kesäkuuta 2020. Nro 166 Perhonjoen varrelta Strömsöön 1 Sivut B4-5 Mitä korkeammalle tasolle mennään, sitä enemmän pelaajat arvostavat tuomareita. Tuulen voimalla 1 Sivut B1-3 JUKKA LEHOJÄRVI Koronarajoituksia höllennetään tuntuvasti UUTISET 1 Sivu A16 Lihatalo Snellman joutui negatiiviseen myllytykseen 1 Sivu A13 CLAS-OLAV SLOTTE. 1 Sivut A24–25 Paksu nahka tarvitaan Tuomarit Pasi Tuurinmaa sekä Johannes Saajoranta. Hinta 3,00 €. www.keskipohjanmaa.fi Torstai 18. Sen sijaan moni muu laji-ihminen ei välttämättä ymmärrä sitä, kuinka tärkeää tuomaritoiminta harrastuksen kannalta on. 1 Sivu B6 Anni Saari kirjoittaa kolumnissaan koronakeikkojen opetuksista. alv 10 %). Kymmenen Helsinki-kesän jälkeen Erik Vierkens purjehti Rosan takaisin Kokkolaan. Puupurjevene Rosa pääsi kesän ensimmäiselle purjehdukselleen. Kestotilattuna kotiin 1,08 € (sis. ” Koronakeikat ovat osoittaneet, että livestriimien tekeminen on oma osaamisalansa
Sen sijaan pitkä loma vaatisi lomittajan vaihtamisen kesken loman. Markus Kivelän mukaan KeskiPohjanmaalla ei ole pulaa osaavista lomittajista. Silloin Tuorila kertoo pitävänsä kolmen viikon loman. EEVA VALTOKARI. 1 Vähintään vuoden työsuhde kerryttää 2,5 päivää lomaa kuukaudessa. 1 Alle vuoden työsuhteissa lomaa karttuu 2 päivää kuukaudessa. Erityisesti peltotyöt aikatauluttavat maatalousyrittäjän kesän tehokkaasti. Tänä kesänä hääjuhlia ei koronan vuoksi tavalliseen tapaan pidetä. Alkuvaiheen pahimman koronasokin jälkeen parturikampaamoissa näkyi jopa patoutunutta kysyntää. ” Pakko on päästä kotoa pois, koska täällä on aina töitä. Rehua kasvatetaan kesän mittaan kolme satoa, minkä päälle tulevat viljan kylvöt ja puinnit. Hänen pisin lomansa on kestänyt 11 päivää. 1 Suomalaisten vuosilomat ovat EU:n keskitasoa. Valtaosa parturikampaajista on yksinyrittäjiä tai toiminimellä toimivia sopimusyrittäjiä. Muuten pandemia ei Tuorilan mukaan näkynyt kampaamoalalla dramaattisesti. – Maalis–huhtikuussa oli vähän hiljaisempaa, mutta kyllä se siitä sitten lähti. Kuukausia vai päiviä. PUHEENAIHE: TORSTAI 18.6.2020 Keskipohjanmaa A2 Kesälomat Jarkko Kangas, teksti Eeva Valtokari, kuvat KOKKOLA Kesäloman alku on monelle juhannuksen suurin juhlan aihe. Vaikka laki takaa vähimmäislomat, osalle nekin jäävät unelmiksi. – Työehtosopimuksissa on aikoinaan sovittu pidemmistä lomista vaihtoehtona palkankorotuksille. Vaikka vuosilomalaki määrää lomien keston minimit, lomat eivät ole kaikille lähellekään samat. – En tiedä ketään, joka pitäisi viikkojen mittaisia lomia, Kivelä kertoo. Kaikilla aloilla lomia ei edes mitata viikoissa. Maatalouden kausitöissä lomat osuvat lähes aina heinäkuun ensimmäiseen viikkoon. maaliskuuta. Sen sijaan hän tekee tavallista lyhyempää työviikkoa ja säästää loman hiljaisempiin talvikuukausiin. Vähintään 15 vuoden työkokemus kunnassa tai valtiolla oikeuttaa 38 päivän vuosilomaan. Tämä tarkoittaa viittä viikkoa, sillä lauantaitkin rokottavat lomapäiviä. huhtikuuta ja päättyy 31. 1 Lomanmääräytymisvuosi alkaa 1. Toukokuussa oli jo enemmän kiirettä, ja nyt on normaalia juhlakampauksia lukuun ottamatta. Normaalikesinä parturikampaajia työllistävät erityisesti hääkampaukset. – Pakko on päästä kotoa pois, koska täällä on aina töitä. PARTURIKAMPAAJA , Kokkolan seudun hiusyrittäjien puheenjohtaja Jaana Tuorila ei pidä tänä kesänä varsinaista lomaa ollenkaan. Yksityisellä puolella vuosiloma ei tyypillisesti pitene työkokemuksen myötä vaan kestää lain määrittämät 30 päivää. Hänen työhönsä kuuluu maidon tuotannon lisäksi rehun kasvatusta ja viljan viljelyä. Tuorilan mukaan alalla on yleistä, että lomat lykätään kesästä talveen. MAATALOUSYRITTÄJÄ ja MTKKokkolan varapuheenjohtaja Markus Kivelä kertoo, että kesälomat jäävät karjataloudessa yleisesti muutamaan päivään. Se vaatisi kouluttamista ja olisi hankalaa. Valtion ja kunta-alojen työehtosopimuksissa loma pitenee työkokemuksen myötä. Yksi lomailee viikkoja, toinen muutaman päivän. Maataloustöissä saa tottua lyhyisiin kesälomiin. Hänen mukaansa maatalousaloilla on totuttu muutaman päivän lomiin, jotka ripotellaan pitkin vuotta. Kun vapaapäivät koittavat, Kivelä suuntaa pois kotoa. – Kausityöt pellolla määrittelevät hyvin paljon sitä, mihin lomia pystyy kuvittelemaan ja päivät ovat hyvin harvassa. – Kyllä siinä aika pitkiä hiuksia sai leikata, Tuorila naurahtaa. Merja Kauhasen mukaan julkisen alan verrattain pitkät lomat selittyvät työtaistelujen historialla. – Pisimpiä lomia keskimäärin on kuntien ja valtion työntekijöillä, kiteyttää Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkija Merja Kauhanen. Täysiin viiden viikon lomiin ei yleensä ole mahdollisuutta. Niina ja Markus Kivelä viettävät muutaman päivän lomansa yleensä poissa kotoa. Markus Kivelä maatalousyrittäjä FAKTA Vuosilomalaki 1 Vuosilomien vähimmäispituudet määritellään vuosilomalaissa. – Asiakkaita on kesäisin enemmän, eli pitkää lomaa ei sillä tavalla voi pitää. – Tilannetta tietenkin helpottaisi se, että tila olisi niin iso, että lomat voisi hoitaa omalla työvoimalla, Markus Kivelä toteaa. Se tarkoittaa noin 8 viikon lomaa, sillä lauantaita ei lasketa lomapäiviksi. Lomailumahdollisuuksia rajoittaa osaltaan myös lomittajien saatavuus ja lakisääteiset työajat
On vähemmän huoletonta kirmata kesälaitumille, kun toisessa silmäkulmassa näkyy naapurihuoneen supersuorittaja ja toisessa hupeneva apurahakausi. Työehtosopimuksissa on aikoinaan sovittu pidemmistä lomista vaihtoehtona palkankorotuksille. TV-paketti auttaa läpi pitkän viikonlopun. ”Kesäloma” saatetaankin pitää talvella. Tänä kesänä en lomaile ollenkaan mutta sentään vapaa-aikani on vapaata aikaa. Tiina Ojutkangas Hyvää juhannusta! LÄHETÄ KUVIA. Tämän lehden sivuilta löydät runsaasti tehtäviä ja lukujuttuja. Hänen pisin lomansa on kestänyt 11 päivää. Sähköpostilla kuvia voit lähettää osoitteeseen lukijankuvat@kpk.fi. Kyse ei ole pienestä ryhmästä, sillä noin 16 prosenttia palkansaajista on määräaikaisissa työsuhteissa. Keskipohjanmaan toimitus toivottaa kaikille lukijoilleen mukavaa ja turvallista keskikesän juhlaa. Professori Jokinen pitää perustuloa tehokkaimpana keinona parantaa epävarmoissa työsuhteissa olevien asemaa ja mahdollistaa lomien pitäminen. Kuuluin yhteen niistä ryhmistä, joille vuosityölaki ei takaa mitään vaan lomat määrätään ja maksetaan itse. Lehdessä on tuplasti sivuja normaaliin verrattuna. Pitäisikö lomien olla kaikille samat. On eri asia lomailla täydellä palkalla kuin pitää vapaata. Juuri nyt toimitus toivoo lukijoiden lähettävän kauniita kesäisiä kuvia. Tiina Ojutkangas Klassinen lomakauden alku käsillä Toinen ääripää ovat pätkätyöläiset, jotka saattavat tehdä jatkuvasti töitä, mutta lomat sulavat pätkien vaihtuessa uusiksi. Usein puhutaan huijarisyndroomasta: en oikeasti osaa mitään, pätevyyteni on pelkkää näytelmää. Vuosilomalaki määrää lomien keston minimimäärät. Siitä minä nautin. Kari Virtanen Kokkola Aurinko, ystävät, hyvä ruoka ja matkailu. Kauhanen selittää julkisen alan pitkiä lomia työtaistelujen historialla. Toinen ääripää ovat pätkätyöläiset, jotka saattavat tehdä jatkuvasti töitä, mutta lomat sulavat pätkien vaihtuessa uusiksi. Työ kuluttaa voimia, aikaa ja ajatuksia silloinkin, kun arki on mieluista. Kausityöt pellolla määrittelevät hyvin paljon sitä, mihin lomia pystyy kuvittelemaan ja päivät ovat hyvin harvassa, kuvailee Kivelä Keskipohjanmaalle. Loma on tarjonnut riittävästi virkistystä, kun omaan arkeen on kiva palata. Monen pätkätyöläisen kohdalla tämä ehto ei koskaan täyty. Työelämän kiivaankin rytmin jälkeen tuo loman tunnun tullessaan pelkästään hitaasti juotu aamukahvi sanomalehden seurassa. Lomiin kohdistuu sen verran paljon odotuksia, että joskus tuntuukin kuin yksi parhaista osista lomaa olisikin se loman odotus. GALLUP S en näkee naamasta, kun ihmisellä on kesäloman alkuun alle viikko. Jokinen huomauttaa, että vaikka vakituinen työsuhde on yhä yleisin, uusista työsuhteista kasvava osa on epävarmoja. Maatalousyrittäjä ja MTK-Kokkolan varapuheenjohtaja Markus Kivelä kertoo, että kesälomat jäävät karjataloudessa yleisesti muutamaan päivään. Nykyään työmarkkinoiden tilanne on kirjavampi. Yhteiskuntapolitiikan professori Eeva Jokinen Itä-Suomen yliopistosta puhuu ”vanhan yhteiskunnan lomaeduista”. Loman viettoa tiimalasin vierellä KOMMENTTI Jarkko Kangas jarkko.kangas@kpk.fi Minulle sana ”loma” on muutaman viime vuoden ajan tarkoittanut niin sanottua ommoo lommoo. Tai ainakaan ei saa nipottaa työtunneista, koska intohimoalallahan tässä ollaan! Miltä tuntuu ihmisestä, joka ei kykene täyttämään työnsä vaatimuksia. Hän kokee jatkuvaa syyllisyyttä, häpeää ja riittämättömyyttä. Lomalla on arvoa. Hänen mukaansa epävarmoissa työsuhteissa olevilla ei usein ole varaa lomiin. Loman ajallinen kesto onkin vain noin puolet totuudesta. Yhtä tärkeää on voida ajatella, että loma on ansaittu. Monet pienyrittäjät pitävät vain lyhyitä lomia. Näiden toteuttaminen vaatisi vähintään taikajuomapataan tippumista. Jokaisella alalla on omat ongelmansa ja syynsä tyytymättömyyteen. Ota kantaa Keskipohjanmaan Facebook-sivulla tai lehtemme mielipideosastossa osoitteessa mielipide@kpk.fi. Askelista tulee kevyitä ja hymy on herkässä. Kirjoitin apurahalla väitöskirjaa mediasta, valokuvista ja ilmastonmuutoksesta. Toimitus on töissä koko juhannuksen ja uutisoi keskikesän uutiset verkossa osoitteessa keskipohjanmaa.fi. Tutkimusalaa riivaa jatkuvasti kiristyvä rahoituskilpailu. Pätkätyöt ovat yleisempiä naisilla kuin miehillä. Tällöin lomaa kertyy työkuukautta kohti kaksi päivää, eli noin neljä viikkoa. Vaikka lapsiperheissä kannattaakin pitää rutiinit jollain lailla kohdillaan myös lomalla, on ajatus tavallisen rytmin rikkomisesta rentouttava. Toisaalta loman alku voi merkitä työsuhteen päättymistä, jolloin on jo etsittävä seuraavaa työpaikkaa. Sara Koskinen Kokkola Mitä kuuluu hyvään lomaan. Tutkimusjulkaisujen lisäksi luvataan järjestää koulutuksia, verkostoitua, blogata, somettaa, kirjoittaa kolumneja ja tuottaa podcasteja. Keskipohjanmaan haastattelema erikoistutkija Merja Kauhanen tietää, että pisimpiä lomia on kuntien ja valtion työntekijöillä. Klassinen lomakauden alku on juhannus. Sijaisten saaminen on vaikeata tai mahdotonta ja esimerkiksi yksinyrittäjän on käytännössä vaikea vetäytyä lomalle vieraan jäädessä töihin. Keskipohjanmaan juhannuslehti ilmestyy tänään torstaina. Pätkätyöläisten lisäksi lomaeduista eivät pääse nauttimaan esimerkiksi itsensä työllistäjät, nollatuntisopimuksella työtä tekevät, monet alustatalouden työntekijät ja vuokratyöntekijät. Yrittäjällä ei ole todellista lomaa. Edes normaalit työelämään kuuluvat takapakit eivät suista pois mielenrauhasta. Lomailumahdollisuudet kohtelevat eri ammattiryhmiä eri tavoin. Julkisen puolen tiukka talous mietityttää eivätkä nykyisenkaltaiset lomat ole todellisuutta tuleville polville. Arkisin tuijottelin hiilivoimaloita tietokoneen näytöltä. Juttuvinkkejä ja muita viestejä voit lähettää sähköpostilla osoitteeseen toimitus@kpk.fi. Tänä aikana puhutaan usein työn merkityksellisyydestä. Puhelinnumero toimitukseen on 0400 365 601. Ne ovat muodostuneet aikana, jolloin ihminen joko oli tai ei ollut töissä. Tässäkään asiassa eivät onnenlahjat käy tasan. Siis se, että työllä on myös ulkopuoli. Väitän, että monille tärkeämpää on työn selvärajaisuus. Vuosiloma voi olla jopa 38 päivää, mikä tarkoittaa kahdeksaa viikkoa. Kuinka pitkä loma sinulle riittää. Kampaamoyrittäjä Jaana Tuorila ei lomaile kesällä ollenkaan. Se muistuttaa erehdyttävästi noidankehää: Koska hakijoita on paljon ja jaettavaa rahaa vähän, apurahahakemuksiin kirjataan yhä hurjempia lupauksia. Seuraavan kerran paperilehti ilmestyy ensi maanantaina. Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 PÄÄKIRJOITUS TORSTAI 18.6.2020 Keskipohjanmaa A3 Kerro meille mielipiteesi! Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Vuosilomalaki suosii pitkiä työsuhteita Jarkko Kangas Vuosilomalain määrittämä täysi viiden viikon vuosiloma edellyttää vähintään vuoden mittaista työsopimusta. Omanlaisensa tapaus ovat maataloustuottajat. Toisin sanottuna laki takaa samastakin työstä erimittaisen loman työsuhteen keston perusteella. Lomat vietin tiimalasin kuva mielessäni. Seija Salo Kokkola Rennompaa työntekoa. Se ettei ole aikatauluja
