla. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 22.20 Milli arvontalähetys. 23.45 Teatterikorkea näyttämölle valitut. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 20.00 Akuutti: Sairaan terve elämä. 09.32 Kalassa! 09.45 Latela. 10.30 Emmerdale. 08.08 Nimipäiväonnittelu: 24.7. 14.30 Tulossa: Minä soitan sinulle illalla. 10.15 Riistametsällä. 18.10 Suurmestari UK. 15.20 Panttilainaamo. YLE TV1 06.55 Hurjia suomalaisia. 19.00 Prisma: Energian tarina. 18.20 Kesäkasvo. Lande. 10.30 Jaksa paremmin. 20.57 Kirjava luonto. 18.20 Kesäkasvo. 12.20 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 19.49 Luontopäiväkirja. 17.00 Maryn helpot kokkailut. 07.00 Tete ja Mama. 15.25 Putous. 18.00 Yleisurheilun GP: Tampere. 10.30 Emmerdale. YLE TV1 06.55 Ruma Suomi. 22.50 Kybersoturit. 12.30 Salatut elämät. 17.10 Täydellinen kesä. 13.21 ELOKUVA Hei, rillumarei! 14.39 Tulossa: Pekka ja Pätkä pahassa pulassa. 20.25 Agentti isän elämä ja valheet. MTV SUB 07.00 Viidakon veijarit. 13.20 Salatut elämät. 13.00 Kansanvalta. 19.59 Puolet minusta. 09.32 Kalassa! 09.45 Latela. 14.55 Amazing Race Australia. 17.35 Kauniit ja rohkeat. 19.01 Suuri hääkisa. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 15.25 Putous. 08.55 Poliisit UK: Ajojahti. 08.36 Kärpästen Harri. MTV3 06.15 Aamusää. 07.25 Ylen aamu. 14.10 Raskaana. 12.25 Tarinoita järviltä. 11.23 Saaren nuoret asukkaat. 09.50 Elämää äärirajoilla: Alaska. 07.25 Ylen aamu. 17.35 Kauniit ja rohkeat. 17.10 Tähdet, tähdet. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 16.58 Yle Uutiset. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 10.15 Riistametsällä. 21.00 Top Gear Suomi. 16.48 Novosti Yle. 19.44 Unelmasauna. 11.40 Tiettömän taipaleen takana. 07.23 Pikku Kakkonen. 22.45 Varikkounelmia. 06.25 Huomenta Suomi. 06.40 LEGO Friends: Uusi luku. 06.30 Smurffit. 12.55 Salatut elämät. 18.10 Suurmestari UK. 19.00 Historia: Amerikan biisonin tarina. 07.37 Mauno. 16.30 Poliisikoira Rex. 14.05 Mullan alta: Nelli Milan ja Litku Klemetti. 20.00 Leijonan luola Suomi. 08.21 Pikku Kakkonen. 21.35 Perjantai-dokkari: Tuhkimot kokaiinikoukussa. 10.03 Ideoiden maailma. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.7. 07.50 Tara Duncan. 08.36 Näin meillä. 16.00 Talot huokuvat historiaa. 19.30 Huomenta Suomen parhaat. 21.00 Olet mitä syöt. 23.30 Exit. 16.53 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 08.10 Pikku Kakkonen. 08.14 Ellun kamut. 22.15 Jalkapallon EURO 2025: kooste välieräottelu. 12.45 Tanskalainen maajussi. 23.50 Lakana. 20.05 Frendit. 15.05 Toisessa maailmassa. 20.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 14.55 Rantabaari. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 16.10 Elämää äärirajoilla: Alaska. 21.00 Kohtalon tähdet. YLE TEEMA & FEM 08.26 Ideoiden maailma. 19.20 Päivän sää. 22.00 Yle Uutiset. 16.10 Elämää äärirajoilla: Alaska. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 11.35 The Harlins. 12.00 Francon jälkeen Alcántaran perhe. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 21.7. 10.00 Emmerdale. 14.10 Pitääkö olla huolissaan. 08.00 Suurmestari UK. 17.10 Täydellinen kesä. 22.35 The Rookie. 20.00 Kierroksilla. 10.00 Koti koiralle UK. 18.00 Emmerdale. 18.30 Emmerdale. 17.05 Poliisit UK: Ajojahti. 22.01 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.50 Novosti Yle. 19.30 Ellan matkassa: roomalainen Ranska. 11.55 Tarinoita järviltä. 12.00 Tähtiarpa. 08.55 Poliisit UK: Ajojahti. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. 21.45 Yle Uutiset. 17.08 Tom ja Lola. 23.30 Dalgliesh. 20.49 Majakka: Marjaniemi. 20.00 Rantahotelli. 22.20 Milli arvontalähetys. 21.00 M/S Romantic. 21.05 Ruth Ellisin tarina. 20.00 Kuokkavieras Kataja. 12.20 Suomen kaunein koti. 09.50 Elämää äärirajoilla: Alaska. 16.50 Novosti Yle. 15.00 Unelmia Italiassa. 17.35 Kauniit ja rohkeat. 22.02 Toisten rahat. 08.25 Haukku ja Poku. 23.30 Pasilan myrkky Manni. 10.15 Riistametsällä. 15.07 Toisessa maailmassa. 18.00 Maamerkkien uusi elämä. 21.00 Allsång på Skansen. 23.25 Tähti.. 19.01 Modernit miehet. 22.00 Kymmenen Uutiset. 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 11.30 Ostoskanava Myori.fi. 16.45 Täydellinen kesä. 07.38 Enni ja Roi. 21.00 Varikkounelmia. 21.50 Jalkapallon EURO 2025: Välieräottelu. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 11.30 Ostoskanava Myori.fi. 10.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 17.05 Poliisit UK: Ajojahti. 12.00 Unelmia ja bändihommia. 14.40 Vakuum. 12.00 Sairaanhoito-opisto. 14.30 10 kirjaa rahasta. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.00 Rantahotelli. 12.40 Tanskalainen maajussi. 06.25 Huomenta Suomi. 17.10 Täydellinen kesä. 15.45 Panttilainaamo. 22.10 Ulkolinja: Meri meidän välissä. 13.40 Tuontirakkautta. 07.16 Pikku Kakkonen. 17.00 Pikku Kakkonen. 12.25 Tarinoita järviltä. YLE TEEMA & FEM 09.08 Minun totuuteni. 21.05 Raha-Suomi: Kestääkö kassa. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. MTV SUB 07.00 Viidakon veijarit. 12.45 Tanskalainen maajussi. 12.00 Reinøyan paimenkoirat. 23.10 Ulkolinja: Israel ja USA:n presidentit. 13.45 Salatut elämät. 08.00 Mielensäpahoittaja ennen kaikki oli paremmin. 18.00 Yle Uutiset. 12.30 Tom ja Lola. 22.35 The Rookie. 08.00 Suurmestari UK. 08.21 Teurastajan vapaapäivä. 16.55 Tähtiarpa Hyvän tähden. 19.00 Erikoisryhmä Kitzbühel. 07.28 Hilla ja avaruuden Eetu. 18.27 Hei, BUU-klubbenilainen! 18.30 Tarina Ruotsin historiasta. 23.50 Simpsonit uusi kausi. 21.57 Urheiluruutu. 06.52 Hei Taavi. 08.50 Jumppahetki. 06.40 LEGO Friends: Uusi luku. 11.10 Yle Alueuutiset. 21.00 Murha paratiisissa. YLE TEEMA & FEM 08.00 Kotijumppaa Sofian kanssa. 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 08.37 Kun olin ikäisesi. 22.20 Milli arvontalähetys. 11.00 Veljesten keittiössä. 09.50 Elämää äärirajoilla: Alaska. 19.20 Päivän sää. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 18.00 Maamerkkien uusi elämä. heinäkuuta 2025 // 11 MAANANTAI 21.07. 08.00 Huvila & Huussi. 08.00 Pikku Kakkonen. 17.04 Yle Uutiset alueeltasi. 13.45 Salatut elämät. 08.20 Ihan pohjalla. 08.00 Suurmestari UK. 16.10 Elämää äärirajoilla: Alaska. 09.32 Kalassa! 09.45 Latela. 14.10 Pitääkö olla huolissaan. 11.40 Katoava Pohjola: Pilattu paratiisi. 06.25 Huomenta Suomi. 14.35 Vakuum. YLE TV1 06.55 Hurjia suomalaisia. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 08.12 Pikku Kakkosen postipyyntö. 07.50 Pikku Kakkonen. 14.05 Ikuinen liike. 20.00 Stadi vs. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 11.10 Yle Alueuutiset. 17.10 Tom ja Lola. 11.05 Kauniit ja rohkeat. 11.40 Katoava Pohjola: Kalastajien kotikenttä. 11.10 Panttilainaamo. 11.00 Nojatuolikirkko. 08.13 Galaxi. 13.20 ELOKUVA Komppanian neropatit. 23.35 Pasilan myrkky Manni. 22.05 ELOKUVA Maa sisälläni. 21.55 Tämä on tämä. 20.24 Tarinoita metsästä: Kesälinnut. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 09.00 Korkeasaari. 14.10 Pitääkö olla huolissaan. 22.00 ELOKUVA Elokuva: Uuno Turhapuro Herra Helsingin herra. Keskipohjanmaa // Perjantaina 18. 21.41 Exploring Earth. 11.00 Haluatko miljonääriksi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 07.07 Neposen eläinystävät. 17.04 Yle Uutiset alueeltasi. 09.30 Eränkävijät. 21.00 Minun totuuteni. 11.00 Veljesten keittiössä. 14.52 Arkistokuvia: Iloista kesää Hangossa. 11.00 Kesäkasvo. 20.55 Urheiluruutu. 12.45 Gerin haave. 10.45 Panttilainaamo. 22.20 Milli arvontalähetys. 07.44 Pikku Kakkonen. 22.05 ELOKUVA Miljoonavaillinki. 14.40 Elävä arkisto: Vuosirenkaita. 14.00 Tähtiarpa. 11.10 Panttilainaamo. 19.30 Huomenta Suomen parhaat. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 23.30 Levyraati. 20.01 Suuri keramiikkakisa. 21.00 Erikoisjoukot. 16.00 Rantahotelli. 18.45 Retkiruokaa islantilaisittain. 16.55 Meeri Koutaniemi, irti kuvasta. 09.25 Kiravas ruokaa ja perinteitä romanikielellä. 11.00 Haluatko miljonääriksi. 13.10 Onnela. YLE TV1 06.55 Ruma Suomi. 16.00 Talot huokuvat historiaa. 08.25 Galaxi. 19.05 Frendit. 11.30 Kandit. 21.49 Urheiluruutu. 13.43 Tuontirakkautta. 12.20 Suomen kaunein koti. 13.10 Dubain tanskalaiset naiset. 11.35 The Harlins. 22.25 Tulosruutu. 15.55 Villimpi maailma. 18.40 MasterChef Australia. 15.25 Putous. 07.50 Tara Duncan. 07.09 Nelli ja Noora. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.00 Sometähtien sinkkuelämää. 14.40 Vakuum. 08.19 Nimipäiväonnittelu: 23.7. 13.35 Onnela. 15.55 Poliisikoira Rex. 22.35 MM-rallin huippuhetket: Viro. MTV3 06.15 Aamusää. 22.21 Päivän sää. 18.30 Suuri seikkailu. 20.30 Frendit. 07.05 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 14.55 Iskelmätarinoita. 16.45 Täydellinen kesä. 11.10 Panttilainaamo. 16.53 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.05 Poliisit UK: Ajojahti. 16.25 Tähtiarpa Hyvän tähden. 06.30 Smurffit. 11.45 Kesäkasvo. 12.45 Tanskalainen maajussi. 18.30 Eränkävijät. 16.10 Elämää äärirajoilla: Alaska. 10.45 Panttilainaamo. 15.20 Panttilainaamo. 10.45 Panttilainaamo. 19.05 Frendit. 08.26 Ninjalinja. 15.09 Selkämeri: Karun kaunis avomeri. 14.45 Virtuaalirakkaus. 21.00 A-studio. 14.00 Tähtiarpa. 20.29 Yle Uutiset. 18.00 Emmerdale. 13.21 ELOKUVA Pekka ja Pätkä pahassa pulassa. 19.00 Seitsemän Uutiset. 15.20 Panttilainaamo. 23.00 Tukalat paikat. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.48 Novosti Yle. 22.30 Suomen huutokauppakeisari. 22.30 Hard To Break. 11.35 The Harlins. 07.36 Pikku Kakkonen. 21.05 A-studio. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 07.05 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 21.49 Urheiluruutu. 20.00 Höyhensarja. 