Paikalla Ronkaalassa oli myös muun muassa Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Vesa Rämet. Ensi viikolla Säätytalon pöydälle isketään kaikkein vaikein kiistakysymys, maahanmuutto. www.keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Torstai 18. Vajaan viiden kilometrin pätkä, jota Mauno Passoja on kutsunut ”Passojan mämmivelliksi”, saa silti asfaltin pintaansa. 1 Sivu 12 Pesäpalloa Ukrainan hyväksi Haapajärvellä tehtiin keskiviikkona hyvää kahden nuoren pesäpallojoukkueen voimin. TIMO VARILA Hallitusneuvottelut kiihdytyksessä Hallitusneuvotteluissa alkaa hallituksen muodostajan, kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon mukaan nyt kiihdytysvaihe. 1 Sivut 2-3 Passojan ”mämmivelli” päättyy Mauno Passojan monikymmenvuotinen unelma toteutuu, kun kotitie saa uuden pinnan. JARNO HERRANEN. Toukokuuta 2023 • Nro 132 Teitä päällystetään tänä kesänä historiallisen vähän. Idea otteluun tuli eteläpohjalaisvierailta, eikä Haapajärvellä tarvinnut pitkään miettiä, lähdetäänkö siihen mukaan. Sitä on odotettu 1980-luvulta saakka. Haapajärven Pesä-Kiilojen ja ilmajokisen Koskenkorvan Urheilijoiden E-pojat mittelivät 1 643 katsojan edessä Ukrainan lasten hyväksi. 1 Sivu 22 Ukrainan ja Suomen liput heiluivat Haapajärven Ronkaalassa. Tapahtumalla saatiin lopulta kokoon yli 10 000 euron potti
Työntekijät hakeutuvat varmasti muihin töihin, ennustaa Honkonen. VANHAN VAASAN läänin alueella teiden parannukseen käytetään tänä vuonna noin 10 miljoonaa euroa. ELY-keskus on laskenut, että vuosittain pitäisi päällystää 480 kilometriä pohjalaisteitä, jotta päällysteet pysyisivät nykyisellä tasolla. Sen verran voin sanoa vertailuksi, että vuonna 2020 päällystettiin tällä alueella noin 420 kilometriä. Päällystettyjä teitä ei ole vielä juurikaan muutettu sorateiksi tällä alueella, mutta rahoituksen vähentyessä tähän ollaan menossa. Hän ei ollut enää edes uskonut tien korjaantuvan. Ja Ainali–Mutkalampi-pätkälle tehdään perusparannus. SUOMESSA ON noin 50?000 kilometriä kestopäällystettyä tieverkkoa. Vanhan Vaasan läänin alueella saldo jää reiluun 100 kilometriin, mutta “Passojan mämmivelli“ sentään korjataan vihdoin.. Nyt pitäisi sovittaa kolmasosaan, eikä se käytännössä oikein ole mahdollista, sanoo Matti Honkonen GRK Suomi Oy:stä. Hintojen nousu on ollut sitä luokkaa, että hinta per kilometri on reilusti viime vuotta enemmän. EI IHME , että päällystystöitä tekevät urakoitsijat ovat turhautuneita. Mies sattuu olemaan kotosalla – Kirjoitin jo kauan sitten yleisönosastoon, että tälle Passojan mämmivellille pitää tulla loppu, kertoo Passoja. – Yrittäjät ovat investoineet koneisiin, pitäisi tietää suurin piirtein mitä työtä on tiedossa. Itä-Suomessa niitä tehdään jo aika paljon. Muulla tieverkolla huonokuntoisten teiden määrä kasvaa kuitenkin noin 500 kilometrillä, sanoo toimialajohtaja Virpi Anttila Väylävirastosta. – Tekemistä olisi, mutta ei ole rahaa. – Porukan pitäisi hankkia vuoden tulot sen lyhyen työjakson aikana, eikä se ole mahdollista. – Toissa vuonna tehtiin 4000 kilometriä, viime vuonna 2300 kilometriä, ja sekin oli aikamoinen pudotus. Työn määrän ei pitäisi heitellä näin rajusti vuosittain. Hän ei pidä tien soratieksi muuttamista automaattisesti huonona asiana. Se meni saveksi, ja tie oli monta vuotta huono. Teitä korjataan nyt historiallisen vähän Mauno Passojan kotitie korjataan vihdoin vuosikymmenien odotuksen jälkeen. AJELUKIERROS Miekkojan–Riipan välillä osoittaa, että tie on saanut kestopäällysteen jo pitkältä matkalta. Yhteensä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa päällystetään vain 150 kilometriä teitä. Hänen mukaansa suomalaiseen tienpitoon pitää saada ennustettavuutta. Rahaa on hiukan viime vuotta enemmän, mutta rahalla saa nyt entistä vähemmän. Sitten tulee pätkä soratietä, jonka varrelta löytyy Mauno Passojan talo. PUHEENAIHE: TORSTAI 18.5.2023 Keskipohjanmaa 2 Tietyöt Outi Airola Projektipäällikkö Timo Kulmala ELY-keskuksesta luettelee tämän kesän teiden peruskorjausja päällystyskohteet nopeana rimpsuna: niitä ei ole paljon. Nyt työt kohdistuvat vain päällysteen pinnan osittaiseen ylläpitoon. – Hyvin pidetty soratie on parempi kuin vanha, reikäinen päällyste, jossa autoilijan tehtäväksi jää väistellä reikiä, sanoo Kulmala. KULMALA LUETTELEE vielä aikatauluja kesän tietöille: Valtatie 28:n osalta Haavistonkangas alkaa elokuun lopulla, Miekkoja–Riippa käynnistyy syyskuussa, Ytterjeppo–Lövö elokuun puolessa välissä, Ainali–Mutkalampi kesäkuun viidentenä. Muuten työvoima karkaa muualle ja sitten, kun teihin taas löytyy rahaa, tekijöitä ei enää ole. – Onhan tämä ollut murheenkryyni vuosikymmeniä. Tänä vuonna määrä on noin 107–110 kilometriä. Viime syksynä tietä korotettiin murskeella, ja se on ollut sen jälkeen hyvä, selvittää Passoja. Siellä urakoi Peab Finland. – Siinä ne ovat. Onpa hyvä että se nyt vihdoin tulee kuntoon. – Tässä oli 1980-luvulla erittäin pahoja ongelmia. Tähän saakka meillä ei ole juurikaan tehty sorateiksi muuttamisia, olisiko yksi pätkä tehty VaasaJurva-välillä. – Teiden päällystekilometrit ovat pienimmät 60 vuoteen, sanoo Peab Finlandin operatiivinen johtaja Ossi Simonen. – Esimerkiksi Ainali–Mutkalampi tie perusparannetaan soratieksi. Tien runko ei kantanut, autoja jäi kiinni. – Ja viikolla 27 Kokkolassa tehdään yksi pyörätien pätkä, kun kasitieltä lähdetään valtatie 13:n suuntaan. Se parannetaan soratieksi, päällystettä ei tule, kertoo Kulmala. Kun vuonna 2021 päällystettiin 180 miljoonalla eurolla noin 2?900 kilometriä, tänä vuonna uusi pinta tulee enää noin 1500 kilometrille. Ja kun tiellä on paljon raskasta maatalousliikennettä, sen pitäisi olla kunnossa. Pohjois-Pohjanmaan puolella korjattavaksi yltävät Kalajoki–Esperinperä, Sievin kunnanrajan ja Asemakylän välinen osuus, Oulainen–Ylivieska-väli. Nyt hän on tyytyväinen uutiseen, että tie vihdoin päällystetään syksyllä. Hänen äänessään kuultaa pettymys määrärahojen pienuudesta. Hän pelkää, että päällysteen tekijät häipyvät muihin töihin, kun kesälle on tulossa vain minimaalinen työrupeama. Tämän vuoden 107–110 kilometriä on pohjanoteeraus. Nyt aloitetaan pääsääntöisesti vasta heinäkuun alussa, kertoo Timo Kulmala. Keski-Pohjanmaan aluetta liippaavat seuraavat kohteet: Miekkoja–Riippa-tie, Ytterjeppo–Lövö, Ainali–Mutkalampi, yksi pyörätien pätkä Kokkolan Prisman lähellä. Sitten siihen ajettiin avolouhoksesta mursketta, joka oli vääränlaista. – Normaalisti tähän aikaan vuodesta tehtäisiin töitä jo täyttä häkää. – Tällä rahalla pystytään pitämään kohtuullisessa kunnossa maanteiden vilkkain verkko, jossa liikenteestä kulkee noin 70 prosenttia
Osakasluettelosta löytyy koko joukko suomalaisia, myös hyvin tuttuja, pitkälti kuntaomisteisia energiayhtiöitä, kuten Vetelin Energia Oy, Oy Herrfors Ab, Pietarsaaren Energia Oy, Kruunupyyn Sähkölaitos Oy ja Haapajärven Lämpö Oy. Vahingonkorvausten yhteismäärä on lähes kaksi miljardia euroa. Silloin johtavan tienpidon asiantuntija Marko Kantanen kuitenkin kertoi, että kustannusarvion tekeminen on vaikeaa, sillä hinnat ovat heitelleet paljon. Vuosi sitten toukokuussa Fennovoima purki Rosatomin kanssa tehdyn sopimuksen ydinvoimalan laitostoimituksesta ja perui Hanhikivi 1:n rakennuslupahakemuksen. Etelä-Pohjanmaan ely-keskus on kilpailutuksen jälkeen valinnut Ainali–Mutkalampi-tiehankkeen urakoitsijaksi Peab Industri Oy:n. PÄÄKIRJOITUS Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Avaa tästä uusin näköislehti puhelimeesi QR-koodilla. Rosatomiin liittyvistä riskeistä puhuttiin niin laajasti, ettei tämän toteaminen ole millään tavalla jälkiviisautta. Kuka sitten Voimaosakeyhtiö SF:n omistaa ja ottaa viime kädessä sen tappiot niskoilleen. Kyseinen tieosuus päällystettiin noin 20 vuotta sitten niin sanotulla soppipinnoitteella, mutta nykyään päällyste on rikkoutunut ja tie on erittäin huonokuntoinen. Mukana omistajaluettelossa on myös muun muassa Hanhikiven Sähkönmyynti Oy ja sen yhtenä osakkaana Pyhäjoen kunta. Hänen näkemyksensä on, että väkivaltainen ja oikeusvaltioperiaatetta ylenkatsova Venäjä käyttää kansainvälistä oikeutta omien etujensa ajamiseen: Vaikka suoria syy-seurausyhteyksiä on vaikea osoittaa, vahingonkorvausvaatimuksista seuraa taloudellista riippuvaisuutta, joka vaikuttaa Suomen ulkopoliittiseen harkintaan esimerkiksi siinä, miten paljon Ukrainaa tuetaan tai Venäjää painostetaan pakotteilla. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Oli hyvin tiedossa, että Venäjä ei pelaa kansainvälisillä säännöillä. Valmista pitäisi olla 15. Yritämme kuitenkin, että päällyste saataisiin vielä jossain vaiheessa laitettua, mutta se ei tapahdu nyt heti, vaan on pitemmissä kantimissa. Kyseinen tie perusparannetaan soratieksi, ja se jää toistaiseksi ilman uutta päällystettä. Opiksi kannattaa ottaa, kun tekee yhteistyötä minkä vain maan kanssa. Kotimainen pääomistaja on Voimaosakeyhtiö SF. Sallitaan kuitenkin pieni jälkiviisaus professori Tynkkyselle. Myös tuulivoimayhtiö Neoen on luvannut rahoittaa tiehanketta 100?000 eurolla. Vielä keväällä Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksesta arvioitiin, että tien kunnostaminen soratieksi tulisi maksamaan noin 130?000 euroa. Neoenin kanssa yritämme löytää vielä ratkaisun. Vuonna 2015 ainakin Haapaveden, Kalajoen, Oulaisten ja Siikajoen kunnat kieltäytyivät mahdollisuudesta lähteä yhtiöön mukaan miljoonaluokan sijoituksilla. – Päällystettä ei nyt laiteta, koska Kalajoki vetäytyi. Rosatomin riskeistä pitää ottaa opiksi Haapaveden, Kalajoen, Oulaisten ja Siikajoen kunnat kieltäytyivät mahdollisuudesta lähteä yhtiöön mukaan miljoonaluokan sijoituksilla.. Myös Rosatom on nostanut kanteita Fennovoima vastaan ja vaatii kolmen miljardin korvauksia. Emme ole heittäneet vielä kirvestä kaivoon, kertoo Kannuksen tekninen johtaja Johanna Vakkuri. Loppuvuodesta 2022 lähtien Fennovoima on ollut 97-prosenttisesti suomalaisomisteinen yhtiö, ja venäläisomistuksen osuus on enää 3 prosenttia. TORSTAI 18.5.2023 Keskipohjanmaa 3 TIMO VARILA Ainali–Mutkalampi-tie jää toistaiseksi ilman päällystettä Outi Yli-Arvo Kannuksen ja Himangan alueilla kulkevan Ainali–Mutkalampi-tien kunnostustyöt alkavat 5. Tarjoushinta on reilut 240?000 euroa. heinäkuuta, mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Tynkkysen mielestä Fennovoiman ja sen osakkaiden tulisi niellä karvas kalkki ja luopua aikeista riitauttaa Hanhikivi 1 -ydinvoimalan laitostoimitussopimus kansainvälisessä välimiesmenettelyssä. Vielä viime syksynä kolmanneksen sen osakekannasta omisti RAOS Voima Oy, joka on Venäjän valtion ydinenergiayhtiö Rosatomin Suomeen rekisteröity tytäryhtiö. Myös puustoa joudutaan ehkä poistamaan. Fennovoima perustettiin vuonna 2007 rakentamaan Hanhikiven ydinvoimala Pyhäjoelle. Alunperin Kannuksen kaupungin aloitteesta kaavailtiin, että tieosuus olisi saanut uuden päällysteen. Venäjä oli jo vuonna 2014 miehittänyt Ukrainalle kuuluvan Krimin ja konflikti maiden välillä oli levinnyt koko Itä-Ukrainaan. Tynkkynen nostaa Venäjän rinnalle tässä erityisesti Kiinan. kesäkuuta. Näiden kuntien päättäjät voivat onnitella itseään siitä, että osasivat aikanaan tehdä oikean riskiarvion. Fennovoimaan on käytetty tähän mennessä kymmeniä miljoonia euroja, eikä sähkönmyyntituloja ole luvassa. Kalajoen kaupungin piti olla mukana hankkeessa, mutta se yllättäen vetäytyi. Katariina Anttila Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Hänen jälkijättöinen ohjeensa on, että Fennovoiman olisi pitänyt kirjata Rosatomin kanssa tehtyyn sopimukseen ehto, että sopimus raukeaa, jos Venäjä ei noudata kansainvälistä lainsäädäntöä. Kannuksen kaupunki on varannut kyseisen tien kunnostamiseen sekä päällystämiseen talousarviossaan 260?000 euron määrärahan. Laskua epäonnistuneesta sijoituksesta maksavat viime kädessä näitä yhtiöitä omistavien kuntien asukkaat. ”Kun sian kanssa painii, sotkee vain itsensä.” Vanhan kansan neuvo nousee mieleen, kun lukee Venäjän ympäristöpolitiikan professori, Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti Veli-Pekka Tynkkysen ajatuksia Fennovoiman oikeusprosesseista Venäjän kanssa. Fennovoima käynnisti useita välimiesmenettelyjä ja oikeudellisia menettelyjä Rosatom-yhtiöitä vastaan. Kohteelle on suunniteltu tehtäväksi ojien perkausta, maakivien poistoa, muutama päätierummun jatkaminen, liittymärumpujen uusimisia, sekoitusjyrsintä koko matkalle sekä sorakulutuskerros koko matkalle. Kunnostettavan tieosuuden pituus on noin 5,5 kilometriä