Neuvotteluissa käsitellyillä toimenpiteillä on 8 henkilön irtisanomisvaikutus. ?–?Lähtökohtaisesti on mahdotonta, että mies olisi tehnyt teon ilman myötävaikutusta, hänellä ei ole aikaisempaa rikoshistoriaa eikä hänellä ole minkäänlaista vihaa tai syytä kohdistaa näin raakaa tekoa uhria kohtaan, Rutanen sanoi. Lisäksi syytetty nainen pitää syyttäjän esittämiä väitteitä motiivista perusteettomina. Naisen puhelimesta lähtenyt taskupuhelu oli soitettu klo 22.36, ja syyttäjän mielestä puhelu paljastaa surmatyön tekohetken. Poliisin tullessa syytettyjen asuntoon, poliisi löysi avioparin tekohetkellä päällä olleet ulkovaatteet pyykkikoneesta, jota ei vielä oltu laitettu päälle. Naiselle syyttäjä vaatii vaihtoehtoisesti tuomiota murhaan yllyttämisestä. Kalajokisen avioparin murhasyyte käräjillä Perheen lasten asioita hoitaneen sosiaaliviranomaisen puhelimeen tullut taskupuhelu paljasti tapahtumista paljon. Murha on siis tappoa vakavampi ja törkeämpi henkirikos, ja sen täyttymisen edellytyksistä on säädetty rikoslaissa. SYYTTÄJÄLLE on syntynyt vahva käsitys siitä, että avioparin molemmat osapuolet ovat syyllistyneet ’’järeään väkivallantekoon’’. Naisen mukaan surmatyö ja sitä edeltävät tapahtumat olivat miehen tekemiä. Kun illanvietossa olleet kaksi muuta henkilöä olivat poistuneet uhrin asunnolta, oli nainen tehnyt aviomiehelleen selväksi, kenen sukulainen uhri oli. Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen Jyväskylän yliopiston toiminnot työllistävät tällä hetkellä vajaa 100 henkilöä. SYYTTÄJÄN näkemyksen mukaan syytetty nainen on pahoinpidellyt lähes liikuntakyvytöntä naista lyömällä uhria kasvoihin ja repimällä hiuksista kaksi kertaa saman illan aikana. Aikaisemmin asunnossa olleet henkilöt olivat löytäneet naisen nojatuolista ja olleet yhteydessä hätäkeskukseen klo 23.24. Lisäksi hän vetoaa siihen, ettei teko ollut suunniteltu. klo 03.00 väliseltä ajalta. ARJA KANGAS KOKKOLA Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen Jyväskylän yliopiston toimintoja koskeneet yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. vuorokauden vaihtuessa tapahtuneesta omakotitalon tulipalosta silminnäkijähavaintoja tehneitä tai asiasta jotakin tietäviä ottamaan yhteyttä Haapajärven poliisiaseman päivystysnumeroon 0295464265 (ti ja pe), vihjepuhelimeen nro 0295416194 tai vihjesähköpostiosoitteeseen; vihjeet.oulu@ poliisi.fi. Syyttäjän mukaan uhri menehtyi, kun mies oli hakenut keittiöstä teräaseen ja käyttänyt sitä kuolettavasti uhrin kaulan alueella. tammikuuta 2020. Yliopistokeskuksesta irtisanotaan kahdeksan Laura Läspä Poliisi pyytää Pyhäjärven Keiteleentien varressa torstain 11.6. Yli kolmen minuutin puhelu on äänenlaadultaan heikko, mutta syyttäjän näkemyksen mukaan puhelusta erottuu avioparin käymää keskustelua uhrin asunnolla ja siitä ilmenee, että surma oli puhelun aikana juuri tapahtumassa. Ensimmäisellä kerralla syytetyn naisen aviomies on joutunut käyttämään kaasusumutinta hillitäkseen vaimoaan. Syytettyinä olevat vuonna 1984 syntynyt mies ja 1985 syntynyt nainen ovat aviopuolisot keskenään. Aluesyyttäjä Ville Rutanen vaatii vähintään kahden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta pariskunnan molemmille osapuolille. Pariskunta peitti kasvonsa ennen käräjäoikeuden käsittelyn alkamista. Mies kiistää syytteen murhasta ja vetoaa siihen, ettei murhan tunnusmerkistö täyty. Uhri kuoli tapahtumapaikalla saamiinsa vammoihin. Syyttäjän käsityksen mukaan henkirikos tehtiin erityisen raa’alla ja julmalla tavalla. Poliisi pyytää havaintoja Pyhäjärven omakotipalosta PERHO Perhossa paloi noin hehtaarin verran maastoa turvetuotantoalueella. Noin hehtaari paloi Perhossa. Palo saatiin nopeasti rajattua. Neuvottelut koskivat hallintoja tukipalveluiden henkilöstöä ja terveystieteen tiimin tutkimusryhmää. Verikoetulosten perusteella aviopari oli tekohetkellä vahvasti päihtyneenä sekä huumausaineiksi luokiteltujen lääkkeiden alaisena. Epäilty teko tapahtui uhrin yksityisasunnossa Kalajoella. Havaintoja pyydetään Pyhäjärven Keiteleentiellä tai palopaikan lähistöllä liikkuneista henkilöistä ja autoista torstain 11.6. Paikalla oli noin 25 sammutusmiestä Perhon ja Vetelin paloasemilta. Kalajokisen pariskunnan epäillään syyllistyneen vuonna 1957 syntyneen naisen murhaan Kalajoella 10. Kesäkuun alussa käynnistyneet neuvottelut ovat osa toimenpiteitä, joiden tavoitteena on tasapainottaa yliopistokeskuksen taloustilannetta ja varmistaa toiminnan kehittyminen yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin, todetaan tiedotteessa. Tuohon aikaan asunnolla oli kaksi sivullista avioparin ja uhrin lisäksi ja tilanne oli rauhoittunut. Käräjäoikeus käsittelee asiaa vielä torstaina ja antaa asiasta tuomion aikanaan. klo 23.40 ja perjantain 12.6. Surmaväline eli keittiöveitsi on heitetty jokeen eikä sitä ole löydetty. MIES on myöntänyt teon, mutta hän katsoo syyllistyneensä murhan sijasta tappoon. Nainen oli avustajansa mukaan ollut järkyttynyt teosta. ja perjantain 12.6. Tulipalossa kuoli vuonna 1973 syntynyt mieshenkilö, joka asui palaneessa omakotitalossa. Tapahtumatilanteesta on jäänyt äänitallenne avioparin lasten huoltajuusasioita hoitaneen sosiaaliviranomaisen puhelinvastaajaan. Poliisi tavoitti avioparin heidän asunnostaan samana yönä noin puoli kahden aikoihin. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 18.6.2020 Keskipohjanmaa A4 Arja Kangas Oulun käräjäoikeus aloitti keskiviikkoaamuna käsittelemään kalajokisen pariskunnan murhasyytettä. Syyttäjän mukaan syytetyn naisen motiivi uhrin pahoinpitelemiselle oli se, että illan aikana oli käynyt ilmi, että uhri oli sukua syytetyn naisen ex-miehelle, joka oli pahoinpidellyt syytettyä naista henkisesti ja fyysisesti heidän parisuhteensa aikana. Nainen puolestaan myöntää pahoinpidelleensä uhria illan aikana aikaisemmin, mutta kiistää osuutensa illan myöhäisempiin tapahtumiin, jossa uhria oli pahoinpidelty lyömällä ja kuristamalla, jonka jälkeen uhri on surmattu. Pelastuslaitos sai hälytyksen Kyyräntielle noin kello 16:n aikaan keskiviikkona. UHRI löytyi asunnostaan tapahtumailtana ennen puoltayötä. Lisäksi asunnosta löytyi uhrin hammasproteesi syöttötuolin alta. Aviopari ei tuntenut uhria entuudestaan vaan he olivat asunnolla kolmannen osapuolen kutsumana. Tämän jälkeen aviopari oli ryhtynyt pahoinpitelemään uhria uudelleen
löytyy! sis.pantin 2.25 yllättävästi enemmän arkeen. (1,00/L) Atria Perhetilan Kanan sisäfileet 480-600g pkt 5.95 (9.92-12.40/kg) kg 2.99 pingviini vaniljakermajäätelö 1l ei laktoositon Rajoitus 3pkt/talous pkt 0.99 25L á 6,95 3€ 2 PRK pringles 200g á 1.89-1.99 (9.45-9.95/kg) (7.50/kg) pepsi max tai jaffa 0.33L 24-pack 10.90 pack (1.07/l) sis. halpahalli.fi 24/7 Hinnat voimassa su 21.6.2020 saakka, (ellei toisin mainita) tai niin kauan kuin tuotteita riittää kampanja-aikana. 10-18, su 10-21 norm. pantin 2.40 (5.71-6.15/kg) 2 pss 4€ 15.95 Grillin alla on irroitettava tuhkapelti. hiiligrilli 43cm fazer remix makeispussit 325-350g á 2.49 (7.11-7.66/kg) erä! Palvelemme juhannusviikolla ma-to 8-21, juhannusaattona pe 19.6. Kannessa ilmansäätöventiili vedon säätöön. 700g 6.95 kg atria hiillosmakkara perinteinen 400g pkt 0.99 Raj. Ei koske Vaasan myymälää. Pohjaosassa ilmansäätöventtiili, jonka kautta myös säädetään ilman määrää hiillokselle. 19.95 -20 % ALE ALE 40 % Loistotar jonta alehintai sia pukeutum istuotteita ja kenkiä koko perheell e! Jatkuu Jatkuu Huom. kg 13.95 erä! norjan lohifilee c-leikkaus Pouttu Porsaan marinoitu sisäfilee n. 8-18, juhannuspäivänä la 20.6. 2 isoa pyörää helpottavat grillin siirtelyä. TORSTAI 18.6.2020 Keskipohjanmaa A5 keskikesän hitit. 3pkt/talous 4.95 pkt (7.17-9.00/kg) snellman maatiaisporsaan fileepihvit 5 kpl/550-690g naturel, pippurinen ja BBQ • Herkkusieni irto jumbo, Hollanti • Punainen/keltainen paprika, Suomi (2.48/kg)
Keliber voisi työllistää 100– 150 työntekijää. Toinen hiehoista ajautui virran mukana alaspäin, mutta eläin pääsi omin avuin rantaan. Vierailuohjeita tarkennetaan tarvittaessa valtakunnallisten ohjeiden mukaan. Lähde: Kokkotyö-säätiö CLAS-OLAV SLOTTE KOKKOLA Koronatilanteen pysyessä rauhallisena Keski-Pohjanmaan sosiaalija terveyspalvelukuntayhtymä Soite purkaa vierailukieltoja. Toiminnan kannattavuus olisi pääomituksen jälkeenkin kyseenalaista. Jo aiemmin Kokkotyö-säätiö on yrittänyt pienentää henkilöstökulujaan. Kokkotyö-säätiön talous koetuksella –?Tottahan se on, että meillä on ollut jo ennen koronaakin vaikeuksia, mutta pandemia sekä sen mukanaan tuomat rajoitukset nostivat hankaluudet ihan uudelle tasolle. Konsernija kaupunkikehitysjaoston päätös matkaa kuitenkin edelleen maanantain kaupunginhallitukseen puntaroitavaksi. Säätiö tukee ja valmentaa ammatillisesti ja elämänhallinnallisesti sekä tarjoaa monialaisia ja mielekkäitä työtehtäviä. Koronavalmiustyöryhmä muistuttaa, että osastoilla on vakavasti sairaita potilaita. Jos ei säätiölle tipu tukea ja ymmärrystä Business Finlandilta, ei rahaa heru kaupungiltakaan. Kokkola maksaa Kelan kautta 2,4 miljoonaa euroa vuodessa tätä niin kutsuttua sakkomaksua. Valmentautujista kolmannes kuuluu ryhmään, jotka ovat olleet yli tuhat päivää työttömänä. Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa siirrytään vierailurajoituksiin. Vesa Pohjola (vas.) teki esityksen, että avustus olisi myönnetty, häntä kannatti Raimo Hentelä (sd.). Tämä kasvattaisi oleellisesti Kokkolan kaupungin luottotappioriskiä, toteaa hakemuksen valmistelusta kaupunginjohtaja Stina Mattila. Jos työttömällä tuhannen päivän raja ylittyy, kunnan osuus nousee 70 prosenttiin. Kuntouttava työtoiminta ja työpajatoiminta lakkasivat käytännössä koronan takia kokonaan, kertoo hallituksen puheenjohtaja Jussi Järvenpää. Hieho nostettiin pelastuslaitoksen raivausauton nosturilla ylös. Edelliset diagnosoidut tartuntatapaukset ovat kesäkuun neljänneltä päivältä, jolloin ilmeni kaksi uutta tapausta ja kesäkuun toiselta päivältä, jolloin diagnosoitiin kolme uutta tartuntatapausta. Keliber esitteli koronatilanteen vuoksi ympäristövaikutusten arviointiohjelmaa verkkolähetyksessä. YVA-ohjelmassa on menossa kuulemisvaihe. Eläin oli myös niin väsynyt, ettei se jaksanut liikkua omin voimin. SÄÄTIÖ EI OLE ollut oikeutettu hakemaan avustuksia koronan takia tapahtuneiden tulomenetysten takia, huolimatta siitä, että tulojen lakattua kahdeksankymmenen hengen palkkasekä tilojen vuokrakulut ovat juosseet kuten aiemminkin. Pääomitustarpeen voidaan olettaa olevan suhteeton toiminnan volyymiin nähden. Keski-Pohjanmaan litium-provinssia eli Kaustisen seutua. Suurimmaksi osaksi tehdyt irtisanomiset astuvat voimaan elokuusta alkaen. Koronan vaikutukset käytännössä ovat tarkoittaneet noin 200?000 euron alijäämää jokaiselta kuukaudelta, jolloin suoriteperusteista laskutusta ei ole voitu täysimääräisesti tehdä. FAKTA Kokkotyö-säätiö 1 Marraskuussa 2002 rekisteröity työvalmennuksen asiantuntijaja palveluorganisaatio. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 18.6.2020 Keskipohjanmaa A6 Minna Mustonen Kokkolan kaupungin konsernija kaupunkikehitysjaosto torppasi Kokkotyö-säätiön tekemän 150?000 euron avustuksen. Sen jälkeen yhteysviranomainen eli EteläPohjanmaan aluehallintovirasto antaa lausunnon, onko arviointiohjelma riittävä vai tarvitaanko lisäselvityksiä. Tämä kävi ilmi avoimessa yleisötilaisuudessa, jossa yleisöllä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä Keliberille. Yhteensä Suomessa on 7 117 ilmoitettua koronatartuntatapausta. Tämä on keskeistä avustushakemusta käsiteltäessä. KOKKOTYÖ-SÄÄTIÖ on toimija, joka perustamissopimuksen mukaan aktivoi vaikeassa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä, mukaan luettuna osatyökykyiset ja mielenterveyskuntoutujat. Säätiön perustehtävä onkin tukea sekä yksilön yksilöllistä uraja kuntoutuspolkua että yhteiskunnan muiden organisaatioiden lakisääteisiä tehtäviä. Tämä tapahtuu 7.9. Pelastustehtävä kesti yhteensä noin neljän tunnin ajan. Pelastuslaitos sai toisen hiehoista rannan tuntumaan köydellä vetämällä. Keskussairaalan osastoilla sallitaan 1–2 vierailijaa HIMANKA Jokilaaksojen pelastuslaitos sai eläimen pelastustehtävän Himangalle keskiviikkona päivällä. Joen ranta oli kuitenkin korkea ja jyrkkä, joten hiehoa ei saatu ihmisvoimin vetämällä turvaan. päivään saakka. KESKI-POHJANMAAN sairaanhoitopiirin alueella ei todettu keskiviikkona yhtään uutta koronavirustartuntaa. Pelastuslaitos pelasti hiehot joesta Päivi Savela Keliber Oy voisi ottaa palkkalistoilleen arviolta noin 100– 150 työntekijää. Kuntien pitää maksaa Kelalle puolet henkilön työmarkkinatuesta sen jälkeen, kun työttömänä olo ylittää 300 päivän rajan. Keliberillä on tarkoitus avata alueelle kolme louhosta Syväjärvelle, Rapasaareen ja Outovedelle. Arviointiohjelma on nähtävissä elokuun 7. 