12.00 Koiralle koti. 07.45 Ryhmä Hau. 06.53 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia. 16.43 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.55 Poliisikoira Rex. 08.24 Pikku Kakkonen. 14.55 Amazing Race Australia. 14.00 Tähtiarpa. 13.15 Dubain tanskalaiset naiset. 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 12.00 Koiralle koti. 12.00 Sometähtien sinkkuelämää. 09.00 Rakkaudesta keramiikkaan. 07.32 Pii ja Poju. 15.21 Tyttöjen erämaaseikkailu. 20.55 Urheiluruutu. 12.00 Tähtiarpa. 15.08 Toisessa maailmassa. 21.00 ELOKUVA Wallander: Kaipaus. 13.15 Dubain tanskalaiset naiset. 16.50 Ruokamatka menneisyyteen: Langinkoski. 10.00 Emmerdale. 14.10 Pitääkö olla huolissaan. 11.30 Ostoskanava Myori.fi. 21.55 Tämä on tämä. 15.00 Unelmia Italiassa. 11.05 Kauniit ja rohkeat. 13.35 Onnela. 19.00 Seitsemän Uutiset. 12.00 Koiralle koti. 07.50 Tara Duncan. MTV3 06.15 Aamusää. 18.45 Retkiruokaa islantilaisittain. 12.30 Tom ja Lola. 11.30 Kandit. 13.10 Onnela. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 11.00 Kesäkasvo. 18.00 Yle Uutiset. 10.34 Kuin kaikki muut. 12.39 Hetkiä Kalliossa: Aino Venna. 17.00 Yle Uutiset. 06.40 LEGO Friends: Uusi luku. 18.00 Emmerdale. 12.20 Kotoisa. 11.10 Yle Alueuutiset. 21.00 Timanttiliiga Highlights: Lontoo. 21.53 Yle Uutiset. 20.05 Frendit. 08.22 Nimipäiväonnittelu: 21.7. 22.30 Vesillä. 13.20 Salatut elämät. 07.25 Ylen aamu. 16.55 Tähtiarpa Hyvän tähden. 22.04 Urheiluruutu. 12.00 Maamerkkien uusi elämä. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00 Huvila & Huussi. 12.55 Salatut elämät. 20.55 Urheiluruutu. 08.22 Athleticus. 20.29 Yle Uutiset. 07.27 Pikku Kakkonen. 09.50 Elämää äärirajoilla: Alaska. 21.00 ELOKUVA Anna. 20.50 Sodankylän parhaat. 19.23 Pirjo. 14.55 Rantabaari. 06.30 Smurffit. 22.00 Kymmenen Uutiset. 14.00 Musiikkia kuvina. 14.44 Myrskyn silmässä. 19.05 Frendit. 12.55 Salatut elämät. 08.55 Poliisit UK: Ajojahti. 11.05 Kauniit ja rohkeat. 20.00 Huvila & Huussi. 08.50 Jumppahetki. 08.50 Jumppahetki. 07.16 Laurin laiva. 18.30 Villieläinten jäljillä. 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.20 Leikkien keräilijät. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 22.00 Kymmenen Uutiset. 15.55 Poliisikoira Rex. 22.35 ELOKUVA Elokuva: Shot Caller. 15.00 Unelmia Italiassa. 11.58 Huijattu! 12.28 SDS: Palkalla ei pärjää. 11.30 Ostoskanava Myori.fi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 18.00 Yle Uutiset. 18.22 Leenan maatila. 12.30 Salatut elämät. 22.21 Päivän sää. 22.40 Burgerimiehet Välimerellä. 17.08 Tom ja Lola. 20.29 Yle Uutiset. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 18.00 Yle Uutiset. 20.29 Yle Uutiset. 14.55 Toisessa maailmassa. 12.30 Salatut elämät. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 23.7. 11.05 Kauniit ja rohkeat. 17.00 Yle Uutiset. 23.40 Murha Hangossa (S). 14.55 Toisessa maailmassa. 13.45 Salatut elämät. 08.00 Huvila & Huussi. 16.00 Talot huokuvat historiaa. 18.30 Eränkävijät. 17.35 Kauniit ja rohkeat. 09.00 Rakkaudesta keramiikkaan. 16.48 Sodankylän parhaat. 15.45 Panttilainaamo. 12.20 Suomen kaunein koti. 21.00 ELOKUVA Uuno Turhapuro Suomen tasavallan herra presidentti. 09.00 Rakkaudesta keramiikkaan. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 22.55 Vanhempien vaikea valinta. 15.15 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle. 13.25 ELOKUVA Minä soitan sinulle illalla. 19.23 Pirjo. 14.35 Elävä arkisto: Uusimaa postiauton ikkunasta. 22.02 Eliksiiri. 21.01 Jalkapallon EURO 2025: kooste välieräottelu. 22.45 Ohuella langalla. 19.35 Simpsonit uusi kausi. 10.30 Emmerdale. 21.45 Yle Uutiset. Lande. 21.05 Historia: Rautaesiripun takana. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.00 Sometähtien sinkkuelämää. 13.14 Dubain tanskalaiset naiset. 09.30 Eränkävijät. 23.20 Simpsonit uusi kausi. 11.30 Kandit. 16.45 Täydellinen kesä. 16.00 Rantahotelli. 09.00 Korkeasaari. 23.35 Murha Hangossa (S). 13.30 Butterfly lovers. 22.25 Tulosruutu. 20.30 Frendit. 11.02 Unelmakoti: dokumentti. 13.45 Tuontirakkautta. 07.48 Ritari Mikke. 22.25 Tulosruutu. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. MTV3 06.15 Aamusää. 12.00 Satunnaiset sankarit. 08.02 Mitä ihmettä. 12.30 Salatut elämät. 12.00 Koiralle koti. 19.25 Tulosruutu. 17.10 Tähdet, tähdet. 21.30 Jalkapallon EURO 2025: ennakkostudio välieräottelu. 18.20 Kesäkasvo. 17.00 Pikku Kakkonen. 15.00 Unelmia Italiassa. 19.00 Urheilu-Suomi. 22.21 Päivän sää. 17.30 Korkeasaari. 18.00 Maamerkkien uusi elämä. 10.00 Koti koiralle UK. 18.45 Retkiruokaa islantilaisittain. 08.07 Ruso ja rihmalat. 20.00 Maailman kauneimmat junareitit. 15.20 Tyttöjen erämaaseikkailu. 11.00 Veljesten keittiössä. 17.10 Tom ja Lola. 08.25 Mysteerikuja. 17.00 Pikku Kakkonen. 15.20 Tyttöjen erämaaseikkailu. 21.30 Kierroksilla. 08.00 Huvila & Huussi. 09.55 Puutarhakausi. MTV SUB 07.00 Viidakon veijarit. 16.45 Täydellinen kesä. 18.30 Henkien valtakunta. 15.57 Historia: Tšernobyl unelman tuho. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 23.30 Kierroksilla. 16.55 Meeri Koutaniemi, irti kuvasta. 06.53 Martta puhuu. 14.55 Toisessa maailmassa. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 17.00 Lasse kaatuu, voi ei! 17.25 Kiravas ruokaa ja perinteitä romanikielellä. 18.10 Suurmestari UK. 10.30 Emmerdale. 14.15 Raskaana. 18.30 Emmerdale. 19.35 Frendit. 08.25 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto. 14.55 Rantabaari. 07.59 Ryhmä Hau. 15.55 Lomakoti auringon alta. 14.54 Tarinoiden Ruisrock: Ellinoora. 21.55 Tämä on tämä. 20.00 ELOKUVA Laina-aika. 12.30 Tom ja Lola. 22.05 Kullannuput. 18.30 Petolliset. 14.12 Raskaana. 19.45 Sorsapaisti. 14.00 Tähtiarpa. 18.30 Tuntematon perillinen. 07.17 Tulipop. 22.35 Maria Wern. 16.05 A-studio. 18.28 Hupsulit. 20.30 Frendit. 10.00 Emmerdale. 17.00 Pikku Kakkonen. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 14.58 Toisessa maailmassa. 20.55 Urheiluruutu. 09.30 Eränkävijät. 19.02 Modernit miehet. 22.21 Päivän sää. KESKIVIIKKO 23.07. 21.45 Kierroksilla. 19.30 Huomenta Suomen parhaat. 06.25 Huomenta Suomi. 14.00 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina. 21.00 ELOKUVA Octopussy – mustekala. 16.00 Raha-Suomi: Miljardimokat. 13.45 Tuontirakkautta. 14.55 Amazing Race Australia. 19.54 Tarinoita metsästä: Kesäniityn asukkaat. 18.30 Emmerdale. 08.00 Huvila & Huussi. 15.08 Toisessa maailmassa. 19.25 Tulosruutu. 13.00 Stenbeck. 13.10 Onnela. 14.45 Tarinoiden Ruisrock: Ismo Alanko. 08.55 Poliisit UK: Ajojahti. 16.00 Talot huokuvat historiaa. 14.10 Uusi Kino: TransVersum. 12.00 A-ha The Movie. 13.35 Onnela. 19.00 Seitsemän Uutiset. 12.30 Tom ja Lola. 23.21 Kybersoturit. 12.00 Maamerkkien uusi elämä. 22.40 Stenbeck. 19.20 Päivän sää. 19.25 Tulosruutu. 17.10 Täydellinen kesä. 14.35 Elävä arkisto: Autotie merellä Viking ja Panny. 20.05 Frendit. YLE TEEMA & FEM 08.00 Ruotsin lihavimmat koirat. 17.05 Poliisit UK: Ajojahti. 16.10 A-studio. 19.35 Frendit. 19.05 Frendit. 14.55 Rantabaari. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 18.20 Kesäkasvo. 11.00 Kesäkasvo. 20.43 Hormonit! 21.30 Jalkapallon EURO 2025: ennakkostudio välieräottelu. 07.25 Kotisaari. 18.30 Emmerdale. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 22.25 Tulosruutu. 07.05 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 10.15 Riistametsällä. 15.25 Putous. 20.00 Rantahotelli. 21.00 Kotoisa. 22.00 Kymmenen Uutiset. MTV SUB 07.00 Viidakon veijarit. 18.10 Suurmestari UK. 10.06 Henkien valtakunta. 09.00 Korkeasaari. 10.45 Panttilainaamo. 12.00 Tähtiarpa. 19.30 Ellan matkassa: roomalainen Ranska. 09.00 Rakkaudesta keramiikkaan. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 15.20 Tyttöjen erämaaseikkailu. 11.00 Veljesten keittiössä. 07.52 Tuuri. 19.45 Kierroksilla. 19.00 Kuin kaikki muut. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 19.30 Huomenta Suomen parhaat. TIISTAI 22.07. 07.25 Ylen aamu. 23.45 Frendit. 18.30 Eränkävijät. 19.25 Tulosruutu
Uuteen paikkaan muuttaminen on virkistävää, muutti sitten hetkeksi tai pidemmäksi aikaa. Ykspihlajaa kaupunki voisi minusta markkinoida enemmänkin. Tiesin Kokkolasta etukäteen lähinnä vain Keskipohjanmaa-lehden ja Ykspihlajan. Kotikuntaveromallia voisi myös ajatella rakennemuutospaikkakunnille suunnattuna lahjoitusvähennyksenä, jolloin kriisikunnille vapaaehtoisesti maksettu kuntavero hyvitettäisiin valtiontuloverotuksessa. Esimerkiksi jäälatte ei ole ollenkaan niin kallista mihin olen tottunut. Alun perin ideana oli, että maaseudulta kaupunkeihin muuttavat kotiseuturakkaat japanilaiset tukisivat lähtönsä jälkeen omaa kotiseutuaan maksamalla sille vapaaehtoisesti paikallisveroa. Yllätyin paikallisten kahviloiden hintatasosta. Ilman kunnollista vaikutusarviota vaarana on, että päätöksiä tehdään silmät ummessa ja seuraukset näkyvät vasta sitten, kun ensimmäisten sivuapteekkien ovia suljetaan. On meidän kaikkien etu, että Suomessa on jatkossakin toimiva apteekkiverkosto ja lääkkeitä ja apteekkipalveluja on tarjolla myös syrjäseuduilla. Koko ajan on tehtävä valintoja. Ei kun tartu toimeen, onhan sinulla, minulla rutiinimme vai onko. " Huomattava ero Poriin on se, etteivät autoilijat yritä ajaa suojatietä ylittävien jalankulkijoiden päälle.. Nyt päivän asiaan: miten saamme alhaisen syntyvyyden maassamme nousuun. Kotikuntaveromalli on tehnyt veronmaksusta kansalaisille aiempaa viihdyttävämpää samalla, kun se tarjoaa pienillekin kunnille mahdollisuuden tehdä paikallisia erikoisuuksiaan tunnetuksi ympäri Japania ja kerätä lisäverotuottoja paikallispalveluiden ylläpitämiseksi. Työllisyystilanne ei ollut tammikuussa mitä parhain ja kesätöitä oli