Herolan vuoro onnistua yhdistetyssä Yhdistetystä hiihdosta tuli Suomeen toinenkin olympiamitali, kun Ilkka Herola otti tiistaina pronssia suurmäen kisasta. 1 Sivut 2–3 TIMO VARILA Ilkka Herola otti pronssia. Keskiviikko 18.2.2026 Keskipohjanmaa.fi | Nro 32 RAPARPERITAIVAS RAPARPERITAIVAS Musiikkikeskus Snellman Pe 27.3. Klo 19 www.musiikkiteatteri.fi / www.lippu.fi Ilta Göstan ja Leavingsin kanssa Ilta Göstan ja Leavingsin kanssa Kokkolalainen Toni Kauppinen käsittelee väitöskirjassaan teollisuuden jätteiden hyödyntämistä akkumateriaalina. Pronssi on Herolalle uran ensimmäinen olympiamitali. 1 Sivu 18 MARKKU ULANDER/LEHTIKUVA Kauppa käy loppuunmyynneissä, mutta tunnelma on haikea 1 Sivu 5 » Kun tietää, miten tiukalle hoivakotien työntekijämitoitus on vedetty normaalioloissakin, ei voi kuin ihmetellä, mitkä ovat ne työtehtävät, jotka voidaan jättää hoitamatta. Tuoreessa väitöskirjassa kuvattu prosessi voi vähentää EU:n riippuvuutta Kiinasta ja laskea akkujen hintoja. Herola nousi mitaleille mäkiosuuden seitsemänneltä sijalta. 1 Sivu 3. Jätteestä raaka-aineeksi Kokkolalaisen Toni Kauppisen kehittämällä menetelmällä voidaan jalostaa teollisuuden sivuvirroista akkukelpoista mangaania
Anodiliejun lisäksi mangaania voidaan ottaa uusiokäyttöön myös akuista, jotka ovat tulleet käyttöikänsä päähän. Ruudulla olevat käppyrät kuvaavat latausja purkusyklejä.. Ison osan Afrikan mantereen mangaaniesiintymistä omistaa Kiina. yleisin alkuaine, ja tällä hetkellä sen suurin käyttökohde on terästeollisuus. Euroopasta löytyy teollisuuden ja kaivosteollisuuden sivuainevirtoja, joista talteenotto voi olla mahdollista. PROSESSISSA anodilieju pestään, sen jälkeen sitä liuotetaan, jonka aikana poistuu tietty osa epäpuhtauksista. Boliden Kokkola ei riitä yksistään, hän sanoo. Mutta korkeamangaanisissa akuissa on rajoitteita, jotka pitää vielä tutkimuksen kautta ratkaista. Se on Euroopan unionille kriittinen materiaali, sillä vaikka se on alkuaineena yleinen, EU-alueella on vain pari paikkaa, josta malmia saa ”tuoreeltaan”. Metallinen litium toimii anodina ja siihen tulee separaattori väliin. – Tässä joutuu käsittelemään jonkin verran rikkihappojäännöksiä prosessin jälkeen, mutta esimerkiksi Boliden voi hyödyntää muut sivuainevirrat. Laboratoriossa kasattuja nappikennoja ladataan ja puretaan jopa tuhansia kertoja. Kauppinen kasaa laboratoriossa nappikennoja. Tuloksena on puhdasta mangaania, joka soveltuu sellaisenaan akkuteollisuuden käyttöön. – Prosessin etuna on se, että liuotuksen aikana ei tarvita ylimääräistä lämpöä. Tällä alueella ei ole kaivoksia. Se on Kauppisen mukaan vielä vähän. Suurin piirtein samasta ajatuksesta on kyse myös Kauppisen väitöstutkimuksessa, ainakin puhtaan siirtymän ja EU:n omavaraisuuden näkökulmasta. Potentiaalia tosin on. Nykyisen teknologian korkeanikkelisissä katodimateriaaleissa mangaanipitoisuus vaihtelee 3–10 prosentin välillä, eikä se ole sähkökemiallisesti aktiivista, vaan lähinnä lisää vakautta ja turvallisuutta. – Täällä toimii monia yhtiöitä, jotka tuottavat koboltti-, nikkelija mangaanikemikaaleja sekä lähitulevaisuudessa myös litiumkemikaaleja. Akuissa käytetään mangaanin lisäksi kobolttia ja nikkeliä, mutta nykyistä suuremman osan koboltista ja nikkelistä voisi korvata mangaanilla. – Sitä pitää saada otettua talteen useista eri mangaanilähteistä. Kuluttajakin kiittää, jos keksintö laskee akkujen hintoja. Lisäksi Suomessa kierrätetään akkuja ja parisToni Kauppinen ja akkutesteri. Ukrainassa on yksi, ja Tšekissä on vanhan kaivoksen sivuainevirta, josta jalostetaan mangaania EU:n omana projektina, sanoo Kauppinen. Se on hyvin tärkeä raaka-aine myös litiumioniakuissa ja parantaa akkujen ominaisuuksia. – Koska se on yleinen alkuaine ja halvempi kuin koboltti tai nikkeli, kyllähän siitä seuraa kuluttajalle halvemmat akut, Kauppinen pohtii. helmikuuta 2026 2 // Bolidenin liejut hyötykäyttöön Kokkolalaisen Toni Kauppisen tutkimus auttaa EU:ta akkumateriaaliomavaraisuuden saavuttamisessa. Kiteytyksessäkin päästään sopiviin reaktiolämpötiloihin rikkihapon lisäyksellä. Boliden Kokkolan sinkkitehtaalla syntyvästä mangaanipitoisesta anodiliejusta on nimittäin mahdollista jalostaa erittäin puhdasta, akkukäyttöön soveltuvaa mangaanisulfaattia, väittää kokkolalainen FM Toni Kauppinen tuoreessa väitöskirjassaan. Samalla kun kaivosjätteistä kierrätetään mangaani, koko kaivosalue puhdistetaan. Tämän jälkeen raskasmetallit poistetaan sulfidisaostuksella. – Suurivolyymiset esiintymät sijaitsevat pitkälti Etelä-Afrikassa ja muutamassa muussa maassa EU:n ulkopuolella. Reaktiot tuottavat jo itsessään korkean lämpötilan, joten lämpöä ei tarvitse lisätä ulkopuolelta, Kauppinen sanoo. – Raskasmetalleja kertyy kohtalaisen pienet määrät. Jos näin on, se voi näkyä myös tavan kuluttajan kukkarossa. Lopuksi mangaani kiteytetään rikkihappoavusteisesti. Puhdistuksen myötä poistuu merkittävä alueen vesistöä saastuttava tekijä. Tulevaisuudessa sitä tullaan hyödyntämään entistä laajemmin, Kauppinen kertoo. MANGAANIN saatavuus ei ole vain teollisuuden murhe, vaan se vaikuttaa suoraan myös akkujen hintaan. Prosessista jää jälkeen lyijypitoista sakkaa, ja Boliden-konsernilla on myös lyijysulatto, Kauppinen sanoo. " Pian kriittistä materiaalia voi saada esimerkiksi Kokkolasta, ja EU:n riippuvuus Kiinasta vähenee. Pian kriittistä materiaalia voi saada esimerkiksi Kokkolasta, ja EU:n riippuvuus Kiinasta vähenee. Kauppinen pitää jalostusprosessia niin tehokkaana, että on taloudellisesti kannattavaa tuottaa mangaania myös näistä sivuvirroista. – Mangaani on maankuoren 12. – Mangaanilla akut voivat päästä korkeampiin kapasiteetteihinkin, tietyillä akkukemioilla. Tutkimus on siis harppaus kohti EU:n omavaraisuutta. TŠEKKILÄISESSÄ projektissa hyödynnetään vuonna 1975 käytöstä poistetusta kaivoksesta jääneitä kaivosjätteitä. – Tämä aiheuttaa Euroopan unionille geopoliittisen saatavuusriskin. – Kiina on ottanut ne aggressiivisesti itselleen. ”Nollapäästöinen” se ei silti ole. – Akkujen hinnoista suurin osa muodostuu arvokkaiden metallien hinnoista, Kauppinen sanoo. Prosessi ei vaadi valtavaa kemikaalikuormaa, jotta siitä saa erotettua kriittiset raaka-aineet. PELKÄSTÄÄN Boliden Kokkolan anodiliejulla ei päästä vielä pitkälle, sen myöntää Kauppinen itsekin. Tutkimus avaa uuden tavan hyödyntää teollisuuden sivuvirtoja, joille EU:n kierrätysvaatimukset antavat entistä suuremman painoarvon. Jani Kauta Kokkolassa kehitetään parhaillaan ratkaisua yhteen akkuteollisuuden suurimmista tulevaisuuskysymyksistä. Puheenaihe Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri: kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu: urheilu@keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 18. Tulevaisuudessa akut voisivat olla korkeamangaanisia. Tulevaisuudessa sivuvirroista jalostettavat raaka-aineet täydentävät saatavuutta muun tuotannon rinnalla, erityisesti siksi, että tällä EU pääsee osittain irtautumaan Kiinasta. Määrät liikkuisivat noin 3000 tonnissa vuodessa. Ei sotilaallisen aggressiivisesti, mutta strategisen aggressiivisesti, Kauppinen sanoo
Vertailukohtana on viime keväänä julkisen sektorin eli kuntien, hyvinvointialueiden ja valtion työntekijöille kahden lakon vipuvoimalla neuvoteltu palkankorotus, 7,4 prosenttia vajaassa kolmessa vuodessa. maaliskuuta. Hyvinvointiala Hali hylkäsi sovintoesityksen, koska ei pitänyt tarkoituksenmukaisena suurimpien palkankorotusten kohdentamista kokemuslisiin. Painetta sovun löytämiseen lisää, että JHL antoi maanantaina lakkovaroituksen yksityiselle sosiaalipalvelualalle myös kahden viikon päähän 3.–5. helmikuuta tekniikan tohtoriksi mangaanin talteenotosta ja puhdistamisesta teollisesta sivuainevirrasta. KIISTANALAINEN työehtosopimus koskee yksityisellä sosiaalipuolella muun muassa vanhusten ja vammaisten palveluissa, vanhainkodeissa, ensija turvakodeissa, lastensuojelulaitoksissa, henkilökohtaisina avustajina ja kotipalvelussa sekä erilaisissa sosiaalija terveysjärjestöissä työskentelevien noin 72 000 henkilön työehtoja. Alan työntekijöistä 90 prosenttia on naisia. – Monet näistä yrityksistä toimivat Kokkolassa tai sen läheisyydessä. Halin näkemyksenä on, että palkankorotusten painopisteen tulisi olla alalle tulevien uusien ammattilaisten palkoissa, mikä tekisi sosiaalialasta houkuttelevamman ammatin. Väitöstilaisuutta hän odottaa levollisin mielin, vaikka ilmassa on pientä jännitystäkin. TIISTAINA KÄYNNISTYI kaikkien alan palkansaajajärjestöjen kolme päivän mittainen lakko, joka koskee noin 3500 työntekijää tietyissä Attendon, Esperi Caren ja Mehiläisen hoivakodeissa Pohjois-Suomessa sekä lastensuojelulaitoksissa eri puolilla Suomea. TONI KAUPPINEN on alavieskalaislähtöinen filosofian maisteri. helmikuuta 2026 // 3 toja. Hylätyn sovintoehdotuksen palkankorotusvaikutus olisi ollut 28 kuukauden sopimuskaudella 6,1 prosenttia. Lakosta huolimatta työntekijöiden on tehtävä suojelutyötä niin, että kenenkään henki ja terveys ei vaarannu työtaistelun takia. Toni Kauppinen ja akkutesteri. Silloin työtaistelun piirissä on kaikki Hyvinvointiala Hali ry:n jäsenyrityksissä tehtävä työ. Lakko päättyy torstain ja perjantain välisenä yönä. Kauppisen ura jatkuu yliopistolla akkumateriaaleihin ja kierrätykseen liittyvien projektien parissa. Opintojen jälkeen Kauppinen haki harjoittelupaikkaa laboratoriotyön parista Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksesta ja jäikin sille tielle. JHL KATSOO , että esitys jättäisi yksityisellä puolella työskentelevät sosiaalialan ammattilaiset pysyvästi palkkakuoppaan verrattuna julkisella puolella vastaavissa tehtävissä työskentelevien palkkoihin. TIMO VARILA Pintaan nousi työelämän perustavanlaatuisia ristiriitoja Lakkokevät 2026 käynnistyi tiistaina, ja pöydällä ovat heti Suomen työmarkkinoiden tasa-arvoa repivät syvät ristiriidat. – Eli siinä mielessä teollinen käyttöönotto on jo tapahtunut, Kauppinen sanoo. Hän aloitti Kokkolassa kemiantekniikan opinnot vuonna 2006. Suomalaisen sote-järjestelmän kustannuskriisistä ja palveluiden yksityistämisen kannattavuudesta on viime kädessä kyse tässäkin taistelussa. Hän opiskeli maisteriksi työn ohessa Oulun yliopistossa. Yksityisen sektorin naisvaltaiselle matalapalkka-alalle halutaan sama palkkakehitys kuin vientiteollisuudessa – tai edes saman alan julkisen puolen työpaikoissa. Palkansaajaja työnantajajärjestöt jatkavat neuvotteluja perjantaina. Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 24/7 (vuorokauden ympäri) 020 750 4007 Lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Asiakaspalvelu asiakaspalvelu@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Kokkolan Mediakulma, Rantakatu 10 Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 18. Mangaattijalostuksen prosessi vaihe vaiheelta: vasemmalla mustaa anodiliejua, sitten nestemäistä mangaania, ja lopuksi akkumateriaaliksi kelpaavaa kiteytettyä mangaania. Tällä hetkellä Kauppisen prosessia käyttää kärsämäkinen kiertotalouteen keskittyvä yritys Tracegrow, joka valmistaa teollisuuden sivuvirroista sulfaattipohjaisia lannoitteita. Suurin osa heistä on lähihoitajia, mutta myös sairaanhoitajia, hoiva-avustajia, sosiaalityöntekijöitä sekä ruokahuollosta ja siivouksesta vastaavia. – Mutta vaikka jännittääkin, kyllä tietysti jo odotankin tilaisuutta. Kauppinen väittelee 20. JHL myös kritisoi Elinkeinoelämän keskusliiton sanelemaa yleistä linjaa nostaa palkkoja prosentuaalisesti kaikilla aloilla, sillä se vain syventää matalapalkkaisten naisvaltaisten alojen palkkakuoppaa. Sen enempää Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL kuin työnantajaa edustava Hyvinvointiala Hali ry eivät viikonvaihteessa hyväksyneet valtakunnansovittelijan ehdotusta ratkaisuksi yksityisen sosiaalipalvelualan työriitaan. Esimerkiksi Fortum kierrättää litiumioniakkuja, ja niissä on myös mangaania, Kauppinen tähdentää. Myöhemmin hän päätyi projektiin, jossa etsittiin ratkaisua alkaliparistojen kierrätykseen. Tracegrow’n käyttämä teknologia pohjautuu Kauppisen tutkimukseen. Katariina Anttila Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Pääkirjoitus " Täällä toimii monia yhtiöitä, jotka tuottavat koboltti-, nikkelija mangaanikemikaaleja sekä lähitulevaisuudessa myös litiumkemikaaleja.. Hänen ensimmäiset työtehtävänsä yliopistolla liittyivät akkukemikaalina käytettävän litiumrautafosfaatin valmistamiseen. Korotus on lähes sama kuin vientiteollisuudessa vuosi sitten helmikuussa kuukausien väännön jälkeen saavutettu palkkaratkaisu, 7,8 prosentin korotukset kolmessa vuodessa. Halin mukaan palkankorotukset ovat alalle valtava ponnistus ja siksi se haluaa sanoa viimeisen sanan niiden kohdentamisesta. Hali nostaa esiin myös valtiontalouden tiukan tilanteen vaikutuksen sosiaalipalvelualan toimijoihin. – Tässä kohtaa tieni mangaanin ja kiertotalouden kanssa kohtasivat ensimmäisen kerran, Kauppinen sanoo. Laboratoriossa kasattuja nappikennoja ladataan ja puretaan jopa tuhansia kertoja. Kun tietää, miten tiukalle hoivakotien työntekijämitoitus on vedetty normaalioloissakin, ei voi kuin ihmetellä, mitkä ovat ne työtehtävät, jotka voidaan jättää hoitamatta
– Asia on valmistelussa. Halpahalli säästää kaikista toiminnoista ”Muuttuva maailma vaikuttaa nyt monen sektorin toimintaan”, sanoo Janne Ylinen. Mitä tarkoittaa ”valmistelussa”. Puhutaan siis Koivuhaan terveysasemasta ja sitä koskevista päätöksistä, joita nyt selvitellään aluehallitukselle informoitavaksi. Niinpä asia pitää demarien mielestä viedä aluevaltuutettujen ratkaistavaksi. TIMO VARILA Jouni Nikula Halpahallin säästötoimenpiteet tulevat koskettamaan yhtiön kaikkia toimintoja. Yksi iso investointi konkretisoituu keväällä, kun Laihialla avataan uusi Halpahalli. JUKKA LEHOJÄRVI. Mihinkään vaihtoehtoon ei ennen sitä pysty ottamaan kantaa, Komulainen toteaa. Pelkistetään vielä nykytilanne. Kun asia sitten tuli julkiseksi kaupunkirakennelautakunnan esityslistalta, poliittinen kuohunta oli valmis. – Eri viranhaltijat käyvät läpi juuri tätä ketjua, että kuka, milloin, missä ja mitäkin päätti. Sama käsitys kuin Komulaisella on ollut myös Soiten teknisellä johtajalla Pekka Nevanperällä, joka toimitti tämän perusteella tiedon Kokkolan kaupunkiympäristöjohtaja Nina Kujalalle. Meille tärkeintä on turvata yhtiön toimintakyky ja tuottaa tulosta, jotta voimme investoida ja palkata uusia ihmisiä. Meidän valmistelukoneistomme käy tällä hetkellä asiaa läpi ja informoi sitten aluehallitusta, Komulainen totesi Keskipohjanmaalle tiistaina. Päätettiin mitä hyvänsä, kaikkia päätöksiä tulee tietysti edeltää hyvä valmistelu. Eläköitymisiä tulee tapahtumaan. Viime viikolla syntyneen keskustelun tai kohun seurauksena laitoit liikkeelle valmistelun tai selvityksen, jonka tulokset ovat maaliskuun neljäntenä päivänä aluehallituksen iltakoulussa. Yhtiö työllistää noin 1 200 henkilöä. Jos sitä ei ole tehty ennemmin, se tehdään nyt myöhemmin. Sen vuoksi päätöksenteon todellisen laidan perkaaminen on enemmän kuin suotavaa. ”Koivuhaka-gatessa” se aivan ensimmäiseksi tarkoittaa faktoja menneiden vuosien päätöksistä. – Minun viestini on, että asia pitää selvittää. – Johto osaa vastata siihen paremmin. Asiasta keskusteltiin aluehallituksen maanantain kokouksen yhteydessä. – Se rakennettiin vanhan myymälän viereen, sanoo Ylinen. Ketkä asiaa selvittelevät. – Juuri sitä. – Siltä osin, että olin ennen viime ja edellistä viikkoa (kaupunkirakennelautakunnan esityslistan julkituloa) siinä käsityksessä, että tämä olisi konseptisuunnittelussa käyty läpi. SOITEN hyvinvointialuejohtajana Mikko Komulainen aloitti viime vuoden tammikuun alussa. Siellä on konseptisuunnitelmaa, kiinteistöstrategiaa ja on erilaisia iltakouluja pidetty. Nimittäin kysymykset Koivuhaan terveysasemaa koskevista päätöksistä Keskipohjanmaan maanantai-iltana (16.2.) verkossa ja seuraavan päivän printtilehdessä julkaistussa jutussa. MITÄ MIELTÄ demarien vaatimuksesta viedä asia aluevaltuustoon on hyvinvointivointialuejohtaja. maaliskuuta. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 18. Sitten tiedämme, mitä meillä on pöydällä. – Valtuutettuna minusta tuntuu aivan käsittämättömältä, että olemme muka olleet tekemässä päätöstä, josta kukaan ei osaa sanoa, missä pykälässä se on tehty, Isotalus paheksui. Mitä päätettiin, kuka päätti, kenen pitäisi päättää, käsittikö joku väärin. Sen jälkeenhän voi olla monta vaihtoehtoa, a, b tai c. Totta kai, kun tämmöinen on nyt nostettu esille, käydään ajan kanssa läpi, mitä, kuka ja missä on päätetty. Selvitys tulee tiedoksi ja arvatenkin keskusteltavaksi aluehallituksen iltakouluun, joka on koolla vajaan kahden viikon kuluttua, 4. – Toimenpiteitä ei ole vielä tehty täysimittaisina. – On tiettyjä kohteita, joissa sopimusteknisiä kysymyksiä käydään enemmän läpi. Tässä on ollut esimerkiksi myymäläpäälliköiden lomia. Näin sanoo toimitusjohtaja Janne Ylinen. Kun Koivuhaan terveysasemaa koskevat – mahdolliset – päätökset ulottuvat huomattavasti pidemmälle lähihistoriaan, häneltä ei voi tietenkään kohtuudella edellyttää välittömästi ja ilman selvitystyötä tietoa niistä. Se tarkoitti viranhaltijoille toimeksiantoa ryhtyä selvityshommiin. Sinulla oli siis käsitys, että asia (Koivuhaan terveysaseman siirtyminen Sote-keskukseen) oli selvä ja päätetty. Eläköitymiset on kuitenkin luvattu ottaa huomioon. SDP:n aluevaltuutettujen mielestä sellaista päätöstä ei ole olemassa. Ei ihan yksiselitteistä ja ennen kaikkea yksimielistä tietoa tunnu olevan oikein kenelläkään. – Kyllä se on muuttuva maailma, joka vaikuttaa nyt monen sektorin toimintaan. – Siellä katsotaan mitä tietoa on löytynyt. Halpahallilla on Suomessa 35 myymälää. Keskipohjanmaan haastattelussa maanantaina aluevaltuuston jäsen ja samalla myös Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Isotalus piti oikeana päätöksentekopaikkana aluevaltuustoa. Yhtiömme historia on pitkä. – Minulla oli se käsitys. Säästötoimet ovat harmillisia, mutta pyrimme pitämään asiakaskokemuksemme kunnossa, Ylinen sanoo. Ajankohtainen esimerkki on huonekalualan ahdinko. – En kommentoi asioita yksityiskohtaisesti, koska tiettyjä asioita on vielä tarkastelussa. PÄÄLUOTTAMUSMIES Harri Juopperi on sanoissaan yhtä harkitseva kuin Ylinen. – Olen antanut tehtävän hallinnolle ja tekniselle puolelle. Janne Ylinen, joudutaanko Halpahallissa jo tekemään linjauksia siitä, onko yhtiön tuleva fokus tavaroissa vai elintarvikkeissa. Aluehallituksen puheenjohtaja Sari Innanen (kesk.) ja hyvinvointialuejohtaja Mikko Komulainen sopivat, että siihen palataan vajaan kahden viikon kuluttua pidettävässä aluehallituksen iltakoulussa. Koivuhaan terveysasemaa koskeva päätöksenteko on nyt selvittelyssä. SDP:N VIISI aluevaltuutettua otti viime viikolla voimakkaasti kantaa Koivuhaan terveysaseman kohtaloon ja vaati asian viemistä omana erillisenä asianaan päätettäväksi. Toimenpiteiden on arvioitu koskevan enintään 29:ää henkilöä. Halpahallin 15. Koivuhaan terveysaseman kohtaloa käsitellään aluehallituksen iltakoulussa maaliskuun alussa. Kuva on viime vuodelta. Juopperi ei osaa ottaa kantaa siihen, miten irtisanomiset ja osa-aikaistamiset näkyvät yhtiön kotipaikkakunnalla Kokkolassa. – Tähän en pysty vielä ottamaan kantaa. Tässä tilanteessa se tarkoittaa sitä, että tilalle ei palkata uusia ihmisiä. Yhtiö harkitsee irtisanomisia ja työsuhteiden osa-aikaistamisia myymälätoiminnassaan. Oliko Koivuhaan terveysaseman siirrosta sairaalanmäelle valmistuvaan Sote-keskukseen tosiaankin jossain erikseen päätetty, vai eikö ollut päätetty, on peruskysymys. Tuliko sinulle hyvinvointialuejohtajana yllätyksenä, että asia nousi nyt esille. Ne ovat kysymyksiä, joihin Soiten viranhaltijat ovat nyt ryhtyneet etsimään vastauksia. Asian ydin on viime viikolla Kokkolan kaupunkirakennelautakunnan esityslistalta pompsahtanut ”Koivuhaka-gate”. Kaikki nämä pitää lukea liitteineen ja käydä huolella läpi, Mikko Komulainen korostaa. Asia pitää selvittää. tammikuuta alkaneet muutosneuvottelut päättyivät viime viikolla. Halpahallin toimitusjohtaja Janne Ylinen. Jos päätöstä ei ole, viranhaltijat valmistelevat asian ja se tulee aluevaltuuston päätettäväksi. Toimenpiteet koskettavat kuitenkin koko yhtiötä kaikkine toimialoineen. helmikuuta 2026 4 // UUTISET Sairaalanmäellä alkoi selvitystyö Jukka Anias Eivät ehkä sittenkään olleet aivan perusteettomia. Aluevaltuuston puheenjohtaja Kristiina Teerikangas on luonnollisesti samaa mieltä kuin Isotalus
Tavoitteena ei ole henkilöstön vähentäminen. – Huomattiin, että täällä myydään mattoja puoleen hintaan. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 18. helmikuuta. Suunnitellut muutokset kohdistuvat hallinnollisiin tehtäviin. Kun Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue aloitti toimintansa, pelastustoimen nykyinen organisaatio muodostettiin alueella aiemmin toimineiden pelastuslaitosten pohjalta. Tiistainakin myymälöissä näkyi poikkeuksellisen paljon asiakkaita, jotka eivät vain katselleet, vaan tekivät ostopäätöksiä. – Käynnistämme yhteistoimintaneuvottelut, jotta voimme uudistaa pelastustoiminnan hallintorakenteita ja vastata henkilöstön ja toiminnan palvelutarpeisiin entistä paremmin, Pyyhtiä sanoo tiedotteessa. helmikuuta 2026 UUTISET // 5 ELEKTROAKUSTISUUTTA Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri Pe 20.2. – Nämä ovat kuuluneet elämään. Kokkolan lisäksi ainakin Rovaniemellä ja Seinäjoella liikkeet ovat olleet auki. Pohde haluaa uudelleenorganisoinnilla tavoitella muun muassa vahvempaa lähiesihenkilöja asiantuntijatyötä sekä edistää pelastustoiminnan suunnittelua ja kehittämistä. akut, autot, katalysaattorit. 040 707 5846 | 040 707 5846 | SIEVI SIEVI | | moduvia.fi moduvia.fi Pohteen pelastustoimessa alkavat yt-neuvottelut Laura Läspä Pohde aloittaa yt-neuvottelut. Noutopalvelu. Ostimme täältä viimeksi huonekaluja, kun muutimme keskustaan, sohvakaluston muun muassa. – Tässä on ollut mukava käydä pistäytymässä, kun on käyty ruokakaupassa. Kun Sotka ja Asko myyvät nyt huonekaluja ja mattoja puoleen hintaan, oli helppoa lähteä matto-ostoksille. Helsingissä on parhaillaan talvilomaviikko, joten opettaja matkasi junalla synnyinseudulleen Kokkolaan. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue kertoo asiasta tiedotteessa. Olemme tottuneet, että kun on käyty muissa kaupoissa, tässä on ollut mukava piipahtaa katsomassa, mitä on tarjolla. Askon ja Sotkan omistava Indoor Group asetettiin konkurssiin viikko sitten. Mattoa hän ei kuitenkaan ota paluumatkalle junaan reissukaveriksi, vaan sen tuovat vanhemmat keväämmällä autokuljetuksena. MYÖS NIEMENKULMAAN Halkokarilta kolmisen vuotta sitten muuttanutta Kyllikki Taivassaloa harmittaa liikkeiden konkurssi. Pessille molemmat huonekaluliikkeet ovat tulleet tutuksi ja konkurssi harmittaa kovasti. klo 17-19 Roskaruka Vapaa pääsy AQUECA BRASILIAN LATTARIA Ke 18.2. klo 19 Musiikkikeskus Snellman johtaa Tomas Djupsjöbacka solisti Harri Kuusijärvi, elektronisesti laajennettu harmonikka Kasurinen, Korngold Liput: Netticket.fi TALVIRIEHA Ke 18.2. Yt-menettelyn kohteena oleville henkilöille tarjotaan ensisijaisesti työsopimuksen tai virkamääräyksen mukaista vastaavaa työtä. Moni jää kaipaamaan Askoa ja Sotkaa. Vilkas ja haikea konkurssimyynti Tiina Ruotsala Viikonloppuna käynnistyneet Sotkan ja Askon loppuunmyynnit ovat tyhjentäneet Kokkolan liikkeitä kiitettävästi. klo 18 Konservatorio Liput: 20/18/15€ (+lippu.fi-kulut) Lämpöistä lattarimusiikkia Etelä-Pohjanmaan lakeuksilta a la Jobim, Pascoal & Sivuca LOUNASMUSIIKKIA Ke 18.2. Nyt on todettu, että alkuvaiheessa rakennettu organisaatiomalli ei ole enää tarkoituksenmukaisin. " Kyllä tämä ison loven jättää, kun nämä liikkeet lopettavat. klo 11.30 Kaupungintalo klo 12.15 Kahvila Kulma Annemari Kanniainen esiintyy METALLIROMUN OSTO mm. – Paketti oli niin iso, että tarvitsin Laurin apua, hän hymyili. Konkurssiin menneiden huonekaluliikkeiden tavaraa myydään niin kauan kuin sitä riittää. Joona-Jukka Tuikkanen löysi väriä Helsingin kotiin. Jos sopiva matto löytyy, hän lähtee ostos kainalossaan kotiin. Pelastustoiminnan palvelualueen pelastuspäällikkö Harri Pyyhtiän mukaan tavoitteena on toiminnan kehittäminen, ei henkilöstön vähentäminen. Vaikka ostokset miellyttävät koko perhettä, niin harmitus on suurin tunne. Jos henkilö ei ota vastaan tarjottua työtä, työnantajalle syntyy irtisanomisperuste. Helsingissä opettajan työt aloittanut Joona-Jukka Tuikkanen oli matto-ostoksilla vanhempiensa Päivi ja Markku Tuikkasen kanssa. Viikonloppuna hän ei lähtenyt asiasta eteen kaupoille. Lauri piti vaaleammasta, mutta koska mummilla on kotona myös pieni mopsi, päädyttiin värikkäämpään tekstiiliin. – Kyllä tämä ison loven jättää, kun nämä liikkeet lopettavat. YT-NEUVOTTELUT alkavat keskiviikkona 18. MATTO-OSTOKSIA huomasi tekevänsä Helena Pessikin, joka oli lähtenyt postipaketin hakuun lapsenlapsensa Laurin kanssa. En tiennyt koko loppuunmyynnistä. – Tässä on vihreää ja ylipäätään väriä vuokra-asuntooni, jossa on valkoiset seinät, Joona-Jukka Tuikkanen pohti. Kuinka ollakaan, myös vanhempien ostoskärryssä oli kaksi mattoa! – Tämä on olohuoneeseen ja tuon toisen paikkaa ei vielä tiedetä, sanoi Päivi Tuikkanen. Sopivia mattoja oli löytynyt kaksi ehdolle. Neuvotteluesityksen mukaan irtisanomisperusteiset muutokset koskevat 13:a henkilöä. Olemme tottuneet, että kun on käyty muissa kaupoissa, tässä on ollut mukava piipahtaa katsomassa, mitä on tarjolla.. Esityksen mukaan pelastustoiminnan vastuualueet jaettaisiin jatkossa maantieteellisyyden sijasta palvelun tuotannon, toiminnallisuuden ja suunnittelun perusteella. Sopiva löytyikin. Yt-neuvottelujen taustalla on pelastustoimen organisaatioon suunnitellut muutokset. Henkilöstömuutokset tehdään syyskuun alkuun mennessä, jolloin uusi organisaatio aloittaa toimintansa. – Koti on tuossa niin lähellä. Nyt Taivassaloa kiinnostivat lähinnä matot, ja tyynyjäkin pitäisi uusia. " Jos henkilö ei ota vastaan tarjottua työtä, työnantajalle syntyy irtisanomisperuste. TIMO VARILA Päivi ja Markku Tuikkanen olivat myös matto-ostoksilla
Huolehdimme asukkaidemme turvallisuudesta ja hyvästä hoivasta myös työtaistelutoimenpiteiden aikana, vastaa Paavola. Asukkaiden läheisten vierailut onnistuvat entiseen malliin. Lakon takia hoitokodeissa joudutaan toimimaan hetkellisesti normaalia pienemmällä henkilöstömäärällä. Ensimmäisessä suunnitteluvaiheessa keväällä 2025 tutkittiin neljää eri vaihtoehtoa, jotka olivat ylitai alikulku aseman Helsingin puoleiselle alueelle ja vastaavasti ylitai alikulku Oulun puoleiselle alueelle. Tuomas Joensuu ja Harri Kuorikoski toivat tiloiltaan nahkoja näyttelyyn arvosteltavaksi. Kaupungin suunnitelma Kosilan puolen katujärjestelyistä ja liityntäpysäköinnistä valmistuu kesällä. Lakon piirissä ovat muun muassa Esperi Hoivakoti Suvanto Ylivieskassa ja Esperi Hoivakoti Oula, joka toimii Oulaisissa. Valtakunnansovittelijan sovintoehdotus ei tuonut sunnuntaina ratkaisua yksityisen sosiaalipalvelualan työriitaan. Parhaaksi vaihtoehdoksi todettiin alikulku. Myös laiturialueet uudistetaan nykyvaatimusten mukaisiksi. helmikuuta 2026 6 // UUTISET Keskustasta Kosilaan halutaan alikulku Frida Keränen Yksi Kokkolan kaupunkikuvan kehittämisen ikuisuusaiheista eli rautatieaseman seudun uudistaminen etenee. Lakko ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköissä päättyy torstaina kello 23.59. Kokkolan rautatieaseman seudun uudistaminen etenee. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL sekä työnantajaa edustava Hyvinvointiala Hali hylkäsivät sovun. Hoivaa pienemmällä työvoimalla Jouni Nikula Yksityisen sosiaalipalvelualan kolmepäiväinen lakko vaikuttaa hoivakotien toimintaan erityisesti Pohteen alueella ja Lapin hyvinvointualueella. – Ei vaarannu. Esperin tiedotuslinja on tiukka lakon aikana. Keskipohjanmaalle ei suostuttu antamaan haastattelua Ylivieskan tai Oulaisten hoivakodeista. Hankkeessa on tarkoitus rakentaa esteettömät porrasja hissiyhteydet alikulusta laitureille ja huomioida järjestelyissä myös polkupyörän kanssa matkustavat. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 18. – Lakko on edellyttänyt tietyissä yksiköissä työjärjestelyjä, joilla keskitytään perushoivan ylläpitoon. Miten lakko näkyy tai vaikuttaa niiden toimintaan. Keskeinen osa suunnitelmia on jalankulkuja pyöräliikenteen alikulkukäytävä, joka yhdistää Kokkolan keskustan ja Kosilan alueen ratapihan alitse. Vaarantuuko ihmisten hoito. Kuorikoski taas aloitti lintuinfluenssan jälkeen tarhaamisen uudelleen minkeillä. Mistä korvaava työvoima saadaan. Esimerkiksi aktiviteeteistä saatetaan joutua lakon aikana karsimaan, kirjoittaa Terhi Paavola Esperin viestinnästä Keskipohjanmaalle. Joensuun tilalla kasvaa minkkejä ja suomensupia. – Suojelutyöstä on sovittu. Tilannekatsaus hankkeesta esitellään torstaina konsernija kaupunkikehitysjaostolle. Lopputulos oli, että eritasojärjestely voidaan parhaiten toteuttaa Oulun puolelle. Yksityisen sosiaalipalvelualan lakko tuntuu hoivakotien arjessa Ylivieskassa ja Oulaisissa.. Alalla nähdään positiivisena signaalina se, että aito turkis tuntuu olevan taas muodissa ja se myös näkyy katukuvassa. Suojelutyöllä tarkoitetaan työtä, jonka suorittaminen työtaistelun aikana on välttämätöntä kansalaisten hengen tai terveyden vaarantumisen ehkäisemiseksi. Nimenomaan alikulusta Kokkolassa on ollut puhetta jo pitkään ennen tätä, joten näkemys ei ole yllättävä. Myös aluepäällikkö vaikeni. Elokuusta vuoden loppuun kestäneessä toisessa suunnitteluvaiheessa mietittiin sitä, onko Oulun puoleiselle alueelle parempi tehdä ylivai alikulku. Sillä saadaan hoidettua hengen ja terveyden suojaamisen vaatima toiminnan taso. Tällä hetkellä tehdään hankkeen ratateknisiä suunnitelmia, jotka valmistuvat keväällä. Turkistarhaajat odottavat huutokauppaa toiveikkaina Seuraava Saga Fursin huutokauppa on maaliskuun lopulla Vantaalla
Ja se tuo tuottajille hyvää mieltä, Nissinen sanoo. Näyttelyyn tuotujen minkkien, kettujen ja suomensupien nahat oli pistetty paremmuusjärjestykseen, ja päivän lopuksi jaettiin palkintoja. Nyt on yhä minkin markkinat. Silloin turkista voi syntyä vaikka sisustusesine. Huutokaupassa yhden minkinnahan keskihinta oli noin 28 euroa, kun taas kettu jäi alle 60 euroon. TURKISALALLA nähdään positiivisena signaalina aidon turkiksen näkyminen katukuvassa. – Nuoret ostavat vielä muovipörröä, mutta monet second hand -liikkeet kertovat, että turkit on myyty loppuun. Harkimo seuraa nahkanäyttelyssä esimerkiksi sitä, millaista värivalikoimaa turkistuottajilla on tarjolla. helmikuuta 2026 UUTISET // 7 Sanni Aho Kaustislainen Harri Kuorikoski on yksi tarhaamisen uudelleen aloittaneista, kun lintuinfluenssan myötä hänen eläimensä hävitettiin. Ketun osalta toivotaan, että hinnat nousisivat, Nissinen sanoo. Nahkanäyttelyyn arvosteltavaksi kettuja supieriä oli tuotu 135 kappaletta 18 eri luokkaan. – Meille täällä Suomessa kettu on tärkeä artikkeli, ja siitä pyrimme kehittämään tekniikoita, että ketun karvaa saisi kevyemmäksi ja yhdisteltyä, Harkimo kuvaa luovan yksikön työtä. 1 Minkinnahan hinta on tuottajille kannattava. Kettuja hän ei ole tarhalleen uudelleen ottanut, ainakaan vielä. Karkeasti voi sanoa, että tuotetuista turkiksista 80 prosenttia menee Kaukoitään. Lähde: Fifur " Se on tarhaajilla kympin uskonto ja nelosen matikka. – Yrittäjän kannalta ketun keskihinta on lievästi tappiollinen, sanoo Fifurin kenttäpäällikkö Hannu Kärjä. Seuraava Saga Fursin huutokauppa on maaliskuun lopulla Vantaalla. Väärin varastoituna ulospäin vielä hyvältä näyttävä turkki ei sovellukaan enää takiksi päivittäiseen käyttöön. 1 Suomessa turkistarhoilla kasvatetaan minkkiä, kettua ja suomensupia. Kuorikoski taas aloitti lintuinfluenssan jälkeen tarhaamisen uudelleen minkeillä. Tuomas Joensuu Edelleen lyhytkarvainen minkki menee pitkäkarvaista kettua paremmin kaupaksi. Eläinkanta tuli Joensuulle yrityskaupan mukana. Fifurin toimitusjohtaja Marja Tiura muistuttaa, että lopulta turkishuutokaupassa vetää se, mikä on muodissa. Nahkanäyttelyssä näkee toisten tilojen tuotantoa, mutta myös tuttuja. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 18. Vuodessa on tapahtunut aika iso muutos muodissa, toteaa Fifurin viestintäjohtaja Olli-Pekka Nissinen. LEENA HARKIMO oli nahkanäyttelyssä paikalla myös katsomassa alkutuotannon tuloksia. Ei niitä vieläkään paljoa ole, Kuorikoski sanoo. – Minkintuotanto on kannattavaa keskimääräiselle yrittäjälle. Paikalla oli turkisalan taustavaikuttajia, mutta keskiössä olivat turkistarhaajat sekä heidän tiloillaan tuotetut nahat. Turkkia pitäisi säilyttää mieluiten viileässä, eikä missään nimessä muovipussissa. – Pyrimme sitten tekemään omia hankintoja parhaasta päästä, Harkimo sanoo. Showroomin tiloissa heillä on myös pieni työpaja. Hän johtaa huutokauppayhtiö Saga Fursin Creative Hubia, jonka showroomilla Vantaalla on yli 3000 kappaletta erilaisia esimerkkejä turkisalan historiasta. Suvussa on kuitenkin tarhattu pitkään, isältä pojalle. – Jos meillä on vain kaustislaisia eläimiä, niin jossain vaiheessa rupiaa menemään hampaat kieroon, kuvailee Kuorikoski. – Maailmalla näyttää paremmalta, ja turkis on muodissa. 95 prosenttia tiloista on Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla. Minkkieriä oli 50 kappaletta 12 eri luokassa. Olen vain tarhaaja, en ennustaja, toteaa Kuorikoski. Kuorikoski kommentoi alan tilannetta perjantaina Kaustisella Furfixin tiloissa järjestetyssä turkisalan nahkanäyttelyssä. FAKTA Turkisala 2026 1 Keskusjärjestöllä Fifurilla oli viime vuoden lopulla 335 jäsenyritystä, joista 250 tilaa oli aktiivisia. Uusille siitoseläimille on myös tiloilla aina tarvetta, kun geenipoolia pitää saada laajennettua. Mutta en osaa sanoa, mihin tämä menee. Luova yksikkö on turkistuottajien asiakas. Mutta odotuksia alalla on. – Tarvii kalajokisiakin, nauraa Joensuu. Marja Tiura selaili Saga Fursin showroomin näyttelyyn tuomia esittelykappaleita. Harkimon mukaan nyt turkismuodissa vetävät näyttävät turkikset. Pitkäkarvaiset turkikset vielä odottavat nousua, kun eivät ne ole niin muodissa, Tiura sanoo. – Se on tarhaajilla kympin uskonto ja nelosen matikka. – Historia näyttää, että kun toinen vetää, niin toinen vahvistuu. – On tärkeää katsoa kunto, että mitä vanhalle turkille pystyy tekemään tai pystyykö ylipäätänsä, hän sanoo. Hänen tarhallaan JFG-Furilla on minkkejä ja suomensupia. 1 Syyskuun 2025 huutokaupassa Saga Fursin välitysmyynti oli 97 miljoonaa euroa, kesäkuussa 127 miljoonaa euroa. Usko on kova tähän alaan, että kyllä täältä noustaan. Turkisalalla tarhaajien tunnelmat ovat entistä positiivisemmat. Harkimon vinkki äitien ja isoäitien kaappien turkkien kunnostukseen on ensimmäisenä puhdistus. Tilaa olisi tuhansille ketuille. SANNI AHO. Ketun ja suomensupin keskihinta taas jopa tappiollinen. Kuorikoski osti muutamia satoja paritettuja naaraita viime keväänä. KALAJOKINEN Tuomas Joensuu osti vuoden 2024 alussa turkistilan ja aloitti turkistarhaajana. – Vintage-turkkien suurin ongelma pitkässä säilytyksessä on lämpötilavaihtelu, Harkimo sanoo. Tuomas Joensuu ja Harri Kuorikoski toivat tiloiltaan nahkoja näyttelyyn arvosteltavaksi. – Turkiksen kysyntä ja käyttö katumuodissa sekä muotimallistoissa on lisääntynyt. Usko on kova tähän alaan, että kyllä täältä noustaan. Vanhat vintage-turkikset ovat Harkimonkin mukaan nyt muodissa ja näkyvillä katukuvassa. Joensuun tilalla kasvaa minkkejä ja suomensupia. Päivän aikana Furfixillä oli myös avoimet ovet. Huutokauppa näyttää sitten, miten käy, Joensuu toteaa. – Niitä on tässä iltahommina pyöritetty, ja nyt siitoseläimiä on puolet enemmän