Esitutkinnan perusteella ampumisen seurauksena menehtyneen miehen välittömässä läheisyydessä on ollut tekoaikana yhteensä kolme henkilöä. Tietenkin molempia harmittaa, ettei voittoja tullut. Puikkoa puolustava varatuomari Toni Kuosmanen huomautti, että heidän välillään oli pitkäaikainen asiakassuhde ennen kyseisen leasing-sopimuksen tekemistä. TAPIO LEHTINEN. Lopulta Puikko joutui palauttamaan Mersun autovuokraamoon. CLAS-OLAV SLOTTE Tapio Lehtinen Kokkolan Auervaaraksi kutsutun Kari Puikon petosoikeudenkäynti on edennyt yhdeksänteen istuntopäivään. Molemmat epäillyt ovat edelleen vangittuina. Suhteen alussa naisella oli vielä varallisuutta, koska mies oli testamentannut hänelle asuntonsa ja omaisuutensa. Tanssipaikalta he siirtyivät naisen autoon, ja ensitapaamisen aikana he vaihtoivat puhelinnumeronsa. Puikon mukaan hän oli maksanut kahden kuukauden vuokrat heti kättelyssä, mutta jo kolmantena kuukautena maksuissa ilmeni ongelmia. Hänet ja toinen henkilö tavoitettiin vielä samana päivänä Halsualta pakomatkalta. Pidätykseen päättyi Puikon yli vuosikymmenen mittainen ura naishuijarina. –?Nettopalkka käytännössä olisi mennyt auton vuokraan, jos olisi riittänytkään, arvioi Kurvinen. Nainen oli aluksi innoissaan suhteesta. –?Meillä on ihan hyvä suhde, puhumme edelleen puhelimessa. Huhtikuun alussa sattuneessa ampumavälikohtauksessa ammuttiin autosta monta laukausta kohti henkilöä. Kokkolan murhatutkinta etenee syyteharkintaan Tullikamarinkadulla murhattiin mies huhtikuun alussa. Epäilty tekijä poistui välittömästi tapahtumapaikalta. Uudenkarhea auto oli vuokrattu keväällä 2019 kokkolalaisesta autovuokraamosta, noin vuosi ennen kuin poliisi koputti ovelle. –?Jonkin ajan kuluttua Puikko vihjaisi pelihommasta. Maksujen myöhästyminen ei ollut uutta. Ensimmäisen kerran epäillyn nimi julkaistiin Keskipohjanmaan verkkojutussa 30.6.2020 ja printtilehdessä seuraavana päivänä 1.7. VALKOINEN Mersu on noussut esiin pitkin oikeudenkäyntiä syyttäjä Kosti Kurvisen esittämissä todisteluissa. Nainen muisteli oikeudenkäynnissä ensitapaamistaan ja kertoi, että Puikko lähestyi häntä keskustelun merkeissä. Keskiviikon istunnossa käsiteltiin kahta tapausta. Rikosasian siirtyessä syyteharkintaan molempia epäiltyjä epäillään murhasta ja kolmesta murhan yrityksestä. Puikko itse väittää, ettei hän ole millään tavalla harhauttanut asianomistajaa tai salannut mitään tietoja. Suhteen alkuvaiheessa nainen luovutti Puikolle suurempia summia, mutta loppuvaiheessa summat pienenivät muutamiin kymmeniin euroihin, koska naiselta loppuivat rahat. –?Se oli vain huumoria, mikä oli molempien tiedossa, Puikko itse sanoi keskiviikon oikeudenkäynnissä. Seuraavana viikonloppuna he kävivät jo syömässä yhdessä. Puikon puhelimesta löytyneistä tekstiviesteistä käy ilmi, että hän lupasi maksaa ajoissa kuukausivuokran, mutta ei kyennyt pitämään lupauksiaan. Tämän vuoksi maksut eivät tulleet ajallaan. Petokset ulottuivat myös autoihin Kokkolan Auervaaran oikeudenkäynnissä päättyi kolmas istuntoviikko. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 18.5.2023 Keskipohjanmaa 4 Eetu Kupulisoja Pohjanmaan poliisilaitos on saanut valmiiksi Kokkolan Tullikamarinkadulla huhtikuun alussa tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnan. Kokkolan Auervaaran oikeudenkäynti eteni yhdeksänteen istuntopäivään. Lisäksi heitä epäillään useista lievemmistä rikoksista, kuten rattijuopumuksesta ja ampumaaserikoksesta. He tapasivat Hotelli Rauhanlahdessa Kuopiossa, kun Puikko toimi juniorijalkapallojoukkueen bussinkuljettajana ja joukkue oli turnausmatkalla Kuopiossa. Puikko myönsi, että hän joskus jätti treffeille tulematta ilmoittamatta siitä naiselle, mutta hän selitti, että tämä johtui siitä, että hän oli reissutyössä ja tilanteet muuttuivat nopeasti. Puikon mukaan hän kävi tapaamassa naista Kuopiossa 20-30 kertaa. Loppulausunnot pidetään torstaina. Esitutkinnan loppuvaiheessa on pyritty saamaan kuulusteluin ja teknisellä tutkimuksella varmistusta siihen, ketä tapahtumapaikalla on ollut tekoaikana. Naisen mukaan Puikko selitti tarvitsevansa rahaa, jotta voisi aktivoida pelikuponkeja ja saada voitot ulos. HEIDÄN välisissään tekstiviesteissä käytettiin hellittelynimiä. –?Hän vaikutti aluksi fiksulta ja miellyttävältä mieheltä, nainen muisteli. Valkoinen Mersu päätyi oikeusjutun kohteeksi, koska Puikko oli jättänyt maksamatta yli 10?000 euron edestä auton vuokria. Syyttäjän mukaan kuopiolaisnaiselle koitui yli 45 000 euron tappio kahden vuoden aikana vuosina 2018-2020. Noin 60-vuotias uhri menehtyi saamiinsa vammoihin. Ensimmäinen tapaus liittyi valkoiseen Mercedes-Benz -merkkiseen autoon, jolla Kari Puikon epäillään liikkuneen tapaamassa naisia eri puolilla Suomea. Epäselväksi jää, mitä ”pelikuponkien aktivointi” tarkalleen tarkoittaa. Puolustuksen mukaan Puikko oli sairastellut vuodenvaihteessa ja keväällä, ja hänet pidätettiin 11.5.2020. Talous ajautui niin tiukoille, että tilillä oli lopulta vain kymmenen euroa, eikä hän tiennyt, mistä saisi rahaa ruokaan ja autonkorjauksiin. Puikon puolustuksen mukaan nainen siirsi Puikon käyttöön reilut 19 000 euroa, josta Puikko on palauttanut 8 000 euroa. Autovuokrausyrityksen yrittäjä yritti periä Puikolta takaisin kuukausittaisia eriä, mutta ei kuitenkaan onnistunut siinä. Tällä kertaa tarinan kertojana oli noin 70-vuotias nainen Kuopiosta. Jossakin vaiheessa nainen menetti uskonsa siihen, että näkisi koskaan rahojaan, eikä hän lopulta nähnyt Puikkoakaan. Hän kuvaili naista mukavaksi ja keskusteleminen oli helppoa. Kukaan heistä ei ole saanut tapahtumasta vammoja. KESKIVIIKON toisessa istunnossa kuultiin tarina, joka oli tullut tutuksi jo aikaisemmilta istuntopäiviltä. Varatuomari Toni Kuosmanen puolustaa Kari Puikkoa oikeudenkäynnissä, kun syyttäjänä toimii Kosti Kurvinen. Puolustuksen mukaan pelaaminen tapahtui yhteisymmärryksessä. Keskipohjanmaa julkaisee tapauksen poikkeuksellisuuden vuoksi epäillyn nimen, vaikka oikeusprosessi on kesken. Tähän mennessä on käsitelty jo 17 tapausta, ja ensi viikolla on vielä kolme jäljellä. Syyttäjä on antanut ymmärtää, että Puikko käytti näyttävää autoa välineenä naisten huijaamisessa, vaikka hänellä itsellään ei olisi ollut varaa vuokrata autoa, sillä sen kuukausivuokra oli 1700 euroa. Puikko kutsui naista ”vaimokseen”, kuten hän on sanonut monille muillekin naisille
Sievi selvittäisi Korpelan hallintorakennetta Kannus pyysi muilta omistajakunnilta lausuntoa Korpelan Voiman hallintorakenteen muuttamista koskevan selvityksen tarpeellisuudesta. Kunnanhallitus ei siis ehdota nyt, mikä sen pitäisi olla, vaan käynnistetään selvitystyö, hän korostaa. Suomessa on satoja energiayhtiöitä, jotka eivät ole kuntayhtymiä, ja en ole kovin kuullut, että niissä olisi polemiikkeja ollut niin kuin täällä. Sievin kunnanjohtaja Kai Korhonen kertoo, että hallintomallia halutaan muuttaa “tilanteen selventämiseksi”. Nyt niitä on jäljellä enää kaksi. Sievin kunnanhallitus päätti tiistaina esittää, että selvitystyö käynnistetään. Myös muiden toimialojen kuntayhtymiä oli, mutta vain kolme niistä oli energiakuntayhtymiä. KAIKKI TUOTTEET KAIKKI TUOTTEET USKOMATON HINTAJUHLA! USKOMATON HINTAJUHLA! USKOMATON HINTAJUHLA! USKOMATON HINTAJUHLA! Löydä lähin myymäläsi ja katso aukiolotiedot sotka.fi/myymalat. 18.–22.5. MYYMÄLÄT AVOINNA MYYMÄLÄT AVOINNA 18.5. Tuotteiden tarjoukset voimassa 29.5. Tilaisuudessa sovittiin, että Kannus suurimpana omistajana on aloitteellinen ja pyytää muilta omistajilta lausuntoa hallintorakenteen muuttamista koskevan selvityksen tarpeellisuudesta. EI SUPERHINTA-tuotteet, VALLILA-matot -30%. KLO 10-18 18.5. Esityksen taustalla on Kannuksen kaupunginhallituksen aloitteesta järjestetty Korpelan Voiman omistajakuntien kuntajohdon keskustelutilaisuus, joka pidettiin 16.3. Tuolloin yhtymähallitus totesi toimitusjohtajan menettäneen hallituksen luottamuksen. Tätä ennen se on joutunut valitsemaan uudestaan muun muassa yhtymähallituksen ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajineen, koska hallinto-oikeus kumosi edelliset valinnat kokouskutsuun liittyvien puutteiden takia. – Kyllä nämä uutisoinnitkin vaikuttavat. Suomessa vuonna 2016 kuntayhtymiä oli 138, joista valtaosa oli sairaanhoitopiirejä, sote-kuntayhtymiä, koulutuskuntayhtymiä ja maakuntien liittoja. – Tarkoituksena on samalla tarkastella erilaisia vaihtoehtoja. Tuotteet myös verkkokaupasta sotka.fi ETU ETU 61 % JU HLA JU HLA MILANO-LOVESEAT • L140 x K82 x S62 cm • tummaa polyrottinkia • pehmusteet sisältyvät hintaan 5-VYÖHYKEJOUSIT US 5-VYÖHYKEJOUSIT US EMMA-sijauspatja 160x200 cm 169,(429,-) EMMA-sängynpääty 170 cm 259,(349,-) EMMA-JENKKISÄNKY 160X200 CM • sisältää jalat 699 699,,-(1999,-) EELIS-DIVAANIVUODESOHVA • harmaa tai tummanharmaa Roccokangasverhoilu • L252 x S86/149 cm • vuodekoko 135x202 cm • koottavissa myös käänteiseksi kokoonpanoksi • tilava vuodevaatelaatikko ETU ETU 65 % JU HLA JU HLA 499 499,,-(1299,-) -60 60 % % * VÄ HI NT ÄÄ N VÄ HI NT ÄÄ N ** 18.–22.5. mennessä. Lausunnot on pyydetty 22.5. UUTISET TORSTAI 18.5.2023 Keskipohjanmaa 5 oheistuotteineen tehtaalta suoraan asiakkaalle edullisesti ja nopeasti Linjalantie 4 | 43700 | Kyyjärvi P. asti, ellei toisin mainita. Viimeisimmäksi otsikoihin nousi maanantaina se, että Korpelan Voiman yhtymähallitus esitti valtuustolle tilapäisen valiokunnan perustamista toimitusjohtaja Antti-Jussi Vahtealan virkasuhteen päättämiseksi. Varmaan siinä mielessä ainakin, että halutaan selventää tilannetta. JUKKA LEHOJÄRVI FAKTA Korpelan Voima 1 Kuntien merkitsemien osuuksien määrät ovat seuraavat: 1 Halsua 1 000 = 6,27 % 1 Kalajoki 2 500 = 15,67 % 1 Kannus 4 160 = 26,07 % 1 Kaustinen 2 300 = 14,42 % 1 Lestijärvi 700 = 4,39 % 1 Sievi 2 395 = 15,01 % 1 Toholampi 2 899 = 18,17 % 1 Yhteensä: 15 954 = 100 %. 040 823 5938 | 0400 661 379 www.taipaleenteras.fi KATTOJA SEINÄPELLIT Etu voimassa 18.-22.5. KORPELAN Voimassa on viime aikoina tapahtunut monenlaista. Esimerkiksi yhtiön muuttaminen osakeyhtiöksi voisi olla vaihtoehtona. tuotteiden normaalihinnasta. KLO 10-18 ETU ETU 66 % JU HLA JU HLA 99 99 95 95 (299,-) KUN OSTAT 400 €:LLA, MAKSAT VAIN 160 €! KUN OSTAT 400 €:LLA, MAKSAT VAIN 160 €! OSTA YLI 50 € saat -40 % OSTA YLI 50 € saat -40 % ** OSTA YLI 200 € saat -50 % OSTA YLI 200 € saat -50 % ** OSTA YLI 400 € saat -60 % OSTA YLI 400 € saat -60 % ** NIIN KAUAN KUIN RIITTÄÄ KUKKA-HALLI Ouluntie 27, Kokkola ISO VALIKOIMA AMPPELEITA JA KESÄKUKKIA PELARGONIAT 4 KPL 10 € AVOINNA JOKA PÄIVÄ 9-20 Tervetuloa! Jenni Kankaanpää Sievin kunnanhallitus päätti tiistaina esittää, että selvitystyö Korpelan Voiman hallintorakenteen muuttamisesta käynnistetään nopealla aikataululla
Anttila huomauttaa, että vierasvenesatama on osa matkailukeskuksen sisältöä ja uutena merellisenä ympäristönä kiinnostava kohde myös maalla matkaaville. – Aallonmurtajien rakentaminen alkaa syksyllä, veikkaisin syys-lokakuuta, ja kestää puoli vuotta. Kuva on vuodelta 2017. Infran valmistumisen jälkeen on yksityisten investointien vuoro sataman alueella. Infratöihin sisältyy myös vierassatamaa palveleva huoltorakennus. Aallonmurtajat tulevat olemaan mittavat: eteläinen aallonmurtaja on pituudeltaan noin 360 metriä ja pohjoinen noin 320 metriä. – Kesän aikana tehdään kiertotie leirintäalueen rannan puolelta, ja kuljetuksia varten tehdään myös väliaikainen silta, Raiman kertoo. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 18.5.2023 Keskipohjanmaa 6 Pia Räihälä KALAJOKI Marinan vierasvenesataman suunnitelmat Kalajoen Hiekkasärkillä ovat etenemässä toteutusvaiheeseen. Nykyisessä Keskuskarin satamassa on 36 venepaikkaa, mutta rakennustöiden valmistuttua koko Marinan sataman paikkamäärä kasvaa yhteensä vähintään 150:een. Rakennesuunnittelulla tarkennetaan Meritaidon laatimaa yleissuunnitelmaa vuodelta 2018. – Ja jos ajatellaan purjehduskilpailuja, niin mehän olemme avomeren sylissä niin, että heti ollaan hyvissä olosuhteissa. Sen suunnittelu on Anttilan mukaan käynnissä. Marinan vierasvenesatama tulee nykyisen Keskuskarin venesataman paikalle ja jatkeeksi. – Meillä on kävelymatkan etäisyydellä venesatamasta tosi laaja matkailupalveluiden valikoima. Niiden väliin jäävä allas on leveimmällä kohdallaan noin 170 metrin levyinen. Keskuskariin tehdään kiertotie rakentamisen ajaksi. Aallonmurtajiin tarvitaan 3000 rekkakuormaa kiviainesta. Tällä hetkellä satamassa on 36 venepaikkaa, rakennustöiden jälkeen Marinan venepaikkamäärä on vähintään 150. Janne Anttilan mukaan venepaikkojen määrä mahdollistaa jatkossa muun muassa venenäyttelyiden järjestämisen. Meillähän on se erityinen piirre, että meri jäätyy talvella, ja se tuo tyrskymajojen kansainväliseen markkinointiin uuden ulottuvuuden, Anttila sanoo. En ole vastaavaa tunnistanut muualla Pohjanlahden rannalla. Yleissuunnitelmaa tarkennetaan parhaillaan rakennesuunnittelussa. AALLONMURTAJAT tulevat rajaamaan ulompaa satama-allasta, jonne rakennetaan vierailijoiden laituripaikat. – Syksyllä aletaan rakentaa, ja työ käynnistyy aallonmurtajista. Tavoitteena on, että satamasta tulee sekä toimiva että hyvännäköinen, Janne Anttila kertoo. Tavoitteena on, että sataman infra olisi valmiina vuoden 2025 loppupuolella, kertoo kehitysyhtiö Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n toimitusjohtaja Janne Anttila. Kalajoen kaupungin tekninen johtaja Marko Raiman kertoo, että kiviainesten toimitus aallonmurtajiin tullaan kilpailuttamaan todennäköisesti heinäkuussa. – Tarkastelussa ovat tekniset ja esteettiset yksityiskohdat. Veneilijöitä Anttila odottaa jatkossa Kalajoen Marinaan sekä Suomen rannikolta että Ruotsista asti. Parhaillaan on käynnissä sataman rakennesuunnittelu kaupungin ja konsulttina toimivan Destian yhteistyönä. Niin sanottu kotisatama eli kausipaikat tulevat sisempään altaaseen. Vierasvenesatama rakennetaan nykyisen Keskuskarin venesataman paikalle ja jatkeeksi. Keskuskarintien uutta, hienoa kiveystä pitkin näitä kuormia ei ajeta. Sataman laiturirakenteiden kilpailutus menee vuodenvaihteeseen, ehkä ensi vuoden puolelle. – Uskon, että ne toteutuvat yksityisistä investoinneista ensimmäisten joukossa. Kulkusyväys vierasvenealtaassa tulee olemaan 2,9 metriä ja kotisataman puolella 2,4 metriä. Satamaan on tavoitteena saada muun muassa kahvila ja kalaravintola. Rakentajien kiinnostus Marinan alueeseen on näkynyt jo mantereen puolella eli Marinan Portin ja Dyynikylän alueilla, jonne on valmistunut useita loma-asuinrakennuksia ja parhaillaankin rakennetaan uusia. Osa projektia on myös Keskuskarintien sillan uusiminen. Marinan satama rakenteille syksyllä Marinan venesatamaan tulee kaksi suurta aallonmurtajaa. MARINAN venesataman infran kustannusarvio on 12 miljoonaa euroa, josta puolet on tulossa valtiolta ja puolet kaupungilta. Paikka on myös yleisöystävällinen kilpailuille. – Haluamme, että satamasta tulee viihtyisä merellinen olohuone sekä merellisten aktiviteettien ja seikkailujen lähtöpiste. – Se tarkoittaa reilua 3000:ta täysperävaunukuormaa, Raiman konkretisoi. Pohjoisen aallonmurtajan päälle on esimerkiksi kaavailtu rakennettavaksi “tyrskymajoja” eli elämyksellisiä lomahuoneistoja matkailijoille aivan meren partaalle. Luvassa on melkoinen rekkaralli, sillä aallonmurtajiin tarvitaan 200 000 tonnia kiviainesta. SERUM ARKKITEHDIT OY CLAS-OLAV SLOTTE. Karttakuva on vuodelta 2017