saatava. Lähipiirinkin myönteinen malli ja kannustava asenne näkyy monin tavoin. Osa apteekeista ei tätä kokonaisuutta tule kestämään. Sen huomaa kaduilla ihmisten asenteista ja Keskipohjanmaan somepäivitysten kommenteissakin. Kun muutto takaisin Jyväskylään koittaa elokuun lopulla, jään kaipaamaan Kokkolan pieniä katuja, paria kahvilaa, kaunista kirjastoa ja lenkkireittejä. Kun aurinko paistaa ja paikat kukkivat ympärillä, niin ei paha. Lähetä viesti numeroon 13525. Tosin nyt olen kävellessäni huomannut, etteivät enää kaikki autoilijat annakaan tietä. Koen, etteivät kokkolalaiset tai keskipohjalaiset ole erityisen sisäänpäin kääntyneitä, mutta eivät tavallaan yhtä avoimia tai höpötteleviä kuin esimerkiksi savolaiset. Pidän siitä, miten nopeasti meren äärelle täällä pääsee. Jo nyt useimmat sivuapteekit ovat taloudellisesti tappiollisia tai vain heikosti kannattavia. heinäkuuta 2025 12 // MIELIPIDE SÄHKÖPOSTILLA mielipide@keskipohjanmaa.fi VERKOSSA keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki TEKSTIVIESTILLÄ Kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. ON HUOLESTUTTAVAA , ettei hallituksen esityksessä ole pystytty arvioimaan vähennyksen poistumisen vaikutuksia sivuapteekkeihin. Ehkä turistit ovat liikenteessä, mutta tänne kelpaa tulla viettämään lomaa. Toisin kuin Porissa, Kokkolassa merelle ei tarvitse ajaa keskustasta kahtakymmentä minuuttia. Moni asiakkaan lääkkeisiin tai itsehoitoon liittyvä ongelma pystytään ratkomaan ja ennaltaehkäisemään jo apteekissa, jolloin asiakkaan ei tarvitse hakeutua lääkäriin. SIVUAPTEEKKI on pääapteekin alaisuudessa toimiva apteekki, jonka tehtävä on turvata lääkkeiden saatavuus ja lääkeneuvonta myös sellaisilla alueilla, joilla pääapteekin pitäminen ei ole kannattavaa. Tomi Viitala johtava veroasiantuntija Keskuskauppakamari Onko järkeä olla optimisti. Käytännössä moni japanilainen valitsee kotikuntaveron kohteensa kotiseuturakkauden sijaan sen perusteella, mitä saa kunnalta ”vastalahjaksi” veroa vastaan. ON PAKKO mainita se, että seksuaalija sukupuolivähemmistöille Kokkola ei ole vastaanottavaisin paikka. Muutin Porista Jyväskylään opiskelemaan pari vuotta sitten. Raha auttaa. SIVUAPTEEKKIVÄHENNYKSEN poistaminen olisi lyhytnäköinen ratkaisu, joka voi tulla pitkällä aikavälillä paljon kalliimmaksi. Ainakin ajatusleikkinä suomalaiset kunnat voisivat miettiä, mitkä olisivat omat kilpailuvaltit kotikuntaverokilpailussa, jos malli luotaisiin Suomeen. Päädyin Kokkolaan, josta olin ajanut ohi muutaman kerran ja vuonna 2022 olin käynyt täällä huoltoasemalla syömässä. Vaikka en tuntenutkaan tätä kaupunkia entuudestaan, odotin sopeutuvani Kokkolaan hyvin, sillä olen kotoisin alempaa länsirannikolta. Sivuapteekkivähennys on ollut keskeinen keino turvata näiden apteekkien toiminta ja apteekkipalveluiden säilyminen myös vähäväkisimmillä alueilla. Tämä tarkoittaisi pidempiä lääkkeenhakumatkoja ja lääkeneuvonnan heikentymistä erityisesti syrjäseuduilla. Paikalliset elintarvikkeet ovat nousseet vahvimmaksi kilpailuvaltiksi, ja eri kuntien ja alueiden paikallisherkkuihin voi tutustua kätevästi tätä varten perustetuilla nettisivuilla. Tämä kysymys tuntuu suomalaisesta erikoiselta mutta Japanissa tämä on hyvä puheenaihe ruokapöydän ääressä. Entä aamut, kun sataa ja paikkoja särkee tai uutisiin ovat jotkut poimineet pelkkää masennusta maailmalta. Jokainen on kokenut heräämisen uuteen aamuun. KAKSI JA PUOLI kuukautta Kokkolassa ovat menneet nopeasti. Huomattava ero Poriin on se, etteivät autoilijat yritä ajaa suojatietä ylittävien jalankulkijoiden päälle. Sivuapteekkivähennyksen poistamisen lisäksi hallitus esittää nyt apteekkeihin 30 miljoonan euron uusia leikkauksia ja lisäksi haluaa laajentaa itsehoitolääkemyyntiä apteekkien ulkopuolelle. Tavallaan kun menee Ykspihlajaan, tuntuu kuin menisi aivan toiseen paikkaan. Eniten tästä kärsivät iäkkäät, pitkäaikaissairaat ja runsaasti lääkkeitä käyttävät – eli he, jotka tarvitsevat lääkkeitä ja apteekkipalveluita kaikkein eniten. OTA KANTAA! Hallituksen esitys vaarantaa apteekkipalvelut syrjäseuduilla Sosiaalija terveysministeriö julkaisi kesäkuun lopussa hallituksen esityksen, jossa ehdotetaan sivuapteekkivähennyksen poistamista. Suomen reilusta 800 apteekista noin 170 on sivuapteekkia. Iro Researchin tekemän tuoreen tutkimuksen mukaan 97 prosenttia suomalaisista pitää tärkeänä, että omalla kotipaikkakunnalla on apteekki. Pesto-mozzarellaleipä maksaa täällä vitosen, Porissa se olisi seitsemän euroa ja Helsingissä mahdollisesti vielä enemmän. Kunnallisverotukseen mallia Japanista Miten kunnallisvero liittyy kuningasrapuun, huippuvesimeloniin tai säkilliseen riisiä. Camilla Uçan Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja, joka rakastaa merta ja haaveilee valmistumisensa jälkeen asuvansa vain rannikkokaupungeissa. Tuomo Isokangas Muutin Kokkolaan ja nämä asiat yllättivät Kolumni Camilla Uçan Toukokuun kolmantena päivänä pakkasin pienen autoni täyteen ja ajoin Kokkolaan. ”kotikuntaverojärjestelmä”, jossa kansalaiset voivat vapaaehtoisesti maksaa pientä paikallisveroa myös muualle kuin asuinpaikkakunnalleen. VAIKKA JAPANIN malli tuntuukin ensiajatukselta kummalliselta, on siinä puolensa. Yllätyin siitä, kuinka paljon pidän tästä paikasta. Tankar-saarta markkinoidaan, mutta on täällä paljon muutakin. Jokaista suomalaista kaupunkia markkinoidaan kivana kesäkaupunkina, mutta voin kyllä sanoa Kokkolan olevan oikeasti sellainen. Saattaa tulla yllätyssoitto, mikä panee suunnitelmat uusiksi. Jos edes parin kuukauden maisemanvaihdokseen tulee mahdollisuus, ainakin tämän kokemukseni perusteella suosittelen sitä. Pysäköinnintarkastajat ovat täällä aktiivisia ja ruotsia kuulee päivittäin. KOTIKUNTAVERO hyvitetään asuinpaikkakunnan veroa vastaan, joten ylimääräistä verorasitusta siitä ei muodostu. Ilman apteekkien tarjoamaa neuvontaa ihmiset hakeutuisivat yhä useammin hoitajien ja lääkärien vastaanotoille. Mikäli esitys toteutuu, vaarana on, että sivuapteekkeja joudutaan sulkemaan. Keskipohjanmaa // Perjantaina 18. Kuinka saada terveet nuoret toivomaan, suunnittelemaan pitkäaikaista parisuhdetta ja omaan pesään jälkikasvua. Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella apteekkeja on kaikkiaan 14 ja niistä sivuapteekkeja on viisi. Susanna Kohtanen Pohjanmaan apteekkariyhdistyksen puheenjohtaja Risto Holma Suomen Apteekkariliiton puheenjohtaja " On meidän kaikkien etu, että Suomessa on jatkossakin toimiva apteekkiverkosto ja lääkkeitä ja apteekkipalveluja on tarjolla myös syrjäseuduilla. Monen apteekin talous on jo entuudestaan vaakalaudalla 2000-luvulla tehtyjen lääkesäästöjen, kustannusten nousun ja lääkemarkkinoiden muutosten vuoksi. Itse luen, Kekkosen sanoin, ”selvää tekstiä” ja keskustelen jonkun kanssa! Sitten on päätöksenteon vuoro, mihin päivän tuntini käytän. OSANA MAASEUDUN elinedellytysten parantamista Japanissa luotiin vuonna 2008 ns. Vanhakaupunkikaan ei ole vain yksi katu. Suhtautumiseni tähän kaupunkiin olisi varmasti eri, jos olisin asunut täällä kauemmin. Itse nostan ainakin mielessäni hattua, kun näen lastenvaunuja työnnettävän. Keskipohjalainen luonne on kuitenkin vielä minulle vähän vieras. Jyväskylä on kiva, mutta sisämaasta kaipaan aina rannikolle. Ei mitään kasvua tapahdu ilman päättäväistä ponnistelua, yksityisyrittäjyyttä, eikä saa kokemuksia, jotka palkitsevat, kun on parhaansa tehnyt
Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Tilanteessa mukana olleille on tarjottu kriisiapua. Hän oli kuollessaan 91 vuoden ikäinen. Työntekijä kuoli jyrän alle STT Työntekijä kuoli työmaalla Jyväskylässä torstaiaamuna, kertoi Sisä-Suomen poliisi. Lepää rauhassa tähtien tuolla puolen. Muistotilaisuus perheen kesken. Kuolleet Ylivieskalainen Reijo Aulis Visuri kuoli 14.7.2025. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. 13:6 Kuolleet Rakkaamme Laura Iiris HAIMAKAINEN o.s. Poliisi tiedottaa asiasta esitutkinnan edistyessä, jos siihen on tarvetta. 2.6.2025 Kokkola Muistot kauniit ei koskaan kuole, eivätkä milloinkaan unohdu. Rakkaamme Seemi Johannes SOUKKA * 8.6.1929 Ylivieska † 21.6.2025 Ylivieska Kun yhdessä matkaan lähdettiin oli nuoruuden kultainen aika. Kaipaamaan jäivät sukulaiset ja ystävät. Hän kuoli tapahtumapaikalle. Hän oli kuollessaan 94 vuoden ikäinen. Eija ja Kalevi Tarmo ja Natalia Erja ja Kai Lähti lentoon enkeli taivaan, tuli luokse väsyneen sairaan. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Torkinlampi s. Rakkaamme Eeva Kristiina SYDÄNOJA s. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. heinäkuuta 2025 PÄIVYRI // 13 LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. 31.12.1937 Kokkola k. Korhonen s. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset perheineen, veli perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Yritys kertoi tiedotteessaan olleensa onnettomuudesta yhteydessä viranomaisiin ja tekevänsä myös oman tutkintansa onnettomuuteen johtaneista syistä. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Ylivieskalainen Asta Eliisa Katajala kuoli 15.7.2025. Työmaan työntekijä oli joutunut puristuksiin jyrän takapyörän alle. Kaikesta kiittäen ja ikuisesti muistaen Pentti ja Birgitta Pauliina ja Markus Eveliina, Joni ja Samuel Heikki ja Paula Lauri ja Karoliina Eeva Maria, Ilkka ja Felix Toni Vera Juho, Jyri sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu äidin toiveesta 4.7.2025 läheisten kesken. Rakkaamme Sisko Anneli WEIZMANN o.s. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 18.7. Lämmin kiitos Hoivakoti Suvannon henkilökunnalle Seemin hyvästä hoidosta. -Ps. Viikko 29 Nimipäivät tänään Päivän sana Riikka (suom.), Fredrik, (Fred,) Fredrika (ruots.), Aliisa, Alisa, Alissa, Eliisa, Elisa, Elisabet, Elise, Elma, Elmi, Elsa, Else, Elsi, Iisa, Isabella, Liisa, Liisi, Lilja, Lili, Lilia, Lilian, Lilli, Tea, Teija, Tiia (ort.). Tapaturma sattui rakennusliike GRK:n työmaalla. 5.6.2025 Kokkola Jälleennäkemisen toivossa Päivi ja Kimmo Joona ja Laura, Niilo, Eero Hanna Miika ja Saana Anni ja Minna Alli sukulaiset ja ystävät Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset. Poliisi jatkaa tapahtumien kulun tutkimista ja selvittää mahdollista työtapaturmaa tai työturvallisuusrikosta. Rakkaamme Mauri Johannes AHOLA s. Hän oli kuollessaan 93 vuoden ikäinen. sukulaiset ja ystävät Kiitokset osanotosta suruumme. Eevaa lämmöllä muistaen ja kaivaten veljien ja sisaren lapset perh. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. kello 10 Kankaan kappelissa. Oikea kuvaaja on Emil Löfs-Asplund. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Esse Ben, Jonna, Kasper ja Klara Kim, Jaana, Erika ja Fanny Sisarukset, muut sukulaiset ja ystävät Siunaus 25.7.2025 klo 12.00 Marian kappelissa. Lämpimästi tervetuloa saattamaan Seemi kanssamme viimeiselle matkalleen. Lämmin kiitos osanotosta surussamme. lisesti luki. Surun koskettaessa Tee kuolinilmoitus tai surukiitos rauhassa itsepalvelukanavassamme: keskipohjanmaa.fi/lukijailmoitukset. Ylivieskalainen Sirkka Liisa Kantola kuoli 11.7.2025. Puoliso Elvi Me tiesimme lähtösi lähenevän, näimme voimasi vähenevän. GRK on toteuttanut Jyväskylän kaupungille päällystysprojektia Kinkovuorentiellä. 3.7.1932 Sievi k. Kosketti hiljaa posken nukkaa, silitti hellästi hopeista tukkaa. Kokkolalainen Esa Olli Pykäri kuoli äkillisesti 13.7.2025 kotonaan. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Lämmin kiitos osanotosta. Hän oli syntynyt 8.4.1960 Evijärvellä. 14.11.1931 Kaarlela k. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. 22.9.1941 Ullava k. Siunaus toimitettu 12.7.2025. Vuodet vierivät yhdessä kuljettiin, me ilot ja surut voitettiin. Muisto kaunis vie eteenpäin meitä, vaik´ on sydän, silmät täynnä kyyneleitä. Lapsenlapset Sari ja Jarkko kumppaneineen Kaipaamaan jäävät myös Timo ja Raili perheineen Heikki -veli perheineen muut sukulaiset ja ystävät Seemi siunataan 1.8. 10.6.2025 Toholampi Soi tuulessa sävel hiljainen, on matka päättynyt, on aika jäähyväisten. Sinä ensiksi saavutit määränpään, minä vielä hetkeksi tänne jään. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Nosti siivilleen pappamme armaan, viedäkseen hänet taivaan tarhaan. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Oikaisuja Guardia Nuevan konserttia koskevassa jutussa (KP 17.7) oli päivämäärävirhe. Guardia Nuevan konsertti oli torstaina 17.7, ei torstaina 18.7, kuten jutussa virheelTolvan-alusta käsitelleessä jutussa oli virhe valokuvaajan nimessä. Siunaus on toimitettu lähiomaisten ja ystävien läsnä ollessa. 6.7.2025 Kokkola Soitteli tuuli jo kauan meille Surun viestiä hiljalleen, katseli aikaa elämän Herra, kutsui pois sairaan ja väsyneen. Muistotilaisuutta vietetään Suvannon kappelilla. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Keskipohjanmaa // Perjantaina 18. Kiitos Eevaa hoitaneille. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 03:55 23:12 03:48 04:29 23:02 22:23 Laskee Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen
minuutilla Tomas Maldonado vei kotijoukkueen 2–0-johtoon. Maalintekijänä oli Sebastian Hulden, joka tuli täksi kaudeksi GBK:n paitaan Jaron organisaatiosta. – Tässä on enemmän sellaista kaverifiilistä. Voittopelin jälkeen pelaajien fiilikset on tietysti paremmat kuin tappion. Aika harvoin Tarmo pääsee pelaamaan HJK:ta vastaan ja vieläpä voittamaan. Juuri tämä Tarmon joukkue kaatoi aamupelissä HJK:n. Norja jäi 2022 Englannissa alkulohkoon. Loppuluvut 3–0 olivat valmiit 56. Molemmat ovat pelanneet viime viikkoina voitokkaasti ja nousseet lohkon kärkikamppailuun. Keltapaitainen HJK kohtasi Lapuan Virkiän Santahaan kentällä. GBK ratkaisi ottelun toisen puoliajan alkuhetkillä. peliminuutilla. Majoituspaikan lamput olivat räpsineet päälle 15 sekunnin välein, kertoo joukkueen valmentaja Jan Nissi. heinäkuuta 2025 14 // URHEILU Cup valtasi Kokkolan Juha Savela Heti torstaiaamusta lähtien junnujalkapalloilijat valtasivat kymmenet Kokkolan kentät, kun 44:nnen kerran järjestettävä Kokkola Cup käynnistyi. Keskipohjanmaa // Perjantaina 18. – Viimeiset vuodet ovat osoittaneet, että tyttöfutaajat voivat tehdä samoja asioita kuin pojat. minuutilla, kun hän ohjasi Sofia Cantoren poikkisyötön norjalaisvahdin selän taakse ja saatteli Italian neljän parhaan joukkoon. EMMA TOIKKANEN GBK voitti Kakkosen paikallispelin Juha Savela GBK sai voitokkaan pohjustuksen torstaina alkavalle Kokkola Cupille, kun seuran edustusjoukkue otti voiton miesten Kakkosen C-lohkon paikallispelissä. Norjalla oli erinomainen paikka kuitata viime EM-kisojen pettymys menestymällä Sveitsissä. Pääkaupunkiseudulle Nissi muutti noin parikymmentä vuotta sitten. Ottelun avausmaali syntyi jo vartin pelin jälkeen. 48. Kisoista putoaminen nostatti kritiikkiä Norjassa. KPV:n ja Tarmon E11-tytöt pelasivat tasaisen matsin, joka päättyi kälviäläisten maalin voittoon. Heiltä voidaan myös vaatia samoja asioita. Kälviän Tarmo ja KPV aloittelivat Santahassa omaa kohtaamistaan HJK:n ja Virkiän pelin jälkeen. Myös valmennuksen laatuun on pystytty isommissa seuroissa kiinnittämään huomiota, Nissi sanoo. – Viimeisen kymmenen vuoden aikana on koettu selkeää tyttöfutiksen buumia. –?On vaikea tiivistää kisoja heti tappion jälkeen, mutta etenimme lohkovaiheesta kolmella voitolla ja pelasimme puolivälierän, joka olisi voinut päättyä kummalle tahansa. Hän paikkasi kuitenkin epäonnistumistaan tasaamalla tilanteen 1–1:een kuutisen minuuttia myöhemmin. Italia saa seuraavaksi vastaansa Ruotsin tai Englannin, jotka kohtasivat torstai-iltana. Italian tähti oli Cristiana Girelli, joka teki joukkueen molemmat maalit. Otetaan opiksi ja mennään eteenpäin, Nissi naurahtaa. Jalkapallo Helmareiden menestys on tuonut buustia tyttöfutikseen. Girelli palasi lopulta maalintekoon 90. Tuttuja pelaajia puolin ja toisin, Laukkanen sanoo. Italialaiset pääsivät viimeksi EM-kisojen neljän parhaan joukkoon vuonna 1997, jolloin joukkue hävisi finaalin Saksalle. – Olihan se. TÄMÄN VUODEN Kokkola Cupiin osallistuu runsaat 430 joukkuetta, joista tyttöjoukkueiden osuus on noin kolmannes. Tietysti myös vastustajat ovat uusia ja tuovat erilaisia kokemuksiakin, Nissi perustelee. Voitokkaasti päättyi myös Tarmon E11-tyttöjen toinen peli, kun KPV kaatui 1–0. HJK:n valmennusorganisaatioon hän on kuulunut vuodesta 2015. Täällä on toisenlainen fiilis. Pitää myös muistaa, että vaativuus ei sulje pois sitä, että pelaaminen on kivaa. Vastustaja oli taitava, mutta tytöt pelasivat tosi hyvin, valmentaja kiittelee. minuutilla. Samalla avautui turnauksen voittotili, sillä aamun ottelu Kälviän Tarmoa vastaan oli päättynyt maalin tappioon. Nissi toivoo, että noste pystytään käyttämään hyödyksi ja kasvu jatkuu. Mikäs juttu tämä on. Tällä hetkellä Nissi vastaa ammatikseen HJK Akatemiassa tyttöjen taitokoulusta sekä pienryhmäja yksilövalmennuksesta. Miten HJK tuli tänne, vaikka pääkaupunkiseudulla pelataan Helsinki Cupia ja erityisesti tytöille järjestettyä Stadi Cupia. Norjalaistähti Ada Hegerberg pääsi yrittämään rangaistuspotkua vain kymmenen minuuttia Girellin osuman jälkeen, mutta epäonnistui yrityksessä. Valmentaja Jan Nissi piti joukkueelle pikapalaverin ottelun jälkeen. Pientä erimielisyyttä tuomarin kanssa. Nämä jutut kulkevat rinnakkain, Nissi muistuttaa. Osasyy Kokkola Cupiin osallistumiseen voi olla myös siinä, että Nissi on Kokkolasta kotoisin ja turnaus on hänelle tuttu. Keskiviikon voittopisteillä GBK nousi sarjataulukossa JBK:n ohi kolmanneksi. Miten vastustajana maistuu KPV. Tappio saa harmittaa, muttei puolta tuntia pitempää. HJK TULI Kokkola Cupiin kolmen joukkueen voimin. Puolilta päivin yhdellä Santahaan kentistä HJK:n E11-tytöt päättivät päivän toisen pelinsä 2–0-voittoon Lapuan Virkiästä. GBK voitti myös ensimmäisen paikallispelin toukokuussa Pietarsaaressa. – Joillekin pelaajille tulos merkitsee enemmän kuin toisille. Pelaajamäärät ovat kasvaneet. Nissi sanoo, että Helmareiden menestys ja lisääntynyt näkyvyys on tuonut nostetta tyttöfutikseen. Niitäkin sattuu joskus. Mutta ei tuo suuremmin tuntunut Klubin tyttöjä haittaavan. GBK oli kaimaseurojen kohtaamisessa JBK:ta parempi maalein 3–0 (1–0). Se oli valmentaja Jesse Laukkasen mukaan pelaajille iso juttu. Kahden E11-tyttöjoukkueen lisäksi HJK osallistuu B-tyttöjen sarjaan. Helsingin turnauksissa pelaamme pelit ja sitten pelaajat menevät koteihinsa. Tappioasemaan päätyminen näytti kuitenkin herättäneen Norjan. Toisen pelin jälkeen tuomarilta tulikin valmentajalle vihreää korttia jaettavaksi. – Täällä joukkue pääsee todelliseen turnausfiilikseen, kun majoitumme yhdessä, pelaamme yhdessä ja vietämme aikaa yhdessä. Pelaajat tenttasivat valmentajaa avauspelissä tulleista keltaisista ja punaisista korteista. Mielestäni meidän ei pitäisi olla liian kriittisiä, Norjan joukkueen pelaaja Elisabeth Terland sanoi NTB:n mukaan.STT-NTB. Girelli vei Italian jatkoon Italia lunasti paikkansa jalkapallon naisten EM-turnauksen välierissä myöhään keskiviikkoiltana Sveitsin Genevessä kaatamalla Norjan maalein 2–1. – Siinä oli vähän valmistautumisongelmaa, kun pelaajilla oli takana pitkä ja vähäuninen yö. Ruotsi voitti oman alkulohkonsa, kun taas Englanti eteni jatkoon D-lohkon kakkosena Ranskan jyrättyä lohkovoittoon. – Ei siinä sen kummempaa. Girelli avasi ensin ottelun maalitilin 50. Vertti Åkerblom vei kauden viidennellä osumallaan GBK:n 1–0-johtoon. Avauspäivä huipentui torstai-illan kulkueeseen ja virallisiin avajaisiin Keskuskentällä, mutta aamusta lähtien joukkueet pääsivät jo pelaamisen makuun