1 Työvalmennus perustuu tekemällä oppimiseen. Hän ei kiistä sitä, etteikö säätiö tekisi erittäin hyvää ja arvokasta työtä, mutta rahahanojen avaaminen tässä mittakaavassa on vähintäänkin hankalaa. Sopeuttamistoimistaan huolimatta säätiö ei selviä vaikeasta taloudellisesta tilanteesta ilman ulkopuolista apua. Osastot ovat varanneet kirurgisia suu-nenäsuojaimia vierailijoille jaettaviksi. Sairaalahoidossa on 26 henkilöä, tehohoidossa 2 henkilöä, ja tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 326. Kokkotyö-säätiö on valmennustoimija, jonka tuloista neljännes tuotetaan oman tuotannon kautta ja valtaosa saadaan valmennuspalveluista. Säätiö tavoitti viime vuonna 782 eri valmentautujaa, josta 274 saavutti vuoden jälkeen valmennuspolullaan työtai koulutuspaikan. Yhteensä tartuntatapauksia on ollut tähän mennessä 11. Tämän lisäksi työllistymistä tapahtuu ostopalveluina. Kun pitkäaikaistyötön on kuntouttavassa työtoiminnassa tai valmennuksessa, tulee kaupungille suoria säästöjä ihan jo näissä Kelalle suoritettavissa maksuissa, harmittelee Järvenpää. Kaksi hiehoa oli mennyt jokeen eivätkä ne päässet pois omin avuin. Tälle kohderyhmälle pyritään löytämään työpaikka, opiskelupaikka tai muun elämänhallintaa tukeva ratkaisu. Äänin 2-9 jaosto päätti, ettei säätiölle avustusta myönnetä. Lisäystä edellispäivään on viisi. KOKKOTYÖ-SÄÄTIÖN mukaan koronan aiheuttaman vajeen kassaan on arvioitu olevan noin 200?000 euroa jokaiselta koronan rajoittamalta kuukaudelta. Vierailijan on käytettävä kirurgista suu-nenäsuojainta ja huolehdittava koronaohjeiden mukaisesta hygieniasta. –?Kaupungin luulisi laskevan myös näitä niin kutsuttuja sakkomaksuja. Sairaalan ja yleislääketieteen osastoilla sallitaan 1–2 vierailijaa, joiden tulee olla täysin oireettomia. 1 Yksilövalmennus on valmentautujan elämänhallinnan, toimintakyvyn ja tulevaisuuden suunnittelun tukemista. Kokkotyö-säätiö työllistää toiminta-alueellaan noin 80 työntekijää, se toimii Kokkolan lisäksi Kaustisella, Vetelissä, Toholammilla, Pietarsaaressa ja Perhossa. Ympäristövaikutusten arviointi koskee ns. –?Tottahan se on, että meillä on ollut jo ennen koronaakin vaikeuksia, mutta pandemia sekä sen mukanaan tuomat rajoitukset nostivat hankaluudet ihan uudelle tasolle. mennessä. Ytneuvottelujen jälkeen säätiö irtisanoi kahdeksan vakituisessa työsuhteessa olevaa ja lomautti osin henkilöstönsä kolmen kuukauden ajaksi. kertoo säätiön hallituksen puheenjohtaja Jussi Järvenpää. 1 Palvelutoiminnan toimenpiteillä parannetaan pitkäaikaistyöttömien ja vaikeasti työllistyvien yhteiskunnallista asemaa valmentamalla heitä työhön ja koulutukseen. Hakemuksesta ei myöskään ilmene Kokkotyö-säätiön lisäpääomittamisen suuruus. Rikastamovaihtoehtoja on kaksi, Kalavesi ja Päiväneva, jossa kapasiteetti olisi suurempi. Säätiöllä oli alkuvuodesta tammi-maaliskuun välisenä aikana 411 eri valmentautujaa, heistä 251 oli kokkolalaisia. YVA-menettely koskee rikastamon siirtoa ja laajennusta. –?On todennäköistä, että säätiön avustushakemuksen mukainen 150?000 euron määräraha kattaisi vain hetkellisen kassavajauksen
Yksi perusongelma on kaupungin heikko vetovoima. klo 11-18 21.-22.6. TORSTAI 18.6.2020 Keskipohjanmaa A7 Tu o tt ei ta ra jo it et ut er ät . KAIKKI TUOTTEET % VÄHINTÄÄN *Alennukset normaalihinnoista, ei koske aiemmin tehtyjä kauppoja eikä Huippuetutuotteita. Askossa voit asioida myös puhelimitse. Jarmo Ittonen (vas.) katsoi, että Pietarsaaren taloudenpito ei voi jatkua nykyisellään. – On toisaalta muistettava, että investoinnit kouluihin ja päiväkoteihin ovat ylpeydenaiheita. Bjarne Kull (sd.) katsoi, että poikkeuksellisesta tilinpäätöksestä pitää ottaa oppia. – Kaupungilla on konsernihallintoa ja toisaalta osakeyhtiöitä, ja monessa tapauksessa samoja henkilöitä on päättämässä sekä konserniettä osakeyhtiöasioista ja sehän tarkoittaa, että he joutuvat usein jääväämään itsensä. Pietarsaaren väestö pienenee ja velkaa syntyy. Toimeentulotuen saajien määrä on kasvanut nopeasti. Velkaa kaupungilla oli vuodenvaihteessa 69,65 miljoonaa euroa eli 3619 euroa asukasta kohti. Verotuloja tuli budjetoitua vähemmän, mutta suurin ongelmamme ovat isot menot. – Voisin pitää saman puheen kuin vuosi sitten. Palveluseteleitä voisi hyödyntää enemmän... Alkaa sunnuntaina 21.6. Valtuuston hyväksymä tilinpäätös osoittaa 8,06 miljoonan euron alijäämää, liikelaitos mukaan lukien tulos oli -8,9 miljoonaa euroa. Erityisesti terveydenhuolto on kallista. Ensimmäistä kertaa jopa kaupungin vuosikate oli miinusmerkkinen.. – Mutta olemme lainanneet rahaa myös käyttötalouteen. 040 823 5938 | 0400 661 379 www.taipaleenteras.fi KATTOJA SEINÄPELLIT Heimo Riihimäki PIETARSAARI Vuoden 2019 tilinpäätös hirvitti Pietarsaaren valtuutettuja maanantaina. Mervi Rantala (sd.) kiinnitti huomiota sosiaalija terveydenhuollon suuriin kustannuksiin. 9,2 miljoonaa euroa uutta velkaa. Luulen, että joudumme tekemään raskaita, rakenteellisia päätöksiä. Eero Luomala (pro) uskoo, että Pietarsaari tarvitsee ennen kaikkea lisää teollisuusyrityksiä. Viime vuonna lisärasitteena olivat esimerkiksi Oxhamnin koulun alaskirjaus ja Ristikarin vesivahinko, mutta alijäämää olisi tullut joka tapauksessa. Eikö kaupungista todellakaan löydy enemmän pätevää väkeä päätöksentekoelimiin. Kaupunginjohtaja Kristina Stenman tiivisti tilanteen: – Pietarsaarella on kroonisesti enemmän menoja kuin tuloja. Esimerkiksi Pentti Silvennoinen (kesk.) koki tuttuuden tunteen. Myymälät suljettuna 19.-20.6.2020. Ennakko Kaikki myymälät avoinna sunnuntaina 21.6. Kaj Nyman (r.) piti viime vuoden investointeja hyvinä, myös kaupungin palvelut ovat laadukkaita. Suuri huolenaihe on, saadaanko kaupungin yrityksiin uutta työvoimaa. SUURIN ostopalvelujen tarjoaja on tietysti Pietarsaaren sosiaalija terveysvirasto. – Monet kaupungin työtekijät eivät edes asu kaupungissa. Anna-Maija Lyyra (vihr.) kiinni huomiota kaupungin päätöksenteon ongelmakohtaan. On myönnettävä, että viime vuonna arvioimme väärin niin tulevat verotulot kuin sote-menotkin. Ostopalvelut ovat hyvin kalliita. Kaikki myymälät avoinna sunnuntaina 21.6.2020 klo 11-18. Katso myymälöiden tarkemmat yhteystiedot ja aukioloajat asko.fi/myymalat. – Hoitoketjut pitäisi saada katkeamattomiksi. Kaupunki tarvitsee enemmän tuloja. Isolla rahalla Pietarsaareen on saatu hyvä palveluita, mutta kaupungin markkinointia voisi parantaa. Kuntaliitos naapurin suuntaan olisi paikallaan, että välttäisimme päällekkäisiä toimintoja. KAUPUNGINHALLITUKSEN puheenjohtaja Owe Sjölund (r.) kauhisteli sitä, että ensimmäistä kertaa jopa kaupungin vuosikate oli miinusmerkkinen. Myös kesäkalusteet -50% * oheistuotteineen tehtaalta suoraan asiakkaalle edullisesti ja nopeasti Linjalantie 4 | 43700 | Kyyjärvi P. ALIJÄÄMÄINEN tilinpäätös ei sinänsä ole uutuus Pietarsaaressa. – Vaikkapa kaupan alan osaaikaisilla töillä eivät kaupungin verotulot kasva. – Jopa konsernitilinpäätös on alijäämäinen. Jatkossa pitää kehittää seudun kuntien yhteistyötä. Muutoksen pakko alkaa ahdistaa Pietarsaaren kaupunginvaltuusto hyväksyi rankasti alijäämäisen tilinpäätöksen
Vaikka samalla menee tuloja, kuntien tilanne nähdäkseni helpottuu, Jussi Niinistö miettii Kannuksen ja muiden pienten kuntien tilannetta. Hän aikoo hankkia Kannuksesta asunnon ja maksaa verot työnantajalleen. –?Kaikki tehdään suunnitellusti. Kuntaliitoksista puheen ollen Niinistö sanoo kunnioittavansa nöyrästi valtuuston tahtoa pysyä itsenäisenä kuntana. Hanna Halmeenpää (vihr.) pohti puheenvuorossaan, miksi jo toistamiseen tällä valtuustokaudella käy niin, että aktiivinen, monipuolista osaamista ja tietotaitoa omaava luottamushenkilö kokee ainoaksi vaihtoehdokseen vetäytyä useilta päättäjän vastuupaikoilta. Hän väitteli tohtoriksi 1998 everstiluutnantti Paavo Susitaipaleen sotilasurasta ja hänen yhteiskunnallisesta vaikuttamisestaan. Kuitenkin monessa muussa valtion työpaikassa mahdollisuudet tehdä etätyötä ovat jopa puolustushallintoa paremmat, sillä puolustusvoimat on jo nykyään hajautettu eri puolille maata. Myös Veli Ainali (kd.) sanoi olevansa surullinen Säterin eropyynnöstä. Niinistön mukaan yksi tapa houkutella ihmisiä maalle ja Kannukseen on luoda valtion hallinnon virkamiehille ja työntekijöille mahdollisuuksia muuttaa maalle ja tehdä siellä töitä. Tiedän, että tässä salissa istuvista useampi on joutunut samankaltaisesta ylikuormituksesta johtuen vakavasti harkitsemaan kunnallispolitiikan jättämistä tai ainakin oman roolin karsimista minimiin. Rykmentti koostui pääasiassa keskipohjalaisista reservin sotilaista. –?Muuttotappion edessä ei saa alistua. Työpaikat tuovat lisää asukkaita ja lapsiperheitä, ja Niinistön mukaan kaupungin kannattaa pitää huoli myös siitä, että Kannuksesta lähteneillä ja työuransa muualla tehneillä on paikkakunta, johon he voivat halutessaan palata. KUKA. Kalajoen valtuusto myönsi eron Meri Säterille. Jos ottaa asioista selvää ja tekee kysymyksiä, koetaan häiriönä, jos toimielimissä edellytetään tarkkaa säädösten noudattamista ja tehdään myös huolella harkittuja ja perusteltuja esityksiä. Hänen mukaansa kaupungin tuleekin huolehtia siitä, että kaikilla yrityksillä on hyvät edellytykset kehittyä ja kasvaa. Monen toimielimen kohdalla ei ole tahtonut uupumatta pärjätä, mikäli on pyrkinyt vastuullisesti ja huolellisesti päättäjänä toimimaan. Se että kaupungissa ei ole ollut yhtään koronavirustapausta, kertoo, kuinka turvallista ja hyvä Kannuksessa on asua, Jussi Niinistö kertoo. lokakuuta. Luottoa yrittäjiin ja paluumuuttoon Kannuksen uudella kaupunginjohtajalla Jussi Niinistöllä on yllättävä keskipohjalaisyhteys. –?Puolustusministeri Antti Kaikkonen on tehnyt tällaisen hyvän avauksen puolustushallinnossa. Pienen keskipohjalaiskaupungin etuna entinen puolustusministeri ja kansanedustaja näkee ennen muuta luonnon, turvallisuuden ja yritteliäisyyden. Säterin tilalle kaupunginhallituksen varajäseneksi valittiin Heidi Alho ja sivistyslautakunnan varajäseneksi Mikko Ulvi. Susitaival oli 30-luvulla IKL:n vaikuttajia, ja hän toimi muun muassa eduskuntapuolueen järjestöpäällikkönä. –?Korona opetti meille paljon ja antoi ajattelemisen aihetta. Jussi Niinistö 1 Syntynyt lokakuussa 1970 Helsingissä 1 Kannuksen uusi kaupunginjohtaja 1 Aloittaa virassa 1.10.2020 1 Kansanedustaja 2011-2019 1 Helsingin kaupunginvaltuutettu 1 Toukokuusta 2015 kesäkuuhun 2019 Sipilän hallituksen puolustusministeri 1 Siirtyi sinisiin 2017 perussuomalaisista 1 Koulutus: filosofian tohtori 1 Toiminut Suomen historian dosenttina Helsingin yliopistossa ja Suomen sotahistorian dosenttina Maanpuolustuskorkeakoulussa JONI MÄKI-PETÄJÄ Sari Passoja-Verronen KALAJOKI Kalajoen kaupunginvaltuusto myönsi Meri Säterille eron kaupunginhallituksen varajäsenen ja sivistyslautakunnan varajäsen tehtävistä henkilökohtaisista ja muista syistä. On pyrittävä edistämään asukasmäärän kasvua ja luomaan sitä kautta pohjaa peruspalveluiden säilyttämiselle. –?Tavoite säilyä itsenäisenä on tullut keskusteluissa selkeästi esille. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 18.6.2020 Keskipohjanmaa A8 Antti Savela KANNUS Kannuksen uudeksi kaupunginjohtajaksi valittu filosofian tohtori Jussi Niinistö Helsingistä sanoo ottavansa tehtävänsä vastaan luottavaisin mielin. Keski-Pohjanmaalle Susitaival ankkuroituu siten, että hän johti jatkosodassa kesällä 1941 JR 29:n hyökkäystä Petroskoihin. Näemme toisiamme lähinnä viikonloppuisin, Niinistö miettii. Jussi Niinistö aloittaa Kannuksen kaupunginjohtajana loppukesällä tai syksyllä. Ilmeisesti miehet pitivät Susitaipaleen päätöksiä johtavana upseerina oikeina, Jussi Niinistö kertoo ja sanoo viimeistelevänsä parhaillaan tietokirjaa tästä keskipohjalaisten sotapäälliköstä. Hän aikoo omalta osaltaan panostaa Kannuksen vahvuuksiin. Jussi Niinistö on entiseltä ammatiltaan historian tutkija. Sosiaalija terveysmenot ovat rasittaneet monen kunnan taloutta muita talouspaineita enemmän. Esimerkiksi Kannuksen kannattaa pyrkiä hyödyntämään etätyömahdollisuuksia ja houkutella uusia asukkaita palveluilla, turvallisuudella ja luonnonrauhalla. KAUPUNGINJOHTAJAN velvollisuutena Niinistö pitää asumista paikkakunnalla. –?Jatkossa sotilaat oppivat kunnioittamaan Susitaivalta ja pitivät häntä sankarina. Kannuksen kaupunginjohtajavalinta ei kirjasuunnitelmia muuta eikä sen ilmestymistä viivästytä. Erot astuivat voimaan heti. – Meille on rehellisesti sanottuna käynyt niin, että tämä valtuustokausi on koettu monella tavoin kohtuuttoman kuormittavaksi. Halmeenpää sanoo, että hänelle on syntynyt vaikutelma, että kalajokisena mentaliteettina on pitkän aikaa jo ollut, että tehdään niin kuin aina ennenkin. –?Kun miehet kuulivat saavansa johtajakseen everstiluutnantti Susitaipaleen, he pelkäsivät upseerin maineen tuntien tapattavan heidät kaikki. Kannuksen nykyisen kaupunginjohtajan Terttu Kortteen virkasuhde päättyy syyskuun lopussa ja virallisesti Jussi Niinistö aloittaa kaupunginjohtajana 1. Kieli kellossa kuitenkin muuttui, sillä käytännön operatiivisessa sodanjohdossa Susitaival oli ”miehistöä säästävä” upseeri, eli hän pyrki toimimaan niin, että miehistötappiot olivat mahdollisimman pienet, Jussi Niinistö kertoo keskipohjalaisten miesten tunnoista rintamalla. –?Tosin vaimolla on työ Helsingissä ja hän jää Helsinkiin. –?Sovimme Kannuksen luottamusjohdon kanssa, että palaamme käytännön järjestelyihin juhannuksen jälkeen, Jussi Niinistö kertoo. – Koetaan häiritsevänä, jos päättäjä huomaa puutteita tai suoranaisia virheitä asioiden valmistelussa. KANNUKSEN vetovoimatekijöinä luonnon ja turvallisuuden lisäksi Niinistö pitää hyviä ja monipuolisia yrityksiä. Kun sote siirtyy maakunnille, kuntien tehtävät vähenevät ja sitä kautta mahdollisuus selviytyä talouspaineista paranee. Tämä ajattelutapa on niin voimakas, että tavallinen säädösten mukainen ja uudistuva kunnallisdemokratia ja hallinto sekä sitä parhaansa mukaan ajavat luottamushenkilöt koetaan ilmeisesti suurena uhkana. –?Voin viimeistellä kirjan ja aloittaa silti kaupunginjohtajana vaikka elokuussa, jos Kannuksessa niin tahdotaan, Niinistö kertoo
– Aikaisempina vuosina on nähty, että vaikka lämpöä on ollut paljon ja kuivuudesta kärsitty, viljasadot ovat olleet huipputasoa, Hihnala valaa toivoa. Pitäisi olla niin, että vettä tulisi yötä vasten monta kymmentä millimetriä, Hihnala analysoi. Kuivuus on koetellut kesäkuussa maanviljelijöitä. Pieniä vahinkoja voi näkyä paikka paikoin esimerkiksi yksittäisillä peltolohkoilla, mutta pahoja vahinkoja ei ole syntynyt. – Säät vaihtelevat. Pitääkö tästä huolestua. – Vettä tarvitaan ja kovasti. Kasvusto on jo varsin pitkällä, hän taustoittaa. Niissä maan humuspitoisuus on korkea, mikä sitoo vettä. Tämä luonnollisesti tuntuu maanviljelijöiden kukkaroissa. Ruokapöydässä syksyllä paikallinen satovaje tai -kato tuskin näkyy. Perusteluja on kaksi. Eivät kuitenkaan heille, joilla elinkeino on riippuvainen sääolosuhteista. Jos kuiva jakso jatkuu samankaltaisena, sato-odotukset alenevat. Kuivaa on pellolla ja muuallakin maastossa. Pienentyneitä satoja ainakin voi tulla. Asia ei Tikkasta säpsäytä. klo 11–18 JUHANNUS-ALE JUHANNUS-ALE PIDÄ KIIRETTÄ – NYT MYYDÄÄN KAIKKI POIS! KESÄKALUSTEIDEN LOPPUUNMYYNTI! 159,(549,-) JIM-MEKANISMITUOLI • vaaleanharmaa Malmökangasverhoilu • lev. Hihnalan kollega Jari Tikkanen ProAgria Keski-Pohjanmaasta arvioi, että kuivuudesta huolimatta kokonaistilanne on kohtuullisen hyvä. 104 cm ALE 71 % Myös verkkokaupasta: sotka.fi *)Etu voimassa 21.–22.6. Se vesi, joka tulee päivän aikana, häviää pintakosteutena. 90 cm ja kork. Toisekseen maailmalla on kylvetty tänä vuonna ennätysmäärä viljaa. KAIKKI TUOTTEET VÄHINTÄÄN – 50 % – 50 % *) JUHAN NUSERÄ! Vili Ruuska Lämmin alkukesä ja vähäiset sademäärät ovat yhdistelmänä mannaa usei(mmi)lle ihmisille. Kuivia kesiä on kohdattu viime vuosina. Sadetta kaivataan, mutta hätä ei ole vielä suuri.. Ei koske TAKUUHINTAtai loppuunmyyntituotteita eikä aiemmin tehtyjä kauppoja. Jos raaka-aineet loppuvat Suomesta, leipomot kääntävät katseensa ulkomaille. VIELÄ EI Hihnalan ja Tikkasen mukaan voida puhua sadonmenetyksistä. Viljelijät kautta historian ovat joutuneet toimimaan sääolosuhteiden mukaan, Tikkanen antaa levollisen arvionsa. niin kauan kuin tuotteita riittää. ”Vettä tarvitaan ja kovasti” Lämmin alkukesä on tehnyt tehtävänsä. UUTISET TORSTAI 18.6.2020 Keskipohjanmaa A9 Kaikki tuotteet, verkkokauppa ja lähin SOTKA-myymäläsi: sotka.fi 2 PÄIVÄÄ sunnuntaista maanantaihin Myymälät auki myös su 21.6. 73 cm, syv. Keski-Pohjanmaan alue ei ole profiloitunut elintarvikeviljan tuotantoalueena vaan on enemmänkin rehuviljan tuottaja. Tällöin pystyttiin hyödyntämään maassa olevaa kevätkosteutta. Viljelyssä otetaan aina huomioon sääolosuhteet. – Hyvin multavat maat ovat pärjänneet vähän paremmin kuin kivennäismaat. – Keski-Pohjanmaan tilannetta parantaa se, että kylvöolosuhteet olivat erittäin hyvät ja päästiin aikaisin kylvämään. EEVA VALTOKARI Kuivuuden takia sadot voivat pienentyä, tai ne voidaan pahimmillaan menettää. ProAgria Keski-Pohjanmaan kasvintuotannon asiantuntija Otto Hihnala sanoo, että muun muassa viljojen oraat ja peruna ovat kärsineet kuivuudesta. Tuntuu, että on jotenkin sattunut (kuiva kesä) useana vuonna. Miten maatalouden käy, jos olosuhteet ovat äärimmäisiä ja siten epäsuotuisia vuodesta toiseen
Viineistä kanan kaveriksi juhannuspöytään Haldin nostaisi punaista lihaa kepeämmän punaviinin ja valkoviineistä Gewürztraminerit ja Chardonnayt. Alkon alkoholittomien juomien tuotevalikoima on kasvanut tasaisesti, ja samalla myös niiden suosio on nousussa. Myös elinympäristön turvallisuus ja kodikkuus korostuvat, Siltanen kertoo tiedotteessa. –?Koronapandemia muutti alkuperäisiä suunnitelmia, ja työpajat, haastattelut ja muut osallistavat toimenpiteet siirrettiin verkkoon, Kokkolan kaupungin tiedotteessa kerrotaan. Asiakkaat haluavat esimerkiksi kevyempää lasipulloa tai alkuviiniä, jossa rypäleen kasvatukseen ei ole käytetty lannoitteita tai torjuntaaineta, palvelupäällikkö valaisee. Keskikesän juhla työllistää ruokakauppojen lisäksi myös Alkoja eri puolilla Suomea. Viiniä ruokajuomaksi valittaessa huomiota kannattaa kiinnittää myös jäännössokerin määrään. Hyvän lisämausteensa ruualle tuo ruokajuoma, joka valitaan yleensä pääruuan mukaan. Lopullisen valinnan näiden kahden välillä tekevät kokkolalaiset. GRILLIEN KUUMUUDESSA tulee tänäkin vuonna paistumaan monenlaista lihaa ja kasvista. 1 Alkon valikoimissa on myös laadukkaita alkoholittomia vaihtoehtoja. Niissä on sama väri ja sama maku, Haldin muistuttaa ja toteaa, että jos juhlissa kokee ryhmäpainetta alkoholin nauttimisesta, ovat alkoholittomat juomat silloin hyvä vaihtoehto. Viime vuoden lopulla kilpailutetun projektin toteuttajaksi valikoitui Kaski Agency. Kokkolan Kosilan ja keskustan Alkojen sekä Kannuksen Alkon palvelupäällikkönä toimiva Kaija Haldin kertoo, että juhannus on joulun jälkeen vuoden toiseksi vilkkainta sesonkiaikaa. Kaski Agencyn luovan johtajan Johanna Siltasen mukaan brändiehdotusten lähtökohtana olivat haastatteluissa ja työpajoissa esiin nousseet kokkolalaisuuden ulottuvuudet. Äänestää voi verkossa, osoitteessa kokkolabrändi.fi. Alkot pitävät ovensa normaalisti auki aina juhannusaattoon asti, jolloin mattimyöhäset ehtivät vielä ostamaan juhannnusjuomansa aamupäivällä. – Suosittelen asiakkaille aina kuohuviinejä, koska ne sopivat koko aterian ajaksi. –?Yrittelijäisyys, vaatimattomuus ja omaleimainen huumorintaju. – Alkoholittomat juomat ovat nykyään laadukkaita, ja toisaalta ne ovat alkoholipullon näköisiä. EEVA VALTOKARI Laura Läspä Kokkolan kaupungin brändiuudistus etenee koronakeväästä huolimatta. Kasvis: Valko-, kevyt punatai kuohuviini. Vaihtoehdot ovat nähtävillä myös Kokkolan Wanhassa Kalahallissa. Kokkolan Kosilan ja keskustan Alkojen sekä Kannuksen Alkon palvelupäällikkö Kaija Haldin korostaa, että juomien alkuperä ja eettisyys ovat nousseet isoksi osaksi asiakkaiden valintaperusteita. FAKTA Mitä juhannuspöytään juomaksi. – Kuhan ja salaattien kanssa sopii Sauvignon Blanc -valkoviini. Olemme tehneet paljon taustatyötä ja valmistautuneet sesonkiin, eikä se tule meille yllätyksenä. 1 Valitse ruokajuoma pääruuan mukaan. Erityisen kiireisiä ovat juhannusviikon keskiviikko ja torstai, jolloin ihmiset ajoittavat Alkossa käynnin usein ruokakauppakierroksen yhteyteen. Ruokajuoma tukee makuja Alkon juomavalikoimista löytyy vaihtoehtoja juhannuspöytään. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 18.6.2020 Keskipohjanmaa A10 Ossi Savolainen KOKKOLA Taas on aika juhannuksen ja ihmisten pakenemisen mökeille, jossa syödään jos jonkinlaista purtavaa. 1 Kala: Sauvignon Blanctai Riesling-rypäleestä tehty valkoviini, raikas kuohuviini tai roséviini, joka taittuu niin lihan kuin kalankin kanssa, unohtamatta olutvaihtoehtoa, kuten lager, vehnäolut, pils. Palanpainikkeeksi kasvisruualle on myös tarjolla useita hyviä vaihtoehtoja, mutta erityisesti Haldin suosittelee valkoviiniä. Kaski Agency esitteli vaihtoehtoja Kokkolan kaupunginhallitukselle ja kaupungin toimialapäälliköille maanantaina. Vihreä valinta -symboli annetaan tuotteille, joiden tuottajat ovat sitoutuneet ottamaan toiminnassaan huomioon ympäristövaikutukset sekä noudattavat kestävän kehityksen periaatteita. 1 Kana: Kepeämpi punaviini tai Chardonnay -valkoviini, oluista esimerkiksi lager, tumma lager ja pils. Lähes puolessa myytävistä tuotteistamme on Vihreä valinta -symboli. – Pikkuisen hapokas tai tanniininen punaviini leikkaa rasvaa ja sopii oikein hyvin kasvisruuankin kanssa, Haldin valottaa. Jos ruuassa taas on paljon kermaa ja voita, voi kyseeseen kasvisaterian osalta tulla myös punaviini. Haldinin mukaan ihmiset tietävät juhannuksena joulua tarkemmin, mitä kaupasta haetaan. Valkoviineistä sopivat Rieslingit tai Chenin Chardonnayt. Kokkolan kaupunki uudistaa brändiään.. Asiakasmäärien kasvu alkaa Alkoissa viikkoa ennen h-hetkeä. 1 Muista nauttia ruuan yhteydessä myös vettä. Onko Kokkola Ihanan tavallinen vai OK. – Aleja porter-oluet nautitaan lämpimänä, muut kylmänä. Toivomme, että ennen juhannusta ihmiset asioisivat ajoissa, Haldin esittää ja lisää, että turvavälien osalta asiointi Kokkolan ja Kannuksen Alkoissa on sujunut mutkattomasti. – Juhannuksena tiedetään, halutaanko viiniä tai olutta, mutta kysytään merkkien osalta suosituksia. JOS VIINI ei kuulu omiin suosikkeihin, voi ruokajuomana nauttia Alkon valikoimasta myös olutta tai siideriä. KUTEN RUOKIEN , myös juomien osalta kuluttajat ovat muuttuneet entistä tuotetietoisemmiksi. –?Juhannuksena asiakkaat ostavat vähän suurempia määriä, jolloin halutaan panostaa hyvään ruokaan ja juomaan yhdessä nauttien. Myös kuohuviinit sopivat oikein mainiosti kalaja kasvisaterioiden kylkeen. Uudistus käynnistettiin tammikuussa, ja kevään aikana eri viiteja kaupunkilaisryhmiä osallistettiin brändin kirkastustyöhön. 1 Punainen liha: pehmeä, aromaattinen ja tuhti punaviini, esimerkiksi Shiraz, Cabernet sauvignon ja Zinfandel rypäleestä tehdyt viinit tai aromikas valkoviini, kuten Chardonnay ja Gruner veltliner; oluista esimerkiksi vahva lager, ale ja stout. – Tulisesti maustetun ruuan kanssa nautittavassa viinissä jäännössokeria voi olla noin 20 grammaa. Kolmesta ehdotuksesta jatkoon äänestettiin brändivaihtoehdot ”Ihanan tavallinen” sekä ”Kokkola OK”. Grilliruokia tukevat hyvin muun muassa vehnäoluet ja tummat lagerit. Alkon asiakkaita tuotteissa kiinnostaa erityisesti alkuperä ja eettisyys sekä Vihreän valinnan tuotteet. Tähän on myös varauduttu Alkon myymälöissä ja valikoimassa. –?Koronapandemian vuoksi meidän ruuhka-aikamme ovat siirtyneet iltapäivästä aamuun. – Punaisen lihan kanssa suosittelen tuhtia punaviiniä, kuten Shirazia tai Cabernet Sauvignonia. – Tämä on kasvava trendi. Parhaimmillaan sopiva jäännössokerin määrä häivyttää grillatessa ruokaan tarttunutta palaneen käryä. Siidereitä ja oluita juodaan ruuan kanssa, mutta lonkeroita ja sour-oluita enemmänkin saunassa