Katso lähimmän myymälän yhteystiedot ja aukioloajat asko.fi/myymalat 50 % * vähintään Polyrottinkia, muhkeat pehmusteet. Katso kaikki tiedot asko.fi -10 % LISÄALE Kaikista patjoista ja sängyistä Myös -50% lisäksi – sekä tarjoushinnoista! Ei Huippuetutuotteet. Napakka pussijousitus. Tehokas alkusammutus rajoitti paloa, ja kohde saatiin sammumaan nopeasti. Kaikki tuotteet ALESSA ASKOSSA ALKAA TÄNÄÄN SUURI ALE! OLIVIAriipputuoli (599,-) -58 % 249.Koko 40 x 50 cm. -70% 29 95 (99,95) ELSA-rahi ELSA-rahi on kaunis käsin punottu rahi. SAAGA-sängynpääty 170 cm 299,(699,-). Yhteensä kokkolalaisvalmistaja rakentaa merivoimille yhdeksän Work 1920-venettä. Paikalle lähti useita yksiköitä, sammutustyöt hoituivat Kaustisen aseman yksiköiden voimin. Sisältää jalkasarjan. Viime vuonna Kewatec luovutti ensimmäisen Utö-sarjan veneen. Saatavana myös valkoisena 29,95 (79,95). Odotamme innolla hetkeä, jolloin kaikki veneet ovat aktiivisessa palveluksessa, yrityksen tiedotteessa sanotaan. Valtaosa mobiiliverkon käyttäjistä on jo siirtynyt uudempiin verkkoihin, eikä 3G-verkon poistuminen vaadi heiltä toimenpiteitä. L110 cm S 65 cm K 198 cm. Useita värejä. TORSTAI 18.5.2023 Keskipohjanmaa 7 Etu normaalihinnoista, ei Huippuetutuotteet. – Kewatec on iloinen voidessaan osallistua Suomen turvallisuuden tukemiseen toimittamalla nämä veneet merivoimille. Vesille-messut järjestää Rohki Events, joka kuuluu samaan Hilla Group -konserniin Keskipohjanmaan kanssa. Helppo säilytys kasaan taittuvan korin ansiosta. Hakesiilo syttyi tuleen Kaustisella Eetu Kupulisoja Kokkolalainen venevalmistaja Kewatec on saanut valmiiksi neljä seuraavaa merivoimille luovutettavaa alusta, yritys kertoo tiedotteessaan. Yksi Work 1920-veneistä on nähtävillä Kokkolassa Vesillemessuilla, jotka järjestetään Meripuistossa 27.–28. Leveys 238 cm, divaaniosan syvyys 154 cm. Yhtiö on laskenut vastavalmistuneet Work 1920 -veneet vesille telakallaan Kokkolan Lahdenperässä. Puhelimella hoidetaan iso osa päivittäisestä verkkoasioinnista, sen kautta katsotaan sarjoja ja soitetaan videopuheluita. VIOLA-sijauspatja 160 x 200 cm 149,(359,-). Kun 3G poistuu, vain 2G:tä ja 3G:tä tukevia laitteita omistavat asiakkaat siirtyvät käyttämään 2G-verkkoa, joka jää edelleen toimintaan. Divaaniosa vaihdettavissa oikealle tai vasemmalle puolelle. Täyte 100% polyesteripallokuitu ja päällinen 100% puuvilla. Elisan 3G-verkko poistuu käytöstä toukokuun aikana Vili Ruuska Hakesiilo syttyi palamaan keskiviikkona Kaustisella Halsuantiellä eli Kaustiselta Toholammille päin menevällä tieosuudella. toukokuuta. Moni on löytänyt mobiiliverkosta myös ratkaisun kodin nettiyhteydeksi. Elisan 3G-verkko poistui Keskija Etelä-Pohjanmaalta huhtikuussa, ja Pohjanmaalta se poistuu käytöstä toukokuussa. 80 cm. Muutos näkyy heille lähinnä siinä, että dataliikenteen ja puheluiden laatu on 4Gja 5G-verkoissa 3G:tä parempi, kun puhelin ei enää ”tipahda” 3G-verkon puolelle, jatkaa Granholm. -66% 399.(1198,-) Asko Bonnell® SAAGA-runkopatja 160 x 200 cm -68% 499.(1599,-) MANGOdivaanivuodesohva NOPEA TOIMITUS NOPEA TOIMITUS -80% 19 95 (99,95) LAMPAANTALJA värilliset Pehmeä, aito Lampaantalja. Elisan 3G-verkko poistuu Suomesta vaiheittain ja alueittain. Syttymissyy on toistaiseksi tuntematon. Kullekin alueelle tehdään etukäteen tarvittavat verkon muutokset sekä kuuluvuusparannukset, joilla varmistetaan sujuva siirtymä jäljelle jääviin verkkoihin. Jo ennen puolta kahta sammutustyöt oli pääosin hoidettu. Work 1920 on Kewatecin mukaan suunniteltu menestymään vaativissa meritoiminnoissa, ja se tarjoaa erinomaisen suorituskyvyn ja luotettavuuden. Korkeus 40 cm. Pelastuslaitos sai hälytyksen kello 12.53. Värit harmaa, rosa, tummanharmaa ja beige. – Iso osa Pohjanmaan asukkaista on jo vuosia sitten siirtynyt 4Gja 5G-palvelujen käyttäjiksi. 2G-verkon toiminta jatkuu ennallaan, Elisa tiedottaa. -74% 10.(39,95) ERGO-tyyny NIIN KAUAN KUIN RIITTÄÄ A sk o – Vu od es ta 19 18 Asko – Sinun kotisi A sk o – Ju ure t Su om es sa Vili Ruuska Pohjanmaalla lähes kaikki mobiiliverkon liikenne on siirtynyt nykypäivän käyttötarpeisiin vastaaviin 4Gja 5G-verkkoihin. Täyte 100% polyesteripallokuitu ja päällinen 100% puuvilla. Kewatec testaa merivoimille meneviä aluksiaan. Nyt 3Gverkon ylläpitoon kulunut energia ja taajuudet voidaan käyttää uudempien verkkojen parantamiseen. Koko 40 x 50 cm. – Digitaalinen arkemme on nyt hyvin erinäköistä kuin 3G-verkon avautuessa vajaat 20 vuotta sitten. Tulipalon myötä paloi haketta, lisäksi metallinen hakkeensiirrin kärähti. Pituus n. Vuodekoko 140 x 200 cm. Kyseiset neljä venettä muodostavat seuraavan erän aluksia, jotka luovutetaan Suomen merivoimille kesän aikana. Veneiden testaus ja merikokeet ovat parhaillaan käynnissä. Alukset ovat tällä hetkellä tiukassa testauksessa ja koeajoissa. Valmistaja kertoo veneiden olevan varustettu viimeisimmällä teknologialla ja innovatiivisilla ominaisuuksilla, jotka takaavat optimaalisen tehokkuuden ja turvallisuuden. 4Gja 5G-verkoissa nämä asiat toimivat sujuvasti, mutta 3G ei näihin enää taivu, sanoo Elisan Pohjanmaan aluejohtaja Niklas Granholm tiedotteessa
On selvää, että kun olet taloudellisesti riippuvainen, se vaikuttaa myös ulkopoliittiseen harkintaan, Tynkkynen sanoo. Mutta tavalla tai toisella olisi vastattava haasteeseen, jossa jotkut maat käyttävät kansainvälistä oikeutta omien etujensa ajamiseen. Hänen mielestään peli pitäisi kuitenkin puhaltaa poikki. –?Kyseessä on pantti. Mutta näin ei olla tehty, koska on pelätty Venäjän reaktioita. –?Valtion tulisi ottaa tässä rooli ja sanoa, että taloudellisia tappioita tulee, mutta emme halua alistua Venäjän taloudelliselle vipuvarrelle. –?Kun tällaisia prosesseja on paljon, ne ovat yhteenlaskettuna sellainen tekijä, joka vaikuttaa esimerkiksi siihen, kuinka paljon Ukrainalle annetaan sotilaallista apua tai paljonko Venäjää padotaan pakotteilla Hän painottaa, että suoraa syyyhteyttä esimerkiksi Fenno-voiman osakkaiden tai Fortumin tappioista yksittäisiin ulkopoliittisiin päätöksiin on hyvin vaikea osoittaa. Tynkkysen mukaan esimerkiksi Fennovoiman ja Fortumin peli pitäisi viheltää poikki, ja pallon hän antaisi tulevalle hallitukselle. –?Tämä koskee Venäjän lisäksi etenkin Kiinaa. Se olisi paljon helpompaa, jos et toivoisi saavasi esimerkiksi rahaa takaisin. On ymmärrettävää, että omat yritetään saada pois. Maan tapa on ollut ajatella, että talous on jumala Venäjällekin ja ettei se sen vuoksi lähde tekemään mitään typerää. Venäjän energiapolitiikan ja vallankäytön kytköstä pitkään tutkinut Tynkkynen sanoo ymmärtävänsä riitojen motiivit. –?Olisi ollut myös helppoa laatia sopimus, jonka nojalla me ostamme ydinvoimalan, jos te noudatatte kansainvälistä lainsäädäntöä. Fortum on puolestaan jättänyt tytäryhtiönsä PAO Fortumin haltuunotosta virallisen vastalauseen Venäjälle. Samalla esimerkiksi kaupankäynti Venäjän kanssa tulisi Tynkkysen mukaan saada vihdoin loppumaan aloilla, joissa kauppaa yhä tehdään. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 18.5.2023 Keskipohjanmaa 8 Jami Jokinen Fennovoiman ja sen osakkaiden tulisi niellä tappioiden karvas kalkki ja luopua jälkipyykistä Rosatomin kanssa, sillä kansainvälinen oikeusriita pelaa Venäjän pussiin. Hän nostaa huonoiksi esimerkeiksi myös Loviisan ydinvoimalan uraanipolttoaineen ja Gasumin maakaasun, joiden ostaminen jatkuu sopimuspykäliin vedoten Venäjältä edelleen. FENNOVOIMA on kertonut riitauttavansa Hanhikivi 1 -ydinvoimalan laitostoimitussopimuksen kansainvälisessä välimiesmenettelyssä ja vaativansa vahingonkorvauksia. Sen tulisi professorin mielestä tehdä kerta kaikkiaan selväksi, ettei väkivaltaisen ja oikeusvaltioperiaatetta ylenkatsovan maan kanssa tehdä yhteistyötä tai käydä oikeusriitoja. Yhtiöiden tulisi Tynkkysen mielestä todeta, että maahan sijoitettu pääoma on menneen talven lumia. Kansainvälisen tilanteen kiristyessä siirrot ovat kohdistuneet pienempiin pelinappuloihin, kuten juuri yksittäisiin energiayhtiöihin. TYNKKYNEN ihmettelee, ettei energia-alan sopimuksissa ole jo aiemmin ollut raukeamispykälää esimerkiksi tapauksessa, jossa toinen osapuoli käy avointa sotaa eurooppalaisen maan kanssa. Parin viime vuoden aikana EU:n riippuvuus Venäjän maakaasusta ja öljystä ovat osoittaneet, miten taktiikka toimii. KUN MAIDEN energiahuolto ja talous, yhtiöiden pääomat tai vaikkapa kuntien talous ovat laittaneet paljon pelimerkkejä Venäjälle, kokonaisuus heijastuu professorin mukaan esimerkiksi ulkopolitiikkaan. –?Kritiikkiä on painettu alas energiateollisuuden ja politiikan suunnalta. Ketjun toinen pää ulottuu kansainväliseen turvallisuustilanteeseen. Professori Veli-Pekka Tynkkynen katsoo, että Fennovoiman ja Fortumin olisi luovuttava yrityksistä saada rahojaan takaisin.. TYNKKYNEN sanoo, että Venäjälle energia ei ole vain eikä edes pääosin talouspolitiikkaa, vaan geopolitiikkaa. Venäjä-tutkijat ovat Tynkkysen mukaan varoittaneet riskeistä vuosikausia. Sama koskee Fortumia, jonka Venäjän-toiminnot Kreml otti haltuunsa. Keskeneräinen oikeusprosessi Venäjän ja esimerkiksi jonkin energiayhtiön välillä on Tynkkysen mukaan yksi tapa heikentää maiden sisäistä ja EU:n yhtenäisyyttä. VENÄJÄN-RISKIEN realisoitumisesta tulisi Tynkkysen mielestä ottaa nyt kunnolla opiksi. –?Olemme tekemisissä piraattija terroristivaltion kanssa, joka käyttää hyväkseen kansainvälistä oikeutta ja oikeusvaltioperiaatetta. –?Esimerkiksi Fennovoiman hankkeeseen on mennyt paikallisen tason toimijoiden ja kuntien rahaa, joka voi vaikuttaa esimerkiksi veroprosenttiin. Tämä on aivan järjetön tilanne. Yhtiö kertoi tiedotteessaan aikovansa puolustaa oikeuksiaan ”kansainvälisen lainsäädännön turvin”. –?Mutta Venäjälle energiapolitiikan päätarkoitus on koloniaalinen laajentuminen. –?Nämä asiat tulisi koordinoida myös EU-tasolla. Oikeusriita pelaa Venäjän pussiin Fennovoiman, Fortumin ja muiden Venäjä-investointien vuoksi menetyksiä kärsineiden yhtiöiden halu oikeustaisteluun on professorin mukaan ymmärrettävää. Näin asian näkee Venäjän ympäristöpolitiikan professori VeliPekka Tynkkynen Helsingin yliopistosta. –?En ole nähnyt avauksia, joissa suomalaiset poliitikot ajaisivat hanakasti Venäjän uraanin asettamista pakotteiden alle. MITÄ TILANTEELLE pitäisi sitten tehdä. Osakkaiden joukossa on valmiutta myös varsinaisille käräjille. Professori kuitenkin huomauttaa, että samaan aikaan kyse on suuremmista asioista. Hän on myös Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti. – Mutta väitän, että kun oikeusprosesseja on, on paljon korkeampi kynnys kiristää esimerkiksi pakoteruuvia. Yksi jos toinenkin energiayhtiö toivoo saavansa sijoituksiaan takaisin Venäjältä. Oikeusvaltioperiaatteesta ei pidä professorin mukaan tietenkään luopua. –?Venäjä toivoo, että sillä olisi keskeneräisiä kansainvälisiä prosesseja eri maiden kanssa, jotta se voisi käyttää kiistakapuloita sopivassa tilanteessa hyväkseen, Tynkkynen sanoo. Ketju on Tynkkysen mukaan monitasoinen ja osittain vaikea osoittaa. MITEN KUNNALLISEN energiayhtiön riita hukkaan menneistä rahoista sitten käytännössä johtaa Venäjää hyödyttävään geopolitiikkaan
Puhuri operoi tällä hetkellä kahdeksaa tuulipuistoa, joiden yhteenlaskettu teho on 250 megawattia. SUVI HYTTINEN Vili Ruuska Tuulivoimayhtiö Puhuri Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty DI Tuomas Ylimaula, Puhuri tiedottaa. Hanke saatiin maaliin ennätysnopeasti. Toimitusjohtajan tehtävässä Ylimaula aloittaa 1.6. Lisäksi Puhurilla on tuulipuistoja hankekehitysvaiheessa usean sadan megawatin edestä eri puolella Suomea. Ylimaula Puhurin toimitusjohtajaksi. Hän on ollut Puhurin liikkeelle paneva voima, ja hänen ansiostaan Puhurista on kehittynyt yksi Suomen suurimmista tuulivoimayhtiöistä hankkeiden määrässä mitattuna, Holm kiittää. Tuulivoimapuistoilla on Hinnon mukaan valtava merkitys kaupungin taloudelle kiinteistöverojen muodossa. – Nyt on harjoiteltu näillä kahdella puistolla, ja odotellaan suurella mielenkiinnolla, että Puhurin suurin tuulivoimahanke eli Piipsanneva saadaan liikkeelle, totesi Haapaveden kaupunginjohtaja Kimmo Hinno. Myöhemmin Vilkuna korjasi puhettaan sen verran, että aivan tyystin ilman vastalauseita Keson hanke ei sujunut. Myös Hankilannevalla voimaloita on seitsemän, joista yksi Kärsämäen puolella. Keson tuulivoimapuisto käyttöön Puhurin hallituksen puheenjohtaja Roger Holm kävi nuijimassa Keson tuulivoimapuiston virallisesti vihityksi. Nivalan kaupungilla oli ollut jotakin poikkipuolista lausuttavaa. Hankilannevan tuulivoimapuisto vihittiin käyttöön viime kesänä. Tuulivoimayhtiö Puhuri Oy:n toimitusjohtaja Antti Vilkuna kiitteli Keson tuulivoimahankkeen sujuneen jopa ennätysnopeasti ja täysin ilman valituksia. – Ylimaula on täysiverinen tuulivoima-alan ammattilainen, ja hallituksessa olemme vakuuttuneita, että hän on oikea henkilö viemään Puhuria eteenpäin, toteaa yhtiön hallituksen puheenjohtaja Roger Holm tiedotteessa. KESON TUULIPUISTO on Puhurille toinen valmis hanke Haapavedellä. Ylimaula on toiminut erilaisissa tehtävissä Puhurilla vuodesta 2012 lähtien – vuodesta 2015 asti Puhurin tuulivoimapäällikkönä. Seitsemän voimalan tuulipuiston kaavoitus aloitettiin vuoden 2019 alussa, ja rakennustyöt valmistuivat syksyllä 2022. Kaupalliseen käyttöön puisto otettiin alkuvuodesta 2023. – Kiitämme Vilkunaa upeasta työstä. Puhurin toimitusjohtajuutta oman toimensa ohella hoitanut Antti Vilkuna jatkaa Suomen Voima Oy:n kokoaikaisena toimitusjohtajana. – Meidän näkemys on, että voimaloitten kautta pystymme tuottamaan kaupunkilaisille laadukkaat palvelut myös tulevaisuudessa. UUTISET TORSTAI 18.5.2023 Keskipohjanmaa 9 Kutsu, kiitä, onnittele Tee ilmoitus helposti: asiakaspalvelu.hillagroup.fi/ valmistuneet Suvi Hyttinen HAAPAVESI Keson tuulivoimapuisto Haapavedellä vihittiin käyttöön keskiviikkona Puhurille perinteiseen tapaan eli nuijimalla. Ne sijaitsevat muun muassa Haapavedellä, Kannuksessa ja Pyhäjoella. Nivalalainen ex-kansanedustaja Pekka Vilkuna tuumi yleisön joukosta, että vähän hävettää