Kuulan ykköspalkinnon pokannut Veeti Venäläinen antoi vuolaat kehut leiriläisille. F-tyttöjen sarjassa kohtasivat mm. Uran takatilanteen pitävyys joutui tiukkaan testiin toisen jaksolla, kun Simo pelasi viimeistä sisävuoroaan. – Maanantaina eli ensimmäisenä leiripäivänä pelasimme Poria vastaan. Keskipohjanmaa // Perjantaina 18. Viimeisenä lyöjänä olleen Ville Keltikankaan lyönti napsahti kopiksi, joten Kuula pääsi juhlimaan kolmen ottelun mittaisen tappioputken katkaisua.. Esimerkiksi näitä tilanteita tarjosi pesäpallon valtakunnallinen Naperoleiri myös torstaina Ylivieskassa. Viimeisenä lyöjänä mailaan asteli yleensä etenijäjokerin tehtäviä hoitava Olavi Perälä. Fera matkusti Naperoleirille kahden joukkueen voimin. Kotiutuslyöntikilpailussa Haapakoski pamautti koppareiden välistä läpi ja Perälä puhkoi kakkosrajan. Halttusen lyönti yllätti kolmoskoppari Nurkkalan, joten peli oli tasoissa. Molemmat joukkueet osoittivat luonnetta ja nousivat kahden juoksun takaa rinnalle. En tiedä, miten tytöt olisivat jaksaneet, jos ei olisi päässyt välillä vähän virkistäytymään. Ne syntyivät peräkkäisillä lyönneillä, jotka Koskela sijoittui lyhyinä pitkin kakkosrajaa. Läpilyöntien välissä juoksun kävi lyömässä myös Venäläinen. Muutenkin tällä on hyvät olosuhteet, Puutio selvitti. Kyseinen kaksikko ei ollut aikaisemmin samalla kentällä ollut, ja täysin uusia vastustajia vastaan pelaaminen onkin yksi valtakunnallisten leirien hyvistä puolista. Järjestelyt ovat sujuneet hienosti ja kentät ovat inhimillisen matkan päässä toisistaan. Siten täyteen pistepottiin riitti Eliel ja Eetu Koskelan yhteistyöllä syntynyt toisen jakson ainoa juoksu. Kun toisen jakson ratkaisukin syntyi lyhyellä, kaikkiaan kolme juoksua lyönyt Koskela koulutti Kirin etukenttää. Joukkueet ovat nimeltään Fera Ilonat ja Fera Ainot, Honkahiemo kertoi raumalaisten taktiikasta. Samalla etenijät ottavat jalat alleen ja siirtyvät pesältä toiselle. Pelaajille tulee uusia kasvoja vastaan ja me taustatkin saatamme nähdä hieman erilaisia ajattelumalleja, Huiman kakkospelinjohtaja Joni Puutio mietti. Sellainen Suvannolla myös nähtiin, joten lienee ihan oikein, että kumpikin joukkue pistepussiaan sai kasvatettua. – Kymmenen peliä meille tulee, mutta paljon suurempi merkitys on kaikella muulla toiminnalla kuin pelaamisella. Ennen ottelua SMJ oli pisteen Kuulaa edellä, joten odotettavissa oli tasainen koitos. Maila-Jussit sai neljällä ensimmäisellä parilla kaksi onnistumista. Ei voinut kuin nauttia. – Uudet vastustajat ovat hyvä asia. Huiman pelinjohtajat Joni Puutio ja Kaisa Rautio seuraavat Liinu Raution lyöntisuoritusta. Hattua pitää nostaa etenkin SMJ:n junioreille, jotka jaksoivat tsempata Maila-Jussien edustusjoukkuetta. Majapaikka olisi Suvannon kentältä vain parin kivenheiton päässä, mutta välissä sattuu virtaamaan Kalajoki. Rauman Fera Ainot sekä Oulaisten Huima. – Oli kyllä hieno pelata, kun oli pieniä katsojia pitämässä ääntä. Huiman joukkue majoittuu leirin aikana Kiviojan koululla. Mukavan määrän juoksuja saivat myös aikuispelaajat aikaiseksi, sillä Kuula voitti kotareihin venyneen pelin jaksoin 1–0 (3– 3, 4–4, 3–2). – Järjestäjille lähtee isot kiitokset. Kun kentät ovat viiden minuutin päässä toisistaan, liikkuminen on helppoa ja jää enemmän aikaa touhuta yhdessä, Honkaheimo kiitteli. Pesäpallo Naperoleirin järjestelyt saivat kiitosta läheltä sekä kaukaa. Eetu Koskela ja Riku Kyllönen pokkasivat ansaitusti kotijoukkueen palkinnot. Naperoleirin järjestelyt saivat kiitosta sekä Feran että Huiman leiristä. Juomisesta olemme pelaajia muistuttaneet jokaisessa välissä, Puutio selvitti Huiman tilanteesta. HUIMAN JOUKKUE saapui Ylivieskan Naperoleirille naapuripitäjästä, Raumalta matkaa Ylivieskaan tulee rapiat 450 kilometriä. Pallo tyylikkäästi kakkosjatkeelle ja Kuula oli tasoissa. Itse asiassa tällaisissa peleissä on toissijaista miten pisteet tulevat, kunhan ne tulevat, Uran pelinjohtaja Joonas Kauppinen myönsi lehdistötilaisuudessa. JARNO HERRANEN Uran ulkopeli kesti Simon Kirin painostuksen Juha Savela Kannuksen Uran tiivis ulkopeli on tuonut tällä kaudella pisteitä miesten ykköspesiksessä. Naperoleiri on vedetty läpi hellekelissä, joten viilentävät jäätelöt tai uintireissut ovat tulleet tarpeeseen. Toista jaksoa Kuula johti kahteen otteeseen kahdella juoksulla, mutta neljännen tasoittavalla SMJ nappasi tikkarit pois Kuula-pelaajien suusta. NAPEROLEIRILLÄ ottelutahti on tiivis ja yhdelle joukkueelle tulee päivän aikana useampi matsi. Naperoleiri näkyi ja kuului Suvannon lehtereillä läpi ottelun. Uran 1–0-johto kesti, kun Simo haki juoksuja palottomasta ajolähdöstä. Tytöt tuumasivat, että olisivat voineet pelata jotakin uuttakin vastustajaa vastaan, Feran pelinjohtaja Otto Honkaheimo naurahti ennen Huima-ottelua. Rauman Feran F-tyttöjen Alma Virtanen juhlii tuomaansa juoksua. – Olemme yhdistäneet vuosina 2015 ja 2016 syntyneet tytöt kahteen joukkueeseen, joissa molemmissa pelaa kumpanakin vuonna syntyneitä pelaajia. – Tytöt meinasivat, että niin hyvin eivät osaa uida, että tultaisiin suoraan yli. Avausjaksolla tässä onnistui Kuula. Arvokasta oli myös täysi kolme pisteen potti, joka irtosi lopputuloksella 2–0 (6–2, 1–0). Keskiviikkoiltana Suvannolla oli leiripelin vuoro, kun Ylivieskan Kuula isännöi miesten ykköspesiksessä Seinäjoen Maila-Jusseja. – Uimassa on käyty tosi paljon, kun on ollut näin älyttömän kuuma. Sen verran nopeasti pallot löytyivät, ettei kumpaakaan hienoista sivalluksista palkittu kunnarilla. Maila-Jussit johti ennen neljännen tasoittavaa 1–3, mutta Kuula nousi juoksun päähän Venäläisen onnistumisella. Ratkaisevimman roolin kotiutuksista kantoi Eetu Koskela, joka löi Uran kolmannen ja neljännen juoksun. heinäkuuta 2025 URHEILU // 15 Pelejä, jäätelöä ja uintireissuja Jarno Herranen Pallo kopsahtaa keskelle mailaa lentäen komeassa kaaressa takakentälle. Osa tytöistä sanoi, että voi vitsit, ollaan tultu Ylivieskaan asti pelaamaan Poria vastaan, kun ollaan aluesarjassa jo kohdattu monta kertaa. Tuttu paikka tämä Ylivieska on, joten ei tarvitse Google Mapsia käyttää. Feran kohtaaminen otettiin ilolla vastaan myös Huiman leirissä. – Ihan hyvin pelasimme. Kuulalle voitto pitkän kaavan kautta Jarno Herranen Juoksuja on mätetty Suvannolla ja kaupungin muilla kentillä tällä viikolla, kun pesäpallon valtakunnallinen Naperoleiri on vallannut Ylivieskan. Ulkopeliin pystyi Ura keskiviikkonakin turvaamaan, kun se otti kotivoiton paikallislohkovastustajastaan Simon Kiristä. Jokeriosastolla Riku Utanen ja Eetu Isohanni vastasivat juoksujen lyönneistä, kun Jussi Partasen tehot jäivät piippuun. Avausjaksolla Uran sisäpeliä avasi Koskeloiden lisäksi kärkenä varmasti kentälle mennyt Kasper Salmela. Jaksovoittoon Kuulan eväät eivät kuitenkaan riittäneet. Yhdessä oleminen on näiden leirien suola, Honkaheimo totesi. Pelit ovat silti vain yksi osa valtakunnallista leiriä. Kokonaisuutenakin Koskelan iltapuhde mailan varressa oli täydellinen, kun kärkkärisaldo osoitti lukemia 7/7. Luulen, että jos tytöiltä parin viikon päästä kysytään, mitä he Naperoleiriltä muistavat, niin tuskin muistavat tätä peliä, vaan ennemmin he muistavat uintireissut, jätskit tai leiridiskon
Kemppinen tuli toiseksi. lähtö, Toto65-5 DUO-1, sh 3120 m: 1) Jockas Rita/Santtu Raitala 27,7a (1,63), 2) Runoneito 27,7a (7,95).3) Varjohehku 27,9a (16,96).4) Brenna 28,2a (12,09). F-juniorit, pienpesis: KPL Pepet–YK 14–7. kello 17.00 alkaen. G-juniorit, pienpesis: YK Sudet–Fera G1 6–16, AA–YK Ketut 25–5, Pesäkarhut Mustat–YK Ketut 14–9, KaMa–YK Sudet 8–10. 9. heinäkuuta 2025 16 // PALVELUHAKEMISTO Ostetaan Myydään KIRKON KESKUSTELUAPU¤ Palveleva puhelin 0400 221 180 avoinna joka päivä klo 18-24 Paikallisverkko-/matkapuhelinmaksu Palveleva chat avoinna ma-pe klo 16-20 Palveleva nettikirje Palveleva kirje evl.fi/kirkonkeskusteluapu met Folkpar Uusi huippuilta tulossa..! TERVETULOA EMET dancingiin..! Kesätanssit jatkuvat ... Luxemburgilaistähti nykäisi lopussa eron ja voitti ajalla 11,20. Kansallinen liiga: PK-35 Vantaa–VIFK 2–1 (2–1). lähtö, Toto65-1, lv 1620 m: 1) Unelmako/ Liisa Nummi 12,0a (24,9), 2) Sunshine Boy 12,6a (7,83).3) Stonehard 12,6a (4,12).4) Muska* 12,8a (61,37).poissa: 12. Ylivieska: Valtakunnallinen Naperoleiri, keskipohjalaisten tuloksia: F-pojat: EsPe–HP-K 7–12, YK–KaMa 2–7, NiPe–Kiri Koski 2–9, Pesäkarhut–NiPe 18–8, Manse PP–HP-K 13–8, YK–EsPe 5–7. Miesten ykköspesis: Lohi–PuPe 0–2 (1–5, 1–3), Kuula–SMJ 1–0 (3–3, 4–4, 3–2), KoU–KaMa 2–0 (5–1, 16–1), Ura–SiKi 2–0 (6–2, 1–0). Toisella jaksolla kummankaan joukkueen sisäpeli ei ollut huippuiskussa. 0–2-juoksussa PesäKuula sai hieman apuja ulkokentältä, mutta seuraavaksi Vierimaa sijoitti tylysti väliin ottamattoman pallon. Sijat 14–16 putoavat ensi kisoiksi B-divisioonaan. Keskipohjanmaa // Perjantaina 18. Sama toistui neljännen aloittavalla, jolloin Vierimaa laittoi jälleen pallon väliin. Uudempi kuin 2007. –?Olin aika lähellä koko ajan, mutta Patrizia oli pikkaisen edellä kaikessa. 5 Sekahaku..! .. PesäKuulalle kaksi pistettä Jarno Herranen Jokilaakson PesäKuula vankisti asemiaan naisten ykköspesiksen pohjoislohkon kakkospaikalla, kun PesäKuula voitti lohkojumbo Pattijoen Urheilijat. 4. Se oli ihan hyvänoloinen juoksu. Marita Taavitsainen + Norolan pojat Ramona Nordberg + Högtryck Myyt. Naisten Ykköspesis, pohjoislohko: Ankkurit–TyTe 1–2 (0–8, 3–1, 0–1), PattU–PesäKuula 0–1 (1–4, 0–0). 