www.keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Torstai 17. Elokuuta 2023 • Nro 196 THL:n tekemän kyselyn mukaan Keski-Pohjanmaalla on kotihoidon ateriapalveluiden tyytyväisimmät asiakkaat. Tunkkarin valmistuskeittiön palveluesimies Seija Nykänen sekä Soiten ruokapalvelujohtaja Merja Ilomäki kertovat, että tyytyväisyys johtuu hyvistä raaka-aineista tehdyistä perusruoista. Eduskuntaryhmän kesäkokoukseen osallistunut Urpilainen sanoi harkitsevansa Marinin pyyntöä asettua presidenttiehdokkaaksi. Arkistokuva keväältä Urpilaisen Kajaanin vierailulta. 1 Sivu 9 Sanna Marin toivoisi EU-komissaari Jutta Urpilaisesta SDP:n presidenttiehdokasta. Tavallista kotiruokaa Ruokapalvelujohtaja Merja Ilomäki (vas) ja ruokapalveluesimies Seija Nykänen lajittelevat ruokarasioita, joissa ruoka kuljetetaan asiakkaille. Edelliskeväänä saapunut valitus kuitenkin pysäytti Teerijärven koulun purkutyöt. 1 Sivu 4 ANNI ÅGREN 1 Sivut 2–3. Marin kertoi asiasta SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Vantaalla keskiviikkona. JUSSI POHJAVIRTA Uusi koulu antaa odottaa Kruunupyyssä Kruunupyyn keskuskoulun vanhan rakennuksen purkaminen ja uuden koulun rakentaminen viivästyy. Marin pyysi Urpilaista presidenttiehdokkaaksi SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin kertoo pyytäneensä EU-komissaari Jutta Urpilaista puolueen presidenttiehdokkaaksi. Hän sanoi ilmoittavansa ratkaisustaan marraskuuhun mennessä. Suunnitelmissa oli tänä keväänä purkaa Teerijärven vanha koulu
Lähde: THL Keski-Pohjanmaan alueen vanhusten ateriapalvelut saivat THL:n kyselyssä maan parhaat tyytyväisyystulokset.. – Ja vanhusten mieltymysten mukaan, ettei käytetä mitään voimakkaita mausteita, Nykänen lisää. – Kaikkea ei ole ehditty tietenkään tekemään pienessä ajassa, eli nyt on aluksi menty sillä, mitä me olemme täältä käsin tehneet. Sehän on sellainen kultainen keskitie, Nykänen kertoo. Keski-Pohjanmaan alueella toimivan Tunkkarin valmistuskeittiön ruokapalveluesimies Seija Nykänen on iloinen kyselyn tuloksista. Jokainen väri vastaa valmistuskeittiön alueen kuntaa. Yksi syistä on hyvät raaka-aineet. Ruokalistan suunnittelussa pyritään ottamaan huomioon asiakkaiden toiveet mahdollisuuksien mukaan. Maksavan asiakkaan täytyy saada hyvää ruokaa riippumatta siitä onko sairaalan, kotihoidon vai palvelukodin asiakas. Kuljetukset liikkuvat värikoodatuissa laatikoissa. – Kyllä me tähän panostetaan. Toiveiden huomiointi, +6. Esimerkiksi +2 tarkoittaa, että tulos on 2 prosenttiyksikköä suurempi kuin valtakunnallinen keskiarvo. KYSELY on tehty keväällä 2022, eli ennen hyvinvointialueiden aloitusta. PUHEENAIHE: TORSTAI 17.8.2023 Keskipohjanmaa 2 Vanhusten ateriapalvelut Jani Kauta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n vanhuspalveluiden asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan kansallisella tasolla noin 20 prosenttia kotihoidon asiakkaista ei ole tyytyväisiä saamaansa ateriapalveluun. Ateriapalvelut, -2. Hyvät uutiset eivät tulleet yllätyksenä, eivätkä ne ole syntyneet tyhjästä. – Kuulin tästä aamulla radiosta, kun tulin töihin. Tuntui oikein hyvältä tällainen uutinen, Nykänen naurahtaa. Keski-Pohjanmaa 1 Palvelujen riittävyys, +1. Siirtymä on joiltakin yksityiskohdilta vielä kesken. – Se, että me teemme vanhuksille hyvää ruokaa, on meille kunnia-asia, Nykänen kertoo. Ajan kanssa yhteistyö Kokkolan keskussairaalan suurkeittiön kanssa lisääntyy myös ruokalistojen suunnittelun osalta. Toiveiden huomiointi, +5. Alueelliset erot olivat suuria. Hoitajien ystävällisyys, +2. – Ei me tarjota mitään ranskanperunaa tai makaronia vaan sitä, mitä vanhukset haluavat syödä, Ilomäki kertoo. Tulin hymy huulilla töihin ja piti heti tulla kertomaan muille. Syy on Tunkkarin valmistuskeittiön siirtyminen Vetelin kunnalta osaksi hyvinvointialuetta. Vaikka palvelut kuuluvat kuntien sijasta nykyään hyvinvointialueille, toiminta on pitkälti samanlaista kuin se on ollut ennenkin. FAKTA Tyytyväisyyskysely 1 Numeerinen arvo ilmaisee alueen keskiarvon eron valtakunnalliseen keskiarvoon prosenttiyksikkönä. Toinen syy on kokonaisuutta ohjaava avainsana ”kotiruoka”. Myös Pohjois-Pohjanmaalla ollaan keskimääräistä tyytyväisempiä ateriapalveluihin. Se, että asiakas tulee aina ensin, on Nykäsen mukaan heille tärkeä arvo. Kylmälle aterialle voidaan antaa seitsemän päivän säilyvyystakuu. – Hyvää palautetta on tullut oikeastaan kaikesta. Pääosaa näyttelevät perinneruoat ja peruna, jotka ovat kotihoidon asiakkaille juuri niitä ruokia, joita he ovat tottuneet syömään. Turvallisuus, +3. Kun ruoka valmistuu, se jäähdytetään ja pakataan kuljetusta varten. Pohjanmaa 1 Palvelujen riittävyys, +3. Ateriapalvelut, +9. ”Kyllä me tähän panostetaan” Ruokapalveluesimies Seija Nykänen pitää vanhusten ruoan valmistusta kunnia-asiana. Hoitajien ystävällisyys, 0. Toiveiden huomiointi, +3. Jakopäiviä on kaksi: tiistai ja perjantai. Turvallisuus, +1. Annoskoosta saatetaan joskus harvoin sanoa, että ovat liian pieniä, mutta toisaalta jotkut taas sanovat, että niissä on liikaa. Tiistaina jaetaan keskiviikon, torstain ja perjantain ateriat, perjantaina puolestaan lauantain, sunnuntain, maanantain ja tiistain ateriat. Myös motivaatio jatkaa laadukasta työskentelyä kotihoidon asiakkaiden hyväksi on korkea. Pohjois-Pohjanmaa 1 Palvelujen riittävyys, +3. MONET RUOISTA tehdään itse, esimerkiksi kastikkeet, keitot ja lisukkeet valmistetaan keittiössä, kuten valmistetaan myös jälkiruoat. Siitä ruoat siirtyvät kuljetukseen. Turvallisuus, 0. Olemme täällä vielä omilla listoilla, Nykänen kertoo. – Samalla tavalla tässä on menty, ei tässä sen ihmeempiä muutoksia ole tullut, Ilomäki kertoo. – Tietysti erityisruokavaliot ovat asia erikseen. Hoitajien ystävällisyys, +1. – Ja kiisselit tehdään kotimaisista marjoista, Nykänen tähdentää. – Meillä on ollut kyselyitä, joissa olemme kysyneet, mitä asiakkaat toivovat, mutta me emme voi aivan jokaista mielihalua toteuttaa, vaan meidän täytyy löytää niin sanotusti ”kultainen keskitie”, jotta ruoka sopii kaikille, Nykänen linjaa. Ruoka tehdään kotimaisista raaka-aineista. Ateriat jaetaan kylminä elintarviketurvallisuussyistä. NYKÄNEN ja Ilomäki näkevät, että hyvään tulokseen on monta syytä. Tunkkarin valmistuskeittiö suunnittelee ruokalistansa vielä toistaiseksi itse. – Arvasinkin, että tulee hyvät tulokset, mutta että noin hyvät tulokset, sehän on hienoa, Ilomäki päivittelee. Tyytyväisyys vaihteli 66 prosentista 89 prosenttiin. Lisäksi kylmien aterioiden kuljettaminen tuo asiakkaille vapauden valita, mitä he haluavat syödä minäkin päivänä. Soiten ruokapalvelujohtaja Merja Ilomäki on niin ikään mielissään tuloksista. Ateriapalvelut, +1. Keski-Pohjanmaan alueen ateriapalvelut saivat kyselyssä maan parhaat tyytyväisyystulokset
Hyvä ravitsemustila on iäkkäiden toimintakyvyn kannalta keskeinen tekijä, joten asiaan on jatkossa kiinnitettävä enemmän huomiota, sanoo THL:n johtava asiantuntija Sari Kehusmaa tiedotteessa. Tyytymättömien asiakkaiden osuus vaihteli reilusta kolmanneksesta vähän yli kymmeneen prosenttiin. Viidennes ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakkaista oli tyytymättömiä toiveiden huomioimiseen, kotihoidossa osuus oli 14 prosenttia. Kyse on sanavalinnoista ja totuttujen kaavojen haastamisesta. Aikoinaan kaupunki jaettiin puhekielessä Neristaniin ja Oppistaniin, alakaupunkiin ja yläkaupunkiin. Jutta Urpilaisen lähteminen presidenttiehdokkaaksi on vielä hänen omassa harkinnassaan. Hyvinvointialueiden vastuulla on seurata myös ulkoistetun palvelun laatua. Eniten tyytymättömyyttä oli Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella, vähiten Keski-Pohjanmaan alueella. Alueiden raja kulkee pitkin Pormestarinkatua. Varteenotettavista ehdokkaista Pekka Haavisto, Olli Rehn, Jussi Halla-aho ja Mika Aaltola ehtivät käynnistelemään etumatkalta kampanjoitaan. Isänmaa kutsuisi myös toista kotiin Euroopasta. Kyselyn vastaajat olivat erityisen tyytyväisiä hoitajien ystävällisyyteen. Sen sijaan toiveiden huomioimisessa arviot olivat heikommat. Asiakkaiden toiveet olivat selvityksen mukaan hyvin arkisia, kuten osallistumista kodinhoidollisiin askareisiin ja virkistystoimintaan sekä mahdollisuuteen rytmittää ruokailu ja uni itselle sopivaksi. Jouni Nikula Kertooko Neristankyltti mitään?. Kun autolla liikutaan, informaation pitää olla helppolukuista ja yhdellä vilkaisulla aukeavaa. Stubb on ilmoittautuneista ehdokkaista diginatiivein ja taitava esiintyjä, joka tuo vaaleihin varmasti erilaista energiaa. THL:n kyselyyn vastasi yli 24?000 kotihoidon ja noin 17?500 ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakasta. Matkailijat pysähtyvät Kokkolassa usein pidemmän matkan yhteydessä. Kotihoidon asiakkaista 96 prosenttia oli tyytyväisiä hoitajien ystävällisyyteen, ympärivuorokautisen hoidon asiakkaista 92 prosenttia. Elokuu jatkuu lämpimän aurinkoisena, mutta matkailukausi paahtaa jo hyvinkin loppusuoraa. Nyt kokoomuksen tehtyä valintansa ehdokkaita on kaikkiaan kymmenen. Urpilainen vastasi pyyntöön kertomalla harkitsevansa presidenttiehdokkuutta. Urpilainen selvittää erityisesti sitä, miten hän toimisi ehdokkuuden ohella EU-komissaarina. Myös Vasemmistoliiton ehdokkaaksi lähtevän Li Anderssonin virallista ilmoitusta odotetaan. Sosialidemokraattien eduskuntaryhmän kesäkokouksessa kautensa puolueen puheenjohtajana päättävä Sanna Marin esitti Urpilaiselle pyynnön asettua ehdolle. THL:n mukaan suurimmaksi osaksi näihin asioihin oltiin tyytyväisiä. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Etenkin ulkomaalaiset turistit ovat suurelta osin karavaanareita. Siksi Kokkolan Matkailun omassa materiaalissa pyritään käyttämään myös vanhakaupunki-sanaa. Autolla liikkuvia matkailijoita opastetaan Suomessa ruskeapohjaisilla liikennemerkeillä. Tyytymättömien osuus oli kotihoitoa pienempi, 14 prosenttia. Kokkolan Vanhakaupunki kattaa satoja puutaloja, joista vanhimmat ovat 1700-luvulta. Kokkolan Vanhaankaupunkiin voisi ohjata nykyistä yksinkertaisemmilla sanavalinnoilla: Miten olisi Vanhakaupunki, Gamla Stan, Old Town. On hyvä hetki miettiä, kuinka Kokkolan Vanhaakaupunkia markkinoidaan. TORSTAI 17.8.2023 Keskipohjanmaa 3 ANNI ÅGREN ”Kotihoidon ateriapalvelussa on huomattavia laatueroja” STT, Hannu Toivonen Viidennes kotihoidon asiakkaista on tyytymättömiä saamaansa ateriapalveluun, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toteuttamasta kyselystä. Päätöksen hän lupasi marraskuuhun mennessä. Paikallisille ehkä tuttua historiaa, mutta kuinka moni ulkopaikkakuntalaisista tietää, minne Neristan-kylteillä ohjataan. Stubb tekee vaaleista kiinnostavan, Urpilaisen lupausta vielä odotetaan Isänmaa kutsuisi myös toista kotiin Euroopasta. Tyytyväisyydessä oli kuitenkin iso eroja hyvinvointialueiden välillä. Ei kovin moni, totesi Kokkolan matkailujohtaja Teea Pietiläkin Keskipohjanmaalle kuukausi sitten. Kysely tehtiin viime vuoden keväällä ja alkukesästä, joten tulokset kuvaavat tilannetta alueilla ennen hyvinvointialueiden aloittamista. Kokkolan Vanhaankaupunkiin ohjataan Neristan-kylteillä. THL:n projektikoordinaattorin Suvi Leppäahon mukaan tulosten alueellista vertailua on tehtävä harkiten, koska kaikilla alueilla vastausaktiivisuus ei ollut korkea. –?Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että kotihoidon ateriapalvelussa on huomattavia laatueroja. Firenzen EU-yliopiston professorina ja yksikön johtajana toiminut Stubb on tehnyt pesäeroa kotimaan politiikkaan kuuden vuoden ajan. Kehusmaan mukaan kotihoidon ateriapalvelun voi tuottaa hyvinvointialue tai se voidaan ostaa yksityiseltä tuottajalta. Kyselyssä selvitettiin asiakkaiden kokemuksia myös neljästä muusta kotihoitoon ja ympärivuorokautiseen palveluasumiseen liittyvästä asiasta: palvelun riittävyydestä, hoitajien ystävällisyydestä, turvallisuuden kokemuksesta ja toiveiden huomioimisesta. Edellisen kerran isänmaa kutsui Stubbia vuonna 2008 Euroopasta ulkoministeriksi ja Stubb itse vertasi presidenttiehdokkaaksi lähtemistä STT:n haastattelussa samanlaiseksi tilanteeksi kuin silloin. PÄÄKIRJOITUS Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Avaa tästä uusin näköislehti puhelimeesi QR-koodilla. Kyselyssä selvitettiin myös ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakkaiden tyytyväisyyttä ruokaan. Sekä kotihoidossa että ympärivuorokautisessa hoidossa noin yhdeksän kymmenestä oli tyytyväisiä turvallisuuden kokemukseen. Alexander Stubbin lupautuminen kokoomuksen ehdokkaaksi presidentinvaaleihin sähköistää ehdokasasettelua. Sanni Aho Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa