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) myönsi maahanmuuttajille esittämänsä työvelvoitteen olevan perustuslain vastainen. Grahn-Laasonen painottaa, että suomen tai ruotsin kielen oppiminen mahdollisimman hyvin varhaislapsuudessa mahdollistaa koulupolun aloittamisen muiden kanssa samalta viivalta. Purran mukaan kyse on siitä, että suurissa kaupungeissa, hotelleissa ja laivasiivouksessa yritykset ovat nykyisin ulkomaalaisen työvoiman varassa. Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra pitää hallituksen aikeita epäoikeudenmukaisina ja eriarvoisuutta kasvattavina. Hänen mukaansa sosiaaliturvasta pitää tehdä velvoittavampaa. SOSIAALITURVAMINISTERI Sanni Grahn-Laasonen (kok.) kertoi STT:lle tiistaina, että lakiesitys lähtee vielä lisälausuntokierrokselle, ennen kuin se lähetetään eduskunnan käsiteltäväksi. helmikuuta 2026 8 // KOTIMAA Purra myönsi esityksensä olevan perustuslain vastainen Sanna Raita-aho, STT Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) kommentoi toimittajille Brysselissä avaamaansa keskustelua maahanmuuttajien työvelvollisuudesta sosiaalitukien vastineeksi. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA Hallitus sopuun maahanmuuttajien kotihoidon tuesta Tuomas Savonen, Kaisu Suopanki, STT Hallitus on päässyt sopuun maahanmuuttajien kotihoidon tuen rajaamisesta, hallituslähteet kertovat STT:lle. TYÖVELVOITTEESTA puhuessaan Purra on viitannut aiemmin ”Tanskan malliin” eri yhteyksissä. Valtiovarainministeri myös puolusti lausuntoaan, joka on saanut kritiikkiä siivousalalta. Purra puolusti siivoojia koskevia kommenttejaan, jotka siivousalan edustajat ovat Iltalehden mukaan kokeneet vähätteleviksi. Lausuntokierros järjestetään normaalia lyhyempänä, sillä lakiesityksestä järjestettiin lausuntokierros jo kertaalleen loka-marraskuussa ja lakiesityksessä on huomioitu ensimmäisellä kierroksella saatu palaute. Tanskassa sosiaaliturva – erityisesti toimeentulotuki ja viimesijainen tuki – on sidottu 37,5 tunnin viikoittaiseen työvelvoitteeseen. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA. – Maahan tarvitaan käytännössä aina lisää uusia tulijoita, koska vanhoille se ei enää pysty kilpailemaan saavutetun sosiaaliturvan kanssa sen jälkeen, kun maassa oleskelu on vakiinnutettu. STT kysyi Purralta lehdistötilaisuudessa, olisiko tämä valmis tuomaan myös muita palasia tästä Tanskan mallista osaksi esitystään. Sosiaalija terveysministeriö lähettikin lakiesityksen tiistaina uudelle lausuntokierrokselle, jonka lausuntoaika päättyy 3. Lisäksi työvelvoite koskee ainoastaan henkilöitä, jotka eivät täytä tiettyjä kansalaisuustai maassaolokriteereitä ja jotka eivät ole olleet töissä viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä vähintään kahta ja puolta vuotta. Tämä on yksinkertaisesti hullua, ministeri sanoi. Kotihoidon tuen saamiseksi lasta hoitavan vanhemman on pitänyt asua vähintään kolme vuotta EU:ssa, Euroopan talousalueella tai Sveitsissä 16 vuotta täytettyään. Diarran mukaan hallituksen aikeet iskevät lujaa myös sotaa paossa oleviin ukrainalaisiin. Perussuomalaiset joutuivat luopumaan tiukasta linjastaan perustuslaillisten ongelmien takia. Purran mukaan Tanskasta ennen kaikkea tiukka maahanmuuttopolitiikka ja velvoittava sosiaaliturva ovat hyviä lähtökohtia uuden mallin rakentamiseen. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 18. Niin sanottuun Tanskan malliin kuuluu kuitenkin myös korkea ja kattava työttömyysturva, laaja ja aktiivinen työvoimapolitiikka sekä matala irtisanomiskynnys. Ei voi olla niin, että tukea leikataan vain tietyiltä perheiltä samaan aikaan kun heiltä puuttuu kunnollinen kieliopetus ja muut kotoutumista tukevat palvelut, Diarra sanoi tiedotteessaan. – Tavoitteena on, että edistetään erityisesti maahanmuuttajanaisten kotoutumista ja kielen oppimista ja toisaalta lasten osallistumista varhaiskasvatukseen, koska se edistää mahdollisuuksien tasa-arvoa ja hyvää alkua koulupolulle, Grahn-Laasonen sanoi STT:lle. Hänen mukaansa suuresta työttömyydestä huolimatta tietyillä aloilla on työvoimapula, koska työn vastaanottaminen ei aina ole taloudellisesti kannattavaa, eikä palkoilla pystytä etenkään pääkaupunkiseudulla kilpailemaan sosiaaliturvan ja muiden etuuksien kanssa. STT:n haastatteleman hallituslähteen mukaan molempia vanhempia koskeva malli olisi saattanut rajata esimerkiksi ulkomaalaisen kanssa naimisissa olevia Suomen kansalaisia kotihoidon tuen ulkopuolelle. Grahn-Laasosen mukaan uudella lailla pyritään osaltaan edesauttamaan maahanmuuttajien kotoutumista. – Jos kotihoidontuki lakkautetaan, se pitää lakkauttaa kaikilta. Purra myönsi, ettei hänen ajamansa malli ole perustuslain mukainen. Perussuomalaiset ajoivat mallia, jossa asumisaikarajoitus olisi koskenut lapsen molempia vanhempia. Asumisaikavaatimus koskisi vain henkilöitä, jotka muuttavat Suomeen lain voimaantulon jälkeen. Lakiesityksen mukaan kotihoidon tuen saamiseksi lasta hoitavan vanhemman on pitänyt asua vähintään kolme vuotta EU:ssa, Euroopan talousalueella tai Sveitsissä 16 vuotta täytettyään. RKP puolestaan ajoi vain toista vanhempaa koskevaa asumisaikarajoitusta. Purra sanoi helmikuun alkupuolella perussuomalaisten puoluelehti Suomen Uutisille, että maahanmuuttajat voisivat tehdä ”yksinkertaisia tehtäviä, kuten siivousta tai risujen keräämistä, jotka eivät vie keneltäkään oikeaa työtä”. Tästä kuitenkin luovuttiin perustuslaillisten ongelmien takia, hallituslähteistä kerrotaan. maaliskuuta. Lain on määrä tulla voimaan tämän vuoden heinäkuun alussa. Hänen mukaansa kyseessä on ”pidemmälle tulevaisuuteen” kohdistuva pohdinta, johon tullaan enemmin tai myöhemmin menemään. Hallituslähteiden mukaan lakiesitys on tarkoitus saada eduskunnan käsiteltäväksi huhtikuussa. – On aivan totta, että sosiaaliturvamalli, työllisyyspalvelut, siellä on monia muitakin elementtejä, jotka ovat osa tätä kokonaisuutta, mutta mielestäni tiukka maahanmuuttopolitiikka ja velvoittava sosiaaliturva ovat varsin hyvä pohja rakentaa mallia sitten muihin asioihin. OPPOSITIOPUOLUE vihreissä hallituksen aikeet kotihoidon tuen rajaamiseksi otettiin kriittisesti vastaan. Malli vaikeuttaa Diarran mukaan myös Euroopan ulkopuolella asuvien ulkosuomalaisten paluumuuttoa Suomeen
– Ilmastopolitiikka on isännän asemassa, ja energiapolitiikka sekä huoltovarmuus on jätetty rengin rooliin, Mehtälä sanoi. Huoltovarmuuden kysymyksissä ei ole syytä leikkiä. Kansanedustaja Kangas sanoi tiistaina ryhmäpuheenvuorossa, että perussuomalaisten mielestä Suomen hakkuut pitäisi säilyttää vähintään nykyisellä tasolla. Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja Jyri Seppälä sanoi STT:lle joulukuussa, että tavoitteeseen pääsy edellyttäisi merkittävää hakkuiden vähentämistä Suomessa. Turpeen nosto, varastointi ja kiertokäynti on nähtävä vakuutuksen ottamisena. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 18. Komissio jatkaa nyt todisteiden keräämistä lähettämällä Sheinille ja muille osapuolille lisää tietopyyntöjä aiheesta. – Kannattaa muistaa sekin, että joka ikinen maailmassa ostettu barreli öljyä kartuttaa loppujen lopuksi myös Putinin sotakassaa, sillä öljyn kokonaiskysyntä määrittää lopulta maailmanmarkkinahinnan. Antti Kangas piti perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron eduskunnan täysistunnossa. Jos komissio toteaa tutkinnassaan Sheinin syyllistyneen DSA:n rikkomiseen, se voi esimerkiksi määrätä alustalle sakkoja tai keskeyttää palvelun käytön väliaikaisesti. Näihin lukeutuvat esimerkiksi kohuja aiheuttaneet lasten näköiset seksinuket. Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomen vuosittaiset hakkuumäärät ovat olleet viime vuosina noin 73 miljoonaa kuutiometriä. Myös Suomen ilmastopaneelin tutkijat ovat kritisoineet energiaja ilmastostrategiaa riittämättömäksi hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisessa. VIELÄ EI OLE tiedossa, kauanko tutkinta kestää. Ultrapikamuotia myyvän Sheinin verkkokaupassa olleet lapsenkasvoiset ja -vartaloiset seksinuket aiheuttivat viime vuonna kohun Ranskassa samaan aikaan, kun verkkokauppa oli avaamassa ensimmäistä kivijalkamyymäläänsä Ranskaan. VALTIONTALOUDEN tarkastusviraston (VTV) mukaan hallituksen ilmastopolitiikan suunnitelmat eivät tue riittävästi Suomen tavoitetta olla hiilineutraali vuonna 2035. " Huoltovarmuuden kysymyksissä ei ole syytä leikkiä. Energiaja ilmastostrategia sisältää kaikki Suomen kasvihuonekaasupäästöt päästökauppa-, taakanjakoja maankäyttösektoreilla sekä hiilinielujen aiheuttamat poistumat. Vihreiden ryhmäpuheenvuoron käyttänyt kansanedustaja Atte Harjanne jopa kyseenalaisti, noudattaako strategia lakia. Kangas otti puheenvuorossa kantaa muun muassa turpeen ja autoilijoiden puolesta. STRATEGIA SAI tiistaina risuja oppositiosta. Tutkinta voi johtaa ultrapikamuotikaupan sakkoihin tai tilapäiseen käyttökieltoon. Ranskan viranomaiset aloittivat nukkejen vuoksi toimet alustan sulkemiseksi maassa, mutta Ranskan korkein oikeus torppasi asian, koska nuket oli jo poistettu myynnistä. Se voi myös vaatia yrityksiä muuttamaan toimintatapojaan. Tavoite hiilineutraaliudesta vuonna 2035 on kirjattu Suomen ilmastolakiin. Euroopan kuluttajajärjestö teki viime kesänä valituksen samasta aiheesta komissiolle. ANT TI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA Sanna Raita-aho, STT EU-komissio kertoi keskiviikkona avaavansa tutkinnan kiinalaisesta verkkokauppaketjusta Sheinistä. Siksi on käsittämätöntä, että hallitus hidastelee, ottaa jopa taka-askelia, fossiilienergiasta irtautumisessa, hän sanoi. Kohun jälkeen Shein poisti nuket myynnistä. Lapsia muistuttavat seksinuket nostivat huolen EU-komissio avaa tutkinnan Sheinistä. Perussuomalaisten kansanedustaja ja maaja metsätalousvaliokunnan jäsen Antti Kangas kuvasi perussuomalaisten ryhmäpuheessa Suomen nykyisiä ilmastotavoitteita ”ylikireiksi”. Turpeen nosto, varastointi ja kiertokäynti on nähtävä vakuutuksen ottamisena, Kangas sanoi. Perussuomalaisten Kankaan tavoin Mehtälä nosti esille Suomen huoltovarmuuden huomioimisen esimerkiksi turpeen energiakäytön osalta. helmikuuta 2026 KOTIMAA // 9 Energiaja ilmastostrategia sai moitteita hidastelusta Aliisa Uusitalo, STT Hallituksen kansallista energiaja ilmastostrategiaa puitiin eduskunnan lähetekeskustelussa tiistaina epäilevään sävyyn. Keskustan ryhmäpuheenvuorossa kansanedustaja Timo Mehtälä taas kritisoi hallituksen esitystä muun muassa sen mahdollisista taloudellisista vaikutuksista. Antti Kangas ja Timo Mehtälä puolustivat turpeen käyttöä. Lisäksi komissio haluaa lisätietoja Sheinin suosittelujärjestelmästä ja sen läpinäkyvyydestä. VTV arvosteli hallituksen ilmastopolitiikkaa muun muassa hallituksen keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman sekä energiaja ilmastostrategian heinäkuussa lausunnoille lähteneiden versioiden osalta. Antti Kangas. – Sitä ohjaavat tehokkaat algoritmit, jotka maksimoivat kuluttajien sitoutumisen ja ylikulutuksen. Tutkinta tehdään EU:n digipalvelusäädöksen (DSA) nojalla. Tuolloin järjestön pääjohtaja Agustin Reyna sanoi, että Sheinin alusta on suunniteltu aiheuttamaan riippuvuutta. Hiilineutraalius tarkoittaa, että päästöjen ja hiilinielujen on oltava tasapainossa. Strategia on aiemmin herättänyt erimielisyyksiä hallituksen sisällä. Perussuomalaiset olisi toivonut, että strategiassa olisi mahdollisuus joustaa vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteesta, mutta siitä päätettiin pitää kiinni. Se koskee muun muassa sitä, miten Shein pyrkii estämään laittomien tuotteiden myynnin EU:ssa. SAMALLA TUTKITAAN myös Sheinin verkkokaupan pistejärjestelmää ja sen mahdollisesti kuluttajia koukuttavia ominaisuuksia. Hän pitää Suomen ilmastotavoitteita ylikireinä. Harjanteen mukaan strategia hidastelee hiilineutraaliustavoitteeseen pääsemistä. Odotamme viranomaisilta vahvaa ja nopeaa reagointia manipuloivien käytäntöjen lopettamiseksi ja koko toimialan laajuisen tutkinnan aloittamiseksi, Reyna sanoi. – Viime eduskuntakaudella toteutettu turpeen käytön alasajo on pysäytettävä
Hän sanoo hallituksen tehneen joitain myönnytyksiä kauppiaille, jotta he eivät lähtisi enää kaduille. IRANIN ULKOMINISTERIN Abbas Araghchin mukaan uusimmissa neuvotteluissa Yhdysvaltojen kanssa päästiin sopuun ohjaavista pääperiaatteista, joiden pohjalta varsinaista ydinsopimusta voidaan alkaa työstää. Ihmisoikeusjärjestöjen ja Iranin omienkin viranomaislausuntojen mukaan useita tuhansia Iranissa vallanvaihtoa vaatineita ihmisiä surmattiin mielenosoitusten aikana. Yhdysvaltain viranomaiset ovat toistuvasti sanoneet, että juuri Iran olisi hidastanut edistymistä neuvotteluprosessissa. Turkissa sijaitsee Naton tärkeä tukikohta, ja lisäksi Turkki pelkää sekasorron Iranissa voivan johtaa suureen määrään pakolaisia Iranin-rajallaan. Iranilaisen politiikan asiantuntijan mukaan Yhdysvalloilla ja Iranilla ei kummallakaan olisi varaa sotaan. Iran aloitti toissa viikolla Yhdysvaltain kanssa neuvottelut maan ydinohjelmasta Omanin pääkaupungissa Masqatissa. SAMAAN AIKAAN Iranissa kuohuu yhä pinnan alla voimalla tukahdutettujen mielenosoitusten jälkeen, Bagherian sanoi. Araghchi kommentoi asiaa Iranin valtiontelevisiolle Sveitsin Genevessä tiistaina käytyjen neuvottelujen jälkeen. Ihmisoikeusjärjestö HRANA:n mukaan laajoissa mielenosoituksissa kuoli noin 7 000 ihmistä. Israelin hallitus hyväksyi sunnuntaina menettelyn, jonka avulla Länsirannan maa-alueita voitaisiin Israelin näkökulmasta rekisteröidä ”valtion omaisuudeksi”. – Kukaan ei halua sotaa. I S R A E LI N H Y VÄ K SY M Ä menettely koskee Israelin kontrolloimaa aluetta, joka käsittää noin 60 prosenttia Länsirannan maa-alasta. EU:n ulkoministerien on määrä keskustella alueen tilanteesta ensi viikolla. Yhdysvallat voi tehdä muutaman iskun ja Iran vastata muutamalla iskulla Israeliin, Bagherian sanoi. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 18. – He panevat alueliitokset täytäntöön ja naamioivat ne pelkäksi byrokraattiseksi prosessiksi, hän sanoi al-Jazeeralle. AT TA KENARE / AFP / LEHTIKUVA STT–AFP Iran sanoo, että Yhdysvaltojen maahan kohdistamien pakotteiden purkaminen on olennainen osa Iranin ydinohjelmasta neuvoteltavaa sopimusta. – Muutama isku ei tarkoita sotaa. Iranin mukaan molemmat osapuolet keskittyvät seuraavaksi omien tekstiluonnostensa valmisteluun. Lupausten sisällöstä ei kuitenkaan ole julkisuudessa kerrottu, Bagherian sanoi. ”Alas USA”, lukee seinämaalauksessa Teheranissa. Israel on miehittänyt Länsirantaa vuodesta 1967. Iranin ulkoministeriön edustaja kommentoi asiaa Iranin englanninkieliselle valtiontelevisiolle. Hallitusta vastustavat mielenosoitukset voivat leimahtaa uudelleen, koska Iranin talous on menossa huonompaan suuntaan, hän uskoi. Yhdysvallat on uhkaillut Irania sotilaallisilla toimilla Iranin hallinnon tukahdutettua aiemmin tänä vuonna mielenosoituksia väkivalloin. Israelin hyväksymää menettelyä ovat arvostelleet myös muun muassa arabimaat, joiden mukaan se on kansainvälisen oikeuden vastainen. Samaan aikaan Persianlahdella valmiina odotti jo Trumpin sanoin ”armadan verran” sotakalustoa. EU on osaltaan vaatinut, että Israel peruu alueliitosaikeensa. Hän tapasi matkallaan Israelin presidentin Isaac Herzogin, ulkoministeri Gideon Saarin sekä palestiinalaishallinnon pääministerin Mohammad Mustafan. Yhdysvaltoja on Turkin medioiden mukaan taivutellut myös Iranin maarajanaapuri Turkki. Iranin toiveissa on saada aikaan sopimus, josta olisi taloudellista hyötyä molemmille maille. Muutama isku puolin ja toisin ei kuitenkaan vielä tarkoita sotaa, sanoo toimittaja Farshid Bagherian Teheranista. Kuinka Yhdysvallat voi toteuttaa rauhansuunnitelmansa Gazassa ja Gazan jälleenrakentamisen ilman, että (Israelin ongelmat) Iranin kanssa on hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Lisäksi yli 50 000 ihmistä pidätettiin. Yhdysvalloilla ja Iranilla ei kummallakaan olisi varaa sotaan talouksiensa kannalta. NEUVOTTELUJA käydään kasvaneiden jännitteiden keskellä. Bagherianin mukaan Yhdysvallat ei kuitenkaan vaadi hallinnon vaihtamista Iranissa, vaikka Israel on toivonut vallanvaihtoa jo pitkään. ISRAELISSA JA Länsirannalla tuoreeltaan vieraillut ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) sanoi maanantaina, että Israelin hallituksen suunnitelma tiukentaa otetta siirtokunta-alueista tai liittää ne osaksi Israelia on kansainvälisen oikeuden vastainen. Edustajansa mukaan YK:n pääsihteeri Guterres katsoo, että kyseinen menettely on epävakauttava ja lainvastainen. Neuvotteluja käydään jännitteiden keskellä Iran: Pakotteiden purkaminen on olennainen osa ydinohjelmasta neuvoteltavaa sopimusta.. Päämääränä on pitää Iran ydinaseettomana. – Ehkä Yhdysvallat haluaakin juuri tätä. Kesällä 2024 Kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) linjasi, että Israelin miehitys on laiton. Haastattelun julkaisi Britannian yleisradion BBC sunnuntaina. Hän ei voi kovin avoimesti puhua Iranin sisäisistä tapahtumista ulkomaiselle lehdistölle vaan ainoastaan kertoa maan yleisestä ilmapiiristä ja hallinnon näkemyksistä. Sen jälkeen Iran, Yhdysvallat ja myös Israel ainakin epäsuorasti – koska Iran ei tunnusta Israelia – istuisivat kaikki kolme lopulta neuvottelupöytään. Valtonen ei silti usko, että silloin nähtäisiin päätöksiä esimerkiksi Israelin assosiaatiosopimuksen jäädyttämisestä. Kyseisellä alueella asuu yli 300 000 palestiinalaista. Myöskään alueen muut maat eivät halua sotaa, koska hekin kärsisivät, Bagherian sanoi ääniviesteissään. Epäsuorien neuvotteluiden välittäjänä toimii Oman. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi jo harkitsevansa toisen lentotukialuksen lähettämistä Iranin lähistölle. Mahdollisia iskuja Yhdysvaltojen taholta voisi Bagherianin mukaan odottaa ydinohjelmaneuvottelujen viimeisessä vaiheessa, jos Iran ei suostuisi Trumpin hallinnon ehdottamaan ”diiliin” presidenttiä tyydyttävästi. Valtonen sanoi tehneensä keskusteluissa selväksi, että Suomi ja muu EU vastustavat näitä aikeita. Vaikka neuvotteluissa otettiin askel eteenpäin, ei kolmannelle neuvottelukierrokselle ole Araghchin mukaan ole vielä sovittu tarkkaa ajankohtaa. Hän ei usko Yhdysvaltojen ja Israelinkaan voivan kestää laajan hyökkäyksen seurauksia. Bagherian uskoo Yhdysvaltojen lopulta pääsevän uuteen sopimukseen Iranin hallinnon kanssa ydinohjelmasta. Länsirannalla toimiva poliittinen analyytikko Xavier Abu Eid on kuvaillut toimia ”tosiasialliseksi palestiinalaisalueen liittämiseksi” osaksi Israelia. Hän kuvaili neuvotteluja rakentavammiksi kuin edellistä neuvottelukierrosta. Asiantuntija: Kukaan ei halua sotaa Persianlahdella Ayla Albayrak, STT Yhdysvallat on lisännyt painetta Irania vastaan viikko viikolta samaan aikaan, kun se käy Iranin kanssa uudelleen käynnistettyjä neuvotteluja Iranin ydinohjelmasta. Iran ei ole hyväksynyt rajoituksia ohjuksiinsa, mutta Iran suhtautuu Bagherianin mukaan muuten myötämielisesti muihin vaatimuksiin. Jo aiemmin Iranin varaulkoministeri Majid Takht-Ravanchi sanoi, että maa on valmis harkitsemaan kompromisseja ydinsopimuksen aikaan saamiseksi Yhdysvaltojen kanssa, jos Yhdysvallat puolestaan on valmis keskustelemaan pakotteiden poistamisesta. Iran eivätkä sen naapurimaat halua sotaa Persianlahdella, sanoi STT:lle toimittaja ja politiikan asiantuntija Farshid Bagherian hallintoa lähellä olevasta IAWAS-ajatushautomossa Teheranissa. Länsirannalla asuu yli kolme miljoonaa palestiinalaista. YHDYSVALTOJEN monet liittolaiset Persianlahdella, kuten Saudi-Arabia, Qatar ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat pelkäävät hyökkäyksen Iraniin voivan epävakauttaa koko aluetta, ja siksi ne ovat yrittäneet hillitä Trumpin hallinnon mahdollisia hyökkäysaikeita. helmikuuta 2026 10 // ULKOMAAT Guterres vaatii Israelia perumaan suunnitelmansa Arttu Mäkelä, Nina Törnudd, STT YK:n pääsihteeri Antonio Guterres vaatii Israelia perumaan aikeet liittää siirtokunta-alueita itseensä. Yhdysvaltain ja Iranin edustajat kävivät helmikuun ensimmäisellä viikolla käynnistyneiden neuvottelujen toisen kierroksen tiistaina Sveitsin Genevessä
Seurakunnassa pitää olla valmis kuuntelemaan ja kohtaamaan ihmisiä. Valkonen oli tutustunut koulutuksissa kirkkoherra Erkki Lavantiin, joka puhui paljon hyvää Alavieskasta. Esihenkilön pitää mahdollistaa alaistensa onnistuminen. Elokuvien katselu ja musiikin kuuntelu puolison kanssa. Hän mietti silloin jo vakavasti teologiaopintoja, joita suomenkielisinä tarjottiin ainoastaan Helsingissä. PIRJO KUNELIUS " Vuonna 2013 tuntui siltä, että myyntialan työ on oikeasti nähty.. Kolmanneksi minulla on Jyväskylässä neljä lastenlasta, joten he ovat nyt puolta lähempänä. Vuonna 2002 Valkonen palasi autokauppaan. – Ensimmäinen työpaikka oli Rajakadun Kesoililla, jossa tein viikonlopputöitä lukioajan ja vähän sen jälkeen. Hain Itä-Suomen yliopistoon. Oulun hiippakunnan tuomiokapituli antoi viranhoitomääräyksen Alavieskaan 1.2.2026 alkaen. Valkonen toteaa olevansa kansankirkon kasvatti ilman herätysliiketaustaa. KESKI-SUOMESSA oli vielä olemassa Jyväskylän maalaiskunta, kun Jari Valkonen kirjoitti ylioppilaaksi kotiseutunsa lukiosta. Valkonen aloitti käytännössä työnsä jo vuoden alusta Alavieskassa. UUSI KIRKKOHERRA toteaa 1,5 kuukauden kokemuksella Alavieskan työstään: – Ei Erkki tätä turhaan kehunut! Täällä on pätevät, sitoutuneet työntekijät, ja luottamushenkilöiden kanssa tehdään saumatonta yhteistyötä. – Kuitenkin Alavieskassa kirkkoon kuulumisprosentti on hyvinkin korkea. Rippikoulun jälkeen hän jäi mukaan seurakunnan nuorisotyöhön. Piispa asetti Alavieskan uuden kirkkoherran virkaansa. – En 18-vuotiaana pienen Tikkakosken lukion ylioppilaana uskaltanut haaveilla muutosta Helsinkiin. – Meillä oli loppuvuodesta diakonian virka avoinna, mutta siihen ei ollut yhtään pätevää hakijaa. Näköpiirissä ei ole myöskään suurempia investointeja, vaan lähinnä kiinteistöjen ylläpitohuoltoja. Tehtävää yritetään täyttää uudelleen kevään mittaan, jos vaikka valmistuvat opiskelijat olisivat kiinnostuneita. (85,1 prosenttia vuonna 2025, lähde: kirkontilastot.fi.) Kirkkoherra Jari Valkonen toivoo, että Alavieskan pieni seurakunta voisi jatkaa itsenäisenä, säilyttää oman identiteettinsä ja omaleimaisuutensa. Tosin jo 16-vuotiaana kevytmoottoripyöräkortin saatuaan Valkonen kiersi Jyväskylän huoltoasemat ja kysyi viikonlopputöitä. Kirkkoherra Jari Valkosella on mielenkiintoinen työura, sillä ennen kirkollista uraa hän työskenteli vuosikymmeniä myyntija esimiestehtävissä autokauppasekä media-alalla. ALAVIESKAN seurakunnan talous on tasapainossa, eikä sillä ole niin sanotusti turhia kiinteistöjä, koska huollettavina ovat vain kirkko ja seurakuntakoti. – VUONNA 2013 tuntui siltä, että myyntialan työ on oikeasti nähty, eikä sillä ole mitään uutta annettavaa. Millainen on uuden kirkkoherran johtamistyyli. – Hyvällä myyntimiehellä ja hyvällä papilla on yhteistä, että molemmat ovat parhaimmillaan silloin, kun he kuuntelevat. Sen sijaan nuorukainen suuntasi kauppaopistoon ja hankki ylioppilasmerkonomin tutkinnon, jolla avautui väylä kaupallisiin työtehtäviin. Kirkonmenojen jatkot olivat tulojuhlassa seurakuntakodilla. Kauppaopiston jälkeen olin autovuokraamossa ja automyyjänä vuoteen 1992 saakka, kunnes tuli se kuuluisa lama. Hän puristi sekä teologian kandidaattiettä maisteriopinnot neljään vuoteen ja paiski ohessa töitä. helmikuuta 2026 UUTISET // 11 Myyntijohtajan työt vaihtuivat lipereihin Pirjo Kunelius Alavieskassa vietettiin sunnuntaina juhlaa kirkossa, kun Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo asetti virkaansa Alavieskan uuden kirkkoherran Jari Valkosen, 60. Kolme aikuistunutta lasta ovat jo omillaan. – Seurakuntien välillä tehdään tarvittaessa yhteistyötä, ja rovastikunnan mitalla se on laajaa, toimivaa ja monipuolista. – Taivalkoskelle asetuimme vaimon kanssa asumaan reilu vuosi sitten, ja ajatus oli, että siellä oltaisiin huomattavastikin pidempään. Eivät silloin, kun puhuvat vain omaa asiaansa. Kirkkoherranvaalia ei tarvittu Alavieskassa, koska Jari Valkonen oli viran ainoa hakija, eikä kirkkovaltuusto halunnut toista hakukierrosta edes käynnistää. Seurakunnan jäsenmäärä oli vuoden 2025 lopussa 2035, joka on ollut hiipuva samassa suhteessa kuin kunnan väestökehityskin. 1 Asuu vaimon kanssa Ylivieskassa. Vihitty papiksi Oulussa 2020. – En pyri tekemään aktiivisesti esimerkiksi etätöitä, vaan olen täällä työntekijöiden ja seurakuntalaisten tavoitettavissa. Kirkkojärjestys määrää, että seurakunnassa on kolme pakollista virkaa: kirkkoherran, diakonian ja kanttorin virat. Uusi kirkkoherra aikoo olla myös seurakunnassa läsnä, vaikka asuukin Ylivieskassa. Meneillään on Jaakko Löytyn ja Kaija Pispan Luomiskertomus, ja Seela Sellan elämäkerta teki vaikutuksen, Alavieskan kirkkoherra Jari Valkonen kertoo. – Toinen syy oli vaimon työtilanne: Taivalkoskella oli kapeat työmarkkinat, täällä mahdollisuuksia on enemmän. Kitaransoitto ”vain kotitarpeisiin”. 1 Kirkollinen ura: Teologian maisterin tutkinto Itä-Suomen yliopistosta 2018. 1 Aiempi työura myynnin ja myynninjohtamisen parissa autokauppaja media-aloilla. Pääsin valintakokeella sisään ja ajattelin, että jos tällainen mahdollisuus vielä avautuu, siihen pitää tarttua. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 18. Sen jälkeen Jari Valkonen työskenteli Pudasjärven seurakuntapastorina 4,5 vuotta ja vajaan vuoden Taivalkosken kirkkoherrana. Alavieskan seurakunnan kirkkovaltuusto valitsi syyskuussa 2025 uuden kirkkoherran. Väliaikaisesti diakonin tehtävät on jaettu sijaisen ja kirkkoherran kesken, joista viimeksi mainittu hoitaa avustusasiat. Työskennellyt Pudasjärven seurakuntapastorina 4,5 vuotta ja Taivalkosken kirkkoherrana vajaan vuoden. Sen jälkeen hän teki liikkuvaa myyntityötä ja johti kenttämyyntiä mediamarkkinoilla. Harrastuksista lukeminen on ylitse muiden. Autokauppa romahti ja siirryin myyntiedustajaksi noin kymmeneksi vuodeksi. Virka tuli hakuun, kun edeltävä kirkkoherra Erkki Lavanti siirtyi eläkkeelle. Jari Valkonen 1 Jari Valkonen, 60, on lähtöisin Jyväskylän maalaiskunnasta, Tikkakosken taajamasta, joka nykyisin on osa Jyväskylää. ENSITÖIKSEEN kirkkoherra Valkonen tarttuu kimuranttiin tehtävään, jota jo Erkki Lavanti yritti ratkaista. Löytyy kuitenkin kolme pointtia, miksi Alavieskan kirkkoherran paikka kiinnosti. Mietin, voisiko vanhan haaveen herättää henkiin. KUKA. Hän toimi Delta Auto -ketjun myyntipäällikkönä, projektipäällikkönä ja myyntijohtajan tehtävissä kuusi vuotta. 1 Harrastukset: lukeminen, kevyt liikunta, lenkkeily ja kesällä pyöräily. PIISPA Jukka Keskitalo toimitti Valkosen pappisvihkimyksen kesällä 2020 Oulun tuomiokirkossa
JUHANI LAMMINMÄKI on toiminut kirkkomusiikkijuhlien taiteellisena johtajana vuodesta 2012. – Vuonna 2028 on juhlavuosi. Saattoi olla. Espoon teatterin uutuusnäytelmässä nähdään myös kokkolalaislähtöinen Anna Airola. Edelleen viikon ohjelmisto on haastava tehtävä laatia. Se ennemminkin kutsuu pysähtymään ja ihmettelemään yhdessä; tällaisiako me ihan oikeasti olemme. Lamminmäki vertaa ohjelmiston kasaamista palapeliin. Vuonna 1965 käynnistettiin Neitsytsaarilla eläinkoe: Peter-niminen delfiini muutti kahdestaan nuoren naisen, Margaretin, kanssa taloon, jonka huoneisiin oli laskettu noin metrin verran vettä. Juhlien taiteellinen johtaja Juhani Lamminmäki kertoo kuulleensa Jaan-Eik Tulven johtamaa Vox Clamantista pari vuotta sitten Espoossa ja vielä toistamiseen Turun musiikkijuhlilla. Vox Clamantis esittää niin gregoriaanista laulua kuin myös uutta virolaista musiikkia kuten Pärtin ja Tulven sävellyksiä. Näyttämöteoksen konsepti WAUHAUS (Juni Klein, Jussi Matikainen, Heidi Soidinsalo) sekä Ville Seppänen ja Riku Suvitie. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 18. Oliko Peter kiintynyt Margaretiin. Sen verran, että delfiini pystyi elämään siellä, mutta ei tarpeeksi, jotta se olisi voinut esimerkiksi lajilleen tyypillisesti sukellella. VIIKON TAITEILIJA on lohtajalaislähtöinen Anne Pelkonen, jonka ikonitaidetta on esillä Lohtajan pappilassa. " Siitäkin Peterin tarina kertoo – häpeästä ja syyllisyydestä, joita ihminen kokee ymmärtäessään, että eläimiä kohtaan tuntemamme, rakkaudeksi nimetty tunne saattaakin olla jotain aivan muuta kuin rakkautta. Vaikka onko mikään oikeastaan totta. Ensi kesänä kamarikuoroa kuullaan Lohtajan kirkkomusiikkijuhlilla. Kantaesitys & Espoon teatterissa 10.2.2026 Kyse on enemmän henkilökohtaisesta mieltymyksestä kuin mistään muusta. Huippukuoro on myös taloudellinen satsaus. Vox Clamantis on vieraillut Suomessa aikaisemminkin. Kirkkomusiikkijuhlat täyttävät 50 vuotta, juhlilla vuodesta 1982 käynyt Lamminmäki sanoo. Näytelmässä muistutetaan niin sanoin kuin kuvankin keinoin yhä uudelleen ja uudelleen, että Peter oli totta. ESPOON TEATTERIN Revontulinäyttämöllä Peterin tarinaa kertovat Ria Kataja, Iida Kuningas ja kokkolalaislähtöinen Anna Airola. helmikuuta 2026 12 // KULTTUURI Lohtajan kirkkomusiikkijuhlille huippukuoro Virosta Tiina Ruotsala Lohtajan kirkkomusiikkijuhlilla kuullaan tulevana kesänä virolaista 15-henkistä kamarikuoroa, joka on niittänyt mainetta aina Grammy-palkintoa myöten. Tämäkin puute korjataan, kun perjantai-iltana Kokkolan kirkossa konsertoi nuori Aleksanteri Wallius, jota Musiikkitalon esitteessä luonnehditaan kylmäpäiseksi virtuoosiksi, jolta sujuu sekä kiperin kantaohjelmisto että meidän aikamme musiikki, omat sovituksetkin onnistuvat. Illan aikana kuullaan runoa, raamatun tekstejä ja Perkon improvisointia. Tarkoituksena oli, että Margaret opettaisi delfiinille ihmiskieltä, englantia. Inhimillistämme eläimiä saduissa ja animaatioelokuvissa ja sitten kuitenkin usein kohtelemme niitä täysin epäinhimillisesti. Kuoro esiintyy Kaarlelan kirkossa, joka on Lamminmäen mielestä ainoa oikea paikka tälle kokoonpanolle. Ymmärrys siitä hiipii hitaasti ihon alle. Toisinaan poukkoileva, toisinaan tautologiaan tukeutuva kerronnan tyyli kantaa juuri sen reilun puolitoistatuntisen, mitä näytelmä kestää. Kyllä, 1960-luvulla eli delfiini, jota ihmiset kutsuivat Peteriksi. Ehkä. TORSTAINA voisi kuvitella väen vaeltavan Lohtajan kirkkoon, kun laulujen lahjat saaneet Johanna ja Ville Rusanen esiintyvät Pami Karvosen säestämänä. Minulle Longan teksti toimisi näyttämöä paremmin itse luettuna, haluaisin pysähtyä ja makustella, palata takaisin. Ennen kaikkea se on valtaa. – Yritin kuoroa jo viime kesän kirkkomusiikkijuhlille, mutta se ei onnistunut. Entä oliko se, mitä Margaret tunsi Peteriä kohtaan rakkautta. Ilmavuutta tuovat myös kolmen eri näyttelijän kertojanäänet, jotka sulautuvat saumattomasti yhteen Airolan alun pienestä hapuilusta huolimatta. Koska autonominen hermosto ei säätele eläimen hengitystä, se voi päättää lopettaa hengittämisen. Jos hapuilun voi antaa jossain näytelmässä anteeksi niin tässä, jossa mieleen häivähtää, oliko se sittenkin tarkoituksellista. Me itse luomme niille merkityksen ja sisällön; kukin ihmiskielinen, delfiinin näkökulmasta kelluva keuhko, omanlaisemme. Rooleissa Anna Airola, Ria Kataja, Iida Kuningas. Juhani Lamminmäki kertoo pohtineensa, että urkumusiikki on oleellinen osa kirkkomusiikkia, mutta harvemmin juhlilla kuullaan urkukonsertteja. Heille ja meille sopi juuri tuo viikon päättävä sunnuntai-ilta. Delfiini, toisin kuin ihminen, hengittää tietoisesti. Ja niihin on näillä keskipohjalaislakeuksilla totuttu. Kepeyttä luodaan esimerkiksi Anna Airolan fyysisen komiikan kautta sekä lavatekniikalla, jossa näyttämöllä kuvatut ja sille tuotetut videopätkät sekä arkistofilmit katkaisevat puhevirran. – Ei ole kyse mistään halpatuonnista, vaan ihan tarpeeksi saamme maksaa, Lamminmäki nauraa. – On seisottava oman ohjelmiston takana. VOX CLAMANTIS JONATAN SUNDSTRÖM. Esimerkiksi Hannu-Pekka Björkmanin ja Jukka Perkon esitys Lohtajan kirkossa on juuri tällainen. Marita Kaakinen sanoo, että koronavuosien jälkeen yleisömäärä on kasvanut tasaisesti ja myös kuulijoita tulee yhä kauempaa. Kerromme itsellemme tarinoita uskollisista koiraystävistä ja henkensä alttiiksi ihmisen puolesta laittavista älykkäistä delfiineistä. Kirjoittanut Pipsa Lonka, ohjannut Juni Klein. Kun kokeen rahoitus loppui, Peter siirrettiin toiseen laboratorioon, missä delfiinin elintilana on vain ahdas amme. Viipyillä ja kiihdyttää oman mieleni mukaan. Pian eläin teki itsemurhan. Satu Hotakainen Anna Airola näyttelee Peter asui talossa – delfiini pisteestä pisteeseen -näytelmässä Espoon teatterissa. Myös lauantaina Keski-Pohjanmaan konservatorion saliin taitaa olla tunkua, kun supersuosittu lastenmusiikkiyhtye Mimmit laulaa ystävyydestä. Loppujen lopuksi kyse on näkökulmasta. ”Sanat piirtävät vain ääriviivoja”, näytelmässä todetaan. Näyttelijät yrittävät selittää yleisölle tiedeprojektia ja ymmärtää eläinrakkautta sekä sanojen ja sanomisen merkitystä, tarvetta kertoa tarinoita. AIHE ON RASKAS , mutta kerronta onneksi ei. Hallita, kuten tutkijat halusivat hallita Peteriä, delfiiniä, joka haluttiin opettaa puhumaan englantia. Tilaisuuden päätteeksi menin kiittämään heitä ja pyysin esiintymään Lohtajan kirkkomusiikkijuhlille. Lohtajan kirkkomusiikkijuhlat 28.7.–2.8.2026 Pohdintaa rakkaudesta ja vallasta eläimeen Teatteriarvio Peter asui talossa – delfiini pisteestä pisteeseen. Nyt he pääsevät. Enempi olisi ollut liikaa: sanojen aallokossa vellomista, syyllisyydestä syöpymistä. Näytelmäteksti johdattaa pohtimaan kieltä ajattelun välineenä ja merkitysten antajana. Esityksen otsikko Teet tuulista sanasi löytyy Psalmista 104, joka on myös mukana illan ohjelmistossa. – Olin marraskuussa kuuntelemassa heitä Vantaan Myyrmäen kirkossa ihan seisomapaikalla, kun kirkko oli tupaten täynnä. Hallita kieltä. Vaihtelun lisäksi yksi iso kriteeri on, että Lamminmäki itse viihtyy konserteissa. Pipsa Longan näytelmäteksti Peter asui talossa – delfiini pisteestä pisteeseen perustuu tositarinan pohtimiselle. Longan teksti näyttelijöiden välittämänä ei syyllistä. Sillä siitäkin Peterin tarina kertoo – häpeästä ja syyllisyydestä, joita ihminen kokee ymmärtäessään, että eläimiä kohtaan tuntemamme, rakkaudeksi nimetty tunne saattaakin olla jotain aivan muuta kuin rakkautta. Jo tiistaina Jukkolanmäen Navetanvintille kapuavat tutut miehet Jaakko Löytty ja Sami Asp. Viikolla ei saa olla toistoa, vaan konserttien on loksahdettava paikoilleen