Samalla avautuivat myös junien ravintolat. Junalla matkustaminen ei Tornikoskea tai Warghia huolettanut. Koronaviruksen ja sitä seuranneiden rajoitusten aiheuttama matkustajakato näkyy kuitenkin yhä matkustajaliikenteessä. Junavuorojen määrää lisättiin juhannusviikon alusta 15.6. Aiempina juhannuksina junat ovat olleet hyvin täynnä. –?Junassa oli paljon tyhjiä penkkejä ja sopivan väljää, Tornikoski kertoo. Lähetä uutisvinkki tekstiviestillä tai Whatsappilla 0400 365 601 Ota Keskipohjanmaan digi käyttöösi, jos luet uutiset mieluimmin tietokoneella www.keskipohjanmaa.fi/luotunnukset Uutissovelluksen puhelimeesi lataamalla pidät uutiset aina mukanasi www.keskipohjanmaa.fi/lataasovellus Hyvää juhannusta! Laura Läspä Juhannusviikonloppu on käsillä, ja moni suuntaa viikonlopuksi mökeille tai kotipaikkakunnilleen. Suosituimmat reitit sijoittuvat etelään. VR:n mukaan tavoitteena onkin välttää kokonaan ruuhkajunien liiallinen täyttyminen juhannusviikonloppuna. Ei meitä yhtään pelottanut junalla matkustaminen, matkalaiset kertovat. –?Rovaniemellä tai Kokkolassa ei ole ollut uusia koronatartuntoja aikoihin. Poikkeuksellisen kevään jälkeen Suomen junaliikenne on jälleen vilkastumassa. Tällä hetkellä junalipun ostaminen junasta ei ole mahdollista. Tällä hetkellä kaikissa juhannusviikonlopun junissa on hyvin tilaa. Rovaniemeläiset Mira Tornikoski ja Alissa Wargh saapuivat Kokkolaan juhannuksenviettoon. UUTISET TORSTAI 18.6.2020 Keskipohjanmaa A11 www.keskipohjanmaa.fi Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä asiakaspalveluumme: asiakaspalvelu@kpk.fi, p. Kaikkein suosituimmat reitit sijoittuvat Etelä-Suomeen. Paluuliikenteen vilkkain päivä on sunnuntai. Matkalaiset välttivät juhannuksen ruuhkaisimmat matkustuspäivät. –?JUHANNUKSEN kaikista junista löytyy vielä paikkoja, VR:ltä kerrotaan. 020 750 4469 (ma-to klo 8–16, suljettu 19.-21.6.) Lehti kolahtaa postilaatikkoosi jälleen maanantaina, mutta Keskipohjanmaan toimitus valvoo juhannusta kanssasi verkossa. Junalippu täytyy ostaa etukäteen esimerkiksi lippuautomaatista tai mobiilisovelluksesta. Lehden digisisällöt palvelevat lukijoita koko keskikesän juhlan aamusta iltamyöhään lehden verkkosivuilla ja mobiisovelluksessa. VR:ltä kerrotaan, että näin taataan jokaiselle matkustajalle oma istumapaikka ja vältetään junien liiallista ruuhkautumista. Menoliikenne ajoittuu pääasiassa torstaille, jonka osalta täyttöaste on tällä hetkellä noin 40 prosenttia. ROVANIEMELÄISET Mira Tornikoski ja Alissa Wargh saapuivat keskiviikkona junalla Kokkolaan viikonlopuksi juhannuksenviettoon. –?Joitain ruuhkajunia tulee juhannuksen aikana olemaan liikenteessä, mutta ei samalla tavalla kuin aiempina vuosina, VR:n viestinnästä kerrotaan. alkaen. EEVA VALTOKARI. Tänä vuonna tilanne on toinen. Juhannuksen junissa on väljää Juhannuksen junissa on poikkeuksellisen paljon tilaa. Perinteisesti juhannuksen liikenne on näkynyt ruuhkaisissa junissa, kun monet viikonlopun junista on myyty loppuun jo päiviä etukäteen
CLAS-OLAV SLOTTE Vili Ruuska KRUUNUPYY Kruunupyyn kunnan sivistystoimenjohtaja Tony Widjeskog on irtisanoutunut tehtävästään. Opetusta saisi halutessaan kunnassa sijaitsevasta suomenkielisestä yksiköstä. Se alkaa syksyllä, vt. Valitsin perheen ja yksityiselämän. Työryhmän väliraportti oli pureksittavana viime torstaina suomenkielisen koulujaoston kokouksessa. Virkasuhde päättyy vuosiloman jälkeen 31.7. Hän irtisanoutui keväällä. – Kruunupyyn kunnan uusi sivistystoimenjohtaja jatkaa aloitettua selvitystyötä yhteistyössä suomenkielisen koulujaoston kanssa, väliraportissa todetaan. – On pohdittu eri vaihtoehtoja. Kunnanhallitukselle reilu vuosi sitten jätetty aloite johti työryhmän kokoamiseen ja selvitystyöhön. Haku toukokuussa toi laihan tuloksen: kaksi hakijaa, joista toinen veti hakemuksensa pois. Toistaiseksi äidinkieleltään suomenkieliset lapset ovat käyneet koulua Kokkolassa tai Kaustisella eli paikkakunnilla, joiden kanssa Kruunupyy on tehnyt yhteistyösopimukset. Sijaintia ei ole lyöty lukkoon, mutta suomenkielinen koulu liitettäisiin luultavasti jonkin kunnan koulun yhteyteen: Alavetelin kouluun, Teerijärven kouluun tai Kruunupyyn keskuskouluun. Olo oli tuolloin haikea, joskin myös helpottunut. Seuraava lukukausi ehtii väistämättä alkaa ennen kuin uusi sivistystoimenjohtaja on valittu. Tehtävästään irtisanoutumisen myötä väistyvä Widjeskog ei lähde arvioimaan, milloin päätös suomenkielisen koulun perustamisesta voitaisiin nuijia. Aikansa projekti väistämättä ottaa. Se on kunnanhallituksen tarkasteltavana maanantaina. Voisiko yksi niistä olla Alaveteliin rakenteilla oleva koulu. CLAS-OLAV SLOTTE. Muun muassa osallistumishalukkuus, tilakysymykset ja kunnanosien taloudelliset realiteetit pitää selvittää ensin. – Haluamme lähteä kysymään suomenkielisiltä kuntalaisilta, onko kiinnostusta. Uuden sivistystoimenjohtajan rekrytointi aloitettiin välittömästi kunnassa. Koen, että minua on kohdeltu hyvin Kruunupyyn kunnan luottamushenkilöiden suunnalta, irtisanoutumisen syistä vaitonainen Widjeskog kommentoi. Vaihtoehtoja suomenkielisen koulun sijaintipaikalle on monia. Kaikki lukuaineet opiskellaan täysin omalla äidinkielellä, mutta käytännön aineissa tehdään tiivistä yhteistyötä ruotsinkielisen opetuksen kanssa. – Se oli oma päätökseni. – Irtisanoutumiseen ei liity mitään dramatiikkaa. Lähitulevaisuudessa ei tarvitsisi lähteä toiseen pitäjään. Haastatteluhetkellä hän oli viimeistä päivää töissä ennen lomalle jäämistä. – Hyviä tarjouksia otetaan vastaan, hän kertoo salamyhkäisesti tulevaisuuden suunnitelmistaan naurun ryydittämänä. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 18.6.2020 Keskipohjanmaa A12 Vili Ruuska KRUUNUPYY Kruunupyyssä setvitään mahdollisuutta järjestää suomenkielinen esija perusopetus omin voimin. Widjeskog ehti olla sivistystoimenjohtajana kolme vuotta ja seitsemän kuukautta. Perustettava koulu olisi silti itsenäinen yksikkö, eli sillä olisi oma rehtori. Työryhmä on käynyt tutustumassa Pedersöressä toimivaan Edsevön kouluun, jonka sapluuna on samanlainen kuin Kruunupyyhyn kehitteillä oleva. kunnanjohtaja Ulf Stenman selostaa. Opetusta suomeksi kotikunnassa Kruunupyyssä on aikomuksena perustaa suomenkielinen esija perusopetuksen yksikkö. Siellä saman katon alla on itse asiassa kaksi koulua: ruotsinkielinen Edsevö skola ja suomenkielinen Edsevön koulu. Haasteena on tämä maantieteellinen välimatka, Widjeskog viittaa Kruunupyyn sisäiseen hajanaisuuteen ynnä mahdollisiin kyydityspulmiin. Sivistystoimenjohtaja Tony Widjeskogin mukaan on tarkoituksena, että suomenkielinen koulu kattaisi esiopetuksen ja vuosiluokat 1–6. Sivistystoimenjohtajaa haetaan Kruunupyyssä Kolme vuotta ja seitsemän kuukautta Kruunupyyssä sivistystoimenjohtajana toiminut Tony Widjeskog on irtisanoutunut tehtävästään. Sivistystoimenjohtajalle kuuluvat työtehtävät saadaan hoidettua – niissä olosuhteissa muilla konsteilla, kuten Stenman muotoilee. Ajatuksena on, että saisimme parannettua suomenkielisiä palveluita Kruunupyyn kunnassa, hän teroittaa. – Kunnanvaltuusto päätti, että laitetaan uusi haku käyntiin
Kirjeessä kerrottiin myös, että Snellman ei vallinneessa tilanteessa pystynyt nostamaan tuottajahintoja. Kun suuri lihatalo lähettää tuottajilleen paimenkirjeen, on hyvin mahdollista, että asiasta tulee omanlaisensa somehitti. Itse myrskyä kestoineen ja boforeineen on minkään tahon vaikea hallita, mutta näiden rajuilmojen ymmärtäminen on modernille yritysviestinnälle elintärkeää. – Minä en ole paitoja tehnyt, mutta yksi sellainen minulle lähetettiin, sanoo Yli-Rahnasto. – Sen hän [Yli-Rahnasto] on nostanut esille, sanoo johtaja ja korostaa Snellmanin maksavan korkeampia hintoja kuin muut. KOHU on joka tapauksessa lähtenyt elämään omaa elämäänsä. Tuolla nostatetaan somemyrsky, mitä sanaa Snellmanillakin aivan oikein nyt käytetään. Niin sosiaalisessa mediassa kuin iltapäivälehdistössäkin on kohuttu kauhajokelaisen sikatilallisen Sami Yli-Rahnaston tuotantosopimuksen irtisanomisesta ja siitä, että Snellman yrittäisi hiljentää tuottajien äänen. UUTISET TORSTAI 18.6.2020 Keskipohjanmaa A13 Kristian Sundqvist PIETARSAARI Pietarsaarelainen lihatalo Snellman on viime päivinä joutunut negatiiviseen julkisuusmyllytykseen. – Me emme ole koskaan sanoneet, että ”turpa kiinni ja tuottakaa”, ja sen muut tuottajat tietävät, Snellmanin lihanjalostuksen johtaja Roland Snellman paaluttaa. Sami Yli-Rahnasto toimii MTK:n Etelä-Pohjanmaan lihavaliokunnan puheenjohtajana. Somespesialistin palkkameno näyttää yhtäkkiä pieneltä, jos sillä vältetään myrskytuho. OY SNELLMAN AB tetään, onko Yli-Rahnaston kohukommenttia kantavissa paidoissa kyse tavaramerkkiloukkauksesta. Uutta tuollekin alalle sen sijaan on someaika haasteineen. YLI-RAHNASTO sanoo, että alalla elintarviketeollisuuden suunnasta vallitsee ”eräänlainen pelon ilmapiiri”. Tuotantosopimusten irtisanomisaika on kuusi kuukautta molempiin suuntiin. Nyt näyttää, että Snellman turhaan jakoi MTK:n käteen kortin, joka pelattiin onnistuneesti. Kiistassa on siis pohjimmiltaan kyse rahasta. – Tavallaan molemmilla, YliRahnasto muotoilee ja viittaa asiansa nauttimaan yleisempään kannatukseen. HÄN viittaa Yli-Rahnaston huhtikuussa Maaseudun Tulevaisuudelle esittämään kommenttiin yhtiön toimintaa koskien. Johtaja myöntää, että tapahtumaketju antaa yhtiössä aihetta peliin katsomiseen. – Koen, että ulostulo oli paikallaan. Maaseudun Tulevaisuus julkaisi torstaina mielipidepalstalla Roland Snellmanin yhtiön puolesta allekirjoittaman tekstin otsikolla ”Snellman pahoittelee”. Kommentin taustalla oli Snellmanin tuottajille lähettämä kirje, jossa tuottajia kehotettiin välttämään tyytymättömyyden lietsontaa korona-aikana. Herää kysymys siitä, istuiko hän räväkällä kommentillaan tuleen omilla vai MTK:n housuilla. – Yhden sivun otsikkona oli koronavirus. Yli-Rahnasto myöntää irtisanomisen olevan juridisessa mielessä selkeä asia, Snellmanilla oli siihen oikeus. Hän kertoo aihepiiriä käsittelevien Facebook-viestiensä saaneen jopa tuhansia jakoja ja tykkäyksiä eikä kadu huhtikuista aktivoitumistaan. KIISTA on joka tapauksessa näyttäytynyt yhden tuottajan ja suuryrityksen välisenä. Niiden käsittelemisessä auttaisi, jos palkkalistoilla olisi pelkästään sosiaaliseen mediaan keskittyvä ammattilainen. Sikatilallinen Sami Yli-Rahnaston tuotantosopimuksen irtisanominen poiki valtakunnallisen kohun. – Tuokin kertoo, kuinka lainsuojaton tuottaja on. Snellmanilla puolestaan selviSomemyrsky yllätti Snellmanin Sami Yli-Rahnasto vakuuttaa, ettei anna periksi, vaan jatkaa tilanpitoa. –?Me tulemme käymään tämän läpi itsekriittisesti. Snellman on Pietarsaaren suurin yksityinen työnantaja. TUOTTAJIEN ja lihatalojen välisen sopimusteollisuuden mahdollisia epäkohtia on pitänyt esillä myös Maaja metsätaloustuottajain keskusliitto. Tuotantosopimuksen irtisanomiseen liittyvistä keskusteluista?–?jopa niiden käymisestä ylipäätään – osapuolilla on voimakkaasti eriävät näkemykset ja asiassa on sana sanaa vastaan. Tällainen todellisuus johtaa virheiden varomiseen. Sopimuksen irtisanominen on tilalliselle valtava asia, suurelle lihatalolle ei. – Tiedän, että asiallani on tuottajien keskuudessa laajaa tukea, mutta tilanne on arka eikä haluta leimautua. Katsomme mitä olisi voinut tehdä toisin varsinkin kun somemyrsky lähti liikkeelle ja kuluttajat alkoivat kysellä asiasta.. Snellmanilla pohditaan jatkossa entistä tarkemmin, miten yhtiöstä esimerkiksi tuottajien suuntaan viestitään. Snellmanilla katsotaan, mitä olisi voinut tehdä toisin. Seurauksena Snellmanilla ihmetellään, että miten tässä näin kävi. Kun kirjeestä melun nostaneen sopimus irtisanotaan, niin hän julkistaa irtisanomisilmoituksen Facebookissa ja niin edelleen. Siitä huolimatta myrskyjä aina joskus jokaisen suuryrityksen kohdalla nousee. Sosiaalisessa mediassa kiertää jopa kuvia teepaidasta, jossa Snellmanin logon yläpuolella komeilee YliRahnaston suusta lähtenyt turpa kiinni ja tuottakaa -iskulause. Vanhaa vääntöä uutena aikana KOMMENTTI Kristian Sundqvist Asetelma ei ole aivan uunituore: toisella puolella tuottajat ja toisella elintarviketeollisuus