Riitta A.Tilus ja Meri Säteri tekivät kesäkuun lopussa kunnallisvalituksen, jossa he pyytävät hallinto-oikeutta määräämään valituksenalaiset päätökset täytäntöönpanokieltoon ja keskeyttämään päätöksen täytäntöönpanon sekä kumoamaan valituksenalaiset päätökset. Ida Kronholm pitää suomenkielisen koulun perustamista Kruunupyyhyn tärkeänä. Suomenja ruotsinkielinen opetus halutaan saman katon alle Suunnitelma on tarkoitus esitellä Kruunupyyn kunnanhallitukselle ensi syksynä. Keskustelun aikana kaupunginhallituksen jäsen Antti Nikula esitti, että kaupunginhallitus yhtyy valittajien näkemykseen ja ryhtyy toimenpiteisiin virheellisten päätösten korjaamiseksi. ja 29.3. Seuraavana vuonna luokkakokoa kasvatettaisiin toisella. Kaupungin lausunnossa todetaan lisäksi, että palveluvastaavan tehtävä ei ole virka, vaan palveluvastaavat on nimetty palvelujen henkilöstöstä. Suunnitelma on tarkoitus esitellä ensi syksynä kunnanhallitukselle. Edelliskeväänä saapunut valitus kuitenkin pysäytti Teerijärven koulun purkutyöt. Lausunnossa todetaan, että kaupunginhallituksen päätöstä ei tule kumota eikä kaupunginhallituksen päätöksen täytäntöönpanoa tule kieltää. päätösten täytäntöönpanosta. Näihin virkoihin on jokaisella hakukerralla ollut useita päteviä hakijoita, joten kiinnostusta johtajanvirkoihin tiedetään olevan. Lisäksi lausunnossa todetaan, ettei kaupunginhallituksen päätöksellä 24.4.2023 ole täytetty sivistysja hyvinvointijohtajan ja Merenojan koulun toisen apulaisrehtorin virkoja. CLAS-OLAV SLOTTE Riitta A.Tiluksen ja Meri Säterin valitus koski palveluvastaavien nimeämistä.. Kunnassa asuu yli 60 suomenkielistä oppilasta, jotka käyvät koulunsa Kaustisella tai Kokkolassa. – Mitään estettä ei sille, että palveluksessa jo olevat viranhaltijat hakisivat uusien palvelujen johtajantehtäviä julkisessa virkahaussa, ei myöskään ole. Päätöksillä on nimetty valtuuston perustamille uusille palveluille johtajat. Tarvitsemme vielä lausunnon ely-keskukselta, jonka odotetaan valmistuvan ensisyksynä. Tarvetta suomenkieliselle koululle Kruunupyyssä on. Kunta selvitti, kannattaako Teerijärven koulu remontoida vai rakennetaanko uusi koulurakennus. Teerijärven koulua ei kannata alkaa korjaamaan ja jatkamme alkuperäisellä rakennussuunnitelmalla. Teerijärven koulun rakentamisen on valmistuttava ennen kuin Kruunupyyn keskuskoulun rakennustyöt voivat alkaa. Säteri ja Tilus toteavat valituksessaan lisäksi, että Kalajoen kaupunki on viimeisten vuosien aikana jättänyt useita kertoja täyttämättä Merenojan koulun toisen apulaisrehtorin viran ja vuoden 2023 alussa sivistys ja hyvinvointijohtajan viran. Kalajoen kaupunginhallitus antoi kunnallisvalituksesta lausuntonsa hallinto-oikeudelle Palveluvastaavat nimettiin Kalajoella huhtikuussa. ANNI ÅGREN Sari Passoja-Verronen KALAJOKI Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on pyytänyt lausuntoa valituksesta, joka on tehty Kalajoen kaupunginhallituksen päätöksistä koskien palveluvastaavien nimeämistä. Kruunupyyssä sijaitsevan keskuskoulun rakennustyöt viivästyvät 4-7 vuotta. – Ensimmäisenä toimintavuotena suomenkielisiä luokkia on yksi, johon mahtuu 20 oppilasta. Keskuskoulun rakentamisen arvioidaan alkavan 4–7 vuoden kuluttua. Oikaisuvaatimusta käsitellessään kaupunki ei ole vastannut oikaisuvaatimuksessa esitettyihin perusteluihin, todetaan valituksessa. Päätöksestä on tehty kunnallisvalitus. Valituksessa vedottiin Teerijärven koulurakennuksen kulttuuriarvoon. Nikulan esitystä ei kuitenkaan kannatettu. Valituksenalaisena olevat kaupunginhallituksen päätökset ovat valituksen mukaan seurausta kaupunginvaltuuston 28.2. Lausunnon mukaan kaupunginhallitus päätös 24.4.2023 on toteutettu kuntalain, perustuslain, hallintolain ja kuntien ja hyvinvointialueiden työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta annetun lain mukaisesti siten, että päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä eikä Kalajoen kaupunginhallitus ole ylittänyt toimivaltaansa asiassa eikä päätös muutoinkaan ole lainvastainen. Yhteistyö Kaustisen ja Vetelin kanssa jatkuu samalla tavalla kuin nyt. –?Kaupunginhallitus on valituksenalaisilla päätöksillään ylittänyt toimivaltansa ja toiminut virheellisessä järjestyksessä. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 17.8.2023 Keskipohjanmaa 4 Jonna Rantanen KRUUNUPYY Kruunupyyn keskuskoulun vanhan rakennuksen purkaminen ja uuden koulun rakentaminen viivästyy. – Kokkolaan ollaan investoimassa paljon lähitulevaisuudessa, mikä tuo alueelle lisää työpaikkoja. Rakentamisen valmistuttua Kruunupyyn keskuskoulu toimisi lähikouluna Alavetelin ja Kruunupyyn suomenkielisille oppilaille. Teerijärven rakentamisen aloitusajankohta on alustavasti kevät 2024. – Selvitystyö on nyt valmistunut. Sivistysja kulttuurilautakunta on 14.6.2023 täyttänyt Merenojan koulun toisen apulaisrehtorin viran. Rakentamisen yhteydessä on tarkoitus perustaa suomenkielinen peruskoulu saman katon alle. Työryhmä tarkisti, millaisia vaihtoehtoja suomenkielisen koulun perustamiselle Kruunupyyssä on. Teerijärven oppilaiden lähikouluna jatkaisi Kaustinen tai Veteli. – Ryhmän ehdotus on, että suomenkielinen koulu perustetaan Kruunupyyssä keskuskoulun yhteyteen. KAUPUNGINHALLITUS toteaa lausuntonaan Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle, että valitus tulee hylätä. Viivästyksiä voi vielä tulla. Uudessa keskuskoulussa olisi ruotsinkielisen perusopetuksen lisäksi suomenkielistä opetusta 1.–6. Valituksen kohteena ovat Kalajoen kaupunginhallituksen 24.4.2023 tekemä päätös palveluvastaavien nimeämisestä sekä siitä tehty oikaisuvaatimus, jonka kaupunginhallitus hylkäsi 5.6.2023. Palveluvastaavan nimeäminen perustuu valtuuston 27.4.2010 hyväksymään ja lainvoimaiseen hallintosäännön pykälään 3. Kaupunginhallituksen päätös on tehty ennen kuin valtuuston kumpikaan päätös on saanut lainvoimaa. – Olimme viikon päässä projektin aloituksesta, harmittelee sivistystoimenjohtaja Ida Kronholm. KRUUNUPYYN keskuskoulun rakentamisen pohjustus aloitettiin vuosi sitten perustamalla työryhmä. Tämän jälkeen olisi voitu aloittaa Kruunupyyn keskuskoulun rakennustyöt. Haluamme vahvistaa Kruunupyyn kaksikielisyyttä, tätä auttaa kun saamme suomenja ruotsinkieliset oppilaat saman katon alle Kruunupyyssä. Suunnitelmissa oli tänä keväänä purkaa Teerijärven vanha koulu ja rakentaa tilalle uusi koulurakennus. luokkalaisille. Selvitystyö siirsi projektia vuodella. Suomenja ruotsinkielinen perusopetus on tarkoitus saada saman katon alle
Marinan venesataman aallonmurtajien louhokset Pentti Hämeenaho Oy:ltä. Kaupunginhallitus pyytää jakokunnalta kirjallisen selvityksen siitä, mihin päätökseen kaupungin maksuosuuden pidättäminen perustuu ja jakokuntaa pyydetään esittämään kaupungille maksuunpanoluettelo vuosien 2021 ja 2022 osakaspalautuksista sekä selvitys palautusten määräytymisestä. Hankinta on osa Kalajoen Marinan alurakentamisen hanketta, johon Pohjois-Pohjanmaan liitto on myöntänyt avustuksen. Kokous on päättänyt, että osakaspalautukset tuloutetaan kullekin kiinteistölle omistuksen suhteessa. Hoitokunta on perustellut kaupungin osakaspalautuksen pidättämistä venelaiturin ja siihen liittyvän ranta-alueen maksamattomilla korvauksilla. Kaikki tarjoukset täyttivät tarjoajan kelpoisuudelle ja tarjouspyynnön mukaisuudelle asetetut vaatimukset ja huomioitiin tarjousvertailussa. Kaupunginhallitus esittää näkemyksenään, että maanomistajalla tulisi olla pääasiallinen valvontavastuu omistamiensa maaalueiden hallinnasta ja sopimustilanteesta. Pelastuslaitos sai ilmoituksen tapahtuneesta hieman ennen kello kahdeksaa. Onnettomuus sattui muutamien kilometrien päässä Kaustisen keskustasta Valtatie 13:lla, Luomalan ja Puumalan väliin sijoittuvalla tieosuudella. Toimitettavien kiviainesten yhteismäärä on noin 280 000 tonnia. Verkko Korpela Oy:n palveluksessa rakennuspäällikkönä hän on toiminut vuodesta 2008 vuoteen 2019. Hänelle annetaan tarvittaessa evästystä. Määräaikaan mennessä tarjouksen jättivät Hämeenahon lisäksi Morenia Oy ja Lastaus Heikki Kärjä Oy. Pelastuslaitos kävi tarkastamassa onnettomuuspaikan sekä siirtämässä autoa paikkaan, jossa se ei ole liikenteelle vaaraksi tai haitaksi. Verkko Korpelan määräaikaiseksi toimitusjohtajaksi Reima Ahola Sampo-Elias Asikainen KAUSTINEN Keskiviikkona aamulla Kokkolaan päin Kaustisen suunnalta ajanut henkilöauto syttyi palamaan ajon aikana. Perusteluina Nikulalla oli, että Kalajoen kaupungilla on Kannuskylän yhteisalueiden jakokunnan yleisissä kokouksissa edustus. Henkilöauto syttyi ajon aikana palamaan Kaustisella Sari Passoja-Verronen KALAJOKI Kalajoen kaupunginhallitus valitsi Marinan venesataman aallonmurtajien louhetoimittajaksi vertailuhinnaltaan halvimman tarjouksen tehnyt Pentti Hämeenaho Oy:n. Verkko Korpelan rakennuspäällikön tehtävässä Aholan seuraajana jatkaa himankalainen Mika Kyösti. Henkilövahingoilta vältyttiin, ja onnettomuushetkellä autossa matkusti ainoastaan sen kuljettaja. Kannuskylän jakokunnan osakaskokous on vuonna 2023 päättänyt jakaa voittovaroista 100?000 euroa kaikille osakkaille omistuksen suhteessa. Hän oli muutaman vuoden muualla töissä, kunnes palasi rakennuspäälliköksi vuonna 2021. Hoitokunnan mukaan kunta ei ole maksanut korvausta alueen käytöstä kuntaliitoksen 1.1.2010 jälkeen. Verkko Korpelan edellinen toimitusjohtaja Joni Jääskeläinen irtisanoutui kesällä tehtävästä, kun hänet valittiin Iin Energian toimitusjohtajaksi. Viivästyskorko lasketaan osakaspalautusten maksuunpanopäivästä alkaen. UUTISET TORSTAI 17.8.2023 Keskipohjanmaa 5 Sari Passoja-Verronen KALAJOKI Kalajoen kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan Kannuskylän yhteisalueiden jakokunnan osakaspalautuksia vuosilta 2021 ja 2022. Marinan venesataman aallonmurtajien louhetoimitukset ajoittuvat tämän vuoden syyskuun ja vuoden 2025 joulukuun väliselle ajalle. Onni oli matkassa, sillä onnettomuuspaikalle pysähtynyt sivullinen onnistui pelastuslaitoksen sanojen mukaan erityisen hienolla toiminnallaan sammuttamaan palamaan syttyneen ajoneuvon autostaan löytyneillä sammutusvälineillä. Kannuskylän yhteisalueiden jakokunta ei maksa osakaspalautuksia Kannuskylän yhteisalueiden jakokunnan hoitokunta on päättänyt pidättää maksamasta kaupungin osakaspalautusta. Jakokunnan hoitokunta on päättänyt pidättää maksamasta kaupungin osakaspalautusta 20 403,08 euroa. KAUPUNGINHALLITUS totesi lisäksi päätöksessään, että Kannuskylän jakokunnan osakaskokous on vuonna 2022 päättänyt, että voittovaroista jaetaan 100?000 euroa ja että jaettavan summan alarajaksi on vahvistettu 90 euroa, jota pienempiä summia ei jaeta, vaan jätetään jakokunnan suorittaman jaon kulujen korvaukseksi. Reima Ahola on aloittanut Verkko Korpelan toimitusjohtajan tehtävissä 5.8.2023. Osakaspalautusta koskevan päätöksen mukaan tuloutusta ei suoriteta pienosakkaille, joiden tuloutusosuus jää alle 90 euron ja saman päätöksen mukaan osakasten kokous päättänyt käyttää alle 90 euron maksut jakokunnan kulujen korvaamiseen. Kannuskylän yhteisalueiden jakokunnan yleisissä kokouksissa 2.5.2023 ja 16.6.2022 on päätetty jakaa osakaspalautuksina vuosien 2021 ja 2022 tilinpäätöksen mukaisesta tuloksesta 100 000 euroa molemmilta vuosilta. Viimeisimmän jakokunnan päätöksen mukaan pienosakkaille on päätetty maksaa osuudet. Nikulan esitystä ei kuitenkaan kannatettu, joten kohta jäi päätökseen. Aholalla on pitkä kokemus sähkönjakeluverkoston rakentamisen ja rakennuttamisen johtotehtävissä. KAUPUNGINHALLITUS päätti esittää Kannuskylän yhteisalueiden jakokunnalle, että Kannuskylän yhteisalueiden jakokunnan tulee viipymättä maksaa viivästyskorkoineen hoitokunnan pidättämä Kalajoen kaupungin osakaspalautus vuosilta 2021 ja 2022. HANNA PARHANIEMI Joni Mäki-Petäjä Verkko Korpela Oy:n määräaikaiseksi toimitusjohtajaksi on nimitetty nivalalainen Reima Ahola. Keskustelun kuluessa kaupunginhallituksen jäsen Antti Nikula esitti, että kaupunginjohtajan päätösesitys hyväksytään muilta kohdin paitsi, että siitä tulee jättää pois kohta: kaupunginhallitus esittää näkemyksenään, että jakokunta ei kohtele osakkaita tasapuolisesti pidättäytyessään osakaspalautusten maksamisesta pienosakkaille ja säästyneiden varojen käyttämisestä jakokunnan tarkemmin erittelemättömiin kuluihin. Palon aiheuttamaa vahinkoa autolle ei pelastuslaitoksen kertoman mukaan vielä voida tarkalleen määrittää
Kaksipäiväisillä messuilla on mukana yli 180 näytteilleasettajaa kertomassa maaseudun mahdollisuuksista. Näytöksissä on mukana kymmenkunta maaseudun koneyritystä. Lasten ja nuorten linja-autokyydityksiä tukee MTK. AIRSOFT KOKKOLA RY. Koulu luo erinomaiset puitteet messuille ja samalla tämä on vahva yhteistyön näyte, Kpedun toimialapäällikkö Hanna-Mari Laitala ja projektityöntekijä Tanja YliTokola sanovat. Näytöksiä on molempina päivinä. Lauantaina keskitytään enemmän maatalouden sukupolvenvaihdoksiin, näyttelypäällikkö Rauno Somero kertoo. MESSUJEN rehuntekoja lietteenlevitysnäytöksissä nähdään myös niin alueellisia kuin isompiakin koneyrittäjiä. Keskipohjanmaa on mukana tapahtumassa, ja messustriimi on nähtävillä Keskipohjanmaan verkkosivuilta perjantaina kello 12.30. Leikki-ikäiset, peruskoululaiset, lukiolaiset sekä toisen asteen opiskelijat saavat tulla perjantaina messuille ilmaiseksi opettajiensa ja ohjaajiensa mukana. Salon mukaan yhdistykset pyrkivät kehittämään lajin toimintaa ja tarjoamaan pelikokemuksia pelaajille, mikä nostaisi lajin näkyvyyttä. JONI MÄKI-PETÄJÄ Lassi Ojanperä KOKKOLA Airsoft Kokkola sekä Vaasa Airsoft Association järjestävät lauantaina Kokkolassa yhteisiä airsoftotteluita, kertoo Airsoft Kokkola tiedotteessaan. Keskustelupaneeleissa kuullaan niin valtakunnallisia kuin paikallisiakin vaikuttajia. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 17.8.2023 Keskipohjanmaa 6 Joni Mäki-Petäjä KANNUS Kannuksessa esitellään jälleen vankasti maaseudun yrityksiä ja ammattilaisia, kun Ollikkalamaaseutumessut kokoaa alan taitajat yhdelle tontille perjantaina ja lauantaina. Keskustelupaneeleissa kuullaan niin valtakunnallisia kuin paikallisiakin vaikuttajia. Messut tulee avaamaan Kannuksen kaupunginjohtaja Jussi Niinistö. Lisäksi on tulossa mm. OLLIKKALA-MESSUT järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2019, ja tapahtuma sai innostuneen ja positiivisen vastaanoton. työhevos-, cowboyja virkakoiranäytöstä sekä keritsemisen SM-kisat. – Messujen tavoitteena on vahvistaa maaseudun positiivista imagoa ja edesauttaa vahvan ammattilaisverkoston lujittumista alueella. Salon mukaan tilaisuus tarjoaa mahdollisuutta kokemuksien saantiin lajin harrastajille sekä edistämään lajin pelaajayhteisöä. Lisäksi eri maatalousalan neuvontajärjestöjä on paikalla huomattavasti enemmän kuin vuonna 2019, markkinoinnista vastaavat Jussi Korkia-aho, Erkki Kuismin ja Janne Vierimaa taustoittavat. Kaksi vuotta sitten messut jouduttiin perumaan viime tingassa pahentuneen koronaepidemian vuoksi. Perjantain paneelin vetää maaseudun vahva puolestapuhuja ja -toimija Ilpo Wennström ja lauantain paneelin MTK Keski-Pohjanmaan kenttäpäällikkö Niko Hyppönen. Perheen pienimmät on huomioitu omalla alueellaan, jossa riittää puuhaa ja ihmeteltävää. Messut järjestää Keski-Pohjanmaan maaseutunäyttelyt ry Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Kpedun Kannuksen toimipisteellä. – Messujen tuotto palautuu maaseudun hyväksi muun muassa opiskelijastipendein ja erilaisten hankkeiden kautta, joita tuemme, Marko Kivelä Keski-Pohjanmaan maaseutunäyttelyt ry:stä kertoo. alken. Yhteinen tapahtuma tarjoaa paikallisille pelaajille mahdollisuuden tutustua muihin lajin harrastajiin. Paikalla ovat kansanedustajat Janne Jukkola (kok.) , Antti Kangas (ps.), Peter Östman (kd.), maaja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio ja maaja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen emeritusprofessori Kari Tiilikkala. – Perjantaina teemana on huoltovarmuus ja kestävä maatalous. Samalla messu esittelee elävää maaseutua ja houkuttelee omalta osaltaan opiskelijoita alalle. Airsoft Kokkolan tiedotteessa kerrotaan pelimuotojen muun muassa olevan ”juggernaut”-pelimuoto, vaasalaisille tuttu kello-pelimuoto sekä muita lajin harrastajille tuttuja muotoja. Tuolloin paikalla oli 142 näytteilleasettajaa. Janne Vierimaa, Rauno Somero, Erkki Kuismin, Jussi Korkia-aho, Marko Kivelä, Hanna-Mari Laitala ja Tanja Yli-Tokola ehtivät kuvaan kesken messuvalmistelujen. Luvassa on järeää koneistoa maaja metsätalouden saralta, mutta myös alueen pienyrittäjiä myymässä tuotteitaan. Airsoft-pelaajat kerääntyvät Kokkolaan lauantaina Kristian Forsberg Kokkolan airsoftradalla heinäkuussa. Pelipäivänä on tarjolla monenlaisia pelimuotoja. Airsoft Kokkolan hallituksen jäsenen Niklas Salon mukaan otteluihin ilmoittautuneita on jo 70, joita tulee ympäri Suomea. Keskipohjanmaa striimaa lähetystä tapahtumasta perjantaina. Ollikkala-messuille Kannukseen odotetaan yli 10 000 kävijää Kaksipäiväisessä tapahtumassa on mukana yli 180 näytteilleasettajaa. – Ollikkala-messujen maine on kiirinyt läpi toimialan ja nyt meillä on monipuolisempi kattaus kuin edellisellä kerralla. Paikalla on kaikkinensa liki 300 yritystä
Jos palkoilla kilpaillaan saa halvimmalla työtä teettävä huonon lopun. Tähän tilanteeseen on tultu osittain syynä työntekijöiden oma holtittomuus, järjestäytymisen aste lähestyy 50 prosenttia monilla matalapalkka-aloilla ja se on syynä myös mataliin palkkoihin. On tapahtumassa veret seisauttava politiikan muutos, siinä yhteinen vene natisee. Saattaa olla, että monilla työantajilla on sellainen käsitys että kahvitauolla voidaan ilmoittaa yrityksellä menevän nyt niin huonosti, että on tehtävä enemmän työtä samalla palkalla tai laskettava niitä. Mielipiteisiin liittyvät tiedustelut puhelimitse numerosta 050 477 9966 Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden mielipiteitä mahdollistaakseen moniäänisen keskustelun ja kansalaisten äänen. LEENA HAAPANIEMI LEENA HAAPANIEMI TUOMO RUOTSALA RAINER HAKKIO TEKSTARIT Lukijan kuvia voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi LUKIJAN KUVAT OTA YHTEYTTÄ : Sähköposti: mielipide@kpk.fi, WhatsApp ja tekstiviestit: 050 477 9966 Voit lähettää mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@kpk.fi. Kesäkeikauksella Imatralla. Ei kannata nuolaista ennenkuin tipahtaa, kestää aikansa ennen kuin työläiset huomaavat mistä on kysymys. Toimituksella on oikeus lyhentää tai editoida kirjoituksia sekä muuttaa otsikoita. WhatsApp-mielipiteitä otetaan vastaan numerossa 050 477 9966. Toimitus päättää, mitä se julkaisee ja jättää julkaisematta. PALJON kehuttuun vapaaseen markkinatalouteen kuuluu kilpailu. Poikkeuksista päättää toimitus. Hallituspohja tarjosi EK:lle tuhannen taalan paikan saada tavoitteensa hallitusohjelmaan, koettiin että ainoa ratkaisu on keppilinja. Keskipohjanmaan toimitus vastaa sisällöistään. Parhaimmillaan kirjoitukset edistävät demokratiaa ja tuovat esiin epäkohtia. Kun on kysymys pienistä työpaikoista, esimerkiksi 5-50 työntekijän yrityksestä jossa työnantaja ja työntekijät tuntevat toisensa kohtuullisen hyvin, pitää työehtojen muuttaminen huonompaan suuntaan hoitaa todella avoimesti ja luottamus pitää olla molemmin puolin hyvä. AY-jäsenmaksu on kirkon jäsenmaksun kanssa samaa luokkaa. Joskus on kysymys hyvistä tavoista, vaikka teko ei olisikaan laiton. Onhan se ollut monille alentavaa kuulua työläisiin ja maksaa ammattiliittojen jäsenmaksua, jossa on myös mukana työttömyyskassamaksu, kun pääsee nauttimaan samoita eduista jotka järjestäytyneet ovat hankkineet. Vauhtia vaaleihin Keskipohjanmaa julkaisee tiistaisin lukijoitten lähettämiä lyhyitä viestejä. Kyllä se on tänä päivänä työpaikan kaikinpuolinen hyvinvointi joka pitää tuottavuutta yllä. Nytkin on palkkojen nostaminen täysin sallittua, toisin sanoen haetaan mahdollisuutta laskea palkkoja tai poiketa muista valtakunnallisen sopimuksen huonontamisesta työehdoissa paikallisesti sopimalla. Se oli stressaavaa aikaa niin työnantajille kuin työntekijöille. ...ja näkymä samassa rannassa muutama tunti ukkosen jälkeen. Nimen lisäksi on hyvä kertoa myös kirjoittajan tehtävä tai ammatti, mahdollinen luottamustehtävä sekä asuinpaikkakunta. Emme salli vihapuhetta tai kiihotusta kansanryhmää kohtaa. Synkkää. Lähetä viesti numeroon 13525. Mielipidesivun pidemmät ohjeet löytyvät verkosta osoitteesta www.keskipohjanmaa.fi/ artikkeli/ohjeita-lukijoille. Noudatamme lakeja ja hyviä tapoja sekä journalistin ohjeita, jotka ohjaavat myös toimituksen työtä. Tämä on äänestäjien aliarvioimista, sillä heille pitäisi jäädä aikaa seurata vaalikeskusteluja äänestyspäätöstä pohtiessaan. MIELIPIDE TORSTAI 17.8.2023 Keskipohjanmaa 7 Koulupäivän aikana, siis KOKO päivän aikana puhelimet pois! Aamun alussa kännykät kaappiin, koulupäivän loputtua takaisin. Sen voi rikkoa taitamattomalla toiminnalla vuosiksi eteenpäin. Keskipohjanmaassa ei kiroilla, haukuta ihmisiä tai vihjailla perusteettomasti. Hetki ennen ukkosta Kälviällä... Voit lähettää viestin esimerkiksi WhatsApp-viestinä numeroon 050 477 9966. Kohtahan EK:n taholta ilmoitetaan: tehkää sopimukset keskenänne, me teemme omamme jota me noudatamme. Ihmisiä ei saa halventaa sukupuolen, uskonnon, ihonvärin tai minkään muunkaan syyn takia. Esimerkiksi kunnianloukkaus on rikoslainkin nimike. OLIN mukana AY-liikkeen toiminnassa, kun oli vielä yleisesti käytössä paikallisen sopimisen kulttuuri oikeasti. Työehtosopimuksen mukaisia palkkoja ei voida maksaa, muuten työt loppuvat. HUOM! -> EI tarvitse antaa välitunneilla antaa puhelimia käyttöön! A vaan Ihmetyttää, miten Suomen kaksi suurinta puoluetta eivät saa puserrettua presidenttiehdokkaan nimeä, vaikka vaaleihin on aikaa vain puoli vuotta. Kuulostaa hyvältä, jos ei ymmärrä mitä se on. Lyhyitä mielipiteitä voit lähettää myös tekstiviestillä: MP välilyönti ja mielipiteesi. Mielipidekirjoitukset julkaistaan pääsääntöisesti kirjoittajan nimellä varustettuina. Tällainen uhkavaatimus oli aivan tavallinen 60-70 -luvulla ja monissa tapauksissa tämä oli totta. Mitä paikallisella sopimisella haetaan. Hallituksen suuntaan nämä vakavat sanat ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät” Lehtosen Kalle Mitä on paikallinen sopiminen
Alexander Stubb 1 Syntynyt: Helsingissä 1. Stubb korosti puheessaan medialle, että hänellä ei olisi ollut halua lähteä kisaamaan presidenttiehdokkuudesta Häkkästä tai myöskään ulkoministeri Elina Valtosta (kok.) vastaan. . Pystymme reagoimaan muuttuviin tilanteisiin ketterästi ja päättäväisesti, Stubb lausui. Meillä on kokoomuksella pääministeri, ulkoministeri ja puolustusministeri. PÄINVASTOIN kuin perussuomalaisten presidenttiehdokas, eduskunnan puhemies Jussi Hallaaho, kokoomuksen Stubb innostui kehumaan mediaa ja suorastaan rohkaisemaan toimittaja tärkeään työhönsä. 1 Aiempi ura: Ennen poliittista uraa toimi virkamiehenä muun muassa ulkoministeriössä ja EU-komissiossa 1995–2004. 1 Nykyinen työ: Työskentelee professorina ja johtajana EU-yliopistossa (European University Institute) Firenzessä Italiassa. Vielä alkuviikosta politiikan asiantuntijat pitivät mahdollisena, että ehdokkaasta joudutaan käymään kokoomuksessa avoin kisa. Stubb myönsi, että kolmikon välillä on enemmän yhtäläisyyksiä kuin erottavia tekijöitä. Hän esiintyi ulkoministerinä virallisessa tilaisuudessa vaaleanpunaisissa bermudasorteissa, josta nousi mediakohu. Orpo on pyytänyt allekirjoittanutta asettumaan presidenttiehdokkaaksi vaaleissa. Tämä voidaan tulkita etukäteen lausuttuna tuenilmaisuna, mikäli presidentinvaaleissa toisella kierroksella olisi Stubbin sijaan Haavisto tai Rehn. 1 Poliittinen ura: Kokoomuksen europarlamentaarikkona 2004–2008, Suomen ulkoministerinä 2008–2011, Eurooppaja ulkomaankauppaministerinä 2011–2014, kokoomuksen kansanedustajana 2011–2017, kokoomuksen puheenjohtaja 2014–2016, Suomen pääministerinä 2014–2015 ja valtiovarainministerinä 2015–2016. . AVAUSPUHEESSAAN Stubb toisti lähes sanatarkasti samat kommentit ja puheenvuorot kuin Lännen Median henkilöhaastattelussa heinäkuun alussa. . En ole huolissani Suomen kansainvälisestä tilanteesta tai asemastamme, koska olemme aina hoitaneet hommamme. . Vastaehdokkaistaan Stubb kehui ehdoitta Pekka Haaviston ja Olli Rehnin. Hän rinnasti vuoden 2022 suomalaisena kansainvälisen politiikan nivelkohtana itsenäistymisen jälkeiseen aikaan, sodasta irtautumiseen vuonna 1944 ja Euroopan vapautumiseen vuonna 1989. Stubb jatkoi olevansa Suomen asemaa enemmän huolissaan kotimaan politiikan keskusteluilmapiirin tulehtumisesta. Stubb valikoitunee kokoomuksen ehdokkaaksi ilman esivaalia. Stubb korosti puheessaan teemoja siitä, kuinka Suomi on kohtaamassa epävarman maailmanjärjestyksen. Teidän tehtävänne on kritisoida, tutkia ja tuoda asioita esille, Stubb sanoi toimittajajoukolle. Käytännössä ainoa eroavaisuus oli Stubbin puheen ensimmäinen osa, jossa hän juhlallisin sanakääntein ilmoitti lähtevänsä mukaan presidenttikisaan. Kaikki kolme ovat aatemaailmaltaan liberaaleja ja korostavat paljon EU-yhteistyön merkitystä Suomen ulkopolitiikassa. Haaviston ja Rehnin ulkoja turvallisuuspoliittiset profiilit ovat varsin samankaltaiset kuin Stubbilla. Stubb ilmoitti keskiviikkona odotetusti, että hän suostuu pääministeri Petteri Orpon (kok.) pyyntöön lähteä kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi. . Vastaus on yksinkertainen: kun isänmaa kutsuu, silloin mennään, Stubb lausui. Alexander Stubb toi esille myös omaa muutostaan: ”Ikä on toivon mukaan hionut särmää pois ja tuonut maltillisuutta.” KIMMO BRANDT. Puoluehallitus hyväksyi ehdotuksen ja näin tyrkyllä ollut Häkkänen jäi sivuun. 8 TORSTAI 17.8.2023 Keskipohjanmaa Aleksi Vienonen Professori Alexander Stubb teki presidenttistartissaan selväksi, että hänestä Suomi saisi kansainvälisesti kokeneen ja kaksikielisen ulkopolitiikan johtajan. Hän esiintyi sovittelevasti ja presidentin tehtävän kansainvälisyyttä korostaen. Erikseen kysyttäessä hän toi esille, että tällä hän tarkoitti vihreiden ehdokasta, ex-ulkoministeri Pekka Haavistoa ja keskustan ehdokasta, Suomen Pankin virkavapaalla olevaa pääjohtajaa Olli Rehniä. Kuten heinäkuisessa henkilöhaastattelussa Stubb innostui tilaisuudessaan myös kehumaan muita presidenttiehdokkaita. Stubb toi esille, että hänelläkin on ministerivuosiltaan kokemuksia siitä, että voi joutua kielteisen julkisuuden hampaisiin. 1 Koulutus: Väitellyt tohtoriksi (London School of Economics) vuonna 1999 kansainvälisestä politiikasta. Stubb toi leikkisästi esille muun muassa ”shortsikohun”. Henkilövaalien luonteeseen kuuluu, että niissä erottaudutaan henkilökohtaisilla ominaisuuksilla ja esiintymisellä enemmän kuin poliittisilla linjauksilla. Tämän takia minulla nyt ei ole shortseja, vaikka ulkona onkin kesäinen keli, Stubb veisteli. Ehdokkuutta edeltänyt keskustelu oli hyvä. Suomen Nato-jäsenyysprosessi oli Stubbin mielestä tästä esimerkki. Hän korosti muun muassa sitä, kuinka Suomen valtti epävarmuuden aikakautena on kyky yhteistyöhön ja ketteryyteen. Stubb polkaisi kampanjan käyntiin Alexander Stubb teki keskiviikkona paluun politiikkaan. huhtikuuta 1968. Näin sanoessaan Stubb tuli paljastaneeksi, että myös Valtonen olisi ollut valmis astumaan presidenttikisaan. Jos Häkkänen tai Valtonen olisi lähtenyt mukaan, olisin tehnyt kampanjaa heidän puolestaan, Stubb sanoi. Hän ei kysyttäessä tuonut esille asioita, jotka olisivat hänelle kampanjoinnissa erottuvuustekijöitä suhteessa Haavistoon tai Rehniin. Se kertoo, että kokoomuksessa on tässä (ulkoja turvallisuuspolitiikassa) paljon osaamista. KUKA. Hän kuitenkin huomautti, että siihen pitää olla poliitikkona valmis. Nämä ovat lopulta henkilövaalit, ja jokainen äänestäjä valitsee ehdokkaan, jonka näkee tehtävään sopivimmaksi, Stubb sanoi. Hän totesi, että olisi tarvittaessa valmis tukemaan myös Rehniä tai Haavistoa presidentiksi. Orpo esitti maanantaina kokoomuksen puoluehallitukselle, että entistä pääministeriä ja kokoomuksen puheenjohtajaa Stubbia pyydetään kokoomuksen ehdokkaaksi. Halla-aho taputeltiin perussuomalaisten ehdokkaaksi viime viikonloppuna Tampereella perussuomalaisten puoluekokouksessa, jonka pääteemana oli toimittajien arvosteleminen. Vastaehdokkaita Stubbille ei tullut, vaikka puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) väläytteli toissaviikolla orastavia haluja lähteä kisaan mukaan.