044 095 8297 KP Live: KuPS Akatemia isännöi Kokkolan Pallo-Veikkoja sunnuntaina Kuopiossa Voit seurata peliä suorana lähetyksenä Keskipohjanmaan verkkosivuilla 20.7. Naisten Superpesis: Fera–Virkiä 2–0 (2–1, 7–1), Mailattaret–Manse PP 0–2 (0–1, 1–3), JoMa–Pesäkarhut 2–1 (4–3, 2–3, 3–2), Tahko–Roihuttaret 0–2 (3–4, 0–4. Fiona Soini suuntasi vapaan lyöntinsä kakkoskopparin eteen ja Camilla Lappalainen pinkoi kotipesään. Myös Santeri Kuusiniemi ja Daniel Kosonen kilpailivat Liegen yleisurheiluillassa. Kolme juoksua lyönyt Vierimaa oli PesäKuulan kakkospalkittu. poissa: 6, 9. lähtö, Toto65-2, lv 2120 m: 1) Aurelia’s Pearl KS/Tino Keväänranta 14,3a (5,09), 2) Arctic Dash 15,5a (5,47).3) Celeste Orden 15,8a (54,68).4) I Don’t Care 16,0a (11,58). www.keskipohjanmaa.fi Rivit Jalkapallo Miesten Ykkösliiga: Jippo–EIF 3–2 (1–2). PesäKuulan kausi jatkuu ensi tiistaina Tyrnävällä Tempauksen vieraana. P. 040 4179605 Matkailuauto tai retkeilyauto. Peli Rännärillä päättyi lukemin 0–1 (1–4, 0–0). F-tytöt: OuHu–Tahko 10–13, Fera Ainot–OuHu 13–6, YK–Räpsä 8–5, Huima–LP 11–9. Kemppinen toinen Belgiassa Lotta Kemppinen juoksi sata metriä 11,35 sekuntiin ja antoi hyvän vastuksen viime talven MMja EM-mitalisti Parizia van der Wekenille Belgian Liegessä. 2. Kolme lyötyä juoksua tarkoittavat sitä, että nyt Vierimaalla on tältä kaudelta kasassa jo 51 lyötyä juoksua. Avausjaksolla PesäKuula sai juoksutilinsä auki kolmannessa vuoroparissa. lähtö, Toto65-4 TROIKKA-1, lv 2120 m: 1) I Love You Sisu*/Ari Moilanen 12,5a (4,09), 2) Mr Big Money 12,7a (52,5).3) Sahara Dangerous 13,1a (13,22).4) Albarino Sala 13,2a (19,5). Ykköspalkinnon kävi noutamassa syöttölautasen ääressä hyvää työtä tehnyt lukkari Nina Jutila. 8. Lisää vettä myllyyn tuli jokeri Janika Vierimaan mailasta. .. Pesäpallo Miesten Superpesis: SoJy–Tahko 2–1 (7–5, 3–7, 3–2). 6. Kuusiniemi oli 110 metrin aitajuoksun kuudes ajalla 13,77, ja Kosonen hyppäsi neljänneksi korkeustuloksellaan 221 senttiä. Ravit Helsinki Toto65: 1. lähtö, Toto65-3, lv 2620 m: 1) Venome*/ Henna Halme 16,0a (38,08), 2) Arctic Emerald 16,0a (1,28).3) Nacho Web 16,2a (7,59).4) Knight Rider Hoss 16,2a (20,0).poissa: 2. 7. P. Ristikkäisottelut: Tarmo–Lippo 0–2 (3–11, 0–9). Suomi pelaa sijoista 9–16. 5. 3. Kun Joensuussa oli viikonvaihteessa kaksi superjuoksua, tämä meni kategoriaan perusjuoksu, Kemppinen sanoi Urheiluliiton tiedotteessa. STT. Miesten Ykkönen: FC Jazz–KuPS Akatemia I 2–1 (1–1). lähtö, Toto65-6 DUO-2, lv 1620 m: 1) Ranch Whodidwhat/Santtu Raitala 11,5a (13,58), 2) Kiikku’s Nea 11,7a (5,18).3) Cocktail S 11,7a (52,84).4) Mickan 11,8a (20,85). lähtö, sh 2620 m: 1) Tuhti-Kersantti/Hannu Torvinen 27,0a (13,15), 2) Matteus Kevätön 27,1a (16,97).3) Helkan Urho 27,1a (11,6).4) Laurilan Jokeri 27,1a x (1,14).poissa: 2. Hän viittasi tuloksiinsa 11,22 ja 11,19, joista jälkimmäinen on Kemppisen ennätys ja jaettu naisten kakkosaika Suomen historiassa. lähtö, sh 2120 m: 1) Tara/Henri Bollström 32,7 (1,46), 2) Vilkkeen Viehätys 31,2 (16,55).3) Ceepra 33,0 (12,84).4) Winnova 32,1 (33,79). PattU sai aikaiseksi neljä ja PesäKuula kolme kolmostilannetta, mutta juoksut jäivät toisella jaksolla näkemättä. lähtö, lv 2120 m: 1) King Cruzado/Santtu Raitala 14,9a (8,41), 2) Mudcake Comery 15,0a (2,13).3) Dynamo Garden 15,1a (4,06).4) Callela Usain 15,2a (11,51). Koripallo Heraklion: Alle 20-vuotiaiden miesten EM-lopputurnaus, neljännesvälieriä: Suomi–Kreikka 78–85 (33–37). erittäin hyväkuntoinen Toyota Corolla. Miesten Kakkonen, lohko C: GBK–JBK 3–0 (1–0)
heinäkuuta 2025 SARJAKUVAT // 17 B. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute p. 935 787 8 1 3 7 9 3 6 5 9 2 3 1 1 2 3 5 2 5 8 4 7 6 9 2 4 8 1 2 5 5 4 9 3 7 6 8 8 5 4 9 3 1 2 7 8 5 4 1 2 7 6 8 2 6 1 5 2 9 8 2 7 1 5 4 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä 020 750 4499 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula, 040 1278 803 Anssi Mäkelä, 050 5982 061 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Perjantaina 18. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi OLEN KOTONA! TÄÄLLÄ SATAA KAATAMALLA! EIKÖ OLLUTKIN HYVÄ, ETTÄ LAITOIN SATEENVARJON MATKAASI. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Va. TIESIN, ETTÄ UNOHDIN JOTAIN. 020 750 4007 (pvm/mpm) ti-pe klo 7.00 11.00, la klo 7.00 9:30 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Va. toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola
Viisi ihanan pörröistä pallokaverusta ilmestyvät kaikkialle, missä vain valoa riittää! Jokaisella Sunny Bunniella on oma hauska persoonansa eikä kikatuksesta tule loppua! Lastenohjelma. 20.50 Urheilun huippuhetkiä. 09.30 Siskonpeti: Suomi-laulu. Nikolaj toivoo Jørgenin onnistuvan unelmassaan, sillä piisami ei kuulosta houkuttelevalta illallisvaihtoehdolta. Kun TV-juontaja löydetään kuolleena rannalla, syyttävä sormi osoittaa ohjelman tuottajaan. 18.30 Emmerdale. 06.30 Smurffit. He haluavat tietää, keitä talossa on asunut ja millaista väkeä pihalla olleeseen putkaan on aikanaan teljetty. 21.05 The New Pope uusi paavi. Kotimainen eläinohjelma. 15.32 Luontotuokio. Lisa saa selville, että Mandy on työskennellyt prostituoituna. 10.30 Emmerdale. Siirtokunta-alus Covenant tekee matkaa galaksin kaukaisella laidalla ja saa signaalin planeetalta, joka vaikuttaa koskemattomalta paratiisilta mutta on vaaroja täynnä. Paavi Pius XIII on koomassa eikä hoito näytä purevan. 18.50 Vain elämää. 08.00 Huvila & Huussi. Amanda ja Filip ovat hiljattain muuttaneet vanhaan kruununkartanoon Skånessa. Keskipohjanmaa // Perjantaina 18. Liam ja Ella ovat hämmentyneitä suhteensa uudesta käänteestä, ja Paddy valmentaa Vinnyä rakkauselämän suhteen. 12.00 Koiralle koti. 23.17 Naissotilaat 2. 16.50 Novosti Yle. Nuori partakorppikotka on lähdössä maailmalle, kamelit käyvät puntarilla ja Henni pesee berberiapina Mokin hampaita. 19.00 Seitsemän Uutiset. 08.24 Galaxi. Muotinäytös oli menestys, eikä vähiten yllättävän loppuhuipennuksensa vuoksi. 15.45 Vakuum. 15.10 Avara luonto: Saarten taikaa. 22.50 Naissotilaat 2. 22.00 Kymmenen Uutiset. Ethania kuulustellaan, ja Charles potee tunnontuskia poikansa ilmiantamisesta. 14.40 Valitut Palat Collection. 17.00 Yleisurheilun EM U23: Ilta, Bergen. 17.50 Burgerimiehet Välimerellä. Mihin julkkikset matkustavat, kun he haluavat rentoutua ja karata paparazzeilta. 22.35 Ralliextra. 08.36 Romppu, Rasse ja Sikuriina. 12.30 Tom ja Lola. klo 15 °C +29,0 Karvia Sateisinta 15.7. Päivän ylin lämpötila on 24 ja 32 asteen välillä, lämpimintä on Lapissa. klo 15 °C +23,1 (17.7. Tilan nurkkiin kätkeytyykin lukuisia tarinoita. 10.15 Riistametsällä. klo 15) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi 20 °C -4 cm Oulu 17 °C -1 cm Raahe +8 °C -6 cm Pietarsaari 16 °C -4 cm Vaasa 18 °C -1 cm SADESUMMA 12.7.– 17.7. 22.05 Kuoleman kolmio. Lopputulos on kaikille yllätys, eikä vähiten vehkeilijälle itselleen. Alvan pimeä puoli alkaa näkyä yhä selvemmin. 11.40 Katoava Pohjola: Valaanpyytäjien valtio. 17.45 Superpesis. 14.10 Valitut Palat Collection. 17.10 Tom ja Lola. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Sää on poutaista ja selkeää tai puolipilvistä. Dokumentti esittelee 100 toistaan upeampaa lomakohdetta ympäri maailmaa. 11.00 Yleisurheilun EM U23: Aamupäivä, Bergen. 21.30 Jalkapallon EURO 2025: ennakkostudio puolivälieräottelu. 14.25 Valitut Palat Collection. °C +5,0 Sodankylä Vuotso Lämpimintä 16.7. 22.20 Milli arvontalähetys. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema Monipuoliset livet – keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 06.55 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 16.35 100 Places to Be. 14.35 Vuosirenkaita. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Matka jatkuu. 20.55 Urheiluruutu. Ensimmäiset Villieläinsairaalassa hoidossa olleet kuutit pääsevät palaamaan mereen. Dokumenttisarja. 16.45 Täydellinen kesä. Toimittaja: Stefan Jansson, 2011. 22.25 Tulosruutu. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 18.30 Eränkävijät. 07.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 06.40 LEGO Friends: Uusi luku. 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi. Rakennustutkija Erika Åberg haluaa tietää enemmän kiehtovasta puutarhasta ja tekee uudelle lipputangolle talon tyyliin sopivan paikan. 10.00 Emmerdale. 17.35 Kauniit ja rohkeat. 23.30 ELOKUVA Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta. Tuuli on enimmäkseen heikkoa ja suunnaltaan vaihtelevaa, Lapissa heikkoa tai kohtalaista lännen ja lounaan välistä tuulta. 11.05 Kauniit ja rohkeat. YLE TEEMA & FEM 07.45 Pystyt enempään kuin uskot 08.14 Kotijumppaa Sofian kanssa 08.35 Kierroksilla 08.53 Kierroksilla 09.13 Agentti isän elämä ja valheet 09.46 Antiikkimakasiini 10.15 Leijoilla Grönlannin yli 11.00 Unelmakoti 12.00 Wienin filharmonikot Pariisissa 13.30 Ikuinen liike 14.25 Egenlandin matkakohteet 14.30 Teatterikorkea näyttämölle valitut 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano 15.55 Lapset puhuvat 16.00 Rantahotelli 16.49 Korkeasaaren eläinlapset 16.55 Pikku Kakkonen 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Tyra-pennun seikkailut 18.11 Metsän minisankarit 18.18 Supersankarikoulu 18.35 Villikot 18.51 Saaren nuoret asukkaat 19.30 Yle Nyheter TVnytt 19.30 19.44 Kasvis-tv 20.00 Rantahotelli 20.47 Majakka: Tankar 21.00 Sodankylän parhaat 21.10 Kino: Kausi Ranskassa 22.50 Francon jälkeen Alcántaran perhe 23.50 Play Rape MTV SUB 07.00 Viidakon veijarit 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Suurmestari UK 08.55 Poliisit UK: Ajojahti 09.50 Elämää äärirajoilla: Alaska 10.45 Panttilainaamo 11.10 Panttilainaamo 11.35 The Harlins 12.00 Sometähtien sinkkuelämää 12.30 Salatut elämät 12.55 Salatut elämät 13.20 Salatut elämät 13.45 Salatut elämät 14.10 Pitääkö olla huolissaan. Linnéa ja Ellen järjestävät runoillan. Tuotanto: SVT, 2020. 