Jorma Untinen ei vielä tiedä, siirretäänkö Ansio Marinaan. Untinen huomauttaa, ettei monikaan suomalainen laiva ole päässyt postimerkkiin. Kuva on ilmeisesti taiteiltu valokuvasta. Howe-kortti oli kuuden kortin pakassa, josta Isomaa maksoi 280 euroa. – En usko, että kortteihin menee kaikki. Kortti meni kaupaksi 5 787 Kanadan dollarilla. Satu Rämö kirjoitti Instagramissa olevansa hämmentynyt tavasta, jolla kaksi hänen arvostamaansa kulttuurialan vaikuttajaa kommentoi hänen teoksiaan. Se riippuu siitä, miten Marinasta purjehtiminen onnistuu: ovatko tuulet ja vedet sellaiset, että sinne pääsee aina, ja miten septitankkia, polttoainetta ja vettä on saatavilla. – En ole juuri tuollaista kuvaa nähnyt, mutta se on minusta oikein komea. Neljä merkkiä sisältävä sarja on julkaistu marraskuussa 2020, mutta tieto siitä kiiri Kalajoelle vasta muutama päivä sitten. Se on euroissa hieman vajaat 3 600. – Ansion arvo nousi varmaan puolella, kun siitä tuli postimerkkilaiva, hän naurahtaa. Nyt Kleemola kirjoittaa näin: Rumasti tuli sanottua ja pieleen meni Hengaillaan-ohjelmassa. Ansio-merkki yllätti Plassin kyläyhdistyksen puheenjohtajan. – Kyllähän Ansio varmasti herättäisi mielenkiintoa Marinassa, Untinen myöntää. " Ennakkoarvioissa vilahti jopa 10 000 Kanadan dollarin summa.. Huutokauppa kannustaa Isomaata joka tapauksessa jatkamaan keräilyharrastusta. – Sitä on ollut myynnissä esimerkiksi eBayssa, mutta joka paikassa lukee että loppuun myyty. Ennakkoarvioissa vilahti jopa 10 000 Kanadan dollarin summa. Kyseessä on Gordie Howe -aiheinen kortti, joka on yksittäiskappale. Kortissa on Howen kuva ja kappale jääkiekkomailaa, jolla hän on pelannut. KALJAASI ANSIO on tehnyt yleisöpurjehduksia kesästä 2012 asti. Djibouti on tehnyt paljon postimerkkisettejä laivoista, mutta yleensä ne ovat olleet isompia laivoja. Tulevana kesänä Hiekkasärkillä on jo käytössä uusi Marinan vierasvenesatama. Se on merkki siitä, että keräilyssä voi tulla toistekin vastaan nyt myydyn kaltainen huippukortti. Siitä todella pahoittelut Satu Rämölle ja Satu Rämön lukijakunnalle. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 18. – Onhan se ihan hyvä raha, mutta odotin vähän enemmän, Isomaa sanoo huutokaupan päätyttyä. Antti Isomaa sai arvokkaaksi osoittautuneen kortin sattumalta. Eli jos pakan jakaa tasaisesti, Howe-kortti maksoi Isomaalle noin 47 euroa. Kysymys kuuluu nyt luonnollisesti, mitä keräilijä aikoo tehdä kortin myynnistä saamallaan rahalla. – Emme ole vielä päättäneet. Jorma Untinen Keräilijän jääkiekkokortti huutokaupattiin Kanadassa Nivalalainen Antti Isomaa sai kortistaan hyvän voiton, vaikka odotti enemmänkin. Sarjassa on Ansion lisäksi kaksi kanadalaista ja yksi saksalainen purjelaiva. Olisi se postimerkkisetti kyllä mukava saada, Untinen sanoo. – Ansio on jo aika kauas kerennyt, Untinen päivittelee. ANT TI ISOMAA Leea Klemola: ”Pieleen meni” Jouni Nikula Kokkolalaislähtöinen teatteriohjaaja, näyttelijä ja näytelmäkirjailija Leea Klemola on julkaissut julkisen pahoittelupuheenvuoron Facebook-sivullaan. Kanadalainen, meriaiheisiin postimerkkeihin perehtynyt mies otti yhteyttä Plassin kyläyhdistyksen puheenjohtajaan Jorma Untiseen kyselläkseen lisätietoja postimerkissä kuvatusta laivasta. Tarkoitus ei ollut moittia Satu Rämön dekkareita sinänsä, vaan kyseenalaistaa minkä tahansa dekkarin tekeminen näyttämöllä ylipäätään. Untinen kertoo, että Konikarvossa septitankin tyhjennys onnistuu Ansion laiturin päässä, ja polttoaineen ja vedenkin saa samaan pisteeseen. – Ajattelin ensin, että tämä on jokin huijaus, kertoo Untinen. RISTO PUOLIMATKA Isomaan myymä Gordie Howe -jääkiekkokortti on ainoa laatuaan. Klemola pahoittelee tapaa, jolla hän puhui menestyskirjailija Satu Rämön töistä. helmikuuta 2026 // 13 Kaljaasi Ansio pääsi afrikkalaiseen postimerkkiin Pia Räihälä Kalajoen Plassin kyläyhdistyksen talkoilla rakentama ja operoima kaljaasi Ansio on päässyt itäafrikkalaisen Djiboutin julkaisemaan laiva-aiheiseen postimerkkisarjaan. Hän on tiedustellut merkkiä myös kanadalaismieheltä, mutta ei ole vielä saanut vastausta. Yleiseen käyttöön, kuuluu vastaus. Mutta googlailu paljasti, että Ansio-postimerkki on tosiaan olemassa. Isomaa arvelee, että ostaja on todennäköisesti Kanadasta kuten kortin pelaajakin. Tuossakin sarjassa muut ovat isompia – mutta meidän laivamme on kyllä kaikkein kaunein, hän kehaisee. Postimerkkisarjassa on neljä purjelaivaa. OSTAJASTA EI OLE mitään tietoa. Mailan palassa on Howen nimi. Touch Stamps -nettikatalogin mukaan tätä postimerkkisarjaa ei ole myyty Djiboutissa, vaan se on ollut keräilijöille saatavilla Djiboutin filatelia-agentuurin kautta. Se liikennöi Rahjan Konikarvosta Maakallaan. Vielä ei ole tiedossa, onnistuisivatko nämä operaatiot Marinassa ilman, että laivaa pitäisi siirrellä. Hinta oli Isomaalle lievä pettymys siksi, että huutokaupassa maksettu hinta oli enemmänkin hänen omien arvioidensa alapäässä. Kleemola sekä kirjailija, käsikirjoittaja ja näyttelijä Kaarina Hazard naureskelivat menestyskirjailija Satu Rämön kirjallisen työn tasolle ja taiteelliselle arvolle. Isomaa osti kortin yhtenä kuuden kortin sarjassa, ja kortti osoittautui tuoreeltaan huomattavasti ostohintaansa arvokkaammaksi. Hänellä ei ole mitään tietoa siitä, miten Ansio on afrikkalaiseen postimerkkiin päätynyt. Ansiolla tehdään noin 50 yleisöpurjehdusta kesässä, ja ensi kesän matkoja on jo myynnissä. Pahoittelu koskee hänen sanomisiaan Ylen Hengaillaan-ohjelmassa viime lauantaina. Risto Puolimatka Nivalalaisen keräilykorttiharrastajan Antti Isomaan yllättäen arvokkaaksi osoittautunut jääkiekon keräilykortti on myyty huutokaupassa Kanadassa. Äkkiseltään hänelle tulevat mieleen Suomen Joutsen, kaljaasi Astrid ja kuunari Helena. AMAZON " Ansion arvo nousi varmaan puolella, kun siitä tuli postimerkkilaiva
Klo 18 Kirkkokuoro seurakuntasalissa. Kirkkoherranvirasto, Jokelan pappila, Plassintie 2, 85100 Kalajoki, avoinna ma-ke ja pe klo 9–14. Klo 18.30 Mehtäkylä ry:n seurat Rauhanyhdistyksellä, Tammelantie 9, Mauno Isopahkala. Klo 11-13 Raution seurakuntakodilla Juttutuvalla käsityökahvila, kahvit, hartaus ja käsitöitä. Keskusteleva hartaus viikon raamatunteksteistä, jonka jälkeen kahvit takkahuoneessa. Lapset ja perheet To 19.2. Ke 25.2. Kannuksen seurakunta Kastetut Manuel Anton Nevala Seurakunnan viikko Ke 18.2 Rauhanyhdistyksen LAULUSEURAT klo 18.30 Elli ja Pekka Puolivälillä. Himangan seurakuntatoimisto, Huhdantie 13, 68100 Himanka, avoinna torstaisin klo 12–15. Klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset seurakuntakodilla. Klo 13 Tummun ja tuoran kamari vanhustentalojen kerhohuoneella. Klo 18 Raution Mieskuoron harjoitus seurakuntakodilla. Klo 18 Kahvi ja kirkkaat sävelet -ilta musiikin ja lähetystyön äärellä Raution seurakuntakodilla. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Lapset syövät ilmaiseksi. Klo 10-11.30 Perhekerho seurakuntakodilla päiväkerhotiloissa, ruokailumahdollisuus 6 e / perhe. Ilm. Klo 14.30-15.30 Walk in talk nuorille ja kouluikäisille kirjaston kahvilapäädyssä, tarjolla pientä välipalaa ja juttuseuraa saa Sarista ja Annelista. LAPSET JA PERHEET Ma 23.2. Ke 25.2. Ma 23.2. Klo 17 Kalajoen rauhanyhdistyksen seurat ry:llä, Ari Rautakoski, Heikki Vänttilä. Pe 20.2. Klo 10-11.30 Perhekerho seurakuntakodilla päiväkerhotiloissa. Klo 11 Eläkeläisten kerho seurakuntakodilla. La 21.2. Klo 18.Kuorojen yhteisharjoitukset seurakuntakodilla. Ke 25.2. Su 22.2. Yökylä alkaa ma klo 18 ja päättyy seuraavana päivänä klo 10. Pe 20.2. Klo 9.30-11 Kahvit, hartauden pitää Ulla ja tehdään yhdessä laskiaispullia. Klo 18 Kynttiläkirkko peruttu. RUOKA-APUA klo 19 Juhani Vuorisen koulun keittiön ovelta. Iina Rahkola, saarna Tuula Kosonen, kanttori Lasse Kautto. klo 17 Vapaaehtoisten kanssa jumalanpalvelusten suunnittelua seurakuntakodilla Pe 20.2. La 7.3. RAAMIS klo 18 Pappilan vintillä. Ke 18.2. Klo 12 Eläkeliiton kerho seurakuntakodilla. klo 12 Kukonkoski, aseman ry:n vuosikokous Su 22.2. To 26.2. Ti 24.2. Kirkkokuoron KEVÄTKOKOUS klo 18 Pappilan salissa. Klo 15.15-16 Kalajoen lapsikuoro, 2 lk ja vanhemmat kuoroharjoitus seuriksella. Lapset syövät ilmaiseksi. Mimalle p. Klo 15 Päiväkuoron harjoitukset seurakuntakodilla takkahuoneessa. Mukana illassa myös lähetyssihteeri Viivi. Klo 15.15-16 Kalajoen lapsikuoro, 2 lk ja vanhemmat kuoroharjoitus seuriksella. Ti 24.2. Raamatuntutkimuksellinen näkökulma VT:stä nykyhetkeen, Heikki Myllyniemi. ALUEELLINEN NUORTENILTA klo 19 Rauhanyhdistyksellä. Klo 18 Eläkeukkojen saunailta Ruonalla. Ti 24.2. Pe 27.2. Ti 24.2. Klo 17-19 Alakoululaisten toimintailta seurakuntakodilla, nyyttärit. DIAKONIA Ke 18.2. Klo 9 Aamuhartaus ja -kahvit seurakuntakodilla. To 19.2. Iltateetäkin on tarjolla. La 21.2. Ke 25.2. Klo 19 Viljelijäilta Kalajoen seurakuntakodilla, hyvää ruokaa ja voimavaroja. Su 22.2. Yhteislauluja Lasse-kanttorin johdolla. Klo 18-20 Nuortenilta Artoksessa. KIRKKOHERRANVIRASTO avoinna klo 12-14. 6, veisuuttamassa Salme ja Timo Heikkilä. YHTEISÖLOUNAS RUOKATAUKO klo 11-12.30 Pappilan salissa. Ke 25.2. To 26.2. 044 282 4514. Klo 18 Nuorten Raamis Ruonalla. RAUTION KAPPELISEURAKUNTA Su 22.2. Kahvitus ja lyhyet harjoitukset kokouksen jälkeen. To 19.2. Mahdollisuus myös henkilökohtaiseen keskusteluun. Luemme Paavalin kirjeitä Korintin seurakunnalle. Ke 18.2. Klo 17-17.45 Raution lapsikuoro seurakuntakodilla. Klo 12-14 Käsityökahvila Kalajoen seurakuntakodilla Ikhtys-salissa, kahvia, käsitöitä ja hartaus. Kerhon alussa ruokailu (6e/hlö). Ensimmäisen kerran jälkeen ei oteta uusia osallistujia, jotta ryhmän yhteinen matka surun teemojen äärellä on helpompi. To 26.2. To 19.2. Klo 16 Perjantaikerho 1-5 luokkalaisille seurakuntakodilla. Klo 14.30 Musiikkihartaus Mäntyrinteellä, kanttori. Kahvituksen ja arpajaisten tuotto menee lähetystyön hyväksi, Tule ja tuo ystäväsikin! Ke 25.2. Pe 20.2. Klo 14 Vuosikokous Suojarinteellä. Klo 12.30 Ehtoollinen palvelukeskus Mainingin päiväsalissa. Muut Jumalanpalveluksen radiointi joka sunnuntai osoitteessa www.kalajoenseurakunta.fi/verkkokirkko/ ja Kalajoen keskustan alueella taajuudella 95,0 MHz. Ke 25.2. Klo 16 Perjantaikerho 1-5 luokkalaisille seurakuntakodilla. Diakonia Ke 18.2. To 19.2. MUSIIKKI JA KUOROT Ke 18.2. Ke 18.2. Ohjaajana Heikki Saunavaara. Konsertin tuotto seurakunnan diakoniatyön hyväksi. Su 22.2. Klo 17 Kehitysvammaisten kerho seurakuntakodin takkahuoneessa. Yhteistyössä Soiten aikuissosiaalityön kanssa, saatavilla myös sosiaaliohjausta ilman ajanvarausta. Hinta 10€ (sis. Su 22.2. Toimintailtaa pitävät Katja ja Sari. 044 282 4514. LAPSET JA PERHEET Ti 24.2. Tervetuloa! Su 22.2. Yhteistyössä MTK Kalajoki, Kalajoen seurakunnan ja LantmännenAgro Ojan Rauta. Maksuton, kaikille avoin aamupala. To 26.2. Klo 14 SLEY seurat Hillilän rukoushuoneella, Esko Herronen, Tuomo Jukkola ja Sami Siltanen. Ohjaajina Ulla-Maija Karvonen ja Heikki Myllyniemi. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä erityisruokavaliot.Talvilomaviikolla 9 ei kerhoja, varkkista, raamista eikä nuorteniltaa. SEURAT klo 13 Rauhanyhdistyksellä, Joonas Lehtola, Keijo Rimpioja. MESSU klo 10 kirkossa, Heikki Myllyniemi, Katja Paananen, Mari Keskitalo, jp-ryhmä 5. mennessä p. SURURYHMÄ klo 18-19.30 Mikaelin kappelissa. Juttuseuraa ja kevyttä jumppaa keholle ja mielelle. Klo 18 Joel Hallikaisen konsertti kirkossa, liput vain ovelta 15 euroa, ei ennakkomyyntiä. Ke 25.2. Virkatodistustilaukset Oulun aluekeskusrekisteri ma-pe klo 9–15 puh. Vapaaehtoinen kahvimaksu. Ti 24.2. Klo 17-19 Iltaperhekerho seurakuntakodilla. Ohjelmassa runsas aamupala 7 € (kortti ja käteinen), lauluhetki, puhujavieraana FinnSpringin hallintojohtaja Virpi Ali-Haapala: ”Naisen paikka”. klo 18-19.30 Mikaelin kappelissa. Maksuton, kaikille avoin aamupala. Klo 18 Paastonajan ryhmä Jokelan pappilassa, Kaisa Rahja. ohjelman, vakuutuksen, iltapala ja aamupala). To 26.2. To 19.2. Ma 23.2. klo 12 Kotirinne, seurat, Hannu Jokitalo Su 22.2. Alustus ja keskustelua aiheesta: Sota ja eskatologia Raamatussa. Ke 25.2. MUSIIKKI JA KUOROT Ke 18.2. Klo 10-12 Perhekerho seurakuntakodilla päiväkerhotiloissa. Klo 12-14 Voimaa kokemuksesta ry:n ruokajengi seurakuntakodilla. Ke 25.2. KOULUKAHVILA klo 11-11.35 yläkoulun vanhassa ruokalassa. Maksuton, kaikille avoin aamupala. Kauppojen ja koulun hävikkiruokaa valmiiksi pakattuina kasseina. Kahvit aluksi. Sururyhmässä keskustellaan luottamuksellisesti surusta ja siitä, miten se vaikuttaa elämään: ikävästä, muuttuneesta arjesta, vaikeistakin kysymyksistä. PERHEKERHO klo 10-12, aloitetaan pulkkamäellä leikkipuisto Nooan Arkissa, klo 11 lounas ja kahvit Kivikololla, aikuiset 5 €, lapset ilmaiseksi. Muut Ke 18.2. Klo 18 Raamattuluokka Suojarinteellä. Yhteistyössä Soiten aikuissosiaalityön kanssa, saatavilla myös sosiaaliohjausta ilman ajanvarausta. NUORET JA VARHAISNUORET To 26.2. Su 22.2. Su 22.2. Ma 23.2. Nuoret ja varhaisnuoret Ke 18.2. Klo 10-11.30 Perhekerho seurakuntakodilla päiväkerhotiloissa. Klo 17 Mieskuoro seurakuntasalissa. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 18. Klo 9 Aamuhartaus ja -kahvit seurakuntakodilla. Puhelin 084640530. Ilmoittautumiset Ulla-Maijalle 4.3. Klo 18 Kahvi ja kirkkaat sävelet -ilta musiikin ja lähetystyön äärellä Kalajoen seurakuntakodilla, Nikulan ja Kuparin lasten laulua, Ari Sihvonen (saha), Valto Alajoki (runonlausunta), Kalajoen Kirkkokuoro ja Mieskuoro, Heidi Huhtala, Kauno Salminen (juonto), kahvituksen ja arvonnan tuotto lähetystyön hyväksi, Tule ja tuo ystäväsikin! Ke 25.2. Ruokailun jälkeen kirkkomuskari sekä vapaata leikkiä ja seurustelua. Klo 12 Lähetyskökkä seurakuntakodilla. Mistä löytyy voimavaroja jaksaa surun keskellä. Miten jaksan ja jaan voimavarani, Pia Koriseva, iltahartaus, Kari Akolahti. Ti 24.2. NAISTEN AAMU klo 10-12 Pappilassa. ELÄKELÄISTEN PÄIVÄKAHVIT klo 12.30-14 Pappilan salissa. Su 22.2. Kokoonnumme kirkon takaosassa. Klo 18 Tuhkakeskiviikon messu kirkossa, Sami Siltanen, Paula Pahajoki. Hae ovelta arvottu vuoronumero ennen jakelun alkua. Klo 19 Nuortenilta seurakuntakodilla. Musiikki ja kuorot Ke 25.2. NUORET JA VARHAISNUORET To 19.2. TULOSSA To 5.3. Sievin seurakunta Kastetut Väinö Jere Tapio Kyrölä Seurakunnan viikko Ke 18.2. AAMUPALA klo 8.30-9.30 Pappilan salissa. VIRTAPIIRI Pappilan salissa, klo 8.30 aamukävely, klo 9 voi osallistua aamupalalle, klo 9.30 alkaa varsinainen ohjelma. helmikuuta 2026 14 // KIRKOLLISET Kalajoen seurakunta Kastetut Eleonora Ella Kristiina Inkeri Sysimetsä Niilo-Lennart Nikolai AInasoja Avioliittoon vihityt Anna Sofia Kivelä ja Lauri Matias Pärkkä Haudatut Tapani Leander Isokääntä 74v Jukka Tapio Konu 68v Seurakunnan viikko KALAJOEN ALUESEURAKUNTA Ke 18.2. Pe 27.2. Messun jälkeen poniajelua kirkon pihapiirissä ja pientä purtavaa seurakuntakodilla! Su 22.2. YÖKYLÄ KIRKOSSA alakouluikäisille. Kalajoen Kristillisellä Opistolla Naistenpäivät. Kahvit klo 13.30 alkaen. Ke 25.2. Ma 23.2. Klo 10 Raamattupiiri seurakuntakodilla. Klo 15 Kalajoen rauhanyhdistyksen hartaushetki Mäntyrinteellä, Heikki Vänttilä. To 26.2. PÄIVÄKERHO klo 10.30 Rauhanyhdistyksellä. SIIONINVIRSIVEISUUT klo 15 Liisa Kokkosella, Sahakuja 2 as. Klo 16.30-18 Raution alakoululaisten toimintailta seurakuntakodilla aina kuun vika torstai. 