. On oleellista, että ilmastoteemat ovat tärkeä teema presidentinvaaleissa, jatkoi Rehn. Keskiviikkona myös sdp:n presidenttipeli käytännössä varmistui, kun sdp:n puheenjohtaja Sanna Marin pyysi sdp:n tilaisuudessa Vantaalla EU-komissaari Jutta Urpilaista ehdolle. Tiina Isotalus uskoo, että alueelta löytyisi vankkaa tukea Urpilaisen presidenttiehdokkuutteen. Kokkolassa suhtaudutaan innolla Urpilaisen ehdokkuuteen si lähteä, niin sitten täysillä tulen kampanjaa tekemään, Urpilainen sanoi. Jutta Urpilaisen mukaan komissaarin tehtävä ei estä presidenttiehdokkuutta Jutta Urpilainen sanoi harkitsevansa vakavasti Marinin pyyntöä asettua presidenttiehdokkaaksi. Aaltola kuitenkin kiisti alun provosoivan kysymyksen, onko hänellä presidentiltä vaadittavaa ulkoja turvallisuuspoliittista kokemusta. . ALEKSI VIENONEN MIKÄ. SDP kokoontuu syyskuun alussa puoluekokoukseen Jyväskylään, missä puolueelle valitaan uusi puheenjohtaja. Ensimmäisessä presidentinvaalitentissä tentattavina istuivat Mika Aaltola, Pekka Haavisto, Jussi Halla-aho ja Olli Rehn. URPILAINEN ON entinen SDP:n puheenjohtaja ja entinen valtiovarainministeri. –?Niiden keskustelujen pohjalta, mitä olen käynyt kesän aikana eri puolilla Suomea, suomalaiset ymmärtävät, että me kansakuntana pärjäämme parhaiten osana isompaa perhettä. Ilmastotyötä ja ympäristötyötä tehdään lainsäädännön avulla, mikä ei kuulu presidentin toimivaltaan, Hallaaho totesi. – Innokkailla fiiliksillä ollaan, olisi mahtavaa jos hän lähtisi mukaan, kertoo Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, SDP:n Tiina Isotalus. Ensimmäinen tentti toi jakolinjat esille Pääosa ehdokkaista on hyvin samoilla linjoilla keskenään, mutta Jussi Halla-ahon puheet erottuvat ja jäävät mieleen. Jos se ei ole kokemusta, en tiedä, mitä kokemuksella tarkoitetaan. Urpilainen ei pitänyt komissaarintehtävää huonona lähtökohtana ehdokkaaksi lähtemiselle, vaikka EU-kriittisenä profiloitunut perussuomalaiset onkin kasvattanut jatkuvasti suosiotaan. –?Meillä on komissiossa käytäntö siitä, että jos henkilö asettuu ehdokkaaksi esimerkiksi kansallisissa presidentinvaaleissa, hän jää palkattomalle virkavapaalle, jonka aikana joku toinen komissaari hoitaa hänen tehtäviään, Urpilainen sanoi tiedotustilaisuudessaan SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Vantaalla. Jos päätän ehdokkaakEU-komissaari Jutta Urpilainen antoi kommentteja SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Vantaalla. Tilaisuus keräsi monisatapäisen yleisön Helsingin Tokoinrantaan. Sampo-Elias Asikainen Kokkolassa suhtaudutaan innolla Urpilaisen mahdolliseen presidenttiehdokkuuteen. Eurooppa on meille se keskeisin viitekehys ja perhe, ja sen takia vahva Eurooppa on myös Suomen etu, Urpilainen summasi. Talk Helsinki 1 ”Keskustelukarnevaali Talk Helsinki” toi keskiviikkona yhteen suuren yleisön, yritysmaailman johtajia, tiedemaailman asiantuntijoita ja poliittisia päättäjiä. HALLA-AHO KOROSTI muun muassa varsin kapeaa näkemystä presidentin tehtävistä. – Tukea löytyy varmasti vaalityöhön, Isotalus jatkaa. Puhutaan vain muutamasta kuukaudesta. Vaalitentin vetäjät joutuivat muutamaan kertaan keskeyttämään Aaltolan pyrkimykset aloittaa luento. . . Kolmekymmentä vuotta ulkopolitiikkaan perehtymistä on ollut aikamoinen sarka, Aaltola puolustautui. Urpilainen ei pitänyt ongelmana sitä, että hän lähtisi presidenttikisaan mukaan vasta loppusyksystä sen jälkeen, kun muut puolueet ovat jo ehdokkaansa asettaneet. Hän toimii tällä hetkellä EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaavana komissaarina. 1 Tapahtumapaikkana oli Helsingin Tokoinrannan Huvilateltta. –?Olen hyvin otettu siitä, että puheenjohtaja Marin minua ehdokkaaksi pyysi, Urpilainen sanoi. Vaalitentissä Helsingissä realisoitui poliittisten kommentaattoreiden ennakko-oletus, että vaaleissa on syntymässä Jussi Hallaaho vastaan muut -asetelma. Hänen mielestään muun muassa ympäristöja ilmastoasiat eivät presidentille kuulu. Siellä on valtava määrä kasvua ja vientipotentiaalia, Haavisto sanoi. MIKA AALTOLA puhui aiheista edelleen tutkijanhattu päässään ja melko monimutkaisesti. Nimikirjoituksia en ole laittanut (ulkopolitiikan) papereihin, mutta olen ollut viime vuoden hyvin kärryillä ja tuntenut poliittiset päättäjät Suomessa ja myös ulkomailla Turkista Intiaan. Urpilainen ilmoitti tilaisuudessa aikovansa antaa vastauksen pyyntöön vasta marraskuun loppuun mennessä. –?Jos katsotaan oikeastaan mitä tahansa vaaleja, niin kampanjaajat ovat koko ajan lyhentyneet. Vielä ei kuitenkaan ole konkreettisia suunnitelmia sen suhteen, miten Urpilaista lähdetään paikallisesti kampanjoimaan. Pekka Haavisto yritti näissä profiloitua muiden edelle, mutta hänen kantansa eivät merkittävästi eronneet Rehnin tai Aaltolan näkemyksistä. KOMISSAARIN asettuminen ehdokkaaksi presidentinvaaleissa ei ole Urpilaisen mukaan ennenkuulumatonta, vaan siitä on EU:ssa äskettäisiäkin ennakkotapauksia. Marinin mukaan?Suomi tarvitsee presidentin, joka ymmärtää Suomen pärjäävän parhaiten vain osana vahvaa Euroopan unionia. TORSTAI 17.8.2023 Keskipohjanmaa 9 STT, Tuomas Savonen EU-komissaari Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan hänen komissaarintehtävänsä ei estä presidenttiehdokkaaksi asettumista. Olen ollut etukenossa vihreän siirtymän puolesta. Urpilainen sanoi harkitsevansa Marinin pyyntöä vakavasti ja kertoi selvittävänsä mahdollisen ehdokkuuden yhteensovittamista nykyisen komissaarintehtävänsä kanssa. Urpilainen kertoi ilmoittavansa lopullisen päätöksensä marraskuuhun mennessä. 1 Tilaisuuden taustalla olivat Helsingin kaupunki, Helsingin tapahtumasäätiö, STK, United Bankers, Kesko, Valio, Sponda, Parmaco Healt, Betolar, Artsense, Lataamo Group ja Helsingin Sanomat. AIEMMIN KESKIVIIKKONA mukaan peliin lähtenyt kokoomuksen Alexander Stubb ei mahtunut vielä mukaan. SDP:n presidenttiehdokkaan valitsee puolueen puoluevaltuusto. Presidentti johtaa ulkoja turvallisuuspolitiikkaa. Presidenttiehdokaskysymys ei ole Jyväskylässä asialistalla.. HALLA-AHOSTA POIKETEN Haavisto, Rehn ja Aaltola nostivat melko voimakkaasti esille ympäristöja ilmastopoliittisia asioita. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA Aleksi Vienonen Tulevien presidentinvaalien ensimmäisenä vaalitenttinä mainostettu Talk Helsingin tapahtuma keräsi keskiviikkoiltapäivällä monisatapäisen yleisön kuuntelemaan neljän kandidaatin eli perussuomalaisten Jussi Hallaahon, vihreiden Pekka Haaviston, keskustan Olli Rehnin sekä puoluepoliittisesti sitoutumattoman Mika Aaltolan ajatuksia. SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin kertoi aiemmin kesäkokouksessa pyytäneensä Urpilaista puolueen presidenttiehdokkaaksi
10 TORSTAI 17.8.2023 Keskipohjanmaa STT, Rasmus Ekström Kuluttaja-asiamies on kieltänyt sähköyhtiö GNP Energyä eli nykyistä Hehku Energiaa muuttamasta yksipuolisella ilmoituksella kuluttajien sähkösopimustyyppejä 80?000 euron sakon uhalla, kertoi Kilpailuja kuluttajavirasto (KKV) keskiviikkona. HALLITUS PÄÄTTI antaa eduskunnalle yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä koskevan tiedonannon sen jälkeen, kun erityisesti perussuomalaisten poliitikkojen kirjoituksista syntyi kesällä julkinen kohu. Purra sanoi myös, että tiedonanto on tarpeen sen varmistamiseksi, että hallitus pysyy kasassa. –?Kuten pääministeri sanoi, on aivan välttämätöntä, että Suomessa irtisanoudutaan rasismista, Henriksson sanoi tiedotustilaisuudessa. Varsinkin RKP ja sen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson on pitänyt tiedonantoa tärkeänä. Yhtiö ei kuitenkaan noudattanut tätä sitoumusta viime syksynä. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen julkaisemiin kansantalouden tuotannon ennakkotietoihin. JUHA NEUVONEN / ARKISTO Suomen kausitasoitettu bruttokansantuote (bkt) kasvoi huhtikesäkuussa noin 0,7 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä. KKV:n tiedotteen mukaan GNP Energy perusteli sitoumuksen rikkomista esimerkiksi poikkeuksellisella markkinatilanteella. STT, Markku Uhari Hallitus aikoo laatia konkreettisen ohjelman rasismin kitkemiseksi, kertoi pääministeri Petteri Orpo (kok.). –?Haluamme löytää ratkaisun, jossa hallituksen tiedonannossa on selkeä viesti suomalaisille ja eduskunnalle, että hallitus ei hyväksy rasismia. heinäkuuta. STT ei tavoittanut Hehku Energian edustajaa keskiviikkona haastattelua varten. Tarkentuneet tiedot huhti-kesäkuulta julkaistaan elokuun lopussa. Kielto jäi pysyväksi kuukautta myöhemmin, sillä GNP Energy ei vienyt sitä markkinaoikeuden käsiteltäväksi määräajassa. Orpo kommentoi asiaa keskiviikkona Königstedtin kartanossa Vantaalla sen jälkeen, kun hallitus kokoontui käsittelemään eduskunnalle annettavaa tiedonantoluonnosta rasismin ehkäisemiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. STT Tilastokeskus: Suomen bkt hienoisessa kasvussa Bruttokansantuote kasvoi huhti-kesäkuussa noin 0,7 prosenttia. Viime vuoden huhti-kesäkuuhun verrattuna euroalueen kausitasoitettu bkt kasvoi 0,6 prosenttia. –?Pörssisähkön erityispiirteistä johtuen kaikki kuluttajat eivät halua tehdä pörssisähkösopimusta, ja heillä tulee olla päätösvalta omaan sähkösopimukseensa, kuluttaja-asiamies Väänänen sanoo tiedotteessa. Sähköyhtiö oli ilmoittanut useille asiakkaille, että heidän kiinteähintaiset sopimuksensa muutetaan pörssisähkösopimuksiksi. Me tulemme tekemään töitä ja konkreettisen toimenpideohjelman rasismin kitkemiseksi, yhdenvertaisen, syrjimättömän Suomen rakentamiseksi, sanoi Orpo keskiviikkona. Kuluttaja-asiamies on kieltänyt sähköyhtiö GNP Energyä eli nykyistä Hehku Energiaa muuttamasta yksipuolisella ilmoituksella kuluttajien sähkösopimustyyppejä. YHTIÖ KERTOI myös toimineensa kuluttajien etujen mukaisesti, kun se siirsi sopimuksia pörssisähkön piiriin sen sijaan, että toistaiseksi voimassa olevien sopimusten hinnat olisi korotettu moninkertaisiksi. Kyse oli konkurssiin menneen sähköyhtiön Lumo Energian asiakkaista, joista noin 40?000 oli siirtynyt GNP Energyn asiakkaiksi. KKV:N MUKAAN sähkösopimuksen myyjä ei voi muuttaa sähkösopimustyyppiä kokonaan toiseksi ilman kuluttajan hyväksyntää. Kilpailuja kuluttajavirasto sai viime syksynä useita yhteydenottoja GNP Energyn toimista. Orpon mukaan tiedonannossa konkretisoidaan, syvennetään ja parannetaan niitä tasa-arvon edistämistä koskevia toimia, joita on mainittu hallitusohjelmassa. Kuluttaja-asiamies katsoo, että lain säännöksiä ei voi tarkastella vain sen kautta, millainen hintatilanne vallitsee sähkömarkkinoilla. Myös työllisten määrä kasvoi työpäiväkorjatuilla luvuilla 0,9 prosenttia vuodentakaisesta. Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna ja työpäiväkorjattuna bkt kasvoi noin 0,2 prosenttia. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA ” Emme ole mitään päiväkodin riitapukareita, jotka tulemme tänne ja korvista nostetaan välillä ulos.” Riikka Purra perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri. –?Emme ole mitään päiväkodin riitapukareita, jotka tulemme tänne ja korvista nostetaan välillä ulos, perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra puolestaan sanoi tiedotustilaisuudessa. Hän ei tiedotustilaisuudessa toistaiseksi avannut toimia, joita hallitus valmistelee. –?Sähkösopimuksissa on olennaisia eroja, ja kuluttajan on voitava itse valita sopimustyyppinsä riippuen siitä, mitä ominaisuutta hän kulloinkin haluaa painottaa. GNP Energy antoi tuolloin sitoumuksen, ettei se enää tekisi vastaavia muutoksia sopimuksiin yksipuolisella ilmoituksella. EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin ennakkotietojen mukaan myös euroalueen kausitasoitettu bkt kasvoi vuoden toisella neljänneksellä 0,3 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Orpo kuvaili hallituksen jäsenten välisiä keskusteluja paikoin värikkäiksi. KULUTTAJA-ASIAMIES joutui puuttumaan GNP Energyn toimintaan jo vuonna 2018, kun yhtiö oli muuttanut esimerkiksi kuluttajien kiinteähintaisia sähkösopimuksia pörssihintaan perustuviksi sopimuksiksi yksipuolisella ilmoituksella. Hallitus valmistelee toimenpideohjelmaa rasismin kitkemiseksi Hallitus kokoontui keskiviikkona pääministeri Petteri Orpon johdolla keskustelemaan hallituksen valmistelemasta tiedonannosta rasismin ehkäisemiseksi. Kielto koskee kiinteähintaisten, toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten muuttamista suoraan pörssisähkösopimuksiksi. Kuluttaja-asiamies antoi tiedon kiellosta GNP Energylle 12. Kuluttaja-asiamies kielsi sähköyhtiöltä yksipuoliset sopimusmuutokset Kielto koskee kiinteähintaisten, toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten muuttamista suoraan pörssisähkösopimuksiksi. Myyjän yksipuolinen sopimustyypin muutos sotii tätä vastaan, sanoi kuluttaja-asiamies Katri Väänänen tiedotteessa keskiviikkona. Maaja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.), opetusministeri Anna-Maja Henriksson (r.), pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) tiedotustilaisuudessa Königstedtin kartanolla
