alv 10 %). joulukuuta 2019. Viime vuosina kiintiöpakolaisten vastaanottomäärä on ollut kolmekymmentä vuodessa. Tulijoina oli 35 Kosovon albaania. Kipakka väittely al-Holin kotiutuksista UUTISET 1 Sivu A10 JUKKA LEHOJÄRVI LEHTIKUVA/VESA MOILANEN. Tuokiotuvassa on tunnelmaa 1 Sivut B1–3 Ahti Nygård on ollut Tuokiotuvan toiminnassa vuosia mukana toimien muun muassa talkkarina. Kestotilattuna kotiin 1,00 € (sis. ” Kun kukaan ei vastaa, on huudettava kovemmin. Säävarma sähköverkko etenee 1 Sivut A2–3 Trump saa virkarikossyytteen 1 Sivut A12–13 Ensimmäiset pakolaiset vastaanotettiin Kokkolaan vuonna 1993. Hinta 3,00 €. Ainutlaatuisen toiminnan perusta on vapaaehtoistyö. 1 Sivu A15 Golffarit kohti Tokiota Sanna Nuutinen tavoittelee paikkaa Tokioon. Pientä vääntöä pakolaisista 1 Sivu A4 Kaupunginvaltuusto nosti pakolaisten vuosittaisen vastaanottokiintiön kolmeenkymmeneen vuonna 2016. Anne Isokoski on toimintaa pyörittävän yhdistyksen toiminnanjohtaja. Se on vähentänyt kävijöiden yksinäisyyden tunnetta ja tuonut kävijöille virkistystä, rohkeutta ja uusia ystäviä. Nyt perussuomalaiset haluaa puolittaa sen. 1 Sivu B3 Jukka Anias arvioi Keijo Korhosen näkemyksiä. www.keskipohjanmaa.fi Keskiviikko 18. Nro 345 Tuokiotupa perustettiin viisi vuotta sitten ikäihmisten kohtaamispaikaksi Ylivieskassa. Olympiapaikoista on tulossa kova kisa. CLAS-OLAV SLOTTE Suomi on saamassa myös Tokion olympialaisiin paikat yhteensä neljälle golfin pelaajalle
Jos katkot venyvät liian pitkiksi säävarmaksi muutetuilla verkoilla, vaadimme korjaavia toimia, jotta liian pitkät katkot eivät enää toistu, Tarvo Siukola kertoo. Sama rajoite koskee myös aggregaatteja. Kuinka sitten varmistetaan todella kaukana metsän keskellä olevien yksittäisten kiinteistöjen sähkövarmuus, siitä varmaan määräajan lähestyessä käydään vielä keskustelua. VIRANOMAISET eivät sinällään ohjaa tai anna määräyksiä, kuinka sähköverkko on rakennettava myrskynkestäväksi. Yksi mahdollisuus ovat sähkövarastot, jotka antavat peliaikaa korjaustöille. –?Energiavirasto ei myöskään varsinaisesti tarkista, millä tavalla säävarmaa verkkoa on rakennettu. Lain vaateet täyttävässä säävarmassa verkossa asemakaava-alueella eli isommissa taajamissa sähkövika pitää pystyä korjaamaan vähintään kuudessa tunnissa ja hajaasutusalueella nopeammin kuin 36 tunnissa. Vuoden lopussa yli puolet Korpelankin asiakkaista on säävarmassa verkossa. Siukolan arvion mukaan nykyinen 50 prosentin säävarman verkon kattavuus on sähköyhtiöille helpoin rasti. JUKKA LEHOJÄRVI. Vuodesta 2013 alkaneen työvaiheen aikana yhtiöt ovat saaneet jo puolet kiinteistöistä niin sanotun säävarman verkon piiriin. Keskipohjanmaan levikkialueella operoivat sähköyhtiöt ovat muiden joukossa lunastaneet lupauksen rakentaa säävarma sähköverkko vähintään joka toiselle asukkaalle kuluvan vuoden loppuun. Astetta mittavampi urakka on tulossa Korpelan Voiman verkonrakentajille. –?Saimme säävarman verkon toteutettua jo hyvissä ajoin. –Olemme tehneet maakaapelointia ja rakentaneet uutta pinnoitettua avojohtoa teiden varsille. Kuvassa oksia sahattiin Himangalla lähellä kalasatamaa vuonna 2015. Korpelan kunnissa sähköverkkoa on jopa 3700 kilometriä eli lähes kolmesti manner-Suomi päästä varpaisiin. Suomalaista sähköverkkoa ryhdyttiin uusimaan vuonna 2013 voimaan tulleen lakimuutoksen nojalla. Nykyisen sähkömarkkinalain mukaan verkkoyhtiöillä ei ole lupa rakentaa sähkövarastoja ja käyttää niitä tuottonsa perustana. Työt ovat alkaneet tuulten riskialueilla eli rannikolla. FAKTA Sähköyhtiöiden suururakka 1 Sähköyhtiöiden saatava keskimäärin joka toinen asiakas säävarman verkon piiriin vuoden 2019 loppuun 1 Kaikki yhtiöt ilmoittavat onnistuneensa tavoitteessa 1 Kaikki asiakkaat oltava säävarmassa verkossa vuoden 2028 loppuun 1 Korpelan Voimassa sähköverkkoa noin 3700 kilometriä 1 Elenian verkolla mittaa 72 000 kilometriä eli 1,5 kertaa maapallon ympäri 1 Elenia toimii muun muassa Reisjärvellä, Haapajärvellä, Nivalassa ja Kalajoella Sähköyhtiöiden mukaan jo puolet asiakkaista on säävarmassa sähköverkossa myrskytuulilta suojassa. Lopullinen tavoite on turvata myrskyvarmuus kaikille sähköverkon asiakkaille vuoden 2028 loppuun. Ne vaurioittivat sähköverkkoa ja saivat aikaan ennen kokemattoman pitkiä katkoja sähkön jakeluun. Mutta kun seuraava myrsky koittaa, katsomme suunnitelmista, pitikö suunnitelmat paikkaansa ja voitiinko verkon korjaustöillä estää liian pitkät sähkökatkot. Seuraava tavoite on rakentaa myrskyn kestävä verkko 75 prosenttiin talouksista vuoden 2023 loppuun mennessä. SÄHKÖVARASTOJEN KOHTALO tulee jo lähiaikoina pohdintaan, kun työja elinkeinoministeriö laatii esityksen uuden sähkövarastoja koskevan EU-direktiivin soveltamisesta Suomeen. –?Pyydämme kahden vuoden välein yhtiöiltä arviota siitä, kuinka säävarman verkon rakentaminen on edistynyt ja mitä tehdään seuraavina vuosina. Toki työtä helpotti, että operoimme aivan kanta-Kokkolassa missä etäisyydet eivät ole suuret, Kokkolan Energian ja sen verkkoyhtiön toimitusjohtaja Mikko Rintamäki kertoo. Tässä on se hyvä puoli, että kallis investointi palautuu takaisin, kun korjauskustannukset vähenevät, Korpelan Voiman hallituksen puheenjohtaja Antti Toivola kertoo. Direktiivi on Siukolan mukaan niin monimutkainen ja monitulkintainen, että se todennäköisesti antaa eri maille pelivaraa suureenkin kansalliseen tulkintaan. Energiaviraston ennakkotiedon mukaan kaikki suomalaisyhtiöt täyttävät lainsäätäjän velvoittaman välietapin 50-prosenttisesta säävarmuudesta vuoden 2019 loppuun. Myös Eleniasta kerrotaan samaa viestiä. PUHEENAIHE: KESKIVIIKKO 18.12.2019 Keskipohjanmaa A2 Säävarma sähköverkko Antti Savela Sähköverkon rakentaminen myrskyjä kestäväksi on edistynyt hyvin. Myrskyntorjunta etenee Korpelan Voima raivaa helikopterin avulla johtokatuja puhtaaksi. Se että kaikilla on asiat kunnossa tämän vuoden lopussa, perustuu yhtiöiden omiin 1,5 vuotta sitten tekemiin suunnitelmiin verkon parantamiseksi. Taustalla oli raju Tapani-myrsky vuonna 2011 ja pari päivää myöhemmin riehunut Hannu-myrsky. Tämä johtuu siitä, että muutostyöt on aloitettu taajamissa ja taajamien läheisyydessä, jolloin työt ovat sujuneet ripeästi ja toisaalta valtaosa sähköjohdoista on ollut jo valmiiksi maan alla tai muuten tuulelta suojassa. –?Seuraava rasti 75 prosentin säävarmuudesta on jo vaikeampi ja varsinainen sadan prosentin säävarma verkko on tuo kovasti paineita. Seuraavan kerran yhtiöt päivittävät verkkosuunnitelmiaan ensi kesänä, erityisasiantuntija Tarvo Siukola Energiavirastosta kertoo. –?Silti töitä riittää jatkossakin, Toivola tuumaa
Kuviasi odotetaan osoitteessa lukijankuvat@kpk.fi tai Whatsappilla 0400 365 601. Keskipohjanmaa julkaisee jouluisia kuvia paperilehdessä ja verkossa. Lähetä meille kuvia lyhdyistä ja lahjoista tai kaikkein kauneimmista jouluvaloista. Tosin vasta seuraavat suurmyrskyt osoittavat, miten säävarmoja säävarmat verkot ovat. Luulisi kuitenkin, että kun laajat verkot kaivetaan maan uumeniin, eivät myrskyt sinne ulotu. Herlevi arvioi, että asia herättää keskustelua valtuustossa. Ota kantaa Keskipohjanmaan Facebook-sivulla tai lehden yleisönosastossa osoitteessa mielipide@kpk.fi. Tapaninpäivän myräkkää ei tarvitse enää pelolla odotella. Tapani ja Hannu eivät pelota KOMMENTTI Antti Savela antti.savela@kpk.fi Moni tämänkin lukija muistaa, missä oli tapaninpäivänä 2011 ja Hannun päivänä paria päivää myöhemmin. Ihan läpihuutojuttuna ratkaisua ei tehty, sillä perussuomalaisten jäsen Timo Sillanpää esitti kaupunginhallituksen puheenjohtajan Reino Herlevin (kesk.) kannattamana, että kiintiöpakolaisia otettaisiin vain joka toinen vuosi. Pakolaisten vastaanotto ja kotoutuminen onnistuvat parhaiten silloin, kun ihmiset pääsevät opiskelemaan, töihin ja kiinni normaaliin arkeen. Nokelan mukaan pumppuvoimala kiinnostaa sekä sähköyhtiöitä että muita energia-alalla toimivia yrityksiä. Rinteen hallitus kirjasi puolestaan, että pumppulaitoksilta, joita Suomessa ei vielä ole, poistetaan kaksoisverotus eli vastaisuudessa yrityksen ei tarvitse maksaa veroa ensin sähkön oston yhteydessä ja heti perään sähkön myynnistä. Nyky-yhteiskunta osoitti haavoittuvaisuutensa. Idealle on paljon kiinnostusta ja sille aletaan tehdä pilottilaitosta. –?Mahdollista on myös, että pumppuvesivoimala tuottaa sähköä suljetussa verkossa esimerkiksi palvelinkeskukselle, jollaista myös Callio pyrkii hankkimaan. Pakolaisina Suomeen muuttaneet ihmiset ovat omanlaisensa ryhmä, joka ei ainakaan alussa voi itse valita asuinpaikkaansa. Vihreiden Terho Taarna on sitä mieltä, että Kokkolassa on liian vähän maahanmuuttajataustaisia ihmisiä. Pyhäsalmen kaivos mahdollistaa maan suurimman sähkönvaraston rakentamisen. Kokkolassa ulkomaalaistoimisto vastaa kiintiöpakolaisten vastaanotosta. Mikko Rintamäki Kokkolan Energian toimitusjohtaja ” Olemme tehneet maakaapelointia ja rakentaneet uutta pinnoitettua avojohtoa teiden varsille. Keski-Pohjanmaan alue tarvitsee lisää asukkaita ja moni ala kaipaa myös työvoimaa. Näin varmasti on, kun valtuusto käsittelee pakolaisten määrää helmikuussa. Alettiin rakentaa niin sanottua säävarmaa verkkoa eli tavallisimmin kaivamaan kaapelia ilmasta maahan. Sama koskee esimerkiksi Pietarsaarta tai Vaasaa. Liiketoiminta perustuisi siten sähkön hinnan vaihteluun. Säävarman verkon hinnaksi arvellaan 9 miljardia euroa, josta noin 3 miljardia on säävarmuuden kohentamisesta syntyvää lisälaskua. Luulisi myös, että suuret tuulivoimalayhtiöt ovat kiinnostuneita ympäristöystävällisestä säätövoimasta. Vastaanottajakunta saa valtiolta korvauksia pakolaisten vastaanottamisesta ja kotoutumispalveluiden järjestämisestä. Nytkin Kokkolassa asuu kymmeniä eri kieliä puhuvia ihmisiä, jotka ovat tulleet seudulle erilaisista syistä; opiskelemaan, töihin, naimisiin tai pakolaisina. Joulu on jo lähellä ja moni ottaa jouluisia kuvia hyvissä ajoin. Kaikella on hintansa. Sakari Nokela Ohjelmajohtaja Callio Pyhäjärvi SITAATIT Sähköyhtiöt rakentavat kovaa kyytiä säävarmaa sähköverkkoa myrskyiltä suojaan. Suomi on määritellyt maahan tulevien kiintiöpakolaisten määrän ja kukin paikkakunta tekee omalta osaltaan päätöksen siitä, ottaako se vastaan pakolaisia. Kiitos ja mukavaa joulunodotusta! Toimitus Lähetä jouluisia kuvia toimitukseen KESKIPOHJANMAA ODOTTAA KUVIA. Kaiken tämän seurauksena sähkönkäyttäjillä pitäisi olla huolettomat ajat. Tiina Ojutkangas Kokkolakin tarvitsee muuttajia Pakolaisten vastaanotto ja kotoutuminen onnistuvat parhaiten silloin, kun ihmiset pääsevät opiskelemaan ja töihin. Haapavedellä, Haapajärvellä ja Reisjärvellä on viime aikoina havaittu myös kantaverkon uudistuvan. Toiminnasta on jo pitkä kokemus. Yksinäisiä vanhuksia evakuoitiin. Kiintiöpakolainen on henkilö, jonka YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on määritellyt pakolaiseksi. Lisääntyvän tuulivoiman aikakautena nimen omaan säätövoimaa tarvitaan, Sakari Nokela kertoo. Sähkö on ehkä olennaisin osa nyky-yhteiskunnan huoltovarmuutta. Kokkolan kaupunginhallitus linjasi maanantaina, että kiintiöpakolaisten määrä pidetään kolmessakymmenessä per vuosi. Osa jää alueelle pysyvästi, toiset ovat vain käymässä. –?Pumppuvoimalan ideana on laskea vettä alas kalliimman sähkön aikana ja pumpata ylös halvemmalla sähköllä. Vanhaa kunnon Imatran linjaa eli nykyistä Metsälinjaa uudistetaan kaatamalla kahdesta pylväsrivistä vanhempi pois. Tarvo Siukola Erityisasiantuntija Energiavirasto ” Saimme säävarman verkon toteutettua jo hyvissä ajoin. Sähkövarasto voisi olla esimerkiksi sähköyhtiöiden tai muiden uusiutuvan energian toimijoiden yhteisessä omistuksessa. Varsinaisen toiminnan aloittamiseen on haettu työja elinkeinoministeriöstä 31 miljoonan investointiavustusta, Callion ohjelmajohtaja Sakari Nokela kertoo. Haimakainen perustelee nykykäytännössä pysymistä sillä, että määrä on sopiva ja Kokkolan organisaatio on kunnossa. K okkola on perinteinen satamakaupunki, jossa on totuttu iät ja ajat kansainvälisyyteen. Oksasahaus parantaa sähkölinjojen säävarmuutta. Tämän vuoksi eduskunta sääti lain, joka velvoittaa sähköyhtiöt parantamaan sähköverkkonsa toimintavarmuutta. Antti Toivola Hallituksen puheenjohtaja Korpelan Voima ” Pyhäsalmen kaivos mahdollistaa maan suurimman sähkönvaraston rakentamisen. Koko Suomeen tulee vuosittain alle tuhat kiintiöpakolaista. Millaisia ajatuksia tämä herättää. Huolta herättää lähinnä se, että pakolaiset eivät pysy kaupungissa. Tilalle tehdään uusi, entistäkin tehokkaampi ja korkeampi. Kokoomuksen Pentti Haimakainen kertoo Keskipohjanmaalle olevansa yllättynyt Reino Herlevin maanantain näkemyksestä. Tuolloin Suomeen iski pari kaikkien aikojen kovinta myrskyä, jotka katkoivat ja kaatoivat puita linjojen päälle niin, että niitä korjattiin pitkään. Suuri energiavarasto ottaisi vetensä entisestä avolouhoksesta, joka toimisi yläaltaana ja johtaisi sen turbiinien läpi louhittavaan ala-altaaseen. Puhelinvaihde 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 PÄÄKIRJOITUS KESKIVIIKKO 18.12.2019 Keskipohjanmaa A3 Kerro meille mielipiteesi! Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Pyhäjärvelle suunnitteilla sähkövarasto Antti Savela Pyhäjärven Callio eli Pyhäjärven kaivoksen uusiokäyttöä suunnitteleva taho pyrkii perustamaan pumppuvesivoimalaitoksen Pyhäjärven kaivoksen uumeniin. Sen avulla virta huilaa entistä tehokkaammin pääsääntöisesti pohjoisesta etelään. JUKKA LEHOJÄRVI ” Jos sähkökatkot venyvät liian pitkiksi säävarmaksi muutetuilla verkoilla, vaadimme korjaavia toimia, jotta liian pitkät katkot eivät enää toistu. Huoneet jäähtyivät ja pakastimet sulivat. Pisimpään linjoja korjattiin taajamien ulkopuolella. Kuusi miljardia hupenisi muutenkin tiensä päähän tulleen verkon uusimiseen