08 3161 303. Klo 18 Paastonajan ryhmä Jokelan pappilassa, Kaisa Rahja. Pe 27.2. Klo 18.30 Kalajoen rauhanyhdistyksen vuosikokous ry:llä. klo 19 Kiiskilän ry, raamattuluokka ja lauluseurat La 21.2. Yhteisvastuukeräyslippaat seuraavien kauppojen kassoilla, kauppojen aukioloaikoina: Halpa-Halli, K-Kauppa, K-supermarket, Apteekki ja Tuontitukku, kiitos lahjoituksestasi. klo 13 Kiiskilän ry, seurat, Tuomo Jokitalo Su 22.2. klo 18 Kirkko, alueellinen kirkkolauluilta, iltaohjelma ry:llä Su 22.2. klo 13.30 Pihlajakoti, seurat, Hannu Jokitalo Su 22.2. Keittolounas 5 €. Klo 18.30 Kalajoen rauhanyhdistyksen ompeluseurat ry:llä. Klo 18 Iltakirkko kirkossa, Sami Siltanen, Paula Pahajoki, laulamme Viiskielisestä, saarnan aikana pyhäkoulu. Tule aloittamaan paastonaika rukoillen, laulaen ja Raamatun sanaa kuunnellen. Su 22.2. Tervetuloa kokkailemaan ja syömään yhdessä kaupan lahjoittamasta ylijäämäruoasta. Klo 15.30 Lapsikuoron harjoitukset seurakuntakodilla takkahuoneessa. YHTEISVASTUU 1.-26.2. VIRTAPIIRI Pappilan salissa, klo 8.30 aamukävely, klo 9 voi osallistua aamupalalle, klo 9.30 alkaa varsinainen ohjelma. YHTEISÖLOUNAS RUOKATAUKO klo 11-12.30 Pappilan salissa. Ke 25.2. Pe 27.2. Pe 27.2. Klo 19 Ompeluseurat Suojarinteellä. Pe 27.2. NUORET JA VARHAISNUORET Ma 23.2. Hauskaa toimintaa ja Raamattu-opetus. HIMANGAN KAPPELISEURAKUNTA Ke 18.2. Ryhmä kokoontuu 5.3., 12.3., 26.3., 2.4., 16.4. Aloitamme ruokailulla (ilmainen). mennessä. Klo 17-17.45 Raution lapsikuoro seurakuntakodilla. MUSIIKKI JA KUOROT Pe 20.2. Klo 18-19 Toimintakerho alakoululaisille ja eskareille Pahkalan koululla. Klo 18-19.30 Päiväkerho Suojarinteellä. Matalan kynnyksen kohtaamispaikka TYÖIKÄISTEN KAHVIPAUSSI klo 13-14.30 kirkossa, rentoa yhdessäoloa ja kohtaamisia kahvikupin äärellä. Klo 18.30 Kalajoen Rauhan Sanan vuosikokous seurakuntasalissa. RUOKA-APUA klo 19 Juhani Vuorisen koulun keittiön ovelta. klo 16 Sievin ry, seurat MAINOS. Musisoi Anneli ja Alma duo. To 26.2. AAMUPALA klo 8.30-9.30 Pappilan salissa. Klo 12-16 Ruokakassijako vähävaraisille Kalajoen seurakuntakodilla, ota tiliote, toimeentulotukipäätös tai ruokakortti mukaan, paikalla diakoniatyöntekijät, kahvitarjoilu. Ke 18.2. Klo 18 Raution Mieskuoron harjoitus seurakuntakodilla. Klo 18-20 Nuortenilta Juttutuvalla. 040 581 0408 to 19.2. Ma 23.2.-Ti 24.2. Yhteistyössä Soiten kanssa. Säestys Maria Pentinmikko. Tarvittaessa voit pyytää hintaan alennusta diakoniatyöntekijältä, p. Klo 18 Vainottujen kristittyjen tukiryhmä kokoontuu Jokelan pappilan yläkerrassa, Suvi Lehtimäki. Ke 25.2. Juttuseuraa, yhteistä ohjelmaa, hartaus ja kahvit. To 26.2. ja 23.4. Ke 18.2. AAMUPALA klo 8.30-9.30 Pappilan salissa. Keittolounas 5 €. Ilmoittautuminen päättynyt. Klo 18-19 Toimintakerho alakoululaisille ja eskareille Pahkalan koululla. To 19.2. ILTAMESSU klo 18 kirkossa, Heikki Myllyniemi, Anne Vihanta, Minna Poutanen, nuoret. LAPSET JA PERHEET Ke 18.2. klo 11 Perhemessu kirkossa, Miia Raninen, Riitta Korri, Laura Hekkala, Laura Peltokorpi, Päivi Aho, Mirja Lehkonen (laulu). Klo 10 Messu kirkossa, lit. Pe 20.2. RAAMATTU NYT! -ILTA Pappilan salissa klo 18.00. Klo 18 Naisten iltakahvit Ruonalla. Klo 14 Seurat ja vuosikokous Pahkalan seuratuvalla, Jorma Puhakka
klo 18 Kansanlähetyksen Yhteysilta Suvannon kappelilla, Marko Mitronen: ”Todellisen suuruuden kutsu”, illoissa myös pyhäkoulu sekä kahvit; klo 18 Rukoushetki rauhan puolesta kirkon raunioilla Muistokirkolla, kirkonkellot soivat ja kynttilät syttyvät Ukrainan ja koko maailman rauhan puolesta, yhteinen rukoushetki, jonka jälkeen kahvija teetarjoilu Tuokiotuvalla. Seurakunnan ateriapalvelu Maria avoinna kirkon seurakuntasalissa maanantaista torstaihin klo 10.30– 13.00 ja perjantaisin 10.30–12.00. ma, ti ja ke klo 9–12. fi/sievi Muut Kirkkoherranvirasto avoinna: 1.7.– 31.3. Maksuton käyttö jatkuu toistaiseksi. klo 12 Varttuneen väen kerho Kukonkoskella Ke 25.2. klo 10 Messu Lestijärven kirkossa, Jukkola, Mari Peltokangas, Eedla Peltokangas, huilu ja laulu Su 22.2. klo 17 Messu Toholammin kirkossa, Jukkola, Rautiola, Kimmo Virkkala, Eliisa Haapamäki TULOSSA: Su 1.3. klo 13 Hartaus Männistössä, Tapani Kirsilä Su 22.2. Käsikirjoitus ja ohjaus Pekka Linnanmäki. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 18. 044 7118631 työskentelee Merijärvellä parillisilla viikoilla maanantaista perjantaihin. Kannuksen osalta pyydetty vuokrahuojennus oli 77 572,44 euroa, josta 9 775,20 euroa koostuu kouluilla sijaitsevien käyttöoikeustilojen vuokrista. 08 3161 303 ma-pe klo 9–15. klo 13 Sanajumalanpalvelus Seurakuntakodilla, toimittaa Tapio Karjula, kanttori Miika Tikkanen, suntio Veera Ahola, kirkkokahvit, kuunneltavissa myös suorana osoitteessa ylivieskanseurakunta.fi/tutki-uskoa; klo 17 Seurat ja Vuosikokous Rauhanyhdistyksellä, Ari-Pekka Palola Ti 24.2. Lasse Nikkarikoski ja Tuomo Jukkola.Kolehti Sleyn Keski-Pohjanmaan piirille Diakonia To 19.2. klo 18.30 Gospelkuoron Riemun harjoitukset kirkossa To 19.2. Vapaa pääsy. klo 9-11 ja 12-14 Perhekerho Toimitalo Pietarissa Ti 24.2. Kirkkoherranvirastossa on myytävänä adresseja 14 €/kpl. klo 12 Pyhäkoulu Marita ja Mikko Isokangas, Satu Ja Harri Humalajoki Su 22.2. Esitys perustuu Soiten talouden tasapainottamistarpeeseen sekä tavoitteeseen vähentää käytössä olevien kiinteistöjen neliömäärää asukasta kohden. klo 13 Hartaushetki Palvelutalolla, Salmentie 8; klo 18 Päiväkerho Rauhanyhdistyksellä Pe 20.2. Kunnan tappioksi ja vuokraajan eduksi näin koitunut hyöty on ollut vuosien 2014–25 aikana laskennallisesti yhteensä yli 300 000 euroa. klo 9-11 LapsiArkki Pappilassa, ilmoittautuminen keskiviikosta perjantaihin klo 10 mennessä, p. JONI MÄKI-PETÄJÄ. klo 18 Raamattupiiri kokoustila Lydiassa, D-ovi Pe 27.2. 044–7118601. klo 19 Kiiskilän ry, vuosikokous, Hannu Jokitalo Su 1.3. klo 18.30 Gospelkuoro Riemun harjoitukset kirkossa To 26.2. Neulekerho maanantaisin Kyläkamari-Kirppiksellä klo 12–14. Tervetuloa mukaan! Lapset ja perheet Perhekerho kokoontuu Lusiinassa (Kallentie 2) keskiviikkoisin klo 10–12, ei ennakkoilmoittautumista. fi-sivun Info ja asiointi -otsikon alta. klo 10-11 Hävikkiruuanjako ruoka-apua tarvitseville Toholammin srk-kodin ovelta Musiikki ja kuorot To 19.2. Virkatodistusten tilaus Oulun aluekeskusrekisteristä p. Hallitus totesi, ettei uusia toistaiseksi voimassa olevia vuokravapauksia tai veloituksettomia tilajärjestelyjä hyväksytä ja nyt päätetty vuokranhuojennus on määräaikainen eikä muodosta pysyvää muutosta vuokratasoon. klo 16.30 Lapsikuoron harjoitukset kirkossa Su 22.2. Kyläkamari/Kirppis: Avoinna ti-to 10–14. Muut Merijärven seurakuntatoimisto, Vanhatie 20, avoinna torstaisin klo 9–12, p. 0447118640 Diakonia Diakoniatyöntekijä Ruut Hirvilammi p. klo 9-11 ja 12-14 Perhekerho Toimitalo Pietarissa Nuoret ja varhaisnuoret To 19.2. Seurakuntatoimisto poikkeuksellisesti avoinna klo 9-11. Ole yhteydessä, jos kaipaat tukea ja luottamuksellista keskusteluapua elämäntilanteessasi. klo 12 Varttuneen väen kerho Lusiinassa Pe 27.2. klo 17 klo 17-19 LapsiArkki Toimitalo Pietarissa, ilmoittautuminen keskiviikosta perjantaihin klo 10 mennessä, p. Sen sijaan kouluilla sijaitsevat käyttöoikeustilat annetaan Soiten käyttöön veloituksetta toistaiseksi voimassaolevana. klo 19 Raamattuluokka Sanna ja Pasi Haaponiemi Su 22.2. Musiikki ja kuorot Ke 18.2. 044 700 1310. klo 18.30 Markku Autio, kotiseurat To 26.2. Varhaisnuorten kerhot klo 17-19 Kokkailuja leipomiskerho 4-6lk, klo 19-20 Iltapalaja satukerho 0-2lk, nuorisotila Vitis, toimitalo Pietari, B-ovi; klo 17.30 Lautapeli-ilta K16, Nuorisotila Vitis Yhteisvastuu Tee avusta totta – lahjoita Yhteisvastuulle Ylivieskan seurakunnan kannatukseen MobilePaylla nro 20777 tai viitenumerolla 303817 tileille Aktia FI82 4055 0010 4148 41, Nordea FI16 2089 1800 0067 75, OP FI14 5000 0120 2362 28 Yhteisvastuukeräys 2026 tukee jalkautuvaa ja kohtaavaa vanhustyötä, jossa vahvistetaan arjen turvaa ja osallisuutta kotona asuvien ikääntyvien parissa. klo 10 Messu kirkossa, Matti Hirvilammi, Niina Korkatti, Elisa Kilpivaara Ti 3.3. Kaupunginhallitus päätti, että Kannuksen kaupunki ei hyväksy Soiten esitystä vuokrahuojennuksesta vuodelle 2026, koska kaupungin velvollisuutena on huolehtia omasta taloustilanteestaan. klo 17-19 Walk in terapia Ohjaamossa, Rautatiekatu 3, 2.kerros To 26.2. klo 14 Hartaus Ratapuistossa, Eeva-Kaisa Laakko; klo 14.30 Hartaus Hoivakoti Suvannolla, Eeva-Kaisa Laakko Pe 20.2. klo 9-12, mutta suljettu talvilomaviikolla (9 vk). klo 10 Messu kirkossa, liturgi Tapio Karjula, saarnaaja Eeva-Kaisa Laakko, kanttori Silja-Maria Paimen, suntio Teemu Savela, kirkkokahvit, kuunneltavissa ja katsottavissa myös suorana osoitteessa ylivieskanseurakunta.fi/tutki_uskoa; klo 13.30 Hartaus Kotikartanossa, Jorma Hintikka; klo 14 Uusheräyksen seurat Betaniassa, Jouko S Niemi; klo 14 Rauhan Sanan seurat Siltalan seurahuoneella, Pekka Kyösti; klo 14.30 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Risto Lumiaho ja klo 16 Rauno Hietala; klo 17 Herättäjä-Yhdistyksen Ylivieskan paikallisosaston vuosikokous Suvannon kappelissa, kahvitarjoilu, Klo 18 Siioninvirsiseurat, Ilkka Repo ja Anne Sumela. klo 16.30 Lapsikuoron harjoitukset kirkossa Lapset ja perheet Ke 18.2. klo 14 Kahvihetki Palvelutalolla, Salmentie 8 A 3 To 19.2. To 19.2. klo 19-21 Nuorten raamattupiiri Vintillä, Aho Pe 20.2. klo 13 Kantokylän ja Tuomelan kyläkerhon kokoontuminen Suvannon kappelissa To 26.2. Lahjoituksesi tuo turvaa vanhuksille Suomessa ja tukea ikääntyneille maailman kriisialueilla. Lusiinassa klo 12–13.30. klo 12-13.30 Ekavauvakerho Toimitalo Pietarissa To 19.2. Linkit sähköisiin lomakkeisiin ylivieskanseurakunta. klo 18 Seurat ry:llä, Markku Huhtala TULOSSA: Su 1.3. Tarjoilu alkaa klo 17.30. klo 14 Varttuneen väen kerho seurakuntasali Mariassa Diakoniapäivystyksen ajanvaraus, ti, ke, to klo 8.30-9.30 numerosta 044 711 8670 soittamalla tai lähettämällä soittopyyntö tekstitai WhatsApp-viestillä. Lahjoita oman seurakuntasi kautta: MobilePay: 92276 tai tilisiirto: Nordea FI16 2089 1800 0067 75, saaja: Kirkkopalvelut ry, viite: 303626. klo 18 Urkukonsertti kirkossa, Risto Ainali, vapaa pääsy, ohjelma 10e Ke 25.2. klo 18 Naisten ilta Kaisa ja Raine Saukolla Su 22.2. Lisäksi kunnanhallitus päätti huomauttaa Soitelle, että Toholammin kunta on ollut perimättä vuokraa ambulanssitiloista (170 m2) vuodesta 2014 alkaen. klo 15 Ilonjyvä pappilassa Nuoret ja varhaisnuoret To 19.2. Toholammin seurakunta Seurakunnan viikko Su 22.2. Sähköposti: sievi.seurakunta@evl.fi, Kotisivu: www.sievinseurakunta.fi Virkatodistukset Oulun aluekeskusrekisteristä p. Viraston nro on 050 400 8052 Ylivieskan seurakunta Kastetut Vilja Kristiina Ylitalo Haudatut Aili Kyllikki Nikula 95v Salli Mirjami Haapakoski 89v Pirjo Eliisa Haapakoski 57v Seurakunnan viikko Ke 18.2. 0447118640 Ke 25.2. klo 19-21 Nuorten ilta Vintillä, Aho, Jukkola Muut RAUHANYHDISTYS: Pe 20.2. Kirkkopalvelujen keräyslupa RA/2020/639. Muut Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto normaalit palveluajat talvikaudella 1.9.–31.5.ma-ti klo 9–15, ke klo 9–13, to klo 11–16, pe suljettu, kirkkoherranvirasto p. Siionin kanteleen seuroissa mm. 08 316 1303 mape klo 9–15, keskusrekisteri.oulu@ evl.fi tai seurakunnan kotisivulta Info ja asiointi -otsikon alta löytyvällä verkkolomakkeella. klo 10 Messu Toholammin kirkossa, Kleemola-Isokankaan kinkeripiiri, Jukkola, Rautiola Su 1.3. MAINOS Toholampi tuli vastaan Soitea Joni Mäki-Petäjä Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite on pyytänyt vuokrahuojennuksia kunnilta kuluvalle vuodelle. klo 11-12 Juurileipää myytävänä kirkon Olohuoneessa, Herättäjäjuhlat 2026 varainhankintaa; klo 18 Kristittyjen yhteinen rukousilta Betaniassa Diakonia Ti 24.2. klo 19-22 Oloilta Nuorisotila Vitiksessä Ti 24.2. Kiitos, kun autat. Toholammin kunnanhallitus päätti hyväksyä puolet Soiten esittämästä vuokrahuojennuksesta. klo 18.30 Seurat Lestijärven srk-kodissa KIRKKOHERRANVIRASTO avoinna To 19.2. Avun vievät perille Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien diakoniatyön sekä Vanhusja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n etsivän vanhustyön tekijät. Puh. Tervetuloa! Yhteisvastuu Yhteisvastuu syntyy siitä, että välitämme toisistamme. Näytelmässä on mukana 17 roolihenkilöä Armon kappelilta. Kukonkoskella (Poleentie 29) ja to 26.2. klo 18 Kaikille avoin rukouspiiri seurakuntakodilla Kaikista jumalanpalveluksista ei ole nettilähetystä, tervetuloa kirkkoon! Ajantasainen tieto seurakunnan toiminnasta ja mahdollisista muutoksista ilmoitetaan nettisivuilla. Diakonia Sari diakonissan tavoitat numerosta 040 563 8418. klo 18 Pienoisnäytelmä Häpeä (kesto noin 30 min) ja Kanteleen seurat Toholammin srk-kodissa. Ke 25.2. klo 12-13.30 Ekavauvakerho Toimitalo Pietarissa To 26.2. Kansainvälinen apu ohjataan maailman kriisikohteisiin Kirkon Ulkomaanavun kautta. klo 14 Hartaus Terveyskeskuksen kuntoutusyksikössä, Jukka Kesola; klo 18 Keskiviikon rukoushetki kirkossa; klo 18 Vuosikokous Rauhanyhdistyksellä To 26.2. klo 11-12 Juurileipää myytävänä kirkon Olohuoneessa, Herättäjäjuhlat 2026 varainhankintaa; klo 18 Rauhan Sanan pyhäkoulu Siltalan seurahuoneella Su 22.2. Musiikki ja kuorot Kirkkokuoron harjoitukset keskiviikkoisin klo 18.30–20.30. Yhteisvastuukeräys 2026 auttaa heitä, jotka sinnittelevät. Kun elämä koettelee, kuka vain voi saattaa tarvita tukea. Kannus ei lämmennyt huojennuksille Joni Mäki-Petäjä Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite on esittänyt vuokrahuojennusta myös Kannuksen kaupungilta vuodelle 2026. 08-439 5010; taloustoimisto p. 1.4.–30.6. Maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9–12 yhteydenotot Ylivieskan kirkkoherranvirastoon p. Toholammin kunnanhallitus päätti hyväksyä Soiten vuoden 2026 esittämästä vuokrahuojennuksesta 50 prosenttia eli tarkalleen 54 906,48 euroa. Ajanvarauksessa sovitaan asiointiaika diakoniatoimistoon ja varatusta ajasta lähetetään vahvistus tekstiviestillä. Varhaisnuorten kerhot klo 17-19 Kokkailuja leipomiskerho 4-6lk, klo 19-20 Iltapalaja satukerho 0-2lk, nuorisotila Vitis, toimitalo Pietari, B-ovi; klo 17.30 Lautapeli-ilta K16, Nuorisotila Vitis Pe 20.2. ma ja ti klo 9–12. Verkkosivut: yhteisvastuu. 08-4395070. klo 13.30 Hartaus Suvantotuvalla, Tapio Karjula; klo 14 Hartaus Terveyskeskuksen kuntoutusyksikössä, Eeva-Kaisa Laakko; klo 18 Raamattupiiri toimitalo Pietarin kokoushuone Bäckmannissa, ovi C; klo 18 Tuhkakeskiviikon messu kirkossa, liturgi Eeva-Kaisa Laakko, kanttori Eeva Korhonen ja suntio Teemu Savela; klo 18.30 Ompeluseurat Rauhanyhdistyksellä, seurapuhe klo 19.30 Urho Savela To 19.2. Kerhossa on tarjolla maksuton aamupala, seuraa niin leikkeihin kuin keskusteluihinkin ja lopuksi hiljentymishetki. Ti 24.2. 084395010, perjantaisin suljettu. Moni vanhus asuu kotona yksin ja pelkää, ettei pärjää. Aterian hinta eläkeläiset ja opiskelijat 8,80 e, muut 10,80 e Merijärven kappeliseurakunta Seurakunnan viikko Ke 18.2. Kirkkopalvelujen keräyslupa Manner-Suomessa RA/2020/639, voimassa toistaiseksi. Varttuneen väen kerho ti 24.2. helmikuuta 2026 KIRKOLLISET // 15 Ti 24.2. Soiten esityksen mukaan Toholammin kunnalle maksettaviin vuokriin esitetään vuodelle 2026 noin 110 000 euron huojennusta, mikä vastaa 21,86 prosenttia nykyisestä vuokratasosta