Kamariorkesterin intendentti Marjukka Puutio kertoo, että se on tarkoitettu pelkästään kutsuvieraille, joiden joukossa on muun muassa saksalaisia poliitikkoja ja muita vaikuttajia. Bissin solistinumerona on kuitenkin Mozartin Pianokonsertto G. Leirin hinta on 65 euroa, ja hintaan sisältyy joka päivä lounas. Biss konsertoi Kokkolassa torstaina kamarimusiikkikonsertissa Kamariorkesterin taiteellisen johtajan, viulisti Malin Bromanin kanssa ja perjantaina koko Kamariorkesterin. kesäkuuta päiväleiri nuorille laulajille. Kamariorkesterin aiemmat esiintymiset tapahtumassa ovat olleet vuosina 2017 ja 2019. Siinä on sekä puhetta että musiikkia. Solistina on amerikkalainen pianisti Jonathan Biss. Budapest Symphonyn ja New York Symphony Orchestran solistina ja soittaa kamarimusiikkia konserttilavoilla Euroopassa, Aasiassa ja USA:ssa. ANNI SAARI Anni Saari Kokkolassa järjestetään 12.-15. Kamariorkesteri soittaa 2.6. Myös laululeikit kuuluvat ohjelmaan. Würzburgiin ei tarvitse tehdä mitään perustavia muutoksia, orkesterissa on jo se, mitä sinne tarvitaan, Broman sanoo. – Leirillä on matala kynnys. Hän oli aivan ihastunut kaupunkiin, Puutio kertoo. – Edellisen kerran jälkeen orkesteri pyydettiin heti uudestaan ja tällä kertaa avajaiskonserttiin. Leiri on suunnattu noin 6-13-vuotiaille lapsille ja nuorille. Perjantain konsertissa kuullaan kaksi samaa teosta kuin Mozartfestissä, Mozartin Sinfonia numero 40, ja Carl Philipp Emanuel Bachin Sinfonia B. Hänen mielestään tietyt säveltäjät pystyvät selittämään musiikissaan elämää ja ihmisiä tavalla, johon sanat eivät pysty. Hänellä on myös tilaussävellysprojekti, jossa jokaiseen Beethovenin pianokonserttoon yhdistetään uusi sen parina toimiva konsertto. – Kun orkesteri on tottunut soittamaan ilman kapellimestaria, se ottaa itsekin vastuuta eikä vain istu odottamassa, että kapellimestari kertoo kaikki vastaukset. mennessä internetistä löytyvän kaavakkeen kautta. Puutio kuvaa Bissin solahtaneen ensimmäisissä harjoituksissa Kamariorkesteriin kesken harjoituksen ja nostaneen soitollaan hymyn kaikkien soittajien naamalle. MALIN Bromanin kausi Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin taiteellisena johtajana alkoi vuonna 2019, ja ensimmäistä paria vuotta leimasi koronapandemia rajoituksineen. Konserteissa on kuultu niin klassismia, barokkia kuin uusinta uuttakin. Alussa täytyy olla rakkaus, vaikka sen jälkeen tuleekin työläitä vaiheita. 1 Syntynyt vuonna 1980. Bissillä on syvä suhde useisiin säveltäjiin. Tällä viikolla Würzburgin Mozartfesttapahtuman ohjelmistoa kuullaan Kokkolassa. Leirin järjestäjä on Nuorten kuoroliitto, mutta opettajat ovat paikallisia eli lapsikuoro Sävelsäkkiä ja Kokkolan nuorisokuoroa johtava Katriina Mathlin ja Heli Huuki. Esimerkiksi konserttikaudella 2012-2013 hän keskittyi Robert Schumanniin, ja viimeisen kymmenen vuoden aikana hän on levyttänyt kaikki Beethovenin pianosonaatit. 1 Levyttänyt kaikki Beethovenin pianosonaatit. Kohti Würzburgia -konsertti KeskiPohjanmaan konservatorion salissaperjantaina 19.5. – Olemme molemmat sellaisia, että tykkäämme kokeilla asioita, mutta meillä on myös pohjalla aika samanlainen näkemys. Tarkoituksena on tutustua kuorolauluun, kertoo Nuorten kuoroliiton toimintakoordinaattori Satu Pursiainen. Kyseessä on harvinainen tilaisuus kuulla Kokkolassa huipputason kamarimusiikkia. 1 Toimii Marlboro Music Festivalin toisena taiteellisena johtajana. Kun sanoittaa sen, miksi ajattelee tietystä kohdasta kuten ajattelee, toista on helpompi ymmärtää. Varmasti kaikki pystyvät osallistumaan, Mathlin toteaa. FAKTA Jonathan Biss 1 Amerikkalainen pianisti. 040 672 1257 Sähköposti: kulttuuri@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 18.5.2023 Keskipohjanmaa 10 Anni Saari Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri vie keskipohjalaista ja suomalaista musiikkiosaamista maailman huippuestradille kesäkuun alussa. Mozartin lisäksi Kamariorkesterin haluttiin esittävän suomalaista musiikkia. Kamarimusiikkikonsertti KeskiPohjanmaan konservatorion salissa torstaina 18.5. Mathlin sanoo, että leirin lauluja ei ole vielä valittu, mutta siellä tullaan varmasti laulamaan sekä uutta että perinteisempää lastenmusiikkia. Opetuspaikkana toimii Keski-Pohjanmaan konservatorio. Carl Philipp Emanuel Bachin musiikki on taas juurisyy siihen, että Kamariorkesteri on päässyt Würzburgiin. – Ei siinä muuten ole mitään järkeä. Sinne voi tulla vain pitämään hauskaa. 1 Palkittu useilla palkinnoilla, kuten Gilmore-palkinto nuorelle artistille sekä Leonard Bernstein -palkinnolla. 1 Kirjoittaa laajasti ohjelmistostaan ja on julkaissut mm. Aiempaa kuorotaustaa ei tarvitse olla, mutta saa olla. Toisten taiteilijoiden kanssa se toimii Bissin mielestä luonnollisesti, mutta aivan aina tulkinnat eivät osu kohdalleen. Opetusta on maanantaista torstaihin kello 10-14, ja leirin lopuksi järjestetään konsertti leiriläisten läheisille. Kommunikaation tärkeys pätee myös orkesterin kanssa soittamiseen. 1 Konsertoi tällä kaudella mm. – Niin sen pitääkin olla. Biss sanoo kokeneensa, että hänellä on heti suhde orkesteriin. Yhteistyö on ollut heti helppoa, Biss sanoo. Rautavaaraa orkesteri on soittanut Würzburgissa aiemmillakin esiintymiskerroillaan. KULTTUURI Tuottaja: Anni Saari P. – Ajattelen kaiken Mozartin musiikin kanssa aina oopperaa. Meining päätti pyytää orkesterin Mozartfestiin kuultuaan orkesterin Sakari Oramon kanssa tekemä Bach-levyä. Hänen musiikkinsa vetää puoleensa painovoiman lailla, Biss kuvaa. KORONAN takia on siirtynyt myös yhdysvaltalaisen pianistin Jonathan Bissin vierailu Kokkolaan. Vastaavaa leiriä ei ole aiemmin järjestetty Kokkolassa. Unquiet: My life with Beethoven -audiokirjan. Nyt on kolmas yritys, ja koska Biss on jo kaupungissa, eiköhän häntä tällä kertaa myös kuulla. Nyt takana on ehyt konserttikausi, ja Broman sanoo olevansa tyytyväinen sen monipuolisuuteen. Mozartfestin avajaiskonsertissa, joka on todellinen huippupaikka. Konserttiohjelman suunnittelu pitkät perinteet omaavaan Mozartfestiin on sisältänyt monia vaiheita ja siihen ovat osallistuneet Puutio, ohjelmistokoordinaattori Lauri Pulakka sekä Mozartfestin intendentti Evelyn Meining. kello 19. Biss muistelee erästä viikon reissua, joka sisälsi orkesteriharjoituksia ja konsertit, ja tuona aikana kukaan orkesterin soittajista ei puhunut hänelle sanaakaan. Bissiä soolona kuullaan Schubertin Impromptussa sekä Beethovenin Pianosonaatissa nro 31. Silloin orkesteri esiintyy Saksassa Würzburgin Mozartfesttapahtumassa. Kommunikaatio ei Bromanin mielestä saa tapahtua vain kapellimestarin kautta, oli se sitten suullista tai musiikillista. Broman korostaa puhumisen merkitystä. Koronan takia esiintyminen siirtyi parilla vuodella, kertoo Puutio. – Se on tarkoitettu kaikille, joita laulaminen kiinnostaa. Hän ei itse ole aiemmin ole ollut Würzburgissa, joten Saksan reissu on yhdenlainen huipennus kaudelle. BISS ja Broman tuntevat toisensa pitkältä ajalta ja he ovat soittaneet yhdessä sekä orkesteriettä kamarimusiikkia. Solistin pitää voida tulla osaksi orkesteria, toteaa Broman. – Hän oli tällä viikolla Kokkolassa harjoittelemassa orkesterin kanssa, koska Würzburgissa on niin tiivis aikataulu. Mozartfestin konserttien ohjelmassa ovat Mozartilta Pianokonsertto B ja Sinfonia numero 40, sekä Carl Philipp Emanuel Bachin Sinfonia B sekä Einojuhani Rautavaaran Into the Heart of Light. – Beethovenissa on jotain sellaista, että häntä ei voi jättää huomiotta. Kokkolassa järjestetään kesäkuussa laululeiri alakouluikäisille. Se radioidaan suorana lähetyksenä BR Klassik -kanavalla, joka kuuluu Saksan yleisradioyhtiöön. Solistina soittaa saksalainen pianisti Ragna Schirmer. Se löytyy esimerkiksi Nuorten kuoroliiton sivuilta. Leirille ilmoittaudutaan 22.5. Toisenlaisiakin kokemuksia on. Nyt ohjelmaan valittiin orkesterin 40-vuotisjuhlavuoteen tilattu Into the Heart of Light. Torstaina Biss ja Broman esittävät kamarimusiikkikonsertissa kaksi Mozartin sonaattia viululle ja pianolle. Sama konsertti soitetaan seuraavana päivänä myös yleisökonserttina. Orkesterin soittajien musiikillinen sivistys ja kyky kuunnella mahdollistaa Bromanin mielestä laajan tarjonnan yleisölle. Kamariorkesteri aitiopaikalle Saksaan Pianisti Jonathan Biss ja Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin taiteellinen johtaja Malin Broman esittävät Kokkolassa sekä kamarimusiikkia että orkesteriteoksia. Mozartfest on yksi Keski-Euroopan merkittävimmistä musiikkitapahtumista, ja sillä on ikää peräti 102 vuotta. Bissille intohimo musiikkiin on ainoa oikea tapa toimia alalla. klo 18. Kamarimusiikissa musiikillinen kommunikaatio on keskeistä
Se tuntuu surulliselta ja samalla normaalilta. Onneksi vain nuoruus on huvennut. Mielipiteisiin liittyvät tiedustelut puhelimitse numerosta 050 477 9966. Jostain syystä kuulen tänään päässäni Mari Rantasilan laulun “Näkemiin rakkaani maailman tuuliin...” Ja sitten kuitenkin. Kun istuu tarpeeksi monta tuntia, päivää ja viikkoa sairaalan vierastuolissa tai sängyn laidalla, aika jotenkin pysähtyy. Valittaa, kun elämä on niin lyhyt. Vuoden 2019 alusta tulin valituksi Keskipohjanmaan tai meidän tuttujen kesken Keparin päätoimittajaksi. Kokkolaan palattiin jälleen vuoden 2018 alussa. Joka aamu olen tuntenut innostusta ja tarkoitusta astellessani portaat ylös töihin. Nyt tämä työelämän jakso on ohi. 13 on Pythagoraan alkuluku. Tämä pätee kaikkeen. Jos joku on eri mieltä, niin ajatelkoon omaa mennyttä aikaa. Mitä tekee tämän päivän nuorukainen ennen ”murkkuikää”, ja mitä tekee vesselin isä. Pipot saivat niin suuren suosion, että ne loppuivat kesken heti alkuunsa. Kannatetaan kansalaisaloitetta ”Peruskoulun oppilaiden puhelimet pidetään suljettuina oppituntien ja välituntien aikana”! Alli Huovinen Kirjoittaja on oululainen “matikkatäti”. Pääkaupunkiin työn perässä muuttaneet saisivat palata juurilleen, koska Helsinki ei edes halua olla hyvinvointialue eikä siellä siis ole muuttuneen hyvä olla. Käärijän äiti on Nivalasta, isä Raahesta ja Vantaakin liittyy jotenkin Käärijään. Myös minä haluan joskus iloa, valoa ja hauskuutta. Lisäksi olin Keski-Pohjanmaan alueen sisältöjohtajana monta kiehtovaa ja työlästäkin vuotta. Kevään 1930 lyhyen oppimäärän ylioppilastehtävää sopii pohtia vaikka alakoululaisten kanssa: Kello, joka jätättää 4 minuuttia 48 sekuntia vuorokaudessa, asetetaan oikein maanantaina klo 12. YLEN KANAVILLA Käärijä-biisiä on soitettu korvamadoksi asti ja toimittajat hehkuttavat sitä vähän päästä. Siinä on elämän viisautta, sanomaa ja opiksi otettavaa. 13 kuuluu Fibonaccin lukujonoon, jonka luvut esiintyvät luonnossa sekä kasveissa että eläimissä, esimerkiksi päivänkakkaran terälehtien lukumäärä on Fibonaccin luku 34. Käärijän laulama Matikkapää-biisi: Cha, cha, cha … Matikkamaa valloittaisi maailmaa. Kannattaisi joskus innostua sellaisesta, joka ei ole kovin tykättyä, mutta elämisen ja Käärijänkin kannalta välttämätöntä. Aloitetaan uusi kiipeäminen Pisan huipulle! Vanhoista kirjoista löytyy mukavaa aivojumppaa. Lähetä viesti numeroon 13525. Tässä ilmainen menoleikkausvihje uudelle hallitukselle: Käydään tiheällä kammalla läpi kaikki kehäkolmosen sisäpuolella olevat valtion pääkonttorit, konsernien keskusjohdot, esikunnat, virastot ja poliittiset suojatyöpaikat. KÄÄRIJÄ-TUOTTEISTA heräsi idea: mummit pitäisi saada neulomaan luvulla 13 varustettuja Matikkapää-pipoja. Osan keskipohjalaisista työkavereistani olen oppinut tuntemaan jo vuonna 1990, jolloin tulin – silloisen käsityksen mukaan – vuodeksi Keskipohjanmaahan uutistoimittajan sijaiseksi. Johtamisen tärkein yksittäinen tekijä työpaikalla on varmaankin aika yksinkertainen. Yle-vuosien jälkeen palasin Keskipohjanmaahan vuonna 2004, kunnes mieheni kanssa muutettiin Itä-Savon (ja myöhemmin myös Länsi-Savon) päätoimittajapestin ja juurten perässä Itä-Suomeen. Opiskelijat (Sigma-kilta) teetättivät pipot ja möivät niitä opettajillekin. Hyvästi Keparini maailman tuuliin... Hienoa nähdä muitakin onkijoita Kokkojoella Meillä on ihana ja kalaisa Kokkojoki, joka halkoo Kokkolan kaupungin. Helppo oli ottaa uusia harppauksia 100-vuotiaan lehden hienosti rakennetulle pohjalle. PARHAIMMILLAAN TYÖPAIKKA on muutakin kuin työtä. Mielipidesivun pidemmät ohjeet löytyvät verkosta osoitteesta www.keskipohjanmaa.fi/artikkeli/ohjeita-lukijoille Viime aikoina olen hyvästellyt työkavereita. paikassa, jossa itsekin usein käyn onkimassa ja jossa vastasin radiohaastatteluun 4 vuotta sitten. Aikanaan 1950-luvulla kuivatun järven — Köykärinjärven — esiin kaivaminen saisi Kokkojoen ja Kokkolan kaupungin ”maailman kartalle”. Elämä, jossa vauhti on niin kovaa, että elämän tarkoitus alkaa hämärtyä, ei ole tolkullista, vaikka rakastaisi työtään kuinka paljon. Mielestäni ihmiselämä on useimmille käsittämättömän pitkä ja antoisa. Posiolta kotoisin oleva, Jyväskylässä asuva mummo aikoi laittaa poronkäristyksen Jeren kunniaksi. Meillä jokaisella on arvomme, rajamme ja periaatteemme. Autoin toimituksia siinä, miten digijuttuja tehdään. Haluaisiko hän muuttaa jotain. Elämän on hyvä noudattaa tätä kolmiota, että voi nukkua hyvin ja valvoa ilman liian isoja kompromisseja. Ihastuin Kokkolaan hetkessä. OLEN ILOKSENI TODENNUT , että näen Kokkojokisuistossa muitakin ”onnen onkijoita” päivittäin. Matematiikka on yleensä pienten lasten lemppariaine. Mummit neulomaan Matikkapää-pipoja Hauskanpito ilman matematiikkaa on teeskentelyä. En ole nähnyt poikaa isänsä kanssa ongella koskaan. Jäikö jotain puuttumaan. HENKILÖKOHTAISESSA elämässä viime vuosi oli surun, luopumisen ja mietinnän aikaa. Opetusja hoitoalan henkilöstöpulakin maassa helpottaisi uudelleekoulutuksen myötä. Hyvä tavaton. Reijo Kivelä Kirjoittaja on kokkolalainen eläkeupseeri ja sotatieteen maisteri. Tervalampeni ja oikea pohjapato antoivat entiselle Suntille, nykyiselle Kokkojoelle paremman elämän. Ilman historian arvostusta ei voi rakentaa uutta. Siksi olin iloisesti yllättynyt, kun Meripuistossa ilmeisesti kouluporukka oli ongella opettajansa johdolla tänään 16.5. Luvulla 13 on monia hienoja ominaisuuksia (ks. Herra isä. Monilta paikkakunnilta löytyy Käärijän tai ainakin hänen valmentajansa sukulaisia. Yksi neljännes viroista voidaan lopettaa turhina ja henkilöt uudelleen kouluttaa. Mikä