Donald Trump tapasi Vladimir Putinin Alaskassa elokuussa. ANDREW CABALLERO-REYNOLDS / AFP / LEHTIKUVA Kaikki kissat rekisteriin 1 Sivu 2–3 Maaja metsätalousministeriössä on valmisteilla valtakunnallinen kissarekisteri, johon ilmoitetaan jatkossa kaikki kissat pentuiästä lähtien. Vauhti on ollut hirmuista. Viranomaisrekisterin avulla halutaan saada kuriin myös pentutehtailu ja laiton maahantuonti. Kissarekisterin voimaan tulemisesta ei ole vielä tietoa. Trumpin Yhdysvallat ei näe Eurooppaa yhtä keskeisenä kumppanina kuin aiempien presidenttien aikana. Pennut ovat kuuden viikon ikäisiä. Sunnuntai 18.1.2026 Keskipohjanmaa.fi | Nro 6 1 Sivu 8 Donald Trumpin vuosi on ollut hurjaa menoa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin toisen kauden ensimmäinen vuosi alkaa olla täynnä. Kahdelle villiintyneelle kissalle syntyi pentuja kokkolalaisessa Eläinhoitola Kotipesässä. JUKKA LEHOJÄRVI Ähtärin eläinpuiston eläimet saaneet kuukauden lisää armonaikaa 1 Sivu 7
– Suurin piirtein sirutusja rokotusmaksun suuruinen hinta on perusteltu jos nämä on asianmukaisesti hoidettu, jotta pennun ostajat ymmärtävät, että kissa ei ole ilmainen lemmikki, Turpeinen sanoo. Päivi Savela Valmisteilla olevaan valtakunnalliseen kissarekisteriin aiotaan saada mukaan kaikki Suomen kissat. He pyrkivät matkimaan rotukissojen kasvatustoimintaa mutta he tekevät sen kotikissoilla, hän sanoo. Suomessa on arvioitu olevan 600 000–1 000 000 kissaa, mutta todellista määrää ei tiedetä. – Rekisteröinti myös vähentää kissojen laitonta maahantuontia ja pentutehtailua, sanoo erityisasiantuntija Anssi Welling maaja metsätalousministeriöstä. Hänen oma kokemuksensa on, että rotukissan pentueen kasvattamisesta ja myymisestä ei jää mitään viivan alle. – On ihmisiä, jotka ovat huoma n neet maatia isk issojen myynnissä markkinaraon. Pahimmassa tapauksessa maatiaiskissan pennuilla rahastetaan. Kissasta tiedetään muun muassa sen sukutaulu, ja myös molemmat vanhemmat on testattu ja tutkittu. Rekisteröintiä valmistellaan maaja metsätalousministeriössä. Mikä sitten olisi oikea hinta maatiaiskissalle. KISSALIITON puheenjohtaja Riikka Turpeinen näkee kotikissojen myynnissä kyseenalaisia piirteitä. Rotukissojen hinnan taustalla on nimittäin enemmän, mikä vaikuttaa myös hintaan. KOKKOLALAISEN eläinhoitola Kotipesän toiminnanohjaaja Jari Niemonen pitää kissojen siruttamista ja rekisteröimistä hyvänä asiana. tammikuuta 2026 2 // UUTISET Jokainen kissa ansaitsee omistajan Kissarekisterin yksi tarkoitus on tuoda kissoille lain suojaa sekä vähentää pentutehtailua. Turpeisen mielestä kissalla pitää ollakin hintaa, sillä sen kasvatus on kallista lystiä. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 18. Rekisteröinnin tarkoituksena on vähentää villikissapopulaatioita sekä nostaa kissojen arvostusta, jotta niitä ei hylättäisi. Hän ei ymmärrä toimintaa, jossa kotikissojen myyntihinnat ovat lähellä rotukissoista pyydettäviä hintoja. Eläinhoitola Kotipesän eläintenhoitaja Susanne Mastokangas sylissään löytökissa.. Rekisteröinnin myötä maatiaiskissoja ei voi enää luovuttaa ilman sirua ja rekisteröintiä. Hänen mielestään siruttaminen ei maksa paljoa sen hyötyyn nähden
Turpeinen pitää viranomaisrekisterin perustamista tarpeellisena – Kyllä ehdottomasti. – Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme liittyä Alutecin perheeseen. Valtakunnallisesta rekisteristä olisi laajemmin hyötyä kissojen kannalta. EU-säädöstä ei ole vielä hyväksytty, mutta se on jo loppusuoralla. Lähde: Maaja metsätalousministeriö Toiminnanohjaaja Jari Niemonen Kissalan edustalla. Eläinhoitola Kotipesässä on parhaillaan yli kaksikymmentä löytökissaa. Siruttaminen puolestaan maksaa eläinlääkäriasemilla 50–70 euroa, mutta pentuetarkastuksen yhteydessä hinta on 20-–30 euroa. Pahoinpitely tapahtui helmikuussa 2024, kun mieheltä oli evätty pääsy anniskeluravintolaan hänen aikaisemman häiriökäyttäytymisensä vuoksi. JUKKA LEHOJÄRVI Kokkolalaismiehellä pahoinpitelyputki Jouni Nikula Pysäköinninvalvojaa lyötiin nyrkillä kasvoihin Kokkolassa maaliskuussa 2024. Eläinhoitolan hinnat ovat kohtuulliset verrattuna hintoihin, joita maatiaiskissoista pyydetään netissä. Sen jälkeen jäsenvaltioilla on siirtymäaikaa neljän vuoden verran. Nykyinen johto jatkaa yhtiössä vähemmistöosakkaina. Alutec on hankkinut 31.12.2025 osakeenemmistön ruotsalaisesta yhtiöstä. Maaliskuussa 2024 mies vaati pysäköintivirhemaksun perumista. EU haluaa jäsenmaihin yhtenäiset kissarekisterit. Syyttäjä vaatii miehelle seitsemän kuukauden ehdotonta vankeusrangaistusta. Eläinhoitola Kotipesän eläintenhoitaja Susanne Mastokangas sylissään löytökissa. 1 Siruttamisella tarkoitetaan pienen mikrosirun asettamista kissan nahan alle. Julkisten lähteiden mukaan Alutecin liikevaihto oli 17,5 miljoonaa euroa vuonna 2024 ja yhtiö työllisti tuolloin 75 henkilöä. Rekisteröinti antaa Turpeisen mukaan eläimelle turvaa, sillä silloin jokaisella eläimellä pitää olla omistaja. Mikrosirurekisteri on maksuton, ja siihen voi liittää myös maatiaiskissan tiedot. Ylivieskalainen Alutec Oy laajentaa toimintaansa Ruotsiin Pirjo Kunelius Ylivieskalainen alumiinirakenteiden asiantuntija Alutec Oy laajentaa toimintaansa Ruotsiin. 1 Kissarekisteri oli tarkoitus saada käyttöön vuonna 2026, mutta se on viivästynyt EU-päätöksenteon vuoksi. FAKTA Kissarekisteri 1 Tuleva kissarekisteri on viranomaisrekisteri. KOTIPESÄSSÄ on tällä hetkellä yli 20 kissaa, jotka odottavat uutta kotia. Balkongrutanin vahva asema Ruotsissa ja osaava henkilöstö luovat erinomaiset edellytykset yhteiselle kasvulle. Welling maaja metsätalousministeriöstä kertoo, että kissarekisteriä ei tule vielä tänä vuonna. Kun se ei pysäköinninvalvojalle käynyt, mies löi valvojaa, otti virhemaksun tuulilasista ja uhkaili pahoinpitelemisellä. Yhtiö on erikoistunut alumiinija lasirakenteisten ovien, ikkunoiden, parvekejärjestelmien sekä terassilasitusten valmistamiseen. Yritys jatkaa toimintaansa omalla nimellään ja nykyisellä henkilöstöllään. Omistajan tehtävänä on huolehtia tunnistusmerkinnästä eli sirusta ja ilmoittaa kissa valtakunnalliseen rekisteriin. Samaa miestä syytetään kahden henkilön pahoinpitelemisestä kaasusumuttimella Kokkolassa sekä puukon pitämisestä hallussa järjestyslain vastaisesti. Turpeinen toivoo, että rekisteristä on hyötyä, kun Suomeen tulee valtakunnallinen kissarekisteri. Kissanpennun halvempi hinta johtuu siitä, että kissaa ei ole vielä leikattu, kun se luovutetaan omistajalle. Kissanpentu on vasta kuuden viikon ikäinen, joten luovutusikään on vielä monta viikkoa. Yrityskauppa ei vaikuta Balkongrutanin asiakassuhteisiin tai henkilöstöön, vaan tuo lisää resursseja ja osaamista molempien yritysten käyttöön. Koventamisperusteena huomioitaisiin miehen aikaisempi rikollisuus, mikä syyttäjän mukaan osoittaa piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä. VUONNA 2003 perustettu Balkongrutan Mälardalen AB on tunnettu ruotsalainen parvekeratkaisujen toimittaja. Alutecilla on pitkä historia Ylivieskassa, sillä se on 1979 perustettu perheyritys. Suomen Kissaliitto pitää sukutaulurekisteriä rotukissoista, mutta sen lisäksi liitto pitää myös yllä mikrosirurekisteriä kotija rotukissoille. 1 Virallinen rekisterinpitäjä tulee olemaan Ruokavirasto. Tarkoituksena on luoda kissoille samanlainen rekisteröinti kuin koirillekin. tammikuuta 2026 UUTISET // 3 Kokkolalaisessa eläinhoitola Kotipesässä kaikki löytökissat sirutetaan, ja ne merkitään eläinhoitolan omaan rekisteriin. KISSOJEN siruttaminen ei ole uutta. – Rekisteröinti koskee kaikkia kissoja. Löi pysäköinninvalvojaa, repi järjestyksenvalvojalta partaa ja sumutteli kaasua ihmisten silmiin. – Sehän olisi hyvä asia, sillä silloin on helpompi löytää kissojen omistaja. Merkittävä osa järjestyksenvalvojan parrasta irtosi. Syyttäjä vaatii miestä maksamaan 80 euron rikosuhrimaksut neljälle henkilölle. Pysäköinninvalvojalle aiheutui verta vuotava haava ylähuuleen sekä kipua. Mutta kansallisen lainsäädännön valmistelu jatkuu. Haluamme tarjota asiakkaille entistä kattavampia ratkaisuja ja palvelua, Alutecin toimitusjohtaja Kari Salonsaari kertoo tiedotteessa. Balkongrutanin liikevaihto 2024 oli 44 851 kruunua (noin 4,2 miljoonaa euroa) ja työntekijöitä 19.. – Yrityskauppa on meille merkittävä askel Pohjoismaiden markkinoilla. 1 Kissan rekisteröinnin hinta ei ole vielä tiedossa. Yrityskauppa on osa Alutecin kasvustrategiaa Pohjoismaissa. ALUTEC OY LAAJENTAA toimintaansa Ruotsiin ostamalla osakeenemmistön Balkongrutan Mälardalen AB:stä. Mies oli tekokokonaisuutta edeltävän noin viiden vuoden aikana syyllistynyt törkeään pahoinpitelyyn ja kahteen pahoinpitelyyn. Niistä osa on pentuja, jotka eivät ole vielä luovutusikäisiä. Järjestyksenvalvoja soitti hätäkeskukseen, minkä yhteydessä mies repi hänen partaansa. Kenen vastuulla on kissan siruttaminen, kun sillä ei ole omistajaa, Turpeinen pohtii. REKISTERÖINNIN oli tarkoitus alkaa tänä vuonna, mutta tavoite on siirtynyt. Kotipesässä aikuinen kissa maksaa 300 euroa ja kissanpentu 250 euroa. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 18. 1 Kaikki kissat tulee tunnitusmerkitä eli siruttaa ja ilmoittaa rekisteriin. Netissä maatiaiskissojen hinnat ovat 450 eurosta ylöspäin, aina 600–800 euroon saakka. Virkamiehen väkivaltainen vastustaminen liittyy kokonaisuuteen, jossa kokkolalaista miestä syytetään useista rikoksista. On hävettävää, että eletään 2020-lukua ja edelleen on kissoja, joilla ei ole omistajia. Suomessa on irtokissoja villikissoja, ja syntyy jatkuvasti puolivillejä kissapopulaatioita, eikä irtokissojen määrää tiedetä. Asiakkaillemme tämä tarkoittaa, että voimme jatkaa saman korkean laadun tarjoamista kuin ennen, mutta nyt meillä on käytössämme lisää resursseja ja osaamista, sanoo Virpi Heiskanen, Balkongrutan Mälardalen AB:n toimitusjohtaja. Monessakaan valtiossa ei ole tietoa siitä, paljonko kissoja on, Welling sanoo. Mies jäi ravintolan ovelle väittelemään asiasta ja yritti väkisin sisään ravintolaan. Kaikkia kissoja ei kuitenkaan saada rekisteriin. Lopulta mies poistui paikalta autolla. Lisäksi miestä syytetään ravintolan järjestyksenvalvojan vastustamisesta ja pahoinpitelystä Kokkolassa
Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 18. Kuusi on suomessa todella yleinen ja vieläpä lisääntyvässä määrin. Siksi puunkaadot on syytä harkita tarkkaan, muistuttaa Mamia. Mamia myös muistuttaa, että pihalla saa ja tulee olla kerroksellisuutta. Tunteet ja suru on kohdattava ja sen jälkeen suunnataan ajatukset tähän hetkeen ja jatketaan eteenpäin. – Myrskyn voima on luonnon oma mysteeri – se yllättää meidät kaikki, sanoo vihersuunnittelija Nina Mamia. – Ei todellakaan, vanha puu ei ole sama asia kuin huonokuntoinen puu. Toki pihan perustamisvaiheessa on helppo allakoida puuston ja muun kasvillisuuden iät. – Puun valintaan vaikuttavat muun muassa valo-olosuhteet maaperä ja istuttajan mieltymykset. Varmaankin he osaavat arvostaa puun istuttajaa, sanoo Kokkolan kaupungin vihersuunnittelija Nina Mamia. Hänen mukaansa tilalle voi valita myös vaikka jonkin toisen kuusilajin. On hyvä kääntää tämä ajatus toisin päin ja ajatella, että voi itsekin olla käynnistämässä tällaisen kauniin tarinan istuttamalla puun tuleville polville. Niihin liittyy paljon muistoja ja tarinoita. Silti missään nimessä kaikkia vanhoja puita, tai vanhoiksi epäiltyjä puita ei tule pihapiiristä kaataa myrskytuhojen pelossa. Näitä yhdistämällä valikoima on Monipuolisuus tuo pihaan kauneutta Vihersuunnittelija kertoo, miten toimia, jos myrsky vei pihan komeimman puun. Jos puun kunto epäilyttää, kannattaa aina kääntyä arboristin puoleen ennen päätöksiä. Jos myrskyssä kaatui oman pihan komein puu, kuinka ihmeessä siitä selviää. Istutetaanko tilalle merkityksellinen uusi puu tuleville sukupolville, käytetäänkö kaatuneen runko hyödyksi, jos ei polttopuuna niin kalusteen taikka lahopuuna tai koristeena. Vanhan puun säilyttäminen on paitsi ekologinen teko, myös esteettinen ja taloudellinen investointi. Silloin puun kasvua voi seurata koko elämän ja meidän jälkeemme siitä nauttii uusi sukupolvi. – Monipuolisuus tuo pihaan kauneutta, ekologista kestävyyttä ja vähentää riskejä, joita yksipuolinen puusto voi aiheuttaa esimerkiksi tuholaisille tai taudeille. tammikuuta 2026 4 // UUTISET Minna Mustonen Metsätaloudellisesti rahan meno puiden kaaduttua harmittaa vietävästi, siitä ei kahta puhetta. – Jalopuut, kuten metsälehmus, metsävaahtera, metsätammi, lehtosaarni, vuorijalava ja kynäjalava, tuovat pihaan kauneutta, monimuotoisuutta ja arvokkuutta – ne ovat todellisia katseenvangitsijoita ja pitkäikäisiä perintöpuita. Jalopuiden lisäksi on saatavilla muita viljelylajikkeita monipuolisesti ja luontoperäiset kasvit ovat usein aliarvostettuja. Tämä kysymys jo kertoo, kuinka tärkeitä puut ovat ihmiselle. Jos pihasta on kaatunut kuusi, suosittelen harkitsemaan jonkin toisen, harvinaisemman havupuun istuttamista monipuolisuuden vuoksi, sanoo vihersuunnittelija Nina Mamia. TIMO VARILA FAKTA Taimivalinnassa kannattaa huomioida 1 Kasvualusta: Sen tulee olla laadukas ja riittävän laaja, jotta juuristo pääsee kehittymään.Taimen tukeminen ja kastelu: Istutusvaiheessa puu tuetaan ja kastellaan säännöllisesti, kunnes se on kunnolla juurtunut.Käyttötarkoitus: Kovan kulutuksen paikoille, kuten koulun pihoille, kannattaa valita isompi puu, joka kestää paremmin rasitusta.. JOS pihasta myrsky kaatoi kuusen, tuleeko tilalle istuttaa kuusi. Ne sopivat Kokkolassa pihoihin erinomaisesti, kun valitaan oikea laji oikeaan paikkaan. Hän suosittelee menetyksen kanssa toimimaan, kuten kaikkien muidenkin elämässä koettujen menetysten kanssa. Monen ikäisiä puita olisi hyvä olla. Surua, vaikkei niin isoa taloudellista menetystä, aiheuttaa jo pihapiirin puuston kaatuminenkin. . TAMMI, vaahtera, muut jalot lehtipuut, kuinka ne ylipäätään kokkolalaispihoihin sopeutuvat. – Ei jäädä vellomaan, sillä se on hyödytöntä ja vie voimavaroja. Keitä he ovat. Vanha puu on arvokas – se tarjoaa valtavasti ekosysteemipalveluita, joita uudelta puulta kestää 30–100 vuotta saavuttaa. Tapauskohtaisesti voi pohtia mitä hyötyä kaatuneesta puusta voi seurata. Jokainen puu on osa suurempaa kokonaisuutta, joka puolestaan tukee sekä luontoa että ihmistä. Pihapuuhun luodaan suhde joka voi jatkua sukupolvien yli