Enemmistö ukrainalaispakolaisista Moldovassa on naisia ja lapsia, joiden puolisot ja isät ovat jääneet Ukrainaan esimerkiksi sotimaan. Sotaa paenneet tarvitsevat usein myös psykologista apua, vaikka he eivät sitä aina itse tiedosta. STT Havaijin maastopalojen uhriluku nousi yli sataan STT, AFP Ukrainan hallinnon mukaan maan armeija on vapauttanut Urozhainen kylän Donetskin alueella eteläisellä rintamalla. Ukrainan ilmavoimat puolestaan kertoi ampuneensa alas 13 Venäjän droonia Odessassa ja Mykolajivissa. TORSTAI 17.8.2023 Keskipohjanmaa A11 STT, AFP Ukrainan pakolaisille lähtö kotimaasta on monin tavoin vaikea. Moni sotaa paennut ukrainalainen kokee myös uupumusta ja stressiä, koska he eivät tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. –?Haluan palata Ukrainaan ja käyttää oppimiani tekniikoita hyväksi, jotta voimme puolestamme auttaa niitä, jotka ovat kärsineet Ukrainassa ollessaan. BBC:n mukaan noin 1?300 ihmistä on kateissa. Myös Demcencolla on nyt unelma. Paloalueesta suurin osa on tarkoitus käydä läpi viikonloppuun mennessä. Hän kertoi esimerkiksi purskahtaneensa itkuun kesken kampaajakäynnin. UKRAINAN mukaan Venäjän droonit ovat vahingoittaneet viljavarastoja Odessan alueella. CHRISTOPHE ARCHAMBAULT / AFP / LEHTIKUVA SABINE COLPART / AFP / LEHTIKUVA Havaijin maastopalojen uhriluku on noussut yli sataan. Moni kokee syyllisyyttä siitä, että on jättänyt sodan keskellä olevan kotimaansa taakseen ja päässyt itse turvaan. Havaijin maastopalot ovat Yhdysvaltain tuhoisimmat sitten 1918, jolloin 453 ihmistä kuoli Minnesotassa ja Wisconsinissa, kertoi National Fire Protection Association -tutkimusjärjestö. Pakolainen katsoo Romaniasta Ukrainaan. Syyllisyyden lisäksi moni kokeekin yksinäisyyttä ja eristyneisyyttä. New York Timesin mukaan yksi ensimmäisistä tunnistetuista uhreista on 79-vuotias muusikko Buddy Jantoc, joka oli mukana muun muassa Carlos Santanan kiertueella ja soitti eläkkeelle jäätyään bassokitaraa hula-kilpailuissa. Mariupol puolestaan on yhä Venäjän miehittämä. Elinkustannukset Havaijilla ovat korkeat, ja BBC:n haastatteleman asukkaan mukaan yksi hotelliyö voi maksaa yli 500 dollaria. Urozhainessa asui ennen sotaa noin tuhat ihmistä. Naapurimaa Romania, josta on tullut tärkeä solmukohta viljankuljetuksille Mustanmeren sopimuksen purkautumisen jälkeen, arvosteli iskuja viljavarastoihin. Venäjä iski drooneilla Tonava-joella sijaitsevaan satamaan eteläisessä Ukrainassa, sanoi Ukrainan hallinto keskiviikkona. LOHDULLISTA on se, että jos pakolaiset saavat tukea, myös vaikeiden asioiden käsittely helpottuu. Monet ruohonjuuritason avustusoperaatiot ja naapuriapu toimivat alueella, mutta pettyneet havaijilaiset ovat toivoneet enemmän apua myös isommilta organisaatioilta ja valtiolta. Ukrainan joukot ovat pyrkineet valtaamaan takaisin alueella sijaitsevia kyliä kesäkuussa alkaneen vastahyökkäyksensä aikana. Ukrainan infrastruktuurista vastaava ministeri Oleksandr Kubrakov kertoi, että alus liikkuu siviilialuksille tarkoitettua tilapäistä merikäytävää pitkin. –?Ajattelin, että täällä minä istun kampaamossa, kun Mariupolissa ja Butshassa ihmisillä ei ole edes syötävää, hän kertoi. Sotaa pakenevien ihmisten kohdalla tapahtumat kotimaassa ja pakomatkalla järkyttävät, aiheuttavat stressiä ja voivat traumatisoida. Alus seilaa Hongkongin lipun alla. Lana Lisetska kertoo psykologisen tuen avulla antaneensa itselleen anteeksi. Järjestö antaa tukea ukrainalaisille etenkin mielenterveysasioissa. Ukraina kertoi edenneensä Donetskin alueella. –?Tämä on kriittisen tärkeä asia, jossa voimme tarjota tukea. Varapuolustusministeri Hanna Maljar kertoi asiasta viestipalvelu Telegramissa. Ukrainan ja Venäjän hyökkäykset ovat moninkertaistuneet sen jälkeen kun viljakuljetukset Ukrainasta mahdollistanut sopimus purkautui. Selviytyjän syyllisyys näkyi Lisetskassa monin tavoin. Pakolaisten mielenterveyshaasteet jäävät joskus huomiotta. Ukrainalainen Larissa Demcenco kertoi hyötyneensä taideterapiasta. Hyökkäys on viimeisin sen jälkeen, kun Venäjä kieltäytyi jatkamasta Mustanmeren viljasopimusta. Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on todennut, että pakolaisuuteen liittyy monia asioita, jotka haastavat mielenterveyttä ja hyvinvointia. Ukraina sai ajettua venäläiset sotilaat pois Kiovan lähellä sijaitsevasta Butshasta viime vuoden keväällä. Venäjä kieltäytyi jatkamasta Mustanmeren viljasopimusta, joka takasi turvallisen reitin Ukrainan ruokaja lannoitekuljetuksille. –?Kun kuulee muiden tarinoita, ymmärtää, että ei ole tässä tilanteessa yksin, ja tilanne helpottuu, sanoo puolestaan 23-vuotias ukrainalaisnainen Elena Baviko, jolle psykologinen tuki toi myös helpotusta vaikeisiin tunteisiin. Ukrainalaisnainen Lana Lisetska on yksi monista pakoon lähteneistä. –?Tiedät olevasi turvassa, mutta tunnet myös syyllisyyttä siitä, että olet pettänyt kotimaasi ja vanhempasi. Havaijin kuvernööri Josh Green on varoittanut, että uhriluku todennäköisesti kasvaa vielä huomattavasti. Osa ajatteli, että pako on vain lyhytaikainen. Ukrainan mukaan ensimmäinen konttialus Mustanmeren viljasopimuksen purkautumisen jälkeen on kuitenkin saatu matkaan Odessan eteläisestä satamasta. Lisetska asuu nykyisin Ukrainan naapurimaa Moldovassa, jonne hän pakeni poikansa kanssa sotaa yli vuosi sitten. –?Valtio on tehnyt niin vähän kuin pystyy, sanoi Lahainassa asuva Liz Germansky. Kuolonuhrien lisäksi tuhannet ihmiset ovat menettäneet kotinsa ja yli 2?000 rakennusta on tuhoutunut. Tulipalo tuhosi Mauin saarella turistien suosiman Lahainan rannikkokaupungin lähes kokonaan. Joskus mielenterveysongelmat jäävät myös pakolaisia auttavilta piiloon. Venäjän turvallisuuspalvelu FSB sanoo estäneensä neljän ukrainalaistaistelijan yrityksen ylittää raja Ukrainasta Venäjälle Brjanskin alueelle, kertoivat venäläiset uutistoimistot. Kuvassa myös hänen isänsä. Myös Lana Lisetska kertoo psykologisen tuen avulla antaneensa itselleen anteeksi ja sanonut kyenneensä jatkamaan elämäänsä. Ruumiita on pystytty tähän mennessä etsimään vain noin 30 prosentilta tuhoutuneesta alueesta. Odessan alueen kuvernööri Oleh Kiper sanoi sosiaalisessa mediassa, että iskussa vaurioitui varastorakennuksia ja viljavarastoja. Nyt sota on kuitenkin kestänyt jo yli vuoden, eikä sille ole näkyvissä loppua. Kaikkia paloja ei ole saatu vielä täysin hallintaan. –?Ihmiset joutuvat tukahduttumaan monia tunteita, ja ne nousevat pinnalle eri tavoin ajan kuluessa, hän lisää. Bidenin hallinnon reaktio tulipaloihin on herättänyt kritiikkiä. FSB:n mukaan ryhmällä oli mukanaan ulkomaisia aseita ja räjähteitä, ja se suunnitteli provokaatioita ja sabotaasia Venäjän alueella. VENÄJÄ on sanonut voivansa hyökätä Ukrainan satamia käyttäviä aluksia vastaan. Maljarin mukaan joukot jatkavat hyökkäystä. UKRAINAN naapurimaa Moldovassa asuu parhaillaan noin 100?000 sotaa paennutta ukrainalaista. Lausunnossa sanotaan Venäjän eliminoineen neljä sabotööriä. Sotaa pakoon päässeitä ukrainalaisia vaivaa syyllisyys Ukrainan pakolaisille lähtö kotimaasta on monin tavoin vaikea. –?Ensimmäiset kuukaudet kärsin siitä, mitä kutsutaan selviytyjän syndroomaksi, 32-vuotias Lisetska kuvasi uutistoimisto AFP:lle. –?Maalaat ja visualisoit unelmiasi. Taakse jäivät sekä oma kotimaa että Lisetskan aviomies ja ystävät. –?Tuomitsen vahvasti Venäjän hyökkäykset viattomia ihmisiä ja siviili-infrastruktuuria vastaan, ulkoministeri Luminita Odobescu sanoi sosiaalisessa mediassa. Mielenterveysasiat eivät usein heti nouse pinnalle, vaan alkupäivien paniikki ja hätä, kertoo Moldovassa toimivan Doctors of the World -järjestön koordinaattori Liz Devine. Presidentti Joe Biden ilmoitti tiistaina, että Yhdysvaltain hätätilavirasto (Fema) myöntää 700 dollarin eli noin 640 euron avustuksen kotitalouksille, joihin tulipalot ovat vaikuttaneet. Etsinnöissä on ollut mukana ruumiskoiria, jotka ovat etsineet uhreja tuhkan ja palojätteen seasta
Hunaja sopii erinomaisesti erilaisiin glaseerauskastikkeisiin. Kannattaa kokeilla myös ihanan helppoa, mutta niin herkullista valkosipuli-rosmariinilimpHunajaisia hetkiä seurusteluun Kullankeltainen hunaja on elintarvikkeiden aatelia. Myös yskän hillitsemiseksi suositellaan ruokalusikallista hunajaa. 3. Ruokaan hunaja luovuttaa intensiivisen ja helposti tunnistettavan aromin. Suurin osa Suomessa tuotetusta hunajasta on monikukkahunajaa. –?Omissa hunajissamme on kolmea eri kovuusastetta: juoksevaa, ”lusikkapehemoosta” ja kiteytynyttä. Mehiläisiä hoidetaan paitsi tiedon avulla, myös tunteella. Korealaiseen kanareseptiin se tuo juuri oikeanlaisen tahmean tarttuvan pinnan. Hunaja on yksi maailman väärennetyimmistä elintarvikkeista. Hunajainen valkosipuli-rosmariinilimppu istuu niin teinien elokuva-illan päätähdeksi kuin aikuisempaan seurusteluun viinilasin kera. Linkouksen jälkeen pesät valmistellaan talvehtimista varten. Kuka voisi vastustaa tuoksuvaa, lämmintä, juustoista leipää. Parin pesän mehiläisharrastuksesta on kasvanut 200 mehiläispesän sivutyö, Lakeuden Hunaja, jossa löytyy puuhaa kaikille perheenjäsenille. Varroa on mehiläisten pahin vitsaus, sen vartaloon kiinnittyvä punkki, joka lopulta tappaa mehiläisyhdyskunnan. 12 TORSTAI 17.8.2023 Keskipohjanmaa Nanna Rintala, teksti ja kuvat Hunaja on lähes puhdasta sokeria. Vaalea väri ja rauhallinen käytös eivät lisää mehiläisten stressiä.. Väärennyksien jäljittäminen on tavalliselle kuluttajalle lähes mahdotonta. Rypsi tuottaa kauniin vaaleankeltaista hunajaa, kun taas metsäinen kanervahunaja on paljon tummempaa. Ahkerat mehiläiset tuottavat hunajan lisäksi esimerkiksi pergaa, joka on maitohappokäynyttä siitepölyä, sekä mehiläisvahaa. Tässä kolme tapaa käyttää sitä: 1. Itse asiassa se koostuu kuudesta eri sokerista. Varroatorjunta tehdään punkeille kahdesti tai kolmesti vuodessa. –?Mehiläistarhaus on oma kiehtova maailmansa, eikä siinä koskaan voi tulla täysin oppineeksi, kertoo Suvanto. Sokeriliuoksen mukana tehdään myös varroa-punkkitorjunta. Heinä–elokuussa on meneillään hunajan linkous. Sen maku on valkoista sokeria syvempi ja aromikkaampi, joten makeutukseen riittää noin 40 prosenttia vähemmän hunajaa kuin sokeria. Hunaja on omiaan kesyttämään salaateissa olevan pienen kitkeryyden, ja siksi se onkin mainio lisä salaatinkastikkeisiin. Siellä pystytään tekemään tarpeeksi tarkkoja kemiallisia analyyseja ja siitepölyanalyysejä. Siinä pesästä otetaan ensin osa kennoista eli kakuista lingottavaksi, ja myöhemmin koko pesä tyhjennetään. HUNAJAN MAKU ja rakenne vaihtelevat ympäristön kasvien mukaan. Suurin osa hunajastamme hienosiivilöidään, karkeasiivilöityä erikoishunajaa lukuun ottamatta. Hunajainen kastike muuntaa raakana raastetun ruusukaalin salaattireseptissämme ihastuttavan pehmeäksi. Mehiläistarhaus vie mukanaan ” Yli 60 asteeseen kuumentaminen tuhoaa osan hunajan entsyymeistä ja muista aineista.” Hannele Suvanto HANNELE SUVANTO Mehiläisten hoitaja varustautuu pesälle vaalein suojahaalarein, päähinein ja käsinein. 2. Se voi olla makuelämyksen pääosassa tai muiden makujen korostaja. Nanna Rintala Hannele Suvanto aloitti mehiläistarhauksen puolisonsa Tomin kanssa kaksitoista vuotta sitten. Hunajalla ei ole kuitenkaan EU:ssa virallisen terveysväitteen asemaa, koska eri hunajat poikkeavat toisistaan suuresti alkuperän ja käsittelyn mukaan. Näitä hunajan antibakteerisia ominaisuuksia hyödynnetään myös haavojen ja palovammojen hoidossa. Hunaja säilyy hyvin, koska mikro-organismit eivät viihdy siinä. Juustoisen leivän päällä hunaja maistuu sellaisenaan, salaatissa kesyttää kitkeryyden ja glaseerauksessa tuo makeansuolaisen pinnan kukkakaaliin tai korealaiseen kanaan. Hunaja sisältää myös erilaisia antioksidantteja sekä pieniä määriä kivennäisja hivenaineita. Aito hunaja kannattaakin ostaa mahdollisimman lyhyestä tuotantoketjusta, kotimaiselta toimijalta. Uunissa paistuvat kukkakaalit kietoutuvat mielellään makeansuolaiseen, hunajaiseen kastikkeeseen. Sitä tekevätkin tunnistamiseen erikoistuneet laboratoriot, joista parhaat sijaitsevat Saksassa. Tilalle laitetaan mehiläisten talviravinnoksi soveltuvaa sokeriliuosta