11.00 Kesäkasvo. 20.29 Yle Uutiset. 07.25 Ylen aamu. 09.30 Eränkävijät. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. Tappaja soittaa ja kertoo tietävänsä, että Lisa on kertonut puhelusta poliisille. 15.25 The Floor Suomi. 07.50 Tara Duncan. 15.59 Historia: Villin lännen valloitus. (USA 2017) Ridley Scottin Alien-tieteissaaga saa jatkoa. 14.55 Rantabaari 15.20 Panttilainaamo 15.45 Panttilainaamo 16.10 Elämää äärirajoilla: Alaska 17.05 Poliisit UK: Ajojahti 18.10 Elämää luonnon armoilla 19.05 Frendit 19.35 Frendit 20.05 Frendit 20.30 Frendit 21.00 Wallander: Petos 22.45 ELOKUVA: Johnny English 00.15 Poliisit UK: Ajojahti 01.00 Panttilainaamo 01.25 Panttilainaamo 01.50 Elämää äärirajoilla: Alaska ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 17 20 23 26 29 2 5 8 12 16 Kesäkuu Heinäkuu 2025 -5 5 15 25 35 18 21 24 27 30 3 6 9 12 15 Kesäkuu Heinäkuu 2025 20 40 60 Pe Alanya 30 Amsterdam 24 Budapest 23 Dubai 47 Dubrovnik 26 Hania 29 Las Palmas 25 Lissabon 25 Malaga 35 New York 30 Nizza 27 Oimjakon 25 Phuket 30 Riika 27 Skellefteå 30 Sydney 14 Tukholma 26 Tokio 30 Venetsia 27 La 30 28 27 44 27 29 23 25 34 30 27 24 30 24 31 16 26 30 28 Su 31 26 31 44 28 29 23 25 35 32 27 23 30 22 29 16 25 31 28 Pe Haapavesi 26 Halsua 27 Helsinki 25 Joensuu 24 Jyväskylä 24 Kajaani 25 Kalajoki 27 Kokkola 27 Kuopio 26 Kuusamo 25 Lahti 26 Lappeenranta 26 Oulu 26 Pietarsaari 28 Pori 27 Rovaniemi 29 Tampere 26 Toholampi 27 Turku 28 Utsjoki 28 Vaasa 26 Ylivieska 28 La 28 28 25 26 27 27 25 26 28 26 27 27 23 26 27 29 26 27 28 18 25 28 Su 28 26 22 27 27 26 24 25 28 23 25 24 25 27 26 28 24 26 25 25 25 28 Ma 28 27 22 27 26 26 27 27 26 25 24 25 28 29 27 28 25 27 25 27 29 29 Ti 28 27 23 26 25 25 27 26 25 25 24 24 26 28 26 27 24 27 26 24 27 29 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 16.7. 13.35 Onnela. 21.55 Suurmestari. 13.20 ELOKUVA Silmät hämärässä. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 17.7. Charles on huolesta suunniltaan, joten Claudette ottaa asian hoitaakseen. MTV3 06.15 Aamusää. 19.20 Päivän sää. Latelat tutustuvat paikallisten automiesten talliin, ja railakas vierailu venähtää pitkäksi. 20,1 mm Kaarina 28 23 28 28 25 24 24 28 26 25 28 24 23 3 4 2 5 5 5 5 6 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 28 13 27 11 27 +8 26 +9 27 +7 26 15 25 13 28 11 28 12 28 11 27 14 24 12 26 11 28 13 27 13 4 3 5 4 4 3 Kokkola 17.7. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 22.21 Päivän sää. 09.33 Kalassa! 09.45 Latela. 12.20 Grand Designs Uusi-Seelanti. 21.00 Murha paratiisissa. Paddy yrittää leikkiä Amorin apulaista, ja Mandyn hyvää tarkoittava huoli herättää raivoa. Vapaalle jalalle päässyttä Ethania ei löydy mistään. 14.00 Tähtiarpa. Antiikkiesineiden tuntija Rickard Thunér porautuu irtolaisten ja muiden synkkiä kohtaloita kokeneiden ihmisten elämään. 22.45 ELOKUVA Elokuva: Alien: Covenant. 21.15 Jalkapallon EURO 2025: kooste puolivälieräottelu. 06.25 Huomenta Suomi. 19.30 Selviytyjät. heinäkuuta 2025 18 // TELEVISIO YLE TV1 06.55 Hurjia suomalaisia. 08.25 Eka & Helmi. 11.10 Yle Alueuutiset. 18.00 Emmerdale. 19.56 Egenlandin matkakohteet. 13.10 Onnela. Tove Janssonin rakastettujen muumihahmojen seikkailut vievät katsojat Muumilaakson tarinoiden maailmaan. 23.45 Keikka. 16.30 100 Places to Be. 11.00 Haluatko miljonääriksi. Lastenohjelma. 17.10 Täydellinen kesä. Linnéa sotkeentu yhä pahemmin Teemun ja Alvan suhteeseen ja yrittää olla kaikille mieliksi. Lisa joutuu kuitenkin lopulta valitsemaan kumman haluaa pelastaa: Susanin vai Mandyn. 08.50 Jumppahetki. 09.00 Korkeasaari. 15.00 Unelmia Italiassa. 17.00 Yle Uutiset. 07.40 S.M.A.S.H! S.M.A.S.H! -kesäleirillä supersankarilapset ja heidän supervoimilla varustetut lemmikkinsä oppivat yhteistyötä, ystävvyyttä ja äärimmäisen tärkeitä pelastustaitoja! Lastenohjelma. 14.55 Amazing Race Australia. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 14.40 Romanien vaiettu historia. 12.00 Tähtiarpa. 16.25 Tähtiarpa Hyvän tähden. Kardinaali Voiello näkee tilaisuuden muuttaa historiaa, ja valintaprosessi alkaa. 16.00 Talot huokuvat historiaa. 20.00 Kun Suomi muuttui levottomat ajat 1961-1981. 19.00 Perienglantilainen skandaali. Thunér törmää lopulta jo unohduksiin painuneeseen tapahtumaan, joka muutti kartanon historiaa. 16.40 Kapen keittiökaappaus. 18.20 Kesäkasvo. 19.25 Tulosruutu. 09.00 Muodin edelläkävijät. 21.00 ELOKUVA 007 rakastettuni. 10.00 Kapen keittiökaappaus. Hän päättää mennä tutkimaan bordellia, mutta joutuukin itse ansaan. 13.55 Valitut Palat Collection. 21.50 Jalkapallon EURO 2025: Puolivälieräottelu. Kesäkuussa Jørgen ja Nikolaj ovat kaurisjahdissa Tanskan ja Saksan rajamailla. 18.00 Yle Uutiset. Onneksi David ehtii apuun, ja Lisa kertoo hänelle bordellista löytämästään todistusaineistosta. 11.30 Ostoskanava Myori.fi
Myös Salminen sai suoran jatkopaikan juoksemalla eränsä neljänneksi ajalla 57,88. Sainio pystyi lopussa tarkkailemaan tilannetta, vaikka hän juoksikin sisäradalla. MANSIKKAMANSIKKAKIOSKI KIOSKI Hiekkasärkät KALAJOELLA, abc:n risteyksessä. Kätevä, nopea ja varma marjapaikka. – Tuntui, etten saanut alkupyörähdyksissä oikeaa tuntumaa moukariin. F-9 Pojat (-16): Esse IK–PK-37/valkoinen 2-4, FF Jaro/vit–PeFF/ Röd 1-5, GBK/Blå–K-Pallo/ Hiekka 3-0, GBK/ Vit–Tervarit16 Punainen 8-1, KPV/Valkoinen– JK Augur 1 0-9, KPV/Vihreä–LBK röd 7-0, IK Myran–PK-37/sininen 1-5, FF Jaro/röd–PeFF/ Gul 9-1, GBK/Randig–FC Raahe 3-1, GBK/Svart– Tervarit16 Musta 7-1, KPV/Musta–JK Augur 2 5-1, LoVe–Lohtajan Veikot–LBK vit 3-3, PeFF/ Röd–Esse IK 4-1, K-Pallo/ Hiekka–FF Jaro/vit 3-7, Tervarit16 Punainen–GBK/Blå 1-5, Tarmo– VetU 0-2, FF Jaro/röd-vit–Ura/PT9 10-1, GBK/ Röd–K-Pallo/ Meri 1-2, HBK–KeuPa 2-4, KPV/ Keltainen–Vändra JK Vaprus 2-5, TUS–LBK/ svart 2-3, JK Augur 1 –GBK/Vit 3-0, LBK röd– KPV/Valkoinen 0-13, PK-37/valkoinen–KPV/ Vihreä 7-1, PeFF/ Gul–IK Myran 2-1, FC Raahe–FF Jaro/röd 3-5, Tervarit16 Musta–GBK/ Randig 1-5, JK Augur 2 –GBK/Svart 0-5, LBK vit–KPV/Musta 14-1, PK-37/sininen–LoVe–Lohtajan Veikot 5-3, Vändra JK Vaprus –HBK 3-7, LBK/svart–KPV/Keltainen 3-3, VetU–TUS 1-8, Ura/PT9–Tarmo 0-5, K-Pallo/ Meri–FF Jaro/ röd-vit 4-3, KeuPa–GBK/Röd 1-2. Miesten satasella Topi Huttunen oli alkueränsä kuudes (10,65) ja Valtteri Louko eränsä viides (10,72), kun välieriin vaadittiin tulos 10,61. F-8 Tytöt (-17): GBK/VIT–Tarmo/-18 1-5, HBK/-18–Tarmo 1-7, IK Myran–LoVe 4-1, Tarmo/-18–GBK/-18 5-7, Tarmo–GBK/VIT 1-1, LoVe–HBK/-18 10-1, KPV/vihreä–IK Myran 1-3, GBK/-18–Tarmo 2-4. C-14 Tytöt (-11): JKTammeka Tartu –LoVe 1-0, GBK–ONS11 1-2, KeuPa–MeLU 0-1, Komeetat/T2011/12–KPV 1-1, LBK–OHF/MUSTA 3-1, FC Raahe–EuPa 0-3, ONS11–JKTammeka Tartu 1-2, MeLU–GBK 3-0, OHF/MUSTA–Komeetat/T2011/12 2-1, EuPa– LBK 3-0, LoVe–KeuPa 3-1, KPV–FC Raahe 1-1. (Säilöntään tai herkutteluun). Vaikka minusta tuntui, etten ole väsynyt, kroppa ehkä kuitenkin oli, Sandkulla arvioi. F-7 Pojat (-18): GBK/valkoinen–LBK röd 6-2, GBK/P2019 Röd– KPV/Vihreä 5-2, IK Myran–KPV/Valkoinen 1-1, LBK svart–FF Jaro/blå 4-4, FF Jaro/vit–LoVe 14-0, GBK/punainen–LBK vit 6-1, LBK röd– GBK/raita 1-3, KPV/Vihreä–GBK/valkoinen 0-8, KPV/Valkoinen–GBK/P2019 Röd 3-6, Tarmo–IK Myran 7-3, FF Jaro/blå–LBK röd 3-2, GBK/raita–KPV/Vihreä 11-2, GBK/P2019–KPV/Musta 3-1, GBK/punainen–KPV/Keltainen 10-0, LoVe–FF Jaro/röd 1-10, LBK vit–FF Jaro/vit 2-4, KPV/Keltainen–GBK/P2019 3-2, KPV/Musta– GBK/punainen 0-13, FF Jaro/röd–LBK vit 7-0. TERVETULOA! KUKKA-HALLI Ouluntie 27, Kokkola TERVETULOA! Hyvää kesää, avaamme taas syksyllä. Laurilan paras karsintatyöntö kantoi 15,64 metriä. AAMUPÄIVÄN osiossa Minttu Laurila raivasi tiensä illalla kisattavaan naisten kuulantyönnön finaaliin nappaamalla karsinnan seitsemännen sijan. F-8 Pojat (-17): FF Jaro/Vit–Ura PT8 3-7, GBK/ P-17 vitröd–PK37 3-4, IK Myran–Pärnu JK Vaprus 0-5, KPV/ Vihreä–LBK/Vit 3-2, FF Jaro/Grön–Tarmo 2-3, HBK–OLS/AEK 1-4, GBK/Röd–LBK/Röd 4-1, K-Pallo/P2017–KPV/Medirex 2-4, FF Jaro/Blå– TUS 1-0, GBK/Vit–OLS/PAOK 0-9, GBK/Rödvit– LoVe–Lohtajan Veikot 0-0, KP-V–KPV/Boliden 3-1, Ura PT8–FF Jaro/Röd 2-6, PK-37–FF Jaro/ Vit 2-1, Pärnu JK Vaprus –GBK/ P-17 vitröd 5-0, LBK/Vit–IK Myran 2-1, FF Jaro/Grön–LBK/Röd 8-0, HBK–KPV/Medirex 0-6, GBK/Röd–K-Pallo/P2017 1-2, OLS/AEK–Tarmo 4-5, OLS/PAOK– FF Jaro/Blå 8-0, LoVe–Lohtajan Veikot–GBK/ Vit 5-2, KPV/Boliden–GBK/Rödvit 5-0, TUS– KP-V 1-4, FF Jaro/Röd–PK-37 4-4. C-14 Pojat Taso 2 (-11): IK Myran–LaVe 5–0, LoVe–FC Flora Rohevalged 4–0, FC KuressaareKollane–TU/P14 0–1, PK-37– KPV/Valkoinen 1–5, FDS AVFC –Ura P14 6–0, Tarmo P14–KPV/Vihreä 0–4, K-Pallo–Raplamaa JK 0–5, OHF/Musta–FC Kuressaare Sinine 6–0, LaVe–FC KuressaareKollane 0–4, LTU–FC Flora Rohevalged 0–3, MynPa/2011–OsPa 0–8, FC Halikko–KPV/Vihreä 1–0, FC Lahti/ Valkoinen– OHF/Sininen 7–0, FC Kuressaare Sinine–Tarmo P14 1–7, Raplamaa JK –FDS AVFC 0–5, KPV/ Valkoinen–LoVe 0–1, TU/P14–IK Myran 1–2, FC Halikko–OHF/Musta 0–2. Ne kaksi muuta heittoa sain ulos häkistä, mutta ei niissä ollut tehoa, Sandkulla kertoi Urheiluliiton tiedotteessa. C-15 Tytöt (-10): FC Tuusula/T10-11–Virkiä 1-1, Ajax/T15 (20102011)–TUS/YJ 2-1, KPV–ONS10 2-2. Suominen jäi karsinnan 20:nneksi tuloksella 46,26. SUOMEN 400 METRIN aitajuoksijat Antti Sainio, Jere Haapalainen, Aada Aho ja Heidi Salminen avasivat vahvasti etenemällä alkueristä varmasti jatkoon. D-12 Pojat Taso 2 (-13): GBK/Blå–LeKi-futis Valkoinen 7-0, TU–PK-37/ valkoinen 