on oikea aika, kun kello seuraavana lauantaina osoittaa 12 tuntia 50 minuuttia 45 sekuntia. Uusia eriä teetettiin ja pipoja jaettiin myös päässälaskukisojen palkintoina. Miksi elämä pitäisi elää uudelleen, jotain korjata, muuttaa. Nykyajan viestintävälineet antavat lukijoille mahdollisuuden ottaa kantaa, kritisoida ja onneksi myös kannustaa aika matalalla kynnyksellä. Toinen neljännes siirtää etätöihin uusiin aluekonttoreihin maakuntiin 3/4-palkalla, joka riittää siellä mukavaan elintasoon. Villitys saattaisi auttaa monia oppilaitoksia ja paikkakuntia matemaattisten aineiden opiskelijaja opettajapulassa. Hauskanpito ilman matematiikkaa on teeskentelyä. Unelmia kannattaa toteuttaa. Helsingin asuntoja liikenneongelmat tulisivat ratkaistua samalla ja maakunnat saisivat mukavan piristysruiskeen. Useimmat meistä haluavat tulla kuulluiksi. WhatsApp-mielipiteitä otetaan vastaan numerossa 050 477 9966. päivä. Pythagoras jakoi matematiikan neljään osaan, jotka olivat geometria, aritmetiikka, tähtitiede ja musiikki. Vuodet vierähtivät useammaksi. Elämässä on alkuja, loppuja ja siirtymiä. Oltiin nuoria, kriittisiä ja täynnä ihanteita. Oulun yliopiston matematiikan ja fysiikan opiskelijat toteuttivat yhden Matikkapää-pipoprojektin vuoden 2005 tienoilla. Siksi ihmettelen, että niin moni Kokkolan asukas vastustaa aloitteiden toteuttamista, ja ovat kaikkea kehitystä vastaan, kuin entisen ”oksettavan Suntin vastarannan kiisket”. Miksi ihmiset valittavat, vinkuvat ja kitisevät. Silti. ”Elämä on niin ku sen järjestää, sano.” Kuuntelen radio-ohjelmaa, jossa eräs tyyppi ”niinku niinku nikottelee”. Meillä on ihana ja kalaisa Kokkojoki, joka halkoo Kokkolan kaupungin. Sitten hämmästellään, miten valtavan huuman Käärijä on saanut kansan keskuudessa. Helppoa se olikin, koska musiikki on matematiikkaa, Käärijä esiintyi numerolla 13 ja euroviisupäivä oli 13. Uskoisin pääkaupungissa käyneenä, että säästöä alkaa syntyö palkkaja tilakustannuksissa. Kaupunki ja isot yritykset voivat tehdä sen omissa konttoreissaan. KOLUMNI Tiina Ojutkangas Kirjoittaja on Keskipohjanmaan entinen päätoimittaja. Puolet henkilöstöstä saisi jatkaa entisessä työpaikassaan. On vain se hetki. Joka aamu olen tuntenut innostusta ja tarkoitusta astellessani portaat ylös töihin. Se on ihanaa ja kamalaa. Pitkän toimittajauran aikana lukijakuntakin palautteineen voi tulla hyvin läheiseksi. Siellä vietetään suuri osa valveillaoloajasta ja ihmiset tulevat hyvin tutuiksi. Tapio Rautavaara laulaa: ”Päivääkään en vaihtaisi pois”. Yksi äänestäjä Ilmainen vihje uudelle hallitukselle. KUN ME PERHEEN nuorimmat veljekset ”Tupu, Hupu ja Lupu” olimme isämme kanssa juhannuskalassa viiden kilometrin jalkataipaleen päässä olevalla Perhon erämaan Patanajärvellä (ei tekojärvellä), ja kun paluumatkalla kannoimme juhannuskoivut kotiporstuan pieleen, niin tuntuu, että siitä on kulunut miljoona vuotta... Matikkapäät tarvitsevat opiskelurauhan. MIELIPIDE TORSTAI 18.5.2023 Keskipohjanmaa 11 Ota yhteyttä : Sähköposti: mielipide@kpk.fi, WhatsApp ja tekstiviestit: 050 477 9966 Voit lähettää mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@kpk.fi. Miksi elämä on jonkun mielestä lyhyt. Yhdyn täydellä sydämellä tuohon elävään totuuteen — realismiin. 13 on onnenluku, onnellinen luku ja tähtiluku. Käärijää pukkasi joka tuutista niin paljon, jotta oli pakko kirjoittaa aiheesta matematiikkajuttu. Wikipedia). Lyhyitä mielipiteitä voit lähettää myös tekstiviestillä: MP välilyönti ja mielipiteesi
Tällaisia voisivat olla esimerkiksi Suomeen rakennettavat akkutehtaat. Päähallituspuolue kokoomus on pitänyt kiinni siitä, että Suomi on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. –?Kampanja on käynnissä koko ajan. –?Ongelmia on kahdenlaisia: toiset liittyvät siihen, että rahaa ei ole ja toiset liittyvät erilaisiin ryhmien välisiin eroihin siitä, millaisia lainsäädäntömuutoksia tarvitaan, Purra sanoi. Se, kuinka hyvin perussuomalaisten kantti kestää isoja sopeutuksia, on vielä avoin kysymys. Tässä kokoomus ja perussuomalaiset näyttävät löytävän toisensa. Yhteinen sävel löytyy myös ydinvoiman lisäämisestä. –?Vähän päivässä, paljon viikossa, tiivistää kokoomusedustaja Säätytalon tahdin. Ehkä yllättävänkin positiiviselta vaikuttaa rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson, joka kuvailee neuvotteluja vaikeiksi, mutta ilmapiiriä hyväksi. Soteen on laitettava 4,5 miljardia euroa lisää rahaa tämän vaalikauden aikana. –?Ansioturvan leikkaaminen ei tule kuuloonkaan. Sote-uudistuksen sisältö täytyy muokata toimivaksi nyt, kun Sanna Marinin (sd.) hallitus sai luotua siihen hallintorakenteen. He huolehtivat siitä, että omien kannattajien fiilis pidetään hyvänä. 1 Tulevana viikonloppuna hallitusneuvotteluissa pidetään taukoa.. Perussuomalaisten kovat julkiset linjaukset hallitusneuvotteluvaiheessa hämmästyttävät monia politiikan tarkkailijoita. Orpon mukaan soten kohdalla ongelmat ovat niin suuria, että niiden ratkaiseminen vaatii neljä vuotta eli koko vaalikauden. 1 Erilaisia asiantuntijoiden kuulemisia on ollut jo noin yhdeksänsataa. –?Tämä on optimistinen arvio, Purra tokaisi iltapäivän infossa. –?Se on kiinnostava vaihe, kun eri toimijoiden tuotokset nivotaan yhteen. Ilmastopolitiikka sysää perussuomalaiset loitolle muista puolueista. Jos moni politiikan tarkkailija arvioi, että hallituksen muodostuminen on vaakalaudalla juuri perussuomalaisten arvaamattomuuden vuoksi, nimettömänä pitäytyvä kokoomusneuvottelija ei tähän usko. Kolmen viikon kyttäilyn jälkeen neuvottelijat tarttuvat kaikkein kipeimpiin kysymyksiin. Politiikan kommentaattorit puntaroivat jo sitä, tuleeko tästä hallitusta vai ei. Toisaalta väsytystaktiikka voi viedä höyryä pois vaikeimpien keskinäisten ristiriitojen ratkaisemiselta. Siitä voisivat muutkin puolueet ottaa oppia. Kovimmat taistelut alkavat ensi viikolla, jolloin pöydälle isketään myös se kaikkein vaikein kiistakysymys – maahanmuutto. 1 Kesäkuun toisella viikolla neljän puolueen hallitus voisi olla kasassa. En usko, että Säätytalosta lähdetään mihinkään ennen kuin saadaan valmista aikaan. Kukin ”reformipöytä” on saanut oman toimeksiannon ja jonkun tehtävä on sitoa langanpäät yhteen, jotta yhteinen hallitus saataisiin kasaan. Se ei olisi hyvä kenenkään kannalta. Hiilineutraalisuus tarkoittaa sitä, että yhteiskunta tuottaa hiilipäästöjä ilmakehään vain sen verran kuin niitä voidaan sitoa ilmakehästä hiilinieluihin eli esimerkiksi metsiin. Hyvinvointialueet ovat vaikeassa tilanteessa, sillä palkkaharmonisointiin tarkoitetut rahat sekä ictrahat ja yliopistojen lisärahat ovat Essayahin mukaan jääneet budjetoimatta. –?Kyllä se vain niin on, että täällä olevia puolueita yhdistävät niin monet asiat. Eräs kokoomuslainen neuvottelija pitää Purran porukan julkisuudenhallintaa harkittuna. Orpon mukaan päästöjä pitää vähentää, mutta arjen kustannukset eivät saa nousta. Prosessi vaatii pitkää pinnaa. 12 TORSTAI 18.5.2023 Keskipohjanmaa Toni Viljanmaa –?Pientä räpellystä tämä on ollut tähän asti, arvioi eräs perussuomalaisneuvottelija hallitusneuvotteluiden kolmannella viikolla. Se oli alkuperäisen sote-uudistuksen tavoite, joka jäi sittemmin varjoon. PERUSSUOMALAISET kavahtaa kevään 2015 hallitusneuvottelujen toistumista. STINA VIRKAMÄKI / VALTIONEUVOSTON KANSLIA NEUVOTTELUT Kasassa kesäkuussa 1 Hallitusta muodostavat kokoomus, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja Suomen ruotsalainen kansanpuolue. Maahanmuuttokysymykset ovat vuorossa ensi viikolla. Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran mukaan puolueet jakavat saman käsityksen markkinoiden merkityksestä ja yrittämisen sekä työnteon edistämisestä. Yhdistävät tekijät voivat hänen mukaansa helpottaa vaikeiden asioiden käsittelyä. RAHAMÄÄRÄISESTI kaikkein isoin ja samalla vaikein ratkottava kysymys on sosiaalija terveyspalveluiden kokonaisuus. Sotessa pitää Orpon mukaan pystyä vaikuttamaan pitkiin hoitojonoihin ja vanhuspalveluihin. Keskiviikkoiltapäivän tiedotustilaisuudessa Orpo muistutti, että Säätytalolle kokoontuneet puolueet menestyivät vaaleissa, joten hallituksen syntyminen olisi myös vaalituloksen kunnioittamista. Kyse on ennen muuta toimenpiteistä, joita Suomessa tehdään, jotta tavoitteeseen päästään. Nyt jopa hallitusjunasta hyppäämistä pidetään esillä. Säröt irvistävät jo Säätytalolla Hallitusneuvotteluiden strategia hajottaa neuvottelut kahdeksaan päätöspöytään herättää ihmetystä. Yhteishenkeä on, vaikka tiedostetaan, että hankalia kysymyksiä on ratkomatta, Henriksson sanoi. Oikeistonelikko miettiikin nyt, miten kustannusten kasvua voitaisiin hillitä. Luvut ovat isoja. –?Edistystä on tapahtunut ja monessa ryhmässä on päästy hyvinkin eteenpäin – ja hyvässä hengessä. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah muistuttaa, että sote vie valtiontaloudesta lähes neljänneksen osuuden. Porrastamisesta voimme keskustella, perussuomalaisneuvottelija sanoo. Rkp:n Anna-Maja Henriksson, hallituksen muodostaja, kokoomuksen Petteri Orpo, perussuomalaisten Riikka Purra ja kristillisdemokraattien Sari Essayah vakuuttavat, että neuvottelut hallituksesta etenevät Helsingin Säätytalolla, vaikka aiheet vaikeutuvat päivä päivältä. Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja. Kokoomusedustaja arvioi, ettei tiedä, mitä esimerkiksi talouspöydässä ”värkätään”. Niissä perussuomalaiset kärsivät kokenemattomuudestaan neuvotteluissa. Sotessa onkin Essayahin mukaan rahoituksellinen valuvika. Siksi velvollisuus on etsiä ratkaisut niihin, missä meillä on eroavaisuuksia, Orpo sanoi. Samainen kokoomusneuvottelija muistuttaa toisaalta myös sitä, että 2035 on vain numero, ei enempää eikä vähempää. Huoltotyöt ovat koko ajan käynnissä kenttäväen suuntaan, kokoomusneuvottelija arvioi. Hallituksen muodostajan, kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon mukaan neuvotteluissa ollaan nyt puolivälissä. Sekin tarkoittaisi silti sitä, että sote-menojen kasvua supistetaan 1,5 miljardin eurolla. TYÖTTÖMYYSTURVAN kipupisteisiin ei ole vielä tohdittu koskea lainkaan. Siinä on odotettavissa kipinöintiä kokoomuksen ja perussuomalaisten välillä. Eräs kokoomusneuvottelija muistuttaa, että suomalainen teollisuus pitää hiilineutraalisuustavoitetta hyvänä, sillä se voi houkuttaa teollisuuden investointeja Suomeen. –?Sdp:n mukaantulo on erittäin, erittäin epätodennäköistä. Purra linjasi tiistaina, että pitäytyminen hiilineutraalisuustavoitteessa vuoteen 2035 mennessä on ”äärimmäisen typerää ilmastopolitiikkaa”. Ison M:n vanavedessä marssivat ilmastokysymykset ja riita kehitysyhteistyövaroista. –?Ei ole ollenkaan varma, tuleeko tästä hallitusta. –?Valtiontalous nousee tai kaatuu sen mukaan, miten me saamme soten kustannuksia hillittyä, hän pelkistää. Hallitukseen meno ei ole perussuomalaisille tärkein asia, eräs perussuomalaisneuvottelija sanoo ykskantaan
Niinistön mielestä ajatus on moraalisesti hyvinkin kannatettava. Suomelta nootti Venäjälle Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan Suomi odottaa nyt vastausta Venäjältä noottiinsa. –?Ehkä siellä ei ole täysin ajateltu seurauksia ja sitä, miten vakaviin seurauksiin tilien jäädyttäminen johtaa, Haavisto arvioi. Haavisto ei spekuloinut sillä, miten kauan poikkeustilanne rahaliikenteessä voi jatkua ennen kuin Suomi joutuu miettimään edustustojensa sulkemista joko väliaikaisesti tai kokonaan Venäjällä. Suomi ei kuitenkaan Haaviston mukaan tällä hetkellä suunnittele lähetystöjensä sulkemista Venäjällä. TORSTAI 18.5.2023 Keskipohjanmaa 13 Jenni Lepänrinne Suomi on antanut toukokuun alussa nootin Venäjälle ja odottaa nyt Venäjän vastausta siihen, miksi maa jäädytti Suomen edustustojen pankkitilit. Marin piti New Yorkin Yankeestadionilla järjestetyssä tilaisuudessa puheen kaikkien uusien kunniatohtorien puolesta. Ihan selvää, kiistatonta vastausta ei kai kukaan ole vielä kehittänyt. Näillä kuudella maalla saattaa olla jokaisella jokin vähän ehkä toisistaan poikkeava syy jättäytyä ulkopuolelle, Niinistö arvioi. 1 Nootti tarkoittaa toisen valtion toiselle valtiolle antamaa tiedonantoa tai kysymystä, jolla ilmaistaan tyytymättömyyttä valtion toimintaan tai tekoihin. Edustustojen henkilökunnan palkkojen maksuun Venäjän teolla ei ole vaikutusta. –?Kyllä minä kuvaisin suoritusta aika lailla merkittäväksi yksimielisyydenkin osalta. Toistaiseksi rahaliikenteen jäädyttäminen on kuitenkin vain se, mitä nyt on tapahtunut, eikä kyse ole esimerkiksi mistään moukareiden heittelystä suurlähetystön pihalle, Haavisto kommentoi viitaten viime joulukuun tapahtumiin. Reykjavikissa pidetty kokous oli vasta neljäs huippukokous Euroopan neuvoston historiassa. Keskustelua on käyty myös venäläisiltä jäädytettyjen varojen käyttämisestä sotavahinkojen korvaamiseksi Ukrainalle. 1 Nootilla voidaan myös ehdottaa ratkaisua tai pyytää lisäselvitystä. FAKTA Nootti 1 Suomi antoi Venäjälle nootin 4. Samassa tilaisuudessa myönnettiin yliopiston kunniamitali kirjailija Salman Rushdielle. Venäjä jäädytti sekä Pietarin pääkonsulaatin että Moskovan suurlähetystön kaikki pankkitilit huhtikuun lopussa. Marinin lisäksi kunnianosoituksen saivat kemian nobelisti Carolyn Bertozzi, tanssija Misty Copeland ja Marylandin yliopiston entinen presidentti Freeman A. Toistaiseksi Suomi joutuu kuitenkin nyt odottamaan Venäjän vastausta noottiinsa sekä keksimään vaihtoehtoisia rahaliikennetapoja, joilla lähetystöjen toiminta saadaan Venäjällä jatkumaan. –?Lähtökohtana selvästi on se, että joka vahingon tekee, kauheata jälkeä, sen korvaa. –?Olemme jo pohtineet vaihtoehtoisia tapoja hoitaa kulut ja sellaisia etsitään koko ajan lisää. Haaviston mukaan tilanne on vakava, mutta edustustojen henkilökuntaan ei kohdistu tällä hetkellä varsinaista turvallisuusuhkaa. Hrabowski. Käytännössä olemme maksaneet kuluja käteisellä. Huippukokouksen signaalina on Niinistön mukaan vahva henkinen tuki Ukrainalle. HAAVISTON MUKAAN myös muilla mailla on ollut ongelmia Venäjän kanssa liittyen edustustojen rahaliikenteeseen. toukokuuta johtuen Venäjän päätöksestä sulkea kaikki Suomen Venäjän lähetystöjen rahaliikenne. Voidaanko Venäjän valtion varoja jäädyttää, voidaanko yksityisiä varoja jäädyttää. Kaksipäiväisen kokouksen konkreettisena lopputulemana oli Ukrainan sodan vahinkorekisterin perustaminen. Rekisteriin kerätään korvausvaateita ja todisteita Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamista vahingoista, ja siihen liittyi perustajajäseninä mukaan 40 maata. –?Venäjän toimet rikkovat Wienin yleissopimusta, johon lähetystöjen olemassa olo perustuu, Haavisto muistutti. Lähde: Ulkoministeri Haavisto ja ulkoministeriö PEKKA RAUTIAINEN STT, Anssi Rulamo Presidentti Sauli Niinistö kiittelee yksimielisyyden henkeä Euroopan neuvoston huippukokouksessa Islannissa. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) piti keskiviikkona tästä syystä pikaisen tiedotustilaisuuden, jossa hän avasi tilanteen taustoja. Haaviston mukaan Venäjän toimet olivat maan keskuspankin päätös. Hän pitää silti Suomen tilannetta vakavimpana, koska tilit ovat täysin jäädytetty. Hän pitää tilanteen vakavimpana asiana sitä, että Suomen edustustojen normaali toiminta vaikeutuu Venäjän tempun vuoksi. 1 Toistaiseksi Venäjä ei ole vastannut Suomen noottiin. Käytännössä korvausten maksaminen jäänee kauas tulevaisuuteen. Edellinen pidettiin vuonna 2005. KÄYTÄNNÖSSÄ VENÄJÄN toimet pakottavat Suomen miettimään, miten sekä pääkonsulaatin että suurlähetystön tavalliset juoksevat kulut, kuten vuokrat sekä vesija sähkölaskut saadaan maksetuksi. Mutta pyrkimys siihen suuntaan on kyllä vakava, jos vain löytyy siihen mahdollisuuksia. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) arvioi, että Venäjän teko liittyy enemmänkin EU:n asettamiin pakotteisiin kuin Suomen Nato-jäsenyyteen. –?Kyllä sanoisin tällaisen olevan kiusantekoa. –?Tilannetta kuitenkin seurataan koko ajan. On kuitenkin selvää, ettei käteisen jatkuva käyttö ole kestävä ratkaisu, Haavisto kuvaili. Presidentti käytti sanaa ”henkinen”, koska ihmisoikeusja demokratiajärjestönä Euroopan neuvosto ei tee päätöksiä aseellisesta tuesta. Tilanteella ei myöskään ole vaikutusta Venäjän lähetystöjen toimintaan Suomessa. Euroopan neuvoston jäsenmaista vain kuusi – Armenia, Azerbaidzhan, Bosnia ja Hertsegovina, Serbia, Turkki ja Unkari – jättäytyivät tässä vaiheessa rekisterin ulkopuolelle. Haavisto arvioi Venäjän toimien johtuvan EU-pakotteista. –?Ulkoministeriön kanta on yksiselitteisesti se, että Venäjän lähetystöjen toiminta pitää Suomessa turvata, sillä se on diplomaattisen koskemattomuuden periaatteiden mukaista. Niinistö kiittelee Euroopan neuvoston yksimielisyyttä Toimitusministeristön pääministeri Sanna Marin (sd.) on vihitty New Yorkin yliopiston (NYU) kunniatohtoriksi. Niinistön mukaan se on ”rauhansopimuksen asioita”. VAHINKOREKISTERIN konkreettisena merkityksenä Niinistö pitää sitä, että annetaan julkinen vahvistus vahinkojen korvaamisen oleellisuudesta. Silloin kommandopipoiset henkilöt heittelivät somessa levinneiden videoiden mukaan Suomen suurlähetystön pihalle moukareita Moskovassa. Siinä yleinen periaate saa vahvistuksen ja myös pannaan käytäntöön rekisterin avulla, Niinistö sanoi. STT Sanna Marin New Yorkin yliopiston kunniatohtoriksi. –?Sitä varten tarvitaan tällainen rekisteri, jotta nähdään mitä vahinkoja on syntynyt. Haavisto huomauttaa, että toimillaan Venäjä myös yksiselitteisesti rikkoo Wienin sopimusta. Asia nousi keskiviikkona julkisuuteen. Tässä on mielestäni enemmän kysymys pakotteista, joita Venäjään kohdistuu kuin esimerkiksi Suomen Nato-jäsenyydestä. Haaviston ei usko, että Suomen edustustojen pankkitilien jäädyttämisellä olisi yhteyttä maan Nato-jäsenyyteen. –?Siinähän tulee sitten näitä oikeudellisia kysymyksiä ilmeisesti aika paljonkin vastaan. –?Kyllä täällä on aivan 100-prosenttisesti edettykin yhdessä, Niinistö sanoi Reykjavikissa. Niinistö viittasi Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin huippukokouksessa tiistaina videoyhteydellä pitämään puheeseen, jossa tämä käytti useaan otteeseen termiä ”100 prosenttia” kuvaamaan monia asioita
–?Johdonmukainen Afrikkastrategia on Euroopalle paitsi taloudellinen mahdollisuus niin myös ennen kaikkea tapa puuttua näihin ongelmiin, joita mittavat muuttoliikkeet mahdollisesti synnyttävät, Miettinen sanoo. Dubailaisyhtiö valitti takavarikosta Helsingin käräjäoikeuteen, joka katsoi, ettei asiassa osoitettu, että se tai AO Minudobreniya olisivat Rotenbergin omistuksessa tai määräysvallassa. Hän sanoo pitävänsä merkittävämpänä kehityskulkuna halua valtiontukisääntöjen löysäämiseen. Jos Orpon hallitusta ei olisi ennen huippukokousta nimitetty, Suomea edustaisi edelleen Sanna Marin (sd.). Hovioikeuden mukaan ulkoministeriö esitti riittävän näytön siitä, että Rotenberg omisti enemmistöosuuden AO Minudobreniyasta, joka oli käynyt maksun suorittamisen aikaan lannoitekauppaa Agricultural Minerals DMCC:n kanssa. Tuore pääministeri matkaa juhannussaunasta EU:n huippukokoukseen. EU:n turvapaikkapolitiikkaan liittyvät uudistukset eivät ole nousseet keskusteluun, Miettinen sanoo. Tähän liittyy myös kysymys yhteisvelasta. Agricultural Minerals DMCC:n epäillään toimineen lannoitekaupassa peiteyhtiönä venäläiselle AO Minudobreniya -yhtiölle, jonka enemmistöomistaja on venäläisoligarkki Arkadi Rotenberg. Orpo pyrkii muodostamaan hallituksen viimeistään juhannukseen mennessä. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA ” Johdonmukainen Afrikka-strategia on Euroopalle paitsi taloudellinen mahdollisuus niin myös ennen kaikkea tapa puuttua näihin ongelmiin, joita mittavat muuttoliikkeet mahdollisesti synnyttävät.” Timo Miettinen akatemiatutkija STT, Maria Rosvall Helsingin hovioikeus piti keskiviikkona takavarikossa yli 300?000 euroa, jotka ulkoministeriön mukaan olivat päätymässä EU-pakotelistalla olevalle venäläisoligarkille. Näillä perusteilla takavarikolle oli lailliset edellytykset ja se määrättiin pidettäväksi edelleen voimassa, hovioikeus sanoi. Lisäksi Miettinen odottaa huippukokouksesta muuttoliikkeisiin ja Ukrainan tukemiseen liittyviä kysymyksiä. Vastassa voi olla keskusteluja, joita ei Suomessa käydä riittävästi, sanoo tutkija Timo Miettinen. MIETTISEN MUKAAN EU:lle vaikuttavimpia ratkaisuja olisivat parempien elinolosuhteiden, investointimahdollisuuksien ja työpaikkojen tarjoaminen pakolaisten lähtöalueille. Miettinen pitää nykysääntöjen löysäämistä Suomen edun vastaisena. Toisaalta Ranskan presidentti Emmanuel Macronin tuoreissa ulostuloissa keskeisempään rooliin on noussut valtiontukien helpottaminen ja jäsenmaiden aktiivisempi teollisuuspolitiikka. Yhteisvelka korostuu EU-keskustelussa Akatemiatutkija Timo Miettinen arvelee, että kesäkuun huippukokouksessa keskeisiin kysymyksiin lukeutuu vastaaminen globaaliin kilpailutilanteeseen, kuten Yhdysvaltojen ja Kiinan haasteeseen. Silloin Antti Rinne (sd.) kasasi omaa hallitustaan samalla, kun Suomi valmistautui ottamaan vastuun EU:n puheenjohtajamaana. Ulkoministeriö valitti edelleen hovioikeuteen. –?Kun tällaista selvitystä ei ollut esitetty, hovioikeus katsoi, että varat olivat olleet päätymässä lannoitekaupan kautta pakotelistatun henkilön omistamalle yhtiölle ja siten tämän saataville tai hyödynnettäviksi. –?Me emme pysty yksinkertaisesti vastaamaan kaikkein suurimpien maiden aktiiviseen tukija teollisuuspolitiikkaan. Hänen veljensä Boris Rotenberg ja tämän poika Roman Rotenberg ovat Suomen kansalaisia. Oligarkin varat jäivät takavarikkoon Hovioikeus piti takavarikossa lannoiterahat, jotka olivat päätymässä Arkadi Rotenbergille. –?Keskustelu on todella paljon pyörinyt työperäisen maahanmuuton ympärillä. Rotenberg kuuluu Venäjän presidentin Vladimir Putinin lähipiiriin. Linjaukset EU:n tulevaisuudesta häämöttävät pian uuden hallituksen työjärjestyksessä. Tämä on keskeinen riski, joka Suomella on tässä tilanteessa, Miettinen sanoo. Rahat määrättiin takavarikkoon, koska katsottiin, että Rotenbergillä on suoraan tai välillisesti mahdollisuus saada saatava käyttöönsä. Hovioikeuden ratkaisuun voi vielä hakea valituslupaa korkeimmasta oikeudesta. EU:n pakolaispolitiikka on hänestä enemmän seurausten hallintaa kuin sitä, että pyritään vaikuttamaan pakolaisuuden juurisyihin. Miettinen arvioi, että kesäkuun huippukokouksessa keskeisiin kysymyksiin lukeutuu vastaaminen globaaliin kilpailutilanteeseen, kuten Yhdysvaltojen ja Kiinan haasteeseen. Tällöin tuore pääministeri saisi lähteä lähes ensitöikseen EU:n seuraavaan huippukokoukseen. –?Muut toimijat eivät jätä tätä pelikenttää täyttämättä vaan toimivat hyvin aktiivisesti näillä alueilla, mutta ei välttämättä tavalla, joka on Euroopan unionin etujen mukaista. –?Perinteisesti toimitusministeristön pääministerillä on pienempi liikkumatila, Miettinen arvioi. kesäkuuta. Se pidetään 29.–30. Samaan aikaan maailmalla on huomioitu, miten esimerkiksi Kiina pyrkii lisäämään vaikutusvaltansa Afrikassa rahoittamalla investointeja alueelle. Perussuomalaiset on linjannut sen vastustamisen kynnyskysymykseksi ja hallituksen muodostaja Petteri Orpo (kok.) on vakuutellut, että Suomi ei kannata sellaista. Tätä Miettinen pitää Suomen edun vastaisena, koska Suomi ei pystyisi vastaamaan suurimpien jäsenmaiden tukipolitiikkaan. Suomalaisyhtiö oli ostanut Dubaihin rekisteröidyltä Agricultural Minerals DMCC -yhtiöltä lannoitteita lähes 324?000 eurolla. ALEXANDER NEMENOV / AFP / LEHTIKUVA Hovioikeus piti aiheellisena epäilyä, jonka mukaan Arkadi Rotenberg yritti kierrättää lannoitekauppojen kautta itselleen yli 300 000 euroa.. Uuden yhteisvelan mahdollisuus on ollut esillä myös hallitusneuvotteluissa. Suomalaispankki pysäytti lannoitemaksun syksyllä 2021. Hovioikeuden mukaan Agricultural Minerals DMCC:ltä voitiin kohtuudella edellyttää selvitystä siitä, että rahat eivät olleet menossa Rotenbergin saataville tai hyödynnettäväksi. 14 TORSTAI 18.5.2023 Keskipohjanmaa STT, Ilkka Hemmilä Suomessa julkinen keskustelu Euroopan unionin lähitulevaisuudesta on keskittynyt liikaa yhteisvelkaan, sanoo akatemiatutkija Timo Miettinen Helsingin yliopistosta. EU:n aikataulut kirittivät Suomen hallitusneuvotteluita myös neljä vuotta aiemmin. Ukrainan sota on Suomessa laajasti esillä, mutta samaa ei voi Miettisen mukaan sanoa pakolaiskeskustelusta
Taalas sanoi, että El Niño -sääilmiön ja ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen yhdessä aiheuttamiin seurauksiin täytyy varautua. Jos Kilicdaroglun liittouma hyväksyy Oganin vaatimukset, voi se vaarantaa HDP:n kannattajien äänet. Kilicdaroglu tuskin haluaa Oganin viiden prosentin äänisaaliin päätyvän Erdoganille. Suomalaisista äänioikeutetuista vaaliuurnilla kävi tuolloin 40,7 prosenttia. Sopimus sallii Ukrainan viljaja elintarvikeviennin Mustanmeren kautta. Ogan ei kuitenkaan myy itseään halvalla. Niinpä Kilicdaroglu voitti ensimmäisellä kierroksella useissa kurdimaakunnissa. Maapallon keskilämpötila saattaa järjestön mukaan ylittää pian Pariisin ilmastosopimuksessa asetetun tavoitteen, jonka mukaan keskilämpötilan nousu täytyisi pitää selvästi alle kahdessa asteessa suhteessa esiteolliseen aikaan eli vuosien 1850–1900 keskiarvoon. El Niñon odotetaan kehittyvän tulevien kuukausien aikana. –?Ilman meitä vaalit eivät olisi jääneet toiselle kierrokselle, hän sanoi BBC Türkcen haastattelussa päivä vaalien jälkeen. Ukraina kertoi tiistaina ilmapuolustuksensa ampuneen alas kuusi Venäjän hypersoonista ohjusta, minkä Venäjän ulkoministeri Sergei Shoigu sittemmin kiisti. WMO: Maapallon lämpimin viisivuotisjakso alkanut Viime vuonna maapallon keskilämpötila oli 1,15 astetta korkeampi kuin esiteollisella ajalla. Hän on asettanut kovat ehdot tuelleen: Turkin suurimmalle kurdipuolueelle HDP:lle ei saa tehdä myönnytyksiä tai antaa ministerinpaikkaa, ja Turkin miljoonat syyrialaiset ja muut pakolaiset on lähetettävä takaisin kotimaihinsa. Kaiken huomioon ottaen uskon toisen kierroksen sujuvan helpommin meidän kannaltamme, Kalin sanoi nationalistien Ortadogu Gazetesi -lehdessä. Viime vuonna maapallon keskilämpötila oli 1,15 astetta korkeampi kuin esiteollisella ajalla keskimäärin. Osassa Etelä-Tyynenmeren aluetta on puolestaan keskimääräistä viileämpää. Ogan keräsi nimenomaan protestiääniä, hän muistutti. –?Hänen näkemyksensä ovat lähempänä (meitä). –?Kilicdaroglun liittoumalla ei ole varaa valita, vaan sen täytyy saada sekä HDP:n että Oganin kannattajien äänet, ja nopeasti, koska vaalit lähestyvät, Gürhanli sanoo. STT, AFP Viljanvienti-sopimusta jatkettiin kahdella kuukaudella Ukrainan viljanvientisopimusta on jatkettu kahdella kuukaudella, kertoi neuvotteluita välittänyt Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan. Ilmavoimista ei kommentoitu AFP:lle, onko järjestelmä jollain tapaa vahingoittunut. –?On olemassa 98 prosentin todennäköisyys, että ainakin yksi viidestä vuodesta ja koko viiden vuoden jakso on ennätyslämmin, WMO toteaa. Turkki-tutkija Halil Gürhanli Helsingin yliopistosta sanoo, että Ogan päätynee tukemaan oppositiota, koska Erdoganin tukeminen voisi päättää hänen uransa ja vahingoittaa hänen järjestelmänvastaista imagoaan. Venäjä uhkasi aiemmin vetäytyä sopimuksesta, koska sillä ei ole edelleenkään mahdollisuutta viedä omia maataloustuotteitaan muun muassa venäläispankkeihin kohdistuvien pakotteiden takia. TODENNÄKÖISYYS 1,5 asteen rajan puhkaisemiseen on kasvanut vuodesta 2015, jolloin todennäköisyys oli nolla. Hän edusti vaaleissa ultranationalistien ATA-liittoumaa. kesäkuuta. EU-puheenjohtajamaana toimiva Ruotsi ilmoitti asiasta keskiviikkona Twitterissä. Venäjä on toistuvasti viivytellyt sopimuksen jatkamista. Europarlamenttivaalit järjestetään kaikissa jäsenvaltioissa joka viides vuosi. Ukraina oli yksi maailman suurimmista viljaviejistä ennen kuin Venäjä hyökkäsi sinne viime vuoden helmikuussa. Erdoganin tiedottaja Ibrahim Kalin väitti tiistaina, että Ogan saattaisi lähteä tukemaan Erdogania. –?Jos hän asettuu tukemaan Erdogania, kannattajat ajattelisivat, että Ogan halusikin edistää vain omaa poliittista uraansa, Gürhanli sanoo. WMO:n mukaan on 66 prosentin mahdollisuus, että vuosittainen maapallon keskilämpötila ylittää 1,5 asteen rajan ainakin yhtenä vuonna viisivuotiskauden 2023–2027 aikana. Suomesta valitaan neljätoista europarlamentaarikkoa. FABRICE COFFRINI / AFP / LEHTIKUVA Ukrainan mukaan sen Yhdysvalloilta saama Patriot-ilmatorjuntajärjestelmä toimii edelleen. Shoigun uutistoimisto RIA Novostille kertomien tietojen mukaan Venäjä ei ampunut niin monta Kinzhalia kuin Ukraina väitti ampuneensa alas. Näin arvioi YK:n alainen Maailman ilmatieteen järjestö WMO keskiviikkona julkaistussa tuoreessa raportissaan. Hän vastustaa myös muun muassa sellaisia Turkin perustuslakiin tehtäviä muutoksia, jotka uhkaisivat Turkin yhtenäisyyttä, kuten kurdien itsehallintotavoitteita. toukokuuta. Yhdysvallat ja Britannia ovat syyttäneet Venäjää nälänhädän käyttämisestä kiristykseen. Kurdit muodostavat arviolta viidesosan Turkin väestöstä, ja HDP on Kaakkois-Turkin maakuntien suurin puolue. Tänä vuonna lämpötilat ovat WMO:n mukaan todennäköisesti keskimäärin korkeampia kuin vuosina 1991–2020 lähes kaikkialla Alaskaa, Etelä-Afrikkaa, EteläAasiaa ja osittain Australiaa lukuun ottamatta. Hypersoonisia ohjuksia on erittäin vaikea torjua niiden nopeuden vuoksi. Edellisen sopimuksen oli määrä umpeutua torstaina. ADEM ALTAN / AFP / LEHTIKUVA STT, AFP Tänä vuonna alkavasta viisivuotisjaksosta tulee mitä todennäköisimmin maapallon lämpimin tähän mennessä mitattu jakso. Viljanvientisopimus solmittiin heinäkuussa. Arktisella alueella lämpeneminen on suhteettoman suurta, WMO sanoo. TORSTAI 18.5.2023 Keskipohjanmaa 15 STT, Ayla Albayrak Entisestä turkkilaisesta kansanedustajasta Sinan Oganista on tullut Turkin presidentinvaalien avainhenkilö, vaikka hän ensikatsomalta näyttikin hävinneen saatuaan vain hieman yli viisi prosenttia äänistä. STT, AFP Europarlamenttivaalien ajankohta lyötiin lukkoon Seuraavat europarlamenttivaalit on päätetty järjestää runsaan vuoden kuluttua 6.