Tällä viikolla helteet ovat hellineet koko maakuntaa. Petteri Haapala ja Kasper Jansson ovat aloittaneet kesän alussa uuden harrastuksen, skeittauksen. –?Joka päivä rullaillaan ja skeittipuistossa olemme yleensä kolmesta viiteen tuntiin kerralla, pojat tuumaavat. Isä ja tytär, Emma ja Jan Kangasvieri ovat lähteneet Emman 17-vuotissyntymäpäivän kunniaksi ajelulle kesäautollaan. Myös Annalan perhe on viihtynyt rannalla lähes päivittäin. Uimisen lisäksi kokkolalaisten hellepäivän puuhasteluihin kuuluu eväsretkiä puistossa, avoauto-ajeluja, liikuntaa, yhdessäoloa ja oleskelua. Eväät ovat myös tärkeä osa päivän kulkua, ja poikien mukaan ilman eväitä ei edes kannata tulla rannalle. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 18.6.2020 Keskipohjanmaa A14 Emma Halla-aho Uimarannoilla on viime päivinä ollut tungosta, kun aurinko on hellinyt uimareita ja lämpöä on riittänyt koko maakunnassa. Poikien mukaan rullaamisen opetteluun ei mennyt kuin alle tunti ja temppujen opetteluun päivä tai pari. Emma ja Jan Kangasvieri nauttivat avoauton kyydistä auringonpaisteessa. –?Pizzaa, banaania, karkkia ja mehua, pojat listaavat kysyttäessä parhaita rantaeväitä. Torstaina voimakkaita ukkoskuuroja esiintyy Pohjois-Pohjanmaalla. Nuorilla kesälomalaisilla on myös energiaa erilaisiin kesäaktiviteetteihin. Nautimme ihanasta ilmasta ja välillä Olav lukee minulle kirjaa äänen, Kaisa iloitsee. Keskiviikkona olikin selvästi viikon kuumin päivä, ja myös tämän kesän helle-ennätyksiä hätyyteltiin. Petteri Haapala ja Kasper Jansson ovat aloittaneet tänä kesänä rullalautailun.. –?Mahtava ilma, ja tänään sain vielä katsastusleiman autoon niin mikäs tässä ajellessa, Jan naurahtaa. CLAS-OLAV SLOTTE Olav ja Kaisa Bystedt paistattelevat päivää puistossa kirjoja lukien. Hellelukemat pyörivät 25 asteen ympärillä koko maakunnassa, mutta Ylivieskassa päästiin alueemme kovimpiin hellelukemiin, kun mittari näytti 28 astetta. Meteorologin mukaan aurinkoinen ja helteinen sää jatkuu, mutta maan länsiosassa saattaa tulla paikoin rankkoja sadeja ukkoskuuroja. Ilmatieteenlaitoksen mukaan voimakasta UV-säteilyä on luvattu sekä Keskiettä Pohjois-Pohjanmaalle. Selvä kesän merkki on myös katunäkymässä ajavat avoautot. Perheen pojat Alex, Anton ja Atte sekä heidän ystävänsä Toivo Porvari viihtyvät rannalla parhaiten hiekkaja vesileikkien parissa. Kokkolalaiset Olav ja Kaisa Bystedt ovat tulleet paistattelemaan päivää sekä lukemaan kirjoja läheiseen puistoon, viltin ja aurinkotuolin kera. – Meillä on omat kirjat ja vesipullot mukana. Sen lisäksi metsäpalovaroitukset ovat voimassa koko maakunnassa. Aurinkoa ja kesäaktiviteettejä Toivo Porvari sekä Alex, Atte ja Anton Annala ovat viettäneet paljon aikaa rannalla hiekkaja vesileikkien parissa. Selvitimme, mitä Kokkolassa tykätään tehdä aurinkoisella säällä
Toholammin kirjastossa on hänen suunnittelemansa lasitaideteos Joki. Levyn miksasi kokkolalainen Tommi Lahtonen, joka myös soittaa levyllä. UUTISET TORSTAI 18.6.2020 Keskipohjanmaa A15 Anni Saari KOKKOLA Jyrki Portinin eli Aarnisepän taiteellisessa työssä musiikkiin on aina yhdistynyt muita taiteenlajeja. Kyseessä on yhdeksän metriä korkea auringonkukka, joka on samalla valaisin. elokuuta, mutta koska teos sijaitsee varsinaisen asuntomessualueen ulkopuolella, sen voi nähdä jo nyt. Muodot on leikattu laserilla ja hitsattu yhteen. Pablo Picasson, Veikko Vionojan ja Joel Slotten teosten herättämät tunnelmat Jyrki Portinin työhuoneessa on tekniikkaa enemmän kuin monella työkaluvarastossa. – Ei ääni ole sellaista, äänessä on tilaa joka puolella. presidentti Urho Kekkosen muistomerkin ja Harri Holkerin hautamuistomerkin. Portin kertoo pitäneensä aina Vionojan loppuvaiheen maalauksista, mutta kun hän kävi läpi taiteilijan tuotantoa, hän löysi myös varhaisemmista teoksista mielenkiintoisia puolia. Hänelle musiikin tekemisen lähtökohtana on tietty ääni – se, miltä se kuulostaa. – Monesti joutuu tekemään piirrustuksen siitä, miten piuhat ovat. Hän kuuntelee nauhoja uudelleen ja uudelleen ja saattaa soittaa raitojen päälle uusia ottoja. Portin kuvaa musiikkia ”vakavaksi harrastukseksi”. Kevään ensimmäinen kärpänen -levyllä kuullaan kosketinsoittimien lisäksi monia muitakin soittimia, erityisesti lyömäsoittimia ja puhaltimia. Kevään ensimmäisen kärpäsen parina Aarnisepän levyllä on Ellen Thesleffin Venematka-teosten inspiroima kappale. Ensi syksynä julkistetaan Kurikassa Jylhän suunnittelema Juha Miedon patsas. Niissä on Portinin mukaan samantyyppinen tunnelma: näennäisen leppoisa, mutta pinnan alla saattaa kuitenkin olla jotain enemmän. Portin kertoo inhoavansa radiosoitossa tyypillistä kompressoitua ääntä. Niissä moduuleita voidaan yhdistää esimerkiksi kaapeleilla tai erilaisilla kytkimillä, mikä mahdollistaa lukemattomia erilaisia äänivaihtoehtoja. Kukan keskiössä on 24 lamppua, ja osa valaistukseen käyttävästä energiasta tuotetaan aurinkovoimalla. – Se on vaativaa, mutta hauskaa. PEKKA Jylhä on Suomen tunnetuimpia kuvanveistäjiä. Uudella levyllä modulaarit ovat aika isossa roolissa, niillä on esimerkiksi tehty sellaisia isoja kelloja, Portin kuvaa. Levyllä kuuluu jälleen myös Jan Eeralan kenttänauhoituksia, kuten korpin ääntä. Visuaalisuus on näkynyt niin Riku Riipan piirtämässä logossa kuin Elina Warstan tekemässä levyn graafisessa suunnittelussakin. Levyllä vierailevat esimerkiksi käyrätorvisti Seppo Istukaissaari, sellisti Esa Laasanen ja jouhikonsoittaja Heikki Lindgren. Vinyylin tuottaminen ei ole aivan halpaa hommaa, ja markkinat ovat rajalliset. Portin sanoo, että jos kappaleessa on yksikin väärä ääni, se jää vaivaamaan. Tätä asennetta kuvaa hyvin levyn julkaiseminen tuplavinyylinä. PORTIN tekee musiikkia analogisilla syntetisaattoreilla, sekvenssereillä, miksereillä ja muilla laitteilla, joista suuri osa on uniikkeja. Niillä saa luotua ääniä, joita ei välttämättä tunnista syntetisaattorin ääniksi. Kokkolassa Jylhän kädenjälkeä näkyy J.V.Snellmanin muistomerkissä. Se antoi nimen myös levylle. com/channel/kyb7wohk/iframe/cf0ko8wj Anni Saari Toholammilta kotoisin olevan kuvanveistäjä, taiteilijaprofessori Pekka Jylhän ympäristötaideteos Auringonsilta julkistettiin Tuusulan asuntomessualueella viime viikolla. Hitaus on tarkan tekemisen toinen puoli. Auringonsilta julkistettiin Auringonsilta-teos paikallaan.. Kukan materiaali on ruostumatonta terästä. Hän on rakentanut modulaareja eli osista koottuja syntetisaattoreita itsekin. Jylhä tekee teosta myös uuteen Art Hotel Helsinkiin. Sen erikoinen tunnelma jää kaihertamaan mieltä pitkäksi ajaksi. Tuplavinyylin kannessa on Joel Slotten maalaus Kevään ensimmäinen kärpänen. Aarnisepän uudella levyllä visuaalisuus viedään entistä pidemmälle, sillä kaikki kappaleet ovat syntyneet tietyn taideteoksen inspiroimana. – Ne eivät kuvaa teosta vaan sitä vaikutusta, jonka ne minuun tekevät, kertoo Portin. Saattaa olla, että tällä levyllä löytyi oikea Aarniseppä-soundi. Masteroinnin teki Jaakko Viitalähde. Koska laite tekee äänen itse, eikä siinä ole muistia, äänityksen on oltava päällä silloin, kun oikea soundi löytyy. Jotkut äänitykset on tehty toisella puolella Suomea, toiset koti-Kokkolassa. Eniten häntä inspiroi kuitenkin Haapamaa-maalaus. Jylhä on tehnyt teoksessa kokkolalaisten metalliyritysten kanssa. Kevään ensimmäistä kärpästä on painettu 100 kappaleen painos. Portin tekee musiikkia analogisilla syntetisaattoreilla, sekvenssereillä, miksereillä ja muilla laitteilla, joista suuri osa on uniikkeja. UUDEN levyn kappaleet ovat syntyneet noin kahden vuoden aikana, tosin Portin on pohdiskellut aihettaan paljon pidempään. Esimerkiksi patarummut äänitettiin Ykspihlajan toimitalolla. Sen verran toteutuksesta on joustettu, että levyn sisältä löytyy myös latauslinkki. Hän on suunnitellut mm. Tavoitteena oli ilmava soundi. CLAS-OLAV SLOTTE 1 Katso video https://dreambroker. Musiikkia taiteen inspiroimana Aarnisepän uuden levyn kappaleissa kuuluvat mm. Tuusulan asuntomessut avautuvat yleisölle 3. Myöhemmin sitä on Portinin mukaan lähestulkoon mahdotonta löytää. Vionojan mukaan tulo oli Portinille itsestään selvää, mutta helpolla hän ei päässyt teosta valitessaan. – Teen sitä, mistä itse tykkään ja mahdollisimman hyvin. Portin äänittää kotonaan kappaleista ensin pohjat, joiden päälle muusikot tekevät omat osuutensa. Tämän jälkeen teos on maalattu. Taiteilijoista mukana ovat myös Pablo Picasso, Salvador Dalí, Reidar Särestöniemi ja Veikko Vionoja
Hallitus löysäsi rajoituksia Ravintoloille saadaan pidemmät anniskeluajat. Tartuntaketjuja todetaan edelleen. Kesäkuun alusta ravintolat ovat saaneet anniskella kello 22 asti ja olla auki kello 23:een sekä ottaa väkeä vain puolet siitä, mitä tilaan mahtuisi. Ensi maanantaista alkaen anniskelu on mahdollista kello 9:stä yhteen yöllä. Heinäkuun loppuun asti yli 500 osanottajan raja voidaan ylittää ulkotilaisuuksissa eriyttämisjärjestelyillä. Tarttuvuusluku on kuitenkin laskusuunnassa. Orpo mainitsi kestävyysvajeen olleen 4,5 prosenttia bruttokansantuotteesta jo ennen koronaa. Paketin työllisyyskannustimet sisältävät työn verotuksen alentamisen kaikissa tuloluokissa. Lisäksi buffetkielto poistuu. YLILÄÄKÄRI Taneli Puumalainen Terveydenja hyvinvoinnin laitokselta kertoi, että Suomessa on sairastuneita nyt yli 7 000. –?Viime kädessä yksikön johtajalla on vastuu vierailukiellosta. HALLITUKSELTA SATOI hyviä uutisia myös omaisille, jotka eivät ole päässeet tapaamaan hoivakodeissa tai sairaaloissa olleita läheisiään. Kehitys Suomessa on samankaltainen kuin Tanskassa, Norjassa ja Baltian maissa. KESKEISTÄ on paikallisen sopimisen laajentaminen ja helpottaminen. Pakettiin sisältyvällä normien purkamisella kokoomus pyrkisi lisäämään kulutusta ja palveluiden kysyntää. –?Tämä voi tapahtua esimerkiksi ulkona tai järjestämällä tapaamiset erilisiin suojattuihin tiloihin, Kiuru sanoi. Jos epidemia kehittyy edelleen ilman suuria käänteitä, lokakuun alusta lähtien kokoontumisrajoitteista voidaan luopua kokonaan. Yhteiskunnan vastuulla on se, että toisen henkilön terveyttä ei saa vaarantaa, hän tähdensi. Poikkeuksena Pohjoismaista on Ruotsi, jonka tapaukset huitelevat aivan omassa sarjassaan. Kokoomus ehdottaa, että yrittäjän maksettua velkansa maksuhäiriömerkinnät poistettaisiin luottotietorekisteristä tai uuden starttirahan saamista helpotettaisiin merkinnästä huolimatta. Työnteko mahdollistettaisiin työluvan käsittelyaikana. Hän jatkoi, että jokaiseen kulttuurija liikuntatapahtumaan osallistuvan on muistettava oma vastuunsa. Ja pysytään kotona, jos on oireita. Anniskeluaikoja pidennetään ja väkeä saa ottaa sisään enemmän.. ARTTU LAITALA Ilouutisia ravintoloitsijoille. Toimenpiteitä esitteli valtionvarainvaliokunnassa toimiva Lepomäki. Kokoomus myös keventäisi muun muassa ravintoloiden aukioloaikoja koskevia rajoituksia. Perheja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan hyvä uutinen on, että epidemia hidastuu entisestään, ja että laskusuunta on ollut havaittavissa pitkään. Sosiaalija terveysministeriön verkkosivuilla on listattuna ohjeet siitä, mitä pitää ottaa huomioon, kun vieraillaan hoivakodeissa. –?Kriisissä huomattiin, kuinka tärkeää osaavan työvoiman saaminen maatiloille oli, Lepomäki sanoo. KOKOOMUS lisäisi myös ulkomaisen työvoiman saatavuutta. –?Ensimmäiset askeleet rajoitusten purkamiseen otimme kesäkuun alussa, nyt jatkamme niiden asteittaista purkamista hallitusti. –?Silloin hallituksella on velvollisuus tarkastella rajoituksia uudelleen. Pakettia esitelleet puheenjohtaja Petteri Orpo sekä kansanedustajat Kai Mykkänen, Elina Lepomäki ja Timo Heinonen arvostelivat hallituksen elvytystoimia työllisyystoimien puutteesta sekä liiallisesta velanotosta. –?Talous sai siihen päälle valtavat iskut koronasta. Kiuru kertoi keskiviikkona hallituksen tiedotustilaisuudessa, että rajoitusten kevennysten vaikutusta seurataan tarkasti. Kosonen muistutti, että tautitapauksia voi tulla lisää ja on täysin mahdollista, että tilanne pahenee. Kokoomus julkaisi tasapainopakettinsa Anita Simola Hallitus löysää odotetusti useita rajoituksia, joita se on tehnyt koronatartuntojen estämiseksi. –?Hengityssuojainta voi käyttää ilman virallistakin suositusta. Höllennyksiä tulee niin ravintoloille, sairaalaja hoivayksiköiden vierailuihin kuin kokoontumismääriin. Lisäksi hallitus purki suosituksen vierailujen välttämisestä sairaaloissa. Juhannusviettoon lähteviä Puumalainen opasti pitämään mahdollisuuksien mukaan turvavälejä junissa ja linja-autoissa. Näihin maihin voi myös matkustaa. päivänä koronan takia ravintoloille asetetut rajoitukset poistuvat, kun kyse on asiakasmääristä ja aukioloista. KOKOOMUS helpottaisi yrittäjien toimintaa muun muassa tuomalla helpotusta yrityssaneerauksiin ja sujuvoittamalla konkurssiprosessia. Ravintolat saavat olla auki kello kahteen. Suomessa korkeakoulututkinnon suorittaneille myönnettäisiin automaattisesti kahden vuoden työlupa. Euroopassa on menty pitemmän aikaa parempaan suuntaan. Velanotossa on oltava tolkku ja selkeä käsitys takaisinmaksusta. Tuvan saa täyttää 75-prosenttisesti asiakkaista. 