Yrittäjä kantaa riskin myös silloin, kun pelisäännöt muuttuvat kesken kaiken. Suomalainen arki pyörii jo nyt pkja mikroyritysten varassa: me pidämme palvelut, huollon, siivouksen, hoivan, logistiikan, ravintolat, kaupat ja asiantuntijatyön liikkeessä. Kun maalaistyttö otti ja lähti seikkailuun ylioppilaskirjoitusten jälkeen – ja samalla elämänsä ensimmäiselle ulkomaanmatkalle sitten Ruotsin-risteilyn – sinnehän meni. Siinähän pyörit kammarissa puhelimen ympärillä ja odottelet pirinää, jotta ehtisit ensimmäisenä vastaamaan, kun kyttäilet maaseutuoloissa tietoa kyydistä rientoihin tai ”juuri sen” soittoa. " Pysyvänä ratkaisuna yritystuki ohjaa rakentamaan liiketoimintaa tukikelpoisuuden ympärille. YRITTÄJIEN VASTUUNKANNOSTA puhuminen on helppo oikotie, jos samalla sivuutetaan se todellisuus, että vastuunkanto on jo nyt monelle yrittäjälle arjen ydintä. Se on kasvava harmi etenkin tässä työssä, kun moni kuvittelee, että esimerkiksi haastattelu voi hoitua pelkästään sähköpostiviestein. PERINTEINEN PUHELU vaikuttaa nykyaikana painuvan koko ajan enemmän ja enemmän unhoon. EIKÄ SITÄ IHAN VÄHÄSSÄ puhelimeen tartuttu. Yrittäjän vastuunkanto on käytäntöä, ei retoriikkaa: palkat maksetaan ajallaan, vaikka asiakas maksaisi myöhässä; verot, vakuutukset, työterveys ja raportointi juoksevat joka tapauksessa; investoinnit on tehtävä, vaikka kysyntä heittelisi. Kun poliittinen johto puhuu vastuunkannosta, viesti kuulostaa siltä kuin yrittäjät olisivat vältelleet vastuuta. Kun tekstija ääniviestit yleistyvät, kasvaa myös väärinymmärryksen riski. Valtion tehtävä on tehdä vastuunkannosta järkevää, ei rangaistavaa. Haluttomuus puhua puhelimessa yleistyy. Siinä on valinta. Ja kun johto meni seinään, ei sen mötikän kanssa mihinkään piiloon hipsitty puhumaan. Siksi pysähdyin, kun pääministeri Petteri Orpo totesi, että “nyt on yritysten aika kantaa vastuuta ja työllistää”. helmikuuta 2026 16 // MIELIPIDE SÄHKÖPOSTILLA mielipide@keskipohjanmaa.fi VERKOSSA keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki TEKSTIVIESTILLÄ Kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Kirjoittaja on Kainuun Sanomien toimittaja. YRITYSTEN NÄKÖKULMASTA nuoren palkkaaminen on aina investointi. Puolen vuoden lastenhoitopestin aikana Saksassa puhuin kotioloihin ehkä kolme kertaa. Ja totta on, etteivät vanhemmatkaan näinä huijauspuhelujen kulta-aikana uskalla ainakaan tuntemattomiin numeroihin vastata, mikä sinällään on viisautta. Outi Hakunti Kirjoittaja on kokkolalainen toimitusjohtaja. Lähetä viesti numeroon 13525. Se vaatii päätöksiä, jotka tekevät nuorten palkkaamisesta aidosti kannattavaa: kevyempiä sivukuluja, matalamman kynnyksen työsuhteita, alueellisia ratkaisuja ja yrityksille suunnattuja kannustimia ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen. Se on väärä asetelma. " Normaalisissa arkisessa kanssakäymisessä kommunikointi puhumalla on kaikkein parasta. NUORISOTYÖTTÖMYYS ei siis ole vain sosiaalinen ongelma. Julkisen sektorin palkankorotukset, veronkorotukset ja kasvavat sivukulut ovat nostaneet työnantajien kynnystä palkata – erityisesti nuoria, joilla ei ole vielä näyttöjä. Vaikka miten kliseiseltä kuulostaa, se on kuitenkin niin, että puhumalla asiat selviävät. Siksi “nyt on yritysten aika” lipsahtaa helpoksi, ajattelemattomaksi ja syyllistäväksi kehotukseksi. VIELÄ 1990-LUVULLA lankapuhelin oli tuttu näky Suomen kotitalouksissa, mutta nykynuorisosta harva on edes nähnyt sellaista. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 18. YRITTÄJYYSPOLITIIKKAA ei myöskään voi rakentaa loputtomien tukikerrosten varaan ja samalla väittää tavoitteeksi kestävää, työllistävää yritystoimintaa. Julkisen talouden velka on paisunut 65 miljardista lähes 245 miljardiin, ja tämä velka on rahoittanut myös julkisen sektorin palkankorotuksia, jotka eivät ole lisänneet tuottavuutta. Jokunen aika sitten DNA ilmoitti pistävänsä puhelinlangat poikki, siis ne kupariset. Rekrytointi pk-yrityksessä on iso päätös: se sitoo rahaa, aikaa ja riskiä, ja perehdytys sekä laadun varmistaminen vaativat resursseja. Siksi nuorten työllistymisen parantaminen ei voi olla pelkkää puhetta 100 000 uudesta työpaikasta. Voihan se, mutta huonosti. Perinteisessä puhelussa voi olla jotain outoa ja pelottavaakin. Mutta pysyvänä ratkaisuna se ohjaa rakentamaan liiketoimintaa tukikelpoisuuden ympärille ja silloin vastuulliset yrittäjät maksavat laskun kahdesti: veroina ja vääristyneenä kilpailuna. Nuorten työttömyys on talouden kasvun este Nuorten työllistymisen vaikeudet eivät synny tyhjiössä. Kysymys on siitä, kantaako valtio oman vastuunsa: rakennetaanko Suomi, jossa yrittäjyys on aidosti mahdollista vai Suomi, jossa yrittäjää muistutetaan vastuusta samalla kun esteitä lisätään ja epäonnistumisesta tehdään leima. Ne ovat seurausta poliittisista valinnoista, jotka ovat nostaneet työnantajien kustannuksia samaan aikaan kun talous ei kasva. On rehellistä todeta, että palkansaajapuolen ratkaisut vaikuttavat suoraan nuorten mahdollisuuksiin päästä työelämään. Ongelma on järjestelmä, joka tekee heidän palkkaamisestaan liian kallista ja liian riskialtista. Kun julkinen sektori kasvaa nopeammin kuin yksityinen, yritysten verorasitus ja kustannuspaineet kasvavat – ja juuri nämä yritykset ovat niitä, joiden pitäisi palkata nuoria. Jos nuoret eivät pääse työelämään, veropohja kapenee, velka kasvaa ja palvelut heikkenevät. Mutta investointi tehdään vain, jos kustannukset ovat ennustettavia ja kohtuullisia. Mutta onhan sekin jotain, että muistona menneestä vanhan lankapuhelinnumeron voi kuulemma siirtää mobiiliverkkoon. Ja paljon jää pirisemään myös meidän boomereiden muistoissa. Kysymys ei siis ole siitä, kantavatko yritykset vastuuta. Puhumalla paras, vaikka langat hiljenevät Kolumni Marjukka Väisänen Voi sitä nostalgian määrää, jonka yksi uutinen voi saada aikaan. Jos yrittäjyyden halutaan aidosti vahvistavan taloutta ja työllisyyttä, tervein lähtökohta on kitkan poisto: selkeät säännöt, ennustettavuus ja kohtuullinen hallinnollinen taakka. Tämä on itseään ruokkiva kierre. Tänä päivänä voin äitinä vain iloita viime vuosikymmenten viestinnän kehityksestä, joka mahdollistaa maksuttoman näköpuhelun tai nopeat viestit jälkikasvulle maailmalla. Jos tähän ei puututa, Pohjoisja Keski-Pohjanmaan nuorisotyöttömyys ei ole poikkeus – se on ennakkokuva koko Suomen tulevaisuudesta. Tämä ei ole merkki joustavasta työelämästä, vaan siitä, että yritykset eivät uskalla palkata kokoaikaisia työntekijöitä, koska kokonaiskustannukset ovat nousseet liian korkeiksi. Jairi Palonen Kokkola " Jos nuoret eivät pääse työelämään, veropohja kapenee, velka kasvaa ja palvelut heikkenevät.. SAK:n omat tilastot osoittavat, että 30–40 prosenttia suomalaisista tekee osa-aikatai pätkätöitä. Ja kun soitto tulee, tiedostat, että koko kolmisukupolvinen muu perhe kuuntelee kyllä tuvassa, vaikka miten yrittäisit kuiskailla. Ne eivät synny pelkillä kehotuksilla. Kun riski on suuri, nuori ilman kokemusta jää ensimmäisenä ulkopuolelle. Ja se näkyy lopulta työllisyydessä, elinvoimassa ja arjen toimivuudessa ei puheissa, vaan teoissa. OTA KANTAA! Yrittäjyys kaipaa vähemmän esteitä Suomessa yrittäjyys nostetaan juhlapuheissa jalustalle, mutta arjessa yrittäjät ajetaan todistelemaan oikeuttaan olemassaoloon kuin olisimme lähtökohtaisesti rasite, emme ratkaisu. Kun pärjääminen alkaa riippua tuista, kilpailu ei mittaa laatua, tuottavuutta ja asiakasarvoa, vaan kykyä optimoida järjestelmää. Paras tuki ei ole lisää tukia, vaan esteiden poisto: toimiva, vakaa ja reilu yrittämisen ja yrittäjyyden pelikenttä. Viimeisen niitin lankapuhelinverkon aikakaudelle antaa Elisa, joka sulkee perinteiset lankapuhelinliittymänsä ensi kesäkuun loppuun mennessä. Yritystuki voi olla perusteltu poikkeus, jos se korjaa markkinapuutetta tai tukee siirtymää, jota yhteiskunta itse vaatii. Kännykät kädessään kasvaneille nuorille ei ole edes kehittynyt tapaa puhua puhelimessa, koska he ovat tottuneet jo pienestä aivan muihin viestintätapoihin. Ja me kannamme usein raskaimman vastuun silloinkin, kun toimintaympäristö kiristyy, kustannukset nousevat ja taloudellinen epävarmuus lisääntyy. Suomessa näin ei ole ollut pitkään aikaan. Se tekee työllistämisestä järkevää, ei uhkapeliä. Oma nuoruuteni lankapuhelimen ympärillä ajoittui 1970-luvun ja seuraavan vuosikymmenen alkuvuosiin. Puhelinlangat laulavat sen jälkeen enää Katri-Helenan 1960-luvun ikivihreässä iskelmässä. VANHAN LIITON NAISENA olen silti sitä mieltä, että normaalisissa arkisessa kanssakäymisessä kommunikointi puhumalla on kaikkein parasta. Ulkomaanpuhelut olivat kalliita, liekö ne pitänyt erikseen tilatakin. Tämä on kaksiteräinen miekka: julkinen talous velkaantuu, koska liian harva tekee työtä – ja liian harva tekee työtä, koska työnantajilla ei ole varaa palkata. Ja se oli vaativaa. Se on talouden kasvun este ja yksi syy siihen, miksi Suomi on EU:n hitaimmin kasvava talous ja miksi työttömyys on yli 10 prosenttia. Nuoret eivät ole ongelma. Erityisen vinoksi keskustelu menee, kun kulut kattava, vastuullinen hinnoittelu tulkitaan ahneutena ja lakisääteinen arki leimataan selittelyksi, ikään kuin yrittäjäriski olisi luonnevika. Tällainen asenne tappaa kokeilemista, investointeja ja kasvua. Me emme ole mediaseksikästä teollisuutta tai isoja tehtaita, mutta yhtä kaikki välttämättömiä työllistäjiä ja palveluiden tuottajia
Kun tehdään hoitolinjauksia, lausuntoja tai päätöksiä kuntoutuksesta, miten lääkäri voi näitä oireita kokevan potilaan tilannetta arvioida. ITSE PIDÄN hyvänä asiana, että ihmiset ovat kiinnostuneita edistämään terveyttään, toimintakykyään ja hyvinvointiaan. Nehän ovat mitä voimakkaimmin potilaan oma kokemus, joita lääkäri voi vain sivusta tiedustella. Kaipaamaan jäivät sukulaiset ja ystävät. Sen sijaan potilaalla ei ole oikeutta vaatia itselleen näistä mitään, elleivät lääketieteelliset perusteet täyty. Lähetä yleislääkäri Antti J. Uniapnea kenties. Mitä vaikeampi päätös, sitä tarkemmin on punnittava eri vaihtoehtojen hyötyjen ja haittojen todennäköisyys. Hautauksia Nivalalainen Vappu Lyyli Kukkurainen siunattiin Uuden hautausmaan kappelissa 14.2.2026. Saari Lukija kysyy näkyvätkö muotisairaudet yleislääkärin työssä. Saaren palstalle kysymys sähköpostitse yleislaakari@hillagroup.fi. Selkeä se onkin, jos puhutaan murtumista, infektioista tai vaikkapa infarktista. Ajattelen, että termi muotidiagnoosi on itse asiassa loukkaava niitä ihmisiä kohtaan, joilla on todellista kärsimystä liittyen vaikkapa aistiyliherkkyyyeen, autismiin tai raudanpuutteeseen liittyen. Joel 2:12 Yleislääkäri Antti J. Lääkärin tehtävänä on auttaa potilasta. Google, Youtube tai TikTok eivät ole lääketieteellisiä neuvonantajia. Seurakuntatalolla Kirsi Pulkkinen soitti viululla. Mitä hyvää tai pahaa seuraa siitä, että jokin sairaus nousee voimakkaasti julkisuuteen. Kokkolalainen Irja Helena Tikkakoski, o.s. Nivalalainen Tauno Kalevi Seppänen siunattiin Uuden hautausmaan kappelissa 13.2.2026. Kaipaamaan jäivät sisarukset ja sisarusten lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Uhka vai mahdollisuus, tiedustelee lukija Lain mukaan lääkäri päättää potilaan hoidosta, diagnostiikasta ja kuntoutuksesta. ERILAISET muotidiagnoosit ovat ilmiönä vahvoilla niillä alueilla, joihin lääketieteellä ei ole yksiselitteistä vastausta tai tehoavaa hoitoa. Hynynen, kuoli 7.2.2026 Honkaharjun Ventus 2:ssa. Hoidoista voi olla myös haittaa potilaalle ja lisäksi aiheettomat hoidot, tutkimukset ja kuntoutus tuottavat turhia kuluja ja voivat hidastaa muiden apua tarvitsevien hoitoa. Onko tällä hetkellä joku muotisairaus. Kokkolalainen Tuula Marianne Salo, o.s. Martikainen, kuoli 17.2.2026 Jalmiinakodissa. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Kanttorina oli Minna Kalliokoski. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. YLEENSÄ KUN potilas ja hänen elinympäristönsä on riittävän laajasti tuttu, lääkärin on helpompi päätellä, milloin valittu suunta on oikea ja milloin olisi syytä miettiä muutoksia. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Surun koskettaessa keskipohjanmaa.fi/ lukijailmoitukset. Moni lääkäri kokee tarvetta tehdä potilaan hyväksi edes jotain, koska hoitamatta jättäminen (silloinkin, kun mitään ilmeisen aiheellista hoitoa ei ole) tuntuu vaikealta. Esimerkkeinä tällaisista voisi olla työergonomiaan liittyvät ongelmat, sopimaton ruokavalio, päihteiden käyttö tai riittämätön liikunta. Saari kirjoittaa Keskipohjanmaan kolumneissaan lääkärin työssä esiin nousevista aiheista ja vastaa lukijoiden terveysaiheisiin kysymyksiin. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Liisa Koskela, Irma Tikkakoski ja Leo Kangas puhuivat. Saari ymmärtää sairauksien googlettamista, vaikka toisinaan se johtaa vastaanotolla mielipahaan, kun lääkäriltä ei saa vastakaikua. Tekoälynkään käyttö ei korvaa lääketieteellistä osaamista taudinmäärityksessä, vaikka siitä voi apua ollakin. Kokkolalainen Irja Helena Nygren, o.s. Kuinka arvioida kivusta tai masennuksesta johtuvaa hoidon tarvetta. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 18. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Hän oli syntynyt 29.8.1940. Näihin on kansalliset tai kansainväliset hoitolinjaukset, jotka on monella menetelmällä punnittu ja hiottu. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 08:11 17:11 08:03 07:50 17:11 17:17 Laskee Vielä nytkin Herra sanoo: – Kääntykää minun puoleeni, tehkää niin koko sydämestänne, paastotkaa, itkekää ja valittakaa. Entä miten sinä lääkärinä ajattelet siitä, että ihmiset tekevät Googlen avulla diagnooseja itselleen ja läheisilleen. Ennalta voisi ajatella, että tämä on hyvin selkeä asia. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. helmikuuta 2026 PÄIVYRI // 17 LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Hän oli syntynyt 17.3.1949 Kajaanissa. Minna Kalliokoski toimi säestäjänä. On ymmärrettävää, että mielipahalta ei vältytä, jos on jo itse ehtinyt vakuuttua hoidon ja tutkimusten tarpeestaan ottaessaan yhteyttä terveysasemalle tai työterveyteen ja tämä vakuuttuminen ei saa heti vastakaikua hoidon tarpeen arvioijalta. Ylivieskalainen Raimo Alvari Sorvisto kuoli 16.2.2026 82 vuoden ikäisenä. On ymmärrettävää, että näissä tilanteissa tarttuu mahdollisuuteen selittää ongelma jollakin lähipiirissä, mediassa tai somessa esillä olleella nimellä. Tilanne on vähän haasteellisempi, jos sairautta ei voida todeta kuvantamisella tai verikokeella. Monenlaisia tuotteita markkinoidaan sellaisiin oireisiin ja ilmiöihin, jotka liittyvät elämäntapoihin tai ovat biologisia väistämättömyyksiä. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Elämään kuuluu monenlaisia vaivoja ja oireita, joista kaikki eivät suinkaan ole merkkejä hoitoa vaativasta sairaudesta. Tässä vaaditaan hyvin kehittynyttä informaatiokriittisyyttä. Soiten perhekeskuslääkäri, yleislääketieteen erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori Antti J. Jos uskottava selitys löytyy, kärsimys vähenee ja toimintakyky paranee, ratkaisu lienee ollut hyvä. On ilmeistä, että kaksi viikkoa kestäneen virusflunssan ennuste ei antibioottikuurista muutu, mutta aiheellinenkin antibiottikuuri voi aiheuttaa potilaalle elinikäisen paksusuolentulehduksen. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Marika Huttu. JUKKA LEHOJÄRVI Kuolleita Sieviläinen Antti Aukusti Verronen kuoli 16.2.2026 Ylivieskan terveyskeskuksessa. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Aleksi Päkkilä. Ihminen etsii selitystä ja logiikkaa kärsimykseen, ja epätietoisuus on omiaan lisäämään kärsimystä. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Ymmärrän, mitä termillä ajetaan takaa, mutta uskon ihmisten mieluiten olevan hyvinvoivia ilman diagnooseja tai niistä huolimatta. Hän oli 73 vuoden ikäinen. Kaipaamaan jäivät puoliso, sisarukset perheineen, sukulaiset ja ystävät. Viikko 8 Nimipäivät tänään Päivän sana Kaino (suom.), Tyra (ruots.), Leo, Leon (ort.). Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Sellaista ongelmaa, joka liittyy arjen elämäntapoihin, ei tulisi korjata lääkkeellä, lisäravinteella tai luontaistuotteella. Pohjoisaho, siunattiin 14.2.2026 Vetelin kirkossa. Muotija google-diagnooseista " On ymmärrettävää, että mielipahalta ei vältytä, jos on jo itse ehtinyt vakuuttua hoidon ja tutkimusten tarpeestaan. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Antti J. Tilanne on toinen, jos selityksessä on rajapinta julkisrahoitteisiin tai yksityisiin palveluihin. Siunauksen toimitti Vesa Parpala. Erityisen selvää hyötyä on sellaisista selitysmalleista, joissa oireita kokeva pystyy itse vaikuttamaan niihin ja omalla toiminnallaan parantamaan tilannettaan. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nämä päätökset tehtäisiin potilaan näkemyksestä riippumatta. Kaikilla väsyneilä ihmisillä ei ole tarvetta rauta-arvojen mittaamiseen. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 18.2