Mutta miten kummassa voisi jatkossa varmistaa, ettei täysin terveet puut myrskyssä katkea. – Se riippuu monesta tekijästä, kuten kasvilajista, budjetista, istutuspaikan olosuhteista ja tavoitteista. Myrskyllä kaatuu myös hyväkuntoisia puita ja huonokuntoisia jää kaatumatta. 1 Vanhojen puiden hyötyjä listasi vihersuunnittelija Nina Mamia. Ammattilaisenkaan näkökulmasta ei ole yksiselitteistä selitystä, ja juuri siksi luonto herättää kunnioitusta. Monipuolinen puusto tukee ekosysteemiä, lisää maiseman kauneutta ja tekee pihasta kiinnostavamman vuoden ympäri. Tulevaisuus on vihreä – istuttamalla ja säilyttämällä puita jätämme arvokkaan perinnön seuraaville sukupolville.Puut lisäävät terveyttä – vihreä ympäristö tukee hyvinvointia ja vähentää stressiä. Puut voivat elää satoja vuosia – niillä on historiallinen merkitys ja ne kertovat tarinoita menneisyydestä. – Mitään ylärajaa ei ole – puiden valinta riippuu pihan koosta, olosuhteista ja omistajan mieltymyksistä. Vinkkinä on ennemminkin, mitä enemmän sen parempi. FAKTA Mitä hyötyjä vanhat puut tuovat. Kannattaa kiinnittää huomio myös siihen kuinka paljon puita jäi pystyyn. Luottavaisin mielin eteenpäin – ei kannata elää pelossa. " Luottavaisin mielin eteenpäin – ei kannata elää pelossa. Arborsti Tom Gow poisti hallitusti oksia vahingoittuneesta männystä. – Myrskyn voima on luonnon oma mysteeri – se yllättää meidät kaikki. Elämässä sattuu ja tapahtuu. Nina Mamia Kokkolan kaupungin vihersuunnittelija Arborsti Tom Gown ammattitaito näkyy nopeassa ja vaativassa työssä. Lisäksi monipuolisuus vähentää riskejä, joita yksipuolinen puusto voi aiheuttaa esimerkiksi tuholaisille tai taudeille. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 18. Taimen koon valintaan ei kuitenkaan ole yhtä oikeaa vastausta, toteaa Mamia. Ei kannata ylivarautua, Nina Mamia sanoo. Ehkä paras vastaus on: ihmetellään ja arvostetaan sitä voimaa, joka meitä ympäröi. Myrskyssä kaatuneen puun tilalle uutta puuta valitessa, saattaa puntaroida istutettavan puuntaimen kokoa. 1 Puut ovat meidän keuhkomme – ne sitovat hiilidioksidia ja parantavat ilmanlaatua.Puut suojaavat ilmastonmuutoksen vaikutuksilta: kuumuudelta, tulvilta, pölyltä ja melulta.Puut ovat kauniita – ne lisäävät esteettisyyttä ja viihtyisyyttä.Puut ovat kannattava investointi – ne nostavat kiinteistön arvoa. tammikuuta 2026 UUTISET // 5 varsin kattava, kertoo Nina Mamia. Selvää on, että jos puun kunto mietityttää, niin yhteyttä tulee ottaa arboristiin. Henkilökohtaisesti pidän monilajisuutta myös esteettisesti kauniina ratkaisuna – se tuo pihaan kerroksellisuutta, värejä ja elämää. Toisaalta kookkaampi taimi tuo heti valmiimman ilmeen ja on usein paremmin suojassa runkovaurioilta, esimerkiksi jyrsijöiltä. Joillakin lajeilla pienet taimet lähtevät nopeammin kasvuun, koska suuret taimet voivat siirron jälkeen mennä pariksi vuodeksi lepotilaan. Rohkeasti useita lajeja – se on ekologinen, kaunis ja kestävä valinta. Tullimäellä myrskyssä vahingoittunut noin 170-vuotias mänty jätettiin karsittuna pihaan kelottumaan. Hannes-myrsky vahingoitti vanhaa väkevää tervettä mäntyä.. Sille, montaako sorttia puita pihapiiristä voi löytyä, ei ole mitään rajoitusta. VIHERSUUNNITTELIJA ei anna mitään suoria vinkkejä mahdollisten tulevien myrskytuhojen estolle
–?Mitä minä itse sitten kykenin muiden kiireiden ohella havainnoimaan, niin hän toimi erinomaisen hienosti ja myös vaikutti kestävän tätä julkisuuden painetta poikkeuksellisen vahvalla ja hienolla tavalla. Diakonia-apua haetaan erityisen paljon ja entistä useammin taloudellisiin haasteisiin. Viime vuonna (2025) keskuksissa käytiin yli 65?000 keskustelua yli 17?000 asiakkaan kanssa. Kirkkohallituksen asiantuntija ja paripsykoterapeutti Liisa Välilän mukaan usein jo yksikin käynti voi tuottaa myönteistä muutosta nuoren tilanteeseen. Myös ihmissuhteisiin, työhön, opiskeluun ja yksinäisyyteen liittyvät teemat ovat yleisiä, kertoo Kirkkohallituksen asiantuntija ja paripsykoterapeutti Liisa Välilä. Walk in -terapia on tarkoitettu 19–29-vuotiaille nuorille, ja sitä on tarjolla 32 paikkakunnalla ympäri Suomen. Joillakin paikkakunnilla on käynyt jopa kymmenen nuorta yhden aukiolon aikana, mutta keskimäärin tavoitamme vähintään kaksi nuorta joka kerta. Haukkala ei ryhtynyt spekuloimaan kohun vaikutusta Oliver Stubbiin, mutta arvioi saamiensa tietojen perusteella, että tämä toimi harjoittelijantehtävässään ”erinomaisen hienosti”. Tällaisia keskusteluja käydään todella paljon, kertoo Kirkkohallituksen asiantuntija Liisa Välilä. –?Walk in -terapiassa joku on oikeasti lähellä ja kuuntelee, jolloin nuori tulee varmasti kohdatuksi. KESKI-IKÄISILLE ja ylipäätään kaikenikäisille on puolestaan tarjolla maksutonta terapeuttista keskusteluapua kirkon perheasiainneuvottelukeskuksissa, joita on 37 ympäri Suomen. Joissakin keskuksissa apua voi saada hyvinkin nopeasti, kun taas suurissa kaupungeissa on enemmän avunhakijoita ja aikaa voi joutua odottamaan useita kuukausia. Viestinnän sävy oli huomattavasti tuttavallisempi kuin muille hakijoille. Seurakunnat tarjoavat myös erilaista ryhmä-, leirija kurssitoimintaa esimerkiksi perheille ja pariskunnille. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA Rahahuolet usein aiheena Myös diakoniatyöntekijän ja papin tarjoamaa keskusteluapua on tarjolla maksuttomasti kaikille. –?Asiakaspalautteiden perusteella usein jo yksikin käynti voi tuottaa myönteistä muutosta nuoren tilanteeseen: lisätä toiveikkuutta ja helpottaa oloa. Välilän mukaan seurakuntien jakama taloudellinen apu on lisääntynyt perusturvan leikkausten seurauksena, ja erityisesti yhden vanhemman perheiden avuntarve on kasvanut. Upin julkisuuskuvaan tulleet säröt korjataan parantamalla harjoitteluhakuprosessia, Haukkala sanoi. Yleisimpiä perheasiainneuvottelukeskukseen hakeutumisen syitä ovat vuorovaikutusongelmat ja eropohdinnat. Välilän mukaan suurin osa avunhakijoista on 30–50-vuotiaita, ja pääosalla heistä on lapsia. Keskukset tarjoavat apua yksilöille, pareille ja perheille. Tämä näkyy myös diakoniatyöntekijän kanssa käydyissä keskusteluissa. Moni on löytänyt palvelun esimerkiksi ystävän tai sukulaisen suosituksesta tai törmättyään siihen sosiaalisessa mediassa. Seurakunnat järjestävät walk in -terapiaa yhdessä useiden nuorten hyvinvointia tukevien järjestöjen kanssa. Naisia käy asiakkaina hieman enemmän kuin miehiä. Seuraava haku tapahtuu näillä näkymin vasta syksyllä. Walk in -keskusteluissa nousevat tällä haavaa eniten esiin nuorten erilaiset mielenterveyshaasteet, kuten ahdistus-, masennusja jaksamisoireet. KOHU HARJOITTELIJAN v alinnasta syntyi, kun paljastui, että presidentti Alexander Stubbin poika oli valittu Upin harjoittelijaksi, vaikka hänen opintonsa olivat vasta alkuvaiheessa eikä hänellä ollut harjoittelulleen muilta ehdokkailta vaadittavaa stipendiä tai tukea. –?Prosessin ja oikeusasiamiehen ratkaisun keskeiset oppisisällöt on tietysti meillä sisäistetty. –?Seurakunnan työntekijä, joka voi olla esimerkiksi lastenohjaaja, voi viedä lapset ulos ja äiti voi mennä sillä välin nukkumaan – tai he voivat keittää kahvit ja jutella. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 18. Hiski Haukkala käynyt kovaa koulua Instituutin harjoittelijaksi valittu Oliver Stubb on Haukkalan mukaan ”poikkeuksellisen hieno nuori mies”. Ammattilaiset ovat päivystämässä tiettyinä päivinä ja kellonaikoina, ja nuoret voivat ilmestyä paikalle spontaanisti ilman erillistä ajanvarausta. Nimestään huolimatta walk in -terapia ei ole varsinaista terapiaa, vaan pikemminkin keskusteluapua. –?Me huolehdimme siitä, että siihen mennessä meillä on prosessi, joka on asianmukainen, Haukkala lupasi. Eduskunnan silloinen oikeusasiamies Petri Jääskeläinen antoi joulukuussa Upille moitteet harjoittelijavalinnan hoidosta, mutta ei katsonut, että Upi olisi ylittänyt harkintavaltaansa. –?Pikkulapsiperheitä priorisoidaan, eli he usein pääsevät kriisitilanteissa jonojen ohi ja saavat apua nopeammin. Nuoret kokevat saaneensa käynneiltä selkeämpiä ajatuksia, konkreettisia keinoja ja uusia näkökulmia. Nina Törnudd, STT Ulkopoliittisen instituutin johtaja Hiski Haukkala sanoi Ylen Ykkösaamun haastattelussa, että presidentin pojan Oliver Stubbin valinnasta korkeakouluharjoittelijaksi noussut kohu on ollut sekä instituutille että hänelle itselleen kova koulu. Suurin osa walk in -terapiaan hakeutuvista nuorista on 19–25-vuotiaita. Välilä kertoo, että osalle asiakkaista riittää kertakäynti, mutta tarvittaessa tarjolla on myös pidempää terapiaa. Ja tietysti kotiläksytkin tullaan kaikilta osin tekemään, Haukkala vakuutti. Nuoret kaipaavat keskusteluapua jaksamisen haasteisiin, ihmissuhdepulmiin ja yksinäisyyteen. Ne koskevat useimmiten esimerkiksi taloudellisia ongelmia, työttömyyttä tai sairastumista. Upin henkilöstövastaava oli myös antanut erilaisia ohjeita hausta Oliver Stubbille kuin muille ehdokkaille. tammikuuta 2026 6 // KOTIMAA Walk in -terapia tavoittaa hyvin nuoria aikuisia Janita Virtanen, STT Evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien tarjoama maksuton niin sanottu walk in -terapia on yleistynyt viime vuosina. Sitä tarjoavat ammattilaiset eivät ole psykoterapeutteja tai psykologeja, vaan seurakunnan työntekijöitä ja vapaaehtoisia, jotka ovat saaneet tehtävään lyhytterapiakoulutusta. Poikkeuksellisen hieno nuori mies, Haukkala kehui nuorempaa Stubbia. Haukkala lupasi Ykkösaamussa lauantaina, että seuraava harjoittelijahaku on parempi, läpinäkyvämpi ja tasavertaisempi. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA. Upi sai silti huomautuksen hyvän hallinnon vastaisista ja lainvastaisista menettelyistä. Moni saa seurakunnasta myös konkreettista taloudellista apua, kuten maksuttoman ruoan, ruokakassin tai ruokalahjakortin. Välilän mukaan moni nuori on ehtinyt käyttää myös nettipalveluita, kuten Sekasin-chattiä. –?Monia palveluitamme on saatavilla myös verkossa, jos välimatkat ovat pitkiä, Välilä huomauttaa. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Hiski Haukkala kertoo käyneensä ”kovaa koulua” presidentin pojan valinnasta korkeakouluharjoittelijaksi. –?Jos esimerkiksi perheasiainneuvottelukeskukseen on todella pitkä jono, meillä on myös terapiakoulutuksen omaavia pappeja ja diakoniatyöntekijöitä, joille voi löytyä aika nopeammin. Uudempana tukimuotona seurakunnilla on Pikkuhelppi-palvelu, jossa apua viedään suoraan kotiin. Aina erikseen keskustellaan, minkälainen apu olisi juuri tälle perheelle parasta, Välilä kuvailee. Viime aikoina ovat korostuneet erityisesti arjenhallinnan ongelmat, uupumusoireet sekä aikuisten neuropsykiatriset (nepsy) haasteet. Ammattilaiset ovat terapiakoulutuksen saaneita perheneuvojia
Nyt näyttää siltä, että ihan tosi kivasti sitä lahjoitusrahaa on kuitenkin tässä tullut. YMPÄRISTÖMINISTERIÖLLE kokouksen hintalappu oli vajaat 88?000 euroa, käy ilmi STT:n ministeriöstä tällä viikolla saamista tiedoista. Poliisi otti kerrostaloasunnosta kiinni kaksi miestä, joita epäillään tuhotyöstä. Hän toivoo, ettei alasajoon ja eläinten suuriin siirtoihin jouduta. Haapakoski kertoo, että joulukuussa metsäpeuroja siirrettiin Ruotsiin Tukholmassa sijaitsevaan Skansenin eläinpuistoon. Tieliikennekeskus oli varoittanut monin paikoin huonosta ajokelistä jäätävän vesitai tihkusateen sekä liukkaiden tienpintojen vuoksi. Alkuvuodesta on löydetty muutamia uusia sijoituspaikkoja. Asiasta kertoo STT:lle eläinten ylläpidosta vastaavan Vieraile ja välität -yhdistyksen puheenjohtaja, eläinpuiston entinen intendentti Marko Haapakoski. ”Katsomme joka viikko aina tilanteen uudestaan, että rupeammeko laittamaan eläimiä pois vai vieläkö jatkamme eläintenpitoa.” Ähtärin eläinpuisto ja samassa yhteydessä sijaitseva Hotelli Mesikämmen Oy asetettiin lokakuussa konkurssiin. Onnettomuus tapahtui lauantaina iltapäivällä. Poliisin tämänhetkisen tiedon mukaan henkilöauton kuljettaja menetti ajoneuvon hallinnan ja auto ajautui katon kautta ympäri pellolle. SUOMEN edustajille ei vielä heinäkuun alussa ollut löytynyt lainkaan majapaikkaa Belemistä, mikä oli poikkeuksellinen tilanne aiempiin vuosiin nähden. Esimerkiksi edeltäneen vuoden ilmastokokouksen kustannukset ministeriölle olivat vain vajaat 49?000 euroa. Ennen konkurssiin hakeutumista Ähtärin eläinpuistossa oli parisataa eläintä. Onnettomuudessa kuoli autoa kuljettanut nainen. LOPPUVUODESTA uutisoitiin joidenkin Ähtärin eläinten siirroista Ranuan eläinpuistoon, Korkeasaaren eläinpuistoon ja Lauhanvuoren kansallispuistoon. –?Toivotaan, että tilanteeseen löytyisi jokin kestävä ratkaisu, joku toimija tai vastaava, joka ottaisi puiston toiminnat haltuun ja rupeaisi pyörittämään sitä. Ähtärin eläinpuisto hakeutui konkurssiin viime syksynä. Delegaatiolle saatiin myöhemmin kesällä varattua hotelli, mutta tilanne muuttui vielä viime metreillä. STT Nuori nainen kuoli ulosajossa Lapualla Etelä-Pohjanmaalla Lapualla nuori nainen kuoli henkilöauton ulosajossa lauantaina, kertoi Pohjanmaan poliisi. Matkustajana ollut henkilö ei loukkaantunut vakavasti, poliisi kertoo. Korkeat kustannukset eivät karsineet osallistujamaita, mutta esimerkiksi Suomen ympäristöministeriö lähetti kokoukseen normaalia pienemmän delegaation, kertoo Suomen pääneuvottelija Marjo Nummelin. Pelot jäivät kuitenkin ainakin osin toteutumatta. STT. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA Minna Pulli, STT YK:n vuotuisen ilmastokokouksen kustannukset ja niiden vaikutukset puhuttivat ja pelottivat etukäteen viime vuonna. tammikuuta 2026 KOTIMAA // 7 Ähtärin eläinten hoitoon on varaa helmikuun lopulle Eevi Heikkinen, STT Ähtärin eläinpuiston eläimet ovat saaneet jälleen muutaman viikon lisää armonaikaa. –?Katsomme joka viikko aina tilanteen uudestaan, että rupeammeko laittamaan eläimiä pois vai vieläkö jatkamme eläintenpitoa. Kokous järjestettiin tuolloin Azerbaidzhanin Bakussa. Puisto suljettiin virallisesti lokakuun lopussa. Hiihtäjä joutui lumivyöryyn Urho Kekkosen kansallispuistossa liikkeellä ollut hiihtäjä joutui lumivyöryyn lauantaina päivällä, kertoi Lapin pelastuslaitos. Airbnb-majituksessa osa hinnoista oli vielä korkeampia. Toista miestä epäillään myös tapon yrityksestä. Lumivyöry tapahtui pelastuslaitoksen mukaan mäkisessä maastossa Rautupään lähellä Sodankylässä. Se olisi vielä hyvinkin mahdollista. Joitakin tulevia siirtoja on suunnitteilla, mutta niistä ei ole vielä varmuutta. –?Hotellimme vaihtui noin viikko ennen kokousta, Nummelin kertoo. –?Sanoisin, että Suomi oli karsinut delegaatiotaan vähän vielä enemmän kuin muut maat, Nummelin kertoo STT:lle. Kokouspaikan valitsee vuorollaan kukin viidestä YK-alueesta. Tällä hetkellä ylläpitoon tarvitaan noin 60?000 euroa kuukaudessa. Keskustelua järjestelyn toimivuudesta ja kustannusten kohtuullisuudesta on kuitenkin tarkoitus käydä, Nummelin lisää. Yle kertoi vuodenvaihteessa, että rahaa oli tuolloin tammikuun loppuun. Nyt niitä on noin 130. Yliajalle venyneessä kokouksessa hyväksyttiin marraskuussa päätöslauselma, joka ei sisällä suoraa mainintaa asteittaisesta luopumisesta fossiilisista polttoaineista. –?On todella tärkeää, että hintojen nousu pystyttäisiin pitämään kurissa, Nummelin sanoo. Rahat eläinten ylläpitoon riittävät näillä näkymin lähelle helmikuun loppua. Haapakosken mukaan keskusteluja on käyty erilaisista ratkaisuvaihtoehdoista, mutta esimerkiksi mahdollisista ostajaehdokkaista hän ei halua sanoa mitään. Haapakoski on tyytyväinen siihen, että suurimmalle osalle eläimistä on tiedossa sijoituspaikka jossakin toisessa eläinpuistossa, jos eläintenhoito Ähtärissä joudutaan ajamaan kokonaan alas. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa ja selvittää onnettomuuteen johtaneita syitä. Tuolloin kokouskustannukset olivat vain vajaat 20?000 euroa. Ulosajon syystä ei ole tietoa. Ilmastokokous maksoi ministeriölle 88 000 euroa Suomen pääneuvottelijan mukaan YK:n ilmastokokousten kustannusten kohtuullisuudesta on tarkoitus käydä keskustelua. Paikalta löytyi lisäksi nainen, jolla oli pahoinpitelyyn viittaavia vammoja. Majoitusta ei tässä tapauksessa saanut kuitenkaan itse valita. Uutta kotia kohti lähti metsäpeuroja ja pienempiä eläimiä, esimerkiksi metsämyyriä, vaivaishiiriä ja vesilintuja. Hänen mukaansa tällä hetkellä mahdollisuudet vaikuttaa kokouspaikkaan ovat kuitenkin rajalliset. Pelastuslaitoksen mukaan asunnossa oli palanut sänky. YK:n viime vuoden ilmastokokous järjestettiin marraskuussa Brasilian Belemissä. Hiihtäjä oli liikkunut muutaman metrin lumivyöryn mukana, mutta ei loukkaantunut tilanteessa, kerrottiin pelastuslaitokselta STT:lle. Jokunen suurempi lahjoitus on saatu. Tämä oli arvioinut, että myös vieressä ollut lumilippa saattaisi pettää. Haapakoski kertoo olevansa hyvin kiitollinen lahjoittajille, tukijoille ja vapaaehtoisille, joiden avulla eläinten ylläpitoa on voitu jatkaa. Dubaissa vuonna 2023 järjestetyn kokouksen kustannukset puolestaan nousivat lähes 125?000 euroon. Sisä-Suomen poliisilaitoksen mukaan hätäkeskuksesta tuli puoli neljän aikaan aamuyöllä ilmoitus, jonka mukaan Nokian Kyyninkadulla sijaitsevan kerrostalon rappukäytävässä oli savua. Hänen mukaansa Brasilia tarjosi pitkän väännön jälkeen kehittyneille maille paketin, joka laski majoituskustannuksia pelätystä. Pakettiin kuului mahdollisuus ottaa 10 huonetta per delegaatio ja hintaa huoneilla oli 500 Yhdysvaltain dollaria yhdeltä henkilöltä yötä kohden. STT Poliisi epäilee tulipalossa tapon yritystä Nokialla Pirkanmaalla syttyi lauantain vastaisena yönä kerrostaloasunnossa tulipalo, jota poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi. Myös muutama yritys on tehnyt lahjoituksia. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 18. Lahjoittajat ovat olleet pääosin yksityishenkilöitä ja keskimääräiset lahjoitukset pieniä. Joillekin isommille eläimille, kuten visenteille ja takineille, sijoituspaikka kuitenkin vielä uupuu. Pidemmän aikavälin ratkaisua vaikeaan tilanteeseen ei ole kuitenkaan löytynyt. Uutistoimisto AFP:n kokousta edeltäneiden tietojen mukaan Belemin hotellit tarjosivat kokousväelle huoneita noin 1??200 dollarin eli hieman yli tuhannen euron vuorokausihinnalla. Myös vuoden 2022 kokouskustannukset ylittivät viime vuoden summan: Egyptin Sharm el-Sheikhissä järjestettyyn kokoukseen osallistuminen kustansi ympäristöministeriölle lähes 91?000 euroa. Yhdistys on hakenut avustuksia, mutta Haapakosken mukaan mitään isompaa avustusta ei ole saatu. Vuonna 2021 kokous järjestettiin puolestaan Skotlannin Glasgow´ssa. Vakaampi rahallinen tilanne helpottaisi myös eläinpuiston toiminnan jatkajan etsimistä. EU:n ja Suomen tavoitteena oli, että Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteen ja maiden toimien välinen kuilu tunnistettaisiin ja päätöslauselmassa sovittaisiin askelista, joilla kuilu kurotaan umpeen. Kyseessä oli pelastuslaitoksen mukaan kokenut ulkoilija, jolla oli mukanaan hyvät varusteet. LAHJOITUSRAHAA eläinten hoitoon on tullut jatkuvalla syötöllä mutta hiljalleen. Hotellien hinnat nousivat kaupungissa kokouksen ajaksi pilviin muun muassa majoituspaikkojen rajallisen tarjonnan takia. Lisäksi poliisi epäilee, että tapahtumiin liittyy naiseen kohdistunut tapon yritys. Pelastuslaitos päätti varmuuden vuoksi hakea hiihtäjän pois maastosta. –?Sanoisin, että noin kuukausi eteenpäin taas mennään
1 –?Maaliskuussa presidentti Alexander Stubb ja Trump pelasivat golfia Floridassa. Kiitos oikein, oikein paljon. Mukana oli myös presidentti Stubb. 1 –?Vuoden alussa Yhdysvallat kertoi tehneensä liittolaistensa kanssa iskuja Isisin kohteisiin Syyriaan. Kuvissa näkyi muun muassa Trumpin näköinen uimahousuinen hahmo rantatuolissa Israelin pääministeriä muistuttavan hahmon vieressä. 1 –?Trump on kertonut harkitsevansa sotilaallisia toimia Irania vastaan maan mielenosoitusten tukahduttamispyrkimysten vuoksi. 1 –?Trump otti elokuussa vastaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin Alaskassa. –?Trump varmasti jollain tasolla ymmärtää Kiinaa ja Venäjää, jotka käyttävät häikäilemättä valtaansa. FAKTA Trumpin vuosi 1 Presidentti Donald Trump ei aikaillut ryhtyessään toteuttamaan toisen virkakautensa politiikkaa. Republikaanit ovat pääsääntöisesti pysyneet aivan hiljaa, eivätkä he ole käytännössä tehneet mitään pitääkseen Trumpia aisoissa, vaikka heillä kuitenkin olisi siihen paljon mahdollisuuksia. SAIKUN ANALYYSISSA Trump on sisäpoliittisesti kahminut kaiken saatavilla olevan vallan. Kansainväliset instituutiot, Euroopan unioni mukaan lukien, nähdään Trumpin hallinnossa Yhdysvaltain liikkumavaraa rajoittavina. 1 –?Trump irrotti Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimuksesta, julisti maahan kansallisen energiahätätilan ja halusi lisättäväksi mm. 1 –?Trump osallistui Naton huippukokoukseen kesäkuun lopulla. 1 –?Joulukuussa Trump otti vastaan Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan rauhanpalkinnon. Hän sanoo, että maa on palannut imperialistiseen ajatteluun ja irtautunut kansainvälisestä sopimusjärjestelmästä. 1 –?Trump myös veti Yhdysvallat pois YK:n ihmisoikeusneuvostosta ja Maailman terveysjärjestöstä WHO:sta. 1 –?Tammikuussa 2026 Trump kehotti Kuubaa tekemään ”diilin” Yhdysvaltain kanssa ennen kuin on liian myöhäistä. TRUMPILAINEN politiikka merkitsee jatkossakin haasteita Euroopalle. Yhdysvaltain tutkimuksen professori Mikko Saikku Helsingin yliopistosta kuvaa Trumpin alkukautta poikkeukselliseksi. Trump hallintoineen ei suoranaisesti ole tunnustanut suurvaltojen etupiirijakoa, vaan on pikemmin todennut, että sillä itsellään on sellainen läntisellä pallonpuoliskolla. Siksi edessä voi olla vaikeita valintoja suhteessa Yhdysvaltoihin. Nobelin rauhanpalkinto luovutettiin venezuelalaiselle Maria Corina Machadolle. 1 –?Alkusyksystä Yhdysvallat aloitti veneiskut Karibianmerellä ja Tyynellämerellä osana huumeidenvastaista sotaansa. Donald Trump aloitti vauhdilla toisen kautensa ensimmäisen vuoden, joka on nyt täyttymässä. Yhdysvallat ei näe Eurooppaa yhtä keskeisenä kumppanina kuin aiempien presidenttien aikana. 1 –?Tammikuussa 2026 Valkoinen talo ilmoitti Yhdysvaltojen vetäytyvän kymmenistä kansainvälisistä järjestöistä. 1 – Trump haluaa Tanskan itsehallintoalueen Grönlannin Yhdysvaltain hallintaan muun muassa strategisten turvallisuussyiden nojalla. Lentokentälle oli levitetty punainen matto päämiesten kohtaamisen kunniaksi. Hän arvostaa tai ainakin kunnioittaa tällaista toimintaa. 1 –?Trump on kaavaillut Gazasta Lähi-idän Rivieraa. Sinkkosen ja Saikun arvioiden mukaan Yhdysvaltain kansainvälinen painopiste siirtyy poispäin Euroopasta. öljynporausta. Sinkkosen mielestä tällaisilla näkemyksillä voi olla yllättäviä seurauksia Euroopalle, sillä Trumpin hallinto tukee poliittisia voimia, jotka hajauttavat Euroopan unionia ja Euroopan yhtenäisyyttä. Vauhti jatkuu, Eurooppa jää sivuun ja vaikeat valinnat lähestyvät. –?Jos ensimmäisen vuoden aikana ajateltiin, että eurooppalaiset panostamalla omaan puolustukseensa ja suhtautumalla Trumpiin myötämielisesti pystyvät jotenkin silottelemaan näitä Trumpin hallinnon vaikeimpia impulsseja, niin en ole vakuuttunut tämän toimivuudesta seuraavina vuosina. 1 –?Ensimmäisen virkavuotensa aikana Trump on myös määrännyt kansalliskaartilaisia useisiin yhdysvaltalaiskaupunkeihin, kuten Los Angelesiin ja Chicagoon. Sen tilalle rakentuu Trumpin kaavailema suuri edustusja juhlatila. 1 –?Kesäkuussa Yhdysvallat iski Iranin ydinlaitoksiin. 1 –?Kauden alkuun ajoittui myös Meksikonlahden uudelleen nimeäminen Amerikanlahdeksi. Sitä pidetään yleisesti räätälöitynä Trumpia varten. Sinkkonen sanoo, että välivaalien jälkeen presidentistä tulee helposti niin sanottu rampa ankka ja että republikaanit aloittavat tuolloin valtapelin Trumpin manttelinperijästä. Tällöin Trumpin toiminnalle voidaan asettaa jarruja. 1 –?Trump perusti tehokkaan hallinnon elimen Dogen, jonka johtoon hän nimitti miljardööri Elon Muskin. 1 –?Kauden alkukuukausiin ajoittuvat myös kauppasota ja vaihtelevat päätökset korkeampien tuontitullien käyttöönotosta. ANDREW CABALLERO-REYNOLDS / AFP / LEHTIKUVA. 1 –?Valkoisen talon itäsiipeä purettiin syksyn mittaan. osavaltion. Trumpin ja hänen hallintonsa ensimmäinen vuosi on ollut tapahtumien täyteinen. Marraskuun välivaaleissa demokraatit saattavat saada enemmistön kongressin edustajainhuoneeseen. Ryhmää kutsuttiin kansainvälisessä mediassa Zelenskyin henkivartiostoksi. 1 –?Ensi töikseen tammikuussa 2025 Trump armahti kongressitalo Capitolin vuoden 2021 mellakoitsijat. 1 –?Alaskan-tapaamisen jälkeen Valkoiseen taloon matkasi Ukrainan presidentin ja hänen eurooppalaisten tukijoittensa ryhmä keskustelemaan rauhanmahdollisuuksista. SINKKONEN huomauttaa, että Yhdysvallat näkee läntisen pallonpuoliskon omana etupiirinään. 1 –?Pohjoista naapuriaan Kanadaa Trump on hermostuttanut sanomalla, että haluaisi Kanadasta Yhdysvaltain 51. Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Ville Sinkkonen kiteyttää Trumpin alkukauden sanaan vauhti. Näillä sanoilla aloitti Donald Trump vuosi sitten toisen virkakautensa Yhdysvaltain presidenttinä ja jatkoi lupaamalla, että Amerikan kultainen aika alkaisi heti. tammikuuta 2026 8 // ULKOMAAT Donald Trump aloitti tuulispäänä Mimma Lehtovaara, STT –?Kiitos. 1 –?Huhti-toukokuun vaihteessa Yhdysvallat ja Ukraina allekirjoittivat mineraalisopimuksen, jota oli yritetty saada sovittua jo aiemmin. Helmikuussa julkistettiin tekoälyvideo Gazan lomatunnelmista. Naton pääsihteeri Mark Rutte sai tuolloin laajaa huomiota kutsumalla Trumpia isukiksi (daddy). 1 –?Helmikuun lopulla Trump ja hänen varapresidenttinsä ripittivät julkisesti Ukrainan presidenttiä Volodymyr Zelenskyiä Valkoisessa talossa. Saikun mukaan Trumpin Yhdysvallat suhtautuu välinpitämättömästi kansainvälisiin sopimuksiin ja monenväliseen turvallisuusyhteistyöhön. 1 –?Yhdysvaltain maahanmuuttopoliisi ICE on saanut laajemmat valtuudet ja lisärahoitusta. 1 –?Tammikuun alussa 2026 Yhdysvallat sieppasi Venezuelan itsevaltaisen johtajan Nicolas Maduron puolisoineen ja kuljetti heidät New Yorkiin. Euroopan johtajille ei ole tarjolla niin sanottua helppoa pelikirjaa. Kiitos oikein paljon kaikille. 1 –?Trump julkisti Gazan rauhansuunnitelmansa syksyllä. Hän huomauttaa, että Trump ei kunnioita presidentille asetettuja perustuslaillisia rajoja. Joulukuussa Trump kuvaili Politicon haastattelussa eurooppalaisia johtajia muun muassa heikoiksi ja kutsui Eurooppaa rappeutuvien maiden ryhmäksi. –?Yhdysvaltain perustuslaki antaa kongressille paljon valtaa, mutta Trump on häikäilemättömästi ominut sitä itselleen. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 18. Iskujen oikeutusta on kyseenalaistettu. –?Aikaikkuna on siis suhteellisen pieni, ja siksi vauhti todennäköisesti on aikamoinen myös seuraavan kymmenen kuukauden aikana. Vou
Myös Suomi lähettää Tanskan pyynnöstä kaksi yhteysupseeria Grönlantiin tutustumaan harjoitustoiminnan mahdollisuuksiin, puolustusministeriö kertoi torstaina. Myös Kööpenhaminassa Tanskassa tuhannet ihmiset kokoontuivat protestoimaan Yhdysvaltain uhkauksia vastaan. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 18. Trumpin mukaan nimetyt maat pelaavat ”vaarallista peliä” lähetettyään edustajiaan Grönlantiin. Trump julkisti viime keväänä suunnitelmansa kunnianhimoisesta ohjuspuolustusjärjestelmästä, jota kutsutaan Golden Domeksi eli Kultakupoliksi. Trumpin mukaan järjestelmä suojaisi Yhdysvaltoja jopa avaruudesta laukaistuilta ohjuksilta. Trumpin mukaan maiden on aika maksaa takaisin. Mielenosoituskulkueen oli määrä suunnata kohti Yhdysvaltain konsulaattia. Trump antaa kirjoituksessaan ymmärtää, että Euroopan maat olisivat Grönlannin velkaa Yhdysvalloille. Grönlantilaiset osoittivat lauantaina mieltään itsehallintoalueen pääkaupungissa Nuukissa. LAUANTAISESSA kirjoituksessaan Trump väittää jälleen, että panoksena olisi Yhdysvaltain ja koko maailman turvallisuus. Tanskassa mielenilmauksia oli muissakin kaupungeissa. Ne ilmoittivat osallistumisestaan ennen Suomea. Kylteissä sanottiin muun muassa, että Grönlanti ei ole myytävänä. Mielenosoittajien oli myöhemmin tarkoitus seisauttaa marssinsa Yhdysvaltain suurlähetystön edustalle. Niissä luki Trumpin iskulauseesta väännetty Make America Go Away. STT ei tavoittanut ulkoministeri Elina Valtosta (kok.) tuoreeltaan kommentoimaan. Suomen lisäksi Trump aikoo asettaa tulleja Tanskalle, Norjalle, Ruotsille, Ranskalle, Saksalle, Britannialle ja Alankomaille. Kesäkuun alussa tulli nousisi Trumpin mukaan 25 prosenttiin. ANDREW CABALLERO-REYNOLDS / / AFP / LEHTIKUVA. Grönlantilaisten yhdistys Tanskassa kertoi verkkosivuillaan, että tarkoituksena on lähettää selkeä ja yhtenäinen viesti demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta Grönlannissa. Tanskan yleisradioyhtiö DR:n julkaisemissa kuvissa näkyy protestoijien kantamia kylttejä, joilla he välittivät viestiään Trumpille. Trump puhui ohjuspuolustusjärjestelmästä jo vaalikampanjassaan. Trump sanoi, että maiden olisi maksettava tulleja kaikista Yhdysvaltoihin vietävistä tuotteista, kunnes sopimus Grönlannin ostamisesta on tehty. Uutistoimisto AFP:n toimittajan mukaan moni protestoija oli pukeutunut Trumpin Maga-liikettä imitoiviin hattuihin. Mielenosoituksessa oli mukana myös Tanskalle kuuluvan itsehallintoalueen oma pääministeri Jens-Frederik Nielsen, joka heilutti Grönlannin lippua. Mukana oli myös alueen oma pääministeri ALESSANDO RAMPAZZO / AFP / LEHTIKUVA Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on asettanut Suomenkin niiden maiden joukkoon, joita uhkaavat tuontitullit. Grönlantilaiset kokoontuivat protestoimaan Trumpin uhkauksia vastaan lauantaina. Tanskan puolustusministeriö kertoi keskiviikkona, että Grönlantiin lähetetään lisää sotilaita, lentokoneita ja aluksia yhteistyössä Nato-liittolaisten kanssa. Suomen pääministeri Petteri Orpon (kok.) esikunnasta kerrottiin lauantai-iltana STT:lle, että pääministeri ei vielä kommentoi asiaa. –?Siksi on välttämätöntä, että maailmanlaajuisen rauhan ja turvallisuuden suojelemiseksi ryhdytään voimakkaisiin toimenpiteisiin, jotta tämä mahdollisesti vaarallinen tilanne päättyisi nopeasti ja kiistattomasti, Trump perustelee. Tanskan ja Grönlannin lippuja kantavat mielenosoittajat kerääntyivät puoliltapäivin Kööpenhaminan kaupungintalon edustalla. –?Yhdysvallat on välittömästi avoin neuvotteluille Tanskan ja minkä tahansa näiden niin paljon vaarantaneiden maiden kanssa huolimatta kaikesta siitä, mitä olemme tehneet heidän hyväkseen, mukaan lukien maksimaalinen suojelu, niin monen vuosikymmenen aikana. Trump on vaatinut Grönlannin liittämistä Yhdysvaltoihin ja esittänyt väitteitä, joiden mukaan Kiina ja Venäjä aikoisivat vallata Grönlannin. GRÖNLANNIN pääkaupungissa Nuukissa tuhannet ihmiset kokoontuivat lauantaina vastustamaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin uhkauksia ottaa Grönlanti haltuunsa. tammikuuta 2026 ULKOMAAT // 9 Trump uhkaa nyt myös Suomea tuontitulleilla STT–AFP–NTB–Ritzau Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mukaan Suomelle ja seitsemälle muulle maalle asetetaan 10 prosentin tuontitulli helmikuun alusta alkaen Grönlannin takia. Trump ilmoitti asiasta lauantaina Truth Social -alustallaan. Maa ilmoitti aloittavansa välittömästi sotaharjoitukset. Vastaavanlaiseen toimintaan Grönlannissa osallistuvat niin ikään Ruotsi, Norja, Saksa, Britannia ja Ranska. –?Älä puhu arktisen alueen turvallisuudesta, kun sen suurin uhka olet sinä, luki yhdessä protestoijan kyltissä. Trump sanoi perjantaina, että hän saattaa asettaa tuontitulleja maille, jotka eivät tue hänen Grönlanti-suunnitelmiaan. KESKIVIIKKONA Trump sanoi, että Grönlannin hallitseminen on välttämätöntä Yhdysvalloissa kehitteillä olevan ohjuspuolustusjärjestelmän takia. Tanska on toistuvasti torjunut alueliitosvaatimukset. –?Mikään vähempi ei ole hyväksyttävää, Trump kirjoitti. Trump kirjoittaa julkaisussaan myös, että sotilasliitto Nato olisi entistä vaikuttavampi ja tehokkaampi, jos Grönlanti olisi Yhdysvaltain käsissä
Se oli aika hankala yhtälö, Ville Kinnunen kertaa. Jos vielä muutama junnu saadaan lisää, voisi ensi kaudella olla jopa kaksi juniorijoukkuetta, juniorijoukkueen valmentajiin kuuluva Tapani Riihimäki pohtii. PERHOSSA jääkiekkotoimintaa pyörittävä Perho Hockey Team ehti olla liki kaksi vuosikymmentä pöytälaatikossa, josta se kaivettiin esille vuosi sitten. – Tupa on ollut täynnä. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Perho Hockey Teamin junnujoukkue treenaa kahdesti viikossa. KOKKOLASTA ostettu jäähalli on pystytetty Perhossa seurojentalon takapihalle, jossa oli entuudestaan kunnan tekojää. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. – Kyllä tämä oli positiivinen yllätys. Treenit olivat kerran viikossa ja siihen vielä pelit päälle. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Sinne matkaa tulee Perhosta reilu 80 kilometriä. Sopiva halli löytyi lopulta viime keväänä Kokkolasta, jossa Juniori-Hermes myi omaa vanhaa pressuhalliaan. Juniori-Hermeksen vanha halli siirrettiin Kokkolasta Perhoon. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. 1 Halli maksoi Perhon kunnalle noin 230 000 euroa siirto-, pystytysja muutostöineen. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Hallin pystytys ja sähkötyöt tehtiin ammattilaisten voimin, mutta talkooapuakin on tarvittu. 1 Jäähalli sijaitsee Perhossa valtatien 13 varressa Perhon seurojentalon takana. Ville Kinnunen, Miko Lampela ja Tapani Riihimäki kuuluvat Perhon HT:n juniorijoukkueen valmentajarinkiin. MAIJA AHONEN FAKTA Perhon jäähalli 1 Perhon jäähalli on Juniori-Hermeksen vanha pressuhalli, jonka Perhon kunta osti keväällä tekojäänsä suojaksi. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Ensin on vuorossa junioreiden harjoitukset ja sitten miesten edustusjoukkueen. Miesten joukkue oli aika selvä juttu, mutta junnupuoli askarrutti, löytyykö siihen riittävästi pelaajia. Vaikka Perho HT:n juniorit eivät ainakaan toistaiseksi pelaa missään sarjassa, ei lasten ole tarvinnut tyytyä pelkkiin harjoituksiin. Suunnitteilla on käynnistää oma kiekkokoulu 3–7-vuotiaille lapsille. Tilanteen ratkaisemiseksi perholaiset kiekkoilijat herättivät henkiin vanhan jääkiekkoseuransa ja alkoivat kartoittaa eri vaihtoehtoja oman harjoitushallin saamiseksi paikkakunnalle. Pyrimme tarjoamaan sellaiset eväät, joilla pystyy jatkamaan harrastusta, Riihimäki kertoo ja jatkaa: – Tärkeintä on, että lapset tulevat hymyssä suin tänne ja vielä iloisempina kotiin. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 18. Viikko 3 Nimipäivät tänään Päivän sana Laura (suom.), Laura (ruots.), Kiril (ort.). Harrastajien tavoite oli selvä: paikkakunnalle haluttiin oma jäähalli. Tältä näytti meno Perhon HT:n junnuharjoituksissa perjantaina 9. – Junioreissa on vähän alle 20 lasta ja edustusjoukkueessa 30 miestä, kertoo Perho Hockey Teamin puuhamiehiin kuuluva Ville Kinnunen. tammikuuta.. Lisääkin harrastajia mahtuu siis junioritoimintaan mukaan. 1 Halli otettiin Perhossa käyttöön joululomalla. Valmista tuli sopivasti koulujen joululomaksi. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 09:44 15:31 09:03 15:57 Laskee Jeesus vastasi naiselle: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan.” -Joh. 4:13–14 Jää saatiin peittoon Perhossa Maija Ahonen Perhon uudesta jäähallista ei puutu vipinää tammikuisena perjantai-iltana, kun Perho Hockey Teamin (Perho HT) harrastajat ottavat kentän haltuun. Yksi ilta laskin, että kaukalossa oli reilu 50 luistelemassa yleisellä vuorolla, Tapani Riihimäki iloitsee. Kun mukaan lasketaan vielä höntsälätkää pelaavat harrastekiekkoilijat, jääkiekkoilijoiden määrä nousee Perhossa lähelle sataan. – Kunhan lajista tykkää, ei ole mitään väliä, onko tyttö vai poika. – Pelaamiseen pitää antaa mahdollisuus, vaikka sarjatoimintaa ei olekaan, Riihimäki toteaa. – Moni jääkiekkoa aiemmin pelannut on aktivoitunut uudestaan, kun tänne saatiin oma halli, Kinnunen kertoo. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. – Siellä pienemmät pääsisivät tutustumaan lajiin leikkien muodossa, Ville Kinnunen kertoo. PERHON jäähalli on vetänyt ilahduttavasti väkeä myös vapaavuoroille, joita on mailallisille ja mailattomille luistelijoille. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. OMAN JÄÄHALLIN myötä Perhon HT on käynnistänyt myös oman junioritoiminnan, johon on riittänyt innokkaita luistelijoita. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 18.1. Kun on mukavaa, silloin säilyy myös innostus lajiin. 1 Perholaiset ovat vahvistaneet hallin runkoa ja uusineet siihen pressun sinivalkoisesta keltaiseksi. tammikuuta 2026 10 // PÄIVYRI LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Paikallinen jääkiekkoväki on muun muassa ollut kokoamassa kaukaloa ja vaihtoaitioita, jäädyttämässä kenttää ja rakentamassa seurojentalolle pukuhuoneita. Perhon lisäksi Perhon HT:n edustusjoukkueessa on pelaajia Kyyjärveltä, Karstulasta, Kannonkoskelta, Vetelistä ja Vimpelistä. – Toiminta siirtyi Saarijärvelle. Perhon kunta näytti Hockey Teamin suunnitelmalle vihreää valoa ja myönsi pressuhallin hankintaan tarvittavan määrärahan. Välillä perholaiset olivat käyneet pelaamassa jääkiekkoa Karstulan Kivan riveissä, mutta sitten harrastus siirtyi vieläkin kauemmaksi Karstulan jäähallin konkurssin takia. Lauantaina Perhon jäähallissa pelattiin ensimmäinen kolmosdivisioonan ottelu, kun Perho HT sai vastaansa Suolahden Urho II -joukkueen. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Ensimmäinen ystävyysottelu pelattiin viikonloppuna Teerijärveä vastaan
Voitonjuhlissa mukana myös uudistuneen valmennusjohdon Matti Kurikkala ja Teijo Koivukoski. Ensimmäistä kautta Kokkolassa pelaava Vainio on ehtinyt näkemään kauden aikana jo paljon kapteenin tontilta. Ja totta kai jos joukkue ei menesty, niin kyllä kapteeni ottaa omalle kontolleen paineita, myönsi Vainio. – Päätettiin, että heittäydytään pallon eteen, vaikka pää edellä, jos tilanne sen vaatii. – Vähän oma taakkakin on tässä helpottunut. Meillä on hyvä joukkue, jolla on ollut paljon epäonneakin. Voiton myötä Kaarle nousi putoamisviivan oikealle puolelle, ja päätössummerin soidessa nähtiin kentällä ja kentän laidalla helpottuneita ilmeitä. Molemmista maaleista vastasi Haji Abdi. – Kyllä voitto maistuu hyvältä! Varsinkin, kun kaikki tiesivät, mitkä olivat panokset tässä kuuden pisteen pelissä, iloitsi Hermeksen kapteeni Joona Vainio. – Silloin kun Simo vaihtui valmentajaksi, niin teema on ollut, että jokainen peli on pleijaripeli. – Se oli semmoinen jäitä pitkin patjaan ja kun siellä on meidän aika taitava kaveri ottamassa kiekon haltuun, naurahti Vainio. Näin saatiin peli pidettyä vastustajan kenttäpuoliskolla: sieltä ei voi maaleja mennä omiin, Kykyri sanoo. 4–1-maalissa vastaavanlaisen työn teki Atte Henttu, joka vahvan riiston jälkeen toimitti pallon tyhjän maalin edessä odottaneelle Hajille. Maalivahti nosti omalta alueeltaan 5–1-maalin JoSePan hakiessa kavennusta ilman maalivahtia. Jääkiekko ”Jokainen jätkä tiedostaa, että nyt täytyy laittaa kaikki likoon” Hermeksen kapteeni Joona Vainio avustaa hyvin torjunutta Alex Mäkelää. Kauan ei voi Hermes voittoa juhlia, sillä ensi viikolla odottaa taas uusi kuuden pisteen ottelu, kun perjantaina Kokkolaan saapuu Nokian Pyry. Virolainen oli asialla myös toisen erän ensimmäisessä vaihdossa. Lauantai-iltana vuorossa oli taas hivenen tärkeämpi peli, kun samoista sijoista pudostuspeliviivan tuntumassa taisteleva KeuPa HT saapui vierailulle. tammikuuta 2026 URHEILU // 11 Hermes nousi viivan päälle Jukka Määttälä Vaikean alkukauden jälkeen Hermeksellä on ollut panosta peleissään ilta toisensa jälkeen. Lopullisen niitin iski vieraiden tyhjään maaliin hattutemppunsa viimeistellyt Virolainen. Nyt olen vähemmän joutunut pumppaamaan joukkuetta, kun tuohon on tullut kokeneita kavereita lisää, jakoi kiitosta Vähäsalon ja kumppaneiden suuntaan Vainio. Pukukopissa todettiin ennen peliä, että ollaan risteyskohdassa, ja tässä on mahdollisuus löytää uusi suunta, valmentaja Petri Kykyri toteaa taistelun tauottua. – Kyllä muutoksen on huomannut. Ottelun alussa vierasjoukkue JoSePalla oli paikat tehdä tärkeä avausmaali, mutta viime kaudella Kaarlen ykkösmaalivahdiksi noussut ja täksi ottelussa Vieska Futsalista lainattu Toni Heikkilä venyi tärkeisiin torjuntoihin. Kykyri käänsi Kaarlen kurssin Petri Kykyri (vas.) nosti peukun pystyyn voiton kunniaksi. PITKÄÄN NÄYTTI, että Hermes vie avauserän tuon maalin ansiosta. Ilman Vainiotakin Hermes jatkoi päätöserässä hyvää ja tarkkaa pelaamistaan, jossa vieraat jätettiin maalipaikoitta. – Lähdimme rohkeasti prässäämään ylhäältä. Jokainen jätkä tiedostaa, että nyt täytyy laittaa kaikki samalla tavalla likoon kuin pleijareissa, ei ole yhtään varaa himmailla. Isännät uudemman kerran johtoon vei kultakypärä Joni Airo. Hermes hoiteli toistamiseen KeuPan kotikaukalossaan parin viikon sisään, tällä kertaa voittonumerot kirjattiin 4–1 (2–1, 1–0, 1–0). Kakkoskentän ensimmäisessä vaihdossa Joni Virolainen vie isännät johtoon Vainio syötöstä. – Alkukausi oli vaikea, kuten kaikki tietävät. JoSePa kaatui Hollihaassa selvin 5–2 (2–0)-numeroin. Onneksi ei jäänyt tämä peli siitä kiinni, totesi pelin jälkeen Vainio, jonka pelit päättyivät kahden erän jälkeen. JUKKA LEHOJÄRVI Johan Prest S a r jaju mbok si va la ht a nut TP-Kaarle aloitti uuden vastuuvalmentajan Petri Kykyrin johdolla vakuuttavasti. Vahvan ottelun pelannut Elias Salo sai vasurinsa vapaaksi, mutta laukaus näytti menevän takatolpasta ohi. Vainio oli lyömässä itse alkutahdit voitolle. Kaarlellakin oli ensimmäisellä jaksolla paikkoja, mutta 1–0-maalissa oli onneakin matkassa. Se oli hankalaa aikaa kaikille. – Ekan erän lopussa sattui kyynärpäähän ja se puudutettiin toiseen erään. – Voisi keksiä paljonkin tekosyitä siihen, miksi ei mennyt sisään. Hermes pelasi loppuerän kypsästi, kuten playoffseissa pitääkin. Mutta kolmatta en enää pystynyt edes puudutuksenkaan kanssa pelaamaan. Ollaan oltu henkisesti solmussa. Kaarle lähti otteluun muuttamalla puolustamistapansa. Sen verran kipeä se oli, myönsi hämeenlinnalaislähtöinen 28-vuotias Vainio, joka on tehnyt IT-alan hommia etänä pelaamisen ohella jo kahdeksan vuoden ajan. Ja nyt vain jatkuu, mutta onneksi suunta on ylöspäin. Mutta erän lopulla molemmat onnistuivat vielä kertaalleen maalinteosta. Toki Vainiolle soviteltiin erän lopulla ratkaisijanviittaa päälle, kun mies pääsi nokikkain KeuPa-maalivahti Otto Hannikaisen kanssa. Esityön illan toiseen maaliin tekivät Julius Vähätalo ja Eeli Lehtinen. 3–1-maalissa Abdi ryösti pallon vastustajalta eikä luopunut pelivälineestä ennen kuin se oli vastustajan maalissa. Heikkilä iski tämän lisäksi ottelussa myös viimeisen naulan vastustajan arkkuun. OTTELUN ratkaisuosumat olivat suoraa seurasta tästä pelitapamuutoksesta. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 18. Toivo Paavola oli kuitenkin oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja Salon laukaus kimposi Paavolan kautta verkkoon. JOHAN PREST. – Mahtava esitys. Jotta häviämään tottuneen joukkueen kurssi voisi kääntyä, tarvitaan onnistumisia niin taktisella kuin henkisellä puolella. KeuPaa vastaan näytti heti ensisekunneista lähtien, että Hermes on valmis pelaamaan. Tästä pelistä oli mahdollisuus tehdä käännekohta, ja nyt otetaan tästä loppukaudeksi positiiviset asiat mukaan, Kykyri toteaa. 2–0-maalista vastasi konkariosaston Sebastian Åström, joka Hentun syötöstä teki niin sanotun pukukoppimaalin 40 sekuntia ennen ensimmäistä summeria. Mutta marraskuun lopun valmentajan vaihdoksen jälkeen, on joukkueen suunta muuttunut