–9.?kesäkuuta 2024. Presidentinvaalien toinen kierros järjestetään 28. 55-VUOTIAS OGAN on Moskovassa tohtoriksi väitellyt taloustieteilijä, entinen kansanedustaja ja kovan linjan turkkilaisnationalisti. Maan ilmavoimien edustaja sanoi keskiviikkona uutistoimisto AFP:lle, että järjestelmä on kunnossa, vaikka Venäjä aiemmin väitti iskeneensä siihen. YK:n alaisen Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n mukaan arktisella alueella ilmasto lämpeneminen on suhteettoman suurta. Sekä presidentti Recep Tayyip Erdogan että oppositiohaastaja Kemal Kilicdaroglu hamuavat nyt Ogania puolelleen saadakseen hänen äänisaaliinsa tuekseen presidentinvaalien toiselle kierrokselle. Maahanmuuttoa vastustava Ogan on hyvin tietoinen kuninkaantekijän asemastaan. Venäjä sanoi osuneensa Patriotiin hypersoonisella Kinzhal-ohjuksella varhain tiistaina. Euroopan parlamenttiin valitaan vaaleissa runsaat 700 jäsentä. Vaalit siirtyivät toiselle kierrokselle, koska kukaan ei yltänyt voittoon vaadittuun 50 prosentin ylittävään vähimmäisäänimäärään. Äänestyspäivä Suomessa on sunnuntai 9. STT Ukraina: Patriotjärjestelmä on kunnossa. Erdogan keräsi melkein 50 prosenttia äänistä Kilicdaroglun jäädessä noin 45 prosenttiin. Vaikka tämä ei tarkoita, että maailma ylittäisi pysyvästi Pariisin ilmastosopimuksen virstanpylvään, WMO pääsihteerin Petteri Taalaksen mukaan 1,5 asteen taso ylitetään tilapäisesti yhä useammin. Sopimuksen mukaan pyrkimyksenä olisi edistää toimia, jotka rajaisivat lämpenemisen 1,5 asteeseen. Vuosina 2017– 2021 se oli kymmenen prosenttia. Edellisen kerran europarlamenttivaalit järjestettiin vuonna 2019. Oganin äänet voivat ratkaista vaalit Turkissa presidentinvaalien ehdokkaat taistelevat Sinan Oganin äänisaaliista. Turkissa Recep Tayyip Erdogan ja Kemal Kilicdaroglu taistelevat nyt ”kuninkaantekijän” eli Sinan Oganin ratkaisevasta äänisaaliista. Sitä oli aiemmin jatkettu kaksi kertaa
Kaikki vaikuttavat toimivilta, helpoilta ja sellaisilta, joita lapsemme rakastaisivat. Sitä voi ohjeistaa esimerkiksi kirjoittamaan reseptejä, jotka sisältävät halutun grammamäärän proteiinia tai hiilihydraatteja. Se tehtiin kertomalla tekoälylle halutusta valaistusolosuhteesta, ruokalajista ja kuvakulmasta. Tekoäly muistuttaa, että arvio on karkea, mutta se arvioi kalaruokaviikon maksavan noin 80– 117 euroa. Tekoälyn luomat reseptit ovat parhaimmillaan virheettömiä ja fine dining -tasoisia, mutta lopulta vastuu kalan kypsyyden, täydellisen avokadon ja marenkivaahdon kuohkeuden arvioimisesta jää kotikokille. JOS JOTAIN , niin tekoäly tuo hauskuutta ja kokeilun iloa kotikeittiöön. Syksyllä lehtisellerin lehdet kannattaa kuivata auringossa pellin päälle. Nina Karlsson, teksti ja kuvat Tekoälyn päälle rakennettu kielimalli Chat GPT on kaikille vapaasti käytettävissä oleva sovellus. Kirjoitan näin: ”Nelihenkinen perheemme pitää kalaruoista. Myös makujen tasapaino ja ateLihapullia tekoälyn avulla Tekoälysovellus Chat GPT auttaa muotoilemaan sähköposteja, kirjoittamaan blogitekstejä ja rakkausrunoja. Silmäilen reseptejä. Mitä näistä voisi valmistaa?” MITÄ TARKEMPIA ohjeita tekoälylle antaa, sitä paremman hyödyn siitä saa irti. Erotatko, mitkä kuvat on ottanut toimittaja ja mitkä on tuottanut sovellus. Sellerisuola maistuu leivän päällä tai vaikkapa paistetun kalan päälle ripoteltuna. Tekoäly tuottaa toimivalta kuuloisen reseptin muutamassa sekunnissa. LOPUKSI PYYDÄN tekoälyä tuottamaan viikon arkiruokalistan. Kuivattuja lehtiä on sitten helppo murentaa pastakastikkeisiin ja keittoihin. Esimerkiksi: ”Tekisitkö reseptin Samin Nosratin tapaan. Kannattaa mainita esimerkiksi, monelleko ruokaa tehdään, millaista tunnelmaa tavoitellaan ja millainen budjetti on. Raadin mielestä yhdistelmä on onnistunut. Taitavaksi kokiksi Chat GPT ei yksinään tee, mutta se voi olla oiva apuväline esimerkiksi silloin kun tuntuu, että ei keksi mitä ruokaa laittaisi työpäivän jälkeen tai lasten syntymäpäiväjuhlille. Tekoäly jalostaa reseptiä ja lisää taikinaan raastettua porkkanaa. Sitä tekoäly ei maininnut.. Kysyn vielä, mitä nämä kaikki ruoat viidelle arki-illalle maksaisivat. Se kertoo reseptit paahdettuihin kalafileisiin ja perunamuusiin, kala-kookoskeittoon, tonnikalapastaan, lohikeittoon sekä uunikalaan ja juureksiin. Ehdotan, että lihapullareseptissä olisi vaikutteita Lähi-idän keittiöstä. Se voi olla inspiraation apuna myös kotikeittiössä ja viikon ruokalistojen laatimisessa. Sellerinvihaajan kannattaa antaa ainakin sellerisuolalle mahdollisuus. Pyydän sitä lisäämään lihapullataikinaan jotain kasvista. Levitä suola ohuesti uunin pelKesytä selleri suolalla – suhde siihen on harvoin kädenlämpöinen Lehtiselleri jakaa mielipiteitä ehkä enemmän kuin mikään muu vihannes. Se maistuu varhaiskaalisalaatissa ihanalta. Selleri syventää keväisen keiton makua. Lihapullat kannattaa tehdä rasvaisesta lihasta maukkaimman lopputuloksen saamiseksi. Mausteina on inkivääriä, soijakastiketta ja seesamiöljyä. Se avattiin viime syksynä yleisölle. Haluaisimme helppoja ja nopeita kalareseptejä, jotka maistuisivat myös lapsille. Chat GPT ei ole Google. Tekoälyä voi pyytää loihtimaan myös helppoja arkiruokalistoja, erilaisia ruokavalioita noudattavia reseptejä ja vaikkapa illallismenun jonkin tietyn teeman ympärille. Viimeiseksi kokeilen syöttää tekstikenttään ainekset, jotka kaapistamme löytyvät. HILJATTAIN Telegraph-lehti pyysi tekoälyä tuottamaan Michelinravintolan tasoisia reseptejä, ja ne olivat huippukokin mielestä ällistyttävän taitavia ja toimivia. Se on kiitollinen vihannes, joka ei paljoa huomiota kaipaa. Se nopeuttaa arjen ruokasuunnittelua ja mahdollistaa hävikin vähentämisen, sillä jääkaapissa olevista raaka-aineesta pystyy loihtimaan herkullisia reseptejä. En äkkiseltään muuttaisi siitä mitään. Onko erikoisruokavalioita tai allergioita. Tekoälysovellus on ehtymätön idepankki, mutta maistamisen ammattilaista se ei voi päihittää. Minulla on kaapissa juustoraastetta, perunaa, kukkakaalia, tahinia ja yrttejä. Jos istutat kesäksi parvekkeelle tai pihalle taimia, istuta lehtiselleri. Ohjeita voi muokata myös valmistustavan mukaan. Tarkennuksena voisi ehdottaa, että resepti olisi tyylillisesti jonkun tunnetun kokin tapaan tehty. KIRJOITAN TEKSTIKENTTÄÄN , että suunnittelen aasialaista illallista nelihenkiselle perheelleni. Selleriä joko rakastetaan tai vihataan. Kuvan tuottamiseen meni noin 20 minuuttia, sillä toimittaja teki ensimmäistä kertaa tekoälyllä kuvia. Haluan, että pääraaka-aineena on kanan jauheliha (400 g). Kokeile sellerisuolaa kurkkujen päällä juustoleivän kanssa tai salaatissa. Entä mikä on haluttu pääraaka-aine. Sellerisuola 2 dl laadukasta suolaa 1 iso lehtisellerin varsi ja lehdet silputtuna Soseuta suola ja sellerin varsi lehtineen sauvasekoittimella tai tehosekoittimella tasaiseksi. Se on niin koukuttavaa, että vaikea heti keksiä ruokalajia, johon sitä ei laittaisi. Sovellus kuvailee itse itseään näin: Chat GPT on tekoälyohjelma, joka on suunniteltu ymmärtämään ja tuottamaan ihmiskieltä. Tekisitkö ehdotuksen jokaiselle arkipäivälle?” Viiden reseptin kehittämiseen menee Chat GPT:ltä alle 10 sekuntia. Chat GPT toimii nimensä mukaisesti chattinä, eli voit jatkaa keskustelua ja esimerkiksi pyytää muutoksia tai tarkennuksia sen antamiin resepteihin. Seuraavaksi kysyn siltä, miten se tekisi perinteisen skandinaavisen lihapullareseptin, joka olisi munaton ja maidoton. Aasialaisten lihapullien kuva on tuotettu kuvageneraattori Midjourneylla. Voit ajatella sitä kuin älykästä keskustelukumppania, joka pystyy vastaamaan kysymyksiin, antamaan neuvoja tai auttamaan erilaisissa tehtävissä. Tekoäly ehdottaa lisukkeeksi tabbouleh-salaattia ja hummusta. Haluatko esimerkiksi grillata vai valmistaa aterian sous vide -menetelmällä (tyhjiökypsennyksellä). A16 TORSTAI 18.5.2023 Keskipohjanmaa Nina Karlsson, teksti ja kuvat Lehtiselleriä voi syödä raakana tai kypsennettynä. Tekoälyä voi pyytää tuottamaan reseptejä ennalta valittujen raaka-aineiden pohjalta. Selleri tykkää haposta ja rasvasta, eli lisää salaattiin esimerkiksi reilusti sitruunan mehua ja sinihomejuustoa. Testaan reseptin, ja se on onnistunut. Ehkä tarkennuksena voisi sanoa, että lihapulliin kannattaa yleisesti valita rasvaista jauhelihaa. Teen linssi-lihapullat, ja niistä tulee maistuvia, mutta pullat murenevat helposti paistaessa. Jos keitosta tuntuu puuttuvan jokin maku, se kaipaa usein selleriä
Sekoita hyvin. Rapsakka selleri taipuu myös samettisen sileäksi sosekeitoksi. Kuvan tuottamiseen meni noin 20 minuuttia, sillä toimittaja teki ensimmäistä kertaa tekoälyllä kuvia. Keitä, kunnes kasvikset ovat täysin pehmenneitä. TORSTAI 18.5.2023 Keskipohjanmaa A17 lille ja anna suolan kuivua 100-asteisessa uunissa 25 minuutin ajan. Aasialaistyyliset kanalihapullat porkkanalla Neljälle 400 g kanan jauhelihaa 1 porkkana, raastettuna 2 valkosipulinkynttä, murskattuna 2 cm pala inkivääriä, raastettuna 2 rkl soijakastiketta 2 rkl seesamiöljyä 1 rkl maissitärkkelystä 1 kananmuna 1 tl suolaa 1/2 tl mustapippuria 2 rkl korianteria, hienonnettuna öljyä paistamiseen Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Palvelua voi käyttää myös suomenkielellä. Voit kertaalleen sekoittaa suolan. Peruna-sellerikeitto Neljälle 4 jauhoista perunaa 1 sipuli tai pätkä purjoa 3–4 lehtisellerin vartta 2 valkosipulin kynttä 7 dl hyvää kasvislientä 2 tl kuivattua timjamia mustapippuria myllystä 1 dl kaurakermaa hieman sitruunan mehua loraus oliiviöljyä (suolaa) Pilko perunat, sipuli, lehtiselleri ja valkosipuli reiluiksi paloiksi kattilaan ja kaada päälle noin 7 dl hyvää kasvislientä. Lusikoi suola puhtaaseen purkkiin. Soseuta, ja mausta timjamilla ja mustapippurilla. Tämä kuva skandinaavisista lihapullista on tuotettu kuvageneraattori Midjourneylla. Vaivaa seosta käsin, kunnes se on tasainen. Sekoita kulhossa kanan jauheliha, raastettu porkkana, murskatut valkosipulinkynnet ja raastettu inkivääri. Siirrä lihapullat uunivuokaan ja paista uunissa noin 10 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä. Aasialaisten lihapullien kuva on tuotettu kuvageneraattori Midjourneylla. Anna pellin olla lopuksi esimerkiksi auringonpaisteessa keittiön pöydällä muutaman tunnin ajan, jotta kaikki kosteus on varmasti haihtunut. Vaivaa seosta käsin, kunnes se on tasainen. Lisää soijakastike, seesamiöljy, maissitärkkelys, kananmuna, suola, mustapippuri ja korianteri. Siirrä lihapullat uunivuokaan ja paista uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä. Tarkista maku, ja viimeistele annokset tuoreilla yrteillä ja lorauksella oliiviöljyä. Skandinaaviset lihapullat (munaton ja maidoton) Neljälle 400 g naudan jauhelihaa 1 dl korppujauhoja (tai gluteenittomia korppujauhoja) 1 dl kaurakermaa (tai muuta kasvipohjaista kermaa) 1 pieni sipuli, hienonnettuna 1 rkl sinappia 1 tl suolaa 1 tl mustapippuria ½ tl valkosipulijauhetta ½ tl timjamia 1 rkl öljyä Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Se tehtiin kertomalla tekoälylle halutusta valaistusolosuhteesta, ruokalajista ja kuvakulmasta. Voit jättää suolan myös jäähtyvään uuniin. Lämmitä öljy paistinpannussa ja paista lihapullat pannulla kauttaaltaan ruskeiksi. Kuumenna öljy paistinpannussa ja paista lihapullat pannulla kauttaaltaan ruskeiksi. Kuvakulmaksi määriteltiin 45 astetta.. Tekoälyä pyydettiin muun muassa sisällyttämään kuvaan sinivalkoruudullinen pöytäliina ja vanhasta ikkunasta tuleva luonnonvalo. Sekoita kulhossa naudan jauheliha, kypsät linssit, hienonnettu sipuli, murskatut valkosipulinkynnet, tuore minttu, juustokumina, suola ja mustapippuri. Siirrä lihapullat uunivuokaan ja paista uunissa noin 10–15 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä. rian viimeinen silaus tehdään omilla aisteilla. VINKKI! Kun haluat kokeilla Chat GPT:tä, tee ilmainen tili https:// chat.openai.com ja aloita keskustelu tekoälyn kanssa. Pyörittele seoksesta noin golfpallojen kokoisia lihapullia. Lisää lopuksi kaurakerma, hieman sitruunan mehua ja kuumenna. Pyörittele lihapulliksi noin golfpallon kokoisia palloja. Tekoäly ei pysty maistamaan. Pyörittele seoksesta noin golfpallojen kokoisia lihapullia. Ja ehkä hyvä niin. Lämmitä öljy paistinpannussa ja paista lihapullat pannulla kauttaaltaan ruskeiksi. Sekoita kulhossa jauheliha, korppujauhot, kaurakerma, hienonnettu sipuli, sinappi, suola, mustapippuri, valkosipulijauhe ja timjami. Lähi-idän lihapullat linsseillä Neljälle 400 g naudan jauhelihaa 1 ½ dl kypsiä linssejä 1 sipuli, hienonnettuna 2 valkosipulinkynttä, murskattuna 2 rkl tuoretta minttua, hienonnettuna 1 tl juustokuminaa 1 tl suolaa ½ tl mustapippuria 1 rkl öljyä paistamiseen Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen
Palmen perheessä oli kolme poikaa Sven, Gunnar ja Nils. 1918. Matka junalla Haaparannan kautta kesti kaksi vuorokautta. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. PALMEN SUVUN aktivistikausi alkoi jo vuonna 1900, jolloin Sven Palmen johdolla lähetettiin kaksi erikoisvakoojaa Tukholmasta Suomeen seuraamaan kenraalikuvernööri Bobrikoffin ja muiden tsaarin virkamiesten päätöksiä. Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin kello 7.00–11.00 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Knape. Kirjoittajina olivat Sven Palme ja äiti Hanna Palme. Venäjän vallankumouksen eteneminen oli herättänyt pelkoa. Otamme vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. Zavidovopyykki alkaa Toivo Sandkvist KOKKOLA Harva tietää, että 1986 murhatun Ruotsin pääministerin Olof Palmen (sd.) suku liittyy kiinteästi myös Suomen vuoden 1918 tapahtumiin. Suvun kotipaikka on Sarvlaksin kartano Pernajassa Uudellamaalla. Kansliapäällikkö Antero Jyränki on määrätty olemaan itse paikalla, mutta ylijohtaja Seppo Lindblomia saa edustaa asiamies. Kansan Uutisten eilen peräänkuuluttama suuri oikeussalinäytelmä on hyvinkin mahdollinen. -Joh. Olof Palme vanhempi eli murhatun pääministerin setä kaatui valkoisten riveissä Tampereen taisteluissa kiirastorstaina 3. Sopivasti oikeuden istuntopäiväksi julkistettiin uusi nimi siinä ketjussa, jonka toisessa päässä väitetään olevan toimittaja Högnäsin itse. Tänään alkaa Helsingin raastuvanoikeudessa nk. Seinäjoelta Palme ohjattiin Pietarsaareen perustettuun tykistökouluun. RUOTSALAISET pitivät Suomen vapaustaistelua myös omana taistelunaan kommunismia vastaan. Sosialidemokraattinen toimittaja Matti Vimpari edustanee puolueensa johtoa kirjoittaessaan, että ainoa kestävä johtopäätös olemassa olevista tiedoista on kanava Jyränki-Repo-Storbom-Högnäs. Jyrängin rinnalla seisoo ennakkotietojen mukaan helsinkiläinen tähtiasianajaja Tobias Obstbaumn. Nils Palme johti paraatissa ruotsalaisten tykistöosastoa ja Ruotsin vapaaehtoisjoukko kaiutti hurraata. • Klikkaa alhaalta kohtaa ” Oletko unohtanut salasanasi?” • Lisää sähköposti-osoitteesi ja klikkaa ” Lähetä”. • Saat sähköpostiisi viestin, joka sisältää linkin ja ohjeet salasanan nollaamiseen. Olof Palme vanhemman vaiheita Suomen vapaussodassa on selvittänyt Rainer Andersson teoksessa Vad gjorde du i Finland (Mitä teit Suomessa). Kokkolalaisten osaston rintamalohkolla Tampereella oli mukana Ruotsista saatu sairasauto, jonka lääkärinä toimi kokkolalainen Ernst V. • Mikäli sähköpostillasi ei löydy tilausta, aktivoi tilisi asiakasnumerolla www.hillagroup.fi/tunnukset (asiakasnumero löytyy tilauslaskusta tai etukortistasi). • Pääset aloittamaan salasanasi vaihdon klikkaamalla Kirjaudu-painiketta sivun oikeassa yläkulmassa. On selvää, että oikeudenkäynti herättää suurta kiinnostusta. Mannerheim sotilaineen juhlisti vapaussodan päättymistä paraatilla Helsingissä 16.5. Olof Palmen setä kaatui Tampereella. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi VA. • Lisää salasana (vähintään 6 merkkiä) ja klikkaa ” Vahvista uusi salasana”. Olof Palme vanhemman isä oli Sven Palme. OLOF PALME vanhempi syntyi 1884 eli hän oli 33-vuotias kaatuessaan Tampereella. Palmen veljesten serkku oli Suomen politiikassa myöhemmin keskeisesti vaikuttanut Ernst von Born. Sosialidemokraatit takovat nyt puuttuvaksi renkaaksi yleisradion pohjoismaisen toiminnan asiamiehen Nils-Börje Storbomin. Pääministeriksi kohonnut Olof oli Gunnarin poika. PÄÄTOIMITTAJA Sanni Aho | sanni.aho@hillagroup.fi LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. 4. • Mene www.keskipohjanmaa.fi -verkkosivustolle. • Avaa sähköpostisi. Lähetä meille juttuvinkkisi! toimitus@kpk.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN. Zavidovon vuotojutun oikeuskäsittely. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. 17: 25 1 Nimipäivä tänään: Erkki, Eero, Eerika, Eerik, Erkka, Eerikki (suom.), Erik, Erika, Jerker, Eirik (ruots.), HERRAN TAIVAASEENASTUMINEN, Helatorstai Paavali, Paavo, Pauli, Petri, Antti, Kristiina, Stiina, Tiina, Klaudia, Faina, Julia, Ulla (ort.). Eri tietolähteiden mukaan Olof Palme vanhempi oli Ruotsin äärioikeistolaisten johtohenkilöitä. • Saat sähköpostiisi vahvistuksen salasanan vaihtamisesta. Kirjeenvaihto Ruotsissa osoitettiin Hanna Palmen veljelle vapaaherra Viktor von Bornille. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Äiti oli suomalaisen Born-sukuun kuuluvan vapaaherra Johan August von Bornin nuorin tytär Hanna Maria von Born. Miksi Olof Palme lähti Suomeen ruotsalaisen vapaaehtoisprikaatin riveissä maaliskuussa 1918. Nyt lehden digisisällöt ovat käytössäsi. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. NÄIN KIRJAUDUT VERKKOPALVELUUMME Saat Hilla-tilin käyttöön ja pääset jatkossa nauttimaan lehden digisisällöistä vaihtamalla verkkosivuston salasanasi Unohtunut salasana -toiminnon kautta. Myös Nils Palme osallistui Tampereen taisteluihin. Miten tarjolla olevien uusien tietojen laita liekin. ASIAKASPALVELUMME PALVELEE ARKISIN KLO 9–15 Soita numeroon 020 750 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@hillagroup.fi www.asiakaspalvelu.hillagroup.fi www.hillagroup.fi/yhteystiedot TORSTAI 18.5.2023 Keskipohjanmaa 18 Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut. Ruotsalaisprikaati tuli rautateitse Suomeen ja esimerkiksi Kokkola oli tuolloin tärkeä etappipaikka. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Joissakin lähteissä mainitaan, että hänestä olisi saattanut tulla kyseisen aatesuunnan ykkösjohtaja. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Vaikeasti haavoittuneita oli 20. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa asiakaspalvelu. hillagroup.fi/jakelupalautteet MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Samalla myös Hilla-tilisi aktivoituu. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Ruotsin vapaaehtoisprikaatin sotilaista kaatui vapaussodassa 49. Hän oli merkittävän vakuutusyhtiön johtaja ja valtiopäivämies
Hän oli 84 vuoden ikäinen. – Se toi lapsuuden mieleeni, sillä kyse oli kaupunkibussista ajalta, jolloin en vielä ollut harrastaja, 29-vuotias Ahonen sanoo ja alkaa luetella tietoja siitäkin autosta: – Se oli hankittu alun perin Espoon Auton kaupunkibussiksi. Joillekin linja-autot ovat sekä harrastus että työ, mutta Kristo Ahoselle vain harrastus. Siihen ei nykyisillä elektroniikkaa ja muuta ylimääräistä sisältävillä autoilla päästä, he toteavat yhteistuumin. Kaipaamaan jäivät naapurit ja ystävät. Kaipaamaan jäivät äiti, tytär, sisar perheineen sekä sukulaiset ja ystävät. Volvo on bussibongarin lempimerkki. Hän oli 88 vuoden ikäinen. Kaipaamaan jäivät puoliso ja poika perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. – Parasta on se, kun pääsee bussiin, jonka kyytiin on yrittänyt pidempään päästä, hän paljastaa. Paakinahoilla on ollut aina mukava käydä ja matkustaa heidän busseillaan. Tämänkertainen reissu on jo kymmenes puolenkymmenen vuoden sisällä tänne. Kristo Ahonen, Ari Hannila ja Paakinaholla työskentelevä Pertti Autio kehuvat kyseistä mallia kilvan. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Havainnoistaan Kristo Ahonen raportoi toisille harrastajille, joita Suomessa on kaikkiaan muutama kymmenen. – Se oli viimeinen sen tyypin edustaja liikennekäytössä. Auto oli 33 vuotta liikenteessä. – Arin omalla bussilla, Ahonen tarkentaa ja kertoo tallentavansa myös Hannilan bussin omaan tietokantaansa. – Se oli linja-auto, eikä mikään rimpula. Täällä minut on otettu hyvin vastaan, hän kertaa. Siellä se oli vuoteen 2018 saakka, jolloin tuli Härmän Liikenteelle ja nyt tänne Haapavedelle, hän luettelee kuin kirjasta lukemalla. Ne puhuttelevat häntä enemmän kuin muut kumipyörillä liikkuvat. TOUKOKUISENA torstaina Kristo Ahonen hyppäsi aamuyön pikkutunneilla kotonaan Helsingin Laajasalossa bussiin ja lähti bongaamaan Haapavedelle Paakinahon Liikenteen tuoreinta tulokasta, tässä kuussa hankittua Volvoa. Siinä oli manuaalilaatikko. – Tämä harrastus antaa mielihyvää ja tuo uusia tuttavuuksia, hän sanoo. Hän oli 86-vuotias. Kristo Ahonen tykkää matkustaa linja-autossa, kunhan siellä ovat hyvät eli pehmeät ja hyvin muotoillut penkit, joissa on mukava istua ja pääsee hyvään asentoon matkan ajaksi. Kristo Ahonen tiesi jo Haapavedelle tullessaan Paakinaholle hankitun linja-auton historian. TORSTAI 18.5.2023 Keskipohjanmaa 19 Anne Mattila Kristo Ahonen harrastaa linja-autoja ja niiden bongausta. – Jos penkeissä on huono ergonomia, haluan päästä nopeasti pois sellaisesta autosta, hän toteaa. Mikä linja-autoissa sitten kiinnostaa. Evijärveltä lähtöisin oleva Valtteri Laihorinne on valmistunut Aaltoyliopistosta kauppatieteiden maisteriksi pääaineenaan rahoitus. – Liikun siellä sähköbusseilla sydämen kyllyydestä ympäri vuoden, mutta täällä on monipuolisempi kalusto sekä erilaiset linjastot kuin etelässä, hän vertaa. Linja-autobongari istui eräätkin matkat kyseisen bussin kyydissä. Kuusi kertaa hän kävi katsomassa Paakinahon Volvo B10M-merkkistä, numero neljää, joka oli vuosimalliltaan 1985. Hän on nähnyt satoja, ellei jopa tuhansia linja-autoja eri vuosikymmeniltä erityisesti kotimaassa, mutta myös ulkomailla. Parin harrastusvuosikymmenen aikana hankittua materiaalia ei ole ainakaan vielä julkisessa levityksessä, mutta oma YouTube-kanava voi olla vielä joskus osa harrastusta. Erkki Hietanen Kokkolalainen Erkki Martti Hietanen kuoli 1.5.2023. Hän on Suomen Linja-autohistoriallisen Seuran aktiivinen jäsen. Hän tallentaa näkemänsä autot sisältä ja päältä kuviin ja videoihin, mutta myös äänittää niiden käyntiä, sillä linja-autojen äänimaailma on tärkeä osa kokonaisuutta. Emilia Sandell kirjoitti ylioppilaaksi Haapaveden lukiosta. Anja Tuomikoski Ylivieskalainen Anja Kaarina Tuomikoski kuoli 16.5.2023 Raahen terveyskeskuksessa. Paakinaholle auto tuli vuoden 1997 lopulla ja poistettiin liikenteestä kesällä 2019, koska ei mennyt enää läpi katsastuksesta. 08-410 6300, fax 08-410 6330 www.ylivieskankivihiomo.fi HAUTAKIVET yli 70 vuoden kokemuksella Jo vuodesta 1936. Erityisen mieluisena muistona mieleen on jäänyt se, kun Ari Hannila otti moottorin suojana olleen kuoren pois kyseisestä autosta ja Ahonen sai äänittää autenttista linja-auton moottorin käyntiä. Hän oli syntynyt 10.11.1944. Muita mieluisia linja-automerkkejä ovat Scania, MAN ja Mercedes-Benz, tärkeimmät mainitakseni, hän luettelee. Kaipaamaan jäivät omaiset ja ystävät. Paljon Onnea! Toivottaa vanhemmat ja sisarukset KUOLLEITA Seppo Borèn Himankalainen Seppo Juhani Borén kuoli 12.5.2023 OYS:ssa 50 vuoden ikäisenä. ONNEA. Kuvasuunnittelu, lisänimenkaiverrukset ja vanhojen kivien entisöinnit. Kaikki lähti siitä, kun halusi löytää mielenkiintoisen harrastuksen, Kristo Ahonen kertoo. Ahonen tietää ja tuntee linjaautojen historiat, varustelut ja monet yksityiskohdat, joita tavallinen matkustaja tai edes kaikki kuljettajat eivät tule ajatelleeksi. Haapaveden reissu tiesi Kristo Ahoselle kaikkinensa reilun tuhannen kilometrin reissua yhden vuorokauden aikana, sillä matkojen lisäksi hän pääsi mukaan Paakinahon linjalle Haapavedellä. Bussibongari Kristo Ahonen pyörähti Haapavedellä ja kertoi harrastuksestaan. ANNE MATTILA Ari Hannilan henkilökohtaisessa käytössä olevan linja-auton lilasävyinen sisustus tallentui Haapaveden reissulla linja-autobongari Kristo Ahosen kännykkään. (08) 410 6300 OSSI 30v. PAAKINAHON tallit ja linja-autot Haapavedellä ja Nivalassa ovat Kristo Ahoselle entuudestaan tuttuja paikkoja. Hän taittoi matkan arvatenkin bussilla, V. Bussibongaus tuo Ahosen yhä useammin Pohjois-Suomeen, koska ainakin toistaiseksi täällä on vain polttomoottorikäyttöisiä busseja toisin kuin etelässä. – Sitä on vaikea selittää, koska kaikki asiat kiinnostavat: sisusta, äänimaailma, penkit, tuoksut... Hautauspalvelut YLIVIESKAN KIVIHIOMO OY Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska puh. – Kyse on tuontiautosta, joka on otettu käyttöön Norjassa 2010. – Matkustaminen niissä on nautinto, eikä aika käy pitkäksi. HAUTAKIVET www.ylivieskankivihiomo.fi Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska • P. VALMISTUNEITA Venla Rannila Vetelistä kirjoitti ylioppilaaksi Vöyrin ruotsinkielisestä yhteislukiosta. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Olin oikeana aikana oikeassa paikassa, ja siksi täällä piti käydä niin monta kertaa. Alamäen pikalinjalla Pulkkilaan, josta Paakinahon Liikenteellä ajomestarina työskentelevä Ari Hannila haki hänet Haapavedelle. Hän oli syntynyt 25.1.1933 Kälviällä. Ei ole Volvon voittanutta Linja-autoharrastajan unelma on päästä bongaamansa auton kyytiin, puhumattakaan rattiin, kuten Kristo Ahonen pääsi Haapavedellä. Linja-autot ovat Ahosen mielestä persoonallisia menopelejä. Anneli Anttila Kokkolalainen Anneli Anttila kuoli 16.5.2023. Liisa Makkonen Kokkolalainen Liisa Esteri Makkonen nukkui pois 9.5.2023 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. LINJA-AUTOBONGAUS on harrastus, joka kuljettaa harrastajaa pitkiäkin matkoja. Kaarlo Brax Ylivieskalainen Kaarlo Valtteri Brax kuoli 15.5.2023 Ylivieskan terveyskeskuksessa. – Minulla ei ole linja-autokorttia, mutta saisin varmasti tämänkin auton liikkumaan, hän toteaa istuessaan Paakinahon tuoreen tulokkaan ratissa. Hän oli syntynyt Ullavassa 28.8.1936
RISTIKKO TORSTAI 18.5.2023 Keskipohjanmaa 20 Ristikon ratkaisu sivulla 24