Valmista kastike vispaamalla maissitärkkelys kylmään veteen. Grillaa vartaat kypsiksi 5–8 minuuttia molemmin puolin. Hunajainen ruusukaalisalaatti 10:lle 400 g ruusukaalia 1 punasipuli 1 dl saksanpähkinöitä 2 dl vihreitä viinirypäleitä 150 g cheddar-juustoraastetta 3 paistettua pekonisiivua muruina SALAATINKASTIKE: ¾ dl öljyä 2 rkl punaviinietikkaa 1 tl hunajaa 1 tl dijonsinappia 1 valkosipulinkynsi murskattuna hiukan suolaa ja pippuria Huuhtele ja valuta ruusukaalit. Älä siis leikkaa pohjaan asti. 800 g) 2 dl vehnäjauhoja 5 dl panko-korppujauhoja 3 munaa 1 dl vettä 4 rkl maizenaa 1 dl hunajaa 1 dl soijakastiketta 2 limen mehu 2 rkl srirachatai muuta chilikastiketta suolaa ja pippuria pinnalle hienonnettua kevätsipulia Irrottele kukkakaali suupalan kokoisiksi kukinnoiksi. Pyörittele paistuneet kukkakaalit kastikkeessa ja levitä uudelleen uunipelille. –?Oma suosikkimme on ”lusikkapehemoonen”, joka on jotain juoksevan ja kiteytyneen hunajan välimaastosta ja juuri sopivan pehmeää, valottaa Suvanto. Rakenne on saatu sekoittamalla hunajaa sekoittimella sekä lisäämällä ymppi eli pieni erä hienokiteistä hunajaa. Glaseerauskastikkeessa yhdistyvät hunaja ja korealainen gochujang-chilitahna, jota löytyy nykyään etnisten kauppojen lisäksi vähänkin suurempien markettien hyllyiltä. Kuumenna pienessä kattilassa soija, hunaja, valkosipuli, sriracha ja limen mehu. Kiedo folioon ja paista uunissa 175 asteessa 20 minuuttia. Pesiin jätetään talveksi jonkin verran hunajaa ja siitepölyä annetun talviruoan lisäksi. Juokseva hunaja on monen suosikki. Hunajainen valkosipuli-rosmariinilimppu 4-6:lle pyöreä maalaisleipä tai ranskanleipä 50 g voita 3 valkosipulinkynttä murskattuna 2 rkl hienonnettua persiljaa 1 rkl rosmariinia 100 g juustoraastetta 100 g sinihomejuustoa 2 rkl hunajaa Tee leipään ruutukuvio viiltämällä leivän pinnasta pohjaa kohti 2 cm välein ensin toisin päin ja sitten toisinpäin. Valmista glaseerauskastike sekoittamalla ainekset yhteen. NANNA RINTALA Vastalingottu lusikkapehemoonen paksunee vielä hiukan, mutta pysyy kuitenkin pehmeänä, jossain juoksevan ja kiinteän hunajan välimaastossa. Jos et ole löytänyt vielä omaa kastikereseptiäsi, omi sellaiseksi tämä hunajaiseen ruusukaalisaattiin käytetty kastike, joka on varsinainen salaatinkesyttäjä. Nosta tarjoiluvadille, viimeistele kevätsipulilla ja tarjoa heti. Tuottajalta linkouksen jälkeen ostettu juokseva hunajavarasto kannattaa pakastaa. Laita panko-korppujauhot yhteen kulhoon ja toiseen rikki vatkatut kananmunat. Mehiläisten hyvinvointi on kaiken takana. –?Sen sijaan kannattaa muistaa, että yli 60 asteeseen kuumentaminen tuhoaa osan hunajan entsyymeistä ja muista aineista. Hunaja muuttuu sulaessaan jälleen juoksevaksi. Niitä löytyy kaupasta yleensä sieltä, missä ovat ulkomaiset maustekastikkeet ja esimerkiksi sushitarvikkeet. Hoitotoimenpiteissä ja hunajan keruussa vältämme tuottamasta mehiläisille ahdistusta. Pujota kaksi palaa aina kahteen vartaaseen, niin että palat eivät pääse pyörimään. kunnes ne ovat herkullisen näköisiä. Panko-korppujauhot ovat tavallisia korppujauhoja parempia tähän ison, lastumaisen rakenteensa takia. Kiteytynyt tai härmistynyt hunaja ei tarkoita sitä, että hunaja olisi jollakin lailla menossa huonoksi. Raota leivän viiltoja ja sudi leivän sisään ja pinnalle kauttaaltaan voisulaa. –?Pesien sijainnilla, kunnolla, kaluston laadulla ja monilla hoitotoimenpiteillä pyrimme siihen, että mehiläisillä on hyvä olla. Korealainen hunaja-seesamikana 5-6:lle 1 kg broilerin paistileikkeitä (merisuola tai naturel) 2 rkl soijakastiketta 1 rkl seesamiöljyä 1 rkl raastettua inkivääriä GLASEERAUSKASTIKE: 2 rkl korealaista gochujang-chilitahnaa 2 rkl hunajaa ½ limen mehu 1 rkl soijakastiketta 1 rkl seesamiöljyä 2 rkl seesaminsiemeniä pinnalle hienonnettua kevätsipulia Pyörittele kanat soijan, seesamiöljyn ja inkiväärin seoksessa. Sekoita hunaja siis vasta hiukan jäähtyneeseen teehen juuri ennen sen nauttimista, Suvanto vinkkaa. Kun seos saavuttaa kiehumispisteen, vatkaa mukaan maissitärkkelysseos. Säilytä hunaja aina huoneenlämmössä. Vatkaa muniin mukaan 2 rkl vettä. Hunajat erottuvat toisistaan maultaan, rakenteeltaan ja väriltään. Kuningattarilta ei leikellä siipiä parveilun estämiseksi. Tarkoitukseen on olemassa myös valmiita tuplavartaita. Kiteytyneessä hunajassa voi olla näkyvää kiderakennetta, ja suutuntumassa voivat tuntua eri sokereiden kiteet. Kun vartaat alkavat olla kypsiä, ala sivellä kanoja glaseerauskastikkeella ja jatka vartaiden kääntelyä ja grillausta. Ohuet pihdit ovat tässä kätevä apulainen. Kaikki hunaja kiteytyy lopulta. Voit valmistaa kanat myös pannulla tai uunissa. Kierittele ne kauttaaltaan suuressa kulhossa vehnäjauhoissa, suolaa ja pippuroi. Sulata voi ja lisää siihen murskattu valkosipuli, rosmariini ja persilja. Hunaja-valkosipulikukkakaali uunissa 6:lle 1 kukkakaali (n. Ripottele vuoronperään kumpaakin juustoraastetta rakoihin ja lopuksi valuta päälle hunajaa. Jos grillaat kanat, pujota ne vartaisiin. Alempana tuoreen sadon ”lusikkapehemoosta” Lapualta, yllä juoksevaa hunajaa. Juokseva hunaja on monikäyttöinen herkku. Valmis leipä tuunataan valkosipulivoin, yrttien ja juuston avulla vastustamattomaksi näppiruuaksi. Poista kovat kannat. Valmista kastike esimerkiksi kannellisessa lasipurkissa ravistamalla kaikki kastikkeen ainekset yhteen. Sen voi tehdä ajoissa, jotta ruusukaali maustuu. TORSTAI 17.8.2023 Keskipohjanmaa 13 pua, jonka päälle hunajaa valutetaan sellaisenaan. Pyöräytä jokainen kukkakaalin pala ensin kauttaaltaan kananmunassa ja sitten panko-korppujauhoissa. Tällöin kidekeskuksista ei tule suuria eikä kovia vaan pieniä, eli hunaja pysyy pehmoisena. Nosta leivinpaperin päälle uunipellille. Sirottele pintaan kevätsipulia. Lusikkapehemoonen on siis tehty manuaalisesti sekoittamalla. –?Meille mehiläinen ei ole pelkkä hyönteinen, vaan ekosysteemin ja koko ihmiskunnan elon ylläpitäjä. NANNA RINTALA. Korealainen kana on jo ilmiö. Siivuta (mandoliinilla) tai raasta ruusukaali ohueksi. Hyvinvointia pitää aistia kuulon, näön, hajun ja jopa niin sanotun kuudennen aistin kautta. Sekoita kastike salaattiin. –?Hunaja on luonnostaan juoksevaa, ja sen kiteytymisnopeus ja maku riippuvat siitä, mistä kasvista hunajaan tarvittava mesi on haettu, Suvanto kertoo. Kuori ja suikaloi sipuli. Paista 200-asteisessa uunissa kauniin värisiksi ja rapeiksi 20–25 minuuttia. Kiteytyneen hunajan saa juoksevammaksi lämpimässä vesihauteessa, ja valkoinen härmä hunajan pinnalla on merkki hyvästä kuivasta hunajasta. Sekoita, kunnes kastike sakenee, eli noin kahden minuutin ajan. Koska juustona on myös sinihomejuustoa, sopii hunaja makuyhdistelmään täydellisesti. Rouhi pähkinät ja puolita huuhdellut viinirypäleet. Helposti uunissa valmistuvat, vähän tahmeat kukkakaalit ovat makeansuolainen naposteltava tai oiva lisuke pääruualle. Kevättöissä jaetaan pesille lisää siitepölyä ja tarvittaessa ruokaa, jotta kylmä kevät ei lannista. Pakastamalla voit ottaa purkin kerrallaan käyttöösi. Paista vielä muutama minuutti grillivastuksen alla. Sekoita salaatin ainekset yhteen. Pakastaminen ei vahingoita hunajaa, joka palautuu sulaessaan juoksevaksi. Anna valmiiden kanojen jäähtyä viisi minuuttia ennen tarjoilua
Ruotsista palannut noin 90.000 Juha Raippalinna HELSINKI/STT Kanadan Halifaxissa siunattiin yli 90 vuotta sitten Pohjois-Atlantilta löytynyt tuntematon lapsiuhri, josta tuli vuosikymmenten aikana kaikkien Titanicin lapsiuhrien symboli. Kohtalo ei jättänyt Panuloita rauhaan. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Keskiarvo on 1,5 vuotta. Suurin osa heistä oli aivan tavallisia siirtolaisia. Noin 90.000 eli 28 prosenttia kaikista vuosina 1946-1970 Ruotsiin muuttaneista 330.000 suomalaisesta on palannut takaisin. NÄIN KIRJAUDUT VERKKOPALVELUUMME Saat Hilla-tilin käyttöön ja pääset jatkossa nauttimaan lehden digisisällöistä vaihtamalla verkkosivuston salasanasi Unohtunut salasana -toiminnon kautta. Panulat matkustivat jälleen siirtolaisina Amerikkaan 1903. • Lisää salasana (vähintään 6 merkkiä) ja klikkaa ” Vahvista uusi salasana”. 6: 16 1 Nimipäivä tänään: Verneri, Venni (suom.), Veronika, Verner (ruots.), Miro, Heikki, Teuvo, Armas (ort.). UUTINEN suomalaisen lapsen tunnistamisesta Titanicin uhrien joukosta tuli julkisuuteen viime marraskuussa. Isä Juho oli jo aiemmin matkustanut uudelle mantereelle Pohjanmaalta. Lapsia siunaantui lisää kaksi poikaa ja Emma-tyttö. Titanic törmäsi iltayöstä 1912 jäävuoreen ja upposi alle kolmessa tunnissa. PÄÄTOIMITTAJA Sanni Aho | sanni.aho@hillagroup.fi LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Nyt lehden digisisällöt ovat käytössäsi. -Aloin selvittää näitä kysymyksiä, mikä oli aika suuritöistä. • Saat sähköpostiisi viestin, joka sisältää linkin ja ohjeet salasanan nollaamiseen. Palaneiden koulutustaso on yli 40-vuotiailla selvästi korkeampi kuin koko väestöllä. • Mikäli sähköpostillasi ei löydy tilausta, aktivoi tilisi asiakasnumerolla www.hillagroup.fi/tunnukset (asiakasnumero löytyy tilauslaskusta tai etukortistasi). Nuorempien Ruotsissa olleiden koulutustaso jää hieman keskimääräisen tason alapuolelle. Lähetä meille juttuvinkkisi! toimitus@kpk.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN. Tutkimus antaa myönteisen kuvan Ruotsista palaajista. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. KOHTALO koetteli Maria ja Juho Panulan perhettä monta kertaa jo ennen Titanicia. Kolmanneksella se ei ole kestänyt vuottakaan. Pienin löytyi merestä ilman pelastusliivejä kasvot kohti taivasta. Palaajien työssäoloaika on useimmilla ollut lyhyt. Euroopan sisäinen siirtolaisuus on melko lähellä pitempiaikaista työkomennusta. -Jer. Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin kello 7.00–11.00 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. Tutkimuksen mukaan Ruotsista palaavat ovat keskimääristä parempaa työvoimaa kotimaassa olevaan työvoimaan verrattuna. ASIAKASPALVELUMME PALVELEE ARKISIN KLO 9–15 Soita numeroon 020 750 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@hillagroup.fi www.asiakaspalvelu.hillagroup.fi www.hillagroup.fi/yhteystiedot TORSTAI 17.8.2023 Keskipohjanmaa 14 Näin sanoo Herra: Pysähtykää ja katsokaa, minne olette menossa, ottakaa oppia menneistä ajoista! Valitkaa oikea tie ja kulkekaa sitä, niin löydätte rauhan. • Klikkaa alhaalta kohtaa ” Oletko unohtanut salasanasi?” • Lisää sähköposti-osoitteesi ja klikkaa ” Lähetä”. • Saat sähköpostiisi vahvistuksen salasanan vaihtamisesta. Otamme vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. Tilastokeskuksen tutkimusaineisto on saatu vuoden 1970 yleisen väestölaskennan yhteydessä kerätyistä tiedoista. Kolmannessa luokassa matkustaneet Maria-äiti ja viisi poikaa menehtyivät. Perhe uurasti Amerikassa ja kun dollareita oli tarpeeksi he palasviat 1908 Pohjanmaalle. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi VA. Perhe muutti ensimmäisen kerran Amerikkaan Michiganiin. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Pian syntyi Urho-poika. Perustietojen ja päivämäärien kaivaminen oli salapoliisityötä. • Pääset aloittamaan salasanasi vaihdon klikkaamalla Kirjaudu-painiketta sivun oikeassa yläkulmassa. hillagroup.fi/jakelupalautteet MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Hän menehtyi aivan pienenä. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa asiakaspalvelu. Samalla myös Hilla-tilisi aktivoituu. 9-vuotias Emma hukkui koulumatkallaan Lapuanjokeen. Hän palasi leskimiehenä saman vuoden marraskuussa Ylihärmään, meni uudelleen naimisiin, mutta ei koskaan puhunut sukulaisilleen Titanicista tai ensimmäisestä perheestään. Panulat muuttivat Ylihärmän Kosolan kylään, jossa 1911 syntyi Eino Wiljami. Perheen lapset Ernest, Jaakko ja Emma jäivät sukulaisten hoiviin Lapualle. Juho alkoi suunnitella perheelleen kolmatta Amerikan matkaa. Muut vei meri. Titanicin lapsiuhrin perheellä kova kohtalo. • Avaa sähköpostisi. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. (STT). Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. -Minua alkoi aivan suunnattomasti kiinnostaa, keitä nämä Panulat olivat, minkälaista heidän elämänsä oli ollut, miksi he olivat menossa Amerikkaan ja miksi päätyivät juuri Titanicille, kertoi kirjailija ja toimittaja Ulla Appelsin. Suomen lisäksi se levisi ympäri maailmaa. Perheen esikoinen kuoli 1892 vain kahden kuukauden ikäisenä. Viime syksynä hänet tunnistettiin suomalaiseksi 13 kuukauden ikäiseksi Eino Panulaksi, joka matkusti loistoristeilijällä äitinsä ja neljän veljensä kanssa kohtaamaan uutta tulevaisuutta Amerikassa. Appelsin kokosi tiedonmurusista teoksen Titanicin tuntematon lapsi. 1902 he muuttivat takaisin Suomeen, jossa syntyi Lyydia-tyttö. Tutkimuksen tehnyt aktuaari Kimmo Mikkola korostaa, ettei tämä lyhyt oleskeluaika ole ainutlaatuinen ilmiö. • Mene www.keskipohjanmaa.fi -verkkosivustolle. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Puolet palanneista on sijoittunut teollisuuteen ja rakennustoimintaan. Kohtalo ei antanut sen toteutua. -Halusin myös kertoa, etteivät kaikki Titanicilla tanssineet kristallikruunujen alla ja juoneet samppanjaa. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT
Tapahtuman järjestävän Jakobstadsnejdens veteranbilsällskapin sihteeri Björn Palm kertoo, että osa vanhoista myyjistä on jäänyt pois. 13.9.1943 Eno k. Palm on itsekin tehnyt löytöjä Juthabackan markkinoilta, mutta tänä vuonna hän vastaa alueen toiminnoista, joten ostokset saattavat jäädä vähiin. Omaiset Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme MARKKU JOONAS JAKOLAN muistoa ja otitte osaa suureen suruumme. Keskipohjanmaa live mukana Juthbackan markkinoilla perjantaina. KUOLLEITA Ritva Silander Kokkolalainen Ritva Marita Silander kuoli 15.8.2023 Honkaharjun Ventus 2:ssa. Kuuroja voi päivystävän meteorologin Hannu Vallan mukaan kuitenkin esiintyä paikoitellen maan keskija itäosissa. Onneksi tavaraa riittää kaikkeen makuun ja tarpeeseen, sillä myyjiä on tänä vuonna useampia kuin ennen, yli neljäsataa. Markkinoilta voi löytää ihan mitä tahansa. Vanhan sanonnan mukaan on ihan sama, kuinka aikaisin perjantaina paikalle menee, parhaat löydöt ovat jo menneet. Sen sijaan Lapissa on hieman viileämpää, sillä lämpötilat jäävät noin 15 asteeseen. –?Meille on tulossa hieno viikonloppu, Valta kertoi. Kiiski s. – Jos löytyy jotain kesämökin pesuhuoneeseen, saatan ostaa, Palm totetaa. STT Suomea keskiviikkona kastelleet sateet heikkenevät selvästi torstaina, ennustetaan Ilmatieteen laitokselta. Pois on jäänyt etenkin sellaisia myyjiä, joilla on ollut varattuna monta ruutua. Kirsti Lohikoski Kalajokinen Kirsti Helinä Lohikoski, o.s. Palm tietää kokemuksesta, että alue täyttyy perjantain vastaisena yönä. MTV sai huomautuksen Yökylässä, Maria Veitola -ohjelman televisiomainoksesta, jossa itsemurhasta kertomista käytettiin markkinoinnin tehokeinona. 11.8.2023 Kokkola Vain rauhaa taivainen kirkkaus luo Kun pääset sä lepoon rakkaittes luo J. Calvin Klein -brändi sai huomautuksen, sillä sen verkkosivuston markkinointi oli neuvoston mukaan naista syrjivää. Sen sijaan maan keskiosissa jäädään noin 16–20 asteeseen, Valta sanoi keskiviikkona. Keskipohjanmaa live on paikalla Juthbackan markkinoilla Uudessakaarlepyyssä perjantaina 18.8. Maan eteläja keskiosissa on voimassa viikonloppuna metsäpalovaroitus. Käsikukka. PIRKKO HÖGKULLA Pois on jäänyt etenkin sellaisia myyjiä, joilla on ollut varattuna monta ruutua. Se on avannut mahdollisuuden uusille myyjille, jotka tarvitsevat vain yhden tai kaksi ruutua. Juola, kuoli 15.8.2023 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa 86 vuoden ikäisenä. Kierrämme pöytiä, etsimme aarteita ja jututamme paikalla olevia. Hän oli syntynyt 12.7.1932 Kokkolassa. Huomautuksen saivat mediayhtiö MTV ja Calvin Klein -brändi. Viikonlopusta on tulossa Vallan mukaan poutainen ja aurinkoinen, kun korkeapaine vahvistuu Suomessa. – Meillä on tänä vuonna 60 uutta myyjää, kun tavallisesti uusia myyjiä on vuosittain vain parikymmentä, kertoo Palm. Lämpötilat nousevat perjantaina maan eteläja länsiosissa 20:n ja 23 asteen välille, kun taas idässä jäädään noin 20 asteen tuntumaan. Muistotilaisuus järjestetään lähiomaisten kesken. Keskiviikkona alueella oli jo teltan pystyttäjiä, mutta varsinaisesti myyjät pääsevät valmistelemaan paikkoja torstaina iltapäivällä. Kaipaamaan jäivät tytär perheineen sekä ystävät. Marja Aaltio UUSIKAARLEPYY Perinteiset Juthbackan markkinat järjestetään Uudessakaarlepyyssä tämän viikon perjantaina ja lauantaina. Omaiset Rakkaamme Aune KANGASNIEMI o.s. –?Maan eteläosissa lämpötilat ovat torstaina yli 20 astetta. Meteorologi ennustaa hienoa säätä viikonlopuksi STT Mainonnan eettinen neuvosto on antanut kaksi huomautusta hyvän tavan vastaisesta mainonnasta. Lämmin kiitos kaikille Teille, jotka kunnioititte rakkaamme ROOPE EMAKSEN muistoa ja otitte osaa suureen suruumme. Juthbackan markkinoilla mukana ennätysmäärä myyjiä Juthbackan markkinoiden aarteita vuoden takaa. TORSTAI 17.8.2023 Keskipohjanmaa 15 SIVUN 16 RISTIKON RATKAISU. Kaipaamaan jäivät veli ja sisko perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kuoppamäki Rakkaudella Tanja perheineen Harri perheineen Kari perheineen Ari perheineen sisko perheineen Toivotamme ystävät tervetulleiksi Aunen siunaustilaisuuteen Marian kappeliin 25.8.2023 klo 10.00. kello 11. Mainonnan eettinen neuvosto huomautti MTV:tä ja Calvin Kleinia hillagroup.fi/mainostajalle