Oftebro voitti Milano-Cortinan kisojen yhdistetyssä molemmat henkilökohtaiset kilpailut. Olympialaiset Yhdistetyn suomalaiskarkelot jatkuivat, kun Ilkka Herola nousi mitaleille suurmäen kisassa. Hirvonen pääsi ladulle kahdeksantena 11 sekuntia Herolaa myöhemmin. Aiemmin päästiin monta kertaa lähelle, mutta nyt on pomppinut meille, vuosina 2012–22 maajoukkuetta päävalmentanut Kukkonen herkisteli vielä. ”Aikamoinen matka tultu” Olympialaiset Petter Kukkonen herkistyi yhdistetyn menestyksestä. MARKKU ULANDER/LEHTIKUVA Janne Lehikoinen, STT Ilkka Herola nousi uransa kenties viimeisessä henkilökohtaisessa olympialasten kisassa tavoitteeseen, jota hän on jahdannut pitkään pitkään: tiistainen suurmäen kisa toi olympiamitalin, pronssisen sellaisen. – Tilanne ei näyttänyt paperilla suotuisalta, Herola väitti vielä pronssimitalin varmistuttua. Herola sinnitteli mukana. – Lähdin riskillä liikkeelle ja se toi nyt hedelmää, Herola totesi. Hän onnistui mäessä erinomaisesti ja tuli hiihdosta maaliin 16:ntena. Herola ja Hirvonen ovat mitä todennäköisimmin mitalitaistossa silloinkin. Hän ajoi ison takaa-ajojoukon kiinni kympin ensimmäisellä puolikkaalla, mutta kärki karkasi hänen ulottuviltaan jo seuraavassa rankassa nousussa. Hetken siinä sinnittelin, Hirvonen kertoi lyhyestä piipahduksestaan mitalikamppailuun. – Osat vaihtuivat, Herola naurahti, sillä Hirvonen otti normaalimäen kilpailussa pronssin ja sijoittui nyt viidenneksi kuten Herola normaalimäessä. Iloinen yhteisö, jossa on hyvää huumoria ja jossa tykätään olla yhteyksissä myös siviilissä. – Se veto letkassa tuli kannaltani rajuun paikkaan. Torstaina kilpaillaan pariviesti, jossa Herolalla ja Hirvosella on erinomainen mahdollisuus lisämenestykseen. – Aloitan tänään, Karhumaa vastasi Hirvosen epäilyyn. Herolalla oli ennestään Oberstdorfin 2021 MM-kisojen hopeamitali. – Meillä sukset ovat olleet molemmissa kilpailuissa aivan vimpan päälle, Karhumaa muistutti. – Siinä porukassa pysyminen tarkoitti mitalia. – Ei tullut täydellistä onnistumista. Hirvonen jarrutteli olympialaisten ensikertalaisen puheita arvellen lihaksiaan liian massiivisiksi Karhumaan voimille. Herolaa ja Hirvosta huipulle avittanut yhdistetyn ex-päävalmentaja, nykyisin Hiihtoliiton huippu-urheilujohtaja Petter Kukkonen sai näin kokea varsin uskomattoman tunnevyöryn kahdesti samoissa kisoissa. Olen iloinen ”Ilun” puolesta, Hirvonen totesi iloisin ilmein. Ilkka Herola (vas.) sai ensimmäiset onnittelut Eero Hirvoselta, joka voitti pronssia normaalimäen kisassa. Yhdistetystä pronssi oli Suomelle Milano-Cortinan talviolympialaisten toinen, sillä Eero Hirvonen oli viime viikolla kolmas normaalimäen koitoksessa avaten kisojen suomalaisen mitalitilin. – Tällä kertaa näin päin. Kisojen yhdistetyt päätetään torstaina, kun ohjelmassa on parisprintti. – Avaukseni jäljiltä oli selvää, että minulta oli eväät jo syöty kamppailussa Lamparteria ja Oftebrota vastaan. Myös Wille Karhumaa pääsi hienosti kärkikaksikon juhlatunnelmiin. – Ravistelen heidän reitensä niin, että nousevat keskimmäiselle pallille, Karhumaa lupasi. – Tämä (kisarupeama) on ollut unelmien täyttymys. Lajin maailmancupia johtava Lamparter sijoittui molemmissa toiseksi. – Vauhti alkoi koetella kolmannen (2,5 km) rundin alussa, ja viimeinen kierros tuntui jo pahalta, Herola kertasi ratkaisuvaiheita. Henkisenä paikkana tämä oli kovempi, kun se MM-kilpailu, Herola viittasi vielä alavireiseen hyppyynsä. Herola pelkäsi alavireisen hyppynsä jälkeen, että hän jää kilpailussa juuri mitalisijojen ulkopuolelle. – Yhdistetyssä porukka on aina ollut tosi yhtenäinen. Tämä oli silti yksi hienoimmista kisoista, jonka olen hiihtänyt, Herola korosti. Kuudessa kilometrissä Herola, Lamparter ja Oftebro irrottautuivat ratkomaan mitalin värejä. Putoaminen olisi jättänyt kaiken herran haltuun. – Urheilu on jännää. – Aikamoinen matka tultu. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 18. Kahden yhdistetyn mitalin jälkeen Hirvonen ei osannut kovin hyvin selittää lajiryhmän onnistumisia. 15– 20 vuotta heidän kanssaan, STT:n puhelimitse tavoittama Kukkonen huokaisi Herolan mitalin jälkeen. Herola oli uransa aiemmassa vaiheessa lajin vahvin hiihtäjä. – Tulin nyt olympialaisiin vahvan hyppääjän leimalla, mutta mitali tuli lopulta hiihtämällä, Herola ihmetteli itsekin. Ja torstaina vielä yksi (mahdollisuus), vielä lisää tunnevyöryä toivova Kukkonen päätti. Joskus asiat vain pomppivat oikeaan suuntaan. HEROLA PYRÄHTI 10 kilometrin hiihdossa reilun kilometrin matkalla takaa-ajoryhmään, joka jahtasi Itävallan Johannes Lamparterin etumatkaa. Kahden viime kauden aikana hän on alkanut leimautua erinomaiseksi hyppääjäksi. HIRVONEN JUHLI Herolan mitalisuoritusta yhtä tyylikkäästi kuin Herola hänen mitaliaan viime keskiviikkona. helmikuuta 2026 18 // URHEILU Toiset pronssijuhlat Pasi Rein, STT Ilkka Herola käänsi yhdistetyn suurmäen kilpailun harmin ja pettymyksen vahvalla hiihdollaan iloiseksi suomalaisriehaksi Teseron hiihtostadionilla. Tämä (olympiamenestys) on meille kaikille ihan mieletön juttu. Karhumaa myös ennusti, etteivät yhdistetyn mitalit Milano-Cortinan olympialaisissa jää kahteen. Herola joutui ladulle seitsemäntenä 32 sekunnin päässä kärjestä. Hän päätti pyrkiä kymmenen sekuntia aiemmin startanneen Norjan Jens Lurås Oftebron peesiin. " Tulin nyt olympialaisiin vahvan hyppääjän leimalla, mutta mitali tuli lopulta hiihtämällä.. Nyt hän palasi tavallaan vanhaan, kun mäki onnistui alle odotusten ja mitali varmistui pienillä suksilla. Hän kiitti suomalaisten hyvästä kokonaistuloksesta taustalla toimivaa isoa tiimiä. Hän ei laittanut mitaleitaan tärkeysjärjestykseen, mutta tiistain saavutus sai mäkiosuudesta erityistä arvoa. – En voi kuitenkaan sanoa, että olisi pitänyt tehdä jotain toisin tai olisin pettynyt. Nuorukaisen puheita hän ei onnistunut hillitsemään. Mieltä vain lämmitti, kun ”Ilu” pääsi kolmen porukassa muista irti. – Heittämällä paras kilpailuni arvokisoissa, lajin suomalaisen kärkikaksikon jäljille tähtäävä Karhumaa totesi. Oftebro ja Lamparter pelasivat siinä vaiheessa kultapeliä. Samat henkilöt ovat säilyneet pitkälti (taustalla), vain pieniä muutoksia. MAALIINTULON JÄLKEEN Herolan hienoin hetki oli se, kun lapsuudesta asti tuttu kilpakumppani Eero Hirvonen tuli onnittelemaan häntä
Kärävä keräsi kahdella parhaalla hypyllään yhteispisteet 164,25 ja sijoittui kahdeksanneksi. Hän jätti Kiinan Eileen Gun ja Italian Flora Tabanellin niukasti himmeämmille mitaleille. Hiihto kulki hyvin raskaassa kelissä. Kanadan Megan Oldham voitti big airin olympiakullan pistein 180,75. Vonn, 41, palasi kisarinteisiin polven osittaisen tekonivelen kanssa. – Valtavan suuret kiitokset kaikille, jotka hoitivat minua Italiassa, Vonn viestitti. Otto Invenius onnistui parantelemaan Suomen sijoitusta ankkuriosuudellaan, ja näin Suomen joukkueen loppusijoitus vastasi ennakko-odotuksia. Viimeisellä kierroksella sai sitten vain hiihtää. Meillä on aika tiivis porukka kisaamassa yhdessä. Sitten tuli hirveä tuuli, ja menimme hetkeksi sisään, Kärävä kuvaili tapahtumia, kun kilpailun alkua päätettiin siirtää. Seppälä käytti yhden varapatruunan pystyja makuuammunnassa ja vei Suomen toisena kolmannelle osuudelle. Vonn leikattiin useita kertoja Trevison sairaalassa. Se onnistui tosi hyvin ja nostin sijoja penkalla. Ensi kerralla vedetään vielä paremmin mutta tämä oli hyvä panos joukkueena, Invenius summasi koko joukkueen suoritusta. Se ei ihan vielä tullut, mutta lähemmäs (onnistumista), Kärävä sanoi. Olimme vetäneet lähes koko treenin ennen kisaa. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 18. Ja vaikka en vielä pysty seisomaan, takaisin kotimaan kamaralla oleminen tuntuu mahtavalta, Vonn kirjoitti X:ssä. Ruotsi jäi voittajasta lähes minuutin. Sitten oli Jimi Klemettisen olympiadebyytin vuoro. – Lähdettiin rauhassa liikkeelle ja jäin vähän pussiin. RONI REKOMAA/LEHTIKUVA ODD ANDERSEN/AFP/LEHTIKUVA Lindsey Vonn kertoi sosiaalisessa mediassa palanneensa kotiin Italiasta.. Pääsin koittamaan uutta temppua. On se aina aika pelottavaa nähdä jonkun kaatuvan, Kärävä sanoi kolhuja kokeneesta sveitsiläiskaksikosta. Kärävä tuntui kuitenkin olevan eniten innoissaan kolmannen kierroksen hypystään, jonka hän kaatui. Haapajärven Kiilojen Tero Seppälä piti Suomen kärkiryhmässä toisella osuudella. Eroa joukkueiden välillä oli yhdeksän sekuntia. STT Epäonnistunut hyppy ei harmittanut Tapio Keskitalo, STT Suomen Anni Kärävä oli hyvällä tuulella freestylen naisten big air -finaalin jälkeen, vaikka olympiamitali jäi häneltä haaveeksi. Selvisin ammunnasta nopeasti ja pääsin iskuasetelmiin viimeiselle hiihtokierrokselle. Sveitsin Mathilde Gremaud ja Anouk Andraska eivät pystyneet laskemaan finaalissa, koska he kaatuivat harjoituksissa sen verran pahasti. Syynä oli, että kyseessä oli hänelle uusi kisatemppu, joka melkein onnistui. Sieltä sain taisteltua hyvän sijan, Seppälä kommentoi. Päätösosuudelle mentäessä Ranska, Norja ja Ruotsi hengittivät toistensa niskaan, mutta lopulta Ranskan Eric Perrot ylitti maaliviivan turvallisella erolla Norjaan. – Aina se vähän katkaisee rytmin. Vonn kaatui rajusti syöksylaskukisassa ja mursi sääriluunsa. Seitsemäs sija oli Suomen paras sijoitus miesten ampumahiihdon olympiaviestissä sitten Lillehammerin 1994. Kärävä oli Milano-Cortinan olympialaisissa kahdeksas myös slopestylessä. – En ole seissyt jalkojeni päällä yli viikkoon. Olli Hiidensalo näytti ensimmäisellä osuudella jälleen erinomaista ampumisvirettä, sillä hän ampui nollat pystysekä makuuammunnassa. Suomi oli kisan kärkitaistelussa mukana kahden ensimmäisen osuuden jälkeen. P ONTUS LUNDAHL/T T/LEHTIKUVA Syöksylaskussa kaatunut Lindsey Vonn pääsi kotiin Milano-Cortinan talviolympialaisissa rajusti loukkaantunut alppihiihtäjä Lindsey Vonn on päässyt kotiin Yhdysvaltoihin. Big airin finaalikilpailu alkoi Livignossa 75 minuuttia myöhässä, sillä hyppypaikalla oli sankka lumimyräkkä ja navakoita tuulenpuuskia. Gremaud voitti Milano-Cortinan talvikisoissa slopestylessä kultaa ja olisi ollut vahva mitaliehdokas myös big airissa. Olympialaisten alla hän loukkasi vasemman polvensa eturistisiteen, mutta yritti silti kilpailla. Hänen viimeisen kierroksen temppunsa oli lajitermein ilmaistuna feikkitupla 12. Olympialaiset Freestylehiihtäjä Anni Kärävä oli big airissa kahdeksas. Pronssi matkasi Ruotsiin. Amerikkalaisen syöksylaskukisa päättyi kuitenkin nopeasti pahaan kaatumiseen. Hyvin pidin mielen sekä suorituksen kasassa ja suoritin annettua tehtävää, Hiidensalo kuvaili liiton tiedotteessa. Kilpailijat pääsivät ottamaan tuntumaa kisapaikkaan vielä uudestaan ennen kuin finaali saatiin lopulta käyntiin. – Huonosti meni ja hävettää, lyhytsanainen Klemettinen myönsi. helmikuuta 2026 URHEILU // 19 Suomi taisteli seitsemänneksi Vertti Suominen, STT/KP Suomen miesten joukkue sijoittui seitsemänneksi ampumahiihdon viestissä. – Ajattelin vain, että toivottavasti kaikki on kunnossa. KULTAMITALIN kaappasi Ranskan joukkue, joka oli maalissa 9,8 sekuntia ennen kakkoseksi pyristellyttä Norjaa. Olen ollut sairaalasängyssä liikkumattomana kisastani lähtien. Varamiehenä kisoihin lähtenyt Klemettinen ei pystynyt pitämään Suomea kärkitaistelussa, sillä etenkin pystyammunta epäonnistui: ohilaukaukset johtivat kahteen sakkokierrokseen. Ranska oli kuitenkin noussut jo kakkososuudella takaisin kärkikamppailuun. Siinä koittaa vain pysyä rauhallisesti mukana ja ajatella, että kisa voi olla milloin vain, Kärävä luonnehti. – Meillä on niin olosuhderiippuvainen laji, joten on tosi yleistä, että aikataulut tai päivät vaihtelevat. Olympialaiset Varamies Jimi Klemettinen kohtasi suuret paineet olympiadebyytissään. En halunnut liikaa polttaa energiaa ensimmäisellä hiihtokierroksella, vaan jätin ratkaisut ammuntaan. Toisella osuudella Tero Seppälän tekeminen oli myös varmaa. – Sikahyvä fiilis. – Hyvä osuus. Ranskan kisa ei alkanut maireasti, sillä Fabien Claude räiski avausosuudella itsensä sakkokierrokselle. – Aivan kohtalainen sijoitus joukkueena. Vaikka olympiamitali jäi haaveekasi, Anni Kärävä oli hyvällä tuulella kisan jälkeen. Kilpailu vietiin lopulta läpi kelvollisissa oloissa. Nuori mies laitettiin tosi kovaan paikkaan tekemään debyyttiä ja nyt se on tehty
MARKKU ULANDER/LEHTIKUVA Ranskan liitto hyllytti tappelijan kokoonpanosta Ranskan jääkiekkoliitto on hyllyttänyt olympiajoukkueesta Pierre Crinonin, joka tappeli Kanadan Tom Wilsonia vastaan Milano-Cortinan talviolympialaisten jääkiekkoturnauksessa. Kokouksessa käsitellään varsinaiselle osuuskunnan kokoukselle sääntöjen 14 §:n mukaan kuuluvat asiat. Asianomaisten maanomistajien tiedoksi ilmoitetaan, että yleissuunnitteluun liittyvät tutkimukset suunnitellun, kokonaispituudeltaan noin 120 km:n pituisen, voimansiirtojohdon Seinäjoki-Hirvisuo suunnan määräämiseksi aloitetaan lähiaikoina Seinäjoen, Ilmajoen, Lapuan, Kauhavan, Uusikaarlepyyn, Pedersören, Kruunupyyn ja Kokkolan kuntien alueilla. Tilinpäätösasiakirjat ovat nähtävillä pankin konttoreissa 23.2.2026 alkaen. Niko Kytösaho hyppäsi maanantaina parhaan hyppynsä olympialaisissa. 040 576 4798 ja YVA-menettelystä ylitarkastaja Jutta Lillberg-Puskala, Lupaja valvontavirasto ja p. Jokaisella jäsenellä on oikeus osallistua osuuskunnan kokoukseen. – Lähtökohta oli, että pääsemme (kahdeksan parhaan joukossa) kolmannelle kierrokselle. Kytösaho koki, että hänelle tuli kiire toisen hypyn ponnistuksessa. Ensimmäisen kierroksen hyppyynsä hän oli täysin tyytyväinen. Kaikkien osallistujien on kuitenkin ilmoittauduttava viimeistään 13.3.2026 puhelimitse numeroon 010 201 8804* tai sähköpostitse osoitteeseen lakeus@poppankki.fi . Viite LVV-U/23232/2026. YVA-ohjelma julkaistaan osoitteessa ymparisto.fi/vedyn-siirtoverkko-osa3-lansi-suomi-YVA. Kytösaho oli suurmäen henkilökohtaisessa kilpailussa 18:s ja normaalimäessä 24:s. Kytösaho ja Aalto jäivät tavoitteestaan Pasi Rein, STT Suomen mäkihyppykaksikko Antti Aalto ja Niko Kytösaho jäi karvaasti tavoitteestaan Milano-Cortinan olympialaisten parikilpailussa. Itävallan pari Jan Hörl ja Stephan Embacher juhli olympiakultaa, Puola oli toinen ja Norja kolmas. Aalto ja Kytösaho karsiutuivat kolmannelta hyppykierrokselta ja sijoittuivat kilpailussa yhdeksänneksi. Toisellaan hän jäi 127 metriin. Lupaja valvontavirasto Tiedotus YVA-ohjelmasta lvv.fi KUULUTUS Maanmittauslaitos on 3. – Mukava kisa, tykkään, Kytösaho vakuutti. Uutta vastaava ja tilava. – Kierrosten väliin ei jää luppoaikaa, ja kilpailuista tulee kahden hengen tiimeillä tiukkoja. Saksa voitti Ranskan maalein 5–1. Ranskan jääkiekkoliitto perusteli Crinonin sulkemista olympiaturnauksesta hänen provosoivalla elehtimisellään, kun hän poistui kaukalosta. Tilaisuudet ovat klo 17.30-19.30, kahvitarjoilu kello 17.00 alkaen. Kytösaho rojautti ensimmäisellä kierroksella kisareissun parhaan hyppynsä, kun hän liiteli peräti 137,5 metriin. Kaikki tiedossamme olevat maanomistajat tiedotetaan henkilökohtaisilla kirjeillä ennen tutkimusten aloittamista. marraskuuta 2025 päätöksellään MML 244392/03 04/2025 myöntänyt Fingrid Oyj:lle luvan suorittaa maastotutkimuksia 400 kV + 110 kV voimansiirtojohdon suunnan määräämiseksi Seinäjoen sähköaseman ja Hirvisuon (Kokkola) sähköaseman välille. Kaksikko oli laskeskellut, että jopa mitali olisi ollut heidän ulottuvillaan aivan huippuonnistumisilla. Hanke sijoittuu Kannukseen, Kokkolaan, Kruunupyyhyn, Pedersöreen, Uusikaarlepyyhyn, Vöyriin, Vaasaan, Laihialle, Mustasaareen, Maalahteen, Närpiöön sekä Kristiinankaupunkiin. KYTÖSAHO KEHUI parikilpailua kilpailumuotona. helmikuuta 2026 20 // Kuulutuksia Tarjotaan vuokralle Kokouksia Lakeuden Osuuspankki Lakeuden Osuuspankin jäsenet kutsutaan osuuspankin varsinaiseen osuuskunnan kokoukseen, joka pidetään 19.3.2026 kello 18.00 alkaen (kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen) Seinäjoen konttorilla osoitteessa Kalevankatu 1, 60100 Seinäjoki. Crinon ja Wilson kahakoivat, kun sunnuntain ottelua oli jäljellä noin seitsemän minuuttia. 0407568269 Rivit mainostajalle.hillagroup.fi Silloin kun sinulle sopii. YVA-ohjelmaan voi tutustua myös Kalajoen, Kannuksen, Kokkolan, Uudenkaarlepyyn, Närpiön ja Kristiinankaupungin kaupunkien kaupungintaloilla, Vaasan kansalaisinfossa sekä Sievin, Kruunupyyn, Pedersören, Vöyrin, Maalahden ja Merikarvian kunnantaloilla, Mustasaaren virastotalolla ja Laihian kunnan teknisellä osastolla, sekä em. Paikallista näkyvyyttä verkkokaupasta. kuntien kirjastoissa. Aallon hypyille kertyi mittaa 127,5 ja 131,5 metriä. 6 hengelle. Hallituksen tiedossa ei ole osuuskunnan asemaan olennaisesti vaikuttavia tilinpäätöksen jälkeisiä tapahtumia. Lisätietoja hankkeesta antaa lupapäällikkö Merja Autiola, Gasgrid Vetyverkot Oy, p. Esittelytilaisuudet pidetään tiistaina 3.3.2026 Kälviällä Audiorio Lucinassa (Opistontie 1, 68300 KÄLVIÄ), keskiviikkona 4.3.2026 Vaasassa Vaasan yliopiston Levon auditoriossa (Wolffintie 32, 65200 Vaasa) ja torstaina 5.3.2026 Närpiössä Frans Henrikson -salissa (Närpesvägen 16, 64200 Närpiö). Tilaisuus Kälviällä on suomenkielinen ja tilaisuudet Vaasassa ja Närpiössä kaksikielisiä. P. Crinon ei pelanut tiistaina Saksaa vastaan, eikä sen jälkeenkään, kun Saksa pudotti Ranskan jatkosta. – Ei jäänyt kovin hyvä fiilis, sillä aika lailla muuta me tästä kilpailusta haimme, Kytösaho kertoi. Olympialaiset Kumpikaan suomalainen ei saanut kahta onnistunutta hyppyä suurmäessä. Tieto kuulutuksesta julkaistaan myös Kalajoen, Kannuksen, Kokkolan, Uudenkaarlepyyn, Vaasan, Närpiön ja Kristiinankaupungin kaupunkien sekä Sievin, Kruunupyyn, Pedersören, Vöyrin, Laihian, Mustasaaren, Maalahden ja Merikarvian kunnan verkkosivuilla. Liitto ilmoitti vaativansa pelaajilta esimerkillistä käytöstä maajoukkuepaidassa, erityisesti olympialaisissa. – Olisin toivonut, että olisin pystynyt esittämään täällä parhaita hyppyjäni, Kytösaho harmitteli kokonaisuutta. Aalto oli suurmäessä 11:s ja normaalimäessä 25:s. Kuulutus on nähtävillä 18.2.2026-19.3.2026 Lupaja valvontaviraston verkkosivulla www.lvv.fi/kuulutukset-ja-yleistiedoksiannot. STT. Kumpikaan ei saanut kilpailuun kahta hyvää hyppyä. KOKOUSKUTSU Seinäjoella, 5.2.2026 Lakeuden Osuuspankki, Hallitus *Kotimaanpuhelut 010-numeroihin: mpm/pvm Gasgrid Vetyverkot Oy on toimittanut Lupaja valvontavirastolle ympäristövaikutusten arviointiohjelman (YVA-ohjelma) Suomen kansallinen vedyn siirtoverkko – Länsi-Suomi -hankkeesta. Kilpailun kolmas kierros peruttiin lopulta huonojen hyppyolojen takia, joten toisen kierroksen tulokset jäivät voimaan. Kumpikin sai pelirangaistuksen, muttei muita seuraamuksia. YVA-ohjelmasta voi esittää mielipiteitä kirjallisesti toimittamalla ne kuulutusaikana Lupaja valvontavirastoon kirjaamo@lvv.fi tai postitse Lupaja valvontavirasto, PL 20, 13035 LVV. Kuulutuksen asiakirjat ovat nähtävillä kyseisten kuntien virallisilla ilmoitustaululla 19.2.2026 lähtien 30 vuorokauden ajan. Helsingissä 10.2.2026 FINGRID OYJ Vuokralle tarjotaan mökki Rukalta. Vaasan esittelytilaisuuteen voi osallistua myös etäyhteydellä ja osallistumislinkki julkaistaan ennen tilaisuutta edellä mainitulla hankesivulla. Keskipohjanmaa // Keskiviikkona 18. 029 5254 814. Tasokas