Vasemmistoryhmän puheenjohtaja Kauko Niemi pitää kolmenkymmenen kiintiöpakolaisen ottamista vuosittain ”oikeana määränä”. –?Olemme tyytyväisiä siihen. Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo Sillanpää uskoo, että asiaan palataan kaupunginvaltuustossa. Ainoa ongelmamme on, että pakolaiset eivät tahdo pysyä kaupungissa. Määrä on sopiva ja organisaatio kunnossa. Kun on vaikea rauhoittua, pääkaupunkiseutu vetää helposti. Kivistö kuvaa Kokkolan pakolaispolitiikkaa sanalla ”maltillinen”. Perussuomalaiset puolittaisi kiintiön Kaupunginvaltuutetut Timo Sillanpää (ps.), Veikko Laitila (kesk.), Mats Brandt (r.), Mauri Salo (kd.) ja Pentti Haimakainen (kok.). –?En usko, että kiintiöiden pitäminen nykyisellään on mikään iso kysymys valtuustolle. Kokouksen jälkeen Herlevi povasi ”mielenkiintoista keskustelua” valtuuston kokoukseen. –?Parhaiten Kokkolaan juurtuvat kiintiöpakolaisina tulleet henkilöt. Isommissa kaupungeissa on helpompaa, Taarna sanoo. Tulijoina oli 35 Kosovon albaania. Jo kaupunginhallituksen kokouksessa Sillanpään esityksen taakse asettuivat keskustan Herlevi ja Johanna Paloranta. Pietarsaaren seudulle puolestaan vastaanotetaan noin sata henkilöä vuodessa. Oleellista on kotouttamispuolesta huolehtiminen, Niemi kertoo. Syyrialaiset ovat olleet kiintiöpakolaisia. Jatkossa Kokkolaan odotetaan ”todennäköisesti” syyrialaisia pakolaisia. –?Siinä arvioidaan kotoutumisen halua ja mahdollisuuksia. PERUSSUOMALAISET eivät jääne kantoineen täysin yksin, sillä ainakin keskustan kannoissa on pientä hajontaa. Kaupunkiin tulevien pakolaisten määrä on paljon isompi kuin Kokkolassa. Näin ollen kaupunginhallitus päätti pitää kiintiöpakolaisten määrän kolmessakymmenessä per vuosi. Usein vanhemmat muuttavat perässä, jos lapset lähtevät isompaan kaupunkiin opiskelemaan, sanoo Kivistö. Tietenkin, jos maailmalla tapahtuu jotain, meillä on oltava valmiudet kiintiöiden nostamiseen. On todennäköistä, että valtuusto pääsee ainakin äänestämään: perussuomalaisilta on odotettavissa ehdotus kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta vain joka toinen vuosi. Lisäksi ulkomaalaistoimiston asiakkaiksi tulevat Kokkolaan muuttavat oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat, pakolaisen perheenyhdistämisjärjestelmän kautta tulevat ja muut kuntaan muuttavat kotoutumisajalla olevat pakolaiset.. Kokkolassa ulkomaalaistoimisto vastaa Kokkolan kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesta kiintiöpakolaisten vastaanotosta. Kun Kokkolan kaupunginvaltuusto käsittelee pakolaisten vastaanottamista, ainakin keskustan kannoissa on luvassa hajontaa. Kokkolan aikuislukion ja ammattilukion rehtorina näen lisäksi niin, että meillä on liian vähän maahanmuuttajataustaisia ihmisiä. –?Eipä ole vielä keskusteltu siitä. Esityksen takana oli Timo Sillanpää (ps.) puheenjohtaja Reino Herlevin (kesk.) kannattamana. Muutoksiin ei ole tarvetta. Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Terho Taarna on pohtinut samaa asiaa. Kuva on marraskuulta. En näe syytä muutokselle, Ruisaho sanoo. Valtuustoryhmän puheenjohtaja Sakari Ruisaho kuitenkin uskoo, että puolue pysyy vuonna 2016 tehdyn päätöksen takana. –?Uskoisin, että meillä on yhteinen näkemys kolmenkymmenen vastaanottokiintiöstä per vuosi, sanoo kristillisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Mauri Salo. Kokkolaan on saapunut myös Iranin kurdeja, sudanilaisia, irakilaisia, burmalaisia ja afgaaneja. Samasta asiasta äänestettiin jo kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina. Kokkolassa ei ole tarvetta ylisuurelle kuntapaikkamäärälle. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi KESKIVIIKKO 18.12.2019 Keskipohjanmaa A4 Jouni Nikula KOKKOLA Pientä tunnelatausta saattaa olla ilmassa helmikuussa, kun Kokkolan kaupunginvaltuusto kokoontuu käsittelemään Kokkolan pakolaiskiintiöitä. –?Reiskan (Reino Herlevi) maanantainen kommentti oli minulle vähän yllätys. Esitys sai kolme ääntä, mikä ei riittänyt. Perussuomalaiset ovat yhä sen takana. –?Olettaisin, että olemme kaupunginhallituksen esityksen takana, vastaa myös RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Mats Brandt. KOKOOMUKSEN Pentti Haimakainen istui kaupunginhallituksessa, kun kiintiöpakolaisten vuosittainen vastaanottokiintiö nostettiin kolmeenkymmeneen. –?Kahden viime vuoden aikana Kokkola on vastaanottanut syyrialaisia, sanoo Soiten kotoutumispalveluiden vastuualuejohtaja Pirkko Kivistö. Mielestäni meillä ei ole syytä muuttaa käytäntöä. Ennen Kokkolaan asettumistaan heidät on käyty haastattelemassa oman kotimaansa ulkopuolella, yleensä pakolaisleirimäisissä olosuhteissa. Oleskeluluvan saaneissa turvapaikanhakijoissa näkyy herkemmin juurettomuus. Mikä on keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Veikko Laitilan näkemys asiasta. Tilanne arvioidaan uudelleen vuonna 2021. ”Sen kummemmin” näkemystään eivät ole vielä teroittaneet Kokkolan sosiaalidemokraatitkaan. Sama näkemys löytyy kristillisdemokraateilta. JUKKA LEHOJÄRVI Seuraavat pakolaiset tulevat Syyriasta Jouni Nikula Ensimmäiset pakolaiset vastaanotettiin Kokkolaan vuonna 1993. Haluamme nostaa asian esille, Sillanpää sanoo. –?Tein esityksen, että Kokkolassa palattaisiin aiempaan käytäntöön kiintiöpakolaisten vastaanottamisessa. Ryhmän puolesta en pysty kantaa sanomaan, mutta ainakin itse olen kaupunginhallituksen esityksen takana. Sitä ennen sama määrä pakolaisia oli vastaanotettu joka toinen vuosi. Lukioon valmistavaa koulutusta ei järjestetä säännöllisesti, koska ryhmiä ei saada riittävän suuriksi. Kaupunginvaltuusto nosti silloin vuosittaisen vastaanottokiintiön kolmeenkymmeneen. Halutaan isompiin kasvukeskuksiin, sanoo Haimakainen. – Esimerkiksi Vaasassa on vastaanottokeskus. –?Ei ole tarvetta joka vuosi mielipidettä vaihtaa
Perusturvaan lisätään resursseja 33 henkilötyövuotta. Tilus (kesk.) laski, että Himangan terveysaseman kustannusarvio on 6 prosenttia rakenteilla olevan yhtenäiskoulun kustannusarviosta. Toisena kokonaisuutena hankkeessa kehitetään alueen yrityspalveluita uuteen tilanteeseen erityisesti osaamisen ja yrityspalveluverkoston hyödyntämisen näkökulmasta. Hän on viimeksi toiminut Kaustisen kunnan kehittämiskoordinaattorina ja aiemmin hän on toiminut useita vuosia yrittäjänä, yritysten kehittämistehtävissä ja monissa kehittämishankkeissa Oulun yliopistossa ja Kaustisen seutukunnassa. Hanna Halmeenpää (vihr.) esitti neuvottelutaukoa, jonka jälkeen keskustaryhmä ilmoitti seisovansa kaupunginhallituksen esityksen takana ja investointeihin kriittisesti suhtautunut vasemmistoliittokin lievensi kantaansa. Hankkeiden työllistävä vaikutus investointivaiheessa on jopa tuhansia henkilötyövuosia ja pysyvät vaikutukset vähintään satoja henkilötyövuosia. Valtuusto iloitsi yksimielisesti 1,5 miljoonan euron satsauksesta ennaltaehkäisevään toimintaan ja hoivaan. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi KESKIVIIKKO 18.12.2019 Keskipohjanmaa A6 Pia Räihälä KALAJOKI Kalajoen ensi vuoden talousarvioon ja vuosien 2021–23 taloussuunnitelmaan ei tullut mainittavia muutoksia, vaikka kaupunginvaltuusto pui esitystä ruokatauko mukaan lukien lähes kuusi ja puoli tuntia. Mutta vaistoan kyllä, että enemmistö valtuustosta haluaa rakentaa Rautioon sadan oppilaan koulun. –?Tartun suurella innolla tehtävään. Sen sijaan Raution monitoimitalon ja Himangan terveysaseman rakentamisesta riitti puhetta. Jos ilmenee tarvetta lisärahalle, niin sittenhän voidaan päättää lisämäärärahasta, Hanna Saari (kok.) perusteli. Ponsiesitystä perusteltiin sillä, että taloussuunnitelma on jäämässä alijäämäiseksi jo lähivuosina, ja vuoden 2022 aikana konsernin bruttovelka on ylittämässä strategiassa rajaksi asetetun 5500 euroa per asukas. Timolla on suuri innostus kehittää kotiseutua, hän on myös heti valmis ottamaan projektin hoitoonsa, koska hän tuntee hyvin alueen elinkeinoelämää, alkavien suurhankkeiden taustat ja toimijat sekä myös seutukunnan ja kuntien henkilöstöä, kiittelee seutukunnan kehittämisjohtaja Petri Jylhä. Raili Myllylä (kesk.) epäili, että Tyngän ja Raution kouluilla tulee pian olemaan tyhjäkäyntiä. Pärkkä on koulutukseltaan filosofian maisteri. Kaustisen seutukunta on alueena ja organisaationa tuttu. –?Voimailijat ovat yksi nykyisen nuorisoseurantalon suurimmista käyttäjäryhmistä. Hihnalan mielestä näillä investointipäätöksillä joko yhdistetään tai hajotetaan Kalajokea. Vihreä valtuustoryhmä esitti talousarvioon pontta, jonka mukaan kaupunginhallitus nimeäisi vuoden 2020 ensimmäisessä kokouksessa toimikunnan selvittämään talouden tasapainottamistoimia. Projektipäällikön vastuualue on iso ja haastava. MONITOIMITALOA valmistelevan toimikunnan puheenjohtaja ja valtuutettu Vesa Hihnala (kesk.) huomautti, että oppilasmäärä kyllä laskee, jos siihen ajatukseen tyydytään. Valtuusto hyväksyi Marinan tonttien luovutusehdot ja muotovirheen vuoksi uudelleen päätettäväksi tulleen Wesain Oy:n tonttihakemuksen alueelle. Ponsiesitys kaatui äänestyksessä äänin 4–29. –?Toivotan Timon ilolla tervetulleeksi seututiimiimme. PIA RÄIHÄLÄ Minna Mustonen Kaustisen seutukunnan alueella on hyvä pöhinä päällä. Lähiseudulla on käynnistymässä yhteisarvoltaan lähes 1,5 mrd:n euron arvosta suurhankkeita niin tuulivoiman ja kaivostoimintaan alalla. Alueen hyötyminen käynnistyvistä suurhankkeista riippuu yritysten kyvyistä ja valmiuksista päästä niihin mukaan. –?Jos määräraha on alempi, se sitoo myös tarjoajia. Kaustisen seudulla on pöhinää Suurhankkeiden rahaa toivotaan jäävän alueelle mahdollisimman paljon.. On tärkeää varmistaa yritystemme edellytyksiä vastata tuohon positiiviseen haasteeseen, minkä kohta käynnistyvät suurhankkeet luovat. Investoinnit nikotellen läpi Kalajoen valtuusto hyväksyi talousarvion, vaikka taloustilanne huolestuttaa. Monitoimitalon voimailutilojen rakentamisen hän olisi halunnut sitoa valtionavustukseen. Hän ei myöskään hyväksynyt voimailutilojen jättämistä valtion avustuksen varaan. –?Ehkä 5–10 vuoden päästä tuskailemme, kun meillä on 100 ja 140 oppilaan koulut, joiden alueilla on yhteensä 160 oppilasta. –?Nyt on sivukylien vuoro, ja tilat tulevat tarpeeseen. Projektipäälliköksi on valittu Timo Pärkkä. Hanke jatkaa aiemmin vetämäni KASE Kasvuohjelma selvitystyön tulosten pohjalta. Kummankin tarpeellisuudesta valtuustossa oltiin yhtä mieltä, mutta kokoluokka mietitytti. Sirkka Alho paljoksui vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuorossa sekä terveysaseman että monitoimitalon kokoa. Vuosina 2021–22 on määrä myös uudistaa Kalajoen terveyskeskuksen A-osa, jonka kustannusarvio on vajaat 4 miljoonaa euroa. Raili Myllylä puolestaan vieroksui työryhmää ja totesi, että hallituksen täytyy katsoa talouden perään joka päätöksessään. Jukka Rahja (kesk.) kysyi, miksi Raution monitoimitalon investointia halutaan ehdollistaa mutta esimerkiksi Marinan kaava-alueen rakentamista ei. Pärkkä aloittaa tehtävässään vuoden alusta. Myllylä jätti valtuustoaloitteen tilapäisen sosiaalija terveysalan koulutuksen aloittamisesta Kalajoella. Moni valtuutettu ilmaisi kuitenkin huolta kaupungin taloudesta ja velkaantumisesta. Tiluksen mielestä toimikunnan perustaminen olisi vaarallista tilanteessa, jossa kaupunki on rekrytoimassa 33 uutta työntekijää perusturvaan. Sani-hotellin Aalto-salissa kokoontunut valtuusto lauloi ennen ruokailua laulun Maa on niin kaunis. On hienoa, että saan olla myös mukana viemässä näitä asioita eteenpäin seudullamme. Tämän jälkeen kokoomus veti esityksensä pois. Hanke edellyttää sellaista monialaista kehittämisotetta, jota olen eri rooleissa voinut toteuttaa aiemminkin, toteaa Timo Pärkkä. Tähän tarpeeseen on kehitetty KASE kasvuohjelma: yritysverkostojen kehittäminen, joka edistää yritysten yhteistyötä ja verkostoitumista sekä kehittää alueen yrityspalveluja uusiin tarpeisiin. Kokoomuksen valtuustoryhmä esitti määrärahojen leikkaamista siten, että Raution monitoimitaloon varattaisiin 4,6 miljoonaa euroa kaupunginhallituksen esittämän vajaan 5 miljoonan euron sijaan ja Himangan terveysaseman rakentamiseen 1,6 miljoonaa euroa vajaan 2 miljoonan sijaan. Ensi vuodelle varataan suunnittelumäärärahat, ja Himangan hankkeen on tarkoitus valmistua vuonna 2021 ja Raution vuonna 2022. Kun talo puretaan pois monitoimitalon tieltä, niin minne me sitten ohjaisimme heidät. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riitta A. POHJANKYLÄN koulun remontoimisesta varhaiskasvatuskeskukseksi käytiin pitkä keskustelu, josta Tilus kuitenkin totesi, että se oli ennenaikaista selvitysten ollessa vielä kesken
Vuonna 1991 filosofian maisteriksi valmistuneella Palolla on myös runsaasti kokemusta esimerkiksi tuntiopettajana ja lehtorina. Joulukalenteri 2019 PÄIVÄN VOITTONUMEROT 18.12. Myös alkoholionnettomuudet keskittyvät tähän ajanjaksoon. Oulun poliisilaitoksen suorittama valvonta oli osa valtakunnallista Rattijuopumusvalvontamaratonia. lehtiin toimitettava viimeistään maanantaina 23.12. Katso lisää kalenterin takaa. Palo työskentelee tällä hetkellä kaustislaisen PEPT Oy Ab:n henkilöstöpäällikkönä. Pääpalkinnon (500 e lahjakortti HalpaHalliin) voittonumero julkaistaan 24.12., jolloin myös kaikki aiemmat voittonumerot ovat lehdessä. Palkintojen yhteisarvo lähes 4 500 € 1.-24.12.2019 on piilotettu lehteen päivän kalenteriluukun kuva. Neljä puhalsi alle rangaistavuuden. Ensimmäiselle varasijalle valittiin Pohjankylän koulun rehtori Juho Silvasti. Hän siirtyi tehtävään helmikuussa oltuaan sitä ennen puolitoista vuotta Kolarissa peruskoulun rehtorina. Mikäli numerosarjasi löytyy ilmoituksesta, olet voittanut numeroa vastaavan palkinnon. Lähetä sivunumerot 31.12.2019 mennessä ja olet mukana vuoden Keskipohjanmaa lehtien arvonnassa. Jokilaaksojen alueella puhallutettiin kaikkiaan 752 kuljettajaa, joista kahta epäillään rattijuopumuksesta ja myös kahta kuljettajaa huumeiden vaikutuksen alaisena ajamisesta. Hänellä on kuuden kuukauden koeaika. KESKIVIIKKO 18.12.2019 Keskipohjanmaa A7 Joulun Keskipohjanmaa Keskipohjanmaa ilmestyy tiistaina 24.12. Raumankarin koululle uusi rehtori. klo 10 mennessä. Toivotaan, että liikenteessä jokainen ajoneuvon kuljettaja muistaisi lauseen: ”Jos otat, et aja!”, muistuttaa poliisi CLAS-OLAV SLOTTE HIMANKA Kalajoen kaupunginhallitus on valinnut Himangalla sijaitsevan Raumankarin koulun rehtorin virkaan Anna-Marian Palon. Kaksi heistä veti hakemuksensa pois ennen haastatteluja. Ilmoitukset ti 24.12. Vertaa numeroita omaan kalenterin alapuolelta löytyvään numeroon. Haastatteluihin kutsuttiin Palon ja Silvastin lisäksi Merja Heinäaho, Ilkka Jäntti, Pasi Oikarinen, Maria Pentinmikko, Maria Seppä ja Antti Tuominen. Extrana tilaajille! Keskipohjanmaan Joululiite ilmestyy 24.12. 30 % kipin kapin kiire jo on! normaalihinnasta joulukoristeet ja-valot, jouluiset lahjakassit ja -paperit, lahjalaatikot ja paketointitarvikkeet Prismantie 1 ma–pe 9–19, la 10–17, su 12–16 NANSO.COM ALE NYT JOPA -40% Minna Mustonen Oulun poliisilaitos toteutti vuorokauden kestävän rattijuopumusvalvontamaratonin viime perjantain ja lauantain välisenä aikana. Palkinnot on lunastettava 15.1.2020 mennessä. Valvonnassa paljastettiin Jokilaakson alueella yksi huumausrikos ja yksi etsintäkuulutettu jäi kiinni. Toivotaan, että liikenteessä jokainen ajoneuvon kuljettaja muistaisi lauseen: ”Jos otat, et aja!”, muistuttaa poliisi. Rattijuopumusvalvontamaratonia toteutettiin koko poliisilaitoksen alueella käytettävissä olevilla valvontaresursseilla. Valvonnan pääpaino oli iltaja yöajassa. Valvonnassa paljastettiin Jokilaakson alueella yksi huumausrikos ja yksi etsintäkuulutettu jäi kiinni. Virkaa haki kaikkiaan kymmenen henkilöä, mutta kaksi hakijoista ei toimittanut hakuilmoituksessa edellytettyä esittelyvideota määräajassa. Palkinnot voi noutaa kalenterista otettua kuvaa tai kalenteria vastaan Keskipohjanmaa-lehden asiakaspalvelusta Mediakulmasta (Rantakatu 10) tai lähettämällä kuva sekä voittajan nimi, osoite ja puhelinnumero osoitteella: Keskipohjanmaa, Joulukalenterikilpailu, PL 45, 67101 Kokkola. Rattijuopumusvalvonta toteutettiin, koska rattijuopumustehtävien ja -rikosten määrät ovat suurimmillaan marras-joulukuun viikonloppuöinä. Jokilaaksojen alueella valvontamaratonissa kärähti rattijuoppoja ja huumekuski. • 100 € lahjakortti, HalpaHalli........208207 • Ässäarpa ...........................................214536 • Suklaa ................................................214775 • KPK Media lahjakortti 3kk ..........206055 Joulu Yhdestä kaupasta jo 50 vuotta hyvää arkea. Verkkosivuillamme keskipohjanmaa.fi ajankohtaista uutisointia läpi joulun! ! Piilotetut kalenterikuvat TOIMI NÄIN: Keskipohjanmaan Joulukalenteriilmoituksessa julkaistaan päivän onnennumerot. Palo aloittaa tehtävässään helmikuun alussa tai sopimuksen mukaan, kuitenkin viimeistään huhtikuun alussa. ja pe 27.12. ja seuraavan kerran perjantaina 27.12. Etsi luukun takaa löytynyt kuva lehdestä ja poimi sivunumero talteen