Lauantaina Vuorinen oli aika-ajojen 11:s, puolivälieränsä nopein ja välieränsä toinen. Seurakaveri Ilana Onnela oli 23-vuotiaiden finaalissa. 4. 3. 4. päivä, sprintit 1,4 km, tuloksia (v): M18: 1) Santtu Mylläri TeRi 3.06,22, 2) Aapeli Karislahti KangKi +0,74, 3) Amos Korin PIF +1,08. Aika-ajojen nopeimmat: 1) Heggen 2.24,40, 2) Roman Alder Sveitsi -0,19, 3) George Ersson Ruotsi -1,21, ...suomalaiset: 8) Liekari -2,09, 11) Vuorinen -2,53, 37) Ike Melnits -6,03, 50) Eero Rantala -7,63. Finaali ei ollut taktisesti hyvä. 2. Karsinta (44): 1) Wikblom 2.57,61, 18) Vuorela +9,86, 25) Halmesmäki +11,93, 37) Elmeri Hietala Minken +19,77. ae: 1) Fagerudd. Molemmissa kilpailuissa hiihtotapana oli perinteinen. 1. M20: 1) Kalle Tossavainen HollU-46 3.05,90, 2) Justus Vihinen EspHS +0,79, 3) Aapo Turtiainen ImatrU +0,96. Aika-ajojen nopeimmat: 1) Sundling 2.38,85, 2) Moa Lundgren Ruotsi -3,36, 3) Dahlqvist -4,40, ...suomalaiset: 11) Kähärä -7,95, 17) Niemelä -9,85, 19) Olkkonen -9,98, 32) Krista Pärmäkoski -13,43, 43) Amanda Saari -18,42. 2. ve: 5) Topias Vuorela Minken. Vuorinen sivakoi viime talvena vapaalla MM-sprinttipronssille. ve: 4) Eelis Merikäinen T Skiers, 6) Anton Packalén Minken. Maailmancupin pistetilanne 19/34 kilpailun jälkeen: 1) Prevc 1?314, 2) Ryoyu Kobayashi Japani 867, 3) Nikaido 721, ...27) Antti Aalto Suomi 114, ...30) Niko Kytösaho Suomi 80. ae: 3) Halmesmäki, 6) Sander Wikblom Minken. Golf Dubai: Miesten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 2,75 miljoonaa dollaria: Tilanne 54/72 reiän jälkeen, par 71: 205 lyöntiä (–8): Nacho Elvira Espanja 69+68+68, 207 (–6): Dylan Frittelli 70+71+66, Marcus Armitage Englanti 69+70+68, Shane Lowry Irlanti 69+68+70, 208 (–5): Rory McIlroy Pohjois-Irlanti 66+74+68, ...217 (+4): Oliver Lindell Suomi 68+78+71 (jakaa 37. 1. 4. 1. Seuraava kilpailu: 18.1. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 18. ae: 1) Rautiala, 2) Onnela, 3) Pinja Aaltonen Minken. Turkkila/Versluis ja Orihara/Pirinen etenivät lauantain vapaatanssiin, johon pääsi 20 parasta paria. Melker Wikblom Minken hylättiin. N18: 1) Olivia Puranen AT Ski Team 3.16,20, 2) Anni Jantunen EspHS +1,94, 3) Lumia Nurmela OunasvHS +4,89. ae: 3) Assi Hakala HU. –?Olen kunnossa. 5. ve: 1) Haapalehto. ve: 4) Vilma Hahtokari IFÅs. Alppihiihto Wengen: Miesten maailmancup: Syöksylasku: 1) Marco Odermatt Sveitsi 1.33,14, ...suomalaisia: 28) Joni Mäki 274, 31) Arsi Ruuskanen 260, 33) Perttu Hyvärinen 247, 37) Iivo Niskanen 210, 40) Niilo Moilanen 203, 41) Vuorinen 199, 42) Niko Anttola 198, 56) Ristomatti Hakola 161, 59) Petteri Koivisto 152, 68) Liekari 116. 1. 5. Liekari oli lauantaina aika-ajojen kahdeksas, puolivälieränsä nopein ja välieränsä nopein. Norjan Ida Marie Hagen ja Saksan Nathalie Armbruster ohittivat Korhosen ladulla, mutta 18-vuotias suomalainen ohitti Norjan Ingrid Låten ja Yhdysvaltain Alexa Brabecin. Oberhof, 10 km (p). Kaksi suomalaismiestä ylsi maailmancupin sprinttifinaaliin viimeksi vuonna 2024, jolloin Vuorinen oli neljäs ja Joni Mäki viides Kanadan Canmoressa ja Vuorinen oli kolmas ja Niilo Moilanen viides Rukalla. Sapporo: Miesten maailmancup, HS137-mäki: 1) Domen Prevc Slovenia 285,7 pistettä (132– 141 metriä), 2) Naoki Nakamura Japani 263,6 (134–132,5), 3) Ren Nikaido Japani 257,6 (130– 129,5), ...49) Jarkko Määttä Suomi 64,9 (106). ve: 3) Wikblom. Korhosen vire jatkuu Suomen Minja Korhosen erinomainen vire yhdistetyn naisten maailmancupissa jatkui lauantaina ja toi kolmannen sijan tasauslähtökilpailussa Saksan Oberhofissa. tammikuuta 2026 12 // URHEILU Sprinttimiehet finaalissa Petteri Ikonen, STT Suomen Lauri Vuorinen ja Emil Liekari virittelivät lauantaina superyllätystä maastohiihdon miesten maailmancupin vapaan sprintissä Saksan Oberhofissa, mutta heidän oli tyytyminen neljänteen ja viidenteen sijaan. Rukalla hän oli perinteisellä kuudes. Herola jäi norjalaisvoittaja Jens Lurås Oftebrosta 35,5 sekuntia. –?Ei pidä jossitella (finaalilla), olen tyytyväinen ja tehnyt asioita oikein harjoituskaudella, vaikka tulosta ei tullut vielä alkukaudesta, Liekari sanoi. –?Vaikka pääsin taas hyviltä sijoituksilta lähtemään hiihtoladulle, tiesin, että kovat hiihtäjät ovat tulossa takaa. Korhonen hyppäsi HS100-mäestä 99 metriä ja oli jo mäkiosuuden jälkeen kolmantena. Karsinta (36): 1) Haapalehto 3.19,33, 8) Onnela +5,95, 16) Aaltonen +12,31, 17) Saari 14,15, 19) Rautiala +15,89, 21) Hakala +17,34. ae: 5) Signe Jakobsson Minken. ae: 4) Enni-Sofia Saari YK. N20: 1) Iiris Voutilainen JoensKa 3.22,28, 2) Ellinor Halonen Kraft +0,15, 3) Nella Voutilainen JoensKa +1,65. Syöksycupin tilanne 4/9 kilpailun jälkeen: 1) Odermatt 380, 2) Franjo von Allmen Sveitsi 280, 3) Dominik Paris Italia 180, ...12) Lehto 68. ve: 4) Viivi Fagerudd Brahe. Karsinta (58): 1) Puranen 3.14,47, 25) Fagerudd +25,76, 26) Aho +26,22, 28) Parkkila +26,29, 45) Liina-Maija Hietala KP-V +37,46, 55) Lina Myrskog +50,66. Sijoitus kärkikymmenikössä oli hänelle kalenterivuoden ensimmäinen. M23: 1) Pauli Vuorma LiperHS 2.52,85, 2) Jesse Kähärä MikkH +0,93, 3) Jalmari Bergqvist LiperHS +1,03, 4) Daniel Onnela Pohti ST +1,44. ve: 1) Onnela. ae: 2) Hahtokari, 6) Wilma Hjerpe Minken. 2. KP Maastohiihto Tampere: Nuorten SM-hiihtojen 2. Karsinta (77): 1) Evert Ikonen 2.58,64, 22) Halmesmäki +13,49, 28) Wikblom +15,82, 51) Atte Huhtanen YK +22,77, 76) Toni Jääskeläinen PK +39,15. Maailmancupin kärki: 1) Hagen 790 pistettä, 2) Brabec 620, 3) Korhonen 589, ...muut suomalaiset: 20) Heta Hirvonen 187, 30) Anna Kerko 75, Miehet, HS100-mäki ja 10 km hiihto myöh. 2. 2) Vincent Kriechmayr Itävalta jäljessä 0,79 sekuntia, 3) Giovanni Franzoni Italia –0,90, ...29) Elian Lehto Suomi –2,26. Nuorten miesten sarjoissa Minkenin Melker Wikblom eteni 20-vuotiaiden sarjassa finaaliin, jossa hänen suorituksensa hylättiin. N23: 1) Ella Noora Haapalehto Pohti ST 3.22,47, 2) Selene Rossi Vuokatti STK +1,36, 3) Nora Kytäjä IisV ´1,46, 6) Ilana Onnela Pohti ST +16,03. Oberhof: Maailmancupin sprintit (v): Miehet: Finaali: 1) Lars Heggen Norja 2.25,83, 2) Federico Pellegrino Italia jäljessä 0,32 sekuntia, 3) Even Northug Norja -1,56, 4) Lauri Vuorinen Suomi -3,22, 5) Emil Liekari Suomi -5,76, 6) Valerio Grond Sveitsi -13,38. 5. Taitoluistelu Sheffield: EM-kilpailut: Jäätanssi, tilanne rytmitanssin jälkeen: 1) Laurence Fournier Beaudry/Guillaume Cizeron Ranska 86,93 pistettä, 2) Lilah Fear/Lewis Gibson Britannia 85,47, 3) Charlene Guignard/ Marco Fabbri Italia 84,48, ...7) Juulia Turkkila/Matthias Versluis Suomi 78,59, ...16) Yuka Orihara/Juho Pirinen Suomi 64,99, ...27) Daniela Ivanitskiy/Matthew Sperry Suomi 50,16. Meno hyytyi finaalin lopussa vauhdikkaan alun jälkeen. Tällä kaudella finaalipaikka oli hänelle toinen maailmancupissa. Maailmancupin pistetilanne 21/38 kilpailun jälkeen: 1) Odermatt 1?105, 2) Lucas Pinheiro Braathen Brasilia 538, 3) Atle Lie McGrath Norja 478, ...19) Eduard Hallberg Suomi 234, ...63) Lehto 74, ...133) Jesper Pohjolainen Suomi 3. Hagen voitti 7,7 sekunnin erolla Armbrusteriin. ae: 2) Onnela. ve: 3) Onnela, 4) Jenna Rautiala T Skiers. Sunnuntaina Wengenissä pujotellaan pujottelussa. Puolivälierissä pudonneita: 14) Jasmin Kähärä, 18) Tiia Olkkonen, 28) Hilla Niemelä. 1. Heggenille voitto oli ensimmäinen maailmancupissa. ae: 2) Packalén, 4) Meriläinen. Palkintokorokesijoitus on suomalaiselle neljäs peräkkäinen ja kauden viides, joten hän on noussut maailmancupissa jo kolmanneksi. Toisaalta nuokin ovat erinomaiset, koska vapaa on ollut suomalaisille tuskaisempi etenemistapa kuin perinteinen. Karsinta (44): 1) Voutilainen 3.20,04, 12) Antikainen +13,95, 14) Jakobsson +15,98, 15) Hahtokari +16,98, 22) Hjerpe +20,23, 34) Aini Soanvaara T Skiers +29,27. –?Olen toki tyytyväinen, mutta välierä oli taktisesti hyvä. Naiset: Finaali: 1) Jonna Sundling Ruotsi 2.43,79, 2) Coletta Rydzek Saksa -0,71, 3) Maja Dahlqvist Ruotsi -2,54, 4) Laura Gimmler Saksa -3,55, 5) Moa Ilar Ruotsi -4,03, 6) Iris De Martin Pinter Italia -19,38. –?Päivän suoritukseen olen tyytyväinen, mutta olisin halunnut palkintokorokkeelle, Vuorinen myönsi. En saanut hyvää linjaa ensimmäiseen nousuun, Vuorinen harmitteli Viaplayn haastattelussa. Maailmancupin pistetilanne: 1) Prevc 1466, 2) Maruyama 1106, 3) Lisa Eder Itävalta 877...19) Rautionaho 203...34) Hirvonen 68...39) Minja Korhonen Suomi 50...46) Julia Kykkönen 25, 47) Sofia Mattila SUomi 23, 55) Julia Äikiä 5. Liekarille finaalipaikka oli uran ensimmäinen. ae: 5) Emma Parkkila T Skiers. JUSSI NUKARI/LEHTIKUVA Haapalehdolle nuorten sprinttikultaa Pyhäjärven Pohti Ski Teamin Ella Noora Haapalehto voitti 23-vuotiaiden sprinttimestaruuden, kun nuorten SM-kisat jatkuivat Tampereen Kaupissa vapaan tyylin sprinteillä. Itävallan Johannes Lamparter oli toinen ja Norjan Einar Lurås Oftebro kolmas. 2. Vetää sanattomaksi, Liekari jutteli. Maailmancupin kärki: 1) Jessie Diggins USA 1216, 2) Ilar 1032, 3) Ebba Andersson 803, ...suomalaisia: 7) Jasmi Joensuu 715, 9) Johanna Matintalo 611, 26) Vilma Ryytty 352, 31) Vilma Nissinen 299, 34) Kerttu Niskanen 288, 37) Kähärä 207, 43) Pärmäkoski 176, 56) Niemelä 120, 62) Saari 102. Viikko sitten Kuopiossa naisten SM-hopeaa sprintissä saavuttanut Haapalehto hallitsi sarjaansa alusta loppuun, kun hän voitti karsinnan ja kaikki erävaiheen starttinsa. Tuntui hyvältä koko päivän. ae: 1) Haapalehto. Karsinta (38): 1) Bergqvist 2.54,62, 3) Onnela +2,02, 6) Packalén +3,60, 15) Meriläinen +9,45, 32) Jimi Leppälä YK +26,34, 35) Mikko Pietarila YK +29,18, 36) Mico Sjölund Brahe +34,80. Maastohiihto Lauri Vuorinen ylsi neljänneksi ja Emil Liekari viidenneksi vapaan sprintissä Saksan Oberhofissa. STT. 2. ae: 3) Eeva Antikainen Minken. Yhdistetty Oberhof: Maailmancupin tasauslähtökilpailut: Naiset, HS100-mäki ja 5 km hiihto: 1) Ida Marie Hagen Norja 14.03,3 (mäessä 126,5 pistettä) , 2) Nathalie Armbruster Saksa jäljessä 7,7 sekuntia (126,9), 3) Minja Korhonen Suomi -14,6 (128,7), 4) Alexa Brabec USA -22,3 (132,9), 5) Ema Volavsek Slovenia -40,1 (112,1), 6) Lisa Hirner Itävalta -51,5 (117,9). ve: 5) Vidar Halmesmäki Brahe. 2. Korhonen jäi voittajasta 14,6 sekuntia. ae: 1) Wikblom, 3) Vuorela, 6) Elmer Halmesmäki Brahe. Hän yllättyi siitä, että vauhti riitti viiden kilometrin hiihdossa palkintokorokesijoitukseen. 2. 2. Vuorinen jäi voittajasta 3,22 sekuntia ja Liekari 5,76 sekuntia. Ilkka Herola sijoittui parhaana suomalaisena kahdeksanneksi yhdistetyn miesten maailmancupin kilpailussa Oberhofissa. Norjan Lars Heggen voitti, Italian Federico Pellegrino oli toinen ja Norjan Even Northug kolmas. Ja lähti heitä edestäkin, Korhonen kertoi Hiihtoliiton äänitteellä. Sunnuntaina seuraava kilpailu. ae: 6) Laura Aho RP. Emil Liekari ja Lauri Vuorinen (oik.) nappasivat finaalipaikat Oberhofissa. 2. Korhonen lähti ladulle 12 sekuntia kärkinainen Brabecin jälkeen ja taivutti hänet 7,7 sekunnilla. 2. Maailmancupin kärki: 1) Johannes Hösflot Kläbo Norja 1294, 2) Harald Östberg Amundsen Norja 1048, 3) Mattis Stenshagen Norja 924, Mäkihyppy Zhangjiakou: Naisten maailmancupin 18/33 kilpailu, HS140: 1) Nika Prevc Slovenia 113,6 (hypyn pituus 134,5 m), 2) Anna Odine Ström Norja 97,5 (127), 3) Nozomi Maruyama Japani 94,7 (125,5)...11) Jenny Rautionaho Suomi 80,5 (123,5)...24) Heta Hirvonen 53,6 (111). sijaa)
Carlsson joutui sairastuvalle Ruotsin miesten jääkiekkomaajoukkueen kärkisentteriksi kaavaillun Leo Carlssonin olympiamatka on vaarassa. Muikille varsinaisella peliajalla maaleja tekivät Ville-Pekka Pietilä, Casper Käld ja Zach Trempner. Ottelun ainoan maali syntyi toisella puoliajalla. Ensi viikolla Heliövaara ja Patten aloittavat Australian avointen nelinpelin turnausvoittonsa puolustamisen. Nelinpeli alkaa keskiviikkona, ja 36-vuotias Heliövaara ilmoitti lähtevänsä sinne ”nuoren miehen innolla”. Perjantaina: Kouvottaret–BC Nokia 82–77 (42–34). Soufiane Aghoujdam teki ajassa 33.29 FC Kemin 3–4-osuman, joka jäi myös voittomaaliksi. NHL:n verkkosivujen mukaan Carlsson kävi perjantaina leikkauksessa reisivammansa takia, ja ruotsalainen on pelikentiltä sivussa arviolta 3–5 viikon ajan. Koen, että olemme siinä mielessä viisaampia ja pystytään hallitsemaan tilanne paremmin, Heliövaara sanoi. Jaro hallitsi odotetusti ottelun tapahtumia, mutta maalipaikat jäivät vähiin. Vieska Futsal ei häkeltynyt vieraiden tehokasta starttia, vaan nousi avausjaksolla tasalukemiin. JHT:sta osui ainoastaan Samuel Mäkinen. Toisella jaksolla sama tahti jatkui: vieraat menivät johtoon, mutta kotijoukkue kuittasi tasoituksella. MARCO BERTORELLO/AFP/LEHTIKUVA Vieska piinasi kärkijoukkuetta Juha Savela Vieska Futsal haastoi rohkeasti Futsal-liigan kärkisijasta kamppailevan FC Kemin, kun joukkueet kohtasivat lauantaina Taanilan koulun salissa Ylivieskassa. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 18. Ottelu eteni alusta loppuun tasaisena. Jesper Ojala teki Vieska Futsalin tasoituksen avausjaksolla. Vieskan hakiessa tasoitusta lentävällä maalivahdilla vieraat iskivät vielä viidennen maalin. Olympialaisiin valituista pelaajista loukkaantuneina ovat Carlssonin lisäksi William Nylander, Victor Hedman, Erik Karlsson, Jonas Brodin, Gabriel Landeskog sekä Joel Eriksson Ek. Lopulta kuitenkin Vieska joutui tyytymään 3–5 (2–2)-tappioon. Naisten liiga: FC Halikko–EBK 5–1 (2–0), HIFK FS–RaiFu 4–3 ja. Adelaide oli Heliövaaran ja Pattenin kauden ensimmäinen turnaus. Kemiläiset aloittivat tehokkaasti: vain hieman yli minuutti ehdittiin pelata, kun Tuukka Pikkarainen vei vieraat johtoon. Adelaiden turnauksen hän on voittanut kerran aiemminkin, vuonna 2023. Futsal Kemin maalivahti laukoi viimeisen sinetin. Jaro voitti ottelun maalein 1–0 (0–0). KP Vieska Futsal taipui Vaasassa Vieska Futsal jäi lauantaina pisteittä, kun se vieraili FC Brändöpojkarnan kotisalissa. JHT nousi päätöserässä kahden maalin takaa tasoihin Jarno Palolan maaleilla. Joukkueensa parhaana palkittu Vesa Lilja teki FC Kemille 2–3-osuman ajassa 22.14. Siitä kertovat myös maalivahtien torjuntalukemat: Fredrik Vaahtera torjui JHT:n maalilla 32 kertaa, Elmeri Heikkilä Muikin maalilla 33 kertaa. Jaro pelasi puoliajat käytännössä eri kokoonpanoilla. KP Muik Hockey vei paikallispelin rankkareilla Pitkän kaavan kautta ratkesi jääkiekon Suomi-sarjan paikallispeli perjantai-iltana Kalajoella. P17 Liiga: Perjantaina: KePS–HauPa 3–4 (2–2). Anassa Nasser teki kemiläisten toisen maalin, kun reilut kuusi minuuttia oli pelattu. Suomalaiselle tennikselle upea juttu. Ehkä osataan paremmin suhtautua tilanteeseen, tiedetään mikä se paine on ja osataan keskittyä vain omaan tekemiseen. –?Tämä oli aika murskaava voitto. JHT taipui voittolaukauskisassa Muik Hockeylle maalein 3–4 (0–1, 1–1, 2–1, 0–0, 0–1). Naisten Korisliiga: EBT–Pyrintö 69–46 (42–27), PeKa–ToPo 87– 71 (47–27). KP Koripallo Miesten Korisliiga: Perjantaina: KTP–Kobrat 96–79 (42–40). Lopussa nähtiin vielä kolme maalia: Katja Pirnes ja Inka Honkimaa tekivät vieraiden osumat. STT Tennis Tuore Vuoden urheilija nappasi 13. Heliövaaralle voitto oli uran 13:s ATP-kiertueella. Naisten Ykkösen sarjapaikastaan kamppaileva vaasalaisjoukkue vei voiton maalein 5–2 (2–0). Heistä ainakin Hedmanin pitäisi toipua olympiakisoihin. En olisi koskaan uskonut, että sinne pääsisin ylipäänsä listalle, saati että voittaisin. Ted Söderström ja Elliot Holmäng tekivät esityön, jonka jälkeen Kaius Harden pääsi viimeistelemään rangaistusalueen sisältä. Henry Patten (vas.) ja Harri Heliövaara avasivat vuoden voitokkaasti Adelaidessa. Heliövaara valittiin aiemmin tällä viikolla kaikkien aikojen ensimmäisenä tennispelaajana Vuoden urheilijaksi Suomessa. Tauolle lähdettiin tasalukemissa, kun Jesper Ojala onnistui maalinteossa ajassa 15.51. 