22. Lisäksi linjaukseen kuuluu sosiaaliturvan uudistuspaketti ja yleistukimalli. Ravintoloiden kiristyksiä puretaan portaittain, sillä se mahdollistaa vaikutusten arvioinnin. Saatavuusharkinta poistettaisiin. Kokoomus listaa omiksi tavoitteikseen työllisyyden noston 80 prosenttiin 2020-luvun loppuun mennessä, 100 000 uutta työllistä tällä hallituskaudella ja miljardin korjauksen hallituksen toimenpidekokonaisuuteen. –?Pidetään fyysistä etäisyyttä ja huolehditaan hygieniasta. –?Jos tilanne pysyy vakaana, niin on mahdollista, että heinäkuun 13. TORSTAI 18.6.2020 Keskipohjanmaa A16 Vilma Romsi Kokoomus esitteli vaihtoehtoisen talouden elvytysja sopeuttamisohjelmansa mediatilaisuudessa keskiviikkona. Hallitus linjasi, että ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä iäkkäille ja riskiryhmiin kuuluville on järjestettävä mahdollisuus tavata läheisiä turvallisesti. TIEDEJA KULTTUURIMINISTERI Hanna Kosonen (kesk.) kertoi, että kokoontumisrajoituksia puretaan entisestään, mikäli ei nähdä epäsuotuisia poikkeamia tautitilanteessa. Lisäksi kokoomus uudistaisi ansiosidonnaisen työttömyysturvan muun muassa porrastamisella ja ulottamalla sen koskemaan kaikkia, jotka maksavat työttömyysvakuutusmaksua ja täyttävät työssäoloehdon. JUHANNUKSEN JÄLKEEN ravintoloiden rajoitukset lievenevät. Ministeri jatkoi, että vaikka vierailukieltoja puretaan sairaaloissa ja hoivayksiköissä, niin vierailujen aikana on noudatettava yleistä hygieniaa ja suosituksia. Lisäksi paketissa painotetaan laajaa työssäoppimista. Toimenpiteisiin kuuluu esimerkiksi alkoholilain muuttaminen siten, että ulosmyyntioikeus on automaattisesti kaikilla, joilla on valmistustai anniskelulupa. kesäkuuta tiloissa saa olla enintään 75 prosenttia suurimmasta asiakasmäärästä. Kokoomus ehdottaa freelancereille työttömyysturvaa sekä samanaikaisen palkkasuhteen ja yrittäjätulon mahdollistamista. Hallitus päätti jo alkuviikosta, että kolme kuukautta voimassa olleet poikkeusolot päättyvät Suomessa. Elokuun alusta alkaen sallitaan yli 500 hengen tilaisuudet sekä sisäettä ulkotiloissa, jos turvallisuus varmistetaan
Nuorisosäätiö on selvittänyt ara-lainojen tilannetta. Mäenpää käsitteli viime vuoden kesäkuussa eduskunnassa pitämässään puheenvuorossa ensin turvapaikanhakijoita. Ensi viikon täysistunnossa perussuomalaisten määrävähemmistö eduskunnassa riittää takaamaan, ettei kansanedustaja Juha Mäenpää (ps.) joudu syytteeseen eduskunnassa käyttämästään puheenvuorosta. VALIOKUNNAN päätös syyteluvan puoltamisesta on historiallinen. Aran ylijohtaja Hannu Rossilahti kertoo sähköpostitse, että kielteisten päätösten taustalla on Aran johtokunnan kesäkuussa 2018 tekemä linjaus Nuorisosäätiöstä. Mäenpää on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. –?Katsomme, että Aran päätös on virheellinen ja tulemme hakemaan siihen oikaisua. Jos syytelupaa ei tule, valtakunnansyyttäjä Toiviainen on kertonut tekevänsä päätöksen syyttämättä jättämisestä syyteoikeuden puuttumisen perusteella. Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja Jari Laine (oikealla) ja toimitusjohtaja Kimmo Pihlman ovat setvineet ex-johtajien liiketoimia. Valiokunta äänesti kansanedustajan syytesuojasta Perustuslakivaliokunta puoltaa suostumusta asettaa Juha Mäenpää (ps.) syytteeseen vieraslajipuheesta. –?Syyteluvan myöntämisellä tapauksessa, jossa kysymys rikoksen tunnusmerkistön täyttymisestä on hyvin tulkinnanvarainen, voisi olla vakavia, jopa itsesensuuriin johtavia vaikutuksia kansanedustajien sananvapauteen. PERUSSUOMALAISTEN puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoi jo viime kesänä, että puolueen kansanedustajat tulevat estämään valtakunnansyyttäjän hakeman syyteluvan myöntämisen. Hän ilmoitti aikovansa syyttää. Laineen mukaan Suomen lainsäädännöstä ei löydy edellytyksiä lainojen irtisanomisille. –?Tämä valitettavasti lukee väärässä kohdassa, hän sanoi. JOEL MAISALMI / ARKISTO. Aran linjauksen toteutuminen tarkoittaisi aravalainojen irtisanomista tytäryhtiöissä. Olisi ihan relevantisti voinut päätyä kumpaan johtopäätökseen tahansa, kuten edustajat tekivätkin, Ojala-Niemelä sanoi. –?Säätiön tytäryhtiöt ovat juuri hakeneet päätöksiin muutosta Arasta ja tämä käsittely on virastossa kesken. Poliisin esitutkinta koskee säätiön tonttija kiinteistökauppoja. Nuorisosäätiön johto on jättänyt tytäryhtiöitä koskevasta päätöksestä Aralle oikaisupyynnön. –?Kun ihmisiä vertaa eläimiin ja kasveihin, niin se on ihmisarvon alentamista ja loukkaamista, Ojala-Niemelä sanoi. Myöskään Wille Rydman ei katsonut kysymyksen politisoituneen. –?Vaikka Mäenpään puheenvuoro ei täyttänyt vakaan ja arvokkaan käyttäytymisen kriteeriä, sitä ei voinut myöskään ehkä pitää suorasanaisena kiihottamisena kansanryhmää vastaan. Muun muassa Nuorisosäätiön extoimitusjohtaja Aki Haaro ja ex-hallituksen puheenjohtaja Perttu Nousiainen ovat tutkinnan kohteina. Valiokunnan varapuheenjohtaja Antti Häkkänen (kok.) ei yhtynyt vastalauseeseen. Perussuomalaisilla on nyt eduskuntaryhmässään 38 kansanedustajaa sen jälkeen, kun Ano Turtiainen erotettiin ryhmästä. Valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) sanoi, ettei hän nytkään allekirjoita näkemystä asian politisoitumisesta. Nuorisosäätiön omaisuudesta on kadonnut säätiön edun vastaisiin liiketoimiin noin 50 miljoonaa euroa viime vuosina. Puolueen kansanedustajien määrä riittää siihen. Aran päätös on merkittävä, koska Nuorisosäätiöllä on tytäryhtiöiden kautta valtion takaamia lainoja noin 170 miljoonaa euroa. Perustuslakivaliokunta pyrkii yleensä yksimielisiin ratkaisuihin ilman puoluepolitiikkaa. Poliisi totesi esitutkinnan tehtyään, että on syytä epäillä Mäenpään syyllistyneen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan ja toimitti asian syyttäjälle. Päätökseen liittyy vastalause, jonka mukaan syytelupaa ei pitäisi puoltaa. –?Silloin ei voida mielestämme katsoa, etteivätkö eduskunnan sisäiset kurinpitomenettelyt, joihin oli ryhdytty (puhuttelu), olisi tässä tapauksessa riittäviä, Rydman sanoi. Huhtikuussa Helsingin käräjäoikeus päätti seitsemän miljoonan euron takavarikosta Haaron ja Nousiaisen osalta yhteisvastuullisesti. –?Tämä oli aidosti vaikea oikeudellinen kysymys, sillä punnintaa oli asian molemmilta puolilta toiselle. Perustuslaki takaa kansanedustajalle laajan puheoikeuden eduskunnassa. Tämä herätti kysymyksen siitä, miksi valtakunnansyyttäjä hakee eduskunnalta syytelupaa siinäkin tapauksessa, että hän jättäisi syytteen nostamatta. Ojala-Niemelän mukaan perustuslakivaliokunnan enemmistö näki ehkä vähemmistöä suoraviivaisemmin Mäenpään puheen sisällön. Tämän vuoksi emme voi enemmälti kommentoida asiaa tässä vaiheessa, Rossilahti viestii. Mahdollinen kiihottaminen muodostui assosiatiivisen yhteyden kautta. –?Tämä on ennennäkemätön tilanne tässä maassa. NUORISOSÄÄTIÖN toiminnan tarkoituksena on sosiaalinen nuorisotyö ja erityisesti nuorison kasvatustyön kehittäminen sekä nuorten itsenäistymisen tukeminen. Nuorisosäätiön osalta yleishyödyllisyyden perumisesta on lainvoimainen päätös. Täysistunto äänestää sen jälkeen syyteluvasta. Aran ratkaisun taustalla vaikuttavat Nuorisosäätiön vanhaan johtoon kohdistuvat rikosepäilyt. VALTAKUNNANSYYTTÄJÄ Raija Toiviainen totesi syytelupapyynnössään, että vaikka eduskunta antaisikin suostumuksen syytteen nostoon, se ei vielä tarkoita sitä, että hän asettaisi Mäenpään syytteeseen. Säätiön asunnoissa asuu tuhansia nuoria. KRP ON HAKENUT Haaron ja Nousiaisen sekä muiden epäiltyjen omaisuutta vakuustakavarikkoon. Vastaavaa asiaa ei ole tullut koskaan aiemmin eduskunnan käsittelyyn nykyisen, vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain aikana. Perustuslakivaliokunta antoi kannanottonsa syytelupapyyntöön mietintönä eduskunnan täysistunnolle. Päätös tehtiin Asumisen rahoitusja kehittämiskeskuksessa Arassa toukokuussa. Niistä aravalainoja on reilut 20 miljoonaa euroa. TORSTAI 18.6.2020 Keskipohjanmaa A17 Aki Taponen Eduskunnan perustuslakivaliokunta päätti keskiviikkona esittää, että eduskunta antaa suostumuksensa kansanedustaja Juha Mäenpään (ps.) asettamiseen syytteeseen tämän eduskunnassa pitämästä puheesta. Valiokunta teki ratkaisunsa äänin 12–5. Mikäli virhettä ei korjata, niin teemme tarvittaessa valituksen hallinto-oikeuteen, sanoo Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja Jari Laine. Vastalauseen jättivät valiokunnan perussuomalaiset jäsenet Olli Immonen, Sakari Puisto ja Jukka Mäkynen sekä kokoomuksen Wille Rydman ja Heikki Vestman. Mäenpään puheenvuorosta tehtiin neljä rikosilmoitusta. Sisäisten selvitysten perusteella massiivisten tappioiden syyt löytyvät Nuorisosäätiön Viron toiminnoista, epäedullisista maanvuokrasopimuksista sekä ylihintaisista kiinteistökaupoista. Tapausta tutkitaan Keskusrikospoliisin (KRP) lisäksi myös Helsingin poliisissa. Perustuslakivaliokunta linjasi helmikuussa, että se haluaa valtakunnansyyttäjän ilmoittavan etukäteen, aikooko hän syyttää Mäenpäätä, jos saa eduskunnalta syyteluvan. Siinä hän rinnasti turvapaikanhakijat vieraslajeihin. Puheenvuoronsa päätteeksi hän sanoi, että hallitusohjelmassa on yksi hyvä kirjaus, jonka mukaan vieraslajien torjuntaa tehostetaan. MAURI RATILAINEN / COM.PIC Taneli Koponen Nuorisosäätiön tytäryhtiöiden hakemukset yleishyödylliseksi yhteisöksi on hylätty. Säätiö taistelee olemassaolonsa edestä ja katsoo, että sen toimintaa pitäisi tukea, hän sanoo. Lain mukaan kansanedustajan saa asettaa syytteeseen valtiopäivillä lausumiensa mielipiteiden takia vain, jos viisi kuudesosaa kansanedustajista antaa siihen suostumuksen. Keskustelu asiasta käydään ensi keskiviikkona, ja äänestys on perjantaina. Lainat on myönnetty aikanaan yleishyödylliseen toimintaan. Perustuslakivaliokunnan perussuomalaisten jäsenten mielestä kansanedustajan puhevapauteen kuuluu oikeus esittää myös kriittisiä ja hyökkääviä puheenvuoroja eduskunnassa jopa provokaation keinoin. Nykyjohto on laatinut säätiön aiemman, keskustataustaisen johdon toimista tutkintapyyntöjä. Nuorisosäätiön lainat on linjattu irtisanottaviksi Asumisen rahoitusja kehittämiskeskus Ara ei myöntänyt säätiön tytäryhtiöille yleishyödyllisyyttä. –?Nuorisosäätiön osalta Aran johtokunta on linjannut, että laajojen ja merkittävien, niin säätiössä kuin kiinteistöyhtiöissä tapahtuneiden yleishyödyllisyyssäännöksiä koskevien rikkomusten johdosta Nuorisosäätiön nimeäminen yleishyödylliseksi yhteisöksi tulisi perua ja sanoa tytäryhtiöissä olevat aravalainat irti sekä lakkauttaa niille myönnetty korkotuki, Rossilahti kirjoittaa