Maija ja Hannu Järvelä Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! Toivottavat Laila Korvela Päivi ja Pirjo perheineen Arto Korvela Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! tv. Elvi Torppa Kokkola Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Toivottaa Ensi Salo Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Inger ja Tapani Myllymäki Alaveteli Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! Toivottavat Saara ja Lauri Kyösti Markku Raija Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Toivottavat Marita ja Ulf Engberg Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2020! Tv. Leif ja Maiju Engberg Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2020! Kaikille sukulaisille ja tuttaville. Raakel Hilli Kaija ja Tapani Klemola Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Tv. Kaarina Viiliäinen Joulurauhaa ja Siunausta vuodelle 2020! t. Marjatta Kyösti Kokkola Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Tv. Kyllikki Polvi Hyvää Joulua ja Siunattua Uutta Vuotta! t. Kalevi ja Ari Hautala Alaveteli Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille sukulaisille ja tutuille Juhani Hietala Joulun iloa ja valoa, onnea uuteen vuoteen! sukulaisille,ystäville ja naapureille Marja Leena ja Hannu Kallinen. Eeva ja Vilho Jokela Hyvää Joulua ja Siunattua Uutta Vuotta! Taina ja Samuli Erkkilä Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta sukulaiset ja ystävät! T. Eila Lundell Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2020 sukulaisille ja tutuille Kerttu ja Juha Kangas Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Tv. Raija Vähähyyppä Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Erkki Nikupaavo Lohtaja Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta ! t. Hely ja Seppo Harju Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Tv. Kaino Videnoja Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! Marja-Liisa ja Mikko Herlevi Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Toivottavat Arja Rahkola ja Matti Maunula Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Laila Sundell Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Tv. Maija ja Valto Jaaksi Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta sukulaisille ja tuttaville Eeva ja Antti Virkkala Veteli Leppoisaa Joulumieltä ja elämäniloa Uudelle Vuodelle! Liisa ja Hannu Kero Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! toivottavat Irja ja Erik Selänniemi Irma ja Kari Kalliosaari Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Eira ja Juhani Pottala Siunattua Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta ! t. Annikki Uddman Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Tv. KESKIVIIKKO 18.12.2019 Keskipohjanmaa A8 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Tv. Gun-Lis ja Sigurd Lagerström Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Tv
Hallitus katsoi, että tilattava Kalajokilaakso ilmestyy edelleen kahtena päivänä viikossa. Valeuutisten ja erilaisen viestinnän aikakaudella riippumattomalla medialla ja ammattijournalistien tekemällä työllä on tärkeä rooli, Keskipohjanmaan päätoimittaja Tiina Ojutkangas jatkaa. Kokkolan keskustassa KPK Yhtiöt toimii Rantakadun ja Tehtaankadun kulmauksessa. Osallistun puolen vuoden kahvien arvontaan . Ei pidä syyllistää nuoria, jos media ei saavuta heitä. Näköislehti on luettavissa joka päivä heti puolen yön jälkeen. Koulujen ja medioiden yhteistyötä tulee tarkastella aivan uusista näkökulmista. MYÖS KALAJOKILAAKSOSSA digisisältöjä on viimeisen vuoden aikana voimakkaasti kehitetty, ja työ jatkuu. Neuvottelujen lähtökohta oli 1,7 miljoonan euron tulosparannus. Osallistu arvontaan tuomalla kuponki Kalajoen Halpa-Halliin 18.5. Suuri kysymys kaikilla lehdillä on se, miten nuoret saadaan kiinnostumaan sisällöistä. Tässä tilanteessa on hyvä, että voimme jatkaa entisillä printin ilmestymispäivillä. Yhtenä konkreettisena toimenpiteenä yhtiö tarkasteli yt:n aikana Keskipohjanmaaja Kalajokilaaksolehtien ilmestymispäiviä. –?Voimme yhtään liioittelematta sanoa, että Kalajokilaakso on jo nyt nykyaikainen seitsenpäiväinen paikallislehti verkossa. –?Alueellisen demokratiankin kannalta on tärkeätä, että journalismia tehdään kaikkialla Suomessa. klo 15-18 Kokkolan Minimanissa Tule tapaamaan toimitusta! HAE KAHVIKUPONKI KESTOTILAAJAN ETUKORTILLA PISTEELTÄMME KLO 15-18 Tule osallistumaan arvontaan ja voita joulukori tai 100 € lahjakortti Minimaniin Yhteystietoja voidaan käyttää Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n suoramarkkinointiin. Talouteemme tulee Keskipohjanmaa. OJUTKANGAS TOTEAA , että maakunnallisen median merkitys on monella tavalla suuri. KESKIPOHJANMAA jatkaa edelleen määrätietoisesti digitaalisten sisältöjen kehittämistä, mutta samalla printistä ja sen asiakkaista pidetään huolta. –?Esimerkiksi Ylivieskan seudulla jaettavaan paperiseen Keskipohjanmaahan suunnitellaan jopa omaa etusivua. Osallistun lukijamatkan arvontaan . Tavoitteena on vastata kuluttajien mediankäytön ja toimintaympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin, toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa sanoo. Lisäksi ilmestyy Kalajokilaakson ilmaisjakelulehti keskiviikkoisin kuten nytkin. Päätoimittaja Ojutkankaan mukaan nyt tehty ilmestymispäivälinjaus merkitsee myös sitä, että Keskipohjanmaa-lehti hoitaa hyvin myös ympäröivää laajaa maakuntaa. JUKKA LEHOJÄRVI. Tarkemman tietosuojaselosteen löydät osoitteesta www.kpkyhtiot.fi/tietosuojaseloste. Ojutkangas toivoo, että yhä useampi tilaaja tutustuisi myös näköislehteen, joka kuuluu kaikkiin tilauksiin. –?Digitaalista näköislehteä on tarkoitus rikastaa videoilla, lisäkuvilla ja muulla sellaisella materiaalilla, jota siellä ei tällä hetkellä ole. klo 11-17. klo 15-18. Talouteemme ei tule Keskipohjanmaata. –?Päätetyillä toimilla on tarkoitus turvata maakunnallisen mediatalon tulevaisuus myös tulevina vuosina. Meidän täytyy keksiä ratkaisuja, joilla saamme nuoret mukaan. klo 15-18 19.12. UUTISET KESKIVIIKKO 18.12.2019 Keskipohjanmaa A9 19.12. Myös painettujen lehtien puolella vahva uudistustyö on meneillään. –?Jos sisällöt eivät kiinnosta nuoria, se ei ole nuorten vika. Konsernin hallitus päätti, että Keskipohjanmaata halutaan julkaista myös paperisena lehtenä seitsemänä päivänä viikossa. . Yt:n alkaessa todettiin, että suunnitellut toimenpiteet voivat johtaa enintään viidentoista henkilötyövuoden vähentämiseen irtisanomisten, osa-aikaistamisten, eläköitymisten ja muiden ratkaisujen kautta. Yhteystietoja voidaan käyttää KPK Yhtiöt Oyj:n suoramarkkinointiin. Yhteistoimintaneuvottelut johtavat yhdeksän henkilön vähentämiseen irtisanomisilla. Keskipohjanmaa ilmestyy digitaalisena ja paperille painettuna seitsemänä päivänä viikossa, niin kuin tähänkin asti. Toimitus on oppinut uuden työtavan, jota laadukas digijulkaiseminen edellyttää, päätoimittaja Seppo Kangas toteaa. –?Samalla tilattavien lehtien ja keskiviikon ilmaisjakelun rooleja eriytetään. –?Hyvät sisällöt puhuttelevat julkaisualustasta riippumatta. Erilaisten säästötoimenpiteiden tulosvaikutus on noin miljoona euroa. päivä tabloidiksi ja saa nimekseen monille tutun Kalajaskan. Jonkun on puhuttava maakuntien ihmisten puolesta ja ymmärrettävä heidän tarpeitaan ja näkemyksiään. Osallistu arvontaan ja tuo kuponki Minimaniin 19.12. Keskipohjanmaa pystyy tekemään sellaisia juttuja ja kokonaisuuksia, joilla on merkitystä lukijoille ja alueen asukkaille. KPK Yhtiöt toteuttaa miljoonan säästöt Keskipohjanmaa satsaa merkitykselliseen journalismiin niin digipalvelussa kuin printtilehdessä. Meidän journalistimme ovat omistautuneita ammattilaisia ja he tuntevat alueen asiat ja ihmiset hyvin. . Siltä pohjalta on hyvä rakentaa merkityksellistä journalismia jopa tilanteessa, jossa resurssit ovat tiukat. Teemme taustoittavia uutisia, selitämme asioita, tunnemme historian ja meillä on näkemyksiä tulevaisuudesta. Keskiviikon lehti muuttuu tammikuun 15. Nimi Lähiosoite Postinumeroja toimipaikka Puhelinnumero Opastamme digipalveluidemme käytössä ja sovellusten lataamisessa. Lataa KPK-etukortti puhelimesi sovelluskaupasta, tunnistaudu tilaajan puhelinnumerolla ja edut ovat aina käden ulottuvilla! Jaossa kahvipurkkeja www.keskipohjanmaa.fi Hannu Lehto KPK Yhtiöt Oyj:n yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Sisältöjä julkaistaan uutissovelluksessa ja verkossa joka päivä uutistilanteen mukaan
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio arvostelivat Pekka Haaviston toimintaa. Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katri Kulmuni ja keskustan tiedeja kulttuuriministeri Hanna Kosonen eivät osallistuneet keskusteluun. Hallituksen linjaus on keskustalle kipeä asia, sillä suuri osa keskustan kannattajista vastustaa Isis-äitien kotiuttamista. Älkää päästäkö heitä pakenemaan sitä tuomiota, mikä heille kuuluu.” Sofia Vikman (kok.) ”Pääministeri Marin, sen sijaan, että te täällä lauotte kokoomukselle kysymyksiä häpeästä, saattaisi olla paikallaan asettua kysymään tämä kysymys itseltänne peilin edessä.” Hjallis Harkimo (liik.) ”Hallitus ja asiasta vastaava ministeri ovat päätyneet asiassa pelaamaan avoimeen demokratiaan kuulumatonta salamyhkäistä poliittista peliä.” Sari Essayah (kd.) ”Eilisiltainen hallituksen päätös jättää edelleenkin kaiken vastuun virkamiehille, mennään virkamiesten selän taakse.” Timo Heinonen (kok.) ”Ulkoministeri Haavisto, tuletteko te tiedottamaan suomalaisia avoimesti, kun paluulentoja Suomeen tulee, ei nimiä, vaan kuinka monta on Suomeen tullut?” Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ”On kysyttävä sekin kysymys, että jos hallitus olisi kantanut vastuunsa ajoissa, olisiko näitä lapsia jo pystytty auttamaan.”. Oppositio löylytti Haavistoa NÄKÖKULMA Aki Taponen Kirsi Turkki @lannenmedia.fi Perussuomalaiset kävivät eduskunnan al-Holin suomalaisten kotiuttamista koskevassa välikysymyskeskustelussa kovin ottein ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) kimppuun. Haavisto vastasi varovasti, että kokonaisharkinnassa painavat turvallisuussyyt voivat jossakin tapauksissa mennä lasten oikeuksien edelle. –?Mikäli Haavisto on kohdistanut virkamieheen painostusta tai seuraamuksia siksi, että virkamies on kieltäytynyt toteuttamasta selvästi lainvastaista ministerin määräystä tai pyyntöä, on ministerin toimintaa arvioitava virkarikoksena, lakimies Tavio sanoi. Hän otti esille myös sen, että hallituksen lopulta tekemä poliittinen linjaus on epäselvä myös hallituspuolueiden jäsenille. KOKOOMUKSEN entinen sisäministeri Paula Risikko kuvaili Haaviston toimintaa salailevaksi, ristiriitaiseksi ja sekavaksi. KESKIVIIKKO 18.12.2019 Keskipohjanmaa A10 Eduskunnan istuntosali kohahti, kun pääministeri Sanna Marin (sd.) kysyi kokoomukselta ”Eikö teitä hävetä?” Kokoomus penäsi keskustalta, hyväksyykö se Isis-naisten paluun. Erityisesti keskustalaisten tulkinta hallituksen linjauksesta on ollut erilainen kuin muilla hallituspuolueilla. –?Henkilökohtaisen vastuunsa välttämiseksi hän on pyrkinyt piiloutumaan virkamiesten selän taakse, vaikka todellisuudessa kyse on poliittista harkintaa edellyttävästä ratkaisusta, Halla-aho arvosteli. Tavio vaati Haavistoa pyytämään anteeksi toimintaansa myös Suomen kansalta. Häntä syytettiin epätodenmukaisen ja riittämättömän tiedon levittämisestä suomalaisten palautussuunnitelmista. KESKUSTAN NÄKEMYSTEN puolustaminen jäi eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen tehtäväksi. Tämä sekä hallituksen tekemä poliittinen päätös takaavat Haaviston selkänojan keskiviikon luottamusäänestyksessä. Kurvinen yritti taiteilla sanomalla, että on tärkeää saattaa naiset rikosvastuuseen mieluiten Syyriassa tai sitten Suomessa, ja että keskusta ei hyväksy toimia, jotka heikentävät suomalaisten turvallisuutta. Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katri Kulmuni istui kolme tuntia tuppisuuna ministeriaitiossa, vaikka erityisesti kokoomus penäsi keskustan kantaa Isis-naisten kotiuttamiseen, jos lapsen etu sitä vaatii. Kokoomuksen yhtyminen perussuomalaisten kritiikkiin koko opposition jättämässä välikysymyksessä ärsytti pääministeri Sanna Marinia (sd.) niin, että hän kysyi hallituksensa oikeusvaltiolinjaa puolusteltuaan kokoomukselta: ”Eikö teitä hävetä?” Selvää on, että kiistelyn jälkeen vanhat sinipunapuolueet ovat entistä kauempana toisistaan. Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan Haavisto on pyrkinyt toimimaan salassa paitsi julkisuudelta myös eduskunnalta, jonka luottamusta hallituksen tulee nauttia. Pääministeri Sanna Marin (vas.) ja ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) olivat äänessä välikysymyskeskustelussa. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio (ps.) otti jopa esille mahdollisuuden, että Haaviston toiminta konsulipäällikkö Pasi Tuomista kohtaan otettaisiin esille eduskunnan perustuslakivaliokunnassa ministerivastuuasiana. Kohu ei kuitenkaan laannu, vaan seuraavaksi huomio kohdistuu siihen, kuinka ulkoministeriön erityisedustaja menettelee, kun hän tapauskohtaisesti ratkaisee, vaatiiko lasten etu myös heidän äitiensä kotiuttamista. –??Kyllä nyt näyttää siltä, että olette päätyneet siihen, että myös palaamaan halukkaita aikuisia tuodaan Suomeen valtion toimesta, Risikko sanoi. JOEL MAISALMI SANOTTUA Näin oppositio hiillosti hallitusta Ville Tavio (ps.) ”Ulkoministeriön johtavassa asemassa oleva virkamies on ottanut valtavan henkilökohtaisen riskin ja tuonut julkisuuteen tiedon, että ministerin päätös on hänen mielestään laiton.” Mika Niikko (ps.) ”Missä oikeudenmukaisuus on, jos ne naiset, jotka ovat edistäneet tätä julmuutta, pääsevät tänne Suomeen pakoon sitä tuomiota, mikä heille kuuluu siinä maassa, kun heidät aikanaan tuomitaan. HAAVISTO JÄTTI toimintansa laillisuuden puolustamisen sen varaan, että ulkoministeriön virkamiesjohto ei ole nähnyt hänen toiminnassaan laittomuuksia ja että oikeuskansleri tutkii asiaa