1-0, Ura/P12–Vändra JK Vaprus 2-1, GBK/Röd–KePS/valkoinen 4-1, VetU–PK-37/sininen 3-1, Tarmo–JKTammeka Tartu 0-1, FC POHU–TUS YJ 1-0, GBK/Vit–KePS/punainen 3-0, Esse IK–Raplamaa JK 0-4, LBK/röd–Pyry/Punainen 4-0, KPV/vihreä–OLS/Etelä 13 Keltainen 0-2, KPV/valkoinen–OLS Etelä 1-1, LoVe/P2013–KaPa 8-0, KPV/musta–Pyry/Musta 1-0, PK-37/valkoinen–GBK/Blå 0-2, Vändra JK Vaprus –TU 0-5, LeKi-futis Valkoinen–Ura/ P12 0-7, LBK/svart–TePa 3-0, FC Haka Musta– KPV/keltainen 1-2, PK-37/sininen–GBK/Röd 7-4, JKTammeka Tartu –VetU 0-3, KePS/valkoinen–Tarmo 3-1, ToU–Pärnu JK Vaprus 2-1, Jalas/P12–TUS YJ 5-0, OLS/Etelä 13 Keltainen– GBK/Vit 1-0, Raplamaa JK –KPV/vihreä 3-2, KePS/punainen–Esse IK 1-3, Pärnu JK Vaprus –KPV/musta 1-3, TePa–ToU 1-4, GBK/Blå–TU 0-0, PK-37/valkoinen–Ura/P12 0-1, Vändra JK Vaprus –LeKi-futis Valkoinen 3-2, Pyry/Musta– LBK/svart 0-7, KPV/keltainen–FC POHU 3-1. E-11 Tytöt Taso 2 (-14): HJK–Tarmo 1-2, GBK/Randig–Virkiä 0-1, KPV/valkoinen–KuPS/Keltainen 0-6, HJK/ Sininen–NIK 10-0, GBK/Vit–PK-37 1-1, K-Pallo/2014-2015T–KuPS/Musta 0-5, LoVe–Virkiä sininen 2-0, KeuPa–HBK 1-2, KuPS/Valkoinen– FC United/svart 0-1, KPV/vihreä–Pärnu JK Vaprus 5-1, PK-37–HJK/Sininen 1-4, Virkiä–HJK 0-2, KuPS/Keltainen–GBK/Randig 5-0, Tarmo–KPV/valkoinen 1-0, FC Ylivieska–KKP 1-5, KuPS/Musta–GBK/Vit 1-3, NIK–K-Pallo/20142015T 1-1, HBK–LoVe 4-1, LBK–Virkiä sininen 0-1, KKP–KuPS/Valkoinen 5-1, Pärnu JK Vaprus –FC Ylivieska 0-1, FC United/svart–KPV/vihreä 2-1, HJK/Sininen–KuPS/Musta 6-1, GBK/Vit–KPallo/2014-2015T 5-0, HJK–KuPS/Keltainen 3-1, GBK/Randig–KPV/valkoinen 5-1. D-12 Tytöt Taso 2 (-13): FCl Levadia –PK-37 1-1, TUS–Maardu LM 3-2, Komeetat/T2013-2014–FC Ylivieska/Musta 1-0, Vändra JK Vaprus –GBK/vit 2-9, FC Ylivieska/Keltainen–LoVe/t2013 1-0, TP-47– JKTammeka Tartu 2-3, Tarmo–GBK/röd 0-2, Pärnu JK Vaprus –JyPK Valkoinen 0-6, JyPK Vihreä–GBK/vit 5-0, Ura–Esse IK 4-0, Maardu LM –FCl Levadia 0-2, FC Ylivieska/Musta–TUS 0-2, LoVe/t2013–Vändra JK Vaprus 2-1, KPV– JyPK Valkoinen 1-2, PK-37–Komeetat/T20132014 7-0, JyPK Musta–JKTammeka Tartu 2-1, JyPK Vihreä–FC Ylivieska/Keltainen 3-2, GBK/ röd–TP-47 4-0. heinäkuuta 2025 20 // URHEILU Uutta Siikli varhaisperunaa, makeita palkoherneitä, ternimaitoa ym. Sandkulla lähti EM-kisoihin tilastonelosena. 100 metrin juoksussa suomalaisten välieräpaikat jäivät haaveeksi. B-16/18 Tytöt (-07-09): Virkiä–GBK/valkoinen 1-2, Harju JK Laageri –PK37 0-5, GBK/punainen–Tarmo 1-1, FC Raahe/ T18 (2008)–FC Tuusula 0-2, IK Myran/B-flickor–GBK/valkoinen 3-2, OHF/B2–HJK/ T18 Sininen 1-6, PK-37–FC Raahe/T18 (2008) 9-0. D-13 Pojat Taso 1 (-12): FC Inter–VIFK/White 1-4, FDS AVFC –PaRi 3-0, GBK–KPV 2-1, PaRi–FC Inter 3-2, VIFK/White– GBK 3-2, KPV–FDS AVFC 2-1. D-12 Pojat Taso 1 (-13): KaPa–FC Haka Valkoinen 0-5, LeKi-futis Sininen–FDS-AVFC white 2-4, JKTammeka Tartu –FDS AVFC black 2-1, FC Haka Valkoinen– LeKi-futis Sininen 8-1, FDS AVFC black –KaPa 2-2, FDS-AVFC white –JKTammeka Tartu 1-0. D-13 Pojat Taso 2 (-12): JK Augur –LaPa-95 1-6, PK-37/sininen–HBK YJ 10-0, FC Otepää –FC Folk 0-2, VTS/P13– FC Inter 5-1, JK Metropol –PaRi 2-3, PK-37 valkoinen–KP-V 1-2, LBK–KPV/ Boliden 4-1, KPS/Vantunen–VIFK/Blue 0-5, K-Pallo/Hiekka–FF Jaro 0-3, KPS/ Hiltunen–VIFK/Gold 3-1, Ilves-Kissat juniorit–KaPa 2-1, HBK YJ–GBK 1-3, K-Pallo/Musta–FC Inter 1-0, TUS–KPV/ Keliber 11-1, Tarmo–KaPa 1-5, GBK–Huima/P2012 1-2, LaPa-95–PK-37/sininen 3-0, VIFK/Blue–JK Metropol 1-2, FF Jaro–KPS/Vantunen 9-0, PaRi–K-Pallo/Hiekka 2-3, FC Folk–PK-37 valkoinen 0-3, KPV/ Boliden–VTS/P13 0-4, VIFK/Gold–FC Otepää 1-3, K-Pallo/Musta–LBK 0-3, KP-V–KPS/ Hiltunen 4-3, KPV/ Keliber– Ilves-Kissat juniorit 0-9. Sandkulla koki, että kyse ei ollut teknisesti ongelmasta. RONI REKOMAA/LEHTIKUVA Jalkapallo Kokkola: Kokkola Cupin torstain tuloksia: B-16/17 Pojat (08-09): FC Kuressaare –KuPS/2 1–2, FC Raahe/P17–PK37/sininen 0–3, PK-37/valkoinen–FC Raahe/ P17 1–3, FC Kuressaare –PK-37/valkoinen 3–1. Yleisurheilu Aiturit aloittivat urakkansa vahvasti nuorten EM-kisoissa. – Se liittyy hermostoon. Naisten 100 metrin alkuerissä Anna Pursiainen oli eränsä seitsemäs ajalla 11,85. Piti vaan katsoa, että menee keskeltä aitaa. Sainion lisäksi vain Belgian Mimoun Abdoul Wahab alitti 50 sekunnin rajan alkuerissä. Keskipohjanmaa // Perjantaina 18. D-13 Tytöt Taso 2 (-12): IK Myran–LoVe 2-4, PK-37–KANU 1-0, Esse IK–KPV 0-3, PaRi–TU/T13 4-0, GBK Vit–NIK 2-0, GBK Röd–TUS/T13 2-1, KKP/T13–LBK/F13 1-3, TP-47–Huima 2-4, KANU–IK Myran 0-3, LoVe–PK-37 0-1. Haapalainen oli alkuerässään kolmas ja nappasi myös suoran välieräpaikan ajalla 50,94. Ikäluokan hallitseva Euroopan mestari Juho Alasaari eteni hallitusti lauantaina järjestettävään miesten seiväshypyn EM-loppukilpailuun. F-9 Tytöt (-16): LBK/F9Vit–KPV/Musta 2-5, KPV/Vihreä– GBK/-17 2-5, KPV/Valkoinen–Tarmo 2-0, HBKF2016-17–GBK 3-1, KPV/Valkoinen–IK Myran 4-0, Tarmo–GBK/-17 2-5, LBK/F9Vit–Pärnu JK Vaprus 0-9, KPV/Musta–Tarmo 1-2, LBK/ F9Vit–LBK/F9Röd 4-1, HBKF2016-17–KPV/ Vihreä 0-1, KPV/Valkoinen–LBK/F9Röd 10-0.. Karsinnan voitti 71,33 heittänyt Irlannin Nicola Tuthill. E-11 Pojat Taso 1 (-14): FDS-AVFC white –TPV/punainen 7-0, FF Jaro– TPV 2-2, GBK/Punainen–KPV/musta 0-3, TPV/ punainen–FDS AVFC black 0-7, TPV–FDS-AVFC white 1-5, KPV/musta–FF Jaro 2-0, TPV/ punainen–FF Jaro 0-4. Naisten 400 metrin aidoissa Aho voitti oman alkueränsä vaivatta ajalla 57,26, joka oli alkuerävaiheen kuudenneksi nopein tulos. Alasaari ylitti karsinnassa ensimmäisellään korkeuden 530, joka oli myös finaaliin vaadittu tulos. Sandkulla epäonnistui ensimmäisessä heitossaan, ja kaksi seuraavaa kantoivat 60,18 ja 61,84. C-15 Pojat (-10): KP-V–FC Flora Valged 1-1, PK-37–KPV 1-1, LBK– GBK/vit 2-0, Esse IK–FC Flora Rohelised 1-6, Fs Feeniks–Raplamaa JK 1-4, Vändra JK Vaprus –FC Flora Valged 1-0, Tarmo–GBK/röd 3-1, GBK/vit–KP-V 0-1, KPV–Fs Feeniks 2-1, Pärnu JK Poseidon –FC Flora Rohelised 0-2, FF Jaro– Raplamaa JK 3-6, Vändra JK Vaprus –LBK 0-2. Sandkulla kiskaisi toukokuun lopulla ennätyksensä 69,37, mutta kruunupyyläisen tuloskäyrä on ollut kesällä laskeva. Kanttarelleja (säävaraus) TARJOUSHINTAAN LAATIKOITTAIN: Kotimaista laadukasta mansikkaa, aamulla poimittua Kokkolan mansikkaa, vadelmaa, pensasmustikkaa. Su os im m e su om al ai st a Palvelemme joka päivä aamusta iltaan. Kisoihin miesten 400 metrin aitojen tilastonelosena lähtenyt Sainio juoksi alkueränsä voittoon ajalla 49,87. Sandkulla heitti parhaallaan 61,84 ja oli karsinnan 14:s, Mäkäläinen ylsi 17:nneksi tuloksella 58,33. Alasaari voitti kaksi vuotta sitten Espoossa alle 23-vuotiaiden EM-kultaa ennätyksellään 571. AVOINNA TÄNÄÄN KLO 9-20 LOPPUALE TÄNÄÄN! KAIKKI AMPPELIT 3,50 KPL Sandkulla jäi karsintaan Paavali Pastila, STT/KP Naisten moukarinheitossa Charlotta Sandkullan ja Emmi Mäkäläisen nuorten EM-kisat Norjan Bergenissä päättyivät torstaina karsintapettymykseen. IF Åsarnan Charlotta Sandkulla ei päässyt jatkoon moukarikarsinnasta. E-10 Pojat Taso 2 (-15): FF Jaro/Röd–KPV/Valkoinen 2-1, Ajax valkoinen–Jalas 7-0, TU/P10–KANU 0-3, Tarmo– TuPS 2-7, KPV/Valkoinen–GBK/vit 6-1, GBK/ röd–PK-37/sininen 3-1, PeFF P10–KPV/Vihreä 0-3, Solf IK/Sundom IF svarta–FDS-AVFC white 1-1, K-Pallo–Pärnu JK Vaprus 2-3, PK-37/ valkoinen–Kannuksen Ura 0-1, TUS–Solf IK/ Sundom IF gröna 2-2, OLS–FF Jaro/Röd 1-6, Esse IK/vit–PK-37/valkoinen 2-1, LoVe–LBK/vit 3-2, TuPS–TU/P10 2-1, KPV/Musta–JKTammeka Tartu 1-7, ToU–Ajax/sin 1-5, Esse IK/blå–KP-V 1-4, FDS-AVFC white –OLS 10-0, GBK/vit–Solf IK/Sundom IF svarta 0-2, Solf IK/Sundom IF gröna–Ajax valkoinen 1-4, Kannuksen Ura–ToU 1-5, KPV/Vihreä–TUS 3-1, FDS AVFC black –OLS/ Pohjoinen 9-0, GBK/randig–Vändra JK Vaprus 8-0, Pärnu JK Vaprus –GBK/röd 1-0, PK-37/ sininen–Esse IK/blå 3-2, Jalas–PeFF P10 3-1, FF Jaro/Vit–LBK/röd 5-0, KP-V–K-Pallo 2-2, LBK/vit–Tarmo 2-2, KANU–LoVe 0-3, Ajax valkoinen–KPV/Vihreä 2-0, TUS–PeFF P10 4-2. Juho Suomisen mahdollisuudet miesten kiekonheiton karsinnassa kokivat ratkaisevan kolauksen, kun suomalaisheittäjän etusormi aukesi verryttelyheitossa. –?Rehellisesti sanoen eka kaarre oli aika vaikea. Finaaliin eli 12 parhaan joukkoon vaadittiin tulos 64,19. E-11 Pojat Taso 2 (-14): FC Halikko–IK Myran P14/15 YJ 11-0, Norrvalla FF–Esse IK 0-5, LBK/svart–FC Santa Claus valkoinen 4-1, TPV/Valkoinen–LoVe/P2014 0-1, Sisu–HBK 6-1, Kannuksen Ura–PeFF 1-2, K-Pallo/hiekka–Pärnu JK Vaprus 8-0, GBK/sininen–KKP/P11 1-8, FF Jaro–Virkiä/valkoinen 2-5, KPV/vihreä–PK-37 1-9, Tarmo/Sininen–FCV 0-4, GBK/valkoinen–Virkiä/Sininen 7-0, K-Pallo–FC Otepää 2-5, KPV/valkoinen–FC Halikko 0-4, Esse IK–LoVe/P2014 7-0, Pärnu JK Vaprus –LBK/svart 0-4, LBK/ röd–FC Santa Claus punainen 2-0, Tarmo/Valkoinen–JK Augur 4-2, PeFF–Sisu 2-1, YIlves/Punainen–HBK 4-0, FC Santa Claus valkoinen–GBK/sininen 2-0, KKP/ P11–K-Pallo/hiekka 2-1, PK-37–FF Jaro 11-0, LoVe/P2014–Norrvalla FF 1-3, Tarmo/Sininen– IK Myran P14/15 YJ 6-0, ToU–TPV/Valkoinen 3-0, FC Otepää –KPV/vihreä 9-0, Virkiä/valkoinen–K-Pallo 3-3, ToU–Esse IK 2-2, YIlves/ Punainen–Kannuksen Ura 3-0, FC Santa Claus punainen–GBK/valkoinen 1-4, GBK/sininen– Pärnu JK Vaprus 0-1, Virkiä/Sininen–Tarmo/ Valkoinen 2-4, FC Santa Claus valkoinen–KKP/ P11 3-2, JK Augur –LBK/ röd 1-3, FCV–KPV/ valkoinen 2-0, LBK/svart–K-Pallo/hiekka 4-1. Sen jälkeen minun heittoni ei toimi. Nyt tietää, että sieltäkin voi juosta lujaa, 20-vuotias Sainio kuvaili uliiton tiedotteessa. E-10 Tytöt Taso 2 (-15): GBK/vit–Tarmo 2-1, NIK–GBK/blå 2-1, HBK– GBK/harraste 2-1, PK-37–Virkiä 0-3, IK Myran– LoVe 1-1, Komeetat/T15–TUS YJ 1-0, Tarmo–FC United 0-2, GBK/blå–GBK/vit 0-0, GBK/harraste–GBK/röd 0-5, Virkiä–NIK 5-0, LoVe–HBK 1-0, TUS YJ–IK Myran 1-2