RISTIKKO TORSTAI 17.8.2023 Keskipohjanmaa 16 Ristikon ratkaisu sivulla 15
– Luin Aftonbladetista artikkelin, missä kerrottiin, että Barbie ja Ken erosivat vuonna 2004, koska Ken ei halunnut mennä naimisiin. Hän on menevä ja itsestään huolehtiva. – Voi että olisi ihanaa työskennellä Barbien suunnittelijana. BARBIEN POIKAYSTÄVÄ Ken (joka sai nimensä Handlereiden pojan, Kennethin mukaan) tuotiin markkinoille vuonna 1961, minkä jälkeen he ovat olleet oikea nukkemaailman superpari. AARTAMO tunnustautuu Barbiefaniksi. Kovin moni nykyajan leikkijä ei tunnistaisi alkuperäistä, vuoden 1959 Barbieta, jolla on vahva meikki, poninhäntä ja nykymittapuun mukaan hieman hassu katse alaviistoon. -Barbien tavaramerkki oli alkujaan mustavalkoinen uimapuku ja poninhäntä, Minna Aartamo tietää. Aartamo pyörittää Reisjärvellä Annin nukketaloa, jossa on esillä nukkeja ja leluja useilta eri vuosikymmeniltä. SATU KANGAS-VILJAMÄKI Annin nukketalon vanhin Barbie seisoo takarivissa vasemmalla.. ”Voisiko Barbiella olla tatuointi?” Annin nukketalossa on esillä ensimmäisen Barbien myöhemmin julkaistu keräilyversio. BARBIEN KEHITTI amerikkalainen Ruth Handler, jonka puoliso, Elliott oli yksi Barbieta valmistavan Mattel-yhtiön perustajista. Ajattele, voisiko tulevaisuuden Barbiella olla vaikkapa tatuointi. – En ole koskaan osannut yhdistää niitä ajatuksia Barbieen, sillä seikkailut Barbien kanssa ovat olleet minulle aina mahdollistavia leikkejä, eikä leikin keskellä ole tullut ajateltua, että enhän minä muistuta tuota nukkea ollenkaan. Kovin moni nykyajan leikkijä ei tunnistaisi alkuperäistä, vuoden 1959 Barbieta, jolla on vahva meikki, poninhäntä ja nykymittapuun mukaan hieman hassu katse alaviistoon. – Handler vei idean Yhdysvaltoihin ja loppu on historiaa, Aartamo kertoo. UUTISET TORSTAI 17.8.2023 Keskipohjanmaa 17 Satu Kangas-Viljamäki REISJÄRVI Vastikään elokuvateattereihin tullut Barbie-elokuva on nostanut jo entuudestaan kuuluisan nuken kaikkien huulille, mutta tiesitkö, että Barbie on jo 64-vuotias ja että sen ulkomuoto on vaihdellut vuosikymmenien saatossa paljon. Eli kaikki hääpuku-Barbiet ovat Barbien omia haaveita. Entä mitä nukkeasiantuntija ajattelee Barbieen kohdistuvasta negatiivisesta palautteesta muun muassa lasten vartalokuvan suhteen. Kerrotaan, että Jackie Kennedy oli yksi Barbien idoleista, jonka mukaan Barbielle kehitettiin erilaisia asuja ja tyylejä. Samassa artikkelissa kerrottiin uudesta hahmosta Blainesta, jolla huhuttiin olevan suhde Barbien kanssa, mutta jonka myöhemmin kerrottiin olevan vain Barbien hyvä ystävä, Aartamo kertoo. Barbie voi olla ja tehdä mitä ikinä haluaa ja Barbien kautta voimme olla hetken vaikkapa astronautteja, Aartamo kertoo. Tästä Handler sai idean teinityttöleluun, Aartamo kertoo. – Barbie on aina moderni, itsenäinen nainen. – Katse ilmaissee jonkinlaista kainostelua, mutta siitä on helppo haarukoida nuken ikää. Mutta takaisin Barbieen, jonka tyyli muuttui reippaasti juuri 1960-luvulla, jolloin sukupuolirooleja ravisteltiin. Barbien katseen suunta muuttui nykyiselleen vuonna 1971, Minna Aartamo Annin nukketalosta kertoo. – Hän huomasi, että heidän tyttärensä Barbara leikki mieluummin paperinukeilla, jotka esittivät aikuisia hahmoja. Handlerit vierailivat Euroopassa vuonna 1956 etsimässä ideoita uutta nukkea varten ja löysi Saksasta vuonna 1955 markkinoille tuodun Bild Lilli -nuken, joka oli juuri sitä, mitä Handler oli ajatellut. – 60-luvulla Barbien tyyli muuttui ja sen yllä nähtiin yhä enemmän designja glamourasuja
Tammikuussa valitun päävalmentaja Nikolas Buserin johdolla joukkue tavoittelee entiseen tapaan nopeaa hyökkäyspeliä, mutta uudistunut kokoonpano kentällä ja valmennuksessa on teettänyt töitä. Ennen sveitsiläistä Buseria joukkuetta luotsasi Tapio Kangasniemi kahdeksan vuotta (2014– 2022). –?Vihaan häviämistä, Australian ruotsalaisvalmentaja Tony Gustavsson kitetytti tuntemuksensa AFP:llä. –?Tiedämme, mitä vaadimme toisiltamme. Toivottavasti tämä jatkuu tällaisena, koska se on ollut mahtavaa, Kerr kiitti faneja CNN:llä. Ei ole sattumaa, että hollantilaisvalmentaja Sarina Wiegmanin joukkue pelaa finaalissa. VIIME MM-finaalissa Hollanti taipui Yhdysvalloille, mutta nyt Englannin päättäväisyys tuntuu olevan vailla vertaansa. TALLINNASSA Suomi tähyää lohkossaan neljän parhaan joukkoon, mikä takaisi pääsyn jatkopeleihin 16 parhaan joukkoon. –?Olemme yrittäneet luoda sellaista kulttuuria, että kaikki pelaajat voivat olla oma itsensä joukkueessa. Australian uskomaton MMturnaus tulee päätökseensä lauantain pronssiottelussa Ruotsia vastaan. –?Uskon, että kylmäpäisyys kumpuaa joukkueesta ja Sarinasta, Russo pohti. Tallinnassa kovaa kannustusta on luvassa virolaisten lisäksi Suomelle, sillä lyhyt välimatka innostaa lehtereille runsaasti suomalaisia. Haastattelutilanteessa Alangolla oli molemmissa ranteissaan askartelupajan tuotokset. –?Maali tuntui hyvältä silloin, muttei nyt, hän totesi CNN:llä. Haaste on kova, sillä kuuden joukkueen lohkossaan Suomi on rankingin viides. Hän pelaa jo kolmannen maajoukkueen päävalmentajan alaisuudessa. Sydneyn stadion oli loppuunmyyty, ja yli 75?000 paikallaolijan lisäksi faneja oli kerääntynyt kisakatsomoihin ympäri maata. Alanko iloitsee saadessaan arvokisakatsomoon myös vanhempansa. Hempin maalilla oli tärkeä vaikutus Englannin pelille. Ankarassa Suomi pakotti tulevan EM-hopeamitalistin Turkin viiteen erään kotiyleisön hurjassa huutomyrskyssä. URHEILU Urheilutoimitus P. Sam Kerrin upea kaukolaukaus toi Australian keskiviikon ottelussa tasoihin, mutta sitkeästä yrittämisestä huolimatta enempään ei tähtipelaajakaan pystynyt. Englannin kolmannen maalin tehnyt Alessia Russo kehui joukkuettaan ottelun jälkeen. Englanti pystyi hallittuun pelaamiseen hurjasta australialaisyleisön metelistä huolimatta. Jalkapallo Englannin kylmäpäisyys pudotti Australian finaalista LEHTIKUVA/AFP/STEVE CHRISTO Kaija Yliniemi TAMPERE Seitsemän EM-kisojen ensikertalaista pelaajaa tuo kapteeni Kaisa Alangon mielestä virkistävän tuulahduksen naisten lentopallomaajoukkueeseen. Passarina Suomen peliä pyörittävä Alanko aloittaa Tallinnassa uransa kolmannen EM-turnauksen. Wiegman vitsaili auttavansa Ruotsin voittoon. Pronssiottelussa Australiaa vastaan asettuu Ruotsi. Maajoukkue aloittaa EM-lopputurnauksen torstaina Tallinnassa kohtaamalla Slovakian. –?Uskon, että Peter (Ruotsin päävalmentaja) tietää mitä tekee, mutta jos hän kaipaa neuvoja, voi hän soittaa minulle, Wiegman kertoi TT:n mukaan. Hän johdatti myös Hollannin naiset MM-finaaliin, ja hän on napannut sekä Englannin että Hollannin joukkueen kanssa kultamitalit EM-kisoista. Ajanjakson erikoisin kokemus sattui toukokuussa 2021, jolloin maajoukkue juuttui viikoksi koronakaranteeniin Slovakiaan. Teemme töitä harjoituksissa, ja toivon mukaan pelaamme niin kuin tiedämme pystyvämme, Russo avasi BBC:llä. Alanko, 30, on suomalaisista maaottelumäärissä omilla lukemillaan, sillä hän on pelannut 131 virallista maaottelua. –?Uusilla pelaajilla ei ole ollut ennakko-odotuksia. –?Tiedämme, miten saamme parhaimmat puolet toisistamme esiin, ja hän on nerokas. Näitte hänen laatunsa tänään, Russo hehkutti taituria. ALANKO DEBYTOI maajoukkueessa, kun norjalainen Tore Aleksandersen valmensi Suomea 2010– 2013. –?Voitimme tämän maan sydämen ja intohimon lajin puolelle, hän kertoi. Gustavsson kertoi kuitenkin olevansa ylpeä joukkueestaan, ja korosti, miten turnauksella on menestystä suurempi merkitys. Hollanti ja Ranska ovat ennakkoon kovimmat. Pelaajat ovat tutustuneet toisiinsa harjoitusten lisäksi palavereissa, ruokapöydässä, saunassa ja koruja askartelemalla. Slovakia, Espanja, Suomi ja Viro taistelevat kahdesta muusta jatkopaikasta. Numerot 3–1 kuvastivat lopulta osuvasti peliä, vaikka Australian Sam Kerrillä olikin useampi mahdollisuus tasoittaa ottelu ennen Englannin viimeistä sinettiä. Suomi-paita on Alangolle iso motivaation lähde. –?Kun he tekivät maalin, meteli oli hullu. 2–1-maalin viimeistellyt ja Russon maalin alustanut Lauren Hemp sai ylistäviä sanoja Russolta. Tällä kertaa se jätti jalkoihinsa emäntämaa Australian, joka ei pystynyt unelmapaikoista huolimatta kääntämään ottelua. Tuki, jota olemme saaneet on todella puskenut meitä eteenpäin. He ovat päässeet nopeasti mukaan joukkueeseen, Alanko sanoi STT:n haastattelussa viime viikolla Tampereella. Hempin maali palautti momentumin takaisin meille kriittisellä hetkellä, Russo analysoi. –?Tunsimme koko maamme rakkauden. –?En voi syyttää kuitenkaan pelkästään itseäni, muutamista huippupaikoista epäonnistunut Kerr tuumi AFP:llä. Turkin EM-kisoistakin tajusin vasta jälkikäteen, että pelasimme kuitenkin hyvin, Alanko sanoi. Vuonna 2019 pelanneesta joukkueesta ovat hänen lisäkseen mukana hakkuri Piia Korhonen ja yleispelaaja Suvi Kokkonen. Että emme jarruttele. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 17.8.2023 Keskipohjanmaa 18 SYDNEY (STT) Englanti jatkoi jalkapallon naisten MM-välierässä määrätietoista pelaamistaan. Seitsemän ensikertalaista joukkueessa Lentopallo Kapteeni Kaisa Alanko luotsaa naisten lentopallomaajoukkueen kolmatta kertaa EM-areenalle. –?Tästä olemme unelmoineet pikkutytöistä asti, Russo sanoi televisiohaastattelussa. –?Tuntuu kuin eläisin sadussa, Wiegman iloitsi pelin jälkeen AFP:n mukaan. Maajoukkueessa on hänen mielestään erilainen fiilis kuin seurajoukkueessa. Kolmikko oli mukana myös kaksi vuotta sitten Romanian Cluj-Napocassa. –?Odotan, että pystymme joukkueena näyttämään parastamme. ”Tuntuu kuin eläisin sadussa” Alessia Russon maali upotti Australian lopullisesti välieräpelissä. Muutenkin muistelen maajoukkueesta enemmän ihmisiä kuin pelejä. Maajoukkue on keskittynyt kesän leireillä hioutumaan yhtenäiseksi kentällä ja sen ulkopuolella. –?Se oli aika ikimuistoinen reissu