Marraskuun loppuun mennessä on perustettu 16?936 osakeyhtiötä. Sellainen on tehty 15 vuotta sitten. Silloin osakeyhtiöitä perustettiin 2?234 kappaletta. Nykyisin Finnhemsin hallituksessa istuu sairaanhoitopiirien ylilääkäreitä ja johtajia. Lilja sanoo, että hän ei esimerkiksi usko, että toiminnan siirtäminen valtionyhtiölle tuottaisi 15 vuodessa arvioidut 100–150 miljoonan euron kustannussäästöt –?En saanut käyttööni kaikkia toiminnan kustannuksista tehtyjä konsulttiselvityksiä. X Tukikohtien määrä nousee kuudesta kahdeksaan ja kustannukset 38 miljoonaan euroon vuodessa. PRH:n johtava lakimies Jouko Koitto päättelee lukemista, että lakimuutos on onnistunut tavoitteissaan. Perustaminen on ollut huomattavasti aiempaa korkeampaa heinäkuun alusta lähtien, jolloin vaatimus oy:n 2?500 euron alkupääomasta poistui lakimuutoksella. Myös raha-automaattiyhdistys rahoitti toimintaa. Oikeusministeriö sanoi lakimuutoksen tavoitteeksi kannustamisen yritysten perustamiseen. Toivonen mainitsee esimerkkinä muun muassa taksikuskit, yksityiset opettajat ja konsultoinnin. ALKUPÄÄOMAVAATIMUKSEN poistuminen vaikuttaa ennen kaikkea pieniin palveluyrityksiin, Suomen yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen arvioi. Sellainen tuskin kilpailutuksen oloissa on mahdollista. Niistä 43 tukikohdassa lentoyhtiötoiminta on kilpailutettu ja kahdessa hankittu julkiselta toimijalta. Osakeyhtiöitä on perustettu ennätysmäärä Alkupääomavaatimuksen poistanut lakimuutos on lisännyt osakeyhtiöiden suosiota huomattavasti. Peiteyhtiöitä käytetään esimerkiksi veronkiertoon, yhtiöiden varojen nostamiseen ennen konkursseja ja arvonlisäveropetoksiin, joissa raportoidaan keksitystä kaupankäynnistä. HETI LAKIMUUTOSTA seuranneiden kuukausien korkeita lukemia selittää PRH:n arvion mukaan se, että kevään lopussa osakeyhtiöiden perustamista pantattiin, koska tuleva muutos oli tiedossa. Muualla länsimaissa valtion oma lentoyhtiötoiminta on vielä harvinaisempaa. Ennätyskuukausi nähtiin heti heinäkuussa. Pohjoismaissa on yhteensä 45 ambulanssilentokonetukikohtaa. Lääkärikopteriselvitys ei kelpaa ministeriölle STM: Jatketaan hallituksen linjauksella, perustetaan valtionyhtiö. Se tarkoittaa, että jatkosuunnitelmat tehdään hallituksen linjauksen mukaisesti. Finnhems on viiden sairaanhoitopiirin omistama yhtiö, joka hallinnoi lääkärihelikopteritoimintaa. –?Yrittämisen kynnys osakeyhtiömuodossa on madaltunut, ja oy:n perustaminen on muuttunut aiempaa helpommaksi, Koitto sanoo. 37 prosenttia vastaajista taas sanoi havainneensa lyhyen elinkaaren yrityksien käyttöä maksuvelvoitteiden välttämiseksi. X Varsinaisesta lentotoiminnasta ovat vastanneet lentoyhtiöt. Suomen yrittäjien saamissa yhteydenotoissa isona ryhmänä näkyvät Toivosen mukaan nykyiset toiminimiyrittäjät eli yksityiset elinkeinonharjoittajat, jotka pohtivat toiminimen muuttamista osakeyhtiöksi. X Antti Rinteen (sd.) hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi syyskuussa, että toimintaa varten perustetaan valtionyhtiö, joka hankkii ja vuokraa leasingilla helikopterit käyttöönsä. Helikopteritoiminta on kilpailutettu. Noin 30 miljoonan euron kustannuksista on vastannut valtio. Oman arvioni mukaan tavoitellut säästöt merkitsisivät sitä, että helikopteritoiminnalla olisi nykyisin 50 prosentin voittomarginaali. –?On aivan liian nopea aikataulu, että vuoden 2022 alusta olisi uusi 120 henkilöä työllistävä lentoyhtiö, jonka tehtävänä olisi hoitaa kiireellisiä potilaslentoja. SELVITYSMIEHEN mielestä lääkärihelikopteritoimintaa kannattaisi vuoden 2022 alusta jatkaa suurin piirtein samalla tavalla kuin tähänkin asti. LÄÄKÄRIHELIKOPTEREIDEN operatiivisesta toiminnasta itäisessä ja pohjoisessa Suomessa vastaavan Babcock Scandinavian AirAmbulance AB:n Suomen maajohtaja Lauri Pukkinen sanoo, että ainoa realistinen vaihtoehto varmistaa toiminnan jatkuvuus, laatu ja taloudellinen tehokkuus on käynnistää lentoyhtiötoiminnasta pikaisesti uusi kilpailutus. Verohallinnon 21 viranomaiselle, kuten poliisille ja syyttäjälaitokselle kesäkuussa tekemän kyselyn vastaajista 64 prosenttia kertoi havainneensa bulvaanien ja välikäsien käyttämistä. KESKIVIIKKO 18.12.2019 Keskipohjanmaa A11 Pekka Mauno Lääkärihelikopteritoiminnan ympärillä tapahtunut kuohunta ei näytä loppuvan, vaikka asiaa pantiin tutkimaan erillinen selvitysmies. LAKIMUUTOS voi lisätä peiteyhtiöiden käyttöä talousrikoksissa, Verohallinnon harmaan talouden selvitysyksikön johtaja Janne Marttinen arvioi Lännen Medialle aiemmin. Finnhemsiä Lilja kuitenkin kehittäisi niin, että sen hallitukseen pitäisi saada helikopteri-, ensihoitoja taloudellista osaamista. Vuodessa on aiemmin perustettu enintään 15 487 oy:tä. Yhä lokakuussa PRH rekisteröi lähes 2?200 oy:tä. SAMULI HUTTUNEN. Kuluvan vuoden heinä–marraskuussa on perustettu kuukausittain keskimäärin hieman yli 1?900 oy:tä, selviää Patenttija rekisterihallituksen (PRH) tilastoista. X Vuodesta 2012 alkaen hallinnointia on tehnyt yliopistollisten sairaanhoitopiirien omistama osakeyhtiö, Finnhems Oy. –?Kun Finnhemsin ja kahden yksityisen helikopteriyhtiön välinen yhteistyö on ollut sosiaalija terveysministeriökin mukaan huippuluokkaa, en voi käsittää, miksi toiminta tulisi nopealla aikataululla muuttaa valtion omaksi lentotoiminnaksi, Lilja sanoo Finnhemsin tulisi helikopteritoiminnan operoinnin sijasta keskittyä ydintehtäväänsä lääkärihelikopteritoiminnan valtakunnallisena valtion hallinnointiyhtiönä. Eihän tällä yhtiöllä ole ainoatakaan helikopteria, sanoo selvitysmies Jyri Lilja. –?Innostus osakeyhtiön perustamiseen näkyy säilyneen korkeana vielä nyt viisi kuukautta lakimuutoksen jälkeen, missä tuskin on enää kysymys kevään ”panttaamisista”, Koitto arvioi. Hänellä on työtaustaa ensihoidosta sekä suunnitteluettä esimiestehtävissä ja hätäkeskuslaitoksessa eri tehtävissä. –?Uskomme, että muutos lisää erityisesti yksinyrittäjien perustamia osakeyhtiöitä, joissa ei tarvita investointeja esimerkiksi koneisiin. Selvitysmies tyrmää hallituksen suunnitelman perustaa erillinen valtionyhtiö hoitamaan sairaanhoitopiirien nyt pyörittämää lääkärihelikopteritoimintaa. Lukemat ovat kuitenkin säilyneet aiempaa korkeampina läpi syksyn. X Nykyiset sopimukset päättyvät vuoden 2021 lopussa, minkä vuoksi toiminnan uudelleen järjestelyn pitäisi olla valmis vuoden 2022 alusta lukien. PRH:n Jouko Koitto toteaa, että toiminimien perustaminen ei ole vähentynyt merkittävästi lakimuutoksen jälkeen. Petteri Lindholm Suomessa on perustettu tänä vuonna ennätyksellisen paljon osakeyhtiöitä. Syyskuussa Antti Rinteen (sd.) hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi, että ”tavoitteena on, että Finnhems tuottaa lentotoiminnan tulevaisuudessa itse ja hankkii siihen tarkoitukseen omat helikopterit sekä ohjaamomiehistöt”. Sen perusteella voitaisiin luotettavasti arvioida myös valtionyhtiön tuottamat hyödyt. Harmaan talouden selvitysyksikkö arvioi lakimuutoksen vaikutuksia myöhemmin. MAURI RATILAINEN FAKTA Sairaanhoitopiirit ja Finnhems X Lääkärihelikopteritoiminta alkoi Suomessa vuonna 1992 tukiyhdistysten rahoittamana. Edeltävinä vuosina keskiarvo on ollut samojen kuukausien aikana huomattavasti alempi, noin 1?200 yritystä. Koulutukseltaan Lilja on poliisi ja sairaanhoitaja. –?Sellaisen varovaisen johtopäätöksen voi siis tehdä, ettei kyse ole pelkästään siirtymästä, jossa toiminimen sijaan perustettaisiin nyt osakeyhtiöitä. –?Selvitysmies ei ole poliittinen päätöksentekijä, talouspoliittinen ministerivaliokunta on, sanoo sosiaalija terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila. Lääkärihelikopteritoiminnan tulevaisuutta selvittäneen selvitysmiehen mielestä valtionyhtiön perustaminen nopealla aikataululla hoitamaan myös lentotoimintaa sisältää suuria riskejä. Se kilpailuttaa varsinaisen lentotoiminnan, josta tällä hetkellä vastaa kaksi helikopteriyhtiötä. Lisäksi Lilja esittää, että lääkärihelikopteritoiminnasta tehtäisiin hyödyttävyystutkimus. Se teki työtä sosiaalija terveysministeriön toimeksiannosta. Selvitysmies: Liian nopea aikataulu
Kuolemantuomiosta päätti kolme tuomaria äänin 2–1. Kun Yhdysvaltain edustajainhuone on päättänyt nostaa virkarikossyytteen Donald Trumpia vastaan, asian käsittely siirtyy senaattiin. Armeijan avulla hänen maastapoistumiskieltonsa kumottiin vuonna 2016, jolloin hän lähti maasta. Viime kuussa Musharraf julkaisi sairaalassa kuvatun videon, jossa hän väitti oikeusjutun olevan perusteeton ja sanoi ettei saa puolueetonta oikeudenkäyntiä. ENTISEN SOTILASJOHTAJAN tuomio on ensimmäinen laatuaan armeijajohtoisessa Pakistanissa. Syytteet Musharrafia vastaan nostettiin jo 2014. Senaatin demokraatit väläyttivät strategiaansa. Reuters Pakistanin entinen presidentti ja sotilasjohtaja Pervez Musharraf, 76, sai tiistaina kuolemantuomion maanpetoksesta. Senaatissa enemmistönä puolestaan ovat republikaanit, joiden oletetaan pitävän puoluettaan edustavan presidentin puolta. Demokraattiset prosessit ja ihmisoikeuksien noudattaminen jäädytettiin marraskuusta 2007 helmikuuhun 2008 jatkuneen poikkeustilan ajaksi. Trumpista tulee kolmas Yhdysvaltain presidentti, joka joutuu virkarikossyytteeseen. Asiasta kertovat muiden muassa CNN ja Reuters. Esimerkiksi demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivän Joe Bidenin nimi tuodaan koko ajan esille virkarikosuutisoinnissa. MUGHAL/EPA. Tuomio liittyy vuoden 2007 tapahtumiin, jolloin Musharraf hiljensi häntä kritisoivan opposition ja oikeusoppineet julistamalla Pakistaniin poikkeustilan. Armeija kritisoi tuomiota voimakkaasti ja väitti, ettei se perustunut lailliseen prosessiin. Tuomiota tuskin pannaan täytäntöön, kirjoittaa BBC. Demokraattienemmistöinen edustajainhuone äänestää kaikella todennäköisyydellä syytteen nostamisen puolesta. Demokraattien pitäisi saada ainakin 20 republikaanisenaattoria äänestämään presidenttiä vastaan, jotta saataisiin kahden kolmanneksen enemmistö ja Trumpin erottaminen menisi läpi. Republikaanit saavat puolestaan vaaleissa eteensä sen, mitä kaikkea presidentti voi vallallaan tehdä ja silti pysyä tehtävissään. Vähän alle puolet amerikkalaisista, 45 prosenttia, on sitä mielUSA:ssa alkaa seuraava näytös virkarikoksesta Donald Trumpista tulee kolmas Yhdysvaltain presidentti, joka joutuu virkarikossyytteeseen. T. Ulkomailla oleskeleva Musharraf ei kommentoinut tuomiotaan. Musharraf nousi valtaan vallankaappauksessa vuonna 1999 ja hallitsi presidenttinä 2001–2008. Hän luopui vallasta 2008 hänen puolueensa kärsittyä vaali tappion. Republikaaneita senaatissa johtava Mitch McConnell puolestaan on nostanut esille vaihtoehdon, että oikeudenkäynti pidettäisiin lyhyenä, eikä todistajia kuultaisi. Oikeudenkäynnin aloitti hänen poliittinen kilpailijansa Nawaz Sharif, joka nousi pääministeriksi 2013. Varsinainen oikeudenkäynti käydään senaatissa alkuvuodesta. Viimeisiä vuosia leimasi taistelu oikeusistuimia vastaan, sillä Musharraf halusi toimia samaan aikaan armeijan johdossa ja presidenttinä. Senaatin vähemmistöjohtaja, demokraattien Chuck Schumer haluaa täysimääräisen oikeudenkäynnin, jossa kuullaan todistajia. Heidän johtajansa, pitkän linjan senaattori Chuck Schumer on vaatinut, että senaatissa kuullaan todistajina neljää Valkoisen talon neuvonantajaa, joista osa on nykyisiä ja osa entisiä. Trump jää siis valtaan kaikella todennäköisyydellä. Musharraf sai kuolemantuomion Pakistanin entinen johtaja Pervez Musharraf tuomittiin kuolemaan poissaolevana. KESKIVIIKKO 18.12.2019 Keskipohjanmaa A12 Lea Peuhkuri Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia vastaan aiotaan nostaa virkarikossyyte tänään keskiviikkona. MUTTA SENAATIN demokraatit eivät luovuta ilman taistelua. VIRKARIKOSSYYTE heittää joka tapauksessa synkeän varjonsa ensi vuoden presidentinvaaleihin. Biden on yksi vahvimmista suosikeista demokraattien presidenttikilvassa. Musharraf oleskelee Dubaissa. TRUMPIN tekemisten joutuminen tarkastelun alle ei ole koko kansan asia. Musharraf vastusti oikeuden lukuisia määräyksiä eikä ilmestynyt oikeudenkäyntiin
Liikennealan lisäksi lakossa oli opettajia, hoitajia ja muita julkisten alojen työntekijöitä. Pariisissa moni liike ja Eiffel-torni olivat kiinni. Se on kolmas oikeudenkäynti laatuaan, ja se käydään senaatissa. X McConnell on ehdottanut, että oikeudenkäynnissä kuultaisiin vain edustajainhuoneen demokraattien syytökset ja Valkoisen talon asianajajien puolustus. SYYTEKOHTIA Trumpia vastaan on kaksi. UHRIT 10 KABUL. Bush vuonna 2005. Häntä epäillään yhteyksistä vuoden 2016 epäonnistuneen vallankaappausyritykseen. Toisessa syytekohdassa Trumpin väitetään vaikeuttaneen Yhdysvaltain kongressin työtä asiaa koskevassa tutkinnassa, kun hän ei luovuttanut tarvittavia asiakirjoja. Donald Trumpin tekemisten joutuminen tarkastelun alle ei ole koko kansan asia. Räjähdys tapahtui Khostin provinssissa. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdo?an sanoi tiistaina, että Syyriasta Turkkiin tulleiden pakolaisten palautuksen kotimaahan pitäisi tapahtua ”hyvin nopeasti”. REUTERS Erdo?an kiirehti pakolaisten palauttamista GENEVE. REUTERS. Poliisi ampui ilmaan ja käytti kyynelkaasua Intian pääkaupungissa Delhissä, jossa tuhannet ihmiset protestoivat kaduilla. TRUMP KIISTÄÄ tehneensä väärin. Turkissa on noin 3,7 miljoonaa syyrialaispakolaista. Lakon venymisen pelätään sekoittavan lauantaina joululomansa aloittavien ranskalaisten suunnitelmat. Turkki on pidättänyt kolmessa vuodessa 77?000 ihmistä samasta syystä. Vertailun vuoksi: kun Bill Clinton asetettiin virkarikossyytteeseen joulukuussa 1998 – lähes päivälleen 21 vuotta sitten –, silloinen presidentti piti kuusi minuuttia kestäneen puheen aiheesta Valkoisen talon edustalla. Kuolleiden joukossa oli kaksi lasta ja kolme naista. Syytekohdan mukaan Trump piti syöttinä tutkinnalle lähes 400 miljoonan dollarin sotilasapua. Trumpin tiimi X Valkoinen talo ei ole vielä ilmoittanut, kuka johtaa Trumpin puolustusasianajajia. Pääkaupungin kaduilla marssi satoja tuhansia mielenosoittajia. 13. Ensimmäisen syytteen mukaan Trump syyllistyi vallan väärinkäytökseen, kun hän yritti painostaa Ukrainan presidenttiä aloittamaan tutkinnan mahdollisesta kilpakumppanistaan, demokraattien Joe Bidenistä ja tämän pojasta Hunter Bidenistä. Oguz edustaa Turkin pääoppositiopuoluetta CHP:ta. Turkissa Izmirin maakunnassa sijaitsevan Urlan pormestari Burak Oguz on pidätetty, kertoi syyttäjänvirasto tiistaina. Julkinen liikenne oli pysähdyksissä ja useat koulut sulkivat ovensa. Vielä viime kuussa tätä useampi – 50 prosenttia – oli Trumpin potkujen kannalla. X Tällä haavaa puheenjohtaja on konservatiivinen John Roberts, jonka nimitti virkaan presidentti George W. Tällöin todistajia ei kuultaisi. Ihmiset taittoivat työmatkojaan jalan, polkupyörällä tai sähköskootterilla. REUTERS Delhi. Mielenosoitukset sytytti uusi lainsäädäntö, jolla uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvat Intian naapurimaista voivat saada Intian kansalaisuuden. Hallitus viesti tiistaina, että se ei peräänny presidentti Emmanuel Macronin eläkeuudistuksesta. JIM LO SCALZO/EPA tä, että Trump pitäisi asettaa virkarikossyytteeseen ja erottaa tehtävistään. Kymmenen ihmistä kuoli tienvarsipommin räjähdyksessä Afganistanin kaakkoisosassa tiistaina. Uhrit olivat saman perheen jäseniä. Turkki on palauttanut jo 371?000 pakolaista hyökkäämäänsä Pohjois-Syyriaan ja haluaa palauttaa 600?000 ihmistä lisää. Neuvonantaja Pat Cipollonen, 53, odotetaan ottavan tehtävän. Reuters PROTESTI RAJAT GUPTA/EPA Lakkoaalto hyökyi Pariisin kaduilla PARIISI. Hän ei osoita merkkejä katumisesta tai vetäytymisestä. Hän ei myöskään antanut entisen kansallisen turvallisuuden neuvonantajan John Boltonin ja Valkoisen talon nykyisen kansliapäällikön Mick Mulvaneyn todistaa edustajainhuoneen virkarikossyytetutkinnassa. Roberts X Yhdysvaltain perustuslain mukaan korkeimman oikeuden puheenjohtaja toimii tuomarina virkarikossyytteitä käsittelevissä oikeudenkäynneissä. Samalla kun edustajainhuone päättää syytteiden nostamisesta, Trump aikoo pitää joulutilaisuuden Michiganissa. REUTERS Pormestari joutui pidätetyksi Turkissa ISTANBUL. FAKTA Virkarikossyyte X Yhdysvalloissa alkaa todennäköisesti tammikuussa Donald Trumpin virkasyyterikosta käsittelevä oikeudenkäynti. Sen sijaan hän on kutsunut koko tutkintaa muun muassa ”noitajahdiksi”. Perhe oli matkalla naapuriprovinssiin. Amerikkalaisista alle puolet on sitä mieltä, että Trump pitäisi erottaa. päivää jatkunut lakkoaalto paisui Ranskassa tiistaina, kun ammattiliitot kutsuivat jäseniään kaduille. Senaatin enemmistöjohtaja, republikaanien Mitch McConnell toivoo lyhyttä oikeudenkäyntiä. Poliisi hajotti protestoijien joukkoa kyynelkaasulla Pariisissa ja Nantesissa Länsi-Ranskassa. Donald Trump kiistää tehneensä väärin. Senaatin vähemmistöjohtaja, demokraattien Chuck Schumer haluaa täysimääräisen oikeudenkäynnin, jossa kuullaan todistajia. Uudistus nostaisi ranskalaisten eläköitymisikää kahdella vuodella 64:ään. KESKIVIIKKO 18.12.2019 Keskipohjanmaa A13 MAAILMA Koonnut: Katja Ihatsu Kun Yhdysvaltain edustajainhuone on päättänyt nostaa virkarikossyytteen Donald Trumpia vastaan, asian käsittely siirtyy senaattiin. X Schumer puolestaan vaatii avointa ja täysimääräistä oikeudenkäyntiä. Asia kävi ilmi tällä viikolla julkaistussa CNN:n mielipidekyselyssa. McConnell ja Schumer X Sekä senaatin enemmistöjohtaja Mitch McConnell että vähemmistöjohtaja Chuck Schumer saavat tehtäväkseen saada aikaan puolueiden välinen sopimus, jossa luodaan säännöt oikeudenkäyntiä varten