–?Unkari ei ole esimerkiksi kuin Kiina, jossa on poliittisia vankeja. Ketään ei ole tapettu, Nyyssönen sanoo. SZILARD KOSZTICSAK / EPA. Siinä vaadittiin anteeksipyyntöä Unkarin hallitukselle, sen kansalaisille ja Nyyssösen omalle yleisölle ”perusteettomista väitteistä” ja ”harhaanjohtamisesta”, koska hän oli arvioinut Unkaria diktatuurina. Satojen kirjeiden lähettämiseen oli silti aikaa, hän huomauttaa. En ole omalla urallani vastaavaan törmännyt, vaikka Unkarin poliittisessa kulttuurissa on mielensäpahoittamisretoriikka, jossa vastustajia vaaditaan pyytämään anteeksi, Nyyssönen sanoo. TORSTAI 18.6.2020 Keskipohjanmaa A18 Hallitus vaati pahoittelua Lea Peuhkuri Toukokuun lopussa yliopistonlehtori Heino Nyyssönen sai Unkarin hallitukselta kirjeen. –?Se on hyvin poikkeuksellista toimintaa EU-maalle. Pikemminkin Orbán pystyy näin vahvistamaan entisestään omaa asemaansa, Nyyssönen arvioi. Mukana tutkimuksessa oli 50 maata, mutta ei esimerkiksi Suomea, –?Epäilemättä monet unkarilaiset kokevat, että heidän demokraattiset oikeutensa ovat kaventuneet, Nyyssönen sanoo. Parlamentti, jossa Fidesz-valtapuolueella on vahva kahden kolmasosan enemmistö, kumosi pääministeri Viktor Orbánin saamat laajat valtuudet tiistaina. FIDESZ-PUOLUE ja pääministeri Viktor Orbán ovat olleet vallassa Unkarissa kymmenen vuotta. Lisäksi poikkeustilan aikana olisi voinut joutua jopa viideksi vuodeksi vankeuteen väärän tiedon tahallisesta levittämisestä ja hallituksen toimien haittaamisesta pandemian aikana. Nyyssösen mukaan Unkarin oppositiossa pelätään, että kyseessä on silmänkääntötemppu. Nyyssönen katsoo, että ensimmäisiä merkkejä polarisaatiosta ja populistisesta käytöksestä maassa tapahtui jo sen jälkeen, kun maa sai EU-jäsenyyden vuonna 2004. Unkarin pääministeri Viktor Orbán sai koronaviruspandemiassa valtuudet hallita asetuksilla, mutta poikkeustila päättyi keskiviikkona puoliltaöin. Nyyssösen mukaan hyvää on se, että laki on edellistä tarkemmin määritelty eikä pääministeri saa laajoja valtuuksia määrättömäksi ajaksi. YLIOPISTONLEHTORI Heino Nyyssönen Turun yliopistosta sanoo, että jälkimmäiseen liittyen poliisi on kuulustellut kymmeniä ihmisiä. Hän itse on tullut siihen johtopäätökseen, että kyseessä on pehmeä autoritaarisuus. –?Nähdäkseni sillä ei ainakaan demokratiaa vahvisteta. Sittemmin Unkarissa säädettiin uusi poikkeustilalaki, joka antaa pääministerille tarvittaessa laajat valtuudet puoleksi vuodeksi kerrallaan ”terveydenhuollon kriisissä”. Sellaisen olivat esimerkiksi saaneet useat tutkijat, europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok), Helsingin Sanomat ja Yle. Poikkeustilan aikana Orbán antoi yli 140 asetusta, joista jotkut eivät liittyneet ollenkaan koronavirukseen. Unkarin hallitusta arvosteltiin laajasti poikkeustila-säädännöstä, jota pidettiin ennennäkemättömänä EU-maalle: Orbán olisi pystynyt hallitsemaan asetuksilla määrättömän ajan. Nyyssönen kertoo, että käynnissä on kansainvälinen keskustelu siitä, millä nimellä Fideszin johtamaa nyky-Unkaria tulisi luonnehtia. Toisaalta 48 prosenttia on siltä mieltä, että maa on yhä demokratia. Lea Peuhkuri Unkarissa päättyi koronaviruspandemian vuoksi asetettu poikkeustila. Orbán muiden muassa kielsi asetuksilla sukupuolen korjauksen ja salasi tiedot oligarkin kiinalaisrahoitteisesta junayhteydestä Belgradiin Serbiassa. Orbán pääsi pandemiassa kiinni lakeihin Unkarissa oppositio pelkää pääministeri Viktor Orbánin yrittävän yhä hyödyntää koronaviruspandemiaa vallan keskittämiseen. Kävi ilmi, että vastaavanlaisia paimenkirjeitä oli lähetetty satoja eri puolille Eurooppaa. Hän vieraili maanantaina autotehtaalla Györissa. Vuoden 2006 vaalikampanjassa sosiaalidemokraattinen pääministeri valehteli, että taloustilanne ei ollut niin huono kuin se todellisuudessa oli, mikä johti laajoihin protesteihin. Orbán on ajautunut yhteenottoihin EU:n kanssa useita kertoja esimerkiksi oikeusvaltioperiaatteeseen liittyen. Unkarissa tehty tuore mielipidekysely paljastaa, että 47 prosenttia unkarilaisista ei pidä Unkaria enää demokratiana. –?Jos on esimerkiksi puhunut diktatuurista, on voinut joutua poliisin kuulusteluun, pitkäaikainen Unkari-tukija Nyyssönen kertoo Lännen Medialle. Hallitus vei kautensa loppuun, mutta seuraavissa vaaleissa Fidesz sai murskavoiton. Kansainvälinen tutkimus Democracy Perception index, joka mittaa demokratian kokemista eri maissa, puolestaan sijoittaa Unkarin Venezuelan, Ukrainan ja Puolan joukkoon. –?Orbán sanoi aiemmin, että hänellä ei ole aikaa keskustella demokratiasta, koska pitää pelastaa ihmishenkiä
Yliopistojen mukaan muutos on ihmisoikeuksien ja ilmaisunvapauden vastainen. 15 tartunnan saaneista ihmisistä on ulkomailta palanneita ja nyt karanteenissa. Todettuja tapauksia on 128. Australia tosin ilmoitti suurimmat uudet tartuntamääränsä yli kuukauteen keskiviikkona. Jällivaaran kunta Ruotsin Lapissa sulki julkiset tilansa, kuten uimahalin ja kirjaston, kun 17?000 asukkaan kunnassa havaittiin useita tartuntaketjuja, joiden alkuperä ei ollut tiedossa. Se tuo maalle vuodessa 38 miljardia Australian dollaria (yli 23 miljardia euroa). Ko r o n akuolemien määrä ylitti Ruotsissa 5?000 rajapyykin keskiviikkona, kun covid-19-tautiin kuoli 102 uutta ihmistä. Avioliitto tai rekisteröity parisuhde ei ole mahdollinen Romaniassa. Se vetosi turvalisuussyihin. TEURASTAMO 400 HAMPURI. REUTERS Katja Ihatsu Romaniassa ihmisoikeusaktivistit ja yliopistot tuomitsivat keskiviikkona koulutuslain muutoksen, joka kieltää sukupuolentutkimuksen opinnot, kertoi Reuters. Kansainvälinen koulutus on maan neljänneksi suurin vientitulojen lähde. Turistit käyttivät samana vuonna maassa 44 miljardia Australian dollaria (27 miljardia euroa). Euroopan vanhoillista laitaa edustava Romania poisti homoseksuaalisuuden rikoslaista vuonna 2001, vuosikymmeniä muiden EU-maiden jälkeen. Muutos on samansuuntainen naapurimaiden Unkarin ja Puolan viime vuosien politiikan kanssa. Tutkijat eivät voineet varmistua sen aitoudesta. –?Laitteiden myynti on peruttu, ja ne on lähetetty takaisin tehtaille. BIANCA DE MARCHI / EPA Turistit tuskin pääsevät ihailemaan Sydneyn siluettia enää tänä vuonna. Toukokuussa Saksassa kiellettiin lihan pakkaaminen alihankkijoilla, kun useissa teurastamoissa todettiin tartuntaketjuja. Kansainvälisten opiskelijoiden paluu on Australian yliopistoille iso asia. Romania kielsi sukupuolentutkimuksen. Ukrainalainen poliitikko ja keräilijä Viktor Medvedchuk sanoo omistavansa osan kirjapainokoneen kehittäjän Johannes Gutenbergin 1450-luvulla painamasta Raamatusta. Kauppa ei kuitenkaan uskaltanut avata oviaan ja peruutti tarjouksensa. Gutenbergin Raamattuja on jäljellä joitakin kymmeniä, ja tutkijat yrittävät jäljittää niiden tietoja. Lait eivät astu voimaan ilman hänen hyväksyntäänsä. Ranskassa poliisi käytti keskiviikona pippurikaasua, kun ihmisjoukko ei suostunut lähtemään uuden Lidl-myymälän edustalta Orgevalissa noin puolen tunnin ajomatkan päässä Pariisista, kertoi BFM TV. Ne ovat kärsineet suuria taloudellisia tappioita koronaviruksen vuoksi. REUTERS RUOTSI 5?041 T U K H O LM A . Kielto koskee sellaisten teorioiden ja mielipiteiden levittämistä, joiden mukaan sosiaalinen ja biologinen sukupuoli ovat eri käsitteitä OPISKELIJOIDEN etujärjestöjen mukaan kaikessa hiljaisuudessa puskettu uusi laki ”palauttaa romanialaisen koulutuksen keskiajalle”. Sadat ihmiset kerääntyivät Lidlin oville päästäkseen ostamaan PlayStation4-pelikonsolin, jota uusi myymälä oli ilmoittanut myyvänsä avajaisissa 95 eurolla normaalin 299 euron sijaan. Uuden aallon pelätään sulkevan kaupungin. Suurin osa tartunnoista on maan toiseksi suurimmassa osavaltiossa Victoriassa. Pohjois-Saksassa suljettiin teurastamo, kun sen 400 työntekijällä todettiin koronavirustartunta, viranomaiset kertoivat keskiviikkona. Maan hyvä tartuntatilanne johtuu australialaisviranomaisten mukaan siitä, että kansainvälistä matkailua on rajoitettu voimakkaasti ja ihmiset on määrätty eristäytymään rajusti. Guterslohissa sijaitsevan teurastamon läheiset koulut suljettiin varotoimenpiteenä. –?Lainsäätäjät asettuivat vastustamaan niitä, joita heidän pitäisi edustaa ja suojella, sanoi ihmisoikeusaktivisti Patrick Br?ila. Yliopistot eivät paljastaneet, mistä maasta lennon on määrä lähteä liikkeelle, mutta se on tarkoitus järjestää niin, että useiden maiden opiskelijat pääsevät kyytiin. 102 ihmistä on kuollut viruksen aiheuttamaan sairauteen. REUTERS LOHI EPA Lidlin asiakkaita häädettiin pippurikaasulla ORGEVAL. –?Pärjäämme kahden viikon karanteenijaksoilla, jotka ovat toimineet hyvin myös australialaisten turvallisesti kotiin saamiseksi, Birmingham sanoi Australian journalistiyhdistyksen tilaisuudessa. Ne pyysivät presidentti Klaus Iohannista hylkäämään lakimuutoksen. Ulkomaisten turistien määrä maassa on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Iohannis on puhunut tasa-arvon puolesta. Australia sulki rajat maaliskuussa. Menkää kotiinne, myymälä kuulutti. Ulkomaisiin opiskelijoihin ja muihin pitkäaikaismatkustajiin sen sijaan voitaisiin soveltaa samaa karanteenisääntöä kuin ulkomailta palaaviin australialaisiin. Pekingiläisen ruokatorin leikkuulaudalle paikannettu koronavirus ei ollut peräisin norjalaisesta lohesta, sanoivat Kiinan ja Norjan viranomaiset keskiviikkona. RAJOJEN PITÄMINEN kiinni turisteilta ainakin vuoden loppuun tekee kuitenkin ison loven maan talouteen. Maassa on todettu reilut 7. Maan parlamentti äänesti tiistaina muutoksen puolesta. Osavaltion hallitus on näyttänyt vihreää valoa suunnitelmalle, joka tarvitsee vielä liittovaltion hyväksynnän. University of Canberra ja The Australian National University lennättävät heinäkuussa maahan 350 opiskelijaa, jotta nämä voisivat karanteenin jälkeen palata opiskelemaan. Vuonna 2018 maassa kävi 8,5 miljoonaa turistia. TORSTAI 18.6.2020 Keskipohjanmaa A19 MAAILMA Koonnut: Katja Ihatsu Daniel Wallenius Australia ei näillä näkymin avaa rajojaan turisteille ennen ensi vuotta, sanoi kauppaministeri Simon Birmingham keskiviikkona. Heidän mukaansa lakimuutos tekee seksuaalija sukupuolivähemmistöjen syrjinnästä hyväksyttävää. Presidentille osoitettu vetoomus keräsi muutamassa tunnissa 16?000 allekirjoitusta. Teurastamon omistaa maan suurimpiin lihantuottajiin kuuluva Toennes. LM KIOVA. Victoriassa ilmoitettiin 21 uutta tartuntatapausta. Vielä kaksi viikkoa sitten virus oli lähes hävinnyt Jällivaarasta. Osa heistä oli saapunut tiistaina ja yöpynyt liikeen edessä. Kiinan pääkaupungissa todettiin keskiviikkona 31 uutta sairastunutta. KAKSI PÄÄKAUPUNGIN Canberran yliopistoa aikoo varmistaa opiskelijoiden paluun vuokraamalla lentokoneen lennättääkseen maahan yliopistojen ulkomaisia opiskelijoita, joiden opinnot keskeytyivät koronaviruspandemian takia, kertoi Reuters. Väkijoukko hajaantui vasta tunnin päästä pippurikaasun pakottamana. Australia tuskin avaa rajojaan turisteille Ulkomaiset opiskelijat pääsevät Australiaan, mutta joutuvat kahden viikon karanteeniin. 300 koronavirustartuntaa. Kiihtyneet ihmiset tönivät toisiaan ovilla. REUTERS Oslo. Australia on säästynyt koronavirustapausten määrässä suhteellisen helpolla
Teini-iässä Valtosen mieli kuitenkin muuttui, koska meteorologi ei ollut uskottava ammatti kavereiden silmissä. Sen sijaan hän oli kiinnostunut matematiikasta, fysiikasta ja maantiedosta. Tuolloin 8-vuotias Valtonen kysyi isältään, mistä kapteeni tiesi ukonilmasta. 2 Harrastaa joogaa, koiran kanssa lenkkeilyä ja kesällä tikanheittoa. Ei muuta kuin opinto-ohjaajan juttusille ja kohti Helsingin yliopistoa. 2 Työskennellyt meteorologina televisiokanava Nelosella 2012–2016 ja Ylellä vuodesta 2019 lähtien. Valtonen päätti, että hänkin haluaisi olla isona meteorologi. Anniina Valtonen 2 Helsinkiläinen 30-vuotias meteorologi, joka työskentelee Ylellä ja Ilmatieteen laitoksella. HANNU TOIVONEN KUKA. Valmistunut Helsingin yliopistosta. 2 Esikuvat: oma äiti ja ammatillisesti Seija Paasonen.. Isä vastasi, että meteorologi oli kertonut. Aurinko paistaa korkealta ja jokunen pilvi ajelehtii taivaalla kuin joutilas kesälomalainen puistossa. Ukkospilvi välkkyi pimeällä taivaalla eri väreissä. Meteorologi aukaisee pilvien salat Kun Aapeli-myrsky riehui, meteorologi Anniina Valtonen oli elementissään. –?Muistan, kun katsoin ikkunasta ulos, että vitsi toi on magee, Valtonen kertoo. Ja jälleen isä astui kuvaan. Hän kaavaili siinä vaiheessa itselleen jakkupukuisen asianajajan uraa. Hän ilmoitti, että nyt kannattaisi katsoa ulos. Juhannukseksi Valtonen ennustaa lämmintä ja aurinkoista säätä lähes koko maahan. Lähestymässä oli komea ukonilma, josta ei olisi vaaraa koneelle. Hän kysyi, miten olisi meteorologin ammatti. 2 Filosofian maisteri. Hevoset laukkaavat niityllä, linnut kujertavat puissa ja lehmät mylvivät. TORSTAI 18.6.2020 Keskipohjanmaa A20 Kun Anniina Valtonen oli palaamassa lapsena perheensä kanssa lentokoneella Teneriffalta vuonna 1998, koneen kapteeni herätti matkustajat yöllä. Lukiossa Valtonen huomasi, ettei hän voinut sietää yhteiskuntatieteitä, joten hän hylkäsi ajatuksen asianajajan ammatista. HALTIALAN KOTIELÄINTILALLA Helsingissä kesä on kauneimmillaan