joulukuuta 2020 ja kerroin heille suunnitelmastani juosta Tukholman maraton seuraavana kesänä. Muistan edelleen, kuinka istuimme iltaa parin kaverin kanssa 18. HANNU TILUS Paavali Pastila HELSINKI (STT) Suomen keilailuliiton toiminnanjohtaja Sami Järvilä on pettynyt monien muiden laji-ihmisten tavoin Kansainvälisen keilailuliiton (IBF) johtoon ja vaatii muutosta lajin kattojärjestön toimintakulttuuriin. POLVIEPISODIN jälkeen Mehtälä kilpaili alle 105-kiloisten sarjassa aina vuoteen 2014 ja siirtyi seuraavana vuonna jälleen avoimeen sarjaan. Skotlannin kisat ovat testatun puolen alainen maailman vahvin mies -kisa. Sheikki ja hänen hallituksensa hoitavat operatiivista puolta. AlSabah erosi syytösten takia IBF:n puheenjohtajan paikalta toukokuussa 2022, mutta palasi jo lokakuussa takaisin puheenjohtajaksi. Lähdin kuitenkin kuntouttamaan polvea vähän väkisin ja kolmen leikkauksen jälkeen pystyin jälleen harrastamaan. Jarkko Mehtälän tie Suomen vahvimmaksi mieheksi ei ole ollut suora. – Kisakauden jälkeen alkaa talven vietto ja treenaaminen kohti seuraavaa kautta, jolloin elämä on hiukan helpompaa, kun ei tarvitse matkustaa koko ajan paikasta toiseen. Keilailuliitto on kyllästynyt kansainvälisen kattojärjestön suhmurointiin LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN. Jarkko Mehtälä valmistautuu suoritukseen. Näistä Kuwaitin MM-kilpailuistakin ilmoitettiin vasta tänä budjettivuotena, kun me ja monet muut liitot teemme budjettimme jo edellisenä vuonna. Kuwaitilainen toimii myös Aasian keilailuliiton puheenjohtajana. Tai yrittävät hoitaa, ja se tarkoittaa sitä, ettei se hoidu, Järvilä sanoo. Voitto tuli kokonaispistein 175,5, kun toiseksi tullut Jesse Pynnönen keräsi 166 pistettä. Keilailuliitto ehti kesäkuussa jo päättää MM-kisoihin lähtemisestä ja nimetä kisajoukkueen ennen heinäkuun lopun perumista. – Aloitin voimailun vuonna 2006 ja kolme vuotta myöhemmin minusta alkoi tuntua siltä, että tästähän voisi tulla jotain. Kaverit katsoivat toisiaan ja tuumasivat ’Eikös sun kuitenkin pitäisi hakea se Suomen vahvimman titteli pois, kun olet noin hyvässä kunnossa’. –?Meillä ei ole minkäänlaista tietoa, millaisessa jamassa maailmanliiton talous on. – Alkuvuodesta 2017 takki oli tyhjä ja minusta tuntui, että tämä oli tässä. Järvilä kritisoi etenkin IBF:n taloudenpitoa, sillä kattojärjestö ei ole enää moneen vuoteen ilmoittanut talouslukujaan jäsenliitoilleen. Se vaatii uhrauksia 365 päivänä vuodessa. Ehdolla ovat kolmatta kauttaan hakeva al-Sabah, brasilialainen Guy Igliori sekä kanadalainen Cathy Innes, jota Suomen keilailuliitto tukee. Isoista maista myöskään Italia ei osallistu kisoihin, eikä Yhdysvallatkaan ole tämän hetken tiedon mukaan kisoihin lähtemässä. Mehtälä mietti asiaa pari päivää ja teki päätöksen; näin tehdään. Loppukaudella järjestetään vielä useat Champion liigan -kisat. – Silloin oli silmissä vähän erilaisempia kyyneliä kuin lauantaina. Vuodesta 2015 IBF:n johdossa toiminut al-Sabah on ollut otsikoissa vakavien taloussyytösten takia. –?Esimerkiksi Ruotsi isona keilailumaana ilmoitti jo toukokuussa, etteivät he osallistu MM-kisoihin tämän sekavuuden takia. IBF:n ja koko lajin tilanne on ensi vuoden osalta lähes täysin hämärän peitossa. – Lapset ovat nyt jo isompia, ja olen oppinut yhdistämään työn, perheen ja harrastuksen paremmin. –?IBF:n hallinto on tuuliajolla, eikä siellä ole ollut viime marraskuun jälkeen palkkalistoilla operatiivista toimitusjohtajaa. Myös Suomen keilailuliiton hallitus päätti heinäkuun lopulla olla lähettämättä urheilijoita MM-Kuwaitiin vedoten kisojen epävarmuuteen ja IBF:n sekavaan tilanteeseen. MM-kilpailuihin piti osallistua maanosien kiintiön kautta yhteensä 32 maata sekä miesten että naisten sarjoihin, mutta osallistujapulan takia IBF avasi osallistumisen kaikille jäsenliitoilleen. Jos etenee liian nopeasti, joko kroppa tai pää ei pysy tahdissa mukana. ”Hallinto on tuuliajolla” Keilailuliiton kokkolalaislähtöinen toiminnanjohtaja Sami Järvilä on tyytymätön kv-liiton toimintaan. – Suomen vahvin mies -tittelin eteen on siis tehty töitä vuoden 2020 syksystä lähtien. – Onhan tämä aika huikeeta. Lajin pitkäaikainen hallitsija, Mika Törrö sijoittui kolmanneksi pistein 160. –?Uskomme, että hän (Innes) haastaa sheikkiä tosissaan, jotta maailmanliiton tilannetta saataisiin parannettua, Järvilä toteaa. Harrastus ei ole enää kotona rasite ja kaiketi me kaikki olemme oppineet elämään sen kanssa hieman paremmin. Järvilä korostaa, että tilanne on suomalaiskeilaajien kannalta harmillinen. Jätin kilpailemisen. IBF:n yleiskokous järjestetään lokakuun alussa Kuwaitin MM-kisojen yhteydessä, ja silloin liitolle valitaan myös puheenjohtaja. – Se on ammattilaissarja, johon tulee kutsut ja toivottavasti jokin kutsu sinne tulisi. Seuraavan kerran Mehtälä kisaa varmasti MM-kisoissa Skotlannissa syyskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna. –?Täytyy kunnioittaa urheilijoita siitä, että he ovat tietoni mukaan suhtautuneet ymmärtäväisesti tähän päätökseen. Ikä ja kokemus ovat tuoneet Mehtälälle tietotaitoa ja oppia siihen, miten itseään voi kehittää. Järvilän mukaan monet länsimaat ovat asettuneet boikotoimaan IBF:ää. Ajatus löi vasten kasvoja, kun tajusin miten paljon olen tehnyt töitä tämän tittelin eteen, Mehtälä kertoo. Saman linjauksen myötä myöskään joulukuussa Kolumbiassa järjestettäviin seniorien MM-kilpailuihin ei lähetetä suomalaiskeilaajia. Myöskään kilpailuista ei ilmoiteta riittävän ajoissa. Nuorena harjoittelussa oli enemmän intoa kuin järkeä. Vuonna 2010 Mehtälän polvi hajosi pahasti ja ensimmäisen leikkauksen jälkeen lääkäri oli sitä mieltä, ettei sillä enää voimailla, vaan Jarkon olisi parasta siirtyä pyöräilyyn. – Isojen miesten sarjaan kehitytään hitaasti. Tänä vuonna kisakauteni kestää lähes puoli vuotta, mikä on kenelle tahansa urheilijalle haastava juttu. Inside the Games -sivusto uutisoi viime vuonna, että al-Sabah siirsi vuonna 2021 liki 10 miljoonan euron summan IBF:n ja Aasian keilailuliiton (ABF) tileiltä henkilökohtaiselle pankkitililleen, mutta myöhemmin IBF:n johtoryhmä kumosi syytökset. Kansainvälinen keilailu on syöksynyt viime vuosina kriisiin kuwaitilaisen puheenjohtajansa, sheikki Talal Mohammad al-Sabahin aikakaudella, ja moni lajin huippumaa on päättänyt jäädä pois lokakuussa Kuwaitissa järjestettävistä MM-kilpailuista. Harjoittelin ja tein töitä koko ajan, mutta vain omaksi huvikseni. Urheilijaelämä on kuitenkin tavoitteellista ja siinä on oltava itsekäs. Silloin ei tajunnut esimerkiksi sitä, miten tärkeää uni ja palautuminen ovat. Champion liiga on kuitenkin jokaisen voimailijan märkä päiväuni, eikä niistä yleensä kieltäydytä. ”Liekki” on Suomen vahvin Mika Törrö (vas.) ja Jarkko Mehtälä akselin nostossa. URHEILU TORSTAI 17.8.2023 Keskipohjanmaa 19 Satu Kangas-Viljamäki Haapajärvinen Jarkko ”Liekki” Mehtälä voitti Suomen vahvin mies -kisan Härmän Powerparkissa järjestetyissä kisoissa lauantaina. Euroopan keilailuliiton osalta tulevaisuus on sentään selkeä: naiset kamppailevat EM-mitaleista kesäkuussa, miehillä on EM-kisoista välivuosi. Voimalajit Kolmen vuoden määrätietoinen työ tuotti hedelmää. TUUMAUSTAUKO teki Mehtälälle hyvää kaikin puolin. Tajusin asian oikeastaan kunnolla vasta seuraavana päivänä
Ylivieskassa siinä ei ollut isoa vikaa, mutta sellainen joka haittasi. Eija Sorviston valmentama Power Swirl hurjasteli keulassa, eikä Pohjola halunnut jäädä liian pitkäksi aikaa yllättäjän peesiin. TORSTAI 17.8.2023 Keskipohjanmaa 20 PALVELUHAKEMISTO Seppo Luokkala KAUSTINEN Kesällä 2022 starttasi Kajaanin tamma Kitzune G.G. Cityn päävalmentaja Pep Guardiola kertoi tiistaina, että liigakauden avausottelussa jalkansa loukannut belgialaismaestro lienee sivussa 3–4 kuukautta. Kaustiselle liikeni hienon kesäillan raveista myös tavallaan kaksi voittoa. Suomalainen ja australialainen eivät ole ennen kohdanneet ATP-tasolla. Ville Pohjola ohjasti hänelle tuttua laina-ajokkia. De Bruyne sivussa pitkään 2 Koripallo Izmir, Turkki: 16-v. Tamma on nyt hienossa kunnossa, ihasteli Torppa. Silloin tuli laukka, mutta tiistaina vahinko korjattiin komeasti. Kitzune G.G. Vuonna 2021 suomalainen päihitti Saksan Alexander Zverevin Miamissa ja 2019 Itävallan Dominic Thiemin Espoossa pelatussa Davis Cupin ottelussa. Tällaisten matsien takia täällä ollaan, ja kun saa voiton, niin kyllähän se hyvältä tuntuu, Ruusuvuori maisteli. –?Vamma on vakava. Halsuan Kari Torppa piti Javerin ravilla ja tarjosi osaomistamalleen nappireissun toisessa ulkoparissa. Kyseessä oli neljäs kerta, kun Ruusuvuori kaataa maailmanlistan kärkikymmenikössä olevan pelaajan. Palvelemme sinua mielellämme!. Nikulan ensimmäiseen kurviin mentiin pikamatkalla vauhdikkaasti. Ottelu kesti peräti kolme tuntia ja 16 minuuttia. Vaikka Kevinin taidot ovatkin korvaamattomat, meillä on pelaajia, joilla on erilaisia taitoja, Guardiola pohti viitaten De Bruynen poissaoloa kenties paikkaaviin Phil Fodeniin ja Julian Alvareziin. Luottoa Kitzuneen kuitenkin oli viime aikojen heikommista sijoituksista huolimatta, kaustislainen Pohjola totesi. Cincinnatissa avauskierroksella Ranskan Corentin Moutetin kaatanut Ruusuvuori kohtaa kolmannella kierroksella Australian Alexei Popyrinin, jonka sijoitus maailmanlistalla on 58:s. pelisuosikkina Kaustisen perinteiseen Jixyajoon. Loppusuoralla Javeri jyräsi varmaan voittoon. Luotettava ja kattava huoltopalvelu yli 35 vuoden kokemuksella • määräaikaisja katsastushuollot • OBD-, iskunvaimentimienja jarrujen testaus • ilmastointihuollot • moottorija vaihdelaatikkokorjaukset • BG-huoltopalvelut ja tuotteet jne. ”Tällaisten matsien takia täällä ollaan” Emil Ruusuvuori nappasi komean päänahan Cincinnatin turnauksessa. Se oli aikamoinen ”battle”. Kaikki jätettiin kentälle, ja molemmilla oli pelissä paljon yläja alamäkiä. Kyösti Lindgrenin valmentama Kajaanin tamma oli paras ja korjasi 3000 euron ykkösrahat talteen. Kitzune ei ollut voittanut kertaakaan tänä vuonna ennen Nikulan käyntiä. Illan muita keskipohjalaisvoittajia olivat montelähdössä juhlinut Lake’s Edina ja toisen peräkkäisen ykkösen saalistanut Oona Heikkalan Silent Vice. Venäläinen oli kukistanut Ruusuvuoren aiemmin kahdesti, viimeksi tammikuussa Australian avoimissa erin 3–1. Varaosat ovat saatavilla useimmille automerkkeille laajasta varastostamme. –?Tokassa erässä vastustajan breikit (syötönmurrot) tulivat liian helposti, joten parannettavaakin on, mutta kyllä voin myös olla ylpeä itsestäni. Ruusuvuori, 24, kukisti jo kesän alussa top10-pelaajan, kun Italian Jannik Sinner kaatui vakuuttavalla nurmiesityksellä Hollannissa. – Lähdöt ovat olleet kovia. – Tuntuu, että Lex Lincoln ei väsy milloinkaan. etevin Jixy-ajossa Kitzune G.G. – Paljon on töitä tehty Blackpearls Mayan kanssa. – En uskaltanut jäädä keulahevosen taakse, vaan halusin antaa Kitzune G.G.:lle mahdollisuuden. Palvelemme sinua mielellämme! Varaosat ovat saatavilla useimmille automerkkeille laajasta varastostamme. – Javeri tuli ihan istumalla maaliin. Odottelin rauhassa parijonossa, kun takaa ei ollut tulijoita. Palvelemme sinua mielellämme! VARAOSIA TOIMINTATAKUULLA 68410 Alaveteli • 040-733 2493 • www.backfalt.fi 1 2 3 4 5 6 • määräaikaisja katsastushuollot • OBD-, iskunvaimentimienja jarrujen testaus • ilmastointihuollot • moottorija vaihdelaatikkokorjaukset • BG-huoltopalvelut ja tuotteet jne. Kolmannen erän tiebreakissa oli parissa pisteessä tuuria mukana, kun pallo kosketti verkkonauhaa ja sattui menemään sisään. Rublev oli kesän alussa hyvässä vireessä, kun venäläinen eteni Hallessa finaaliin, Wimbledonissa puolivälieriin ja juhli Båstadissa turnausvoittoa. –?Kevinillä on erityistaitoja. Ori on vauhtikestävä ja varmaan iän myötä nopeuskin paranee, Varis tuumi. Kaustislaisen Heli Jylhän valmentama Blackpearls Maya oli Victor Björkrothin ohjastamana vakuuttava keulavoittaja T5-pelin avanneella maililla. Hänen menettämisensä pitkäksi aikaa on todella rankka juttu meille. –?Kyllä tämä (voitto) totta kai antaa paljon virtaa ja itseluottamusta. Ylivieskan ruunakunkkareissa alisuorittanut Ari Potter esitti nyt parasta osaamistaan ja porhalsi loppumetreillä ohi pitkään johtaneesta Disainista. Mutta oli miten oli, nähdäkseni hän on sivussa kolme tai neljä kuukautta, Guardiola sanoi. Kaikki osat on laatutarkastettuja toimintatakuulla. Jani Suonperän norjalaisruuna meni hienon täyden matkan ajan 23,7a. Viimeiseen kohteeseen jysähti 4-prosenttinen voittaja. VARAOSAT USEIMPIIN AUTOMERKKEIHIN 68410 Alaveteli • 040-733 2493 • www.backfalt.fi Puramme vuosittain 100-150 autoa, joiden osat on laatutarkastettuja toimintatakuulla. T5-PELI ETENI pitkään helpohkoissa merkeissä. De Bruyne teki 10 maalia ja kirjasi peräti 31 maalisyöttöä viime kaudella, kun City voitti Valioliigan ohella Mestarien liigan ja Englannin FA-cupin. Eniten pelattu Adrasthee sortui 08-vauhdissa laukalle. Tamma tuli rehdisti maaliin saakka. Tänään hymyilytti, kun kuulin väliajat, sanoi Suonperä, joka kyttäili matkalla kolmannessa ulkoparissa. Tuukka Varis käänteli Ville Hakalan valmentaman Lex Lincolnin hyökkäykseen viimeisellä takasuoralla. Puramme vuosittain 100-150 autoa, joiden osat on laatutarkastettuja toimintatakuulla. sai Jixy-ajon voittoloimen Katariina Mölleriltä ja Maria Mikkolalta. Mutta näin se menee tällaisessa ottelussa, pitää vain yrittää olla mahdollisimman skarppina koko ajan, maailmanlistalla sijalla 60 oleva Ruusuvuori kuvaili ottelun jälkeen. Ravit Halsualle kaksi arvokasta ykköstilaa Nikulan illasta SEPPO LUOKKALA Paavali Pastila, Helen Scott-Smith HELSINKI (STT) Tenniksen suomalaisässä Emil Ruusuvuori otti yhden uransa kovimmista päänahoista kukistamalla miesten maailmanlistalla kahdeksantena olevan Andrei Rublevin Cincinnatin ATP Masters -turnauksen maratonväännössä. – Hevonen oli taas sellainen kuin sen pitää olla. On hoidettu jalkoja, päätä ja mahaa. Hienoa onnistua tämän hevosen kanssa, iloitsi Jylhä. Tennis Ruusuvuori nujersi venäläistähti Rublevin Cincinnatin maratonväännössä LEHTIKUVA/AFP/AARON DOSTER MANCHESTER (STT) Jalkapallon Englannin Valioliigan hallitseva mestari Manchester City joutuu pärjäämään seuraavat kuukaudet ilman keskikenttätähteään Kevin De Bruynea. Heti perään tuli toinenkin kolmen tonnin arvoinen voitto halsualaisravurille. Meidän on nyt mietittävä, tarvitseeko hän leikkausta. De Bruyne, 32, nilkutti kentältä takareisivamman takia, kun City avasi liigakauden 3–0-vierasvoitolla sarjanousija Burnleystä perjantaina. tyttöjen EM-kilpailut, A-divisioona: Neljännesvälierä: Suomi–Turkki 83–60 (39–33) Suomi eteni puolivälieriin. –?Tuntuu todella hyvältä, vaikka myös jaloissa tuntuu aika paljon. Ruusuvuori nujersi toisen kierroksen ottelussa 25-vuotiaan venäläistähden 7–6 (12–10), 5–7, 7–6 (7–3). Anatude, Pystin Virkku, Stoneisle Tamasin ja Mr Reddington kääntyivät lisäksi voittajaesittelyyn. Car Service 68410 Alaveteli • 040-510 7493 • www.backfalt.fi TERVETULOA HUOLTOON! Virallinen Bosch-autohuolto ja BG huolto palvelupiste Car Service 68410 Alaveteli • 040-510 7493 • www.backfalt.fi TERVETULOA HUOLTOON! TUHANSIA PURKUAUTOJA 68410 Alaveteli • 040-733 2493 • www.backfalt.fi Pesut mm : • moottorit • vaihteistot • EGR-venttiilit • jäähdytysjärjestelmä • hiukkassuodatin • ilmastointijärjestelmä 68410 Alaveteli • 040-510 7493 www.backfalt.fi TERVETULOA HUOLTOON! SERVICE CENTER Tee autollesi ennaltaehkäisevä suojaussuunnitelma, huolto ja puhdistus