Jääkiekko Mestis-lisenssin edellyttämä edustuskiekkoilun yhtiöittäminen Hermeksen lähiaikojen asialistalla MARKKU JOKELA Mestiksessä vielä kaksi seuraa yhdistyspohjalla Juha Savela Tällä kaudella Mestiksessä pelaa kaksi seuraa – Hermes ja IPK – yhdistyspohjalla. Tälle kaudelle Mestiksessä on budjetoitu maltillista kasvua. Tällä hetkellä Juha Manner hoitaa tehtävää otopohjalta. –?Seurojen taloustilanne on haasteellinen kuten urheiluseuratoiminnassa yleensäkin lajista riippumatta. –?Otona toimiminen on vaikea yhtälö. Viime kaudella saimme aikaan positiivisen käänteen, mutta liikevaihdon kehitys on jäljessä parhaista vuosista, Aro kertoo yleisellä tasolla Mestis-seurojen taloudesta. Tähän mennessä asiasta on käyty vasta alustavia keskusteluja, mutta projektia varten perustetaan toimikunta, joka kartoittaa mitä toimenpiteitä yhtiöittäminen vaatii, Myllymäki sanoo. Tietysti tavoitteena on löytää henkilö, joka tienaa oman palkkansa ja tuo myös tulovirtoja seuralle, Myllymäki kertoo. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi KESKIVIIKKO 18.12.2019 Keskipohjanmaa A14 Juha Savela KOKKOLA Kokkolan Hermeksen Mestis-joukkueen taustalla olevan Edustus Hermes ry:n hallitus ehti edelliset kaksi vuotta pyöriä kolmen miehen varassa. –?Seuraavan kauden joukkueen rakentaminen pitäisi olla käynnissä jo vuodenvaihteen aikaan, kun kuluva kausi on meneillään. Viime kaudella Hermes teki positiivisen taloudellisen tuloksen. Pari vuotta hallituksen kokoukset muistuttivat enemmän työvaliokunnan kokouksia, joissa hoideltiin kaikkia seuran pieniäkin asioita. Mestiksen operatiivinen johtaja Olli Aro sanoo, että Jääkiekkoliiton ja Mestiksen tahtotila on, että seurat toimivat osakeyhtiöpohjalla mahdollisimman pian. Suurten linjojen vetämiseen ei jäänyt aikaa, kun meillä jokaisella on myös siviilityö hoidettavana, Myllymäki kertoo. Jääkiekkoliiton toiveiden ohella yhtiöittämiskehitystä jouduttavat ja puoltavat myös käytännön kokemukset. Puheenjohtaja Hannu Myllymäen lisäksi hallitusvastuuta kantoivat Juha Manner ja Tapani Sammalmaa. –?Osakeyhtiöiden talouden seuranta ja myös tukeminen on tärkein syy tähän tavoitteeseen, Aro sanoo. Jääkiekkoliiton talousjohtaja Jaakko Luumi kertoo, että Mestiksen lisenssiehtojen mukaan Mestiksessä pelaavan seuran on toimittava osakeyhtiömuodossa viimeistään kaudella 2021–22. –?En ole vielä lukinnut kantaani. –?Aika pitkään ehdimme toimia kolmestaan. Käytännössä tällä hetkellä kyse on jo siirtymäajasta. Myllymäki peräänkuuluttaa seuratoiminnan kehittämiseen myös lisää pitkäjänteisyyttä. –?Se tulee asialistalle. Operatiivinen johtaja Aro kertoo, että Mestiksen seurojen budjetit liikkuvat 300 000–?1,3 miljoonan euron välillä. Seurojen yhteenlaskettu liikevaihto oli viime kaudella runsaat seitsemän miljoonaa euroa. Uuden hallituksen järjestäytymiskokous on joulun jälkeen 30.12., jolloin tarkemmin nimetään vastuualueet ja puheenjohtaja. Joulukuussa taustoille on saatu lisää laajuutta, kun seuran vuosikokouksessa valittiin kuusihenkinen hallitus, johon Myllymäen lisäksi kuuluvat Petri Torkinlampi, Tapani Mustonen, Anna NurmiLehto, Jani Koskela ja Petri Saviranta. Vertailun vuoksi Liigassa yhteenlaskettu liikevaihto oli 116 miljoonaa euroa. Taustoille lisää laajuutta Puheenjohtaja Hannu Myllymäki on tyytyväinen, että seuran taustalle hallitukseen on saatu lisää henkilöitä. Noin puolen miljoonan budjetilla syntyi noin 20?000 euron tulos. URHEILU Urheilutoimitus P. Hermes ja IPK ovat ainoat tällä kaudella Mestiksessä pelaavat seurat, jotka toimivat yhdistyspohjalla. Yleensä käy niin, että keväällä kauden jälkeen tulee ulospuhallus, josta kesällä havahdutaan kokoamaan joukkuetta. Katsotaan, mihin hallituksessa päädytään, runsaat neljä vuotta seuran puheenjohtajana toiminut Myllymäki sanoo jatkokaudesta. Seura tarvitsee toiminnanjohtajan päivittäisen arjen pyörittämiseen. Viimeksi toimintansa Mestiksen seuroista yhtiöitti Imatran Ketterä kesällä 2018. Riippumatta siitä, toteutuuko yhtiöittäminen nopealla tai hitaammalla aikataululla, lähiajan suunnitelmissa on toiminnanjohtajan palkkaaminen. –?Suunta on hyvä, mutta talouden tasapainottaminen vaatii samanlaisia kausia jatkossakin, Myllymäki sanoo. Esimerkiksi verottaja voi kohdella yli puolen miljoonan euron liikevaihtoa pyörittävää yhdistystä samalla tapaa kuin yritystä. –?Toistaiseksi ry voi vielä lisenssin saada, mutta sen on toimitettava kaikki samat talouteen liittyvät raportit, joita osakeyhtiönä toimivilta hakijoilta lisenssin saamiseksi vaaditaan, Luumi toteaa. JUKKA LEHOJÄRVI ” Osakeyhtiöiden talouden seuranta ja myös tukeminen on tärkein syy tähän tavoitteeseen.” Mestis-johtaja Olli Aro seurojen yhtiöittämisestä. Manner ja Sammalmaa jäivät nyt nimetystä hallituksesta pois, mutta ovat mukana taustalla seuran toiminnassa. YKSI TÄRKEIMMISTÄ uuden hallituksen tehtävistä liittyy edustuskiekkoilun yhtiöittämiseen, jota myös Mestis-lisenssin saaminen edellyttää kaudesta 2021–22 alkaen
–?Tässä lajissa on mahdotonta tehdä mitään kunnonajoituksia, Korhonen hymähti. Me golffarit pelaamme niin paljon, tulee varmaan 10–15 kilpailua niitä ennen, Korhonen totesi Golfliiton mediatilaisuudessa. Kokkolan Kiviniityn koulu pelaa puolestaan yläkouluikäisten poikien lopputurnauksessa, joka järsjetään Vaasassa 22. Mielelläni harjoittelen täällä valmentajani kanssa. Huuhkaja-fanien rynnistys kentälle toi Palloliitolle 10. Uefa kertoo asiasta sivuillaan julkaistuissa asiakirjoissa. Korhonen ei ole ennen pelannut Japanissa. Lisäksi liigahallitus asettaa asiantuntijaryhmän suunnittelemaan turvallisuutta lisääviä sääntömuutoksia ja sääntötulkintoja. Kokkola kolmas KLL:n jalkapallossa NYON (STT) Euroopan jalkapalloliitto Uefa on antanut Suomen Palloliitolle 10?000 euron sakon Huuhkaja-fanien ryntäyksestä kentälle marraskuussa pelatun Liechtensteinottelun jälkeen. Nykyisillä rankkauksilla Tokioon matkustaisi kaksi miesja kaksi naispelaajaa. tammikuuta. tammikuuta. 000 euroa Jukurit juhlii pisteitä halvimmalla. Suomi sijoittui karsintalohkossaan toiseksi. Päätösvihellyksen jälkeen vähintään satoja kannattajia ryntäsi katsomosta kentälle juhlimaan Suomen voittoa ja EM-paikkaa. Treenaaminen maistuu, kun peli kulkee. Golf Suomi saa olympialaisiin jälleen kaksi naisja kaksi miespelaajaa LEHTIKUVA/VESA MOILANEN ” Kuvia olen nähnyt, hienolta näyttää.” Mikko Korhonen Tokion olympiakentästä. Tokion olympiaturnaus olisi hänelle uusi kokemus paitsi tapahtumana, myös maana. Sinne yritetään rakentaa niin sanotusti huippukunto, Nuutinen sanoi. Toisessa ääripäässä oli heikosti pelannut Porin Ässät. Jääkiekkoliigan piste maksaa 85. –?En oikeastaan mieti olympialaisia ainakaan siihen asti, kunnes sinne mennään. Hän teki läpimurtonsa naisten Euroopan-kiertueella tänä vuonna. UEFA MÄÄRÄSI myös Albanian jalkapalloliitolle 5?000 euron sakot maajoukkueen kannattajien sopimattomasta käytöksestä miesten EM-karsintojen Ranska-ottelussa. Voiton vei Pohjois-Haagan urheilulukio Helsingistä, Salon lukio oli toinen, Kokkola kolmas ja Kimpisen lukio Lappeenrannasta neljäs. –?Olen vähän hullu, mutta toisaalta kroppa on kunnossa, mieli kirkkaana ja kaikenlaista kivaa, kuten olympialaiset tulossa, hän naurahti. Selvityksen mukaan liigaseurojen yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi viime kaudella yhdeksän prosenttia ja oli 116 miljoonaa euroa. Korhonen täyttää juuri ennen olympialaisia 40 vuotta. NAISISSAKIN olympiapaikoista on kova keskinäinen taistelu, vaikka yksi kärkipelaajista Krista Bakker lopetti uransa tähän kauteen. 000 euron sakot. EM-turnaus pelataan ensi kesänä 12 maassa eri puolilla Eurooppaa. Liiga velvoittaa kaikki liigaseurat pitämään yllä vammarekisteriä. Asiantuntijaryhmään kutsutaan pelaajien, valmentajien ja tuomarien edustajia. Korhosen lisäksi olympialaisiin voivat päästä ainakin Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki. Vaikka ammattilaiset suunnittelevat kalenterinsa huolella vuodeksi eteenpäin, ei monen kuukauden päästä olevia pelejä voi pelata etukäteen. Joonas Paananen ja Sampo Rintala olivat joukkueen parhaat maalintekijät turnauksessa. URHEILU KESKIVIIKKO 18.12.2019 Keskipohjanmaa A15 Erno Rautarinta HELSINKI (STT) Suomi saa näillä näkymin täyden edustuksen golfin olympiaturnaukseen heinä-elokuun vaihteessa 2020. Ne näkyvät kausija harjoitusohjelmassa. Tätä pidempi pelikielto vaatii liigahallituksen hyväksynnän. Liigan hallitus päätti kokouksessaan, että kaikista päähän kohdistuvista ja ottelurangaistuksen arvoiseksi katsottavista taklauksista määrätään vähintään viiden ottelun mittainen pelikielto. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER IMATRA Kokkolan suomalaisen lukion pojat sijoittuivat kolmanneksi Koululiikuntaliiton pienten kenttien lopputurnauksessa, joka pelattiin tiistaina Imatralla. Albanian fanit buuasivat ennen marraskuun puolivälissä pelattua karsintapeliä äänekkäästi Ranskan kansallislaulun aikana. Tappiota tekevien seurojen määrä putosi viime kaudella neljään, kun luku oli toissa kaudella yhdeksän. Huomio on seuraavassa kisassa. Uefa sakotti Ranskan liittoa tämän erheestä 20?000 eurolla. –?Minulle jouluja tammikuu ovat harjoittelua. Kaikkiin liiketoiminnan kuluihin suhteutettuna halvimmat sarjapisteet keräsi viime kaudella Jukurit. Motivoitunut Nuutinen ei pidä juuri taukoa, vaikka alkuvuodesta ei ole turnauksia. Sanktioita kovennetaan välittömästi. Kokkolan suomalaisen lukion tytöt ovat myös edenneet lopputurnaukseen, joka pelataan Kokkolassa 22. Kun pelaa 25 erilaisella kentällä vuoden aikana, niin sitä pystyy sopeutumaan aika hyvin, Korhonen sanoi. Jouluna Nuutinen ei mailoihin koske, mutta tekniikkaa ja fysiikkaa tehdään ahkerasti taas heti pyhien jälkeen. Lopputurnauksessa neljä joukkuetta pelasi yksinkertaisen sarjan. Kokkola voitti Lappeenrannan 4–2, mutta hävisi Salolle 4–6 ja Pohjois-Haagalle 1–2. Siksi olympiaturnaus on hänelle kisa muiden joukossa. Mikkeliläisseuralle yhden pisteen hinnaksi tuli hieman yli 57?600 euroa. HELSINKI (STT) Jääkiekon SM-liiga tiukentaa rangaistuslinjaansa päähän kohdistuvista taklauksista. Albanian kannattajien aggressiivisen reaktion takana oli syyskuussa Ranskan kotikentällä pelattu EM-karsintaottelu. Kokkola pelasi Imatralla kapealla ryhmällä, joka näkyi varsinkin Salo-pelin loppuhetkillä. Suomi voitti Helsingissä pelatun ottelun 3–0, mikä sinetöi miesten maajoukkueen pääsyn ensimmäistä kertaa jalkapallon Euroopan mestaruuskilpailuihin. Kurinpitodelegaatio voi määrätä pelikieltoa enintään 60 ottelua tai yhdeksän kuukautta. Jopa 60 ottelun pelikielto mahdollinen Jääkiekkoliiga koventaa rangaistuksia päähän kohdistuvista taklauksista HELSINKI (STT) Yksi sarjapiste ”maksaa” miesten jääkiekkoliigan seuroille keskimäärin noin 85?000 euroa, käy ilmi konsulttiyhtiö EY:n tuoreesta selvityksestä. Nuutinen haluaa nostaa rankkauksensa kiertueen viiden kärkipelaajan joukkoon. Riossa pelasivat Ursula Wikström ja Noora Komulainen, mutta Tokioon olisi tällä hetkellä menossa ensin mainitun lisäksi 27-vuotias Sanna Nuutinen. Lahtelaisille pisteen hinnaksi tuli 34?777 euroa. Nautin siitä, kun saa olla kotona, eikä tarvitse reissata. Palkintosijojen myötä tavoitteetkin asetettiin korkealle. Ottelua ennen Albanian pelaajille oli soitettu virheellisesti Andorran kansallishymni. EY:n selvitys perustuu liigaseurojen kahden viime kauden tilinpäätöstietoihin. Tokion paikoista kova kisa Mikko Korhonen sanoo, että olympialaiset ovat hänelle kisa muiden joukossa. Suomalaisten keskinäinen kilpailu olympiapaikoista voi muotoutua tiukaksi, mutta ainakin miesammattilaisten maailmanlistalla sijalla 139 oleva Mikko Korhonen voinee merkitä turnauksen kalenteriinsa permanenttussilla. Hän ei pelannut Riossa viiden renkaan kisoissa kesällä 2016, mutta on rutinoitunut ammattilainen. Sisäinen kilpailu on aina hyväksi, Korhonen sanoi. –?Meillä on nyt neljä pelaajaa Euroopan-kiertueella, mikä on loistava juttu. –?Olympialaiset ovat olleet iso tavoite. –?Kuvia olen nähnyt, hienolta näyttää. Suomessa sakoista kertoivat aiemmin ainakin Yle ja MTV Uutiset. Pelkkiin henkilöstökuluihin suhteutettuna halvimmalla pisteitä keräsi Lahden Pelicans. Porilaisille pisteen hinnaksi tuli 68?704 euroa henkilöstökuluihin suhteutettuna