3–3-tasoitus syntyi pari minuuttia ennen loppua. turnausvoittonsa ATP-kiertueella. Olympiakiekon alkuun on siis kolme ja puoli viikkoa. Lauantain loppuottelussa Heliövaara ja Patten nujersivat saksalaisparin Kevin Krawietz ja Tim Pütz erin 6–3, 6–2. Pesäpallo Naisten talvisuper, lohko B: PöU–Jyske 2–0 (5–2, 2–0), Roihuttaret–Pesäkarhut (1–2, 2–3). Vuoden urheilijan palkinto on tennispelaajalle ainutlaatuinen juttu. Huuha sai kotijoukkueen ykköspalkinnon. tammikuuta 2026 URHEILU // 13 Heliövaara avasi voitokkaasti Harri Heliövaara ja hänen brittiparinsa Henry Patten avasivat tenniskauden 2026 voittamalla Adelaiden ATP-turnauksen nelinpelin. Elmer Käännän 2–1-kavennus pari minuuttia myöhemmin toi kotijoukkueen peliin mukaan. Tuolloin parina pelasi Lloyd Glasspool. Kemin maalivahti Juha-Matti Savolainen nappasi syliinsä Atte Häivälän kudin ja laukoi perään pallon tyhjiin ajassa 37.14. Nelinpelaajana se on juttu, jota voi eläkepäivillä miettiä, että on tullut tehtyä elämässä upeita juttuja, Heliövaara tunnelmoi. He pääsivät suoraan toiselle kierrokselle ja kuittasivat turnausvoiton voittamalla neljä ottelua. Futsal Futsal-liiga: Mad Max–SoVo 6–3 (2–2), VehU–TPK 4–3 (1–1), PJK–EBK 2–7 (0–3), Vieska–FC Kemi 3–5 (2–2). Miesten Ykkönen: AS Moon–Ilves FS 7–3 (1–2), BFF Gazije–RaiFu 3–3 (1–1), TP-Kaarle–JoSePa 5–2 (2–0). STT– AFP. helmikuuta ja päättyy 22. NHL:n mukaan Carlsson kärsii niin kutsutusta Morel-Lavallee-pehmytkudosvammasta. Mäkinen teki JHT:n avausmaalin toisen erän lopussa. (3–3, 1–1), Ilves FS–FC Sport 4–2 ja. (2–2, 1–0), PU-62–FC Sjoki 6–1 (4–0). –?On tämä viikko ollut täydellinen. Jaro avaa liigacupin ensi lauantaina Seinäjoella SJK:n vieraana. Jääkiekon miesten olympiaturnaus alkaa Milanossa 11. Mahtava fiilis, kun finaalissa saa parhaan itsestään esille ja nostetaan pokaali heti ensimmäisellä viikolla, Heliövaara makusteli. Voittolaukauskisassa Muikin viidestä laukojasta onnistui kolme: Christoffer Seppelin, Toivo Kramer ja Aatu Moisanen. JARNO HERRANEN Jarolle niukka voitto JBK:sta Ensi viikolla alkavaan liigacupiin valmistautuva FF Jaro avasi lauantaina harjoituspelinsä, kun se kohtasi Tellus-hallissa Kakkosessa pelaavan JBK:n. Nelisen minuuttia myöhemmin lukemat olivat jälleen tasan, kun Manu Huuha pisti pallon vieraiden verkkoon. Siinä mielessä on hyvä tilanne, ettei ole ensimmäinen kerta kun lähdetään grand slamia puolustamaan. –?Melbournesta on hyvät muistot vuoden takaa. Muik oli varsinaisella peliajallakin lähempänä voittoa. helmikuuta. Kotivoiton pohjustivat Frida Bäckström ja Viivi Kiiski, jotka osuivat molemmat kahdesti. Naisten Ykkönen, lohko B: FC Brändöp–Vieska F 5–2 (2–0), FTK Tornio– AS Moon 4–4 (3–3). –?Oli todella hyvä matsi meiltä, Heliövaara sanoi ottelun jälkeen
Tamma on tehnyt kaviourilla melkoisia ihmeitä jo uransa kärkeen, sillä Teivon ykköstila oli Anne Kankaan valmennettavalle jo kuudes peräjälkeen. STT Making Miracles leikitellen voittoon Jääkiekkoilija Saku Mäenalasen silmäterä, ravuri Making Miracles likimain leikitteli voittoon Teivon Ravilauantaissa. Kyvyt esiin -divisioonakarsinnassa kilpaillut Making Miracles piti keulapaikan kiihdytyksessä. lähtö, Toto75-1, sh 1600 m: 1) Rallan Ruhtinas/Santtu Raitala 23,0a, 2) Viisori 23,3a, 3) Kukkarosuon Kurko 23,6a, 4) Tuulian Sälli 23,8a. Perjantaina: FBC–LASB 0–3. Lindfors ei onnistunut lauantain vapaaohjelmassaan parhaalla mahdollisella tavalla, sillä hyppyelementteihin tuli helpotuksia ja kaatuminen. Poissa: 5. 2. C: Artturi Lehkonen 0+1), Los Angeles–Anaheim vl. Tamma hallitsi voittoon lennokkaaseen tyyliin, eikä sen tarvinnut näyttää kaikkea osaamistaan läheskään. Taitoluisteluliiton tiedotteen mukaan vapaaohjelman kauneusvirheenä oli kolmen hypyn yhdistelmän ensimmäinen lutz, joka jäi kaksoishypyksi. Fordin Mattias Ekström voitti Yanbuun loppuneen päätöserikoiskokeen. II-divisioona, lohko 3: LIFK–Kraft 3–12 (1–3, 2–5, 0–4), KuRy–S-Kiekko T 2–1 (1–0, 1–1, 0–0), JPK–MIF 4–7 (2–2, 1–3, 1–2), Highsticks–HeKi 3–4 ja. STT. lähtö, Toto75-7 Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Amanda Evo/Veli-Pekka Toivanen 14,4a, 2) Royal Luca 14,4a, 3) Julie Sensation 14,5a, 4) Estelle Travian 14,5a. 5. pelipäivä: Suomi–USA 0–3 (0–1). 9. Auroraliiga: Ilves–HPK 2–4 (2–1, 0–2, 0–1), RoKi–KalPa (0–0, 0–0, 0–2). Lauantain välierät: Ruotsi–Norja 8–2 (6–2). Perjantaina: JHT–Muik H 3–4 (0–1, 1–1, 2–1, 0–0, 0–1), PEPO HC–SaPKo 0–8. Suomi-sarja: RaaheK–Virkiä 5–2 (1–1, 2–0, 2–1), Hunters–SaPKo 5–4 vl. lähtö, Toto75-4 Toto4-1, sh 2100 m: 1) Cooleri/Riku M Lindgren 25,9a (6,25), 2) Tuli Keila 26,0a (22,21), 3) Even Ekstaasi 26,1a (2,82), 4) Jazzå* 26,4a (6,24). –?Ihan hyvä päivä tänään. Poissa: 4. Naisten Mestaruusliiga: OrPo–Puijo W 1–3 (25–19, 22–25, 26–28, 17– 25), Kuusamo–LP Vampula 3–0 (25–17, 25–12, 25–17), LP Viesti–JymyV 3–2 (25–19, 25–14, 22–25, 25–27, 16–14). 3–2, Colorado–Nashville 3–7 (N: Juuse Saros 39/42 torjuntaa. takaa-ajo (Ruhpolding). Torvinen lähetti terveiset Sveitsin liigassa Lagnau Tigersin riveissä kiekkoilevalle Mäenalaselle. Karhunen luisteli toisen maapaikan Suomen Iida Karhunen sijoittui perjantaina kymmenenneksi taitoluistelun EM-kisoissa Britannian Sheffieldissä. Al-Attiyahin, 55, aiemmat Dakar-rallin ykköstilat ovat vuosilta 2011, 2015, 2019, 2022 ja 2023. 2–3 (LA: Joel Armia 1+1). Perjantaina: HJK–IFK Mariehamn 0–1. Toiseksi tuli Belgian Loena Hendrickx pistein 191,26 ja kolmanneksi Italian Lara Naki Guttmann 186,87 pisteellä. (1–1, 2–0, 0–2, 0–1). Epäonnisen lyhytohjelman jälkeen Karhunen onnistui mainiosti vapaaohjelmassa. lähtö, Toto75-5 Toto4-2, lv 2100 m: 1) Making Miracles/Hannu Torvinen 15,8a (1,57), 2) Gratulations 15,9a (4,34), 3) Perfect Player 16,1a (19,95), 4) Barconny* 16,3a (117,05). Lentopallo Miesten Mestaruusliiga: Kyyjärvi–Loimu 3–1 (25–15, 27–25, 24–26, 25–22). STT Tero Seppälä ylsi kauden parhaaseensa lauantaina Ruhpoldingissa. Perjantaina: HPK–TPS 3–1, Jukurit–SaiPa ja. pelipäivä: USA–Hollanti 5–7 (3–4), Unkari–Norja 0–13 (0–5), Suomi–Ruotsi 4–3 (2–2). Englannin Valioliiga: ManU–ManC 2–0, Chelsea–Brentford 2–0, Leeds–Fulham 1–0, Liverpool–Burnley 1–1, Sunderland–Crystal P 2–1, Tottenham–West Ham 1–2. Salibandy Miesten F-liiga: Hawks–Classic 3–10 (0–3, 2–4, 1–3), Oilers–Jymy 7–3 (3–1, 2–2, 2–0), KrP–ErVi 13–3 (3–1, 6–1, 4–1), Indians–OLS 3–4 ja. (1–0, 1–2, 1–1, 0–0, 1–0), K-Vantaa–RoKi 2–0 (1–0, 1–0, 0–0), Pyry–Ketterä 5–2 (2–0, 1–1, 2–1), Hermes–KeuPa HT 4–1 (2–1, 1–0, 1–0). Suomen Matias Lindfors keräsi yhteispisteet 183,63 ja sijoittui 23:nneksi. Miesten 2. Ravit Tampere Toto75: 1. Tuomas Harjula oli 24:s, Olli Hiidensalo 27:s, Otto Invenius 54:s ja Jimi Klemettinen 77:s. Ensin juhli Kari Lehtosen valmentama Rallan Ruhtinas. EM-kultaa voitti Viron Niina Petrokina kokonaispistein 216,14. Mäki-Tulokas juhli heti perään uudelleen, kun Raitala viimeisteli hattutempun Rich Shaden kyydissä. Miesten Euroopan mestariksi luisteli Georgian Nika Egadze pistein 273,00. –?Olemme tehneet kovasti töitä viime vuodesta lähtien. II-divisioona, lohko 5: EtPo–Liki 8–5 (3–2, 3–1, 2–2), YJK–KUKI HT 2–14 (0–3, 1–4, 1–7), TIHC–KeKi 5–3 (1–2, 2–1, 2–0), Ahmat–Cowboys 6–4 (2–1, 2–2, 2–1). Perjantaina: Ketterä–JoKP 3–2, Jokerit–RoKi 3–0, IPK–TuTo Hockey 2–5. 5–4. lähtö, Toto75-2, lv 2100 m: 1) Halley Wania/Santtu Raitala 15,2a, 2) Astrum 15,3a, 3) Eventful Swamp 15,6a, 4) Indigo Sisu 15,6a. (2–1, 3–2, 0–0, 0–1). Mestis: JoKP–TUTO H 4–3 vl. Hän lähti vapaaohjelmaan sijalta 16. Seppälän ero kärkeen oli 58 sekuntia. Hevonen oli superhyvän tuntuinen, ohjastaja Hannu Torvinen ylisti voittajahaastattelussa. Mäenalasen ja Maisa Leinosen kasvattama ja omistama Making Miracles on saanut nimensä vuoden 2022 jääkiekon miesten MM-kotikisojen teemasta. Sijat 5.–6.: Hollanti–Unkari 3–1. Maailmancupin pistetilanne: 1) Giacomel 686, 2) Samuelsson 595, 3) Perrot 579, ...24) Seppälä 155, ...31) Hiidensalo 106, ...41) Harjula 60, ...66) Invenius 15, ...76) Klemettinen 10. –?Kyllä oli kaikki tosi helppoa. Italian Tommaso Giacomel oli toinen ja Norjan Isak Leknes Frey kolmas. 11. Se on ammuntakeskiarvoihini verraten ihan hyvä suoritus, Seppälä sanoi Ampumahiihtoliiton tiedotteessa. 7. Oli koko ajan hyvävauhtista hiihtoa. Dakar-ralli päättyi lauantaina Saudi-Arabiassa. Poissa: 7. 4. (2–1, 0–1, 2–2, 0–0, 1–0), LeKi–PEPO HC 10–2 (3–0, 4–1, 3–1), Titaanit–FPS 3–1 (0–1, 2–0, 1–0), S-Kiekko–Haukat 3–7 (2–1, 1–2, 0–4). Perjantaina: Highsticks–LIFK 5–2 (4–0, 0–1, 1–1). Johtaja/Santtu Raitala 28,7a (3,57), 2) Ukon Usko 28,8a (56,81), 3) Ville Välähys 28,8a x (2,64), 4) Rukihine 28,9a (10,0). divisioona, Pohjanmaa: Konnat–RöVe 4–5 (1–2, 2–2, 1–1), Jalas–Blue Fox 6–13 (1–5, 1–1, 4–7), Perjantaina: Fyrry–ISB 4–5. Poissa: 7. Santtu Raitala aloitti Toto75-kierroksen puhtaalla hattutempulla. Karhusen sijoitus tarkoittaa sitä, että ensi vuoden EM-kisoissa Suomella on kaksi maapaikkaa naisten taitoluistelukilpailussa. Perjantaina: Dynamo Ak–OFBC 2–7. P19 SM-alempi jatkosarja: Blackbirds–O2 JKL 5–3 (2–1, 1–0, 2–2), TPS– Tiikerit/KorsKa 9–3 (3–1, 4–2, 2–0). Argentiinalainen Luciano Benavides voitti moottoripyöräluokan. lähtö, Toto75-6 Toto4-3 DUO-1, lv 2100 m: 1) The Lost Battalion/Esa Holopainen 13,6a (15,49), 2) Zebulon 13,8a (3,08), 3) Fortunewheelgarden 13,9a (19,61), 4) Bigwig Swamp 13,9a (18,97). Jääpallo Pori: MM-kilpailut: Miehet, 5. Seuraava kilpailu: 18.?1. 6. Perjantaina: ArVo–LP Vampula 1–3 (25–22, 23–25, 16–25, 17–25). lähtö, lv 2100 m: 1) Manifest Boko/Hannu Torvinen 16,2 (9,14), 2) Global Agency 15,8 (126,34), 3) Crossfire Happens 16,6 (39,91), 4) Ken’s Carlos 16,1 x (8,74). Jalkapallo Liigacup, lohko A: Gnistan–FC Inter 0–3 (0–3). 3–4, JYP–Sport 3–1, K–Espoo–KooKoo 4–2, Pelicans–KalPa 1–3, Tappara–HIFK 4–5, Ässät– Ilves 2–1, Kärpät–Lukko ja. Naisten Divari: Jokerit–Factor 10–0 (6–0, 3–0, 1–0), SalBa– Welhot 5–2 (3–0, 1–0, 1–2), HaHe–Blue Fox 5–4 ja. Nasser al-Attiyah voitti jälleen Dakar-rallin Qatarilainen Nasser al-Attiyah voitti perinteikkään Dakar-rallin autoluokan jo kuudetta kertaa urallaan. Naisten F-liiga: SaiPa–ErVi 2–1 (1–0, 1–1, 0–0), Loisto–TPS 3–6 (1–1, 2–4, 0–1), PSS–SB Pro 1–10 (0–3, 1–4, 0–3), SSRA–Pirkat 11–5 (3–2, 3–1, 5–2), Stars–Koovee 4–8 (1–2, 1–2, 2–4). Miesten Divari: SalBa–Vantaa 13–6 (3–3, 4–3, 6–0), Tiikerit– Rangers 6–5 rl. Olemme niin iloisia voitostamme, Dacialla ajanut al-Attiyah sanoi maalissa. Hypyn lähtöpaikka oli vaikea hahmottaa, sillä jäässä ei ollut niitä viivoja, joihin olen yleensä tottunut, Karhunen sanoi tiedotteessa. (2–1, 0–1, 3–3, 0–0, 1–0), Josba–Karhut 2–9 (1–4, 0–1, 1–4), Wirmo–Tor 4–3 (2–0, 0–2, 2–1). Pohjois-Suomi: KoskRi–OVP 7–12 (2–0, 4–0, 1–12), KeLy–Popula 3–8 (2–1, 1–3, 0–4), HaBa–Dynamo Ak 10–3 (8–0, 0–2, 2–1). Hienoa oli istua kyydissä. Tapio Mäki-Tulokas on saanut hiljattain talliinsa mielenkiintoisen vahvistuksen, kun Santtu Raitalan ohjastama Halley Wania täräytti vastustamattoman kirin johtaneen Astrumin takaa. Louis–Tampa Bay vl. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 18. Se iski kovaa vetäneen Viisorin tuntumasta maalisuoralla kärkeen, mutta oli laukata päätössatasella. –?Toivotaan, että Saku lähtee paikalliseen kyläbaariin juhlistamaan voittoa, Torvinen veisteli. NHL perjantaina: Detroit–San Jose 4–2, Carolina–Florida 9–1 (C: Sebastian Aho 0+2, Jesperi Kotkaniemi 0+1), St. 8. lähtö, sh 2100 m: 1) Takamaan Lurjus/Ari Moilanen 30,1a (12,87), 2) Aissa 30,2a (15,4), 3) Helmi Aleksantra 30,3a (21,0), 4) Tyrsky 30,6a (18,26). Tämänkertaisessa rallissa toiseksi tuli Fordin Nani Roma, joka hävisi al-Attiyahille vajaat kymmenen minuuttia. JURE MAKOVEC /AFP/LEHTIKUVA Ampumahiihto Ruhpolding: Miesten maailmancup: Pikakilpailu, 10 km: 1) Sebastian Samuelsson Ruotsi 21.53,8 (0 sakkoa), 2) Tommaso Giacomel Italia jäljessä 17,6 sekuntia (1), 3) Isak Leknes Frey Norja –34,1 (0), 4) Quentin Fillon Maillet Ranska –41,2 (0), 5) Eric Perrot Ranska –42,2 (1), 6) Martin Ponsiluoma Ruotsi –45,8 (1), ...12) Tero Seppälä Suomi –58 (1), ...24) Tuomas Harjula Suomi –1.24,8 (0), ...27) Olli Hiidensalo Suomi –1.28,7 (1), ...54) Otto Invenius Suomi –2.07,2 (2), ...77) Jimi Klemettinen Suomi –2.41,3 (2). –?Suoritusta vaikeutti, että en päässyt harjoittelemaan vapaaohjelmaa yhtään kertaa pääareenalla ennen kilpailua. Ammunnat olivat nopeat, ja selvisin yhdellä sakolla. lähtö, lv 2100 m: 1) Full Send/Santtu Raitala 18,3, 2) Dalgona 18,5, 3) SC’s Black Pearl 18,5, 4) Indie Artist 17,9. tammikuuta 2026 14 // URHEILU Seppälällä kauden parasta Tero Seppälä ylsi lauantaina sijalle 12 ampumahiihdon miesten maailmancupin pikakilpailussa Saksan Ruhpoldingissa. En ehkä vielä näytä paljon tunteita, mutta ne ovat syvällä sisimmässä. 3. Hopealle ylsi Italian Matteo Rizzo pistein 256,37 ja pronssille Tshekin Georgii Reshtenko pistein 238,27. Naiset, 3. (2–0, 1–1, 1–3, 1–0), BBU–SPV 8–5 (3– 1, 0–3, 5–1). Klemettistä lukuun ottamatta muut suomalaiset pääsevät sunnuntain takaa-ajokisaan. Tamma oli selityksittä paras 700 metrin kirillään toisesta ulkoa. Karhunen luisteli EM-kisoissa pisteet 174,49. STT Jääkiekko Liiga: SaiPa–Jukurit 5–2 (0–1, 3–2, 2–0), Ilves–Ässät 5–1 (1–1, 2–0, 2–0), KooKoo–Pelicans 1–2 (0– 1, 0–0, 1–1), Sport–Lukko 6–1 (1–0, 1–0, 4–1), TPS–Tappara 4–2 (1–0, 2–1, 1–1), HIFK–K-Espoo 2–3 (1–1, 0–2, 1–0). Yhden sakon rasittamalle Seppälälle sijoitus on tämän kauden paras maailmancupin henkilökohtaisissa kisoissa. lähtö, Toto75-3 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Rich Shade/Santtu Raitala 15,1a (1,83), 2) Pop Up Shade 15,3a (12,11), 3) Whirlwind 15,3a (38,91), 4) Ms Fiery 15,6a (18,33). Välierät: Suomi–Ruotsi 0–9 (0–3), Norja– USA 5–1. Alkusarjan loppupisteet (5 kierrosta): 1) Suomi 10 pistettä, 2) Ruotsi 8, 3) Norja 6, 4) USA 4, 5) Hollanti 2, 6) Unkari 0. 10. Ruhpoldingin pikakilpailun voitti Ruotsin Sebastian Samuelsson puhtaalla ammunnalla. lähtö, sh 2100 m: 1) R.R
toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. PELASTIN MAAILMAN. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Va. MUUTA JÄÄTELÖ MEILLE TERVEELLISEKSI. IHAN MINKÄ VAIN... 2026 TOTEUTAN MINKÄ TAHANSA TOIVEESI... Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute p. HIERO HIERO 25/06/15 3 7 1 4 8 7 9 3 5 6 8 6 7 1 7 6 9 7 6 3 5 4 2 5 9 1 4 3 7 7 2 6 9 3 5 4 8 5 2 4 6 1 9 3 5 2 9 7 5 6 3 6 9 4 4 2 5 8 7 9 1 6 9 3 4 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. tammikuuta. 020 750 4007 (pvm/mpm) ti-pe klo 7.00 11.00, la klo 7.00 9:30 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Matti Posio 040 7717 828 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula 040 1278 803 Pia Mustola-Lamsijärvi 050 599 4237 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 18
21.50 Liverpoolin mafia. 09.05 Jari Tervo haastattelee: Tapio Bergholm. 23.25 Salakuljettaja. 09.45 Mitä jos. 19.10 Tulosruutu. 16.50 Novosti Yle. 01.20 Mieletön vilppi. 22.35 Elsbeth. 10.00 Studiokirkko. 12.25 Yhdistetyn MC, naisten mäki. 17.10 Mahdoton tapaus. Bean joutuu elvyttämään bussipysäkillä sydänkohtauksen saanutta miestä. 15.30 Yhdistetyn MC, naisten 5 km. 22.01 Sin City Gigolo murha Las Vegasissa. 12.55 Urheilustudio. Huima seikkailu kuljettaa pelottoman sankarin tiimeineen Yhdysvalloista Vatikaaniin, Berliiniin ja Shanghaihin. lasku. 12.05 IS esittää: Sain sen videolle. 13.15 Kylmän sodan Suomi: Erityisiä suhteita. 08.25 Sonic Boom. 07.50 LEGO Ninjago. tammikuuta 2026 16 // TELEVISIO YLE TV1 07.00 Ykkösaamu. Kytkeytyykö murha kenties seminaarin lakkauttamisuhkaan ja erityisen arvokkaaseen alttaritauluun. 07.20 Keksijäkylän Lotta. 09.12 Keltainen Lumimies. 13.00 LOVE. Suomen Pipliaseuran Studiokirkossa kuulemme uusia käännöksiä Vanhasta testamentista. 14.30 Mr. 17.05 Tulossa elokuvateattereihin: Vinski 2. 03.50 Australian rajalla. 20.29 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 07.05 Smurffit. 02.20 Suomen huutokauppakeisari. Pastori Hanna Paavilainen ja ekumeeninen raamatunkäännöstiimi keskustelevat. 20.00 The Floor USA. 01.50 Pirunpeli. Maailmancup alkaa ja Marian ja Kimin peli kovenee. Su Haapavesi ?0 Halsua Helsinki +2 Joensuu +1 Jyväskylä +1 Kajaani -1 Kalajoki -1 Kokkola ?0 Kuopio +1 Kuusamo -4 Lahti +1 Lappeenranta ?0 Oulu -1 Pietarsaari Pori +2 Rovaniemi -7 Tampere +2 Toholampi ?0 Turku +3 Utsjoki -4 Vaasa +2 Ylivieska Ma -1 -1 +1 -1 ?0 -3 ?0 +1 -1 -4 +1 -1 -1 +2 -8 +1 -1 +2 ?0 +1 -1 Ti -2 -2 -2 -4 -1 -5 -2 -1 -4 -6 -2 -2 -5 ?0 -1 -7 -2 -1 -2 -8 -2 Ke -5 -4 -1 -3 -3 -4 -5 -3 -4 -4 -3 -3 -4 -3 -2 -5 -3 -4 -2 -5 -3 -5 To -7 -6 -4 -7 -7 -7 -6 -5 -7 -7 -6 -6 -7 -5 -5 -8 -6 -7 -4 -10 -5 -6 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 16.1. Asianajaja kyseenalaistaa murhatutkinnan ja Gigolos-tähdet paljastavat ystävästään uusia puolia. 21.00 Petos. 06.30 Muumilaakson tarinoita. 18.15 Hämärä luonto. 13.25 Ampumahiihdon MC, naisten takaa-ajokilpailu. 18.10 Urheiluruutu. 09.24 Olipa kerran keksintö. 18.00 Yle Uutiset. Anselmin pappisseminaarissa. 13.10 Haluatko miljonääriksi. 22.25 Tulosruutu. Tom Cruise tekee komean paluun Ethan Huntin rooliin toimintaseikkailujen sarjan kolmannessa osassa, jonka on ohjannut Lost-sarjan luoja J.J.Abrams. 07.40 Ajankuvia Tukholmasta. 09.31 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto. 19.30 Sunnuntailounas. 09.42 Mitä jos. MTV3 06.30 Muumilaakson tarinoita. 15.05 Koti koiralle. 12.10 Suomen huutokauppakeisari. 13.45 Olipa kerran televisio. 20.55 Tulossa: Hildur. Historiantutkija Tapio Bergholm on kirjoittanut elämäkerran nuoresta Mauno Koivistosta. 20.30 Taitoluistelun EM, gaala. Osa 1/3. 14.10 Alppihiihdon MC, miesten pujottelun 2. Mikä Ruotsissa on mennyt pieleen. Golfia ja viiniä Ranskassa. 09.48 Sori siitä. Päivälämpötila on maan eteläja keskiosassa -1 ja +2 asteen välillä, pohjoisessa -1 ja -10 asteen välillä. 16.40 Yhdistetyn MC, miesten 10 km. 08.50 Perjantai-dokkari. Elsbethin läsnäolo ei riemastuta rikostutkijoita. Asianajaja Elsbeth Tascioni saapuu New Yorkiin poliisin tarkkailijaksi ja pääsee heti tutkimaan teatteriopiskelijan murhaa, joka on lavastettu itsemurhaksi. 22.21 Viikon sää. 03.20 Australian rajalla. 13.20 Urheilustudio. Puhuttu suomeksi. Nyt Hunt joutuu kohtaamaan kaikkien aikojen pahimman vastustajansa, häikäilemättömän asekauppiaan Owen Davianin (Philip Seymour Hoffman). 08.40 Sonic Boom. Paula Korvan ensimmäinen täyspitkä elokuva on draamakomedia rakkauden koukeroista ja keski-iän kommervenkeistä. 22.20 Milli arvontalähetys. Enimmäkseen on poutaa, vain Pohjois-Lapissa ja etelärannikolla voi sataa vähän lunta, etelässä myös tihkua. 07.45 Viidakon veijarit. Palattuaan reissuiltaan kotiin hän jätti hippielämän ja päätyi salakuljettamaan hasista, ja lapioimaan massoittain rahaa. Surmattu nainen löytyy yliopiston luentosalista hopeinen veitsi rinnassaan. 12.15 Urheilustudio. lasku. Konsta odottaa kärsivällisesti metsässä camopuku päällä, josko mäyräperhe näyttäytyisi hänelle. 18.50 ELOKUVA Kenraaliharjoitus. 19.20 Urheiluextra. 11.00 Palanen: Joukko-opin tie. Komisario Dalgliesh saa tutkittavakseen arkkidiakonin murhan St. 15.00 Urheilustudio. 10.00 Urheilustudio. Lännenpuoleinen tuuli on heikkoa tai kohtalaista. Ruotsalaisessa sarjassa tavataan äitejä, joiden lapset on tapettu. Mr. 17.45 Retkiruokaa islantilaisittain. 14.45 Lätkän legendat. 21.00 Kylmä kausi. klo 14) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi °C 46 cm Oulu +1 °C 47 cm Raahe °C 35 cm Pietarsaari +1 °C 25 cm Vaasa ?0 °C +8 cm LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 17.1. (Kenraaliharjoitus 2023). Nainen kuolee myrkytykseen sisarensa koruliikkeessä. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Toholampi Laitala. 10.30 Maryn helpot kokkailut. 10.00 Jaksa paremmin. 15.30 Hengaillaan. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Lapissa pilvisyys on vaihtelevaa, muualla runsasta. 08.55 Huomenta Suomi. 12.45 Rescue Me! Koirien tarina. 16.00 Olet mitä syöt. 18.45 Yle Uutiset Sunnuntai. 07.40 LEGO Ninjago. 13.00 Taitoluistelun EM, jäätanssin vapaatanssi. 03.05 Dalgliesh. 17.20 Jääpallon MM, loppuottelu. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.55 Äidit väkivallan varjossa. 22.50 ELOKUVA M:I III Vaarallinen tehtävä III. 09.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 19.50 Rallin SM. 08.05 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 07.25 Zig & Sharko. 06.50 Smurffit. 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.30 Vintiöt 10.00 Suurmestari UK 11.00 Valtateiden sankarit 12.00 Valtateiden sankarit 13.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit 14.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit 15.00 Mestarien liigan viikkomakasiini 15.30 Suurmestari Ruotsi 17.00 Olet mitä syöt 18.00 Vintiöt 18.30 Selviytyjät 20.00 Elämää Philadelphiassa 20.30 Elämää Philadelphiassa 21.00 NHL: Dallas Tampa Bay 23.45 The Gold 00.55 Alone yksin erämaassa Katso suorat lähetykset keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 17 20 23 26 29 1 4 7 10 13 16 Joulukuu Tammikuu 2026 -35.0 -25.0 -15.0 -5.0 5.0 18 21 24 27 30 2 5 8 11 14 Joulukuu Tammikuu 2026 0.0 1.0 2.0 3.0 Su Alanya 12 Amsterdam +6 Budapest -3 Dubai 22 Dubrovnik 12 Hania 11 Las Palmas 18 Lissabon 12 Malaga 13 New York +1 Nizza 15 Oimjakon -40 Phuket 30 Riika -6 Skellefteå -1 Sydney 22 Tukholma +4 Tokio 11 Venetsia +7 Ma 11 +5 -5 24 11 11 18 15 14 ?0 14 -41 30 -6 -3 22 +3 10 +7 Ti 11 +7 -4 25 11 15 18 14 14 -5 13 -41 29 -11 -5 22 -2 +8 +7 17.1. 19.30 Kettu. NELONEN 06.00 Bing. Lindan isän salaisuudet paljastuvat, ja Riku joutuu valinnan eteen, josta ei ole paluuta. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 07.35 Viidakon veijarit. 11.15 Unelmakoti. 15.00 Tämä on tämä. 17.10 Urheilustudio. 11.05 Alppihiihdon MC, miesten pujottelun 1. Miksi niin monet lähiöiden äidit joutuvat hautaamaan lapsensa. 15.50 Urheilustudio. 03.55 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 06.56 Muumilaakson tarinoita. 6,4 mm Espoo Tapiola -4 -1 -10 -6 -4 -1 -0 +0 +0 +1 +1 +1 +3 2 4 4 7 4 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA -2 -1 -2 -2 ?0 -2 -2 -1 ?0 -2 -1 -2 -1 -3 -1 -3 ?0 -3 -2 -5 -2 -4 -2 -5 -2 -5 3 3 2 2 3 1 Kokkola 17.1. Jos on hätä, kutsu viidakon veijarit apuun! Tiikeriksi itseään luuleva Mauri-pingviini, Mikke-gorilla ja muut veijarit paljastavat, mitä viidakossa todella tapahtuu. 23.45 Kerran veljiä. Voiko kuuluisuus ajaa tuhoon. 08.00 Avara luonto: Botswanan suuret kissat. °C -12,2 Muonio Laukukero Lämpimintä 16.1. Musiikissa Make Perttilä Church House Band. Michael ja Jamie sopivat Voittaja vie kaiken -taistelusta ratkaistakseen, kuka johtaa jengiä, samalla kun pettynyt Diana on saanut tarpeekseen. 10.10 Yhdistetyn MC, miesten mäki. 22.50 Ulkolinja: Portugalin huumehuoneet. 14.10 Haluatko miljonääriksi. 09.01 Näin meillä. 07.15 LEGO Friends: Uusi luku. YLE TEEMA & FEM 07.44 BUU-klubben 08.13 BUU-klubben 08.43 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.04 Äidiltä tyttärelle 09.21 Micken puuvene 09.45 Romusta radalle 10.02 Huutokauppakesä 11.01 Elämä käännekohdassa 11.31 Taivaallista menoa: Jazzpastori 12.00 Toive-elokuva: Miestä ei voi raiskata 13.35 Ingresin timantti ja taulun maailma 14.30 Fire of Love 16.05 Eurovision klassiset konsertit 17.12 Egenlandin matkakohteet: Helene Schjerfbeckin Tammisaari 17.25 Strömsö 2019 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Superkivat sunnuntait 18.07 Leikkien keräilijät 18.14 Lokin salaisuus 18.30 På spåret 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.39 Sportnytt 19.48 Sportliv 20.00 Stenbeck 20.45 Sudet ja hirvimetsät 21.15 Veljen luo 22.00 Hämmentyneen isän muotokuva 23.35 Vierastaistelijana Ukrainassa MTV SUB 07.00 Ava, Riko ja Teo 07.05 Oggi ja torakat 07.15 Muumilaakson tarinoita 07.40 Muumilaakson tarinoita 08.05 Code Lyoko 08.30 Pitääkö olla huolissaan. 17.00 Yle Uutiset. klo 14 °C +1,1 (17.1. Entä mikä neuvoksi, kun postimerkki lentää taivaan tuuliin. 08.00 Suomen kaunein koti. Nuorena hippinä tanskalainen Sten Lundager matkusti monen ikäisensä tavoin Afganistaniin ja Intiaan. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.00 Kuutamolla. 09.00 Galaxi. klo 14 °C +3,3 Märket Sateisinta 15.1. 12.00 Kolmiodraama. 23.35 Olet mitä syöt. Osa 5/7. 17.00 The Floor USA. 11.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 11.09 Tarinoita tuntureilta. Bean. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 18. 15.55 Ampumahiihdon MC, miesten takaa-ajokilpailu. 21.00 Amazing Race Suomi. 00.35 Suurmestari Ruotsi. 17.10 ELOKUVA Pertsa ja Kilu Faaraon sormus. 12.15 Antiikkimakasiini. 16.05 Leijonan luola USA
15.00 Vilket liv! 17.00 Bonde söker fru – andra sommaren. 07.20 Kalliovuorten eläinlääkäri. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 YleX Vaihtoehto: Raine Laaksonen. 06.30 Huippuhotellien pyörteissä. Vieraina psykoterapeutti, tietokirjailija Katriina Järvinen sekä kirjailija Anneli Kanto. 05.00 Haaveena Hirsitalo. 15.00 Rillit huurussa. 01.30 Jääkiekon U18-tyttöjen MM: loppuottelu. 23.55 30 minuter. 11.30 Building Off the Grid. 11.00 Sverige live. 21.00 Shaolin heroes. 08.55 Farmikeittiön makupalat. 15.35 Musiikkikamari. 21.00 Toronton lentokentällä. 15.50 112. Hometalojen tavoin meillä on myös ”homekoodiongelma”. 13.30 Skidskytte: Världscupen. 06.45 Kotikokit vastaan mestarikokit. 10.30 Unelmakoti 100 päivässä. piirikunnassa tuhottuaan pelit lopullisesti. 11.00 Yle Uutiset. 17.55 Stjärnorna på slottet. 08.05 Radio Suomen Viikonloppu. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 07.00 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt: Sehän on Graupner! 08.00 Yle Uutiset ja sää. 15.30 Leijonan luola USA. 14.00 Lentoturmatutkinta. 22.03 Urheiluradio. 21.07 Uutisviikko selkosuomeksi. 08.00 Ylex aamu: Mika Parikka – YleX Aamun Viikonloppu. 21.12 Radio Suomen Viikonloppu. 22.45 Mammor. 19.00 Clarksonin farmi. 03.25 Pontikankeittäjät. 07.53 Radio Suomen Viikonloppu. 10.50 One for Israel Music. 17.08 Radio Suomen Viikonloppu. 15.00 Snooker: Snooker : London Masters, Finaali. 14.55 Ykköskolumni: ”Homeinen” koodi ei haise nenään, mutta se mädättää ohjelmistot. 15.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 22.30 ELOKUVA Wallander: Försvunnen. 08.58 Nyhetsmorgon. 03.45 Ilpoisten piiri. 15.00 Alaskan jäälentokenttä. 16.50 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 20.00 Rillit huurussa. 11.00 Amsterdam Central 24/7. 02.40 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 16.00 Lentoturmatutkinta. 12.15 Valkoinen yöperhonen. 18.02 Olli Haapakangas Tekstinkäsittelijä. tammikuuta 2026 RADIO JA TELEVISIO // 17 TLC 06.05 Farmikeittiön makupalat. 17.03 Ridsport: Världscupen. 02.30 Roba. 11.45 Hovkapellet – 500 år av musik. 16.55 Laten ja Sarkun hurjat suunnitelmat. 20.00 Tulossa: Hildur. 12.07 Kansanradio. 18.50 Golf: Hawaii Open, 3. 22.30 Valdolaiset Suuri sankaritarina. 06.45 Silent Library Suomi. 13.00 Huvila & Huussi. 14.35 MasterChef Australia. 02.15 Top Gear Best Of. 02.00 Studio Krypta. SVT2 09.35 Världens natur: Ökenlejonens osannolika överlevnad. 18.10 ELOKUVA Stepfordin naiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Världens äldsta orkestrar. 20.00 Yle Uutiset. 23.00 Meret ilman lakeja. 13.00 Simpsonit. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Laten ja Sarkun hurjat suunnitelmat. 23.55 Sandriders. 16.15 Jakttid: Äijäs äventyr. 07.30 Huippuhotellien pyörteissä. 20.00 Sportspegeln. 15.50 Yksi on hyvää seuraa. 15.00 Kullervo, osa 3/3. 00.55 Baylen: Elämäni Touretten kanssa. 