Ophelie Claude-Boxbergerin dopingnäytteestä paljastui veriarvoja kohottavan epohormonin käyttö, ja hän on lakimiehineen nostanut tapauksesta syytteen isäpuoltaan vastaan. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi KESKIVIIKKO 18.12.2019 Keskipohjanmaa A16 HELSINKI/OKLAHOMA CITY (STT) Lauri Markkanen keräsi 13 pistettä koripallon NBA:ssa, kun Oklahoma City Thunder nappasi 109–106-kotivoiton suomalaispelaajan Chicago Bullsista. Syytteen hän nosti kotipaikkakunnallaan Monbeliardissa Ranskan itäosissa. Moottoriliitto on moottoripyörä-, moottorikelkkaja mönkijäurheilun kattojärjestö Suomessa. Rukajärvi palaa cupiin pitkältä tauolta Enni Rukajärvi palaa viikonloppuna maailmancupin kisoihin. Markkasen kolmoset eivät onnistuneet Lauri Markkasen kolmoset eivät uponneet toivotulla tavalla. URHEILU Urheilutoimitus P. Suomen miesten vastustajat Hopeisessa liigassa ovat Azerbaidzhan ja Kroatia. Hänellä oli pitkittynyttä flunssaa, joka on onneksi nyt helpottanut, sanoi päävalmentaja Antti Koskinen Lumilautaliiton tiedotteessa. Pukki loukkasi varpaansa viime lauantain ottelussa Leicesteriä vastaan. Hieman alle 36 minuuttia pelannut Markkanen keräsi pisteidensä lisäksi kolme levypalloa, antoi yhden korisyötön, nappasi kaksi riistoa ja otti kaksi torjuntaa. Bulls on NBA:n itälohkossa sijalla 11. Liiton toimiston työtä johtaa toistaiseksi Ville Salonen. Markkanen oli joukkueensa toiseksi paras pistemies, mutta hänen neljästä kolmen pisteen yrityksestään yksikään ei mennyt koriin. Ljungqvist jättää Moottoriliiton. Vilpas ei tuosta rymistelystä enää toipunut. Hänen 14 pelitilanneheitostaan onnistui kuusi. –?Teemme kaikkemme voittaaksemme Hopeisen liigan ja palataksemme takaisin Kultaiseen liigaan, jonne Suomi mielestäni kuuluu, Suomen miesten päävalmentaja Joel Banks sanoi. Joukkue on voittanut kymmenen otteluaan ja hävinnyt 19. Nyt Claude-Boxberger syyttää isäpuoltaan ”myrkytyksestä”, sillä hän sanoo saaneensa kiellettyä lääkeainetta kehoonsa tietämättään. Tarkemmat otteluohjelmat julkaistaan myöhemmin tällä viikolla. Isäpuoli kuului ClaudeBoxbergerin taustajoukkoihin ja hän sanoo valmistelleensa juoksijalle ruiskeen, jossa oli urheilijoilta kiellettyä hormonia. Tapausta tutkivat viranomaiset ovat suhtautuneet kaksikon tarinoihin epäillen, koska he epäilevät isäpuolen uhrautuvat urheilijan puolesta, jotta tämä välttäisi neljän vuoden kilpailukiellon. Paul heitti 30 pistettä, keräsi kymmenen levypalloa ja antoi kahdeksan korisyöttöä. Korihait–Karhu Basket, Tampereen Pyrintö–BC Nokia, 2 Jalkapallo Englannin Valioliiga: Crystal Palace–Brighton 1–1. Tshekki voitti naisten Kultaisen liigan viime vuonna ja Kroatia otti hopeamitalit. Norwich kohtaa lauantaina Wolverhamptonin kotikentällään. Vilppaasta pääsi yli kymmenen pisteen vain Christopher Flemmings. Rukajärvi on kilpailun ainoa suomalaislautailija. Vieraiden ykköstykki oli Zach LaVine, joka teki 39 pistettä. Tanskan liiga: FC Kööpenhamina–Odense 2–1. Lehden mukaan viikonloppuna tehty tarkempi tutkimus osoitti, että Pukki selvisi ilman murtumaa. Pukin varvas ei murtunut HELSINKI (STT) Suomen moottoriliiton toimitusjohtajana vuodesta 2005 ollut Kurt Ljungqvist jättää tehtävänsä vuodenvaihteessa. Thunder vei päätösneljänneksen nimiinsä 27–16. Seagulls murskasi Vilppaan HELSINKI (STT) Englannin Valioliigassa yhdeksän maalia tehneen Teemu Pukin varvas ei ole murtunut, mutta hyökkääjä joutuu kuntouttamaan jalkaansa päästäkseen pelikuntoon ennen viikonloppua, kertoo Norwichin paikallislehti Norwich Evening News. –?Enni on päässyt syksyn jälkeen palaamaan lumille. Seagulls on voittanut liigakauden kaikki yhdeksän kotipeliään. Kroatian sijoitus Euroopan rankingissa on 10:s, Tshekin 13:s, Slovakian 16:s ja Suomen 19:s. –?Toivottavasti siellä on talvikeliä sen verran, että saadaan hyvä hyppyri ja kunnon kisat pidettyä, Koskinen sanoi. Lentopallonaiset haastajina Kultaiseen liigaan LENTOPALLON MAAJOUKKUELIIGAT 1 Suomi pelaa ensi vuonna lentopallon naisten Kultaisessa liigassa ja miesten Hopeisessa liigassa. Molemmat liigat alkavat toukokuussa. Jalka on kuitenkin turvonnut. HELSINKI (STT) Helsinki Seagulls vahvisti miesten Korisliigan kärkipaikkaansa, kun se murskasi sarjataulukossa kakkosena olevan Salon Vilppaan 111–76 tiistaina Helsingissä. Puoliajalla kotijohto oli vain kaksi pistettä, mutta kolmannella jaksolla Seagulls pääsi vauhtiin, joka toi sille 35–15-jaksovoiton. Chicago menetti 26 pisteen johtonsa EPA/TANNEN MAURY ATLANTA (STT) Pitkittyneen flunssan takia kisoja väliin jättänyt Enni Rukajärvi palaa tositoimiin viikonloppuna Atlantassa Yhdysvalloissa, jossa odottaa maailmancupin kauden viimeinen big air -kisa. 1 Naisten Kultainen liiga: 1 Lohko A: Bulgaria, Unkari, Valko-Venäjä, Ranska 1 Lohko B: Suomi, Kroatia, Slovakia, Tshekki 1 Lohko C: Azerbaidzhan, Ukraina, Espanja, Romania 1 Miesten Hopeinen liiga: 1 Lohko A: Suomi, Azerbaidzhan, Kroatia 1 Lohko B: Kreikka, Latvia, Luxembourg 1 Kultaisen ja Hopeisen liigan alkulohkojen pelipäivät ovat 23.–24.?toukokuuta, 27.?toukokuuta, 30.–31.?toukokuuta., 6.–7.?kesäkuuta, 10.?kesäkuuta ja 13.–14.?kesäkuuta. Pidimme kovaa tempoa loppuun asti, sillä sarjan lopussa voi piste-eroillakin olla merkitystä, totesi Seagullsin valmentaja Jussi Laakso. Miesten Korisliiga: Helsinki Seagulls–Vilpas 111–76 (45–43) Seagulls ............20 17 3 1864– 1628 34 Vilpas .................19 15 4 1696– 1541 30 Karhu B..............19 12 7 1650– 1523 24 KTP-B ................19 10 9 1745– 1688 20 Pyrintö ..............19 10 9 1762– 1762 20 Kataja ................18 9 9 1510– 1531 18 BC Nokia ............17 9 8 1447– 1395 18 Kouvot...............19 9 10 1618– 1618 18 Ura B ..................18 6 12 1544– 1705 12 Lahti B ...............19 6 13 1659– 1659 12 Kobrat ...............19 6 13 1609– 1774 12 Korihait..............18 3 15 1402– 1682 6 Seuraavat ottelut: 18.?12. Claude-Boxberger, 31, on kieltänyt syyllisyytensä koko tapauksen käsittelyn ajan. Elijah Stewart heitti Seagullsille 25 pistettä ja Antti Kanervo 18. –?Lohko on kova ja vaikeaa tulee olemaan, mutta se kuuluu huippu-urheiluun, Suomen naisten päävalmentaja Tapio Kangasniemi sanoi Lentopalloliiton tiedotteessa. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN HELSINKI (STT) Suomen naisten lentopallomaajoukkue kohtaa ensi kesänä Euroopan Kultaisessa liigassa Kroatian, Tshekin ja Slovakian. Rukajärvi on nähty edellisen kerran maailmancupin kilpailussa elokuun loppupuolella, jolloin hän voitti big airin Uuden-Seelannin Cardronassa. Thunderin ykkösnimi oli Chris Paul, joka oli lähellä niin kutsuttua triplatuplaa. MONTBELIARD (STT, AFP) Estejuoksun viisinkertainen Ranskan mestari syyttää syyskuisesta dopingkärystään isäpuoltaan. Bulls näytti jyräävän voittoon, sillä joukkue johti ottelua parhaimmillaan toisella neljänneksellä 26 pisteellä. –?En usko sanaan pehmeä, koska mielestäni meillä ei ole sellaisia pelaajia, Bullsin päävalmentaja Jim Boylen sanoi Chicago Sun-Times -lehdelle. Naisten Kultaisessa liigassa on 12 maata ja miesten Hopeisessa liigassa kuusi. Miehissä Suomen maajoukkueranking on 12:s, Azerbaidzhanin 29:s ja Kroatian 32:s. Kotijoukkue nousi väkisin ohi päätösneljänneksen loppupuolella. Epo uhkaa ranskalaisjuoksijan perhesopua 2 Koripallo NBA maanantaina: Detroit–Washington 119–133, Toronto– Cleveland 133–113, Houston–San Antonio 109–107 , Memphis–Miami 118–111, Milwaukee–Dallas 116–120, Oklahoma– Chicago 109–106 (C: Lauri Markkanen 13 pistettä/3 levypalloa/1 syöttö/2 riistoa/2 torjuntaa, peliaika 35.46 min), Phoenix– Portland 110–111. Doha: Miesten seurajoukkueiden MMturnaus: Ottelu sijoista 5–6: Esperance, Tunisia–Al Sadd Qatar 6–2 (4–1). –?Ensimmäisellä puoliskolla Vilpas oli pääosin kuskin paikalla, mutta toisella puoliskolla ei autossa ollut muita kuin me. Atlantassa ei ole aiemmin järjestetty maailmancupin kilpailua
Toto (9-6-7): 4,83 1,65-4,36-2,03 50,49. VaLePa oli hävinnyt otteluparin ensimmäisen osan kolmessa erässä. Alkuiltaan saatiin kalajokinen kaksari, kun Anna Athanasioun Asfalttisoturi kohenteli ennätystään lukemiin 33,3. Toto5 voitto-osuus: 86,45. Kokonaisvaihto 198 838,85. Vuokrataan rivitalokaksio 55m² n. H. lähtö, lv 2120 m: 1) Remote Control/Iida Lantto m1,16,5a (2,74), 2) Ramona Win m1,18,4a (23,9).3) Disco A.E.* m1,18,5a (20,01).4) Good Dynamite m1,20,0a (9,78). Toto (1-2-3): 27,90 4,71-1,472,10 17,80. Louis–Colorado 5–2 (C: Mikko Rantanen 1+0), Columbus–Washington 3–0 (C: Joonas Korpisalo 30/30 torjuntaa). lähtö, Toto5-5, sh 2120 m: 1) Tarmo Ite/Juha-Matti Paavola 33,9a (4,83), 2) Vellatar 34,0a (18,98).3) Likusteri 34,0a (5,07).4) Siiri Vei 35,3a x (22,78).poissa: 2, 4, 5. Nyt tulos kirjattiin Unterhachingin voitoksi luvuin 3–2 (25–20, 23–25, 25–17, 23–25, 15–8). Toto (3-12-8): 6,35 2,05-4,87-7,04 39,83. lähtö, lv 2120 m: 1) Chocolamin/Tuomas Pakkanen 18,9 (6,35), 2) Notorious Nova 18,9 (15,2), 3) Sjöhultets Lilo 19,5 (41,4), 4) Cheval De Fer 19,5 (9,4). Tampere: VaLePa–Unterhaching, Saksa 2–3 (20–25, 25–23, 17–25, 25–23, 8–15) Unterhaching jatkoon voitoin 2–0. Lohkolämm., vetok., 2-renk., huoltok. Toto (7-1-2): 1,85 1,131,44-1,29 8,55. Kats. Hyökkääjät: Anna-Kaisa Antti-Roiko (Kärpät), Oona Havana (Kärpät), Tilli Keränen (Kärpät), Sofia Nuutinen (Kiekko-Espoo), Pauliina Salonen (TPS), Sofianna Sundelin (Team Kuortane), Nea Tervonen (Team Kuortane), Satu Teräväinen (KiekkoEspoo), Lisette Täks (Team Kuortane), Sanni Vanhanen (Tappara), Sanni Vartiainen (Team Kuortane), Kiira Yrjänen (Team Kuortane). H. 2 Parahiihto Lillehammer: Parahiihdon maailmancupin avauskilpailut, uomalaiskooste tuloksista: Naiset, kelkkahiihtäjät: Lyhyt matka (p): 1) Oksana Masters USA 15.55,5, ...16) Sini Pyy Suomi 20.55,2. -55 hyväkuntoinen. 6. joulukuuta ampumahiihdoilla.. Shiffrin oli tiistaina 17:s epäonnistuttuaan ensimmäisellä kierroksella. Pelin Sälli tuli Veli-Erkki Paavolan ajamana kakkoseksi. 51 tkm. lähtö, sh 2120 m: 1) Asfalttisoturi/Ahti Antti-Roiko 33,3 (5,78), 2) Pelin Sälli 32,9 (17,91).3) Vipella 35,8 x (8,22).4) Rinteen Kohu 35,0 (76,12).poissa: 2. Suomen pari karsiutui kahdeksan parhaan pudotushiihdoista. Mukaan niittokone. Päivän Duo: 9-1, kerroin: 277,09. Ruunan omistavat Nina Axelqvist ja Ari-Pekka Kolppanen. Puh. Myyd. -19. Sprintti (p): 1) Zebastian Modin Ruotsi, ...9) Inola/Sormunen. 8. Oulun T5 alkoi kahdella suosikkivoitolla, mutta Bluehouse´s Powerin ja Grainfield Bennyn yllätykset nostivat rivin arvoa. 2. COURCHEVEL (STT, AFP) Italian Federica Brignone sai tiistaina palkinnon tasaisuudestaan alppihiihdon naisten maailmancupin suurpujottelukisassa Ranskan Courchevelissä. 2–3. Bingot 1 Joulutervehdys 1 Avoimet työpaikat 1 since 1936 www.leivon.fi Joulun rauhaa ja Onnellista vuotta 2020! K. 50) Riikka Honkanen Suomi 1.10,12 (–2,97 kärjestä). KHL tiistaina: Kunlun Red Star–Admiral Vladivostok 4–0 (KRS: Olli Palola 1+0), Avtomobilist Jekaterinburg–Amur Habarovsk 3–0, Metallurg Magnitogorsk–Neftehimik Nizhnekamsk vl. Keskimatka (v): 1) Stanislav Tshohlajev/ Oleg Holoditshuk Venäjä 37.21,3. Viininpun., tosi siisti. Pyy karsiutui 12 parhaan pudotushiihdoista. Päätöskohteen vei JuhaMatti Paavolan tallin Tarmo Ite. Helsinki: Suomen joukkue alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoihin Slovakian Bratislavaan (26.?12.–2.1.): Maalivahdit: Kiia Lahtinen (Hunters), Aino Laitinen (Team Kuortane). Miehet, näkövammaiset: Lyhyt matka (p): 1) Brian McKeever/opas Russell Kennedy Kanada 19.32,0, ...8) Inkki Inola/Vili Sormunen Suomi 23.11,5. –?En tavallisesti kritisoi tuomareita, mutta ensimmäisessä erässä kotijoukkueen tulo tasoihin oli aika pitkälle tuomareiden ansiota, Savo Volleyn päävalmentaja Jukka Tuovinen sanoi seuran tiedotteessa. ottelu: Hämeenlinnan Lentopallokerho–VK Selmy Brno, Tshekki 3–0 (25–23, 25–15, 26–24) Hämeenlinna jatkoon erin 5–3. 0400 769 488. Toto5 voitto-osuus: 2,32. ottelut: Galati, Romania: Arcada, Romania–Savo Volley 3–0 (25–20, 25–15, 25–18). Voittomaalin teki Jokereille jatkoajalla ruotsalaispuolustaja Viktor Lööv, kun ottelua oli pelattu 61.27. Santtu Raitala pääsi suosikilla vaivatta takamatkalta johtoon, eikä Valtroksille ilmennyt uhkaajaa loppusuoralla. 4–3, Salavat Julajev Ufa–Sibir Novosibirsk 2–3 (SJU: Juha Metsola 27/30 torjuntaa, SN: Harri Säteri 23/25, Jukka Peltola 0+1), Moskovan Dinamo–Jokerit ja. IC Q C 20 20 -2 02 2 Testaamme painolaatua Halut. lähtö, sh 2120 m: 1) Titteri Rok/Hannu Hietanen 34,4 (4,02), 2) Riutan Taika 34,5 (7,2), 3) Humu-Venla 35,6 (4,9), 4) Henrika Kultamaa 35,6 (13,1). Toto (7-4-5): 1,86 1,34-1,66-1,71 5,77. Kunnon sorvi edullisesti Soita 0500 562 545. Troikka 10121,37. 96) Nella Korpio Suomi 3. VaLePa venytti Tampereella ottelun saksalaista Unterhachingia vastaan viiteen erään, mutta vastustaja otti jatkopaikan kahdella voitolla. 3. voim. Toto5 voitto-osuus: 888,91. Jokerit on pelannut Dinamoa kaksi ottelua vähemmän. Vierasjoukkue oli venyttänyt ottelun jatkoajalle täpärästi Veli-Matti Savinaisen 48 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua tekemällä 1–1-tasoituksella. lähtö, Toto5-1, lv 2620 m: 1) Global Solidarity/Marko Hakkarainen 16,8a (1,86), 2) Daddy’s First 16,9a (5,86).3) Loving You Deeply 17,2a (5,54).4) Flash Spruce 17,3a (12,94). uudenveroinen Toyota Aygo 1,1, vm. kierrokselta. Inola/ Sormunen keskeytti. Ravit venyivät pitkälle iltaan ja lisää keskipohjalaismenestystä odoteltiin illan viimeisestä lähdöstä. Hän hävisi voittajalle 0,44 sekuntia. Val d’isere (syöksylasku, alppiyhdistetty, supersuurpujottelu). Jokerit kohtaa seuraavaksi torstaina kotikaukalossaan Lokomotiv Jaroslavlin. Arcada jatkoon voitoin 2–0. EPA/GUILLAUME HORCAJUELO HELSINKI (STT) Savo Volleyn ja VaLePan taival lentopallon miesten CEV-cupissa päättyi tiistaina tappioihin. Toto (4-53): 4,02 1,84-2,15-2,20 10,43. Savo ja VaLePa ulos CEV-cupista MOSKOVA (STT) Jokerien peli kulkee jääkiekon KHL:ssä ja tulosta tulee. Maailmancupin kokonaiskilpailu: 1) Shiffrin 546 pistettä, 2) Brignone 381, 3) Rebensburg 311, 4) Vlhova 288, 5) Corinne Suter Sveitsi 225, 6) Holdener 221,... 10. Toto (3-6-9): 2,19 1,29-1,57-2,01 3,93. 1–2 (J: Janis Kalnins 31/32, Viktor Lööv 1+0, John Norman 0+1, Veli-Matti Savinainen 1+0, Mikko Lehtonen 0+1), Pietarin SKA–Severstal Tsherepovets ja. Savo Volley pelasi toisen osan romanialaisen Arcadan vieraana ja tuloksena oli avauspelin tapaan tappio kolmessa erässä. Kunkkunumero: 42 17,9 (4,59).3) Storm Rider 17,9 (9,5).4) Thirst For Life 18,6 (17,25).poissa: 5, 8. 170 tkm. Sprintti (p): 1) Masters, ...16) Pyy. 4–3, Moskovan Spartak–Vitjaz Podolsk 6–0, Minskin Dinamo–Lokomotiv Jaroslavl ja. 040 532 4171. Hän laski ensimmäisellä kierroksella 50:nneksi ja jäi kärjestä 2,97 sekuntia. 5. Brignone nousi suurpujottelun maailmancupin johtoon. 120 cm. 11/20. Tiedust. lähtö, Toto5-3 DUO-1, lv 2120 m 15 hevosen autolähtö: 1) Bluehouse’s Power/Toni Granath 18,3a (20,61), 2) M.T.Master Don 18,7a (1,47).3) Enigma Sisu* 18,8a (3,96).4) Alfas Finans 19,1a x (41,22).poissa: 6, 11. Ensi erän kokemukset taivuttivat Savo Volleyn tappioon tunnissa ja seitsemässä minuutissa. Se kohtaa toisella kierroksella SSC Schwerinin (Saksa), joka pudotti hollantilaisen Sliedrecht Sport jatkosta voitoin 2–0 (erät 6–0). -2008, pun. 1. 9. Hän voitti kilpailun kukistettuaan yllättäen toiseksi sijoittuneen Norjan Mina Fürst Holtmannin 0,04 sekunnilla. 0400-546 105. 1 km Kaustisen keskustasta. 19.–22.?12. katsastettu ja huollettu Marrask. Jokerit nousi voittoon jatkoajalla OULU Haapajärvisen Kati Pekkalan Valtroks ravasi Oulun tiistairaveissa voiton kuin olisi lenkillä ollut. Toto (12-143): 5,78 1,81-2,98-2,25 21,97. Puolivälierät pelataan 30.?12., välierät 1.?1.?ja mitalipelit 2.?1. Toto5 voitto-osuus: 1479,55. KESKIVIIKKO 18.12.2019 Keskipohjanmaa A17 Ostot 1 Sievi seura ry hakee Sieviläinen-lehdelle PÄÄTOIMITTAJAA / TOIMITTAJAA vakituiseen työsuhteeseen 6 kk:n koeajalla, palkka TES:n mukainen. Soita 050 465 4488. Honkanen karsiutui 2. Toto (9-8-1): 20,61 1,78-1,11-1,24 8,22. lähtö, Toto5-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2620 m: 1) Grainfield Benny/Mika Jauhola 18,4 (27,9), 2) Charmike 18,5 (2,21).3) Explosive Elvis 18,9 (6,94).4) Moonwhisper 18,3 (6,01). Keskimatka (v): 1) Masters 33.07,1, ...13) Pyy 45.54,6. lähtö, Toto5-2, sh 2120 m: 1) Valtroks/ Santtu Raitala 30,5 (1,85), 2) Vincent Lax 31,4 (19,99).3) Pankeri 31,8 x (5,92).4) Aika-Sisu 31,1 (28,8). mukaan. Hän on cupin kokonaiskilpailussa toisena Yhdysvaltain Mikaela Shiffrinin jälkeen. Puh. uudesta tai uudehkosta talosta. 50 cm, pit. Myynnit 1 To 19.12.2019 klo 18.00 HIMANGAN URHEILUHALLILLA Potti 2300 € , Palloraja 49 Torttukahvi tarjoilu ILLAN VIIMEINEN RIVI 150 € KINKKUBINGO Halutaan vuokrata 1 Autot ja ajoneuvot 1 Huomio! Myydään pikku VALMET 15 vm. kierroksen 2. Työtehtävät: mm. Oikeat numerot: 2, 4, 7, 8, 9, 10, 14, 15, 16, 18, 19, 30, 33, 40, 42, 55, 56, 61, 63, 64. Helsinkiläisjoukkue venytti peräkkäisten voittojensa määrän viiteen, kun se kellisti vieraissa Moskovan Dinamon jatkoajan jälkeen 2–1. 0500 808 872 Rivit 2 Jääkiekko NHL maanantaina: Florida–Ottawa 6–1 (F: Aleksander Barkov 1+0), NY Rangers–Nashville 2–5 (Na: Juuse Saros 39/41 torjuntaa), Dallas–Edmonton 1–2 (E: Mikko Koskinen 34/35 torjuntaa), St. Puh. lähtö, lv 2120 m: 1) Zola Soft*/Kari Alapekkala 18,3 (2,19), 2) Castle In The Sky Valtroksille helppo voitto Äimärautiolta 2 Lentopallo Miesten CEV-cupin 1. Aj. 5500 €. Voitolla Jokerit nousi tasapisteisiin länsilohkossa kolmantena olevan Moskovan Dinamon kanssa. 2 Rahapelit Keno Päiväarvonta. Puh. juttujen teko ja kuvaus, taitto. Brignone oli ensimmäisen kierroksen jälkeen kolmantena, 0,13 sekuntia johtanutta Holtmannia jäljessä. 2200 €. p. Troikka: 341,57. Toto5 voitto-osuus: 3,25. 2 Alppihiihto Courchevel: Naisten maailmancup, kilpailu 10/41: Suurpujottelu: 1) Federica Brignone Italia 2.12,59 (1.07,28+1.05,31), 2) Mina Fürst Holtmann Norja jäljessä 0,04 sekuntia (1.07,15+1.05,48), 3) Wendy Holdener Sveitsi –0,44 (1.07,52+1.05,51), 4) Petra Vlhova Slovakia (1.07,31+1.05,76) ja Viktoria Rebensburg Saksa –0,48 (1.07,66+1.05,41), 6) Sara Hector Ruotsi –0,59 (1.07,62+1.05,56), 7) Marta Bassino Italia –0,77 (1.07,25+1.06,11), 8) Maria Therese Tviberg Norja –0,86 (1.08,28+1.05,17), 9) Marlene Schmotz Saksa –0,89 (1.08,67+1.04,81), 10) Alice Robinson Uusi-Seelanti –0,98 (1.07,64+1.05,93), ... kierroksen 2. 4. Asunnot 1 Nissan Almera 1,5 4-ov, -02, aj. 044 536 2254. Leivon Leipomo Oy Myymälä kiinni 21.12.19-6.1.2020 Esikuiv.pyöröpaaliheinää, kuljetus sop. Oikeat numerot: 1, 8, 13, 24, 25, 26, 31, 32, 35, 38, 42, 44, 51, 53, 55, 60, 62, 64, 69, 70. Suomen alkulohkon ottelut: 26.?12.?USA–Suomi, 27.?12.?Suomi–Kanada, 29.?12.?Venäjä–Suomi. Kunkkunumero: 31 Ilta-arvonta. vuokrata 2 H + K tai tupak. 044 371 9500. Suurpujottelucupin pistetilanne: 1) Brignone 225, 2) Holtmann 159, 3) Bassino 158, 4) Shiffrin 154, 5) Tessa Worley Ranska 129, 6) Robinson 126. Puolustajat: Julia Ahlskog (Team Kuortane), Oona Koukkula (Team Kuortane), Nelli Laitinen (Kiekko-Espoo), Krista Parkkonen (SaiPa), Sanni Rantala (Team Kuortane), Elli Suoranta (Ilves), Anni Timonen (TPS), Siiri Yrjölä (Kiekko-Vantaa). Tiistaina Arcadan voittolukemat olivat 3–0 (25–20, 25–15, 25–18). Kilpailut jatkuvat 18.–19. 7. Toto (5-6-1): 2,74 1,50-3,25-3,25 35,91. Brignonen vauhti riitti voittoon Federica Brignone (5) juhli voittajana Courchevelissä. Kolmanneksi sijoittui Sveitsin Wendy Holdener. Ahti Antti-Roiko ohjasti. Suomen Riikka Honkasen vauhti ei riittänyt toiselle kierrokselle. Jokerit oli voittanut Dinamon myös kauden kahdessa ensimmäisessä kohtaamisessa. Hämeenlinna: Naisten CEV-cupissa 1. Kotijoukkueessa Mikko Oivanen kirjautti ottelusta teholukemat 16/+12. Kirjalliset hakemukset ja työtodistukset 15.1.2020 mennessä osoitteeseen: Sievi-seura ry/Sieviläinen, Haikolantie 23, 85410 Sievi Ostetaan rautaritilä lantakouru lev
Ti 31.12. To 26.12. klo 19 Valkoisen Purjeen joululauluilta kirkossa, Harri Siljala. Kesto 45 min. MUUT La 21.12. Muistelemme ja kiitämme ajastamme itsenäisenä seurakuntana Joulupuuro tarjoilu. Ti 24.12. 040-520 5721. Lämmin kiitos kaikille myyjäisiin osallistuneille sekä vapaaehtoisille. klo 10 lasten jouluhartaus kirkossa, Kytölä, Erkkilä, Marko Haukkamäki. Samalla vuoden 2019 päätöshartaus. Ke 25.12. To 19.12. ja 23.12. Joulumyyjäisten tuotto oli 650e. To 26.12. Seuraavan kerran ma 30.12. Ke 18.12. Su 29.12. klo 19-22 oloilta Mäntyristillä. klo 23 jouluyön musiikkimessu kirkossa, Seppä, Katja Louhula, Papillon-kuoro. Pe 20.12. KASTETTU Aamu Karoliina Pirnes. klo 10 Messu Toholammin kirkossa, Leppänen, Koskela. ja pe 27.12. Vintillä. Tervetuloa! DIAKONIATYÖ Diakoniatoimisto suljettu 23.12.19 1.1.20 PERHETYÖ Su 22.12. Palkinnot noudettavissa kirkkoherranvirastosta. klo 9 Toimintakeskuksen jouluhartaus, Seppä, Marko Haukkamäki. Ti 24.12. Pe 27.12. Ke 25.12. klo 12.30 Kauneimmat Joululaulut messu Lestijärven kirkossa, Leppänen, Koskela. 044 581 9322. klo 19 metsäväen joulurauhan julistus Vetelin Erän majalla, os. Hetki hiljaisuudelle ja rauhoittumiselle ennen töihin menoa tai muuten vain ennen päivän alkua oman aikataulusi mukaan. To 26.12. klo 15 Lasten Kauneimmat Joululaulut kirkossa, Niininen, Kalliokoski, Erika Niininen, viulu. Mika Lahnalampi, laulu ja Jussi Peltokangas, kitara. KASTETTU Kasper Miikael Linna Lassi Vihtori Humalajoki Hugo Sebastian Kivelä HAUTAAN SIUNATTU Antti Olavi Kellokoski, 95 v. klo 7 aamuhartaus Järviradiossa, Kristiina Pynssi. Hinta 5e. SEURAKUNNAN VIIKKO Hengähdä hetkeksi Perhon kirkossa ennen joulua arkipäivinä 18.-20. klo 15 Toholammin kirkko, Harju, Rautiola, Ilonjyvä. NUORISOTYÖ To 19.12. To 26.12. DIAKONIATYÖ Hävikkiruokaa jaetaan pe 20.12 klo 10.30 srk-kodilla. Myös lapset, jotka eivät ole päivähoidossa, ovat vanhempineen tervetulleita. klo 7 jouluaamun jumalanpalvelus, Parpala, Kalliokoski, kirkkokuoro. Tilaisuuden järjestää Toholammin metsästysseura ja Toholammin seurakunta. Ilmoittaudu Eerolle p. klo 13.30 ja 14 ehtoollishartaudet Harjukodilla, Parpala. klo 13 Penttilän raamattupiiri, Seppä, Marko Haukkamäki. klo 10 Jouluaamun sanajumalanpalvelus Lestijärven kirkossa, Leppänen, Peltokangas. klo 10.30 Koulun joulukirkko, Juha Karhulahti, Aarre Polso, musiikkia Pirtsakat. klo 17 Pihlajatuvan ja seurakunnan yhteinen joulujuhla Pihlajatuvalla, Juha Karhulahti, Maarit Hotakainen, Kaarina Koivisto, Marja-Liisa Latvatalo, Pihlajatuvan asukkaiden musiikkia ja muuta ohjelmaa, joululahjat sekä kahvitarjoilu. klo 14.30 Jalmiinakodin ehtoollishartaus, Kytölä, Marko Haukkamäki. Musiikkiohjelmaa Seppo ja Kimmo Virkkala + yhteislaulua, metsästystorven soitto Otto Peltokangas. eläkeliitto, kunta ja seurakunta. Su 22.12. Kirkkoherranvirasto suljettu pe 27.12. Harju, Lehtonen-Jukantupa, Peltokangas, Rautiola. Lopuksi kahvitarjoilu ja makkaranpaistoa. Klo 23 jouluyön messu, Parpala, kanttori Matti Pohjoisaho, laulua Jari Siirilä. klo 13 Lestijärven kirkko, Harju, Rautiola, Sirpa Parkkila. Pe 20.12. Kauneimmat joululaulut messun lauluina. Ke 25.12. klo 14 Aamuruskon jouluhartaus, Kytölä. Ottakaa otsalamppu mukaan. Su 29.12. klo 13 ”Jouluna Jumala syntyi” Jussi ja Minna Pyysalon joulukonsertti kirkossa, vapaa pääsy, ohjelma 10 euroa. klo 14 Sykäräisen kappeli, Helena ja Alpo Keskitalo, musiikkia Peltolat. Kirkkokuoro, Iida ja Martta Ranta-Nilkku, käyrätorvi ja huilu. VARHAISNUORISOTYÖ Varhaisnuorten kerhoja ei ole 23.12.2019-06.01.2020 välisenä aikana. TULOSSA Su 29.12. To 19.12. Järviradiointi. klo 13.30 ehtoollishartaus Kuusikodilla, Parpala, Kalliokoski. Kirkossa päivystää joku seurakunnan työntekijöistä tai vapaaehtoisista. klo 12.30 Kannelman joulujuhla, Hannu Vapaavuori, Merja Wirkkala-Vapaavuori, kirkkokuoro Satu Riihimäen johdolla. klo 13.45 veteraanien jouluhartaus sekä kahvit srktalolla, jonka jälkeen kynttilöiden sytyttäminen sankarihaudoille, Kytölä. To 19.12. klo 13 joulujuhla ry:llä, Antti Tyynelä. (huom. HAUTAAN SIUNATTU Lilja Maria Nykänen o.s. Ei puheita, ei virsiä, vain omat ajatuksesi. Tuulikki Pulkkinen. PÄIVÄKERHOTYÖ Ke 18.12. Olisiko sinun mahdollista auttaa Toholammin kirkonkylän hautausmaalla jouluaattona seurakunnan hoidossa olevien hautojen kynttilöiden sytytyksessä. klo 23 Jouluyön messu Toholammin kirkossa, Harju. klo 10 Messu, Hannu Vapaavuori, kanttori ja musiikki Merja Wirkkala-Vapaavuori, Hannu Mikkonen, lukutekstit Kalevi Lindfors, ehtoollisavustaja Irma Lindfors. LAPSITYÖ Päiväkerhoon otetaan kevään aikana 4 vuotta täyttäviä lapsia. HAUTAAN SIUNATTU Aino Margareta Järnbäck 91 v. klo 19.30 seurat ry:llä, Aate Kalliokoski. Su 22.12. Su 22.12. klo 14 Kotiseurat AnnaMaija ja Erkki Kujalalla os. klo 19 huom.aika!, jumalanpalvelus, Pertti Torppa. Kiireellisissä tapauksissa ota yhteys V. Ohjelmaa tarjoilun jälkeen. SEURAKUNNAN VIIKKO Pe 20.12. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Jaana Niininen p. Ke 25.12. 040 7786 792. klo 15 Jouluaaton hartaus, Juha Karhulahti, Anni-Mari Kentala, Jenni Kentala, musiikkia kirkkokuoro ja Manna, lukuteksti Aulis Hietalahti, esirukous Mirjami Kujala. SU 29.12 klo 10: Kaksikielinen kiitosjumalanpalvelus, khra, kanttori, kirkkokuoro. Laulu, Saara Hopeavuori, Aili Myllykoski, Heli-Seija Salo ja Iiris Rautiola. klo 12 jumalanpalvelus Isokylän koululla. TULOSSA Vietämme Jani Heininevan läksiäisiä ke 1.1. klo 7-9. Jonna Lankinen, viulu. MUSIIKKI La 21.12. Hyvää Joulua ja siunattua Uutta Vuotta! TO 19.12 klo 18 Jouluglögi: kaikille vapaaehtoistyötätekeville, luottamushenkilöille ja kuoroille, srk.kodilla. klo 8.00 Jouluaamun sanajumalanpalvelus, Jiska Gröhn, Raija-Leena Kentala-Polso, Hannu Mikkonen, lukutekstit Erkki ja Nina Hietalahti. Ke 1.1. Jouluaaton hartaudet: klo 9 Hirvikosken kurssikeskus, Pia ja Martti Suihkonen. Ke 25.12. klo 10 Kauneimmat Joululaulut messu Toholammin kirkossa,Harju, Rautiola. klo 13-14.30 kuudesluokkalaiset Mäntyristillä. Alussa kahvit. klo 19 Janina Suihkolan Taivas Sylissäni Konsertti Toholammin kirkossa. klo 18.30 tapaninpäiväseurat ry:llä. (kirkossa ei jp:ta) Klo 13.30 hartaus Kuusikodilla, Alli Pollarikoski. päivä sekä kellonaika jälkimmäisessä hartaudessa). klo 13 apostoli Johanneksen päivän seurat ”Jumala on rakkaus”, Hanna-Leena Lehtolalla, Emäntäkouluntie 52, Pertti Torppa, säestys Aarre Polso. klo 19 tapaninpäivän messu, Parpala, Kalliokoski, lauletaan Kauneimmat joululaulutvihosta. Glögitarjoilu. klo 14 aattohartaus, Parpala, Kalliokoski, musiikissa Jani Klemola ja Matti Vähäkainu, klo 16 aattohartaus, Parpala, kanttori Minna-Leena Lahti. Ti 24.12. Pe 20.12. klo 18 Joululauluilta ry:llä, Tapani Kirsilä. Su 22.12. klo 18.30 Möttösen koulun joulujuhla kirkossa, Kytölä, Marko Haukkamäki. Lämmin kiitos kaikille osallistujille! Kirkkoherranvirasto on suljettu pe 20.12., ma 23.12. To 19.12. Ma 30.12. MUSIIKKI To 19.12. klo 8 sanajumalanpalvelus kirkossa, Kytölä, Erkkilä. KIRKKOHERRANVIRASTO Kirkkoherranvirasto suljettu ma 23.12.2019. Sekä nuortenillassa pe 3.1. Kahvitus klo 12.30. Leppänen, Peltokangas. Pilvilampintie 15, hartaus Parpala. klo 19 Tapaninpäivän messu kirkossa, Seppä, Erkkilä, Marko Haukkamäki. Messun jälkeen kymppisynttärit srkkodilla. MUSIIKKI Ke 18.12. 2020, messu Toholammin kirkossa klo 10, jonka jälkeen juhla srk-kodilla. Lavatie 1. klo 10 messu, Lasse Pesu, Kalliokoski. Joulumieltä vapaaehtoistyöstä. Seurakunta toivottaa kaikille Jumalan siunaamaa joulua ja uutta vuotta 2020! JUMALANPALVELUKSET Su 22.12. Lämmin kiitos kaikille osallistujille ja lahjoittajille! Arpajaisissa voittivat seuraavat henkilöt; Aada Saarinen, Teijo Peltokangas, Maria Kannisto, Tellervo Herranen, Kaija Ojala, Kari Hopeavuori, Mikko Peltokangas ja Eeva-Liisa. klo 14 Seurat ry:llä, Timo Mehtälä, Arto Karsikas. Sytytä rukouskynttilä joulullesi tai läheistesi muistolle. PERHON SEURAKUNTA TOIVOTTAA Siunattua Joulunaikaa kaikille perholaisille! JUMALANPALVELUKSET Su 22.12. klo 16 Nuorten kuoron harjoitukset srk-talossa, Erkkilä. Pe 20.12. SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 18.12. klo 23 Jouluyön messu, Juha Karhulahti, Anni-Mari Kentala, Kaarina Koivisto, ehtoollisavustaja Tiina Karhulahti, lukutekstit Aino-Maija Ylikoski, esirukous Leena Hietalahti, musiikkia Aino-Sofia, Milla ja Nelli Koivisto sekä Simo Venetjoki. Puhujina sukulaisia ja ystäviä. klo 15 jouluaaton hartaus kirkossa, Kytölä, Erkkilä, Kirkkokuoro. PÄIVÄKERHOTYÖ Päiväkerhoja ei ole 23.12.2019-06.01.2020 välisenä aikana. klo 9 yläkoulun jouluhartaus kirkossa, Kytölä, Erkkilä. Klo 18 jouluseimen avaus Luovastin tiloissa (os. Julistuksen suorittaa Ms:n pj Jouni Tiainen. klo 10 Messu Toholammin kirkossa. LÄHETYSTYÖ Lähetyksen lista-arpajaisten ja lähetysmyyjäisten tuotto oli 2365,49 €. klo 18 Joulurauhan julistus metsäneläimille Hongiston leirikeskuksen piha-alueella. klo 18 kirkkokuoron joulutervehdys ja harjoitukset Jalmiinakodilla, Erkkilä. MUUT Rauhallista ja siunattua joulua kaikille seurakuntalaisille!. Jouluhartaus kappalainen Osmo Leppänen. MUUT Talvikynttilät joululehteä myytävänä kirkkoherranvirastossa. Su 29.12. Lauletaan jouluisia virsiä, ottakaa virsikirjoja mukaan. Su 29.12. Ti 24.12. Tervetuloa kaikki mukaan. klo 18.15 kirkkokuoron harjoitus srk-talolla. Päiväkerhoryhmä kokoontuu torstaisin klo 9.30-12 Mäntyristillä. klo18.00 Tapaninpäivän messu, Juha Karhulahti, Henna Mäkinen, Hannu Mikkonen, lukutekstit Seija ja Antti Kujala, ehtoollisavustaja Erkki Hietalahti, musiikkia Jenni Kentala. Lumina. 0400-221 180 on käytössäsi myös joulunajan su-to klo 1801 ja pe-la klo 18-03. Su 22.12. Ti 24.12. DIAKONIATYÖ Kirkon palveleva puhelin p. Järj. Mukana Lumina. Ma 23.12. Vapaa pääsy, kolehti seurakunnan musiikkityölle. Kiviaho 84 v. Su 22.12. klo 19 Vetelin Poikakuoron joulukonsertti, joht. Pe 20.12. klo 10.15 Lasten jouluhartaus Toholammin kirkossa. SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 18.12. Tervetuloa! Joulupäivä 25.12 klo 9: Jouluaamun jumalanpalvelus, khra, kanttori, Mariat. KIRKOLLISET KESKIVIIKKO 18.12.2019 Keskipohjanmaa A18 JUMALANPALVELUKSET Su 22.12. klo 10 messu kirkossa, Seppä, Erkkilä, Marko Haukkamäki. JUMALANPALVELUKSET Pe 20.12. klo 18 joulurauhan julistus metsäneläimille Sahinkoskentien viereisellä pellolla, Kytölä. klo 13.30 ja 14.15 hartaudet Harjukodilla, Alli Pollarikoski. Simo Kangas. Pe 20.12. Parpala, p. Koulutie 73), Parpala, Toprakat, joht. Tarjolla glögiä ja pipareita. To 26.12. MUUT Räyringin rukoushuoneen joulujuhlan tuotto Sleyn joulukeräykseen oli 853,80 €. Ti 24.12