12.05 Elävä historia: Helsingin nimi pitää vaihtaa Sampolaksi! Kiihkoilijat repivät Kalevalaa omakseen. 18.00 Laura Korhosen Jazzklubi. 19.05 Etupenkillä. 23.55 Tohtori Paise: Finnien poksautustarinat. 12.00 Korkeasaari. Elokuvasarjan kolmannessa osassa Katniss Everdeen on 13. 13.00 YleX Viikonloppu: Sonny Kylä-Liuhala. 16.07 Urheiluradio. 15.02 Radio Suomen Viikonloppu. Pariskunta päätyy hengenvaaralliselle, täynnä kansainvälistä vakoilua ja likaista politiikkaa olevalle matkalle, joka vie heidät ympäri Eurooppaa ja lopulta liittoutumaan armottoman MI6-agentin kanssa. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 18. 14.15 Live Aid – 40 år. 20.00 Poliisit 2017 (S). 00.30 112. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 16.45 Vinterstudion. 15.37 Radio Suomen Viikonloppu. 12.35 Top Gear Best Of. Perheen vaikutus ihmisen kehitykseen ja elämään on äärimmäisen tärkeä niin hyvässä kuin pahassa. 16.45 Tule Jeesuksen luo! 18.05 Musiikkivideoita. 17.05 Mentalisti. 03.05 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. 08.55 Radio Suomen Viikonloppu. Susi on palannut eteläisen Suomen metsiin. 22.00 Lahti 2001. 09.00 Yle Uutiset ja sää. 11.35 Harry Potter: Leipurivelhot. 17.00 Rapport. 20.05 Baylen: Elämäni Touretten kanssa. 20.30 Rillit huurussa. 12.35 Poliisikamera Ruotsi. 03.10 Sisarvaimot. 21.00 ELOKUVA Nälkäpeli Matkijanärhi, osa 1. 21.00 Uutispodcast. 22.55 Jalkapaiseklinikka. 20.00 TV4 Nyheterna. 01.30 Handu pumpulla (S). 13.00 Hellenius hörna hyllar tv. Efter en tids avstängning återgår Kurt Wallander i tjänst, och nästan samtidigt försvinner en ung flicka mystiskt. 13.50 Pontikankeittäjät. 19.00 Bingolotto. Täynnä vihaa ja katkeruutta Kullervo päätyy koston tekoihin. 17.00 Svenska designklassiker. 12.30 Simpsonit. 11.30 Lottovoittajan unelmakoti. 08.30 Farmikeittiön makupalat. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu. 21.00 Café Raamattu. 19.00 Oro de Milano. 23.00 Jumalanpalvelus. 07.30 Tennis: Australian Open. 00.35 Rikkaat ja rahattomat. 21.30 Snooker: Mastersin loppuottelu. 08.40 Carina Bergfeldt. 14.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 18.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Ajankohtaista Lähi-idästä. 18.25 Talvilajit: Maailmancup Sigulda. 12.30 Kapen keittiökaappaus. 18.50 Merisää. 14.00 Simpsonit. Joka sunnuntai kolme eri settiä. 18.30 Amispäiväkirjat. 19.30 Poliisit 2017 (S). päivä. När han gräver djupare i försvinnandet dyker fler och fler likheter med ett gammalt fall upp. 11.00 Herätys! 12.00 TV7 Jerusalem uutiset. 07.50 En plats i solen. 23.40 Petos. Hän ottaa yhteyttä salaperäiseen Alejandroon, jonka perheen kartellin huumeparoni on murhannut. 06.30 Asunnon metsästäjät maailmalla. 11.00 Masked Singer USA. 07.25 Täydellä Palolla. 21.55 Radio Suomen Viikonloppu. 19.00 Rillit huurussa. Alkuperäislajit hirvi ja metsäkauris sekä tulokaslajit valkohäntäpeura ja kuusipeura jakavat metsät suden kanssa, kuten myös yöaikaan liikkuva ilves. 08.30 Kosketuskohta. 09.30 Salatut elämät. YLEX 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat. 18.05 Panttilainaamo. 07.00 En plats i solen. 06.25 Kotikokit vastaan mestarikokit. 18.00 Arman ja oodi suomalaiselle ruoalle. 09.30 Herätysliikehdintä. 17.00 YleX Iltapäivä: Viikon Parhaat. 20.55 Lokala nyheter. 20.03 Radio Suomen Viikonloppu. 12.00 Simpsonit. 13.15 Vinterstudion. 09.00 Uskon sankareita. 15.00 Yle Uutiset. 23.15 ELOKUVA Wallander: Försvunnen. 12.00 Yle Uutiset ja sää. Pimeä Pohjola ja Väinämöisen uljas hahmo innostivat äärioikeistoa, joka löysi kansalliseepoksesta oikeutuksen nationalistisille pyrkimyksille. 23.50 Musiikkivideoita. Hänet myydään paimeneksi seppä Ilmariselle, jonka emäntä leipoo Kullervon leipään kiven. 01.35 Roba. 17.00 Rillit huurussa. 09.00 Yle Uutiset. 20.02 Sää. 02.25 Västra gymnasiet. Huumesodassa ei ole sääntöjä ja kun kartellit alkavat salakuljettaa terroristeja rajan yli, liittovaltion agentti Matt Graver vastaa tähän viemällä taistelun äärirajoille. 17.05 Urheiluradio. STAR CHANNEL 06.00 Melkein MENSA. Sudet ja hirvimetsät, Yle Teema & Fem klo 20.45. 21.15 ELOKUVA Sicario 2: Soldado. 06.30 Pomo keittiössä. 09.03 Aamusoitto. 14.00 Yle Uutiset. 08.05 Arvoitukselliset tutkimusmatkat. 02.50 Etupenkillä. 04.00 Building Off the Grid. 04.50 Melkein MENSA. 17.00 Farmi Suomi. 08.00 Huutokaupan metsästäjät. 22.00 Bertie Gregory – lähikuvassa gepardit. 16.07 Faunin iltapäivä. När han gräver djupare i försvinnandet dyker fler och fler likheter med ett gammalt fall upp. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu. 20.30 Muurinaukossa. Presidentti Coinin johdolla ja luotettavien ystäviensä neuvoihin tukeutuen Katniss lentää taistoon pelastaakseen Peetan ja kansakunnan, jonka hänen rohkeutensa on ajanut liikkeelle. Elokuvakäsikirjoittaja sotkeutuu vahingossa Los Angelesin rikollismaailmaan, kun hänen omituiset ystävänsä kidnappaavat gangsterin rakkaan Shih Tzun. TAIVAS TV7 06.40 Kosminen konflikti. 11.00 Rinkeliruhtinas. 19.00 Panttilainaamo. 23.20 9-1-1. 08.05 Narrin aamulaulu Poimintoja poikkitaiteilija Aapo Similän (1891 1972) elämästä. Otsikoiden takana joka arkipäivä. 21.30 Poliisit 24/7. 18.55 Sportnytt. 17.00 Poliisit 24/7. 10.10 Top Gear Best Of. 14.00 Kolmiodraama. 12.45 Merisää. 14.40 112. 00.10 Before They Kill Again. 10.00 Sinkkuillallinen. 23.45 Rapport. 07.40 Lyödään ällikällä. Uusi sääntely puuttuu yhteen juurisyyhyn – ohjelmistojen tietoturvan heikkoon tasoon, tietoturva-asiantuntija Jussi Eronen toteaa. 19.00 Rapport. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.15 På spåret. 18.00 Rillit huurussa. 09.40 Världens natur: Billy & Molly: An otter love story. 06.25 Valmistuksen salat: Unelma-autot. 10.00 Jumalanpalvelus Haapajärven Kristuksen kirkastumisen kirkosta. 10.00 Jumalanpalvelus. 19.00 Hercule Poirot. 20.10 Hercule Poirot. 13.00 Lentoturmatutkinta. 09.30 Tennis: Australian Open. 15.40 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen: Jälkipyykki. 13.30 Kapen keittiökaappaus. 08.22 Radio Suomen Viikonloppu. Ajankohtaista asiaa romaneista. Mystery Island isännöi kilpailun voittajia, jotka kilpailevat tekaistun murhan ratkaisemisesta pääpalkinnon toivossa. 20.00 Ilpoisten piiri. 19.02 Jazzklubin viikon keikka. 16.30 Ridsport: Världscupen. 16.00 Unelma-asunto auringon alta. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset. 12.05 Urheiluradio. 11.25 Top Gear Best Of. 02.00 Handu pumpulla (S). 08.25 Huutokaupan metsästäjät. 20.00 ELOKUVA Crazy Rich Asians. Tulossa Nelonen Median kanavilla. 13.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää. GUSTAV MUNSTERHJELM. 02.05 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 23.00 Dokument utifrån: Maga-familjens sönderfall. 20.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 21.05 NCIS Rikostutkijat. 08.00 Ikuisia kertomuksia. 21.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 07.40 Farmikeittiön makupalat. 16.10 Radio Suomen Viikonloppu. 14.00 Huvila & Huussi. Toimittaja Laura Korhonen vie kuuntelijansa jazzin kiehtoville poluille ja tarjoilee menneisyyden klassikkoja ja tulevaisuuden helmiä. 21.30 Jääkiekon U18-tyttöjen MM: pronssiottelu. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Melbournen lentokentällä. 23.00 TV4 Nyheterna. 17.05 The Donald Trump show. 13.40 Radio Suomen Viikonloppu. 06.55 Asunnon metsästäjät maailmalla. 03.15 Turvassa tie peloista rauhaan. 09.10 Wheeler Dealers. 16.55 ELOKUVA Semi-Pro. 10.00 Toronton lentokentällä. 18.00 Unelma-asunto auringon alta. Kotimainen ohjelma. 06.50 Historian parhaat palat. Palveluksen toimittaa pastori Artturi Hirvonen. 15.00 Lentoturmatutkinta. Seikkailulle Kalevalan aatteelliseen historiaan matkataan kirjailija ja teatteriohjaaja Juha Hurmeen johdattamana. Vanhempansa menettänyt nuorukainen Kullervo tekee töitä orjan asemassa Untamon talossa. 01.35 Animal Control. 19.15 Mancave. Efter en tids avstängning återgår Kurt Wallander i tjänst, och nästan samtidigt försvinner en ung flicka mystiskt. ple Magazine Investigates: Sarjamurhaajan kynsissä. 13.30 David Bowie: Sista akten. 22.00 NFL LIVE: New England Patriots Houston Texans. 16.00 Skidskytte: Världscupen. 23.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. 09.03 Urheiluradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 13.40 Musiikkivideoita. 17.25 Laten ja Sarkun hurjat suunnitelmat. 14.55 ELOKUVA Rush Hour 3. 21.02 Urheiluradio. 00.15 Will Trent. 11.00 Gudstjänst. 15.00 Engelska Antikrundan. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. Jokaisessa perheessä vallitsevat ihan omanlaisensa tavat, tunnelma ja dynamiikka. 20.30 Rapport. 23.00 Yle Uutiset. 19.30 Turvassa tie peloista rauhaan. 00.30 Tule Jeesuksen luo! 01.50 Musiikkivideoita. 03.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. Englantilaiset Perry ja Gail ovat lomalla Marrakechissa, kun he tapaavat karismaattisen venäläisen Diman, joka pyytää heiltä apua toimittaakseen salaista tietoa brittien salaiselle palvelulle. RUOTSIN TV4 06.00 En plats i solen. HERO 13.40 MasterChef Australia. 22.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi. 20.30 Poliisit 2017 (S). 16.00 Northwind Kids Kaikki lapset tulkaa! 16.15 Lapsen sydän. 13.02 Radio Suomen Viikonloppu. 18.30 Rillit huurussa. 19.00 Poliisit 2017 (S). 23.40 Yöradio. 08.10 Kalliovuorten eläinlääkäri. 13.00 Yle Uutiset. 07.55 Mökin rakentajat. 23.55 Lentoturmatutkinta. 22.05 Raharemontti. 23.05 Petolliset. 16.00 Rekkakuskit Suomi. 21.00 Yle Uutiset. 14.30 Australian rajalla. 20.20 TV4 Vädret. 00.45 Toronton lentokentällä. 19.00 Himohamstraajat. 12.00 Suomalainen menestysresepti. 21.50 Sisarvaimot. 11.00 Muistojen bulevardi. 09.00 Inkojen nousu ja tuho. 08.10 Juha Laaksosen luontoretki. 17.00 Etnokonsertteja. 15.15 Sunnuntaivieras. 07.40 Husdrömmar. Elokuva: Sicario 2: Soldado, MTV Ava klo 21.15. 06.50 El Moussan remonttipari. 15.30 Rillit huurussa. 00.25 Tennis: Australian Open. Perhe on mielenkiintoinen konsepti. 17.00 Remppa vai muutto UK. 13.45 Elämää tutkimassa. 13.00 Supernanny Suomi. 13.30 Simpsonit. 16.00 Rillit huurussa. 00.00 Suuri seikkailu. 22.15 Agenda. 08.50 Huutokaupan metsästäjät. 17.55 FIA Awards. 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 13.35 Poliisikamera Ruotsi. 07.00 Yle Uutiset. 23.26 Romano mirits. 21.25 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt: Sehän on Graupner! 22.23 Sari Valto: Perhe on kiehtova kupla. 10.00 Yle Uutiset. 14.30 Simpsonit. 16.15 Leijonan luola USA. 01.25 ELOKUVA Focus. 17.00 Lentoturmatutkinta. 18.15 Studio Krypta. 08.35 Mökin rakentajat. 12.00 Lentoturmatutkinta. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 04.40 Nettisaalistajat satimeen. 17.35 Poliisit 24/7. 10.05 Kymppitonni. 21.00 Ultras. 10.30 Jonista tulee maajussi. 01.35 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 07.03 Radio Suomen Viikonloppu. 02.55 ELOKUVA Seitsemän psykopaattia. 07.10 Silent Library Suomi. 19.00 ELOKUVA Hurmaava petturi. 20.00 Ett jävla liv – en film om Bodil Malmsten. 09.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen. 11.00 Olet mitä syöt. 23.15 Utan samtycke. 11.02 Sillanpään sunnuntai. SVT1 06.50 Hemma igen. 18.55 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen: Jälkipyykki. 20.00 Lentoturmatutkinta. 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu ja sää Kata Salaspuro. 10.03 Pekka Laineen Ihmemaa. 00.40 Hautalehto. 22.00 Rapport. 19.02 Urheiluradio. FRII 06.10 Saarielämää. 22.00 Ronja Rövardotter. 12.00 Tennis: Australian Open. 14.15 Vinterstudion. 08.20 Sin City Tow. 19.20 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. 17.00 Unelma-asunto auringon alta. 01.40 Kommissarie Dalgliesh. 17.30 Rillit huurussa. 19.15 Landet runt. 19.30 Rillit huurussa. 20.30 Bingolotto. 19.10 Lokala nyheter. 03.35 Kova laki: Erikoisyksikkö. 20.45 Snooker: Snooker : London Masters, Finaali. 21.50 Merisää. 19.05 Kissankehto Susanna Vainiola. 08.55 Teho-osasto. Jazzin uudet levyt, jazzkentän ajankohtaiset asiat, huippukonsertit ja erilaiset teemaohjelmat. 09.15 Unelmakoti 100 päivässä. 18.30 Rinkeliruhtinas. Mutta tapahtuma menee pieleen, kun työntekijä murhataan ja salaisuudet paljastuvat. 11.00 The Box Suomi. 09.00 Salatut elämät. 13.40 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 23.00 Arman ja viimeinen ristiretki. 16.00 Remppa vai muutto UK. 22.05 Valoon päin. 21.00 Poliisit 24/7. 14.00 Sydämeni laulu. 08.05 Farmikeittiön makupalat. 03.30 Petolliset UK. 11.00 Viki ja Köpi Show. Ortodoksinen ehtoopalvelus Pyhän apostoli Andreaksen kirkosta Rovaniemeltä. 14.00 Uudet levyt. 20.00 Ortodoksinen ehtoopalvelus Pyhän apostoli Andreaksen kirkosta Rovaniemeltä. 16.00 Äventyr på vinterfjället. TV5 06.00 Asunnon metsästäjät. 10.00 Salatut elämät. 12.40 Radio Suomen Viikonloppu. 21.00 Lahti 2001. 18.00 Veckan med Efter fem. 09.40 Sampo ja kotivideot. 18.00 Lentoturmatutkinta. 09.55 Teho-osasto. 01.10 Animal Control. 23.50 Jag for ner till bror. 04.45 Café Raamattu. 12.55 Radio Suomen Viikonloppu. Liturgina ja saarnaajana kirkkoherra Kari Tiirola. 21.30 Haastattelussa. EUROSPORT 1 07.00 Tennis: Australian Open. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 15.55 Yle News. 11.00 Lomakoti auringon alta. 01.25 Skavlan & Sverige. 10.30 Så byggdes din stad. 07.35 Huutokaupan metsästäjät. 02.00 9-1-1: Lone Star. 00.00 Lainvalvojat. 07.35 Arvokaman etsijät. 00.00 Lapsen sydän. 00.45 Agatha Christie: Klockan K. 00.00 ELOKUVA Those Who Wish Me Dead. 08.20 Nasta raamis. 10.30 Salatut elämät. 23.05 TV4 Vädret. 16.30 Rillit huurussa. 07.35 Kotikokit vastaan mestarikokit. 07.02 Sää. 12.10 ELOKUVA Mystery Island: Winner Takes All. KUTONEN 06.05 Valmistuksen salat: Unelma-autot. 14.55 Kova laki: Erikoisyksikkö. Osa 2/2. 07.50 Merisää. 21.00 Farmen. 08.30 Koiralle koti. 04.15 Muurinaukossa. 04.30 Sin City Tow. 07.10 Kotikokit vastaan mestarikokit. Hurmaava petturi perustuu John Le Carrén samannimiseen menestysromaaniin. 16.00 Mentalisti. 09.15 Sampo ja kotivideot. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 13.00 Välilevyjä: Saako vanhaa säveltää uudestaan. 09.25 Jonista tulee maajussi. 04.05 Upea lihava elämäni. 08.30 Minna Pyykön maailma. 02.30 Muinaiset avaruusoliot. 09.08 Iskelmäradio. 23.40 Yöklassinen. 15.00 Rikkaat ja rahattomat. 19.00 Koripallon NBA: Memphis Grizzlies-Orlando Magic. 06.50 Arvokaman etsijät. 21.50 Korta tv-historier. 00.35 The Donald Trump show