klo 15. DIAKONIATYÖ Diakoniatyön päivystys on avoinna ti-ke 17.-18.12. Diakonissa Kaarina Torven tavoitat 040-5638418 Kyläkamari/Kirppis: Kyläkamari/Kirppis avoinna ti – pe klo 10 – 14 LAPSITYÖ Ke 18.12. Ti 24.12. HIMANGAN KAPPELISEURAKUNTA Ke 18.12. 0447118631 tai marianne.joensuu(at) evl.fi.. To 19.12. Suljettu Ma 30.12. kalajoenseurakunta.fi/verkkokirkko/ ja Kalajoen kirkon lähettimen kuuluvuusalueella taajuudella 95,0 MHz. Lisätietoja Maarit Repo 0447118630. Ti 24.12. klo 14. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu 5 €. MERIJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA Ke 18.12. ja ma 23.12. To 26.12. Ke 25.12. klo 14-17 Kahvitarjoilu pappilassa, samalla mahdollisuus tuoda diakoniatyön kautta jaettavaksi joulumuistamisia. Klo 14.30 Mäntyrinteen jouluhartaus, Kari Lauri. MUUT Kirkkoherranvirastossa myytävänä adresseja 14€/ kpl. diakoniatoimisto on suljettu. klo 14 Kauneimmat joululaulut Merijärven kirkossa, linja-auto kyyditys seurakuntakoti Mariasta klo 12.45, ei ilmoittautumista, tilaisuuden jälkeen puurotarjoilu seurakuntakodilla. klo 14 Tapaninpäivän seurat Rauhanyhdistyksellä, Pekka Typpö; klo 18 Kauneimmat joululaulut -messu Suvannon kappelissa, liturgia Riikka Talvitie, saarna Veli Matti Linnanmäki, kanttori Eeva Korhonen. klo 10 Kauneimmat joululaulut Ojakylän koululla; klo 11 Diakoniatyössä kohdattujen joulujuhla ja -ateria seurakuntakoti Mariassa, Veli Matti Linnanmäki, Jaana Tuomi ja Eeva Korhonen. Klo 18 Lauluyhtye Soinnun joulukonsertti. Klo 10 Jouluaamun sanajumalanpalvelus kirkossa, toim. MUUT Kirkkotalakoot ovat tuottaneet 30.11.2019 mennessä 712.651 euroa kirkon rakennusrahastoon. Suvi Lehtimäki. 08-4395010, os. Klo 19 Nuorten aikuisten ilta seurakuntakodilla, jonka päätteeksi Juhani Tikkasen joulukonsertti, nuorten aikuisten illassa mukana Aino Luhtasela, Maria Paananen ja Niko-Pekka Ovaskainen. Ti 24.12. klo 14 Jouluaaton hartaus Pyhänkosken hautausmaalla, Janne Isomaa; klo 15 Jouluaaton hartaus kirkossa, Janne Isomaa, Eila Kotiaho. Kyytisetelin voi saada diakoniatoimistosta aukioloaikoina tai niitä voi kysyä diakoniatyöntekijöiltä. Su 22.12. Ke 25.12. To 26.12. Kauneimmat Joululaulutmessu kirkossa, Tapani Kirsilä, Satu Heinonen ja Päivi Aho. klo 10. Ke 25.12. Klo 18 Antti Railion joulukonserttikiertue kirkossa. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto avoinna ma-ti klo 9-15, ke klo 9-13, to klo 11-16, pe suljettu, p. Klo 7-9 Kirkko auki hiljentymistä varten. Klo 13.30 Terveyskeskuksen jouluhartaus, Kari Lauri. klo 20 Jouluista urku-ja viulumusiikkia Suvannon kappelissa, Eeva Korhonen-urut, Tuomo Hirvi-viulu. Ke 25.12. klo 14.30 Jouluaaton hartaus Terveyskeskuksessa, Hoivalla ja klo 15 Vuodeosastolla, Riikka Talvitie, Mieskuoro; klo 16 Jouluaaton hartaus Suvannon kappelissa, Riikka Talvitie, Teija Siirtola, Gospelkuoro Riemu; klo 17 Jouluaaton hartaus Heikkilän kappelissa, Veli Matti Linnanmäki, Arto Vähäkangas; klo 17 Jouluaaton hartaus Raudaskylän kappelissa, EevaKaisa Laakko, Jorma Heikkilä; klo 23 Jouluyön hartaus kirkon raunioilla, Eija Nivala, Eeva Korhonen. To 19.12. Klo 10 Tapaninpäivän sanajumalanpalvelus Kärkisen koululla, toim. klo 19. Pikkuväen jouluhartaus kirkossa, Anne Pöllä, Satu Heinonen ja Päivi Aho. Tervetuloa! Su 22.12. klo 10. klo 15. Ma 23.12. Ke 25.12. Klo 8 Jouluaamun sanajumalanpalvelus kirkossa, toim. Sievin Ry, seurat, Jukka Muhola. Janina Suihkola laulu, Eliisa Haapamäki huilu, Lumina-kuoro. Su 22.12. To 26.12. Klo 20 Juhani Tikkasen joulukonsertti ”Rauha päällä maan” seurakuntakodilla, kaikille avoimeen joulukonserttin on vapaa pääsy. MUUT TAPAHTUMAT Ke 18.12. Klo 7-9 Kirkko auki hiljentymistä varten. Kari Lauri, avustaa Raution lapsikuoro. Sievin Ry, seurat, Matti Tölli, Simo Joentakanen. Klo 23 Jouluyön messu kirkossa, lit. Ti 24.12. Kirkkokyytikuljetus Suvannolle järjestetään kirkkokyytiseteleillä, jolloin kyyti tilataan itse taksikeskuksen numerosta. klo 19 Himangan seurakuntakodilla, klo 20 Juhani Tikkasen joulukonsertti ”Rauha päällä maan” on kaikille avoin ja sinne on vapaa pääsy. Jarkko Kuusisto. Konsertin tuotto menee vähävaraisten perheiden ja vanhusten hyväksi. To 26.12. Klo 15.15. Klo 15 Jouluaaton sanajumalanpalvelus kirkossa, toim. Radiotyön vapaaehtoiseksi Kalajoen seurakunnan jumalanpalvelusten radiointiin lähettimelle ja internettiin etsitään vapaaehtoisia. klo 8 Jouluaamun sanajumalanpalvelus Suvannon kappelissa, Jukka Kesola, Teija Siirtola. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Timo Taari p. To 26.12. KASTETTU Eevi Maria Susanna Pentinmikko (Himanka), Eemil Oiva Oskari Mattila (Himanka) HAUTAAN SIUNATTU Risto Olavi Hongell 90 v (Kalajoki), Aulis Kettunen 83 v (Oulu), Oiva Kalervo Verronen 78 v (Himanka), Simo Aleksanteri Jokela 77 v (Himanka), Esko Eljas Koivisto 65 v (Kalajoki) SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 18.12. ja ti 31.12. Avoinna klo 13-16.30 Ke-Pe 1.-3.1.2020 Suljettu Ma 6.1.2020 Suljettu Loppiaisen jälkeen avoinna normaaliin tapaan. Avoinna klo 9-12 Ti–Pe 24.12.-27.12. klo 10. Klo 12.30 Jouluaaton palvelukeskushartaus, NikoPekka Ovaskainen. Suvi Lehtimäki, messun jälkeen joulujuhla (eläkeläiset, veteraanit), avustaa Raution mieskuoro. Ti 24.12. Klo 19 Miesten laulupiiri huoltorakennuksella. Klo 17 alkaen jouluvaellus seurakuntakodilla sisätiloissa. Terveystie 11. ja pe 27.12. Sanajumalanpalvelus kirkossa, Markku Hulkko, Päivi Aho ja Veli Tuomi, laulu. Klo 7-9 Kirkko auki hiljentymistä varten. välisenä aikana ja antamasi apu menee perille jo ennen joulua. Jarkko Kuusisto. Pe 27.12. Suvi Lehtimäki, avustaa Kalajoen mieskuoro. Klo 18 Kuorojen joulukonsertti kirkossa, Kalajoen kirkkokuoron, mieskuoron ja lapsikuoron joulukonsertti. Lähtö puolen tunnin välein. Pe 20.12. Klo 19 Joulun valoa -konsertti kirkossa. To 26.12. Juhani Alakärppä, laulu ja Pekka Luukkonen, urut ja piano, ohjelma 10 e seurakunnan musiikkityön hyväksi. Jouluaaton hartaus kirkossa, Tapani Kirsilä, Päivi Aho ja Milja Kivioja, Huilu. To 26.12. Klo 16.30 Lapsikuoro seurakuntakodilla, kuoron sisällä toimii myös poikakuoro. Klo 21 Nuorten aikuisten joulujatkot Pajalan seuratuvalla, Leena Aitta. DIAKONIATYÖ Joulu lähestyy pikkuhiljaa. Su 22.12. klo 10 Messu Suvannon kappelissa, liturgia Jukka Kesola, saarna Eeva-Kaisa Laakko, kanttori Teija Siirtola, pyhäkoulu, Radio Pooki; klo 14 Kauneimmat joululaulut Merijärven kirkossa, linja-auto kyyditys seurakuntakoti Mariasta klo 12.45, ei ilmoittautumista, tilaisuuden jälkeen puurotarjoilu seurakuntakodilla; klo 15 Joulujuhla Siltalan seurahuoneella, Rauno Sipilä; klo 16 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Ismo IsoHeiniemi. klo 18 Oloilta Nuorisotila Vitiksessä; klo 18.30 K-16 Lautapeli-ilta Nuorisotila Vitiksessä. Klo 23 Jouluyön hartaus kirkossa. Ke 18.12. Klo 19. klo 10. Mikäli haluat muistaa oman seurakunnan diakoniatyön kautta sieviläisiä, vähävaraisia perheitä jouluna, voit tuoda lahjakortin tai rahan kirkkoherranvirastoon tai hoitaa asian diakonissan kautta. Su 29.12. Myös villasukat, lapaset, kahvipaketit ymt. Ma 23.12. Maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9-12 yhteydenotot Ylivieskan kirkkoherranvirastoon p. Lämmin kiitos tänä jouluna diakoniatyötä tukeneille ylivieskalaisille yrityksille, yhdistyksille, yksityisille henkilöille, Joulurauhaa-konsertin esiintyjäryhmälle sekä kaikille diakoniatyössä mukana olleille vapaaehtoisille! NUORISOTYÖ Ke 18.12. Merijärven seurakuntatoimisto on auki torstaisin klo 9-12 p. Klo 17 Seurat ry:llä, Esko Isopahkala, Tapio Isopahkala. Pe 20.12. YHTEISET Jouluapua vähävaraisten auttamiseksi Kalajoella Keräys toteutetaan 14.10.-22.12. La 21.12. Klo 10 Kauneimmat joululaulut messu kirkossa, toim. klo 10. klo 7 Jouluaamun sanajumalanpalvelus kirkossa, Janne Isomaa, Eila Kotiaho. La 21.12. Kari Lauri, laulamme kauneimpia joululauluja, musiikissa avustaa Solinat, Kirsi Niemelän johdolla. Kari Lauri, avustaa Kalajoen lapsikuoro. Kari Lauri, puhe Jarkko Kuusisto, Iktys-kvartetti. IV adventtisunnuntai. klo 19. Pikkuväen jouluhartaus kirkossa. klo 10. Klo 22. Klo 18 Kirkkokuoro harjoittelee srk-kodilla. Torstaina 19.12., pe 20.12. Vapaa pääsy. Avoinna klo 9-14 Ti 31.12. Ke 25.12. Seurakunnan ateriapalvelu Mariassa avoinna ma-to klo 10.30-13, pe klo 10.30-12. Sähköposti sievi.seurakunta@evl.fi, Kotisivu: www.sievinseurakunta.fi KASTETTU Jooa Oliver Niemi-Korpi, Julia Aurora Eskola HAUTAAN SIUNATTU Annikki Kyllikki Litmanen e Ruuska e Kylmä 86 v KALAJOEN ALUESEURAKUNTA Jumalanpalveluksen radiointi joka sunnuntai osoitteessa www. Ateriapalvelu suljettuna 23.12.2019 1.1.2020. Su 29.12. kietoutuvat joulupaketeiksi. Klo 14 Jouluaaton hartaus kirkossa, joulukuvaelma, Niko-Pekka Ovaskainen, Johanna Palmiola, lapsija nuorisokuoro. Sanajumalanpalvelus kirkossa. Tapaninpäivä. Himangan lapsikuoron harjoitukset seurakuntakodilla. Kaiku-kuoron ”Joulun lapsi”-joulukonsertti kirkossa. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu musiikkityöhön. klo 9-13. Kauneimmat Joululaulut Vanhankirkon kappelissa. 084395070. Su 22.12. Nuorten aikuisten ilta ja Juhani Tikkasen konsertti Ilta to 19.12. Linkki keräykseen kalajoenseurakunta.fi. klo 8.30-10. klo 18.30 K-16 Lautapeliilta Nuorisotila Vitiksessä. Su 22.12. Klo 18 Martti Nikulan muistoseurat Mehtäkylän ry:llä, puhe Juhani Alaranta. Säestykset Mari ja Jussi Peltokangas. Suvi Lehtimäki, avustaa Kalajoen kirkkokuoro. Klo 13 Jouluaaton sanajumalanpalvelus kirkossa, toim. 044-4492710. Klo 10 Messu kirkossa, toim. Lounaan hinta eläkeläisille 6,80 e, muilta 8,00 e. klo 13.30 Hartaus Sipilässä, Seppo Jokelainen. KIRKKOHERRANVIRASTON aukioloajat ma 9-14, ti 13-16.30, Ke 9-12 Huom! puhelinnumero 044 7001310. Ti 24.12. Diakoniatyön asiakasasioiden ja kotikäyntien ajanvaraukset sekä kirkkokyytisetelit jumalanpalveluksiin Marianne Joensuu p. Ti 24.12. Klo 17 Kalajoen rauhanyhdistyksen joululauluseurat ry:llä, Heikki Vänttilä. Kiiskilän Ry, seurat, Hannu Jokitalo. Klo 12 Tapaninpäivän sanajumalanpalvelus Pahkalan seuratuvalla, toim. 08-4395010, perjantaisin suljettu. ”Taivas sylissäni” Joulukonsertti kirkossa. Klo 7 Jouluaamun jumalanpalvelus kirkossa, Niko-Pekka Ovaskainen, Johanna Palmiola, kirkkokuoro. Ma 23.12. To 19.12. Klo 8.45 Koivupuhdon koulun joulukirkko kirkossa, Janne Isomaa, Eila Kotiaho. Joulupäivän jumalanpalvelus Vanhankirkon kappelissa, Tapani Kirsilä, Päivi Aho ja Terhi Kangas, laulu. KASTETTU Edita Iida Emilia Kangas, Touko Aaron Peltoniemi, Aatu Pyry Veikka Törmä, Sulo Ruska Jalmari Leppälä KUOLLEET Aarno Mikael Hannula 92 v., Aili Heleena Törmälehto 83 v., Terttu Marjatta Vähäkangas 82 v., Toini Orvokki Haapakoski 77 v., Eeva Marjatta Wojnarski 67 v. klo 13 Messu Salmenrannassa, Veli Matti Linnanmäki, Eila Kotiaho. Joulujuhla on tarkoitettu Ylivieskan seurakunnan diakoniatyössä kohdatuille henkilöille ja perheille. KIRKOLLISET KESKIVIIKKO 18.12.2019 Keskipohjanmaa A19 JUMALANPALVELUKSET Su 22.12. Klo 11.30 Messun jälkeen veteraanien ja varttuneen väen joulujuhla ja joulupuuro seurakuntakodilla. Ke 25.12. Klo 7-9 Kirkko auki hiljentymistä varten. Jouluyön messu kirkossa, Pekka Lehto, Päivi Aho, Kaarina Torvi sekä Marita Härö, Tarja Korkeakangas ja Antti Korkeakangas, laulu. Apu jaetaan Kalajoen seurakunnan diakoniatyön kautta. klo 13.30 Hartaus Sipilässä, Eija Nivala; klo 17.30 Hartaus Koskituvalla, Eija Nivala; klo 19 Gospel Christmas Suvannon kappelissa, glögi ja torttu tarjoilu, Gospelkuoro Riemu, Yolux band, Teija Siirtola. Klo 18. Kirkkoherranvirasto, seurakuntatoimisto ja taloustoimisto suljettu to 19.12., ma 23.12. Tilaisuus on maksuton eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Kirkkoherranviraston Joulunajan aukiolo: Ma 23.12. RAUTION KAPPELISEURAKUNTA Pe 20.12. klo 14 Hartaus ja Kauneimmat joululaulut palvelutalolla, Janne Isomaa, Eila Kotiaho, Marianne Joensuu; klo 16 Hartaus ja kauneimmat joululaulut Salmenrannassa, Janne Isomaa, Eila Kotiaho, Marianne Joensuu
JUKKA LEHOJÄRVI KOKKOLA Keski-Pohjanmaan konservatorion kannatusyhdistyksen hallintoa on kevennetty. Yhdistyskokouksesta, valtuuskunnasta ja johtokunnasta luovutaan ja niiden tilalle muodostetaan vuosikokous-menettely ja hallitus. Keski-Pohjanmaan Konservatorion kannatusyhdistys ry:n jäseninä ovat Kokkolan ja Kannuksen kaupungit sekä Evijärven, Kaustisen, Kruunupyyn, Toholammin ja Vetelin kunnat. Maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa emännillä oli paljon työtä, ja historiansa aikana Martat on auttanut laajasti arjen pyörittämisessä. Konservatorion kannatusyhdistyksen hallintoa kevennettiin. . Ruoka-aitan hallitsija hallitsee koko taloa. Vuoden 2020 alusta valtuuskunnan ja johtokunnan toiminta lakkaa ja niiden tehtävät siirtyvät pääosin hallitukselle. Kuva numero: _________ Julkaisupäivä: _________ Joulutervehdys Keskipohjanmaahan Joulutervehdykset julkaistaan päivittäin aattoon saakka. Jäseniksi valittiin Mari Harmaala, Timo Virolainen, Maria Isokoski, Emilia Teerikangas, Minna Kauppinen ja Maria Keltti-Heikkilä. Soita: 020 750 4469 . Sen ohjasi sama ohjaaja kuin Niskavuoren nuoren emännän, Miisa Lindén. päivänä klo 9. Työssäkäyvät, perheelliset naiset eivät sellaiseen ehdi, eikä Biskopin mielestä tarvitsekaan. Vastauslähetys Tunnus 5006716 67103 Kokkola 25 e 35 e q 39 mm x 40 mm /25 E q 39 mm x 60 mm /35 E +valmistuslisä 5 € KOKKOLA Keskipohjanmaan kulttuuritoimituksen kritiikkipodcastin uudessa jaksossa käsitellään Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä -näytelmää. Netissä: www.keskipohjanmaa.fi/joulutervehdykset . Näillä edustajilla on kokouksessa puheoikeus. Janniin a ja Karpo -Esteri t. Janniina ja Karpo-Esteri Hyvää Joulua ja Onnellis ta Uutta Vuotta! t. malli 39 x 60 mm Muista läheisiäsi ja ystäviäsi joulutervehdyksellä! Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. Joka neljäs vuosi kokoontuvan yhdistyskokouksen tilalle tulee vuosittain pidettävä vuosikokous. Naisten elämä oli 1900-luvun vaihteessa hyvin erilaista kuin nyt. Sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.fi . Käy toimipisteessämme: Rantakatu 10, 67100 Kokkola (ma-pe klo 8-16) Laskutettaviin tervehdyksiin lisäämme laskutuslisän 5,39€ ja valmistettaviin valmistuslisän 5€. Valtuuskunnan pitkäaikainen puheenjohtaja, vuorineuvos Matti Sundberg on kutsuttu Keski-Pohjanmaan Konservatorion kannatusyhdistys ry:n kunniapuheenjohtajaksi. Martta-järjestö perustettiin 120 vuotta sitten eli lähes samaan aikaan johon myös Niskavuori-sarjan alku sijoittuu. Keski-Pohjanmaan konservatorion kannatusyhdistyksen hallintoa on tähän saakka hoidettu siten, että ylintä päätösvaltaa on käyttänyt joka neljäs vuosi pidettävä yhdistyksen kokous, johon jokainen jäsenkunta on valinnut edustajansa. Sopimuskuntia ovat lisäksi Halsua, Lestijärvi ja Perho. Yhdistyksen kokous on valinnut valtuuskunnan neljän vuoden toimikaudeksi, ja valtuuskunta on puolestaan valinnut hallituksen kahden vuoden toimikaudeksi. KESKIVIIKKO 18.12.2019 Keskipohjanmaa A20 Rantakatu 8 ja Prisma keskus, KOKKOLA Kauppakeskus Kärkkäinen, YLIVIESKA ja Prisma Center, PIETARSAARI TUHANSIA HOPEAKORUJA Satoja malleja Edullisesti! Uutuuksia! Sepon Kulta www.seponkulta.fi malli 92 x 70 mm malli 39 x 40 mm Lähettäjän nimi: Lähiosoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Laskutetaan, laskutuslisä 5,39 € Ilmoituksen postimaksu maksettu Ilmoituksen koko: Voit valita alla olevista kuvista tai lähettää oman kuvan joulutervehdykseen. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Matti UusiRauva ja varapuheenjohtajaksi Stefan Anderson. Janniina ja Karpo-Ester i Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Voit myös liittää oman kuvan tervehdykseen. julkaisua ed. Keskustelussa selviää, miksi kuva emännästä, jonka pitää tehdä kaikki itse, on Biskopin mielestä väärinymmärrys. Hallituksen lisäksi on toiminut johtokunta, johon kuuluvat hallituksen lisäksi konservatorion rehtori, apulaisrehtorit (2), talouspäällikkö, sekä opettajien että oppilaskunnan edustaja. Kokkolan kaupunginteatterissa kaudella 20192020 esitettävästä Hella Wuolijoen klassikkonäytelmästä sekä muista Niskavuori-näytelmistä keskustelee kulttuuritoimittaja Anni Saaren kanssa Keskija Etelä-Pohjanmaan Marttojen toiminnanjohtaja Tuija Biskop. Keski-Pohjanmaan konservatorion kannatusyhdistys ry:n valtuuskunta valitsi viimeisessä kokouksessaan konservatorion hallituksen vuosiksi 2020–2021. Biskop kuvaa itseään todelliseksi Niskavuori-faniksi, ja häntä kiinnostaa niissä erityisesti se, millaista elämä entisaikaan oli. Samaa tehtävää se hoitaa edelleen, joskin eri keinoin. Podcastissa käsitellään myös jouluvalmisteluja ja erilaisia jouluaskareita. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Puhelin: Teksti: Tee ja maksa ilmoitus kätevästi netissä Lisäämme meillä tehtäviin ilmoituksiin valmistuslisän 5 €. Karvalakkikriitikot-podcastin käsittelyssä Niskavuoren nuori emäntä -näytelmä Tuija Biskopin (vas.) mielestä naisen valta näyttäytyy Niskavuori-näytelmissä usein avainten muodossa. Martat kannustaa viettämään rentoa, omannäköistä joulua. Malli, jossa tehdään kaikki jouluruoat itse alusta saakka ja siivotaan koko talo kaappeja myöten on aikansa elänyt. Hallituksen kokoukseen osallistuu myös vuosittain valittavat opettajakunnan edustaja sekä opiskelijoiden, vähintään viisitoista vuotta täyttänyt edustaja. Aineistot viim. Erityisen vaikutuksen häneen teki vuonna 2016 Kokkolan kaupunginteatterissa esitetty Niskavuoren Heta. Biskop on nähnyt useita Niskavuori-sarjan näytelmiä monta kertaa